Juhlan sankareita olivat tietenkin Petäjäveden lukion abiturientit, jotka juhlan päätteeksi painoivat valkolakit päähänsä ylioppilastutkinnon suorittamisen merkiksi hetki sen jälkeen, kun heidät oli julistettu ylioppilaiksi. Lukion kevätjuhlassa auditorio Miilussa valkolakin painoi päähänsä yhteensä 19 uutta ylioppilasta. Muumimamman tyyntä luotettavuutta, terveen järjen harkintaa. Toivon, että uskaltaisitte ajatella ja tehdä koulutyönne joskus myös nurinkurisesti kuin Peppi Pitkätossu, toivon ahkeruuden ja tunnollisuuden oheen hulluttelevaa huolettomuutta, Nuuskamuikkusen luontoa lähteä syksyn tullen maailman ympärysmatkalle vain huuliharppu korvan takana, Pikku Myyn voimaa olla omaa mieltä, vaikka muut olisivat kaikki samaa mieltä, Pikku Prinssin taitoa odottaa kärsivällisesti ja suvaita erilaisuutta." Sivu 1 Nro 22 7.6.2023 62. Riemuylioppilaan tervehdyksen valkolakeille toi 50 vuotta sitten samassa tilanteessa ollut Harri Valkonen, joka puheensa päätteeksi toivotti uusille ylioppilaille turvallista matkaa maailmaan. Niina Kelloniemi Petäjäveden lukion ylioppilasjuhlaa juhlittiin lauantaina auditorio Miilussa Petäjäveden lukion opiskelijoiden ja heidän läheistensä, opettajien ja henkilökunnan sekä lukion riemuylioppilaiden voimin. Vaahteramäen Eemelin elämäniloa, että mitään ei kannata liikaa murehtia etukäteen, asiat otetaan sellaisina, kun ne tulevat ja sitten toimitaan, tehdään mitä voidaan. Juhlaan mahtui yhteislauluina laulettujen alun Keski-Suomen kotiseutulaulun sekä lopun Suvivirren väliin mieleenpainuvia puheita ja musiikkiesityksiä. Peukalo-Liisan ja Ihmemaan Liisan kykyä elää läpi yllätyksiä ja ihmeitä, kaikki voi olla mahdollista. vuosikerta Nro 23-2023 Keskiviikkona kesäkuun 7. päivänä PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU Irtonumero 2,00 euroa NIINA KELLONIEMI "Turvallista matkaa maailmaan!". Tom Sawyerin rehellisyyttä ja suoruutta, kykyä kohdata tosiasiat sellaisina kuin ne ovat. Rehtori Ville Metsäpellon puheessa ylioppilaille keskeisiä teemoja olivat sinnikkyys, rohkeus ja usko tulevaisuuteen. Karvisen kykyä laiskotteluun ja nautiskeluun. Petäjäveden lukion ylioppilaat vuodelta 2023. Rehtorin puheesta mieleen painuivat erityisesti seuraavat Anja Snellmanin teoksesta Paratiisin kartta mukaillen lainatut sanat: "Toivon teille Joonatan Leijonamielen rohkeutta, sitä haluaisin antaa teille. Opiskelijankunnan vuosikatsauksessa opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja Noora Torkki kertoi kuluneen opiskeluvuoden olleen antoisa ja keskeisiä tekijöitä tälle olivat muun muassa opiskelijoiden hyvinvoinnin edistäminen ja yhteishengen parantaminen. Nalle Puhin taitoa ottaa vastaan myös kaikki hyvä, kiitokset ja onnistumisen elämykset. Uuden ylioppilaan puheessaan Juuso Kokkila muisteli mennyttä lukioaikaa ja kannusti luokkatovereitaan etsimään uusia seikkailuja, uskomaan itseensä sekä menemään rohkeasti unelmia kohti
Kotimaista pottua odotellessa, tarjolla on egyptiläistä perunaa. Markku Koskinen BAPTISTISEURAKUNTA Suutarintie 5, Petäjävesi Jumalanpalvelus su 11.6. Hautausmaan 100-vuotisjuhla. Nykyisin paikalla ei enää ole uimarantaa. Pikkuserkkuja esitellään ja ihmetellään, kun ei ole nähty. Jakeluhäiriöt: Toimitus tai Posti (www.posti.fi tai henkiloasiakaspalvelu@posti.com) Painopaikka: Lehtisepät Oy, Varkaus Ilmoitushinnat 2023: Sisäja takasivulla 1,00 €/pmm, etusivulla 1,20 €/pmm (hintoihin lisätään alv 24 %), laskutuslisä 5 € Tilaushinnat 2023: Kestotilaus 12 kk 78 €, tarjous määräaikainen 3 kk 25 € (lehtitilaukseen sisältyy aina käyttäjätunnukset kotisivuillemme, josta löytyy myös digilehti), pelkkä digitilaus 12 kk 53 € (hinnat sis. (Sateen sattuessa sisällä kappelissa.) Kastettu: Eevi Inka Maria Väliaho Kuolleet: Ismo Tapio Nurmela, 81 ja Erkki Armas Kanala, 80. Ylioppilasjuhlissa ei tahdo tuntea ketään. Kainalot läpimärkänä vilkuilin kelloa. Huomio! Petäjävesi-lehti ei ilmesty kesätauolla viikoilla 29 ja 30. Sähköinen näköislehti tilaajien luettavissa osoitteessa www.petajavesilehti.fi tiistaisin klo 16 mennessä. Luokkastipendit päätettiin korvata ilmapalloilla ja mukaan yhteistyöhön saatiin joukko paikallisia yrittäjiä. Paperilautasella pihvi poikineen. Täällä olisi vielä. fi K-Market Porkkana, Asematie 8 Avoinna:ma-la 7-22, su 9-21 S-Market, Karikontie 2 Avoinna: ma-la klo 7-22, su 9-22 www.petajavesilehti.fi www.facebook.com/petäjävesilehti @petajavesilehti Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry (ISSN 2242-2463) Toimitus: Asematie 6, Petäjävesi toimitus@petajavesilehti.fi Päätoimittaja Niina Kelloniemi 050 366 7691 niina.kelloniemi@petajavesilehti.fi Toimitus on avoinna perjantaisin klo 9-12 tai sopimuksen mukaan. Levikki noin 1400 kpl. Pitkän kouluvuoden päätteeksi Petäjävesi-lehti toivottaa leppoisaa ja joutilasta kesälomaa jokaiselle lapselle ja nuorelle sekä heidän vanhemmilleen, Niina Kelloniemi Lomille lomps!. Tilausja ilmoitusasiat: toimitus@petajavesilehti.fi tai 050 366 7691, tilaaja ilmoitathan uuden osoitteesi! Aineistot: Toimita aineistot maanantaisin kello 12 mennessä toimitus@petajavesilehti.fi, 050 366 7691 Ilmestyminen: Ilmestymispäivä on keskiviikko. Ruveta ronkeliksi, kun on nähty vaivaa. klo 10 Messu Petäjäveden kirkossa. Onneksi taskussa oli tuplapakkaus Rennietä. Etupenkillä matkaeväänä Aino-rasiaan sullottu loppu voikkukaakku. Joutessani join kuusi kuppia mokkaa ja kehuin nisun sekä käntyn. Ilmapallot matkassaan iloiset koululaiset suuntasivat kukin tahoilleen ansaitusti kesäloman viettoon. pe ta ja ve de ns eu ra ku nt a. Petäjäveden kirkonkylän alakoululla koulun vanhempainyhdistys, tutummin Vanhis, päätti yllättää koululaiset kesäloman kunniaksi ja kaikki oppilaat palkittiin menneestä lukuvuodesta ilmapalloilla. Pitääkö tässä yöksi jäädä. Lusikalla ensin ja lapiolla loput. Jäi hyvin alkanut nokkosdieetti jäähylle. TERVETULOA! Herätyksen tuli srk PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA Viikon Viikon pakina pakina w w w. Ei ole vielä itikoita, mutta savua sitä enemmän. Lauteilla