Kyseessä on pelitapahtuma, jossa nuoret kokoontuvat saman katon alle pelaamaan lähiverkossa
tietokonepelejä omilla tietokoneillaan.
Koossa on pääasiassa
kavereista koostuva porukka, jolle yhteiset, itse
järjestetyt pelisessiot ovat
tuttua puuhaa.
? Aina joskus kun porukat lähtevät pois, järjestetään lanit meillä. Ikä- sosiaalisen kansmistakin
heimosen
sakäymisen tapah- ja heillekin
olisi tarkoimukaan tällaiselle ta- tumia.?
tus järjestää
pahtumalle
oma tapahtumansa.
on kysyntää
? Ajatuksena on sekin,
Pyhäjärvellä. Edestä lukien Eemeli Kangasharju, Janne Tapaninaho, Krister Rajaniemi ja Joonas Torssonen.
hiä, jotka tietävät, miten
niitä käyttää, huomauttaa
tapahtumaa järjestämässä
ollut nuoriso-ohjaaja Mari
Ikäheimonen.
? Pelaamista ei aina tarvitsisi nähdä negatiivisena asiana ja peikkona. VUOSIKERTA
Kivitalohanke etenee
Kivipuiston yhteyteen kaavaillun kivitalon rakentaminen on sysätty eteenpäin.
Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä hakee selvityshankkeelle 100 000 euron
rahoitusta Euroopan Unionin rakennerahastovaroista.
Pyhäjärven kaupunginhallitus päätti kokouksessaa
kaupungin sitoutumisesta hankkeeseen yhteensä 25
000 eurolla vuosien 2015 ja
2016 aikana. Ainakin tällaiset tapahtumat
ovat sosiaalisen kanssakäymisen tapahtumia.
Kolmatta
Perjan?Pelaamista ei
kertaa järtain tapahjestetty ta- aina tarvitsisi
tuman alapahtuma on nähdä negatiivisena ikäraja oli
vetänyt joka asiana ja peikkona. Kuva kivipuiston viime kesän rakennustöistä. 15 vuotta.
kerta noin
Harrastajia
Ainakin tällaiset
kymmenilöytyy myös
sen osallis- tapahtumat ovat
nuoremtujaa. 9000 euron arvoisella yhteistyö- ja
markkinointisopimuksella kaupunki muun muassa
saa lähetyksiin 25 sekunnin
esittelyvideon, mainoksensa ja logonsa näkyville esi-
merkiksi lehti-ilmoituksiin
ja käsiohjelmaan, tienvarsimainoksen ja oman nimikkolähdön. Hankkeessa tutkitaan ja analysoidaan mukana olevien kuntien energiatehokkuus toimenpiteitä ja kiinteistöjä sekä kehitetään ja otetaan käyttöön
uusia energiatehokkaita ratkaisuja ja toimintamalleja
siten, että ne ovat jatkossa
osana kuntien jokapäiväistä toimintaa.
Pyhäjärven kaupungin
edustajaksi hankkeen ohjausryhmään on nimetty Asko Kauranen ja Sami
Laukkanen. Lisäksi se saa 10
kappaletta VIP-kortteja ja 50
pääsylippua.
Sopimukseen mukaan
kisojen järjestelytoimikunta saa käyttää veloituksetta
keskuskoulun keittiötä ruoan valmistukseen ja hiihtäjät uimahallia.
Pyhäjärvi mukaan vähähiilisyydestä
kilpailuetua kunnille -hankkeeseen
Kaupunginhallituksen
päätöksellä Pyhäjärvi sitoutuu hankkeeseen yhteensä
12 000 eurolla, vuosittainen
omarahoitusosuus on 4000
euroa. Ja
ammattilaisetkin juovat
vettä pelatessa, Eemeli
huomauttaa.
Energiajuomat ovat yhteisellä päätöksellä tapahtuman aikaan sallittuja toisin kuin yleensä nuorisotiloissa.
? Se vähän niin kuin
kuuluu tällaisen tapahtuman luonteeseen ja tässä on fiksuja nuoria mie-
60. PÄIVÄ 2015
N:o 11
HINTA 1,50 ?
www.pyhajarvensanomat.fi
Sosiaalista ?nörtteilyä?
Pelaaminen voi olla
myös sosiaalista
toimintaa. Hanke on Iin Micropolis Oy:n ja Suomen ympäristökeskuksen toteuttama.
Hankkeessa haetaan ratkaisuja, testataan ja kehitetään menettelytapoja ja toimintamalleja, jotka auttavat Pohjois-Pohjanmaan
kuntia ottamaan käyttöön
kasvihuonekaasuja vähentäviä cleantech-rat kaisuja, energialähteitä ja me-
netelmiä. Hankkeen
tuloksena syntyy suunnitel-
ARKISTOKUVA TERHI MARJAKANGAS
Kivitalo rakentuisi kivipuiston yhteyteen. Pelaajien pöydiltä löytyy mehua, sipsejä ja välipalapatukoita sekä kahvi ja energiajuomat,
joita on tarkoitus nauttia
kohtuudella.
? Yhdellä energiajuomalla olen pärjännyt. Hiidenkylän koulun tulevaisuus käsittelyssä. Niihin
tulee kuudesta seitsemään
konetta, kertoo 17-vuotias
Janne Tapaninaho.
Koko yön kestävä pelaaminen voi kuulostaa hurjalta, mutta nuorten mukaan valvominen ei ole
hankalaa.
? Kun on koko ajan jotain tekemistä, 18-vuotias
Eemeli Kangasharju huomauttaa.
? Seuraava päivä tulee olemaan vaikea, Tapaninaho
lisää.
Valvomisessa auttavat eväät. S3
KESKIVIIKKO MAALISKUUN 11. Työn
ääressä Asko Ruhkala ja
Anna-Riikka Manninen.
ma siitä, miten koerakennus
voidaan rakentaa.
Tarkoituksena on, että kivitaloon sijoitettaisiin Pyhäjärven kaupungin matkailuinfopiste ja luonnonkivirakentamisen näyttelytilat.
Kaupunki osallistuu Suomen cup
-kisojen järjestämiseen 9000 eurolla
Pyhis-Lanit keräsivät perjantaina entuudestaan toisilleen tuttuja kavereita pelaamaan. Kolmatta
kertaa järjestetyt
Pyhis-Lanit keräsivät pienen, mutta
aktiivisen porukan
pelaamaan läpi yön.
Pimeästä Nuokkarin huoneesta kuuluu tasainen
hiiren klikkauksien ääni,
peleistä kantautuvaa räiskintää ja yleistä keskustelua peleistä.
? Joko keitetään kahvit,
yksi nuorista huikkaa, kun
13 tunnin, läpi yön kestävä
pelimaraton on vasta alkumetreillä.
Käynnissä ovat PyhisLanit. Hanke päättyy
vuoden 2017 lopussa.. Hän haluaakin korostaa, että pelaa- että myös ympäristökunminen ei ole aina negatii- tiin ja heidän nuorisotoivinen asia.
miinsa otettaisiin yhteyt-
tä ja järjestettäisi mahdollisesti jossain vaiheessa
isompi tapahtuma.
Nuorilta kantautuneiden toiveiden myötä suunnitelmissa on myös pyhäjärvisten yhteinen reissu johonkin suurempaan
Lan-tapahtumaan.
Pyhis-Lanit ovat etsineet sopivaa ajankohtaa.
Ikäheimonen myöntää, että hiihtolomaviikon perjantai ei ole paras mahdollinen päivä tapahtumalle
ja seuraavalle kerralle onkin tarkoitus löytää toimivampi aika.
Tapahtuma on Pyhäjärven nuorisotoimen ja Pyhäjärven 4H-yhdistyksen
yhdessä järjestämä.
TERHI MARJAKANGAS
Yhteistyösopimus
Pohdin ja Lamminahon Ahton
kanssa tuo kaupungille näkyvyyttä televisiolähetyksessä, kisojen mainoksissa ja itse kisoissa. Tarkoituksena on
rakentaa luonnonkiveä käyttäen rakennus, jonka avulla voidaan tutkia luonnonkiven käyttömahdollisuuksia.
Kivitalon alakerta rakennetaan luonnonkivestä ja yläkerta hirrestä.
Hankkeen aikana selvitetään kivi- ja hirsirakentamiseen liittyvät rakentamismääräykset ja kaavamääräykset sekä luonnonkiven ja
hirren rakennuskäyttöön liittyvät muut seikat. Nihak on jo aiemmin myöntänyt hankkeelle 5000 euron rahoitussitoumuksen.
Hankkeen tavoitteena on
tutkia ja selvittää kivirakentamisen mahdollisuuksia Pyhäjärvellä
Yrityksestä ja näkökulmasta riippuen vastaukset ovat vaihdelleet, mutta myös paljon yhteisiä vastauksia on tullut esille. ) punamulta on todennäköisin vaihtoehto. Yrittäjyyden arvostaminen ja tukeminen on perhepolitiikkaa
parhaimmillaan.
Eija Nivala
kansanedustajaehdokas
(keskusta)
Kalajoki
LUKIJALTA
Harmittava tapaus
Tapahtunut lauantain ja
sunnuntain 7. Kansalaisen velvollisuus on poistaa ajoradalle
jäänyt este. Hietalalle ja tiedustelimme, onko kaikille Pyhäjärven työttömyyskortistossa oleville voitu osoittaa työmaa.
?Tällä hetkellä ei kortistossa ole yhtään miestä. On kyse myös yrittäjän jaksamisesta.
Itsensä ja toisen työllistäminen tulee tehdä mahdollisimman helpoksi ja
houkuttelevaksi. Irtisanominen syö ihmistä. Vuonna 2007 uurnille lähti 61,3 prosenttia kansasta. On helpompi ottaa asioihin
kantaa, jos on itse ollut omalla äänellään vaikuttamassa tulokseen.
TERHI MARJAKANGAS
25 vuotta sitten
Yhtenäistä kalastuslupaa
esitetään kalastuskunnille
Pyhäjärven kalastuskunnilta on eri tahoilta pyydetty yhteistä kalastuslupaa koko Pyhäjärven kalastusalueen vesialueille. Alueemme työllisyys nojaa pienten ja keskisuurten
yritysten tarjoamiin työpaikkoihin sekä itsensä työllistäviin. Tein sen.
Kyseessä on täysin rauhoitettu eläin. Toivotaan, että suunta on nousujohteinen edelleen ja entistä useampi käyttää oikeuttaan kevään vaaleissa. Hyvä työllisyys on kuitenkin enemmän; se on perhepolitiikkaa parhaimmillaan. Aika harvoin on kyse omasta
osaamattomuudesta tai ahkeruuden puutteesta, mutta
työn loppuminen on aina kova kolaus itsetunnolle. Uutisissa kerrotaan lukuja, kuinka montaa ihmistä neuvottelut koskevat, kuinka paljon arvioidaan tulevan irtisanomisia ja minkä verran
lomautuksia. Netti on pullollaan vaalikoneita. 040-7701548
Ilmoitushinnat: veroton al-verollinen
Etusivu
1,04 e
1,29 e
Tekstissä
0,87 e
1,08 e
Tekstin jälkeen
0,87 e
1,08 e
Osoiteilmoitukset 0,42 e
0,52 e
Kihla-, vihki- ja
kiitosilmoitukset 19,35 e 24,00 e
Värilisä:
alle 300 pmm
14,00 e 17.00 e/väri
yli 300 pmm
41,00 e 50,00 e/väri
Tilaushinnat:
56,00 e/vsk kotimaa kesto, 60 e/vsk 12 kk
75,00 e/vsk pohj.maat,
100,00 e/vsk muut maat
Sähköpostilla jätetyistä ilmoituksista on tehtävä ilmoitusvaraus
puhelimella.
Vastuu virheistä: Ilmoitusten julkaisemisessa noudatetaan
voimassa olevia Sanomalehtien Liiton ilmoitusten julkaisusääntöjä.
Lehti ei vastaa ilmoitusten poisjäännin aiheuttamasta vahingosta.
Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta
virheestä on ilmoituksen hinta. Näissä uutisissa on aina kyse lukujen takana olevista ihmisistä ja perheistä.
Työssäni kohtaan usein
työtä vailla olevia ihmisiä.
Työn puute tai sen loppuminen on aina iso asia. Tekemiseen menee saman
verran aikaan kuin muutaman kissavideon katsomiseen ja mekon värin arvuutteluun.
Vielä gallupit kertovat meille keskustan noususta ja kokoomuksen laskusta. Haun tuloksena löytyi pitkä lista uutisia tutuista yrityksistä ja muista työnantajista. päivä
välisenä yönä Pikkuselänsillalla.
Suojatietä tulisi käyttää saukonkin. Jotta nämä pienet yri-
tykset voivat jatkossa luoda
yhä enemmän työtä ja toimeentuloa alueemme perheille, yritysten toimintaedellytyksiä on parannettava.
Olen kysynyt lukuisilta
kohtaamiltani yrittäjiltä samaa kysymystä: Mikä on sinun mielestäsi merkittävin
epäkohta, joka vaatisi muutosta. Osittainenkin hyödyntäminen on
poliisijuttu. Yrittäjyyden kynnystä madaltaisi
myös se, että yrittäjien sosiaaliturvaa saataisiin parannettua. 08-772 9023, 040-523 2967
Toimittaja:
Terhi Marjakangas p. Jää nähtäväksi, miten vielä istuvan hallituksen
tahmainen kulku lopulta vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseen.
Edellisissä eduskuntavaaleissa Pyhäjärvellä äänioikeuttaan käytti 63,8 prosenttia siihen oikeutetuista. Lehti ei vastaa virheestä, joka johtuu
lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta,
epäselvästä käsikirjoituksesta tai puhelinvälityksessä sattuneesta
väärinkäsityksestä.
