Vasemmalla kansakoulu, keskellä Lepola ja oikealla Holappa. nro 40 2.10.2013 1
40 - 2013 Keskiviikkona lokakuun 2. 08 6532 200, www.puolankainfo.fi
Tarjoukset voimassa: keskiviikko - sunnuntai 2.-6.10.
Atria
viljaporsaan
pihvifilee
Atria
uunilenkki
Valio
arkijuusto
400 g
500 g, siivutettu
799 100
399 129
1l
n. päivänä
PUOLANGAN KOTISEUTU- JA UUTISLEHTI
Puolangan kylän kyläkirja
Irtonumero 1,50
Piristä ystävää Mielikuvan laatulahjoilla!
Toisin silloin touko kasvoi
- Puolangan kylä vuosina 1600 - 1920
Mikko Moilasen suurtyö, kahdeksan vuotta
kestänyt Puolangan kylän historian
tutkinta ja kirjoitus on valmistunut.
täjien
s
ä
s
t
e
M
n
mielee
544-sivuinen kirja on parhaillaan sivunvalmistuksessa
ja se julkaistaan marras-joulukuun vaihteessa.
Kirja pitää sisällään Puolangan kylän asutushistorian
taloluetteloineen, ennen julkaisemattomine valokuvineen ja lehtileikkeineen.
Kirja kertoo 1600-luvun asutuksen ja 1800-luvun kirkonkylän synnyn, yhteiskunnan murrokset, Amerikkaan
muutot, nälkävuodet, yhdistys- ja poliittisen elämän
synnyn, monenlaisia aiemmin julkaisemattomia ihmiskohtaloita sekä kylän kehitykseen vaikuttaneiden ihmisten elämäntarinoita. 800 g
kg
kpl
Kivikylän
vanhanajan
nakit 380 g (9,97/kg)
Valio
jogurtit
200 g (2,00/kg)
5 prk!
Vaasan
taikaruis
500 g (4,78/kg)
Atria atrilli
400 g (3,73/kg)
Ingman voi
500 g (5,98/kg)
8-20
8-18
12-18
pkt
(2,50/kg)
Edullista!
379
200
239
149
299
rs
5 prk
pkt
pkt
Taatusti tuoretta!
ROyal gala
omenat
Ranska
Atria
gotler
prk
(7.98/kg)
Palvelutiskiltä: ke-la 2.-5.10.
pkt
Riitan Herkku
appelsiini- ja
omenamehu
795
895
atria
palvikylki
kg
Satsumas
750 g, Espanja (1,85/kg)
Vesimeloni
Espanja
kg
Kirsikka
tomaatti
250 g, Hollanti (4,76/kg)
179
139
119
119
kg
ps
kg
rs
metsästäjät huomio!
Puhelimen päivitys
Tracker TH3 ja Android
59,-
Ohjelma
+ asennus 10,-
Koirankoppiin
Rutirex
2790
sk
Meiltä nyt Uutuus!
Valiokoiranruoat.
heikinvakka
Kajaanintie 12
puolanka
Puh. Puh. Jaakko Koskiniemi)
Hepokönkään Höppänä
?Mistä on keijun
ja
kengät tehty?
Lapsille le!
ielisil
CD-levy
lastenm
? Sävellys ja sanoitus Renne Karppinen
15,-
Palvelemme: ma-pe klo 9-17
Ouluntie 1, Puolanka. 751 053
www.heikinvakka.fi. Lisäksi se
rajatti in ja suurennettiin.
Taskumatti
Kaksikahvainen
tuoppi
110,-
Käytössämme
Epsonin huippuskanneri.
110,-
K ysy lis
ä ä!
at
vat
D igiku v
Passiku a r austa
v
kauttamme!
ajan
edullisesti I lmanjoka pä i vä!
Näkymä kirkontornista 1920-luvulla. Kirjan kustantaa Puolanka-lehti.
Kirjaa voi varata ennakkoon joko Puolanka-lehdestä
tai Kipa-kirjakaupasta Puolangalta ja Suomussalmelta.
Ennakkohinta 50 euroa maksetaan kirjaa varattaessa.
Kirjan normaali myyntihinta on 62 euroa.
Kahvi-, suola- ja
sokeripussi
Valokuvapalvelut
Mielikuvasta
69,-
Vanhat kuvat entistä ehommiksi
?poronnahkaa
Oheisesta 1970-luvulla otetusta
kuvasta poistettiin keltaisuutta ja
korjattiin naarmuja. (Kuvan om
Äetsän mukana tuli Sastamalan kaupunkiin
pala Huittisten muinaisen
suurpitäjän aluetta (Keikyä).
Sastamalan kaupungin alue on
siis lähes sama kuin muinaisen Sastamalan suurpitäjän.
Joukko pirkanmaalaisia ruskaretkeläisiä piipahti Puolangalla paluumatkallaan pohjoisesta.
Rakkaamme
Väinö Matias
Hiltunen
* 19.7.1950
16.9.2013
Lämmöllä muistaen ja kiittäen
Eeva
Sari perheineen
Krista perheineen
Liisa ja Tapsa
Eija perheineen
Juho
Anja ja lapset perheineen
Anna-täti perheineen
Tauno-eno perheineen
sukulaiset ja ystävät
Koskaan ei tiedä,
onko aikaa paljon vai vähän.
Yht?äkkiä huomaa,
se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä ja korvaamaton
jäi ikävä suuri sanaton.
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että
rakkaamme siunataan Puolangan kirkossa
lauantaina 19.10.2013 kello 11.00.
Adressien asemesta pyydämme kartuttamaan
yhteisvastuukeräystä. Matkalla tavataan toisia ihmisiä, koetaan vastoinkäymisiä, yritetään
selviytyä, opitaan uutta ja väsytäänkin. Myös Kukkulan
sukulaiset ja ystävät
talon ja Asp-suvun vaiheisKun pitkän elämän elää saa,
ta, Isa Aspista ja seuran toivoi rauhassa nukahtaa.
minnasta he kuuntelivat kiinKun kaikki on valmista, tehty työ,
on edessä rauhaisa yö.
nostuneina.
Ihmettelyä herättivät Kainuun monet mahdollisuudet
Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa.
ja Puolangan kirkonkylän
Lämmin kiitos osanotosta.
nähtävyydet, kirkko, kirjasKiitämme myös kaikkia Arvia hoitaneita.
to sekä laajempi ympäristö,
muun muassa vaarat, Paljakka ja Hepoköngäs, joihin eiEnnen lähtöään kohti Kavät nyt matkallaan päässeet jaania myös kuljettaja kyseli
tutustumaan.
tulevaisuuden retkikohteiden
suunnittelua varten mahdollisuuksia viettääkin jokunen Puolangan Eläkeläiset: Syysjuhpäivä Puolangalla. Kamerakerhon kuukausikokoonLeena Jokinen
tuminen ma 7.10. Tuo, tuo ja tuo kivi.
Vihdoin voin suoristaa selkäni ja nostaa katseeni. Klo 18 sanan ja rukouksen
ilta, Juhani Harjunpää.
Ti 15.10. Retkeläiset haKaivaten
lusivat kuulla asioita Puolanlapset
gasta ja sen luonnosta, elinkeinorakenteesta ja asukkaiden
lapsenlapset
palveluista. 050 5141 005, taloustoimisto, p. Klo 17 diakonia- kunnan päivähoitoväelle, klo 12
työn johtokunnan kokous srk- - 14: 4- ja 5-vuotiaat.
Puuhis seurakuntakeskuksessalissa. nen maanantai klo 10 - 12.
Isokoulutus alkaa keskiviikkoKlo 10 - 12 perhekerho Joukona 2.10. Tuota avaraa ilmaa hengittänyt.
Ei hullumpi maisema. Tien kulkijan on tarkoitus päästä perille.
Rinkka painaa selässä, jalat haparoivat rosoisessa rinteessä. Jalat ovat lyijyä eikä elämä
maistu. Huikaiseva näky! Katson ympärilleni avaralla tunturin laella enkä löydä sanoja.
Merja Vuorikari
Lähtö klo 9.45, paluu n. näkövammaisten
kerhon retki Ämmänsaareen.
Ruskaretkeläiset Puolangalla
Perjantai 13.9. klo 10 Ystävän Kahvila. kirkkoherranviras- taisin klo 14 - 16 ja keskiviikkoisin klo 13 - 15.
to kiinni.
Perhekerho perjantaisin klo
Su 6.10. Vammalan
kaupunkiin puolestaan liittyivät vuonna 1973 Karkun
ja Tyrvään kunnat ja vuoden
2007 alussa Suodenniemen
kunta. Hellidään, toteutuuko jokin retki nille, p. klo 12 ehtoollisjuhTi 8.10. Hilja
Muistettavaa
Valio (1929-) tuli käännöksenä latinan
nimestä Eligius ?valittu?, ?valio?. klo 18 op:n koAsp-sukujuuriltani vanha koushuoneessa.
puolankalainen, nyt Hannu- Marttailta ke 2.10. Suomalainen:
Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön;
Vilkuna: Etunimet.
la, Seppo Moilanen ja Kalevi
Heikkinen.
To 10.10. Suuri ter* 24.8.1918 Hyrynsalmi
veyskeskushankekin nousi
24.8.2013 Kuhmo
esiin jutuissa. Nuo punaiset läikät ja
kirjavat vaivaiskoivut ohittanut. klo 10-11.30 Ystä- Joukokylässä 9.9. Muistan lohdutuksen ja rohkaisun. 050 5141 073.
Avoinna ma - pe 9 - 12. klo 19 sanan ja rukouksen ilta.
Pe 11.10. 0400 421 845
viettävät
Ke 2.10. Valio
To 3.10. tai ?tuolle tielle lähteneitä?.
Tien kulkeminen on oivallinen kuvaus kristityn elämästä. Ja kaiken aikaa vierellä on Vapahtaja itse. Torstäväkerho. Pettymykset ja epäonnistumiset asettuvat olkapäitä painamaan. ei ollut Puolangalla mikään epäonnen päivä.
Aurinko paistoi ja ihmeellisen lempeän syksyn lämmin
ilma houkutteli sastamalalaisen Linja-autoliikenne Antti
Lauhamo Oy:n ruskaretkeläiset viivähtämään Puolangalla
kotimatkallaan pohjoisesta.
Kuljettaja soitti ja kyseli
meiltä, entisiltä sastamalalaisilta, tuntia ennen Puolangalle saapumistaan, missä he
voisivat pitää omin eväin kahvitaukoa. He olivat ?uuden tien kulkijoita?, ?Herran tien kulkijoita?, ?sen tien kulkijoita. Klo 13 raamattupiiri taisin klo 9.30 - 11 avoin kerho
Kesärannassa. Äetsän taas muodostivat vuoden 1981 alusta alkaen Keikyän ja Kiikan kunnat.
Mouhijärvi on ollut olemassa
vuodesta 1639 alkaen.
Muinaisen Sastamalan
suurpitäjän ulkopuolelle jäävät Suoniemi, joka vuoden
1973 alussa liittyi Nokian kaupunkiin, sekä Lavian ja Kiikoisten kunnat. Muistan onnistumiset ja hyvät hetket. Keskiviikkoisin
Toiminnasta
Ke 2.10. Täältä ylhäältä näen kulkemani reitin. 040 723 1741.
tänne Kainuun sydänmaille. Lipas kirkkoherran virastossa.
Rakkaamme
Antti Arvi
Moilanen
Ruskaretkeläiset ihastelivat
keskellä kirkonkylää sievästi
liplattavaa Puolankajärveä ja
sen kirkasta vettä. päiväkerhotiloissa.
kylän koululla.
Ti 8.10. Houkutte- la Vaalassa to 10.10. Vähääkään empimättä Hannu-mieheni kutsui koko linja-autolastillisen
iloisia matkaajia pihallemme.
Pikapikaa laitoimme pihalle tuoleja ja katoimme pöytiä,
huvimajan ja vanhan aitankin
avasimme vieraita varten. Talon kuistille asettelin Kukku-
lan talosta ja Kainuun Isa Asp
-seurasta kertovaa aineistoa,
esitteitä ja kirjoja.
Retkeläisten joukossa oli
meille tuttuja, mutta aivan
tuntemattomiakin. Katson taaksepäin. klo 18.30 lauluseurat
neessa.
Ke 9.10. klo 10 messu. Diakoniatoimisto, p. klo 18 elämän leipää ja sanaa, pieni hartaushetki ja ruokakassien jakoa.
Tervetuloa tilaisuuksiin!. Ei hullumpi elämä. 050 5141 077, ma ja pe 9 - 11.
Maisemat
Toistakymmentä kiloa ylimääräistä painoa hartioilla, jaloissa lastina päivien kävely ja allani epävakaat kivenmurikat, jotka vaativat koko ajan huomiota. klo 12 alkaen maaLa 5.10. Inkeri, Inka
kunnallinen rukouspäivä KuhSu 6.10. Pinja, Minttu
mossa, Lasse Kangassalo puMa 7.10. Pirkko, Pirjo, Piritta
huu.
Pirita, Birgitta
Su 6.10. Lähtö matlin toki, ja jatkossa sitten näh- kahuollosta klo 10.30. Joskus kuljetaan paratiisikurussa, joskus tarvotaan louhikossa. klo 19 sanan ja rukoTo 3.10. Raimo
uksen ilta.
Pe 4.10. Saija, Saila, Frans
Ma 5.10. klo 10 kirkossa sana10 - 12 srk-keskuksessa, lisäksi
jumalanpalvelus.
Ma 7.10. Tuon kurun pohjaa kävellyt. Se oli ensimmäisiä nimityksiä sille joukolle, joka kuuli Vapahtajan kutsun ja lähti häntä
seuraamaan. klo 18 naisten ilta.
Antti Arvi Moilanen, 95 v.,
Päiväkerhot seurakuntakesAnna Elisa Kemppainen, 89 v.
kuksessa: Tiistaisin klo 12 - 14:
4- ja 5-vuotiaat. Askel, askel ja askel.
Hetkeksi pitää hellittää. Mukana
olivat muun muassa anoppini ja entinen työkaverini sekä
Hannulle monia muita tuttuja.
Retkeläisiä oli yhteensä nelisenkymmentä ja osa ilmoitti
kotipaikakseen Sastamalan,
joku Vammalan, Tyrvään tai
Karkun. klo 18 Metpuolison kanssa uusi asukas säpalvelu Karhun tiloissa.
Kainuussa
Puolangan
helluntaiNimipäivää
seurakunta
Rukoushuone p. Parin viime vuosikymmenen aikana nimen on saanut keskimäärin yksi poika vuodessa. Muistan, että ennenkin on pimeään tullut valoa. Kirkkoherranvirasto, p. Kyllä jaksan vielä.
Kristittyjä on kutsuttu tien kulkijoiksi. sunnuntai helluntaista
Kirkkokatu 1. Klo 18 isoskoulutus päisa (1 - 4-luokkalaisille) maananväkerhohuoneessa.
To 3.10. Nimi sai
jonkin verran kannatusta 1900-luvun
alkupuolella, mutta on sittemmin harvinaistunut. Muistan voiman, jonka tarvitessani sain. klo 9.30 Paljakan ys- klo 9.30 - 11: 3-vuotiaat. klo 12 seurakuntanaa Juhani Harjunpää, messun
jälkeen kirkkokahvit ja kansanlä- päivä, klo 17 seurat, Aimo Mikkonen, Harri Hyväri.
hetyksen lähetystilaisuus.
Ma 14.10. klo 19 raamattupiiri
srk-keskuksen neuvotteluhuo- Rauhanyhdistys
Pe 4.10. Tuolta tunturilta olen tullut. klo 10 ystäväkerho Ervastilla, Pekkalantie 12.
Pe 11.10. Joidenkin kotipaikka oli Nokia, Tampere, Eura
tai Alastaro.
Jos nykyiseen Pirkanmaahan kuuluva seutu lukuisine
paikannimineen ei ole kovin
tuttu, niin tässä joitain tietoja.
Vuodesta 2009 alkaen Sastamalan kaupunki on koostunut entisistä Vammalan kau-
pungista sekä Mouhijärven ja
Äetsän kunnista. klo 18.30 lauluseuJoukokylän ent. Silmät etsivät sopivia askelten paikkoja. 2 nro 40 - 2.10.2013
Sanan lähteellä
20. Kuljen pimeässä tunnelissa. Jaksanko enää?
Katson taakseni, muistelen. alkaen joka toivän Kahvila srk-keskuksessa. Ilm. Saar- rat Moilasella, Siimeksentie 13.
Su 13.10. koululla.
Su 13.10. Taas jaksan.
Joinain päivinä on raskas mieli. Välillä matkan päämäärä hämärtyy, välillä usko horjuu.
Kristityn matkaseurana ovat sisaret ja veljet. Yllätyn - näin korkealla jo. klo 15.
Kuollut
Ke 16.10
Yrittäjähenkisyys 3. Puolangan kunta on osallistunut koordinaation kustannuksiin sovitulla asukaslukuperusteisella
kuntaosuudella. Kiinteistötoimituksen usko- den 2012 antaman lausuntuksi mieheksi Mannisen ti- non ja siitä kunnanvaltuusna. Kunnan vasKunnanjohtaja totesi, että paikkakunnalta muuton vuok- tuunalaisena tilintarkastajana
Puolangan kunnanvaltuusto strategiasta puuttuvat vielä si ja valitsi lautakunnan vara- toimii JHTT Tuula Roininen.
piti kesän jälkeen ensimmäi- aikataulut sekä vastuut, jot- jäseneksi Johanna Juntusen.
Tarkastuslautakunnan vuosen kokouksensa maanantai- ka tullaan siihen lisäämään. Kuntayhtymä on esittänyt vuodelle 2014
vaihtoehtoisia malleja kuntouttavan työtoiminnan järjestämiseksi vuonna 2014 ja pyytää kuntien kannanottoa asiaan.
Kuntouttava työtoiminta on lakisääteistä kunnalle kuuluvaa toimintaa työttömien henkilöiden työllistämisen tukemiseksi.
