2. – Lahjoitus oli mahdollinen kotiseutukappaleen sponsoreiden ansiosta, kiittää Strömberg. 4. Petäjäiset Juuret -levyä voi ostaa mm. Kimmo Strömbergin ideoiman ja Kimmo Rauhamäen säveltämän teoksen synnyttämiseen on osallistunut koko joukko petäjävetiset juuret ja yhteydet omaavia tekijöitä. Nuvalaiset saavat itse päättää, kuinka rahat käytetään täkäläisen nuorison hyväksi. 2. Tässä ei menty vanhoihin kliseisiin, joihin kotiseutukappaleiden videoinneissa voisi helposti turvautua, arvioi nokialainen Marja Malmstedt. Lauantaina ensi kertaa nähdyssä Petäjäiset juuret -musiikkivideossa muusikot seikkailevat muun muassa vanhalla kirkolla, Koskensaarella ja terveyskeskuksessa. Heinähatusta, R-kioskista ja Kyläsepästä. 5. petajavesilehti.fi 1. Kotiseutumusiikkiteos teki vaikutuksen myös yleisöön. Käy katsomassa lauantain juhlaja keikkakuvat www. Suutarintie 4, sankarivainajien muistomerkille. Julkistamistilaisuuden jälkeisessä konsertissa esiintyivät huikean paluun estradille tehnyt Dixie Fried (kuva 4), HallanallaH (5), Purkkiorjat ja Milja-Inkeri. Videossa idea ja kerronta oli mielestäni ihan uudenlaista. Konsertti juhlisti Seija ja Jukka Mäkelän yhteisiä syntymäpäiviä. – Mukana olleiden muusikkojen ikähaitari lienee 21 ja 83 vuoden välillä ja persoonia löytyy rockkukoista Petroskoin sinfoniaorkesterin konserttimestariin, kuvailee Kimmo Strömberg. Musiikki, video, sanoitukset ja musiikin lomaan ujutettu paikallinen äänimaisema täydentävät toisiaan mielenkiintoisella tavalla. – Mielestäni se oli aivan upea. Kynttilöiden sytyttäminen sankarihaudoille. Kymmenminuuttinen, Petäjävedestä ja petäjävetisyydestä kumpuava musiikkiteos on ainutlaatuinen näyte paikallisesta musiikkiosaamisesta ja yhdessä tekemisen kipinästä. Lauantaisen juhlan yhteydessä kotiseutukappaleen tekijät luovuttivat 300 euron lahjoituksen paikalliselle nuorisovaltuustolle. – Tämä kokonaisuus on jollain tapaa isompi kuin pelkkä hyvä ja pitkä biisi. Olette lämpimästi tervetulleita! Itsenäisyyspäivän ohjelma Petäjävedellä 2016 Hanna Mäkinen Tällaistä on tuskin tehty muualla Suomessa. Oman jälkensä teokseen on jättänyt viisi laulajaa, neljä sanoittajaa ja noin 30 soittajaa. Se on balladi elämästä, vahvoista persoonista, maailmanperintökirkosta ja vesien kaunistamasta maisemasta. 1. ”Petäjäiset Juuret on hiljaisuuden ja rakkauden kaunis laulu. Jukka Mäkelän ja Kimmo Strömbergin ojentaman lahjoituksen ottivat vastaan Nuvan Anton Karjalainen ja kunnanjohtaja Eero Vainio. Petäjävetisyys ja yhteistyö näkyvät ikään ja genreen katsomatta. vuosikerta Nro 48 2016 Keskiviikkona marraskuun 30. Musisoimassa Petäjäiset Juuret -teoksen isät, Kimmot Strömberg ja Rauhamäki. Se on ärjyväksi koskeksi riehaantuva värikkäiden ja itseellisten persoonien rock-sinfonia.” Kirkkoherra Seppo Ojala. Siinä oli yhdistelty kansallisia sointuja ja vähän rajumpaakin musiikkia. päivänä PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU Irtonumero 1,50 euroa JUHLAKUVAT: HANNA MÄKINEN; LEVYN KANSI: HENRY MOILANEN ”Isompi kuin pelkkä hyvä ja pitkä biisi” Petäjäiset Juuret -kotiseutukappale ja musiikkivideo julkaistiin lauantaina Miilussa Klo 08.00 Seppeleen laskeminen vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkillä Koskenpäällä Klo 09.00 Seppeleen laskeminen vuoden 1918 sodassa kaatuneiden muistolle Vanhalla kirkolla Klo 10.00 Itsenäisyyspäivän messu Petäjäveden kirkossa Klo 11.00 Seppeleen laskeminen sankarivainajien muistomerkillä ja Karjalaan jääneiden muistomerkillä Klo 11.30 Veteraanilounas (kutsuvierastilaisuus) Klo 11.30 Kirkkokahvit seurakuntakodilla Klo 16.00 Soihtukulkue Petäjäkodin pihasta os. 3. Muun muassa Petäjävesi-lehden kotisivujen kautta löytyvä musiikkivideo kannattaa käydä katsomassa. PETÄJÄVESI Sivu 08 Nro 01 04.01.2006 56. Lavalla Petäjäiset Juuret -tekijäporukka. 3
mutta itsenäisyyspäivän vuoksi ilmoitukset tulee jättää jo perjantaina 2.12. Klo 12 Myyjäiset Ylä-Kintauden Kylätalolla, kauneimpia joululauluja kahvin yhteydessä. Jaoimme yhteisen kokemuksen. – Elokuva on parhaimmillaan yhdessä katsottuna ja jaettuna, hän tiivistää. Tarjoilija ojensi teepussin minulle ja hapuillen kätemme kohtasivat. – Elokuvan kokonaisvaltainen tarinankerronta ja pako arjesta kiehtovat katsojaa. Messun jälkeen seppeleiden lasku sankarihaudoille. Nyt on marraskuun loppu ja on jo kertaalleen ehtinyt siivota koko huushollin läpi. – Esteettömyys ja keskeinen sijainti ovat avainasemassa, samoin kuin toimiva akustiikka ja nouseva katsomo, toiminnanjohtaja Kaisu Tapaninen kuvailee. Ja on pakko myöntää, että on kauniin näköistä pihalla. To 8.12. Seimen luota löydämme joulun ja koko elämän suurimman salaisuuden ja tarkoituksen, Jeesuksen. Me toisilleen täysin tuntemattomat kuljimme peräkanaa toisiamme käsivarresta kiinni pitäen. Se siis mieluummin olen. Elämän eteemme tuomat raskaat ja käsittämättömät asiat vievät värit elämästämme ja pimeys valtaa meidät. Tässä taas nähtiin kuinka upeaa yhteistyötä täällä kulttuurin saralla osataan tehdä ja synnyttää. Jatkuvuuden kannalta pääasia on, että kävijöitä riittää. Asiaa juhlittiin oikealla vakavuudella myös paikallisessa myöhään yöhön. Pimeässä kahvilassa kuljimme viiden hengen ryhmänä tarjoilijan johdattamana pöytään. Su 4.12. klo 10 Messu kirkossa / IP, LGK. Elokuvakeskuksen tuottaja Marika Laiho näkee, että elokuva laajentaa ihmisen maailmankatsomusta, siinä pääsee näkemään elämää uusin silmin. Tarjoilua. Torttukahvit. Tule sinäkin kuulemaan! Nyt alkaa pahasti näyttää siltä, että tuossa tuokiossa on joulu! Tai niin voisi kuvitella, kun katsoo tuota Liinun hääräämistä. Tässä vihjerivi: Tottenham-Swansea 1 Crystal P-Southampton 1X West Bromwich-Watford 1 Sunderland-Leicester 1X Stoke-Burnley 1 West Ham-Arsenal X2 Barcelona-Real Madrid 1X Blackburn-Huddersfield 1 Birmingham-Barnsley 1 Sheffield W-Preston 1 Norwich-Brentford 1 Cardiff C-Brigton X2 Fulham-Reading 1X Olli-Pekka Mäkelä. Nyt ainakin pitäisi siis olla kaikilla hyvä mieli, kun maa on valkoinen ja puut myös. Ehtoollishartaudet: klo 12 Pihlajarinne, klo 13 Heinämäki, klo 14 Tikka-koti. Hän on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas. Omalla kylällä näytettävissä elokuvissa on myös ajatuksena jotain suorasukaista, tunnelmallista ja jopa nostalgista, ja sitten tänne saadaan vieläpä niitä kaikkein uusimpia ja suosituimpia elokuvia, eikä mitään Pekkaa ja Pätkää. 