n i m / € 9 6 6 1, + . – Olen ehdottomasti kotiasumisen puolestapuhuja. Aivot narikassa. Monipuoliseen tapahtumaan on vapaa pääsy. T O I M I N TA l<li<Y--=-. Samulin tekee kiertueita ja esiintyy tapahtumissa edelleen. Kohdata muut ympärillä olevat ihmiset myötätunnolla ja hyväksynnällä, ja jakaa ympärilleen hyvää mieltä. Näytöksiä, kepparikisat, kahvio ym. Pitäisi satsata kotona hoitamiseen, mikä on myös kaikkein halvinta ja laitospaikat ovat kalliita, Samulin sanoo. – Myös muuta pienimuotoisempaa asumista pitäisi tukea. Hän ottaa vieraita vastaan myös kotiinsa Hyrsylän Mutkaan sekä Helsingin Bulevardille, mutta isommissa tapahtumissa kiertää vielä edelleen aktiivisesti, vaikka matkustaminen on rasittavaa. Laitoksen pitäisi olla se viimeinen vaihtoehto. liikunnasta voimaa ja tasapainoa arkeen. . Hänet saadaan tänne lauantaina Toimintakykymessujen päätähdeksi. w w w i a t 4 1 4 1 a k i a a a r a V 1 2 e i t n u u r u e K , u u r u e K . Tärkeintä on löytää sellainen elämänasenne, että on kiitollinen ja hyvä mieli, eikä valita siitä mitä ei ole. . Aira Samulin on asennuttanut Helsingin kotiinsa turvallisuusteknologiaa. . h u p / € 5 3 8 , a a s k a m -tapahtuma la 7.10. Messuille ovat tervetulleita kaikki ja kaikenikäiset hyvinvoinnista kiinnostuneet sekä ikäihmiset yksin tai yhdessä omaistensa kanssa. Mukavaan ja hauskaan tapahtumaan on vapaa pääsy vauvasta vaariin. Ikäinstituutti Aira Samulin 12:00 Menossa mukana K U V A : JU H A LA IT IL A IN EN PETÄJÄVEDEN PETÄJÄISET RY Hyvinvointia kuntalaisille tarjoilee myös. Pitäisi elää viisaasti, eikä silti itsekkäästi. n e n i a l i h e m . avaimia aivoterveye?n -hanke AirCI Såmulin 1·2: 00 Menossa mukana Saila Hänninen 13•.30 . Parempaa paikkaa ei ihmisellä ole kuin oma koti. Aivot narikassa. Tekniikkaa ei pidä aliarvioida, vaan se voi olla erittäin hyvä ystävä. . Vapaa pääsy, tervetuloa! Järj. . Mutta seuraan yleisesti omaa vointiani, enkä tee yltiöpäisesti mitään, kuvailee 90-vuotias Aira Samulin oman jaksamisensa ja hyvinvointinsa rakennuspalikoita. päivänä PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU Irtonumero 1,50 euroa Jos 3333 varausta 13.10. vuosikerta Nro 40 2017 Keskiviikkona lokakuun 4. -lkäinstituutti Hyvinvoiniia måatilal?a 14:15 Gerocenter ja mLatilayrittäjät . PetRa ry ja Furuvatni Tärkeintä kiitollinen, hyvä mieli LEHDISTÖKUVA Suvi Kallioinen – Minulla on aina ollut terveet elämäntavat ja olen aina katsonut mitä syön ja mitä en juo. Siellä säilyy muisti muistojen keskellä. Petäjävetisiä nyt siis todella hemmotellaan, kun tämä ikinuori tähti saadaan lauantaina Toimintakykymessujen puhujaksi ja esiintyjäksi Petäjäveden kulttuurikekukseen. Maailma muuttuu ja suuret ikäluokat alkavat vanheta ja ihmiset elävät entistä pidempään. SK Tapahtuman järjestää Petäjäveden k:unta yhteistyössä Voimaa vanhuuteen verk:oston k:anssa PETAJAVESI, MIILU JA MÄSUUNI 7.10.2017 klo 10 15. Kerro myös kaverille! Hyvinvo innin teemal ehti 2017 U U R U E K N E N I Ä L I H E M • n e n i a l e k o J g e l O : t u l e v l a p i r ä k ä ä l s i e l Y • n e n a s k O o k k r a J , i m e i n i r a k k u L a k k u J : a i d e p o t r O • i v r ä j a l a m u H a n i i N : t i d u a t n e t s i a N • n e n a s k O i r t a K : s y e v r e t ö y T • n e n u v i o K ä t t l ö H i s r i K : a i r t a i k y s P • n e n a t e i H a n i i t s i r K : a i g r u r i k a k k i i t s a l P • , a i p a r e t o i s y f , t u l e v l a p o i r o t a r o b a L a i p a r e t o k y s p a j a i p a r e t s u m e s t i v a r . 11:30 Apetta aivoille, avaimia aivoterveyteen -hanke Hyvinvointia maatilalta 14:15 Gerocenter ja maatilayritäjät Saila Hänninen 13:30 Liikunnasta voimaa ja tasapainoa arkeen. Messuille ovat tervetulleita kaikki ja kaikenikäiset hyvinvoinnista kiinnostuneet sekä ikäihmiset joko yksin tai yhdessä omaisten kanssa. PETÄJÄVESI Sivu 08 Nro 01 04.01.2006 57. Menoon kuuluu kahvio, arpajaiset, kuntokorttiarvonta, rollaattorituunauksen voittajan valinta sekä kuulumisten vaihto kyläläisten kesken (ja se jos mikä lisää hyvinvointia). – Sanon aina, että tulkaa sinne minun luo, kun on paikat mihin ottaa vastaan. – Minä en sitä arjessani huomaa, mutta perheeni näkee miten minulla menee. – Kirjoita sinne petäjävetisille, että iloisin näkemisiin, positiivisuutta hersyvä Aira Samulin sanoo. klo 14.00, talli Furuvatni (Verkkalantie 607). .. . .MESSUT -?M-Ukan@ paikallisi'a.ja alueellis?a järjestöjä -ja y_rityk.siä, eläkelj_iton kahvila Ja varnmais.neuvoston arpajaiset. Olen aina ollut raitis, vasta kahdeksankymppisenä aloin ottaa iltaisin konjakkia ja ruuan kanssa viiniä. Messut järjestää kunta yhdessä Voimaa vanhuuteen -verkoston kanssa ja tapahtuman mahdollistavat paikalliset sponsoriyritykset. 11:30 Apetta aivoille, . . Monipuolinen kattaus hyvää oloa Toimintakykymessuilla lauantaina on luvassa monipuolinen kattaus paikallisten hyvinvointiin liittyvien yritysten, yhdistysten ja muiden toimijoiden esittelyjä, laadukkaita puheenvuoroja ja tietoiskuja sekä Petäjäveden Pelimannien musiikkia. n e n i a li h e m | ä t s ä m y t t ii l n o k r e v n i t s e i v a k t a m ä k e s ä t s ä m y t t ii l n o k r e v n ä e t n ii k o t t i o S . Tapahtum an mahdollist avat: Autoilija Harri Hanhimäki I Fixlin/To mmy Lindholm I Jukolan Miikit I KMark:et Pork:kana I Kahvila Freesi I Konditoria Pekkarine n 1 Kotileipom o Tiina Sulkula I Liisan Kukkapuot i ja Hautastoi mistol Maaraken nus Leevi Jussila I Peruskorj aus ja Saneeraus Pekka Ekman I Petäjäved en apteekki I Petäjäved en Energia I Petäjäved en Hieronta Rennox I Petäjäved en Mielenterv eysseura 1 Petäjäved en Osuuspan kki I Petäjäved en Tekstiili I Petäjäved en fåhtihius I Sinlcsi Oy I SPR Petäjäved en osasto I Taksi Juha Kortemälci Tarvikemy ynti Reijo Virtanen I Tavarahall i Standard Line I Ylämaan Auto OY Tapahtuman mahdollistavat: Autoilija Harri Hanhimäki I FixLin/Tommy Lindholm I Jukolan Mökit I K-Market Porkkana I Kahvila Freesi I Konditoria Pekkarinen I Kotileipomo Tiina Sulkula I Liisan Kukkapuoti ja Hautaustoimisto l Maarakennus Leevi Jussila I Peruskorjaus ja Saneeraus Pekka Ekman I Petäjäveden apteekki I Petäjäveden Energia I Petäjäveden Hieronta Rennox I Petäjäveden Mielenterveysseura I Petäjäveden Osuuspankki I Petäjäveden Tekstiili I Petäjäveden tähtihius I Sinksi Oy I SPR Petäjäveden osasto I Taksi Juha Kortemäki I Tarvikemyynti Reijo Virtanen I Tavarahalli Standard Line I Ylämaan Auto OY Mukana messuilla: SHHansa Pohjolan Matka Seututerveyskeskus / Hammashoitola Seututerveyskeskus Sinksi Oy Lemettilän tila Petäjäveden kunta / vanhuspalvelut Keuruun kansalaisopisto Petäjäveden kunta / kulttuuritoimi Taulumäen Kauppahuone Oy Petäjäveden Tekstiili Kuivasmäki-Kumpu kyläyhdistys ry Keuruun Uimahalli Vehkoon Hoitokodit Respecta Heinämäen kodit SPR Hyvinvointia maatilalta -hanke Petäjäveden Mielenterveysseura Vanhustyön keskusliitto, korjausneuvonta Petäjäveden Apteekki Fysio Center Petäjäveden seurakunta Jyvässeudun omaishoitoyhdistys Hieroja Juho Kivelä Tukea arkeen Petäjäveden eläk.järjestöt Apetta aivoille -hanke Keski-Suomen Muistiyhdistys MESSUILLA MUKANA AIRA SAMULIN Mukana paikallisia ja alueellisia järjestöjä ja yrityksiä, eläkeliiton kahvila ja vammaisneuvoston arpajaiset. Apuja saa sinne kotiinkin ja sen tekniikan tulevaisuudesta olen todella kiinnostunut. – Ihminen on suurempi kokonaisuus. mennessä PS. Messut järjestetään kulttuurikeskuksessa Miilussa ja Masuunissa ja tapahtuman aikana myös kuntosalilla on avoimet ovet
