PUUTARHA
www.puutarha-sanomat.net Hinta: 6 3
1 / 2004
SANOMAT
Palsternakka vuoden 2004 vihannes s. 2021
Latvia on uusi EU-maa
s. 19
Perunaa tuutin täydeltä s. 17
Valotomaatti lyönyt läpi
s. 1214
www.puutarha-sanomat.net. 35
Mustaherukan siemenöljy on aatelia s
Tukiviidakosta ei kukaan ulkopuolinen saa tolkkua ja taitaa asiantuntijoillakin tukien vaikutukset mennä yli otsalohkon. 2 2
PUUTARHA-SANOMAT 8/2003 PUUTARHA-SANOMAT 1/2004
Pääkirjoitus Jouko Tikkanen
Katso koulutusmateriaalia netistä
Puutarha-Sanomien sähköinen lehti ilmestyy osoitteessa www.puutarha-sanomat.net. Saavutushan sekin on, että puutarhatalous on tällä tavoin voinut profiiliaan nostaa on saatu nimi tukiaiskirjaan. Huomautukset on tehtävä kirjallisesti 8 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisuajankohdasta. Sieltä kuulijat voivat käydä esitelmöitsijän diat läpi kaikessa rauhassa ja
palata niihin asian tullessa uudelleen ajankohtaiseksi. Monet puutarhayrittäjät kuitenkin katsovat, että paremmin olisi pärjätty ilman tukiaissysteemiä, joka pilaa aidot markkinat. Vastuu virheistä ja reklamaatiot Mikäli hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Etelän ja pohjoisen viljelijät ovat nousseet toisiaan vastaan, raja kulkee tuosta Tampereen pohjoispuolelta niin kuin se taisi kulkea kansalaissodankin aikoihin. Maataloutta koskeville uutisille on käymässä kuin 90-luvulla entisen Jugoslavian sotauutisille: on serbejä, kroaatteja, bosnialaisia ja hirvittäviä väkivallantekoja niiltä kansa halusi sulkea silmänsä ja korvansa. Tule mukaan kehitykseen. Pitempiin lainauksiin täytyy olla PUUTARHA-Sanomien kirjallinen lupa. Esimerkiksi marjojen kastelulannoitteiden sekoitettavuustaulukko on löydettävissä netistä, kun lannoitus on ajankohtainen. Toimitus PUUTARHA-Sanomat -lehden toimitus on Helsingin Viikissä, Gardenia-keskuksessa. Näyttää siltä, että uusia rintamalinjoja tulee tuotantosuuntienkin välille. Esimerkiks sana mansikka antaa 94 hakutulosta. Leipään voidaan panna puolet - ei nyt petäjäistä - vaan ulkomaan jauhoa. Lehti ja sen nettilehti ovat puolueettomia ja ilman sidoksia olevia julkaisuja. Sieltä löytyy ajankohtaisia uutisia ja artikkeleita. Tilastokeskuksen mukaan elintarviketeollisuuden raaka-aineiden hinnat ovat laskeneet. Silloin kuluttajakin suosii hyvällä mielellä kotimaista.
E
sitelmän pitäjä on usein tehnyt paljon työtä saadakseen havainnollisen esitelmän. Tukikeskustelu on vienyt huomion pois pääasiasta: ovatko nämä suomalaisten yrittäjien tuottamat elintarvikkeet ja kukat haluttuja. Nykyisen sodan siemen kylvettiin Suomen jäsenyysneuvottelujen viimeisenä yönä kymmenen vuotta sitten. EU:n myötä budjettikirjoissa lukee komeasti, että maa- ja puutarhatalouden tuet ovat niin ja niin monta sataa miljoonaa. Sana porkkana antaa 56 hakutulosta, jotka ovat samalla linkkejä uutisiin ja artikkeleihin. Vastakkain eivät ole olleet demarit ja kepu, vaan veli on käynyt veljeä vastaan. Tapelkoot, ja niin he tappelivatkin. Palvelut-linkin alle voi veloituksetta laittaa oman yrityksen tiedot ja tuotteet tai palvelut, joita haluaa tarjota.
·
TOIMITUS GARDENIASSA
PUUTARHA-Sanomat + HeVi on puutarha-alan tuorein media. Puutarhayrittäjät ja puutarhajärjestöt olivat menneinä vuosikymmeninä ylpeitä siitä, että meidän elinkeinossa ei ole tukiaisia.Toki silloin autuaasti unohdettiin, että määrälliset tuontirajoitukset ja tullit olivat mitä tehokkainta tukea. 0400 462 443 Toimittajat Säde Aarlahti Avustajat Rosa Venäläinen, Juhani Piirainen Taitto Heli Penttinen heli.penttinen@puutarha-sanomat.net Myyntineuvottelija Sini Suoramaa sini.suoramaa@puutarha-sanomat.net Asiakaspalvelu asiakaspalvelu@puutarha-sanomat.net Puh. Kustantaja Tietoverkosto Eksakti Koetilantie 1 B 8 00710 HELSINKI
www.puutarha-sanomat.net. Se viestii sitä, että kotimaisen raaka-aineen ostohalukkuus on vähentynyt. Lisäksi Koulutusmateriaali-linkin alla on parikymmentä asiantuntijan esitelmää. Kun olet rekisteröitynyt, pääset lukemaan myös uutisia ja artikkeleita. MTK:n Härmälän ja maatalousministerien välillä onkin jo vuosikymmenen ajan ollut kylmä sota riippumatta maatalousministerin nimestä ja puolueesta. Koulutusmateriaalin katsominen edellyttää rekisteröitymistä palveluun. Esitelmän tiedonjyvät jäävät yleensä omaksumatta. Maatalouspoliittinen keskustelu vilisee toinen toistaan vaikeampia käsitteitä. Esitelmissä on yhteensä puolisen tuhatta kuvaa.
Arvoton näytelmä
M
aatalouspolitiikka on viime viikkoina ja kuukausina puhuttanut. Onkin käymässä niin, että tukiaissotaa käydessä elintarviketalouden rintama pettää markkinapuolella.Tukiaissodan sijaan tulisi nostaa markkinatalouden taisteluliput: hyvä laatu, toimitusvarmuus ja kumppanuus asiakkaitten kanssa sekä kustannustehokkuus, mikä edellyttää yhteistoimintaa markkinoinnissa. Uutisia on palvelusta 400 kappaletta ja artikkeleita
runsaat sata. Tosiasioiden tunnustaminen voisi olla viisauden alku. PUUTARHA-Sanomat Gardenia-keskus Koetilantie 1 B 8 00710 HELSINKI toimitus@puutarha-sanomat.net Fax: (09) 224 5094 Päätolmittaja Jouko Tikkanen jouko.tikkanen@puutarha-sanomat.net Puh. Puutarha-Sanomat tarjoaa esitelmän pitäjille palvelun, jossa esitelmä siirretään Internettiin. Julkisuudessa ollaan kuin elettäisiin pelkistä tukiaisista. Kansa ei reagoi mitään. Hakutoiminnolla voi hakea palvelusta nopeasti asioita, jotka kiinnostavat itseä. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäännistä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Maatalouden takana on viime aikoihin saakka ollut laaja yksituumaisuus, mutta nyt kansaa kyllästyttää kuunnella maatalouspoliittisia, vaikeaselkoisia uutisia ja keskinäistä syyttelyä - rettelöintiä. Rekisteröityminen on kuitenkin ilmaista. Tarjoamme puutarha-alasta uuden, innovatiivisen ja raikkaan näkökulman. Kuulijoiden on kuitenkin vaikeaa tehdä muistiinpanoja esitelmästä, jossa hyvät kuvat tiuhaan vaihtuvat. Joutsenlippujen käyttö harvenee. 044 320 0305 Painopaikka Iprint, Seinäjoki Copyright Aineiston lainaamisen yhteydessä on lähde mainittava. Silloinen ulkoministeri Heikki Haavisto hyväksyi epäselvän sanamuodon neuvottelutulokseksi, koska muutoin Suomen jäsenyys EU:ssa ei olisi toteutunut. Kuitenkin elämän ja kuoleman kysymys on se, halutaanko suomalaisista elintarvikkeista maksaa. Lehti vastaa vain tilaamistaan aineistosta. Tämä liittymissopimus on kiveen hakattu ja sitä vartio EU:n juristiarmeija ei sitä pienen pohjoisen maan maatalousministeri pysty miksikään muuttamaan. lakko) voida julkaista, lehti ei vastaa tästä mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta
Puutarhassa on uusi lajittelulinja, joka valikoi kooltaan
ja kypsyysasteeltaan samanlaiset tomaatit samoihin rasioihin. Sähkön hinnannousu voi viedä tuotannon kannattavuuden. Rasioista saa lisähintaa, joka kattaa pakkauskulut. Lasse Keskitalo kertoo, että viljelijä saa tomaatista nyt kolme ja puoli euroa kilolta. Nämä ovat menneet hyvin kaupaksi. Viljely on muuttunut päälaelleen. Asiakkailta on saatu hyvää palautetta kaukaakin, sillä puutarhan yhteystiedot löytyvät pakkauksista. Pirkka-rasioilla vakaa menekki Keskitalo pakkaa viikoittain 15.000 puolen kilon Pirkka-rasiaa. Talvikauden hinta on ollut suhteellisen tasainen. Keskitalo toteaa talvitomaatin viljelyn laajentuneen. Valotomaatin viljelyn niksit on jo monilla tarhureilla hanskassa. Nykyiselläänkin kuukauden sähkölasku on yli 100.000 euroa, toteaa Lasse Keskitalo. Uutta oppimista kuitenkin on ollut rutkasti valoviljelyssä, joka aloitettiin kolme vuotta sitten. Keskimäärin rasiassa on kuusi tomaattia ja paino ylittää parilla kymmenellä grammalla luvatun 500 grammaa. Kesäaikaan pidämme viljelyssä osalla pinta-alasta taukoa, sillä tuotanto ei alhaisten hintojen vuoksi kannata. On tärkeää, että talvitomaatin menekki ja hinta on tasainen, sillä meillä on 20 ihmistä töissä. Kuluttajat arvostavat kotimaisuutta ja sitä, että tuote on puhtaasti viljelty ja lähellä tuotettu. Siinä tomaatit ovat yhdessä kerroksessa. Maun saamiseksi kasvualustan johtoluku pidetään korkeana, talvella se on viisi ja kesällä alempi. 1/2004 PUUTARHA-SANOMAT 3
Kotimaan tomaattia myös keskitalvella
Kotimainen keinovaloilla kasvatettu tomaatti on lyönyt itsensä läpi tänä talvena. Tiedämme etukäteen jämptisti,minkä verran Pirkka-rasioita pakataan. Pirkka-rasian yksi hyvä puoli on se, että kansi on saranoitu kiinteäksi. Markkinointi on helpottunut alkuvuosiin nähden.
Eläkepäiviä viettävä Kauko Keskitalo osallistuu silloin tällöin poikansa Lassen puutarhan töihin. Se on mennytkin tosi hyvin kaupaksi. Kaupat tietävät nyt ottaa myyntiin kotimaista tomaattia. Osa sadosta lähtee puutarhalta tukkuihin irtonaisena laatikoissa. Talvella taasen tuotamme täysillä, kertoo Lasse Keskitalo Uskon talviviljelyn tulevaisuuteen, vaikka sähkön hinta on kysymysmerkki. Sitä löytyy hyvin hoidetuista hevitiskeistä niin suurista kaupoista kuin pienistäkin. Pyrimme tuottamaan maukkaita tomaatteja. Suomi onkin maailman johtava maa vihannesten valoviljelyssä.
Lasse Keskitalo uskoo tomaatin talvituotannon tulevaisuuteen.
Teksti ja kuvat: Jouko Tikkanen
K
Lajittelulinjasta tulevat samanpainoiset ja väriset tomaatit samoihin rasioihin, mutta työntekijät punnitsevat rasiat ja laittavat kannen kiinni.
eskitalon puutarha Mynämäellä viljelee valojen avulla tomaattia 16 000 neliömetrin alalla se lienee yksi suurimmista.Tomaatin viljelystä on jo 40 vuoden kokemus, viimeiset 15 vuotta on kasvihuoneissa viljely pelkkää tomaattia. Rasiatomaatin menekki on hyvä, toteaa Kauko Keskitalo.
