JKO:n opiskelijoiden vuosittaisille monologiesityksille Ville Kiljunen on valikoinut vaihtelevia esityspaikkoja pyrkien näin viemään esityksiä ennen kaikkea erilaisiin tiloihin ja erilaisille yleisöille. Myöhemmin keväällä JKO:n teatterikoulutuksen opiskelijoiden koko perheen musikaali Kaunotar ja Hirviö esitetään Jyväskylän Huoneteatterissa. Sivu 1 Nro 6 7.2.2024 64. Jyväskylän Veturitalleilla, torstaina 15.2. JKO:n teatterikoulutuksen vastuuopettaja ja esityksen suunnittelusta ja ohjauksesta vastuun kantanut Ville Kiljunen kertoo, että opiskelijat ovat itse valinneet esitettävät tekstinsä. Mutta mitä sitten tapahtui. Laukaan teatterissa, keskiviikkona 14.2. Kiljusen mukaan näyttämö on turvapaikka, jossa voi heittäytyä ja kokeilla rajojaan. Kiljunen vitsaileekin, että teatterin tekemisen pienin yksikkö on kaksi ja toisen näistä kahdesta olisi hyvä olla katsoja. Koulutuksen vastuuopettaja Ville Kiljusen mukaan parhaimmillaan teatteri tapahtuukin ihmisten välillä ja näyttämön tulee olla esiintyjille turvapaikka.. kello 14 JKO:lla, maanantaina 12.2. Viime vuoden koulutuksessa oli myös mukana kaksi opiskelijaa, jotka ovat Petäjävedeltä kotoisin. Yksin esiintyminen on ollut jännittävää, mutta samalla voimallista, sillä monologissa näyttelijä saa katsojien kokonaisvaltaisen huomion. Opiskelijat ovat luoneet itse teksteilleen merkityksiä mielikuvittelemalla niitä eteenpäin. Monologeissa tulkittiin monipuolisesti erilaisia tekstejä kirjallisuuden klassikoista ja suomi24keskustelupalstan kirjoituksista laululyriikoihin ja itse kirjoitettuihin teksteihin. La Fiaba -taidetilassa ja tiistaina 20.2. JKO:n teatterikoulutuksen opiskelijat ajattelevat, että koulutuksen antoisin puoli ovat olleet ihmiset, jotka koulutuksen myötä ovat tulleet ympärille. Teatteri tapahtuu ihmisten välillä, eikä yleisön koollakaan ole merkitystä. Näyttelemisessä ei näytellä tekstiä tai roolia, vaan olennaista on löytää motiiveja ja merkityksiä näyttää itsensä. Vaihteleva esityspaikka Ville Kiljunen kertoo, että tänä vuonna esitys ei löytänyt paikkaansa Petäjävedeltä sattumalta, vaan siksi, että vuosi sitten JKO:n teatterikoulutuksen opiskelijat vierailivat katsomassa Petäjäveden teatterin esitystä Ja Jumala loi naisen ja auditorio Miilu jäi mieleen. päivänä PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU NIINA KELLONIEMI Irtonumero 2,00 euroa Teatteria eri paikkoihin ja erilaisille yleisöille Niina Kelloniemi Alussa olivat suo, kuokka ja Jussi. Hänen tehtävänään on ollut esitellä opiskelijoille erilaisia monologiksi taipuvia tekstejä, joista he ovat stilisoineet oman versionsa tai inspiroituneet käsikirjoittamaan oman tekstin. Muuramen kulttuurikeskuksen Muuramesalissa. Tekstejä tyylilajista toiseen Noin tunnin mittaisen kokonaisuuden aikana teatterikoulutuksen opiskelijat ilmaisivat kukin vuorollaan omaa persoonaansa ainutlaatuisella tavalla ja lavalla etsittiin niin itseään kuin Johanna Tukiaistakin. Esityksessä liikuttiin sulavasti tyylilajista toiseen ja se huvitti, liikutti, hämmästytti, jopa säikäytti, mutta ennen kaikkea vaikutti. vuosikerta Nro 6-2024 Keskiviikkona helmikuun 7. #SUOMI24 monologiesityksen kiertue jatkuu helmikuun loppupuolelle ja sen pääsee vielä näkemään perjantaina 9.2. Harjoitellessaan jotkut ovat myös huomanneet, että hiljalleen tekstistä on tullut osa itseä. “Näyttämö on turvapaikka” Monologiesityksen rakentaminen ja sen julkinen esittäminen on ollut opiskelijoille tie itseensä, sillä he ovat esityksen kautta päässeet muun muassa haastamaan itseään ja kokeilemaan paljonko lavalla voi itsestään antaa. Tämä Väinö Linnan klassikon tulkinta sekä monta muuta mieleenpainuvaa monologia koettiin viime perjantaina auditorio Miilussa, kun JKO:n teatterikoulutus toi kaikille avoimen ja maksuttoman #SUOMI24 nimeä kantavan monologiesityksensä Petäjävedelle. JKO:n esitystä lukuun ottamatta esitykset alkavat kello 18
Kaupat olivat tietenkin kiinni ja vatsa kurisi iltapäivällä, eikä pakastimesta löytynyt kuin niitä loppukesällä noukittuja lakkoja. Muuraimet kivistävät vatsassa ja energiajuoma maistuu edelleen kalliilta. Helsingin Sanomien 5.2. Viikon Viikon pakina pakina BAPTISTISEURAKUNTA Suutarintie 5, Petäjävesi Jumalanpalvelus su 11.2. Tulkaahan siis joukolla mukaan viettämään iloista laskiaista kirkonmäelle. Tuskin on vuodenvaihteesta selvitty, kun mennään jo helmikuussa. Vaikka vaalin lopputulos on vielä auki, on kuitenkin varmaa, että seuraava Suomen tasavallan presidentti tulee olemaan miespuolinen henkilö ja hänen puolisonsa ulkomaalaistaustainen. Lisätietoa Tampereen juhlista löytyy osoitteesta kirkonjuhlat.fi Jossu-pappi Kerro meille juttuvinkkisi PETÄJÄVESI-LEHDEN toimitukseen sähköpostilla toimitus@ petajavesilehti.fi tai puhelimitse numeroon 050 366 7691 Presidentinvaalin toinen kierros käydään loppuun tulevan sunnuntain varsinaisena vaalipäivänä 11. Goljatti vastaan musta hevonen ja niin edelleen. Presidenttiä piti käydä äänestämässä. Postin lähijakelussa jaetaan keskiviikkoisin, etäjakelussa torstaisin. Ja ainahan yksi vapaapäivä ihan luvan kanssa kelpaisi arkiselle ahertajalle. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään ilmoituksen hintaan. Selvää on, että molemmat ehdokkaat pyrkivät kääntämään näitä epävarmoja äänestäjiä kannalleen. Sillä keinoin monelta herralta ja rouvalta ryppy otsalta siliäisi ja silmänaluspussit vaalentuisivat. fi Markku Koskinen Tapulin Tapulin takaa takaa K-Market Porkkana, Asematie 8 Avoinna:ma-la 7-22, su 9-21 S-Market, Karikontie 2 Avoinna: ma-la klo 7-22, su 9-22 www.petajavesilehti.fi www.facebook.com/petäjävesilehti @petajavesilehti Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry (ISSN 2242-2463) Toimitus: Asematie 6, Petäjävesi toimitus@petajavesilehti.fi, 050 366 7691 Päätoimittaja Niina Kelloniemi niina.kelloniemi@petajavesilehti.fi Toimitussihteeri Hanna Toivonen Toimitus on avoinna keskiviikosta perjantaihin klo 9-12 tai sopimuksen mukaan. Numeron rustauksen jälkeen pudotin ”paperivainajan” uurnaan. Sinällään nämä ovat merkityksettömiä seikkoja presidentin tehtävän hoidon näkökulmasta, mutta ainakin jälkimmäinen seikka tulee olemaan kertana ensimmäinen, kun presidentin puoliso ei ole syntyperäinen suomalainen.. alv 10 %) Lehden irtonumeromyynti hintaan 2 € (sis. Mediassa esitetään vaaliväittelyitä toinen toisensa perään ja molemmat ehdokkaat ovat esiintyneet niissä onnistuneesti keskustellen. julkaistun kyselyn mukaan toisen kierroksen presidenttiehdokkaiden, kokoomuksen Alexander Stubbin sekä valitsijayhdistyksen ja vihreiden kannattaman Pekka Haaviston, välinen ero on kaventunut, eikä äänestyksen lopputulos ole vielä kummankaan osapuolen kannalta täysin selvä. Ai, niin hänhän oli tietty istumalakossa. Lakkoilun jälkeen istutaan tutun näyttöpäätteen ääreen ja huomataan, ettei mikään ollut muuttunut. klo 17.30-20 Kids’ Friday Petäjäveden kirkossa Su 11.2. Äänestyskoppiin astuessani ihmettelin, että onko painotalossa loppunut muste, kun Väyrysen