Rakennuslupia Petäjävedellä on haettu netin kautta kolmisen vuotta. Viime vuosina Petäjävedelle on rakennettu viitisen uutta omakotitaloa vuodessa. oma lukio, monipuoliset ulkoja sisäliikuntatilat, viihtyisät päiväkodit. Teollisuustontteja ruvetaan myymään Palvalahdesta jo syksyllä, Koskinen kertoo. Tiina Lamminaho – Petäjäveden kunnalla on myynnissä useita kymmeniä omakotitontteja, joihin pääsee vaikka heti rakentamaan. – Palvalahden teollisuusalueen kaava on valmistumassa ja sinne ruvetaan rakentamaan kunnallistekniikkaa ensi kesänä. Monipuolinen tonttitarjonta. • www.petajavesi. Valmistumassa on uusi Palvalahden yritysalue. – Ei tarvitse tietää muuta kuin osoite, josta tulee kysymään, Koskinen lisää. tekninen johtaja Antti Koskinen, johtava rakennustarkastaja Teemu Pekkanen, ympäristösihteeri Niina Koivula, kiinteistösihteeri Merja Kapanen ja tekninen assistentti Pekka Kotamäki. Ja paikkakunnalta löytyy myös rakennuskuvien piirtäjiä, Koskinen kertoo. – Olkkolan alueen tonteista meillä on meneillään kampanja; tontit myydään sadalla eurolla kappale, Koskinen kertoo. Järjestely on toiminut hyvin sekä Pekkasen että Antti Koskisen mielestä. Viime vuosina Petäjäveden kunnan väkiluku on kääntynyt hieman laskuun. Ja palveluthan meillä on kunnossa. Valmiiden tonttien lisäksi kunta on kaavoittanut Halkokankaan kolmosalueelle noin 40 omakotitalotonttia. Kunnantoimistossa rakentajia palvellaan mielellään. Täältä löytyy myös hyvin ammattitaitoisia rakennustyömaan valvojia; vastaavalla mestarillahan on iso rooli rakentamisen onnistumisessa. – Keuruullakin riittää nyt resursseja myös Petäjävedelle, kun meillä on taas kaksi rakennustarkastajaa. Käymme vuorotellen Petäjävedellä, Keuruun johtava rakennustarkastaja Teemu Pekkanen kertoo. tekninen johtaja Antti Koskinen kertoo. Lisäksi vanhalle teollisuusalueelle on tehty uusi maankäytön suunnitelma, jossa tehokkuuslukuja on hieman tarkistettu ja sitä kautta luotu kasvuedellytyksiä olemassa oleville yrityksille. Jyväskylästä Tasokkaat kuntapalvelut mm. päivänä PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU Irtonumero 2,00 euroa TIINA LAMMINAHO Rakent amisen teemal ehti 2019 Valmiit tontit odottavat rakentajia Monien mahdollisuuksien Petäjävesi Kysy lisää: 0400 533 164 • merja.kapanen@petajavesi. – Maankäytön suunnittelulla väkiluku yritetään saada taas nousuun. Asiakaspalveluammattihan tämä on ja useimmat omakotitalon rakentajat rakentavat ainoastaan yhden talon elämässään, Pekkanen sanoo. Tule tutustumaan tonttitarjontaan Rakennusmessuille osastollemme C-125 alkaen 100 € /kpl!!! Määräaikainen kampanja TONTIT RAKENNA KOTISI / PERUSTA YRITYKSESI PETÄJÄVEDELLE, alle 30 min. Niihin ja liikuntapaikkoihin on satsattu paljon 2000-luvulla, Koskinen toteaa. – Petäjävedellä rakentajia palvellaan hyvin. – Lähellä Jyväskylää olevaa teollisuusaluetta valtatie 23:n varrella on yhteensä kolmisenkymmentä hehtaaria. – Sopimus on määräaikainen tämän vuoden loppuun. Rakentajalle tarjolla ohjeita ja neuvoja Rakennustarkastajan työpanoksen Petäjäveden kunta on ostanut Keuruulta viime kesästä lähtien. – Vuonna 2009 olleen omakotitalonäyttelyn jälkeen meille rakennettiin kolmisenkymmentä taloa vuodessa useamman vuoden ajan. Kampanjatontteja tarjotaan satasella. Minä ainakin suosittelen sen jatkamista, tämä on hyvä ratkaisu meille toistaiseksi, Koskinen toteaa. Petäjäveden teknisellä osastolla kuntalaisia palvelevat vt. PETÄJÄVESI Sivu 08 Nro 01 04.01.2006 59. – Ohjeita ja neuvoja annetaan varmasti. Rakentajia valmiina odottavia tontteja on Halkokankaan kakkosalueella kymmenkunta, Kaksosen alueella Kyläsepän huoltoaseman takana toiset kymmenkunta ja Olkkolan kolmosalueella vajaat kymmenen, lisäksi eri puolilla kuntaa on hajatontteja. – Meillä on Keuruulla kaksi rakennustarkastajaa. – Nekin saadaan tarvittaessa nopeasti käyttöön. Ne odottelevat vain määrärahaa yhdyskuntatekniikan eli vesijohdon, viemärin ja teiden rakentamiseen, Koskinen toteaa. – Osa pitää siitä, osa ei, mutta ei negatiivista palautetta hirveästi ole tullut, Pekkanen toteaa. Päiväkotija koulurakennukset ovat uusia tai peruskorjattuja, sitähän kuntaan muuttamista suunnittelevat usein kysyvät. Uusia tontteja myös yrityksille Omakotitalotonttien lisäksi Petäjävedellä on tarjolla uusia teollisuustontteja. Nytkin meillä olisi valmiudet vastata nykyistä isompaan kysyntään, Koskinen sanoo. Lisäksi kunnalla on reservissä kaavoitettuja omakotitontteja, joihin ei ole vielä tehty yhdyskuntatekniikkaa valmiiksi, Petäjäveden kunnan vt. Ja töitä pystytään tekemään aika paljon myös netin kautta, Pekkanen sanoo. vuosikerta Nro 10 2019 Keskiviikkona maaliskuun 6
Äitisi oli kuollut syöpään jo siellä Kazanissa ollessanne, kun olit vielä lapsi. klo 10 Messu kirkossa / LL, LGK. Työttömiä työnhakijoita oli 182, joista miehiä oli 104 ja naisia 78, 21 työnhakijaa oli alle 25-vuotiaita ja 73 yli 50-vuotiaita. Siitä alkaen astuit elämääni ja olimme melko paljon yhdessä. Sitten jollain syrjäisellä seudulla olit antanut potilaalle vääränlaista lääkettä ja potilas oli kuollut. Suomalaiset alkavat heräämään talviunesta ja huomataan myös toisen ihminen. