Tulosella ja Kaksosella on paljon yhteistä. Hän käskee huilata välillä, jotta jaksamme taas harjoitella, Anna-Liisa Tulonen kertoo hymyillen. Ystävysten yhteinen harrastus on kuorolaulanta. helmikuuta. – Ystävyys on voimavara ja auttaa jaksamaan. vuosikerta Nro 62023 Keskiviikkona helmikuun 8. Kaksikolla on myös paljon yhteisiä ystäviä. – Ja toistemme lisäksi Jumala kulkee meidän kanssamme, Kaksonen jatkaa. Tulee hyvä mieli, kun tietää, että toinen kulkee rinnalla, eikä ole lähdössä mihinkään, Kaksonen huokaa. Kahteen vuosikymmeneen on mahtunut iloja ja suruja, yhdessä jaettuna ja koettuna. – Kymmenen vuotta sitten teimme yhdessä reissun Israeliin, Tulonen jatkaa. Sydänystävät arvostavat toinen toistaan. Tulosen ja Kaksosen suunnitelmat ystävänpäiväksi ovat vielä auki. Niihin saattavat lukeutua ystävänpäivätervehdysten lähettäminen, sekä kahvit, tietysti ystävien kesken.. – Samat sanat, Tulonen tokaisee hämillään. – Ystävyys on Jumalan suurin lahja, Tulonen täydentää. Ystävykset pohtivat suhteensa salaisuutta, ja tulevat yhdessä siihen lopputulokseen, että se on vapaus. Molemmilla on vuosien laulutausta Lehterilaulajista, ja nykyään kaksikko laulaa Maanantaikuoron riveissä. – Ei mitenkään, Kaksonen vastaa päättäväisesti. – Leena (Giers-Koljonen) on hyvä kuoronjohtaja, ja niin lempeä meitä vanhempia kohtaan. – Ystävyytemme ei ole mikään riippuvuussuhde. Silloin tietää, että ne asiat pysyvät meidän kahden välisinä, Tulonen painottaa. Kalenteriin ystävänpäivä merkittiin vasta 1980-luvun lopulla. pohtii puoliääneen. Se kestää kyllä aikaa ja välimatkaa, Tulonen arvioi. Juhlapäivällä on jo vankat ja vakiintuneet juuret, vaikka Suomessa sen vietto on suhteellisen tuore tapa. Ystävänpäivää vietetään ensi viikon tiistaina, 14. Sivu 1 Nro 6 8.2.2023 62. Kuoroharjoitusten lisäksi Tulonen ja Kaksonen viettävät yhdessä aikaa viikoittain muun muassa Ystävän Pysäkillä. päivänä PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU Irtonumero 2,00 euroa JAAKKO HEIKKINEN ”Ystävyys on voimavara” Jaakko Heikkinen Anna-Liisa Tulosen ja Ritva Kaksosen ystävyys on kestänyt jo parinkymmenen vuoden ajan. He ovat samanikäisiä, aivan kuten sattumalta heidän lastenlapsensakin. – Anna-Liisassa parasta on hänen iloisuutensa, sekä hieno laulutaito, Kaksonen kehuu ystäväänsä. – En tiedä, miten sitä pärjäisi tässä elämässä, ilman ystäviä, Tulonen Anna-Liisa Tulonen (vas.) ja Ritva Kaksonen ovat tunteneet toisensa jo kahdenkymmenen vuoden ajan. – Kun on vaikeaa, voi toiseen ottaa luottamuksellisesti yhteyttä. – Kun kaksikymmentä vuotta sitten muutin Petäjävedelle, ja osallistuin seurakunnan toimintaan, oli Anna-Liisa ensimmäisten joukossa, joihin sain tutustua, Ritva Kaksonen palaa ajassa taaksepäin. – Välillä soittelemme, ja kyselemme toistemme kuulumisia, Kaksonen listaa. Toisiltaan he ovat vuosien varrella oppineet paljon
Syön hyvin. Tämän maailman keskellä on helppo kulkea harhaan ja ahdistua. Heidän kanssaan jaetaan rakkaus tanssiin. Siksipä tuntuukin hyvältä tietää, että on jotain kertakaikkisen luotettavaa ja pysyvää. Ihanaa, että on jokin perusta, missä ei ole pimeyttä. – Kuka sukseni vei sekä tupakat. Kaikki oli muuten hyvin, mutta puhuminen sai aikaan yskänkohtauksen. Fyysisen ja henkisen mielihyvän on hyvä pysyä balanssissa. Siinä on mukava sävel ja vahvat sanat. Postin lähijakelussa jaetaan keskiviikkoisin, etäjakelussa torstaisin. Tuskainen blues vaiennut mahtipontiseen stadionrokin raikuessa maalin merkiksi. Joukko ihmisiä erilaisine elämäntarinoineen yhdistyy tiiviiksi porukaksi, kun yhdessä harjoitellaan, opitaan ja erehdytään. Siskoni on myös ystäväni. Ei häivääkään. Kokkos en Kokkos en digitoim aa digitoim aa 27.11.1967 Naiskotiteollisuuskoulun rakennustyömaa.. En ala grammojen tarkkuudella lautaselta siemeniä ja ituja laskemaan. Täytä jumalanpalveluksemme ja koko elämämme taivaallisen kirkkautesi heijastuksella.” Lepoa päivääsi toivottelee Leena-kanttori ”Onko kaikki hyvin, kun olet ollut niin hiljaa?” Tällaisen viestin sain pitkäaikaisimmalta ystävältäni toissa viikolla. Siinäpä hyvän messun eväitä kotiin viemisiksikin. Puuvillaplantaasit ovat vaihtuneet rahalle tuoksuviin muovinurmiin. Jakeluhäiriöt: Toimitus tai Posti (www.posti.fi tai henkiloasiakaspalvelu@posti.com) Painopaikka: Lehtisepät Oy, Varkaus Ilmoitushinnat 2023: Sisäja takasivulla 1,00e/pmm, etusivulla 1,20e/pmm (hintoihin lisätään alv 24%), laskutuslisä 5e Tilaushinnat 2022: Kestotilaus 12kk 78e, tarjous määräaikainen 3kk 25e (lehtitilaukseen sisältyy aina käyttäjätunnukset kotisivuillemme, josta löytyy myös digilehti), pelkkä digitilaus 12kk 53e (hinnat sis. Levikki noin 1600 kpl. Hiihdän pellon poikki missä ei ole enää aitoja, mutta latu on aina auki. Tämän päivän maaorjat ovat pelipaitaan puettuja miljonäärejä, isännilleen polttomerkattuja. vain palan multaa, vesitilkan, vain valoa maan syvään tummuuteen." (Virrestä 947) Kirkonkylän kansakoulu, joka purettiin 1970 -luvulla. Hyvää ystävänpäivää! BAPTISTISEURAKUNTA Suutarintie 5, Petäjävesi Musiikkijuhla, Romaani kuoro Kristuksen lähettiläät , vierailevat su 12.2. To 16.2. Kaiken ei pidä olla, niin nöpönuukaa ja just silleen. Ei valehtelua, ei vilppiä, ei vääryyttä, ei kateutta, ei oman edun tavoittelua, ei totuuden vääristelyä, ei pahuutta. Tilausja ilmoitusasiat: toimitus@petajavesilehti.fi tai 050 366 7691, tilaaja ilmoitathan uuden osoitteesi! Ilmestyminen: Ilmestymispäivä on keskiviikko. Hän on ollut tärkeässä roolissa, kun käsillä on ollut suuria