la 21.2.
Pyhäsalmi Mine
www.kukkamarleena.fi Ollintie 12, Pyhäsalmi p. Yli 80
prosenttia arvioi koulutuksen laa-
TULPPAANI ST. Palvelujohtaja Mari Tuomikoski TE-toimistosta kertoo, että koulutussuunnittelussa on ensiarvoisen tärkeää tuntea alueen yritysten osaamistarpeet ja TE-toimiston asiakkaiden koulutustarpeet.
Työvoimakoulutus on TE-toimiston hankkimaa koulutusta TEtoimiston asiakkaille. Näyttää mukavalta.
Miten on, saisivatko aikuisetkin
laskea mäkeä?
. Koulutustarjontaa oli kattavasti myös muualla Pohjois-Pohjanmaalla. Kun voimavarat yhdistetään saadaan enemmän tarjontaa lapsiperheille, Anneli Tiainen Aarnolasta huomauttaa.
Ulkoilupäivään osallistunut
Adeline Liehrmann kertoi käyvänsä perhekeskuksessa satunnaisesti lastensa Leevi ja Anni
Vesamäen kanssa.
. Korkeasti koulutetuille tarjottiin 25 eri koulutusohjelmaa, joiden sisältönä olivat muun muassa ohjelmointi, liiketoiminnan kehittäminen ja markkinointi. Mukavia tällaiset ovat käySiiri Huuskosen tyylinäyte liukurilla laskemisesta.
dä, kun järjestetään.
TM
Varis ympäristölautakunnan nuijaan
Pyhäjärvinen Ari Varis nimettiin Selänteen ympäristölautakunnan puheenjohtajaksi seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. PAULIA
5
2
1000 1000
90
10 kpl
2×10 kpl
50
kpl
5 kpl
LA 21.2.
TEE- JA
KAHVITARJOILU
klo 9?14
vs.
Otteluisäntä
Suomenselän
Osuuspankki
tarjoaa vapaan
pääsyn otteluun.
PALVELEMME:
ma-pe
9?17
la
9?14
su
suljettu
vanhat ja uudet
asiakkaat
Hanna ja Juha + Sanna
Jääkiekkoa
TARJOUKSEMME
ma 16.2.. Korkeakoulututkinnon suorittaneille
suunnatuissa koulutusohjelmissa aloitti vuoden 2014 aikana 532
työnhakijaa.
Ammatillisia työvoimakoulutuksia aloitettiin yhteensä lähes
200 (vuonna 2013 niitä oli 185).
Ammattiin työvoimakoulutuksella opiskeli vuoden 2014 aikana yhteensä noin 3000 henkilöä. Tyylillä koulun vanhimmiksi S7
KESKIVIIKKO HELMIKUUN 18. (08) 781 540
dun joko hyväksi tai erinomaiseksi. Vuonna 2013 summa oli
noin 22,7 euroa. VUOSIKERTA
Laskiaisen riemua
Laskiaistiistaita vietettiin perinteeksi muodostuneella tavalla Aarnolan perhekeskuksessa.
Tavan mukaan joukkoon liittyivät seurakunnan päiväkerholaiset.
Vaikka aurinko ei suonut säteillään keväistä tunnelmaa, oli
mäenlaskupaikalla iloa ilmassa.
Siiri Huuskonen, Neea Lehto ja Aava Heikkilä kipusivat
vuoronperään pienen nyppylän päälle ja liukuivat alas liukureillaan. Koulutuksiin TEtoimisto käytti yhteensä yli 25 miljoonaa euroa.
Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto suunnittelee alueen työvoimakoulutukset ennakoiden Pohjois-Pohjanmaan yritysten työvoima- ja osaamistarpeita. PÄIVÄ 2015
N:o 8
www.pyhajarvensanomat.fi
HINTA 1,50 ?
60. Ikosen koululla
heistä aloittaa 41, Ruotasen
koululla 12 ja Rannankylän koululla 9. Hakijoita toimeen oli yhteensä
16, joista viisi haastateltiin.
Esiopetuksessa
68 lasta
3-vuotias Neea Lehto nautti laskiaistiistain ohjelmasta.
Ensi syksynä Pyhäjärvellä aloittaa esiopetuksessa 68 lasta. Koulutukset järjestettiin työvoimakoulutuksina, työnantajan
kanssa tehtyinä yhteishankintakoulutuksina, erilaisina valmennuksina ja työnhakijan omaehtoisena opiskeluna työttömyysetuudella tuettuna. Esimerkiksi maarakennuskoneen kuljet-
Liikkeessämme
sukupolvenvaihdos
Lämmin
KIITOS
asiakkaillemme
kuluneesta
20 vuodesta
Eila ja Paavo
Tervetuloa
tajan koulutusta on järjestetty Oulussa, Raahessa, Kuusamossa ja
Ylivieskassa. Ei saa, kuului Aavan topakka vastaus.
Yhteistä laskiaistiistaita on
vietetty muutaman vuoden
ajan.
. Työvoimakoulutuksissa opiskeli Pohjois-Pohjanmaalla kuukausittain keskimäärin
noin 2200 TE-toimiston asiakasta
Vuonna 2013 heitä oli 2030.
Työvoimakoulutuksia järjestettiin eniten Oulussa. Koulutussuunnittelun tärkeä tietolähde on
suoraan yrityksiltä saadut tiedot lä-
Aineiston jättö
VIIMEISTÄÄN
PERJANTAINA
klo 14.00
MENNESSÄ.
Aineiston jättö
osoitteeseen
ilmoitukset@pyhajarven
sanomat.fi, puhelimitse
numeroon 772 9000
tai käymällä
konttorissamme.
www.pyhajarvensanomat.fi
hitulevaisuuden työvoimatarpeista. Työllistymistä edistää ammatillisen osaamisen hankkiminen ja päivittäminen.
Työvoimakoulutus on joko tutkintoon johtavaa ammatillista koulutusta tai täydennyskoulutusta esimerkiksi ammatinvaihtoon liittyvässä tilanteessa.
KiekkoHaukat
Oulainen
la21.2. Emolahden
ja Hiidenkylän kouluissa
kummassakin esiopetuksen
aloittaa kolme oppilasta.
TE-toimisto koulutti ja valmensi 4500 työnhakijaa
Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston kautta kouluttautui vuoden
2014 aikana noin 4500 työnhakijaa. Koulutushankinnat toteutetaan
tiiviissä yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa.
Pohjois-Pohjanmaan työ- ja
elinkeinotoimiston asiakkaiden
työvoimakoulutuksiin käytettiin
viime vuonna noin 24,6 miljoonaa euroa. klo 16
www.pohtihockey.net
Pyhäjärven kaupunki. Sosiaali- ja terveysalan tutkintotavoitteisista koulutuksista esimerkiksi hoiva-avustajan koulutusta tarjottiin Oulussa, Raahessa, Ylivieskassa, Pudasjärvellä ja Kuusamossa.
Pohjois-Pohjanmaalla määrällisesti eniten työvoimakoulutuksia suunnattiin sosiaali- ja terveysalan, teollisuuden alojen tutkintotavoitteisiin koulutuksiin, kotoutumiskoulutuksiin, palvelutyöhön
sekä ammatillisiin jatko- ja täydennyskoulutuksiin.
Vuoden 2014 aikana koulutustarjonnan tarjoamista jatkettiin
myös korkeakoulututkinnon suo-
rittaneille työnhakijoille, joiden
osaamista kehitettiin ammatillisilla muunto- ja jatkokoulutuksilla. Varapuheenjohtajaksi valittiin
reisjärvinen Jarkko Savola.
Lautakunnan puheenjohtajuus on kiertävä ja vaihtuu kahden vuoden välein
kuntien asukasluvun mukaisessa suuruusjärjestyksessä.
Juha Aho
vastaavaksi
Kaupungin nuorisotoimesta
vastaavan vapaa-ajan ohjaajan toimeen on valittu
toistaiseksi Juha Aho
Lisäksi hän toimii valtakunnallisen Me itse
-yhdistyksen johtoryhmässä. Siinäpä on taas vaalilupausten keskellä
miettimistä, kenelle antaa äänensä.
Kuluvan vaalikauden aikana on noussut esiin
monia asioita, jotka koskettavat suoraan meitä jokaista, muun muassa terveydenhuollon järjestäminen. N:o 8
Naamiaisbailuissa laulettiin ja tanssittiin
Kevät tuo vaalit
Kevään kulkuun kuuluu tällä kertaa vaalirumpaa. Työministeriö esitti viime vuoden
marraskuun lopussa valtiovarainministeriön vero-osastolle, että vaikeilla työttömyysalueilla vapautus verosta myönnettäisiin. 08-772 9021
Toimistonhoitaja:
Teija Pesonen p. 08-772 9023, 040-523 2967
Toimittajat:
Jaana Konu p. Valtakunnallisessa yhdistyksessä on tällä hetkellä hieman alle 1000 jäsentä.
Tiistai-iltana oli TV2:lta
tulossa kehitysvammaisten
asioita käsittelevä teemilta.
Heikki kertoi odottavansa
teemaillalta, miten ammattilaisten, omaisten ja Me itse -yhdistyksen jäsenten ääni kuuluu ohjelmassa.
jaana konu
Pohdin hiihtäjille mitalisadetta Honkavuoren viesteissä
Pohdin hiihtäjät rohmusivat kahdeksan mitalia viikonvaihteessa, kun miteltiin
viestimestaruuksista Keskipohjanmaa-cupissa ja piirinmestaruuskilpailuissa Honkavuorella. Poikien
joukkueessa hiihtivät Antti
laukkanen, Sofia Jääskeläinen ja Aleksi Kuukasjärvi.
Tyttöjen viestiä kiidättivät
Jenna Rautiala, Sanni Vanha-aho ja Ada Haapakangas.
Piirinmestaruusviestien
puolelta voittoon ylsi kaksi
Pohdin joukkuetta.
20-vuotiaat nuoret miehet hiihtivät kovaa ja olisivat
menestyneet hiihtovauhtinsa puolesta yleisessä sarjassakin. 08-772 9024, 040-756 2264
Terhi Marjakangas p. Prons-
sia saavuttivat Marjo Kuosmanen, Elina Ryynänen sekä Susanna Parkkinen.
Pohdin mitalitilin täydensivät vielä 18-vuotiaat
pojat Matti Luoma-Aho, Panu Varis ja Tero Pesonen
pronssitilallaan sekä veteraanijoukkue Juha Kuosmanen, Rauno Qvick sekä Jarkko Päkkilä.
Pohdin hiihtourheilu on
tällä hetkellä hyvässä myötätuulessa. Hopeajoukkueessa hiihtivät Tiia
Huuskonen, Elisa Parkkinen
ja Merja Kuukasjärvi. Kuten
sanonta kuuluu: kun päätös on tehty, pulinat pois.
Näinhän se on, mutta keskustelulle toivottavasti jää tilaa senkin jälkeen, kun asian käsittelyssä
on edetty siihen ensimmäiseen päätösvaiheeseen.
Sitten on aika päättää, miten päätöstä ryhdytään
käytännössä toteuttamaan, mitä tarvitaan, ja siinä
kansalaiskuuleminen on tärkeää.
Valtakunnalliset mutta myös globaaliset päätökset vaikuttavat meidän jokaisen elämään, tavalla tai toisella, viiveellä tai saman tien. 08-772 9000 fax. Lehti ei vastaa virheestä, joka johtuu
lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta,
epäselvästä käsikirjoituksesta tai puhelinvälityksessä sattuneesta
väärinkäsityksestä.
Muistutukset virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä kahdeksan
päivän kuluessa ilmoituspäivästä lukien.
Välitämme ilmoituksia kaikkiin sanoma- ja paikallislehtiin niiden
omilla ilmoitushinnoilla.. Tulevaa vaalikautta ajatellen päätettävää
asiaa riittääkin yllin kyllin. Olosuhteet kilpailuissa olivat erinomaiset,
aurinko paistoi ja pakkanenkin lauhtui päivän mittaan
sopivasti. Demokratiassa edetään enemmistön äänen mukaan. Tavoitteena on siis tasoittaa alueelliset työttömyyserot. Vaalitoreilla keskustellaan monista asioista, joita ehdokkaiden ja tulevien kansanedustajien toivotaan vievän eteenpäin.
Päätöksenteko on oma taiteenlajinsa. Täten Pyhäjärvikin liittyi niiden kuntien joukkoon, jotka ovat ilmoittaneet haluavansa koulun alueelleen.
Kaislarannassa järjestetyn tapahtuman ohjelmaan kuului muun muassa karaokea.
Kaislarannan palvelukodissa vietettiin viime viikon
tiistaina tulevan ystävänpäivän merkeissä musiikkipitoiset naamiaisbailut. Vastaavia tapahtumia on ollut aikaisemminkin iltakerhon järjestämänä.
Pirjo toimii Kaislarannassa
myös iltakerhon ohjaajana.
. 2
Tänään
Keskiviikko helmikuun 18. Iltakerho on toiminut
pitkään, oli välillä tauolla,
mutta muutama vuosi sitten
viriteltiin uudestaan käyntiin, Pirjo kertoi.