9) Tuo suuri valo on Jeesus. – Elokuva koetaan helposti lähestyttäväksi, joten se houkuttelee uusia yleisöjä kunnan kulttuuripalvelujen käyttäjäksi, Tapaninen toteaa. Petäjävedellä saamme olla ylpeitä upeista puitteista ja myös Keski-Suomen elokuvakeskuksen väen mielestä auditorio Miilu tarjoaa hienot puitteet elokuvan katseluun. Toimintaa tukee Suomen elokuvasäätiö ja Taiteen edistämiskeskus, eikä ilman julkista tukea ja tiivistä kuntayhteistyötä toiminta olisi mahdollista. Elokuvakeskuksen toiminta perustuu tiiviiseen Tänään klo 18 Naistenilta srk-kodilla. Oman kylän ahkerat yhdistysjyyrät pyörittävät itse myös elokuvakioskia. klo 18.30 Sirpa ja Pentti Survolla Hirvenhiihtäjäntie 2. Puhujia ja laulajia Ruotsista ja Norjasta. Mutta kaikesta huolimatta kyllä vanhankin silmää hivelee puhdas lumi! Ottakaahan iisisti ja rauhallisesti, sillä joulu tulee joka tapauksessa. Toimitus w w w. Tuvan vetää täyteen lähes takuuvarmasti joka kylässä perhe-elokuvat, mutta myös kotimaiset ensi-illat ovat suosittuja. Teen merkin tunnistin hajuaistin perusteella ja suklaan, jonka saimme, makuaisti tunnisti Fazerin siniseksi. Siunattu olkoon hän, ken meille tuo elämän." (Virrestä 5) Huomio asiakkaamme! Ensi viikolla Petäjävesilehti ilmestyy tavalliseen tapaan keskiviikkona 7.12. "Hän saapuu, kuninkaamme ja rauhanruhtinaamme. mukaan Asematie 6, Petäjävesi, toimitus@petajavesilehti.fi Päätoimittaja Suvi Kallioinen 050 366 7691 Toimittaja Hanna Mäkinen 050 433 8300 Ilmoitushinnat: etusivulla 1,00e/pmm, sisäja takasivulla 0,90e/pmm + alv 24%, laskutuslisä 5e + alv 24% Tilaushinnat: kestotilaus 12 kk 58e Tilausasiat: 09 856 67919, petajavesi@nesenta.fi Lehden näköisversio: www.lehtiluukku.fi PUOLUEETON KOTISEUTULEHTI VUODESTA 1961 Lehden irtonumeromyynti hintaan 1,50e (sis. Yhdessä ihmettelimme pimeyttä ympärillämme. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus… Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on annettu meille. Jos et päässyt mukaan juhlaan, niin levy on myynnissä ja kotisivujemmekin kautta sen löytää. Elokuvatoiminta on kallista ja laiteinvestoinnit merkittäviä, mutta tätä lystiä ei kuitenkaan makseta kunnan pussista. Kino Metsolla tärkeässä roolissa ovat myös palkitut laatuelokuvat ja dokumentit. Palvelutehtävissä yhteyden toimikunta. Kunnan yhteyshenkilö on kulttuurituottaja Olli Koponen. Pöytään päästyämme tunnustelimme mistä löytyy kupit ja termospullo, josta kahvimme ja teemme saimme. Pimeään vuodenaikaamme asettuu kristikunnan suuri juhla. Pikkujoulu kannattaa viettää niin, että siitä muistaakin jotakin. fi pe ta ja ve de n. klo 15 mennessä. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.” (Jes. Minähän en koskaan ole ollut mikään haihattelija. Siivoukset kannattaa tehdä oman mallin mukaan. Erehdyin toteamaan huomioni ääneen ja siitä alkoi vuosisadan mökötystarina. Muutama viikko sain kokemuksen tuosta. Profeetta Jesaja ennusti tulevasta valosta paljon ennen Valon, Jeesuksen syntymää näin: ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Lehdessä luki, että lumi vaikuttaa mielialaan tai siis sen puute vaikuttaa. Yhdessä muuten koettiin ja jaettiin huolella, ja ihan omin voimin, kun lauantaina julkistettiin komea Petäjäiset juuret -kotiseutukappale. KIRKKOHERRANVIRASTO SULJETTU! Ke 7.12. Kahvilakokemus oli opettavainen ja puhutteleva. klo 12.30 Ehtoollishartaus Pekanmäessä Klo 13.30 Musiikillinen hartaushetki Solikkosalissa / SO, LGK, Maanantaikuoro. Minä olen kuulemma aina väärässä paikassa ja siirryn sitten milloin pölynimurin, lattiamopin tai pölyrätin tieltä johonkin muualle. Elokuvat rikastuttavat juuri pienten paikkakuntien kulttuuritarjontaa ja luovat yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Älkää hötkyilkö! Käpytikka Viikon vakiovihje yhteistyöhön kunnan kanssa, ja sitä kautta myös petäjävetiset ovat voineet itse vaikuttaa siihen, mitä elokuvia Petäjävedellä näytetään. Kahvilassa, jossa et näe tarjoilijoita, et näe keitä pöydässäsi istuu, et näe teekuppiasi. alv 24%): K-Market Porkkana, Asematie 8 ma-la klo 7-21 ja su 10-21 S-Market Petäjävesi, Karikontie 2 ma-la klo 7-21 ja su 10-21 Jakeluhäiriöt: Postin asiakaspalvelu 0200 71000 (arkisin 8-18) tai asiakaspalvelu@posti.fi Viikon pakina: Älkää hötkyilkö! PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA Perhealbumi Rakkaat syntymäpäiväonnittelut äidillemme 1.12.2016 98 vuotta! Lapset perheineen Tiedätkö miltä tuntuu juoda teetä täysin pimeässä kahvilassa. Aistit olivat valppaina, tuttavuus muiden pöydässä olijoiden kanssa oli mutkatonta ja luontevaa. Kiertueteattereilla onkin ollut maakunnissa kysyntää, sillä aina ei jaksa lähteä kaupunkiin asti ja täällä myös lippuhinnat ovat huokeampia. se ur ak un ta @ ev l.fi Varmoja kohteita on vähän, mutta kohteen yksi, Tottenham voisi olla yksi, mielenkiintoinen on myös Barcelonan ja Real Madridin kohtaaminen, niissä on aika kova vääntö, voi olla, että jää tasapeliin. Kirkkokahvit srk-kodilla. Myös uudet vapaaehtoiset ovat tervetulleita! Kuollut: Paavo Päiviö Sipilä, 94 v. Ke 7.12. Ihmiseksi tullutta Jumalaa ei voi ymmärtää, mutta häneen voi hyvinkin luottaa, häntä kunnioittaa sekä rakastaa. Keski-Suomen näkövammaiset ry perusti muutamaksi päiväksi Pimee cafen, johon oli mahdollista tulla juomaan kuppi kuumaa. Ympärilläsi on täysin pimeää. Kaisa Pihlajamäki Hengelliset kotiseurat To 1.12. Elämässä voi olla monenlaista pimeyttä. Vaikka silmämme pystyvät näkemään valon, kauneuden, maailman, ihmiset ympärillämme, niin silti meillä voi olla tunne, että kuljemme pimeässä, vailla valoa. Jossakin vaiheessa sain kuulla, että voisin mennä vaikka Niilolle koko päiväksi kylään ja lähdin saman tien. Realistiksi sanovat sellaista, joka osaa ottaa asiat kuin asiat tosina ja elämään kuuluvina. Suvi Kallioinen Kulttuuritarjonta onkin mielettömän rikasta Keski-Suomen elokuvakeskus ry:n