Jos asuntovarauksen tekeviä asiakkaita kertyy riittävä määrä, aloitetaan kerrostalon rakennustyöt keväällä 2018. Kansallisaarteiden lisäksi Saukko pistää uuteen uskoon melkein mitä vain aina mummolan huonekalumuistoista ajoneuvojen istuimiin. Näin tavarat saavat jatkuvuutta, mutta Saukko harmittelee, ettei nykyään uusia huonekaluja välttämättä edes pysty korjata. PETÄJÄVESI Sivu 08 Nro 01 04.01.2006 57. – Kokemus on ollut hieno ja se, että pääsi näkemään rakentamisen kokonaisuuden. Kintauden verstaalla taidot taipuu muuhunkin kuin perinteiseen tuolinverhoiluun; Saukon yksi lempihommista on ajoneuvojen, etenkin museoautojen verhoilut. – Optimaalinen koko näyttää olevan tehokas kolme huonetta ja keittiö. Teräsrungot puhdistettiin ja kunnostettiin, istuimien puuosat vaihdettiin uusiin. Marja Saukko teki itse kahdenlaisia ruokasalin tuoleja: keveitä yhteensä 48 kappaletta ja käsinojallisia 16. Rakennustyöt käyntiin keväällä Toimitusjohtaja Janne Särkkä Keski-Suomen OP-Kiinteistökeskuksesta kertoo, että tänä syksynä kerrostalohanketta valmistellaan esitutkimuksen, suunnittelutyön ja markkinoinnin tasolla. Sosiaalinen tilaus palvelujen ääreen sijoittuvalle helpon asumisen kerrostalolle on todennäköisesti olemassa myös Petäjävedellä. Myös kaksioita selvästi halutaan. Saukon mukaan verhoilijan tärkeä taito onkin osata purkaa ja tehdä niin monta kertaa, että tulee priimaa. Suvi Kallioinen Yhden naisen yritys Verhoiluverstas Marja Saukko pääsi mukaan neljän verhoilijan ja yhden puusepän muodostamaan työryhmään, joka kunnosti vuonna 1931 käyttöön otetun Eduskuntatalon huonekaluja. Mikäli kerrostaloasuminen kirkonkylän ytimessä kiinnostaa, kannattaa asuntovaraus tehdä ajoissa. Toivomme myös, että asunnossa olisi riittävästi kiinteää säilytystilaa, kertovat Keronen ja Oksanen. Eduskunnan verhoiluprojekti avautuikin juuri entisen opettajan ja muiden verhoilijakollegoiden myötä. Sosiaalinen tilaus kerrostaloasumiselle on monella paikkakunnalla siis olemassa, sanoo Särkkä. Kaikki eivät halua muuttaa Jyväskylään, vaan moni haluaa jäädä omalle paikkakunnalle. Kun terveys sitä rupeaa vaatimaan, eli kun ei enää pysty huolehtimaan oman talon ylläpidosta, on etsittävä sopivampi asumismuoto. Kerosen koti on Tampereella ja Oksasen talo Kintaudella, mutta nyt pari harkitsee yhteisen asunnon hankkimista. Kerrostalon esittelytilaisuudessa olivat mukana muun muassa Marja-Leena Keronen ja Kalervo Oksanen sekä OP-Kiinteistökeskuksen Janne Särkkä. Uudet 90-prosenttista villaa olevat kankaat oli teetetty varta vasten Norjassa, ja niitä oli todella hankala käsitellä. Tänä päivänä on hyvin yleistä ja haluttua, että asukas pääsee itse vaikuttamaan pintamateriaaleihin tai esimerkiksi siihen, millainen kylpyhuone ja keittiö asuntoon tulee, toteaa Särkkä. Keski-Suomen OP-Kiinteistökeskus etsii asukkaita kerrostaloon, joka on tulossa kuvassa näkyvän vaalen talon paikalle kirkonkylälle Kirkkotien varteen. Tarpeet ovat moninaiset, ja huoneistoja voidaan muutostöissä varustaa hyvin yksilöllisesti asukkaiden tarpeiden mukaan. Projektin päävarasto oli Kauhajoella, mutta Saukko toi sieltä omat työstettävänsä toimitiloihinsa Puupiippolaan Kintaudelle. – Haastetta pitää olla ja saumat justiinsa, Saukko tuumaa. Janne Särkän mukaan nyt voisi olla otollinen hetki kerrostalohankkeen uudelle tulemiselle. Kerrostalohanke kohdistuu samalle tontille, johon rakennustoimisto Patu Oy kaavaili kerrostaloa muutama vuosi takaperin. päivänä PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU Irtonumero 1,50 euroa Kirkonkylälle on nousemassa uusi kerrostalo Hanna Mäkinen Petäjäveden kirkonkylän kerrostalohanke on polkaistu uudelleen käyntiin. Yksi mahdollisuus voisi olla upouusi kerrostaloasunto Petäjäveden kirkonkylän keskustassa. – Toiveasuntomme olisi kolme huonetta ja keittiö hissillisessä kerrostalossa lähellä palveluja: kauppoja, apteekkia ja terveyskeskusta. Näitä West Wernerin suunnittelemia, vuonna 1930 valmistettuja Eduskunnan ruokasalin tuoleja Marja Saukko kunnosti kymmeniä. Kerrostalon suunniteltu valmistumisajankohta on keväällä 2019. Kirkkotien varteen, kirkon ja liikekeskuksen väliin, nousee uusi, hissillinen ja esteettömyyden vaatimukset täyttävä kerrostalo, mikäli riittävän moni tuleva asukas tarttuu tarjottuun mahdollisuuteen. Kahden ja puolen vuoden projekti saatiin maaliin vihdoin viime keskiviikkona, kun huonekalut toimitettiin remontoituun Eduskuntataloon, jossa työskentely aloitettiin taas eilen tiistaina. Viime torstaina KeskiSuomen OP-Kiinteistökeskus järjesti kerrostalosuunnitelman esittelytilaisuuden Petäjäveden Osuuspankin tiloissa. Eduskuntatalo huonekaluineen on uniikki kokonaisuus ja kansallisaarre, ja niin kaunis paikka, vaikka onkin sokkeloinen. Paikalle saapui useita kerrostaloasumisesta kiinnostuneita henkilöitä. MARJA SAUKKO. – Keski-Suomessa monissa pienissä kunnissa asumisen tarpeet patoutuvat, eikä monilla paikkakunnilla ole nykyaikaisia kerrostaloja juuri tehty. – Kaikki asiakkaat, jotka ovat alusta asti mukana, saavat sen hyödyn, että pääsevät tekemään muutostöitä omaan asuntoonsa ja tekemään omasta asunnosta oman näköisen. Marja-Leena Keronen, 74, ja Kalervo Oksanen, 85, juttelivat tilaisuudessa OP-Kiinteistökeskuksen edustajan kanssa. Projektista ei saanut hiiskuakaan aikaisemmin. Lisäksi hän uusi 15 nahkatuolin selkänojat. vuosikerta Nro 36 2017 Keskiviikkona syyskuun 6. HANNA MÄKINEN Petäjävetinen kädenjälki näkyy remontoidussa Eduskuntatalossa SUVI KALLIOINEN Marja Saukon lempipaikka kotona Kintaudella on rantamökissä kangaspuiden äärellä, ikkunasta avautuvaa järvinäköalaa katsellen. Saukko vaihtoi alaa kirjapainoalalta ja perusti yrityksensä suoritettuaan verhoilualan tutkinnot 2013 ja 2014. Torstain tilaisuudessa OP-Kiinteistökeskus selvitti kysynnän vahvuutta ja sitä, minkä kokoisia asuntoja asukkaat toivovat. He selvittivät uuden kerrostalohankkeen tarjoamia mahdollisuuksia ja kertoivat samalla asumista koskevista toiveistaan
