nro 7 15.2.2017 1
7 - 2017 Keskiviikkona helmikuun 15. Tilaisuus osoitti hyvin sen, kuinka
nykypäivänä väärää tietoa ja
kaikenlaista huhua on liikkeellä melkein määrättömästi
erilaisten sosiaalisten kanavien kautta. ??????????????????????????????????????????
??????????????????????????????????????????
arla
jogurtit
200 g (1,95/kg)
39
Uutuus!
Nyhet!
0,95 l (0,84/l) sis. Kaukalolle on ollut etsinnässä
käytettyjä halliratkaisuja jäädytyslaitteistoineen, mutta
kunnanjohtajan mukaan ai-
nakaan vielä sopivaa ratkaisua ei ole löytynyt.
- Mikäli kaukaloa tullaan
muuttamaan, niin on tarkoituksenmukaista, että sinne tehdään myös tarpeelliset
jäädytyslaitteet, Rautiainen
sanoi.
Tilaisuus osoitti tarpeellisuutensa ja se näkyi muun mu-
assa puheenvuoroissa, joissa
viitattiin jopa viime vuosituhannella kunnassa tehtyihin
päätöksiin ja ratkaisuihin.
Sekä Rautiainen että Moilanen totesivat, että heillä ei ole
mahdollisuutta edes kommentoida aiemmin tehtyjä asioita ja mahdollisia virhearviointeja, mutta he vakuuttivat
toimivansa niin, että ainakin
heidän toimestaan kunnassa
tullaan tekemään paremmin
kuntalaiset huomioon ottavia päätöksiä.
Tilaisuus kesti suunnitellusti noin tunnin verran ja asiaa
tuntui olevan enemmänkin,
mutta kunnanjohtaja lupasi, että aamukahvitilaisuuksia tullaan järjestämään jatkossakin.
- Tämä aloitus oli nyt täällä Shellin baarissa, mutta näitä tullaan pitämään myös Pororajan Majoituksen, Aution
Raudan ja Ravintola Esterin tiloissa ja kesäisin sitten
leirintäalueella, Rautiainen
lupasi.
8-20
8-18
12-18
Tarjoukset voimassa
keskiviikko-sunnuntai 15.-19.2.
??????????????????????????????????????????
?????????????????????????????????????????. Esko Rautiainen totesi kuitenkin, että
tänä päivänä kunta ei saa tukea suoraan mitään yritystä,
mutta kunta tekee kaikkensa sen eteen, että yrittämisen
edellytykset olisivat kunnassa
mahdollisimman hyvät.
Liikuntapaikoista jääkiekkokaukalon kattaminen nousi esiin ja sen osalta kunnalla
on parhaillaan neuvottelut ja
suunnitelmat työn alla Puolangan Ryhdin kanssa. Perinteinen kasvokkain keskustelu ja asioiden
selvittäminen ja faktojen perusteleminen on edelleen pa-
ras tapa saada asioita selville ja tuoda mielipiteitä esiin.
Yrittäjiä ja kuntalaisia kiinnostivat elinvoimaan liittyvät
asiat. (08) 751 053
www.heikinvakka.fi
sk. pantin
????
???
???
227/136-137 g
(7,307,35/kg)
3
prk
00
????
???
???
Heikinvakka
99
Snellman
100
595
280 g
appeLsiini
Egypti
kg
19
29
kg
kukkamuLta
10 l (0,15 l)
kg
Kivikylän
PALVARIN
RYYNIMAKKARA/
uodesta
GRYNKORV
1979kg)
(6,25
V
29
rs
Tapola
Uutuus!
Nyhet!
?????????????????????
450 g
29
2 kpl/360 g
(3,30/kg)
SKINNFRI
KNACKKORV
plo
(8,93 kg)
SVARTKORV
atria
500 g vac
gotLer
ps
rs
Snellman
260
g
Laadukas
paLveLutiskimme
MUSTAEldorado
ananastarjoaa ke-pe 15.-17.2.
MAKKARA/
viipaLeet, -paLat
tai -murska
100 g, Suomi (12,90/kg)
Olvi
KUNNON KUORETON
Eldorado
Limsat
NAKKI/RIKTIG
avokado
prk
Kariniemi kpl
KANANPOJAN
(9,96/kg) 300 g
FILEPIHVI/
KYCKLING FILÉBIFF
maustamaton tai arla
hunaja, naturell eller
Lempi
honung (14,96 kg) turkkiL ainen
prk
jogurtti
)
kg
3/
,3
(3
300 g
Atria
BROILERIN
REILUT PALAT/
REJÄLA BROILER
BITAR
merisuola/havssalttade
(8,87 kg)
250
eller ost (4,98
rs kg)
????
???
???
Valio
poLar
juustot
500 g, Italia
(2,58/kg)
????
???
???
300-350 g
????
???
???
atria
saunapaLvit
39
1
99
1 1
2
50
1 1
5
95
3 4
250
kiivi
tai juusto,
350-400
g
(6,25-7,14/kg)
traditionell
ps
Tuoretta
400 g
makea FriseesaLaatti
????
???
???
350 g (3,97/kg)
????
???
???
rs
(6,54-7,63/kg)
500 g
Vaasan
revitty
????
???
???
rs
(9,98/kg)
Atria
Edullista
HIILLOS
Valio
perinteinen
oivariinit
????
???
???
4
1
2
99
0
2
00 389
1
1
99
29
Snellman
k arjaLanpaisti
2 ps!
taimimuLta
30 l (0,16 l)
00
2 ps
69
400 g
Kajaanintie 12, Puolanka
Puh. Kunnan satsaukset Paljakkaan näkyvät hänen mukaansa siinä,
että matkailijoiden ohikulku
lisää merkittävästi myös keskustan palveluyritysten toimintaedellytyksiä.
Tilaisuudessa toivottiin
kunnassa toimivien yrittäjien tukemista kunnan taholta
Kunnanjohtaja Esko Rautiainen sai vastata monenlaisiin kysymyksiin kunnan Shellin baarissa järjestämässä aamukahvitilaisuudessa.
ja muisteltiin vanhoja kunnan satsauksia muualta tulleisiin yrityksiin. päivänä
PUOLANGAN KOTISEUTU- JA UUTISLEHTI
Irtonumero 2,50
Kunnanjohtajan aamukahvitilaisuus osoitti tarpeellisuutensa
Tuomo Seppänen
Kunnanjohtaja Esko Rautiainen palautti aiemmin yrittäjien aamukahvitilaisuuksina
olleet keskustelutilaisuudet
onnistuneesti takaisin käytäntöön.
Shellin ?parlamenttiin. kokoontui keskiviikkoaamuna
parisenkymmentä kuntalaista
ja yrittäjää keskustelemaan ja
kuuntelemaan kunnan kuulumisia, joita kertoivat kunnanjohtaja Esko Rautiainen ja teknisen puolen osastopäällikkö
Ismo Moilanen.
Keskustelu aaltoili laidasta
laitaan ja käsiteltävinä olivat
niin matkailuun, elinvoimaisuuteen, liikuntaan kuin asumiseen liittyvät aiheet. Matkailijoita halutaan
Puolangalle lisää, ja kunnalle esitettiin toive muun muassa kuntakeskuksen opasteiden
uusimista ja ennen kaikkea
pysäyttäjien saamista vihdoin
ajan tasalle.
Matkailu ja Paljakkaan kunnan käyttämät investoinnit ja
tuet tuntuivat edelleen olevan
keskustelijoiden mieliharmin
aiheena ja toiveena oli, että
myös kuntakeskuksen matkailua tuettaisiin.
Shellin yrittäjä Jaakko Väisänen muistutti, että matkailu
on tärkeä tekijä kirkonkylän
palvelujen ylläpitäjänä
Joskus
viilistä tuli paksua, joskus se jäi vetisemmäksi, mutta hyvää se oli.
Vähän samaa on ruuan maustamisessa. Yrtit antavat hienoja sävyjä ruokiin ja pippurit antavat makua. klo 10 perhekerho
sa. klo 9 - 10 aamupuuroporinat Metsätyömieskodilla. klo 18.30 lauluseurat
mannen ja viimeisen suurpommituksen Helsinkiin helmikuun lopulla.
Näiden kolmen hyökkäyksen teho jäi kaikkiaan varsin
heikoksi. Klo 18 nuortenilMa 27.2. Suomalaisten suksi kulki kisoissa hyvin,
mutta Suomen hiihtomaajoukkuetta ravistelleet dopingkäryt pilasivat totaalisesti kaiken juhlahumun.
Maailman hiihtoa seuraavan yleisön mieliin on syöpynyt kuva senaikaisesta
Puolanka-lehden arkisto
Veljemme
Pertti Antero
Heikkinen
s. klo 6.30 Yhteisvas- ta kirkossa turvapaikkamessun
tuuateriapäivän talkoot srk-kes- merkeissä.
kuksen keittiössä.
To 23.2. Pääurakan tekijäkka on se, kuinka suomalaiset si oli valikoitunut hyrynsalharhauttivat viholliskoneita melainen Rakennusliike Olpimeän aikana. 050
mattupiiri, ehtoollisen vietto.
5141 077.
To 16.2. 050 5141 077, ma ja to 9 - 10.
Kuollut
ko Puhakka Suomen RaamattuAnna Liisa Mikkonen 80 v, opistolta.
Pertti Antero Heikkinen 61 v.
Tulossa: Jos haluat suorittaa
Yhteisvastuu-lipaskeräystä, voit
Toiminnasta
noutaa lippaan kirkkoherranviKe 15.2. Hiihtäjille langetettiin muutaman
vuoden mittaisia kilpailukieltoja. Jouko Heikkinen, Ari Uotila ja Sakari Moilanen puhuvat ja laulavat.
Su 19.2. Sipiä on käytetty Suomessa jo keskiaikana. Karvonen piilotti betonin
Reilua viikkoa aikaisem- sisään metallilieriön, jonmin koetussa ensimmäises- ka sisään asetettiin kunnan
sä hyökkäyksessä vihollinen tuoreimman ilmoituslehden
pudotti Helsinkiin noin 6 900 numerot sekä sillä hetkellentopommia. Taloja tumavoimien toinen suurpom- houtui täysin 109 kappaletta.
mitusaalto. klo 18.30 lauluseurat Palolalla, Variksenmarjatie 2.
Su 26.2. Hän puhuu hapatteesta, joka hapattaa taikinan; tai suolasta, joka maustaa ruoan; tai lampun valosta tai
pienenpienestä sinapinsiemenestä, josta kasvaa suuri kasvi. Puolangan nysuomalaisten puolustustahtoa kyisen kirjaston eli Kaijan
sekä ?suostutella. Klo 18 pieni rukoushetKe 22.2. Oli jännittävää nähdä, miten maito muuttui viiliksi. Maalaistalosta haettiin maitoa ja sitä pantiin mataliin pieniin kulhoihin.
Vanhasta viilistä kuorittiin kerma sivuun ja joka kulhoon pantiin
lusikallinen viiliä maidon sekaan. Hän ei ollut vielä löytänyt etsimäänsä ja kaipasi vastauksia elämän peruskysymyksiin. Tervetuloa!
Nimipäivää
viettävät
Ke 15.2. Sipi, Sippo
To 16.2. Kai
Pe 17.2. Väinö, Rita, Karita
Väinämö
La 18.2. Kaino
Su 19.2. Eija
Ma 20.2. Heli, Heljä, Helinä, Hely
Ti 21.2. Keijo
Sipi (1890-) on suomalainen muunnos saksalaisperäisestä nimestä Sigfrid, jonka osat tarkoittavat ?voittoa. 14.
luku.
Su 26.2. Helsingissä ja 356 haavoittui. klo 10 perhekerho
messu kirkossa.
srk-keskuksessa.
Su 26.2. roomalaiskirjeen pohjalta. Kuolleista
koettiin Neuvostoliiton il- kuusi oli sotilaita. Kajaanin työvoimapiiri teki päätöksen aloittaa
Puolangalla ja Hyrynsalmella vuoden kestävän metsäalan
perusjakson. Virsi 192: 7
Heikki Sariola
En juhli
vanhenemistani.
Anna-Maija Sutinen
Puolangan
helluntaiseurakunta
Rukoushuone p. Seppänen). ta oli aloittanut harvinaisen
Pommit putoilivat tyhjille tan- liikuntakokeilun. Kokeilu oli
harvinaislaatuinen, sillä tiettävästi vain muutamassa Pohjanmaan kunnassa oli vastaavanlaisia yritelmiä.
Matkakorvauksen saamiseksi oli asetettu muutamia ehtoja: yhdensuuntaisen matkan
tuli esimerkiksi olla vähintään
kymmenen kilometriä ja samassa autossa oli oltava vähintään kolme matkustajaa.
Korvauksen saamiseksi oli
myös sovittava matkojen suorittamisesta etukäteen liikuntatoimen kanssa.
Senaikaisen liikuntasihteeri
Jarmo Huovisen mukaan tar-
Rakkaamme
Toivo Lauri
LEinonen
s. 25.10.1925 Puolanka
k. 31.12.2016 Puolanka
Syvästi kaivaten
puoliso
lapset
lastenlastenlapset
sukulaiset ja tuttavat
Siunaus toimitettu Puolangan kirkossa
omaisten ja ystävien läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Tuomaalalla, Pistotie 4.
Pe 24.2. 00
2 nro 7 15.2.2017
Sanan lähteellä
2. Klo klo 9 - 12. rippikoulusunnuntai
aispullia. Puolangan kunolevan heidän alapuolellaan. Ajattelin, että
hän voisi Jeesuksen opetuksista löytää vastauksia niihin asioihin,
jotka häntä askarruttivat. Noin klo 13 hallituksen kokous.
Ke 22.2. klo 18 sanan ja rukouksen ilta, aihe Apost. Hallitus klo 9.
Auhon Metsästäjät: 50-vuotiskokous Auhon koululla la
18.2. Nuori seurakunta
Klo 17.30 kirkkokuoron harjoiKe 15.2. Pommitusten
tarkoituksena oli horjuttaa
Vuosi 1984. Historiastaan huolimatta Sipi on hyvin
harvinainen: jo 1900-luvun alusta
saakka keskimäärin muutama poikavauva vuosittain on nimetty Sipiksi.
Rinnakkaismuoto Sippo (1950-) on
vielä harvinaisempi nimi. 050 5141 005, taloustoimisto, p. klo 18 isoskoulutus
Ti 28.2. Jumalan työ ihmisen sydämessä antaa uuden maun elämään.
Muistan erään junamatkan, jolloin vastapäätä istunut ihminen kuultuaan ammattini kertoi aloittaneensa Raamatun lukemisen löytääkseen Jumalan. Pitää tietää panna oikea määrä,
jotta lopputulos olisi herkullinen.
Jeesus kuvaa monin vertauksin Jumalan valtakunnan vaikutusta ihmisen elämään. klo 9.30
srk-salissa. klo 18 kristittyjen
yhteinen Israel-ilta, Tuija Valtanen puhuu, filmi Israelista.
Pe 17.2. Klo 17.30 kirkkokuoron alkaa kirkossa klo 10 messulla.
harjoitukset srk-salissa.
Messun jälkeen opetusta srk-saKe 1.3. Rukoilin, että hän löytäisi armollisen Jumalan Jeesuksen kautta.
Henkesi Pyhän voimalla
uudista meidät, Jumala.
Maailman esteet raivaa pois,
niin että siemen kasvaa vois.
Kasvata meissä satoa,
iäinen autuus lahjoita. klo 10 - 13 Yhteisvas- srk-keskuksessa.
tuuateria ja -myyjäiset srk-salisPe 24.2. klo 13 porinapiiri
Srk-salissa Suomen raamattuMetsätyömieskodilla.
opiston Jeesus toivomme! - usSu 19.2. SeuMa 20.2. Seppänen), kirkkokuoro kerhotilassa.
avustaa. Määrärahan suuruudeksi oli määritelty yksi markka kilometriltä.
Kaikkiaan kunta oli budjetoinut matkojen tukemiseen
9000 markkaa. klo 17 vuosikokous
ja seurat rauhanyhdistyksellä
(J. 11.9.1955
k. klo 18 turvapaikkaPe 17.2. Pommikonei- li Kemppainen Ky.
den lähestyessä pääkaupunKirjasto valmistui loppukia tuolloin autiolle Vuosaa- vuodesta 1984 ja se avattiin
ren alueelle sytytettiin suuri yleisölle marraskuussa.
määrä tulia. ja ?rauhaa?. klo 10 messu kirkosMa 20.2. klo 9.30 Paljakan ys- rastosta aukioloaikoina ma - to
täväkerho Paljakkatalossa. heitä irtau- Kartanon peruskivi muurattumaan sodasta ja irtisanoutu- tiin. klo 11 päiväkokous,
Päivi ja Hansjürgen Moos Saksasta puhuvat. Diakoniatoimisto, p. Tuo lusikallinen toimi viilin juurena. klo 18.
la srk-salissa. klo 13 puuhiskerho
sa (H. sunnuntai ennen paastonaikaa
Pienestä kiinni
Lapsuudesta muistan, miten äiti teki kesämökillä viiliä. Kuuntelin häntä ja ehdotin, että hän jättäisi Vanhan testamentin hetkeksi syrjään ja seuraavana lukisi evankeliumeja. Hän oli siihen mennessä saanut luettua kaikki viisi Mooseksen kirjaa. klo 18 elämän leipää
ja sanaa, ruokakassien jakoa.
?Kemin Jokke. Voit soittaa haluk13 näkövammaisten kerho srk- kuudestasi lipaskerääjäksi diasalissa. 7.1.2017
Jäi jälkeesi kotipiha
hiljainen, sen puut ja
pensaat lintuineen.
Ovat ahkerat kätesi
rauenneet ja päättyneet
arkiset askareet.
Muistaen
Raimo
Asko
Heino, Riitta, Laura, Juho
Tuula, Harri, Jussi, Suvi
Timo, Tuomas, Katariina
muut sukulaiset, naapurit
Siunaus toimitettu
läheisten läsnä ollessa.
Kiitos osanotosta.
Suomen Hiihtoliiton puheenjohtajasta, joka tiedotusvälineiden edessä koetti parhaan
kykynsä mukaan selittää tapahtunutta omalla ?tankeroenglannillaan?.
Terhdyissä doping-testeissä todettiin kuuden suomalaishiihtäjän käyttäneen Hemohes-nimistä ainetta, jolla
pyrittiin alentamaan liian korkeita hemoglobiiniarvoja testaushetken ajaksi.
Näillä käryillä on ollut pitkäaikaisia vaikutuksia suomalaiseen hiihtourheiluun. Pieni vaikuttaa kaikkeen, leviää ja tuntuu.
Nämä Jeesuksen käyttämät esimerkit kertovat vertauskuvallisesti siitä, miten Jumalan toiminta on samalla tavoin pienestä
alkavaa. Koulutuksen aloitusajankohdaksi oli päätetty saman vuoden elokuu. ei päiväkerhoja ja
tukset srk-salissa.
puuhista.
Ke 22.2. Hänelle langetettiin elinikäinen toimitsijakielto, joka
kuitenkin kumottiin vuonna 2016.
Vuosi 1978. Niihin kuuluivat ruokaraha 8,50
Puolanka-lehti, Yle Elävä armarkkaa päivältä sekä päiväraha 17,60 markkaa.
Taivalkosken metsäkoulun Puolangan sivupisteessä opiskeli kisto, Iltasanomat.
kahdeksan oppilasta helmikuussa 1986.. Noin 350 pom- lä Suomessa käytössä olleet
mia putosi keskustan alueelle kolikot.
ja noin 2 500 pommia HelsinLieriöön laitettiin kunnan
gin ympärille.
asiakirjoja, joissa kerrotaan
Noin 730 neuvostokoneen kirjastoasiasta. Suomalaisittain
surullisenkuuluisat hiihdon
maailmanmestaruuskisat alkoivat Lahdessa. Myytävänä hernekeittoa as- srk-keskuksessa
tioihin, sarvia, piirakoita ja laskiSu 26.2. Suomalaisen ilmatorjunnan sulkutulen ansiosta
noin 95 prosenttia neuvostokoneista ei päässyt laisinkaan
Helsingin ylle, vaan ne tyytyivät pudottamaan pomminsa mereen.
Kolmessa pommituksessa
ihmisiä kuoli yhteensä 146
Vuosi 1944. klo 13 Kesärannan raa- lissa klo 14 saakka.
mattupiiri. Klo 13 Kesärannan raa- koni Marja Heikkiselle, p. Pisimmän ja kovimman
rangaistuksen sai kuitenkin
tuolloin hiihdon päävalmentajana toiminut Kari-Pekka Kyrö. klo 13 puuhiskerho
ki srk-salissa.
kerhotilassa. Opiskelijoille
myönnettäisiin samat opintososiaaliset etuudet kuin varsinaiLähteet: Kainuun Sanomat,
sessa metsäkonekoulussa. Tämä sai vihollisen luulemaan kaupungin
Vuosi 1986. Opinahjo tulisi toimimaan Taivalkosken metsäkonekoulun alaisuudessa. Kunnanjohtaja Raimo
maan Saksan liittolaisuudesta. Molempiin ryhmiin tultaisiin valitsemaan Kainuun kunnista 24 opiskelijaa. klo 10 ystävän kahvi- raava luento on ke 1.3. Kunta oli
tereille.
päättänyt tukea sivukylien
Puna-armeija toteutti kol- asukkaiden liikuntamatkois-
Helmikuun puolivälin tapahtumia
ta aiheutuvia kuluja. 0400 421 845
To 16.2. Tällaisia olipommitustarkkuus ei ollut vat muun muassa kokouksien
kovinkaan kehuttava, sillä yli pöytäkirjat ja hankkeen edispuolet pommeista putosi me- tymistä kuvaavat dokumentit.
reen aiheuttamatta vahinkoa
Kirjastohankkeen kustanihmisille tai rakennuksille.
nusarvio oli 2,8 miljoonaa
Mainittavan arvoinen seik- markkaa. Kun Jumalan sana kohtaa ihmisen sydämen, se alkaa
vaikuttaa vähän kerrallaan. Vilkuna:
Etunimet; Saarikalle - Suomalainen:
Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön.
Kirkkokatu 1. Nimi voidaan tulkita
myös luontoaiheiseksi. Palola).
Muistettavaa
Puolangan sotaveteraanit:
Vuosikokous ti 21.2. 050 5141 073.
Avoinna ma - to 9 - 12. Ihminen saa uusia asioita mieleensä
ja sydämeensä, ja elämän valinnoissa alkaa näkyä uusia piirteitä. Suola ei näy mitenkään, mutta sen kyllä maistaa. klo 14.30. Kirkkoherranvirasto, p. Klo 18 Raamattuopiston ilta srk-salissa, luentosarjan Rauhanyhdistys
toinen osa. Johtokunta
klo 13.30.
koituksena oli mahdollistaa
sivukylien asukkaille yhtäläiset mahdollisuudet kirkonkyläläisten kanssa muun muassa kuntosalin, luisteluradan
ja valaistun ladun käyttöön.
- Valolatuja ja muita liikuntapaikkoja kun ei voida joka
kulmalle rakentaa, Huovinen totesi.
Vuosi 2001. Klo 13 kirkonkylän Luennoitsijana Jouko Puhakka
kinkerit Kukkulan talossa.
Suomen Raamattuopistolta.
Ti 21.2. Kun hän oli jäänyt junasta pois, rukoilin hiljaa, että se pieni, joka oli hänen sydämessään kasvamassa, voisi vahvistua. Luennoitsijana JouPe 17.2. klo 11 päiväkokous,
?Kemin Jokke?, Ari Uotila ja
Sakari Moilanen puhuvat ja
laulavat. klo 10 sanajumalan- komme perustus -luentosarja
palvelus kirkossa (H
Liikuntamuoto voi olla koneellista tai sitten voi koetella
omia fyysisiä rajojaan luomu-ulkoilun parissa.
Säätila ja ulkoilukelit näyttävät tämän hetken
ennusteiden mukaan kerrassaan erinomaisilta.
Pakkasta on muutama, enimmillään kymmenkunta astetta ja ulkoliikunnalle se on melkeinpä
paras mahdollinen lämpötila. Myös valon väri alkaa muuttua. Seudullisen hankinnan hinta
olisi Puolangalla päiväkodeille 450 e/kk (max. Ensin
on sinisävyistä kaamosaurinkoa. Täällä on järjestetty noin kymmenen vuoden
ajan pessimismipäiviä ja esi-
Lappiin, eikä se ole saanut
aiheetta lempinimeään. Etelän hiihtolomaviikko alkaa ja kohta ollaankin pohjoisen
hiihtolomaviikolla.
Säätila myös muuttuu todella nopeasti. Mobiilisovelluksen kustannukset eivät kuulu hankerahoituksen piiriin,
vaan kunta ja siihen mukaan
lähtevät yritykset vastaavat
kustannuksista.
Näiden tavoitteiden lisäksi hankkeessa on meneillään
muitakin osittain vielä keskeneräisiä toimia. Lisää tietoa löytyy kerhon vetäjä Pirjo-Riitta Kinnuselta.
Kevätkokouksessa heilutteli puheenjohtajan nuijaa Pirkko-Liisa Kurttila ja sihteerinä
toimi Helena Tolonen.
Oili Taipale
Muutakin kuin
pessimismiä
Hankesuunnitelmassa on maininta hankkia neljä älyinfotaulua, jotka sijoitettaisiin
keskeisiin paikkoihin kirkonkylälle ja Paljakkaan. Kerholaiset ovat muille
hyvänä esimerkkinä siitä, että
syövän ei välttämättä tarvit-
se merkitä kaikesta luopumista, vaan pahimmasta selviytyminen kannustaa nauttimaan
jäljellä olevista elinpäivistä
iloiten ja nauttien jokaisesta
hyvästä hetkestä.
Kerhon jäsen voi siis itse olla selviytyjä tai joku läheinen
on käynyt läpi vaikean tien tämän hetken tyytyväisyyteen.