Muistutukset virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä kahdeksan
päivän kuluessa ilmoituspäivästä lukien.
Välitämme ilmoituksia kaikkiin sanoma- ja paikallislehtiin niiden
omilla ilmoitushinnoilla.. Perheiden hyvinvointi
edellyttää, että vanhemmilla on työtä.
Keskustan
tavoitteena on, että Suomeen syntyy 200 000 uutta työpaikkaa vuoteen 2025 mennessä. ja 8. 08-772 9025, 040 169 7350
Ilmoitukset:
Maija Hänninen p. Poliisit epäi-
levät, vaikka näkisivätkin
(kuin entinen emäntä).
Saukko oli 105 senttimetriä pitkä, painoa oli 6-7
kilogrammaa.
Edellisen kerran tapasin sen syömässä särkeä
sillan sulan reunalla vuosi sitten keväällä.
Kaipauksella
Pauli Sutinen
Kirjoittaja kohtasi harmittavan näyn. Taloudellisen toimeentulon lisäksi työllä on myös laajempaa inhimillistä merkitystä.
Kun puhumme työllisyydestä, ajattelemme yleensä taloutta. 08-772 9000 fax. päivä
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 . 08-772 9022
Sähköpostiosoitteet:
toimitus@pyhajarvensanomat.fi
ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi
Toimittajien sähköpostit muotoa:
etunimi.sukunimi@pyhajarvensanomat.fi
Ilmestymispäivä keskiviikko
Ilmoitusten jättö
Perjantaina klo 14.00 mennessä
Sivunvalmistus
Pyhäjärven Sanomat
Painopaikka
Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy/
Botnia-Print, Kokkola
Tarkastettu levikki 3949 kpl
Julkaisija: Pyhäjärven Sanomat Oy
Toimitusjohtaja:
Seppo Lähteenmäki p. Varsinainen
vaalipäivä on 19.4.
Koska oman ehdokkaan löytäminen voi toisinaan olla hankalaa, olisi nyt hyvä aika herätä testaamaan, kuka on äänesi arvoinen. On
erityisen tärkeää, että verotus kannustaa yrittäjyyteen
ja riskinottoon. ja on jäänyt soimaan
sisälleni.
Ovella seisahdan hetkeksi, hengitän syvään metsien puhdasta tuoksua mökin
unen-hajun jälkeen.
Kesän valo täyttää minut.
Se täyttää kaiken.
Paljaat jalkani välittävät
vatsanpohjaan saakka se-
mentti-portaan haalean rosoisuuden.
Istahdan portaan reunalle, sementin karhea pinta
tuntuu myös vaaleanpunaisten paksua pumpulia olevien pikkuhousujen läpi.
Ylläni ovat vain ne ja hihaton aluspaita.
Auringon lämpö hyväilee
olkavarsia.
Työnnän jalkani portaiden edessä olevaan rantahiekkaan: päältä se on ihanan lämmintä ja soljuvaa, alla jalkapohja hipoo viileää
kosteutta.
Järvi on aivan peilityyni, vaaleansininen niinkuin
taivas.
Edempänä kaislikko suhahtelee silloin tällöin, ehkä
joku pieni eläin, ehkä hauki....
Ukki, turvallinen rakas
ukki on soutuveneellä kokemassa verkkoja hiukan kauempana.
Kaikki on. Nyt on syytä ravistella nukkujaa kunnolla, sillä eduskuntavaalien
ehdokasasettelu päättyi eilen ja vaalikampanjoissa alkaa kiivain vaihe. Yt-neuvottelujen
syiksi kerrotaan Euroopan
ja Suomen epävakaa taloustilanne, Venäjän vastapakotteet, kysynnän lasku tai toimialan taloustilanne. Kuukauden päästä voi käydä antamassa äänensä ennakkoon. Vaaleihin. Ensimmäisen työntekijän palkkaamisen kynnys on liian korkea.
Työnantajan maksamat kulut koetaan kohtuuttoman
suuriksi työntekijän saamaan palkkaan verrattuna.
Yrittäjyyttä ja uusien työpaikkojen syntyä on helpotettava purkamalla tarpeettomia säädöksiä. 08-772 9021
Toimistonhoitaja:
Teija Pesonen p. Tuoreimman, puolueille suunnatun kyselyn perusteella, (Lännen Media 7.3. Erityisesti naisvaltaisilla aloilla työntekijän palkkaamista rohkaisisi vanhemmuuden kulujen
yhdessä jakaminen. Saukon
suojatie on sillan kohdalla. Täydellinen hetki.
Pienenä tyttönä.
Pirkko Aura
osoite Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi konttori avoinna ma-pe klo 9-16 puh. Oikaisu on
hengenvaarallista. 772 9040 internet: www.pyhajarvensanomat.fi
Päätoimittaja:
Jouko Moilanen p. N:o 11
Toimitukselta
PITTÄÄ SANNOO
Herätään ajoissa
Yrittäjyyden tukeminen ja perhepolitiikka kulkevat käsi kädessä
Vaikka niistä on rummutettu ja ehdokkaitakin on
marssitettu ihmisten eteen erilaisissa tapahtumissa, tuntuu, että iso osa kansalaisista herää niihin
aina liian myöhään. Kuva Pauli Sutinen.
Täydellinen hetki
Herään hyvässä paikassa.
Hiukan hiottaa, kesäkuun aurinko on pohjoisen
aamussa jo korkealla.
Kaikki nukkuvat vielä.
Nousen hyvin hiljaa lattialle sijatusta vuoteestani, pikkuveli jää siihen nukkumaan
sikeästi.
Rantamökin pienillä tiloilla on turvallinen koko.
Väli-oven yläsarana vingahtaa kuuluvasti aamun
hiljaisuudessa, kun raotan
painavaa ovea sen verran että pääsen luikahtamaan ve-
rannalle.
Nousen varpailleni ja
avaan ulko-oven säpin, joka
kolahtaa puista ovenpielusta vasten.
Se kuuluu ?rannan ääniin. Vilkastunut vetouistelu on ollut pyyntimuotona sellainen, että se
vaatii isot vesialueet.
Pyhäjärven kalastusalueen valtuuskunnan varsinaisessa
syyskokouksessa mukana ollut Oulun kalastuspiirin kalastusmestari Unto Komulainen kertoikin yhteisluvan toteutuneen jo useilla alueilla.
50 vuotta sitten
Kortistossa ei ole
yhtään miestä
Soitimme valtion työasiamies Eino K. 2
Tänään
Keskiviikko maaliskuun 11. Kaikille noin kahdelle sadalle on osoitettu työmaa, kertoi Hietala
jatkaen, että tosin kaikki työhön osoitetut eivät ole menneet
osoitettuun työmaahan ja toiset ovat tulleet pois työmailta.
Kirjoitin Googlen hakukoneeseen sanan yt-neuvottelut. Etenkin Pyhäjärvessä on tuottanut ongelmia kalastuskuntien rajojen tiedostaminen maastossa
Perjantaina Erno, Tarvo, Ernesti.
Lauantaina Matilada, Mette, Tilda. Oppilaiden siirtyessä Emolahteen lisääntyisi Emolahden koulun opettajamäärä yhdellä opettajalla, mutta kaupungin kokonaisopettajamäärä vähenisi yhdellä. Sunnuntaina Risto. Sen Estola kuitenkin kyseen-
alaistaa, onko koulun lakkauttami- kä Estola lähde laittamaan näitä vasnen ainoa vaihtoehto. ESR-rahoitusta hakevalla
hankkeella on tarkoitus luoda yhteistyöverkko koulujen,
etenkin toisen asteen oppilaitosten, yritysten sekä Oulun Eteläisen instituutin ja samalla Oulun yliopiston välille.
Hankkeen avulla nuoret pääsevät tutustumaan tutkimustyöhön ja työelämän arkipäivään jo opiskeluvaihtoehtoja miettiessään. Sivistystoimi on kiinteistössä vuokralaisena maksaen sisäistä vuokraa
tekniselle toimelle.
. Nuorempi on vielä kuitannut
isän kyselyt koulunvaihdostunnelmista olankohautuksella.
? Lapsi kohtaa asian oikeastaan
sinä päivänä, kun menee kouluun.
Monesti vanhemmat ovat vähän jäykempiä ottamaan näitä muutoksia
vastaan.
40 000 koulu-,
tiede- ja kansainvälisyyshankkeelle
+4
6:34
18:18
Tänään
Torstaina
Perjantaina
Lauantaina
Sunnuntaina
Maanantaina
Tiistaina
pimeä
päättyy
6.03
6.00
5.56
5.53
5.49
5.46
5.42
aurinko aurinko
nousee laskee
pimeä
alkaa
6.50
6.46
6.43
6.40
6.36
6.33
6.29
18.51
18.54
18.57
19.00
19.03
19.05
19.08
18.04
18.07
18.10
18.13
18.16
18.19
18.22. Torstaina Reijo, Reko. 20 000 euroa. Lehtosaaren mukaan karkea arvio kuljetuskustannusten
noususta on noin 20 000 euroa
vuotta kohden.
. Hiidenkylän koulun koulunkäyntiavustajalle työpiste löytyisi Ikosen koululta, josta voitaisiin vähentää yksi määräaikainen koulunkäyntiavustaja. Muutokset eivät vaikuta
tehtävänkuvauksiin tai palkkoihin.
Ilveksiä saatiin
saaliiksi 24
Oulun alueelle myönnettiin
25 kannanhoidollista poikkeuslupaa helmikuun lopussa
päättyneelle pyyntikaudelle. Koulupäivät pitenevät väistämättä osalla oppilaista, mutta eivät kohtuuttomasti.
Tällä hetkellä Hiidenkylän
koulukuljetukset hoidetaan tilausliikenteenä, ei reittiliikenteen autoilla.
Sivistyslautakunnan mahdollinen kouluverkkoselvitys menee seuraavaksi hallituksen käsittelyyn.
TERHI MARJAKANGAS
Koululaisen vanhempi: ikävää, mutta odotettavissa
Juha Estola ei ole yllättynyt, että Hiidenkylän koulun mahdollinen lakkauttaminen otetaan selvitykseen.
? Jo viime talvena näytti osittain
siltä, että oppilasmäärä jää alle 20.
Vähän heräsi toiveita, että se voisi
olla yli 20, mutta helmikuussa varmistui, että jää alle, kertoo Hiidenkylän koulun kuudetta ja kolmatta
luokkaa käyvien tyttöjen isä.
Estolan tuntuman mukaan asia
on otettu koululaisten vanhempien
keskuudessa vastaan tyynesti. Linjahan tulee kilpailuttaa,
joten tarkkaa arvioita sen kustannuksista ei ole. Jos koulun toiminta lakkaa,
sen ylläpitokulut pienenevät noin
35 000 . Meidän pitää tietää jo
Sillä, onko iso vai pieni koulu lap- toukokuussa, miten se pelaa, Estoselle parempi, on monta puolta, ei- la viittaa toukokuuhun, jolloin kau-
VIIKON SÄÄ
Torstai
Perjantai
+2
Kärsämäki
+3
+3
Pyhäjärvi
+2
Pyhäjärvi
+2
Kiuruvesi
+2
6:51
18:03
Haapajärvi
+2
+3
Kiuruvesi
Pihtipudas
6:48
18:06
+3
+2
6:41
18:12
Maanantai
Pyhäjärvi
+3
+2
Pyhäjärvi
Sunnuntai
Pyhäjärvi
+4
+2
6:37
18:15
Hallintotoimen
nimikkeitä
muutetaan
Kaupungin hallintosäännön
uudistuksen yhteydessä muutetaan virkanimikkeitä. Koko Suomessa saatiin saaliiksi
477 eläintä.
Pyhäjärvi pituus 25.97 itään Greenwichistä,
leveys 63.67 pohjoista leveyttä
Pyhäjärvi
6:44
18:09
Pyhäjärvi sitoutuu Oulun
yliopiston hankkeeseen enintään 40 000 eurolla seuraavan kolmen vuoden aikana. päivä
3
NIMIPÄIVÄT
Tänään Kalervo. Realiteetit tunnustetaan, vaikka kyläkoulun lakkauttaminen ikävältä tuntuukin. Toisaalta, einyvät päivät.
hän ketään voi pa? Emme tyydy
kottaa, jos lapset ovat tottuneet kul- siihen, jos sanotaan, että se pelaa
kemaan Emolahdessa.
elokuussa. Summa on merkittävä, mutta riittävän isojen kouluyksiköiden pedagogiset edut ovat olleet
lähtökohtana, kun koulujen jatkosta päätetään, sivistysjohtaja
Jukka Lehtosaari huomauttaa.
Pienessä ryhmässä ei esityksen mukaan voida käyttää tarpeeksi monipuolisia opetusmenetelmiä ja oppilaan sosiaaliset
taidot ja ryhmässä työskentelyn
taito saattavat vaarantua.
Taloudellinen säästö syntyisi kolmen henkilötyövuoden ja
merkittävän osan kiinteistön hoi-
Vihreää vai punaista valoa Hiidenkylän koululle?
don kustannusten leikkaantumisella. Saaliiksi saatiin 24 eläintä.
Lupia alueelle oli haettu 88.
Pyhäjärvellä käytettiin kaikki
viisi myönnettyä lupaa. Huhtikuun alusta lähtien valmistelusihteeri on hallintosihteeri. Toisen valmistelusihteerin
virkanimike muutetaan toimistosihteeriksi ja taloussihteeristä tulee taloussuunnittelija. Oppilasennusteen mukaan määrä on
jäämässä lähivuosien aikana joka
vuosi alle 20:n. Kolmen vuoden
kuluttua oppilaita on ennusteen
mukaan vain 14. Hänen mie- takkain.
lestään voisi olla paikallaan miettiä myös koulupiirin rajojen muut- Jos Hiidenkylän koulun ovet laitetamista.
taan säppiin, on vanhempien kes? Periaatteessa siinä on sellaisella kuudessa vahva mielipide siitä, etalueella perheitä,
tä koulukuljetusasia pitää olla selettä matkallises- ?Emme tyydy siihen,
hyvissä ajoin.
ti voisi olla sama
jos sanotaan, että kul- villä
Huolena on lapsilmatka Hiidenkylälle kuin Emolah- jetus pelaa elokuussa.. Vierailutoiminnan, käytännön harjoitustöiden, erilaisten luentojen
ja teematapahtumien avulla
kontaktit syntyvät jo varhaisessa vaiheessa.
