-Kun koiran ottaa pois tarhasta, ei se meinaa malttaa tarpeitaan tehdä, kun on niin kiire autoon. Peurajahti on melko uutta ja hirvenmetsästys vie ikääntyviltä metsästäjiltä voimia. Haukkuun kaadetut hirvet ovat niitä merkittävämpiä suorituksia, Honkonen sanoo. Honkosen metsästysseura Petäjäveden Hirvimiehet aloittaa jahtikauden 8.10. -Joskus voi käydä niin, että vaikka valitset koiran jalostussuosituksen mukaisista vanhemmista, pennusta ei tule kunnollista metsästyskoiraa. Niitä se ei kyllä ole kiinni saanut. Teppo Honkoselta hirvenmetsästys jää tältä syksyltä väliin polvivamman takia. Petäjävedellä on voimassa yksi yhteislupa, jolla voi kaataa yhteensä 80 hirveä. Rotu ei ole niin isäntäuskollinen, etteikö se toimisi muidenkin kanssa. Nokituvan Eki valittiin Petäjäveden Erämiesten vuoden koiraksi viime vuonna. Honkonen ei pääse ohjaamaan koiraansa tämän syksyn metsästysretkille. Mahdollisuuksia se toki lisää. Kesän kääntyessä syksyyn Nokituvan Ekistä huomaa metsästyskauden lähestyvän. Viime jahtikaudella Ekiltä kaadettiin puolenkymmentä hirveä. Eki on käyttövalio, mikä tarkoittaa neljän ykköstuloksen saamista sekä näyttelyistä hyvän näyttelytuloksen. -Peuran metsästys ei ole vielä saavuttanut yhtä suurta suosiota kuin hirven. päivänä PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU Irtonumero 2,00 euroa Nokituvan Ekin paras vuodenaika on käsillä Teppo Honkosen nelivuotias harmaa norjanhirvikoira Nokituvan Eki pääsee petäjävetisiin metsiin tositoimiin tulevana viikonloppuna. Koiran omistaja Teppo Honkonen sanoo, että norjanhirvikoira oli takavuosina metsästäjien keskuudessa suosikkirotu. Palkittava koira valitaan valintavuoden näyttelyja koetulosten perusteella. -Tällä hetkellä jämptlannin pystykorva taitaa olla suositumpi. Hirvenhaukkukokeissa kannattaa käydä ainakin se yksi ykköstulos hakemassa. Kasvattajat edellyttävät usein koiran viemistä eteenpäin ja ominaisuuksien selvittämistä. Honkonen sanoo, että metsästyskoiran hankkimisessa pennun valinta on kaiken a ja o. Joskus jopa liiaksikin asti. Eki on luonteeltaan sitkeä. Jos hirviä ei ole, Eki yrittää ajaa vaikka jänistä. -Valitsin norjanhirvikoiran siksi, että se on varma rotu. -Kaatojen määrä ei välttämättä kerro koirasta mitään, jos se on vaan ajanut hirven passimiehille. MAARIT NURMINEN. Peuralupia on samoin 80 ja niitä on jaettu 62. Tähän mennessä lupia on jaettu seuroille 54 kappaletta. Nykytekniikka tutkapantoineen varmistaa sen, että omistaja tietää, missä koira on. -Petäjävedellä ei myöskään ole liikkunut susilaumoja sillä tavoin, että ne olisivat merkittävä uhka metsästyskoirille. Nämä ovat vähän sellaisia muoti-ilmiöitä nämäkin. -MN Harmaa norjanhirvikoira Nokituvan Eki on innokas metsälle lähtijä. Sivu 1 Nro 40 -5.10.2022 62. Honkonen on hakenut koiraansa kaukaakin, kun sitä ei ole saanut kutsumallakaan pois työskentelemästä. Honkonen sanoo, että sitkeys ei ole koitunut suureksi ongelmaksi, koska metsästysmaat ovat lähellä. -Tärkeintä on, että koira saa touhuta. vuosikerta Nro 402022 Keskiviikkona lokakuun 5. Hän loukkasi polvensa viime talvena, eikä metsään ole vielä asiaa. Kylmiltään hirvikoira ei metsään lähde, sillä se osallistuu hirvijahtiin pohjoisemmissa maisemissa kuluvalla viikolla. Ovat tosi riistaverisiä ja se on sellainen ominaisuus, jota et voi koiraan kouluttamalla saada
Työt eivät tekemällä lopu, välillä voi hengähtää ja vain olla. klo 10 Messu Petäjäveden kirkossa. Ajasta, kun pelasimme kyseisen herran kanssa biljardia pitkälle aamuyöhön Lipetin hämyisessä yläkerrassa. Petäjävesi-lehden kustantaja on joutunut kamppailemaan kannattavuusongelmia vastaan siinä missä muutkin lehtikustantajat. Tänä päivänä tuntuu, että arki on niin kiireistä, ärsykkeitä tulee koko ajan erilaisista älylaitteista, hektisestä ja joskus kuormittavasta työstä, suorittamisesta ja kaiken yhteen sovittamisesta tässä ihanassa arjessa. Petäjävesi-lehteä on nyt tehty niin sanotusti ostopalveluina vuoden verran. Ollaan yhteyksissä ja valoa alkavaan pimeän aikaan.. Kimmon kanssa oli helppoa lämmitellä leukaa, heittää hullua huulta, kurkkia kuun pimeälle puolelle ja palata sitten takaisin aurinkokuntaamme, todellisuuteemme. klo 11.00 johtajana Anneli Malinen ja säestää Saara Mörsky, Hilja Aaltosen runoja. Toisinaan saatiin jotain aikaan, toisinaan meille jäi pelkkä luu käteen ja tomua lattialle. Hyvällä miehellä on monta nimeä. Valtakunnan tason politiikoilta pitäisi nyt löytyä aitoa tahtoa toimia myös pienten lehtien puolesta. Ystävät ja työkaverit tuovat iloa, kuuntelevat suruja ja murheita, kannustavat eteenpäin, ovat olemassa. Kuollut: Pasi Olavi Joutsen, 66 v. Heittelimme kipinöitä ilmaan. Hänen pöytälaatikon hauraat luut ovat löytäneet uuden noitarummun, kaikupohjan ja ytimensä, millä kuulijaansa koskettaa. Maailma ei ole koskaan valmis, eikä tarvitse ollakaan. Kastettu: Aaro Eerik Jaatinen. Juttuvinkit, kuvien ja pienten tekstien lähettäminen toimitukselle ovat kullanarvoisia asioita paikallislehden tekijöille. Tulevaisuus ei tule olemaan nykyisyyttä helpompi, ja siksi paikallislehden tekemiseen tarvitaan yhteisön tukea. Sähköinen näköislehti tilaajien luettavissa osoitteessa www.petajavesilehti.fi tiistaisin klo 16 mennessä. pe ta ja ve de ns eu ra ku nt a. Strömbergin Kimmo, Römppä, Ströpä ja Wirtavuori. Se on saanut vuosien saatossa tulta allensa ja noussut kuuluisasta tuhkastaan. Illoista, kun Kimmolla oli kitara kourassa ja minulla kynänpätkä suupielessä. Hauraat luut ovat omistajilleen edelleen pyhiä. Ikuinen Mies-kappale herättää muistoja menneistä. Pidetään itsestämme ja toisistamme huolta, Minna Pessinen Petäjäveden seurakunta Ikuinen mies antaa virtaa Levyn kannessa komeilee tuttu mies. alv 10%): Viikon Viikon pakina pakina w w w. Keskustelimme luomisen tuskasta ja kuinka arjen todellisuus tahtomattaan sammutteli nuorta taiteen paloa vaatimuksillaan, osa tästä tuskasta päätyi paperille asti. Se on ilmattu ja putsattu. Loppujen lopuksi työn haasteet, kiitokset hyvin hoidetusta työstä, huolet, suorittaminen ja kiire sekä pätemisen tarve unohtuu ja on toisarvoista, kun lapsenlapsi katsoo kirkkain silmin, ojentaa kädet päästäkseen syliin ja halaa. fi Maarit Nurminen maarit.nurminen@ petajavesilehti.fi 0400 644 899 Tapulin Tapulin takaa takaa Onko hallussasi vanhoja tarinoita tai kuvia. Lähetä osoitteella toimitus@ petajavesilehti.fi. Mistä ei kannata säästää Viime aikoina maailmassa on tapahtunut paljon asioita, joiden seurauksena hinnat ovat joka suhteessa nousseet. Tällöin haluaa vain säästää tämän hetken ja tunteen siitä, että vaikka mitä tapahtuu, olet juuri nyt jollekin koko maailma ja se on kaikkein tärkeintä. Pitäisi olla