Vuodesta 2018 lähtien järjestettyjä liikuntaleirejä nähdään tänä kesänä Petäjäveden lisäksi Keuruulla, Muuramessa ja Hankasalmella, sekä eri puolilla Jyväskylää. Leiri voisi jatkua vielä pidempäänkin, lapset arvioivat yhdessä. Vietämme aikaa niiden lajien, leikkien ja pelien äärellä, joista lapset ovat kuluneen viikon aikana tykänneet. Mihael Peltola, 11, (ylemmässä kuvassa) koetti temppuradalla omia volttitaitojaan. Torstainen temppurata piti sisällään muun muassa tasapainottelua, volttien ja muiden akrobatiaa vaativien temppujen tekemistä, sekä salin katosta laskeutuvissa renkaissa ja liaaneissa roikkumista. vuosikerta Nro 27-2024 Keskiviikkona heinäkuun 3. Kirkonkylällä Oona Kallioniemi, 8, (kuvassa vasemmalla) ja Enni Heiskanen, 9, olivat mielissään torstaisesta temppuradasta. – Viimeisenä leiripäivänä toimimme lasten toiveiden mukaisesti. Petäjävedellä kirkonkylän aamupäivähetkiä ja Kintauden iltapäivätuokioita luotsasi vastavalmistunut liikuntatieteiden maisteri Emmi Suhonen. Luukas Rohula, 10, (alemmassa kuvassa) ei pelännyt temppuradalla hypätä kovaa ja korkealta.. päivänä PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU Irtonumero 2,00 euroa JAAKKO HEIKKINEN Liikkaleirit liikuttivat lapsia tänäkin kesänä Jaakko Heikkinen Perinteiset, jokakesäiset lasten liikuntaleirit liikuttivat jälleen petäjävetisiä lapsia Kirkonkylän ja Kintauden kouluilla viime viikon ajan. Joukko petäjävetisiä lapsia osallistui viime viikolla Kirkonkylän ja Kintauden kouluilla järjestetyille Keski-Suomen liikuntaleireille. Keskiviikkona kokeilimme erilaisia pallopelejä ja tänään olemme leikkineet esimerkiksi hippaa ja ristinollaa sekä temppuillut temppuradalla, Kirkonkylän koulun leiripäiviin osallistuneet lapset kertoivat kuorossa torstaina. Sivu 1 Nro 27 3.7.2024 64. Viiden päivän mittaiselle leirirupeamalle otti osaa yhteensä 31 alakouluikäistä lasta, kaksikymmentä kirkonkylällä ja yksitoista Kintaudella. Kummankin koulun urheilukentät tarjosivat oivan alustan uuden oppimiselle, mutta helteinen ja paikoin tukalakin sää ajoi lapset välillä jäähdyttelemään myös liikuntasaliin. Erilaisiin liikuntalajeihin ja toisiinsa tutustumalla lapset parhaimmillaan löytävät liikunnan ilon ja riemun, joka toivon mukaan kantaa pitkälle. – Täällä Petäjävedellä meillä on ollut koossa hyvä porukka. Vauhtia on riittänyt, eikä meitä ole hidastanut kuin paahtava lämpö aika ajoin, Suhonen toteaa. Myös omien eväiden mukaan ottaminen ja niiden syöminen täällä on ollut kivaa. Tavoitteena positiiviset liikuntakokemukset Petäjäveden liikuntaleirit ovat osa Keski-Suomen liikuntaleirien sarjaa. Tunnelmaa nostattivat kaiuttumesta kantautuvat biisit, joita lapset saivat toivoa. Lähtiessään leiriltä lapsi saa mukaansa diplomin sekä pienen kesäisen yllätyksen, Suhonen mainitsi torstaina. Keski-Suomen liikuntaleirien yhteisiin tavoitteisiin kuuluu positiivisten liikuntakokemuksien luominen. – Maanantaina tutustuimme toisiimme tutustumisleikkien avulla, tiistaina pelasimme pesäpalloa ja pyörimme pumptrack-radalla. Suhonen on yksi kuudesta Keski-Suomen liikuntaleirien vastuuohjaajasta. Leiripäivien aikana lapset tutustuivat yhdessä erilaisiin liikuntalajeihin, -leikkeihin ja -peleihin. – Meillä on ollut hyvä porukka ja parasta on ollut hyllypallo
Su 7.7. Rakennekynnen katkeaminen tragediana suurempi kuin Eiffel-tornin sortuminen. LAUANTAI-ILTAPÄIVÄ JEESUKSELLE La 6.7.2024 klo 15.00 Pentti ja Sirpa Survolla, Hirvenhiihtäjäntie 2. Kuolleet: Eemeli Samueli Koivisto 97v, Pentti Eelis Hyvönen 91v, Kerttu Mirjami Laurikainen 91v. Pari vuotta myöhemmin Hassisen kone lauloi radiossa – Rappiolla on hyvä olla. Jokainen on lomansa ansainnut sellaisena kuin sen haluaa viettää vailla työelämän huolia. Me tavalliset tallaajat emme tarvitse katettua pöytää eteemme, yhteistä itkumuuria tai vetistä olkapäätä, mihin nojata. Tilausja ilmoitusasiat: toimitus@petajavesilehti.fi tai 050 366 7691, tilaaja ilmoitathan uuden osoitteesi! Aineistot: Toimita aineistot perjantaisin kello 15 mennessä toimitus@petajavesilehti.fi, 050 366 7691 Ilmestyminen: Ilmestymispäivä on keskiviikko. To 11.7. Tiedoksi sinne itse luodun jumaluuden alttarille, että myötähäpeä on katsojalle ja kuulijalle tunteena se kaikkein kiusallisin. Pahimmassa tapauksessa loma menee kokonaan yrittäen toipua työkuormituksesta. E-laskuttajaluettelosta Petäjävesi-lehti löytyy nimellä: Petäjävesi-lehti / tilauslaskut / Ropo 24 -laskutuspalvelu Verkkopankissa e-laskutussopimusta tehdessä tarvitset lisäksi asiakasnumerosi. Sähköinen näköislehti tilaajien luettavissa osoitteessa www.petajavesilehti.fi tiistaisin kello 16 mennessä. Heidän krokotiilinsa kyyneleistä saisi aikaa aikamoisen tekolammen. Harjoituskämpällä lauloin antaumuksella mikkiin – Oikeus on voittanut taas. Ajatukset siitä, että loma täytyy jotenkin ansaita tai, että maailma on saatava valmiiksi ennen lomaa, jotta voi sitten rauhassa lomailla, ovat varmasti olleet monien lomailijoiden mielessä. Nykypäivänä pitää esitellä julkisesti kaikki kylmikset, väristykset ja roskat silmässä. Asiakaspalvelumme on avoinna seuraavan kerran torstaina 1.8.2024. Niin heikkoja emme ole, että julkisesti heikkoutemme näyttäisimme. Joka ilta pitää olla valmiina. Ihanteellisessa tapauksessa loman jälkeen kuuluisi tuntua siltä, että olo on palautunut ja on valmis palaamaan töihin. On myös liikkeellä huhuja yrittäjistä, jotka eivät kuulemma lomaile koskaan. Myötätuntoa osakseen kerjäävien seurakunta sen kuin lisääntyy. Kiitämme yhteydenottajia kärsivällisyydestä, sillä lomajärjestelyiden vuoksi sähköpostiin vastaamisessa voi olla viivettä. Ke 10.7. Kappale sai ihoni kananlihalle pidemmäksi aikaa. Postin lähijakelussa jaetaan keskiviikkoisin, etäjakelussa torstaisin. alv 10 %) Lehden irtonumeromyynti hintaan 2 € (sis. Tilaushinnat 2024: Kestotilaus 12 kk 80 €, määräaikainen 3 kk 30 € (lehtitilaukseen sisältyy aina käyttäjätunnukset kotisivuillemme, josta löytyy myös digilehti), pelkkä digitilaus 12 kk 55 € (hinnat sis. fi K-Market Porkkana, Asematie 8 Avoinna:ma – la 7 – 22, su 9 – 21 S-Market, Karikontie 2 Avoinna: ma – la 7 – 22, su 9 – 22 www.petajavesilehti.fi www.facebook.com/petäjävesilehti @petajavesilehti Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry (ISSN 