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo. "Kuuntelen, on aivan hiljaista. Sinua pelotti, että tämä rikollinen kenties jahtaisi sinuakin. Virossa ollessasi tapasit suomalaismiehen, joka kosi sinua ja menit hänen kanssaan naimisiin ja muutit Suomeen. La 9.3. Kuinka se saa lumen ja jään sulamaan, linnut laulamaan ja ihanasti lämmittää poskipäitä. Myös päiväkodin, koulun, kirjaston, terveyskeskuksen ja seurakunnan väki on tuttua. Suurin osa petäjävetisistä käykin töissä päivittäin lähiseudulla. Muina aikoina palvelemme puhelimitse ja sähköpostitse sekä paikan päällä sopimuksen mukaan. Kaikki muutkin ensimmäisen, syöpään kuolleen vaimon lapset, olitte jo maailmalla räpiköimässä nuorilla siivillänne elämän merta ja piditte tiivistä yhteyttä keskenänne. Ensin harkitsimme tänne rakentamista, sillä tonttitarjonta on edullinen ja monipuolinen. P e t r o v a L u b o v I v a n o v n a (Nimi muutettu) Sinikka Aaltola Näin keväällä tulee ihmeteltyä auringon ja valon voimaa. Menit naimisiin miehen kanssa, josta tuli tyttäresi Isidan isä. Tapulin takaa Muistatko, Petrova Lubov Ivanovna, miten erään kerran vuosia sitten olimme kirkon pihamaalla Kokkolassa aikeissa mennä sisään ja miten eräs ystävä esitteli meidät toisillemme. Viime kuukausien pakkanen ja lumi ovat piilottaneet elämän, mutta lämpö ja valo tuo mieleen elämän ennen kaikkea toivon uudesta elämästä, keväästä ja kesästä. Silloin olit jo nuori nainen ja opiskelemassa valtion kustannuksella. Pitkäaikaistyöttömiä oli 35. Luulen, että Viikon pakina: Petrova Lubov Ivanovna (Nimi muutettu) liioittelit mielessäsi, Petrova, en mitenkään uskalla sanoa tätä ääneen, mutta monet, kovia kokeneet ihmiset alkavat kärsiä vainoharhoista, jotka saattavat tuntua tosilta, vaikka eivät suinkaan sitä ole. En yhtään ihmettele, sillä niin ikäviä asioita kerroit tuosta miehestä, että en ymmärrä, miten kärsivällisyytesi kesti niin monta vuotta. Niinpä erosit hänestä ja tavatessamme Kokkolassa hän oli jo kuollut. On etsittävä siivousvälineet ja siivoaminen alkaa kotona tarkemmin kuin talvella. Uusi käytäntö perustuu opetusja kulttuuriministeriön antamaan asetusmuutokseen, jonka myötä koulutuksen järjestäjälle tuli mahdollisuus karsivan pääsyja soveltuvuuskokeen käyttöön. Valitettavasti miehesi kietoutui alkoholin pauloihin ja ajan mittaan elämäsi hänen kanssaan kävi mahdottomaksi. Rukoilen, Jumala on lähellä." (Virsi 922) Elinvoimaa ja omannäköistä asumista Perheemme muutti Petäjävedelle viitisen vuotta sitten työni, mutta ennen kaikkea lastemme takia. klo 13 Talvirieha Petäjäkodilla. Olin viehättynyt sinun niin luontevasta tavastasi kattaa teepöytään kaikenlaisia pikkuherkkuja kaikenlaisiin pieniin astioihin ja erittäin mieltynyt sinun monenlaisiin kokemuksiisi Venäjän maalla. Kylänraitilla ja kauppajonossa kaikki tuntevat toisensa. Emil Hautanen Tänään klo 17.30 Miestenilta Petäjälahdessa. Yksi Petäjäveden rikkaus onkin se, että täällä voi asua omanlaistaan elämää; voi valita aidon maaseudun metsän keskeltä, järven rannalta tai kirkonkylän palveluineen ja katuvaloineen. Kerroit minulle, että hän rääkkäsi teitä jopa nälällä. Et kyllä muistanut, mitä tehtaassa valmistettiin, enkä hoksannut kysyä. Su 10.3. Petäjävesi näyttää parastaan myös tapahtumissaan. Stalinin hirmuvallan aikana isänne vangittiin, eikä hän enää saanut olla tehtaan johtaja sen jälkeen. Huomaan kuinka valo vetää taas puoleensa minua. Voimme nauttia elämästä mikä on ympärillämme. Pääsyja soveltuvuuskokeiden on tarkoitus mitata hakijan valmiuksia opiskella ja toimia alalla sekä parantaa alalle parhaiten soveltuvien hakijoiden mahdollisuutta tulla valituksi. Silloin ei tarvitse peljätä kulkea valon lähteen vierellä, sillä tiedämme että Hän puhdistaa meidät. klo 11.00 Todistuspuheenvuoroja uskosta ja elämästä. Joh 8:12 Jeesus sanoo: Minä olen maailman valo. Lämpöisiä kevätpäiviä odotellessa, Pirjo Metsälä Keuruun Helluntaiseurakunta Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia ottaa käyttöön pääsyja soveltuvuuskokeet kevään yhteishaussa sosiaalija terveysalan sekä kasvatusja ohjausalan perustutkinnoissa. Levikki noin 1700 kpl. Isä jäi sinulle ja sisarillesi vielä jäljelle. Omille lapsilleen hän teki herkkuruokia, mutta teidät ajoi ulos siksi aikaa, kun he hemmottelivat itseään näillä maittavilla ruuilla ja te saitte syödä vain kuivuneita leivänpaloja. alv 10%), lehtitilaukseen sisältyy käyttäjätunnukset kotisivuillemme, josta löytyy myös digilehti, pelkkä digitilaus 12 kk 55e (sis. Onko se pelottava haluat sulkea ikkunan kaihtimet, ettei mikään paljastu vai vetääkö se sinua puoleensa. Auringon valo tuo myös esille negatiivisia asioita, likaisen ikkunan, pölyt kirjahyllyltä. Pe 8.3. Jeesus kutsuu meitä kulkemaan valossa, valon lapsina. Nyt elät täällä Suomessa etäällä perheestäsi ja kärsit siitä, mutta olet onnellinen, että voit asua täällä, jossa pidetään hyvin huolta jokaisesta kansalaisesta moneen muuhun maahan verrattuna. alv 24%): PUOLUEETON KOTISEUTULEHTI VUODESTA 1961 K-Market Porkkana, Asematie 8 Avoinna: ma-la 7-21, su 10-21 S-Market Petäjävesi, Karikontie 2 Avoinna: ma-la klo 7-21, su 10-21 PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA w w w. fi BAPTISTISEURAKUNTA Suutarintie 5, Petäjävesi Jumalanpalvelus su 10.3. Lisäksi niiden avulla lisätään hakijoiden yhdenvertaista kohtelua. klo 12-18 Avoimet ovet kirkossa; klo 18 Iltahartaus ehtookellojen kutsuessa. Petäjävedellä on kuitenkin hyvin myynnissä myös valmiitakin huusholleja ja sellaisesta mekin halusimme omannäköisemme tehdä. Valinta on sinun. alv 24%) Lehden irtonumeromyynti hintaan 2 e (sis. To 7.3. klo 18-20 Kids´ Friday srk-kodilla. Petäjävedellä on monipuoliset harrastusmahdollisuudet ja äkkiäkös sitä hurauttaa naapurikaupunkeihinkin. Suorastaan imin niitä, koska oma elämäni ei totisesti ollut ollut niin monen seikkailun lumoamaa. Jeesus kuoli juuri meidän syntiemme tähden, että pääsisimme vapaaksi synnistä ja meistä tulisi Hänen lapsiaan. Menetit lääkärinlupasi ja jouduit matkustamaan Viron rajalle Narvaan eräänlaiseksi parantolalääkäriksi. Samalla on hyvä käydä vaatekaappeja läpi ja vaatteet mitä ei käytä voi viedä, vaikka kirpputorille. Kerroit minulle opiskelleesi Kazanissa ensin rakennusmestariksi ja sitten siirtyneesi Pietarin yliopistoon opiskelemaan lääketiedettä. On täytynyt olla sydäntä raastavan surullista kokea oman äidin kuolema. Kaiken tämän jälkeen tulee hyvä, ympärillä on puhdasta ja asiat ovat järjestyksessä ainakin ulkonaisesti.Miten sinä suhtaudut valoon. Aluksi kaikki sujui hyvin, mutta vähitellen miehen todellinen luonne paljastui ja jonkin vuoden kuluttua et enää kestänyt häntä ja pakkasit tavarasi