Tilaa paikalliset kuulumiset kotiin kannettuna. Lähihoitajakoulutus starttasi Pyhäjärvellä. Yrittäjäkapula pyörähti tällä kertaa Keilahalliin Pasi Kärkkäiselle, juttu sivulla 7. VUOSIKERTA Kuusenmäkiset saivat yhteistyöllä aikaan mainion kyläkirjan. 80 vuotta sitten päättynyttä talvisotaa muisteltiin, sivulla 11. Soita 040 772 0231. MIRKA KAURANEN JOONAS KÄRKKÄINEN OSSI SAVOLAINEN JAANA SALO. Tarinaa kirjanteosta ja kirja-arvio keskiaukeamalla. PÄIVÄ 2020 N:o 12 HINTA 2,00 € www.pyhajarvensanomat.fi 65. KESKIVIIKKO MAALISKUUN 18. Lue lisää sivulta 4
TOISAALTA RISKIRYHMIIN kuulumattomien kannattaa tässä tilanteessa koettaa käyttää mahdollisimman paljon paikallisia palveluita, koronaepidemia aiheuttaa kovan iskun jo muutenkin vaikeassa tilanteessa toimineille yrittäjille. KAUPUNGINJOHTAJA KANNUSTAA pitämään huolta erityisesti riskiryhmistä ja yli 70-vuotiaista ihmisistä. – Käsidesi loppui melko lailla heti. Lue kaupungin tiedote poikkeusajan toimenpiteistä sivulta 14. – Näkisin tärkeänä, että ihmiset pitäisivät nyt huolta omasta ja läheistensä henkisestä jaksamisesta. Lähde: SKS Vanhat merkkipäivät (Hautala, 1948) Henrik Kiviniemi on huolissaan pyhäjärvisistä yrityksistä. Kaupunginjohtaja kehottaa myös yrittäjiä tuomaan asiakkaiden tietoon, kuinka heidän palveluitaan voidaan hyödyntää mahdollisimman riskittömästi. Epidemia-aikana tulee ottaa selvää esimerkiksi puhelimitse, että heidän perustarpeensa tulevat tyydytettyä ja miten esimerkiksi kauppaja apteekkiasiat voidaan hoitaa heidän puolestaan ilman tartuntariskiä. Kiviniemen mielestä tiedotusta pitää seurata järkevässä määrin, mutta sen ohella ihmisten pitäisi koettaa tehdä ja harrastaa myös muuta. – Kovin monta näin kovaa päivää ei porukka jaksa. KÄSIDESIHYLLY ON TYHJÄNÄ ja täydennyserät joita saadaan menevät kuin kuumille kiville. Kärsämäki Haapajärvi Pyhäjärvi Pihtipudas Kiuruvesi Kärsämäki Haapajärvi Pyhäjärvi Pihtipudas Kiuruvesi Pyhäjärvi Pyhäjärvi Pyhäjärvi Pyhäjärvi www.fmi.fi 6:23 18:27 6:20 18:30 Keskiviikko Torstai +5 +6 +5 +5 +6 +5 +3 +3 +3 +2 +3 +4 Perjantai 6:16 18:33 -1 Lauantai 6:13 18:35 -1 Sunnuntai 6:10 18:38 +3 Maanantai 6:06 18:41 +5 Joosef 19. Pyhäjärvi tännään 2 Nimmeensä juhlivat Sattaako vai paistaako. Ulkoiluilmathan ovat nyt mainiot, kannattaa ulkoilla ja hyödyntää harrastusten runsaudensarvesta riskittömiä vaihtoehtoja, Kiviniemi rauhoittelee. Myös kaupunki on tällä hetkellä kartoittamassa tilannetta, miten asiointiapu voitaisiin järjestää riskiryhmille joilla ei ole omia verkostoja. – Tämänhetkiset saatavuusongelmat ovat koronaepidemiaa aikaisempaa perua. maaliskuuta Säkkijärvisen sananlaskun mukaan, Joosepinpäivänä jos päivä paistaa, niin siit tulloo hyvä kesä. – Tarvittaessa täytyy harkita aukioloaikojen lyhentämistä jatkossakin, Mäkelä sanoo. Ja tämä taitaa olla vasta alkusoittoa, Tuomo pohtii. – VAIN TIETYT ASIAT OVAT JÄISSÄ odottamassa epidemian talttumista. – Minkä tahansa kausilentsun varalta on hyvä olla kipuja kuumelääkettä, ehkä myös puuduttavia korvatippoja jos