Cup koostuu seitsemästä osakilpailusta. Lisäksi toimikunta vastaa cupin rahoituksen hankkimisesta ja markkinoinnista. Poliisin saa apuun hätänumerosta 112.
Juhani Pääkkö omistaa Vanhalla Pyhäjärventiellä olevat, poliisilta vapautuneet
tilat. VUOSIKERTA
Poliisi lähti, tilat vuokrataan liiketiloiksi
Jouko Tikka (vasemmalla) ja Panu Kumpulainen lähtivät vappuaattona viimeistä
kertaa Pyhäjärven poliisiasemalta. JM. PÄIVÄ 2014
N:o 19
HINTA 1,50 ?
www.pyhajarvensanomat.fi
59. Kilpailut käydään Haapajärvellä
(Hautaperän tekoallas), Pyhäjärvellä (Komujärvi ja Pyhäjärvi) ja Kiuruvedellä (Näläntöjärvi ja Koivujärvi).
Cup sai alkunsa loppuvuodesta 2013. Kaikki
tulevat rahat jaetaan palkintoina osallistujille ja järvien
kalaistutuksiin. Toimikunta järjestää vuosittain vetouiste-
lun SM-kilpailut. Viitasaa-
rellakin tosin asema toimii
osittain vajaakäytöllä.
Kantatien suuntaisesti lähimmät poliisiasemat ovat
Haapajärvellä ja Iisalmessa.
Lähimmät poliisin lupapalvelut löytyvät Haapajärveltä.
Poliisista korostetaan, että poliisiasemien keskittä-
VANHALLA Pyhäjärventiellä
olevat poliisin noin 400 neliömetrin suuruiset entiset
tilat ovat nyt siis vuokratta-
vina liiketiloiksi. Osallistumispaikkojen määrä SM-kisoihin tulee
cup:in suosion mukaan. Vuokraajana toimii Polar Forest Oy:n
yrittäjä, oululainen Juhani
Pääkkö. Ideoinnista työvaiheeseen perustettiin
oma toimikunta, johon Karvosen, Hakalan ja Ruotoistenmäen lisäksi kuului Jou-
JOUKO MOILANEN
Ilpo Karvonen (vasemmalla) ja Seppo Ruotoistenmäki ovat olleet perustamassa
uutta vetouistelu-cupia. Noin 10 vuotta
sitten poliisikäyttöön otetut
Halpa-Hallin entiset tilat on
nyt vuokrattavina.
Työvuorossa olleet poliisit, pyhäjärvinen ylikonstaapeli Jouko Tikka ja nivala-
minen on osa valtakunnallista uudistusta. Itse kilpailuja järjestää kylätoimikunnat ja Pyhäjärven
Pilkkijät.
CUPIN perustamisen ideana
on ollut alueen vetouistelun
kehittäminen. Jos elokuussa
pidettävässä SUT:n kokouksessa alue-cup valitaa jäseneksi, niin parhaiden cupissa menestyneet pääsevät
osallistumaan SM-vetouisteluun. Hän on toiminut
myös Pyhännällä ja pitänyt
aikoinaan yrityskursseja Pyhäjärvellä. Kiinnostusta näihin tiloihin tuntuu olevan, ja noin
puolet tiloista on jo vuokrattu. Ilpo Karvosen, Tuomo Hakalan ja Seppo Ruotoistenmäen toimesta alueen uistelijat kutsuttiin
koolle ja tilaisuudessa alettiin ideoida cupia. Vedenjakaja-cup on hakenut SUT:lta
jäsenyyttä. Hän osti poliisilla
vuokralla olleet tilat Pyhäjärveltä 10 vuotta sitten.
. Mitä
enemmän veneitä osallistuu
cup:iin, sitä enemmän paikkoja saa SM-vetouisteluun.
Toimikunnan ja uistelijoiden tavoite on heti alusta alkaen ollut SUT:n jäsenyys. Toimikunnan kaikki
jäsenet tekevät töitä harrastuksena ja talkoina. Lisäksi tämän jälkeen
tavoite on saada vetouistelun SM-kilpailut Pyhäjärvelle. Nimi
tulee pääsponsorin Suomenselän Osuuspankin nimestä
ja alueen vesistöllisestä sijainnista. Toimikunta kehitti cupille säännöt alkupe-
räisen palaverin pohjalta. Cupin rahoitus tulee yhteistyökumppaneilta ja
kilpailujen osallistumismaksuista. Kilpailuissa kalastajille jaetaan jäitä, joihin
kalat laitetaan ja näin kalat
saadaan tuoreina eteenpäin.
Jokaisessa kilpailuissa
parhaat palkitaan rahapalkinnoin. Kuvassa myös Sepon 2-vuotias Elli-tytär.
ko Tiitto Haapajärveltä ja Tapani Blomberg Kiuruvedeltä. Esimerkiksi paikallispoliitikot eivät ole
voineet vaikuttaa asiaan.
lainen vanhempi konstaapeli Panu Kumpulainen kertoivat, että samaan aikaan
Pyhäjärven kanssa sulkeutui
myös Nivalan poliisiasema.
Nelostien varrelta Pyhäjärveltä katsoen lähimmät poliisiasemat ovat vasta Oulussa ja Viitasaarella. Perussuomalaisilta esitys sopuun S3
KESKIVIIKKO TOUKOKUUN 7. Cup-alueen Järvien vedet laskevat kolmeen
eri suuntaan.
Cupissa olevat kilpailut
ovat jo järvillä olleita kilpailuja. Sinne pääsee kussakin 22 Suomen eri
cupissa parhaiden menestynyttä venekuntaa. Lisäksi cupin kolmelle parhaalle jaetaan rahapalkinnot. Kaikki alle 21-vuotiai-
den venekunnat saavat osallistua kilpailuihin ilmaiseksi.
Lisäksi cupissa ja kilpailuissa
on nuorten sarja. Siihen osallistuu automaattisesti sellainen venekunta, jossa on kalastajana alle 15-vuotias.
Cup haluaa myös tuoda esille kalan lähiruokana.
Kaikki kilpailuissa saadut kalat toimitetaan lähiruuan periaatteella paikallisille kalan
jalostajille. Suomen cup
-kilpailuiden pääorganisaatio on Suomen uistelutoimikunta SUT. Minulla on kiinteistöjä myös Sodankylässä ja Rovaniemellä, kertoi Pääkkö.
JOUKO MOILANEN
Vetouistelun Suomenselän Vedenjakaja-cup
kokoaa uistelukilpailut
PYHÄJÄRVEN, Haapajärven ja
Kiuruveden alueelle on perustettu uusi vetouistelucup.
Cup on nimeltään Suomenselän Vedenjakajacup. Lisäksi toimikunnassa on
vahvasti ollut mukana cup:n
internet-sivujen tekijä Jani
Manninen. SM-kilpailut on iso tapahtuma, jossa venekuntia on
noin 230 ja uistelijoita noin
700. Hän vuokraa niitä liiketiloiksi, ja kysyntää kuulemma on ollut.
VAPPUAATTONA poliisilla oli
viimeinen työpäivä Pyhäjärven asemalla. Tällä tavoitteella halutaan kehittää alueen kalastusmatkailua ja saada näkyvyyttä ja tunnettavuutta alueen hienoille järville.
Lisäksi cup haluaa kannustaa nuoria kalastuksen
pariin. Cup-organisaatio on
vain koonnut ne yhteen ja
perustanut niistä kokonaiskilpailun
Ja mitä vanhemmaksi itse tulee, sitä raivostuttavammaksi ääni tuntuu tulevan.
Eipä sillä, on tässä itse kukanenkin ollut nuori ja ajanut mopolla, joka ei ihan laillinen tainnut
kaikilta osin olla. Käsikirjastossa esiintynyt taikuri sai
todella väen liikkeelle, sillä
tilat kävivät ahtaiksi.
Lapsilla oli lisäksi tilaisuus kasvomaalaukseen ja
kirjanmerkkiaskarteluun.
Pois lähtiessään lapset saivat
mehu- ja keksitarjoilun jälkeen mukaansa ilmapallon.
Samalla kirjastossa aloitettiin poistokirjamyynti.
Kevätkirmaisua oli järjestämässä kaupungin kulttuuritoimen ja kirjaston lisäksi
MLL:n Pyhäjärven paikallisyhdistys.
JOUKO MOILANEN
Taikuri (yläkuvassa) on
lasten kestosuosikki.
Kirjastossa on esillä noin
kahden viikon ajan lasten tekemä Lego-näyttely.
25 VUOTTA SITTEN
Pohdin naisille voitto
Pohdin naislentopalloilijat pääsivät vihdoinkin pelaamaan
sunnuntaina muutamien ottelusiirtojen jälkeen. eli bingosta ja tangosta bingo on hieman ollut hiipunut samassa linjassa
kuin Pyhäjärven väkimäärä
on vähentynyt. Tämä henkilö halusi nimen omaan
korostettavan mopoilla ajavien vanhempien vastuuta, jotta mopoja ei annettaisi virittää tai jos viritetään, niillä ei ajettaisi muun liikenteen seassa ihmisten ilmoilla.
Tottahan se on, että viritetyn mopon kova ääni
on häiritsevää. Näyttelyn yhteydessä on asiaan liittyvää kirjallisuutta.
Ohjelmassa oli lisäksi tarinatuokio, jonka jälkeen
esiintyi haapajärvinen taikuri Jarmo Eronen. 08-772 9022
Sähköpostiosoitteet:
toimitus@pyhajarvensanomat.fi
ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi
Toimittajien sähköpostit muotoa:
etunimi.sukunimi@pyhajarvensanomat.fi
Ilmestymispäivä keskiviikko
Ilmoitusten jättö
Perjantaina klo 14.00 mennessä
Sivunvalmistus
Pyhäjärven Sanomat
Painopaikka
Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy/
Botnia-Print, Kokkola
Tarkastettu levikki 4079 kpl
Julkaisija: Pyhäjärven Sanomat Oy
Toimitusjohtaja:
Seppo Lähteenmäki p. päivä
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2014 . N:o 19
Kirjastossa kirmattiin kevääseen
TOIMITUKSELTA
Mopoilua
Poliisilta tulleen tiedotteen mukaan tällä viikolla
mopoilu on poliisin tehotarkkailussa. Paremmassa kuin vuosi sitten.
Tosin seuran ?syömähampaista. Pekkala sanoi lahjoituksen olevan lapsi- ja nuorisotyötä varten, ja
sitä Pohti tekeekin.
Tänä vuonna 80 vuotta
täyttävän Pohdin kokouksessa todettiin seuran olevan suhteellisen hyvässä taloudellisessa tilanteessa. 08-772 9024, 040-7562264
Terhi Marjakangas p. Lopulta
moponi poliisikielellä ilmaisten anastettiin, ja siihen loppui mopoiluni.
Toivoisi, että poliisin mopoiluun kohdistuva tehovalvonta tuottaisi tuloksia ja viritettyjen mopojen osalta melu vähenisi. Kokemuksella huono tilanne kuitenkin korjattiin ja peli saatiin puhtaasti hoidettua
kotiin erin 3?0 eräpisteiden ollessa 15?5, 15?11 ja 15?1.
50 VUOTTA SITTEN
Teinien virkailijakurssit
Pyhäsalmella
Maanantaina alkoi Pyhäsalmen yhteiskoulussa Ylä-Savon teiniyhdistyksen 3-päiväinen virkailijakurssi, jolle oli
saapunut kolmisenkymmentä teiniä Iisalmesta, Sukevalta, Kiuruvedeltä, Lapinlahdelta, Pielavedeltä sekä tietenkin omasta koulusta.
Pohti sai rahalahjoituksen
PYHÄJÄRVEN POHTI ry:n kevätkokouksen yhteydessä
sunnuntaina seura otti vastaan rahalahjoituksen Säästöpankki Optialta. 750 euron arvoisen lahjoituksen
myönsi konttorinjohtaja Ville Pekkala ja sen vastaanotti
Pohdin puheenjohtaja Kimmo Sarkkinen. Tässä ei kuitenkaan väitetä, että
virkavaltaa olisi varsinaisesti vältelty.
Ei näkynyt eikä varsinkaan kuulunut. 040-7366 098
Ilmoitushinnat: veroton
Etusivu
0,99 e
Tekstissä
0,83 e
Tekstin jälkeen
0,83 e
Osoiteilmoitukset 0,40 e
Kihla-, vihki- ja
kiitosilmoitukset 18,70 e
Värilisä:
alle 300 pmm
14,00 e
yli 300 pmm
41,00 e
Tilaushinnat:
53,00 e/vsk kotimaa,
72,00 e/vsk pohj.maat,
97,00 e/vsk muut maat
al-verollinen
1,23 e
1,03 e
1,03 e
0,49 e
23,00 e
17.00 e/väri
50,00 e/väri
Sähköpostilla jätetyistä ilmoituksista on toimitettava aina myös
näköisvedos ja tehtävä ilmoitusvaraus puhelimella.