tehokas töissä, kotona, harrastuksissa ja somessa. Kimmo Strömberg on omien projektien lisäksi jatkanut ansiokkaasti kotikuntamme musiikkiperinteen vaalimista ja puskenut muita eteenpäin. Sitä, että kertoo tärkeimmille, että rakastaa ja pitää huolta, arvostaa heitä ja heidän läheisyyttään, ei korvaa mikään, eikä näissä kannata säästää. Levikki noin 1600 kpl. Perheen yhteinen aika, kuulumisten vaihtaminen, yhdessä syöminen, oleminen läsnä ja ajan antaminen. Niistä on jäänyt muistijälkiä vielä tähänkin päivään. Hymyjä, kiittämistä, ajan antamista ja ystävällisyyttä ei voi olla liikaa, halaus ei kulu eikä kuluta, päin vastoin tuo lisää hymyjä ja lämpimän tunteen. alv 10%) Lehden irtonumeromyynti hintaan 2e (sis. Ystävällisyys ei maksa mitään ja sitä voi jakaa rajattomasti kaikille, tutuille ja tuntemattomille. Kyseiset illan istujaiset eivät suinkaan olleet turhia. "Uskoani kasvata, voimallasi vahvista." (Virrestä 185) Stones siitä oiva esimerkki. Jakeluhäiriöt: Toimitus tai Posti (www.posti.fi tai henkiloasiakaspalvelu@posti.com) Painopaikka: Lehtisepät Oy, Varkaus Ilmoitushinnat 2022: Sisäja takasivulla 1,00e/pmm, etusivulla 1,20e/pmm (hintoihin lisätään alv 24%), laskutuslisä 5e Tilaushinnat 2022: Kestotilaus 12kk 77e, tarjous määräaikainen 3kk 20e (lehtitilaukseen sisältyy aina käyttäjätunnukset kotisivuillemme, josta löytyy myös digilehti), pelkkä digitilaus 12kk 53e (hinnat sis. Messun jälkeen uutispuuro ja päiväjuhla srkkodilla. Castanedan shamaani voi ylpeänä kantaa sulkaa hatussaan. Paikallislehdet ovat jäämässä sanomalehtien jakelutuen ulkopuolelle samalla, kun niiden jakelukustannukset uhkaavat nousta entisestään. Välillä pitäisi muistaa pysähtyä ja kysyä itseltään mitä kuuluu. Eläkejärjestöjen kirkkopyhä ja sadonkorjuupyhä. Kiireessä voi helposti unohtaa itsensä, eli sen kaikkein tärkeimmän ja siitä huolehtimisen. Kimmo on potkinut persuuksille, kun taiteilijaystävä on kaikkeen väsähtäneenä nojannut kaksin käsin A-molliin ja K-kirjaimeen. On pitänyt miettiä, mitä voi tehdä toisin, jotta säästää kuluissa ja kulutuksessa, arjen pienissäkin asioissa niin työssä kuin kotona. Tervetuloa! Uusi postilaki ja tiedossa olevat Postin toiminnan muutokset koskien lehtienjakelua ovat saaneet paikallislehtiväen huolestumaan. Autostereoissa soivan kappaleen tekstin raakileen olin nähnyt jo vuosikymmeniä sitten ruutupaperilla kirjoitettuna. , maarit.nurminen@petajavesilehti.fi, 050 366 7691 tai 0400 644 899. Ysipallo on uponnut reikäänsä ja valkea on jäänyt pöydälle voiton merkiksi. Itseltäni ei taida löytyä enää kotoa soitinta mihin levyn laittaa soimaan, mutta onpahan tuo autostereo, josta kuulee halutessaan musiikin lisäksi Frankfurt am Mainin ja Kotkarankin säätilan. Tilausja ilmoitusasiat: toimitus@petajavesilehti.fi tai 050 366 7691, tilaaja ilmoitathan uuden osoitteesi! Ilmestyminen: Ilmestymispäivä on keskiviikko. Itsekin huomaan välillä juoksevani paikasta toiseen, työpöydälle kasaantuu tehtäviä, harrastustoimintaa on niin itsellä kuin lapsilla, pitäisi tehdä sitä ja tätä ja kun joskus istuu alas, miettii, että mitä kaikkea tässä pitikään tehdä. Ikuinen mies on kulkenut pitkän matkan, pysähtynyt asemalleen ja ikuistunut. Toimitus on avoinna perjantaisin klo 9-12 tai sopimuksen mukaan. Näitä ovat muun muassa hymy ja ystävällinen sana, halaus ja hellyyden osoitus, ystävän ja työkaverin muistaminen arjen pienillä teoilla, kiittäminen, perheen yhteinen aika, omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta huolehtiminen sekä monet muut helposti ja ilmaiseksi toteutettavat jutut. Perinteikkään ja pitkäikäisen paikallislehden ydintehtävä ei Pienet puristuksessa ole kadonnut mihinkään; lehti kertoo niistä asioista, jotka eivät ylitä uutiskynnystä esimerkiksi maakuntalehdessä. Laitan levyn soimaan ajaessani Savoon päin. Ikuinen mies on antanut virtaa. Hiottu timantin muotoon. klo 13 Ylä-Kintauden lähetysompeluseura Ritva Koskisella, Kultarannantie 23. To 13.10. On kuitenkin paljon asioita, joista ei kannata säästää. Postin lähijakelussa jaetaan keskiviikkoisin, etäjakelussa torstaisin. Kimmo ymmärsi kirjainten ja sointujen päälle. Toisaalta vaatimattomuus kaunistaa, olkoon Rolling Su 9.10. Sivu 2 Nro 40 -5.10.2022 Nro 40 -5.10.2022 K-Market Porkkana, Asematie 8 Avoinna:ma-la 6-22, su 9-21 S-Market, Karikontie 2 Avoinna: ma-la klo 7-22, su 9-22 Ennen Ennen wanhaa n wanhaa n PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA www.petajavesilehti.fi www.facebook.com/petäjävesilehti @ petajavesilehti Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry (ISSN 2242-2463) Toimitus: Asematie 6, Petäjävesi toimitus@petajavesilehti.fi Päätoimittaja Maarit Nurminen, p. Kimmo on kerännyt leirinuotion ympärille komeasti soivan soittoryhmän. Markku Koskinen BAPTISTISEURAKUNTA Suutarintie 5, Petäjävesi Se löytyi Missio 2022 Runonlaulajien ryhmä vierailee su 9.10. Jakelu on paikallislehtien suurimpia kulueriä jo entuudestaan
Heidän pääsääntöinen opiskelukielensä on suomi. Näistä alttaritaulu on suurin kustannuserä. Petäjäveden seurakunnan kirkkovaltuustoon on ehdolla 20 henkeä, kahdella listalla. Tänä syksynä Mänttä otti 21 uutta opiskelijaa Iranista, Vietnamista ja Myanmarista. Sivu 3 Nro 40 -5.10.2022 Kirkkohallitus on antanut 64 600 € avustuksen Petäjäveden vanhan kirkon konservointitöihin. Kirkkohallitukselta merkittävä avustus vanhalle kirkolle. Unescon maailmanperintökohde Petäjäveden vanhan kirkon maalauksia, sisustusta ja alttarivaatetta konservoidaan tulevan talven aikana. Avustusta kahdelle kirkolle -Kirkon keskusrahaston vuoden 2021 ylijäämästä valtionrahoituksen osuus oli hieman alle 200 000e. Imatran seurakunnan Kolmen ristin kirkkoa on esitetty yhtenä Alvar Aallon kohteena Unescon maailmanperinnön aielistalle. Molemmissa kirkoissa on kevään 2022 aikana ilmennyt merkittäviä kiireellistä korjausta vaativia toimenpiteitä. Petäjäveden lukioon kansainvälisiä opiskelijoita Maarit Nurminen Syysloman jälkeen Petäjäveden lukiossa aloittaa opintonsa neljä ylioppilastutkintoon tähtäävää kansainvälistä opiskelijaa. Vanhan kirkon yllättäviin korjausja konservointitöihin myönnettiin noin 64 600 euroa ja Imatran Kolmen ristin kirkon yllättäviin lisäkorjaustöihin 132 000 euroa, Tammisto sanoo. Kirkkovaltuustoon valitaan Petäjäveden seurakunnassa viisitoista kirkkovaltuutettua, kausi on neljän vuoden mittainen. Tytöt ovat opiskelleet suomen kieltä kotimaassaan noin 6-8 kuukautta ennen saapumistaan Petäjävedelle, rehtori Ville Metsäpelto kertoo. – Nyt todella kannattaa äänestää ja sitä kautta vaikuttaa oman seurakunnan asioihin. Syntyvyys on tällä hetkellä vuositasolla noin 11 000 lasta pienempi kuin 