Kunnanhallitus päätti hoitaa kuntouttavan työtoiminnan
jatkossa itsenäisesti omana toimintana palkkaamalla kuntouttavan työtoiminnan ohjaajan ilman kuntayhtymän järjestämää koordinointia.. huomautettavaa, johon on nyt
BDO Audiator Oy:lle, joka myös valtuustossa puututtu.
visiona: ?Tulevaisuuteen luot- tavuuden parantamiseksi.
Valtuusto myönsi Liisa toimii kunnan tilintarkastajatava elinvoimainen maaseutukunta. Karjalainen kertoi, että kyseessä on jo toinen pato, joka sillan alla on: edellinen, nykyistä isompi pato purettiin pari, kolme vuotta sitten.
Päätöksiä
Kunnanhallitus
20.9.
Hanke työvoiman aktivoimiseksi
Hyrynsalmen kunnan hallinnoima Puolangan ja Hyrynsalmen kuntien yhteinen Kotvanen-hanke on päättymässä
vuoden lopussa tai viimeistään alkuvuonna 2014. Nuorisolle elämän eväät 4.
Joustavat ja laadukkaat peruspalvelut lähellä 5. Hankkeeseen haetaan ESR-rahoitusta ja rahoitushakemus toimitetaan ELY-keskukselle viimeistään 30.9. Ahti Härkönen voitti veteraanien MM-kisoissa Kontiolahdella sekä norlaan tiedottamaan tehokkaas- maalimatkan kymmenen kilometrin että pikamatkan kuuden kilometrin maailmanmestati, kuitenkin siten, että ensin ruudet. terveyskeskuksen SPR-urakan toteuttajaksi Firecon Group Oy:n
Littoisista. Toisen tarkouksen jättänyt Jypro Oy on tehnyt
oikaisuvaatimuksen. Koko kuluvan
vuoden aikana uuden valtuuston sekä virkamiesten työstämä strategia on onnistuttu
puristamaan muutamaan sivuun. todetaan seuraavaa: ?Puolangan hoivakoti suojataan
automaattisella sumusprinklerilaitoksella.... Hallittu väestökehitys 2.
Houkutteleva paikka yrittää.
3. Asialistalla oli viimeisenä
lalle valittiin Kaija Väisänen. Kuntien
yhteisen näkemyksen mukaan tarve kehittää työllisyyden
hoidon eri menetelmiä ja luoda uusia malleja tukemaan kuntalaisten sijoittumista työelämään jatkuu edelleen.
Uusi hanke toteutetaan yhteistyössä Hyrynsalmen kanssa ja hankkeen hallinnointivastuun ottaa Puolanka. Kuntalaisten
puolella.
Strategiset päämäärät ovat:
1. Strategiaan kirjattiin muun muassa
elinkeinoasioiden panostus, niin henkinen
kuin taloudellinenkin. Hyvän
strategian pitääkin olla riittävän ytimekäs,
ymmärrettävissä ja ainakin toteutettavissa.
Nykyinen kuntastrategia synnytettiin ulkopuolisen konsultin avustamana ja suurella
innolla. Kaija Nissinen puolestaan
- Kuntalaisille tullaan jär- kiitteli kaikkia puolankalaisia Vilman tukemisesta. Visio tukeutuu myös
olemassa oleviin realiteetteihin, jotka voidaan
toteuttaa - jos niin halutaan.
Strategiassa on kuultu kuntalaisia hyvin laajalti.
Kukaan ei ainakaan voi sanoa, ettei olisi ollut
mahdollisuutta kertoa mielipidettään ja olla
siten vaikuttamassa strategiaan.
Strategiaprosessiin kuuluu oleellisena asiana
aikataulutus ja vastuutus - kuka tekee ja milloin.
Nyt nämä strategiasta vielä puuttuvat, mutta ne
on luvattu siihen laittaa. Etenkin teknisen
oman henkilöstön kuulemiset.
Kuntastrategia on uusittu koskivat osastojakoja sekä vaihtuminen. ton kesällä tekemän päätöksen
muttei vähäisimpänä uuden Hallintosääntöä
Sosiaalityöntekijän virka mukaan valtuusto käsittekuntastrategian hyväksymi- muutettiin
Valtuusto hyväksyi kokouk- muutettiin sosiaalijohtajan vi- li lautakuntien toimenpidenen vuosille 2014 - 2020.
Uutta kuntastrategiaa on sessa uuden hallintosäännön, raksi. Rakennuttajakonsultti ISS Proko Oy:n ja Jypro Oy:n kesken käydyssä
selonottoneuvottelussa on muistion mukaan ?Urakoitsijan
ilmoituksen mukaan he eivät ole tarjonneet hankkeeseen
sumusprinklerijärjestelmää.?
Samassa neuvottelussa ?rakennuttajan esittämissä tarkennuksissa tuli esille, ettei urakoitsijan tarjoama järjestelmä
kohteeseen ole sumusprinklerijärjestelmä. Strategian toimivuus
vaatii myös taloudellisten panosten määrittelyä,
ilman sitä strategiaa on vaikea toteuttaa.
Hyvää Puolangan kunnan strategiassa on se,
että Puolanka on sen ensimmäisenä Kainuussa
saanut valmiiksi, kun muilla kunnilla se on vielä
vasta ajatuksen asteella, jos silläkään.
Valtuusto hyväksyi uuden
kuntastrategian
la lupasi.
takunnan varajäsenyydestä sovituin ehdoin. Rakennuttajan
edustaja totesi, ettei tarjous ole näiltä osin tarjouspyynnön mukainen?.
Kuntouttavan työtoiminnan jatko
Vuoden 2013 aikana kuntouttava työtoiminta on Puolangan kunnassa järjestetty siten, että kunta on palkannut
kuntouttavan työtoiminnan ohjaajan ja Kainuun sosiaali- ja
terveydenhuollon kuntayhtymä on hoitanut toiminnan ohjauksen koordinoinnin. Tällä keinolla yritetään suunnitelmat.
työstetty koko kuluvan vuo- johon oli kerätty viime aikoi- saada virka paremmin täytetTarkastuslautakunnan ja
den ajan. Tämänhetkinen
ESR-hankerahoituskausi on päättymässä vuonna 2014.
Hankkeen kesto on sidoksissa rahoituskauteen, joten tässä vaiheessa hankkeessa on mahdollista tehdä vain esiselvitys pidempikestoisen hankkeen perustaksi.
Kunnanhallitus päätti hakea hankerahoitusta uuteen esiselvityshankkeeseen ja valtuuttaa hallintojohtajan yhdessä Hyrynsalmen kunnan edustajan kanssa valmistelemaan
hankehakemuksen 30.9.mennessä.
Terveyskeskuksen sprinkleriurakka
Kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan 7.8. Strategiatyö on kä- na esillä olleita asioita, joilla tyä, sillä virkaan on ollut vai- valtuuston vaatimia toimensittänyt runsaasti eri sidosryh- hallintosääntöä päivitettiin kea saada viranhaltijaa.
piteitä on listattu sekä sivisValtuustolle annettiin tie- tys- että teknisen lautakunmien kuulemisia sekä kunnan ajan tasalle.
Oleellisimmat muutokset doksi tilintarkastajayhteisön nan osalta. oista. nro 40 2.10.2013 3
Puolanka 2.10.2013
Kunta kohti uutta strategiaa
Puolangan kunnan uusi kuntastrategia
vuosille 2014 - 2020 hyväksyttiin maanantaisessa valtuuston kokouksessa. Tarjouspyynnössä urakan sisältö määritellään
seuraavasti: Terveyskeskuksen sprinklerityöt (alistettu sivu-urakka) oheisten tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti.
Tarjouspyynnön liitteenä oleva järjestelmä- ja työtapaselostus on otsikoitu ?Automaattinen vesisumusammutusjärjestelmä?. Tuo strategia jäi
ainakin tuolta osin pelkäksi paperiksi, joka
virkamiesten toimesta ja luottamusmiesten
hiljaisen hyväksynnän ansiosta haudattiin
mappiin.
Uudessa kuntastrategiassa on onnistuttu
kiteyttämään maanläheisesti sekä strategiset
päämäärät että arvot. Kunnan tilin- lautakunnan toiminnassa tarkokonaan ja Puolanka vuon- siellä vastuiden uudelleenjär- tarkastaja Pohjolan Tilintar- kastuslautakunnalla on ollut
na 2020 on seuraavanlaisena jestelyjä päätöksenteon jous- kastus Oy on myyty 31.7. Yhtiö vaatii oikaisua tehtyyn hylkäyspäätökseen.
Kunnanhallitus hylkäsi oikaisuvaatimuksen perusteluinaan, että Jypro Oy:n tarjous ei ole tarjouspyynnön mukainen. Tämän asiakirja kohdassa 3.1 ?SPR-laitteisto yleistä. Puolanka elää paikalli- Manniselle eron teknisen lau- na edellisen omistajan kanssa
sesta yrittäjyydestä ja tarjoaa
kattavat palvelut kuntalaisille
ja matkailijoille.?
Strategian toiminta-ajatus
on: ?Puolangan kunta järjestää
kuntalaisille peruspalvelut,
huolehtii infrastruktuurista
ja kehittää kunnan elinvoimaisuutta.?
Strategian arvot ovat: 1.
Turvallinen arki 2. Vilma on aloittanut opiskelut Vuokatin
jestetään tilaisuuksia, joissa urheilulukiossa ja samalla siirtynyt edustamaan Vuokatti Ski Teamia. - Toivon, että puolanstrategia käydään läpi, Raja- kalaiset muistavat ja tukevat Vilmaa yhtä paljon kuin tähänkin saakka, Kaija Nissinen sanoi.
Tuomo Seppänen
johanna heikkinen
harrastaa sisustamista
Lue sivuilta 6 - 7
Markku Karjalainen
Markku Karjalainen kuvasi padon, jonka majava on rakentanut Tulijoen sillan alle Kongasmäentiellä. Toimiva ja
tehokas kunta.
Anna-Kaarina Uusitalo kiitteli sitä, että strategia on tehty kokonaan omin voimin ja
kaikkia kuntalaisia kuullen.
Hän kysyi, miten strategia
tullaan julkistamaan kuntalaisille ja tekemään se heille tutuksi.
Kunnanjohtaja Seppo Raja- Valtuuston kokouksen alussa kunta muisti puolankalaisia menestyneitä urheilijoita kukkala totesi, että uusi strategia tul- sin ja lahjakortein. Härkönen uskoi, että lumien tultua veri vetää taas ladulle. Sen lisäksi hän voitti Kontiolahdella molempien matkojen Suomen mestaruudet.
strategia käydään läpi kunnan Kaija Nissinen oli vastaanottamassa tyttärensä Vilman puolesta kukkaset ja lahjakortin täoman henkilöstön kanssa ja se män vuoden Hopeasomman ykkös- ja kolmossijojen sekä edellisvuoden mestaruuden ansisitoutetaan strategian taakse
Kaivosteollisuuskaupunki rakennettiin suurelta osin suomalaisvoimin, ja
parhaimmillaan rakennustyöt
työllistivät noin 3 500 rakennustyömiestä.
Kostamuksen rakentaminen oli pelastus monelle suomalaiselle rakennusalan työntekijälle 1970 - 1980-lukujen
taitteessa. pahtui vakava liikenneonnet- niin, että yksi kuva kertoo
Rakennusliiton Puolangan tomuus, jolloin suomalaisia enemmän kuin sata sanaa,
osaston puheenjohtajana toi- työntekijöitä Kostamukseen Risto Moilanen naurahtaa.
Kostamus on kokenut kolmivalla Moilasella oli kun- kuljettanut linja-auto törmänia osallistua Kostamuksen si venäläiseen kuorma-autoon messakymmenessä vuodessa
juhlatilaisuuteen kutsuttuna lähellä kaupunkia. Viikot asuttiin den aluksi vietiin kukkalaite olisivat voineet kuvitella, et- Maaliskuussa 1980 liikenneparakeissa ja viikonloppuna kuolleiden muistomerkille, tä Kostamus tulisi olemaan onnettomuudessa kuolleiden
ajeltiin takaisin kotiin, Moi- Moilanen mainitsee ottaen kä- kaikkien aikojen suurin ra- muistomerkille laskettiin kuklanen kertoo Kostamuksen teensä Kostamuksen 30-vuo- kennusurakka, jonka suoma- kalaitteet.
Eija Luukkonen
työajoistaan.
- Työtä tehtiin kahdessa
vuorossa, ja kyllähän sitä riitti. Tuolloin alan työttömyys oli ajautunut huonoon
jamaan valloillaan olleen inflaation ja öljykriisin seurauksena. maaliskuuta 1980 ta- rä mitään, mutta eikös se ole
muksessa tehneistä on puoRisto Moilanen lankalainen Risto Moilanen. Kokemustahan sieltä sai ja lisää
rohkeutta, Kostamuksen jälkeen ympäri Suomea työskennellyt Moilanen toteaa.
Kostamuksen 30-vuotisjuhlaa Moilanen kuvaa mahtavaksi tilaisuudeksi. Kostamuksen juhlat sai- detystä rautamalmiesiintymästä.
vieraina.
täjä Andrei Kovaltzukin tekemän Urho Kekkosen ja Aleksei Kosyginin muistopatsaan
paljastaminen. Sittemmin Kostamuksesta on
tullut merkittävä talous- ja sivistyskeskus, ja asukkaitakin
kaupungissa on yli 30 000.
Kostamuksen 30-vuotisjuhlat olivat kaiken kaikkiaan
näyttävä tapahtuma, jonne oli
saapunut paikalle niin kutsuvieraita kuin omilla kyydeilläänkin tulleita vieraita.
Päivän kruunasi kuvanveis-
Moskovalaisen taiteilijan,
kuvanveistäjä Andrei
Kovaltzukin suunnittelema
pronssinen UKK-Kosygin
muistomerkki paljastettiin
Kostamuksen 30-vuotisjuhlan
kunniaksi.
laa, joka pidettiin Kulttuu- vat miehen palaamaan het- tisjuhlasta saadun teoksen ja laiset ovat tähän mennessä ulkeksi menneeseen aikaan, ja selailee sitä. Tuskin sitä ra- Pari vuotta siellä tuli kul- nen rakennusmiestä.
- Lauantaina olleen tilaisuu- kentamassa olleet miehetkään
jettua töissä rakentamisen
loppuaikoina. Kainuusta työntekijöitä oli
30-vuotisjuhlan päätilaisuus pidettiin Kulttuuritalolla.
Juha Kauppinen kaikkiaan 1500, Puolangaltakin satakunta.
Omalla tavallaan työ Kostamuksessa oli haasteellista
tuolloin vastavalmistuneelle
Risto Moilaselle, mutta kokemustaan hän ei kadu.
- Oli pakko lähteä töiden
perään muualle, kun ei niitä
täällä siihen aikaan ollut. Onnetto- valtavan muutoksen kasvaesmuudessa menehtyi kymme- saan merkittäväksi teollisuusvieraana.
kaupungiksi. Vaihtoehtoja ei siis ollut,
työn perään oli lähdettävä pidempienkin matkojen päähän
aina naapurivaltioon saakka
tilaisuuden tullen.
Työ Kostamuksessa mahdollisti sen, että muuttoliike
Kainuusta poispäin hidastui,
sillä töitä ei ollut pakko lähteä etsimään kulkumatkojen
ulottumattomiin esimerkiksi
Etelä-Suomesta.
Suomalaiset toimivat Kostamuksen kaupungin rakentajina vuosina 1977 - 1985. Elantonsa kaupunki saa 1946 löyvillä. JärjesteKostamusta rakentamassa olleet puolankalainen Risto Moi- lyt pelasivat moitteettomasti,
lanen ja kuhmolainen Aaro Pulkkinen olivat juhlassa kutsu- ja aika juhlassa kului kuin sii- Kostamus on kaivoskaupunki, jossa on yli 30 000 asukasta. Kirja on läpive- komailla toteuttaneet.
ritalolla.
Risto Moilanen
miettimään myös syvälle mie- to Kostamuksen historiasta
leen painunutta tapahtumaa, venäjäksi kirjoitettuna, mutPuolankalaistaitoa
jolloin kaikki ei mennyt ihan ta myös upeasti kuvitettuna.
Kostamuksessa
- Eihän tästä kyllä ymmärYksi työrupeaman Kosta- suunnitelmien mukaan.
20. Tämän lisäksi
juhlaohjelmaan kuului muun
muassa orkesteriesityksiä
unohtamatta päivän pääjuh-. 4 nro 40 - 2.10.2013
Kostamus 30 vuotta
Kainuulaiset suuressa roolissa
kaupungin rakentamisessa
Risto Moilanen
Marika Sutinen
Suomen rajan tuntumassa, Venäjän puolella sijaitseva Kostamus vietti 30-vuotisjuhlapäiviään syyskuun puolessa
välissä
Retkien
avulla nuorille annetaan tietoa siitä, mitä metsäala on,
Juntunen lisäsi.
Geologisen kierroksen jäl-
Syksyinen metsä
kutsuu koulut ulos
oppimaan
Puolangan, Kuusamon, Kuhmon, Suomussalmen, Lieksan
ja Nurmeksen kouluille on lähetetty aineistoa luonto-opetuksen suunnittelua helpottamaan.
Hyväksi havaittua -aineisto
koostuu Fennoskandian vihreän vyöhykkeen luonnonsuojelualueiden ja Baltian ympäristökasvatuksen toimijoiden
parhaista opastus- ja opetusmateriaaleista. He esittelivät
koulun väelle Hepokönkään ja
Heinijoen laakson geologiaa
ja luonnon monimuotoisuutta.
Retki sisälsi monipuolisen
kattauksen luonnosta. Nythän
kilpaillaan pätevistä työntekijöistä, joten myös metsäala olisi vaihtoehto. Suomen Metsäsäätiö
on metsänomistajien, metsäteollisuuden ja muiden metsätaloudesta toimeentulonsa
saavien ryhmien viestinnän
yhteinen rahoittaja.
Janne Seppänen
Metsähallitus vei kummikoulunsa Väyrylän ala-asteen toissa keskiviikkona
Hepokönkäälle tutustumaan
sen monipuoliseen luontoon.
