VUOSIKERTA. Joonas Kärkkäinen Hiidenkylän kyläyhdistyksen toritapahtuma toi ihmisiä paikalle pitkin päivää. Lue lisää s. Tässä lehdessä Täydenkuun tanssit-liite! 20.-24.7.2021 Kesäisiä Kesäisiä kohtaamisia kohtaamisia KESKIVIIKKO HEINÄKUUN 14. 13. PÄIVÄ 2021 N:o 28 HINTA 2,50 € pyhajarvensanomat.fi 66
RATAOSILLA KULJETETAAN pasutteen, lannoiteteollisuuden ja raakapuun kuljetuksia sekä Terafamen ja Pyhäsalmen kaivoksen kuljetuksia. ja 27– 30.8. – Iisalmi-Ylivieska rataosan sähköistys on parhaillaan käynnissä. • Hankkeen kustannukset ovat n. Pyhäjärvi tännään 2 2021 N:o 28 Keskiviikko heinäkuun 14. MISSÄ VAIHEESSA työt ovat. 55 miljoonaa euroa, josta Ylivieska-Iisalmi sähköistys 44 miljoonaa euroa, Iisalmen kolmioraide 9,5 miljoonaa euroa, Siilinjärvi-Ruokosuo rataosuuden sähköistys 1,0 miljoonaa euroa. – Sähköistyksellä parannetaan rautatiekuljetusten kustannustehokkuutta, teollisuuden kilpailukykyä ja vähennetään kuljetusten aiheuttamia haitallisia päästöjä, hän avaa. Sähköistettävää raidetta on yhteensä 166 km. ETENEEKÖ HANKE aikataulussa. Iisalmen kolmioraiteen rakennussuunnittelu on käynnissä ja urakkakysely sen osalta saadaan liikkeelle vielä tämän vuoden lopulla, kertoo hankkeen projektipäällikkö Harri Sakki. Kiskobussi 491 on peruttu tiistai-torstai aamuilta 1.5.2021 alkaen ja elokuussa. Hankkeessa sähköistetään rataosat Ylivieska-Iisalmi ja Siilinjärvi-Ruokosuo, joista viimeisempi on valmistunut vuoden 2020 lopussa. päivä Annakka Sattaako vai paistaako. Pyhäjärvellä Emolahdentien ali kulkevan junaradan sähköistys etenee suunnitelman mukaan. – Hankkeella on pieniä vaikutuksia henkilöliikenteeseen. MITEN TYÖT vaikuttavat rataliikenteeseen Pyhäsalmen kannalta. Töiden vaikutuksia ensi vuoden rataliikenteeseen tarkastellaan tulevan syksyn aikana. MITÄ RADAN sähköistys edistää. Ylivieska-Iisalmi -radan sähköistys etenee Kärsämäki Haapajärvi Pyhäjärvi Pihtipudas Kiuruvesi Kärsämäki Haapajärvi Pyhäjärvi Pihtipudas Kiuruvesi Pyhäjärvi Pyhäjärvi Pyhäjärvi Pyhäjärvi www.fmi.fi 3:32 23:09 3:35 23:07 Keskiviikko Torstai +27 +28 +29 +27 +28 +29 +28 +29 +29 +28 +29 +30 Perjantai 3:38 23:04 +22 Lauantai 3:40 23:02 +23 Sunnuntai 3:43 22:59 +22 Maanantai 3:46 22:56 +21 Iisalmi-Ylivieska rataosan sähköistys on parhaillaan käynnissä.. Tavaraliikenteen lisäksi radalla liikennöi kaksi henkilöjunaparia vuorokautta kohden. • Hankkeessa sähköistetään rataosat Iisalmi–Ylivieska ja Siilinjärvi– Ruokosuo. on rataosalla totaalikatko perjantai aamusta maanantai aamuun, jolloin junia ei kulje. – Hanke etenee aikataulussa, eikä suurempia ongelmia ole toistaiseksi tullut vastaan. Korvaava kiskobussiliikenne hoidetaan tapauskohtaisesti linja-autoilla. Tänään Aliisa Torstaina Rauni Perjantaina Reino Lauantaina Ossi Sunnuntaina Riikka Maanantaina Sari, Saara Tiistaina Maarit, Reetta Emolahdentiellä ilmoitetaan räjäytystyöstä, joka voi pysäyttää liikenteen enintään kahdeksaksi minuutiksi. JENNI KANKAANPÄÄ Ylivieska-Iisalmi -radan sähköistys • Tavoitteena on parantaa rautatiekuljetusten kustannustehokkuutta, teollisuuden kilpailukykyä ja vähentää kuljetusten aiheuttamia haitallisia päästöjä. Siellä on meneillään pylväsperustuksien asennus ja rataan liittyvät geometriamuutokset ylikulkusiltojen kohdalla välillä Iisalmi-Haapajärvi. Emolahdentien ali kulkevan radan varrella muokataan maastoa junaradan sähköistystyön vuoksi. Työkantaa on tällä hetkellä paljon ympäri Suomea ja tämä osaltaan vaikuttaa saatavien urakkatarjouksien määrään ja hintaan. Koko hanke valmistuu vuoden 2023 loppuun mennessä, Sakki avaa. Olemme kaikesta huolimatta pysyneet budjetissa ja toivottavasti sama tahti jatkuu hankkeen loppuun asti. 20–23.8
Hiihdot onnistuivat järjestelyjen ja olosuhteiden puolesta hyvin. Heinäkuu Jos käki kukkuu pitkään vielä heinäkuussa, tulee lämmin ja pitkä syksy. HONKAVUORELLA JÄRJESTETTIIN viime helmikuussa yleisten sarjojen SM-hiihdot. Väliajalla on luvassa tarjoilua. – Meillä on menossa hieno tarina. SM-HIIHTOJEN JÄRJESTELYTOIMIKUNTA kutsuukin kaikki, eri tavoin hiihtojen onnistumiseen vaikuttaneita, huomenna torstaina Honkavuoren uudessa tennis-/ huoltohallissa järjestettävään SMhiihtojen kiitosjuhlaan. SM-HIIHTOJEN JÄRJESTELYTOIMIKUNTA järjestää kiitostilaisuuden Honkavuoren tennis-/ huoltohallissa. SkiTeamin väki oli aitiopaikalla hiihtomaailman isoissa hetkissä aina Moilasen nuorten MM-kullasta tapaukseen Mäki–Bolshunov. Pääsylippuja ravintolamyyntituloja jäi järjestäjien kassaan tulematta huomattavia summia, kertoo SM 2021 -hiihtojen tapahtumajohtaja Kauko Tikkanen. – Natiaisena hän oli todella kova puhumaan. – Mihin Niilo ryhtyikin, hän teki sen täysillä. Samoilla linjoilla oli Moilanen. Se oli iso tunnustus koko Pohti SkiTeamille. Laajalahti kuvailee hiihtomaailman kärsineen keltapunaisesta migreenistä: Pohti SkiTeam oli kaikkialla aiheuttaen kilpailijoille päänvaivaa. Tämän lisäksi erinäisiin rakennusprojekteihin ja lumen tykittämiseen sekä ajoon osallistui talkooväkeä kymmenittäin. Töitä on tehtävä edelleen, tuumasi Joni Mäki Pauli Pesosen haastattelussa. Pohti SkiTeam on kuin perhe – jokaisesta pidetään huolta. Johannes Piste eli Jukka Pesonen esiintyi päätösgaalassa ja lauloi urheilusankareille J. Eikä pidä unohtaa kisavieraiden majoittajia ja muita yhteistyökumppaneita. Gaalan loppupuolella Johannes Piste esitti Pohti SkiTeamin oman kappaleen Pohti SkiTeam Anthem, jonka jälkeen Pauli Pesonen kysyi manageri Kauko Tikkaselta seuraavat tavoitteet. Joonas Kärkkäinen Historiallista kautta juhlittiin Päätösgaalassa juhlittiin Pohti SkiTeamin hienoa kautta. Hallin ovella on jaossa kasvomaskeja ja käsidesiä on myös saatavilla. Päätösgaalassa katsottiin viime kauden parhaita hetkiä videolta. – Hieno juttu, mutta työt jatkuvat. Hän halusi kiittää erityisesti kahta henkilöä, joiden intohimo on vienyt hiihtoseuraa eteenpäin. Toisen erityismaininnan saa seuran manageri, Vuoden manageriteolla palkittu Kauko Tikkanen. (Vilkuna: Vuotuinen ajantieto, 2001.) 3 2021 N:o 28 Keskiviikko heinäkuun 14. Paikalle saapuivat myös MMsankarien vanhempia. SkiTeamin takana on hurja talvi, joka yllätti kaikki. Mäen Suomen Cupin voitto ja Pohti SkiTeamin historian ensimmäinen Suomen Cupin viestivoitto. Laajalahti kiitti seuran huoltotiimiä, joka on aivan Suomen kärkeä. Voimassa olevat koronarajoitukset huomioidaan. Tero Mäki näkee Jonin kasvaneen harkitsevaksi ja rauhalliseksi mieheksi. Hiihtoseuran päätösgaalassa muisteltiin onnistunutta kautta. Päätösgaalassa haluttiin muistaa ja palkita kaikkia hiihtäjiä, huoltajia, organisaation jäseniä kuin yhteistyökumppaneitakin. SkiTeam oli siis menestyjä niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin. Juha Moilanen muistelee Niiloa vauhdikkaana poikana, jonka perässä ei meinannut pysyä. Joonas Kärkkäinen SM-hiihtojen kiitostilaisuus. Molemmat julistivat tavoitteekseen nuorten MMkilpailut. Nälkä kasvaa kuitenkin syödessä, hymyili Moilanen. Pohti SkiTeam saavutti viime kaudella paljon – jopa kaksi MM-mitalia. Katsomon istumapaikat järjestetään turvavälein. TILAISUUDEN OHJELMASTA vastaavat Juha Vartiainen musisoinnillaan ja lapinlahtelainen Heinäahon teatteri humoristisilla esityksillään. Gaalassa nähtiin niin hiihtäjiä, huoltajia, organisaation jäseniä kuin yhteistyökumppaneitakin. Palloilulajit olivat Jonille tärkeitä, erityisesti jalkapallo. LAAJALAHDEN TERVETULIAISPUHEEN jälkeen ohjat otti illan isäntänä toiminut Pauli Pesonen. Kansallinen Mediatutkimus (KMT 2020). Karjalaisen kappaleen Sankarit. – Olympiamitali ja seuran oma golfturnaus, virnisti tyytyväinen, historiallisen kauden saavuttaneen hiihtoseuran manageri. – Pohti SkiTeam saavutti kaikkiaan 19 arvokisojen podiumpaikkaa, luettelee seuran puheenjohtaja Pekka Laajalahti. päivä Pyhäjärven Sanomat löydät netistä osoitteesta: pyhajarvensanomat.fi Tule seuraamaan aktiivisia somekanaviamme: Facebook-, Instagramja YouTube-palveluissa. – Miksi me olemme täällä. KUTSU koskee myös niitä, jotka joutuivat jäämään pois, kun kisojen talkooväen määrä jouduttiin yleisön puuttumisen vuoksi supistamaan. Moilasen ja Mäen suoritukset MM-laduilla katsastettiin uudelleen hiljaisuuden vallitessa. – Onhan tämä hieno saavutus, mutta se ei tee minusta parempaa hiihtäjää. Molemmat olivat valinneet Pohti SkiTeamin seuran yhteisöllisyyden ja laadukkaan toiminnan vuoksi. Kun tapasin ensimmäistä kertaa Juhon, kiinnitin välittömästi huomiota hänen intohimoonsa urheilua kohtaan, Laajalahti kuvailee Joni Mäen menestysvalmentajaa. JONI MÄEN parisprintin MM-hopea, Niilo Moilasen nuorten MMkulta ja nuorten MM-viestihopea. HIIHTÄJILTÄ, mediaväeltä ja muilta paikalla olleilta saatu palaute on ollut yksinomaan myönteistä. Moilanen ja Mäki palkittiin suurin aplodein ja saattoipa osa herkistyä videoiden riemua katsoessaan. Hänen haastatteluunsa pääsivät seuran uudet hiihtäjät Matias Hyvönen ja Konsta Mäntyvaara. Ainoa harmitus oli, kun yleisöä ei koronapandemian vuoksi voitu ottaa paikan päälle. Joni Mäen harjoitteluun tälle kesälle kuuluu korkean paikan treeniä, kun taas Moilanen suorittaa asepalvelustaan. Ensimmäinen heistä on valmentaja Juho Halonen. Vastaukseksi riittää yksi sana ja se sana on ”yhteisöllisyys”, Laajalahti puhui avauspuheessaan. – Kauko omisti Vuoden manageriteko -palkinnon koko seuralle. TALKOOHENKI ON Pyhäjärvellä vielä voimissaan. Kisojen järjestelyihin itse kisapäivinä osallistui noin 150 henkeä. Kiitos siitä kuuluu jokaiselle järjestelyihin osallistuneelle. Pohti SkiTeamin kausi oli monessa mielessä napakymppi ja hieno kausi saikin päätöksensä Honkavuorella hiihtoseuran päätösgaalan merkeissä. Moilanen ja Mäki suhtautuivat menestykseensä tyynen rauhallisesti. Hänen kauttaan olemme koko perheenä ymmärtäneet, minkälaista päämäärätietoisuutta huipulle pääseminen vaatii. Mainostaja, 96 prosenttia lukijoista pitää tätä lehteä ylivoimaisena paikallisten aiheiden tietolähteenä. Hän kuitenkin alkoi panostamaan hiihtoon ja tässä ollaan. Pisteet haluan antaa Jonin valmentajalle Juho Haloselle, kiitteli hopeamitalistin isä. Kun taustat ovat kunnossa, kaikki pystyvät parhaimpaansa
