Suosittu bloggaaja elää niin kuin opettaa. nro 1 • helmikuu 2016 24 Jussi Lystimäki / 46 Lisensointibisnes / 52 Painobarometrin tulokset Kasper Strömman on luovan työn sanansaattaja. Luovan työn teema sivulta 28. Profeetta
Asiakkaitasi ovat alueen painotalot, jälleenmyyjät, suurkuvatulostajat ja mainostoimistot. Työympäristösi on kansainvälinen, mutta työsi tapahtuu paikallisella tasolla. ja 12.2. Suomessa Antalis Oy:n toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Haluathan kehittyä työssäsi ja aktiivisesti etsiä ratkaisuja asiakkaiden ongelmiin. Vastuualueenasi on ensisijaisesti Itä-Suomen asiakkuudet. Antalis toimii 44 eri maassa 5500 työntekijän voimin. Haemme tavoitteellista ja matkustusvalmista ALUEMYYNTIPÄÄLLIKKÖÄ Onhan Sinulla b2b-myyntikokemusta. Toimipisteen sijainti on neuvoteltavissa. Tarjoamme myyntivalikoimaasi kansainvälisesti tunnettuja huippubrändejä. Lisätietoja tehtävästä antaa liiketoimintapäällikkö Esa Silvennoinen (puh. Laajaan ja korkeatasoiseen tuotevalikoimaamme kuuluvat päällystetyt ja päällystämättömät painopaperit, designja erikoispaperit, kartongit, tulostuspaperit, kirjekuoret, suurkuvatulostusmateriaalit ja -tulostimet sekä pakkaus-, hygieniaja kattaustuotteet. Edellytämme aikaisempaa kokemusta myyntityöstä sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja tulokselliseen yhteistyöhön. Kirjoita otsikoksi ”Aluemyyntipäällikkö”.. Palkkasi muodostuu kiinteästä pohjapalkasta, bonusjärjestelmästä sekä autoja puhelinedusta. euroa. Yrityksen palveluksessa on 67 henkilöä ja liikevaihto vuonna 2014 oli 38 milj. Me Antaliksessa tarvitsemme nyt Sinua myyntitiimiimme. Työssä menestymistä edesauttaa kokemus printtituotteista, hyvä englannin kielen taito ja Office-ohjelmien hallinta. www.antalis.fi Antalis Oy kuuluu Antalis-ryhmään, joka on Euroopan johtava paperitukkuketju ja merkittävä pakkaustarvikkeiden ja suurkuvatulostusmateriaalien jakelija. klo 14-16. Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoivomuksineen 15.2.2016 mennessä osoitteella: hanna.wallenius@antalis.fi. (09) 348 300, GSM 040 865 9510, esa.silvennoinen@antalis.fi). Parhaiten hän on tavoitettavissa 4.2., 8.2
Haluathan kehittyä työssäsi ja aktiivisesti etsiä ratkaisuja asiakkaiden ongelmiin. Me Antaliksessa tarvitsemme nyt Sinua myyntitiimiimme. www.antalis.fi Antalis Oy kuuluu Antalis-ryhmään, joka on Euroopan johtava paperitukkuketju ja merkittävä pakkaustarvikkeiden ja suurkuvatulostusmateriaalien jakelija. klo 14-16. Tee siis helppo ja fiksu paperivalinta. Vastuualueenasi on ensisijaisesti Itä-Suomen asiakkuudet. Laajaan ja korkeatasoiseen tuotevalikoimaamme kuuluvat päällystetyt ja päällystämättömät painopaperit, designja erikoispaperit, kartongit, tulostuspaperit, kirjekuoret, suurkuvatulostusmateriaalit ja -tulostimet sekä pakkaus-, hygieniaja kattaustuotteet. Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoivomuksineen 15.2.2016 mennessä osoitteella: hanna.wallenius@antalis.fi. Asiakkaitasi ovat alueen painotalot, jälleenmyyjät, suurkuvatulostajat ja mainostoimistot. Varmistamme, että sinulle löytyy juuri loppukäyttöösi sopiva paperi, joka täyttää myös tiukimmat ympäristövaatimukset. (09) 348 300, GSM 040 865 9510, esa.silvennoinen@antalis.fi). Edellytämme aikaisempaa kokemusta myyntityöstä sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja tulokselliseen yhteistyöhön. ja 12.2. Parhaiten hän on tavoitettavissa 4.2., 8.2. Antalis toimii 44 eri maassa 5500 työntekijän voimin. Palkkasi muodostuu kiinteästä pohjapalkasta, bonusjärjestelmästä sekä autoja puhelinedusta. Kirjoita otsikoksi ”Aluemyyntipäällikkö”. Yrityksen palveluksessa on 67 henkilöä ja liikevaihto vuonna 2014 oli 38 milj. Suomessa Antalis Oy:n toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Tampereella ja Turussa. www.upmpaper.com YOUR SMART CHOICE UPM PAPER UPM_Paper_your_smart_choice_ad_A4_280116.indd 1 28/01/16 10:51. Työympäristösi on kansainvälinen, mutta työsi tapahtuu paikallisella tasolla. Lisätietoja tehtävästä antaa liiketoimintapäällikkö Esa Silvennoinen (puh. UPM:n paperilla yhdistyvät markkinoiden laajin tuotevalikoima, tasainen laatu, luotettavat toimitukset ja huippuluokan palvelu. Toimipisteen sijainti on neuvoteltavissa. Haemme tavoitteellista ja matkustusvalmista ALUEMYYNTIPÄÄLLIKKÖÄ Onhan Sinulla b2b-myyntikokemusta. Tarjoamme myyntivalikoimaasi kansainvälisesti tunnettuja huippubrändejä. Työssä menestymistä edesauttaa kokemus printtituotteista, hyvä englannin kielen taito ja Office-ohjelmien hallinta. euroa
4 Print&Media 1/2016 LA IN AT TU A ”Editan muuntuminen Nordic Morningiksi on kehitystarina, jossa ympäristö vaikuttaa kehityksen suuntaan ja vauhtiin.” JUSSI LYSTIMÄKI, SIVU 24.
Entä uusi kilpailu. TEEMA 6 LUOVA TYÖ 28 Profeetta nimeltä Kasper Strömman 35 Kolme designeria minitentissä 36 Intoilija Guy Kawasaki 38 Magalogit tulevat 40 Pakkausten uudet kulmat ILMIÖ 46 Lisensiointibisnes kannattaa Vihaiset linnut tekivät lisensiointibisneksen tutuksi suomalaisille. VAKIOT 7 Pääkirjoitus: Lasse Krogell 8 Uutiset 60 Alalla tapahtuu 62 Markkinapaikka 22 33 56 56 58 46 52 Painobarometri 2016. Millaisia printtitoteutuksia juhlavuosi toi. Muuten se on vielä pientä Suomessa. TUTKIMUS 52 Painobarometri 2016 Mitä kertoo ensimmäinen Painobarometritutkimuksemme Suomen painoalasta. HENKILÖ 24 Lystikäs torikauppias Muun muassa Duuni.net, Satama, Tori.fi, Nordic Morning ja nyt Schibsted. Jussi Lystimäki tekee hyvää duunia. Print&Media 1/2016 5 40 SISÄLLYS NRO 1 / 2016 ILKAN EVANKELIUMI 20 Nyt automatisoidaan markkinointia Ilkka Mattila ruotii markkinointiautomaatiota, joka on nyt hip ja pop. TOTEUTUS 58 Frank Sinatra x 3 Vanhan sinisilmän syntymästä on kulunut 100 vuotta. THINK INK 22 Mullista maailma Mitä vuonna 2012 lanseerattu Think Ink -kilpailu on tähän mennessä markkinoille tuonut. Mutta mistä itse asiassa on kyse. TESTI 63 Pikkukylttejä ja promootiotuotteita Tällä kertaa testissä esinetulosteeksi kutsuttava Mutoh Valuejet 426UF
Molemmat ovat meille ylpeyden aihe.. Tinkimätön laatumme, palveluhenkisyytemme ja luotettavuutemme näkyvät myös uusilla verkkosivuillamme, erweko.fi. Asiakaslupauksemme kiteytyykin kahteen sanaan: VAIKUTTAVAA PAINAMISTA. Uskomme vakaasti painotuotteen vuosisataiseen voimaan ja arvoon viestimenä, joka pysäyttää, johon paneudutaan ja joka muistetaan. Näistä on Erwekon vuoden 2016 uudistukset tehty. Lupauksemme lunastaminen on päivittäinen kunnia-asiamme. VUODEN UUDISTUS: Erweko Oy • HELSINKI • OULU • ROVANIEMI • erweko.fi Uusi konekanta offsetja digipainossa, uudenlainen tehokkuus, vieläkin vankempi varmuus ja jopa entistäkin monipuolisemmat tuotteet ja palvelut. Tervetuloa tutustumaan töihimme ja ihmisiimme
MARK Suomen Markkinointiliitto julkaisee myös pian laajan tutkimuksensa, jossa selvitetään muun muassa markkinoinnin ja kysynnän korrelaatiota. Maailma muuttuu, painopisteet muuttuvat ja printti muuttuu, ei poistu. Täytyy kuitenkin muistaa, että kaikkien barometrityyppisten kyselyjen ongelmana on, että ne eivät kerro todellisista euroista taikka volyymeistä oikeastaan mitään. 09 2287 7223 TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ: Laura Syrjälä, 050 329 6338 UUTISTOIMITUS: Reino Lantto, 040 776 7642 MYYNTI: Jarkko Hakola, 040 738 9281, myynti@pmlehti.fi OSOITE: Print&Media, Eteläranta 10 (8.krs.), 00130 Helsinki SÄHKÖPOSTIT etunimi.sukunimi@pmlehti.fi INTERNET www.pmlehti.fi ULKOASU: Sissy Oy KANNEN KUVA: Ilari Pousi / Sissy PAINO: Libris Oy SIDONTA JA POSTITUS: Sidontaplus Oy PAPERI: Antalis Oy (kansi: Scandia White 250 g/m 2 , sisäsivut: Scandia White 115 g/m 2 ) TILAA LEHTI pmlehti.fi/lehtitilaus (kestotilaus 109 euroa/vuosi – ilmestyy 9 kertaa vuodessa) Lasse kirjoittaa asiaa. Barometrit ovat jonkinlainen mielipideilmaston kuumemittari, ei absoluuttista tilastotiedettä. Lauri Sipilä toimitusjohtaja MARK Suomen Markkinointiliitto Kommentti. Yritykset tulevat panostamaan myynnin tehostamiseen, useampi aikoo palkata lisää henkilöstöä kuin vähentää ja myös investointeja tullaan tekemään, etenkin jälkikäsittelyyn. Hyvänä esimerkkinä ovat isot mainostajat, jotka panostavat kehitykseen ja digitaaliseen markkinointiin. Suomalaisessa keskustelussa pitäisi aina muistaa, että on muitakin olotiloja kuin kaksi toisilleen vastakohtaista äärimmäisyyttä, eli printtiä tai ei lainkaan printtiä. Toivottavasti barometri ei toteuta itseään ja mainostajat vihdoin ymmärtäisivät, että markkinointiin kannattaa satsata vahvasti. Print&Media 1/2016 7 Pääkirjoitus Muutama viikko sitten Mainostajien Liiton julkaisema Mainosbarometri kertoo, että vastaajista 29 prosenttia aikoo lisätä markkinointipanostuksiaan ja 33 prosenttia vähentää. Toivottavasti nämä molemmat tutkimukset innostavat mainostajia nostamaan markkinointipanostuksiaan, ja näin parantamaan talouden kehitystä. Lasse Krogell / Päätoimittaja Markkinoinnin vuosi ISSN 1799-9235 KUSTANTAJA: Print&Media Publishing Oy JÄSENLEHTI: Graafinen Teollisuus ry PÄÄTOIMITTAJA: Lasse Krogell, puh. Samaan aikaan niillä on massiivisia kampanjoita perinteisessä printissä – eikä varmasti turhaan. Kysyimme joukolta graafisen alan tuotantoyrityksiä miltä liiketoimintanäkymät näyttävät ja mihin he aikovat panostaa. Tässä lehden numerossa julkaisemme myös ensimmäistä kertaa tekemämme pienimuotoisen Painobarometri-kyselyn tulokset. Jos esimerkiksi ne, jotka aikovat lisätä panostuksiaan ovat suuria mainostajia ja vähentäjät pieniä, kasvavat euromääräiset panostukset, vaikka barometrin saldoluku on negatiivinen. Vaikka viime vuoden liikevaihto näyttää edelleen jonkin verran laskeneen, on ilmassa kuitenkin vahvoja positiivisia merkkejä. Mainonta lisää tutkitusti myyntiä ja printtimainonta toimii edelleen uskomattoman hyvin. Vahvoja positiivisia signaaleja. Tästä saadaan saldoluvuksi -4. Professori Petri Parvisen Markkinoinnin myyntivaikutus -tutkimus osoittaa, että suomalaiset mainostavat aivan liian varovaisesti, ja että myös printtiin kannattaa satsata. Edessämme on markkinoinnin panostutkimusten alueella mielenkiintoinen vuosi. Eri mediaryhmien saldokehitys jatkaa tuttuun tapaan, printtimainontaa supistetaan ja digiä kasvatetaan
Tulos on merkittävästi parempi kuin kertaakaan aiemmin 2010-luvulla. Lastenja nuortenkirjojen kysyntä näkyi puolestaan erityisesti kirjakauppamyynnissä, joka kasvoi 13 prosenttia. Suomessa vuoden myydyin kaunokirja oli Ilkka Remeksen Jäätyvä helvetti. Käännetyn myyntiä vetää Harry Potter ja viisasten kivi kuvitettuna lahjakirjana. Nielsen BookScan kerää myyntilukuja Yhdysvaltojen kirjamyynnistä. päivään mennessä. Vuonna 2014 kasvu oli 2,4 %. Suomessakin Kirjakauppaliiton tilastojen mukaan myynti kasvoi viime vuonna 0,5 %. Painetun kirjan myynnissä käänne KOONNUT JARKKO HAKOLA LÄHETÄ UUTISESI PRINT&MEDIA-LEHDELLE TOIMITUS@PMLEHTI.FI TAI SOITA 040 738 9281 Painetut lastenkirjat ovat käyneet kaupaksi Yhdysvalloissa hyvin. Sähkökirjojen ja ladattavien äänikirjojen myynti kasvaa, mutta osuus kustantajien kokonaismyynnistä on edelleen vähäinen, vain 2 prosenttia. Painettujen kirjojen myynti on kasvanut Yhdysvalloissa jo kaksi vuotta peräkkäin.. Käännetyn kaunokirjallisuuden myynti kasvoi kustantajilla 12 prosenttia, mutta kotimainen taas laski 14 prosenttia. Suomessakin seitsemän vuoden alamäki kääntyi ylämäeksi. 8 Print&Media 1/2016 Uutiset Yhdysvalloissa painettujen kirjojen myynti kasvoi vuonna 2015 jo toisena vuonna peräkkäin. Kaikki kolme hittilajia olivat uusia vuonna 2015. Kustantajien myynti laski vain 1,2 %. Monissa muissakin maissa uskotaan printtikirjojen myynnin kasvaneen vuonna 2015. Edellisen kerran kirjakauppamyynti kipusi plussalle vuonna 2008. Yhdysvalloissa paperikirjojen myynnin kasvuun vaikuttivat viime vuonna erityisesti amerikkalaiskirjailija Harper Leen kassakaapista löydetty Kaikki taivaan linnut -romaani, aikuisten värityskirjat sekä Youtube-tähtien kirjat. Näin kertovat uutistoimisto AP:n haastattelemat kustantajat. Britanniassa ja Ruotsissa on saatu positiivisia myyntilukuja jo ennen joulumyyntiä, joka on usein ratkaisevan tärkeä koko vuoden myynnin volyymille. Myös Otava-konserniin kuuluvassa Suomalaisessa kirjakaupassa joulumyynti ja koko vuoden myynti ylittivät viime vuoden tason. Suomessa kirjamyynnin lasku taittui viimein viime vuonna ja nousua oli 0,5 prosenttia. Esimerkiksi Otavalla ja Likellä sekä joulun että koko viime vuoden kirjamyynti lisääntyi noin kymmenen prosenttia, kertoi HS:lle yleisen kirjallisuuden kustannusjohtaja Minna Castrén Otavalta. Mauri Kunnas pitää edelleen kotimaisten lasten ja nuortenkirjojen myyntilistan kärkisijaa, tänä vuonna Kesä Koiramäessä -teoksellaan. Monet signaalit viittaavat siihen, että painetun kirjan alamäki on taittunut maailmalla ja myynti on kääntynyt kasvuun. Lukujen mukaan myytyjen painettujen kirjojen määrä oli kasvanut 2,8 % joulukuun 20. Myös lastenkirjat ovat käyneet kaupaksi paperimuodossa
Tiedotteen mukaan koneen vahvuuksia ovat mm. Ricoh on ostanut yhdysvaltalaisen AnaJet-yhtiön. UPM on kutsuttu jäseneksi YK:n Global Compact LEAD -foorumiin. – Korkea laatu ja erottuvat rakenteet tulevat nyt laajemman asiakaskunnan saataville, koska uusi digitaalinen painotekniikka mahdollistaa yhä pienempien Koliprint teki miljoonainvestoinnin Koliprintin digitaalinen painokone Xeikon 9800 käynnistyy helmikuusta 2016 lähtien. B2 formaatti (leveys 512 mm), kahden puolen samanaikainen tulostus, standardit painopaperit sekä monipuolinen vaihtuvan datan painaminen ja personointi. Näkymisen ja tuotemerkinnän tuotteisiin erikoistunut Tarraserif laajentaa toimintaansa kahdella yrityskaupalla. kampanjoiden tuottamisen ja entistä paremman kohdentamisen kustannustehokkaasti, iloitsee Koliprintin toimitusjohtaja Sari Niemi. UPM on ensimmäinen LEADiin kutsuttu metsäteollisuusyhtiö ja samalla myös foorumin ensimmäinen suomalaisjäsen. Investoinnin arvo on noin 1,5 miljoonaa euroa. Sen lopputuloksena irtisanotaan 14 henkeä, joista tuotannon puolelta viisi. Koliprintin digitaalinen painokone Xeikon 9800 käynnistyy helmikuusta 2016 lähtien, samoin arkituslinjan digitaalinen taittokone. Koliprint on suoramarkkinointiin erikoistunut painotalo, joka on painanut suoramarkkinoinnin personoituja ja personoimattomia ratkaisuja pääosin offsettekniikalla. Tiedotteen mukaan vastaavaa ei muualta Pohjoismaista löydy. Kilpailun tuomarointi tapahtuu 6.–7.2.2016. Antalis laajentaa Coala-suurkuvatulostusmateriaalejaan tapeteilla, ikkunakalvoilla sekä seinäja lattiatarroilla. Koko jälkikäsittelylinja valmistuu tämän kevään aikana. – Koliprint haluaa tarjota asiakkailleen offset-laatua digitaalisena. Lyhyesti Grafian Vuoden Huiput 2015 -kilpailussa on mukana kaksi uutta sarjaa: Ulkomainonta ja Pakkausmuotoilu. Ricoh vahvistaa yrityskaupalla teollisen painamisen liiketoimintaansa. Värejä on 5/5, resoluutio on 1 200 dpi ja värinhallinta toimii reaaliaikaisesti sisäänrakennettuna. Xeikon 9800 painojälki on sitä – ei kompromisseja ja kaikki digitaalisuuden edut, vakuuttaa Ari Enroth Xeikon Nordicilta.. Lisäksi yksi osasto ulkoistetaan. Molemmilla jälkikäsittelylinjoilla onnistuvat muun muassa monimuotoiset taitot, pisteliimaukset, tarroitukset ja perforoinnit. Kuvassa Koliprintin toimitusjohtaja Sari Niemi sekä Suomen Xeikonin myyntipäällikkö Ari Enroth. Henkilöstön määrä vähenee 34 henkilöllä, joista 28 irtisanotaan pääasiassa Joensuun painolaitoksesta. Muotoilun tuotteistus -sarja kulkee jatkossa nimellä Tuotemuotoilu ja sen markkinointi. Pohjois-Karjalan Kirjapaino -konserniin kuuluvassa PunaMusta Oy:ssä vähennetään väkeä yt-neuvottelujen jälkeen. LEAD on YK:n foorumi, jonka tavoitteena on edistää kestävän kehityksen integroimista yritysten liiketoimintastrategioihin. LA IN AT TU A ”Onko suomalainen markkinoija ylireagoinut Suomen talouden vaikeuksiin höyläämällä vuosi vuodelta siivun budjetista ja lykkäämällä uudistuksia?” Kim Weckström marmai.fi:n vierasblogissa 26.11.2015. Yritys on ostanut Helsingistä Mainos-Oilio Oy:n ja Haukiputaalta Puukstain Oy:n. Tiedotteen mukaan AnaJet on johtava vaatetulostinten valmistaja. Print&Media 1/2016 9 Uutiset Koliprint Oy on investoinut Xeikonin uusimpaan digipainolinjaan ja monipuoliseen jälkikäsittelyyn. Mediatalo Esan joulukuussa alkanut yhteistoimintaneuvottelu on päättynyt. Jälkikäsittely muodostuu kahdesta jälkikäsittelylinjasta: katkaisu ja arkitus tai ajo rullalta rullalle työn vaatimusten mukaan. Näille kaikille on yhteistä digitaalinen tulostettavuus sekä helppo asennettavuus ja poistettavuus
Jättiläismäinen digipainokone Digitaalinen mustesuihkujätti HP PageWide Web Press T1100S on suunniteltu aaltopahvipakkausten tuotantoon. Niiden avulla voidaan painaa standardilaatuisille päällystetyille ja päällystämättömille lainereille, joiden grammapaino voi olla 80–400 grammaa neliötä kohti. Tutkimuksen mukaan markkinoijat ymmärtävät myös muun printtisuoran arvon kuluttajien aktivoimisessa. Kaksi kolmasosaa suorasta huomataan, ja yli 40 % kuluttajista on viimeisen kolmen kuukauden aikana tehnyt ostoksen saapuneen suoran perusteella. kokoa voidaan säädellä. Tutkimus ”Direct Marketing Production Printing & ValueAdded Services: A strategy for growth” ennustaa, että suoramarkkinoinnin kasvu tarjoaa suuria mahdollisuuksia digitaaliselle painamiselle. Epsonin mukaan laite mullistaa yritysten paperitalouden ja nostaa kierrätyspaperin täysin uuteen asemaan haitasta hyödyksi. Paperin tiheyttä, paksuutta ja Toimistoon oma paperikone. Yrityskaupalla tähdätään viennin kasvattamiseen entistä laajemmalla tuotevalikoimalla. Lyhyiden sarjojen tekemisestä tulee kustannustehokasta, ja jokaisesta pakkauksesta voidaan tehdä erilainen. Uusi TS500P-3200 sublimaatiotulostin on 3,2 metriä leveä ja yltää parhaimmillaan 180 neliömetrin tulostusvauhtiin tunnissa. Laitteella voidaan painaa parhaimmillaan 183 metriä minuutissa ja 30 600 neliömetriä tunnissa. Uusilla SureColor SC-S -sarjan malleilla voidaan tuottaa nopeasti kuivuvia tulosteita, jotka kestävät kulutusta hyvin. HP PageWide Web Press T1100S on suunniteltu aaltopahvipakkausten materiaalien joustavaan tuotantoon. Tulosteet kestävät ulkokäytössä kolme vuotta ilman laminointia. Vielä kehitysvaiheessa oleva Epsonin PaperLab-laite tuottaa vanhasta kierrätyspaperista uutta tulostuskelpoista paperia ilman vettä.. kutti viimeaikaiseen ostoon 63 prosentilla kuvaston saaneista kuluttajista, sanoo Barb Pellow, InfoTrendsin konsultointiryhmän ryhmänjohtaja. Mimaki lanseeraa helmikuussa superleveän tekstiilitulostimen. DS Smith Packaging ottaa painokoneen tuotantoon ensimmäisenä asiakkaana keväällä 2016. Epson suunnittelee aloittavansa laitteen kaupallisen tuotannon Japanissa 2016. Mustesuihkulla toimivan nelivärisen painokoneen painoradan leveys on peräti 2,8 metriä. Tutkimuksessa Printtisuora kasvussa tarkasteltiin Pohjois-Amerikan ja Länsi-Euroopan markkinoita. Kaupan tavoitteena on markkinaosuuden kasvattaminen Euroopan tekstiilija vaatepainamisen markkinoilla. Ensimmäisen koneen on tilannut Englannin DS Smith Packaging. 10 Print&Media 1/2016 Uutiset Lyhyesti Epson on lanseerannut neljä uutta ammattitason suurkuvatulostinta. – Kuvastot ovat tehokkaita verkkokaupan ja kivijalkakaupan myynnin edistäjiä. Kotimainen mainosratkaisujen toimittaja Dimedia Mediatehdas Oy on ostanut valomainosvalmistaja Tammerneon Oy:n liiketoiminnan. Printtiin perustuva suoramarkkinointi kasvaa, ja markkinoijat näkevät, että printillä on tärkeää rooli monikanavaisessa markkinoinnissa. Mimaki on myös tehnyt esisopimuksen italialaisen La Meccanica -yhtiön ostamisesta. Epson on esitellyt maailman ensimmäisen laitteen, joka valmistaa uutta paperia toimiston kierrätyspaperista suoraan toimistolla. Myös SC-Psarjaan on tullut uusi laite. Yksi tutkimuksen tuloksista oli, että painettujen kuvastojen käyttö kasvaa jälleen. Laite silppuaa A4tai A3-kokoiset paperit kuiduiksi, liittää niihin sideainetta ja puristaa lopuksi massasta uutta paperia. Painorata voidaan jakaa moneen kaistaan, joissa voidaan painaa rinnakkain eri töitä. Kuvasto vaiPainettu kuvasto on yksi Ikean tärkeimmistä myynnin edistäjistä. Tämä on keskeinen johtopäätös konsulttiyhtiö InfoTrendsin uudesta markkinointitutkimuksesta. Kuvastoja kohdennetaan monille erilaisille kuluttajaryhmille. Tiedotteen mukaan laite avaa uusia mahdollisuuksia pakkausten tuotantoon erikokoisina ja eripituisina sarjoina. HP ja KBA ovat esitelleet yhdessä kehittämänsä digitaalisen pakkauspainokoneen. Laitteessa on runsaasti esipäällystystoimintoja. Nuoremmat sukupolvet käyttävät niitä siinä missä vanhemmatkin, eikä käytössä ole suurta eroa tulojen, sukupuolen tai sosiaalisen aseman suhteen. Oriveden Sanomalehden kyljessä toiminut Oriveden Kirjapaino on irtisanonut henkilöstönsä, mutta etsii toiminnalleen kuitenkin jatkajaa
