Saksan Meppenistä kotoisin oleva Ella Wüstefeld, 16, saapui elokuun alkupuolella Suomeen ja on muutamassa viikossa kotiutunut hyvin Petäjävedelle. Ella kertoo saaneensa Petäjävedeltä jo uusia ystäviäkin. Kotipuolessa koulupäivä kestää aina kuusi tuntia, eikä lukujärjestys juuri vaihdu, sillä valinnaisia oppiaineita ei ole. Myös sauna vilahtaa joukossa, kun Ella luettelee Suomesta etukäteen tietämiään asioita. Ellan lukkarissa on tällä hetkellä saksan kielen opiskelua, mutta tunneilla hän kertoo oppivansa suomen kieltä. Ellan opinnot Petäjäveden lukiossa ovat lähteneet mukavasti käyntiin ja hänen mielestään koulujärjestelmä on täällä parempi kuin kotona Saksassa. Hän oli myös kuullut, että suomen kieli voi olla vaikea oppia. Vaihto-opiskelija viettää tyypillisesti vaihtovuoden asumalla kolmessa isäntäperheessä noin neljä kuukautta kussakin. Täällä päivät ovat pituudeltaan vaihtelevampia ja valinnaisia oppiaineita on tarjolla runsaasti. Lisäksi hänelle on ruotsia, jota on ollut helppo oppia, koska se on saksan sukulaiskieli. Matematiikka on osoittautunut hieman haastavaksi opetuskielen vuoksi. Suurimpana erona Ella mainitsee opintojaksojen määrän, joita on Saksassa vain kaksi lukuvuodessa, kun Petäjävedellä noudatetaan kuusijaksojärjestelmää. Tuliaisiksi rotarien presidentti Late Karvonen vastaanotti Ellan kotimaasta kertovan kirjan.. Kun rotaryklubi vastaanottaa ulkomailta tulevan vaihto-oppilaan, vastavuoroisesti täältä pääsee nuori vaihtoon ulkomaille. Rotarien saksalainen vuosivaihtari Ella Wüstefeld esittäytyi Kyläsepässä Petäjäveden rotaryklubilaisille. Hän on jo käynyt katsomassa kirkkoa ulkoa ja suunnitelmissa on vierailla vaihtovuoden aikana myös kirkon opastetulla kierroksella. Petäjäveden Rotaryklubin presidenttinä ja nuorisovaihtoasiamiehenä toimiva Late Karvonen kertoo, että Petäjävedellä vaihto-oppilastoiminta on ollut vuosien varrella vilkasta ja täällä on ollut vaihto-oppilaita ympäri maailmaa Euroopasta, Aasiasta sekä Pohjoisja Etelä-Amerikasta. Tältä osin Petäjävesi on täyttänyt hänen odotuksensa paremmin kuin hyvin. päivänä PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU Irtonumero 2,00 euroa NIINA KELLONIEMI Petäjävedelle vuosivaihtariksi tullut Ella viihtyy luonnossa Niina Kelloniemi Petäjäveden lukio on saanut muutaman vuoden tauon jälkeen jälleen uuden vaihto-oppilaan. Ennen Petäjävedelle saapumistaan Ella tiesi, että täällä on ainutlaatuinen vanha puukirkko, joka on Unescon maailmanperintökohde. Löylyihinkin on jo päästy ja Ella myöntää pitävänsä saunomisesta. Ella kertoo, että ennen kuin hän tiesi pääsevänsä Suomeen ja Petäjävedelle, hänen toiveenaan oli, että vaihtokohde olisi pieni kaupunki, jossa luonto olisi lähelle. Vaihtareiden saamista hankaloittaa usein isäntäperheiden puuttuminen, mutta Petäjävedellä ovat sen suhteen asiat olleet melko hyvällä mallilla ja aina on löytynyt perheitä tuleville vaihtareille. Ella odottaa muutenkin innolla, mitä tuleva vaihtovuosi tuo tullessaan. Suomesta Ella tiesi ennen saapumistaan sen, että talvet ovat täällä on lumisia ja kylmiä ja että kesällä vietetään keskikesän juhlaa eli juhannusta. vuosikerta Nro 352022 Keskiviikkona elokuun 31. Sivu 1 Nro 35 -31.8.2022 62. Kotitalous on ollut tähän mennessä ehdoton lempiaine, kun on päässyt puuhailemaan keittiössä ja laittamaan ruokaa. Uuden kielen oppimisen lisäksi alttoviulua soittavalle Ellalle on luvassa myös uusi harrastus, sillä hän aloittaa kansalaisopistossa kanteleen soiton ja on innoissaan uuden instrumentin oppimisesta. Ella tuli vaihtoon Petäjäveden Rotaryklubin nuorisovaihdon kautta ja hänen vaihtarivuotensa kestää yhteensä kymmenisen kuukautta, mutta paluulippua ei vielä toistaiseksi ole varattu. Petäjävedellä hän on viihtynyt hyvin, sillä paikkakunnalla on hänen mielestään kiva ilmapiiri. Hänestä on tullut läheinen isäntäperhesiskonsa kanssa, joka on vienyt häntä tapaamaan omia ystäviään. Koulussa välitunneilla Ella viettää aikaa uusien opiskelukavereiden kanssa jutellen, toistaiseksi kielenä on pääasiassa englanti, mutta hän ymmärtää jo vähän suomea ja on oppinut esittelemään itsensä suomeksi. Ellalta puuttuu vielä yksi isäntäperhe, joten Karvonen kannustaa rohkeasti ottamaan yhteyttä, mikäli on mahdollisuus tarjota Ellalle loppuvaihdon ajaksi turvallinen koti
Matka maskuliinisesta vesimelonista henkiseksi viinirypäleeksi on reilusti alle kymmenen sekuntia. On kai sponsoreille etu, että Kooka-Kola mainoksella jää mahdollisimman iso tila, eikä sitä tarvitse kaivella esiin takapuolen uumenista jokaisen suorituksen jäljiltä. Vaikka Jumalalle kaikki onkin mahdollista, en usko, että hän parantaa minua. Sen jälkeen kokoontuminen joka toinen viikko (parillisilla viikoilla). Toisaalta urheilukentillä on sekä nirppanokkia, että kameraa rakastavia henkilöitä. Sähkönkuluttajat jakautuvat tulevana syksynä ja ensi talvena kahden kerroksen väkeen; niihin, joilla on voimassa määräaikainen sopimus ja niihin, joiden sopimuksen umpeutuvat tai joilla on toistaiseksi voimassaoleva sähkösopimus. Ovatko suurimmat unelmani mennyttä. Mutta tämän uskon: Jumala voi sanoa minulle ja elämälleni: "Aukene." Uskon, että Jumala voi kääntää mahdottomaltakin tuntuvat tilanteet sellaisiksi, joista kasvaa jotakin hyvää. Kreikkalaiset Heraklekset pitävät huolen, että katsomossa päästään todelliseen flow-tilaan. Su 16.9. Jakeluhäiriöt: Toimitus tai Posti (www.posti.fi tai henkiloasiakaspalvelu@posti.com) Painopaikka: Lehtisepät Oy, Varkaus Ilmoitushinnat 2022: Sisäja takasivulla 1,00e/pmm, etusivulla 1,20e/pmm (hintoihin lisätään alv 24%), laskutuslisä 5e Tilaushinnat 2022: Kestotilaus 12kk 77e, tarjous määräaikainen 3kk 20e (lehtitilaukseen sisältyy aina käyttäjätunnukset kotisivuillemme, josta löytyy myös digilehti), pelkkä digitilaus 12kk 53e (hinnat sis. alv 10%) Lehden irtonumeromyynti hintaan 2e (sis. Voisipa luulla hänen hankkineen kannuksensa nuorena poikana John Holmesin liikunta-videoita silmäillessään. Postin lähijakelussa jaetaan keskiviikkoisin, etäjakelussa torstaisin. Jumala voi avata