Reilu sata joukkuetta kerännyt tapahtuma teki yhden vaihdoistaan Pohdin Suurlavalla. SUOMI JUOKSEE -tapahtuma ohitti Pyhäjärven jälleen viime viikolla. Sitä ennen kuitenkin nautitaan lähellä tapahtuvista tapahtumista, osallistutaan ja tuetaan aktiivisia järjestäjiä, jotta meillä tapahtuisi jatkossakin! Tapahtumanälkää Nenästä kiinni ja rohkea loikkaus 5 m:n tasolta. Tie maisterin tutkintoon on sillä selvä. Toiveet ovat korkealla, sillä jospa pikkuhiljaa palattaisiin takaisin jonkinlaiseen normaaliin ja pääsisi kauemmaksikin reissuun. Keskiviikko heinäkuun 14. A. Virka on julistettu toistamiseen haettavaksi 30 päivän kuluessa kesäkuun 30 p:stä lukien, tämä päivä lukuunotettuna. On helpottavaa tavata ihmisiä, kulkea heidän joukossaan ja nähdä hymyt ihmisten kasvoilla. “Kivaa on ollut koko ajan” Uimakoulut käynnissä taas 22.7.1971 Suomi juoksi, Hallikainen lauloi ja lavakansa tanssi Monen monta kertaa juoksutapahtumaan osallistunut Teuvo Takalo lähti vetämään letkaa Oravan koulun levikkeelle asti. Lisäksi kurkataan ensi viikolla alkavien Täydenkuun Tanssien ohjelmistoon lehden välistä löytyvän liitteen muodossa. NYT RAJOITUSTEN purkaantuessa pienetkin tapahtumat liikuttavat omasta huomiostani herkemmin, ja enemmän ihmisiä. Huomaan saman myös itsestäni. PYHÄJÄRVEN KAPPALAISEN virkaa ovat hakeneet Haapaveden v.t. ENNEN KORONAA kuuli monesta suusta, että kun eihän täällä ikinä tapahdu mitään. 10.7.1996 MANNERHEIM-LIITON PYHÄJÄRVEN osaston käynnistämät uimakoulut ovat jälleen koonneet uimakoululaisia joukoittain hankkimaan välttämätöntä uimataitoa. kirkkoherra V. Tulossa ovat muun muassa jo monille tuttu Emolahti Meeting kuun lopussa ja heti perään uutena Meijjänperän rekkatapahtuma. Kun huomaan ilmoituksen tulevasta tapahtumasta, on sinne päästävä. Pyhäjärveltä ei tällä kertaa ollut mukana omaa joukkuetta. Niitä ei sovi jättää välistä. Kappalaisen virka Liitto 1.7.1921. Pandemia pisti näkemään asioita erilaisesta vinkkelistä – kyllähän meillä on tapahtunut aina. Ja sen huomaa. Sitten korona saneli meille uudet säännöt ja ei tosissaan tapahtunut enää mitään. Åkerman ja Hyrynsalmen v.t. HUOMATTAVAN PALJON väkeä keränneen tapahtuman kiinnostavuutta lisäsi lavalla pidetyt heinäkuiset naistentanssit, joiden pääesintyjänä oli Joel Hallikainen yhtyeineen. Hiljaiselo on ollut itselleni painostavaa ja turruttavaa. Tulevina kesäviikonloppuina tapahtumia seuraa lisää ympäri Suomen, mutta myös omalla paikkakunnalla. päivä 2021 N:o 28 4 TÄTÄ LEHTEÄ taittaessa tuli mieleen, että kylläpä meillä nyt tapahtuu. TULEVALLA VIIKOLLA käyn tuikauttamassa itseeni toisen annoksen koronarokotetta. Kivioja. VIIME VIIKONLOPPUNA lähdin itsekin ensimmäiseen tapahtumaan pitkiin aikoihin ja telttailinkin viikonlopun Saarijärvellä nauttien Vintage VW Garagen järjestämästä kesämiitistä jokaisella solulla tavaten volkkareita harrastavia uusia ja vanhoja tuttuja. Sivuilla liikutaan esimerkiksi sellaisissa paikoissa kuin toiveikkaana aktivoituvan kyläyhdistyksen järjestämissä toritapahtumassa ja kesäkisoissa. Ruotasen palolammikolle tullaan järjestämään kaikkien uimakoulujen yhteinen päätöstilaisuus. kirkkoherra F.B. Sää vain ei kaikistellen ole suosiollinen ja varmasti monien pienimpien ”koulutie” on huolehtivien äitien ansiosta käynyt mutkaiseksi. H. Lieneekö järjestäjien lisäksi myös yleisöllä tapahtumanälkää yli vuoden kestäneen hiljaiselon jälkeen – luulisin
Tunnen itsessäni tämän piirteen, Eero tuumaa. Eero Niskasen saunakamarissa on näytteillä Eeron isän pojalleen tekemä suksipari. 5 2021 N:o 28 Keskiviikko heinäkuun 14. Vuonna 2007 Eero myi ikkunatehtaan kokonaan pois. – Laji on hyvä pariskunnan harrastus. keitän kahvit, seuraan netistä tapahtumia ja talousuutisia, sitten golfaamaan En voisi elää ilman vettä Pyhäjärvellä parasta on golf-kenttä ja järvi. AINA vaan pitää yrittää, yrittäjä on yrittäjä hautaan asti. Suvusta löytyy yrittäjyyttä, sekä ulkoista yrittäjyyttä eli yritysten perustamista ja niissä toimimista, mutta myös sisäistä yrittäjyyttä. Nimi: Eero Niskanen Ikä: 75 vuotta Ammatti: Toimitusjohtaja, eläkkeellä Perhe: Vaimo, aikuisia lapsia 16 Harrastukset: Golf, tennis, hiihto, lentäminen Aamulla, kun herään.. Eero Niskanen aloitti yhden miehen yrityksenä Haapajärven Tiivi-ikkunatehtaan. – Niskaset ovat omapäisiä, oman tien kulkijoita. Sukupiirteenä peräänantamattomuus Mitä kuuluu . Pistän kaiken tarmoni tekemiseen, se on sellainen ominaisuus. Kotikentän lisäksi Niskaset golfaavat monilla muillakin Suomen kentillä ja talvikuukaudet Floridassa. Tapahtuman teemana on kädentaidot ja yrittäjyys. – Meitä Niskasia on rekisterissä noin 7000. Eero Niskasen saunakamarissa on näytteillä Eeron isän pojalleen tekemä suksipari. Poika olisi halunnut ostosukset, joten suksiseppä-isä teki sellaiset. päivä Golf on riittävän haasteellista ja intensiivistä tekemistä yrittäjäuran jälkeen, lähellä Pyhäjärven kenttää asuva intohimoinen golfaaja Eero Niskanen sanoo. – Golfin takia rakensimme kodin ja muutimme Pyhäjärvelle. Siinä ei sovi toisiaan neuvoa, ettei innostus mene. Vaimo sanoo, että minun pitää saada perin juurin tutkia kaikki, mihin alan. 30 vuodessa yritys kasvoi satoja ihmisiä työllistäväksi ja laajeni ulkomaillekin. Jos Niskanen kokee jonkin asian oikeaksi, hän pitää siitä kiinni aika lujasti. Sukuun kuuluvat Niskaset, Niskaiset ja osin Niskat. Nautitaan, jos sattuu hyviä lyöntejä eikä aina edes merkata tuloksia ylös. Kiinnostava harrastus tai vapaaehtoistyö on hänen mielestään tarpeen, sillä yrittäjäluonne kaipaa haasteita. Eero Niskanen toimii Niskasten sukuseurassa ja puuhaa sukutapahtumaa Raudaskylän Opistolle heinä-elokuun vaihteessa. Kädentaitoja on Niskasten suvussa paljon. Niskaset ovat omapäisiä, oman tien kulkijoita. – Minulla oli hieno ura, ja varsinkin niistä lähtökohdista, kansakoulupohjalta. Melkein joka päivä pelaamme, ja vuodessa tulee noin 600 kilometriä kävelyä kentällä. “Kivaa on ollut koko ajan” Uimakoulut käynnissä taas. Jatkuu seuraavalla sivulla a Kädentaitoja on Niskasten suvussa paljon. Se tarkoittaa yrittäjämäistä toimimista elämässä yleensä. Poika olisi halunnut ostosukset, joten suksiseppä-isä teki sellaiset. Henkinen side yritykseen on silti vahva. Sanotaan, että Niskaset ovat peräänantamattomia, Eero kertoo
Niskanen, joka kuului Reaganin hallituksen talousneuvostoon. Hänellä oli liikemiesvaistoa. Eero mainitsee myös 1800-luvulla syntyneen Paavo Niskasen, joka lähti Iisalmesta 6-vuotiaana Nivalaan vanhempiensa mukana. Eero Niskasen on syntyisin Sonkajärveltä, mutta on kasvanut Ylivieskassa. päivä 2021 N:o 28. Kun kotitila ei kaikkia elättänyt, osa Niskasista lähti Keski-Suomeen päin Viitasaarelle ja Pihtiputaalle, osa Ylä-Savoon ja Kainuuseen. Keskiviikko heinäkuun 14. Tee tilaus sivuillamme: pyhajarvensanomat.. Ensimmäinen suomalainen nainen hävittäjälentäjänä on Inka Niskanen. tai soita 040 772 0231 25€ /3kk – Esi-isä Paavo Niskanen tunnetaan Pielavedeltä 1500-luvulla. 6 V iikon varrelta V iikon varrelta Pyhäjärven Sanomat (digija paperilehti) kesätarjouksena hintaan Tarjous voimassa heinäkuun 2021 loppuun saakka ja koskee vain uusia kotimaan tilauksia. Kainuun Niskasten sukua on tunnettu amerikkalainen taloustieteilijä William A. Hänen kolmesta pojastaan Laurilla ja Tahvolla on jälkeläisiä, ja he ovat kaikkien Niskasten esi-isiä. Paavo osti rappiotilan, laajensi ja laittoi meijerin sekä nikkarinverstaan ja osti lisää tiloja pakkohuutokaupoista. Parhaana päivänä Niskaset pelaavat kotikentällään Pyhäjärvellä kolme kierrosta. – Yritimme saada sukutapahtumaan myös hiihtäjä-Niskasia, Iivoa ja Kerttua sekä Katria, mutta he eivät halua ottaa pienintäkään riskiä korona-aikana edes sukutapaamisessa, sillä on olympiavuosi. Hänestä muistuttaa Nivalan Hilppa-patsas. – Niskasia on joka lähtöön. Paavo oli kansanedustajana samoin kuin poika Heikki, joka oli myös Nivalan konikapinan johtomiehiä. Golfissa on mielenkiintoa ja haastetta. On kenttäpiispaa ja vuorineuvosta, kansanedustajia Maalaisliitossa, SKDL:ssa ja SDP:ssa, ja varmaan myös pahiksia, on alkoholiongelmaisia, sentään yhtään tappajaa en suvussa tiedä. Kirsi Haapea Jatkoa edelliseltä sivulta
