Näyttää siltä, että mitä enemmän tehtävät siirtyvät digitaalisiksi, sitä enemmän lapset tarvitsevat tukea. – Tosi hyvin nuoret ovat olleet videotunneilla paikalla. Yläkoululla on menty samoilla linjoilla. Vanhempien ei tarvitse alkaa opettajiksi Etäkoulussa vanhempien rooli on huolehtia lasten päivärytmistä ja ruokailuista, sekä valvoa ja patistella lapsia koulutehtävien tekemisessä ja tarkistamisessa. – Arvioisin, että vähän arkaillen ja ujosti on käytetty opettajien palveluita, toivottavasti kynnys madaltuu. Ennen sulkua erääntyneitä lainoja voi uusia osoitteessa keskikirjastot.fi tai soittamalla kirjaston numeroon 014 2673 105 ma-to kello 10-14 välisenä aikana. – Vaikka lapset ja nuoret ovat kotona, he eivät ole kotikoulussa. Opettajat ovat alkaneet esimerkiksi lähettää oppilaille lyhyitä opetusvideoita tai antaneet tehtäviä erilaisista digitaalisista oppimateriaaleista. 60. Ideana on, että opettaja lähettää koululaisille tehtävät 1-5 päiväksi kerrallaan, jotka oppilaat suorittavat joko itsenäisesti tai opettajan ohjauksessa. Myös erityisopettajat työskentelevät niiden lasten kanssa, joille koulutehtävät tuntuvat vaikeilta tai etäopiskelu ei muuten tunnu sujuvan. Petäjäveden lukio siirtyi etäopetukseen maanantaina 16.3. hallitus totesi Suomen olevan poikkeusoloissa koronaviruksen vuoksi ja jo tiistaina useimmat koululaiset olivat jo kotona, vaikka koulun ovet olivatkin vielä auki. Oppitunnilla videoyhteyden päässä on iso joukko nuoria, ja järjestyksen ylläpitäminen tarkoittaa esimerkiksi mikin mykistämistä, puheenvuoron pyytämistä kirjoittamalla ja keskustelun käymistä kommenttiosiossa. Maanantaina 16.3. – Hirveän hyvin on opettajan ohjeita noudatettu, Kanninen kehuu yläkoululaisia. Siitä on ollut hyötyä, jos vanhempi on puhelun aikana ollut lapsen vierellä varmistamassa, että ohjeet menevät perille. Keskiviikkona alkoikin sitten varsinainen etäkouluarjen opettelu. – Kyllä siinä sellainen alkushokki oli. Joidenkin oppilaiden perään olemme joutuneet kyselemään, mutta heilläkin syynä on voinut olla se, että yhteydet eivät ole toimineet, kertoo yläkoulun opettaja JariPekka Kanninen. KIRJASTO ON SULJETTU AINAKIN 13.5.2020 SAAKKA! Matleena Ylikoski Koronaepidemian aiheuttamaa etäkoulua on käyty nyt kolme viikkoa. Välinerallia ja digihyppäyksiä Miten etäopiskelu sitten tapahtuu, kun ei kokoonnutakaan entiseen tapaan koululuokkaan. Opettajat opettavat lapsia edelleen, se ei ole vanhempien vastuulla, muistuttaa yläasteen ja lukion rehtori Ville Metsäpelto. Päivän tai viikon lopuksi tehtävät palautetaan lähettämällä niistä kuva tai viesti opettajalle tai sitten vanhemmat kuittaavat ne tehdyiksi ja tarkistetuiksi. Tällä hetkellä useimmilla kursseilla annetaan videoopetustunteja lukujärjestyksen mukaisina aikoina itsenäisen opiskelun ja etätehtävien tueksi, kertoo lukion opettaja ja apulaisrehtori Tuomas Torkki. Lukion opettaja Tuomas Torkki pitää videotuntia. Pääsiäisaskartelun materiaalit sai hakea Kirkonkylän koululta. päivänä PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU Irtonumero 2,00 euroa Tällaista on etäkoulu! Videopalavereita, opetusvideoita, itsenäistä työskentelyä, omia projekteja, puheluita open kanssa ja ahkeraa viestien ja kuvien lähettelyä. Lisäksi lapsia pitää auttaa esimerkiksi takkuilevan tekniikan kanssa ja tietysti pitää yllä positiivista tunnelmaa. Tehtävien jakamisessa, viestien vaihdossa ja kommunikoinnissa on käytössä useita kanavia: Pedanet, Wilma, Whatsap-ryhmät, Microsoft Teams, Bingel, tekstiviestit ja ihan perinteiset puhelut, joita soitellaan niin opettajalta oppilaalle kuin toisinkin päin. ”Kädestä pitäen” opettaminen on saanut uusia muotoja: opettaja voi soittaa tai ottaa videopuhelun, jossa voidaan myös jakaa näyttöä. – Soitan oppilaalle aamulla ja käymme yhdessä läpi selkokielellä, mitä tehtäviä pitää tehdä. Olen antanut yksittäisiä oppitunteja esimerkiksi kellonajoista. Haasteellista on varmistaa, että kaikilla on pääsy käytössä oleviin kanaviin ja kaikki osaavat niitä myös käyttää. – Video-opetus otettiin aika pian käyttöön ja opettajille annettiin siihen käyttöönottokoulutusta. Kun ensimmäiset merkit etäkoulun mahdollisuudesta ilmaantuivat taivaalle, piti jo kiireesti aloittaa valmistautuminen, vaikka tulevasta ei ollut tarkkaa tietoa. Kaikilla lapsilla ei aluksi ollut laitteita etäopiskeluun, ja oltiin kännyköiden varassa. Nyt olemme saaneet kaikille pädit tai vastaavat käyttöön. – Tietysti vanhempien apu ja tuki arjen asioissa korostuu, mutta meidän tehtävämme on hoitaa koulun tontti, sanoo Metsäpelto. AVI:n ohjetta noudattaaksemme joudumme sulkemaan myös palautusluukun aiemmasta tiedotuksesta poiketen. Jotkut opettajat pitävät myös koko luokan yhteisiä videokokoontumisia esimerkiksi kerran viikossa. Yhteiskunnan kannalta kriittisillä aloilla työskentelevien vanhempien 1.-3.-luokkalaiset lapset ovat kaiken aikaa käyneet koulua koulun tiloissa, mutta kovin pieneksi on koululaisten määrä kutistunut: lähikoulua käy Kirkonkylän koululla kymmenkunta oppilasta ja Kintauden koululla muutama oppilas. Isommilla paljon video-opetusta Yläkoulun ja lukion puolella nuorten valmiudet sähköisten välineiden käyttöön ovat luonnollisesti paremmat, ja siellä opetusta annetaan paljon reaaliaikaisella videoyhteydellä. Niin Kintaudella kuin kirkonkylälläkin lähtökohtana on ollut se, että ainakin alkuun opetuksessa käytetään niitä välineitä, jotka ovat lapsille ennestään tuttuja eli esimerkiksi oppikirjoja ja siirrytään pienin askelin uusiin työtapoihin. vuosikerta Nro 15-16 2020 Keskiviikkona huhtikuun 8. Myös muissa asioissa autamme ja opastamme puhelimitse samoina ajankohtina. Etäkoulusta runsaasti kuvia sekä video kotisivuillamme www.petajavesilehti.fi. Etäkoulu on haaste ja mahdollisuus Yksi etäkoulun haasteista onkin tilanteet, joissa lapsi tai nuori tarvitsee erityistä tukea oppimiseen tai ylipäätään koulunkäyntiin. Niin oppilaat, vanhemmat kuin koulujen henkilökunta joutuivat uuden tilanteen eteen nopeasti. Opettajien valmiudet käyttää sähköisiä alustoja olivat erilaiset: toisilla ne olivat jo valmiiksi käytössä ja toiset joutuivat opettelemaan ohjelmien ja sovellusten käytön kaiken muun keskellä, kertoo Kintauden koulunjohtaja Heikki Tyrväinen. Käytännöt ovat kirjavia ja keinot monet. Juttu jatkuu sivulla 5. ja koko viikonloppu elettiin odottavassa epätietoisuudessa. ja peruskoulussa sama käytäntö astui voimaan keskiviikkona 18.3. – Nyt ei oteta mitään digiloikkia, vaan pikemminkin pieniä digihyppäyksiä, kiteyttää Tyrväinen. Koululaiset pakkasivat kaikki koulutarvikkeet reppuunsa jo perjantaina 13.3. – Näin opettaminen ei ole ihan helppoa, pitää löytää uusia tapoja selittää asioita, toteaa Kirkonkylän koulun rehtori HannaMaria Jylhä. Sulkuajalle osuvat eräpäivät siirtyvät automaattisesti eteenpäin. Opettajat ovat olemassa oppilaiden yhteydenottoja varten ja myös ohjaajat voivat tukea oppilaita myös arjen asioissa, Kanninen sanoo. Jotkut lapset ovat käyneet lähiopetuksessani koululla, kertoo erityisopettaja Riitta Malinen. Koulunkäynninohjaajat soittelevat tehostetusti niille oppilaille, jotka tarvitsevat enemmän tukea. MATLEENA YLIKOSKI
