751 053
www.heikinvakka.fi. Historian hämärästä
vaikuttaneet henkil
öt.
Asiakirjoista saatu
tieto raottaa räppän
ihmisen ajatusän entisajan
ja kokemusmaa
ilmaan
elämänpolkunsa,
miten hankki leipän : miten hän kulki
sä, miten pärjäsi
naapurin tai esivall
Kainuun luoteis
an kanssa.
osa mukaan lukien
sitten. Puolan
gan
vaaroilla sataa
melkein aina ja
nytkin jo vettä hiljalle
en vihmoi. 08 751 092.
Karaoke ym.
musiikkia.
Mikko Moilanen
(s. Kotilan
kyläkirja (2001)
Aittokylä . Jotakin
niin raskasta ja
painostavaa ja
kuitenkin niin rakast
a koko tämä seutu.
Jo lapsuudessan
i minä näitä seutuj
ihailin ja huoka
a
sin.?
Toisin silloin
touko kasvoi
Toisin silloin
tou
Silmätautien erikoislääkäri Vesa Tahkolan vastaanotto
seuraavan kerran keskiviikkona 18.12.
Ajanvaraukset puh. 1920
Puolangankylän kyläkirjan
avataan klo 16.00
Puolangan
Puolangan uuden
uuden toimiston
toimiston
avajaiset
avajaiset to
to 5.12.2013
5.12.2013
klo
klo 9.00
9.00 -16.00
-16.00
Pizzatarjous kahdella
täytteellä 5 euroa.
to 16-04
Disco
ym.
Vapaa pääsy!
(Kajaanintie
(Kajaanintie5)
5)
Kahvitarjoilu
Kahvitarjoiluja
jaarvontaa!
arvontaa!
julkistamistilaisuus
pidetään itsenäisyyspäivänä
perjantaina 6.12. 1780-luvulla
Puolangan tienoo
asutettiin pysyv
Puolangankylään
ästi 400
kirkonkylään asettui
saatiin oma kirkko
ja 1800-luvun jälkipu vuotta
jat. Moilase non julkaistu myös
lta
kirjat Lippolan
PahaPaavo . Syrjäinen eräma vat ensimmäiset maakauppiaa
oliskolla
t, nimismiehet
akylä kasvoi ?maali
ja kansakouluno
kyläksi. Teos johdat län vaiheita 1600-luvulta 1920- ?
taa lukijan keskel
elämän iloja ja
le entisajan arkisuruja
lisäksi sijansa saavat . Ostokset 550 ?/kk, bonus 3 % = 16,5 ?.
Säästät vuodessa
198 . Täältä
näkyivät Puolan
gan
kessa jylhyydessää tunturit kain. 1952 Puolan
galla) on
metsänhoitaja
ja työskentelee
vanhempana tutkijana Metsän
tutkimuslaitoks
Tieteellisen tutkimu
essa.
styön ohessa hän
on paneutunut
suku- ja kylähis
toriaha
rastukseen. päivänä
PUOLANGAN KOTISEUTU- JA UUTISLEHTI
Tervetuloa
Tervetuloa tutustumaan
tutustumaan
OTSO
OTSO Metsäpalveluihin
Metsäpalveluihin
Torstai - lauantai
Toisin silloin touko kasvoi
Puolangankylä vuosina 1600 . nro 49 4.12.2013 1
49 - 2013 Keskiviikkona joulukuun 4. Kirjoja voi
myös ostaa paikan päältä 62 eurolla.
Ennen julkistamistilaisuuden alkua kirkkokahvit seurakuntasalissa.
Moilanen Mikk
Mielestämme
Mielestämmemetsänomistamisen
metsänomistamisentulee
tulee
olla
ollanautinnollista,
nautinnollista,helppoa
helppoajajatuottavaa.
tuottavaa.
Tuomo Seppänen
pe 16-03
Tanssiyhtye
Amigos
Liput 6 euroa!
Irtonumero 1,50
Mikko Moilanen
Kannen kuva: Puolang
1939 Erkki Mikkola an kirkonkylää
n kuvaamana,
Puolangan kotiseut
uarkisto
Takakannen kuva:
Juho Kyllönen 1916
Samuli Paulaha
rjun kuvaamana,
SKS KRA
Ennakkoon varattuja kirjoja voi noutaa julkistamistilaisuuden
jälkeen Puolanka-lehdestä tai Puolangan Kirja- ja Paperikaupasta.
Liikkeemme on suljettu pe 6.12.
Tarjoukset voimassa: keskiviikko - sunnuntai 4.-8.12.
Atria Perhetilan
Broilerin
leikkeet
Hyvää itsenäisyyspäivää!
HK
Uunilenkki
480-600 g
Atria
pikkukinkku
599 100
rs
kpl
(2,50/kg)
Edullista!
Riitan herkku
metripizzat
750 g (6,65/kg)
499
399
039
450
179
Valio polar
täyteläinen ja
polar 15% (11,40/kg)
Ingman
perinteiset
jogurtit 150 g (2,60/kg)
Pandan
konvehtiboxit
290 g (15,51/kg)
Vaasan
muhkusämpylät
400 g (4,47/kg)
8-20
8-18
12-18
kpl
prk
kpl
ps
595 179
Taatusti tuoretta!
Appelsiinit
Valencia
ylikypsä
kinkku
1l
kpl
Palvelutiskiltä: ke-la 4.-7.12.
kpl
Glögit
1 kg
400 g
(12,49-9,98/kg)
Valio
890
695
Possun
ulkofile
kg
kg
Kiivirasia
Italia, 500 g
(2,78/kg)
Kirsikka
tomaatti
250 g, Espanja
(3,96/kg)
jäävuori
salaatti
Espanja
139
139
099
219
kg
rs
rs
kg
prk
Himalajan
kristalli suolaa!
Keskittämällä ostoksesi
M-Market Heikinvakkaan
säästät selvää rahaa.
Jäsenyys on maksuton.
voi
Etusi opa
olla j
5%
Esim. kansan
tarina
Kinttupolkua kylätiel 1700-luvulta (1995),
ja Askassa 1600?18 le . Tuolla lepäsi
Puolangan järvi
syvällä alhossaan,
pilkotti punehtien
sen puinen kirkko
ja kirkonkylän
taloja.
toa, ylimaan maailm Erämaan luonaa. puolankalaine
elämisen oppikir
n
ja (1999), Kotoisa
sti
Kotilasta . kotoiset
konnut,
vieraat veräjät
(1999) ja kirjoitta
nut asutushistorian osuude
n kyläkirjoihin
Kaikuja
Väyrylän vaaroil
ta . selvää rahaa!
heikinvakka
Kajaanintie 12
puolanka
Puh. ja siitä
pettakehittyi myöhe
mpi kuntakeskus.
o
la 16-03
www.otso.fi
www.otso.fi
Mitä teki entis
ajan kyytirättäri?
Kuka oli Juho
Kyllönen?
Mitkä olivat Puol
angankylän
ensimmäiset talot
?
Kirjan kirjoittaja Mikko Moilanen esittelee kirjan
tekemisen vaiheita ja vastaa kysymyksiin.
Tilaisuuden jälkeen ennakkoon varattujen
kirjojen luovutukset sekä mahdollisuus saada
kirjoihin tekijän omistuskirjoitus. ?
Lisäksi hän on
toimittanut sukukir
Kainuun Moilask
jan
ansa . Katso tarkemmin sivulta 6.
Puolangankylä
vuosina 1600 ?
1920
Ilmari Calamnius
(Kianto),
Päivälehti 16.8.18
99
ko kasvoi
Kello-Kulta-Optiikka
Vapaa pääsy!
?Hengästyneenä
kiivaasta astum
isestani saavuin
pian Leipivaaran
laelle ja katsah
din taakseni. kello 11.30 alkaen
Puolangan seurakuntasalissa.
Eskelinen Ky
Ouluntie 16
Puh. Teos
Kaskimailta kansak rKainuun Moilase
si ?
t 1600?1800-luvu
illa sai
kunniamaininnan
vuoden 1994 valtaku
nallisessa sukukir
jakilpailussa. Synkänsinisinä sykkyräpäis
inä riippuivat pilvet
tummien ylänkö
jen yli . Talojen ja niiden asukkaiden
murrokset, Ameri elinkeinot ja niissä tapahtuneet
kkaan muutto,
kansanopetus,
uskonnollinen
elämä ja harras
tukset
nousevat esiin
kylän kehitykseen . elämää Auholla
00-luvuilla (1997)
Oamunroapisk
osta illankuhveesee sekä
murretarinoita
n
Puolangalta (2002). 08 751 092
Palvelemme:
MA-PE 9-17,
LA suljettu
Kantapub
Musta kissa
Kajaanintie 19
Puolanka 050 596 3865
Joulutervehdykset vaivattomasti ja edullisesti
Puolanka-lehden kautta. sinisten
ja
vaarojen sylissä
(2008).
Mikko Moilasen
kyläkirjassa ?Toisin
kuvataan Puolan
silloin touko kasvoi
ganky
luvulle
to 5.12.
mennessä khranvirastoon, p.
050 5141 005.
Ma 9.12. Jäisit törröttämään sinne kuin suolapatsas, jos Herra tänään tulisi ottamaan pois morsiusseurakuntansa maan päältä. klo 17 isoskoulutus
päiväkerhotiloissa.
Pe 13.12. Mukana on myös lapsille
suunnattuja lauluja, esimerkiksi veikeä, pukurekvisiitoin
varustettu Kolme kuningasta,
joka kertoo Itämaan tietäjien
Casparin, Melchiorin ja Balhasarin matkasta tähden johdattamana Beetlehemiin.. Klo 18 kirkkoneuvosto.
Itsenäisyyspäivänä 6.12. klo 18.30 kirkkokuoron harjoitus srk-salissa, klo 19
raamattupiiri kokoushuoneessa.
Ke 18.12. Nyt talouspäällikkö on selvittänyt
eri vaihtoehtoja varojen sijoittamiselle.
Kirkkoherran esityksestä kirkkoneuvosto päätti yksimielisesti sijoittaa 100 000
euroa 24.6.2015 erääntyvään
Outokumpu Oy:n yrityslainaan. Kirkkoherranvirasto, p. klo 9.30 lasten joulukirkko.
Miesten adventtitapaaminen
Kainuun Opistolla la 14.12. luku.
Pe 6.12. Kiitos hyvästä hoidosta.
Lapset
Puolangan
helluntaiseurakunta
Rukoushuone p. Lapsia johtaa Satu
Aho ja projektikuoroa Susanna Konttinen. 15.2.1926 Puolanka
k. Suomalainen: Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön; Vilkuna: Etunimet.
puolankainfo.fi
Seurakunta
sijoittaa
yrityslainaan
Puolangan seurakunnan kirkkoneuvosto kokoontui viime
viikon maanantaina keskustelemaan ja päättämään seurakunnan rahavarojen sijoittamisesta. 2000-luvun alussa Airiksi on nimetty vuosittain vain muutama lapsi.
Aira (1929-) on Airin rinnakkaismuoto.
1900-luvun alkupuolella pidetty nimi
on harvinaistunut niin, että 2000-luvulla vain muutama kymmenen lasta on
saanut Aira-nimen. klo 18.30 sanan ja rukouksen ilta, Ilm. Klo 18 kirkossa koko perheen joulukonsertti
(Pekka Mikkola, Johanna Piipponen). klo 18.30 lauluseurat Korteniemellä, Törmänmäentie 12.
Pe 13.12. Karista uni silmistäsi, sillä sinä olet suuressa sielunvaarassa. Mukana on
kahdeksan laulajaa myös Puolangalta.
Laulajien ikähaitari on 6 80 vuotta. Sotkamon
kirkossa klo 19 ?Kaiken kansan
joulukantaatti?, lähtö kirkon pihasta klo 17 kuorolaisten mukana kimppakyydein, ilm. (08) 751 590. pikkujoulun merkeissä.
La 7.12. Klo
18 jouluiset siioninvirret srk-salissa (Tuomo Ruuttunen).
Lapset, nuoret
Perhekerho ja päiväkerhot
srk-keskuksessa normaalisti.
Puuhis peruttu 4.12., ma 9.12.
normaalisti ja ke 11.12. klo 9.30 ystäväkerho Paljakkatalossa. 050 5141 073.
Avoinna ma - pe 9 - 12. Ensimmäinen kantaja lienee ollut
1888 syntynyt Airi Salminen, jonka isän,
kappalainen Wiktor Salmisen kerrotaan
luoneen nimen airut-sanasta. Nimi levisi nopeasti yleiseen käyttöön. klo 17.30 kirkkovaltuuston kokous srk-salissa.
Ti 17.12. klo 18 kirkossa ?Lankafest goes Christmas?, joululauluja esittävät Jukka Nummi,
Eveliina Koskela, Juha Väyrynen,
house band Luna Tremensis.
Ti 10.12. klo 13.30 joululaulutuokio Mäntykodissa, Nando ja Armas Palm. Puolangan kirkossa olevaan esitykseen.
Kaikki veteraanikuntoutukseen oikeutetut eivät varmaan
tiedä mahdollisuuksistaan.
Nyt, kun veteraanien määrä on vähentynyt huomattavasti, olisi hyvä, että he itse
tai heidän läheisensä ottaisivat selvää kuntoutusmahdollisuuksista.
Tiettävästi näin loppuvuodesta on olemassa se mahdollisuus, että osoitettuja
määrärahoja joudutaan tietämättömyyden vuoksi palauttamaan.
Näyttää siltä, että tietoa
tarvitaan ja sitä saa Puolangalla paitsi jo lakkautettujen
tai lakkautettavien järjestöjen kautta myös paikalliselta
veteraaniasiammieheltä. Ja
Hän voi tulla tänään. klo 16 elämän leipää
ja sanaa, Merja Hautanen ym.
Ruokakassien jakoa.
Su 8.12. Sellaisena toimii paikkakunnalla Tuulikki Moilanen. Diakoniatoimisto, p. Näethän, miten olet alkanut jakaa sydäntäsi Herran ja maailman välillä!
Tunnethan, miten maailman henki on alkanut vallata yhä suurempaa tilaa elämässäsi. 0400 421 845
To 5.12. klo 18.30 joulumyyjäiset.
La 14.12. 2 nro 49 - 4.12.2013
Sanan lähteellä
2. 050 5141 005, taloustoimisto, p. klo 13 Kesärannan
raamattupiiri, Ehtoollinen.
Pe 13.12. Glögitarjoilu klo
18.30 alkaen.
Su 15.12. Konsertti
on oiva mahdollisuus nauttia
jouluisista sävelistä ja rauhoittua joulun odotuksen aikaan.
Johanna Piipposen ja Pekka Mikkolan joulukonserttien sarja alkaa 7.12. Sen jälkeen Puolangan Vammaisyhdistyksen joulujuhla srksalissa, ilm. Jouluinen tunnelma on kuitenkin läsnä jokaisessa kappaleessa. Suosituimmillaan Airi-nimi oli 1930 - 1950-luvuilla. klo 10 kirkossa messu. Onko joku
synti jäänyt tunnustamatta. ei Ystävän Kahvilaa,
klo 13 kahvilan päivystäjien kahvitilaisuus srk-salissa.
Ti 10.12. vanhemman väen
ja veteraanien joulujuhla alkaen
klo 10 kirkossa, sen jälkeen ruokailu ja ohjelma srk-salissa. Onko välisi täysin selvät kaikkien
ihmisten kanssa?
Herää sinä, joka kerran olit hereillä, jonka sydän kerran oli kokonaan Jeesuksen oma. klo 9.30 alle kouluikäisten lasten joulukirkko.
Rauhanyhdistys
To 5.12. klo 12 päiväkokous, Merja Hautanen ja Seppo Moilanen. Solisteina laulavat tenori Martti Niskanen,
sopraano Anita Ortju, baritoni Juha Vähäsarja ja bassot
Kari Häyhä ja Esa Anttonen.
Tunnelmalliset laulut liittyvät adventinaikaan ja jouluun. klo
10 kirkossa jumalanpalvelus,
sen jälkeen seppeltenlasku sankarihaudoille, seurakuntasalissa
kirkkokahvit ja Puolangan kylän
kyläkirjan julkistamistilaisuus,
jonka järjestää Puolanka-lehti.
La 7.12. Lähtö linja-autoasemalta klo 8.30.
Itsenäisyyspäivän aaton konsertti veteraaneille puolisoineen, veteraanien leskille ja tukihenkilöille Kaukametsässä to 5.12. Keskustelussa oli
mukana Suomen Pankkiiriliike Oy:n edustaja Matti Häkli, joka kertoi sijoitusvaihtoehdoista.
Seurakunta on aiempina
vuosina sijoittanut taseen pääomia etupäässä pankin määräaikaisille tileille. Uhrilahja Isolle kirjalle.
To 12.12. Ohjelmia khranvirastosta tai opiston nettisivuilta.
Su 15.12. Tietoa
kuntoutusmahdollisuuksista
jakaa myös paikallinen Kela,
joka käsittelee hakemukset. (Ei raamattupiiriä.)
Ke 11.12. adventtisunnuntai
Uskoa ja epäuskoa
Jos Herra tulisi tänään, tuottaisiko se sinulle ilon vai kauhun. 050 5141 077, ma ja pe 9 - 11.
Toiminnasta
Ke 4.12. 7. Tulisiko Hän sopimattomaan aikaan?
Ovatko vaatteesi tällä hetkellä valkaistut Karitsan verellä?
Onko öljyä lampussa vai onko lamppu sammumassa. klo 19 Kainuun Musiikkiopiston joulukonsertti kirkossa. Ryhmäkoti Käpylään p. 31.10.2013 Puolanka
Syvästi kaivaten
Arto
Esko
Terttu ja Esko perh.
Pauli
Elvi perh.
Liisa perh.
Eila ja Veijo
Sirkka
muut sukulaiset ja ystävät
Väsyneenä silmäs suljit,
siihen hiljaa nukahdit.
Yli rajan silloin kuljit,
rauhan rannan saavutit.
Rakkaamme siunattiin
21.11.2013 Suolijärven
hautausmaahan läheisten
läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta ja
Martan hoitoon osallistuneille.
Ammattiveljen
muistoa kunnioittaen
Kajaanin Taksiautoilijat
Risto Vähäsarjan Joulukantaatti
Sotkamon kirkossa
Sotkamon kirkossa on sunnuntaina Risto Vähäsarjan
Vexi Salmen uusiin sanoihin säveltämän joulukantaatin kantaesitys.
Kantaatti on saanut runsaasti myönteistä palautetta
myös Sotkamon ulkopuolella ja se esitetään muun muassa kesäkuussa Helsingissä Temppeliaukion kirkossa
Kainuu Helsingissä -tapahtuman yhteydessä.
Kantaatti koostuu kahdeksasta laulusta, instrumentaaliosuuksista ja laulujen aiheisiin liittyvistä lyhyistä Saimi
Tikkasen lukemista Raamatun tekstiosuuksista.
Joulukantaatin esittävässä projektikuorossa on noin
150 laulajaa, joista puolet tu-
lee Sotkamosta ja puolet muualta Kainuusta. klo 12 seurakunnan
joulujuhla.
Tervetuloa tilaisuuksiin!
Muistettavaa
Puolangan sotaveteraanien
kylpylä- ja ostosmatka Ouluun
10.12. Kajaanin
kirkosta ja päättyy Hyrynsalmen, Kuhmon ja Sotkamon
konserttien jälkeen sunnuntaina 15.12. Ohjelmat 15 e.