Pyhäjärven Pohti vastaa tanssien järjestämisestä kokonaan. – Aina kun kerkiän ja on vapaa-aikaa. Hurma käytti 7 kuukauden keikkataukonsa levyn tekemiseen. Nämä ovat yhdeksännet tanssit tänä kesänä. Se on hyvää liikuntaa ja tanssija tarvitsee vähemmän lääkkeitä ja lääkäreitä. – Luojan kiitos etten kerinnyt irtisanoutua varastonhoitajan työstäni. Ajokilometrejäkin tanssimiehillä kertyy: Jukalla parhaana vuonna 42 000 ja Veikolla 25 000 kilometriä. KORONA TOI katkoksen myös esiintyjille ja monille loven toimeentuloon. Naistentansseissa laulanut Sami Rosholm oli jättämässä päivätyönsä maaliskuussa 2020 ja siirtymässä päätoimiseksi artistiksi, kun koronasulku lopetti keikat. – Yleisö on keikoilla pyytänyt levyä, samoin tanssinopettajat, Jarno Ollikainen Hurmasta kertoi. – En näe tanssissa mitään pahaa, päin vastoin. Koronatilannetta seurataan tarkasti, ja jos on tarpeen, lopetetaan tanssit. Suurlavalla on edelleenkin Suomen suurimmat tiistain naistentanssit. Jukka Keränen ehti Suurlavan lippuluukulle hyvissä ajoin, avajaisillan ensimmäisenä. Viime kesänä oli hetken keikkoja, sitten taas laitettiin laput luukuille. – Suurlavalla on edelleenkin Suomen suurimmat tiistain naistentanssit. Kirsi Haapea Tanssisulku oli kuin linnatuomio Suurlavan avajaisissa tanssittiin sekä perinteisiä valsseja että modernin tyylisiä tansseja. Sami Rosholm ja Casanova – orkesteri soittivat perinteistä tanssimusiikkia, Veikon ja Jukan suosikkityyliä. V iikon varrelta 7 V iikon varrelta V iikon varrelta Pyhäsalmen Suurlavalla päästiin tanssin makuun, kun naistentanssit alkoivat koronatauon jälkeen. Levy sisältää Hurman sovituksia pareittain eri tanssilajeista niin kuin tanssilevyssä pitääkin. En uskalla vielä tehdä radikaaleja ratkaisuja, Sami pohti. Lippuluukulla odotteli avaamista kaksi intohimoista tanssimiestä, Veikko Antinaho Kannonkoskelta ja Jukka Keränen Kestilästä. Käsidesiä on kyllä mennyt, Jukka sanoi. 34-vuotias Jukka kaipaili enemmän omaa ikäluokkaa tanssilavoille, varsinkin naispuolisia. Keskiviikko heinäkuun 14. Askelmittariin tulee illassa 8-12 kilometriä, ja joskus saan tanssia 40 tuntia viikossa, Veikko selvitti. Illan toinen orkesteri Hurma taas tunnetaan moderneista tanssimusiikin sovituksista. – KORONA oli rangaistus, kuin linnatuomio. Veikko Antinaho tanssii lähes kaikki pelit, vain jiven, fuskun ja polkan ajan hän pitää taukoa. Esimerkiksi Hurman piti esiintyä Suurlavalla jo kesäkuussa, varaus oli tehty kaksi vuotta sitten, mutta koronan takia keikka siirtyi samoin kuin avajaisetkin heinäkuulle. päivä 2021 N:o 28. Uutta on tänä kesänä Täydenkuun Tanssien lavatanssikurssit, jossa opettavat Jari ja Sari Aaltonen, Tapio Rannanmaa mainitsi. Vieläkin on pientä epävarmuutta, vaikka tiedossa on jo 70 keikkaa. Ohjelmatoimistot tulevat koronatilanteessa vastaan siltä osin, että orkesterit voidaan perua nopeastikin ja tehdä muutoksia. Hän on kulkenut tanssilavoilla aktiivisesti nelisen vuotta. Hän kannattaa Veikon ajatusta, että tanssin alkeet voisi opettaa peruskoulussa kaikille. Kyllä oli surkeata olla yksin kotona, kun tavallisesti käyn tanssimassa kolmesta kuuteen kertaan viikossa, Veikko kertoi. Jukan tanssipaasto kesti yli puoli vuotta, loppuvuodesta kesäkuulle
kmarketsuomi Avoinna MA-LA 7-21 SU 9-21 K-Market Pyhäjärvi 08 7727800 arto.makimartti@k-market.com Naudan jauheliha 10 % 600 g (8,32/kg) KULTA KATRIINA Jauhetut kahvit 450-500 g (6,00-6,67/kg) Myös tummat, luomu ja reilu, ei erikoissekoitukset eikä Plus-tuotteet/ Rajoitus 1 erä/talous 4 99 PS 9 00 3 PKT 99 KG Tomaatti Suomi/Finland Kirsikka 500 g (4,98/kg) Kreikka/Espanja 2 49 RS Kookoskahvi on ihanan helppo ja kermainen kesäaamujen herättäjä. LOPPUVIIKON EDULLISET TARJOUKSET Nyt tarjoamme! Ollaanko Facebook-kavereita. Laita kookosmaito jääkaappiin ja testaa. Atria naudan entrecote 25,90€/kg Atria naudan kalvoton ulkopaisti 12,90€/kg Atria porsaan grilliribsit 8,99€/kg HK porsaan kassler 7,99€/kg HK porsaan ulko?lee 9,90€/kg Atria porsaan kyljykset 10,90€/kg HK paahtokylki 8,90€/kg Grillikasvikset ja -vartaat 10,35€/kg Salaatit tiskistä 14,90€/kg Oman keittiön jälkiruoat 3,00€/kpl ERÄ! Kotimainen kokonainen kirjolohi 9,90€/kg ERÄ! Kotimainen inarinsiika 11,90€/kg Oman keittiön graavilohet 22,90€/kg Ollaanko Facebook-kavereita. LOPPUVIIKON EDULLISET TARJOUKSET PALVELUTISKIN TARJOUKSET! Palvelutiski palvelee MA-LA klo 07-21. Ilman Plussa-korttia 4,29-4,39 pkt (8,58-9,76/kg) PLUSSA-KORTILLA 3 PKT TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 8.-11.7.2021 ELLEI TOISIN MAINITA. 1 kg pala, naturel 5 95 KG 99 RS Luumu 500 g (1,98/kg) Espanja ERÄ HÄTÄLÄ Tuore kokonainen lohi Kasvatettu: Norja Irto tai pakattu kaupan valikoiman mukaan Rajoitus 2 kalaa/talous/ Miniluumutomaatti 250 g (2,76/kg) Espanja/Marokko/ 69 RS 7 99 KG Katso resepti k-ruoka.fi tai K-Ruoka-sovellus. Katso resepti k-ruoka.fi tai K-Ruoka-sovellus. 8 V iikon varrelta V iikon varrelta TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 15.-18.7.2021 ELLEI TOISIN MAINITA. päivä 2021 N:o 28. Atria Hienoin pihviliha, burgerpihvi 20% 150g 2,50€/kpl Naudan entrecote 25,90€/kg Atria porsaan grilliribsit 8,99€/kg HK porsaan kassler 7,99€/kg HK porsaan ulko?lee 9,90€/kg Atria porsaan kyljykset 10,90€/kg HK paahtokylki 8,90€/kg Grillikasvikset ja -vartaat 10,35€/kg Salaatit tiskistä 14,90€/kg Oman keittiön jälkiruoat 3,00€/kpl TARJOUS Hätälä kokonainen norjanlohi 7,99€/kg C-leikattu norjanlohi 16,90€/kg Hauki?lee 18,90€/kg Oman keittiön graavilohet 22,90€/kg Keskiviikko heinäkuun 14. asti KIVIKYLÄN Porsaan kassler n. kmarketsuomi Avoinna MA-LA 7-21 SU 9-21 K-Market Pyhäjärvi 08 7727800 arto.makimartti@k-market.com Voimassa 10.7
Huh! Juhlavissa tunnelmissa kohti Orlandoa ja kohti ensi-iltaa! Joonas Kärkkäinen Ensi-illassa Kohti Ensi-illassa Kohti Orlandoa Orlandoa Ma ino s Uupi Tirronen Emma Huttu. 3 viikon kuluttua meillä oli materiaalia, josta aloimme muokkaamaan teosta siihen, mikä se on nyt. Minkälainen oli teoksen syntyprosessi. Mitä juuri nykytanssi sinulle merkitsee ja minkälaisen ilmaisukanavan tanssiminen tarjoaa. 20.-24.7.2021 1. Mitä odotat Täydenkuun Tansseilta. On kiinnostavaa, kuinka pienestä on kiinni, että arvokkaana pidetty muuttuu arvottomaksi, hienostunut kääntyy brutaaliksi ja varjellun ulkokuoren alta paljastuu jotain todellisempaa, kertoo koreografi Reetta-Kaisa Iles. 2. Tässä käydään läpi samoja teemoja, mutta mielestäni kypsemmin ja liikkeeseen uskoen – turha krääsä, niin henkinen kuin materiaalinenkin karsittuna. Me valitsimme harjoituksen kohteeksi pyrkimyksen erinomaisuuteen. Teoksen synty perustui Nummisen haluun palata koreografioiden pariin. Miksi tulla katsomaan juuri Etydejä Erinomaisuudesta -teos. 3. Valloittava taiteilija, joka ei pelkää heittäytyä koko persoonallaan uusiin haasteisiin! Joonas Kärkkäinen Pyrkimys Pyrkimys erinomaisuuteen erinomaisuuteen Ari Nummisen koreografia yhdistyy Tuomas Luukkosen musiikin kanssa teokseksi Kohti Orlandoa. Numminen saapuu Pyhäjärvelle innostunein mielin. – Kohti Orlandoa pitää sisällään maskuliinisuuden ja feminiinisyyden kehollista tutkiskelua, omien muistojen muuttamista mielikuvien kautta liikkeeksi lapsuudesta vanhenemiseen, omien demonien tutkimista, itseironiaa – itsensä löytämisen ja hyväksymisen riemua, jonkinlaisen meditatiivisen riitin kautta. – Toivoisin ehtiväni näkemään muita teoksia. Tunnelma on aina mitä mainioin ja esitysten lisäksi on tietysti ihanaa tavata ihmisiä, tanssia yhdessä ja käydä vaikka yöuinnilla. Tietysti harmittaa teokseni Nostalgia puolesta, joka jouduttiin perumaan esiintyjän loukkaantumisen takia. 5. Kohti Orlandoa saa ensiiltansa Täydenkuun Tanssien juhlaviikolla. Kohti Orlandoa saadaan yleisön tietoisuuteen Täydenkuun Tansseilla. – Etydi on sävellys, jonka tarkoituksena on perehdyttää ja harjoituttaa tekijäänsä johonkin erityistaitoon. – Teos on tanssijan ja muusikon duetto, jossa käsitellään muun muassa odotusten ja todellisuuden välistä ristiriitaa. Olet tehnyt töitä monipuolisesti taiteen saralla. 4. Hän on yksi Suomen merkittävimmistä tanssitaiteilijoista. Saanko tanssia vastauksen. Minkälainen teos on Etydejä Erinomaisuudesta. Odotukset ovat siis korkealla. Kohti Orlandoa -teoksen nouseminen tanssifestivaaleille saa Nummisen tuntemaan kiitollisuutta. Niin pöhköä, mutta samalla niin inhimillistä, Iles alustaa. Tässä teoksessa hän kunnostautuu myös äänitaiteilijana. Pyysin Tuomasta improvisoimaan kanssani. On ollut ihanaa päästä tekemään teosta tanssin ja musiikin synteesissä näiden huikeiden taiteilijoiden kanssa. Mistä ajatus kyseiseen koreografiaan. Pyhiksellä pääsee näkemään korkealaatuista tanssitaidetta huikeassa ympäristössä. – Korona sai aikaan minussa tarpeen taas tanssia. Nyt olemme varsin otettuja ja hämmentyneitä saadessamme kutsun näin arvostetulle festivaalille. – Löysin taas tanssinilon. – Koko urani aikana olen tähän mennessä tehnyt vain kaksi sooloa eli urani alkuvaiheessa valmistamani Herttarouvan ja Tiikerinpojan. Katri Soinin kanssa olemme työskennelleet erityisesti liikkeen ja äänenkäytön parissa. Varsinaista tarvetta oman henkilökohtaisen tanssitaiteen tuottamiseen en ole vuosiin kokenut, kertoo Numminen. – Pyhis on jo vuosia ollut yksi vuoden kohokohtia ammatillisesti. – Tarkoitus on ollut alun perin tehdä hyvin pienimuotoinen teos, jonka voi kuljettaa helposti tilaan kun tilaan – mies ja kitara, mies ja tanssi. Kuulosta pöhköltä ja juuri sitähän se onkin; ihmisen jatkuva pyristely parempaan, enempään, suurempaan ja koreampaan. Tanssin improvisoiden tunnin kerrallaan. Yhtenä aamuna näin pihalla kitaristi–ystäväni Tuomas Luukkosen, jonka kanssa olen tehnyt kaksi kokoillan teosta tanssijoille ja näyttelijöille. Toki jonkinlaista kykyä omaan tanssi-ilmaisuun olen koko ajan pitänyt yllä – olenhan aktiivisesti toimiva tanssinopettaja ja koreografi. – Tämän aiheen rinnalla lähtökohtana on ollut tanssijan ja muusikon vuorovaikutus. Suurin osa Nummisen teoksista on ollut ryhmäteoksia, jotka ovat saaneet innoituksen ympäröivästä maailmasta. Ajatus teoksen tekemisestä yhdessä lähtikin Katrin halusta tutustua oman äänen käyttämiseen ja sen yhdistämiseen tanssijantyöhön. – Nyt tuli sellainen kysymys, että vastausta on vaikea sanallistaa. – Tähän on nyt vastattava että Katri Soini. Ennen kaikkea musiikin synnyttämää tanssia ja tanssin synnyttämää musiikkia, kuvailee Ari Numminen