Paavoa ei näkynyt listoilla. pe ta ja ve de ns eu ra ku nt a. Sähköinen näköislehti tilaajien luettavissa osoitteessa www.petajavesilehti.fi tiistaisin kello 16 mennessä. Lakkovahdit pitäisivät huolen, etteivät liituraitaiset rikkurit pääsisi lakon aikana eduskunnan portaita ylös asti nousemaan. Jakeluhäiriöt: Postin asiakaspalvelu puhelimitse 01005445 tai henkiloasiakaspalvelu@posti.com Painopaikka: Botnia Print Oy Ab / Suomalainen Lehtipaino, Kajaani Ilmoitushinnat 2024: Sisäja takasivulla 1,00 €/pmm, etusivulla 1,20 €/pmm (hintoihin lisätään alv 24 %), laskutuslisä 5 €. Petäjävesi-lehti ei ilmesty pääsiäistauolla viikolla 14/2024. Tekisi raskaalle mielelle höpöä ja nannaa. Silloin kannattaa äänestämisen lisäksi suunnata kirkonmäelle, jossa on luvassa monenlaista toimintaa yhdessä SPR:n paikallisyhdistyksen kanssa. Kaikki olivat paikalla, mutta mikään ei liikkunut. Hoitakoon muut megafoneihin huutamisen ja plakaattien heiluttamisen eduskuntatalon edessä. On tässä vaan helvetinmoinen homma kiriä menetettyä päivää takaisin. Messun jälkeen lähdetään yhdessä ulos. Miksi äänestäminen on kansalaisille, niin vakava paikka, että pitää vähin äänin tulla ja poistua paikalta takavasemmalle kuokkavieraan tavoin. klo 11.00 Tervetuloa! Tervetuloa hengellisiin tilaisuuksiin! To 8.2. alv 10 %): PääPääkirjoitu s kirjoitu s ” Luottaa voin Isäni rakkauteen. klo 18 Rukousilta, Sami Hietalalla (Ritoniementie 172) Su 18.2. Mutta, kun olen aina ollut tällainen urheilumies ja kaikenlaiset kisailut ovat aina herättäneet kiinnostusta. Lukemattomia ääniä kuitenkin jäi ensimmäiseltä kierrokselta vapaaksi, sillä moni toiselta kierrokselta pudonnutta ehdokasta äänestänyt joutuu nyt valitsemaan ehdokkaansa uudelleen ja päätöksestään epävarmat saattavat miettiä valintaansa loppumetreille saakka. Vakuutusyhtiön puhelin tuuttasi tyhjää, kun piti seisontavakuutusta ehdottaa, mutta olivat sielläkin varmaan tyynysotasilla. Tapahtuman tuotto ohjataan kokonaisuudessaan Petäjäveden seurakunnan lapsija nuorisotyölle ja tällä tempauksella tuetaan erityisesti lapsikuoron retkeä Tampereelle Kirkon juhliin toukokuussa. Levikki noin 1300 kpl. Eduskunnassakin kannattaisi harkita vakavasti parin päivän lakkoon ryhtymistä. Pakkasraja se on nelipyörälläkin. SPR:n väki paistaa makkaraa ja muurinpohjalettuja, sekä tarjoaa perinteiset ystävänpäiväkahvit. Tilaushinnat 2024: Kestotilaus 12 kk 80 €, tarjous määräaikainen 3 kk 30 € (lehtitilaukseen sisältyy aina käyttäjätunnukset kotisivuillemme, josta löytyy myös digilehti), pelkkä digitilaus 12 kk 55 € (hinnat sis. Suomi oli ollut vain pari päivää sekaisin neljän tuulen risteyksen tavoin aamuöisen lumimyräkän jäljiltä. klo 10.30-12 Ystävänpäivän pysäkkikahvit kirkossa To 15.2. klo 13 Ylä-Kintauden lähetysompeluseura Anna-Liisa Ohra-aholla, Notkolantie 60 Kuollut: Leo Kalervo Haarala, 83. Sivu 2 Nro 6 -7.2.2024 PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA w w w. Varmasti kaikki petäjävetiset tietävät Leena-kanttorin pitkäjänteisen työn kuorojen parissa. klo 16 Jumalanpalvelus Puhe: Matti Hautanen (Lemettilän Tila, Siltatie 23) Järjestää Keuruun helluntaiseurakunta Lakkoilemalla saadaan univelkaa maksetuksi Se on kuin pistäisi rahaa pankkiin, kun ”nuori mies” nukkuu ajattelin ammattiliittojen alkaessa lakkoilla. Kello kymmeneltä alkavassa messussa on mukana lapsikuoro. Turhaan ei sanota, että lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus. En niinkään velvollisuuden tunnosta. No, ehkä on parempi näin amerikkalaisen sirkuksen sijaan. Sillä tavalla tuskin kansanvelka pienenisi, mutta univelka yksilötasolla nyt kuitenkin. Mutta tulipahan kerrankin nukuttua herroiksi. Tulipas tästä nyt vaikeaa. helmikuuta ja myöhäiseen sunnuntai-iltaan mennessä lienee selvillä Suomen tasavallan seuraava presidentti. klo 18 Kirkkovaltuuston kokous pappilassa, klo 17.30-19 Laskiaistiistain iltamäet Kettulanvuoren ulkoilualueella Ke 14.2. Menee pahasti ylitöiksi, että saadaan kasaantuneet lumet luotua ja erääntyneet paperihommat kirittyä. Ja millä sitä töihin olisi mennytkään, kun Volvo ryhtyi varoittamatta lakkoon. Tilausja ilmoitusasiat: toimitus@petajavesilehti.fi tai 050 366 7691, tilaaja ilmoitathan uuden osoitteesi! Aineistot: Toimita aineistot perjantaisin kello 15 mennessä toimitus@petajavesilehti.fi, 050 366 7691 Ilmestyminen: Ilmestymispäivä on keskiviikko. Tänä vuonna pääsiäinen on aikaisin, joten myös laskiaissunnuntaita vietetään siten jo ensi sunnuntaina. klo 10 Messu Petäjäveden kirkossa klo 11-14 Laskiaistapahtuma kirkon mäellä Ti 13.2. Kätkeydyn suojaasi turvalliseen.” -virrestä 923Pe 9.2. Ja olisihan meitä staffilaisia tarjolla lakon ajaksi nappeja painamaan ja helevetin hyviä päätöksiä tekemään. Minun ylimääräinen laiskottelu pukeutuisi pyjamaan. Erityisesti lapsikuorotoiminta on tämän kokoisessa pitäjässä aivan omaa luokkaansa, josta voimme olla todella ylpeitä. Luvassa on myös moottorikelkka-ajelua, arvontaa, sekä myyjäistuotteita
– Jos liitos toteutuu, en usko, että sillä olisi mitään dramaattista vaikutusta vanhaan kirkkoon. Metsänmyyntituloillahan ei saisi rahoittaa toimintaa, Laura Laitinen kertoo. Kunnanjohtajan rekrytointiprosessi jatkuu jyväskyläläisen YAMK tradenomi Kirsi Kellokankaan, jämsäläisen metsätalousinsinööri Arto Kummalan ja kyyjärveläisen yhteiskuntatieteiden maisteri Eino Nissisen osalta soveltuvuusarvioinneilla. Seurakunta saa kirkkohallitukselta vuosittain avustusta vanhan kirkon kuluihin, tällä hetkellä avustus on 50 000 euroa vuodessa. KeskiSuomen Sairaskotisäätiön toimitusjohtajana toimivalla Eino Nissisellä on kokemusta kahden kunnan johtamisesta, sillä hän työskenteli Karstulan kunnanjohtajana vuosina 2013-2016 ja Kyyjärven kunnanjohtajana vuosina 2011-2013. Pappilan remontin lisäkulujen takia seurakunta joutui ottamaan lisää lainaa, viime vuoden lopussa seurakunnan taseessa oli pitkäaikaista lainaa noin 600 000 euroa. Tilaisuutta voi seurata myös verkon välityksellä. Lahtiluoman mukaan Jyväskylän seurakunnan johdon kanssa on ollut puhetta, että jatkossa aluejohtokunnissa voisi mahdollisesti olla 12 jäsentä. Saadun palautteen pohjalta tuomiokapituli antaa lausunnon kirkkohallitukselle. Vanha kirkko pysyy Petäjävedellä Petäjäveden seurakunnan verotulot olivat viime vuonna 734 314 euroa. Raportin mukaan talous täytyisi saada ylijäämäiseksi, jotta lainaa voitaisiin lyhentää ja sen korkoja maksaa sekä kerätä puskuria tuleviin kiinteistötarpeisiin. Petäjäveden seurakunnan kiinteistöillä ei ole tällä hetkellä juurikaan korjausvelkaa. Petäjäveden seurakunnan veroprosentti on 1,9, kirkkohallituksen suositus maksimiveroprosentiksi on 2,0. Jyväskylän kirkkovaltuustossa on tällä hetkellä 39 jäsentä, mikäli liitokset toteutuvat, kirkkovaltuutettujen määrä nousee 45:een. Päällimmäisenä tulee mieleen ihan konkreettisia juttuja, kuten mietteet siitä, miten asiat ihan käytännössä järjestetään ja mitä mahdollinen liitos ihan käytännössä tarkoittaa. Raportin mukaan Petäjäveden seurakunnan taloustilanne on erittäin vaikea ja eväät talouden tasapainottamiseen ovat vähäiset. Päätöksenteossa Jyväskylän seurakunnassa kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvoston lisäksi tärkeässä roolissa ovat aluejohtokunnat, joille kirkkoneuvosto delegoi päätösvaltaa muun muassa määrärahojen käytöstä ja työntekijävalinnoista. Kirkko on mahdollisen liitoksenkin jälkeen Petäjäveden vanha kirkko, eikä sitä siirretä pois Petäjävedeltä. Petäjäveden kunnanjohtajan haussa kolme soveltuvuusarviointeihin Petäjäveden kunta tiedottaa, että kunnanjohtajan valintatyöryhmä on 29.