tilanteita, jotka sitovat meitä. Startin hetkellä kamera lähestyy juoksijoita hyvinkin intiimisti, kun heitä esitellään miljoonalle katsojalle. En ole varma myöskään siitä, oliko sairastuminen Jumalan suunnitelma. Rataesittelyn aikana kameramiehen kuvakulmat ovat vähintään erikoiset. Rusketusrajan vetäminen oikeaan kohtaan on jokaisen oma asia. Sähkön kysyntä on korkeammalla kuin sen tarjonta. Jokainen lihaksen värähdys tulee taltioitua. Kuollut: Kerttu Hiiliaho, 82 v. Ystävän Pysäkin syyskausi alkaa srkkodilla! Aloitustuokio klo 10.45, ruokailu klo 11–12 (3 €/hlö). Tämän sunnuntain evankeliumitekstissä Jeesus parantaa kuuron miehen. Samalla sairastuminen 26-vuotiaana oli muistutus siitä, että jonakin päivänä kuolen. Stadionin hornankattilassa valmistaudutaan illan pikajuoksu-finaaliin. Ei niin, että sairastuminen olisi rangaistus tai tapa kasvattaa ketään vaan siten, että Jumala voi aukaista umpikujankin. klo 16 Jumalanpalvelus, Missio 2022 tapahtuma (Kahvila Freesi, Siltatie 1) Järj. Keuruun helluntaiseurakunta. Pe 2.9. Su 4.9. Olenko ansainnut tämän. fi Maarit Nurminen Markku Koskinen John Holmesin holtittomat vesimelonit Paljon on tänä päivänä herättänyt porua, kuinka urheilu on muuttunut pornoksi ja urheilijoita käsitellään lihallisina objekteina. Sähköinen näköislehti tilaajien luettavissa osoitteessa www.petajavesilehti.fi tiistaisin klo 16 mennessä. klo 15–19 kirkkoherranvirastossa, Papintie 6. Toimitus on avoinna perjantaisin klo 9-12 tai sopimuksen mukaan. Sisäradalta lähtevän pikajuoksijan tekisi mieli vaihtaa lahjetta kiristävissä teryleeneissä, mutta on se varaslähdön pelko ja toisaalta tiukoissa pöksyissä ei ole liiemmin lahjetta mihin siirrellä. Järkytyksen ja hoidon aloittamisen jälkeen iski nopeasti syyllisyys. Keski-Suomen miestenilta teemalla ´Turvaa ja toivoa´. , maarit.nurminen@petajavesilehti.fi, 050 366 7691 tai 0400 644 899. Seurakuntavaalien äänioikeutettujen luettelo on nähtävänä pe 2.9. klo 10 Messu Petäjäveden kirkossa. Ensin sairastuminen oli shokki ja järkytys, kun sairauden toteamiseen liittyi joitakin dramaattisia käänteitä. klo 10–14 ja ma 5.9. Onko minut sidottu elämään sairauden kanssa, joka estää minulta tärkeitä asioita. Sähkömarkkinoilla sähkön hinta määräytyy kalleimman tuotantomuodon mukaan. Sitä sisärataa juossut vetäytyy kaikesta sivummalla ja nykii paidan helmaa alemmaksi sattuneesta syystä. Anne Heikkinen Kirjoittaja on tuore pappi sekä ekumeniasta ja lähetystyöstä syttyvä vaikuttaja, joka haluaa muuttaa niin maailmaa kuin kirkkoakin pimuksen tehnyt kuluttaja saattaa saada sähkönsä moninkertaisesti edullisemmin kuin joku toinen. klo 12-14 seurakuntakodilla. Seurakunnan Puikkopiiri aloittaa syyskauden tiistaina 6.9. Sairastumiseni jälkeen elämäni asettui omiin uusiin uomiinsa ja kohtasin erilaisia reaktioita ihmisiltä. Esimerkiksi vuosi sitten määräaikaisen sähkösoJeesus, parantajamme Sairastuin päivittäistä hoitoa vaativaan, arkielämään paljon vaikuttavaan ja loppuiän kestävään krooniseen sairauteen 1,5 vuotta sitten. Sähkön hintaa yritetään nyt alentaa sekä eurooppalaisin että kotimaisin voimin. pe ta ja ve de ns eu ra ku nt a. Jeesus sanoo miehelle: "Aukene." Sen jälkeen mies kykenee kuulemaan ja puhumaan. Sivu 2 Nro 35 31.8.2022 Nro 35 -31.8.2022 K-Market Porkkana, Asematie 8 Avoinna:ma-la 6-22, su 9-21 S-Market, Karikontie 2 Avoinna: ma-la klo 7-22, su 9-22 Tapulin Tapulin takaa takaa PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA www.petajavesilehti.fi www.facebook.com/petäjävesilehti @ petajavesilehti Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry (ISSN 2242-2463) Toimitus: Asematie 6, Petäjävesi toimitus@petajavesilehti.fi Päätoimittaja Maarit Nurminen, p. Sen sijaan, että Jumala pyyhkisi elämämme vastoinkäymiset, kivut, haavat ja sairaudet pois, hän voi käyttää niitä. Nyt on osoitettava sähkösolidaarisuutta, jotta hintaa saataisiin pienemmäksi niiltä, joiden kohdalla tulevat sähkölaskut uhkaavat ajaa jo vararikkoon. Janne Ahoselta voi varmaankin kysyä tarvittaessa ompelukonetta lainaan. Kaikista loukkaavinta oli, kun minulle sanottiin, että Jumala voi parantaa sairauden. alv 10%): Viikon Viikon pakina pakina w w w. Tilausja ilmoitusasiat: toimitus@petajavesilehti.fi tai 050 366 7691, tilaaja ilmoitathan uuden osoitteesi! Ilmestyminen: Ilmestymispäivä on keskiviikko. Kyllä kai urheilijalla on oikeus itse räätälöidä päällensä sopivat asusteet. Sähkösolidaarisuutta. Jokainen suoritus poltto merkataan ja läpivalaistaan kaikkien nähtäville. Levikki noin 1600 kpl. Hänen suksivarastonsa uumenista löytyy varmasti myös riittävän väljiä haarakiiloja tukaluudesta kärsiville. Tarjoilu alkaen klo 16.30 srkkodin edustalla. Kertooko sairastuminen jotakin minusta. Tässä karkeasti kaksi perussyytä sähkön korkeaan hintaan. Onko tämä rangaistus. Ohjelma klo 18–20 Petäjäveden kirkossa / Mika Aaltola, Samuli Heimonen, Matti Salomäki, Jukka Kulju, Hannu Haahkala. On houkuttelevaa ajatella, että Jeesus parantaisi ihmisiä aina samalla tavalla että Jeesus voisi ottaa elämästäni pois kaikki omiin suunnitelmiini sopimattomat käänteet, haavani ja sairauteni yhtä helposti kuin evankeliumitekstissä, sormia napsauttamalla. Tervetuloa! Ke 7.9. Ke 14.9 klo 18 Sanan ja rukouksen ilta (Kahvila Freesi, Siltatie 1). Lääketieteellisestä näkökulmasta se on tällä hetkellä suurin piirtein yhtä mahdollista kuin se, että amputoidun raajan tilalle kasvaisi itsestään uusi pieni osa kehostani kun on pysyvästi tuhoutunut. "Isä, Poika, Pyhä Henki, siunaa meitä jokaista, anna voimaa, rohkeutta, anna uutta armoa." (Virrestä 948) BAPTISTISEURAKUNTA Suutarintie 5, Petäjävesi Jumalanpalvelus su 4.9 klo 11.00, puhuu Juha Niiles Tervetuloa hengellisiin tilaisuuksiin! Ke 31.8 klo 18 Sanan ja rukouksen ilta (Kahvila Freesi, Siltatie 1). Kilpailun jälkeen kaikkien katseet ovat suurella screenillä, josta näytetään hidastettuna, kuinka sonnilauma lähestyy maalilinjaa vesimelonit holtittomasti heiluen ihonmyötäisten urheiluhousujen sisällä. Suorissa lähetyksissä kuvataan, kuinka pituushyppypaikalla putsataan paljaita pakaroita hiekasta ja vedellään kahdella peukalolla persvakoon naruiksi kadonneita mini — stringejä esiin, hypyn mitan jäädessä sivu seikaksi. Toisaalta koko edessä oleva tulevaisuus tuntui yhtäkkiä epävarmalta vaikuttaisiko sairaus merkittävästi elämänlaatuun tai lyhentääkö se kohdallani elinikää. Hänen kohtalona, kun oli tuulettaa muutakin kuin kainalokarvoja. Jokaiselta löytyy tarvittaessa kotoa vanhaa verhokangasta, jolla pidentää lahjetta tai peittää uumansa. Kaikkien on kuitenkin syytä miettiä, miten sähköä voisi säästää, on oma sähkösopimus hinnaltaan millainen vain