MDD eli Men Don’t Dance perustettiin vuonna 2019 Talent Suomi -kilpailua varten. On ilahduttavaa, että sitä kutsutaan yhä säännöllisesti muun muassa eri festivaaleille. Avajaisissa on luvassa enemmän hip hopin riemua sekä ringittelymäisiä sooloja – juhlagaalassa nähdään uudenlainen teos. Joonas Kärkkäinen MDD eli Men Don’t Dance on nuorten oululaisten katutanssiryhmä. Katja Lundén, miksi kannattaa tulla Täydenkuun Tansseihin. Koreografia lähtee yleensä jostain teemasta tai tunteesta, jonka haluamme välittää. – Halusimme teoksen ohjaaja Kari Heiskasen kanssa viedä flamencon yllättävään paikkaan ja katsoa, mitä alkaa tapahtua. – On ihanaa päästä flamencosaunomaan jälleen! Edellinen esitys – huhtikuussa – oli Flamencosaunan livestriimaus Savoy-teatterin lavalta Helsingistä. MDD:n koreografiat ovat ryhmän omia luomuksia, joihin jokainen jäsen on antanut oman palasensa tyylistään, tunteistaan, sekä ajatuksistaan. MDD:n tyyli on pääosin hip hoppia, jota on maustanut ja inspiroinut tietenkin myös kotipaikkakunnan Oulun kadut. Lundén odottaa jo innolla Täydenkuun Tansseja ja Flamencosaunan paluuta oikean yleisön eteen. Nyt pääsemme oikean, elävän yleisön eteen ja se tuntuu todella mahtavalta. Pyrimme joka kerta haastamaan itseämme uusilla tavoin ja tekemään jotain meille merkityksellistä. Teos on ollut yleisön ja lehdistön suosiossa. Lundénin mukaan teos syntyi lähtöajatuksesta, että flamenco tulisi viedä johonkin, missä sitä ei ole totuttu näkemään. Aloite harrastamiseen lähti vanhemmilta, ja rakkaus lajia kohtaan on kehittynyt hip hop -yhteisöön pääsemisen myötä. Sen perustan luo Kimmo Pohjosen musiikki ja tietyt yllätykselliset käänteet, joita en tässä halua paljastaa, vinkkaa Katja Lundén. Kolmikkoa yhdistää palo itsensä ilmaisuun sekä luomiseen. Täydenkuun Tansseilla MDD tullaan näkemään niin avajaisissa kuin juhlagaalassakin. Katutanssilajeihin kuuluukin yhdessä tekeminen ja hauskanpito: peace, love, unity and having fun! Tanssilla voi ilmaista omia tunteitaan vapaasti ja kertoa tarinaansa. – Flamencosauna esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 2017 Tampereen Pakkahuoneella Tampereen Flamencoviikolla. Hip hopiin kuuluva tärkeä elementti on myös kulttuurin ja historian ymmärtäminen osana tanssia sekä esi-isien muistaminen, kolmikko kertoo. – Flamencosauna on kuva tämän päivän suomalaisesta saunasta espanjalaisella tvistillä. – Kimmo Pohjosen musiikki oli minulle koreografina tämän teoksen syntymisen juurisyy – sauna, flamenco ja Kimmo Pohjonen ovat yhdistelmä, joka oli mielestäni erityisen puoleensavetävä tanssiteoksen lähtökohdaksi. Flamencosaunaa on esitetty ympäri Suomen useamman kerran. Kuva: MDD, Sami Sukuvaara.. Ryhmän jäsenet ovat Sampo Stevenson sekä veljekset Olli ja Leo Sukuvaara. – Koska siellä on aivan erityinen tunnelma, joka on jokaisen pakko itse kokea sekä rohkea, korkeatasoinen ohjelmisto tänä vuonna kuten aina! Joonas Kärkkäinen MDD tarjoaa hip hopin riemua MDD tarjoaa hip hopin riemua Flamencosauna tuo yhteen kahden eri kulttuurin peruskivet: tunteikkaan flamencon ja suomalaisen saunan. Jokainen jäsen on löytänyt katutanssilajit jo hyvin varhain ja toiminut aktiivisesti katutanssin parissa jo vuosia. 20.-24.7.2021 Flamenco kohtaa suomalaisen saunan Flamenco kohtaa suomalaisen saunan Katja Lundénin koreografia Flamencosauna saattaa nimensä mukaisesti yhteen espanjalaisen flamenco-tanssin sekä perisuomalaisen saunan. Kuva: Flamencosauna, Saara Autere. MDD on Oulusta ponnistava katutanssiryhmä. Saunan voi nähdä paitsi perisuomalaisena tilana, myös monikulttuurisena kohtaamispaikkana, pohtii Lundén
Nyt on taas aika toimia. – Minulla ja Elinalla oli suunnitteilla helmikuussa kuusi konserttia kuukauden sisään, mutta kaikki peruttiin. Yleisö kuuntelee hiljaa tarkkaillen soittajien sormien tarkkaa ja nopeaa liikehdintää. V iikon varrelta 13 V iikon varrelta V iikon varrelta Jokilaaksojen musiikkiopiston opettajat muodostivat nelikon, joka ilahdutti kesäistä päivää klassisella musiikilla. Viimeisenä kappaleena kuullaan Arto Riihijärven säveltämä Kotikylä-kappale. Keskiviikko heinäkuun 14. – Tarkoituksena on jatkaa konserttien pitämistä. Suolainen täyte on ollut asiakkaiden mieleen. Emme vain vietä yhdistyksen nimissä aikaa vaan teemme töitä Hiidenkylän eteen. VÄENTUVALLA SOIVAT piano, viulu ja huilu. Tarjolla oli myös herkullisia vohveleita. Seuraavan kerran konsertti järjestetään Rannankylällä elokuussa. Koronan takia esiintymiset ovat olleet vähissä. Nelikko on hyvässä asemassa siinä, että he ovat opettajia. Tuntuuhan se varsin tylyltä. – Meillä on perinteiset kesäkisat ja suunnitteilla on myös venetsialaiset Tervajoen suulle. Paljon harjoiteltiin, mutta kaikki loppui kuin seinään, harmittelee Jääskelä. Yhteistyössä toimi myös Pyhäjärven Kolmikanta ry. Toivekappaleita otetaan vastaan! vinkkaa Pikkarainen. TORILLE SAAPUI mukavasti ihmisiä nauttimaan helteisestä kesäsäästä, kun Hiidenkylän kyläyhdistys järjesti oman toritapahtumansa. Edessä onkin hyvinvointipäiviä fysioterapeutteineen ja parturikampaajineen sekä kylätalo Hiiden-Oravan kattoremonttia. Väentuvan piano huollettiin ennen tapahtumaa ja pianon sointi paljastuikin positiiviseksi yllätykseksi, Rautakoski kertoo. Kokoonpanossa soittivat Janne Jääskelä (viulu), Satu Pikkarainen (huilu), Elina Jääskelä (piano) ja PiaSusanna Rautakoski (piano). – Suoraan sanottuna: viime vuoden takia talous meni päin prinkkalaa. – Oli mukava soittaa. Kappaleet näyttivät olevan yleisön mieleen, hymyilee huilisti Satu Pikkarainen. Väentuvan konsertti oli alkupotku Jokilaaksojen musiikkiopistosta tutun nelikon konserttitoiminnalle. – Aamulla piano oli sellainen saluunapianon kuuloinen, Janne Jääskelä komppaa. Emme lähteneet myymään perinteistä makkaraa, koska torilla on jo grilli ja sää on helteinen. Raija Kinnunen (vas.), Rauha Saikkonen, Irja Berg, Seija Tuoriniemi, Matti Kinnunen, Ari Aaltokoski ja Marja-Leena Våg olivat mukana talkoohengessä. Kulttuuritoimen avustus mahdollistaa kokonaisuuden. Heille myönnettiin Pyhäjärven kulttuuritoimen avustus. Kappaleiden välissä kuullaan aplodit ja soittajat alustavat seuraavaksi kuultavia teoksia. Koronatilanne on vaikeuttanut tapahtumien järjestämistä, sillä koskaan ei voi tietää, pystyykö tiettynä ajankohtana järjestämään mitään. Muusikot toivovatkin, että ihmiset käyvät rokottautumassa ja uskaltautuvat konsertteihin. On mukavaa nähdä iloisia ihmisiä ja päästä ylipäätänsä ihmisten ilmoille. – Toivottavasti ihmiset löytävät konsertit. Freelancer-muusikoilla tilanne on huomattavasti haastavampi. Joonas Kärkkäinen Kesäsoittoa Sibeliuksesta elokuvatunnelmiin Pia-Susanna Rautakoski (edessä) ja Elina Jääskelä tulkitsivat Griegiä nelikätisesti. – Pyrimme elävöittämään kyliä ja tuomaan niille musiikkitarjontaa, Janne Jääskelä tuumaa. – Toritapahtuma alkoi jo puolilta päivin – hyvin on porukkaa riittänyt, hymyilee kyläyhdistyksen Raija Kinnunen. Avustusta on syksylle, mutta jos kysyntää riittää, niin voimme pitää soittotapahtumia myös ensi vuonna, Janne Jääskelä päättää. – Halusimme tarjota jotain erilaista. – Toritapahtumassa esiintyi Kylärengit sekä Hiijjen Pelimannit, jotka vastasivat karaokesta. Uutuutena oli tarjolla suolaista, hirvenlihaa sisältävää täytettä. – Kun ei ole päämäärää, mitä varten harjoitella, niin silloin soitto jää kieltämättä vähemmälle, Rautakoski pohtii. Janne Jääskelän mielestä tämä on erityisen turhauttavaa. – Harjoituksissa on kuitenkin päästy nauttimaan yhteissoitosta, Pikkarainen lisää. Muuten esimerkiksi lippuhinnat nousisivat kohtuuttoman korkeiksi kulujen kattamiseksi. Yhdistys sai opetusja kulttuuriministeriöltä apurahaa toimintaansa. päivä 2021 N:o 28. Kyläyhdistys on päässyt palaamaan aktiiviseen toimintaan, kun koronarajoitukset ovat hellittäneet. Hiidenkylän kyläyhdistys vastasi torin tarjoiluista edellisenä keskiviikkona. Materiaalia löytyy niin Sibeliuksesta Schindlerin lista -elokuvan teemaan saakka. – Tavoitteena on esiintyä monissa erilaisissa paikoissa eikä vain kirkossa, Rautakoski summaa. Pyhäjärven kulttuuritoimelta saadun avustuksen tuella konsertteja olisi tarkoituksena nähdä lisää. Koossa on iäkäs, mutta pirteä talkooporukka! Joonas Kärkkäinen Musiikkia ja vohveleita Kyläyhdistyksellä on tiivis talkoo porukka. – Meillä on tiivis ydinporukka yhdistyksen toiminnassa. Kyläyhdistys ei pystynyt vuonna 2020 pitämään minkäänlaisia tapahtumia. – Pyrimme siihen, että konsertissa olisi tuttuja ja helposti kuunneltavia kappaleita