Värihallitun digitaalisen painoprosessin ansiosta • tuotanto tehostuu automatisoitujen työnkulkujen myötä • korkea laatu lisää asiakasuskollisuutta ja jatkotilauksia. oitujen työnkulkujen ansiosta laitteistojen säätäminen uuden työn aloittamiseksi käy hetkessä. / Jos haluat helpon ja nopean keinon tehostaa tuotantoasi ja erottautua kilpailijoistasi, Canon voi auttaa: Fogra-laatuserti. Töiden läpimenoaika lyhenee ja kustannustehokkuus kasvaa. Serti. oitu värienhallinta tuo luotettavuutta ja tehokkuutta painamiseen ”35 % asiakkaista toivoo painopalvelun tarjoajalta parempaa laatua.” Lähde: Insight Report, 2014 Lue lisää: www.suomipainaa.. ointi Serti. Serti. oimalla digitaalisen painamisen tuotantolaitteesi ja -prosessisi tuotat aina ISO 12647-8 -standardin mukaista luotettavaa, värihallittua laatua
Silmänräpäyksessä vakuutut Agfan tuotekehitystyön tuloksesta – Upeista, häikäisevistä väreistä! Kaikki tämä myös rullalta rullalle tulostuksessa. NÄYTTÄVIIN YKSITYISKOHTIIN, MONIPUOLISEEN JA VÄRIKKÄÄSEEN TUOTANTOON.. Go to www.agfagraphics.com. Tämä ei ole illuusiota – se on Jeti Mira efekti! Uusi ja se oikea UVsuurkuvatasotulostin, jossa yhdistyvät huikea tulostuslaatu sekä tuotannon monipuolisuus. UUSI JETI MIRA. EXTREMELY VIVID PRINTING Experience color our way
Roland DG on julkistanut uuden UV-tasotulostimen erityisesti promootiotuotemarkkinoille ja suunnittelijoille. ”Taste the Feeling” on Coca-Colan ensimmäinen globaali kampanja seitsemään vuoteen. Versa UV LEF-300 -esinetulostimella voidaan tulostaa muun muassa kyniin, kännyköiden kuoriin ja lahjatavaroihin. Eri maat hyödyntävät kampanjan keskeisiä elementtejä paikallisesti. Uuden brändistrategian mukainen kampanja tulee näkymään kaikkialla maailmassa, yli 200 Coca-Colan massiivinen kampanja maassa. “Taste the Feeling” on Coca-Colan ensimmäinen globaali kampanja seitsemään vuoteen. Print&Media 1/2016 13 Uutiset Marimekko investoi uuteen pesulinjaan yhtiön kangaspainossa, joka sijaitsee Marimekko-talossa Helsingissä. Painokangas ja siihen liittyvä suunnitteluosaaminen ovat aina olleet Marimekon brändin ydin ja erottautumistekijämme maailmalla. – Meille on erittäin tärkeää, että Marimekolla on oma kangaspaino Marimekko uusi tuotantoaan Suomessa. LU KU Näin paljon euroja myönsi Viestintäalan tutkimussäätiö vuonna 2015 erilaisille media-alan tutkimusja kehityshankkeille. Valtaosa Marimekon kangaspainon koneista ja laitteista on uusittu vuosina 2004–2008, ja vuonna 2011 Marimekko hankki uuden rotaatiopainokoneen. Laitteella voidaan tulostaa entistä nopeammin hyvin monenlaisille materiaaleille kuten akryylille, puulle, levylle, muoville, metallille, Esinetulostin suunnittelijoille lasille ja pehmeille materiaaleille, kuten nahalle. Kampanjan materiaaliin sisältyy 10 televisiomainosta, yli 100 kampanjakuvaa, uusi visuaalinen identiteetti, uusi tunnusmusiikki ja äänilogo sekä helposti jaettavia digitaalisia sisältöjä. Nyt taloon tulee uusi pesulinja. Investoinnin arvo on noin miljoona euroa. Hakemuksia tuli kolmen miljoonan edestä. Painettava materiaali voi olla korkeintaan 100 mm paksuista ja 8 kilon painoista. Coca-Cola siirtyy kansainvälisesti yhden brändin strategiaan. 1 012 096. Laitteen tulostusalue on 770 x 330 millimetriä, mikä on 50 % enemmän kuin aikaisemmassa mallissa. Roland DG:n tulostimia edustaa Suomessa Seri-Deco, Rimtek ja Lamtekno. Uskomme, että edelläkävijyys kuviosuunnittelussa kulkee käsi kädessä oman painotuotannon kanssa, ja on hyvin tärkeää, että suunnittelijat saavat työskennellä lähellä tuotantoa, toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko sanoo. Investointi on tärkeä uudistus painoon, jossa painetaan vuosittain noin miljoona metriä kangasta. Versa UV LEF300 -malli on sarjan suurin ja nopein laite. Se soveltuu suoraan tulostukseen esineisiin. Se lanseerattiin tammikuussa massiivisella globaalilla markkinointikampanjalla. Tavoitteena on ottaa uusi kone käyttöön elokuussa 2016
Sanomalehtien Liitto on perustanut yhdessä 10 muun maan sanomalehtiliiton kanssa uuden EU-edunvalvontaa Brysselissä hoitavan järjestön. Packnewsin pohjoismaiden päätoimittaja Bo Wallteg on innostunut uudesta yhteistyöstä Print&Median kanssa.. Pietarsaaren ja Puolan tehtaiden myynti Mondille kaatui kilpailuviranomaisiin. Pikaruokayhtiö McDonald´s ottaa tänä vuonna maailmanlaajuisesti käyttöön uuden pakkausmuotoilun. Packnews on ruotsalaisen Nord Emballage -lehden omistama uutissivusto. Ruotsalainen painopalveluketju JustNu on tehnyt nelivuotisen puitesopimuksen Konica Minoltan kanssa 19 uuden bizhub PRESS C1070 -digipainokoneen toimittamisesta. uuden pakkausalan uutissivuston osoitteessa Packnews.fi. Uusi design on entistä yksinkertaisempi, kun yhtiön vuonna 2013 käyttöön ottama muotoilu perustui tarinoiden kerrontaan ja graafisten elementtien runsauteen. Pystytimme Norjaan uuden sivuston ja samalla uusimme oman ruotsalaisen sivustomme. Yksi tavoite on ollut soveltuminen yhtiön ruskeisiin paperipusseihin, joissa on tarkoitus käyttää vuoteen 2020 mennessä pelkästään kierrätettyä paperia. – Olen ensinnäkin todella iloinen, että löysimme ruotsalaisten kanssa toisemme. Walki ei etsi uutta ostajaa, vaan tehtaat jatkavat nykyiseen tapaan. Yhtiön toiminta loppui 31.12.2015. Kansainväliset ilmoitusasiakkaat ja osa uutisoinnista hoidetaan yhteistyössä pohjoismaisten kollegojen kanssa. Tänä jouluna Postissa käsiteltiin ensimmäistä kertaa yhdessä viikossa yli miljoona pakettia. Uutiset tulevat kotimaasta, mutta myös kansainvälisestä markkinasta, Hakola kertoo ja jatkaa: – Uusi sivustomme on upea mahdollisuus pakkausalan toimijoille myös markkinointimielessä. Ruotsin Packnewsin ja Nord Emballage -lehden Print&Media lanseeraa pakkaussivuston päätoimittaja Bo Wallteg on vakuuttunut, että pohjoismainen yhteismedia tulee toimimaan. Konica Minoltan mukaan tämä on Euroopan suurin tuotantolaitekauppa. Kuosi perustuu yhtiön brändin keskeisiin elementteihin kuten nimeen, kultaisiin kaariin ja tuotebrändeihin. Tuntuu, että vastaamme huutoon, sillä Suomessa ei ole ollut pakkausalalle suunnattua uutissivustoa. Koko Pohjoismaiden laajuisen Packnews-konseptin avulla pystymme tarjoamaan tehokasta markkinointitilaa jo suhteellisen isolle markkina-alueelle, mutta myös edullisemmat paikalliset kampanjat onnistuvat. Toivonkin, että Packnews. Joulukortteja Posti toimitti yli 30 miljoonaa. – Lanseerasimme jo 10 vuotta sitten Packnyheter.se-sivuston. fi otetaan omaksi tietokanavaksi koko pakkausalan ruokaketjussa, pakkaussuunnittelusta tuotantoon saakka, kommentoi Print&Media Publishing Oy:n kustantaja Jarkko Hakola tuoretta yhteistyötä. Akatemia toimii oppimisympäristönä, jossa opiskelijat pääsevät uusien laitteiden avulla työskentelemään ammattimaisesti ja oppimaan kehittyvän alan mukaisia taitoja työelämää varten. Yrityskauppa Walki Groupin ja kansainvälisen pakkausja paperikonserni Mondin välillä on purkautunut. Tulemme tuomaan Packnews-osion myös osaksi Print&Media-lehteä, joka varmasti tuo meille sekä lisää lukijoita että mainostajia. Print&Media ja Nord Emballage allekirjoittivat tuoreen yhteistyösopimuksen suomalaisen pakkausuutissivuston synnyttämiseksi tammikuussa 2016. nykyisiin ruokaja juomapakkauksiin. Yhtiö tavoittelee pakkausten uudistuksella modernia, muodikasta ilmettä. Ruokaja juomapakkauksiin keskittyvä Huhtamäki laajentaa tuotantoaan ostamalla joustopakkausten valmistajan Tšekistä sekä kasvattaa kuitupakkausten tuotantoa Pohjois-Irlannissa ja investoi tarjoilupakkauksiin IsossaBritanniassa. Print&Media on vastuussa sivuston toimitusja myyntityöstä. – Tulemme julkaisemaan uutisia päivittäin, aivan kuten Print&Median sivustollakin. Packnews.fi aloittaa toimintansa Suomessa 1.3.2016. Ruotsissa ja Norjassa sivusto on jo olemassa ja Tanskassa Packnews aukeaa samaan aikaan kuin Suomessakin. Packnews-konsepti leviää tänä keväänä kaikkiin Pohjoismaihin. 14 Print&Media 1/2016 Uutiset Lyhyesti Jyväskylän ammattiopiston painoviestinnän koulutuksessa juhlitaan helmikuussa Suomen ensimmäisen Roland DG Academyn avajaisia. Joulunalusviikon ennätysvolyymi Postissa oli yli 1 035 000 pakettia. Kirkkaat värit ja isot tekstit on suunniteltu istumaan McDonald´s laihduttaa pakkauksiaan McDonald´sin uuden kuosin suunnitteli chicagolainen suunnittelutoimisto Boxer Brand Design. Se on asia, johon halusimme muutoksen. News Media Europe (NME) aloitti toimintansa virallisesti tämän vuoden alussa. Palaute on ollut todella hyvää, sillä tämän päivän moderni pakkausala tarvitsee nopeaa ja helppolukuista tietoa siitä, mitä alalla tapahtuu, Wallteg sanoo. Olimme etulinjassa alan verkkouutisoinnissa. Lisäksi julkaisemme viikottaisen uutiskirjeen. Print&Media lanseeraa 1.3. Nimi muutettiin viime vuonna, kun ostimme norjalaisen Packnews-sivuston, joka oli lakkautettu vuonna 2014. Tamperelainen Tammerprint Oy hakeutui konkurssiin joulukuussa
Se vastaa noin 107 miljardia digitaalisesti tuotettua A4-sivua. Seuraavan viiden vuoden aikana markkinoiden arvo nousisi 19,8 miljardiin dollariin. Landa tekee yhteistyötä Komorin kanssa, ja Komorin osastolla on tarkoitus esitellä myös Landan S10 B1 -painokone. Print&Media 1/2016 15 Uutiset Digitaalinen pakkauspainaminen on jo arkipäivää etikettien tuotannossa. Lähivuosina sen odotetaan yleistyvän nopeasti myös muissa pakkauksissa. Myös Heidelberg on vahvistanut, että se tulee esittelemään B1-koon arkkisyöttöisen mustesuihkukoneen. Resoluutio on 1 200 x 1 200 dpi:tä. Loppukevään Drupa-messuilla on esillä myös Fujifilmin jo tuotannossa oleva B2-koon arkkipainokone. Tooneripohjainen painaminen tulee kasvamaan yhä, mutta mustesuihkusta on tulossa käytetyin tekniikka tulevaisuudessa. Näillä markkinoilla tulee tutkimusyhtiön Pakkauspainaminen digitalisoituu vauhdilla mukaan tapahtumaan monia muutoksia, ja markkinat ovat huomattavan erinäköiset vuonna 2020 kuin nyt. Smithers Piran raportti ”The Future of Digital Print for Packaging to 2020” arvioi digitaalisen pakkauspainamisen edustaneen 10,5 miljardin dollarin markkinaa vuonna 2015. Komorin Impremia IS29 -laite perustuu LED-UV-tekniikkaan, joka mahdollistaa painotuotteen kuivumisen heti ja jälkikäsittelyn aloittamisen välittömästi. Suurimmat mahdollisuudet digitaalisella tekniikalla nähdään joustopakkauksissa. Tutkimusyhtiö Smithers Pira ennustaa digitaalisen pakkauspainamisen volyymin kaksinkertaistuvan vuoteen 2020 mennessä. Arkkisyöttöisiä nopeita mustesuihkupainokoneita on tulossa markkinoille runsaasti, jos kaikkien valmistajien suunnitelmat toteutuvat. Laitteen nopeus on 3 000 arkkia tunnissa yksipuolisena ajona ja 1 500 kaksipuolisena. Toinen trendi on se, että etikettipainamisen osuus markkinoista supistuu, kun muut pakkaamisen alueet kasvavat nopeammin. Jännityksellä odotetaan, saako Landa valmiiksi omat B1-koon laitteensa Drupaan. Nyt etikettipainaminen edustaa yli 80 prosenttia markkinoista. (09) 612 2580 | www.seri-deco.fi Jusslansuora 10, 04360 Tuusula /serideco /seri_deco serideco.blogspot.fi Kasvata liiketoimintaa ainutlaatuiseen HP Latex tuotantoon Lisätietoa www.seri-deco.fi www.hp.com/go/hplatex Ekologisin suurkuvatekniikka Mainonnan / tilasuunnittelun työkalut Laajin materiaalivalikoima Avaimet sähköiseen liiketoimintaan q q q q HP Latex 360 Te rv etu loa esitte lyy n • Tulostustalot • Tapettivalmistajat • Mainostoimistot • Tilasuunnittelijat. Impremia IS29 on valmistettu yhteistyössä Konica Minoltan kanssa, jonka KM-1 painokone on Printweeklehden mukaan lähes identtinen Impremian kanssa. Digitaalinen pakkauspainaminen on yksi painotuotannon nopeimmin kasvavia alueita. Komorin mukaan laitteella pystyy tuottamaan offsetin laatutasoa Vauhti kiihtyy mustesuihkussa vastaavia tuotteita. Japanilainen Komori toi tammikuussa uuden B2-koon mustesuihkupainokoneen omaan demotilaan Hollannissa
Aikakauslehtien tuotanto on yleisesti ottaen samoissa ongelmissa niin Pohjolassa kuin osaltaan Baltiassakin – kasvua siellä on, mutta hyvin vaatimatonta. Hankinnasta valitettiin, ja sopimus tehtiin vasta kun markkinaoikeus hylkäsi valituksen, jonka passien valmistaja Sagem Segenmark teki Poliisihallituksen hankintapäätöksestä. 16 Print&Media 1/2016 Uutiset Kiertokysymys on Print&Median vakiopalsta, jossa kysymykseen vastaaja kierrättää kysymyskapulaa valitsemalleen henkilölle valitsemallaan kysymyksellä. Investointien osalta Baltia on selkeästi eturivissä, joskin Ruotsi ja Tanska ovat selvästi piristyneet ja menossa on konekannan seuraava päivitys. – Sopimus on Gemaltolle erittäin tärkeä, ja palaaminen Suomen passitoimittajaksi on merkittävä luottamuksen osoitus myös suomalaiselle työlle ja sen laadulle, toteaa Gemalto Oy:n toimitusjohtaja Tommi Nordberg. Kotimaassa ei ole kasvua, vientiä ei saada eteenpäin ja tuonti esimerkiksi Baltiasta kasvaa nopeasti. Poliisihallitus valitsi Gemalton toimittajaksi kesällä 2015 järjestetyn kilpailutuksen perusteella. Ruotsin ja Tanskan sekä osin Norjan painajat ovat toimineet jo varsin pitkään Baltian maissa, sekä myös Puolassa. Nyt pitäisi varmasti keskittyä löytämään ratkaisuja, joilla laskeva kehitys voitaisiin pysäyttää – mitä voi tarjota teknologia, mitä toimintaympäristö ja ennen kaikkea miten henkisesti lamassa oleva teollisuuden ala saisi uutta puhtia ja uskoa. Suomessa volyymit laskevat koko ajan, ja tuonti on korvaamassa aiemmin merkittävää vientimarkkinaa. Passissa tulee olemaan useita uusia turvatekijöitä. Suomen painoteollisuus on tyytynyt lähinnä ”näpräämään” Virossa, mutta tuotannon volyymit näistä yrityksistä ovat varsin pieniä. Baltian graafisen teollisuuden kasvu (= vienti) on vähintäänkin samaa luokkaa kuin volyymin lasku Suomessa. – Nykyinen kehitys kertoo, että Pohjoismaista Tanskan ja Ruotsin painoteollisuus on paremmin valmistautunut laskeviin markkinoihin ja hintoihin painamisessa sekä toisaalta digitaalisen painamisen kasvuun. Olimme päivittämässä Gt:n strategiaa muistaakseni 2010. Poliisihallitus edusti hankinnassa myös Maahanmuuttovirastoa, Ulkoasiainministeriötä ja Väestörekisterikeskusta. Passi suunnitellaan ja valmistetaan Gemalto Oy:ssä Vantaalla. Passien valmistus palaa näin Suomeen, kun niiden toimittaja vaihtuu. Mitä maailman suurimman painokonevalmistajan kristallipallo kertoo Pohjoismaiden ja Baltian alueen graafisen teollisuuden tulevista vuosista. Uusien vuoden 2017 passien visuaalisessa suunnittelussa tullaan kiinnittämään erityistä huomiota suomalaisuuteen, ja Suomen 100-vuotisjuhlavuosi on graafisen suunnittelun pääteemoja. Yritysostot tai yhteisyritykset Baltiassa helpottavat hintapainetta. W2P-tuotantoon, jolla pyritään pitämään tuotanto edelleen Vastaajana Heildelbergin Esa Saarinen, joka työskentelee Heidelbergin kansainvälisessä organisaatiossa Itävallassa. Poliisihallitus hankkii jo tällä hetkellä Suomen henkilökortit ja oleskeluluvat Gemaltosta. Sopimuksen mukaiset toimitukset alkavat vuoden 2017 alussa. Kysymyskapula seuraavalle: Liittojohtaja Lasse Krogell, Graafinen Teollisuus ry. Visuaalisessa suunnittelussa tullaan kiinnittämään erityistä huomiota suomalaisuuteen, ja Suomen 100-vuotisjuhlavuosi Passien tuotanto takaisin Suomeen on graafisen suunnittelun pääteemoja. Näidenkin tuotteiden turvatekijöihin ja graafiseen ilmeeseen tehdään uuden sopimuksen myötä uudistuksia. Kuvassa nykyinen passi.. Käytännössä se tarkoittaa graafisen teollisuuden konsolidointia; yrityskoon kasvamista, verkostoitumista sekä asiakasprosessien syventämistä. Muissa Pohjoismaissa painamisen volyymi on laskenut hieman hitaammin ja Tanskassa sekä Ruotsissa on panostettu merkittävästi esim. Olisiko aika tehdä uusi päivitys, varsinkin nyt kun on nähtävissä mihin suuntaan Suomen graafinen teollisuus on menossa. kotimaassa. Kehitys on hankalinta Suomen osalta. KI ER TO KY SY M YS Gemalto on valittu Suomen uusien biometristen passien, sähköisten henkilökorttien ja oleskelulupakorttien toimittajaksi
YOU HALUAT MENESTYÄ GRAAFISELLA ALALLA UUDISTAMALLA LIIKETOIMINTOJASI TARJOAMME OSAAMISTA UUSIEN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUKSIEN AVAAMISEEN WE Laajenna edelleen paino-, verkkoja mobiilipalvelujasi Konica Minoltan liiketoiminnan kehitysohjelman ja konsultoinnin avulla. Tee liikeideoistasi totta you.konicaminolta.fi GRAAFISEN VIESTINNÄN TARJOAJAT
Etenkin keskisuuret alan yritykset ovat erityisen kiinnostavia yrityskauppojen kohteita alkavana vuonna. MARKKINOINTIALALLA LISÄÄ YHDISTYMISIÄ. Asiakkaamme tarvitsevat ratkaisuja, joissa molemmat osat täydentävät toisiaan. Granon myyntiorganisaatio on alalla poikkeuksellisen suuri, ja prosessit ovat sekä tehokkaita että tuottavia. Murros johtuu molemmilla aloilla pitkälti digitaalisaatiosta. Alan yrityskauppojen volyymin odotetaan nousevan maailmanlaajuisesti 11 prosenttia vuoden 2016 aikana. Kilpailutus koskee yhtiön yliopistoille tarjoamia offsettöitä, digipainotöitä ja pienpainamista. Parhaimmillaan toinen ohjaa toista: digi ohjaa printtiin ja printti digiin. Nykyinen digipainon tuotanto siirtyy valitulle toimittajalle. – Digin ja printin vastakkainasettelu on vanhanaikaista. Unigrafia tulee Unigrafian painotoiminta kilpailutukseen jatkossakin toimimaan asiakasrajapintana painopalveluissa. Mika Peura on Unigrafia Oy:n toimitusjohtaja.. Sanoman omistuksessa pitkään ollut yhtiö sai uudet omistajat viime marraskuussa. Kaikkien yhtiöiden toimitusjohtaja on Vesa Junkkarinen, joka toimii myös Bookwell Oy:n toimitusjohtajana. Unigrafia aikoo jatkossa keskittyä digitaalisten palvelujen tarjoamiseen. Luotta Oy on vuonna 2013 perustettu digimarkkinoinnin toimisto. Yliopistojen viestintäyhtiö Unigrafia Oy aikoo kevään aikana löytää kilpailutuksen avulla kokonaistoimittajan kaikille painotöille. Unigrafian digipainon tuotanto siirtyisi valitulle toimittajalle. Asiantuntijaorganisaatio BDO:n vastajulkaisema Marketing Services Risk Factor Report 2015 -tutkimus ennustaa markkinointialan yrityskauppojen lisääntyvän merkittävästi vuonna 2016. Toiminnan uudelleenorganisoinnista kertoi Intiim-lehti. Yritys on toteuttanut esimerkiksi Suomen 100-vuotisjuhlien, Tampereen kaupungin VisitTampereen ja Fintoton verkkosivustot sekä sovellusratkaisut mm. Suomen suurin kirjojen painaja Bookwell on vuoden vaihteessa pilkkonut liiketoimintansa kuuteen eri osakeyhtiöön. Grano panostaakin nyt kasvustrategiassaan uusiin alueisiin. Bookwell jaettiin 1.1.2016 kuuteen yhtiöön, jotka ovat: Proserco Oy (Porvoon paino ja taitto), Pure Books Oy (Porvoon sitomo), Porvoon huoltopalvelu Oy (Porvoon tehdaspalvelu), Saarijärven Offset (Porvoon esivalmistus), Book One Oy (Juvan tehdas) ja Bildit Print (myynti ja hallinto). Eikä varsinkaan yhdistelmiä, joissa on vahva osaaminen molemmilla puolilla. – Meillä Luotassa myynti jäi väistämättä muun tekemisen jalkoihin, kuten muillakin digitoimistoilla. Hänen mukaan Bookwell tulee jatkamaan toimintaansa asiakasrajapinnassa kuten aiemminkin. Yhtiön omistavat Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto, Taideyliopisto ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. Bookwellin osti marraskuussa Spektri Produktion Oy, joka omistaa myös Saarijärven Offset Oy:n. Yhtiön nykyinen digipainotoiminta on keskitetty Pitäjänmäelle vuoden 2015 aikana. Nyman omistaa lisäksi Vammalan kirjapainon ja Sulkavalla toimivan kirjasitomon Finnreklama Oy:n. varatoimitusjohtaja ja digitaalisesta liiketoiminnasta vastaava Jyrki Narinen. Keskittymistä tapahtuu sekä kansainvälisesti että Suomessa. – Kyseessä on neuvottelumenettelyllä tehtävä julkinen kilpailutus. Spektri Produktionin omistajat ovat Harri Nyman ja Juha Manninen. Granon kanssa meillä on mahdollisuus sähköistää myös muun Suomen markkinointi, toteaa Luotta Oy:n toimitusjohtaja Joni Saari. Unigrafia luopui vuonna 2010 omasta offset-tuotannostaan. Continentalille, Folkhälsanille ja Kastellille. Digitoimisto Luotan seitsemän työntekijää liittyvät Granon 45:n osaajan digitiimiin. Painoalalla on nähty keskittymisen aalto, ja myös markkinointialalle ennustetaan huomattavaa yrityskauppojen määrän nousua vuonna 2016. Bookwell jakaantui Pääkaupunkiseudun yliopistot ovat ulkoistamassa kokonaan painotoimintansa. Työntekijät jatkavat uuden yhtiön palveluksessa vanhoina työntekijöinä, mutta työehdot saattavat muuttua. Tähän halusimme muutoksen. Suomessa ja maailmalla on Granon tiedotteen mukaan lukuisia erillisiä digija printtitaloja, mutta yhdistelmiä ei juurikaan löydy. Grano palvelee asiakkaitaan kaikissa kanavissa ja kaikilla välineillä. 18 Print&Media 1/2016 Uutiset Grano Oy investoi digiosaamiseen ja osti startup-digitoimisto Luotta Oy:n osake-enemmistön. Kilpailutus on tarkoitus tehdä tammikuussa, eikä se koske Unigrafian tulostuspalveluja, kertoo talousja henkilöstöjohtaja Raimo Viitanen. Kokonaisuudesta syntyvät parhaat tulokset, kertoo Grano Oy:n Grano osti digitoimiston Granon Jyrki Narinen ja Luotta Oy:n Joni Saari kaupantekotunnelmissa