Vastuu virheistä: Ilmoitusten julkaisemisessa noudatetaan
voimassa olevia Sanomalehtien Liiton ilmoitusten julkaisusääntöjä.
Lehti ei vastaa ilmoitusten poisjäännin aiheuttamasta vahingosta.
Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta
virheestä on ilmoituksen hinta. 08-772 9021
Toimistonhoitaja:
Teija Pesonen p. 2
Tänään
Keskiviikko toukokuun 7. Tangopuoli,
kesätiistaiset Suurlavan nais-
Pohdin puheenjohtaja Kimmo Sarkkinen vaihtoi kuulumisia lahjoituksen tehneen Säästöpankki Optian konttorinjohtajan Ville Pekkalan kanssa.
tentanssit, puolestaan me- min ja sai väkeä liikkeelle. JM
MELKOINEN kuhina kävi kirjastossa lauantaina, kun siellä pidettiin Kevätkirmaisutapahtuma. Rikos lienee jo sen verran vanhentunut, että sen uskaltaa tunnustaa. Liikkeellä olivat erityisesti lapsiperheet,
ja lapsille suunnattua ohjelmaa oli neljän tunnin ajan.
Aamusella kirjastossa
avattiin Lego-näyttely, joka on ihailtavana vitriinissä
kahden viikon ajan. Aiemmin
keväällä eräs henkilö täällä Pyhäsalmessa otti niin
sanotusti hihasta kiinni ja pyysi kirjoittamaan siitä, että viritetyillä mopoilla ajaminen äänisaasteineen häiritsee varsinkin taajamassa ja varsinkin
öiseen aikaan. Vastassa oli Kaustisen Peli-Veikot ja etukäteen oli jo voiton odotukset valmiina.
Pitkän tauon jälkeen pohtilaisten peli oli kuitenkin
enemmän tai vähemmän jumissa ja Pohti oli jopa vaarassa antaa yhden erän vastustajalle. visiä oman lavan tansseissa
nestyivät hyvin viime kesä- Pohdin kokouksessa todet- ei juurikaan käy eikä näy. 08-772 9023, 040-523 2967
Toimittajat:
Jaana Konu p. 08-772 9000 fax. 08-7729025, 040 169 7350
Ilmoitukset:
Maija Hänninen p. Ja mikä vielä tärkeämpää, mopoilijoiden oma turvallisuus paranisi. JM
nä, joka oli tunnetusti läm- tiin kuitenkin, että pyhäjär-
osoite Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi konttori avoinna ma-pe klo 9-16 puh. Viikon aikana poliisi suuntaa rahkeitaan ajoneuvojen ja kuljettajien yleisvalvontaan painopisteenä nuoret
kuljettajat ja mopot.
Lieköhän tieto tehovalvonnasta jo kantautunut
mopopoikien ja -tyttöjen keskuuteen, kun ainakaan maanantaina mopoilijoita ei juurikaan taajamassa näkynyt. Lehti ei vastaa virheestä, joka johtuu
lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta,
epäselvästä käsikirjoituksesta tai puhelinvälityksessä sattuneesta
väärinkäsityksestä.
Muistutukset virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä kahdeksan
päivän kuluessa ilmoituspäivästä lukien.
Välitämme ilmoituksia kaikkiin sanoma- ja paikallislehtiin niiden
omilla ilmoitushinnoilla.. 772 9040 internet: www.pyhajarvensanomat.fi
Päätoimittaja:
Jouko Moilanen p
Perussuomalaisten
valtuutettujen, Jorma Leskinen
ja Alpo Koski, mukaan kuntapolitiikkaa leimaamat luetellut asiat, ja asioihin pitäisi saada muutos. Lupahallintopäällikkö Minna Gråsten Poliisihallituksesta suosittelee ajan varaamista
etukäteen.
. Ajanvarauksen voi tehdä myös puhelimitse. Tiistaina Kukka, Floora.
Murtautuja
liikkunut
PYHÄJÄRVELLÄ murtauduttiin Expert-liikkeeseen 3.
toukokuuta noin kello 02.30
aikaan. Myös kunnalle aiheutuu valituksista turhia
kustannuksia. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2014 - N:o 19
Keskiviikko toukokuun 7. Joidenkin poliisilaitosten verkkosivuilla on saattanut olla puutteellista tietoa, jonka mukaan asioiminen onnistuu vain ajanvarauksella.
Pyhäjärvi
+11
4:18
22:08
Tänään
Torstaina
Perjantaina
Lauantaina
Sunnuntaina
Maanantaina
Tiistaina
pimeä
päättyy
3.18
3.13
3.08
3.03
2.58
2.52
2.47
aurinko aurinko
nousee laskee
pimeä
alkaa
4.33
4.30
4.26
4.23
4.20
4.17
4.14
23.11
23.16
23.21
23.27
23.32
23.38
23.44
21.55
21.58
22.01
22.04
22.07
22.11
22.14
3. Valitusten käsittely vie myös valmistelijoiden työaikaa.
Ilmapiirin jännitteet heijastuvat myös kunnan maineeseen.
Leskinen ja Koski kertovat, että
asia nousee esiin keskusteluissa
niin naapurikuntien asukkaiden,
työn ja koulutuksien kautta tavattavien ihmisten kuin Pyhäjärvelle
muuttoa harkitsevienkin kanssa.
-Monet ovat sanoneetkin, että Py-
VIIKON SÄÄ
häjärvi voisi olla ihan varteenotettava kunta, mutta ei sinne viitsi
tappelemaan tulla, Leskinen kertoo.
- Yrityselämässä yrittäjien piirissä
Pyhäjärvi on niin huonossa maineessa, että ne kiertävät tämän
kaukaa, kertoo kokemuksistaan
puolestaan Koski.
PERUSSUOMALAISET kokevat, että heidän oma roolinsa on ollut
sovitteleva. Torstaina Heino. Siksipä he jättivätkin aloitteen, jossa toivovat työn ristiriitaisuuksien kitkemiseksi alkavan.
Aloite menee jatkovalmisteluun, jossa on oman aikansa,
mutta Leskisen ja Kosken mukaan
voitto on jo se, että asia saadaan
keskusteluun.
EHDOTUKSINA ristiriitaisuuksien kitkemiseen aloitteessa listataan esimerkiksi valtuustoryhmien puheenjohtajien vastuu ohjeistaa valtuutettuja, päätöksien läpinäkyvyys ja tarvittaessa työnohja-
us tai muu ammattiapu.
Parannusta tilanteeseen tulisi
perussuomalaisten mielestä etsiä
jo yksilötasolta.
- Olen tuonut tätä asiaa esille kokouksissakin, että jokainen miettii henkilökohtaisesti asiaa, että
miten riitely saataisiin aisoihin.
Kaikillehan on jaettu valtuutetun
käsikirja. päivä
NIMIPÄIVÄT
Tänään Helmi. Kokouksen sujuminen kävisi paremmin,
kun ei tulisi erilaisia ehdotuksia.
SUURIN häviäjä vallitsevassa tilanteessa on perussuomalaisten mielestä Pyhäjärven kunta. Kun aika
menee riitelyyn, jää kunnan palveluiden ja työpaikkojen kehittäminen toiselle sijalle. Jonottamalla asioiminen
saattaa kestää kevään ja kesän ruuhka-aikoina useita
tunteja, eikä poliisi voi valitettavasti taata sujuvaa ja
joustavaa asiointia ilman
ajanvarausta, Minna Gråsten sanoo.
Poliisi suositteleekin ajanvarauksen käyttämistä aina pääsääntöisenä asiointitapana, vaikka ajanvaraaminen ei olekaan pakollista. Siellä on ihan hyviä ohjeita. Sunnuntaina Osmo.
Maanantaina Lotta. Poliisi tutkii tapahtunutta varkautena.
Ajanvaraus
poliisin lupaasioissa helpottaa
asiointia
Jorma Leskinen ja Alpo Koski jättivät valtuustoaloitteen, jossa toivovat työn ristiriitaisuuksien kitkemiseksi alkavan.
Kitkettäisiinkö ristiriitaisuudet?
Perussuomalaisten valtuustoryhmä heitti kysymyksen ilmoille valtuustoaloitteen muodossa
viime viikolla.
ERIMIELISYYKSIÄ, valituksia ja kanteluita, nokittelua, laittomia päätöksiä ja päätöksenteon läpinäkymättömyyttä. Kaikki valtuutetut ovat kuntalaisten valitsemia luottamusmiehiä ja kaikkia pitäisi kunnioittaa, perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Jorma Leskinen sanoo.
Leskinen huomauttaa, että
päätökset pitäisi saada kokouspöydissä nuijittua niin, ettei valituksen varaan jää.
- Minun mielestäni pienellä paikkakunnalla päätösten ei pitäisi olla poliittisia ollenkaan. Passi- ja henkilökorttihakemuksen voi tehdä missä tahansa poliisin lupapalvelupisteessä.
AURINKOINEN AIKA
Lauantai
+8
Kärsämäki
TULEVA lomakausi on ruuhkauttanut poliisilaitosten lupapalvelupisteitä. Perjantaina Timo, Timi.
Lauantaina Aino, Aini, Aina. Omaa linjaa ja oikeudenmukaisuutta on
haettu päätöksiin.
Pääongelmana Leskisen ja Kosken mukaan on se, ettei valtuutettuja saada saman pöydän ääreen neuvottelemaan asioista. Sitä ovat yrittäneet eri tahot, mutta
tulos on aina ollut sama.
TERHI MARJAKANGAS
www.fmi.fi
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
+7
Kärsämäki
+7
+10
Pyhäjärvi
Haapajärvi
Pyhäjärvi
+8
Pyhäjärvi
+9
+9
Kiuruvesi
4:28
21:59
Pyhäjärvi pituus 25.97 itään Greenwichistä,
leveys 63.67 pohjoista leveyttä
4:31
21:56
+11
Maanantai
Pyhäjärvi
Pihtipudas
+8
Pyhäjärvi
4:25
22:02
Sunnuntai
+10
Pihtipudas
4:34
21:53
Haapajärvi
+8
Kiuruvesi
+7
+5
+10
+12
4:21
22:05
AJANVARAUS tehdään poliisin verkkosivulla osoitteessa www.poliisi.fi. Jonottamiseen perustuva asiointi ja asian vireille pano ilman ajanvarausta on kuitenkin mahdollista,
mutta jonottaminen saattaa
kestää pitkään.
Poliisihallitus valmistelee parhaillaan ajanvarausta
koskevaa ohjetta, joka valmistunee toukokuun aikana. Asioita pitäisi vaan jumpata niin kauan, että päästään yksimielisyyteen ja
sitten tehdä päätöksiä.
Radikaalimmat ehdotukset
aloitteessa koskevat mahdollista puheenjohtajiston tai hallituksen vaihtoa.
Eräs päätöksentekoa ja kokous-
ten jouhevampaa kulkua edistävä
seikka olisi Leskisen mukaan valtuustoryhmien puheenjohtajien
kokoontuminen ennen kokousta.
- Se olisi tosi hyvä tapa ja on muissa kunnissa käytössä, mutta ei Pyhäjärvellä. Harvemmin täällä ryhmän johtajat kokoontuvat esimerkiksi ennen valtuustoa. Kysyttäessä Leskinen
myöntää, että varmaan heidänkin
ryhmällään löytyy parannettavaa
valtuustotyöskentelyssä.
- Olen yrittänyt olla sovittelevana osapuolena. Puhelinnumerot löytyvät poliisilaitosten
verkkosivuilta.
Jos lähimmästä toimipaikasta ei aikoja löydy, asiointiaika voi löytyä jostain
muusta toimipaikasta. Hallituksessa kun
olen ainoana perussuomalaisena,
niin en ole lähtenyt kumpaakaan
reunaa puolustamaan
Ei-
len olimme SAK:n tiloissa
Helsingissä kaivosksen tilojen uusiokäyttöä miettivän
hankeryhmän ensimmäisessä kokouksessa. kaupunginjohtaja
sanoi Pyhäjärvellä vanhalla
teollisuusalueella toimivan
Työntalon olevan matalan
kynnyksen talo löytää töitä.
. Ja oikeassa
siis oli.
Työn juhlaan liittyen Tikkanen sanoi Suomen olevan
uhkien ja mahdollisuuksien
ristiaallokossa.