Ma 16.12. (Urto Muroma: Aamun ensimmäinen kirja)
Taimi Moilanen
Kiitos ystävät eritavoin muistaessanne ja
saattaessanne kanssamme
äitimme Annikki Sylvia Väisäsen
viimeiselle matkalle, lumihiutaleiden hiljaa
leijuessa hautakummulle. klo 17 joulujuhla
(Hannes Virrankari).
Joulun sanomaa suoraan
kainuulaisten sydämiin
- Viime kevättalvena syntyi
ajatus joulukonserteista, jotka
suunnattaisiin kainuulaisille.
Tämän ajatuksen takana
on kaksi kainuulaista lauluosaajaa: vuosien 2002 ja
2003 tangoprinsessa Johanna
Piipponen ja vuoden 2012 tangokuningas Pekka Mikkola.
- Ajattelimme, että kainuulaisina haluamme tuoda joulun sanomaa suoraan kainuulaisten sydämiin ja niinpä
päätimme tehdä tästä ajatuksesta totta, Piipponen ja Mikkola toteavat konsertin toteuttamisesta.
- Kun miettii joulua sekä
sen tuomaa rauhaa ja tunnelmaa, on luonnollinen valinta
konsertoida kirkoissa.
Jotta he voisivat tarjota täyteläisen, jouluisen musiikkielämyksen, halusivat Johanna Piipponen ja Pekka
Mikkola käyttää kirkon omaa
akustiikkaa mahdollisimman
hienovaraisesti hyödykseen.
- Eli mahdollisimman akustisella meiningillä mennään,
laulajat toteavat.
Näin tangokuninkaalliset
päätyivätkin soitinkokoonpanoon, josta pianon ja kitaran lisäksi löytyy niin jousi-,
puhallin- kuin perkussiosoittimiakin.
Konsertin ohjelmisto koostuu pitkälti perinteisistä joululauluista, mutta mukaan
mahtuu myös pari uudempaa
ja perinteisestä poikkeavaa
tuotosta. klo 10 kirkossa sa-
najumalanpalvelus, sen jälkeen
kuoroharjoitus. Herää, ettei sinun kävisi kuin Lootin vaimon. Vapaa pääsy.
Su 8.12. Lähtö linja-autoasemalta klo 14.45.
Nimipäivää
viettävät
Ke 4.12. Airi, Aira
To 5.12. Selma
Pe 6.12. Niilo, Niko, Niklas
Niki, Nikolai
Itsenäisyyspäivä
La 7.12. Sampsa
Su 8.12. Kyllikki, Kylli
Jean Sibeliuksen päivä
Ma 9.12. Anna, Anne, Anni, Anu
Anneli, Annikki
Annika, Annukka
Ti 10.12. Jutta
Airi (1929-) on suomalainen mukaelma. Pekka Mikkolan ja Johanna Piipposen joulukonserttikiertue
saapuu Puolangalle sunnuntaina 15.12.
Oili Taipale
Rakas siskoni ja tätimme
Vilma Maria (Mari)
Torvinen
s. 1.12.1926 Puolanka
k. 6.11.2013 Puolanka tk
Olen kulkenut pitkän matkan
ja minua väsyttää.
Saan viimein levon ja rauhan
ja unen niin ihanan.
Kaivaten
siskosi Hilda
sisarusten lapset ja lastenlapset perh.
muut sukulaiset ja tuttavat
Rakkaamme on siunattu haudan lepoon 30.11.2013.
Lämmin kiitos osanotosta suruumme
Kiitämme Koivurannan sekä terveysaseman
vuodeosaston henkilökuntaa Marin hyvästä hoidosta.
Rakkaamme
Voitto Johannes
Moilanen
* 24.7.1959
10.11.2013
Elon polkuja kulkeissain,
sua muistelen rakastain.
Kiittäen ja kaivaten
Ulla ja Ville
Aino
Lilja ja Jukka
Jani
Sanna ja Ville
sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu
läheisten läsnä ollessa.
Kiitos osanotosta.
Taksiautoilija
Voitto Johannes
Moilanen
* 24.7.1959
10.11.2013
Rakkaamme
Martta Reeta
Moilanen
s. Klo 19 joululaulukonsertti, Nando ja Armas Palm. klo 18 kirkossa joululauluja ?raskaammalla otteella?
(Jukka Nummi, Eveliina Koskela, Juha Väyrynen, bändinä Luna
Tremensis). Talouspäällikkö valtuutettiin hoitamaan asia.
Veteraanit
kuntoutukseen
Kirkkokatu 1
Nykyisestä edustajistosta uudelleen valittiin 17, eli
kaikki ne edustajat, jotka ryhtyivät uudelleen ehdokkaiksi,
tulivat myös valituiksi. - 16.8.2015 Roninkankaan radalla, joka katsastettiin AKK:n nokkamiesten toimesta tänä syksynä.
- Arvokisoja on haettu jo
pitkään ja nyt tärppäsi. Osta
Puolangalta -kampanja on edelleen yrittäjien
kannalta tärkeässa roolissa, vaikka maailma
ympärillä on muuttunut melkoisesti. Äänestysvilkkaus
säilyi neljän vuoden takaisena sen ollessa 40,8 prosenttia,
kun se neljä vuotta sitten oli
lähes sama eli 40,7 prosenttia.
Äänioikeutettuja jäseniä vaalissa oli 2 392, joista 975 äänesti. Näin avattiin
samalla myös kirkollinen joulukausi.
Puolangan joulunavausta ovat useana vuonna
lämmittäneet Korpien Kiertäjien laavukahvit Pohjanportin rannassa. Palkinnon vastaanotti yrittäjä Cuma Aca. Harmillista tänä vuonna oli, että juuri
joulunavaukseen sattui viimainen pakkanen, joka
vaati oikeanlaista pukeutumista ja vähensi väkeä niin
torilta kuin viihtyisältä nokipannukahvipaikalta Pohjanportin rannassa.
Joulukausi on Puolangalla lyhyt, mutta entisestään
kutistuvassa ostovoimassa edelleen yrittäjille tärkeää
myyntiaikaa. Jouluiset asiakkaat ovat
aina tervetulleita puolankalaisiin liikkeisiin. Haapalainen oli hieman yllättynyt
äänimäärästään, mutta arveli jonkinlaisen julkisuudessa
olon tuoneen ääniä hänelle.
Haapalainen pitää osuusKaikkien Puolangan Osuuspankin edustajistovaaleissa äänes- pankin edustajiston toimintäneiden kesken arvotun iPadin voitti Irma Heikkinen, joka taa tärkeänä, mutta kokee
kertoi perheen tyttären jo kysyneen, koska iPad tulee kotiin. Kaikkien äänestäneiden kesken arvotun
rahasto-osuuden voitti Tuovi
Halinen Keski-Uudenmaan
Osuuspankista ja kaikkien
netissä äänestäneiden kesken arvotun rahasto-osuuden
voitti Salme Ylivaara Pohjolan Osuuspankista.
Helga holapalla on
oma kotimuseo
Lue sivulta 6
koululaisten parkourkerho
Lue sivulta 8
Janne Seppänen
Joulunavaustapahtumassa kunnanjohtaja Seppo Rajala
muisti vuoden yritykseksi valittua Ravintola Esteriä. Kaupalliset
joulut avataan jo marraskuun puolivälissä,
mutta Puolangalla on haluttu säilyttää joulun
henkeä avaamalla joulu vasta joulukuun
vaihteessa. Kainuun ELY-keskus käynnistää Puokiojärven kunnostussuunnittelun ja pyytää Puolangan kuntaa nimeämään
henkilön perustettavaan suunnittelutyöryhmään. Siellä, jos missä, joulu alkaa avautua
ilman kiirettä. Kuhmon Osuuspankin
vaaleissa äänestysprosentti oli
tasan 40, kun se neljä vuotta
sitten oli 42,1. Edustajisto on miesvaltainen, sillä
miehiä on 16 ja naisia neljä.
Tämänkertaisissa vaaleissa saattoi äänestää myös netissä, ja Puolangan Osuuspankin edustajistovaaleissa
tätä mahdollisuutta käytettiin varsin vilkkaasti hyväksi. Neljännesvuosisadan
aikana joulunavaustapahtuma on säilyttänyt
kaavansa aika samanlaisena.
Alun perin joulunavauksen yksi tarkoitus oli
tuoda jouluista tunnelmaa ja suunnata ostokäyttäytymistä kotikunnan liikkeisiin. nro 49 4.12.2013 3
Puolanka 4.12.2013
Joulunavausta jo 25 vuotta
Puolangan kunnan ja yrittäjien yhdessä järjestämää joulunavausta vietettiin tänä vuonna jo 25:tta kertaa. Se,
mikä ei ole muuttunut, on jouluavauksen
henki, halu tarjota kuntalaisille hetki seurustella keskenään glögikupposen äärellä.
Joulunavaus marras-joulukuun vaihteessa on
myös ajatuksen kanssa ajoitettu. Vain yksi ääni hylättiin.
Ehdokkaita vaaleissa oli 33,
joista 20 valittiin varsinaisiksi edustajiksi ja 13 varaedustajiksi. Kokonaispaketin pitää
olla kunnossa, että kisat saa
järjestettäväkseen, Puolangan MK/UA:n hallituksen jäsen Eero Siira kertoi.
Kisojen saaminen ei ole mikään itsestäänselvyys. AKKMotorsport ry:n hallitus päätti
kisojen myöntämisestä Puolangalle AKK:n lajiryhmän
esityksestä perjantaina.
Kilpailut tullaan ajamaan
15. Tätä
samaa toivoivat myös Puolangan tämän vuoden yrittäjät, joita kunta muisti joulunavauksessa. Hakijoiden mukaan
huomioitavaa on erityisesti venäläisten matkailijoiden
määrä tammikuun alussa heidän viettäessään joulua 7.1.
Ratkaisuissaan aluehallintovirasto on huomioinut eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen 16.10.2012 antaman
päätöksen kauppojen aukioloaikaa koskevien lupapäätösten
oikeudellisista edellytyksistä.
Nuorten ja naisten jokkiksen SM-kisat ajetaan Puolangalla 2015
Tuomo Seppänen
Puolangan MK/UA on saanut
järjestettäväkseen jokamiesluokan nuorten ja naisten SMkilpailut vuonna 2015. Kisojen saamisen takana on hyvä hakemus sekä perusteelliset tiedot hakevasta seurasta,
sen toiminnasta ja kisa-alueesta. Itse kisan
järjestämiseen kerhon organisaatio on hyvällä mallilla. Netissä äänensä antoi 253
jäsentä eli peräti 26 prosenttia äänestäneistä, kun perinteistä postiäänestystä käytti
722 jäsentä eli 74 prosenttia
äänestäneistä.
Muualla Kainuussa äänestysinto oli Puolangan luokkaa. Roninkan-
kaan rata on hyvä, mutta ainakin parkkialuetta pitää kisoihin mennessä laajentaa,
mikä onkin ollut jo suunnitelmissa, Siira kertoi.
Roninkankaan radalla nähdään vuonna 2015 SM-tason jokkista, kun AKK-Motorsport ry:n hallitus myönsi
nuorten ja naisten SM-kisat
Puolangan MK/UA:lle.
Kuva elokuussa ajeluista
Puolangan Vaarat -kisoista.. Suomussalmen
Osuuspankin vaaleissa äänestysprosentti oli 36,3, kun se
edellisissä vaaleissa oli 37,1.
Ku h mossa net tiä änien
osuus oli 25,6 ja Suomussalmella 21,7 prosenttia, eli
kaik kien kolmen pan kin
edustajistovaalien äänestyskäyttäytyminen oli hyvin samantyyppinen: noin neljännes äänistä annettiin netissä.
Sami Haapalainen
ääniharavana
Eniten ääniä keräsi Sami Haapalainen, 69 kappaletta. Kisojen järjestäjille
suurimman haasteen muodostaa majoituksen järjestäminen
kisavieraille.
- Majoituksen järjestäminen on iso haaste. kello 12
- 21 Oulun, Kajaanin, Kuusamon, Kuhmon, Sotkamon,
Hyrynsalmen, Suomussalmen
ja Puolangan kuntien alueille.
Oulun kauppakamari haki
poikkeuslupaa vähittäiskauppojen aukiololle Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien alueille ja Kauppakeskus
Zeppelin kauppakeskuksen
vähittäiskaupoille sekä parturi- ja kampaamoliikkeille.
Erityisinä syinä hakijat esittivät matkailijoiden palvelemisen. Tänä vuonna joulunavaus sattui
sopivasti ensimmäiseksi adventiksi. Kaksipäiväiset
kisat keräävät parisen tuhatta
katsojaa. Kunnanhallitus pyytää tekniseltä
lautakunnalta ehdotuksen investointiohjelmaksi ja tarkennuksen liiketoiminnan talousarvioksi.
Kaupat auki loppiaisena
poikkeusluvalla
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto myönsi Oulun kauppakamarin hakemuksesta poikkeusluvan ammattimaisen
vähittäiskaupan harjoittamiseksi loppiaisena 6.1. Talkoolaisten panos on tietenkin
kaikista tärkein. Jouluavauksesta enemmän sivulla 4.
Kunnanhallitus
2.12.
Päätöksiä
Puokiojärven kunnostussuunnittelu
Puokiojärvi kuuluu vesienhoidon toimenpideohjelman
järviin, jossa järven ekologinen tila on hyvää huonommassa
tilassa. Joulukuun myynnillä usein pärjätään
alkuvuoden hiljaiset ajat, kun mennään kaupallisesti
virkistyvää kevättä kohden. Käytetään
paikkakunnan palveluja niin paljon kuin mahdollista
ja turvataan sillä palveluiden säilyminen Puolangalla.
Vaali-into säilyi hyvällä tasolla Puolangan
Osuuspankin edustajistovaaleissa
Tuomo Seppänen
Puolangan Osuuspankin edustajistovaalien tulos selvisi viime viikolla. Naisten ja nuorten kisoja haetaan
kaikista eniten, ja kun kisat
kiertävät kahdeksan alueen
välillä, on Pohjoisen alueen
kisojen järjestämisvuoro noin
viiden, kuuden vuoden välein.
Viimeksi naisten ja nuorten
SM-kisat järjestettiin Pohjoisella alueella vuonna 2010,
jolloin Limingassa ajetut kisat järjesti Lakeuden Urheiluautoilijat.
- Nytkin hakijoita oli ollut
toistakymmentä, mutta tarkkaa lukumäärää ei kerrota,
eikä myöskään sitä, mitkä
seurat kisoja ovat hakeneet,
Siira kertoi.
Kisoihin odotetaan 60 - 80
ajajaa sekä naisten että nuorten luokkaan. Suunnittelutyö painottuu kevääseen ja kesään 2014.
Mikäli suunnittelussa tulee esiin konkreettisia toimia
Puokiojärven tilan parantamiseksi, kunnostuksia toteutetaan määrärahojen puitteissa ja tuolloin tarvittaneen myös
Puolangan kunnalta rahoitusosuutta.
Kunnanhallitus nimesi ympäristötarkastaja Harri Peltolan Puokiojärven kunnostuksen suunnittelutyöryhmään.
Talousarvio vuodelle 2014
Kunnanhallitus päätti jatkaa talousarvion käsittelyä seuraavassa kokouksessa. myös, että edustajisto voisi
kokoontua useamminkin kertaamaan peruspankki- ja vakuutusasioita.
- Vuosikokousten asialista
tahtoo olla niin valmis, että
siihen on tavallisella edustajalla hieman hankala mennä sanomaan mitään, mutta
koulutusmielessä olisi mukava oppia enemmänkin pankkiasioita ja myös keskustella muiden edustajien kanssa
näistä asioista, Haapalainen
totesi.
Sami Haapalainen kokee
edustajan roolin olevan eräänlaisena linkkinä toimimisen
pankin ja asiakkaan välillä.
- Kyllä minultakin kysytään pankin asioista ja niitä
sitten voin viedä eteenpäin
pankin hallintoon, Haapalainen kertoi.
Kaikkien Puolangan Osuuspankin edustajistovaaleissa
äänestäneiden kesken arvotun Applen iPadin voitti Irma Heikkinen
Työntekijät ovat tehneet
kovasti töitä ja joutuneet opettelemaan uusia asioita, Heikkinen sanoi.
Viime ajat ovat olleet Puolangan Attendolle hyvin kiireisiä. Vuoden yrittäjän titteli sä 57 ääntä.
tuli Cuma Acalle yllätyksenä.
Seuraavaksi sijoittuneista
- Tämä tuli todella yllätyk- Sami Haapalainen sai 15 ja
senä minulle. Päivittäin meille saattoi tulla 5 - 6 henkilöä
hoitoon ulkopaikkakunnilta.
Pakkasesta ja lumisateesta huolimatta joulunavaus keräsi torille satoja ihmisiä. Haluan kiittää Tomi Väätti 10 ääntä. Paikalla oli myös joulupukki, joka kiinnitti erityisesti lasten huomion.
Ensi vuoden alusta toiminta
muuttuu siten, että ihmisillä
on oikeus valita terveysasema.
Odotamme jännittyneinä, miten ihmiset reagoivat siihen,
Heikkinen kertoi.
Uuteen terveyskeskukseen
tullaan siirtämään kaikki
käyttökelpoiset välineet vanhasta, mutta myös paljon uutta kalustoa on tulossa, muun
muassa röntgenlaitteet uusitaan kokonaan.
teitä, ja toivottaa teille hyvää
ja tervettä vuotta, Cuma Aca
sanoi kiitollisena.
Cuma Acan perhe, vaimo
ja kolme poikaa ovat päässeet muuttamaan Puolangalle ja he ovat saaneet Suomen
kansalaisuuden.
Puolangan kunnanjohtaja
Seppo Rajala kertoi onnitellessaan vuoden yrittäjiä, että
nämä ovat todella ansainneet
huomionosoituksen.
- Olette ensimmäisiä ulKunta muisti
komaalaistaustaisia vuoden
yrittäjiä Puolangalla, Rajavuoden yrittäjiä
Ravintola Esteri ja sen yrit- la totesi.
täjät Sever Gündogdu ja Cuma Aca valittiin vuoden yrit- Sauli Sarpolasta
täjäksi Puolangalla.
vuoden puolankalainen
Puolangan kunta muisti pe- Vuoden puolankalainen valitrinteiseen tapaan yrittäjiä jou- tiin tuttuun tapaan kansalaislunavaustilaisuudessa. Ainakin asiakaspalvelu on sellaista, mistä saa palautetta: välillä positiivista ja
välillä negatiivista, Sarpola
tuumasi.
Sarpola on syntynyt alun
perin Pyhäjoella, ja hän muutti Puolangalle Haapavedeltä.
- Kun olen ollut täällä jo parikymmentä vuotta, niin olen
pikkuhiljaa alkanut tuntea itseni puolankalaiseksi, vaikka
en olekaan täältä lähtöisin.
Työ on Sarpolan mielestä
monipuolista, sillä siihen kuuluu sekä asiakaspalvelua että
myyntityötä. Tämän jälkeen käytiin
joulunavausohjelmaa läpi
Jaakko Paavolan juontamana.