Pääsiäinen jatkua saa. Yhteydenotot ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostitse. seurakunta@evl.fi(maklo10-17jakeklo 9-16). Liikunnassa haastettu koko perhe kisaamaan kotipihalla. Pääsiäinen jatkua saa. Toinen uusi pakinoitsijamme aloittaa tänään, olkaa hyvät. Hän kanssamme käy… 3. fi pe ta ja ve de n. Mahdollinen tulevaisuuden kuntaliitoskin (jota emme toki tänne toivo) vaikuttaa asiaan, koska seurakunnan ja kunnan pitää olla samassa kaupungissa. Tarvittaessa hän tuli pelkäävien oppilaidensa luo jopa lukittujen ovien lävitse. Ja miten paljon luovuutta tehtävien toteuttamiseen voi käyttää! On leivottu voimahahmo. Täältä kun me lähdemme kulkemaan, pääsiäinen jatkua saa. Samaan aikaan tapahtuu paljon rohkaisevaa. Simo Peura Lapuan hiippakunnan piispa Tapulin takaa Nuottitelineen takaa Petäjäveden seurakunnan kaikki tilaisuudet on peruttu 13.5.2020 asti. Olen antanut kaaoksen olla ja kasvattanut sietokykyäni. Vaikka moni vaikeus odottaa, pääsiäinen jatkua saa. Musiikki olisi konkretisoinut monia ainutlaatuisen viikon puhuttelevia tunnelmia. Rakennettu majoja, kuunneltu luonnon ääniä. Kotikoulu on sujunut alusta selvittyämme melko mukavasti. 0400 816385 ja sähköpostitse petajaveden. Sotilaat ja toinen tuomituista pahantekijöistä herjasivat. Hän oli jälleen läsnä, käsin kosketeltavissa, ja armahti epäilevää. Eikö ennen liittymistä pitäisi tutkia kaikki vaihtoehdot. Tilalle tulee pelko. alv 10%) Lehden irtonumeromyynti hintaan 2e (sis. Vapahtaja heikkoja vahvistaa. Seuraa ajankohtaisia uutisia kotisivuillamme! PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA w w w. jo klo 10. Se tarkoittaa, että Jeesus Kristus on läsnä käsittämättömällä tavalla, ajan ja paikan rajoitusten estämättä. Postin lähijakelussa jaetaan keskiviikkoisin, etäjakelussa torstaisin. Olen innostunut leipomaan, mitä en tavallisesti tee. Mieleen hiipii helposti huoli terveydestä ja toimeentulosta. Aurinkomme, loista! Rakkaus, meihin jää!" (Virrestä 941) Pääsiäisajan suunnitelmat muuttuivat rytinällä. Seurakunta on avannut numeron, johon voit soittaa missä tahansa asioissa. Petäjäveden kunta linjaa huomisessa kunnanhallituksen kokouksessaan, meneekö se tässä lapset ja perheet vai talous edellä. Levittäkää viestiä elämän. Jeesus nousi ylös haudastaan! 2. alv 10%), lehtitilaukseen sisältyy käyttäjätunnukset kotisivuillemme, josta löytyy myös digilehti, pelkkä digitilaus 12 kk 53e (sis. Kärsimysviikon edetessä ihmiset joutuvat entistä kauemmas toisistaan, kasvavaan yksinäisyyteen ja hylätyiksi. Pääsiäinen jatkua saa. Kristus astui ulos haudastaan. Kuvaavaa on, että lapset eivät voi tavata isovanhempiaan. Herramme rukoili yksin ja kiihkeästi Getsemanen puutarhassa. Ystävät pitävät yhteyttä puhelimitse. Vietämme pääsiäisen juhlaa kovin erikoisissa olosuhteissa. Tällä kertaa kaikki on kuitenkin toisin. Numeroon 046 5797524 vastaa seurakunnan työntekijä. Vaikka salaa hiljaa toivon, että saisin hetkisen olla itsekseen omien ajatusteni kanssa. On ehditty retkeillä perheen kesken lähiluonnossa ja käydä mökillä avantouinnilla. Jakeluhäiriöt: Postin asiakaspalvelu 0100 85160, henkiloasiakaspalvelu@posti.comtaiwww.posti.fi Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Ilmoitushinnat: sisäja takasivulla 1,00e/pmm, etusivulla 1,20e/pmm (hintoihin lisätään alv 24%), laskutuslisä 5e Tilaushinnat: kestotilaus 12 kk 72e (sis. – Olemme toki tarvittaessa kuulolla ja keskustelulle avoimia, jos muista seurakunnista tai tuomiokapitulista päin meidän puoleemme käännytään, mutta meillä ei ole liitoskeskusteluissa nyt mitään syytä aloitteellisuuteen, Viitala kommentoi. Seuraavien päivien aikana hän ilmestyi lukuisia kertoja. Usko on avun pyytämistä ja luottamusta ihmisiä rakastavaan Jumalaan. Naapurit ovat valmiit auttamaan toisiaan. Ja hyvää pääsiäistä kaikille. Kuoroilta oli tulossa monipuolista ja moni-ilmeistä musiikkia eri jumalanpalveluksiin. Tämän Jeesuksen seuraajat kokivat pääsiäisaamuna. lapsilla on ikävä koulua ja kavereita. Kastettu: Tyyne Aino Inkeri Kelloniemi. Siellä missä ihminen huutaa hädässään ja kääntyy Jumalan puoleen, tämä on läsnä. Olen kuullut perusteluja siitä, miksi Jyväskylän seurakuntaan liittyminen olisi meille kuin kuolonisku, mutta perustuvatko nämä kommentit oikeaan tietoon. Voit seurata meitä myös Facebookissa, jota päivitämme usein. Opettajien antamat tehtävät ovat monipuolisia ja huomaan, että he todella käyttävät aikaa paneutuakseen asiaan. Osa opettajista on tehnyt YouTubeen opetusvideoita. Pietari tarkkaili tilanteen kehittymistä matkan päästä. Jeesuksen ja hänen oppilaidensa yhteys särkyy. Sivu 2 Nro 15-16 8.4.2020 www.petajavesilehti.fi www.facebook.com/petäjävesilehti @ petajavesilehti Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry (ISSN 2242-2463) Toimitus: Asematie 6, Petäjävesi Päätoimittaja Suvi Kallioinen 050 366 7691 toimitus@petajavesilehti.fi suvi.kallioinen@petajavesilehti.fi Toimitus on avoinna keväällä 2020 poikkeustilanteen vuoksi vain sopimuksen mukaan. Hän kanssamme käy… Leena Giers-Koljonen Petäjäveden seurakunnan kanttori Kuulumisia kotikoulusta Viikon pakina Maailma on muuttunut. Huom. Petäjävesilehti ei ilmesty viikoilla 16, 30, 31, 52 ja 53 / 2020. Kuolemantuomio ei ollut vältettävissä. Levikki noin 1600 kpl. Polun varrelta Petäjäveden, Keuruun ja Multian seurakuntien yhdistymisestä tullaan pitämään seurakuntalaisten kuulemisilta, kunhan koronatilanne sen mahdollistaa. Nasaretilainen katoaa oppilaiden elämästä. Sitä odotellessa toivotan kaikille oikein siunattua ja turvallista pääsiäistä lapsikuoron pääsiäisaamun laulun sanoin (lapset hei, laulakaa tätä ahkerasti kotona, puhelimessa isovanhemmille jne!): 1. Yritän venyä opettaja-siistijä-keittäjä -akselilla parhaan kykyni mukaan. Voikaa hyvin! Onko kaikki vaihtoehdot kartoitettu?. Kolme viikkoa sitten en olisi osannut kuvitellakaan, miten monenlaisia tapoja opiskeluun voi kehittää. Samaan hän kutsuu meitä. Ainakin meillä tämä on kehittänyt sosiaalisuutta ja perheen yhteenkuuluvuutta. Jeesus vangittiin, tuomittiin ja pahoinpideltiin. Lapset on olleet kotikoulussa kolme viikkoa. Hän