Hanketta perustellaan sillä,
että etenkin Oulun eteläisen
alueella nuorten hakeutuminen korkeakouluopintoihin
on laskenut hiljalleen.
Hankkeen ohjausryhmään
Pyhäjärven edustajiksi nimettiin sivistysjohtaja Jukka Lehtosaari ja varaedustajaksi lukion rehtori Tuija Vanha-aho.
AURINKOINEN AIKA
Lauantai
+3
Kärsämäki
Pihtipudas
TERHI MARJAKANGAS
www.fmi.fi
Keskiviikko
Haapajärvi
punki on Estolan tietojen mukaan
järjestämässä vanhempien kuulemistilaisuutta.
Estolan perheen vanhempi tytär
siirtyy ensi syksynä yläkouluun ja
nuorempi näiden tietojen valossa
lähinnä olevaan Emolahden kouluun. Maanantaina
Ilkka. Tekninen toimi tulee todennäköisesti pistämään kiinteistön
myyntiin, mikäli koulun toiminta
lakkaa, Lehtosaari kertoo.
Koulun henkilöstöä pystyttäisiin sijoittamaan määräaikaisiin
työsuhteisiin. Keskustelussa on esitys, jonka mukaan koulun
ovet suljettaisi tämän lukuvuoden jälkeen.
Alle 20:n jäävä oppilasmäärä sysää kaupungin miettimään Hiidenkylän koulun kohtaloa. Kaupungin tulevaisuusstrategian mukaan tällaisessa tilanteessa on aloitettava kouluverkkoselvitys, joka tässä tapauksessa tarkoittaisi koulun sulkemista kevätlukukauden
jälkeen.
Säästöjä koulun lakkauttaminen toisi laskelmien mukaan
noin 100 000 euroa vuositasolla.
. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 - N:o 11
Keskiviikko maaliskuun 11. le liian pitkiksi veteen. Arvion mukaan tyhjänä
olevan koulun kulut olisivat noin
16 000 . 40 000 euroa vuotta
kohden. Tiistaina Kerttu, Kerttuli.
Hiidenkylän koulua uhkaa lakkautus
Sivistyslautakunta pohtii tämän iltaisessa kokouksessaan Hiidenkylän koulun tulevaisuutta. Myöskin Hiidenkylän koulun
keittiön ja siivouksen yhdistelmätyöntekijälle olisi vakanssi tiedossa kaupungin muissa työpisteissä.
Jos koulun toiminta loppuu,
oppilaiden uudeksi lähikouluksi tulisi ensisijaisesti Emolahden
koulu
Samalla myyjä tarkastaa, onko kohteessa varastettavaa
ja myöhemmin iskee kohteeseen isomman porukan
kanssa. Kun vanhempi ihminen opastaa
seurueen kartasta reittiä,
kaupassa ollut henkilö varastaa lompakon ja pankkikortin vanhemman ihmisen laukusta.
Virkoja
Viimeisimmäksi vastaaauki
vanlainen tilanne sattui
muutama viikko sitten PySelänteessä
häsalmessa.
Selänteen ympäristötar? Voi sanoa, että niillä ei
ole mitään menetettävää.
kastaja Maire Niemelä on
Tekevät parin viikon aikairtisanoutunut virastaan
na keikkaa niin paljon kuin
1.4.2015 alkaen. Meillä on kummikin yhteydet
poliisiin ja saadaan heihin
nopeasti yh?Olenkin yrittänyt
Murtojen,
teys ja heidät nopeasti
niin suoma- sanoa kaikille,
laisten kuin että katsovat
paikalle.
ulkomaaLaajasti viiauton rekkarin.
me päivinä
laistenkin
Sen perusteella
julkisuudestekemien,
sa ollut sisämäärän kas- poliisi pystyy sitten
ministeriön
vu on Pasaseuraamaan. ?
kaavailema
sen mukaan
suoraan vervartijoiden
rannollinen
nimikylttipoliisivoipakko ei sekään saa kannatusta Pasamien vähenemiseen.
? Jos ajattelisi järke- selta. Ihan fyysistäkin oli paljon ja vainoamista. Siitä se lähti viriämään, Pasanen muistelee ja kertoo murtojen olleen
vuonna 1990 viikonloppujen
ongelma, jonka kitkemiseksi
poliisit kaipasivat apua.
Alan vaihtoa tuki miehen
tausta. Tarvittaessa kiinni
ja tästä on lyhyet yhtey- otetulla on myös mahdoldet Kärsämäkeen, Pihtipu- lisuus pyytää vartijakortin
taalle ja Kiuruvedelle. Tä- näyttöä.
mä on vedenjakajalla. Rakennustarkastaja Teuvo Hylki- kerkeävät ja lähtevät rajalta ulos ja saattavat jonkun
län viimeinen viranhoitopäivä on puolestaan 15.6. Tuona
ja Terttu Savolainen on
aikana suurin muutos on
ollut se, että ulkomaalaikutsuttu Pyhäjärvelle viset rikolliset ovat ilmaanralliselle kuntavierailultuneet seuduille ja heidän
le. Poliisille
tapaa aamun aikana kausoitossa voi olla oma kynpungin edustajia.
nyksensä, ja Pasanen kertookin, että heille saa soittaa. Pasanen oli toiminut Pohdin tanssien ja hotellin järjestyksenvalvojana
pitkän aikaa. 4
Keskiviikko maaliskuun 11. Nykyisestä
henkilöstöstä yksi lastentarhanopettaja ja viisi lähihoitajaa täyttää vaadittavat kelpoisuusehdot ja
ovat siirrettävissä Lastentalon vakansseihin.
Ajassa
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 . Kuun viimeisenä pertekemänsä rikokset ovat
jantaina kuntavierailulle tuleva Savolainen ottaa yhä yleisempiä.
Kun paikkakunnalla ei
osaa Lastentalon harjanole omaa poliisiasemaa, on
nostajaisiin ja Dementiayhdistyksen 25-vuotisjuh- vartija usein rikoksen kohteeksi joutuneen ensimlaan. Pienen paikkakunnan vartija harvemmin saa osakseen uhkailuja ja kokee fyysistä väkivaltaa. Pasanen huomauttaa, että rikollisuuden voi
kitkeä sillä, että ei osta mitään.
? Aina, kun ostat tavaraa, se on sama kuin antaisit mafialle rahaa.
ja siirrettiin laidoille Iisalmeen, Haapajärvelle ja Ylivieskaan.
Pasanen ei silti lähtisi laajentamaan vartioiden oikeuksia ja vieroksuu
kakkospoliisi-nimitystä.
? Tässä suhteessa oikeudet riittävät. Heiltä tieto menee poliiseille.
Oikaisuja
Hän toivookin kansalaiViime viikon lehdessä
saktiivisuutta ja järjen käyttöä rikollisuuden kitkemikerrottiin virheellisesseksi.
ti Jukka Nuoralan iäksi
? Juuri näistä kiertävis46 vuotta, vaikka oikea
tä ulkomaalaisista on hyvä
ikä on 54 vuotta. Vakanssit avautuvat uuden, elokuussa toimintansa aloittavan
Lastentalon myötä.
Hallitus antoi luvan yhden lastentarhanopettajan ja kolmen lähihoitajan
vankanssin täyttöön.
Lastentalon neljään päivähoitoryhmään tarvitaan
yhteensä neljä lastentarhanopettajaa ja yhdeksän
lähihoitajaa. Lisäksi Savolainen
mäinen kontakti. TäsPienellä paikkakunnaltä keskeltä Suomea vähen- la vartiointityö on Pasasen
nettiin kaikki poliisit pois mukaan erilaista kuin kau-
pungissa, työ on ihmisläheisempää. Vanhempi ihminen maksaa pankkikortilla ostoksensa eikä huomaa olan yli tunnuslukua
kuikkivaa henkilöä. Viimeisimmäksi Pasanen muistaa kohdanneensa laajemmalti vartijaväkivaltaa 2000-luvulla.
? Oli uhkailua. Tietenkin
sitten on eri asia, jos poliiseja vähennetään. päivä
Varhaiskasvatuksen vakansseja
lisää Pyhäjärvelle
SELÄNTEEN kuntayhtymähallitus päätti perustaa Pyhäjärvelle yhteensä seitsemän uutta varhaiskasvatuksen vakanssia. Parin
Aluehallintokuukauden vankeuden jälviraston ylikeen raja ylitetään uudelleen eri kautta.
johtaja kylään
Pasasella on 25 vuoPohjois-Suomen aluehalden kokemus vartioinnislintoviraston ylijohtata paikkakunnalla. Hänen
saada heti tietoa. Poliisi sitten ottaa rikolliset kiinni.
Vartija ei saa kuitenkaan
vähätellä mitään tehtävää.
Keikalle on lähdettävä sillä
asenteella, että odottamassa voi olla mitä vain.
? Aina kun mennään tilanteeseen, pitää varautua siihen kunnolla, eikä
mennä avosylin. Koska jokainen tunvästi, niin täällähän pitäi- tee toisensa pienellä paiksi ihan ehdottomasti olla kakunnalla, ei nimikylttiin
poliisiasema, koska tässä hänen mielestään ole taron Nelostie ja kantatie 87 vetta. ajan päästä tulla uudesKuntayhtymähallitus antoi taan, kommentoi Pyhäjärven vartioinnin Unto Paluvan virkojen täyttöön.
sasen lisäten, että Suomen
lainsäädäntö on ulkomaalaiselle helppo nakki. Sisäisen haun jälkeen
avoimeksi jääneet täytetään ulkoisella hakumenettelyllä. Olenkin
perheeseensä ei kuuyrittänyt sanoa kaikille, etlu aikuista tytärtä, vaan
tä katsovat auton rekkarin.
tytär asuu itsenäisesti
Sen perusteella poliisi pysVantaalla.
tyy sitten seuraamaan.
Jokilaaksojen TanssiKevään ja kesän tullestaiteen Tuki ry:lle myönsa kannattaa varautua siinetty apuraha on päärahen, että talojen liepeille
haston eli Suomen kultvoi tulla kutsumattomia
tuurirahaston myöntävieraita. Pasanen aikoo jatkossa keskittyä enemmän kameravalvonnan asennukseen ja myyntiin.
Eläkeikään on kolme vuotta
aikaa. Ennen
kaikkea aina pitää muistaa oma turvallisuus.
TERHI MARJAKANGAS
Kannatti
vaihtaa alaa
25 vuotta sitten helmikuus-
sa Unto Pasanen oli tuore yrittäjä, joka oli juuri käynyt vartiointialan koulutuksen ja itse irtisanoutunut kaivokselta.
Yhäkin ratkaisu tuntuu oikealta, sillä ala on omantuntoinen.
? Alun perin poliisit suosittelivat minulle, että aloita tällainen toiminta. Se oli raskasta
aikaa, Pasanen muistelee,
mutta huomauttaa, että tänä päivänä väkivaltatilanteita ei ole juuri koskaan.
? Yleensäkin rikolliset
pyrkivät pakenemaan, eivät ne jää tappelemaan.
Juoksevat autoon, ja meille jää yleensä vain takaaajo ja poliisille ilmoittaminen. Sosiaalista ihmistä alassa kiehtoo työn ihmisläheisyys.
62-vuotiaalla Pasasella on
tarkoitus jättää vähitellen yövartiointia vähemmälle ja antaa siinä suurempi rooli nuoremmille työntekijöille. Ihminen poistuu kaupasta,
jonka ulkopuolella kassalla kuikkinut henkilö autoseurueineen pyytää neuvoa Kuopioon. Yleensä opiskelimä, ei Pohjois-Pohjanjaksi esittäytyvä nuori ulmaan kulttuurirahaston.
Vartija Unto Pasanen on useasti rikoksen uhrin ensimmäinen kontakti, sillä poliisia ei ole paikkakunnalla.
komaalainen myy ovelta
ovelle pientä tavaraa. N:o 11
Ulkomaalaisten tekemät rikokset
yhä yleisempiä Pyhäjärvelläkin
Poliisien määrän vähennyttyä vartija on
usein kuntalaisen ensimmäinen kontakti
rikoksen sattuessa
tai sen uhatessa.
Maksutilanne
kaupan
kassalla. Toiveissa on, että yksi lapsista jatkaa sen jälkeen
yritystä.
t.ilman K-Plussakorttia 2,79 kpl, 6,98-8,72/kg
LUUMUTOMAATTI
yksittäin
3,50 nippu
2 nippua
rs
2k
kpl
ps
100 g pussi, Suomi, 9,90/kg
rs
300 g, 6,63/kg
OIVARIINI
JÄÄSALAATTI
kg
n.800 g
Ilman K-Plussakorttia 7,99 kg
Valio
99
1
99
000
500
1 99
200
1
00
500 g
MUHKU-SÄMPYLÄT
kg
350 g
kpl
kpl
TYKKÄÄ MEISTÄ FACEBOOKISSA
OLLINTIE 9 . alk. Keskiviikko maaliskuun 11. päivä
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 - N:o 11
Aurinkoista kevättä kaikille
ja hymyä huuleen!
Kauppias hoitaa homman!
TISKISTÄ!
