2/2023 | Viljelijät | Kaupat | Tukut | HoReCa Lidl linjaa terveyden ja ympäristön puolesta Jami kouluttaa puutarhureita Putila ehdottaa isoa kasviskampanjaa ”Sähkömarkkinat ovat aivan sekaisin”
Teen hyvä ä!. TULEVAISUUS ON ENEMMÄN HEDELMIEN JA KASVISTEN SYÖMISTÄ. TEHDÄÄN ARJESTA VÄRIKKÄÄMPI – HYVÄN MAUN, TERVEYTEMME JA PLANEETTAMME VUOKSI. TULEVAISUUS ON VIHREÄ, LIILA, KELTAINEN, ORANSSI JA PUNAINEN
Kauppias Petri Putila (sivu 6) ehdottaa kevääksi massiivisia tuottajien ja kaupan yhteisiä menekinedistämistoimia. 30 HELSINKI Kari Luoto: Hevin myynnissä raju pudotus s. LUE LISÄÄ >> puutarha-sanomat.fi 30.1.2023 Pohjolan Peruna sai Suomen kokit kumppaneiksi Suomen Keittiömestarit ry ja Pohjolan Peruna Oy ovat sopineet yhteistyöstä vuodelle 2023. maaliskuuta Kauppojen vihannesmyynti notkahti viime vuonna lähes 9 % ja hedelmien ja marjojen liki 6 %. 6 Vyrtti rymisti yrttimarkkinoille s. Tomi Levonen siirtyy Vihannes-Laitilaan Honka Holding Oy:n toimitusjohtajan toimesta. Pitempiin lainauksiin täytyy olla lehden kirjallinen lupa. lakko) voida julkaista, lehti ei vastaa mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. vuosikerta Kustantaja Puutarha-Sanomat PS Oy PL 28, 04131 Sipoo 2.2.2023 Ruokaperunan varastot alle puoleen Tammikuun puolivälissä 2023 ruokaja ruokateollisuusperunaa oli maatilojen varastoissa 100 miljoonaa kiloa. 17 KUHMOINEN Luomuporkkanaa pieteetillä Vanha-Rauhamäen tilalta s. 2/2023 | 3 PÄÄKIRJOITUS Jouko Tikkanen Y M PÄ RISTÖMER KK I MIL JÖMÄRK T Painotuote 4041 0089 UUTISIA NETISTÄ puutarha-sanomat.fi NÄRPIÖ Paprikaodlaren breddar sitt sortiment i år s. I vinter har försäljningen av inhemsk tomat och gurka varit endast cirka en tredjedel av de tidigare vintrarnas försäljning. 18 IKAALINEN Ari Kulmanen: Sähkömarkkinat ovat aivan sekaisin s. Digitaalinen näköispainos vuodesta 2004 alkaen (5 euroa/lehti) puutarha-sanomat.fi —> lehdet Kestotilaajille arkisto on ilmainen. Pohjolan Perunan tuotteet ovat tuttu näky keittiömestareiden keittiöissä. 12 PIRKKALA KCM:n Putila: Kevääksi iso kasviskampanja s. Tänä talvikautena tomaatin ja kurkun tuotanto on vain reilun kolmanneksen aiemmista vuosista eikä tuonti ole paikannut kuin pienessä määrin vajetta. Tuotteet valmistetaan kotimaisin voimin kotimaisessa yrityksessä. Kuka ottaa vastuun menekinedistämisestä, kun Kotimaiset Kasvikset ry:ssä ei ole henkilökuntaa. 24 mää mainontaa, jonka ansiosta puutarhatalous selvisi EU:hun liittymisestä kohtuullisen hyvin. 31 SEINÄJOKI Investointien tukihaku avautuu keväällä s. Vastuu virheistä ja reklamaatiot Mikäli hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. 26 Ulf Nordberg on paprikanviljelijä s.27 EURA Biolan irrottautuu turpeesta – uusi biokuitutehdas vihittiin s. Kasvisten kulutuksen vähenemisellä on kansanterveydellisiä vaikutuksia. s. Tervetuloa kehitykseen. Seuraava lehti ilmestyy 17. TILAUSHINTA Vuosikerran hinta kestotilauksena 54 euroa (sis. kiloa vuodessa. Lehti ja sen nettilehti ovat puolueettomia ja ilman sidoksia olevia julkaisuja. Jopa tuotteiden valmistuksessa käytettävä energia on kotimaista. Copyright Aineiston lainaamisen yhteydessä on lähde mainittava. Grönsakerna måste fås tillbaka i konsumenternas kundvagnar. Tästä ruokaperunaa oli 84 miljoonaa kiloa. maaliskuuta. 8 SISÄLLYS 2/2023 PUUTARHA-Sanomat on puutarha-alan tuorein media. Produktionen av de här grönsakerna flerdubblas på våren. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Det är också en fråga om folkhälsa.. 10 Versojen viljelyä Viiskulmassa s. LUE LISÄÄ >> puutarha-sanomat.fi 13.1.2023 Vihannes-Laitilan toimitusjohtaja vaihtuu Vihannes-Laitila Oy:n uusi toimitusjohtaja Tomi Levonen tuo yhtiöön vahvaa vihannesalan osaamista. Ett stort frågetecken är hur man åter kan öka konsumtionen att motsvara tidigare års nivåer. Tarjoamme puutarha-alasta ja puutarhatuotteiden markkinoinnista uuden, innovatiivisen ja raikkaan näkökulman. Yhteistyön aloittaminen on luontevaa jatkoa työlle, jota molemmat osapuolet ovat tehneet kotimaisen ruokakulttuurin edistämiseksi. 28 ESPOO Lidl linjaa terveyden ja ympäristön puolesta s. Se tulee omasta bioenergialaitoksesta, jota pyöritetään kotimaisella osaamisella, kertoo Pohjolan Perunan markkinointijohtaja Jami Teirikari. Kulutus on suorastaan romahtanut. Lehti vastaa vain tilaamastaan aineistosta. Menekinedistämisen talkoisiin on perusteltua pyytää myös Suomen valtiota ja EU:n rahoitusta mukaan. 20 ALAJÄRVI Jami kouluttaa puutarhureita s. 044 355 4304 hannele.iskala@puutarha-sanomat.fi Ilmoitusmateriaali Painopaikka Lehtisepät Oy, Lahti Ilmestyminen Painettu lehti ilmestyy 10 kertaa vuodessa. alv 10%) TILAUKSET Sähköpostilla asiakaspalvelu@puutarha-sanomat.net Puhelimitse 010 387 0880 Internetistä puutarha-sanomat.fi TOIMITUS Päätoimittaja Jouko Tikkanen jouko.tikkanen@puutarha-sanomat.fi 0400 462 443 Toimittajat Joakim Snickars, Anna Kujala Taitto Taija-Tuulia Tammelin POSTIOSOITE PL 28 04131 Sipoo MEDIATIEDOT puutarha-sanomat.fi Ilmoitusmyynti Hannele Iskala Puh. Pohjanmaan ruotsinkielisellä tuottajaliitolla, ÖSP:llä, ja Kauppapuutarhaliitolla on välittömin vastuu jäsenilleen. Grönsakskampanj till våren K-Citymarket Pirkkalas handelsman (se sidan 6) föreslår producenternas och handelsgruppernas gemensamma kampanj för att främja grönsaksåtgången. Lokakuun puoliväliin verrattuna ruokaja ruokateollisuusperunan määrä yhteensä on vähentynyt 90 miljoonalla kilolla (-47 %) ja ruokaperunan määrä 75 miljoonalla kilolla (-47 %). 16 Ukrainalaisten pakolaisten määrä tuplaantuu. On myös yhteiskunnan intressi, että kulutus saadaan pikavauhtia ylös kuopasta. Perunaa on tällä varastokaudella viety miljoonia kiloja ulkomaille. Miten kulutus saadaan palautettua aiemmalle tasolle, jotta markkinakaaokselta vältyttäisiin. Tomi Levonen on nimetty Vihannes-Laitilan uudeksi toimitusjohtajaksi 1.3.2023 alkaen yhtiön nykyisen toimitusjohtajan Jari Paavolan jäädessä eläkkeelle. Sopimus tarjoaa option myös vuosille 2024–2025. Peruna on kotimaista ja kotimaisen viljelijän viljelemää. ISSN 1459-9791, 22. Kuluttajat halusivat ostaa kotimaisia kasviksia, vaikka ne maksoivatkin ulkomaisia enemmän. – Pohjolan Perunan tuotteiden kotimaisuusaste on helppo muistaa: se on pyöreät 100 %. Lähes 400 maatilaa varastoi perunaa ja niiden yhteenlaskettu ruokaperuna-ala oli viime kesänä hieman alle 10 000 hehtaaria. Kevätauringon lisääntyessä kotimainen tuotanto elpyy aiempien vuosien tasolle. Meillä oli 1990-luvulla erittäin näkyvää Heikki Kinnusen tähdittäKasvikset ylös kulutuskuopasta Konsumtionen av grönsaker har minskat med 9 procent förra året. Hän on ollut Vihannes-Laitilan toimitusjohtaja vuodesta 2019. Pohjolan Peruna on ensimmäinen suomalainen teollisen mittakaavan perunanjalostaja, jonka toiminta käynnistyi Pohjois-Pohjanmaalla vuonna 1962. – Tavoitteena on tehdä Vihannes-Laitilasta paras yhteistyökumppani viljelijöille, tukkureille ja ennen kaikkea asiakkaille, sanoo Levonen. 5 Kansikisan voitto porkkanakannelle s. 22 LAPINJÄRVI Kerava Garden viivästyy s. Huomautukset on tehtävä kirjallisesti 8 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisuajankohdasta. Kevätpäivän tasauksen aikaan kurkkua tulee täysimääräisesti markkinoille ja tomaatilla täystuotanto saavutetaan huhtikuun loppupuolella. Seuraava lehti ilmestyy 17. Tehdas käsittelee ja jalostaa pääasiassa omien sopimusviljelijöiden perunaa noin 40 milj. 14 LAHTI Omavaraiseen ravinnekiertoon ja energiaan s. Yksittäiset yritykset toki tekevät kauppaketjujen kanssa arvokasta työtä, mutta massiiviseen koko kansaa koskettavaan menekinedistämiseen se ei riitä. LUE LISÄÄ >> puutarha-sanomat.fi KOKO SUOMI Markkinat s
Sen mukaan suomalaiset kasvipohjaiset elintarvikkeet voivat nousta merkittäviksi vientituotteiksi sekä työllistäjäksi vauhdilla kasvavilla markkinoilla Kasvipohjaisten elintarvikkeiden maailmanmarkkina kasvaa nopeasti. Nummen mukaan messuilla oli hyvin paljon uutta nähtävää. – Mahdollisuuksiin täytyy tarttua nyt, eikä antaa kilpailijoille etumatkaa. Katso reseptimme: www.suvituore.. – Suomalaisia näyttelyvieraita oli ennätysmäärä, noin 400–500 henkilöä. Luonnosta tekee perunan ja juuresten vientikauppaa. Juuresgratiini luomujuureksista LÄHES 30 suomalaista elintarvikealan yritystä ja muuta toimijaa on kerääntynyt verkostoksi, joka ehdottaa aivan uudenlaista poliittista avausta kasvisruoan edistämiseksi Suomessa. Katriina Klinckowstrom Karviaisten tilalta esitteli gluteenittomia Voima-Papu -tuotteita. Panostamalla alan kehitykseen voimme kilpailla maailman kärjessä ja hyödyntää uusien tuotteiden tuomia vientimahdollisuuksia, kertoo Apetitin kaupallinen johtaja Timo Partola. – Suomesta omilla osastoillaan olivat Luonnosta Finland. Vaihtoehtoisten proteiinien arvioidaan kattavan vuoteen 2035 mennessä jopa 22 % maailman proteiinimarkkinoista, jos alan kasvua edistetään. Tanskassa kasvipohjaiseen ruokaan panostaminen on keskeinen osa maan ilmasto-ohjelmaa. – Suomessa on innovoitu ainutlaatuisia kasvipohjaisia tuotteita. MeEatin toimitusjohtaja Mikko Karell sanoo, että Suomella on mahdollisuus olla globaaleilla ruokamarkkinoilla kokoaan suurempi toimija ja tehdä kasvipohjaisista elintarvikkeista kansallinen ylpeydenaihe, joka niittää mainetta myös ulkomailla. Kokonaiskävijämäärä voi nousta lähelle 70 000 vierailijaan, joka määrä saavutettiin ennen pandemiaa. päivänä. päivinä. Suvituoreen juureksista valmistat helposti maittavat laatikot, soseet, leivonnaiset tai gratiinit. = Julkistamistilaisuuden lämpiössä yritykset esittelivät ja maistattivat tuotteitaan. Tanskassa kasvipohjaisten elintarvikkeiden kehittämiseen tämän vuosikymmenen aikana on myönnetty 168 miljoonan euron kehittämisrahasto. Innovointi ja vienti vaatii investointeja, ja verkosto on valmistellut kantapaperin, jossa esitellään ajatuksia siitä, miten seuraava hallitus voi mahdollistaa kasvun. Yli 11 hehtaarin suuruisissa halleissa oli 2600 näytteilleasettajaa 87 maasta. | 2/2023 4 Puh. Kotimaiset luomujuurekset maistuvat takuumaukkailta myös keskitalven pakkasilla. Green Automation vie ulkomaille kasvihuoneisiin linjastoautomaatiota ja kauhajokinen Forsfood valmistaa linjastoja kasvisten käsittelyyn. 017 281 1133 Luomua lautaselle www.suvituore.. Verkostoon kuuluu niin alan vakiintuneita jättiläisiä kuin uusia innovaattoreita, joilla kaikilla on sama visio: luoda Suomeen lisää talouskasvua ja viennin mahdollisuuksia kasvipohjaisesta ruoasta. Kantapaperi julkistettiin Helsingin Musiikkitalossa helmikuun 1. Suomelle keskeisistä verrokkimaista jo Tanska, Ranska ja Kanada ovat tehneet mittavia investointeja valtion budjetista kasvipohjaisiin elintarvikkeisiin. Myös Suomessa investoinnit kasvipohjaiseen ruokaan voivat auttaa päästövähennystavoitteiden saavuttamisessa. = BERLIININ Messukeskuksessa pidettiin Fruit Logistica -näyttely helmikuun 8.–10. Kasvisruoalla nähdään vientipotentiaalia Fruit Logisticassa oli kolme suomalaisyritystä Oy, Green Automation Ltd ja Forsfood Oy, kertoi Mikko Nummi, joka on Fruit Logistican edustaja Suomessa. Katriina oli esitellyt tuotteita myös Grune Woche -messuilla Berliinissä. Hän odottaakin, että ensi vuonna suomalaisia yrityksiä tulee mukaan näytteilleasettajiksi
Saatavilla myös Kespron-tukusta. On meidän ja kaupan yhteinen kiinnostus, miten saadaan kulutus nostettua. Nyt aloittaneet joutuvat vaihtamaan taimet ennen talvituotantoa. LAATUA LAUTASELLE! SOLIST – monikäyttöinen varhaisperuna GALA – maukas ja viljelyvarma SORAYA – toimii pellolla ja maistuu lautasella BALTIC ROSE – punakuorinen kaunotar GOLDMARIE – kun maku ratkaisee Isojoentie 159 • 64320 Dagsmark 06 2224 199 • info@oskunperuna.fi POTATIS DIREKT FRÅN SYDÖSTERBOTNISKA GÅRDAR PERUNAA SUORAAN SUUPOHJALAISILTA TILOILTA Perunaviikko 13.–19.2. = Tomaatin ja kurkun tuotanto moninkertaistuu keväällä LUE VANHAT LEHDET NETISSÄ Digitaalinen lehtiarkisto: puutarha-sanomat.fi —> lehdet (lehden hinta 5 €) Kestotilaajille lehtiarkisto on ilmainen, käytä kirjautumisessa osoitelapussa nimen päällä olevaa asiakasnumeroa. – Osa tomaatin viljelijöistä tekee istutukset vasta toukokuussa, kun heillä on tarkoitus selvitä samoilla taimilla ensi talvi. Nyt tuotantomäärät ovat pienimmillään ja ollaan lievästi pulan puolella. Se on otettu hyvin markkinoilla vastaan, iloitsee Tord Sarling. Lundströmin mukaan kurkku on täydessä tuotannossa jo viikoilla 11–12 eli maaliskuun puolivälistä alkaen. – Tarjottu sähkön hinta tämän vuoden viimeiselle neljännekselle ja ensi vuoden ensimmäiselle neljännekselle on vielä liian korkealla tasolla. – Sato jäi kuitenkin 500 tonnia alle odotusten eli 10–15 % edellisvuotta pienemmäksi, mutta silloin olikin huippusato. – Kulutusta ei saa päivässä eikä parissa käännettyä takaisin entiselleen, vaan se vaatii ponnisteluja. OMENAKAUDESTA JÄI HYVÄ MAKU Tord Sarling ÅTH:sta kertoo omenoiden jo loppuneen varastoista. Samaan aikaan alkaa myös paprikan sato. Närpiössä istutetaan kurkun ja tomaatin taimia viikoilla 8–9. Sarling sanoo omenatuotannon kehittämisen jatkuvan. Nettikauppa luomukvinoa.. Timo Myllymäki • 040 506 6638 timo@perunansiemen.. Lundström ihmettelee, miten dramaattisesti kuluttajakäyttäytyminen on muuttunut. Rainingon Luomutilalla viljeltyjä ja jatkojalostettuja gluteenittomia kvinoa-tuotteita Toimitetaan tilalta kauppoihin ja ravintoloihin. Viime talvena tuotantomäärät olivat kolme kertaa suuremmat, onneksi nyt ei ole sitä määrää. Jonas Lundström kertoo tomaatin tarjonnan moninkertaistuvan huhtikuun lopulla.. – Päärynän viljelyyn on saatu uusi, punaposkinen Celina-lajike. Kustannusten nousuja saatiin osittain siirrettyä omenoiden hintaan. Helmikuun alussa tomaatin pakkaamohinta oli Närpiössä 4,20 ja kurkun 3 euroa verottomana. Eivät tuotteet itsestään uppoa markkinoille, painottaa Lundström ja toivoo, että muutkin toimijat ottaisivat vastuuta kulutuksen lisäämisestä. 2/2023 | 5 MARKKINAT | myllymaenperuna.. Jonas Lundström toteaa kuitenkin, että on liian aikaista puhua ensi talven tuotannosta. – Omenakauden kokonaisuuteen olemme tyytyväisiä. – Kuluttajien ostoskori on mennyt epäterveelliseen suuntaan. Ulkolaisetkaan vihannekset eivät ole korvanneet kotimaan sadon vähäisyyttä. Siitä olemme käyneet kauppaketjujen kanssa keskusteluja. Laatu oli hyvä ja markkinat toimivat tasaisesti. – Viljelyyn on tulossa 2–3 uutta lajiketta ja ULO-varastojen kapasiteettia on lisätty. – Tomaatin kypsyminen kestää kuukautta kauemmin eli täyttä satoa saadaan viikoilla 16–17 eli huhtikuun puolesta välistä alkaen. 0400 802 052 NÄRPIÖN Vihanneksen Jonas Lundström kuvailee tomaatin ja kurkun markkinoita ”tasaisen tappaviksi”. – Alkutalvella pienienkin määrien myynti takkusi, mutta tammikuun puolivälissä kysyntä vilkastui. – Vaikka kurkun ja tomaatin hinnat eivät poikkea viime talven hinnoista, ostoskoriin valitaan jotain muuta