Edellisen kerran Petäjävesi-seura keräsi hankkeeseen liittyen 1960ja 1970-lukujen kuvastoa ja koosti niistä valokuvanäyttelyn Kahvila Freesiin kesällä 2020. Myös varapuheenjohtaja Juha Niiles on pyytänyt eroa ja hänen tilalleen valittiin Paula Vulli. Harjoittelussa esiteltiin museoiden hyvinvointivaikutuksia näyttelytoiminnan ja tapahtumien takana. Kintauden koululle on tarkoitus rakentaa muun muassa uusi aita ulkoalueelle ja uusia valaistusta. Riitta Ahonen toi kuvia perhealbumistaan digitoitavaksi Heinähattuun viime lauantaina. Sivu 3 Nro 35 -31.8.2022 JYVÄSKYLÄN TAIDEMUSEO Petäjävesi-seura tallentaa 1940ja 1950-lukujen arkea ja juhlaa Niina Kelloniemi Petäjävesi-seuran Keskisuomalaista arkea ja juhlaa -hanke saa jatkoa ja nyt etsinnässä on paikalliseen arkeen ja juhlaan liittyviä valokuvia 1940ja 1950-luvuilta. Laajentumisalueilla sijaitsee joitain kymmeniä kiinteistöjä. Petäjäkodin määrärahoista siirretään Kintauden koululle 14 000 euroa. Kokouksessa kuultiin hyvinvointialueen kuulumisia myös Mikko Tiirolalta ja Satu Kytölehdolta. Kaikenlaiset kuvat niukoillakin kontekstitiedoilla ovat tervetulleita. Avoimia kysymyksiä on muun muassa lautakuntien määrä. Digitoitavaksi tuotavat kuvat voivat liittyä arkisiin asioihin, kuten työhön ja harrastuksiin tai erilaisiin juhliin ja niiden valmisteluihin. -Tämä on vielä niin sanotusti hallintohimmelin rakentamista. Jokaisen alueen osalta on kysyntää liittymille ja esimerkiksi Kaistinmäen osalta on myös mahdollisuus kriisija häiriötilanteissa johtaa pullottamon kaivosta talousvettä keskustan suuntaan. Palvelujohtajien virkojen ulkoista hakua vielä valmistellaan. Jyväskylän taidemuseossa Satu Kytölehto pääsi tutustumaan kuudesluokkalaisten kompassikäyntiin sekä Visual Thinking Strategies -menetelmään. Digitoinnin jälkeen kuvista kirjattiin vielä tiedossa olevat kontekstitiedot muistiin. Näyttelyn lisäksi digitaalinen kuva-aineisto luovutetaan tallennettavaksi KeskiSuomen museon kuvaarkistoon. -Aivan mahtava kokemus. Petäjäkodin investointeihin jää siirron jälkeen rahaa 86 000 euroa. Kunnanvaltuusto palasi kesätauolta Maarit Nurminen Kunnanvaltuusto hyväksyi ensi vuoden investointimäärärahojen muutoksen. Petäjäveden kunta on selvittänyt ruokahuollon yhtiöittämistä yhdessä Keuruun kaupungin, Multian kunnan ja hyvinvointialueen kanssa. Aluevaltuusto kokoontuu ensi viikolla ja siellä käsitellään muun muassa hallintosääntöä. Hyvä olisi kuitenkin tietää suunnilleen kuvauspaikka, esimerkiksi talon nimi, ainakin osa kuvissa esiintyvistä henkilöistä sekä vuosiluku tai ainakin vuosikymmen, jolloin kuva on otettu. Työntekijät siirtyisivät uudelle yhtiölle ja keittiöt menisivät vuokralle. Haettavaksi tulevat myöhemmin hallintojohtaja, talousjohtaja, HR-johtaja, viestintäjohtaja ja tietohallintajohtaja. Viime lauantaina järjestettiin ensimmäinen keräystapahtuma ja Heinähattuun oli mahdollista tuoda digitoitavaksi kyseisen aikakauden valokuvia omista valokuvakokoelmista. Petäjäkodilla muun muassa saneerataan huoneistoja, uusitaan keittiön valaistusta ja lisätään kulunvalvontaa. minnalla. Alustavat rakentamisen suunnitelmat ovat olemassa. Valokuvat tallennetaan digitaalisessa muodossa, joten kuvien alkuperäiskappaleet säilyvät omistajallaan ja tallennukseen tuoduista valokuvista saa halutessaan digitaaliset kopiot. Budjettikysymyksiin eli varsinaiseen asiaan päästään myöhemmin, Tiirola totesi. Sukset saavat varastotilaa ja koululle tulee uusi lämminvesivaraaja. Konsernipalvelujen vastuualuejohtajien, eli strategiajohtajan ja palvelutuotannon tukipalvelujohtajan virat on laitettu ulkoiseen hakuun. -Kunnanhallituksella on ollut vahva tahto siitä, että ikäihmisten ruuat voitaisiin valmistaa edelleen Petäjäkodin keittiöllä. Pentti Valkeajärvi näyttää skannattujen kuvien suurennoksia tietokoneen näytöltä. Kunnanvaltuusto hyväksyi vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen laajentamisen Kaistienmäen, Toppalan ja Nuottiniemen alueille. -Pohjoisessa KeskiSuomessa sijaitsevat kunnat selvittävät yhdessä vastaavan yhtiön perustamista. Valtuusto valitsi tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi Mikko Tiirolan, kun Susanna Asunnalle on myönnetty ero luottamustehtävästä. Kaikki, mitä hyvältä kokemukselta odotan, täyttyi , hän totesi harjoittelustaan. Vastaavaa näyttelyhanketta suunnitellaan ensi kesälle myös nyt kerättävän aikakauden valokuvista, joista valikoidaan näyttelyä varten sopivat kuvat painettavaksi kapalevyille. Hyvinvointia luodaan myös museoiden tarjoamalla vapaaehtoistoiPoliitikot museoharjoittelussa Satu Kytölehto Jyväskylän taidemuseossa. Kiinnostavaa keskustelua käytiin esimerkiksi siitä, miten lapset ja nuoret voivat kehittää museoissa luovaa ajatteluaan ja kulttuuriperinnön tuntemustaan, sekä ikäihmisten mahdollisuuksista saada museoista tärkeitä sosiaalisia kontakteja. Monipuolisten vapaaehtoistehtävien lomassa käydyt keskustelut ja yhdessäolo ovat todellista mielenterveyden hoitoa. Kun hyvinvointialueet käynnistyvät ensi vuoden alusta, hyvinvointialue ei voi ostaa sosiaalija terveyspuolen ruokahuoltoa suoraan kunnilta. Mikäli omistaa kyseisen aikakauden valokuvia ja haluaa tallentaa ne tulevia sukupolvia varten, voi olla yhteydessä Pentti Valkeajärveen joko sähköpostilla pentti.valkeajarvi@gmail.com tai puhelimitse 040 7590561. Hyvinvointialueen valtuustossa istuvat petäjävetiset totesivat, että tällä hetkellä valmistellaan vielä hallintoa. Kunnanjohtaja Mikko Latvala selvitti valtuutetuille ruokahuollon yhtiöittämissuunnitelmia. Kuvissa esiintyvien paikkojen ei tarvitse välttämättä liittyä suoraan Petäjäveteen, vaan ne voivat olla laajemminkin Keski-Suomen alueelta. Valtakunnallista Poliitikon museoharjoittelu -viikkoa (22.