Syöpäkerholaiset tarjoavat
vertaistukea, jossa ei sanallakaan mainita itse sairaudesta.
Puhumisen tarpeen voi tyy-
dyttää porisemalla naapurin
kanssa niitä näitä ja ohimennen askarruttavia asioita.
Tässä lehdessä ilmoitellaan
syöpäkerhon tilaisuuksista.
Niihin ovat kaikki kiinnostuneet tervetulleita. Vuonna 2017
palvelun perustaminen, projektipäivä, koulutukset, matkakustannukset sekä sovelluksen käyttöönotto maksaisivat noin 10 000 euroa. Näin myös Youtukäyttää edelleen hyväksi kun- be-kanavan seuraajien määna mainonnassa. Silloin voi itse päättää metsän siimeksessä, mihin
seuraavaksi sivakkansa tai lumikenkänsä suuntaa. Kantatie 78 tunnetaan
7000 tykkääjää. Puolangan
brändin tunnetuksi tekemiseen hankkeen kautta Rajala
näkee yhden merkittävän ja
jo valmiiksi tunnetun asian:
- Pessimismi on entuudestaan tuttu, Puolankaan yhdistyvä tekijä. nro 7 15.2.2017 3
talvilomalla puolangalla
Puolanka 15.2.2017
Lue sivulta 4 alkaen
Liikunnallista talvilomaa
Taas se on täällä! Talviloma-aika, penkkarit ja
vanhojen tanssit. Sin- kylän raitille. Tämä kuuluu
ne tehdään laadukkaasti vi- ePuolanka-hankkeen toteudeo tai videoita Puolangasta tettavien asioiden joukkoon.
tai vaikkapa pessimismistä.
Rajala kaavailee mahdolTuo samainen video jaettai- lisuutta, jossa pessimismiä
siin pessimistien Facebook- hyödynnettäisiin pysäyttäsivuilla, joilla on valmiiksi se jissä. Infotauluilla tultaisiin tiedottamaan
Päätöksiä
kunnan tapahtumista, kuulutuksista sekä muista ajankohtaisista asioista.
Kehitysasteella on myös
mobiiliPuolanka-sovellus,
jonka avulla voitaisiin hankkia tietoa paikkakunnan matkailukohteista, taustoista ja
ajo-ohjeista. Hankkeen päätavoitteista yksi onkin tehdä
Puolanka tunnetuksi hyvänä paikkana asua, mökkeillä
ja viettää lomaa. Toimintakautena kerran kuussa kokoontuvan
kerhon toiminta keskittyy viikoittain kuntoa ylläpitävään ja
kehittävään liikuntaan. Ensin
kaamos näyttää hiljalleen väistyvän, mutta nopeasti, parissa viikossa, päivä pitenee niin paljon, että sekä aamusta että illasta on jo reilusti
valoisaa. MäkiMaukola siirtyi viime vuoden
lopulla toisen työnantajan palvelukseen.
Rajala on koulutukseltaan
luonnontieteiden kandidaatti pääaineenaan tietojenkäsittelytiede. Rajalan
mukaan tavoitteiden saavuttaminen vaatii vielä työtä, mutta mahdottomana hän ei tehtävää näe.
Sivistyslautakunta 31.1.
Päivähoito mukana -mobiiliratkaisu
Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista tulee voimaan
1.3. Tommi
Rajala jatkaa hankekoordinaattorina siitä, mihin Ilona Mäki-Maukola jäi. Lisämäärärahaesitys tehdään
loppuvuodesta, mikäli tarvetta on.. Hänellä on suoritettuna myös elokuva-alan
opintoja.
Rajala on syntynyt KeskiSuomessa ja muuttanut Puolangalle kolmevuotiaana.
Lukion jälkeen opiskelut kuljettivat Rajalan muualle Suomeen, mutta myös Amerikan
mantereelle sekä Afrikkaan.
Lapsen syntyminen sai Rajalan palaamaan perheineen
Suomeen ja Kainuuseen.
Rajala on työskennellyt
muun muassa ohjelmistoalalla sekä yliopistossa opetustehtävissä. Käyttöönottoprojektissa ovat mukana jo neljä Kainuun kuntaa.
Käynnistyspalaveri on 17.2. Ulkoilu on kuitenkin
talvella aina pukeutumiskysymys ja joka säätilalle
kannattaa miettiä etukäteen, millaista varustetta
kulloisessakin säässä tarvitaan.
Jälleen kerran: ylös, ulos ja lenkille nauttimaan
puhtaan valkoisesta puolankalaisesta hangesta
sekä raikkaasta talvi-ilmasta.
Sivuilla 9 - 16
Siirry liitteeseen
lankafest on osa suomen
juhlavuoden ohjelmaa
Lue sivulta 8
Siirry juttuun
Eija Luukkonen
Viime vuosina yhä useampi on siirtynyt valmiiksi tehdyiltä
latu-urilta metsäsuksi- eli umpihankihiihdon tai lumikenkäilyn pariin. Puolangalla käytössä olevaan Pro Consona -tietokantaan voidaan liittää
lisäominaisuus Puolanka mukana, joka mahdollistaa matkapuhelimen käytön lasten läsnäolojen seurantaan. Siinä on hy- rä kasvaa merkittävästi ja tävin potentiaalinen mahdolli- tä myötä myös Puolanka tulee
suus Puolangalle.
tunnetuksi.
Rajala näkee sosiaalisen
Puolangan keskustan tuntumedian olevan nykypäivinä maan on suunnitteilla rakenmerkittävän väylän viestin ja taa uudet pysäyttäjät, joilla
mainoksen esille tuomisessa. On vielä aikaista arvioida, miten koko sivistyslautakunnan talousarvio toteutuu.
Lautakunta päätti olla mukana Päivähoito mukana -mobiiliratkaisun hankinnassa. Ensimmäisenä alkavan kevään auringonpaisteesta
Siirry juttuun
suomi 100 Kainuussa -liite
pääsevät nauttimaan etelän talvilomalaiset. Tämä saisi kulkijat pysähtymään paikkakunnalle, Rajala toteaa.
Tommi Rajalan mielestä sosiaalista mediaa voitaisiin hyödyntää kunnan tunnetuksi tekemisessä huomattavasti nykyistä enemmän.
merkiksi Facebookissa asial- taan pian jakaa muitten Fala on noin 7000 tykkääjää. Aiheesta
enemmän sivuilla 4 - 5.
Siirry juttuun
Tommi Rajala ePuolanka-hankkeen vetäjäksi
Toni Siivikko
Noin vuosi sitten käynnistynyt ePuolanka-hanke jatkuu jälleen parin kuukauden
hiljaiselon jälkeen. Ainoa
suositus, jonka voisi antaa on, että nyt kannattaa
pysytellä ulkona mahdollisimman paljon. pyritään saamaan matkailijat
- Kuvitellaanpa vaikka kääntämään autojensa nokat
omaa Youtube-kanavaa. Videota ale- myös lempinimellä Oikotie
Syöpäkerho jatkaa entiseen tapaan
Suomen Syöpäyhdistyksen
Puolangan paikallistoimintaa
toteuttava syöpäkerho jatkaa
alkaneena vuonna entiseen
tapaan Pirjo-Riitta Kinnusen
luotsaamana. Retket pyritään tekemään yhdessä muiden paikallisesti toimivien yhdistysten kanssa.
Vertaistukea ja
rattoisaa yhdessäoloa
Läheskään kaikki kerholaiset eivät ole itse syövän kokeneita. Kohta huomaamme, että
mistipäivät ovatkin päätty- pessimistejä seuraa 70 000
neet, voidaan tuota brändiä ihmistä. Ohikulkiessaan he
havaitsevat pessimistimainoksen pysäyttäjässä ja oivaltavat,
että nyt ollaan pessimismin
ytimessä. Järjestelmä otettaisiin käyttöön 1.8.
Talousarviota laadittaessa asia ei ollut vielä tiedossa, joten
määrärahoja hankintaan ei ole varattu. Raportti hoitoajoista menee suoraan päivähoitojärjestelmään.
Mobiiliratkaisu on kehitetty hoitoaikojen sähköiseen ilmoittamiseen sekä varhaiskasvatuksen (VAKA) päiväkirjaan.
CGI on tarjonnut Päivähoidossa mukana -sovellusta. Näiden lisäksi hänen
jäljiltään löytyy dokumenttielokuvia ja joitakin mediaalan teoksia.
Sosiaalinen media
merkittävässä roolissa
Oulujärvi Leaderin pääosin
rahoittamassa ePuolankahankkeessa keskitytään eri
tahojen yhteistyöllä luomaan
uusia, erityisesti sähköisiä toimintatapoja ja varmistamaan,
että kuntalaiset osaavat niitä
hyödyntää.
Yksi tällainen toimintatapa
on jo käytössä oleva videoyhteyspalvelu, jossa asiakas voi
paikasta riippumatta asioida kunnan hallinnon kanssa.
Rajalan mukaan videoasiointi
vaatii vielä jatkokehitystyötä.
- Kuntalaiset eivät ole vielä
ottaneet palvelua omakseen.
Varsinkin palvelun teknisiin
yksityiskohtiin on panostettava, sillä nyt videoyhteyspyyntöä tehtäessä asiakas ohjautuu
ensin kalenteriin, josta on varattava aika videoyhteydelle.
Yleensä asiakas haluaa nopeasti saada yhteyden kuntaan,
joten he katsovat, ettei asia ehdi odottaa niin kauan, Rajala
perustelee.
Rajala pitää tärkeänä internetin merkitystä kunnan tunnettavuudelle. cebook-käyttäjien profiileisVaikka nyt viralliset pessi- sa. Ohjelman hankinta
on kuitenkin välttämätön asiakaslain voimaantulon vuoksi.
Varhaiskasvatuksessa on palvelumäärärahoja kaikkiaan (matkat, koulutus, kuljetus, tietohallintopalvelut) 25
700 euroa, joten määräraha ei riitä. Aina yhtä yllättäen. Juuri kun
on tottunut kaamokseen ja siihen, että päivät hiljalleen pitenevät ja aurinko näyttäytyy
hieman pidempään taivaanrannan yläpuolella,
niin alkaa helmikuu.
Ensin helmikuu menee mukavasti tammikuun
jatkeena, mutta sitten eteen ryöpsähtää lukion
penkkarit ja vanhojen tanssit. Pohjoiseen suuntaavat matkailijat käyttävät juuri tätä reittiä.
- Matkailija on kuullut joskus puhuttavan samassa lauseessa Puolangasta ja pessimismistä. 100 lasta),
hoitoaikojen ilmoittaminen ja VAKA-päiväkirja 460 e/kk
eli vuosihinnaksi tulisi noin 11 000 euroa. Maksu määräytyy perheen koon, tulojen sekä varhaiskasvatuksessa vietetyn ajan perusteella. Helmikuussa
aurinko värjää hanget jo paljon keltaisemmiksi
ja kas kummaa, sen valo alkaa jo päivällä lämmittää ulkoilijaa.
Tähän saumaan alkavat talvilomat. Näinä
päivinä, kun etelästä on lumi käytännössä hävinnyt kokonaan, Kainuun ja Puolangan korkeudella
sitä on riittävästi aivan kaikenlaiseen talviliikuntaan.
Liikuntaa voi harrastaa monella tavalla. Sekä
vesivoimistelijat että kuntosalitoimintaa harrastavat toimivat Matti Hiltusen johdolla.
Henkisestä hyvinvoinnista
vastaavat erilaiset kulttuuritapahtumat ja niihin liittyvät
retkeilyt
Somman hal-
Mustarindan luonnonpolku on noin 3
sa ja poikkeaa täysin siitä maisemas. Aiemmat sukupolvet ulkoilivat pakosta, kun etenkin
maaseudulla työ oli fyysistä
ja enemmän tai vähemmän
rasittavaa.
Nykyisin ulkoilu on yhä
enemmän harrastus. 4 nro 7 15.2.2017
Katso video
Luomu-ulkoilu ja itsensä likoon laittaminen lisääntyvät
Tuomo Seppänen
Harri Karvonen
Ulkoilu on muuttunut vuosikymmenten saatossa paljon. Luistelutyyli muutti hiihdon yhtä
Metsäretken lomassa voi tulistella ja viettää aikaa luonnon täydellisesti kuin lumilauta
rauhassa. Yhä useampi
on kokeillut metsäsuksi- eli
umpihankihiihtoa. Sen
päälle satanut lumikerros tekee metsäsuksihiihdosta nautittavaa, kun lyhyemmälläkin
metsäsuksella pärjää nyt erinomaisesti.
Perinteinen metsäsuksi on
ollut yleensä noin kolmemetrinen, jonka kantopinta-ala on
mahdollistanut hiihtämisen
pehmeässäkin lumessa. Laji vaatii hiihtäjältä enemmän kuin
valmiilla latubaanalla hiihtäminen, mutta se myös antaa enemmän.
Kuntolajina metsäsuksihiihto on rankempaa, ja vaatii
jonkin verran enemmän valmistautumista kuin latuhiihto.
Välineissä on
valinnanvaraa
Metsäsuksihiihtoon parhaat
välineet ovat edelleen puusukset, jotka toimivat kelillä
kuin kelillä. Tänä
talvena pärjää aivan mainiosti jopa parimetrisellä, hieman
normaalia leveämmällä tai
noin 240-senttisellä suksella.
Sauvojen kehitys on jäänyt
enemmän lapsipuolen asemaan. Kuvan suksisiteet ovat helppokäyttöisiä eivätkä laskettelun.
Maastohiihto on vakiintuvaadi erikoiskenkiä.
nut ja kasvanut hyvin yleiseksi
talviliikuntamuodoksi. Laskettelubuumi valtasi Suomen
1980-luvulla, jolloin melkein
jokainen mäki, jolla oli vähänkin korkeuseroa, valjastettiin
laskettelurinteeksi.
Laskettelu laajeni vuosituhannen loppua kohden monipuolisemmaksi: lumilaudat
valtasivat rinteet 1990-luvulla
ja nyttemmin kaikenlaiset lumella liikkuvat välineet ovat
vallanneet laskettelurinteet.
Laskettelun lomassa lisääntyi myös maastohiihto,
ja yleisimmin laskettelukeskusten yhteyteen rakennetuilla latuverkostoilla. Muoviset somparatkai-
sut ovat välillä surkuhupaisia.
Ne eivät kestä edes yhtä talvea
rikkoontumatta. Latuverkostoja on ympäri Suomea
tuhansia kilometrejä ja myös
eteläinen Suomi on täynnä
osin jopa keinotekoisesti lumetettuja latuverkostoja.
Talvisessa ulkoilussa on
viime vuosina lisääntynyt
luomu-ulkoilu. Niiden huolto ja
voitelu on vaativampaa, mutta
lopputulos näkyy ja tuntuu sitten umpihangessa hiihtäessä.
Nykytekniikka on tuonut
muovisuksiin paljon hyviä
ominaisuuksia, muun muas-
sa keveyden ja erilaiset pohjaratkaisut, jotka tekevät niistä
helppohoitoisia ja huolettomia käyttää.
Kelit ratkaisevat lopulta,
millainen suksi on paras, mutta normaalilla muutaman tunnin hiihtoretkellä pärjää suksella kuin suksella.
Kelit vaihtelevat paljon ja
lumen kanto on yksi ratkaiseva tekijä. Tällaisena talvena,
jolloin on ollut parikin kertaa
reilusti nollan yläpuolella oleva suojasää, on metsään tullut hyvä hankikantokeli
Se on sana, jota joogaliikkeestä käytetään.
- Hathajoogassa voidaan yhdistellä eri asanoita toisiinsa,
joista joogatunti tai oma aamuinen joogahetki sitten muo380 metrin korkeudella. Karhu
itse katsoo joogaa näkökulmasta, jossa ihminen on anatominen ja psykofyysinen kokonaisuus.
- Hathajoogassa ei ole hengellistä ideologiaa, mutta se
ei myöskään sulje pois ihmisen omaa hengellistä ajattelua, Karhu huomauttaa.. Selkärangan
ja lonkkien liikkuvuus alkaa
kangistua.
Urheiluhierojana Karhu näkeekin joogaharjoittelun apuna lihaskunnon ylläpidossa ja
kiputilojen hoidossa.
- Jooga mobilisoi ja parantaa rangan, lihasten ja lantion liikkuvuutta. Lunta
oli noin 70 senttiä.
Maisema näköalatornista miellyttää aina, satoi tai
paistoi. Kiire on metsäsuksella tuntematon käsite.
Jos hiihtäjä ei sitä itse ymmärrä, niin luonto ja hiihtoa hidastava lumi sen kyllä vakuuttavasti ilmoittavat.
Harri Karvonen
Hannele Karhu opasti apteekin henkilökuntaa hathajoogan alkeissa Mäntykodin allaosastolla toissa sunnuntaina. Matka jatkui merkattua kolmen kilometrin polkua
pitkin. Korpien Kiertäjät järjesti
päiväretken toissa lauantaina
Mustarindan luontopolulle ja
kaisija on usein vielä mitättömän pieni umpihankeen. Nyt kannattaa
siirtyä pikitien 160 metrin korkeudelta reilusti yli 300 metrin vaaroille, joita Puolangalla riittää. Talven tuuliset
ja leudot päivät eivät ole yltäneet vaaraan, joka kohoaa yli
384 metriin, vaan tykky on
säilynyt. Kampanjapäivän
tavoitteena oli herätellä ihmisiä liikkumaan luonnossa kukin omalla tavallaan.
Paljakka kuuluu Suomen
100 luontohelmeä -kohteisiin,
eli on yksi Luonnonsuojeluliiton valitsemista arvokkaista
kohteista, joita halutaan vaalia ja suojella.
Ensimmäisten satojen metrien jälkeen iloinen puheensorina alkoi vaimentua, sillä
jylhät, lumiset kuuset mykistivät kulkijan. Tunne tehostuu, kun painelen kantapäitä
vuorotellen kohti lattiaa.
Ei tässä ihmeitä tapahdu,
vaan miten minulla on näin
lämmin...
Jooga parantaa
rangan liikkuvuutta
Asana. Hiihtäjä
voi valita reittinsä etukäteen
tai päättää metsän siimeksessä, mihin seuraavaksi sivakkansa suuntaa. Miten se nyt
hathajoogaan liittyisi, vastauksestani puhumattakaan?
- Ajattelin, että tehtäisiin
kissa- tai koira-asana, mutta voidaan tehdä kyllä molemmat.
Sitten toimeen.
- Aloitetaan menemällä nelinkontin. Luonto järjesti pientä
jännitystä, sillä retki muuttui
suunnistukseksi, koska paksu huurre oli peittänyt puiden kyljet.
Muutamien harhapistojen
Maastoon myös
jälkeen oltiin taas kodalla ja
retki huipentui tulisteluun ja
lumikengillä
Metsäsuksien lisäksi vapaut- eväiden syöntiin.
ta liikkua talvisessa luonnosKatso video lehtiluukku.fi.
sa tarjoavat myös lumikengät. Lähdetään pyöristämään selkää, työnnetään
lantiota eteenpäin, hartioilla työnnetään itseä ylöspäin.
Palautetaan selkä suoraksi, ei
päästetä notkolle, vaan niin
kuin lautaa kannattelisit selän päällä.
Helpommin sanottu kuin
tehty muutaman tunnin tiiviin näytöllä työskentelyn jälkeen. Sillä ei ole merkitystä,
missä järjestyksessä asanoita
sta, joka on pikitien varrella.
tehdään, vaan niitä voidaan tilanteen tai kehon tuntemusten
mukaan vaihdella.
Perusasanoita ja niiden
muunnelmia on runsaasti.
Karhu naurahtaa, että televisiossa nähdään yleensä juuri niitä vaikeimpia, edistyneiden harrastajien asanoita,
joissa ?ollaan suurin piirtein
solmussa?.
Hannele Karhun mukaan
harjoitus perustuu asanoiden
ohessa vapaan hengittämisen
tekniikkaan - hathajoogassa
käytetään termiä pranayama,
hengittäminen oikein.
- Asanat tehdään hengityksen tahdissa - ei
niin, että hengitys
rytmitetään
venytykseen, vaan
venytys
hengitykseen.
Rytmittäminen parantaa
hengitystä ja siten liikkeen
tehoa.
Vaikka hathajooga treenaa
fyysistä kehoa, se ei ole suorittamista kuten kuntosaliharjoittelu tai jokin muu liikkumisen muoto. Enää ei välttämättä tarvitse olla huopakumisaapasta ja pakollista
sideranttia kannan takana,
vaan nykyiset siteet ovat käteviä, kestäviä ja helppoja
käyttää.
Itse metsässä hiihtäminen
on oma nautintonsa. Perinteinen rottinkisauva isolla
sommalla on edelleen varmin
väline sauvaksi.
Suksien siteet ovat kehittyneet huimasti. Maisemat ovat siellä
juuri nyt aivan ainutlaatuiset.
Metsäsuksissa pito on luistoa paljon tärkeämpää, sillä
varsinkin mäkisessä maastossa pitämätön metsäsuksi
on melkein mahdoton kulkuväline. Samassa ryhmässä opiskelee Outi Väisänen
Puolangalta.
Karhu toteaa, että nykyään melkeinpä työ kuin työ
tehdään enimmäkseen istuen. Kun kohottaudun polkeva koira -asanaan,
reisien takaosissa ja pohkeissa alkaa tuntua. Kissalta tämä käy varmasti paljon paremmin.
Hannele Karhu vakuuttaa,
että levollisuudestaan huolimatta joogalla saa sykkeen
nousemaan. Siellä oleva maisema on tykkylymen peitos- dostuu. nro 7 15.2.2017 5
Hathajooga rentouttaa ja
harjoittaa sekä kehoa että mieltä
Harri Karvonen
Paljakkavaaran näköalatornille. Se notkistaa, vetreyttää ja rentouttaa,
Karhu sanoo.
- Hathajoogassa aloittelijatasolla liikkeet ovat helppoja,
meille tuttuja venytysliikkeitä. Hathajooga
perustuu oman kehon kuuntelemiseen ja tuntemukseen.
- Alkurentoutuksen jälkeen
tehdään alustavat liikkeet,
joilla kehoa herätellään varsinaisiin liikkeisiin.
Ohjaaja valitsee asanat sen
mukaan, millainen henkilö tai
ryhmä on ohjattavana, mahdolliset rajoitteet huomioiden.
Asanoista on olemassa helpotettuja vaihtoehtoja.
Joogatunti päättyy loppurentoutukseen, ja rentoutukset ovat olennainen osa joogaohjelmaa.
Apuna lihaskunnon
ylläpidossa
Hannele Karhu opiskelee jooga-ohjaajaksi Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopistossa
Oulussa. Hyötyliikuntaakaan ei tule kuten ennen. Kädet ovat tukevassa asennossa ja jalkojen
väliin jätetään tilaa parikymmentä senttiä. Mustarindan
kodalta lähdettiin hiljakseen
nousemaan kohti näköalatornia.
Retken teemana oli ?Sukella talveen?. Asanoiden vaikutuksen kehossaan koki kuvaajakin: opituista perusliikkeistä tehtiin kokonainen liikesarja, joka nostatti jo sykettä
ja tuntui syvissä vatsalihaksissa.
Maria Kyllönen
- Oletko kissa- vai koiraihminen?
Hannele Karhun kysymys
vähän yllättää. Yleensä ylämäet ovat
helpompia kuin alamäet, mutta on iso nautinto laskea mäkiä alas puhtaalla koskemattomalla lumella.
Luonto on talvella tähän
aikaan vielä hyvinkin hiljainen, ja hiihtäjä voi nyt nauttia
täysin siemauksin metsän äänettömyydestä. Lumi kannatteli yllättävän hyvin lumikenkää,
vaikkei hankea ollut. Lihaskalvoja ja lihastoi-
mintoketjuja venytetään joogassa samalla tavalla niin
kuin esimerkiksi urheiluhieronnassa.
Karhu soveltaa hathajoogaa
osana asiakkaan ohjausta esimerkiksi antamalla kotiohjeita
asiakkaan tarpeiden mukaan
ja valiten asiakkaan fysiikkaa
tukevat liikkeet.
Joogaa voi lähestyä monelta eri kantilta ja joogafilosofioita on monenlaisia. Oppaana retkellä toimi Paljakan Loma-asuntojen Matti
Heikkinen.
Retkellä liikkumisvälineiksi sai valita joko lumikengät
tai metsäsukset, mutta tällä kertaa lähes kaikki valitsivat lumikengät
010 257 2160, 050 468 8856
OP Ryhmän 010- ja 020-yritysnumerot: kiinteän verkon lankaliittymistä ja kotimaisista
matkapuhelinliittymistä 0,0835 e/puhelu + 0,167 e/min. 13 apteekki
Puolangan
Avoinna: ma-pe 8.30-17, la 9-13
lta
nga
isu
leva
la
Puo
Auhon lomAtontit
Auhon rantatontit rajoittuvat Pirttijärveen ja
Vähäjärveen Kiiminkijoen latvoilla. Avoinna ark. tilitoimistopalvelut
. Puh. kotityöpalvelut
. PE 8.30 . siivoukset ym. PE 8.30 . 8-17
la............suljettu
AVOINNA
Ouluntie 3, puh. Kaikki hinnat
sisältävät alv. 13
FAKSI 08
Puhelinnumeromme
muuttuvat
ma 27.2. Alueella on tontteja myös lomakylän
rakentamiseen.
puolangan.apteekki@apteekit.net
OULUNTIE 3
www.puolanganapteekki.fi
89200 PUOLANKA
PUHELIN 08 751 006
FAKSI 08 751 476
puolangan.apteekki@apteekit.net
www.puolanganapteekki.fi
PiKKu-Puutio
Pikku-Puutio on Puolangan keskustan tuntumassa
Pikku-Puutiojärven rannalla oleva kaava-alue, jossa on
myytävänä omarantaisia tontteja sekä rinnetontteja
järvinäkymällä.
Tonteilla on valmis kunnallistekniikka ja valokuitu.
Tonteilla on rakennusoikeutta 400 neliöön saakka.