PUUTARHA-SANOMAT | PIRKKALA Kauppias Petri Putila ehdottaa kaupan ja tuottajien yhteistä menekinedistämistä, jotta vihannesten kulutus saadaan palautettua aiemmalle tasolle.. Hintavetojakin tarvitaan, mutta älyttömyyksiin ei pidä mennä, sillä pohjahinnoista ei kukaan tienaa mitään. – Kun tuotanto keväällä kasvaa, tulisi järjestää tuottajien ja kaupan yhteistyönä tiedotusta ja kampanjointia. Hevi on ottanut eniten osumaa, toteaa K-Citymarket Pirkkalan kauppias Petri Putila. – Hinnan merkitys korostuu ja asiakkaat ostavat halvempia tuotteita. YHTEISTYÖ VIRITETTÄVÄ AJOISSA Petri Putila pohtii, kuinka asiakkaat saataisiin takaisin tomaattien ja kurkkujen suurkuluttajiksi. – Kilpailemme kaikkien hyvien ruokakauppojen kanssa. Ulkomaisenkin kurkun myynti on hyvin vähäistä. Putila on huolestunut, sillä kasvisten kulutuksen pieneminen heikentää kansanterveyttä. | 2/2023 6 KOHONNEIDEN kustannusten kanssa painiskelevien kuluttajien ostokäyttäytyminen on muuttunut. – Salaattien ja yrttien saannissa on välillä ollut niukkuutta, kun viljelijät ovat vähentäneet valotusta. – Vielä heinäkuussa kulutus oli normaali ja hevin hiipuminen alkoi syksyllä. Hevivastaava Mira Rasi toteaa, että kotimaisten kurkkujen ja tomaattien tarjonnassa ei ole ollut vaikeutta, mutta myynti on jäänyt pienemmäksi. Työntekijöitä ruokapuolen palveluksessa on noin 90 ja liikevaihto noin 50 miljoonaa euroa. – Minun vanhemmat olivat yrittäjiä ja vannoin, että en ikinä ryhtyisi yrittäjäksi. Ostetaan vain 3–4 tomaattia, kun he aiemmin ostivat 7–8 tomaattia, toteaa Mira. – Fazerin jauholeipomoa lukuun ottamatta kaikki muut pisteet ovat meidän omaa toimintaa, toteaa Petri ja kerPetri Putila ehdottaa: Kevääksi iso kasviskampanja Hevi on kuluttajien säästöpaineissa saanut isoimmat kolhut. Siinä voisi olla mukana kaikki kaupparyhmät, jotta asiakkaat saadaan laajasti takaisin vihannesten käyttäjiksi, ehdottaa Petri. Putila harmittelee sitä, että sähkön korkea hinta yhdistettiin uutisissa raflaavin otsikoin vihannesten valotuotantoon ja asiakkaat lähtivät mukaan ajatukseen vihannesten kalleudesta ja vähensivät ostoja. K-Citymarket Pirkkalassa hevin osuus on aiemmin ollut 12–13 prosenttia myynnistä, mutta nyt se jää alhaisemmaksi. K-Citymarket Pirkkala sijaitsee lähellä Tampereen messukeskusta ja läheisyydessä ovat Prisma ja Lidl. Isolla harpilla keräämme asiakkaita meille. K-Citymarket Pirkkala tarjoaa myös omia artesaaniruokia. Pirkkalaan hän tuli kaksi vuotta sitten, jolloin aiempi kauppias Sami Sivonen jättäytyi sapattivapaalle. – Hevissä ihmiset säästävät, kun he ajattelevat, ettei niitä ole pakko ostaa. K-Citymarket Pirkkalassa on Birk-ravintolamaailma ja käsityöpajoja, joissa pannaan olutta, paahdetaan kahvia, tarjoillaan viinejä ja valmistetaan jäätelöä. Kauppias Petri Putila esittää tuottajain ja kaupparyhmien yhteisiä menekinedistämistoimia kulutuksen palauttamiseksi. Tässä sitä nyt ollaan leikkimässä omilla rahoilla, naurahtaa Petri ja jatkaa, että kauppiaan työ on hyvin mielenkiintoista ja yrittäjänä on vaikutusmahdollisuuksia. – Yhteistyö tulee virittää riittävän ajoissa. KÄSITYÖPAJOILLA EROTUTAAN KILPAILIJOISTA Petri Putila aloitti kauppiasuran Lahdessa K-Citymarket Paavolassa vuonna 2018. Kotimaisen tomaatin ja kurkun menekki on laskenut paljon, vaikka niiden hinnat eivät ole sen korkeampia kuin edellisinäkään talvina
– Vaikka ruoasta tingitään, hyvä ruoka ja herkuttelu ovat edelleen monelle tosi tärkeitä. Asiakkaiden ostoskorin sisällön karsiutumisesta huolimatta K-Citymarket Pirkkala pyrkii pitämään valikoimasta kiinni. Huippuajasta ollaan kuitenkin tultu alas kymmeniä prosentteja. Lähivuosina tulee uutta teknologiaa, jolla osa keräyksestä voidaan automatisoida. K-Citymarket Pirkkala on avoinna ympäri vuorokauden seitsemänä päivänä viikossa. Maarika Tammepõlo toteaa rypäleiden menevän hyvin kaupaksi. 2/2023 | 7 Aurinkovoimaa 100 % uusiutuva sähkö Lämpö kotimaisilla polttoaineilla lisäämme uusiutuvien osuutta Loukaja 5 km Hulevesikosteikot Biologinen kasvinsuojelu Kasvihuoneissa energiatehokkaat ledvalot ja luukuissa verkot hyönteisten ja lintujen poissapitämiseksi Puhdasvesi vapaalla paineella Perheyrityksen eettinen ja vastuullinen toiminta too olevansa erityisen ylpeä juustojen palvelutiskistä, joka on huippuammattilaisten rakentama. 2. = 1. – Asiakastyytyväisyys on tosi korkealla tasolla, toteaa Petri. Hevimestari Mira Rasi sanoo, että hänellä on hyvä, noin 10 henkilön ydinporukka rakentamassa heviä. Robotit eivät kuitenkaan koskaan voi kaikkea hoitaa. – Nuoria pitää perehdyttää ja vain työtä tekemällä oppii. Vain yksittäisiä tuotteita on pudonnut pois, kun niiden hintapiste on karannut. Asiakkaat lopulta tekevät valikoimapäätöksen. VERKKOKAUPPA JÄI PYSYVÄKSI Petri toteaa, että koronan aikaan verkkokaupan osuus kasvoi 10 prosentin tuntumaan, kun se oli aiemmin muutaman prosentin luokkaa. – Verkkokauppa ei kuitenkaan ole kovin kannattavaa, sillä se vaatii työvoimaa. Kun kauppa on auki 24 h, niin asiakasvirta on tasaisempi eikä ruuhkahuippuja synny entiseen malliin, analysoi kauppias Petri Putila. – Olemme karsineet valaistusta yöaikaan ja sähköä on säästetty jopa 30 prosenttia. – Meillä on vajaa 30 000 tuotetta. Olemme tuoneet tarjolle herkuttelujuustosta myös pieniä palakokoja. Sunnuntain myynti ylittää tiistain myynnin. 1 2. Olemme tinkineet visuaalisuudesta, mutta kukaan ei ole antanut negatiivista palautetta
TAVARANTOIMITTAJILLE KOULUTUSTA ILMASTOSTA Lidlin kestävän ruokavalion strategian perustana on elintarviketurvallisuus. – Kestävän ruokavalion tulee olla sen hintaista, että ihmisillä on varaa siihen. – Maapallolla on iso haaste elättää 10 miljardia ihmistä jo vuonna 2050. Eläinperäisen ruoan tuottaminen nykyisellä tahdilla uhkaa maapallon kantokykyä. – Planeetan tai terveyden kannalta ei riitä, että tammikuussa syödään fiksusti, vaan hyvien valintojen pitäisi olla arkea ympäri vuoden. PUUTARHA-SANOMAT | ESPOO Laura Kvissbergin mukaan kotimaisten kasvisten kulutuksen lisääminen on tärkeää ihmisten terveyden kannalta ja se on myös ympäristön puolesta kestävää.. Linjauksen taustalla on ravitsemuksen ja maapallon kantokyvyn rajat huomioiva planetaarinen ruokavalio. Lidlin vastuullisuuslinjauksilla on merkittävyyttä, sillä se koskee kaikkia myymälöitä 30 maassa ja yksin Suomessakin on jo noin 200 Lidl-myymälää ja miljoonia kassatapahtumia viikossa. Tutkitun tiedon valossa kasvipainotteinen ruoka on hyväksi niin ihmiselle kuin planeetalle, sanoo Kvissberg. LIDLIN MAINONTA takoo mielikuvaa halpuudesta, mutta tällä kansainvälisellä kauppaketjulla on myös vakavasti otettavat strategiset tavoitteet ilmaston ja terveyden kannalta kestävästä ruokavaliosta. Sen päällä Lidl linjaa terveyden ja ympäristön puolesta Ihmiset ovat huolestuneita maapallon kyvystä ruokkia kestävästi kasvava väestömäärä. Lidlin strategiassa ymmärretään, että kaupalla on vastuu tarjota ihmisille tuotteita, jotka rasittavat ympäristöä vähemmän. Lidlin kestävän ruokavalion strategiassa linjataan, mihin kauppaketju sitoutuu, jotta suomalaisten syömä ruoka olisi sekä ihmisten terveyden että ympäristön kannalta kestävämpää. Frukt och grönsaker från soliga Åland. – Totta kai pidämme kiinni siitä, että meillä on jatkossakin halvin ruokakori, mutta valikoiman kautta haluamme kannustaa ihmisiä heidän terveytensä ja maapallon kestävyyden kannalta parempiin ostopäätöksiin, sanoo valikoiman vastuullisuuspäällikkö Laura Kvissberg Suomen Lidlin pääkonttorissa Espoon Niittykummussa. Pyrimme muokkaamaan tuotteitamme ja valikoimaamme kestävämpään suuntaan, jotta terveelliseen ja ympäristön kannalta parempaan vaihtoehtoon on helppoa ja houkuttelevaa tarttua aina, linjaa Laura Kvissberg. Kvissberg lisää, että vielä ei toki olla lähelläkään planetaarisen ruokavalion toteutumista. | 2/2023 8 www.ath.ax Hedelmää ja vihanneksia aurinkoiselta Ahvenanmaalta. – Planetaarisessa ruokavaliossa tavoitteena ei ole syödä täysin vegaanisesti, vaan monipuolisesti niin, että pääosa ravinnosta ja proteiineista on kasviperäistä, sanoo Kvissberg. KASVIPROTEIINI PÄÄOSAAN Yli puolet eurooppalaisista ja yhdysvaltalaisista on ylipainoisia, ja epäterveelliseen ravintoon liittyvät sairaudet madaltavat jo eliniänodotetta. Samalla parannetaan ihmisten omaa terveyttä. – Meidän tehtävämme kauppana on tuoda tarjolle laadukkaita, edullisia ja arjessa helppoja tuotteita, ja pitää niitä esillä, jotta kulutustottumusten muuttaminen olisi asiakkaille mahdollisimman helppoa
– Suolan, sokerin ja lisäaineiden vähentämistä jatketaan. 2/2023 | 9 Kotimaiset kevään kukat Huiskulan puutarhan lähituotannon tulppaanit ja pääsiäiseksi sipulikukkia! www.huiskula.fi Miltä luomu maistuu. – Olemme järjestäneet koulutuksen 35 tavarantoimittajallemme ja heistä puolenkymmentä oli hevialan toimijaa. Saimme tästä Ilmastoakatemia-koulutuksesta ainoastaan positiivista palautetta, koska tarjoamme apua ilmastotavoitteiden asettamiseen sen sijaan, että vain vaatisimme toimenpiteitä. Näin parannetaan ruokaketjun kestävyyttä yhdessä MUUTOKSEEN OMAT MERKIT EDELLÄ Kvissbergin mukaan Lidl jatkaa töitä kriittisten raaka-aineiden sertifioinnin parissa edistääkseen sosiaalisesti kestävää ruuantuotantoa. Lidl Suomi on allekirjoittajana mukana myös 1.2.2023 julkaistussa lähes 30 suomalaisen elintarvikealan toimijan kantapaperissa, jossa vaaditaan, että seuraava hallitus laatii laajan kasvipohjaista ruokaa edistävän investointipaketin. Ympäristötavoitteiden toteutumisessa suurin merkitys on tavarantoimittajilla. – Jo nyt muun muassa Lidlin kahvit, teet ja tuotteiden sisältämä kaakao sekä palmuöljy ovat vastuullisuussertifioituja. Se on hyväksi sekä ihmisille että luonnolle. Planetaarisen ruokavalion perusperiaatteet ovat: Laura Kvissberg kertoo, että Lidl laajentaa Vemondo-tuoteperhettä, jossa proteiini on kasvipohjaista.. Kvissberg kertoo, että Lidl on vähentänyt suolaa ja sokeria kymmenissä omien merkkiensä tuotteissa ja omamerkkituotteiden pakkauksiin on lisätty Sydänmerkkiä. Ei kemiallisilta torjunta-aineilta, hyönteismyrkyiltä tai homeenestoaineilta. Eikä raa’alta. – Vuoteen 2025 mennessä tarjoamme asiakkaillemme parhaan valikoiman kestävän ruokavalion tueksi, kiteyttää Kvissberg strategian lähiajan tavoitteen. Työskentelemme kansainvälisesti yhteisen Euroopan laajuisen vastuullisuusmerkinnän luomiseksi. olevat kolme pilaria ovat terveellinen ravitsemus, ekologinen ja sosiaalinen kestävyys sekä kolmantena läpinäkyvyys ja viestintä. Täysjyvätuotteita haluamme lisätä, koska ne sisältävät enemmän kuitua, mikä edistää suolistoterveyttä ja pienentää diabeteksen sekä sydänja verisuonitautien riskiä. = • Enemmän hedelmiä ja vihanneksia, täysjyväviljoja, palkokasveja, pähkinöitä ja pehmeitä rasvoja • Kohtuullisesti kalaa ja äyriäisiä sekä siipikarjanlihaa • Vähemmän maitotuotteita, punaista lihaa, sokeria ja kovia rasvoja Mikä planetaarinen ruokavalio. Tomaatilta. Vaan punaposkiseksi kypsyneeltä, puhtaalta ja luonnolliselta. EAT-Lancet-komission luoman planetaarisen ruokavalion mukaan terveellinen ja vastuullinen ruokavalio koostuu pääosin kasvikunnan vaihtoehdoista ja eläinperäisten tuotteiden kulutusta tulisi vähentää
Hedelmien ja marjojen hinnat nousivat 5,42 % ja määrä putosi 5,6 %, joten niiden euromääräinen myyntikin tippui puoli prosenttia. Kari Luoto toteaa, että myynnin kehitys on vuosikymmeniä ollut tasaista, mutta pandemian ja nyt Ukrainan sodan seurauksena syntyneen inflaation aikana muutokset ovat olleet suuria. Hevin osuus elintarvikemyynnistä ilman juomia oli 17,8 %, josta vihannesten osuus oli 10,1 ja hedelmien ja marjojen osuus 7,7 %. PERUNATIETO SAADAAN POIMITTUA Vihannesryhmän sisällä perunan hinnat nousivat liki 10 %, mutta volyymi putosi lähes 5 %. Tulokset ovat vapaasti ladattavissa pty.fi -sivustolta.. Vihannesryhmän sisältä ei ole saatavissa perunoiden lisäksi muista tuoreista vihanneksista tuotekohtaista erittelyä eikä alkuperämaata. Vihanneksia (–8,9 %) suurempi määrän pudotus oli kalalla, jonka myynti väheni 17,9 %. 0248858354 ETYLEENIVAPAA KULJETUS HERKILLE tuotteille PÄIVITTÄIStavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto katselee analyyttisesti tuoreita elintarvikkeiden myyntilukuja Eteläranta kympissä. Lihan myynti putosi 7,7 % ja seuraavaksi suurin tappio oli hedelmillä ja marjoilla (–5,6 %). Ainoastaan valmisruuissa oli pieni myynnin lisäys. Kaupan yritysten kustannukset ja tuotteista valmistajille maksetut hinnat ovat nousseet merkittävästi. Kaupan myynti kasvoi 4,56 %, mutta volyymin muutos oli 5,09 % negatiivinen. Hedelmien ja marjojen hintojen nousu ja määrän lasku olivat molemmat noin 5,5 prosenttia. Viereisissä toimistohuoneissa Kaupan liiton johtoporras pureskelee ammattiliitto Pamin päätöstä aloittaa lakko suurissa hypermarketeissa helmikuun 9 päivänä. – Ainoa hyötyjä näin korkeasta hintojen noususta on valtio, joka saa kasvaneesta myynnistä enemmän arvonlisäverotuottoja, toteaa Luoto. – Viime vuonna myynti kasvoi viisi prosenttia, jota voitaisiin pitää tavallisesti hyvänä, mutta kasvu selittyy täysin hintojen nousulla. Ruokaperunaa myytiin kaupoista viime vuonna 132,7 miljoonalla eurolla. | 2/2023 10 Kun tarvitset luotettavaa kuljetusta, pyydä tarjous meiltä! sales@transport-jylha.. Vuonna 2022 elintarvikkeiden hinnat nousivat 10,17 %. HEVIN OSUUS 17,8 % ELINTARVIKEMYYNNISTÄ Vihannesten hinnat nousivat 10,22 %, mutta myyntimäärä putosi 8,85 %. PUUTARHA-SANOMAT | HELSINKI Kari Luoto on tyytyväinen päivittäistavarakaupan myynnin kehityksestä kertovaan tilastoon, joka saadaan neljännesvuosittain Tilastokeskuksesta. Elintarvikkeiden myyntitilasto julkaistu Hevin myynnissä raju pudotus Elintarvikkeiden kuluttajahinnat nousivat viime vuonna 10 prosenttia, mutta myynnin määrä tippui 5 prosenttia. Vihannesten myynti oli 1373 miljoonaa euroa ja hedelmien sekä marjojen 1049 miljoonaa euroa eli yhteensä 2422 miljoonaa euroa. tai p. Vihannesten hinnat nousivat 10,22 prosenttia, mutta määrät putosivat lähes saman verran