-26.8.) vietettiin tänä vuonna Jyväskylän museoissa hyvinvointiteeman parissa. Kuvia vastaanottamassa ollut kuvien digitoinnista vastaava Pentti Valkeajärvi kertoo, että keräyshankkeen tavoitteena on tallentaa aikakauden kulttuurihistoriaa eli jokapäiväistä elämää. Keski-Suomen hyvinvointialueen aluehallitus valitsi aikaisemmin Kati Kallimon sosiaalija terveyspalveluiden toimialajohtajaksi ja Ville Mensalan pelastusjohtajaksi.. Aikanaan asia tulee valtuuston käsittelyyn. Latvala sanoi, että ensin ruokahuoltoa selvitettiin koko maakuntaa koskien, mutta siihen ei ollut lähtijöitä. Harjoitteluun osallistui uuden Keski-Suomen hyvinvointialueen aluehallituksen puheenjohtaja ja valtiosihteeri Maria Kaisa Aula Viitasaarelta, aluevaltuuston puheenjohtaja Jani Kokko Muuramesta, aluevaltuutettu Satu Kytölehto Petäjävedeltä sekä aluevaltuutettu Leena Kalmari Laukaasta
Laulujen sanat ovat helposti kuunneltavissa, mukaan on tullut enemmän melodioita ja sooloja, musiikki on monipuolisempaa, miehet kuvailevat. Sanoitukset uudella levyllä eivät miesten mukaan ole niin kantaaottavia kuin bändin musiikki on aiemmin ollut. Tarjoilen teille tässä hyvät lukijat toisen tämän kesän aikana tehtailemani itseäni säälimättömän älynväläykseni. Lukijalta Terve taas kaikille! Olen se sama Heikki Suominen keskivartalolihava valtion virkamies Suomen Raisiosta. Henkilökohtaisen kokemukseni mukaan näitä nivoja oli neljä ja puolikas, jotka kaikki täynnä näitä ”joitakin” kiviä. Veikkaan, että lähimaksulla selviän kierroksesta itselleni. Mika on myös säveltänyt sooloja ja leadeja, Topi Lampinen kertoo. Reittikartan rauhoitteluista huolimatta makasin taas pohjastani kiinni kivikoissa niin Ravunkuin Lapinkoskessakin. Käsi pystyyn kaikki petäjävetiset naiset ja miehet, jotka olette meloneet saman Witosen reitin, mutta ”vain” Rantapirtille asti. Kaikesta edellä kokemastani vääryydestä johtuen keräsin koko arsenaalini selkääni ja tallustelin matalan apilaa kasvavan pellon poikki suoraan ja manaten Taipaleen tilan rantasaunan portaille kaffettelemaan. Olen edelleen huonokuntoinen, mutta enää vain 110 -kiloinen jässikkä. Kierrosten laskettua laskin nippanappa ehjän ”arkkini” Piesasjärven syleilyyn ja löysin kuin löysinkin Suolijoen suun. Runsaan tunnin ja kahden molskahduksen jälkeen sain viimein itseni ja lautani ehjinä ohituslaiturille. karvan verran ennen aamukymmentä sovittelin itseäni SUP -lautani selkään Kirveslahden mainiolta laiturilta. Eipä löytynyt kolmiota juuri siitä saaresta. Kilometrin matkalla on reittikartan mukaan muutama niva, joissa on matalan veden aikana varottava joitakin kiviä. Sivu 4 Nro 35 31.8.2022 Nro 35 -31.8.2022 TIINA LAMMINAHO Uusi levy uudistetulla tyylillä Kesävieraan raskaat kevennykset, osa 2 Tiina Lamminaho Rujo Katras julkaisi uuden levyn ”Kohtalon Oikut” kesäkuun lopussa, levy löytyy suoratoistopalveluista. – Kappaleet ovat enemmän kerronnallisia, mukana on raskaita asioita omasta ja toisten elämästä. Joonas Rautiaisen lisäksi bändissä soittavat Jari Rossi, Topi Lampinen, Joni Haarala ja reilu vuosi sitten mukaan tullut Mika Nieminen. Rujo Katras julkaisi uuden levyn kesäkuussa. Suurimmaksi osaksi säveltämisestä vastaa Topi Lampinen ja sanoituksista Joonas Rautiainen. Taipaleeni alkoi juhlallisin menoin, kun poliisin mustamaija lipui arvokkaasti Salmensillalle ja pysähtyi keskelle siltaa. Pikkubändin on vaikeaa päästä mukaan. Suht navakkaan vastatuuleen keplottelin vesikulkuneuvoni jotenkuten Pirkonsaaren hellään ja suojaisaan huomaan. Uskoisin, että useampi sata kättä nousi jo nyt. Poliittista kannanottoa niissä ei ole nyt ollenkaan, Joonas Rautiainen kertoo. Nopeat ”kakkoset” täpötäyteen pyttyyn ja takaisin reitille. Nyt lähennellään varmaankin jo tuhannen melan heiluttajan rajapyykkiä. – Nyt emme ole oikeastaan edes yrittäneet myydä keikkoja. Hieman tyyliään muuttaneeseen bändiin kuuluvat Jari Rossi, Mika Nieminen, Joonas Rautiainen, Topi Lampinen ja Joni Haarala. – Vire on muuttunut, soitamme nyt vähän matalammasta vireestä, raskaampaa kuin ennen. Vanhan Kirkon sillalle asti oli täysin tyyntä, mutta Mustaltaselältä vastaan viriävä tuuli pakotti seilorin istuma-asentoon. Tekovälineenä minulla oli kaksilapainen Lidlin kumikajakista jälkipolville jäänyt alumiinivartinen mela, joka mahdollisti seisten, istuen ja polviasennosta melomisen. Wanhana laskuvarjojääkärinä hävettää tunnustaa, että vasta-aurinko teki vanhanaikaiset enkä pystynyt havainnoimaan Vuojansalon saaren keltaista kolmiota, vaan navigoin kohti etuvasemmalla näkyvää ainoata saarta, jonka Salosvedestä ja reittikartasta selvästi erotin. Kättä pystyyn kaikki petäjävetiset, jotka olette meloneet Wanhan Witosen melontareitin Päijänteelle Kaipolaan asti. Sovitukset bändi tekee yhdessä. Ja nyt käsi pystyyn kaikki, jotka olette sestoneet Kirveslahdelta Päijänteelle yksin ja suppilaudalla! Mikäli minun lisäkseni löytyy joku toinen hullu ja käsiä alkaa nousemaan niin tervetuloa ensi perjantaina kulttuuriravintola Kanttariin, jossa tarjoan valtion pitkästä, mutta laihasta tilipussistani jotain muuta kuin palautusjuomaa. Hyvä kun lauta sekaan mahtui. Uudella levyllä tyyli on bändin mukaan hieman erilainen kuin aiemmin. Uuden levyn kahdeksasta kappaleesta kolme, ”Vihaa täynnä pää”, Kohtalon oikut” ja ”Viinamäki”, ovat Markku Koskisen sanoituksia. – Nyt, kun Mika on tullut mukaan ja meillä on kaksi kitaraa, voi hahmotella enemmän melodioita. Koronaaika on ollut hiljaista kaikilla, ja kun baarien ovet ovat auenneet, tulijoita riittää. Fyysistä tallennetta ei bändin mukaan ole tulossa. Yhtä juhlallisesti minä ja lautani liuùimme sillan alta kohti UNESCO:n maailman perintökohdetta. Niin hullulta kuin se kuulostaakin niin tosi on, että tilipäiväni aamulla maanantaina 15.8. – Fyysisen tallenteen tekemisissä ei ole nykyään mitään järkeä, kun ei niitä kukaan enää osta, eikä myynnillä saisi kuitattua tallenteen tekemisestä koituvia menoja, Joonas Rautiainen toteaa. Nopea vilkaisu joka ilmansuuntaan, että näkikö kukaan ja häpeästä sisuuntuneena. Reittikartan mukaan Majaniemen kapeikosta alkaa jokimainen osuus ennen Hankakoskea, jota myös Piesaskoskeksi jotkut haluavat kutsua. Korona-aikana bändillä ei juuri keikkoja ollut, vieläkin on ollut hiljaista. Uskoni reittikarttaan meni viimeistään Kalliokosken voimalaitoksen jälkeisessä kanaaalissa, jonka keskiosa ja loppupää täynnä vedenvärisiä, levän peittämiä pintakiviä, joista ei sanaakaan vedenpitävässä papyruksessani. – Tänä vuonna meillä on ollut kaksi keikkaa, Jämsässä soitimme Mike Monroen kanssa Avitus Rockissa ja Jyväskylässä olimme mukana Rossfestissa, miehet kertovat