kiertävän elokuvateatteri Kino Metson viimeisimmässä kimarassa Petäjävedellä koko perheen Kanelia kainaloon Tatu ja Patu -elokuva keräsi 188 katsojaa. klo 10 Itsenäisyyspäivän messu kirkossa / SO, LGK. Adventti on odotusta, valmistautumista tuohon juhlaan, Jeesuksen syntymään. Tapanisen mielestä elokuva pääsee parhaiten oikeuksiinsa juuri elokuvateatterissa valkokankaalta katsottuna. Ti 6.12. klo 16 srk-kodilla. Jatkuu muuten vieläkin, vaikka astetta heikompana... Sivu 02 Nro 48 30.11.2016 Tapulin takaa www.petajavesilehti.fi Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry Ilmestyminen: keskiviikkoisin, levikki noin 1900 kpl Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Toimitus: avoinna ma-ke klo 9-12 sekä sop. Vein mennessäni särvintä, niin pärjättiín hyvin ja kotona näkyi olevan kaikki kesken, kun tulin takaisin. pe ta ja ve de ns eu ra ku nt a. Facebookmainostukseen eksyi saman viikon Sodan murtamat -elokuvan kuvituskuva, ja jopa näyttelijä Antti Holma vitsaili sosiaalisessa mediassa, että Petäjävedellä nähtiin ehkä sittenkin Tatu ja Patu asemasodassa. Klo 18 Kauneimmat joululaulut Töysänperällä Helena Suonsaaren kotona. Diakoniatyö tiedottaa: Vapaaehtoisten ruoanjakajien ja -hakijoiden kokoontuminen jouluruokailun merkeissä to 8.12. Pimeydestäsi huolimatta älä anna periksi, sillä toivoa ja valoa on aina olemassa
Talousarviossa esitetään huoli siitä, että väestö ikääntyy ja huoltosuhde heikkenee nopeasti vuotta 2025 lähestyttäessä. Loput liittymät pyritään saamaan asiakkaille käyttöön loppuvuoden aikana. Tapaninpäivänä aloitetaan Suomi ennen itsenäistymistä -teeman tapahtumalla. Kaikille liittymä Viime viikon tiistaina Keski-Suomen Valokuituverkot Oy järjesti valokuitutapahtuman Petäjävedellä kahvila Freesissä ja mukana oli parisenkymmentä kiinnostunutta. Haasteena onkin sovittaa yhteen väkiluvun kasvun tavoittelu ja sen vaatimat investoinnit, laskeva tulotaso, poistotason kohoamisesta johtuva velkaantumisriski sekä kunnan muuttuva tehtäväkenttä ja sen vaatima toiminnan uudistaminen. Helmikuun 1927-37 osuvat kieltolain loppumiseen. Näyttelyille sopii kirjaston lisäksi Petäjäkoti, pappila ja vanha makasiini.. – Petäjäveden valokuituverkko ei ole vielä valmistunut, rakentaminen on edennyt keskustan alueelle, myyntija markkinointivastaava Iiro Kuntsi kuvailee. Ensi vuoden investointilistalta löytyy panostusta kaikenikäisiä kuntalaisia palveleviin lähiliikuntaja -leikkipaikkoihin. Lisäksi nostetaan tontinja metsänmyyntituloja, poistetaan ylläpidosta käsija taideteollisuusoppilaitoksen huonokuntoisimmat A-B -osa, ja myydään vanha Kuntala. Kesäkuun kohtalo vuosien 1967-77 osalta on vielä auki, mutta kulttuuritoimen Heli Laitinen ideoi, että silloinhan elettiin musiikin kulta-aikaa. – 10/10M -palvelutuote on taloyhtiöille myytävä perustuote. Lehtijuttuja juhlavuositeeman ja eri vuosikymmenten ympärillä tehdään läpi vuoden. Esityksessä myös otettaisiin käyttöön hulevesimaksu ja vähennettäisiin yksityistieavustuksia 30 000 eurolla. Syyskuussa nostetaan esiin Petäjäveden aktiivisen rakentamisen vuodet 1997-2007. – Asia ei liity liiketoimintaamme. Kivijärvellä 134, Luhangassa 89 ja muiden kuntien alueella 26. Liittymähinta on 1450 euroa ja sen voi maksaa 1-6 erässä vasta sitten kun liittymä on valmis. Toukokuussa muistellaan vuosia 1957-67 ja Petäjäveden Sotaveteraanit järjestävät kaatuneiden muistopäivänä arvokkaan juhlan. Tilastokeskuksen väestöennuste vuodelta 2015 ennusti kunnalle maltillista väestönkasvua, mutta nyt näyttää siltä, että asukaslukuennustetta ei pystytä saavuttamaan, varsinkaan jos omakotitalorakentamisen määrä pysyy matalalla tasolla, eikä kuntaan saada uutta kohtuuhintaista vuokra-asuntokantaa. Tiehankkeista mukana on Suutarintien perusparannus. – Perusperiaate kuitenkin on, että jos asiakas on tehnyt Kuuskaistan kanssa sopimuksen, niin toteutamme liittymän asiakkaan tekemän sopimuksen ehdoilla, Kuntsi toteaa. Keväällä juhlii myös kansalaisopisto. – Mukana ei ole palvelusopimuksia eli taloyhtiöiden liittymät näkyvät siis aina vain yhtenä liittymänä, vaikka taloyhtiössä olisi esimerkiksi kymmenen huoneistoa. Määrä on laskenut edelleen vuoden 2015 asukasluvusta 4008 alle 4000 asukkaaseen loppuvuonna 2016: väkiluku oli 16.11.2016 3980 henkeä. Kaiken kaikkiaan liittymiä on myyty Petäjävedellä 263 kappaletta, sisältäen muun muassa myös valmiusliittymät eli niin sanotut kieppiliittymät. Nyt Keski-Suomen Valokuituverkot Oy:n hinnat ovat alvittomia, eikä niistä saa kotitalousvähennystä. Lisäksi jatketaan viemärija vesijohtoverkoston kunnostamista ja käynnistetään Syrjäharjun uuden vedenottamon suunnittelu. Asukasmäärä on laskussa Kunnan väkimäärä kasvoi vuodesta 2005, mutta kääntyi laskuun 2013. – Aika paljon on tullut teknistä tietoa, Ritva Mauranen arvioi. Määräaikaisen palvelusopimuksen käyttäjä tekee sen mukaan kuinka nopean yhteyden tarvitsee. Elokuussa valtakunnallisten kotiseutupäivien yhteydessä pääsee retkille ympäri Suomen ja myös Petäjävedelle tehdään päivän retki muualta. Toisaalta joistain Kuuskaistan kanssa solmituista sopimuksista voi saada kotitalousvähennyksen. Suunnitelmissa on myös käynnistää Halkokangas III -alueen kunnallistekniikan ja tiestön suunnittelu. Verkon rakentamistöitä jatketaan ensi keväänä kun routa sulaa ja maata päästään taas kaivamaan. Marraskuussa senioriväki järjestää jotain pienimuotoista. – Ei kuitenkaan tyhjennetä koko pajatsoa, sillä seuraavana vuonna juhlitaan kunnan 150-vuotisjuhlaa, työryhmän puheenjohtaja Tapio Kokkonen totesi. yhdistykset, yritykset ja muut tahot. Osa harkitsee liittymän hankkimista kotiinsa ja osa oli solminut sopimuksen jo aikoinaan osuuskunta Kuuskaistan kanssa. Sivu 03 Nro 48 30.11.2016 Ensi vuoden talousarvio on tonnin plussalla Kunnanhallitus hyväksyi maanantain kokouksessaan talousarvion ensi vuodelle. Osa valokuituliittymien käyttöönotosta saattaa viivästyä tammikuulle johtuen sääolosuhteista, Kuntsi kertoo. Maaliskuussa sotavuodet 1937-47 ovat esillä Kintaudella nuorisoseuran ja kyläyhdistyksen vetämänä. Ohjelmarunko on nyt olemassa, mutta mukaan ehtii vielä kaikki