ja lähdit hänen luotaan pois. Kerroit, että isäsi oli tehtaanjohtaja, niinhän sinä sanoit. Ke 13.3. Jakeluhäiriöt: Postin asiakaspalvelu 0100 85160 (arkisin 8-16) tai sähköpostitse asiakaspalvelu@posti.com Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Ilmoitushinnat: sisäja takasivulla 1,00e/pmm, etusivulla 1,20e/pmm, laskutuslisä 5e (hintoihin lisätään alv 24%) Tilaushinnat: kestotilaus 12 kk 70e (sis. Sunnuntain laskiaisriehassa oli mitä mahtavin meininki ja hauskaa pidettiin vieläpä ihan ilmaiseksi!. klo 18 Ehtoollisavustajakoulutus kirkossa uusille ja vanhoille avustajille. Siellä pelkäsit, koska veljesi, joka oli poliisi, oli ammuttu kadulle Pietarissa, eikä koskaan saatu selville rikollista, joka oli teon tehnyt. Äitihän on niin suuri turva jokaiselle lapselle. Kun hän vapautui vankilasta, hän oli ruumiillisesti vain varjo entisestään ja hermoraunio. Päätoimittaja Suvi Kallioinen 050 366 7691 Toimittaja Hanna Mäkinen 050 433 8300 etunimi.sukunimi@petajavesilehti.fi Tilausja ilmoitusasiat:toimitus@petajavesilehti.fi tai 050 433 8300 Ilmestyminen: Ilmestymispäivä on keskiviikko. Halusimme, että jälkikasvu saa kasvaa pienellä paikkakunnalla, mihin olimme miehenikin kanssa tottuneet. Uskallatko lyöttäytyä Jeesuksen seuraan, vaikka sieltä paljastuisi likaa mikä on vuosien aikana kertynyt. Sivu 02 Nro 10 06.03.2019 www.petajavesilehti.fi www.facebook.com/petajavesilehti @ petajavesilehti Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry Toimitus: Asematie 6, Petäjävesi, toimitus on avoinna ma-ke klo 9-12. Tammikuussa 2018 työttömiä työnhakijoita oli 186 eli muutosta 2018 tammikuun ja 2019 tammikuun välillä tapahtui neljän työnhakijan verran. Hänestä tuli teille orpolapsille oikein se satujen kammoama paha äitipuoli, joka rääkkäsi teitä, äidistään orvoksi jääneitä, kaikella tavalla, kun isänne oli poissa, mutta kun hän tuli takaisin töistä, äitipuoli muuttui oikein rakastettavaksi teitä kohtaan, eikä isänne siten koskaan saanut tietää, miten raaka äitipuoli teillä oli. Mekin halusimme ihan ytimeen, juna kulkee vierestä ja lähikauppa on oikeasti lähellä mutta silti maaseutumaisessa idyllissä kukko kiekuu naapurissa kesäaamuisin. Isä otti itselleen toisen vaimon, josta tuli teidän äitipuolenne. pe ta ja ve de ns eu ra ku nt a. Kirkkokahvit messun jälkeen srk-kodilla. SK Gradia ottaa käyttöön uudet soveltuvuuskokeet Petäjäveden työttömyysprosentti tammikuussa10,6 Petäjäveden työttömyys prosentti tammikuussa oli 10,6 prosenttia. Postin lähijakelussa jaetaan keskiviikkoisin, etäjakelussa torstaisin. Alkaa uuden odottamisen aika. Klo 18 Tuhkamessu kirkossa / LL, LGK. Sähköinen näköislehti tilaajien luettavissa osoitteessa www.petajavesilehti.fi tiistaisin klo 16 mennessä
– Vanha kirkko on tavallaan myös Suomen kirkkomuseo. Ammattiarkkitehdin suunnittelema opastuskeskus on Petäjävedelle positiivinen juttu, joka tuo tänne positiivisia asioita, sanoo Holm. Kunnanhallitus myönsi 1.4. Opastuskeskuksella on kohteessa tärkeä osa, Holm muistuttaa. Kulut ovat ylittyneet lähinnä terveyspalveluissa ja niiden osalta talousarvion toteumassa vuoden 2018 toimintakulut ovat 7.089.837 euroa (101,5 %). – Opastuskeskuksen rakentamisen toimintamalli on selvityksen alla. SK. – Asumisen rahoitusja kehittämiskeskus ARA on tammikuisella päätöksellään hylännyt KSP Asunnot Oy / Kirkonranta -vuokratalohankkeen korkotukilaina-anomuksen, sanoo Keski-Suomen Palvelurakennuttaja Oy:n toimitusjohtaja Juhani Apilainen. HM Valtionosuudet odotettua pienemmät Kunnanhallitus käsitteli maanantain kokouksessaan varmistuneita valtionosuuksia tälle vuodelle. Kunnanhallitus hyväksyi perusturvan selvityksen viime vuoden talousarvioylityksestä. Yhteenlaskettu valtionosuuksien määrä on 44.407 euroa talousarvioon budjetoitua vähemmän. alkaen vanhuspalveluihin kahden lähihoitajan ja yhden sairaanhoitajan toimen täyttöluvat sekä luvan vammaispalvelujen henkilökohtaisen avustajan toimen vakituista täyttämistä varten. Tiekuntien ilmoitettava tietonsa Yksityistien tiekunnan on ilmoitettava yhteistietonsa Maanmittauslaitokseen. Mielenterveyskuntoutujien yksityinen palvelukotitoiminta tauolle Petäjävedellä Yksityinen Heinämäen palvelukoti keskeyttää toimintansa Petäjäveden Heinämäessä. SK Museovirasto on jo hyväksynyt opastuskeskuksen toteuttamisen Mikki Ristolan suunitelman mukaisesti. – Haasteena on nyt opastuskeskuksen rakentamisen ja pysyvän toiminnan rahoittaminen. Vanhan kirkon säätiö näyttäisi tällä hetkellä olevan opastuskeskuksen potentiaalisin rakennuttajaehdokas. Sairaanhoitopiirin hoitopalvelulaskutuksen ongelmat ovat hankaloittaneet talousarvion seurantaa syyskuusta alkaen. Vielä vuoden 2018 alkupuolella samalle tontille oli hahmotteilla vapaarahoitteinen asunto-osakeyhtiö, As Oy Petäjäveden Kirkkorantaa. – Jos tuota omarahoitusosuutta ei saada kasaan, siirtyy opastuskeskuksen rakennuttaminen odottamaan parempia aikoja, sanoo Petäjäveden vanhan kirkon säätiön puheenjohtaja Hanna Hautamäki. Tällähän hetkellä siellä ei ole asianmukaisia sosiaalitiloja heillä käytössä, listaa Holm. Opastuskeskuksen myötä saisimme henkilöstölle myös normien mukaiset työskentelytilat. Esimerkiksi ELY-keskus tai Vesuri voisivat olla sellaisia tahoja, mistä tähän rahoitusta haettaisiin, sanoo Holm. Heinämäen tilan entisen vanhainkoti-sairaalakiinteistön muut yritystoiminnat ja palvelut jatkuvat ennallaan. Tätäkin asiaa pystyttäisiin paremmin tuomaan esiin opastuskeskusken avulla. Asukkaat siirtyvät tiloista toisiin palvelukoteihin. – Petäjäveden vanha kirkko on Unescon maailmanperintökohde ja siitä huolehtiminen on Petäjäveden lisäksi myös valtion asia. Siihen etsitään tällä hetkellä väyliä, sanoo Petäjäveden vanhan kirkon matkailuja kulttuuripalveluhankkeen hankepäällikkö Katriina Holm. Pitkään alhaisena ollut asiakasmäärä ei enää taloudellisesti mahdollista jatkamista. – Jos lähtisimme hakemaan opastuskeskukselle