MYYMÄLÄ 2016 e -commerce HELSINKI 2016 16 . 2016 klo 9 – 16 | MESSUKESKUS, HELSINKI TERVETULOA SUOMEN SUURIMPAAN KAUPAN ALAN TAPAHTUMAAN! RAMI NIHLAWI Managing Director, Nordics, Soundtrack Your Brand, Exclusive Provider of Spotify® for business PAOLA SUHONEN Taiteilija / yrittäjä JYRI LIPPONEN Toimitusjohtaja / yrittäjä, Levykauppa Äx ERNO GRANROOTH Myynti-insinööri, HELLA Lighting Finland VISUAALISEN MARKKINOINNIN AAMUSEMINAARI VAHVISTA OSALLISTUMISESI & TULOSTA PÄÄSYLIPPUSI www.easyfairs.com/MYYMALA & www.easyfairs.com/ECOMMERCEHKI #Myymala16 @Myymala #ecomHKI @ecommerceHKI POIMI PARHAAT PALAT JA KOKOA OMA OHJELMASI! Näe ja koe tämän päivän ratkaisut, huomisen trendit ja tulevaisuuden menestystekijät! Alan ammattilaisena olet tervetullut vieraaksemme maksutta. – 17. JUHO JUHANTALO Industry Manager, Google PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANI YHTEISTYÖSSÄ ANNUKKA POKKI Avainasiakaspäällikkö, Grano Oy PETRI UUSITALO Perustajaosakas ja TJ, Sold Oy, brändija markkinointistrategi, suunnittelija ja kirjoittaja Aapo Technologies Oy Ab TETRIX Oy Adara Display ADI Kalusteet AJK-Jatkokoulutus Alma Manu Oy Anders Innovations Anetcom arvato Finance Avnet Embedded Bambora Boomerang Distribution Brand ID Brother Finland BÄRO • SEPMAX Cabassi Oy Codaone Collector Bank Crasman DB SCHENKER Deveteam DS Smith Consignor Oy Epetrade Euroloan Everyday.fi FerBuy Frosmo GLS Finland Grano Oy Happy Print / Happy Eco HELLA Lighting Finland Herales Oy Hestra Suomi Intrum Justitia Jakeluyhtiö Suomi Oy Jetpak Jousto Julkaisija-lehti Kari Nevalainen Oy Kassone Oy Kaupan liitto Kepit Systems Oy Klevu Kustannusosakeyhtiö Koivuniemi Laine Lamia Logitrail.com Lönnberg Print & Promo Maestro Matkahuolto Mapos Oy Medialukko Napakka Op digitaaliset maksuratkaisut OVH Oy Oy Cap-Net Finland Ab Oy Winpos Ab Painotalo Digit Oy PayEx Paytrail Pectus PiiMega Posti PostNord Prafit Oy Printscorpio Pro Component Oy / HP Finland Oy ProsperCart® PunaMusta Sauplast Oy SEQRthe mobile wallet Skilux Valaistus Solotop Soprano Suomen kassajärjestelmät Oy Suuremmoinen Online Oy Svea eKauppa Tehden Oy TJT-Kaluste Oy Toygroup Tripla by YIT Trustly Unifaun Verifone Vilkas Viskan Oy Ab ZMG. FB/easyfairsfinland f THOMAS TONDER CEO & eCommerce Experience Designer at Wonder Tonder TAPAA ALAN JOHTAVAT TOIMIJAT:. 3
Modernissa organisaatiossa ei puntaroida markkinointiautomaation hankintaa. Ja koska pop on aina vähintään must, on asialle ehdottomasti tehtävä jotain. Siellä pyöritetään jatkuvaan iteraatioon perustuvaa prosessia, jossa välineet ovat sivuosassa ja Oscar-palkittuna pääosanäyttelijänä häärii joukko diginatiiveja, jotka eivät sorru myynnin ja markkinoinnin ikiaikaisen taistelun kliseisiin. www.ilkkamattila.com Markkinointiautomaatio mittaa myyntiprosessisi tason Ilkan evankeliumi. Toimitusjohtaja saa puhelun, jonka lopputuloksena päätetään herttaisen yksimielisesti ostaa meillekin yksi sellainen. Jos markkinointiautomaatiokyvykkyyden rakentaminen tehdään teknologiavetoisesti, ollaan jo starttiviivalla pihalla kuin se kuuluisa lintulauta. Markkinoinnin perimmäinen tehtävä on pienentää myynnin kustannuksia. Matkalla toimivaan markkinointiautomaatioon on kolme merkittävää asiaa: Yrityksen on kyettävä tuottamaan sellaista sisältöä, jota asiakkaat haluavat, yrityksellä on oltava riittävä teknologia asiakkaiden ip-osoitteiden taltioimiseen ja sen on pystyttävä rakentamaan metriikka, jonka perusteella asiakkaiden ostovalmius voidaan päätellä. Oleellista on, että toiminta on systemaattista, ja että se hyödyttää sekä asiakasta että myyntiä. Markkinointiautomaation tehtävä puolestaan on tunnistaa ostovalmiit asiakkaat ja keskittää myynnin toimenpiteet heille. Siis markkinointiautomaatio. Kaikki on hyvin. Ilkka Mattila Kirjoittaja on myynnin ja markkinoinnin konsultti ja puolivirallinen toisinajattelija. 20 Print&Media 1/2016 Hallituksen puheenjohtaja on lukenut lehdestä, että markkinointiautomaatio on nyt hip ja pop. Loppujen lopuksi on triviaalia käytetäänkö välineinä sähköpostisuoria, arvontoja, some-kanavia, chat-sovelluksia. Vai onko. Järjestelmätoimittaja lisää yhtiön logon referenssiensä joukkoon ja kirjoittaa maailmoja syleilevän pressitiedotteen, jonka tuttu toimittaja ystävällisesti julkaisee sellaisenaan. Ensinnäkin markkinointiautomaatio pitää alusta lähtien ajatella osana myynnin prosessia ja toisekseen automaation taakse ajateltu prosessi on piirrettävä aukottomasti auki ennen teknologiavaiheeseen siirtymistä. Niistä sitten valitaan paras, tai ainakin sopivin, ja toimitusjohtaja voi tyytyväisenä informoida hallitusta ongelman nopeasta ratkaisusta. CRM:ää tai Exceliä. Toimivan markkinointiautomaation sivutuotteena syntyy yhä paremman sisällön tuottamisen kyvykkyys, jonka merkitystä ei voi liikaa korostaa. On myös syytä huomata, että toimivan markkinointiautomaation rakentamiseksi ei välttämättä tarvita bittiäkään lisää tekniikkaa, vaan nykyisten välineiden mahdollisuuksien täysimääräinen hyödyntäminen saattaa riittää. Toimari laittaa tuulemaan ja kohta markkinointiosasto onkin jo kärpän ketteryydellä kilpailuttanut järjestelmätoimittajat
*L is ta tu t p ai no t o n va ru st et tu R ic o h P ro C 71 X -d ig ip ai no ko ne el la . Rovaniemi KL-Kopio www.klkopio.. Kaarina Paino-Kaarina www.paino-kaarina.. Helsinki Premedia Helsinki www.premediahelsinki.. Helsinki Erweko www.erweko.. Tuovinen www.tuovinen.eu Rauma Rauman Painopiste www.raumanpainopiste.. Espoo Metropolia AMK Painolaboratorio www.metropolia.. #whiteprint Näin teet oikeasti hienot mustat käyntikortit V I N K K I Mihin tarvitsen valkoista väriä. Turku Prigi www.prigi.. Valkoisen painovärin avulla voit tehdä erottuvia toteutuksia värillisille papereille ja kartongeille. Kaipaatko valkoista väriä?. Tampere Eräsalon Kirjapaino www.erasalonkirjapaino.. A R V O I S A S U U N N I T T E L I J A Valitse materiaaliksi läpivärjätty musta kartonki. Ole luova! F A Q Näistä painoista saat valkoista väriä* Helsinki DiPrint www.diprint.. Tai voit painaa läpinäkyville muovimateriaaleille tarvittavan peittovalkoisen. Kuopio Painotalo L. Ricoh Pro C7100X -sarjan digipainokoneilla käytössäsi on CMYK-värien lisäksi valkoinen sekä kirkas väri, jolla voit tehdä kirkkaita lakkaefektejä. Iisalmi Painotalo Seiska www.painotalo-seiska.. Tee painatus valkoisella. Hyvinkää Suomen Printman www.suomenprintman.
Sekä offsetettä digipainettava ja itsekiinnittyvä sähköstaattisesti varattu kalvo on tuonut kaupallista menestystä. Toivon ja uskon, että idean isillä riittää virtaa ja rahoittajia. Sen verran merkittävästä hankkeesta on kysymys, ettei sen soisi jäävän utopiaksi. Päällimmäiseksi on jäänyt tunne, että mahtavia ideoita kaikki. Design my books tarjosi puolestaan sisustustuotteita kotikirjastoihin ja personoituja paperikansia lahjakirjoihin. Molemmat tuntuivat olevan matkalla kohti menestystä, mutta ilmeisesti rahoitusongelmat eivät ratkenneet – vaikka Design my books löysikin Leijonan luola -tv-ohjelmasta parikin rahoittajaa. Ihan vilpittömästi. Mullista maailma Ensimmäisen Think Ink -innovaatiokilpailun voitti suuren vision omaava Painettava pelto. Olen haastatellut yhtä vaille kaikki. Jokainen tekemäni haastattelu on saanut puhkumaan intoa ja povaamaan ideoille maailmanlaajuista menestystä. Suuria visioita. Toisen kauden voittajan, hersyvän Linda Liukkaan Hello Ruby -kirjaa on julkaistu jo yli 10 maassa. 22 Print&Media 1/2016 Think Ink T ähän mennessä olemme saaneet tutustua 15 ainutlaatuiseen Think Ink -finalistiin. Stafix on hieno esimerkki yrityksestä, joka ei ole villiintynyt keksimään jotakin aivan uutta vaan lähtenyt kehittämään omaa tuotettaan. Tutkittavaa on toki ollut paljon, ja vaikeuksia on riittänyt ratkottavaksi. Aikaa on kulunut kolme vuotta, eikä tuotetta ole vielä valmiina. Kirjasta on otettu jo seitsemäs painos ja seuraavaksi on vuorossa mobiiliapplikaatiot.. Metropolian AMK:n opiskelijoiden ja opettajien hanke ei kuitenkaan vielä ole onnistunut kaupallistumaan. Huoli Painettavan pellon saamisesta käytäntöön asti on olemassa. Painettava pelto räjäytti pankin Ensimmäisen Think Ink -innovaatiokilpailun Viestintäalan tutkimussäätiö järjesti vuonna 2012. Katso lisää vkl.fi/vts/think_ink. Voittajaksi valittiin mielikuvituksellinen ja koko planeetan tulevaisuuteen kantaa ottava Painettava pelto. Sen ideana on kylvää ja lannoittaa pelto painotekniikkaa hyödyntäen. Myös aavikoitumisen pysäyttäminen on to do -listalla. Lähetä ehdotuksesi 28.2.2016 mennessä. Rahoituksen puute esteenä Debyyttikilpailusta ovat voittajan ohella jääneet erityisesti mieleen toiseksi tullut Stafix sekä Aktiivinen paperi ja Design my books. Aktiiviselle paperille vaikutti olevan maailma auki paitsi hupituotteena väriä vaihtavina tuopin alusina myös vakavasti otettavana diagnostiikkapaperina monelle eri alalle. THINK INK 2016 ReThink Ink Mullista mainonta Käynnissä oleva kolmas Think Ink -kilpailu haastaa ideanikkareita kehittämään monipuolisempia, myyvempiä ja tehokkaampia ratkaisuja mainostajille. Sillä on edellytykset mullistaa maailman ruokatuotanto kehittymättömillä ja kuivuudesta kärsivillä alueilla. Lähes poikkeuksetta startup-yrittäjien suurin ongelma on vaikuttanut olevan rahoiTEKSTI ANNUKKA AHOPALO KUVAT JARKKO HAKOLA Kaksi Think Ink -kilpailua on takana ja kolmas edessä: seuraavien menestysideoiden ”eräpäivä” on 28.2.2016. Silloin etsittiin uusia ideoita painamiseen
Kilpailun taso oli kuitenkin selvästi kovempi. Säätiö haluaa valaa uskoa, ettei mainonta ole vielä valmis, vaan mainostajat tarvitsevat entistä monipuolisempia, myyvempiä ja tehokkaampia ratkaisuja. Suomessa Otavan kustantamasta kirjasta on otettu jo seitsemäs painos, ja 10 000 kappaleen raja meni rikki jo syksyllä. Voittajan lisäksi valokuvien syväysohjelma ja tapahtumasovellus Tailorframe, virtuaalinen pakkaussuunnittelukonsepti Best Before ja mobiiliapplikaatiokoodia tuottava Neonto Studio ovat hyvässä vauhdissa. Kohti uutta Think Ink -kautta Viestintäalan tutkimussäätiön asiamies Helene Juhola kertoo, että ensimmäiseen kilpailuun saatiin 126 ideaa, toiseen niitä tuli ”vain” 49. Eikä niin hyvää ideaa olekaan, että se löisi itsensä läpi ilman mittavaa markkinointia. Muuttunut tehtävänanto näkyi lähes kaikissa finalisteissa; tuloksena oli nippu erinomaisia digitaalisia mediatuotteita. Nyt etsitään ideoita mediamainonnan uudistamiseksi otsikolla ReThink Ink – Mullista mainonta. Vain yksi ideoista perustui ”painamiseen” – lainausmerkeissä siksi, että Iscent muokkaa painopintaa mekaanisesti ilman painoväriä. Äärimmäisen ajankohtainen maahanmuuttajalasten kotouttamiseen suunniteltu mobiiliapplikaatio Kotoutin vaatisi vahvan yhteistyökumppanin mieluiten kuntasektorilta, ja mediasisältöjä analysoiva Flipside on suunnanmuutoksen jälkeen vielä työn alla. Tajuttiin, että tulevaisuuden menestystä voi löytää muualtakin kuin painoväripurkista. Pelkkä idea riittää! Think Ink. Kolmas kilpailu lanseerattiin viime marraskuun Slushissa. Voittajakonseptiin kuuluvat myös kehitteillä olevat lapsille tarkoitetut applikaatiot kirjan tueksi. dru1602_IM_210x148+3_FI.indd 1 15.01.16 14:58 tuksen ja sopivien kumppanien löytäminen. mennessä. Nyt Hello Ruby -kirja on julkaistu jo yli 10 maassa. Eli jonkinlainen ”kasvatuskonsepti” Hello Rubyn voisi sanoa olevan. Inspiring ideas for success daily news, trends, innovations blog.drupa.com touch the future Edustaja Suomessa: Messukeskus, INTERFAIR PL 21 _ 00521 Helsinki P. 2016 Düsseldorf/Germany www.drupa.com Share drupa on must attend-tapahtuma vuonna 2016: Lähtökohta lupaaville visioille. Niin ja tietenkin oli voittaja, nuoren Linda Liukkaan runsaasti julkisuutta osakseen saanut Hello Ruby. Kakkoskierros toi menestyjiä Think Inkin kakkoskierros vuonna 2014 lähti liikkeelle hieman toisenlaisista asetelmista: ideoiden ei enää tarvinnut pysytellä painamisessa, vaan koko mediakenttä oli myllättävänä. Itse idean ja liiketoimintasuunnitelman kehittämiseen rahoitusta vielä saa, mutta siinä vaiheessa kun uutta tuotetta pitäisi alkaa kaupallistaa, rahahanat menevät kiinni. Toinen kausi onnistui ainakin siinä mielessä paremmin kuin ensimmäinen, että suurin osa finalisteista on edennyt kaupalliseksi tuotteeksi. 040 450 3250 _ interfair@messukeskus.com www.messukeskus.com May 31. Tulevaisuuden teknologioiden keskipistessä. Jaossa on 140 000 euroa, ja paras idea pokkaa marraskuussa 80 000 euroa kehitysrahaa. Kaikki alkoi lastenkirjasta, perinteisestä printtituotteesta siis. Innovatiiviset liiketoimintamallit ja Best-Practice-esimerkit osoittavat kasvumahdollisuuksia: print, packaging production, green printing, functional printing, multichannel, 3D printing. Kirjan tarkoitus on saada pikkulapset ymmärtämään tietokoneohjelman tekemisen vaatimaa loogista ajattelua. Hello Rubya on vaikea määritellä. Myös Iscentin ensimmäinen tuote on kaupoissa. – June 10. Ideoiden kohtauspaikka, jotka sähköistävät markkinat. Kilpailuhakemus on täytettävä 28.2
”Espanjassa on hienot puitteet Fat Bike – harrastukseen, joka on perheen yhteinen intohimo”, hän sanoo. Opintojen jälkeen Lystimäki palkattiin Talentumille mediamyyjäksi, jossa muutaman kuukauden jälkeen tuli raja vastaan. ”Saatiin rahaa, käärittiin hihat ja ryhdyttiin töihin. Murdochin perheen. Rahaa tuli ovista ja ikkunoista ja saimme mukaan mm. Taustalla oli käsittämätön usko siihen, että maailma muuttuu hetkessä. Viikkoa ennen Sataman listautumista päättyi Lystimäen ura yhtiössä. Yhdessä herrat ideoivat Duuni.netin, joka oli tuohon aikaan varsinainen hitti, ja yli vuosikymmentä aikaansa edellä. Ei muuten muuttunut”, sanoo Lystimäki nyt. ”Se ei tosiaan ollut mun hommaa. ”Kuka ottaa printtialan Uberin paikan?” ”Satama-ajan jälkeen perustimme sijoitusyhtiö-startupin ja listasimme sen kesällä 2001 Lontoon pörssiin. Yhtä suurta, mutta vähemmän näkyvää muutosta hän on ohjannut Nordic Morningissa. Extremeurheilijanakin tunnettu Lystimäki on ymmärrettävästi tyytyväinen. Hän on Jussi Lystimäki, joka on juuri kuullut nimityksestään Schibsted Media Groupin Euroopan toimintojen johtajaksi. Vuonna 1997 tehtiin business plan Interaktiivisesta Satamasta, jonka puuhamiehiä Lystimäki oli ensimetreistä lähtien. Hänen vastuulleen ajautui Nokia-asiakkuuden nopea kasvattaminen yhdessä myyntitiimin kanssa. Lähes 7000 henkeä työllistävän yhtiön huippupaikka tarkoittaa muuttoa Espanjaan. Talentumin silloinen toimitusjohtaja Harri Roschier passitti nuoren miehen Kim Weckströmin puheille. Torikauppias I loinen mies saapuu haastatteluun joulukuisena sadepäivänä läskipyöräfillarillaan. 24 Print&Media 1/2016 TEKSTI ILKKA MATTILA KUVAT ILARI POUSI Schibsted Media Groupin Euroopan toimintojen tuore varatoimitusjohtaja Jussi Lystimäki nosti Tori.fi –kauppapaikan vauhdilla suomalaisten suosikiksi. Aalto-Setälän veljesten kanssa, ja taisivatpa tiet tämän artikkelin kirjoittajankin kanssa jossakin vaiheessa ristetä. Kuusivuotiaasta viulua vinguttanut ja sittemmin klarinetin sekä saksofonin parissa viihtynyt mies päätyi lukion jälkeen opiskelemaan TKK:lle, tai kuten hän itse ilmaisee, ”mentiin kaverin kanssa polille pelaamaan biljardia”. Yhtiön kultaisina vuosina se tarkoitti lievästi sanoen vauhdikasta elämää. Ajatuksenamme oli sijoittaa alkuvaiheen IT-startupeihin. Hype ja seurapiiripyöritys olivat vertaansa vailla kunnes New Yorkin terroriteot muuttivat kaiken. Turussa vuonna 1972 syntynyt Lystimäki kuului ja kuuluu samaan kaveripiiriin mm. Mitä järkeä oli myydä mediakortilla sivutilaa asiakkaille, jotka halusivat mitattavaa hyötyä liiketoimintaansa”, ihmettelee Lystimäki. Lopulta saimme yhtiön myytyä EteläAfrikkaan.” Henkilö
Print&Media 1/2016 25 Henkilö. Schibsted Media Groupin Euroopan toimintojen varatoimitusjohtaja, Nordic Morningin hallituksen puheenjohtaja ja extreme-urheilija Jussi Lystimäki mittaa sykkeen sijaan fiilistä
Henkilö KUKA. Jussi Lystimäki Syntynyt 1972 Turussa Ammatti toimitusjohtaja Ikä 43 Perhesuhteet Puoliso ja kolme lasta Harrastukset Lukeminen ja pyöräily eri muodoissaan Intohimo Ihmisajattelun opiskelu ja länsimäisen ajattelun täydentäminen muilla kulttuureilla ja ajatusmalleilla 26 Print&Media 1/2016