Vuoden viimeinen lehti ilmestyy 20.12.2017 ja normaalisti taas loppiaisen jälkeen keskiviikosta 10.1.2018 alkaen. Tekstarin tai kortin voimin jaksaa taas taapertaa hetken kohti tulevia alkuja ja hyvästejä. Johtajalla on korkea palkka, ehkä se on se kiinnostavuuden aihe. Vuodenaikojen vaihtelu takaa meille lintuaurat, upouudet kasvit, kukat ja sadot korjattaviksi. 13.9.2017 Kaivaten Teuvo Jari Mira Petri, Ada ja Isla muut sukulaiset ja ystävät Siunaus 7.10. 6.2.1920 k. Ystävä on äkkiä poissa. muistot, kertomukset, valokuvat ja vähitellen haihtuva suru jäljellä. Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Toimitus: Avoinna ma-ke klo 9-12 sekä sop. Yliopistotasollakin on johtamiskoulutuksen opintokokonaisuus. Hartaudet: klo 12 Tuulentupa, klo 13.30 Solikkosali. Hän tuli se hieno puku päällään takaisin kotiin ja huusi meille mennessään: ”Tuon teille isommat lapiot, että saadaan tinki täyteen! Ei pidä laiskotella, ei sitten yhtään! Kootkaa, Kootkaa!” hän vielä huusi, vaikka emme sitä enää kuunnelleetkaan. Riittääkö niitä kaikille johtajille. Marraskuun alkupuolella kalenterimme tulee painosta ja sitä saa ostaa itselle ja vaikkapa joululahjaksi paikallisista kaupoista, Heinähatusta, kirjastolta, seurakuntakodin perinteisiltä joulumarkkinoilta ja toki suoraan meiltä yhdistyksen jäseniltä. Kaikki mukaan, sillä hieno tapahtuma voi syntyä vain kävijöidensä ja ihmisten myötä! Suvi Kallioinen Petäjäve den vuosikal enteri 2018 Voit kiittää kuluneesta vuodesta ja toivottaa hyvää joulua ystävillesi, yhteistyökumppaneillesi tai asiakkaillesi omassa paikallislehdessä helposti, edullisesti ja näyttävästi! Petäjävesi-lehden joulunumero ilmestyy 20.12.. lehdet satavat riemunkirjavaksi matoksi maahan. Siis johtaja on toiminnan tai firman A ja O. Minunkin isäni oli ”johtaja”, hyvin tyypillinen Vaikka kuinka koittaisi olla optimisti, niin nyt on jo vissiin uskottava, että syksy on saapunut. Johtajakoulutuksiin haetaan suurella innolla. Mustikkaja puolukkasato vaihtelee kuulemani mukaan paikoittain, mutta molempia on tarkoitus pakkaseen saada. fi sellainen, hän kun yleensä pani meidät tekemään työt ja itse kävi tapaamassa Typpi Oy:n johtajia Oulussa hieno puku päällä ja suunnitteli heidän kanssaan, kuinka monta rautatievaunua me lastaisimme punamultaa sinä kuukautena tai koko kesänä. Onhan se, mutta katsopa ja seuraapa kirjoituksia. Ei johtaja niin vain joudu vastuuseen. Missä ne johdettavat ovat. Ke 11.10. Voin luvata, että kyllä kelpaa katsella koko vuoden tuvan seinällä! Heli Laitinen Luontoyhdistyksen kuulumisia: Syksyinen luonto ja sadonkorjuu Sinikka Aaltolan pakina: Johtaja PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA w w w. klo 15.30 Lähetysnaiset srkkodilla. Ihmiselämän syksyyn ehtinyt saattaa nukahtaa viime lepoonsa. Sienisato on ollut ja on mitä mainioin! Entinen kollegani oli sitä mieltä, että sienet ovat menninkäisten ruokaa, mutta tuntuvatpa ne ihmisillekin maistuvan. Viikon 49 lehti ilmestyy itsenäisyyspäivän vuoksi poikkeuksellisesti torstaina 7.12. Meidän Ransullakin on mennyt päähän vartiointijohtajuus, kun se haukkuu niin huomiota herättävällä äänellä, että naapuritkin sitä ihmettelevät. Ehkä olisi hyvä opetella lähettämään pieni kortti tai tekstiviesti merkkipäivänä ja juhlapyhien edellä. Minä olen vähän nirso ja pelokas: kun en tunne kovin montaa lajia, pitäydyn niissä varmoissa eli keltaja suppilovahverossa. Sanot, että entäs, onhan johtajalla vastuu. Levikki noin 1900 kpl. Useimmat muutokset eivät ole lopullisia. Elma Orvokki Simonaho o.s. Satavuotias Suomi on siitä ihmeellinen paikka, että kuka vaan voi käydä keräämässä näitä metsän antimia. Johtajan ei helposti käy kalpaten. Johtaja istuu tuolillaan, eikä lähde millään pois. Tunnistan minä kärpässienen(kin), mutta sitä en poimi. ne eivät kohtuuttomia maksa, mutta tuovat syksyn kirkkaat värit arkeen ja ilon elämään. klo 12.30 Hartaus Pekanmäessä. Hän voi tiukan paikan tullen erota, tai sitten käy alaistensa kimppuun syyttäen näitä. Rutanen s. mukaan Asematie 6, Petäjävesi, toimitus@petajavesilehti.fi Päätoimittaja Suvi Kallioinen 050 366 7691 Toimittaja Hanna Mäkinen 050 433 8300 Ilmoitushinnat: Sisäja takasivulla 1,00e/pmm, etusivulla 1,20e/pmm, laskutuslisä 5e (hintoihin lisätään alv 24%) Tilaushinnat: Kestotilaus 12 kk 60e (sis. Kiitokset Petäjäkodin henkikökunnalle To 5.10. Su 8.10. Jos ei ole johtajaa, ei ole mitään. Postin lähijakelussa keskiviikkoisin, etäjakelussa torstaisin. Hän voi mennä toiseen yritykseen tai jopa toiseen maahan ja aloittaa siellä businekset uudelleen niin sanotusti puhtaalta pöydältä. Sitä kannattaa arvostaa ja myös pitää siitä huolta. Ei ole ihan itsestäänselvyys joka paikassa kuten ei puhdas luonto ylipäätään. Elämä on yhtä juhlaa: jahka tästä Suomi 100 -vuodesta päästään, aletaan juhlia 150-vuotiasta kuntaamme. Johtajalla on salkku ja tietokone, mutta sehän on kaikilla. Monesti ihmiset potevat syyllisyyttä siitä, ettei se viimeinen tapaaminen oikein sujunut, tuli riitaakin ja sanottua pahasti. Heillä on suojeluverkosto, eivätkä he kavalla toisiaan, elleivät sitten innostu ylemmän johtajuuden tavoittelussa raivaamaan edellistä tieltään. Erna Karppinen Johtajia on nykyisin kaikkialla ja johtajakoulutuksia. Johtajalla nimittäin on myös johtaja, tällä johtaja ja niin edelleen maailman tappiin. Kastettu: Helmeri August Lamminparras. Luulenkin, että nykyaikaa hallitsee johtajamafia, kun on niin monenlaista johtajaa ja nuoret lähtevät jo opintiellekin sillä päätöksellä, että haluavat johtajan paikalle heti kärkeen, ei sitten joskus, vaan heti. klo 10 Petäjäveden kappelissa. Johtaja kulkee ykkösluokassa tai business-luokassa, kuten sanotaan. alv 24%): K-Market Porkkana, Asematie 8 Avoinna: ma-la 7-21, su 10-21 S-Market Petäjävesi, Karikontie 2 Avoinna: ma-la klo 7-21, su 10-21 Jakeluhäiriöt: Postin asiakaspalvelu 0200 71000 (arkisin 8-18) tai sähköpostitse asiakaspalvelu@posti.com Tapulin takaa Näin syksyllä jätetään hyvästejä kesälle. Työntekijät lentelevät kuin hanhet ja kanat ympäriinsä, eivätkä saa aikaan mitään. klo 15 (huom! aika) Suomalainen messu kirkossa / SO, LGK, Kuoronen Jämsästä, Lehterilaulajat. S e n kunniaksi päätimme tehdä seinäkalenterin ja siinäpä