Alue soveltuu erinomaisesti vapaa-ajan asunnoille
sekä ympärivuotiseen asumiseen.
Puhelinpalvelumme palvelee numerossa
. (08) 752 031
Jalkojenhoitoa vauvasta vaariin:
puh. 9-17, la 9-14.
aution rautaan!
8
Palveleva rautakauppa
keskellä kirkonkylää!
MEiltä
Kahvio !
varusteet
avoinna
pilkkimiseen,
myös madot ja toukat.
Ouluntie 5, Puolanka
Puh. 040 185 0900
raimo.holappa@k-market.com
MA . 24%.
Puolangan
kunta
lisätietoja
Kunnanjohtaja Esko Rautiainen
Puh. 6 nro 7 15.2.2017
Pororajaliikkeet Puo
Oheiset kirkonkylän liikkeet palv
Tule ostoksille, tarjolla hyviä tarjouksia, mon
Puolangan
Autohuolto Oy
Auhonkatu 10, 89200 Puolanka
Puh. siivous- ja hoitotarvikkeet
Hyödynnä kotitalousvähennys verotuksessa.
mattoja metritavaraa
7 veljestä
langat 150 g
4
50
10 l
alk.
nalle
langat
100 g
paljon värejä!
4,-
Puh. matkaa Puolangan
keskustaan on noin 20 km ja Ouluun alle 130 km.
Rakennusoikeutta Auhon tonteilla on 250 neliötä.
Tontteihin sisältyy oma hiekkapohjainen ranta.
os
u
ta t
OULUNTIE 3
AVOINNA
89200 PUOLANKA
9
Palvelemme joka päivä
kello 21 saakka. alkaen
PAljAKKA
Paljakan laskettelukeskuksen välittömässä läheisyydessä
on myytävänä eri kokoisia vapaa-ajantontteja, joissa on
rakennusoikeutta 80 neliöstä 160 neliön paritalolle ja
varastorakennukselle.
Paljakan alueella on rakennettu kunnallistekniikka
ja valokuitu. 010 257 2101
arkisin klo 8.00 - 22.00.
Toimitusjohtaja Eija Sipola
. 044 720 0231
esko.rautiainen@puolanka.fi
4
uo
w.p
ww
.fi
ntit
nto
ga
lan
3
Maittavaa lähi- ja
luomuruokaa
sekä paikallisia käsitöitä.
Kainuun Herkut
Philips
Pölynimuri
5
talvi130,- Miehille
60,-- 80,puseroita
Miesten Lämpö49,- haalareita 65,--100,talvi40,10,- Miesten
työhousuja
akryl49,- Miesten
25,villapuseroita
20,kerrasto
6,- 13,- Miesten
12,-- 20,10,- Miesten
ruutupaitoja
Terä2,- Huom!
22,ketjuöljy
10,- Siedevint erätalt javikvanenkiähattulhinlutna, t!
myös
huomiovärit
vain
Philips
silitysrauta vain
Philips
vain pkt
imurinpussit
Ouluntie 4, Puolanka. Olemme Facebookissa
14. (08) 751MA
006,
www.puolanganapteekki.fi
. 040 767 3709, 044 299 1772
Ouluntie 1, toimisto@apupiste.fi, www.apupiste.fi
Kipa - Kaikkea mitä kirjaimista saa
vain
vain
uu
!
Myös sulakkeet löytyy meiltä
Ja paljon muuta!
12
Ryhdin talo 89200 PUOLANKA Puh. 17
PUHELIN 08 751 006
LA751
9 476
. 044 293 9606 / Mirkka
tervetuloa ostoksille
3
kipa puolanka
Maaherrankatu 12,
Puolanka
Puh./fax 751 064. 020 770 5920
13
vain
Braun
kahvinkeitin vain
Säilytyslaatikoita kannella
Lasten pulkka
6
alk.
Ma-pe 9-17
La 9-13
autionrauta@gmail.com . tontit ovat Pahan
Paavon beachvolleystadionin välittömässä läheisyydessä.
Tonteilla on valmis kunnallistekniikka. 040 486 7722, www.kainuun-herkut.fi
Novita
vain
vain
Lasten Liukuri
. (08) 752 350, 0400 216 235
7
13
utta
Puolangan
apteekki
Puolangan
apteekki
Ma-Pe................ Numerot 0100 0500 ja 0100 05151
(ppm/mpm) sekä numerot 0303 0303 ja 0304 0506 0,0835 e/puhelu + 0,12 e/min. Myös sunnuntaisin.
Ma-la 8-21, su 12-21.
Paprika
HERKKUPATA
9
Ouluntie 7, Puolanka.
Puh. 010 257 2133, 0400 912 458
Pankinjohtaja Antti Wallenberg
. 17
LA 9
Lius
Vain kinokoon
700 g
99
Snellman
KUNNON KUORETON
Korpela lähellä tuotettu
PORSAAN KINKKUNAKKI/RIKTIG 300 g
KUUTIO TAI -SUIKALE/
SKINKTÄRNINGAR
SKINNFRI
ELLER -STRIMLOR
KNACKKORV
(6,63 kg)
(8,93 kg)
HK
AITO NAKKI/
ÄKTA KNACKKORV
Uutuus: Juusto&jalapeno
tai lisäaineeton/
Nyhet: ost&jalapeno eller utan
tillsatsämnen (11,40-9,50 kg)
Kotivara
Uutuus!
VENÄLÄISET
Nyhet!
MEETVURSTIT/ 260 g
RYSK MEDWURST
(14,65 kg)
Saarioinen
Uutuus!
LAUANTAIMAKKARA
Kotivara
VENÄLÄISET
MEETVURSTIT/
RYSK MEDWURST
(14,65 kg)
79sy lisää!
99
HK
MUUSIMIKROT
MIKROMOS
TAI/ELLER
PYTTIPANNU
PYTT I PANNA
(6,76-5,63 kg)
350-420 g
99
6
19
25
59
25
2
4
99
10
1
6
50
40
28
40
400 g
17
22
280 g
250
170 g
Tapola
MUSTAwww.m-ketju.?
MAKKARA/
Ouluntie 1
SVARTKORV
PuOlanka
P. Paritalo . 9 mökkiä . www.esterin.fi
280 g
Uutuus!
Nyhet!
Kariniemi
KANANPOJAN
FILEPIHVI/
KYCKLING FILÉBIFF
maustamaton tai
hunaja, naturell eller
honung (14,96 kg)
260 g
89
Uutuus!
Nyhet!
Atria
BROILERIN
REILUT PALAT/
REJÄLA BROILER
BITAR
merisuola/havssalttade
(8,87 kg)
NAKKI/RIKTIG
SKINNFRI
KNACKKORV
(8,93 kg)
Tapola
MUSTAMAKKARA/
SVARTKORV
500 g vac
Kivikylän
PALVARIN
RYYNIMAKKARA/
GRYNKORV
(6,25 kg)
e
m
m
i
o
t
i
g
i
D kg
Atria
HIILLOS
nhat
a
v
perinteinen
.
i
s
tai juusto,
i
v
i
ti
a
g
ne
traditionell
450 g
99
Snellman
KUNNON
KARJALANPAISTI/
RIKTIG
KARELSKSTEK
(11,58 kg)
Atria Bravuuri
NAUDAN
UUNIPATA
NÖT
UGNSGRYTA
(8,56 kg)
500 g
eller ost (4,98 kg)
Ky
Saarioinen
+ tikku = 18 ?,
LAUANTAIMAKKARA
24/36 negatiivi via + tikku = 25
1
:
at
nn
hi
n
se
tii
uk
ga
na
ne
Skan
TAI
3 24/36
=
20 ?, KEVYT
a + tikku = LAUANTAIMAKKARA/
vi
gatiivia + tikku
tii
ne
ga
400
g
6
ne
/3
6
24
/3
5
?,
2 24
30
=
ku
?.
tik
10
tiivia +
us á 4 . P. Nostalginen, vanhan ajan rantasauna
si
alvi (tuntivuokraus)
14
1
220 g
kg. Myös telttamajoitus onnistuu
. 040 713 0383.
kuvapalvelimelle!
Uutuus!
Nyhet!
260 g
11
10
9
8
5
4 3
7Uutuus!
6
Nyhet!
450 g
700 g
2
Kivikylän
PALVARIN
RYYNIMAKKARA/
GRYNKORV
(6,25 kg)
Snellman
A-oikeudet
KUNNON
KUORETON
Avoinna: ark. Puh. Ouluntie 1, Puolanka.
puh. Ouluntie
4, Puolanka,
puh. 08 6532 200.
Snellman
KUNNON KUORETON
NAKKI/RIKTIG
SKINNFRI
KNACKKORV
(8,93 kg)
12
Nestekaasu
myynti! 11
199
23350
5595 1
389
5
2150 2
399
3
579 389 249 595
. + tikku vaa.
annaLÖRDAGSKORV
?, 4 24/36 nega 6 negatiiSKIVAD
via = skkg)
n 2 ku
(4,55
ää
/3
nt
24
hi
5
vä
i
Yl
va
?.
ta
35
kassa ol
negatiivit. Sähköllisiä asuntovaunupaikkoja
. 12-18
ii h te e ll e !
Te rv e tu lo a v
Maukas kotiruokalounas arkisin klo 11-15
~~~~~~~~~~~~~~~~
À la carte -listaltamme monet välimerelliset herkut.
Myös pizzat ja kebabit.
Kajaanintie 12, Puolanka
5
~~~~~~~~~~~~~~~~
Puh.g(08) 751 053
400
Viikonloppuisin
keittiöAtria
avoinna klo 23 saakka,
www.heikinvakka.fi
HIILLOS
klo 01 saakka herkkujamme
voi tilata kotipakettiin.
perinteinen
tai juusto,
~~~~~~~~~~~~~~~~
traditionell
2
a
Puolank
c
Heikinvakka
Kantapub
Musta kissa
Kajaanintie 19
AtriaPuolanka
050 596 3865
HIILLOS
perinteinen
kau
Passikuvat
Kysy esäksi!tai juusto,
k
ilman ajanvarausta
aa
paikk
traditionell
joka päivä.
ellerMyös
ostdigitaalisena
(4,98 kg)
mping
lupahallinnon
Leiritie 1, Puolanka. 8-18 . Saunallinen mökki
. 08 653 2200
500 g vac
81
Atria
1
eller ost (4,98 kg)
6
puolanka
500 g
Kariniemi
KANANPOJAN
FILEPIHVI/
KYCKLING FILÉBIFF
maustamaton tai
hunaja, naturell eller
honung (14,96 kg)
Tapola
MUSTAMAKKARA/
SVARTKORV
500 g vac
Heikinv
Palvelemme: ma-to klo 9-17,
pe klo 9-16. 044 750 7159.
Ipen
Tanssikaraoke
Vapaa pääsy!
t
Myös sta!
tu
majoi
Puolangan Osteri
Ouluntie 18, puh. 10-20, pe 10-02, la 11-02, su 12-20. nro 7 15.2.2017 7
olangan keskustassa
velevat sinua hiihtolomien aikana.
nenlaista nähtävää sekä mukavia yllätyksiä!
de
PUOLANGAN
KIEHIMÄ
KIERRÄTYSMYYMÄLÄ
Disco
1-vuotias Kiehimä tarjoaa
synttärikahvit
ma 20.2.2017 klo 10.00-17.00.
Osa tuotteista
-50%
pe 20-03
La 20-03
www.paltamontyövoimayhdistys.fi, olemme Facebookissa
Kierrätysmyymälä puolangan kiehimä
10
Ouluntie 16, Puolanka. 040 162 1828. (08) 751 155, puolangan.osteri@pp.inet.fi
Palvelemme: ma-la 8-17.
Parasta Puolangalla - uusilla mausteilla!
Kajaanintie 12, Puolanka
8-20
Yhteistyösopimuksia on tähän saakka
solmittu runsaat 30, ja muutamien tahojen osalta neuvottelut ovat vielä kesken.
Samoin Haapalainen kokoaa järjestelyihin vaadittavia
talkoovoimia, joita tarvitaan
sekä festarialueen rakentamisessa, itse tapahtuman aikana
että loppusiivouksessa.
Haapalaisella on apunaan
viime vuosien aikana kouliintunut luottoporukka, joiden käsiin voi huoletta jättää
esimerkiksi backstagen. tai
hyödyntävät kalastuspuiston
mahdollisuuksia pyydystäen
?Punakylkeä joen mutkassa?.
- Retkiä saattaa olla kaksi tai kolme päivässä. Palveluita ja toimintoja on oltava laidasta laitaan,
Puuronen sanoo.
- Ei vain laskettelua ja murtomaahiihtoa, Mika Klimenko täydentää.
- Moottorikelkkailijat ovat
merkittävä ryhmä ja se puoli
tulee lisääntymään vahvasti,
Puuronen arvioi.
Puurosen mukaan hotellilla alkaa olla jo kattavasti välineitä.
- Lumikengistä ja pilkkivehkeistä lähtien. rinteisiä toimintoja.
Samaan aikaan, kun hiihto-
via viikkoryhmiä.
Eurooppalaisia matkaajia
saapuu Paljakkaan Paltaniemessä toimivan matkanjärjestäjä Upitrekin kautta. Vaihtovälejä tahdittavat kakkoslavalla operoivat VH Frenzy ja Sniffer.
Lankafest järjestetään kesä-heinäkuun vaihteessa viikonloppuna Puolangan torialueella. Haapalainen iloitsee
nyt, ettei tunnuksen ja rahoi- Uutuuslevynsä perjantaina julkaiseva Battle Beast on kenties isompi nimi ulkomailla kuin
tuksen hakemisen eteen teh- Suomessa.
Maria Kyllönen
lomasesonkia pyöritetään,
suunnitellaan ohjelmapaketteja sulanmaan ajalle.
- Toimintaa on oltava läpi
vuoden. Ja keväällä tulee polkupyöräkalustoa,
Puuronen mainitsee.
- Kun uusia aktiviteetteUudet toiminnot
jä saadaan alueelle ja niiden
ruokkivat perinteisiä
Hotellin osalta hiihtoloma- myötä kävijmäärä nousee, se
viikkojen majoitukset on Mi- ruokkii jo olemassa olevia peka Puurosen mukaan myyty. He maksavat
yhden summan ja siihen sisältyvät majoitukset, ruokailut, aktiviteetit ja kuljetukset,
Klimenko summaa.
- Myös toinen pääesiintyjistämme eli Battle Beast on kovassa nosteessa 17. Nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja Sami Haapalainen toteaa, että
Suomi 100 -tunnus tukee osaltaan festarin markkinointia.
- Tapahtumamme näkyy
niin juhlavuoden alueorganisaation markkinoinnissa kuin
juhlavuoden valtakunnallisessakin kalenterissa.
Tunnus myös mahdollisti juhlavuoden rahoituksen
hakemista Kainuun liitolta,
ja maakuntahallitus päättikin tukea Lankafestiä 2000
eurolla. Sonata
Promo
Arctican pestaaminen tietää
sitä, että päälavalle viritellään
suurin äänentoistotekniikka
Lankafestin historian aikana.
Tämänvuotiselle Lankafestille tuo ainutkertaisuutta sen
liittäminen osaksi Suomi 100
-juhlavuoden ohjelmaa. Puutetta on oikeastaan lähinnä koiravaljakkoyrittäjästä. Lisätietoa löytyy
muun muassa osoitteesta
http://www.puolankainfo.fi/
lankafest/.. Nature Point Paljakan voimavarat
riittävät tässä vaiheessa ainoastaan yrityksen omien asiakkaiden palvelemiseen.
- Lähimmät huskysafarit,
joita järjestämme asiakkaillemme, ovat Vuokatissa. Kyllä sen edestä kehHaapalainen toteaa Lanka- vaikka kauas ei nimekkyydeskesänä yleisön eteen Sona- taa papereita pyöritellä, my- festin saavan vuosi vuodelta sä jää viimekesäinen pääesiinta Arctican ja Battle Beastin häilee tapahtuman vaatimaa enemmän näkyvyyttä. Uusia talkookäsiparejakin olisi
tosin tarpeellista koulia.
- Festarin aikana talkoolaisia tarvitaan esimerkiksi lipunmyynnissä ja muissa
myyntipisteissä. päivä perjantaina ilmestyvän Bringer of
Pain -uutuuslevynsä myötä.
Sponsoreita ja
talkoolaisia haetaan
Sami Haapalainen kartoittaa
edelleen Lankafestin yhteistyökumppaneita. Yleinen Klimenko ja Puuronen kivire matkailussa on yrittäjäkaksikon mielestä myönteinen.
teyttävät.
Hotel Paljakka sai maanantaina vieraikseen joukon hyväntuulisia lomalaisia Brittein saarilta.
Jo pelkkä jäällä seisominen
tähtikirkkaan taivaankannen
alla, rikkumattomassa hiljaisuudessa, riittää sykähdyttämään.
Yleinen vire on
nyt myönteinen
Paljakassa valmistaudutaan
vastaanottamaan eurooppalaisia ryhmiä maaliskuun alkupuolelle saakka.
- Sillä puolella ollaan nyt
saatu pää auki, Mika Puuronen toteaa tyytyväisenä.
Yleinen vire matkailussa
on yrittäjäkaksikon mielestä
myönteinen.
- Nyt näkee, että ihmiset
matkustavat ja liikkuvat, Mika Klimenko sanoo.
Paljakkaan jalkautui maanantaina kahdeksan hengen
englantilaisryhmä viikoksi.
Lisäksi alueelle on tulossa niin
hollantilaisista, belgialaisista
kuin ranskalaisistakin koostu-
Lankafest 2017 rokataan osana
Suomen juhlavuoden ohjelmaa
ty paperityö mennyt hukkaan. Jos
meillä olisi sitä tarjontaa, meidän ei tarvitsisi lähteä mihinkään, Klimenko toteaa.
Kysyntää olisi, jos olisi mitä
tarjota - sen Puuronen tietää:
- Ulkomaalaisilla huskyajeluiden suosio menee jo poroajeluiden ohi.
Takavuosina eläteltyihin
ajatuksiin uimahallin kaltaisesta vesielementistä Puuronen suhtautuu maltillisesti.
- Ei se tietenkään huono olisi.
Puurosen mielestä alueella
tulee kuitenkin ensin hyödyntää jo olemassa olevat elementit ja mahdollisuudet.
- Ennen kaikkea tänne tullaan hakemaan luontokokemuksia, hiljaisuutta, tähtiMika Klimenko ja Mika Puuronen ovat räätälöineet yritysten- taivaita ja revontulia - lunta,
sä palveluista majoitus- ja ohjelmapalvelupaketteja. Sonata Arctican ja
Battle Beast?n lisäksi päälavalle astelevat Thunderstone, Dreamtale, S-Tool, Shiraz
Lane, Temple Balls ja Electric
Deathbeat. taustatyötä kiivasti tekevä ta Arctica on kenties isoin ni- 2000 euroa on mukava Haapalainen.
mi festarin historian aikana,
Lankafest marssittaa ensi summa. Heidän keskuudessaan erä- ja
luontopalvelut ovat kovassa
nosteessa.
Yhä useammalle on tärkeää matkailun helppous ja ?yhden luukun periaate?.
- Olen tässä joulu- ja tammikuun aikana kokenut sellaisen
valaistumisen, että suomalaisillekin matkailua on tarjottava pakettina. 8 nro 7 15.2.2017
Aittolan Eräpalvelut ja Hotel Paljakka yhteistyöhön
Maria Kyllönen
Aittolan Eräpalvelut ja Hotel
Paljakka ovat aloittaneet tiiviin yhteistyön Paljakan matkailukeskuksessa.
Hotelli- ja ravintolayrittäjä Mika Puuronen sekä eräja luontopalveluyrittäjä Mika Klimenko ovat räätälöineet
yritysten palveluista majoitusja ohjelmapalvelupaketteja.
Alkutalven mittaan ne ovat
olleet koekäytössä ja hiihtolomaviikkojen alkaessa ohjelmat kokevat varsinaisen
sisäänajon.
Ohjelmapaketit on nimetty
varsin hauskasti: niiden mu-
kaisesti matkailijat seikkailevat ?Lumijätin jäljillä. Sona- tyjä Joe Lynn Turnerkaan.
kaltaiset suuruudet. Lisäksi tarvitaan vielä lisää järjestyksenvalvojakortin suorittaneita.
Juhlavuoden teemaan tavallaan sopiikin, että ensikesäisen Lankafestin kaikki esiintyjät ovat kotimaisia
yhtyeitä. Lähdetään esimerkiksi lumikenkäilemään ja sen lisäksi saattaa
olla moottorikelkkasafaria tai
rekiretkeä, Klimenko summaa päivän kulkua.
- Ohjelmaa on tarjolla aamusta iltaan.
Lisäksi winter fun -ohjelmistoon kuuluu myös pilkkimistä - tätä suomalaisille ehkä
tavanomaista mutta monille
ulkomaalaisille ennenkoke-
Mika Puuronen
matonta ja eksoottista ajanvietettä.
Alueen tuoreina yrittäjinä
Puuronen ja Klimenko luonnehtivat kuluvaa talvikautta
lämmittelyksi.
- Matkan varrella paketit
muotoutuvat olosuhteiden,
paikkojen ja asiakkaiden toiveiden mukaan, Puuronen
sanoo.
Huskysafareille
olisi tilausta
Mika Klimenko ja Mika Puuronen katsovat, että Paljakassa
ollaan nyt varsin omavaraisia
toimintojen suhteen
nro 7 15.2.2017 9
1/2017 | 16.2.2017
Yhdessä.
Ohjelmaa on luvassa yhteensä
sadassa eri maassa kuudella eri
mantereella, ja kyselyn mukaan
70 prosenttia suomalaisista pitää juhlavuoteen osallistumista tärkeänä.
Ohjelmassa on nyt mukana
yli 3 000 hanketta . 044
7974 254.
Sinivalkoinen Suomi 100 vuotta
Kainuussa - yhdessä.
Tervetuloa 100-vuotiaan Suomen juhliin Kainuussa!
Kainuussa juhlitaan ympäri vuoden kaikissa kunnissa.
Katso kaikki tapahtumat: www.kainuunliitto.fi/satavuotisohjelma.. Tällöin voit olla yhteydessä Kainuun liittoon: Salli
Mikkonen, puh. ja joka viikko
ohjelmaan liitetään noin sata
uutta hanketta. Kuva: Antti Väyrynen
Jäikö läheisesi ilman
lahjaa?
Jos läheisesi asuu laitoksessa tai palvelutalossa tai hänelle on määrätty edunvalvoja,
emme saa yhteystietoja väestörekisteristä. Mukaan mahtuu
vielä . Kainuun rajaseutu on Suomen kansalliseepoksen Kalevalan syntysijoja.
Elias Lönnrotin ja hänen aikalaistensa rajaseudulta keräämät
runot vahvistivat, että suomalaisilla on ikivanhaa, omaperäistä kulttuuria. Ohjelmien valmistelussa on jo nyt mukana
400 000 henkilöä ja juhlavuodesta kiinnostuneita osallistujia
on yli 800 000. Kainuustakin yli sata . Lisäksi itsenäisen Suomen juhlavuotta vietettäessä ei
voi unohtaa, että Suomussalmi ja Kuhmo tunnetaan myös
Suomen itsenäisyyden ja valtiomuodon turvanneista talvisodan taisteluista.
On ollut suuri kunnia saada olla mukana nyt vietettävän
juhlavuoden suunnittelussa.
Rajaseudun kasvattina arvostan itsenäisyyttämme erityi-
sen paljon ja sydäntäni lämmittää se, että minun mielestäni
paras mahdollinen lahja satavuotiaalle Suomelle tulee tänne Kainuuseen . Avoin
ohjelmahaku on tehnyt todeksi
vuoden pääteeman . 10 nro
2 7 15.2.2017
Suomi 100 Kainuussa
Suomi 100 Kainuussa
Pääkirjoitus
Asta Tolonen
Suomussalmen kunnanjohtaja
Suomi 100 -hallituksen jäsen
Onnea Suomi 100 -juhlavuosi on
100 v! yhdessä tekemisen juhlaa
Juhlavuonna
muistetaan
100-vuotiaita
kainuulaisia
Kainuun liitto lahjoittaa Iittalan Kivi-tuikkulyhdyn sekä Kainuun maakuntasukat jokaiselle 100 vuotta
täyttäneelle kainuulaiselle.
Kuva: Saija Hämäläinen
Kainuun liitto haluaa muistaa
kaikkia tänä vuonna 100 vuotta
täyttäviä tai jo aiemmin tämän
iän saavuttaneita kainuulaisia.
Juhlapäiväänsä viettäville Kainuun liitto luovuttaa Kainuun
villasukat ja Suomi 100 -logolla
olevan Kivi-tuikkulyhdyn.
Olemme pyytäneet tähän
ikäryhmään kuuluvien henkilöiden yhteystiedot Väestörekisterikeskuksesta ja tiedot
saatuamme käymme tervehdyskäynnillä tai postitamme
lahjat merkkipäiväänsä viettäville.
Suomen 100-vuotisjuhlavuosi
on käynnistynyt monilla upeilla tapahtumilla ympäri Suomea
ja myös ulkomailla. kansallispuisto Hossaan.
Juhlavuodesta on tulossa
suomalaisten ja Suomen ystävien itsensä näköinen upea
kokonaisuus. ota sinäkin osaa elämysten juhlavuoteen!
Katso videot
1
2
Suomi 100 -juhlavuoden tapahtumia
Jääkäriliikkeen itäisen reitin 100-vuotisjuhla ja juhlaseminaari 28.8.2016.
Kuva: Heli Pyykkönen
Raattentie 7.1.1940 -tapahtuma Suomussalmella 7.1.2017.
Kuva: Salli Mikkonen
Laulusarja Kainuulle 100-vuotiaassa itsenäisessä Suomessa, 31.12.2016
Sotkamossa. Elämme
kaikkien aikojen osallistavinta Suomen juhlavuotta. 044 7100 872
tai Heli Pyykkönen, puh. Juhlavuoden
ohjelmaan voi kuka tahansa
vielä tehdä oman ehdotuksensa lokakuun 2017 loppuun asti.