TIMJAMI
Grillatut
BROILERINKOIVET
Tarjoukset voimassa to-su 12.-15.3.2015
Kivikylä
Tiinusuolattu
-37%
499
199
100
399
0
Etu K-Plussa-kortilla
PORSAAN NISKA
Atria
BROILERIN
FILEESUIKALEET
-42%
Etu K-Plussa-kortilla
500-600 g, raj. klo 10.00
MUNKKIKAHVIT
Myymäläkalusteita
POISTOHINTAAN!
KYSY!
Loput
kotimaiset
POTKUKELKAT
ovh. 3 rs/tal., 3,32-3,98/kg
Ilman K-Plussakorttia 3,49 rs, 5,82-6,98/kg
Atria
-46%
HIILLOS GRILLIMAKKARAT JA -PIHVIT
TULPPAANI
7 kpl, Suomi
Artic Milk
LEIPÄJUUSTO
100 g
kpl
PEHMOPALAT
430-450 g, 6,64-6,95/kg
Etu K-Plussa-kortilla
pl
Vaasan
MAALAISVIIPALEET
04etik
320-400 g, 3,75-4,69/kg
Yks. 990,-
ERÄ! -- SISÄMAALEJA
LAKKOJA
POISTOHINTAAN!
LAATTOJA
-25%
alk.
1290,-
- 30%
1,-m²
LAGUKSENTIE 1, 86800 PYHÄSALMI p.(08) 772 7600 Pyhäsalmen Rauta-Sport Ky
5. (08) 772 7800
16 arto.makimartti@k-market.com
KETJU VAIHTUU...
Tarjousten perusteella
Luoman Lillevilla 312
Puucee / varasto
1 kpl
NARVI AK-47
KERTALÄMMITTEINEN
PUUKIUAS
keraamisilla kivillä
uudistamme
valikoimaamme!
PARRA 21
PUUKIUAS
4kpl
1 kpl
pe 13.3. 86800 PYHÄSALMI
Sitä kautta
vä Kjell Kurten.
myös osa puolueen ideolo- jien kyllästyminen perintei- hän on ollut ihmisten kansEsko Rautakoski
. Halusin omalla eh- giaa.
siin puolueisiin tuo ääniä sa paljon tekemisissä ja
Syntynyt Kalajoella
dokkuudellani antaa ihmi. Pääsiäisen jälkeen käynnistyy
vuonna 2011 ehdokkaita oli yhteiskiertue.
2, nyt heitä on 16. 2014 vuoden lopussa eläkerahastoissa varoja
oli noin 175 miljardia euroa.
Näistä rahoista pienen
osan sijoittamalla taitetun indeksin korjaamiseen ei aiheuta veronmaksajille lisätaakkaa, vaan kohentaisi eläkeläisten os-
tovoimaa ja olisi jopa elvyttävä toimenpide kotimarkkinoille. Edus- kasta. Jo viime vaalien alla
törmäsin useasti eläkeläisten kanssa keskusteltaessa heidän suureen huolenaiheeseensa, taitettuun in-
deksiin. Tämän korjaustoimenpiteen tulisi olla kirjattuna myös seuraavassa hallitusohjelmassa.
Jari Männikkö , Oulainen
kansanedustajaehdokas
SD. Pakko ei ole aina välttämättä hyvä. Pienten, kaupunkien lähellä olevien kuntien yhdistämisestä voi olla
pientä taloudellista ja palvelullista hyötyä.
Pitäisikö työperäistä maahanmuuttoa helpottaa?
Kurten: Kyllä. päivä
Elämää ja ihmisiä
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 . 6
Keskiviikko maaliskuun 11. Kun Esko Rautakoski (vasemmalla) ja Kjell Kurten luottavat yhteistyön voimaan. Huolenaihe ei ole turha, jos katsellaan tilastoja, joissa vanhusten köyhyysaste on Länsi-Euroopan korkeimpia.
On mielestäni jo noloakin,
että Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa emme ole
pystyneet korjaamaan tuollaista epäkohtaa, vaikka kyseiset ihmiset ovat rakentaneet lähes tyhjästä nykyisen Suomen. Voidaan puhua Naton kanssa ja olla kavereita,
mutta Suomi ei kuulu siihen.
Rautakoski: En osaa sanoa.
Sen kannalla olen, että asia
pitää selvittää perusteellisesti, lopettaa piilottelu ja
puhua siitä avoimesti.
RKP on pesemässä kasvo-
jaan. Emlin, että tä?Ajattelin, että tämä
. Esimerkiksi Py- laan, että se on kaupunki- het ovat mukana tulevana . Vaikda positiivis- lä hetkellä Lagunasta, kun
ta ajattelua tiedetään, että se myy tän- suosittelisitte toisianne ääSyntynyt Kokkolassa
ka kyseessä
on RKP, niin totta on se, et- elinkeino- ja yritysmaail- ne, mutta luulen, että me nestäjille. Se ei halua olla enää
vain
suomenruotsalaisten tai tietyn alueen puolue, se haluaa olla kaikkien
suomalaisten puolue. Kyse ei ole
eläkerahastojen vähyydestä, vaan pikemminkin tah-
totilasta saattaa asia kuntoon. RKP:lle puolueena RKP:n ehdokkaille kevään osaa tuoda viestejä kentälIkä: 50
sille mahdollisuuden tuo- maaseudun elävänä pitä- vaaleissa.
Työskentelee Pyhäjärtä ja viedä niitä eteenpäin.
da omia ajatuksiaan esiin minen on yksi ihan perusEntäpä Kjell, mistä syistä
ven lukiossa biologian ja
ja sitä kautta voisin ajaa hy- asioita, vaikka yleensä luul- Yhdessä kampanjoivat mie- Esko ansaitsi ääniä?
maantiedon opettajana.
Perhe: Vaimo ja kaksi alviä asioita. Taitettu indeksihän
tarkoittaa sitä, että eläkkeitä
tarkistetaan vuosittain indeksillä, jossa kuluttajahintojen paino on 80 prosenttia
ja palkkojen 20 prosenttia.
Taitettu indeksi tuli voimaan vuonna 1996 ja se
on koskenut kaikkia eläkkeitä vuodesta 2005. N:o 11
EHDOKKAAT Pyhäjärven Sanomat haastattelee pyhäjärviset eduskuntavaaliehdokkaat.
Vaihtoehtona perinteisille
Positiivinen ajattelu elinkeinoelämään,
myönteinen henki ja
usko tulevaisuuteen.
Näillä eväin pyhäjärviset RKP:n kansanedustajaehdokkaat
Kjell Kurten ja Esko
Rautakoski haluaisivat nähdä rakennettavan Pyhäjärven ja
Suomen tulevaisuutta.
Kyllä vai ei?
Perustele.
Nato?
Kurten: Ei. Me tarvitsemme Suomessa lisää
työntekijöitä tulevaisuudessa monilla aloilla väestön vanhentuessa. Hän tietää
sen panoksen peliin. Työväestö vähenee niin paljon, että rajat eivät saa olla kiinni
ulkoa tulevalle työvoimalle.
pittää sannoo
Eduskuntavaaliehdokkailta
Taitettu indeksi korjattava
Vaalit lähestyvät ja keskustelu eri asioista käy vilkkaana. Itsekin vaaliehdokkaana olen käynyt lukuisia
keskusteluja toreilla ja turuilla. Näistä
Kjell Kurten ja Esko RauKummankin johtoaja- minen lähtee paikkakunnan 30 kansanedustajaehdo- tee ja tietää haasteet, joitakoski tuovat pyhäjärvi- tuksena on se, että he ha- ihmisistä itsestään. Esko on myöskin ollut Pyhäjärvellä Laguna-hanke on laisten puolue, Rautakoski lauantaina Pyhäjärvellä jär- häjärvellä pitkään, 15 vuotle kouluikäistä lasta.
yksi sellainen, avaa puoles- huomauttaa.
jestettävässä toritapahtu- ta, ja tuntee pyhäjärvisiä.
Harrastaa kalastusta ja
Elinvoimaisuuden luo- massa, jossa esittäytyy yli Kun on yrittäjätausta, tunentisöintiä.
taan Esko Rautakoski.
Ydinvoima. Esimerkiksi Laguna,
. Puolueen liberaali, ava- koa, Rautakoski summaa.
kuin muilta paikkakunnilta
. Se on tävä tuleminen ja äänestä- voksella töissä. Me mo- lään, olisi rahoituspuolel- me ole toistemme äänistä
mä on niin
hullu ajatus, on niin hullu ajatus,
lemmat ha- lakin paremmat mahdolli- kateellisia, Rautakoski paiKEITÄ?
että
mik- että miksi ei.?
luamme tuo- suudet. Sii-
tä lähtien se on nakertanut jo muutenkin pienituloisten eläkeläisten ostovoimaa ja myös lisännyt
köyhyyttä ja eritasa-arvoisuutta Suomessa. Suomeen
tarvitaan lisää työvoimaa.
Rautakoski: Kyllä. Olen aina ollut
sitä mieltä, että pohjoismainen neutraliteetti on ollut
hyvä. Heitä luavat tarjota pyhäjärvisil- kunnasta annetaan kehi- ja Rautakoski laittavat ison myös, millaista on olla opetkumpaakin pyydettiin leik- le mahdollisuuden vaikut- tystyölle edellytykset, mut- vaihteen päälle pääsiäisen tajana ja millaisia haasteita
kiin mukaan ja kumpikin taa erilaisen kanavan kaut- ta innovointi ja käytännön jälkeen, kun aloittavat Ka- opettajilla on.
siihen suostui hetken mie- ta. Varsinaisesti Kurten ta yrittäjällä on. Kaikki puhuvat täl- nottaa.
Siinä tapauksessa, miten
Kjell Kurten
si ei. Näen, että yhdistetkökulma.
jos viestiä saisi vietyä ete- ty työ on voimavara. Ajattesitiivinen nä. Jos on
selkeitä yksiköitä, isoja alueita, jotka muutenkin tekevät asiat yhdessä, silloin yhdistäminen on järkevää.
Rautakoski: Ei radikaalisti.
Tällä alueella, jossa kunnat
ovat suuria ja etäisyydet pitkiä, ei kuntien yhdistämisestä saada paljon etuja aikaiseksi. Esko, miksi Kjell
Ikä: 41
tä kyse ei ole vain kieles- maan ja tulevaisuudenus- tiedämme siitä enemmän olisi äänten arvoinen?
Työskentelee Pyhäsalmi
tä. Tarvitaanko
lisää?
Kurten: Tällä hetkellä tarvitaan, mutta tarvitaanko
lisää, se on sitten eri asia.
Riippuu, mitä ollaan tekemässä.
Rautakoski: Valitettavasti
kyllä teollisuus tarvitsee sitä lisää, jos halutaan lisätä
omavaraisuutta.
Kuntien määrää tulisi vähentää radikaalisti?
Kurten: Ei radikaalisti vaan
järkevästi. Miehet näkevät, että hei- työ jää paikkakunnalla to- la- ja Pyhäjokilaakson kierdän tapaansa yhdistää po- teutettavaksi.
tittyään.
tueensa.
TERHI MARJAKANGAS
. Tästä kertoo esimerkiksi se, että edellisistä eduskuntavaaleista se on moninkertaistanut ehdokasmääränsä sille vieraammille alueilla kuten Oulun vaalipiirissä. Hän tuntee erittäin hyMine Oy:ssä geologina.
rakatseinen elämänkatsovin pyhäjärvisen yrityseläHarrastaa kuorolaulua
tulevat, Kurten toteaa.
mus sopii minulle, ehdok- Maaseudun elinvoimaisuus
ja moottoripyöräilyä.
Kurten ja Rautakoski us- män ja kaivoskulttuurin,
kuuttaan perustelee kaivok- on sekä Kurtenille että Rau- kovat, että puolueen näyt- koska on ollut pitkään kaisella geologina työskentele- takoskelle tärkeä asia
Hän oli litistymässä koneen ja ki- onhan meillä kaikki tämä,
ven väliin. Tosi
ankaran oloinen ihminen.
Minua pelotti niin hirveästi, kun menin toimistoon,
mutta herra Elsinen oli niin
ystävällinen ja herttainen
ja sanoi, että sinähän saat
töitä, kun olet ollut noin
fiksu, että itse tulet kysymään töitä.
Veikko Tikkanen tuurasi aina välillä sisarustaan
postinjakajana. Hyvösellä tämä tä kaivos ja kaivos ja muu
tapahtui, kun hän työsken- työpaikkojen rakentamiteli vuoden ajan kaivinko- nen jäi, lisää Tuikka.
? Ajateltiin vain, että
neenrasvaajana. nen pohtii.
Miehet ovat kokeneet
. Lentojätkät oli tuon
ajan nimitys reissumiehille, matkatyöläisille. Lentojätkät majoittuivat tavallisiin taloihin, aittoihin, navetan ylisille, telttoihin ja
parakkeihin.
? Meilläkin niitä asui
kymmeniä. Oli
herrat ja työntekijät, jotka
erotti toisistaan Tornitie.
Sitten oli kylän asukkaita,
jotka eivät kuuluneet kumpaankaan.
HETI, kun Erkki Ruotanen teki malmilöydön kotitalonsa pihalta vuonna
1958, alkoi Ruotasella säpinä. Pentti Hyvöselle kaivos
antoi 17-vuotiaana hetkeksi työpaikan kaivinkoneenrasvaajana. Puutavara loppui kaupoista. leen nuoruuden maisemaMaa oli jo sen verran oli su- kuvana.
la, että murikka meni mel? Löysin kaivostorniskein puolen metrin syvyy- ta hienon valokuvan, kun
teen. Rakennusvai- ? Tämä alkoi kehittyheessa tehtiin paljon räjäy- mään, tuli kaikkia liikkeitä
tystöitä. Esimerkiksi
kokoon parsittuja ja kengät paloaltaalle meno ei käyolivat tehdasvalmisteiset.
nyt mielessäkään.