toivoi, että voisi muuttaa kutsumuksensa suuntaa. Olen nauttinut niistä pienistä omista hetkistä metsässä ja kotipihalla. Askarreltu ja virtuaalivirvottu. Olemme erillämme ja ehkä vähän hämmennyksissäkin kuin opetuslapset konsanaan. Me tarvittiin tämä. Petäjävesi-lehti ei ilmesty ensi viikolla pääsiäisen jälkeen 15.4.2020. pe ta ja ve de ns eu ra ku nt a. Synnin valta murtui. Hän kanssamme käy tuleville teille, kanssamme käy, ilon antaa meille. ”Minä en tunne sitä miestä”, hän sanoi, ja samassa kukko lauloi. Jeesus on Jumala meitä varten. Viitalan mielestä se ei edes olisi kovin luonteva ratkaisu tässä vaiheessa verrattuna Petäjäveden, Keuruun ja Multian keskinäiseen yhdistymiseen. Mutta voi mikä riemu sitten syntyykään, kun kirkon ovet taas avataan ja ryntäämme juhlimaan ja tapaamaan toisiamme. Seurakuntien välinen yhteistyö on jo tiivistä, mutta silti kävi mielessä, miksi yhdistymistä Jyväskylän seurakuntaan ei pidetä lainkaan yhtenä vaihtoehtona, koska sijaintinsa puolestahan se olisi yhtä hyvä kuin Keuruu. Tilausja ilmoitusasiat:toimitus@petajavesilehti.fi tai 050 366 7691, ilmoitathan meille uuden osoitteesi! Ilmestyminen: Ilmestymispäivä on keskiviikko. Pääsiäisajan jumalanpalvelukset toteutetaan livestriimauksella kiirastorstaina klo 18, pitkäperjantaina klo 10 ja pääsiäispäivänä klo 10. Hiljaisesta viikosta muodostui Jeesukselle ja hänen oppilailleen raskas. Samaan aikaan oppilaat nukkuivat oivaltamatta tilanteen vakavuutta. Sitten hän otti etäisyyttä ja kielsi Mestarinsa kolmasti. Kirkkoherranvirasto palvelee puhelimitse p. Toivotan Lapuan hiippakunnan seurakunnille, sen alueella asuville ja yhteistyökumppaneille iloista ja toivorikasta pääsiäistä. Yhteydenpito toisiin ja läsnäolo ovat koetteella. Vaikka sisälle ei voi mennä, ovikelloa voi soittaa ja ruokakassin jättää oven pieleen. Vieläkin on välillä epäselvyyttä mistä löytyy tehtävien palautuskansio tai millä alustalla mikäkin tehtävä tehdään. Lenkkipolulla saa tervehtiä ja vaihtaa muutaman sanan, kunhan pitää riittävän etäisyyden. Kokeitakin on tehty netin välityksellä. Hän ei tahdo hyvää vain kaukaa ja etäältä. Sähköinen näköislehti tilaajien luettavissa osoitteessa www.petajavesilehti.fi tiistaisin klo 16 mennessä. Uskon, että myös oppimista on tapahtunut. se ur ak un ta @ ev l.fi Läsnäolon voima Viime viikkojen aikana elämäntapamme on muuttunut. On jäänyt aikaa lukea ja olla vaan, kun minnekään ei voi mennä. Toisena pääsiäispäivänä on rukoushetki klo 13 ja su 19.4. Myös kouluruokaa on alettu tarjoamaan monessa kunnassa ihan kaikille joko ruokakasseina tai lahjakortteina. Ristin luona olivat vain uskollisimmat: äiti Maria ja muutama muu nainen sekä opetuslapsista Johannes. Toivottavasti oikeissa asioissa. Jeesus antoi meille tehtävän. Olen silti nauttinut, ettei ole kiire minnekään. Siellä, missä lähimmäisestä arkisesti huolehditaan, välitetään lohdullinen ja toivoa antava viesti Jumalasta: hän ei hylkää eikä jätä yksin vaan on läsnä. Jyväskylän seurakunnan kirkkoherra Arto Viitalan mukaan Petäjävedeltä ei olla oltu heihin yhteydessä liittymisen suhteen, eikä Jyväskylän seurakunnassa olla sitä millään tavalla pohdittu. Lasten epätasa-arvoisuus tulee tässä tilanteessa esiin tai ongelmana on se, ettei kaikkea tule vielä esiin. Mittailtu ja kaavoitettu koiralle nuttu. Jumalanpalvelukset toimitetaan niin, että kirkossa ovat vain pappi, kanttori ja suntio. Joku soittaa ja teetättää sanelun puhelimitse. Kuolema menetti otteensa. Jumalanpalveluksiin voit osallistua YouTubessa Petäjäveden seurakunnan kanavalla. Luterilaisen uskon ydinajatus on Jumalan läsnäolo. Jokaisella on oma persoonallinen tyylinsä. alv 10%): PUOLUEETON KOTISEUTULEHTI VUODESTA 1961 K-Market Porkkana, Asematie 8 Avoinna: ma-la 7-22, su 9-21 S-Market Petäjävesi, Karikontie 2 Avoinna: ma-la klo 7-21, su 9-21 Tapulin takaa Huom. Toiveikkaasti astumme tulevaan. Yhteys palautui. Työmäärä ruuanlaiton, tiskin ja kaaoksenhallinnan osalta on lisääntynyt, kun kaikki on koko ajan kotona. Nyt myös etäkoulu puhututtaa paljon. Lapset tekevät tehtäviä ja ryhmätöitä kavereiden kanssa videopuheluiden välityksellä. Pääsiäinen jatkua saa
Valmisteilla on nyt myös tukirahoitus, joka kohdistetaan maaseutumatkailuyrityksille, maataloustuotteita jalostaville yrityksille sekä muille maaseutumaisten alueiden mikroyrityksille ja maatalouden ulkopuolista yritystoimintaa harjoittaville maatiloille. Lehtotiellä 25 t painorajoitus. Kevään 2020 ruoka-apuna Petäjäveden seurakuntaan tulee noin 1.900 kiloa elintarvikkeita. Karhuhavaintoja on tehty jo eri puolella pitäjää. – Petäjävedeltä odotan monipuolista ja haasteellista työtä sekä reipasta tekemistä ja hyvää työyhteisöä. Sairaalahoidossa on koronaviruksen vuoksi yksittäisiä potilaita ja sairaalan vuodeosastoilla ja teho-osastolla on hyvin tilaa hoidettaville potilaille. asti. Verkkalantien silta korjataan Verkkalantien sillan korjauksen vuoksi liikenne ohjataan Lehtotien kautta tiistaista 14.4. Jo aiemmin suljettiin terveysaseman kiireetön vastaanotto. Peruskassissa on lihasäilykettä, hapankorppua, makaronia, mysliä, puurohiutaletta, sämpyläja vehnäjauhoa, maitojauhetta, hernekeittoa, perunasosejauhetta ja keksejä. – Kunnan teknisenä johtajana toimintakenttä on laajempi kuin nykyisessä työssäni ja se vaikuttaa oman osaamiseni ja kehittymisen kannalta hyvältä. Lisätietoja: diakoni Riikka Jussila, 040 7656 176, riikka.jussila@evl.fi. johtajaylilääkäri Juha Palonevan mukaan koronatilanne on Keski-Suomessa edelleen rauhallinen, eikä sairaalassa päivittäin todettujen koronavirustapausten lukumäärässä ole tapahtunut nousua. olla pidemmän aikaa. lähtien toistaiseksi Koronaepidemiaan varautumisesta johtuen, Petäjäveden terveysasema suljetaan toistaiseksi pääsiäisestä lähtien. Olen syntynyt Tukholmassa, mutta olin vasta kaksivuotias, kun muutimme takaisin Suomeen. – Äitini suku on Hankasalmelta. Haastattelussa sain sellaisen kuvan, että kunnassa on tekemisen meininki ja hyvä yhteishenki, Nummi toteaa. Pahimmassa tapauksessa karhusta saa alueelle koko kesäksi riesan, riistanhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Keijo Ekman sanoo. Petäjäveden teknisenä johtajana Nummi aikoo Mikael Nummi on Petäjäveden kunnan uusi tekninen johtaja. Roskiksien kanssa on syytä olla nyt tarkkana Uusi tekninen johtaja tulee Jyväskylästä Tiina Lamminaho Pääsiäisen jälkeen Petäjäveden kunnan teknisenä johtajana aloittava Mikael Nummi työskentelee tällä hetkellä kunnossapitopäällikkönä Jyväskylän kaupungin Tilapalvelussa. Ennen kaupungille tuloani olin yksityisen yrityksen palveluksessa kiinteistöjohtamisen puolella, jossa töihini kuului erilaisia