lentsu sinne korviinkin leviää. Osa haluaa varmistaa, että saa tarvitsemaansa lääkettä hankkimalla sitä ajoissa. – Kunhan muistetaan riskiryhmiin ja yli 70-vuotiaisiin kohdistuvat velvoitteet, voi täällä silti tehdä hyvin paljon asioita. LUKIO-OPETUS JA osittain perusopetuskin siirtyvät etäopetukseen, joka mietityttää varmasti perheitä. Apteekkari pitää esimerkiksi lapsiperheille ihan perusteltuna pitääkin jonkinlaista kotivaraa. Mukava nähdä etenkin lapsen kuumeesta missä mennään, hän vinkkaa. – Toki on kätevää jos voi pitää mukana pikkupulloa käsidesiä ja saattaahan siitä olla apuakin. Tällä viikolla jouduimme lyhentämään tiistain ja keskiviikon aukioloa tunnilla molemmista päistä. On vaatinut kekseliäisyyttä löytää korvaavia tuotteita, apteekkari kuvailee. Viikolla onneksi pääsemme joka päivä tilaamaan täydennystä, Tuomo huokaisee. Se on suotavaa ja suositeltavaakin. Poikkeusaika voi jatkua vielä useita kuukausiakin. – Asiakkaat ovat lähteneet hyvissä ajoin hakemaan reseptilääkkeitä, jotka ovat loppumassa. Pyhäjärven kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi ohjeistaa kaupunkilaisia välttämään koronatartuntariskejä, mutta myös pitämään huolta omasta ja läheisten henkisestä jaksamisesta. Vaikea sanoa vaikuttaako epidemia lääkkeiden saatavuuteen lähitulevaisuudessa, apteekkari aprikoi. päivä Kiviniemi kannustaa satsaamaan tartuntojen ehkäisyyn ja henkiseen jaksamiseen Virus toi apteekkiin yllättävän sesongin PYHÄJÄRVEN APTEEKIN OVI käy nyt tiuhaan. KANSALLISET UUTISET varautumisesta ovat saaneet ihmiset täydentämään myös kotivaraa reseptivapaiden lääkkeiden osalta. – Kipuja kuumelääkkeet on viety melkein hyllystä. ARKISTOKUVA ARKISTOKUVA / JOONAS KÄRKKÄINEN Käsidesi on ollut apteekin hitti, apteekkari Tuomo Mäkelä kertoo.. Tänään Eetu, Edvard Torstaina Juuso, Joose, Josefiina Perjantaina Aki, Kim Lauantaina Pentti Sunnuntaina Viktor, Vihtori Maanantaina Akseli Tiistaina Kaapo, Gabriel 2020 N:o 12 Keskiviikko maaliskuun 18. Vaikka palveluihin ja kulttuuritoimen toimintaan on asetettu rajoituksia, liikuntaa ja kulttuuria voi harrastaa myös omaehtoisesti ja lähipiirin kanssa. KORONAVIRUKSEEN varautuminen on lisännyt apteekin kuormitusta kovasti. Koronavirus ei ole varsinaisesti vaikuttanut lääkkeiden saatavuuteen. Mäkelä muistuttaa, että perusohjeena koronaviruksen osalta on kerrottu saippuapesunkin olevan tehokas. Kuumemittari on hyvä olla myös. Kannattaa seurata aktiivisesti viranomaistiedotteita, valtion, kaupungin ja Ppky Selänteen tiedotteita ja somea, mutta myös infoähkyä pitää koettaa välttää. Monilla apteekin työntekijöillä on pieniä lapsia, joten koulun ja päivähoidon toiminnan muutokset ja mahdolliset sairastelut voivat vielä verottaa henkilöresursseja epidemian edetessä. – VALTIONEUVOSTO SUOSITTI nyt noin kuukauden kestäviä palvelujen rajoituksia ja sulkemistoimenpiteitä koronaviruksen vuoksi, mutta on hyvä varautua henkisesti, että kyse voi olla monestakin kuukaudesta, kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi muistuttaa. Kelankin suhteen on nykyisin pidempi jousto hyväksytty, apteekkari Tuomo Mäkelä kertoo. – Otetaan kuitenkin maalaisjärki mukaan, täällä voi nauttia monista asioista