sitten on paitsi sienet ja marjat niin myös Petäjäveden upeat luontokohteet ja maisemat kuvattuina. Sen ääressä hän istui ja teki laskelmiaan, kuten johtajan kuului ja hymyili meille päivettyneellä naamallaan, niin että hampaat välkehtelivät. Myös Petäjäveden luonto ry täyttää ensi vuonna 20 vuotta. Taivaalla näkyy lintujen muuttoliike, pelloilla, metsissä ja puutarhoissa korjataan satoa talteen. Yrittäkääpä erottaa johtajaa. KIRKKOHERRANVIRASTO AVOINNA VAIN KLO 11-16! To 12.10. Ja siitä on kyse lauantain Toimintakykymessuillakin Petäjävedellä, kun tapetilla on kaikenikäisten hyvinvointi ja kaikinpuolinen terveys, ja luvassa on aimo annos niin hyötyä kuin huviakin. Huhut kertovat, että olisivat tänä vuonna aikaisessa. Kantarellisaaliini on ollut aivan ylenpalttinen ja pian pitäisi suunnistaa suppispaikoillekin. alv 10%) Tilausasiat: Asiakaspalvelu 03 4246 5392 (arkisin 8-18) tai sähköpostitse petajavesi@jaicom.com Tilaa sähköisenä näköisversiona: www.lehtiluukku.fi PUOLUEETON KOTISEUTULEHTI VUODESTA 1961 Lehden irtonumeromyynti hintaan 1,50e (sis. Siitä ei tule mitään. klo 12 Töysänperän diakoniapiiri Pirkko Hedenillä, Metsovuorentie 85. Itselleni tulee hyvä mieli muistamisesta. Ehkäpä se on salakavalasti pyrkimässä kylän koirien johtajaksi. Ma 9.10. Johtajaa suojelee laki ja kaikki koko johtajien pyramiidi. Sivu 02 Nro 40 04.10.2017 www.petajavesilehti.fi www.facebook.com/petajavesilehti @ petajavesilehti Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry Ilmestyminen: Keskiviikkoisin. Messun jälkeen ruispuuro ja kahvit srk-kodilla. Toisessa luokassa sitten kaikki rivimiehet eli ne johdettavat. pe ta ja ve de ns eu ra ku nt a. Tai ei tullut vain pidettyä yhteyttä. Ti 10.10. Mennyt kesä ei ehkä ollut se aivan paras versio Suomen suvesta, mutta sateisessa säässä on puolensakin. Naapurikaupungissa pyhitettiin tällaiselle hissuksiin hipsuttelulle ja fiilistelylle, aika tavallisellekin kotipuuhailulle, oikein oma lifestyle-tapahtumansakin kerrassaan! Hyggeily on rauhoittumista ja mukavaa hommailua, mutta syvimmiltään kyse on sisäisestä ja ulkoisesta hyvinvoinnista. "Vaikka sammuis tähdet, älä pelkää, Jumala ei hylkää, siihen luota vaan." (Suomalaisesta messusta) Hyggeä, hyötyä ja hyvinvointia oman kylän messuilla Syksyllä kotoillaan, hiihdellään villasukissa, luetaan hyviä kirjoja, kaivetaan kutimia, tussautellaan takkatulia, sisustetaan kynttilöin, saunotaan pitkään ja lempeästi, mussutellaan suklaita, siemaillaan viiniä... Isäni oli siinäkin mielessä tyypillinen johtaja, ettei hän tahrannut käsiään työnteolla, vaan johti ja siihen meni hänen koko energiansa. Ihmiselämässä jokainen hyvästijättö saattaa olla se viimeinen. Hän oli ostanut mahtavan nahalla päällystetyn johtajan pöydän erään suuren sahanomistajan huutokaupasta ja tuonut sen pirttiin. Avaapa lehti, niin kohta silmäsi osuvat strategisiin johtajiin, aluejohtajiin, puheenjohtajiin, toiminnanjohtajiin, seurakunnanjohtajiin, suunnittelujohtajiin, varajohtajiin, teknisiin johtajiin, operatiivisiin johtajiin, kehittämisjohtajiin, talousjohtajiin, yksikönjohtajiin ym
– Meillä on nyt aktiivisempi maapolitiikka ja sitä kautta tänne on mahdollista saada uutta asumista ja työpaikkoja. Keskimaalla on myös oma vaalikone, joka esittelee ehdokkaiden näkemyksiä. Koululaisten edustajana puheen piti Jaakko Heikkinen. Kuljettaja säästyi vakavilta vammoilta, mutta hänet vietiin keskussairaalaan tutkittavaksi. HM. Junassa matkustaneet jatkoivat matkaa bussikyydein. Peruskoulun ja muiden toimijoiden yhteisiä käsityötiloja suunnitellaan entiseen käsija taideteolliseen Suvi Kallioinen Hyvinvointija kuntarakennelautakunnat kokoontuivat viime viikolla samaan aikaan päättämään peruskoulun käsityötilojen rakentamisesta ja sitä kautta myös entisen käsija taideteollisen oppilaitoksen kohtalosta. Asiasta uutisoi ensimmäisenä sanomalehti Keskisuomalainen. SK Keskimaan vaaleissa kolme ehdokasta Petäjävedeltä Osuuskauppa Keskimaalle valitaan uusi edustajisto ja vaalit ovat parhaillaan käynnissä sekä sähköisenä että postiäänestyksenä 16.10. Teollisuusalueen kaavoitustyö on lähtenyt maanomistajien tarpeista. Sivu 03 Nro 40 04.10.2017 Työttömyys laskee edelleen Auto jäi junan alle Tiilimaan risteyksessä Maanantaina iltapäivällä henkilöauto jäi Seinäjoelta Jyväskylään matkustaneen junan alle Petäjävedellä Tiilimaan risteyksessä. Teollisuusalueen kaavamuutoksista ei erikseen tiedoteta maanomistajille, mutta kunnan ilmoittelua on hyvä seurata kunnan kotisivuilla ja Petäjävesilehdessä. Heinäkuun lopussa heitä oli 190 ja vuosi sitten elokuussa 231. Toinen merkittävä kaavoitustyö on Teollisuusalueen kaavan päivittäminen ja muutokset koskevat melko isoakin aluetta keskusta-alueella (kartassa oikealla) ja kaava-alueessa on mukana myös omakotitalotontteja. Tekninen johtaja Janne Koskenkorva haluaa herätellä kuntalaisia seuraamaan kaavoitusta koskevaa tiedottamista kunnan kotisivuilta ja lehdestä. Törmäyksessä juna tuli auton oikeaan kylkeen. asti. Sotaveteraaniliittoa juhlistettiin seppeleenlaskulla HANNA MÄKINEN Hanna Mäkinen Viime perjantaina tuli kuluneeksi 60 vuotta Suomen Sotaveteraaniliiton perustamisesta. Juhlallisessa tilaisuudessa oli läsnä myös ryhmä koululaisia. Kuntarakennelautakunta antoi hankkeelle luvan jatkua ottamatta kuitenkaan kantaa siihen, mikä neljästä vaihtoehdosta on paras. Rantayleiskaavalle tehdään niin sanottua päivitystyötä, mikä aluearkkitehti Ulla Järvisen mukaan tarkoittaa sitä, että kun erilliskohteita on muutettavana riittävä määrä, ne voidaan tehdä samalla kertaa ja muutokset tulevat näin kertarysäyksenä myös halvemmaksi. Työttömiä työnhakijoita oli Petäjävedellä elokuun lopussa 160. Suunnittelutyön jälkeen esitys tuodaan vielä hyvinvointilautakuntaan uudestaan hyväksyttäväksi. Petäjäveden työttömyysaste on edelleen selvässä laskusuunnassa. Keskustan teollisuusalueen kaavaa päivitetään. Lisäksi maakuntakaavaa uudistetaan. Hyvinvointilautakunnasta Heikki Palola (kok.) jätti asiasta eriävän mielipiteen. Heille kuuluu kiitos siitä, että saamme tänä vuonna juhlistaa jo 100-vuotiasta itsenäistä Suomea, totesi Heikkinen puheessaan. Olemme myös kartoittaneet keskusta-alueen vapaat tontit. Käsityötilojen suunnittelua siis jatketaan ja myöhemmin asia tulee kunnanhallituksen ja valtuuston puitavaksi. Myös kuntarakennelautakunnan päättäjät olivat sitä mieltä, että etukäteen pitää selvittää kaikki mahdolliset tilojen käyttäjäryhmät sekä toimintatarpeet. Myös maakuntakaavaa päivitetään ja Petäjäveden kunnan ja keskusta-alueen kehittämisen kannalta hyvä uutinen on se, että Petäjäveden kunnan pyynnöstä tämänhetkisestä ehdotuksesta on poistettu Palvalahden kohdalta valtatie 18:n oikaisumahdollisuus. Kunnan tiedottamista kaavamuutoksista kannattaa seurata, sillä tässä kaavoitushankkeessa ei maanomistajille lähetetä erikseen kirjeitä. – Kun yksityinen