·
Keskitalon puutarhan tuottamia Pirkka-tomaatteja on myynnissä Turun Länsikeskuksen Citymarketissa. Osa asiakkaista ottaa vain kotimaisia tomaatteja, toteaa Andromachi Savouras kaupan heviosastolta.
www.puutarha-sanomat.net. Pakkauksessa on erätunnisteena juokseva päivämäärä
Kun pedissä on kahden ikäisiä taimia, tarvitaan myös kahdet erilliset kasteluputket. Kymmenen päivän ikäisiä tomaatin taimia, jotka harvennetaan tässä vaiheessa istuttamalla ne grodan-kuutioihin.
www.puutarha-sanomat.net. Vuodessa kiertää neljä kasvustoa.
"Taimessa sen salaisuus". Valoviljelyssä kannattaisi käyttää vain yhtä riviä. Samalla kylvetää uudet taimet, jotka 7 viikon ikäisenä istutetaan vanhojen taimien rinnalle. Välivalo ei vielä ole onnistunut tomaatilla Terttukohtaista satomäärää arvuutettaessa toteaa Lasse Keskitalo, että kilo on liikaa ehkä satoa tulee 800 grammaa kustakin tertusta. Kesällä on riski saada ansarijauhiaista kasvihuoneen ulkopuolelta. Meillä lampuissa käytetään syvää heijastinta, joka suuntaa valon alas. Lasse Keskitalo kertoo, että puutarha tuottaa itse kaikki tarvitsemansa tomaatin taimet. Lämmöntuotannossa polttoaineena on nestekaasu, josta palamistuotteena saadaan hiilidioksidia, joka johdetaan kasvustoon nostamaan ilman hiilidioksidipitoisuutta. Latvan katkaisun jälkeen ylimpien terttujen tomaatit pyrkivät kasvamaan liian suuriksi, mitä hillitään
pitämällä kasvualustan johtolukua korkealla. Lamppurivi on käytävän kohdalla, mutta suoraan alas tulee heikompi valo kuin riveihin.
·
Lamput ovat käytävän keskellä, mutta antavat parhaan valonsa tomaattiriveihin. Tuholaiset torjutaan biologisin menetelmin. Nyt taitavimmat viljelijät ovat ottaneet hanskaansa tomaatin valotuotannon. Kasvien yhteyttäminen kiihtyy, kun hiilidioksidia on runsaasti saatavilla. Näin taimitiheydeksi tulee viisi tainta neliömetriä kohden.Tällä tiheäistutuksella on nyt koko pinta-ala. Kun hedelmät ovat kypsyneet vanhassa kasvustossa, niin se raivataan pois ja uusi istutus alkaa tuottaa satoa. 4 4
PUUTARHA-SANOMAT 8/2003 PUUTARHA-SANOMAT 1/2004
Ruukkusalaatin valoviljely opittiin jo 20 vuotta sitten. Taimet ovat latvottu 10 tertun jälkeen poikki, ja vasemmalla käytävän vieressä on istutettuna uusi rivi 7 viikon ikäisiä taimia.
Keskitalo taitaa tomaatin valoviljelyn
Lasse Keskitalo kertoo, että yhdestä tertusta saadaan noin 800 grammaa satoa ja kasvista otetaan kymmenen tertun sato. Kurkun valoviljelyn salat avautuivat 10 vuotta sitten. Valo muuttuu lämmöksi ja kasvihuoneiden lämmitystarve on valoviljelyssä olennaisesti vähäisempi. Sähkön hinnan kehitys on kuitenkin valotuotannon uhkana.
K
eskitalon puutarhassa tomaatit saavat valoa 15-16 tuntia vuorokaudessa. Lattialla oleva valkoinen muovi heijastaa valoa takaisin kasvustoon. MTT:n Piikkiön tutkimuksissa on selvitetty sitä, että osa lampuista sijoitetaan rivi- tai taimiväleihin valaisemaan alalehtiä. Lajikkeena meillä on toista vuotta Encore, joka on tutumman Esperon sukulainen.Vuodessa tarvitaan kaksisataa tuhatta tainta, taimikustannus on merkittävä menoerä. Keskitalo kertoo, että se ei käytännössä heillä vielä ole tomaatilla onnistunut. Kun tomaatti on kehittänyt kymmenen terttua, katkaistaan latva pois. Kukkien pölytys hoidetaan pääosan vuotta kimalaisten avulla, mutta pimeimpään aikaan ne eivät toimi ja silloin turvaudutaan sähköhammasharjaan, joilla tärisytetään kukkaterttuja kolme kertaa viikossa. Meidän systeemissämme taimet voivat suuren osan ajasta kasvaa yhdessä rivissä. Lamppujen asennusteho on 200 wattia neliömetriä kohden. Lasse Keskitalo kertoo, että he viljelevät neljä kasvustoa vuodessa
Hevihoitaja Merja Salmela kertoo, että kotimaista tomaattia saa nyt ympärivuoden hyvin. Meillä on nyt niin paikallisten tuottajien kuin Närpiönkin tomaattia. Olen ihastunut piikkiöläisen Lindroosin tomaattiin, koska siinä on kanta mukana. 1/2004 PUUTARHA-SANOMAT
Valotomaattia löytyy yhä useammasta myymälästä
Hevihoitaja Merja Salmela
Hyvinkääläinen Kauppahuone Pyrhönen tietää suomalaisen tomaatin vetovoiman, ja niinpä tomaatti on jo tammikuun 16. Vihreä osa tuo myymälään tomaatin tuoksun ja se antaa tomaatille aromia.
·
www.puutarha-sanomat.net. Piikkiöläisen Lindroosin tomaatissa on vihreä verhiö mukana ja sen ansiosta tomaatit tuoksuvat hyviltä.
par Majakkarannassa Turussa on tarjolla laaja valikoima kotimaista talvitomaattia. Hän on ihastunut siihen, että kotimaista tomaattia saa nyt ympärivuoden. päivänä tarjouksessa.
S
Olen hullu tomaatinsyöjä, tituleeraa Raija Bogel itseään
Punasipuli on lisännyt suosiotaan. Yhtiö markkinoi vuosittain 5 7 miljoonaa kiloa sipulia eli puolet kaikesta Suomessa kulutettavasta sipulista.
Y
htiössämme on 70 sipulinviljelijää, useimmat ovat Gottbyn kylästä. Punasipulin kulutuspiikit ovat jouluna ja pääsiäisenä. Risto Henriksson on iloinen sipulin kulutuksen kasvusta. Lämpö lasketaan hitaasti alaspäin lähelle 0-astetta, jotta kuori säilyy mahdollisimman ehjänä, valottaa Risto Henriksson. Sipuli säilyy parhaiten kuivassa ja viileässä.
Keväällä kuitenkin sipulia tulee säilyttää kylmiössä, jotta se ei lähde itämään. Hinta on ollut vakaa 3 4 kuukautta ja sipulin veroton lähtöhinta on ollut noin 50 senttiä. Ahvenanmaalla ei tuoteta myöskään valkosipulia. Sitä tuotetaan kasvihuoneissa helmikuun alusta alkaen toukokuun loppuun saakka.Vihreä kevätsipuli pakataan 100 grammaan pakkauksiin ja niitä toimitamme markkinoille 50.000 kappaletta.
Jättisipuli oli viisi vuotta sitten suosittu, mutta nyt tuotamme sitä vain 30 40 tonnia syksyisin. Siemenestä kylvetty sipuli vaatii pitemmän kasvuajan ja sen osuus on vain viidennes viljelyalasta. Ihmiset ovat oppineet käyttämään sipulia ruuan raaka-aineena, eikä se ole enää vain mauste. Tasmaniassa paistaa aurinko ja kuori jää kirkkaammaksi, tietää Henriksson. Henrikssonin mukaan kasvava sipulituote on kevätsipuli. Me toimitamme sitä markkinoille 500 tonnia. Vaikka Ahvenanmaalla on pitempi kasvuaika kuin mantereella, silti käytämme istukkaita 80-prosenttisesti viljelyalasta. Irtomyyntiä varten on 10 kilon säkki. Muutoin sipuli on aivan I-luokan vaatimusten veroista. Syyskaudella menee yllättävän paljon myös kolmen kilon pakkausta. Purjon tuotanto on puolestaan vähentynyt ja kotimainen sesonki lyhentynyt. Ensimmäiset irtosipulit tulevat meiltä kesäisin markkinoille heinäkuun puolivälissä.Tänä vuonna kotimaista keltasipulia riittää kesäkuun puoliväliin saakka, lupaa Risto Henriksson ÅTH:sta. Kauppa haluaa irtomyyntiin 50 70 millimetrin sipulia. Yli 70 millin sipulit menevät kuorimoille. Purjoa toimitetaan 200 300 tonnia heinäkuun puolivälin ja vuoden lopun välisenä aikana. Henrikssonin mukaan sipulin tuonnista ei ole suurta haittaa. Keväällä hinta nousee korkeintaan 70 senttiin.
·
Sara Lehman Turun Länsikeskuksen Euromarketista toteaa, että nyt on varastosipulin aika.
www.puutarha-sanomat.net. ÅTH markkinoi sipuli 0,5 1 kilon kuluttajapakkauksissa. 6 6
PUUTARHA-SANOMAT 8/2003 PUUTARHA-SANOMAT 1/2004
Pienissä kuluttajapakkauksissa on 40-0 millimetrin kokoinen sipuli.
Ahvenanmaa tuottaa
Suomalainen sipulintuotanto on keskittynyt Ahvenanmaalle. Sipulihan on moneen tapaan todettukin terveelliseksi. Tuontisipuli menee lähinnä suurkeittiöihin. Pienemmät eli 40 50 millin sipulit laitetaan puolen kilon kuluttajapakkauksiin. Henriksson kertoo, että nippusipulia ei Ahvenanmaalta tule lainkaan. Silti meidän olosuhteissa kuori ei tahdo jäädä ehjäksi ja niinpä Suomessa sipuli myydään yleisesti IIluokan vaatimuksin. Sipulin kulutus kasvaa Sipulia kuivatetaan yksi viikko pellolla ja varastossa kaksi viikkoa. Jomalan kunnassa toimivat viljelijöiden osuuskuntamuotoinen varastoyhtiö Ålands Grönsakslager ja osakeyhtiömuotoinen markkinointiyhtiö Ålands Trädgårdshall Ab, joka tunnetaan ÅTH-tuotemerkistä
Syynä on ollut se, että ulkomailla on käytetty kasvuun lähtöä hillitsevää ainetta. Näistä jättisipulin tarjonta on talvella vähäistä. Sitä suositaan muun muassa säilyketeollisuudessa. Punasipuli, kuuluu myös kepasipuleihin ja se miedompi kuin keltasipuli. Hopeasipulia käyte-
tään kuten tavallista keltasipulia. Sipulin makuvaikuttaja, umami, korostaa muiden ruoka-aineiden makuja.
Moderni ja kustannustehokas tapa torjua juolavehnää ja hukkakauraa valikoivasti
·
www.farmit.net Neuvonta puh. Vihreitä sipuleita ovat purjo, ruohosipuli ja ns. Salottisipulia tuodaan Etelä-Euroopan maista.
Sipulit ovat hyvää ja terveellistä syötävää. kevätsipuli, joita kaikkia saa nykyisin lähes ympäri vuoden. Asmo Saarinen Berneriltä toteaa että uusi aine saa pian myyntiluvan.
Kysy tuotteitamme Kekkilä-kauppiailta!