2010-luvun alussa.Pienten kuntien lukioiden opiskeiljapulaan tulee Mäntän lukion ensimmäisistä vietnamilaisopiskelijoista lukuvuonna 2021–22. Seurakunnan päättäjät valittavana Tiina Lamminaho Seurakuntavaalit lähestyvät, ja Petäjävedellä ensi vuoden alussa aloittava kirkkovaltuusto on joka tapauksessa hyvin eri näköinen kuin nyt istuva kirkkovaltuusto, sillä puolet nykyisistä kirkkovaltuutetuista ei ole lähtenyt ehdolle uudelle kaudelle. marraskuuta, silloin pääsee äänestämään kirkkoherranvirastoon. Jatkuvuutta kunnossapitoon Vanhan kirkon hoitokunnan tärkeä tehtävä on vanhan kirkon hoitoja käyttösuunnitelman päivittäminen viiden vuoden välein ja seurata sen toteutumista ja toteuttamista. Petäjäveden vanha kirkko on Unescon maailmanperintökohde. Kirkollisvaaleissa äänestysprosentti on yleensä jäänyt melko matalaksi, edellisissä kirkollisvaaleissa valtakunnallinen äänestysprosentti oli alle 15, Petäjävedellä ääntään käytti vähän yli 20 prosenttia äänioikeutetuista. Kirkkohallitus omalta osaltaan kantaa vastuuta yhteisestä kulttuuriperinnöstä. – 12. Heidän hirsirakentamisen rautainen ammattitaitonsa koituu vanhan kirkon hyväksi ja luo jatkuvuutta ja varmuutta kirkon kunnossapitoon”, Laitinen toteaa. -Konservoinnit tehdään talven aikana kirkon ollessa suljettu. Kaikki ovat ennen Suomeen tuloaan opiskelleet suomen kielen perustaidon lähtömaassaan. Ja näissä vaaleissa nuorillakin on aidosti mahdollisuus vaikuttaa, Laura Laitinen toteaa. apua odottamattomalta taholta. Ennestään täysin oudon kielen opiskeleminen innostaa etenkin lahjakkaimpia lähtemään. Perjantaina 11. Yhteistyön seurakunta -listalla lähes kaikki ehdokkaat ovat sellaisia, jotka eivät ole nyt istuvassa kirkkovaltuustossa, nykyisiä kirkkovaltuutettuja listalla on vain yksi. Oma seurakuntamme -listalta löytyy seitsemän uutta ehdokasta ja kuusi nykyistä kirkkovaltuutettua sekä yksi nykyinen varakirkkovaltuutettu. Suomalaisessa yksityisessä Finest Future -hankkeessa Suomeen saapuu lukiolaisia kehittyvistä maista, kuten Vietnamista, Uzbekistanista, Myanmarista, Iranista, Brasiliasta. Kirkkovaltuusto on seurakunnan ylin päättävä elin ja se hyväksyy muun muassa vuosittain talousarvion ja toimintasuunnitelman eli sen, miten taloudellisia resursseja, tiloja ja henkilökuntaresursseja käytetään, kirkkoherra Laura Laitinen sanoo. Ehdolla Yhteistyön seurakunta -listalla ovat Erkki Havu, Helky Häkli, Mika Kauppinen, Tarja Kuhalainen, Heikki Palola ja Tanja Roslöf. Tämän vuoden elokuussa saapui yli 120 opiskelijaa. Syksyn 2023 tavoite on kymmenkertainen. Seurakuntavaalien ennakkoäänestyksessä voi, samaan tapaan kuin kunnallisvaalien ennakkoäänestyksessä, äänestää myös muualla kuin oman seurakunnan äänestyspisteillä, silloin vain pitää itse tietää oman ehdokkaansa numero. SUOMEN LÄHILUKIOYHDISTYS RY. marraskuuta kello 15 – 18 on mahdollisuus äänestää Petäjäveden Smarketilla, Laura Laitinen kertoo. Myös kirkon sähköasennuksia korjataan. Oma seurakuntamme -listan ehdokkaina ovat Maarit Bendecon, Hanna Hautamäki, Helena Hyvärinen, Jari Koskenranta, Antti Koskinen, Sirkku Kuukkanen, Monna Malila, Jukka Ohra-aho, Hannele Oikarinen, Seppo Rantapuska, Tuulimaria Saarinen, Jorma Suonsaari, Minna Taipale sekä Tuukka Taipale. Finest Future etsii lokakuun loppuun mennessä lukioita syksyn 2023 yli tuhannelle ulkomaalaisopiskelijalle. -Tämän vuoksi täysistunto päätti jakaa valtionrahoituksesta myönnettävän avustussumman Petäjäveden vanhalle kirkolle ja Imatran Kolmen ristin kirkolle. Suomen Lähilukioyhdistys ry:n puheenjohtaja Jukka O. -Muuttoliike ja syntyvyyden väheneminen koettelevat Suomea. Kondenssivesi kasteli Lämmittämättömässä Petäjäveden vanhassa kirkossa todettiin 13.1.2022 yli kahdenkymmenen asteen äkkinäisestä lämpötilamuutoksesta johtunut kirkon sisätilojen voimakas kastuminen. Alkuvuonna 2022 laajoja vaurioita kokeneet esineet vaativat välitöntä konservointia, mihin kirkkohallitus myönsi Petäjäveden seurakunnalle 64 600 euroa. Ennakkoäänestysaika on 8. Konservointityöt kohdistuvat kirkon maalauksiin, kiinteään sisustukseen ja antependiumiin eli alttarivaatteeseen. Vanhan kirkon hoito on suunnitelmallista ja tapahtunut kondenssivesivaurio oli myös Kirkkohallituksen tiedossa. Tämän vuoksi Petäjäveden seurakunta on tehnyt talvella 2022 viisivuotisen sopimuksen Perinnerakentaja Leo Lönnrothin kanssa. Nyt tehtävien konservointien lisäksi vanhan kirkon vastuullinen hoito edellyttää jatkuvaa huolenpitoa ja esimerkiksi perinnerakentamisen osaamista. Kondenssiveden aiheuttamat vauriot kirkon taiteelle ja esineistölle ovat laajat ja vaativat välittömiä konservointitoimenpiteitä. – Lisäksi järjestämme äänestyspaikan Ylä-Kintauden kylätalolle keskiviikkona 9. Mattila näkee, että kehittyvien maiden lahjakkaat nuoret nostavat pienten lukioiden opiskelijamääriä. – Mukana on monen ikäisiä ja monenlaisia ihmisiä, ja se on hieno asia, Laura Laitinen toteaa. Monet lukiot ovat tarttuneet tilaisuuteen. Ensi kesänä kirkossa pääsee ihailemaan upeasti konservoituja taideteoksia, kuten alttaritaulua ja saarnatuolia enkeleineen, kirkkoherra Laura Laitinen sanoo. Kirkolliskokous päätti toukokuussa 2022 lisätä vuoden 2022 talousarvioon tämän valtionrahoituksen ylijäämän jaettavaksi avustuksina seurakunnille kulttuurihistoriallisten rakennusten ylläpitoon, kirkkohallituksen kulttuuriperintöasiantuntija Saana Tammisto kertoo. Suomi ei ole muita kieliä vaikeampi oppia. Nuorillakin äänioikeus Varsinainen vaalipäivä seurakuntavaaleissa on sunnuntai 20. – Kannattaa tutustua ehdokkaisiin ja vaikka jututtaa heitä, jotta löytää ehdokkaan, joka sopii parhaiten omaan arvomaailmaan, Laitinen toteaa. Kieltä ovat opettaneet suomalaiset äidinkielen opettajat. Mäntän lukio otti 21 uutta ulkomaista opiskelijaa kuluvaksi lukuvuodeksi. marraskuuta kello 12 – 14 ja samana päivänä Kintauden koululle kello 15 – 17. -Konservoinnilla saadaan paitsi vauriot poistettua, ehkäistään myös uusia vaurioita vastaavien tilanteiden sattuessa kohdalle. – Siinä mielessä seurakuntavaalit poikkeavat kunnallisvaaleista, että äänioikeutettuja ovat myös nuoret, eli äänestämään pääsevät kaikki varsinaiseen vaalipäivään mennessä 16 vuotta täyttäneet seurakunnan jäsenet, Laitinen kertoo. Lisäksi kirkon korjaustarpeita kartoitettaessa talvella 2022 havaittiin kirkon sähköasennusten olleen suurelta osin virheellisesti tehdyt ja ne muodostivat tulipaloriskin, Tammisto kertoo. Heistä kaksi tulee Vietnamista ja kaksi Myanmarista. marraskuuta, silloin Petäjävedellä voi äänestää kirkossa. – Nyt on oikea hetki vaikuttaa seurakunnan päätöksentekoon. Esimerkiksi Mäntän lukion opiskelijamäärä on ulkomaalaisvahvistuksen kautta noussut parin vuoden takaisesta 113:sta nykyiseen 131:een