osti tienpätkän omaksi tontikseen, niin Ely-keskus edellytti kaavamuutoksen ja ehdotti, että samalla muutetaan kaavan maantiealueet katualueiksi, mikä onkin kuntien keskustoissa valtakunnallinen suunta ja siihen olisi joka tapauksessa jossain vaiheessa menty muutenkin, Järvinen selvittää. Lähtökohtana on se, että sivistystoimi on esittänyt selkeän tarpeen uusien käsityötilojen tekemiselle palvelemaan kaikkia opetettavia ikäryhmiä asianmukaisesti ja turvallisesti. Tasoristeyksessä ei ole puomia, mutta valot ja ääniohjaus on. Rantayleiskaavan muutokset koskevat siis vain niitä maanomistajia, jotka ovat muutosta itse hakeneet ja niistä tulee asianosaisille myös kotiin kirjeet. Yhtä pieneen prosenttiosuuteen pääsevät Keski-Suomen kunnista vain Muurame ja Uurainen. Kaava-alue on melko laaja ja mukana on myös omakotitalotontteja. Auto vaurioitui käyttökelvottomaksi. Tammen siunannut kirkkoherra Seppo Ojala totesi vahvan ja sitkeän tammen sopivan erityisen hyvin veteraaniliiton merkkipäivänä ja koko Suomen juhlavuonna istutettavaksi puuksi. – Esimerkiksi Rantatie on ennen ollut merkittynä maantieksi, ja nyt sen merkintä muutetaan kaduksi. Juhlan päätteeksi Petäjäveden sotaveteraanit kävivät istuttamassa tammen pappilan rinteeseen. Parhaan vaihtoehdon saa lautakunnan mielestä määrittää suunnittelutyöryhmä. Työttömien osuus työvoimasta oli elokuun lopussa 9,1 prosenttia. Koululaiset kävivät myös sytyttämässä kynttilät sankarihautausmaan muistomerkeille. Palvalahden uuden yritysalueen kaavoittamistyö on myös aloitettu ja maanomistajien kanssa on parhaillaan neuvottelut käynnissä. – Toiveissa on, että yksityisten maanmyynti merkittäviltä alueilta lähtisi paremmin käyntiin, sillä se voi sanella kunnan tulevia hankkeita ja kunta kaavoittaa aina mieluiten omaa maataan. SK Kaavoitusta on nyt käynnissä kerrakseen Suvi Kallioinen Tällä hetkellä Petäjäveden kunnalla on käynnissä kolme isompaa kaavoitushanketta ja niihin liittyen kannattaa kuntalaisten ja etenkin maanomistajien olla hereillä. – Tämä vapauttaa myös alueen yksityisten ja kunnan omistamien maiden maankäyttöä, Järvinen kuvailee. – Tässä hankkeessa liikenteelliset asiat ovat merkittävät, Järvinen tiivistää. Petäjävedeltä ehdokkaina ovat maatilayrittäjä Hanna Hautamäki, yrittäjä ja rakennusmestari Erki Havu sekä opiskelija ja yrittäjä Raisa Kinnunen Yhteensä ehdokkaita pohjoisella jäsenalueella on 62. Suunnittelutyöryhmä esitteli neljä eri vaihtoehtoa tilojen toteuttamiselle. Hyvinvointilautakunta päätti, että käsityöluokkien suunnittelutyötä jatketaan entisen kässäkoulun hyväkuntoiseen C-osaan. Onnettomuuden syytä selvitetään. Seppeleen laskivat veteraanit Oiva Savolainen ja Aarne Soanjärvi. Kehityksen pitää mennä eteenpäin, emmekä voi jäädä paikoilleen, Koskenkorva toteaa. Tähän liittyen järjestettiin kuntalaisille jo kaksi vuotta sitten kaavoittamisaiheinen tapahtuma, jolloin projekti aloitettiin. Samalla tulee selvittää mahdollisuus kiinteistökokonaisuuden purkamiselle ja uudisrakentamiselle leasing-rahoituksella. Paras tilanne on Toivakassa, jossa työttömyysaste oli elokuun lopussa 8,8 prosenttia. – On suuri kunnia pitää tämä puhe, sillä olemme täällä kunnioittamassa sodassa kaatuneita. Suunnittelutyössä pitää lautakunnan päätöksen mukaan huomioida myös muut mahdolliset toimintatarpeet, käyttäjäryhmät ja vaikutukset muuhun kunnan toimintaan. Kahvitarjoilun lisäksi ohjelmassa oli tasavallan presidentin ja hänen puolisonsa allekirjoittamien kunniakirjojen jako veteraaneille. Petäjävedellä merkkipäivää juhlistettiin laskemalla seppele kaatuneiden muistomerkille. Istutuksessa oli mukana myös idean isä, Oiva Savolainen. Hän kannatti vain uudisrakentamista. Kirkonmäeltä veteraanit ja muu juhlaväki siirtyi seurakuntakodille. Tilaisuuteen sisältyi lisäksi musiikkiesitys: käyrätorvea soitti Hilkka Seeland. Uusien tilojen tekemisen ohella pyritään selvittämään mahdollisuuksia muiden kunnan toimintojen keskittämiseen ja eri käyttäjäryhmien toimimiseen samoissa tiloissa. Ehdokaslistat ja äänestysohjeet on lähetetty postitse kaikille Keskimaan asiakasomistajille
Tilaisuuden lopuksi Hanna Hautamäki kertoi omasta yrittäjyydestään. – Mahdollisuuksia on monia, mutta miten tästä mennään eteenpäin ja miten saadaan tilat kiinnostumaan, on vielä avoinna. Ikäihmisiä oli mukana kolme kymmenen hengen ryhmää. Toissa viikolla maatila-avusteisen toiminnan mahdollisuuksista keskusteltiin Lemettilän tilalla, Jyväskylän ammattikorkeakoulun hallinnoiman LuoKSe luontolähtöisiä palveluja Keski-Suomesta -hankkeen järjestämässä tilaisuudessa. Esimerkiksi Jyväskylän kaupungin Könkkölän Green care -toimintayksikköön tulevia nuoria voisi ohjata maatiloille, ikään kuin seinättömään pajatoimintaan, Karjalainen totesi. – Myös perhehoitoa ikääntyvien palveluna kehitetään entistä enemmän, ja sekin voisi toimia maatilalla. Myös maahanmuuttajat ovat hyvin kiinnostuneita suomalaisesta luonnosta. Hyvinvointia maatilalta -hankkeeseen osallistuneet yrittäjät Johanna Koivuluoma, Hanna Silvasti, Satu Kohonen ja Maija Suutarinen olivat tyytyväisiä hankkeesta saatuihin kokemuksiin. Monille on tärkeää, kun heihin luotetaan ja he pääsevät osallistumaan maatilan töihin, esimerkiksi juottamaan karitsaa tuttipullosta. Toki päiviin sisältyi myös oleilua, mutta nimenomaan tekemisestä pidettiin; yhdessäkin palautteessa kiitettiin siitä, että maatilalla luotettiin, että ’me muoritkin osaamme vielä tehdä jotain’, hankkeen vetäjät Laura Kymäläinen ja Salla Partala kertovat. – Kaiken kaikkiaan Green care -toiminta on maatiloille todella hyvä asia ja maatiloilla on mahdollisuuksia monenlaiseen yrittäjyyteen. LuoKSe-hanke järjestää lokakuun aikana neljä tulevaisuustyöpajaa, joissa aiheen käsittelyä jatketaan. – Tämä on ollut tosi hieno kesä, vakuuttivat niin Maija Suutarinen Hakamaan lammastilalta ja Satu Kohonen Kohonen Farmilta kuin Hanna Silvasti Hepokuuselan tilalta ja Johanna Koivuluoma Rantakorven tilalta. Jyväskylän työllistämisyhdistyksen Sirpakkahankkeeseen maatilakäynnit jo kuuluvatkin. Kaikki kokeiluun osallistuneet maatilayrittäjät ovat valmiita jatkamaan vastaavanlaista toimintaa jollakin tavalla. Hakamaan lammastilalla Metsäkulmalla elää lampaiden lisäksi kanoja, kissoja ja koiria. Ja yksi ongelma on tietysti se, että yhteiskunta ei välttämättä tue kuljetuspalveluita. Kokeilu toimi hyvin Kesän aikana päivätoimintaa ikäihmisille maatiloilla kokeiltiin käytännössä neljällä maatilalla; Hakamaan lammastilalla ja Kohonen Farmilla Petäjävedellä, Hepokuuselassa Uuraisilla ja Rantakorven tilalla Hankasalmella. Hankkeella on rahaa eli emme me ilmaiseksi kenenkään vaivoiksi tulisi, Nieminen sanoo. Ulkomailla henkilökohtainen budjetti mahdollistaa myönnetyn hoidon vaihtamisen itseään paremmin HANNA MÄKINEN SANNI PALOSAARI palvelevaan toimintaan, mutta meillä uusi sotelainsäädäntö on vielä