Koululaisten mukana oli Länsi-Kainuun metsätiimin tiimiesimies Ahti Juntunen ja
Metsähallituksen luontopalvelujen erikoissuunnittelija
Riitta Nykänen. alv), 10
euron palsta 10 e (sis. Nykäsen johdolla koululaiset kulkivat geologista luontopolkua,
jonka varrella Nykänen esitteli ja kertoi oppilaille muun
muassa mitä kivilajia Hepokönkään suuret kalliot ovat
ja miten vuoret ovat syntyneet mannerlaattojen törmätessä toisiinsa.
- Retki järjestettiin lähinnä siksi, että koululaisille selviäisi, mitä metsä on, miten
se on osa talouselämää ja miten tärkeä metsä on luonnon
monimuotoisuuden kannalta - myös virkistyksen takia,
koska kaikkihan me kuljemme Kainuussa metsässä. Tyhjän sangon voi
laittaa portaille tai kuistille
näkyviin, jotta jakelijat voivat täyttää sen talven varalle.
Puolueista riippumaton Puolangan kotiseutu- ja paikallislehti, Sanomalehtien
Liiton jäsen, 31. Lomautukset ja
irtisanomiset ovat hieman vähentyneet. alv), teksti 0,95 e (1,18 sis. Aineisto on
Riitta Nykänen kertoi luontopolun alussa koululaisille, miten maapallo on saanut alkunsa ja miten muun muassa vuoret huolella koottu ja testattu moovat muodostuneet.
lempien luonnonsuojelualueiden ja koulujen yhteistyönä.
keen oppilaat suuntasivat mainitsi.
Aineiston tarkoituksena on
vesiputouksen juurelle katAhti Juntunen kertoi, ettukea ympäristökasvatusta seselemaan nähtävyyttä. alv), perhepalstakuva 5 e (sis.
alv), nimimerkkilisä 5 e (sis. Koko
maassa nuorisotyöttömyyden
kasvu on 23 prosenttia.
Nuorisotyöttömyyden raju kasvu johtuu siitä, etteivät
oppilaitoksista valmistuneet
nuoret ole heikossa työllisyystilanteessa työllistyneet. Vastuu
rajoittuu enintään ilmoituksen hintaan.
Tilaushinnat: Kestotilaus 53 e/vsk, määräaikaistilaus 56 e/vsk, Irtonumeron
hinta 1,50 e, levikki lt 26.3.2013: 2 255.
Tilaushinnat sisältävät alv:n 10 prosenttia. Nuorisotyöttömyys on kivunnut Kainuussa jo yli 37 prosenttia vuoden-
takaista korkeammalle. Julkaisija: Kustannus Oy Puolangan
DTP, sivunvalmistus: Kustannus Oy
Puolangan DTP, Puolanka 2013. Lähes samalla tasolla
työttömyys oli Keski-Suomes-
sa (14,2 %), mutta vaikeampi
tilanne oli Lapissa (15,2 %) ja
Pohjois-Karjalassa (14,9 %).
Työttömien määrä kasvoi
vuodentakaisesta selvästi kaikissa Kainuun kunnissa. Tänä vuonna on virtää, että saataisiin tunnistet- kistys- ja luontopainotteinen Oppilaat kävivät Nykäsen johdolla myös Hepokönkään putouktua rousku ja tatti, Nykänen tapahtuma, joskus on puhtaas- sella. Leijonien
kanssa on yhteistyössä YläKainuun Jätehuolto, joka on
lahjoittanut sepelin.
Mikäli joku sangon haluava
ei ole saanut maksutonta sepelisankoa edellä mainittuna
aikana, sitä voi pyytää puhelimella numerosta 040 5635769.
sis. Se on 28 341
vähemmän kuin heinäkuussa, mutta kuitenkin 44 310 eli
18 prosenttia enemmän kuin
vuosi sitten.
Työnvälitystilaston työttömyysaste eli työttömien osuus
työvoimasta oli koko maassa 11,1 prosenttia. Ilmoitushinnan lisäksi perimme välitysmaksun
5 e (sis. vsk
Ilmestymispäivä: keskiviikko
P. alv). Samalla Nykänen esitteli viikko on vuosittain ja viime
Julkaisu lähetettiin kouluille
vuonna metsäviikko oli Puokoululaisille sieniä.
21.9. alv)
Ilmoitusten jättöaika: Ilmoitukset on
jätettävä toimitukseen maanantaina
kello 14:ään mennessä. Suhteellisesti eniten työttömyys
kasvoi Paltamossa (187 %) ja
Ristijärvellä (74 %). 08 653 2200, fax 08 4153 8517
www.puolanka-lehti.fi
www.puolankainfo.fi
toimitus@puolanka-lehti.fi
etunimi.sukunimi@puolanka-lehti.fi
Ouluntie 1, 89200 PUOLANKA Avoinna: ma-pe klo 9.00-17.00
Päätoimittaja: Tuomo Seppänen, p.
0500 774 904
Toimitus: Eija Luukkonen, Maria
Kyllönen (hoitov.), , Rauni Räisänen
Ilmoitukset, laskutus, tilaukset:
Taimi Heikkinen
Ilmoitushinnat: etusivu 1,10 e (1,37
Kampanjallaan Lions Club
haluaa ehkäistä ikäihmisten liukastumisia ja samalla
usein vaikeita luunmurtumia
tai muita vammoja. nro 40 2.10.2013 5
Metsähallitus vei kummikoulunsa luontoretkelle
ti metsätalouspainotteinen.
Aiemmin on saatettu istuttaa
metsää ja käyty katsomassa
metsiä, Juntunen totesi.
Retkeen osallistui myös
Suomen Metsäsäätiö, joka
rahoitti muun muassa kuljetuksen. Työttömyys oli elokuussa
jo lähes 1 000 henkilöä eli yli
23 prosenttia vuodentakaista
korkeammalla. Painopaikka: Lehtisepät, Pieksämäki 2013.. Myös
siksi, että metsä olisi tuttu
asia jo pienestä pitäen, Nykänen kertoi.
- Metsätalouden kannalta on tärkeää, että saataisiin
uusia työntekijöitä. Työnvälitystilaston työttömyysasteella mitaten paras tilanne oli
Sotkamossa (10,7 %) ja Ristijärvellä (11,0 %). vietetyn eurooppalaisen
- Kun menemme marjaan, langalla, Nykänen sanoi.
yhteistyön päivän kunniaksi.
- Tämä menee vuosittain eri
katsomme samalla perussienilajit. Oppilaat riensivät nopeasti tutkimaan alueen maastoa.
Leijonilta jälleen
Työttömyys sinnittelee Kainuussa yhä
hiekoitussepeliä
selvemmin vuodentakaista korkeammalla
Kainuun työllisyystilanne on
pahasti heikentynyt. Elokuun lopussa työttömänä oli
lähes 300 vastavalmistunutta,
joista valtaosa, lähes 230 oli
valmistunut keskiasteen koulutuksesta.
Kainuun heikkoon työllisyystilanteeseen ei ole odotettavissa lähiaikoina paranemista vaan työttömyyden
uskotaan edelleen kasvavan
syksyn ja talven aikana.
Koko maan TE-toimistoissa
oli elokuun lopussa kaikkiaan
290 245 työtöntä. Työttömyys pysyttelee korkealla, sillä työvoiman vähäisestä kysynnästä
johtuen työnhakijoiden työttömyysjaksot pitkittyvät ja niitä
päättyy aiempaa vähemmän.
Kainuun työ- ja elinkeinotoimistoon oli kirjoittautunut
elokuun lopussa 5 217 työtöntä. Tälle ikäryhmälle riit- teemalla. Lehti ei vastaa ilmoittajille
mahdollisesti aiheutuvista vahingoista,
jos ilmoitus on virheellinen tai sitä ei voida julkaista määrättynä päivänä. Vaikein tilanne oli Kuhmossa (18,6 %)
ja Vaalassa (17,2 %).
Puolangan Lions Club jakaa
edellissyksyjen tapaan hiekoitussepelisankoja ikäihmisille
ja liikuntarajoitteisille.
Sopivia kohteita on kartoitettu eri tavoin, ja leijonat toivovat, että mahdollisimman
moni tarvitseva onnistuu saamaan sangon. Välitämme
ilmoituksia kaikkiin lehtiin. alv.), laskutuslisä
3,10 e (sis. alv), tekstin jälkeen ja takasivu 1,00 e (1,24 sis.
alv), värilisä/väri 10 e (12,40 sis. Koko maassa työttömyyden kasvu on 18
prosenttia.
Heikossa työllisyystilanteessa erityisesti nuorten sijoittuminen työmarkkinoille
on vaikeutunut. Työvoiman kysyntä on viime aikoina
selvästi hiipunut ja uutta työvoimaa tarvitaan aiempaa vähemmän ja yhä harvemmilla
ammattialoilla.
Elokuussa uusia työntekijöitä tarvittiin lähinnä kaupallisessa työssä, terveydenhuollossa ja sosiaalialalla sekä
palvelutyössä. Kainuussa
työttömien osuus työvoimasta
oli elokuun lopussa 14,6 prosenttia. Eväi- Kummikouluille järjestetään
luontomatkailutoimijoiden
den jälkeen koululaiset läh- vuosittain tapahtumia ja muun
käyttöön.
tivät Juntusen johdolla met- muassa metsäviikoille osallisHyväksi havaittua -aineissään, jossa koululaisilla oli tuminen kuuluu siihen.
to on tuotettu Karelia ENPI
- Kainuun koulujen metsämahdollisuus poimia marjoCBC -hankkeen rahoituksella.
ja. Jako tapahtuu
3.- 4. lokakuuta.
Jaossa on uusia sankoja,
mutta jos vanha on tallessa,
siihen voidaan kaataa täydennystä. He lou- tä kummikouluprojekteja on
kä erilaisia leirikouluja ja vienastivat Hepokönkään kah- tehty jo 15 vuotta, eikä sirailuohjelmia suunnittelevia
vilan läheisyydellä Juntusen tä ole tarkoitus lakkauttaa.
tahoja, ja se soveltuu myös
paistaessa makkaroita
Maalaisromantiikka vierasNykyään maalaisromanttisuu- taa modernia linjausta, sillä
se on nimensäkin mukaisesti
hyvin pehmeälinjainen tyyli.
Maalaisromantiikka tyylinä
on siis paljon muutakin kuin
valkoisia huonekaluja, vanhoja ikkunanpokia ja heinäseipäitä, vaikka ne koetaankin vahvasti osaksi sitä. Kun
ne yhdistetään moniin muihin maalaisromantiikan elementteihin, tuloksena voi olla todella upea kokonaisuus.
Johannan ja Eskon koti on
hyvä esimerkki tästä. Talosta
löytyy useita kauniita valaisimia, lyhtyjä, valoköynnöksiä ja kynttiläsomisteita, eikä
kynttilöitä suinkaan polteta
pelkästään joulun alla.
Vaikka maalaisromanttinen
koti sisältää yleensä paljon
pientä tavaraa, saa Johannan
sisustamisesta silti hyvin rauhallisen, siistin ja ennen kaikkea viihtyisän vaikutelman.
Kodin saaminen yhdenmukaiseksi ei ole käynyt kädenkäänteessä, vaan sisustusta ja
remontteja on pitänyt tehdä
vuosien saatossa pikkuhiljaa.
Joukossa on ollut myös virhehankintoja, mutta koska ihmiset pitävät eri asioista, löytyy
näillekin hankinnoille suhteellisen helposti uusi omistaja, joka kokee ne omakseen.
Johanna varoittaakin kaikkia sisustusihmisiä niin sanotusta vauhtisokeudesta, joka
voi yllättää esimerkiksi kirpputoreilla.
- Kun kirpputoreilla tai antiikkiliikkeissä näkee ihmis-
ten hamstraavan tavaraa, voi
itsellekin tulla sellainen olo,
että kädet pitää olla uutta tavaraa täynnä, Johanna mainitsee.
- Lopulta voi huomata seisovansa kassalla sellaisten esineiden kanssa, joista ei todellisuudessa tykkää ja joita ei edes
tarvitse. Samalla alkoivat myös
Tänä päivänä sisustuksesensimmäiset remonttihaaveet sa käytettyä maalaisromantkäydä toteen, ja ensimmäisenä tista tyyliä tavataan varsinhuoneisiin laitettiin puolipa- kin Ranskassa, Tanskassa ja
neelit, makuuhuoneen lattiat Iso-Britanniassa ja niiden liuusittiin ja sisäkatto sai pin- säksi Yhdysvalloissa. Jopa vaihdettua tavaroita,
Johanna jatkaa hymyillen.
Kateutta ystävällinen ja vaatimaton Johanna ei tunne. Tekstiileilläkin on
laisromantiikka ei ollut vielä omat tehosteensa, jollaisia voiyleistä Suomessa, joten huo- vat olla vanhanaikaisilla kirnekalujen ja muiden sisustus- jaimilla kirjaillut tai painetut
tarvikkeiden hankkiminen ei tekstit, rypytykset tai pitsit.
tuohon aikaan ollut helppoa. Joskus
pelkkä ihastelukin riittää, sillä
Kajaanissa asuessaan Johanna
harrasti paljon latinalaistansseja kuten bailatinoa, ja kertoo
jääneensä kaipaamaan sitä. Ulko-ovella sisääntulijaa vastassa ovat valoa tuomassa olevat lyhdyt, ja
katonrajassa roikkuvat pienet
tallilyhdyt tarjoavat valoa vielä lisää. Tuolloin pariskunnassa ihastusta herättivät lä-
Onni-koirakin on otettu huomioon kotia sisustettaessa.
hinnä talon hyvä kunto, isot den voidaan sanoa olevan jo
huoneet sekä valoisa piha, ja muotia, joskin siinäkin törmää
ostopäätöksen jälkeen muut- monenlaisiin vivahteisiin esito tapahtuikin nopealla tah- merkiksi värisävyjen myötä.
dilla. Oman tyylinsä löytämiseksi Johanna suosittelee
silmien auki pitämistä ja erilaisten sisustuksien vertailua
esimerkiksi lehdistä.
- Sieltä täältä voi aina napata jonkun vinkin, joka sopii myös itselle.
Harrastus siinä
missä muutkin
Johannan kädentaidot näkyvät piens
jensä ja tarpeidensa mukaan.
- Luen sisustuslehtiä, selailen nettiä ja saan ideoita ystäviltäkin, Johanna kertoo omista lähteistään.
Sisustuslehtiä selailemalla
voi todellakin saada monenlaisia aatteita omaa kotiaan
varten, eikä kaikkea tarvitse suinkaan toteuttaa. Piha on kaunis
ja hyvin hoidettu, ja tontille on sijoiteltu monenlaisia
ulkotiloihin tarkoitettuja sisustuselementtejä. Nykyään hän
tietää jo paremmin, mitä haluaa, mikä puolestaan helpottaa
tavaroiden etsimistä.
Sisustamista voi harrastaa
vastoin yleistä ajatusta ihan
kohtuullisella hinnallakin.
Tämän mahdollistavat muun
muassa internetistä löytyvät
lukuisat sisustuskaupat, erilaiset kirpputorit sekä tietysti
omien käsityötaitojen hyväksikäyttö. Sisustusharrastus tuli kuvioihin
mukaan tanssimisen kanssa
suunnilleen yhtä aikaa, mutta koska tanssiminen jäi taakse Puolangalle muuton myötä,
tuli sisustamisesta hänelle entistäkin rakkaampi harrastus.
- On ollut mukava tutustua tämän harrastuksen myötä myös muihin samanhenkisiin ihmisiin, Johanna kertoo.
- Heidän kanssaan tulee jaettua ideoita ja käytyä antiikkiliikkeissä ja missä milloinkin. tehosteena käytettävää metalAinoastaan värimaailma on lia ja rottinkia.
hieman muuttunut, eli alusHuonekalujen lisäksi tyysa käyttämäni niin kutsuttu liin sopivat tekstiilit, jotka on
?vanha sininen. aaleista kuten puuvillasta tai
2000-luvun alussa maa- pellavasta. Niitä on vaan tullut
kerättyä siksi, koska muutkin
tekevät niin.
Omalta kohdaltaan Johanna
kuitenkin toteaa vauhtisokeuden hiipuneen. Hillitty
värimaailma hallitsee taloa, ja
kaikki esineet ovat asettuneet
omiin uomiinsa.
Johannan ja Eskon kodin sisustuksessa on käytetty paljon
tummaa puuta ja vaaleita huonekaluja sekä tekstiilejä, joista
osa on Johannan käsityöharrastuksen tulosta. Etupihalla oleva kaarisilta toimii
katseenvangitsijana, ja onpa
vanha polkupyöräkin saanut
uuden tehtävän kukkien säilytystelineenä. Kenties jopa päinvastoin, sillä vinkkejä ja ideoita
on mukava jakaa jos suinkin
siihen pystyy. Ulkoseinässä vieraita
tervehtii kyltti: ?Meidän koti?.
Kaikki tämä on vain pieni murto-osa siitä, jota tämä
valkoinen tiilitalo tarjoaa ennen kaikkea omistajilleen Johanna Heikkiselle sekä Esko
Mäkäräiselle.
Maalaisromantiikkaa
Johanna Heikkinen kirjoitti
ylioppilaaksi Puolangan lukiosta 1980-luvun loppupuolella, minkä jälkeen hänen tiensä
vei Kuopion terveydenhuoltooppilaitokseen. Pöydillä on
kauniita asetelmia, jotka koostuvat lähinnä kynttilänjaloista, lyhdyistä, maljakoista sekä lasipurkeista.
Johannan intohimona näyttävät selvästikin olevan erilaiset lamput ja valot. on jäänyt ko- tehty lähinnä luonnonmaterikonaan pois, Johanna kertoo. Valmistuttuaan mielenterveyshoitajaksi Johanna päätyi tekemään
alansa töitä Kajaaniin, josta
sittemmin palasi juurilleen
Puolangalle saatuaan vakituisen työpaikan Mäntykodilta.