päätöksiä. fi Markku Koskinen Tapulin Tapulin takaa takaa K-Market Porkkana, Asematie 8 Avoinna:ma-la 6-22, su 9-21 S-Market, Karikontie 2 Avoinna: ma-la klo 7-22, su 9-22 www.petajavesilehti.fi www.facebook.com/petäjävesilehti @ petajavesilehti Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry (ISSN 2242-2463) Toimitus: Asematie 6, Petäjävesi toimitus@petajavesilehti.fi Päätoimittaja Maarit Nurminen, p. Urheilu on parasta silloin, kuin sitä ei tarvitse tehdä työkseen. Toiselta ystävältä tulee puhelu joka arkiaamu hänen matkatessaan töihin. Tuntuu, että loppu päivä on jotenkin parempi, siunatumpi. Lyhyen mietinnän jälkeen voin vain todeta, miten tärkeitä ihmisiä ystävät ovat. lauletaan radiossa. Olen mielelläni kotona perheen kanssa tai kyläilen. Sähköinen näköislehti tilaajien luettavissa osoitteessa www.petajavesilehti.fi tiistaisin klo 16 mennessä. Valolaulut, rukoukset, Raamatuntekstit, saarna, ehtoollispöydän antimet ja siunaus. Kohta se räjähtää. Oli sitten tarvetta tai ei hermo savuille. Voin luottaa siihen, että siskon perheestä löytyy apua ja tukea silloin, kun sitä todella tarvitaan. alv 10%): maarit.nurminen@ petajavesilehti.fi 0400 644 899 Kuparipannun muotoinen sunnuntaihiihtäjä Kyllä minä tiedän entisenä 400 metrin pitkien-aitojen piirimestarina (aidat oli sijoitettu peltosarkojen väleihin ja lähtölaukaus ammuttiin aamuyöstä aitan nurkalta), että urheilu on kaikkein luomuinta ja terveellisintä, kun sitä ei tarvitse tehdä työkseen, vaan omaksi ilokseen. Päivä alkoi siis oikein hyvin yhteisellä iloisella messulla. Tervetuloa ! Ystäviä joka lähtöön Su 12.2. Alpe Cermisen loppunousussa mennään ankkaa. Jumalaton juustokiekko sylissä painaa, mutta sponsorin pitää näkyä ja haastatteluissa kuulua. Tanssiystävien kesken jaetaan onnistumisia ja epäonnistumisia. Välttelen kaupassakäyntiä ja siivousta. Anna sanasi valaista tiemme. Minun lapsuudessani oli muuten tapana viedä kotiin ”terveisiä kirkosta”. ”Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää.” Lapsikuoro lauloi tänään kirkossa raikkaasti tuota yllä olevaa sanomaa. Heidän kanssaan voin olla oma itseni ja jakaa kipeimpiäkin ihmisenä olemisen ja kasvamisen hetkiä kuin myös nauraa ja hullutella kuin viimeistä 30 vuotta ei olisikaan. "Niin vähän pieni siemen kaipaa. Lopuksi vielä iloisia kohtaamisia ”kirkkokahvien” merkeissä. Sivu 2 Nro 6 8.2.2023 Nro 6 8.2.2023 PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA Viikon Viikon pakina pakina w w w. Parempi on olla se kuparipannun muotoinen sunnuntaihiihtäjä jolla pää pelaa, kuin tuo henkisten paineiden keskellä painiva linnun laiha taitoluistelija hallin jäällä. Lepäilen ja kuulostelen. Toimitus on avoinna perjantaisin klo 9-12 tai sopimuksen mukaan. klo 10 Messu Petäjäveden kirkossa. Lenkin jälkeen palkitsen kroppani voisella perunamuusilla ja tirripaistilla. Käyn ehkä kävelyllä. klo 11.00. Palkintopallilla esitellään enemmän suksia kuin voittajaa. Olen usein ihmetellyt, miten hyvä mieli kirkossakäynnistä tulee. Ilman heitä arki olisi köyhempää ja paljon, paljon tylsempää. pe ta ja ve de ns eu ra ku nt a. klo 13 Ylä-Kintauden lähetysompeluseura Onnelassa, Räsäläntie 552. alv 10%) Lehden irtonumeromyynti hintaan 2e (sis. Pipo päässä (sen silloisen tyttöystävän kutoman) missä ei lue mitään. Verkkarin taskusta löytyy toki astmapiippu keuhkopussia avaamaan. – Kyllä mua nyt pännii. Saivatpa jotkut extrapalkintojakin. Kaalissa polttaa. ”Taivaallinen isämme, me kiitämme sinua siitä, että lähetit Poikasi Jeesuksen valoksi maailmaan. Pujotan siansorkkani monoihin, niin halutessani. Siellä, muutaman sadan kilometrin päässä on joku, joka huolehtii hyvinvoinnistani. Kappale kiteyttää oivasti terveen harrastamisen perus aakkoset. Tänä päivänä harvemmin ylikuntoa hillitään nikotiinilla. Kolmas ystävä on ollut ja on edelleen tuikitärkeä tuki yrittäjän arjessa. Jos puhelua ei ole kymmentä vaille kahdeksaan mennessä kuulunut, on se soitettava ystävälle päin ja tarkistettava, että herätyskello on aamulla toiminut. Vietän lepopäivää. Sitten on vielä harrastuksen kautta elämääni tulleet ystävät. Jotain sellaista, mitä ihmisten hölmöilyt eivät hetkauta. , maarit.nurminen@petajavesilehti.fi, 050 366 7691 tai 0400 644 899. Itse harrastelen perinteistä hiihtoa. Lapset saivat tarroja kuorovihkoihin ja kirkkopasseihin. Koko juttu tää. Tapio Kokkonen on digitoinut kuvan Petäjävesilehden arkiston kuvista. Yritän pitää sunnuntain tarkoituksella ”erilaisena” päivänä. Olen pitkin päivää hyräillyt tuota otsikon laulua
Lisäksi annamme henkilökohtaista neuvontaa, joko tapaamisissa Jyväskylässä tai etäneuvontana verkon välityksellä. Vuoden 2023 konferenssiin matkustaa säätiöstä kaksi edustajaa. Hankkeen tavoitteena on edistää Keski-Suomen maailmanperintökeskuksen toteutumista. Tapahtuma kesällä Varainkeruuta Keski-Suomen maailmanperintökeskuksen toteutumiseksi jatketaan ja Petäjäveden vanhalla kirkolla järjestetään kesällä 2023 keskuksen kannatustapahtuma. Vuosittain Petäjäveden vanhassa kirkossa vierailee noin 13 000 ihmistä ja vieraita saapuu yli 60 maasta. Yhteyttä voi ottaa matalalla kynnyksellä, Tukiainen sanoo. Mutta kyllä nytkin yrityksiä perustetaan, Latvala sanoo. Konferenssin järjestäminen on mittava projekti, joka edellyttää hyvää verkostoyhteistyötä ja monipuolista konferenssivierailijoiden sekä -esiintyjien kontaktointia ja palvelemista. Tapahtuman järjestämisvastuu on Petäjäveden vanhan kirkon säätiöllä ja Maanmittauslaitoksella Struven ketjun edustajana tapahtuman muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Keuruun, Multian ja Petäjäveden osalta koronarokotusten antaminen on keskitetty Jyväskylään Kyllön tai Novan terveysasemille, sillä rokotusten kysyntä on vähentynyt merkittävästi. K-S Yritysidea neuvoo alkuun Tiina Lamminaho Viime viikolla Petäjävedellä pääsi keskustelemaan yritysideastaan Keski-Suomen Yritysidean pop up -palvelupäivässä. Keski-Suomen Yritysidea hoitaa varsinaisen yritysneuvonnan aloitteleville yrittäjille, Latvala vastailee muihin kysymyksiin. Tavoitteena on tuoda entistä paremmin esiin Keski-Suomen maailmanperintökeskuksen merkitys vastuulliselle maailmanperintökohteista huolehtimiselle. Koronaja influenssarokotusajanvaraus sekä koronaneuvonta tapahtuu numerossa 014 269 0540 arkisin kello 8.30–15. – Me olemme aloittelevalle yrittäjälle ajatuskumppanina. Kunnanjohtajalta neuvoja tarpeen mukaan Mikko Latvalan mukaan yrittäjäksi aikovilta on tullut yhteydenottoja, pop up -päivässäkin oli kävijöitä. Petäjäveden vanhan kirkon säätiön uutuustuotteet kaksi eri kuva-aiheista t-paitaa on nyt saatavissa Suoramyynti Heinähatussa. – Aiemminhan teimme elinvoima-asioissa yhteistyötä Multian kanssa, mutta yhteistyö loppui, kun yhteinen elinvoimapäällikkömme valittiin Multian kunnanjohtajaksi. Viime vuoden maaliskuun alusta lähtien olemme ostaneet uusien yrittäjien neuvonnan K-S Yritysidealta, ja olemme kyllä saaneet tasokasta neuvontaa yrittäjäksi aikoville. Nyt olemme sopineet jatkavamme yhteistyötä Keski-Suomen Yritysidean kanssa, sopimus on tehty tälle ja ensi vuodelle, kunnanjohtaja Mikko Latvala kertoo. – Tämän hetken taloudellisesti epävarmassa tilanteessa yrittäjäksi lähtemisen kynnys on varmaan aika korkealla, toki alasta riippuen. Konferenssi kestää vähintään kaksi kokonaista päivää ja siihen liittyy yleensä juuri ennen konferenssin alkua järjestettävä ennakkotapahtuma halukkaille ja/tai konferenssin virallisen osuuden päätyttyä järjestettävä jälkitapahtuma – esimerkiksi puolen päivän vierailu tietyssä maailmanperintökohteessa. Yrittäjien aamuja iltakahveja on pidetty säännöllisesti kerran kuussa, 22. konferenssissa. Hanke edistää muun muassa opastuskeskuksen rakentamista.. Keski-Suomen Yritysidea on ollut Petäjäveden kunnan kumppanina aloittelevien yrittäjien neuvonnassa nyt vajaan vuoden verran. – Meillä on erilaisia pienryhmäkoulutuksia, esimerkiksi itsensä työllistämisen infoa ja liiketoimintasuunnitelmavalmennusta verkkototeutuksena. KeskiSuomen maailmanperintökeskukselle laaditaan viestintäsuunnitelma ja Keski-Suomen maailmanperintökeskuksesta kertovia verkkosisältöjä ja sosiaalisen median viestintää selkiytetään ja kehitetään. Järjestelyjen vuoksi Petäjäveden vanhan kirkon säätiön edustaja toimii vuosina 2022-2024 toisena Suomen kohteiden edustajana Pohjoismaisen yhdistyksen hallituksessa. Rokotustoiminnan yhtenäistämistä jatketaan koko hyvinvointialueen laajuisesti pitkin vuotta yhteisen kehitystyön edetessä. helmikuuta iltakahveille tulee Vesuri-ryhmän edustaja kertomaan EU:n uuden rahoituskauden yritystukiasioista. Palvelun tuottaa koulutuskuntayhtymä Gradia. Konferenssijärjestelyt edellyttävät henkilöresurssia, joka voidaan sitoa tapahtuman koordinointiin jo vuoden 2023 aikana. – Minä auttelen, jos kysytään esimerkiksi tiloista. Hanke pohjaa kansallisen maailmanperintöstrategian toimeenpanosuunnitelmaan, johon on kirjattu sen varmistaminen, että jokaisessa maailmanperintökohteessa on niiden maailmanperintöarvoa tukeva ja kohteen luonteeseen soveltuva opastustai neuvontapiste. Suomen konferenssi esitellään vuonna 2023 syyskuussa Islannissa järjestettävässä Kesäoppaat haussa Petäjäveden vanhan kirkon säätiö hakee parhaillaan oppaita ensi kesää varten. Järjestelyihin haetaan kumppaniksi myös Petäjäveden kunta ja Jyväskylän kaupunki. Hakuaika päättyy 13.2. Yhteistyöhön haetaan myös paikallisia oppilaitoksia. Aikaisemmin aikuisten rokotuksia on annettu neuvoloissa. Kunnat maksavat palvelusta, yrittäjäksi aikovalle neuvonta on ilmaista. – Tämän vuoden aikana katsomme, onko kunnalla tarvetta lisätä panostusta elinvoimatyöhön, ja myös kunnan rahatilanne pitää ottaa huomioon. Palvalahden tonttien myyntiä jatketaan, ja Jyväskylän rakennusmessuillakin olemme mukana, Latvala kertoo. Keski-Suomen Yritysidea tekee yhteistyötä Petäjäveden lisäksi Jyväskylän, Uuraisten, Laukaan, Toivakan, Hankasalmen ja Joutsan kanssa. Konferenssi kokoaa yhteen pohjoismaisten maailmanperintökohteiden edustajat ja siihen saapuu vuosittain 150-200 osallistujaa. Keski-Suomen maailmanperintökeskuksen viestintähankkeella halutaan tukea Petäjäveden vanhan kirkon ja Struven kolmiomittausketjun kiinnostavuutta ja vaikuttavuutta ja kehittää ja parantaa kohteista jaettavan maailmanperintötiedon saatavuutta. Käymme yhdessä läpi liikeideaa ja haasteita ja kysymme kiperiä kysymyksiä, jotka auttavat aloittelevaa yrittäjää kiteyttämään oman liikeideansa. Kunnissa emme käy säännöllisesti, mutta tarvittaessa järjestämme pop up -päiviä. Hankkeessa viedään systemaattisesti eteenpäin Keski-Suomen maailmanperintökeskuksen rakennushanketta. Ohjaamme ja autamme eteenpäin myös rahoituksen hakemisessa ja esimerkiksi erilaisten lupien hakemisessa, yrityskehitysasiantuntija Petrikki Tukiainen K-S Yritysideasta kertoo. Jatkossa Petäjäveden, aikuiset voivat olla yhteydessä omalle terveysasemalleen matkailuun vaadittavia rokotuksia tarvitessaan. Reilun vuoden kuluttua Petäjävedellä Vuonna 2024 Pohjoismaisen maailmanperintökohteiden yhdistyksen