? Kyllähän niitä pikkui? Ei sieltä ehkä olisi pois
sen katsottiin. Tikka- minen.
nen muistaa naapurimie? Se on ilmeisesti myös
hen tornin rakennustöiden vähän vaikuttanut henkiaikaan tapahtuneen kuo- seen laiskuuteen siinä, mileman.
ten on kiinnitetty muihin
Tapaukset aiheuttivat aloihin huomiota, Tikkakylällä paljon keskustelua. päivä
7
Kaivoksen kuva-arkisto
Kaivostoiminnan alkaminen tasan 53 vuotta sitten maaliskuussa mullisti Ruotasen kylän ja koko Pyhäjärven asukkaiden elämän.
Kaivoksen vaiheet ja sen toiminnan vaikutukset paikkakunnalle on kerrottu moneen
kertaan, mutta miltä kaivoksen syntyaika
näyttikään tuon ajan lapsen tai nuoren silmin katsottuna?
Ruotasen aluetta vuodelta 1963.
Pentti Hyvönen pyöräili joka päivä koulumatkallaan kaivostornin ohi. Kerran, kun siree- ja asukkaita tuli muualta
ni alkoi soida
paljon, Hyennen räjäy- ?Kyllähän niitä
vönen huotystä, oli Tikmauttaa.
pikkuisen katsotkanen maaOsaan kaimiesseuran tiin. Se oli nykykielellä Bed&Breakfast -majoitusta, 13-vuotias kaivoksen löytymisen aikoihin ollut Veikko Tikkanen muistelee.
Työmiehiä otettiin majoitukseen niin monta kuin
tila salli. Olivathan ne ajettu, mutta varmaan oliehkä vähän koreammissa si vähän katsottu. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 - N:o 11
Elämää ja ihmisiä
Tornin
vieressä
kasvaneet
Keskiviikko maaliskuun 11. hota liikkeitä, pankkeja,
Meidän luokalle tuli kak- baari, terveyskeskus...kaiksi poikaa: Jorma Kaasi- kea mitä tarvittiin, löytyi.
nen ja Antti Sokka. Lasten osanneet tuntea sitä, mutvaatteet eivät olleet suku- ta tiesivät, mikä on sovelilaisten vanhoista vaatteista asta, mikä ei. Syksyllä 1959 alkanut rakennustyö oli valmis jo vuoden
loppuun mennessä. Tyyne Tuikan äiti työskenteli siivoajana kaivoksen johtajien
taloissa, ja Tyynekin teki joskus välillisesti heille töitä.
? Pojilla oli mustaa teryleeniä pyhähousut ja ne
maksoivat minulle markan,
kun silitin ne.
Kun kaivoksen rakentaminen alkoi, kaikki tapahtui nopeasti. Paljon työmiehiä yhdessä paikassa 1960-luvun
turvamenetelmillä tarkoitti sitä, ettei onnettomuuksiltakaan vältytty. ehkä vähän korenyt henkilö? Olin kas- ammissa kampkohtaisella
vot kaivoktasolla jälseen päin ta- peissa.?
jen, sillä se
lon päädyssä
on osa omaa
ja äkkiä alkoi
elämää, osa
yläpuoleltanuoruutta.
ni kuulua hirvittävä humi- Kaivostorni on piirtynyt
na ja nenän edestä sujahti Hyvösen ja Tikkasen mienyrkin kokoinen murikka. Kaivostorni
valmistui alle puolen vuoden. Tun- Myös erilaisia vapaa-ajantui oudolta, kun tuli sellai- viettopaikkoja rakentui kusia sukunimiä, joihin ei ol- ten paloallas ja jääkiekkolut tottunut, Veikko Tikka- kaukalo.
Hyvönen, Järvinen, Tiknen muistelee.
Sukunimien lisäksi ih- kanen ja Tuikka kuvailemetystä herätti kaikkien vat, että lapset eivät tunteuusien tulokkaiden hieman neet alemmuutta tai eivät
erilainen ulkonäkö. Se on minun virkahuoneen seinällä, se kun
miehen.
muistuttaa nuoruusajasta.
Kaikki haastatellut ovat
Se on hallitseva ja kaunis
siitä samaa mieltä, et- rakennus.
tä kaivoksen ikuisuuteen
tuudittauduttiin liian vahTERHI MARJAKANGAS. Kokeilin oksalla, Tik- se on vielä uusi ja lähes
kanen muistelee tapahtu- valkea. Leena Järvinen.
Talot mukautuivat nope? Pojathan alkoivat viasti työmiesten tavoille.
kitellä niitä tyttöjä ja sitä
? Päivärytmi kolmine jäätiin vähän lehdelle soitaterioineen ja lepoineen tamaan, hymähtää puolesmuuttui heti teolliseen taan Tyyne Tuikka.
Ei ollut suotavaa, että
rytmiin, koska kaivosrakentajat olivat teollisuus- herrat ja työntekijät olisivat
ajan rytmissä, johon talon veljeilleet keskenään, mutoli pakko mukautua, Tik- ta lapset eivät suhtautukanen kerneet asitoo tiedosaan aivan
?Päivärytmi kolmine
taneensa
samalasian vas- aterioineen ja lepla tavalla.
ta jälkikä- oineen muuttui heti
Harvemteen.
min näiteolliseen rytmiin,
den luokTutut kas- koska kaivosrakentakaerojen
vot ja ni- jat olivat teollisuusayli kuitenkaan
met odot- jan rytmissä, johon
solmittiin
tivat koutalon oli pakko mululaisia
ystävyyskautua.?
Ruotasuhteisen kouta. Pian saapuivat lentojätkät. Kuva on elokuulta
maa, joka säikäytti nuoren 1961. Hyvösen
muistiin on jäänyt erityi- vasti. Työmiehet
saapuivat. Ei sinne
menty, Anna-Leena Järvinen sanoo.
Parhaimmillaan kaivoksen ja Ruotasen muut rakennustyöt
työllistävät
kymmeniä urakoitsijoita ympäri Suomen. Yhtä
nopeasti kuin torni, syntyi Ruotaselle uudenlainen
yhteisö yhteiskuntaluokkaeroineen, erilaisine palveluineen ja liikkeineen. Kun malmi löytyi ja
sesti se, että harjakaispäi- asian suuruus tiedostetvänä tornista putosi kuo- tiin, tapahtui passivoitulemaan yksi mies. Joskus
saatetlulla aina
aamuisin.
tiin käydä
Kun alueelle muutti kai- kutsuttuna katsomassa tevoksen myötä uusia ihmi- levisiota, jollaista ei jokaisiä, myös oppilaiden kir- sessa kodissa ollut.
jo kasvoi.
? Muistan, että tun- Kukoistukseensa heräntui oudolta, kun alkoi tul- neelle Ruotaselle alkoi kola ei-tuttuja sukunimiä. Asuntopulan takia
lentojätkät maksoivat mitä
pyydettiin.
? Jos ne onnistuivat jostakin huoneen saamaan,
ne maksoivat niin hyvän
vuokran, että niitä ei maltettu olla vuokraamatta,
kertoo Pentti Hyvönen.
Lentojätkät toivat mukaan erilaisia tarinoita,
murteita ja sanontoja, joita lapset kuuntelivat mielellään. Tilanteesta pe- Anna-Leena Järvinen kiteyttää.
lasti työkaveri.
Tikkanen puolestaan koYhtä mieltä ollaan siitä,
ki lähtemättömästi mieleen että kaivos on ollut lottojääneen vaarallisen hetken voitto paikkakunnalle.
vapaa-ajalla. Sitä moitittiin, että
myös omat vaaranpaikkan- tuudittauduttiin siihen, etsa nuorena. Myös
kyläläisiä se työllisti, jos
ei suoraan, niin välillisesti. Pääasiassa sotave-
teraaneja olleet miehet saa- kamppeissa, kertoo Annapuivat Suomen eri kolkista. Olivathan ne
vos on jättätalon pihalla. Anna-Leena Järvinen puolestaan oli
kesätöissä kaivoksen konttorin palkkatoimistossa.
? Elsisen Erkki oli silloin konttorinjohtaja
peritään autossa.
Pyhäjärven Eläkeläiset ry
Elämää ja ihmisiä
SUNNUNTAIN SANA
?Se on lyhyt aika?
Muutama päivä sitten oli
lehdissä uutinen siitä, että
maailman vanhin ihminen,
japanilainen Misao Okawa
täytti 117 vuotta. klo 14.30
lähetyspiiri Lähimmäisen
kammarissa. Odotamme, että hallitset suomen
kielen ja valokuvaamisen, omaat
paikallislehteen sopivan uutisnenän ja asenteen sekä
kykenet
itsenäiseen työskentelyyn.
Taittokokemus ja alan koulutus on plussaa.
Tehtävä edellyttää ajokorttia ja omaa autoa.
Työ sisältää myös ilta- ja viikonloppuvuoroja.
Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi sähköpostilla
toimitus@pyhajarvensanomat.fi tai
terhi.marjakangas@pyhajarvensanomat.fi
20.3. klo 18.00
Kirkkokuoron harjoitus srk.
keskuksessa.
muistamisesta.
Seija Kärkkäinen
Sunnuntai 22.3. klo 16.00
Raamattupiiri Lähimmäisen
kammarissa.
PYHÄJÄRVEN
SEURAKUNTA
Oikotie 6, 86800 Pyhäsalmi
Puh. Korttiaskartelua,
kirjoitamme kirjeet
Keskiviikko 18.3. Rukousilta klo 19
OLET TERVETULLUT
TILAISUUKSIIN!
huomionosoituksista
siirtyessäni uudelle
vuosikymmenelle.
Pentti Haavisto
Aina
sattuu
ja
tapahtuu!
- kerro meille
juttuvinkkisi,
kerromme tapahtumista
edelleen lehdessämme
Lähetä sähköpostia:
toimitus@pyhajarvensanomat.fi
www.pyhjarvensanomat.fi
/juttuvinkki. Ja juuri Kristuksen
lunnaat palauttivat elinaikaodotteemme Jumalan alkuperäisiin mittoihin: ?Synnin palkka on kuolema,
mutta Jumalan armolahja
on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.?(Ro6:23)
Raamattu kuvailee Jeesuksen lunnaiden vaikutusta ihmiskunnan tulevaisuuteen.
Jobin kirjassa esitetään toteamus: ?Olen saanut hänestä lunnaat!. 25.4.1931 Pyhäjärvi
k. Arvontaa.
Tervetuloa!
KIVITIPPUUN TUETULLE LOMALLE
LÄHTIJÄT 22.3.2015
Lähtö Ruotasilta klo 11.30, Matkahuollosta
klo 11.40, ajamme Tunturitien kautta.
Jos on kysyttävää soittele
Helmille 045-8813499.
Kyytimaksu 20. Lopuksi
puurot, mehut ja kahvit
ruokasalissa.
Tiistai 17.3. (4.
paastonajan sunnuntai) klo
10.00 messu Pyhän Annan
kirkossa.
Klo 13.00 seurat ry:llä.
Klo 14.00 toivevirsitilaisuus
Verkkorannassa. - 31.8.2015.
Etsimme sinua, joka olet jo ehtinyt hankkia hieman
kokemusta alalta. Päiväkokous klo 11
MA 16.3. 0400-395 220
Kirkkoherranvirasto
ma-pe klo 9-12
www.pyhajarvenseurakunta.fi
sähköposti:
pyhajarvi.seurakunta@evl.fi
HAUTAAN SIUNATTU:
Johannes Komu 83v.
Keskiviikko 11.3. Laulutilaisuus
Köpsinrinteellä klo 14
Liikkiskerho Ikosella klo
19.30
TI 17.3. klo 10.30
Kultaisen iän kerho srk.
keskuksessa.
Klo 18.00 lauluystävätapaaminen Köpsinrinteellä.
Uusien ja vanhojen
lauluystävien kahvihetki
Köpsillä, kaikki asiasta
kiinnostuneet tervetulleita!
Nuorisotyö: Topi torstaisin
klo 15-16 srk.keskuksen
kerhotilassa
Lähimmäisen kammari ja
Kirpputori Löytösoppi:
Löytösoppi p. Paikalla ostettavissa kuumia
makkaroita ja kahvia. Tervetuloa
mukaan!
Diakoniatoimisto avoinna ti
klo 10-12 p. Päivärukous klo 12
Gospel-ilta Ruotasen nuokkarilla klo 19
SU 15 .3. Lauletaan
toivevirsiä, kahvit
yhteisvastuun hyväksi.
Halutessasi voit järjestää
kotiisi toivevirsitilaisuuden,
ota yhteys kanttoriin.
Maanantai 16.3. 8
Keskiviikko maaliskuun 11. Vanhimmisto ja
hallitus klo 18
Jippii-harjoitukset klo 18
PE 13.3. 040 737 6771. asti.
Tasauskeräys
kauppojen ovilla 21.3.
Ilmoittaudu kerääjäksi
kirkkoherranvirastossa.
Lagus-seminaarin aineisto
löytyy seurakunnan
nettisivulta ja on saatavilla
myös kirkkoherranvirastosta.
Toiv. Messun
jälkeen seurat Lähimmäisen
kammarissa.
30-vuotispäivänä
19.3.2015
KE 12.3. (Marian
ilmestyspäivä)
Klo 13.00 rauhanyhdistyksen
seurat srk.keskuksessa.
KIITÄN
PYHÄJÄRVEN
HELLUNTAISEURAKUNTA
Kellopolku 1, Pyhäsalmi
MUUTA TOIMINTAA:
Yhteisvastuulistoja
haettavissa
kirkkoherranvirastosta.
Keräys voimassa 30.4. Terveyskeskuksen hoitajille myös
kiitokset papan hyvästä hoidosta.