Hartaudet: klo 12 Tuulentupa, klo 13.30 Solikkosali. Ei ole ihme, että fariseukset miettivät Jeesuksen surmaamista. Lisäksi vesirokon sairastaneista noin joka kolmas saa elinaikanaan kivuliaan vyöruusun, ja rokote vähentää vyöruusua 70-80 prosenttia. Järj. Tuntui aivan kuin Jumala itse olisi itkenyt niiden tuhansien kärsineiden kristittyjen puolesta, mutta samanaikaisesti puhdistanut katuvia synneistään. Meidän ei tarvitse mennä myöskään New Yorkiin, sillä Paul Auster on kuvannut New Yorkia ja puoliso Siri Hustvedtin romaanit Kaikki mitä rakastin” ja Amerikkalainen Elegia kuvaavat samaa kaupunkia ja sen taiteilijaelämää. Siellä vietettiin 26.8. Lukiessasi voit vierailla ilmaiseksi kaikkialla maailmassa, kokea tuhannet monenkirjavat elämät, tunteet ja maisemat. Mielen avaruus luo ihmisen sydämeen myötätuntoa, empatiaa, koska värkeissä on varaa nähdä heikon, kurjan ja langenneen ihmisen henkinen ja aineellinen kärsimys. Tyttöjen koulu on myös alkanut, toinen on jo seitsemännellä ja toinen viidennellä. Hän jopa sanoi fariseuksille niinkin raflaavasti kuin ”publikaanit ja portot menevät ennen teitä taivasten valtakuntaan”. Vanhalla rautatieasemalla oli perjantain ja lauantain välisenä yönä revitty irti kolmimetrinen koivu, minkä lisäksi kunnan opastetaulu oli poltettu. Aiemmin tällä viikolla olimme Inkerin kirkon lähetystoimistolla järjestelemässä Hannulle työpistettä. Heinäkuussa 2016 Petäjävedellä oli työttömiä työnhakijoita yhteensä 256. Eikä siinä kaikki. Jos liikumme liian ahtaissa ympyröissä, meistä tulee ahtaita ja iän karttuessa hyvin tuomitsevia toisella tavalla ajattelevia kohtaan. Vesirokon oireita ovat kuume ja voimakkaasti kutiseva vesirakkulainen ihottuma ja virus aiheuttaa koko kehon virustulehduksen. mukaan Asematie 6, Petäjävesi, toimitus@petajavesilehti.fi Päätoimittaja Suvi Kallioinen 050 366 7691 Toimittaja Hanna Mäkinen 050 433 8300 Ilmoitushinnat: Sisäja takasivulla 1,00e/pmm, etusivulla 1,20e/pmm, laskutuslisä 5e (hintoihin lisätään alv 24%) Tilaushinnat: Kestotilaus 12 kk 60e (sis. Keskiset PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA w w w. Ensimmäistä kertaa lähettiuramme aikana toisella meistä on työpöytä kodin ulkopuolella. keski-suomi@poliisi.fi HM Vesirokkokekkerit jäävät menneisyyteen Aikaisemmin lapsiperheet ovat jopa tahallaan vierailleet toisillaan vesirokon jyllätessä. Pietarin virolaisia emme tietenkään unohda vaan yhteydenpito ystäviemme kanssa jatkuu ja samalla rukous seurakunnan venäjänkielisen työn aloittamisen puolesta. Rokotus suojaa myös vesirokon jälkitaudeilta. Sinikka Aaltola Jumalanpalvelus su 10.9 klo 16, Jani Savolainen, Kahvila Freesi Rukousilta ke 13.9 ja 27.9 klo 18, Ankkurissa. Ma 11.9. Vesirokkorokotteen on voinut tähän mennessä ottaa omakustanteisesti. Virus lisääntyy muun muassa iholla olevissa rakkuloissa, maksassa ja pernassa. Keski-Suomessa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli heinäkuussa 14,5 prosenttia. Miten ihana on näkökyky, että voi lukemalla rikastuttaa sisäistä elämäänsä ja kokea muidenkin elämiä kuin omaansa. Olen usein ajatellut, miksi Jeesus oli niin jyrkkä fariseuksia ja saddukeuksia kohtaan. Ei tunnukaan enää niin suurelta Helsinki kuin ensimmäistä kertaa lapsuudessa sinne matkustaessasi. ”tuppukylä”. Helluntaiseurakunta Su 10.9. Avarasieluinen ihminen ei liity terroristeihin, joten sen kehittämisessä myös kasvatuksen avulla olisi ase tätä ikävää pelon levittäjää vastaan. pe ta ja ve de ns eu ra ku nt a. alv 10%) Tilausasiat: Asiakaspalvelu 03 4246 5392 (arkisin 8-18) tai sähköpostitse petajavesi@jaicom.com Tilaa digitaalisena näköisversiona: www.lehtiluukku.fi PUOLUEETON KOTISEUTULEHTI VUODESTA 1961 Lehden irtonumeromyynti hintaan 1,50e (sis. Tuoreimmat kuulumisemme tulevat tällä kertaa Toksovan seurakunnasta. Ja voihan sitä jatkossa pitää kahvikestejä jollain muulla teemalla, vaikkapa kun balalaikka soi ja on mahatautia liikkeellä. Ke 13.9. alv 24%): K-Market Porkkana, Asematie 8 Avoinna: ma-la 7-21, su 10-21 S-Market Petäjävesi, Karikontie 2 Avoinna: ma-la klo 7-21, su 10-21 Jakeluhäiriöt: Postin asiakaspalvelu 0200 71000 (arkisin 8-18) tai sähköpostitse asiakaspalvelu@posti.com Tapulin takaa Loppukesän tervehdys Pietarista! Lomat on taas pidetty ja ollaan takaisin täällä kentällä. Mekin rokotutimme omat lapset vuosi sitten ennen päiväkotirumban alkua ja varmasti kannatti. ”Ja alttiina suo palvella niin omia kuin vieraita mielellä lämpimällä.” (Virrestä 431) Petäjäveden työllisyystilanne on parantunut selvästi vuoden kuluessa. Voimme oppia niistä, koska usein kirjailijat kertovat muiden nimissä itsestään. Diakoniatoimikunta palvelutehtävissä. Pitkäaikaistyöttömiä oli 56. Juhlassa puhuttiin paljon Jumalan johdatuksesta ja siunauksesta läpi vuosikymmenten ja siitä, kuinka me kristityt ollaan eläviä kiviä Herran temppelissä. Näitä kahta tapausta koskevista havainnosta voi ilmoittaa poliisille osoitteeseen vihjeet. Nyt vesirokkorokote kuuluu viralliseen rokoteohjelmaan ja sen saa ilmaiseksi myös Petäjävedellä neuvoloissa ja koulutarkastuksien yhteydessä. Ja heti henkisesti kutiaa joka paikka. klo 10 Messu Petäjäveden kirkossa / saarna: Sami Junttila, SO, LGK. Sairaan hyvää syyskuuta! Suvi Kallioinen. Mieltään tai sieluaan on hyvä avartaa. Kuukauden aikana työttömien määrä oli vähentynyt kahdeksalla hengellä. Tämä tapa jää historiaan, eikä sitä suositella sen verran hurja tauti vesirokko kuitenkin on mahdollisten jälkitautien ja kivuliaan vyöruusuriskin kera. Voisin myös kuvitella, että jo syntymälahjana toiset saavat ”kaukoputken” ja toiset ”mikroskoopin” maailman tarkkailemiseen, mutta voimme myös kehittää sisäistä maailmaamme edellä mainituilla tavoilla. Jalkapohjat saavat myös paksumman nahan ja verenkierto elpyy säästämisen lisäksi, niin että voittoa on kaikki. Rokotetta tarjotaan maksutta kaikille vuonna 2006 ja sen jälkeen syntyneille lapsille, jotka eivät ole sairastaneet vesirokkoa. Avioliittoon vihitty: Noora Eveliina Liukkonen ja Jouni Kalevi Heiskanen. Tämän pienen kertomuksen aikana tuuli yltyi ensin kovaksi ja tuli todella kova sadekuuro. Näistä kahdesta avartajasta lukeminen on se halvempi vaihtoehto ja luontoa vähiten kuluttava. Tervatiellä oli puolestaan seuraavana yönä tehty vahinkoa parkissa olleelle autolle. Meidän ei tarvitse mennä Wienin kuppiloihin, koska nobel-kirjailija Elias Cannetti kertoo niistä aika paljon kirjoissaan. Tai vaikka kihomatoja niistä varoitellaankin juuri nyt päiväkodin eteisessä. 