syötiin makkarat ja kokolla koko pakkaus. Äitienpäivänä vedettiin ähkyyn. Minulla työvälineinä muovihaarukka ja -veitsi. Aitan seinään heitettiin napakymppiä. Sen, kun antaa mennä vaan. Kesällä ei parane silmiään ummistaa seisovan kesäpöydän äärellä. Vanhiksesta kerrotaan, että ajatus lähti liikkeelle vanhemmille teetetystä kyselystä, jossa vanhempien aloitteesta toivottiin kaikkien koululaisten muistamista yksittäisten palkittavien oppilaiden sijaan. Valikoidut kuvat välittävät muistoja Petäjäveden menneiltä kesiltä. Sivu 2 Nro 23 7.6.2023 LAUANTAI-ILTAPÄIVÄ JEESUKSELLE La 10.6. Vetistä, mutta uutta. To 15.6. Koululaisten juuri alkaneen kesäloman kunniaksi alla olevassa kuvassa uimareita Solikkosaaren rannassa vuoden 1966 kesällä. Musiikkia ja hautausmaan historiaa. Turussa Aino-rasiaan sullottu voileipäkakku Rintamamiestalojen pihoilla istutaan pallogrillien äärellä. Taloyhtiön haravatalkoissa pitää muistaa juoda. Hävinnyt lämmitti saunan. Tarjoilua alkaen klo 12, hartaus klo 13. Olo muistuttaa sitä Aino-rasiaan sullottua voileipäkaakkua, mutta jos sitä vielä puoli kuppia sumppia kanta palan painikkeeksi. Pulloa pyöritellä outojen serkkujen kanssa, vältellä totuutta ja tehtävää. Kuka ottaa. Kesähäissä notkui pöytä. Ei passannut olla ranttu. alv 10 %): Kokkos en Kokkos en digitoim aa digitoim aa PääPääkirjoitu s kirjoitu s "Kiitos, kun matkaa saa hitaasti taittaa askelin pienin ja tavallisin, ontuminenkaan ei kulkua haittaa, perille pääsevät heikoimmatkin." (Virrestä 975) Su 11.6. Mamma oli väsännyt tietenkin kaiken itse. Ele on hieno, sillä ihan jokainen kesäloman aloittava koululainen on muistamisen arvoinen ja ilmapallonsa ansainnut. Tutkitusti positiivinen ja kannustava palaute, joka keskittyy onnistumisiin ja vahvuuksiin, ohjaa yrittämään ja kehittymään negatiivista palautetta paremmin. Kokoushuoneella kastetaan sokerikorppua Liptoniin ja rouskutellaan vanhoja joulupipareita. Hiillosmakkarat käsissä ja sinapit poskella. Näkyvät kantavan boolia pöytään. Petäjävesi-lehti julkaisee kesän ajan Kokkosen digitoimaa -juttusarjassa vanhoja kesäisiä kuvia Tapio Kokkosen kuvaarkistoista. Juhannuksena puettiin verkkarit ja aloiteltiin varovaisesti. Hyvin jaksoi kotia ajella. Silmillä syöminen karsasti. Koulujen kevätjuhlaa juhlittiin kuluneen viikon lauantaina. Otahan poika lissää. Kellarin jalasta haettiin voileipäkakku. alv 10 %) Lehden irtonumeromyynti hintaan 2 € (sis. Liki parisataa heliumpalloa täytettiin vapaaehtoisvoimin ja jaettiin oppilaille kevätjuhlan päätteeksi. Oli sopivassa suhteessa rasvaista, sokerista ja hapokasta. Keskiyöllä pistettiin urakalla napaan lettuja, kermavaahtoa ja mansikkahilloa. Piti tulppa, eikä huussista loppunut rulla. Postin lähijakelussa jaetaan keskiviikkoisin, etäjakelussa torstaisin. klo 11.00 Baptistikirkon kesäjuhlat 16 18.6. Tiikerikakun ja tuulihatut. klo 15:00 Pentti ja Sirpa Survolla Hirvenhiihtäjäntie 2. Makaronisalaattia, karjalanpiirakoita, graavilohta ja munavoita. Toisilla on kädessä lapio ja harava. Kaikkia piti maistaa
Metsäpelto oli viime perjantaina Säätytalolla hallitusneuvottelijoiden kuultavana Suomen Lähilukioyhdistys ry:n hallituksen edustajana. Päätös koskee myös pitkäaikaishoivassa ja kotihoidossa työskenteleviä työntekijöitä. Julkisessa rakentamisessa suositellaan 1 % käyttämistä taidehankintoihin. Opetusja kulttuuriministeriössä pienten lukioiden lisä on joissain tapauksissa nähty esteeksi lukioiden yhdistymiselle, koska yhteenliittyessään jäsenlukiot menettävät lisän. Mattila, PJ, Suomen Lähilukioyhdistys ry Kunnanhallituksen maanantain kokouksessa pöydällä olivat muuan muassa Pitkälänvuoren tuulivoimapuiston osayleiskaavan ehdotusvaiheen aineiston nähtäville asettaminen, talousarvion 2023 muutosten hyväksyminen, Jyväskylän seudun tieliikenteen toimivaltaisen viranomaisen yhteistoimintasopimus sekä valtuustoaloite koskien selvitystä vaihtoehdoista kumirouheen korvaamiseksi tekonurmikentän täyttöaineena. Talousarviomuutokset koskevat kunnan ruokahuollon järjestämistä sekä investointiohjelmaa. Lukiokoulutuksen nettokustannukset olivat viimeisimmän tarkan tiedon mukaan vuonna 2021 yhteensä 818 miljoonaa euroa, josta valtion rahoitusosuus oli 214 miljoonaa eli 26 %. Muutosten jälkeen tilikauden ylijäämä on 92.570 euroa. Mukaan on laskettu jatkuvan haun kautta hakeneet viisi kansainvälistä opiskelijaa. Lukiokoulutuksen koko 818 miljoonan potista tämä on alle 1 %. Jatkossa Petäjäveden kunnan kohteissa liputetaan liputusasetuksessa mainittujen virallisten lipustuspäivien lisäksi myös Kansallisen veteraanipäivän sekä Kaatuneitten muistopäivän kunniaksi. Korkeakoulupolku tulee avaamaan uusia mahdollisuuksia opiskelijoille sekä vähentää stressiä tulevasta opiskelupaikasta. Silti valtio haluaa sanella, missä lukiokoulutusta järjestetään. Kunnanhallitus asetti nähtäväksi tuulivoimapuiston osayleiskaavan ehdotusvaiheen aineiston Petäjäveden lukion hakijamäärä nousussa Niina Kelloniemi Petäjäveden lukion ja yläkoulun rehtori Ville Metsäpellon mukaan Petäjäveden lukion hakijamäärä on lähtenyt jälleen nousuun muutaman vaisumman vuoden jälkeen ja tänä vuonna tilanne hakijamäärän suhteen on suorastaan erinomainen. Petäjäveden lukiolle on tärkeää, että uuden DI-linjan lisäksi lukioopetuksessa säilyy tulevaisuudessakin vahva yleissivistykseen keskittyvä yleislinja. Tekonurmikentän tultua käyttöikänsä loppuun tullaan se uusimaan siten, että sen täyteaineena on ympäristöystävällinen tuote. Sivu 3 Nro 22 7.6.2023 Näkökulma Valmistuneita Aaro Vesterinen on valmistunut 2.6.2023 Pelastusopiston pelastajakurssilta. Lisäksi se vahvistaa Petäjäveden lukion alueellista vetovoimaa tarjoamalla nuorille ainutlaatuisen jatko-opintomahdollisuuden. Keski-Suomen hyvinvointialueen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä on päättänyt, että hyvinvointialueella luovutaan kirurgisten suunenäsuojainten ja hengityksensuojainten käytöstä kaikissa asiakasja potilaskontakteissa kesäkuun alusta alkaen. Pienten lukioiden on mahdollista pärjätä vertailussa pienempien