= PT-kaupan myynti 2022. – Ensimmäisen kerran alkoholittomat juomat oli suurempi kuin alkoholilliset. Kaupparyhmät luovuttavat myyntidatansa Tilastokeskukselle, joka summaa kaupan luvut yhteen. – Suurin syy myynnin laskuun on kuitenkin hintojen nousu, mikä ohjasi kuluttajia ostamaan vähemmän ja edullisempia tuotteita. Toivottavasti näin korkea inflaatio on ohimenevää, toteaa Kari Luoto. Via Kasvimaa Myski kurpitsakuutiot 250g Nyt ohituskaistaa pitkin kohti ihania kurpitsaruokia! Trendikäs myskikurpitsa nyt käyttövalmiina näppärässä pussissa! Käytä kokkailuun, lisukkeeksi, sosekeittoon tai vaikkapa leivontaan. Via Kasvimaa Kolmikko porkkanasekoitus 250g Popsi, popsi porkkanaa! Värikäs ja käyttövalmis porkkanasekoitus kokkailuun, lisukkeeksi, leivontaan tai naposteltavaksi ihan sellaisenaan! Kätevä pussikoko sopii etenkin pienille talouksille ja ehkäisee hävikin syntymistä. VIHANNES-LAITILA Via Kasvimaa Rane maalaisranskalaiset 500g Nämä tuoreet ja maustetut bataattija perunaranskalaiset ovat kypsennystä vaille valmiit. Tätä selittää kahvin hinnan nousu ja alkoholijuomien myynnin lasku. PTY:n toimeksannosta MMT Kyösti Arovuori REINU econ Oy:stä tekee tilaston pohjalta analyysit päivittäistavaramyynnin kehityksestä. Se johtunee ravintolapuolen avautumisesta ja jonne on osa alkoholijuomien kulutuksesta siirtynyt, pohtii Luoto. Luodon mukaan ruoan myynnin pudotusta selittää vähäisessä määrin ihmisten siirtyminen lähitöihin ja työpaikkaruokailun lisääntyminen. Elintarvikkeiden myyntitilastoa on tehty Päivittäiskauppa ry:n toimeksiannosta neljä vuotta ja tuloksia on vuosilta 2019– 2022 sekä lisäksi neljännesvuosittain julkaistaan väliraportit. Laita uunipellille tai airfryeriin, lisää loraus öljyä ja ripaus suolaa, paista ja nauti. ULKONA SYÖMINEN EI OLE TILASTOSSA Päivittäistavarakaupan kokonaismyynti oli 21 069 miljoonaa euroa, josta elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien osuus oli osuus 15 421 miljoonaa euroa. Via Kasvimaa toi Suomen markkinoille täysin uuden tuoteryhmän: kokkausvalmiit kasvikset! Valmiiksi kuoritut ja pilkotut kasvissekoitukset tekevät ruoanlaitosta helppoa. – Hintojen nousu kiihtyi vuoden loppua kohti. Tilastokeskuksella oli 5-numeroinen luokittelutaso valmiina ja sillä tasolla voidaan tehdä vertailuja muihin Euroopan maihin, selvittää Luoto tilastoinnin haastetta. Rustiikkiset bataattija perunaranskalaiset maistuvat sellaisenaan tai hyvän dipin kanssa. Alkoholittomien juomien myynti oli 1807 miljoonaa ja alkoholillisten 1736 miljoonaa. Kätevä pussikoko sopii etenkin pienille talouksille. Ja muutkin juurekset. UuTuus! UuTuus! UuTuus! – On käyty pitkä keskustelu, että tilasto saatiin ylipäätään syntymään. Siirtymää oli myös tuoteryhmien välillä. 2/2023 | 11 LANTTU LEIKKAA. Maukkaimmillaan paahdettuna. Samalla lisäät vaivatta kasviksia ruokavalioosi ja vähennät keittiössä syntyvää hävikkiä! Kätevää, eikö olekin
– Sain vuonna 2022 yli puolen miljoonan säästöt, kun en valottanut kalliin sähkön aikaan. Sähkömarkkinat ovat aivan sekaisin, kummastelee Kulmanen. Saamme savukaasuista lämpöä talteen 1,5–2 megawatin verran, mikä riittää meidän kasvihuoneiden lämmitykseen. Se vääristää kilpailuasetelmaa ja sotkee vihannesten yleistä hintatasoa. Jos joku iloitsee onnistuneensa sähkön ostossa, on varmaa, että välillä hänellekin tulee näpeille. Lauhan talven johdosta isoilta lämpölaitoksilta jää polttoainetta ensi kautta varten. Maakaasun hinta on noussut vuodessa kolminkertaiseksi eli noin 75–80 euroon megawattitunnilta ja siitä luovutaan uuden lämpölaitoksen myötä. Pahimmat skenaariot sähkön hinnasta tänä talvena eivät toteutuneet, vaikka energian hinnan nousu oli huomattava. Sekin on ekoteko, kun hiilidioksidi ei pääse tehtaalta taivaalle. – Viljelymme jatkuu Honkajoella vielä, sillä olemme vuokranneet puolet sen pinta-alasta loppukesään saakka, kertoo Ari. Aiemmin Ikaalisten Luomu sai kasvihuoneissa tarvitsemansa hiilidioksidin maakaasun poltosta. – Haasteellista on myyntituloilla saada kulut peittoon. Ostamme savukaasut ja puhdistamme ne ennen kuin päästämme ne ilmaan. – Kurkku on herkkä valotuksen vähentymiselle. Valotusta on säädelty pörssisähkön hinnan mukaan. Tämän systeemihinnan päälle tulee Suomen aluehinta, joka voi nostaa tai laskea lopullista hintaa. – Viime vuoden huhtikuussa sähkön ostolasku oli jopa miinusmerkkinen. – Sähkön ostossa onnistuminen määrittää, kuinka puutarhayritys pärjää. Puhutaan vain energian hinnasta, mutta salakavalasti kaikki kustannukset, kuten pakkaukset ja kuljetukset, ovat nousseet, muistuttaa Ari. Ikaalisten Luomu oli ostanut tämän 1,85 hehtaarin suuruisen luomuviljelmän vuonna 2011. Joulukuussa sähkö oli hyvin kallista, mutta tammikuussa tuulivoimalat pyörivät hyvin ja aluehinta oli negatiivinen. Ari Kulmanen: ”Sähkömarkkinat ovat aivan sekaisin” Ikaalisten Luomu tekee ekotekoja: se ostaa paikallisen lämpöyhtiön savukaasut ja Koskenkorvan hiilidioksidia. KKK-VIHANNES HONKATARHOILLE Ikaalisten Luomu Oy on myynyt vuodenvaihteessa Honkajoella olevan tytäryhtiönsä KKK-Vihannes Oy:n Honkatarhat Oy:lle. – Ostamme sähkön 100-prosenttisesti pörssihinnalla Honkajoen toimipisteessä. – Ikaalisten Luomu on rakentanut laitoksen yhteyteen savukaasujen lämmön talteenottolaitteiston. Tomaatilla sen sijaan on hyvä valomuisti ja se voi olla 1–2 päivää ilman valotusta, kun viikon aikana kasvi saa tietyn valomäärän, kertoo Ari. PUUTARHA-SANOMAT | IKAALINEN Ari Kulmanen viljelee Encore-tomaattia ja korostaa maun merkitystä luomuvihannesten menekissä.. Tämä on merkittävä ekoteko, korostaa Kulmanen. Ikaalisten Luomussa on vihannesten valotusta säädelty sähkön hinnan mukaan. Ari Kulmasen mielestä energian oston vaikutus kilpailukykyyn on harmillisen suuri. Ikaalisten Luomun liikevaihdosta energian osuus on 35 %, mikä ylittää työvoimakulut. Ikaalisten laitoksella on kasvihuonealaa 2,1 hehtaaria. Pörssisähkön arvonlisäverollinen keskihinta oli tammikuussa 8,66 senttiä kilowattitunnilta, kun se vielä joulukuussa oli 27,1 senttiä kilowattitunnilta. – Jatkossa tulemme käyttämään puhdasta CO2:ta, jota saadaan Koskenkorvan viinatehtaalta, jossa käymisen jälkituotteena syntyy puhdasta hiilidioksidia. SAVUKAASUISTA LÄMPÖ VILJELMÄLLE Ikaalisten Luomun tontilla oleva bioenergialaitos on jäämässä varavoimalaksi, kun Leppäkosken Lämpö Oy:n 4–5 megawatin hakelämpölaitos on valmistumassa puolen kilometrin päähän viljelmästä. Tämä tapahtui kuitenkin tuotannon kustannuksella, mutta hyöty oli suurempi kuin sadon menetykset. Vaikka futuurien mukaan sähkön hinta on lähikuukausina maltillinen, sanoo Ari kuitenkin, että energian hinnan ennustaminen eteenpäin on epävarmaa. – Toistaiseksi hakkeen hinta meillä ei ole noussut ja se on nyt 40–50 euroa megawattitunnilta. – Ei tarvitse kummoista matikkapäätä, että ymmärtää, mitä tapahtuu yritykselle, jos energian hinta tuplaantuu. | 2/2023 12 IKAALISTEN Luomun yrittäjä Ari Kulmanen kertoo, että kasvihuoneviljelijän jokapäiväinen työ on sähkön hinnan seuraaminen ja valotuksen sovittaminen sahaaviin hintoihin. Tuleva kehitys riippuu hallituksen linjauksista, jatkuuko turpeen energiakäyttö. VALOTUSTA PÖRSSIHINNAN OHJAILEMANA Ikaalisten Luomu Oy aikoo investoida 1 megawatin sähkökattilaan, jolloin halpaa sähköenergiaa voidaan varastoida veteen lämmöksi
EU:n uusi luomuasetus tuli voimaan viime vuoden alusta ja siinä edellytetään, että luomuna myytävien kasvisten juurten tulee päästä maapohjaan. Ylimäärä myydään tavanomaisten tuotteiden markkinoille. – Ongelmaksi tulee salaateille ja yrteille asetettu vaatimus, jonka mukaan ne tulee myydä asiakkaalle saakka ruukkuineen. Halvin tunti oli 4,10 ja kallein 33,05 €/MW. Pikkukurkun lajikkeena on Trista, joka on maultaan kehuttu lajike ja jopa tavanomaisen kurkun viljelijät kehuvat sitä, naurahtaa Ari. Pohjoismaat saivat säännökseen kymmenen vuoden siirtymäajan. Tomaattilajikkeena on Encore ja kirsikkatomaateissa on 2–3 lajiketta. Menekkiä on ollut, vaikka kuluttajien ostovoima on heikentynyt. = Ari Kulmanen esittelee, mitä Ikaalisten Luomun ostama pörssisähkön on tunneittain kahtena esimerkkipäivänä maksanut. Kauppa tykkää kappalekaupasta, jolloin asiakkaat eivät voi vaa’alla painaa halvemman kurkun painiketta. Toki meidän tuotanto on pienentynyt. 2/2023 | 13 Se monipuolinen puutarhaverkkokauppa. Jos kauppa hakee asiakkaita vain tarjouksilla, sen luomumyynti jää vähäiseksi. Nordpoolin systeemihinnan keskiarvo oli 73,94 euroa megawatti. • 040 570 3536 Ari esittelee Leppäkosken Lämpö Oy:n uutta biovoimalaa, jonka savukaasujen lämmöstä Ikaalisten Luomun kasvihuoneet tulevat saamaan lämpöenergiansa. ja 6.2.2023 info@biotus.. MAKU PAINAA VALINNASSA Ari kertoo, että luomuviljelmän tulee tuottaa enemmän kuin vihannesten menekki luomuna on, jotta aina voidaan taata asiakkaille luomun riittävyys. Nordpoolin systeemihinta oli vuorokauden keskiarvona 104,81 ja aluehinnan keskiarvo oli 31,86 €/MW, jolloin ostohinnaksi tuolta vuorokaudelta muodostui 136,67 €/MW. jarvenkyla.fi I 050 502 0070 Verkkokauppa 24H I Myymälä Ma-Pe 8-16 Timperintie 5 I 21570 Sauvo TAIMET & SIEMENET KASTELUVÄLINEET VILJELYTARVIKKEET PAKKAUSMATERIAALIT KONEET & TUNNELIT MEHILÄISTARVIKKEEET MAALISKUUN LOPPUUN ASTI MARJARASIOISTA JOPA -20! TILAA PARSAJUURAKOT KÄTEVÄSTI VERKOSSA! TILAA PARSAJUURAKOT KÄTEVÄSTI VERKOSSA! TILAA PARSAJUURAKOT KÄTEVÄSTI VERKOSSA! TILAA PARSAJUURAKOT KÄTEVÄSTI VERKOSSA! TILAA PARSAJUURAKOT KÄTEVÄSTI VERKOSSA! Logot, esitteet, yritysilmeen päivitys, messumateriaalit, nettisivut – kaikki mainostoimistopalvelut yrityksellesi TTT Graafinen Suunnittelu | 040 572 9272 | Tuotannossa on salaatteja, kurkkuja ja tomaatteja, kaikki luomuviljeltynä. Aluehinta oli keskimäärin 49,61 euroa negatiivinen, jolloin maksettavaa jäi 24,33 €/MW. – Kaupat, jotka ovat profiloituneet laatukaupoiksi, myyvät luomua hyvin. Tammikuun 25. päivänä oli tuulista ja Suomen aluehinta oli joka tunti negatiivinen. Vakaa hinta on hyväksi sekä kaupalle että kuluttajalle, toteaa Ari. KATSO VIDEO Ari Kulmanen kertoo lämpölaitoksesta ja savukaasujen ostosta. – Hinnat olemme pyrkineet pitämään vakioina, talvija kesähintoina. Vaatimusten tiukentuminen on sinänsä hyvä, sillä niin päästään luomu brändäämään uudelleen. Halvin tunti oli 41,23 ja kallein 213,39 €/MW. Sähkön ostohinnat 25.1. Yön tunteina kello 21:stä aamuun klo 5:een aluehinta oli kuitenkin negatiivinen. – Lajikkeen valinnassa tärkein tekijä on maku, mutta myös viljelyn on onnistuttava. • www.biotus.. – Tietty kuluttajakunta on säilynyt uskollisena asiakkaana. Helmikuun 6. päivänä aluehinta lisäsi pörssisähkön hintaa. Ravintolathan eivät voi ottaa sellaisia tuotteita vastaan, jossa on multaa mukana, päivittelee Ari Kulmanen. – Maakosketus ei aseta haastetta, sillä pienillä viljelyn muutoksilla ehto voidaan täyttää kurkun ja tomaatin viljelyssä. Verkkokaupat myyvät hyvin luomua, kiittelee Ari. Ikaalisten Luomun pikkukurkut myydään 150 gramman ja pitkät kurkut 240 gramman minimipainoisina. puutarha-sanomat.fi —> videot
Oikeassa kuvassa porkkanamaa kitkennän ja rivivälijyrsinnän jälkeen. | 2/2023 14 VANHA-Rauhamäen luomutila sijaitsee aivan Päijänteen länsipuolella kulkevan vanhan Nelostien varrella Kuhmoisten ja Jämsän välissä. Kuvat Vanha-Rauhamäen luomutila. Tila tuottaa yhteistyössä Emman vanhempien omistaman Hujalan tilan kanssa 5–6 hehtaarilla luomuporkkanaa, joka kuljetetaan 50 tonnin rekkakuormina pakattavaksi Paavo Pulkkisen tilalle Haukivuorelle. Kaikki maat eivät sovellu porkkanalle, mikä rajoittaa sen viljelyalaa, kun viljelykierto luomussa on 4–5 vuotta. Pirtissä on talvipäivänä leppoisa tunnelma, kun Emma Kaakko ja Sampsa Peltola kertovat Puutarha-Sanomille porkkanan viljelystä. LIEKITYKSELLÄ RIKAT RUOTUUN Kevään koittaessa maat muokataan ja porkkanapelloille ajetaan harjut. Kun Emman kotona oli 1990-luvun lopulta alkaen ollut luomuporkkanan viljelyä, saimme mallin siitä, mitä voisimme ryhtyä tuottamaan. Varaston lämpötila on puoli astetta pakkasella, jolloin kuution laatikoissa mikrorei’itetyissä muovihupuissa olevien porkkanoiden lämpötila on nollassa. PUUTARHA-SANOMAT | KUHMOINEN Vasemmalla näkymä harson alta, jossa porkkanarivit näkyvät liekityksen jälkeen puhtaina ja rivivälit puskevat pillikettä. Lisäksi kierrossa on nurmia, maanparannusja typensidontakasveja. – Myyntikasveina meillä on myös tattari ja kaura. Sampsa Peltola kertoo insinööriksi valmistumisen jälkeen olleensa kymmenisen vuotta palkkatöissä Etelä-Suomessa ja ulkomailla. Vanha-Rauhamäen tilalla on peltoa 37 hehtaaria. Porkkanaa riittää huhti-toukokuun vaihteeseen saakka. Hän oli opiskellut myös viulunsoiton opettajaksi ja harjoittaa laulamista. Emma ja Sampsa asettuivat maalle viljelemään Sampsan kotitilaa.. Viljelijöiksi ryhdyimme vuonna 2018, kertoo Sampsa. Keskellä olevassa kuvassa harso on poistettu ja rivivälejä on harattu. Emma tekee hanketyötä Puutarhaliitossa ja hän on samalla asiantuntijana Hedelmänja Marjanviljelijäin Liitossa. Maalta hoituvat toiset työt digiyhteyksin. Meillä on myös hunajantuotantoa, kertoo Sampsa. – Kymmenkunta vuotta sitten tuli mieleen, voisinko tilanpitoa jatkaa. – Lapsuudessani kotitilalla oli mansikkaa ja mustaherukkaa, mutta tilan päätuotantosuunta oli broilerien kasvatus vuoteen 2008 saakka, jonka jälkeen pellot olivat yksipuolisessa viljanviljelyssä. – Etätyö on erinomainen ratkaisu, sanoo Emma itsensä ja miehensä puolesta, sillä Sampsakin tekee kotoa käsin hankintaja suunnittelutöitä metallialan firmalle. ETÄTYÖNÄ TOISET AMMATIT Emmalla oli kokemusta luomuviljelystä kotitilalta ja agronomiopinnoissa hän valitsi erikoistutkielman aiheeksi porkkanakempin. – Teemme kylvön myöhästettynä touko-kesäkuun vaihVanha-Rauhamäen tila tuottaa Luomuporkkanaa pieteetillä Nuori pariskunta valitsi elämän laadun ja he asettuivat luomuviljelijöiksi Kuhmoisiin. Vanhat broilerihallit ovat nyt porkkanavarastona ja konehallina. Porkkanan hyvä maku on viljelyn ohjenuora