innokkaat Petäjävesi-lehti käyttää Suomi100-logoa aiheeseen liittyvässä uutisoinnissa. Kesäkuukausiksi Petäjäveden kirjastoon saadaan kansainvälisestikin merkittävä Unesconäyttely. SK Valokuituliittymien myynti on vauhdissa SUVI KALLIOINEN Myyntija markkinointivastaava Iiro Kuntsi selvitteli Antero Hämäläisen ja Risto Jutilan liittymä-asioita. Hämäläinen ja Jutila solmivat sopimuksen jo aiemmin osuuskunta Kuuskaistan kanssa ja sopimuksen mukaan heidän liittymähintansa ovat arvonlisäveron verran korkeammat kuin Keski-Suomen Valokuituverkot Oy:n nykyiset liittymähinnat. Talousarvio on tiukan säästösyynin tuloksena 1 040 euroa ylijäämäinen. Syksyllä saadaan lapset ja nuoret vahvemmin mukaan. Suomi100 -kokouksessa hahmottui jo hyvin tuleva juhlavuosi Suvi Kallioinen Satavuotiasta Suomea juhlitaan Petäjävedellä niin, että itsenäisyyden vuosikymmenet jaetaan kuukausittain eri vastuutahoille ja paikallisista tapahtumista saadaan nauttia läpi vuoden. – Niitä ei kuitenkaan rakenneta tänä vuonna valmiiksi, ellei asiakas tee muutossopimusta ja tilaa valmista liittymää, Kuntsi kuvailee. Tällä hetkellä perheen käytössä oleva Elisan langaton nettiyhteys toimii moitteettomasti, mutta Mauraset kuitenkin harkitsevat valokuidun hankkimista kotiinsa Toppalaan. Tilauksen hintaan sisältyy asennus käyttövalmiiksi sekä päätelaite. Nopeus kiinnostaa Jos nyt tilaa Keski-Suomen Valokuituverkkojen liittymän, sen saa käyttövalmiiksi ensi vuoden puolella. Ensi vuoden näkymiin kunnan taloussuunnittelun kannalta vaikuttaa sosiaalija terveyspalveluiden siirtyminen maakuntien vastuulle vuonna 2019 ja tähän liittyvät valtionosuusuudistukset ja kaavailtu kolmen vuoden veronkorotuskielto vuosille 2020-2021, sekä samalla tapahtuva 12,3 prosentin pudotus kunnallisverotuottoon. Elokuussa ja kekrinä mukana juhlajärjestelyissä ovat myös maaseutuseurat ja esillä on vuodet 1987-97. Loppuvuodeksi on suunnitteilla myös juhlallinen gaala. Nyt on myyty 235 rakennettavaa liittymää – Tilattuja ja valmiiksi rakennettavia liittymiä Petäjävedellä on nyt 235 kappaletta, joista asiakkailla on käytössä noin 70 valokuituliittymää. Käräjöinti ei vaikuta Talousvaikeuksissa olevan osuuskunta Kuuskaistan käräjöintiin Jyväskylän, Saarijärven ja Viitasaaren kanssa ei Kuntsin mukaan Keski-Suomen Valokuituverkot Oy:llä ole kommentoitavaa. Suvi Kallioinen Keski-Suomen Valokuituverkot Oy:n toimitusjohtaja Janne Paunonen kertoo, että liittymien käyttöönottoa tehdään tällä hetkellä kovasti aina vuoden loppuun asti. Huhtikuussa voisi näkyä jotenkin jälleenrakentamisen ja karjalaisuuden vuosikymmenet 1947-57. Kuuskaistan kanssa sopimuksen tehneiden liittymät Keski-Suomen Valokuituverkot Oy tekee valmiiksi, mutta kokonaishinnassa saattaa olla nykyisiin hintoihin nähden pientä poikkeusta arvonlisäveron sekä asiakkaan pyynnöstä tehdyn wlan-päätelaitteen päivityksen vuoksi. Vuodesta 2014 vuoteen 2015 väkiluvun muutos oli -1,8 prosenttia. Veteraanien esineistöä ja haastatteluja on olemassa runsaasti. Kokonaismyynnin liittymämäärä on Multialla 239, Pihtiputaalla 353, Karstulassa 385, Konnevedellä 195, Toivakassa 178, Kyyjärvellä 177, Kannonkoskella 166, Huoneistot voivat hankkia halutessaan paremman palvelun, jonka hinnasta taloyhtiön maksama hinta hyvitetään huoneiston kuukausimaksusta. Talousarviovuoden 2017 ennusteväkilukuna on käytetty 4000 asukasta. Tammikuussa Petäjävesi-Seura pitää näyttelyn vuosista 191727. – Palvelutuotteiden jakaumassa 100M/100M on suosituin tuotteemme, muodostaen 50M/20M -palvelutuotteen kanssa yli puolet palvelusopimuksistamme, Kuntsi kuvailee. Uudet kuntalaiset Ritva ja Olli Mauranen tulivat kuuntelemaan valokuituillan antia. Lokakuussa nähdään lukiolaisten Antti Puuhaara -näytelmä ja koulut ovat mukana Suomi-sirkus100monitaiteellisessa teoksessa. Itsenäisyyspäivän juhlaan ehdotettiin lippulinnaa, johon osallistuisivat kaikki yhdistykset. Säästöt ja investoinnit Tasapainotustoimenpiteinä ei esimerkiksi jatketa määräaikaisen aikuissosiaalityöntekijän työsuhdetta, lasketaan vanhustenhuollon hoitajamitoitusta ja pyritään olemaan täyttämättä eläköityvien virkoja sikäli kuin se on mahdollista. Pariskunta toteaa, että liittymän hankintahinta on maksajalleen aina kallis, mutta käyttömaksut eivät ole nykyisiä korkeampia. – Sille olisi hyvät puitteet Miilussa ja Masuunissa, sivistystoimenjohtaja Timo Holm miettii. Melkoista taiteilua on luvassa, sillä tarkkaan, tasapainottavaan taloudenpitoon halutaan yhdistää kuntalaislähtöinen toimintatapojen uudistaminen sekä kunnan vetovoimaan ja kuntalaisten hyvinvointiin panostaminen. Heinäkuussa on luvassa paljon monenlaista: Petäjäisten urheilutapahtumia, yksipäiväiset Johan on markkinat! katusoiton MM-kisoineen, Takomarkkinat sekä muuta perinteistä kesäohjelmaa
Sivu 04 Nro 48 30.11.2016 Omaishoidon juhlahetki Päivä paloasemalla oli lapsiperheiden herkkua SUVI KALLIOINEN Suvi Kallioinen Osana valtakunnallista Paloturvallisuusviikkoa lauantaina järjestettiin ympäri Suomen Päivä paloasemalla -tapahtumia. – Auton pitää hiljentää vauhtia, tulla kohtaamistilanteeseen mahdollisimman hiljaa ja kiertää hevonen mahdollisimman kaukaa. Palomies Sami Rantanen veti alkusammutusharjoituksia. Petäjävedellä tapahtuma on ollut joka vuosi suosittu. Hanna Mäkinen Talvipimeillä teillä liikkuu aina silloin tällöin myös hevosia ajureineen. Polaran rattailla Tarmo Tiainen. Varovaisuus on valttia, kun pimeällä tiellä liikkuu hevonen. – Jos jollakin hevosenomistajalla ei vielä ole heijastinliiviä, voi sellaisen käydä hakemassa minulta UPM:n toimistolta, lupaa Koskela. Autolla hiljaa ja kaukaa kiertäen – Autoilijan pitää puolestaan muistaa se, että hevonen on helposti säikähtävä saaliseläin. – Meitä on täällä Petäjävedellä joukko ihmisiä, joiden on olosuhteiden pakosta ajettava hevosella yleisillä teillä myös pimeällä. HANNA MÄKINEN HANNA MÄKINEN MARKKU KOSKELA Hevosystäväinseura palkitsi parhaitaan Polara ja Vietteli lenkillä vuosi sitten marraskuussa. Jos olisi olemassa vaihtoehto, ei pimeällä kannattaisi hevosella ajaa, sillä se on oikeastikin vaarallista, toteaa Petäjäveden Hevosystäväinseuran