Pyhäjärven Eläkeläiset ry
järjestää Jokilaaksojen aluejärjestön
PILKKIMESTARUUSKILPAILUT
Pyhäjärvellä, Emoniemen kalasatamassa
keskiviikkona 18.3.2015 klo 11.00 - 14.00.
Sisäänkirjautuminen klo 10.00, maksu 10 ?.
Sarjat naisille ja miehille erikseen sekä joukkuekilpailu, jossa kolme saman yhdistyksen
pilkkijää muodostavat joukkueen. 19.2.2015 Pyhäjärvi
Kaipauksella muistaen
Airi
Rauno, Tuulikki
Vesa, Essi ja Kalle
Ville ja Mari
Raija, Rainer
Kimmo ja Sabrina
Kari
Maija-sisko
sukulaiset ja ystävät
Jäi jälkeesi kotipiha hiljainen
sen polut, pensaat lintuineen.
Ei polulla enää kulkijaa
vain muistot siellä asustaa.
Siunaus toimitettu läheisten saattamana,
kiitos osanotosta. Kaikki
osanottajat palkitaan.
Yhteyshenkilö Toivo Huhmarniemi
p. Minun valittuni saavat itse nauttia työnsä tuloksista.?(Jes65:21,22)
Japanilaisrouva totesi 117
vuoden ?olleen lyhyt aika?.
Raamatun tulevaisuusodotteeseen verrattuna hän on
erinomaisen oikeassa.
Rauli Toivonen
Jehovan todistajat
SEURAKUNTATIEDOT
läheteillemme. N:o 11
Torstai 12.3. äiti ja pikkuveli
Ikkee tulloo,
vuan vanahaks
ei tarvihe tulla.
Klo 18.00 Majatalon kuoron
harjoitus srk.keskuksessa.
Klo 10.00 messu Pyhän
Annan kirkossa. 2015 mennessä.
Lisätietoja voit kysyä sähköpostilla tai puhelimitse
040 169 7350 / Terhi Marjakangas.
on
pannut
heidän
sydämeensä?(Saar3:11KR38)
Meillä on siis synnynnäinen halu elää ikuisesti, mutta tuon halun toteutumiselle on este: ?Yhden ainoan
ihmisen teko toi maailmaan
synnin ja synnin mukana
kuoleman. klo 14.00
hartaus Köpsinrinteellä.
Klo 18.00 kirkkokuoron
harjoitus srk.keskuksessa,
huomaa aika!
Sunnuntai 15.3. 040-5118674.
Klo 16.00 rukouspiiri srkkeskuksessa.
Lapsityö: Perhekerho
torstaisin päiväkerhotilassa
klo 9.30-11.30. Niin kuin puiden päivät, niin ovat minun omieni päivät. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä.. (Ro5:12) Syntiinlankeemuksen jälkeen
eliniät olivat vielä hyvin pitkiä, mutta Psalminkirjassa lukema asettuu jo seitsemänkymmenen ja kahdeksankymmenen vuoden välille.(Ps90:10) Noin 3500 vuotta sitten annettu elinaikaennuste pätee edelleen, mutta parempaa on tokitulossa.
Tähän aikaan vuodesta on tapana muistella Jee-
suksen uhrikuolemaa Golgatalla. ?Se on ollut lyhyt aika?, verraten hyväkuntoinen syntymäpäiväsankari kertoi haastattelijoille.
Uutinen herättää myös
kysymyksen: Miten kauan
tulisi tyydytystä tuovan ihmiselämän kestää, jotta elinpäiviä olisi riittävästi. päivä
Rakkaamme
Johannes (Jussi) Komu
s. 0400-395 223.
Molemmat avoinna ma-ti ja
to-pe klo 10-14 ja ke klo
13-17.
LÄMMIN
KIITOS
Torstai 19.3. klo
12.00 vapaaehtoisten
suunnittelupalaveri
Lähimmäisen kammarilla,
tervetuloa mukaan!
Klo 18.00 Majatalon kuoron
harjoitus srk.keskuksessa.
hakee energistä
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 . Herättäjän
pyhä, saarnaa Matti Nuorala.
Kirkkokahvit. Seuraavassa jakeessa kerrotaan, mitä lunnaista yksilölle seuraa:
?Silloin hänen ruumiinsa elpyy, hänestä tulee yhtä uljas kuin hän oli nuoruutensa
päivinä.?(Job33:24,25)
Jesajan kirjan 65. luku
antaa ihastuttavan kuvan lu-
nastetun ihmiskunnan elämästä siinä ?uudessa maassa?, jollainen maapallosta
kehkeytyy: ?He rakentavat
taloja ja saavat asua niissä,
he istuttavat viinitarhoja ja
nauttivat itse niiden hedelmän, ei niin, että he rakentaisivat ja toinen taloa asuisi, eikä niin, että he istuttaisivat ja toinen söisi hedelmän. Vaikuttaa siltä, ettei toista sataa
kynttilää synttärikakussa ole
vielä liian paljon.
Vain Raamattu kertoo perimmäisen syyn siihen, miksi vanhenemisenestoeliksiirit tekevät kauppansa ja nuoruudenlähteitä on etsiskelty: ?myös iankaikkisuuden hän(Jumala)
KESÄTOIMITTAJAA
ajalle 1.5
Ryhmien
vetäjät, hommatkaa porukkanne paikalle!
Kilpailutoimikunnan kokous ti 17.3. Kahvitarjoilu ja
arvontaa!!
Matka: 10.-16.5. Tervetuloa pankkiasialle. päivä
9
Ei pelkästään rannikon juttu
Maija Lamminaho yllättyi, että sisämaassakin pääsee kuutamohiihdolle.
Toisin kuin rannikolla, Pyhäjärvellä kuutamohiihto toteutui viime viikolla.
Rannikolla lumitilanne sai
esimerkiksi Kokkolan ja
Kalajoen perumaan omat
hiihtonsa, mutta Pyhäjärvellä päästiin perjantaina
nauttimaan iltatunnelmallista suksien päällä.
? Muualla päin on näitä
kuutamohiihtoja ja olen aina ajatellut, että se on varmaan rannikon juttu, mutta on niitä täälläkin, Pyhäjärven Liikkujien järjestämään tapahtumaan osallistunut Maija Lamminaho oli positiivisesti yllättynyt.
Maija Leskisen ja Terttu Paason kanssa hiihdon
alkua Emolahden leirintäalueella odotellut nainen
kertoi, että ilman vastaavanlaisia tapahtumia ei ladulle tule lähdetty pimeällä, varsinkaan yksin.
Vaihtelevassa talvessa
Lamminaho on kuitenkin
ehtinyt kulkea latuja noin
Perjantaiselle kuutamo- / otsalamppuhiihdolle lähti kymmenisen hiihtäjää. Keilailu joka tiistai klo 13.00-14.00.
Seniorit ry:
Tervetuloa senioritoimintaan:
Kuntosalitreeni maanantaisin klo 9-10 Fysiosportissa. Tiedustelut puh. lähtijämme, 570 euroa/hlö 20.3.
mennessä tilillemme FI21 5375 0350 1503 10. klo 17.30-19.00 Perhekeskus Aarnolassa.
Sydänyhdistys: Maaliskuun Sydänkerho maanantaina 16.3. Ajankohtaisia asioita
tiedotetaan.Tervetuloa!
Ennakkotiedote konserttimatkasta: Vappuna menemme
Kiuruvedelle Elviksen musiikin huumaan. Teitä tulee tervehtimään Salla Autere,
seurakunnan uusi pappi. Tällä
kertaa on ohjausvuorossa Kaija Konola teemalla ?uni ja terveys?. Virallisesti hiihto kul-
kee kuutamo- ja otsalamppuhiihtona.
. Ohjaa Marko
Pehkonen, tilamaksu 3.50 e. Kun
päästään vähän pidemmälle kevääseen, ei ole niin iso
riski koville pakkasille, Rasila huomauttaa.
Hiihtäjien suuntana oli
Hiisitupa, jossa odotti lämmin glögi. klo 18.30 Hiisituvalla.
Kilpailupäivien organisaatio julkaistaan kokonaisuudessaan vasta
ensi viikon lehdessä (18.3). Säiden armoilla olevalle tapahtumalle alkukevät on kuitenkin katsottu parhaimmaksi
ajankohdaksi.
? Ei oikein kovalla pakkasellakaan ole mukavaa. Katso toisaalla ilmoitus.
Huomioi pikainen ilmoittautuminen, paikkoja rajoitetusti.
MLL /Perhekeskus Aarnola Vertaisryhmä erityislasten perheille
to 12.3. Ei voida taata kuutamoa, siksi pitää olla hätävarustus mukana, Liikkujiin
kuuluva Riitta Rasila naurahtaa.
Tällä kertaa matkaan
päästiin suhteellisen suotuisassa säässä. Emolahdelta alkaneen lenkin
kääntymispaikkana oli Hiisitupa.
100 kilometrin verran, ja
todennut hiihdon itselleen
hyväksi liikuntamuodoksi.
? Eräskin päivä, kun lähdin kävelemään ajattelin,
että ei tämä tunnu miltään.
Toista kertaa Pyhäjärven
Liikkujien järjestämänä toteutettu kuutamohiihto ke-
räsi Emolahden leirintäalueelle kymmenisen hiihtäjää. Mukaan
lähdöstä kiinnostuneet, ottakaa ilmoittautumista ja yhteiskyytiä
varten yhteys 18.3. Tulehan sinäkin!
Biljardikerho keskiviikkoisin klo 11.00- Asematie, nuoristilat.
Kerhot:
Ke 18.3. Klo 10.00 stadion ja
järjestyksenvalvonta (Tarmo ja Mauno), klo 13.00 tulospalvelu
(Pauli), klo 14.00 pysäköinti ja lipunmyynti (Hannu ja Reijo). klo 11.00 Muistikerho Asematien nuorisotiloissa
Ke 25.3.klo 11.00 Yhdistyksen kevätkokous alkaa klo 11.00
Asematien nuorisotiloissa ja klo 12.00 Sp-Optia konttorinjohtaja
V.Pekkalan vierailu. kylpylämatka Pärnuun. mennessä Reijo Liuskaan puh. klo 17.00 Hiisituvalla.
INFO-tilaisuus koko organisaatiolle ti 17.3. Elämää ja ihmisiä
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 - N:o 11
Keskiviikko maaliskuun 11. Nimet kilpailun sihteerille sähköpostilla,
maria-leena.mehtala@pyhajarvi.fi, pikimmiten!
Kisasivut www.cuppyhajarvi.fi.
JÄRJESTELYTOIMIKUNTA
Puheenjohtaja
Varapuheenjohtaja
Sihteeri
Kilpailunjohtaja
Media
Talous
Varainhankinta
Lipunmyynti
Turvallisuus
Järjestyksenvalvonta
Paikoitus
Rakenteet
Ravintola
PR-toiminta
Oheisohjelmat/seremoniat
Hiisituvan huolto
Ensiapu
Pohdin edustaja
Kaupungin edustaja
Kisaemäntä
KILPAILUTOIMIKUNTA
Kilpailunjohtaja
Sihteeri
Kanslia
Stadionpäällikkö
Tulospalvelu
Varatulospalvelu
Lähtö
Maali
Ratamestari
Hiihtotapavalvonta
Kuulutus
TUOMARINEUVOSTO
TD
TD-assistentti
Kilpailunjohtaja
n
e
n
i
m
Liikku ointi
v
n
i
v
y
ja h
- teemalehti!
Kauko Tikkanen
Erkki Ryynänen
Maria-Leena Mehtälä
Jukka Lehtosaari
Erkki Böhme
Iiris Puro
Matti Aulakoski
Reijo Pennanen
Seppo Ruotoistenmäki
Mauno Torssonen
Hannu Rajamäki
Sami Laukkanen
Satu Väyrynen
Jarkko Huttunen
Irja Lehtinen
Mauri Lehtinen
Pekka Tuikka
Anne Happo
Mauno Ranto
Helena Takalo
Jukka Lehtosaari
Maria-Leena Mehtälä
Anne Happo
Tarmo Lipsonen
Mikko Hakkarainen (Hego)
Pekka Nikula
Timo Ylikangas
Hannu Kohijoki
Esa Ryynänen
Ari Varis
Pauli Pesonen ja Kari Saastamoinen
Juha Torvikoski
Maria Sorvisto
Jukka Lehtosaari
Aineiston jättö viimeistään pe 20.3.
ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi
08-7729000. klo 11.00 Asematie 4, Nuorisotilat. Ruoka ja kahvit
tarjotaan!
Koulutusta lauantaina 14.3. ilmestyy
SPR:n terveyspiste avoinna torstaisin klo 16-18 Lasikirppiksen
tiloissa.
Eläkeliitto:
Ikäpoikien biljardikerho ti ja pe klo 10 Asematien nuorisotilat.
Keilapiiri torstaisin klo 14-15 ja 15-16 keilahallilla.
Shakkipiiri perjantaisin klo 10, Asematien nuorisotilat
Bocciapiiri lauantaisin klo 10.00-12.00 keskuskoulun liikuntasalissa
Senioritanssipiiri tiistaisin klo 15-16 Asematien nuorisotilat
Muistipiiri tiistaina 17.3. 0400 268711
Pyhäjärven Veteraani-Vekottimet ry.:
Kevätkokous su 15.3.2015 klo 14.00 Kahvila Karnevaalissa.
Tervetuloa!
Eläkeläiset ry:
Asematien Nuorisotiloissa torstaisin: biljardi klo 9.00, kerho klo
11.30, jumppa klo 12.15. Tarkempia tietoja Tertulta
0405465868.