= Luomuviljelyssä tärkeä työvaihe on liekitys, jonka onnistuminen säästää kitkentätyötä. MAKU ON AINA MIELESSÄ Päälajikkeena on varastolajike Maestro, josta on nykyisin saatavana luomusiementä. Metsästysseurat käyvät noston yhteydessä keräämässä maahan jääneitä porkkanoita. Viime kesä oli paha rikkakasvivuosi ja ihmistyötä tarvittiin 240 tuntia hehtaarille, laskee Sampsa. Silloin liekitämme penkit ja itäneet rikkaruohot tuhoutuvat. Sampsan mukaan luomutuotannossa päästää lähelle tavanomaisen viljelyn satoa. Seuraavana päivänä porkkanan taimet ovat pinnassa. Harson alle kertyy kosteutta, mutta kovat tuulet voivat kuivattaa maata. Vanha-Rauhamäen luomuporkkanat leviävät kauppoihin ympäri Suomen, kun Paavo Pulkkinen pakkaa ne Pirkkaja Suvituore-pusseihin. – Kalium on tärkein ravinne ja sitä lisätään biotiitin ja louhitun kaliumsulfaattilannoitteen avulla. Harso levitetään porkkanamaan päälle heti liekityksen jälkeen ja sitä pidetään kuukauden verran, jolloin porkkana on kehittynyt 3–4 lehtiasteelle. Välit ajetaan rivivälijyrsimellä. – Aloimme käyttää 17 gramman harsoa viljelyn alussa ja se on yhtä tehokas kuin hyönteisverkot. – Insinööriluonteeseen kuuluu, että aina on kehitettävää. Penkkien väleissä pitkäksi kasvaneet rikkakasvit ovat suojanneet pieniä porkkanan taimia harsojen hakkaamiselta tuulessa. Ongelmana on se, että lämpötila voi nousta harson alla liian korkealle, toteaa Emma ja lisää, että viljelykierto on kuitenkin tuholaistorjunnassa avainasemassa. Vanha-Rauhamäen tilalla ei käytössä ole keinokastelua. Sampsa sanoo harsojen kestäneen jo viisi vuotta, kun niitä on säilytetty kuivassa. Vanha-Rauhamäen porkkanoita myydään myös paikallisesti Reko-renkaissa ja kyläyhteisöille. ISOKAPPA laatikot perunoille ja vihanneksille Täällä on perunan ja vihannesten hyvä olla Hyödynnä erikoisennakkoehtoja tilaa laatikot ajoissa!. Parhain keskisato oli 2020, jolloin päästiin 60 tonniin. 2/2023 | 15 Kaikki mekaaniseen rikkatorjuntaan Kress -traktoriharat, harakomponentit Rikkamestari, liekittimet, Ryömijä Terrateck -käsityökalut ammattiviljelyyn Kysy lisää, myös räätälöityjä ratkaisuja! Elomestari Oy 040-581 8477, www.elomestari.fi teessa, jolloin rikkakasvit ovat jo taimella. – Keskisadon tulee olla yli 40 tonnia, jotta homma on järkevää. Luomuhyväksyttyjä hivenravinteita, booria ja mangaania, annetaan 1–2 kertaa nestelannoituksena, kun kasvusto on 15 senttiä korkea. Kuva Vanha-Rauhamäen luomutila. – Kun porkkana on kasvanut, tehdään multaus yhteen tai kahteen kertaan, jotta juurten kannat saadaan piiloon. Saunakukkaa voi joutua kitkemään myöhemminkin. Penkkien harjalle kylvän kolme riviä, joiden yhteinen leveys on 10 senttiä ja siemeniä on 70–90 kappaletta rivimetrillä, kertoo Sampsa. – Meillä on Paavon ja hänen muiden sopimusviljelijöiden kanssa hyvä henki ja yhteistyö. Tuoreverkko toimii välittäjänä. Sampsan mukaan porkkana on sirkkalehtivaiheessa arka kuivumiselle, mutta kun juuri pitenee, kasvi kestää hellettä. Porkkana ei ole suuri typenkäyttäjä. – Luomuporkkanamme ovat myös Marjapuodin nettikaupassa, kertovat yrittäjät Emma ja Sampsa. – Jos liekitys on onnistunut hyvin, kitkennän tarve jää muutamaan kymmeneen tuntiin hehtaarilta. – Maku on tärkein tekijä lajikevalinnassa. LUOMULANNOITTEITA ON SAATAVILLA Kun harso otetaan pois, aloitetaan haraus ja kitkentä. Emma kertoo, että nykyisin luomulannoitteita on riittävästi tarjolla. – Kylvösyvyys on 3 senttiä ja 1–2 viikon kuluttua porkkanan taimi on puoli senttiä pinnan alla. Dronen kameralla tarkistetaan harsojen kunto ja dronekuvauksesta on apua myös metsätaloudessa tuulenkaatojen huomaamisessa ja peltojen kasvukuntojen havainnoinnissa. Joka vuosi on jokin ulkoinen tekijä, jota ei ole ennakoinut, vaikka sen olisi voinut ottaa huomioon, pohtii Sampsa. Muita lajikkeita ovat Speedo, Musico ja Negovia. Kuluttajaa kiinnostaa maku eikä se, kuinka hyvin porkkana säilyy varastossa, toteaa Emma. Neuvoja saadaan toisiltamme, toteaa Sampsa
VILJELY JA VALMISTUS ”MÄTSÄÄVÄT” Nelikerroksissa vertikaalissa viljellään versoja ja idätetään mungopapuja. – Löysin uuden kulman, millä lähdin vertikaaliviljelyyn. Keittiössä häärii harjoittelija Anna. Ikkunasta kadulle loistava sinipunainen valo kiinnittää kulkijan huomion. Suosittu tuote on vehnänoraasta tuorepuristettu shotti. Laitteisto on irlantilaisen Farmonyn valmistama, kun kotimaiselle valmistajalle tämä oli liian pieni hanke. – Valot pitävät virkeänä. = Versojen viljelyä Viiskulmassa Lähiruoka kiinnostaa hyväosaisia kaupunkilaisia. Tuotannossa on nyt auringonkukan, herneen ja korianterin versoja sekä vehnänorasta. Seuraavaksi ryhdyn lisäämään ja kehittämään tuotantoa. VALOKUVAAJASTA VILJELIJÄKSI Elias Lahtisen kiinnostus viljelyyn syntyi 2017 hänen opiskellessaan valokuvaajaksi Lahden Muotoiluja taideinstituutissa. Baana on kevytliikenneväylä Pohjoisen ja Eteläisen Rautatiekadun välissä olevassa kuilussa. Olemme avoimia ja läpinäkyviä kaikissa raaka-aineissa ja menuissa. Ihmiset ovat omaksuneet take-away -konseptin, mitä korona-aika vauhditti. Viljelykerroksia on neljä ja ledien spektri on säädetty laitevalmistajan ohjeiden mukaan versoille sopivaksi. Myynnissä on noutoruoka-annoksia, voileipiä ja smoothieita sekä mehuja. Kokeilussa ovat myös sinapin ja parsakaalin versot. – Kun viljelmä on keittiön ja myyntitilan välissä, sen näkee kaiken aikaa ja sitä pystyy hoitamaan muiden askareiden lomassa. Tutkimme keinotekoisen luonnon vaikutusta ihmiseen valokuvien kautta. UUDELLA KULMALLA LÄHITUOTANTOON Nykyiset tilat Viiskulmassa avautuivat joulukuun 8. – Myyntihinnat ovat hyviä, minkä mahdollistaa alueen asiakaskunta. | 2/2023 16 ITUITU OY:N Green Farm & Deli -myymälä sijaitsee Helsingin Viiskulmassa, Punavuoren ja Ullanlinnan kaupunginosien välissä. Taaimpana on keittiö, välissä vertikaaliviljelmä ja etummaisena on myymälätila, josta on avoin näkymä viljelmään. Niihin käytetään paikalla viljeltyjä versoja, vaikkakin suurin osa raaka-aineista tulee ulkopuolelta. Pienet vertikaaliviljelmät Helsingissä eivät ole menestyneet, mutta Ituitu Oy:n konsepti poikkeaa niistä, kun viljelmä on osa Deli-myymälää. En halunnut pelkkää kahvilaa tai Deliä, vaan haluan olla myös ruoantuottaja. Lähiruoka on megatrendi ja asiakkaat haluavat tukea suomalaista ruoantuotantoa. Viljelmän hoito on osa rutiinia eikä erillistä hommaa, jolloin se voisi jäädä huonolle hoidolle. – Loskaiselta kadulta myymälään poikkeaminen luo hyvää tunnelmaa ja vehreyttää kaupunkikuvaa, sanoo yrittäjä Elias Lahtinen. PUUTARHA-SANOMAT | HELSINKI Elias Lahtinen tuli uudella kulmalla vertikaaliviljelyyn. Versojen viljely vaatii valoa ja vettä, mutta ravinteita Elias ei lisää, kun versot saavat kasvuvoimansa siemenistä. Elias sanoo ihmisiltä tulleen hauskoja reaktioita uudesta konseptista ja kaverit ovat naureskelleet hänelle, kun valokuvaaja ryhtyi viljelyyn. Viime kesänä Eliaksella oli kaksi konttia Baanan varrella, toisessa niistä oli versojen viljelyä ja toisessa keittiö. Vehnänorasta ostetaan myös kissoille. Elias vuokrasi syksyllä 60 neliön liikehuoneiston, jossa aiemmin oli ollut raakamakkaratehdas. Se merkitsee myös keskuskeittiön luomista, suunnittelee Elias. päivänä. – Kokeilu antoi varmuuden siitä, että Helsingissä on kysyntää paikan päällä kasvatetuille versoille. Hän remontoi huoneiston uuden konseptin mukaisesti. Olemme aloittaneet yhteistyön lähellä olevien kuntosalien ja toimistojen kanssa, kertoo Elias. Versoja käytetään take-away-annoksissa ja myydään myös pussitettuna.. Kun olin katsellut ilmiötä linssin läpi vuosia, innostuin itse viljelystä. Tämä on työpaikka, joka tuntuu merkitykselliseltä, sanoo Elias Lahtinen. Elias sanoo luoneensa konseptin taiteen kautta. Tätä minä halusin tehdä, kertoo Elias. – Minulla on halu tuoda viljely näytille. – Opiskelukaverini oli kuvannut ledien alla viljeltävää talvimansikkaa. – Halusin tuoda lyhyen tuotantoketjun ihmisten näkyville. Asiakkaiden palaute on ollut ihastunutta. – Tämä tehtaanmyymälä on kokeiluvaiheessa. Kaupunkiviljely sai uuden muodon, kun Ituitu Oy:n vertikaaliviljelmä ja take away -myymälä avattiin joulukuussa Helsingin Viiskulmassa. – Korona-aikaan minulla oli kotona yksi huone viljelykokeiluissa. VILJELY HOITUU VÄLIHOMMINA Viljelytilassa versot kasvavat kookoskuidusta tai hamppurullasta tehdyllä alustalla. – Olemme saaneet tuotannon ja myynnin mätsäämään, joten versoista ei synny hävikkiä. Myymme versoja myös sellaisenaan leikkaamalla niitä 50–80 gramman pusseihin. Ruokapuolen kehittäjänä on Eliaksen avopuoliso Fanny Lindh, joka ekonomina tuo yritykseen talousosaamista. Eliaksen Joel-veljellä on ravintolataustaa ja hän on myös auttamassa
= Vyrtti rymisti yrttimarkkinoille Kaupallinen johtaja Antti Orrenmaa basilikakourujen äärellä. Kompostoituvaa ja biohajoavaa 100% TUORETARHA OY investoinut uuteen innovatiiviseen vertikaaliviljelylaitokseen Pirkkalassa. Tuoretarha viljelee ensi vaiheessa seitsemää eri yrttiä yli 1,3 miljoonan yrtin vuotuisella tuotantokapasiteetilla. Myös tuoksua pidettiin tärkeänä tekijänä. Kuva Studio Koivunen. Tarkoin kontrolloitu viljely-ympäristö mahdollistaa yrttien tasaisen laadun ja maun, kun luonnon erilaiset ja vaihtelevat sääolosuhteet (lämpö, valo ja kosteus) eivät vaikuta viljelyyn. Asiakkaille uudella Vyrtti-tavaramerkillä markkinoitavia yrttejä toimitetaan maaliskuusta alkaen. Viljelyohjelmassa on tuotannon alkaessa seitsemän suomalaisten suosikkiyrttiä: basilika, tilli, korianteri, persilja, ruohosipuli, timjami ja minttu. Hyvä sijainti ja optimoidut viljelyolosuhteet pidentävät yrttien myyntiaikaa ja parantavat tuoreutta, jolloin hävikki vähenee. avomaankurkku, sipuli, meloni, salaatti ja kurpitsa Kompostoituva Bioska-katekalvo YKSI VUOTISILLE JA MONIVUOTISILLE KASVEILLE Jalanjäljen pienentämisestä kädenjäljen kasvattamiseen. Kyselyyn vastasi 1300 suomalaista, jotka ostavat yrttejä vähintään kerran kuukaudessa. 03 3800 800 tai info.plastiroll@walki.com • Voi muokata maahan kompostoitumaan • Säästää kustannuksia • Ei kerrytä perinteisen muovin tapaan maatumatonta jätettä peltoon • Esim. Tuoretarha Oy on startup-yritys, joka on investoinut alan johtavan yhtiön, myös pirkkalalaisen Netled Oy:n, vertikaaliviljelyteknologiaan. Yrityksen mukaan laitos on Suomen ensimmäinen teollisen mittakaavan täysin automatisoitu vertikaaliviljelylaitos ja se palvelee erityisesti Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen kuluttajia, ruokakauppoja ja horeca-asiakkaita. Tuoretarhan tuotantolaitos muodostuu kuudesta kerroksesta, jolloin viljelyrakennuksen pinta-ala minimoituu. 2/2023 | 17 Tutustu Bioska-tuotteisiin osoitteessa www.bioska.fi ja ota yhteyttä p. Lajikevalinnat ja optimoidut vesi-, valoja ravinneannostelut antavat yrteille vahvemman maun ja runsaamman rakenteen. Tuoretarha Oy:n teettämän kuluttajatutkimuksen mukaan tuoreyrttien ostopäätökseen vaikuttavat eniten tuoreus, maku, tuotteen runsaus ja säilyvyys. – Vastuullisesti viljeltyjä maukkaita Vyrttejä on suorastaan ilo myydä, riemuitsee Tuoretarha Oy:n kaupallinen johtaja Antti Orrenmaa. Vyrtti-tuotteissa ei ole muoviruukkua, sillä niiden turvepotit on kääritty ohueen kuitupaperiin. Tuoretarha sijaitsee Pirkkalassa lähellä Pirkanmaan kuluttajia ja asiakkaita