2242-2463) Toimitus: Asematie 6, Petäjävesi toimitus@petajavesilehti.fi, 050 366 7691 Päätoimittaja Niina Kelloniemi niina.kelloniemi@petajavesilehti.fi Toimitus on avoinna keskiviikkoisin ja torstaisin kello 9.30 – 12 tai sopimuksen mukaan. Heinäkuun aikana toimituksen tavoittaa parhaiten sähköpostin välityksellä. Mutta pitäähän sillekin säästää yksi nyyh, jumaluuden silmäkulmasta. Sadetta puutarhassa ja avattuja portteja. He ovat ainakin omasta mielestään niitä Jumalasta seuraavia ylöspäin katsottaessa. Sivu 2 Nro 27 3.7.2024 PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA w w w. Levikki noin 1300 kpl. Ilmoitathan ilmestymistauon aikaiset asiat 10.7. Hänelle on tärkeintä oma napa, vaan ei pohjoisnapa. Esitys ei nosta minkäänlaisia tunteita pintaan. Petäjävesi-lehden toimitus lomailee heinäkuussa, joten keskiviikon ja torstain asiakaspalvelumme Asematien toimistolla on heinäkuun ajan suljettuna. Julkisesti krokotiilinkyyneleitä esittelevä on ihmiskuvana niin kaunis, rohkea ja vapaa. Pelle Miljoonan klassikkobiisi rävähtää ilmoille. klo 10 Taize-hartaus vanhassa kirkossa. En kuitenkaan ollut niin korkealta puusta pudonnut, että olisin juossut suuna päänä kavereille tunnereaktiota esittelemään. Se mikä harjoituskämpällä laulettiin, sai myös jäädä harjoituskämpälle. Hakaneula ei uppoa korvanlehteen, eikä nahka muutu broileriksi. alv 10 %): PääPääkirjoitu s kirjoitu s Viikon Viikon pakina pakina Petäjävesi-lehden tilaaja-asiakas ota e-laskutus käyttöösi! Voit vastaanottaa Petäjävesi-lehden tilauslaskusi suoraan verkkotai mobiilipankkiisi e-laskuna Tilaamalla e-laskun korvaat paperisen laskun ja saat laskun suoraan verkkopankkiisi. Oppi, poppi ja ikä kaikki. klo 15 mennessä. Tähän mennessä koululaiset ovat toki lomailleet jo kuukauden päivät, osa on lomansa jo pitänyt ja joku odottelee omaansa vielä alkavaksi myöhemmin. klo 12 Eläkeläisten suvipäivä vanhassa kirkossa. Jakeluhäiriöt: Postin asiakaspalvelu puhelimitse 01005445 tai henkiloasiakaspalvelu@posti.com Painopaikka: Botnia Print Oy Ab / Suomalainen Lehtipaino, Kajaani Ilmoitushinnat 2024: Sisäja takasivulla 1,00 €/pmm, etusivulla 1,20 €/pmm (hintoihin lisätään alv 24 %), paperilaskutuslisä 5 €. Kuluttavassa työelämässä huolenaiheena saattaa olla, että entä jos lomalla ei ehdikään palautua. Kiireelliset asiat pyydämme hoitamaan perjantaihin 12.7. klo 19 Vanhan kirkon kesämusiikkikonsertti, Viitasen Piia. Rakasteleminen oli jo sanana sen verran outo, että sen perimmäistä tarkoitusta piti tarkastella ihan omissa oloissaan kirjahyllyn ensyklopediasta. Muoviruusuja kasvoi pihan omenapuissa ja saunan nurkalla rehottivat tulipunakukan olaat. Viimeistään heinäkuun alussa alkaa kesän lomakausi olla kiireimmillään. Kahdentoista kiduttavan jakson ajan on luotu, jossain kellarin pimennoissa siihen saakka lymynneelle sisiliskolle uutta nahkaa. Jeesus ilmestyy televisioruudusta, ei taivaasta. Hiljaisuus olisi todellakin kauneinta musiikkia sillä hetkellä. Se oli muuta rakkautta kuin se äidin risulla antama muistutus pakaroilleni. klo 12 Kesäinen musiikkituokio Petäjäveden kirkossa. pe ta ja ve de ns eu ra ku nt a. Jumaluuden silmänurkasta valuu krokotiilinkyyneleitä Pelle Miljoonan Tahdon rakastella sinua sai murrosiän myllerryksessä rintakarvani nousemaan pystyyn, mutta en rohjennut käydä vastakkaiselle sukupuolelle orvaskettäni esittelemään. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään ilmoituksen hintaan. Yhtä kaikki, tyypillisesti heinäkuu mielletään lomakuukaudeksi ja jo hyvän tovin ennen lomakautta on saanut lukea eri medioista kaikenlaisia vinkkejä siitä, kuinka lomalle laskeudutaan lempeästi, kuinka lomasta saa kaiken irti ja miten loma vietetään niin, että irtaudutaan työstä ja palaudutaan kunnolla. Ollaan podettu sipulinkuorimisallergiaa ja ihmiskrokotiili on hotkinut uhreja kitaansa. Asiakasnumero löytyy lehden osoitekentästä tai voit kysyä sen toimituksesta 050 366 7691, toimitus@petajavesilehti.fi Markku Koskinen Petäjävesi-lehden lukijat ja ilmoittajat Huomaattehan, että Petäjävesi-lehti ei ilmesty heinäkuussa 17.7. klo 14 Kesäinen musiikkituokio Petäjäveden kirkossa. On krokotiililampia, joihin ei kannata mennä opettelemaan uimista, eikä vanhoja alligaattoreita kepeillä sorkkimaan. ilmestyvään lehteen perjantaihin 5.7. Petäjävesi-lehti ei ilmesty tänä vuonna viikoilla 29, 30 & 52. TERVETULOA! Herätyksen tuli srk ”Oi Kolminaisuus, kuvanasi täällä suo meidän taivastasi heijastaa ja kasvaa kaltaisuuteen Kristuksemme, näin rakastaa myös toisin uskovaa.” -virrestä 916To 4.7. Ei sitä tarvinnut julkisesti raiskata. To 11.7. Esitys päättyy ja punainen tuoli kääntyy viimeisen kerran. Jatkot Lemettilässä. Elämän ei kuitenkaan kuulu olla pelkkää työtä tai sitä, että vapaa-aika menee työstä toipumiseen vain siksi, että jaksettaisiin tehdä lisää työtä. ja 24.7. Meidän Nicaraguan-putouksemme tulvii yksin ollessamme yön pimeydessä, kun karhu kiertää rahkasuolla ja eksynyttä lammasta raadellaan pohjoisniityllä. Viimein keinotekoisesti luotu julkinen eläin astuu minuutensa menettäneenä estradille ja saa pienen ohikiitävän hetkensä. Sinällään näissä ohjeissa ei ole mitään vikaa, mikäli ne eivät aiheuta paineita ennen lomaa tai loman aikana. mennessä ennen lehden kahden viikon ilmestymistaukoa viikoilla 29 ja 30
Koulutusta ja orpolapsityötä Virpi Otieno on ollut Sley:n eli Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen työntekijänä Keniassa neljä kautta, yhteensä kymmenen vuotta, elokuussa hänellä alkaa uusi kaksivuotiskausi. Koulupuvut ja koulutarvikkeet maksavat, yläluokilla on myös koulumaksut. Ihmiset käyvät kirkossa ja televisiosta tulee jumalanpalvelusten lisäksi muutakin uskonnollista ohjelmaa. Pääruoka-aine Keniassa on maissi, ja siitä keitetty puuro. – Matongo on korkealla, noin 1800 metriä meren pinnasta, joten siellä on viileämpää. Myös lähetystyöntekijöitä on monesta maasta, Kenian evankelisluterilainen kirkko tekee yhteistyötä suomalaisten lähetystyöntekijöiden lisäksi ruotsalaisten, norjalaisten ja amerikkalaisten lähetysjärjestöjen kanssa. – Ihmiset haluavat elää mahdollisimman omavaraisesti, omalla maatilkulla halutaan viljellä syötävää ja jos mahdollista, pidetään kanoja. Kisumussa on lämpimämpää, Virpi Otieno kertoo. Sivu 3 Nro 27 