Purevasta viimasta huolimatta joulutunnelmaa riitti,
olihan avauksessa mukana itse
Joulupukki. Hän on toiminut huoltoasemayrittäjänä
Puolangan Shellillä yhdessä
vaimonsa Riitan kanssa koko tuon ajan.
Valinta tuli Sarpolalle täysin yllätyksenä. Ääniä
annettiin yhteensä 133.
Sauli Sarpola on asunut
Puolangalla yli kaksikymmentä vuotta. Sarpola kertoi,
että hän on työskennellyt aiemmin sekä pankin että kunnan palveluksessa.
Vuoden puolankalaisen
Monitoimitalolla oli joulumyyjäisissä tarjolla muun muassa arpoja, koruja, villasukkia, lauk- Marjatta Heikkinen kertoi At- palkinnon luovutti Sarpolalle Puolangan Yrittäjien pukuja ja Puolangan yhdeksäsluokkalaisten leivonnaisia luokkaretken hyväksi.
tendon kuulumiset.
heenjohtaja Tuomo Seppänen.
Joulunavauksessa glögi teki hyvin kauppansa, ja samoin Lions Club Puolangan
myymät kuumat grillimakkarat olivat tarpeeseen illan
pakkasessa.
Vuoden puolankalaisen äänestysarvonnassa 50 euron
lahjakortin voitti Paavo Mäkäräinen, 30 euron lahjakortin Pirkko-Liisa Kurttila ja 20
euron lahjakortin Jouni Siira.
Joulupassiarvonnassa onnetar
suosi sadan euron lahjakortilla
Raija Kontiota. Ennen joulunavausta
monitoimitalolla oli vilkasta, kun joulumyyjäisissä tavarat tekivät kauppansa. Hän kertoi muun
muassa Attendon ensimmäisen vuoden tapahtumista, tulevaisuudesta, uuden terveyskeskuksen valmistumisesta ja
Puolangan terveyspalveluiden
suhteesta muiden paikkakuntien terveysasemiin.
- Ensi kesänä muutetaan uuteen rakennukseen, jonne saadaan lisää hoivapaikkoja, ja
saadaan hoito-osasto omakseen. Vuoden alusta on kuitenkin tulossa muutoksia
terveyspalveluihin.
- Jännityksellä odotetaan
joulun ja uuden vuoden aikaa. Sunnuntai-iltana pakkanen kiristyi,
mutta tarjolla olleet glögi- ja
makkaratarjoilut lämmittivät mukavasti. Sarpola on
ollut vuoden puolankalainen
-äänestyksessä kolmen parhaan joukossa jo monia vuosia, ja tänä vuonna hän vihdoin sijoittui ensimmäiseksi
äänestyksessä.
- En osaa sanoa, miltä
tuntuu. Tänä vuonna
Aca vastaanotti kunnan lah- valinta kohdistui Sauli Sarjat molempien yrittäjien puo- polaan, joka sai äänestykseslesta. 50 euron lahjakortit menivät Janne Holopaiselle ja Raimo Heikkilälle.
Lahjakortit voi noutaa Puolanka-lehdestä.. Työn lisäksi Sarpola käyttää aikaansa muun
muassa hiihtämiseen ja keilaamiseen.
Sarpola mietti, että mikä on
Vuoden puolankalaiseksi ylivoimaisesti valittu Sauli Sarpola
joulunavauksen juontaneen Jaakko Paavolan haastattelussa.
saanut puolankalaiset äänestämään hänet vuoden puolankalaiseksi.
- Sitä on vaikea mennä sanomaan. Joulunavauksen
aikana satanut lumi toi tilaisuuteen talvisen tunnelman.
Joulunavauksessa Attendon
kuulumiset kertoi Marjatta
Heikkinen. Tietenkinhän se on
jonkinlainen luottamuksenosoitus niiltä, jotka ovat vaivautuneet äänestämään, Sarpola totesi.
Puolangan Shell on saanut hyvää palautetta monelta
suunnalta. Cuma äänestyksellä. Viime kesä oli vilkasta
aikaa, kun meillä oli aikamoinen trafiikki. Pakkassäästä
huolimatta joulunavaus keräsi Pohjanportin lavan läheisyyteen useita satoja puolankalaisia.
Korpien Kiertäjien kotakahvit alkoivat porista noin neljän aikaan Pohjanportin rannassa. 4 nro 49 - 4.12.2013
Joulunavauksessa glögi lämmitti
pakkasen keskellä
Janne Seppänen
Puolangan joulunavaus pidettiin sunnuntaina torilla ja
Pohjanportin lavalla. Myyjiä
oli toistakymmentä ja ostajia
mukavasti.
Itse joulunavaus alkoi viiden aikaan, jolloin torilla olevaan joulukuuseen sytytettiin
valot
Me myös teemme nuo sata uutta työpaikkaa,
se on ihan selvä asia.
Puolangan Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Tuomo Seppänen
ottaa yrittäjien hankkeen lämpimästi vastaan.
- Juuri tällaista kampanjointia nuorten työllistämiseksi me nyt tarvitsemme.
Kampanjoinnin yhteydessä saamme sekä jäsenyrityksiltämme että muilta puolankalaisyrityksiltä mielipiteitä
yrittämisen sekä järjestötoiminnan kehittämiseksi, Seppänen toteaa.
- Kampanja on hyvä lähtölaukaus nuorten työllistämiseksi ja tulemme tässä
yhteydessä järjestämään toukokuussa omat rekrytointimessut Puolangalla yhdessä
yrittäjien ja kunnan kanssa.
Kainuun työttömyys on jyrkässä kasvussa
Kainuun työllisyys tilanne
vaikeutuu kuukausi kuukaudelta. Lokakuun lopussa alle 25-vuotiaita nuoria oli työttömänä
645, joka on 170 enemmän
kuin vuosi sitten.
Nuorisotyöttömyyden ra-
ju kasvu johtuu siitä, etteivät
oppilaitoksista valmistuneet
nuoret ole työllistyneet. Samalla herätellään
huomaamaan asian tärkeys
ja luodaan tulevaisuudenuskoa, Pekka Ojalehto summaa.
- Jo nyt on yli 30 yritystä
lähtenyt mukaan, mikä kertoo huomattavasta välittömästä vaikutuksesta, toimitusjohtaja luonnehtii.
Kampanjan avaus on sujunut myönteisesti. Osa työntekijöistä on
rekrytoitu, ja luonnollisesti
työhön tullaan järjestämään
koulutusta.
- Sata uutta työpaikkaa
on hurja määrä
Kampanjatuotteiden myynti tapahtuu puhelimitse sekä yrityskäynneillä. Samaa tasoa työttömyys
oli Lapissa (15,3 %) ja ja hieman parempi Pohjois-Karjalassa (14,7 %).
Työttömyys kasvoi vuodentakaisesta kaikissa Kainuun kunnissa, rajuimmin
Paltamossa (+192 %) ja Suomussalmella (+45 %). Samalla sivustolla voi tarkastella, mitkä
yritykset ovat mukana kampanjassa.
Hyvinvointi on yritystoiminnan varassa
- Nuoret töihin pk-yrityksiin
-kampanjan avulla avulla
kiinnitetään huomiota nuorten tukalaan työttömyystilanteeseen. Se on
4638 enemmän kuin syyskuussa ja 39 485 eli 16 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.
Työnvälitystilaston työttömyysaste oli koko maassa 11,1
prosenttia. Yksi syy on se,
että yrittäjät kokevat rekrytoinnin raskaana prosessina,
Puolakka arvelee.
Yrityskäynteihin sisältyykin myös konkreettista neuvontaa tukisetelin hakemiseen
ja varsinaiseen palkkaamiseen
liittyvissä asioissa.
Thinko Positivolla on kokemuksia vastaavan kampanjoinnin menestyksekkäästä
toteuttamisesta Pohjois-Pohjanmaalla.
Puolakka on vakuuttunut,
että kampanja onnistuu myös
Kainuussa, vaikka maakunta
monessa suhteessa - kuten yrityskentältään ja väkimäärältään - poikkeaakin PohjoisPohjanmaasta.
Rima on korkealla, sitä ei
käy kieltäminen.
- Sata uutta työpaikkaa on
hurja määrä ja ne on vielä tarkoitus saada luoduksi yksittäisiin yrityksiin. Yritykset
ja yhteisöt voivat osallistua
kampanjaan näitä liikelahjoja ostamalla.
Kampanjatuotteiden myynti on alkanut marraskuussa ja
se jatkuu 31.3.2015 saakka.
Myynnillä on tarkoitus kerätä kaikkiaan 40 000 euron
potti, joka kohdennetaan tukiseteleihin. Palkkauksen tulee olla
alan työehtosopimuksen mukainen, ja lisäksi työnantaja
hoitaa palkan ennakonpidätykset ja sivukulut normaalisti. Jo yli viidennes työttömistä on ollut yhtäjaksoisesti
yli vuoden työttömänä ja lähes kymmenen prosenttia yli
kaksi vuotta.
Kainuun työ- ja elinkeinotoimistoon oli kirjoittautunut
lokakuun lopussa 5 432 työtöntä. Tähän kampanjaan osallistumalla jokainen
voi osoittaa, että nuorista välitetään ja että työtäkin on
tarjolla.
Nuoret töihin pk-yrityksiin
-kampanjaa toteuttaa Kainuun
Yrittäjien yhteistyökumppanina Thinko Positivo Oy:n Puolangan toimisto.
Thinko Positivo Oy:n yrittäjät Hannu Karjalainen ja Janne Puolakka pitävät yrittäjien
aluejärjestöltä saatua toimeksiantoa merkittävänä.
- Kampanja on Thinko Positivo Oy:n Puolangan toimistolle erittäin merkittävä työllistäjä ja se avaa myös uusia
työpaikkoja paikkakunnalle,
Puolakka kiteyttää.
Jo kampanjan myyntivaihe
tietää työtä usealle puolankalaisnuorelle.
- Puolangan toimisto tulee
työllistämään viisi henkilöä
toimipisteessä sekä lisäksi
viisi henkilöä kenttämyynnissä. Lokakuussa irtisanomiset ja lomautukset kasvoivat ja työttömyys pomppasi
jo yli neljänneksen vuodentakaista korkeammalle.
Työvoiman kysyntä on ollut viime aikoina poikkeuksellisen vähäistä. Yhdelle yritykselle voidaan myöntää enintään viisi
seteliä viiden nuoren työllistämiseen.
Tukiseteleiden haku käynnistyy Ojalehdon mukaan
heti ensi vuoden puolella,
kunhan Kainuun Yrittäjät ja
TE-toimisto antavat tarkan
ohjeistuksen tukiseteleihin
ja työllistämiseen liittyvästä
menettelystä.
Hakemuslomake ja tarkemmat tiedot päivittyvät tammikuussa Kainuun Yrittäjien sivuille osoitteessa www.
yrittajat.fi/kainuu. Työttömyyden uskotaan
kasvavan kausivaihtelusta ja
lomautuksista johtuen vielä
mittavasti talven aikana, jopa yli 600 henkilöllä, jolloin
työttömyys kohoaisi päälle 6
000 työttömän lukemiin.
Nuorisotyöttömyys
on erityisen vaikea
Nuorisotyöttömyys sinnittelee Kainuussa 36 prosenttia
vuodentakaista korkeammalla, kun se koko maassa on 20
prosenttia korkeammalla. Lokakuun lopussa työttömänä
oli lähes 300 vastavalmistunutta, joista lähes 75 prosenttia oli valmistunut keskiasteen
koulutuksesta. Vähiten
työttömyys kasvoi vuodentakaisesta Puolangalla (+8,7 %).
Keskimäärin työttömyys kasvoi Kainuussa vuodentakaisesta tilanteesta 26 prosenttia.
Työnvälitystilaston työttömyysasteella mitaten pahin
työttömyys vallitsee Kuhmossa(19,9 %) ja Suomussalmella (19,3 %).
Kainuun muita kuntia parempana tilanne pysyi Ristijärvellä (12,0 %) ja Sotkamossa (12,4 %).. Nuorisotyöttömyyttä yritetään
saada kuriin kampanjan keinoin
Kampanja työllistää
Puolangalla jo nyt
Maria Kyllönen
Kainuun Yrittäjät on käynnistänyt hankkeen nuorisotyöttömyyden suitsimiseksi.
Nuoret töihin pk-yrityksiin
-kampanjassa kerätään varoja työllistää sellaisia nuoria,
joilla on vähintään ammatillinen koulutus.
Varoja kerätään myymällä
valikoituja, Kainuussa ja muualla Pohjois-Suomessa valmistettuja liikelahjoja. Keskiasteelta
vastavalmistuneiden työttö-
myys on kasvanut peräti 66
prosenttia vuodentakaisesta.
Oppilaitoksista valmistuneiden lisäksi nuorten työttömien joukossa on neljännes sellaisia, joilla ei ole vielä
ammattia.
Koko maan TE-toimistoissa oli lokakuun lopussa kaik-
kiaan 289 571 työtöntä. Raju kasvu selittyy sillä, etteivät oppilaitoksista valmistuneet nuoret ole
työllistyneet heikossa työllisyystilanteessa.
- Uusimman tilaston mukaan Puolangalla on keskimäärin 15 alle 25-vuotiasta työttömänä, eli tilanne on
yhtä vaikea kuin muuallakin,
Ojalehto vertaa.
Samalla hän sanoo kuitenkin uskovansa, että piilotyöpaikkoja tulee esiin Puolangallakin.
Kainuun Yrittäjien toimitusjohtaja muistuttaa, että
Kainuun menestyminen ja hyvinvointi on yritystoiminnan
varassa. Ojalehto kannustaakin pk-yrityksiä tarttumaan
kampanjan antamiin mahdollisuuksiin:
- Väki ikääntyy ja nuoret,
koulutusta täällä saaneet ja
ammattiin valmistuneet rientävät kiihtyvää tahtia muille maille. Tällaiset työpaikat täyttyvät useasti
niin, että työhön sopiva henkilö tulee oma-aloitteisesti kysymään töitä ja saa tilaisuuden
todistaa osaamisensa.
Kampanjassa kainuulaiset
pk-yritykset voivat hakea 400
euron tukiseteleitä työsuhteisiin, joissa työllistetään alle
nro 49 4.12.2013 5
Maria Kyllönen
Pekka Ojalehto (pöydän päässä) esitteli Puolangan Yrittäjien syyskokouksessa Nuoret töihin pk-yrityksiin -kampanjaa.
30-vuotiaita ammatillisesti
kouluttautuneita henkilöitä.
Erityisenä kohteena ovat nuoret, joilla ei ole aiempaa työkokemusta tai kokemus on
vähäinen.
Työsuhteen edellytetään
kestävän ainakin kaksi viikkoa. Työmarkkinat
eivät vedä, jolloin työnhakijoiden työttömyysjaksot pitkittyvät. Niiden avulla halutaan edistää nuorten ammattilaisten palkkaamista.
- Kampanja on osa Kainuun
Yrittäjien 80-vuotisjuhlan toimintaa, sanoo Kainuun Yrittäjät ry:n toimitusjohtaja Pekka Ojalehto.
Puolangan Yrittäjien syyskokouksessakin hanketta esitelleen Ojalehdon mukaan
kampanja on vastaus keskusteluun, kantaako yrittäjäjärjestö yhteiskuntavastuuta.
Tukisetelit hakuun
ensi vuoden puolella
Nuoret töihin pk-yrityksiin
-kampanjassa on tavoitteena
luoda ainakin sata uutta työpaikkaa ja löytää yritysten
niin sanotut piilotyöpaikat.
Piilotyöpaikkoihin ei ole etsitty tai ei haluta etsiä henkilöä julkisella haulla. Yhtä myönteistä kerrottavaa ei ole työllisyystilanteesta, varsinkaan
nuorisotyöttömyyden osalta.
Työttömyys on jyrkässä kasvussa, joten hankkeelle on
kyllä tilausta.
- Kainuun työ- ja elinkeinotoimistoon ilmoittautuneena, viimeisimmän tiedon mukaan eli lokakuun lopussa,
oli Kainuussa 5 432 työtöntä
työnhakijaa, Ojalehto tarkistaa Kainuun ELY-keskuksen
internet-sivuilta.
Ojalehto murehtii, että nuorisotyöttömyys on Kainuussa erittäin vaikealla mallilla:
vuodentakaiseen tilanteeseen
verraten se on kasvanut peräti
36 prosenttia. Thinko
Positivo operoi kaikissa Kainuun kunnissa.
- Yrityskäynneillä yrittäjille tehdään myös jäsenkysely
mahdollisuuksista työllistää
nuoria, jolloin saadaan esille piilotyöpaikat, Janne Puolakka mainitsee.
Puolakka arvioi tähänastisten yrityskontaktien pohjalta, että tarvetta työntekijöille
olisi monessakin yrityksessä.
Vapaat vakanssit eivät syystä tai toisesta ole ottaneet täyttyäkseen.
- Näyttää siltä, etteivät työn-
hakijat ja työpaikat jollakin tavalla kohtaa. Se on 394 enemmän
kuin syykuussa ja peräti 1 102
enemmän kuin vuosi sitten.
Kainuussa työttömyys on
kasvanut jo yli 25 prosenttia
vuodentakaisesta, kun kasvu
koko maassa on 16 prosenttia.
Kainuun vaikeaan työllisyystilanteeseen ei ole odotettavissa lähiaikoina paranemista. Kainuussa työttömien osuus työvoimasta oli lo-
kakuun lopussa 15,2 prosenttia
Kun sain kaiNyt Helkan kotimuseo on
ken valmiiksi, silloin olin tyy- talviteloillaan, mutta kevään
tyväinen ja kehuin itseäni.
myötä tavarat löytävät paikJokaisessa huoneessa on kansa, lattiat saavat mattonkunnostettu, toimiva ja alku- sa ja pöydät valkeat liinansa.
peräisen näköinen uuni. Kun Helga
johdattaa vieraat porstuaan,
eteen avautuu runsas kokoelma kotisuutarin valmistamia
nahkakenkiä. Heidän
joukkoonsa valittiin varalle pesiöläinen, puolankalaisillekin tuttu Kari Hakanen.
Hän toimi myös kokouksen
puheenjohtajana.
Oili Taipale
Viihdyttävä musiikkivierailu
Mäntykodissa vieraili toissa viikolla vanhaa, perinteistä viihdemusiikkia tarjoileva
Anka-ryhmä. Kun
hän sai Kainuun museon samoihin aatoksiin, talo kunnostettiin ja remontoitiin entisaikaiseen tyyliin.
Jamma Karvosen rakentama Uusitalo käsittää porstuan, kookkaan pirtin, keittiön
ja kaksi kamaria. Olen luvannut paistaa munkit ja tarjota
mehun kanssa. Hänen äitinsä mukaan vieraille piti tarjota ruokaa, jotta talossa säilyi siunaus.
Kamareiden seinät ovat nyt
hirsipinnalla, kuten kaikkien
muidenkin huoneiden seinät.
- Tein valtavan työn kamareissa, kun puhdistin seinät
hirsipinnalle. Pelkästään netissä julkaistavan ilmoituksen hinta on 50 euroa.
Yhdistysten joulutervehdysten hinta yhteisellä sivulla
on 1x35 pmm 35 euroa. klo 17.
Kainuun näkövammaisten syyskokous
Kajaaniin kokoontuneet Kainuun näkövammaiset hiljentyivät muistamaan kevätkokouksen jälkeen kuolleiden
jäsenten muistoa ennen virallisen kokouksen alkua.