190 työttömästä 96 oli miehiä, 94 naisia. Kaikki rauhoittui kuitenkin hetkessä. Levikki noin 1900 kpl Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Toimitus: Avoinna ma-ke klo 9-12 sekä sop. Tämän vuoden heinäkuussa työttömiä työnhakijoita oli 190, eli 66 vähemmän kuin vuosi sitten. On ajateltu, että kun sen on sairastanut, niin eipähän tule uudestaan. Monet elokuvat, kuten Woody Allenin kuuluisat elokuvat, on tehty tästä suurkaupungista. Suhteellisesti eniten työttömiä työnahkijoita oli Kinnulassa (17,3%) ja Saarijärvellä (16,3%). HM Töitä yhä useammalla Vesirokkorokote lapsille ilmaiseksi Vesirokkorokote otettiin syyskuussa mukaan kansalliseen rokotusohjelmaan. klo 14.30 Lähetysnaiset srk-kodilla. SK Tihutöiden viikonloppu Viime viikonlopun aikana Petäjävedellä tapahtui vahingonteko ja tuhotyö, joista poliiisi kaipaa havaintoja. He käyvät Pietarin Suomi-koulua, jonka lukuvuosi alkaa suomalaisen kierron mukaisesti elokuun puolivälissä. Kunnista paras tilanne oli Toivakassa (10%) ja Muuramessa (10,2%). Sivu 02 Nro 36 06.09.2017 www.petajavesilehti.fi www.facebook.com/petajavesilehti @ petajavesilehti Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry Ilmestyminen: Keskiviikkoisin. Postin lähijakelussa keskiviikkoisin, etäjakelussa torstaisin. Mikäli haluat kuulla tarkemmin vaiheistamme, niin voit liittyä lähettäjärenkaaseemme suuressamukana.fi -sivuston kautta. Jos nyt sitten olet matkustellut ja olet lentänyt saastuttavalla kerosiinilla New Yorkista, Lontoosta, Tokiosta, Mexico Citystä Helsinkiin, olet todennut Helsingissä, miten hiljainen kaupunki se itse asiassa on eli maailman mittakaavassa ns. Petäjävedellä rokotuksia annetaan neuvoloiden ja koulujen ikäkausitarkastuksissa tai muuten yksilöllisesti sovitellen. Maria vastaavasti kertoi hänelle ryöväristä Jeesuksen ristin vieressä, jolle annettiin hänen syntinsä anteeksi. ”Pysykää kotonanne”, sanoi Pentti Linkola, kun häneltä kysyttiin luontoa säästävää matkustustapaa. Voit myös syöksyä kaikenlaisiin moraalisyövereihin ja tutkailla psykiatrisen maailman tummat ja vaaleat luolastot. Elämme vain yhden elämän ja senkin vain kerran, lukemalla vaikka kuinka monta elämää. Syyskautemme on käynnistynyt vähitellen. Petäjäveden työttömyysaste oli heinäkuun lopussa 10,8 prosenttia. Perusrokotussarjaan kuuluu kaksi annosta. Lillikin alkaa kirkon suomenkielisen tiedotuksen asialla käymään enemmän keskustoimistolla, mutta hänen työpisteensä pysyy kotona. Muuten koulut Pietarissa aloittavat koulutyön vasta ylihuomenna eli syyskuun ensimmäinen. EI OLE YSTÄVÄN PYSÄKKIÄ! To 14.9. Jos varmuutta ei ole, niin vesirokon sairastaneen rokottamisesta ei kuitenkaan ole haittaa. kirkon 130-vuotisjuhlia. fi Viikon pakina: Avartumisesta Matkustaminen ja lukeminen avartavat. Näin voisi sanoa nytkin, että parasta on pysyä kotona, niin luonto säästyy ja vielä jos talsii metsäpolkuja ja teitä paljain jaloin, eivät myöskään kengät kulu. Eniten meitä puhutti Arvo Survon puheenvuoro, jossa hän kertoi, kuinka harmaantunut mies tuli 1988 Leningradin Mission aikana tunnustamaan eräälle inkeriläiselle Marialle, että hän oli ollut vainojen vuosina ampujien joukossa. Vaikka päättymässä oleva kesä ilmojen puolesta olikin mitä oli, niin tänään yllätykseksemme päivällä kaupungilla autoillessamme auton lämpömittari näytti parhaimmillaan 26,5°C
Talouspäällikkö Myyry toimi ennen Petäjävedelle tuloa 15 vuotta Laukaan asumispalvelusäätiön toimistonhoitajana. 10. Seurassa on hyviä potentiaalisia heittäjiä ja seuran tunnetuksi tuleminen on hieno asia. Riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Keijo Ekman tuomaroi tätä haukkujaa. – Sitä haluaa voittaa itsensä ja pelata joka kerta paremmin. Kahtena kisapäivänä kierrettyjen neljän kierroksen jälkeen tiesi urheilleensa. lokakuuta. Täällä etenkin Petäjäveden Erämiehet järjestävät paljon koirakokeita. Paikalla, jossa oli tilapäinen 50 km/h nopeusrajoitus, oli autoilijalla vauhtia 127 km/h. Metsäneläinten ruokinnat talvea varten aloitetaan lokakuussa, mutta hirvien suolakiviä on metsissä ympäri vuoden. Ennen Myyryä talouspäällikönä toiminut Hannele Taponen jää eläkkeelle joulukuun ensimmäisenä päivänä. Niillä paikkakunnilla, joilla veteraaneja ei enää ole, varusmieskeräystä ei enää suoriteta. Metsäneläinten ulosteiden, saaliseläinten korvien, saalisvesilintujen siipien tai muiden eläinten osien kerääminen tutkimustarkoitukseen on nimittäin iso osa riistanhoitoyhdistyksen ja metsästysseurojen toimintaa, mutta tänä syksynä siltä vältytään, koska yksi punkkitutkimus menikin jäihin. alkoi myös jäniksen metsästysaika. Pakenijan nopeus oli 40 km/h rajoitusalueella suurimmillaan 90 km/h. syyskuuta alkaa kanalintujahti eli metsoa, teeriä ja pyytä saa metsästää, mutta tarkemmat ajankohdat saadaan vasta 8.9. Puuosuma sinne tänne, ja tulos olisi ollut parempi. Samoin valkohäntäpeuran ja kauriin pyyntiä saa tehdä nyt jo kyttäysjahtina, ja syyskuun viimeisenä lauantaina saa ajaa mäyräkoiran kanssa. Ja vaikuttaahan asiaan myös se hyvä henki lajin parissa, porukka pääsääntöisesti on tosi mukavaa. – Kyllähän kisat menivät meiltä ihan hyvin, mutta taso SM-kisoissa on kova, mietti Salonen kilpailun jälkeen. Veteraaneja arvioidaan olevan vuonna 2020 vielä 8 000 henkeä ja vuonna 2025 1 700 henkeä. Tuen tarvetta on edelleen, sillä veteraanien keski-ikä on jo yli 92 vuotta. – Oli hienoa, että pääsimme kisaan ja pitämään hauskaa rankalla Jyväskylän Laajavuoren ja Keljon radalla. Kuskin veren alkoholipitoisuudeksi mitattiin puhalluskokeessa 1,5 promillea. Emännän sijainen Sirkka Lönn ja talouspäällikkö Rauni Myyry aloittivat työnsä seurakunnassa 1.9. Riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Keijo Ekman kertaa, että 1.9. Uudet tekijät aloittivat seurakuntakodilla Veteraanikeräys Petäjävedellä viimeistä kertaa Suvi Kallioinen Varusmiehet keräävät taas sotiemme veteraaneille ja Petäjävedellä keräys toteutetaan listakeräyksenä tiistaina 26.9. Petäjävedellä on hyviä metsiä maastotestejä varten ja koiratoiminta on varsin aktiivista. Tänä syksynä ei tarvitse kakkoja kerätä SUVI KALLIOINEN Suvi Kallioinen Petäjävesi-lehdessä seurataan kuukausittain metsästysseurojen ja riistanhoitoyhdistyksen kuulumisia. Varusmiesten keräämää tuottoa suunnataan veteraanien lisäksi heidän puolisoidensa ja leskiensä sekä sotaleskien auttamiseen. Siellä on hyvä meininki radoilla. Korkeuserot olivat vielä isompia kuin Kettulanvuoren kotiradalla. Lisäksi metsästyseurat, myös Petäjävedellä, rajoittavat metsäkanalintujen pyyntiä omilla rajoituksillaan. Törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta epäillään puolestaan lauantaina aamuyöllä Kyläsepän kiertoliittymässä oikaissutta autoilijaa. Kuljettajana on ollut myös yksi reservinupseerien edustaja. – Varusmiehet kiertävät kirkonkylän, Kintauden ja Pengerjoen alueella talosta taloon ja listaan kirjoittaa lahjoittaja nimensä ja antamansa summan. – Tämä keräys on viimeinen keräys, mitä Petäjävedellä tehdään, Vakkilainen kertoo. Niillä houkutellaan hirviä pois valtateiltä, ja muutkin eläimet niistä hyötyvät. Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden alussa on edelleen 17 000 veteraania. Lisäksi on enää yksi puoliso ja leskiä on 19. Kunkin paikkakunnan varusmieskeräyksen tuotto ohjataan saman alueen veteraanien tukemiseen. Nykyisin Jyväskylässä asuva Rauni Myyry on kotoisin Pohjois-Karjalasta Kiteeltä. Torstaina poliisipartiota vastaan ajoi valtatie 23:lla Oiniemen kohdalla autoilija selvää ylinopeutta. kello 17 alkaen. Noin vuoden mittaisen sijaisuuden seurakuntakodin emäntänä tekevä Sirkka Lönn asuu Jyväskylässä, Ruokkeella. Aurinkokelloon saakka ulottuneelle lennolle vauhtia antoi auton kova nopeus. Uuden työnsä Rauni Myyry aloittaa erittäin innostunein mielin. Aiemmin sama moottoripyöräilijä oli ajanut ”keulien” usean kymmenen metrin matkan. Frisbeegolf Petäjävesi eli FGP osallistui viime viikonloppuna seuran ensimmäisiin SM-kisoihin. – Kyllä sitä sunnuntaina, kun kotia tuli, oli miehestä mehut pihalla, sanoo Salonen. Hirvenpeltopyynti on käynnissä nyt niin, että pellolla voi kytätä vahinkoa aiheuttavia hirviä, mutta koiran kanssa ei saa vielä metsästää. Viime viikon keskiviikkoiltana kevytmoottoripyörällä liikkunut kuski pakeni poliisia Karikontien suunnalla. Sitä ennen Lönn ehti toimia kymmenen vuoden ajan lastenkodin emäntänä Lohikoskella. Ekmanin mukaan erityisesti metsoa pyritään täällä säästämään, jotta kantoja saadaan ylöspäin. Syyskuu on koiralla metsästävien kisa-aikaa, kun on petotestejä ja haukkuja ajokokeita. Laajavuoren rataa Salonen piti raskaana. Kuskia epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Poliisi pysäytti autoilijan ja määräsi väliaikaisen ajokiellon. Ennen Petäjävedelle tuloa Lönn toimi kolmen vuoden ajan Uuraisten Autobaarin yrittäjänä. metsästyslakiin tuli muutoksia, mutta ne tulevat Lauantaina järjestettiin pystykorvien kansainvälinen linnunhaukkukoe ja osa kisamaastoista oli Petäjävedellä, kisakeskus toimi Multialla. Aikoinaan esimerkiksi Keski-Suomen ensimmäiset ketunajokokeet on pidetty Petäjävedellä. – Tämä on vähän erilainen maailma kuin tuo edellinen, jossa hoidettiin vanhusten vuokra-asumista, miettii Myyry. Kulunut viikko on pitänyt poliisit kiireisinä Petäjävedellä. – Kuljettajina toimivat kuten ennenkin Petäjäveden Lions Clubin jäsenet. Olen ylpeä joukkueestani ja odotan, että ensi vuonna yritetään parantaa sijoitusta, paaluttaa FGP:n puheenjohtaja Tomi Rahikainen. Joni Salosta viehättää frisbeegolffissa mahdollisuus itsensä haastamiseen. FGP:n joukkueessa oli mukana myös nykyisin Jyväskylän Halssilassa asuva, mutta Petäjävedeltä kotoisin oleva Joni Salonen. Rekisterinumeron perusteella tavoitettua kuskia epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Petäjävedellä yhdistykseen kuulumattomia tunnuksen omaavia on yksi miesja yksi naisveteraani. Varsinainen hirvenmetsästys koiran kanssa alkaa 14. 1.9. HM Viikonlopun SM-kisoihin osallistunessa FGP:n joukkueessa pelasivat Joni Kovanen, Joni Salonen, Katja Hiironen ja Tomi Rahikainen. Petäjäveden Sotaveteraaneissa on tunnuksenomaavia veteraaneja kahdeksan miestä ja kaksi naista. voimaan porrastetusti. Seurakunnan talouspäällikkönä Myyry tekee 80 prosenttista työaikaa. – Keräysvarat mahdollistavat palvelusetelien jakamisen veteraaneille, jotka käyttävät setelit kuntoutukseen ja kotona asumiseen, Petäjäveden Sotaveteraanit ry:n puheenjohtaja Yrjö Vakkilainen kertoo. Sivu 03 Nro 36 06.09.2017 KUVA: FGP FGP osallistui seurahistoriansa ensimmäisiin SM-kisoihin Liikaa vauhtia liikenteessä SUVI KALLIOINEN HANNA MÄKINEN Hanna Mäkinen Petäjäveden seurakunnan uusi talouspäällikkö Rauni Myyry ja emännän sijainen Sirkka Lönn aloittivat työnsä Petäjävedellä viime perjantaina. Saman päivän aamuna Petäjävedellä oli tavoitettu törkeästä rattijuopumuksesta epäilty autoilija. HM. Ekmanin mukaan tämä syksy on erikoinen siksi, ettei tänä vuonna tarvitse kerätä tutkijoille mitään tutkimusmateriaalia
Kahviosta vastasivat ansiokkaasti vuorollaan muistiyhdistys, vammaisneuvosto, lähetystoimikunta, diakoniatoimikunta, nuorisotyö, Kumpusen, Lemettilän ja Taipaleen tilat. Ei näy iloista liikenteenohjaajaa tai hymyileviä konserttikävijöitä. Ja kylläpä yksinäinen viulu vanhassa kirkossa antoi vaihtelevan ja kuulaan säväyksen keskellä mahtipontista ja taianomaistakin monisoitantaa. Todella hyvin kuulijoita sai liikkeelle myös Käsikello-orkesteri Kide (120), partiolippukunta Tampereen Kotkien puhallinorkesteri (90) ja japanilainen pianisti Kiyomi Okubo (82). Nyt on hyvä aika antaa palautetta ja ideoita uuteen. Ja vielä pääsee tällä viikolla kirkkoon tutustumaan, kun se on avoinna perjantaista sunnuntaihin kello 12-18. Kirjoita, soita tai laita vaikkapa sähköpostia leena.giers-koljonen@ evl.fi. Ja vielä kun sai ostaa kahvia ja herkkuja paikanpäältä, tunnelma oli väkisinkin parasta laatua. Kirkkovieraita on ollut yli 12 000 Tämän vuoden aikana Petäjäveden vanhalla kirkolla on ollut kävijöitä 12 405. Minäkään en itse päässyt tuohon konserttiin, mutta kuulin kyllä paikallaolleilta ylistäviä sanoja. Yleisilme niin taiteilijoilla, yleisöllä kuin toimihenkilöilläkin oli aurinkoinen. Tokihan me ensi kesänä taas tapaamme! Leena Giers-Koljonen Suvi Kallioinen Vanhan kirkon kesämusiikkisarjan päätti komeasti parikymmenpäinen partiolippukunta Tampereen Kotkien puhallinorkesteri, johtajanaan Pekka Ahonen. Vanhassa kirkossa on kylmää ja hiljaista. Myös lampaat lähtivät kesätöistään kirkon pihamaalta maanantaina. Iltoihin osallistui yhteensä noin 1 028 henkilöä, eli keskimäärin 129 per ilta. Petäjävedeltä kotoisin oleva Mikko Nislin on orkesterissa mukana ja illan aikana kuultiin myös Nislinin omiin häihinsä säveltämä Yhteenmeno -teos. Viimeisessä kappaleessa lauloivat Petäjäveden seurakunnan Lehterilaulajat. Kiitos vielä kerran ihan teille kaikille työntekijöille, oppaille, kahvittajille, taiteilijoille ja kuuntelijoille. Heistä eniten kävijöitä on ollut Saksasta, sitten Italiasta, Hollannista ja Ranskasta, Espanjasta, Japanista, Sveitsistä ja USA:sta. Paikalle tuli paljon kuulijoita kauempaakin. Päätöskonsertti oli siis mitä mahtavin, eikä meiningissä hissuteltu. Ei tuoksu kahvi. Kahviopalvelu oli jälleen kaikissa konserteissa. Soittajan sormet kangistuvat harmoonin jäätävillä pinnoilla. Tämä kesä oli muuten ensimmäinen kerta, kun kokonaiskävijöiden määrä ylitti tuhannen kävijän rajan! Vuosina 2013 ja 2014 oli vain seitsemän konserttia, muuten tuhannen kävijän raja olisi luultavasti ylittynyt jo silloin. Kuluvan vuoden Kesämusiikkisarja päätettiin Finlandiaan ja Myrskyluodon Maijaan SUVI KALLIOINEN kävijöistä suomalaisia on ollut 9 094, ulkomaalaisia 3 311. Nousimme vuoden