– 30.1. Työntekijämäärää Petäjäveden seurakunnan on vaikea enää pienentää. Lisäksi lähikirkkoalueilla toimii myös vapaaehtoisista kootut vastuuryhmät. klo 16.30 alkaen. Keinoja talouden kääntämiseksi ylijäämäiseksi on raportin mukaan vaikea löytää. Seurakunnissa asiaa käsittelevät kirkkovaltuustot, ja myös seurakuntalaisilla on mahdollisuus lausua mielipiteensä. Lopullisen päätöksen asiasta tekee kirkkohallituksen täysistunto, Tuomas Hemminki selvittää ja toteaa, että päätös liitoksesta voidaan kuitenkin tehdä, vaikka joku seurakunta sitä vastustaisikin. Kaikkihan on vielä auki, Petäjäveden seurakunnan kirkkoherra Laura Laitinen toteaa. Kymmenen vuotta sitten Petäjäveden seurakunnan jäsenmäärä oli 3319, nyt jäseniä on 2580. Petäjäveden seurakunnan vuosien 2019 – 2022 kumulatiivinen alijäämä on raportin mukaan 132 625 euroa, tilikauden tulos on ollut negatiivinen kolmena vuonna peräkkäin, ja myös vuoden 2023 tulos tulee jäämään reilusti alijäämäiseksi. Verkkolinkki tilaisuuden seuraamiseen tullaan julkaisemaan lähempänä esittäytymisajankohtaa. Kirkko on remontoitu ja kun pappila saadaan nyt kuntoon, ei meillä ole korjausvelkaa. välillä pidettyjen haastattelujen perusteella päättänyt valita jatkoon kolme hakijaa. Raportin mukaan toiminnan järjestäminen jatkuvasti tiukassa taloustilanteessa on vaikeaa ja työyhteisöä kuluttavaa. Petäjäveden seurakunnan taloutta rasittaa myös vanha kirkko. ”Seurakunnan ja luottamushenkilöiden keskuudessa on talkoohenkeä ja -valmiutta, mutta se ei kuitenkaan pelasta taloutta”, todetaan raportissa. Hiippakunnan lakimiesasessorin Tuomas Hemmingin mukaan tuomiokapituli mahdollisesti ottaa aloitteeseensa mukaan myös Hankasalmen seurakunnan liittämisen Jyväskylän seurakuntaan. – Lahtiluoman esitys herättää monenlaisia ajatuksia. Jyväskylän seurakunta haluaa varmasti pitää Petäjäveden vanhasta kirkosta yhtä hyvää huolta kuin siitä on nyt pidetty. Taloustilanne erittäin vaikea Hiippakunnan tuomiokapitulille luovuttamassaan raportissa Lahtiluoma toteaa, että Petäjäveden seurakunnan alueen seurakunnallinen toiminta turvataan parhaiten liittymällä Jyväskylän seurakuntaan. Saman työn tekijöitä olisi useampia, joten sijaisjärjestelyt olisivat helpompia, ja työtä pystyisi jakamaan muiden kanssa. – Positiivista liitoksessa olisi se, että saisimme isomman työyhteisön. Jyväskylän seurakunta haluaa Lahtiluoman mukaan turvata alueiden toimintaa, säilyttää ja tukea paikallista kulttuuria sekä kehittää vastuuryhmiä paikallista päätösvaltaa tukeviksi. Kirkkovaltuuston valitsemissa aluejohtokunnissa on kymmenen maallikkojäsentä ja alueen johtava pappi, alueen jokaiselta lähikirkkoalueelta nimetään johtokuntaan ainakin yksi edustaja. – Mikäli tuomiokapituli päättää lähteä edistämään liitosta, se tekee aloitteen, joka sitten lähtee seurakuntiin lausuttavaksi. Seurakunnan ydintehtävässä mahdollinen liitos ei luultavasti juuri näkyisi, enemmänkin se näkyisi hallinnossa ja päätöksenteossa, organisaatiossa ja työyhteisöön liittyvissä asioissa, Laitinen sanoo ja kertoo, että seurakunnan työntekijöillä on asiasta monenlaisia ajatuksia ja tunteita. – Metsän lisäksi muu omaisuus meillä on käytännössä rakennuksia, ja niiden osalta meillä on hyvä tilanne. Petäjävesi liitettäisiin ehdotuksen mukaan omana lähikirkkoalueenaan pohjoiseen alueeseen, johon kuuluvat nyt Tikkakosken ja Palokan lähikirkkoalueet. – Kestävästi metsäsuunnitelmamme mukaan tehtävät hakkuut tuottavat 80 000 euroa vuodessa. Perhon kunnan viransijaisena talousja hallintojohtajana toimiva Kirsi Kellokangas on vuosien 2022-2023 aikana työskennellyt Kinnulan kunnanjohtajana. – Jos liitos toteutuu, uskoisin, että seurakunnan perustoiminta ja seurakuntaelämä täällä Petäjävedellä säilyy ennallaan. Valintatyöryhmä tekee esityksensä kunnanhallitukselle maanantaina 4.3.2024.. Tikkakosken ja Palokan alueeseen Lahtiluoma esittää, että Petäjäveden, Joutsan ja Toivakan seurakunnat liitettäisiin osaksi Jyväskylän seurakunnan organisaatiota siten, että nykyiset neljä Jyväskylän aluetta jatkaisivat. Petäjäveden seurakunnan taloutta rasitti viime vuonna erittäin paljon pappilan remontin lisäkulut, joita ei oltu ennakoitu. Sivu 3 Nro 6 7.2.2024 LAURI IJÄS Selvitysmies esittää seurakuntaliitosta Tiina Lamminaho Selvitysmies Sami Lahtiluoma suosittaa Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulille luovuttamassaan selvityksessä Petäjäveden, Joutsan ja Toivakan seurakuntien lakkauttamista ja liittämistä Jyväskylän seurakuntaan. Kaikilla kolmella hakijalla on aiempaa kokemusta kuntajohtamisesta ja Arto Kummala toimii tälläkin hetkellä Multian kunnanjohtajan virassa. – Jos pappilan remontista olisi selvitty pelkällä pintaremontilla, kuten oli suunniteltu, tilanne olisi nyt parempi, Laitinen toteaa. Lopullinen päätös kirkkohallitukselta Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli käsittelee selvitysmies Lahtiluoman raporttia 14. Jyväskylän seurakunnassa on myös kiinteistöihin ja muuhun sellaiseen hallintoon liittyvää osaamista ja ammattilaisia, joten me muun alan ammattilaiset voisimme keskittyä siihen, mitä osaamme parhaiten, Laitinen toteaa. Seurakuntajakoselvityksen tekemistä ovat pyytäneet Joutsan ja Toivakan seurakunnat. Seurakunnan jäsenmäärä on Petäjävedellä pudonnut reippaasti. Lahtiluoman esityksessä todetaan, että pienempien seurakuntien liittyessä Jyväskylän seurakuntaan, toiminnallinen eli seurakuntatyön puoli voisi jatkaa toimintaansa paikallisesti, taloushallintoa, virastoa, kiinteistöjä ja hautausmaita hoitanut henkilöstö siirtyisi Jyväskylän seurakunnan tukipalvelujen alaisuuteen. Myös Vanhan kirkon säätiö ja Vanhan kirkon hoitokunta pysyvät, hoitokuntaahan edellyttää UNESCO, Laitinen toteaa. helmikuuta ja päättää mahdollisesta seurakuntajaon uudistamista koskevasta aloitteesta. Metsää Petäjäveden seurakunta omistaa vajaat 500 hehtaaria. Myös paikallisilla on mahdollisuus tulla seuraamaan avointa tilaisuutta paikan päälle auditorio Miiluun. Olkkolan hautausmaalla sijaitseva siunauskappeli vaatisi laittamista, mutta sielläkään tilanne ei toistaiseksi ole akuutti. Siunauskappeli vaatii laittamista, mutta siellä tilanne ei ole ihan akuutti, Laitinen kertoo. Kunnanjohtajahakijat esittäytyvät kunnanvaltuustolle maanantaina 19.2. Museovirasto avustaa korjauksia ja hoitotöitä 50 prosentilla kustannuksista, seurakunnan omaa rahaa on löydyttävä toinen puoli