(09) 2746 4800, www.kekkila.fi, kekkila@kekkila.fi
S
KUVA: SANNA PEURAKOSKI
Se estää sipulin kasvuunlähdön niin varastoinnin kuin kauppaketjunkin aikana. Sopiva ajankohta on silloin kun puolet naateista on lakoontunut, kertoo Saarinen. 09-13451 338 Lue aina käyttöohje ja noudata sitä!
www.puutarha-sanomat.net. Lisäksi sipulin suojaravintoaineiden epäillään tutkimustiedon pohjalta ehkäisevän sydän- ja verisuonitautien syntymistä ja syöpäsairauksia. Sipulin sulfidipitoiset öljyt avaavat tukkoisia hengitysteitä ja helpottavat flunssaista oloa. Lähes valkoisia sipuleita ovat hopeasipuli, valkosipuli ja jättisipuli. Salottisipuli on maultaan miedompi ja kypsyy nopeasti, mistä syystä sitä suositaan kastikkeissa. Kauppa on ihmetellyt, miksi suomalainen sipuli lähtee kasvuun, mutta ulkomainen ei. Nyt sen myynti sallitaan Suomessakin, kun Berner tuo markkinoille Fazor-nimisen aineen. Sitä viljellään pääosin Kainuussa. Jättisipuli on parhaimmillaan raakana niin sanottuna salaattisipulina. 1/2004 PUUTARHA-SANOMAT 7
Kekkilän kasvualustat ja lannoitteet avomaavihannesten taimikasvatukseen
· Kaaliseos ja Kaaliturve kaalikasvien taimikasvatukseen · Kylvöseos ja C1-turve purjon ja sellerin taimikasvatukseen · Taimiseos avomaakurkun ja kurpitsan taimikasvatukseen · B2S-turve, Taimi- tai Ruukkuseos salaatintaimien kasvatukseen · Turve-Superex tai TaimiSuperex lannoitteeksi
Eija Pekkola huolehtii Nurmijärven S-marketissa, että sipuliosastolla on valinnanvaraa.
puolet sipuleista
SIPULIN ITÄMISEEN EHKÄISYAINE
uomalainen sipuli ei ole ollut samalla viivalla kuin ulkomainen säilyvyyden suhteen. Sipulin tehokkain antioksidantti, kversetiini, puolestaan ehkäisee virusten ja bakteerien hyökkäyksiltä. Fazor ruiskutetaan kaksi viikkoa ennen sadonkorjuuta sipulimaalle. Ryvässipuli ja salottisipuli ovat jakautuvia, kynnellisiä sipuleita.Voimakasaromisen ryvässipulin tarjonta on valitettavan vähäistä. Se ei idä myöskään kuluttajan keittiössä. Vaikutus ulottuu juolavehnän juurakoihin saakka.
Sipuliperhe on monimuotoinen
K
epasipuleista yleisin on keltasipuli, jota yleensä sipulisanalla tarkoitetaan. Ainetta saadaan käyttää vain pitkään varastoitavaan sipuliin,ja lyhytkestoiseen varastointiin sitä ei kannatakaan käyttää, sillä eihän sipuli silloin idä, toteaa Saarinen.
Targa puhdistaa pellon juolavehnästä ja hukkakaurasta nyt entistäkin tehokkaammin!
·
Tehoaa jo juolavehnän aikaisella kehitysasteella
Liikevaihto kasvoi viime vuonna 40 prosenttia. Tarkoituksena on saada tuotteet maistumaan kotiruualle. Hintakilpailu toi laatutuottajalle hevosen mentävän aukon Uusi yritys tarvitsee menestyäkseen poikkeavan liikeidean. Mainontaan haaskataan valta-
www.puutarha-sanomat.net. Tuotteisiin laitetaan ne raaka-aineet, jotka reseptin mukaan tarvitaan. Näissä tiloissa emme pysty toimintaa enää paljoakaan kasvattamaan, ja olemme ostaneetkin Keravalta tontin uutta tehdasrakennusta varten, kertoo Heikkinen. Yritys ei ole käyttänyt mainontaan senttiäkään, mutta Heikkinen ja tuotantojohtaja Jaakko Jokinen ovat maistattaneet henkilökohtaisesti 300.000 kuluttajalle kiusauksia.
Teksti ja kuvat: Jouko Tikkanen
K
un kohtaamme kuluttajan face-to-face, niin saamme palautteen suoraan. Sehän oli ennen ihmisille juhlaruokaa. Olin nähnyt, että elintarviketeollisuuden erittäin tiukka hintakilpailu johtaa raaka-aineista tinkimiseen ja laadun heikkenemiseen, samalla kun kuluttajilla on yhä enemmän rahaa ja he ovat yhä laatutietoisempia. Toimitusjohtaja Esa Heikkinen kertoo, että yritys on neljän toimintavuoden aikana saanut kuluttajien arvostuksessa paalupaikan valmiseineksissä. Maistatuksia pidetään, kun uusi myymälä tulee asiakkaaksi tai halutaan vauhdittaa vanhan asiakkaan myyntiä.
piti tinkiä. Kilpailulla siitä tehtiin halpatuote ja raaka-aineista
Toimitusjohtaja Esa Heikkinen pitää konsulenttipäiviä juhlapäivinään. Heikkinen kertoo, että yrityksen periaatteena on tehdä valmisruuat kotireseptein. Myyntihinnaksi tulee se, minkä kalkyyli osoittaa. "Hyvä kello kauas kuuluu" Yksi ajatuksistamme on, että taitava markkinoija käyttää enemmän päätään ja vähemmän lompakkoaan. Esa Heikkisellä on pitkä kokemus elintarviketeollisuudesta. Me otimme käyttöön alkuperäisen reseptin ja laitoimme hinnan kalkyylin osoittamalle tasolle ja asiakkaat olivat tyytyväisiä. Konsulenttipäivät ovatkin minulle juhlapäiviä, positiivinen palaute auttaa jaksamaan.Tärkeää on myös se, että opimme tuntemaan kauppiaita ja kauppojen muuta henkilökuntaa, kertoo Esa Heikkinen. Yksi pilalle kilpailtu tuote oli maksalaatikko. Tähän syntyi hevosen mentävä aukko yritykselle, joka tuottaa laaturuokaan, naurahtaa Heikkinen. Se on korkea luku tällä alalla. Harjoittelin yli 30 vuotta ja itsenäiseksi yrittäjäksi ryhdyin vuonna 1999, ja valmistus käynnistyi vuoden 2000 alusta Alkuun oli ajatuksena valmistaa lounasruokaa myös työpaikoille, mutta kun vähittäiskauppapuoli alkoi vetää hyvin, niin siitä luovuttiin. Viime vuonna meillä oli keskimäärin 22 henkilöä töissä ja työntekijää kohden tuotannon arvo oli 1,5 miljoonaa vanhaa markkaa. Kokkikartano Stekia on neljän toimintavuoden aikana kasvattanut liikevaihtoaan nollasta 5,5 miljoonaan euroon. 8 8
PUUTARHA-SANOMAT 8/2003 PUUTARHA-SANOMAT 1/2004
Kokkikartano nollasta paalupaikalle
Sipoossa toimiva Kokkikartano Stekia Oy:n liikeidea tiivistyy yrityksen iskulauseeseen: laaturuokaa kotireseptein. Kertaakaan ei kylläkään ole tarvinnut hintoja nostaa, sillä toimintamme on tehostunut määrien kasvaessa
Markkinoinnin tulee olla sellaista että samalla kun annetaan tietoa niin samalla saadaan, painottaa Heikkinen. Niiden hinnat ovat noin 80 senttiä kilolta. Olen kuullut muiltakin kehuja.
Kokkikartano Stekia Oy:n faktat · Yritys perustettu 1999, aloitti toimintansa 2000 · Perustajaosakkaina Esa Heikkinen, Jaakko Jokinen ja Allan Lehto, nyttemmin hänen lapsensa. Myöskään markkinatutkimuksia ei ole tarvinnut tehdä, sillä kuluttajille tuotetta maistattaessa saa markkina-asemansa tietoon. Me lähdemme siitä sanonnasta, että hyvä kello kauas kuuluu ja paha vielä kauemmaksi. Emme ole saaneet kotimaasta lähellekään kilpailukykyistä tarjousta, vaikka tuskin tuottajahinnoista kovin suurta eroa on, toteaa Heikkinen. Muut tärkeät raaka-aineet ovat porkkana, purjo, lanttu, selleri, kukkakaali, parsakaali, paprika. Heikkinen kertoo, että yritys ei ole käyttänyt mainontaan lainkaan rahaa. Valmistamme juuri niitä tuotteita, joita kodeissa on totuttu syömään. Tuotteissa ei käytetä säilöntäaineita, vaan säilyvyys perustuu hyviin raaka-aineisiin ja kylmäketjuun.
·
Esa Heikkinen kertoo, että Sipoossa olevat toimitilat ovat käymässä ahtaiksi ja tontti uutta tehdasta varten on hankittu Keravalta.
www.puutarha-sanomat.net. 1/2004 PUUTARHA-SANOMAT
Eeva Luoto ihastuu Kokkikartano Stekian kirjolohikiusaukseen. Jos asiakas ei koe saavansa tuotteesta lisäarvoa, yrittäjä joutuu myymään tuotteen halvalla. Ihmettelen lehtimainontaa, jossa ei ole päätä eikä häntää, niistä ei avaudu edes se, mitä halutaan mainostaa. Perinteiset kotiruuat kuten karjalanpaisti ja jauhelihapyörykät kuuluvat myös valmistusohjelmaan. Lajike on liikesalaisuus, toteaa Heikkinen. · Valmisruuissa suurimmat valmistajat ovat Atria, Saarioinen ja HK, joiden yhteenlaskettu osuus on n. Joulusesonkiin yritys valmistaa perinteisiä laatikoita. Käytämme sitä noin 900 tonnia vuodessa. Myyntikokoina on 700 grammaa ja 1100 gramman perhekoko. Kiusauksista karjalanpaistiin Kokkikartano Stekian tärkeimmät tuotteet ovat erilaiset kiusaukset kuten kinkkukiusaus, jauhelihakiusaus, kirjolohikiusaus, broilerikiusaus. Se tulee esikäsiteltynä Pohjanmaalta. Käytämme sipulia noin tonnin
viikossa ja ostohinta on verottomana noin 60 senttiä kilolta. Myyntiaika tuotteissa on keskitalvella 14 vuorokautta ja muulloin 12 vuorokautta. Kaupan palvelulinjastoon on tarjolla 2,8 kg vuoka. Todella hyvää, maistuu ihan kotona tehdyltä. euroa, kasvua 40 % vuodesta 2002 · Henkilökuntaa nyt 24, joista 70 % kokkeja ja muita ruoka-alan ammattilaisia · Sijainti Sipoon Nikkilässä, muutto Keravalle omiin tiloihin vuonna 2005, investoinnin suuruus 3 milj. Ostamme vihannes- ja juuresraaka-aineet pakastettuina ja pilkottuina. 80 %, Kokkikartano Stekian markkinaosuus 2,5 %.
Esa Heikkisen henkilöhistoria · 1944 syntyi Muuruvedellä · 1967 maatalous-metsätieteiden maisteri, pääaineena lihateknologia · 1967-87 Lihakunnan tuotantopäällikkö, varatoimitusjohtaja · 1987-89 TLK:n omistaman HK:n toimitusjohtaja · 1989-91 Lihapolarin toimitusjohtaja · 1991-98 Itikan ja Lihapolarin fuusioiduttua Atrian valmistelinjan johtaja · 1999 - itsenäinen yrittäjä
vasti. · Asiakkaina vähittäiskaupat kautta Suomen · Liikevaihto vuonna 2003 oli 5,5 milj. Kiusaukset ovat gluteenittomia ja vähälaktoosisia. Suosittuja tuotteita ovat myös yleisimmät laatikot kuten lihamakaronilaatikko, kaalilaatikko. euroa. Vihannespakasteita kaivataan Kokkikartano Stekian tärkein raaka-aine on peruna. Kun tuote erilaistetaan riittävästi normaalista ja kuluttaja hyväksyy sen, hän puhuu siitä jopa kolmelle tuttavalleen.Tiedonvälitys on uskottavaa, kun on itse maistanut tuotetta
Kaikki gallupit osoittavat, että kukkien myynnin lisäystä on saatavissa vähittäiskaupoista. Pienikin puutarha voi pärjätä Jarmo Suominen kantaa Puutarhaliiton hallituksen puheenjohtajana huolta koko puutarha-alan kehityksestä.
Meillä tehtiin Euroopan Unioniin liittymisen aikaan virhe, kun kaikki puutarhat tekivät samoja muutoksia. Nyt voisi löytyä markkinoita oikein hyvälle kotimaiselle krysanteemin oksalle. Hollantilaisia hämmästyttää, kuinka meillä täällä pohjoisessa Suomessa on niin korkeatasoinen viljely. ja myöhemmin keväällä pääsiäinen. päivänä. Joulusta juhannukseen on kiireisintä aikaa, ja lomat pidetään syksyllä. Aina on erilaisia mahdollisuuk-
sia erilaisilla kasveilla. Kukat ovat kaupoille erittäin tuottoisaa myyntiä, kukissa on hyvät katteet, vakuuttaa Myllylä.