Kaksituntisen tapahtuman aikana Kaislarannassa
laulettiin karaokea ja kahvi-
teltiin. 772 9040 internet: www.pyhajarvensanomat.fi
Päätoimittaja:
Jouko Moilanen p. JL
osoite Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi konttori avoinna ma-pe klo 9-16 puh. 040-7701548
Ilmoitushinnat: veroton al-verollinen
Etusivu
1,04 e
1,29 e
Tekstissä
0,87 e
1,08 e
Tekstin jälkeen
0,87 e
1,08 e
Osoiteilmoitukset 0,42 e
0,52 e
Kihla-, vihki- ja
kiitosilmoitukset 19,35 e 24,00 e
Värilisä:
alle 300 pmm
14,00 e 17.00 e/väri
yli 300 pmm
41,00 e 50,00 e/väri
Tilaushinnat:
56,00 e/vsk kotimaa kesto, 60 e/vsk 12 kk
75,00 e/vsk pohj.maat,
100,00 e/vsk muut maat
Sähköpostilla jätetyistä ilmoituksista on tehtävä ilmoitusvaraus
puhelimella.
Vastuu virheistä: Ilmoitusten julkaisemisessa noudatetaan
voimassa olevia Sanomalehtien Liiton ilmoitusten julkaisusääntöjä.
Lehti ei vastaa ilmoitusten poisjäännin aiheuttamasta vahingosta.
Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta
virheestä on ilmoituksen hinta. Jokaisen rakennushankkeen kohdalla vapautusta pitää kuitenkin hakea valtiovarainministeriöltä erikseen.
50 vuotta sitten
Pyhäjärvi halukas vastaanottamaan metsätyökoulun
Kunnanhallituksen kokouksessa tiistaina päätettiin ottaa yhteyttä Metsähallitukseen metsätyökoulun saamiseksi kuntaan. päivä
Toimitukselta
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 . 08-772 9025, 040 169 7350
Ilmoitukset:
Maija Hänninen p. Ohjelmassa oli myös
arvontaa ja naamiaisasujen
palkitsemista.
Tapahtumaan osallistui
myös Heikki Suvilehto.Hän
on Me itse -paikallisyhdistyksen perustajajäsen ja puheenjohtaja. Pohdin kakkosjoukkue jäi niukasti mitaleilta ollen neljäs.
Naisten kilpailussa pohtilaiset saivat kaksi mitalia,
hopeaa ja pronssia. Pohdin Ski Team
näkyy jo hyvin kansallisella tasolla ja takana on tulossa joukko innokkaita nuoria.
Tästä on hyvä jatkaa kohti
tulevia koitoksia. Viestit olivat kisajärjestäjille kenraaliharjoitus
maaliskuun Suomen Cupin
kisoja varten ja myös järjestäjät suoriutuivat tehtävästä
mallikelpoisesti.
Keskipohjanmaa-cupissa
Pohti sai kaksi mitalia nuorimmissa sarjoissa. Päivätoiminnan ohjaaja Pirjo
Syrjä kertoi, että tapahtumaan osallistui Kaislarannan asukkaiden lisäksi eri
puolilta Pyhäjärveä saapuneita vieraita.
Järjestäjänä toimi Pyhäjärven Kehitysvammaisten
tuki ry. Pohdin
Heikki Korpela onnistui repäisemään ratkaisevan eron
muihin ja toi joukkueen ensimmäisenä maaliin.
Muilla osuuksilla hiihtivät Joni Komu ja Vilho Moilanen. Eduskuntaan valitaan kansanedustajat huhtikuussa. Emmehän tällä pohjoisen perukoillakaan elä missään
kuplassa, niin sanotun ulkopuolisen vaikutuspiirin ulottumattomissa.
jaana konu
25 vuotta sitten
Pyhäjärvi vapautettiin
rakennusverosta
Pyhäjärvi kuuluu niiden kuntien joukkoon, jotka on vapautettu rakennusverosta. Viestiä veivät Roope Haapakangas, Tuomas Nurkkala ja Iiro-Mikko Harju.
Päivän kovin kamppailu
nähtiin miesten lähdössä.
Viimeiselle 2,5 kilometrin
kierrokselle lähti neljä joukkuetta yhtä aikaa. 12-vuotiaat pojat ja saman ikäi-
set tytöt nappasivat komeasti pronssimitalit. 08-772 9022
Sähköpostiosoitteet:
toimitus@pyhajarvensanomat.fi
ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi
Toimittajien sähköpostit muotoa:
etunimi.sukunimi@pyhajarvensanomat.fi
Ilmestymispäivä keskiviikko
Ilmoitusten jättö
Perjantaina klo 14.00 mennessä
Sivunvalmistus
Pyhäjärven Sanomat
Painopaikka
Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy/
Botnia-Print, Kokkola
Tarkastettu levikki 3949 kpl
Julkaisija: Pyhäjärven Sanomat Oy
Toimitusjohtaja:
Seppo Lähteenmäki p. Tämä lupaa hyvää tuleviin SM-viesteihin
Perjantaina Heli, Heljä, Helinä, Ragnborg. Viime vuonna lupia oli
neljä. Kotaisi 150 000 euron arvoisen ko toiminta-alueella vastaava luomakotitalon kohdalla 3000 eu- ku on 377. Esimerkiksi vuonna 2012 Kiinteistönvälittäjäliiton toimitusjohtaja Jaana Anttila-Kankaan mukaan Suomessa myytiin ilman välittäjää 2530 prosenttia asunnoista. TM.
AURINKOINEN AIKA
Lauantai
+2
Kärsämäki
TERHI MARJAKANGAS
. Tiistaina Matti, Matias, Mattias.
Ruotasen ilves- ja susihavainnot
eivät anna aihetta huoleen
Pyhäjärvellä kasvanut ilveskanta on tehnyt ilveksestä yleistyvän vieraan
asuinseuduilla.
Ruotasen alueella on viime viikkojen aikana antanut keskustelulle aihetta ilvesten ja susien todelliset tai oletetut liikkeet. Järvelän mukaan prosentin
Järvelän mukaan romahdusta
tai viidenkin muutos suuntaan ei ole tapahtunut viime vuoden
tai toiseen on normaalia vaihte- lukujen perusteella ainakaan yhtiön toiminta-alueella, Kala- ja
lua, ei romahdus.
? Jos hinta muuttuu kaksi Pyhäjokilaaksossa.
prosenttia, se ei merkitse taval- ?Viime vuonna meillä noulisen omakosi kauppatitalo-omislukumäätajan
nä- ?Jos hinta muuttuu kaksi
rä koko yhprosenttia, se ei merkitse
kökulmastiön alueella
ta juurikaan tavallisen omakotitalo11 prosenttia
mitään.
ja Haapajäromistajan näkökulmasta
Luulen, että
vi-Pyhäjärvi
hintataso on juurikaan mitään.?
-alueella 16
lievästi lasprosenttia,
kenut, mutJärvelä kerta mitään rotoo.
mahdusta siinä ei ole tapahtuLukumäärällisesti Haapajärvi-Pyhäjärvi alueella tehtiin viinut.
Järvelä huomauttaa, että ky- me vuonna OP-Kiinteistökesseinen kaksi prosenttia tarkoit- kuksen toimesta 51 kauppaa. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 - N:o 8
Keskiviikko helmikuun 18. Yksi niistä on
Tuomas Tapanisen vuonna 1971
rakennettu omakotitalo. Vuonna 2014 alueella keskimääräinen omakotitaloneliön hinta oli 864
euroa, kerrostaloneliön 1189 euroa, rivitaloneliön 1300 euroa ja uudiskohteiden 2239 euroa.
. Kopjoka on aiheuttanut ongelmia
posen mukaan
Ruotasella asuvien ei kannata huo- lihakarjatilalla ja jättänyt jälkeenlestua sudesta.
sä hirvien raatoja. Laaksojen OP-Kiinteistökeskus teki viime vuonna Haapajärvi
-Pyhäjärvi -alueella 51 kauppaa.
www.fmi.fi
Keskiviikko
poronhoitoalueen, ei ollut kuin
25 pyyntilupaa ja niistä viisi Pyhäjärvellä ja neljä sitten naapureissa Haapajärvellä ja Reisjärvellä, eli meillä oli 40 prosenttia
näiden kolmen pitäjän alueella.
Suuri ilveskanta rasittaa etenkin kauris-, jänis- ja rusakkokantaa.
Ihmiselle ilves on Kopposen
mukaan pääsääntöisesti vaaraton ja yleensä se väistää ihmistä, mutta joskus sen hampaisiin
saattaa joutua pihapiiristä kissa.
Kopponen muistuttaa, että
suurpedon jäljet nähdessään on
hyvä soittaa joko hänelle tai jollekulle petoyhdysmiehelle, jotta
havainnot saadaan ylös.
LUKUJA ASUNTOKAUPASTA
tä ole saatavilla paikkakuntakohtaisia tietoja.
Järvelän mukaan Pyhäjärvi on
Kalajoen ohella yhtiön merkittävin loma-asuntojen myyntipaikka.
VIIKON SÄÄ
Rajusti kasvanut ilveskanta on
tuonut ilvekset Pyhäjärvellä yhä
lähemmäs asutusta. päivä
3
NIMIPÄIVÄT
Tänään Kaino, Tyra. Kopposen mukaan määrät ovat kantaan nähden liian
vähäisiä.
? Koko Oulun alueelle, joka
kattaa aika ison alueen, paitsi
-1
7:46
17:15
Tänään
Torstaina
Perjantaina
Lauantaina
Sunnuntaina
Maanantaina
Tiistaina
pimeä
päättyy
7.11
7.08
7.05
7.02
6.59
6.56
6.53
aurinko aurinko
nousee laskee
pimeä
alkaa
8.01
7.58
7.54
7.51
7.48
7.44
7.41
17.50
17.53
17.56
17.59
18.01
18.04
18.07
17.00
17.03
17.07
17.10
17.13
17.16
17.19. Keskimääräinen myyntiaika viime vuonna oli omakotitaloilla 5,5 kuukautta, rivitalo-osakkeilla 4,5 kuukautta ja kerrostaloasunnoilla 2,5 kuukautta.
Kentältä: kauppa ei käy
Netin asuntomyynti-ilmoituksia selaamalla löytyy Pyhäjärveltä useampiakin kohteita, jotka ovat olleet
pitkään myynnissä. Itse Tapaninen muutti talosta, koska se oli yksinelävälle liian iso.
Tapaninen toivoo, että ostaja talolle löytyy, mutta hintaa hän ei ole
enää valmis laskemaan.
? Tällä hetkellähän tilanne ei
näytä hyvältä, mutta ei siinä muu
auta kuin antaa sen olla myynnissä.
Toivottavasti löytyy joku, joka osaa
arvostaa. Sen sijaan
sen ja myös jälNurmesperäljistä se todettiin ?Ilveslaskennassa loplä, Haapajärven,
Pyhäjärven ja
sudeksi.
Riistanhoito- piaisena pentueitakin
Kärsämäen rayhdistykselle ei löytyi 15 ja ykkösilveksiä joilla tiedetään
ole tullut kysei- kymmeniä, eli meillä on
liikkuvan kahsestä ykkössudeksan sutta kätodella runsas kanta.?
desta muita hasittävän lauman,
vaintoja. Järvelän mukaan tällä alueella vastaavaa ilmiötä ei ole, vaan ihmiset
kaipaavat ammattiapua välttääkseen sudenkuopat.
? Juridiset asiat ovat yhä
enemmän tapetilla, ja ihmiset ovat yhä enemmän tietoisia
omista oikeuksistaan.
Järvelä arvioi, että asuntokaupoista välittäjän kautta tehdään
kaksi kolmasosaa. Pyhäjärvi ja Haapajärvi on niputettu yhteen, eikä niisroa.
Laaksojen
Asuntojen myynti ilman välittäjää on ollut pinnalla viime vuosien aikana. Pyhäjärven riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Heikki Kopponen
vakuuttaa, että mitään syytä huoleen ei ole.
? Toissa viikon lopulla oli sellainen huhu liikkeellä, että siellä olisi
nähty lauma susia. Talo on ollut myynnissä neljä vuotta.
? Kyselijöitä on ollut kyllä ja katselijoitakin on käynyt aika paljonkin, mutta aika on ollut sellainen,
että ei ole tärpännyt, nykyään Iisalmessa asuva Tapaninen pohtii.
Myyntiä edistääkseen Tapaninen kertoo kokeilleensa eri välittäjien palveluita, taloon tehdyn kattoja pintaremontin sekä talon pyyn-
Kärsämäki
+0
+1
Pyhäjärvi
Haapajärvi
Pyhäjärvi
+0
+2
Kiuruvesi
7:56
17:06
7:59
17:02
Maanantai
Pyhäjärvi
Pihtipudas
+1
-0
7:52
17:09
Sunnuntai
+2
Pihtipudas
8:02
16:59
Pyhäjärvi
+1
Kiuruvesi
+1
Pyhäjärvi pituus 25.97 itään Greenwichistä,
leveys 63.67 pohjoista leveyttä
Pyhäjärvi
+1
Haapajärvi
-0
Pyhäjärvi
-2
+1
7:49
17:12
tihintaa lasketun yhteensä useilla
kymmenillä tuhansilla.
Tapanisen mukaan paikan pitäisi olla houkutteleva, koska palvelut
ovat lähellä ja lähelle rakentuu uusi
päiväkotikin. Sunnuntaina Tuuli, Tuulia, Hilda, Hildur. Riistakeskus
? Missään nimessä ei tästä yh- myönsikin alueelle poikkeusludestä susihavainnosta kannata van yhden suden kaatoon.