vuosikonferenssi järjestetään Jyväskylässä ja Petäjävedellä. Tapahtumasta tehdään projektija viestintäsuunnitelma, jonka toimenpiteitä toteutetaan vuoden varrella. KeskiSuomen maailmanperintökeskuksesta viestimistä kehitetään digitaalisuutta ja Maanmittauslaitoksen olemassa olevia aineistoja hyödyntäen. Palkkatukiasioita meillä hoitaa työllisyyspalvelut, ja tila-asioita minun lisäkseni tekninen johtaja. – Autan yrittäjiä myös rahoituskanavien etsimisessä, pohdimme yhdessä, mistä voisi hakea tukia. -Uutuustuote on herättänyt kiinnostusta ja sitä on ostettu lahjaksi, Hanna Hautamäki kertoo. Hanke tukee Suomen maailmanperintökohteiden verkostoitumista ja siihen tuo ulottuvuutta laaja ohjausryhmänä toimiva asiantuntijaverkosto. Sivu 3 Nro 6 8.2.2023 TIINA LAMMINAHO Aikuisten rokotukset siirtyvät vastaanotolle Petäjäveden vanhan kirkon säätiö sai Museovirastolta 35 000 tuen viestintähankkeeseen Keski-Suomen hyvinvointialueella tehtävän kehitystyön myötä entisen Seututerveyskeskuksen alueen aikuisten rokotuksia annetaan jatkossa terveysasemien vastaanotoilla. Meille saa myös soittaa tai lähettää sähköpostia. – Viime vuonna soteuudistuksen valmistelu vei paljon resursseja, mutta nyt on tarkoitus taas paneutua esimerkiksi markkinointiin aiempaa enemmän. Lisätietoja löytyy Petäjäveden vanhan kirkon nettisivuilta. Pohjoismainen maailmanperintökohteiden yhdistys järjestää maailmanperintökonferenssin vuosittain eri Pohjoismaissa. KeskiSuomen maailmanperintökeskukselle laaditaan myös liiketoimintasuunnitelma. Viestinnän hankkeella edistetään Petäjäveden vanhan kirkon ja Struven kolmiomittausketjun keskinäistä, kansallista ja pohjoismaista yhteistyötä. Ja olen minä jonkun kanssa keskustellut yritysideastakin, kun soittaja on kysellyt, olisiko sellaiselle kysyntää Petäjävedellä, Latvala kertoo. Toisessa kuva-aiheena on Petäjäveden vanhan kirkon kuva ja toisessa saarnastuolin enkeli
Sote-uudistuksen myötä esimerkiksi omaishoidon tuen järjestäminen siirtyi kunnilta hyvinvointialueille. Pelkään, että monilta oikeutetuilta tuo raha jää hakematta. Yhteensä yli viiden tunnin musiikin kuuntelun jälkeen junamatkalla kotiin keksin ratkaisun ja soitin yhtiöön valiten ”uusi asiakas”, en ”sähkösopimuksen vaihtaminen tai päättäminen. Mitä hyvinvointialue tuo tullessaan. Minua ei sureta yhtään, että rahat tähän otetaan ylisuurta voittoa tehneiltä sähköja polttoainejakeluyhtiöiltä. Ensimmäinen kokoontumiskerta on Petäjäkodin Solikkosalissa helmikuun 20. Enpä tiennyt itsekään, että joka kunnassa vierailee myös sosiaalityöntekijä, jolta saa lomakkeen ja täyttöapua. Pistin työhuoneessa useasti puhelimen soittelemaan taustalla, mutta vastausta tullut ennen kuin oli lähdettävä kokouksiin. Nicon hyvät esitykset jatkuvat. Esimerkiksi muistisairauden kohdalla menee aika pitkään, ennen kuin siihen saadaan omaishoidon tukea. Nicolla oli myös mitattua tulosta pidempi kisatyöntö, mutta valitettavasti se hieman ohi sektorin. Perhehoito olisi monen omaiselle sopivampi hoitopaikka, toteaa Ollila. Ehkäpä ahneus hiukan laskee, kun voittoa joka tapauksessa leikataan. Vaikka uusi lisäsähkötuki saa kritiikkiä siitä, että se kohdentuu kaikille, sitä ei ainakaan tarvitse hakea. Asiakaspalvelija kiemurteli tovin, mutta valtakirjalla sain hoidettua asian. OmaisOiva -ryhmätapaamiset on tarkoitettu omaishoitajien lisäksi kaikille läheisistään huolehtiville ihmisille. Anne Kalmari Kansanedustaja, kesk. Sähkösopimus vaihtuu pörssisähköön, jonka keskihinta on nyt 15 sentin luokkaa ja tippunee tuonkin alle pian. ”Viiden minuutin jälkeen pääsin sisään. Jatkoin harjoitusta seuraavina päivinä. Sähkön hinta kilowattitunnilta oli 55 senttiä! Kaikilla meistä ei ole internettiä eikä pankkitunnuksia, joten ei kun soittamaan sähköyhtiölle. Ja toinenkin hyvä asia tässä on. Heinämäen mukaan OmaisOiva -vertaistukiryhmä kokoontuu tulevan kevätkauden aikana Petäjävedellä kerran kuukaudessa, neljänä maanantaina. Sivu 4 Nro 6 8.2.2023 Nro 6 8.2.2023 Lukijan kuva HANNA MÄKINEN Virkistyshetkiä ja vertaistukea omaishoitajille Hanna Mäkinen Keski-Suomen omaishoitajat ry:n toiminnanjohtaja Tuija Heinämäki kävi perjantaina Petäjävedellä kertomassa OmaisOiva -toiminnasta. päivänä. Maila Pirkkalainen lähetti kuvan, joka on otettu maanantai-iltana. Hehkuvista väreistä on päästy nauttimaan aamuin, illoin. (Lähde: Tuija Heinämäki, toiminnanjohtaja Keski-Suomen Omaishoitajat ry) Yleisöltä Huolehtikaa tuttavienne ja vanhempienne sähköasioista! Kävin erään ikäihmisen luona kylässä ja hän näytti minulle toistaiseksi voimassa olevan sopimukseen perustuvan sähkölaskun. Erityisesti Ollilaa kiinnostaakin nyt tieto ja näkemys siitä, mitä kaikkea uudella hyvinvointialueella on tarjottavanaan omaishoitajille. Kolmen vartin puhelun jälkeenkään ei asiakaspalvelussa tullut vastausta. Toimintaan osallistuvien ei tarvitse olla omaishoidon tuen saajia tai omaishoitoyhdistyksen jäseniä. Perjantain OmaisOiva -infotilaisuuteen Ollila tuli innoissaan ja uteliaana. OmaisOiva -ryhmätapaamisissa on tarjolla tietoa, ohjausta, vertaistukea ja virkistystä. Kuvassa Salme Ollila (oikealla), Tuija Heinämäki (seisomassa takana), Marja Kuismanen sekä Pirkko ja Matti Heden (selin kameraan.) Omaishoito on elämäntilanne, jossa sairaus tai vammaisuus, auttaminen ja tukeminen sovitetaan eri tavoin perheen elämään. Vertaistuki ja mahdollisuus virkistäytymiseen toivat petäjävetisen Salme Ollilan mukaan omaishoitajien ryhmätapaamisiin jo syksyllä. Omaishoidon tarve voi tulla äkillisesti