Tämä kysymys kätkee sisäänsä monimutkaisia moraalisia ja psykologisia näkökulmia. kello 17.30–20 Järjestöilta Masuunissa ja maanantaina 26.2. Ihmiset ovat alkaneet nähdä itsensä yhä enemmän oman elämänsä päähenkilöinä, jotka voivat muokata elinympäristöään omien arvojensa ja tavoitteidensa mukaisesti. Salli Kärkkäinen ja Riitta Kataja kertovat päätyneensä Petäjäveden käsityöpajaan Aatun vinkistä. Lisäksi Miilussa on kattavasti tarjolla musiikkia, teatteria ja elokuvia koko kevään. Meillä Petäjävedellä on laaja järjestökenttä, joka tarjoaa monenlaista toimintaa kaikenikäisille. – Täällä oli monipuolinen tarjonta, ja me Riikka Kipponen (keskellä) opettaa kansalaisopiston käsityöpajassa Kirkonkylän koululla kolmatta vuotta. – Tykkään käsitöistä, sekä tekstiilitöistä että puukäsitöistä, puutöitä teen Keuruulla. – Suunnitteilla on niin paljon käsitöitä, ettei niitä kaikkea ehdi kevään aikana tehdä. Tietoisuus omista tunnetiloista, itsetuntemus ja tarvittaessa ammattiavun hakeminen ovat keskeisiä osaalueita, joista jokainen voi ottaa vastuuta omassa elämässään. Tässä kontekstissa yksilön vastuu omasta hyvinvoinnistaan saa entistä suuremman roolin. Tämä muutos korostaa tarvetta tietoisuuteen omista valinnoistaan sekä niiden vaikutuksista omaan hyvinvointiin. Nyt minulla on tekeillä istutuspusseja ja eväskassi kahvipusseista, Aatu Kärkkäinen kertoo. Yksilö ei ainoastaan odota yhteiskunnalta tarjottavan ratkaisuja, vaan hänen odotetaan myös aktiivisesti hakevan ja hyödyntävän niitä. Riitta Kataja ja Salli Kärkkäinen Keuruulta ovat mukana ensimmäistä vuotta. Yhteiskunnan näkökulmasta moraalinen vastuu voi ilmetä tarjoamalla tukea ja resursseja niille, jotka kamppailevat omasta hyvinvoinnistaan huolehtimisen kanssa. Yksilön kasvava autonomia vaikuttaa myös siihen, miten ihmiset hakevat ja käyttävät hyvinvointipalveluita. Osallistukaa näiden järjestöjen toimintaan haluamallanne tavalla, mutta sen valinnan tehdessänne huomaatte pian, kuinka paljon siitä voi iloa elämään saadakaan. MLL, SPR, seurakunta, Tempo, PetPet, Eläkeliitto vain muutamia mainitakseni. On tilanteita, joissa yksilö ei ole tietoinen vaihtoehdoistaan tai ei kykene tekemään terveellisiä valintoja esimerkiksi resurssien puutteen tai psykologisten haasteiden vuoksi. Oman hyvinvoinnin peruspilarina ovat terveelliset elintavat. Täällä olen tehnyt ompelutöitä ja muutakin. Individualismin nousu on korostanut yksilöiden autonomiaa ja oikeutta oman elämänsä ohjailuun. Tulevia tapahtumia Petäjävedellä: keskiviikkona 14.2. Sitä ennen hän kävi kansalaisopiston kudontapiirissä. Sivu 4 Nro 6 -7.2.2024 TIINA LAMMINAHO Omia ideoita ja vinkkejä opettajalta Tiina Lamminaho Kansalaisopiston käsityöpajassa syntyy monenlaisia käsityötaidon taidonnäytteitä. olemme tehneetkin vaikka mitä. Yksilölliset valinnat näillä alueilla voivat joko vahvistaa tai heikentää fyysistä ja psyykkistä terveyttämme. – Kurssilaiset ovat myös esittäneet ideoita ja toiveita, millaisiin tekniikoihin he haluaisivat tutustua ja minä olen sitten yrittänyt toiveita toteuttaa. Nyt tekeillä on hame erilaisilla pintaneuleilla neulotuista palasista. Tässä kolumnissa tarkastellaan ihmisen roolia oman hyvinvointinsa rakentajana sekä yksilön ja yhteiskunnan vuorovaikutusta tässä keskeisessä asiassa. Tämä muutos on heijastunut muun muassa kasvaneessa painotuksessa yksilön itsemääräämisoikeudelle, henkilökohtaiselle vapaudelle ja omien tavoitteiden asettamiselle. Olin ollut aiemminkin kansalaisopiston käsityökursseilla, mukaan vetää into tehdä käsillään, Ritva Lampinen toteaa. Jos yhteiskunnan resurssit pienenevät ja ammattiapuun ohjautuminen vaikeutuu, vaaditaan yksilön kyvyltä hallita omaa tunnesäätelyään enemmän. – Ikähaitari on suuri ja se on mahtava asia. Vaihtoehtona on tietysti ajautuminen huonojen valintojen ja näköalattomuuden kierteeseen. Muutimme Petäjävedelle vuonna 2014 ja heti seuraavana vuonna tulin mukaan käsityöpajaan. Käsityöpaja houkutteli Keuruultakin – Täältä saa aina uusia ideoita. Oman mielenterveyden ylläpito on yhtä lailla tärkeää kuin fyysinen terveys. – Täällä on niin vapaata, voi tehdä sellaista, mitä itse haluaa ja opettajalta saa vinkkejä ja ohjeita, Marketta Halonen kehuu ja kertoo käyneensä käsityöpajassa viitisen vuotta. – Ideana on, että tänne saa tulla oman käsityön kanssa ja minä neuvon, jos on kysymyksiä. Yhteiskunnan tarjoamien resurssien hyödyntäminen tässä on tärkeää. Moraalisen pohdinnan avulla voimme myös paremmin ymmärtää, miten yksilöt voivat tehdä parempia valintoja ja miten yhteiskunta voi tukea heitä tässä prosessissa. Moni mukana olevista on harrastanut käsitöitä vuosia tai vuosikymmeniä, mutta vasta-alkajatkin ovat tervetulleita. Toisaalta individualismi ohjaa ihmisiä ottamaan vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja edistää henkilökohtaista kasvua. Tällainen muutos arvopohjassa tuo mukanaan sekä positiivisia että haastavia vaikutuksia yksilön ja yhteiskunnan suhteeseen. Täytyy jatkaa ensi syksynä, Riitta Kataja toteaa. Tämä ei ole ainoastaan kysymys yksilön moraalista, vaan myös yhteiskunnan vastuusta luoda tasa-arvoiset mahdollisuudet kaikille huolehtia omasta hyvinvoinnistaan. Aiemmin kansalaisia vahvasti ohjannut koti-uskonto-isänmaa -kolmiyhteys ei näy enää palvelevan nykyajan ihmistä. Kurssilla on kymmenen innokasta käsityön tekijää, Kipposen mukaan kurssilaiset ovat ahkerasti paikalla. Riikka antaa niin paljon vinkkejä, ettei kaikkea ehdi tehdäkään kevään aikana, naiset toteavat ja kehuvat kurssin opettajaa. – Riikka on kärsivällinen ja huomaavainen opettaja, joka ottaa jokaisen oppilaan huomioon, Riitta Kataja sanoo. kello 13–15 seniorin hyvinvointineuvola Solikkosalissa. Ja missä suhteessa yhteiskunta ohjaa ja opastaa yksilön valintoja. Riitta Kataja, Salli Kärkkäinen ja 13-vuotias Aatu Kärkkäinen käyvät Petäjäveden käsityöpajassa Keuruulta. Hyvinvointia etsimässä – ihmisen vastuu omasta hyvinvoinnistaan. Ruokailu, liikunta, uni ja stressinhallinta ovat kaikki osa sitä kokonaisuutta, joka vaikuttaa henkilökohtaiseen hyvinvointiimme. Tänne voi tulla matalalla kynnyksellä opettelemaan käsitöiden tekoa, Kipponen sanoo. Moraalinen pohdinta voi myös liittyä kulttuurisiin normeihin ja arvoihin, jotka voivat vaikuttaa siihen, mitä pidetään hyväksyttävänä tai toivottavana. Tekeillä ovat myös senioritanssit, koululaisille suunnattu erilaisuuden kohtaamisesta kertova Erityisen hieno päivä sekä suurempi tapahtuma lapsille ja nuorille. Nyky-yhteiskunta asettaa eteemme monenlaisia haasteita ja mahdollisuuksia, mutta yksi kysymys nousee toistuvasti esiin: onko ihminen pääosin vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Viimeisten vuosikymmenien aikana länsimaissa on tapahtunut merkittäviä muutoksia arvopohjassa, jotka vaikuttavat suoraan yksilön ja yhteiskunnan suhteeseen. Itseni on tosin hyvin hankalaa ymmärtää, että miksi usein terveellisiksi tiedetyt tuotteet ovat kovemmin verotettuja kuin esimerkiksi makeiset, virvoitusjuomat tai nopeita