puheenjohtaja Markku Koskela. Lisäksi hyvistä, uusista ennätysrajojen alituksista palkittiin suomenhevoset: Huiteli ( Anu Salminen), Vinha-Topi ( Tarmo Tiainen ja Antti Tupamäki), Vapperi ( Irma ja Tapio Mynttinen), Polara (Janne ja Antti) sekä Passiton ( Jarmo ja Johanna Ahonen). Jos hevonen säikähtää jotain, se ei ole ohjastajan hallinnassa. – Jos hevonen oikein rupeaa temppuilemaan, eli jos se nousee esimerkiksi takajaloille, on autoilijan pysäytettävä auto. Petäjävedellä on parisensenkymmentä palomiestä. Päivään kuului myös pelastunäytös, alkusammutusharjoituksia sekä makkaraja kahvitarjoilua. Pitkiä valoja ei saa pitää päällä, eikä missään tapauksessa saa soittaa torvea. M. Autoilijan on vältettävä kaikkea sellaista, joka saattaa säikäyttää hevosen. Älä ole pimeä! Hanna Mäkinen Va l t a k u n n a l l i s e n Omaishoitoviikon juhlahetkeen Petäjäkodille kokoontui viime torstaina joukko omaishoitajia, hoidettavia ja läheisistään huolehtivia. Koskela Petäjäveden Hevosystäväinseura palkitsi vuoden aikana menestyneitä hevosia omistajineen. Nuoriso-osastossa harrastajia on alle kymmenen. Polaran omistavat Janne Tiainen ja Antti Tupamäki ja Take A Bow’n takaa löytyy Pentti Kelander lähipiireineen. Tukea on tarjolla muun muassa säännöllisesti kokoontuvissa omaishoitajien vertaistukiryhmissä. Väkisin ei ohitusta silloin pidä yrittää, sanoo Koskela. Arto Grönroos), Leemark's August ( Raimo Koivuniemi) sekä Pike Princess ( Kari Huumo). Lemettilässä oli tupa täynnä, kun Hevosystäväinseura vietti perinteistä pikkujouluaan. Avauspuheenvuoroista vastanneet Jyvässeudun omaishoitajat ry:n omaistoiminnanohjaaja Eeva TyrväiOmaishoidon viime viikkoisessa juhlahetkessä esiintyneen Jukka Ohra-Ahon musiikista nauttivat myös Eila Skyttén ja Kaisa Himanka. Hevonenhan on tien oikeaa puolta etenevä ajoneuvo. Alina Sarava, 2, Metsäkulmalta testasi kuskin paikkaa. – Tietysti pitää olla myös heijastimia. Vietteliä ohjastaa Antti Tupamäki, joka ei lauantain ravikiireiden takia ehtinyt palkittujen yhteispotrettiin. Eniten tienanneina palkittiin suomenhevosista Polara, jonka ansiot olivat lähes 50 000 euroa, ja lämminverisistä Take A Bow. Edessä Sofia, Julius ja Juuso. Se on pahinta, mitä autoilija voi tehdä. Heijastinliivi kuskilla on tosi hyvä. nen ja Petäjäveden kunnan vanhuspalvelujohtaja Timo Itäpuisto kiittivät omaishoitajia arvokkaasta työstä ja muistuttivat siitä, kuinka tärkeää omaishoitajien on huolehtia myös omasta jaksamisestaan. Kuvassa Kari Huumo, Janne Tiainen, Anu Salminen, Tarmo Tiainen, Tapio Mynttinen, Irma Mynttinen, Pentti Kelander, Arto Grönroos, Kaisu Mononen ja Johanna Ahonen. Myös hevosella pitää olla eteenpäin näkyvä heijastin, esimerkiksi heijastava rintaremmi. Lämminveristen ennätysrajat rikkoivat: Take A Bow (Kelanderit), Maya Honeybee ( Kaisu Mononen), Ganador (Oppositio Tiimi mm. Hevosen kärryihin valot, ajurille heijastinliivit – Lain mukaan hevosen kärryissä on oltava eteenpäin suunnattu valkoinen valo ja taaksepäin suunnattu punainen valo kulkusuuntaan vasemmalla puolella. Jonne Hyttinen, 13, jakoi kypäriä, 112-tarroja ja värikyniä. Sekä hevosen ohjastajan että autoilijan on hyvä huomioida muutama tärkeä liikenneturvallisuutta lisäävä sääntö. Lapset saivat kypärät ja pääsivät tutustumaan paloaseman tiloihin ja ajoneuvoihin paloautoajeluineen kaikkineen
Sekä Furuholmin että Moilasen mielestä tilaisuus palveli hyvin yrittäjien keskinäistä verkostoitumista. Uutuutena oli Raisa Kinnusen uuden yrityksen Kukkaron rukkasen atk-opetustuokio ikäihmisille. Petäjävedeltä tilaisuudessa olivat mukana Marita Furuholm, Anne Peltola ja Henry Moilanen sekä kunnan matkailumarkkinoinnista vastaava palvelusihteeri Ulla Niemenmaa. Luvassa on hurttia huumoria, mutta imitoinnin ja huumorimusiikin lisäksi myös herkempääkin musiikkia. – Esitys on imitaatiota, puhetta ja laulua, stand up -tyyppistä hommaa, Ruonansuu kuvailee. Tunnettu esiintyjä vetää taatusti tuvan täyteen, joten tosifanin kannattaa ostaa lippunsa ennakkoon. Suurin osa on Petäjävedeltä, mutta kiinnostusta on ollut myös lähialueilta. Poistouhan alla on noin 40 000 yhdistystä eri puolilta Suomea, ja myös Petäjävedellä aktiivisesti toimivia yhdistyksiä on poistolistalla. Suunnitteilla on myös palvelukartta Petäjäveden ja Korpilahden Unesco-kohteiden välillä sjaitsevista yrityksistä, sanoo Maukonen. Puuron keitti Hanni Kumpunen, rusinasopan Pia Taipale ja pullat pyöräytti Seija Silander. SK Hanna Mäkinen Ryhmä petäjävetisiä ja korpilahtelaisia yrittäjiä kokoontui viime keskiviikkona Tikkalan koululle tuotteistamiskoulutukseen. Leivonnaisia saa edelleen jokaisena aukiolopäivänä. Seuraava tuotteistamiskoulutus pidetään tammikuussa 24.1. Toimitus pahoittelee virhettä! HM Juoksemisesta kiinnostuneille tarjolla mukava harrastusporukka Petäjävedellä kokoontuu juoksuporukka joka tiistai kello 17.30 ja lenkille lähdetään Kirkonkylän koulun parkkipaikalta. Enkeleillä on myös heijastimia, joita saa niitä tarvitsevat ottaa mukaansa. – Tavoitteena on hankkia palvelupaketeille ja tuotteille näkyvyyttä Visit Jyväskylän portaalin kautta sekä kansainvälisiltä että kotimaisilta markkinoilta. Heinähatulla on jo lähes 90 tuottajaa SUVI KALLIOINEN Suvi Kallioinen Heinähattu on nostanut viime aikoina profiiliaan ja näkyvyyttä saatiin taas lisää viime viikolla, kun rakennuksen katolle ja seinään saatiin ulkovalomainokset. Lisäksi koulutuksessa valmistaudutaan huhtikuun matkailumessuille. Koulutuksen tavoitteena on antaa eväitä paikallisten tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen. Aavistuksen verran yrittäjiä kuitenkin askarrutti se, kuinka hyvin kuntarajat ylittävä ideointi ehtii tuottaa tulosta ennen ensimmäistä koitosta, huhtikuisia kotimaan matkailumessuja. Otamme lämmöllä vastaan uusia jäseniä iloiseen ja rempseään menoon. Show alkaa kello 23.00. Ennen joulua kannattaa muutenkin käydä kurkkaamassa oman kylän osaajien tuotteet. Poistomenettely perustuu heinäkuussa 2016 voimaan tulleeseen yhdistyslakiin, jonka yhtenä tavoitteena on lisätä yhdistysrekisterin ajantasaisuutta ja mahdollistaa toimimattomien yhdistysten