Näkövammaisten Keskusliiton myöntämä kultainen
ansiomerkki luovutettiin Ritva Kaltiaiselle hänen arvokkaasta työstään lehtien lukijana. Se hyväksyttiin hallituksen esityksen mukaisesti. Reilu parikymmenpäinen
kokousväki sai äänestää ihan
kyllikseen hallituksen jäsensitä ja varajäsenistä. Yhden naisen ja
kolmen miehen muodostama
yhtye esitti lukuisia ikivihreitä Mäntykodin asukkaille.
Vanhat, tutut kappaleet eivät olleetkaan Paul Ankan tutuiksi tekemiä sävelmiä vaan
yhtyeen nimi juontaa esiintyjien nimistä, tarkemmin sanottuna sen naislaulajan nimestä, Anneli Katajasta.
Paimiolainen ryhmä on
kiertänyt jo viitisentoista
vuotta eri puolilla Suomea
olevissa laitoksissa viihdyttämässä asukkaita ja henki-
Helgan museossa aika
tuntuu pysähtyvän
Rauni Räisänen
Askanmäen Uudessatalossa
asuva Helga Holappa kunnioittaa entistä kotiaan ja vanhempiensa elämäntyötä niin
paljon, että on kerännyt runsaasti vanhoja työkaluja ja tavaroita entisen kotinsa seinien
sisälle. Helga arvelee, ettei sellaista ole missään muussa Askanmäen talossa enää tallella.
Vanhimmat maasepän ja puusepän valmistamat työkalut ja
esineet ovat Helgan mukaan
1800-luvun puolelta. Toisessa kamarissa oli ruistaikinalla liimatut sanomalehtitapetit ja toisen kamarin seinät oli kalkittu
Esineistä vanhimmasta päästä ovat kangaspuut, jotka lienee
tehty parisataa vuotta sitten.
valkeiksi. Siinä kahvitellessa
hänellä tulee mieleen monia
muistoja, joista voisi kertoa
ainakin yhden kirjan verran.
- Olen esitellyt näitä esineitä ja kertonut niiden käytöstä
videofilmille tyttärentyttären
koululle opetusmateriaaliksi,
Helka kertoi.
- Olen kutsunut koko luokan
tänne kyläänkin. Myös muille tästä vanhasta kodistani Helga esittelee tuohesta tehkiinnostuneille olen kertonut tyä patapesintä, jollaista ei
ja esitellyt tätä ja toivottanut moni ole koskaan nähnyt.
lökuntaa.
Mäntykotilaisetkin ovat
saaneet nauttia jo aiemmin
Ankan musisoinnista ja runoista. Esinei-
Helgan isän suutaroimat kengät.
den vanhimmasta päästä on
Linda-äidin kotoaan perintönä saamat kangaspuut, jotka on tehty todennäköisesti
1700-luvun lopulla. Ilmoitus julkaistaan myös
netissä Puolankainfon sivuilla.
Yksityisten joulutervehdysten hinta on
1x30 pmm 10 euroa
+ netti-ilmoitus 2 euroa. Taloon liittyvät
muistot ja esineet eivät jättäneet Helgaa rauhaan, vaan
hän ryhtyi puuhaamaan vanhan talon kunnostusta. Niillä on
aikoinaan kudottu hampusta, pellavasta ja villasta valmistetut kankaat, raanut ja
lattiamatot.
Vieraat kestittiin
kamareihin
Helga muistelee entisajan
mallia, jossa metsäherrat kutsuttiin syömään ja kahvittelemaan talon peräkamariin
katettuun pöytään. Hallituksessa jatkaa puolankalainen
Eero Kemppainen.
Vuotuiseksi kannatusjäsenmaksuksi päätettin 15 euroa ja liittymismaksuksi 30
euroa. Kun Silloin muistot taas herääHelga haluaa oikein fiilistellä, vät eloon.
hän sytyttää keittiön hellaan
tulen, keittää siinä pöönäkahvit ja istuu ikivanhaan kiikkutuoliin ryystämään kahvia
talrikilta. Edellisistä esiintymisistä jokunen on tapahtunut
ulkosalla pihagrillin tuntumassa.
Matka pakettiautolla ympäri maata on varmasti rankkaa, mutta keikkamuusikoina
leipänsä hankkineet taiteilijat
ovat siihen tottuneita, eikä pahakaan keli peru esiintymisiä, vaikka se saattaa vähän
viivästyttää konsertin alkua.
Kiitokset viihdyttävästä
Uudentalon museopirtissä sijaitsee paljon naisten tarvitsemia työvälineitä, kuten vyyhinpuu ja rukki. Samalla puheenjohtaja
Marianne Teittinen kukitti
Ritvan kiittäen häntä pitkäaikaisesta työstä näkövammaisten hyväksi.
Uuden puheenjohtajan valinnassa jouduttiin äänestämään ja uudeksi puheenjoht-
jaksi valittiin kajaanilainen
Sirpa Myöhänen. Lehti jaetaan joka talouteen
Puolangalla.
Ilmoitusten tulee olla toimituksessa viimeistään keskiviikkona 18.12. Joulutervehdys
ainoastaan netissä 6
euroa.
Rauhallista Joulua ja
Onnellista Uutta Vuotta
kaikille sukulaisille,
ystäville ja tutuille.
Pirkko Puolankalainen
Kaikki hinnat sisältävät arvonlisäveron.
Joulutervehdykset julkaistaan Puolanka-lehdessä
maanantaina 23.12. Niiden joukosta Helga löytää jopa omat kesäkenkänsä.
Pirtin puolella on runsaasti
miesten ja naisten käyttämiä
työkaluja, joista harvinaisin
näkemäni esine on patapölkky. Ilmoitus Puolankainfon
sivuilla netissä +10 euroa. Ilmoitus julkaistaan myös netissä Puolan
kainfon sivuilla.
Muualla lehdessä yritysten joulutervehdysten
hinta on 1,18 euroa/pmm. 6 nro 49 - 4.12.2013
Joulutervehdykset
Vaivattomasti ja edullisesti
Puolanka-lehden kautta.
Julkaisemme perinteiseen tapaan
yritysten, yhdistysten ja yksityisten
joulutervehdyksiä.
Voit lähettää joulutervehdyksesi myös netissä
Puolankainfon kautta, tavoitat nopeimmin myös
kaukana asuvat sukulaiset ja tuttavat.
Yrityksille joulutervehdysten hinnat yhteisen otsikon alla ovat: 1x35 pmm 41 euroa, 2x25 pmm 59
euroa. Kun hän esittelee kotimuseotaan ja siellä olevia esineitä, aika pysähtyy tai menee
ajassa taaksepäin ainakin sata vuotta.
Kun Helga ja Hannes Holappa rakensivat vuonna 1977
nykyisen kotitalonsa vanhan
Uudentalon tuntumaan, talo jäi autioksi odottamaan
kohtaloaan. Vasemmalla pataesiintymisestä.
pölkky patoineen.
Oili Taipale. Kaikki jouduin pe- heidät tervetulleeksi Helgan
semään ja jyrsimään pienellä museoon.
puukolla pois
tai kalla oli 18 osanottajaa 12 eri Kisamatkat
jokaisen harjoituksen jälkeen
Löysin viime kesänä navemuitakaan kontaktiin pyrkiviä maasta.
Veteraaniurheiluliitto ei mak- kunnon venyttelyn.
tan ladosta 50 vuotta sitten
kaupustelijoita ei ollut. ?Sisäänheitto. Toisella kierrok- tään tulosrajoja tai valintoja, Etukäteen suunniteltuun hartivät saada asiakkaita sisälle sella keihäs lipesi sormista- vaan niihin voi ilmoittautua joitusohjelmaan ei kannata sikauppaansa. Annetaan hänen itsensä kertoa.
Muistelman ensimmäinen osa julkaistiin Puolankalehdessä 27.11.
Paluu yleisurheilun
pariin
Opiskelujen jälkeen ensimmäinen työpaikkani oli Oulussa, jossa asuimme 4,5
vuotta. Toimintaan oli helppo mennä mukaan, ja liityin
Kajaanin Kipinän jäseneksi.
Kentällä kokeilin keihäänheittoakin 12 vuoden tauon
jälkeen: kun heitti lähes suoralla kädellä ikään kuin linkoamalla, kyynärpäähän ei
sattunut. - 27. Heitto oli sel- massani. Kansallislaulu soi- pivalla harjoittelulla.
palaamalla alkupisteeseen.
kadut olivat leveät ja ne ve- koonnuimme karsintaan ja tettiin levyltä, ja kun suomaItselleni tuntuu sopivan pe- Olisikohan sopiva tapa sultivät hyvin liikennettä, mut- nimenhuuto suoritettiin, kä- laisryhmä kajautti Maamme- ruskuntoharjoitteluksi talvella kea ympyrä saavuttamalla enta sivukadut olivat kapeita ja vi ilmi, että poisjääntejä oli laulun komeasti, oli tunnelma hiihto ja kesällä pyöräily. Tulostasokin olisi tuolloin kisojen ainutlaatuisen hienon nen on vanhemmalla iällä rän sulkijaa.
sen jälkeen kadunpätkä, jossa melko varmasti muodostunut tunnelman. Tuolta ajalta on muistona
muun muassa keihäänheitosta sarjojen M40 ja M45 Suomenmestaruudet, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia ja ainakin
kerran jäin palkintosijojen ulkopuolelle.
Kun oli ollut parinkymmenen vuoden ajan tiukkaa
työtahtia, urheilua, valmennusta ja muuta urheiluseuratyötä, tuli täydellinen väsyminen urheiluun. MM-kisa
digitaalisille näyttötauluille ominaisuuksien heikkenemi- sulkeutua
Kaupungissa on noin 1,8 mil- Sarjamme keihäänheiton palkintopallin taakse ja mita- sen, mutta voimme hidastaa Siellä Männistön pihallahan
joonaa asukasta, ja pääkieli on karsinta oli määrä pitää tiis- lit jaettiin arvokkaasti, kuten ominaisuuksien heikkenemis- se urheiluharrastukseni alportugali.
taiaamuna kello 8 ja finaa- kuuluukin, pronssimitalista vauhtia monipuolisella ja so- koi ja ympyrä sulkeutuu vain
Kaupungin keskustan pää- li torstaina kello 14. välistä keihään voisi saada
Varsinkin kävelykadulla aamu ainakaan parantanut ti- reissuista aiheutuvat kulunsa. Ei kannata harTeuvo Kemppainen
ja pitkä rivi. Sii- simmäinen tavoitteeni, savuruuhkaisia.
niin paljon, että karsinta pää- ikimuistoinen.
hen sekaan olen tehnyt lihas- saunan seinä, vielä uudelleen
Kaduilla sai kulkea vapaas- tettiin muuttaa finaaliksi. Porto peus, liikkuvuus ja kimmoiedullisia, samoin taksikyy- Alegressa seremoniat eivät suus olivat hävinneet. Han- jokainen Suomen VeteraaniToivo Kemppaisen arkisto
ollut kuitenkaan kovin aggres- nu Kortesluoma heitti lähes urheiluliiton jäsenseuran jäsiivista ja sisäänheittäjien ohi 46 metriä ja siirtyi toisek- sen tai Veteraaniurheiluliipääsi vaivattomasti.
si, joten tilanne oli mukava ton henkilöjäsen.
Yöllä kuului hotellin yk- suomalaisittain. KuiOlimme tulleet vaimoni sa Suomen joukkueen matkaMinulle yleisurheilun har- käytössä olleen, mutta katkentenkin varoiteltiin, että lom- kanssa vasta kolme päivää ai- kuluja enkä ole kuullut, että rastaminen tuo harjoitteluun neen keihään, joten sillä tavoipakostaan tai koruistaan voi kaisemmin maahan ja matkan kenenkään urheilijan edusta- tavoitteisuuden ja etenkin voi- tetta ei voi enää yrittää. Tulos- ja kilpailutavoitteet menemään ja siellä 50 metoli paljon ihmisiä ja kauppo- lannetta. tyi kilpailun johtoon. roksella ei kärkipäässä kuTaipaleellani on ollut kaksi
Hotellin respassa virkaili- kaan enää pystynyt paranta- noin kymmenen vuoden jakjat puhuivat englantia, mut- maan, joten kisa oli ratkennut soa, ikävuodet 20-30 ja 50ta muualla piti tulla toimeen ja mitalistit selvillä. Kun ko- aloittaen. Lapset saavat houkuteltua
äitinsäkin aina joskus juoksulenkeille ja hiihtobaanalle vielä useammin.
Perhe kannustaa ja elää mukana urheilussani. lokakuuta Porto Alegressa Brasiliassa. Lapsistamme kukaan ei innostunut kilpaurheilusta, vaikka
yksi tytöistämme harrastikin
kilpailemista ikäkausi-ikäisenä vähän enemmän.
Ei kait tullut tuputettua urheilua liikaa lapsille, koska
vastareaktiota ei tullut vaan
kaikki neljä, nyt aikuisiälläkin käyvät säännöllisesti
juoksulenkeillä ja kuntosalilla. Paras kilpailutulokseni oli joskus kolmivitosena heitetty 67,30 metriä.
Uskon, että tälläkin tekniikalla olisin päässyt 70 - 75
metrin tulokseen, jos työkiireet eivät olisi vieneet niin paljon energiaa, sillä harjoituksissa keihäs lensi 70 metriä
parinakin eri vuonna.
Veteraaniurheilua
Kävin 1980- ja 1990-luvulla satunnaisesti joissakin veteraanisarjojen kilpailuissa. Paikuntoharjoittelua painoilla ja 50 vuoden jälkeen.
ti, sillä ?hihassa roikkujia. Lisäksi
keihään lähtönopeus jää pienemmäksi kuin oikealla tekniikalla heitettäessä.
Heittelin tällä tekniikalla,
kävin lähialueen kilpailuissa.
Tulokset vaihtelivat 60 metrin
molemmin puolin. nut kustannuksiin. Seuraava työpaikkani oli Kajaanissa ja vaimon
valmistuttua muutimme uuteen kotikaupunkiin tammikuussa 1982.
Kajaanissa tapasin 1960-luvulla yleisurheilukentillä tutuiksi tulleita henkilöitä, jotka edelleenkin toimivat lajin
parissa. Mutta kohta
sinkertaisen ikkunan läpi rä- Hannun jälkeen amerikkalai- Harjoittelu
hinää ja huutoa, joku väitti nen vetäisi 47 metriä ja siir- Hiihto on ollut se perusliikuulleensa jopa laukauksia. nro 49 4.12.2013 7
Taival Puolankajärven rannalta
veteraanien maailmanmestariksi
Toivo Kemppaisen arkisto
Tämänvuotiset 35 - 100-vuotiaiden yleisurheilun MMkilpailut järjestettiin 16. Keihäs heitettiin ulkona ja sijoituin kisassa toiseksi. Jäinkin
pois kaikesta toiminnasta jopa niin, etten käynyt kentällä kertaakaan lähes kymmeneen vuoteen.
Tuon lepojakson jälkeen innostuin uudelleen yleisurhei-
toutua liian tiukasti, sillä esimerkiksi huonosti nukuttu yö
rasittaa niin paljon, että seuraavan päivän treenit on parempi jättää väliin.
Perhe
Liikunta ja urheilu on ollut aina läsnä perheessämme. Tunnelma kisoissa oli niin Keihäänheiton M60-sarjan kahdeksan parasta MM-finaalin päätyttyä.
hieno, että jatkoa tuli ja sillä
tiellä ollaan edelleen. Pelkkä
Porto Alegre
ti, mutta muun muassa elekt- olleet aivan huippuluokkaa, hiihtäminen ei ollut riittänyt,
Porto Alegre sijaitsee Bra- roniikka oli Suomen hinta- mutta kuitenkin juhlavat ja vaikka sitä oli tullut talvisin
silian eteläosassa Atlannin tasossa.
500 - 1000 kilometriä
tunnelmalliset.
Harrastus jatkuu,
valtameren rannalla, reilusti
Tietysti ikä tuo vääjämättä vaikka ympyrä voi
Mitalimaiden liput tulivat
päiväntasaajan eteläpuolella. Mutpäästä helposti eroon, sillä rasitus sekä aikaeron vaikutus ma seurakaan olisi osallistu- maharjoitteluun monipuoli- ta heittopaikka on ennallaan:
varastelu on kuulemma mel- tuntuivat vielä voimakkaina. Sen vuoksi olisi ollut
Monille reissut ovat loma- motivoivat myös harjoittele- rin päässä makaa paikallaan
ja vieri vieressä. Neljäs ja 60, jolloin liikunta on ollut
elekielellä. Niinpä ur- suutta sekä tietysti myös la- isoiksi kasvaneitten koivujen
ko yleistä.
Väsytti kovasti eikä aikainen heilijat maksavat itse kaikki jiharjoittelun lisämausteet. Kaupat oli- parempi, että finaali olisi käy- matkoja, joilla tavanomaisten maan enemmän ja kovempaa vielä vanhan savusaunan pari
vat keskittyneet siten, että ty alkuperäisellä paikallaan ja kiertoajelujen ja nähtävyyksil- kuin ilman niitä tulisi tehtyä. Kauppiaat olivat
joitella, jos ei ole palautunut
Heitin ensimmäisellä kier- ei pelkkä kilpaileminen.
tuoneet tuotteitaan esille teli- roksella 46-metrisen ja johdin
Arvokilpailuihin ei ole mi- edellisestä harjoituksesta.
neisiin kadulle, josta he yrit- sillä kisaa. Harjoittelin säännöllisesti ja välillä
melko kovaakin. Minun kuntamuoto, joka on ollut jo
Päivisin oli rauhallista, joi- oli yritettävä vastata seuraa- 60 vuoden ajan aina ohjeltakin huonompiosaisia näkyi valla heitollani. Joka vuosi on tullut
ja joku sammunutkin, mutta lainen runttaus, mutta keihäs hiihtokilometrejä, vain yhteyleisvaikutelman perusteella lensi lähes 50 metriä ja johto- nä vuonna oli ketju katketa,
ihmiset näyttivät pärjäävän, paikka oli jälleen minun.
kun hiihtoa tuli ainoastaan
tosin kaupungin reunamilla on
Kolmella viimeisellä kier- neljä kilometriä.
kuulemma slummialueitakin. Vuoden kyydin määränpää piti näytPalkintoseremoniat ovat ve- sitten uudelleen yleisurheilus2012 kisoista sain MM-hope- tää kartalta.
teraanienkin kisoissa juhlavat ta huomasin, miten voima, noaa, EM-hopeaa ja SM-kultaa.
Ruoka ja vaatteet olivat ja niihin panostetaan. Jotkut nuoremmat kuudes heittoni olivat 48-met- lähes yksinomaan hiihtoa ja
taksikuskit puhuivat muuta- risiä, joten nekin olisivat täl- (tai) juoksua.
man sanan englantia, mutta lä kertaa riittäneet voittoon.
Innostuttuani pari vuotta Mitalituuletukset Porto Alegressa, Brasiliassa.. Kesän ainoassa kisassa sain tuloksen 51,34
metriä.