HIIHDON SUOMEN CUPIN OSAKILPAILU
21.-22.3.2015 HONKAVUORELLA
Kisojen ennakkovalmisteluja tehdään päivittäin, tervetuloa
talkoisiin! Tied. Viime vuonna lumituisku torpedoi ladu, ja hiihtoon osallistui
vain muutama hiihtäjä. Entiseen tapaan kahvitellaan, arvotaan,
viihdytään ja virkistytään. Tarkistakaapa, että
passinne on voimassa vähintään 3.10.2015 saakka.
Piirin pilkkimestaruuskilpailut Kuusamossa pe 27.3. Kauko Tikkanen, p.0400 548 638, Sami Laukkanen,
p.044 445 7684 tai Tarmo Lipsonen, 040 548 6527. Hiisituvalla. 040-5179931
Yhdistyksen kotisivut: elakeliitto.fi/pyhajarvi
Suomen Dementiayhdistys ry, MuistiLuotsi Keski-Pohjanmaa
Muiskuryhmä, kaikille avoin, ennaltaehkäisevä ryhmä, 16.3 klo
15-16 Arjan ruokalassa. Piiri
on avoin muillekin kuin jäsenillemme.
Turkin Alanyan matkalle 26.4.-3.5. Ei pelotella
matkalla ja vauhdilla.
Toiveissa on, että tapahtumasta saadaan perinteinen
ja se innostaa iltaladuille eriikäisiä ihmisiä.
TERHI MARJAKANGAS
Leikkaa talteen
25.3. Yhteensä lenkin
pituudeksi tuli 12 kilometriä.
? Tämä on sellainen porukkajuttu ja tarkoitus on
saada mukaan sellaisiakin,
jotka eivät välttämättä niin
paljon hiihdä. klo 13.00
Nuorisotalon kerhotilassa
0400 581 315
Fysioterapeutti Kauko Tikkanen
. kinesioteipp.
www.pyhasalmenfhlkuntopiste.fi
. akupunktio
. kolari- ym.
autojen hinaukset Myös viikonloppuisin
Kokonaisvaltaista
hermoratahierontaa.
Kaarina Ahola/
040 748 3045
Rakennuspalvelu Rentola Ky
Saneeraus- ja uudisrakentaminen
Rakennuskuivurivuokraus
Nopea ja laadukas!
Ota yhteyttä p.044 308 2498
YLIVIESKAN
OIKEUSAPUTOIMISTO
Soita p. Personal
. vaihtolavapalvelu . 040 670 2000 / varaosat ja ajanvaraus P. Kylmäkoneet . Taksi . veteraanikuntoutukset
. kuljetukset . vikakoodien poistot
040 533 6923
. toimisto- ja yrityssiivoukset
. 017-754 707 ja
0400-906 377 (iltaisin)
PYHÄSALMEN
JÄTEKULJETUS
K. fysioterapia
. 040 776 7578
Sirpa Tikka
. KinesioKuntohoitaja, lymfaterapeutti Marjut Ruotanen
Fysioterapeutti, Personal trainer Hanna Våg
teippaus
www.pyhasalmenfysio-sport.com
HAMMASLÄÄKÄRIT
Jukka Tikanmäki ja
Tuomo Ilvesvuori
Ajanvaraus
. autojen ilmastointilaitehuollot
. N:o 11
Parhaat palvelut
Pyhäsalmen FHL
. 08-781 466, 040-8479 466
Tenhusen Liikenne Oy
. 5 - 49-paikkaiset autot
Puh. 782 100
HAMMASPROTEESIT
P. ohjauskulmien tarkastus ja säätötyöt 86800 Pyhäsalmi
Markku Hellén
. Autojen ja koneiden kuljetukset
Nyt myös maanrakennus- ja kaivinkonetyöt
0400-833 192 / Jani
040-736 0192 / Ari
Asiantuntevaa lakipalvelua
. Pyörätuoli- ja paarikuljetukset
. 10 Keskiviikko maaliskuun 11. korkealaatuiset ihonhoitotuotteet ?
Asematie 2
puh. Fysioterapia
. värianalyysi . 782 100
P. 08-780 370
Niilontie 9, 86800 Pyhäsalmi
P. lymfahoidot ?
. lika ja viemärikaivojen tyhj.
. 08- 780 152
Juha Kuosmanen
0400 453 700
Juha Niiranen
040 195 1969
Esko Koistinen
0400 563 199
SILMÄLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO
Kello-Optiikka P Suhonen Ky
Ollintie 13, 86800 Pyhäsalmi.
Ajanvaraus p. Hiab-työt ja kuljetukset
. 040 670 3000 / huolto
KOLARITYÖ MH Ky
. 040 544 6338
www.tenhuset.fi
Tenhusen
maansiirto
ja kuljetus Oy
Puh. 044 532 5554
Sähkö- ja automaatiosuunnittelu
ja -urakointi
Sähköasennus
Risto Laitila
p. Likakaivot / muut imuautotyöt
. perhe- ja perintöasiat . vahinkotarkastus ja kolarikorjaukset
Laitisentie 1,
. Bemer-verisuoniterapia
Ollintie 12 L 6, 0400 548 638
P. 08 772 9000
apia en
r
e
t
o
i
Fys
Kerän
a
l
l
U
Fysioterapeutti Ulla Keränen p. ikkunoiden pesut ja
lattioiden vahaukset
Tämän
ilmoituspaikan
hinta
16,80 + alv/ kerta
Soita p. MDT-terapia
. kasvo . veteraanikuntoutukset
. Kuntosali
. hieronnat
. rakennus- ja loppusiivoukset
. kauppakirjojen laadinnat
. 08-782 111, 040 556 1316 kuntoutus
. kaupanvahvistukset . Huolto- ja varaosapalvelu
Ilmalämpöpumput, ilmastointilaitteet
Susitie 5 Puh. 040-705 3738, Asematie 1
. fysikaaliset hoidot
. päivä
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 . 040-5498250
Vanha Pyhäjärventie 5
Puh. 08-780 980
-palvelut
kuntoutukset
Fysioterapeutti Minna Korkiakoski
. VeteraaniLaguksentie 1, p. 0500 6425 17
Anu Mustaparta
JALKATERAPEUTTI
Pirkko Ruotsalainen
Koko kehon vyöhyketerapia vauvasta
vaariin,
Jokikyläntie 555
P. koneen ym. / min + 0,50 ?
- PAARIKULJETUKSET
Kelan tilaus 0100 86 500
1,16?+pvm
Toimipaikat Ylivieskassa ja Haapajärvellä
Vastaanotto sopimuksen mukaan myös Pyhäjärvellä
Ajanvaraus: 029 56 61300
Sähköinen asiointi: http://www.oikeus.fi/oikeusapu/fi/
KODINKONEHUOLTO TOIVANEN KY
Kaikki kodin remontit
- kosteat tilat
- muista kotitalousvähennys
. veteraaniAsematie 2, puh. 040 7439 816
Puh. 0440991443
Toipilaspolku 8,
86800 Pyhäsalmi,
puh. lymfaterapia
. fysioterapia . Sähkölaitteet
. + alv/ kerta
Vanha Pyhäjärventie 5
P. 08 772 9000
T:mi Jaakko Majava, p. jalka . 0208--380 808, 0400-382 272, 040-511 8687
www.hankintaturvaliike.fi
KODINKONE- JA KYLMÄKONEHUOLTO
Pauli Jussila Kellopolku 3 Pyhäsalmi
. lainhuuto- ja kiinnitystoimeksiannot
Päivi Ruotoistenmäki 010 257 6524
Sari Kaattari
010 257 6532
SUOMENSELÄN
Osuuspankki
PYHÄJÄRVI-HAAPAJÄRVI
Kuljetus- ja maanrakennus
AUTOKATSASTUS
Valtakatu 3 b
74700 Kiuruvesi
Puh. 08 - 780 090
040 700 0090
Juha Laitila
p.0500-587 997
Ollintie 11, Pyhäsalmi
Puh. 044 372 9122,
gsm 040-589 5029
sähköposti: esko.kekkonen@eksahko.fi
Yksityinen
KIURUVEDEN
PYHÄSALMI
Mustaparrantie 1, ma-pe 9-17, la 10-14
Puh. käsi . tyylikurssi ?
. Saastamoinen
P. hieronnat
. 08 772 9000
Puh. 08 781 160
Erikoishammasteknikko
Jorma Pekkala,
Ollintie 25, Pyhäsalmi
P. 0400 385 888
Autojen ja traktoreitten
varaosat ja tarvikkeet
Nestehuoltamopalvelut, monipuolinen huoltokorjaamo varustettuna nykyaikaisin
testauslaittein
Pyhäsalmen Auto- ja
traktorihuolto
Pyhäsalmi p. hieronnat
Fysio- ja lymfaterapeutti: Pia Isokoski
Fysioterapeutit Anne Kumpulainen ja Anni Leskinen . 0400-513 608,
. pakoputkien vaihdot ja korjaus. Lymfaterapia
. kotien viikko- ja suursiivoukset
. talousveden ajo
. Roskalavat + tyhjennykset
. jalkojen hoidot
. yksilölliset
tukipohjalliset
Vanha Pyhäjärventie 5
Ajanvaraus p. Kodinkoneet . 08- 780 209
ILMALÄMPÖPUMPUT & ILMANJÄÄHDYTTIMET
Mitsubishi, Panasonic, Sharp, Sanyo ja Argo
valmiiksi asennettuna
Myynti, asennus ja huolto puh. 040 527 5651
HAMPAANKOLO KY
PITOPALVELU
Myös särkypotilaat
PYHÄSALMEN HAMMASHOITOLA
LAGUKSENTIE 4,4 PUH. 040 544 6328
TAKSIASEMA
P. Hieronnat
trainer
. Spinning
. 0600-30077
- puhelun hinta 1,16 . 040-588 5704
Koulutettu hieroja
RAUNO KANGASHARJU
Tämän
ilmoituspaikan
hinta
16
Löytöeläinkoti 040 522 0011.
Ilmoittautuminen sekä lisätietoja
valintakokeista musiikkiopiston nettisivuilla:
JÄÄKIEKKOA INMET-AREENALLA
KESKIVIIKKONA 11.03.2015
klo: 18.00 PyPo C99 . Toivotamme kaikki kauden
aikana mukana olleet jäälle pitämään hauskaa! Kauden 2015-2016
harjoitukset alkavat lokakuussa, tervetuloa taasen silloin mukaan.
Suomen suurin Leijona-joukkue toivottaa kaikille aurinkoista
kevään odotusta!
Keskusta toimii
SAK:n toritapahtumassa 14.3.15
Keskustan teltalla klo 10-12 tavattavissa
Matti Leiviskä ja Jarmo Vuolteenaho.
Tavattavissa Pyhäjärvellä su 15.3.
klo 11.00 Emoniemessä
Leena ja Arvo Mannisella
klo 13.00 Hiidenkylällä
Mauri Kärkkäisellä
klo 15.00 Jokikylän koululla
Kunnallisjärjestön vuosikokous
29.3.15 klo 13.00 valtuustosalissa.
Kevät- Pe 13.3.2015 45
2
markkinat
ja 27-vuotissynttärit
Juhla Mokka
kahvipaketti 500g
suodatinjauhatus
Hernekeittotarjoilu!
klo 10-14
. IPK (Iisalmi)
LAUANTAINA 14.03.2015
G07 Leijonaliigaturnaus
klo: 11.00 JHT Sininen (Kalajoki) . Leveys 1100mm
JUONTOKOURAT
. Sivuttaiskääntö 45 astetta
. Keskiviikko maaliskuun 11. Pitovoiteen
poisto 5 ?. VARUSTE-EDULLA!
Corollan 11. Tilavuus n. Euro-sovitteella
WINTER PACK 0 ?:
EU-yhdistetty kulutus 4,1-6,0 l/100 km, CO2-päästöt 106-139 g/km. 040 519 5843
Varapuheenjohtaja Pauli Pesonen p. Se on
ehdottomasti parasta mitä rahalla voi saada.
Ota yhteyttä Valtra-myyjääsi ja varaa koeajoaika.
OMATOIMISTA
PUUNKORJUUTA
EDULLISILLA
SAMI-PUUKOURAT ISÄNNÄNLINJAN
KONEILLA
etukuormaimiin
1250,- alv 0%
SAMI PH-200
. 0,4m2
. päivä
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 - N:o 11
11
LUKIJAN RIVIT
Sekalaista
pohti@pyhajarvi.fi, toimisto Pohdin urheilutalolla
(käynti takakautta). Pituus 980mm
. 050 353 0864
risto.roytio@konefarmi.fi
www.konefarmi.fi
Tarjous koskee uusia asiakastilauksia ja on voimassa 31.3.2015 saakka.
Kivirannantie 6, IISALMI
Avoinna ma-pe 9-17, la 10?14
Pilkemaster Evo -malliston
klapikoneet saa traktori-, sähkö- ja
polttomoottorikäyttöisinä.
. Leukojen määrä 3 kpl
. Talvirenkaat kevytmetallivanteilla WINTER PACK 0 ?:
. Korkeus 960mm
1290,- alv 0%
. Puheenjohtaja Reijo Pennanen
p. alv:n): 10 sanaa 12,00 euroa,
10 - 20 sanaa 15,00 euroa
20-30 sanaa 20,00 euroa,
seuraavat 10 sanaa / 5 euroa.. Toyota-esittely
. UROSKOIRA. Mukana Valtran uuden T0970
sukupolven traktori
ilmaistuin
12V
. Tavaratilansuojapohja
Etusi 2.103 ?
Etusi 2.103 ?
Tarjous koskee uusia asiakastilauksia ja on voimassa 31.3.2015 saakka.
Työnäytöspäivänä erikoisehto.
Tervetuloa!
Sinä laitat koko elämäntyösi omaan yritykseesi.
Me olemme laittaneet kaiken kokemuksemme ja
saamamme palautteen tähän traktoriin.