Mielestäni meillä kainuulaisilla on erityinen kunnia ja velvollisuus osallistua juhlavuoden
rakentamiseen. Kuva: Salli Mikkonen
Ylä-Kainuun Yrittäjänaisten Rakkaudentunnustus isänmaalle -esitykset Suomussalmella 27.-29.1.2017. Se loi vahvan
pohjan suomen kielen kehitykselle ja kansallistunnon heräämiselle
Lisäksi suuntaamme
futuristi Elina Hiltusen johdolla
katsetta siihen, millainen Suomi on tulevaisuudessa. Päi-
25.4.
väksi on valittu 25.4. nro 7 15.2.20173 11
Suomi 100 Kainuussa
Tapahtui 7.4.1917
Kuka?
Noin 2 000 suomussalmelaista
Mitä?
Kansalaiskokous, jossa tiettävästi vaadittiin ensimmäisen kerran Suomelle
itsenäisyyttä.
Missä?
Suomussalmen kirkossa
Milloin?
Kihupyhänä 7.4.1917. Sadan vuoden
aikana Suomi on kehittynyt itsenäiseksi, keskustelevaksi ja
aktiiviseksi kansalaisyhteiskunnaksi. Näytelmän on kirjoittanut Eero
Schroderus ja ohjannut Ulla
Schroderus.
www.teatteriretikka.net
Suomen itsenäisyysjulistus Suomussalmella 1917-2017
Suomen ensimmäistä itsenäisyysjulistusta juhlitaan
Suomussalmella 7.4.2017 järjestettävässä tapahtumapäivässä. Sata vuotta sitten, 7.4.1917,
Suomussalmen kirkkoon kokoontui parituhatta ihmistä.
Huhtikuun 2017 tapahtuma-
7.4.
päivässä tutustumme maamme
historiaan. Esityksessä elämme vuoden 1917 historiallisen
kansalaiskokouspäivän tapahtumat uudelleen pukeutuen aikakauden asuihin.
www.suomussalmi.fi/
suomi100
Katso lisäkuvat
Valtakunnallinen Runolaulupäivä Sibelius-Akatemian kanssa
Suomen itsenäisyyden juhlavuonna Juminkeko-säätiö
toteuttaa yhteistyössä Sibelius-Akatemian sekä usean
maakunnan kanssa valtakunnallisen Runolaulupäivän. Runolaulun
kulta-aika oli 1800-luvulla, jolloin se yhdessä muun suullisen
perinteen kanssa oli aikansa arkisto, media, koululaitos ja kirjasto.
Runolaulu on edelleen elä-
1
2
vää perinnettä, jota voidaan
kuunnella 25.4.2017 Kainuussa Kuhmossa, Suomussalmen
Hietajärven kylän perinnetalossa, Kajaanissa, Ristijärvellä, Hyrynsalmella, Sotkamossa, Puolangalla ja Paltamossa.
www.juminkeko.fi. Puheenjohtaja Kullervo Manner totesi silloin, että
suomussalmelaiset ovat kyllä oikealla asialla, mutta Suomen itsenäistyminen riippuu Jumalasta ja Hindenburgista.
Vapauden kaihon tapahtumat perustuvat kirjallisuuteen
ja aikalaisten kertomuksiin.
Henkilöt ovat kuvitteellisia,
mutta katsojat voivat nähdä roolihenkilöiden esikuvina
kirkkoherra Filip Nordlundin,
Hallan Ukon Juho Heikkisen
sekä Punaisen viivan Gunilla ja Janne Myyryläisen. Mukana ovat myös paikalliset koulut
ja kyläyhteisöt. Kihupyhäperinteeseen on
yhdessä olemisen lisäksi
kuulunut oleellisena osana hengellinen elämä jumalanpalveluksineen.
Kuva: Suomussalmen Näyttämöyhdistys ry.
Suomussalmella eletään uudelleen
Suomen itsenäistymisen aikaa
Vapauden kaiho
9.3.-2.4.
Teatteri Retikka
juhlii 100-vuotiasta Suomea
kansalaissodan
tapahtumiin
liittyvällä näytel-
mällä Vapauden kaiho.Näytelmän tapahtumat sijoittuvat
Suomussalmelle vuoteen 1917.
Venäjällä kuohuu ja kansa kapinoi tsaaria vastaan, Suomussalmella puutavarayhtiöt ostelevat
tervavelallisten tiluksia, kirkko-
Vapauden kaihon tapahtumat sijoittuvat Suomussalmelle vuoteen 1917.
Kuva: Ulla Schroderus
herra Nordberg on lähdössä
Ouluun vankilapapiksi ja kauppias Alpe Juntusen Amerikkaan
menneen veljen leskeä odotellaan palaavaksi rapakon takaa.
Venäjän keisarivallan kaatuminen kirvoitti suomalaisissa
toiveen itsenäisestä kansasta.
Suomussalmen kirkossa järjestetyssä kansalaiskokouksessa
vaadittiin ensimmäistä kertaa
julkisesti Suomen itsenäistymistä. Kihupyhä on ollut alkujaan kirkon suojeluspyhimyksen
muistojuhla. Runolaulu on vanhinta suomalaista
kulttuuria, jonka juuret ulottuvat jopa kahden tuhannen
vuoden päähän. Köyhyyden kurimuksessa tuskailevan kansan viha järjestysvaltaa kohtaan riistäytyi käsistä, ja
lähes kaikki herrat erotettiin.
Kokouksen valitsemat edustajat veivät julkilausuman Suomen
senaattiin. Mikä on viestimme päättäjille vuonna 2017?
Päivä huipentuu draamalliseen kansalaiskokoukseen
Kihupyhät-Hiljaisen Kansan
Kapina, joka esitetään Suomussalmen kirkossa päivän aikana
kaksi kertaa. Myöhemmin
siitä on kehittynyt markkinapäivä, jolloin väki on
kokoontunut seurustelemaan laajalta alueelta. eli se päivä, jolloin Elias Lönnrot tapasi
Vienan parhaimman ja Kalevalan sisältöön suuresti vaikuttaneen runolaulajan Arhippa
Perttusen.
Päivän aikana järjestetään runolaulukonsertteja ja -toimintaa niissä Suomen kunnissa,
joista Lönnrot on saanut runoaineistoa Kalevalaan, tai joissa hän on työskennellyt Kalevalan käsikirjoituksen parissa.
Konserteissa esiintyvät tämän
päivän runolaulajat.
Kalevala perustuu laulettuun
eeppiseen runolauluun
Kainuun
keskustelu käydään Kajaanissa Kaukametsän opistolla 23.
helmikuuta. Kainuulaisilla nuorilla on
mahtava ja harvinaislaatuinen
mahdollisuus olla tekemässä
rap-biisejä 100-vuotiaalle Suomelle, toteaa Rähinä Recordsin
studiotoiminnasta vastaava Iso
H. Samalla nuoret voivat tu-
tustua paremmin toisiinsa ja
saada kannustusta omien kykyjensä ja mahdollisuuksiensa
käyttämiseen.
Rap-musiikin tekeminen
ei vaadi isoja laitehankintoja
eikä nauhoittaminen edellytä
korkeaa teknologiaa, vaan siihen riittävät nuorisolta yleensä löytyvät laitteet kuten matkapuhelimet ja tabletit. Esimerkiksi Islannissa ja Saksassa vastaavat keskustelut ovat vaikuttaneet yhteiskunnan kehitykseen.. On pohdittava, mi-
ten teknologia muokkaa arkeamme ja miten jokainen pysyy mukana kehityksessä.
Keskustelussa kehittyneet
ideat siirretään kevään aikana
nimettöminä verkkoon. Hanke on suunnattu
Kainuun alueen (myös Vaalan)
lapsille ja nuorille, jotka ovat
kiinnostuneita säveltämisestä,
sanoittamisesta, esiintymisestä ja rap-musiikista.
Jokaiselle Kainuun kunnalle
pyritään saamaan oma kuntarap, joka jää elämään muistona
Suomen itsenäisyyden sadannesta vuodesta . Tukena ovat historian ja musiikin asiantuntijat,
Kainuun ammattiopiston konservatorio ja Fintelligensin sekä
Rähinä Recordsin perustajajäsen, valtakunnallisesti tunnettu
Suomiräpin uranuurtaja Iso H.
. Myös tutkijat, järjestöt ja
viranomaiset voivat hyödyntää
aineistoja. Sanoitukset luotaavat kauas Suomen ja Kainuun
historiaan, mutta myös nuorten
eletty elämä ja tulevaisuus itsenäisessä Suomessa tulee esille.
Yhdessä tekemällä ja hankkeeseen osallistumalla lasten
ja nuorten tietämys Suomen
historiasta kasvaa ja musiikilliset tiedot ja taidot kehittyvät. Keskustelun
alustaa Kajaanin sivistysjohtaja
Mikko Saari.
Kajaanin keskustelu on osa
100 askelta Suomen tulevaisuuteen -hanketta, jota koordinoi Kansanvalistusseura (KVS).
Kyseessä on laajin yhtäläinen
kansalaiskeskustelu maassamme. 12 nro
4 7 15.2.2017
Suomi 100 Kainuussa
Tulevaisuuden tekijä ?
Satavuotias
Suomi räppää
Osaamiskeskus Kainuun Aalto
toteuttaa 100-vuotiaan Suomen kunniaksi musiikkiaiheisen hankkeen Satavuotias Suomi räppää. Useat
koulut opettajineen ovat lupautuneet olemaan lasten ja
nuorten tukena sanoittamassa
ja tekemässä kappaleita.
. Käytettävä menetelmä rakentaa yhteyttä kansalaisten ja päättäjien välille, lieventää äärinäkemyksiä ja
kannustaa kansalaisia vaikutta-
maan omaan tulevaisuuteensa.
Kaukametsän opiston henkilökuntaa on koulutettu ohjaamaan keskustelua. Ideat
luovutetaan koottuina poliittisille päättäjille ja nuorille. On ollut hienoa nähdä
kuinka innoissaan opettajat
ovat olleet kuullessaan ideasta, Hanna Linjala kertoo.
Satavuotias Suomi ei räppää
ilman asiantuntijoita ja taustajoukkoja. ja kappaleet
ovat laululahjoja satavuotiaalle
Suomelle. Tällä hetkellä Iso H työstää
uutta sooloalbumiaan, mutta hän on ollut luomassa menestystarinaa myös sellaisille
rap-artisteille kuten Elastinen,
Uniikki, Brädi ja Cheek.
Satavuotias Suomi räppää
hankkeen tuotoksia, kainuulaisvoimin syntyneitä kuntaräppejä, kuullaan kaikkien kainuulaisten neljäsluokkalaisten
itsenäisyyspäivän juhlatilaisuudessa marraskuussa 2017 Kajaanissa.
. Kansalaiskeskusteluiden osallistujat ideoivat,
millaista on hyvä elämä sadan
vuoden kuluttua.
Kaukametsän Leihu-salissa
järjestettävään tilaisuuteen ilmoittaudutaan Kaukametsän
opiston kautta. Nähtäväksi jää millaisia
rap-musiikin taitajia maakunnastamme löytyy, pohtii Hanna Linjala.
Katso video
Iso H, yksi Suomen tunnetuimmista rap-artisteista ja Suomi-rapin
uranuurtaja, on Satavuotias Suomi räppää -tapahtuman tukena.
Suomi ja Kainuu
vuonna 2017
- kansalaiskeskustelu etsii ratkaisua
Suomen itsenäisyyden juhlavuoden valtakunnallinen keskustelusarja ?Suomen askeleet. on käynnistynyt. Näin
nuoret voivat nuorisovaltuustojen johdolla päättää luovin
menetelmin, mitkä ovat Suomen askeleet tulevaisuuteen.
Hankkeen tuloksia esitellään
heinäkuussa Porin SuomiAreenalla. Mukaan toivotaan eri-ikäisiä, ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti erilaisista taustoista
tulevia ihmisiä.
Lähtökohtana on, että nyt
tehtävät ratkaisut vaikuttavat
siihen, mitä tulevaisuudessa
tapahtuu. Pienryhmissä toteutettava keskustelu on
maksuton
Riittää, että kilpailuun osallistuneella on jonkinlainen yhteys Kainuuseen
tai kainuulaisuuteen, ja se tulee ilmi videolla.
Kilpailuvideot ladataan Kainuun liiton Youtube-tilille, ja
niitä nostetaan esille muun
muassa kilpailun yhteistyökumppaneiden kanavissa. Jokaisesta sarjasta palkitaan kolme videota.
Kaikissa sarjoissa pääpalkintona on 500 euron stipendi.
Kilpailun avulla tarjotaan
Safkasynttäreillä tarjotaan vuohenputkimuffinsseja.
Kuva: Suomen 4H-liitto / Kati Laszka
nuorille mahdollisuus löytää
kiinnostava tapa osallistua Suomi 100 -juhlavuoteen. Luonto voi myös olla
synttäreiden juhlapaikkana, sanoo Tarja Hytönen.
Lisätietoja:
www.4h.fi/tekemista/kerhot/
safkasynttarit-suomelle
Miten osallistua?
1. Aiempaa kokemusta videoiden tekemisestä
ei tarvitse olla. Tee video, johon on yhdistetty jollakin tavalla Kainuu tai kainuulaisuus.
3. Raati valitsee ja
palkitsee parhaat videot.
Sarjoja on kolme: alle 13-vuotiaat, 13?20-vuotiaat sekä
21?30-vuotiaat. Lue kilpailun tarkemmat ohjeet osoitteesta: kainuunliitto.fi/nuortenkainuu
2. Kilpailuvideo
voi olla tyyliltään millainen tahansa, esimerkiksi vlog, timelapse tai vaikka video tanssiesityksestä!
Nuorten Kainuu -videokilpailu on avoin kaikille alle
30-vuotiaille, osallistua voi yksin tai yhdessä. Joulukuussa 2017
kokoontuu raati, jossa on mukana myös vuoden 2016 kainuulaiseksi valittu tubettaja
Veka Tolonen. Tutustumme metsästä
löytyviin villiruokiin, maistelemme ja haistelemme niitä.
Villiruokateema voi näkyä myös
luonnon materiaalien käyttämisessä koristeluissa ja kutsukorteissa. Kilpailuaika on marraskuun loppuun saakka. Kilpailun
ideana on tehdä video, jonka
sisältöön on yhdistetty jollain
kainutlaatuisella tavalla Kainuu
tai kainuulaisuus. Lähetä tekemäsi video sekä yhteystietosi Kainuun liittoon esim. Kilpailun avulla voi kokeilla tubettamista, tuoda jo olemassa olevaa
tube-kanavaansa esille tai löytää uusia mielenkiintoisia, kainuulaistaustaisia videokanavia
seurattavakseen.
Kainuun liitto toteuttaa videokilpailun yhteistyössä Kainuun ammattiopiston, Kainuun
Sanomien, Kajaanin Nuorkauppakamarin ja Kainuun nuorisovaltuuston kanssa.
Lisätietoja:
www.kainuunliitto.fi/
nuortenkainuu
Katso video
Kainuun 4H-yhdistykset toteuttavat osana Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa paikallisten
4H-kerholaisten kanssa safkasynttärit 100-vuotiaalle Suomelle.
Villiruoka on marjoja, sieniä,
riistaa, poroa, järvikalaa, villivihanneksia ja villiyrttejä, kertoo
safkasynttäreitä suunnitteleva
Sotkamon 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Tarja Hytönen.
Villiruokaa on syöty Suomessa
iät ajat, mutta vasta viime vuosina siitä on tullut ilmiö.
Tänä keväänä Kainuun
4H-yhdistysten kerholaiset järjestävät keväiset, vireän vehreät
satavuotiaan synttäripippalot.
Lapset voivat kutsua tapahtu-
miin mukaan esimerkiksi vanhempiaan ja isovanhempiaan,
koulukavereitaan, opettajiaan
ja kotikuntansa päättäjiä.
. Hyödyntämällä villiruokateemaa lasten kanssa vahvistamme heidän luontosuhdettaan. nro 7 15.2.2017
5 13
Suomi 100 Kainuussa
osallistu!
Palkinto
500 ?
stipe
ndi
Vuoden 2016 kainuulainen, tubettaja Veka Tolonen on kilpailuraadissa palkitsemassa parhaat videot.
Videokilpailu
Safkasynttärit Suomelle
- lasten villiruokajuhlat
Nuorten Kainuu
Helmikuun puolivälistä lähtien
nuorilla on mahdollisuus vallata
Kainuun liiton Youtube-kanava osallistumalla Nuorten Kainuu -videokilpailuun. Wetransferilla
osoitteeseen: kainuunliitto@kainuu.fi ja olet mukana kilpailussa.
Kainuun liitto
Suomi 100 Kainuussa
@Kainuunliitto
Kainuun liitto
Safkasynttäreiden suunnitteluun osallistuvat niin lapset kuin aikuisetkin.
Kuva: Suomen 4H-liitto / Kati Laszka
Kurkistetaan myös
tulevaisuuteen, aikaan noin
sata vuotta tästä eteenpäin, jol-
loin ihmiset osaavat jo ajatella ja toimia yhdessä, parvena.
Miten mehiläiset liittyvät tähän
kaikkeen . klo 19
Esitykset: 2.3.?20.5.. Kertoisinko kenellekään. Mitä lottovoittaja ajattelee maasta, johon syntyminen on jo itsessään
seitsemän oikein?
Ohjaaja on Jussi Sorjanen,
yhteistyössä Osuuskunta Sarkamedia.
Omanlaesie
Ensi-ilta La 4.2. Esitys piirtää syvän, yllättävän ja totuudellisen
kartan suomalaisten miesten
kosketusmaisemista. Musiikin säveltää Riku
Niemi.
Vaara-kollektiivin kanssa toteutettavan esityksen Miehen kosketus ohjaa Eino Saari.
Saari on haastatellut 50 erilaista suomalaista miestä heidän
kokemuksistaan ja suhteestaan
kosketukseen. klo 19
Esitykset: 26.1.?18.3.
Käsikirjoitus on Jukka Heinäsen ja Riku Innamaan, yhteistyössä Jani Lohikarin kanssa.
Ohjaus on Jukka Heinäsen ja
Riku Innamaan.
Lottovoittajat-esityksessä
äänen saavat lottovoitosta haaveilevat, lottovoittoa pelkäävät
ja lotossa voittaneet.
Jokainen suomalainen on
joskus kysynyt itseltään: Mitä
jos voittaisin lotossa. Jatkaisinko elämääni niin kuin ennenkin, vai eläisinkö kuin
viimeistä päivää. esi-isistä
vielä syntymättömiin. Ruotsinlaivaan on noussut Suomen
hallituksen brändityöryhmä etsimään eväitä uuteen kansalliseen kukoistukseen.
Kajaanin, Kemin ja Oulun
kaupunginteatterit sekä Ruotsista Norrbottensteatern ja
Riksteatern ovat valmistaneet
esityksen yhteisvoimin.
Kajaanin ensi-ilta To 26.1. Kuvat: Jani Liimatta ja Ia Samoil
Kajaanin Kaupunginteatterin
Suomi 100
. klo 14
Esitykset: 4.2.?6.5.
Omanlaesie on juurevaa musiikkiteatteria Kaenuusta. Kiertoajelu kainuulaisten ilmiöiden
ja heimoluonteen ääreen tutustuttaa erikoisiin ja omanlaisiin kainuulaisiin . Kansanmusiikki ja blues, kupletti ja
shamanistiset rytmit lyövät kättä ja lapikas lattiaa.
Ennen esitystä on mahdollista nauttia Emännän Pidot ja
Juhlat -teatterikahvilan valmistamaa kainuulaista lounasta.
Käsikirjoituksesta ja musiikista vastaa Jari Rättyä, ohjauksesta Sanna Heikkinen.
Mehiläiskoodi on koko perheen musikaali, joka tuo näyttämölle itäsuomalaisen mansikkatilan. alkaen.
Käsikirjoittaja on Sami Parkkinen, ohjaaja Minna Vainikainen. viisi kotimaista kantaesitystä
Hyvät kainuulaiset, teemme
teatteria teille. Kultakausi, Lottovoittajat ja Mehiläiskoodi . ja mikä on M3H1LÄ15k00D1 . Kajaanin Kaupunginteatteri tarjoaa
juhlavuonna suomalaisille uutta kotimaista teatteria . Kultakausi on riehakas
komedia, joka luotaa tämän
päivän suomalaisuutta rajattomuuksien maailmassa. Muuttaisiko
se minua ihmisenä. se selviää syyskuussa 30.9. Ensi-ilta
2.9.2017.
Katso lisäkuvat
Lottovoittajat
Ensi-ilta To 2.3. oik.) ja Lottovoittaja (alh. No
koska suomalaisena oleminen
askarruttaa meidän suomalaisten mieliä.
Niin kuin näillä leveysasteilla
tapana on, tehdään itse. Kaksi viidestä Suomi 100 -esityksestä on
alueteatterin kiertueohjelmistoa: Omanlaesie sekä Miehen
Kultakausi
kosketus. oik.). Jo tänä keväänä nähdään kolme kantaesitystä: Kultakausi, Omanlaesie ja
Lottovoittajat.
Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan ainoa liikkuva ammattiteatteri tekee viisi kotimaista
kantaesitystä Suomi 100 -juhlavuoden aikana. ovat päänäyttämön ohjelmistoa.
Sata vuotta sitten Kultakauden taiteilijat kirjoittivat käsikirjoituksen, maalasivat lavasteet ja sävelsivät musiikin
näytelmään nimeltä Suomi.
Voisiko tempun toistaa nykyajassa. Muut kolme . lempeää, piikikästä, tutkiskelevaa
ja musiikillista. 14 nro
6 7 15.2.2017
Suomi 100 Kainuussa
Kajaanin Kaupunginteatterissa nähdään jo keväällä kolme kantaesitystä: Kultakausi (vas.), Omanlaesie (ylh. Miksi
Juhlaa odotellessa
voi palautella mieliin esimerkiksi laulun Ihahhaa tai
muistella, millainen on Kainuun maakuntalaulu. toukokuuta. Kainuun
Liikunnassa toivotaan,
että kainuulaiset yhdistykset, työyhteisöt,
koulut ja muut toimijat lähtisivät rohkeasti
ideoimaan ja kokeilemaan erilaisia projekteja oman yhteisönsä tai
muiden liikuttamiseksi. kerran
Kuhmo-taloon tieteen ja
taiteen tekijöitä keskustelemaan ja nauttimaan musiikista.
Tänä vuonna Kuhmon lukiolaiset ja peruskoulun 9.
luokkalaiset antavat tapahtumaan oman merkittävän
panoksensa kirjoittamalla
näkyjään Suomen toisesta sadan vuoden jaksosta. ja
3.3.2017 aamupäivällä.
Pukukoodina iloiset lempivaatteet, joissa on hyvä
tanssia. Konsertin kesto on reilut puoli tuntia,
osanottajien ikäsuositus
0?6-vuotiaat. Suomi 100 -teema
antaa hyvän pohjan erilaisille kampanjoille ja
tempauksille, vaikkapa
lukuun 100 kietoutuen.
Kainuulaisen liikkumisen unelmavuoden tapahtumatarjontaa voi
seurata: www.kainuunliikunta.fi ja Facebookissa nimellä: Unelmat
liikkeelle Kainuu
Kainuulaiset mukana kaikkien aikojen luontojuhlissa
It senäisyyden
juhlavuonna on
nimetty neljä
erityistä Luonnon päivää, jolloin juhlistetaan
Suomen luontoa lukuisin eri
20.5.
tavoin.
Kainuulaiset viettivät helmikuun alussa innokkaasti ja
isolla joukolla ensimmäistä
Sukella talveen -teemapäivää.
Seuraavaa Luonnon päivää,
jonka teema on Villiinny ke-
väästä, vietetään 20. mennessä Silmuun:
Puhelimitse 044 710 0016
Sähköpostilla elina.kilpelainen@kajaani.?
kati.tuulenkari@kajaani.?
Kunnon Juhlat 0?6-vuotiaille
Kaukametsässä
Alle kouluikäisille Kajaanin
ja Sotkamon
varhaiskasvatuksen piiriin
kuuluville lapsille järjestetään 100-vuotiaan kotimaan kunniaksi
konsertti ?Kunnon Juhlat?.
Konsertissa saa laulaa, leikkiä ja tanssia oikean orkesterin säestyksellä. 35 min.
0?6 vuotta
Juhlaan valmistautuessasi voit palautella
mieleen muutamia lauluja kuten Ihahaa,
Viisi pientä ankkaa, Bussilaulu ja Mörkö se
lähti piiriin.
Konsertti on ilmainen.
Esitysajankohdat
Pukukoodi; mukavat, iloiset lempivaatteet,
joissa on hyvä tanssia.
to 2.3.
pe 3.3.
klo 8.45 klo 9.45
klo 9.15 klo 10.15
Voitte myös yhdessä miettiä, minkä nimisiä
kuntia on Kainuussa ja sijoittaa ne oikeille
paikoille kartalla sekä mikä ja millainen on
Kainuun Maakuntalaulu.
klo 10.45
nro 7 15.2.20177 15
Ilmoitathan tulostasi ja mahdollisista
toivelauluistasi 21.2. katse tulevaisuuteen
Ihminen ja
Kosmos on
24.?26.3. Orkesteri koostuu musiikin ja kas-
2.-3.3.
Johanna ja bändi
toivottaa sinut iloisesti tervetulleeksi
vatuksen ammattilaisista.
Konsertit toteutetaan 2. Nuorten ajatukset, joita
analysoidaan tapahtuman
alussa, innoittavat viikonlopun keskusteluja.
Suomen Akatemia vastaa tiedealustajien ja Pro
Kuhmo Oy taidealustajien valinnasta, ja Kuhmon
Kamarimusiikki järjestää
konsertit. siikkilukiopäiviä Kajaanissa
24.?25.4.2017.