3.7.2024 NIINA KELLONIEMI TIINA LAMMINAHO Nimikkolähetti kertoi kuulumisia Keniasta Tiina Lamminaho – Keniassa uskonnollisuus näkyy todella paljon. Toukokuun alkupuolella rakennusluvan varmistuttua jatkettiin tontin pohjatöillä ja perustuksen rakentamisella. Muslimeita Keniassa on noin 11 prosenttia ja hinduja kaksi prosenttia. – Väkiluku kasvaa kahden ja puolen prosentin vuosivauhtia. – Mielenosoituksia oli jo viime vuonna, kun inflaatio oli suurta ja ruoka kallista. Opiskelijoille opetetaan myös käden taitoja, paikallinen ompelija opettaa heille vaatteiden ompelua. – 85,5 prosenttia asukkaista on kristittyjä, protestanttien lisäksi katolisia on paljon. Keniassa myös kysytään, missä kirkossa käyt, aivan samoin kuin kysytään, mitä jalkapallojoukkuetta kannatat, kymmenen vuotta Keniassa työskennellyt Petäjäveden seurakunnan nimikkolähetti Virpi Otieno kertoi vieraillessaan Petäjäveden seurakunnan lähetysillassa viime viikon tiistaina. – Kouluissa on koulupukupakko, myös esikoululaisilla. – Tarkoitus oli valaa lattia ennen seinien pystytystä, mutta lattiaan tulevien teknisten laatikoiden toimitusaika oli odotettua pidempi, joten siirryimme odotellessa rungon pystytykseen. Uskonto on mukana arkielämässä ja yhteiskunnassa aivan eri tavalla kuin Suomessa, Keniassa uskonnolliset johtaja muun muassa antavat lausuntoja poliittisiin asioihin kuten esimerkiksi valtion budjettiin. Niina Kelloniemi Pappilanpellon rivitalohanke on edennyt suunnitellusti, kertoo rakennushankkeesta vastaava yrittäjä Seppo Kovanen ja jatkaa, että kevään ja kesän aikana työmaalla on päästy rakennusvaiheeseen. Sley:llä on tällä hetkellä työssä kaksi lähettiä Keniassa. Kenian viralliset kielet ovat englanti ja swahili, lisäksi maassa puhutaan 42 muuta kieltä. Kovasen mukaan rakentaminen on sujunut suunnilleen aikataulussa, ainoastaan pieniä muutoksia on tehty alun perin suunniteltuun rakentamisjärjestykseen. – Opiskelijoita Matongon teologisessa seminaarissa on monesta Itä-Afrikan maasta. Lämpötila on Matongossa noin 20 – 25 astetta, sadekaudella on viileämpääkin ja öisin lämpötila laskee. Nyt Keniassa on ollut myös kovia mielenosoituksia veronkorotuksia vastaan. Kotimaan jaksolla hän vierailee seurakunnissa kertomassa työstään, Petäjävedelläkin kuultiin terveisiä Keniasta. Sley tekee yhteistyötä Kenian evankelisluterilaisen kirkon kanssa. Esikouluun mennään neljävuotiaana ja se kestää kaksi vuotta, Otieno kertoo. – Työt aloitettiin huhtikuun lopulla vanhojen rakennusten purkutöillä. Rakennustyöt ovat edenneet joutuin. Rivitalohanke on edennyt suunnitellusti Pappilanpellolle rakentuvan rivitalon rakennustyöt ovat edenneet aikataulussa. Nairobissa eli Kenian pääkaupungissa on Virpi Otienon mukaan paljon kansainvälistä toimintaa. Puolikkaan rivitalon seinät ovat jo pystyssä sekä kattotuolit ja katon aluskate asennettuna. Tällä hetkellä käynnissä on rungon tuulensuojalevytys. Sley:llä on ollut hätäapukeräys tulvien uhreille; tässä olisi teille rukousaihe eli rukoilkaa tulvien takia omaisuuttansa menettäneiden puolesta, Virpi Otieno kehotti kuulijoita. Kouluissa opetus tapahtuu englanniksi. Asuntoja on vielä vapaana ja lisätietoja niistä saa Seppo Kovaselta tai kiinteistövälittäjä Aulis Leväseltä.. – Brittiaikojen peruja Keniaan on jäänyt asumaan länsimaalaisia monen sukupolven ajaksi, samoin intialaisia, Otieno kertoo. Perustuksen anturat päästiin valamaan toukokuun lopulla ja kesäkuussa siirryttiin rungon pystytykseen. – Minä opetan diakoniatyön opiskelijoille käytännön aineita, jotka liittyvät erilaisiin haasteisiin, mitä perheet voivat kohdata. Nyt ruoan hinta on vähän laskenut, Virpi Otieno sanoo. Kovasen mukaan kiinnostus asuntoja kohtaan on ollut kiitettävää ja tiedusteluja on tullut mukavasti. Tuemme myös sellaisten tyttöjen koulutusta, jotka asuvat alueella, jossa tyttöjen koulutusta ei arvosteta, ja tuemme kehitysvammaisten koulua, Otieno kertoo. Väestö on nuorta, alle 35-vuotiaita on lähes 80 prosenttia asukkaista. Seurakunnat Suomessa tukevat taloudellisesti kouluja ja koululaisia, kollegani on orpolapsityössä, jossa suomalaiset kummit mahdollistavat lasten koulunkäynnin. – Tänä vuonna Keniassa on ollut tosi pahat tulvat. Tavoitteena on saada kesän aikana rakennuksen ulkopuoli valmiiksi, jotta syksyllä saadaan lämmöt päälle ja päästään sisätöihin. Keniassa Virpi Otieno työskentelee Matongon teologisessa seminaarissa, jossa koulutetaan pappeja, evankelistoja ja diakoneja. Kenia itsenäistyi IsoBritanniasta vuonna 1963, asukkaita siellä on noin 55,7 miljoonaa. VIRPI OTIENO Pahoja tulvia ja mielenosoituksia Matongo on noin 60 kilometrin päässä Kisumusta, jossa Virpi Otieno asuu. Nyt päättyneellä lukukaudella opiskelijoita oli yhteensä 83, Virpi Otieno kertoo. Myös nuorisotyöttömyys on suurta, Otieno kertoo. Vuoden lopulla olisi tarkoitus olla valmista, mikäli suurempia viivästyksiä ei tule, Kovanen lupailee. Uskonnollisuus ja hengellisyys on läsnä, se kuuluu kulttuuriin. – Sley tukee koulutusta tavalla tai toisella, evankeliumia unohtamatta. Virpi Otieno on työskennellyt Keniassa Sley:n lähetystyöntekijänä kymmenen vuotta. Kaikkia tontilla sijaitsevia rakennuksia ei vielä purettu, vaan esimerkiksi vanha asuinrakennus jätettiin työmaatoimistoksi. Työpaikkana Otienolla on Matongon teologinen seminaari, jossa koulutetaan pappeja, evankelistoja sekä diakoneja. Rivitaloon rakentuu yhteensä kuusi asuntoa, kaksi yksiötä, kolme kaksiota ja yksi kolmio