ryhmäkokojen myötä paremmin mahdollistuvan yksilöllisen opetuksen vuoksi. Pitkälänvuoren tuulivoimaosayleiskaava on valmisteluvaiheen jälkeen edennyt ehdotusvaiheeseen. Lukio ja peruskoulu toimivat kustannustehokkaasti yhtenäisenä ”peruslukiona” lähes aina saman katon alla, yhteisin opettajavoimin ja yhteisen rehtorin alaisuudessa. Kunnanhallitus päätti asettaa Pitkälänvuoren tuulivoimapuiston osayleiskaavaluonnoksen nähtäville ehdotusvaiheen kuulemista varten MRL 65 § ja MRA 19 § tarkoittamalla tavalla. STT:n valtakunnallisessa lukiovertailussa Petäjävesi on sijalla 82 ja Keski-Suomen lukioiden listauksessa sijalla neljä. Lukiossa ei ole ollut aiemmin omaa erityislinjaa ja DI-linjan perustaminen jäsentää Petäjäveden lukion tarjontaa ja profiloi lukiota suhteessa muihin lukioihin. Ehdotusvaiheen kaava-aineisto on nähtävillä osoitteessa https://gis.sweco.fi/petajavesi/ Hanketta koskeva yleisötilaisuus pidetään 20.6.2023 klo 17–19 Auditorio Miilussa. Näiden lisäksi lukioon on ensi lukuvuodeksi tulossa yksi vaihto-opiskelija Espanjasta Rotary-vaihdon kautta. Metsäpelto uskoo, että korkeakoulupolun ja lähes maksuttoman autokoulun ohella pienet lukiot kiinnostavat hakijoita myös yksilöllisemmän opetuksen vuoksi. Terveysaseman kesäsulku Keski-Suomen hyvinvointialue tiedottaa toiminnan muutoksista alueensa terveysasemilla. Kunnanhallitus antoi evästyksensä Sammakkokangas Oy:n yhtiökokousedustalle sekä merkitsi tiedokseen tilintarkastuksen loppuraportin ja tilintarkastuspöytäkirjan vuodelta 2022. Poliisi ja Posti voivat kunnasta lähteä, mutta varsinainen alamäki alkaa lukion poistuessa. Päätöksen taustalla on alueella olevien koronatartuntojen selvä lasku sekä se, että viimeaikaiset korona-aallot ovat olleet selvästi aikaisempaa lieväoireisempia. Pienten lukioiden merkityksestä kuntiensa elinvoimalle todistaa se, että Suomen Lähilukioyhdistyksen 180 pienestä jäsenlukiosta ei vuosina 2022 ja 2023 ole lakkautettu ainuttakaan. Tuosta 691 miljoonasta kului pienten lukioiden lisään 26,25 miljoonaa, josta valtion maksama osuus oli 8,13 miljoonaa. DIlinjan opetus toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän yliopiston kanssa. Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että se hyväksyy esitetyt muutokset talousarvioon 2023. Kunnanhallituksen pöytäkirja on luettavissa 7.6.2023 kokonaisuudessaan kunnan verkkosivuilla.. Suomen BKT:sta 2 % menee puolustukseen. Hän avasi pienille paikkakunnille ominaista lukion ja peruskoulun yhteenliittymää, jossa toimitaan lähes aina samoissa tiloissa yhteisin opettajin ja yhteisen johdon alaisuudessa. Petäjäveden terveysasemalla lääkärija hoitajavastaanottojen kesäsulut ajoittuvat juhannuksesta heinäkuun loppuun ajanjaksolla 26.6.-30.7.2023 Petäjäveden lääkärija hoitajavastaanotot sekä hoitotarvikejakelu järjestetään tällä ajalla Keuruun terveysasemalla. Metsäpelto kertoo, että Petäjäveden lukion vetovoimaa on lisännyt autokoulun suoritusmahdollisuus sekä Jyväskylän yliopiston kanssa yhteistyössä toteutettu korkeakoulupolku, joka mahdollistaa täysin uudella tavalla lukio-opiskelijoille suoran opiskelupaikan yliopistossa jo lukioaikana. Filosofian maisteri Johanna Survo on valmistunut tänä keväänä Jyväskylän yliopistosta Master of Sport Sciences -koulutusohjelmasta. Lisäksi se vahvistaa lukion korkeakouluyhteistyötä sekä työelämäsuhteita. Petäjäveden lukiolla on tarjota 30 opiskelupaikkaa ylioppilastutkinnon suorittaville opiskelijoille ja yhteishaun sekä täydennyshaun jälkeen paikoista on nyt täytetty 28. Uutisessa pienten lukioiden lisää kutsutaan ”merkittävimmäksi asiaksi lukioiden rahoituksessa”. Pienten lukioiden lisä on yleisesti hyväksytty vakautta ja ennustettavuutta luovana kompensaationa. Koronan myötä Petäjävedelle lukioon hakeutuvien määrä laski, mutta tänä keväänä olemme saavuttaneet koronaa edeltäneen tilanteen ja hakijamäärä on jälleen nousussa. Lukiokoulutuksen yksikkörahoitus riitti kuitenkin vain 691 miljoonaan. Kunnanhallitus päätti hyväksyä esitetyn selvityksen aloitteen johdosta ja toteaa, että vaihtoehtoja kumirouheen korvaamiseksi selvitetään tarkemmin, kun tekonurmikentän uusiminen on ajankohtaista. Petäjävedellä koko lukion työyhteisö iloitsee myös ulkopaikkakuntalaisten kiinnostuksesta lukiota kohtaan, joka näkyy kevään hakijamäärässä. Pienten lukioiden lisään puuttuminen loukkaa kunnallista itsemääräämisoikeutta Äskettäisten uutisten mukaan (HS 24.5.2023) hallitusneuvottelijoita kiinnostaa niin sanottu pienten lukioiden lisä. Jukka O. Kunnat ja muut koulutuksenjärjestäjät maksoivat loput. Tämä tarkoittaa Petäjäveden lukiossa tietoja ohjelmistotekniikan diplomi-insinöörilinjaa, joka käynnistyi syksyllä 2022 pilotoinnilla. Lisäksi kunnanhallitus hyväksyi alustavan kokousaikataulun loppuvuodelle 2023 sekä henkilökohtaisen työsuorituksen arvioinnin periaatteiden päivityksen. Todellisuudessa valtion osa pienten lukioiden lisästä on alle 1 % valtion ja kuntien yhteenlasketusta lukioiden kokonaisrahoituksesta. Petäjäveden sijoitus listauksessa on huipputasoa, viime vuosina olemme olleet Keski-Suomen lukioiden listauksessa koko ajan kärjessä. Se takaa pienessä kunnassa lukion kautta laadukkaan perusopetuksen sekä elinvoimaisen kulttuuritoiminnan. Valtio on siirtynyt lukiokoulutuksen kokonaisrahoituksessa 26 % vähemmistöosakkaaksi kuntien ja muiden koulutuksenjärjestäjien vastatessa 74 %:sta. Kyseessä ei ole kuitenkaan pelkästään erityislinja, vaan uusi väylä yliopistoon, niin sanottu korkeakoulupolku eli University Link. Lisäksi kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi. Jatkossa maskeja käytetään potilaiden ja henkilökunnan suojaamiseen vain silloin, kun potilaan sairaus sitä edellyttää. Päivitetyt liputuskäytännöt Petäjäveden kunnan liputuskäytäntöjä on päivitetty kuntarakennelautakunnan toimesta kertoo lautakunnan puheenjohtaja Alpo Kukkonen. Tällä hetkellä DI-linjalle otetaan viisi opiskelijaa ja yleislinjalle 25, mutta tulevaisuudessa DI-linjaa on mahdollista kasvattaa. Tämä on kuitenkin helppo ratkaista samalla