·
www.puutarha-sanomat.net. Ne pakataan 10 kappaleen kimpuiksi. Sen ympärillä on bisnes, kun se myynnillä ja palvelulla hoitaa ympäristöään. Vähittäiskauppa on merkittävä myyntiväylä Myyntipäällikkö Miko Peltonen Lepolan puutarhasta kertoo, että markettien kynnys ottaa kukkia myyntiin on pienempi kuin ennen. 10 10
PUUTARHA-SANOMAT 8/2003 PUUTARHA-SANOMAT 1/2004
Lepolan tulppaaneista tuli Pirkka-tuote
Keskon Pirkka-merkin uusin aluevaltaus on tulppaanit. Kukkakauppa on voimakkaasti siirtymässä päivittäistavarakauppoihin. Kirkonkylänpuutarhoilla on hyvät menestymisen edellytykset. Meillä kannattaa tulppaani, mutta jollakin toisella puutarhalla ruusu. Pojat ovat olleet vuoroin harjoittelemassa Hollannissa. Paikallisen puutarhan ei taasen kannata pyrkiä tukkumarkkinoille. Määrittelemme millainen Pirkka-laadun tulee kukilla olla. Leikkokukissa Hollannin suhteet ovat tärkeitä, toteaa Jarmo Suominen. Kaikki Pirkka-kukat ovat kotimaisia. Alkuinvestointi on toki suuri, mutta laatu voisi olla parempaa kuin hollantilaisen krysanteemin. < Juho Suominen aikoo jatkaa serkkunsa Tomi Suomisen kanssa Lepolan puutarhan viljelyä neljäntenä polvena. Merkki on osoittautunut muissa tuotteissa hyväksi, miksei se soveltuisi myös tulppaaneihin, toteaa Peltonen. Niillä on samalla tavalla laatukriteerit kuin muillakin Pirkka-tuotteilla.Auditoimme puutarhat kuten teollisuuslaitoksetkin. Pystymme hyödyntämään keinovalon lämpönä, kun eteläisimmissä maissa valoenergian lämpö joudutaan ohjaamaan ulos. Ei puutarhan kannattavuutta määrää kasvi, vaan markkinakanavat. Sipulit ovat olleet kellarissa noin neljä kuukautta ja ne hyödetään kasvihuoneessa kukkaan vajaassa kuukaudessa. Ei kaikki Suomen puutarhat voi lähestyä ostajaa samalla liikeidealla. Jos markkinat ovat hallussa ja viljelijä on muutoin taitava, ei hänen kannata heittää hanskoja tiskiin, vaikka olisi vanhat kasvihuoneet. Toiveessa on, että puutarha siirtyisi minun pojalleni Juholle ja Jyrkin pojalle Tomille, jolloin puutarhaa hoidettaisiin jo neljännessä polvessa, toteaa Jarmo Suominen. Sesonkeja on neljä, joista tärkein on joulu, sitten tulee Ystävän päivä helmikuun 14. Kukilta edellytetään tiettyä kestävyyttä, vaikka se ei asiakkaille olekaan näkyvissä. Jarmo Suominen kertoo, että puutarhan vanhassa osassa hyödetään tulppaaneja ja uudella puolella kasvatetaan gerberaa. Kukat sopivat hyvin kauppojen valikoimiin. Suomessa viljellään vuosittain n. Meillä on kasvitautienkin suhteen ilmastoetu. Kasvihuoneessa ne ovat 24 30 päivää, laskee Suominen. päivä, Naisten päivä maaliskuun 8. Alkukaudesta tulppaanilajikkeet ovat punavoittoisia ja kevättä kohden keltaisten osuus kasvaa. Tuotepäällikkö Liisa Myllylä Ruokakeskosta kertoo, että Pirkka-sar-
jassa on jo ennen leikkotulppaania tullut myyntiin neljä ruukkukukkaa: Saint Paulia, tulilatva, ruukkukrysanteemi ja ruukkuruusu. Tulppaanilajikkeita meillä on 50 erilaista vilje-
lyssä. Hollantiin harjoitteluaikoina luodut suorat yhteydet ovat tärkeää pääomaa.
P
uutarhan omistavat veljekset Jyrki ja Jarmo Suominen. Kesko on asettanut Pirkka-kukille enimmäisvähittäishinnat. Kukat ovat kimpuissa ja pakkauksissa. Pirkka-tulppanin markkinointi alkoi tammikuun 11. Hinnoittelussa pyritään kilpailukykyiseen ja tasaiseen hintaan, toteaa Myllylä. Logistiikassa me kuitenkin olemme jäljessä heistä, tunnustaa Suominen. Siellä syntyy tieto, taito ja yhteydet. Asiakkaat saavat ruokaostosten yhteydessä tehdä myös kukkaostot niin kotiin kuin lahjaksi. Tulppaanien sipulit tulevat Hollannista ja niitä pidetään kellarissa 15 17 viikkoa. Tänä vuonna hyödämme 5,9 miljoonaa tulppaania. Markkinoinnin merkitys on valtava. Myymälöille on sama asia tilata kukkia kuin banaania. Jarmo Suominen arvioi, että tilanne ei ole sama kuin viisi vuotta sitten. Pakkaamon esimies Anita Liimatainen kertoo, että päivittäin puutarhalta lähtee 40.000 tulppaania. 40 miljoonaa tulppaania, ja Lepolasta niistä tulee 15 prosenttia.
Purple Prince tulppaanilajikkeen korjuuta Lepolan puutarhassa.
Tulppaanin sipuleita hyödössä. Ne hyödetään kukkaan hyvin perinteisessä paikassa, Lepolan puutarhassa Turun Maariassa
Asiakas saa kahvilan kautta kukkia silloinkin, kun sidontapalvelua ei ole. Tämä olisi hyvää hommaa, jos kukkapistettä voitaisiin pitää auki viitenä sesonkina eli noin kolme kuukautta vuodessa. Floristit tekevät sidontaa klo 9 20 välisen ajan, kun kauppa on auki klo 7:stä 21:een. Kiiskisen mukaan kukkakaupan myyntikate on iso. Kauppias Esa Kiiskinen kertoo, että kukkakauppaan ryhtymisen motiivi on puhtaan taloudellinen. Pirkka-kukilla voidaan lisätä kukkien arkiostamista. Pirkka-tulppaanit kuuluvat kukkapisteen valikoimiin.
E
n minä rakasta kukkia sen enempää kuin ruokaakaan. Olisin iloinen, jos myymälän 22 miljoonan euron myynnistä tulisi kukkapisteelle kaksi prosenttia. Kukkapistettä hoitavat ammattilaiset, floristit. Merkki on tuttu ja turvallinen niin laadun kuin hinnankin puolesta. Minut on yllättänyt se, että Plussa-pisteet sitouttavat asiakkaita kukkien ostoon. Kyllä me helkkarin huonoja ollaan, jos ei pystytä myymään kukkia, perustelee Esa Kiiskinen. Silloin kun ostetaan yksi joulutähti vuodessa, ei Plussapisteillä ole merkitystä. Kuluttaja ei maksa liikaa Pirkka-kukista, mutta hinta on kuitenkin kauppiaalle sellainen, että niitä kannattaa myydä. Se palvelee myös sellaisia viljelijöitä, jotka myyvät kukkansa muihin markkinakanaviin. 09 - 8520 61
Kontumarket hoitaa myös kukkapisteen
Helsingin Kontulassa oleva K-supermarket Kontumarket otti marraskuussa omaksi bisnekseen kukkakaupan, kun se aiemmin oli vuokrattuna ulos. Todellisuus on kuitenkin osoittautunut toiseksi. 1/2004 PUUTARHA-SANOMAT 11
SQM
kastelulannoitteet
· alan asiantuntijalta kasvihuoneisiin ja avomaalle · neuvonta ja viljelyohjelmat
Soita ja kysy lisää Sune Gullans 040 5877 939
Jarmo Suominen katsoo, että jokaisella puutarhalla tulee olla oma liikeidea ja markkinakanavat määräävät kannattavuuden eikä niinkään viljeltävä kasvi.
www.schetelig.com, puh. Jos voimme lisätä kukkien myyntiä Pirkka-merkillä, se palvelee myös kukkien kasvattajaa. Sesonkeina saadaan aina myytyä kukkia. Mutta kun kukkien ostamisesta on tullut ihmisten jokapäiväistä elämää, asia on toisin, pohtii kauppias Esa Kiiskinen.
·
Kontumarketin kauppias Esa Kiiskinen katsoo, että Pirkkatulppaanit lisäävät kukkien arkikäyttöä. Kukkapisteestä Plussa-pisteitä Esa Kiiskinen katsoo, että "tavallis-
ta paremman ruokakaupan" ideaan kuluu se, että kaupasta löytyy kaikkea, mitä asiakas tarvitsee. Minun tehtäväni on koordinoida hommaa ja ideoida uudistuksia. Kukkia voidaan ostaa kotiin omaksi iloksi aivan tavallisena päivänä. Meillä oli joulusesongin aikaan viisi henkilöä töissä kukkapisteessä, nyt heitä on kolme. Tällä liikepaikalla käy hiljaisina päivinä 5000 asiakasta ja kiireisinä päivinä 7000 asiakasta. Lähdemme myös taimisesonkiin mukaan. Ei kokiskaan voi lisätä myyntiään ottamalla markkinaosuutta Pepsiltä, vaan lisäämällä kokonaiskulutusta. Esa Kiiskinen tunnustaa, että häntä arvelutti alkuun Pirkka-mer-
kin ulottaminen kukkiin. Plussa-pisteet sitouttavat myös ostamaan kukkia päivittäin.
www.puutarha-sanomat.net. Kun mennään käyttökatteeseen, niin kate ei enää olekaan suuri. Ei hänen tarvitse lähteä ruokaostoksille muualle eikä nyt myöskään kukkaostoksille
Latviasta Suomeen tuleva puutarhatyöntekijä hankkii minimipalkan verran parissa päivässä. Perustin vaimoni Silvan kanssa SilJa-nimisen yrityksen hoitamaan maataloustarvikekauppaa. Latvialaisilla viljelijöillä on
www.puutarha-sanomat.net. Suomalaisilla puutarhaviljelijöillä on vahvat yhteydet Viroon sukulaiskieli tekee yhteistyön helpoksi. Latviassa minimipalkka on 108 euroa kuukaudessa ja keskipalkka 300 euroa. Vuonna 1993 asetuin pysyvästi Latviaan. 12 12
PUUTARHA-SANOMAT 8/2003 PUUTARHA-SANOMAT 1/2004
Jan Maura harjoittaa Latviassa maataloustarvikekauppaa ja hän pitää yllä kontakteja suomalaisten ja latvialaisten viljelijöiden välillä. Kokkolan tehtaan asiakaspalvelupäällikön vakanssilta Jan Maura lähti hoitamaan Kemiran liiketoimintaa Latviassa ja Liettuassa. Tilalla on 200 hehtaaria vihanneksia ja pakkauksessa kerrotaan, että tuote on autenttisesti ja 100-prosenttisesti latvialaista.
Latvia uusi jäsen EU-perheeseen
Teksti ja kuvat: Jouko Tikkanen
S
Karlis Straznins viljelee vihanneksia 124 hehtaarin alalla. Puolan ja Unkarin tiedämme olevan vahvoja puutarhamaita. Janin arvioitavana latvialaisen Etzerkaulinin-tilan kiinankaali. Maantieteellisesti läheisimmät uudet jäsenvaltiot ovat kuitenkin Baltian maat, joissa etenkin työvoimakustannukset ovat olennaisesti alhaisemmat kuin meillä. Yksi ensimmäisistä Baltiaan liiketoimintansa ulottanut yritys oli Kemira. Hän katsoo, että viljelyteknologiassa Suomen kanssa ei ole juuri eroja.
uomalaisia viljelijöitä askarruttaa, mitä uudet EU:n jäsenmaat tuovat tullessaan. SilJan uudet toimitilat sijaitseva Riikassa Jelgavaan lähtevän tien varrella. Se on tukkuliike, mutta meillä on myös vähittäismyyntipisteitä, kertoo Jan Maura. Myös Latviaan on monilla yrityksillä yhteyksiä
Karlis Straznins katsoo, että kotimaisuusmerkin kampanja tulisi toteuttaa tehokkaasti. Mainoksen ja tuotteen pitää olla samaan aikaan. Toisaalta tarvitaan riittävästi tuotteita, joissa merkki on. Viljelijät panostavat nyt kotimaisen ruuan arvostukseen esimerkkinä on Kotimaiset Kasvikset ry:n perustaminen ja toiminta Suomen liittyessä 10 vuotta sitten EU:hun.
yrityksen kanssa välittömät suhteet, joten tiedonvaihto molemmin puolin on helppoa. Latviassa on yllättävän laaja avomaanvihannesten tuotanto ja monet tilat ovat suuria ja tehokkaita uusin teknologia on käytössä. Projekti näyttää lähtevän hyvin liikkeelle. Vienti Suomeen kiinnostaa Karlis on käynyt kahdesti tutustumassa Suomeen. Silva Jeromanova-Maura vetää latvialaisia viljelijöitä yhteistoimintaan tarkoituksena saada oma kotimaisuusmerkki latvialaisille tuotteille. Teknologiaa tulee maksamaan, mutta tuotteiden hinnat tulevat nousemaan hitaammin, arvioi Karlis. 1/2004 PUUTARHA-SANOMAT 13
Silva Jeromanova-Maura vetää projektia, jonka tarkoituksena on saada kotimaisuusmerkki käyttöön Latviassa.