lentävistä nahkasiipisistä nisäkkäistä kiinnostuneille ja vielä Suomen luonnon päivänä 31.8. – Työyhteisö on ottanut minut hyvin vastaan. Jyväskylän ammattikorkeakoulun rakennusja yhdyskuntatekniikan insinööriopiskelija Tiia Koivisto on Petäjäveden kunnan kesäinsinööri. Teknisellä puolella työskentelee tällä hetkellä minun lisäkseni viisi vakituista työntekijää, Koivisto toteaa. Lauri Ijäs Maisema Siiponmäen huipulta parin vuoden takaa. Puroista esimerkkeinä tuttu Tampinpuro ja Jämsänveteen laskeva Tervapuro. Elokuussa on vuorossa Syrjäharjun uuden luontopolun avajaiset 18.8., elokuun illan hämyssä on lepakkoretki 23.8. – Välillä olen oikein pysähtynyt pohtimaan, miten näin lyhyessä ajassa on voinut oppia näin paljon. Ei yhtäkään samanlaista päivää Kesäinsinöörin työpäivät ja työtehtävät ovat vaihtelevia. Pengerjoen sivujokien kohteista voisi mainita erikseen Lihajoen rotkolaakson ja Merovenjoen yläosalla Liinajoen monimuotoisen luonnon. Työharjoittelujaksot antavat hyvää käytännön kokemusta kentältä, johon opinnoissa tähdätään. Siiponmäen laelta katsottaessa järven pinta on noin 70 metriä alempana. on ohjelmassa Metsäkulman metsäretki. Siiponmäen rinne Uuraistentien varressa on hyvä paikka katsella AlaKintaus-järvelle. – Päätin keväällä kolmannen vuoden opinnot ja syksyllä alkava neljäs vuosi on koulutaipaleeni viimeinen. Kesällä ja syksyllä on vielä tulossa monia luontoretkiä. Lampien suoreunuksilla voi joskus löytää kesällä lakkoja ja loppusyksyllä karpaloita. retki Luonnonperintösäätiön suojelumetsään Verkkalantien varressa. Jo tähän asti tekemistään kesätöistä kunnassa Koivisto kertoo oppineensa paljon. tutustutaan Pepuniemen polkuihin Kintauden Pekkalanmäellä. Lammet ovat myös suojaisia kalapaikkoja. Hyvä ja vastaanottava työyhteisö Petäjävettä ja Petäjäveden kuntaa Koivisto kehuu työympäristönä ja työnantajana, eikä hänellä ole kummastakaan mitään huonoa sanottavaa. Nykyisin Muuramessa asuva Koivisto opiskelee Jyväskylän ammattikorkeakoulussa rakennusja yhdyskuntatekniikan insinööriksi. on Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistoretki ja ruska-aikaan 22.9. Rakennusja yhdyskuntatekniikan insinöörin AMK-opinnot antavat opiskelijalle valmiudet talonrakentamisesta rakennesuunnitteluun sekä rakennustuotannon työnjohtotehtäviin. Käytännössä katsoen Koivisto toimii esimiehensä, Petäjäveden kunnan yhdyskuntatekniikan päällikön, Reija Laamasen, apukäsinä. Jo heinäkuussa 13.7. Teknisellä puolella nuoria työskentelee laitoshuoltajina, kiinteistönhoidossa sekä viherpuolella. – Yhtäkään samanlaista päivää ei vielä ole ollut, eikä mitä luultavammin tule. Eväsretken voi suunnata myös metsien kätköistä löytyville lammille. Retkistä saa lisätietoja Petäjävesilehden kesätapahtumakalenterista ja yhdistyksen verkkosivuilta. Karikontietä pääsee Autionsalmen sillalle, jolta avautuu näköalat Karikkoselälle ja Hirvilahdelle. Toisinaan päivät ovat kiireisiä, toisinaan rauhallisia, Koivisto luettelee. Opastettuja retkiä lähiluontoon Petäjäveden Luonto ry:n Kulhanvuoren retki Multian-Saarijärven rajamaille peruuntui tukalan helteen takia. Välillä teen töitä koneella, välillä otan jonkin työkalun käteen. Vesien valtavirtoja ovat Piesalanjoki ja Suolijoki, joista ensiksi mainittuun pääsee helposti tutustumaan Piesaskyläntien sillalta. Saravaisjärvi Metsäkulmalla voisi olla vaikkapa kanoottiretken kohde. – Aloitin työt täällä huhtikuun lopulla ja jatkan hommissa aina elokuun puoliväliin asti. YläKintaus avautuu suurelta osin Selkäniemen kärjestä tai Huutoniemestä. Olen myös ikään kuin toiminut nuorten kesätyöntekijöiden lähiesimiehenä, Koivisto mainitsee. – Olen saanut tehdä paljon työnjohdollisia tehtäviä, olin muun muassa valvomassa uuden ulkokuntosalin betonielementtien nostotöitä. Sieniretki on suunniteltu suppilovahveroaikaan lokakuun alkuun 1.10. Petäjäveden kunta on tänäkin kesänä työllistänyt suuren joukon kunnan 15–18-vuotiaita nuoria kahden viikon työsuhteisiin, erilaisiin työtehtäviin. Syyskuussa 7.9. Saravaisjärven maisemaa kanoottiretkeltä muutaman vuoden takaa.. Sivu 4 Nro 27 3.7.2024 Kesädu unissa Kesädu unissa Petäjäv edellä Petäjäv edellä Oppimassa oman alan kesätöissä Jaakko Heikkinen Petäjävedellä osan lapsuudestaan ja nuoruudestaan viettänyt Tiia Koivisto, 25, toimii tänä kesänä vanhan kotikuntansa kesäinsinöörinä. Koskien kuohut tai suvantojen rauha viehättävät. Työmatka Muuramesta Petäjävedelle ei paina, kun töihin on kiva tulla. Esimerkkeinä maisemallisestikin mukavista lammista Lautalammit Urriantien molemmin puolin, Vehkolampi Murtovuoreen johtavan tien lähituntumassa, Tiipperlampi Pitkälänvuoren länsipuolella ja Kuristainen Karikonkylällä. Jokien ja purojen monimuotoinen luonto tarjoaa myös paljon katsottavaa. Tunnetuimpia paikkoja ovat Kirkonkylän keskustassa maantiesilta Vanhan Kirkon vieressä, Salmensilta, Kaivanto ja Jämsänvesi. Kesäinsinöörin toimenkuvaan on kuulunut muun muassa työnjohtotehtäviä, esimerkiksi vastikään Kettulanvuoreen avatulla ulkokuntosalilla. Vierestä seuraaminen ja itse tekeminen on vahvistanut paljon pian valmiin insinöörin osaamista. Pidän lyhyen lomapätkän heinä-elokuun vaihteessa, jolloin käyn Kuninkuusraveissa Jyväskylässä ja Coldplayn stadionkeikalla Helsingissä, Koivisto listaa. Järvimaisemia voi päästä katselemaan myös mäkien rinteiltä tai laelta. Useimmissa virtavesissä on komeasti kuohuvia koskia, jotka vaihtavat ulkoasuaan virtaamien ja vuodenaikojen vaihtuessa. Esimerkkeinä Könkköjoki, Pirttijoki ja Pengerjoki ja sen sivuhaarat lukuisine koskineen. Näissä kesätöissä pystyn samalla suorittamaan yhden opintoihini kuuluvan työharjoittelujakson, Koivisto kertoo. Ajattelen, että minulle on ollut todella hyödyllistä olla täällä töissä ja olen iloinen, että tämä mahdollisuus avautui minulle, kesäinsinööri Tiia Koivisto päättää. LAURI IJÄS JAAKKO HEIKKINEN Luontopalsta Vinkkejä vesistökohteiden ihasteluun Petäjäveden järvimaisemia pääsee katselemaan silloilta tai niemistä. Kintaudella AlaKintauden maisemia voi ihastella Pepuniemestä ja Paloniemestä. Monet mäkien maisemapaikoista sulkeutuvat taimikoiden varttuessa, joten kannattaa käydä ikuistamassa maisemat viimeistään lähivuosina. Järven pohjoisosa saarineen ja niemineen ovat myös upeita, joskin monille vieraita