siirtymäaikaperiaatteella kuin takavuosina pienten kuntien yhdistymisissä. Valtuustoaloitteesta koskien selvitystä vaihtoehdoista kumirouheen korvaamiseksi tekonurmikentän täyttöaineena on tehty kuntarakennelautakunnassa selvitys, jossa todetaan, että on ekologista ja kustannustehokasta käyttää nykyinen tekonurmikenttä käyttöikänsä loppuun huolimatta siitä, että sen täyteaineena on kumirouhe. Kunnanhallitus päätti myös esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy Hankasalmen, Jyväskylän, Laukaan, Muuramen, Petäjäveden, Toivakan ja Äänekosken kuntien välisen Jyväskylän seudun tieliikenteen toimivaltaisen viranomaisen yhteistoimintasopimuksen. Maskisuosituksesta luovutaan Keski-Suomen hyvinvointialueen sosiaalija terveydenhuollossa on luovuttu maskisuosituksesta 1.6.2023 alkaen. Petäjävetisten hakijoiden lisäksi ykkösvalintana Petäjävedelle on haettu Jyväskylästä ja Uuraisilta. Valtion 1 % panostus pienten lukioiden lisän muodossa on nähtävä maaseudulle ja haja-asutusalueille kohdennettuna sivistyksen turvaamisvelvoitteena
Tänä kesänä myös Matin karaoke toi karaokelaitteensa torille ja järjesti mahdollisuuden fiilistellä markkinatunnelmia myös karaokea laulaen tai toisten esityksiä kuunnellen. Nyt kesän aikana vanhalla kirkolla voin tarvittaessa opastaa suomen ja englannin lisäksi ranskaksi. Olen opiskellut ranskaa ensimmäisenä vieraana kielenä peruskoulun kolmannelta luokalta. Petäjäveden kesämarkkinoilla pääsi tänä vuonna perinteisen markkinalakun lisäksi nauttimaan myös livekaraokesta. Silja Ojala toivoo pääsevänsä syventymään kirkon ainutlaatuiseen historiaan tarinoineen ja jakamaan niitä kävijöille. Perinteisten torituotteiden ja -herkkujen lisäksi tänä vuonna markkinoilla perheen pikkuisia viihdytti Tivoli Huvimyllyn karuselli, pomppulinna ja liukumäki sekä erilaiset huvipuistopelit kuten pallonheitto ja onginta. Petäjäveden vanhan kirkon säätiön kehityspäällikkö Katriina Holm kertoo, että kirkolla tänä kesänä työskentelevät oppaat ovat kaikki uusia. Väitöskirjani pariin aion palata ensi syksynä. pidetään kannatuspäivällinen Maatilamatkailu Kumpusella, jonne päivälliskortin ostamalla voi tukea maailmanperintökeskuksen syntymistä. Elämässä kiinni! -konsertissa klo 18. Petäjäveden vanhan kirkon oppaaksi hakemista olen miettinyt aiempinakin vuosina ja vihdoin tuli sopiva aika. Uskontotieteen lisäksi teatteritaustasta on hyötyä oppaan työssä, sillä opastaminen on esiintymistä ja eläytymistä. Näyttelijä-laulaja Ritva Oksanen ja kanttori Leena GiersKoljonen esiintyvät vanhassa kirkossa 20.8. Kirkon katto tervataan säiden salliessa alkukesästä ja hautausmaan puuaitaa korjataan kesän aikana talkoovoimin. Myös Lotta Liljavirta odottaa ihmisten kohtaamista ja hän haluaa tarjota kävijöille uusia oivalluksia kohteesta erityisesti arkkitehtuurin ja taidehistorian näkökulmasta. Keski-Suomen maailmanperintökeskuksen toteutumista voi tukea myös tekemällä lahjoituksen vanhalla kirkolla käydessään kesällä. Vanhan kirkon kesäoppaita ovat tänä vuonna Silja Ojala, Johanna Jylhä ja Lotta Liljavirta. Lisäksi kirkolla on talven aikana tehty ja tullaan kesän aikana tekemään korjausja huoltotöitä. Musiikkia opiskeleva Silja odottaa lisäksi kirkon kesäkonsertteja ja paljastaa, että kirkossa oleva urkuharmoni saattaa houkutella hänetkin soittamaan. Johannan pääaine on uskontotiede ja hän on työskennellyt Turun yliopistossa opettajana ja tutkijana. Niina Kelloniemi Petäjäveden Yrittäjien järjestämiä Petäjäveden perinteisiä kesämarkkinoita vietettiin viime lauantaina aurinkoisessa säässä Petäjäveden torilla. Järjestäjien taholta oltiin tyytyväisiä markkinoiden saavuttamaan suosioon, sillä erityisesti aamupäivän aikana torin läheisyydessä olevat parkkipaikat täyttyivät torikansan autoista ja paikalla oli koko tapahtuman ajan iloinen markkinatunnelma. Perheen pikkuisille oli järjestetty tivolihuveja pomppulinnan ja liukumäen muodossa. Kirkon tuotevalikoima on täydentynyt jyväskyläläisen Teeleidin valmistamalla Petäjäveden vanhan kirkon teellä, jota on myynnissä kirkolla sekä Teeleidin omassa myymälässä ja osa myyntituotosta menee maailmanperintökeskuksen hyväksi. Koulujen päättäjäisviikonloppuun sijoittuva markkinatapahtuma ja alkukesän epävakaiset sääennusteet saivat järjestäjät hieman jännittämään, kuinka paikalle saapuu väkeä, mutta hyvin kävi. Lähdemme oppaiden kanssa hyvillä mielin kesään, sillä kaikilla heillä on omat vahvuutensa, jotka täydentävät erityisen hyvin toisiaan. Kuluneen vuoden hän on viettänyt Jyväskylän kristillisellä opistolla teatteriopintojen parissa. Minulla oli ikään kuin välivuosi teatterialalla, jota olen harrastanut intohimoisesti. Lotta Liljavirta on tullut kirkon oppaaksi maailmalta, sillä hän opiskelee historiaa Pariisissa Sorbonnen yliopistossa. Opiskelen musiikin aineenopettajaksi, eikä opettajille ole oman alan töitä tarjolla kesäksi, joten päätin hakea vanhan kirkon oppaaksi, sillä opastaminenkin on opetustyötä, hän kertoo. Konsertin lipunmyynti alkaa kesäkuussa Petäjäveden vanhan kirkon verkkokaupassa ja vanhalla kirkolla. NIINA KELLONIEMI NIINA KELLONIEMI. Orivedeltä kotoisin oleva Silja oli kuullut Petäjäveden vanhasta kirkosta aiemmin, mutta ei ollut ajatellut sitä kesätyöpaikkana itselleen. Jyväskylästä kotoisin oleva Lotta lähti lukion jälkeen vuonna 2020 Pariisiin opiskelemaan. Vanhan kirkko on minulle merkityksellinen paikka, sillä olen mennyt täällä naimisiin ja esikoinenkin on kastettu täällä. Konsertteja ja korjauksia Katriina Holm kertoo, että tänä kesänä järjestetään kesäkonserttisarjan lisäksi myös kannatuskonsertti, jonka tuotto ohjataan maailmanperintökeskuksen toteuttamiseen. Turun yliopistosta maisteriksi valmistunut Johanna Jylhä on Petäjävedeltä. Uskonnon keskeistä roolia menneisyyden arjessa voi olla nykyajan ihmisen näkökulmasta vaikea hahmottaa. Tämän kesän tavoitteena on, että kukaan ei lähde kirkolta tietämättä tulevasta maailmanperintökeskuksesta, Katriina Holm nauraa. Vanhan kirkon oppaan paikasta hän kiinnostui jo viime kesänä, mutta silloin