hiilihydraatteja sisältävät välipalat, joita ihminen ei sinänsä elääkseen tai hyvinvointiinsa tarvitse. Odotukset terveydenhuollolta, koulutukselta ja muilta yhteiskunnan tarjoamilta palveluilta ovat muuttuneet, kun korostetaan yksilönvapautta ja mahdollisuutta räätälöidä palveluita omiin tarpeisiinsa. Miksi sitten ihmiset tekevät toisinaan valintoja, jotka ovat omalle hyvinvoinnille haitallisia. Täällä saa käyttää omaa luovuuttaan ja toteuttaa omia ideoitaan, kurssilaiset saavat ideoita myös toisiltaan, käsityöpajan opettaja Riikka Kipponen kertoo. Tasapainon löytäminen yksilön vapauden ja yhteiskunnan tarjoamien resurssien välillä, jotta voimme ylläpitää terveellistä ja vastuullista yhteiskuntasuhdetta, joka ottaa huomioon niin yksilön tarpeet kuin yhteiskunnan kokonaisedun. Tai eivät mahdollisesti hyödynnä yhteiskunnan resursseja esimerkiksi ennaltaehkäisevien palvelujen muodossa. Välillä minä tuon jotain ideoita ja malleja, mitä voidaan tehdä, mutta tarkoituksena ei ole, että jokainen tekisi samaa työtä. Lopuksi haluan vielä muistuttaa lukijaa siitä, kuinka tärkeää järjestötoiminta on yksinäisyyden poistamisessa sekä yhteisöllisyyden luomisessa. Joka toinen torstai Kirkonkylän koulun käsityöluokassa kudotaan, virkataan, ommellaan ompelukoneella ja tehdään monenlaista muutakin käsityötä, ohjelmassa on ollut muun muassa kankaanpainantaa. Marketta Halonen kertoo tehneensä käsitöitä todella kauan. Tällä ajanjaksolla olemme todistaneet individualismin nousua, mikä on vaikuttanut syvällisesti siihen, miten ihmiset hahmottavat oman asemansa yhteisössä ja vastuunsa omasta hyvinvoinnistaan. Toisaalta se saattaa myös lisätä paineita yksilölle, kun vastuu omasta onnesta ja menestyksestä kasvaa. Yhteiskunnan haasteena on sopeutua näihin muutoksiin tarjoamalla tukiverkostoja ja palveluja, jotka tukevat yksilöä omalla hyvinvointimatkallaan. Voikaa siis hyvin! Sami Jylhä
Päätyötään hän tekee asiakaspalvelupäällikkönä Keski-Suomen hyvinvointialueella. Häntä vie elämässään eteenpäin jatkuva innostus ja palo uusia oppeja, työtehtäviä sekä luottamustoimia kohtaan. Tällä hetkellä Harju-Kivistä työllistää erityisesti hyvinvointialueella tehtävä palveluverkkoselvitys, mutta myös muun muassa asiakaspalautteiden perkaaminen kuuluu asiakaspalvelupäällikön toimenkuvaan. Lisäksi toiminnan kautta on mahdollista opetella ryhmätyötaitoja, ongelmanratkaisukykyä sekä päästää oma ja ryhmän yhteinen luovuus valloilleen. Ratkaisukeskeisessä lyhytterapiassa terapeutti ja asiakas keskittyvät ratkomaan ongelmaa, joka haittaa asiakkaan arjessa selviämistä ja toimintakykyä tai liittyy haasteisiin hänen senhetkisessä elämäntilanteessaan. – Terapiatyötä on täysin mahdollista tehdä hyvin myös etänä. Projektin myötä osallistujien valmiudet vaelluksille paranivat ja teltta pääsee myös vastaisuudessa partiolaisten käyttöön. Nuoriso Leader -rahoituksen tuen määrä on 100–1000 euroa per projekti. – Ajattelen, että kaikki aiemmin hankkimani koulutus ja kokemus on hyödyksi terapiatyössä. Lyhytterapia poikkeaa paljon esimerkiksi psykoterapiapalveluista, joissa asiakkaan ongelmat ovat vaikeampia. Projekteissa nuoret ovat itse mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa projektia. – Asiakaspalvelupäällikön työn ja yrittäjyyden lisäksi keskityn parasta aikaa terveystieteiden tohtoriopintoihin ja niissä tehtävään väitöskirjaan, Harju-Kivinen intoilee. Verkkovälitteiset toimintatavat ovat nykyaikaa ja ne mahdollistavat asiakasverkoston ulottumisen Petäjävedeltä kaikkialle Suomeen. Rahoitusta hakevalla ryhmällä tulee olla nimetty täysi-ikäinen vastuuhenkilö. Monissa tapauksissa myös alle viisi kohtaamiskertaa riittää, asiakas kun alkaa itse alitajuntaisesti ratkomaan ongelmaansa jo ajan varattuaan, HarjuKivinen kertoo. Emma Martinmäki Viestintäsuunnittelija Vesuri-ryhmä ry Vuonna 2023 rahoituksella hankittiin ilmakiekkopöytä lasten ja nuorten peliiltoihin Kintauden Nuoriseurantalolle. Olen toiminut juontotehtävissä muun muassa Valtakunnallisilla lastensuojelun perhehoidon päivillä jo kolmeen otteeseen. Harju-Kivinen on ehtinyt lukea itsensä sairaanhoitajaksi, terveystieteiden maisteriksi, ammatilliseksi opettajaksi ja viimeisimpänä terapeutiksi. Sivuilta löytyy lisäksi tarkemmat ohjeet hakemiseen sekä hakemuslinkki. – Vaikka ainakin vielä haluan pitää tämän projektin sivutoimisena, niin näen itseni tekemässä tätä vielä eläkepäivinäkin. – Omasta yrityksestäni voin todeta, että aikoja on saatavilla hyvin ja pystyn tarjoamaan esimerkiksi opiskelijoille alennushintaisia tapaamisia. Mitä keinoja hän on jo kokeillut ja mitä voisimme vielä yhdessä yrittää. – Minut voi myös tilata juontamaan erilaisia tilaisuuksia. Lähetettä ja pääsyä psykoterapiaan voi joutua odottamaan pitkään ja kelakorvauksen jälkeenkin asiointi on hintavaa, Harju-Kivinen harmittelee. Viime vuoden aikana ratkaisuja voimavarakeskeiseksi lyhytterapeutiksi valmistunut Harju-Kivinen on ryhtynyt tarjoamaan terapia-, valmennusja juontopalveluita vuoden alusta, Mielilaituri-yrityksensä puitteissa. Projektin aikana nuoret olivat mukana suunnittelemassa hankintaa sekä sen käyttöönotossa. Tuki voi olla enintään 90 % projektin kustannusarviosta ja omaa rahaa tarvitaan vähintään 10 %. Rahoitusta myönnetään 13–25-vuotiaille nuorille nuorten omiin projekteihin. Psykoterapia on hoitomuotona pitkäkestoisempi ja kalliimpi. – Terapiatyö on luovaa ja vaatii salapoliisitaitoja. Lieviin ja keskivaikeisiin mielenterveyden häiriöihin kuten masennukseen tai ahdistukseen lyhytterapia on usein riittävä hoitomuoto. Pidän tätä ikään kuin harrastuksena, vaikkei yrittäjänä toimiminen mikään aivot narikkaan -harrastus olekaan, HarjuKivinen nauraa. Projektien myötä nuoret saivat muun muassa kokemusta vastuun ottamisesta. Monessa mukana ollut Raija Harju-Kivinen tekee tätä nykyä myös terapia-, valmennusja juontotyötä. PIHKAPARTIO. Yrityksen perustamisen alla yrittäjä pohti yrityksensä mahdollista kasvua ja sitä, voisiko Mielilaituri työllistää tulevaisuudessa hänen lisäkseen myös muita terapeutteja. – Tykkään nykyisestä työstäni ihan valtavasti. – Mielilaituri tarjoaa ratkaisuja voimavarakeskeistä lyhytterapiaa sekä hyvinvointivalmennusta, niin yksityishenkilöille kuin vaikka yritysten tai järjestöjen työyhteisöille, Raija Harju-Kivinen avaa. Leader-rahoitusta nuorille Vuonna 2023 Petäjävedellä tuettiin Nuoriso Leader -rahoituksella nuorten omia projekteja, joiden keskiössä oli harrastusvälineiden hankkiminen omaan ja tulevien käyttäjien käyttöön. Sain tehtyä myös opintoihin kuuluvat harjoittelut hyvinvointialueella, HarjuKivinen toteaa. Ratkaisun avaimet löytyvät usein asiakkaalta itseltään, keskusteluiden ja kotitehtävien jälkeen. – Kiinnostus ihmisten mielenterveyttä ja mielen hyvinvointia kohtaan on kulkenut rinnallani aina. Kintauden Nuorisoseuran ryhmä hankki viime kesänä rahoituksella ilmakiekkopöydän nuorisoseurantalolle lasten ja nuorten peli-iltojen iloksi. – Keskimäärin lyhytterapiakäyntejä kunkin