uutta paikkaa, se vaatisi kaavamuutoksen, ja se prosessi veisi taas tosi paljon aikaa. Kunnanvaltuusto kokoontuu maanantaina. Petäjävetiset voisivat maailmanperintökohteensa hoitoa koskevissa asioissa kääntyä entistä hanakammin myös valtion puoleen. – Opastuskeskus ei toteudu, jollei siihen tule lähes täyttä rahoitusta ulkopuolelta. Parhaiten tämä tapahtuu tekemällä ilmoituksen netissä Maanmittauslaitoksen sivustolla olevalla lomakkeella. Säätiöllä olisi parhaat mahdollisuudet saada kaivattuja tukieuroja. Tiedoilla tarkoitetaan tietoja tiekunnasta (kunta, tien nimi) sekä tiekunnan yhteishenkilöstä (nimi, yhteystiedot). Museovirasto on jo hyväksynyt opastuskeskuksen toteuttamisen Ristolan suunitelman mukaisesti. Sivu 03 Nro 10 06.03.2019 HAVAINNEKUVA: MIKKI RISTOLA PIENOISMALLI: MIKKI RISTOLA, KUVA: HANNA MÄKINEN Petäjäveden vanhan kirkon opastuskeskus: Tarpeellinen ja vetovoimainen, mutta myös hinnakas Hanna Mäkinen Petäjäveden vanhan kirkon opastuskeskuksen toteuttaminen arkkitehti Mikki Ristolan suunnitelman mukaisesti tulisi maksamaan 399.000 euroa, arvonlisäveron kanssa 495.000 euroa. Perusteluna hylkäykselle on Petäjäveden suuri asuntolainoitettujen asuntojen määrä ja liian suuret arvioidut asumiskustannukset. Summa selviää viime vuoden lopulla teetetystä kustannusarviosta. Suunnitelmaan merkitty opastuskeskuksen rakennuspaikka on myös kaavan mukainen. Keski-Suomen Palvelurakennuttaja Oy:n tavoitteena oli rakennuttaa paikalle nelikerroksinen 20 huoneiston kerrostalo. Mahdollinen tukiraha vaatii kuitenkin omarahoitusosuuden, joka saattaa nousta noin 100.000 euroon. Hiljaiseloa elänyt opastuskeskushanke on noussut uudestaan esille kevät-kesällä 2018 käynnistyneen Petäjäveden vanhan kirkon matkailuja kulttuuripalveluhankkeen myötä. Tämän vuoden palveluista laskutetaan ennalta sovituilla kiinteillä maksuilla, jolloin vastaavia laskutusviiveitä ei tule. Monet hyödyt opastuskeskuksesta Opastuskeskuksen rakentamisesta olisi Holmin mukaan monitasoista hyötyä. Sitten tarvittaisiin taas Museovirastosta uusi päätös, ja sekin veisi tosi paljon aikaa. Keski-Suomen OP Kiinteistökeskuksen markkinoima hanke kaatui kesällä 2018 liian vähäiseen asuntojen varausmäärään. Opastuskeskus voisi lisäksi mahdollistaa sen, että kohde olisi ympärivuotisesti auki. Ristolan suunnitelma voitti opastuskeskuksen suunnittelukilpailun keväällä 2014. Se on maamme ainut maailmanperintökohde, joka on kirkko. Maailmalla jo menestystä niittäneen suunnitelman toteuttaminen toisi Petäjävedelle uuden, modernia arkkitehtuuria ja suomalaista puurakentamistaitoa edustavan nähtävyyden. Emil Hautanen Vesivuotoa selvitetään edelleen Kunnan vesihuoltolaitos sulki viime viikolla kolmena yönä eri alueiden vedet, kun etsittiin putkiston vuotokohtaa. Yleisövihjeiden ansiosta epäillään, että vuotokohta on Jämsäntien tienhaarassa ja sitä aletaan nyt tutkimaan ja kaivinkonetyöt aloitetaan. Vuokrakerrostalo oli suunnitteilla Rakennustoimisto Patun omistamalle tontille osoitteessa Kirkkotie 10. Petäjäveden seurakunta on jo ilmoittanut, että sillä ei ole rahaa rakentaa opastuskeskusta, sanoo Holm. Opastuskeskus ei toteudu, jollei siihen tule lähes täyttä rahoitusta ulkopuolelta. Joudumme osaltamme siis luopumaan hankkeesta, toteaa Apilainen. Suomihan on hyväksynyt sopimuksen, joka velvoittaa valtion huolehtimaan maailmanperintökohteistaan. Vuokrakerrostalohanke kaatui ARA:n kielteiseen korkotukipäätökseen Syksystä asti vireillä ollut hanke vuokrakerrostalon rakentamiseksi Petäjäveden kirkonkylälle on kaatunut ARAn kielteiseen korkotukilainapäätökseen. – Unescon maailmanperintökohteisiin liittyvät yleensä hyvin vahvasti arkkitehtuurisestikin varsin korkeatasoiset opastuskeskukset. – Ilman korkotukea ei hanketta voida toteuttaa. Tukiraha vaatii kuitenkin omarahoitusosuuden, joka saattaa nousta noin 100.000 euroon. Tarvitsemme hankeryhmän, joka katsoo kokonaispaletin ja laatii sitten lopulliset toteutusja rahoitussuunnitelmat. Terveyspalveluissa perusterveyspalvelujen toteuma on 2.662.064 euroa (113,7 %) ja erikoissairaanhoidon 4.467.733 euroa (95,5 %). Se on sellainen asia, jota kävijät arvostavat, kertoo Holm. Myös Rautakylän linjalla on ollut heikot paineet. – Opastuskeskus tarvitaan, jotta vierailijakokemusta pystyttäisiin kirkolla syventämään, samoin kuin maailmanperintökasvatusta. Miksi opastuskeskusta ei vain rakenneta omin voimin ja edullisesti, eri paikkaan kuin mitä Ristolan suunnitelmassa
Isäntäparin makuuhuoneessa tapetti on teetetty vesiputousvalokuvasta. Kovin kauaa Niinisten perhe ei uudesta kodistaan ehtinyt nauttimaan. Harmaan hirsitalon vesikiertoinen lattialämmitys hyödyntää poistoilmalämpöpumpun toimintaa. 1. Sivu 04 Nro 10 06.03.2019 HANNA MÄKINEN Satasen tontille nousi komea hirsitalo Hanna Mäkinen Mirva ja Arto Niininen rakensivat viisi vuotta sitten omakotitalon Puuppolaan. 1. 5. Aktiivihiili-liesituulettimen yhdistää kattoon vain johto ja ohuet vaijerit. Asuinneliöitä yhteen tasoon rakennetussa talossa on yhteensä 124. Kunnan kampanjatontin Niiniset ostivat satasella Olkkolasta. 3. Sisätiloissa harmaa saa rinnalleen vaaleampia, maanja luonnonläheisiä sävyjä ja valkoista. – Tämä on savipohjainen tontti, ja talon paikalta piti ensin kaivaa parin metrin syvyydeltä savimaata pois. – Tavoitteena meillä oli yksinkertainen ja rauahallinen tunnelma. Hirsikehikon ainekset saapuivat tontille tasan vuosi sitten. Väinön huoneen tiilitapetti saa puolestaan jatkoa keittiön ja olohuoneen puolella, jossa pintoja koristaa niin ikään tiiliaiheinen tapetti. 3. 2. Saanan vaaleasävyistä huonetta komistaa tyylikäs maailmankarttatapetti. Perustustyöt alkoivat kesällä 2017. Rakennukset sisätilat ovat pientä sisustussilausta vaille valmiit, mutta tekemistä riittää pihamaan puolella. Mirva Niinisen muuttuneet työkuviot toivat koko nelihenkisen perheen Petäjävedelle ja uuden rakennusprojektin pariin muutama vuosi sitten. Isäntäparin makuuhuoneen päätyseinää hallitsee lomamatkalla otetusta valokuvasta tehty tapetti. 