OP-Kiinteistökeskuksen Järvelä:
hintataso hieman laskenut, ei romahtanut
OP-Kiinteistökes- ? Sitten kun menet ostamaan
kuksen toimitusjohtaja Jouko vaikka kerrostalo-osakkeen, saat
Järvelä kritisoi valtakunnallis- vastaavasti käytetyn kerrostalota uutisointia, jossa puhutaan huoneiston saman verran halkaupankäynnin romahtamises- vemmalla, Järvelä jatkaa.
ta. Lauantaina Keijo, Alf, Alva. Maanantaina Aslak, Bjarne. Meiltä kävi yksi petoyhdysmies katsomassa ja se
oli ilveslauma, Kopponen kertoo,
että kyseessä oli kolmesta neljään
ilvestä käsittävä pentue.
Vastikään Ruotasella on tehty huolestua. Muutamat miehet näkivät Nelostien itäpuolella. Torstaina Eija, Fritjof. Jos se pyrkii majailenäköhavainto myös yksittäisestä maan talojen pihoissa, sittenhän
sudesta.
siihen on keinoja, mutta se on sit? Pari viikkoa sitten ilvesjahdis- ten poliisiasia.
sa kaivoksen saostusaltaan vieresKopposen mukaan susihatä lähti yksinäinen susi ja meni 27 vaintoja tehdään harvakseltaan
tien yli. Kanta
on moninkertaistunut 10 vuoden
aikana, ja viime vuonna RKTL:n
Tassu-järjestelmään kirjattiin lähes 300 ilvesmerkintää.
? Ilveslaskennassa loppiaisena pentueitakin löytyi 15 ja ykkösilveksiä kymmeniä, eli meillä on todella runsas kanta.
Tälle talvelle Pyhäjärvelle
myönnettiin viisi ilveksen kaatolupaa. Tänä päivänä se on Kopposen mukaan
yleistyvä vieras pihoilla.
TERHI MARJAKANGAS
Torstai
Perjantai
-0
Aatu Aulakoski 2.55, 4. Lemmetty
Tero, P-Savo 1098, 2. Vaskilampi Aaro, Pyhäjärvi 1066
3. päivä.
Yhdistyksen varapuheenjohtaja Esko Holappa toivoo,
että paikalle saadaan paljon
myös pyhäjärvisiä jäseniä.
Harmonikkataituri Raimo
Nummela tuo terveiset Kansanmusiikkiliitosta ja kertoo
vuoden 2016 Samuelin Poloneesista. Tänä lukuvuonna Pyhäjärven lukiossa on
yhteensä 26 kokelasta, joilla on mahdollisuus suorit-
taa yo-tutkinto tänä keväänä. Eetu Malila 8.44
Tytöt 12v 2 km: 1. Tapaninaho
Kari, Pyhäjärvi 1052, 5. Emma Hiironen 3.27
Pojat 10v 1 km: 1. Esiintymispaikkoina
ovat Helsingin uusi musiikkitalo, Balderin Sali ja Aleksanterin teatteri. Myös
Kokkola ja Ylivieska on harkintaan nostetuista paikkakunnista. Kaikki asiakassuhteet jatkuisivat uudessa pankissa entisellään.
Osuuspankkien hallitukset esittävät, että uuden pankin toimitusjohtajana toimisi Pyhälaakson Osuuspankin
nykyinen toimitusjohtaja Timo Suhonen ja varatoimitusjohtajana Suomenselän
Osuuspankin toimitusjohtaja Kari Ahola. Jos kuka tahansa keksii
jonkin hyvän asian, kertokaa
ihmeessä vinkki meille, mihin voisimme tarttua ja viedä eteenpäin.
Nautitaan kasvavasta valosta ja sen tuomista näkymistä parempaan huomiseen.
Suomenselän ja Pyhälaakson
Osuuspankit yhdistyvät
Suomenselän Osuuspankin
ja Pyhälaakson Osuuspankin hallitukset ovat hyväksyneet yhteisen suunnitelman
pankkien yhdistämisestä.
Uusi Suomenselän Osuuspankki aloittaa toimintansa
1.1. Lemmetty Timo
P-Savo 1073, 3. Pietilä Jarmo, Kälviä 1132, 3. lukiosta ja monista muista elinvoimatekijästä.
Omasta puolestani voin
vakuuttaa, että me luottamushenkilöt yhdessä viran-
haltijoiden ja työntekijöiden kanssa yritämme parhaamme valoisamman tulevaisuuden puolesta. Eskelinen
Reino P-Savo 1063, 3. Oskari Paananen 2.05, 2. Oliver Päivärinta 3.39, 6. Parhaillaan Pyhäjärvelläkin pohditaan mahdollista osallistumista tapahtumaan.
Samuelin Poloneesi on
Suomen Kansanmusiikkiliiton yksi päätapahtuma. Nyt nämä kuukaudet olivat ennätyksellisen pimeitä. Lemmetty Teemu ,P-Savo 1012
M50: 1. Iisakki
Heinonen 2.09, 3. Toivola Jouko, Kokkola 978, 6. Tiisa
Paukku 4.59, 2. Matinniemi Matti, Pyhäjärvi 1054, 4. Laurila Oiva (75)
Nivala 1092, 2. Otteluhan ratkesi viisi minuuttia ennen loppussummeria,
mikä jäi eniten vaivaamaan
Ampparilaumaa. Ville
Laukkanen 2.21, 2. Ella Paananen 2.50, 3. Juuso Pesonen 4.32, 8. Simonen Topi (M80) P-Savo
761
Metsämiehet: 1. Roope Kolehmainen 1.45
Tytöt 4v 70 m: 1. päivä
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 . Saana Kuukasjärvi 3.32
Pojat 8v 500 m: 1. Kuljemme kohti kevättä ja kesää kasvavan valon voimalla.
Auringon valolla on ihmeitä tekevä vaikutus meihin "maanmatosiin." Tapanamme on toivottaa toisillemme ja laajemminkin valoisaa tulevaisuutta. Anni Niiranen 2.55, 2. Otteluun on
vapaa sisäänpääsy, joten nyt
kaikki kannustamaan kotijoukkue voittoon ja Pay-Off
peleihin. Annika Aulakoski 2.57, 4. Veera Kuukasjärvi 4.15, Pojat 12v 1 km, 1.
Kalle Siekkinen 5.03, 2. Armas aurinko näyttäytyi niukasti koko Suomessa. Pietilä Teemu, Kälviä 1028, 4. Elli Ruotoistenmäki 1.20
Pojat 6v 250 m: 1. Olemme kaukana kaikesta ja siksikin epävarmuus tulevasta mietityttää.
Lähipalveluiden turvaaminen valtavan alueen reunalla, vaatii taistelua paikallisten palveluiden puolesta. Antti Laukkanen 5.22, 3. Kauden
viimeinen runkosarjan ottelu pelataan ensi lauantaina kotihallissa. Asukaskato on seutukunnan suurinta, josta seuraa, että joudumme taistelemaan mm. Sanni
Siekkinen 3.01, 2. Pimeässä kuljemme valoa kohti ja kun jokin asia pitkittyy
ja sitkistyy, voimme todeta,
että nyt on valoa tunnelin
päässä.
Suomen ja sitä kautta Pyhäjärvenkin kehitysnäkymissä on isoja asioita, joissa
toivoisin valoisia näkymiä.
Sote-asiassa näkymät ovat
pitkässä tunnelissa, jonka
päässä ei juuri valoa ole havaittavissa. Tikkanen
Reijo, P-Savo 1001
M60: 1. Ampparit
oli reissulla kahden kentän
voimin, sillä loukkaantumiset, flunssa-aalto ja työesteet
rokottivat joukkuettamme.
Ahmoilla sensijaan oli täydet neljä kenttää, jonka turKimmo Sarkkinen valt.pj. vin he jaksoivat ottaa tuon
kaivatun loppukirin. Saarinen Rauno,
Kalajoki 838
jääkiekko
Amppareille karvas
tappio Haukiputaalta
Lauantaina jatkui Jääkiekon edustusjoukkueen runkosarja toiseksi viimeisellä
ottelulla Haukiputaalla. Tikkanen Albin
(M80) Pyhäjärvi 958, 7. Saku Num-
minen 3.45, 7. Toivon, että jokainen meistä
jaksaa uskoa ja toimia yhteisten päämäärien puolesta. Voimme hartaasti toivoa, että kaivokselle löytyisi
valoisaa tulevaisuutta vuoden 2019 jälkeenkin.Lagu-
na-hankkeen tulevaisuusnäkymät ovat jossain määrin valoisammat, sillä hanke
Sveitsin päässä jo etenee ja
meilläkin valmistellaan ensivaihetta.
Toivoisin paljon valoisampaa tulevaisuutta työpaikkakehitykselle. Vauhkonen
Risto, P-Savo 1030 5. 2016, mikäli suunnitelma hyväksytään kummankin pankin ylimääräisessä
edustajiston kokouksessa.
Molemmissa pankeissa
hallintoneuvostot puoltavat
yksimielisesti yhdistymissuunnitelman hyväksymistä edustajistokokouksissa.
Uuden pankin nimeksi esitetään Suomenselän Osuuspankkia.
Yhdistyminen ei vaikuta
pankkien henkilöstöön, sillä
kaikki työsuhteiset jatkavat
uudessa pankissa vanhoina
työntekijöinä. sarja, osa 1
(12.2.2015) Honkavuorella,
hiihtotapa vapaa.
Pojat 4v 70 m : 1. Lipsonen Tuomo, Pyhäjärvi 990, 7. Jos tässä ei onnistuta, menetykset
ovat tuhoisia monille asioille. Lemmetty Tuomas
P-Savo 1100, 2. Leppänen Tapani, Keski-Suomi
1082, 3. Rasmus Kolehmainen 3.25, 3. Luvassa on myös kaikkien osallistujien yhteissoittoa.
Nummela on mukana
myös ensi kesän Soitellen
Suveen - tapahtumassa Pyhäjärvellä. Pisteitä kartuttivat
Norberts Danemanis, Sakari Lehto ja Jussi Kumpulainen 1+0, Olli-Pekka Majava
0+2 sekä Tuukka Myllymäki 0+1. Tuomainen Seppo, Kalajoki 892, 9. Ruuskanen Pekka, Säviä 1062, 4.
Lehtomäki Lauri, Haapajärvi
1017, 5. Kämäräinen Terho
P-Savo 1037, 4. Löf Marianne,
Kalajoki 1132
M: 1. Uusivirta
Jarno, Nivala 1024, 5. sarja
vuosikokous Pyhäjärvellä
Honkavuorella
Pohjois-Pohjanmaan kansanmusiikiyhdistyksen vuosikokous pidetään Pyhäjärvellä helmikuun 28. Hän alustaa keskustelun Samuelin Poloneesin järjestelyistä ja mahdollisesta pitopaikasta. JK
Hirvenhiihdot
Siimeksessä 15.2.
Tulokset N: 1. Uusivirta Jyrki, Nivala 1124, 2. Osa heistä on neljännen
vuoden opiskelijoita.
anitta oertel
Kansanmusiikkiyhdistyksen Talvi-ikärien 2. Konsta Numminen 2.53, 5. Uusivirta Yrjö, Nivala 1157, 2. Viljami Pesonen 3.00, 6. Topias
Päivärinta 5.55, 4. Onni Ruotoistenmäki 3.01, 5. Vuosikokouksessa mietitään,
olisiko Samuelin Poloneesi
järjestettävissä pitkästä aikaa Oulussa. Ottelu oli tasaista vääntöä lähes koko pelin ajan, kahden
erän jälkeen tilanne oli vielä 2-2, mutta kolmannessa
erässä kotijoukkue ratkaisi
pelin edukseen. Oulussa tapahtuma on toteutettu 2 kertaa,
vuosina 1983 ja 1997. Aleksi
Siekkinen 2.30, 3. Malila Seppo (M65) Pyhäjärvi
1024, 6. Kuitunen Lasse, Pyhäjärvi 972,
8. Lisäksi Nummela esittelee haitareita ja myös soittaa. Tuomas
Laukkanen 2.53, 3. Pankin hallintokonttori tulee Haapavedelle ja kotipaikka Pyhäjärvelle. Riku Kolehmainen 5.05
Tytöt 8v 500 m: 1. Eerika
Siekkinen 2.43, 2. Juuso
Pönkkö 5.06
Tytöt 6v 250 m: 1. JK
Talvi-ikärit 2. Annala Pentti (M65)
Kalajoki 970, 7. Leppänen Olli,
Haapajärvi 1022, 4. Tapaninaho Ensio, Pyhäjärvi 1022, 6. Sofia Jääskeläinen 5.38
puheenjohtajan paikalta
Valon voima
Olemme tottuneet siihen, että marras-joulu- ja tammikuu ovat pimeimmät kuukaudet. Sarpola Eero (M65) Pyhäjoki 917, 8.
Huttunen Jorma P-Savo 910,
9. N:o 8
Abiturientit riensivät lukulomalle
Jaana Konu
Pyhäjärven lukion abiturientit viettivät viime torstaina penkkareita.
Pyhäjärven lukion abitu-
rientit päättivät säännöllisen koulunkäyntinsä viime
torstaina perinteisesti penkinpainajaisia juhlien, irrotellen kuorma-auton laval-
la ja kansalle karkkia heitellen sekä maalailemalla varsinkin opettajien ja kouluun
jäävien oppilaiden kasvot.