takaisesta lamasta kohinalla korkealle. Muistutuksena voin mainita, että viime vuoden 2016 keskiarvo oli vain 74. Muina aikoina kirkko on avoinna tilauksesta. Kamarikuoro Comes keräsi paikalle 67 ja ”marimbamies” Mikael Heikkilä 28 osallistujaa. Kirkon piha on autio ja tyhjä. Eli nyt palattiin aivan huippuvuosien tuntumaan. Yhtä suvereeni kesän ”kakkonen” oli nuorten solistien Charlotte Loukolan, Andras Szabon ja Mikko Makkosen konsertti. Mikko Nislin tuli Tampereelta esiintymään puhallinorkesterinsa kanssa. Petri Laaksosen, Mari Kätkän ja Make Perttilän koskettava avausilta keräsi 164 musiikinystävää paikalle. Ehdottomasti hyvä juttu sekin siis! Suosittelen yhä kaikille rohkeutta tutustua vähän oudoimpiinkin soittimiin. Laaksonen vieraili sarjassamme edelliskerran vuonna 2011, ja silloin yleisöä oli 168. Kesän vetonaula oli Ritva Oksasen ja Pedro Hietasen huikea Älä jätä sinua yksin -ilta 284 vieraalla. Konsertti-iltoja oli tänä kesänä kahdeksan. Kahvitusliina on pesty, matto puisteltu, lyhdyt pakattu kaappiin. Kuulijoita oli lähes 200. ”Kisan” kolmonen oli myös omilla kymmenillään. Yleisökin sai laulaa. Kanttori Leena Giers-Koljonen on tyytyväinen myös koko kesämusiikkikesään. Monen ikisuosikki Myrskyluodon Maija ei varmasti jättänyt ketään kylmäksi. Kiitos! Me yhdessä mahdollistimme tämän ihmeen. Arpajaisvoitot postittajaansa. Lehterilaulajat kajautti orkesterin kanssa Me saamme kasvaa -kappaleen. Suomi 100 -teemaa hiveltiin soittamalla sellaisella poppoolla Finlandia-hymni, ja hirsikirkko sai todellakin kuulla suomalaisen sielunmaiseman syvien vesien molleja. Väliajan tilalla kuultiin nuoren talentin, viulisti Iidamari Ahosen tulkitsemat Bachin Partita Nro 3 Loure sekä Sibeliuksen Romanssi. Viulisti Iidamari Ahonen herkisti kuulijan.. Nuoret taiturit häikäisivät sekä aivan ansaitusti taidoillaan että rennolla ja raikkaalla otteellaan. Kiitos! Mielestäni konserttisarja oli taas hyvin monipuolinen, laadukas ja koskettava. Tuuli puhaltelee hirsien raoista. Upea kokonaisuus. Sivu 04 Nro 36 06.09.2017 Kanttorin kesämusiikkikatsaus 2017 Lampaat ovat poissa. Kiitos teille kaikille! Kahdeksas kesämusiikkisarja oli menestys. Yli sadan keskiarvoon on päästy aiemmin vuosina 2013 (130), 2014 (136) ja 2015 (108). Viime vuonna samaan aikaan määrä oli noin 11 753, joten määrät ovat siihen nähden nousussa. Unohtunut nuottiteline odottaa noutajaansa. Ei kuulu onnellista puheensorinaa. Ehkä tuo marimbaillan katsojamäärä hieman harmittaa. Ei lipunmyyjiä, ei kahvionpitäjiä, ei taiteilijoita. Edellisen kerran Ritva esiintyi kesämusiikkisarjassamme kesällä 2013, ja silloin yleisöä oli 270. On aika pysähtyä ja tuumailla. Eikä varsinkaan taidokasta musiikkia
Kisaan osallistui kahdeksan erilaista kohdetta. Leikkimielisen kisan tuomaristoon saatiin mukaan kirjastonjohtaja ja luontoyhdistyksen sihteeri Heli Laitinen, Petäjäkallion päiväkodin vs. Tässä muutamia selityksiä, joiden täytyy olla tietellisesti kestävällä pohjalla”, Aamulehdessä veistellään. Tässä nostalgisessa mökissä olisi ollut ihanaa viettää lapsena kahvikutsut. ... Sitä oli siirretty muuttojen mukana tontilta toiselle ja nyt se on jo seuraavalla sukupolvella käytössä. Tallilla syntyy kavereiden kanssa hyvät leikit, ja niiden kanssa touhutaan kuin oikeiden hevosten kanssa. SANNI PALOSAARI SUVI KALLIOINEN Olgan kahvila-hevostalli sai kiitosta kuormalavojen hauskasta käytöstä ja sievästä ulkonäöstä. Toimitus kiittää kaikki mukana olleita! Jokaiselle kohteelle on varattu K-market Porkkanaan herkkupussi, jonka saa kysymällä kassalla sukunimellä. Helanderin suoritus valittiin Suomen joukkueen päivän parhaana. – Jos lapset saavat olla itse mukana tekemässä, niin silloin sitä käytetäänkin, Petäjäkallion päiväkodin vs. Samaan aikaan kepparihommat ovat perinteistä ja tosi trendikästä. Tämä kohde on jokaisen pikkutytön unelma ja teki vaikutuksen myös tuomarikahveilla paikalla olleeseen kolmevuotiaaseen Aino Kärävään. Jutussa luetellaan hyviä syitä huonoon kesään: ”Ennen, vielä muutama vuosi sitten, oli kaikki helpompaa kuin nyt. Petäjävetinen juoksulahjakkuus Eemil Helander edusti Suomea voitokkaasti viime viikonlopun maaottelussa Tukholmassa. Majanrakentelu on raadin mielestä mahtavaa, omaaloitteista hommaa, jota voi puuhata isommatkin lapset. Helander sijoittui kisassa neljänneksi ajalla 4.01,94. Molemmissa raatia kiehtoi lasten omaehtoinen tekeminen, kekseliäisyys sekä mielikuvituksen ja ilmaisen materiaalin käyttö. ... Sekä tytöt että pojat päihittivät naapurimaan ikätoverit. Seitsemäntenä esittelimme Järvenpään perheen uuden kodin pihamaalle kuormalavoista rakennetun kahvilan ja keppihevostallin Kuivasmäellä. Toisena esiteltiin Mäkelän perheen perinteinen leikkimökki Litmassa. Ja viimeisenä mukaan saatiin Kotamäen perheen perinteinen puumaja Kuivasmäellä. Viidentenä oli YläKintaudella Viitasen perheen sievä, vanhantalon mallinen ja runsasikkunainen leikkimökki, jossa pyörii viisivuotiaan pitopalvelu ja vierailija saa kaikkea mitä vain keksii tilata. Toiseksi tulleen ruotsalaisen aika, 6.10,16, kertoo Helanderin ylivoimasta. Heppaharrastus ja kahvilatoiminta oli yhdistetty mukavaksi kombinaatioksi ja kahvilan terassi on kutsuva. Kaikki kohteet olivat aivan upeita ja kierrätysmateriaaleja oli käytetty jokaisessa jotenkin. Koivistosta ei jostakin syystä ole kirosanaksi suomalaisille. Lasten oma kädenjälki ja omaehtoisuus näkyivät myös Kintauden naapurinpoikien perinteisessä risumajassa.. johtaja Saara Heikkinen ja MLL:n Petäjäveden osaston puheenjohtaja Jenna Sivula ja sihteeri Kati Kärävä. Helanderin aika, 6.03,13, on sekä juoksijan oma ennätys että myös uusi maaotteluennätys. Neljäntenä esiteltiin naapureiden Tammisten ja Korkiavuorten veljesten metsään Kintaudelle tekemä perinteinen risumaja, jonne kulkua varten on lanseerattu jopa erikseen majapyörä. Eemil Helander juoksi voittoon lauantaina 17-vuotiaiden poikien 2000 metrin estejuoksussa. Toisin kävi Suomen naisille ja miehille, joiden ottelu-urakat päättyivät tappioihin. Tuomaristoa sykähdytti rakentamisesta vastannut naisenergia sekä luovuus kuormalavojen käytöstä. Raadin suosikiksi valikoitui Olga Järvenpään kahvila ja keppihevostalli -yhdistelmä sekä Jere ja Eemeli Tammisen ja Samu ja Aatu Korkiavuoren risumaja metsässä. Kisan kautta haluttiin tuoda lasten maailmaa lähemmäs ja esitellä samalla paikkakunnan lapsiperheitä. Sunnuntaina Eemil Helander osallistui nuorten Ruotsi-ottelun 1500 metrille. Lehtikuvan lapsi on varustettu uimarannalle asianmukaisella varustuksella. Tuomaristo