UUSI T-SARJA täyttää toiveesi. Jääkobrat Valkoinen (Oulainen)
klo: 12.00 PJK . 010 5228 480
Autovuokraamo ......... Ensi viikolla taas normaalisti klo
18.30 - Haapaset
Haapajärvellä, Haapavedellä,
LIITY JÄSENEKSI POHTIIN
Vuosimaksut: Aikuinen 10 ?, alle 12-vuotias 5 ?, ainaisjäsen 118 ?.
Maksa seuraaville pankkitileille:
OP 537503 - 228 810 , SP 460018 - 46500 tai Nordea 122730-201235
Kärsämäellä,
Nivalassa, Oulaisissa ja Pyhäjärvellä.
JOUSIAMMUNTAA Pohdin talolla keskiviikkoisin klo 17-20.
Järjestyksenvalvoja-asiat Riitta Kähärä 040-5613360
Löydetty
Valittavanasi on useita soittimia.
SUKSIENVOITELUPALVELU koko hiihtokauden.
Perusvaha + fluorivaha + tarvittaessa pitovoitelu 10 ?. Paino 260 kg
Esittelemme koneet ja teemme tarjouksia kaikista tuotteistamme! Katso lisää
www.konefarmi.fi
Koskentie2
Risto Röytiö
p. . 010 5228 300
Huollon ajanvaraus ... Konefarmin
pilkkeentekonäytöksiä
399,-
Seo Pyhäsalmi puh. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta.
Pilkemasterklapikoneiden
esittely ja
työnäytös
Vaihde ......................... 044 585 5848.
Rannankylältä musta-rusk.valk. 0400 388 335
Sekalaista
Joonan seikkailut. Pyhäjärven
Keidas www.pyhajarvenkeidas.fi, 044 300 1077
Jokilaaksojen musiikkiopistossa voit
harrastaa musiikkia monipuolisesti:
Pohdin toimisto on avoinna joka kuukauden ensimmäinen ja
kolmas maanantai klo 14-17, puh. Jääkobrat Musta
klo: 13.15 Jääkobrat Valkoinen . Tervetuloa! Järj. KK-81 (Kiuruvesi)
SUNNUNTAINA 15.03.2015
klo: 15.30 PyPo D01 . Paino 195 kg
. 010 5228 485
Varaosamyynti ........... PJK (Pyhäjoki)
klo: 11.00 PyPo . sukupolven menestys jatkuu tilan
ja varustelun luomalla mukavuudella.
Nyt saat Corollaan lisäksi upeat varuste-edut.
Tervetuloa ajamaan maailman suosituin automalli!
Mallisto alkaen: autoveroton suositushinta 18 550 ?,
arvioitu autovero 5 367,13 ?, toimituskulut 600 ?,
arvioitu kokonaishinta sisältäen toimituskulut 24 517,13 ?.
ZZZ RNDXWR . Jääkobrat (Oulainen)
Vapaa pääsy. Kahvio avoinna. 780 370
2 pkt /talous
Tarjous voimassa
tuoteostoksen
yhteydessä!
Jäähdytinneste
10L
2490
Neste Hydrauli 32S 20L
59,-
Talven viimeiset
lumilingot
nettohinnalla ulos!
PYHÄSALMEN AUTO
JA TRAKTORIHUOLTO
TOYOTA COROLLA.
NYT 2.103 . Lisätietoja Kirsi Lehtosaari p. Kourien leveys 180 cm
. JHT Sininen
klo: 13.15 PyPo . Tavaratilansuojapohja
. Puhuu Väinö Viikilä su 15.3.
klo 17 Ikosen koululla. 010 5228 480
* Matkapuhelimesta soittaessa 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (alv 24%).
Lankapuhelimesta soittaessa 8,21 snt/puh + 5,9 snt/min (alv 24%)
PAIKALLA AGCO SUOMELTA
TRAKTORIMYYJÄ KARI SOROLA, 040 635 0257
KARI.SOROLA@AGCOCORP.
P COM
Valtra is a worldwide brand of AGCO.
Maksaja: Pyhäjärven tukiryhmä
Ilmoituspalsta yksityisille ja yhdistyksille
Hinnat (sis. 780 950
Tänään ei ole ?Tapaus
Pappilantietä.. Jääkobrat Musta (Oulainen)
klo: 12.00 JHT Valkoinen (Kalajoki) . Tervetuloa kannustamaan!
JÄTÄ ILMOITUS NETISSÄ:
www.pyhajarvensanomat.fi
PUHELIMELLA 08-772 9000
KÄYNTIOSOITE:
Asematie 2, Pyhäsalmi
Ilmoittautuminen päättyy 31.3.2015
POHDIN LEIJONA-KIEKKOKOULU TIEDOTTAA
Pyhäjärven Pohdin Leijona-kiekkokoulun kauden viimeistä
harjoituskertaa vietetään pikku tarjoilun kera Inmet-Areenalla
sunnuntaina 15.03.2015 klo 12.30-13.45. 0Rottorinlämmitin asennettuna
. 0Rottorinlämmitin asennettuna
. Talvirenkaat kevytmetallivanteilla
. ZZZ WR\RWD ?
. JHT Valkoinen
klo: 14.30 PyPo E04
pe klo 20 mennessä
Suvi Ruotoistenmäki, p. 08-772 9000
BINGO
Pyhäsalmen Urheilutalolla su 15.3 klo 18.00
Palkinnot; 9x20,9x40,4x60, 2x100 ja 2x 160
Irtolehti: 1390 ?, pr 56
Kirjat:10, 14 ja 19 . Kyyti ja liput 35 ?.
Kysy lisää ja varaa paikkasi
Jaakola
www.koulutusrengas.fi
sunnuntaina 29.3.2015 klo17.00 Kaupungintalolla /
valtuustosalissa. Työturvallisuuskortti
PE 27.3. Kokouksessa käsitellään sääntöjen
13§ määräämät asiat. klo 17
TI 17.3. Ratatyöturvallisuus (RATATURVA)
MA 13.4. /min)
Arkisin 7?21
Lauantaisin 7?18
Sunnuntaisin 12?18
045 318 4912 / Liisa tai
040 823 0668 / Leena tai
050 493 7953 / Jaana
Ilmoitus ehtii keskiviikon lehteen, kun jätät sen
viimeistään perjantaisin
kello 14.00 mennessä.
900 ?
S-MARKET PYHÄJÄRVI
Omistajan käyntikortti
Bonus %
Päivän retki
Jyväskylään
OSTOKSILLE JA KÄDENTAITOMESSUILLE 28.3.
Linja-auto lähtee Kuusenmäeltä
klo 7.45, Ruotanen - mh klo 8.00.
Myös matkanvarrelta pääsee
mukaan. Hinta sisältää
matkat meno-paluu,ruokailu Suomen puolella
menomatkalla,laivamatkat, 6 yön majoitus 2-hengen
huoneessa puolihoidolla (aamiainen ja
päivällinen) sekä lääkärintarkastus ja lääkärin
määräämät hoidot. Lisätietoa bonusneuvojalta.
Talouden
kuukausiostot
vähintään
Bonusta
kuukaudessa
vähintään
Bonusta
vuodessa
vähintään
540 ?
5,0 %
45 ?
800 ?
4,5 %
36 ?
432 ?
700 ?
4,0 %
28 ?
336 ?
600 ?
3,5 %
21 ?
252 ?
500 ?
3,0 %
15 ?
180 ?
400 ?
2,5 %
10 ?
120 ?
300 ?
2,0 %
6?
72 ?
200 ?
1.5 %
3?
36 ?
50 ?
1,0 %
0,5 ?
6?
Suojaa silmäsi
auringolta!
bussilla Pyhäsalmesta, hinta 650 ?. Ruotasen kylätoimikunta,
Ruotasen koulu, Liikuntatoimi, Pohti Hiihtojaosto
Ostetaan kaikkia
TURKISNAHKOJA
Pyhäsalmen ABC klo 11.30 - 12.30
perjantaina 13.3. Tervetuloa!
Pyhäjärven
omaishoitajat ja
läheiset ry:n
KEVÄTKOKOUS
Sunnuntaina 22.3.
klo 14.00 Nuokkarilla.
Käsitellään sääntöjen
määräämät asiat.
Osanottajien
kesken myös arvontaa.
Johtokunta samassa
paikassa klo 13.30.
Seniorit ry
Sääntömääräinen
Rakennusliiton
OS.303:n
KEVÄTKOKOUS
La 21.3.2015 klo 14.00
Ravintola Myrskylyhdyssä. 040 846 2160 tai Taimi Nurminen
p. 040 560 4032.
Järj. 12
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 . Kokouksen aluksi Kansanedustaja Raimo Piirainen kertoo ajankohtaisista asioista, niin
valtakunnan kuin puolueen osalta.
TERVETULOA kuulemaan ja haastamaan keskustelemalla tämän hetken päättäjää meille päivittäisistä
asioista.
KAHVITARJOILU
Johtokunta
Pyhäjärven Kennelkerho ry:n
VUOSIKOKOUS
18.3.2015 klo 18.00 OP:n kokoustilassa.
Esillä vuosikokousasiat, palkittavat ym.
Kahvitarjoilu. Digipiirturi/ajo- ja lepoajat
SU 26.4. 010 762 8710
(0,0835 . osuusmaksun voit maksaa kokonaan tai liittyessä
20 ?, jolloin loppuosa maksetaan kertyvällä Bonuksella
24 kk kuluessa. klo 11.00
Sarjat T&P 6-15, N, M ja ajattomat.
Hiihtotapa perinteinen.
Pakkasraja -15°C. Tieturva 1 ?kortti
PE 17.4. Paikkoja rajoitetusti, joten varaa
paikkasi heti ja viimeistään 20.3. Hygieniapassi
LA-SU 9.-10.5. Vesityökortti (Vesihygieniapassi)
LA 25.4. Kustannustehokas kuljettaja
PE 8.5. 050-307 5439
TORILLA
TAVATAAN!
Kärsämäellä:
PE 13.3. Matkalle lähdetään
maankuulua vanhanajan
JAUHONMYYJÄ
Metsänhoitoyhdistyksen
pihalla la 14.3. Kaikille avoin.
Pyhäjärven Seniorit ry
Ruotasen koullulla su 15.3. 0500 285 478. mennessä:
Pirkko Liuska p. Ensiapu 1 ?kortti
Lisäksi:
Tieturva 2 ?kortti, täydennyskurssi 12.5.
Tieturva 2 ?kortti 19.-20.5.
KYSY LISÄÄ !
juha.nevalainen@koulutusrengas.fi
0400 184 893
www.koulutusrengas.fi
Torstaina klo 12.30-14
torilla kalajokista
hiekkamaan
PERUNAA
P. /puhelu + 0,1209 . KLO 10-18
LIITTYMISETUINA: 4 pkt Kulta Katriina -kahvia, 10 euron
etuseteli PeeÄssän ravintoloihin ja ostoskassi!
100 . N:o 11
Keskiviikko maaliskuun 11. klo 13-15.30
Pyhäsalmen torilla.
Puh. Pyhäjärven Pohti ry
Tervetuloa!
Kokouksia
PYHÄJÄRVEN DEMARIT R.Y:n
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS
Matka Pärnuun KYLÄ-CUP -HIIHDOT
10.-16.5.2015 Tervis-kylpylään. klo10:00 alkaen
poromies valmistaa ja myy
PORONLIHARUOKIA
Tervetuloa syömään! (myös omiin astioihin)
Kylmäsavulihaa myynnissä
savusaunaPALVIA
perinteiset makkarat
ja maalaishyytelöt.
To 12.3. Tarvitset voimassaolevan passin
tai EU-henkilökortin. klo 18
K 16, 2h 09 min
Liput 9 eur.
Palotie 4-86800 Pyhäsalmi
Elokuvien lipunmyynti
p. 044 7769 724
www.pyhasalmenvpk.fi
www.facebook.com/Pyhasalmen
VpkElokuvat
Varaukset/tiedustelut avoinna 1,5 h
ennen päivän esitystä
Varatut liput lunastettava
½ h ennen esitystä
ASIAKASOMISTAJUUS
TUO TUNTUVIA ETUJA!
Liity PeeÄssän
asiakasomistajaksi!
BONUSNEUVOJA PAIKALLA
TO 12.3. Sp-Optian
kontt.johtaja V Pekkala
vierailee klo 12.00.
Pankkiasiaa.Tervetuloa,
kahvitarjoilu, arvontaa.
Pyhäsalmi 8.3.2015
Hallitus
Pyhäjärven Reuma ja
Tules ry:n
KEVÄTKOKOUS
18.3.2015 klo 11.00
Ns:n tiloissa Asematie1.
Tervetuloa. päivä
PYHÄJÄRVI
KINGSMAN:
SALAINEN PALVELU
POSSUNFILEE JA OMENAROSMARIINIKASTIKE
KATSO RESEPTI
YHTEISHYVA.FI
SIVUILTA!
PE 13.3. Irtolehti 3.50 ?
Meidät löydät myös Facebookista;
Pyhäjärven Pohti Bingo
Järj. klo 11.00
Asematien nuorisotiloissa.
Käsitellään sääntömääräiset asiat. Esillä
sääntömääräiset asiat.
___________________
Osaston jäsentenväliset
PILKKIKILPAILUT
La 28.3.2015
klo 9.00-13.00
Hotellin rannassa.
Hyvät palkinnot.
Hallitus
KEVÄTKOKOUS
ke 25.3. klo 9-15.
Kallen erikoisia
ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi
/S-MARKET PYHÄJÄRVI
Ollintie 12, Puh. Kärsämäen Teboil klo 13.00 - 14.00
Torilla
Torilla la 14.3. Kahvio ja arvontaa.
Ilm. klo 18
SU 15.3. 050 323 0840
Puh