poistaminen rekisteristä. – Ensimmäinen koulutuskerta keräsi mukavasti väkeä, noin parinkymmenen hengen verran, kertoo lehtori Annamari Maukonen Humakista. Ilmoittaudu ja lahjoita www.joulujuoksu.fi. Ne yhdistykset, joilta ei saada ilmoitusta, poistetaan tammikuussa 2017 yhdistysrekisteristä. Suomalaisten rakastama ja lahjakas koomikko, imitaattori, muusikko ja näyttelijä vetää petäjävetisille monipuolisen shownsa, jossa yhdistellään mies-ja kitara -tyyliin imitaatiota ja laulua. Maksuton koulutus kuuluu Humanistisen ammattikorkeakoulun Maailmanperinnöstä voimaa paikallisiin palveluihin -hankkeeseen. Olet tervetullut myös Pelastakaa lapser ry:n Joulujuoksuun lauantaina 3.12.2016, lähtö kello 16.30, lähtö S-marketin pihasta. Myös Tuulentupa ja työpaja tekevät runsaasti tuotteita, tuoreita leivonnaisia on tarjolla joka päivä ja kirpputorilla on riittänyt asiakkaita melko hyvin. – VesaMatti Loirin laulut ja vanhemmat presidentit kuten Martti Ahtisaari, ovat itselle niitä varmaan mieluisampia. SK Oikaisu Makkaranpaistoon Suvirannassa osallistui veteraani Oiva Savolainen, ei Oiva Lahtinen, kuten viime viikon Petäjävesi-lehdessä virheellisesti väitettiin. Lisätietoja: Sari Kaartinen 050 400 6605 ja Soile Juntunen 050 581 1648. Riittää vain, että haluat haastaa itsesi ja kohottaa kuntoa. Tuottajien määrä on tuplaantunut takavuosilta ja heitä on tällä hetkellä lähes 90. Hän ei muista keikkailleensa aiemmin Petäjävedellä, mutta yksityisesityksiä hän on saattanut tässäkin pitäjässä tehdä. Jos juoksukärpänen pääsee puraisemaan, tammikuusta lähtien on hieno mahdollisuus osallistua puolimaratoonin treenaamiseen ja HCR-matkaan. Perjantaina joulunavaustapahtumassa oli leppeä tunnelma, hyvät talkoovoimin tehdyt tarjoilut ja bingonpelaajia riitti. – Sinänsähän hankkeen ja koulutuksen idea on erittäin hyvä, kiittää Moilanen. Heinähatun rahastonhoitaja Tarja Nieminen (vasemmalla) on tyytyväinen nykyiseen runsaaseen tuottajamäärään ja monipuoliseen tuotevalikoimaan. Enkeleillä haluamme muistuttaa liikenteen vaaroista, luokkalaiset kirjoittavat. – Voitte nähdä enkeleitä ympäri kylää varovaisuutta vaativissa paikoissa. SUVI KALLIOINEN. Perjantain joulunavaustapahtumaan osallistui runsaasti väkeä. Suojelusenkelit laskeutuivat kirkonkylän katukuvaan Petäjäveden lukion 2A-luokan oppilaat ovat tehneet pimeää aikaa ilahduttamaan kirkonkylälle useita herkkiä enkelipatsaita, suojelusenkeleitä turvaamaan Petäjävedellä liikkuvia. Ruonansuun ohjelmistossa on runsaasti imitoitavia hahmoja. – Kaikki mukaan vaan. Ei ole väliä oletko aloittelija tai maratoonari, meitä on kaiken tasoisia. Mikäli poistettavien listalla oleva yhdistys jatkaa toimintaansa, sen pitää tehdä kirjallinen ilmoitus Patentti ja rekisterihallitukselle 12.1.2017 mennessä. Hillitön moniosaaja Jope Ruonansuu esiintyy Petäjävedellä LEHDISTÖKUVA Suvi Kallioinen Jope Ruonansuu esiintyy perjantai-iltana Petäjävedellä ravintola Kanttarissa. Sivu 05 Nro 48 30.11.2016 Tuotteistamisideointia yli kuntarajojen Yhdistysrekisteriä siivotaan ja poistolistalla on myös aktiivisesti Petäjävedellä toimivia yhdistyksiä Yhdistysrekisteriä ylläpitävä Patenttija rekisterihallitus on poistamassa rekisteristä toimintansa lopettaneita yhdistyksiä. Kannattaa siis kiireen vilkkaan käydä katsomassa oman yhdistyksensä tiedot Patenttija rekisterihallituksen sivuilta. Koulutukseen voi vielä hyvin lähteä mukaan, vaikka ensimmäinen kokoontumiskerta olisikin jäänyt väliin. Maukosen mukaan seuraavilla tapaamiskerroilla jatketaan tuotteistamiseen liittyvää ideointia. Toiminta pyörii vapaaehtoisvoimin, mutta nyt myymälä työllistää yhden kokoaikaisen ja kaksi osa-aikaista työntekijää. Korpilahdella. Lisätietoja hankkeesta ja tuotteistamiskoulutuksesta antavat Annamari Maukonen ja Jouni Kärkkäinen Humanistisesta ammattikorkeakoulusta. Meitä on sekalainen sakki, jossa on edustettuna kaikki ikäluokat, housujen koot ja tukan värit
fi ks-kattohuolto.fi • Asuntokaupan kuntotarkastukset (AKK) • Kosteusmittaukset • Sisäilmamittauksetja tutkimukset • Rakennusja pääsuunnittelu • Vastaavan työnjohtajan palvelut (RKM) • Jätevesisuunnittelu 040 748 0364 www.rstarkastus.fi Piispantie 1, Petäjävesi toimisto@rstarkastus.fi 050 546 9747 Tilaa Tiinalta kaikenlaiset herkulliset leivonnaiset! Kotileipomo Tiina Sulkula Majavatie Petäjävesi www.tiinasulkula.com KUOHUN LVI-HUOLTO OY KALLE LAMPINEN PUTKIMIES 040 8085488 kuohunlvihuolto@gmail.com. Perhekahvila kokoontuu Ylä-Kintauden Kylätalolla keskiviikkoisin. Kaikilla ei ole läheisten tukiverkkoa, joka voisi näissä tilanteissa auttaa. Samalla lapsille löytyy mukavaa tekemistä ja kavereita. Perheet voivat tilata lastenhoitoapua MLL:n JärviSuomen piirin välityspisteestä (http://jarvi-suomenpiiri. Yleisimmät syyt hakea perhekummia on vanhempien kokema yksinäisyys ja luonnollisen tukiverkoston puuttuminen. Jyväskylän Kenttäurheilijoita edustavan Helanderin ennätystulokset syntyivät 1500 metrin estejuoksussa (4.27,10), 1500 metrillä (4.09, 52), 2000 metrillä (5.46,22), 3000 metrillä (8.59,55) sekä 10 000 metrillä (34.41). Marjat ja kasvikset piristävät mieltä ja kehoa. 2000 metrin ennätystä lukuun ottamatta Helanderin uudet ennätykset sijoittuvat Suomen kaikkien aikojen tilastossa seitsemän parhaan joukkoon. Mitään suurta ongelmaa ei kummin saadakseen tarvitse olla, vaan kummia voi hakea kuka tahansa perhe olemalla yhteydessä alueen koordinaattoriin. Petäjävetinen Eemil Helander sai nimiinsä peräti viisi henkilökohtaista Keski-Suomen piiriennätystä kuluneen kesäkauden aikana sarjassa P15. Helanderin kesään mahtui myös viestijuoksun piiriennätys sarjassa M17. Perhekummit ovat vapaaehtoisia auttamishaluisia täysi-ikäisiä aikuisia, jotka haluavat olla jakamassa lapsiperheiden arkea. Paikalla oli pieni mutta sitäkin keskustelevampi joukko toiminnasta kiinnostuneita aikuisia ja lapsia. Joko sinä tunnet MLL:n toiminnan alueellasi. Helpotat liikettä istumalla lähellä pöytää ja ottamalla kädellä tukea pöydästä. Ajankohtaisena asiana yhdistys jakaa myös Hyvä Joulumieli -lahjakortteja perheille. Lisäksi katseen suuntaaminen ylös ja alas harjoittaa tasapainoa. Se tuo inspiraatiota arkeen ja vahvuutta vanhemmuuteen! Perhekummit kulkevat lapsiperheen rinnalla Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piiri kouluttaa ja tarjoaa lapsiperheille perhekummeja arjen rinnalla kulkijoiksi. Myös Petäjäveden kirkonkylälle suunnitellaan uutta vauvakahvilaa. Petäjävetisiä taustavoimia omaava Emmi Pennanen teki piiriennätyksen 300 metrin aitajuoksussa sarjassa T14. Istu tuolilla, kädet reisillä. Juothan päivässä 5-8 lasillista vettä, maitoa tai piimää. Olisitko sinä halukas tulemaan mukaan toimintaan. Liike parantaa olkanivelten liikkuvuutta. Monet arkiaskareet, kuten kupin kurkottaminen astiakaapista tai hatun ottaminen naulakon ylähyllyltä helpottuvat. Perhe toimii hoitajan työnantajana eli palkka maksetaan suoraan hoitajalle. Liha, kala, kananmunat ja pavut ovat lihasten rakennusaineita. 