Neljäsataa musiikkilukiolaista ympäri
Suomea kokoontuu päivien ajaksi Kajaaniin opiskelemaan työpajoissa ja
musisoimaan yhdessä.
Juhlavuosi yhdistää nuorten tekemistä omilla paikkakunnillaan ja vahvistaa
yhteistyötä musiikkilukioi-
den kesken. Juhlassa tarjoillaan sekä tuttuja
iki-ihania että aivan uusia
lastenlauluja, musiikin eri
tyylilajeja ja soittimia vaihdellen. Silloin tarjolla on ainakin linnunlaulua ja kuohuja.
Kuhmon luontokeskus Petolan pönttöpäivässä rakennetaan linnunpönttöjä ja antaudutaan lintukaraokeen.
Toisaalla kuunnellaan kuohuvia vesiä: Metsähallituksen Luontopalvelut kutsuu
kainuulaiset piknikille putouksen ääreen . Sen
kunniaksi järjestetään Kajaanissa romanimusiikin juhlakonsertti.
Konsertissa esiintyy muun
muassa viulutaiteilija Miritza Lundberg, joka esittää upeita romanimusiikin
tulkintoja ja perinnelauluja. Luentotilaisuudet ovat yleisölle maksuttomia.
Johanna Piipponen, Jyri Laitila, Antti Karkola & Sanni Lukkari
Romanimusiikin
juhlakonsertti
Lauantaina
8.4.2017 vietetään romanien kansallispäivää. keskusteleva
kulttuuritapahtuma, joka
tuo 22. Opiskelijat perehtyvät itsenäisen Suomen
kulttuuriin paikkakunnillaan ja valmistavat teeman
mukaisen ohjelman yhteiskonsertteihin. Kainuun
tunnetuimman putouksen
Hepokönkään nuotiopaikalla
loimottavat tulet, ja sinne voi
tulla nauttimaan kevätluonnosta ja omista piknik-eväistä.
Katso video. Satavuotiaan Suomen
8.4.
kunniaksi juhlapuheissa
tuodaan erityisesti esille
Suomen romanien ja valtaväestön yhteistä elettyä
historiaa itsenäisessä Suomessa.
Juhlassa kuullaan tunnettuja puhujia romaniperinteen
tutkimuskentältä, valtakunnallisesta romaniasiain neuvottelukunnasta, sosiaali - ja terveysministeriöstä,
aluehallintovirastosta sekä
kaupungin johdosta.
Valtakunnalliset
Musiikkilukiopäivät
Kajaanin lukio
isännöi mu24.?25.4. Itsenäisen
Suomen musiikki, suomalainen identiteetti ja maisema muuttuvat lahjakkaiden
nuorten kautta näyttäviksi
musiikki- ja tanssiesityksiksi.
Konsertit yleisölle ovat
Kaukametsän salissa 24.4.
ja 25.4.2017 klo 19.00.
Liikkumisen
unelmavuosi
haastaa
mukaan
liikkumaan ja
liikuttamaan
Kainuulainen liikkumisen unelmavuosi on
Suomi 100 -juhlavuoden hanke, jonka tarkoituksena on kannustaa
kainuulaisia liikkumaan
ja edistää eri toimijoiden välistä yhteistyötä
erilaisten liikuntaprojektien kautta. Juhlavieraat saavat
laulaa ja leikkiä koko konsertin ajan oikean
bändin säestyksellä.
Suomi 100 Kainuussa
Konsertin kesto
Ikäsuositus
n. Onpa
myös hyvä miettiä, minkä nimisiä kuntia Kainuussa on ja mihin ne Suomen
kartalla sijoittuvat.
Konsertin tuottaa yhteistyössä Kaukametsän kanssa Johanna Piipponen, musiikkipedagogi YAMK, joka
on erikoistunut varhaisiän
musiikkikasvatukseen.
Ihminen ja Kosmos
Yhdessä . Juhlassa tarjoillaan tuttuja, iki-ihania ja aivan
uusia lastenlauluja musiikin eri elementtejä
ja tyylilajeja vaihdellen
Strålande tider
Kajaanin kaupunginteatteri
5.3.
Temppurata
Suomussalmi
27.4.
2017
Sata lahjaa kainuulaisille
KAO
4.2.?
6.5.
Omanlaesie
Kajaanin kaupunginteatteri
9.3?
2.4.
Vapauden Kaiho
Suomussalmen Teatteri Retikka
Novellikoukku
Kuhmon, Ristijärven ja
Hyrynsalmen kirjasto
29.4.
2017
Satavuotias Suomi räppää
Kainuun Aalto
10.3.?
1.4.
Sun kanssas Liisa pien
Kajaanin harrastajateatteri,
Generaattori
Liikunnallinen Kunnon Vappu
-tapahtuma
Vuokattihalli
18.1.?
2.4.
Kaiken kansan mölytoosa
-näyttely Kainuun museolla
11.3.
Eino Leino -hiihto
Paltamo
13.3.
Talvisodan päättymispäivän
Kajaanin muistotilaisuus
15.3.
Novellikoukku
Suomussalmen kirjasto
18.3.
Lumikenkäretki
Sotkamo
18.3.
Martinselkosen juhlahiihto
Suomussalmi
18.3.
Oulujärven hiihto
Vaalasta Kajaaniin
21.3.
Novellikoukku
Kajaanin pääkirjasto
23.3.
Novellikoukku
Kuhmon, Hyrynsalmen,
Ristijärven ja Puolangan kirjasto
24.3.?
26.3.
XXII Ihminen ja Kosmos
??Yhdessä - Katse tulevaisuuteen??,
keskustelutilaisuuksia ja konsertteja
25.3.
Hallan Hiihto -laturetki
Ukkohalla - Kiannonkuohut
25.3.
Hallan Akan Hiihto
Ukkohalla
25.?
26.3.
Vuokattihiihto
Vuokatti
30.4.
Vapunvastaanottajaistanssit
Suomussalmi
Käynnissä olevat tapahtumat
Satavuotisohjelma täydentyy tapahtumien
julkistuessa. Digilehti tarjoaa lukijalleen paperilehteä enemmän kuvia
sekä kuvien lisäksi videoita. 16 nro
8 7 15.2.2017
Suomi 100 Kainuussa
Kainuun Suomi 100
16.2.?30.6.2017
Helmikuu
18.2.
Lost in Kajaani Winter Edition
-talviseikkailutapahtuma Kajaani
21.2.
Novellikoukku
Kajaanin pääkirjasto
21.2.
Kotikuusta etsimässä -nettisarjan
Kainuun osa osoitteessa:
kotikuusi.enoprogramme.org
Huhtikuu
1.4.
Ukkohalla-Paljakka -hiihto
16.5.
7.4.
Suomen itsenäisyysjulistus
Suomussalmella 1917?2017
Novellikoukku
Kajaanin pääkirjasto
17.5
7.4.
100vision kilpailuaika
päättyy Kainuussa
Novellikoukku
Suomussalmen kirjasto
18.5.
8.4.
Skicarneval Ukkohalla-Paljakka
Novellikoukku
Ristijärven kirjasto ja
Kuhmon kirjasto
23.2.
Novellikoukku
Kuhmon, Hyrynsalmen,
Ristijärven ja Puolangan kirjasto
8.4.
Romanien kansallispäivän
juhlakonsertti
Kajaanin Kaukametsä
23.2.
100 askelta Suomen tulevaisuuteen -kansalaiskeskustelu
Kajaani, Kaukametsän opisto
8.?
9.4.
Maisemakuvia Suomesta -konsertit
Kajaani, Kaukametsä ja Kuhmo,
Kuhmo-talo
25.2.
Umpihankihiihtoretki
Sotkamo
16.4.
Pääsiäisen tanssit
Suomussalmi
26.2.
Laskiaisrieha
Suomussalmi
17.4.
27.2.
IceSkating Tour Sotkamo
-luistelutapahtuma
Salmelan kenttä
Elämäni laulut,
Tenori Martti Niskasen konsertti
Sotkamon seurakuntatalo
19.4.
28.2.
IceSkating Tour Suomussalmi
-luistelutapahtuma
Ämmänsaaren kenttä
Maaliskuu
Toukokuu
19.5.
Kajaani Street Run
Kajaani
20.5.
Petolan pönttöpäivä
Kuhmon luontokeskus Petola/
Luonnon päivä
20.5.
Luonnon päivä
Komulankönkäällä
Hyrynsalmi /
Luonnon päivä
20.5.
Novellikoukku
Suomussalmen kirjasto
Piknik putouksella
Hepoköngäs Puolanka/
Luonnon päivä
21.5.
20.4.
Novellikoukku
Puolangan kirjasto
Linturetki
Suomussalmi
27.5.
24.?
25.4.
Valtakunnalliset musiikkilukiopäivät . Työllä rakennettu
Eläkeläisten kesäpäivät, Vuokatti
17.6.
Hossan kansallispuiston avajaiset
Suomussalmi, Hossa/
Luonnon päivä
17.6.
Suomi 100 -juhlaristeily Oulujärvellä, Kajaanista Vaalaan ja takaisin
20.6.
YhdessäParempia2017
Sotkamon Jymy . Vimpelin veto
28.6.?
22.7.
Kuulkaa korpeimme kuiskintaa!
Musiikkijuhla Sommelo, Kajaanin Runoviikko ja Kuhmon Kamarimusiikki
30.6.?
1.7.
LankaFest 2017
Puolangan torialue
2.3.?
20.5.
Lottovoittajat,
Kajaanin Kaupunginteatteri
2.?
3.3.
Kunnon juhlat -lastenlaulukonsertti 0-6 -vuotiaille
Kajaani, Kaukametsä
4.3.
Saukkovaaran laturetki
Ristijärvi
25.4.
Novellikoukku
Kajaanin pääkirjasto
2016?
2017
Kuhmon vihreä yhtenäiskoulu
26.1.?
18.3.
Kultakausi . ja 17.8.. Suomen -näyttely
Kainuun Museo
25.4.
Runolaulupäivä
runolaulukonsertteja ja -toimintaa
Kuhmo, Suomussalmen Hietajärven kylän perinnetalo, Kajaani, Ristijärvi, Hyrynsalmi, Sotkamo, Puolanka ja Paltamo
Kesäkuu
9.6.
Syödään yhdessä Kainuussa:
Villiyrteistä ytyä perinneruokiin
-kurssi
Ämmän kammari, Suomussalmi
9.?
18.6.
Hossan juhlaviikko
Suomussalmi
11.6.
Impi Saunoo
Suomussalmi, Hossa
12.?
13.6.
Kävelypässien kanssa patikoiden
Kajaanista Vuokattiin
Kunnon Elämä ry
13.?
15.6.
Suomi 100 . Lisäkuvat
ja videot tunnistat niiden ikoneista jutun yhteydessä.
Jutussa on lisäkuvia
Juttuun liittyy video tai videoita
Suomi 100 Kainuussa
Kainuun liitto
Julkaisija:
Kainuun liitto,
Suomi 100 -hanke
Päätoimittaja:
Eeva Mäntymäki
Taitto:
SLP Kustannus Oy/
Kaista Design
Paino:
Lehtisepät,
Pieksämäki
Seuraavat
liitelehdet
ilmestyvät
15.6. Liitelehti jaetaan Kainuun Sanomien, Sotkamo-lehden, Kuhmolaisen, Ylä-Kainuun ja Puolanka-lehden
yhteydessä liki jokaiseen kainuulaiseen talouteen.
Liitelehti julkaistaan myös uudenlaisena digiversiona Kainuun Sanomien
verkkosivuilla. Suomi 100:n oma osio löytyy
Kainuun Sanomien verkkosivuilta:
www.kainuunsanomat.fi/suomisata
Lisäksi julkaisemme kolme yhdessä
tuotettua Suomi 100 Kainuussa -liitelehteä. Suomi 100
Kajaanin Kaukametsä
Raatteen marssi
Suomussalmi
28.5.?
17.9.
Laps. Lisätietoa osoitteesta:
www.kainuunliitto.fi/satavuotisohjelma
Eikö Suomi 100 -tunnuksen saanutta, Kainuussa järjestettävää tapahtumaasi löydy kalenteristamme?
Ilmoita tapahtumasi Kainuun aluekoordinaattoreille:
Eeva Mäntymäki, eeva.mantymaki@kainuu.fi tai Pirjo Sirviö, pirjo.sirvio@kainuu.fi.
Kiitos!
Kiitos yhteistyöstä,
Kainuun Sanomat!
Kainuun Sanomat julkaisee
Suomi 100 -aiheiset uutiset verkkosivuilleen maksuttomasti kaikkien nähtäville
taittokortin, cd-levyn
ja kirjekuoren
Hepoköngässeinäkello
Pehmokettu
Tervantuoksuinen
saunatonttu
Puolankasukat
Pehmoporo
t
o
i
d
a
r
i
k
t
u
p
t
o
d
i
A
a
t
l
u
v
u
l
0
1950-6
t
o
k
u
u
p
a
j
Kuksat
!
a
t
u
u
m
n
jo
l
a
p
Ja
!
e
l
l
i
s
k
o
t
s
o
a
o
l
u
t
e
v
Te r
H
!
a
i
v
i
m
i
o
t
a
j
a
j
u
t
t
e
l
l
o
u
Ouluntie 1, Puolanka. 1
1
2
3
a
j
t
o
t
s
i
u
m
Ma t ka
nro34
7 15.2.2017
nro
20.8.2014 171
hhhhhhh
h
h
h
h
,
,
,
4
4hh
1hhh2h
1 0h
h
h
h
h
h
h
h
,
5h h
0
5
,
8
9
h
hh
h
h
h
h
h
,
3h7 h hhh hhh
h
h
h
h hh2h1hh
h
h
h12
h1
3
a
t
s
a
v
u
k
i
l
e
i
M
t
e
s
i
a
t ul i
Hepoköngästaskumatti
Elämyskortit
sis. Puh. 08 6532 200. Palvelemme: ma-to klo 9-17, pe klo 9-16.
Suomen puolella tulia ei saa tehdä mihin
sattuu, Haanela muistuttaa.
Kelkkailu on nykyisin hyvin monenlaisten ryhmien tai
yksittäisten henkilöiden harrastus. Haanela olettaa sen olevan yksi syy siihen,
että tämän kauden myynnin
kehitys on ollut hyvä.
- Joulukuussa myynti kehittyi noin 35 prosenttia. He ovat
pitämässä kuukausipalaveriaan Ukkohallassa. Haanelan toimialaan
kuuluu kelkkojen ja palveluiden myynti kelkkojen ollessa toisen osapuolen omistuksessa.
Juhan safari ja lomamatkat -nimellä toimiva Haanelan
yritys on siirtynyt täksi talveksi uusiin tiloihin Paljakkatalon yhteyteen. Yleisellä moottorikelkkareitillä tai -uralla voi ajaa,
mutta siltä metsään poikkeaminen onkin jo eri asia. Kovia pakkasia ei ole ollut ja luntakin riittää, Haanela arvelee.
Monenlaisia
asiakasryhmiä
Kelkkavuokrauksen lisäksi Haanelan yritys järjestää
opastettuja kelkkasafareita.
Näiden kesto voi olla muutamasta tunnista jopa kolmeen
vuorokauteen.
- Pisimmät safarit järjestetään yhdessä GoVuokatti Oy:n
kanssa. Se on
Moottorikelkan vuokraaminen on huomattavasti edullisempi vaihtoehto henkilölle, joka ajaa vain muutaman kerran vuodessa. Tammikuussa vastaava luku oli
peräti 65 prosenttia. Siinä
painotetaan turvallisen liikkumisen merkitystä. Uusien urheilukelkkojen
hinnat liikkuvat mallista riippuen noin 15 000 euron paikkeilla.
elämys, jota me täällä ikämme asuneina emme välttämättä osaa arvostaa. Työn lomassa he ovat vuokranneet
kelkat ja lähteneet reitille käydäkseen mutkan Paljakassa.
Yksi ryhmäläisistä, pyhäntäläinen Tuomas Tuuli, kertoo
hyvien kokoustilojen, vaivattomuuden sekä harrastusmahdollisuuksien saaneen heidät
valitsemaan Ukkohalla - Paljakan maisemat kohteekseen.
He viipyvät Ukkohallassa yhden yön verran. Hiihtolomakauden ollessa kuumimmillaan kelkkoja vuokrataan niin kotimaisten
kuin ulkomaistenkin perheiden toimesta.
Haanela on havainnut, että
nykyisin naiset haluavat ajaa
itse kelkoilla sen sijaan, että
istuisivat kyytiläisinä miestensä selkien takana. Tällaisella kelkkailijalla on kova houkutus
poiketa reitiltä kokeilemaan
umpihankiseen rinteeseen
kelkkaansa ja taitojaan. Kun on näin hienot maisemat ja hyvät reitit,
päätettiin lähteä kelkoilla liikenteeseen.
Kelkkareittiä Tuuli kommentoi hyväksi:
- Ukkohallan päässä reitti oli hieman möykkyisempi,
mutta lähestyessämme Paljakkaa se muuttui tosi tasaiseksi ja hyväksi.
Juha Haanela kertoo reittiä
lanattavan siihen vartavasten
tarkoitetulla koneella. Kelkkareitillä suurin sallittu nopeus on 60 ja järven
jäällä 80 kilometriä tunnissa.
- Reitille 60 kilometrin tuntinopeus on jo melkoisen kova
vauhti. Ilman
maanomistajan lupaa metsään
meno ei ole sallittua. - Kelkkojen on oltava uudehkoja, sillä vanhat mallit eivät houkuttele asiakkaita, Haanela toteaa.. Reitillä on kuitenkin
monttuja ja mutkia, Haanela tietää.
Suomessa voimassa oleva
maastoliikennelaki määrittää tarkoin muun muassa sen,
missä moottorikelkalla saa
ajaa. 99 prosenttia
ajajista on lainkuuliaisia ja
ottavat turvallisuuden hyvin
huomioon, Haanela kuvailee.
Jokaiselle kuljettajalle annetaan kelkan käyttökoulutus
ennen liikkeelle lähtöä. Uusiin tiloihin siirtymisen lisäksi suuri merkitys myynnin kasvulle
lienee ollut loistavilla talvikeleillä. Tuuli iloitsee
yrityksensä panostuksesta
työntekijöidensä työhyvinvointiin:
- On iso merkitys, kun
voimme työn ohessa hieman
virkistäytyä. 18 nro 7 15.2.2017
Moottorikelkkailu vetää matkailijoita Paljakkaan
Juha Haanela
Toni Siivikko
Näin hiihtolomien kynnyksellä riittää kysyntää monenlaisille talviaktiviteeteille. Puolangan, Paltamon ja Ristijärven
kunnat sekä alueen matkailuyrittäjät kokoavat rahapotin, jolla ylläpidetään reitistöä.
- Kyllä sopii. Haanelan mukaan kelkkoihin tulee
joskus jokunen lommo, mutta
Turvallisuuden
henkilövahinkoja sattuu todella harvoin, mikä kertoo kelkmerkitys suuri
Sopiiko moottorikelkkailu kailijoiden hyvästä sääntöjen
henkilöille, jotka eivät ole kos- noudattamisesta.
kaan ennen kelkalla ajaneet?
Turvallisuuden kannalta
oleellisimpia asioita on nopeus. Ne suuntautuvat Venäjän Karjalaan Kostamuksen, Pääjärven ja Kalevalan
alueille, Haanela kertoo.
Haanelan yrityksen päätuote on muutaman tunnin, enintään päivän kestävät kelkkasafarit.
Oppaiden ammattitaidolle
Haanela antaa suuren arvon:
- Kokemattomien asiakkaiden kanssa oppaaksi safareille tarvitaan kokenut ja koulutettu opas, joka mahdollistaa
safarin turvallisuuden ennakoivalla toiminnallaan. Haanelan
mukaan tämä aiheuttaa toisi-
naan sekaannuksia.
- Nykyisin ihmisillä on käytössään näitä niin sanottuja
mountain-kelkkoja, jotka on
tarkoitettu lähinnä umpihankimaastoon. Yleensä ensikertalainen ajaa turvallisemmin ja paremmin kuin sellainen henkilö, joka vain luulee
osaavansa ajaa. Tämä
ei ole sallittua. Perinteisten talviharrasteiden kuten
hiihdon, laskettelun, lumikenkäilyn, pilkkimisen tai avantouinnin rinnalle on noussut
jo vuosien ajan moottorikelkkailu, joka onkin merkittävä
lisä matkailutarjontaan.
Nykytalvina Etelä-Suomen
kärsiessä lumipulasta Kainuussa riittää edelleen lunta, vaikka ilmaston lämpenemisen myötä kausi onkin
hieman lyhentynyt. Safarien kulku on suunniteltu vuosien kokemusten perusteella
ja niistä on laadittu yksityiskohtaiset turvallisuussuunnitelmat, Haanela kertoo.
- Karjalaan suuntautuvilla
safareilla ulkomaalaiset kelkkailijat ovat ihastuksissaan,
kun tauolla tervaskantoon tehdyllä tulella valmistetaan ruokaa ja keitetään kahvia. Haanelan näkemyksen mukaan naiset ajavat sääntöjä noudattaen,
taitavasti ja turvallisesti.
Lomasesongin ulkopuolella
suurin yksittäinen kelkkaileva
ryhmä ovat yritysasiakkaat.
Tällaisiin lukeutuu viiden
hengen ryhmä Lapwall Oy:n
markkinointitiimistä, joka on
juuri lopettanut ruokailun Paljakan Safari Pubissa. Ilmatieteen laitoksen mukaan Puolangan Paljakassa lumensyvyys on tällä hetkellä noin 70
senttimetriä, mikä mahdollistaa moottorikelkkailun ihanteellisissa olosuhteissa.
Paljakassa ja Ukkohallassa
kelkkavuokraus- ja safaripalveluita myyvän Juha Haanelan mukaan suurin osa hänen
yrityksensä liikevaihdosta tulee nykyisin kelkkavuokrauksesta. Tähän on kuitenkin tulossa helpotusta, sillä kunta ja Metsähallitus ovat
antamassa käyttöön alueita,
joilla umpihankikelkkailua
voi harrastaa luvallisesti, Juha Haanela valistaa.
Juha Haanelalla on vuokrattavana 20 moottorikelkkaa, joista jokaisen matkamittariin kertyy vuodessa tuhansia kilometrejä
044 208 2977. 044 975 6873 / rinteet, puh. moottorikelkkasafarit
ja -vuokraus
. klo 16,
pe 24.2. retkiä, mm. lounas
päivittäin 12-15.
n
a
m
t
a
b
Lego
Paljakan
aktiviteetit
hiihtolomalla
. klo 16,
la 25.2. urheiluhieroja Pororajan Body
&fitness -vastaanotto
8.2. klo 1
1
la
,
8
1
lo
k
.
.2
7
pe 1
4.2. klo 14,
su 26.2. 10-17. klo 14.
n
o
k
i
i
v
a
m
o
l
o
Hiiht
.
m
m
a
s
s
a
ohjelm
ivä
ä
p
a
k
jo
i
K
S
r
e
t
f
. Hotel Paljakassa
v i-ilta
iH
P
in
is
o
k
k
ii
iv
k
s
e
klo 18-21.30, k
klo 18-21.30.
kkoisin
ii
iv
k
s
e
k
a
s
s
lo
a
t
a
. nro
20.8.2014 19
1
nro34
7 15.2.2017
HiiHtolomaviiKKojen oHjelma
KaiKKi ladut, rinteet ja KelKKareitit avoinna
rinteet
avoinna
ää
t
t
i
s
e
o
n
i
k
a
Pa l j a k k
Vaiana
ma-pe 10-19, su 12.3. 044 748 6667 /
Paljakka Bistro, puh. Kalastuspuistossa pilkkikausi
parhaimmillaan
. 040 830 3500 / Safaripub, kelkkavuokraamo, puh. Safaripubissa a
ka ilta.
jo
a
t
il
S
g
in
W
/
S
klo 17 alk. ja ta Pa
uffet
B
a
z
iz
P
in
is
a
t
is
ti
:
. klo 18,
2
e
p
,
6
1
lo
k
.
.2
su 19
6.2. 10-17
ut 10 ?
1 h 54 min, lip
o
st
e
k
,
7
K
),
b
2D (du
6,
Hotel Paljakka 10-22, keittiö 11-21.30.
Safaripub 10-22, keittiö 17-22
Paljakkatalo 10-20, keittiö 11-20
Paljakkabistro avoinna ma-pe 10-19.
Su 12.3. Bistros
lk
a
0
.3
7
1
lo
k
in
is
orsta
maanantaisin ja t
tarkemmat tiedot ja ohjelma www.paljakka.fi
Paljakkatalo, puh. 0400 721 489 / Hotel Paljakka, puh. grillimenu
saatavilla koko päivän. klo 16.
2
u
s
,
6
1
lo
k
.
.2
la 25
min, liput 10 ?
5
4
h
1
o
st
e
k
2D (Dub), K7,
ke 22.2. Paljakk
n.
e
a
lk
a
9
1
lo
k
o
g
K a r K K iB in
k iv isa
k
r
a
k
n
e
t
s
a
L
a
s
aen.
. ?luonnonvoimaa
lumikengillä?, ?Poron päivä?,
?Punakylkeä joen mutkasta?
Palvelussa huomioidaan monia asioita.
Palvelussa tarkistetaan, ettei käytössä ole iäkkäille sopimattomia lääkkeitä. Ensimmäisellä kerralla asiakas
toimittaa apteekkiin lääkelistan, joko itse laatimansa tai
terveyskeskuksesta hankitun.
- Sitten vähän haastatellaan
ja lisätään listaan mahdolliset itsehoito- tai luontaisvalmisteet. Liitto
tarjoaa tuhannelle suomalaiselle lääkityksen tarkistuspalvelun maksutta satavuotiaan
Suomen kunniaksi.
Kampanja on osa Terveydeksi, Suomi! -hanketta ja siihen osallistuu runsaat kaksisataa yksityistä apteekkia.
Hanke puolestaan on osa Suomen satavuotisjuhlaohjelmaa.