asiakkaan kohdalla kertyy viidestä kahteenkymmeneen. – On valitettavaa, kuinka haastavaa avun piiriin pääseminen tänä päivänä on. Sivu 5 Nro 6 7.2.2024 RAIJA HARJU-KIVINEN KINTAUDEN NUORISOSEURA ”Terapiatyö vaatii salapoliisitaitoja” Jaakko Heikkinen Kintaudella perheensä kanssa asuva Raija Harju-Kivinen, 55, on tuore yrittäjä. Nuoriso Leader -rahaa voivat hakea nuoret tai heidän kanssaan toimiva yhdistys. Rahoitusta nuorille myös vuonna 2024 Nuoriso Leader -projektien avulla mahdollistetaan paikallisten nuorten harrastusten ja vapaa-ajan tukemista. Projektien rahoittajana toimii Leader Vesuri-ryhmä, joka tarjoaa Nuoriso Leader -rahoitusta myös vuonna 2024 ja haku on auki helmikuun loppuun asti. Nuoria tulee olla projektissa vähintään kolme ja he suunnittelevat, toteuttavat ja arvioivat projektin yhdessä. Harju-Kivinen kohtaa terapiaja valmennusasiakkaita etäyhteyksin. Teltta pääsi nopeasti käyttöön, sillä ryhmä lähti yhdessä kahden viikon vaellukselle Norjaan. Tehtävänäni on pohtia, mitkä toimintatavat auttaisivat parhaiten juuri tätä asiakasta. Omaa työteliäisyyttään ja yritteliäisyyttään Harju-Kivinen kuvailee elämäntavaksi. Mielen hyvinvointi kiinnostuksen kohteena Yrittäjyys on HarjuKiviselle sivutoimista. Etävastaanotolla käytetään Valviran hyväksymää tietoturvallista yhteyttä. Pihkapartio hankki nuortensa kanssa teltan lippukunnalle. Oma projekti voi olla vaikkapa yhteisen kokoontumistilan sisustaminen, harrastusvälineiden hankinta tai talkoot harrastuspaikan kunnostukseen. Terapeutin tärkeimpiä työtehtäviä on olla läsnä ja kuunnella, ja molemmat onnistuvat myös kameran ja mikrofonin välityksellä, Harju-Kivinen uskoo. Tiedän paljon ihmisen henkisestä hyvinvoinnista ja osaan ottaa huomioon työn asiakaslähtöisyyden, Harju-Kivinen järkeilee. Harju-Kivinen ei vielä tiedä minne hänen ja yrityksensä yhteinen tie vie. Lisätietoja saa Vesuriryhmän verkkosivuilta ja toimiston väeltä. Ensimmäinen kerta, tutustumiskäynti, on asiakkaalle maksuton. Harju-Kivinen on toiminut lukuisissa eri luottamustehtävissä ja työkokemusta löytyy muun muassa ylitarkastajan ja perusturvajohtajan pesteistä. Myös Pihkapartio hyödynsi rahoitusta hankkimalla nuortensa kanssa teltan lippukunnalle. Jo lukiolaisena luin kaikki kurssit psykologiaa ja yliopistossa opiskelin sitä pääaineen lisäksi. Kouluttauduin terapeutiksi työn ohella ja pystyin tuomaan oppeja mukaan myös tähän työhön
Eemil Helander voitti Espoossa heinäkuussa pidetyissä yleisurheilun alle 23-vuotiaiden Euroopan mestaruuskilpailuissa hopeaa 5000 metrin juoksussa. Lasten hyvinvointi – ja valitettavasti myös huonovointisuus – heijastuu suoraan vanhempien hyvinvointiin ja sitä kautta koko kunnan tilanteeseen. (Petäjävedellä oli vuonna 2022 663 alle 15-vuotiasta ja tilastokeskus ennustaa, että vuonna 2025 heitä on 554).* Ymmärrämme, että ensi syksystä lähtien Kirkonkylän koulussa on joka luokkatasolla entisen kahden luokan sijasta 1 ½ luokkaa. Petäjäveden kunta on aikaisempina vuosina hakenut vuosittain valtion erityisavustusta koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin. Esimerkiksi noin puolella Kirkonkylän koulun nuorimmista oppilaista on joko erityisen tai tehostetun tuen tarve oppimisessaan. JALKAPALLON SALIVUOROT Kulttuurikeskuksen liikuntasali Tiistaina 17–18 Tytöt 9–10 v. Mutta säästöjen hakeminen etupainotteisesti nyt, kun on nähtävissä, että kaikki liikenevät kädet ovat vielä tarpeen, ei tuo lisää säästöjä, vaan pikemminkin kuluja ja mainehaittaa. Maalaisjärkikin sanoo, että tällainen pitäisi olla. Petäjäveden kunnan molempien alakoulujen vanhempainyhdistykset pyytävät kunnan talouden tasapainottamistyöryhmää pitämään kiinni riittävästä henkilömitoituksesta Petäjäveden kouluissa. Korhonen-Viinikka johtaa kahden ajetun SM-osakilpailun jälkeen SM1luokkaa. KUNTOSALIA Seurayhtymä mahdollistaa kuntosalin käytön. Voimailujaosto: Jukka Hokkanen, 040 724 0787, jukka@jukkahokkanen.fi. Torstaina 18:30–20:00 Kuntofutsal Torstaina 20–21:30 Futsal Miehet Perjantaina 17–18:30 Tytöt 12 v. Toivomme silti pitkäjänteistä näkemystä siitä, mikä on todella tärkeää ja mitä nykyiset säästötoimet aiheuttavat tulevaisuudessa. Toisin kuin vanhushuollon puolella, laissa ei ole määritelty henkilömitoitusta koskien koulujen luokkakokoja. Sivu 6 Nro 6 -7.2.2024 Huomio paikalliset yrittäjät ja yhdistykset! Tarjoamme vuokralle monipuolista ja edullista kokous-, toimisto-, liiketai varastotilaa Petäjäveden keskustasta Petäjävesi-lehden toimituksen yhteydestä. Kintauden koululla raha on käytetty koulunkäynnin ohjaajan resurssiin. Tämä on mahdollistanut Kirkonkylän koululla laaja-alaisen erityisopettajan palkkaamisen. Lisätietoja: PetPet pyörä Facebook-ryhmä ja petpet.fi LENTOPALLOA D-nuoret (ja sitä nuoremmat) maanantaisin ja torstaisin 17–18.30 C-tytöt maanantaisin ja torstaisin 18.30–20 Sekalentopallovuoro maanantaisin 20–21.30 Kaikki vuorot Petäjäveden kulttuurikeskuksen liikuntasalissa. Palkitut käyvät ilmi kunnan sometiedotteesta.. Pienkeräyksen voi järjestää koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Mietittäessä kunnan paljon puhuttua vetoja pitovoimaa, on koulujen riittävä resurssointi ensiarvoisen tärkeää. Keskiviikkona 18–19 Seka 14 v. Maksut ja ohjeet K-Market Porkkanasta. Tiistaina 20–21:30 Futsal Miehet Keskiviikkona 17–18 Seka 7–8 v. Toukokuussa heille tuli voitto Portugalin rallissa ja samoin myös kesäkuussa Sardinian rallissa. Kannustamme silti teitä, hyvät päättäjät, näkemään lapsiin panostamisen tärkeyden. Anssi Viinikka voitti rallin WRC3-luokan maailmanmestaruuden toimien Roope Korhosen kartturina. Kalle Rovanperä johti tukevan tuntuisesti rallia aina viimeiselle Sarriojärven erikoiskokeelle saakka. Heinäkuussa parivaljakko saavutti neljännen voittonsa Viron MM-rallissa. Tämä on tullut – ja tulisi yhä – kipeästi tarpeeseen. Tunnustamme tosiasiat: Petäjävedellä ikäluokat pienenevät. Komean värityksen saanut auto tuntui toimivan mainiosti ja sopi selvästikin kuljettajaparin käteen oikein hyvin. fi/images/stories/hallinto/Talousarvio%20 2024%20valmis.pdf Petäjäveden Petäjäisten jalkapallojaosto on aloittanut joulukuun 29. Ymmärrämme, että teillä on edessänne hankala tehtävä. Viinikka ja Korhonen aloittivat luokan voitolla Ruotsin MM-rallissa helmikuussa Umeåssa. Pienkeräyksen ensisijainen käyttökohde on perheen taloudellinen tukeminen hautajaiskuluissa ja toissijainen käyttökohde perheen taloudellinen tukeminen yleisesti. Masterscupluokka on tarkoitettu yli 50-vuotialle kuljettajille, jotka ajavat SM1-SM5 ja SC6-luokan autoilla SM-sarjaa. Tiistaina 19–20 Tytöt 11 v. Luokanopettaja ei voi, eikä ehdi vastata tähän tarpeeseen yksin. Muistathan laittaa maksun viestikenttään tarkasti alla oleva selitteen. Tätä kautta säästöjä on tulevaisuudessa tulossa, kun oppilaiden määrän vähenemisestä johtuen, myös opettajien määrä vähenee. Hokkala-Pahkala johtaa täysillä pisteillä SM2luokkaa kahden ajetun kisan jälkeen. Parivaljakko kävi tiukkaa sekuntitaistelua luokan