Vauvan päivän juhlinta aloitettiin keltaisessa kirkossa Petäjäveden seurakunnan järjestämällä muskarilla. Seuraavaksi projektiksi on valittu Kirsi Sulosen kokoillan näytelmä Ja Jumala loi naisen ja sen ohjauksesta vastaa tuttuun tapaan Petäjäveden teatterin ohjaaja Minna Tuomanen. Supersankaritar-kurssilla kartoitetaan elämän ongelmakohtia ja se on suunnattu naisille, jotka haluavat eroon henkisestä ja fyysisestä lihavuudesta. Saavuttavatko naiset lopulta tavoitteensa oman elämänsä supersankarittarina ja voiko naiseuden ydintä edes löytää. Petäjäveden teatterin tulevassa näytelmässä pääroolien supersankarittaria esittävät muun muassa Arja Anttila, Johanna Jylhä, Nina Kaari, Anja Vanninen ja Heli Kokkonen. Kuvauksesta pyritään tekemään lapselle miellyttävä kokemus ja niissä mennään aina lasten ehdoilla, jos lapsi ei malta olla paikallaan, niin kuvaaja seuraa tarvittaessa kameran kanssa. Ohjaaja Tuomasen mukaan huumori on juuri oikea väline näytelmän teemojen esiintuomiseen, sillä teatterissa kaikki vakavat asiat pitää esittää huumorin kautta. Yhteistä naisille on huono itsetunto, jota yritetään kohentaa Ritva Ala-Kypärän perustamassa naisten kuntoutuskeskuksessa. Studiosta löytyi rekvisiittaa vauvojen sekä isompien lasten kuvaukseen ja kuvia kävikin ottamassa monen ikäisiä lapsia vastasyntyneistä leikki-ikäisiin. Näytelmä on absurdi tragikomedia naisista ja vähän myös miehistä, joka on yhtä aikaa hauska ja koskettava. Sivu 4 Nro 40 -5.10.2022 Nro 40 -5.10.2022 Petäjäveden teatterin tulevassa näytelmässä etsitään sisäistä supersankaria Vauvan päivän kunniaksi musiikkia, vauvahierontaa ja valokuvausta Niina Kelloniemi Petäjäveden teatterin talven esityksen valmistelut ovat käynnistyneet syksyn harjoitusten osalta ja kokoonpano näytelmää varten alkaa olla lopullisessa muodossaan. NIINA KELLONIEMI Niina Kelloniemi Valtakunnallisen Vauvan päivän kunniaksi Petäjävedellä vauvoja ja lapsiperheitä juhlittiin viime perjantaina tapahtumalla, jota vietettiin keltaisessa kirkossa ja perhekeskuksella koko perheelle suunnatulla ohjelmalla. Tähän Tuomanen toteaakin osuvasti, että “kyllähän me ollaan kaikki tästä [tekstistä] itsemme löydetty”. Yhdessäolon ja leikkien lomassa perheet saivat kuvauttaa lapsensa Valokuvaaja Minna Elisan perhekeskukselle rakennetussa pop-up -valokuvaustudiossa. "Kyllä tästä on itsemme löydetty" Vaikka osa näytelmässä käsitellyistä aiheista onkin vakavia, niille on kuitenkin lupa nauraa, sillä huumori ja nauraminen keventävät näitä muuten raskaita aiheita. Taustalla toimivan VauvaSuomi -yhdistyksen tavoitteena on pyrkiä edistämään yhteiskunnallista muutosta kohti vauvalähtöisiä asenteita vaikuttamalla perheisiin, perheiden kanssa työskenteleviin ammattilaisiin, työnantajiin, yhteiskunnallisiin vaikuttajiin ja päättäjiin. Antila kertoi, että hieronnasta voi saada apua erilaisiin ongelmiin, mutta siitä on hyötyä kaikille vauvoille, sillä se muun muassa parantaa vauvan ja vanhemman välistä kiintymyssuhdetta. Näytelmän puhuttelevuus ja vaikuttavuus syntyykin osittain siitä, kun katsoja jälkeenpäin pohtii huumorin kautta esitettyä todellisuutta. Antila tekee yrityksensä Emonan kautta perheille kohdennettua sisältöä muun muassa äitiysja hyvinvointipalveluiden muodossa. päivänä Auditorio Miilussa kello 18 . Kirkosta matka jatkui perhekeskukselle, jonka Olkkarissa vauvat pääsivät vanhempiensa hemmotteluun osallistumalla vauvahierontaan KaisaMaija Antilan ohjauksessa. Petäjäveden teatteriporukka luonnehtii näytelmää puhuttelevaksi ja ajatuksia herättäväksi, josta löytyy monipuolisesti ajankohtaisia ja toisaalta myös ajattomia teemoja. Perheet kiittelivät valokuvaajaa erityisesti lapset huomioivasta työskentelystä ja kuvaaja itse kertoi, että kaikenikäisiä lapsia on ihana kuvata. Laihtumisen, eheytymisen ja kuntoutumisen lomassa naiset etsivät itseään ja naiseuden ydintä, painien samalla ulkonäköpaineiden, aviokriisien, ylipainon, ruuhkavuosien, ammatillisen epävarmuuden, yksinäisyyden, vanhenemisen ja menettämisen pelon kanssa. Näytelmä kestää noin 2,5 tuntia. Näytelmässä päästään seuraamaan kuuden erilaisessa elämäntilanteessa olevan naisen kamppailua omien kriisiensä keskellä. Vauvahieronnan aikana käytiin läpi perusotteita ja vauvahieronnan hyötyjä. Ensi-iltansa näytelmä saa ensi vuoden puolella helmikuun 7. Vauvan päivää vietetään valtakunnallisesti vuosittain syyskuun viimeisenä perjantaina ja tapahtuman tarkoituksena on kiinnittää huomio vauvoihin ja iloita heistä yhdessä. Vauvan päivän tapahtuma järjestettiin Petäjävedellä jo viidettä kertaa ja tänä vuonna mukana järjestelyissä olivat Petäjäveden kunta, Perhekeskus, Mannerheimin lastensuojeluliiton Petäjäveden yhdistys, Valokuvaaja Minna Elisa, Emona ja Keski-Suomen seututerveyskeskus. Työryhmästä kuvaillaan esityksen olevan satiirinen ja terävä ajankuva, joka sisältää huumorin lisäksi myös yhteiskuntakritiikkiä. Aamu alkoi kirkossa Körö-körö kirkkoon -muskarin merkeissä, johon lapsiperheiden lisäksi otti osaa myös muutama lapsiryhmä Petäjäveden päiväkodista. Teksti on puhutellut myös teatterin kokoonpanoa erityisesti siitä syystä, että se on niin samaistuttava. NIINA KELLONIEMI JOHANNA KORPIVAARA Juhlapäivänsä kunniaksi vauvat pääsivät vanhempiensa hemmoteltavaksi KaisaMaija Antilan ohjaamassa vauvahieronnassa.
Puutarhoissa tehdään parhaillaan syystöitä ja ruohonleikkureita siirretään talviteloille. Lopulta sairaalan päivystyksessä selvisi, että sokeriarvot olivat aivan pielessä. Samoin suosittuja ovat Biagio Rosan vetämät kuviskerhot sekä temppuilu ja parkour-kerho, kerhokoordinoija Marja Ladonlahti kertoo. Hirvijahdin aikaan tarkoituksena olisi järjestää halukkaille mahdollisuus päästä tutustumaan jahtiin, ja yritämme järjestää halukkaille myös sekä kalastusettä metsästyskummeja, joiden kanssa pääsee kalastamaan tai metsästämään, jos lähipiiristä ei löydy harrastajia. – 6. Kannattaa esittää meille toiveita, jos on joku harrastus, johon liittyvää kerhoa kaipaisi, järjestämme uusiakin kerhoja mahdollisuuksien mukaan, Ladonlahti sanoo. Vaikka Rusilalla on sairauteensa lääkitys, verensokerit sattavat heilahdella siitä huolimatta. Myös yläkoululaisille kerhoja Myös yläkoululla on kerhotoimintaa. -Ruokavalio määrittää hyvin pitkälle olotilan. Välillä ollaan sisällä ja välillä ulkona, sään ja käsiteltävän aiheen mukaan. Rusila sanoo, että ruohonleikkuri ja muut pienkoneet tulee säilyttää ehdottomasti säältä suojassa. Kalastusta lähes kaikki ovatkin jo harrastaneet. Tässä on painokin pudonnut. – 6.