päivä 2021 N:o 28. Sait kauneimman, ihanan uuden maan. Jumalanpalvelukset ovat nähtävissä Facebook Liven kautta sekä kuunneltavissa nettiradiosta, www.pyhajarvenseurakunta.fi/nettiradio Lauantai 17.7. MEITÄ ON positiivisesti ajattelevia ,joille uskominen on paljon helpompaa kuin negatiivisesti ajatteleville luonteille ”Tuomas-laisille” en usko ellen näe. En ole poissa vaan luoksenne saavun mukana jokaisen nousevan aamun ja jokaisen tummuvan illan myötä toivotan teille hyvää yötä. Pääkirkkoon mahtuu väljästi sijoittuen noin 400 henkilöä. (9. RAAMATTU SITOO uskokäsitteen tiiviisti pelastukseen. Niskanen s. Seurakunnan tiloissa huolehditaan hyvästä käsihygieniasta ja riittävistä turvaväleistä. Jeesus sanoo Ilm.kirja 3:20 ”Katso ,minä seison ovella ja kolkutan, jos jokukuulee minun ääneni ja avaa oven , niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan ,ja hän minun kanssani.” Onko oven avaaminen sitä, että jonkun on julistettava synnit anteeksi , että Jeesus voi tulla sisälle. Joh 20:25. Järjestys ei ole se, että Jumalan on yhdyttävä siihen ,mitä ihminen julistaa. Sukulaiset ja ystävät Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa. eht. Silloinhan se olisikin teko meidän puolelta. 0400-395 220 Kirkkoherranvirasto ma-to klo 9-12 www.pyhajarvenseurakunta.fi HELLUNTAISEURAKUNTA Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi p. Siunaus toimitettu läheisten läsnäollessa 3.7.2021. RAAMATTU PUHUU uskosta positiivisesti . Kiitos Pyhäjärven terveyskeskuksen vuodeosaston henkilökunnalle Pirjon hyvästä hoidosta. 13.6.2021 Rakkaudella muistaen Äiti Juha ja Heidi Jari ja Sirpa perheineen Veljet perheineen Raimo perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Nyt olen vapaa ja mukana tuulen saan kulkea rajoille ajattomuuden. Olen kasteessa aamun pisara hento. Ja kun tästä toivun, niin eteenpäin meen. klo 10 liturgia ja vedenpyhitys PE 16.7. (Kirkastussunnuntai) klo 10.00 sanajumalanpalvelus pääkirkossa Keskiviikko 21.7. Toiseksi, jos olis kysymyksessä tämä meidän oma älyllinen usko, onhan sekin Jumalan lahja, olisimme kovasti eri asemassa pelastukseen nähden. Siunaustilaisuus Pyhäjärven pääkirkossa 23.7.21 klo 14. Kiitokset kotisairaanhoidolle ja vuodeosastolle. Kirkkoon tai muihin tiloihin voi tulla vapaasti, kuitenkin siten, että osanottajilla on mahdollisuus välttää lähikontaktia. VAPAA PÄÄSY. JEESUS EI sano: ”jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne annetaan anteeksi” vaan puhuu menneestä ajasta, Jeesus sanoi : ”ne ovat anteeksi annetut ” Joh.20:23 JUMALA ON ensin antanut anteeksi. Rukousilta klo 18 KUUNTELE Puhelinhartaus 0206582698 Hilkka Leppisaari Rakkaamme Raimo Eemeli LAUKKANEN s. 6.5.1941 k. ON KUITENKIN kysymys lahjasta ,joka saadaan uudestisyntymässä, jonka Pyhä Henki saa aikaan ,kun ihminen ottaa vastaan Jeesuksen omaan elämäänsä. Kun Jumala on antanut anteeksi jo kaksituhattavuotta sitten, me saamme julistaa tätä sanomaa ihmisille. Olen kimallus tähden, olen pilven lento. 040 772 0231 ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi www.pyhajarvensanomat.fi Kiit lehti-ilmoituksella sinua elämän iloissa ja suruissa muistaneita. Usko on lupaus ,uusi mahdollisuus syntiselle ihmiselle, päästä Jumalan yhteyteen. 11.6.2021 Sinä odotit kevättä, kesää uutta, sen valoa lämpöä suloisuutta. Jäimme sinua kyynelin kaipaamaan. klo 15.00 Avanti! -kvartetin konsertti pääkirkossa osana Täydenkuun Tanssit -festivaalia. 26.8.1952 k. Laitisia) syntymäpäivän kunniaksi pääkirkossa. Olet lämpimästi tervetullut! Sunnuntai 18.7. klo 15.00 ”Sen suven suloisuutta” – perheen voimin musiikkia Leena Rantakokon 80v ja Marjatta Lehtosen 90v (os. Vap. Rakkaamme Jussi Antero LAITINEN s. 1.1.1971 k. alkaen. Hyvää kesän jatkoa ! Martti Leppisaari Helluntaiseurakunta Usko on suhde Jeesukseen Keskiviikko heinäkuun 14. 14 H engenravintoa Rakkaamme Pirjo Anneli NIEMI o.s. Näin ajatteleminen on Raamatun järjestyksen päinvastaiseksi kääntämistä. kahviraha diakonia-/lähetystyölle. JEESUS SANOI: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä ,ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” Joh 14. PYHÄJÄRVEN SEURAKUNTA Oikotie 6, 86800 Pyhäsalmi Puh. sunnuntai helluntaista) klo 10.00 konfirmaatiomessu pääkirkossa. Oot säteissä auringon ja sateissa pilven, hohteessa hangen ja välkkeessä veen. Heb 11 6 Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen, sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät. Lämmöllä kaivaten Taina Anne, Mikko, Meea, Minea Annika, Juhani, Maxim, Adela Siskot perh. klo 17 vigilia Su 18.7. Rukoushetki klo 12 SU 18.7. Lämmin kiitos osanotosta. 3.7.2021 Kaivaten Säde Äiti ja isä Sisarukset perheineen Sukulaiset ja ystävät Oot lehdissä koivun, ja laulussa linnun. Raamatussa etiopialainen, Kandaken hoviherra kohtasi Jeesuksen vaunuissa kotimatkalla , Paavali Damaskon pölyisellä tiellä ,eräs maatalon emäntä Kuusenmäeltä lehmää lypsäessä. .Ihmisen on julistettava sitä ,mitä Jumala on jo tehnyt. Muistotilaisuus läheisten ja ystävien läsnä ollessa. 2 Tim.1 :1 ”Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, lähetetty julistamaan lupausta siitä elämästä, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.” Jeesus on läsnä Pyhän Henkensä kautta kaikkialla, vapaasti vastaanotettavissa, missä ikinä oletkin, 1400m maan alla tai tornitalon ylimmässä kerroksessa, ei katso paikkaa eikä aikaa. Hautaan siunattu: Matti Valter Alin 77 v. Kokoontumisrajoitukset ovat poistuneet 1.6. Maskien käyttöä suositellaan. Sunnuntai 25.7. Se ei ole vaatimus meille, ikäänkuin pelastuksen ehto. Päiväkokous klo 11 TI 20.7. Vapaaehtoinen ohjelmamaksu 10€. Lämmin kiitos osanotoista. Puhelinnumerot: Kirkkoherra Mirva Ahola 0400 714503 Seurakuntapastori Heli Hänninen 0400 395222 Nuorisotyönohjaaja Jani Heinineva 040 7356351 Nuorisotyönohjaaja Maija Huttunen 040 7088975 KUOPION ORTODOKSINEN SEURAKUNTA Pyhäsalmen tsasouna La 17.7
Kumpikaan kokoonpano ei ole aikaisemmin esiintynyt Pyhäjärvellä, vaikkakin festivaali ja alueen musiikkiperinne on Rällän jäsenille tuttu. Tämä huomioidaan Rällän vasta ilmestyneellä ensimmäisellä studioalbumilla Tanssikone. Muuntautumiskykyinen, virus salaperäinen, Oltava vastuullinen, vielä maski käyttökelpoinen, suotavan pakollinen, oman edun mukainen. – Pidetään hauskaa yhdessä, hän huikkaa. Se kutsuu kaikki mukaan kokemaan musiikin iloa. – Vaikka yhtyeen juuret ovat syvällä arktisessa arjessa, soitto ei jätä ketään kylmäksi. – Lopullisen kappaleiden valinnan olemme tehneet kuitenkin itse. Festivaaliklubin keikalle Hakosalo kehottaa ottamaan mukaan tanssikengät ja iloisen mielen. Toki levyllä on mukana musiikkia myös muualtakin Suomesta. Häätö maksimaalinen, vaikutus yhteiskunnallinen. Perjantai-illan Festivaaliklubilla kuullaan kappaleita juuri tältä levyltä. Pohjois-Pohjanmaan Kansanmusiikkiyhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja Esko Holappa vaikuttaa täällä. V iikon varrelta 15 L ukijoilta Täydenkuun Tansseilla koetaan suomalaista kansantanssia ja –musiikkia TÄYDENKUUN TANSSIT -festivaali esittelee tänä vuonna erityisen ylpeänä suomalaista kansatanssia ja kansanmusiikkia. Jäljittäjä keskeinen, rokotuskeskus työntäyteinen. Joskus jälki kuumeinen, dokumentti kirjallinen. päivä 2021 N:o 28. Riesa Koronaniminen, covit-19 alkuinen. – Pyhäjärvi on erityisesti takavuosina ollut erittäin vilkas kansanmusiikkipitäjä. Lyhyt kohtaus piikkinen, nopeatehoinen. Tartunta, kun kansainvälinen, valtamerentakainen, ei estä rajaviranomainen, näkymätön seuralainen. Kyllä, tämä sopii täydellisesti Täydenkuun tanssit -festivaalin pirtaan. Tämän jutun löydät täysimittaisena ja lisäkuvilla verkosta! Taina Ala-Ketola toiminnanjohtajatuottaja Full Moon Dance Festival Pyhäsalmen Tanssi ry K ökköset Minulla on jo toinen pandemian aikainen, jonossa olin yhdenveroinen, en ikärasistinen. Esiintyjät tulevat näyttämään festarikansalle, että suomalainen tanssin ja soiton kansanperinne voi paremmin kuin hyvin. Viekas matkatuliainen, mikroskooppinen, Maski kertakäyttöinen, tai pestävä kangastekoinen, mikä listaykkönen, mielikuvitus luvallinen. Suhde ei rakastavainen, eikä huikentelevainen. Turva tämän hetkinen, ehkä elinikäinen. – Olemme halunneet tehdä levyn tanssijoille ja tanssiopettajille. – Eli aika vilkas kansanmusiikkipaikka. Olemme halunneet tuoda vahvasti esille Pohjois-Pohjanmaan perinnemusiikkia ja muutenkin pohjoisemman Suomen soitteita. Tanssijat ovat osanneet soittaa ja soittajat tassia. Myös taitava viulisti, sekä klassisenettä pelimannimusiikin taitaja, Erkki Suvilehto asui Pyhäjärvellä, Rällän viulisti Osmo Hakosalo sanoo. Asia on julkinen, ei aviorikollinen. Lauantaina aamupäivällä torilla ja lauantai-iltana juhlagaalassa esiintyy vuoden 2020 kansantanssiryhmäksi valittu lappeenrantalainen Kimurantti. Sitkeähenkinen lujaotteinen, pandemia turkanen. Anneli Kivelä Pandemian aikainen Heini Hakosalo Keskiviikko heinäkuun 14. Kaikki kappaleet ovat tanssittavia, ja olemme ottaneet laajasti erityylisiä suomalaisia parikansantansseja levylle mukaan, Hakosalo kertoo. Kansantanssi ja -musiikki ovat kulkeneet aina käsi kädessä ja tukeneet toisiaan. Festivaaliklubilla Hotelli Pyhäsalmessa soittaa perjantaiiltana oululainen kansanmusiikkiyhtye Rällä, jonka energinen, herkkä, taiturimainen ja spontaani yhdessä soitto saa taatusti kuulijan hymyn korviin. Sovitukset syntyvät hetkessä ja keskiössä on hyvä groove, tanssittavuus ja muusikoiden välinen kommunikointi. Kautta vuosisatojen siellä missä on soitto soinut, on myös tanssijalka vipattanut. Hakosalo ei olisi huolissaan tästä. Tosin tänä vuonna se siirtyy syksymmälle Soitellen Syksyyn nimisenä, Hakosalo naurahtaa. Kuormitus lääketieteellinen, terveydenhuollolle ruuhkainen. – Lisäksi täällä on aktiivinen pelimanniyhtye Hiien Pelimannit, joka järjestää vuosittaista Soitellen Suveen -festivaalia. – Soitto on perinnetietoista ja -tyylistä ollen kuitenkin tässä ajassa tuoretta, hän pohtii. Ja tietysti hienoa kun täällä on näin merkittävä tanssifestivaali! Miten kansanmusiikki ja -tanssit sitten istuvat Täydenkuun Tanssien ohjelmistoon