Jos tältä matkalta oli jotain opittavaa ja olihan sitä, nimittäin päivän selvää on että sup-lautaa ei ole tarkoitettu melontareiteille eikä ainakaan koskien laskuun. Tämä lupasi hyvää, sillä hartiapankki alkaisi varmasti jossain vaiheessa keräämään korkojaan ja Kaipolaan oli vielä hitusen matkaa jäljellä. Kollektiiviin haettiin taitelijoita ja minut valittiin. Aivan sama kumpaa puolta rantaa huopasit tai melosit, tuulta tuli koko uoman täydeltä aina Kaipolaan asti. Kiitos Tapsalle ja Tapsan Nissanille kaikesta! Mentorin aloitteesta jouduin vielä sestomaan 8 -kilometrin ”sakkokierroksen”, joka kertyi aina koskien välisistä melomattomista matkoista. Petäjäveden lukiossa abivuotensa aloittanut Tammi kertoo, että taiteelle jää nyt vähän vähemmän aikaa. Vajaa 500 metriä helikopterimelontaa ja ah Kievari Rantapirtin rantahiekka sai minut jälleen niin iloiseksi Lauta ja mies ylös. Nimittäin 9 -tien sillan alitettuani se taas alkoi. Nyt tähtäin on pari työtä kuukaudessa. Kollektiivin näyttely tuo galleriaan nykypäivänä tarvittavaa sukupolvien välistä kohtaamista interaktiivisen taidenäyttelyn ja siellä toteutettavien tapahtumien keinoin. Ja kaikki tämä viheliäiseen vastatuuleen. Lauta kesti ehjänä kuitenkin tämän toisenkin päivän pohjakosketukset. Ihmistoivo-kollektiivin seuraava näyttely on luvassa ensi vuoden alussa. Teemat näyttäytyvät eri kohderyhmien osallistamisessa ja nuorten taiteentekijöiden käyttämissä materiaaleissa. Rujo Katras on perustettu vuonna 2013, kaikilla jäsenillä on kuitenkin pitempi tausta musiikin parissa. Tässä tämän kesän kevennykset ja muistakaa ettette missään tapauksessa kokeile näitä kotona, vaan lähdette ulos luontoon ja vesistöihin suoriutumaan! Heikki Suominen Tiia Tammen töitä esillä Hyvinkäällä Petäjävetisen nuoren taiteilijan Tiia Tammen töitä on esillä lasten ja nuorten kulttuuritalo Villa Artussa Hyvinkäällä. Mökille yöksi ja aamulla taas uudet kujeet. Tämä siksi, ettei minulla ole varaa ostaa 450 euron lautaa jokaisen kosken jälkeen. Sovimme mentorini kanssa, että Suomisen akan poika ei laske enää ainuttakaan koskea tällä laudalla, vaan lauta ja mies aina ylös ennen koskea ja takaisin veteen vasta seuraavien koskien alajuoksuissa. Lauta ylös ja kantoon ja uudelleen veteen Salosvedessä. Uskokaa tai älkää, mutta löysin pintakivikasat sekä Kankarisvedestä että keskeltä Oinaalan lahtea. meloin vastatuuleen ja noin 15 senttimetrisiin vasta-aaltoihin Vuojansalon ympäri väärältä puolelta nauttien Salosveden tuimista tuulista. Nyt pitäisi taas päästä keikoille, jotta saisimme rahaa uuden levyn tekoon. Tämä on meille harrastus, vaikka tosissaan tätä teemmekin. Sakkokierrokset on jo lusittu Karikon selällä ja Petäjälahden vesistöissä tuulettomissa olosuhteissa ja seisten. Toisen päivän selkeä ja yhtenäinen urakka aloitettiin Vuohiselän suulta. Sivu 5 Nro 35 -31.8.2022 Kesävieraan raskaat kevennykset, osa 2 Loppuvuodesta luultavasti on taas keikkoja, ja on meillä kaikenlaista viritteillä, isompiakin juttuja. Kaatumatta selvitin avoveden ja ah sitä tunnetta kun suppilautani keula alkoi kyntää Jämsän Seilorin, nykyisin Myrsky nimisen ravintolan hiekkarantaa kellon takoessa karvan vaille kolmea keskiviikon iltapäivällä. Lauta ja mies ylös, mökille yöksi ja aamulla Jämsänjokeen. – 15 – 20 -vuotta olemme olleet kaikki tekemässä musiikkia eri kokoonpanoissa. Rujo Katras on tehnyt myös singlejä, muun muassa amerikkalaista jalkapalloa pelaavan Jyväskylä Jaguarsin kannatusbiisin. Olin siis uhrannut kolme kokonaista lomapäivääni hulluttelemalla suppilaudalla Wanhan Witosen Melontareitin yksin! Mentorinani, asiantuntijaapunani ja logistiikkapäällikkönäni toimi ei enempää eikä vähempää kuin Petäjäveden kunnan evp Vapaa-aikatoimenjohtaja Tapani Nislin. Nopean laskutoimituksen mukaan matkavauhtini oli tyynessä joessa noin 4 km:ä tunnissa. -Olen ollut mukana Ihmistoivo-kollektiivissa noin vuoden verran. -Olen aiemmin yrittänyt saada valmiiksi joka viikko yhden teoksen. Esillä on 17–22-vuotiaiden taiteentekijöiden Ihmistoivo-kollektiivin näyttely. Jos on kolmekin päivää sestonut viheliäiseen vastatuuleen niin miksi kolmantena päivänä pitää olla vieläkin viheliäisempi vastapuhuri. ma-to klo 12-19 ja pe 12-15. Olisihan se toki mukavaa, jos musiikista tulisi vielä ammattikin, vaikka tällä hetkellä kyllä nälkä tulisi, jos tällä pitäisi elää, miehet kertovat. Siihen olisi jo biisejä melko lailla valmiina. Näin tein ja Selkäsaaren kohdalla jyrkkä Ukäännös ja takaisin kohti Virtalankoskea. Toinen asia tuli myös selväksi, että melontareittikarttaa ei ole tarkoitettu mökkitontin etsimiseen vesistöistä. Täysin tyyni Jämsänjoki kirvoitti jopa hiukan revittelmään ja runsasta tuntia myöhemmin löysin itseni Seppolan sataman kohdalta. Villa Artun näyttelyssä on esillä neljä teostani. Tuottajana uudessa levyssä, kuten bändin muissakin julkaisuissa, on Heikki Koistinen. – Korona-aika oli kyllä pisin keikaton aika bändin historiassa. Kolmas lautailupäivä aloitettiin keskiviikkoaamulla noin 09:45 Jämsänkosken Kellokalliolta. Mikäli on matkalla Hyvinkään suunnalla, Villa Artun galleriavaltauksen näyttely on avoinna yleisölle 29.8.16.9. Galleriavaltauksen