Ilmoittauduin Jyväskylässä
huhtikuussa 2012 pidettyihin
veteraanien MM-hallikisoihin. lahonnutta seinähirttä - kuin
esimerkiksi vaatekauppoja karsintakisa jätetty heittämät- lä käyntien lisäksi saa kokea
Harjoituksesta palautumi- odottaen sinnikkäästi ympyoli kymmeniä vierekkäin ja tä. Vaimo on
mukana ulkomaan kilpailumatkoilla ja kotimaan kilpailuissa myös lapset perheineen ovat mahdollisuuksiensa
mukaan katsomossa kannustamassa.
lusta, kun vuonna 2011 pääsin
60-vuotiaiden sarjaan, jossa
keihään paino on 600 grammaa, ja päätin jälleen kokeilla heittämistä. Niinpä aloin opettella uutta heittotekniikkaa.
Tämän tekniikan huonoja
puolia on, että voimasta suuri osa suuntautuu poikittain
keihääseen, jolloin keihäs
lähtee laahaavaan asentoon
ja sen nopeus kuolee nopeasti ilmalennon aikana. ei ni ja astuin heiton yli. Kajaanin Kipinää edustava puolankalaissyntyinen ja juniorivuosinaan Puolangan Ryhtiä
edustanut Teuvo Kemppainen voitti kultaa sarjan M60
keihäänheitossa.
Teuvo Kemppainen kertoi harrastaneensa koko ikänsä
liikuntaa ja urheilua määrän vaihdellessa elämän eri
vaiheissa. Matkojen koko- hidasta ja sen kanssa saa ololi laukku- tai kenkäkauppo- paremmaksi.
naisuus saa lähtemään niille, la tarkkana
Smith; Sinisalo, Johanna: Salattuja voimia: opas valoisille ja pimeille poluille; Waite, Urban: Haaskalinnut; Ylikangas, Heikki: Aseveljen petos; Åsbacka, Robert: Keräilijä.
Sarjakuvat: Juba: Tiskiallasblues.
Nuorten kaunokirjallisuus
Handler, Daniel: Ja sen takia me erosimme; Juhanne, Toni: Tervetuloa Nauruvaaraan; Kallioniemi, Tuula: Konstan
kootut; Niemelä, Reetta: Heppastelua; Tuomola, Johanna:
Jäätelökioskin arvoitus.
AV-aineisto
Dvd:t: Autovaras; Häräntappoase; Joensuun Elli; Liian
paksu perhoseksi; Myrskyluodon Maija; Viimeiset mitalit.
Avoinna ma 10 - 19, ti - ke 11 - 18, to 11 - 16, pe 10 - 16.
(08) 6155 4472, kirjasto@puolanka.fi, www.puolanka.fi/fi/kirjasto
Koululaisille liikuntaa parkourista
Janne Seppänen
Koululaisille suunnattua parkourkerhoa pidetään maanantaisin Puolankajärven koulun
liikuntasalissa. Kerhoa pitävät lukiolaiset Eetu Hartikainen ja Jere Kanerva.
- Parkour on esteiden ylittämistä mahdollisimman sulavin liikkein. Maanantaisin
parkourkerhossa on mukana
noin 20 koululaista, sekä tyttöjä että poikia. Phil.
18.45 Nelosen uutiset ja sää, 19.00 Suuri
painonpudotus, 20.00 Hauskat kotivideot, 20.57 Keno.
21.00 Running Man - juokse tai kuole
(16, USA 1987, toimintatrilleri, o: Paul
Michael Glaser), 23.05 Säpinää San Franciscossa (16, USA 2004, toimintadraama,
o: Spike Lee).
1.25 Lost (16), 2.25 Perhe on pahin.
Yle Teema
15.00 Itsenäisyyspäivä, 16.00 RSO:n Itsenäisyyspäivän juhlakonsertti, 17.00
Unelmien rivierat, 17.55 Elävä arkisto: Martat.
19.00 Levänluhdan kadonnut kansa,
20.00 Ruokamatka Espanjassa.
21.00 The Ghost Writer - Haamukirjailija (12, Britannia 2010, trilleri, p: Roman
Polanski), 23.05 Miesten vuoro (o: Joo-
nas Berghäll ja Mika Hotakainen, 2010).
Lauantai 7.12.2013
Yle TV1
8.00 Yle Uutiset, 8.05 Kiehtova maailma, 8.48 Luonnon ihmeitä.
9.00 Yle Uutiset, 9.05 Ylen aamu-tv, 10.00
Yle Uutiset, 10.05 Ykkösaamu, 10.45 YleLeaks, 11.00 Yle Uutiset, 11.05 Pisara,
11.10 Tohtori Kleistin perhe.
12.00 Alattionjoen herttua, 12.30 Dokumenttiprojekti: Salaiset pelit, 13.25
Itsenäisyyspäivän jatkot, 14.30 Akuutti.
15.00 Yle Uutiset ja News, 15.10 Pokka
pitää, 15.40 Dokumentaristi: Kati Juurus,
15.42 Dokumenttiprojekti: Yhden miehen
rauha, 16.45 Tarinateltta, 16.50 Novosti
Yle, Uutiset viittomakielellä ja Uutiset,
17.10 Madagaskarin makit.
18.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu, 18.15
Avara ihmisluonto, 18.45 Avara luonto,
19.40 Midsomerin murhat (12), 20.30 Yle
Uutiset ja Urheiluruutu.
21.15 YleLeaks, 21.30 Uutisvuoto, 22.00
Nuori Morse (12), 23.30 The Hour (12).
Yle TV2
7.45 Pikku Kakkonen, 9.00 Galaxi,
10.25 Urheiluviikonloppu, 10.40 Taitoluistelun GP.
12.10 Ravisuoran lämmitys, 12.19 Ampumahiihdon mc, 14.00 Taitoluistelun
GP, 14.50 Salibandyn naisten MM: Ruotsi - Suomi.
15.45 Salibandyn naisten MM: Ruotsi Suomi, 16.20 Urheiluviikonloppu, 16.30
Salibandyn naisten MM: Ruotsi - Suomi,
17.10 Pikaluistelun mc, 17.35 Ampumahiihdon mc.
18.15 Ravisuora, 19.00 Yle Uutiset, Urheiluruutu ja sää, 19.30 Taivaan tulet (12),
20.20 Löytöretkiä maailmaan, 20.35 Mun
ainoot 30 minsaa.. Kerhoa järjestetään niin kauan kuin kävijöitä riittää.
Viidesluokkalainen Timi Junkkari kertoi pitävänsä lajista.
- Tykkään parkourista. Koululaiset harjoittelivat seinähyppyjä ja se onnistui heiltä helposti.
Televisioviikko
Torstai 5.12.2013
Yle TV1
5.55 Puoli seitsemän, 6.25 Ylen aamu-tv.
9.30 Akuutti, 10.00 Sydämen asialla, 10.50 Paikan kertomaa, 11.00 Yle
Uutiset, 11.05 Puoli seitsemän, 11.35
A-studio.
12.30 Kielletyt tunteet, 13.00 Minäkö
isä! (Suomi 1954, o: Valentin Vaala, komedia), 14.15 Matka Valtavaan.
15.00 Yle Uutiset ja News, 15.10 Yle Oddasat, 15.15 Ylen aamu-tv, 16.00 Eduskunnan kyselytunti, 16.55 Novosti Yle,
Uutiset viittomakielellä ja Uutiset, 17.08
Sydämen asialla.
18.00 Yle Uutiset, Uutiset alueeltasi ja
sää, 18.30 Puoli seitsemän, 19.00 Pastakeittiön kutsu, 19.30 Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta, 20.00 Kuningaskuluttaja, 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu.
21.05 A-studio: Talk, 22.00 Ulkolinja:
Murhattiinko Arafat?, 22.50 Yle Uutiset,
22.55 Hiljainen todistaja (16).
Yle TV2
6.52 Pikku Kakkonen, 9.00 Paluumuuttajat, 9.30 Alueelliset Uutiset (10.40 Uutiset Pohjois-Suomi), 10.50 Oddasat,
11.05 McLeodin tyttäret, 11.50 Erätulilla - kalavesillä.
12.00 Riistametsällä, 12.30 Paluumuuttajat, 13.00 Sokerileipurin herkut, 13.20
Sokerileipurin jouluherkut, 13.30 Sportmagasinet, 14.00 Tehtävä Sognevuonolla, 14.30 Suorana: Kortesmäki.
15.00 Tartu Mikkiin, 15.50 Taitoluistelun
GP, 16.30 Kesäleiri, 16.52 3-2-1, ratsasta!: Aina on opittavaa, 17.00 Pikku Kakkonen, 17.47 Joulukalenteri.
18.00 Yle Uutiset minuutissa, 18.02
McLeodin tyttäret, 18.45 Löytöretkiä
maailmaan, 19.00 Yle Uutiset alueelta-
si, Uutiset, Urheiluruutu ja Suora linja,
19.30 Hehku, 20.00 Silminnäkijä: Kabulin enkeli, 20.30 Pasila (12).
21.00 Mun ainoot 30 minsaa, 21.25 Murharyhmä - tosielämän Sherlockit, 21.50
Yle Uutiset ja Urheiluruutu, 22.05 Game
of Thrones (16), 2.40 Rakkautta ja jälkikasvua (12).
MTV3
6.00 Studio55.fi, 6.25 Huomenta Suomi.
9.05 Studio55.fi, 9.30 Uutiset, 9.40
Mitä tänään syötäisiin?, 9.45 Tunteita ja
tuoksuja, 10.35 Emmerdale, 11.35 Minuuttipeliä.
12.30 Ostoskanava, 14.00 Alueellinen
sääennuste, 14.05 Middle.
15.00 Mitä tänään syötäisiin?, 15.05 Jamie Oliver Italiassa, 15.40 Jamie Oliverin helpot herkut, 16.15 45 minuuttia,
17.15 Uutiset, Suomen ja maailman sää,
17.25 Kauniit ja rohkeat, 17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale, 19.00 Seitsemän Uutiset ja Päivän sää, 19.30 Salatut elämät,
20.05 Idols -dokumentti.
21.00 Miehen puolikkaat, 22.00 Kymmenen Uutiset, Päivän sää ja Sport Uutiset, 22.35 Kultapoika (12), 23.35 Villi
sydän (16, road movie, o: David Lynch,
USA 1990).
Nelonen
7.00 Disneyn esikoulu, 7.25 Finias ja
Ferb, 7.50 Aku ja kumppanit, 8.00 My
Little Pony, 8.25 Pound Puppies, 8.50
Ullan unelmakakku.
9.20 Luksusmammat, 9.50 Hulluna häämekkoihin Atlantassa, 10.20 Lapsiperheen taloprojekti, 10.50 Ostosruutu,
11.30 LIVE: Tiedä ja Voita.
12.50 Luksusmammat, 13.20 Hulluna
häämekkoihin Atlantassa, 13.55 Lapsiperheen taloprojekti, 14.25 Ullan unel-
makakku.
15.00 Vaaleanpunainen pantteri, 15.15
Huippumalli haussa, 16.15 Hurja remontti, 17.15 Neljän tähden illallinen, 17.45
Hyvät ja huonot uutiset.
18.45 Nelosen uutiset ja sää, 19.00 Neljän tähden illallinen, 19.30 Matkaoppaat,
20.00 Suuri painonpudotus, 20.57 Keno.
21.00 Hannibal (16), 22.00 Black Dynamite - yhden miehen armeija (16, USA
2009, toimintaseikkailu, o: Scott Sanders), 23.50 Criminal Minds - FBI-tutkijat (16).
0.45 4D: Puolen tonnin murhaaja (12),
1.50 Perhe on pahin.
Yle Teema
17.00 Retrolissun ysärit, 17.30 Designklassikko.
18.00 Taiteen maantiede, 19.00 Candlefordin postineiti, 20.00 Prisma Studio,
20.30 Ikkunoita avaruuteen.
21.00 Tiededokumentti: Geneettinen
koodimme, 21.50 Soul Kitchen (12,
Saksa 2009, komedia, o: Fatih Akin),
23.25 Antikristus (18, Tanska 2009, o:
Lars von Trier).
Perjantai 6.12.2013
Yle TV1
8.00 Yle Uutiset, 8.05 A-studio: Talk.
9.00 Yle Uutiset, 9.05 Jääkiipeilyä Norjassa, 9.30 Veden saartamat, 10.00 Yle
Uutiset, 10.05 Sydämen asialla, 11.00
Yle Uutiset, 11.05 Puoli seitsemän, 11.40
Yle TV1:n Itsenäisyyspäivä, 11.55 Jumalanpalvelus.
13.05 Taitoluistelun GP, 14.20 Ampumahiihdon mc.
15.40 Itsenäisyyspäivän paraati, 16.50
Novosti Yle, Uutiset viittomakielellä ja
Uutiset, 17.10 Yle TV1:n Itsenäisyyspäivä, 17.15 Itsenäisyyspäivän juhla-
vastaanotto.
18.30 Yle Uutiset, 18.35 Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto, 20.30 Yle Uutiset, 20.40 Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto.
21.30 Itsenäisyyspäivän jatkot, 22.30
Tuntematon sotilas (12, Suomi 1955, o:
Edvin Laine).
Yle TV2
6.50 Pikku Kakkonen, 10.00 Niko - lentäjän poika, 11.20 Kerrostaloelämää, 11.30
Solsidan - Onnea onkimassa.
13.00 Kovasikajuttu (o: Jukka Kärkkäinen, J-P Passi, 2012), 14.30 Jos rakastat (musiikkidraama, o: Neil Hardwick, 2010).
16.30 Hemmot, 16.32 Jenni, 17.00 Pikku
Kakkonen, 17.48 Joulukalenteri.
18.00 Finnsurf (o: Aleksi Raij), 18.50
Kerrostaloelämää, 19.00 Yle Uutiset,
19.05 Jalkapallon MM 2014: Lohkoarvonta, 19.30 Docventures special, 20.00
Rouva Presidentti (o: Aleksi Bardy, 2012).
21.25 Docventures special, 21.50 Yle
Uutiset ja Urheiluruutu, 22.05 Lordi!
12 pisteen syrjähyppy, 22.35 Jääkiekon
MM loppuottelu 2011: Ruotsi - Suomi.
MTV3
9.20 Studio55.fi, 9.45 Tunteita ja tuoksuja, 10.35 Emmerdale, 11.35 Viimeiset ritarit.
12.05 Atlantis - kadonnut kaupunki (animaatio, o: Gary Trousdale, Kirk Wise,
USA 2001), 14.00 Pilanpäiten, 14.05
Viikonvaihteen alueellinen sääennuste,
14.10 Bestikset.
15.10 Top Gear, 16.15 Idols-dokumentti, 17.15 Uutiset, Suomen ja maailman
sää, 17.25 Kauniit ja rohkeat, 17.55 Pilanpäiten.
18.00 Emmerdale, 19.00 Seitsemän Uutiset, Sport Uutiset ja Päivän sää, 19.30
Pulttibois, 20.00 Teoria miehistä (12, romanttinen komedia, o: Tony Goldwyn,
USA 2001).
22.00 Kymmenen Uutiset, Päivän sää ja
Sport Uutiset, 22.30 Dallas (12), 23.30
Traffic (16).
Nelonen
7.00 Disneyn esikoulu, 7.25 Finias ja
Ferb, 7.50 Aku ja kumppanit, 8.00 My
Little Pony, 8.25 Pound Puppies, 8.50
Ullan unelmakakku.
9.20 Hulluna häämekkoihin Atlantassa,
9.50 Lapsiperheen taloprojekti, 10.20
Joulumieltä etsimässä (USA 2003, draama, o: Andy Wolk).
12.20 College Road Trip (USA 2008, komedia, o: Roger Kumble), 14.05 Robin
POP SHOW - Live In Hartwall Areena,
14.35 Juha Tapion Lapislatsulia-konsertti
Savoy-teatterista.
15.15 Huippumalli haussa, 16.15 Hurja
remontti, 17.15 Neljän tähden illallinen,
17.45 Dr. 8 nro 49 - 4.12.2013
7. Otin siitä
selvää ja kävin Jyväskylässä Kerhonpitäjät Jere Kanerva ja Eetu Hartikainen demonstroiviikonloppuleirillä valmen- vat kerholaisille, mitä seinähypyt ovat ja miten ne onnistuvat.
Parkourkerhossa opeteltiin muun muassa seinähyppyjä. Ennen
varsinaista parkouraamista
koululaiset verryttelevät noin
15 minuutin ajan.
Parkour on lihaksille haastavaa, sillä siinä on aktiivisena
lähes koko keho. Tunneilla harjoitellaan muun muassa seinähyppyjä, puolapuilla liikkumista
ja trampoliinihyppyjä. Ala- ja yläasteen tuntisuunnitelmat eroavat siten, että parkour on yläasteelaisilla haasteellisempaa.
- Mitä olemme kyselleet
lapsilta, he ovat tykänneet
kerhosta, Hartikainen totesi.
Ala-asteikäisiä koululaisia
on käynyt kerhossa parhaimmillaan 25, kun taas yläasteelta kävijöitä on huomattavasti
vähemmän. - 17.11.2013
Kirjaston
uutuuksia
Aikuisten tietokirjallisuus
Foer, Joshua: Kaiken muistamisen taito; Järvilehto, Lauri:
Tee itsestäsi mestariajattelija; Dunderfelt, Tony: Tunnista
temperamentit; Keltikangas- Järvinen, Liisa: Pienen lapsen
sosiaalisuus; Brown, Brené: En olekaan yksin: totuus perfektionismista ja riittämättömyyden tunteesta; Malarkey,
Kevin: Poika joka palasi taivaasta; Grasso, Pietro: Mafian
rahat ja miten ne pestään?; Kröber, Hans-Ludwig: Murha:
tarinoita todellisuudesta; Korpiola, Lilly: Arabikevät; Lundán, Arja: Konstit vähissä?: ratkaisuja haastaviin kasvatustilanteisiin; Rotkirch, Kristina: Pietarin helmet; Suotyypit ja
turvekankaat: opas kasvupaikkojen tunnistamiseen; Huovinen, Pentti: Tanssii bakteerien kanssa.
Patel, Nita: Jooga, opas joogan maailmaan; Kuusikallio, Visa: Hyväksikäytetyt: selviytyjät kertovat; Knorring, Laura:
Mukavat muumiamigurumit; Jormanainen, Juha: Latvalinnustus: metsästystä ääriolosuhteissa; May, Dan: Red hot
chili: kokkaa chilisti; Hedeman Guéniau, Charlotte: Värikäs koti; Bremer, Stefan: Helsinki; Irincheev, Bair: Kaukopartio-operaatio Petrovski Jam: legendaarinen sissi-isku vai
sotarikos?; Eskola, Katarina: Tyttö Pitkänsillan molemmin
puolin: Elsa Eklundin tytönpäiväkirjat 1913-1920; Tuovinen, Tarja: Hikeä, kyyneleitä ja sideharsoa: naisena kriisipesäkkeissä; Kallonen, Kari: Lauri Törni 1919-1965: Mannerheim-ristin ritari ja vihreiden barettien legenda; Cord,
David J.: Mohamed 2.0.
Aikuisten kaunokirjallisuus
Runot: Heilala, Eeva: Ikkunasta avautuu maailma.