- Myös Puolangan apteekki osallistuu tähän kampanjaan tarjoamalla tätä palvelua
asiakkailleen, apteekkari Arja Raatikainen kertoo.
Liitto ja apteekit haluavat
kiinnittää huomiota etenkin
monilääkittyjen vanhusten
lääkityspulmiin ja mahdollisiin riskitekijöihin. (Suomi 1938, o: Jorma Nortimo, melodraama), 14.50 Kansallisaarteen etsintä.
15.00 Yle Uutiset, News, Uutiset selkosuomeksi ja Oddasat, 15.20 Ylen aamu-tv, 16.00 Eduskunnan kyselytunti,
16.55 Novosti Yle, Uutiset viittomakielellä, Uutiset ja Uutiset alueeltasi, 17.10
Viidakkoperhe.
18.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi,
18.30 Puoli seitsemän, 19.00 Kriminalisti (12), 20.00 Muisti, 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu.
21.05 A-studio: Talk, 22.00 Ulkolinja:
Saudi-Arabian liittolaiset, 22.55 UutisSuomi ja Uutiset, 23.10 Southcliffen tragedia (16), 0.00 Puoli seitsemän.
Yle TV2
6.50 Pikku Kakkonen, 8.25 Galaxi, 8.55
Holby Cityn sairaala (12).
9.55 Uusi Päivä, 10.25 Talvistudio,
10.35 Alppihiihdon MM: Naisten suurpujottelu.
12.00 Hymy Pyllyyn, 12.55 Karl Pilkington: Elämän tarkoitus, 13.50 Alppihiihdon MM: Naisten suurpujottelu.
15.15 Ampumahiihdon MM: M normaalimatka, 17.30 Pikku Kakkonen.
18.30 Alppihiihdon MM: Naisten suurpujottelu, 19.15 Sohvaperunat, 20.05
Kummeli, 20.35 Pulkkinen (12).
21.00 Noin viikon uutiset, 21.25 Kimmo,
21.50 Yle Uutiset ja Urheiluruutu, 22.00
Kioski, 22.30 Villi kortti: Jalkapalloetkot, 22.45 Eliittisotilaiden salaisuudet.
MTV3
6.25 Huomenta Suomi, 9.05 Mitä tänään
syötäisiin?, 9.10 Kauniit ja rohkeat, 9.35
Emmerdale, 10.35 Lääkärit, 11.30 Jamie
Oliverin 30 minuutin ateriat.
12.00 Ostoskanava Tvins.com, 13.30
Grand Designs Uusi-Seelanti, 14.30 Suomen kaunein koti.
15.30 Perhe pelissä, 16.00 Salatut elämät,
16.30 Olipa kerran elämä, 17.25 Kauniit
ja rohkeat, 17.55 Emmerdale.
18.55 Mitä tänään syötäisiin?, 19.00 Seitsemän Uutiset, Päivän sää ja Tulosruutu,
19.30 Salatut elämät, 20.00 Kokkisota.
21.00 Pitääkö olla huolissaan?, 22.00
Kymmenen Uutiset, Päivän sää ja Tulosruutu, 22.55 Miehitetty (12), 23.55
Kallista kipua.
0.55 Kokkisota, 1.55 Bull (12), 2.55 Arrow (16).
Nelonen
6.00 Bumba, 6.05 Bubble Guppies, 6.30
Lazy Town, 6.55 Tashi, 7.20 My Little
Pony, 7.45 Lego Ninjago, 8.05 Angry
Birds, 8.20 Kung Fu Panda, 8.45 My
Little Pony, 8.50 Eläinsairaala.
9.20 Neljän tähden talkoot, 9.50 Eläinpotilaiden pelastaja, 10.50 Onnenarpa,
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita.
13.45 Neljän tähden talkoot, 14.15 Matkaoppaat, 14.45 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!
15.45 Suomen Tulli, 16.45 Onnenarpa,
16.50 Leijonan luola USA, 17.50 The
Voice of Finland.
18.55 HS-uutiset ja sää, 19.00 Hurjat rakkauskilot, 20.00 The Voice of Finland.
21.30 Heikki Paasonen Show, 22.30
Keno, 22.35 Poliisit - kotihälytys (12),
23.35 Liiga: Illan parhaat, 23.40 Poliisit.
0.10 Poliisit, 0.40 NCIS Rikostutkijat (12), 1.40 Rajavalvojat, 2.40 Matkaoppaat.
3.40 Paratiisihotelli Ruotsi.
Yle Teema
17.00 Gotiikan jäljillä, 18.00 Muinaisen
Kreikan taideaarteet, 19.00 Ranskalainen kylä (12), 20.00 Vempainmies, 20.30
Prisma Studio.
21.00 Tiededokumentti: Värejä etsimässä, 21.50 Aika hyvä ihmiseksi (12, 1977,
o: Rauni Mollberg), 23.50 Historia: Rooseveltin suku.
Perjantai 17.2.2017
Yle TV1
5.55 Prisma Studio, 6.25 Ylen Aamu-tv.
9.30 Puoli seitsemän, 10.00 Viidakkoperhe, 11.00 Alueelliset uutiset (11.56
Pohjois-Suomi).
12.10 Yle Oddasat, 12.30 Tosi tarina: Lumimyrsky, 13.00 Kuin uni ja varjo (Suomi 1937, draama, o: Toivo Särkkä, Yrjö
Norta), 14.45 Kansallisaarteen etsintä.
15.00 Yle Uutiset, News, Uutiset selkosuomeksi ja Oddasat, 15.20 Ylen aamutv, 15.55 A-studio: Talk, 16.50 Novosti
Yle, Uutiset viittomakielellä, Uutiset ja
Uutiset alueeltasi, 17.10 Viidakkoperhe.
18.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi,
18.30 Puoli seitsemän, 19.00 Poika joka
katosi musiikkiin (12), 20.00 Pressiklubi, 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu.
21.05 Perjantai, 22.00 Catastrophe (12),
22.25 Uutis-Suomi ja Uutiset, 22.40 Adolf
Eichmannin oikeudenkäynti (16).
0.15 Puoli seitsemän.
Yle TV2
6.50 Pikku Kakkonen, 8.18 Galaxi, 8.50
Holby Cityn sairaala (12).
9.50 Matkakumppanit, 10.25 Talvistudio, 10.33 Alppihiihdon MM: Miesten
suurpujottelu.
12.00 Noin viikon uutiset, 12.25 Yhteisvastuukeräys, 12.30 Hymy Pyllyyn, 13.00
Kioski, 13.50 Alppihiihdon MM: Miesten suurpujottelu.
15.35 Ampumahiihdon MM: Naisten
viesti, 17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Talvistudio, 18.30 Miesten salibandyliiga: Indians - LASB.
21.00 Sohvaperunat, 21.50 Yle Uutiset
ja Urheiluruutu, 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (16), 22.45 Strike Back (16),
23.30 Girls (16).
0.00 Ruisrock: Ricky-Tick BB & Julkinen Sana.
MTV3
6.25 Huomenta Suomi, 7.35 Huomenta
Suomi: Markkinaraati, 8.00 Huomenta Suomi.
9.05 Mitä tänään syötäisiin?, 9.10 Kauniit ja rohkeat, 9.35 Emmerdale, 10.35
Lääkärit, 11.30 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat.
12.00 Ostoskanava Tvins.com, 13.30 Koiralle koti, 14.30 Unelmien koti.
15.30 Middle, 16.00 Salatut elämät, 16.30
Kokkisota, 17.30 Kauniit ja rohkeat, 17.55
Emmerdale.
18.55 Mitä tänään syötäisiin?, 19.00 Seitsemän Uutiset, Päivän sää ja Tulosruutu,
19.30 Salatut elämät, 20.00 Rautakauppias Uuno Turhapuro - presidentin vävy
(o: Ere Kokkonen, 1978).
21.45 Pilanpäiten, 22.00 Kymmenen Uutiset, Päivän sää ja Tulosruutu, 22.35 Predator - saalistaja (16, o: John McTiernan,
USA 1987).
0.40 Tyrant (16), 1.40 Billions (12), 2.50
Arrow (12).
Nelonen
6.00 Bumba, 6.05 Bubble Guppies, 6.30
Lazy Town, 6.55 Tashi, 7.20 My Little Pony, 7.45 Lego Ninjago, 8.05 Angry
Birds, 8.20 Kung Fu Panda, 8.45 My Little Pony, 8.50 Eläinsairaala.
9.20 Neljän tähden talkoot, 9.50 Eläinpotilaiden pelastaja, 10.50 Onnenarpa,
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita.
13.45 Huvila & Huussi, 14.45 Matkaop-
paat, 16.45 Onnenarpa, 16.50 Julkkisselviytyjät, 17.50 Heikki Paasonen Show.
18.55 HS-uutiset ja sää, 19.00 Hauskat
kotivideot, 20.00 The Voice of Finland.
21.25 Keno, 21.30 Twilight - Uusikuu (12,
USA 2009, o: Chris Weitz).
0.10 Liiga: Illan parhaat, 0.15 Snitch (16,
USA 2013, toimintatrilleri, o: Ric Roman Waugh), 2.30 Haapasalo ja kaverit.
3.30 Julkkisselviytyjät, 4.30 Rajavalvojat.
Yle Teema
17.00 Elävä arkisto: Talvikalastusta ja
halleja, 18.00 Odotus (o: Johannes Lehmuskallio, 2011), 18.30 Valitut sanat,
19.00 Batman, 20.00 Volga 30 päivässä,
20.45 Löytöretkiä maailmaan.
21.00 Meek?s Cutoff (USA 2010, draama,
o: Kelly Reichardt), 22.40 Edwyn Collins:
Kaikki on mahdollista (Britannia 2014,
o: Lovelace & Hall).
Lauantai 18.2.2017
Yle TV1
8.00 Yle Uutiset, 8.05 Dokumentti: Velkavangit.
9.00 Yle Uutiset, 9.05 Ylen aamu-tv,
10.00 Yle Uutiset, 10.05 Ykkösaamu,
10.45 Näin Norjassa, 11.00 Yle Uutiset ja
alueelliset uutiset (12.01 Pohjois-Suomi).
12.15 Yle Oddasat, 12.35 Dokumenttiprojekti: Citizen Love, 13.30 Prisma Studio, 14.00 Prisma, 14.55 Pisara.
15.00 Yle Uutiset ja News, 5.10 Akuutti,
15.38 Downton Abbey (12), 16.50 Novosti Yle, Uutiset viittomakielellä, Uutiset,
17.10 Inhimillinen tekijä.
18.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu, 18.15
Pokka pitää, 18.45 Avara luonto, 19.40
Scott & Bailey (12), 20.30 Yle Uutiset
ja Urheiluruutu.
21.15 SuomiLOVE : SuomiLOVE-päätöskonsertti, 22.45 Vera Stanhope tutkii (12).
0.15 Hercule Poirot: Idän pikajunan arvoitus (12).
Yle TV2
6.50 Pikku Kakkonen, 9.00 Galaxi, 10.00
Kioski, 10.30 Talvistudio, 10.35 Alppihiihdon MM: Naisten pujottelu.
12.00 Syke (12), 12.51 Riistametsällä,
13.25 Villi kortti: Jalkapalloetkot, 13.50
Alppihiihdon MM: Naisten pujottelu.
15.05 Yleisurheilun halli-SM, 15.40 Ampumahiihdon MM: Miesten viesti, 17.10
Yleisurheilun halli-SM.
19.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu, 19.10
Noin viikon uutiset, 19.35 Kimmo, 20.00
Sohvaperunat.
21.00 Muistin vanki (12), 21.50 Yle
Uutiset ja Urheiluruutu, 22.05 Admission (USA 2013, draamakomedia, o:
Paul Weitz).
MTV3
8.05 Ella Elefantti, 8.20 Elias ja pelastusryhmän seikkailut, 8.35 Littlest Pet Shop.
9.00 Viidakon veijarit, 9.10 Daltonit,
9.35 Paavo Pesusieni, 10.00 Ostoskanava
Tvins.com, 10.30 Salatut elämät.
13.00 Neropatin päiväkirja 3: kovanonnen kesä (o: David Bowers, USA 2012).
15.00 Erilaiset perheet, 16.00 Tanssii Tähtien Kanssa, 17.00 Lauantairavit.
18.00 Yökylässä Maria Veitola, 19.00
Seitsemän Uutiset, Uutisextra ja Tulosruutu, 19.30 Putous.
21.00 Tuija Tähtien Kanssa, 21.30 Solsidan, 22.00 Kymmenen Uutiset ja Päivän
sää, 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni,
22.25 Tulosruutu, 22.35 Wallander: Vuoto (16, o: Henrik Georgsson, Ruotsi 2009).
0.25 Rikospaikka, 0.55 Scorpion (12),
1.55 Limitless (12), 2.55 Arrow (12).
Nelonen
6.00 Tashi, 6.30 My Little Pony, 7.45
Sonic Boom, 8.10 Kung Fu Panda, 8.35
Transformers Rescue Bots.
9.00 Matkaoppaat, 10.30 Suomen Tulli.
12.30 Leijonan luola USA, 13.30 Leijonan
luola USA, 14.30 Heikki Paasonen Show.
15.30 Kaikki vastaan 1, 16.55 The Voice of Finland.
18.25 HS-uutiset ja sää, 18.30 The Voice
of Finland, 20.00 Haluatko miljonääriksi?, 20.58 Keno.
21.00 RED 2 (12, toimintakomedia, o:
Dean Parisot), 23.25 Liiga: Illan parhaat,
23.30 Conan the Barbarian (16, USA 2011,
toimintaseikkailu, o: Marcus Nispel).
1.50 Stand Up!, 2.50 Hottikset 2.0.
3.50 Rajavalvojat.
Yle Teema
10.00 Nainen ilman omaatuntoa (USA
1944, rikosklassikko, o: Billy Wilder),
11.45 Historia: Buddhalaisten maailma.
12.40 Cocteaun testamentti, 13.35 Syötävän hyvä Espanja, 14.20 Jäitä hattuun,
14.50 Yle Live: EBBA Awards 2017.
15.50 Vempainmies, 16.15 Kantapöytä,
17.15 Volga 30 päivässä.
18.00 Menahem Pressler: elämä, jota rakastan, 18.45 Shostakovitsh: pianokonsertto n:o 1, 19.15 Abba: valokuvien tarinat, 20.00 Historia: Ruoka-aikoja.
21.00 Ranskalainen illallinen (Tanska
1987, o: Gabriel Axel), 22.39 Foodies -
kulinaristien jet set (Ruotsi 2014, o: Thomas Jackson, Charlotte Landelius, Henrik Stockare).
0.15 Rakkaus on sokea (o: Dan Hodgson,
2015), 0.21 Säälistäjät (12, o: Hannaleena Hauru, 2014).
Sunnuntai 19.2.2017
Yle TV1
8.00 Yle Uutiset, 8.05 Avara luonto.
9.00 Yle Uutiset, 9.05 Inhimillinen tekijä, 9.55 Yle Uutiset, 10.00 Jumalanpalvelus, 10.45 Seniori työssä, 11.00 Yle Uutiset ja Viikko viitottuna, 11.15 Pressiklubi, 11.45 Perjantai.
12.40 Palanen: Minnesota tango, 13.00
Menneisyyden metsästäjät, 13.30 Historia: Nasser, modernin Egyptin isä, 14.30
Katovuosia ja voivuoria.
15.00 Yle Uutiset ja News, 15.10 Hercule Poirot: Kellot (12), 16.50 Novosti Yle,
Uutiset viittomakielellä ja Uutiset, 17.10
Isä Brown ja hänen laumansa (12).
18.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu, 18.15
Luontohetki, 18.45 Arto Nyberg, 19.30
Jäljet päättyvät Berliiniin (12), 20.15
Mittatilaustyönä, 20.30 Yle Uutiset ja
Urheiluruutu.
21.05 Kotikatsomo: Presidentti (12), 21.50
Southcliffen tragedia (16), 22.40 Ykkösaamu, 23.20 Newsroom (12).
Yle TV2
6.50 Pikku Kakkonen, 9.00 Galaxi, 10.00
Uusi Päivä, 10.30 Talvistudio, 10.35 Alppihiihdon MM: Miesten pujottelu, 11.45
Jalkapallon Mestarien liigan makasiini.
12.15 Ampumahiihdon MM: Naisten yhteislähtö, 13.50 Alppihiihdon MM: Miesten pujottelu.
15.05 Hiihdon Ski Classics, 15.40 Ampumahiihdon MM: Miesten yhteislähtö,
16.45 Yleisurheilun halli-SM.
19.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu, 19.10
Matkapassi, 20.00 Syke (12).
21.00 Eliittisotilaiden salaisuudet, 21.50
Yle Uutiset ja Urheiluruutu, 22.05 Girls
(16), 22.35 Märät säpikkäät (12), 23.00
Professor Green: Itsemurha ja minä.
MTV3
8.05 Ella Elefantti, 8.20 Hello Kitty - onnistu kanssani!, 8.35 Littlest Pet Shop.
9.00 Viidakon veijarit, 9.10 Daltonit, 9.35
Paavo Pesusieni, 10.00 Lentävät koirat,
11.00 Pilanpäiten.
11.20 Nigellan helpot herkut, 12.00 Kokkisota, 13.00 Suomen kaunein koti, 14.00
Olipa kerran elämä.
15.00 Pomo piilossa, 16.00 Piilokame-. Ilmoittautuminen sulkeutuu,
kun palveluun on ilmoittau-
tunut tuhat asiakasta.
Raatikainen ja Minna Moilanen Puolangan apteekista
kertovat, että koska netti-ilmoittautuminen ei ole kaikille mahdollista, palveluun voi
myös ilmoittautua paikan
päällä apteekissa.
Ilmoittautuminen tulee tehdä viikkojen 7-9 aikana.
Lääkkeen ottaminen
sovitetaan päivärytmiin
Käytännössä palvelu muodostuu kahdesta käynnistä. Asiakkaan mukana tai
hänen puolestaan palveluun
voi tulla lääkehoidosta kotona
vastaava omaishoitaja.
- Jos asiakas valittaa esimerkiksi jokapäiväistä hui-
mausta ja lääkelistasta huomataan usemman lääkkeen
yhteisvaikutuksena huimausta, kerromme asiakkaalle
asiasta ja hän voi keskustella
siitä lääkärin kanssa, Moilanen havainnollistaa.
Apteekissa lääkehoitoa ei
voida lopettaa, vähentää tai
lisätä - se on edelleen hoitavan lääkärin työtä. Sen sijaan
Minna Moilanen hoitaa Puolangan apteekissa lääkityksen
tarkistuspalvelua. Meillä on vakiintunut lääkärikunta ja he
tuntevat asiakkaansa. 20 nro 7 15.2.2017
Lääkitysasiat laitetaan ajan
tasalle juhlavuoden kampanjassa
Maria Kyllönen
Apteekkariliitto kampanjoi
turvallisen ja tehokkaan lääkehoidon puolesta Suomen
juhlavuoden hengessä. Moilasen mukaan palvelu koostuu kahdesta käynnistä: ensimmäisellä kerralla asiakas tuo apteekkiin lääkelistan ja toisella kerralla käydään läpi ajantasainen
lääkitystilanne mahdollisine lisäohjeineen.
apuvälineitä onnistuneen ja
oikea-aikaisen lääkehoidon
avuksi voidaan tarjota.
- Asiakkaalle jää palvelusta kirjallinen raportti. Pulmia
ja riskejä voidaan vähentää
lääkityksen tarkistuspalvelun avulla.
Palveluun ilmoittaudutaan
internetissä osoitteessa apteekki.fi, ja laskuri seuraa palvelua hyödyntäneiden asiakkaiden määrän kehitystä. Lisäksi
meiltä on saatavilla dosetteja
ja muistutuspalvelu. Tarvittaessa voidaan myös harkita
annosjakelun tarpeellisuutta.
Lääkkeet tulevat silloin pusseissa, joihin on merkitty ottoajankohdat.
Lääkkeen tarkistuspalvelua
on Puolangalla tähän saakka pilotoitu palvelukodeissa.
- Puolankalaisilla on nätit lääkelistat. Päällekkäisyyksiä ja isompia yhteisvaikutuksiakaan ei ole löytynyt, Raatikainen summaa.
Raatikainen näkeekin tarvetta lähinnä onnistuneen lääkehoidon tukemiselle - siis sille, että lääkkeen otto kotona
onnistuu ja asiakas voi luottaa
siihen, että osaa ottaa rohtonsa oikeina ajankohtina.
- Lääkityksen tarkistuspalvelu on meillä maksullisten lisäpalveluiden listalla,
jos tähän kampanjaan ei ehdi
mukaan tai tarvetta palvelulle
tulee joskus muulloin.
Televisioviikko
Torstai 16.2.2017
Yle TV1
5.55 MOT: Hyvät Veljet kunnissa, 6.25
Ylen Aamu-tv.
9.30 Puoli seitsemän, 10.00 Viidakkoperhe, 11.00 Alueelliset Uutiset (11.56
Pohjois-Suomi).
12.10 Yle Oddasat, 12.30 Prisma, 13.25
Syyllisiäkö. Lisäksi
katsotaan, että lääkkeet otetaan oikein ja oikeina ajankohtina esimerkiksi suhteessa
ruokailuun, muihin lääkkeisiin sekä vuorokaudenaikaan.
- Palvelussa lääkkeen ottaminen sovitetaan omaan päivärytmiin, Raatikainen kiteyttää.
Toisella käynnillä asiakas ja
farmaseutti käyvät läpi ajantasainen lääkityslistan ja tarkistuksen aikana tehdyt havainnot kuten lääkkeiden oikeat
ottoajankohdat.
Lääkärit tuntevat
asiakkaansa
Palvelussa asiakas voi keskustella henkilökunnan kanssa
lääkehoitoon liittyvistä huolista. Lääketietoja voidaan
myös tarkistaa reseptikeskuksesta asiakkaan suostumuksella, Raatikainen ja Moilanen lisäävät.
Toisella käyntikerralla käydään läpi yhteenveto lääkitystilanteesta.
- Kun asiakas toimittaa
meille lääkelistan, kysymme
samalla suostumuksen olla
yhteydessä lääkäriin, jos huomaamme tarkistusvaiheessa jotain sellaista, mikä vaa-
tii yhteydenottoa lääkäriin,
Moilanen sanoo.
- Tällöin meillä olisi lääkärin kanta siinä vaiheessa,
kun asiakas tulee meille uudestaan.
Palvelussa kartoitetaan ensin asiakkaan koko lääkitys
sekä mahdolliset itsehoitolääkkeet ja luontaistuotteet.
Lääkityksen analysointi tapahtuu Salko-tietokannan
avulla.
- Tietokanta ottaa huomioon
ikääntymisen ja arvioi, kuinka lääke ylipäätään ikääntyneelle sopii
Toimintaperiaatteeksi otettiin ulkoliikunnan ja retkeilyn kehittäminen kansalaisten tavaksi. Puolangan osuus UKK-reitistä on käyty läpi, samoin Kupson reitti Pudasjärven puolella. Kuka on Antton Rönnholm?
19. Katherine Hepburn on ainoa neljä näyttelijäOscaria saanut näyttelijä.
14. b) Kuka oli ensimmäinen puolankalainen, joka voitti hirvenhiihdon SM:n?
Kysymykset kysyi Yrjö. Myös erilaisiin luontokohteisiin on
tutustuttu pyöräretkien puitteissa.
Puolangan vahvuudeksi liikkumisen ja lomailun suhteen Väyrynen mainitsee luonnon tarjoamat mahdollisuudet sekä hyvin opastetun ja monipuolisen latureitistön ja
laskettelukeskuksen.
- Omaa aktiivisuutta ja mielikuvitusta käyttämällä tekemistä kyllä löytyy.
Puolanka-lehti 13.2.2002. Mitä poro tekee, kun se nulkkaa?
6. Ketkä kolme ovat olleet pääosissa tv-ohjelmassa ?Hyvät kaupat??
20. Mitä ainetta tarvitaan rikin ja salpietarin lisäksi mustaruudin
valmistamiseen?
13. Visaan osallistui viisi joukkuetta, neljä Esterissä ja yksi netissä. Toisena Eija ja Jokke 13,5 ja kolmantena Markku ja Toni 10,25
pistettä. Kilpailuun osallistuvat
kaikki 30.11. voimassa
olevat Puolanka-lehden
tilaukset.
Puolanka-lehden tilaus
KIRJE
Puolanka-lehti
maksaa
postimaksun
Kestotilaus 58 euroa/ vuosi
Määräaikaistilaus 64 euroa/vuosi
Maksan tilaukseni
1 erässä
2 erässä
3 erässä
Kustannus Oy Puolangan DTP
Maksuerät ovat korottomia.
Vastauslähetys
TUNNUS 5009926
Nimi
Osoite
Maksaja (ellei tilaaja):
90003 OULU
Nimi
Osoite
Televisioviikko
ra, 16.20 Pitääkö olla huolissaan?, 17.15
Putous.
18.50 Tulosruutu ja Seitsemän Uutiset,
19.10 Tanssii Tähtien Kanssa.
21.00 Rimakauhua ja rakkautta (12),
22.00 Kymmenen Uutiset, Viikon sää ja
Tulosruutu, 22.30 Valkyrien, 23.30 Isänmaan puolesta (12).
0.30 Ensimmäisen asteen murha (12), 1.30
Pahan jäljillä (16), 2.30 Pomo piilossa.
Nelonen
6.00 Tashi, 6.30 My Little Pony, 7.20
Lego Friends, 7.45 Sonic Boom, 8.10
Angry Birds, 8.25 Kung Fu Panda, 8.50
HS Lasten uutiset.
9.00 Hauskat kotivideot, 10.00 Liiga:
Viikkomakasiini, 10.30 Jaksa paremmin, 11.00 Huvila & Huussi.
12.00 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!,
14.55 Hurjat rakkauskilot.
15.55 Haapasalo ja kaverit, 16.55 Julkkisselviytyjät, 17.55 Suomen huutokauppakeisari.
18.55 HS-uutiset ja sää, 19.00 Haluatko
miljonääriksi?, 20.00 Kaikki vastaan 1.