Maximo-kauppaketjusta löytyy runsaasti vakuumipakattuja vihannesjalosteita.
Latvia on keskimmäinen kolmesta Baltian maasta. Meillä on 3000 tonnille koneellisesti jäähdytetyt varastot.Tänä vuonna porkkana riittää toukokuulle saakka. Suoria tulotukia tuskin saamme, vaan tuet tulevat projektien muodossa.Meidänkin tilalla on menossa kuusi projektia, joista neljä on valmista. Me kaikki olemme agronomeja. Suomalaiset ovat ahkeria tekemään töitä, mutta ei heissä mitään sellaista ole, johon emme mekin pystyisi.
LATVIAN FAKTAT
· Pinta-ala 64.589 neliökilometriä,
alavaa maata, metsiä
· Asukasluku 2,3 miljoonaa henkiä,
joista 57 % latvialaisia
· Rahayksikkö lati, jonka sadasosa on santiimi
100 euroa on 66 latia ja 100 latia on 143 euroa
· Keskimääräinen palkka 300 euroa kuukaudessa,
minimipalkka 108 euroa
· Suurimmat kaupungit Riika, Daugavpils,
Liepaja, Jelgava
· Bruttokansantuote n. Tammikuun 21. Erilaisia kaaleja oli 40 hehtaaria, sipulia 40 hehtaaria, porkkanaa 20 hehtaaria ja loput punajuurta, purjoa, selleriä ja muita vihanneksia, kertoo Karlis Straznins. Karlis toteaa suomalaisten olevan viljelijöiden normaaleja ihmisiä. Myös kontaktit Suomeen hoituvat SilJan kautta. Vihannesten ja hedelmien tuonti Latviaan on tosin ollut tullitonta ja kiintiöimätöntä jo vuodesta 2000 alkaen. Meillä on esimerkkinä Suomessa toteutettu malli. Mainostaminen tulee olla niin näkyvää, että ihmiset huomaavat. Latviaan kotimaisuusmerkki. Emme ole EU:ta vastaan, sillä emme ole sen tyhmempiä kuin muutkaan EU:ssa olevat. Suomalaiset ovat patrioot-
teja, ihailee Karlis. Sesongin aikaan meillä on 40 henkilöä töissä ja ympärivuoden 20 henkilöä, selvittää Karlis sitä, kuinka hän ehtii kaiken hoitamaan. Viime kesänä meillä oli vihannesala 124 hehtaaria. 10 miljardia USA:n dollaria · Inflaatio 2,8 % · Arvonlisäveron peruskannat 18 % ja 9 %,
joka laskee 5 %:iin 1.5.2004 alkaen
·
· Yritysten voittovero 19 %
www.puutarha-sanomat.net. Hoidamme tilaa yhdessä poikani ja hänen vaimonsa kanssa. päivänä pidetty seminaari keräsi SilJan hallin täyteen latvialaisia viljelijöitä seminaariin, jossa käsiteltiin kotimaisuusmerkkiä. Tarjosin puolta halvemmalla tukkuliikkeeseen porkkanaa kuin mitä liike oli maksanut suomalaisesta porkkanasta. Vappuna näistä maista tulee Euroopan Unionin jäsenvaltioita. Suomalaiset kuluttajat haluavat ostaa suomalaisia vihanneksia, vaikka ne olisivat kalliimpia kuin ulkomaiset, toteaa Silva. Nytkin tulee halpatuontia kauppoihin etenkin Liettuasta. Elintaso ei kuitenkaan tule nousemaan kovin nopeasti. Projektit ovat koskeneet muun muassa varastoinnin modernisointia ja lajittelun järjestämistä. Yksi kotimaisuusmerkistä kiinnostunut viljelijä on Karlis Straznins. Jäsenyys merkitsee kuitenkin sitä, että teknisesti tuonti helpottuu etenkin Liettuasta ja Puolasta, joiden rajat ovat olleet hankalat ylittää. Eivät olleet kiinnostuneet, koska heillä oli omat toimittajat. Ehkäpä voisimme toimittaa Suomeen esimerkiksi purjoa, sillä suomalainen purjo loppuu jo vuodenvaihteessa, tietää Karlis. Miltei kaikki viljelijät haluavat mukaan jopa sääntöjä laati-
vaan toimikuntaan, toteaa Silva viljelijöiden innostuksesta. Yksi kuumimmista asioista on valmistautuminen tulevaan EU-jäsenyyteen. Hän viljelee "kaikkia" avomaavihanneksia Galini-nimisellä tilalla, joka sijaitsee 70 kilometriä Riikasta itään
Tarkoituksena on, että vajaan kymmenen vuoden kuluessa tukitasot asettuisivat samalle tasolle niin vanhoissa kuin uusissakin EU-maissa.
·
Jouko Tikkanen
www.puutarha-sanomat.net. EU:n vaatimus onkin saada länsimaiset toimintaedellytykset maahan. Nyt siitä on jälleen tulossa yksi yhdistyvän Itämeren alueen metropoli, jossa on liki miljoona asukasta. Kun meidän sadot varastoista loppuvat, voisi täydennykseksi
ottaa latvialaisia vihanneksia siinä missä nyt otetaan hollantilaisia. Esimerkiksi taimistotuotteissa Latvialla tulee olemaan hyvät mahdollisuudet. Latvian 2,3 miljoonaisesta kansasta on latvialaisia vain 57 prosenttia ja venäläisiä hiukan yli 30 prosenttia. Myös laatutaso on Riikassa selvästi heikompi kuin Suomessa. Latvialaiset käyttävät rahoistaan ruokaan peräti 40 prosenttia. Hallitus toisensa jälkeen ei kuitenkaan ole onnistunut kitkemään korruptiota. Suomalaisten viljelijöiden ei tarvitse olla kovinkaan peloissaan Latvian tuomasta kilpailusta ainakaan muutaman vuoden tähtäimellä. Vuodenvaihteessa Kesko tiedotti Latvian Liepajan Citymarket-tavarataloon kohdistuneesta pommiuhkauksesta.Kauppakeskus evakuoitiin, mutta pommia ei löytynyt.
Suurin Latviassa toimiva kauppaketju on Maxima, joka on alkuaan liettualainen. PP-market on seuraavaksi suurin ketju. Työvoima on halpaa ja rajan takaa ValkoVenäjällä se on vieläkin halvempaa. Latvialaiset viljelijät ovat siitä huolimatta tyytyväisiä, sillä aiemminhan he eivät ole saanet mitään, vaikka tuonti EU:sta on ollut jo neljä vuotta vapaata. 14 14
PUUTARHA-SANOMAT 8/2003 PUUTARHA-SANOMAT 1/2004
Kesko näkyy Latviassa
R
uokakesko avasi joulun alla viidennen Citymarketin Latviassa. Liettua koetaankin läheisemmäksi kuin Viro. Baltiassa ovat omat vaaransa länsimaisilla yrityksillä. Ruokakeskolla on lisäksi yhdeksän SuperNetto-halpamyymälää Latviassa. Suhteet Ve-
näjään eivät ole kovin lämpimät, ja myös Viroa pidetään hiukan ylemmyyttä osoittavana naapurina. Latvialaisen kaupan hevi-tiskiltä löytyy kuitenkin paljon enemmän vihannesjalosteita ja esikäsiteltyjä vihanneksia kuin meiltä.
·
Latviasta löytyy ruukkusalaattia tutulla tuotemerkillä. Pääkaupunki Riika sijaitsee Riianlahteen laskevan Väinäjoen rannalla. Latvialla on potentiaalia nousta merkittäväksi puutarhamaaksi. Meitä suojaa kuluttajien halu suosia kotimaisia elintarvikkeita. Riikan Citymarketissa hevi-tuotteet ovat luonnollisesti halvempia kuin suomalaisessa Citymarketissa, sillä onhan latvialaisten keskipalkka vain 300 euroa. Grüne Fee toimii Viron Tartossa ja kuuluu Honkatarhojen konserniin.
HINTAESIMERKKEJÄ CITYMARKETEISTA 21.1.2004 Riika, CM Peruna Porkkana Sipuli Punajuuri
Citymarket Viron Pärnussa. Liki viisikymmentä vuotta kestänyt Neuvostovalta on jättänyt kansaan alistuvaisen asenteen. Riika on perustettu jo yli 800 vuotta sitten ja se oli tärkeä Itämeren alueen hansakaupunki. Kasvukausi on selvästi pitempi kuin meillä ja viljelmät ovat suuria suurin jopa 200 hehtaaria. Norjalainen Rimi on myös rantautunut maahan. Riikassa Citymarketin aukioloaika on 824.
Kouvola, CM 2,7 kg pussi irtoperuna irtoporkkana irto Puola irto Grune Fee, Viro Espanja Espanja 0,38 eur/kg 0,59 eur/kg 0,79 eur/kg 0,99 eur/kg 0,90 eur/kg 1,15 eur/kpl 2,60 eur/kg 2,40 eur/kg 4,80 eur/kg 10 kg pussi irtoperuna multaporkkana irto, Suomi pussitettu Suomi Bonnysa, Espanja Rico, Espanja Suomi
0,19 eur/kg 0,13 eur/kg 0,27 eur/kg 0,41 eur/kg 0,17 eur/kg 1,06 eur/kg 2,00 eur/kg
Ruukkusalaatti 0,70 eur/kpl Tomaatti Kurkku
Latvia on lähellä
H
elsingistä on Latviaan matkaa saman verran kuin Jyväskylään. Rajamuodollisuuksien vähetessä Latviasta tulee nopeasti saavutettavissa oleva maa vaikkapa autoillen Via Balticaa pitkin. Liikenteessä voi ajaa piittaamatta, sillä rahalla aina poliisin kanssa selviää. Latvialaiset ovat vaatimattomia ja heidän uskonsa omiin kykyihin Euroopan Unionissa ei ole kovin vahva. Latvian ongelmana on korruptio ja huonosti toimiva julkinen valta. Loput ovat valkovenäläisiä, ukrainalaisia ja puolalaisia. Uudet EU-maat saavat suoria maatalouden tulotukia vain murto-osan siitä, mitä vanhat maat saavat. Suomalaisten viljelijöiden kannattaisi kuitenkin rakennella kumppanuutta latvialaisten kollegojen kanssa
Appelsiinien tulee olla sellaista kokoluokkaa, että 16 kilon laatikkoon niitä mahtuu 36:sta 48 kappaleeseen. Eldorado-appelsiineissa on napa, ja ne ovat helppoja kuoria. Huomaa tiskin harjalla kylmää vesihöyryä suihkuttavat putket.
Merja Salmela rakentaa tarjousesittelyä Spar Majakkarannassa Turussa.
www.puutarha-sanomat.net. 16 16
PUUTARHA-SANOMAT 8/2003 PUUTARHA-SANOMAT 1/2004
Helmikuu on appelsiinikuu
Eldorado-appelsiinilla on omat laatumäärittelyt, joissa ei pintavikoja hyväksytä.
Helmikuu on appelsiinien aikaa. Navelinas-lajikkeella aloitetaan, sitten tulee Navel ja Lane Late -lajikkeella mennään helmikuusta eteenpäin.