kehui kohteen kauneutta, vanhan puutalon mallia sekä kierrätysmateriaalien käyttöä. Kierrätystä ja hauskoja ideoita Kisan aloitti Kintaudelta Sourun tyttöjen leikkimökki, joka oli muutettu nuorison tyylikkääksi kesähuoneeksi. Kolmantena esiteltiin Lampisen perheen pihamaalle Hätälänmäelle tehty keppihevostalli, jossa asuvat itsetehdyt ja persoonalliset hevoset. Suomen nuorten yleisurheilijoiden Finnkampen sujui voittoisissa merkeissä. Kaksi voittajakohdetta voivat noutaa K-marketin herkkupussin lisäksi toimituksesta palkintonsa, 15 euron lahjakortin Standard Lineen. Lapset itse ylläpitävät leikkipaikkojaan ja yhdessä tekemisen ilo ja kädenjälki näkyy. MARKUS HELANDER Olgan kahvila ja poikien maja vetosivat kisaraatiin Suvi Kallioinen Lehden kesäkisassa oli aiheena lasten leikkipaikat Leikkimökit ja majat -teemalla. Hyvää alkavaa syksyä! Lehden lukija Helander vauhdissa viikonlopun Suomi-Ruotsi -maaottelussa Hanna Mäkinen Tukholman Olympiastadionilla käydyssä Finnkampenissa nähtiin viikonloppuna petäjävetinen voittaja. Raadille muistui kohteesta yksityiskohtineen ja leluineen omat lapsuuden leikkimökit mieleen. johtaja Saara Heikkinen toteaa. Sivu 05 Nro 36 06.09.2017 Lukijalta Vanha lehtileike sopii ajan (kesän) kuvaan Tässä lehtileike Suomi 100 -hengessä Aamulehdestä vuodelta 1987. Toteutus on perinteinen ja upea, jokaisen lapsen unelma, jossa saa kiipeillä luvan kanssa. Kotimatkalle Helander pääsi voiton ja neljännen sijan napanneena. Jos ei muuta syntipukkia keksitty, oli aina kuitenkin varalla Kekkonen. Syyt kehnoon kesäänkin pitää nyt etsiä muualta. Raati arvosti erityisesti lasten omaa tekemistä. Voittaja Niklas Heikkilä juoksi ajan 3.59,90. Se sopii kelien puolesta tähänkin aikaan ja kesään 2017. Kuudentena esittelimme kirkonkylällä sijaitsevan Laajavaarojen vaaleanpunaisen unelman, joka on tänä kesänä valmistunut ja kalustettu kokonaan oman kylän kirpputorilöydöillä. Puumaja on lasten ideasta syntynyt ja ehkä vähän jännittäväkin paikka. Idea leikkimökin jatkokäytöstä oli oivaltava, että leikkimökki voi kasvaa lasten mukana, eikä se jää vain tyhjilleen ja varastoksi. Kun maja on metsässä, lapsi saa ottaa etäisyyttä ja omaa tilaa, ja pääsee seikkailemaan lähiympäristöön. Tässä lapset ovat saaneet tehdä ja ideoida itse ja ulkomuoto on kaunis
Runous on elämää. Sillä irtosi naisten sarjan toinen sija, joten nyt on Petäjävedellä mitali myös tällä saralla. Myöhemmin Leena kosi Teuvoa hauskalla pikku runolla ”virtuaalipuolisoksi”. Juoksu kulki reipasta tahtia ja pistelin reippaasti 70 kilometriin saakka. Teuvo asuu Petäjävedellä ja on valmistunut Jyväskylän yliopistosta filosofian tohtoriksi vuonna 1997. Tällä hetkellä Teuvolla on tekeillä uusintapainos kokoelmasta Ilta saa minä en. Säilytä ryhdikäs asento kävelyn aikana. Mutta toisin kävi, kuten arvata saattoi. – Olin huomannut, etten saa pysymään juonellista proosajuttuani ajatuksellisesti riittävän hyvin koossa: julistajan taipumukseni nappaa kertojasta niskalenkin, minkä jälkeen tapahtumat ja dialogi jäävät kumisemaan onttouttaan, Teuvo kertoo. Liike parantaa harjoittaa tasapainoa sekä lonkan ja lantion lihaksia. Pystyssä pysyminen on vakaampaa ja kävely sujuu paremmin. Tässä on jotain tutustumisen arvoista! Eeva-Maija Harju-Virta Lukijalta PetPet jalkapallo: Edustusjoukkueen otteluraportti Täystyrnäys Joutsassa 30.8.2017 JoSePa-PetPet 9-0 (2-0): Eipä jäänyt paljon selittelyn varaa pelistä, niin ylivoimainen JoSePa oli. Ennakkoluuloton esiintyminen. Eka jakso oli jotakuinkin sitä, mitä odotin koko peliltä, JosePa johti 2-0 ja siinäkin oli se ainainen unohdus, 3 min ja 1-0. Eli nyt rakkaat petäjävetiset, tulkaa perjantaina 8.9 kello 19 kannustamaan PetPettiä tekonurmelle. Teuvolla on paras määritelmä Jumalalle. Harjoittelu vaatii myös kunnon ruokaa. Keskittyminen irrottaa pelokkaista ajatuksista. Vaikeutat liikettä sulkemalla silmäsi kävelyn aikana. Lopulta Perkiölle taittui kisassa 12 tunnin aikana 98,970 kilometriä. Leena on paljasjalkainen Ruovedeltä. Anna hengityksen kulkea vapaasti venytysten aikana. Juoksu olisi kulkenut vielä hyvin, mutta täytyi osata ajatella myös edespäin. Lopeta liikuntatuokiosi rauhallisiin venytyksiin istuen tai seisten. Näin sanoo petäjävetinen taiteilijapari Leena Kulmala ja Teuvo Teo Littunen. Myöskään mahdolliset mystiset ulottuvuudet eivät haittaa. SK SM-AUTOPALVELU Autojen huollot ja korjaukset Rengaspalvelut Vikakoodien luku ja nollaus Santeri Mäkinen Teollisuustie 7, puh. Ikäinstituutti, Voimaa vanhuuteen -ohjelma VÄLINEET: Pöytä Aloita liikuntatuokiosi reippaalla marssilla seisten tai istuen ja anna käsien heilahtaa mukana. Täynnä salattua tietoa. Siis siihen, että ihmiset arvostavat kirjaa, jonka he tuntevat kädessään, ajattelevat että se on esine, jolla on sielu. – Ei haittaa, jos lukijat löytävät runoista muitakin viestejä kuin kirjoittajan tarkoittaman. – Olin ilmoittautunut kuuden tunnin juoksuun, mutta edellisenä päivänä vaihdoin 12 tunnin sarjaan, koska kuusi tuntia tuntui lauantain ulkoiluksi liian lyhyeltä, Perkiö hymyilee. .. Tuulisi nyt ikkuna odottaa .. He pitivät netin kirjoittajaryhmässä virtuaalikihlajaiset. Me olisimme hukassa ilman runoilijoita! Ihanaa, että heitä on! Suomenkielisiä runoilijoita! Voimme uskoa suomen kielen tulevaisuuteen Eurovisioista ja muusta englannin kielen ihanuudesta huolimatta. Niin pieni. 0400 743 895, smautopalvelu@gmail.com. Leena ja Teuvo tapasivat, kun eksyivät samaan kirjoittajaryhmään netissä. Teuvo näkee, että runoissa pitää olla jokin ymmärrettävä viesti. Nyt on vain unohdettava tämä peli ja keskitytään perjantain FC HuKi peliin, joka on sitten meille tosi tärkeä. Liha, kala, kananmunat ja pavut ovat lihasten rakennusaineita. – Jo pienenä, ensimmäisellä luokalla halusin kirjoittaa. Eväät aiheen kirjoittamiseen olivat huonot, koska en ymmärtänyt mitään sen kolmesta keskeisestä teemasta: viulun soitosta, vanhemmuudesta tai oikeasta köyhyydestä, Leena kuvailee. Ota vähintään 4-6 askelta. Sitten himmailin vauhdit tyystin tarkoituksella, koska edellisestä sadan kilometrin juoksusta oli vain kaksi viikkoa, enkä halunnut rasittaa itseäni liikaa. – Emme tunnusta mitään selviä ismejä. Kävele sivuaskelilla kylki edellä "kapean ja ahtaan solan läpi". – Kun serkkuni olivat meillä kyläilemässä he löysivät sen ja nauroivat tikahtuakseen. Se on ”ehdoton ehkä”, pari toteaa. Selitellä voi, että ei saatu kaikkia pelaajia mukaan, mutta kyllä meillä oli ihan hyvä ryhmä pelaajia, mutta kun ei peli maittanut, niin pelailtiin vaan. Minna Perkiö juoksi