Nykyiseen kotiinsa Johanna ja Esko muuttivat vuonna
2005. Johanna kertoo
itsekin ammentavansa uusia
ajatuksia monesta eri suunnasta, ja toteuttaa niitä aina kyky- Johanna Heikkinen innostui sisustam. Tai ainakin
se näyttää aivan tavalliselta
näin ensivilkaisulta.
Toinen vilkaisu saa jo kääntämään pään, ja kolmas pysähtymään. Mo- tyiskohtia kuten pöydille tehnista muista sisustajista poi- täviä asetelmia kynttilöineen
keten Johanna löysi oman tyy- ja kristallimaljoineen, puupinlinsä heti.
taa niin huonekaluissa kuin
- Tykkäsin jo alussa maa- lattioissa ja seinissäkin, sekä
laisromanttisesta tyylistä. Johanna kertookin
Pöytien asetelmat ovat osa maalaisromanttisuutta.
Valot luovat lisätunnelmaa.
Saniteettitilojen viihtyisyyttä.
sen olevan yksi tärkeimmistä
asioista omassa tyylissään,
sillä sen ansiosta tavaroita
on helppo sijoitella eri huoneisiin kaikkien sopiessa yhteen toistensa kanssa. Se oli syntynyt jo pal- kin kotiin.
jon aikaisemmin, lähestulMaalaisromantiikka pitää
koon kymmenen vuotta ennen sisällään paljon pieniä yksiomaan taloon muuttoa. Tyyliltaansa uutta maalia.
le ominaista ovat vaaleat seJohannan sisustusinto ei kä maanläheiset värit, jotka
suinkaan syntynyt tuona het- sopivat hyvin suomalaiseenkenä. Hän
kertoo saaneensa paljon kysymyksiä sisustukseen liittyen,
eikä koe sitä lainkaan pahana
asiana. 6 nro 40 - 2.10.2013
Johanna Heikkisen luovuus ja kädenjälki
näkyvät sisustamisharrastuksessa
Marika Sutinen
Jussinkujan päässä on aivan
tavallisen näköinen 1970-luvun lopulla rakennettu valkoinen tiilitalo. Noin
120 neliön kokoinen talo on
kauttaaltaan sisustettu samankaltaisesti
Siihenkin tosin on tulossa muutos, sillä Esko on lupautunut opettamaan niiden
käyttöä, kunhan omilta työja harrastuskiireiltään ehtii.
- Ei niiden kanssa kuitenkaan mikään hätä ole, sitten
joskus kunhan on aikaa ja tarvetta opetella.
Siinä missä moni mies voisi
katsoa puolisonsa sisustusharrastusta hieman kummeksuen,
Esko pikemminkin kannustaa
Johannaa jatkamaan. Hän on ollut mo- ristöön ja vesiputoukseen, ja
viivästyttämä, Hepokönkään nilla messuilla esiintymässä koska hän on itsekin luonnonHöppänän albumi Mistä on ja on saanut kiitettävän vas- läheinen ihminen, hän päätti
keijun kengät tehty on vihdoin taanoton. sisustuksessa.
se koetaan hyvin olennaiseksi osaksi sisustusharrastusta.
Johanna ei ole ollut harrastuksensa puitteissa kovinkaan
riippuvainen ulkopuolisesta
työvoimasta, sillä hän on tehnyt paljon töitä itse, maalannut ja tapetoinut. Jatkossa tapahtumaa
kutsutaan Korpisen virkistyspäiväksi. Höppänän mielestä metsästä löytyy aina kiinnostavaa tekemistä ja tämän hän haluaa
jakaa myös lasten kanssa.
Karppinen kertoi, että hän
pitää esiintymisestä lasten
kanssa.
Musiikki lähellä sydäntä
Renne Karppinen on tehnyt lauluja ja äänittänyt koko
ikänsä. Ennen
kuusijuhlaa kylätalolla vietetään erilaisia kokouksia ja
mahdollisesti myös hirvipeijaita. Ainoastaan
sirkkelit ja enemmän harjoittelua vaativat työkalut hän on
jättänyt toistaiseksi kokeile-
nro 40 2.10.2013 7
Hepokönkään Höppänä satuilee
ja laulelee uudella levyllään
matta. Aika moni kurssilainen oli innokas kranssien
ja risutöiden tekemiseen, joten seuraavaksi kerraksi kukin osallistuja aikoi mennä risusavottaan.
Kylän väkeä on kokoontu-
Korpisen kylätoiminnassa
on ollut havaittavissa vireyttä ja uudenlaista toimintaa jo
heinäkuusta lähtien. Se katsoo emäntäänsä silmiin pää Hepokönkään vesiputous ja alueen luonto toivat keskuuteemme Hepokönkään Höppänän
kallellaan viestittäen, että päi- ja hänen uuden levynsä Mistä on keijun kengät tehty.
vän lenkki on vielä tekemättä. Pihamaa on tarkoitus
pikapuoliin haravoida ja siistiä ennen lumen tuloa. Hepokönkään Paltamosta lähtöisin oleva, tynyt hänenä.
misesta jo 15 vuotta sitten, ja harrastus jatkuu yhä.
Hepokönkään Höppänä on
tonttu, joka laulaa keksimiään metsä- ja luontoaiheisia
lauluja lapsille. Valonjuhla keräsi ennätysmäärän väkeä, joka sai ihailla
kynttilöin valaistua Holapansiltaa ja sillan alla virtaavaa
jokimaisemaa. Ne liittyvät paljon luontoon, joten
seuraavalla levyllä tulee olemaan erilainen aihe.
Karppinen kertoi, että hän
on aikeissa julkaista myös
joululevyn. Karppisen lauluja voi kuunnella internetissä Karppisen kotisivuilla ja
Youtubessa.
Korpisella on vireän syksyn
merkkejä ilmassa
Rauni Räisänen
tella toisilleen hyvää syksyä.
Pirtinpuolellakin on jo ollut
toimintaa. Karppinen
pinen, on vihdoin saanut monivuotisen projektinsa pää- albuminsa kappaleet ja esit- ihastui Hepokönkään ympätökseen. Siellä alkoi kansalaisopiston käsityökurssi, jossa osallistujat saavat toteuttaa
omia käsityöhalujaan. Tontun kanssa katsojat saavat osallistua
orkesteriin, ja soittimina ovat
muun muassa kivet, hiekka ja
puun oksat.
Satujen ja leikkien kautta lapsia innostetaan tutustumaan luontoon sen arvoja
kunnoittavalla tavalla. Janne Seppänen
Höppänän laulut ovat lähellä nykyään Kouvolassa asuva
luontoa, ja jokaisella laululla Karppinen kertoi, että HepoHepokönkään Höppänänä on oma luontoon liittyvä sa- könkään Höppänä syntyi Hepokonkäällä hänen ihastuestunnettu mies, Renne Karp- nomansa.
Karppinen on itse tehnyt saan paikkaan. Rakettien räis- Korpisen käsityökerhoa vetää Hilkka Anttila, joka esitteli kerkeessä kyläläiset saivat toivo- holaisille muun muassa omia risutöitään.
nut syksyin ja keväin seniorikerhoon kerran kuukaudessa
yli kymmenen vuoden ajan.
Kerhokin alkoi toissa perjantaina. Tynin työsuhdetta on
johtokunta päättänyt jatkaa
vuoden loppuun saakka, ja kyläsuran jäsenillä on mahdollisuus palkata työmies pienimuotoisiin kotitöihin, kuten
halontekoon, pihapiirin raivauksiin ja korjauksiin.
Syyskausi alkoi jo elokuun
lopussa venetsialaisilla, jotka pidettiin Holapanniemessä. Toiminnallinen syyskausi vaihtuukin sitten kevätkaudeksi, johon liittyvistä
kujeista johtokunta päättää aikanaan.. Silloin pohdittiin kerhon nimen muuttamista, sillä
osa kyläläisistä tuntuu karttavan kerhopäivää sen nimen
vuoksi. Kolmen
kuukauden ajan työntekijänä
toiminut Voitto Tyni on yhdessä ohjaaja Veikko Törmäsen
kanssa laittanut kuntoon niin
kylätalon ympäristöä kuin sisäpuolisia tiloja.
Vuokra-asunnon korjaustöiden juuri päätyttyä saatiin
uusi vuokralainen, joten asunnon korjaustyö sattui oikeaan
aikaan. Perhekerho pyörii omalla painollaan
ja jumalanpalvelustakin on
jo toivottu.
Talkootyötkin odottavat kyläläisiä. Opetusta saa Hilkka Anttilalta, joka
esitteli ensimmisellä kokoon-
tumiskerralla muun muassa
risutöitään. Johanna
toteaakin, että on saanut mieheltään ja tämän kavereilta tuliaisina yllättäen monia niin
sanottuja tuunaustarpeita, kuten vanhan polkupyörän ja ikkunanpokia.
Pariskunnan perhoskoira
Onni hyppää sohvalle tällä
kertaa luvan kanssa. Pienten sattumusten tää ne itse. Albumin laulut ovat lyhyehköjä, jotta lap- Hepokönkään Höppänä nimi Hepokönkään Höppänä, ja siitä lähtien olen esiinset jaksavat keskittyä niihin ja syntyi Hepokönkäällä
nauttia niistä. dettiin esiintymään lapsille.
Siellä samalla mieleeni tuli
va kuunnella. Karppinen sanoi, alkaa tuoda luontoa esille esiettä lapset ovat tykänneet hä- tyksissään.
ja viimein julkaistu.
- Kun Aki Karjalainen piAlbumi sisältää lapsille tar- nen musiikistaan.
Karppisen kanssa yhteis- ti siellä kahvilaa, minut pyykoitettuja satujen ja laulujen
yhdistelmiä, joita on muka- työssä toimii Metsähallitus. Virkistyspäivän ohjelmasta vastaa syyskauden
ajan Paula Ylitalo.
Seurakunnan kanssa tehtyä yhteistyötä tullaan syksyn
mittaan jatkamaan. Karppiselle laulujen
tekeminen on niin sanotusti
lasten leikkiä.
- Lauluja rupesi syntymään.
Osa syntyi helposti, ja osassa meni paljon aikaa, Karppinen totesi.
Uuteen levyynsä Karppinen on tyytyväinen, ja seuraavan levyn teema tulee olemaan ?ei mitään tekemistä?.
- Tällä uudella levylläni jokaisella kappaleella on sanomansa ja viestinsä
voituneita ja paneutuneet hy-
Timo Turpeinen armeijavaatteissa. Kainuun Sanomassa olikin jo juttu.?
Tapahtuma oli pääsääntöisesti hyvin järjestetty siihen
nähden, että vastaava tapahtuma oli järjestetty viimeksi
Toisen päivän ohjelmassa olivat erilaiset tehtävärastit. Dippé,
USA 2009).
15.50 Formula 1: Korean aika-ajot, 16.50
Tanssii Tähtien Kanssa.
18.45 Formula 1: Extra, 19.00 Seitsemän
Uutiset ja Tulosruutu, 19.15 Lottovoittaja UKK Turhapuro (o: Ere Kokkonen).
21.00 Selviytyjät, 22.00 Kymmenen Uutiset ja Päivän sää, 22.15 Lotto ja Jokeri,
22.25 Tulosruutu, 22.35 MM-ralli: Ranska - RalliExtra, 22.45 Camilla Läckberg:
Kadonnut ystävä (12, o: Richard Holm,
Ruotsi 2013).
0.35 Jälkiä jättämättä (16), 1.35 MMralli: Ranska.
Nelonen
8.00 Lego Legends of Chima, 8.30 Elixir.
9.00 Start!, 9.30 Neljän tähden illallinen,
11.30 The Voice Kids.
13.25 Koiralle koti, 14.30 Eläinten ABC.
15.00 Eläintarhojen elämää, 15.30 Onnea matkaan, Charlie! (7), 16.00 Amerikan hauskimmat kotivideot, 16.30 Robin
POP SHOW - Live In Hartwall Areena,
17.00 Vain elämää.
18.30 Nelosen uutiset ja sää, 19.00 Hauskat kotivideot, 19.30 Dancing on Ice.
21.25 Keno, 21.30 Will Hunting (12, USA
1997, draama, o: Gus Van Sant).
0.05 Nelosen uutiset ja sää, 0.20 SM-liigan huippuhetket.
0.25 Syntejä Vegasissa (12, USA 2008,
jännitysdraama, o: Peter Medak), 2.15
Nashville.
Yle Teema
15.25 Yle Live: Cee Lo Green, 16.20
Tiededokumentti: Uudet, upeat jalkani!,
17.15 Historia: Brittikoti 1950-luvulla.
18.00 Treme (12), 19.00 Rautavaaran
Vigilia, 20.15 Nobuyuki Tsujii Carnegie Hallissa.
21.00 El Bullin viimeinen illallinen, 21.55
Hiljaa hyvää tulee (12, USA 2000, o: Bob
Giraldi), 23.30 Huippukokki pyrkii täydellisyyteen (Tanska 2008).
0.20 English lessons (12), 0.40 Uusi Kino:
Espanjantunteja aikuisille (o: Tomas Tamosaitis, Liettua).
Sunnuntai 6.10.2013
Yle TV1
8.00 Yle Uutiset, 8.05 Avara luonto.
9.00 Yle Uutiset, 9.05 Aamusydämellä,
9.45 Arjen huimapäät: Nuohooja, 9.55
Yle Uutiset, 10.00 Rakas isä, 11.00 Yle
Uutiset, Uutiset Viikko viitottuna, 11.15
Tohtori Kleistin perhe.
12.05 Kuka oikein olet?, 12.35 Prisma,
13.35 Prisma Studio, 14.05 Historiaa:
Suuruudenhullu Führer-kultti.
15.00 Yle Uutiset ja News, 15.10 Löytöretkiä maailmaan, 15.30 Pokka pitää,
16.00 Kotirintaman naiset, 16.50 Novosti
Yle, Uutiset viittomakielellä ja Uutiset,
17.05 Taitoluistelun Finlandia Trophy.
18.00 Yle Uutiset, 18.10 Taitoluistelun
Finlandia Trophy, 19.20 Ulos luontoon,
19.50 Arto Nyberg, 20.30 Yle Uutiset ja
Urheiluruutu.
21.05 Kotikatsomo: Sata lasissa (12),
22.00 Silta (16), 23.00 YleLeaks, 23.15
Ykkösaamu.
Yle TV2
7.45 Unna Junná, 8.00 Pikku Kakkonen.
9.00 Galaxi, 10.30 Peltsin Lappi, 11.00
Uusi päivä.
12.25 Teiniäidit, 12.55 Tunne minut.
15.05 Mestarien liigan makasiini, 15.30
Salibandyn Champions cup.
18.35 Telinevoimistelun MM, 19.00 Yle
Uutiset, 19.05 Kettu (12), 20.05 Telinevoimistelun MM.
21.00 Boardwalk Empire (16), 21.55 Yle
Uutiset ja Urheiluruutu, 22.10 Novellielokuva: Jäminkipohja, 22.35 Amerikan
frendi (12), 23.05 The Wire (16).
0.00 Funny or Die Presents (16).
MTV3
7.30 Formula 1: Ennakkotunnelmat, 8.00
Baby Looney Tunes, 8.25 Hirviöallergiaa, 8.55 Smurffit.
9.25 Pokémon, 9.55 Angry Birds Toons,
10.00 Beyblade: Metal Fury, 10.25 Koko. Uusia tuttavuuksia solmittiin ja porukalla oli hyvä yhteishenki.
Kaveria ei jätetty yksin.
Timo Turpeinen
Eila Heikkinen
Ensiapurastilla Timo teki esimerkillisen sidoksen. Tästä
tulee Puolanka-lehteen juttu. Taustalla kuljetustelaajoneuvo, jonka kyydissä meno oli vauhdikasta.
vin asiaan.
Saimme mukavan tuntuman armeijan toiminnasta.
Tavallisesti kasarmi hiljenee
viikonlopuksi, mutta meille kävi hyvä tuuri, kun sattumalta noin 700 varusmiestä
oli jäänyt viikonlopuksi kasarmille. Ulkona
meidät ohjattiin riveihin. Saimme läheltä seurata
heidän harjoituksiaan.
Tapahtumasta jäi hyvä
muisto, jota on mukava muistella vielä pitkään. Teltassa oli yöllä
hiukan kylmä, kamiinaan sai
aina lisätä puita.
Sotkussa oli hyvät munkkikahvit.
Sää suosi tapahtumaa. Kouluttajat olivat motiharjoittelee tärkeää taitoa eli vaahtosammuttimen käyttöä. 8 nro 40 - 2.10.2013
Armeijan harmaissa
Elokuun lopussa Kajaanin
prikaatilla oli joukko uusia
kokelaita tutustumassa armeijan harmaisiin. Timo 2005. Osallistujia avustajineen oli noin 30
henkilöä.
Heti luennon jälkeen pääsimme todelliseen armeijan
tunnelmaan, kun luovuimme siviilivaatteista ja puimme ylle maastoasut. Ensiaputaitoja harjoiteltiin
sitomalla harsoa käsivarteen.
Tutustuimme kuljetustela-ajoneuvoon. Taustalla yksi osittain purettu puolijoukkueteltta, jossa yövyimme.
Televisioviikko
Torstai 3.10.2013
Yle TV1
5.55 Puoli seitsemän, 6.25 Ylen aamu-tv.
9.30 Akuutti, 10.00 Sydämen asialla,
10.50 Villit eläinystävämme, 11.00 Uutiset, 11.05 Puoli seitsemän, 11.35 A-studio.
12.30 Ulkosuomalaisen tarina, 13.00
Markan tähden (Suomi 1938, o: Risto
Orko, komedia), 14.20 Palanen: Kirppariprinsessa, 14.30 Liikkeellä luonnossa.
15.00 Yle Uutiset ja News, 15.10 Ylen
aamu-tv, 16.00 Eduskunnan kyselytunti, 16.55 Novosti Yle, Uutiset viittomakielellä ja Uutiset, 17.08 Sydämen asialla.
18.00 Yle Uutiset, Uutiset alueeltasi ja
sää, 18.30 Puoli seitsemän, 19.00 Lähi-idän herkut, 19.48 Luonnon ihmeitä,
20.00 Kuningaskuluttaja, 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu.
21.05 A-studio: Talk, 22.00 Ulkolinja:
Israelin uudet haasteet, 22.55 Yle Uutiset, 23.00Silta (16).