4. Keväällä ja kesällä aherrus jatkuu pihatöiden ja autotallin rakentamisen merkeissä. Autotallista onkin tulossa keskimääräistä isompi. Lapset, Saana ja Väinö Hänninen, viihtyvät hekin mainosti. Kivimurskan päälle tehtiin sitten perustukset, kertovat Niiniset. Tasainen tontti ja koko perheelle sopinut sijainti toi rakentajat Olkkolaan. Talon sydän on tupakeittiö, joka yhdistää olohuoneen, ruokailutilan ja keittiön yhtenäiseksi tilaksi. isot linjat tratkottiin sekä rakennusettä sisustusvaiheessa yhteisymmärryksessä. Harmaata ja valkoista Uuteen kotiinsa perhe pääsi muuttamaan marraskuussa. Saanan huoneen seinältä katseen vangitsee upea, tyylitelty maailmankarttatapetti. Asumuksen hallitsevin väri on harmaa. 2. Rakentamisvaiheessa he välttivät myös muovimateriaaleja. Huoneeseen laskeutuu Morsiushuntu -niminen vesiputous, jonka Niiniset ikuistivat Pohjois-Norjassa. 4. Perhe on tyytyväinen uuteen kotiinsa. Monttuun ajettiin todella paljon kivimurskaa. Tupakeittiön ja kolmen makuuhuoneen lisäksi talosta löytyy kodinhoitohuone ja sauna. 4. Talon ulkoseinäpinnat on maalattu käytännössä kokoaan tumman harmaiksi. Perheen lapset saivat itse valita omiin huoneisiinsa yhdelle seinälle tapetit. – Kyllä me ollaan tykätty, toteavat Mirva ja Arto Niininen talostaan. Petäjäveden kirkonkylälle Olkkolaan valmistuneessa Kontio-hirsitalossa asuvat Saana ja Väinö Hänninen sekä Mirva ja Arto Niininen. Tukija varajärjestelmän virkaa toimittaa sähkövastus. Keittiössä puuhaileva kokin ja olohuoneessa seurustelevan väen väliin jää saareke, jonka yllä roikkuu moderni liesituuletin. Itse tykkään tässä huoneessa myös koeroiden peiliovista, jotka tuovat huoneeseen lisää valoa, sanoo Saana. 4. Niiniset uskovat hirsirakenteen takaavan parhaan mahdollisen sisäilman. Säväyttävät tapetit Vahvan persoonallisen säväyksen kotiin tuovat tapetit. Katso lisää kotikuvia www.petajavesilehti.fi. Perustusten päälle Niiniset valitsivat Kontion hirsitalon, jonka pohjaratkaisun perhe suunnitteli itse
Uusia suunnitelmia vireillä Tällä hetkellä autotallit ovat vuokralla, mutta toimistoja on vapaana. – Eltel Networks on tässä isoin vuokralainen tällä hetkellä; se oli tässä vuokralla jo, kun minä ostin tämän, Järvenpää kertoo. – Ihmiset heräävät usein vasta syksyllä huomaamaan huoltotarpeet. Järki käyttöön hankinnoissa Sähköinsinööriksi itse aikoinaan opiskelleeella ja sähköalaa ammattikoulussa toistakymmentä vuotta opettaneella Mäkelällä on takataskussa muutama neuvo esimerkiksi omakotitalon rakentajalle. – Jos kaikki tilat saisi vuokralle, kyllä tämä tuottaisikin jotain. Soitin Kovasen Sepolle ja olin alun perin vuokraamassa tästä tilaa. – Täällä voi vaikka ruokatunnilla käydä saunassa, Järvenpää naureskelee. Tällä hetkellä yritystoiminta on Järvenpäälle sivutyö, palkka tulee muualta. – Sen jälkeen tässä ei ole isommin remonttia tehty. – Kun laitetaan kalusteita, kuten kytkimiä, kannattaa aina laittaa merkkikaluste, jota on yleisesti saatavilla, myös vuosien kuluttua, neuvoo Mäkelä. Kiinteistössä on tilaa noin 950 neliötä, josta noin puolet on autotallitilaa. Välillä yritämme niitä parantaakin, ja olemme me siinä kyllä onnistuneetkin, sanoo Mäkelä. Sähköja automaatiohuoltoja ostavat asiakkaat ovat pääosin yrityksiä ja taloyhtiöitä. On minulla jo jotain suunnitelmia laajentaa yritystoimintaa uudelle alalle, mutta ne suunnitelmat ovat vielä aivan alussa. Toimistohuoneista pienin on 13 neliötä ja suurin 35 neliötä. – Laitehankintoja tehdessä kannattaa muistaa, että kyllä se on se kokonaisuus, joka ratkaisee. – Esimerkiksi valaisimissa runkomateriaali kertoo jo aika paljon. Eli esimerkiksi erittäin energiatehokkaiksi mainostettujen laitteiden pitää olla myös kokonaisuutena laadukkaita. Tilat on peruskorjattu 1980-luvun alkupuolella. Jos laite on huono, ihmiset kyllä aika kärkkäästi kirjoittavat sen vioista nettiin. Sami Järvenpää tarjoaa toimistotilaa vuokralle vanhassa IVO:n toimistorakennuksessa. Ja vuokralaiset voivat halutessaan vaikka remontoida vuokraamistaan tiloista mieleisensä. Eli sillä saralla voisimme hankkia asiakkaita lisääkin. Imatrantieltä löytyy vapaita toimistohuoneita, autotallit ovat tällä hetkellä vuokrattuina. Toni Mäkelän 2016 perustama Wehket kuntoon työllistää myös Mikko Ylennysmäkeä. – Muutimme lokakuussa 2017 Keski-Suomeen ja tarvitsimme tavaroillemme tilaa. Myös Kari Veijosen yritys tekee paljon töitä Mäkelän firmalle. Sitten me tehdään hommia pakkasessa. Asumiskäyttöön tätä ei ole tarkoitettu, se vaatisi käyttötarkoituksen muutoksen. – Meillä on vanhoihin hissikohteisiin oma ohjausjärjestelmä, jonka olemme itse kehittäneet ja tehneet paikallisen hissiurakoitsijan kanssa. – Eli käytännössä kaikki kelpaa, täydentää Mikko Ylennysmäki. – Valveutunut kuluttaja etsii vaikka netistä käyttäjien kokemuksia laitteesta, jota on hankkimassa. PSJ Team Oy vuokraa kiinteistöstä sekä toimistotiloja että autotallitiloja. Myös hissihommat ovat yritykselle tuttuja. Meillä on neljä kohdetta, ja ne toimivat hyvin. Paikallisia yritysasiakkaita edustavat muun muassa Tehovinssi ja Huonekalutehdas Seppänen Oy. Sivu 05 Nro 10 06.03.2019 HANNA MÄKINEN TIINA LAMMINAHO Vanha toimistotalo odottelee uusia vuokralaisia Tiina Lamminaho IVO:n vanha toimistorakennus Imatrantiellä siirtyi Sami Järvenpään ja hänen vaimonsa yrityksen, PSJ Team Oy:n omistukseen viime kesänä. Wehkeet kuntoon Toni Mäkelän opein Hanna Mäkinen Toni Mäkelä perusti yrityksen kolme vuotta sitten, vuonna 2016. PSJ Team Oy on perustettu viime kesänä. Silloin kun aloitin yritystoiminnan, ostin Laurilan sähköhuollon liiketoiminnan. Sitä kautta on tullut kiinteistöpuolen töitä. Toivottavasti yritystoiminta on minulle joskus jotain enemmänkin kuin sivutyö. Toimistohuoneiden lisäksi kaksikerroksisessa talossa on vessat ja pienet keittiöt