Itse asiassa olen hylännyt sykemittarini ja mittaan nykyään onnistumista hyvän fiiliksen kautta. Nordic Morning on nyt tilanteessa, jossa digitalisoituminen ohjaa kehitystä ja tarjoaa oivallisen mahdollisuuden käyttää printtiä luontevasti uudessa roolissa ilman menneisyyden painolastia. Edita on perustettu samana vuonna kuin Charles Darwin kirjoitti teoksensa lajien synnystä ja evoluutioteoriasta. Voitiin olettaa, että Suomen markkina saataisiin haltuun helpommin kuin vaikkapa Turkin. growth pocketeja. Haluamme edelleen pitää kyvykkyydet eri koreissa ja tarjoilla niitä täsmälääkkeinä eri tarpeisiin. ”Vuonna 2004 konsernin printtiliiketoiminnan arvo oli noin 160 miljoonaa euroa, joka on kutistunut tämän päivän noin 20 miljoonaan. Lystimäki esitti Suomen markkinan haltuunottoa Schibstedille vuonna 2009. Editan muuntuminen Nordic Morningiksi on eräänlainen kehitystarina, jossa ympäristö vaikuttaa kehityksen suuntaan ja vauhtiin” sanoo Lystimäki. Samaan aikaan yhtiössä on viety läpi suurta muutosta, jossa muusta kuin printistä tuleva liikevaihto on jo yli 80 miljoonaa euroa.” Editan hallitus alkoi silloisen puheenjohtaja Lauri Ratian johdolla pohtia tulevaisuuden skenaarioita. ”Olennaista oli myös se, että palveluvalikko skaalautui asiakkaan tarpeiden mukaan. Ilmoitusten tuotteiden pyyntihintojen arvo lasketaan miljardeissa. Päätös oli helppo tehdä, sillä Ruotsissa konsepti oli jo todettu toimivaksi. Keltaisen pörssin ja Huuto.netin dominoivaa markkinaa ei pitänyt pystyä murtamaan. ”Menin Editan hallituksen jäseneksi ja päädyin Nordic Morningin hallituksen puheenjohtajaksi. ”On ymmärrettävä, että printin rooli muuttuu voimakkaasti. Valintamme oli oikea”, hän toteaa. Jussi Lystimäen mukaan Nordic Morningin keskiössä on kolme asiaa: 1. ”Tärkeimpänä asiana oli ymmärrys siitä, että yhden mammuttimaisen tuotteen tai palvelun sijaan oli voimat keskitettävä saman viitekehyksen sisällä olevien erilaisten tarpeiden ketterään tyydyttämiseen”, hän jatkaa. Samaa ajattelua pyrin soveltamaan myös johtamiseen”, sanoo reilut 10 maratonia juossut ja neljä täyttä Iron Man –kisaa läpikäynyt muutosjohtaja ennen kuin hyppää pyöränsä selkään ja katoaa sateeseen. Sillä pääsee vaikka pystymetsään omille teilleen. Voimme edelleen kehittää uusia palveluita tai lopettaa vanhoja tilanteen niin edellyttäessä”, lopettaa Lystimäki. Päätettiin satsata digitaalisiin palveluihin ja digitaalisen markkinointiviestinnän toimintoihin siten, että printin väheneminen paikattaisiin markkinamyönteisten strategisten valintojen avulla. ”Etsimme liiketoimintamme kasvun moottoreiksi ns. Murdochin perheen.” Lystimäen mukaan aivan keskeistä on ollut tahtotila arvoketjuposition nostamisesta Editan perinteistä tekemistä korkeammalle tasolle. Hänen mukaansa printtialalla on valittava joko volyymin tai voimakkaan erikoistumisen tie. Millä hetkellä ja missä kanavassa sisältö pitää tarjota 3. Printtiliiketoiminnalla on Lystimäen mukaan edelleen paikkansa asiakkaan ongelmien ratkaisijana. Schibsted Media Groupin Suomen toimintojen johtaminen ja Tori.fi –palvelun nostaminen Suomen ykköseksi alallaan sekä Nordic Morningin strategian uudistaminen yhdessä hallituksen ja toimivan johdon kanssa ja yhtiön liiketoiminnan fundamenttien muuttaminen uuden markkinatilanteen mukaisiksi. Se on yhä enemmän datavetoista viestintää, jonka automaatioaste ratkaisee toimittajan hyötysuhteen. Se tuo vapautta ja päästää ihmisen takaisin luontoon. Toki tiedettiin maailman digitalisoituvan, mutta oma rooli kehityksessä oli suuri kysymysmerkki” sanoo Lystimäki nyt. Lystimäen mukaan Torissa rakennetaan nimenomaan ekosysteemiä, joka kiertyy kuluttajien ympärille. Millaista sisältöä tarvitaan asiakkaan ostopäätöksen tekemiseksi 2. ”Edita puolestaan oli konserni, joka oli huomannut, että printti sulaa alta ja jotain pitäisi tehdä. ”Tullessani Editan hallitukseen vuonna 2010 oli bulkkipainokapasiteetti järkyttävän suuri sekä Suomessa että Euroopassa. On myös mielenkiintoista nähdä, kuka tuo printtibisnekseen Uberin tai Airbnb:n opit ensimmäisenä”, hän sanoo. Lauseeseen kiteytyy hyvin muutostyön mittakaava”, sanoo Lystimäki. Tori.fi on todellinen menestystarina. Henkilö. Valitsimme silloin erikoistumisen, monipuolisuuden sekä korkeamman arvoketjuposition. Olimme välittömän valinnan edessä. Print&Media 1/2016 27 Vaiherikkaiden oppivuosien jälkeen Lystimäen uralla on ollut kaksi suurta hanketta. ”Löysimme hallituksen ja johtoryhmän kanssa muutoksen analogiaa kaukaa historiasta. Torin tapauksessa yhtälö näyttää toimivan erinomaisesti. Miten asiakas ohjataan ostoputkeen ”Yksittäiset Nordic Morning –yhtiöt ovat superhyviä sisällöntuotannossa, jalkauttamisessa, kanavastrategioissa ja palvelumuotoilussa. ”Fat bike –harrastus oikeastaan toteuttaa omien polkujen kulkemisen filosofiaani. Ostimme Klikki.comin, Ottobonin ja teimme noin 40 yritysjärjestelyä uuden strategiamme perusteella.” ”Rahaa tuli ovista ja ikkunoista ja saimme mukaan mm. Ensin otetaan haltuun kohderyhmä – tässä tapauksessa siis kuluttajat – ja ekosysteemin päälle rakennetaan liiketoiminta. Mikäli markkina muuttuu, voimme reagoida muutoksiin ketterästi” sanoo Lystimäki. Palvelussa käy reilusti yli miljoona käyttäjää joka kuukausi, ja sinne syötetään vuodessa 5,6 miljoonaa ilmoitusta
Hän on uuden työn ja luovan luokan arkkityyppi, joka harjoittaa ammattiaan itsenäisesti ja sinne tänne poukkoillen, mutta aina merkityksellisyyden sanoman johdattamana. Kasper Diem – Työkalu elämänhallintaan -blogi kerää kuukaudessa noin 100 000 uniikkia lukijaa. KS: Ne sanoo, että ”mä luen sun blogia”. Teema 7 Luova työ. Se on tarkoitettu itseään toteuttavaksi profetiaksi. Palautetta ei tule hirveästi. KS: Eihän niitä näe. ”Jos saisin joltain taholta Vuoden luovan luokan edustaja -diplomin, niin kyllä mä sen ottaisin.” Strömmanin mustaksi läpivärjätyssä paksussa kartonkisessa käyntikortissa lukee kultafoliolla painettuna ”Menestyjä”. 28 Print&Media 1/2016 TEKSTI MIIKA PELTOLA KUVAT ILARI POUSI & KASPER STRÖMMAN Kasper Strömman on yksi luovan alan seuratuimmista ihmisistä. P&M: Mitä muuta ne sanoo. Totisesti: hän on profeetta myös omalla maallaan. KS: Ei, ei todellakaan. P&M: Jos menet Stockmannille, niin tarvitseeko sitä sulkea muilta asiakkailta. Sitten meillä ei ole enää paljon puhuttavaa. Bloggaajia esittelevässä YLE:n Blogistania-ohjelmassa vuonna 2013 Strömman sanoi, että haluaisikin, että ihmiset seuraavat häntä: ”Mä haluaisin päästä pisteeseen, missä mä pukeudun kaftaaniin tai johonkin isoon valkoiseen lakanaan ja mulla olisi monta ihmistä, jotka seuraisi mun isällisiä neuvoja. P&M: Miltä tuntuu, kun blogillasi on niin paljon seuraajia. Häntä olisi helppo seurata ihmisjoukon keskellä tai ottaa hänet tapaamispaikaksi eksymisen sattuessa esimerkiksi Flow-festivaaleilla. Profeetta K asper Strömman on 191 senttiä pitkä ja hänen hiustyylinsä on tunnistettava. Sen lisäksi käyntikortissa voisi lukea ainakin kuvittaja, sarjakuvantekijä, graafinen suunnittelija, tv-juontaja, kirjailija, taiteilija, luennoitsija ja bloggaaja – ja koomikko. Ja mä sanon, että ”kiva”. Kaupungilla joku saattaa sanoa, että ”sä olet se ja se”. – – – Tää kaikki tapahtuis tietäen, että mulla ei oikeastaan ole mitään sen kummempaa sanottavaa kuin muillakaan ja se on sen blogin ydin.” Parin vuoden takaisten lausuntojen jälkeen Strömmanin blogi on lähtenyt rönsyilemään milloin minnekin, mutta niitä seuraajia on tullut valtavasti. En diggaa kommenteista, joten tekstejäni ei voi kommentoida
Hänen suositulla Kasper Diem -blogillaan on 100 000 uniikkia seuraajaa kuukaudessa.. Print&Media 1/2016 29 Kasper Strömman on sarjakuvapiirtäjä, kuvittaja, kirjailija ja Vuoden graafikko 2013
Olen huomaavinani, että se mindsetti siirtyy kaikkeen. Englannissa kaikki oli hyvin konseptuaalista: ’Älkää koskeko tietokoneisiin, teidän pitää ideoida ja jalostaa ideoitanne. Nyt se on vain tekstiä paperilla. Hän ei kuitenkaan koe saaneensa erikseen printtitai digisuunnittelijan koulutusta. ”En oikein tiennyt, mikä se oli.” Strömman kävi 2,5-vuotisen piirtäjälinjan Kymenlaakson ammattikorkeakoulua edeltäneessä oppilaitoksessa. Piirroksesta näkee missä iässä hän on lopettanut piirtämisen.” Strömman mainitsee Malcolm Gladwellin popularisoiman 10 000 tunnin säännön: jos harjoittelet jotain asiaa pieteetillä 10 000 tuntia, hallitset sen mestarillisesti. 30 Print&Media 1/2016 ”Tykkäsin pienenä piirreskellä, niin kuin kaikki lapset. Kaiken pitää olla ameebamaista ja mikään ei ole lopullinen versio.” Vaikka opiskelu Englannissa oli korkealentoista, on hän onnistunut muokkaamaan luovasta ajattelusta itselleen myös ammatin. Onko mitään järkeä, että heitä opetetaan tuomaan töitä kotiin?” ”Jollain tavalla olen vielä elossa. Kasperin ala-asteen opettaja Sven Ekroos antoi nopeiden oppilaiden tehdä omin päin matematiikan kirjaa eteenpäin. Onko siisti taitto enää mikään juttu. Molemmista on ollut hyötyä.” Englannissa Strömman teki paljon töitä myös silkkipainolla. On mielenkiintoista katsoa aikuista ihmistä, joka piirtää Pictionaryssa. Hänellä oli ehkä täyttämättömiä taiteilija-ambitioita. Graafinen suunnittelu vähän häviää taustalle. Toiset vain lopettavat jossain vaiheessa – ja kun siinä vaiheessa jatkaa, niin jatkaa kehittymistä. Siellä hän suoritti graafisen suunnittelijan BA-tutkinnon. En mielelläni ole missään töissä. Siksi olenkin ollut yllättynyt, kun tyttöni on ekalla ja niillä on jo läksyjä. Teema 7 Luova työ. Koulun jälkeen hän oli vuoden töissä mainostoimistossa, kunnes suuntasi Englantiin Camberwell College of Artsiin. Se ilmestyy WSOY:n kustantamana maaliskuussa 2016. ”Kouvolan koulu oli hyvin teknispainotteinen. Älkää menkö mihinkään töihin, te pystytte tekemään jotain parempaa’. Ikään kuin keksin itselleni projektit ja toteutan ne.” Lukiossa Kasper selasi yhteishakuopasta, josta löytyi graafikko-koulutus. ”Hänellä on ollut iso influenssi siihen, että on ihan ok tehdä sarjakuvaa. Hän ei pitänyt koskaan kokeita eikä antanut läksyjä. Jos kirja oli jouluna täynnä oikeita vastauksia, sai oppilas tehdä vaikka sarjakuvia kevätlukukauden. Hän piti sitä yhtä tärkeänä kuin matikantehtävien tekemistä.” ”Oppikirjan tarkastettuaan hän piirsi etuaukeamalle jonkin maiseman Aurajoesta tai vastaavaa. Kaikenhan pitää olla fleksiibeliä, että se näkyy puhelimen ruudussa. Strömman suunnitteli etiketin Verkkokauppa.comissa myytävään F.Sergejeffin Oluttehdas Osakeyhtiön Jeff-olueen. Kiinnostus ja ahkera tekeminen tekevät sinusta lahjakkaan ja luovan. ”En näe, että siinä on tänä päivänä jakoa. Tallipiällikkö on Kasper Strömmanin ensimmäinen täyspitkä sarjakuva-albumi. Siellä opeteltiin tietokoneohjelmia: ’Tämä on Photoshop ja tämä on Internet’. Siksi Strömman ei usko, että on olemassa absoluuttista talenttia tai luovuutta
Lunasta tarjous osoitteessa www.kampanjapalvelu.fi/origami OTA YHTEYTTÄ Mikko Ilomäki +358 40 836 1268 Harri Nikulainen +358 40 592 3784 Petri Rantanen +358 400 431 484 Juhani Hammarén +358 40 582 3317 Mika Matikka +358 400 901 200 Jorma Nylander +358 43 825 7660 Minna Ursin +358 44 977 0054 etunimi.sukunimi@libris.fi. Vaikka origami A5-kortin hinnalla Haasta uusi taittokoneemme ja muu jälkikäsittelyosaamisemme! Testaa helmikuun ajan erikoishintaan, kuinka hyvää ja monipuolista jälkeä saamme aikaan Kontulan painotalossamme. Joustavasti ja nopeasti – Libris-takuulla
Offset Ulonen Oy Ilmailunkatu 19, 33900 Tampere ulonen@ulonen.com Keskus 010 84 11510 ympäristötekijät huomioidaan kaikissa valmistusvaiheissa. Offset Ulonen on joutsenmerkitty painolaitos: Painon tunnet laadusta 4041 0704 Painolaitos www.ulonen.com. Offset Ulosen asiakas saa parasta mahdollista laatua nopeilla toimitusajoilla. Jotta tämä olisi mahdollista, yritys on panostanut erityisen paljon uusimpaan tekniikkaan, kehittyneisiin tietojärjestelmiin ja henkilökunnan koulutukseen
Paitsi ehkä puuhailu on väärä sana. En näe sitä epäluonnollisena.” KS: Kaikennäköistä tulee puuhailtua. On tyypillistä, että ihmiset vaihtavat suuntaa. Ikään kuin keksin itselleni projektit ja toteutan ne. Myös vanhan musiikkiharrastuksen jatkaminen ja albumin tekeminen kiinnostaisi – Strömman sanoo ottavansa tavoitteekseen, että esiintyy ensi kesänä Flow’ssa. KS: Ei voi. Offset Ulonen Oy Ilmailunkatu 19, 33900 Tampere ulonen@ulonen.com Keskus 010 84 11510 ympäristötekijät huomioidaan kaikissa valmistusvaiheissa. Asiakastöitä, kuten kuvituksia yrityksille ja aikakauslehtiin, hän ei enää tee. Tuntui, että kaikki alkoivat tehdä jossain vaiheessa jotain muuta. Teema 7 Luova työ Offset Ulosen asiakas saa parasta mahdollista laatua nopeilla toimitusajoilla. Mainostoimistopestinsä aikana Strömman teki havainnon: hän ei koskaan nähnyt vanhuksia missään toimistossa töissä. Koulusta otin mukaani sen, että en vain tottele käskyjä, vaan ajattelen vähän itsekin.” Strömmanin mukaan graafinen suunnittelu nähdään usein liian kapeasti. Siksi en tee kauhean paljon perinteistä graafista suunnittelua, mutta olen esimerkiksi tehnyt viime vuonna TV-sarjaa, joka tulee telkkarista nyt keväällä. ”Minulla on sellaisia graafikkoystäviä, jotka vain ilmoittavat, että ’nyt minä olen moderni tanssija’ tai klassinen pianisti. Hän kertoo esimerkkejä luokkatovereistaan: yhdestä tuli stuntman, kahdesta tuli valokuvaajia ja yksi tekee surffilautoja. Nyt työn alla on kaksi kirjaa: sarjakuva-albumi Tallipiällikkö ja tietokirja Kaspervisio 2020, joka kertoo sata visiota tulevaisuudesta. P&M: Tähän mennessä hommat on vissiin sujuneet. Ei pitäisi puhua itseään alas. Blogin kautta Strömman on saanut myös paljon pyyntöjä luennoimaan luovuudesta. Hän on suunnitellut muun muassa Helsingin ja Espoon kaupunginosille uudet vaakunat. Onhan sekin tärkeää. Ainakaan minun näkökulmastani. KS: Joo, mutta onhan tähän pisteeseen pääsy vienyt pitkään. Ne jäävät eri tavalla elämään kuin kuvitus johonkin lehteen. Olen enemmän ammatinharjoittaja tai taiteilija. Ainahan voi pudota takaisin siihen mitä osaa, mutta on hauska kokeilla uutta.” Strömman on heraldiikan ystävä, kuten kaikki suurmiehet. Offset Ulonen on joutsenmerkitty painolaitos: Painon tunnet laadusta 4041 0704 Painolaitos www.ulonen.com. Pitäisi varmaan olla toiminimi niin kuin muillakin, mutta mä en ole bisneshenkinen. Jotta tämä olisi mahdollista, yritys on panostanut erityisen paljon uusimpaan tekniikkaan, kehittyneisiin tietojärjestelmiin ja henkilökunnan koulutukseen. Mähän laskutan osuuskunnan kautta, koska se kuulosti niin kommunistiselta. P&M: Miten sun startupin voi skaalata globaaliksi. Eli tärkeitä projekteja on ilmassa, monta palloa, monta mini-startup-yritystä. ”Olen esimerkiksi kuvittanut viisi siskoni kirjoittamaa lastenkirjaa. KS: Mä luotan siihen, että asiat sujuvat itsestään, vaikka siihen menisikin enemmän aikaa. Ehkä on vähän porvarillista ajatella noin ja tehdä itsestään sellaista monumenttia, joka jää elämään.” Seuraavaksi Strömmanin lautaselle on tulossa pari uutta sarjakuvaa eri lehtiin. Minulta tulee tänä vuonna kaksi kirjaa: ne ovat sellaisia asioita mitä olen halunnut tehdä. Camberwellin koulutus nähtiin taiteellisena väylänä mihin tahansa luovaan ammattiin. Varsinkin nyt, kun meillä on vauva, niin en rupea skaalaamaan mitään muuta kuin vaippoja. En mielelläni ole missään töissä. Print&Media 1/2016 33 ”Kaiken pitää olla ameebamaista ja mikään ei ole lopullinen versio.” Suunta vaihtuu Strömmanin tekemisissä vähän väliä. ”Jollain tavalla olen vielä elossa. ”Graafinen suunnittelu ei ole sitä, että valitsee fontteja, koska sen pystyy tekemään kuka tahansa
Vuoden 2011 jälkeen olen tehnyt vain omia hommia, mutta onhan siinä ollut semmoinen ylämäki, että on päässyt siihen tilanteeseen. Kuvassa Sohvaperuna vuodelta 2005. Eiköhän se jotenkin järjesty, mutta olen ihan tosissani, että en koskaan jää eläkkeelle.” ”Isäni jäi eläkkeelle viime vuonna. Joku sanoi jossain, että jos juutut keskelle lausetta ja mietit sanaa ja sen formulointia, niin laita se niin kuin sanoisit asian. ”Se on kuin koira, jota mä seuraan.” Strömmanin mukaan harva suunnittelee elämäänsä kovin tarkkaan, saati, että siihen edes oikeasti pystyisi. Se on retroa. KS: Nimenomaan. Ne ovat tosi inspiroivia ja niistä saa laajan kattauksen siitä, mitä ihmiset ajattelevat. KS: Mahtavaa olla tämmöinen klisee. Sitten ohjaan kynääni suulla. ”Jos minulla ei silloin ole käsiä ja jalkoja, niin se voi olla vaikeaa. Tämä on ihan no-brainer. ”Mulla on löysiä ideoita uusiksi projekteiksi, jotka on jo jonossa, mutta jotka eivät ole vielä muotoutuneet tarpeeksi. Aloita heti ”Toinen vinkki liittyy prokrastinaatioon. Hän oli kemisti. Jos saisin joltain taholta Vuoden luovan luokan edustaja -diplomin, niin kyllä mä sen ottaisin. Tee koko ajan ”Pitää tehdä koko ajan. P&M: Ei se varmaan enää ole edes klisee. Lue pieniä paikallislehtiä ”Yritän lukea kaikennäköistä. Nyt niillä on mökillä ihan hulluna polttopuita. P&M: Ehdottomasti joo. Ei asioita vain kolmelle kollegallesi, jotka osaavat arvostaa hyvää välistystä ja leikkausta. Tekemisen tarve on ihmisellä iso senkin jälkeen, kun ei tarvitse joka päivä mennä töihin.” TOP-5-ELÄMÄNTAIDOT 1. Kaikki nykyiset projektit addaavat seuraavaan asiaan mitä teen.” “Otankin tämän seuraavaksi tavoitteekseni: tavoitteeni on löytää tavoite.” Strömman olettaa, että hänen vanhempansa luulivat aikaisemmin, että heidän poikansa on työtön. Siksi pitää tehdä asioita, jotka kiinnostavat ihmisiä laajalti: ihmisyydestä, rakkaudesta, asioista, joita common man pitää tärkeänä. Olen tehnyt zinejä ja sarjakuvia, jotka eivät ole kiinnostaneet ketään – kuin vasta nyt blogin kautta. KS: Joo, käsitteenä ehkä, mutta varmaan luova luokka on vielä olemassa. Vanhemmalle sukupolvelle on epätyypillistä, että ei ole kenenkään palveluksessa töissä tai yrittäjä. Suomen tunnetuin graafikko Erik Bruun täyttää tänä vuonna 90. Mitä enemmän tiedän kaikesta, sitä hauskempi voin olla.” 2. Jos on mahdollisuus tehdä sellaista mitä pitää tärkeänä, niin eihän se ketään haittaa. Jotenkin en tiennyt, että niin saa tehdä.” BONUS: ”Tunnelman pitää olla oikea työntekoon. Se on ollut hyvä vinkki minulle.” 5. Ja piirtää edelleen. Strömman aikoo jatkaa Bruunin jalanjäljillä. ”He varmaan miettivät, että ’mitä sä teet kaiket päivät?’ Mutta teen paljon töitä.” P&M: Kun seuraa tekemisiäsi, niin tulee mieleen, että olet luovan luokan mallityyppi. Tai jos löytää Mopsi-uutiset hammaslääkärin vastaanotolta. Minulla ei ole master plania. Sinähän edustat ihan samaa. Ei tarvitse pelätä, että ideat loppuvat kesken, koska tehdessä ajatukset harhailevat aina johonkin uuteen.” 4. Kun löytää työn, jota rakastaa, niin sitä jaksaa tehdä innostuneesti vanhanakin. Teema 7 Luova työ. Tee asioita ihmisyydestä ja rakkaudesta ”Ketään ei oikein kiinnosta esimerkiksi graafinen suunnittelu. Vain jälkikäteen tarkasteltuna polku saattaa näyttää koherentilta. 34 Print&Media 1/2016 Strömmanin blogista piti tulla pelkkään selfhelp-kirjallisuuteen keskittynyt blogi, mutta sekin lähti omille teilleen. Se pätee ainakin blogiin. Aikaisemmin tein taittoja A-lehdille ja jotain muita lehtiä. KS: Meillä on ollut kymmenen vuotta tuo sama työhuone. Siinä samalla takaraivossa prosessoi sitä ja kun palaa takaisin, niin työ sujuu nopeasti.” 3. Jos on kahvi ja banaani vieressä, niin tekeminen soljuu paljon helpommin kuin, jos on ei kahvia ja ei banaania vieressä.” Kasper on kuvittanut viisi hänen siskonsa Nora Strömmanin kirjoittamaa lastenkirjaa. Jos juutut keskelle lausetta ja mietit jotain sanaa, kirjoita se niin kuin sanoisit sen ”Viides vinkki on kirjoittamiseen. Nykyään, jos haluan kirjoittaa ’kela’, niin mä kirjoitan ’kela’. Jatkuvalla syötöllä tekeminen opettaa ideointia. Pitää aloittaa heti ja sitten voi lopettaa, tehdä jotain muuta; puhua jonkun kanssa tai ottaa kahvit. Monet ei ymmärrä, että olet luonut pohjaa jo niin pitkään. Rakastan olla mökkimatkalla ja saada Mäntän Sanomat -tyyppisiä lehtiä, missä on ultralokaaleja mikrouutisia jostain koirasta, joka on karannut ja paikallinen grilli, joka on palanut. P&M: Joo, ei se varmaan itsestään ole syntynyt