hakuaika oli ehtinyt päättyä. Kirkkoa ympäröivät niityt lepäävät nyt välivuoden laiduntamisesta, joten lampaita ei tänä kesänä kirkolla nähdä. Sivu 4 Nro 23 7.6.2023 Perinteiset kesämarkkinat täyttivät torin Oppaiden osaaminen täydentää toinen toisiaan Niina Kelloniemi Tämän kesän oppaat aloittivat työnsä Petäjäveden vanhalla kirkolla viime viikolla, kun kirkko avasi ovensa kesäkauteen ensimmäisenä kesäkuun päivänä. Haaveissa olisi myös kehittää kirkon opastuksia draamallisempaan suuntaan. Kohdemaaksi valikoitui Ranska kielen ja kulttuurin vuoksi. Johanna Jylhä puolestaan toivoo, että hän voisi avata kävijöille kirkon ja lähiseudun historiaa 1700-luvun maalaisihmisen näkökulmasta, sillä tuon ajan yhteiskunnassa uskonto oli kaiken läpäisevä tekijä ihmisten elämässä ja kirkko keskeinen kohtaamispaikka paikallisille ihmisille. Euroopan sisältä tulevien matkailijoiden kanssa hän ajattelee syntyvän mielenkiintoista keskustelua pohjoismaisen ja keskieurooppalaisen kirkkoarkkitehtuurin eroista ja yhtenevyyksistä. Kesältä odotetaan kohtaamisia Oppaat odottavat kesältä erityisesti kohtaamisia ihmisten kanssa. Lisäksi 9.9. Monialainen koulutustausta Jyväskylän yliopistossa musiikkikasvatusta 4 vuotta opiskellut Silja Ojala etsi Jyväskylän alueelta kesätöitä ja löysi kirkon oppaan paikan hieman sattumalta. Suurin alttaritaulu on konservoitu Valamossa ja kaksi pienempää taulua sekä välikäytävän puiset enkelipatsaat ovat vielä konservoitavana. Kirkon vierailijoita opastavat tänä vuonna Johanna Jylhä, Lotta Liljavirta ja Silja Ojala
Aitan vellikellotelineen päällä olevassa viirissä on vuosiluku 1909. Samalla tehtiin keittiöön kiinteitä kaappeja. Valtiolle, ja takaisin suvulle Pihapiirissä on iso kivinavetta, joka on rakennettu vuonna 1905, aitan katolla olevassa viirissä on vuosiluku 1909. Tila meni valtiolle vuonna 1934, Pirkko Lampisen eno osti sen vuonna 1936. Tilan nykyinen päärakennus on vuodelta 1882, Pirkko Lampinen on asunut talossa pienestä tytöstä lähtien. – Olen syntynyt Äänekoskella. Kekkonen kävi puhumassa Yli 140-vuotias hirsitalo on rakennettu kivijalan päälle. – Kekkonen kävi täällä vuonna 1956, presidentinvaalikiertueellaan. Ja minä olin kesäisin heiniä seivästämässä. – Tilan seuraavakin isäntä on nimeltään Hirsikangas, niin kuin oli minua edellinenkin. Sähköt tulivat joskus 1950-luvulla ja puhelin vähän myöhemmin, Lampinen muistelee ja kertoo, että uuniremonttia kamareissa ja keittiössä tehtiin vuonna 2004. Enoni Viljo Hirsikangas sekä äitini Lempi Lampinen kuolivat molemmat vuonna 2002, sisareni Anja Lampinen pari vuotta myöhemmin. Täällä olin vain lomilla, toki opettajilla on pitkät kesälomat. Jäniksen tilan pihapiirissä sijaitseva suuri kivinavetta on vuodelta 1905. Jäniksen sukunimi on otettu käyttöön vasta 1800-luvulla, saman suvun hallussa tila on ollut tiettävästi 1790-luvulta lähtien, Jäniksen tilan nykyinen omistaja Pirkko-Liisa Lampinen kertoo. Isäni kuoli vuonna 1946 ja kun äiti jäi leskeksi, enoni, joka oli poikamies, otti meidät asumaan Jänismäelle, Lampinen kertoo. – Viljo-eno testamenttasi talon minulle ja sisarelleni, Pirkko Lampinen toteaa. Jänismäen omistaja Pirkko-Liisa Lampinen oli välillä töissä Etelä-Suomessa, mutta muutti takaisin Jänismäelle vuonna 1999. Hirsitalo valmistui vuonna 1882. ulkoa. – Se meinattiin joskus purkaa, tilalle olisi tehty sauna. Tuvassa on komea, vanha muuri (kuva oikealla). Sivu 5 Nro 22 7.6.2023 Pettuve en Pettuve en wanhat wanhat talot talot TIINA LAMMINAHO. – Rukoilan kyläähän tämä on vieläkin. Omenapuita pihassa on paljon. Hän meni Hirsikankaalle, joka oli Jäniksen entinen torppa, ja siitä talosta sukunimi Hirsikangas on peräisin, Lampinen kertoo. Lattian alla on kellari, jossa aikoinaan säilytettiin niin perunoita ja juureksia kuin mehupullojakin. Tilan historiaan mahtuu pari vuotta valtion omistustakin. Viljo-eno hommasi tynnyrisaunan, ja sen parempaa saunaa ei olekaan, Pirkko Lampinen sanoo. Petäjäveden vanhimmalla asuinpaikalla 140-vuotias talo Tiina Lamminaho Jänismäki on Petäjäveden vanhin asuinpaikka. Paikallaan muuri kuitenkin vielä on, ja saakin olla. Takaseinä on vain vähän irti maasta, etupuolella kivijalka on paljon korkeampi. – Alkuperäinen pärekatto vaihdettiin tiilikatoksi 1950-luvulla, kymmenisen vuotta sitten tiilikatto uusittiin. Tuvan seinällä on kuva Urho Kekkosesta, muistuttamassa kuuluisasta vieraasta. Ja kun Pengerjoella uitettiin, tupa oli täynnä uittomiehiä. Paavo Niileksen kirjoittamassa ”Torpparista talolliseksi: Petäjäveden torppariasutus vuosina 1745-1940” -kirjassa kerrotaan, että ensimmäiset asukkaat Jänismäelle tulivat todennäköisesti Hauhon seudulta. Pimeä, pitkä porstua purettiin pois ja siitä saatiin lisää tilaa keittiöön, ja myös vessalle. – Aikoinaan Viljo-eno hoiti hevosilla yksinään isot pellot. Tänne asumaan muutin takaisin vuonna 1999. Talon toisessa päädyssä on keittiö ja kaksi kamaria. – Äidin ja enon isä oli joutunut lähtemään tästä, kun siihen aikaan tila annettiin vanhimmalle pojalle. Rucholan tila on mainittu asiakirjoissa jo vuonna 1539, tiettävästi siellä on asuttu sitä ennenkin, jo keskiajalla. Talon toisessa päässä on iso tupa, jossa on vielä tallella iso, vanha muuri. Silloin tehtiin myös vesijohto, sitä ennen täällä oli kantovesi. Senkin muistan, kun kotona kirnuttiin voita, Pirkko Lampinen sanoo. – Iso remontti tehtiin joskus 1960-luvulla. Vuonna 2016 talo maalattiin Jäniksen päärakennus on yli 140-vuotias. Minä olen nyt suojellut myös metsät, tässä on suojeltua metsää 56 hehtaaria. Sisareni aikaan piha oli aivan täynnä kukkia, Lampinen sanoo ja kertoo, että hänen pankkivirkailijana työuransa tehnyt sisarensa oli talon toinen omistaja. – Maitoa lähetettiin meijeriin vielä 1980-luvulla. – Välillä olin maailmalla, Etelä-Suomessa töissä. Talo ja koko mäki ovat suojeltuja, KeskiSuomen museosta on käyty täällä useampaankin kertaan katsomassa paikkoja. – Viljo-eno nukkui tuvassa kesäisin, kun siellä oli viileää. Hänet tuotiin asemalta hevoskyydillä, hän puhui tuvassa ja kyllä oli tupa täynnä väkeä, Lampinen kertoo