molemmissa kerroksissa sekä sauna ja pesuhuone yläkerrassa. Asiakkaiden kanssa yritys pelaa reilua peliä. Kovanen sanoi kuitenkin, että hän voisi myydä koko kiinteistön, Järvenpää kertoo. – Suurin osa työmaistamme on Jyväskylässä. Hetken mielijohteesta tähän tuli lähdettyä, vaikka olen kyllä miettinyt pienen ikäni, että voisin ryhtyä yrittäjäksi. Metallirunkoinen on usein kestävä, mutta muovirunkoinen ei välttämättä niinkään. Toiminimeksi tuli Wehkeet kuntoon, ja toimialaksi sähköja automaatiohuolto. Korjailemme teollisuuslaitteita, koneita ja kaikennäköisiä järjestelmiä. – Kannattaa ottaa selvää esimerkiksi siitä, mikä on laitteen elinkaari. – Toimistotiloja voisi vuokrata hyvin vaikkapa johonkin harrastustoimintaankin; olen vuokrannut niitä edullisesti, sanoo Sami Järvenpää. Kyllä ne vehkeet voisi laittaa jo kesällä kuntoon, vinkkaa Mäkelä. Toni Mäkelän lisäksi yrityksessä työskentelee Mikko Ylennysmäki. – Ja joskus, kun joku on kysynyt, olemme sekaantuneet myös omakotitaloihin, hymyilee Mäkelä. – Yrityksen perustimme nimenomaan tätä vuokraustoimintaa varten, kun ajattelimme, että vuokralaisia on helpompi ottaa ja toimintaa pyörittää yrityksen nimissä. – Nyt minulla olisi tarkoitus remontoida yläkerran keittiö. – Ei tämä mikään kultakaivos ole, mutta onhan täällä kaikenlaista puuhaa, Järvenpää toteaa. Lämmitysjärjestelmä muutettiin pellettikeskuslämmitykseksi noin kymmenen vuotta sitten, Järvenpää kertoo. Valaisinja sähköasennuksia tehneellä miehellä on omat vinkkinsä myös sille sektorille. – Teemme teollisuuteen ja kiinteistöihin kohdistuvia huoltoja. Erityisen lämpimästi Mäkelä suosittelee järjen käyttöä laitehankinnoissa. – Mitä sitten tekeekin, kannattaa ajatella sitä, mikä on asiakkaan kannalta parasta, tiivistää Mäkelä.. – Autotalleja on kyselty, vaikka en ole tätä juuri markkinoinutkaan. Toimistotiloja voisi vuokrata hyvin vaikkapa johonkin harrastustoimintaankin; olen vuokrannut niitä edullisesti ja vesi, sähkö ja lämpökin sisältyvät hintaan. Sähköja automaatiohuollon alalla työt tuppaavat kasautumaan syksyyn ja talveen
Joillakin työmailla oli käytössä myös kenttärata, joita pitkin "Pikku-Pässi" -veturit kuljettivat kiviä louhoksilta sillalle, sanoo Halinen. Sivu 06 Nro 10 06.03.2019 Kuinka syntyi Koskensaaren jyhkeä kivisilta. Kerrankin saatiin laskea komeassa mäessä hiihtoladulla ihan luvan kanssa. Oikeanpuoleinen kuva on Kivestä hakattu -elokuvan sisältämästä animaatiosta. Elokuvaa tullaan myös esittämään radan varren pitäjien elokuvateattereissa jo tämän kevään aikana. Hanna Mäkinen Suomessa on kaksi kolmiholvista, kivistä rakennettua, isoa rautatiesiltaa. Elokuva sisältää Risto Närhen toteuttaman, havainnollisen 3D-animaation Koskensaaren kivisillan rakentumisesta. Toivottavasti tästä tulisi Petäjävedellä uusi perinne! SK HANNA MÄKINEN Petäjäveden uudistetun kirkon ensimmäisen konsertin piti torstaina 13-vuotias, huippulahjakas ja jo nyt varsin osaava viulusti, keuruulainen Pauli Salminen. Vastaus löytyy Kivestä hakattu -elokuvan sisältämästä animaatiosta. Kolmiulotteinen animaatio näyttää, miten rautatiesilta rakennettiin noin sata vuotta sitten. Merkittävän osan kirjaja elokuvahankkeen rahoituksesta tekijät saivat Vesuri-ryhmän kauttaa EU-hanketukena. Risto Närhen toteuttaman animaation tuotti Kuvapäät Oy. Kivestä hakattu -kirja on tulossa puolestaan myyntiin muun muassa Heinähattuun ja kirjakauppoihin 10.3. – Ratahallinto teetti tarkoitukseen erityisiä kivirekiäkin. Vuosien 1917-1926 välille osuu siis myös Koskensaaren sillan rakentaminen. jälkeen. Koskensaaren sillan piirustukset on tehty vuonna 1917. 3D -animaatio näyttää vaihe vaiheelta ja mittatarkasti, kuinka jykevä kivisilta syntyi. Kivestä hakattu -teokset muodostavat ainutlaatuisen, kuvarikkaan tietopaketin aiheestaan, Haapamäki-Pori -rautatien kivisiltojen synnystä. – Arkistosta löytyivät sillan rakennuspiirustukset vuodelta 1917. Haapamäellä 1.2.2019 ensiesitetyssä Kivestä hakattu -dokumenttielokuvassa sekä saman nimisessä, saman päivänä julkaistussa kirjassa kerrotaan Haapamäki-Pori -rautatien kivisiltojen tekijöistä, siltojen rakentamisesta ja myös Koskensaaren sillan synnystä. Kivestä hakattu -kirja tulee myyntiin esimerkiksi suoramyynti Heinähattuun 10.3. Vasemmanpuoleissa kuvassa komeilee rakenteilla oleva Koskensaaren kivisilta. Painavat lohkareet saatiin nostettua paikoilleen kolmijalkaisen, tukevista pylväistä valmistetun nostolaitteen, "raanan", avulla. HM Viulutaituri kävi kylässä. Uuden sillan rakentaminen oli osa Haapamäen ja Jyväskylän välille jo 1800-luvun lopussa rakennetun radan oikaisuja parannustyötä, joka käynnistyi 1916. Kivestä hakattu -elokuvan tekijöiden tavoitteena on myydä elokuvan esitysoikeudet tv-kanavalle. Uusittu rataosuus avattiin liikenteelle vuonna 1926. Porien ja kiilojen avulla lohkotut kivet kuljetettiin työmaalle usein talviaikaan, jolloin kuljetus voitiin hoitaa hevosvetoisella reellä. Pitkiä pellavia ja perhelounasta nuotiolla SUVI KALLIOINEN Petäjäveden luonto ry ja Petäjäveden kunta järjestivät lapsiperheiden iloksi sunnuntaisen laskiaisriehan Kettulanvuoren laavulla. Petäjäveden konsertti toimi Juhani Heinosen perjantaiseen viulukilpailuun valmistautuneen Salmisen ja säestäjä Teemu Lampelan kenraaliharjoituksena. Kivestä hakattu -elokuvan ja kirjan tuottajana toimi Esko Soini, julkaisijana Haapamen Elokuvakerho. jälkeen.. Sekä kirjan että elokuvan tuottajana on toiminut Esko Soini, jonka kuvaamaa materiaalia on sekä kirjassa että elokuvassa. Niistä toinen sijaitsee Petäjäveden Koskensaarella. Niiden perusteella oli mahdollista tehdä mittatarkka, kolmiulotteinen animaatio sillan rakentumista, kertoo elokuvan ohjannut Matti Halinen. Omia eväitä sai lämmitellä nuotiolla ja nokipannukahvit sekä kylän väki porisivat. Ilmaiseksi sai kokeilla lumikenkäilyä ja Jarno Ristola kyyditsi moottorikelkalla. Halisen mukaan Koskensaaren sillan kivet on tuotu todennäköisesti korkeintaan parin kilometrin päässä siltatyömaalta sijainneelta louhokselta. – Meillä ei ole Koskensaaren kohdalta tarkkaa tietoa siitä, missä louhos on sijainnut, mutta tieto olisi jostain mukava saada, vinkkaa Halinen