Printti on kuitenkin edelleen hyvä väline kohtaamistilanteissa, jos ajatellaan esimerkiksi myyntitapahtumia tai asiakastapaamisia. Kaikki kohtauspisteet eivät ole digitaalisia. KYSYMYKSET / 1. 3. Printtituotteiden suunnittelun osuus on laskenut merkittävästi, jos verrataan mitä se oli, kun aloittelin tällä alalla. Pääsen syventymään moniin eri toimialoihin ja tekemisen kulttuuriin. Erilaiset digitaaliset päätelaitteet ja niihin palveluiden suunnittelu on varmasti yksi suuri graafisten suunnittelijoiden työllistäjä jatkossakin. Aikaa vietetään paljon päätelaitteiden äärellä ja tietoa googlataan. Ihmisten mediakäyttäytyminen on muuttunut. Parasta työssäni on sen vaihtelevuus, jokainen päivä saattaa olla erilainen. 3. Esimerkiksi pakkaukset tuskin hetkeen häviävät mihinkään. Vaikka työ on aina ollut kiireistä, aikataulut ovat muutaman kuluneen vuoden aikana tiukentuneet entisestään. Graafisen suunnittelun osaamista halutaan toivottavasti jatkossa käyttää useammalla eri elämän osa-lueella; monille yrityksille tai yhteisöille graafinen suunnittelu kun on vielä vain välttämätön paha tai jotain mitä kumminserkunkaima voi hyvin tehdä leffalippujen hinnalla. Digitaalisenja painotuotteen suunnittelun rajapinnat lähestyvät toisiaan. TEEMU TUOHIMAA Creative / Art director Adsek Helsinki 1. Se, että saa tehdä monipuolisesti kaikenlaista. K U V A IL K K A V U O R IN EN K U V A TA P IO A U LU Print&Media 1/2016 35 Teema 7 Luova työ. Printin osuus on laskenut toki aika paljon viimeisen 10 vuoden aikana, mutta edelleen sitä tehdään ihan huomattava määrä. ANNE SALMIO Graafinen suunnittelija Mainostoimisto Precis, Hämeenlinna 1. Olen ollut alalla reilut 10 vuotta ja koko sen ajan mainostoimistossa. Tämä ilmiö taitaa valitettavasti näkyä aika monella muullakin alalla. Itse koen printtisuunnittelun hallinnan erittäin tärkeäksi osaksi suunnittelijan osaamista. Digitaalisuuus ja liikkuva kuva ovat nostaneet suosiotaan viime vuosina, samoin markkinointiviestintä sosiaalisen median kanavissa. Näkisin, että työmme tulee jatkossa olemaan enemmän verkossa, mutta uskon, että myös printtipuolta voidaan hyödyntää tässä tilanteessa erottuvuuskeinona. Itse kuulun siihen joukkoon, joka haluaa lukea lehdet ja kirjat paperiversioina, koska materiaalin tunteminen kädessä on osa lukukokemusta. Graafisen suunnittelun arvostus kasvaa koko ajan – ainakin toivon niin. Pitää pystyä johtamaan omaa tekemistä ja paineenkin alla raivaamaan tilaa luovuudelle. Printtituotannon määrä meillä on suurinpiirtein vajaa kolmannes kaikesta tehdystä työstä. 3. Pitää hahmottaa kokonaiskuva ja asiakaspolku, mihin yksittäisiä tuotteita suunnitellaan. Graafinen suunnittelu markkinointiviestinnässä ei ole taidetta vaan visuaalista tulkintaa bisneksestä. Tämä trendi vaikuttaa myös suunnittelijan toimenkuvaan. Haastavinta on löytää aina olennaisin siinä mitä on tekemässä – että ei harhaudu tekemään jotain, mikä ei tuo työhön mitään lisää, vaan huonontaa sitä. Työhön ei kyllästy helposti, koska saa suunnitella asioita laidasta laitaan, pienistä nettibannereista isoihin messuosastoihin. Valtaosa ostopäätöksistä syntyy verkossa. Muistan vielä, kun kävin seuraamassa painotuotteen valmistumista painokoneella, sen tuoreen painotuotteen tuoksun. Parhaimmillaan printti on automatisoidussa markkinointiputkessa odottamassa konversiota. Mainonnan suunnittelussa Art Directorin työ ei mielestäni ole sen suuremmissa muutospaineissa – työhän on ollut pelkkää muutosta jo pitkään. Teet työksesi graafista suunnittelua. Parasta suunnittelutyössä on sen monipuolisuus. Käteen annettu painotuote jää vastaanottajalle ja sen avulla saattaa muistaa paremmin myös henkilön, jolta sen on saanut. Eli on ja ei ole, muutos on jatkuvaa. Näetkö jotain trendiä mihin suuntaan suunnittelijan työ tulee muuttumaan. Itse toivon saavani jatkossakin tehdä monipuolisesti suunnittelua eri medioihin. Haastavinta työssä on tällä hetkellä sen hektisyys. Asiakaskeskeinen inbound-markkinointimetodi tarjoaa mahdollisuuden pärjätä tällä kentällä. Mikä siinä on parasta, entä mikä haastavinta. Ja onhan tuoreen painomusteen tuoksu nyt ihan parasta. Mutta kyllä printtiäkin onneksi vielä tehdään. Parhaimmillaan graafinen suunnittelu tukee ydinviestin löytämistä ja kirkastamista. Parasta on monipuolisuus. Haastavinta työssä on alati kiristyvät aikataulut. Nykyisin, kun painotuote on ulkona koneesta, on se jo julkaistu muissa kanavissa. 2. PETRA NIEMI Art Director Zeeland Family, Jyväskylä 1. / 3. Graafisen suunnittelun keinoin paketoidaan ja muotoillaan kokonaisuus visuaalisesti miellyttäväksi. Mitäs me muut suunnittelijat. 2. / 2. Painoerät ovat kyllä pienempiä. TEKSTI JARKKO HAKOLA KUVAT ILKKA VUORINEN, TAPIO AULU & ZEELAND FAMILY Haastattelimme Kasperin lisäksi myös kolmea muuta luovan työn ammattilaista. 2. Printillä on edelleen tärkeä rooli markkinoinnin kokonaiskuvassa. Entä mikä on printtituotteiden suunnittelun osuus yrityksessänne nykyisin. Myös asiakkuudet eri toimialoilta tekevät työstä mielenkiintoisen. Selkeä trendi alalla on markkinointitavan muuttuminen
Ei yhtään. Tarinan oppi onkin: älä tee kymmenen prosenttia paremmin, tee kymmenen kertaa paremmin – hyppää suoraan seuraavaan aaltoon. Esityksen fonttikoon pitää olla vähintään 30 pistettä, koska se pakottaa sinut keskittymään oleelliseen ja kaikki pystyvät lukemaan tekstin. Toimiessaan riskisijoittajana hän on kuunnellut lukemattomia pitchejä. Intoilija löttiin pitkin vuotta. Kawasakin oma esitys sisälsi huomattavasti enemmän kalvoja ja kesti melkein tunnin. Olet nykyään graafiseen suunnitteluun ja kuvankäsittelyyn tarkoitetun Canva-palvelun evangelista. Yksi. Onneksi herralla oli siihenkin selitys: ”Te ette ole minä.” Luennon jälkeen Print&Media tapasi Kawasakin lehdistöhuoneessa. Bill Gates on määrännyt, että maailmankaikkeuden uusi standardi on täydellinen pimeys.” Vitsien lisäksi Kawasaki on tullut kertomaan, kuinka yritykset voivat pärjätä isojen muutosten aikana. Universumi 2.0 on tulossa.” Esitys on muutenkin ladattu täyteen hauskoja anekdootteja ja vitsejä, kuten: ”Kuinka monta Applen Macintosh-työntekijää tarvitaan vaihtamaan palanut lamppu. Tilaat sovelluspaketin 60 dollarilla kuussa ja kun käynnistät sen, niin edessäsi on musta ruutu ja tusinoittain työkaluja – tämä ei ole Canvan visio. ”Nykyäänhän Steve kertoo Jumalalle miten hommat tehdään. Se on niin yksinkertaista,” Guy Kawasaki neuvoi Nordic Business Forumissa.. Esitys saa kestää vain 20 minuuttia, vaikka sinulla olisi tunnin palaveri, koska Windows-läppärin asentaminen projektoriin kestää 40 minuuttia – tai voit käyttää sen ajan lopuksi keskusteluun. Hän seisoo tikkailla, pitää hellästi lampusta kiinni ja odottaa, että maailmankaikkeus pyörii hänen ympärillään.” ”Entä kuinka monta Microsoftin työntekijää tarvitaan vaihtamaan palanut lamppu. Yksi Kawasakin tunnetuimmista ”säännöistä” liittyy yritysesittelyiden pitämiseen. Jäätä järvestä hankkineiden yritysten bisnes suli nopeasti, koska he eivät ottaneet jäätehtaiden tuloa tosissaan – tai lähteneet siihen mukaan. Kuinka Canva kilpailee jättimäistä Adobea vastaan. 36 Print&Media 1/2016 Kawasaki aloittaa esityksensä kertomalla, että työskenteli aikoinaan Applella Steve Jobsin alaisena. Se oli hyvä bisnes, kunnes joku keksi miten jäätä valmistetaan tehtaassa ympäri vuoden. Niiden pohjalta hän on kehittänyt 10/20/30-säännön kalvosulkeisten suunnitteluun: Käytä enintään kymmenen kalvoa, koska kukaan ei kuitenkaan ymmärrä yli kymmentä uutta asiaa kerrallaan. Tärkein esimerkki löytyy jääkaapista: Ennen muinoin kylminä pakkastalvina järven jäästä leikattiin isoja paloja, joilla tuoretta ruokaa säiTEKSTI MIIKA PELTOLA KUVA NORDIC BUSINESS FORUM Nordic Business Forumissa esiintynyt Applen entinen evangelista Guy Kawasaki puhuu nyt helpomman suunnittelun puolesta. – Adobe Photoshop on tehokäyttäjän työkalu. Kuten arvata saattaa, myös jäätehtaat kokivat myöhemmin saman kohtalon, kun jääkaappi keksittiin. Sillä saa katu-uskottavuutta bisnespiireissä. – Canvassa valitset ensin millaisen designin haluat tehdä: Kindle-kannen, nettibannerin, PowerPoint-presentaation, tviitin, Facebooktaustakuvan… Meillä on tusinoittain valmiita pohjia. Ne ovat lähtökohtia, joihin vaihdat tekstit ja kuvat – voit kirjaimellisesti tehdä ”Käyttämällä 10/20/30-sääntöä ja laittamalla PowerPoint-kalvoihin mustan taustavärin teet pitchistäsi paremman kuin 90 prosentilla muita maailman yrityksiä
Tulostusmateriaaliksi käy melkein mikä vain, oli se sitten rullalla tai levynä. Se toimisi, oikeasti. Mitä opit Apple-aikoinasi Steve Jobsilta johtamisesta. Millainen olisi valtionhallinto 2.0. +6 ,0 sn t/ m in . Koulutus BA Stanfordista, MBA UCLA:sta. Rakastuin Macintoshiin, rakastuin Canvaan. KUKA. Print&Media 1/2016 37 valmiin grafiikan alle viidessä minuutissa. +1 7,1 7 sn t/ m in . M at ka pu h. Lue lisää www.guykawasaki.com www.canva.com Teema 7 Luova työ JOENSUU | HELSINKI | TAMPERE | NURMES p. Olen aina tehnyt asioita, jotka kiinnostavat minua. 8, 35 sn t/ pu h. Eli molemmilla kerroilla oman yrittämisen takia. Yrittäjyys taas… en tiedä onko se tarpeellista, vaikka toki olisi hienoa, jos esimerkiksi 300 miljoonaa amerikkalaista ostaisi kirjani. Kuinka olet selvinnyt vastoinkäymisistä urallasi. Sinulla on pitkä ura takanasi. Toisella kerralla perustaakseni venture capital -firman. Ei olisi pitänyt torjua Yahoon toimitusjohtajan työtä. Guy Kawasaki Syntynyt 1954, Honolulu, Hawaii Asuu Kalifornia, Yhdysvallat Työ Suunnittelusovellus Canvan evangelista, Wikimedian hallituksen jäsen, Mercedes Benz USA:n brändilähettiläs, puhuja, kirjailija, sijoittaja, yrittäjä. Tarpeen vaatiessa teokset voidaan muotoonleikata, jyrsiä, porata, oskilloida tai nuutata. Elin jatkuvassa pelossa, että saisin potkut minä hetkenä hyvänsä. – Ei olisi pitänyt lopettaa kahta kertaa Applelta. Kirjat Kaksitoista kirjaa, muun muassa: The Art of the Start 2.0, The Art of Social Media ja Enchantment. Näillä pläjäyksillä voi olla leveyttä yli kolme metriä ja leikkauspaksuuskin voi olla jopa 50 mm. 8, 35 sn t/ pu h. Se ei ole mahdollista Photoshopissa. Toisaalta hänen puolestaan on sanottava, että hän oli jokaista henkilöstöhallinnon teoriaa vastaan: kuinka kohtaat työntekijäsi, kuinka päätätte yhteiset tavoitteet, kuinka annat positiivista palautetta; ne eivät ole Steve Jobsia. Luulen, että myös visuaalisen median käyttöä pitäisi opettaa, se on taito, joka jokaisella pitäisi olla. – Kun miettii Steveä, ei ole selvää, että miksi hänen piti riidellä niin paljon ihmisten kanssa. Se pakotti minut tuottamaan urani parhaita tuloksia. Siinä on kolme kohtaa ja kuusi miljardia dollaria. Suurin osa urastani ei ole suunniteltua… itse asiassa mikään työurassani ei ole ollut suunniteltua. Entinen Applen Chief Evangelist. Vain yksi voi olla tällainen La nk ap uh . Puhut paljon disruptiosta, mullistamisesta. Meidän suurkuvayksikkömme taikoo ilmoille kaiken tarpeellisen opastekylteistä messuosastoon ja sisustamiseen. – Ensimmäisen kerran erosin Applelta perustaakseni Mac-ohjelmistoyrityksen. – Urallani ei ole ollut katastrofaalista epäonnistumista, kuten vaikkapa konkurssia. Entä pitäisikö kouluissa olla yrityskasvatusta. Suurkuvatuotanto Painotuotteet Sähköiset julkaisut. Kysy suurempaa kuvaa asiantuntijoiltamme – saat parasta palvelua kaupan päälle. 010 230 8400 | www.punamusta.com PunaMusta Oy kuuluu Laakkonen-yhtiöihin Suuriin kuviin vaaditaan järeitä laitteita. – En tiedä, mutta ohjelmoinnin alkeet pitäisi olla jokaisessa opintosuunnitelmassa, kuten vaikkapa kirjoittaminen. – Yksi algoritmi siihen olisi, että katsomme mitä republikaanit ehdottavat ja teemme päinvastoin. Voimme tulostaa kivat kuvat myös kankaalle tai pistää vaikka palapeliksi. Mitä tekisit toisin, jos voisit jossittella. – Teorioista huolimatta pelko on valtava motivaattori
Tätä ostajien ja myyjien kohtaamista halutaan vahventaa printtijulkaisulla. Nyt verkkokaupat ovat elvyttäneet kuvastot. Ostajan olohuoneen pöydällä Porter on kuin mikä tahansa Vogue tai Elle. Aihe on tyypillisesti liittynyt kansainvälisen muodin keskukseen, kuten Milanoon, New Yorkiin tai Barcelonaan. Kalliita muotituotteita myyvä sivusto aloitti jo 15 vuotta sitten ja osoitti heti alkuun, että verkko on toimiva tapa myydä hintahaitarin yläpään TEKSTI JUKKA SUNDHOLM KUVAT UBER & AIRBNB Hyvän aikaa on jo ehtinyt näyttää siltä, että tavanomaisten kuvastojen houkuttelevuus mediana vähenee vähenemistään. Epätavalliset lehtikustantajat Uber myy älypuhelinsovelluksensa avulla taksimatkoja. Sen magalogit olivat tuotekatalogimaisia mainoslehtiä, joissa tuotteet oli kerätty kokoavan aiheen ympärille. Toinenkin printtilehti digitoimijalla on, nimeltään Momentum. Toinenkin tuuli on noussut. Teema 7 Luova työ. Uuteen trendiin ovat hypänneet esimerkiksi taksipalvelu Uber sekä asunnonvälityspalvelu Airbnb. Net-a-porter, yksi verkkokaupan menestyjistä, on havainnut, että maksukykyiset asiakkaat saavutetaan hyvin printin kautta. Magalogia hyödyntävät muun muassa muodin myyjät Zalando ja Net-A-Porter. Suomessa muotimagalogin pioneerina toimi Stockmann. Konseptillaan mainetta saaneet nettijätit Airbnb ja Uber toimivat saman suuntaisesti. Se on tarkoitettu lisäämään Uber-kuljettajien sitoutumista yritykseen. Aivan tavallinen perussetti ei enää ole tehtävään kelvannut, kun luettelotuote on nostettu uudelle tasolle. Vuonna 2014 Net-a-porter julkisti laadukkaalle paperille painetun Porter-julkaisun, julkaisun, joka ei ole aikakauslehti eikä tuotekuvasto, vaan niiden väliin sijoittuva magalogi. Paperin toivotaan nostavan verkkokaupan emootiotasoa ja näin varmistavan asiakkaiden pysymistä. Stockmannin magalogi ilmestyi kahdesti vuodessa aikakauslehtiformaatissa, osoitteellisena kanta-asiakassuorapostina. Magalogit tulevat vaatteita. New Yorkin muotiviikon aikana kyytiin noussut asiakas sai mukaansa Arriving Now -lehden. MOMENTUM THE MAG A ZINE FOR UBER PAR TNER S DRIVING SUCCESS The push to bring one million women onboard by 2020 SPOTLIGHT ON ARIZONA State lawmakers embrace ridesharing FROM COAST TO COAST Our best partners’ best practices UBER TURNS FIVE Looking to our future together Magalogi tulee sanoista magazine ja catalog. Verkkokauppa Airbnb:n myymä hyödyke on puolestaan asunnonvälitys. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä Pineapple käsittelee matkailua, kulttuuria, taidetta ja ruokaa eri puolilla maailmaa. Momentumissa kerrotaan Uberin uutiset ja kuljettajien kuulumiset. Globaalilla kodinvuokrauspalvelulla on noin 25 miljoonaa käyttäjää, joille yhtiö synnytti Pineapplen, kotiaan vuokraavien yhteisölehden. Eron tekee vain se, että kaikki lehden sivuilla oleva on kaupan – joko oman verkkokaupan tai jonkin jälleenmyyjän kautta. Kansainväliset toimijat käyttävät siitä sanaa magalog, yhdistelmää sanoista magazine ja catalog. 38 Print&Media 1/2016 V erkkokauppa tarvitsee paperia tunteisiin vetoamisen ja asiakasuskollisuuden takia. Muoto on kuitenkin perinteisestä muuttunut
ppd.fi Yhdessä meistä tuli enemmän Palvelutarjontamme on nyt entistä monipuolisempaa ja kustannustehokkaampaa. Meistä tuli markkinoiden vahva ja laadukas painettujensekä digitaalisten markkinointija viestintäratkaisujen asiantuntija. Helpotamme ja tehostamme asiakkaan markkinointia, viestintää ja myyntiä jalostamalla aineistoja kaikkiin kanaviin. Tarjoamme avuksesi oman faktorin, luottohenkilön, asiantuntijan, ihmisen.. UUSI YHTÄLÖ. Painotalo Plus Digital, kavereiden kesken PPD. Olemme valmiina kehittämään juuri sinun liiketoimintaasi. Olimme erinomaisia yksin, mutta kaksin olemme vielä enemmän. Uusi painotalo pähkinänkuoressa Me Esa Print ja Kirjapaino Uusimaa yhdistimme parhaat puolemme yhteen. Näin ollen tulokset paranevat, kun taas kokonaiskustannukset ja huolesi vähenevät. Keskittämällä printtija digiaineistojen monikanavaiset toteutukset meille, saat parempaa laatua ja kattavamman näkyvyyden tuotteellesi. Takanamme on kahden ison suomalaisen mediakonsernin (Keskisuomalainen Oyj ja Mediatalo ESA) resurssit. Miksi ostaa meiltä
Nykyinen painotekniikka suo loputtomasti mahdollisuuksia pakkausten kehittämiselle. Hauska design tai painotekniset erikoisratkaisut herättävät kuluttajan. Pakkauksen pienet yksityiskohdat ovat usein ratkaisevassa asemassa: värielementit, huomionarvoiset fontit tai muut mielenkiintoiset elementit, pinnat ja muodot. yksinkertaisesti vähemmän brändejä ja enemmän mitäänsanomattomia kääreitä tuotteiden ympärillä. Suunnittelussa puolestaan trendiä johtaa tarve suojella brändin mielikuvaa ja tuottaa huomionarvoa. Se on sitoutunut tekemään näkyväksi brändäämisen merkitystä tuotteiden markkinoinnissa. Visuaalinen lopputuote – pakkaus – on huomattavasti enemmän kuin tekstiä ja grafiikkaa. Ostohetkellä pakkaus voi olla se, joka viettelee kuluttajan ja vaikuttaa päätöksen ostaa, kertoo Superbrandsin perustaja Marcel Knobil. Brändeille on tärkeää paitsi erottua ja pitää kiinni markkinaosuudestaan, mutta myös säilyttää asema ostajan harkinnassa: hyllypaikka on jatkuva testiympäristö, jossa pakkauksen tehoa mitataan. 40 Print&Media 1/2016 P akkauksen ensivaikutelmalla on merkitystä. Arvioidaanhan tuotepakkauksia eri näkökulmista: funktionaalisuus on usein itsestäänselvyys, mutta pakkaus viestii myös uskottavuudesta ja arvosta. – Ilman pakkausten suomaa mahdollisuutta vaikuttaa kuluttajaan, meillä olisi TEKSTI DES KING KUVAT THELMA’S, BOMBAY, ESKO & XEIKON Pakkaukset tai pikemminkin niiden suunnittelu ja tuotantotekniset erottuvuustekijät ovat tuotemyynnin kannalta ratkaisevassa roolissa. Lue mitä pakkaussektorilla tapahtuu. Superbrands on tunnustettu brändäämisen pioneeriksi maailmalla. Pakkausten uudet kulmat Pakkaussuunnittelu on noussut tuotteen myynnin kannalta erittäin tärkeään asemaan. Kuvassa ”uunituoreet” Thelman keksit. Pakkauksen pitää olla paitsi huomionarvoinen, myös tunnistettava, joka tuottaa siten lisäarvoa brändin omistajalle. Tämän päivän pakkaustrendit ovat saaneet vaikutteensa ympäristöstään eli myymälöiden hyllyratkaisuista, mutta myös alati kehittyvästä printtiteknologiasta. Laadun hallinta Pakkaustuotannon keskeisiä haasteita ja laadun mittareita ovat värit ja niiden Teema 7 Luova työ
– Standardivärejä käyttäen painotalolla kuluu vähemmän painolevyjä ja -väriä. X-Riten PantoneLIVE), johon koko prosessin osallistujat voivat liittyä ajasta ja paikasta riippumatta. – Globaalit toimijat, kuten P&G ja Unilever, ovat käyttäneet standardivärejä pakkauksissa jo 10 tai jopa 15 vuoden ajan, mutta vasta nyt pienemmät yritykset ymmärtävät, mitä kustannussäästöjä siirtymisestä voisi seurata. Flekso on valtatekniikka pakkauspainamisessa, noin 40 prosenttia koko pakkauspainamisen globaalista markkinasta. Teema 7 Luova työ. Toimimme normaalisti kuitenkin erittäin tiukkojen brändisääntöjen kanssa. Värien hallintaan vaikuttavat paitsi eri pinnat, väriaineet, painokoneet sekä niiden lokaatiot jopa saman tuotantotalon sisällä. Värien hallinnassa tärkeintä on prosessin ymmärtäminen ja sen tehokas johtaminen. Pakkausten digipainaminen Osaltaan flekson ja offsetin kehittymistä on vauhdittanut haaste digitaalisen pakkauspainamisen puolelta. ”Hyllypaikka on jatkuva testiympäristö, jossa pakkauksen tehoa mitataan.” PantoneLIVE on oiva työkalu brändin omistajalle, sillä verkkopohjainen työkalu tallentaa parametrit kaikkien tuottajien käyttöön, mikä tehostaa laadukkaitten pakkausten toisintamisen materiaaleista ja toimittajista riippumatta. Efekti tarjoaa ainutlaatuisen kokemuksen erityisesti kartonkimateriaaleihin: Bombay Sapphire Gin -juomapakkaukset ovat tästä hyvä esimerkki. – Se, että vaihdoimme Coca-Colatölkissä olevan logon tilalle ihmisten nimiä, ei ollut meille helppoa tehdä. Esimerkiksi värien konvertointi erikoisväreistä, kuten PMS, CMYK-väreihin tuottaa nopeasti sekä kustannussäästöjä että laatua. Digitaalinen painaminen miellyttää brändin omistajia, koska heillä on tarve tuottaa lyhyempiä sarjoja sekä tarve tuotekohtaiseen kustomointiin. PantoneLIVEä kehittävän belgialaisen Eskon markkinointijohtaja Jef Stoffels kuvailee värien hallintatyökalua seuraavasti: – Visionamme on yhdistää hankintaketju brändin omistajaan sekä jälleenmyyjään ja tehdä prosessista sujuva sekä monipuolinen. Data on myös pakkauksen tilaajalle avointa ja prosessi on läpinäkyvä, jolloin virheet voidaan tunnistaa ajoissa. HP Indigon digitaalinen painokone kuitenPakkausten viimeistelyn ääripäästä löytyy esimerkiksi Fresnel-linssiteknologian avulla saavutettavat optiset efektit. Parhaiten prosessia johdetaan yhteisellä digitaalisella alustalla (esim. Sillä on merkitystä tuotteen hintaan, kuvailee Ultimate Packaging (UK) myyntijohtaja Chris Tonge. Painaminenkin kehittyy Pakkauspainotalot, joilla on moderni tuotantokapasiteetti, voivat myös tuottaa brändin omistajille sekä merkittäviä kustannussäästöjä että tuotannollisia lisämahdollisuuksia. Tuotekohtainen kustomointi on tullut entistä mielenkiintoisemmaksi, eikä vähiten esimerkiksi Coca-Colan tai Heinekenin kampanjoiden ansiosta. Print&Media 1/2016 41 hallinta. Itse painokoneet perinteisessä fleksoja offsetpainamisessa ovat kehittyneet niin nopeudessa, laadussa kuin kustannusten minimoimisessa. Olemme lisänneet työkaluun toiminnallisuuksia, jotka tukevat go-to-market -prosessia ja pakkauksen laatuvaatimuksia