auki. – Myös kunnat ovat olleet kiinnostuneita tästä. MTK Keski-Suomen järjestöagrologi Amanda Vesiahon mukaan hyvinvointitoiminnassa maatiloilla on paljon kasvumahdollisuuksia. Yksimielisiä kaikki olivat myös siitä, että kymmenen hengen ryhmä oli liian iso, varsinkin kun joukossa oli erikuntoisia ihmisiä. Kokeilun tuloksista tehdään yleiseen jakoon tuleva opas, josta myös muut maatilat voivat hakea vinkkejä. – Maatiloilla on mahdollista tuottaa kaupallisia palveluja näille itse palveluja ostaville, esimerkiksi suunnata maatilamatkailupalveluja ikäihmisille tai tuottaa ruokailupalveluja. – Se yllätti, että väki oli niin aktiivista, piti oikein miettiä, mitä kaikkea tekemistä heille keksii, Suutarinen ja Kohonen kertoivat. Toki toimintaan liittyy ongelmia, joita ei ole vielä ratkaistu, esimerkiksi välimatkat. Maatiaskanojen seurana tepastelevat arvonsa tuntevat kukot. – Kun meillä on työkaluja, joilla osaamista voi tunnustaa, voidaan käyttää hyväksi erilaisia oppimisympäristöjä. – Retket maatiloille ovat olleet erittäin suosittuja ja etenkin eläimistä pidetään. Myös hankkeessa mukana olleet maatilayrittäjät kiittelivät toimintaa. – Kohteita saisi olla enemmänkin ja myös kaikenlaiset oheispalvelut, kuten rekiretket tai kalastus, kiinnostaisivat. Maatiloilla muun muassa hoidettiin kukkia, tehtiin kerppuja ja juotettiin karitsoita tuttipullolla. Ikäkärki-hankkeen muutosagentti Tuija Koivisto totesi, että 90 prosenttia 65 vuotta täyttäneistä käyttää itsenäisesti kaupallisia palveluja ja vain 10 prosenttia yli 65-vuotiaista tarvitsee säännöllistä kotihoitoa tai muita sosiaalija terveyspalveluja. Ja maatilalla pitää myös arjen päästä pyörimään normaalisti, Vesiaho toteaa. – Palaute on ollut todella hyvää ja etenkin sitä ikäihmiset kiittelivät, että he pääsivät tekemään oikeasti hyödyllisiä asioita. Virkistystä muillekin Ikäihmisten lisäksi hyvinvointia maatiloilta voisivat saada muutkin. Mutta jonkinlaisella asiakassetelisysteemillä tai henkilökohtaisella budjetilla tällaista voisi tarjota päivätoiminnan vaihtoehdoksi, Laura Kymäläinen totesi. – Tällainen malli palvelisi etenkin nuoria, jotka oppivat mieluiten tekemällä. Cerocenterin hallinnoimassa Hyvinvointia maatilalta -hankkeessa tutkittiin sekä sitä, mitä maatilat voivat tarjota ikäihmisille, että sitä, miten päivätoiminta maatiloilla vaikuttaa ikäihmisiin. Maatilakäynneillä on varmasti sekä fyysisiä että psyykkisiä hyviä vaikutuksia, Sirpa Nieminen Sirpakka-hankkeesta kertoo. Kaikki olisivat kaivanneet lisäkäsiä ikäihmisten ohjaukseen. Jokainen ryhmä vieraili maatilalla kaksitoista kertaa, neljä tuntia kerrallaan. Isojen koirien läsnäolon ansiosta ovat pedot pysyneet loitolla.. Kati Karjalainen kertoi Paikkoverkko-hankkeesta, jossa on luotu työkaluja, joilla tehdään näkymätöntä osaamista näkyväksi. Ryhmät olivat keskenään erilaisia muun muassa ryhmäläisten iän ja toimintakyvyn suhteen. Itse maksaville asiakkaille tätä on tietysti helpointa tarjota, kunnat ehkä odottelevat nyt, mitä sote-uudistus tuo. Petäjäveden ryhmä kävi kuusi kertaa Hakamaan tilalla ja kuusi kertaa Kohonen Farmilla. Sivu 04 Nro 40 04.10.2017 Hyvinvointipalvelut tuovat mahdollisuuksia tiloille Tiina Laminaho Eläinten kanssa puuhailu ja vierailut maatiloilla tuovat virkistystä niin ikäihmisille kuin pitkäaikaistyöttömillekin. TIINA LAMMINAHO Töysänperällä sijaitseva Kohonen Farmi on tunnettu Mangalitza-sioistaan. Nuori voisi esimerkiksi päästä oppimaan maatilalle erilaisia asioita ja saada siitä osaamistodistuksen, joka sitten luettaisiin hyväksi tulevissa opinnoissa, Karjalainen selvitti. Yksi mahdollisuus olisi tarjota esimerkiksi päivätoimintaa maatilalla ikäihmisille siten, että toiminta voitaisiin rahoittaa asiakasseteleillä tai henkilökohtaisella budjetilla. Samoin avoinna on, ketä palveluntuottajaksi voidaan hyväksyä. Tilan lähialueella asuvien palvelutarpeita voi kartoittaa ja kehittää omia palvelujaan toiveiden mukaan, Koivisto totesi. Joissakin paikoissa olemme käyneet katsomassa vain eläimiä, joissakin olemme saaneet myös tietoa ja olemme osallistuneet myös maatilalla pidettävälle taideleirille
Esimerkiksi heittolajien edustajat suosivat kuntopallon kanssa tehtäviä harjoitteita. Kuntopiirin tapaan toteutettu pallonheittely tarjoaa monipuolista harjoitusta eri lihasryhmille. Nordean Anna Savolaisen koostaman taloustietovisan voittajaksi selvisi 5B -luokan joukkue. valtion liikuntaneuvoston hallinnoimaan tietojärjestelmään. Matti Heinänen ja Petteri Henttinen ovat lauantaisen kuntopallonheittelyvuoron vakiokävijöitä. JYPin miehet saivat vastaansa Kintauden oppilaiden ja opettajien joukkueet. HANNA MÄKINEN Kintauden koulun rankkarikisassa maalivahti Matti Eskelisen taitoja koetteli muun muassa Eetu Saramäki. Harjoituskerta kestää noin tunnin. Viidennet luokat kautta Suomen aloittivat Move-testit syksyllä 2016. Salissa kokoontuu Matti Heinäsen vetämä pallonheittelyryhmä, jonka käsittelyssä muutaman kilon painoiset kuntopallot saavat kovaa kyytiä. Maalivahtina urakoinut opettaja Matti Eskelinen oli vakuuttava, mutta yhtälailla loistokkaita suorituksia esittivät laukojat Louhivaaran ja Lahden johdolla. Moni heittoliikkeistä on Heinäsen mukaan peräisin yleisurheilijoiden harjoitusohjelmasta. HANNA MÄKINEN Kuntopallolle kyytiä Hanna Mäkinen Kulttuurikeskuksen liikuntasalista kuuluu lauantaisin kuntopallojen jytinä. Testeillä mitataan viidesja kahdeksasluokkalaisten fyysistä toimintakykyä. Mukaan mahtuu vielä hyvin väkeä: palloja ja tilaa riittää uusillekin tulijoille Viime lauantaina kuntopalloa nakelleen Katri Holmin kommenttia voi pitää suosituksena. Sähäköiden heittoliikkeiden myötä kehittyy esimerkiksi nopeusvoima. Yhdellä harjoituskerralla kertyy yhteensä yli 300 heittoa, kun kymmentä eri heittoliikettä toistetaan kymmenen kertaa kolmessa sarjassa. Liigajoukkueen henkeen ja pärjäämiseen vaikuttavat asiat, kuten toisten huomioiminen ja yhteisten sääntöjen noudattaminen, ovat tärkeitä myös koulumaailmassa. Viidesluokkalaiset pusersivat tulokset ylävartalon kohotuksessa, etunojapunnerruksessa, vauhdittomassa viisiloikassa ja pallon heitto-kiinniotto -tehtävässä. JYPin pelaajat Ossi Louhivaara ja Miika Lahti pääsivät ennen kisaa yhteiskuviin koululaisten kanssa. Tästä lähtee heitto. – Idolien ja esikuvien sanomana nämä asiat painuvat oppilaiden mieleen joskus jopa paremmin kuin opettajien sanomana, toteaa JYP:in myyntineuvottelija Kalle Koskinen, entinen liigapeluri hänkin. Kaksikiloiselle kuntopallolle antaa vauhtia Katri Holm. HANNA MÄKINEN JYP-kaksikon vierailu huipentui rankkarikisaan Hanna Mäkinen Kintauden koulun maanantaiaamu käynnistyi huipputason vierailulla. Maksuton kuntopallonheittelyryhmä kokoontuu Kulttuurikeskuksen salissa lauantaisin kello 16.30. Move-testeihin kuuluvat myös 20 metrin viivajuoksu, eli niin kutsuttu piip-juoksu, sekä kehon liikkuvuutta