Oppilaat viettävät penkkareitaan yleensä aina oman
ikäryhmänsä kanssa kolmannen opiskeluvuoden
päätteeksi. Vuonna 2017 on
vuorossa Kuopio. Asiakasomistajat siirtyvät uuden pankin
jäseniksi ja säilyttävät heille kuuluvat oikeudet. 4
Ajassa
Keskiviikko helmikuun 18. Hän vetää kaksiri-
visten haitarien kurssin.
Tänä vuonna Samuelin
Poloneesi järjestetään Helsingissä maaliskuun 6.?8.
päivä. EHu.. Saastamoinen Tapio, P-
Savo 877
M70: 1. Henri Hiironen 3.00, 2. Patrik
Kauppinen 5.22
Tytöt 10v 1 km: 1
2 pkt/talous
Etu K-Plussortilla
Yksittäin t. 5 kg/talous
Suomalainen
KERMAJUUSTO
7
99
3
99
2
Ä!
79 LUUMUTOMAATTI
kg
kg
pkt
-25%
450-500 g, raj. pantin 0,40, raj. Siellä voi olla sanat tallessa, Pirjo vinkkaa leikillisesti seniori-ikäisten temppuilevaan muistiin.
TERHI MARJAKANGAS. Me
emme tee mitään raskasta, vaan
?Jos on joskus harrastanut ja on jäänyt se
esiintymisvietti, siitä ei
koskaan pääse eroon.?
Senioreiden näytelmäkerhoa ohjaa Pirjo Meuronen (istumassa), mukana kerhossa ovat Sisko Tikkanen ja Anna-Leena Järvinen. Ajattelin, että kun tulen uusien ajatusteni kanssa, te teilaatte minut maanrakoon, Pirjo
muistelee yhdistyksen puheenjohtaja Taimi Nurmiselle.
Näin ei käynyt, vaan pian lehdessä oli ilmoitus kerhon alkamisesta ja kasassa pieni, viitisen
henkilöä, käsittävä ryhmä. Eikä toimintaa ole rajattu yhdistyksen
sisäisesti tai ikärajoitettu.
? Nuorethan on tosi tervetulleita, mutta kun meidän harjoittelu tapahtuu päivisin, saattaa
olla, että tämä on seniori-ikäisten juttu, Nurminen pohtii.
Sekään ei porukkaa haittaa,
vaikka mukana olisi pelkästään
senioreita, mutta se voi poppoon
mukaan vaatia yleisöltä hieman
armollisuutta.
? Jos esiintyjät laahustavat lavalle paperinivaska kainalossa,
se ei tarkoita sitä, että siellä on
leipää pussissa. Kerhoon voi tulla yhdistyksen ulkopuoleltakin.
se lähtee siltä pohjalta, että vanhukset tykkäävät kevyestä, Pirjo
huomauttaa lisäten, että heidän
toimintansa on pienimuotoista.
Valmisteilla oleva kevään näytelmä onkin kevyt, kolmiosainen
kimara. Tämän sai huomata Pirjo Meuronen, joka viime vuonna Seniorit ry:n toimintaan mukaan lähdettyään esitti yhdistyksen jäsenille uudenlaista kerhoa.
. 86800 PYHÄSALMI . Lisäksi tarkoitus on tehdä pieniä sketsimäisiä esityksiä
aina silloin tällöin.
? Laitoksiin ottavat mielellään
vastaan, tällaiset vierailut ovat
heille tervetulleita, huomauttaa
Anna-Leena Järvinen.
Paitsi että teatteritoiminnalle
on tilausta, on se myös mukaan
lähteneille tapa täyttää omia tarpeita.
? Minusta se on sitä, että jos
on joskus harrastanut ja on jäänyt se esiintymisvietti, siitä ei
koskaan pääse eroon, Pirjo, jolla
on monikymmenvuotinen harrastelijateatteritausta, pohtii.
Sisko Tikkanen puolestaan
huomauttaa, että miksi ei tekisi tällaista, kun aikaa kerta on.
Myös Siskolla on pitkä suhde
Mukaan toimintaan mahtuu
vielä, jos intoa löytyy. Elämää ja ihmisiä
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 - N:o 8
TUORE
LOHIFILEE
ER
Norja, raj. 2 kpl/tal.
Atria
PORSAAN
ETUNELJÄNNES
!
ERÄ
Raj. ilman K-Plussakorttia 2.19 kpl, 10,95/kg
-47%
Etu K-Plussortilla
TYKKÄÄ MEISTÄ FACEBOOKISSA
Tervetuloa!
OLLINTIE 9 . Pienimuotoinen
ensiesiintyminen oli ystävänpäivänä, kun Anna-Leena Järvinen ja Sisko Tikkanen esittivät
Pirjon johdolla sketsejä Senioreiden tapahtumassa.
Naisten mukaan teatteritoiminnalle on tilausta paikkakunnalla
nyt, kun kesäteatteri vetää henkeä.
? Ihmiset kaipaavat kevennystä tällaiseen pitkään talveen. päivä
Coca Cola
VIRVOITUSJUOMAT
2pkt
plo
1,5 l, sis. Pikaisella vauhdilla koottu ryhmä tähtää kevääseen, johon on näytelmä valmisteilla. ilman K-Plussakorttia 1,39 prk, 2,67/kg Yksittäin 1,69 pkt (4,23/kg)
Fazer
MAITOSUKLAA
LEVY
5
Nyt hiihdetään
hinnat alas!
Kaikki mukaan!!!
Kauppias hoitaa homman!
TIMJAMI
Keskiviikko helmikuun 18. 5 ploa/ talous
200 g, 9,75/kg
Ilman
K-Plussakorttia 2,49/plo
Yksittäin t. (08) 772 7800
16 arto.makimartti@k-market.com
16
04etik
Palvelemme ma-pe 7-21, la 7-18, su 12-18
Seniorit paikkaavat teatterin mentävää aukkoa
teatteriin, hän on aloittanut harrastuksen kansalaisopistossa 30
vuotta sitten.
? Haluaa tehdä jotain hauskaa
niin, että toisillakin on hauskaa,
Anna-Leena lisää listaan.
Pikku hiljaa aloitteleva
näytelmäkerho tavoittelee kepeitä nauruja.
Aina kannattaa ehdottaa, sillä
jos hyvin käy, ehdotus voi toteutua. ilman K-Plussakorttia 3,99 pkt, 7,98-8,87/kg
500 g rasia, Espanja, 2,00/kg
Jalostaja
HERNEKEITTO
-28%
1
Tarjoukset
voimassa
to-su 19.-22.2.
00
rs
Hoviruoka
Etu K-Plussortilla
2prk
3
-10%
Etu K-Plussortilla
90
2kpl
2
49
1
50
LIHAPIIRAKKA
400 g, 3,13/kg
520 g, 1,92/kg
Yksittäin t
Irina Karvonen ja Jarkko
Karvonen antavat vauhtia ja Anton ja IIna laskevat mäkeä.
Haapapuron sisaruskatras kokeli tandenhiihtoa. Pulkkamäen jälkeiset suunnitelmatkin olivat
Antonilla selvät.
? Aion vielä ajaa iskän
kanssa kelkalla.
Monella muulla lapsella oli samanlaiset ajatukset:
kelkkareki keräsi viereensä
lapsia jonoksi asti.
Hieman fyysisempää aktiviteettia kaipaaville vaihtoehtoina olivat lumikenkäkävely ja tandemhiihto. Miia, Eetu ja Noora pitivät hiihtoa vaikeana, mutta hauskana.
- Outoa, kivaa ja jännää, näin kommentoivat lumikenkäkävelyä maastokokeilun
jälkeen Emmi Finnilä, Aurora Finnilä ja Aida Ahnger. 6
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 . päivä
Karvosen perheen lapset innostuivat pulkkamäestä. Nuorisotyöryhmään nimettiin Pentti Hyvönen,
Ari Heikkilä, Pertti Karvonen, Irene Lipsonen, Sanni Korhola ja Sarita Väisänen (varalla Hanna Ruuska
ja Niko Sallanko). N:o 8
Keskiviikko helmikuun 18. Ennen kuin
moottorikelkka ehtii kunnolla pysähtyä ja Setti päästä pois moottorikelkan reen
kyydistä, määrittelee Setti
kokemuksen yhdellä sanalla.
. Aikuistyöryhmän muodostavat Tapio Laakso, Maija Leskinen, Heli Hänninen,
Pirjo Meuronen ja Timo Heinonen.
? Tässä ympärillä on hyvin tasaista ja helppokulkuista maastoa, joten tämä
on oikein passeli lapsille.
Tapahtumassa lumikenkäkävelyä kokeiltiin ilman
sauvoja, mutta Salla vinkkasi, että sauvojen kanssa
yläkroppaankin saa liikettä.
Vanhemmilta vielä sunnuntaina alkutekijöissään
ollut lasten kulttuuriviikko
sai kiitosta. Tarkoituksena
on ehdottomasti ottaa osaa
muihinkin tapahtumiin.
Erityisesti yksi on odotettu.
? Wibit-rata, vastasivat Heidin tytär Elli Haikola ja Ellin serkku Emilia Niemetmaa.
Lasten kulttuuriviikolle vaikuttaa olevan tilaus.
? Olisi kiva, jos tästä tulisi pysyvä, toivoi Kati Huuskonen.
Laskiaistapahtuman järjestivät kaupungin vapaaaikatoimi, Pyhäjärven 4Hyhdistys ja SPR:n Pyhäjärven yhdistys.
TERHI MARJAKANGAS
Kirkkoneuvosto valitsi edustajia
Missä mennään?
Lue sanomalehdestä.
Kirkkoneuvosto valitsi edustajakseen diakoniajohtokunnan kokouksiin Maija ForssPappilan. Lisäksi neuvosto
nimesi vuoden alusta lakkautettujen muiden johtokuntien tilalle vapaamuotoisemmat työryhmät. Lähetystyöryhmä koostuu Markku
Fältistä, Olavi Marinista, Eila Kaurasesta, Mirja Makko-
sesta ja Raakel Löytynojasta. Kivaa!, hän huudahtaa.
Äiti, Kati Huuskonen,
kertoo, että Setti tiesi, mitä odottaa. Kuvassa Salla Tikka auttamassa Emmi Finnilää kenkien kiinnityksessä.
Pakkanen ei haitannut lasten menoa
Meneillään olevaa
lasten kulttuuriviikkoa vietettiin sunnuntaina laskiaistapahtuman merkeissä.
3-vuotias Setti Huusko-
nen hymyilee auringon
kanssa kilpaa. Sotkamon ukkilassa moottorikelkan kyytiin tottunut lapsi parkkeerasikin heti Pellikan kuntoradalle päästyään Mauno Torssosen ajaman kelkan viereen.
Kirpakka 14 asteen pakkanen ei haitannut muitakaan perheen pienim-
piä sunnuntaina, kun lasten kulttuuriviikkoa vietettiin laskiaistapahtuman
merkeissä Pellikan kuntoradalla. Lapsityöryhmään kuuluvat Tiina
Kumpulainen, Anne Manninen, Olavi Linna, Hei-
di Pönkkö ja Pekka Konola. Esimerkiksi Karvosen perheen Anton,6, ja Iina, 5, laskivat antaumuksella mäkeä pulkalla ja liukurilla. Lumikenkien säätöä opastamassa ollut Salla Tikka
neuvoi, että lasten kanssa maastoon lähtiessä kannattaa valita tarvottavaksi
tarpeeksi helppokulkuinen
reitti. Heidi Haikola
kiitteli monipuolisista ja joka päivälle jakautuvista tapahtumista. Jumalanpalvelus- ja
musiikkityöryhmään kuuluvat Aulis Tikkala, Petri Paananen, Marketta Kananen,
Sirkka Komulainen ja Tuula
Lehtomäki.
Oppilaat olivat kiitettävän innokkaasti mukana,
kun tähtäimessä oli esitys.
Omaa tanssiaan he harjoittelivat viikonloppuisin.
Tanssijat vangitsivat katseet, niin paljon häikäise-
Herrat irrottelivat rohkeasti omatanssiosuudessa daamiensa ympäröimänä.
viä neitoja ja komeita kavaljeereita oli salissa. Minulla oli lainassa
äidin pitkä hame ja siskon
paitapusero. Silloin pukeuduimme
mummojemme vaatteisiin,
sellaiseen vintagetyyliin,
hän kertoo.
Anitta oertel. Tämä oli tähän asti lukion hienoin päivä, sakettiin ja lakeerikenkiin pukeutunut Jussi Tikanmäki kertoo Vanhojen
tanssi -päivästään.
Viime marraskuussa alkanut
tanssiharjoittelu huipentui perjantaina Pyhäjärven
Keskuskoulun salissa järjestettyyn päivä- ja iltaesitykseen. Uusia tuulia hän
kertoo hakeneensa Tampereelta. Myös
lukion rehtori Tuija Vanhaaho muistelee omia tanssejaan, vuonna 1986.
. Illalla yleisön joukossa oli nuorten vanhempia,
ystäviä ja tuttuja sekä entisiä opettajia. Nautin kyllä tosi paljon. Joillakin oli itse ommeltu mekko. Silloin ei
käyty kampaajalla eikä meikissä.
Alun perin Vanhojen
tanssien ideana olikin pukeutua vanhoihin vaatteisiin
ja näyttää vanhalta. N:o 8
7
Vanhat tyylittelivät näyttävästi
koulun vanhimmiksi
Wanhat vuosimallia 2015 tyylittelivät iltanäytöksessä yleisön suosioon.