21.25 Keno, 21.30 Kova kuin kivi (16,
USA 2010, seikkailu, o: Ethan Coen,
Joel Coen), 23.50 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari, 23.55 Pahan jälkeen.
0.55 Poliisit - kotihälytys (12), 1.55 Poliisit, 2.55 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari.
3.00 NBA LIVE: All-Star Game 2017.
Yle Teema
10.00 Elävä arkisto: Talvikalastusta ja
halleja, 11.15 Menahem Pressler: elämä,
jota rakastan.
12.00 Shostakovitsh: pianokonsertto n:o
1, 12.30 Prisma Studio, 13.00 Tiededokumentti: Värejä etsimässä, 13.50 Ranskalainen kylä (12).
16.45 Francon jälkeen - Alcantaran perhe.
18.00 Gilda (12, USA 1946, o: Charles
Vidor), 19.50 Valitut sanat, 20.15 Kirjojen Suomi.
21.00 Soundbreaking, 21.55 Yle Live:
Grammy Awards 2017.
0.25 Syötävän hyvä Espanja.
ta Suomi: Talouden viikko, 8.00 Huomenta Suomi.
9.05 Mitä tänään syötäisiin?, 9.10 Kauniit ja rohkeat, 9.35 Emmerdale, 10.35
Lääkärit, 11.30 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat.
12.00 Ostoskanava Tvins.com, 13.30
Tuija Tähtien Kanssa, 14.00 Tanssii Tähtien Kanssa.
16.00 Salatut elämät, 16.30 Yökylässä
Maria Veitola, 17.30 Kauniit ja rohkeat,
17.55 Emmerdale.
18.55 Mitä tänään syötäisiin?, 19.00 Seitsemän Uutiset, Päivän sää ja Tulosruutu, 19.30 Salatut elämät, 20.00 Suomen
kaunein koti.
21.00 Paluu alttarille, 22.00 Kymmenen
Uutiset, Päivän sää ja Tulosruutu, 22.35
Rizzoli & Isles (12), 23.35 Rimakauhua
ja rakkautta (12).
0.35 Suomen kaunein koti, 1.35 Mustamaalattu, 2.35 Arrow (16).
Nelonen
6.00 Bumba, 6.05 Bubble Guppies, 6.30
Lazy Town, 6.55 Tashi, 7.20 My Little
Pony, 7.45 Lego Ninjago, 8.05 Angry
Birds, 8.20 Kung Fu Panda, 8.45 My
Little Pony, 8.50 Ravintola X.
9.50 Eläinpotilaiden pelastaja, 10.50
Onnenarpa, 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita.
13.45 Neljän tähden talkoot, 14.15 Matkaoppaat, 14.45 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay.
15.45 Huvila & Huussi, 16.45 Onnenarpa, 16.50 Hurjat rakkauskilot, 17.50 Julkkisselviytyjät.
18.55 HS-uutiset ja sää, 19.00 Leijonan
luola USA, 20.00 Hauskat kotivideot,
20.58 Keno.
21.00 Haapasalo ja kaverit, 22.00 Sisko
tahtoisin jäädä (12, o: Marja Pyykkö).
0.20 Leijonan luola USA, 1.20 Suomen
Tulli, 2.20 Matkaoppaat, 2.50 Paratiisihotelli Ruotsi.
Yle Teema
17.00 Soundbreaking, 17.50 Historia:
Rooseveltin suku.
18.45 Sanansaattaja (12), 20.15 Syötävän hyvä Espanja.
Maanantai 20.2.2017
21.00 Kirjojen Suomi, 21.50 Kansallisaarteen etsintä, 22.00 Suojasää (12),
Yle TV1
5.55 Muisti: Huutolaiset, 6.25 Ylen 22.55 Kana (12, o: Una Gunjak), 23.10
Suuri illuusio (Ranska 1937, o: Jean
Aamu-tv.
9.30 Menneisyyden metsästäjät, 10.00 Renoir).
Viidakkoperhe, 11.00 Pisara, 11.05 JuTiistai 21.2.2017
malanpalvelus, 11.50 Alppijärvet.
12.40 Hercule Poirot (12), 13.35 SF-pa- Yle TV1
raati (Suomi 1940, o: Yrjö Norta).
5.55 Kerro minulle uskostasi, 6.25 Ylen
15.00 Yle Uutiset, News, Uutiset selko- Aamu-tv.
suomeksi ja Oddasat, 15.20 Ylen aamu- 9.30 Puoli seitsemän, 10.00 Viidakkotv, 16.05 Arto Nyberg, 16.50 Novosti perhe, 11.00 Alueelliset Uutiset (11.56
Yle, Uutiset viittomakielellä, Uutiset ja Pohjois-Suomi).
Uutiset alueeltasi, 17.10 Viidakkoperhe. Mikä seuraavista väittämistä ei ole tosi. Ketkä kaksi suomalaista jääkiekkomaalivahtia ovat voittaneet
Stanley Cupin?
8. kello 18 Esterissä ja netissä. nro 7 15.2.2017 21
Tilaa
Puolankalehti!
Jokainen Puolanka-lehden
tilaaja osallistuu tilaajakilpailuun, jossa arvomme
30.11. Puheenjohtaja Marja Väyrynen kertoo vuosien varrella tehdyn
hiihtovaelluksia ja patikointi- sekä pyöräilyretkiä. yhden 170 euron
ja kaksi 80 euron lahjakorttia sekä viisi joulukinkkua. 6.50 Pikku Kakkonen, 8.22 Galaxi, 8.50
21.00 Game of Thrones (16), 21.50 Yle Näin Norjassa.
Uutiset ja Urheiluruutu, 22.00 Bates Mo- 9.00 Holby Cityn sairaala (12), 10.00
tel (16), 22.45 Mr. Missä sijaitsee Mielensäpahoittaja-katsomo?
15. Voiton veivät Jaska, Ismo ja Tuomo 15 pisteellä. Kenen kappale on ?Jos et sä soita??
3. A) Kuka henkilö oli Kalevalan hirvenhiihtäjä. Vastaukset sivulla 23.
Vastaukset
Visa jälleen ensi sunnuntaina 19.2. Kysymykset kysyy Tuomo. Suomenna: ?Multum clamoris, parum lanae?.
17. Sittemmin nimi vaihdettiin muotoon
Korpien Kiertäjät. Kuinka paljon on maapallon meriveden keskilämpötila?
12. Mitä tarkoitetaan nuorten puhetyylissä käyttämällä sanalla ?porukat??
5. Mikä työväline on pertuska?
16. Heikkinen ei kuitenkaan uskonut
hankkivansa peitettä itselleen, vaikka tulikin vakuuttuneeksi peitteen hyödyllisyydestä.
- Sammutuspeite ei ole kodeissa kovin yleinen, mutta
kyllä pelastusviranomaiset sitä kovasti suosittelevat, palopäällikkö Juha Nuorala kertoi.
Nuoralan mukaan päivän tavoitteena oli tehdä paloturvallisuusasiat tutuiksi ja muistuttaa vaikkapa palohälyttimen pattereiden testaamisesta ja mahdollisesta vaihtamisesta. Kaikki ovat tervetulleita visailemaan.
Tapahtui
15 vuotta sitten
Hätänumeropäivänä puhuttiin
paloturvallisuudesta
Valtakunnallista pelastustoimen hätänumeropäivää vie
tettiin Puolangan paloasemalla. Totta vai tarua. Millä tunnetulla vesireitillä sijaitsee Uikujärvi?
4. Lisäksi tavoitteena on tehdä tunnetuksi hätänumero,
joka jokaisen pitäisi muistaa.
Korpien Kiertäjät toimii hyvinvoinnin hyväksi
Suomen Latu ry:n aloitteesta kuntoliikuntaseuraksi Puolangalle perustettu latuyhdistys Vaarojen Vaeltajat aloitti toimintansa 1993. Mihin Suomen kuntaan on rakenteilla formula 1 -rata Kymiring?
9. Loppu on vanha arvopuu ja alku on suosittu lomakohde Kreikassa.
7. a) Ruskea kana munii
ruskeita munia, valkoinen kana valkoisia. Mikä sukunimi yhdistää heitä: Kimmo, Pekka, Teija, Tommi,
Raimo?
18. b) Jos keittämätön muna
uppoaa veteen, voit olla varma siitä, että se on käyttökelpoinen.
c) Munassa ei ole sanottavasti vitamiineja.
10. Mikä vesilintu. Kumpi tekee ?akissa ensimmäisen siirron, musta vai valkoinen?
2. 12.10 Yle Oddasat, 12.30 Hercule Poi18.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi, rot (12), 13.25 Yli rajan (Suomi 1942, o:
18.30 Akuutti, 19.00 Historia: Maailman Wilho Ilmari).
suurimmat juhlat, 20.00 MOT, 20.30 Yle 15.00 Yle Uutiset, News, Uutiset selkoUutiset ja Urheiluruutu.
suomeksi ja Oddasat, 15.20 Ylen aamu21.00 A-studio, 21.30 Dokumenttipro- tv, 15.50 A-studio, 16.20 Luontohetki,
jekti: Nälkämaan Sampo, 23.15 Uutis- 16.50 Novosti Yle, Uutiset viittomakieSuomi ja Uutiset, 23.30 Catastrophe (12), lellä, Uutiset ja Uutiset alueeltasi, 17.10
23.55 Olimme valaanpyytäjiä (o: Kira Viidakkoperhe.
Jääskeläinen).
18.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi,
18.30 Puoli seitsemän, 19.00 SuomiLOYle TV2
6.50 Pikku Kakkonen, 8.02 Galaxi, 8.50 VE : SuomiLOVE-päätöskonsertti, 20.30
Yle Uutiset ja Urheiluruutu.
Holby Cityn sairaala (12).
9.50 Kadonneet pojat, 15.30 Lumilautai- 21.00 A-studio, 21.30 Laillinen oikeuslun Air + Style, 16.00 Uusi Päivä, 17.00 murha (12), 23.00 Uutis-Suomi ja Uutiset, 23.15 Kotikatsomo: Presidentti (12).
Pikku Kakkonen.
18.00 Holby Cityn sairaala (12), 19.00 Pa- 0.00 Prisma, 0.50 Puoli seitsemän.
sila 2.5 - The Spin-Off, 19.30 Märät säpik- Yle TV2
käät (12), 20.00 Uusi Päivä, 20.30 Kimmo. Robot (16), 23.30 Nii- Hartain toive, 11.00 Uusi mahdollisuus,
lin seikkailija.
11.30 Matkakumppanit.
12.00 Zlatanin jalanjäljillä, 12.30 SuunMTV3
6.25 Huomenta Suomi, 7.35 Huomen- soittoa ja lisää haleja, 13.00 Riistamet-
sällä, 13.30 Vuosi Pohjoiskalotilla, 14.00
Täydellistä elämää, 14.30 Syke (12).
15.30 Pasila 2.5 - The Spin-Off, 16.00
Kimmo, 16.30 Uusi Päivä, 17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Holby Cityn sairaala (12), 19.00
Herkullinen Toscana, 19.30 Kandit, 20.00
Uusi Päivä, 20.30 Kummeli.
21.00 Villi kortti: Jalkapalloetkot, 21.15
Jalkapallon Mestarien liiga: Leverkusen - Atlético Madrid, 23.55 Kummeli.
0.25 Jalkapallon Mestarien liiga.
MTV3
6.25 Huomenta Suomi, 9.05 Mitä tänään
syötäisiin?, 9.10 Kauniit ja rohkeat, 9.35
Emmerdale, 10.35 Lääkärit, 11.30 Jamie
Oliverin 30 minuutin ateriat.
12.00 Ostoskanava Tvins.com, 13.30
Bear Grylls - Selviytyjien saari, 14.30
Lavalla Jamie Oliver.
15.00 Lavalla Jamie Oliver, 15.30 Kolme miestä ja tyttö, 16.00 Salatut elämät,
16.30 Paluu alttarille, 17.30 Kauniit ja
rohkeat, 17.55 Emmerdale.
18.55 Mitä tänään syötäisiin?, 19.00 Seitsemän Uutiset, Päivän sää ja Tulosruutu, 19.30 Salatut elämät, 20.00 Suomen
surkein kuski.
21.00 Valkyrien, 22.00 Kymmenen Uutiset, Päivän sää ja Tulosruutu, 22.35 Peter Nyman, 23.05 Bull.
0.05 NCIS: New Orleans (12), 1.05 Paluu alttarille, 2.05 Zoo (12).
3.05 Arrow (16).
Nelonen
6.00 Bumba, 6.05 Bubble Guppies, 6.30
Myyrä ja Panda, 6.45 Tashi, 7.10 My Little Pony, 7.35 Lego Ninjago, 7.55 Sonic
Boom, 8.10 Angry Birds, 8.25 Kung Fu
Panda, 8.50 Eläinsairaala.
9.20 Neljän tähden talkoot, 9.50 Eläinpotilaiden pelastaja, 10.50 Onnenarpa,
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita.
13.45 Neljän tähden talkoot, 14.15 Matkaoppaat, 14.45 Ummikot ulkomailla.
15.45 Suomen Tulli, 16.45 Onnenarpa,
16.50 Leijonan luola USA, 17.50 Haluatko miljonääriksi?
18.55 HS-uutiset ja sää, 19.00 Leijonan
luola USA, 20.00 Hurjat rakkauskilot,
20.58 Keno.
21.00 Suomen huutokauppakeisari, 22.00
Tulossa: Suomen huutokauppakeisari,
22.05 Haluatko miljonääriksi?, 23.05
Pahan jälkeen.
0.05 Liiga: Illan parhaat, 0.10 NCIS Rikostutkijat (12), 1.10 Leijonan luola USA,
2.10 Suomen Tulli.
3.10 Matkaoppaat, 3.40 Paratiisihotelli Ruotsi.
Yle Teema
17.00 Historia: Rooseveltin suku, 18.00
Suojasää (12), 19.00 Ranskalainen kylä
(12), 20.00 Muinaisen Kreikan taideaarteet.
21.00 Historia: Ruoka-aikoja, 21.55 Elävä
arkisto: Hiihtolomailua, 22.55 Perijätär
(USA 1949, o: William Wyler).
Keskiviikko 22.2.2017
Yle TV1
5.55 Akuutti, 6.25 Ylen Aamu-tv.
9.30 Puoli seitsemän, 10.00 Viidakkoperhe, 11.00 Uutisikkuna.
12.35 Hercule Poirot (12), 13.25 Kuollut mies rakastuu (Suomi 1942, o: Ilmari Unho, jännityskomedia).
15.00 Yle Uutiset, News, Uutiset selkosuomeksi ja Oddasat, 15.20 Ylen aamu-tv,
15.50 A-studio viittomakielelle tulkattuna, 16.20 MOT, 16.50 Novosti Yle, Uutiset viittomakielellä, Uutiset ja Uutiset
alueeltasi, 17.10 Viidakkoperhe.
18.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi, 18.30 Puoli seitsemän, 19.00 Prisma,
20.00 Prisma Studio, 20.30 Yle Uutiset
ja Urheiluruutu.
21.05 A-studio, 22.00 Inhimillinen tekijä, 22.50 Uutis-Suomi ja Uutiset, 23.05
Ulkolinja: Saudi-Arabian liittolaiset.
0.00 Puoli seitsemän.
Yle TV2
6.50 Pikku Kakkonen, 8.29 Galaxi, 8.50
Näin Norjassa.
9.00 Holby Cityn sairaala (12), 10.00
Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa,
10.30 Vuosi Pohjoiskalotilla, 11.05 Uutisikkuna.
12.35 Matkapassi, 13.20 Uusi mahdollisuus, 13.50 Yle FOLK: Will Funk for
Food - Stadilainen katutanssitarina,
14.20 Matkakumppanit, 14.50 Zlatanin
jalanjäljillä.
15.20 Sirkuselämää, 15.50 Märät säpikkäät (12), 16.15 Villi kortti: Jalkapalloetkot, 16.30 Uusi Päivä, 17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Kummeli, 18.30 Talvistudio, MMLahti, 18.55 MM Lahti: Avajaiset, 20.00
Uusi Päivä, 20.30 Kioski.
21.00 Syke (12), 21.50 Yle Uutiset ja Urheiluruutu, 22.00 Professor Green: Arvottomat, 23.00 Strike Back (16), 23.45
Yle FOLK: Some Deep Story.
MTV3
6.25 Huomenta Suomi, 9.05 Mitä tänään
syötäisiin?, 9.10 Kauniit ja rohkeat, 9.35
Emmerdale, 10.35 Lääkärit, 11.30 Jamie
Oliverin 15 minuutin ateriat.
12.00 Ostoskanava Tvins.com, 13.30
Bear Grylls - Selviytyjien saari, 14.30
Löytäjät.
15.00 Peter Nyman, 15.30 Fresh Off the
Boat, 16.00 Salatut elämät, 16.30 Suomen
surkein kuski, 17.30 Kauniit ja rohkeat,
17.55 Ravit: Toto65 vihjeet.
18.00 Emmerdale, 18.55 Mitä tänään syötäisiin?, 19.00 Seitsemän Uutiset, Päivän
sää ja Tulosruutu, 19.30 Salatut elämät,
20.00 Olipa kerran elämä.
21.00 Yökylässä Maria Veitola, 22.00
Kymmenen Uutiset ja Päivän sää, 22.25
Viking Lotto, Jokeri ja Lomatonni, 22.30
Tulosruutu, 22.40 Rikospaikka, 23.10
Myytinmurtajat.
0.10 Pitääkö olla huolissaan?, 1.05 Yökylässä Maria Veitola, 2.05 Pukumiehet.
3.05 Arrow (16).
Nelonen
6.00 Bumba, 6.05 Bubble Guppies, 6.30
Myyrä ja Panda, 6.45 Tashi, 7.10 My Little Pony, 7.35 Lego Ninjago, 7.55 Sonic
Boom, 8.10 Angry Birds, 8.25 Kung Fu
Panda, 8.50 Eläinsairaala.
9.20 Neljän tähden talkoot, 9.50 Catering
Wars, 10.50 Onnenarpa, 11.50 LIVE:
Tiedä ja Voita.
13.45 Neljän tähden talkoot, 14.15 Ummikot ulkomailla.
15.15 Suomen Tulli, 16.15 Onnenarpa,
16.20 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari, 16.25 Leijonan luola USA, 17.25
The Voice of Finland.
18.55 HS-uutiset ja sää, 19.00 Leijonan luola USA, 20.00 Julkkisselviytyjät, 20.58 Keno.
21.00 Die Hard - Koston enkeli (16, USA
1995, toimintatrilleri, o: John McTiernan), 23.40 Erikoisliikemiehet.
0.40 Leijonan luola USA, 1.40 Haapasalo
ja kaverit, 2.40 Suomen Tulli.
3.35 Matkaoppaat, 4.05 Paratiisihotelli Ruotsi.
Yle Teema
17.00 Valitut sanat, 17.25 Jäitä hattuun,
17.55 Kantapöytä.
18.55 Ranskalainen kylä (12), 20.00 Ruokamatka Shanghaissa.
21.00 Volga 30 päivässä, 21.45 Motivaatio kateissa (12, Israel, 2014, o: Talya Lavie), 23.25 Cabirian yöt (12, Italia 1957,
o: Federico Fellini).
Tietovisa
1. Missä valtioissa sijaitsevat seuraavat vuoret: a) Galdhøpiggen,
b) Kebnekaise, c) Ben Nevis ja d) Matterhorn?
11. Päivän yhtenä teemana oli
kokeilla palon sammuttamista sammutuspeitteen avulla.
Muun muassa Jaakko Heikkinen opetteli Heikki Väisäsen ja Mikko Rytingin opastuksella palon tukahduttamista sammutuspeitteellä
Sähköasennukset
. 040 767 3709, 044 299 1772
www.apupiste.fi toimisto@apupiste.fi
Jalkojenhoitopalvelut
Mirkka, puh. sauna- ja kylpyhuoneremontit . 0204 135 087
Osmo Seppänen Puh. ulkomaalaukset
. 0400 283 023
Arto Väyrynen Puh. Puiden lähikuljetus
. (08) 311 7141
www.avainasemat.fi
Yksityisten henkilöiden ja yritysten lakiasiat luotettavasti.
Lakiasiaintoimisto
Jorma Herttuainen
varatuomari, ekonomi
Kauppurienkatu 23, 90100 Oulu
Puh. jalkahoidot
. kiinteistönhoito
. 0204 135 088
Jukka Kauppinen Puh. faskiakäsittelyt
Mira Oikarinen
puh. (08) 752 350, 0400 216 235
Käytössä Bemer - tutkituin ja
tehokkain fysikaalinen hoitomuoto.
Naulalantie 55, Puolanka.
Puh. 0440 628 296
huovine.harri@gmail.com
?keittiökalusteet ?wc-kalusteet
?komerot ?tasot ?altaat
?kalustehelat
?rakennuslasit
Paltamontie 58, Puolanka
Puh. 0400 166 822. 020 413 5084 Mika Pöllänen Puh. Jani, puh. 050 595 9590
Rami Seppänen
Veikko Heikkinen
Puh. 020 413 5080
Tuomo Törrö Puh. Myös kylmälaitehuollot.
Varmasti aina halpa hinta!
Puh. 040 192 3606
Hieroja Aila Väisänen
Kajaanintie 5, Puolanka tai Särkijärvi.
?viherrakentaminen ?salaojitukset ?sadevesijärjestelmien kaivu ja asennus ?pihojen kivipengerrystyöt ym. kodinremontit
. 0400 381 336
KIINTEISTÖNVÄLITYSTÄ
PARTURI-KAMPAAMOJA
Parturi-Kampaamo
Kajaanintie 5, 89200 Puolanka
Puh. Murtohälytysjärjestelmät
. 045 110 4861.
kuntoutuspalvelua
Hannele Karhu
Koulutettu hieroja . 040 523 8999
jalo.karhu@metsatoimistot.net, www.jalomaa.fi
Unto Hyttinen
0400 289 644
taksi
Otso metsäpalvelut Oy
RAKENNUS- JA KALUSTEPALVELUA
Paula Kaarre
Maaherrankatu 10, Puolanka
P. Urheiluhieroja
Vastaanotot:
Puolanka, Kajaanintie 5 . 22 nro 7 15.2.2017
Liike- ja palveluhakemisto
METSÄNHOITOPALVELUA
Puukaupan ja metsänhoidon asiantuntijat
Jorma Nykänen Puh. 044 250 1551, 0400 677 507
T:mi jorma riipi
Kaija Nissinen
P. Rekisteröinti ?V
Seuraavat katsastuspäivät:
tiistai 21.2., 14.3., ja 28.3.
Konetien Katsastus Oy
Puolanka, Puolangan Shell
Ouluntie 18, puh. 044 710 4352
puukauppa, metsänhoito,
metsäsuunnitelmat ja tila-arviot
taksi
Sähköposti: etunimi.sukunimi@otso.fi
www.otso.fi
Kajaanintie 5, 89200 Puolanka
Veli-Matti Rytkönen
Puh. 0400 387 399
asiakasvastaava, puh. 040 747 4684
. 050 539 3379
Hierontapalvelu
M. hieronta
. 040 750 0469
Metsäkonetyöt
. 044 293 9606.
Jalkojenhoitopäivä on maanantai.
P. 0400 280 977
silta-asiantuntija, puh. Jäte- ja vaihtolavakuljetukset . 020 413 5085 Pertti Lahtinen Puh. Maalaukset,
tapetoinnit, laatoitukset, laminaatin ja parketin asennus ym. 050 379 7837
Unski
Korjaus- ja uudisrakentaminen, pesuhuoneremontit. Veteraanikuntoutus . 040 511 2762.
MONIALAPALVELUJA
?siivoukset ?kotiaputyöt ?kotihoitotyöt ?tilitoimistopalvelut
?siivous- ja hoitotarvikemyynti
Ouluntie 1
Puh. ?rakennuksen
pohjatyöt ja täytöt ?kaapeliojien kaivutyöt
leveäpyöräisellä bobcat-kalustolla
kimmo.makelainen@luukku.com
www.putkirenki.fi
Sähköinen
ajanvaraus
www.pororajanbody.fi
Jaana Kitusuo
. intialainen päähieronta
Apupisteen tiloissa viikoittain,
teen myös kotikäyntejä!
Varaa aika puh. ym.
Apua kaikkiin arjen askareisiin.
T:mi J. Bobcat-työt . 0400 184 017
www.mhy.fi/rokua-paljakka
rokuapaljakka@mhy.fi
etunimi.sukunimi@mhy.fi
Rokua-paljakka
LINJA-AUTO- JA
TAKSIPALVELUT
Puh. Hieronnat . Kiinteistöhuollot
Puh. 040 5081 675, (08) 3125 640
Sivutoimisto Puolangalla Puolanka-lehden toimitiloissa, missä vastaanotto sopimuksen mukaan.
MONIALAPALVELUJA
Kylätalakkari
. Uudisrakentaminen
. 040 192 0511
siltasuunnittelu, tarkastus ja rakennuttaminen,
koko Suomen alueella
taksi
Paavo Sutinen
Juhani Kemppainen
Puh. Sähkösuunnitelmat
. Polttopuiden teko
HH työ
Rakentaminen
. kelan avoterapiat
. Aurinkosähköjärjestelmät
Jukka Väisänen, 040 591 1476
jukka.vaisanen@pororajansahko.fi
www.pororajansahko.fi
KODINKONEHUOLTOA
ossin kodinkonehuolto
Ilmalämpöpumput ja uudet
kodinkoneet. Katsastus (max akuutus
. 044 323 4567
. Akupunktio . 044 533 8353.
ossinkodinkonehuolto@gmail.com
Palvelut
Puolangalta.
Eurot kotikuntaan!