läheisen sairastuessa tai vammautuessa, vammaisen lapsen syntyessä perheeseen tai hitaasti läheisen toimintakyvyn laskiessa sairastumisen etenemisen myötä. Jatkoa ajatellen vanhemmille ihmisille olisi hyvä kehittää yhteiskunnan tai vapaaehtoisjärjestöjen toimesta jokin palvelu, jossa autettaisiin eri hakemusten kanssa. Kannustan jokaista meistä auttamaan vanhempia ihmisiä näiden hakemusten teossa. Kuitenkin niitä ongelmia tulee arkeen jo alkuvaiheessa, muistuttaa Heinämäki. Omaishoitaja on henkilö, joka pitää huolta perheenjäsenestään tai muusta läheisestään, joka sairaudesta tai vammaisuudesta tai muusta hoivantarpeesta johtuen ei selviä arjesta omatoimisesti. – Ja se on virkistystä se pari tuntia, omaa aikaa kahvitella toisten omaishoitajien seurassa, Ollila kuvaa. Valtio on tullut järkyttäviä sähkölaskuja vastaan niin, että pienituloiset saavat Kelalta tukea mutta sekin täytyy hakea. – Ihan jokaiselle laitoshoito ei ole se paras vaihtoehto. Uuusi henkilökohtainen ennätys on 11.37 m vuotta vanhempiensa ikäryhmässä. Keski-Suomen Omaishoitajat ry:n toiminnanjohtaja Tuija Heinämäki esitteli valtakunnallista OmaisOiva -toimintaa infotilaisuudessa Lemettilän tilalla perjantaina. JKU:ta edustava, petäjävetinen, 15-vuotias Nico Hirsiaho teki uuden henkilökohtaisen ennätyksensä kuulakisassa Hippos-hallissa viikonloppuna. Vanhin ikäpolvemme ei ole välttämättä edes käyttänyt tietokonetta ja kosketusnäyttöpuhelimet voivat olla täyttä hepreaa, joten olisi tärkeää, että jokaisella ikäihmisellä on joku, kehen hän voisi turvautua – joku joka aidosti auttaisi tukihakemuksien kanssa. Työssäkäynti tai työttömyyskorvaus ei sulje pois mahdollisuutta toimia omaishoitajana. Omaishoitoon liittyy aina elämänmuutos, jonka perheenjäsenen sairaus tai vammautuminen aiheuttaa. Salme Ollila toivoisi omaishoitajien vapaapäivien ajaksi hoidettaville perhehoitopaikkoja. Vertaistukiryhmään liittyminen tarjoaisi tukea ja rohkaisua uudessa tilanteessa jo alusta alkaen. Keskustelu ja kokemusten vaihto auttavat hänen mukaansa esimerkiksi suhteuttamaan ja hahmottamaan omaa tilannetta paremmin. Ryhmän tuesta hyötyä jo alussa Tuija Heinämäki kannusti perjantain infotilaisuuden osallistujia kertomaan OmaisOiva -toiminnasta kaikille. Omaishoitotilanteessa sekä hoidettava että hoitaja, koko omaishoitoperhe, tarvitsee tukea. Kelatuen lisäksi hallitus päätti antaa myös kertakorvauksen, niille, jotka maksavat sähköstä yli 10 senttiä kilowattitunnilta. – Tsempatkaa myös niitä, joiden perheeseen sairaus on vasta tullut. Toivottavasti pian saamme Euroopan laajuisen kattohinnan, kuten maakaasussa tapahtui. Tuloksellaan Nico sai kultaa. – Sinne saa tulla myös sellainen ihminen, jonka omaishoidettava on jo siirtynyt kodin ulkopuoliseen hoitoon, lisää Heinämäki
Tukkujen lääketoimituksia apteekkiin tulee viitenä päivänä viikossa. – Koneellinen annosjakelu on nykyaikainen versio dosettijakelusta. – Ihan tavallinen arkipäiväkin on palkitsevaa, mutta onnistuneesti ratkaistut ongelmat jäävät mieleen, Tuomi toteaa ja kertoo käyvänsä myös jakamassa lääketietoutta apteekin ulkopuolella, esimerkiksi puhumassa eläkeläisten ja omaishoitajien tapahtumissa. Ja toki itsehoitolääkkeilläkin voi olla yhteisvaikutuksia reseptilääkkeiden kanssa, sekin otetaan tarvittaessa puheeksi. Apteekissa Vainiota palveli farmaseutti Anne Kivelä. Asiakaspalvelu on aina etusijalla, muut työt voivat odottaa, Anne Kivelä ja Ulla Tuomi sanovat. – Apteekin lakisääteinen tehtävä on pitää varastossaan asiakkaidensa tarvetta vastaava valikoima lääkkeitä, varasto elää sen mukaan, mitä lääkkeitä petäjävetiset käyttävät. – Nyt meillä on paljon uutta opeteltavaa, kun tietojärjestelmämme vaihtui juuri. Esimerkiksi sähkökatkon varalle pitää olla suunnitelmat, Tuomi ja Kivelä kertovat. – Tilaukset tehdään kahden viikon välein, aikaa siihen menee päivä tai puolitoista, muutosten määrästä riippuen. – Itsehoitolääkkeistä ihmiset kyselevät aika paljon. Me tilaamme annosjakelulääkkeet ja ne pakataan Vantaalla kertaannospusseihin, jotka ovat annosjakelulaitteeseen käyvässä rullassa. – Me tulemme töihin vähän ennen avaamisaikaa ja puramme ja tarkistamme lääkekuormaa asiakaspalvelun ohessa. Tukkujen lääkekuljetukset toimivat erittäin luotettavasti, ja tieto lääkkeiden saatavuudestakin on reaaliaikaista. Uutta opeteltavaa Työtä apteekissa teettää myös rahaliikenteen pyörittäminen. Joskus olemme soittaneetkin täältä apteekista terveyskeskukseen ja asiakas on otettu siellä heti vastaan. Ulla Tuomen mielestä palkitsevinta työssä on se, kun onnistuu ratkaisemaan jonkin pulmatilanteen. Asiakkaat etusijalla Yksi asiakkaille näkymättömistä apteekin henkilökunnan töistä on lääkkeiden koneellisen annosjakelun tilausten hoitaminen ja lääkkeiden kuljetus. Kari-Pekka Vainio kehuu Petäjävedellä saamaansa palvelua. – Nyt on ollut valtakunnallisestikin vaikeuksia tiettyjen lääkkeiden saatavuudessa, etenkin diabeteksen hoitoon käytetty Ozempic on noussut uutisiin. – Tietyt lääkkeet säilytetään jääkaapissa, ja jos jääkaapin lämpötila nousee yli + kahdeksan asteen tai uhkaa painua pakkaselle, tulee siitä hälytys puhelimeen. Apteekkijärjestelmä pitää sisällään muun muassa reseptit, laskutukset ja varaston hallinnan. Sivu 5 Nro 6 8.2.2023 Arkista Arkista aherrus ta aherrus ta Petäjäv edellä Petäjäv edellä TIINA LAMMINAHO Apteekin arjessa monenlaista työtä Tiina Lamminaho – Asiakaspalvelu on sitä meidän päätyötämme, vaikka työpäivään kuuluu paljon muutakin. – Pienen apteekin haaste ja etu on