Leppäläntie 2, Petäjävesi Varaa aika Tiinalle! Puh. 0400 853 480 • www.sahkoasennuskoskinen.fi • posti@sahkoasennuskoskinen.fi • Perinteinen täyden palvelun hautaustoimisto 60 vuotta Salmisen Hautaustoimisto Koulutie 5, Petäjävesi Palvelemme sop. (014) 854 915 Ismo Jukola, puh. 0400 580 153 TILITOIMISTOPALVELUT RAKENNUSPALVELU KY PASI YLENNYSMÄKI 41900 Petäjävesi, puh. 050 325 3106 • Korjaukset • Peltityöt • Jakopään vaihdot • Maalaukset • Öljynvaihdot ja huollot • Vikakoodien luku ja nollaus AUTOJA KOLARIKORJAAMO PALVELEMME: ma ja pe klo 9-18, ti, ke ja to 9-17, la 9-14 PAPINTIE 2 PETÄJÄVESI P. (014) 854 113 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. Ammattilainen asialle Tilitoimisto T Pesonen Oy PETÄJÄVESI: Asematie 6, puh. 014 854 160 PET PET TIEDOTTAA www.petpet.fi JALKAPALLOA Ma klo 18.30-20 Aikuisten jalkapallokoulu Kulttuurikeskuksen sali, O-P ja Kai Paltamaa Ti klo 14.15-15.15 Futsalkerho Kirkonkylän koulu, Soile/Mikko Kytölä, UUSIA KERHOLAISIA TOIVOTAAN MUKAAN, VOIT TULLA VAIKKA KOKEILEMAAN! Ti klo 15.30-16.30 Futsalkerho Kulttuurikeskus, Soile/Mikko Kytölä, UUSIA KERHOLAISIA TOIVOTAAN MUKAAN, VOIT TULLA VAIKKA KOKEILEMAAN! Ti klo 20-21.30 Miehet Kulttuurikeskus, Ville Laurio, AVOIN VUORO, VOI TULLA MUKAAN! Ke klo 17-18 Tytöt ja pojat 5-6v pallokoulu, Kulttuurikeskus, O-P, vuorot ovat jo alkaneet! Pe klo 19-20.30 Pojat 13-16v ja miehet, Kulttuurikeskus, O-P ja Ville Laurio, AVOIN VUORO, VOI TULLA MUKAAN! SALIBANDYA Perinteinen SÄHLYTURNAUS pidetään Monarilla la 6.4. Tiedustelut päätoimittaja Suvi Kallioinen 050 366 7691, suvi.kallioinen@petajavesilehti.fi tai Antti Koskinen, 040 081 2753, avkoskinen@gmail.com Seuraa meitä myös Facebookissa! www.facebook.com/Petäjäveden-Petäjäiset • KAHVILA • PAPERITARVIKEMYYNTI • KABINETTI esim. 020 170 5120 Petäjävesi, puh. (014)854113 Pms 427 Pms 732 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. 0400 241 187 tai harri.silander@luukku.com. Lisätietoja Mikko Stenström, 044 965 2485. LENTOPALLOA Lentiskausi vauhdissa! Harjoitusajat ja lisätiedot PetPetin lentissivuilla www.petpet.fi. Puh. Muista kotitalousvähennys! I. Ilmoita joukkueesi mukaan viim. Kilparyhmän lajitreenit (9v. Asematie 6 Petäjävesi-lehden toimituksen yhteydestä. mukaan Keskussairaalantie 17, Jkl Avoinna ma-pe 10-15 Puh. Papintie 2! 3 täytettä Pizzat tai Kebabit 7,00 e 4 täytettä Pizzat vain 7,50 e 0,3 l tölkkilimsa 0,50 e LOUNASTARJOUS arkisin 10.30 -15.00 PETÄJÄVEDEN PIZZERIA ma-to 10.30-20.00 pe 10.30-21.00 la 11.00-21.00 su 11.00-20.00 Parturi-kampaamo T. Leppälä SOITA TAI TULE KÄYM ÄÄN! Lahjakortit, värit, permanentit, ripsien kestovärjäykset, kulmien värjäykset ja muotoilut. YLEISURHEILUA Yleisurheilukouluvuorot tiistaisin klo 17-18.30 (yli 7-vuotiaille) ja sunnuntaisin klo 14-16 (aikuisurheilu). 010 258 9601 Soljuvaa taloushallintoa! Soile Juntunen 050 5811 648 www.soljuvaa.fi Petäjäveden kuuluisat herkut PEKKARISEN LEIPOMOTUOTTEET Konditoria Pekkarinen, Toppalantie 134, Petäjävesi Puh. kokouksille • SOLARIUM • MATKAHUOLTO MA TO 10-16.30, PE 10-16 050 544 1200 www.kahvilafreesi.fi. su 31.3. (014)854113 Pms 427 Pms 732 Kotisivut avattu: petajavedenapteekki.fi KUOHUN LVI-HUOLTO OY KALLE LAMPINEN PUTKIMIES 040 8085488 kuohunlvihuolto@gmail.com Antenniasennukset, ATK-sisäverkot Valokuituasennukset, 3G / 4G suunta-antennit 0400 797516 www.ksteleverkot.com hannu.neijonen@ksteleverkot.com KS Televerkot Oy Hannu Neijonen SM-AUTOPALVELU Autojen huollot ja korjaukset, rengaspalvelut, nelipyöräsuuntaukset ja päästömittaukset, vikakoodien luku ja nollaus. tilojen pinnoitukset *Mattotyöt *Kaivinkonetyöt Silmälääkärin vastaanotto joka viikko Keuruuntie 15, Keuruu. 0400 472 378 SANEERAUSJA RAKENNUSTOIMINTAA: *OK-talot, hirsimökkien ja elementtien pystytystä *Muurausta ja laatoitusta *Raudoitukset *Perustukset, kattomuutostyöt *Saneeraukset, remontit *Kost. 0400 743 895, smautopalvelu@gmail.com ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä STANDARD LINE ma-pe 8.00 17.00 la 8.00 13.00 su suljettu Teollisuustie 8, Petäjävesi puh. Turpeinen 0400 812106 Sinksi Oy • 040 058 5417 Pamppulantie 2, Petäjävesi tapio.kokkonen@gmail.com TIETOLIIKENNEPALVELUT PETÄJÄVEDELTÄ ATK-LAITTEET JA LAITTEISTOHUOLLOT PALVELUA LIIKEKESKUKSESTA! Petäjäveden Liikekeskus, Siltatie 1, Petäjävesi Fysioterapiaa ammattitaidolla asiakasta kuunnellen www.fysiocenter.fi 014 310 0775 www.hierojajuhokivela.fi Koulutettu hieroja, urheiluhieroja 040 702 7902 / Juho Lähihoitaja, jalkojenhoito, koko kehon vyöhyketerapia 050 466 2702 / Marjo Myös koti-, laitosja yrityskäynnit PETÄJÄVEDEN HIERONTA RENNOX Koulutettu hieroja Irja Viitanen, 0500 546 090 PETÄJÄVEDEN HIERONTA RELAX Koulutettu hieroja-lähihoitaja Mirva Niininen, 045 315 0303, timma.fi/petajavedenhierontarelax Palvelemme Apteekin talossa, os. Puh. 0401 854 237 tai 0400 644 016 (Seppo) salmisenhautaustoimisto@ gmail.com Suomen Kivivalmiste Oy:n hautakivien myynti OP Petäjävesi YLI SATA VUOTTA PAIKALLISTA PANKKIPALVELUA Petäjäveden Osuuspankki Avoinna ma-pe 10-16 p. 041 441 5253 / Harri T:mi Reijo Sipilä Korjaamotoimintaa Petäjävedellä 20 vuotta Teollisuustie 3, Puh. Yhteensä 116 m 2 tai vähemmän tarpeiden mukaan. 014 853 326 www.standardline.fi RAKENTAMISEN, ASUMISEN JA AUTOILUN TARVIKEKAUPPA Tulisijamuuraukset ja -korjaukset sekä pienet remontit ja rakennustyöt. Tule kokeilemaan sitoumuksetta 2 viikkoa! TARJOTAAN VUOKRALLE Vuokrataan monipuolista toimisto-, liikeja varastotilaa Petäjäveden Palvelukeskuksesta os. Santeri Mäkinen Tervatie 3, puh. ja vanhemmat, sekä aikuiset) torstaisin klo 17-19 ja sunnuntaisin klo 14-16