Yle TV2
6.50 Pikku kakkonen, 9.00 Kukkaron
herraksi, 9.30 Alueelliset Uutiset (10.40
Uutiset Pohjois-Suomi), 10.50 Oddasat,
11.05 McLeodin tyttäret, 11.50 Erätulilla - kalavesillä.
12.00 Riistametsällä, 12.30 Kukkaron
herraksi, 13.00 Metten kesäiset jälkiruokaherkut, 13.30 Sportmagasinet, 14.00
Elämää ja pyörätuolirugbya, 14.30 Suorana: Kortesmäki.
15.00 Hupipätkät, 15.10 Tartu Mikkiin, 16.00 Hullu juttu, 16.30 Kesäleiri, 16.51 Ystäväni hevonen, 17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Yle Uutiset minuutissa, 18.02
McLeodin tyttäret, 18.50 Hupipätkät,
19.00 Uutiset alueeltasi, Uutiset, Urheiluruutu ja Suora linja, 19.30 Hehku, 20.00
Silminnäkijä: Yksinäisyyteen voi kuolla, 0.30 Pasila (12).
21.00 Mun ainoot 30 minsaa, 21.25 Poliisi-tv, 21.50 Yle Uutiset ja Urheiluruutu, 22.05 Haven (12), 22.45 Hehku, 23.15
Telinevoimistelun MM.
0.00 Taivaan tulet (12), 0.50 Rakkautta
ja jälkikasvua (12).
MTV3
6.00 Studio55.fi, 6.25 Huomenta Suomi.
9.05 Studio55.fi, 9.30 Uutiset, 9.40
Mitä tänään syötäisiin?, 9.45 Tunteita ja
tuoksuja, 10.35 Emmerdale, 11.35 Pieniä potilaita.
12.35 Ostoskanava, 14.05 Alueellinen
sääennuste, 14.10 Jamie Oliverin kotona, 14.45 Jamie Oliverin helpot herkut.
15.15 Mitä tänään syötäisiin?, 15.20 Middle, 15.50 45 minuuttia, 16.50 Uutiset,
Suomen ja maailman sää, 17.00 Kauniit
ja rohkeat, 17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale, 19.00 Seitsemän Uutiset ja Päivän sää, 19.30 Salatut elämät,
20.05 Idols.
21.00 Broadchurch (12), 22.00 Kymmenen Uutiset, Päivän sää ja Tulosruutu,
22.35 Enbuske & Linnanahde Crew, 23.20
Nico (16, o: Andrew Davis, USA 1988).
1.15 V (12).
Nelonen
7.00 Disneyn esikoulu, 7.25 Finias ja
Ferb, 7.50 Aku ja kumppanit, 8.00 My
Little Pony, 8.30 Inspector Cartoons, 8.40
Näin teet ranskalaista ruokaa.
9.15 Koirakouluttaja Tanja Karpela, 9.45
Tuhluriprinsessat, 10.15 Tulossa: Vain
elämää, 10.20 Sisustuskaksoset, 10.50
Ostosruutu.
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita, 12.50 Koirakouluttaja Tanja Karpela, 13.20 Tuhluriprinsessat, 13.55 Sisustuskaksoset,
14.25 Näin teet ranskalaista ruokaa, 14.55
Tanssi peppu pieneksi.
15.55 Hurja remontti, 16.55 Tulossa: Vain
elämää, 17.00 Neljän tähden illallinen,
17.30 Hyvät ja huonot uutiset.
18.30 Nelosen uutiset ja sää, 19.00 Neljän tähden illallinen, 19.30 Matkaoppaat,
20.00 Olipa kerran, 20.57 Keno.
21.00 Criminal Minds - FBI-tutkijat (16),
21.55 Tulossa: Vain elämää, 22.00 Sarasvuo, 23.00 Nelosen uutiset ja sää, 23.15
SM-liigan huippuhetket, 23.20 NCIS Los
Angeles (12).
0.20 Nurse Jackie (16), 1.30 4D: Stacey
ja turismin nurja puoli . Jännitystä oli selvästikin ilmassa, kun perjantai-iltapäivällä
kokoonnuimme auditorioon
MPK:n eli maanpuolustuskoulutusyhdistyksen ja Kainuun kehitysvammaisten tukipiirin järjestämään Intti
tutuksi kehitysvammaisille
-aloitukseen.
Luennolla saimme pienen tietopaketin armeijan ja
MPK:n toiminnasta. Osallistujia oli muun muassa Suomussalmelta ja Paltamosta.
Harjoittelimme tulen sammuttamista vaahtosammuttimella. Bloom (12), 2.40 MM-ralli: Ranska.
Nelonen
7.00 Disneyn esikoulu, 7.25 Finias ja Ferb,
7.50 Aku ja kumppanit, 8.00 My Little
Pony, 8.30 Inspector Cartoons, 8.40 Näin
teet ranskalaista ruokaa.
9.10 Tulossa: Vain elämää, 9.15 Koirakouluttaja Tanja Karpela, 9.45 Tuhluriprinsessat, 10.20 Sisustuskaksoset,
10.50 Ostosruutu.
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita, 12.50 Koirakouluttaja Tanja Karpela, 13.20 Kauneusleikkaukseen vai ei?, 13.55 Sisustuskaksoset, 14.25 Näin teet ranskalaista ruokaa, 14.55 Tulossa: Vain elämää.
15.00 Tanssi peppu pieneksi, 16.00 Hurja
remontti, 17.00 Neljän tähden illallinen,
17.30 Sarasvuo.
18.30 Nelosen uutiset ja sää, 19.00 Hauskat kotivideot, 20.00 Vain elämää.
21.25 Keno, 21.30 Mies ja alaston ase 2 1/2
(12, USA 1991, o: David Zucker), 23.20
Nelosen uutiset ja sää, 23.35 SM-liigan
huippuhetket, 23.40 Hobo with a Shotgun
(18, toimintatrilleri, o: Jason Eisener).
1.30 James Blunt: Bonfire Heart, 1.35
Lost (12), 2.35 4D: Taistelu totuudesta.
Yle Teema
16.55 Se päivä muutti Suomen, 17.25
Elävä arkisto teatterissa, 17.25 Kostamus-sinfonia.
19.00 Historia: Yhdysvallat kieltolain aikaan, 20.00 Bergmanin videot (12), 20.45
Avaruuskansiot.
21.00 Kino: Kohti uutta (12, USA 2009,
draamakomedia, o: Sam Mendes),
22.35 Jason Becker: yhä elossa (Britannia 2012).
Lauantai 5.10.2013
Yle TV1
8.00 Yle Uutiset, 8.05 Kiehtova maailma: Euroopan ruokatoreilla.
9.00 Yle Uutiset, 9.05 Ylen aamu-tv,
10.00 Yle Uutiset, 10.05 Ykkösaamu,
10.45 YleLeaks, 11.00 Yle Uutiset, 11.05
Pisara, 11.10 Tohtori Kleistin perhe.
12.00 A-studio: Stream, 12.30 Dokumenttiprojekti: Amerikkalainen
huumesota (16), 14.00 Strada, 14.30
Akuutti.
15.00 Yle Uutiset ja News, 15.10 Tarinateltta, 15.30 Pokka pitää, 16.00 Kotirintaman naiset, 16.50 Novosti Yle, Uutiset viittomakielellä ja Uutiset, 17.05
Naisten paratiisi.
18.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu, 18.15
Luontohetki, 18.45 Avara luonto, 19.35
Ryhmä Pullman (12), 20.30 Yle Uutiset
ja Urheiluruutu.
21.15 YleLeaks, 21.30 Uutisvuoto, 22.00
Komisario Frost (16), 23.40 Taivaan pilarit (16).
Yle TV2
7.45 Pikku Kakkonen, 8.59 Galaxi.
10.25 Tartu Mikkiin, 11.15 Alueelliset Uutiset (12.25 Yle Uutiset PohjoisSuomi).
12.35 Oddasat, 12.50 Ravisuoran lämmitys, 13.00 Pressiklubi, 13.30 Tunne minut.
15.00 Taitoluistelun Finlandia Trophy,
16.00 Salibandyn Champions cup, 17.30
MotorSport.
18.00 Taitoluistelun Finlandia Trophy,
19.00 Yle Uutiset, 19.05 Ravisuora, 19.50
Telinevoimistelun MM, 20.35 Mun ainoot 30 minsaa.
21.00 Boss (16), 21.55 Yle Uutiset ja Urheiluruutu, 22.05 Taitoluistelun Finlandia Trophy, 23.00 Salibandyn Champions cup, 0.20 The Wire (16).
MTV3
6.25 Inside Grand Prix: Korea, 7.00 Formula 1: Ennakkotunnelmat, 7.30 Motor
Forum: Rallicross SM, 8.00 MTV3 TOTAL Syksy 2013, 8.05 Dibitassut, 8.30
Mokon suuri maailma, 8.45 Kivisten ja
Sorasten uudet seikkailut.
9.15 Winx-klubi, 9.45 PopPixie, 10.05
Pokémon, 10.30 Kiihdytysajot: Power
& Speed, 11.05 Motor Forum: Ralli SM
- Tampereen osakilpailu, 11.35 Motor
Forum: FINRace.
12.05 Jamie Oliverin kotona, 12.40 Salatut elämät, 14.10 Super-Karvinen (animaatioseikkailu, o: Mark A.S. &
Mrs. Päivällä sää oli aurinkoinen.
Teimme myös sulkeisharjoituksia ja harjoittelimme
myös johtamistaitoja. Kenia, 2.45
Perhe on pahin, 3.20 Maailman vaarallisimmat tiet.
Yle Teema
17.00 Tekijänä: Maija Koivisto, 17.30
Hetkiä kaupungissa.
18.00 Taiteen maantiede, 19.00 RSO Musiikkitalossa.
21.15 Tiededokumentti: Uudet, upeat jalkani!, 22.10 Kino Suomi: Narrien illat
(16, 1970, o. Viestintää harjoiteltiin puhelimella.
Yövyimme joukkueteltassa
yhden yön. Rivien muodostus ei heti onnistunut, mutta siihen oli luvas-
sa korjausta.
Puolangan toimintakeskus Vihlakasta tapahtumassa mukana ollut Timo Turpeinen kirjoitti lehtijuttua varten
seuraavaa:
?Tutustuminen armeijaan
kesti kaksi päivää. Tapio Suominen).
Perjantai 4.10.2013
Yle TV1
5.55 Puoli seitsemän, 6.25 Ylen aamu-tv.
9.30 Ulos luontoon, 10.00 Kuningas
Bjarne ja hänen valtakuntansa, 11.00 Yle
Uutiset, 11.05 Puoli seitsemän, 11.35 Astudio: Talk.
12.30 Ulkosuomalaisen tarina, 13.00 Kun
isä tahtoo (Suomi 1935, o: Valentin Vaala), 14.20 Palanen, 14.30 Norjan maatalouden tulevaisuus.
15.00 Yle Uutiset ja News, 15.10 Ylen
aamu-tv, 15.55 Kiehtova maailma: Euroopan ruokatoreilla.
16.50 Novosti Yle, Uutiset viittomakie-
lellä ja Uutiset, 17.08 Sydämen asialla.
18.00 Yle Uutiset, Uutiset alueeltasi ja
sää, 18.30 Puoli seitsemän, 19.00 Naisten paratiisi.
20.00 Kuka oikein olet?, 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu.
21.00 A-studio: Stream, 21.30 Strada,
22.00 Inhimillinen tekijä, 22.50 Yle Uutiset, 22.55 Kennedyt (12), 23.40 Panta
kaulassa (12).
Yle TV2
6.50 Pikku kakkonen, 9.00 Kukkaron
herraksi, 9.30 Alueelliset Uutiset (10.40
Uutiset Pohjois-Suomi), 10.50 Oddasat,
11.05 McLeodin tyttäret, 11.50 Kuvakirjeitä Etelä-Amerikasta.
12.00 Elämää ja pyörätuolirugbya,
12.30 Kukkaron herraksi, 13.00 Pelastakaa sotamies Osen, 13.30 Elämäni eläimet, 14.00 Tanskalainen maajussi, 14.30
Hymy Pyllyyn.
15.00 Minun maisemani, 15.20 Strömsö, 16.00 Hehku, 16.30 Sutaistu sankari
Roy, 17.00 Pikku Kakkonen, 17.55 Neljä vuodenaika.
18.00 Yle Uutiset minuutissa, 18.02
McLeodin tyttäret, 18.48 Mikaelin naiset , 19.00 Yle Uutiset alueeltasi, Uutiset,
Urheiluruutu ja Suora linja, 19.30 Peltsin
Lappi, 20.00 Pressiklubi, 20.30 Kakola.
21.00 Tartu Mikkiin, 21.50 Yle Uutiset
ja Urheiluruutu, 22.05 Luther (16), 23.05
Telinevoimistelun MM.
0.00 Poliisi-tv, 0.25 Peltsin Lappi, 0.55
Pasila (12), 1.20 Novellielokuva: Käsilaukku, 1.45 Amerikan frendi (12).
MTV3
6.00 Studio55.fi, 6.25 Huomenta Suomi.
9.05 Studio55.fi, 9.30 Uutiset, 9.40 Mitä
tänään syötäisiin?, 9.45 Tunteita ja tuoksuja, 10.35 Emmerdale, 11.35 Enbuske &
Linnanahde Crew.
12.25 Pilanpäiten, 12.35 Ostoskanava,
14.05 Viikonvaihteen alueellinen sääennuste, 14.10 Top Gear.
15.15 Mitä tänään syötäisiin?, 15.20
Asunto 23, 15.50 Idols, 16.50 Uutiset,
Suomen ja maailman sää, 17.00 Kauniit
ja rohkeat, 17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale, 19.00 Seitsemän Uutiset ja Päivän sää, 19.30 Salatut elämät,
20.05 Totuuden torvet.
21.00 Hell?s Kitchen Suomi, 22.00 Kymmenen Uutiset, Päivän sää ja Tulosruutu, 22.35 MM-ralli: Ranska - RalliExtra, 22.45 Formula 1: vapaat harjoitukset, 23.15 Heartbreak Ridge (16, o: Clint
Eastwood, USA 1986).
1.40 Eurojackpot ja Jokeri, 1.45 Mr
Hjor t Si r pa
OFK-125 2. Alalahti Heli ScPalas 6. Jokaisen metsästäjän tulisi kuitenkin tietää rajansa, ja seuruetovereiden olla
tietoisia mahdollisista sairauksista, jotta he pystyvät auttamaan sairaskohtauksen sattuessa.
Puolanka-lehti 30.9.1998 (lep). ja Jouko ankkurina 39.53/17., eli jokainen onnistui ihan kivasti ilman suurempia pummeja.
Lähtölaukaukset muuten
ampui ihan oikealla haulikolla Suolijärveltä lähtöisin oleva Iisun puheenjohtaja Markku Loukusa, vaimonsa Marika
Loukusa hoiteli Muksulaa kisapäivinä.
Martti Köngäs
Kaskiminerals Oy jm 22.9.
Oulainen
Naiset: 1. Pari vuotta sitten siirryin puhumaan ala-asteikäisille. nro 40 2.10.2013 9
Maija neljäs Iisun SM-keskimatkalla
Toissa lauantain 2-ryhmän
SM-suunnistuksen keskimatkoilla Iin Olhavassa parhaiten ryhtiläisistä onnistui
Maija Käkelä saavuttaen neljännen sijan. Tervetuloa visailemaan.
Tapahtui
15 vuotta sitten
Maksuton kouluruokailu 50 vuotta
Suomen kouluruokailun juhlavuoteen liittyen tarjoiltiin
Puolangan koulujen oppilaille niin sanottuja perinteisiä
kouluruokia, kuten silakkalaatikkoa sekä puuroa ja soppaa.
Pääemäntä Päivi Väyrysen mukaan silakkalaatikko ei ollut
kaikkien oppilaiden suosiossa, mutta puuro ja soppa maistuivat hyvin varsinkin pienemmille oppilaille.
Torstain ateria oli sitten juhlavammasta päästä, eli tarjolla oli pastaa ja broileria tahitilaiseen tapaan. Puolangalla hän piti kolme
esitystä alkaen ala-asteen neljänsistä luokista lukioikäisiin
asti. Rautiainen Eemeli PuMK/UA 5. Mikä on jätinkirkko?
14. Aterian
aluksi oppilaat keskittyivät kuuntelemaan tyttöjen pitämää
esitystä ?Kouluruokailu 50 vuotta sitten?. Mitä ovat Trillian, Viber, Tango ja Kik?
3. Juhla-ateria saikin kiitosta niin oppilailta kuin opettajilta. ilmestyneen Aku Ankan Kainuun kiertueen?
11. Osallistujia 23.
Nuoret: 1. (16), 22.00 Kymmenen Uutiset ja Päivän sää, 22.25 Viking Lotto
ja Jokeri, 22.30 Tulosruutu, 22.40 Teknari, 23.10 Myytinmurtajat.
0.15 Kuuntelija (12).
Nelonen
7.00 Disneyn esikoulu, 7.25 Finias ja Ferb,
7.50 Aku ja kumppanit, 8.00 My Little
Pony, 8.30 Inspector Cartoons, 8.40 Näin
teet ranskalaista ruokaa.
9.15 Koirakouluttaja Tanja Karpela, 9.45
Kauneusleikkaukseen vai ei?, 10.20 Sarahin talo, 10.50 Ostosruutu.
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita, 12.50 Koirakouluttaja Tanja Karpela, 13.20 Kauneusleikkaukseen vai ei?, 13.55 Sarahin
talo, 14.25 Näin teet ranskalaista ruokaa.
15.00 Huikeat kakut, 16.00 Hurja remontti, 17.00 Neljän tähden illallinen, 17.30
Junior MasterChef.
18.30 Nelosen uutiset ja sää, 19.00 Neljän tähden illallinen, 19.30 Matkaoppaat,
20.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!,
20.57 Keno.
21.00 Nashville, 22.00 Hyvät ja huonot
uutiset, 23.00 Nelosen uutiset ja sää, 23.15
NCIS Los Angeles (12).