-luokkalaisille, Riikan liikkaa 3. Tosin vähän pakkokin se on ollut, kun verensokerit seilaavat helposti miten sattuu. Raskas työ tai liian rankka liikunta kuluttavat hiilihydraatteja tavalla, joka ei ole sairauden hallinnan kannalta edullista. – Tänä vuonna meillä oli entistä enemmän mahdollisuuksia järjestää monipuolista kerhotarjontaa ja etsiä kerhoille vetäjiä, kun sain olla Pia Jussilan apukäsinä, Ladonlahti toteaa. TIINA LAMMINAHO Sairaus vei Jouko Rusilan koulunpenkille Maarit Nurminen Jouko Rusila opiskelee Jämsänkoskella pienkoneiden asennusta. Jouko Rusila valmistuu ensi keväänä pienkoneiden korjaajaksi.. Viime viikolla riistaja kalakerhossa tutustuttiin ilmakiväärillä ampumiseen Keijo Ekmanin opastuksella, kokeiluvuorossa Kasperi Penttinen. -Ei kestä pää olla pelkästään kotosalla. -Aamukahviin ei esimerkiksi parane lorauttaa maitoa. – Kung fu -kerhot ovat tosi suosittuja ja kokkikerho on myös vakiosuosikki. Osa kerholaisista kertoo halunneensa riistaja kalakerhoon oppiakseen kaikkea uutta metsästyksestä, osa on jo metsästänytkin, joitakin taas kiinnostavat nimenomaan aseet ja joitakin enemmänkin kalastaminen. Edellisiltä vuosilta tutut kerhot jatkavat myös, eli tänäkin talvena tarjotaan kung fu -kerho erikseen 1. – 2. Liikunta on osa diabeteksen hoitoa. – 6. Sekaan voi laittaa tarkoitukseen tehtyä stabilointiainetta tai ihan vähän kaksitahtiöljyä. -luokkalaisille suunnatut savityökerhot. -luokkalaisille ja 3. – 2.-luokkalaisille tarkoitettu jaliskerho, 3. Riistaja kalakerhon tapaan uusia ovat 1. -Oli väsymystä ja aivosumua. -Ruohonleikkurin tankki kannattaa laittaa täyteen, jotta kaasutin pysyy kosteana. – 6.-luokkalaisille, johon voivat osallistua myös yläkoululaiset, temppuilu ja parkour -kerho 1. – Kerhoa pitämässä on muitakin yhdistyksiä, meitä ovat auttamassa Petäjäveden Erämiehet, Petäjäveden Luonto, Petäjäveden Lohestajat ja Petäjäveden kalastuskunta, Keijo Ekman Petäjäveden riistanhoitoyhdistyksestä kertoo. -Olen innostunut pyöräilemään ja reppukävelemään. Diabetes osoittautui sen verran hankalaksi myös fyysisen rasituksen kannalta, että Rusila päätti vaihtaa kevyempiin hommiin. – Haaveena olisi, että Lohestajat ottaisivat meidät vieraaksi lohilammikolleen vielä tässä syksyn aikana, jotta pääsisimme kalastamaan, Ekman kertoo. Tämä on nyt suunnattu kolmas-, neljäs-, viidesja kuudesluokkalaisille. Entistä monipuolisemmin kerhoja Tänä syksynä Kirkonkylän koululla on tarjolla peräti 15 kerhoa. – Ajatuksena on myös pitää metsästyskorttikoulutusta, jos kerholaiset haluavat. – 6.-luokkalaille. – 2. -Tämä on huomattavasti mukavampi järjestelmä, kun ei tarvitse jatkuvasti olla mittaamassa neulalla sormesta. – 2. Rusilan älypuhelimeen ladattu applikaatio kertoo tuloksen. – 6. Myös 4. Diagnoosi mullisti Rusilan elämän ja mies otti asian tosissaan. -luokkalaille, luovaa kässää 3. – 6. – 2.luokkalaisille ja 3. – 6. Tällä hetkellä Rusilalla on käsivarressaan LibreLink-laite, joka mittaa veren glukoosipitoisuutta. Autonasentejalinjan alla tapahtuvat opinnot antavat eväitä korjata muun muassa mopoja ja moottoripyöriä, moottorisahoja sekä muita pienkoneita sekä polkupyöriä. Kone kannattaa myös puhdistaa alta sekä päältä ennen talviteloille siirtämäistä. – 6. Joskus on tullut MAARIT NURMINEN pyöräiltyä 47 kilometriä vielä koulupäivän jälkeen. Koululla on kyllä hyvä ruoka tässäkin mielessä. Sivu 5 Nro 40 -5.10.2022 Metsästys ja kalastus tutuksi Tiina Lamminaho Tänä syksynä Kirkonkylän koulun kerhotarjonnasta löytyy muun muassa riistaja kalakerho. -Työpäivien aikana ei olisi ollut myöskään mahdollista säilyttää insuliinia sen vaatimissa olosuhteissa. – Riistanhoitoyhdistys on pitänyt riistakerhoa nuorille, noin 15-vuotiaille, jo kolme talvea, mutta koulun kerhona riistakerhoa ei ole aiemmin pidetty. -luokkalaisille sekä nikkarit 3. Ärhäkkäänä puhjennut aikuisiän diabetes pakotti kuitenkin alanvaihtoon. -luokkalaisille, kokkikerho 4. -luokkalaisille tarkoitettu etäpelikerho tietokoneella sekä erikseen 1. Salaattien määrä on kyllä lautasella lisääntynyt. -luokkalaisille sekä 3. Rusila on työskennellyt aiemmin muun muassa maanrakennusyrityksessä. Rusila toteaa, että ruokavalion kanssa pitää olla tarkkana. Lohilammikolle ja hirvijahtiin Ekmanin mukaan riistaja kalakerhossa tutustutaan muun muassa metsästyskoiriin, riistanhoitoon, riistalaskentaan ja erilaisiin metsästystapoihin sekä erilaisiin kalastustapoihin, lisäksi tutustutaan retkeilyasioihinkin. Riistaja kalakerho on Petäjäveden riistanhoitoyhdistyksen organisoima. Pieniä korjaustöitä ajankuluksi Rusila teki koulun kesälomalla pieniä korjaushommia Arin Autofixin tiloissa. -luokkalaisille, kuvista erikseen 1. Tiedot Rusilan verensokerista siirtyvät automaattisesti terveydenhuoltoon. Viime viikolla riistaja kalakerhon hyvin poikavaltainen porukka kokoontui vanhan Kuntalan yläkertaan riistanhoitoyhdistyksen vuokraamaan tilaan kokeilemaan ampumista kilpailmakiväärillä. Siellä aloittivat nyt syksyllä kuntosalikerho, kuviskerho, teatterikerho ja vaelluskerho. Muutama vuosi sitten Rusila tunsi olon huonoksi. -luokkalaisille tarkoitettu frisbeegolfkerho kokoontuu niin kauan kun säät sallivat. – Alakoulun puolella kaikki kerhot ovat suosittuja, mutta yläkoulussa harrastaminen on vähäisempää
– Tämä kirja on valtava kulttuuriteko, Holm lausui tervehdyksessään. Mutta Ylä-Kintausjärvi kimaltelee yhä rakkaan kylämaiseman keskellä. Musiikillisesti Wirtavuori laajentaa rockiaan paikoitellen shamanistisiin sävyihin ja jopa progevivahteisiin. Yhtye koostuu pitkän linjan keskisuomalaisista muusikoista ja tarjoaa musiikkia monipuolisella soitinvalikoimalla. Ranta (jolla koulu ja Lahtisen kotitalo sijaitsevat) oli ja on yhä kaunis, Lahtinen totesi. Ylä-Kintauden kyläkirjaa myy Ylä-Kintauden kyläyhdistys ry 55 euron hintaan, tiedustelut Riitta Peltoselta (r_peltonen@ wippies.fi / 045 229 7145). Lerkkaselle tämä teos on Petäjäveden kyläkirjoista jo kolmas. Lisäksi Petäjäveden entinen kirkkoherra Seppo Ojala lausuu tapahtumassa runoja. Tuo lainaus on takakansiteksti uunituoreesta kylän ja kyläläiset yhteen kokoavasta kirjasta, joka kantaa nimeä Kylä järven helmassa. – Tämä kyläkirja on kuin meidän yhteinen lapsemme, jonka äitejä ja isejä olemme me kaikki kyläläiset – muistoinemme, tarinoinemme ja kuvinemme. Kuluva vuosi on juhlavuosi siinäkin mielessä, että 31.12.2022 tulee täyteen tasan 150 vuotta Aleksis Kiven kuolemasta. – Opettaja-lehden ilmoitus ei valehdellut yhtään. Myös sivistystoimenjohtaja Timo Holm tervehti juhlayleisöä Petäjävesiseuraa edustaneen Päivi Koskenrannan kanssa. – Kirja syntyi hitaasti, sillä etenkin aineistonhankinnassa oli useita mielenkiintoisia vaiheita. Tänne, ah, tänne on kaipaus kerta; täällä on kaikki mi kallista on!” Kylä