. Elinkeinomisteri Jan
Vapaavuori on jo vähän luvannut ottaa Pyhäsalmen
kaivoksen tiloihin suunnitellun hiukkastutkimuksen
poliittiseen harkintaan. Asia etenee poliittisia
päättäjiä kohti. Joka viikko menee työpaikkoja erityisesti suurissa
yrityksissä. N:o 19
Vapun juhlinta keskittyi torille
Pyhäjärven yleisövapputapahtumat keskittyivät tällä kertaa
Makasiinintorille. Näyttelytoimikunnan puheenjohtaja Anne Tikanmäki sanoikin, että koiria oli näyttelyssä
enemmän kuin täällä on lähihistoriassa ollut. Lakittajina tällä kertaa olivat lukiolaiset Pekka
Tikanmäki, Reetta Manninen ja Anniina Kouvalainen.
Lapset ajoivat kilpaa polkutraktoreilla.
Koiranäyttelyllä valtava suosio
Melkoista huisketta oli Inmet-areenalla
taannoin,
kun siellä pidettiin Pyhäjärven Kennelkerhon järjestämänä koiranäyttely. Hän sanoi edellisviikon säiden enteilleen niin sanotun vanhan
kansan mukaan, että vapusta tulee kylmä. Järjestäjät olisivat joutuneet jopa pulaan, jos aikaisen kevään kuivattamaa piha-aluetta ei olisi
ollut käytettävissä. Näyttelyssä oli yli 500 koiraa rotuina metsästyspystykorvat ja
lappalaiset paimenpystykorvat, suuret ja pienet ajokoirat
sekä noutajat, ylösajavat koirat, vesikoirat ja kanakoirat.
Yhdeksältä alkanut näyttelypäivä oli arviolta aikataulutettu kello neljään asti, mutta valtava osallistujamäärä venytti päivää. 4
Keskiviikko toukokuun 7. Myös uusi EUohjelmakausi korostaa työtä
ja toimeliaisuutta.
TYÖN kannalta Pyhäjärven
ja koko maakunnankin suurin uhka on Pyhäsalmen kaivoksen malmin louhimistoiminnan loppuminen näillä
näkymin viiden vuoden kuluttua. Pitkäkuituinen puu on mainio raaka-aine käytettäväksi pakkauksissa ja rakentamisessa.
Myös Pyhäjärvellä on huomattavat metsävarat.
Tikkanen muistutti edelleen työhön liittyen, että Pyhäjärven kaupunki kantaa
yhteiskuntavastuuta muun
muassa nuorten työllistämisessä tarjoamalla yrittäjille helpotusta palkkakus-
tannuksiin.
Ja edelleen työhön viitaten vt. Aiemmin ohjelmassa lukuisia kertoja ollut
mopojen ja traktoreiden kiihdytysajoja Salmenportilla ei pidetty.
MELKO hyytävässä säässä ohjelma alkoi vappupuheella,
jonka piti tällä kertaa virkaa
toimittava kaupunginjohtaja
Veikko Tikkanen. Veikko Tikkanen korosti, että tulevaa rakennemuutosta ei voi jäädä odottamaan, vaan toiminnan aika on nyt, jotta riskit eivät
toteutuisi.
. JM
Pyhäjärvisen Siru Leskelän neljävuotias karkeakarvainen saksanseisoja Hanhiaavan Naava tuli toiseksi parhaaksi luokassaan.. Mutta on myös
toivoa, kuten metsäteollisuuden viimeaikaiset investointiaikeet ovat osoittaneet
esimerkiksi Äänekoskelle.
Suomalainen metsä onkin
maalle tyviasioita. Tikanmäki antaakin taas kerran kiitosta järjestelyjen talkooporukalle tehdystä työstä.
Koko näyttelyn kauneimmaksi koiraksi tuli tavallaan
kotivoittaja, suomenpystykorva Kina, jonka omistaa
Seppo Anttila Ylivieskasta,
mutta jonka kasvattaja on
Jouni Huhmarniemi Pyhäjärveltä. päivä
Ajassa
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2014 . Pyhäjärveltä siihen tarvitaan tietenkin
vankkumaton tuki.
Lopuksi Veikko Tikkanen
sanoi Pyhäjärvellä työn tekemistä tuettavan tänä keväänä myös laajakaistan rakentamisella lähes joka puolelle kuntaa.
VAPPUPUHEEN jälkeen torin
laidalla oleva Helena-patsas
sai taas ylioppilaslakkinsa.
Lakittajina toimivat jääkiekkoa harrastavat lukiolaiset
Pekka Tikanmäki, Reetta
Manninen ja Anniina Kouvalainen.
Uutena ohjelmanumerona tällä kertaa oli vapputapahtuman lopuksi lasten
polkutraktorikilpailu.
Vapputapahtuman järjestivät Pyhäjärven Pohdin jääkiekkojaosto ja kaupunki.
JOUKO MOILANEN
Helena-patsas sai taas lakkinsa. Ryhmässä on 18 jäsentä ja siinä on
mukana muun muassa työmarkkinajärjestöjen edustajat. Yhä enemmän mietitään kaivostilojen uusiokäyttöä, jos varsinainen kaivostoiminta loppuu vuonna
2019. Kenenkään ei tarvitse
jäädä yksin esimerkiksi työttömyydessä
Arvonnassa lippuja Linnanmäelle,
Särkänniemeen sekä K-Timjamin kesäpaketteja tykkääjien kesken. TULE PENKOMAAN!
PIHA TÄYNNÄ MYYJIÄ,
mm. autoja, elintarvikkeita, tuotearvontaa sekä
supertarjouksia
TULE KATSOMAAN!
LIMSAT
99
300 g
0
0
99
plo, sis. NIVELAKSELIT ALK.
Aitaustarvikkeet ym, ym markkinapäivän hintaan!
MELTEX JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT
- Umpisäiliöt - Saunakaivot ym.
- Paikalla Meltex-edustaja
Kysy tarjous jätevesijärjestelmistä!
Lujabetoni-tuotteet markkinahintaan!
NOPEA, HELPPO, TARKKA
Monipuolinen valikoima
pihakiviä ja betonilaattoja
WWW.LUJABETONI.FI
PERÄKÄRRY
TPV5032L 825kg
150x326x35
59?
PATRON-KESÄTYÖVAATTEET
PAIKALLA TAPIO NIEMELÄ
10/ paria
KLO 10-15
ESIM:
TYÖHANSKA
PATRON
SH05410T
PULLAKAHVIT
KLO 10 ALK.
1 KPL SOUTUVENE
1590. 890?
Kaisla Ideal 430
PYHÄSALMEN
RAUTA-SPORT KY
LAGUKSENTIE 1, 86800 PYHÄSALMI, puh: (08) 772 7600 tai 044 3007400
359?
9,90?
PAIKALLA OLLI
SOLITANNER
KLO 10-17
Perusversio kiukaasta umpiovella. Parra 21 ja 28 -kiuasmalleille valmistaja myöntää normaalikäytössä markkinoiden pisimmän 5
vuoden puhkipalamattomuustakuun tulipesän kannelle. kalastustarvikkeita, elintarvikkeita,
kesäleluja, kauneudenhoitotuotteita ja
paljon muuta
Avaamme tapahtumapäivänä myös Facebook-sivut. pantin
DANONE
ACTIVIA
0
99
pkt
99
pkt
4X125 g
TIMJAMI
Ollintie 9, 86800 Pyhäsalmi
puh. 08 7727 800
arto.makimartti@k-market.com ma - pe 7-21, la 7-18, su 12-18
ESIM:
PARRA 14
LASILUUKULLA
Ilman K-Plussa-Korttia 2,09 kpl (10,45/kg))
Maaimeyttämöt ja -suodattamot
NYT MEILTÄ
MYÖS GRENE-TUOTTEET
PAIKALLA ANTTI LÄMSÄ KLO 10-14
PAIKALLA
ARTO MÄHÖNEN
KLO 10-15
LUJABETONI - pihakivet - perustusharkot
JUKKA SAVONSALMI PAIKALLA KLO 10-16
ESIM. Hinnat alkaen 367,60 Eur sis.alv 24%.
PARRA-kiuas on laatua arvostavan saunojan valinta. päivä
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2014 - N:o 19
5
Pyhäsalmessa
KESKIVIIKKONA 7.5.
KULTA
KATRIINA
KAHVI
9
99
1 erä / talous
kt
p
4
mm. PARRA-kiukaat ovat
CE-merkittyjä ja EN 15821:2010 -standardin mukaisesti testattuja, eli puiden
palaminen on puhdasta ja EU:n asettamien päästöarvojen mukaista.
MUSTANG
SÄHKÖSAVUSTIN
1100W
MUURIKKA
MUURINPOHJAPANNU
48cm
PIILUHIRSIPANEELI
28x220 / m
69?
39?
90
6
ERÄ ! ULKOVERHOUSPANEELEITA
UTV,UYV B-laatu
23x120
23x145
23x170
0,59,- / m
0,69,- / m
0,79,- / m
4. TYKKÄÄ JA VOITA!
POUTTU
PRINGLES
TUUBIT
OLVI
NAKKI
0
PIHAMYYNNISSÄ
laatikoittain tavaraa inventaarin
jäljiltä. Keskiviikko toukokuun 7
Luottamuksen rakentaminen on Sirjan mukaan
monen vuoden prosessi.
Jo alussa perheessä tehtiin myös selväksi se, ettei uusi kumppani ole ottamassa lapsen äidin tai isän roolia. N:o 19
Äidille 11.5.
KATRI HELENA
Taivaan tie
Äänikirja-cd
ANNELI KIVELÄ
Valoa ja varjoa Katajamäellä
TOMMY TABERMANN
Elämä ottaa kädestä
26,90
12,90
25,90
23,90
KINUSKIKISSAN helpot
suosikit
KINUSKIKISSA
leipoo
32,90
26,90
Äitienpäiväkortit 2kpl 5?
kaksiosaiset onnittelukortit 2kpl 5?
PYHÄSALMEN
KIRJAKULMA
OY
Ollintie 12 86800 Pyhäsalmi Puh.08-782 106
LOPPUVIIKON SHOBBAILUT
KESKIVIIKOSTA LAUANTAIHIN
Valikoima kesää varten nyt parhaimmillaan!
- 10% ale
YLI 50 ?:n
OSTOKSISTA
- 20% ale
YLI 100 ?:n
OSTOKSISTA
ale
Kaikki tuotteet, myös alet.
Käteisostot.
Ei koske lahjakortteja.
Anna äidille toivottu lahjakortti!
Onnittelut kaikille äideille!
Ollintie 15, Pyhäsalmi,
p. Siihen ei pidä lähteä. Eihän siitä mitään tulisi, jos ei olisi.
TERHI MARJAKANGAS. Parasta on se, kun näkee lasten
kasvavan tai ne hetket, jolloin koko
perhe on koolla.
- Olisi kiva, että olisi lisääkin lapsia,
mutta nyt maailman tilannekin on mitä on, ja pitää ottaa työkin tähän kuvioon ensin mukaan, pohtii Sirja, jonka
sairaanhoitajan tutkinto on muutamia
kursseja vaille valmis. 040-7055206
9.5. Sirjan ja Teemun perheessä panostetaan paljon yhdessä oloon ja mukavaan tekemiseen.
Periaatteisiin kuuluu esimerkiksi se,
että koko perhe syö joka ilta yhteisen
iltaruoan.
- Se on hyvä, että meistä kumpikin on
koti-ihminen. 6
Elämää ja ihmisiä
Keskiviikko toukokuun 7. Esimerkiksi opinnäytetyölle ei juuri nyt löydy vuorokaudesta tunteja.
- Minäkin saatan ajatella, että voi kun
pääsisin harrastamaan jotakin ja että
kun voisin mennä vaikka ambulanssiin töihin. Schumanin julistusta pidetään nykyisen Euroopan unionin alkuna.
EINO, 2 vuotta, vipeltää ympäri taloa äitinsä älypuhelin kädessään ja napsii kuvia sieltä sun täältä.
- Eino on aivan himokuvaaja, Sirja naurahtaa, hörppää kahvia ja syöttää Helmiä. Hyvää on myös
se, että lapset saavat ehjän perheen kokemuksen takaisin.
Verkoston laajuudesta huolimatta Sirja olisi kaivannut alussa vertaistukea.
Hän toivoisikin, että jokin taho paikkakunnalla perehtyisi uusperheiden ongelmiin ja tarjoisi tukea sitä tarvitseville.
- Nykyään on paljon uusperheitä, ja kaikki menevät samat vaiheet läpi, Sirja pohtii.