kantavat teemat ovat kohtaaminen ja vastuullisuus. Yleensä meillä on ollut 10 – 15 keikkaa vuodessa. Ensimmäinen päivälegini oli eksymisineen kaikkineen noin 26 km:ä. Reitin varrella tuttuja paikkoja olivat Vihatti, Varpaisniemi, Rasuanniemi, Rekolanselkä ja Oinaala. Tiia Tammen töitä on esillä Hyvinkäällä lasten ja nuorten kulttuuritalo Villa Artussa.. Ihmistoivo-kollektiiviin kuuluu viisi nuorta taiteentekijää. Tämän vuoksi Survoset ja Luomenkosket seurattiin katseella lähinnä reittikartasta ja haettiin aina sopiva veteen laskupaikka. Rantapirttikin pilkahti kutsuvana joidenkin saarien lomasta, mutta olin mentorini kanssa sopinut, että Virtalankoski olisi ainoa, jonka pystyisin jarruttelemalla ja lautaani rikkomatta laskemaan. Viimeisen etapin vaarallisin vaihe oli kun ylitin Hulkkionlahtea, koska Päijänteeltä puhkuva sivutuuli löi laudan kylkiin 30 senttisillä aalloilla ja teki etenemisestä vaikeaa
– Tarkoituksena on yhdistää kaksi väylää yhdeksi ja jättää yksi väylä kokonaan pois käytöstä. – Naisia harrastajista vieläkin vähemmistö. – Ratahan on tehty latupohjien päälle. Aaltosen mukaan Kettulanvuoren rataa on kehuttu monipuoliseksi ja sen maisemia hienoiksi. Nyt olemme pikku hiljaa muuttaneet väylien aloituspaikkoja puisille laveteille. Kiertävä rallireportteri Børre Larssén Tiina Lamminaho Kettulanvuoren frisbeegolfrata muuttuu pikku hiljaa 20-väyläisestä 18-väyläiseksi. – Suuri osa viikkokisojen osallistujista tulee naapurikunnista eli Keuruulta, Multialta, Jyväskylästä ja Muuramesta, joskus joku eksyy kauempaakin. Tämä on tekninen laji, jossa voima ei anna etua, ja tämä vaatii paljon keskittymistä. Radalla näkee paljon vanhempia lastensa kanssa ja nyt mukaan on tullut lisää nuorisoakin, kun ala-asteella on ollut frisbeegolfkerho, Aaltonen kertoo. FGP:ssä on jäseniä noin 20. Urheilukentän viereltä väylä halutaan siirtää pois senkin takia, että sitä ei voi käyttää, jos urheilukentällä on yleisurheilijoita. Hokkala-Pahkala ajoivat luokkavoittoon vakuuttavaan tyyliin voittaen toiseksi sijoittunutta Niko Patajokea puolentoista minuutin erolla. – Tarkoituksena on myös siirtää aloitusväylä urheilukentän laidalta Kettulanvuoren puolelle, mutta se urakka on odottanut vanhan maankaatopaikan kunnostusta. Sitä käyttävät mökkiläiset ja lomamatkoillaan frisbeegolfratoja kiertävät, mutta tietenkin myös petäjävetiset. Satoja talkootyötunteja Vajaat kymmenen vuotta vanhaa rataa on päivitetty aiemminkin. Lisäksi molemmille tuli uudet ennätyksensä keihäästä ja samalla painonheitosta. Petäjäveden frisbeegolfradalla kaadettiin puita väylämuutosten vuoksi; kaksi väylää yhdistetään yhdeksi ja yksi jää kokonaan pois käytöstä. Korona-ajan frisbeegolfinnostus näkyi myös Petäjävedellä. Viimeiseen osakilpailuun lähdettäessä KorhonenViinikka johtavat SM3 luokkaa seitsemän pisteen erolla Lauri Joonaan. Keihään, kiekon, kuulan ja moukarin lisäksi lopuksi oli mahdollista kokeilla myös painonheittoa. Tänä kesänä kaadoimme puita seitsemännen ja kahdeksannen väylän tienoilla väylämuutoksia varten, FGP – FrisbeeGolf Petäjävesi ry:n puheenjohtaja Harri Aaltonen kertoo. – Väylämuutoksilla haluamme kehittää rataa paremmaksi, tiettyjä linjauksia on tehty myös yhdessä kunnan kanssa Kettulanvuoren ulkoilualueen kehittämiseen liittyen. – Rata on kovassa käytössä. Kettulanvuoren frisbeegolfrata pidetään avoinna siihen asti, kun Kettulanvuoreen ajetaan hiihtoladut. Pojuille tuomisinaan litimärkien vaatteiden lisäksi mitalit: Tinolle P13 hopeaa, ottelun yhteispistein 1583 p. Nicolle P15 pronssia, yhteispistein 1658 p. – Mukana on ollut jopa 70 osallistujaa, vähintään 20, Harri Aaltonen kertoo. Nyt kunta on saanut vanhan maankaatopaikan työt valmiiksi, ja voi olla, että mekin saamme siirrettyä aloitusväylän vielä tänä kesänä. Heidän osaltaan taistelu mestaruudesta jatkuu vielä viimeiseen osakilpailuun Kouvolaan 30.9-1.10.2022. Suomalaiset naiset pärjäävät lajissa kansainvälisellä tasolla paremmin kuin suomalaiset miehet. Tämä on kunnan ainoa frisbeegolfrata, joten emme halua tehdä siitä liian vaikeaa perusharrastajallekaan, Aaltonen sanoo. Se helpottaa radan ylläpitoa, kun aloituspaikat pysyvät suorassa, eikä routa heittele niitä samalla tavalla kuin suoraan latupohjien päälle tehtyjä aloituspaikkoja, Harri Aaltonen kertoo. Järjestettyjen talkoiden lisäksi aktiiviset talkoolaiset käyvät esimerkiksi leikkaamassa ruohoa työpäivänsä jälkeen. Rata kovassa käytössä Viikkokisoja Kettulanvuoren frisbeegolfradalla pidetään kesäisin joka viikko, ja ne ovat olleet suosittuja. Töitä tehdään talkoilla, joten tarkkaa aikataulua ei voi luvata, Aaltonen sanoo. HOKKALA RACING Nico (P15) ja Tino Hirsiaho (P13) osallistuivat viikonloppuna ensi kertaa heittolajien 4-otteluun Nastolassa, Lahden Ahkeran järjestämissä kisoissa. Nina Hirsiaho Hirsiahot heittokisoissa. Aktiivisia talkoolaisia meillä on kymmenkunta, seuran ulkopuolisia emme ole juuri talkoisiin saaneet. Suurin työ on heinikon lyhentäminen ja pajukon raivaaminen väyliltä ja hieman niiden ympäriltäkin. – Nyt kun yhdistämme kaksi väylää, uusi on vähän haastavampi, mutta radalla on silti edelleen lyhyempiäkin väyliä, ja se sopii myös aloittelijoille. Henri Hokkala ja Kimmo Pahkala varmistivat Suomen mestaruuden, kuvassa myös Ford Fiesta Rally4. Sivu 6 Nro 35 31.8.2022 Nro 35 -31.8.2022 HARRI AALTONEN Frisbeegolfradalla muutoksia tekeillä PetUa:n Kimmo Pahkala kartturoi Mikkelissä suomenmestaruuteen Mikkelissä viikonvaihteessa ajetussa rallin SM-osakilpailussa Henri Hokkala-Kimmo Pahkala varmistivat Suomen mestaruuden SM4 -luokassa sarjan toiseksi viimeisessä osakilpailussa. Heitä toivoisin lisää lajin pariin; laji sopii naisille erittäin hyvin. Roope Korhonen kartturinaan PetUa:n Anssi Viinikka sijoittuivat SM3 -luokassa toiseksi Lauri Joonan jälkeen. – Rataahan pidetään kunnossa talkoilla, talkootyötunteja on joka vuosi satoja