KÄSIHYGIENIAA ON TEHOSTETTU ja henkilökunta pesee käsiä tavallista enemmän. MIRKA KAURANEN WhatsApp-viestinä tai tekstiviestinä meille numeroon 040 772 0231. Sunnuntaita lukuun ottamatta joka päivä tulee tavaraa ja sitä saadaan ihan normaalisti, Koivistoinen kertoo. – Tässä täytyy rauhallisin mielin olla asian suhteen. – Sitten pitää elää sen mukaan, Peppi pohti. – Kouluun ei tänään tullut oppilaita niin paljon. – Asiakkaat ovat tervetulleita. MAANANTAINA KESKUSKOULULLA oli tavallista hiljaisempaa. Niinikään on jokainen näiden tautien aiheuttama kuolemantapaus lautakunnalle ilmoitettawa. – Ihmiset ovat hamstranneet wcja talouspaperia, makaroneja, nuudeleita, jauhoja, näkkileipää, jauhelihaa, käsidesiä, saippuaa ja pakasteita vihanneksista ranskalaisiin, marketpäällikkö Riina Koivistoinen S-Market Pyhäsalmesta luettelee. Muutama tunti koulupäivän päättymisen jälkeen Suomen hallitus tiedotti, että koulujen tilat suljetaan ja lähiopetus niissä keskeytetään. Koronaepidemia on saanut aikaan hamstrausta kaupoissa Pyhäjärvelläkin. – Eniten harmittaa se jos ei näe kavereita, Milla arveli. – Pyhäjärvellä toimitaan tässäkin suhteessa valtion ohjeistuksen mukaan, Mehtälä vahvisti. Opetus ja ohjaus järjestetään poikkeuksellisin opetusjärjestelyin. Meilläkin suositellaan riskiryhmien asiointiin aamun ensimmäistä tuntia, jolloin pinnat on vasta puhdistettu ja kaupassa on vähemmän asiakkaita, Arto kertoo. Tytöt kertoivat seuranneensa uutisointia koronaviruksesta. Otimme soittokierroksen paikallisiin ruokakauppoihin ja kysyimme, miten kaupat ovat pystyneet vastaamaan hamstraamiseen ja riskiryhmien huomioimiseen. Meidän luokalla oli vain yhdeksän oppilasta, Heidi sanoi. päivä Myyntipiikki näkyy hyllyillä – OSTOKÄYTTÄYTYMISESSÄ ON näkösällä muutosta, kun ihmiset varautuvat olemaan eristyksissä ja kotona, Pyhäjärven Halpa-Hallin myymäläpäällikkö Anu Alakarjula vahvistaa. kunnan terveydenhoito-ohjesääntö Kalewan kirjapaino 1916 Toimenpiteistä kulkutauteja vastaan 35§ Vessapaperihyllyt ovat tyhjentyneet, joissakin kaupoissa hyllyt olivat välillä tyhjinäkin. – Kotipalvelun asiakkaat soittavat tilauksia ja ulkopuolinen toimittaja vie ostokset kotiin. Toimituksella on oikeus lyhentää viestiä tai jättää se julkaisematta. Suotta ihmiset hamstraavat, kun tuotteet eivät toimittajilta varmasti lopu, K-kauppias Arto Mäkimartti pohtii. Myös asiakkaiden toivotaan pitävän huolta hygieniastaan sekä turvaväliä toisiinsa ja myyjiin. Töitä on saatu tehdä ihan toden teolla. Tiettyjen wc-paperimerkkien saatavuudessa on toki ollut puutteita aikaisemmista lakoista johtuen, mutta wc-paperi ei ole loppumassa, Alakarjula kuvailee. Jokainen taudinkohtaus, joka on tai jonka saattaa epäillä olewan isorokkoa, lawantautia, pilkkutai toisintokuumetta, punatautia, kurkkumätää, tulirokkoa, kulkutaudinluontoista aiwokalwontulehdusta, lapsihalwausta, aasialaista