se, että työ on vaihtelevaa, apteekkari Ulla Tuomi sanoo.. Jos asiakas on käyttänyt pitkään samaa lääkettä, häneltä kysellään, onko kaikki lääkkeen kanssa sujunut hyvin, mutta jos taas asiakkaalle on määrätty uusi lääke, neuvontaan käytetään enemmän aikaa, farmaseutti Anne Kivelä kertoo. – Lääkeneuvontaa tehdään aina tilanteen mukaan. Jos tarvitaan jotain uutta lääkettä, saamme sen yleensä seuraavaksi päiväksi, Ulla Tuomi kertoo. Petäjäveden apteekissa työskentelee apteekkarin lisäksi kolme farmaseuttia. – Kela-korvausasiat pitää hoitaa, ja joissakin tapauksissa lääkkeet laskutetaan vakuutusyhtiöltä, Ulla Tuomi kertoo. – Aamulla on mukava tulla töihin, työkaverit ovat ihania ja kommunikointi asiakkaiden kanssa on välitöntä. Osa asiakkaista tietää, mitä on tullut hakemaan ja vain ostaa lääkkeen, mutta osa taas kyselee erilaisista vaihtoehdoista. Ja se on ihanaa, jos vaikka joku tulee kiittämään, että oli hyvä, kun käskit mennä lääkärille; siinä tuntee onnistuneensa työssään. Esimerkiksi lääkkeiden säilytyslämpötilan kanssa on oltava tarkkana. Kotipalvelun lisäksi myös yksityiset asiakkaat tilaavat annosjakelulääkkeitä. Lääkehoidot kehittyvät, ja viranomaisohjeetkin muuttuvat, Tuomi ja Kivelä kertovat. Sääntelyä apteekkialalla on paljon. Yhdessä kerta-annospussissa on aina tiettyyn kellonaikaan otettavat lääkkeet, Ulla Tuomi selvittää. Jos se ei onnistu, selvittelemme, löytyykö lääkettä jostain muusta apteekista, tai olemme yhteydessä lääkäriin, voisiko lääkettä korvata jollain toisella lääkkeellä. Se on tällaisen pienen paikkakunnan etuja, Tuomi sanoo. Vaikeuksia joidenkin lääkkeiden saatavuudessa on ollut aina, yleensä tilanne pystytään hoitamaan normaalilla lääkevaihdolla eli vaihdetaan lääke toiseen vastaavaan lääkkeeseen. – Täällä pääsee tekemään monenlaista ja se on rikkaus, Anne Kivelä kehuu. Ulla Tuomen mukaan apteekin henkilökunta voi myös ohjata asiakkaan ottamaan yhteyttä lääkäriin, jos oireet vaikuttavat sellaisilta. Huonelämpötila pitää olla + 15 ja +25 asteen välillä, jos se ylittyy tai alittuu, tulee siitäkin ilmoitus ja se pitää dokumentoida. Kun annosjakelupussit tulevat tänne, ne tarkistetaan ja toimitetaan kotipalvelulle, joka jakaa ne asiakkailleen. Asiakaspalvelussa tärkeää on lääkeneuvonta, se kuuluu jokaiseen asiakastapaamiseen, toteaa apteekkari Ulla Tuomi. – Yhteistyö terveyskeskuksen kanssa on sujunut hyvin. Lääkekuljetukset tulevat apteekille jo aikaisin aamulla. – Uuden opettelu on jatkuvaa, nykyään moni koulutus on webinaarina. Uuden järjestelmän opettelun lisäksi apteekissa on muutenkin pysyttävä ajan tasalla
Cicapo tuntuu helpoimmalta, kun sitä on tanssittu jo alaasteelta asti, Anni Huuskonen avaa. Henkilövalintoja kunnanhallituksen kokouksessa Kunnanhallitus nimesi yhtiökokousedustajia Keurusseudun Ateriaja tukipalvelut Oy:n yhtiökokoukseen. – Minäkin löysin mekkoni aika helposti. Lauantaina hiihdettiin normaalimatka 12.5 kilometriä ja sunnuntaina yhteislähtönä 10 kilometriä. Harjoituksissa nuoria ovat avustaneet lukion liikunnanopettajat, Kati Huotari ja Reijo Kulju. Kunnanhallitus päätti, että Petäjäveden kunta osallistuu Vanhalle kirkolle johtavien vanhojen opasteiden päivittämiseen 5.000 euron osuudella. – Minusta tuntuu, että kehruuvalssi on ollut se vaikein, Anni Lukkarinen pohtii. – Parit tämänvuotisiin tansseihin muodostuivat Anni Lukkarinen (vas.) ja Anni Huuskonen iloitsevat siitä, kuinka helposti valmistautuminen vanhojenpäivään on tähän asti sujunut. parkkipaikan laajentaminen ja opasteiden päivittäminen. Vanhat tanssivat aamupäivän aikana yläkoulun ja lukion väelle sekä Kirkonkylän koulun oppilaille. Iiris täyttää keväällä 20 vuotta. Sivu 6 Nro 6 8.2.2023 Nro 6 8.2.2023 JAAKKO HEIKKINEN Vanhat tanssivat perjantaina Jaakko Heikkinen Petäjäveden lukion vanhojenpäivää vietetään tämän viikon perjantaina, 10. – Koristeisiin saimme ensimmäistä kertaa rahallista avustusta koulun puolesta, Huuskonen kiittelee. Vaikka h-hetki on jo käsillä, ei nuoria vielä hirveästi jännitä. Tarkoituksenani on laittautua aamulla itse, Huuskonen toteaa. Iiris kilpailee ensimmäistä vuottaan naisten 22 -vuotiaiden sarjassa. – Jatkotkin järjestetään totta kai, Lukkarinen paljastaa. ELY-keskus antoi päätöksen, jonka mukaan vanhat opasteet tulisi päivittää kesäkuuhun mennessä. Myös eskarit ja viskarit pääsevät seuraamaan tanssiaisia. Kunnan osuus hankkeen rahoituksesta oli 2.500 euroa. Osana hanketta Petäjäveden vanhan kirkon säätiö asennutti syksyllä uusia vanhalle kirkolle ohjaavia opasteita eri lähestymissuuntiin. Arvio hankkeen kokonaiskustannuksista on noin 15 000 euroa. Viime vuonna Iiris Helander kisasi muun muassa Detlef Eckert IBU cupissa Italiassa. Mekon löysin muutamien sovitusten jälkeen, Lukkarinen sanoo. Hankkeen nimeksi muotoutui lopulta "Löydä maailmanperintökeskus!". Tilaisuuteen on vapaa pääsy. – Parinvaihtotansseissa riittää haastetta. Anni Lukkarinen ja Anni Huuskonen kertovat, että tanssiharjoitukset on aloitettu tammikuussa heti kevätlukukauden käynnistyttyä. Petäjäveden kunnanhallitus on kokouksessaan 14.2.2022 päättänyt osallistua Petäjäveden vanhan kirkon säätiön Vesuri-hankkeeseen, jossa toimenpiteitä ovat olleet mm. Hankesuunnitelmassa ei ole alunperin varauduttu vanhojen opasteiden uusimiseen, mikä tarkoittaa sitä, ettei siihen ole varattu rahoitusta. helmikuuta. Molemmissa kilpailuissa ammuntaosuuksia oli 4 kertaa viisi ammuntaa. Nämä opasteet sijaitsevat lähempänä vanhaa kirkkoa kuin syksyllä asennetut uudet opasteet. Kunnanhallitus