Jotkut eivät edes käy metsässään pitkiin aikoihin, mutta sitten on taas niitä, jotka tietävät ylisukupolvisesti metsänsä historian ja joilla on vahva näkemys siitä, mitä he metsälleen haluavat. Olin aikoinaan miettinyt metsäkoneenkuljettajan ammattia, kun kaipasin muutosta taksikuskin työhön. Myös pelastuslain mukaiset ohjeet huomioitiin ja varauduttiin puuskittaisen tuulen synnyttämään palon riistäytymiseen riittävällä alkusammutuskalustolla ja miehityksellä, lisäksi paloaluetta jälkivalvottiin viiden vuorokauden ajan. – Myös siinä on eroja, kuinka hyvin metsänomistajat tuntevat metsänsä. Petäjävedellä Mhy Keski-Suomella on kolme omaa metsuria sopimusyrittäjien lisäksi. Sitten tehdään sopimukset ja lähdetään viemään asioita eteenpäin toteuttajille. Pitäisi se lopputyökin tehdä, Rovio naurahtaa. Yleensä viiden vuoden jälkeen istutuksesta pitäisi tehdä varhaisperkaus ja kymmenen vuoden jälkeen taimikonhoito, mutta ajat riippuvat puulajista, istutustiheydestä ja maapohjasta. Maanomistajana Kari Räihä haluaa pahoitella mahdollista savuhaitan aiheutumista kyläläisille. Se helpottaa monesti meidän työtämme, kun saamme omistajalta metsästä sellaista tietoa, jota emme muuten saisi. – Etenkin istutuksen jälkeen kannattaisi käydä säännöllisesti tarkistamassa, tarvitaanko metsässä hoitotöitä. Räihän tilan isäntä Kari Räihä tiedottaa, että kesäkuussa tehtyjen kulotusten tarkoituksena oli luoda uhanalaisille kuloeläimille ja -hyönteisille elinympäristöä. Taksija linjaautoliikenteessä aloittelin jo 2000-luvun alkupuolella, kirjapainotyön ohella. Osa metsureista on Mhy Keski-Suomen palkkalistoilla, osa on sopimusyrittäjiä. – Työpäivä voi alkaa esimerkiksi tilakäynnillä, jossa katsotaan metsänomistajan kanssa yhdessä leimikkokuvio ja sovitaan toimenpiteet, sitten minä tulen konttorille tietokoneen ääreen tekemään tarvittavat toimet. Suosittelemme, mikä olisi meidän näkemyksemme mukaan paras ostaja, mutta metsänomistaja tekee aina itse päätökset, Rovio sanoo. – Se riippuu vähän vuodenajastakin. Kuloalueella näkyikin jo muutaman tunnin kuluessa paljon vesiperhosia ja lepakoita. Ihan sen mukaan, mikä metsänomistajan oma mielenkiinto, osaaminen, kunto ja jaksaminen on, Rovio toteaa. Meidän kauttamme saa kaikki metsänhoitopalvelut. Keväällä ja kesällä on taimien vastaanottoa ja luovuttamista, raivaustarpeiden selvittelyä ja leimikoiden tekoa. Rovio tekee työstään noin puolet metsässä ja noin puolet konttorilla tietokoneella. Räihän tilalla Kintaudella luonnonhoidollisia kulotuksia kesäkuussa Metsäkeskuksen antaman kulotustukipäätöksen mukainen luonnonhoidollinen ja metsänhoidollinen kulotus toteutettiin 4.6. Savunkulkeutuminen on usein kulottaessa vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella. Kulotus toteutettiin aikana, jolloin maastopalonvaroitus ei ollut voimassa Keski-Suomen alueella. Rovio toivoo, että metsänomistajat olisivat tietoisia siitä, mitä heidän metsässään tapahtuu. kertoo. Kulotuksessa oli mukana kokeneita pelastusalan koulutusta omaavia henkilöitä, joilla on aiempaa kokemusta kulotuksesta. – Alun perin olin kirjapainoalalla, vuoteen 2008 asti. Tässä saa olla ihmisten kanssa tekemisissä, toisin kuin esimerkiksi metsäkoneenkuljettajana olisi saanut, Rovio toteaa. -NK. Toteutettuun kulotukseen oli sekä Metsäkeskuksen, että Pelastuslaitoksen lupa ja ennakkoilmoitus tehtiin kaksi vuorokautta ennen kulotusta. Mhy Keski-Suomella on yhteensä noin sata metsuria, jotka tekevät istutuksia ja raivauksia, sekä myös jonkin verran kaatavat puita erityiskohteissa. – Metsänomistajat käyttävät hyvin vaihtelevasti mhy:n palveluja; jotkut hoitavat metsänsä kokonaan itse, toiset tekevät kaikki hoitotyöt itse ja tilaavat meiltä vain puukaupan, osa taas ottaa meiltä kaikki palvelut. Luonnonhoidollisella kulotuksella pyritään jäljittelemään luontaista uudistamista eli salaman aiheuttamaa metsäpaloa. – Se oli sitä muutosta, mitä olin kaivannut. Rovio opiskeli metsätalousinsinööriksi Hämeen ammattikorkeakoulussa, Evolla. Sivu 5 Nro 27 3.7.2024 Arkista Arkista aherrus ta aherrus ta Petäjäv edellä Petäjäv edellä TIINA LAMMINAHO KARI RÄIHÄ Metsäasiantuntijan työ on vaihtelevaa Tiina Lamminaho – Työ on vaikuttanut mukavalta, tämä on haasteellinen ja monipuolinen työkenttä, metsäasiantuntija Jarmo Rovio toteaa. Kokonaan taksija linja-autoyrittäjäksi siirryin vuonna 2008, Rovio – Metsien hoitotarpeet ja hakkuumahdollisuudet kartoitetaan yhdessä metsänomistajien kanssa, samoin kartoitetaan metsänomistajien toiveet hoidon ja hakkuun tavasta. Ennen taimikonhoitotöihin sai tukea kymmenen vuoden välein, mutta nyt tukea saa viiden vuoden välein, eli taimikonhoitotöitä pystyy tekemään tai teettämään tuetusti entistä tiheämmin, ja siitä on etenkin reheville maille hyötyä, Rovio sanoo. Lisäksi kulotusta varten oli vakuutusyhtiön lupa koskien palovakuutuksen voimassaoloa. Räihän saaressa ja juhannuspäivän lauantai-iltana 22.6. – Lopputyötä vaille valmis; työt tulivat väliin. Talvella on vähän rauhallisempaan tahtiin leimikoitten tekoa, lannoitussuunnittelua ja kartoitustoimintaa, Rovio kertoo. Yksityismetsiä Petäjävedellä on noin 30 000 hehtaaria ja mhy:n jäseniä noin 800. – Suurin osa metsänomistajista asuu täällä, mutta etämetsänomistajien määrä kasvaa koko ajan, kun metsätiloja siirtyy perikuntien omistukseen, Jarmo Rovio toteaa ja kertoo, että Petäjävedellä sijaitsevien metsien omistajat asuvat Porvoon ja Kuusamon välillä. Metsäalalle koronan jälkeen Jarmo Rovio on ollut metsäalalla vasta kaksi vuotta, ja kertoo olevansa melkein valmis metsätalousinsinööri. Metsänomistajat erilaisia Mhy Keski-Suomen Petäjäveden toimistolla on kaksi metsäasiantuntijaa, Jarmo Rovion lisäksi Jarmo Räty, kiinteistöpuolen asioita Petäjävedellä hoitaa Juha Sydänmaa, tieja oja-asiantuntija Ville Pätynen hoitaa tieja oja-asioita koko Mhy Keski-Suomen alueella, eli kahdentoista kunnan alueella Keski-Suomessa. Tämä männikkö odottelisi harvennusta, Mhy Keski-Suomen metsäasiantuntija Jarmo Rovio kertoo. – Puukaupassa, jos metsänomistaja antaa meille valtakirjan, me kilpailutamme ja vertailemme ostajia. Työt lähtevät aina tilakäynnistä, siellä kartoitetaan metsänomistajan metsien hoitotarpeet, hakkuumahdollisuudet ja toiveet metsien hoidon ja hakkuiden tavasta. Silloin totesin, että metsäkoneenkuljettajan ammatti ei kuitenkaan olisi kaivattua muutosta tuonut, siinä olisi ollut edelleen lasikopissa tekemässä jotain. – Sitten tuli korona ja tilauskirjat tyhjenivät hetkessä, joten piti ruveta miettimään, mitä tekisi. – Jos puukauppa tehdään meidän kautta, me hoidamme sitten korjuun valvonnan ja uudistustöiden suunnittelun, ja talvella teiden aurautukset, jotta puita päästään hakkaamaan ja kuljettamaan. Uhanalainen palolude ei toistaiseksi vielä ole näyttäytynyt. Hän on työskennellyt Metsänhoitoyhdistys KeskiSuomessa pari vuotta, ensin Keuruulla ja nyt puolisentoista vuotta Petäjävedellä. Ylä-Kintaudentien varressa. Räihän mukaan kulotus on myös metsänhoidollisesti tärkeä toimenpide, joka parantaa metsän hyvinvointia ja kasvua tuhkan toimiessa luonnon omana lannoitteena lisäten myös hiilensidontaa ilmakehästä