1500-metrillä edellinen piiriennätys oli jopa niinkin kaukaa kuin vuodelta 1950. Mira Tasanen, MLL Järvi-Suomen piiri Liikkumiskykyä voidaan säilyttää ja parantaa voimaja tasapainoharjoittelulla sekä ulkoilulla. Tilapäinen lastenhoitoapu helpottaa arkea Mannerheimin Lastensuojeluliitto tuo Petäjävedelle myös tilapäistä lastenhoitoapua, jota perheet kaipaavat yleensä lapsen tai vanhemman itsensä äkillisesti sairastuessa, tai vaikkapa vanhempien yhteiseen aikaan silloin tällöin. 0400 976522 • Kattojen vuosihuollot • Kattojen pinnoitukset • Kattoremontit • Ikkunaja oviremontit info@ks-kattohuolto. Perhekummi tarjoaa perheelle kuuntelevat korvansa, auttavat kätensä ja välittävän läsnäolonsa muutaman kerran kuukaudessa, parin tunnin ajan. Perhekahvilassa solmitaan joskus läpi elämän kestäviä ystävyyssuhteita, joilla on iso merkitys perheen, niin lapsien kuin aikuistenkin, hyvinvoinnin kannalta. Viestin (4x800m) piiriennätyksen Pennanen juoksi yhdessä Miina-Maria Tuomalan, Venla Saaren ja Alisa Virtasen kanssa. Pidä välillä tauko. 3x800 metrillä joukkue Kaapo Kangas, Eemil Helander ja Miika Lehtinen juoksi ajan 6.13,64. Säilytä hyvä ryhti koko liikkeen ajan. Ikäinstituutti, Voimaa vanhuuteen -ohjelma VÄLINEET: Tuoli ja omena, lisäksi pöytä/tyyny (helpotetussa!vaikeutetussa liikkeessä) Aloita liikuntatuokiosi reippaalla marssilla seisten tai istuen ja anna käsien heilahtaa mukana. Seuraa katseella käden liikettä ylös ja alas. Olemalla yhteydessä perhekummitoiminnan koordinaattoriin voi myös hakeutua itse perhekummikoulutukseen. Kädessä oleva omena auttaa katseen kohdentamisessa. Helanderin tulokset painoivat historiaan nipun 1970-luvulla tehtyjä ennätyksiä. Perhekahvila edistää yhteisöllisyyttä ja osallisuutta sekä on perheiden yhteisen toiminnan ja vertaistuen paikka. Ilmoita kiinnostuksestasi paikallisyhdistykselle, sillä he kartoittavat tällä hetkellä vauvakahvilan tarpeellisuutta. Ammattilainen asialle p. Kurkota kädellä 'omenoita puusta' vuorotellen etukautta ja sivukautta. Seuraava koulutus alkaa alkuvuodesta 2017. MLL:n hoitajat ovat 16 vuotta täyttäneitä. Vaikeutat liikettä istumalla tyynyn päällä. HM Eemil Helander. Sivu 06 Nro 48 30.11.2016 Mannerheimin Lastensuojeluliitto mukana perheiden arjessa Petäjävedellä MLL:n Järvi-Suomen piiri sekä MLL:n Petäjäveden paikallisyhdistys kutsuivat Petäjävetiset kuulemaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton toiminnasta Lemettilän tilan Kivinavetalle torstaina 17.11. Suurperheelle perhekummi voi olla kaivatut lisäkädet, yksihuoltajaperheelle toinen aikuinen jakamaan arkea tai vaikkapa juuri paikkakunnalle muuttaneelle perheelle ensimmäinen tuttavuus. Kurkottele 3-5 kertaa molemmilla käsillä. MLL:n Petäjäveden paikallisyhdistys MLL:n Petäjäveden yhdistys järjestää paikallisesti erilaisia tapahtumia, kuten kirpputoreja ja peuhuja sekä vuokraa muun muassa turvakaukaloita perheille. Lopeta liikuntatuokiosi rauhallisiin venytyksiin istuen tai seisten. JKU palkitsi sekä Eemil Helanderin että Emmi Pennasen sarjoissaan vuoden urheilijoiksi. Harjoittelu vaatii myös kunnon ruokaa. Pehmeä alusta on epävakaampi ja liikkeen suorittaminen vaatii enemmän vartalon hallintaa. Anna hengityksen kulkea vapaasti venytysten aikana. Perhekahvilassa lastaan kotona hoitavat vanhemmat tapaavat toisiaan, jakavat kokemuksiaan ja kuulumisia toisten samanlaisessa elämäntilanteessa olevien Eemilille ja Emmille piiriennätyksiä vanhempien kanssa. Ajalla 44,88 irtosi voitto nuorten SM-kisoissa Hämeenlinnassa. mll.fi/perheille/lastenhoitotoiminta/)
Maalämpö . Puh. Lattialämmitys . 050 544 1200 www.kahvilafreesi.fi Hyvää Itsenäisyyspäivää! Puoti on ti 6.12. Putkityöt . tilojen pinnoitukset *Mattotyöt T:mi siivousja kotiapu Berit Skyttén T:mi Väinö Räsänen Kotisiivoukset Kotija mökkitalkkari Pienkonekorjaamo 0400 600 115 0400 536 840 berit.skytten@luukku.com v.i.rasanen@luukku.com Toimistosiivoukset Silmälääkärin vastaanotto joka viikko Keuruuntie 15, Keuruu. 014 415 1500 Autoja kolarikorjaamo T:mi Reijo Sipilä Korjaamotoimintaa Petäjävedellä 20 vuotta Teollisuustie 3, Puh. (014)854113 Pms 427 Pms 732 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. 0400 853 480 • www.sahkoasennuskoskinen.fi • posti@sahkoasennuskoskinen.fi • Perinteinen täyden palvelun hautaustoimisto 60 vuotta Salmisen Hautaustoimisto Papintie 2, Petäjävesi Palvelemme sop. kh l.fi KOULUTETUT HIEROJAT Teollisuustie 8, Petäjävesi PUH. 0401 854 237 tai 0400 644 016 (Seppo) salmisenhautaustoimisto@ gmail.com Suomen Kivivalmiste Oy:n hautakivien myynti Yhteydenotot: ) 0400 189 152 www.vestamatic.fi * vestamaticky@gmail.com . suljettu. Kaukolämpö . 