kiinteistökehityshankkeita ja rakennuttamista, Nummi kertoo. Kassi on mitoitettu 1-2 hengen taloudelle, isompiin talouksiin jaetaan useampi kassi. Suvi Kallioinen Viime viikon keskiviikkoiltana Liisalanperällä riistakameraan tallentui karhu tonkimassa peurojen ruokintapaikkaa. – Olen ollut Tilapalvelulla nyt kaksi ja puoli vuotta, ensin työhöni kuului rakennuttamisen tehtäviä. Sairaalaan ja terveyskeskuksiin on varattu erityisiä potilaspaikkoja infektiopotilaita varten. – Tilanne oli akuutti Liisalanperällä, mutta nyt se on ilmeisesti liikkunut pohjoista kohti. Sivu 3 Nro 15-16 8.4.2020 Koronatilanne Keski-Suomessa Keski-Suomen sairaanhoitopiirin vs. Puhelimeen vastaa Petäjäveden seurakunnan työntekijä, jonka kanssa sovitaan kassin toimittamisesta. Yrityksille tukea Jokainen yritys, jolle koronavirusepidemiasta on aiheutunut liiketoimintaan häiriötä, on oikeutettu hakemaan kehittämisavustuksia ja taloudellista tukea. Lainattuja kirjoja ei pitäisi palauttaa kuin vasta epidemian jälkeen, joten myöskään Petäjäveden palautusluukku ei ole käytössä. Ennen Jyväskylän kaupungille töihin tuloani tein kiinteistöjohtamisen töitä Keuruulla, ja silloin tuli usein ohiajaessa pysähdyttyä Petäjävedellä. Karhuja voi nyt kuitenkin nähdä missä päin tahansa. Business Finlandilta haettava rahoitus on tarkoitettu Suomessa toimiville pk-yrityksille (oy, oyj, ay, ky, osk), joilla on 6-250 työntekijää, ja midcap-yrityksille. Petäjäveden riistanhoitoyhdistyksestä muistutetaan, että ihmiset olisivat nyt tarkkoina siinä, mitä laittavat bioroskikseen. Tekemisen meininkiä ja yhteishenkeä – Petäjävedellä olen käynyt, mutta ei minulla sinne kovin vahvaa kosketuspintaa ole. Ruoka-apua voi saada kerran kuussa. Maaja metsätalousministeriö lisää valtiontakauksien myöntövaltuutta 15 miljoonan euron edestä maatilojen maksuvalmiuslainoille. THL:n mukaan Jyväskylässä on 64 vahvistettua tartuntaa, Muuramessa seitsemän ja Jämsässä kahdeksan. Riskiryhmäläisiin ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä heidän tarvitsemiensa palvelujen järjestämisestä. Pyrimme jakamaan ruoka-avun ilman kokoontumisia ja jonottamatta. Sitä kautta saa neuvoja ja tarvittavia lisätietoja, esimerkiksi hoitotarvikejakelusta, laboratorionäytteenotosta sekä hammashoitolan palveluista (014 269 0333). Petäjäveden terveysasema suljetaan 9.4. Ruokavirasto on antanut ohjeet ruuan jakamisesta koronatilanteessa: ruuat jaetaan nyt valmiiksi pakatuissa kasseissa, joiden sisältöön ei voi vaikuttaa. Harrastan salibandyä ja mökkiä rakennamme Päijänteen rannalle Toivakkaan, Nummi kertoo. Jyväskylässä Nummi on asunut 1980-luvun puolivälistä lähtien. Petäjäveden terveysaseman sulkeuduttua, osa riskiryhmäläisten palveluista tuotetaan lähipalveluina erikseen sovitusti. Jussilanperällä on pyörinyt emo kahden pentunsa kanssa. – Normaalitilanteessa arki-illat täyttyvät lasten kuskaamisesta harrastuksiin. EU:n ruoka-avun jakaminen Petäjäveden seurakunnassa EU:n vähävaraisten ruoka-apua Suomessa koordinoi Ruokavirasto ja sen kumppanuusjärjestönä seurakuntiin avun toimittaa Kirkkopalvelut. Lisäksi yritysten käytettävissä ovat myös toiminnan arviointiin ja suunnitteluun Elykeskusten yritysten kehittämispalvelut. Jatkossa petäjävetisten kiirevastaanotto on Keuruulla. RIISTAKAMERAKUVA: TEEMU KORTELAINEN Karhut ovat heränneet talviuniltaan ajoissa ja etsivät nyt ruokaa mistä vain sitä löytyy. Koronaviruspotilaiden kasvun määrään on valmistauduttu hyvin sekä keskussairaalassa että eri puolilla maakuntaa. Tämän vuoksi pyydämme, että mikäli tarvitset EU:n ruoka-apua, otat yhteyttä arkisin kello 9-18 välillä numeroon 046 5797 524. Kirjaston palautusluukku ei ole käytössä Hallituksen linjausten mukaisesti myös kirjastot ovat suljettuna 13.5. Viime viikon loppupuolen tiedon mukaan Keski-Suomessa on alle kymmenen kuntaa, joissa on varmistettuja koronavirustartuntoja. Tarkat hakuohjeet tulevat lähiaikoina myös Petäjäveden kunnan kotisivuille. Tunnen itseni jyväskyläläiseksi, Nummi kertoo. Tartunnoista Petäjävedellä ei ole tiedotettu. Tällä hetkellä Nummi asuu Jyväskylän Tuohimutkassa. Petäjäveden kunnan tekniseksi johtajaksi Nummi sanoo hakeneensa, koska kaipaa lisää haasteita työhönsä. Työja elinkeinoministeriön tuki yksinyrittäjille on kertaluonteinen 2.000 euron korvaus, ja sitä haetaan omalta kunnalta. Arvioitu kestoaika 5-6 viikkoa. Haku kestää 30.4. Paikka on myös tuttu Kyläseppä-cupin kautta; siellä tuli käytyä useampana vuonna, kun valmensin poikani jalkapallojoukkuetta, Nummi kertoo. Nuohouksia ei suositella Sisäministeriö suosittelee siirtämään nuohoukset toistaiseksi myöhempään ajankohtaan koronavirusepidemian takia, jos se ei vaaranna paloturvallisuutta.. Keski-Suomen keskussairaalassa selvitetäänkin mahdollisuuksia käynnistää joidenkin riskiryhmiin kuulumattomien potilasryhmien kiireettömiä tutkimuksia ja hoitoja. alkaen. Myös neuvolapalvelut on jo aiemmin siirretty Keuruulle. Tämä otso tallentui kuvaan Liisalanperällä. – Pidän monipuolisesta työstä, jossa saa olla tekemisissä ihmisten kanssa ja tehdä monta asiaa yhtä aikaa. Myös kotieläimet, hevoset ja muut eläimet kannattaa pitää sisällä, tai ainakin seurata niitä, jos ne ovat ulkona. Ely-keskukselta haettava rahoitus on tarkoitettu yrityksille, jossa työskentelee 1-5 henkilöä sekä elinkeinoharjoittajille (toiminimet), joiden kokoaikaisten työntekijöiden määrä on enemmän kuin viisi työntekijää. Siinä pääsen uusien asioiden pariin, Nummi sanoo. Perheeseen kuuluvat vaimo sekä 11ja 14-vuotiaat lapset. – Ongelmana on se, että karhut ovat heränneet talviuniltaan näin aikaisin, eikä luonnosta vielä löydy niiden luontaista ruokaa, joten ne hakevat sitä mistä vain löytyy, jopa ihmisten nurkista. Jos karhuja alkaa nurkissa pyörimään, niin heti soitto 112:een. Petäjäveden terveysaseman puhelinnumeroon 014 336 6242 vastataan edelleen. Nummi on valmistunut rakennusinsinööriksi Jyväskylän ammattikorkeakoulusta vuonna 2004, insinöörin (yamk) opinnot hän sai valmiiksi vuonna 2012. Myöhästymismaksuja ei sulkuajalla peritä ja eräpäivät siirtyvät automaattisesti eteenpäin. asti. Lisätietoja hakuun liittyvistä asioista saa Elykeskuksesta. Analyysija konsultointipalvelujen päivähinta on 30 euroa + alv