petpet.fi Karttoja on saatavissa Petäjävesi -lehden ulko-ovessa (Asematie 6). Sivu 7 Nro 35 -31.8.2022 Petäjäveden kuuluisat herkut! PEKKARISEN LEIPOMOTUOTTEET Konditoria Pekkarinen, Toppalantie 134, Petäjävesi MYÖS KOTIINKULJETUS! Puh. 0400 580 153 TILITOIMISTOPALVELUT RAKENNUSPALVELU KY PASI YLENNYSMÄKI 41900 Petäjävesi, puh. • Klapien tekoa koneellisesti. mukaan Keskussairaalantie 17, Jkl Avoinna ma pe 10 15 Puh. Myös routapinnan rikkomiset ja puujätteen siirrot. Katso lisää: www.kiipeilykaato.fi Hannu Strömberg 040-5769866 hannu@kiipeilykaato.fi MUISTOKIVITYÖT • Muistokivet • Uudistukset • Oikaisut • Puhdistukset • Haudan kohennukset 044 551 4385 teppo.vaahtera@gmail.com OP Petäjäveden palvelunumerot Jaakko Ylitalo toimitusjohtaja 0400-384056 Maria Vuorenmaa 010 258 9611 Aini Malmberg 010 258 9621 Tanja Pahkala 010 258 9615 Sanna Aro 010 258 9602 Marja Honkala 010 258 9616 Pirkka Syvänoro 0500-682247 Kassapalvelut Ti ja pe klo 9.00-12.00 Tapaamiset ajanvarauksella ma – pe 9.00 -16.00. 0401 854 237 salmisenhautaustoimisto.com Suomen Kivivalmiste Oy:n hautakivien myynti. OP Petäjävesi Arvoisat asiakkaamme! Asiakaspalvelu toimistolla perjantaisin kello 9-12. (014) 854 915 Ismo Jukola, puh. 0400 472 378 SANEERAUSJA RAKENNUSTOIMINTAA: *OK-talot, hirsimökkien ja elementtien pystytystä *Muurausta ja laatoitusta *Raudoitukset *Perustukset, kattomuutostyöt *Saneeraukset, remontit *Kost. YHTEISLENKKEJÄ Yhteislenkit: Kuntoilujaosto järjestää myös juoksuja pyöräilylenkkejä, kesällä kirkkovenesoutua. Lisätietoja: PetPet pyörä -Facebook-ryhmä ja petpet.fi LENTOPALLOA Lentopalloharjoitukset alkavat torstaina 11.8. Karttamaksu 3 €/kartta seuran tilille FI24 5339 0820 0362 19. Kulttuurikeskuksen liikuntasalissa OMATOIMIRASTIT Tällä viikolla kuntorasteja löytyy Kintaudelta. PetPet tiedottaa www.petpet.fi Kuivasmäessä iltaisin ja viikonloppuisin: Rengastyöt + rengasmyynti Ruostevauriokorjaukset/paikkamaalaukset Katsastuskorjaukset Soita ja kysy lisää: 040 559 4838 / Heikki Kokkila Tilinumero: FI31 5339 0820 0595 67 Saaja: Petäjäveden Vanhan kirkon säätiö sr Keräyslupa: RA/2020/1404 Lahjoita Keski-Suomen maailmanperintökeskukseen • Pihapuiden kaadot, myös kiipeilykaatoina • Ahtaidenkin pihojen maansiirto, lumija pienet kaivuutyöt Avant pienkuormaajalla. Kartat ovat ladattavissa Petäjäisten nettisivuilta www. 041 441 5253 / Harri Tilitoimisto T Pesonen Oy PETÄJÄVESI: Asematie 6, puh. la klo 9-14 Papintie 2 ?. Lisätietoja: Antti Koskinen, 040 081 2753, avkoskinen@gmail.com. Voimailujaosto: Jukka Hokkanen, 040 724 0787, jukka@jukkahokkanen.fi. Kuntorastit Heinämäentien varrella 24.8 6.9. com. Kolme rataa 4,8 km, 3,2 km ja 1,9 km. Varaa tilasi tästä! TAKUUKAADOT.FI Pihapuiden kaadot, suoratai kiipeilykaatoina Kaadot tehdään vahingoittamatta piha-alueen rakennuksia tai kasvillisuutta. KUNTOSALIA Seurayhtymä mahdollistaa kuntosalin käytön. Ilmainen arviointikäynti. yrittäjät! Tarjoamme vuokralle monipuolista ja edullista toimisto-, liiketai varastotilaa Petäjäveden keskustasta Petäjävesi-lehden toimituksen yhteydestä, os. Maksut ja ohjeet K-Market Porkkanasta. puh. E-nuoret (-12 ja myöhemmin syntyneet) Tiistaisin 17-18.30 ja torstaisin 17-18.30 Kulttuurikeskuksen liikuntasalissa C-nuoret Tiistaisin 18.30-20 ja torstaisin 18.30-20.00 Viikkoon 41 saakka. tilojen pinnoitukset *Mattotyöt *Kaivinkonetyöt Petäjävesi, puh. Sami Heinäaho 040-1678 771 info@takuukaadot.fi www.takuukaadot.fi Facebook: Takuukaadot.fi Lakisääteiset NUOHOUKSET JA ILMANVAIHTOKANAVIEN PUHDISTUKSET A&T RÄTY AY Vesanka 050 339 3685 tai 045 268 9693 30 vuoden kokemuk sella Varaa tilasi tästä! TERVETULOA OMAN KYLÄN PALVELEVAAN APTEEKKIIN ma ja pe klo 9-18 ?. Lähtöpaikka on Heinämäentie 523. 014 854 113. Lisätietoja: Matti Heinänen, 045 625 1926, mattivtheinanen@gmail. puh. Soljuvaa taloushallintoa! Soile Juntunen 050 5811 648 www.soljuvaa.fi ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä STANDARD LINE ma-pe 8.00 17.00 la 8.00 13.00 su suljettu Teollisuustie 8, Petäjävesi puh. 014 853 326 www.standardline.fi RAKENTAMISEN, ASUMISEN JA AUTOILUN TARVIKEKAUPPA PETÄJÄVEDEN AUTOJA KONEKORJAAMO Antti Palonen 040 9616 822, Teollisuustie 5 HUOLTOJA KORJAAMOPALVELUT KAIKKIIN MERKKEIHIN Rengasmyynti ja -työt Nelipyöräsuuntaus Öljyja määräaikaishuollot Pakokaasutestit Vikadiagnostiikka Ilmastointihuolto ja -korjaus korjaamopalonen@gmail.com Tuulilasin vaihdot SEURAA FACEBOOKISSA! KOULUTETTU HIEROJA EIJA VIENOLA www.eijavienola.info puh. ti-to klo 9-17 ?. Asematie 6. 0400 853 480 • www.sahkoasennuskoskinen.fi • posti@sahkoasennuskoskinen.fi • Salmisen Hautaustoimisto Koulutie 5, Petäjävesi Palvelemme sop. 0400 954 016 Pamppulantie 2, Petäjävesi Huom. AINEISTOT: Toimita aineistot maanantaisin kello 12 mennessä toimitus@petajavesilehti.fi. 050 366 7691 tai 0400 644 899
Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Petäjäveden seurakunta, Petäjäveden kunta, perhekeskus, MLL:n Petäjäveden yhdistys ja Multian 4H-yhdistys. 040 5835484. Perhekeskus on avoinna klo 10-14 ja toimii tapahtuman ajan perheiden huoltoja taukotilana. Ryhmä koostuu kolmesta muusikosta: Juuso Happonen, Emmi Virtanen, Marjaana Oliveira. Lauantain tapahtumapäivänä MLL:n Petäjäveden yhdistys järjestää lastentarvikekirpputorin yläkoulun ruokalassa, Masuunissa, klo 12-13.45. Yrittäjä! Kokeile edullista ammattilaiset asialle -palstaa! Soita puh. 0400 644899. Konsertissa lauletaan, soitetaan ja leikitään yhdessä. Mitä se meinaa. Kerro vinkkisi laittamalla sähköpostia osoitteeseen maarit.nurminen@petajavesilehti.fi tai soita p. Jokaista rohkaistaan heittäytymään ja nauttimaan leikin, luovuuden ja musiikin terveyttä, yhteisöllisyyttä ja iloa edistävistä mahdollisuuksista. Kaikki tervetuloa! Petäjäveden seurakunta pyytää tarjouksia piha-alueiden talvikunnossapidosta talvikaudelle 2022-2023. Luonto ry tarjoaa pientä purtavaa. Retken hinta 50€. Siinä on lupa kokeilla ja tehdä kaikenlaisia, myös ”rumia” ääniä, rytmittää ”väärään” aikaan tai vaikkapa liikkua kuin ”kankea kameli”. 