Puh. 020 413 5083
Teuvo Murtovaara Puh. Fysioterapia . 0204 135 086 Toimisto Puh. suklaa- ja turvehoidot
. 040 482 6840, gsm 040 522 8183
KAUNEUDENHOITOA
Taikatuulia
Johanna Kumpulainen
. 044 750 7159, liisa.holappa@paltamontyovoimayhdistys.fi
Puolangan Autohuolto Oy
?autotarvikkeiden ykköspaikka
?myös korjaukset ja huollot
?bosch auton sähköisten järjestelmien diagnoosit
Avoinna:
?Hydrauliikkapalvelut:
Ma-pe klo 8-17
-letkut -liittimet La suljettu
Suoritamme koneistus-,
sorvaustyöt ja hitsaukset.
Raskaskone- ja maatalouskoneiden korjaukset.
Koneurakointi
Huovinen & Kinnunen Oy
Hallitie 4, Puolanka
Puh. 040 157 7717
Kaivinkonetyöt
. Lukkojen asennus ja sarjamuutokset
sekä myynti. 040 760 8759
kaupanvahvistaja
Julkinen kaupanvahvistaja
Reijo Moilanen
puh. 044 50 500 75
Ouluntie 1
PUolanka
LAKIASIANPALVELUA
Puh. varatuomari
. Mulari
p. Metsäojista
viherrakentamiseen
!
P y y dä tarjous
Väisäsen Kalustepalvelu
KIINTEISTÖHUOLTO- JA KORJAUSPALVELUA
Jätehuolto Oy
040 770 2850
?Remonttityöt, korjausrakentaminen ?Uudis
rakentaminen ?Hirsi- ja kirvesmiestyöt ?Pesuhuoneja saunaremontit ?mökkitalkkarityöt
?Timanttiporauksia ja -sahauksia
toimisto@vaisasenkalustepalvelu.fi
www.vaisasenkalustepalvelu.fi
Ylä-Kainuun
Tuomas Moilanen
P. Muista kotitalousvähennys.
Rakennuspalvelu Heikki Väisänen
Heikki p. 040 750 4521
reijo.moilanen@pp1.inet.fi
? Pienkonekorjaus ja
-huolto
? Autohuolto ja -korjaus
MOILASEN
KORJAAMO
Mika Moilanen, Hyrynsalmentie 2
Puh. 050 461 9217.
KATSASTUSPALVELUA
tus
Puolangan katsas
3500 kg)
. Korjaustyöt
. 040 573 9029, Erkki p. Abloy-kotiavainten teko.
Kostean tilan asennussertifikaatti. Hirsi
rakentaminen, kattoremontit. Päivystys 24 h/vrk, p. 040 7355 964
Hallituskatu 13-17 E 54, 90100 Oulu
AUTO-, HUOLTO-, KORJAUS- JA HYDRAULIIKKAPALVELUT
Hieroja Tellervo Seppänen
Lakiasiainpalveluja
Puolangalla
Auhonkatu 10, 89200 Puolanka Puh. Sakokaivojen
tyhjennykset . 044 297 0741
monialaPALVELUA
Paltamon työvoimayhdistys ry
Puolangan toimipiste, Ouluntie 16
Kierrätysmyymälä Kiehimä, palvelee ma, ke klo 9-17, ti, to-pe klo 9-16.
p. 044 358 0660
Koulutettu hieroja, luontaisterapeutti. Rahikkala
koulutettu hieroja urheiluhieroja.
Koulukatu 3 A 2.
puh. 040 961 5511
Harri huovinen, puh. julkinen kaupanvahvistaja
puh. Paljakka, Paljakkatalo
. asianajaja
a) Lemminkäinen, b) Pasi Hojon eri vitamiineja.
lappa.
Kysymykset
Puolueista riippumaton Puolangan kotiseutu- ja paikallislehti, Sanomalehtien
Liiton jäsen, 35. Kisojen virallinen majoitus tapahtuu Paljakassa, jossa järjestetään myös
oheisohjelmat.
Kisoille on valmistumassa nettisivut, joiden välityksellä paikallisilla yrityksillä
on mahdollisuus saada näkyvyyttä. Vastuu rajoittuu
enintään ilmoituksen hintaan.
Tilaushinnat: Kestotilaus 58 e/vsk,
määräaikaistilaus 64 e/vsk, Irtonumeron
hinta 2,50 e, levikki lt 19.4.2016: 2 068.
Tilaushinnat sisältävät alv:n 10 prosenttia. alv), teksti 1,05 e (1,30 sis. Puolangan MK/UA:n
sihteeri Kyösti Rusanen odottaa paikalle kaikkiaan noin
400 osallistujaa useaan eri
luokkaan.
Rusasen kertoo tällaisen
ison kilpailun järjestämisen
olevan työtä vaativan urakan.
- Kisojen läpiviemiseksi tarvitaan 250 - 300 talkoolaista. Puolangan
Vaarat -jokamiesluokan kilpailut. Kiitos Tervosen
Lealle asiallisesta ja hyvästä
opastuksesta.
Kun sitä kouluhammaslääkäriä tai -hoitajaa ei aikoinaan
ollut, kyselin ohjeita parilta
hammaslääkäriltä. Mäenlaskun lisäksi saattoi luistella musiikin säestyksellä, hiihtää ja kukapa olisi
estänyt, vaikka pystyyn olisi
laitettu pieni lumisota. Asiasta kiinnostuneet
yritykset voivat ottaa yhteyttä moottorikerhoon.
Tietovisa
10. SDP:n puoluesihteeri.
7. Muutama porttikin
on kierrettävä, etteivät vauhdit vaan nousisi liian hurjiksi. Koskelo.
18. Nyt
olisi korkea aika saada muistot
ja mielikuvat talteen. Monta kertaa valinta on
vaikeaa, eikä yksin aina onnistu parhaalla mahdollisella tavalla.
Kaikilla oli mahdollisuus
katsoa ja kokeilla oikeaa harjaustapaa. Paljon porua, vähän villoja.
5. Tiilikainen.
6. alv), perhepalstakuva 5 e (sis.
alv), nimimerkkilisä 5 e (sis. Talkoolaisia tarvitaan
muun muassa ruokahuoltoon,
liikenteenohjaukseen, järjes-
tyksenvalvojiksi, ratahuoltoon
ja moneen muuhun tehtävään.
Rusanen esittääkin toiveensa
puolankalaisille:
- Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita talkooväen joukkoon. Ensimmäinen, jolta harjasta kyselin,
oli herttainen ja helläkätinen
naisihminen, joka muistaakseni neuvoi vähän lässyttämällä antamaan hyvän neuvon: ?Äiti tietää ja neuvoo.?
Taisi silloin joutua neuvomaan
raavaille miehille ja lottasiskoille tärkeämpää asiaa kuin
hammasharjavalintaa.
Toinen, jolta rohkenin kyselä samaa valintaa, oli raavas mieshammaslääkäri, joka
kehotti harjaamaan vähintään
kolme kertaa päivässä. Molemmat tarkoitusperät saavat
Helge
Mukula
seuran jäsenet kannustamaan
vanhojen asioiden muisteloon ja muistojen tallentamiseen. Julkaisija: Kustannus Oy Puolangan
DTP, sivunvalmistus: Kustannus Oy Puolangan DTP, Puolanka 2017. alv), tekstin
jälkeen ja takasivu 1,10 e (1,36 sis. päivänä 2017 toimitettavissa kuntavaaleissa valitaan Puolangan valtuustoon toimikaudeksi 2017 2021 yhteensä 21 valtuutettua.
Hakemukset puolueen ja valitsijayhdistyksen ehdokaslistan julkaisemisesta sekä ilmoitukset vaaliliitosta ja yhteislistasta on jätettävä Puolangan kunnanvirastoon
keskusvaalilautakunnan sihteerille Paula Karsi-Ruokolaiselle viimeistään tiistaina helmikuun 28. Katsotaan, miten käy, Kemppainen pohti.
Huolehdittavaa elinpäivien loppuun saakka
Puolangan sydänkerholaiset
kokoontuivat helmikuun toimintapäivään hammashoitolaan. Ainahan pitää oppia uutta. a) Norja, b) Ruotsi, c) Iso-Britannia, d) Sveitsi.
11. Vanhemmat.
16. Painopaikka:
Lehtisepät, Pieksämäki 2017.. alv).
Ilmoitusten jättöaika: Ilmoitukset on jätettävä toimitukseen maanantaina kello
14:ään mennessä. päivänä 2017
ennen kello 16. Nyt kalenterissa on jo Isan päiväkin,
mutta kasteessa Isa sai nimen
Loviisa, ja ainakin toistaiseksi pysytetään nimipäivätapahtuma ennallaan.
Ennallaan eivät ole Kukkulan tapahtumat muuten kuin
ihmisten kuulomuistissa. Lumi
vaan pölisi naamalle, kun
pyyhkäisin mäkeä alas.
Puolangan kunnan liikuntatoimen, Mannerheimin Lastensuojeluliiton sekä Puolankajärven koulun muutamien
luokkien järjestämän tapahtuman päätarkoituksena oli
liikkua yhdessä ulkoilmassa. Juoksee hiljalleen.
17. - 30. Leveäteräinen kirves.
4. Kaiken touhuamisen keskellä oli
mahdollisuus pistäytyä puffetin puolella tankkaamassa jokunen grillimakkara tai pullakahvit.
Tuulikki Kemppainen kertoi tällaisten pienimuotoisten tapahtumien järjestämisen olevan kohtalaisen helpon
homman. Kemppainen iloitsee koululuokkien osallistumisesta järjestelyihin.
- Sitähän ei tiedä, vaikka
näitä ulkoilutapahtumia järjestettäisiin jatkossakin. Niiden
tallentaminen on Isa-seuran
tärkein tavoite ja siinä voivat
parhaiten auttaa ne puolankalaiset, jotka muistavat tai ovat
kuulleet tarinoita Kukkulasta.
Isan patsas on saatu pysyväisesti Puolangan maisemiin.
Nyt tarinat ja muistot talteen.
Oili Taipale
PUOLANKA
KUULUTUS EHDOKASASETTELUSTA
KUNTAVAALIT 2017
Huhtikuun 9. Iittiin.
Aki Palsinmäki.
9. Voitelulla tai teknisillä virityksillä ei nyt ole merkitystä,
Oona Moilanen oli yksi mäkikilpailun osallistujista.
sillä jokainen laskija saa pulkan suorituksen ajaksi kunnalta, Kemppainen kertoi kisan luonteesta.
Vaikuttikin siltä, ettei kukaan osallistujista ajatellutkaan käyttää vilpillisiä
keinoja, sillä kyseessä oli leikkimielinen ja hauskanpitoon
keskittynyt tapahtuma. Ilmoitushinnan lisäksi perimme
välitysmaksun 5 e (sis. Tuukka Rask ja Antti Niemi.
19. vsk
Ilmestymispäivä: keskiviikko
P. Hänen
arvionsa mukaan harja voi olla vaikka katuharja, kunhan
suuhun sopii ja harja heiluu.
Niistäkin neuvoista olen
kiitollinen ja vastausten perusteella muistan hammaslääkärit, ja ihan hyvin olen
kalustoni kanssa pärjännyt.
Nyt yritän soveltaa saamiani uusia tietoja arkeen. Elokuussa
toivotaan taas oikeaa kirkkovenesoutua - ei kilvan vaan tutustumisen merkeissä. Noin 4 astetta Celsiusta.
1. Anna Hanskin.
13. Valkoinen.
12. Kutsun otti vastaan parisenkymmentä kerholaista.
Ainakin itse koin hammashoitaja Lea Tervosen esityksen aiheelliseksi, sillä kuulun
ikäluokkaan, jolle hampaiden
hoito ei ole kuulunut opetukseen muuten kuin kysymällä.
Tietysti silloisesta kotihoidosta vastasivat vanhemmat, joil-
la useimmiten oli tärkeämpää
tekemistä kuin hammasharjan
valinta tai sen käyttö.
Hekin, jotka ovat saaneet
opetuksen hyvistä hammasharjoista ja oikeista harjaustavoista, ovat voineet joutua
opettelemaan oman kaluston
hoidon lisäksi erilaisten osaja kokoproteesien hoidon.
Tarjolla on harjaa jos toistakin, samoin tahnoja ja suuvesiä. Jokaiselle löytyy tekemistä. Ilmoitukset sähköpostiosoitteeseen toimitus@puolankalehti.fi. Nopeimmin mäen laskenut
voittaa. Kisassa oli kaksi sarjaa, josta
toisessa laskettiin pareittain
ja toisessa vedettiin soolona.
Soolosarjaan osallistui
myös Oona Moilanen, joka
kommentoisi ilmeisen vauhdikasta kisasuoritustaan tuoreeltaan:
- Hyvin meni kisa. helmikuuta kello 13.00 16.00 tai muuna keskusvaalilautakunnan sihteerin (puh.
0400 151 674) kanssa sovittuna aikana.
Keskusvaalilautakunta
Puolangan Vaarat XI
jm-kisat ajetaan
Roninkankaalla heinäkuussa
Toni Siivikko
Heinäkuun 29. Palkintojen arvo on
kaikkiaan noin 26 000 euroa.
Tapahtumaa tukevat useat
eri yritykset. Lisäksi
palkintoina on muun muassa
traileri, matkalahjakortti ja
peräkärry. alv.), laskutuslisä
3,10 e (sis. alv).
Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti
aiheutuvista vahingoista, jos ilmoitus
on virheellinen tai sitä ei voida julkaista
määrättynä päivänä. päivinä
Roninkankaalla ajetaan järjestyksessään 11. 08 653 2200
www.puolanka-lehti.fi
www.puolankainfo.fi
toimitus@puolanka-lehti.fi
etunimi.sukunimi@puolanka-lehti.fi
Ouluntie 1, 89200 PUOLANKA
Avoinna: ma-to 9-17, pe 9-16
Päätoimittaja: Tuomo Seppänen, p.
0500 774 904
Toimitus: Eija Luukkonen, Maria
Kyllönen, Toni Siivikko
Ilmoitukset, laskutus, tilaukset:
Marika Sutinen
Ilmoitushinnat: etusivu 1,21 e (1,50
sis. Kerhon vetäjä Leena
Jokinen oli sopinut hammashoitolan kanssa aiheeksi
ikäihmisten hammashoidon
ja sen merkityksen monien
vakavien sairauksien ehkäisyssä. c) munan keltuainen sisältää pal- 20. Hiiltä.
2. Tietenkin
olisi myös hieno juttu, jos säät
suosisivat.
Yleisen sarjan pääpalkintona on henkilöauto. Välitämme ilmoituksia kaikkiin
lehtiin. helmikuuta klo
9.00 - 13.00 ja tiistaina 28. Katsotaan, mitä sydänkerhon vetäjä
seuraavaksi keksii.
Oili Taipale
Isa-seura tutkii ja tallentaa vanhaa tämän päivän tarpeisiin
Suomalaisten kirjailijoiden nimikkoseuroista ensimmäisen
suomenkielisen naislyyrikon
Isa Aspin elinpiiriin liittyvistä asioista saadaan monia lankoja, jotka tekevät hänen elinpiiriinsä kuuluvista asioita
myös tähän päivään liittyviä.
Vanhan tallentamisen päälle
voidaan rakentaa uutta. Nyt ollaan hyvissä ajoin liikkeellä
ja järjestelyt ovat jo hyvässä
vauhdissa, Rusanen kertoo.
Kisatapahtuman järjestelyissä on monenlaista tehtävää. nro 7 15.2.2017 23
Ulkoilutapahtumassa nähtiin ihan oikeita ?mäkikotkia?
Toni Siivikko
Sunnuntaina Honkavaarassa järjestetyssä ulkoilutapahtumassa kenellä tahansa oli
mahdollisuus osallistua ihan
oikeaan mäkikilpailuun.
- Suurmäkeä meillä ei ole,
mutta suuri pulkkamäki kui-
tenkin, liikuntaneuvoja Tuulikki Kemppainen sanoi.
- Se on pulkkamäkikilpailu. Seuran toiminta tukee
osaltaan kaikkia Suomi 100
-hankkeita.
Seura on tutustuttanut puolankalaiset kirkkoveneilyyn
hankkimalla perinteiseen Loviisan päivän soutuun ihan oikean kirkkoveneen. Stalinin kanavan (Vienanmeren 14. alv), 10
euron palsta 10 e (sis. Lahdessa hiihdon MM-kisoissa.
rannalla).
15. Näitä kisoja ollaan järjestetty monta kertaa ennenkin,
joten moni asia on valmiina.
Jokaisessa kisassa on kuitenkin omat piirteensä. Hakemuksia ja ilmoituksia otetaan vastaan kunnanvirastolla maanantaina 27. Totta.
3. Jethro Rostedt, Janne Kataja ja
8
tervetuloa! Vaara-Kainuun Kokoomus
Nurkka-Erä ry:n Vuosikokous
la 25.2.2017 klo 12.00 Lojolassa (Keskuskatu 3).
Sääntömääräiset asiat. alv, laskutuslisä 3,10 ?)
?
ostetaan ?
Hyväkuntoinen
rivitalokolmio tai
tilava kaksio keskustasta,
läheltä palveluja.
P. klo 9-15) tai
www.biohit.fi/varaaverkossa
www.terveysmittaukset.fi
käyntiosoite:
Puolangan Apteekki
Ouluntie 3
89200 Puolanka
AVOINNA
MA . Hallitus kokoontuu klo 11.00.
Sihteeri
Tervetuloa!
Puolangan Marttojen
vuosikokous
ma 27.2.2017 klo 18.00 Lojolassa. 40 ?
Pakettitarjouksena!
Ylläolevat testit yhteensä (ei dysbioosi) 345 ?
arja.raatikainen@apteekit.net
VEDOS
D-vitamiini- ja luuntiheysmittaukset
yhteensä
80 ?
Uutuus! Suoliston dysbioositesti 300 ?
Ajanvaraus ja lisätiedot 040 060 3222 (ark. PE 8.30 . 17
LA 9 . Puh. Tilaisuus klo 14.00.
Lähtö torilta klo 12. irto tai pakattu kaupan
valikoiman mukaan
rajoitus 2 kalaa/talous
95
Kariniemi
Kaikki hyvä
on lähellä
la 4.3.2017 klo 14.00 Kivarijärven metsästysseuran majalla, Seinäkoskentie 7. osakilpailu 4-14-vuotiaille su 19.2.
klo 12.00 Honkavaarassa.
Ilmoittautuminen viimeistään la 18.2. 040 185 0900
raimo.holappa@k-market.com
perjantaina 17.2.2017
koulun liikuntasalissa.
Päiväesitys klo 12.00, iltaesitys klo 18.00.
Tervetuloa!
4
00
(6,55-7,11/kg)
ilman K-Plussakorttia 3,29 pkt
(9,40-10,97/kg)
(7,97-9,30/kg)
150 g, vähälaktoosinen
rs
-15%
PKt
arla
49
1
2
PLUSSA-KORTILLA
79
(7,14/kg)
KiviKYlän
K-marKet papriKa
Vanhojen tanssit 2017
1
300-350 g
PKt
Yksittäin 3,19prs
(10,63-12,76/kg)
Hot dog
Kg
ilman K-Plussa-korttia
1,29-1,69 pl (1,15-1,57/l)
sis. Tarjolla kahvia, suolaista ja makeaa!
kympin palsta
(sis. 13 apteekki
Puolangan
OULUNTIE 3
AVOINNA
89200 PUOLANKA
MA . pantin 0,20
raj. 50 ?
Luuntiheysmittaus.................................... Toivomme runsasta
osanottoa tilaisuuteen. 17
PUHELIN 08 751 006
LA751
9 476
. Lisätiedot:
etuovi.com/kohde/e39462
tai p. 24 nro 7 15.2.2017
Paprika
Tarjoukset voimassa to-su 16.-19.2.2017.
erä!
Tuore puolankalainen
kokonainen kirjolohi
Maatiaispossun
palapaisti
8
4
ERÄ!
Kg
2
To-su
00
rs
Virvoitusjuomat
ja Vichy
-33%
2 rs
(5,00/kg)
Yksittäin ja ilman K-Plussa-korttia
2,99 rs (7,48/kg)
To-su
0
89
Pl
(0,73/l)
0
29
-36-53%
2
2
(3,33/kg)
50
4 KPl
4
kpl
(7,65/kg) Yksittäin 0,99 kpl
(8,61/kg)
Lähde mukaan Kaukametsään
kuuntelemaan Juha Sipilää sekä
kainuulaisia vaikuttajia
kuntavaali- ja maakunta-asioista
su 19.2.2017. klo 8 - 9.30.
Puolangan torilla.
7E/kg, 3kg/15 E.
Metsäpalstat
Utajärven Särkijärvellä: 20,8,
39,4 ja 39.3 ha. Esillä sääntömääräiset asiat.
Kahvitarjoilu!
Tervetuloa!
Puolangan Kennelkerhon Vuosikokous
Puolangan
apteekki
Puolangan
apteekki
Tulilatva
lahjapakkauksessa
99
Keskustan Kunnallisjärjestö
TERVEYSMITTAUSPÄIVÄ
PUolAngAn APTEEkISSA
kE 22.2.2017 klo 10-17
(6,40-6,73/kg) ilman K-Plussa-korttia
2,10 kpl (10,50/kg)
Tarjoukset voimassa 1.3.2017 asti.
ruokakerma 15%
2 dl, laktoositon
2
kimppua
7 kpl kimppu
1
(0,50/kg)
-11%
2 KPl
Kg
Suomalainen
tulppaani
49
kpl
PLUSSA-KORTILLA
1
(4,99/kg)
Kg
Ps
3
70
2
49
KPl
Brasilia
2 kg pussi
Puola
3
4
99
kokonainen
hunajameloni
Omena
Sininen maitosuklaalevy 200 g
israel/espanja
1 kg
Yksittäin 0,55 prk (3,67/kg)
Voimassa 1.3.2017 asti.
Verigreippi
kermajuusto
prk
4 PrK
K-menu
115 g
Ouluntie 7, Puolanka. 13
FAKSI 08
puolangan.apteekki@apteekit.net
OULUNTIE 3
www.puolanganapteekki.fi
Hollanti
5
4
90
2 KimPPua
3
prk
(3,35/l) Yksittäin 0,79 pkt
(3,95/l)
Perunasipulisekoitus
1
500 g, pakaste
KPl
Yksittäin 3,50 kimppu
50
Snack salaattiMehujuomat
juusto öljyssä 100 g 2 dl
2
ps
2 Ps
Yksittäin 0,79 pkt
(1,58/kg)
(1,50/kg)
3
valkosipuli tai oliivi
00
2
pkt
2 KPl Yksittäin 1,59 kpl
(15,90/kg)
(15,00/kg)
2
00
8
pkt
8 PrK Yksittäin 0,29 prk
(1,25/l)
(1,40/l)
Palvelemme:
ma-la 8-21
sunnuntaisin 12-21
Puolangan
vasemmisto
puolangan eläkeläiset ry:N
kokoustaa Virkkulassa sunnuntaina
19.2.2017 klo 14.00-. Tule vaikuttamaan ja tekemään
tulevaisuuden Puolankaa.
Leijona hiihtocup
1. Kokouksen jälkeen
makkaranpaistoa/sauna. 040 505 0992.
järvikalaa
Puolangan Shellillä
to 16.2. Kunnallisvaaliehdokas
asettelu. Hiihtotapa perinteinen. 60 ?
D-vitamiinin mittaus................................. 040 707 3768/iltaisin.
?
Sekalaista ?
Vuokralle tarjotaan Yksiö
29 m2 Oulun Kaukovainiolla,
Tornihaukantie 6, ylin kerros,
lasitettu parveke.
P. ryhti.hiihto@gmail.com
tai puh. 80 ?
Keliakiapikatesti....................................... Yhdessä tai
erikseen. PE 8.30 . 130 ?
B12-vitamiinin mittaus............................. pantin 0,20
(6,67-8,00/kg)
Ellei toisin mainita.
fazer
kiviuuni pizzat
00
00
0,95 l, sis. jäsenet tervetuloa! Hallitus
pitää tiedotustilaisuuden
Virkkulassa ke 1.3.2017 klo 15.00.
KELA:n edustaja esittelee vuoden 2017 alussa
tulleet muutokset sosiaalietuuksiin sekä kanavat,
mistä tietoa näistä muutoksista saa.
SPR:n edustaja neuvoo ja opastaa, miten toimia
hätätapauksissa.
Tervetuloa kaikki asiasta kiinnostuneet. 50 ?
ColonView®-suoliston terveystesti........... 0400 341 951
talvikuvakilpailu
Puolanka-lehti järjestää valokuvakilpailun,
jonka aiheena on Suomen talvi.
Helmikuun teemana on valo ja varjo.
Kilpailu kestää huhtikuun 2017 loppuun saakka.
ta
s
i
u
M
Tarkemmat ohjeet
www.puolankainfo.fi
tai Facebook
!
lmikuun
Toimita he
kiviikkoon
kuvasi kes
ennessä.
1.3.2017 m. 50 ?
Suoliston tulehdustesti............................. klo 9-10.
Tuoretta muikkua
pe 17.2. 3 pl/talous
PLUSSA-KORTILLA
2 rs
grandiOsa
140 g
350-380 g
PLUSSA-KORTILLA
suomi
To-su
4
00
Marjapiirakat
Palvarin lihapyörykät kalinka
ja pihvit
kerrosjogurtit
Harjattu
peruna
Olvi
rs
250-300 g, ei pintamaustetut
400 g
To-su
Kauppiaan vinkit loppuviikolle ke-su 15.-19.2.2017.
Voimassa 1.3.2017 asti.
fazer
2
kananpojan
fileesuikaleet
snellman
suomi. Pakkasraja -15 oC.
Ylä-Kainuu
Uusi kokoomus
rantautuu Puolangalle.
Tervetuloa tutustumaan viirin alle
Paprikan tuntumaan la 18.3.2017 klo 10-12.
Mielekkäitä ajatuksia vaihdetaan maukkaaseen
makkaraan. Matkat 10 e/hlö.
PaPrika
HERKKUPATA
2
00
3 PrK
GastroPanel®-mahalaukun terveystesti
(vaatii 4 tunnin paaston) ................................... 0500 285 894