Joukkue pistettiin kasaan alkujaan Pohdin jääkiekkojunioreiden kesätreeniksi, mutta myöhemmin joukkueeseen alkoi liittyä lapsia jääkiekkokaukaloiden ulkopuolelta. Ruotasen jalkapallokentällä ovat alkamassa P11junioreiden jalkapallotreenit. Nummisella on käynnissä kolmas kesä Pohdin futisjunnujen koutsaamisessa. Reeneissä kehitetään myös tekniikkaa ja käydään läpi pelitilanteita. Jalkapallon harrastamiseen ei tarvitse isoa varustusta. Pohdin jalkapallojoukkueisiin pääsee ottamalla yhteyttä esimerkiksi Nummiseen. Harhauttamisen mallia näyttää Samuel. JALKAPALLOHARRASTUKSESTA NAUTTIVAT 11-vuotias Samuel ja 12-vuotias Tuuli. Jalkapalloa kutsutaan kuningaslajiksi. Junnukoutsaamisessa tulee ottaa huomioon joukkueen sisäiset tasoerot. Hieno ja mukava laji, johon pääsee helposti mukaan. TÄMÄNKERTAISET HARJOITUKSET käydään helteessä. Parhaimpia ovat tietenkin tasaväkiset ottelut. Tämä on toinen kesä jalkapallojaoksena. Pienellä paikkakunnalla pitää itse hypätä valmentajaksi, jos haluaa tarjota lapsille harrastustoimintaa, Numminen hymyilee. VALMENTAJA MIKKO Numminen viheltää pilliin ja junnut kerääntyvät hänen ympärilleen kuuntelemaan. Meillä on hyvä joukkuehenki! päättää Tuuli. Jokaisten harjoitusten lopuksi on tietenkin pelattava – siitä lapset eniten pitävät, Numminen kertoo. Aluksi harjoitellaan syöttämistä ja keskittämistä, joiden jälkeen kuljetellaan palloa ja pyritään tekemään maali kaverin läpisyötöstä. – Kesä on mennyt oikein hyvin, vaikka onkin ollut tosi kuuma, Samuel kertoo. Meille on tullut uusia junnuryhmiä ja nyt jalkapalloa voikin harrastaa kolmessa eri ryhmässä: 2014–2015-syntyneissä Tenavissa, 2012–2013-syntyneissä Junioreissa ja tässä P11-joukkueessa. Uusia pelaajia otetaan tietenkin mukaan! P11-joukkue on pärjännyt otteluissaan hyvin – on ollut voittoja ja tappiota. Kävimme tutustumassa P11-joukkueen harjoituksiin. Jalkapallo on joukkuepeli, jossa löytyy erilaisia rooleja pelaajille. P11 pelaa sarjapelejä. 16 L iikkeellä Pyhäjärven Pohdilla on jo toista kesää koossa jalkapallojaosto. Pelireissut ja voitot ovat parasta, Tuuli tuumaa. Nummisen mukaan P11joukkue on mukava porukka. Kaksikon mielestä jalkapalloharrastamisen parasta antia ovat pelit ja pelimatkat. Numminen vastaa P11-joukkueesta, Junioireista Juuso Pesonen ja Eeli Lapinkoski. Tenavajoukkuetta luotsaa Numminen yhdessä Maria Koffertin kanssa. P11joukkueessakin on enemmän pelanneita ja vasta aloittaneita. Pidämme puolentoista tunnin harjoituksia. Numminen pelasi itse nuorena jalkapalloa ja päätyi valmentavaan Pohtia tarpeesta. Reenit alkavat alkulämmittelyllä. P11-junnut pelaavat läntisessä divisioonassa – jokainen vastaantuleva joukkue tulee Pyhäjärven länsipuolelta aina rannikkoa myöten. Joonas Kärkkäinen Jalkapallossa jokaiselle löytyy paikka Urkkan urkka Mikko Numminen valmentaa kahta Pohdin junnuryhmää. Keskiviikko heinäkuun 14. Molemmilla on menossa ensimmäinen kesä Pohdin P11-joukkueessa – Samuelilla on aiempaa jalkapallokokemusta. päivä 2021 N:o 28. Tekeminen ei saa olla liian haastavaa muttei myöskään liian helppoa. Numminen muistuttaakin lapsia juomaan vettä – sitä kuluu näillä lämpötiloilla paljon. Kokkolassa korona ryöpsähti, mikä esti sarjan avauksen. Harjoitukset alkavat lämmittelyllä, jonka jälkeen on yleensä jonkinlaista koordinaatioharjoitusta. Vauhdikkaassa pelitilanteessa puolustaja saattaa hämääntyä pelkästään hyökkääjän vartalon liikkeestä, Numminen opastaa vartaloharhautustreenin yhteydessä. Pohti on ehtinyt pelaamaan muutamia harjoituspelejä ja sarjapelejä olisi tarkoitus jatkaa elokuussa. Hyvä peli on tärkein, Numminen muistuttaa. Harjoitukset startataan alkulämmittelyillä. Alkukausi jouduttiin valitettavasti perumaan koronatilanteen vuoksi. P11-juniorijoukkue on ollut kasassa jo muutaman vuoden. Viime vuonna Pohti perusti aidon jalkapallojaoston. Mikko Numminen, miksi harrastaa juuri jalkapalloa. Harjoitukset päättyvät aina pelaamiseen. Numminen näyttää esimerkkisuoritteet kertoen junioreille, mikä merkitys tietyllä harjoitteella on oikeaa futisottelua silmällä pitäen. Pelimatkoilla on mukava käydä muissa kaupungeissa joukkuekavereiden kanssa, komppaa Samuel. Harjoittelun tulee olla kaikille mielekästä. Lasten kanssa harjoitellessa pääasia on kuitenkin siinä, että liikkuminen on hauskaa. Jokaiselle löytyy kyllä oma paikkansa
Ruotsalainen Max 12,35, 15. Koistinen Samu 18,12 7. Perheen pienimmille: Perheen pienimmille: Scarletin eläimet (ponit, aasit ym.) Scarletin eläimet (ponit, aasit ym.) Lokariautot, polkuautot, Lokariautot, polkuautot, erilaisia ulkopelejä ym. Tapaninaho Otto 11,22, 6. Tytöt 7v: 1. Kilpailu oli samalla pitäjänmestaruuskilpailu. Jauhiainen Eevi 12,40 7. Saga Paavola ja Ronja Holappa. Tikka Ellen 29,40 Pojat 3 v. Tuloksen 63 teki 3 pelaajaa, sijoitukset 7-15 veivät nimiinsä tuloksen 64 pelanneet. Ylikangas Aleksi 25,12, 9. Kiitos ahkera talkoo väki tilaisuuden onnistumisesta! Hyvää Kesän jatkoa Kaikille! Raija Kinnunen Hiidenkylän kyläyhdistyksestä kiitteli. päivä 2021 N:o 28. Naiset: 1. Tasoitukselliset lyöntipeli -scramblen tulokset, Hopea ratkesi paremman slopen turvin. Pikkarainen Aaro 21,85, 6. Pennanen Samuel 12,25, 2. Hyvönen Mira 10,33, 3. Isotalus Minttu 10,16, 2. Pojat 3v: 1. Heikkilä Jonne 12,81, 12. Odedeyi Ilona 13,18, 9. Aulakoski Anna 11,41, 3. Niemetmaa Miro 13,27, 7. Jouhki Tinja 11,50, 6. Kauranen Oiva 18,32, 4. Isotalus Pihla 16,53 6. Mustaparta Iisa 11,00, 2. Humaloja Miska 62 Kilpailu oli todella tasainen. Laitila Eemil 17,84, 3. Hannu Oravakangas 5. Nousiainen Väinö 14,45 12. Kinnunen Saku 13,47 9. Aaltokoski Herkko 10,86, 11. Hyvönen Sara 15,12 2. Miehet: 1. Luttinen Ella 10,90, 11. Jemina Korjonen , jaettu 2 sija. Tienvieri Sohvi 18,09 Pojat 13 vuotta 100 metriä: 1. Mauri Lopanus 3. Ylikangas Minttu 11,86, 14. Pyhäjärven Sanomat palkitsee eniten kilometrejä nielleen pyhäkkään pokaalilla, joten tavoiteltavaa riittää ennen kuin Kilometrikisa päättyy! Missä sinä kartutit Kilometrikisaan kilometrejä. Inka Aittokoski 6. Pisin draivi sekä lähimmäs lippua erikoiskilpailut vei nimiinsä kilpailun parhaan lyöntipeli tuloksen ilman tasoituksia tehnyt Nokian River Golf -seuran Tuukka Myllymäki. Syyskorpi Kiia 10,87, 5. Komu Eetu 11,80, 3. Myllymäki Tuukka 60, 2. Pojat 5v: 1. Tulokset: Naiset: 1. Oskari Tapaninaho 2. Tienvieri Selma 18,11 11. Jauhiainen Ninni 11,41, 2. Kähärä Iida 18,18, 3. 40 metriä : 1. Kisakilometrinsä voi ilmoittaa pitkin kesää tai kaikki kerralla ennen kisa-ajan päättymistä. Pojat 11v: Eetu Korjonen. 100 metriä: 1.Pönkkö Juuso 16,20 2. Halonen Saku 20,96 Tytöt 7 v. Liuska Joel 12,89, 6. Pojat 7v: 1. yhteistuloksella 62 701,9 kilometriä, joka tekee 858,9 kilometriä per henkilö. Rönkä Otto 10,06, 8. 40 metriä: 1. Otso Kyllönen 2. Kiviniemi Elias 12,15, 4. Rissanen Pauli 43bp, 2. I s o n i e mi Ella 11,93, 8. Nousiainen Eeli 25,27, 10. Miska Sevon. Kuonanoja Aino 10,82, 10. Rasila Ossi 9,48, 5. Syyskorpi Kerttu 18,06 9. Nousiainen Viljami 15,53 Tytöt 9 v. Karvonen Anton 14,56 2. Mustaparta Neea 15,72 3. Kirjautuminen joukkueeseen vaatii sähköpostiosoitteen, joten sähköpostiton pyöräilijä voi pyytää vaikkapa nuorempaa sukulaista kirjautumaan joukkueeseen ja kirjaamaan kilometrit ylös hänen puolestaan. Erikoiskilpailut; avauslyönti lähimmäs lippua (huonompi pallo): Törölä Mauno, lähimmäs lippua kahdella lyönnillä: Tuukka Myllymäki. Tavasti Tatu 13,32, 13. Paavola Timi 9,77, 6. Eero Lehtola 9. PE 16.7 KARAOKE klo 19-02 PE 16.7 KARAOKE klo 19-02 LA 17.7. Alatalo Juho 17,24 Tytöt 13 v. Leppänen Niilo, 13,74, 10. Seija Tuoriniemi, jaettu 2 sija: Irma Laitinen ja Elina Korjonen 4. KARAOKE klo 19-02 LA 17.7. Otto Tapaninaho 3. Ada Jauhiainen 2. Kaikki kilpailusarjat olivat kolmiotteluja. Numminen Osku 17,05 Tytöt 11 v. Hellen Isla 18,23, 4. Jouhki Janni 11,76, 7. Liuska Leevi 10,76, 10. Aittokoski Anni 18,10 10. Tienvieri Sylvi 12,89, 16. Rasila Isla 12,12, 5. Laitila Helmiina 10,23, 6. Ahti Nurkkala 12. Lapsilla lajeina olivat juoksu, pituushyppy ja riimunheitto. Lohvansuu Alisa 17,07 5. 1. Juontajana Ari Kettukangas (imitaattori) Perinteiset Hiidenkylän Kyläyhdistyksen järjestämät Kesäkisat Hiiden-Oravassa kisailtiin kauniissa säässä lauantaina. Syyskorpi Aino 12,15 6. Jääskelä Mikael 12,40, 16. Ruotoistenmäki Onni 14,73 4. Ninni Jauhiainen. Liuska Milla 11,88, 4. Seppo Ravantti 6. Nousiainen Milla 12,51 12. kilpailtiin Pyhäsalmi Mine -open. Kananen Nooa 11,80, 14. Kolmantena edelleen Kyyjärvi (14,05 km/asukas) ja neljäntenä Virolahti (13,41 km/asukas). Mähönen Elis, 43,43, 14. Paavola Saga 21,52, 6. Heinonen Tarmo 42 (18), 3. Kiviranta Topi, 9,17, 3. Saku Kyllönen. Lehtinen Roni 11,02, 4. Kärjessä jatkaa vakuuttavin ottein Parikkala yhteistuloksella 84 636 km ja asukaskohtaisella tuloksella 17,90 km. Kiviranta Tatu 55,61 Tytöt 5 v. Taimi Piirainen 5. Ruokaa juomaa, karaokea ja tanssia. Mustaparta Enni 14,76 2. Jyrki Nurkkala 11. Kinnunen Elsa, 10,47, 4. Kiviniemi Joonas 9,20, 4. Aro Martta 10,02, 5. KARAOKE klo 19-02 Tulossa! • 30.7.-1.8. Juuso Holappa 3. Martti Pesonen Viime viikon keskiviikkona järjestettyihin Op-Suomenselän Hippo-kisoihin osallistui yhteensä 132 kilpailijaa. Tytöt 3v: 1. Tavasti Sulo 11,68, 13. Alatalo Topi, 11,04, 5. Tauno Rotonen 4. Paavola Lukas, 29,61, 11. 