Joissakin tansseissa koreografia oli toteutettu mielenkiintoisesti kahdelle ryhmälle samanaikaisesti. Nuorten
naisten puvut asusteineen
olivat kuin sadusta, ja nuoret
miehet kantoivat daamiensa
väriä solmukkeissa, taskuliinoissa ja solmioissa. Keskiviikko helmikuun 18. Ilo oli irti ja hymy herkässä. Marjut Ruotanen kertoo osallistuneensa tyttärensä Janina Rasilan
Vanhojen tanssien valmisteluihin jo aamuvarhaisesta.
. Monelle pyhäjärviselle on tullut traditioksi käydä katsomassa Vanhojen tansseja, joita Pyhäjär-
vellä on järjestetty 1980-luvun puolivälistä alkaen.
Pyhäjärven lukion Vanhojen tanssit kulkivat sutjakkaasti poloneesista menuetin ja za za za:n ja katrillin kautta valssiin ja siitä tanssijoiden lakoksi mainitun pienen tauon jälkeen
räväkkään omatanssiosuuteen, jossa daamien kengät
saivat kyytiä ja tanssia jat-
kettiin populaarimusiikin
tahdissa.
Tanssien ohjaamisesta vastannut lukion liikunnan opettaja Juhani Virolainen onnistui kokoamaan
hienon ja tyylikkään kokonaisuuden. Myös opettajat saivat
olla mukana muutamassa
tanssissa.
. Se toi mieleen kaksi eri hovia.
. Valmistelut alkoivat
oikeastaan jo viime vuoden
puolella puvun hankkimisella Oulusta.
Marjut Ruotanen tanssi omat Vanhojen tanssinsa samassa tilassa, Pyhäjärven Keskuskoulun salissa,
lähes 30 vuotta sitten vuonna 1986. Tanssien ilme on
muuttunut hänen mukaansa kovasti.
. Väriskaala oli laaja aina eri pastellinsävyistä kirkkaan punaiseen ja syvän siniseen.
Moni neito oli aloittanut
valmistelut jo aikaisin aa-
mulla, sillä he tulivat tanssiaissaliin kampaajan ja meikkaajan kautta. päivä
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 . Nähtiin sakettia ja smokkia sekä kiiltävää lakeerikenkää.
Loistokkaat amerikkalaistyyliset prom-puvut oli valittu huolella omaan ihotyyppiin ja hiusten väriin sopiviksi
Se kehottaa katumukseen kaikesta siitä, mikä meissä on väärää ja rikkoo Jumalan tahtoa. Päiväkokous klo 11
TI 24.2. Yhtäkkiä huomaa, miten suuri osa tavallisesta päivästä kuluu ruuan parissa:
sen laittamiseen, syömiseen
tai vain sen ajattelemiseen.
Paastotessa ylimääräistä aikaa vapautuu syömiseltä. 30.12.1951 Pyhäjärvi
k. 18.1.2015 Pyhäjärvi
Levolle lasken Luojani,
armias ole suojani,
jos sijaltain en nousisi,
taivaaseen ota tykösi.
Laskiaispullat on syöty. Nälän tunnekin
vaihtelee paaston edetessä
ja kun pahimmat päivät pääsee yli, voi paastoajan kohdata energinen olotila.
Paastoamalla voi parantaa hyvinvointia ja terveyttä.
Paasto myös opettaa arvostamaan ruokaa, aivan yksinkertaistakin. Uudenvuoden lupaukset ovat
voineet jäädä jo unohduksiin. Käykäämme siis Jerusalemiin,
on ikuinen kirkkaus siellä.
Ja luoksensa kerran hän kokoaa ne, jotka hän tunsi tiellä.. TÄYDELLINEN HAUTAUSPALVELU
. (VK 54:1,4).
Mirva Ahola
kirkkoherra
Pyhäjärven seurakunta
SEURAKUNTATIEDOT
tervetuloa juhlimaan 60-vuotispäivääni
7.3.2015 klo 15-21 Pitokartano Verkkorantaan.
Tarjoilun vuoksi ilmoittautumiset viimeistään
4.3.2015 puh . Se
haastaa meidät katsomaan
omaa elämäämme ja elämäntapaamme uusin silmin: Voisiko tälle tehdä jo-
tain, olisiko syytä valita jokin toinen tie. N:o 8
SUNNUNTAIN SANA
Yhdessä paastotkaamme
s. 22.1.2015 Pyhäjärvi
s. Paastossa siis
piilee viisaus.
Kristillinen paasto on
sekä ruumiin että hengen
paastoa. Lähetysilta klo 18
PE 20.2. Paremmin se uudistuu ja
korjaa itseään, jos aika ajoin
joutuu niukemmalle ruokavaliolle. Mikkonen
s. AMMATTITAITOISET SIDONTATYÖT
. Paastoaminen
on mielenkiintoinen kokemus. Palveluksen jälkeen
Pyhäjärven
tiistaiseuran
vuosikokous.
Perinteistä ja luotettavaa
KUKKA- JA HAUTAUSALAN PALVELUA
Rakkaamme
Frans Oskari
Korpikari
Laina Maria
Korpikari
s. On keksittävä muuta
ajanvietettä: lähdettävä pie-
Rakkaudella muistaen
Helena-sisko
Lasse-veli perheineen
Heta-siskon lapset perheineen
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Kiitos osanotosta.
Rakkaamme
Hilja Maria Lohvansuu
o.s. 8
Elämää ja ihmisiä
Keskiviikko helmikuun 18. Kokko
Anna rauha käsille, jotka
ovat askareistaan vaipuneet
silmille, jotka ovat sulkeutuneet lepoon.
Anna rauha, joka yhdistää poisnukkuneet
ja meidät, jotka vielä vaellamme täällä.
Anna rauha, joka käy yli ymmärryksen.
Sinun rauhasi anna se heille ja meille.
(Lassi Nummi)
Kiittäen ja kaivaten
Raija
Jenni ja Anderson
Juha ja Marita
Henna, Andrew, Lewis ja Bentley
Rinna ja Mikko
Oskari, Marika ja Isla
Mauri
sukulaiset ja ystävät
Lämmin kiitos Pyhäjärven kotihoidon ja Köpsinrinteen palvelukeskuksen
henkilökunnalle vanhempiemme hyvästä hoidosta.
Siunaus on toimitettu 13.2.2015 Pyhäjärven kirkossa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Ollintie 20
Pyhäsalmi
Puh. 6.3.1924 Kempele
k. päivä
Rakas veljemme
Esa Vesa Ludvig
Könönen
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 . 08-781 540
Rakkaamme
Heikki Johannes Jokela
s. 044 565 2014.
Seija Kärkkäinen (Vesitornintie)
. Päivärukous klo 12
Gospel-ilta Ruotasen nuokkarilla klo 19
SU 22.2. HAUTAKIVET KAUTTAMME
o.s. 26.12.1926 OL Pyhäjärvi
k. Tuhkakeskiviikko antaa mahdollisuuden muuttaa jälleen suuntaa samalla kun lähestymme kevään
suurta juhlaa, pääsiäistä.
Paaston tärkein merkitys
on siinä, että valmistaudumme pääsiäiseen ja seuraamme Vapahtajaa tiellä kohti
Jerusalemia. HAUTAUSPALVELU
. 781 160
Pyhäjärven abit 2015 kiittävät
tukijoitaan; K-Market Timjami, S-Market, Halpa-Halli,
Valintatalo, ABC, Vaskikello, Suomenselän Osuuspankki,
Säästöpankki Optia, R-kioski,
Tenhusen maansiirto ja kuljetus Oy
KIURUVEDEN
ORTODOKSINEN
SEURAKUNTA
To 19.2. On
tuhkakeskiviikko. 26.1.2015 OYS
Kaivaten
Pirjo
Jaana ja Martti
Elisa, Tomi ja Iira
Jarmo ja Maarit
Vilma ja Tuukka
siskot perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Niin äkkiä päivä sammua voi,
ei kohtalon kellot edeltä soi.
Sydän itkee kaipuuta, ikävää,
enää muiston helmet kimmeltää.
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
PYHÄJÄRVEN
HELLUNTAISEURAKUNTA
Kellopolku 1, Pyhäsalmi
TO 19.2. Rukousilta klo 19
OLET TERVETULLUT
TILAISUUKSIIN!
60-vuotisjuhlat
on juhlittu.
KIITOS
osallistumisesta ja
muistamisesta.
Tuula Malm-Sveholm. 19.1.2015 Hyvinkää
On tiedossa yksin korkeimman,
miten pitkä on taival vaeltajan.
Askel kiireinen hiljenee - seisahtuu
liekki elämän hiipuu - sammuu.
On perille pääsyn aika.
Kiitän
Kiittäen ja kaivaten
lapset ja lastenlapset
Meille jäi ikävä
lastenlastenlapset
Siunaus toimitettu omaisten ja ystävien läsnä ollessa.
Lämmin kiitos tuesta ja osanotosta.
Kiitämme Kauniston henkilökuntaa äidin hyvästä
hoidosta.
PPKY Selännettä, OAJ:n
paikallisyhdistystä, Aarnolan perhekeskuksen ja
Muksuteekin työkavereita ja
lapsia sekä yksityishenkilöitä muistamisista jäätyäni
eläkkeelle lastentarhanopettajan työstä.
Kiitän myös työkavereita ja
lapsiperheitä yhteistyöstä
36 vuoden aikana.
Työ kutsumusammatissani
on ollut hyvin antoisaa.
Sirpa Häggman
nelle kävelylle tai tartuttava kirjaan. 17.10.1946 Pyhäjärvi
k. klo 17 Andreas
Kreetalaisen katumuskanoni. 10.2.2015 Pyhäjärvi
. PITOPALVELU
Palvelemme ma-pe 9-17, la 9-13
P. KUKKAKAUPPA
. Paaston aika myös vapauttaa ihmisen.
Jos paaston ajaksi luovumme jostain, voimme saada
muuta tilalle: Olisiko nyt
aika olla enemmän läheisten ja ystävien seurassa vai
löytäisinkö aikaa hiljentymiselle ja rukoukselle. Kirkkovuodessa olemme siirtyneet pääsiäispaaston aikaan.
Paastoaminen on vanha ja
hyödyllinen tapa.
Ihmiskeho ei tahdo kestää liiallista yltäkylläisyyttä. 19.10.1922 Kempele
k. Jumalan rak-
Sukulaiset, ystävät ja tuttavat,
kaus ja pyhyys näkyvät meille Kristuksen sovitustyössä.
Samalla voimme kasvaa lähimmäisen rakkaudessa ja
rauhan tekijöinä.
Tämän päivän virsi meitä
kehottaa näin: ?Käykäämme
nyt Jerusalemiin ja yhdessä
paastotkaamme ja Jeesusta
kärsimystiellänsä nyt nöyrästi seuratkaamme
klo 18.30 ry:n 19. Kymmentä Sulautuvan Osuuspankin 10 euron nimellisarvoista lisäosuutta vastaan annetaan yksi
uusi Vastaanottavan Osuuspankin 100 euron suuruinen Tuotto-osuus. klo 16.00
Raamattupiiri Lähimmäisen
kammarissa.
Keskiviikko 25.2. Edustajiston toimikausi päättyy vuonna 2021 uuden edustajiston valintaan.
- Ensimmäisessä vuonna 2016 pidettävässä edustajiston kokouksessa voimassa oleva hallintoneuvosto jättää tehtävänsä ja
edustajisto valitsee uuden hallintoneuvoston. Sulautuminen on
osuuskuntalaissa tarkoitettu absorptiosulautuminen.
- Sulautumisen tarkoituksena on turvata nyt samalla talousalueella toimivien pankkien kilpailukyky, kasvu ja tehokkuus,
vahvistaa ja varmistaa paikallisen pankkipalvelun monipuolisuus, joustavuus ja henkilökohtaisuus kustannus¬tehokkaasti
yhä vaativammaksi muuttuvassa kilpailu- ja markkinatilanteessa.
- Sulautumisvastikkeena Vastaanottava Osuuspankki antaa Sulautuvan Osuuspankin jäsenille kutakin Sulautuvan Osuuspankin jäsenen oikeudet tuottavaa osuutta vastaan Vastaanottavan Osuuspankin yhden uuden 100 euron suuruisen jäsenosuuden ja kutakin Sulautuvan Osuuspankin 100 euron suuruista Tuotto-osuutta vastaan Vastaanottava Osuuspankki antaa yhden
uuden 100 euron suuruisen Tuotto-osuuden.
- Mikäli Sulautuvan Osuuspankin jäsen on jäsenenä myös Vastaanottavassa Osuuspankissa, saa hän Vastaanottavan Osuuspankin jäsenosuusmaksun ylittävältä osalta vastaavan määrän Vastaanottavan Osuuspankin Tuotto-osuuksia.
- Sulautuvan Osuuspankin lisäosuuksia merkinneille jäsenille Vastaanottava Osuuspankki antaa sulautumisvastikkeena
Vastaanottavan Osuuspankin uusia Tuotto-osuuksia siten, että lisäosuuden omistajat saavat osuusomistustaan vastaavan
määrän Tuotto-osuuksia. Siirtymäkauden aikana hallintoneuvoston puheenjohtaja valitaan entisen Pyhälaakson
Osuuspankin jäsenistä ja varapuheenjohtaja entisen Suomenselän Osuuspankin jäsenistä.