Oppilaita otetaan vuosittain noin 155, joista kolmannes opiskelee puutarhuriksi Alajärvellä Kurejoen yksikössä. Amisreformi siirsi oppimisen vastuuta työpaikoille. – Usein opiskelija on ollut samassa työpaikassa aiemminkin ja työnantaja maksaa normaalia palkkaa. AMMATINVAIHTAJIA SOTE-ALALTA Peruskoulun päättäville yhteishaku avautuu helmikuun 21. Näin säästämme oppilaitoksen työvoimakuluja, kertoo Mervi. – Joustoa pitää olla. – Ammatinvaihtajia erityisesti sosiaalija terveysalalta tulee paljon. TIMJAMI ON KEIDAS KOULUSSA Puutarhaopettaja Mervi Ukonmäki kertoo, että puutarhaopinnoista voi tulla suorittamaan vain tietyn osa-alueen. Yksikön ylpeydenaihe on Timjami-niminen myymälä ja puutarhakeidas, jota somistavat floristiopiskelijoiden sidontatyöt. Asenteena joillakin työpaikoilla voi vielä olla, että opiskelija on yksi työntekijöistä ja odotetaan opettajia työpaikalle ohjaamaan. Puutarha-alalla on kuitenkin vakiintuneita työpaikkoja, joissa koulutus sujuu ja oppilaita ohjataan sekä valmistellaan kattavasti näyttöihin, sanoo Rajamäki. Koulutussopimuksella oleville ei makseta palkkaa, mutta työnantajan edustajan tulee ohjata opiskelijaa ja seurata hänelle laadittua suunnitelmaa niistä asioista, joita työpaikalla olisi tarkoitus oppia. Kiinnostuttuaan puutarha-alasta opiskelija voi jatkaa puutarhurin koko tutkinnon suorittamiseen. Oppisopimuksella oppiva on työnantajan palkkaama opiskelija, jonka palkka on 80 % alimmasta palkkaluokasta. Jos opiskelija on aiemmin ollut kasvihuoneessa, hänet voidaan ohjata suoraan osoittamaan hankkimaansa osaamista näyttöön, avaa Rajamäki opintopolkua. Reformin tuloksena vastuuta osaamisen hankkimisesta on siirretty työpaikoille. Kurejoen opetuspuutarhaan kuuluvat viherrakentamista ja puutarhatöitä palvelevat puistoja viheralueet oppilaitoksen ympäristössä sekä Luken kanssa hankeyhteistyönä perustettu humalatarha. Kurejoen kampuksella on Järviseudun koulutuskuntayhtymän perinteinen lypsykarjaan erikoistunut opetusmaatila. = Jami kouluttaa puutarhureita Järviseudun ammatti-instituutin Kurejoen yksikössä on hyvät puitteet saada monipuolinen puutarha-alan koulutus. Jamin Kurejoen yksikössä on hyvät puitteet puutarhaopetukselle. He suuntavat hoivaviettinsä ihmisten sijaan kasveihin, kuvaa Rajamäki. Se alkaa lähiruoan viljelyn suunnittelusta päättyen sadon säilöntään. päivänä ja kestää kuukauden verran. Haku tehdään opintopolku.fi -palvelussa. Jamissa puutarha-alan perustutkintoa suorittavista puolet ovat taustaltaan ulkomaalaisia. – Ukrainan sota herätti kiinnostuksen kotitarveviljelyyn, joka on valinnainen tutkinnon osa. – Jami on tunnettu siitä, että ulkomaalaiset otetaan hyvin vastaan. – Puutarha-alalla on työvoimapula. Kahteen kertaan ei samoja asioita tarvitse opetella. Jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma, HOKS. Työpaikkoja on, kunhan löytyy tekijöitä. Aikuisopiskelijat opiskelevat usein työn ohella, ja aikatauluongelmia pyritään ratkomaan niin, että opiskelija saa hyvän alun opinnoille. – Tämä tuo haasteita esille aina välillä. Puutarha-ala on valtavassa nosteessa, mutta se ei ole heijastunut työvoiman houkuttelevuuteen, sanoo puutarha-alan tutkintovastaava Mari Rajamäki. Kymmenkunta puutarhuria jatkaa vuosittain floristitutkintoon. Monet heistä ovat asuneet Suomessa vuosia ja nyt hankkivat suomalaisen koulutuksen, kertoo Mari Rajamäki. – Timjami on itsepalvelumyymälä, joka on auki aamuseitsemästä iltakymmeneen. | 2/2023 18 ETELÄ-Pohjanmaan itäpuolen kunnat muodostavat Järviseudun koulutuskuntayhtymän, joka ylläpitää Järviseudun ammatti-instituuttia, Jamia. Kuva Jami. PUOLET TAUSTALTA ULKOMAALAISIA Puutarhurin tutkinnossa on kolme suuntaa: puutarhatuotanto, kukkaja puutarhakauppa sekä viherala. – Kun korona iski päälle, tuli jatkuvasti soittoja, eikö meiltä löytyisi opiskelijoita töihin. Nuorille toinen aste – joko lukio tai ammatillinen koulutus – on nyt pakollinen, kun oppivelvollisuus jatkuu 18 ikävuoteen. Vertikaaliviljelmä on hyvä apu oppimisessa. Ihmiset tulevat tänne kaukaakin valitsemaan kesäkukkia ja maksavat ostoksensa pankkikortilla. PUUTARHA-SANOMAT | ALAJÄRVI Anu Eronen valmistui Kurejoelta puutarhuriksi viime kesänä. Siellä voidaan olla joko koulutussopimuksella tai oppisopimuksella. – Usein ensimmäisen vuoden opiskelijat ovat koulutussopimuksella ja toisena vuonna suuri osa opiskelijoista hankkii oppisopimuspaikan. Kasvihuoneita on 2000 neliötä, ja niissä kasvatetaan kurkkua, tomaatteja, yrttejä sekä kesäja joulukukkia. Kasvihuoneen sisällä on Seinäjoen ammattikorkeakoulun vertikaaliviljelmä. – Vuodesta 2020 alkaen meillä on ollut myös jatkuva haku niin että hakemuksia otetaan vastaan pitkin vuotta. Moni puutarhayritys on myös vailla jatkajaa. Monimuoto-opiskelussa toiset voivat valmistua vuodessa toiset viidessä. OPPIVAI KOULUTUSSOPIMUS. Aloitus pyritään kuitenkin sovittamaan opetuksen kannalta järkevään aikaan. Ammatillisen koulutuksen reformi tuli voimaan 2018 ja sen lähtökohtana on opiskelijan osaamistarve suhteessa tavoitteena olevaan tutkintoon. Uudistus siirsi osaamisen hankkimista aiempaa enemmän työpaikoille
Seppälästä löydät mm. 2/2023 | 19 puutarha-ala ja luontoja ympäristöala (monimuoto) tutkinnot. Opintopolku.fi -palvelussa Jatkuva haku suoraan ammatillisiin oppilaitoksiin Haku ammattikorkeaan Kevään yhteishaku 15.3.–30.3. Toisessa työpaketissa on luotu toimintaohjeet turvallisesta kasvatusprosessista ja kehitetty vertikaaliviljelyyn soveltuva HACCP-järjestelmä, jolla varmistetaan viljeltyjen tuotteiden elintarviketurvallisuus. Kasvualustakokeiluina on ollut hamppukuitua, ruokomultaa ja puukuitua sekä nurmipohjaisia biomädätejäännöksiä, kertoo Karoliina hankkeen ensimmäisestä työpaketista, joka koskee viljelyn onnistumista. ”Vertikaalinen viljely ruokatuotannossa – uusi business maatalouteen” -hanke starttasi 2021 vuoden alusta ja jatkuu tämän vuoden elokuuhun saakka. Jamin kasvihuoneessa oleva hankkeen vertikaaliviljelmä on osoittautunut oivaksi opetuspaikaksi, sillä vertikaaliviljely havainnollistaa kasvutekijöiden kuten valoenergian, hiilidioksidin, veden ja ravinteiden merkityksen. Mervi Ukonmäki ja Mari Rajamäki kertovat, että yhteistyö Seinäjoen ammattikorkeakoulun kanssa on sujunut erinomaisesti ja vertikaaliviljelmä on ollut opetuksessa tärkeällä sijalla. Karoliina Jylhä, Mari Rajamäki ja Mervi Ukonmäki ovat Jamin myymälässä, Timjamissa. ja opintojen aloitus 7.8. SeAMK etsi vertikaaliviljelyn yhteistyötahoksi ensin yrittäjää, mutta sitten löytyi yhteistyö Jamin Kurejoen yksikön kanssa. Viljelykontista tuli vain osittain käyttökelpoista tavaraa Jamin kasvihuoneeseen rakennettuun vertikaaliviljelmään. – Tavoitteena on tuottaa kansantajuista dataa vertikaaliviljelyn liiketoimintamahdollisuuksista, sanoo Karoliina. Opintopolku.fi -palvelussa Oppilaitoskohtaisia erillishakuja Ruokaprovinssiin vertikaaliviljelmä KOETOIMINTAA JA KOULUTUSTA Jamin tiloissa toteutettavan hankkeen uutena projektipäällikkönä on aloittanut Karoliina Jylhä, kun aiemmin hanketta vetänyt Marja Valtonen siirtyi Lapuan Perunan palvelukseen. Kolmas työpaketti keskittyy yritystoiminnan kehittämiseen. Seinäjoen Ammattikorkeakoulu, SeAMK, kouluttaa agrologeja, mutta erillistä puutarhaopetusta sillä ei ole – hankkeissa puutarhapuolikin voi olla mukana. Meillä opiskelet monimuotokoulutuksena mm: • Puutarha-alan perustutkinto, puutarhuri • Puutarha-alan ammattitutkinto • Luontoja ympäristöalan perustutkinto, luonnonvaratuottaja tai luonto-ohjaaja Ja monia muita! Tutustu ja hae www.kao.. Latviasta hankitussa viljelykontissa oli paljon teknisiä haasteita. Etelä-Pohjanmaalla on vahvaa maataloutta ja huomattavan paljon elintarviketeollisuutta, niinpä maakunta onkin julistautunut ruokaprovinssiksi. Haku puutarhurin opintoihin Peruskoulun päättävillä haku 21.2.–21.3. • Elintarvikejalostuksen ammattitutkinto, alkoholijuomien osaamisala, monimuotototeutus. • Mehiläistarhauksen peruskurssi, aloitus 3/2023 • Rypäleiden kasvatus, aloitus 4/2023 Lisätiedot: www.hami.fi Tule opiskelemaan Lepaalle Hämeen ammatti-instituuttiin! 1. Hakuaika 20.3.-30.4. Alkuaan vuosina 2017–2018 oli Hydrorehu-yhteishanke, jossa SeAMK ja Itä-Suomen yliopisto tutkivat vertikaaliviljelmän soveltuvuutta rehun tuotantoon. 2. – Monikerrosviljelmässä ledien alla on kasvatettu salaatteja ja yrttejä. 1 2. Jatkuva haku 3.2.-31.5. ja opintojen aloitus 5.9. Kestävää ammattitaitoa Aitoon ammattiin • Puutarha-alan perustutkinto, puutarhatuotannon osaamisala, monimuotototeutus. Jos saat järkevästi sen vertikaaliympäristön mainittua Opiskele monipuolisesti ammattiin Kainuun ammattiopiston Seppälässä Seppälän kampuksella Kajaanissa opiskelet ammattiin aidoissa oppimisympäristöissä. maailman pohjoisimman vertikaalipuutarhan, jossa opiskelijat pääsevat työskentelevät huipputeknologian parissa, alan yrittäjien kanssa. Opettajat kertovat, että Puutarha-Sanomien videot, tuoreet lehdet ja lehtiarkisto on oivallinen apu opetuksessa
Kasvihuonerakentamisen tukiprosentit hiukan pienenevät. Erityisasiantuntija Aulis Kuusela Ruokaviraston Seinäjoen yksiköstä arvioi, että kasvihuoneiden ja tunneleiden rakentamisen tosiasiallinen tuki säilyy entisellään. Maaja puutarhatalouden investointitukien haku pääsee käyntiin maalis-huhtikuussa. KORKOLAINALLE VALTION TAKAUS Aulis Kuusela kertoo korkotuen rajoittuvan 50 %:iin hyväksyttävistä kustannuksista ja korkotuen vaikutus voi olla enintään 5 %. PUUTARHA-SANOMAT | SEINÄJOKI Aulis Kuusela Ruokavirastosta arvioi, että uuden ohjelmakauden investointitukihaku aukeaa maalis-huhtikuussa. Nuoreksi luetaan alle 40 vuoden ikäinen viljelijä, jonka tilanpidon alkamisesta on kulunut alle 5 vuotta. – Asetusluonnoksessa avustuksen määrä putoaa 30 %:sta 25 %:iin, mutta hyväksyttävät yksikkökustannukset tulevat nousemaan, sillä ne ovat olleet jäljessä kustannuskehityksestä. LED-INVESTOINNILLE 50 %:N AVUSTUS Kaikki energiainvestoinnit tulevat asetusluonnoksen mukaan saamaan 50 %:n tuen. Investointitukia voi hakea ainoastaan sähköisesti Ruokaviraston Hyrrä-palvelun kautta. päivää saakka. – Aiemmin vain biokaasulaitoksen rakentamista tuettiin 50 %:lla, mutta nyt muutkin energiainvestoinnit pääsevät samaan tukitasoon. Laina otetaan pankista, mutta sille on saatavissa valtiontakaus, jos luottolaitos sitä vaatii. Valtiontakauksen suuruus on enintään 80 % ja suurin takauksen määrä investointia kohden on 800 000 euroa. Ensimmäisen tukijakson päätökset tullaan tekemään ennen juhannusta, ennakoi Aulis Kuusela. Kukkaviljelyyn tarkoitetut tunnelit eivät siten kelpaa tuen piiriin. Asetusluonnoksen mukaan investointitukea ei voi saada sadonkorjuukoneille, mutta myyntikunnostuksessa tarvittaviin koneisiin voi saada. – Uudella ohjelmakaudella ei vanhoja hankkeita oteta huomioon, mutta 3 verovuoden ajan tukikatto putoaa kasvihuoneiden rakentamisen osalta 1,2 miljoonaan euroon, sanoo Kuusela. Projektipäällikkö Maarit Hellstedt Maaja metsätalousministeriöstä kertoo, että yksikkökustannuksia koskevan asetuksen valmistelu on loppusuoralla, ja se saadaan lausunnolle vielä helmikuussa. LED-valotuksen tuen saamiseksi ei vaadita enää liiketoimintasuunnitelmaa, kertoo Kuusela. | 2/2023 20 UUSI investointitukien kohdentamisasetus oli lausunnolla helmikuun 7. Tukipäätökset tulevat juhannukseen mennessä.. Kasvutunnelien hankintaa tuetaan vain silloin, kun ne on tarkoitettu elintarvikekäyttöön viljeltävien puutarhakasvien tuotantoon. – Rakentamiskustannusten nousua on inflaation myötä ollut ja hyväksyttäviin yksikkökustannuksiin tulee selkeä korotus. Kuten aikaisemmallakin ohjelmakaudella nuori viljelijä voi saada 10 % korotuksen avustukseen kasvihuoneiden rakentamisen lisäksi myös myyntikunnostusja varastoinvostointeihin. Aiemmalla ohjelmakaudella yhtä yritystä kohden avustuksia voitiin myöntää enintään 1,5 miljoonan euron edestä 3 vuoden aikana. Asetusluonnoksen mukaan ympäristön tilaa ja kestävää tuotantotapaa edistäviin investointeihin voi hakea 40 % avustusta. Muuta kuin maataloudeksi katsottavaa myyntikunnosta voidaan tukea yritystuen kautta. Ehtoina on, että myyntikunnostettu tuote myydään jälleenmyyjille tai jatkojalostajille ja että tuote on kunnostuksen jälkeenkin maataloustuote. Hakemuksen jättämisen jälkeen investoinnin voi käynnistää omalla riskillä. Edellisen kerran kustannuksia tarkasteltiin vuosi sitten. Varastoille ja myyntikunnostustiloille sekä työympäristöä ja tuotantohygieniaa edistäville investoinneille on sama 25 %:n avustustaso kuin kasvihuoneillekin. Kuusela arvioi, että haun perusteiksi tarvittavat asetukset ja ehdot saadaan tallennettua palveluun maalis-huhtikuussa. – 100 000 euron rakennushankkeessa avustusta voi olla 25 000 ja korkotukea 5 000 euroa hyväksyttävistä kustannuksista. = Investointien tukihaku avautuu keväällä EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) uusi ohjelmakausi alkoi vuodenvaihteessa. Energiaa säästäville investoinneille kuten LED-valaistukselle on asetusluonnoksen mukaan haettavissa 50 %:n avustus. – Kun viljelijä on jättänyt hakemuksen, voi hän aloittaa investoinnin omalla riskillään
Keski-Suomessa oli 20 hanketta, joita tuettiin 0,8 miljoonalla. Uudistuneet pakkaustarvikkeet luontoa kunnioittaen. Tuuri, Tuurin Kyläkauppa 9.3. 020 791 4030 VILJELIJÄN BERNERIN MARJAKIERTUE 2023 Tervetuloa perinteiselle marja kiertueellemme! Tuhti tietopaketti marjanviljelyyn seuraavilla paikkakunnilla: 7.3. Kaakkois-Suomessa oli 13 rakennushanketta, ja niitä avustettiin 1,8 miljoonalla. • Vexi 0400 670 868 Olethan muistanut tehdä tunnelitaimitilaukset v. Kaivuri painoi kasvatuspöytien kannatintolpat maahan. Vuosittain tuettiin 60–70 hanketta, josta tunneli-investointeja oli noin 20 kappaletta. Myynti Pälkäne • yrjo.tanila@taiminetti.. Valtaosa euroista meni kasvihuoneinvestoinneille ja tunneli-investointien osuus jäi noin 10 prosenttiin eli 8 miljoonaan euroon, kertoo Aulis Kuusela Ruokavirastosta. Satakunnan ELY-keskus tuki 23 hanketta yhteensä 3,7 miljoonalla eurolla. 2/2023 | 21 taiminetti.fi Taimet paremman sadon puolesta Nettisivuiltamme löydät myynnissä olevat taimet ja tarvikkeet. • Ykä 040 930 6230 Myynti Suonenjoki • veikko.raivio@taiminetti.. Päättyneellä ohjelmakaudella puutarhainvestointeja tuettiin eniten Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella. 2024! marjalaatikko.fi Parhaan sadon puolesta, viljelijänberner.fi myynti ja neuvota puh. Nyt alkanut uusi ohjelmakausi ulottuu vuoteen 2027 saakka. Hankkeita oli 112 ja avustuksen määrä oli 27,1 miljoonaa euroa. Pohjois-Suomessa puutarhainvestoinnit olivat vähäisimmät. Leppävirta, Vesileppis Katso tarkempi aikataulu ja ohjelma viljelijänberner.fi Avustuksia jaettiin 69 miljoonaa 8 vuodessa Viime ohjelmakausi käsitti vuodet 2015–2022 eli se venyi kaksi vuotta alkuperäistä pidemmäksi. Pirkanmaalla oli 33 kohdetta, joita avustettiin 2,0 miljoonalla. Kainuussa oli 8 hanketta, joihin upposi avustusta 0,3 miljoonaa euroa. Varsinais-Suomessa avustusta myönnettiin 128 hankkeeseen ja avustuksia jaettiin niihin 15,3 miljoonaa euroa. – Viime ohjelmakaudella puutarhatalouden investointeja tuettiin avustuksin 69 miljoonalla eurolla. Etelä-Pohjamaalla on 19 tuettavaa hanketta ja niihin myönnettiin 4,6 miljoonaa euroa avustusta. Uudellamaalla oli 32 hanketta, joita tuettiin 4,7 miljoonalla eurolla. Salo, Astrum Areena 16.3. Hämeen ELY-keskus tuki 22 hanketta yhteensä 1 miljoonalla eurolla. Metsäpellon Marjatilalla rakennettiin tunneleita lisää syksyllä 2019. Pohjois-Savossa oli 41 hanketta ja niitä tuettiin 4,1 miljoonalla eurolla. Lue ”Metsäpellon marjatila haki vauhtia Englannista” -artikkeli Puutarha-Sanomien numerosta 9/2019, puutarha-sanomat.fi —> lehdet. Etelä-Savossa oli ohjelmakauden aikana 21 tuottavaa hanketta ja avustusta myönnettiin niihin 2,1 miljoonaa euroa. Lapin ELY-keskus tuki 4 puutarhahanketta yhteensä 0,1 miljoonalla eurolla