60 metriä: 1. Nousiainen Emilia 25,20, 7. Juhamatic Oy lupasi tarjota pizzat tai burgerit kaikille yli tuhat kilometriä kisa-aikana pyöräilleille ja ainakin Pyhäjärvi-joukkueesta nyt jo kuusi kisaajaa pyöräillyt pizzojen verran. Tuloksella 42bogie pistettä tehnyt Marjo Hyvönen palkittiin parhaan naispelaajan palkinnon lisäksi kokonaiskilpailun pronssisella mitalilla. Sepastian Paavola 2. Tasoituksellinen pistebogie, slope suluissa 1. Hyvä kesäinen ilma ja loistava kuntoinen kenttä tarkoitti tässä kilpailussa uskomattomia tuloksia. Toini Rotonen Miehet: 1. Niemi Teemu 22,77, 7. Kauranen Helmi 12,14 11. Ensio Aittokoski 2. Niskanen Ronja 16,37 5. Pellilä Anni 19,11 Pojat 11 v. Hannes Röytiö 10. Paavola Sebastian 11,24, 7. Tavasti Meea 15,58, 10. Aikuisilla saappaanheitto, riimunheitto ja ammunta. Lohvansuu Sofia 16,53 4. Rytkönen Sisu 10,48, 9. Leppänen Nella 10,58, 9. Kumpulainen Tiitus 9,98, 2. Lähetä meille kuva toimitus@ pyhajarvensanomat.fi tai WhatsApp-viestinä ilmoitusten puhelinnumeroon 040772 02 31 KATSO ILMOITTAUTUMISOHJEET VERKOSTA! Joonas Kärkkäinen Keskiviikko heinäkuun 14. Perkiö Mila 12,06, 15. Cederlund Carl 11,38, 9. Jauhiainen Taavi 10,91, 12. Hynynen Ville 9,78, 7. Pekkala Joona 11,33, 8. Kankkunen Saga 14,83 3. 60 metriä: 1. Atte Korjonen. Joonatan Korjonen. Kananen Nemo 28,90, 12. f J ou k ku e : Py h ä j är vi ko od i : pyh ä123 Kilometrikisa on puolivälissä. Lohvansuu Aatos 34,20, 13. Ruotoistenmäki Elli 17,68 7. päivä St.Lake golfkentällä kisattiin Honkaspiritkutsukilpailu. Kesäkisat kisailtiin Heinäkuun 7. Lehtinen Luka 12,29 5. Risto Sevon, Matti Kinnunen, Toni Jauhiainen ja Toivo Laitinen. Emolahti Meeting • 6.8.-7.8. Pojat 9v: 1. Arvo Manninen 8. 60 metriä: 1. Rasila Hilla 13,72 Pojat 5 v. V iikon varrelta 17 L iikkeellä Kesäinen Kesäinen Emolahti Emolahti kutsuu viihtymään! kutsuu viihtymään! Emolahti Camping , Pellikantie 430, 86800 Pyhäsalmi • p. Kananen Unto 62, 3. Numminen Maisa 16,12 Pojat 7 v. Siekkinen Aleksi 15,97 5. 100 metriä: 1. Pikkarainen Seela 9,28 3. 60 metriä: 1. Tikka Veeti 14,14 2. klo 10-17 Meijjänperän Rekkatapahtuma Koko perheelle. – Kiitokset kaikille kilpailijoille ja mukana olleille. Tytöt 3 v. Kauranen Eve 9,88, 4. Ennätysmäärä osallistujia (46) venytti palkintojenjakoa myöhäiseen iltaan, pelimuotona henkilökohtainen kahde npallon soolo-scramble. Tähän joukkueeseen voi vielä jokainen ilmoittautua. Nousiainen Aada 10,52, 7. Risto Väyrynen 13. 100 metriä: 1. Kauranen Onni 11,67, 2. Hynynen Lauri 13,29, 8. Veikko Tölli 3. Sisko Pesonen 4. Helena Paajanen. Marjo Hyvönen 42 (22) Toni Vihavainen Golfkentällä kahden kilpailun viikko Kihumölökky Eläkeliiton Pyhäjärven yhdistys järjesti kihuviikon torstai-iltana perinteisen kihumölökyn Ikosen koulun kentällä. Komu Vilma 17,73 8. Pekkala Jasper 9,10, 2. Pellilä Oiva 12,87 17. Oili Röytiö 2.Elisa Oravakangas 3. Manninen Lassi 15,59, 18. erilaisia ulkopelejä ym. Houtsonen Vanilja 12,00, 10. Paananen Helmi 8,83, 2. Luttinen Olivia 18,24, 5. Lauantaina 10.7. Jauhiainen Aada 11,97, 9. Laukkanen Pyry 16,42 6. Pyhäjärvi majailee Kuntakisan toisella sijalla 72 353 kilometrin yhteissaaliilla – asukaskohtainen tulos on 14,38 kilometriä. Kähärä Silja 10,53, 8. Karvonen Dina 15,22 Pojat 9 v. Cederlund Erik 13,82, 11. Aulakoski Hilja 17,48 6. 40 metriä: 1. Kolehmainen Hilla, 16,09 11. Noudatamme korona-määräyksiä. Kiviniemi Markus 10,60, 3. Päkkilä Siiri 11,68, 12. Kananen Joosa 14,70 3. Jouhki Joona 20,42, 5. Salmela Oskari 16,94 KATSO HIPPO-KISOJEN KUVAGALLERIA VERKOSTA! Hippo-kisat miteltiin keskiviikkona Kilometrikisa ki l ometri k i s a. Halonen Reto 12,28, 10. Halonen Aleksi 24,68, 8. 040 181 0750 • info@emolahti.com www.emolahti.com Huipputason uimaranta Mökkivuokraus ja sähköistetyt caravan-paikat myös edulliset kausipaikat Vene-, perämoottori-, kanoottija SUP-lautojen vuokraus (vuokraamme myös leirintäalueen ulko puolelle!) Saunamaailma, kokousja juhlatilat sekä ulkoporeamme Ravintola A-oikeuksin avoinna aamusta iltaan. Eden Tahko 16,58, 2. Mauri Häggman 7. Juha Parkkinen 2. Joro Kerttu 14,86 4. Niemetmaa Miika 12,46, 11. Suursarjassa 73-henkinen Pyhäjärvi-joukkue on sijalla 13. Sevon Valtteri 16,00 3. 40 metriä: 1. Tienvieri Saini 12,86, 8. Varis Atte 18,35 Pojat 15 vuotta 100 metriä: 1. Ilman tasoituksia pienimmällä lyöntimäärällä kentän meni läpi Tuukka Myllymäki 62 lyönnillä. Körkkö Helmi 11,76, 13
Kts. Yhdistys maksaa osanoton. Hyvät varastotilat. ilmoitus viime viikon lehdestä. 21.7 mennessä puh. Tervetuloa! Johtokunta KOIVULEPPÄ JA HAAPAHALKOJA , muikkuverkkoja, käytettyjä. Maksu menomatkalla – varaa tasaraha! Lisätiedot puh. Kalevi 0400382213, Leila 0407290583, Maire 0407709398 Kyläläiset, kesäasukkaat, muut asiasta kiinnostuneet TERVETULOA! 0400 681 074 Pyhäsalmi www.harriponkko. Vielä on vapaita paikkoja. Kesäteatteriin Nivalaan ke 14.7. 040-5955141. Ikäpoikien biljardikerho tiistaisin ja perjantaisin klo 8-12 Piirin kesäpäivien kilpailujen pihapelien pelaamista Kuppaan taukopaikalla Jokikylällä ma 19.7. Tervetuloa! HETI UUTEEN KOTIIN! Leskeläntiellä omalla pienellä pihalla siisti ja VIIHTYISÄ KOLMIO 69,5 m 2 . 041 533 0920 / Ilkka Jouhki YKSIÖ 30 m 2 ydinkeskustasta edullisesti. Koneellinen kuivaushuone. 0400-280790 Myydään Komun-Rannan Metsästäjät ry:n sääntömääräinen KESÄKOKOUS pe 23.7.2021 klo 18.00 Rannankylän Metsäpirtillä. iltaan mennessä Sanna Mansikkalalle puh. Lisätietoja tehtävästä saat Kuntarekryn www-sivulta, kaupungin kotisivulta https://www.pyhajarvi. Toriteltta 2x3. Keskiviikko heinäkuun 14. Ohjaat, ohjeistat, valvot ja kehität vastuualueesi toimintoja strategiamme mukaisesti ja kuntalakia noudattaen. 050 5565998 SM-hiihtojen KIITOSJUHLA huomenna torstaina 15.7. Mukaan aikovat, ilmoittakaa lähdöstänne pe. 040 546 5868 / Terttu. Työtäsi ohjaa, valvoo ja tukee hyvinvointilautakunta. 0404136677. Hirvimetsälle aikovat: läsnäolo tai edustus välttämätön. lajit P/T 3 pallonheitto P/T 5 pallonheitto P/T7 pallonheitto P/T9 60m, turbokeihäs P/ T11 400m, keihäs P/T13 400m, keihäs P/T15 400m, keihäs 21.7 lajit P/T 3 40m P/T 5 40m P/T7 60m P/T9 60m, pituus P/ T11 100m, korkeus P/T13 100m, korkeus P/T15 100m, korkeus Ohjeet Ilmoittautumiset vain sähköpostilla pohtiyleisurheilu@ gmail.com kilpailupäivän klo.10:een mennessä. / /avoimet-työpaikat ja Arespartnersin www-sivulta. p. Soittele Taimille 0500 285 478. Mit is Seniorit ry Biljardia pelaillaan nuokkarilla keskiviikkoisin 11-13. Mäki-Latvan Erä ry KESÄKOKOUS torstaina 22.7. kautta. Kyyti,lippu ja kahvi 45 e,maksu autossa. toteutuva teemaloma 250€/hlö/2h huone puolihoidolla. klo 19 alkaen seuran majalla. Soitelkaa Armas 0400 689735 Liisa 040 8365121 Vuohto-Niinimäki kyläyhdistys järjestää KESÄTEATTERIMATKAN Iisalmen Koljonvirralle 7.8.2021 klo15 näytökseen “SIIVOTON JUTTU” Lippuja varattu 30 kpl, matkan hinta 35€ Matka toteutuu, mikäli lähtijöitä tarpeeksi Sitovat ilm. lähdetään uimahallilta klo 17.30. Matkan hinta on väliaikakahveineen riippuen lähtijämäärästä. Kiinteistöhuollot Talonmiespalvelut Koneurakointi Viherrakentaminen AMMATTITAIDOLLA Minikaivurityöt Salaoja -ja sadevesijärjestelmät Yli 30 vuotta kiinteistöhuoltopalveluita Pyhäjärvellä! Uh si Pohdin Ikärit 14.7. ohjelmaa. Jos et ilmoituksesta tai www-sivuilta löytänyt kaikkia vastauksia kysymyksiisi, voit soittaa tehtävän tuntevalle Arespartnersin konsultille Kari Kuosmaselle, p. Apunasi sinulla on oma ydintiimisi. 17.3018.00 ja 9-15 ikäisten lajit klo.18.0018.30 Tervetuloa! Niilontie 11, 86800 Pyhäsalmi p. klo 13.00 näytökseen. klo 19.00 Honkavuoren Tennis-/huoltohallissa. Rantaonginnan piirinmestaruuskilpailut Haapavedellä 22.7. ym. Vastaat hyvinvoinnin palvelualueen kokonaisuuden johtamisesta. Hinta 55€. Mennäänkö kimppakyydillä, tai varataan kuljetus. Tarjoamme arkisin noutolounasta! Tilaa lounas etukäteen klo 16 mennessä ja nouda valmiiksi pakattu annos seuraavana päivänä klo 11-16 (Ollintie 17). Varasimme 25 paikkaa. Kiteytettynä vastuullasi on kaupunkimme hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. 040 753 3520. Lähde kanssamme viettämään Venetsialaisia Kylpylähotelli KUNTORANTAAN Varkauteen 25.29.8. asunnossa mm. täyskaakeloitu wc/kph lattialämmityksellä. päivä 2021 N:o 28. Katso ateriavaihtoehdot ja tilaa Namiskan fb-sivuilla tai p. 18 E lä unoha näitä L ukijan rivit K okkouksia M yydään S ekalaisia V uokralle Ilmoituspalsta yksityisille ja yhdistyksille hinnat (sis.alv:n): 10 sanaa 12,00 euroa, 10 20 sanaa 15,00 euroa, 20-30 sanaa 20,00 euroa, seuraavat 10 sanaa / 5 euroa. Johtokunta Hirvipalaveri kokouksen jälkeen. Kilpailut suoritetaan porrastetusti siten, että 3-7 ikäisten lajit ovat klo. Soita Martille 044 3314311 Maksu 7.8.2021 mennessä, Pyhäjärven Eläkeläiset ry:n tilille FI 73 5375 0340 0191 79 www.pyhajarvenelakelaiset.com Pyhäjärven Eläkeläiset ry Järjestää teatterimatkan Kiuruvedelle kesäteatteri Eerolaan su 8.8. ’ Sydänyhdistys Merisärkän Kesäteatteri 17.7.21 klo 14.00 BADDING-MUSIKAALI PARATIISI. Ohjelmaa on joka päivä mm joogaa, napakymppi, valehtejoiden klupi, Tanssit joka ilta, ym. Käsitellään kesäkokoukselle kuuluvat sääntömääräiset asiat, sekä muut johtokunnan esittämät asiat. Teet myös tiivistä yhteistyötä monipuolisen sidosryhmäverkoston kanssa. Tarvittaessa toimit myös kaupunginjohtajan sijaisena. Sinulla on tärkeä rooli kaupunkimme johtoryhmässä, joka toimii hyvin ja jossa yhteistyöhenki kukoistaa. Rauhallisessa taloyhtiössä perinteinenja höyrysauna. Tied. Osoitteesta Ollintie 11. (museokäyntiä ei ole) Eläkeliiton Pyhäjärven yhdistys ry. Lähetäthän hakemuksesi, ansioluettelosi ja palkkapyyntösi viimeistään pe 6.8.2021 klo 15.00 mennessä osoitteen www.kuntarekry. 044 5574 798 Huollamme autot, moottoripyörät/mopot, veneet, mönkijät, moottorikelkat ja viherlaitteet! ilmastointihuollot, myös raskaskalusto ja työkoneet! Pyhäjärven kaupunki hakee Hyvinvointijohtajaa Hyvinvointijohtajana toimit hyvinvointipalveluiden johtajana ja vastaat suurimmasta palvelualueestamme, johon kuuluvat varhaiskasvatus, perusja lukio-opetus sekä vapaa-aikatoimi (liikunta, nuoriso ja kulttuuri). Hyvinvoinnin palvelualueella työskentelee lähes 140 henkilöä ja sen nettobudjetti on noin 10 miljoonaa euroa. Lähtö Rautatieasemalta klo 11.30. klo 17