järven helmassa -kirjan kirjoittaja ja kirjatyöryhmä. – Kirjassa edetään kylänraittia pitkin järven ympäri, ja sopivissa kohdissa esitellään muun muassa seurat, yhdistykset, koulu ja pankki. Kirja kiinnosti useita, monessa polvessa, ja paikalla oli niin nykyisiä kuin entisiäkin kyläläisiä. Konsertti ennakoi tulevaa Kivi-teemalevyä. Kylätalo täyttyi ihmisistä niin, etteivät ikänsä kylällä asuneet olleet nähneet vastaavanlaista yleisöryntäystä. ”Täällä on naapuriheimoni verta, täällä on ystävä voittamaton. Meistä kaikista ja meidän esi-isistä ja -äideistä tämä kirja on syntynyt. Aleksis kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivän aattona, sunnuntaina 9.10. Yhteistä muisteltavaa riitti, eikä liikutukseltakaan vältytty, kun muistoissa päästiin esimerkiksi sota-aikaan tai jo lakkautetun kyläkoulun, Ylämäen koulun, seinien sisään. Kirjan voi ostaa myös Even Kukasta, ja myöhemmin tarjoutuu myös mahdollisuus lainata se luettavaksi kirjastosta. Esimerkiksi Keskisuomalainen arvioi levyn neljän tähden arvoiseksi. 500-sivuinen kirja on yli kolmivuotisen työn tulos, josta vastaa pitkän linjan toimittaja, kokenut kirjoittaja ja entinen kyläläinen, Lea Lerkkanen. Näen viivästyksellä kuitenkin siunauksen, sillä aivan viime hetkellä kirjaan tuli valtavasti lisää materiaalia, Lerkkanen muisteli. Kyläläisten juhla päättyi yhdessä laulettuun Keski-Suomen kotiseutulauluun. ”Kyläkirjan kätilöksi” tituleerattu Lea Lerkkanen signeerasi etukäteen tilattuja sekä julkaisujuhlassa ostettuja kappaleita. Holm oli positiivisesti yllättynyt kyläkirjan saamasta huomiosta. Kaksituntinen tilaisuus piti maittavan kakkuja kahvitarjoilun ja musiikkiesitysten lisäksi sisällään useita puheita, tervehdyksiä ja runonlausuntaa. Kimmo Rauhamäen ja Painavan sanan käsittelyssä Aleksis Kiven runoista on tullut nykyajan rock-lyriikkaa. Wirtavuori -nimen takaa löytyy Kimmo Strömberg, kokenut musiikintekijä Petäjävedeltä. myös ennakkotilatuista kirjoista. – Kiitollisuus siitä, että olemme saaneet kirjan valmiiksi. klo 14, järjestetään auditorio Miilussa pitkälti paikallisin voimin toteutettu musiikkija runotapahtuma, joka juhlii Aleksis Kiven perintöä sanoin ja sävelin. Livebändi koostuu paikallisista muusikoista laajalla instrumenttivalikoimalla.. Kiitollisuus siitä, että meillä on tämä rakas oma kylä, kaikkine muistoineen ja tarinoineen. Uutuuslevy, Ikuinen Mies, on teksteiltään monipuolinen keitos synkkäpiirteisiä tarinoita ihmisenä olon vaikeudesta ja siihen satunnaisesti osuvista toivon sattumista. Ikuinen mies-levy julkaistiin syyskuun alussa ja on saanut hyvän vastaanoton. Ja kiitollisuus siitä, että meillä on toisemme, tämä ”yläkintalaisten” yhteisö, niin elämän hyvinä kuin huonoina päivinä, Hanhimäki listasi. Ennennäkemätön yleisöryntäys Julkaisujuhla oli tunnelmaltaan hyvin lämminhenkinen. "Valtava kulttuuriteko" Ylämäen koulun pitkäaikainen, arvostettu opettaja ja kirjatyöryhmässäkin vaikuttanut Seija Lahtinen palasi puheessaan yli 70 vuoden taakse, aikaan, jolloin hän muutti Ylä-Kintaudelle Lahdesta opettajantyön perässä. Sukupolvet ja elinkeinot vaihtuvat, ihmiset muuttuvat ja muuttavat. Tapahtuman musiikillisesta tarjonnasta vastaavat kaksi yhtyettä: Kimmo Rauhamäki & Painava sana sekä Wirtavuori. lokakuuta, Ylä-Kintauden kylätalolla. Kahvio palvelee väliajalla. Aivan kuten ennenkin.” Näillä sanoilla kirjatyöryhmän puheenjohtaja, Eija Hanhimäki, avasi Ylä-Kintauden kyläkirjan julkaisujuhlan viime sunnuntaina, 2. Vielä tärkeämpää on kuitenkin niiden ajaton sanoma ja teemat, joissa yhdistyvät kansanomaisuus, romantiikka, huumori, kuolema, sinnikkyys ja luonto”. Leena Kivelä (vas.), Riitta Peltonen, Jukka OhraAho, Lea Lerkkanen, Seija Lahtinen ja Eija Hanhimäki. Kirjan kirjoittaneen Lerkkasen mukaan kirjoitustyö oli antoisaa, ja lopputuloksesta tuli kyläläisten näköinen. Ja valkovuokot kukkivat valtoimenaan joka kevät. Sivu 6 Nro 40 -5.10.2022 Nro 40 -5.10.2022 JAAKKO HEIKKINEN Kylä ja kyläläiset yksissä kansissa Minä elän! runokonsertti Aleksis Kiven hengessä Jaakko Heikkinen ”Lapsuuden kesät olivat aina aurinkoisia ja keväthanget kestivät kävellä. Rauhamäki on myös todennut, että tärkeä syy runoihin säveltämiselle on niiden sopiva mitta ja että niitä pystyy järkevästi käyttämään biisiteksteinä. Vuosien, vuosikymmenien aikana kylän elämä kehittyy moneen suuntaan. Kiitollisuutta kyläyhteisöstä Avauspuheessaan Hanhimäki luonnehti kirjatyötä moninaiseksi matkaksi, josta päällimmäisenä mieleen jäi vahva kiitollisuuden tunne
E-nuoret (-12 ja myöhemmin syntyneet) Tiistaisin 17-18.30 ja torstaisin 17-18.30 Kulttuurikeskuksen liikuntasalissa C-nuoret Tiistaisin 18.30-20 ja torstaisin 18.30-20.00 Viikkoon 41 saakka. 0401 854 237 salmisenhautaustoimisto.com Suomen Kivivalmiste Oy:n hautakivien myynti. Voimailujaosto: Jukka Hokkanen, 040 724 0787, jukka@jukkahokkanen.fi. ti-to klo 9-17 ?. tilojen pinnoitukset *Mattotyöt *Kaivinkonetyöt Petäjävesi, puh. la klo 9-14 Papintie 2 ?. Lisätietoja: Matti Heinänen, 045 625 1926, mattivtheinanen@gmail. YHTEISLENKKEJÄ Yhteislenkit: Kuntoilujaosto järjestää myös juoksuja pyöräilylenkkejä, kesällä kirkkovenesoutua. puh. Ilmainen arviointikäynti. Sami Heinäaho 040-1678 771 info@takuukaadot.fi www.takuukaadot.fi Facebook: Takuukaadot.fi Lakisääteiset NUOHOUKSET JA ILMANVAIHTOKANAVIEN PUHDISTUKSET A&T RÄTY AY Vesanka 050 339 3685 tai 045 268 9693 30 vuoden kokemuk sella Varaa tilasi tästä! Tiloja vuokrattavana ma ja pe klo 9-18 ?. Soljuvaa taloushallintoa! Soile Juntunen 050 5811 648 www.soljuvaa.fi ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä STANDARD LINE ma-pe 8.00 17.00 la 8.00 13.00 su suljettu Teollisuustie 8, Petäjävesi puh. 0400 580 153 TILITOIMISTOPALVELUT RAKENNUSPALVELU KY PASI YLENNYSMÄKI 41900 Petäjävesi, puh. Varaa tilasi tästä! TAKUUKAADOT.FI Pihapuiden kaadot, suoratai kiipeilykaatoina Kaadot tehdään vahingoittamatta piha-alueen rakennuksia tai kasvillisuutta. Lisätietoja: Antti Koskinen, 040 081 2753, avkoskinen@ gmail.com. 0400 472 378 SANEERAUSJA RAKENNUSTOIMINTAA: *OK-talot, hirsimökkien ja elementtien pystytystä *Muurausta ja laatoitusta *Raudoitukset *Perustukset, kattomuutostyöt *Saneeraukset, remontit *Kost. • Klapien tekoa koneellisesti. mukaan Keskussairaalantie 17, Jkl Avoinna ma pe 10 15 Puh. Katso lisää: www.kiipeilykaato.fi Hannu Strömberg 040-5769866 hannu@kiipeilykaato.fi OP Petäjäveden palvelunumerot Jaakko Ylitalo toimitusjohtaja 0400-384056 Maria Vuorenmaa 010 258 9611 Aini Malmberg 010 258 9621 Tanja Pahkala 010 258 9615 Sanna Aro 010 258 9602 Marja Honkala 010 258 9616 Pirkka Syvänoro 0500-682247 Kassapalvelut Ti ja pe klo 9.00-12.00 Tapaamiset ajanvarauksella ma – pe 9.00 -16.00. 