mittaavat liikkeet. Kisan voiton korjasi tällä kertaa JYP. Pallonheittelyä Petäjävedellä on harrastettu jo vuosia miespainotteisella porukalla. Miika Lahden harhautusten jälkeen maalivahti Matti Eskelinen joutui kaivelemaan pallon maaliverkosta. Tänä syksynä heittelyryhmä on laajentunut sekä naisten että miesten ryhmäksi. Valtakunnallisen Move-järjestelmän tavoitteena on kannustaa lapsia ja nuoria omatoimiseen fyysisestä toimintakyvystä huolehtimiseen. Opettajat kirjaavat tarkasti ohjeistettujen testien tulokset Jenina Häkkinen ja Saga Koivikko ponnistelivat Move-testissä toissa viikolla. Sivu 05 Nro 40 04.10.2017 Move-testit pistävät ponnistelemaan Hanna Mäkinen Kirkonkylän koulun liikuntasalissa hikoiltiin toissa viikon perjantaina Move-testien parissa. Koululaiset pääsivät testaamaan myös rahaasiaosaamistaan. Kertynyttä tietoa voidaan hyödyntää esimerkiksi terveystarkastuksissa. Viimeistään elokuusta 2018 lähtien testit tehdään myös 8. JYPin liigajoukkuetta edustavat Miika Lahti ja Ossi Louhivaara aloittivat aamun ensimmäisen tunnin kertomalla jääkiekkojoukkueen arjesta. luokkalaisille. Vierailun päätti mehukas ja kovatasoinen rangaistuslaukauskisa. Ei kuntosalilla ihan tällaistä treeniä saa tehtyä, puhkui Holm heittojen lomassa. – Kyllä tässä joutuu joka solu töihin
Voimaharjoitteluunkin saa ammattilaisen apua ja opastusta. Petäjäkodilla aloittaa toimintansa ikäihmisille suunnattu voimaja tasapainoharjoitteluryhmä. Varsinkin aloittelevalle harjoittelijalle perinteiset, telkkarin edessä tehtävät lihaskuntoliikkeet, kuten kyykkäys, askelkyykky, vatsalihasliikkeet ja punnerrus, lankutuksesta puhumattakaan, tarjoavat hyvin haastetta. Petäjävedellä puun paikaksi löytyi Petäjäkodin piha. Pihlajalle löytyi paikka Petäjäkodin pääsisäänkäynnin läheisyydestä. HM Tuomo Koskisen kuskiksi viime viikon tiistain listakeräyskierrokselle lähti Eero Jaatinen.. Perjantaina 13.10. Puuksi Kokkinen valitsi suomenpihlajan. Harjoittamattomilla lihaksilla ei enää ennen pitkää nousta omin voimin sängystä ylös. Kaksikin harjoituskertaa viikossa riittää jo saamaan aikaan tuloksia, lupaa Vehmala. Harjoituspainoja on helppo säätää, ja laitteiden käyttö on turvallista. Lohdullista on se, että lihasvoiman ylläpidon ja kasvattamisen voi aloittaa missä iässä tahansa. Petäjäkodin asukkaista istutusseremoniaan osallistuivat Martti Asunta ja Esko Hardén Outi Ronkaisen ja Anne Toivola-Mäkisen avustamana. HANNA MÄKINEN HANNA MÄKINEN HANNA MÄKINEN Petäjäkodin pihaa komistaa nyt suomenpihlaja Jaru Kokkila sai apua lahjoittamansa suomenpihlajan istutukseen kunnanjohtaja Eero Vainiolta. Kokoontumiskerrat ovat maanantaisin kello 10-11 ja perjantaisin kello 12-13.Maksutonta ryhmää ohjaavat Titta Vehmala ja kuntoutusohjaaja Outi Ronkainen. 40 vuotta täyttänyt sen jo huomaa: voimaa ei lihaksissa ole enää samalla tavalla kuin ennen. Petäjäveden ikääntyneille on tarjolla monipuolista, ohjattua liikuntaa. Voimaa kasvattaa sellainen toistosarja, jossa viimeiset toistot tehdään viimeisillä voimanrippeillä, juuri ja juuri jaksaen. Vastus, eli esimerkiksi painomäärä, määräytyy harjoittelijan sen hetkisen voimatason mukaan. Jaru Kokkisen ja kunnanjohtaja Eero Vainion lisäksi istutustöissä olivat mukana muun muassa Martti Asunta ja Esko Hardén vanhuspalvelujohtaja Minna Koskinen ja puistopuutarhuri Johanna Toivosen seuratessa taustalla. Fysioterapeutti Titta Vehmala. Keräyksen tuotto, 2319 euroa, käytetään Petäjäveden veteraanien hyväksi, kuntoutukseen ja kotona asumisen tukemiseen. Ryhmä kokoontuu kymmenen viikon aikana yhteensä 20 kertaa. Perjantaina Petäjäkodin väki kokoontui seuraamaan puunistutusseremoniaa. – Lihasmassaa ja siten myös lihasvoimaa kasvattavat harjoitukset, joissa lihakset joutuvat ponnistelemaan harjoitteen lopulla jaksamisen äärirajoilla. Oikea vastus löytyy kokeilemalla. Hyvä paikka voimaharjoitteluun on esimerkiksi kuntosali, jossa harjoituksia on mahdollista tehdä kontrolloidusti. Sarjojen välillä pidetään reilu lepotauko. Voimaliike kannattaisi aloittaa jo nyt. Tämän syksyinen keräys oli viimeinen Sotiemme veteraanit -keräys Petäjävedellä. Sivu 06 Nro 40 04.10.2017 Kaksi harjoitusta viikossa riittää lihasvoiman ylläpitoon Uusi voimaja tasapainoharjoittelun intensiiviryhmä aloittaa toimintansa lokakuussa Petäjäkodilla Hanna Mäkinen Ihmisen lihasvoima on suurimmillaan noin 30 vuoden iässä. Titta Vehmala ohjaa aloittelevat, iäkkäämmät kuntoilijat voimailun pariin kestovoimaharjoitusten kautta. Arkipäivän askareista ei voimaton selviä ilman apua. Ryhmä on tarkoitettu erityisesti sellaisille henkilöille, joiden toimintakyky on hiljattain merkittävästi muuttunut esimerkiksi kaatumisen, aivoinfarktin tai leikkauksen johdosta. – Tyypillisessä voimaharjoituksessa liikettä toistetaan 8-12 kertaa kolmessa sarjassa. Voimien karttuessa vastusta lisätään ja toistoja vähennetään. Petäjäveden vanhuspalveluiden fysioterapeutti Titta Vehmala osaa antaa ohjeet lihasvoiman elvyttämiseen. – Pihlaja on olemukseltaan miellyttävä ja se on suomalaisten pyhä puu. Varusmiehet kiersivät keräyslistojen kanssa viimeisen kerran Petäjävedellä Ilmasotakoulun viestitekniikkakomppanian varusmiehet ja heitä kyydinneet Petäjäveden lionsklubilaiset kiersivät viime viikon tiistaina Petäjävettä perinteisen Sotiemme veteraanit -listakeräyksen merkeissä. Harjoituspaikkoja löytyy esimerkiksi Monarin ja Petäjäkodin kuntosaleilta. Muut voimaharjoittelusta kiinnostuneet voivat etsiä käsiinsä vaikkapa personal trainerin, jolta saa rahaa vastaan vinkit ja valmiit ohjelmat. Jos lihakset jäävät käyttämättömäksi, on ihmisellä edessään karut vanhuudenpäivät. Useimmat laitteet ohjaavat liikeratoja oikeisiin suuntiin. Nimeltäänkin suomenpihlaja istuu hyvin Suomen juhlavuoteen. Lihaskunnosta huolehtiminen onnistuu myös kotioloissa. Harjoitukset aloitetaan kevyemmillä vastuksilla ja useammilla toistoilla. Sen jälkeen lihasvoima alkaa hitaasti ja vaivihkaa vähetä. Hanna Mäkinen Petäjävedeltä lähtöisin olevan Jaru Kokkisen tuore yritys juhlistaa Suomi 100 -juhlavuotta lahjoittamalla ja istuttamalla puuntaimia