- Ensimmäiseen sulautumisen jälkeiseen hallitukseen valitaan 7 jäsentä, joista Pyhäjärven jäsenalueelta valitaan 2 jäsentä,
Haapajärven jäsenalueelta valitaan 2 jäsentä, Haapaveden jäsenalueelta valitaan 2 jäsentä ja Kärsämäen jäsenalueelta 1 jäsen.
Siirtymäkauden aikana hallituksen puheenjohtaja valitaan entisen Suomenselän Osuuspankin jäsenistä ja varapuheenjohtaja
entisen Pyhälaakson Osuuspankin jäsenistä.
Sulautumiseen liittyvät sääntömuutokset tulevat voimaan vain, mikäli molemmat Sulautumiseen Osallistuvat Osuuspankit
hyväksyvät sulautumissuunnitelman.
Kokousasiakirjat
Sulautumissuunnitelma liitteineen mukaan lukien Suomenselän Osuuspankin sääntömuutosehdotus ja muut osuuskuntalain
20 luvussa tarkoitetut sulautumiseen liittyvät asiakirjat ovat nähtävinä viimeistään kuukautta ennen kokousta Suomenselän
Osuuspankin internetsivuilla www.op.fi/suomenselka .
Pyhäjärvellä, 22.1.2015
Klo 19.00 kirkkokuoron
harjoitus srk.keskuksessa.
Hallitus. 7 muuta jäsentä.
- Tuotto-osuuksien enimmäismäärä korotetaan 450.000 kappaleeseen.
Lisäksi Vastaanottavan Osuuspankin sääntöihin otetaan siirtymäsäännökset edustajiston, hallintoneuvoston ja hallituksen
jäsenten valinnoista.
- Sulautumisen täytäntöönpanon rekisteröinnin yhteydessä edustajiston kokoonpano muuttuu siten, että edustajiston
muodostavat Vastaanottavan Osuuspankin 40 edustajaa sekä Sulautuvan Osuuspankin 11 edustajaa, muodostaen yhteensä
51 edustajaa. Vieraana Heikki
Hilvo.
Maanantai 23.2. Hallintoneuvoston paikkaluku on siirtymäkauden ajan vuoteen 2019 asti 21
jäsentä, joista Pyhäjärven jäsenalueelta valitaan 6 jäsentä, Haapajärven jäsenalueelta 6 jäsentä, Haapaveden jäsenalueelta 6
kuusi jäsentä ja Kärsämäen jäsenalueelta 3 jäsentä. päivä
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 - N:o 8
SEURAKUNTATIEDOT
PYHÄJÄRVEN
SEURAKUNTA
Oikotie 6, 86800 Pyhäsalmi
Puh. Sulautuvan Osuuspankin
osuudenomistajille maksettava sulautumisvastike vastaa heidän Sulautuvaan Osuuspankkiin sijoittamaansa määrää. Vaalikelpoisia edustajistoon ovat vuonna 2017 pidettävissä edustajiston vaaleissa sääntöjen ja vaalijärjestyksen
rajoituksista poiketen sekä Pyhälaakson Osuuspankin että Suomenselän Osuuspankin hallintoneuvoston ja hallituksen
jäseninä ennen sulautumisen täytäntöönpanoa toimineet, toimitusjohtajaa lukuun ottamatta, vaikka tehtävän päättymisestä
olisi kulunut alle viisi vuotta. Muuta
sulautumisvastiketta ei anneta.
- Sulautumisen täytäntöönpanon suunniteltu rekisteröimisajankohta on 31.12.2015, mutta sulautumisen täytäntöönpanoajankohta voidaan pyytää myös tätä aikaisemmaksi tai myöhemmäksi.
Vastaanottavan Osuuspankin sääntöihin tehdään sulautumiseen liittyen seuraavat muutokset:
- Edustajiston jäsenten lukumäärää muutetaan siten, että edustajistoon kuuluu vuonna 2017 pidettävistä edustajiston
vaaleista lukien vähintään 21 ja enintään 42 edustajaa sen mukaan kuin hallintoneuvosto päättää ja vaalipiireinä ovat neljä
osuuspankin toimipaikkojen mukaista jäsenaluetta eli Pyhäjärven, Haapajärven, Haapaveden ja Kärsämäen jäsenalueet.
- Hallintoneuvoston jäsenten lukumäärää muutetaan siten, että hallintoneuvostoon valitaan vähintään 14 ja enintään 21
jäsentä.
- Hallituksen jäsenten lukumäärää muutetaan siten, että hallituksen muodostavat toimitusjohtaja toimiaikanaan sekä
hallintoneuvoston valitsemat 4 . Siltä osin kuin lisäosuuksia ei ole riittävästi yhtä
Tuotto-osuutta kohden, maksetaan sulautumisvastikkeena lisäosuuksien nimellisarvoa vastaava määrä rahana.
- Jos Sulatuvan Osuuspankin osuudenomistaja on irtisanonut jäsen-, Tuotto- tai lisäosuutensa ennen sulautumisen täytäntöönpanoa, osuusmaksujen palautus siirtyy Vastaanottavan Osuuspankin vastattavaksi Sulautuvan Osuuspankin sääntöjen
mukaisella menettelyllä.
- Sulautumisvastike annetaan ja Sulautuvan Osuuspankin jäsenistä tulee ilman erityistä hakemusta Vastaanottavan Osuuspankin jäseniä välittömästi sen jälkeen, kun sulautuminen on rekisteröity kaupparekisterissä. Tätä poikkeusta sovelletaan viiden vuoden ajan sulautumisen täytäntöönpanosta lukien. klo
10.30 Eläkeliiton kerho srk.
keskuksessa.
Klo 14.00 hartaus
Köpsinrinteellä.
Klo 18.00 Majatalon kuoron
harjoitus srk.keskuksessa.
Torstai 26.2.
Klo 13.00 veteraanikahvitus
srk.keskuksessa.
Klo 18.00 virsikoulu srk.
keskuksessa.
9
Tytöt ja pojat: Muutoksia
kerhoajoissa! Körmynkourakerho on Ikosen koulun
teknisentyön luokassa
tiistaisin klo 18.00-19.30.
Poikien kokkikerho on
srk-talon kerhohuoneessa
torstaisin klo 17.00-18.15.
Poikaleiri 1.-5.-luokkien
pojille seurakunnan
leirikeskuksessa 14.-15.3.
2014. Lisätietoja Arjalta ja
www.pyhajarvenseurakunta.
fi -> tytöt ja pojat ->leirit ja
http://kipina.jiipeenetti.fi
- Pyhälaakson Osuuspankki (jäljempänä Sulautuva Osuuspankki) sulautuu Suomenselän Osuuspankkiin (jäljempänä Vastaanottava Osuuspankki) (jäljempänä yhdessä Sulautumiseen Osallistuvat Osuuspankit) siten, että Sulautuvan Osuuspankin varat
ja velat siirtyvät selvitysmenettelyttä Vastaanottavalle Osuuspankille ja Sulautuva Osuuspankki purkautuu. . (1.
paastonajan sunnuntai) klo
10.00 messu Pyhän Annan
kirkossa, Matti Vuohtoniemi.
Klo 13.00 rauhanyhdistyksen
seurat srk.keskuksessa.
Klo 17.00 Majatalo-ilta srk.
keskuksessa. Lopuksi
puurot, mehut ja kahvit
ruokasalissa.
Nuorisotyö: Topi torstaisin
klo 15-16 srk.keskuksen
kerhotilassa
Lähimmäisen kammari ja
Kirpputori Löytösoppi:
Löytösoppi p. mennessä
040-7356351, arja.alamaki@
evl.fi. asti.
Lagus-seminaarin aineisto
löytyy seurakunnan
nettisivulta ja on saatavilla
myös kirkkoherranvirastosta.
Diakoniatoimisto avoinna ti
klo 10-12 p. Vapaaehtoinen maksu
kummikohteelle.
lauluilta Töllillä.
Klo 19.00 kirkkokuoron
harjoitus srk.keskuksessa.
Sunnuntai 22.2. Ilmoittaudu 25.2.
mennessä.
Leireillä on mm.
raamattuhetki, rasteja, ulko- ja
sisäpelejä, iltaohjelmaa. Leirit
maksavat 4?.
Kipinä-suurleiri Partaharjulla
Pieksämäellä 22.-27.7.2015.
Leirille voi lähteä yli 10v.
itsenäisesti, nuoremmat
lapset huoltajan kanssa. Sääntöjen ja vaalijärjestyksen rajoituksista poiketen sekä Pyhälaakson
Osuuspankin että Suomenselän Osuuspankin hallituksen jäseninä ennen sulautumisen täytäntöönpanoa toimineet ovat
toimitusjohtajaa lukuun ottamatta kelpoisia hallintoneuvostoon. 040-5118674.
Lapsityö: Perhekerho
torstaisin päiväkerhotilassa
klo 9.30-11.30. Keskiviikko helmikuun 18. 0400-395 223.
Molemmat avoinna ma-ti ja
to-pe klo 10-14 ja ke klo
13-17.
Lähetystupa auki
helmikuussa maanantaisin
klo 10-14.
Avantouimarit tiistaisin
leirikeskuksen saunalla,
miehet klo 18 ja naiset klo
Perjantai 20.2. 0400-395 220
Kirkkoherranvirasto
ma-pe klo 9-12
www.pyhajarvenseurakunta.fi
sähköposti:
pyhajarvi.seurakunta@evl.fi
KASTETTU: Adela Saima
Aurora Kalanen
HAUTAAN SIUNATTU:
Frans Oskari Korpikari 92v,
Laina Maria Korpikari 90v,
Heikki Johannes Jokela 68v,
Helmi Maria Hyvönen 93v.
Keskiviikko 18.2 klo 10.30
Kultaisen iän kerho srk.
keskuksessa.
Klo 12.00 varttuneiden kerho
ry:llä (huom aika).
Klo 18.00 Majatalon kuoron
harjoitus srk.keskuksessa.
Torstai 19.2 klo 18.00
virsikoulu srk.keskuksessa.
Klo 18.00 Mieli maasta
?ryhmä Lähimmäisen
kammarissa.
ILMOITUS SUOMENSELÄN OSUUSPANKIN JÄSENILLE
Sunnuntai 1.3. Leiri maksaa
Pyhäjärven srk:laisille 70?
ja perheen toinen lapsi 40?.
Ilmoittaudu 19.2. (2.
paastonajan sunnuntai) klo
10.00 messu Pyhän Annan
kirkossa, Salla Autere.
Suomenselän Osuuspankin jäsenille ilmoitetaan, että 23. klo 16.15
rukouspiiri srk.keskuksessa.
Tiistai 24.2. maaliskuuta 2015 pidettävässä ylimääräisessä edustajiston kokouksessa päätetään sulautumissuunnitelman ja siihen liittyvän sääntömuutoksen hyväksymisestä.
Hallitus esittää hyväksyttäväksi sulautumissuunnitelman, jonka mukaan Pyhälaakson Osuuspankki sulautuu
Suomenselän Osuuspankkiin.
Klo 11.30 Haitilainen ruokailu
yhteisvastuun hyväksi srk.
keskuksessa.
Sulautumissuunnitelman pääasiallinen sisältö on seuraava:
MUUTA TOIMINTAA:
Yhteisvastuulistoja
haettavissa
kirkkoherranvirastosta.
Keräys voimassa 30.4. Edustajiston toimikausi kestää vuoden 2017 edustajiston vaalien tuloksen vahvistamiseen saakka.
- Vuonna 2017 pidettävissä edustajiston vaaleissa edustajistoon valitaan jäsenet siten, että Pyhäjärven jäsenalueelta valitaan
12 edustajaa, Haapajärven jäsenalueelta 12 edustajaa, Haapaveden jäsenalueelta 12 edustajaa ja Kärsämäen jäsenalueelta 6
edustajaa. Leiri
on telttaleiri
0400 581 315
Fysioterapeutti Kauko Tikkanen
. KinesioKuntohoitaja, lymfaterapeutti Marjut Ruotanen
Fysioterapeutti, Personal trainer Hanna Våg
teippaus
www.pyhasalmenfysio-sport.com
HAMMASLÄÄKÄRIT
Jukka Tikanmäki ja
Tuomo Ilvesvuori
Ajanvaraus
. toimisto- ja yrityssiivoukset
. päivä
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 . koneen ym. 08- 780 209
ILMALÄMPÖPUMPUT & ILMANJÄÄHDYTTIMET
Mitsubishi, Panasonic, Sharp, Sanyo ja Argo
valmiiksi asennettuna
Myynti, asennus ja huolto puh. perhe- ja perintöasiat . 08-780 370
Niilontie 9, 86800 Pyhäsalmi
P. kotien viikko- ja suursiivoukset
. lymfaterapia
. Pyörätuoli- ja paarikuljetukset
. 08- 780 152
Juha Kuosmanen
0400 453 700
Juha Niiranen
040 195 1969
Esko Koistinen
0400 563 199
SILMÄLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO
Kello-Optiikka P Suhonen Ky
Ollintie 13, 86800 Pyhäsalmi.