Onneksi Suomessa on päästy jo ylisuurten appelsiinien ja mandariinien ihannoinnista, ja ymmärretään että maultaan parhaimmat appelsiinit ovat keskikokoisia. Sille merkille on määritelty omat tuotespesifikaatiot, jotka ovat huomattavasti tiukemmat kuin EU:n laatustandardit. Suuret appelsiinit ovat sitä paitsi paksukuorisia. Klementiineistä Eldorada-merkillä pakataan vain Clemenule-lajiketta. Se tulee Espanjasta, ja on meillä markkinoilla joulun aikoihin.
·
Sara Lehman kunnostaa appelsiiniesittelyä Turun Länsikeskuksen Euromarketissa. Vuoden vaihteessa suhde muuttui päinvastaiseksi ja alkoi appelsii-
nien valtakausi. Maaliskuusta eteenpäin joka kuukausi appelsiinimäärät puolittuvat elokuulle saakka, kertoo tuoteryhmäpäällikkö Marko Säkkinen Tuko Logistics Oy:stä. Suomessa käytetään niin sanotusti sormin syötäviä appelsiineja eli jälkiruoka-appelsiineja kun muissa maissa appelsiineistä puristetaan mehua. Ne ovat myös siemenettömiä. Pintavikoja ei hyväksytä lainkaan. Eldorado merkitsee laatua Marko Säkkinen kertoo, että Tuko Logisticsin oma merkki tuoretuotteissa on Eldorado. Säkkinen kertoo, että jouluun saakka satsumien, klementiinien ja mandariinien osuus sitruksista oli 70 prosenttia ja appelsiinien osuus oli loput 30 prosenttia. Eldorado-merkillä saa pakata vain viisi Espanjan Valenciassa olevaa pakkaamoa, joista kaksi on osuustoiminnallista ja kolme yksityistä pakkaamoa. Lokakuulta alkaen on syöty Välimeren maiden satoa, tuontimaita ovat Espanja, Marokko, Israel, Kreikka ja Egypti. Myöhemmin keväällä tuonti keskittyy Marokkoon ja kesäkuusta alkaen Etelä-Afrikkaan. Kauppojen hevi-osastot loistavat keltaisen pirteinä, kun appelsiineistä rakennetaan asiakkaat pysähdyttävät massat.
K
Eija Pekkola rakentaa massaesittelyä Maroc-appelsiineista Nurmijärven S-marketissa
un ennen joulua appelsiinia tuotiin pari rekkaa viikossa, niin nyt tammi-helmikuulla määrät ovat peräti 180 tonnia viikossa. Se on aito, alkuperäinen klementiini, jota on helppo kuoria
1/2004 PUUTARHA-SANOMAT 17
Vesa Kitolan irtoperunaa. He vastaavat nimellään ja jopa kuvallaan toimittamansa perunan laadusta. päivänä halla lopetti kasvun. Asiantuntevat hevihoitajat asettavat perunan myymälään esille.Pienemmissä kaupoissa saatan hoitaa itse esillepanonkin, kertoo Vesa Kitola.
Perunasta keväällä pula Vesa Kitola viljelee perunaa 20 25 hehtaarin alalla. Hän on maanviljelijän poika Rymättylästä ja hän ymmärtää perunan laadun päälle. Kulta-lajike tuli liian hajoavaksi, ja jätin sen viime kesänä pois viljelystä. Epäilenpä, että huhtikuussa perunasta on pula ja hinnat nousevat, toteaa Kitola.
·
www.puutarha-sanomat.net. Toimitan Länsikeskuksen Citymarketin jäähdyttämöön perunaa kolme kertaa viikossa. Yhtiöön kuuluu 22 viljelijäosakasta Tyrnävän, Lumijoen, Siikajoen, Pyhäjoen, Kalajoen ja Himangan kunnista. Muissa riittää nimi, ja minulla kun on harvinainen ja suojattu nimi, niin ihmiset muistavat sen, kertoo Vesa Kitola. Hän on myös hinnoittelussa viljelijäystävällinen, toki meidän saamamme hinta vaihtelee laadun mukaan. Kasvupäiviä jäi liian vähän. Kitola ei ymmärrä tämän talven tarjousmyyntiä. Ainoa tilanne on kauppiaan vaihtuessa, jos uudella kauppiaalla on omia toimittajia. Heviosastolla työskentelevä Andromachi Savouras kertoo, että joulun alla kiireisimpinä päivinä tuhannen kilon jättisäkkejä tyhjentyi kuusi kappaletta.
J
Turun Länsikeskus myy tuutin täydeltä perunaa.
Paikallisilla viljelijöillä on omat looshit yhteisessä perunatiskissä. Mynämäkeläinen Vesa Kitola antaa täydet pisteet kauppias Vesa Laaksolle peruna-asian huomioimisesta. Asiakkaat voivat ostaa viljelijän mukaan myös 10 kilon säkin perunaa.
Perunaa
tuutin täydeltä
Turun Länsikeskuksen Citymarketissa myydään perunaa valtaisat määrät. Lajikkeita on viljelyssä liikaakin. Perunatiskistä löytyi tammikuun puolivälissä seuraavien viljelijöiden nimet: Markkku Haarakallio, Juha Anttonen, Vesa Kitola, Tommi Heininen, Jarkko Raivonen ja Ilmo Kurki-Suonio. Erikoisuutena viljelen King Edwardia, sillä jotkut kauppiaat haluavat punapilkullista perunaa tiskeihin koristukseksi. Viljelijät vastaavat nimellä ja kuvallaan perunansa laadusta.
ättisäkin toimittaja on Pohjanmaan Luonnosta Markkinointi Oy. Jaan perunaa turkulaisiin kauppoihin, mutta Länsikeskuksen Citymarket on ainoa, jossa esiinnyn kuvan kanssa. Vastaan kuitenkin monissa pienissä paikoissa yksin perunahuollosta, joten tarjolla on oltava koko väriskaalan mukaisesti lajikkeita.Vihreässä pussissa myyn Nikolaa ja Bintjeä, keltaisessa pussissa pääasiassa Sabinaa ja punaisessa pussissa Van Goghia ja Matildaa. Olen kova poika kokeilemaan kaikkea uutta, mutta uuden lajikkeen markkinoille tuominen on kallista, sillä ihmiset vieroksuvat alkuun outoa lajikenimeä. Kun laatu, hinta ja toimitusvarmuus ovat kunnossa, ei voi töpeksiä niin, että joutuisi pois. Citymarketissa on useita paikallisia viljelijätoimittajia. Vesa Kitola kertoo, että kauppasuhteet ovat olleet hyvin pitkäaikaisia. Sillä on Luonnosta tuotemerkin käyttöoikeudet. Sato jäi kolmanneksen edellisvuotista pienemmäksi, sillä kylvämään päästiin vasta toukokuun lopulla ja syyskuun 3
Ja lopuksi tulisi löytää sellainen myyntireitti kuluttajan luo, että se antaisi laatua vastaavan hinnan. Nämä olisi syytä heittää pois ja ottaa tuoreita juureksia tilalle, niin kauppa voisi käydäkin.
Hortonomi Juhani Piirainen on tiiviisti seurannut hevituotteiden laatua.
·
www.puutarha-sanomat.net. Vähäinen tuotekierto hevitiskillä aiheuttaa vielä sen ongelman, että suuri osa esillä olevista maustejuureksista ovat vanhoja ja heikkokuntoisia, mikä ennestään vähentää kuluttajan halua tutustua niiden käyttöön. Ja mistä kauppias tänä päivänä edes saisi komeita maustejuureksia. Vaikka tilanne näyttää kovin lukkiutuneelta, niin antaa se ainakin viestin jollekin tahtoihmiselle, että tällä sektorilla olisi runsaasti käyttämättömiä mahdollisuuksia. Maustejuuresten kilohinta saattaa hevi-tiskillä olla kymmenkertainen tuottajahintaan nähden, mutta olemattoman myynnin johdosta sellainenkaan hinta ei kata kustannuksia. Voitaisiinko jotain yhdessä tehdä. Pilkotuissa kasviksissa on usein myös piilovikoja. Pieni kulutus jo sinällään vaikuttaa siihen, että tuotteita on esillä vähän, joten ne jäävät toisten varjoon.Toiseksi maustejuuresten yksipuolinen käyttö lähinnä keittojen mausteiksi ei suosi kookkaiden ja näyttävien kokonaisten juuresten kauppaa, mistä syystä ne pilkotaan ja kääritään muovikalvoihin epämääräisiksi kappaleiksi. Pienet käyttömäärät eivät ole innostaneet markkinoijia sen paremmin kuin tuottajiakaan. Yleinen kulutushalukkuus ei kasva, jos tarjonta ei parane ja ennen kaikkea, jos käyttövalistus on lähes nolla.Yksittäisellä kauppiaalla ei ole varaa pitää esillä pitkiä aikoja ylisuuria määriä tiskissä odottaen, että kuluttajat pikku hiljaa oppisivat käyttämään tuotteita. Näin kuluttaja, joka haluaisi tehdä esimerkiksi juurespihvejä, ei löydä tiskeiltä sopivaa raaka-ainetta, mikä ruokkii osaltaan yksipuolista käyttöä. Miten hyvälaatuisia maustejuureksia tiskeihin. 18 18
PUUTARHA-SANOMAT 8/2003 PUUTARHA-SANOMAT 1/2004
Maustejuureksissa on mahdollisuuksia
V
Teksti: Juhani Piirainen
Maustejuurekset ovat kasviksistamme heikoimmin hyödynnettyjä. Ainakin vuosi lisää kuluttajien käyttövalistusta ja tuo viljelijöiden ulottuville tuotanto-ohjeita ja herättää ehkä kaupan parissa toimivia näkemään laimin lyödyn sektorin, jota parantamalla on mahdollisuus lisätä myymälän heviosaston tasoa. Nyky-yhteiskunnassa on kuitenkin nostetta näille tuotteille: kasvisruoan käyttäjien määrä ja kiinnostus ruuan terveysvaikutteisuuteen lisääntyvät ja kuluttajat etsivät myös uusia makuelämyksiä entistä halukkaammin.
ähäisestä menekistä johtuen maustejuurekset ovat kauppojen hevitiskien heikoimpia tuotteita. Kun kauppias on saanut tiskiinsä komeita maustejuureksia ja hyviä juurespakkauksia, vaikuttaa se koko hevitiskin myyntiin nostaen kaupan laatu- ja asiantuntijaimagoa.
Tuotemerkkien avulla voidaan herättää kiinnostusta harvinaisempiin tuotteisiin koko arvoketjussa viljelijältä kuluttajalle saakka.
Muoviin käärittyä palsternakkaa myymälässä. Viljelijöiden parissa kehitys maustejuuresten osalta on ollut viime vuosina lähes pysähdyksissä. Ensiksi pitäisi löytyä lähinnä EteläSuomesta ja rannikkoalueilta viljelijöitä, joilla on sopivia peltoja ja pienilmastoja, joissa palsternakan ja sellerin kaltaiset pitkästä kasvukaudesta hyötyvät kasvikset antaisivat hyvälaatuista ja runsasta satoa. Sen jälkeen tulisi jostain hankkia erikoistuotteen tuottamiseen ammattitaitoa. Nämä palsternakat ovat kokonaisia, kun useimmiten ne ovat vain palsternakan palasia.