kello 14-15.30. TERVETULOA YRITTÄJIEN AAMUKAHVEILLE Torstaina 7.3.2019 klo 8.15-10 Solikkosaliin (os. Petäjävesi 11.45-12.05 PALVIPOTKAA! Yhdessä tehdään parempaa! Petäjäveden Palveluhakemisto tulee taas toukokuussa! Petäjävesi-lehti ja Petäjäveden Yrittäjät ry tekevät yhteistyössä paikallisen puhelinluettelon eli Petäjäveden Palveluhakemiston 2019-2021. Tervetuloa! Keputerveisin, ehdokas Pertti Lehtomäki Ilm o itu ks e n m ak sa a e hd o ka s. Tervetuloa! Hallitus Petäjäveden Sotaveteraanit ry:n ja naisjaoston VUOSIKOKOUS pidetään seurakuntakodilla ti 19.3. Aamukahvien puheenvuorot Keski-Suomen TE-palveluista, Gradialta ja Petäjäveden kunnasta. Yhdistyksen sääntömääräinen VUOSIKOKOUS tapahtuman jälkeen n. Liput 15 euroa ovelta (vain käteinen). Kokouksen esityslista on nähtävänä sivuilla www. Kaupintie 8, Petäjävesi ”Hyvinvointia on jaettava tasaisesti!” www.annekalmari.fi Maksaja: Kalmar Union ry Tule vaihtamaan ajatuksia kanssani Lemettilän tilalle Naistenpäivänä ja miehet mukaan! Mikä puhuttaa. KOTITALOUSVÄHENNYS! Petäjävetisiä hellitään keväisellä hyväntekeväisyyskonsertilla auditorio Miilussa ensi viikon sunnuntaina 17.3. Teollisuustie 1. Rauno Hänninen / HM Kaija Lustila. Kutsu ja asialista ovat myös nähtävillä kunnanviraston ilmoitustaululla. Metsät, tiestömme huono kunto, valtion talous, sote. 0400 241 187 tai harri.silander@luukku.com ÄÄNESTÄ SUOMI TAKAISIN Perussuomalaisten ehdokkaita tavattavissa Petäjävedellä la 9.3. paikka muuttunut!) Mitä tukia voisit saada työntekijän palkkaukseen. Yhdistysluettelo päivitetään hakemistoon maksutta ja mahdolliset muutokset voi myös ilmoittaa lehden toimitukselle helmikuun aikana. Videolla Riikonen laulaa petäjävetisissä maisemissa, tutuissa miljöissä. asennukset EDULLISESTI! Kotien ja kesämökkien korjaukset, laajennukset Omakotitalojen/mökkien lisälämpöeristykset Rakennusten ulkovuorikorjaukset ja maalaukset RAKENNUSTOIMINTAA YLI 30V. Ilmoita joukkueesi mukaan viim. klo 12.45-13.45 ravintola Kanttarin edessä. klo 12.30. Seuratoiminta Halkokankaan Asukasyhdistys ry kutsuu alueen asukkaat MÄENLASKUTAPAHTUMAAN su 17.3. Puh. Kahvitarjoilu. Ensilevyn sävellyksistä ja sovituksista vastasi Jari Puhakka. petajavesi.fi kohdassa ”Esityslistat ja pöytäkirjat”. 0400 872 461 arkisin klo 7-16 ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI TORSTAINA 7.3. Yksityisten numerotiedot julkaistaan edellisen hakemiston mukaan ja mahdollisia korjauksia voi ilmoittaa Petäjävesi-lehden toimitukselle 050 366 7691 / Suvi tai toimitus@petajavesilehti.fi. Mikä on kuntalisä. Näin voimme edelleen ylläpitää joka kuukautista Päivän keitto -tapahtumaa. Petäjävesi-lehti päätoimittaja Suvi Kallioinen 050 366 7691 toimitus@petajavesilehti.fi Petäjäveden Yrittäjät ry puheenjohtaja Soile Juntunen 050 5811 648 soile.juntunen@soljuvaa.fi Petäjäveden Petäjäisten perinteinen SÄHLYTURNAUS pelataan Monarilla la 6.4. Konsertin tähtinä loistavat tangoja iskelmälaulaja Kaija Lustila ja Jyväskylän kaupunginteatterin kapellimestari Jari Puhakka sekä Petäjäveden omat pojat, karaokelähettiläs Antti Riikonen ja karaokekilpailujen kestomenestyjä Matti Puranen. Petäjäveden Sotaveteraanit ry KANSANEDUSTAJA ANNE KALMARI KUTSUU SINUT MUKAAN KAURAHIUTALEIDEN PUSSITUSTALKOISIIN su 10.3. Huom. Kahvien lomassa vapaata keskustelua ja verkostoitumista! Tilaisuus on yrittäjille, elinkeinonharjoittajille ja yrittäjäksi aikoville. Edullisin ilmoituspaikka on toimialaluettelon rivi, hinnat alkaen 25e + alv 24%. klo 18.30, Mikko ja Marja TIIROLA, os. Yritykset pääsevät mukaan luetteloon maksullisella mainoksella. Tervetuloa! Petäjäveden Sotaveteraanit ry Kiitos Lämmin kiitos Petäjäveden hirviseuroille lahjoittamastanne hirvenlihasta. Kaija Lustila on menestynyt erinomaisesti muun muassa tangokuningarkilpailuissa. Sivu 08 Nro 10 06.03.2019 PETÄJÄVEDEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS pidetään auditorio Miilussa maanantaina 11.3.2019 klo 18.00 alkaen. Konsertissa julkaistaan myös Antti Riikosen tähdittämä Kotiseutu -musiikkivideo. klo 13:00 alkaen (Metsäraitin kääntöpaikka, tarjoilua, säävaraus). Käsitellään sääntömääräiset asiat. Jari Puhakka. Kiitokset myös keittäjille. Tapahtuma taltioitiin ja näytettiin Alfa TV:n läheTangoa ja iskelmää luvassa keväisessä hyväntekeväisyyskonsertissa tyksessä. Osa konsertin tuotoista lahjoitetaan urheiluseura Petäjäveden Petäjäisille lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen edistämiseksi. Jyväskylän kaupunginteatterin kapellimestarina toimiva Jari Puhakka muistetaan hyvin myös alkuperäisen Bumtsi Bum -ohjelman orkesterista. Nähdään perjantaina 8.3.2019 klo 18 Lemettilän tilalla! Tarjolla kahvetta ja palanpainiketta. Lustilan ensimmäinen levy, Sellaiset silmät, julkaistiin vuonna 1992. Petäjävetiset laulajat Antti Riikonen ja Matti Puranen menestyivät Kultakurkku karaoken kilpailussa Himos Areenalla. su 31.3. klo 15:00 alkaen osoitteessa Ruutikellarintie 13. Petäjäveden Yrittäjät ottavat yhteyttä edellisiin mainostajiin, ja mainospaikkoja voivat kysellä kaikki yritykset suoraan lehden toimituksesta tai Petäjäveden Yrittäjien puheenjohtajalta. Mitä TEtoimistolla on tarjota yrittäjille. Kokouksen jälkeen pidetään hallitusten järjestäytymiskokoukset. Luettelo ilmestyy toukokuussa 2019 ja se jaetaan Petäjävedellä joka kotiin sekä kunnan kesäasukkaille. Ylä-Kintauden kyläyhdistys r.y.:n vuosikokous la 24.3.2019 klo 13.00 kylätalolla. Antti Riikonen palkittiin tapahtuman yhteydessä valtakunnallisella Suomen karaokelähettiläs -arvonimellä. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Tarjoilua! Kaisa Garedew lähihoitaja, tradenomiopiskelija (AMK) Jamaica Hakkarainen parturi-kampaaja, yliopisto-opiskelija Saku Kaistinen insinööriopiskelija, omaishoitaja Kari Pajunen piirisihteeri JOTAIN RAJAA! Ilm o itu ks e n m ak sa ja K -S P S p iir i ry Rakennusja puusepän palvelut PERUSKORJAUS/SANEERAUS EKMAN 0400 642 973 pekka.e kman@g mail.com Peltikaton ym