Soita 0500 682247 tai pirkka.syvanoro@op.fi. (014)854113 Pms 427 Pms 732 Kotisivut avattu: petajavedenapteekki.fi p. Ammattilainen asialle Tilitoimisto T Pesonen Oy PETÄJÄVESI: Asematie 6, puh. 0400 853 480 • www.sahkoasennuskoskinen.fi • posti@sahkoasennuskoskinen.fi • Perinteinen täyden palvelun hautaustoimisto 60 vuotta Salmisen Hautaustoimisto Papintie 2, Petäjävesi Palvelemme sop. 0400 976522 • Kattojen vuosihuollot • Kattojen pinnoitukset • Kattoremontit • Ikkunaja oviremontit info@ks-kattohuolto. 050 325 3106 • Korjaukset • Peltityöt • Jakopään vaihdot • Maalaukset • Öljynvaihdot ja huollot • Vikakoodien luku ja nollaus AUTOJA KOLARIKORJAAMO PALVELEMME: ma ja pe klo 9-18, ti, ke ja to 9-17, la 9-14 PAPINTIE 2 PETÄJÄVESI P. 014 854 160 PALVELUA LIIKEKESKUKSESTA! Petäjäveden Liikekeskus, Siltatie 1, Petäjävesi Fysioterapiaa ammattitaidolla asiakasta kuunnellen www.fysiocenter.fi 014 310 0775 Petäjäveden hieronta Rennox, Irja Viitanen, 0500 546 090 Juha Nokelainen, 0400 541 758 w w w. asennukset EDULLISESTI! Kotien ja kesämökkien korjaukset, laajennukset Omakotitalojen/mökkien lisälämpöeristykset Rakennusten ulkovuorikorjaukset ja maalaukset RAKENNUSTOIMINTAA YLI 30V. (014) 854 915 Ismo Jukola, puh. 014 415 1500 ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 40-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 40-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 40-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 40-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä Soljuvaa taloushallintoa! Soile Juntunen 050 5811 648 www.soljuvaa.fi LEIPOMOTUOTTEITA Konditoria Toppalantie 134 Pekkarinen Petäjävesi Puh. 0400 580 153 TILITOIMISTOPALVELUT Rakentavasti Kone & Rakennus Meronen Ky 044 043 0222 meros.pate@suomi24.fi RAKENNUSPALVELU KY PASI YLENNYSMÄKI 41900 Petäjävesi, puh. 0401 854 237 tai 0400 644 016 (Seppo) salmisenhautaustoimisto@ gmail.com Suomen Kivivalmiste Oy:n hautakivien myynti OP Petäjävesi YLI SATA VUOTTA PAIKALLISTA PANKKIPALVELUA Petäjäveden Osuuspankki Avoinnna ma-pe 10-16 p. 040 748 0364 www.rstarkastus.fi Piispantie 1, Petäjävesi toimisto@rstarkastus.fi TEEMME RAKENNUSTEN Asiantuntijapalvelut Kuntotarkastukset, arviot Sisäilmatutkimukset Kosteusmittaukset Työnjohto, valvonta RAKENNUSLUPAPIIRUSTUKSET Rakennus-, korjaus-, pää-, jätevesisuunnittelu. Korvausasiat 03030303. 0400 472 378 SANEERAUSJA RAKENNUSTOIMINTAA: *OK-talot, hirsimökkien ja elementtien pystytystä *Muurausta ja laatoitusta *Raudoitukset *Perustukset, kattomuutostyöt *Saneeraukset, remontit *Kost. Varaa aika Tiinalle tai Nitalle p. Puh. KOTITALOUSVÄHENNYS! • KAHVILA • PAPERITARVIKEMYYNTI • KABINETTI esim. 040 838 8645 www.liisankukkapuoti.fi Avoinna: ma 10-16 ti-pe 10-17 la 10-14 ti-to 10.30-20.00 pe 10.30-21.00 la 11.00-21.00 su 11.00-20.00 Maanantaisin suljettu. 020 170 5120 Petäjävesi, puh. Leppälä SOITA TAI TULE KÄYM ÄÄN! Lahjakortit, värit, permanentit, meikkaukset, ripsien kestovärjäykset, kulmien värjäykset ja muotoilut. 014 853 326 www.standardline.fi T:mi Reijo Sipilä Korjaamotoimintaa Petäjävedellä 20 vuotta Teollisuustie 3, Puh. 041 441 5253 Teollisuustie 8, Petäjävesi PUH. 014 761 979 P E T Ä J Ä V E D E N P I Z Z E R I A & K E B A B Muuttuneet aukioloajat: Tässä olisi vapaana hyvä mainospaikka! Ole esillä joka viikko omassa paikallislehdessä, edullisesti vain 10 euroa + alv 24% / julkaisukerta.. mukaan Keskussairaalantie 17, Jkl Avoinna ma-pe 10-15 Puh. Asematie 6, Petäjävesi Puh. Pirkka Syvänoro, VTS, Rava. kh l.fi KOULUTETUT HIEROJAT www.hierojajuhokivela.fi Koulutettu hieroja, urheiluhieroja 040 702 7902 / Juho Lähihoitaja, jalkojenhoito, koko kehon vyöhyketerapia 050 466 2702 / Marjo Myös koti-, laitosja yrityskäynnit Antenniasennukset, ATK-sisäverkot Valokuituasennukset, 3G / 4G suunta-antennit 0400 797516 www.ksteleverkot.com hannu.neijonen@ksteleverkot.com KS Televerkot Oy Hannu Neijonen Puh. OP Vakuutus Oy, Kirkkotie 6, 41900 Petäjävesi www.op.fi Rakennusja puusepän palvelut PERUSKORJAUS/SANEERAUS EKMAN 0400 642 973 pekka.e kman@g mail.com Peltikaton ym. (014)854113 Pms 427 Pms 732 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. kokouksille • SOLARIUM • MATKAHUOLTO MA TO 10-16.30, PE 10-16 050 544 1200 www.kahvilafreesi.fi Asematie 6, Petäjävesi, puh. Tmi Suvi Nikonen KOTISIIVOUKSET JA PIENYRITYSSIIVOUKSET 050 365 8443 suvinikonen@gmail.com Vakuutuspalvelut alueella ajanvarauksella myös iltaisin sekä kotikäyntipalvelu. tilojen pinnoitukset *Mattotyöt T:mi siivousja kotiapu Berit Skyttén T:mi Väinö Räsänen Kotisiivoukset Kotija mökkitalkkari Pienkonekorjaamo 0400 600 115 0400 536 840 berit.skytten@luukku.com v.i.rasanen@luukku.com Toimistosiivoukset Silmälääkärin vastaanotto joka viikko Keuruuntie 15, Keuruu. Leppäläntie 2, Petäjävesi. fi ks-kattohuolto.fi KUOHUN LVI-HUOLTO OY KALLE LAMPINEN PUTKIMIES 040 8085488 kuohunlvihuolto@gmail.com Parturi-kampaamo T. (014) 854 113 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH
Palloa pelataan Petäjävedellä varmasti kaudella 2018. Olemme koonneet näyttelyyn viimeaikaisia teoksiamme, joissa näemme hankkeen vaikutuksen omaan taiteeseemme. Bulgaria-Ranska X2 11. Petäjäveden tori 12.40-13 KUOHU kauppa 13.20-13.30 UUNILIHA 5,95 e /kg LENTOPALLON HARJOITUSAJAT Toimintakeskuksen liikuntasalissa: F-junnut (6-8v): Ma 17.00 18.15 E-junnut (9-10v): Ei salivuoroa vähäisen pelaajamäärän vuoksi! D-junnut (11-12v.): To 17.00-18.30 C-tytöt (13-14v): Ma 18.00 20.00, ti 18.00 19.30 (Huom! Kintaudella), to 18.00 20.00 ja pe 18.00 20.00 Naiset: Pe 18.00 20.00 C-tyttöjen kanssa Valmentajien yhteystiedot löytyvät Petäjäisten nettisivuilta www.petpet.fi, lentopallotoiminnasta. SK Hyvinvointia hevosesta Hyvinvointihetket hevosten kanssa www.elamyksenohjat.fi Jarmo Sormunen: Uutta vai vanhaa. Plymount A-Fleetwood 1X 5. Mahdollisuudet käytettiin ihan loppuun, eikä onnikaan ollut puolellamme. Kari Karppinen 23p. klo 18.30 Tietovisa. Lähdettiin pelaamaan 2x15 min. Kahvit, lastenhoito. www.keuruunmuseo.fi KEURUUN MUSEO Kangasmannilantie 4, 42700 Keuruu Kuntataiteilijahanke on toteutettu Keuruun kaupungin sekä Petäjäveden ja Multian kuntien yhteistyönä Opetusja Kulttuuriministeriön rahoituksella. 3. klo 18 Darts-kisat. JANNE HURME 6€ La 7.10. Olli-Pekka Mäkelä 1. Keuruun seurakuntakeskuksessa rekrytoivat työnantajat ja työntekijät kohtaavat. On siunattu järki ja työmme, paljosta hyvä on antaa…” Leena Giers-Koljonen Kanttarin lavalla nähdään ja kuullaan perjantaina laulaja-muusikko Janne Hurmetta. jatkoaikaa,. Sivu 08 Nro 40 04.10.2017 0400 872 461 arkisin klo 7-16 ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI TORSTAINA 5.10. Tapahtumaan kannattaa ilmoittautua mukaan etukäteen. Doncaster-Southend U 1X 7. Kolmantena oli kevään pelit, vierasjoukkueet olivat vaan liian kovia meille, monessa ryhmässä oli pelaajia jopa ykkösen tasolta ja kokeneet pelaajat osasivat rytmittää pelaamista oikein. – Halusimme yhdistää näyttelyssä oman taiteellisensekä hanketyöskentelyn. Vapaa pääsy. Näyttelyssä on mukana myös petäjävetisten lasten ja nuorten sekä muiden täällä kuntataiteilijoiden järjestämään taidetoimintaan osallistuneiden töitä. Bosnia-H-Belgia 2 10. Tässä tilanteessa on pakko hakea riskillä ja sitä lähdettiin hakemaan, mutta nyt kävi hullusti BET2 meni 2-0 johtoon! Onneksi ryhti löytyi ja kaksi salamamaalia 88 min Jussi Lahtinen ja 90+2 min Santeri Paltamaa, oltiin tasoissa, varsinkin tuo tasoitus viime hetkillä pudotti BET2:sen polvilleen, meille se oli vähän kuin "ennenaikainen voitto". Tiedustelut Mikko Stenström 044 965 2485. Scunthorpe-Wigan 1X 3. Tulossa! La 14.10. Tervetuloa! Tule