Kaikki verkkopankkeja, tilinumeroita ja pankkikortteja myöten menivät kerralla vaihtoon. Lait ovat muuttuneet ja valvonta on kiristynyt. Kultainen 1980-luku Petäjävedeltä kotoisin oleva Aini Malmberg valmistui kauppakoulusta ja pääsi Petäjäveden Osuuspankkiin töihin vuonna 1980. Vaikka vanhempainyhdistyksen väki tiedostaa Petäjäveden kunnan taloudellisen ahdingon ja poikkeustilan tuomat haasteet, lapset kuitenkin tarvitsevat ja ovat oikeutettuja terveelliseen ruokavalioon poikkeustilasta huolimatta. On hienoa, että on saatu pitää oma pankki paikkakunnalla näin pitkään. – Pankkivaihdos olikin aikamoinen projekti, mutta tämä uusin vaihdos tuntui silti vieläkin monimutkaisemmalta. Pankkialalla on joutunut seuraamaan myös murheellisia kohtaloita. Ja koko ajan on henkilöstön pitänyt opetella uutta ja palvella asiakkaitaan. Pankkiala oli tuolloin hyvin naisvaltainen ja kaikki johtajat olivat miehiä. Koronan vaikutukset Kun Jaakko Ylitalo aloitti johtajana vuonna 2011, tapahtui samaan aikaan suuret pankkialan muutokset ja valvonta kiristyi entisestään. Aini Malmberg muistaa vieläkin, miten on joillekin asiakkaille avannut tilejä heidän ollessa vasta lapsia. Asiakkaiden kanssa puhutaan paljon muustakin kuin rahasta ja monelle on tärkeää, että saa asioida tutun ihmisen kanssa. – Ja 2002 tuli eurot! Muistan vieläkin kenelle annoin tiskillä ensimmäiset eurot, Malmberg kertoo. Todennäköisesti mittavat. – Laman ja pörssikuplan myötä tuli monelle vaikeuksia täälläkin, ja sen jälkeen monella meni luottotiedot ja tuli maksuhäiriöitä, Malmberg toteaa. Nyt eletään akuuttia koronavirusepidemian aikaa ja Petäjäveden Osuuspankissakin on supistetut aukioloajat, tiskillä suojapleksi, asiakkaille tarjolla käsidesiä ja käteisen rahan käsittelyssä täytyy työntekijöiden käyttää hanskoja. On tullut automaatit ja verkkopankit. alkaen Petäjävedellä on ollut tarveharkintainen ateriapalvelulla niille, joille se oppilashuollon ja perusturvan perhetyön mukaan kuuluu. OP-ryhmään vaihtaminen muutama vuosi sitten oli mittava projekti, mutta siitä selvittiin hienosti yhdessä. Vuoden 2008 pankkikriisi taas ei Malmbergin mielestä näkynyt kovinkaan voimakkaasti hänen omassa työssään Petäjäveden Osuuspankissa. Malmberg kiittääkin, kuinka pankki on kouluttanut työntekijöitään aina hyvin. Nuoremmalla sukupolvelle sen käyttö on helppoa, mutta meillä on edelleen asiakkaita, jotka haluavat mielummin käydä pankissa paikan päällä ja se heille suokoon. ja valtuusto 27.4.. muun muassa kouluruokailun järjestämisen vaihtoehtoja etäopetuksen aikana. – Olikin melkoinen pino laskuja odottamassa maksuunlaittoa, kun lakko viimein loppui, Malmberg kertoo. Lama Ennen 1990-luvun lamaa oli kuukauden kestävä pankkilakko, joka sulki myös Petäjäveden Osuuspankin, ja oikeastaan koko yritysten rahaliikenteen. Hallitus on päättänyt jatkaa aiemmin päätettyjä rajoitustoimia ja opetuksen rajoituksia jatketaan ainakin kuukaudella 13.5. Lakon aikana johtaja Ollikainen toteutti pankkisalissa kattavan remontin, jossa uusittiin kaikki lattioita ja tiskejä myöten. – Petäjävetiset ovat pääasiassa tunnollisia rahankäyttäjiä ja osaavat tarvittaessa kysyä asioita, Malmberg kertoo. Kiristyneen lainsäädännön vuoksi rahoitusehdot muuttuivat entistä tiukemmiksi ja henkilöllisyystodistuksia joudutaan pyytämään asiakkailta nykyisin aivan eri tavalla kuin ennen. – Pankkikortin ja pankkiautomaatin tulo muutti paljon ja toi ihmisille myös vapautta. – Meidän muu henkilökunta on melko nuorta, eikä heillä ole samanlaista perspektiiviä pankkimaailmaan kuin Ainilla, Petäjäveden Osuuspankin toimitusjohtaja Jaakko Ylitalo kiittää. Myös Aini Malmbergin nähtäväksi jää, kuinka mittavat vaikutukset koronavirusepidemialla on talouteen ja pankkimaailmaan. Nyt kierros menee jo toisessa polvessa. Petäjäveden Kirkonkylän koulun vanhempainyhdistys on jättänyt päättäjille vetoomuksen kouluruuan tarjoamisesta kaikille oppilaille. – Ollikainen tuli kyllä kaikkien kanssa juttuun, Malmberg kehuu. Petäjäveden koulut ovat olleet noin kolmen viikon ajan osittain suljettuna koronaviruksen leviämisen estämiseksi, ja kouluruuan loppuminen on kirvoittanut vanhemmissa moninaisia mielipiteitä ja huolia. Suvi Kallioinen Petäjäveden kunnanhallitus käsittelee kokouksessaan huomenna torstaina 9.4. Samoin pankin käyttämät järjestelmät. Useat näistä päätöksistä asettavat kuitenkin oppilaat eriarvoiseen asemaan, ja ulkopuolisen on vaikea arvioida, missä perheessä ruoka-avulle on tarvetta ja missä ei. Kunnanhallitus kokoontuu seuraavan kerran 20.4. 1980-luku oli muutosten vuosikymmen: pankkikortit ja pankkiautomaatit tulivat ja pankkisaleihin saatiin ensimmäiset tietokoneet. – Meillä oli lähes sama työporukka melkein parikymmentä vuotta. Ensimmäiset pankkikortit olivat kuvallisia ja mekin otimme tuolla takahuoneessa asiakkaista kuvat kortteihin, Malmberg muistaa. ”Muutaman kerran” on Ainiltakin kysytty, eikö hän enää tunne tuttua asiakastaan. Suvi Kallioinen Aini Malmberg on ollut Petäjäveden Osuuspankissa töissä tasan 40 vuotta ja on nähnyt läheltä lähes kaikki pankkialan myllerrykset. – Tosi hienosti on jo saatu asiakkaita tunnistettua vaaditulla tavalla, Malmberg iloitsee. Vanhempainyhdistyksen vanhemmat toivovat päättäjiltä nyt viisautta ja harkitsevaisuutta asiaa koskevassa päätöksenteossa, jotta perheille jäisi useampi vaihtoehto lapsen terveellisen ja monipuolisen päivittäisen ruuan mahdollistamisessa. Kahdesti on remontoitu konttorin tilat ja perustettu kokonaan uusi konttori. Konttorissa palvellaan edelleen Vuonna 1998 Petäjäveden Osuuspankki muuttui Paikallisosuuspankiksi. – Samana vuonna tulivat myös verkkopankit. Kouluruokailun järjestäminen etäopetuksen aikana. Vasemmalla pankinjohtaja Tuomo Ollikainen. – 80-luku oli voimakasta talouden nousuaikaa ja pankin luottokanta kasvoi ja kiinteistöjen hinnat nousivat. Vanhempainyhdistys huomauttaa, että monissa kunnissa ja kaupungeissa ympäri Suomen on jo tehty kirjavia päätöksiä ruokakasseista, noutoruuasta ja maksusitoumuksista. Tähän mennessä 1.4. Tuomo Ollikainen tuli johtajaksi vuonna 1984 ja johti pankkia noin 30 vuoden ajan. Eturivissä myös Helinä Rosala ja keskellä Anneli Lintunen. Opetuksen poikkeusjärjestelyjä varaudutaan jatkamaan lukukauden loppuun asti, jos epidemian rajoittaminen sitä vaatii. Sellaisenkin Malmberg muistaa, että vuosituhannen vaihteessa Milleniumina jännitettiin maailmanlaajuisesti, kuinka atk-järjestelmien käy, mutta kaikki toimivatkin ihan hienosti. – Muuramen konttorin perustaminen vuonna 2014 oli todella mielenkiintoinen projekti ja sain olla sielläkin jonkin aikaa, Malmberg iloitsee. Ja kaksi kertaa on Petäjävedelläkin pankkiryhmä muuttunut ja sen myötä kaikki ohjelmat, tilinumerot ja pankkikortit vaihdettu. SUVI KALLIOINEN Sivu 5 Sivu 4 Nro 15-16 8.4.2020 Nro 15-16 8.4.2020 Aini Malmberg on nähnyt 40 vuotta pankkialan vaiheet Henkilökunnan kuvassa 80-luvulla Aini Malmberg on eturivissä oikealla. Myös ruuan noutaminen voi olla joillekin perheille ongelmallista. – 40 vuoden aikana on pankkirintamalla tapahtunut paljon merkittäviä asioita, Malmberg tuumaa. saakka. – Lailio oli johtajana sellainen vanhan kansan johtaja ja hän oli merkittävä henkilö koko paikkakunnalla. Takarivissä vasemmalta oikealle Maija Kivelä, Kaija Hanhimäki, Raija Rinteelä ja Leila Saharinen. Pankissa työskenteleminen ihmisten raha-asioiden kanssa onkin ennen kaikkea luottamustyö. – Kaikki nämä muutokset ovat vaatineet myös asiakkailta paljon sopeutumista, Malmberg sanoo. On ollut lamaa, nousukautta ja finanssikriisiä. Pankinjohtajana toimi Tauno Lailio ja työntekijöitä oli kahdeksan. Väki on vaihtunut ja minä olen vielä siitä kaartista jäljellä, Malmberg hymyilee