Ajanvaraus p. Hiab-työt ja kuljetukset
. värianalyysi . 040 670 3000 / huolto
KOLARITYÖ MH Ky
. kasvo . 0400 385 888
Autojen ja traktoreitten
varaosat ja tarvikkeet
Nestehuoltamopalvelut, monipuolinen huoltokorjaamo varustettuna nykyaikaisin
testauslaittein
Pyhäsalmen Auto- ja
traktorihuolto
Pyhäsalmi p. rakennus- ja loppusiivoukset
. VeteraaniLaguksentie 1, p. Kylmäkoneet . kinesioteipp.
www.pyhasalmenfhlkuntopiste.fi
. N:o 8
Parhaat palvelut
Pyhäsalmen FHL
. 0440991443
Toipilaspolku 8,
86800 Pyhäsalmi,
puh. Spinning
. 5 - 49-paikkaiset autot
Puh. Saastamoinen
P. 08 772 9000
T:mi Jaakko Majava, p. 040 544 6328
TAKSIASEMA
P. 040 544 6338
www.tenhuset.fi
Tenhusen
maansiirto
ja kuljetus Oy
Puh. 782 100
HAMMASPROTEESIT
P. Fysioterapia
. tyylikurssi ?
. yksilölliset
tukipohjalliset
Vanha Pyhäjärventie 5
Ajanvaraus p. 017-754 707 ja
0400-906 377 (iltaisin)
PYHÄSALMEN
JÄTEKULJETUS
K. autojen ilmastointilaitehuollot
. veteraanikuntoutukset
. 08-780 980
-palvelut
kuntoutukset
Fysioterapeutti Minna Korkiakoski
. 08 772 9000
Puh. 08 781 160
Erikoishammasteknikko
Jorma Pekkala,
Ollintie 25, Pyhäsalmi
P. korkealaatuiset ihonhoitotuotteet ?
Asematie 2
puh. 040 670 2000 / varaosat ja ajanvaraus P. 0208--380 808, 0400-382 272, 040-511 8687
www.hankintaturvaliike.fi
KODINKONE- JA KYLMÄKONEHUOLTO
Pauli Jussila Kellopolku 3 Pyhäsalmi
. 040-5498250
Vanha Pyhäjärventie 5
Puh. vahinkotarkastus ja kolarikorjaukset
Laitisentie 1,
. 044 532 5554
Sähkö- ja automaatiosuunnittelu
ja -urakointi
Sähköasennus
Risto Laitila
p. lymfahoidot ?
. 10 Keskiviikko helmikuun 18. hieronnat
. kaupanvahvistukset . MDT-terapia
. kolari- ym.
autojen hinaukset Myös viikonloppuisin
Kokonaisvaltaista
hermoratahierontaa.
Kaarina Ahola/
040 748 3045
Rakennuspalvelu Rentola Ky
Saneeraus- ja uudisrakentaminen
Rakennuskuivurivuokraus
Nopea ja laadukas!
Ota yhteyttä p.044 308 2498
YLIVIESKAN
OIKEUSAPUTOIMISTO
Soita p. vikakoodien poistot
040 533 6923
. + alv/ kerta
Vanha Pyhäjärventie 5
P. fysioterapia . 0500 6425 17
Anu Mustaparta
JALKATERAPEUTTI
Pirkko Ruotsalainen
Koko kehon vyöhyketerapia vauvasta
vaariin,
Jokikyläntie 555
P. / min + 0,50 ?
- PAARIKULJETUKSET
Kelan tilaus 0100 86 500
1,16?+pvm
Toimipaikat Ylivieskassa ja Haapajärvellä
Vastaanotto sopimuksen mukaan myös Pyhäjärvellä
Ajanvaraus: 029 56 61300
Sähköinen asiointi: http://www.oikeus.fi/oikeusapu/fi/
KODINKONEHUOLTO TOIVANEN KY
Kaikki kodin remontit
- kosteat tilat
- muista kotitalousvähennys
. Huolto- ja varaosapalvelu
Ilmalämpöpumput, ilmastointilaitteet
Susitie 5 Puh. veteraaniAsematie 2, puh. jalka . käsi . Kodinkoneet . pakoputkien vaihdot ja korjaus. 782 100
P. 08-782 111, 040 556 1316 kuntoutus
. Hieronnat
trainer
. hieronnat
. vaihtolavapalvelu . fysioterapia
. ikkunoiden pesut ja
lattioiden vahaukset
Tämän
ilmoituspaikan
hinta
16,80 + alv/ kerta
Soita p. 0600-30077
- puhelun hinta 1,16 . 040-588 5704
Koulutettu hieroja
RAUNO KANGASHARJU
Tämän
ilmoituspaikan
hinta
16 . lainhuuto- ja kiinnitystoimeksiannot
Päivi Ruotoistenmäki 010 257 6524
Sari Kaattari
010 257 6532
SUOMENSELÄN
Osuuspankki
PYHÄJÄRVI-HAAPAJÄRVI
Kuljetus- ja maanrakennus
AUTOKATSASTUS
Valtakatu 3 b
74700 Kiuruvesi
Puh. 040-705 3738, Asematie 1
. Personal
. kauppakirjojen laadinnat
. Bemer-verisuoniterapia
Ollintie 12 L 6, 0400 548 638
P. 08 772 9000
apia en
r
e
t
o
i
Fys
Kerän
a
l
l
U
Fysioterapeutti Ulla Keränen p. jalkojen hoidot
. 044 372 9122,
gsm 040-589 5029
sähköposti: esko.kekkonen@eksahko.fi
Yksityinen
KIURUVEDEN
PYHÄSALMI
Mustaparrantie 1, ma-pe 9-17, la 10-14
Puh. 08-781 466, 040-8479 466
Tenhusen Liikenne Oy
. Kuntosali
. Autojen ja koneiden kuljetukset
Nyt myös maanrakennus- ja kaivinkonetyöt
0400-833 192 / Jani
040-736 0192 / Ari
Asiantuntevaa lakipalvelua
. Roskalavat + tyhjennykset
. fysikaaliset hoidot
. 08 - 780 090
040 700 0090
Juha Laitila
p.0500-587 997
Ollintie 11, Pyhäsalmi
Puh. ohjauskulmien tarkastus ja säätötyöt 86800 Pyhäsalmi
Markku Hellén
. Sähkölaitteet
. 040 527 5651
HAMPAANKOLO KY
PITOPALVELU
Myös särkypotilaat
PYHÄSALMEN HAMMASHOITOLA
LAGUKSENTIE 4,4 PUH. talousveden ajo
. veteraanikuntoutukset
. 040 776 7578
Sirpa Tikka
. Taksi . 040 7439 816
Puh. Likakaivot / muut imuautotyöt
. kuljetukset . lika ja viemärikaivojen tyhj.
. 0400-513 608,
. hieronnat
Fysio- ja lymfaterapeutti: Pia Isokoski
Fysioterapeutit Anne Kumpulainen ja Anni Leskinen . akupunktio
. Lymfaterapia
klo 11.00 Kahvila Karnevaalissa ohjelmallinen
tilaisuus "muistikerhoa 10 vuotta". 044 300 0950
Pohdin toimisto on avoinna joka kuukauden ensimmäinen ja
kolmas maanantai klo 14-17, puh. 780 950
LASKIAISVIIKON
MUSISOINTIA
Perjantaina 20.2.2015
klo 18.00
LIITY JÄSENEKSI POHTIIN
Vuosimaksut: Aikuinen 10 ?, alle 12-vuotias 5 ?, ainaisjäsen 118 ?.
Maksa seuraaville pankkitileille:
OP 537503 - 228 810 , SP 460018 - 46500 tai Nordea 122730-201235
JOUSIAMMUNTAA Pohdin talolla keskiviikkoisin klo 17-20.
Järjestyksenvalvoja-asiat Riitta Kähärä 040-5613360
MAKSUTON POHDIN LEIJONA-KIEKKOKOULU TYTÖILLE JA
POJILLE
Pyhäjärven Pohdin Leijona-kiekkokoulu on tarkoitettu pääsääntöisesti alle 8-vuotiaille pojille sekä kaikenikäisille tytöille. Alkuun
varustukseksi riittää luistimet (myös taitoluistimet käyvät), kypärä
(pyöräilykypäräkin käy), maila (mailan pituuden yleismitta: luistimet
jalassa leukaan saakka) ja hanskat (toppahanskatkin käyvät). n.650 e Pyhäsalmelta
Kerhot:
Tänään kello 11.00 muistikerho Asematien nuorisotiloissa
Ke 4.3. Alkutalven ikäreihin osallistuneille luvassa
YLLÄTYSPALKINTO! Talven viimeiset ikärit maaliskuussa (26.3.).
Lisätietoa: www.lamminahonahto.com.
Saisinko oikovedoksen, kiitos!
Ystävällisin terveisin
Johanna Marjakangas
Jokilaaksojen musiikkiopisto
HIIHTOKILPAILUT
Hiiden-Oravassa 22.2.2015 klo 12.
Sarjat tytöt ja pojat 3 - 16 v, naiset ja miehet.
Tervetuloa joukolla mukaan läheltä ja kaukaa.
Puffetti ja arvontaa
Hiidenkylän kyläyhdistys
Leikkaa talteen
SPR:n terveyspiste avoinna torstaisin klo 16-18 Lasikirppiksen
tiloissa.
Eläkeliitto:
Ikäpoikien biljardikerho ti ja pe klo 10 Asematien nuorisotilat.
Keilapiiri torstaisin klo 14-15 ja 15-16 keilahallilla.
Shakkipiiri perjantaisin klo 10, Asematien nuorisotilat
Bocciapiiri lauantaisin klo 10.00-12.00 keskuskoulun liikuntasalissa
Senioritanssipiiri tiistaisin klo 15-16 Asematie 4, Nuokkarin
tiloissa.
Yhdistyksen kotisivut: elakeliitto.fi/pyhajarvi
Seniorit ry:
Tervetuloa senioritoimintaan:
Maanantaisin klo 9-10.00 kuntosalitreeni Fysio-sportissa
Keskiviikkoisin klo 11.00 biljardia nuorisotiloissa.
Teatteria: Iisalmessa 7.3.klo 14.00 Kultt.keskus komedia Jäniksen
vuosi. Tervetuloa keskustelemaan
muistiin liittyvistä asioista kahvikupposen äärelle vaikka karaokea
laulellen tai käsitöitä tehden. Tarmo Lipsoselle,
p.040 548 6527. Keilailu joka tiistai klo 13.00-14.00.
Suomen Dementiayhdistys ry, MuistiLuotsi Keski-Pohjanmaa
Muistikaveri kurssi jatkuu, viimeinen kerta 19.2.2015 klo 17.00
Asematie 1
Muistitupa 25.2 klo 12-15 Asematie 1. iltaa. Kärpät AA (Oulu)
klo: 15.20 KalPa Spiders F05 (Kuopio) . Muutama paikka vapaana. Kiekko Haukat (Oulainen)
SUNNUNTAINA 22.02.2015
klo: 13.30 KalPa Dragons F05 (Kuopio) . mennessä. Makkaranpaistomahdollisuus. Tervetuloa keskustelemaan
muistiin liittyvistä asioista kahvikupposen äärelle vaikka karaokea
laulellen tai käsitöitä tehden. Seinäjoen Sateet kannattaa kokea
paikan päällä. lehteen.
Ilmoitus sivun oikeaan yläkulmaan värillisenä, kiitos.
JÄÄKIEKKOA INMET-AREENALLA
LAUANTAINA 21.02.2015
klo: 16.00 PyPo Edustus . 08 772 9000
11
Sekalaista
Lähdemme keskiviikkona 11.3. 040 519 5843
Varapuheenjohtaja Jouko Lehtosaari p. Pohdin
Leijona-kiekkokoulu kokoontuu harjoittelemaan sunnuntaisin.
Vuoron alkamisaika on aina hyvä tarkistaa Inmet-Areenan kotisivuilta
www.inmetareena.fi. klo 18.00
Honkavuorella, hiihtotapa perinteinen. /10 - 20 sanaa.
Soita p. Paluumatkalle lähdemme
Seinäjoelta klo 21. Puheenjohtaja Reijo Pennanen
p. Tuo mukanasi sauvat (sommalliset
parhaat), pitkävartiset kengät ja eväät. Kärpät AAA (Oulu)
Vapaa pääsy (edustuksen peliin liput 6e/3e). Vastuuhenkilö Erkki p. Viikolla 10 ei myöskään ole ko iltaa. 08 772 9000,
ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi. Vierailijoina muistihoitaja Eija
Kinnunen, Pekka & Pojat ja Anna-Leena
sekä aimoannos Pirneksen Amilta.Kahvitellaan.Tervetuloa!
Eläkeläiset ry:
Asematien Nuorisotiloissa torstaisin: biljardi klo 9.00, kerho klo
11.30, jumppa klo 12.15. Hinta. Keskiviikko helmikuun 18. Viim.soitto Taimille 0500 285 478 20.2.menn.
Ensi keskiviikkona 25.2.
Pyhäjärven Sanomissa teemana
koulutus ja opiskelu
Espanjan aurinkoranta. Fuengirola 23.-30.5. 045 314 4544, Pyhäjärven Liikkujat ry.
Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi p. Klo 13 alkaen luento kinestetiikasta,
Eine Korhonen. alv:n): 10 sanaa 12,00 euroa,
10 - 20 sanaa 15,00 euroa
20-30 sanaa 20,00 euroa,
seuraavat 10 sanaa / 5 euroa.
Ostetaan
Halutaan ostaa Ruotaselta
OMAKOTITALO.