Viime viikolla myös Petäjäveden kunnankirjaston kirjastonjohtaja Heli Laitinen ja kirjastovirkailija Niina Riikonen toivat kintauslaisille tuoretta kesälukemista. – Lainaustoiminnan lisäksi puhelinkopilla on saatu nauttia muun muassa kirjallisuuspäivistä sekä lasten piirustuksista ja muista taideteoksista, Talasjärvi listaa. Erityisesti kesäaikaan myös aikakauslehdet ovat olleet hitti. Ensimmäinen juomatauko pidettiin Pengerjoen sillalla kuohuja ihaillen ja kosken osittain traagistakin menneisyyttä muistellen. Kirjasto vihittiin käyttöön kesällä 2010 asukkaiden omissa avajaisjuhlallisuuksissa. Talasjärvi itse ei muista Suomessa törmänneensä vastaavanlaiseen keksintöön. Erään hakkuuaukon kohdalla päiviteltiin nykyistä talousmetsän hoitoa ja Verkkalan silloilla taivasteltiin Petäjäveden kauneutta. Vanhis yllätti alakoulun oppilaat ilmapalloilla Kirkonkylän koulun vanhempainyhditys Vanhis halusi palkita ihan jokaisen oppilaan hyvästä koulutyöstä täyttämällä 199 heliumpalloa talkoovoimin ja lahjoittamalla ne kesäloman kunniaksi koululaisille. Yhteistyössä Vanhiksen kanssa toimivat Apuparts, Ko-Pa Logistics Oy, Pirunpellon murske, R-Salonki, Rengasliike Paussu, Ultratec ja Vauhti-Sami. Joukossa oli niin tietokirjallisuutta, nuortenkirjallisuutta kuin aikuisten kaunokirjallisuuttakin. Luvalliset valmisteet tunnistaa Tukesin lupanumerosta. Nämä rakennukset sijaitsevat keskellä suojeltua luontoa ja usein lähellä vesistöjä. Vain Tukesin hyväksymien valmisteiden käyttö on sallittua. JAAKKO HEIKKINEN HILKKA SEELAND. Lopuksi Petäjävesilehden toimiston katoksen pullakahvit kruunasivat tapahtuman. Hyttyskauden alkaessa Metsähallitus muistuttaa, että höyrystyvien hyönteismyrkkyjen käyttö on lähes täysin kiellettyä kansallispuistoissa ja muilla valtion suojelualueilla. Höyrystyvien hyönteismyrkkyjen tehoaineet ovat vaarallisia etenkin vesieliöille ja pölyttäjähyönteisille. Tavanomaisten iholle levitettävien tai suihkutettavien hyönteiskarkotteiden käyttö on sallittua myös suojelualueilla. Toivomme todella, että ihmiset noudattaisivat hyönteismyrkkyjen käyttöohjeita, maankäyttöpäällikkö Arto Vilen Metsähallituksen Luontopalveluista sanoo. Kyläläisten ahkerasti Kintauden Niemelässä sijaitsevaa puhelinkoppikirjastoa ylläpidetään kyläaktiivien toimesta. Valitettavasti esimerkiksi kansallispuistoissa liikkuu retkeilijöitä, jotka kulkevat poluilla höyrystävät hyönteiskarkoittimet mukanaan. Höyrystyvät hyönteismyrkyt puolestaan sisältävät tehoainetta, joka on luokiteltu erittäin myrkylliseksi vesieliöille. Talasjärven mukaan kehitystyö kirjaston parantamiseksi jatkuu yhä. Myös erilaisista lehtitilauksista kirjastoon on virinnyt keskustelua, Talasjärvi paljastaa. Sivu 6 Nro 23 7.6.2023 Höyrystyvät hyönteismyrkyt ovat vaarallisia luonnolle – älä käytä retkeillessä Aurinko helli pyöräilijöitä Lauantaina 20. – Kun naapurimme Vuokko Vihtalahti päätti tuolloin luopua hänen pihamaallaan lojuneesta puhelinkopista, pidimme naapuruston kesken aivoriihen siitä, mitä käyttöä keksisimme kopille. – Lukusalin virkaa puhelinkopin vieressä toimittavan tuolin kupeessa on usein kesäaikaan ollut myös kirpputoripiste. 24 kilometrin matka taittui rauhalliseen tahtiin paikallisia sorateitä vaihteettomalla munamankelilla, modernilla sähköpyörällä ja kaikella siltä väliltä, oman mieltymyksen mukaisesti. Lainauskirja, johon lainat merkitään, on sekin pysynyt samana kaikki nämä vuodet. Käyttöohjeita on aina noudatettava. Nyt taivalta on takana jo toistakymmentä vuotta, ja kirjastosta löytyy yhä niitä kirjoja, joita sinne asetettiin lainattavaksi ensimmäisten joukossa. Koppi on päätynyt kerran myös kymmenen uutisten loppukevennykseen, Talasjärvi riemuitsee. Höyrystyvien hyönteismyrkkyjen käyttöä kannattaa välttää suojelualueiden rakennusten pihapiirissä myös kanssaretkeilijöiden takia. Tempauksen taustalla on oppilaiden vanhemmille toteutettu kysely, jossa toivottiin jokaisen oppilaan muistamista. Puhelinkoppi on siis kestänyt hyvin sekä aikaa että käyttöä, ja Suomen säätä. ”Niemelän pääkirjasto” on vuosien varrella herättänyt kiinnostusta mediassa useaan eri otteeseen. – Kirjastoamme on käsitelty niin Ylen, Kodin Pellervo -lehden kuin Keskisuomalaisenkin toimesta. Höyrystyviä hyönteismyrkkyjä ei saa käyttää luontopoluilla ja muilla reiteillä liikuttaessa, taukoja tulentekopaikoilla eikä laavuilla. Turvallisuusja kemikaaliviraston (Tukes) ohjeistuksen mukaan höyrystyviä hyönteismyrkkyjä saa käyttää vain rakennusten välittömässä pihapiirissä kuten kuisteilla ja terasseilla. Seuraava paussi pidettiin Kansanahon maatilan kohdalla ja sitä seuraava Pitkälänvuoren mahdollisissa tuulimyllymaisemissa. Teoksia sinne on haalittu tietysti kyläläisten kodeista sekä esimerkiksi kirpputorien poistopisteistä, Talasjärvi avaa. Hyvää ja turvallista pyöräilykautta kaikille! Toivottaa PetPet Kintauden kylän kulttuurin kehto Jaakko Heikkinen Kintauden Niemelän väkeä on jo kolmentoista vuoden ajan sivistänyt puhelinkoppikirjasto, ”Niemelän pääkirjasto”. Kirjasto sai aikanaan alkunsa tarpeesta saada lainata lukemista, aivan läheltä. Käyttämättömät hyönteismyrkyt on hävitettävä vaarallisena jätteenä, ja tyhjät pakkaukset lajitellaan sekajätteeseen. Kirjasto sai eniten kannatusta ja suunnitelmaa lähdettiin kunnianhimoisesti toteuttamaan. käyttämään kirjastoon ovat kaikki tervetulleita, myös kylärajojen ulkopuolelta. Autioja varaustuvat tai muut suojelualueilla olevat rakennukset kuuluvat periaatteessa sallitun käytön piiriin. – Kirjojen lisäksi koppiin on tuotu lainattavaksi muun muassa lautapelejä, palapelejä, CDja DVDlevyjä. Kuka tahansa saa tuoda kirjastoon lainattavaa ja viedä sitä sieltä mukanaan. Silloiset koululaiset tekivät jopa aloitteen, jotta Kintauden koulun ohitse kulkeva Jyväskylän kirjastoauto olisi saatu pysähtymään koululla, puhelinkoppikirjaston epävirallista kirjastonhoitajanvirkaa hoitava Sanna Talasjärvi kertoo. Kansallispuistojen ja muiden luontokohteiden taukopaikat ja laavut ovat rakenteita eivät rakennuksia, minkä takia käyttö on niiden läheisyydessä kiellettyä. – Muistan miten siihen aikaan tarve oli meidän kaikkien huulilla. päivä toukokuuta pyöräiltiin PetPetin perinteinen kevätkauden avaus kauniissa kevätsäässä. Kansallispuistot ovat luonnonsuojelualueita, joiden tehtävänä on turvata luonnon monimuotoisuutta. Mediahuomion kohteena Kirjastokäyttöinen puhelinkoppi on harvinainen laatuaan. Metsähallitus kuitenkin toivoo, ettei myrkkyjä käytetä niiden pihapiirissä. Autoja tuli koko reitillä vastaan vain muutamia. – Kirjahyllystä löytyy luettavaa laidasta laitaan kaikenikäisille. Petäjäveden kunnankirjaston väki lahjoitti hiljattain kintauslaisille kasan uutta luettavaa. Lainattavaksi löytyy muun muassa kirjoja, lehtiä ja pelejä. – Olemme suunnitelleet kirjastotilaan muun muassa itsehoitopistettä, jossa voisi esimerkiksi mitata omat verenpaineensa