Musiikillisesti tapahtuman tarjonta on monipuolista sekoittaen bluesia, pop-rockia, folkrockia ja nopeaa metallia. Periksi ei haluttu antaa. Keskiviikkona menemme KaPaJoSePan vieraaksi Kangasniemelle. Rallin lähtö sekä maali ovat Kyläsepän pihassa, joten kovaa menoa on luvassa koko päivän. heinäkuuta, kello 12 alkaen. ja 25. Sivu 6 Nro 27 3.7.2024 MUISTOKIVITYÖT • Muistokivet • Uudistukset • Oikaisut • Puhdistukset • Haudan kohennukset 044 551 4385 teppo.vaahtera@gmail.com KUNTOILUA Yhteislenkit: Kuntoilujaosto järjestää juoksuja pyöräilylenkkejä. Tuolloin sekä 18. heinäkuuta konsertit alkavat kello 12, kun taas 11. Karttamaksu 3 €/kartta seuran tilille FI24 5339 0820 0362 19. Mukana on neljä paikallisväritteistä bändiä: The Blues Funnel, El Halcons feat. Musiikkituokioiden esiintyjiä ei paljasteta etukäteen, mutta jo esiintyneen Asunnan lisäksi kirkossa nähdään niin petäjävetisiä kuin keuruulaisiakin soittajia. JALKAPALLOA TEKONURMELLA MA 17 – 18 Tytöt ja pojat 2017–2018 MA 18 – 19.30 Tytöt ja pojat 2016 MA 18 – 19.30 Aikuisfutis MA 19 – 21 Miehet 4.div TI 17 – 18 Pojat 2014–2015 TI 17 – 18 Tytöt 2014–2015 TI 18 – 19.30 Tytöt 2012–2013 TI 18 – 19.30 Naiset 4.div. Pelin alussa pysyimme jonkin aikaa mukana, mutta tasoero oli liian suuri, kymmenessä minuutissa tilanne oli 0-2. 5000 metrin kilpailun voitti Turun Urheiluliiton Mustafe Muuse ajalla 13.52,98, Helander juoksi matkan aikaan 13.56,18. jounintennis.fi +358 400 933 274 jouni.hirvimaki@jounintennis.fi Ammattilainen asialle! Kirkossa musisoidaan läpi kesän Jaakko Heikkinen Petäjäveden kirkon kesäiset musiikkituokiot käynnistyivät viime viikon torstaina 27. kello 16– 23 välisenä aikana. heinäkuuta. Petäjäveden seuraVesa Asunta käynnisti Petäjäveden kirkon kesäisten musiikkituokioiden viisiosaisen sarjan viime viikon torstaina. Viime kesänä ensimmäistä kertaa järjestetty, suuren suosion saavuttanut ilmaismusiikkitapahtuma saa jatkoa, kun Kyläseppä Rock II järjestetään liikenneasema Kyläsepän piha-alueella tulevana lauantaina 6.7. Puoliajalla mietimme, että saisimme vaihtojen kautta uutta voimaa omaan peliin. ja pe 5.7. Lisätietoja: PetPet pyörä Facebook-ryhmä ja petpet.fi Kirkkovenesoutua: maanantaisin 18 Kirveslahden satama. Radat Petäjäisten sivuilta www.petpet.fi/tapahtumat, jossa myös opastus lähtöpaikalle. Siihen saimme oman hyvän hetken, jossa olimme jonkin aikaa pelissä mukana, mutta sitten ekan jakson lopussa JJK teki kaksi maalia lisää, joten puoliajalle lähdettiin 0-4 tappiolla. Kolme rataa 5,3 km, 3,5 km ja 2,4 km. Meidän tilanteemme on haastava, yksi peli jäljellä kevätkierrosta ja kasassa yksi piste. Lopputulos 0-9 on karua luettavaa, mutta JJK/2 oli todella hyvä joukkue ja väärässä sarjassa. Olimme aina myöhässä ja se kostautui rikkeinä, JJK sai kaksi rankkaria ja erikoistilanteita ja meille tuli yksi punaisella ulosajo. Halla-aho, Kimmo Rauhamäki & Painava Sana sekä Rujo Katras. T. kunnan kanttori Leena Giers-Koljosen puuhaama musiikkituokiosarja saa jatkoa tämän viikon torstaina, 4. kesäkuuta. Ratakarttoja tulosteina Petäjävesi-lehden toimituksen ovessa. Lisätiedot: M-L Saukko 040 8326042 LENTOPALLOA D-nuoret (ja sitä nuoremmat) maanantaisin ja torstaisin 17–18.30 C-tytöt maanantaisin ja torstaisin 18.30–20 Sekalentopallovuoro maanantaisin 20–21.30 Kaikki vuorot Petäjäveden kulttuurikeskuksen liikuntasalissa. Kirkollisten toimitusten, kesäisten musiikkituokioiden ja muiden tapahtumien ohella Petäjäveden kirkko on avoinna yleisölle joka päivä heinäkuun loppuun saakka, kello kahdestatoista kolmeen. TO 17 – 17.45 Tytöt ja pojat 2019 – TO 17 – 18.30 Tytöt 2014–2015 TO 17 – 18.30 Pojat 2014–2015 TO 18.30 – 20 Tytöt 2012–2013 TO 18.30 – 20 2009–2010 PE Pelipäivä (jos ei pelejä, kenttä vapaa) SU 17 – 18.30 Aikuisfutis PESÄPALLOA TEKONURMELLA keskiiviikkoisin 17.30–19 ja sunnuntaisin 13–15 KUNTORASTIT Heinämäentiellä Kuivasmäellä 26.6.–7.7. Voimailujaosto: Jukka Hokkanen, 040 724 0787, jukka@jukkahokkanen.fi. Viisiosaisen musiikkituokiosarjan käynnisti viime vuodet Petäjän Canto -kuoroa johtanut Vesa Asunta, joka puolen tunnin aikana soitti flyygelillä yhteensä kolmetoista eri kappaletta. Ennen rocktapahtumaa lauantaina ajetaan RTP-Ralli Petäjävedellä. PetPet tiedottaa Lisätietoja www.petpet.fi NIINA KELLONIEMI JAAKKO HEIKKINEN MANSIKOITA KYLÄSEPÄSSÄ MARJA-RAUHALA KY 0400 299 919 Vadelmat Kirsikat Herneet Pensasmustikat Päivittäin 10-17 Kesätennis kutsuu! J unin Tenn s tukee peliäsi. Eemil Helander juoksi hopealle. Toinen jakso meni kuten ekakin, JJK lisäsi vauhtia ja nyt viimeistään jäimme kyydistä. KUNTOSALIA Seurayhtymä mahdollistaa kuntosalin käytön. heinäkuuta musisointi alkaa poikkeuksellisesti vasta kello 14. O-P Jyväskylän Kenttäurheilijoita edustava, Petäjävedeltä kotoisin oleva Eemil Helander sai hopeaa miesten 5000 metrillä Kalevan Kisoissa Vaasassa sunnuntaina. Maksut ja ohjeet K-Market Porkkanasta. Aittakahvila ja navetanvinttikirppis avoinna to 4.7. Kolmanneksi tuli Joensuun Katajan Konsta Hämäläinen ajalla 14.34,40. ja 2009–2010 KE 17 – 18 Tytöt ja pojat 2016 KE 19 – 20 Kuntofutis (aloittelijat tervetuloa!) KE 19.30 – 21 Miehet 4.div. Kotipelissä pelasivat Juho Jurvanen, Antero Lindholm, Niklas Räty, Jouni Heiskanen, Elmeri Seppänen, Lasse Nikulainen, Konsta Kuukkanen, Aleksi Paltamaa, Pyry Tuominen, Iiro Väänänen, Santeri Paltamaa, Esa Salmi, Niko Vuorinen, Elias Raikaa, Veijo Aro, Veeti Karppinen ja Touko Kauppinen. Viimetorstainen musiikkihetki käynnistyi saksalaissäveltäjä Ludwig van Beethovenin kappaleella Jumalan kunnia luonnossa ja päättyi suomalaissäveltäjä Armas Järnefeltin kappaleeseen Kehtolaulu. Tulevina heinäkuisina torstaina kirkon seinien sisällä tarjoutuu mahdollisuus päästä nauttimaan kepeästä kesämusiikista, viikoittain vaihtuvien soittajien toimesta. klo 12-15 Rökäletappio kotipelissä PetPetin miehet saivat perjantaina nelosessa vastaansa JJK:n kakkosjoukkueen kotikentällä. Kyläsepässä rockataan jälleen Kyläseppä Rock -ilmaistapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa viime kesänä Kyläsepän piha-alueella. TI 19.30 – 21 Miehet 6.div. Beethovenin ja Järnefeltin väliin mahtui niin itävaltalaissäveltäjä Wolfgang Amadeus Mozartin kuin myös suomalaissäveltäjä Jean Sibeliuksenkin tuotantoa. Halu pelata oli, mutta usko omiin mahdollisuuksiin oli pieni. Toinen musiikkituokio järjestetään tämän viikon torstaina 4. Oskar Merikannon säveltämä Oi muistatko vielä sen virren sai paikalla olleen yleisön hyräilemään ja tapailemaan kappaleen sanoja mukana soiton tahdissa, ja virsikirjastakin tuttu Maan korvessa kulkevi lapsosen tie oli instrumentaalisena versiona todella koskettavaa kuultavaa. JJK oli voittanut kaikki seitsemän otteluaan ja joukkueen maaliero oli 41-3.Meille tilanne oli tuttu, lähdimme altavastaajana liikkeelle ja toivoimme, että pystymme hidastamaan ja katkomaan JJK:n pelaamista. Se on ollut hankala paikka meille, mutta nyt on vaan kaivettava taistelutahto esiin ja peliin. Lisätietoja: Matti Heinänen, 045 625 1926, mattivtheinanen@ gmail.com