Kertomakirjallisuus: Arhippa, Pirkko: Tii taa Taneli; Arnaldur Indriðason: Menneet ja kadonneet; Börjlind, Cilla:
Nousuvesi; Fine, Anne: Pipsa ja punainen ilmapallo; Itäranta, Emmi: Teemestarin kirja; Kaaberbøl, Lene: Poika
matkalaukussa; McGilloway, Brian: Hirsipuukuja; Morgenstern, Erin: Yösirkus; Nevanlinna, Arne: Varma; Peura, Nina: Yöpakkasia; Pulska, Marjatta: Taivaan laijalla;
Sandström, Peter: Sinulle joka et ole täällä; Seppälä, Juha:
Mr. Siinä liikutaan
sujuvasti ja siitä pyritään saamaan näyttävää, kerhonpitäjä
Eetu Hartikainen kertoi.
Kerhossa koululaisille opetetaan parkourin perusteita
sekä erilaisia tyylejä ja tekniikoita. Hartikainen kiinnostui
koulutuksesta ja päätti kerätä siitä lisää tietoa.
- Puolangalla kävi jyväskyläläisiä kerhonpitäjiä, jotka
kertoivat Parkour Akatemiasta ja siitä, että siellä on mahdollisuus käydä suorittamassa ohjaajakoulutus. Tämä tarkoittaa, että
Hartikainen on apuohjaajatasoinen, mutta ei ole vielä itsenäinen ohjaaja.
Parkour Akatemian
kautta kerhonvetäjäksi
16-vuotias Eetu Hartikainen
on suorittanut Parkour Akatemian ja näin hän pystyy toimimaan parkourkerhon ohjaajana. Se
on kivaa ja harrastan sitä.
Parkour ei ollut minulle aluksi tuttua, mutta videoita seuraamalla opin tuntemaan sen,
Junkkari kertoi.
nuttamassa itseni, Hartikainen sanoi.
Hartikainen on suorittanut
ADAPT-koulutuksen ensimmäisen tason Parkour Akate-
miassa
Mikä on Suomen vuoden viimeinen virallinen liputuspäivä 8.12.?
5. (16), 22.00 Kymmenen Uutiset ja Päivän sää, 22.25 Viking Lotto ja Jokeri, 22.30 Sport Uutiset, 22.40
Myytinmurtajat, 23.45 Kuuntelija (12).
0.45 UEFA Champions League -huippuhetket.
Nelonen
7.00 Disneyn esikoulu, 7.25 Finias ja
Ferb, 7.50 Aku ja kumppanit, 8.00 My
Little Pony, 8.25 Pound Puppies, 8.50
Ullan unelmakakku.
9.20 Luksusmammat, 9.50 Lauran matkakuvia, 10.20 Sarahin sisustusvinkit, 10.50
Ostosruutu, 11.30 LIVE: Tiedä ja Voita.
12.50 Luksusmammat, 13.20 Lauran
matkakuvia, 13.55 Sarahin sisustusvinkit, 14.25 Ullan unelmakakku.
15.00 Vaaleanpunainen pantteri, 15.15
Huippumalli haussa, 16.15 Prom Queen,
17.15 Neljän tähden illallinen, 17.45 Pikadieetit testissä.
18.45 Nelosen uutiset ja sää, 19.00 Neljän tähden illallinen, 19.30 Matkaoppaat,
20.00 Tuuri, 20.57 Keno.
21.00 Greyn anatomia (12), 22.00 Hyvät
ja huonot uutiset, 23.00 Criminal Minds
- FBI-tutkijat (12).
24.00 Defenders (12), 1.00 Perhe on
pahin.
Yle Teema
17.00 Tiededokumentti: USA:n valtimoilla, 18.00 Prisma Studio, 18.30 Teemareportaasi: Kun oppiminen ei suju,
19.00 Odessan kummisetä (12), 20.00
Veitsen terällä, 20.30 Se siitä!
21.00 Shakespeare Italiassa, 21.50 Kino:
Coriolanus (16, Britannia 2011, o: Ralph
Fiennes, draama), 23.50 NEO.
Tietovisa
1. Ale on a) pintahiivaolut vai b) pohjahiivaolut?
13. Yypänaho piti Paljakan
tulevaisuutta lupaavana: rinnekeskuksen käyttöaste kasvoi
viime vuonna 20 prosenttia ja samanlaista kasvua odotetaan tällekin vuodelle. Ketkä suomalaiset juoksijat ovat voittaneet mitalin yleisurheilun
MM-kisoissa?
9. Mikä on maailman ainoa maa, jossa naiset eivät saa ajaa autoa?
11. Tapahtuman järjesti Kainuun Nuotta, joka
on Kainuun alueella toimivien maaseudun kyläyhteisöjen
ja taajamien asukastoimikuntien sekä niiden tukijärjestöjen perustama yhdistys.
Kazakstanin hiihtäjien bussi Kuorejokeen
Kazakstanin kymmenhenkisen hiihtojoukkueen matka Muonion maailmancupin avajaisiin keskeytyi, kun heidän pikkubussinsa syöksyi Pudasjärventieltä Kuorejokeen.
Bussin ja kevytperävaunun yhdistelmä lähti heittelemään
hieman ennen Kuorejoen siltaa. Mikä eläin oli jo sukupuuttoon kuollut tarpaani?
20. Keiden kanssa Matti Nykänen on ollut naimisissa (etunimi ja o.s.)?
7. Mitä mareografi mittaa?
6. Mikä ja missä kahdessa kaupungissa on Sacre- Coeur?
3. Pahoin romuttuneen auton matkustajille ei tullut vakavampia vammoja.
Puolanka-lehti 2.12.1998 (lep). Se osui sillan kaiteeseen,
liukui sitä pitkin ja hyppäsi useamman metrin ilmalennon
jälkeen takaisin kaiteelle ja päätyi kyljelleen jokeen. Mikä pääkaupunki sijaitsee Väinäjoen suulla?
10. nro 49 4.12.2013 9
Televisioviikko
21.00 Boss (16), 21.56 Yle Uutiset ja
Urheiluruutu, 22.10 Tora! Tora! Tora!
(12, USA/Japani 1970, sotaelokuva,
o: Richard Fleischer, Kinji Fukasaku,
Toshio Masuda), 0.30 The Wire (16).
MTV3
8.00 Mokon suuri maailma, 8.15 Maantiekiitäjä, 8.45 Kung Fu Panda.
9.15 Mia ja minä, 9.45 PopPixie, 10.05
Pokémon, 10.35 Club For Five: Jouluna,
10.50 Hiihdon mc.
12.20 Salatut elämät, 13.50 Pilanpäiten,
13.55 Hiihdon mc.
15.40 Free Willy - Pelastakaa Willy (o:
Simon Wincer, Ranska/ USA 1993),
17.50 Top Gear.
19.00 Seitsemän Uutiset ja Sport Uutiset,
19.15 Uuno Turhapuro - kaksoisagentti (o:
Spede Pasanen, Suomi, 1987).
21.00 Hjallis, 22.00 Kymmenen Uutiset
ja Päivän sää, 22.15 Lotto ja Jokeri, 22.25
Sport Uutiset, 22.35 Annika Bengtzon:
Paikka auringossa (12, o: Peter Flinth,
Ruotsi 2012), 0.25 Southland (16).
Nelonen
7.10 Red Caps, 8.10 Lego Legends of
Chima, 8.35 Elixir.
9.05 Elixir Sport: Talvistudio, 9.35 Start!,
10.05 Neljän tähden illallinen.
12.00 Hurja remontti, 12.55 Koiralle
koti, 14.00 Eläintarhassa tapahtuu, 14.30
Eläintarhojen elämää.
15.00 Waverly Placen velhot, 15.30 SMliiga: Ennakkostudio, 16.00 Nelonen Pro
esittää: Kärpät - Ässät.
18.45 Nelosen uutiset ja sää, 19.00 Hauskat kotivideot, 19.30 Dancing on Ice:
Plan-gaala.
21.25 Keno, 21.30 Krokotiilimies II (12,
USA-Australia 1988, komediaseikkailu,
o: John Cornell), 23.50 Shrooms (18, Irlanti-Britannia-Tanska 2007, kauhutrilleri, o: Paddy Breathnach).
1.35 Greyn anatomia (12), 2.35 Perhe on pahin.
Yle Teema
16.20 Tiededokumentti: Geneettinen
koodimme, 17.10 Historia: Viikingit.
18.00 Treme (12), 19.00 Maailmanlopun
sushibaari - Ismo Alanko.
21.00 Ontto kruunu: Rikhard II (16),
23.25 Uusi Kino: Etääntyvä Jumala /
Mies ja tuomio.
Sunnuntai 8.12.2013
Yle TV1
8.00 Yle Uutiset, 8.05 Avara luonto.
9.00 Yle Uutiset, 9.05 Aamusydämellä,
9.45 Maailman matkailuaarteet, 9.55 Yle
Uutiset, 10.00 Geenien kirous, 11.00 Yle
Uutiset ja Viikko viitottuna, 11.15 Tohtori Kleistin perhe.
12.05 Vanha kalkkilouhos, 12.35 Prisma, 13.30 Prisma Studio, 14.00 Valtiopeli 1863.
15.00 Yle Uutiset ja News, 15.10 Pokka
pitää, 15.40 Dokumentaristi: Kati Juurus, 15.42 Sormenjäljet, 16.40 Palanen:
Klassikkohaastattelu - Hanoi Rocks,
16.50 Novosti Yle, Uutiset viittomakielellä ja Uutiset, 17.10 Inhimillinen tekijä.
18.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu, 18.15
Veden saartamat, 18.45 Muisti: Kylmä
sota Helsingissä, 19.15 Luontohetki,
19.45 Arto Nyberg, 20.30 Yle Uutiset ja
Urheiluruutu.
21.05 Kotikatsomo: Kansan mies, 21.50
Nuori Montalbano (12), 23.45 YleLeaks.
0.00 Ykkösaamu.
Yle TV2
7.45 Unna Junná, 9.00 Galaxi, 10.25
Urheiluviikonloppu, 10.40 Taitoluistelun GP.
12.20 Ampumahiihdon mc, 13.15 Huipulla: Unelmia ja hotellihommia, 13.43 Urheiluviikonloppu, 13.50 Mestarien liigan
makasiini, 14.14 Ampumahiihdon mc.
15.15 Salibandyn naisten MM: Venäjä Suomi, 17.00 Maastojuoksun EM, 17.45
Pikaluistelun mc.
18.30 MotorSport, 19.00 Yle Uutiset,
19.05 Urheilukatu 2, 19.30 Kahden keikka
(12), 20.30 Silminnäkijä: Kabulin enkeli.
21.00 Boardwalk Empire (16), 21.56
Yle Uutiset ja Urheiluruutu, 22.10 Girls
(16), 22.40 The Wire (16), 23.35 Lennetään! (12).
MTV3
8.00 Tuomas Veturi, 8.15 Chuggington,
8.30 Hirviöallergiaa.
9.00 Smurffit, 9.30 Pokémon, 10.00
Angry Birds Toons, 10.05 Beyblade: Metal Fury, 10.30 Hännänheiluttajat, 10.55
Kirjapiiri, 11.25 Hiihdon mc.
12.30 Salatut elämät, 12.55 Hiihdon mc,
14.25 Samaa sukua.
15.25 Idols, 16.25 Sinulle on postia (romanttinen komedia, o: Nora Ephron,
USA 1998).
18.45 Sport Uutiset ja Seitsemän Uutiset, 19.10 Pienin painajainen perheessä
(12, komedia, o: Paul Weitz, USA 2010).
21.00 Selviytyjät, 22.00 Kymmenen Uutiset, Viikon sää ja Sport Uutiset, 22.35
C.S.I. Ensimmäinen osa (16), 22.55 Yle Live: Brit
Awards 2013.
Maanantai 9.12.2013
Yle TV1
5.55 Pankkiryöstäjän viimeinen mahdollisuus, 6.25 Ylen aamu-tv.
9.30 Luontohetki, 9.55 Madagaskarin
makit, 10.45 Löytöretkiä maailmaan,
11.00 Yle Uutiset, 11.05 Mistä löytyy lähin karhu?, 11.35 Arto Nyberg.
12.20 Palanen: Venezuelan missiakatemia, 12.30 Kielletyt tunteet, 13.00 Oi,
muistatkos (Suomi 1954, o: Jorma Nortimo, farssikomedia), 14.30 Jääkarhujen
mailla, 14.55 Pisara.
15.00 Yle Uutiset ja News, 15.10 Yle Oddasat, 15.15 Ylen aamu-tv, 15.50 Avara
ihmisluonto, 16.20 Kuningaskuluttaja,
16.50 Novosti Yle, Uutiset viittomakielellä ja Uutiset, 17.08 Sydämen asialla.
18.00 Yle Uutiset, Uutiset alueeltasi ja
sää, 18.30 Uutisvuoto, 19.00 Prisma,
19.48 Nykyajan ihmeet, 20.00 MOT,
20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu.
21.00 A-studio, 21.30 Dokumenttiprojekti: Vapaamatkustajat, 22.15 Kotikatsomo:
Kansan mies, 23.05 Yle Uutiset, 23.10
Suursota lintuperspektiivistä.
Yle TV2
6.50 Pikku Kakkonen, 9.00 Matkailuelämyksiä huimapäille, 9.30 Matkapassi, 10.20 Hymy Pyllyyn, 10.50 Tunturien
ihmisiä, 11.30 Norjan vuonot.
12.30 Paluumuuttajat, 13.00 Paloautolla Oslosta Mongoliaan, 13.30 Norjalaiset muodinluojat, 14.00 Veljesten keittiössä, 14.30 Uusi päivä.
15.55 Koskikaran elämänvirrassa,
16.30 Galaxin mestari: Hevostaitomestari, 17.00 Pikku Kakkonen, 17.46 Joulukalenteri.
18.00 Yle Uutiset minuutissa, 18.02
McLeodin tyttäret, 18.45 #lovemilla,
19.00 Yle Uutiset alueeltasi, Uutiset,
Urheiluruutu ja Suora linja, 19.30 Teiniäidit, 20.00 Uusi päivä, 20.30 Suorana: Kortesmäki.
21.00 Love Connection, 21.50 Yle Uutiset ja Urheiluruutu, 22.05 Rakkautta ja
jälkikasvua (12), 22.55 Salibandyn naisten MM: Suomi - Puola, 23.55 Hung (16).
0.25 Teiniäidit, 0.55 Boss (16), 1.50 Game
of Thrones (16).
MTV3
6.25 Huomenta Suomi, 9.05 Studio55.
fi, 9.30 Uutiset, 9.40 Mitä tänään syötäisiin?, 9.45 Tunteita ja tuoksuja, 10.35 Emmerdale, 11.35 Kadonneen jäljillä UK.
12.40 Ostoskanava, 14.10 Alueellinen
sääennuste, 14.15 Whitney.
15.15 Mitä tänään syötäisiin?, 15.20 Jamie Oliverin helpot herkut, 15.50 Club
For Five: Jouluna, 16.05 Pomo piilossa
UK, 17.15 Uutiset, Suomen ja maailman
sää, 17.25 Kauniit ja rohkeat, 17.55 Mitä
tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale, 19.00 Seitsemän Uutiset ja Päivän sää, 19.30 Salatut elämät,
20.05 Suomen kaunein koti.
21.00 Panttivangit (16), 22.00 Kymmenen Uutiset, Päivän sää ja Sport Uutiset,
22.35 Isänmaan puolesta (16), 23.40 Kovat kaulassa (12), 0.40 Mike & Molly.
Nelonen
7.00 Disneyn esikoulu, 7.25 Finias ja
Ferb, 7.50 Aku ja kumppanit, 8.00 My
Little Pony, 8.25 Pound Puppies, 8.50
Ullan unelmakakku.
9.20 Luksusmammat, 9.50 Maailman
övereimmät jouluhäät, 10.50 Ostosruutu, 11.30 LIVE: Tiedä ja Voita.
12.50 Luksusmammat, 13.20 Lauran
matkakuvia, 13.55 Sarahin sisustusvinkit, 14.25 Ullan unelmakakku.
15.00 Vaaleanpunainen pantteri, 15.15
Huippumalli haussa, 16.15 Suhdekoukerot, 17.15 Eläintarhassa tapahtuu,
17.45 Tuuri.
18.45 Nelosen uutiset ja sää, 19.00 Neljän tähden illallinen, 19.30 Matkaoppaat, 20.00 Maailman övereimmät juhlat, 20.57 Keno.
21.00 Sekavia suhteita (USA 2007, romanttinen komedia, o: Michael Lehmann), 23.10 Hannibal (16).
0.10 Maailman vaarallisimmat tiet, 1.10
Perhe on pahin.
Yle Teema
17.00 Niki ja Jean, taiteen alkemiaa
(Ranska 2010, o: Anne Julien, Louise
Faure), 18.00 Taidetutkimukset, 19.00
Francon jälkeen - Alcantaran perhe, 20.15
Unelmien rivierat.
21.00 Retrolissun ysärit, 21.30 Läimäys (16), 22.25 Uusi Kino: Snow Business / Caviar Connection, 23.35 Makula - tarkan näkemisen alue (o: Jaakko
Ilkka Virtanen).
Tiistai 10.12.2013
Yle TV1
5.55 MOT, 6.25 Ylen aamu-tv, 9.30 Kuningaskuluttaja, 10.00 Sydämen asialla,
10.50 Paikan kertomaa, 11.00 Yle Uutiset, 11.05 Madagaskarin makit, 11.55
Aamusydämellä.
12.35 Kielletyt tunteet, 13.05 Minä ja
mieheni morsian (Suomi 1955, o: Valentin Vaala, komedia), 14.30 A-studio.
15.00 Yle Uutiset ja News, 15.10 Yle Oddasat, 15.15 Ylen aamu-tv, 15.50 Muisti: Kylmä sota Helsingissä, 16.20 Veden
saartamat, 16.50 Novosti Yle, Uutiset
viittomakielellä ja Uutiset, 17.08 Sydämen asialla.
18.00 Yle Uutiset, Uutiset alueeltasi ja
sää, 18.30 Puoli seitsemän, 19.00 Kiehtova maailma, 19.45 Löytöretkiä maailmaan, 20.00 Prisma Studio, 20.30 Yle
Uutiset ja Urheiluruutu.
21.00 Downton Abbey (12), 21.50 Neiti
Marple: Kuolema lähettää viestin (12),
23.25 Yle Uutiset, 23.30 Prisma.
Yle TV2
6.50 Pikku Kakkonen, 9.00 Paluumuuttajat, 9.30 Alueelliset Uutiset (10.40
Uutiset Pohjois-Suomi), 10.50 Oddasat,
11.05 McLeodin tyttäret, 11.50 Minun
New Yorkini.
12.00 Veljesten keittiössä, 12.30 Paluumuuttajat, 13.00 Sokerileipurin herkut,
13.18 Sokerileipurin jouluherkut, 13.30
Mun heimo, 14.00 Apua, meille syntyy vauva, 14.30 Suorana: Kortesmäki.
15.00 Löytöretkiä maailmaan, 15.20 Kasvotusten, 16.00 Teiniäidit, 16.30 Tero hoitaa, 16.43 Martine, 17.00 Pikku Kakkonen, 17.48 Joulukalenteri.
18.00 Yle Uutiset minuutissa, 18.02
McLeodin tyttäret, 18.45 #lovemilla,
19.00 Yle Uutiset alueeltasi, Uutiset, Urheiluruutu ja Suora linja, 19.30 Camilla Plumin joulu, 20.00 Uusi päivä, 20.30
Suorana: Kortesmäki.
21.00 Ajankohtainen kakkonen, 21.35
Jalkapallon mestarien liiga, 23.50 Extremen maailma.