0.15 Defenders, 1.15 Perhe on pahin,
1.50 Pulkkinen.
Yle Teema
17.00 Hulluuden historia, 17.45 Avaruuskansiot.
18.00 Prisma Studio, 18.30 Vempainmies
Stephen Fry, 19.00 Odessan kummisetä (12), 19.50 Lyhyesti: Tuolit puhuvat,
20.00 Veitsen terällä, 20.30 Schrödingerin kissa.
21.00 Bergmanin videot (12), 21.45 Lentävien tikarien talo (16, Kiina 2004, historiallinen seikkailu, o: Zhang Yimou).
Tietovisa
1. Mistä Mika Aalto tuli tunnetuksi yleisurheilun MM-kisojen aikana?
5. Kuivalainen Valtteri YUA 2. Miten Aku Ankassa on käännetty kainuuksi seuraavat sanat: a) olla paikallaan b) kokeilla c) pätevä, kyvykäs d) melko paljon?
13. Mistä Ville Hoikkala on viime aikoina tullut tunnetuksi?
16. Visassa päädyttiin harvinaiseen tasapeliin, koska sekä Eija ja Jokke Esterissä että Asko ja Leena Nurmijärveltä päätyivät tasapisteisiin 10 pisteellä. Mikä nimimerkki käänsi kainuuksi 28.8. Hyötylä
Ritva KokUA 8. Mikä oli ensimmäinen eläin, joka lähetettiin avaruuteen vuonna 1946?
15. Eroa pronssimitaliin Maijalla jäi 45 sekuntia.
Me muut, Pekka Toppari, Martti Köngäs ja Jouko
Määttä, emme selvinneet Afinaaliin. Wayne.
Maanantai 7.10.2013
Yle TV1
5.55 Puoli seitsemän, 6.25 Ylen aamu-tv.
9.30 Isojen kissojen jäljillä, 10.00 Sydämen asialla, 10.50 Villit eläinystävämme,
11.00 Yle Uutiset, 11.05 Puoli seitsemän,
11.35 Arto Nyberg.
12.15 Arjen huimapäät: Nuohooja, 12.30
Ulkosuomalaisen tarina, 13.00 Sysmäläinen (Suomi 1938, o: Valentin Vaala, seikkailukomedia), 14.25 Bergenin oopperan
piristysruiske, 14.55 Pisara.
15.00 Yle Uutiset ja News, 15.10 Ylen
aamu-tv, 15.50 Luontohetki, 16.20 Kuningaskuluttaja, 16.50 Novosti Yle, Uutiset viittomakielellä ja Uutiset, 17.08
Sydämen asialla.
18.00 Yle Uutiset, Uutiset alueeltasi ja
sää, 18.30 Uutisvuoto, 19.00 Prisma,
20.00 MOT, 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu.
21.00 A-studio, 21.30 Dokumenttiprojekti: Kuninkaan punikit, 22.30 Kotikatsomo: Sata lasissa (12), 23.20 Yle Uutiset,
23.25 Euroopan vapauden hinta.
Yle TV2
6.50 Pikku kakkonen, 9.00 Kukkaron
herraksi, 9.30 Retkikohteena, 10.30
Hymy Pyllyyn, 11.00 McLeodin tyttäret, 11.45 Taivaan tulet Kari Väänänen.
12.00 Tanskalainen maajussi, 12.30 Kukkaron herraksi, 13.00 Rikshalla halki Intian, 13.30 Pressiklubi, 14.00 Veljesten
keittiössä, 14.30 Uusi päivä.
16.00 Peltsin Lappi, 16.30 Galaxin mestari: Kartingmestari, 17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Yle Uutiset minuutissa, 18.02
McLeodin tyttäret, 18.45 Vauhtimimmit, 19.00 Yle Uutiset alueeltasi, Uutiset, Urheiluruutu ja Suora linja, 19.30
Teiniäidit, 20.00 Uusi päivä, 20.30 Suorana: Kortesmäki.
21.00 Bomb Girls (12), 22.05 Yle Uutiset ja Urheiluruutu, 22.17 Rakkautta ja
jälkikasvua (12), 22.50 Seksiministeriö,
23.20 Teiniäidit, 23.50 Boss (16).
0.45 Haven (12).
MTV3
6.00 Studio55.fi, 6.25 Huomenta Suomi.
9.05 Studio55.fi, 9.30 Uutiset, 9.40 Mitä
tänään syötäisiin?, 9.45 Tunteita ja tuoksuja, 10.35 Emmerdale, 11.35 Kadonneen
jäljillä UK.
12.40 Ostoskanava, 14.10 Alueellinen
sääennuste, 14.15 Isän tyttö, 14.45 Mitä
tänään syötäisiin?, 14.50 MTV3 TOTAL
Syksy 2013, 14.55 Tanssii Tähtien Kanssa.
16.50 Uutiset, Suomen ja maailman sää,
17.00 Kauniit ja rohkeat, 17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale, 19.00 Seitsemän Uutiset ja Päivän sää, 19.30 Salatut elämät,
20.05 Idols.
21.00 House (12), 22.00 Kymmenen Uutiset, Päivän sää ja Tulosruutu, 22.35 Rizzoli & Isles (12), 23.35 Kovat kaulassa
(12), 0.35 Work It.
Nelonen
7.00 Disneyn esikoulu, 7.25 Finias ja Ferb,
7.50 Aku ja kumppanit, 8.00 My Little
Pony, 8.30 Inspector Cartoons, 8.40 Näin
teet ranskalaista ruokaa.
9.15 Koirakouluttaja Tanja Karpela, 9.45
Kauneusleikkaukseen vai ei?, 10.20 Sisustuskaksoset, 10.50 Ostosruutu.
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita, 12.50 Koirakouluttaja Tanja Karpela, 13.20 Kauneusleikkaukseen vai ei?, 13.55 Sarahin
talo, 14.25 Näin teet ranskalaista ruokaa.
15.00 Tanssi peppu pieneksi, 16.00 Prom
Queen, 17.00 Eläintarhojen elämää, 17.30
Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!
18.30 Nelosen uutiset ja sää, 19.00 Neljän tähden illallinen, 19.30 Matkaoppaat,
20.00 Huippumalli haussa, 20.57 Keno.
21.00 Sisko tahtoisin jäädä (12, o: Marja Pyykkö), 23.20 Nelosen uutiset ja sää,
23.35 Olipa kerran.
0.35 Perhe on pahin, 1.10 Maailman vaarallisimmat tiet, 2.10 Pulkkinen.
Yle Teema
17.00 Historia: Yhdysvallat kieltolain aikaan, 18.00 Sininen laulu: Suomen taiteiden tarina, 19.00 Francon jälkeen - Alcantaran perhe, 20.10 Euroopan tiede, 20.30
Se päivä muutti Suomen.
21.00 Tekijänä: Pilvi Porkola, 21.30 Hetkiä kaupungissa, 22.00 Sherlock Holmes
kohtaa kuoleman (USA 1942, o: Roy William Neill), 23.10 Tennistä Nadalin kanssa (o: Monne Lindström, Ruotsi 2011),
23.20 Miesten kylä.
Tiistai 8.10.2013
Yle TV1
5.55 MOT, 6.25 Ylen aamu-tv.
9.30 Kuningaskuluttaja, 10.00 Sydämen
asialla, 10.50 Kuvakirjeitä maailmalta:
Kuvakirjeitä Chilestä, 11.00 Yle Uutiset, 11.05 Rakas isä.
12.05 Palanen: Yrittäjäpatsas, 12.20 Ulkosuomalaisen tarina, 12.50 Hätävara
(Suomi 1939, o: Orvo Saarikivi, komedia), 14.30 A-studio.
15.00 Yle Uutiset ja News, 15.10 Ylen aamu-tv, 15.50 Muisti: Stella Polaris, 16.20
Ulos luontoon, 16.50 Novosti Yle, Uutiset viittomakielellä ja Uutiset, 17.08 Sydämen asialla.
18.00 Yle Uutiset, Uutiset alueeltasi ja
sää, 18.30 Puoli seitsemän, 19.00 Kiehtova maailma: Kartanon vuosi, 20.00
Prisma Studio, 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu.
21.00 Rakastuneita naisia (16), 22.30 Lasten parhaaksi, 23.10 Yle Uutiset, 23.15
Lasten parhaaksi, 23.55 Prisma.
Yle TV2
6.50 Pikku kakkonen, 9.00 Kukkaron
herraksi, 9.30 Alueelliset Uutiset (10.40
Uutiset Pohjois-Suomi), 10.50 Oddasat,
11.05 McLeodin tyttäret, 11.50 Maailmanmenoa: Pizzanpyörittäjien kuningas.
12.00 Veljesten keittiössä, 12.30 Kukkaron herraksi, 13.00 Mitä Kiinassa syödään?, 13.30 Kakola, 14.00 XL-sukupolvi, 14.30 Suorana: Kortesmäki.
15.00 Hartain toive: lapsi, 16.00 Teiniäidit, 16.30 Tero hoitaa, 16.43 Martine,
17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Yle Uutiset minuutissa, 18.01
McLeodin tyttäret, 18.45 Vauhtimimmit,
19.00 Yle Uutiset alueeltasi, Uutiset, Urheiluruutu ja Suora linja, 19.30 Blogistania: Isyyspakkaus, 20.00 Uusi päivä,
20.30 Suorana: Kortesmäki.
21.00 Ajankohtainen kakkonen, 21.50
Yle Uutiset ja Urheiluruutu, 22.05 Rautainen Coogan (16, USA 1968, o: Clint
Eastwood), 23.35 Blogistania: Isyyspakkaus.
MTV3
6.00 Studio55.fi, 6.25 Huomenta Suomi.
9.05 Studio55.fi, 9.30 Uutiset, 9.40 Mitä
tänään syötäisiin?, 9.45 Tunteita ja tuoksuja, 10.35 Emmerdale,11.35 Grand Designs - unelma-asunnot.
12.40 Ostoskanava, 14.10 Alueellinen
sääennuste, 14.15 Selviytyjät.
15.15 Mitä tänään syötäisiin?, 15.20 Ben
ja Kate, 15.50 Idols, 16.50 Uutiset, Suomen ja maailman sää, 17.00 Kauniit ja
rohkeat, 17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale, 19.00 Seitsemän Uutiset ja Päivän sää, 19.30 Salatut elämät,
20.05 Koko Suomi leipoo.
21.00 Broadchurch (12), 22.00 Kymmenen Uutiset, Päivän sää ja Tulosruutu,
22.35 C.S.I. Mikä oli Suomen lopullinen sijoitus lentopallon EM-kisoissa 2013?
Kysymykset kysyi Tuomo. Visaan osallistui kuusi joukkuetta, joista kaksi netissä. Hillilä Inka Paratiisin/MU 7. Rahkonen Juho VetUA. Missä ainoassa Euroopan maassa on majakanvartioita kaikissa majakoissa?
10. Törmä Niko Paratiisin/MU 3. Mitä tarkoittaa ja mitä on requiem?
9. Illalla kohderyhmänä olivat koululaisten vanhemmat.
- Olin Yhdysvalloissa tekemässä huumepoliisien kanssa
töitä ja toin idean sieltä. Pitkäsen otsikoihin 8.-9.9.?
7. Mahdollisia tapaturmia maastossa
liikkuessa ovat erilaiset venähdykset, haavat ja murtumat.
Kainuulaisten metsästäjien ikäjakauma on suuri. Lehtonen
Joni OMU 6. Tyypillinen kainuulainen hirvestäjä on 47-vuotias mies. Ketkä musiikintekijät esiintyvät perjantaina alkavassa Vain elämää -sarjassa (1,75 p.)?
20. Mistä Perttu Pölönen nousi otsikoihin tällä viikolla?
17. Minkä niminen oli Konsta Pylkkäsen nuori ystävä (Konsta Pöyliön esittämä) Havukka-ahon ajattelija -elokuvassa?
8. Amerikassa oli meneillään huumeiden vastainen valistustoiminta, Jore kertoi taustaideastaan.
Puolangalla on alkamassa vastaavanlainen Uskalla-kampanja, jolla kannustetaan koululaisia vastustamaan päihteitä.
- Valitustyön on nimenomaan lähdettävä mahdollisimman nuorista. Kolmanneksi sijoittuivat Ismo, Yrjö ja Seppo 7,65 pisteellä.
Visa jälleen ensi sunnuntaina 6.10. Laurila Eero
LappajUA 4. Himanka
Miia KRRMK/UA 4. Meidän
yhteisikämme hipoi jo seuraavaa sarjaporrasta 190, joten suuria odotuksia emme itsellemme ladanneet, ?kuhan
oman kylän pojat saivat pelata?. Minkä lajin epävirallista maailmanennätystä Urho Kekkonen piti hallussaan 1920-luvulla?
19. Miami (12), 23.35 Kallista
kipua (12), 0.35 Mike & Molly.
Nelonen
7.00 Disneyn esikoulu, 7.25 Finias ja Ferb,
7.50 Aku ja kumppanit, 8.00 My Little
Pony, 8.30 Inspector Cartoons, 8.40 Näin
teet ranskalaista ruokaa.
9.15 Koirakouluttaja Tanja Karpela, 9.45
Kauneusleikkaukseen vai ei?, 10.15 Sarahin talo, 10.50 Ostosruutu.
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita, 12.50 Koirakouluttaja Tanja Karpela, 13.20 Kauneusleikkaukseen vai ei?, 13.55 Sarahin
talo, 14.25 Näin teet ranskalaista ruokaa.
15.00 Tanssi peppu pieneksi, 16.00 Huippumalli haussa, 17.00 Neljän tähden illallinen, 17.30 Ruotsin miljonääriäidit.
18.30 Nelosen uutiset ja sää, 19.00 Neljän tähden illallinen, 19.30 Matkaoppaat,
20.00 Junior MasterChef, 20.57 Keno.
21.00 Holmes NYC (12), 22.00 NCIS
Rikostutkijat (12), 23.00 Nelosen uutiset ja sää, 23.15 SM-liigan huippuhetket,
23.20 NCIS Los Angeles (12).
0.20 Start!, 0.50 Holmes NYC (12), 1.50
Perhe on pahin, 2.25 Pulkkinen.
Yle Teema
17.00 Sininen laulu: Suomen taiteiden tarina, 18.00 Veitsen terällä, 18.30
Schrödingerin kissa, 19.00 Ranskalainen kylä (12), 20.00 Taiteen maantiede: Venäjä.
21.00 Historia: Brittikoti 1950-luvulla,
21.45 Elävä arkisto: Muodissa mukana,
23.15 Treme (12).
Keskiviikko 9.10.2013
Yle TV1
5.55 Puoli seitsemän, 6.25 Ylen aamu-tv.
9.30 Muisti: Stella Polaris, 10.00 Sydämen asialla, 10.50 Kuvakirjeitä maailmalta, 11.00 Yle Uutiset, 11.05 Puoli seitsemän, 11.35 Aamusydämellä.
12.20 Ulkosuomalaisen tarina, 12.50
Avoveteen (Suomi, 1939, o: Orvo Saarikivi), 14.30 MOT.
15.00 Yle Uutiset ja News, 15.10 Ylen
aamu-tv, 16.00 Avara luonto, 16.50 Novosti Yle, Uutiset viittomakielellä ja Uutiset, 17.08 Sydämen asialla.
18.00 Yle Uutiset, Uutiset alueeltasi ja sää, 18.30 Puoli seitsemän, 19.00
Historiaa: Yrjö V ja kuningatar Mary,
20.00 Akuutti, 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu.
21.05 A-studio, 22.00 Taivaan pilarit (16),
22.55 Yle Uutiset, 23.00 Ulkolinja: Israelin uudet haasteet.
Yle TV2
6.50 Pikku kakkonen, 9.00 Kukkaron
herraksi, 9.30 Alueelliset Uutiset (10.40
Yle Uutiset Pohjois-Suomi), 10.50 Oddasat, 11.05 McLeodin tyttäret, 11.52
Maailmanmenoa: Delfiiniterapiaa.
12.00 XL-sukupolvi, 12.30 Kukkaron
herraksi, 13.00 Elämäni eläimet, 13.30
Merta, mertoja ja maisemia, 14.00 Riistametsällä, 14.30 Suorana: Kortesmäki.
15.00 Näin Norjassa, 15.10 Ajankohtainen kakkonen, 16.00 Blogistania, 16.30
Galaxi, 17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 McLeodin tyttäret, 18.45 Vauhtimimmit, 19.00 Yle Uutiset alueeltasi, Uutiset, Urheiluruutu ja Suora linja, 19.30
Hullu juttu, 20.00 Uusi päivä, 20.30 Suorana: Kortesmäki.
21.00 Taivaan tulet (12), 21.50 Yle Uutiset ja Urheiluruutu, 22.05 Keskiviikon
ravisuora, 22.10 Docventures: Elokuvan
esittely, Searching for Sugar Man (o: Malik Bendjelloul) ja Live.
0.10 Hullu juttu, 0.40 Boardwalk Empire (16).
MTV3
5.30 Aamusää, 6.00 Studio55.fi, 6.25
Huomenta Suomi.
9.05 Studio55.fi, 9.30 Uutiset, 9.40 Mitä
tänään syötäisiin?, 9.45 Tunteita ja tuoksuja, 10.35 Emmerdale, 11.35 Jamie Oliverin herkullinen Iso-Britannia.
12.35 MTV3 TOTAL Syksy 2013, 12.40
Ostoskanava, 14.10 Alueellinen sääennuste, 14.15 Selviytyjät.
15.15 Mitä tänään syötäisiin?, 15.20 Rasittavat tyttäret, 15.50 Koko Suomi leipoo, 16.50 Uutiset, Suomen ja maailman
sää, 17.00 Kauniit ja rohkeat, 17.55 Mitä
tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale, 19.00 Seitsemän Uutiset ja Päivän sää, 19.30 Salatut elämät,
20.05 45 minuuttia.