koleeraa tahi ruttoa, on wiipymättä ilmoitettawa terweydenhoitolautakunnalle ja samalla annettawa tieto paikasta missä sairas on. – Kuljetuspalvelu ei vielä toimi, mutta se laitetaan toimimaan yhdessä Arjen Avuxi Oy:n kanssa. – Esimerkiksi wc-paperihyllyjen tyhjeneminen ei johdu tavarantoimittajista, vaan kysynnän yllättävästä kasvamisesta, johon emme ole ehtineet varautua. Koulut menevät kiinni Pyhäjärvelläkin Peppi Kinnunen, Milla Pehkonen ja Heidi Aho kävivät vielä maanantaina koulussa tavalliseen tapaan. tekstiviestipalsta NAPAKASTI sanottu! Kirjoita kehut, kiitokset, keljuilut jne.. Virukseen varautuminen oli jo maanantaihin mennessä aiheuttanut muutoksia toimintaan koululla. Paistotuotteet ja salaattibaarin salaatit pakataan valmiiksi ja lounasruuan myynti jätettiin pois tällä viikolla, Mäkimartti kertoo. 3 Vanahat hommat 2020 N:o 12 Keskiviikko maaliskuun 18. – Meilläkin pintojen puhdistamista tehdään useammin päivässä ja kiinnitetään huomiota esimerkiksi kärryjen kahvojen puhtauteen. Suomen hallitus linjasi maanantaina, että koulujen, oppilaitosten, yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen sekä kansalaisopistojen ja muun vapaan sivistystyön tilat suljetaan ja lähiopetus niissä keskeytetään. HYLLYJEN TILAPÄINEN tyhjeneminen ei tarkoita, että ruuasta ja tarvikkeista olisi varsinaisesti pulaa. Wilman kautta tulee tarkempaa tietoa siitä, miten toimitaan, Ikosen koulun rehtori Maria-Leena Mehtälä kommentoi asiaa tiistaiaamuna. RISKIRYHMIÄ ON KAUPOISSA pystytty huomioimaan vaihtelevasti. – Seitsemästä kahdeksaan on rauhallisin tunti, jolloin riskiryhmien on paras asioida, Riina pohtii. – Käsihygieniaan on puututtu oikein kunnolla ja sitä on korostettu, Peppi kertoi. – Siivousfirma joka käy meillä siivoamassa, se on tehostanut siivoustaan ja työntekijät pesevät aiempaa enemmän kohteita joihin kosketaan, Riina kuvailee. Muistetaan hyvät tavat viestin kirjoittamisessakin. huhtikuuta saakka. Mahdollisen koulun sulkemisen osalta, koululaiset olivat rauhallisin mielin. KAUPOISSA HALUTAAN TURVATA sekä asiakkaiden että työntekijöiden terveenä pysyminen, joten hygieniaa on tehostettu. – Alkuviikosta leipä on ollut supersuosikki, loppuviikosta meni wc-paperia. – Loppuviikon valtava kysyntä yllätti, eivätkä tilausjärjestelmät ja robotit pysyneet perässä. Koulutehtävien arveltiin sujuvan kotonakin. Hallitus linjasi myös, että poikkeuksellisesti niiden vanhempien lapsille, jotka työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla, järjestetään koulussa esiopetusta sekä perusopetuksen 1-3 luokkien lähiopetusta. – Maksupäätettä, ovenkahvoja, kassahihnoja ja ostoskärryjä pestään pitkin päivää, Anu selostaa. Muistetaan kuitenkin, että käsihygienia on paras keino ehkäistä viruksen leviämistä, Riina toivoo. Verkkokauppakin on tulossa tämän vuoden aikana, mutta se ei vielä ihan tähän ennättänyt. Konsteja palvella löytyy. Lisäksi poikkeuksena järjestetään erityisen tuen päätöksen saaneiden oppilaiden lähiopetus sitä