Nämä ensimmäiset kolme jumppaliikettä kohdistuvat ainoastaan alaraajoihin. Kunnasta soitetaan kaikille yli 70-vuotiaille Vanhuspalvelusta on tarkoitus olla yhteydessä kaikkiin kotona asuville yli 70-vuotiaille ja selvittää kotona pärjäämistä ja avuntarvetta. – Ikäihmisen kunnossa oleellisinta on alaraajojen kunto, sillä käsille tulee yleensä muutenkin liikettä enemmän, Salminen sanoo. – Lisäksi hoitajat ovat tehneet ison työn, kun ovat lähetelleet kuvia ja viestejä asukkaiden omaisille, Hiltunen lisää. Joiltain osin etäkoulu ei voi korvata tavallista koulua. – Tämän voi tehdä vuorotellen yhdellä jalalla tai molemmilla yhtä aikaa. Ikäihminen voi lisätä arkeensa liikkumista ihan jo sillä, että aamulla ennen kuin nousee sängystä nostelee jäseniään, kiertelee vartaloaan, ojentelee ja ”notkistelee”. Siitä tulee kiitollinen olo, sanoo Hanna-Maria Jylhä. Silti kaikki ovat joustaneet ja toimineet tavoitteellisesti yhteisen hyvän eteen, niin opettajat, vanhemmat kuin lapsetkin. Yhteydenotot tapahtuvat terveydenhuollon ammattilaisten toimesta puhelimitse näistä numeroista: 050 344 5095, 040 352 3763 ja 040 868 4349. Hiltusella on myös lähihoitajan pätevyys, mistä on tässä poikkeustilanteessa hyötyä. – Kyllä sen nuorista kuulee, että he kaipaavat jo koulua ja kavereita. Toimintaterapeutti H a n n a M a r i Hiltunen on jo vuosien aikana tullut monelle tutuksi. Lisäkäsiä ja virikettä Ville Salminen aloitti Petäjäveden kunnan kotihoidon fysioterapeuttina joulukuun alussa. Toistoja kerralla noin 10 pienen huilin kera. – Kyllä se huolestuttaa, miten auttaa riittävästi erityistä tukea tarvitsevia oppilaita, Heikki Tyrväinen toteaa. Osalle oppilaista itsenäinen opiskelu ja itseohjautuvuus sopii hyvin, paremmin kuin perinteinen luokkatyöskentely. – Olemme kehitelleet Petäjäkodin asukkaille nyt kaikenlaista virikettä, koska aika käy pitkäksi, kun on vierailukielto, Hiltunen kertoo. – Tässä ikäluokassa jo viikon liikkumattomuus heikentää nopeasti lihaksistoa. Vaikka riskiryhmään kuuluvien ja yli 70-vuotiaiden on nyt pysyteltävä mahdollisuuksien mukaan kotona, on tärkeää kuitenkin pitää fyysisestä kunnostaan huolta. Istumaannousut vetreyttävät mukavasti ja liike ottaa reisija pakaralihaksiin. Mikkelistä tulleella Salmisella on pitkä työhistoria sekä kotihoidosta että fysioterapiasta. Kirkonkylän koulun 4A-luokan vanhempien WhatsApp-ringissä opettaja jakaa ohjeita tehtävien tarkistukseen. – Lukio on digitalisoitunut jo aiemmin muun muassa sähköisten ylioppilaskirjoitusten myötä. Samu Korkiavuori etäliikuntatunnilla. – Me toimimme nyt jokapaikan vetureina ja autamme vanhustenhuollon ja kotihoidon hoitajia siellä missä lisäkäsiä tarvitaan, Hiltunen lisää. Säännöllisesti tehtynä jo pelkästään näillä kolmella jumppaliikkeellä liikuntakyky pysyy jo mukavasti yllä. Petäjäkodilla on tehty muun muassa kortteja, istutettu rairuohoa ja tehty muita pääsiäisvalmisteluja. Tärkeitä ovat kotona ihan sellaiset arkisetkin toiminnot, joista löytyy se liike. Nyt koronaepidemian aikana myös Hiltusen ja Salmisen työnkuvat ovat muuttuneet. Jumppaohjeet on suunnitellut kotihoidon fysioterapeutti Ville Salminen ja toimintaterapeutti Hanna-Mari Hiltunen. Liike vaikuttaa reisilihaksiin. SUVI KALLIOINEN Sivu 5 Sivu 4 Nro 15-16 8.4.2020 Nro 15-16 8.4.2020 Tällaista on etäkoulu! Juttu jatkuu etusivulta. Kyllä nämä ovat olleet pitkiä päiviä, miettii Kanninen. Maanantaista alkaen on aloitettu kartoittamaan ikäihmisten palvelujen tarvetta ja arjen haasteita koronatilanteen keskellä. – Pienikin liike on hyväksi, ja on hyvä, jos siitä syntyy rutiini arkeen. Yli 70-vuotiaiden kotijumppasarja alkaa Poikkeu sajan jumppa Suvi Kallioinen Koronavirusepidemiasta johtuvana poikkeusaikana Petäjävesi-lehti julkaisee kotijumppaohjeita yli 70 vuotta täyttäneille ja toki ne ovat muidenkin käytettävissä. Toki tämä kaikki on vaatinut lisätyötä ja alku oli kuormittava, mutta olosuhteisiin nähden kaikki on mennyt tosi hyvin, sanoo Tuomas Torkki. Jalanojennus Suositus 4x10 ojennusta päivän aikana. Yläkoulussa ja etenkin lukiossa reaaliaikaiseen etäopetukseen päästiin kiinni nopeasti. – Jotkut lapset ovat selvästi hyötyneet tästä erityisjärjestelystä ja ovat aivan puhjenneet kukkaan. Tässä tilanteessa voimme tinkiä vaativimmista sisällöistä ja tavoitteista, sanoo yläkoulun opettaja Jari-Pekka Kanninen. Onneksi kukaan lapsi ei ole tippunut pois etäkoulun rattaista, vaan kaikki on saatu kiinni ja yhteys toimii. Varpaille kohottautuminen vahvistaa erityisesti nilkan lihaksistoa. Lisää kotijumppaohjeita seuraavissa lehdissä! Palveluksessanne Ville Salminen ja Hanna-Mari Hiltunen.. Tilanne on niin poikkeuksellinen, että se pakottaa kaikki venymään. Tarvittaessa voi pitää kiinni jostain. Istumaannousu Suositus 4x10 nousua päivän aikana. Toistoja voi kerralla tehdä vaikka 10 kertaa ja jaotella sarjat tehtäväksi päivän mittaa, fysioterapeuti Ville Salminen kertoo. – Pitää muistaa olla armollinen niin opettajana itselleen kuin oppilaillekin. Erillään, mutta yhdessä Petäjäveden koulujen johtajat ovat yhtä mieltä siitä, että vaikka etäopetukseen siirtyminen oli nopea ja monin tavoin hämmentävä tapahtumaketju, asiat ovat sujuneet yllättävän hyvin. – Kahvipöydästä voi nousta vaikka viisi kertaa, toimintaterapeutti Hanna-Mari Hiltunen hymyilee. Meille tulee kuvia mahtavista lasten tuotoksista, on esimerkiksi kaadettu puita ja tehty oma maja kotimetsään, kertoo Hanna-Maria Jylhä. Varpaille nousu Suositus 4x10 nousua päivän aikana. – Tilanne tuli eteen tosi nopeasti, ei ollut juurikaan aikaa valmistautua. Puumaja on oppilaan itsenäinen käsityöprojekti. Vanhempien viestit koulun suuntaan ovat olleet kannustavia, ja tuntuu, että yhteisöllisyys on voimistunut, vaikka toimimmekin toisista erillään. – Nyt kun pyritään pitämään käynnit mahdollisimman vähissä ja kotihoito keskittyy ensisijaisesti lääkkeiden jakeluun ja hygienia-asioihin, on oman toimenkuvan puolesta aika erilaista, Salminen kertoo. – Kovasti toivomme, että siellä kotonakin nyt liikuttaisiin, itsenäisesti, mutta turvallisesti, Salminen toteaa. Nyt onkin oivallinen paikka luoda itselleen uusia tapoja, joita voi jatkaa tämän poikkeusajan jälkeenkin, Hiltunen painottaa