Hevitiskissä tapaa nahistuneita sellereitä ja lanttuja. Ehkä palsternakan valinta tämän vuoden vihannekseksi toimii jonkinlaisena laukaisevana tekijänä kehittää maustejuuresten laatutuotantoa. Jonkinlaisia kampanjoita voisi pitää, mutta sen järjestämiseen tarvittaisiin tavaran toimittajien aktiviteettia. Tilanne maustejuuresten laadun suhteen on sikäli huono, että toimintaketjun eri osaset odottavat, että muut ensin parantavat edellytyksiä
Tapio Rautiainen Pakkasmarjasta kertoo, että yrityksessä käytetään siemenöljyjä Marja Puree! -sarjan tuotteisiin, joista tällä hetkellä markkinoille on kuitenkin tulossa vasta mansikasta valmistettu tuote. Siemenöljyjä tai niitä sisältäviä marjajauheita voidaan sitten käyttää joko elintarvikkeiden raaka-aineena, ravintolisänä elintarvike- ja rehuteollisuudessa, luontaistuotealalla tai kosmetiikkateollisuudessa. Marjojen siemenissä on puolestaan terveydellisesti arvokkaita rasvahappoja.Mustaherukan siemenissä on runsaasti kerta- ja monityydyttämättömiä rasvahappoja, kuten öljy-, linoli- ja alfa-linoleenihappoa. Yleensä marjat sisältävät mm. Mustaherukan siemenöljyn ja sitä sisältävien tuotteiden valmistus on uusimpia aluevaltauksia marjojen jalostuksessa. Tietyn suvun kasvien siemenet saattavatkin sisältää erityisiä rasvahappoja, joita ei muista kasvisuvuista välttämättä löydy lainkaan. Siementen sisältämät ravintoaineet eivät imeydy elimistöön edes marjoja syömällä, sillä siemenet kulkevat ehjinä ruoansulatuskanavan läpi. "pahan" kolestrolin imeytymistä estäviä kasvisteroleja sekä UV-säteilyltä suojaavia karotenoideja ja muita hyödyllisiä antioksidantteja. Toistaiseksi siitä on myynnissä vasta mansikasta valmistettu sose, mutta yrityksellä on valmiudet valmistaa tätä helppokäyttöistä marjasosetta myös herukasta. Siemenöljyjen erotuksessa voidaan käyttää ns. Mustaherukan siemenöljyn varsinainen myyntivaltti on kuitenkin sen sisältämä gammalinoleenihap-
MTT on etsinyt pystykasvuisia herukkalajikkeita. Siemenet on murskattu ja siemenöljyt ovat tuotteessa mukana.
Mustaherukan siemenöljy
Teksti: Rosa Venäläinen
marjajalosteiden aatelia
po. ylikriittistä hiilidioksidiuuttoa. Teknisesti uutto on kuitenkin vielä hankalaa.Toistaiseksi hiilidioksidiuuttoa tehdään Suomessa vain kahdessa paikassa, Tornion Aromtech Oy:ssä sekä Maaja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen Jokioisten asemalla. Johanssonin mukaan hiilidioksidiuuton etuna on se, että vitamiinit ja rasvat säilyttävät terveydellisesti arvokkaat ominaisuutensa. Siemenöljytuotteiden valmistuksessa marjojen siemeniä ei poisteta, vaan ne hienonnetaan yhdessä kuorten kanssa. Kuinka siemenöljytuotteet osaksi kuluttajan ostoskoria. Aikaisemmin massa kompostoitiin, mutta tietenkin kaikki kannattaa käyttää hyödyksi, toteaa Öjebytä viljelevä Lyytinen. FT Anu Johansson Turun yliopistosta on tutkinut väitöskirjatyössään marjojen siemenöljyjä ja niiden hyödyntämistä. Flunssapotilas osaa antaa arvoa mustaherukkamehun terveysvaikutuksille esimerkiksi C-vitamiinia on mustaherukassa lähes kolminkertainen määrä appelsiiniin verrattuna. Koska uutossa ei käytetä liuottimia, ei tuotteeseen myöskään jää liuotinjäämiä. 20 20
PUUTARHA-SANOMAT 8/2003 PUUTARHA-SANOMAT 1/2004
Pakkasmarja on tuonut markkinoille Marja Puree -tuotesarjan. Mustaherukan siemenöljyn sisältämien rasvahappojen otaksutaan lievittävän monia sairauksia. Esimerkiksi herukoiden (Ribes-suku) sisältämää stearidonihappoa on tutkituista kasveista juuri herukoissa runsaimmin, vaikka sitä jonkin verran on myös helokissa ja kurkkuyrtissä. Herkästi pilaantuva puristusjäte käsitellään nopeasti kuivaamalla ja jauhamalla. Syytä uusiin käyttötapoihin onkin, sillä muuten herukan viljelyä uhkaa ylituotanto.
V
aikka marjat kuin marjat sisältävät lähes poikkeuksetta monia terveydellisesti arvokkaita aineita, on mustaherukka kenties jopa kaikkein terveellisin marja. Esimerkiksi monien elintasosairauksien syntyä hillitseviä flavonoideja on tutkituista marjoista eniten juuri mustaherukassa, kun toiselle sijalle tulee mustikka. Ne saattavat vaikuttaa suotuisasti esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteihin, mutta eniten tieteellistä näyttöä on kuitenkin näiden rasvahappojen allergiaoireita ja atopiaa parantavista vaikutuksista. Rasvahappoja ei valmistusprosessissa saa kuumentaa liikaa, jos niiden arvokkaat ominaisuudet halutaan säilyttää. Arvokkaat rasvahapot talteen hiilidioksidiuutolla Vaikka siemenöljyt sisältävät arvokkaita rasvahappoja, päätyy elintarviketeollisuuden sivutuotteena syntyvä marjojen puristusjäte nykyisellään hyödyntämättömänä kaatopaikoille. Siemenissä on myös harvinaista stearidonihappoa. Tihkukastelutekniikalla viljeltynä koeruuduista on saatu yli 10 tonnin hehtaarisatoja.
www.puutarha-sanomat.net. Mustaherukkaa viljelevä Eero Lyytinen Vesannolta antaa nykyään marjamassansa kuivatukseen, vaikkei siitä taloudellista hyötyä olekaan. Vaikka tuotteet puhuvat jo itsekin puolestaan ovathan ne jo alun alkaen trendikkäitä terveysvaikutteisia elintarvikkeita on markkinoinnissa silti haastetta.
Mustaherukan aromi tuo mieleen aurinkoisen kesäpäivän ja mustaherukkahyytelön ryydittämissä riistaruoissa maistuu oikea maalaiselämä metsineen ja peltoineen
Runsaat kaksi vuotta sitten saksalainen Eckes-Granini osti mehut ja ruotsalainen alkoholimonopoli Vin& Sprit osti viinit ja väkevät. Oy Marli Ab on nyt osa Eckes-Granini Nordicia, jonka pääkonttori on Turussa ja toimialueena paitsi Pohjoismaat myös Baltia. Ostopäällikkö Juha Saarinen kertoo, että Marli ilmoitti viime vuonna ostavana raaka-aineen maailmanmarkkinahintaan. Mustaherukan tuotanto on Euroopassa, päätekijänä on Puola. V&S Finland toimii Turussa saman puhelinkeskuksen alla kuin Marli. Uitamo kertoo, että he tuottavat osuuskunnassaan Keuruu-Multia -seudulla noin sadalla hehtaarilla teollisuudelle herukkaa. Tuorekauppaan viljeltäessä kustannuksia on 25 senttiä enemmän kuin teollisuudelle toimitettaessa.
·
uomalaisten herukanviljelijöiden pitkäaikaiset sopimuskumppanit, lappeenrantalainen Chymos ja turkulainen Marli, ovat nyt osa eurooppalaista mehuja alkoholibisnestä. Se voisi antaa toimeentulon muutamalle tilalle. Ylipäätään tarvittaisiin eri aikoina kypsyviä marjoja ja isommille ja makeammillekin marjoille olisi kysyntää, sanoo Rautiainen mustaherukan viljelyn tulevaisuuden näkymistä.
S
Teollisuusherukka kriisissä tuoremarjassa opettelemista
va konserni. Siemenöljyjä sisältäviä tuotteita tulisi markkinoida niin, että kuluttajan ostoskorista löytyisi lähes päivittäin näitä terveyttä edistäviä tuotteita, kuvailee Rautiainen. Chymos syntyi 106 Diplomi-insinööri Wäinö Tammenoksan perustama Alkoholittomien Juomien Tehdas Chymos aloitti vuonna 1906 toimintansa Imatran Tainionkosken Tipanmäellä. Sillä on toimintaa kymmenessä Euroopan maassa ja sen tuotteita markkinoidaan 60 maassa. Marlin vanha sopimusviljely on nyt V&S Finlandin hoidossa. Viljelijöiden ei kuitenkaan kannata masentua, sillä herukkamarkkinat voivat vaihtua nopeastikin, toteaa Mäkelä. Siitä Oy Marli Ab:n osuus on 53 miljoonaa euroa ja mehujen markkinaosuus Suomessa on 38 %. Fuusio vuonna 1 Marli Oy ja Chymos Juomat Oy fuusioituivat Oy Marli Ab:ksi.
Punaherukan lisäys ei ole niin yksinkertaista kuin mustaherukan. Se on Suomen toiseksi suurin alkoholialan yritys.
www.puutarha-sanomat.net. Liikevaihto on noin 700 miljoonaa euroa. Marlin toimitusjohtajaTimo Laukkanen kertoo, että yhtiöllä ei ole viljelysopimuksia, vaan se voi ostaa raaka-aineensa joko kotimaasta tai ulkomailta. Saarioisten Säilyke Oy maksoi mustaherukasta viime kesänä noin euron kilolta. Eteenpäin tilannetta ei tiedä, sillä mustaherukan hinta on nopeasti vaihdellut, toteaa Saarinen. Herukanviljelijä Yrjö Uitamon mukaan tuoreherukka on ollut oheistuote, eikä sen tuotantoon ole kunnolla paneuduttu. Kiina on nouseva herukkamaa.Mustaherukkaa on helppo lisätä, ja sen tuotanto ja markkinointi ovat syklisiä. Silti mustaherukan viljelyaloja ei kuitenkaan Rautiaisen mielestä kannata lähteä suin päin lisäämään, olkoonkin, että viljelyalojen kasvu on ollut voimakasta. Yhtiö pilkottiin myyntiä varten mehu- ja alkoholibisnekseen. 1/2004 PUUTARHA-SANOMAT 21
Mansikantaimien lämminvesikäsittelylaite Pikajäähdytin marjoille ja vihanneksille Valmistamme erikoisviljelyn koneita ja laitteita Myös asiakkaan toiveiden mukaan Ota yhteyttä teemme toimivan laitteen juuri Sinun tarpeisiisi KalFix OY Kalliolantie 32 77600 Suonenjoki Erkki Kalilainen 040-5791088 Puh./Fax.017-516289 Asko Karhunen 0400-516002 Puh./Fax.017-516202
Vatsan tilavuudesta kilpailevat kaikki tuotteet, joita kauppojen hyllyiltä löytyy. Sen markkinat ovatkin tasapainoiset.
Jako kahtia vuonna 2000 Oy Marli Ab:stä erotettiin alkoholiliiketoiminta Oy Scanfrentz Ab-nimiseksi yhtiöksi. Rautiaisen mukaan terveydellisesti arvokkaimpia olisivat kuitenkin mustaherukan siemenöljyjä sisältävät tuotteet. Kansainvälistyminen johti siihen, että suomalaiset mustaherukanviljelijät saivat viime kesäna vain puolet aikaisemmista sopimushinnoista. Sen sijaan viljeltävien lajikkeiden kirjo voisi olla nykyistä valtalajiketta Öjebytä monipuolisempi. Alkoholit ruotsalaisille vuonna 2002 Oy Scanfrentz Ab myytiin ruotsalaiselle V&S Groupille, joka on maailman kahdeksanneksi suurin ja Pohjoismaiden ylivoimaisesti suurin alkoholiyhtiö. Marjamehuja valmistava tehdas sai nimensä kreikankielen mehua tarkoittavasta sanasta khymos. Mustaherukan sopimushinnat jouduttiin silloin pudottamaan yhdestä eurosta 50 senttiin. Viisi vuotta sitten Marli Oy ja Chymos Juomat Oy fuusioituivat Oy Marli Ab:ksi. Rasioihin poimituilla herukkatertuilla on kysyntää tuorekaupassa. Eckes-Granini on Euroopan johtava mehuliiketoimintaa harjoitta-
·
Marli syntyi 1867 Hänen Keisarillinen Majesteettinsa Venäjän Tsaari ja Suomen Suuriruhtinas Aleksanteri II antoi vuonna 1867 turkulaiselle Anders Bernhard Nordforsille luvan "valmistaa suomalaisesta paloviinasta ja sokerista liköörejä sekä muita jalostettuja tuotteita." Tästä voidaan katsoa Marlin toiminnan lähteneen liikkeelle. Lajikkeista esimerkiksi Mortti tekeekin tuloaan herukkaviljelmien lajikevalikoimaa monipuolistamaan. Vuonna 2003 Scanfrentz-nimi muutettiin V&S Finland Oy:ksi. Mehut saksalaisille vuonna 2001 Eckes-Granini, joka on Euroopan johtava mehuliiketoimintaa harjoittava konserni, osti Oy Marli Ab joulukuussa 2001. Toimitusjohtaja Ilkka Mäkelä toteaa, että tilanne on hankala, kun markkinoilla on monenhintaista tuotetta. Vuonna 1922 Chymoksen tehdas siirtyi Lappeenrantaan. Vuosituhannen vaihteessa herukan hinta oli huipussaan, mutta viime kesänä se laski Puolassa jopa vain 18 senttiin kilolta
Se esimerkiksi vähentää eroosiota ja tasapainottaa pH:n vaihteluita. Kuminasta eristetyt öljyt ovat tehokkaita idunestoaineita, joita käytetään varastoitavalle perunalle. Vuoden 2001 kenttäkokeessa kaikki kuminaöljykäsittelyt viivästyttivät ruton ilmaantumista kas-
vustoon muutamalla päivällä kontrolliin verrattuna. Edellytyksenä kuitenkin on
niiden matala tuotantohinta, joten niitä tulisi löytää Suomen luonnonvaroista tai niiden tulisi olla jonkin kasveja hyödyntävän teollisuuden sivutuote. Ja toden totta, niitähän popsii kuin karkkeja.