ISO perhe on aina ollut Sirjan haaveena, joten hän osaa nauttia äitiydestään. Kuvassa Eino, Otto , Sirja ja Helmi.
sä puheessa. Joistakin haaveista joutuu
vaan luopumaan ja laittamaan lapset
etusijalle.
Kun aika on rajallista, ovat haaveetkin pieniä.
- Meidän haaveenamme on se, että
pääsisimme kesällä moottoripyöräilemään kahdestaan. Hän on iskostanut itselleen
ajatuksen siitä, että tästä hetkestä, kun
lapset ovat pieniä, pitää osata nauttia.
Omien haaveiden toteuttamisen aika
on myöhemmin.
Sirjan ja Teemu Kähärän neljä vuotta
sitten perustama perhe on yksi noin 53
000 suomalaisesta uusperheestä.
ALUN kuoppaisuutta pehmentääkseen
Sirja ja Teemu viettivät - ja viettävät yhä
- paljon aikaa koko perheellä niin, että
lapset oppivat tuntemaan toisensa ja lapsilla rakentui luottamus oman vanhemman uutta kumppania kohtaan. Yhteisiä lapsia on kaksi.
ARJEN pyörittäminen monilapsisessa
perheessä on jo sinällään haastavaa, ja
kun kyseessä on uusperhe, tuo se mukanaan omat sävynsä.
- Uusperheessä pitää sopeutua siihen,
että noilla on omat tapansa ja meillä
omamme. Siitä tulee vielä enemmän hankaluuksia, Sirja huomauttaa. Juhlapäivä
symboloi Euroopan rauhaa ja
yhtenäisyyttä. Siiri, 8, pyytää lupaa lähteä kaverille. Aiemmin Sirja
toimi ravintoalan yrittäjänä Pyhäsalmessa ja on nyt viime vuosien aikana
tehnyt silloin tällöin sijaisuuksia kotihoidossa.
ÄITIYS on Sirjan elämässä tällä hetkellä ykkösasia. Schuman ehdotti Euroopan maiden välille uudenlaista poliittista yhteistyötä, joka tekisi kansakuntien
väliset sodat Euroopassa mahdottomiksi. päivä
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2014 . vietetään Eurooppa-päivää
TULEVANA perjantaina, 9.5.,
vietetään Euroopan unionissa
Eurooppa-päivää. Uudet rajat pitää sopia ja
kompromisseja on pakko tehdä, muuten uusperhe ei toimi, Sirja tietää kokemuksesta.
Hän myöntää, ettei neljä vuotta siten
osannut varautua kaikkeen siihen, mitä
uusperhekuvio toi mukanaan. Ei ole kummoiset haaveet!
Sirjalle jokainen päivä on äitienpäivä, eikä sunnuntaina vietettävä äitienpäivä saa aikaan suuria juhlallisuuksia
perheessä.
- Tehdään joko kotona jotain parempaa ruokaa tai käydään syömässä jossain.
Lapset ja puoliso muistavat Sirjaa
pienin lahjoin, mutta tärkeintä on se,
että perhe on yhdessä. Tytöistä toinen asuu pääsääntöisesti Sirjan ja Teemun kanssa, toinen joka
toinen viikonloppu.
- Onhan tämä melkoista hulabaloota,
myöntää Sirja, mutta näyttää nauttivan
äitiydestä. Sen juuret ovat
Ranskan ulkoministerin, Robert Schumanin, samana päivänä vuonna 1950 pitämäs-
Haastavaa, mutta ihanaa äidin arkea
Sirja Ruotoistenmäki on
kuuden lapsen uusperheäiti.
Uusperheessä on tehty selvä sääntö siitä, että aikaisempien liittojen lapsilla on
omat vanhempansa, joiden
paikkaa vanhemman uusi
puoliso ei ole ottamassa.
Alle 50 ?:n
OSTOKSISTA
-30%
Parhaimpia hetkiä Sirja Ruotoistenmäen mukaan ovat hetket, jolloin koko perhe on koolla. Äiti- ja
isäpuoli-nimityksiä ei käytetä, vaan vanhemman kumppani on huoltaja ja aikuinen ystävä.
Vaikka uusperheen muodostaminen
voi olla haastavaa, tilannetta helpottaa
se, että ympärillä on aina elämää ja ihmisiä.
- Uusperheen rikkaus on se, että sosiaalinen verkosto on paljon suurempi kuin
tavallisessa perheessä. Etenkin
alku on uusperheille hankalaa, sillä lapset voivat kapinoida.
- Alkuunhan lapset ajattelivat, että oman
äidin ja isän pitää olla yhdessä, Sirja kertoo.
Esimerkiksi Oton oli hankalaa hyväksyä, että perheeseen kuuluukin yhtäkkiä
itseä vanhempia lapsia, joilla on iän takia
eri säännöt kuin hänellä.
Vaikka lapsi kapinoisi kovastikin, ei aikuinen saa antaa periksi.
- Vanhemmat voivat kokea erosta syyllisyydentunnetta ydinperheen viemisestä niin, että voivat yrittää hyvitellä tilannetta omille lapsille. Otolla, 9, on
kavereita kylässä ja vauhtia riittää.
Perheeseen kuuluu lisäksi avopuoliso Teemun 11- ja 14-vuotiaat tyttäret. Sirjalla on aiemmasta suhteestaan kaksi lasta, Otto ja Siiri, ja Teemulla kaksi tytärtä. Vuoden ikäisen Helmin mielestä
vielä paras paikka on syli
Lisäksi
on tiettyjä erityissäännöksiä,
jotka koskevat alle 18-vuotiaita työntekijöitä.
Moni nuori on ensimmäisessä työpaikassaan, joten
työelämän käytännöt eivät
ole vielä tuttuja. Pitäjänmäen koulun piha
Hyvösentie 2
Pitäjänmäentie 376
Muurasjärventie 93
uttamissa onnettomuuksissa
on muihin kuljettajaryhmiin
verrattuna kaksinkertainen
määrä suuria ylinopeuksia.
Näistä kuljettajista noin joka
viidennellä on aiempia ylinopeusrikkomuksia. mukaan mahdollisuus saada poliisiviranomaiselta väliaikainen henkilökortti maksutta, joka annetaan äänestämistä varten, jos
henkilöllä ei ole muuta henkilöllisyyttä osoittavaa asiakirjaa esim. Kontiolankoulu)
Hiidenkylän Kyläyhdistys Ry.
EUROPARLAMENTTIVAALIT 2014
toimitetaan sunnuntaina 25.5.2014, jossa valitaan maamme kolmetoista europarlamenttiedustajaa.
Ennakkoäänestys
yleinen ennakkoäänestyspaikka on: Kaupungintalo, Ollintie 26
Aukioloajat ennakkoäänestyksen aikana:
14.-16.5.2014
09.00 - 18.00
17.-18.5.2014
10.00 - 14.00
19.-20.5.2014
09.00 - 18.00
Ennakkoäänestysauto, päivät ja reittiaikataulu (erillinen liite, leikkaa talteen).
Äänestäjän on todistettava henkilöllisyytensä äänestämään tullessaan.
Äänestäjällä on oikeus lain 864/1999 2 §:n 7 mom. Myös
vanhempien on hyvä olla tukemassa nuorta työelämän
ensi askeleilla.
Ennen kesätöiden alkua
on syytä tehdä kirjallinen
työsopimus, johon kirjataan
palkka, työaika, pääasialliset työtehtävät, työsuhteen
kesto ja työntekopaikka, sovellettava työehtosopimus,
vuosiloman määräytyminen
sekä työsuhteen määräaikaisuuden peruste ja mahdollinen koeaika.
Palkan suuruus ilmenee
yleensä alalla sovellettavasta työehtosopimuksesta.
Palkka on maksettava työntekijän ilmoittamalle pankkitilille. 781 372
Tervetuloa
ÄITIENPÄIVÄKAKKUKAHVILLE
11.5.2014 klo13.00
koko perheen voimin
Hiidenkylän koululle (ent. Työnantaja voi maksaa palkan käteisenä vain pakottavasta syystä esimerkiksi
silloin, jos työntekijällä ei ole
pankkitiliä.
ALLE 18-vuotiaalle työntekijälle on laissa mainittuja erityissäädöksiä, joiden tarkoitus on suojella nuorta työntekijää. 16?17-vuotiaalla saa teettää sosiaali- ja
terveysministeriön vaarallisten töiden esimerkkiluettelossa mainittuja töitä, jos
työn turvallisuudesta on
huolehdittu riittävästi ja siitä on tehty ilmoitus työsuojeluviranomaiselle. mennessä puh. toukokuuta poliisin tehotarkkailussa. 044 4457 604
(klo 8-16) tai kaupungin neuvonta p. Pyhäsalmi
Äänestyspaikka
Kaupungintalo, Ollintie 26
Pyhäjärven kaupungin keskusvaalilautakunnan osoite on: Kaupungintalo, Ollintie 26, PL 15,
86801 Pyhäsalmi, vaihde 08 7697 111 (avoinna ma . Viime vuonna mopoonnettomuuksissa kuoli viisi
henkilöä ja loukkaantui 717.
. 08 7697 111(klo 8-15.30).
Vaalitoimitus
Europarlamenttivaalien vaalitoimitus alkaa sunnuntaina 25.5.2014 klo 9.00 ja jatkuu
yhtäjaksoisesti klo 20.00 saakka.
Äänestysalue
1. Jakson aikana
liikenteen valvonnan resurssit suunnataan ajoneuvojen
ja kuljettajien yleisvalvon-
taan, painopisteenä nuoret
kuljettajat ja mopot.
Valvonta on osa Poliisin
valtakunnalliset valvontateemat 2014 -suunnitelmaa.
Kevään aikana ajonopeudet kasvavat ja onnettomuusriski nousee.
. Tilanteeseen
on vaikuttanut myös mopo-
jen määrän kääntyminen laskuun. Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää myös kotiäänestykseen oikeutetun kanssa
samassa taloudessa asuva omaishoidon tuesta annetussa laissa (937/2005) tarkoitettu
omaishoitaja, jos kyseinen kunta on merkitty äänioikeusrekisterissä hänen kotikunnakseen
(VaaliL 46 ja 55 §).
Henkilön, joka haluaa äänestää kotona, on ilmoitettava siitä kirjallisesti tai puhelimitse
viimeistään tiistaina 13.5.2014 ennen klo 16.00.
Ilmoituksen voi tehdä äänestäjän puolesta tämän valitsema henkilö.
Kotiäänestyksen ilmoittautumislomakkeita on saatavissa keskusvaalilautakunnalta ja
kaupungintalon neuvonnasta, os. 040 5923 819, sihteeri Aili Pesonen, puh. Samalla pienoinen infoisku
tulevasta kansainvälisestä suurtapahtumasta GYMNAESTRADASTA.
TERVETULOA
Mopoilu poliisin
tehotarkkailussa
MOPOT ovat tällä viikolla 5.11. pe klo 8.00 . Jokikylän koulun piha
Halpa-Hallin piha
Pyhäjärventie 372
Rantalantie 13
Itärannantie 825
Koulutie 99
Mustaparrantie 1
ma 19.5.2014
klo 9.00 - 10.00
klo 10.30 - 11.00
klo 11.30 - 12.00
Hiidenkylän kaupan piha
Hiidenkylän koulun piha
Ent. Keskiviikko toukokuun 7. 044 4457 604
Pyhäsalmi 14.4.2014
KESKUSVAALILAUTAKUNTA
ENNAKKOÄÄNESTYSAUTON REITTIAIKATAULU
JA PYSÄHTYMISPAIKAT OSOITETIETOINEEN
NAISVOIMISTELIJOIDEN
KEVÄINEN OHJELMATUOKIO
Perjantaina 9.5 alkaen kahvilla 17.30 jatkuen
ohjelmaosuudella 18.00 Ikosen koululla.
. Ollintie 26.
Puhelimitse ilmoitukset voi tehdä keskusvaalilautakunnalle Aili Pesonen, p. Myönteisestä kehityssuunnasta huolimatta tehostettua, suunnitelmallista valvontaa tarvitaan edelleenkin,
Risto Lammi sanoo.
PARHAILLAAN on käsillä se
aika vuodesta, jolloin kesäkauden työsopimuksia solmitaan. Erityisesti nuorten aihe-
Aika
pysähdyspaikka
osoite
ke 14.5.2014
klo 9.00 - 10.45
klo 11.15 - 12.00
klo 12.30 - 13.30
klo 14.00 - 15.00
klo 15.30 - 16.00
klo 16.15 - 18.00
Ruotasen koulun piha
Komun aseman piha
Kuusenmäen Seurojentalon piha
Ent. Tänä vuonna
14 vuotta täyttävä voi tehdä
enintään puolet loma-ajastaan kevyttä työtä, josta ei
ole haittaa hänen terveydelleen, kehitykselleen tai koulunkäynnilleen. Nyppylän koulun piha
Ent. Nuorelle vaarallisena työnä pidetään sellaista, jossa nuorta
työntekijää itseään tai hänen
työnsä takia muuta henkilöä
saattaa uhata erityinen tapaturman tai terveyden menettämisen vaara. Riskiä
lisää myös turvalaitteiden
käyttämättömyys, poliisiyli-
7
tarkastaja Risto Lammi Poliisihallituksesta toteaa.