Metsä on edelleen turvallinen paikka liikkua ja tuuletella ajatuksiaan. Tarvittaessa Multian kunta postittaa paperitulosteet asiakirjoista tilauksesta. Lisätietoja Pekka Kotamäeltä, 050 361 8737, pekota@hotmail.com. Rastit ovat maastossa pääsiäisen yli keskiviikkoon asti. Pyydämme merkitsemään mielipiteeseen selkeästi mitä asiakirjan kohtaa kommentti koskee. Sivu 6 Nro 15-16 8.4.2020 PET PET: KEVÄÄN 2020 ENSIMMÄISET KUNTORASTIT Koronatilanteesta johtuen kevään kuntorastit pidetään omatoimirasteina. Kiitos! Multian kunnanhallitus on käynnistänyt 17.2.2020 (KH § 30) Nikaran alueelle tuulivoimaa koskevan osayleiskaavan laatimisen Energiequelle Oy:n esityksestä ja toimittanut Keski-Suomen ELY-keskukselle Nikaran tuulivoimahanketta koskevan ympäristövaikutusten arviointisuunnitelman (YVA-suunnitelma). Radat voi käydä kiertämässä omaan tahtiin haluamallaan ajalla. 5.6.2020 välisen ajan Multian kunnan internetsivuille osoitteessa www.multia.fi sekä ELY-keskuksen internetsivuilla osoitteessa http://www.ymparisto.fi/nikarantuulivoimahankeYVA. Osayleiskaavan osallistumisja arviointisuunnitelma ja YVA-suunnitelma sekä niitä koskevat kuulutukset ovat nähtävillä 14.4. 050 412 0392, lohman@energiequelle.fi YVAja kaavakonsulttina Sitowise Oy, Heini Passoja, p. Hankkeen YVA-menettelyä voi seurata myös Petäjäveden sekä Uuraisten kuntien internetsivujen kautta, osiosta ”Asuminen ja ympäristö”. Kirjalliset kannanotot toimitetaan osoitteeseen Multian kunta, kaavoitus, Multianraitti 3, 42600 Multia. Hanke sijoittuu Multian kunnan alueelle, noin 15 km etäisyydelle Multian kuntakeskuksesta koilliseen. Lisätietoja hankkeesta antavat: Yhteismenettelystä vastaavana Multian kunta, Susanna Paananen, p. Vapaaehtoinen kahden euron karttamaksu Petäjäveden Petäjäisten tilille FI24 5339 0820 0362 19. Jos rastit kiertää numerojärjestyksessä, matkaksi tulee noin 4,2 km. 050 370 7513 / Janika Lankinen, p. 040 845 6967, etunimi.sukunimi@sitowise.com KUULUTUS NIKARAN TUULIVOIMAHANKKEEN VIREILLETULOSTA, OSALLISTUMISJA ARVIOINTISUUNNITELMASTA SEKÄ YVA-SUUNNITELMASTA. fi. 029 502 4760, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi Hankkeesta vastaavana Energiequelle Oy, Atte Lohman, p. 044 704 6280, etunimi.sukunimi@saarijarvi.fi YVA-menettelyn yhteysviranomaisena Keski-Suomen ELY-keskus, Arja Koistinen, p. Koronavirusepidemian vuoksi asiakirjat ovat nähtävillä ainoastaan internetsivuilla, eikä yleisötilaisuutta järjestetä. Ensimmäiset rastit on viety Halkokankaan ja Pakolantien väliseen maastoon. Osallistumisja arviointisuunnitelmaa sekä YVA-suunnitelmaa koskevat mielipiteet tulee jättää 5.6.2020 mennessä ensisijaisesti sähköisesti osoitteeseen kirjaamo@multia
0100 0500 www.op.fi/petajavesi KOULUTETTU HIEROJA EIJA VIENOLA www.eijavienola.info puh. (014)854113 Pms 427 Pms 732 Kotisivut avattu: petajavedenapteekki.fi KUOHUN LVI-HUOLTO OY KALLE LAMPINEN PUTKIMIES 040 8085488 kuohunlvihuolto@gmail.com Antenniasennukset, ATK-sisäverkot Valokuituasennukset, 3G / 4G suunta-antennit 0400 797516 www.ksteleverkot.com hannu.neijonen@ksteleverkot.com KS Televerkot Oy Hannu Neijonen SM-AUTOPALVELU Autojen huollot ja korjaukset, rengaspalvelut, nelipyöräsuuntaukset ja päästömittaukset, vikakoodien luku ja nollaus. 0400 877 983 Uurainen TILAA NUOHOOJA: Tmi MatoHannu 040 552 4698 Erkki Sivula 0400 877 983 Uurainen NUOHOUSPALVELUA Lakisääteiset nuohoukset Tmi MatoHannu Hannu Veijonen 040 552 4698 , Uurainen POIKKEUSAJAN PALVELUT: Kauppa-asiointipalvelu 6 €/kerta (1-2 kassia) Kyläsepän lounas klo 11-14 arkisin 12 € Kuljetukset 5 km säteellä, kauemmas sop. 041 441 5253 / Harri PALVELEMME: ma ja pe klo 9-18, ti, ke ja to 9-17, la 9-14 PAPINTIE 2 PETÄJÄVESI P. Tilaukset puh. tilojen pinnoitukset *Mattotyöt *Kaivinkonetyöt SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT Pauliina Nissinen, Nina Nyman ja Minna Mäkinen Keuruuntie 15, Keuruu. mukaan Keskussairaalantie 17, Jkl Avoinna ma-pe 10-15 Puh. 0400 954016 Pamppulantie 2, Petäjävesi Avoinna: ti-pe 10-17.30, la 10-14. Suljettuna la 11.4. Erkki Sivula p. Turpeinen 0400 812106 www.hierojajuhokivela.fi Koulutettu hieroja, urheiluhieroja 040 702 7902 / Juho Lähihoitaja, jalkojenhoito, koko kehon vyöhyketerapia 050 466 2702 / Marjo Myös koti-, laitosja yrityskäynnit KOULUTETUT HIEROJAT PETÄJÄVEDEN HIERONTA RENNOX Irja Viitanen, 0500 546 090 PETÄJÄVEDEN HIERONTA RELAX/Mirva Niininen timma.fi/petajavedenhierontarelax.fi, 045 3150303 TMI MARIKA JUNIKKA timma.fi/petajavedenhierontarelax.fi, 040 7713714 HIEROJA HEIDI HYVÄRINEN (ilta-aikoja) timma.fi/petajavedenhierontarelax.fi, 040 7320821 Palvelemme Apteekin talossa, os. Lisätietoja: www.petpet.fi (toiminta -> lentopallo) ja Sanna Piispanen, 040 825 1807. Muista kotitalousvähennys! I. 020 332 885 Petäjävesi, puh. Puh. 050 414 7275 / Hanna METSURIPALVELU M. Ammattilainen asialle Tilitoimisto T Pesonen Oy PETÄJÄVESI: Asematie 6, puh. 0401 854 237 tai 0400 644 016 (Seppo) salmisenhautaustoimisto@ gmail.com Suomen Kivivalmiste Oy:n hautakivien myynti Soljuvaa taloushallintoa! Soile Juntunen 050 5811 648 www.soljuvaa.fi Petäjäveden kuuluisat herkut PEKKARISEN LEIPOMOTUOTTEET Konditoria Pekkarinen, Toppalantie 134, Petäjävesi MYÖS KOTIINKULJETUS! Puh. Maksu lähimaksulla maksupäättellä. (014) 854 915 Ismo Jukola, puh. www.petpet.fi OP Petäjävesi YLI SATA VUOTTA PAIKALLISTA PANKKIPALVELUA Petäjäveden Osuuspankki p. 0400 472 378 SANEERAUSJA RAKENNUSTOIMINTAA: *OK-talot, hirsimökkien ja elementtien pystytystä *Muurausta ja laatoitusta *Raudoitukset *Perustukset, kattomuutostyöt *Saneeraukset, remontit *Kost. 050 325 3106 • Korjaukset • Peltityöt • Jakopään vaihdot • Maalaukset • Renkaat • Öljynvaihdot ja huollot • Vikakoodien luku ja nollaus • Ilmastointihuolto AUTOJA KOLARIKORJAAMO T:mi Reijo Sipilä Suoritamme koneellista puunkorjuuta Nyt hyvä vaihtoehto pystykaupoille! Jarmo Altti 0400 947 778 jarmo.altti10@gmail.com PET PET TIEDOTTAA SEURAA POIKKEUSAJAN TIEDOTUSTA KOTISIVUILLAMME JA FACEBOOK-RYHMISSÄ: Petäjäveden Petäjäiset PetPet Pyörä PetPet Yleisurheilu Petäjäveden kuntosali Petäjävesi-lehti JALKAPALLOA Koronavirusepidemian takia harrastevuorot on peruttu toistaiseksi. 