Pakkaussuunnittelu on noussut tuotteen myynnin kannalta erittäin tärkeään asemaan. Xeikon Café -tilaisuuteen osallistuvat brändin omistajat saavat kaksi tärkeää oppia. Se on digitaalisen pakkauspainamistarinan seuraava iso tarina. 42 Print&Media 1/2016 kin mahdollisti sen ja itse markkinointikampanjan älykkyys vei voiton, sanoo Coca-Colan pakkauspuolen johtaja Greg Bentley. Ensinnäkin millaisia viestinnällisiä mahdollisuuksia digitaalinen tuotanto mahdollistaa kuluttajien tavoittamiseksi, ja toisaalta miten teknologia auttaa heidän liiketoimintatarpeitaan – esimerkiksi tekemällä nopeampia kampanjoita, kertoo Xeikonin markkinointijohtaja Filip Weymans. Kuvassa ”uunituoreet” Thelman keksit. – Ajattelu on muuttumassa: pakkausta ei pidetä enää vain staattisena elementtinä, joka koostuu logosta, kuvituksesta ja tuotetiedosta. Ei olekaan yllätys, että monet brändin omistajat käyvät etsimässä uusia ideoita meidän Graphics Experience -keskuksessa Barcelonassa, sanoo HP:n Randall. Teema 7 Luova työ. Jos näistä edes 10–20 prosenttia tuotettaisiin digipainamalla, se jo nostaisi pakkausalan liikevaihtoa merkittävästi. Maailman 10 suurinta brändin omistajaa tuottavat neljänneksen trijoonan dollarin pakkausalan kokonaismyynnistä. Erityisesti omat ja ansaitut mediat kuroutuvat yhä enemmän kiinni toisiinsa: pakkaus voi toimia portaalina muun muassa omiin verkkomedioihin. Viime vuodet ovatkin tehokkaasti näyttäneet sen, että teknologia yhdessä kiinnostavan markkinointikampanjan kanssa tuottaa tuloksia. Se on myös brändin oma viestintäja markkinointikanava. verkkosivut, pakkaus) välillä. PR) ja omien medioiden (mm. SAB Millerin globaali pakkauspäällikkö Doug Hutt puolestaan sanoo: – Vaikka digitaalinen painaminen on kasvava trendi ja siitä pöhistään koko ajan, siinä riittää edelleen paljon potentiaalia, mitä ei ole täysin hyödynnetty. Xeikon järjestää säännöllisesti Xeikon Café -tapahtumaansa. Markkinointi onkin nykyisin hyvin pirstaloitunutta ostetun (mm. Mielenkiintoisesti toteutetulla pakkauksella on kiistaton rooli kuluttajakohtaamisessa myymälässä. Hauska design tai painotekniset erikoisratkaisut herättävät kuluttajan. Kuluttajapakkausbrändien tulisikin keskustella aktiivisemmin pakkausalan yritysten kanssa, joiden tulisi puolestaan kertoa mahdollisuuksista ja tarjota ratkaisuja. TV, lehdet), ansaitun (mm. Mielenkiintoinen lisä digitaaliseen painamiseen on nopean mustesuihkutekniikan rantautuminen pakkauspainamiseen. – Teknologinen kyvykkyys ja markkinointi-inspiraatio ovat yhdessä sellainen kombinaatio, joka päästää kustomoinnin todellakin irti ja oikeuksiinsa, sanoo puolestaan HP:n Paul Randall, joka vastaa HP:lla brändien bisneskehityksestä. ”Teknologia yhdessä kiinnostavan markkinointikampanjan kanssa tuottaa tuloksia.” Sama näkyy myös toisen pakkausalalle digipainokoneita valmistavan yrityksen, Xeikonin toiminnassa
Samalla voit kätevästi tilata ilmaisen Distinction®-näytekansiosi. Persoonallinen. www.papyrus.com/specials AD Distinction.indd 1 14.1.2016 10:15:30. Miellyttävän pehmeän tuntuisen pinnan ja kauniiden vaaleiden sävyjen avulla voit luoda oman ainutlaatuisen vaikutelmasi. Distinction® tuo myös näille painotuotteille omaleimaisen ilmeen. Käväise sivustollamme saadaksesi lisää tietoa Distinction®-valikoimasta. Distinction® soveltuu hienosti paitsi kirjeenvaihtoon, mutta myös muihin yrityksen painotöihin, kuten kansiin, esitteisiin, vuosikertomuksiin ja suorapostituksiin. Erinomainen. Erottuva. www.papyrus.com Uuden sukupolven Distinction®-paperit tekevät liikekirjeenvaihdosta elämyksen
Digitaalisia pakkausja etikettipainokoneita valmistavan Xeikonin markkinointijohtaja Filip Weymans on huomannut, että brändin omistajat ovat yhä kiinnostuneempia digipainamisen mahdollisuuksista pakkauksiin. Jopa pistekirjoitus on mahdollista uuden sukupolven jälkikäsittelyteknologiassa. ”Olipa kyseessä, mikä tahansa ratkaisu, joka lisää interaktiota tuotteen ja käyttäjän välillä, se kannattaa.” – Toki kyseessä on ratkaisu, joka on kolmanneksen kalliimpi kuin tavallinen foliointi, mutta vaikuttavuus on suurempi. Markkinoilla onkin jo paljon pakkauksia, joihin on yhdistetty mobiiliteknologiaa. Erottuvuutta efekteillä Digipainamalla aikaansaatava kustomointi ei ole ainut tapa saada kuluttaja kiinnostumaan hyllyssä olevasta pakkauksesta. Brändin omistajien pitää tuoda markkinoille sitä, mitä kuluttajat haluavat. Tällä hetkellä kuluttajat käyttävät runsaasti erilaisia digitaalisia applikaatioita tukemaan elämän eri osa-alueita ja ne ratkaisevat arjen pieniä haasteita, tiivistää Garside-Wight. Perrierille tehdyssä kampanjassa kuluttajia kehotettiin ravistamaan puhelintaan kuin cocktail-shakeria, jonka jälkeen esiin tuli cocktail-resepti. Tänä aikana hän on tehnyt töitä useille sekä Englannin että Euroopan johtaville ammattilehdille. Lyhyellä tähtäimellä kustannustehokkaita ratkaisuja ovat painopinnan erikoisefektit, jotka lisäävät huomionarvoa: korkeakiilto, glitteri, metallointi tai foliointi. – Olipa kyseessä, mikä tahansa ratkaisu, joka lisää interaktiota tuotteen ja käyttäjän välillä, se kannattaa, pohtii Eef de Ferrante, Active & Intelligent Packaging Industry Association (AIPIA) toimitusjohtaja. Jos haluaa tehdä jotain huomionarvoista, se vaatii panostusta, pohtii toimitusjohtaja Dominic Burke, Webb deVlam (UK). Teknologiaa on käytetty muun muassa POM BEAR -keksien pakkauksissa, jotka saivat EFIA:n ((European Flexographic Industry Association) arvostetun Starpack-palkinnon. Siksi ei ole yllättävää, että printtipakkaukset ovat Drupan keskiössä vuonna 2016. – Kuka olisi uskonut, että Apple Watch olisi saatavissa vielä viisi vuotta sitten. Efekti tarjoaa ainutlaatuisen kokemuksen erityisesti kartonkimateriaaleihin: Bombay Sapphire Gin -juomapakkaukset ovat tästä hyvä esimerkki. Pakkausten uusi aika – Uusien verkkopohjaisten teknologioiden omaksuminen johdattaa kohti parempaa asiakasviestintää ja sitouttamista, sanoo Sun Branding Solution Packaging teknologiajohtaja Gillian Garside-Wight. Kaiken tietotulvan ja eri mediakanavien keskellä pakkaus tarjoaa brändin omistajalle lopulta hyvin uniikin mahdollisuuden kommunikoida mahdollisen asiakkaan kanssa kasvokkain myymälässä ostohetkellä. Huomiota herättävä ja innovatiivinen printtipakkaus on myös investointi pitkäikäiseen ja lojaaliin asiakassuhteeseen. Ratkaisuja on loputtomasti ja innovaatio on se, mikä ratkaisee. Fresnel-linssiteknologian avulla. Näin kuluttaja voi käyttää koko pakkausta portaalina erilaisiin kokemuksiin. 44 Print&Media 1/2016 Des King on työskennellyt freelancetoimittajana printin ja pakkausten aloilla viimeiset 20 vuotta. KIRJOITTAJA Paljon hypeä on aiheuttanut muun muassa Benny Landan nanografia-teknologia, jonka nopeus vastaa lähes offsetia. Drupassa näemme enemmän tästä. Teema 7 Luova työ. Esimerkiksi augmented reality (AR) pioneeriyritys Blippar on esitellyt innovaatiota, jossa älykännykän kameraa pakkaukseen osoittamalla aukeaa mielenkiintoista lisätietoa tai videota verkosta. Englantilainen Reproflex3 ja sen PackLinc-teknologian avulla voidaan näkyvän koodin sijaan piilottaa vaikkapa kuvaan koodi, joka johtaa digitaaliseen sisältöön. Viimeistelyn ääripäästä löytyy myös 3D-kohoefektin tuottaminen mm
Kustannustehokas. Helppo ja nopea asentaa ja poistaa. Paloluokitus ja hygieenisyys on huomioitu, joten materiaalit soveltuvat mm. Kattavasta Coala Wall Design -valikoimasta tulostat yksilöllisiä tapetteja jokaiseen tarpeeseen. Hyödynnä yksilölliset sisustusmahdollisuudet – kysy lisää Antaliksesta! COALA WALL DESIGN: HYÖDYNNÄ YKSILÖLLISET SISUSTUSMAHDOLLISUUDET Just ask Antalis www.antalis.fi AT-cOala-WALLDESIGN-FI-210x297.indd 1 20/01/16 14:55. hotelleihin, ravintoloihin, toimistoihin, myymälöihin, näyttelyihin, terveydenhuoltoon ja kodin sisustamiseen. Valikoimassa on erilaisia pintoja ja pintakuviointeja, jotka soveltuvat lähes kaikille tulostustekniikoille. Yksilöllisiä tapetteja kaikkiin tarpeisiin
Lisensointi toimii yleensä parhaiten, kun tuotteet ovat lähellä brändin ydintä,” kertoo Heikki Laaninen. Vuonna 2012 Yhdysvaltojen ja Kanadan markkinoilla lisensoitujen tuotteiden ja palveluiden myynti kieppui yli 110 miljardissa dollarissa, josta rojalteja kerättiin arviolta 5,5 miljardin dollarin verran. Yhdysvalloissa lisensointi on jo pitkään ollut miljardibisnes. Samalla se tuo näkyvyyttä, pidentää brändin elinkaarta ja tuottaa rahaa. ”Lisensointi on lainaamista, ei ostamista eikä myymistä. Lisensointi on markkinointityökalu, jonka tarkoitus on tuoda samalla lisätuloja. Lainalle tarjotaan: brändi Maailman suurin leikkikaluvalmistaja LEGO Group hyödyntää lisensointia liiketoiminnassaan molempiin suuntiin: se sekä antaa lainalle Lego-lisenssiä että ottaa lainalle muita brändejä. Hän kuuluu myös AGMA Luovan talouden agentit ja managerit ry:n hallitukseen. Kuulostaa hienolle, mutta ei toki ole ihan niin yksinkertaista: brändin pitää olla hyvin tunnettu ja ihmisten siitä oikeasti kiinnostuneita. Sen avulla voi laajentaa brändiään uusiin konteksteihin. (Katsoin vähän aikaa sitten iranilaisen Taxi Teheran -elokuvan ja siinäkin olleella koululaisella oli Angry Birds -vihko.) Talouselämän mukaan vuonna 2012 Rovion liikevaihdosta 45 prosenttia tuli oheistuotemyynnistä eli Angry Birds -lisenssin lainaamisesta yhteistyökumppaneille. Rovion liikevaihto kyseisenä vuonna oli 152 miljoonaa euroa, joten mistään nappikaupasta ei ole kysymys. Laaninen on lisensointiin erikoistuneen 5th Wave Brandsin toimitusjohtaja ja entinen Rovion lisensointimanageri. Lainaat oikeuksia tiettyjä ehtoja vastaan, mutta omista. ”Missään nimessä kaikkea ei voi lisensoida. Roviolla oli vuonna 2013 yli 30 000 erilaista Angry Birds -oheistuotetta, joten niiden näkemiseltä ei ole voinut välttyä. 46 Print&Media 1/2016 Ilmiö 7 Lisensointi S uomessa lisensointi nousi otsikoihin varsinaisesti vasta Rovion menestyksen myötä. TEKSTI MIIKA PELTOLA KUVAT LEGO, RAPALA, PUTINKI, SÄRKÄNNIEMEN ELÄMYSPUISTO & 5TH WAVE BRANDS Rovion vihaiset linnut tekivät lisensointibisneksen tutuksi suomalaisille. Lisensointi on oleellinen osa aineettoman liiketoiminnan kasvussa. Kuvassa Tähtien sota -elokuvasta tutun Millennium Falconin Lego-versio
Eräs hyvä esimerkki pitkän linjan lisensointitoiminnasta on kirjailija-kuvittaja Mauri Kunnas ja hänen Koiramäen tarinansa. Lisensoinnissa aineettoman omaisuuden haltija antaa korvausta vastaan yritykselle eli lisenssinsaajalle oikeuksia käyttöön, yleensä oikeuden valmistaa ja myydä brändin mukaista tuotetta tai palvelua. Entä huono esimerkki. Useissa kehittyneissä maissa, myös Suomessa, yritysten aineettomien investointien osuus onkin jo aineellisten investointien luokkaa tai jopa sen yli.” Angry Birdsin nousu näyttääkin laittaneen lisensointibisneksen lentoon myös Suomessa. Aineettoman omaisuuden haltijalle se on markkinointityökalu, jolla tehdään myös liiketoimintaa. Se pitää pitää freesinä.” Siksi lisensointi on noussut esille myös politiikassa. Iittalan Muumi-muki on design-klassikko, vaikka se on ’vain’ lisenssituote. YLE:n artikkelin mukaan Kunnaksen Doghill Productions Oy teki vuonna 2012 yli miljoonan euron liikevaihdon, josta noin puolet tuli oheistuotteiden lisenssoinnista. Tiedotteessa päätöstä kommentoi silloinen elinkeinoministeri Jan Vapaavuori: ”Yritysten kilpailukyky perustuu yhä enemmän aineettomiin tekijöihin. Lisensointisopimukset rajataan aina aikaan.” ”Lisensointi on vanha bisnes, joka on alkanut jo Mikki Hiirestä. Huonot lisensoinnit ovat niitä, jotka saavat osakseen lähinnä vain negatiivista huomiota, ”miksi tämä brändi tekee tällaista”. Ruotsissa toimistoja on vaikka kuinka paljon ja Jenkeissä pirusti. Se on pitänyt brändiä yllä vuosikymmeniä. Aineettoman omaisuuden käyttäjälle se on tapa erottua kilpailijoista. Lisensoinnin asiantuntija Heikki Laaninen vastasi Print&Median kysymyksiin lisensoinnista. Aineettoman omaisuuden hyödyntäminen on Suomessa lapsenkengissä.” ”Lisensoinnissa tulot ovat täysin kiinni siitä, miten brändi ilmenee. Tavallisten tuotteiden lisäksi Koiramäki laajeni vuonna 2013 Tampereen MIKÄ LISENSOINTI. Mitä on lisensointi. Mikä työnjako on lisenssin antajalla ja ottajalla. Vuonna 2014 Valtioneuvosto teki periaatepäätöksen aineettoman arvonluonnin kehittämisohjelmasta. Hyvä esimerkki on Muumit. Eihän mikään brändi kestä ikuisesti. Rapala kommentoi yhteistyötä: “Tärkeitä avaimia menestykseen ovat olleet kattavan jakeluketjun lisäksi hyvä näkyvyys kaupoissa erilaisten myymälämateriaalien avulla sekä hyvä yhteistyö Rovion kanssa erilaisten promootiotapahtumien järjestämisessä.”. Muumejakin on lisensoitu yli 50 vuotta, mutta niitä on hoitanut ruotsalainen Bulls Press.” ”Meidän lisäksemme Suomessa ei ole montaa puhtaasti lisensointiin keskittyvää agentuuria. Tai työkalu kansainvälistymiseen. Laaninen muistuttaa, että toki Suomesta löytyy jo pitkään lisensointia hyödyntäneitä yrityksiä, kuten lautapelejä valmistava Tactic tai paperija lahjatuotteita tekevä Putinki. Sen tavoitteena on ”parantaa aineettoman arvonluonnin edellytyksiä ja osaamista Suomessa sekä vahvistaa Suomen asemaa houkuttelevana sijaintipaikkana liiketoiminnalle”. Lisensoitaessa brändin omistusoikeus säilyy brändin omistajalla. Rapala on tehnyt yhteistyötä Rovion kanssa muun muassa kalastusvälineissä ja Peltonen-brändin suksissa. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi kortteja valmistava Putinki neuvottelee ja hankkii itselleen oikeudet Muumi-korttien valmistamisesta ja myymisestä sopimusalueella. Print&Media 1/2016 47 Ilmiö 7 Lisensointi juus säilyy itsellä. Lisensointi toimii niin, että tuotevalmistaja vastaa tuotteista, brändin omistaja brändistä. Viihdepuolella on vuosittain huonoja esimerkkejä, jotka on yritetty tehdä väkisin, vaikka tunnettavuus ei ole tarpeeksi korkea. Mikä olisi hyvin tehty esimerkki lisensoinnista
Niiden ulkomailla toimivat julkaisijat ovat omalta osaltaan hankkineet kuvamateriaalin lisenssisopimuksilla,” kertoo Putinki Oy:n toimitusjohtaja Anu Hartonen. Apunaan hän käyttää lakimiestä: ”Sopimus lyödään eteen ja yrität siinä tankata, mutta et oikein ymmärrä sitä ja siellä on viisaat naamat vastapuolella kysymässä, että etkö nyt tajua mitä tämä tarkoittaa. Oikeudet oheistuotteiden valmistukseen hän on lainannut Martinex-yhtiölle. Ilman kuvia ei olisi bisnestä. Tämä pätee myös maahantuomiimme tuotteisiin. Silloin täytyy vaan täytyy ”Koska lähes kaikki tuotteemme perustuvat kuviin, on lisensoinnilla suuri merkitys. Hän ei myöskään luovu oikeuksistaan mihinkään hahmoon – hän lainaa niitä. Tavoitteena oli saada 5 000 kävijää, mutta heitä tulikin 17 000. Kunnas kertoo artikkelissa, että hänen nyrkkisääntönään on tehdä lyhyitä sopimuksia, joista pääsee määräajassa eroon, jos asiat eivät suju hänen toivomallaan tavalla. Hän tarkistaa ja hyväksyy jokaisen tuotteen itse. YLE:n artikkelissa asiaa kommentoi Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä: ”Puisto oli auki viikonloppuisin joulukuun alusta loppiaiseen. Lisenssin hankkimisen jälkeen tuotteet suunnitellaan ja taitetaan Putingissa.. Palveluksessamme ei ole yhtään suunnittelijaa, joka loisi alusta alkaen kuvamateriaalia vaan lisensoimme kaiken materiaalin joko suoraan taiteilijoilta, lisenssin omistajilta tai heitä edustavilta agenteilta. 48 Print&Media 1/2016 Ilmiö 7 Lisensointi ”Aineettoman omaisuuden hyödyntäminen on Suomessa lapsenkengissä.” Särkänniemeen, kun siellä avattiin Kunnaksen kirjoihin pohjautuva Koiramäkipuisto. Koiramäen 1800-luvun maalaisromanttinen maailma on herkullinen lisensointikohde huvipuistolle.” Vahva brändi toimii laajasti, mutta vahvaakin pitää suojella tiukasti
Heidän tapauksessaan kyse on globaalista brändinhallinnasta – lisensoinnin kuninkuusluokasta. Se pitää pitää freesinä.” Laaninen näkee lisenssibisneksen tulevaisuuden Suomessa hyvänä. ”Parhaassa tapauksessa brändi saa tunnettuutta kohdemaassa ja samalla lisenssituloja tai rojalteja. ”Kansainvälinen lisensointi on hyvä aloittaa niistä kategorioista missä brändi on tunnettu. Rovio odottaakin ensi kesänä julkaistavan Angry Birds -elokuvan muuttavan tilannetta huomattavasti. Paperitavarat ja vastaavat printtituotteet toimivat erinomaisesti lisensoinnissa, koska niihin saa helposti upotettua melkein minkä tahansa brändin. Siksi hänkin yrittää AGMA-järjestön kautta lisätä tietoisuutta ja ymmärrystä alan mahdollisuuksista. Hän tutustui lisensointiin Roviolla. Minä vien tämän kotiin ja otan selvää tästä hommasta.” Lisensoinnissa onkin hyvin pitkälle kysymys sopimusten tekemisestä. Koulutus on osa ”Aineeton omaisuus yritysten voimavaraksi” ESR-hanketta, jota hallinnoi Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursor. On olemassa paljon pieniä ilmiöitä ja brändejä, jotka eivät ole tarpeeksi isoja isoille valmistajille, mutta voisivat toimia on-demand-painotalolla, joka haalisi portfolioonsa paljon pieniä brändejä.” Vaikka fanijoukko olisi maakohtaisesti pieni, globaalit markkinat mahdollistaisivat sen, että maailmassa faneja saattaisi olla tarpeeksi kannattavaan toimintaan. Laaninen on samaa mieltä: ”Lisensoinnissa tulot ovat täysin kiinni siitä, miten brändi ilmenee. Tunnettuudessa saattaa olla myös kulttuurillisia eroja: brändi voi olla eri tavoin tunnettu eri maissa.” Printti on erittäin vahvasti mukana lisensointiliiketoiminnassa. Talouselämän mukaan vuonna 2014 oheistuotteiden osuus Rovion liikevaihdosta pieneni 47 prosentista 26 prosenttiin, joka toki on edelleen iso osuus ja Heikki Laaninen on 5th Wave Brandsin toimitusjohtaja. Eihän mikään brändi kestä ikuisesti. Lisensointi on yksi yrityksen liiketoimintamalli muiden joukossa. Myös jonkilainen on-demand-juttu voisi olla mielenkiintoinen. Artikkelissa Rovion toimitusjohtaja muistuttaa, että lisenssibisnes on syklistä. ”Tässä mielessä uusia mahdollisuuksia on aina. Viime syksynä alkoi myös IPR-agenttien valmennusohjelma ”Mahdollistajat”, joka on tiettävästi ensimmäinen lisensointiin keskittynyt koulutus. ”Lisensointi on myös hyvä kansainvälistymistyökalu”, Laaninen sanoo. “Koiramäen 1800-luvun maalaisromanttinen maailma on herkullinen lisensointikohde huvipuistolle”, sanoo Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä YLE:n artikkelissa.. Laaninen sanoo, että Suomessa on paljon käyttämätöntä potentiaalia aineettoman liiketoiminnan puolella. ”Lisensointi on oleellinen osa koko IPR-bisnestä. Tuotevalmistajalle, kuten esimerkiksi painotalolle tai sen asiakkaalle, joka haluaa valmistaa postikortteja, lisensointi on tapa erottua. Tämä on hyvin yleinen tapa, kun brändi laajentaa ulkomaille. Tällä tavalla sen on mahdollista välttää aloittamiseen liittyvät riskit ja investoinnit omiin myyntikanaviin, liikkeisiin ja valmistukseen. Brändin omistajalle jää tehtäväksi valvoa lisenssin käyttöä. Stationary eli paperitavarat on iso lisenssikategoria. Jos aineeton arvonluonti kasvaa, lisensointi kasvaa sen vanavedessä.” Ilmiö 7 Lisensointi sanoa, että en tajua. Stationary-perustuotteisiin kuuluvat muun muassa vihkot, kalenterit, kortit ja julisteet. Se toki vaatii osaamista ja vie resursseja. Jos Suomessa tunnettu brändi haluaa lähteä ulkomaille, se voi yrittää etsiä kohdemaasta paikallisia tuotevalmistajia tai lisensointiagentteja, joille lisensoi brändinsä. Print&Media 1/2016 49 summa kansainvälisestikin vertailtuna. ”Verkkokaupan ja on-demandvalmistuksen yhdistämisessä voisi olla paljonkin mahdollisuuksia.” Rovion lisensointiliiketoiminta on laskenut vuoden 2013 huippulukemista. Ilme, fiilis ja kokemus pidetään samana, mutta valmistajat vaihtuvat.” Suomesta maailmalle ovat vihaisten lintujen lisäksi lisensoinnin avulla lähteneet ainakin Muumit, Finlayson ja Joulupukki. Lähes kaikissa lisenssituotteissa on mukana jokin printtiin liittyvä elementti: joko tuote itsessään on painettu tai brändi ilmenee tuotteen painetusta pakkauksesta