MOPOILUN turvallisuus on
viime vuosina jonkin verran parantunut muun muassa ajo-opetuksen kehittymisen myötä. päivä
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2014 - N:o 19
Kesätyöntekijöiden
turvallisuuteen
kiinnitettävä
erityishuomiota
ÄITIENPÄIVÄRUOKAILU
Verkkorannassa klo 12-15
Hinta a 20 ?
Varaathan pe 9.5. Haapamäen koulu
Makasiinitori
Keiteleentie 739
yleisentien pää
Niinimäentie 573
Haapamäentie 9
Ollintie
pe 16.5.2014
klo 9.00 - 10.00
klo 10.30 - 11.30
klo 12.00 - 12.30
klo 13.00 - 14.00
klo 14.30 - 17.00
Väentuvan piha
Taitomaja
Ent. Lohvan koulun piha
Aurinkoranta-koti
Arjan Ruokalan piha
Tornitie 1
Komuntie 295
Liittoperäntie 42
Hautalantie 12
Hietakyläntie 130
Toipilaspolku 3
to 15.5.2014
klo 9.00 - 11.00
klo 11.30 - 12.00
klo 12.30 - 13.30
klo 14.00 - 14.30
klo 15.00 - 17.00
Rannankylän koulu
Vuohtoniemen
Niinimäen Siimeksen piha
Ent. klo 11-18
30 lajia yhteensä
19 /8
/0
KAIKKI ÄIDIT SAAVAT LAHJAN!
TERVETULOA
HERKUTTELEMAAN!
Kotiäänestys
Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän
ilman kohtuuttomia vaikeuksia pääse äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan, saa
äänestää kotona siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen. Työhön voidaan ottaa 15 vuotta täyttänyt oppivelvollisuutensa suorittanut henkilö. Myytävänä arpoja
. Työnantajan tuleekin kantaa erityistä huolta nuorten työnopastuksesta ja työn valvonnasta.
Työtehtävät pitää suhteuttaa
nuoren fyysiseen ja henkiseen suorituskykyyn. Lisäksi on
määritelty erityisen haitallisia töitä, joita alle 18-vuotiaat eivät saa tehdä ollenkaan.. passi, ajokortti, kuvallinen
kelakortti tai henkilöllisyystodistus.
Laitoksissa (palvelukeskus ja terveyskeskus) hoidettavana olevien ennakkoäänestyksistä
julkaistaan erillinen ilmoitus kunkin laitoksen ilmoitustaululla.
11.5. Työsuojeluviranomainen muistuttaa, että kesätyöntekijöihin pätevät samat työehdot kuin muihinkin työntekijöihin. 15.30).
Keskusvaalilautakunnan yhteyshenkilöt:
puheenjohtaja Seija Kärkkäinen, puh. Yötyö on alle
18-vuotiailta kielletty.
Alle 16-vuotiaalla ei saa
teettää vaarallisia töitä
0400-395 220 tai
0400-395 229.
Kauko-Ilmari
SEURAKUNTATIEDOT
s. Ruokailemme menomatkalla Kempeleen Mc
Donald´silla. ilmaiseksi. Löytösoppi p.
0400-395 223.
Perheiden kevätretki Kukka- ja eläinpuisto Escurialiin Liminkaan la 17.5. ja 4 hh 77 ?. Roinevirta
s. Amani-kuoron afrikkalaistyylistä musiikkia
ja Pekka Simojokea. mennessä Sari:
040-5963553, Irja: 0405640177. Äitienpäiväjuhla klo 11
Ti 13.05. Sitten he
niitä ahmivat mansikkahillon
ja mehun kera.
Elämässä on paljon asioita,
jotka näyttää ensisilmäykseltä
automaattisilta ja varmasti tulevilta ja vaikka on asioita jotka eivät tapahdu ponnisteluit-
Oi saanhan joukkoon autuaitten
kanss. Pahoittelemme.
ta on kuitenkin jotain joka aivan varmasti on kaikkien meidän etuoikeutena. Ratsastus 3
?. ystäväni ja omaisten
mä päästä kerran
luo armon herrran.
Oi saanhan sen!
Virsi 631
PYHÄJÄRVEN
SEURAKUNTA
Rakkaamme on siunattu haudan lepoon 26.4.2014.
Lämmin kiitos osanotosta. Päivärukous
klo 12.
Su 11.05. Jutussa kerrottiin, ettei opintoihin liittyviä todistuksia tarvitsisi
enää toimittaa TE-toimistoon. kirkkoherranvirasto pe 16.5. klo 17.30 kahvit
ja mehua ja klo 18.00 infoa leiristä.
Kiitos-saunailta kerhonohjaajille, Jeretmialaisille, seukkarilaisille yms.
17.-18.5. Lisäksi lähetysnäyttelyitä,
myyntikojuja. Lisätietoja ja ohjelma:
http://www.vaasaevl.fi/tulemukaan/lahetysjuhlat/
Sitovat ilmoitt. Kahvitarjoilu.
Sunnuntai 18.5. 0400-395 220
Kirkkoherranvirasto
ma-pe klo 9-12
www.pyhajarvenseurakunta.fi
KASTETTU: Viljami Veikko Aleksanteri Niemetmaa, Ninni Ilona Jauhiainen, Eljas Onni Eemil
Huhtala ja Henni Janina
Hirvimäki
HAUTAAN SIUNATTU:
Pentti Olavi Ylimäki 79 v,
Lempi Maria Saastamoinen 87 v ja Elsa Johanna
Kuivaniemi 86 v, Otto Eliel Tapaninaho 86 v ja Pirjo Sinikka Leskinen 59 v
(Suonenjoelta).
Keskiviikko 7.5.
klo 10.30 Eläkeliiton kerho srk.keskuksessa.
klo 18.30 Sanan ja rukouksen ilta Pyhän Annan
kirkossa. 2 vrk, 1 henkilö 2 hh 90 ?/2 vrk ja 1
henkilö 4 hh 77 ?/2 vrk. Iisalmen rovastikunnan lähetystyöryhmä
Maija-Liisa Väyrynen
Helpotetaan
Justiinan taakkaa.
Unohdetaan 23.5.
Markku
Oikaisu
VIIME viikon lehdessä kerrottiin yhteispalvelupisteen
avaamisesta. Musiikkia Finnilältä.
Maanantai 12.5.
klo 17.30 päiväkerho
Ry:llä.
Tiistaina 13.5. kirkkoherranvirastoon tai lähetyssihteerille p. Ilmoittautuminen ja tiedustelut viim.
9.5. Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitos Köpsinrinteen ja Pyhäjärven tk:n henkilökunnalle
äitimme hyvästä hoidosta.
Rakkaamme
Elsa Johanna Kuivaniemi
Kesä tekee tuloaan ja monenlainen kesää enteilevä asia
näkyy luonnossa muistuttaen meille lämpimän ja valoisan vuodenajan saapumisesta Suomen pohjolaan. N:o 19
Oikotie 6, 86800 Pyhäsalmi
Puh. Sana ja rukous
klo 19
Seurakunnan päivystävä
puhelin: 040 353 4515. 12.5.1927
k. Taivaallinen Isä kun viisaudessaan loi
taivaan ja maan. Ne kaikki ja paljon
muuta antoi, lahjaksi Isämme taivaan.
Nauttikaamme ja iloitkaamme, sillä kaikille nämä
lahjat on suotu. 0400-395 229.
Järj. Ilmoittaudu 12.5.
mennessä Arjalle 0407356351, arja.alamaki@
PYHÄJÄRVEN
HELLUNTAISEURAKUNTA
Kellopolku 1, Pyhäsalmi
Ke 07.05 Lähetysilta
klo18 .Vieras Intiasta
Pe 09.05. Kun sitten Jumala katseli luomaansa ihmistä maassa jonka oli myös luonut ihmistä varten, huomasi
Jumala, ettei ihminen oikein
selviä ilman apua. Kanttori Eija Paaso laulattaa yleisöä, mukana kirkkokuoro. 7.4.2014
Kaipaamaan jäivät
Sisko perheineen
Sisarten ja veljien lapset perheineen
Muut sukulaiset ja ystävät
EN JUHLI.
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2014 . Avaa verhosi anna auringon paistaa anna valon ja lämmön elämääs
loistaa, iloitse lapsien lailla.
Sillä vaikket muusta vois mistään varma olla, tiedä on taivaassa koti, mahtava isä sulla ja mulla.
evl.fi.Tievan-leirille lähtevien tapaaminen leirikeskuksessa maanantaina 19.5. Sitovat ilmoitt. Tieto oli virheellinen.
TE-toimisto tarvitsee edel-
leen opintoihin liittyvät todistukset, mutta ei työ- eikä
lomautustodistuksia.
VIIME lehteen oli valitettavasti pujahtanut vanhoja
seurakuntatietoja. (4.
sunnuntai pääsiäisestä)
klo 10.00 sanajumalanpalvelus pääkirkossa.
Pauli Kivioja.
klo 13.00 seurat Ry:llä.
Antero Koskela.
MUUTA TOIMINTAA:
Lapsityö: Perhepiiri joka ke klo 10-11.30 srk:n
päiväkerhotiloissa. klo
17.00.
Lauantai 10.5.
klo 13.00 kevätmyyjäiset
Ry:llä.
Sunnuntai 11.5. Kuka ikinä vastaan otaa tuon Jeesuksen tarjooman armon, hänen
elämään saapuu tuo valo ja
rauha kevään auringon, lämmön lailla. 60 ?/hlö, lapset 35 ?/hlö. Ja kun Jumala katseli tekemäänsä ihmistä, kerrotaan että Jumala oli tyytyväinen aikaansaannokseensa. 22.3.2014 Pyhäjärven tk
Syvästi kaivaten
Juhani ja Kaarina perheineen
Irmeli ja Esko perheineen
Leena ja Jouko perheineen
Marja-Riitta ja Martti perheineen
Teija ja Hannu perheineen
sukulaiset ja ystävät
Enkeli hellä ja valkoinen
toi mukanaan lämmön taivaiden,
tarttui käteen äitimme hauraan,
otti mukaansa taivaan rauhaan.
Lapset
Enkelit valkoiset taivaalta tuolta
pitäkää mummusta hyvää huolta.
Lastenlapset
Rakkaamme on siunattu 26.4.2014 läheisten ja ystävien
läsnä ollessa. klo 18.-20.00.
Ohjelmassa on yhteisleikkejä, rastirata, askartelua, hartaushetki ja iltapala. Kevään viim. klo 17-22.
Luvassa mukavaa yhdessä olemista: lentiksen
pelailua, makkaranpaistamista nuotiolla, uimista
ja saunomista. Tervetuloa vanhemmat lastenne kanssa!
Tytöt ja pojat:
Alakouluikäisten tyttöjen
ja poikien kevätjuttu
leirikeskuksessa perjantaina 16.5. Linjaauto täytet. 8
Elämää ja ihmisiä
Keskiviikko toukokuun 7. Paha ja turmelus pöllytti ihmistä niin, että hän itsekin, tuo ensimäinen Aadami, tiesi tehneensä väärin ja
syntiä Luojaansa vastaan.
Huonosti kävisi ellei Jumala pitkämielisyydessään niinkuin me isät ja äidit lapsiamme kohtaan olis tuntenut armoa ja anteeksiantoa, tuota
itsensä ja pahan rääkkäämää
luotuaan kohtaan. Ei Hän muistele syntimme määrää eikä laske velkamme suuruutta, joka kyllä
on vertaansa vailla. Asetti auringon, kuun ja tähdet radoilleen.
Silloin hän näki myös sen vaivan, että tarkkaan suunnitteli
ja sommitteli ihmisen omaksi kuvakseen ja antoi tälle järjen, tunteet ja kaiken sen josta
persoonamme vielä tänä päivänäkin koostuu. Lisätietoja facebooksivulla. sis. Mirva Ahola. Kiitos Karpalokodin
henkilökunnalle Elsan hyvästä hoidosta.
LÄHDE KESÄRETKELLE
VAASAAN LÄHETYSJUHLILLE
pe-su 6.-8.6
?Bussikuljetus+ateria menomatkalla ja kuljetukset aamuin illoin
hotelli-juhlapaikka.