kärjessä kaksi päivää ja aina viimeiselle erikoiskokeelle asti. Kilpailun alusta alkaen Korhonen ajoi SM1luokan kärjen tuntumassa ja lopputuloksena ehjän kilpailun jälkeen oli SM1-luokan kolmas sija Mikko Heikkilän ja Teemu Asunmaan jälkeen. Hokkalan johto kuitenkin kesti loppuun asti ja ero maalissa SM2-luokassa oli 0,8 sekuntia parivaljakon Hokkala-Pahkala eduksi. Perjantaina 18:30–20 Futsal Naiset Lauantaina 16:30–18:00 Kuntofutsal Sunnuntaina 14–15 Avoin höntsävuoro Kirkonkylän koulun sali Tiistaina 19:15–20:15 Pojat 10–13 v. Jotta oppilaiden yksilöllinen tukeminen ja tukea tarvitsevien opiskelu yleisopetuksessa on mahdollista, on koulunkäynnin ohjaajilla tärkeä rooli – niin Kintaudella kuin Kirkonkylän koulullakin. Muistokeräyksellä saatavat varat toimitetaan lyhentämättömästi Matias Seppäsen perheelle. Helander juoksi EM-kisoissa uuden ennätyksensä kellon pysähtyessä aikaan 13.40,15. Riittävä henkilöstön määrä mahdollistaa myös turvallisen oppimisympäristön, joka on jokaisen oppilaan perusoikeus. Lapsien etu on lopulta meidän kaikkien etu. Kirkonkylän koulun vanhempainyhdistys & Kintauden koulun vanhempainyhdistys *Tilastokeskuksen väestöennuste 2021, lainattu Petäjäveden kunnan talousarviosta 2024 https://www.petajavesi. Yleiskilpailun voittoon ajoivat Elfyn Evans ja Scott Martin Toyota GR Yaris Rally1 autolla. Haluamme tällä keräyksellä tukea perhettä ja etenkin Matiaksen veljeä tässä surullisessa elämänvaiheessa. Lisätietoja: Matti Heinänen, 045 625 1926, mattivtheinanen@ gmail.com. Keskiviikkona 17–17:45 Seka 5–6 v. Kiertävä rallireportteri Børre Larssén Petäjäveden kunta palkitsi kansainvälisesti menestyneitä urheilijoitaan Petäjäveden kunta on palkinnut vuonna 2023 kansainvälisesti menestyneitä urheilijoita 500 euron stipendeillä. päivänä 2023 liikenneonnettomuudessa kuolleen Matias Seppäsen perheen hyväksi tehtävän muistokeräyksen. Kunta muisti stipendeillä Anssi Viinikkaa, Eemil Helanderia ja Iida Lehtomäkeä. Lisätietoja voi tiedustella: Antti Koskinen 040 0812753, avkoskinen@gmail.com YHTEISLENKKEJÄ Yhteislenkit: Kuntoilujaosto järjestää juoksuja pyöräilylenkkejä. Tiistaina 18–19 Pojat 9 v. Muistokeräystili: IBAN: FI28 5339 0820 0263 50 BIC: OKOYFIHH Tilin haltija: Petäjäveden Petäjäiset/jalkapallojaosto Viesti: Matias Seppäsen muistokeräys Pienkeräyslupa RA/2024/130 Pienkeräyksen voi järjestää ajalla 01.02.2024– 14.04.2024. Tiedämme, että valtion tuen hakeminen sitoo kunnan käsiä tällä kertaa kolmeksi vuodeksi estämällä lomautukset, eikä omarahoitusosuus, joka tällaisiin tukiin liittyy, ole myöskään kovin pieni. Erikoiskokeen loppuosalla noin kilometri ennen maaliviivaa Rovanperä päätti ajaa tien sivuun moottorin voiteluongelmien vuoksi. Mikko Eskelinen ja Arto Kapanen ajoivat Skoda Fabia Rally2 autolla Masterscup-luokan voittoon ja olivat SM1luokassakin hienosti kymmenes. Kirkonkylän ja Kintauden koulujen vanhempainyhdistykset lähestyvät teitä yhdessä tässä vetoomuksessa lasten koulunkäynnin onnistumisen turvaamiseksi. PetPet tiedottaa www.petpet.fi Matias Seppäsen muistokeräys Vanhempainyhdistysten vetoomus päättäjille Hyvät Petäjäveden kunnan päättäjät, kunnan talouden tasapainottamistyöryhmä. Tallinnassa laululavan ympäristössä pidettyjen kisojen aikaan Lehtomäki oli 13-vuotias. SM1-luokassa Roope Korhonen ja Anssi Viinikka ajoivat ensimmäistä kertaa uudella Toyota GR Yaris Rally2 autolla. WRC3luokan sarjassa otetaan huomioon neljän parhaan osakilpailun tulos lopputuloksiin. Toivomme ihmisten osallistuvan keräykseen haluamallaan summalla. Tunturirallissa menestystä Henri Hokkala ja Kimmo Pahkala ajoivat hienoon luokkavoittoon jo toisen kerran tällä kaudella SM2-luokassa viime viikon Tunturirallissa. Iida Lehtomäki voitti elokuussa frisbeegolfin alle 19-vuotiaiden tyttöjen Euroopan mestaruuden. Varsinkin alkuopetuksessa luokkakoon pienuus on valtava etu. Säästöjä on saatava. Korpilahden Urheiluautolijoiden Jooa Iivari haastoi kokeneen Hokkalan kovaan taisteluun vielä viimeisellä Sarriojärven pitkällä pätkällä, ladaten kovan pohja-ajan. Katsojien nuotiotulilla paistettujen makkaroiden jälkeen Rovanperä ja kartanlukija Jonne Halttunen saivat katsojilta työntöapua ja hybridin voimin saapuivat erikoiskokeen maaliin, kuitenkin keskeyttäen rallin
. Fysios Mehiläinen Petäjävesi palvelee sinua osoitteessa Papintie 2. 014 853 326 www.standardline.fi RAKENTAMISEN, ASUMISEN JA AUTOILUN TARVIKEKAUPPA PETÄJÄVEDEN AUTOJA KONEKORJAAMO Antti Palonen 040 9616 822, Teollisuustie 5 HUOLTOJA KORJAAMOPALVELUT KAIKKIIN MERKKEIHIN Rengasmyynti ja -työt Nelipyöräsuuntaus Öljyja määräaikaishuollot Pakokaasutestit Vikadiagnostiikka Ilmastointihuolto ja -korjaus korjaamopalonen@gmail.com Tuulilasin vaihdot SEURAA FACEBOOKISSA! KOULUTETTU HIEROJA EIJA VIENOLA www.eijavienola.info puh. p A 1 2 6 9 8 5 2 1 g r e b m l a M i n i M 1 1 6 9 8 5 2 1 a a m n e r o u V a ir a T 5 1 6 9 8 5 2 1 a l a k h a P a j n a S 2 6 9 8 5 2 1 o r A a n n a M 6 1 6 9 8 5 2 1 a l a k n o H a jr a A 2 6 9 8 5 2 1 n e n i a t a m ii L u n ( ) a j a t h o js u ti m i o t. 0400 580 153 TILITOIMISTOPALVELUT Petäjävesi, puh. Myös routapinnan rikkomiset ja puujätteen siirrot. Meiltä saat laadukkaat fysioterapiapalvelut. mukaan Keskussairaalantie 17, Jkl Avoinna ma pe 10 15 Puh. 040 588 5189 050 514 5160 Ammattilainen asialle! NURKAT KUNTOON HYVÄLLÄ ASENTEELLA » Puusepäntyöt » Hirsityöt » Sisäja ulkoremontit » Kylpyhuoneremontit HANNES YLIKOSKI 050 576 8216 hannes@hanneksenverstas.. Jalkaja kauneushoitola Aurora Jalka-, käsija kasvohoidot Ripset ja kulmat • Meikkaukset Lahjakortit • Myös kotikäynnit Tmi Reetta Palmu 040 759 0416 Kirkkotie 2, Petäjävesi Sivu 7 Nro 6 7.2.2024 Tilitoimisto T Pesonen Oy PETÄJÄVESI Asematie 6, puh. puh. Asko Määttä 040 5059876 baldie.racing@gmail.com Pihojen ja teiden lumenauraus, traktorityöt kumpunen.jalmari@outlook.com 0400 267 949 MAANSIIRTOURAKOINTI IJÄS OY Kari Ijäs 0400 547 726 www.maansiirtoijas.fi Maa-ainesten kuljetukset . 0401 854 237 salmisenhautaustoimisto.com Suomen Kivivalmiste Oy:n hautakivien myynti. la klo 9-14 Papintie 2 ?. • Klapien tekoa koneellisesti. Toimimme myös Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen palveluntuottajana. 