viime lauantaina Helsinki Ultra Runin, jossa on kuuden ja 12 tunnin sarjat. – Haluaisin uskoa kirjan ”uuteen tulemiseen”. Helpotat liikettä ottamalla tukea pöydästä. Vuoden 2017 runokirjat: Leena on tänä vuonna julkaissut kirjan Valosyli, Teuvon kirja on nimeltään Poreita. Teuvon ensimmäinen kirja oli Katter Kissoja -antologia. Hän kuvitteli valinnan tekevän hänestä jotenkin automaattisesti kirjailijan. Leenalla taas on valmiina runotarina, johon on pyytänyt norjalaista ystäväänsä säveltämään musiikin. Seiso selin pöydän edessä hartian levyisessä haara-asennossa. Ja tässä Leenan Valosyli, varjotaskusta: Sinä lähetät minulle kuvan pienestä kukasta . Juothan päivässä 5-8 lasillista vettä, maitoa tai piimää. Leenan mukaan he eivät tunkeudu toisen tontille ihan äkkiä siitä ei ole kuulemma pelkoa. Palaa takaisin toinen kylki edellä. Teuvon ensimmäinen kokoelma aivan omia runoja oli Ilta saa minä en, ja se sisälsi kaikki julkaisukelpoiset runot ihan lapsuudesta saakka. Tässä runo Teuvon Poreita -kokoelmasta: Toiminta auttaa ahdistukseen, jonnekin tuntemattomaan kaipuuta vastaan. Luominen kohottaa. Niklas Räty pelasi Jeren laidasta läpi ja laukaisu meni hieman yli. – Startti oli aamuyhdeksältä. Ota tarvittaessa tukea pöydästä. Kirpputoreilla myytävien kirjojen hinnat pöyristyttävät, kyllä ihmisen työtä pitäisi kunnioittaa enemmän, Leena sanoo. Ainut hyvä juttu oli, että saatiin pelaavaan ryhmään uusi mies Jere Kivinen , joka teki debyytin edustusjoukkueeseen ja oli lähellä, ettei tehnyt ensimmäistä maalia. Vaikkapa vain lumen luonti tai artefaktin teko, ne nostavat mielialaa, kaiho ja pelko katoaa ... Uskon ryhmään ja kun saadaan palikat kasaan, niin voimme saada tavoitteemme. Ensimmäinen maratoni eli 42 kilometriä oli takana ajassa 4:45. Lisää Teuvon kokoelmia on luvassa sitä mukaa kun tulee uusia samoihin kansiin sopivia runoja. Marjat ja kasvikset piristävät mieltä ja kehoa. Teuvo sanoo, että sanat ovat kaikkien ihmisten yhteisiä rakennuspalikoita. Hän oli tehnyt tohtorin väitöksensä Olof Lagercranzin runoista vuonna 1997. Sivu 06 Nro 36 06.09.2017 SANNI PALOSAARI Liikkumiskykyä voidaan säilyttää ja parantaa voimaja tasapainoharjoittelulla sekä ulkoilulla. Olli-Pekka Mäkelä Pelaajat: Santeri Paltamaa, Aleksi Paltamaa, Niklas Räty, Jussi Lahtinen, Henri Jäntti, Ville Laurio, Juho Laurio, Aleksi Salmela, Alimi Mohamad, Akseli Jylhä, Juha-Pekka Manninen, Jere Kivinen, Santtu Nieminen. Toisella jaksolla tuli kylmä tuuli, JoSePa mätti seitsemän maalia ja meiltä loppui pelaaminen tyystin, mikä on se moraalin puute pelata peli loppuun. – Tarkoitus oli siis alun perin olla parilliset vain netissä. Teuvo päätyi yliopistoon opiskelemaan kirjallisuutta. Hänellä oli sininen pieni vihko, johon kirjoitti romaanin alun ja piti sitä piilossa. Leena oppi lukemaan jo ennen kouluikää. Perkiö ultrajuoksi 12 tunnissa yli 98 kilometriä Ammattilainen asialle KUVA: MINNA PERKIÖ Leena + Teo = TOTTA Uutta runoutta syntyy pariskunnan voimin Elämä on runoutta. Tarina kertoi nimittäin viulunsoittajasta, jolla oli kahdeksan lasta ja joka oli köyhä, mutta ah, niin onnellinen
Leppäläntie 2, Petäjävesi. 0401 854 237 tai 0400 644 016 (Seppo) salmisenhautaustoimisto@ gmail.com Suomen Kivivalmiste Oy:n hautakivien myynti OP Petäjävesi YLI SATA VUOTTA PAIKALLISTA PANKKIPALVELUA Petäjäveden Osuuspankki Avoinnna ma-pe 10-16 p. 040 838 8645 www.liisankukkapuoti.fi Avoinna: ma 10-16 ti-pe 10-17 la 10-14 ti-to 10.30-20.00 pe 10.30-21.00 la 11.00-21.00 su 11.00-20.00 Maanantaisin suljettu. 0400 580 153 TILITOIMISTOPALVELUT Rakentavasti Kone & Rakennus Meronen Ky 044 043 0222 meros.pate@suomi24.fi RAKENNUSPALVELU KY PASI YLENNYSMÄKI 41900 Petäjävesi, puh. Asematie 6, Petäjävesi Puh. Puh. 0400 976522 • Kattojen vuosihuollot • Kattojen pinnoitukset • Kattoremontit • Ikkunaja oviremontit info@ks-kattohuolto. fi ks-kattohuolto.fi KUOHUN LVI-HUOLTO OY KALLE LAMPINEN PUTKIMIES 040 8085488 kuohunlvihuolto@gmail.com Parturi-kampaamo T. KOTITALOUSVÄHENNYS! • KAHVILA • PAPERITARVIKEMYYNTI • KABINETTI esim. Ammattilainen asialle Tilitoimisto T Pesonen Oy PETÄJÄVESI: Asematie 6, puh. 014 761 979 P E T Ä J Ä V E D E N P I Z Z E R I A & K E B A B Muuttuneet aukioloajat:. OP Vakuutus Oy, Kirkkotie 6, 41900 Petäjävesi www.op.fi Rakennusja puusepän palvelut PERUSKORJAUS/SANEERAUS EKMAN 0400 642 973 pekka.e kman@g mail.com Peltikaton ym. (014) 854 160 PALVELUA LIIKEKESKUKSESTA! Petäjäveden Liikekeskus, Siltatie 1, Petäjävesi Fysioterapiaa ammattitaidolla asiakasta kuunnellen www.fysiocenter.fi 014 310 0775 Petäjäveden hieronta Rennox, Irja Viitanen, 0500 546 090 Juha Nokelainen, 0400 541 758 w w w. 0400 472 378 SANEERAUSJA RAKENNUSTOIMINTAA: *OK-talot, hirsimökkien ja elementtien pystytystä *Muurausta ja laatoitusta *Raudoitukset *Perustukset, kattomuutostyöt *Saneeraukset, remontit *Kost. Korvausasiat 03030303. 0400 853 480 • www.sahkoasennuskoskinen.fi • posti@sahkoasennuskoskinen.fi • Perinteinen täyden palvelun hautaustoimisto 60 vuotta Salmisen Hautaustoimisto Papintie 2, Petäjävesi Palvelemme sop. Soita 0500 682247 tai pirkka.syvanoro@op.fi. Vakuutuspalvelut alueella ajanvarauksella myös iltaisin sekä kotikäyntipalvelu. kokouksille • SOLARIUM • MATKAHUOLTO MA TO 10-16.30, PE 10-16 050 544 1200 www.kahvilafreesi.fi Asematie 6, Petäjävesi, puh. mukaan Keskussairaalantie 17, Jkl Avoinna ma-pe 10-15 Puh. (014) 854 113 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. Tmi Suvi Nikonen KOTISIIVOUKSET JA PIENYRITYSSIIVOUKSET 050 365 8443 suvinikonen@gmail.com Tässä olisi vapaana hyvä mainospaikka! Ole esillä joka viikko omassa paikallislehdessä, edullisesti vain 10 euroa + alv 24% / julkaisukerta. (014)854113 Pms 427 Pms 732 Kotisivut avattu: petajavedenapteekki.fi p. Puh. (014) 854 915 Ismo Jukola, puh. Pirkka Syvänoro, VTS, Rava. 050 325 3106 • Korjaukset • Peltityöt • Jakopään vaihdot • Maalaukset • Öljynvaihdot ja huollot • Vikakoodien luku ja nollaus AUTOJA KOLARIKORJAAMO PALVELEMME: ma ja pe klo 9-18, ti, ke ja to 9-17, la 9-14 PAPINTIE 2 PETÄJÄVESI P. 014 853 326 www.standardline.fi T:mi Reijo Sipilä Korjaamotoimintaa Petäjävedellä 20 vuotta Teollisuustie 3, Puh. kh l.fi KOULUTETUT HIEROJAT www.hierojajuhokivela.fi Koulutettu hieroja, urheiluhieroja 040 702 7902 / Juho Lähihoitaja, jalkojenhoito, koko kehon vyöhyketerapia 050 466 2702 / Marjo Myös koti-, laitosja yrityskäynnit Antenniasennukset, ATK-sisäverkot Valokuituasennukset, 3G / 4G suunta-antennit 0400 797516 www.ksteleverkot.com hannu.neijonen@ksteleverkot.com KS Televerkot Oy Hannu Neijonen Puh. Leppälä Soita ja varaa aikasi Tiinalle tai Nitalle ! Lahjakortit, ripsien kestovärjäykset, kulmien värjäykset ja muotoilut... 