21.00 C.S.I. Kuka aloittaa Keskusrikospoliisin päällikkönä 1.10.2013?
18. kello 18 Esterissä. Pietilä Sanna PuMK/UA. Tytöt lukivat Kotitalous-lehdessä olleen artikkelin, jossa kerrottiin muun
muassa, että 50 vuotta sitten oppilaille tarjottiin kaura-, ohra- tai makaronivellia tavanomaisten keittoruokien lisäksi.
Jore puhui päihteistä suoraan ja sumeilematta
Vanhempi konstaapeli Hannu Jore on tehnyt vuodesta
1994 lähtien huumevalistustyötä. ja
Jouko 37. Rautio
Sanna Paratiisin/MU 5. Sarjamme voitti OK Raseborg ajalla 1.28.32. Mikä nosti helsinkiläisen Tupakkakauppa A. Kuka on Helsingin Sanomien uusi päätoimittaja?
2. Joukkueessa suunnisti kainuulaisille
tuttu Pekka Kanste.
Me i d ä n a i k a m m e ol i
1.53.46, jolla olimme 28 joukkueen kisassa omasta mielestämme ihan hienosti 17.
Osuusmatkat olivat suurin piirtein samanmittaisia:
Pekka aloitti ajalla 36.06/22,
Mar tti toisella osuudella
37.47/20. B-finaalissa Martti oli seitsemäs, Pekka 16. Mitä kainuulainen vastaa Roopelle kyseisen Akkarin sivulla 8 Roopen
kommenttiin: ?Täkäläinen kansanluonne lienee tasaista sorttia??
12. Osallistujia luokassa 20.
Televisioviikko
Suomi leipoo, 11.25 Hännänheiluttajat,
11.55 Kirjapiiri.
12.25 Salatut elämät, 13.25 Samaa sukua,
14.25 Äksyt vanhat herrat (komedia, o:
Donald Petrie, USA 1993).
16.35 Totuuden torvet, 17.35 Hell?s Kitchen Suomi.
18.35 MM-ralli: Ranska - RalliExtra,
18.45 Formula 1: Extra, 19.00 Seitsemän
Uutiset, 19.10 Tanssii Tähtien Kanssa.
21.00 Selviytyjät, 22.00 Kymmenen Uutiset, Viikon sää ja Tulosruutu, 22.35 Formula 1: Korean osakilpailu, 23.35 Formula 1: Extra, 23.45 Glades (12).
0.45 MM-ralli: Ranska.
Nelonen
8.00 Jaksa paremmin, 8.30 Junior MasterChef.
9.30 Robin POP SHOW - Live In Hartwall Areena, 10.00 SM-liigan viikkomakasiini, 10.30 Elixir, 11.00 Sikke Ruokaa rakkaudella, 11.30 Koiralle koti.
12.35 Eläinten ABC, 13.05 Eläintarhojen elämää, 13.35 Konttori, 14.35 Amerikan hauskimmat kotivideot.
15.35 Hauskat kotivideot, 16.30 Dancing on Ice.
18.30 Nelosen uutiset ja sää, 19.00 The
Voice Kids, 20.57 Keno.
21.00 The Expendables (16, USA 2010,
toimintatrilleri, o: Sylvester Stallone), 23.10 Nelosen uutiset ja sää, 23.25
SM-liigan huippuhetket, 23.30 Holmes
NYC (12).
0.30 Defenders, 1.30 Lost (16).
Yle Teema
13.20 Francon jälkeen - Alcantaran perhe, 14.35 Kesäkonsertti Schönbrunnista.
16.20 Hulluuden historia, 17.05 Ranskalainen kylä (12).
18.00 Isä Brownin salaisuus (Englanti 1954, dekkarielokuva, o: Robert Hamer), 19.25 Islannista maailman huipulle, 20.00 Tekijänä: Maija Koivisto, 20.30
Hetkiä kaupungissa.
21.00 Maagisen Beatles-filmin tarina,
22.00 The Beatles: Magical Mystery
Tour, 22.55 Yle Live: Lil. Kaarinalle Iin syherikkö näytti pahimmat puolensa: kakkosrasti oli ja pysyi
piilossa, tuloksena ei tulosta.
Sunnuntain viestiin osallistuimme sarjaan yhteisikä vähintään 170 vuotta. Se tässä on tärkeää, miten näinkin nuoria lähestytään ja miten heille puhutaan.
Tyypillinen hirvenmetsästäjä on 47-vuotias mies
Hirvenmetsästyksessä sattuneet vahingot ovat vähäisiä,
koska lakien vuoksi metsästyksessä korostuvat huolellisuus
ja vastuun ottaminen. Mikä on ja mistä sanoista tulee NSN?
4. Mikä tunnettu suomalainen institutionaalinen rakennus on ruotsiksi Villa Bjälbo?
6. Paavola Minna
KRRMK/UA 3. Yli
40-vuotiailla miehillä alkaa jo olla tuki- ja liikuntaelinvaivoja sekä sydän- ja verisuonisairauksia
Bobcat-työt . 0440 381 071
LVI-Asennus JET Oy
?LVI-asennus ja urakointi ?LVI-tarvikemyynti
Ota yhteyttä alansa ammattilaisiin!
lvi-jet@hotmail.com
Jarmo Turpeinen puh. Sade- ja jätevesijärjestelmät
. 040 157 7717
varatuomari, asianajaja Jaana Kitusuo
julkinen kaupanvahvistaja
Lakipalvelut
Perunkirjoitukset, testamentit,
oikeudenkäynnit ym.
Arto Pappinen
OTM, LKV, julkinen kaupanvahvistaja
Puh. 020 413 5085 Toimisto
Puh. 040 750 0469
Sähköasennus M. 044 710 4382
taksi
Jorma Herttuainen
Vastaanotto kaikille
Puolangalla Mäntykodilla.
?metsäsuunnitelmat ?tila-arviot ?suometsän hoito ?metsätie- ja
siltarakennus ?puukauppapalvelut ?metsänhoitopalvelut
?taimivälitys ?luonnonhoito ?metsäveropalvelu ?sukupolven
vaihdos ?metsäkiinteistöjen välitys lkv
sähköposti: etunimi.sukunimi@metsakeskus.fi
Puh. Sakokaivojen
tyhjennykset . 020 413 5080
Jukka Kauppinen Puh. Hirsi
rakentaminen, kattoremontit. 044 50 500 75
knhiuspiste@gmail.com
Puh. Abloy-kotiavainten teko.
Kostean tilan asennussertifikaatti. Katsastus (max akuutus
. 10 nro 40 - 2.10.2013
Liike- ja palveluhakemisto
AUTO-, HUOLTO-, KORJAUS-, JA HYDRAULIIKKAPALVELUT
Puolangan Autohuolto Oy
LINJA-AUTO- JA
TAKSIPALVELUT
Auhonkatu 10, 89200 Puolanka Puh. 040 760 8759
? Pienkonekorjaus ja
-huolto
? Autohuolto ja -korjaus
MOILASEN
KORJAAMO
Mika Moilanen, Hyrynsalmentie 2
Puh. Lukkojen asennus ja sarjamuutokset
sekä myynti. 040 5081 675, (08) 3125 640
Sivutoimisto Puolangalla Puolanka-lehden toimitiloissa, missä vastaanotto sopimuksen mukaan.
Hallituskatu 21, 90100 OULU
Paula Kaarre
Maaherrankatu 10
P. Kattoremontit . 040 747 4684
kalustepalvelu@puolanka.net
www.vaisasenkalustepalvelu.fi. Piharemontit/
viherrakentaminen/salaojitukset
. (08) 751 106, 0400 686 511
Tuohustie 4, 89600 Suomussalmi
Suoritamme koneistus-,
sorvaustyöt ja hitsaukset.
Raskaskone- ja maatalouskoneiden korjaukset.
Koneurakointi
Huovinen & Kinnunen Oy
Hallitie 4, Puolanka
Puh. remontit lattiasta kattoon, niin ulkona kuin sisälläkin.
Pesuhuoneita unohtamatta. 040 192 0511
Paavo Sutinen puh. Jurva
. Rekisteröinti ?V
Seuraavat katsastuspäivät
tiistaisin 8.10., 15.10. Hyödynnä nyt kotitalousvähennys!
. 0400 685 869
puh.VAKUUTUSPALVELUA
040 750 4521
reijo.moilanen@lahitapiola.?
LÄHIVAKUUTTAJA PUOLANGALLA
Palvelupiste Puolangalla
Virastokatu 8 B
(poliisin sis.käynti)
Ajanvaraukset
puh. (08) 752 350, 0400 216 235
?autotarvikkeiden ykköspaikka
?myös korjaukset ja huollot
?bosch auton sähköisten järjestelmien diagnoosit
Avoinna:
?Hydrauliikkapalvelut:
Ma-pe klo 8-17
-letkut -liittimet La suljettu
Teemme kolarikorjauksia ja
maalauksia kaikille merkeille.
Meiltä saa myös sijaisauton käyttöönsä veloituksetta.
Juha Niskala
Puh. Kiinteistöhuollot
Ylä-Kainuun
Jätehuolto Oy
P. 040 183 0310, Esa Turpeinen puh. Märkätilasertifikaatti
. 0400 280 977
Asianajotoimisto Botnia Oy
Parturi-Kampaamo
Metsäpalvelut ammattitaidolla
Rami Seppänen
Yksityisten henkilöiden ja yritysten lakiasiat luotettavasti.
Puh. Jalkahoidot, intialainen
päähieronta . 040 7355 964
www.mhy.fi/lansikainuu
lansikainuu@mhy.fi
etunimi.sukunimi@mhy.fi
Puh. Rintama
veteraanien avokuntotutus
setelit . 0204 135 087
Arto Väyrynen Puh. 0400 387 399
taksi
taksi
Tuomas Juntunen
Puh. 050 539 3379.
. 0400 381 336
KATSASTUSPALVELUA
METSÄNHOITOPALVELUA
www.taikatuulia.com
Kauneushoitola
Marjo-Riitta
? Kasvo-, käsi- ja jalkahoidot
? Hieronta
? Meikkaus ja maskeeraus
Ajanvaraus
041 438 4348
Ouluntie 3, Puolanka
Tervetuloa!
Unto Hyttinen
0400 289 644
Unski
Tuomas Moilanen
040 770 2850
?Remonttityöt, korjausrakentaminen
?Uudisrakentaminen ?Hirsi- ja kirvesmiestyöt
?Pesuhuone- ja saunaremontit
Korjaus- ja uudisrakentaminen, pesuhuoneremontit. Puh. näyhä
Puolanka
p. 040 767 3709, 044 299 1772
www.apupiste.fi toimisto@apupiste.fi
Konetien Katsastus Oy
Puolanka, Puolangan Shell
Ouluntie 18, puh. ?rakennuksen
pohjatyöt ja täytöt ?kaapeliojien kaivutyöt
leveäpyöräisellä bobcat-kalustolla
Paltamontie 58, Puolanka
Puh. ja 22.10.
?siivoukset ?kotiaputyöt
?kotihoitotyöt
?tilitoimistopalvelut
?siivous- ja hoitotarvikemyynti
Ouluntie 1
Puh. Päivystys 24 h/vrk, p. (08) 311 7141
www.avainasemat.fi
PARTURI-KAMPAAMOJA
taksi
?(1-8 henkilöä) ?pyörätuolikuljetukset
?paarisänkykuljetukset
monipalvelu taksi
Juha Hiltunen 040 960 2527
taksi
RAKENNUS- JA KALUSTEPALVELUA
Juhani Kemppainen
Puh. 040 573 9029, Erkki p. Muista kotitalousvähennys.
Rakennuspalvelu Heikki Väisänen
Heikki p. 0400 166 822. 044 250 1551, 0400 677 507
Palvelut Puolangalta.
Eurot kotikuntaan!
?keittiökalusteet ?wc-kalusteet
?komerot ?tasot ?altaat
?kalustehelat
?rakennuslasit
Puh. Hirsirakentaminen
Pasi p. 044 358 0660
KIINTEISTÖHUOLTO- JA KORJAUSPALVELUA
. (hirsikehikot, ulkokalusteet yms.) Kysy tarjous!
Pasi Leinonen, puh. 0204 135 086
Veli-Matti Rytkönen
Puh. 040
8200 364.
Ouluntie 1 LähiTapiola
Puolanka
PUolanka
Reijo Moilanen, vakuutusedustaja
kuljetusPALVELUA
Kuljetuspalvelu
y. Uudis- ja saneerauskohteet
?Sähkösuunnitelmat
www.sahkoasennusjurva.fi
posti@sahkoasennusjurva.fi . 020 413 5083
Mika Pöllänen Puh. 040 704 6061
KAUNEUDENHOITOA
Reijo Moilanen
Keskuskatu 2
puh. 044 576 6201
Viljo p. 050 379 7837
Puh. 050 595 9590
KUNTOUTUSPALVELUA
Keskuskatu 8, Puolanka tai Särkijärvi.
puukaupan asiantuntijat
Jorma Nykänen Puh. Maalaukset,
tapetoinnit, laatoitukset, laminaatin ja parketin asennus ym. Terassit
. 040 589 1827.
T:mi jorma riipi
Väisäsen Kalustepalvelu
?viherrakentaminen ?salaojitukset ?sadevesijärjestelmien kaivu ja asennus ?pihojen kivipengerrystyöt ym. Sotainvalidien vel
jesliiton maksusitoumukset
Sylvi Härkönen
Kaija Nissinen
P. Pohjankaivuut . 040 183 0311
PP-hirsi & rakennus
Vuotaako katto, hilseileekö maali tai ärvöttääkö lauta?
Onko sinulla tai taloyhtiölläsi tarvetta remonttiin tai rakentamiseen?
. 040 575 1310
Maanrakennus ja
rakennuspalvelut
. 040 7504 521, (08) 752 444
reijo.moilanen@lahitapiola.fi
Julkinen kaupanvahvistaja
?jalkahoidot ?kasvohoidot
?käsihoidot ?Suklaa/turvehoidot
?Intialainen päähieronta
?puoli- ja kokoHieronnat
Apupisteen tiloissa viikoittain!
Johanna Kumpulainen
puh. 0440 753 113
LAKIASIANPALVELUA
Lakiasiainpalveluja
Puolangalla
Hieroja Aila Väisänen
Lakiasiaintoimisto
varatuomari, ekonomi
Kauppurienkatu 23, 90100 Oulu
Puh. Uudisrakentaminen
. 0204 135 088
Osmo Seppänen Puh. 045 110 4861.
Veikko Heikkinen puh. Kosteus- ja routaeristykset
. 044 710 4352
Väinö Kemppainen puh. Lisäksi kaikkea pyöröhirrestä toiveidesi mukaan,
myös omista puistasi. 040 482 6840, gsm 040 522 8183
MONIALAPALVELUJA
tus
Puolangan kats35as
00 kg)
. Jäte- ja vaihtolavakuljetukset . 020 413 5084 Pertti Lahtinen Puh
Suurin osa
toimenpiteistä tullaan pitämään paikallisesti.
Helge
Supermukula
kenellekkä
meinasit
soettoa?
jospa
vaekka
apetta
tilovaes.
No jo! et ossoa ies
puhhuo! vaekka
tuskimpa ne siellä
pitseeriassakkaan
kaksista suomea
roatoavat.
minäpä
puhhuinni niille
ulukomoan
kieltä!
Puolangan kunta
tiedottaa...
SHOPPAILUREISSU OULUUN
Shoppailu-/elokuvareissu Ouluun lauantaina 19.10. Normaali kukinta-aika on
heinä-elokuussa. Hakemuksen
mukaan Pohjolan Turistiauton maanantai-perjantaiaamun
(kello 7.55 - 9.30) liikennöintivuorot Kajaani - Puolanka sekä Puolanka - Kajaani (kello 10.10 - 11.45) lakkautettaisiin.
Liikennöintivuoroja jäisi Kajaani - Puolanka suuntaan yksi
vuoro maanantai - perjantai kello 15.15 - 16.50 ja Puolanka
- Kajaani suuntaan maanantai - perjantai kello 6.00 - 7.40.
Perusteluina vuorojen lakkauttamiseen on matkustajien vähäinen määrä suhteessa kustannuksiin - liikennöinti on tappiollista.
Kunnanhallitus toteaa lausuntonaan: Lakkautettava linja
on Puolangan ja Kajaanin välillä ainoa, joka mahdollistaa
alle seitsemän tunnin oleskelun Kajaanissa. Ohjelmisto selviää myöhemmin. Alakouluikäiset aikuisen seurassa. Meiltä myös romutustodistukset
Rautaa* Maatalouskoneita
* Maatalouskoneita
* Kuparia
* ym.
**Rautaa
* Kuparia
* ym.
Virallinen metallien kierrätysja käsittelylaitos
. Noudetaan
romuautoja
Meiltä
myös
romutustodistukset
. Lapsiperheiden kannattaa harkita
kasvin hankintaa, sillä kirjojen mukaan se on syötynä hyvin myrkyllinen.
Lisää Liikettä seuroihin
Puolankalaisilla urheiluseuroilla ja liikuntaa järjestävillä yhdistyksillä, muun muassa
kyläyhdistyksillä, on mahdollisuus lähteä mukaan Kainuun
Liikunnan Liike - liikunnasta elinvoimaa maaseudulle
-hankkeeseen. nro 40 2.10.2013 11
Kaikkosilla kukkivat
pasuunakukat
Rauni Räisänen
Luontonarikka
Syksy näkyy kukkapenkeissä
ja -laudoilla kukkien ja kasvien kuihtumisena. Kyyti on ilmainen!
Sitovat ilmoittautumiset Samille 18.10. Aikaisin keväällä oksista
leikataan vielä lisää kolmasosa, jotta versominen lisääntyy. Puolankalaisille urheiluseuroille ja liikuntaa järjestäville
yhdistyksille. - 20.9.2013
Kirjaston
uutuuksia
Aikuisten kaunokirjallisuus
Adichie, Chimamanda Ngozi: Kotiinpalaajat; Alasalmi, Päivi:
Joenjoen laulu; Anttala, Esa: Kaukopartiosotaa Kannaksella
ja Äänisellä; Binchy, Maeve: Seitsemän talvista päivää; Cornwell, Patricia: Paljaat luut; Crais, Robert: Vartija; Ellilä, Kirsti:
Kaivatut; Franzén, Peter: Samoilla silmillä; Glattauer, Daniel:
Takiainen; Guillou, Jan: Keikari; Halldén, Kåre: Samppanjaruhtinas; Higgins, Jack: Paholainen ottaa omansa; Hotakainen,
Kari: Luonnon laki; Hämeen-Anttila, Virpi: Marionetit; Jaatinen, Pekka: Torpedo; James, P. 08 61565 226.