0.05 Jalkapallon mestarien liiga, 0.35
Love Connection.
MTV3
6.00 Studio55.fi, 6.25 Huomenta Suomi.
9.05 Studio55.fi, 9.30 Uutiset, 9.40 Mitä
tänään syötäisiin?, 9.45 Tunteita ja tuoksuja, 10.35 Emmerdale, 11.35 Grand Designs - unelma-asunnot.
12.40 Ostoskanava, 14.10 Alueellinen
sääennuste, 14.15 Ben ja Kate, 14.45
Amerikan ykkösperhe.
15.10 Mitä tänään syötäisiin?, 15.16 Selviytyjät, 16.15 Hjallis, 17.15 Uutiset, Suomen ja maailman sää, 17.25 Kauniit ja
rohkeat, 17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale, 19.00 Seitsemän Uutiset ja Päivän sää, 19.30 Salatut elämät,
20.05 Pientä pintaremonttia.
21.00 Kosketus (12), 22.00 Kymmenen
Uutiset, Päivän sää ja Sport Uutiset, 22.35
C.S.I. Visa jälleen ensi sunnuntaina 8.12. Mikä nilviäislahkoon kuuluva meren lonkeroeläin on myös väri?
17. Lacosten tuotemerkki on a) tiikeri, b) krokotiili vai c) kilpikonna?
2. Kuka tai mikä saa Kultainen palmu -palkinnon?
4. (12), 23.35 Valitut (16).
Nelonen
7.10 Red Caps, 8.10 Lego Legends of
Chima, 8.35 Jaksa paremmin.
9.05 Huvila & Huussi, 10.00 SM-liigan
viikkomakasiini, 10.30 Elixir, 11.00 Elixir Sport: Lassi Hurskainen 11.30 Eläintarhassa tapahtuu.
12.00 Merieläinten pelastajat, 12.30
Suhdekoukerot, 13.30 Dancing on Ice:
Plan-gaala.
15.30 SM-liiga: Ennakkostudio, 16.00
Nelonen Pro esittää: Blues - Jokerit.
18.45 Nelosen uutiset ja sää, 19.00 Tuuri, 20.00 Hauskat kotivideot, 20.57 Keno.
21.00 Rautanaamio (12, Iso-Britannia
1998, seikkailu, o: Randall Wallace),
23.45 SM-liigan viikkomakasiini.
0.15 Holmes NYC (12), 1.15 Defenders,
2.15 Lost (12), 3.10 Perhe on pahin.
Yle Teema
14.55 Francon jälkeen - Alcantaran perhe, 16.05 Tiededokumentti: USA:n valtimoilla, 17.00 Ranskalainen kylä (12).
18.00 Hiihtopartio! (12, USA 1940, Hollywoodin näkemys talvisodasta, o: Lew
Landers), 19.05 Makula - tarkan näkemisen alue, 20.30 Retrolissun ysärit.
21.00 Ontto kruunu: Henrik IV. Erilaisten arvioiden mukaan paikalla oli noin tuhat
henkeä, jotka olivat tulleet katsomaan Janne Porkan vetämää joulunavaustapahtumaa.
Joulunavauksessa puhunut Aurinkorinteiden toimitusjohtaja Jorma Yypänaho kannusti puolankalaisia laskettelemaan ja hiihtämään Paljakkaan. Mikä joki laskee Saimaan veden Suomenlahteen?
19. Kaikki ovat tervetulleita visailemaan.
Tapahtui
15 vuotta sitten
Joulunavaus keräsi yleisöennätyksen
Puolankalaisten yrittäjien ja kunnan yhdessä jo yhdeksännen kerran järjestämä joulunavaus keräsi ennätysyleisön. Tämä on kunnian- ja huomionosoitus tehdylle kylätyölle, josta kiitos kuuluu ennen
kaikkea koko kylälle ja kaikille kyläläisille. Esterissä ja
netissä. Kysymykset kysyy Jaska. Egypti ja Israel jakoivat vuoden 1978 Nobelin rauhanpalkinnon. Miksi Joulupukki ei käy jouluaattona Vatikaanissa?
Kysymykset kysyi Jokke. Kuka kitaristi on Suomen eniten levyttänyt muusikko?
18. Kisan voittivat Jaska, Tuomo ja Unto 12,75 pisteellä, toisena Royal We Oulusta 11,25 pisteellä ja kolmantena Sepeteus ja
Kaaleppi 11,25 pisteellä. Kuka pääministeri sai Israelin palkinnon?
8. Visaan osallistui viisi joukkuetta, kolme Esterissä ja kaksi netissä. Anwar
Sadat sai Egyptin palkinnon. Vuoden puolankalaiseksi valittiin
selvällä äänienemmistöllä eläkkeelle jäävä palopäällikkö
Paavo Mustonen, joka keräsi 105 ääntä.
Aska on vuoden kainuulainen kylä
- Tuntuu todella mahtavalta. Miami (12), 23.35 Kallista kipua
(12), 0.35 Mike & Molly (12).
Nelonen
7.00 Disneyn esikoulu, 7.25 Finias ja
Ferb, 7.50 Aku ja kumppanit, 8.00 My
Little Pony, 8.25 Pound Puppies, 8.50
Ullan unelmakakku.
9.20 Luksusmammat, 9.50 Lauran matkakuvia, 10.20 Sarahin sisustusvinkit, 10.50
Ostosruutu, 11.30 LIVE: Tiedä ja Voita.
12.50 Luksusmammat, 13.20 Lauran
matkakuvia, 13.55 Sarahin sisustusvinkit, 14.25 Ullan unelmakakku.
15.00 Vaaleanpunainen pantteri, 15.15
Huippumalli haussa, 16.15 Prom Queen,
17.15 Neljän tähden illallinen, 17.45 Ruotsin miljonääriäidit.
18.45 Nelosen uutiset ja sää, 19.00 Neljän tähden illallinen, 19.30 Matkaoppaat, 20.00 Huvila & Huussi, 20.57 Keno.
21.00 NCIS Rikostutkijat (12), 22.00 4D:
Nettipedofiilejä jahtaamassa (12), 23.00
Criminal Minds - FBI-tutkijat (16), 23.55
Maailman vaarallisimmat tiet.
0.55 Start!, 1.25 Perhe on pahin.
Yle Teema
17.00 Taidetutkimukset, 18.00 Veitsen
terällä, 18.30 Se siitä! Teoriat testissä,
19.00 Saari (12), 20.00 Taiteen maantiede.
21.00 Historia: Shakespearen maailma,
22.00 Elävä arkisto: Turkan Hamlet.
0.00 Treme (12).
Keskiviikko 11.12.2013
Yle TV1
5.55 Puoli seitsemän, 6.25 Ylen aamu-tv.
9.30 Muisti: Kylmä sota Helsingissä,
10.00 Sydämen asialla, 10.50 Paikan kertomaa, 11.00 Yle Uutiset ja Uutisikkuna.
12.30 Tanskan ihmeitä, 13.00 Riihalan valtias (Suomi 1956, o: Hannu Leminen, melodraama), 14.20 Uutisvuosi, 14.30 MOT.
15.00 Yle Uutiset ja News, 15.10 Yle
Oddasat, 15.15 Ylen aamu-tv, 15.55
Avara luonto, 16.50 Novosti Yle, Uutiset viittomakielellä ja Uutiset, 17.08 Sydämen asialla.
18.00 Yle Uutiset, Uutiset alueeltasi ja
sää, 18.30 Puoli seitsemän, 19.00 Salibandyn naisten MM: puolivälieräottelu, 20.00 Akuutti, 20.30 Yle Uutiset ja
Urheiluruutu.
21.05 Vaalien välissä, 23.00 Yle Uutiset,
23.05 The Hour (12).
0.00 Ulkolinja: Murhattiinko Arafat?
Yle TV2
6.50 Pikku Kakkonen, 9.00 Paluumuuttajat, 9.30 Alueelliset Uutiset (10.40 Uutiset Pohjois-Suomi), 10.50 Oddasat, 11.05
Uutisikkuna.
12.30 Apua, meille syntyy vauva, 13.00
Paluumuuttajat, 13.35 Urheilukatu 2,
14.00 Riistametsällä, 14.30 Suorana:
Kortesmäki.
15.00 Kerrostaloelämää, 15.10 Ajankohtainen kakkonen, 15.45 Tarinateltta,
16.00 Camilla Plumin joulu, 16.30 Galaxi, 17.00 Pikku Kakkonen, 17.49 Joulukalenteri.
18.00 Yle Uutiset minuutissa, 18.02
McLeodin tyttäret, 18.45 #lovemilla,
19.00 Yle Uutiset alueeltasi, Uutiset,
Urheiluruutu ja Suora linja, 19.30 Hullu juttu, 20.00 Uusi päivä, 20.30 Suorana: Kortesmäki.
21.00 Taivaan tulet (12), 21.50 Yle Uutiset ja Urheiluruutu, 22.05 Keskiviikon
ravisuora, 22.10 Ääliö ulkomailla, 22.55
Musta jää (16).
0.35 Hullu juttu, 1.05 Boardwalk Empire (16).
MTV3
6.00 Studio55.fi, 6.25 Huomenta Suomi.
9.05 Studio55.fi, 9.30 Uutiset, 9.40 Mitä
tänään syötäisiin?, 9.45 Tunteita ja tuoksuja, 10.35 Emmerdale, 11.35 Jamie Oliverin parhaat jouluruoat.
12.35 Ostoskanava, 14.05 Alueellinen
sääennuste, 14.10 Perhe 2.0.
15.05 Mitä tänään syötäisiin?, 15.10 Hjallis, 16.10 Uranuurtajat, 17.15 Uutiset,
Suomen ja maailman sää, 17.25 Kauniit
ja rohkeat, 17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale, 19.00 Seitsemän Uutiset ja Päivän sää, 19.30 Salatut elämät,
20.05 45 minuuttia.
21.00 C.S.I. Millä suomalaisella tuotteella/tuotemerkillä on saatu yli sata olympiavoittoa ja maailmanmestaruutta?
14. Kenen nimimerkki oli Justeeri?
12. Emme ole tyytyneet pelkkään puurtamiseen, vaan
olemme järjestäneet tansseja ja iltamia sekä muuta yhteistä hauskanpitoa.
Vuoden kainuulainen kylä valittiin Ristijärvellä pidetyillä kyläpäivillä. He ovat uurastaneet yhteisen asian eteen, Askan Ahertajien puheenjohtaja Unto Hyyryläinen kiitteli saatuaan tietää valinnasta.
- Uskon, että Aska valittiin juuri siksi, että kylätoiminnan painopiste on ollut kyläläisten henkisessä hyvinvoinnissa. Mikä F1-automerkki on osallistunut jokaiseen Formula 1 MM-osakilpailuun kilpailun alusta eli vuodesta 1950 alkaen?
16. Minkä maan pääkaupunki on Paramaribo?
15
040 704 6061
PARTURI-KAMPAAMOJA
Unski
KAUNEUDENHOITOA
T
aikatuulia
Johanna Kumpulainen
. 040 183 0310, Esa Turpeinen puh. Sade- ja jätevesijärjestelmät
. jalkahoidot
. näyhä
Puolanka
p. (08) 311 7141
www.avainasemat.fi
kuljetusPALVELUA
Kuljetuspalvelu
y. Märkätilasertifikaatti
. 044 250 1551, 0400 677 507
KATSASTUSPALVELUA
tus
Puolangan kats35as
00 kg)
. Hirsirakentaminen
Pasi p. Hirsi
rakentaminen, kattoremontit. (08) 751 106, 0400 686 511
Tuohustie 4, 89600 Suomussalmi
Suoritamme koneistus-,
sorvaustyöt ja hitsaukset.
Raskaskone- ja maatalouskoneiden korjaukset.
Koneurakointi
Huovinen & Kinnunen Oy
Hallitie 4, Puolanka
Puh.
040 760 8759
LähiTapiola
Puolanka
Reijo Moilanen, vakuutusedustaja
puh.VAKUUTUSPALVELUA
040 750 4521
reijo.moilanen@lahitapiola.?
LÄHIVAKUUTTAJA PUOLANGALLA
Reijo Moilanen
Keskuskatu 2
puh. Piharemontit/
viherrakentaminen/salaojitukset
. 040 554 6234
?keittiökalusteet ?wc-kalusteet
?komerot ?tasot ?altaat
?kalustehelat
?rakennuslasit
Puh. 040 589 1827.
? Kaikki rakennustyöt
uudisrakentamisesta
Ajanvaraus
041 438 4348
Ouluntie 3, Puolanka
Kaija Nissinen
P. Sakokaivojen
tyhjennykset . 040 573 9029, Erkki p. 020 413 5084 Pertti Lahtinen Puh. Lisäksi kaikkea pyöröhirrestä toiveidesi mukaan,
myös omista puistasi. ja 17.12.
www.otso.fi
Tuomas Moilanen
puh. 0400 685 869
? Kasvo-, käsi- ja jalkahoidot
? Hieronta
? Meikkaus ja maskeeraus
040 770 2850
?Remonttityöt, korjausrakentaminen
?Uudisrakentaminen ?Hirsi- ja kirvesmiestyöt
?Pesuhuone- ja saunaremontit
Seuraavat katsastuspäivät
tiistaisin 10.12. Muista kotitalousvähennys.
Rakennuspalvelu Heikki Väisänen
Heikki p. Abloy-kotiavainten teko.
Kostean tilan asennussertifikaatti. Puh. Kattoremontit . 050 595 9590
taksi
?(1-8 henkilöä) ?pyörätuolikuljetukset
?paarisänkykuljetukset
monipalvelu taksi
Juha Hiltunen 040 960 2527
taksi
Rami Seppänen
Puh. 050 379 7837
Kauneushoitola
Marjo-Riitta
Korjaus- ja uudisrakentaminen, pesuhuoneremontit. 0400 381 336
?siivoukset ?kotiaputyöt
?kotihoitotyöt
?tilitoimistopalvelut
?siivous- ja hoitotarvikemyynti
Ouluntie 1
Puh. 0204 135 087
Arto Väyrynen Puh. Hyödynnä nyt kotitalousvähennys!
. Puh. Uudis- ja saneerauskohteet
?Sähkösuunnitelmat
www.sahkoasennusjurva.fi
posti@sahkoasennusjurva.fi . Uudisrakentaminen
. intialainen päähieronta
Apupisteen tiloissa viikoittain,
teen myös kotikäyntejä!
Varaa aika puh. 020 413 5080
Jukka Kauppinen Puh. 0440 381 071
LVI-Asennus JET Oy
?LVI-asennus ja urakointi ?LVI-tarvikemyynti
Ota yhteyttä alansa ammattilaisiin!
lvi-jet@hotmail.com
Jarmo Turpeinen puh. Maalaukset,
tapetoinnit, laatoitukset, laminaatin ja parketin asennus ym. 040 767 3709, 044 299 1772
www.apupiste.fi toimisto@apupiste.fi
taksi
Tuomas Juntunen
Puh. 040 5081 675, (08) 3125 640
Sivutoimisto Puolangalla Puolanka-lehden toimitiloissa, missä vastaanotto sopimuksen mukaan.
Jätehuolto Oy
P. 040 747 4684
kalustepalvelu@puolanka.net
www.vaisasenkalustepalvelu.fi
KUNTOUTUSPALVELUA
Hieroja Aila Väisänen
Keskuskatu 8, Puolanka tai Särkijärvi.
Puh. 0204 135 086
www.mhy.fi/lansikainuu
lansikainuu@mhy.fi
etunimi.sukunimi@mhy.fi
Suomen metsäkeskuksen
Metsäpalvelut on nyt OTSO.
Unto Hyttinen
0400 289 644
Auhonkatu 10, 89200 Puolanka Puh. 040 157 7717
varatuomari, asianajaja Jaana Kitusuo
julkinen kaupanvahvistaja
Lakipalvelut
Perunkirjoitukset, testamentit,
oikeudenkäynnit ym.
Arto Pappinen
OTM, LKV, julkinen kaupanvahvistaja
Puh. Hieronnat . 050 539 3379.
kopiopalvelua
A4- ja A3-kopiot
Palvelemme ma-pe 9-17.
Ouluntie 1. 0440 753 113
LAKIASIANPALVELUA
Lakiasiainpalveluja
Puolangalla
KIINTEISTÖHUOLTO- JA KORJAUSPALVELUA
Yksityisten henkilöiden ja yritysten lakiasiat luotettavasti.
. ?rakennuksen
pohjatyöt ja täytöt ?kaapeliojien kaivutyöt
leveäpyöräisellä bobcat-kalustolla
Paltamontie 58, Puolanka
? lumityöt traktorikalustolla.
Puh. 0204 135 088
Osmo Seppänen Puh. 040 750 0469
Sähköasennus M. 040 482 6840, gsm 040 522 8183
Juhani Kemppainen
Puh. 040 7504 521, (08) 752 444
reijo.moilanen@lahitapiola.fi
Julkinen kaupanvahvistaja
? Pienkonekorjaus ja
-huolto
? Autohuolto ja -korjaus
MOILASEN
Puh. Kiinteistöhuollot
Jorma Herttuainen
Ylä-Kainuun
Lakiasiaintoimisto
varatuomari, ekonomi
Kauppurienkatu 23, 90100 Oulu
Puh. 0400 387 399
MONIALAPALVELUJA
taksi
KORJAAMO
Veli-Matti Rytkönen
Puh. Kosteus- ja routaeristykset
. Terassit
. 020 413 5085 Toimisto
Puh. 10 nro 49 - 4.12.2013
Liike- ja palveluhakemisto
AUTO-, HUOLTO-, KORJAUS-, JA HYDRAULIIKKAPALVELUT
Puolangan Autohuolto Oy
LINJA-AUTO- JA
TAKSIPALVELUT
Teemme kolarikorjauksia ja
maalauksia kaikille merkeille.
Meiltä saa myös sijaisauton käyttöönsä veloituksetta.
Juha Niskala
Puh. 045 110 4861.
Asianajotoimisto Botnia Oy
Hallituskatu 21, 90100 OULU
Palvelupiste Puolangalla
METSÄNHOITOPALVELUA
puukaupan asiantuntijat
Jorma Nykänen Puh. Pohjankaivuut . 044 50 500 75
Tervetuloa!
knhiuspiste@gmail.com
Ouluntie 1
PUolanka
Rakennuspalvelu
Kysy
saneerauskohteisiin. Jurva
. 0400 166 822. tarjous!
T:mi Hannu Anttonen
T:mi jorma riipi
Väisäsen Kalustepalvelu
?viherrakentaminen ?salaojitukset ?sadevesijärjestelmien kaivu ja asennus ?pihojen kivipengerrystyöt ym. Jäte- ja vaihtolavakuljetukset . (hirsikehikot, ulkokalusteet yms.) Kysy tarjous!
Pasi Leinonen, puh. 044 576 6201
Viljo p. 0400 280 977
taksi
Mika Moilanen, Hyrynsalmentie 2
Puh. suklaa- ja turvehoidot
. 6532 200.. 040 575 1310
Maanrakennus ja
rakennuspalvelut
. Katsastus (max akuutus
. 040 7355 964
Vastaanotto kaikille
Puolangalla Mäntykodilla.
Puh. remontit lattiasta kattoon, niin ulkona kuin sisälläkin.