?Hinta aik. Yöpyminen
hotelli Vallonia 1 henkilö 2 vrk 1 hh 150?, 2hh
90 . klo 12. päivä
Rakas äiti, mummo ja isomummo
Lempi Maria
Saastamoinen
SUNNUNTAIN SANA
Älä anna kesän mennä ohi
o.s. Lapsille ja nuorille myös
ohjelmaa. virsikoulu.
Perjantai 9.5.
klo 9.00 ilmoittautuneiden lähtö seurakuntakeskukselta Kultaisen
iän kerhon retkelle Pihtiputaalle , paluu n. Tuisku Winter.
Raamattutunti: Herran
tuleminen ja odotus.
Torstai 8.5.
klo 14.00 hartaushetki
Köpsinrinteellä ja Karpalokodilla.
klo 16.15 kirkkokuoron
harjoitukset srk.keskuksessa.
klo 18.00 virsikoulu srk.
keskuksessa. Ilmoittaudu Arjalle 12.5. ilmoittautumisjärjestyksessä.
Lähde kesäretkelle
Vaasan lähetysjuhlille pe-su 6.-8.6. Juhlassa tapaat lähetystyöntekijöitä ja vieraita ympäri maailmaa, voit kuulla mm. Kahvitarjoilu. ?Jo joutui armas aika?. Lähtö: Ruotanen päiväkerho
klo 8.20, Pyhäsalmi päiväkerho klo 8.30. 16.12.1926 Nurmes
k. Silloin Hän
lähetti Jeesuksen, poikansa
ainokaisen, jonka ylösnousemuksen vuoksi juuri pääsiäistä viettäneinä, saamme armonsa kohdallemme vastaanottaa. Tarkoitettu 7.-luokkalaisille ja sitä vanhemmille nuorille.
Erityisesti mukaan kutsutaan viime kesän rippikouluryhmiä, joiden saunaillat jäivät viime kesältä toteuttamatta.
Avantouimarit leirikeskuksen rantasaunalla tiistaisin, miehet klo 18.00
ja naiset klo 19.00.
Diakoniatoimisto
avoinna ti klo 10-12, p.
040-5118674.
Lähimmäisen kammari ja Kirpputori Löytösoppi avoinna ma-pe
klo 10-14. leirikeskuksessa. afrikk.tyylinen Amani-kuoro, Pekka Simojoki)
lähetysnäyttelyitä, myyntikojuja ym. Pääsymaksu 6 ?/henk., alle 3
v. mennessä
p.0400-395 220 tai lähetyssihteeri p. klo
12 menn. klo
18.00 musiikkiopiston
kevätkonsertti Pyhän Annan kirkossa.
Keskiviikko 14.5.
klo 10.30 kultaisen iän
kerho srk.keskuksessa.
klo 15.00 hartaushetki
Jaatisella.
klo 18.00 rippikoulujen
vanhempainilta Leirikeskuksessa.
Torstai 15.5.
klo 16.15 kirkkokuoron
harjoitukset srk.keskuksessa.
klo 18.00 kesävirsiä torilla. Yöpyminen hotelli
Valloniassa 1 hh 150 . meno-paluu ja aamuin-illoin
kuljetus hotelli-Vaasaareena sekä aterian menomatkalla. Matkan
hinta 60 ?/35 . Lapsille ja
nuorillekin ohjelmaa. (3.
sunnuntai pääsiäisestä)
klo 10.00 messu pääkirkossa. pe 16.5. mennessä
Nuoret: Topin kevätkauden päättäjäiset
leirikeskuksella torstaina 8.5. Tarjoamme puurot, kahvit ja
mehut. Taas kuulla voi laulua linnun ja sirkkojen hentoisen äänen. On tulossa kuukaudet, jolloin mummo voi
paistaa muurinpohjaplättyjä
ja kun lapset saapuvat onkija uimareissultaan. Vaikka
rakeita ja räntää saattaa vielä
joku aamu sadella, jokainen
meistä tietää ?vanhastaan. Tuo luotu
kun kohta alkoi kapinoimaan
Jumalaa, Luojaansa kohtaan
ja joutui asioihin, joille se poloinen ei mahtanut itse kohta
mitään. Lähtö srk.keskuksesta pe klo 12.10.
Paluu sunnuntaina.
?Lähetystyöntekijöitä ja vieraita eri puolilta maailmaa.
Musiikkia (mm. että sieltä se kesä tulee aurinkoisine päivineen ja lämpimine tuulineen.
Nettisivut www.pyhajarvenhelluntaisrk.com Seurakunnan toimistolla avoimet ovet MA ja KE klo
9-13.. Huom
KÄSIEN asento on eteenpäin, hartiat veny-
neenä, olkapäät eteenpäin kääntyneenä ja pää
alaspäin?.Lapsilla tulee olemaan varmaan
kaularangan kulumia ja niskahartiaongelmia
yleensäkin enemmän kuin nyt on, Väyrynen
uskoo.
Siinä missä mobiilaitteita yleensä katsotaan
alaspäin, pöytäkone vie katseen eteenpäin,
mutta siinäkin pää työntyy eteenpäin mikäli istuma-asento ei ole oikea. Aikuisille pätee sama. Sillä ollaan lähes jatkuvassa kontaktissa muihin, katsotaan videoita tai kuunnellaan musiikkia. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2014 - N:o 19
Elämää ja ihmisiä
Keskiviikko toukokuun 7. Oikeassa istumaasennossa pää pysyy selkärangan jatkona eikä
ole venytyksissä lihasten varassa.
. Pienimmille riittää vaikka ulkona puuhastelu.
Oli ikä mikä tahansa, on lihaskunnosta huolehtiminen tärkeää, että ihminen jaksaa tehdä työnsä tapahtuu se sitten päätteen äärellä tai tehtaassa. Tämä näkyy pidemmän
päälle terveydessä: tulevaisuuden työikäinen
kärsii erilaisista ongelmista kuin 2010-luvun
työikäinen.
. Kun keskimmäinen sormi on
hiirtä käytettäessä ylhäällä, rasittaa se kyynärvarren lihaksia 20 prosenttia enemmän kuin lepotilassa.
. Hän
kuitenkin painottaa, että kaikenlainen liikunta on hyväksi, sen ei esimerkiksi tarvitse olla
aina ohjattua. 08 772 9000 tai
ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi
9
Ruusut,
maljaköynnökset,
hortensiat
ym. On vanhempien tehtävä katsoa, missä
asennossa lapsi koneella istuu ja miten paljon
hän saa liikuntaa.
. Väyrynen kertoo esimerkiksi pesäpallon tai hiihdon tarjoavan tällaista hyvää vastaliikettä. Sama koskee myös muita lihasryhmiä.
TERHI MARJAKANGAS. Yöllä ennen nukahtamista lähetetään vielä
viimeiset viestit.
Lapsi tai nuori viettää suuren osan päivästään mobiililaitteiden ja perinteisen pöytätietokoneenkin parissa. Fysioterapeutti Merja Väyrynen uskoo,
että esimerkiksi kaularangan kulumat ovat yleisempiä tulevaisuudessa kuin tällä hetkellä.
ÄLYLAITE kulkee koko ajan lapsen tai nuoren
mukana. Esimerkiksi hiiren heiluttelu vaatii lihastyötä. Välillä pitäisi nousta ylös, mutta moniko meistä
oikeasti nousee?
Jos varta vasten suunniteltu tauko tuntuu
hankalalta, voi istumisesta opetella pois muillakin keinoin. Onneksi en ole näkemässä sitä, kun nykynuoriso pääsee meikäläisen ikään, työfysioterapeuttina Selänteessä työskentelevä Merja
Väyrynen summaa ajatuksiaan.
. Istui millä tahansa, tärkeintä
on että asentoa vaihtaa useasti päivän aikana.
Yhtä ainoaa oikeaa asentoa ei ole.
LAPSILLE ja nuorille Väyrynen määrää niin
ikään enemmän liikuntaa, vähemmän istumista. päivä
Ilahduta hurmaavilla kukilla!
lla äidille!
14.5. Sitten jos istuminen jatkuu pitkään, voi tulla
muitakin liikkumattomuudesta aiheutuvia ongelmia kuten ylipaino, diabetes ja fyysisen kunnon heikkous ja verenkierto-ongelmia.
Tunnettu asia on, että istuminen ei ole hyväksi. Esimkerkiksi, jos pidät keskimmäistä sormea ylhäällä, se rasittaa kyynärvarren lihaksia 20 prosenttia enemmän kuin lepotilassa.
Jos tätä on kahdekssan tuntia päivässä, voivat kyynärvarren lihakset olla jo rasittuneet.
Tähän on lääkkenä hyvä lihaskunto ja verryttävät, rentouttavat liikkeet eli pienoistauotukset ja taukojumpat. Esimerkiksi päivän puhelut voi
hoitaa seisoaltaan tai tulostimen voi sijoittaa
niin, että tulosteiden haku tietää nousemista
työpisteeltä.
Silläkin, miten puhelimeen puhuu, on merkitystä. Selkään ei tule liikettä ja se voi olla koko ajan
myös venytystilassa huonossa istuma-asennossa, Väyrynen jatkaa listaansa haittavaikutuksista.
TYÖIKÄISTEN ja nuorten ero on Väyrysen mukaan siinä, että työikäinen tiedostaa, että istutun päivän jälkeen on pakko tehdä jotain
fyysistä. Ihmisen ei yksinkertaisesti ole tarkoitettu istuvan koko ajan.
. Samaa tehdään päätteen äärellä. ym.
Kimput
äidille
9?
Puutarhan Kukka
palvelee äitienpäiväviikolla
ke - to
9-17
9-18
9-17
8-15
pe
la
su
Orvokkiamppelit
Orvokit
1 ?/kpl
Myynti Kukkatarhalla
jo alkanut
ma-pe
la
su
9-18
9-15
11-15
Aukioloajat pitenevät toukokuun lopusssa.
www.ronkonkukkatarha.fi
Asematie 2
Kaularangan kulumat tulevaisuudessa
työikäisten ongelmana
Jatkuva mobiililaitteiden ja tietokoneiden käyttö jättää jälkensä nuorten terveyteen. Päätteen ääressäkin tapahtuva työskentely vaatii lihasvoimaa, mitä moni
ei tule ajatelleeksi.
. Haittoja on lukuisia. Terveysongelmia kuitenkin syntyy:
merkittävimmät päätetyöskentelystä työikäisille aiheutuvat terveyshaitat ovat tenniskyynärpää, niska- ja hartiaseudun ja selän ongelmat sekä liikkumattomuuden mukanaan tuomat ongelmat.
Hiiren jatkuva käyttö voi rasittaa kyynärvarren lihaksia. Pyhäjärven Sanomissa
teemana
AUTOILU
ja
LIIKENNE
Ilmoittaja, varaa paikkasi
puh. Hiiren käyttökin vaatii lihastyötä. Suosittelen käyttämään handsfreetä, niin sa-
mat hermot ja lihakset eivät olisi aina puristuksissa, Väyrynen vinkkaa.
Suositeltava apuväline paljon työssään istuvalle on Väyrysen mukaan esimerkiksi tasapainotyyny, jolla istuminen vaatii lihastyötä tai satulatuoli, joka pakottaa istumaan ergonomisesti selkä suorana. Puhelin on yleensä samalla korvalla ja
sitä pitää sama käsi ja sama kyynärpää koukussa kuin aina.
. Koulussa on 45 minuuttia opetusta, ja sitten
on pakko lähteä ulos. Alle 10-vuotias ei saisi olla tuntia tai kahta yhteen putkeen koneella.
Liikunnan olisi hyvä olla sellaista, jossa tulee vastakkaista liikettä koneen äärellä tapahtuvalle eteenpäin suuntautuvalle liikkeelle
044 372 9122,
gsm 040-589 5029
sähköposti: esko.kekkonen@eksahko.fi
PYHÄSALMEN
JÄTEKULJETUS
K. 044 532 5554
Puh. 0400-513 608,
www.pyhasalmenfysio-sport.com
Juha Laitila
PYHÄJÄRVI
p.0500-587 997
Fysioterapeutti
Kauko Tikkanen
Ollintie 12 L 6, p.0400 716 188
Kinesioteippaukset
Bemer-verisuoniterapia
www.fysiokeskuspyhajarvi.fi
rapia nen
e
t
o
i
s
Fy
Kerä
a
l
l
U
Fysioterapeutti Ulla Keränen p. Kylmäkoneet . vikakoodien poistot
040
533 6923
. kolari- ym.
autojen hinaukset Myös viikonloppuisin
Sähköasennus
Risto Laitila
p. 0500 6425 17
Rakennuspalvelu Rentola Ky
Saneeraus- ja uudisrakentaminen
Nopea ja laadukas!