Yhteydenotot ei-kiireellisissä asioissa, kuten ajat lääkärille,
hoitajalle, laboratoriovastaukset kello 12-15
puh. Toimenpiteet ovat osallistuvalle
urheiluseuralle tai yhdistykselle maksuttomia. ?Meiltä
myös
romutustodistukset
Utacon Oy
. Takaisin Puolangalla n. Matkustajamäärät Puolangan ja Paltamon välillä ovat kuitenkin vähäiset.
OSTETAAN ja noudetaan
kaikenlaista
kaikenlaista METALLIROMUA
OSTETAAN
ja
noudetaan
* Rautaa
* Maatalouskoneita
* Kuparia
* ym.
OSTETAAN
noudetaan
Noudamme
yli 1000
kg:n ja
erät
hyvään
hintaan.
?
Noudetaan
romuautoja
Muista määristä
sovittava erikseen.
METALLIROMUA
kaikenlaista
METALLIROMUA
kaikenlaista
. Kukka on komeimmillaan joitakin päiviä
ja sitten tipahtaa pois.
Orvokin pasuunakukat olivat viettäneet kesän ulkona
tuulensuojaisella paikalla grillikodan seinustalla. Kun Orvokki toi kasvit sisälle, ne intoutuivat kukkimaan.
Kasvikirjojen mukaan pasuunakukka on monivuotinen, nopeakasvuinen ja puu-
tuvavartinen koristekasvi. Neuvonta avoinna kello 8-11.
Hätätapauksissa soita aina 112.
Ajanvaraus hammashoitola: puh. 08 61565 261 kello 8-10.
Tämän jälkeen muissa akuuttia hammashoitoa tarvittavissa
tapauksissa yhteys virka-aikana puh. D: Valepotilas.
Kaarnakari, Ville: Operaatio Para Bellum: OPB; Klaussmann,
Liza: Punaisen sään tiikerit; Kyrö, Eine: Tuli kuitenki; Nieminen, Kaiho: Trokari; Ohlsson, Kristina: Varjelijat; Rannela, Terhi: Punaisten kyynelten talo; Roberts, Nora: Tulen sylissä; Santos, José Rodrigues dos: Einstein-koodi; Smith, Ali: Oli kerran
kello nolla; Steinhauer, Olen: Amerikkalainen vakooja; Theorin, Johan: Sankta Psykon kasvatit; Tiuraniemi, Siina: Kukkia Birgitalle; Vaara, Sarianna: Huomenkellotyttö; Väisänen,
Martti: Rymysavotta.
Nuorten tietokirjallisuus
Guinness world records 2014; Harvey, Derek: Uskomattomat
eläimet: suurimmat, nopeimmat hurjimmat eläimet maalla, vedessä ja ilmassa; Woodward, John: Hevosten maailma; Jaakonen, Kati: Tyttöjen makeat reseptit.
Nuorten kaunokirjallisuus
Jalo, Merja: Jesse kylpyläkoira; Jalo, Merja: Kostajan isku;
Kinney, Jeff: Neropatin päiväkirja 6: Lunta tupaan; Lähteenmäki, Laura: Kaiken peittävä tulva; Montgomery, L.M: Annan
nuoruusvuodet; Pastis, Stephan: Timi Möhläri; Tapola, Soile: Kauhuvitsit.
Sarjakuvat: Ankalliskirjallisuuden klassikot 3: Maailman ympäri kahdeksassa päivässä ja muita tarinoita; Martin, Jacques:
Baabelin torni; Simpsonit: iso kirja.
AV-aineisto
DVD: Karaoketähti: Toivotuimmat 1 Kaija Koo &Yölintu; Karaoketähti: Toivotuimmat 2 Anna Eriksson Frederik; Karaoketähti: Toivotuimmat 3 Hector & Juha Vainio; Suomirock hitit:
15 suomirockin klassikkoa karaokeversioina.
Äänikirjat: Tervo, Jari: Esikoinen.
Avoinna ma 10 - 19, ti - ke 11 - 18, to 11 - 16, pe 10 - 16.
(08) 6155 4472, kirjasto@puolanka.fi, www.puolanka.fi/fi/kirjasto. Kainuun Liikunta järjestää yhdessä Puo-
langan kunnan kanssa Liikehankkeesta infotilaisuuden
2.10. kunnan ja seurakunnan nuorisotyö
Attendo tiedottaa
Terveyskeskuspäivystys: puh. Se
sopii ruukkukasviksi terassille, parvekkeelle tai puutarhaan
suojaiseen paikkaan.
Pasuunakukka voi kasvaa
jopa yli kaksimetriseksi, mutta sitä voi typistää halutunkorkuiseksi ja -muotoiseksi. Liian lämmin
talvehtimispaikka voi haitata
seuraavan vuoden kukintaa,
koska kasvi ei saa silloin riittävää talvilepoa.
Talvella kasvia ei lannoiteta lainkaan, ainoastaan kastellaan tarvittaessa hieman.
Syksyllä kasvin versoista voi
leikata kolmasosan pois, jot-
Päätöksiä
Lausunto siirtymäajan liikennöintisopimuksen muutosesityksistä
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on pyytänyt Puolangan kunnan näkemystä muutoshakemukseen, joka koskee
1.1.2014 lakkautettavaksi esitetyn liikenteen tarpeellisuutta
ja sitä, mitä yhteystarpeita liikenne palvelee. Honkavaaran hiihtokeskuksella.
Hankkeeseen otetaan 1520 seuraa tai liikuntaa järjestävää yhdistystä Kajaanin,
Vaalan, Paltamon ja Puolangan alueelta.
Kunnanhallitus
20.9.
Liike - Liikunnasta
elinvoimaa maaseudulle
-hankkeen infotilaisuus
ke 2.10 klo 18.00
Honkavaaran
hiihtokeskus
Kenelle. Seurakohtaisia kehittämistoimia voivat olla
muun muassa seurakonsultointi, teemapäivät, infotilai-
tulevaa korteista
vuosien kokemuksella.
Soita 015 446 200 tai
050 564 2393/Leena
suudet ja valmennukset. mennessä numeroon 044 720 0244 tai sähköposti sami.haapalainen@puolanka.fi.
Järj. Mahdollisuus käydä elokuvissa päivänäytöksessä, jos haluaa. Hanke tarjoaa osallistuville seurakohtaisen kehittämistarpeen kartoituksen ja räätälöidyn
kehittämissuunnitelman.
Ennustan
Oulujärvi Leaderin rahoittama hanke tarjoaa osallistuville seurakohtaisen kehittämistarpeen kartoituksen ja
räätälöidyn kehittämissuunnitelman. 08 61565 259.
Hoitotarvikejakelu: maanantaisin kello 9-10.
Diabetestarvikejakelu: arkisin kello 11.30-12.
eReseptiuusinta: ma-pe kello 9-11.
Lisätietoja palveluista osoitteessa terveys.puolanka.fi
9. klo 19.00.
Reissu tarkoitettu nuorisolle ja perheille. 08 61565 230. 0400
892 414 www.utacon.fi
Utacon
Oy
Utacon
Oy
Mustikkakankaan teollisuusalue, Varastotie, Utajärvi
Virallinen
kierrätysja käsittelylaitos
Virallinenmetallien
metallien
kierrätysja käsittelylaitos
Mustikkakankaan
teollisuusalue,
Varastotie,
Utajärvi
Mustikkakankaan teollisuusalue, Varastotie, Utajärvi
?
. 0400
0400892
892414
414www.utacon.fi
www.utacon.fi
ta talvisäilytys olisi helpompaa. Yhdessä varressa kasvaa
puolikymmentä komeaa trumpettimaista kukkaa, jotka ovat
alkuun valkeita, mutta punertuvat hiljalleen. Pasuunakukka menettää
talvella lehtensä, mutta versoo keväällä nopeasti rohkean leikkauksen jälkeen. Noudetaan
romuautoja
. Kovinkaan
usein en ole tavannut pasuunakukkaa, joka on niin komea
kasvi, että siitä tulee mieleen
sademetsät.
Pasuunakukka vaatii päivittäistä kastelua ja säännöllistä viikoittaista lannoitusta.
Talveksi Orvokki aikoi viedä
ruukut kellariin. Jotkut kasvit kuitenkin vielä jaksavat
ilahduttaa kasvattajaansa kiitellen kesän mittaan saamastaan hoidosta.
Orvokki ja Olavi Kaikkosen
olohuoneen ja keittiön ikkunalla pasuunakukat kukkivat
parhaillaan ja niitä kannattaisi vaikka käydä ihastelemassa. Lähtö torilta klo 9.00
Oranssi
panta. 1,5 kg
200 g (9,95/kg)
rs
Ilman Plussa-korttia 2,49 rs (12,45/kg)
kg
-45%
Coca-cola
Ilman Plussa-korttia 10,95 kg
Etu K-Plussa-kortilla
regular, light ja Zero 1,5 l
(0,73/l) sis. Banaanikärpänen.
15. 040 716 8724.
?
sekalaista ?
Kadonnut la 28.9.2013 urosbeagle Puolangalla, Aittokylässä.
Havaittu viimeksi su Kouerjärven
lähellä Honkavaarassa. 0400 169 539.
Seitsemän
Veljestä
lankoja
150 g
450
Naisten puuvilla Naisten
pitkisalus
yöpaitoja
Novita
housuja
20
00
Naisten
leggingsit
Novita
12
00
kimppu
kympin palsta
(sis. a) örnöttää b) kopasta c) noheva d) enempäsähhii.
13. Kaius Niemi. Kalevi Kuikanhuuto.
11. Tule tekemään löytöjä.
Kuntouttavan työtoiminnan ohjaaja mukana
torstaisin klo 10-11 työttömien kuntosalivuorolla.
?Ruokailu ma-pe klo 11-12.30 ?Nettipiste ?Loosivuokraus ?A4-kopiot ?Kirpputori
?Kotitalouksien pyykinpesupalvelu ?Kuntosalivuoro torstaisin klo 10-11 (työttömille ilmainen)
?Uintilippuja Puikkariin
Puolangan Työttömien yhdistys ry, Keskuskatu 3, puh. Siellä pelattiin Suomen suurin voitettu Lottopotti, 12,8
miljoonaa euroa.
7. Sielunmessu, katolisen kirkon jumalanpalvelus,
jossa rukoillaan edesmenneiden
puolesta.
9. 16. 040 185 0900
raimo.holappa@k-market.com
www.puolankainfo.fi
ma - la 8 - 21
su 12 - 21
kylpyläretken
Muikkua ja
muutakin kalaa
Suomi
PAprika
Palvelemme:
Eläkeliiton Puolangan yhdistys tekee
Oulujärven
ps
8
00
Miesten
poolopusero
12
00
Ryhdin talo 89200 PUOLANKA Puh. Ruoka
9,5 e, matka 7 e. Puh. 0400 935 743.
DigiKino
Paljakkatalo
Puolangan
Ryhti/jaostot
Nuorten 2014 SM-kisa
palaveri talkoolaisille pe
4.10. 18. 2. 12. 045 138 8008
Virkkulan ja kiertorin tapahtumat
Virkkulassa loosit täynnä tavaraa. 2013 klo 9?15
Kokoontuminen Tuulentuvalla Suolijärventie 111.
Alkuun maisemaraivauksen ja raivaussahan käytön ohjeistusta sitä haluaville.
Raivaustalkoissa rantaniittyjen ja kylänraitin raivausta.
Raivaussahat ja työhanskat mukaan.
Talkootarjoilu.
Järjestää:
Suolijärven kyläyhdistys ja Maisemat ruotuun -hanke
(Kainuun ELY-keskus ja Maa- ja kotitalousnaiset).
Lisätietoja:
Riitta Nykänen puh. 2 erää/talous
Kauppiaan vinkki to-su 3.-6.10.2013
!
k
2-pac
Atria
pizzat
200 g
(3,75/kg)
2 kpl!
peruna
Banaani
Kolumbia
peruna-sipulisekoitus
500 g, pakaste
(1,58/kg)
harjattu, Suomi
ps
Ilman Plussa-korttia yksittäin 1,35 prk (6,75/kg)
Lapin pakarin
Nätti jussi
ruisleipä
390 g (4,33/kg)
ps
Ilman Plussa-korttia 3,33 2 pack (0,84/l) sis. klo 9 - 10.
ps
Ouluntie 7, Puolanka, puh. Runsaasti erilaisia tuotteita
edulliseen hintaan. 044 742 0601, ma-to klo 9.00-15.00 ja pe klo 9.00-17.00.
Tietovisa
1. klo 15
Suolijärven maisemaraivauspäivä
12.10. klo 18 Ensi-ilta
La 5.10. Suuria ympyrän tai suorakaiteen
muotoisia kiviaitauksia 3000 - 1800
-luvulta ekr?. klo 16
Su 6.10. Pikku-Nikke.
Puolangan Shellillä
to 3.10. 4. 10. 040 753 8369. klo 17.00 Honkavaaran
hiihtokeskuksella. 050 380 8209
Puh. 14. Thaimaalaisten marjanpoimijoiden asianajajana. Kesäranta. pantit 0,80
Kauppiaan vinkki to-su 3.-6.10.2013
3 prk
Ilman Plussa-korttia yksittäin 1,59 rs (3,98/kg)
2-pack
Ilman Plussa-korttia yksittäin 1,35 kpl (6,75/kg)
Etu K-Plussa-kortilla
-13%
Etu K-Plussa-kortilla
2 kpl
-44%
2 rs
(2,70-2,98/kg)
Ilman Plussa-korttia 1,75 ps (3,18-3,50/kg)
uunituore
lantmännen
croissant
60 g (6,50/kg)
ps
kpl
Hevi-tiskiltämme torstai-sunnuntai 3.-6.10.2013
reilun kaupan
punajuuri,
sipuli
roosanauha
ruusu
porkkana tai
1 kg/ps (1,49/kg)
7 kpl/kimppu
lanttu
Suomi
Kenia
2 kg/ps (0,75/kg)
kg
Meiltä myös
Veikkauksen
Palvelut
kg
Kiannon Kuohuihin ti 8.10.2013.
Väyrylänkylän riistamiehet ry
Kutsuu maanomistajat, kyläläiset ja jäsenet perheineen
la 12.10.2013 klo 15.00 metsästysmajalle seuran 50-vuotis
juhlan merkeissä. Ilmoittautumiset sunnuntaihin 6.10.
mennessä Pirkolle puh. ruokailu. Tervetuloa!
Nalle
lankoja
100 g
400
Metsänomistajien
toiveiden mukaista
hakkuuta motolla.
Puh. Robin Lardot. Ilkka Alanko, Pauli Hanhiniemi, Anna Abreu, Maarit, Juha Tapio, Jukka Poika ja Laura Närhi. Nokia Solutions and Networks,
Nokian verkkoyhtiö. Hän voitti EU:n
nuoren tutkijan palkinnon keksimällään sävelkellolla.
17. Mitäpä se hyvejää. 6155 4531
Virkkula ma-pe klo 9.00-15.00. Puolassa. Ajetaan Joukokylän kautta. Myynnissä kahvileipää.
Kiertorilta kotiin ja mökille sängyt, pöydät, hyllyt, sohvat,
lastenpinnasänky, vaunut, lasten turvaistuin, pakastimet,
polkupyöriä, katiskoita ym. Vauhdittoman
kolmiloikan, 972 cm.
19. Älypuhelimien pikaviestipalveluja.
3. 20.
Kahdeksas.. Ohjelmassa mm. Tervetuloa!
Hiihtojaosto
Mieletön
elokuu
kotimainen
K-7, liput 10 ?, kesto 1,43
Pe 4.10. alv, laskutuslisä 3,10 ?)
Lähtö torilta klo 8.30. Kiertori, Teollisuustie 2,
puh. 6. 040 825 1918
Aili Jussila puh. Hänen omistamallaan vuoden 2004 Nordic
Champion hiilikuitukeihäällä heitettiin kaikki mitalit.
5. pantit 0,80
raj. 12 nro 40 - 2.10.2013
Palvelemme joka päivä
Kauppias hoitaa homman!
99
6
Kauppiaan vinkki to-la 3.-5.10.2013
ERÄ!
AtriA ohut palvikeiju
oululainen
2 rs! piltti lasten
kinkku, keittoateriat
reilu
margariinit
200 g, 1-3 v
400 g
kinkku ja -20%
viipaleet -14%
-21%
-13%
!
500-550 g
Etu
K-Plussa-kortilla
Etu
K-Plussa-kortilla
Etu
K-Plussa-kortilla
Etu K-Plussa-kortilla
prk
kalkkuna3
leike
kg
-36%
(5,83/kg)
(3,13/kg)
99
99 1
Ilman Plussa-korttia 10,95 kg
Etu K-Plussa-kortilla
Myös sunnuntaisin.
Tarjoukset voimassa Plussa-kortilla
to-su 3.-6.10.2013 (ellei tuotteen kohdalla toisin mainita).
Tuore
lohifilee
Norja
raj. (08) 752 031
Pe-la 20-03
Perjantaina
Disco
Vapaa pääsy!
Lauantaina
Mainiskaraoke
Liput 5 euroa!
Tervetuloa viihteelle!
Kantapub
Musta kissa
Kajaanintie 19
Puolanka 050 596 3865
?
ostetaan ?
Edullinen työkelkka.
Kunnostuskelpoinen tai
pienivikainenkin käy.
Puh. 8. 2 filettä/talous
kello 21 saakka.
50
2
50
3
49
1
5
50
1 299 079 169 039
99
0 039 149 149 495
Kauppiaan vinkki to-su 3.-6.10.2013
Atria porsaan
ulkofilee
n