Sami Heinäaho 040-1678 771 info@takuukaadot.fi www.takuukaadot.fi Facebook: Takuukaadot.fi ma ja pe klo 9-18 ?. 0400 580 153 TILITOIMISTOPALVELUT Petäjävesi, puh. klo 18 lajit: (It) 60 m/100 m, aitajuoksu, moukari Viikkokisat elokuussa! SUUNNISTUSTA Kuntorastit ovat alkaneet. Soljuvaa taloushallintoa! Soile Juntunen 050 5811 648 www.soljuvaa.fi ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä STANDARD LINE ma-pe 8.00 17.00 la 8.00 13.00 su suljettu Teollisuustie 8, Petäjävesi puh. OP Petäjävesi Varaa tilasi tästä! TAKUUKAADOT.FI Pihapuiden kaadot, suoratai kiipeilykaatoina Kaadot tehdään vahingoittamatta piha-alueen rakennuksia tai kasvillisuutta. Maksut ja ohjeet K-Market Porkkanasta. com. PESÄPALLOA Matalan kynnyksen pesäpalloa tekonurmella keskiviikkoisin 18.00-19.30, sunnuntaisin 13.00-14.30 KUNTOSALIA Seurayhtymä mahdollistaa kuntosalin käytön. (014) 854 915 Ismo Jukola, puh. Ma 12.6. • Klapien tekoa koneellisesti. Katso lisää: www.kiipeilykaato.fi Hannu Strömberg 040-5769866 hannu@kiipeilykaato.fi OP Petäjäveden palvelunumerot Jaakko Ylitalo toimitusjohtaja 0400-384056 Maria Vuorenmaa 010 258 9611 Aini Malmberg 010 258 9621 Tanja Pahkala 010 258 9615 Sanna Aro 010 258 9602 Marja Honkala 010 258 9616 Pirkka Syvänoro 0500-682247 Kassapalvelut Ti ja pe klo 9.00-12.00 Tapaamiset ajanvarauksella ma – pe 9.00 -16.00. 041 441 5253 / Harri MIRKAN LEMMIKKITARVIKEPUOTI Asematie 6, Petäjävesi mirkanlemmikkitarvikepuoti@gmail.com 040 5719306/Mirkka, www.dognpets.fi (lomalla 17.7. Ota yhteyttä lehden toimitukseen! Tilitoimisto T Pesonen Oy PETÄJÄVESI Asematie 6, puh. Lisätietoja: PetPet pyörä Facebook-ryhmä ja petpet.fi LENTOPALLOA E-nuoret tiistaisin ja torstaisin 17.00-18.30 C-tytöt tiistaisin ja torstaisin 18.30-20.00 Sekalentopallovuoro maanantaisin 20.00-21.30 Kaikki vuorot Kulttuurikeskuksen salissa. 014 854 113 TERVETULOA OMAN KYLÄN PALVELEVAAN APTEEKKIIN www.petpet.fi 040 058 5417 Pamppulantie 2 Käytännönläheiset ATK palvelut Tietokoneet, tulostimet, älypuhelimet Älylaitteiden käytön opastukset Laitteistohuollo t Sinksi Oy www.sinksi.fi, tapio.kokkonen@gmail.com Petäjäveden kuuluisat herkut! PEKKARISEN LEIPOMOTUOTTEET Konditoria Pekkarinen, Toppalantie 134, Petäjävesi MYÖS KOTIINKULJETUS! Puh. Yrittäjä, haluatko mukaan 20 euron vuosimaksulla. Lisätietoja: Matti Heinänen, 045 625 1926, mattivtheinanen@gmail. la klo 9-14 Papintie 2 ?. 014 853 326 www.standardline.fi RAKENTAMISEN, ASUMISEN JA AUTOILUN TARVIKEKAUPPA PETÄJÄVEDEN AUTOJA KONEKORJAAMO Antti Palonen 040 9616 822, Teollisuustie 5 HUOLTOJA KORJAAMOPALVELUT KAIKKIIN MERKKEIHIN Rengasmyynti ja -työt Nelipyöräsuuntaus Öljyja määräaikaishuollot Pakokaasutestit Vikadiagnostiikka Ilmastointihuolto ja -korjaus korjaamopalonen@gmail.com Tuulilasin vaihdot SEURAA FACEBOOKISSA! KOULUTETTU HIEROJA EIJA VIENOLA www.eijavienola.info puh. ti-to klo 9-17 ?. JALKAPALLOVUOROT TEKONURMELLA Aikuisfutis ja kuntofutis tiistaisin klo 18:30 – 20 Perhefutis keskiviikkoisin klo 17-18 Junnujen pelailuvuoro sunnuntaisin klo 16 – 17:30 Aikuisfutis ja kuntofutis sunnuntaisin klo 17:30 – 19 Huom! Vuoromuutoksia voi tulla, sarjapelit menevät harjoitusvuorojen edelle.Joukkuekohtaiset vuorot sekä oman tekonurmen sarjapelit katsottavissa PetPetin nettisivuilta www.petpet.fi YLEISURHEILUA Koko perheen lajikokeilut yleisurheilukentällä. klo 18 lajit: 350 m, korkeushyppy, kuulantyöntö /pallonheitto Ma 26.6. Tule kokeilemaan lajeja matalalla kynnyksellä. Karttoja Petäjävesi-lehden toimituksen ovessa. 0400 954 016 Pamppulantie 2, Petäjävesi YHTEISLENKKEJÄ Yhteislenkit: Kuntoilujaosto järjestää juoksuja pyöräilylenkkejä, kesällä kirkkovenesoutua. puh. 0401 854 237 salmisenhautaustoimisto.com Suomen Kivivalmiste Oy:n hautakivien myynti. Linkit ohjaavat sinut yrityksen kotisivuille tai Facebook-sivuille. Myös routapinnan rikkomiset ja puujätteen siirrot. mukaan Keskussairaalantie 17, Jkl Avoinna ma pe 10 15 Puh. Voimailujaosto: Jukka Hokkanen, 040 724 0787, jukka@jukkahokkanen.fi. klo 18 lajit: 60 m/100 m, pituushyppy, keihäänheitto Ma 19.6. Ilmainen arviointikäynti. Paikallisilla yrittäjillä on hyvät yhteistyöverkostot, joten saat palvelut kätevästi ja vaivattomasti. PetPet tiedottaa Kuivasmäessä iltaisin ja viikonloppuisin: Rengastyöt + rengasmyynti Ruostevauriokorjaukset/paikkamaalaukset Katsastuskorjaukset Soita ja kysy lisää: 040 559 4838 / Heikki Kokkila Tilinumero: FI31 5339 0820 0595 67 Saaja: Petäjäveden Vanhan kirkon säätiö sr Keräyslupa: RA/2020/1404 Lahjoita Keski-Suomen maailmanperintökeskukseen • Pihapuiden kaadot, myös kiipeilykaatoina • Ahtaidenkin pihojen maansiirto, lumija pienet kaivuutyöt Avant pienkuormaajalla. 0400 853 480 • www.sahkoasennuskoskinen.fi • posti@sahkoasennuskoskinen.fi • Salmisen Hautaustoimisto Koulutie 5, Petäjävesi Palvelemme sop. Ota hyöty irti samalla alueen elinvoimaisuus on turvattu. ja 24.7.) Avoinna ma 12-17 ja sopimuksen mukaan. Sivu 7 Nro 22 7.6.2023 SÄHKÖINEN PETÄJÄVEDEN PALVELUHAKEMISTO PALVELEE www.petajavesilehti.fi Löydät Petäjäveden palveluiden parhaimmiston! Voit hakea tuotteita tai palveluita toimialoittain tai hakusanoilla