P . Pitovoiteen
poisto 5 ?. Lumikenkiä
varattu aikuisille ja lapsille. Aikaisemmin osallistuneiden ei tarvitse ilmoittautua, uudet hiihtäjät, ilm. 08 772 9000
Parkinson-kerho Lähimmäisen kammarilla ti 24.2.2015 klo 14
Lumikenkäily Honkavuorella su 22.2. Tiedustelut puh. Viikosta 11 alkaen taas
normaalisti. Tiedustelut puh. Matkan hinta 32,50e. 0400 268711
Suomen Dementiayhdistys ry, MuistiLuotsi Keski-Pohjanmaa
Muistikaveri kurssi jatkuu, viimeinen kerta 19.2.2015 klo 17.00
Asematie 1
Muistitupa 25.2 klo 12-15 Asematie 1. Pohdin Leijona-kiekkokoulu on maksuton ja se sisältää
pelipassin (=vakuutuksen) sekä kymmenen harjoituskertaa
kevätkaudella.
Tiedustelut: Jani Komulainen 044 445 7904
Tervetuloa mukaan Suomen suurimpaan Leijona-joukkueeseen!
SUKSIENVOITELUPALVELU koko hiihtokauden.
Perusvaha + fluorivaha + tarvittaessa pitovoitelu 10 ?. Kahvio avoinna.
Tervetuloa kannustamaan!
Lasten TALVI-IKÄRIT huomenna torstaina 19.2. Soita tai laita
viesti: Pauliaukusti Haapanen 050 4699915
Haapasella ei ole tänään
?Sateet lähetä. - Pauliaukusti
JÄTÄ ILMOITUS NETISSÄ:
www.pyhajarvensanomat.fi
PUHELIMELLA 08-772 9000
KÄYNTIOSOITE:
Asematie 2, Pyhäsalmi
pohti@pyhajarvi.fi, toimisto Pohdin urheilutalolla
(käynti takakautta). klo 14.00. päivä
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 - N:o 8
LUKIJAN RIVIT
Jokilaaksojen musiikkiopisto
Ilmoituspalsta yksityisille ja yhdistyksille
Hinnat (sis. Klo 13 alkaen luento kinestetiikasta,
Eine Korhonen. Ilmoittautua voi paikan päällä. Voit toki
tulla mukaan vaikka täydessä pelivarustuksessa, jos sinulta sellainen
löytyy. Seinäjoelle ?Sateet lähetä?- iltaan. 044 585 5848.
Musiikkiopiston oppilaat musisoivat
Vapaa pääsy
TERVETULOA!
Pyhäjärven Sanomat
Oheinen lehti-ilmoitus kaksipalstaisena keskiviikon 18.2. 045 162 0000
Halutaan vuokrata
Hyväkuntoinen ASUNTO
kolmihenkiselle perheelle.
050 5365327
RIVI-ILMOITUKSEN hinta
tässä 12 . / 10 sanaa,
15 . Ensi viikon keskiviikkona normaalisti klo 18.30. Lisätietoja Kirsi Lehtosaari p. 0400 268711
Varaa ilmoitustilasi Maijalta puh. Viim.soitto Tuulalle 050 588 6590
20.2. Lähtö Pyhäsalmesta klo 14
Irtolehti 3.50 ?
Järj. / jäsen ja 120 . 0500 682 226 muuttuvan tekstin tiedot.
Musiikkiesitys
"Laulaja . kahvit. Ohjelmaa
Ohjelma
Pekka&Pojat ja Anna-Leena sekä aimoannos PirnekTilaisuuden avaus
sen Amilta.
Tervetuloa.Tulethan Sinäkin.
Lauri Salovaara
VALOKUITUJUHLA
Ministeri Krista Kiurun videotervehdys
Pyhäjärven kaupungin tervehdys
vt. 050-307 5439
VUOSIKOKOUS
28.2.2015 klo 14
Kahvila Karnevaalissa.
Klo 13 Raimo Nummela
esittelee eril. Vaalassa
Rokuanjärvellä. Sarjat T & P 6-16,N,M ja ajattomat.
Pakkasraja -15°C. N:o 8
Keskiviikko helmikuun 18. Sitovat ilm.
26.2. ja
selkä 5,90/kg. Myyntiauto
Pyhäsalmen torilla
to 19.2. 0400 687 638
SAVUKALAA
huomenna torstaina
Pyhäsalmen torilla. 12
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 . Koko iloinen viikonloppu
maksajan nimi:
Pyhäjärven
tukiryhmä
tasarahalla 100 . harmonikkoja
ja soittaa, myös yhteissoittoa. HUOM! aika
KYLÄ-CUP -HIIHDOT
Tervetuloa!
Rannankylän koululla la 21.2. 044 7769 724
www.pyhasalmenvpk.fi
www.facebook.com/Pyhasalmen
VpkElokuvat
Varaukset/tiedustelut avoinna 1,5 h
ennen päivän esitystä
Varatut liput lunastettava
½ h ennen esitystä
Luennoitsijana historioitsija Jorma Tulkku
Ke 25.2.2015 kello 16 . Olemme varanneet
esitykseen
50Eero
lippua.
Hinta lippuineen, kyyteineen ja
Pyhäjärven kaupunki/sivistyslautakunta julistaa julkisen
10.00 Parkkimalla
Maria ja
Hankilalla
kahvitarjoiluineen
45
euroa. Leena Manniselle
NIMIKILPAILUN PÄIVÄKODILLE
puh.
044-5000137.
Täytetään
auto ilmoittautumisjärNimiehdotukset ehdotuksen antajan yhteystietoineen
12.00 Kuusenmäellä Jaana ja Mikko Niskasella
jestyksessä.
tulee toimittaa 25.2.2015 mennessä kirjallisesti
Tervetuloa
Eläkeliiton Pyhäjärven yhdistys ry.
kaupungintalon neuvontaan tai sähköpostilla osittee14.00 Niinimäen Siimeksessä
seen jukka.lehtosaari@pyhajarvi.fi.
Ehdotuksen jättäneiden kesken arvomme perhelipun
Varasimme 30 lippua
www.rantakangas.fi
uimahalliin kevätkaudeksi 2015.
Halkosaaren kesäteatteriin 28.6.2015 klo
Pyhäjärvi 13.2.2015
Sivistysjohtaja
14.00. 040
706 8575 t. klo 18.00
Palkinnot; 9x20,9x40,4x60, 2x100 ja 2x 160
Irtolehti: 1240 ?, pr 53
Kirjat:10, 14 ja 19 . Pyhäsalmen torilla.
Tuoretta ja paistettua muikkua ym. klo 17
TI 24.2. Kaikki tervetulleita.
Kutsumme asiakkaamme ja yhteiskumppanimme
Järj. mennessä Helmille p. klo 20 mennessä
Merja Liuska 050-5282988
Pyhäjärven kaupunki, www.pyhajarvi.fi
HIRSIHUVILOIDEN HUUTOKAUPPA
Iisalmessa la 21.2. 040 841 7811.
Kilpailut on 15.3. Linjaauto lähtee kilpailuihin
05.15 kaivoksen ruokalalta ja 05.30 Pyhäsalmen
rautatieasemalta.
PyPi
K7, 1h 39 min
Liput 9 eur.
Palotie 4-86800 Pyhäsalmi
Elokuvien lipunmyynti
p. Rannan Vire ry, Liikuntatoimi,
Pohti Hiihtojaosto
sunnuntaina 22.2.2015 klo 18-22.
Illan orkesterina Hiidenhumppa.
Oviraha 10 ?, sis. klo 13-15.30
Pyhäsalmen torilla.
Puh. klo 11.00
Hiihtotapa vapaa. 17.30
Kahvila Karnevaalissa (Palotie 2). Olavi Virta"
Uusi 4-osastoinen päiväkoti aloittaa Antti Rantakangas
tavattavissa Pyhäjärvellä
perjantaina
10.4.2015
klo 19.00 Ylivieskan Akustiikastoimintansa elokuussa 2015 Pyhäsalmessa.
sa. 781 160
NIGHT AT THE MUSEUM:
HAUDAN SALAISUUS
PE 20.2. pe 20.2.
Pyhäsalmen torilla.
Remes
KALAKAUPPIAS
ma 23.2. päivä
Aloitamme
?turinapiirin?
to 26.2. klo 18
SU 22.2. menn.
Matti Rantoselle p. 28.2. /ei-jäsen. 045 881 3499 ja maksu
tilille FI3153750320042688 helmikuun loppuun
mennessä. 0400 697 254 Irja
Rajusta alesta
MATTOJA
villahousuja ym. Teatterikappale "Made in Finland". klo 18
PM PILKKI 2015
ennakkoilm. Tarjous:
etuselkä, lapa, kylki 4,90/kg,
täyslihasäilyke 4prk 20 . järvikalaa,
kylmäsavulohta
Torilla tavataan!
Pohjois-Pohjanmaan
kansanmusiikkipiirin
Meidät löydät myös Facebookista;
Pyhäjärven Pohti Bingo
Lappalaisen puutarha p. klo 10-14.
Syömään tai astiaan.
Leivonnaisia
KOTIKUUSI P. Ismo Knuutille p. Arvontaa.
Kaikki tervetuloa!
yt 2tämä Pyhäjärven mainoksen ottajat suostuivat siihen, että tehtäisiin valmiiksi
AGRIMARKET P-alue, Ratapellonkatu
siellä.
Huudettavana useita 2-laadun hirsikehiä.
Antti
RANTAKANGAS
TIIMATALOT puh. kaupunginjohtaja Veikko Tikkanen
Maakuntaliiton tervehdys
maakuntajohtaja Pauli Harju
PyhäNet Oy:n tervehdys
toimitusjohtaja Hanne Nivala
Valokuidulla maaseudulta maailmalle?
Kehitysjohtaja Olli Hietanen, Tulevaisuuden
tutkimuskeskus, Turun yliopisto
Kokouksia
Jokikylän maa- ja
kotitalousseuran
VUOSIKOKOUS
ti 3.3.2015 klo 19.00
Kuljulla.
Käsitellään normaalit
vuosikokousasiat
Tervetuloa! Johtokunta
Jarmo Vanha-aho, Rolls-Royce Oy Ab
Veikon kone esittelee Maxivisionin palveluita,
arvomme kävijöiden kesken 3 kpl Maxivisionin
viihdepokseja ja
3 kpl MTV Total kanavapakettilahjakortteja (1 kk)
Täytekakkukahvit
Tervetuloa!
Pyhäjärven
Eläkeläiset ry:n
sääntömääräinen
KEVÄTKOKOUS
5.3.2015 klo 11.00
Asematien kerhotiloissa.
Käsitellään sääntöjen
kevätkokoukselle
määräämät asiat.
Kahvitarjoilu.
Johtokunta
Pyhäjärven Keitaan
VUOSIKOKOUS
9.3. Eläkeläiset ry
valokuituverkon avajaisiin
Seniorit ry:
Aika: maanantai 23.2.2015, klo 17:00
Muistikerhoa 10 vuotta -kahvitilaisuus Kahvila
Paikka: Salmen koulu, Tunturitie 1, 86800 Pyhäsalmi
Karnevaalissa ke 4.3.2015 klo 11.00.
Vierailijana muistihoitaja Eija Kinnunen. klo 11-14
Ranta-Rastin tiloissa
Pihla ovet ja -ikkunat
Ohjelmassa mukavaa yhdessäoloa,
kahvittelua, ja pohdintaa jatkosta
Tervetuloa!
Rannan Vire ry.
Myynti ja asennus
p. Ilm. Amadeus Lundberg, Hannu Lehtonen ja Susanna
Päiväkoti tarvitsee toimintaa kuvaavan
Lauantaina 21.2.2015
Haavisto esittävät elämäntarinan Olavi Virrasta
nimen.
laulun, musiikin ja tarinan keinoin. klo 11.00
Pyhäjärven
Sanomien tilaaja,
pyydä tilaajatunnus
(ilmoitukset@
pyhajarvensanomat.fi)
ja lue lehti tuoreeltaan
osoitteesta
www.lehtiluukku.fi
BINGO
Pyhäsalmen Urheilutalolla su 22.2. klo 11-13.
Laakamäen Kotiliha
P. Lavalla
legendaariset Kivikasvot, 50-vuotistaiteilijauhlashow.
Majoitumme yöksi Kivitippuun 27.6.2015, syömme
hyvin
ja tanssimme
illan. ilm.perj. Yleisölle vapaa pääsy.
Pohjois-Pohjanmaan
kansanmusiikkipiirin
johtokunta
Viljapossua suoraan
tilalta. 041 443 7957
www.ari-saneeraus.fi
Pyhäjärvi tutuksi muistomerkiltä muistomerkille
Kulttuurikahvila Café International
MYKYROKKAA
19.2. Pyhäjärven Pohti ry
Tervetuloa!
TANSSIT HOTELLILLA
Järj. klo 18.00 Kaurasella
Kauralantie 51
Hallitus
POHJOISEN KANSAN EDUSTAJA
Tavattavissa Pyhäjärvellä
LA 21.2.2015
10.00 Parkkimalla
Maria ja Eero Hankilalla
12.00 Kuusenmäellä
Jaana ja Mikko Niskasella
14.00 Niinimäen Siimeksessä
Maksaja: Pyhäjärven tukiryhmä
WWW.RANTAKANGAS.FI
Torilla
maankuulua vanhanajan
savusaunaPALVIA
perinteiset makkarat
ja maalaishyytelöt.
To 19.2