Sorat PUTKIMIES Jyrki Vieltojärvi 044 2424 729 Teollisuustie 1, Keuruu lvijyke@gmail.com www.lvijyke.fi Monipuolinen, yli 10 vuoden LVI-alan kokemus LVIJYKE.FI 044 242 4729 Talotekniikkapalvelu Huutonen Oy Putkityöt Lämpöpumput Ilmanvaihtojärjestelmien huollot ja korjaukset Viemäreiden avaukset ja kuvaukset Petri Huutonen 050 303 2259 talotekniikkahuutonen.fi TAKSI Carita Autio Urpo Riikonen Ajamme myös KELAja SOTE-kuljetuksia. 0401 854 237 salmisenhautaustoimisto.com Suomen Kivivalmiste Oy:n hautakivien myynti. 0400 853 480 • www.sahkoasennuskoskinen.fi • posti@sahkoasennuskoskinen.fi • Salmisen Hautaustoimisto Koulutie 5, Petäjävesi Palvelemme sop. Tonttihakkuut ja raivaukset. Jalkaja kauneushoitola Aurora Jalka-, käsija kasvohoidot Ripset ja kulmat • Meikkaukset Lahjakortit • Myös kotikäynnit Tmi Reetta Palmu 040 759 0416 Pamppulantie 2 Petäjävesi Sivu 7 Nro 27 3.7.2024 Tilitoimisto T Pesonen Oy PETÄJÄVESI Asematie 6, puh. Soljuvaa taloushallintoa! Soile Juntunen 050 5811 648 www.soljuvaa.fi ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä STANDARD LINE ma-pe 8.00 17.00 la 8.00 13.00 su suljettu Teollisuustie 8, Petäjävesi puh. Mullat . (014) 854 915 Ismo Jukola, puh. Ilmalämpöpumppuasennukset & -huollot Puutarhatyöt & mökkitalkkarin palvelut Palvelumme ovat kotitalousvähennyskelpoisia. mukaan Keskussairaalantie 17, Jkl Avoinna ma pe 10 15 Puh. Halutessasi meiltä kuljetuksen, soita ensin suoraan meille. 014 853 326 www.standardline.fi RAKENTAMISEN, ASUMISEN JA AUTOILUN TARVIKEKAUPPA PETÄJÄVEDEN AUTOJA KONEKORJAAMO Antti Palonen 040 9616 822, Teollisuustie 5 HUOLTOJA KORJAAMOPALVELUT KAIKKIIN MERKKEIHIN Rengasmyynti ja -työt Nelipyöräsuuntaus Öljyja määräaikaishuollot Pakokaasutestit Vikadiagnostiikka Ilmastointihuolto ja -korjaus korjaamopalonen@gmail.com Tuulilasin vaihdot SEURAA FACEBOOKISSA! KOULUTETTU HIEROJA EIJA VIENOLA www.eijavienola.info puh. Kaivinkonetyöt Lumityöt . Yhteydenotot Kalle Ässämäki 040 546 3999 kalle@autoliikeassamaki.com. • Klapien tekoa koneellisesti. 0400 954 016 Pamppulantie 2, Petäjävesi Kuivasmäessä iltaisin ja viikonloppuisin: Rengastyöt + rengasmyynti Ruostevauriokorjaukset/paikkamaalaukset Katsastuskorjaukset Soita ja kysy lisää: 040 559 4838 / Heikki Kokkila • Pihapuiden kaadot, myös kiipeilykaatoina • Ahtaidenkin pihojen maansiirto, lumija pienet kaivuutyöt Avant pienkuormaajalla. 040 588 5189 050 514 5160 NURKAT KUNTOON HYVÄLLÄ ASENTEELLA » Puusepäntyöt » Hirsityöt » Sisäja ulkoremontit » Kylpyhuoneremontit HANNES YLIKOSKI 050 576 8216 hannes@hanneksenverstas.. Kukat & sidontatyöt Tilauksesta kaikkiin tilaisuuksiin Tervetuloa paikalliseen! Tule omistaja-asiakkaaksi paikalliseen Osuuspankkiin OP Petäjävesi palvelee: kassaja päivittäispalvelut ti ja pe klo 9-12 Neuvontapalvelut ajanvarauksella ma-pe klo 9-16 Varaa sinulle sopivin aika op.?/petajavesi tai soittamalla Aini Malmberg 010 258 9621 Tanja Pahkala 010 258 9615 Sanna Aro 010 258 9602 Marja Honkala 010 258 9616 Anu Liimatainen 010 258 9620 (Toimitusjohtaja) Pirkka Syvänoro 0500 682247 (vakuutukset) OP Petäjävesi Kirkkotie 6 41900 Petäjävesi Lämpimästi tervetuloa! www.terastyokukkola.fi Hitsaa, rakentaa, asentaa • Timpurityöt • Ikkunaja oviasennukset • Nosto-ovikorjaukset • Monipuoliset teräsrakenteet esim. Sami Heinäaho 040 1678771 info@takuukaadot.fi www.takuukaadot.fi Facebook: Takuukaadot.fi Oman kylän palveleva apteekki ma-pe 9-17 I la 9-14 I p. 0400 580 153 TILITOIMISTOPALVELUT Petäjävesi, puh. 040 703 1274 jarkko.varmasahko@gmail.com Ostetaan autoja kotipihasta noudettuna Myy autosi vaivattomasti autoliikkeelle, myös perikunnat/kuolinpesät sekä museo-/harrasteautot! Kauppakirjat, rekisteröinti ja maksu paikan päällä. Myös routapinnan rikkomiset ja puujätteen siirrot. Katso lisää: www.kiipeilykaato.fi Hannu Strömberg 040-5769866 hannu@kiipeilykaato.fi Pihapuiden kaadot, suoratai kiipeilykaatoina Kaadot tehdään vahingoittamatta piha-alueen rakennuksia tai kasvillisuutta. Hiekoitukset Murskeet . 014 854 113 MAANSIIRTOURAKOINTI IJÄS OY Kari Ijäs 0400 547 726 www.maansiirtoijas.fi Maa-ainesten kuljetukset . portaat & katokset • Kurottaja ja henkilönostin vuokraus 045 113 5125 KOULUTETUT HIEROJAT ANNE VIRTANEN 040 702 9975 HEIDI HYVÄRINEN 040 732 0821 SAMULI KIPRONEN 044 985 7112 MARIA TARPONEN 040 159 3460 (kosmetologi, vyöhyketerapeutti) Palvelemme apteekin talossa osoitteessa Papintie 2-4 A 5 Varaa aika timma.fi/petajavedenhierojat tai soittele Jos emme heti pysty vastaamaan, laita viestiä, soitamme takaisin ÄÄNTÄ JA TUNNELMAA JUHLIIN JA TAPAHTUMIIN! www.jyvasmedia.fi 040 124 1000 Petäjävesi Laadukas äänentoisto • Karaoke Valaistus • Hää-DJ • LED-screenit Siivous Ruusa Apua arkeesi ja pientä luksusta elämään! 050 3539844 siivousruusa.fi Kotisiivous Ikkunanpesu Muuttosiivous VarmaSähkö Oy, Petäjävesi Sähköasennukset kotitalouksille, yrityksille & teollisuuteen