Valitusaika päättyy 12.7.2023. Sivu 8 Nro 23 7.6.2023 Keski-Suomen Kylähölkkäsarja Heikkilänperän hölkkä sunnuntaina 11.6. PetPet taittoi reissun seuran bussilla ja yhdellä henkilöautolla, muut joukkueet käyttivät tilausajobusseja pitkään pelimatkaan. Päätös valitusosoituksineen on nähtävillä Petäjäveden kunnan verkkosivuilla www.petajavesi.fi . Karvilan KarKia vastaan pelataan tekonurmella keskiviikkona 28.6. Lähtö klo 12 srk-kodin edestä, hinta 50 € sis. Tervetuloa! Metsäkulman erä & Ruoppaan hirviseurue KUULUTUS ELÄINSUOJAILMOITUSPÄÄTÖKSESTÄ Lupalautakunta on tehnyt 30.5.2023 § 28 päätöksen Piesalantilan (y-tunnus 2493885-3) eläinsuojailmoituksesta Piesala RN:o 2:430 (592-404-2-430), Petäjävesi. 350m, korkeushyppy, kuulantyöntö/pallonheitto 26.6. Kotiin palattiin koko päivän reissulta väsyneenä, mutta monta kokemusta rikkaampana. Toisen puoliajan viime minuuteilla KaPa51 teki toisen maalinsa voittaen ottelun 2–1. Karttamaksu 3 €/kartta seuran tilille FI24 5339 0820 0362 19 Rastit ovat maastossa tiistaihin 13.6. matkan, ruokailun, teatterin (Heikki Luoman "Laulujen lunnaat") ja väliaikakahvin. 60m/100m, aitajuoksu, moukari. 14.6. Karvilaan matkattiin 10 pelaajan, valmentaja Hapin ja kahden huoltajan kera. Jätelaki velvoittaa jätehuoltoviranomaista myös pitämään kompostointirekisteriä kiinteistöistä, jotka kompostoivat biojätteet. Ilm. Osa pelaajista on harrastanut lajia jo yhdeksän vuotta ja uusimmat pelaajat aloittivat muutama kuukausi sitten. Kokousta on mahdollista seurata paikan päällä auditorio Miilussa tai videoinnin kau?a, linkki videoyhteyteen julkaistaan kunnan verkkosivuilla ja Facebookissa. Tämän sarjan pelipäivät pelataan sääntöjen mukaan aina neljän joukkueen kesken; yksi joukkue neljästä ei pelaa kotijoukkuetta vastaan. 050 3903 765, p. Radat Petäjäisten sivuilta petpet.fi/ajankohtaista, jossa myös opastus lähtöpaikalle. Ilmoittautumiset Railille 050 321 8180 viim. Ratakarttoja tulosteina Petäjävesi-lehden toimituksen ovessa. esityslistat ja pöytäkirjat . pöytäkirjat . Matkasimme siis Karvilaan asti pelaamaan Kangasniemen ja Äänekosken joukkueita vastaan. Pelireissu kesti 12 tuntia ja matkaa kertyi liki 600 kilometriä. Teatterimatka ke 5.7. Ryhmäytyminen ja omien pelipaikkojen sisäistäminen on työn alla. Joukkueen sarjakausi käynnistyi lauantaina 27.5. P14-joukkueen kotipelit Äänekosken Huimaa ja PetPetin sivurajaheitosta haetaan maalipaikkaa KaPa-51:stä vastaan. Karvilan nurmikenttä löytyi hiekkatien varrelta keskeltä kaunista maaseutua. P14-joukkueessa on tällä hetkellä 15 sarjapeleihin osallistuvaa poikaa ja tyttöä. Hanna Toivonen HANNA TOIVONEN Ilmoitukset Tarkastettua siemenja ruokaperunaa (10 lajia), karpaloita TORSTAISIN JA MAANANTAISIN klo 8-8.30 Kyläsepän pihassa Kangasniemen Perunaja Vihannes, 0400 239 548 Suunnistuksen omatoimirastit Pitkälänvuoren maastossa Huttulan suunnalle. mennessä: Arvo 040 5835484. 044 4598 249 jatelautakunta@saarijarvi.fi Eläkeliiton kesätapaaminen Karstulassa Wanhoissa Wehkeissä la 1.7. Todella mallikkaasti kulki Huiman syöttöpeli jo sarjakauden alussa. Lipun hinta 30€, ei-jäsenet 40€, maksaa voi käteisellä matkalla. päätöksenteko . Tekonurmeen tottuneille pelaajillemme nurmella pelaaminen oli hieman haasteellista pallon pomppiessa eri lailla kotikenttään verrattuna. 26.6. PetPet tasoitti hienolla puskumaalilla ensimmäisen puoliajan lopussa. PetPet P14 kohtasi kauden avauspelissä KaPa-51:n. Matkan varrelle mahtui monenlaista maisemaa ja pelaajille oli elämys päästä Tappuvirran lossin kyytiin. Tervetuloa! Jätehuoltoviranomainen tekee kompostitarkastuksia Jätehuoltoviranomainen tulee tekemään kompostitarkastuksia jätelain (646/2011) § 123 nojalla Saarijärvellä vko 23, Äänekoski ja Multia vko 24, Karstula ja Uurainen vko 25, Kannonkoski ja Petäjävesi vko 26. PETÄJÄVEDEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS pidetään ma 12.6.2023 klo 18.00. PetPet–Huima ottelu päättyi 3–7 (1–3). Huima hallitsi peliä, mutta sitkeästi PetPetkin taisteli kentällä. Tervetuloa kentän laidalle kannustamaan nuoria pelaajia ja nauttimaan PetPetin kahvion herkuista. Joukkuetta valmentavat Harri ”Hapi” Silander ja Antero Lindholm. klo 18 ilmoittautuminen klo 17 alkaen sarjat: miehet/naiset 5km/7km/10km, lapset 1,6km osallistumismaksu paikan päällä käteisellä 12 € Kuivasmäki-Kumpu kyläyhdistys & PetPet Tupamäen kylätalo, Kurkisuontie 75 PetPet jalkapallo: P14 avasi sarjakauden kaukana Karvilassa PetPet P14 -joukkue pelaa Itäisen alueen vitossarjassa puolen kentän 8 vastaan 8 pelejä. klo 18 alkaen. PetPet oli tällä kertaa tuo yksi joukkue. Huimalaisten taidokkaista syötöistä huomasi, että he ovat päässeet harjoittelemaan talvikauden sisähallissaan oikean kokoisella kentällä. Upeasti ja hyvällä asenteella jaksoivat nuoret pelaajamme pelata loppuun saakka. lupalautakunta Päätöksestä voi valittaa Vaasan hallintooikeuteen. Avauspeli sujui kuitenkin varsin tasaisissa merkeissä. 60m/100m pituushyppy, keihäänheitto 19.6. Ränssin Kievariin esitykseen Rovaniemen markkinoilla. Tule ja tuo ystäväsi tutustumaan toimintaan. Lähtö srkkodilta klo 12.30 bussi ajaa Litman-Rantatien kautta. klo 10-13 Porkkanan pihassa. Ensin maalin makuun pääsi Kangasniemen joukkue. LUPALAUTAKUNTA PetPetin koko perheen lajikokeilut alkavat yleisurheilukentällä Tule kokeilemaan lajeja matalalla kynnyksellä kesäkuussa maanantaisin klo 18 12.6. P. Kahviosta löytyi perinteisten myytävien lisäksi Karvilan oman panimon limpparia. Kaikki tervetulleita! Kutsumme maanvuokraajat, seuran jäsenet ja naapuriseurojen edustajat perheineen Hirvipeijaisiin su 11.6.2023 klo 16 Metsäkulman koululle. Kauden avauspeliä varjosti useat sairastumiset. Karvilassa Enonkoskella. Päivän toisessa ottelussa vastaan asettui Äänekosken Huima. Kunnallisten jätehuoltomääräysten § 13 mukaan biojäte tulee lajitella joko omaan astiaan tai kompostoida omatoimisesti tai käsitellä muulla jätehuoltoviranomaisen hyväksymällä tavalla. asti. Tarjolla lettuja, kahvia ja makkaraa. Seuratoiminta Petäjäveden eläkkeensaajat Toritapahtuma ke 14.6. Kolme rataa 5,0 km, 3,2 km ja 2,1 km