Teemu Lusua kertoo, että Arvokonseptit valitsee tuotteidensa valmistajat neljän periaatteen mukaan: laatu, eettisyys, toimitusvarmuus ja hinta – ja suositusten kautta kokeilemalla. Suomi on pieni markkina-alue. Yritys on lisensoinut ne Urho Kekkosen arkistolta. Haluamme luoda ilostuttavia tuotteita, joissa on positiivinen jälki. Olemme koko ajan reagoineet markkinoihin ja rohkeasti muuttaneet tai ottaneet uutta suuntaa. En koe, että olisimme tehneet mokia, vaan ne ovat olleet LISENSOINTI AMERIKASSA Suurimmat lisensointikategoriat Pohjois-Amerikassa Hahmot (viihde/TV/elokuvat), yritysten brändit, urheilu (liigat/ yksilöt), yliopistot, muoti, taide, julkaisut, musiikki ja hyväntekeväisyysjärjestöt. Yrityksen tuotteet menevät vähittäismyyntiin ja liikelahjamarkkinoille. Lähde: The International Licensing Industry Merchandisers’ Association, 2013. TEKSTI MIIKA PELTOLA KUVAT ARVOKONSEPTIT. Loppujen lopuksi tässäkin tehdään ihmisten kanssa töitä: jutellaan, kuunnellaan ja sitä kautta vastataan toiveisiin”, Lusua kertoo yrityksen strategiasta. ”Ronaldokin potkaisee kohti maalia neljä kertaa ja tekee vain kaksi maalia. Siksi Arvokonseptit tähyää ulkomaille, mukaan globaaliin kilpailuun. Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen Kekkoseen liittyvät tuotteet ovat tällä hetkellä Arvokonseptit-yrityksen tunnetuimpia tuotteita. Ensimmäiset tuotteet olivat Ivana Helsinki -kuoseilla brändätyt sammutuspeitteet. Yritys tuottaa erilaisia kodin designtuotteita sekä omalla ArkiDesign-tuotemerkillään että lisensoimalla tunnettuja brändejä, kuten Kekkonen ja Rölli. Kekkonen on tästä hyvä esimerkki: Instagrammissa ihmiset haluavat kertoa siitä ja tekevät muun muassa kesämökin ruokapöytään installaation Kekkos-oluista. Viimeisen kolmen vuoden aikana liikevaihto on 12-kertaistunut. ”Rajat vedetään kotimaan ulkopuolelle ja toimimme tuotteistamisen, konseptoinnin ja brändäämisen saralla. 50 Print&Media 1/2016 Ilmiö 7 Lisensointi Teemu Lusua perusti Arvokonseptit Oy:n kahden kaverinsa kanssa vuonna 2011. Kun ihmiset jakavat sellaista kavereilleen, niin kyllä me silloin olemme tehneet jotain oikein.” Kansaan uppoavien tuotteiden tekeminen ei toki aina ole niin yksinkertaista. Suurimmat tuotekategoriat Pohjois-Amerikassa Vaatteet, asusteet, tilpehööri, elektroniikkatuotteet, ruoka ja juoma, kengät, kodin sisustustuotteet, lahjat ja keräilyesineet, kosmetiikka ja terveystuotteet, keittiötarvikkeet, musiikki ja videot, vauvatuotteet, julkaisut, urheiluvälineet, paperitarvikkeet, lelut ja pelit, ohjelmistot ja videopelit. ”Lähdimme ihan tyhjästä kuluttajamarkkinoille. Arvokonseptit Oy:n Teemu Lusua sai idean Kekkonenoluesta saunassa, tietysti
Tapaamisen jälkeen tuli ajatus, että Kekkos-tuotteita voisi olla enemmänkin. Kenen kanssa asiasta neuvoteltiin ja miten neuvottelut menivät. – Mietin, että ilmanraikastimet ovat tylsiä. ”Konstalla on yli 620 000 seuraajaa Instagramissa. Mitä Kekkonen tekee tulevaisuudessa. Ja löytyi Kekkonen. Teemme hyvällä maulla ilostuttavia tuotteita, mutta emme vitsejä. Asioiden yksinkertaisuus alkoi harmittaa. Valvooko UKK-arkisto mitä teette lisenssillä. ”Oravakuiskaaja” Punkka sattuu asumaan Lusuan naapurissa. Funtsimme ja kokeilemme paljon isolla porukalla, joka vie tätä eteenpäin.” ”Hyväksymme, että tulee virheitä. Hyviä ideoita ei tule pelon kautta.” Lisenssien valinta on sattuman ja ajoituksen summa: ”Kaikki perustuu markkinoiden ennakoimiseen oikealla hetkellä. – No ainakin yllättää vielä! Kekkonen tulee ilahduttamaan kansakuntaa monin tavoin. – Olemme sopineet, että jokaisesta tuotteesta keskustellaan ja se hyväksytetään heillä. Miten valitsette tuotteet, joihin Kekkonen tulee. – Kekkos-tuotteita on ollut jo pari vuotta. Ajan kuluessa luottamus syntyi ja sitä kautta saimme yksinoikeuden tuotteistukseen. Hyväksymme, että tulee virheitä. Hyviä ideoita ei tule pelon kautta.” Arvokonseptien tunnetuin lisenssi on Kekkonen. kehitystä. Seuraavaksi selvitin olisiko mahdollista tehdä Kekkonen-olut – se oli mahdollista. – Neuvottelut alkoivat UKK-arkiston kanssa kuvaoikeuksista. Sieltä niitä ideoita tulee. Toiseksi: asioita vain tapahtuu.” Hyvä esimerkki sattumasta on suomalainen Instagram-tähti ja luontokuvaaja Konsta Punkka. Kiitos UKK-arkiston Pekka Lähteenkorvalle, että homma lähti pyörimään. Sitä kautta saamme rohkeutta. Ei Konsta olisi lähtenyt meidän mukaan, jos ei olisi tykännyt jutuistamme.” ”Ihmisten kanssa tässä olemme tekemisissä. Kyllähän sen on huomannut, että hän on edelleen koko kansakunnan presidentti ja Instagrammin mukaan joka paikassa – joten hän on edelleen varsin kiireinen.. Ihan jäätävää. Sitä kautta saamme rohkeutta. Esimerkiksi olut syntyi vähän samalla tavalla kuin alkuperäinen idea: istuin saunassa oluttölkki kädessäni ja mietin, onko jokainen tölkki vain panimon oma mainos. Mistä idea Kekkosen lisensointiin tuli. Sen jälkeen etsin sellaista ideaa, mikä saisi ihmiset ajattelemaan, että ”voiks tää olla totta”
Ilman pidempiä esipuheita, käykäämme käsiksi tuloksiin.. Painobarometri 2016 P ainobarometri on Print&Median uusi vuosittainen tutkimus, jossa selvitämme suomalaisten painotalojen bisnesja investointinäkymiä kuluvalle vuodelle. Lähetimme kyselyn 144 suomalaiselle painotalolle verkkokyselynä sähköpostitse. Vastaajat ovat pääosin yritysten toimitusjohtajia. Vastausprosentti oli hyvä, sillä saimme 56 vastausta. Osoitteet keräsimme Print&Median talousnumeron 7/2015 listauksista sekä Graafinen Teollisuus ry:n jäsenistä. Tutkimus 52 Print&Media 1/2016 TEKSTI JA TUTKIMUS JARKKO HAKOLA KUVA 123RF.COM Investointeja tulossa ja odotukset varovaisen positiivisia. Nyt tarkastelussa on luonnollisesti vuosi 2016. Siinä pähkinänkuoressa Suomen ensimmäisen Painobarometrin tulokset
Saldoluvuksi saatiin -11. Kasvoi Ennallaan Pieneni 44,64 % 21,43 % 33,93 %. 2014 Painotaloilta kysyttiin miten vuoden 2015 liikevaihto kehittyi verrattuna vuoteen 2014. Yhteensä 45 % yrityksistä kertoi liikevaihtonsa pienentyneen ja 34 % kertoi sen kasvaneen. VASTAAJATYYPIT VASTAAJIEN LIIKETOIMINTA-ALUEET Vastaajat saivat valita useita liiketoiminta-alueita. % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Alle miljoona euroa 1–4,9 miljoonaa euroa 5–9,9 miljoonaa euroa 10–19,9 miljoonaa euroa 20–49,9 miljoonaa euroa Yli 50 miljoonaa euroa 1,79 % 8,93 % 12,50 % 10,71 % 39,29 % 26,79 % A. Suurkuvatuotantoa vastaajista tekee noin kolmannes (32 %). Reilu kolmasosa (34 %) operoi kuitenkin yli 5 miljoonan euron liikevaihdolla. % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Muu Digitaaliset markkinointipalvelut Seripaino Pakkaukset ja etiketit Suurkuvatuotanto Lehtipaino Mainos-/kirjapaino (offset ja/tai digi) 5,36 % 82,14 % 32,14 % 5,36 % 10,71 % 10,71 % 1,79 % B. Vastaajista jopa 82 prosenttia luokittelee itsensä ainakin osittain mainostai kirjapainoksi. 21 % yrityksistä tilanne pysyi ennallaan. Print&Media 1/2016 53 Tutkimus VASTAAJIEN LIIKEVAIHTOLUOKKA Suurin osa barometrin vastaajayrityksistä (39 %) tekee liikevaihtoa välillä 1–4,9 miljoonaa euroa. Tästä saadaan saldoluvuksi -11. LIIKEVAIHDON KEHITYS LIIKEVAIHTO VUONNA 2015 VS. Loppuosa on alle miljoonan euron yrityksiä
Saldoluvuksi saadaan näin +9. Yhteensä 31 % yrityksistä odottaa liikevaihtonsa kasvavan ja vain 16 % ennustaa sen pienentyvän. LIIKEVAIHDON KEHITYS LIIKEVAIHDON ENNUSTE VUODELLE 2016 Painotaloilta kysyttiin miten he odottavat liiketoimintansa kehittyvän vuonna 2016 edelliseen vuoteen verrattuna. Valtaosa (55 %) ajattelee nykyisen henkilöstömäärän juuri sopivaksi. Tärkeimmäksi kehityskohteeksi valikoitui myynnin tehostaminen (37,5 %) ja toinen lähes yhtä tärkeä kohde on uusien palveluiden tai tuotteiden kehittäminen (28,5 %). Muu Tuotannon tehostaminen Myynnin tehostaminen Uusien palveluiden tai tuotteiden kehittäminen Yrityksen markkinointi Yrityksen johtaminen 5,36 % 8,93 % 28,57 % 37,50 % 16,07 % 3,57 % C. KEHITYSKOHTEET % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % LISÄHENKILÖSTÖN TARVE Vastaajayrityksillä on enemmän tarvetta rekrytoida uusia osaajia kuin vähentää heitä. Saldoluvuksi saatiin siis positiivisesti +15. Kasvaa Ennallaan Pienenee 16,36 % 52,73 % 30,91 % % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % TÄRKEIN KEHITYSKOHDE Painotaloilta kysyttiin: mikä seuraavista alueista vaatii mielestäsi eniten kehitystä yrityksessänne. Henkilöstöä on liikaa liiketoimintaan nähden Nykyinen määrä on hyvä On tarvetta rekrytoida uusia osaajia 17,86 % 55,36 % 26,79 %. Valtaosa (53 %) odottaa liikevaihdon pysyvän ennallaan. 54 Print&Media 1/2016 Tutkimus B. 27 % yrityksistä haluaisi rekrytoida uusia osaajia ja 18 % kokee, että henkilöstöä on liikaa
Muu Muut digitaaliset palvelut asiakkaille Työnkulkutai muut prepressohjelmistot Verkkokaupparatkaisut Jälkikäsittelyja viimeistelylaitteet 3d-tulostus Suurkuvaja erikoispainaminen (mukaan lukien esim. Vastaajista noin 36 % (20 kpl) aikovat investoida yli 100 000 eurolla tänä vuonna. 56 Print&Media 1/2016 Tutkimus D. Näyttää siltä, että jälkikäsittelyja viimeistelypuolen laitemyyjillä on hyvä vuosi edessä, sillä peräti 60 prosenttia haluaisi investoida sille puolelle. INVESTOINTISUUNNITELMAT % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % INVESTOINTIEN SUURUUSLUOKKA Kysyimme vastaajilta: Kuinka suuria laiteja ohjelmistoinvestointeja uskot yrityksenne tekevän vuonna 2016. Selvän ykkösen jälkeen on tasaista, sillä jopa viisi vaihtoehtoa ovat 20 prosentin tuntumassa. 3d-tulostus ei puolestaan näytä kiinnostavan oikeastaan lainkaan ja myöskään korkean volyymin mustesuihkupainaminen ja verkkokaupparatkaisut eivät paljoa herätä mielenkiintoa.. tekstiilitulostus ja esinetulostimet) Digitaalinen painaminen (toner) Korkean volyymin mustesuihkupainaminen Offset tai muut perinteiset painotekniikat 1,82 % 20 % 21,82 % 3,64 % 20 % 60 % 10,91 % 20 % 21,82 % 7,27 % % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Vähemmän kuin 20 tuhatta euroa 20–49 tuhatta euroa 50-99 tuhatta euroa 100–249 tuhatta euroa 250–499 tuhatta euroa 500–999 tuhatta euroa Yli miljoona euroa 5,36 % 12,50 % 5,36 % 12,50 % 8,93 % 26,79 % 28,57 % INVESTOINTIEN KOHTEET Kysyimme vastaajilta: Mihin laitetai ohjelmistoinvestointeihin teillä on eniten tarvetta. Joukossa on positiivisesti 7 yritystä 56:sta, jotka aikovat investoida yli miljoonalla eurolla. Yhteensä 56 vastaajan investointisuunnitelmat ovat vähintään noin 11 miljoonaa euroa
Euromääräisesti viimeistely tuskin on kuitenkaan ykkönen, sillä yhtä offsetkonetta kohden saadaan myydä aika monta viimeistelylaitetta. JARKKO HAKOLA TOIMITTAJAN KOMMENTTI Kysy lisää Jukka Antosalo jukka.antosalo@pb.com puh. Mitä tuloksista sitten pitäisi ymmärtää. Kehityskohteissa on hauska huomata, että monikaan vastaajista (vain 5 %) ei löydä yrityksen johtamisessa kehitettävää. Se on edelleen hyvin vähäistä Suomessa. Siitä luvusta laiteja ohjelmistotoimittajat ovat varmasti mielissään – ja valmiita taistelemaan oman osuutensa. Ensimmäisen Painobarometrin tulokset ovat pöydällä. Myös Petri Parvisen pian julkaistava tutkimus, jonka tuloksista on jo tihkunut tietoa printin hyvästä markkinointitehosta, antanee uutta pontta painojen myyntiodotuksiin. Nuoremmat painotyön ostajat tekevät mieluusti printtija kaikkia muitakin ostojaan suoraan verkosta. Yhteensä 56 vastaajan investointisuunnitelmat ovat vähintään 11 miljoonaa euroa. Investointipuolella yllättävän selvään kärkiasemaan nousi viimeistely. 040-525 2214 Matti Saalamo matti.saalamo@pb.com puh. 040-554 4430 Johtavat ratkaisut digija offsetviimeistelyyn • Taitto ja nuuttaus • Stanssaus, perforointi, ritsaus • Lankaja liimasidonta • Kirjalinjat • Laminointi • Kohdelaminointi ja foliointi • Sivuliimaratkaisut • Pakkausja kartonkiviimeistely Hunkeler • Digitaaliset lehtija kirjalinjat • rei’itys ja wiresidonta Schneider Senator • Paperileikkurit Horizon RD4055 digistanssi WOB 3500 Foliant Mercury 400SF Petratto Metro PB_viimeistelyyn_ilmo_99x297_P&M_1_2016.indd 1 26.1.2016 21.56. 040-571 5157 Lars-Erik Nikkonen larserik.nikkonen@pb.com puh. Suosittelisin yrityksiä etsimään myyntinsä tehostamista myös verkkopohjaisesta w2p-myynnistä. Toki viimeistelylaitteet ovat verrattain edullisia ja tarjolle on tullut uusia mahdollisuuksia, kuten foliointi tai stanssaus kompaktin toimistotulostimen kokoisella laitteella. Suurin osa (53 %) odottaa liikevaihdon pysyvän ennallaan tänä vuonna ja 31 prosenttia odottaa kasvua. Selvä ero muihin investointikohteisiin suorastaan hämmästytti. Myynnin tehostaminen nousi luonnollisesti tärkeimmäksi kehityskohteeksi. Hauskaksi huomion tekee, että vastaajat olivat pääosin yritystensä toimitusjohtajia. Positiivinen ennuste johtunee varmasti taisteluasenteesta, mutta kenties myös siitä, että yritykset ovat tehneet uudistuksia, yhdistymisiä sekä joillekin printtituotteille, kuten suorapostille ja ulkomainonnalle, voidaan povata kasvua. 11 miljoonaa jaettuna vastaajien kesken tuottaa keskiarvoksi noin 200 000 euroa. Vuonna 2015 liikevaihto pieneni vuoteen 2014 verrattuna lähes 45 prosentilla vastaajayrityksistä, mutta tänä vuonna pienenemistä ennakoi vain 16 prosenttia. Ainakin yritykset odottavat tästä vuodesta positiivisempaa kuin edellinen oli
Frank Sinatran juhlaa Suurin osa Sinatra 100 -kirjan kuvista ja arkiston materiaaleista oli mustavalkoisia. Tuotantotyö ei kuitenkaan sujunut ongelmitta: vanhoista arkistoista saadut aineistot olivat hauraita ja niitä piti käsitellä ja korjailla varoen. Englantilainen Thames & Hudson kustansi juhlavuoden kunniaksi Sinatra 100 -kirjan. Mahtuupa esittelyyni myös yksi Bourbon-viski. Paul kertoi, että kirjan tuotanto kesti kokonaisuudessaan noin 18 kuukautta: se alkoi kirjailija Charles Pignonille annetusta toimeksiannosta ja päättyi, kun painokoneet sammuivat. – Suurin osa arkiston materiaaleista oli mustavalkoisia. Vaikka Paulilla itsellään näytti olleen vahva rooli kirjan tuotannossa, tunnustusta saa ennenkaikkea Thames & Hudsonin oma suunnittelija, Alex Wright. Esittelisin mielelläni kaikki nuo kirjat, mutta olen valinnut kaksi upeaa teosta: niissä Sinatra on visuaalisesti ja kerronnallisesti hienoiten esillä. Viime vuosi oli erityinen, koska silloin tuli kuluneeksi 100 vuotta (s. Näyttävät juhlavuoden kirjat ansaitsevat pienen katsauksen. 58 Print&Media 1/2016 F rank Sinatra on kiistatta yksi maailman eniten myydyistä artisteista yli 150 miljoonaan levyn myynnillään. Kirja sisältää poikkeuksellisen TEKSTI JONATHAN WEBSTER KUVAT THAMES&HUDSON, NESCHEN & JACK DANIELS Katsotaanpa, millaisia toteutuksia Frank Sinatran juhlavuosi toi tullessaan. Vuosien varrella on nähty yllättävän vähän Frank Sinatra -aiheisia kirjoja markkinoilla, mutta lähempänä juhlavuotta niitä on alkanut ilmestyä. Toteutus Sinatra 100 sisältää on ainutlaatuinen valokuvakirja Frank Sinatran urasta. Useiden hauraiden vanhojen kuvien ja aineistojen käsittely oli haastavaa. Frank Sinatran suosiota, elämää ja uraa on juhlittu monin eri tavoin. Halusin kuulla kirjan tuottamisesta enemmän, joten tapasin Thames & Hudsonin tuotantopäällikön, Paul Hammondin. Reprosimme osan 4-värisiksi, mikä oli vaativa prosessi, kuvailee Paul.. kokoelman valokuvia Sinatran vaiheikkaasta elämästä. Kustantaja Thames & Hudson reprosi osan niistä nelivärisiksi. 1915) valloittavan sinisilmän syntymästä
Juoma juhlii siis erinomaisesti Sinatraa ja hänen elämäntyötään, kertoo Frank Sinatra Junior. Kirja painettiin offsetilla Artegraficassa Veronassa. ” – Kohopainaminen oli tämän kirjan tärkein työvaihe: siinä on jotain vanhanaikaista – käsityötä suorastaan. Taschen valitsi korkealaatuisen italialaisen painotalon kirjan painamiselle. – Projekti alkoi noin kolme vuotta sitten, jolloin päätimme, että kirjasta tehdään erittäin korkealaatuinen. Varsinainen painotyö toteutettiin arkeille, joihin käytettiin CMYK-värejä. Yhden pullon hinta on kunnioitettavan hintainen (noin 500 eur), mutta nautittuna sen arvoinen. Imagolla on laaja ja pitkä kokemus kirjojen ja muiden printtiaineistojen tuotannosta sekä Kiinassa että Euroopassa. Kohopainon ohella hyödynsimme offsetia, UV offsetia, silkkipainamista sekä foliointia, kertoo tuotantojohtaja Goerhardt. Kirjan hinta on varsin kohtuullinen, 150 puntaa. – Jack Daniels oli isän juoma, jota hänen lähipiirinsä kutsui “Sinatra Gold” -juomaksi. Hinta saattaa toki keräilyharvinaisuutena ajan myötä nousta. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun he tekivät niin. Kirjoittaja Gay Talesen editoimat alkuperäiset käsikirjoitukset ja kirjeenvaihdot painettiin luonnolliselle päällystämättömälle paperille. Jack Daniels juhli Sinatraa suppealla erikoiserällä. Thames & Hudson päätyi valitsemaan Imago-painotalon painoaineistojen toteuttajaksi. Tämä mainio kirja osoittaa, miten tarkkaa ja ansioitunutta työtä sen eteen on tehty. Projektin tavoitteena oli erottua hyllystä, minkä vuoksi kansimateriaaliksi valikoitui kovapintainen kohokuvioitu paperi. Legendaarisen Taschen-kustantamon ”Frank Sinatra has a cold” -kirjaan on kannessa käytetty silkkipainotekniikkaa ja koko pakkaus on pakattu tyylikkäästi kartonginväriseen koteloon. Kohopainotyöt tehtiin Archivo Tipograficossa. Print&Media 1/2016 59 Toteutus Vaikka hauraiden vanhojen kuvien ja aineistojen käsittely oli haastavaa, merkittäväksi vaiheeksi muodostui kansi ja siihen liittyneet valinnat. “Sinatra Century” pakkaus ansaitsee myös kiitosta: musta, kiiltäväksi lakattu pakkaus pienine yksityiskohtineen toistaa visuaalisesti Sinatran pianoa. Jokainen pullo on yksilöity numerolla.. – Kirjan painamiseen käytettiin viisiväristä Heidelberg CD 102 -painokonetta. – Käytimme yhteensä viittä eri paperia. Toiseksi kirjaksi olen valinnut “Frank Sinatra Has a Cold”, joka on saksalaisen Taschen-kustantamon taidonnäyte. Taschenin oma Frank Sinatra -kirja on nimetty kirjoittaja Gay Talesen alkuperäisen artikkelin (1965) mukaan: “Frank Sinatra has a Cold”. Taschenin kustantamien kirjojen hinnat voivat nousta jopa 15 000 puntaan ja juuri sen vuoksi keräilijät löytävät aina tiensä Taschenin valikoimien äärelle. Taschen on 35-vuotisen historiansa aikana vakuuttanut, miten tuotetaan sekä edullisia taidekirjoja opiskelijoille että tarkkaan viimeisteltyjä keräilykirjoja. Juhlavuoden kunniaksi Jack Daniels juhlii Sinatraa suppealla erikoiserällä, jossa jokainen pullo on yksilöity numerolla, mikä tekee juomasta ainutlaatuisen. Sternin valokuvat täydentävät Talesen tarkkasilmäisyyttä kerronnassa: Sinatran luonne ja eri roolit aina laulajasta, show-mieheksi, isäksi ja Hollywoodtähdeksi on koettavissa tarkan reproamisen ansiosta. Kirjan viimeistelee valokuvaaja Phil Sternin legendaariset kuvat neljältä eri vuosikymmeneltä. Paperina käytettiin värjättyä paperia (PMS 150U orange). Päätän kirjoitukseni suuren miehen osuviin sanoihin: “May you all live to be 100 years old, and may the last voice you hear be mine!” -Frank Sinatra. Kansi painettiin 2/0 väreillä (valkoinen ja PMS 877C/’metalli’), kertoo Shelley Cripps, Imagon myyntija tuotantopäällikkö. Tavoitin Tachenin kiireisen tuotantojohtajan Frank Goerhardtin, joka kertoi kirjaprojektin alkuvaiheista. Sinatra 100 -juhlavuoden tuotteista ehkä erityisin on “Sinatra Century” bourbon-viski, jota on tuotettu rajoitettu erä (100 barrelia) valikoiduissa tammitynnyreissä. Pakkaus on viimeistelty cocktail-resepteillä ja Sinatran lauluilla. Taschenin legendaarinen toimitusjohtaja ja perustaja Benedikt Taschen on yhdessä suunnittelijoiden kanssa halunnut käyttää kohopainamista kirjan valmistuksessa. Kirja onkin pääosin kohopainettu. Tässä lyhyesti kaksi Sinatra-kirjaa: erityisesti “Sinatra has a Cold” -kirjan hankinnassa kannattaa kiirehtiä: 5000 kappaleen painos on myynyt nopeasti. ”Tämä mainio kirja osoittaa, miten tarkkaa ja ansioitunutta työtä sen eteen on tehty. Painajan rooli oli yhtä tärkeä kuin suunnittelijan tai tuotannosta vastaavan, kiittelee Goerhardt. “Kanteen valittu PET-materiaali vaati useita koeajoja painokoneella ennen kuin lopputulos saatiin vastaamaan haluttua”, jatkaa Paul. Sinatra ja Jack Daniels olivat erottamattomat: viski jäillä oli mestarin lempijuomaa, eikä se suinkaan ollut salaisuus