Viimeaikainen lannoitteiden ja energian hintojen nousu ja saatavuuden epävarmuus ovat nostaneet maatilojen omavaraisuuden kasvattamisen entistä tärkeämmäksi. – Täällä Lahden kampuksella on noin 6000 opiskelijaa sekä noin 600 opettajaa ja TKI-asiantuntijaa. Venäjältä aiemmin tuotu maakaasu on myös suurelta osin korvattavissa biokaasun tuotannolla, sanoo Mikko Rahtola. Typen hyödyntämistä edesauttaisi se, jos karjanlannasta nykyistä isompi osa ohjattaisiin biokaasulaitoksiin, joiden rejekti on typpipitoista lannoitetta. Ominaisuuksiltaan biokaasurejekti on tavallaan karjanlannan ja väkilannoitteen välimaastossa. – Kaasu on hyvä säätövoima tuulivoimalle, ja se liikkuu putkissa hyvin. Puhdistettuna biokaasu käy liikennepolttoaineena, myös traktoreihin. | 2/2023 22 LAB-ammattikorkeakoulu syntyi 2020, kun Saimaan ja Lahden ammattikorkeakoulut yhdistyivät. Maksavan asiakkaan löytäminen ja markkinaselvitys 4. REJEKTISSÄ RAVINTEET VÄKEVÖITYINÄ Suomessa muodostuu vuosittain lähes 20 miljoonaa tonnia tuotantoeläinten lantaa, noin 1,5 miljoonaa tonnia maatalouden ylijäämänurmia ja yhteensä yli 2 miljoonaa tonnia erilaisia yhdyskuntien ja teollisuuden orgaanisia lietteitä, jätteitä ja sivuvirtoja. Henkilöstön tietotaito, sitoutuminen ja ajankäyttö. Rahtolan mukaan fosforilannoituksella on vaikea saada sadonlisää poikkeuksena kuitenkin aikainen kevät, jolloin fosforia ei ole liukoisena maassa. Veden kuljetuksen välttäminen 9. Suomessa on materiaaleja, joilla kierrätyslannoitteisiin siirtyminen on mahdollista. Baltian kaasuputken kautta meillä on nyt yhteys myös Puolaan ja Saksaan, visioi Mikko Rahtola biokaasun mahdollisuuksia. Fosforin kierrätys onnistuu jo nyt melko hyvin. – Typpi on haastavampi kierrätettävä, sillä se haihtuu ja huuhtoutuu herkästi – kotieläintilojenkin typestä voi haihtua puolet ennen kuin se on taas kasvien käytössä. Ensinnäkin fosforia on varastossa maaperässä merkittäviä määriä. Biokaasutuotannon kannalta edullisimpien syötteiden käyttö 6. Porttimaksuvaihtoehdon perusteellinen läpikäynti 5. Biokaasussa on syötemateriaalista riippuen 50–70 % metaania (CH4) ja loput pääosin hiilidioksidia. Toimitilat on saneerattu Iskun entisen huonekalutehtaan tiloihin, ja ne tarjoavat korkeatasoiset puitteet opetukselle, tutkimukselle ja innovaatioille, esittelee projektipäällikkö Mikko Rahtola. Talouden kannalta keskeistä on Rahtolan mukaan laskea jo suunnitteluvaiheessa, että laitoksen tuotto ja alueen energiankulutus ovat tasapainossa. Mikko Rahtolan 10 teesiä biokaasun kannattavuuteen (LAB-ammattikorkeakoulun sivuilta löytyvät teeseille pohdinnat, katso lab.fi/fi/tarina/10-teesia-biokaasun-kannattavuuteen) 1. Hän oli työuransa alussa 15 vuotta luomuneuvojana Puutarhaliitossa, sitten 5 vuotta Luomuliitossa ja viimeksi 3 vuotta Lukessa. Biokaasulaitoksen ratkaisut ovat yksilöllisiä, eri puolilla Suomea erilaiset. Mädätyksen jälkeen rejektissä ei ole itäviä rikkasiemeniä ja rejekti voidaan jatkojalostaa kanankakan kaltaisiksi pelleteiksi, jolloin kannattava levitysetäisyys kasvaa ja lannoitekäyttö helpottuu. Rahtola katsoo, että ylijäämänurmet, naatit pelloilta ja kasvinjätteet kasvihuoneista tulisi saada ohjattua biokaasulaitoksiin. Merkittävä energiapotentiaali on myös peltobiomassan sivuvirroissa, kuten vaikkapa oljessa. LAB-ammattikorkeakoulussa kehitetään biokiertoon ratkaisuja, joilla parannetaan lannoiteja energiaomavaraisuutta. Kun biokaasu puhdistetaan muista kuin metaanista, puhutaan metaanikaasusta, jota käytetään autojen polttoaineena. Biokaasulaitoksessa biojätteet mädätetään hapettomissa olosuhteissa. – Mitä korkeampi kaasun ja typen hinta on, sitä kilpailukykyisempi biokaasulaitos on. Elintarviketeollisuudessa on kysyntää hiilineutraalille biokaasulle. Synergiaetujen haku muuhun toimintaan 10. Syötteisiin ja maatilan tai yrityksen tarpeisiin soveltuvan teknologian valinta 7. Rahtola on työskennellyt pian kaksi vuotta kiertotalouden tutkimusprojektien parissa, joissa esimerkiksi on kehitetty sarjavalmisteista maatilakokoluokan ravinnekierrätyslaitoskonseptia sekä analysoitu ja etsitty käyttökohteita erilisille metsäteollisuuden sivuvirroille. Vuotuinen biokaasun energiantuotanto on 1,5 terawattituntia, mutta tämänhetkisen teknistaloudellisen maksimin on arvioitu olevan noin 10 terawattituntia, arvioi Mikko Rahtola. BIOKAASULAITOKSET VENÄJÄN MAAKAASUA KORVAAMAAN – Olemme eläneet keinotekoisen halpojen fossiilisten energialähteiden aikaa. Yksi kuutio metaania vastaa energiasisällöltään yhtä litraa dieselöljyä, ja sen tuottamiseen tarvitaan noin 7 kg biojätettä. = LAB tutkii, kehittää ja innovoi Omavaraiseen ravinnekiertoon ja energiaan Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja energiasota Eurooppaan suisti maaja puutarhatalouden kriisiin, kun lannoitteiden ja energian hinnat moninkertaistuivat. Oikean yritysmuodon valinta 2. – Kun lämpöä syntyy, onko kesällä sille käyttöä. TUOTOT MONISTA PUROISTA – Biokaasua käytetään pääosiin lämmön ja sähkön tuotantoon, noin 15 % tieliikenteen polttoaineena. Sijainnin merkityksen ymmärtäminen 3. – Biokaasulaitoksessa raaka-aineen ravinteet muuttuvat kasveille paremmin saatavaan muotoon, toteaa Rahtola. LAB kuuluu Lappeenrannan–Lahden teknillisen yliopiston eli LUT-yliopiston kanssa LUT-konserniin. Ravinteiden lisäarvon optimointi 8. PUUTARHA-SANOMAT | LAHTI Mikko Rahtola kehittää LABammattikorkeakoulussa kiertotaloutta. Biokaasulaitoksen tulovirrat koostuvat monista asioista: lämmöstä, sähköstä, lannoitteista ja porttimaksuista, kun muiden jätettä otetaan vastaan
Kiuruvedelle tulee yksi teollisen kokoluokan keskitetty nesteytetyn biokaasun tuotantolaitos ja muualle Ylä-Savon alueelle pienempiä useamman maatilan keskittymissä sijaitsevia satelliittibiokaasulaitoksia. Kestää hyvin vaihtelevia kasvuoloja. 90 vrk. Palsternakka Vulcan muodostuneet juuret. Soveltuu viljeltäväksi tunneleihin ja harson alle. Keräkaali Cabbice F1 NiZ 17-1043 Kehitysaika n. Maatilan typpilannoitelasku pienenee, sillä biolannoitteessa liukoisen typen määrä on jopa 20–30 prosenttia suurempi kuin lannassa. Uusi tuorekäyttöön soveltuva syyslajike joka erottuu makunsa vuoksi. PARASTA AMMATTILAISELLE – huippusiemenet Speedo F1 Melodio F1 Octavo F1 Gowrie Lilanvärinen ns. Kestää pesua ja pakkaamista katkeamatta. Kehitysaika noin 75 vrk. Keräkaali Ramenos F1 Uusi pienikeräinen pitkän varastoinnin lajike. Vuonna 2011 Puutarha-Sanomat julkaisi artikkelin Turakkalan puutarhasta, joka valmistaa Juvan Bioson Oy:n biokaasusta lämpöä ja sähköä CHP-kaasugenraattorilla. Juuret sylinterimäisiä, sileäpintaisia ja helposti peseytyviä. Pitkään varastointiin soveltuva lajike. Biokaasulaitos tulee tuottamaan maitotilojen lannasta ja maatalouden sivuvirroista uusiutuvaa nesteytettyä biokaasua liikenteen polttoaineeksi. 5 kg. Pystynaatti, joka kestää konenostoa. 2/2023 | 23 Maahantuonti ja myynti: S.G.Nieminen Oy • www.sgnieminen.. Suuri satopotentiaali perinteisiin lajikkeisiin verrattuna. Sylinterimäinen ja sileä juuri, joka kestää hyvin pesua ja pakkaamista katkeamatta. VIHA NNES TEN TAIM ET NYT! Korkeasatoinen pääsatokauden lajike, jolla tasalaatuiset hyvin Kasvuaika noin 75 vrk. Biokaasun arvoketju kierrättää tehokkaasti myös ravinteita ja vähentää ravinnevalumia vesistöihin. Kokoluokka noin 1 kg. Soveltuu myös raskaammille maille. Ei taipumusta juurikarvojen kasvuun varastoinnin aikana. Kesän ja alkusyksyn Suomen Lantakaasu Oy nousee Kiuruvedelle Valion ja energiayhtiö St1:n yhteisyritys Suomen Lantakaasu Oy suunnittelee Suomen suurimman biokaasulaitoskokonaisuuden rakentamista Ylä-Savoon. Suomen Lantakaasu noutaa lannan tiloilta ja palauttaa biokaasun tuotannossa syntyvän biolannoitteen tiloille. Kasvuaika Maestron luokkaa. Hyvä varastokestävyys, voidaan varastoida loppukeväälle. Maku on mieto ja makea, joten voimme suositella lajiketta raasteen ja muiden raakana syötävien kaalivalmisteiden tuottajille. Viljelyvarma lajike, joka on vastustuskykyinen sekä möhöjuurelle että härmälle. Kukkakaali TIRZA F1 Hyvin peittyvä ja laadukas kukinto. Erinomainen vastustuskyky kukkavarren muodostumista vastaan. LUE ARKISTOSTA puutarha-sanomat.fi —> lehdet (lehden hinta 5 €) Tilaajille lähes 200 lehden arkisto on ilmainen! Puutarha-Sanomat 1/2009 Energiasta omavaraiseksi, Demecan haastattelu Puutarha-Sanomat 2/2017 Erkki Kalmari: ”Olemme sokeita näkemään peltojen rikkauksia” Puutarha-Sanomat 10/2011 Biokaasusta lämpöä ja valoa kasvihuoneisiin Juvan Bioson Oy:n ja Turakkalan puutarhan yhteistyön esittely. Kukkakaali Ferrara tuotantoon. Malto hieman tummemman keltainen kuin Magres-lajikkeella. Tavoitteena on yhteensä 1 TWh uusiutuvan liikennepolttoaineen tuotanto. Satelliittibiokaasulaitosten avulla biokaasun syötteiden kuljetusmatka pysyy mahdollisimman lyhyenä. Kannattaa kokeilla. tilau serä 1 lava. Keräkaali Carrera F1 17-1517 Kehitysaika noin 55 vrk. Tasalaatuinen. Kerän koko n. Se vastaa 100 miljoonaa litraa perinteistä dieseliä. kulinaarilajike tuorekäyttöön ja jatkojalostukseen. Kuvassa hallituksen puheenjohtaja Tuulikki Laamanen. Kasvuaika noin 130 vrk. Lue artikkeli numerosta 10/2011, puutarha-sanomat —>lehdet. Kauden 2017 koeviljelyssä palsternakkalajikkeiden parhaimmistoa niin sadossa kuin aikaisuudessakin. Juuri on sylinterimäinen ja sileä. Tasakokoinen lajike, jonka satotaso ja saanto pussiporkkanana ovat korkeat. Tällä hetkellä mukaan haetaan aiesopimuksilla Ylä-Savon alueella sijaitsevia maatalousyrityksiä toimittamaan lantaa ja peltobiomassaa. Biokaasun tuotanto pienentää näin sekä ruoantuotannon että liikenteen päästöjä. Sileät, pyöreät ja houkuttelevan vihreät kerät. Pyyd ä tarjo us! KYSY MYÖ S LUOM UTAI MIA! Kasvukaudella 2016 koeviljelty porkkanalajike varhaisja kesätuotantoon. Laitoskokonaisuus aloittaa toimintansa vuonna 2026. Ei taipumusta juurikarvojen kasvuun varastoinnin aikana. HAZERAN KAALIT PORKKANAT PALSTERNAKAT LANTUT Min. Kannattaa kokeilla! Uusi pitkään varastointiin sovetuva lajike
– Vastaanottokeskuksiin on heistä majoitettu noin 18 000 ja kuntamalliin noin 5700. Tilapäisen suojelun piirissä olevien ukrainalaisten määrä kasvaa entisestään, mutta heistä vain osalla on kiinnostusta tulla kausityöhön, sillä monille riittää vastaanottoraha.. Tilapäisen suojelun piirissä on nyt 39 000 ukrainalaista ja määrän arvioidaan tänä vuonna kaksinkertaistuvan. | 2/2023 24 puutarhasanomat.fi Menossa mukana! Tutustu myös VUOSI SITTEN tapahtunut Venäjän hyökkäys Ukrainaan heijastui suurina muutoksina kausityövoiman saantiin puutarhatiloille. Kotikunta määräytyy asuinpaikan mukaan. Kotikunnan saaminen helpottaa päivähoidon järjestämistä: lapsella on oikeus saada varhaiskasvatuspaikka, vaikka molemmat vanhemmat tai toinen heistä olisi kotona. Kotikunta Suomessa ei vaikuta kansalaisuuteen tai oikeuksiin Ukrainassa. Kotikunnan saanut ukrainalainen on oikeutettu kuntien ja hyvinvointialueiden palveluiden asiakkaaksi. Oleskeluluvista vastaa edelleen Maahanmuuttovirasto. Jos Maahanmuuttovirastolla on asiakkaan puhelinnumero, saa hän tiedon jatkosta myös tekstiviestillä. – Kotikunnan saatuaan ukrainalaiset saavat palvelut kunnasta ja hyvinvointialueelta, eivätkä he ole enää vastaanottokeskuksen asiakkaita. Esiopetusikäisellä lapsella on velvollisuus osallistua esiopetukseen, ja oppivelvollisuusikäisiä lapsia ja nuoria koskee oppivelvollisuus. Kotikuntaoikeuden saaneen ukrainalaisen työnteko-oikeus jatkuu ennallaan. Silloin uuteen korttiin merkitään oleskeluluvan uusi voimassaoloaika. Kotikunnan hakeminen on vapaaehtoista. Oleskelulupakortilla voi todistaa oleskelun laillisuuden ja esimerkiksi työnteko-oikeuden. Yleensä oleskelulupakortti pitää uusia sen vanhetessa, mutta tilapäisen suojelun asiakkaat voivat käyttää myös vanhaa korttiaan. Itse majoituksensa keskusten ulkoUkrainalaisten pakolaisten määrä tuplaantuu. – Maahanmuuttovirasto jatkaa tilapäisen suojelun oleskelulupia automaattisesti kestämään 4.3.2024 asti eikä Ukrainasta paenneiden tarvitse itse hakea jatkoa luvalle, kertoo turvapaikkayksikön aluevastaava Minna Serradj. LISÄÄ PAKOLAISIA ON TULOSSA Viime vuonna yli 46 000 ukrainalaista hyväksyttiin tilapäisen suojelun piiriin. Joustavat järjestelyt koskevat myös Ukrainasta paenneiden oleskelulupakortteja. Tilapäisen suojelun piirissä olleista lapsista on 70 % käynyt koulua. Tarvittaessa Kelasta voi hakea myös perustoimeentulotukea. Työvoiman tarve on noin 15 000 henkilöä. Asiakas saa tiedon kirjeellä, jossa kerrotaan oleskeluluvan jatkamisesta ja oleskelulupakortista. He voivat toki halutessaan hakea maksutta uutta oleskelulupakorttia verkkopalvelu Enter Finlandissa. Saadaanko heistä tarvittava kausityövoima. – Tietoa siitä ei vielä ole, kuinka moni tulee hakemaan kotikuntaa. Tällöin he eivät saa enää vastaanottorahaa eivätkä voi asua korvauksetta vastaanottokeskuksen majoituksessa, toteaa Serradj. Kun aiemmin ukrainalaiset olivat tulleet kausityöluvilla, niin pakolaisina heillä oli oikeus työntekoon tilapäisen suojelun perusteella. Tällä hetkellä heitä on vastaanottojärjestelmässä noin 39 000, kun osa on lähtenyt pois. Hän voi hakea Kelan etuuksia, kuten lapsilisää ja asumistukea. Hän voi ilmoittautua TE-toimistoon työttömäksi työnhakijaksi. Kotikuntaa voi hakea Digija väestötietovirastolta (DVV), joka aukaisee hakulomakkeen verkossa 1.3.2023 alkaen. PUUTARHA-SANOMAT | HELSINKI Kausityövoiman saanti on ollut epävarmaa nyt jo neljättä vuotta. VUOSI SUOMESSA – OIKEUS KOTIKUNTAAN SYNTYY Tilapäistä suojelua saanut voi hakea kotikuntaa sen jälkeen, kun vuosi on kulunut oleskelulupakortin saamisesta ja hakijalla on suomalainen henkilötunnus. Puutarhatilat elävät epävarmuudessa, kuinka ne tulevat tänä vuonna saamaan kausityövoimaa. Se ei myöskään ole este, jos haluaa myöhemmin palata Ukrainaan. Sen hakemiseen on sekä vetoavia että työntäviä tekijöitä, sanoo vastaanottoyksikön tulosalueen johtaja Olli Snellman. – Ukrainasta paenneiden oleskeluluvat ja nykyiset oleskelulupakortit ovat voimassa 4.3.2024 asti