Lehti ei vastaa virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta tai puhelinvälityksessä sattuneesta väärinkäsityksestä. 044-772 7000 Palotie 1, Pyhäsalmi Aukiolotied ot Facebookis sa -tietokoneita vuodesta 1989 maksuton tuki maksuton 24/7 *Tietokoneet *huollot (kaikki merkit) *Älypuhelimet *Tabletit *Dronekuvaukset l<UNTCOPl)TE Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi 040 556 1316 Fysioja lymfaterapeutti: Pia Ahola pyhasalmenfhlkuntopiste.fi Fysio-ja lymfaterapia Aikuisten neurologinen fysioterapia Geriatrinen fysioterapia Lasten fysioterapia MDT-terapia, Akupunktio Kinesioteippaus, Hieronnat Faskiakäsittely Veteraanikuntoutus Myös kotikäynnit KODINKONE-JA KYLMÄKONEHUOLTO Pauli Jussila, Kellopolku 3, Pyhäsalmi ILMALÄMPÖPUMPUT & ILMAJÄÄHDYTTIMET Mitsubishi, Panasonic, Sharp, Gree ja Argo Myynti, asennus ja huolto p. Välitämme ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. 0400-513 608, • lika ja viemärikaivojen tyhj. Päätoimittaja Mirk Kaurane Lomalla. Kärkkäinen 040 719 5931 KAIKKEEN RAKENTAMISEEN • hiekat • murskeet • mullat • sorat • sepelit • kivet Toimistonhoitaja/ toimitusjohtaja Teij Pesone Lomalla. Pyydämme asioimaan puhelimitse tai sähköpostitse. 0600-30077 Kelan tilaus 0800 93150 • Pyörätuolija paarikuljetukset • Taksi • 5 54-paikkaiset autot www.tenhuset.fi Tenhusen Liikenne Oy Puh. Pyydämme huomioimaan, että osoitteenmuutokset on tehtävä meille erikseen. 08 782 100 Myös särkypotilaat HAMPAANKOLO KY PYHÄSALMEN HAMMASHOITOLA LAGUKSENTIE 4, PUH. K.Niemelä 0400 699 182 PYHÄSALMI • Ajanvaraus: 040 531 8220 • www.pyhajarvenautokatsastus. 040 544 6338 Köpsintie 122, Pyhäsalmi p. Varhaisjakelupäivystys: Ark. päivä 2021 N:o 28. 08-780 370 Seon huoltamopalvelut, monipuolinen huoltokorjaamo varustettuna nykyaikaisin testauslaittein. 08-780 980 Fysioterapeutit Minna Korkiakoski ja Viivi Eksymä Kuntohoitaja, lymfaterapeutti, Marjut Ruotanen • Fysioterapia • Lymfaterapia • Hieronnat • Akupunktio • Kinesioteippaus • Kuntosali • Spinning • Kuntosalivalmennus • Ravintovalmennus • PT-palvelut www.pyhasalmenfysio-sport.com • Fysioterapia • Lymfaterapia • Hieronnat • Akupunktio • Kinesioteippaus • Kuntosali • Spinning • Kuntosalivalmennus • Ravintovalmennus • PT-palvelut JuhaMatic Oy JuhaMatic Oy puh. 040 772 0231 Ollintie 9, p. Päivystys 24/7 p.0440 609 511 p.0440 609 511 MÖKKI TALKKARITYÖT yms. V iikon varrelta 19 E lä unoha näitä Parraat palavelut Sähköasennus Risto Laitila p. Toimittaja Jenn Kankaanpä 040 736 6098 jenni.kankaanpaa@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitukset Tilausasioita Jätäthän ilmoituksesi lehteä edeltävänä perjantaina klo 13.00 mennessä. autojen hinaukset Myös viikonloppuisin p.0500-587 997 Juha Laitila KODINKONEHUOLTO TOIVANEN KY • Kylmäkoneet • Kodinkoneet • Sähkölaitteet • Huoltoja varaosapalvelu Susitie 5 Puh. Postin kautta tehdyt muutostiedot eivät siirry automaattisesti. Reklamaatiot lehden toimitusongelmista on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa asiakaspalveluumme. • Avoinna: ma-pe 8.30-16.30, la-su suljettu puhelun hinta 1,16 € / min + 0,50 € PAARIKULJETUKSET TAKSIASEMA P. Iloa ammattitaitoon asennukset ja suunnitelmat Päivystys 24/7 www.sjpakanen. Toimistomme on toistaiseksi suljettu käyntiasiakkailta. 017-822 024 Jakelusepät Oy llmestymispäivä: keskiviikko Ilmoitusten jättö: perjantaina klo 13.00 mennessä Sivunvalmistus: Pyhäjärven Sanomat Painopaikka: Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy/Botnia-Print, Kokkola Julkaisija: Pyhäjärven Sanomat Oy www.pyhajarvensanomat.fi Asiakaspalvelu / ilmoitukset Minn Montone 040 772 0231 ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi Kesätoimittaja Joona Kärkkäine toimitus@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitushinnat: veroton al-verollinen Etusivu 1,15 e 1,43 e Muut sivut 0,96 e 1,19 e Kuolinilmoitukset 0,90 e 1,12 e Osoiteilmoitukset 0,44 e 0,55 e Perheilmoitukset (maks. 08-780062 ma-pe 8-17 la 9-15 1.7.-31.8. 0400 385 888 www.ilmalampojussila.fi Valtuutettu PYHÄSALMEN AUTOJA TRAKTORIHUOLTO Pyhäsalmi p. • Muutot/kuljetukset pakettiautolla. Muistutukset virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituspäivästä lukien. Vastuu virheistä: Ilmoitusten julkaisemisessa noudatetaan voimassa olevia Sanomalehtien Liiton ilmoitusten julkaisusääntöjä. 08 782 100 Tuomo Ilvesvuori Keskiviikko heinäkuun 14. 040 500 3616 KAIKKI RENGASALAN TYÖT Erikoishammasteknikko Jorma Pekkala, Ollintie 25, Pyhäsalmi HAMMASPROTEESIT 040 700 0090 4 HAMMASLÄÄKÄRIT Jukka Tikanmäki ja Ajanvaraus puh. klo 8–16, p. 0500 6425 17 Jalkaterapeutti Pirkko Ruotsalainen • Jalkojen hoidot • Jalkatutkimukset • Silikoniorteesit 040 588 5704 Koulutettu Hieroja Johanna Kangasharju • Hieronta • Kulmat ja ripset ojennukseen kestovärjäyksellä 044 979 2865 Koko kehon vyöhyketerapeutti Maarit Pakanen • Vyöhyketerapiahoidot 040 963 1818 Ollintie 17, Pyhäsalmi Woltin Hoitola Woltin Hoitola 040 743 9816 0400 581 315 www.tenhusenmaansiirto.fi TENHUSEN MAANSIIRTO JA KULJETUS OY • MURSKEET • SORAT • HIEKAT • MULTA • SEPELIT • LUONNONKIVET • KAIVINKONETYÖT Puuja parkettilattian HIONTA JA LAKKAUS T:mi T.Leväpelto 044 508 6967 0400-833 192 / Jani 040-736 0192 / Ari • Kaivinkoneurakointi • Traktoriurakointi • lavettikuljetukset Yhteistyössä Kuljetus Polarin kanssa kauttamme myös: • Hiekat • Murskeet • Multa • Sorat • Sepelit • Täytemaat Velj. 0208--380 808, 0400-382 272, 040-511 8687 Ilmalämpöpumput, ilmastointilaitteet johannes@sjpakanen. Lehti ei vastaa ilmoitusten poisjäännin aiheuttamasta vahingosta. Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi p. • vaihtolavapalvelu • talousveden ajo • Hiab-työt ja kuljetukset • koneen ym. Autojen ja traktoreitten varaosat ja tarvikkeet PYHÄSALMEN JÄTEKULJETUS K. sopimuksen mukaan • Työt pienkaivinkoneella ja/tai traktorilla. 50pmm) 20,16 e 25,00 e Sähköpostilla jätetyistä ilmoituksista on tehtävä ilmoitusvaraus puhelimella. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. • Talvella auraukset Lamminahon lähialueella. välisenä aikana: Laguksentie 1, p. kuljetukset • kolariym. Saastamoinen P
050-307 5439 perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt. 050 3818 559 Heittolan Komujen sukukokous ja -juhla 14.8.2021 Pyhäjärvellä Sukukokous ja -juhla pidetään Hotelli Pyhäsalmessa alkaen ruokailulla klo 12.00. 20 E lä unoha näitä PYHÄSALMEN SUURLAVA Vaskikellonpolku 7 86800 Pyhäsalmi Musiikkia tauotta Tunti miehille! NAISTENHAKUTANSSIT TI 20.7. maankuulua vanhanajan PALVIA savusaunaT orilla Pyhäsalmen torilla torstaisin klo 11-13.30 VARPAISJÄRVEN KALAPISTEEN lämmintä savukalaa, lämpimät kalakukot, kylmäsavukirjolohta, tuoretta kalaa ym. Tervetuloa! Vaatekauppa Singiin saapunut jälleen runsaasti uutuuksia! Nyt ihanan värikkäitä luonnonkankaisia sekä pellavaisia kesäja helleasusteita uskoma oman edullisesti! Malleja myös muodokkaille naisille! Tulkaapa tutustumaan mallistoomme! Palveleva Vaatekauppa Singi Torikatu 4, Kiuruvesi | 017-566708 Puistotie 19, Pielavesi | 040 574 1267 Avoinna MA-PE klo 9-17 ja LA klo 9-14 Tervetuloa kokomaan järvielämyksiä! Tervetuloa kokomaan järvielämyksiä! Varaukset: tilaukset@laivaristeilyt.net, tai p. mennessä Anitalle 044 018 2701, anita.laiti@gmail.com tai Kaijalle 040 522 0870, kaija.tikanmaki@gmail.com Ilmoittakaa mahdolliset ruoka-allergiat ja erityisruokavaliot ilmoittautumisen yhteydessä. Puh. KLO 19-24 • Ville Liimatainen & Ajomiehet • Hannu Hautaniemi yhtyeineen Liput 18 € Lavainfo 0400 845 741 singhi Maukkaat voissa paistetut MUURINPOHJALETUT To 15.7. p. Tilaisuuden jälkeen on mahdollisuus järviristeilyyn Pyhäjärvellä ja opastettuun kiertoon Komujen haudoilla. Tervetuloa einestämään Lettukahvio Einesmaja, Kuopio To 15.7. 044-978 4078, Seuraa ilmoitteluamme lehdistä ja somessa Lähdöt kaupungin satamasta Tikkalantie 2 pyhajarvensanomat.fi Rento kesäkauppa Rento kesäkauppa keskustassa keskustassa!! Uimapukuja ja bikineitä hyvä valikoima!!! Kesäsesong in yksittäiskap paleita edullisesti!! ! Lyhythihainen pusero 19 95€ (PV/elastaani, slimmattu, v-pääntie) Naisten puuvilla shortsit 25 € Miesten t-paitoja 9 95€ Paljon tuotteita Paljon tuotteita 15 % Keskiviikko heinäkuun 14. klo 9-16 Pyhäsalmen torilla. päivä 2021 N:o 28. Ennen tilaisuutta mahdollisuus ajaa kierros Heittolanmäellä, ajo Heittolan kautta Erkkilään klo 10.30 alkaen. Ennakkoilmoittautumiset 6.8. klo 13-15.30 Pyhäsalmen torilla. Noudatamme järjestelyissä kaikkia koronaan liittyviä Pohjois-Pohjanmaata koskevia ohjeita ja viranomaisten määräyksiä