24% / julkaisukerta. Sorat PUTKIMIES Jyrki Vieltojärvi 044 2424 729 Teollisuustie 1, Keuruu lvijyke@gmail.com www.lvijyke.fi Monipuolinen, yli 10 vuoden LVI-alan kokemus LVIJYKE.FI 044 242 4729 Talotekniikkapalvelu Huutonen Oy Putkityöt Lämpöpumput Ilmanvaihtojärjestelmien huollot ja korjaukset Viemäreiden avaukset ja kuvaukset Petri Huutonen 050 303 2259 talotekniikkahuutonen.fi TAKSI Carita Autio Urpo Riikonen Ajamme myös KELAja SOTE-kuljetuksia. Varaa aikasi mehilainen.fi tai soita 010 414 00 (0,084 €/min) Jannin siivouspalvelut Tmi Vakaalla kokemuksella ja asikasta kuunnellen Kotisiivous . Kukat & sidontatyöt Tilauksesta kaikkiin tilaisuuksiin T a o l u t e v r e p ! n e e si ll a ki a T i s k a a k k a i s a a j a t s i m o e l u p n ii k k n a p s u u s O n e e s il l a k i a O : e e l e v l a p is e v ä j ä t e P P k t u l e v l a p si ä tt i v i ä p a j a s s a t 2 1 9 o l k e p a j i N a ll e s k u a r a v n a j a t u l e v l a p a t n o v u e m 6 1 9 o l k e p a V a k i a n i v i p o s e ll u n is a a r a o a ll a m a tt i o s i a t is e v a j a t e p / . (014) 854 915 Ismo Jukola, puh. Halutessasi meiltä kuljetuksen, soita ensin suoraan meille. Nouto sopimuksen mukaan. Sami Heinäaho 040 1678771 info@takuukaadot.fi www.takuukaadot.fi Facebook: Takuukaadot.fi ma ja pe klo 9-18 ?. Katso lisää: www.kiipeilykaato.fi Hannu Strömberg 040-5769866 hannu@kiipeilykaato.fi Varaa tilasi tästä! Pihapuiden kaadot, suoratai kiipeilykaatoina Kaadot tehdään vahingoittamatta piha-alueen rakennuksia tai kasvillisuutta. Toimitilaja toimistosiivous Muuttosiivous . Hiekoitukset Murskeet . Rakennussiivous Janni Hyttinen 045 203 8350 jannihyttinen9@gmail.com Henkilöautot, pakettiautot, kuorma-autot ja matkailuautot/-vaunut Toimivat ja vialliset. 0400 853 480 • www.sahkoasennuskoskinen.fi • posti@sahkoasennuskoskinen.fi • Salmisen Hautaustoimisto Koulutie 5, Petäjävesi Palvelemme sop. Mullat . ti-to klo 9-17 ?. Tarvittaessa nouto. 0400 954 016 Pamppulantie 2, Petäjävesi Kuivasmäessä iltaisin ja viikonloppuisin: Rengastyöt + rengasmyynti Ruostevauriokorjaukset/paikkamaalaukset Katsastuskorjaukset Soita ja kysy lisää: 040 559 4838 / Heikki Kokkila Tilinumero: FI31 5339 0820 0595 67 Saaja: Petäjäveden Vanhan kirkon säätiö sr Keräyslupa: RA/2020/1404 Lahjoita Keski-Suomen maailmanperintökeskukseen • Pihapuiden kaadot, myös kiipeilykaatoina • Ahtaidenkin pihojen maansiirto, lumija pienet kaivuutyöt Avant pienkuormaajalla. BR & MR mpja pienkonehuolto Moottoripyörien ja pienkoneiden huollot ja korjaukset Kintaudella. 014 854 113 TERVETULOA OMAN KYLÄN PALVELEVAAN APTEEKKIIN 040 058 5417 Pamppulantie 2 Käytännönläheiset ATK palvelut Tietokoneet, tulostimet, älypuhelimet Älylaitteiden käytön opastukset Laitteistohuollo t Sinksi Oy www.sinksi.fi, tapio.kokkonen@gmail.com Ammattilainen asialle -palstalla olet esillä paikallislehdessä joka viikko edullisesti vain 10€ / 20€ + alv. Kaivinkonetyöt Lumityöt . Soljuvaa taloushallintoa! Soile Juntunen 050 5811 648 www.soljuvaa.fi ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä STANDARD LINE ma-pe 8.00 17.00 la 8.00 13.00 su suljettu Teollisuustie 8, Petäjävesi puh. Tonttihakkuut ja raivaukset. t V P 7 4 2 2 8 6 5 o r o n ä v y S a k k ri ( )t e s k u t u u k a v O is e v ä j ä t e P P K 6 e it o k k ri 4 is e v ä j ä t e P 9 1 L ! a o l u t e v r e t it s ä m i p m ä
kello 17.30–19 luvassa mukavaa yhdessä oloa ja mäenlaskua. Lukiolaisten vanhoja tansseja tanssitaan seuraavana päivänä, perjantaina 9.2. helmikuuta 2023. Petäjäveden lukion opiskelijakunnan hallitus pitää iltatilaisuuden päätteeksi kahviota Masuunissa. Anna äänesi yhteiselle Suomelle. Keräys Petäjäveden vanhan kirkon säätiön hyväksi tuotti 1470 euroa. Lukion wanhat esiintyvät lisäksi aamupäivän aikana lukiolaisille sekä alaja yläkoululaisille. Tanssiesitys kestää noin tunnin. Tapahtuman tuotto ohjataan Petäjäveden seurakunnan lapsikuoron toiminnan tukemiseen. vuoden opiskelijat Kiitos muistamisista 21.1. Kirkolliskokous on kirkon korkein päättävä elin ja siihen valitaan 64 maallikkoedustajaa sekä 32 pappisedustajaa. Petäjäveden lukion 3. Tervetuloa kokeilemaan onnea runsaiden palkintojen toivossa! Hurjimmat ja vauhdinjanoisimmat voivat lunastaa lipun huikealle moottorikelkka-ajelulle kauniisiin rantamaisemiin. Paikalla myös paloauto! Yhteiseen mäenlaskutapahtumaan toivottavat tervetulleeksi Petäjäveden kunta Petäjäveden seurakunta MLL Petäjävesi Laura Laitinen ja Heikki Palola mukana kirkon vaaleissa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokousvaalit ja hiippakuntavaltuustojen vaalit järjestetään 13. ja 2. Myöskin mäenlaskumahdollisuus säävarauksella. Hiippakuntavaltuusto tukee ja edistää kirkon tehtävän toteutumista hiippakunnassa ja sen seurakunnissa. Tapahtumassa käteismaksu. Vanhojen tanssien iltatilaisuus järjestetään kello 18.00 Kulttuurikeskuksen liikuntasalissa, Miilutie 4, ja tilaisuuteen on vapaa pääsy. Palola on myös ehdolla kirkolliskokoukseen maallikkoedustajaksi. Heikki Palola Kirkolliskokousja hiippakuntavaltuustoehdokas. Tarjolla on makkaraa ja mehua, josta halutessaan voi antaa vapaaehtoisen maksun yhteisvastuukeräykseen. Tervetuloa. Petäjäveden seurakunnan kirkkovaltuutettu Heikki Palola puolestaan on maallikkoehdokkaana hakemassa jatkopestiä jo kaksi kautta jatkuneeseen paikkaan hiippakuntavaltuustossa. haavisto2024.fi #haavisto2024 Maksaja: Vihreä Keurusseutu ry 10 Kuivasmäen metsästysseura ry:n vuosikokous seuran kodalla 23.2.2024 klo 18. Sivu 8 Nro 6 -7.2.2024 Yhdistystoiminta Sähkö& automaatiohuolto WEHKEET KUNTOON huoltaa, korjaa,asentaa ja suunnittelee 044 309 6889 Avoinna Ma–Pe 9–17 Keuruuntie 21, Keuruu 014 771 192 www.mloptiikka. Maallikkoedustajien vaaleissa äänioikeutettuja ovat hiippakunnan kirkkovaltuustojen jäsenet. SPR:n Petäjäveden osasto myy makkaroita ja lettuja (2e/kpl) ja tarjoaa juomat tulevan ystävänpäivän kunniaksi kaikille janoisille. YHDISTÄVÄ TEKIJÄ MUISTA ÄÄNESTÄÄ! Maksaja: Petäjäveden Kokoomus Penkkarit ja vanhat tanssit Petäjävedellä 2024 Petäjäveden lukion penkkareita vietetään torstaina 8.2. Lapsikuorolaiset vanhempineen leipovat suussa sulavia herkkuja myyjäispöytään. Aivan erityisesti tuotolla tuetaan kuoron osallistumista esiintymään Tampereen Kirkon juhlille ensi toukokuussa. Petäjävedeltä Petäjäveden seurakunnan kirkkoherra Laura Laitinen on papiston ehdokkaana hiippakuntavaltuustoon vaalissa, jossa äänioikeutettuja ovat hiippakunnan papit. Kahvion herkkuja voi ostaa käteisellä tai MobilePaylla. Tapahtuman järjestämisestä vastaavat yhteistyössä Petäjäveden seurakunta, Seurakunnan lapsikuoro sekä SPR:n Petäjäveden paikallisosasto. Hiippakuntavaltuustoon valitaan 14 maallikkoedustajaa ja seitsemän papiston edustajaa. Arpajaiset kuuluvat myös asiaan. Tämä tietenkin sään sallimissa rajoissa. kirkonmäellä järjestetään laskiaistapahtuma messun jälkeen noin klo 11–14. Abigaala alkaa Miilun auditoriossa kello 12.35, ja penkkariajelu lähtee koulun pihalta gaalan jälkeen noin kello 13.30. Tervetuloa hyvänmielen talvitapahtumaan runsain joukoin! Leena Giers-Koljonen kanttori Petäjäveden seurakunta Laskiaistiistain iltamäet Viime vuonna suuren suosion saavuttanut mäenlaskutapahtuma Kettulanvuoren ulkoilualueella tulee taas laskiaistiistaina! Tiistaina 13.2. Vaalipiireinä ovat hiippakunta-alueet ja Petäjävesi kuuluu Lapuan hiippakunta-alueeseen. Molempiin vaaleihin jätettiin tuomiokapituliin lukuisa joukko eri ryhmittymien ja valitsijayhdistysten ehdokaslistoja. Iltapäivällä he myös vierailevat tanssimassa Petäjäkodilla ja Petäjäkallion päiväkodilla. Hanna Kirkonmäellä tapahtuu Laskiaissunnuntaina 11.2. Kirkon parkkipaikka varataan tapahtuma-alueeksi, joten autot kannattaa viedä esimerkiksi seurakuntakodin parkkipaikalle