nimesi varsinaiseksi yhtiökokousedustajaksi kunnanjohtaja Mikko Latvalan ja hänen varalleen tekninen johtaja Mika Kyrön. helmikuuta. Tänä vuonna pareja on kaiken kaikkiaan kahdeksan. Oma kampausaikani on jo seitsemän jälkeen aamulla. Koulun vanhimmat tanssivat tuttuun tapaan abiturienttien penkinpainajaisten jälkeen, joita juhlitaan edeltävänä päivänä, torstaina, 9. suhteellisen helposti, Jere Niemen kanssa tanssiva Huuskonen muistelee. – Päivästä on tulossa pitkä. – Yksi pari saatiin vielä mukaan harjoitusten jo alettua, Konsta Kuukkasen tanssipari Lukkarinen täydentää. Kunta omistaa Keurusseudun Ateriaja tukipalvelut Oy:n osakkeista 33,0%. Kunnanhallitus päätti lakkauttaa työllisyyspalvelupäällikön viran sekä hyväksyi konsernijohtamisen palvelualueen laskujen hyväksyjät vuodelle 2023.. Kaikille avoin yleisöesitys alkaa kello 18. Petäjäveden seurakunta on päättänyt osallistua hankkeeseen 5000 eurolla. Lupia haettaessa kävi ilmi, että vanhojen ja jo olemassa olevien opasteiden luvat olivat vanhentuneet. Viikoittain harjoitustunteja on kertynyt yhteensä neljä. Kokouksessa päätettiin myös kunnan hallinnon sijaisuuksista. Opasteisiin haettiin luvat ELY-keskuksesta. – Tanssiminen on ollut mukavaa vastapainoa muuten lukuainepainotteiselle jaksolle, Huuskonen iloitsee. Iirikselle kaksi SM-pronssia Keuruun Kisailijoita edustava Iiris Helander hiihti kaksi pronssista SM-mitalia nuorten ampumahiihdon kilpailuissa viikonloppuna Kontiolahdella. Liikuntasalin koristeet ja iltaohjelma ovat jo tarkkaan suunniteltuja
Tilitoimisto T Pesonen Oy PETÄJÄVESI: Asematie 6, puh. Sivu 7 Nro 6 8.2.2023 SÄHKÖINEN PETÄJÄVEDEN PALVELUHAKEMISTO PALVELEE www.petajavesilehti.fi Löydät Petäjäveden palveluiden parhaimmiston! Voit hakea tuotteita tai palveluita toimialoittain tai hakusanoilla. 014 854 113 TERVETULOA OMAN KYLÄN PALVELEVAAN APTEEKKIIN. Soljuvaa taloushallintoa! Soile Juntunen 050 5811 648 www.soljuvaa.fi ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä STANDARD LINE ma-pe 8.00 17.00 la 8.00 13.00 su suljettu Teollisuustie 8, Petäjävesi puh. Maksut ja ohjeet K-Market Porkkanasta. Ota hyöty irti samalla alueen elinvoimaisuus on turvattu. Lisätietoja: PetPet pyörä -Facebook-ryhmä ja petpet.fi LENTOPALLOA E-nuoret ja C-tytöt tiistaisin ja torstaisin 17.00-18.30 C-nuoret tiistaisin 18.30-20 ja torstaisin 17.00-18.30 Sekalentopallovuoro maanantaisin 20-21.30 Kaikki vuorot Kulttuurikeskuksen liikuntasalissa JALKAPALLON SALIVUOROT Kulttuurikeskuksen liikuntasali MA 17:00 18:00 Pojat 2014-2015 MA 18:00 19:00 Tytöt 2011-2013 MA 19:00 – 20:00 Tytöt ja pojat P13 TI 18:30 – 20:00 Pojat 2011-2013 TI 20:00 – 21:30 Miehet (sarja) KE 17:00 18:15 Tytöt 2014/2015 TO 18:30 20:00 Naiset (sarja) TO 20:00 – 21:30 Miehet (sarja) PE 17:00 – 18:00 Tytöt 2011-2013 PE 18:00 19:30 Aikuisfutis + Kuntofutis SU 13:00 – 14:00 Höntsäfutis (kaikille avoin) SU 14:00 – 15:00 POJAT 2011-2013 MA 17:00 – 18:00 TYTÖT JA POJAT 2016-2017 -SYNTYNEET KIRKONKYLÄN KOULUN SALISSA KUNTOSALIA Seurayhtymä mahdollistaa kuntosalin käytön. • Klapien tekoa koneellisesti. PetPet tiedottaa www.petpet.fi Kuivasmäessä iltaisin ja viikonloppuisin: Rengastyöt + rengasmyynti Ruostevauriokorjaukset/paikkamaalaukset Katsastuskorjaukset Soita ja kysy lisää: 040 559 4838 / Heikki Kokkila Tilinumero: FI31 5339 0820 0595 67 Saaja: Petäjäveden Vanhan kirkon säätiö sr Keräyslupa: RA/2020/1404 Lahjoita Keski-Suomen maailmanperintökeskukseen • Pihapuiden kaadot, myös kiipeilykaatoina • Ahtaidenkin pihojen maansiirto, lumija pienet kaivuutyöt Avant pienkuormaajalla. Katso lisää: www.kiipeilykaato.fi Hannu Strömberg 040-5769866 hannu@kiipeilykaato.fi OP Petäjäveden palvelunumerot Jaakko Ylitalo toimitusjohtaja 0400-384056 Maria Vuorenmaa 010 258 9611 Aini Malmberg 010 258 9621 Tanja Pahkala 010 258 9615 Sanna Aro 010 258 9602 Marja Honkala 010 258 9616 Pirkka Syvänoro 0500-682247 Kassapalvelut Ti ja pe klo 9.00-12.00 Tapaamiset ajanvarauksella ma – pe 9.00 -16.00. Voimailujaosto: Jukka Hokkanen, 040 724 0787, jukka@jukkahokkanen.fi. 014 853 326 www.standardline.fi RAKENTAMISEN, ASUMISEN JA AUTOILUN TARVIKEKAUPPA PETÄJÄVEDEN AUTOJA KONEKORJAAMO Antti Palonen 040 9616 822, Teollisuustie 5 HUOLTOJA KORJAAMOPALVELUT KAIKKIIN MERKKEIHIN Rengasmyynti ja -työt Nelipyöräsuuntaus Öljyja määräaikaishuollot Pakokaasutestit Vikadiagnostiikka Ilmastointihuolto ja -korjaus korjaamopalonen@gmail.com Tuulilasin vaihdot SEURAA FACEBOOKISSA! KOULUTETTU HIEROJA EIJA VIENOLA www.eijavienola.info puh. mukaan Keskussairaalantie 17, Jkl Avoinna ma pe 10 15 Puh. Myös routapinnan rikkomiset ja puujätteen siirrot. 0400 954 016 Pamppulantie 2, Petäjävesi Huomio yrittäjät! Tarjoamme vuokralle monipuolista ja edullista toimisto-, liiketai varastotilaa Petäjäveden keskustasta Petäjävesi-lehden toimituksen yhteydestä, os. Lisätietoja: Antti Koskinen, 040 081 2753, avkoskinen@ gmail.com. 0400 853 480 • www.sahkoasennuskoskinen.fi • posti@sahkoasennuskoskinen.fi • Salmisen Hautaustoimisto Koulutie 5, Petäjävesi Palvelemme sop. com. tilojen pinnoitukset *Mattotyöt *Kaivinkonetyöt Petäjävesi, puh. Linkit ohjaavat sinut yrityksen kotisivuille tai Facebook-sivuille. Asematie 6. OP Petäjävesi Varaa tilasi tästä! TAKUUKAADOT.FI Pihapuiden kaadot, suoratai kiipeilykaatoina Kaadot tehdään vahingoittamatta piha-alueen rakennuksia tai kasvillisuutta. la klo 9-14 Papintie 2 ?. puh. ti-to klo 9-17 ?. 0401 854 237 salmisenhautaustoimisto.com Suomen Kivivalmiste Oy:n hautakivien myynti. 0400 580 153 TILITOIMISTOPALVELUT RAKENNUSPALVELU KY PASI YLENNYSMÄKI 41900 Petäjävesi, puh. YHTEISLENKKEJÄ Yhteislenkit: Kuntoilujaosto järjestää myös juoksuja pyöräilylenkkejä, kesällä kirkkovenesoutua. Lisätietoja: Matti Heinänen, 045 625 1926, mattivtheinanen@gmail. Paikallisilla yrittäjillä on hyvät yhteistyöverkostot, joten saat palvelut kätevästi ja vaivattomasti. Sami Heinäaho 040-1678 771 info@takuukaadot.fi www.takuukaadot.fi Facebook: Takuukaadot.fi ma ja pe klo 9-18 ?. 0400 472 378 SANEERAUSJA RAKENNUSTOIMINTAA: *OK-talot, hirsimökkien ja elementtien pystytystä *Muurausta ja laatoitusta *Raudoitukset *Perustukset, kattomuutostyöt *Saneeraukset, remontit *Kost. Ilmainen arviointikäynti. (014) 854 915 Ismo Jukola, puh