Pesuhuoneita unohtamatta. Päivystys 24 h/vrk, p. Lukkojen asennus ja sarjamuutokset
sekä myynti. 020 413 5083
Mika Pöllänen Puh. Bobcat-työt . 044 358 0660
Koulutettu hieroja, luontaisterapeutti
Parturi-Kampaamo
Paula Kaarre
Maaherrankatu 10
P. 040 183 0311
PP-hirsi & rakennus
Vuotaako katto, hilseileekö maali tai ärvöttääkö lauta?
Onko sinulla tai taloyhtiölläsi tarvetta remonttiin tai rakentamiseen?
. Rekisteröinti ?V
Konetien Katsastus Oy
Puolanka, Puolangan Shell
Ouluntie 18, puh. (08) 752 350, 0400 216 235
?autotarvikkeiden ykköspaikka
?myös korjaukset ja huollot
?bosch auton sähköisten järjestelmien diagnoosit
Avoinna:
?Hydrauliikkapalvelut:
Ma-pe klo 8-17
-letkut -liittimet La suljettu
RAKENNUS- JA KALUSTEPALVELUA
Virastokatu 8 B
(poliisin sis.käynti)
Ajanvaraukset
puh
Painopaikka: Lehtisepät, Pieksämäki 2013.. 08 61565 226.
Hätätapauksissa soita aina 112.
Ajanvaraus hammashoitola: puh. Euraasialainen villihevoslaji.
20. klo 19.00 kirkossa.
DigiKino
Paljakkatalo
Poutapilviä
ja lihapullakuuroja
3D-animaatiokomedia (dub)
K-7, liput 8 ?, kesto 1,35
Pe 6.12. Basilika Pariisissa ja Brysselissä.
3. 16. Riika. 08 61565 230 klo 12-15.
Juhlapyhinä, viikonloppuisin ja yöaikaan hoidon tarpeen
arvioinnin tekee vuodeosastonhoitaja puh. 3 . alv, laskutuslisä 3,10 ?)
?
Myydään ?
Kolme vuotta vanha Divaani
sohva (ostettu Vepsäläiseltä
n. Seepia.
17. vsk
Ilmestymispäivä: keskiviikko
P. Arto Bryggare ja Martti Vainio
Helsingissä 1983.
9. Pintahiivaolut.
13. Valaistujen latujen valot sammuvat iltaisin klo 21.30.
Puolanka 27.11.2013
Tekninen osasto
Kainuun musiikkiopiston
Joulukonsertti
tiistaina 10.12. klo 15
Puh. alv)
Ilmoitusten jättöaika: Ilmoitukset on
jätettävä toimitukseen maanantaina
kello 14:ään mennessä. 2000 ?). Kokemuksesta
voin sanoa, että lakisääteiset
tehtävät toteutuvat, kun vammainen osaa esittää oikeat kysymykset oikealle henkilölle
ja ehkäpä osaa vaatia oikeuksiensa toteuttamista.
Tuntemiseni ja kuulemiseni
perusteella Kainuusta ei paikalla ollut muita kuin allekirjoittanut avustajansa kanssa.
Kokemuksesta voin suositelle kaikille järjestäytymistä, siis liittymistä HETA:an.
Hyödyttää sekä työnantajaa
että työntekijää.
Oili Taipale
Puolanka-lehden
tilaajakilpailussa
onni suosi seuraavia tilaajia
170 euron ostolahjakortti: Seija Kesti-Väyrynen, Otermantie, Oterma
80 euron ostolahjakortti: Ari Oikarinen, Hyrynsalmentie, Puolanka; Eino Laamanen, Vihajärventie,
Puolanka
Joulukinkun ostolahjakortti: Pekka Heikkinen, Haastajantie, Sodankylä; Paavo Mustonen, Kiiskilänkatu,
Puolanka; Saimi Keränen, Maaherrankatu, Puolanka; Pentti Hyyryläinen, Kiiskiläntie, Puokiovaara ja
Aino Heikkinen, Hyrynsalmentie, Puolanka. Lämpimät onnittelut voittajille.
Lahjakortit ovat voimassa joulunavauksessa mukana olleissa puolankalaisissa liikkeissä.
Lahjakortit voi noutaa toimituksesta, os. Pakkasraja ?20 °C
. 2014
Puolangan kunta perustaa ja huolehtii seuraavien talviliikuntapaikkojen kunnossapidosta lumi- ja säätilan kehityksen mukaisesti.
Kunnossapito työpäivinä
Kirkonkylä:
Hiihtokeskuksen valaistut ladut; 2 . Välitämme
ilmoituksia kaikkiin lehtiin. klo 15
Su 8.12. Osallistumismaksu 10 ?/kausi, 2 ?/kerta.
Ohjaajana Tiina Herukka.
Liikuntatoimi
URHEILUALUEIDEN TALVI
KUNNOSSAPITO TALVELLA
2013 . helmikuusta alk.)
Pyssylammen latu (n. pumppi, liikkuvuus- ja venyttelyharjoituksia, sopii hyvin myös aloittelijoille. 10. 08 6532 200.
Tilaa Puolanka-lehti!
Puolanka-lehti, 30 vuotta puolankalaisten puolesta.
Helge
Mattokauppias
lauantaina 7.12.
Puolangan torilla.
Myös jouluisia mattoja ja
aitoja lampaantaljoja.
Remes
Puolangan
Ryhti/jaostot
Suksien
voitelupalvelu
tiistaisin klo 18-19.00 Honkavaaran hiihtokeskuksella.
Hiihtojaosto
Tietovisa
1. 5 km ja oikolatu
Hiihtokeskuksen latu 10 km
Urheilukentän valaistu latu
Puolankajärven latu (jäätilanteen mukaan n. 040 966 6298,
terv. nro 49 4.12.2013 11
Attendo tiedottaa
Terveyskeskus avoinna: ma-pe klo 8-16.
Terveyskeskuspäivystys: puh. Ouluntie 1, Puolanka. Tiina Hassinen, Pia Hynynen, Sari
Paanala ja Mervi Tapola.
7. Koska siellä ei ole lapsia.
Puolangan kunta
tiedottaa...
Terveysliikuntaa
50+ -vuotiaille naisille ja miehille keskiviikkoisin klo
19.00-20.00 4.12.2013 alkaen liikuntasalilla.
Ohjelmaan kuuluu mm. Heikki Laurila.
18. 08 653 2200, fax 08 4153 8517
www.puolanka-lehti.fi
www.puolankainfo.fi
toimitus@puolanka-lehti.fi
etunimi.sukunimi@puolanka-lehti.fi
Ouluntie 1, 89200 PUOLANKA Avoinna: ma-pe klo 9.00-17.00
Päätoimittaja: Tuomo Seppänen, p.
0500 774 904
Toimitus: Eija Luukkonen, Maria
Kyllönen (hoitov.), , Rauni Räisänen
Ilmoitukset, laskutus, tilaukset:
Taimi Heikkinen
Ilmoitushinnat: etusivu 1,10 e (1,37
kympin palsta
(sis. alv), tekstin jälkeen ja takasivu 1,00 e (1,24 sis.
alv), värilisä/väri 10 e (12,40 sis. 08 61565 226.
Ajanvarausvastaanotto (ei kiireelliset arkisin):
puh. helmikuusta alk.)
Hiihtokeskuksen jääkaukalo
Pölläniemen jääkenttä
Väyrylän koulu: koulun jääkenttä
Kunnossapito viikonloppujen aikana:
Hiihtokeskuksen valaistu latu 5 km ja oikolatu
Pyssylammen latu päivätuvalle asti
Hiihtokeskuksen jääkaukalo
Pölläniemen jääkenttä
Väyrylän koulun jääkenttä
. Toni.
sis. alv), 10
euron palsta 10 e (sis. Krokotiili.
2. Vastuu
rajoittuu enintään ilmoituksen hintaan.
Tilaushinnat: Kestotilaus 53 e/vsk, määräaikaistilaus 56 e/vsk, Irtonumeron
hinta 1,50 e, levikki lt 26.3.2013: 2 255.
Tilaushinnat sisältävät alv:n 10 prosenttia. Työnan-
tajaliiton edustajat kertoivat
esimerkein tilanteista, joiden
ratkominen varmasti auttoi
myös työntekijöitä - henkilökohtaisia avustajia - ratkomaan ongelmia.
Heta-järjestö tekee hyvin
paljon sitä, mitä lakien mukaan paikallisten viranhaltijoiden kuuluisi tehdä: neuvoo ja opastaa. Julkaisija: Kustannus Oy Puolangan
DTP, sivunvalmistus: Kustannus Oy
Puolangan DTP, Puolanka 2013. Ilmoitushinnan lisäksi perimme välitysmaksun
5 e (sis. Lehti ei vastaa ilmoittajille
mahdollisesti aiheutuvista vahingoista,
jos ilmoitus on virheellinen tai sitä ei voida julkaista määrättynä päivänä. alv). 040 758 3886.
?
sekalaista ?
Haluan vuokrata kaksion
tai kolmion Puolangalta.
Puh. Lapuan patruunoilla.
14. Surinamen.
15. alv), teksti 0,95 e (1,18 sis. Menachem Begin.
8. Puh. Hintapyyntö 350 ?.
Puh. 08 61565 259.
Hoitotarvikejakelu: maanantaisin kello 9-10.
Diabetestarvikejakelu: arkisin kello 11.30-12.
Lyhtykirkko
Puolangan kirkossa
torstaina 12.12.2013 klo 10.00 ja 18.00.
... Kauko Käyhkön.
12. Saudi-Arabia.
11. klo 14
La 7.12. Meriveden korkeutta.
6. Ferrari. 045 138 8008
Supermukula
Puolueista riippumaton Puolangan kotiseutu- ja paikallislehti, Sanomalehtien
Liiton jäsen, 31. alv.), laskutuslisä
3,10 e (sis. Cannesin elokuvajuhlien paras
elokuva.
4. joulu on taas, riemuitkaa nyt...
Lisätietoja palveluista osoitteessa terveys.puolanka.fi
Tervetuloa!
Puolankajärven koulu ja Puolangan lukio
Heta-yhdistys neuvoo ja opastaa
Pohjois-Suomen tiedotus- ja
koulutustapahtuma Oulussa
oli lähinnä oululaisosanottajille antoisa ja arvokas tilaisuus. Yliopiston luentosaliin
kokoontui kymmeniä henkilökohtaisia avustajia ja heidän työnantajiaan eli avustajaa tarvitsevia vammaisia.
Turussa keskuspaikkaansa pitävän Henkilökohtaisten
Avustajien Työnantajaliitto
toi kuulijoille arvokasta tietoa työnantajien oikeuksista
ja velvollisuuksista. 08 61565 261 kello 8-10.
Tämän jälkeen muissa akuuttia hammashoitoa tarvittavissa
tapauksissa yhteys virka-aikana puh. Nevajoki.
19. alv), perhepalstakuva 5 e (sis.
alv), nimimerkkilisä 5 e (sis. Huolletaan viikonlopun aikana kerran päivässä klo 12.00
mennessä, jos lunta on kertynyt käyttöä haittaava
määrä (>5 cm).
. Jean Sibeliuksen ja suomalaisen
musiikin päivä.
5
?Meiltä
myös
romutustodistukset
Etu K-Plussa-kortilla
alkuperämaa Suomi, raj. Tervetuloa!
P.S. Noudetaan
romuautoja
Meiltä
myös
romutustodistukset
. Askan Ahertajat
Virkkulassa ja Kiertorilla runsaasti hyvää käyttökelpoista tavaraa.
Tule tekemään löytöjä!
Virkkulassa Joulumyyjäiset ke 4.12.2013 klo 9.00-16.00.
Glögi+piparitarjoilua, arvontaa.
Kiertorilla ke 11.12.2013 klo 10.00-15.00.
kahvi+piparitarjoilua.
Tervetuloa tapahtumiin!
?Ruokailu ma-pe klo 11-12.30 ?Nettipiste ?Loosivuokraus ?A4-kopiot ?Kirpputori
Puolangan Työttömien yhdistys ry, Keskuskatu 3, puh. 3 kpl/talous
-47%
rs
-42%
Hevi-tiskiltämme tiistai-torstai 3.-5.12.
Palvelemme:
OSTETAAN ja noudetaan
kaikenlaista
kaikenlaista METALLIROMUA
OSTETAAN
ja
noudetaan
* Rautaa
* Maatalouskoneita
* Kuparia
* ym.
OSTETAAN
noudetaan
Noudamme
yli 1000
kg:n ja
erät
hyvään
hintaan.
?
Noudetaan
romuautoja
Muista
määristä
sovittava
erikseen.
METALLIROMUA
kaikenlaistaMETALLIROMUA
kaikenlaista
. Ouluntie 1, Puolanka. 0400
0400892
892414
414www.utacon.fi
www.utacon.fi
00
2
Valiojogurtti
maustetut jogurtit
Ilman Plussa-korttia 6,95 rs (13,90/kg)
haapalan
juustoleivät
kg
Ilman Plussa-korttia 18,90 kg
ma - la 8 - 21
su 12 - 21
Rautaa* Maatalouskoneita
* Maatalouskoneita
* Kuparia
* ym.
**Rautaa
* Kuparia
* ym.
Virallinen metallien kierrätysja käsittelylaitos
. Ilmoittautuminen itsenäisyyspäivään pe 6.12. 6155 4531
Virkkula ma-pe klo 9.00-15.00. Tervetuloa! Järj. Pe 6.12. 08 6532 200.. kello 14.00 alkaen.
Jouluaterian hinta jäseniltä 10 ?, muilta 20 ?.
Ohjelmassa yhteislaulua ja jouluaterian nautiskelua sekä yhdessäoloa. Kaikkien läsnä olevien kesken arvomme jotakin jouluista!
-ihonhoitosarja
-meikit
Mustikkakankaan teollisuusalue, Varastotie, Utajärvi
?
. alkupuhdistus, hieronta, peeloff -naamio, hoitovoiteet kasvoille
ja silmänympäryksille sekä
kulmien muotoilu. 044 742 0601, ma-to klo 9.00-15.00 ja pe klo 9.00-16.00.
Uutuuslahjat pukinkonttiin
helposti Mielikuvasta!
Toivo Kemppaisen
Servettitelineet
J ouluiseen
ä ä n!
i p öy t
kahv
16?
11?
Tule tutustumaan uutuuksiin!
Suolakidepöytä- Lasienkelit
valaisin
4 kpl
1890
12?
Tervainen
saunatonttu
12?
Palvelemme: ma-pe klo 9-17. Noudetaan
romuautoja
. 1 kg, palapakattu
Etu K-Plussa-kortilla
399
499
50
5
50
10
Snellman aito
karjalanpaisti
kg
Etu K-Plussa-kortilla
kpl
to 8 - 21, pe 6.12. 0400
892
414
www.utacon.fi
Utacon
Oy
Utacon Oy
Mustikkakankaan teollisuusalue, Varastotie, Utajärvi
terttutomaatti
Hollanti
99
0
200 g (1,67/kg) (ei laktoositon,
ei kerrosjogurtti 175 g)
500 g (9,98/kg)
myös vähälaktoosinen
Etu K-Plussa-kortilla
Ilman Plussa-korttia yksittäin 0,45 prk (2,25/kg)
00
4
Natur
3 tlk!
täysmehut
1 l (1,33/l)
Etu K-Plussa-kortilla
Ilman Plussa-korttia yksittäin 1,55 tlk (1,55/l)
Ilman Plussa-korttia 5,59 kpl (11,18/kg)
Hartwall novelle
kivennäisvedet
1,5 l (0,96/l) myös Friss, Fruity ja Plus
sis. 2 kpl/talous
-14%
99
5
Etu K-Plussa-kortilla
Ilman Plussa-korttia 6,99 kpl (6,99-7,77/kg)
799
995
Erä! Tuore lohifilee Norja, irto tai pakattu
kaupan valikoiman mukaan
raj. pantit 1,20
-24-36%
3 plo!
Fazer
makeisrasiat
320-350 g (10,00-10,94/kg)
-18%
3 rs!
3 rs
Etu K-Plussa-kortilla Ilman Plussa-korttia yksittäin 4,29 rs (12,26-13,41/kg)
500 g/rs
Brasilia
(4,58/kg)
29
2
rs
Idared omena
Puola
3 plo
Etu K-Plussa-kortilla Ilman Plussa-korttia yksittäin 2,29-2,65 plo (1,26-1,50/l) sis. pantin 0,40
3 tlk
-13%
kpl
-10%
Etu K-Plussa-kortilla
6 prk
-25%
Vihreä
rypäle
kg
69
0
kg
Suomi
-10%
25
6
amaryllis
kpl
Etu K-Plussa-kortilla
Ilman Plussa-korttia 6,99 kpl
PAprika
Ouluntie 7, Puolanka, puh. Pieni lahja mukaan niin saat
itsekin lahjan. Kiertori, Teollisuustie 2,
puh. suljettu.
La 7.12. klo 10-13. Norm. 3 rs/talous
hk naudan takuumurea
sisä- tai paahtopaisti n. 2 pkt/talous
kg
Lauantaina 7.12.
kello 21 saakka.
Tarjoukset voimassa plussa-kortilla
tiistai-torstai 3.-5.12.
Palvelutiskiltämme
tiistai-lauantai 3.-7.12.
Limousin
naudan
ulkofilee
Palvelemme joka päivä
Tervetuloa!
Kauneimmat joululaulut
Askanmäen Keskitalossa sunnuntaina
8.12.2013 klo 18.00.
Kahvitarjoilu. Puh. 37 t.
32t
Lahjakortit hoitoihin/tuotteisiin
Virkkulan ja kiertorin tapahtumat
Kauneushoitola
Marjo-Riitta
Ouluntie 3, Puolanka
Ajanvaraus 041 438 4348
Tules ja Reuma ry pikkujoulu
Majakassa sunnuntaina 8.12. 040 185 0900
raimo.holappa@k-market.com
www.puolankainfo.fi
Joulukuun tarjous
Rentouttava kasvohoito
sis. 2 fileetä/talous
-46%
Ilman Plussa-korttia 14,95 kg
Utacon
Oy
Virallinen
kierrätysja käsittelylaitos
Virallinenmetallien
metallien
kierrätysja käsittelylaitos
Mustikkakankaan
teollisuusalue,
Varastotie,
Utajärvi
. 12 nro 49 - 4.12.2013
Tervetuloa joulu!
suomalainen
kivikylän
maalais
kinkku
palana
95
29
95
13
kg
juhla
mokka
kahvi
500 g (5,58/kg)
Jokaiselle asiakkaalle
yksi rivi lottoa kaupan päälle.
Osuus 1/10.
Sunnuntaina 8.12.
oikein hyvää itsenäisyyspäivää!
Valio
oltermanni
juustot
900 g-1 kg
(5,99-6,66/kg)
raj. suljettu
la 8 - 21, su 12-21
Meiltä myös
79
2
pkt
Palvelemme:
Veikkauksen
Palvelut
-19%
Etu K-Plussa-kortilla
Ilman Plussa-korttia 3,45 pkt (6,90/kg)
Jokaisesta yli 50 e
ostoksesta Paketti pirkka
Costa ricaa kaupanpäälle.
K-market Paprikan väki toivottaa kaikille
Myös sunnuntaisin.
myös tumma paahto
raj. Meiltä myös romutustodistukset
500 g (7,98/kg) raj. mennessä Raili Kemppaiselle, puh.
044 574 6078