EU-maista rekrytointikampanjaa toivotaan kohdennettavan mm. 2/2023 | 25 Lämpösäädeltyihin kuljetuksiin erikoistunut kuljetusyhtiö Juustokivenkatu 1, 29200 Harjavalta PUH 010 425 1800 FAX 010 425 1899 info@nv-thermotrans.com Kotimaiset marjakasvien taimet peuraniementaimitarha.. Vastaanottorahan perusosan lisäksi pakolainen voi hakea täydentävää vastaanottorahaa omiin tai perheen erityisiin tarpeisiin. Laskelma huomioi hakijan tulot sekä käytössä olevat varat. = Vastaanottoraha Tilapäisessä suojelussa oleva tai turvapaikan hakija voi saada vastaanottorahaa. rmahenselmans.nl/. Töitä Suomesta Oy tarjoaa palvelujaan, jotta rekrytoinnissa onnistuttaisiin. Vastaanottoraha jakaantuu perusosaan ja täydentävään vastaanottorahaan. Viljelmät ovat rekrytoinnin toimeksiantajia ja ne määrittelevät, mistä työvoimaa pyritään saamaan. Varaa ensi vuoden taimet! www.. • 040 741 54 57 • Kari Komulainen info@peuraniementaimitarha.. Sloveniaan, Kroatiaan, Romaniaan ja Baltian maihin, listaa Räisänen. Kun mukaan lähtee tarpeeksi tiloja, voimme panostaa kunnolla markkinointiin, ja näin saavuttaa suuren määrän kiinnostuneita työntekijöitä kohtuulliseen hintaan, kannustaa Jari Räisänen. Töitä Suomesta Oy järjestää työnantajan puolesta maksettua somemainontaa maissa, joista työvoimaa halutaan. Vastaanottokeskus tekee laskelman, jolla arvioidaan oikeutta vastaanottorahaan. Ennakointiverkoston arvion mukaan Suomeen saapuu tänä vuonna 30 000 – 40 000 tilapäisen suojelun hakijaa ja vuonna 2024 arvioidaan tulevan vielä 10 000 – 15 000 tilapäisen suojelun hakijaa. EU:n ulkopuolisista maista kiinnostuksen kohteena ovat ainakin Töitä Suomesta Oy kampanjoi kausityövoiman saamiseksi Moldova ja Tadžikistan. – Ukrainalaisista työntekijöistä on hyvät kokemukset, mutta yksin sen maan varaan eivät kaikki työnantajat laske. – Kampanjan avulla keräämme järjestelmäämme työnhakijoita, joita tarjoamme antamienne kriteerien perusteella mukaan lähteville tiloille. Ukrainasta Suomeen saapuvien hakijoiden määrään vaikuttavat muun muassa sodan kesto ja laajuus, Ukrainan humanitaarisen tilanteen kehittyminen, vastaanottokapasiteetin kuormittuminen erityisesti Ukrainan naapurimaissa ja Baltiassa sekä ukrainalaisten siirtyminen EU -maiden välillä. Vastaanottorahan perusosa on tarkoitettu myös ruokakustannuksiin silloin, kun vastaanottokeskuksessa ei tarjota aterioita. Isoimmilla tunnelija kasvihuoneviljelmillä on kuitenkin kauden alkuun perusporukkana ympärivuotisia työntekijöitä, sanoo Jari Räisänen Töitä Suomesta Oy:stä. – Tiloilla on kova huoli, kun työvoiman saannissa on ollut epävakaa tilanne jo kolme vuotta. Vastaanottorahan määrään vaikuttavat kaikki tulot ja varat. Varaa ensi vuoden taimet! Joost Henselmans T +31 (0)6 4849 8269 E info@. rmahenselmans.nl Fredrik Björklund T +358 50 5934350 E fredrik@. Luotettava Ammattitaitoinen Henkilökohtainen Delta Green plants The Netherlands +31 (0)6 251 565 82 abe@deltagreen.nl deltagreen.nl Parhaat taimet parhaaseen hintaan Marjaja vihannestaimet Hollanista ja Saksasta pitenevät ja Taimet tuottavaan kasvuun Vehvilänsalontie 19, 77600 Suonenjoki taimituotanto.net 040 920 8120 • Marja-Suomen Taimituotanto Oy kausi lähestyy Tilaa marjalaatikot ennakkohinnalla maaliskuun loppuun mennessä Laaja valikoima mansikkalajikkeita vielä tulevalle kaudelle Tunneliviljelijä ennakkovarauksella varmistat haluamasi taimikoon ja lajikkeen Päivät Muista ennakkotilaus kaudelle 2024! puolella taas järjestää noin 14 700 henkilö, kertoo Snellman. Vastaanottoraha 2023 Ei tarjottuja Ateriat vastaanottoaterioita / kk keskuksessa / kk Yksinasuva ja yksinhuoltaja 348,50 euroa 102,15 euroa Muut yli 18-vuotiaat 294,42 euroa 84,12 euroa Perheensä kanssa asuva lapsi 222,32 euroa 66,10 euroa. Vastaanottorahan perusosa on tarkoitettu esimerkiksi vaatteisiin, vähäisiin terveydenhuoltokustannuksiin, paikallisliikenteen lippuihin ja puhelimen käytöstä aiheutuviin maksuihin. Lain mukaan laskelmassa voidaan jättää huomioimatta enintään 150 euroa palkkatuloista – muilta osin palkkatulo vaikuttaa vastaanottorahan määrään. Puutarhatilat haalivat parhaillaan kausityövoimaa. rmahenselmans.nl Aarni Alanne T 040 7376 321 E taimet@alanteentila.. Ukrainan sota heijastuu Suomeen myös jatkossa. Sitä tulee hakea vastaanottokeskuksesta, VOK:sta
Nordberg säger vidare att det nya växthusodlingsåret 2023 blir ovanligt intressant med tanke på den fortsatta allmänna utvecklingen på marknaden och kommande producentpriser. Jag var så pass nöjd med de erhållna paprikaresultaten att jag valde den vägen, säger Nordberg. | 2/2023 26 PAPRIKAODLAREN Ulf Nordberg förbereder sig inför en ny odlingssäsong när Trädgårdsbladet tittar in i hans anläggning i Rangsby en eftermiddag i slutet av januari. – Samtidigt är den aktuella utvecklingen inom grönsakshandeln en annan stor fråga att reflektera över. – Att jag överhuvudtaget fick upp ögonen för paprika beror främst på rekommendationer från Närpes Grönsakers odlingschef Mikael Dahlqvist som försökte få odlare i Närpestrakten att intressera sig för grödan. – Jag har alltid begränsat mig till säsongsodling och användning av naturligt ljus. Det gäller därför att satsa seriöst på biologisk bekämpning. Till exempel är angrepp från bladlöss är ett stort problem. Det är fråga om två vietnamesiska män varav den ena har arbetat i företaget i sex år och den andre i ett år. INLEDER SIN SJUNDE SÄSONG SOM PAPRIKAODLARE Ulf Nordberg är på väg att inleda sitt sjunde år som paprikaodlare. Innan dess var Nordberg inriktad på gurkproduktionen verksamhet som han övertog 1998 efter svärföräldrarna Marianne och Per-Erik Söderlind vilka i sin tur etablerade sig som växthusodlare i Rangsby 1973. De senaste utbetalade producentpriserna för paprika beskriver Nordberg i varje fall som skäliga. Odlingsarealen är 3200 kvadratmeter. Vardagskommunikationen kan dock vara lite knepig och ibland behöver jag hjälp av en tolk, säger Nordberg. Alltid finns det något att göra. TRÄDGÅRDSBLADET | NÄRPES Växthusen gapar tomma tillsvidare. Under veckorna 9 och 10 vaknar verksamheten i Nordbergs tre växthus till liv igen efter vinterdvalan med planteringsarbeten. – I enlighet med efterfrågan på marknaden börjar jag odla vanlig gul rundpaprika igen vid sidan av spetspaprika och snäxipaprika. Jag har ett ekologiskt jordbruk och har på senare tid fokuserat på havreproduktion på ytor såväl i hembyn som i andra Närpesbyar, berättar Nordberg. – Vid sidan av de egna arbetsinsatserna har jag två anställda i företaget plus några sommarjobbare. Till exempel att utföra olika servicejobb, säger han. – Årets totala paprikaareal i Närpesområdet torde ligga på samma nivå som tidigare, säger han i samma veva. Gurkodlingar fordrar i sin tur ett plantbyte mitt i sommaren och det är definitivt en extra stressfaktor. Speciellt för i år är att han har tagit med en nygammal produkt på det kommande odlingsschemat. Några planer på att övergå till året runt-odling med lampsystem har jag inte. BELYSTA ODLINGAR ÄR UTESLUTET FÖR NORDBERGS DEL Till skillnad från de odlarkollegor som har tampats med svajiga och ibland historiskt höga elpriser under de senaste månaderna har Ulf Nordberg inte behövt grubbla över skenande kostnader för belysta odlingar. | Kasvihuoneet ovat tyhjinä toistaiseksi, mutta helmikuun lopulla alkaa istutustyöt kasvukaudelle 2023, kertoo paprikanviljelijä Ulf Nordberg Rangsbyssä.. Nordberg som är inbiten säsongsodlare har på traditionellt vis haft ett avbrott i sin produktion sedan början av november. Men från slutet av februari inleds planteringsarbeten inför odlingssäsongen 2023, säger paprikaodlaren Ulf Nordberg i Rangsby. – Det är klart att man som producent alltid skulle vilja få lite bättre priser, inte minst eftersom produktionskostPaprikaodlaren breddar sitt sortiment i år I slutet av februari påbörjar paprikaproducenten Ulf Nordberg på sedvanligt vis planteringsarbetena inför årets odlingssäsong. På sistone har jag koncentrerat min verksamhet till de två sistnämnda sorterna, säger Nordberg. – Att driva upp paprika är generellt sett ett mera regelbundet arbete. Visst finns det också klara utmaningar att tampas med. De är mycket duktiga arbetare. – Efter den sista höstskörden handlar det om att tömma, städa och tvätta produktionsytorna noggrant. Ulf Nordberg odlar idag paprika i tre växthus varav det nyaste huset härstammar från 1998 då han själv tog sina första steg i branschen. Nordberg, som även har förkovrat sig genom att gå en trädgårdsutbildning på Martens i Övermark, framhåller att framställningen av paprika överlag är en jämnare historia jämfört med gurkproduktion. – Jag testodlade parallellt med det invanda gurkodlandet ett tag innan jag gick in för att specialisera mig helt på paprika. Har folk i dessa tider av höga elräkningar och andra ökande kostnader råd att fortsätta köpa grönsaker eller väljer de bort dessa produkter. – Exempelvis klarar man sig en hel säsong med de plantor som man lägger i början av året. Nytt för i år är att han återinför vanlig gul rundpaprika på sitt produktionsschema. – Att jag inte blir året runt-producent beror delvis på att jag bedriver spannmålsodling vid sidan av växthusodlandet och ämnar fortsätta på den linjen. På tomatoch gurksidan varnar man för att överproduktion kan komma att pressa ner priserna
Toimitus viikottain naderna har ökat markant sammantaget. Nordberg sanoo, että uusi kasvihuoneviljelyvuosi 2023 tulee olemaan poikkeuksellisen mielenkiintoinen markkinoiden kehityksen ja tulevien tuottajahintojen valossa. Viikoilla 9 ja 10 Nordbergin kolme kasvihuonetta heräävät eloon talviunien jälkeen istutustöillä. – Tack och lov har vi haft en mycket mild vinter under årets första veckor. Samtidigt har sannolikheten för mulet väder ökat, tillägger Nordberg. – Det är paprika som kommer att vara nummer ett för mig också i framtiden. Några större egna investeringsprojekt har Nordberg inte i tankarna för närvarande. Ulf Nordberg on aloittamassa seitsemättä kautta paprikanviljelijänä. – Viime syyssadon jälkeen on ollut huoneiden tyhjentämistä, siivoamista ja pesua. Viljelyala on 3200 neliömetriä. Aina on jotain tekemistä. Tillgången på flis är god i det här området. 1 2 3. Apropå de intensiva energidiskussionerna som dagligen är på tapeten säger Nordberg att det förmodligen är svårt att åstadkomma en elprisutveckling som är helt utan ojämnheter i fortsättningen. 2/2023 | 27 • Sähköllä tai akulla kulkevat -ruiskut ja robotit, useita malleja • Myös varaosat ja huolto • Hortimax-ohjausautomatiikka • Kasvitarhoihin apulannat • Kelta-ansat, eri kokoja • Biobest'n kimalaiset ja biologinen torjunta • Uutuus Micromus-system kaikenlaisille kirvoille • Verderan Mycostop, Prestop ja muut tarvikkeet • Cultilene Kivivilla kasvualustoja eri malleja ja kokoja, tomaatin ja kurkun viljelyyn mm. (privat foto) Keltaiset paprikat palaavat viljelyaikatauluun tänä vuonna. Tomaattija kurkkupuolella on varoituksia siitä, että ylituotanto saattaa painaa hintoja alas. Uutta tälle vuodelle on, että hän ottaa keltaiset paprikat uudelleen tuotantoon. Han säger anspråkslöst att han helt enkelt hoppas kunna fortsätta driva sin växthusverksamhet framöver. – Kysynnän mukaisesti alan taas kasvattaa tavallista keltaista paprikaa snäxipaprikan ja suippopaprikan rinnalla, Nordberg kertoo. – Se, että avasin silmäni paprikalle, johtuu pääasiassa Närpiön Vihanneksen viljelypäällikön Mikael Dahlqvistin suosituksesta. = Ulf Nordberg on paprikanviljelijä SUOMEKSI 1. 2. Ulf Nordbergin ei ole tarvinnut huolehtia sähkön korkeista hinnoista, kun hänellä ei ole valoviljelyä. Kirvojen aiheuttamat ongelmat ovat kuitenkin paprikalla suuria. Lämmitykseen hän käyttää vuosittain 2000 kuutiota haketta. Yksillä taimilla selviää koko kauden, kun kurkulla taimien vaihto on ylimääräinen stressitekijä. – Se, etten ryhdy ympärivuotiseksi tuottajaksi, johtuu osittain siitä, että viljelen viljaa kasvihuoneviljelyn rinnalla ja aion jatkaa sillä linjalla. Harjoitan luomuviljelyä ja olen viime aikoina keskittynyt kauran tuotantoon sekä kotikylässäni että muissa Närpiön kylissä, Nordberg kertoo. Omalla hakelämpökeskuksella lämmityskustannuksia voidaan alentaa. Hän aloittaa tavanomaiset istutustyöt helmikuun lopussa, kun valoa on riittävästi kasvuun. Med en egen flisvärmecentral kan uppvärmningskostnaderna sänkas. Gul rundpaprika återkommer på odlingsschemat i år, säger Ulf Nordberg. Jag har istället byggt en egen värmecentral. Spetspaprika har varit en av Nordbergs huvudprodukter på sistone. – Paprikan tuotanto on yleensä tasaisempaa tarinaa kuin kurkun tuotanto. (privat foto) Suippopaprika on viimeaikoina ollut Nordbergin päätuote. (06 2256 402, info@climakontroll.. (06) 2256 491, (06) 2256 401 fax. För närvarande medför till exempel de omfattande satsningarna på vindkraft medför att spotpriserna är lägre under mera blåsiga dagar. • Desin?ointiannostelijat, -matot ja -aineet • Musta/valkoiset muovit ja muut tarvikkeet SOITA JA KYSY LISÄTIETOJA: CLIMA KONTROLL OY puh. – Till exempel har jag frångått den dyra brännoljan som uppvärmingsalternativ för 4-5 år sedan. Den årliga förbrukningsvolymen är cirka 2000 kubikmeter skogsflis. Sitä ennen hän keskittyi kurkuntuotantoon, jonka hän otti haltuunsa vuonna 1998 anoppiensa Marianne ja Per-Erik Söderlindin jälkeen, jotka puolestaan olivat aloittaneet kasvihuoneviljelijöinä Rangsbyssä vuonna 1973. = ULF NORDBERG on pitäytynyt perinteisessä luonnonvaloviljelyssä. Men jag är inte heller främmande att prova på andra grödor ifall omständigheterna kräver det, säger Nordberg. 3. Nordbergin tuotanto on ollut keskeytyksissä marraskuun alusta lähtien