0400 853 480 • www.sahkoasennuskoskinen.fi • posti@sahkoasennuskoskinen.fi • Salmisen Hautaustoimisto Koulutie 5, Petäjävesi Palvelemme sop. OP Petäjävesi Arvoisat asiakkaamme! Asiakaspalvelu toimistolla perjantaisin kello 9-12. AINEISTOT: Toimita aineistot maanantaisin kello 12 mennessä toimitus@petajavesilehti.fi. 0400 954 016 Pamppulantie 2, Petäjävesi Huomio yrittäjät! Tarjoamme vuokralle monipuolista ja edullista toimisto-, liiketai varastotilaa Petäjäveden keskustasta Petäjävesi-lehden toimituksen yhteydestä, os. Sivu 7 Nro 40 -5.10.2022 Petäjäveden kuuluisat herkut! PEKKARISEN LEIPOMOTUOTTEET Konditoria Pekkarinen, Toppalantie 134, Petäjävesi MYÖS KOTIINKULJETUS! Puh. 014 853 326 www.standardline.fi RAKENTAMISEN, ASUMISEN JA AUTOILUN TARVIKEKAUPPA PETÄJÄVEDEN AUTOJA KONEKORJAAMO Antti Palonen 040 9616 822, Teollisuustie 5 HUOLTOJA KORJAAMOPALVELUT KAIKKIIN MERKKEIHIN Rengasmyynti ja -työt Nelipyöräsuuntaus Öljyja määräaikaishuollot Pakokaasutestit Vikadiagnostiikka Ilmastointihuolto ja -korjaus korjaamopalonen@gmail.com Tuulilasin vaihdot SEURAA FACEBOOKISSA! KOULUTETTU HIEROJA EIJA VIENOLA www.eijavienola.info puh. 050 366 7691 tai 0400 644 899. com. KUNTOSALIA Seurayhtymä mahdollistaa kuntosalin käytön. puh. Maksut ja ohjeet K-Market Porkkanasta. 014 854 113 TERVETULOA OMAN KYLÄN PALVELEVAAN APTEEKKIIN. Asematie 6. (014) 854 915 Ismo Jukola, puh. Kulttuurikeskuksen liikuntasalissa OMATOIMIRASTIT Kuntorastikausi on päättynyt tältä kesältä. 041 441 5253 / Harri Tilitoimisto T Pesonen Oy PETÄJÄVESI: Asematie 6, puh. PetPet tiedottaa www.petpet.fi Kuivasmäessä iltaisin ja viikonloppuisin: Rengastyöt + rengasmyynti Ruostevauriokorjaukset/paikkamaalaukset Katsastuskorjaukset Soita ja kysy lisää: 040 559 4838 / Heikki Kokkila Tilinumero: FI31 5339 0820 0595 67 Saaja: Petäjäveden Vanhan kirkon säätiö sr Keräyslupa: RA/2020/1404 Lahjoita Keski-Suomen maailmanperintökeskukseen • Pihapuiden kaadot, myös kiipeilykaatoina • Ahtaidenkin pihojen maansiirto, lumija pienet kaivuutyöt Avant pienkuormaajalla. Myös routapinnan rikkomiset ja puujätteen siirrot. Lisätietoja: PetPet pyörä -Facebook-ryhmä ja petpet.fi LENTOPALLOA Lentopalloharjoitukset alkavat torstaina 11.8
Käytäthän maskia – minäkin käytän. Keski-Suomen alueen kuntia on pyydetty tarkistamaan ja vahvistamaan kuntapaikkojen määrä oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille, kiintiöpakolaisille sekä kotikunnan saaneille tilapäistä suojelua saaville vuonna 2023. Petäjäveden kunnanhallitus vahvisti kokouksessaan maanantaina kuntapaikat yhteensä viidelle kansainvälisen suojelun perusteella oleskeluluvan saaneille sekä viidelletoista kotikunnan saaville tilapäisen suojelun henkilöille vuodelle 2023. Tervetuloa peremmälle ilman ajanvarausta klo 10–17! La 14.5 klo 10-11:20 Merikarvia K-Market La 14.5 klo 12-13:30 Kankaanpää City La 14.5 klo 14-15:30 Jämijärvi K-Market La 14.5 klo 16-17:30 Ikaalinen Kkeskus Komppi La 14.5 klo 18-19:30 Hämeenkyrö K-Supermarket Su 15.5 klo 10-11:30 Sastamalan tori Su 15.5 klo 12-13:30 Huittinen K-Supermarket Su 15.5 klo 14-15:30 Säkylä K-Supermarket Su 15.5 klo 16-17:30 Köyliö Sale Su 15.5 klo 18-19:30 Eura K-Supermarket Ma 16.5 klo 10-11:30 Kokemäki K-Supermarket Ma 16.5 klo 12-13:30 Harjavalta K-Supermarket Ma 16.5 klo 14-15:30 Nakkila K-Supermarket Ma 16.5 klo 16-17:30 Ulvila K-Supermarket Ma 16.5 klo 18-19:30 Pori Mikkola Citymarket Ti 17.5 klo 10-11:30 Porin Kauppatori Ti 17.5 klo 12-13:30 Luvia K-Market Ti 17.5 klo 14-15:30 Eurajoki K-Supermarket Ti 17.5 klo 16-17:30 Rauman Kauppatori Ti 17.5 klo 18-19:30 Laitila K-Supermarket www.arvokulta – todennäköisesti aina paras hinta KOTIKÄYNNIT 0800 150 150 OSTAMME KULTAA, HOPEAA, vanhoja kolikoita/seteleitä, Arabiaja Iittala-astiastot, kellot & kuolinpesät, kysy tarjous! Olemme paikalla: 9.9. Kokoontuminen Tampinkierroksen lähtöpisteellä (infotaulun luona) klo 10. Löydät meidät ostoautosta. Rakennusterveysasiantuntija Juha Kokkinen tekee jatkossa yrityksen lukuun rakennusalan konsultointia, muun muassa kuntotutkimuksia, märkätilatyön valvontoja, IV-mittauksia ja Energiatodistuksia. ILMOITTAJA; ole yhteydessä, puh. Järjestäjä PetPet futis Petäjäveden Luonto ry järjestää Teerijärvensuolla uusitun ja paikkaa vaihtaneen Teerikojun vihkiäiset su 16.10. Liikkuvat Arvokulta-ostopisteet ympäri Suomen. Avajaisseremonian jälkeen siirrytään Kintauden koulun vanhempainyhdistyksen järjestämään syysriehaan. to / Pori, Porin tori / klo 10-15. Vuoden 2022 aikana kuntaan on muuttanut Ukrainan tilanteesta johtuen tilapäisen suojelun piirissä olevia henkilöitä. Viestintähankkeen tarkoituksena on edistää maailmanperintökeskuksen rakentamista. Korhonen vastasi ja latoi pohjat kahdelle viimeiselle erikoiskokeelle ja voittivat luokkansa 6,3 sekunnilla. Aikaisen painoaikataulun vuoksi aineistojen tulee olla toimistolla ehdottomasti maanantaisin. 050 366 7691 tai 0400 644899. to / Pori, Porin tori / klo 10-15. Koronasulkujen aikana hän olikin välillä muun muassa kotipalvelussa töissä. Usein myös perheiden mahdollisuus työllistyä tai ylläpitää sosiaalisia verkostoja ovat kaupungissa paremmat. 0505600322 viim. Tervetuloa peremmälle ilman ajanvarausta klo 10–17! La 14.5 klo 10-11:20 Merikarvia K-Market La 14.5 klo 12-13:30 Kankaanpää City La 14.5 klo 14-15:30 Jämijärvi K-Market La 14.5 klo 16-17:30 Ikaalinen Kkeskus Komppi La 14.5 klo 18-19:30 Hämeenkyrö K-Supermarket Su 15.5 klo 10-11:30 Sastamalan tori Su 15.5 klo 12-13:30 Huittinen K-Supermarket Su 15.5 klo 14-15:30 Säkylä K-Supermarket Su 15.5 klo 16-17:30 Köyliö Sale Su 15.5 klo 18-19:30 Eura K-Supermarket Ma 16.5 klo 10-11:30 Kokemäki K-Supermarket Ma 16.5 klo 12-13:30 Harjavalta K-Supermarket Ma 16.5 klo 14-15:30 Nakkila K-Supermarket Ma 16.5 klo 16-17:30 Ulvila K-Supermarket Ma 16.5 klo 18-19:30 Pori Mikkola Citymarket Ti 17.5 klo 10-11:30 Porin Kauppatori Ti 17.5 klo 12-13:30 Luvia K-Market Ti 17.5 klo 14-15:30 Eurajoki K-Supermarket Ti 17.5 klo 16-17:30 Rauman Kauppatori Ti 17.5 klo 18-19:30 Laitila K-Supermarket www.arvokulta – todennäköisesti aina paras hinta KOTIKÄYNNIT 0800 150 150 OSTAMME KULTAA, HOPEAA, vanhoja kolikoita/seteleitä, Arabiaja Iittala-astiastot, kellot & kuolinpesät, kysy tarjous! Olemme paikalla: 9.9. Samalla loppuu myös Matkahuollon asiamiespiste. Ero Joonaan venähti jo 7,3 sekuntiin. Käytännössä monet maahanmuuttajien palvelut on täytynyt hakea Jyväskylästä, ja kulkeminen palveluiden piiriin on ollut hankalaa. Tulethan terveenä. Lähihoitajana aiemmin työskennellyt Riitta voi jatkossa tehdä myös sen alan keikkatöitä. Mikäli kyseiset henkilöt asettuvat kuntaan pysyvästi, on kuntapaikkoja varattava riittävä määrä.. Liikkuvat Arvokulta-ostopisteet ympäri Suomen. Näin PetUa:n kartanlukijat voittivat mestaruudet luokissa SM-3 ja SM-4, kun edellisessä osakilpailussa Henri Hokkala ja Kimmo Pahkala olivat jo varmistaneet mestaruudet omassa luokassaan. 