·
AVOMAALLE UUSI HUMUSTUOTE
H
umistar on uusi tuote, joka lupaa parantaa kasvien juurten kasvua. Kasveissa bentsoehappo liittyy kasvien systeemisen puolustusjärjestelmän aktivoitumiseen. Luomuperunan viljelyssä ei ole suoria torjuntakeinoja perunaruttoa vastaan. Sillä saattaa olla myös epäsuora kasvitautien infektioita estävä vaikutus, sillä puolukkamehu saattaa aktivoida kasvin systeemisen puolustuksen. Keskitalon mukaan tutkimus osoittaa, että kuminöljyillä on potentiaalia perunaruton torjunnassa. Tuotteen varsinainen valmistus tehdään kuitenkin Espanjassa, jossa maaperää parantavat humus- ja fulvohapot uutetaan pehmeästä sedimentistä. Ulkoisesti annettu bentsoehap-
po voisi mahdollistaa riittävän salisyylihapon tuottamisen kasvin systeemisen puolustusjärjestelmän akvioimiseksi, selosti Mäki-Valkama. Humuksen tiedetään parantavan maan ilmavuutta ja vedensitomiskykyä. Ympäristöajattelun myötä on herännyt kiinnostus biologisesti aktiivisten aineiden kehittämisestä myös kasvitautien torjumiseksi. Kuminaöljyjen ongelmana on niiden nopea haihtuvuus ja lyhyt suoja-aika. Kokeissa Humistarilla on havaittu olevan kasvien kasvuun sekä kemiallisia, fysikaalisia, että biologisia vaikutuksia. Monien erilaisten kasviuutteiden on osoitettu hidastavan tai ehkäisevän perunaruton kasvua. Sitä on kasveissa yleisesti, esimerkiksi puolukka ja karpalo sisältävät sitä runsaasti. Kuluttajat ovat nykyään ympäristötietoisia ja painottavat entistä enemmän terveellisten ja puhtaiden elintarvikkeiden tärkeyttä. Elintarviketuotannossa bentsoehappoa käytetään yleisesti lisäaineena estämään ruoan pilaantumista. Kuminalla ei kuitenkaan päästy lähellekään kemiallisen torjunnan tehoa. Myymälästä kerrotaan, että "karkkipussien" menekki on ollut hyvä. Jatkotutkimuksissa tarvitaankin öljyjen formulointia,jotta niiden pysyvyyttä perunan lehdillä saataisiin parannettua.
M
·
MT Tuula Mäki-Valkama esitteli Maataloustieteen päivillä tammikuussa luonnon antimien mahdollisuuksia torjunta-aineina. Viime vuosien kokeiden tavoitteena oli selvittää, onko kumina- ja tilliöljyn avulla mahdollista ehkäistä tai viivyttää perunaruttoepidemian etenemistä aiheuttamatta polttovioituksia perunan lehtiin, totesi Keskitalo. Avomaalla tuotetta suositellaan levitettäväksi 4 6 kertaa kasvukauden aikana. Siten se lisää myös kasvien stressinsietokykyä esimerkiksi kuivina aikoina, Ilkka Väre selittää. Elokuun 8. Alustavien havaintojen mukaan puolukkamehu esti tehokkaammin mansikanhärmän kasvua kuin Atamon. Luomutuotannossa 23 viikon ruton viivästyttäminen olisi ratkaiseva parannus nykytilanteeseen. päivänä Bintje-ruudulla tehdyissä havainnoissa kumina tehosi lähes yhtä hyvin ruttoon kuin kemiallinen käsittely. Parhaiten tunnettu tehoava yhdiste kuminöljyssä on karvoni. Yksi mielenkiintoinen aine on bentsoehappo. Kekkilän maahantuomaa Humistaria markkinoi HLvihannes.
·
Puolukkamehuruiskutuksilla voitaneen torjua niin gerberan härmää kuin perunaruttoakin.
KUMINAÖLJY SAATTAA SOVELTUA PERUNARUTON TORJUNTAAN
Puolukkamehu on torjunta-ainetta
Puolukkamehulla on selvä suora estovaikutus kasvitauteja aiheuttavien sienten kasvuun. Ilkka Väre Kekkilästä kertoo, että tuote soveltuu käytettäväksi kaikille kasveille, niin avomaan viljelyyn kuin kasvihuoneisiin ja golfkentille. Pyrkimys on löytää aineita, jotka ovat vaarattomia niin ympäristölle kuin nisäkkäille. Puolukkamehu estää taimipoltesienen, perunaruton, mansikan tyvi- ja nahkamädän kasvun. Bentsoehapon lähteenä on tutkimuksessa käytetty joko puhdasta bentsoehappoa, puolukan marjoista puristettua mehua ja Atamon-nimistä säilöntäainetta. Nyt Humistaria markkinoidaan lähinnä avomaan viljelyksille, mutta kokeet kasvihuoneviljelyssä pyörähtävät käyntiin vielä tämän kevään aikana. Vuoden 2002 kenttäkokeissa kuminaöljyt hidastivat ruton etenemistä epidemian alkuvaiheessa. 22 22
PUUTARHA-SANOMAT 8/2003 PUUTARHA-SANOMAT 1/2004
KARKKITOMAATTEJA ESPANJASTA
T
Vasemmalla olevan mansikantaimen juuriston kasvua on vauhdittanut Humistar-valmiste.
urun Länsikeskuksen Euromarketista löytyy Tom Cherry -merkkisiä värikkäitä pusseja hevi-tiskistä. Puolukkamehu esti gerberan härmän kasvua tehokkaammin kuin kemiallinen torjunta-aine.
·
www.puutarha-sanomat.net. Humistar uutetaan leonardiitista, vanhasta orgaanisesta aineksesta, joka hiilen ja öljyn tavoin on aikanaan kerrostunut sedimenteiksi, kertoo Väre. Se tehoaa myös mansikan ja gerberan härmään.
M
arjo Keskitalo selvitti Maataloustieteen päivillä kuminaöljyn vaikutusta perunaruttoon. Leonardiittikerrostumat sijaitsevat Pohjois-Amerikassa ja Kanadassa. Signaalivälittäjämolekyylinä toimii salisyylihappo, jota kasveissa tuotetaan bentsoehaposta. Kestää hetken huomata, että kysymys ei ole sarjakuvasankarit Tom & Jerry -nimisistä karkeista, vaan kirsikkatomaateista - englanniksi Cherry Tomatoes. Humushappojen avulla voidaan nostaa maassa olevan humuksen määrää. Maljakokeissa on todettu, että bentsoehapolla on selvä suora estovaikutus kasvitauteja aiheuttavien sienten kasvuun maljalla. Pieni pussi Tom Cherry -tuotetta maksaa vajaan euron ja se sisältää 125 grammaa kirsikkatomaatteja. Systeeminen kestävyys ei synny vain infektoitunutta taudinaiheuttajaa kohtaan, vaan myös muita taudinaiheuttajia kohtaan. Humistar nopeuttaa hiusjuur-
ten kehittymistä ja tehostaa kasvien veden- ja ravinteiden ottoa. Mäki-Valkaman mukaan monet kasvilajit sisältävät luonnostaan aineenvaihduntatuotteita, jotka voisivat toimia bioaktiivisina yhdisteinä
> Lue lisää www.puutarha-sanomat.net 17.1.2004 0:1 SIPULI ANTAA RUOKIIN MAKUA Sipulit ovat sydäntalven herkkuja, joiden avulla ruokiin saadaan lisämakua. > Lue lisää www.puutarha-sanomat.net .1.2004 21:4 PUUTARHA-ALAN TYÖEHTOSOPIMUKSET TODETTIIN OIKEUDESSA YLEISSITOVIKSI Työtuomioistuin on hylännyt 31.12.2003 ja 5.1.2004 antamillaan päätöksillä maaseutuelinkeinojen, puutarha-alan ja viheralan työehtosopimusten yleissitovuutta koskevat valitukset. Etelä-Suomen kasvinviljelylle maksettavaa ympäristötuen kansallista lisäosaa ja eräitä muita kansallisia tukia koskevat valtioneuvoston asetukset annetaan myöhemmin. Hitaasti haudutettuina sipulit makeuttavat parhaimmat pataruoat.Alkavalla viikolla (19.1.25.1.) vietetään Sipuliviikkoa. 1/2004 PUUTARHA-SANOMAT 23
Jänis-, myyrä- ja lemmikki- sekä kotieläinverkot
VERKKOASIANTUNTIJA Kuninkaanmäentie 47, 01260 VANTAA puh. 09-876 5291, Telefax 09-876 5673 EDULLISIN JA MONIPUOLISIN VERKKOKAUPPA
Uusin tekniikka rikkakasvitorjuntaan katso www.elomestari.fi soita 015-452494
Kestävät kotimaiset taimet. Useimmat keitot, piiraat ja jauheliharuoat saavat sopivaa lisämakua sipulista. Ahosen taimisto, Karstula. Raakana kirpeähköt sipulit puolestaan maustavat salaatteja, hernekeittoa tai vaikkapa mätejä ja blinejä. Sipulin makuvaikuttaja, umami, korostaa muiden ruoka-aineiden makuja. > Lue lisää www.puutarha-sanomat.net. (014) 46 131, fax 46 12 www.ahosentaimisto.fi
LUE UUTISIA JA ARTIKKELEITA NETISTÄ PUUTARHA-SANOMAT.NET
23.1.2004 1:17 PÄÄTÖS VUODEN 2004 KANSALLISISTA TUISTA Valtioneuvosto vahvisti tänään 23.1. Näin ollen kaikki Puu- ja erityisalojen liiton solmimat työehtosopimukset ovat yleissitovia. perunantuotannon kansallisen tuen vuoden 2004 tukiperusteet ja yksikkötukien tasot. Etelä-Suomen kansallisen tuen, pohjoisen tuen ja eilen 22.1. Maa- ja puutarhatalouden kansallista tukea arvioidaan maksettavan tänä vuonna yhteensä 593,8 miljoonaa euroa
Varmista, että uutuustuotteemme Marja Puree löytyy valikoimistasi. Ota esille Hillomarjat -tuotesarja. 018-364646
Marja puree myös pakkasilla
Talvi on pakastemarjojen sesonki.
Pakkasmarja Oy tarjoaa kauppoihin laajaa marjavalikoimaa - niin puutarha- kuin metsämarjojakin. Herukka on terveysmarja. Toivotamme asiakkaillemme Hyvää Uutta Kasvisvuotta.
Ålands grönsakslager Ahvenanmaalta myy vuosittain 1 500 000 kg omenoita ja 10 000 000 kg vihanneksia.
Kysy omasta tukustasi
Myynnin hoitaa Risto Henriksson puh 018-364611 fax. Aurinkoiselta Ahvenanmaalta
Laadukkaat sipulit, punasipulit, kiinankaalit, jäävuorisalaatit, purjot, tillit, persiljat ja mukulasellerit. Tuote on mukana Vuoden suomalainen elintarvike -kilpailun vähittäiskauppasarjassa. Saat asiakkaasi yllättymään siitä, kuinka helppoa on herkullisen ja terveellisen kotihillon valmistus.
Hyvää pakkaskauden myyntiä pakastemarjoin!
Pakkasmarja Oy www.pakkasmarja.fi
www.puutarha-sanomat.net