041 441 5253 Teollisuustie 8, Petäjävesi PUH. asennukset EDULLISESTI! Kotien ja kesämökkien korjaukset, laajennukset Omakotitalojen/mökkien lisälämpöeristykset Rakennusten ulkovuorikorjaukset ja maalaukset RAKENNUSTOIMINTAA YLI 30V. tilojen pinnoitukset *Mattotyöt T:mi siivousja kotiapu Berit Skyttén T:mi Väinö Räsänen Kotisiivoukset Kotija mökkitalkkari Pienkonekorjaamo 0400 600 115 0400 536 840 berit.skytten@luukku.com v.i.rasanen@luukku.com Toimistosiivoukset Silmälääkärin vastaanotto joka viikko Keuruuntie 15, Keuruu. 040 748 0364 www.rstarkastus.fi Piispantie 1, Petäjävesi toimisto@rstarkastus.fi TEEMME RAKENNUSTEN Asiantuntijapalvelut Kuntotarkastukset, arviot Sisäilmatutkimukset Kosteusmittaukset Työnjohto, valvonta RAKENNUSLUPAPIIRUSTUKSET Rakennus-, korjaus-, pää-, jätevesisuunnittelu. (014)854113 Pms 427 Pms 732 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. 014 415 1500 ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 40-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 40-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 40-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 40-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä Soljuvaa taloushallintoa! Soile Juntunen 050 5811 648 www.soljuvaa.fi LEIPOMOTUOTTEITA Konditoria Toppalantie 134 Pekkarinen Petäjävesi Puh. 020 170 5120 Petäjävesi, puh
La 2.9. Pajaan on vapaa pääsy ja se sopii kaikentasoisille maalareille. Tumma tausta ja joutsenen varjo toisessa luo dramatiikkaa. kello 14.3017. klo 18.00 Keupan tyttöjä vastaan. SK Auton ilmastointihuolto 90 . klo 18 liput 10 e ovelta ja ennakkoon kirjastosta ikäsuositus 10 + Paljon Onnea 13 v. Sivu 08 Nro 36 06.09.2017 Löydät meidät nyt myös Instagramista! @petajavesilehti Käy katsomassa! ASEMATIE 6 (014) 854 950 MA-TO 18-22*, PE 18-02*, LA 14-02*ja SU 14-21* (*jatkoaika mahdollinen) KANTTARI KUTSUU! Ke 6.9. Sulo Ojasen takana olevat upeat joutsenet hän kuvasi viime kevättalvella Petäjävedellä. Runsauden pulaa eli näyttelykuvien valintaa helpottaa, kun on joku teema tai systeemi, minkä mukaan kuvat valitaan. Uusia pelaajia ja valmentajia toivotaan mukaan toimintaan! JALKAPALLO Tyttöjen harrasteryhmä to 7.9. Kuntataiteilijat Johanna Juvonen ja Biagio Rosa toivovat, että pajaan tulijat ilmoittautuisivat mukaan yksityisviestillä Facebookissa tai tekstiviestillä numeroon 045 126 6171. Petäjävedellä on loistavia luontokuvauspaikkoja, kuten Könkköjoen varsi, Teerisuo ja Tampinkierros. Toinilan taidepajassa tutustutaan taidehistorian suuriin maisemamaalareihin ja käytetään erilaisia maalaustekniikoita oman maalauksen luomiseksi. WWW.HIPPANA.COM -INFO@HIPPANA.COM hippana teatteri l'avare -THE MISER -der greizige -L'avaro Saituri uusi julkka_fin.indd 4 07/08/2017 20.38 PETÄJÄVEDELLÄ AUDITORIO MIILUSSA ke 6.9. Hän kuvaa mitä vastaan tulee ja kuvaamisen kautta luontoa ja sen yksityiskohtia panee merkille herkemmin. – Samalla pääsee luontoon liikkumaan ja nokipannukahvit keitetään aina, se on tärkeä osa tätä, Ojanen kuvailee. Luontokuvaaminen on eläkeiän harrastus, vaikka kamera on kulkenut miehen matkassa armeijaiästä asti. Metsästäminen ei ole häntä koskaan kiinnostanut, eikä hän jaksa eläimiä kytätä kuvia varten, mutta upeita otoksia on niistäkin hetkellisesti saanut, odottamatta. Ruskaa voi kuvata myös lähellä, ei tarvitse lähteä Lappiin. Näyttely on Petäjävedellä jo kolmas, ja jatkuvasti Ojanen pitää näyttelyitä ympäri Keski-Suomea, yhteensä niitä on ollut nyt 13. määräaikaishuollot katsastustarkastukset tuulilasinkorjaukset pakokaasumittaukset BOSCH-vikadiagnostiikkatestaus rengasmyynti asennukset Harjun ADAutokorjaamo Korjaamontie 8, KINTAUS Puh. Ojanen sanoo. Miesten peli pe 8.9. Ruskareissun Ojanen tekee seuraavaksi Hossan kansallispuistoon. klo 19.00 PetPet-FC HuKi tekonurmella, kioski ja kuulutus, Tervetuloa! PET PET TIEDOTTAA Maisemaaiheinen taidepaja nuorille Toinilassa Toinilan Casa non casa -syysnäyttelyyn osallistuva pietarilainen kuvataiteilija Viktoria Ikonen ohjaa työpajan maisemamaalauksesta huomenna torstaina 7.9. Tämän näyttelyn kuvista suuri osa on otettu Petäjävedellä ja tämän vuoden aikana. Pe 8.9. 0400 338 742 rakennuskoneiden vuokraus Perhealbumista Kameran takaa voi löytää luonnon kauneuden yksityiskohtineen SUVI KALLIOINEN Suvi Kallioinen Petäjäveden kirjastossa saadaan syyskuun ajan nauttia Sulo Ojasen luontokuvista. Taidepaja on suunnattu erityisesti nuorille. Puh. klo 19.45-20.45, poikien peli 18-19.45, tytöillä peli to 14.9. – Joen varret ja vesistöt ovat hyviä paikkoja myös talvisin. Ojanen teettää Sovatekillä näyttelykuvista canvastaulut, joissa työt pääsevät hyvin esiin. Ruokkeella asuva luontokuvaharrastaja kulkee pääasiassa lähialueilla Keski-Suomessa sekä kansallispuistoissa. fi, lentopallo toiminnasta. Ruskassa kuvaajaa innostaa väriloisto ja se, ettei se ole joka vuosi samanlainen. MYYDÄÄN SORANOTTOALUE! Sahloinen, Petäjävedeltä 15 km. Suurin osa on yksityiskohtia, ja makrokuvaukseen oma kalustokin sopii parhaiten. Käytettävät materiaalit, maalit ja paperit, löytyvät jo Toinilasta, mutta voit halutessasi tuoda omat välineet mukanasi. Samoin lampun muotoiset jäähelmet ja joutsenpari ovat onnistuneita tunnelman ja aidon hetken vangitsijoina. Tietovisa klo 18.30 KANTTARIN KARAOKE liput 5€ Pokeriturnaus klo 16 JARI UUTELA liput 5€ Darts-kisat klo 18 LENTOPALLON HARJOITUSAJAT Toimintakeskuksen liikuntasalissa: F-junnut (6-8v): Ma 17.00 18.15 E-junnut (9-10v): Ma 17.00 18.30 ja to 17.00 18.30 D-junnut (11-12v: Ma 18.15 20.00 ja to 17.0018.30 C-tytöt (13-14v): Ma 18.00 20.00, ti 18.00 19.30 (Huom! Kintaudella), to 18.00 20.00 ja pe 18.00 20.00. Suositeltu huoltoväli 2 v . 0400 867 755. Ma 4.9. Toki tässäkin näyttelyssä on mukana pari maisemaa, jotka kuvaavat Ojasen mieluisinta aihetta, ruskaa. Sulo Ojasen kuvissa luonto on kauneimmillaan. Naiset: Pe 18.00 20.00 C-tyttöjen kanssa Valmentajien yhteystiedot löytyvät Petäjäisten nettisivuilta www.petpet. klo 18 pe 8.9. Jere Reipas jalkapalloilija! Mummo ja pappa Heinolasta. Näyttelykuvista Ojasen oma lempikuva on harvinainen ja rauhoitettu, pehmeän pörröinen kangasvuokkonuppu, jota piti metsästää pitkään. – Haastetta pitää aina olla ja olen saanut ihan hyvää palautetta, Ojanen sanoo ja rohkaisee muitakin luontokuvaajia tuomaan kuviaan esille. – Kun paljon kulkee, niin ei viitsi paljon etukäteen rajata kuvauskohteita