Suomalaiseen messuun! Ensi sunnuntaina kannattaa ehdottomasti tulla Petäjäveden kirkkoon Suomalaiseen messuun kello 15. Teos tuo hienosti esiin historiaamme ja kristinuskon merkitystä esimerkiksi kansanmusiikin ja tanssin keinoin. Tänä vuonna 100-vuotiaan Suomen kunniaksi messusta on valmistunut oikein juhlaversio, jota Heikkilä ja musiikkiryhmä Valkia käyvät ”esittämässä” 40 paikkakunnalla ennen varsinaista huipentumaa 6.12.2017. TARJOTAAN VUOKRALLE pientä liiketilaa Petäjävesi-lehden toimituksen yhteydestä, noin 20 m 2 tai enemmän. asti. Heikki 31p. lauteille nousee kestosuosikki Mikko Alatalo. Pe 6.10. Perjantaina avattava 1+1=3 -niminen näyttely esittelee hankkeen aikana toteutettuja projekteja ja teoksia sekä Juvosen ja Rosan omaa taidetta. Muita Hurmeen esittämiä tunnettuja kappaleita ovat muun muassa Tinasormus, Postikortti ja Elämän malja. Näyttelyn avajaiset on Keuruun museolla perjantaina iltakuudelta ja se on yleisölle avoinna 23.11. Yhteisöllinen tekeminen eri-ikäisten kanssa on saanut meidät muun muassa vapauttamaan värien käyttöämme, Juvonen ja Biagio kuvaavat. 5. Niin runsasta leipää syömme, niin raikkaat on lähteet maan. 2. Ilpo Kukkonen 26p. BET2 laittoin neljä sisään ja me vain kaksi, joten BET2 menee vitoseen ja me mennään kutoseen kaudeksi 2018. Syitä on varmaan monta, mutta kyllä suurin syy löytyy harjoittelusta, yhteisiä tapahtumia, jossa olisi ollut tarpeeksi pelaajia oli liian vähän, fyysinen kunto ja joukkueena tekeminen jäi miinukselle. Messua ovat toteuttamassa muun muassa Jämsän Kuoronen, Koskenpään kirkkokuoro, Lehterilaulajat, tanhuryhmä Näpsäkät, soitinryhmä ja osa Petäjäveden lapsikuorolaisia. Tervetuloa viihtymään! Keulinkin rekryssä työnantajat ja työntekijät kohtaavat Kehittämisyhtiö Keulinkin järjestämässä kaikkiaan 30. Eka jakso olikin hakemista molemmilta, mutta ihan huippupaikkoja ei tullut kummallekaan. Lajitreenit to klo 17.00 ja su klo 15.00 yleisurheilukentällä. Messun taustalla voi ihailla Petrus Lesosen luontokuvia. Nyt vedetään vähän happea ja katsotaan mitä ensi kausi tuo tullessaan. Uusia pelaajia ja valmentajia toivotaan mukaan toimintaan! URHEILUKOULU JA LAJITREENIT 9-vuotiaille ja vanhemmille tiistaisin klo 17.00 yleisurheilukentällä. PET PET TIEDOTTAA Ke 4.10. IK LEHDISTÖKUVA ILPO KUKKONEN KUNTATAITEILIJAT 1+1=3 JOHANNA JUVONEN & BIAGIO ROSA KEURUUN MUSEO 7.10.–23.11.2017 Ma–to 11–15, pe 11–18, la 11–15. Rochdale-Rotherham 1 6. Messu esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1998. Painotin, että älä vedä keskelle, sillä tässa sarjassa maalivahti ei lähde mihinkään, joten vedä kulmaan ja tarpeeksi kovaa. Olisin uskonut, että nyt se meidän rutiini olisi pudottanut vastastujan kanveesiin, tilanteita tuli molempiin päihin, mutta ei maaleja, joten jatkoajan jälkeen oltiin tasoissa ja mentiin rankkareihin. Avoimien työpaikkojen lisäksi tarjolla on koulutusja yrittäjyysmahdollisuuksia. Soi nöyrinä kiitosta kielet, Herramme kaiken kun lahjoittaa. Valko-Venäjä-Hollanti 2 12. Jyväskylän Satamaseurakunnan Raamattuopetussarjan 2. osa su 8.10. Kypros-Kreikka X2 13. www.keuruunmuseo.fi KEURUUN MUSEO Kangasmannilantie 4, 42700 Keuruu Kuntataiteilijahanke on toteutettu Keuruun kaupungin sekä Petäjäveden ja Multian kuntien yhteistyönä Opetusja Kulttuuriministeriön rahoituksella. Ilari Pääkköselle ohje oli, että seuraa pelaajaa ja lue mitä tulee. Toinen iso juttu oli, maalintekemisen vaikeus, tehtiin maalipaikkoja riittävästi, mutta liian moni viimeistely ei onnistunut. ”…niin laajat on pirttien pielet, pelloilla ruista ja mansikkaa. Oxford-AFC Wimbledon 1 8. MK Dons-Bradford C 1 4. Minkä takia näin kävi. Ravintola Kanttrin syksyinen tähtikimara jatkuu myös viikon päästä, kun 14.10. KIITOS Lämmin kiitos lahjoittajille, samoin kiitos Lions Clubin jäsenille ja muille avustajille. Läpimurtonsa hän on tehnyt iskelmälaulajana vuonna 1995 kappaleella Kirje. 4. Petäjäveden Sotaveteraanit ry Tilaa lahjaksi Petäjävesi-lehti, saat lahjakortin annettavaksi!. Pauli Kasén 29p. Lyöntipelissä Heikki löi 94 kertaa ja voitti myös sen kisan. Kuntataiteilijat ovat luoneet näyttelyyn kokonaisuuden, jossa oma taide on vuoropuhelussa eri kohderyhmien kanssa tehtyjen teosten kanssa. Northampton T-Bristol R 1X 9. Kun häviää rankkareilla, niin ei voi olla paljon huonompi joukkue. Pisimmän avauksen väylälle voitti Juho Asunta. Kuntataiteilijoiden oma taide vuoropuhelee muiden töiden kanssa LEHDISTÖKUVA PetPet jalkapallo: Edustusjoukkue tippui kutoseen! KUNTATAITEILIJAT 1+1=3 JOHANNA JUVONEN & BIAGIO ROSA KEURUUN MUSEO 7.10.–23.11.2017 Ma–to 11–15, pe 11–18, la 11–15. BET2 pystyi kerran yllättämään ja johti puoliajalla 1-0. Vain murto-osa kaikesta hankkeen aikana tehdystä on mahtunut mukaan, mutta se esittelee kattavasti hankkeen aikana tehtyjä projekteja ja teoksia. Pelaajat tällä kaudella: Ilari Pääkkönen, Jesse Lindholm, Jouni Heiskanen, Ville Laurio, Jussi Lahtinen, Niklas Räty, Santtu Nieminen, Aleksi Paltamaa, Santeri Paltamaa, Valtteri Paltamaa, Akseli Jylhä, Juho Laurio, Marko Metso, Marko Kallioinen, Aleksi Salmela, Ville Heikkinen, Pyry Tuominen, Alimi Mohamad, Pepe Strömberg, Valtteri Virtanen, Jere Kivinen, Eero Vainio, Eerik Lahtinen, Veli Altti, Henri Jäntti, Juha-Pekka Manninen. Messun jälkeen seurakuntakodilla on tarjoilua teemaan sopien. rekrytapahtumassa 30.10. Vapaa pääsy. MIKKO ALATALO 6€ Avoinna ma-to 18-22*, pe 18-02*, la 14-02*ja su 14-21* (*jatkoaika mahdollinen). Mestaruus ratkottiin HCP-tasoituskisana jossa viiden kärki oli 1. Tiedustelut päätoimittaja Suvi Kallioinen, suvi.kallioinen@petajavesilehti.fi. klo 16 Liikekeskuksella, Siltatie 1. Sveitsi-Unkari 1 Kohteet 1-8 Mestaruussarjaa ja 9-13 MM-karsintaa. Puh. SK Tinasormusta tarjoillaan perjantaina Kuntataiteilijat Johanna Juvonen ja Biagio Rosa ovat Petäjävedellä, Keuruulla ja Multialla kuntataiteilijahankkeessa, jonka tehtävänä on taiteen saavutettavuuden ja saatavuuden parantaminen, osallistavan taidetoiminnan järjestäminen, taiteen tuominen katukuvaan sekä paikallisen näyttelytoiminnan vahvistaminen. SK Peliraportti: BET2-PetPet, 2-2(1-0), jatkoaika 0-0, rp-kisa 4-2. klo 16 Pokeriturnaus, JUKKA VEHKALA ”DUO TORNADO” 5€ Ma 9.10. O-P:n vakiovihje Päiväniemi puttasi mestariksi Heikki Päiväniemi onnistui parhaiten selvittämään Muuramen golfväylät, kun pelattiin Petäjäveden Purjeseuran mestaruudesta loistavissa olosuhteissa sunnuntaina 24.9. Viimeinen varusmiesten suorittama veteraanikeräys tuotti bruttona 2319 euroa. Wallsall FC-Shrewsbury 1 2. Vetäjinä Mikko Stenström, Kalle Simonaho, Mika Sulkula ja Toni Simonaho. Suomalainen messu on Lasse Heikkilän sävelteos, joka sai alkunsa vuonna 1997. 014 854 950, Asematie 6. Lähtötilanne peliin oli hyvä, Ilari Pääkkönen oli saanut nilkan kuntoon ja Ville Heikkinen oli mukana, joten odottaa sopi, että nyt me viedään tämä peli. Juho Asunta 25p