Järjettömän paska idea kertoo vaikeasta ystävyydestä hauskasti ja koskettavasti. To 16.2. 23 Walks Vielä kerran on syvältä koskettava elokuva ystävyydestä, ihmissuhteisiin asettamistamme ennakko-odotuksista ja siitä, kuinka aiemmat kokemukset voivat joskus olla myös hidaste unelmien toteuttamisen tiellä. Vaikka molemmat yksineläjät suhtautuvat uuteen tuttavuuteen varauksella, ystävyys alkaa hiljalleen syventyä. Elokuva on valmistunut vuonna 1953. klo 15.30: 23 Walks Vielä kerran. Elokuvan jälkeen mahdollisuus osallistua keskusteluun ja liittyä maksuttoman elokuvakerhon jäseneksi. Ripe (Alina Tomnikov) ja Noora (Iina Kuustonen) ovat paitsi elinikäisiä ystävyksiä, myös yhtiökumppaneita ja pelisuunnittelijoita peliyhtiö Krillissä. Mitä, jos liian läheinen ystävyys alkaa ahdistaa. KirjaKirjakorneri korneri www.kultahopea.fi Todennäköisesti aina paras hinta! Kiertuepaikat: (olemme parkkipaikalla) OSTETAAN SEKÄ MYYDÄÄN KULTAA JA HOPEAA sekä vanhoja rahoja, kelloja, militariaa, postimerkkejä, rihkamaa yms. Lennokkaalle löytöretkelle liittyvät myös kaksostytöt Vappu ja Kerttu, ja jännitystä luo viekkaan rikollisen Annabella Pehkon hyppääminen salamatkustajana kyytiin. Arvoisat asiakkaamme! Asiakaspalvelu toimistolla perjantaisin kello 9-12; muina aikoina sopimuksen mukaan. Aluillaan olevan yhteisen taipaleen tielle ilmaantuu kuitenkin salaisuuksia, joiden sanoittaminen tuntuu liki ylitsepääsemättömän hankalalta. Sivu 8 Nro 6 8.2.2023 Nro 6 8.2.2023 Elokuvat KERRO MEILLE juttuvinkkisi! toimitus@ petajavesilehti.fi tai soita 050 366 7691 tai 0400 644899. 050 366 7691 tai 0400 644899. klo 18: Pertsa ja Kilu Faaraon sormus. klo 18: Järjettömän paska idea. Pertsa ja Kilu – Faaraon sormus on riemastuttava, jännittävä ja koskettava seikkailuelokuva, joka vie sankarimme kohti kansainvälisiä seikkailuja ulkomaille asti. Matka sisältää vauhdikkaita käänteitä ja samalla pysähdytään pohtimaan, miksi meidän kaikkien pitää eräänä päivänä jättää lapsuus ja hypätä aikuisuuden maailmaan. Elokuva kertoo pariskunnasta, joka matkustaa Tokioon aikuisten lastensa luokse mutta joutuu huomaamaan, että lapsilla on niin paljon puuhaa omissa asioissaan, ettei heillä ole aikaa vanhemmilleen. Ystävyys, rohkeus ja kekseliäisyys joutuvat jälleen koetukselle, kun Pertsa, Kilu ja Pirkko heittäytyvät kaikkien aikojen seikkailuun ratkaistakseen vanhan kartan mysteerin. Kaikkein henkilökohtaisimpien asioiden jakaminen toisen kanssa kun voi olla yllättävän haastavaa runsaasta elämänkokemuksesta huolimatta tai juuri sen takia. KOTIKÄYNNIT 0800 150 150 Tiistai 14.2.2023 Klo: 09:30-11:00 Kannonkoski Sale Klo: 11:30-13:00 Saarijärvi Tori Klo: 13:30-15:00 Uurainen Tori Klo: 15:30-17:00 Multia Sale Klo: 17:20-18:50 Keuruu Tori Keskiviikko 15.2.2023 Klo: 09:30-11:00 Petäjävesi ST1 Klo: 11:40-13:10 Korpilahti S-Market Klo: 13:30-15:00 Muurame K-Supermarket Klo: 15:10-16:40 Jyväskylä Prisma Keljo Klo: 16:50-18:20 Jyväskylä Citymarket Seppälä Torstai 16.2.2023 Klo: 09:30-11:00 Jyväskylä Palokantori Klo: 11:05-12:35 Jyväskylä Citymarket Palokka Klo: 13:00-14:30 Äänekoski Tori Klo: 14:50-16:20 Suolahti Tori Klo: 16:45-18:15 Laukaa Tokmanni Klo: 18:25-19:30 Vihtavuori K-Market Vihtori Perjantai 17.2.2023 Klo: 09:30-11:00 Vaajakoski S-Market Klo: 11:30-13:00 Leivonmäki Tori Klo: 13:15-14:45 Joutsa Tori Klo: 15:30-17:00 Kangasniemi Tokmanni Klo: 17:40-19:00 Toivakka Apteekki Kino-metson elokuvat Miilussa helmikuussa: Ke 15.2. K12/K9, liput 12€ (opiskelijat, työttömät ja eläkeläiset 10€). liput 12€ (opiskelijat, työttömät ja eläkeläiset 10€). AINEISTOT: Toimita aineistot maanantaisin kello 12 mennessä toimitus@petajavesilehti.fi. K12/K9. Lämmin, katkeransuloisesti todelliselta elämältä maistuva romanttinen draama käynnistyy, kun maailmaa jo usealta kantilta nähneet Fern ja Dave kohtaavat toisensa sattumalta ulkoiluttaessaan koiriaan vehreässä Pohjois-Lontoossa. Ke 15.2. Pertsan ja Kilun uusimmat seikkailut näet Miilussa. Entä jos ystävä on valitsemassa järjettömän paskan elämänkumppanin. Näytöksen alussa Muuramen elokuvakerhon vetäjä Vesa Lahti kertoo lyhyesti Tokyo Storyn taustoista. Aikaisen painoaikataulun vuoksi aineistojen tulee olla toimistolla ehdottomasti maanantaisin. VUODEN 2023 TILAUSMAKSU on mahdollista maksaa useammassa erässä. Elokuvaa on usein pidetty Ozun kaikkein suurimpana mestariteoksena, ja se on kahteen otteeseen ollut kymmenen parhaan joukossa englantilaisen elokuvalehden Sight & Soundin elokuvahistorian parhaiden elokuvien listalla. K7/ K4, liput 10€. Ota yhteyttä: toimitus@ petajavesilehti.fi tai soita 050 366 7691 tai 0400 644899. S, liput 12€ (opiskelijat, työttömät ja eläkeläiset 10€). klo 15.30: Tokyo Story. puh. Nyt on hyvä tilaisuus alkaa elokuvaharrastajaksi! To 16.2