Elämänmakuiset sanoitukset puhuvat oivaltavin sanankääntein, rehellisesti ja hoitavasti arjesta, ihmissuhteista ja Jumalan armosta, jota meistä jokainen tarvitsee. Silloin jo kävi mielessä, että olisipa mahtavaa päästä joskus konsertoimaan tänne. Duon toinen osapuoli Ossi Mäki-Reini kuvailee tulevaa konserttia. Vuoden 2024 aikana juhlistetaan Petäjäveden vanhan kirkon 30-vuotista aikaa Unescon maailmanperintökohteena ja samalla jo 15-vuotias Vanhan kirkon kesäkonserttisarja tarjoilee musiikin helmiä ennakkoluulottomasti ja laadukkaasti, myöskään Unescoa unohtamatta. – Saimme ensikosketuksen Petäjäveden vanhaan kirkkoon joitakin vuosia sitten, kun soitimme siellä eräässä vihkitilaisuudessa. Myydään polttopuuta 0400 632 086 30 vuotta Unescoa Petäjävedellä Petäjäveden vanha kirkko on yksi maailman 1154:sta Unesco-kohteesta – se valittiin Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 1994 kolmantena Suomen seitsemästä kohteesta. Fysios Mehiläinen Petäjävesi lopettaa toimintansa Kiitos kuluneista vuosista kaikille asiakkaillemme! HENRY MOILANEN Lämmin kiitos muistamisesta lakkiaispäivänäni 1.6.2024. Kuljetus on. Päätös valitusosoituksineen on nähtävillä Petäjäveden kunnan verkkosivuilla www.petajavesi.fi => päätöksenteko => esityslistat ja pöytäkirjat => pöytäkirjat. Olli Koponen Kulttuurituottaja Petäjäveden kunta Saappaanheiton II osakilpailu Sunnuntaina 7.7. viraston sulkuaika on 1.–28.7.) Osallistumisja arviointisuunnitelman riittävyyttä koskevat kirjalliset mielipiteet tulee toimittaa kuulemisaikana viimeistään 7.8.2024 osoitteeseen Petäjäveden kunta, Suutarintie 4, 41900 Petäjävesi tai sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo@petajavesi.fi BEACH-TURNAUS 3-henkisin joukkuein 6.7. Heidän yhteisenä haaveena onkin saada tehdä musiikkia niin kauan, kun joku kokee sen sanoman voimaannuttavana. Päätöksestä voi valittaa Vaasan hallinto-oikeuteen. Valitusaika päättyy 7.8. Pariskunta ei havittele niin sanottuja virstanpylväitä, vaan kokee tärkeämpänä merkityksellisyyden. Duo Eve & Ossi saapuu Petäjäveden vanhaan kirkkoon esiintymään heinäkuun puolen välin tienoilla. Duo Eve & Ossi on saanut paljon hyvää palautetta rehellisestä ja koskettavastakin kerronnasta, johon on helppo samaistua. Nyt toive toteutuu ja samalla paikalle saapuva yleisö tulee saamaan takuulla elämyksellisen kokemuksen. klo 10 alkaen Kirveslahdessa. 040 7366 754 KUULUTUS KOSKENSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAISEN KUMOAMISEN VIREILLETULOSTA Koskensaaren ranta-asemakaavan osittaista kumoamista koskeva suunnittelutyö on käynnistynyt Huutoniemen ja Välitaipaleen alueilla, Ylä-Kintausja Ala-Kintaus -järvien rannoilla. Kaavatyöstä on laadittu osallistumisja arviointisuunnitelma (OAS), joka on nähtävillä 3.7.-7.8.2024 välisen ajan kunnan verkkosivuilla sekä Petäjäveden kunnanvirastolla (huom. Keikoillamme kuullaan herkkiä, puhuttelevia ja raikkaita lauluja. 0408374201 tai niina.koivula@petajavesi.fi (tavattavissa 29.7 jälkeen) Lupalautakunta. Viitasen Piia Keskiviikkona 10.7. kello 17 Metsäkulman kylätalolla, Hoskelintie 20 Tapahtumissa kahvio/kioski Tervetuloa mukaan! Petäjäveden Petäjäiset ry TEKLA VÄLY EETU LINNANKIVI Viime kesänä Asema Elää! -festareilla esiintynyt Viitasen Piia palaa Petäjävedellä ja aloittaa tämän vuoden vanhan kirkon kesämusiikkisarjan. Viitasen Piian akustisesta folkista ja americanasta kumpuava ilmaisu on saanut vuosien saatossa rinnalleen myös uusia sävyjä, kuten akustisia ja elektronisia elementtejä. Maamme tämän hetken arvostetuimpiin lauluntekijöihin kuuluva Viitasen Piia kuvailee uusimman levynsä syntyä. Tinja Louho Perhealbumista Myydään het käyttövalmis kuivakäymälä puusee. Eve & Ossi Keskiviikkona 17.7. kello 19 vanhassa kirkossa esiintyvä Viitasen Piia on tummanpuhuvaa indiefolkkia soittava artisti, joka on hurmannut viidellä albumillaan niin kriitikot kuin liveyleisönkin ja raivannut Viitaselle jalansijaa Suomen eturivin tarinankertojien joukossa. Rakennus teki heti suuren vaikutuksen kauneudellaan, upeilla historiaa huokuvilla puupinnoillaan ja intiimillä tunnelmallaan. Vuonna 2023 Petäjäveden asemamakasiinilla esiintynyt ja hurmannut artisti kuuli esiintymisensä jälkeen vanhan kirkon konserteista ja ilmaisi heti kiinnostuksensa päästä seuraavana vuonna mukaan osaksi kesäkonserttien ohjelmistoa. Even & Ossin tunnelmallinen tapa esiintyä, vuorovaikutteinen läsnäolo ja herkät tulkinnat ovat koskettaneet yleisöä niin kirkoissa kuin kuppiloissa ja pienissä olohuoneissa kuin suurissa konserttisaleissakin. 2024. – Huomasin uuden albumin kirjoitusprosessin edetessä kirjoittaneeni useita kappaleita eri tavoin kyydistä pudonneiden näkökulmasta: tarinoita ihmisistä, jotka ovat syystä tai toisesta pudonneet tyhjän päälle tai joutuneet rakentamaan elämänsä perustuksia ja turvan tunnetta uudelleen. Viimeisin levy Ihmisten aika julkaistiin vuoden 2024 keväällä ja se on saanut hienon vastaanoton. kello 13 Kintauden koulun hiekkakentällä Saappaanheiton III osakilpailu keskiviikkona 10.7. Viitasen Piialla on rikas ja omintakeinen musiikillinen maailma, jonka ytimessä soivat Viitasen vahvat sävellykset ja sanoitukset, jotka porautuvat syvälle ihmisenä olemisen ytimeen. Keskisuomalaisten talonpoikien vuosina 1763–65 veistämä kirkko nostettiin maailmanperintöluetteloon pohjoismaisen puukirkkoarkkitehtuurin pitkän perinteen esimerkkinä. Tavoitteena on kumota ranta-asemakaava 11 kiinteistön alueelta, jotta alueella voimassa oleva rantayleiskaava astuisi voimaan ranta-asemakaavan sijaan. Ilmoittautumiset puhelimitse tai tekstiviestillä Kimmo Koivikko/ 040 861 0131 Osallistumismaksu 40 € Paikalla myös kahvio! KUULUTUS MAAKAATOPAIKAN YMPÄRISTÖLUVASTA Lupalautakunta on tehnyt 25.6.2024 § 31 päätöksen RKJ Rahikainen Ky:lle maakaatopaikan ympäristöluvasta tilalle Leppämäki (592-404-9-9) Petäjävesi. Sivu 8 Nro 27 3.7.2024 Kerro meille juttuvinkkisi! toimitus@petajavesilehti.fi 050 366 7691 Sähkö& automaatiohuolto WEHKEET KUNTOON huoltaa, korjaa,asentaa ja suunnittelee 044 309 6889 Avoinna Ma–Pe 9–17 Keuruuntie 21, Keuruu 040 649 2710 www.mloptiikka. Lisätietoja ympäristösihteeri p. kello 19 vanhassa kirkossa Even & Ossin laulut puhuvat tuorein ja oivaltavin sanankääntein, rehellisesti ja hoitavasti, välillä vakavasti pohdiskellen, mutta paikoin myös huumorilla höystäen, arjen kipuiluista, ihmissuhteista, rakkaudesta, taivaskaipuusta, ihmisen syntisyydestä ja toivoa antavasta luottamuksesta armolliseen Jumalaan. Ja nyt päästään! Akustisen kitaran ja kaksiäänisen laulun pehmeään sointiin pohjautuva musiikkimme sopii erityisen hyvin juuri tällaiseen pienehköön tilaan, jossa esiintyjät ja yleisö ovat lähellä toisiaan. Haluamme tarjota kuulijoille lohdullisen ja toivorikkaan konserttielämyksen tämän, välillä aika sekaisin olevan, ajan ja maailman keskellä