Vuonna 1988 perustetun markkinointifestivaali Eurobestin järjestää myös Cannes Lionsista vastaava Lions Festivals. Metsä Woodin uudenlaisen Plan B -konseptin tavoitteena on havainnollistaa puurakentamisen hyötyjä. 60 Print&Media 1/2016 Alalla tapahtuu Investoinnit NorjaWire lisää toimitusvarmuutta wiresidontoihinsa ja on hankkinut Rilecart PB-735 HD kirja/kalenteri Wiresidontaautomaattikoneen. Kampanja palkittiin aiemmin tänä vuonna Epicassa pronssilla ja Suomen Effie-kisassa hopealla. Tuovinen Ky investoi Stahlfolder CH66 -taittokoneeseen. Plan B haastaa ennakkoluuloja ja tarkastelee puurakentamisen lukuisia mahdollisuuksia. Eurobestin shortlistalle pääsi myös Mundipharman Norspandepotlaastarin Back Off Pain -kampanja. Paperiyhtiö Sappi investoi Lohjalla sijaitsevalle Kirkniemen paperitehtaalle. Yhtiö on nyt palkittu kolmannen kerran peräkkäin Hong Kongin pakkauskilpailussa. Työ oli yksi Healthcare-kategorian finalisteista, ja sen teki Rocky Advertising Helsinki. Se on myös Heidelbergin toimittama. Suomalaistoimisto Hasan & Partnersin Metsä Woodille toteuttama Metsä Wood Plan B palkittiin pronssilla PR-kategoriassa. Investointi kohdistuu Kirkniemen paperikonelinja 3:lle. Pakkauksen tuotti Metsä Boardin pakkauspalveluyksikkö, joka suunnitteli alkuperäisen pakkauksen kokonaan uudelleen. Metsä Board voitti tuotteellaan kilpailussa arvonimen ”Champion of Packaging Printing”.. Raisiossa toimiva Newprint on investoinut uuteen POLAR CuttingSystem 200 -leikkuujärjestelmään, jonka toimitti Heidelberg. Pyroll-konserniin kuuluva Takon Kotelotehdas Oy Tampereelta on tilannut Heidelbergilta Masterwork MK21060SP -stanssikoneen, joka stanssaa ja kuumafolioi kotelot yhdellä ajolla. Sivulta avautuva pakkaus on tuotettu Kiinan Victorinox -yhtiölle tuotteen uudelleenlanseerausta varten Kiinan markkinoille. Kotimainen linkkuveitsipakkaus voittoon Metsä Boardin suunnittelema linkkuveitsipakkaus voitti Hong Kong Print Awards 2015 -kilpailussa. Kuopiolainen Offsetpaino L. Rakenteessa ei käytetä lainkaan liimaa. Tänä vuonna eniten palkintoja Eurobestissa sai Ranska, joka vei 71 palkintoa. Pakkaus muistuttaa avautuessaan linkkuveitsen teriä. Kampanjassa esitetään esimerkiksi miten Empire State Building voitaisiin rakentaa puusta. Kone asennetaan maalis-huhtikuun aikana. Toimenpiteet parantavat tuotantolinjan laadun tasaisuutta sekä energiaja kustannustehokkuutta. Kampanjassa tuodaan esille puurakentamista ja siinä esitetään muun muassa miten Colousseum ja Empire State Building voitaisiin rakentaa puusta. Pakkaus on tehty Metsä Boardin Carta Elega -taivekartongista, ja sen vaihdettaviin sivupaneeleihin voidaan painaa vaihtuvaa kampanjatietoa. Metsä Woodin uudenlaisen Plan B -konseptin tavoitteena on Puurakennuskampanja palkittiin Eurobestissä havainnollistaa puurakentamisen hyötyjä
Kultajyvä-kilpailussa on palkittu Suomen luovinta ja oivaltavinta printtimainontaa vuodesta 1966 lähtien. Print&Median seuraavassa maaliskuun numerossa on luvassa Fespa Digital-messujen ennakkokatsaus. Järvinen rtyy kesäkuussa Googlen Suomen maajohtajaksi. Helsinki easyfairs.fi Drupa 2016 31.5.–10.6. Syrjälä toimii yrittäjänä Viestintätoimisto Topiikki Oy:ssä ja on aiemmin työskennellyt viestinnässä mm. Jyväskylä sevent.fi/messut-ja-mediat Myymälä 2016 16.–17.3. Liitto tuottaa hyvää ja hyödyllistä tietoa, tilastoja ja jul kai suja toimialasta ja sen kehityksestä. Fiskarsilla ja Kekkilässä. Amsterdam, Hollanti digital.fespa.com/en/ Jyväskylän Kirjamessut 12.–13.3. Järjestäytyminen vahvistaa elinkeinopoliittista asemaamme ja lisää alan arvostusta. Düsseldorf, Saksa drupa.com PRINT&MEDIA PUBLISHING Laura Syrjälä aloitti Print&Media-lehden toimituspäällikkönä 1.2. Nimityksiä. Uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Riitta Halonen. Mitä siis vielä mietit. Fespan neliöt on myyty Fespan kolme eri näyttelyä tulevat olemaan ennätyslaaja tapahtuma maaliskuussa. Kultajyvät kolmelle mainoskampanjalle puuttamisen, koska Halpuuttaminen on vaikuttanut koko kaupan markkinointikäyttäytymiseen ja osaltaan kasvattanut S-ryhmän myyntiä ja markkinaosuutta. Helsinki sevent.fi/messut-ja-mediat Fespa Digital 2016 8.–11.3. Liity mukaan! www.graafinenteollisuus.fi Tapahtumat Kuva & Kamera 4.–6.3. Fespa Textile 2016 on Fespan ensimmäinen tekstiilipainamisen tapahtuma ja täyttää kaksi hallia. Print&Media 1/2016 61 Alalla tapahtuu MARK Suomen Markkinointiliiton järjestämän Kultajyvä-ilmoituskilpailun 2015 voiton veivät Vepsäläinen, BBC ry sekä Allergiaja astmaliitto. Näyttelyn aihealue kattaa laajasti suurkuvatulostamisen, tekstiilitulostamiseen, kyltit ja painetut sisutustuotteet. LIITY MUKAAN JOUKKOON! Graafinen Teollisuus ry on graafisen alan tuotannollisten yritysten etujärjestö, joka tarjoaa jäsenilleen monenlaisia etuja. SANOMA MEDIA FINLAND Hans Edin seuraa Antti Järvistä Sanoma Media Finlandin kaupallisena johtajana. Jäsenenä voisit osallistua edullisemmin liiton järjestämään koulutukseen. 42 000 m 2 Fespa Digital 2016 täyttää kaikkiaan 42 000 neliötä Amsterdamin RAI-näyttelykeskuksen tiloista 8.–11. Tuomaristo jakoi kolmen Kultajyvän lisäksi viisi Hopeajyvää. REMES & PACKART Pakkausdesigntoimisto Remes & Packartin pitkäaikainen toimitusjohtaja Matti Remes luopuu tehtävästään ja siirtyy hallituksen puheenjohtajaksi. Anteeksi, että avaamme, Zeeland Familyn BBC ry:lle suunnittelema Kaapin paikka sekä Smoyn Allergiaja astmaliitolle suunnittelema Tuoksuton viikko. maaliskuuta. MARKin Iskulausetoimikunta on valinnut Vuoden Iskulauseeksi 2015 Me Naiset -brändin iskulauseen “Ei vois enempää kiinnostaa”. Olisitko sinä kiinnostunut esimerkiksi Graafisen tuotannon laatutai ympäristösertifikaatista tai ClimateCalc-hiilijalanjälkilaskurista. Markkinointi&Mainonta-lehti ja MARK valitsivat Vuoden 2015 Markkinointiteoksi S-ryhmän HalKaapin paikan näytti yhden kultajyvistä napannut Zeeland Familyn suunnittelema julistekampanja Bodybuilding Club -kuntosalille. Tänä vuonna yli 450 näytteilleasettajaa tulee esittelemään tuotteitaan ja tekniikoitaan. Fespa Digital, European Sign Expo ja Fespa Textile 2016 on jo loppuunmyyty. Yritysten välinen yhteistyö liiton virallisessa toiminnassa hyödyttää osallistujien lisäksi koko alaa, ja sosiaalinen kanssakäyminen kollegoiden kesken toimii oivallisena vertaistukena yrittäjän haasteiden kanssa painiville. Ja luonnollisesti jäsen etui hin kuuluvat myös säännöllinen uutiskirje ja Print&Media-lehti. MOLANDERS MSD Durst-suurkuvalaitteiden myynnistä ja huollosta myös Suomessa vastaava ruotsalaisyhtiö on nimittänyt avainasiakaspäällikökseen Christer Sehlstedtin. Palkinnot saivat Hasan & Partnersin Vepsäläiselle suunnittelema Habitat
+358 9 6150 5600 • www.graphicmetal.fi • KOMORI painokoneet • SCREEN CTP -laitteet, työnkulku, digipainokoneet • SHARP digipainokoneet • KINYO painokumit; leikkausja listoituspalvelu • CANON tulostimet, värit, paperit, profilointi • ORIS värinhallinta • TECHKON mittarit • EPPLE painovärit ja lakat • OKI Pro -sarjan laitteet • PressSIGN laadunvalvonta, tuotanto ISO standardiin • DIGITAL INFORMATION, CIP3 esiasettelu ja värimittaus automatisoi painokoneen • FUJI painolevyt, kemiat • PEARLTEC vesilakat • EPSON tulostimet, värit, paperit, profilointi • FINITO alusarkkien tilalle • PRISCO painon kemikaalit • KOULUTUS JA TUKI • Painotarvikkeet ja jälkikäsittelylaitteet • Agfa Synaps synteettiset paperit ja tarrat • ZIP-arkinviimeistelijät ja käyntikorttileikkurit • Planax liimaselkälaitteet ja tarvikkeet Tehograf Oy, 040-7422229 Kotisivut: www.tehograf.fi timo.hietaniemi@tehograf.com 89x50tehograf.indd 1 10.5.2013 14.05 Wiresidontaa • Spiraalisidontaa • Kalenterisidontaa Vihkostiftaus • Kulmanpyöristys Arkkikeräily • REKISTERILOVEUS Laukaantie 4, 40320 Jyväskylä • puh. Teemme erilaisia laminointeja, lakkauksia ja kohdelakkauksia, joita yhdistelemällä voidaan luoda todella vaikuttavia painotuotteita. 040 57 69 315 • jari.norja@norjawire.inet.fi • www.norjawire.fi Ympäristömerkinnät on hyväksynyt NorjaWireen joutsenmerkittyjen painolaitosten jälkikäsittelijäksi. 1974 PAINOJA VIIMEISTELYPALVELUITA aDigi Oy • adigi@adigi.fi • www.adigi.fi Stressitöntä sitomopalvelua sinulle Laadukkaasti ja luotettavilla aikatauluilla Nitova Oy | nitova.fi | 040 776 5905 | 050 563 6145 | nitova@nitova.fi Olemme monipuolinen jälkikäsittelyn yhteistyökumppani. Meillä on samoissa tiloissa digi-, folio-, kohoja offsetpaino sekä erittäin monipuolinen viimeistely/sitomo-osasto. Tullikamarinkatu 3, PL 102, 67101 Kokkola Puh. Tarjoamme wiresidonnan ja liimanidonnan ohella arkintaitot, postitukset, liitteytykset sekä yksittäiskelmutukset. 62 Print&Media 1/2016 Markkinapaikka Markkinapaikka KONEITA, MATERIAALEJA, TARVIKKEITA JA OHJELMISTOJA PL 3 | Ulvilantie 29 /1K | 00351 HELSINKI | Puh 09 555 320 / Oiling GSM 0500 206 509 | Fax 09 556 858 | ekotekno@welho.com www.ekotekno.fi OY EKOTEKNO AB Ostamme, myymme ja välitämme käytettyjä graafisen alan koneita ja laitteita KOTIMAINEN TOIMITTAJA Oy Graphic Metal Ab, Melkonkatu 24, FI-00210 Helsinki Tel. 040 776 5905 050 563 6145 nitova@nitova.fi Pyydä tarjous tai kysy lisää! PAINOJA VIIMEISTELYPALVELUITA Merkopaino osaa efektit. Onko painotuotteissanne paljon työvaiheita. www.merkopaino.fi Pienillä efekteillä on isot vaikutukset • Uudet ja käytetyt Kodak CTP-laitteet sekä Kodak-painolevyt • • CMCsuoramarkkinoinnin jälkikäsittelylaitteet • • Myyntija huoltopalvelut • www.bitpress.fi. Varastossamme yli 500 designpaperilaatua. 06-8234 600, fax 06-8234 620 asiakaspalvelu@valikangas.fi • www.valikangas.fi HYVIN SUUNNITELTU ON PUOLIKSI TEHTY – m e t e e m m e s e n v a l m i i k s i Perust
Tämä tapahtuu jakamalla tulostuspäät vyöhykkeisiin. Kone käyttää UV-värejä, jotka toimitetaan 220 millilitran säiliöissä. Se tarkoittaa, että voit tulostaa periaatteessa mistä ohjelmasta tahansa PC:lläsi. Toisaalta laite on uskomattoman helppokäyttöinen ja tuottaa myyntivalmiita tuotteita. Uudella Valuejet-tulostimella tulostus voidaan tehdä suoraan alumiinilevylle, joka on toimitusvalmis suoraan tulostimesta. Joker Reklamilla onkin tarkoitus siirtää osa tuotannosta 426-tulostimelle. Hän sanoo myös, että valkoisen värin pigmentti perustuu titaanioksidiin. Mutoh-tulostimessa voidaan käyttää kuutta väriä, yleensä CMYK sekä valkoinen ja lakka. Saatavana on myös 500ja 800 millilitran pusseja, joiden asentamiseksi tulostimeen tarvitaan adapteri. Tulostusnopeus putoaa puoleen, jos tulostetaan esimerkiksi CMYK ja valkoinen ja kolmasosaan, jos tulostetaan lisäksi lakka. Mutohin avainasiakaspäällikön, Mikael Petterssonin mukaan kysymyksessä on pikemminkin markkinalähtöinen päätös kuin värien todellinen tuotantokustannus. Mukana tulevan Valuejet Layout Editorin avulla on mahdollista esimerkiksi Illustratorissa tehdä erilliset tasot CMYK-väreille, valkoiselle ja lakalle, ja käynnistää tulostus, joka automaattisesti hallitsee tulostusjärjestyksen ja muita asioita. Nopeutta menetetään, mutta tulostimeen ei tarvitse koskea koko tulostusprosessin aikana. Mitään erillistä kovettamista tai suojalaminointia ei tarvita, joten manuaalinen käsittely jää mahdollisimman vähäiseksi. Laitteen mukana toimitetaan Windowspohjaiset tulostimen ajurit. Mielenkiintoinen ja huomionarvoinen yksityiskohta on, että kaikilla väreillä on sama hinta, myös valkoisella ja lakalla. Kooltaan ne ovat pieniä ja keskisuuria. Tavallisesti kyltit tuotetaan siten, että aihe tulostetaan tulostuskalvolle, joka sitten laminoidaan, leikataan ja kiinnitetään alumiinilevylle. Valuejet 426 UF on käytännössä pöytämalli, jonka tulostusalue on suhteellisen pieni, vain noin 33 x 48 cm. Nämä pigmenttipartikkelit pyrkivät laskeutumaan TEKSTI SØREN WINSLØW KUVAT SØREN WINSLØW & MUTOH Uppsalassa toimivalle Joker Reklamille Mutoh Valuejet 426UF oli itsestäänselvä valinta. Siksi se on myös järkevä investointi. Mutoh ValueJet 426 UF Testi Print&Media 1/2016 63 N oin 90 prosenttia Joker Reklamin tuotannosta on kylttejä yksityiseen ja julkiseen käyttöön. Se ei myöskään ole erityisen nopea, sillä tulostusnopeus on reilut 8 neliömetriä tunnissa. KUUSI VÄRIÄ. Jos haluat käyttää kaikkia, pitää sama materiaali tulostaa kolme kertaa. Valkoisen värin avulla laitteella voidaan tulostaa erivärisille materiaaleille ja lisätä kiiltoefekti lakan avulla. Se vapauttaa yrityksen resursseja kylttituotannossa ja antaa mahdollisuuden kehittää promootiotuotteiden tarjontaa. Helpompaa kylttituotantoa ja promootiotuotteita. Windows-ajureita käyttäen ei ole mahdollista tulostaa samalla kerralla CMYK-väreillä, lakalla ja valkoisella
Myös kuvien toistossa Valuejet 426UF onnistuu. Yhden pistekoon tekstin lukeminen paljain silmin on mahdotonta, mutta luupin avulla se on varsin selvää. Selvää kuitenkin on, että tulostin yksinkertaistaa prosessia ja vapauttaa resursseja. Myös pyyhkijän sulka ja tulostuspään sivut pitää kuivata erityisellä kuivauspuikolla. TULOSTUSNOPEUS. Lisäksi testasimme kolmiulotteisen kappaleen tulostusta golfpallolla. Golfpallo epätasaisine pintoineen on aika suuri haaste. Yllätyimme positiivisesti korkeasta laadusta. Ohessa olevan kuvan epäterävyys johtuu enemmän siitä, että digitaalisella mikroskoopillamme oli vaikeuksia tarkentaa pyöreään kohteeseen. Päätimme tulostaa testin A3testiarkille sekä myös tutkia erilaisia kylttija promootiosovelluksia, joita Joker Reklam tuottaa. Mutoh on julkaissut Youtube-videon, jossa näytetään mitä tehdä. Ne kannattaa siis tehdä harkiten. Tämän vuoksi uskomme, että tulostin on kiinnostava monille yrityksille kylttituotannon ja promootiotuotteiden alueella. KUVANJA VÄRINLAATU. Valuejet tulostaa reilut 8 neliömetriä tunnissa alhaisimmalla tarkkuudella, joka on 720 x 720 dpi. Onko tulostusformaatti sopiva ja nopeus riittävä, sen saavat markkinat määrätä. Ominaisuus antaa mahdollisuuden tulostaa esineisiin ja pinnoille, jotka eivät ole litteitä. Käsittely on yksinkertaista ja tulostuslaatu korkea. Tällaisia ovat esimerkiksi pienet rasiat, kännykän kuoret, sytyttimet, täytekynät ja kaikki mahdolliset lahjatavarat. Mahdollisuus tulostaa jopa 7 senttimetriä paksuille kappaleille avaa monia mahdollisuuksia, jotka kiinnostavat mahdollisesti myös muita kuin kylttien ja promootiotuotteiden tulostajia. 7 cm Resoluutio: max. Kuvat näyttävät luonnollisilta ja teräviltä ja värikylläisyys on hyvä. Testimme osoitti, että nopeus putoaa dramaattisesti,. Olimme vaikuttuneita tulostusjäljestä golfpallolla, jossa on epätasainen pinta ja pyöreä muoto. Testi 64 Print&Media 1/2016 säiliön pohjalle ja juuttumaan letkuihin. 1400 x 1400 dpi (muuttuva pisarakoko) Värinkulutus: täyskoon tulosteessa 1,6 ml (väripeitto 67%) Hinta alkaen: 19 990 euroa Jälleenmyynti Suomessa: Sesoma Oy Tulostimen ainutlaatuinen ominaisuus on, että tulostustasoa on mahdollista laskea 7 senttimetriä suhteessa tulostuspäähän. KOHDISTUS JA YKSITYISKOHDAT. Värintoisto on kirkas, terävä ja tasainen. YHTEENVETO. Promootiotuotteiden osalta olemme vakuuttuneita, että tulostimen laatu täyttää vaatimukset. Siksi puhdistusprosessi ajetaan useammin valkoiselle, jonka kulutus on siksi suurempi kuin muiden värien. Saatavana on myös valmiita pitimiä niihin erikoistuneelta brittiläiseltä yritykseltä. Jälki oli hämmästyttävän hyvä ja teksti oli luettavaa suunnilleen yhteen pisteeseen asti. Viivojen ja tekstin yksityiskohtien toisto on hyvä neljän pisteen negaja posatekstiin asti. Nämä ovat varmasti tärkeimpiä kilven tulostajalle. UV-lamput on toteutettu LEDtekniikalla, joten niiden energiankulutus ja lämmöntuotto ovat pienemmät kuin muilla tekniikoilla. ”Onko tulostusformaatti sopiva ja nopeus riittävä, sen saavat markkinat määrätä.” Jos keskityt promootiotuotteiden tulostamiseen, saattaa olla hyödyllistä käyttää jigejä tai pitimiä, jotka pitävät tulostettavat esineet paikoillaan. Testissä ei tullut esille mitään näkyviä kohdistusongelmia. jos käyttäjä tekee liian monta laatuvalintaa. UV LED. Aloita alhaisimmalla laatutasolla ja testaa järjestelmällisesti, mitä parannuksia saavutat nopeuden kustannuksella. Mutoh suosittelee, että tulostuspään ”pysäköintiasema” pyyhitään kuivaksi kerran viikossa. Tämän ansiosta Valuejet 426UF:llä voi tulostaa myös lämpöherkille materiaaleille. TESTI. Erottelutarkkuuden lisäksi nopeuteen vaikuttaa yksitai kaksisuuntainen tulostus, väritasojen määrä ja laatuvalinta. Testissämme tulostimme erilaisia logoja golfpalloihin. Niitä on melko helppo valmistaa, jos talossa on jo vaahtomuovilevyä ja leikkuupöytä. Kompakti ja helppokäyttöinen Valuejet 426UF näyttää täyttävän konkreettisen tarpeen kylttipuolella. Tuoteasiantuntija Benny Lundgren kertoo, että kone ei tarvitse juuri mitään huoltoa. Mutoh ValueJet 426 UF Laitetiedot Valmistaja: Mutoh Malli: Valuejet 426 UF Tekniikka: Piezo-inkjet Rippi: Mutoh (Windows-pohjainen) Tulostusala: 330 x 480 mm Värit: 6 UV-väriä (CMYK, valkoinen ja lakka) Tulostusnopeus: noin 8 m2/h (720 dpi) Materiaalipaksuus: max. Se on osa, johon tulostuspää siirtyy, kun tulostus ei ole käynnissä. A3-testiarkkimme tulostus kesti noin kaksi minuuttia matalimmalla erottelutarkkuudella. Sekä tulostuspään että UVlamppujen odotetaan toimivan tulostimen käyttöiän. Mutta jos tulostus tapahtuu vain rajatulle alueelle pallossa, on terävyys hämmästyttävän hyvä
Testi Print&Media 1/2016 65 Mutoh ValueJet 426 UF Tulokset Linjaparitestista laite suoriutui erittäin hyvin. Valuejet 426 UF -laitteella voidaan tulostaa myös pyöreitä kappaleita, kuten golfpalloja. Värit tulostuvat materiaalille tietynlaisena kohoefektinä. Kuvassa tekstiä 4, 6 ja 8 pistekoossa. Jopa yhden pistekoon teksti on erotettavissa, kun katsotaan luupilla. Laitteessa on muuttuva stokastinen rasterointi ja värien kohdistuksessa ei ole moitittavaa.
Timo Järvenpää 0400 242 131 timo@packnews.com Jarkko Hakola 040 738 9281 jarkko@packnews.com Hans Friedsam +46 705 21 23 73 hans@packnews.com pohjoismaiset kampanjat: myynti suomessa: packnews.fi-sivuston toteuttavat yhteistyössä print&media ja nord emballage.. Pakkausalan uutiset 1.3.2016 alkaen yhdestä osoitteesta www.packnews.fi Haluatko bannerisi esille heti startista
Th e U nC O AT ED Scandia 2000 Lessebo Bruk p r e m i u m d e s i g n p a p e r s s i n c e 1 6 9 3 Scandia 2000® v a s t a a v a a e i l ö y d y a n t a l i s – y k s i n o i k e u t e t t u l e s s e b o b r u k i n p a p e r e i d e n j a k e l i j a Scandia 2000 on jo kauan ollut vahvin tavaramerkki päällystämättömissä premiumpapereissa. Antalis on ylpeä yksinoikeudestaan Scandia 2000:n ja muiden Lessebo Brukin valmistamien hienopapereiden jakeluun Pohjoismaissa.
www.rolanddg.eu Valtuutetut kumppanit: MIN MIN MIN MAX MAX MAX TUOTTAVUUS LUOTETTAVUUS LAATU UUT UUS 1L VÄRISÄILIÖILLÄ SÄÄSTÖÄ KUSTANNUKSIIN 64” SUURKUVATULOSTIN 4 TAI 7 VÄRILLÄ Lamtekno