Ota yhteyttä p.044 308 2498
Asiantuntevaa lakipalvelua SILMÄLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO
. 017-754 707 ja
0400-906 377 (iltaisin)
Toipilaspolku 8,
86800 Pyhäsalmi,
puh. 08-782 111, 040 556 1316 kuntoutus
. Kodinkoneet . Spinning
. vahinkotarkastus ja kolarikorjaukset
Laitisentie 1,
. 0400 385 888
OMAN KYLÄN
ISÄNNÖINTIÄ!
Nyt myös maanrakennus- ja kaivinkonetyöt
Autojen ja traktoreitten
varaosat ja tarvikkeet
Ari Paldanius, Asematie 4, puh. 040-705 3738, Asematie 1
. Huolto- ja varaosapalvelu
Ilmalämpöpumput, ilmastointilaitteet
Susitie 5 Puh. ikkunoiden pesut ja
lattioiden vahaukset
1,16?+pvm
Sähkö- ja automaatiosuunnittelu
ja -urakointi
SUOMENSELÄN
Kello-Optiikka P Suhonen Ky
Ollintie 13, 86800 Pyhäsalmi.
Ajanvaraus p. 040 592 3238
. hieronnat
. talousveden ajo
. N:o 19
Parhaat palvelut
HAMMASLÄÄKÄRIT
Jukka Tikanmäki ja
Tuomo Ilvesvuori
Ajanvaraus
puh. 040 964 1069
www.hoitolakeidas.info
Koulutettu hieroja
RAUNO KANGASHARJU
Vanha Pyhäjärventie 5
Kuljetus- ja maanrakennus
. 08 772 9000
. 08-780 370
Niilontie 9, 86800 Pyhäsalmi
P. 040 544 6328
P. 782 100
Asematie 2
Erikoishammasteknikko
Jorma Pekkala,
Ollintie 25, Pyhäsalmi
P. 040-5498250
JALKATERAPEUTTI
Pirkko Ruotsalainen
Hoitola
. 10 Keskiviikko toukokuun 7. hiuspalvelut
. 08-780 980
-palvelut
kuntoutukset
Fysioterapeutti Minna Korkiakoski
. 782 100
Myös särkypotilaat
Pyhäsalmen FHL
. koneen ym. värianalyysi . pakoputkien vaihdot ja korjaus
Pyhäsalmen Auto- ja
traktorihuolto
Pyhäsalmi p. 2, Pyhäsalmi P. Vauvahieronta ?Jäsenkorjaus?
Emolahdentie 4, 86800 Pyhäsalmi
p. 040-588 5704
Oikot. solarium
. kauppakirjojen laadinnat
. parturi . suolahuone . yksilölliset
tukipohjalliset
Vanha Pyhäjärventie 5
Ajanvaraus p. lymfaterapia
. Roskalavat + tyhjennykset
. kampaamo
. tyylikurssi ?
. kaupanvahvistukset . Likakaivot / muut imuautotyöt
. 040 670 3000 / huolto. Fysioterapia
. kotien viikko- ja suursiivoukset
. kasvo . 0600-30077
- puhelun hinta 1,16 . 040 7439 816
Puh. kauneudenhoito
P. Pyörätuoli- ja paarikuljetukset
. 0400 581 315
Valtakatu 3 b
74700 Kiuruvesi
Puh. Shinkei-hieronta
. 0208--380 808, 0400-382 272, 040-511 8687
www.hankintaturvaliike.fi
PYHÄSALMI
Mustaparrantie 1, ma-pe 9-17, la 10-14
Puh. 5 - 49-paikkaiset autot
PYHÄSALMEN HAMMASHOITOLA
LAGUKSENTIE 4,4 PUH. lymfahoidot ?
. / min + 0,50 ?
- PAARIKULJETUKSET
Kelan tilaus 0100 86 500
. 0440991443
Kaikki kodin remontit
- kosteat tilat
- muista kotitalousvähennys
. jalka . Taksi . hieronnat
. VeteraaniLaguksentie 1, p. Autojen ja koneiden kuljetukset
. ohjauskulmien tarkastus ja säätötyöt 86800 Pyhäsalmi
Markku Hellén
. 040 548 9669
T:mi Jaakko Majava, p. 08 - 780 090
040 700 0090
Ollintie 11, Pyhäsalmi
Puh. perhe- ja perintöasiat . 040 670 2000 / varaosat ja ajanvaraus P. Fysikaalinen Bemerverisuoniterapia
Avoinna ma-pe klo 11-18
Vanha Pyhäjärventie 5
Puh. autojen ilmastointilaitehuollot
. 08- 780 152
Juha Kuosmanen
0400 453 700
Juha Niiranen
040 195 1969
Esko Koistinen
0400 563 199
KODINKONE- JA KYLMÄKONEHUOLTO
Pauli Jussila Kellopolku 3 Pyhäsalmi
ILMALÄMPÖPUMPUT & ILMANJÄÄHDYTTIMET
Mitsubishi, Panasonic, Sharp, Sanyo ja Argo
valmiiksi asennettuna
Myynti, asennus ja huolto puh. 040 527 5651
PITOPALVELU
P. 08- 780 209
Osuuspankki
PYHÄJÄRVI-HAAPAJÄRVI
KODINKONEHUOLTO TOIVANEN KY
. 040 670 4000 / varaosapäivystys ja huoltoauto
P. 08-781 466, 040-8479 466
Tenhusen Liikenne Oy
HAMPAANKOLO KY
HAMMASPROTEESIT
. päivä
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2014 . akupunktio
. Lymfaterapia
. vaihtolavapalvelu . 08 781 160
Puh. toimisto- ja yrityssiivoukset
. lainhuuto- ja kiinnitystoimeksiannot
Johanna Kangasharju
Päivi Ruotoistenmäki 010 257 6524
Sari Kaattari
010 257 6532
Marja Tikka
. korkealaatuiset ihonhoitotuotteet ?
P. jalkojen hoidot
. Koko kehon vyöhyketerapia ?
. käsi . Hiab-työt ja kuljetukset
. fysikaaliset hoidot
. rakennus- ja loppusiivoukset
. 044 5892 963
KOLARITYÖ MH Ky
Nestehuoltamopalvelut, monipuolinen huoltokorjaamo varustettuna nykyaikaisin
testauslaittein
Raskaan kaluston ja työkoneiden huolto ja korjaus
0400-833 192 / Jani
040-736 0192 / Ari
. Parturi-kampaamo -palvelut
. Kuntosali
. Energiahoidot
. McKenzie
Fysio- ja lymfaterapeutti: Pia Isokoski
-terapia
www.pyhasalmenfhlkuntopiste.fi
. veteraanikuntoutukset
TAKSIASEMA
P. veteraaniAsematie 2, puh. Hieronnat
trainer
. 040 544 6338
www.tenhuset.fi
Tenhusen
maansiirto
ja kuljetus Oy
Yksityinen
KIURUVEDEN
AUTOKATSASTUS
Puh. Personal
. ripsienpidennykset
Avoinna ti-pe 10 -17
Leskeläntie 11 B 1
Pyhäsalmi, p. KinesioKuntohoitaja, lymfaterapeutti Marjut Ruotanen
Fysioterapeutti, Personal trainer Hanna Våg
teippaus
HIUS-TATTOO IPPA
. Sähkölaitteet
. kuljetukset . lika ja viemärikaivojen tyhj.
. Jäsenkorjaus . jäsenkorjaus . fysioterapia
. hieronnat
Fysioterapeutit: Leila Koffert ja Anne Kumpulainen,
. Saastamoinen
P
Keräyspaikka Ahtolan pihalla. klo 10-17
Aina
sattuu
ja
tapahtuu!
- kerro meille
juttuvinkkisi,
kerromme tapahtumista
edelleen lehdessämme
Lähetä sähköpostia:
toimitus@pyhajarvensanomat.fi
www.pyhjarvensanomat.fi
/juttuvinkki
Paikalla Tikkurilan asiantuntija
Pauliina Lampinen
Varaathan aikasi p.(08) 772 7600. Tervetuloa mukaan entiset ja uudet
pelaajat. ilmoitus 30.4. Matka,lippu
ja tarjoilu yht. Tv Pekka Niemelä
YKSIÖ Ollintie 2 (entinen
Pikkutaskun talo). on vielä vapaita paikkoja.
Ilmoitus oli 16.4. Puh. P. Esitämme videotykillä kuvakavalkaadin
viime syys- ja tämän talvikauden toiminnoistamme. KLO
ILU
9?15
!
TERVETULOA
Näyttelyä varten tarvitaan vielä 40-, 70- ja 80-luvun
koululaisten käsitöitä ja piirustuksia, Emolahden
koulupiirin alueelta. Soita ja varaa paikkasi 040 7359824 / Maarit.
Tilaisuus korvaa toukok. mennessä.
Kts. Myydään vuokrattuna puh.
040-5899730.
INTIAN LÄHETYSILTA
Helluntaiseurakunnassa Kellopolku 2 Pyhäsalmi. Bussikuljetus Ouluun Uimahallilta klo
11.00. 0400 268711
Seniorit ry:
Ma 12.5. Kaikki tytöt ja pojat mukaan!
Järjestyksenvalvoja-asiat Riitta Kähärä 040-5613360
PESÄPALLOHARJOITUKSET Salmen koululla torstaina klo 16-17
vuosina 2002-2005 syntyneille. klo 10.-17.00
ILMAN ajanvarausta:
*Hiusten leikkuut ja tehohoidot
OSTA LAHJA KSI ÄIDILL E
4
Tarjous voimassa LA 10.5.
50
Fazer
Geisha
suklaakonvehti
350 g (12,86/kg)
4
4
50
Panda
Juhlapöydän
konvehteja
300 g (15,00/kg)
Äidille
Miniruusu
?15
kaikki meikit
%
Tarjous voimassa LA 10.5.
(Kuvat viitteellisiä.)
S-MARKET PYHÄJÄRVI
Ollintie 12, puh. Tule mukaan! Soita:
040-7709398 / Maire.
Omaishoitajat
Virikeilta tiistaina 13.5. sydänkerhon.
Vuohto-Niinimäen kyläyhdistyksen
kesäteatteriretkelle Jyväskylään 14.6. Mehu- ja makkaratarjoilua.
L amminahon kyläyhdistys ry
INFO
ke 14.5. Innostuneet pelaajat, jotka eivät mahdu ikähaarukkaan,
ottakaa yhteyttä Kaija 040-5220870 tai Paula 0500-856162.
JÄÄKIEKKOVÄKI
Inmet-Areenan kevätsiivous TORSTAINA 8.5.2014 klo: 16.00 alkaen.
Kaikki mukaan!
OMAKOTITALO enintään
40 km Pyhäjärven keskustasta. Veli Prasanth Intiasta
(Alasalissa) 07.05.2014 klo
18:00 TERVETULOA.
RT 3h+k+s+autotalli
82,5m2 keskustasta. klo 14. 010 762 8710
(0,0835 . SYNTYMÄPÄIVILLENI su 18.5 Ikosen
koululle klo 13-15. alv:n): 10 sanaa 12,00 euroa,
10 - 20 sanaa 15,00 euroa
20-30 sanaa 20,00 euroa,
seuraavat 10 sanaa / 5 euroa.
Toimintaa Tarinatuvalla, Tikkalantie 2:
Yhteislaulua ja arvontaa joka kuukauden viimeinen pe klo 11-13.
Ruokailu ma-pe klo 10-13.
SPR:n terveyspiste avoinna torstaisin klo 16-18 Lasikirppiksen
tiloissa.
Suomen Dementiayhdistys ry, MuistiLuotsi Keski-Pohjanmaa
Muiskuryhmä (muisti- ja aivotoimintoja harjoittava, kaikille avoin)
Lähdetien viriketilassa 12.5 klo 10.00.
Virkistyspäivä muistisairaille ja heidän läheisille 21.5, Haapavesi
Korkatin kartano, ilm 7.5 mennessä.Tiedustelut puh. Oy Rillankivi,
Jorma Venäläinen 040 828 4899
LUKIJAN RIVIT
Ilmoituspalsta yksityisille ja yhdistyksille
Hinnat (sis. 2014. 040 963 3740/ Irina
Tervetuloa!
www.jokilatvanopisto.fi
Sydänyhdistys
Marevan-hoito käytännössä videoluento OYS:sta ma 12.5. 2, Pyhäsalmi
Tienvarsien siivouspäivä 10.5. Lehmirantaan
23.9-29.9.2014, esitteitä jaossa kevätjuhlassamme, jossa otetaan
vastaan ilmoittautumisia.