0400 644899. Materiaaleina toimivat mm. 0400 644899. Hanke myös toteuttaa koulutuksellisia tilaisuuksia eri teemoin, sekä kokoaa yhteen paikallisia ja alueellisia yhteistyöverkostoja. Keski-Suomen Maitotilayhdistys ry, joka järjestää vuosittain jäsenilleen kilpailuja, joissa mitellään karjojen paremmuudesta tuotoksessa, kestävyydessä ja jalostuksessa. Lähtö Srk-talon pihasta klo 8, paluu n. Tilanne olisi ollut hyvä, mutta ViPa pelasi jakson loppuun ja 45+2 tulivat tasoihin 2-2. mennessä numeroon 0400231951 (tekstiviesti/Whatsapp). Numerossa pureudutaan edullisempaan arkeen. Petäjäveden Luonto ry järjestää retken Helvetinjärven kansallispuistoon Ruovedelle la 3.9. 050 366 7691 tai 0400 644899. 4h. Pelaajat: Markus Yläpoikelus, Chutited Pisin, Santtu Nieminen, Elmeri Seppänen, Konsta Kuukkanen, Aleksi Paltamaa, Lasse Nikulainen, Elias Raikaa, Pyry Tuominen, Eerik Lahtinen, Onni Kovanen, Jaakko Kytölä, Antero Lindholm, Ville Laurio, Harri Peltola, Niklas Räty, Elias Hiltunen, JuhaPekka Manninen. Puoliajalla haimme tarvittavat vaihdot ja tärkeintä oli, että kaksinkamppailut pitää voittaa ja ottaa ote itselle. Illan peli ViPa/2:sta vastaan on hyvä paikka kokeilla uutta ryhmitystä, sillä ViPa on pelaava ryhmä ja varsinkin, kun hävisimme keväällä 4-0. Aikaa perillä n. Ilmoittaudu puh. He ohjaavat soitintyöpajan sekä tietenkin leikittävät ja laulattavat koko konsertin ajan. Pelin luonne muuttui ja mentiin nopeasti päästä toiseen. Konseptiin kuuluu klo 13 alkava soitintyöpaja sekä konsertti klo 14. Myyjäksi voi ilmoittautua 7.9. Ei ainakaan sitä, että pelaillaan vaan loppukausi. Matkan hinta tarjoiluineen 10€. to 1.9. Lähtö klo 9 seurakuntakodilta. AINEISTOT: Toimita aineistot maanantaisin kello 12 mennessä toimitus@petajavesilehti.fi. Jos haluat tulla antamaan sinulle tarpeetonta tavaraa, ota yhteyttä: 0407656176 joko tekstiviestillä tai Whatsappilla laittamalla viestiin nimesi. Tapahtuma on maksuton ja sinne ovat tervetulleita kaiken ikäiset lapset perheineen ja läheisineen. Tapahtuma on osallistava, kokeileva ja luo yhteisöllisyyttä musiikin ja toiminnallisten ohjattujen aktiviteettien avulla. Pari viikkoa sitten lehdessä oli juttu saappaanheittokisoista Kipinän kentällä. klo 13–15 Kulttuurikeskukseen, auditorio Miiluun. Mahdollisuus optiovuoteen. klo 15. Petäjäveden seurakunta Onko sinulla vinkkejä arjen säästöihin. Tulimme toiselle jaksolle juuri näillä jutuilla, voitimme kamppailut ja ote siirtyi meille. Nytkin siinä onnistuimme: 7 minuuttia ja 1-0. Kolmen paikallislehden yhteinen teemanumero ilmestyy 28.9. Sarjapaikka varma kaudelle 2023! Hyviä uutisia, jo tässä vaiheessa ensi vuoden paikka vitosessa on varma. Ajatuksena on, että kaikki laulaa, kaikki soittaa ja kaikki tanssii. Tarjouspyyntöasiakirjan saa laittamalla viestin minna-leena.pessinen@evl.fi tai kirkkoherranvirastosta ma klo 10-17 tai ke klo 9-12. puh. Vain tavara vaihtaa omistajaa, ei raha. O-P Monipuolinen tapahtumapäivä tulossa viikon kuluttua lauantaina Lekkerbergin Laulava Kylä saapuu vierailulle Petäjävedelle 10.9. Petäjäveden seurakuntakodilla järjestetään samana päivänä kierrätystapahtuma klo 10-13.30. sanomalehdet, paperirullat, muovipurkit/-rasiat, pienet sangot sekä peltiset kannet. Viime vuoden parhaita palkittiin lauantaina Uuraisilla Satatonnarina muistettiin Kokkila Topi ja Otto matalousyhtymän Jumalatarta. Miten säästät sähköä. Otetaan uusi askel eteenpäin ja mennään uudelle aikakaudelle, eli haetaan uutta ilmettä pienellä taktisella muutoksella. Tapahtuman ideana on, että siellä annetaan ja otetaan tavaraa hyötykäyttöön maksutta. Työpajassa valmistuu rytmikapulat, rytmiputki, surra, rumputin, sheikkeri tai vaikkapa mörkörumpu. Pöytämaksu 4€ (jäseniltä 2€). Tilaisuuden alkuunpanijana on Yhdessä vanhemmuuden tueksihanke, jossa Petäjäveden seurakunta on mukana yhdessä 10 muun seurakunnan kanssa. Syyskuussa arjen säästövinkkien teemalehti, joka on kaikkien luettavissa näköislehtenä. Kestävien lehmien kilpailussa palkittiin Sirkku ja Marko Kuukkasen Kilu. Lisäksi tapahtumassa palvelee kahvio, josta voi ostaa pientä välipalaa toiminnan tiimellyksessä. Tuloksissa oli virhe ja miesten saappaanheiton voitti Risto Huikku. Ilmoittautumiset ja lisätiedot Heli Laitinen/kirjasto 014-2673 105 viim. Sen jälkeen tekeminen vähän lopahti ja 21 minuutin kohdalla ViPa tuli 1-1 tasoihin. Kunnia sille, jolle se kuuluu. Taas kerran täysi lista pelaajia käytössä, joten eväät on meillä. Aikaisen painoaikataulun vuoksi aineistojen tulee olla toimistolla ehdottomasti maanantaisin. Asialla Pyry. Ma 29.8 tuli vastaan KeuPa/2:n Keuruulla, joten taas vaaditaan koko ryhmältä parasta osaamista. Hankkeen tavoitteena on yhdessä seurakuntien kanssa kehittää vanhemmuuden tuen toimintoja Eteläja Pohjois-Savon sekä Keski-Suomen alueilla. Sivu 8 Nro 35 31.8.2022 Nro 35 -31.8.2022 Seuratoiminta Oikaisu Arvoisat asiakkaamme! Asiakaspalvelu toimistolla perjantaisin kello 9-12; muina aikoina sopimuksen mukaan. ILMOITTAJA; ole yhteydessä, puh. Asiat ovat oikein, kun tilanteen ollessa hyvä, löytyy tahtoa vielä parantaa. Peliä oli kulunut 23 minuuttia ja Eerik vei meidät komealla puskulla 2-1 johtoon. Pyrimme lähtemään hyvin pelin alkuun ja silloin vastustaja joutuu puolustamaan. Hanke on kolmivuotinen (2021-23), ja sitä hallinnoi Kirkkopalvelut ry. Ollaan vähän sitä jo harjoitelleet, mutta tärkeintä on omaksua se ja ensi kaudella sitten otetaan käyttöön. Eläkeliiton Petäjäveden yhdistys: Aloitetaan syksyn toiminta sokkoretkellä ma 5.9. Vähän oli vielä hakemista uuden ryhmittymän kanssa, mutta hyvä tekeminen koko joukkueelta,. 58 minuuttia ja Konsta Kuukkanen läpi ja pallo takakulmaan 3-2 ja sitten vielä Pyryn toinen 80 minuutin kohdalla ja hyytävän kova laukaisu, 4-2. Materiaalia on kerätty valmiiksi, mutta myös kotoa voi halutessaan ottaa tarvikkeita mukaan. Peliin tarvittiin oikea kovuus ja röyhkeys. Soitintyöpajassa jokainen voi rakentaa kierrätystarvikkeista ikioman soittimen, jota soitetaan mukana konsertissa. Lehmien jalostusarvokilpailussa palkittiin Topi ja Otto Kokkilan suomen karjaa edustava Lätäkkö.. Se on lastenmusiikkikonsepti, joka tuo mukanaan laulavaa, soittavaa ja leikkivää luovaa toimintaa keskelle perheiden arkea