014 853 326 www.standardline.fi RAKENTAMISEN, ASUMISEN JA AUTOILUN TARVIKEKAUPPA Tulisijamuuraukset ja -korjaukset sekä pienet remontit ja rakennustyöt. Papintie 2-4 www.petajavedenhierontarelax.fi FB: Petäjäveden Hierojat Jos emme heti pysty vastaamaan, soitamme takaisin tai voit laittaa myös viestiä! PETÄJÄVEDEN AUTOJA KONEKORJAAMO Antti Palonen 040 9616 822, Teollisuustie 5 HUOLTOJA KORJAAMOPALVELUT KAIKKIIN MERKKEIHIN Rengasmyynti ja -työt Nelipyöräsuuntaus Öljyja määräaikaishuollot Pakokaasutestit Vikadiagnostiikka Ilmastointihuolto ja -korjaus korjaamopalonen@gmail.com Tuulilasin vaihdot SEURAA FACEBOOKISSA! Teollisuustie 3, Puh. 0400 853 480 • www.sahkoasennuskoskinen.fi • posti@sahkoasennuskoskinen.fi • Perinteinen täyden palvelun hautaustoimisto 60 vuotta Salmisen Hautaustoimisto Koulutie 5, Petäjävesi Palvelemme sop. (014) 854 113 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. mukaan. 0400 580 153 TILITOIMISTOPALVELUT RAKENNUSPALVELU KY PASI YLENNYSMÄKI 41900 Petäjävesi, puh. PetPet on mukana Seurayhtymässä, joka mahdollistaa petäjävetisille edullisen kuntosalin ja Uimalan avantouintipaikan. KUNTOSALIA JA AVANTOUINTIA Uimalan avantouintikautta on jatkettu huhtikuun loppuun eli pumppu pyörii ja pukuhuone on käytössä! Koronavirusepidemian takia kuntosali on suljettu toistaiseksi. 0400 743 895, smautopalvelu@gmail.com ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä STANDARD LINE ma-pe 8.00 17.00 la 8.00 13.00 su suljettu Teollisuustie 8, Petäjävesi puh. Meiltä myös haudanhoitopalvelu, pyydä tarjous! EVEN KUKKA, Suutarintie 1, 041 3177380 Tilaa nuohooja n y T ! Ei ole ruuhkaa. Santeri Mäkinen Tervatie 3, puh. (014)854113 Pms 427 Pms 732 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. SULKULA Metsuripalvelua ammattitaidolla Pihaja ongelmapuut Metsänhoitotyöt (moottorisahatyöt, raivuut, istutukset) Pyydä tarjous! Mika Sulkula 050 304 8802, mika.sulkula@gmail.com. Lisätietoja: Jouni Heiskanen, 044 323 6089, jokaheis@ gmail.com, joukkueiden yhteystiedot petpet.fi (toiminta -> jalkapallo -> yhteystiedot) YLEISURHEILUA Harjoitustilanteesta tiedotetaan PetPet YU -WhatsAppryhmässä. Lisätietoja Matti Heinänen 045 625 1926, mattivtheinanen@gmail.com. Lisätietoja: www.petpet.fi/yleisurheilu LENTOPALLOA Koronavirusepidemian takia harrastevuorot on peruttu toistaiseksi
9–21 smarket.petajavesi Näkökulma Välitien asemakaavamuutos Välitien asemakaavamuutosta koskeva valmisteluvaiheen aineisto asetetaan nähtäville 14.45.6.2020 väliseksi ajaksi Petäjäveden kunnan internetsivuille osoitteeseen www.petajavesi.fi. Hakemuslomake on saatavissa kunnan kotisivuilta www.petajavesi.fi -> asiointi -> kuulutukset Avustus myönnetään niille teille, joihin on perustettu tiekunta, on tehty uuden tielain mukaiset ilmoitukset maanmittauslaitokseen sekä väylärekisteriin (digiroad). 800 g Voim. Se on painanut monen maakuntamme kunnan taloudelliseen ahdinkoon. 044 704 6280, susanna.paananen@saarijarvi.fi PETÄJÄVEDEN KUNNANHALLITUS KUULUTUS Saara Holm maajoukkueeseen Petäjävedeltä kotoisin oleva, "PetPetin kasvatti" Saara Holm valittiin Suomen naisten lentopallon maajoukkueryhmään 2020. Asiakaspalvelu: arkisin klo 9 – 15. Petäjäveden vuoden 2019 talousarvio päättyy reiluun 3,8 miljoonan euron tappioon, jossa laajakaistayhtiön osuus on vajaa kaksi miljoonaa euroa. Kun tätä elämänmenoa puntaroi, niin päädyin ajatukseen, että elämme nyt kolmen K:n kurimuksessa. Petäjävesi-lehti ei ilmesty ensi viikolla pääsiäisen jälkeen 15.4.2020 Ajankohtaisia uutisia kotisivuillamme!. Toiseksi tulee karanteeni. Maajoukkue lähtee haastavasta tilanteesta valmistautumaan kohti elosyyskuun EM-karsintoja, mutta leirityksen aloittaminen on koronavirusepidemian takia vielä auki. Lääkäriin pääsee vain puhelimella saadun luvan kanssa. Sivu 8 Nro 15-16 8.4.2020 PETÄJÄVEDEN TEKSTIILI ON SULJETTU TOISTAISEKSI! Emme pysty turvaamaan asiakkaidemme turvallisuutta akuutissa koronatilanteessa. 6.–13.4. 6.–13.4. Ensiksi tämä korona, joka maailmanlaajuisesti sulkee, siirtää ja peruuttaa lähes kaiken. Vielä sentään tavaraliikenne pelaa. Asiointi sähköpostilla tai puhelimella. Eikä alkanut vuosikaan paljon paremmalta näytä. Kolmen K:n kurimuksessa Rauhallinen palmusunnuntai on takana ja hiljainen pääsiäinen lienee edessä. Tarvittaessa Petäjäveden kunta postittaa paperitulosteet asiakirjoista tilauksesta. 7–21 su 12.4. Pyydämme olemaan ennakkoon yhteydessä asiakaspalveluun lisäohjeiden saamiseksi. 6.–13.4. Affco Lampaan luuton paisti n. Valmisteluvaiheen kaava-aineistoa koskevat mielipiteet tulee toimittaa kuulemisaikana kirjallisesti kunnanhallitukselle, Petäjäveden kunnan kirjaamoon tai sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@petajavesi.fi, viimeistään 5.6.2020 mennessä. on suljettu. Lisätietoa ja ohjeita www.sammakkokangas.fi PIDETÄÄN HUOLTA TOISISTAMME KAUPASSA KÄYDESSÄ JÄÄDÄÄN KOTIIN PIKKUNUHASSAKIN MUISTETAAN TURVAVÄLIT PESTÄÄN KÄDET Vain kotitalouksille. Tien varrella pitää olla ainakin yksi ympärivuotisessa asuinkäytössä oleva talous vähintään 0,5 km etäisyydellä. S-market Petäjävesi ma–la 7–21, su 9–21 Rainbow Lohifilee Norja 12 , 90 kg Fazer Mignon-muna 52 g (36,35/kg) 1 , 89 Suomalainen 18 , 90 kg Atria Naudan takuumurea ulkofilee n. Eli karanteenissa todella olemme. Vihreä Tankoparsa 500 g (4,87/kg) Espanja 2 , 39 PÄÄSIÄISEN PARHAAT HERKUT Palvemme pääsiäisen aikaan: pe 10.4. Lisätietoja: aluearkkitehti Susanna Paananen, p. HK Viljaporsaan jättipihvi Santa Fe, n. Allekirjoitettu avustushakemus on toimitettava kunnanvirastoon määräaikaan mennessä mieluiten sähköpostitse kirjaamo@petajavesi.fi tai osoitteeseen Suutarintie 4, 41900 Petäjävesi. Uudenmaan maakuntana on eristetty, mummolaan tai kummilaan ei saa matkustaa, uimahallit, kuntosalit, kirjastot, teatterit yms. 9–21 la 11.4. Turvaamme poikkeustilanteessa perusjätehuollon toimivuuden. 2,5 kg, pakaste Uusi-Seelanti 9 , 95 kg Saarioinen Mämmi 700 g (4,99/kg) 3 49 9 95 kg Voim. Koronavirusepidemian vuoksi asiakirjat ovat nähtävillä ainoastaan internetsivuilla. 8.4.2020 Kuntarakennelautakunta YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITOAVUSTUKSET POIKKEUSTOIMET JÄTEHUOLLOSSA VOIMASSA 13.5.2020 SAAKKA Sammakkokankaan ylläpitämät lajitteluasemat ovat suljettu 13.5.2020 saakka. Kaikki yli 10 henkilön kokoontumiset ovat pannassa, lentoliikenne on minimissä, samoin laivaliikenne. Työt jatkuvat myöhemmin. 2.–13.4. Sitten kolmanneksi Kuuskaista. 9–21 ma 13.4. Sitten tähän loppuun pieni kevennys. Paulig Juhla Mokka Kahvi SJ tai PJ 400–500 g (5,90–7,38/kg) 2 95 Voim. Suora lainaus Keskisuomalaisesta 2.4.2020, sivu 40: "Heti kun tämä koronahässäkkä on ohi, niin ajattelin ihan vaan olla kotona muutaman päivän." Hyvää pääsiäistä! Wilhonpoika ilmoitetaan haettaviksi 31.5.2020 klo 15.00 mennessä. 500 g Suomalainen Voim. Järjestämme välttämättömissä tilanteissa asiointimahdollisuuden lajitteluasemalle