Ymmärrämme, että maailma on muuttunut ja sen myötä myös tuotannossa käytettävien raaka-aineiden pitää muuttua, sanoo Teppo Rantanen. – Biokuitulaitos tulee tuottamaan ensivaiheessa päätuotteinaan kahta erilaista lopputuotetta. TURPEETON TUOTE KEVÄÄKSI Biokuitulaitos tarjoaa ajankohtaisten kriisien keskellä kestäviä ratkaisuja. – Uusi biokuitulaitos tarjoaakin nyt aidon, huolella tutkitun ja käytännössä testatun vaihtoehdon niin kasvualustatuotteiden kuin kuivikkeidenkin valmistamiseksi. Biokuitulaitoksen tuottamaa raaka-ainetta sisältävät ammattiviljelyn tuotteet ja Biolanin Turpeeton puutarhamulta tulevat myyntiin keväällä 2023. Uusi tuotantolaitos on meille iso investointi tulevaisuuteen. Biolan on lähtenyt alan uudistajana etsimään kestäviä vaihtoehtoja turpeen käytölle, sillä yritys haluaa olla etulinjassa vihreän siirtymän ratkaisujen kehittämisessä. PUUTARHA-SANOMAT | EURA Biolanin puukuitutehdas vihittiin käyttöön helmikuun 7. – Biolan ilmoitti jo vuonna 2021 irtaantuvansa turpeesta vuoteen 2040 mennessä, ja nyt avattu biokuitulaitos on tärkeä askel tällä polulla, totesi Rantanen. – Suomi toimii edelläkävijänä vihreässä siirtymässä ja Biolan on ylpeä ollessaan alansa etujoukoissa tässä tärkeässä tehtävässä. PUUKUITUA JA SUOBIOMASSAA – Olemme viime ajat säätäneet prosesseja ja laitteistoja ja voimme kertoa nyt, että biokuitulaitos on toiminnassa ja prosessi toimii jopa odotuksiamme paremmin. Pystymme nyt tarjoamaan aidosti toimivan vaihtoehdon turpeelle ja uskomme, että otamme nyt ensimmäisenä ison askeleen ja olemme siten mahdollistamassa muutosta, Rantanen päättää. Kuva Biolan. Kasvualustaja kuivikeraaka-aineeksi puukuitua ei valmista kukaan muu Suomessa, ja toinenkin lopputuotteista, puukuidun ja suobiomassan sekoitus, on täysin uniikki eikä sitä valmisteta maailmassa missään muualla, Fontell kertoo. päivänä Eurassa. Uudessa biokuitulaitoksessa hyödynnetään kasvualustojen ja kuivikkeiden raaka-aineina muun muassa metsäteollisuuden sivuvirtoja ja nopeasti uusiutuvaa suobiomassaa. päivänä. Uuden tuotantolaitoksen avulla Biolan vauhdittaa turpeen käytön vähentämistä. – Emme ole turveyritys vaan kasvualustavalmistaja, joka tarjoaa kestävästi tuotettuja ratkaisuja. Lopputuotteet ovat laadukkaita ja niitä otetaan käyttöön nyt keväällä 2023 myyntiin tulevissa tuotteissamme, kertoo Biolanin tuotekehitysjohtaja Hannamaija Fontell. Turveraaka-aineen saatavuus kasvualustakäyttöön tulee mitä todennäköisimmin vähenemään hiljalleen. Biolan on kehittänyt ainutlaatuisen valmistusprosessin ja laitokseen on kehitetty uusia laitteita ja valmistusmenetelmiä yhteistyössä laitevalmistajan kanssa. – Biolanin toiminnan ytimessä on ollut koko yrityksen olemassaolon ajan kiertotalous – jo siis silloin, kun koko termiä ei ollut keksitty. = Biolan irrottautuu turpeesta Biokuitutehdas on ainutlaatuinen maailmassa Biolan otti ison askeleen kohti turpeetonta tulevaisuutta, kun se avasi puukuitutehtaan, jossa hyödynnetään kasvualustojen raaka-aineina metsäteollisuuden sivuvirtoja ja nopeasti uusiutuvaa suobiomassaa. Uudet kasvualustatuotteet tulevat markkinoille jo tänä keväänä. Emme odota lyhyen tähtäimen voittoja. Se on Biolanin historian suurin investointi. | 2/2023 28 SUOMALAINEN kasvualustayritys Biolan on avannut Euraan koko maailman mittakaavassa ainutlaatuisen biokuitulaitoksen. Kyseessä on yrityksen historian suurin investointi, jonka arvo on yli seitsemän miljoonaa euroa, sanoi toimitusjohtaja Teppo Rantanen tehtaan avajaisissa helmikuun 7
– Ja tarjoavat Suomelle valtavasti kestävän kasvun mahdollisuuksia, tekevät totta vihreästä siirtymästä ja luovat samalla kasvua, vientituloja ja työtä. Hänen mukaansa Suomen pärjääminen ja menestys on vuosikymmeniä nojannut erityisesti kahteen vahvuuteen: puuhun ja päähän. 2/2023 | 29 www.manter.com Edistyksellistä ja luotettavaa teknologiaa Jo kymmeniä Manter koneita käytössä Suomessa Paikallinen huoltoja varaosapalvelu Hyppää mukaan kehitykseen! Konekanta Oy +358 40 5314333 Räätälöidyt pakkausratkaisut maatalousja puutarhatuotteille Euralainen kansanedustaja Eeva Kalli piti biokuitutehtaan avajaisissa juhlapuheen. – Puulla viittaan suomalaisten metsien ja metsäpohjaisten raaka-aineiden ja sivuvirtojen hyödyntämiseen ja jalostamiseen. Eduskunta päätti juuri niin kutsutusta T&K-rahoituslaista, jolla sitoudumme pitkäjänteisesti nostamaan tutkimuksen ja kehittämistoiminnan julkista rahoitusta – ja siten – yhdessä yksityisten TKI-panostusten kanssa, nostamaan Suomen tutkimusja kehittämismenot neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Yritysten, oppilaitosten ja tutkimuslaitosten yhteistyöhön. – Perustutkimukseen on panostettava, mutta myös soveltavaan tutkimukseen, jossa tehdään yhteistyötä yritysten ja tutkimuslaitosten kesken. Kallin mukaan nämä puuhun ja päähän perustuvat vahvuudet ovat edelleen ajankohtaisia. Kestävä luonnonvarojen käyttö on siten oltava mahdollista jatkossakin. T&K-PANOSTUKSET NOSTETAAN 4 %:IIN BKT:STÄ Kallin mukaan koulutuksen, tutkimuksen ja kehittämisen merkitystä ei niin ikään voi ylikorostaa. Koulutukseen, tutkimukseen ja kehitystyöhön. Pyrkimykseen tehdä asiat koko ajan paremmin, fiksummin, tehokkaammin ja kestävämmin. Kuva Biolan.. – Päätimme myös ottaa käyttöön niin sanotun T&K-verovähennyksen, jonka tavoitteena on kannustaa yrityksiä investoimaan tutkimukseen, kehittämistyöhön ja innovointiin, totesi Kalli. Eli hyvinvointia tähän yhteiskuntaan. Puuta ja päätä tarvitaan myös tulevaisuudessa. Biokuitulaitosinvestointi on saanut tukea Maaja metsätalousministeriön Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelmasta, jota hallinnoi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus. Tällä on ratkaiseva merkitys tuottavuuden kasvussa, elinkeinoelämän uudistumisessa ja hyvinvoinnin luomisessa. Puuta ja päätä tarvitaan Kansanedustaja Eeva Kalli ja Biolanin hallituksen puheenjohtaja Pekka Kariniemi vihkivät biokuitutehtaan käyttöön. – Ja päällä viittaan tietenkin osaamiseen
Viimeisimpänä Lindfors on toiminut yrityskonsulttina. – Kerava Gardenin suunnitteluun on käytetty paljon aikaa sen automatisoimiseksi työvoimaa säästäväksi. Nyt tavoitteena on saada tuotanto käyntiin syksyyn mennessä. Tomas Lindfors on tehnyt uransa elintarviketeollisuudessa, erityisesti virvoitusjuomien parissa. PUUTARHA-SANOMAT | LAPINJÄRVI Robert Jordas arvioi, että Kerava Garden saadaan tuotantoon syksyyn mennessä. Meillä härmä iski basilikan valtalajikkeeseen. Hänellä itsellään on Lapinjärvellä 1,4 hehtaarin kasvihuoneviljelmä, josta 0,5 hehtaaria on vertikaaliviljelyä. Robert toteaa, että viljelmän rakentaminen kaupunkialueelle on ollut vaikea projekti. – Epävakaa maailmantilanne edellyttää dynaamista liiketoimintamallia, eli kuluttajaa pitää kuunnella tarkoin ja meidän tehtävämme on pyrkiä vastaamaan muuttuvaan käyttäytymiseen niin nopeasti kuin mahdollista, kertoo Lindfors ajatuksistaan uudessa pestissä aloittaessaan. Jordas kertoo, että salaateista on markkinoilla ollut niukkuutta, kun niiden kysyntä on ollut hyvä. Suunnitelmissa on rakentaa Lahden moottoritien varteen 260 metriä pitkä ja pinta-alaltaan 7000 neliön suuruinen kasvihuone, jossa viljelyä on alkuun kahdessa kerroksessa yhteensä 1,1 hehtaarin pinta-alalla. = OSUUSKUNNAN johtokunta on valinnut uudeksi toimitusjohtajakseen 52-vuotiaan Tomas Lindforsin Kristiinankaupungista. – Ehkä viivästyminen on ollut hyväksi, sillä kiihkein rakennusbuumi on ohi ja hinnoista päästää neuvottelemaan. Valmistuessaan se on Suomen suurin vertikaaliviljelmä ja maailman tehokkain, lupaa Robert Jordas. Suunnittelijoita on ollut kymmenkunta ja harvalla on ollut kasvihuonerakentamisesta tietoa, sillä sitä on verrattu teollisuushalliin. = Tomas Lindfors Närpiön Vihanneksen johtoon. – Pulaa on ollut myös yrteistä. Perehtymisen Närpiön Vihanneksen toimintaan ja toimitusjohtajan tehtäviin Lindfors aloittaa kevään aikana nykyisen toimitusjohtajan ohjauksessa. Nykyinen toimitusjohtaja Stefan Skullbacka jatkaa toimessaan huhtikuun loppuun, jonka jälkeen hän jää eläkkeelle. Korianterin viljely on onnistunut mukavasti. Stefan Skullbackan lähes 11 vuoden toimitusjohtajakauden aikana Osuuskunta Närpiön Vihanneksesta on kehittynyt moderni, kuluttajaja markkinasuuntautunut viljelijäosuuskunta. Varsinaisen työnsä toimitusjohtajana Lindfors aloittaa 1.5.2023. Hänellä on takanaan yli 20 vuoden ura Hartwallilla, jossa hän on työskennellyt muun muassa tuotantojohtajana sekä yhden K Hartwall Invest holding-yhtiön ja sen tytäryhtiöiden toimitusjohtajana. – Jo rakennusluvan saanti kesti puoli vuotta. | 2/2023 30 ROBERT Jordaksen ja Timo Helteen yhteinen hanke, Kerava Garden Oy, lähti liikkeelle alkuvuodesta 2021. Luulen, että sähkösopimuskin päästää kiinnittämään hyvään hintaan. Robert Jordas sanoo Kerava Garden Oy:n vertikaaliviljelmien tulevan tuotantoon syksyllä. Joudumme purkamaan antureista pätkiä ja paalutuksen jälkeen valamaan uudelleen, harmittelee Robert ja lisää, että ei ole esitetty hyviä perusteluja, miksi pitää paaluttaa. – Rakennusvalvoja hyödynsi omaa päätösvaltaansa ja vaati paalutuksen jokaisen runkopalkin kohdalle. Lue ”Kerava Garden Oy tuplaa Suomen vertikaaliviljelyn” -artikkeli Puutarha-Sanomien numerosta 1/2022, puutarha-sanomat.fi —> lehdet Kerava Garden viivästyy Keravalle suunnitellun suuren vertikaaliviljelmän piti olla tuotannossa jo vuoden vaihteessa, mutta lupaprosessi ja rakennusvalvonnan lisävaatimukset ovat viivästyttäneet hanketta
1. Lehti ilmestyi viime heinäkuussa, ja Varjo kertoi niputtavansa porkkanoita syyskuulle saakka. Ensi kerran kirjautuessa tilaajan tulee käyttää osoitelipussa olevaa numerosarjaa. Toisessa vinjettikuvassa on Pertti Järvinen Aurasta. Kilpailuun osallistui 1628 lukijaa. Puutarha-Sanomien arkistossa on 185 lehteä näköislehtinä. Päätoimittaja Jouko Tikkasen mukaan lehden tavoitteena on yhdistää puutarhatuotteiden arvoketju pellolta ja kasvihuoneesta kauppojen hevitiskeihin saakka. Lehti ilmestyi viime huhtikuussa ja äänestyksessä se sai 15 prosentin kannatuksen. Hän tekee avomaanvihannesten ja marjojen kannattavuuslaskelmia. Hän kertoo sisäsivuilla elämäntarinansa venepakolaisesta kauppiaaksi. Pääkuvassa laitilalainen Timo Varjo esittelee porkkananippuja. Heidän kesken suoritetussa äänestyksessä onnetar suosi närpiöläistä Theresa Stenforsia, joka saa 500 € lomamatkarahaa. 3.. Pääkuvassa on perniöläinen Jetta Kulmala kurkuntaimien kanssa. Toisena vinjettikuvana on Puutarha-Sanomien 20-vuotislogo. Toisessa voittajakannen pikkukuvassa on Marjatila Tyrnikan isäntä Veikko Yrjölä. Porkkanakannen voitto osui sikälikin maaliin, sillä porkkana on nyt Vuoden Vihannes. KETTUSET KAKKOSEKSI Toiseksi kansikisassa äänestettiin numerolla 6 kilpaillut kansi. Marja-Riitta ja Juha Kettunen ovat kasvihuoneessa mansikkaviljelyksen keskellä. Klikkaa Lehtiluukkua tai kunkin numeron kohdalta ”Lue digilehti” -linkkiä. 2. Ylimmässä vinjettikuvassa viitataan Kajaanissa olevaan Seppälän kampuksen tarjoamaan puutarhurikoulutukseen, jota esittelee koulutuspäällikkö Renne Sänisalmi. = Kansikisan voitto porkkanakannelle Puutarha-Sanomien kansikilpailun voitti numerolla 8 kilpaillut kansikuva. Kolmannessa pikkukuvassa on mynämäkeläisen Keskitalon kolme sukupolvea. Hän pitää otsonivesikäsittelyjen avulla taudit ja tuholaiset poissa mansikan tunneliviljelmältä. Kansilehden pikkukuvissa on Sonkajärven K-Market Marjapaikan kauppias Hue Vo. Otsikko kertoi, että Lassen Luomulle kelpaa EU:n luomuasetus. LUOMUKANNELLE PRONSSIA Kolmanneksi kiri numerolla 4 kilpaillut kansi, joka keräsi 14 prosentin kannatuksen. Lehteä on julkaistu vuodesta 2002 alkaen. Artikkeli käsitteli Tampereella pidettyä perunaseminaaria, jonka viestinä oli ”Tuottajaorganisaatio on laillinen kartelli”. Kettusten viljelmä on Juankoskella ja heidän päätuotteensa on tomaatti. Männistön Puutarha oli aloittanut kesäkukkien tukkutoimitukset vasta maaliskuun lopussa, kun kylmä kevät oli jarruttanut menekkiä. Kannessa on kolme pikkukuvaa, joista ylimmässä on loppilainen Veikko Männistö orvokkien kanssa. Lykope Oy:n tomaattien ykkösasioiksi Järvinen nostaa tomaatin maun ja ympäristöystävällisen tuotannon. Kolmannessa pikkukuvassa on tutkija Anu Koivisto Pukkilasta. Lehtiluukussa olevaan arkistoon pääsee seuraavasti: www.puutarha-sanomat.fi ja sieltä ”Lehdet ja haku” -välilehti. Kolmannessa pikkukuvassa on kaupan perunaesittely. Artikkelissa Lasse ja Vesa Keskitalo pohtivat talvituotannon tulevaisuutta. VOITTAJAKANSI sai suositussa lukijaäänestyksessä 25 prosenttia annetuista äänistä, ja voitto oli selvä. Tilaajille kaikki lehdet ovat ilmaiseksi luettavissa ja muille hinta on 5 €/ lehti. Ohessa hän hoitaa Hutkon tilaa, jossa on laamoja ja monia muita Suomessa harvinaisia eläimiä
Ekologiset biostimulantit ja viljelyn apuaineet ovat todettu toimiviksi ratkaisuiksi myös porkkananviljelyssä. Puutarhaliike Helle Oy | 020 740 2400 | info@helle.fi | www.helle.fi Ammattiviljelijän luotettava kumppani PORKKANAN SIEMENET VARHAISISTA VARASTOON Helle toimittaa markkinoiden parhaat porkkanan siemenet siemenjalostajilta Basfilta ja Bejolta. Lajikkeita löytyy kattavasti varhaisista varastointilajikkeisiin! Muun muassa: Napoli, Allyance, Romance, Newhall, Florance. Monet tuotteista sopivat luomuviljelyyn! Kysyy lisää ominaisuuksista ja hyödyistä myyjiltämme! APUAINEISTA POTKUA MYÖS PORKKANANVILJELYYN. Aineilla on kasvia hyödyttäviä sekä tuholaisia ja taudinaiheuttajia haittaavia ominaisuuksia, mutta eivät sisällä kasveihin tai maahan imeytyviä kemikaaleja