0400 644899. Vuosina 2018-2021 turvapaikanhakijoiden ja kiintiöpakolaisten määrä on jäänyt Petäjävedellä yksittäisiin henkilöihin. Kintauden kevyen liikenteen väylän avajaiset järjestetään 8.10.2022 12.00 alkaen Pelto?en päässä junaradan yli?ävällä sillalla. Tauon jälkeen Joona vielä yritti rynnistää EK:lla 5, kaventaen eroa 2,7 sekunnilla. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 55 000 euroa, johon haetaan Museovirastolta avustusta 35 000 euroa. Teerikojun vihkimisen jälkeen kahvitarjoilu laavulla. Luokkavoitto maalissa takasi parivaljakolle Suomenmestaruudet Ralli SM-3 luokassa. Löydät meidät ostoautosta. HokkalaPahkala jättivät viimeisen osakilpailun väliin ja olivat siirtäneet katseet jo seuraavaan kauteen. Paikalla avajaisissa Petäjäveden kunnan, Keski-Suomen ELY-keskuksen sekä Kintauden kyläyhdistyksen edustajat. Tulethan terveenä. Tervetuloa! Sählyturnaus 5.11.22 Monarilla Kanttari 60 osa ½. Kiertuepaikat: (olemme parkkipaikalla) Seuratoiminta Arvoisat asiakkaamme! Asiakaspalvelu toimistolla perjantaisin kello 9-12; muina aikoina sopimuksen mukaan. Liikkuvat Arvokulta-ostopisteet ympäri Suomen. Anssi Viinikka voittoisassa kyydissä Kouvolan SM-rallissa Kauden viimeinen rallin SM-osakilpailu ajettiin viikonvaihteessa Kouvolan ympäristössä, kun samaan aikaan toisella puolen maailmaa ajettiin rallin maailmanmestaruudesta. Käytäthän maskia – minäkin käytän. Avajaisten kunniaksi kunta tarjoaa syysriehassa kahvit ja mehut. Kilpailu alkoi Korhosen latoessa kahdelle ensimmäiselle pätkälle pohjat, johon Joona vastasi kolmos EK:lla vahvasti, eron ollessa vain 0,7 sekuntia kolmen EK:n jälkeen. Petäjäveden kunta ei ennakkoon määritä kuntapaikkoja erikseen oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille tai kiintiöpakolaisille. Käytäthän maskia – minäkin käytän. to / Pori, Porin tori / klo 10-15. Kiertävä rallireportteri Børre Larssén Kahvila Freesi lopettaa toimintansa Liikekeskuksessa yli kymmenen vuoden ajan toiminut kahvila lopettaa toimintansa lokakuun lopussa. Kunnanhallituksen vuosittaisessa kuntapaikkojen tarkistuksessa kuntapaikkojen määräksi Kunta tukee maailmanperintökeskuksen viestintähanketta on päätetty 5-7 henkilöä. Löydät meidät ostoautosta. Kanttari palkitsee jokaisesta joukkueesta pelaajan lahjakortilla. to / Pori, Porin tori / klo 10-15. Löydät meidät ostoautosta. Yrityksenä Freesi jatkaa vielä toimintaansa. Löydät meidät ostoautosta. Syyskuussa arjen säästövinkkien teemalehti, joka on kaikkien luettavissa näköislehtenä. Koronan jäljiltä asiakasmäärät eivät ole palanneet ennalleen ja yleinen kustannusten nousu on rokottanut kannattavuutta. Tulethan terveenä. puh. Liikkuvat Arvokulta-ostopisteet ympäri Suomen. Onnittelut molemmille kilpailupareille ja onnittelut myös Kalle Rovanperälle ja J onne Halttuselle naapuriseuraan JyvUa:han maailmanmestaruuksista, mielenkiinnolla voimmekin alkaa odottaa tulevaa rallikautta. Tulethan terveenä. Tervetuloa peremmälle ilman ajanvarausta klo 10–17! La 14.5 klo 16-17:30 Ikaalinen Kkeskus Komppi La 14.5 klo 18-19:30 Hämeenkyrö K-Supermarket Su 15.5 klo 12-13:30 Huittinen K-Supermarket Su 15.5 klo 14-15:30 Säkylä K-Supermarket Ma 16.5 klo 10-11:30 Kokemäki K-Supermarket Ma 16.5 klo 12-13:30 Harjavalta K-Supermarket Ma 16.5 klo 14-15:30 Nakkila K-Supermarket Ma 16.5 klo 16-17:30 Ulvila K-Supermarket Ma 16.5 klo 18-19:30 Pori Mikkola Citymarket Ti 17.5 klo 10-11:30 Porin Kauppatori Ti 17.5 klo 12-13:30 Luvia K-Market Ti 17.5 klo 14-15:30 Eurajoki K-Supermarket Ti 17.5 klo 16-17:30 Rauman Kauppatori Ti 17.5 klo 18-19:30 Laitila K-Supermarket KOTIKÄYNNIT 0800 150 150 Olemme paikalla: Porin tori / klo 10-15. Matkahuollon pakettipisteen palveluja on kuitenkin edelleen saatavana K-market Porkkanasta, Juha Kokkinen kertoo. Yleiskilpailussakin aika oikeutti sijalle kuusi kyseisellä pätkällä. www.arvokulta – todennäköisesti aina paras hinta KOTIKÄYNNIT 0800 150 150 OSTAMME KULTAA, HOPEAA, vanhoja kolikoita/seteleitä, Arabiaja Iittala-astiastot, kellot & kuolinpesät, kysy tarjous! Olemme paikalla: 9.9. Turnausmaksu 50 e/joukkue. Tervetuloa peremmälle ilman ajanvarausta klo 10–17! KULTAKIERTUE: Ostetaan sekä myydään KULTAA JA HOPEAA sekä vanhoja rahoja, kolikoita, seteleitä ja militaria. Tervetuloa peremmälle ilman ajanvarausta klo 10–17! KULTAKIERTUE: OSTETAAN SEKÄ MYYDÄÄN KULTAA JA HOPEAA sekä vanhoja rahoja, kolikoita, seteleitä ja militaria. Viimeiseen osakilpailuun lähtivät Roope Korhonen parinaan PetUa:n Anssi Viinikka seitsemän pisteen johdossa Lauri Joonaan nähden. Sivu 8 Nro 40 -5.10.2022 Nro 40 -5.10.2022 Ma 16.5 klo 10 -11:30 Kokemäki K-Supermarket Ma 16.5 klo 12-13:30 Harjavalta K-Supermarket Liikkuvat Arvokulta-ostopisteet ympäri Suomen. Kuntapaikat varataan pääasiassa perheille. Ilmoittautumiset harri.silander@terranor.fi tai puh. www.arvokulta – todennäköisesti aina paras hinta KOTIKÄYNNIT 0800 150 150 OSTAMME KULTAA, HOPEAA, vanhoja kolikoita/seteleitä, Arabiaja Iittala-astiastot, kellot & kuolinpesät, kysy tarjous! Olemme paikalla: 9.9. Käytäthän maskia – minäkin käytän. Keski-Suomen maailmanperintökeskukselle laaditaan viestintäsuunnitelma ja sitä toteutetaan suunnitellusti. Perheyrityksen kakuntekijä Riitta toimittaa jatkossakin juhliin tai arkeen leivonnaisia ja voileipäkakkuja. Ennen taukoa ajettu neljäs erikoiskoe olikin sitten Korhonen-Viinikan näytöstä, tulostaulun näyttäessä eroa Joonaan 6,6 sekuntia. Määrä on vaihdellut 7-14 henkilön välillä. Liikkuvat Arvokulta-ostopisteet ympäri Suomen. -Kahvila Freesi kiittää lämpimästi kaikkia asiakkaita. Tervetuloa mukaan! Sunnuntai 9.10.2022 Klo: 10:00-11:30 Jämsä Tori Klo:12:00-13:30 Jämsänkoski S-Market Klo: 14:00-15:30 Vilppula SEO Klo: 16:00-17:30 Ruovesi K-Market Klo: 18:00-19:40 Virrat Tori Maanantai 10.10.2022 Klo: 10:00-11:30 Keuruu Tokmanni Klo: 12:00-13:30 Multia Sale Klo: 14:00-15:30 Petäjävesi ST1 Klo: 16:00-17:30 Korpilahti S-Market Klo:18:00-19:30Muurame K-Supermarket Tiistai 11.10.2022 Klo: 10:00-11:30 Jyväskylä Palokan Tori Klo: 12:00-13:30 Jyväskylä Tori Klo: 14:00-15:30 Jyväskylä Keljonkangas Prisma Klo: 16:00-17:30 Säynätsalo Sale Klo: 18:00-19:30 Jyväskylä K-Supermarket Länsiväylä Petäjäveden kunta tukee Keski-Suomen maailmanperintökeskuksen viestintähanketta 2 500 eurolla. AINEISTOT: Toimita aineistot maanantaisin kello 12 mennessä toimitus@petajavesilehti.fi. 30.10