044 971 0385 / Suvi Nikonen, suvi.nikonen@ania-eco.fi OP Petäjävesi YLI SATA VUOTTA PAIKALLISTA PANKKIPALVELUA Petäjäveden Osuuspankki p. KVV-valvonta – J o 20 v u o d e n k o k e mu k s e l l a – Kotihoito Kotisairaanhoito Kotija yrityssiivoukset Asiointiapu www.kotiapupisara.fi Puh. 020 170 5120 PALVELUA LIIKEKESKUKSESTA! Petäjäveden Liikekeskus, Siltatie 1, Petäjävesi Fysioterapiaa ammattitaidolla asiakasta kuunnellen www.fysiocenter.fi 014 31 00775 Petäjävesi, puh. Ammattilainen asialle Tilitoimisto T Pesonen Oy PETÄJÄVESI: Asematie 6, puh. (014) 854 113 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. (014)854113 Pms 427 Pms 732 RAKENNUSPALVELU KY PASI YLENNYSMÄKI 41900 Petäjävesi, puh. 014 853 326 www.standardline.fi Vasarakatu 9 (A 106) | 40320 Jyväskylä | 010 4399 290 info@rindesso.fi | www.rindesso.fi PALVELUMME Antenniurakoinnit Valokuituja tietoverkkotyöt KOHTEEMME Uudisrakennukset Omakotitalot Saneerauskohteet Petäjäveden Konehuolto Jyri Oravainen 045 261 7224 Kaistinmäentie 318, Kintaus Kiinteistöhoito KMK Oy Kysy lisää numerosta 040 568 0614 Merja Koskiperä tai kiinteistöhoito.kmk@gmail.com • Kotisiivoukset • Toimistosiivoukset • Ikkunoiden pesut • Asiointiapu • KAHVILA • PAPERITARVIKEMYYNTI • KABINETTI esim. mukaan Keskussairaalantie 17, Jkl Ma-to 10-17, pe 10-15 Puh. 050-3253106 • Korjaukset • Peltityöt • Muovihitsaukset • Maalaukset • Huollot • Vikakoodien luku ja nollaus ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 40-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 40-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 40-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 40-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä Antenniasennukset ja valokuitutyöt Hannu Neijonen KS Televerkot Oy 0400 797 516 hannu.neijonen@pp.inet.fi Soljuvaa taloushallintoa! Soile Juntunen 050 5811 648 www.soljuvaa.fi LEIPOMOTUOTTEITA Konditoria Toppalantie 134 Pekkarinen Petäjävesi Puh. 041 441 5253 www.hierojajuhokivela.fi Koulutettu hieroja, urheiluhieroja 040 702 7902 / Juho Lähihoitaja, jalkojenhoito, koko kehon vyöhyketerapia 050 466 2702 / Marjo Myös koti-, laitosja yrityskäynnit Petäjäveden hieronta Rennox, Irja Viitanen, 0500 546 090 Juha Nokelainen, 0400 541 758 Sampo Koivula, 050 349 2319 Lisäksi jäsenkorjaus w w w. (014) 854 915 Ismo Jukola, puh. 0400 580 153 TILITOIMISTOPALVELUT Rakentavasti Kone & Rakennus Meronen Ky 044 043 0222 meros.pate@suomi24.fi PALVELEMME: ma ja pe klo 9-18, ti, ke ja to 9-17, la 9-14 PAPINTIE 2 PETÄJÄVESI P. 0400 472 378 SANEERAUSJA RAKENNUSTOIMINTAA: *OK-talot, hirsimökkien ja elementtien pystytystä *Muurausta ja laatoitusta *Raudoitukset *Perustukset, kattomuutostyöt *Saneeraukset, remontit *Kost. Avoinna: ma 10-16 ti-pe 10-17 la 10-14 Asematie 6, Petäjävesi www.liisankukkapuoti.fi Henry Moilanen palvelu Sisällöntuotanto & Valokuvauspalvelu » Verkkosivut ja -kaupat » Markkinointimateriaalit » Tuote-ja markkinointikuvaukset » Häähenkilöja passikuvaukset » Kuvauslahjakortit STUDIO: Hemmintie 7 Petäjävesi, 040-1744826, HESU.FI Avoinna ma-pe 10.30-20 la-su 11-21 Asematie 6 Petäjävesi Puh. 014 761 979 P E T Ä J Ä V E D E N P I Z Z E R I A & K E B A B. kokouksille • SOLARIUM • MATKAHUOLTO MA TO 10-16.30, PE 10-16 Huom. Suljettu ma 5.12
Lions Ladyt, Petäjäveden kunta, seurakunta ja Yrittäjät 0400 872 461 arkisin klo 7-16 ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI TORSTAINA 1.12. klo 10-14! Leppäläntie 3 P. Tervetuloa. Tule nauttimaan mukavasta tunnelmasta, noutamaan tuotteet joulupöytään ja pukinkonttiin. 050 539 4386 / Tuula Järj. klo 18.30 Marita ja Janne Moilasella. Ennen konserttia vanhempaintoimikunnan kahvitarjoilu oppilasstipendien hyväksi. Toimitus Petäjävesi-lehden ke 21.12. ja 17.12. GLÖGI tarjoilu! Avoinna 1.-22.12. Sivu 08 Nro 48 30.11.2016 Ihanaa, nyt ne on taas! PETÄJÄVEDEN PERINTEISET JOULUMYYJÄISET La 10.12.2016 klo 10-14 seurakuntakodilla ja torilla. Vapaa pääsy. /keski-suomi Hannu Nyrhilä 040 738 8751 hannu.nyrhila@mhy. (014) 853 326 www.standardline.fi POIKKEAHAN JOULUMARKKINOILLE HUOMENNA TORSTAINA 1.12.2016! TARJOAMME JOULUKAHVIA! ARVONNASSA ONNEKKAAT VOITTAVAT PIKKUPALKINTOJA! MARKKINAPÄIVÄN TARJOUKSESSA ESIMERKIKSI: 10,JÄÄHDYTINNESTE 10 L 100 % RAKENNUSSARJAT (yhteensopivia esim. TI TO klo 11-17 PE klo 11-15 LA 10. Ilmoitusaineisto ke 21.12. TERVETULOA OSTOKSILLE! Läntisen Keski-Suomen musiikkiopiston Lukukauden Päätöskonsertti Auditorio Miilussa torstaina 8.12.2016 klo 18.00. Ohikulkija Toivota hyvää joulua ja onnea ensi vuodelle omassa paikallislehdessä! Tämän ilmoituksen hinta on 55,80 euroa. alv). 045 238 2170 www.villakamari.com HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ! Vuoden 2017 vuosikalenterit sekä lasten joulukalenterit ovat saapuneet. Yksityisteiden rakentaminen ja peruskorjaaminen – kysy eri vaihtoehtoja! Tiekunnat: • tieyksikkölaskelmat ja tarvittaessa maksuunpanoluettelot • tiekuntien avustaminen (tiekuntien järjestäytyminen, kokouskutsut ja esityslistat) www.mhy.. Paikan päällä kahvio sekä tietysti Joulupukki! Sydämellisesti tervetuloa mukaan joulutunnelmaan! Lisätiedot ja myyntipaikat puh. Tule ja nouda omasi! AUKIOLOAJAT ma pe 9 -17 la 9 13 Teollisuustie 8, Petäjävesi Puh. Voi tiedustella numerosta 0400 832 515. Hurttia huumoria & herkkää laulua: JOPE RUONANSUU! Liput 14e , ennakkoon 12e LA 3.12. lehteen tulee jättää to 15.12. Ne tuovat joulumieltä. Kiitos tekijöille. Tervetuloa! Pengerjoen kyläyhdistyksen VUOSIKOKOUS ke 7.12. Seuratoiminta ASEMATIE 6 (014) 854 950 MA-TO 18-22*, PE 18-02*, LA 14-02*ja SU 14-21* (*jatkoaika mahdollinen) HILPEÄÄ PIKKUJOULUA PE 2.12. ilmestyvään yritysten, yhdistysten ja yksityisten yhteisjoulutervehdykseen pääset mukaan 15 eurolla (sis. mennessä.. Ilmoitusaineistot 15.12. Soiteltiin Ihania enkeleitä kylänraitilla, piti oikein pysähtyä katsomaan. TIKKAKISA klo 18 SOOLO JOONAS RAUTIAINEN! & KANTTARIN KARAOKE 5e KuivasmäkiKumpu kyläyhdistyksen sääntömääräinen VUOSIKOKOUS ke 7.12.2016 klo 18.00 Tupamäen kylätalolla. Petäjäveden tori 9-9.45 HIRVIBALKAN! Metsänomistajat KESKI-SUOMI Yksityistie, metsätie, mökkitie… Sinulle sen toteuttaa Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomi. mennessä. Kahvitarjoilu! Harmaa kissa, leuan alla valkoista, on pyörinyt Oiniemessä Huhtian rannalla. legojen kanssa) Runsas valikoima ASKARTELUTARVIKKEITA 10AKKU 62AH 14,90 69,27,AURINGONKUKANSIEMEN 15 KG AUKIOLOAJAT ma pe 8 -17 la 8 13 PALVELEVA RAKENTAMISEN, ASUMISEN JA AUTOILUN TARVIKEKAUPPA LÄHELLÄ SINUA MEILTÄ RUNSAASTI LAHJAIDEOITA, JOULUKORISTEITA, KYNTTILÖITÄ... tieasiantuntija 1.12. Käsitellään sääntömääräiset asiat. POKERITURNAUS klo 15 ROCK’N’ROLL GANG! 50’s rock´n´roll! Liput 5e MA 5.12