Yhdistyksen kotisivut: elakeliitto.fi/pyhajarvi
Lasten kuvataiteen perusopetuksen oppilastöiden
näyttely Paavolassa ma-ke 12?14.5.2014 klo 11.0014.00 sekä to 15.5.2014 klo 15.15?17.30. Tervetuloa!
Hoitola
TUKKAPÄIVÄT
Rautaromun keräys on alkanut Lamminaholla ja päättyy 15.6. 780 950
LIITY JÄSENEKSI POHTIIN
Vuosimaksut: Aikuinen 10 ?, alle 12-vuotias 5 ?, ainaisjäsen 118 ?.
Maksa seuraaville pankkitileille:
OP 537503 - 228 810 , SP 460018 - 46500 tai Nordea 122730-201235
JOUSIAMMUNTAA Pohdin talolla torstaisin klo 17.00-21.00.
VOIMISTELU- JA PAINIHARJOITUKSET
keskiviikoisin klo 18 Pohdin talolla. klo
17.00 (huom.aika) keskuskoululla lukion lk 10 (2krs).Yhdistys
tarjoaa iltakahvit/teet. Vieraana Marko
Pehkonen.
purettavasta rivitalostamme.
Kiint. mukaan puh. Ei kahvirahaa.
Tervetuloa runsain joukoin kauden päättäjäisiin.
Kylpylämatka ?nuoruusajan ikivihreät. Muista passi!!
RAKENNUSTARVIKKEITA
Varapuheenjohtaja Jouko Lehtosaari p. Pyhäsalmen Rakennus Oy 0400
950 550.
Halutaan vuokrata
Pohdin toimisto on avoinna joka kuukauden ensimmäinen ja
kolmas maananatai klo 14-17, puh. p.0443656266
Lasikirppiksellä kahvi-ja
mehutarjoilu torstaina 8.5
klo 10 alkaen. .Kts ilm. 0400
950 550.
Sekalaista
Kutsun sukulaiset, naapurit, ystävät ja entiset työkaverit 50 V. Lisätietoja johtokunnan jäseniltä.
Lamminahon kyläyhdistys ry / Perinneryhmä
ULKOMAALAUS-
VÄRISUUNNITTELUPÄIVÄ
to 8.5. klo 17.00 Nuokkarilla. 044 300 0950
Ostetaan
Myytävänä
RANTATONTTI
Pyhäjärven rannalta.
P: 040 743 9816
Remontoitu KERROSTALOKAKSIO 53 m2 Pyhäsalmen keskustasta. 0400407430
Myytävänä
OMAKOTITALO keskustan
läheisyydestä. 0500 285 478 (kyyti ja lippu 100 ?). 30 . Muina aikoina
sop. päivä
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2014 - N:o 19
11
Annetaan hyvään kotiin pientä korvausta vastaan
Leikkaa talteen
Eläkeliitto :
Ikäpoikien biljardikerho ti ja pe klo 10 Asematien nuorisotilat.
Keilapiiri torstaisin keilahallilla, vuorot klo 14-15 ja 15-16
Bocciapiiri lauantaisin klo 10-12keskuskoulun liikuntasalissa.
Kevätjuhla ke 7.5. lehd.
Kekkosooppera Ilmajoella 15.6. /min)
www.peeassa.fi
JÄTÄ ILMOITUS
NETISSÄ:
www.pyhajarvensanomat.fi
PUHELIMELLA
08-772 9000
KÄYNTIOSOITE:
Asematie 2,
Pyhäsalmi
95
S-ETUKORTILLA
Tarjous voimassa LA 10.5.
P. 040 964 1069
Arkisin 7?21
Lauantaisin 7?18
Sunnuntaisin 12?18
ÄITIENPÄIVÄ
KAHVITARJO
LA 10.5. Lisätietoja
Simo Pesonen puh.0445546025.
Oikot. 30.4. Keskiviikko toukokuun 7. lehdessä.
Kroatian matkalle ke 14.5. klo 9.00-10 kevään viimeinen ohjattu kuntosalitreeni
fysiosportissa.
Maalaisteatteria Paisuan tuajamateatterissa to 29.5.klo 19.00.
Varaa paikkasi 16.5.mennessä Taimilta 0500 285 478. ilmestyneessä lehdessä. Varaa paikkasi Taimilta
p. talvikauden kerhojen päättäjäisinä srk.talolla.
Täytekakkukahvit 10.30, jonka jälkeen ohjelmallinen juhlatuokio
hartauksineen klo 11. Soita 22.5. /puhelu + 0,1209 . Kokoontuminen Hiisituvan
pihalla klo 10.00
klo 18.00
Palkinnot; 9x20,9x40, 4x60,
2x100 ja 2x160 ?
Irtolehti:1140 ?, pr 51
Kirjat:10, 14 ja 19 . 0400 Saisinko
836 600, Taimioikoved
maankuulua vanhanajan
savusaunaPALVIA
Stigan edustaja paikalla klo 9-16
Palvelemme:
ma - to 8 - 17
pe 8 - 18
la 9 - 14
TERVETULOA!
Ruoka- ja siemen-
Laakamäen Kotiliha
Voimansiirto hydrostaattinen,
runko-ohjaus, leikkuulaitteen
nostin manuaalinen,
leikkuuleveys 78 cm
SUONENJOKI KIURUVESI
IISALMI
KUOPIO
VIEREMÄ
050 579 0204 050 579 0213 050 579 2226 050 579 2243 050 361 1663
www.rautia.fi/vierema www.k-maatalous.fi/kuopio
Torilla
perinteiset makkarat
ja maalaishyytelöt.
Puh. 044 445 7640
Juha Aho p. Tervetuloa!
Lamminahon Ahto ja Kyläyhdistys
Pyhäjärven 4H-yhdistys ry:n
Jotta onnistuisit kerralla
VÄRI- JA PIENKONEPÄIVÄT
TO 8.5. klo 13-15.30
Pyhäsalmen torilla.
Puh. N:o 19
Keskiviikko toukokuun 7. Irtolehti 3.50 ?
Järj. Pyhäsalmi-Lamminaho-Pyhäsalmi (18 km)
(Hiidenkylän ja Lamminahon reitit Jyväskylän suuntaan)
Huoltopaikat:
Vuohtomäki
Kohiseva
Hiidenkylä, Tervajoki
Lamminaho, ent. 14:00
(ajo-ohje: Vaskikellontien varressa olevan hyötyjäteaseman vierestä menee tie kasvihuoneelle, jonka
päässä on asfalttikenttä). 050 323 0840
LIHA-AUTO
Pyhäjärven Sano
Viljapossua suoraan tilalta
tuoreena, palvina, hyytelönä,
täyslihasäilykkeenä ja
jauhelihana.
Myyntiautolehti-ilm
Oheinen
Pyhäsalmen torilla
to 8.5. Pyhäjärven ympäri (66 km)
(Pyhäsalmi-Ruotanen-Haapamäki-Hiidenkylä-Pyhäsalmi)
Pihojen siivouksessa syntyvät orgaaniset jätteet
voidaan toimittaa maksutta Petteri Rönkön kasvihuoneen takana olevalle asfaltille valvojan osoittamaan
paikkaan lauantaina 10.5.2014 klo 9:00 . 08-772 9000
ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi
to 8.5. 044-445 7605
MATONPESUPAIKKA
avataan toukokuun loppuun mennessä.
Kaikkien pyöräilijöiden kesken arvotaan
Suomenselän Osuuspankin
lahjoittama POLKUPYÖRÄ!
Tekninen toimi
BINGO
Pyhäsalmen Urheilutalolla su 11.5. arvontaa, painon arvausta,
kioski ja karaokea.
Kalastuslupien myynti kioskista.
Virkistyskalastusalue on kokonaan rauhoitettu
9.5. Järj. 050-307 5439
Terveisin,
Torstaina
Pyhäsalmen
torilla klo 13.30-16.30
lämmintä SAVUKALAA,
lämpimiä
kalakukkoja,
Miia
Puranen
muikkuja, kuha- ja
Jokilaaksojen
haukifilettä
ym.
KALAPISTE
Varpaisjärvi
mu. 040 160 7650
Valvojana toimii Pekka Niskanen.
Lisätiedot: Marko Pehkonen p. - 16.5. Pyhäsalmi-Hiidenkylä-Pyhäsalmi (42 km)
. 12
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2014 . klo 9-12.
P. Alueella on erilliset vastaanottopisteet haravointijätteille ( kuloheinät ja lehdet )
sekä puujätteille (oksat ja risut). 050 579 2226
www.rautia.fi/kiuruvesi
1495,-
2495,-
AJOLEIKKURI
ETULEIKKURI
Stiga Tornado 3098 Stiga Villa 320 HST
Moottori Briggs & Stratton,
voimansiirto: vaihdelaatikko,
leikkuulaitteen leveys 98 cm
Hallitus
Haapamäen Eteläkylän
tiehoitokunnan
vuosikokous pidetään
lauantaina 24.05.2014
klo.14.00. Eläkeläiset ry
Oviraha 10,-
SPR:n ensiapuryhmä päivystää Kohisevan ja
Hiidenkylän huoltopaikoissa p. Jätteet eriteltävä!
Muun jätteen tuonti kyseiselle alueelle ei ole sallittua
sen enempää kyseisenä, kuin muinakaan aikoina.
. Pyhäjärven liikunta- ja nuorisotoimi.
Pyhäjoen virkistyskalastusalueen
Kokouksia
AVAJAISET
Meillä voit maksaa pankkikortilla!
Lamminahon Ahto ry:n
perjantaina 16.5. Pyhäjärven Pohti ry
pe 16.5.2014 klo 18 Hiisituvalla.
Esillä sääntömääräiset asiat.
Johtokunta
kokouksen jälkeen LAIDUNKAUDEN AVAJAISET klo 19.
Kahvitarjoilu, ohjelmaa, muistamiset. Ohjelmassa mm. kauppa
klo 7.30- 9.30
klo 8.30-12.00
klo 8.00-13.00
klo 8.30-14.00
Suoritusten merkitsemispaikat ovat Kohisevalla, Hiidenkylällä ja Lamminaholla,
(nimi vain yhden kerran)
ILMAINEN MEHUTARJOILU huoltopaikoilla
Äitienpäiväjuhlat
Kohisevan, Hiidenkylän ja Lamminahon huoltopaikoilla myytävänä
KAHVIA, LIMSAA, MAKKARAA sekä ARPOJA!
Hotellilla 11.5.2014 klo 18-22.
Kukitamme ja laulamme äideille ja tarjoamme
täytekakkukahvit. klo 18.00.
Tervetuloa!
Pyhäjärven kalastusalue
Jokikylän kyläyhdistys
Tarjotaan Äitienpäivä kakkukahvit!
KEVÄTKOKOUS
Tervetuloa!
Järj. Jyrynmäellä,
Väliahontie 67
Tuomo Kangasharjulla.
Tervetuloa!
Latvasten
vesiosuuskunnan
KEVÄTKOKOUS
-ESITTELYPÄIVÄ
299,-
VUOSIKOKOUS
maanantaina 19.5.2014 klo 18
Pyhäsalmen nuorisotilassa
(Asematie 4).
Sääntömääräiset asiat sekä
nuorten palkitseminen
Tervetuloa.
Heino Hännisellä 16.5.
klo 19.30.
Hallitus kokoontuu
samassa paikassa klo 18.30.
Ilmoitus ehtii keskiviikon
lehteen, kun jätät sen
viimeistään
perjantaisin kello
14.00 mennessä.
Kalajoelta torilla torstaina
klo 12.30-14.00.
P. Vietämme iloista iltaa
Hiidenhumpan rytmeistä nauttien.
Arvontaa. KIURUVEDELLÄ
VÄRISUUNNITTELUA
Ota valokuva tai piirros talostasi, asiantuntija
laatii sinulle värisuunnitelman ilmaiseksi
Värisuunnittelija
Eeva Väyrynen
paikalla
klo 10-17
RUOHONLEIKKURI
Stiga Multiclip 50 B
Moottori: 500 E series
Leikkuulaitteen leveys 50 cm,
rungon materiaali teräs,
leikkuumenetelmä silppuava
KIURUVESI
Topintie 1,
74700 Kiuruvesi
puh. päivä
PYHÄJÄRVI-PYÖRÄILY
su 18.5.2014 klo 7.30-14
Lähtöpaikka ja -aika oman valinnan mukaan
Info ja yhteislähtö Makasiinitorilta klo 8.00
PIHOJEN KEVÄTSIIVOUS
Ajoreitit . alkaen klo 17.00 Kuppaan taukopaikalla