tarvitseville, kuitenkin niin että ne vanhemmat ja huoltajat, joiden on mahdollista järjestää lapsen hoito kotona, menettelevät näin. Pyhäjärven O.l. Kuudesluokkalaiset Peppi Kinnunen, Milla Pehkonen ja Heidi Aho odottivat koulukyytejä koulupäivän jälkeen. Ilmoituksen saa tehdä kirjallisesti tai suullisesti lautakunnan puheenjohtajalle, piirin esimiehelle tai kylän katsastajalle, joiden silloin on welwollisuus wiiwyttelemättä toimittaa ilmoitus puheenjohtajalle. Voi soittaa ja kysyä niin katsotaan miten saadaan esimerkiksi maksaminen järjestymään jos ostokset noudetaan valmiiksi pakattuna. Muutamaa artikkelia, kuten käsidesiä ja jotain leipälaatuja lukuun ottamatta, saatavuusongelmia ei tukkuliikkeiden puolella ole ollut. – Jos ei ole motivaatiota niin iskä ja äiti vahtii, Heidi tuumasi. Uudet järjestelyt tulevat voimaan tänään ja ovat voimassa 13. Meillä on tänään oman ketjun videopalaveri, jossa käymme läpi sitä miten jatkossa toimitaan, Anu selostaa
Erityisen haasteellinen on ollut kesäaikainen sijaispula. Pystyy omaan tahtiin tekemään, hän kiittelee. Uskon, että tästä tulee hyvä kurssi, Tuula iloitsee. Näin vapauttaisimme muut hoivaalan työntekijät nykyistä paremmin koulutustaan vaativiin töihin. – Jotain aavistuksia vasta oli siitä, että suunnitellaan mitoituksen muuttamista isommaksi, Rönkkö vahvistaa. – Ennusteen mukaan heistä jäisi eläkkeelle seuraavan kymmenen vuoden aikana yhteensä viisi henkilöä, KEVA:n toimitusjohtaja Timo Kietäväinen kertoo. Lähihoitajakoulutuksesta lääkettä hoitajapulaan – Muuttotappioalueilla ollaan heikoimmilla Ikärakenne kärjistää hoitajapulaa Roope-Eemeli Järvenpää on yksi lähihoitajakoulutuksessa viime viikolla aloittaneista opiskelijoista. Koulutuksen suunnitteluvaiheessa ei ollut vielä edes tietoa, että tähän asti käytössä ollut laatusuositus henkilöstömitoituksesta iäkkäiden henkilöiden palveluasumisessa ja pitkäaikaisessa laitoshoidossa ollaan muuttamassa sitovaksi henkilömitoitukseksi, mikä tarkoittaa valtakunnallisesti noin 4 400 hoitajan lisätarvetta. Työvoimapula tulee kohdistumaan voimakkaimmin väestötappioalueille ja -kuntiin, mikäli mitään olennaista uutta ei tehdä, Kietäväinen vahvistaa. Lähtökohtana voidaan pitää, että tulevaisuudessa jokaisen työpanosta tarvitaan. Kokonaishakijamäärä oli 38. – Rahoitus toteutetaan tässä, kuten muidenkin sosiaalija terveydenhuollon palvelujen rahoituksessa, peruspalvelujen valtionosuuksina kunnille, Satu Karppinen painottaa. Koulutusta on hyvin kattavasti saatavilla. päivä. – Opiskelijatyövuotta ei lasketa nuppi nupista, vaan yhteen opiskelijatyövuoteen voi kuulua useampi opiskelija, joissa on esimerkiksi koulutustaan täydentäviä tai alaa vaihtavia. – Koulutus lähti työelämän tarpeista. – Osa on työskennellyt henkilökohtaisena avustajana, veteraanipalveluissa, päivähoidossa tai kotihoidossa. 4. AMMATTIRYHMIEN VÄLILLÄ on eläköitymisessä isoja eroja. – Opiskelin logistiikka-alan perustutkinnon ja sain sen jälkeen vain pätkätöitä. Sijaispula oli aivan valtava, Rönkkö kuvailee. – Keinoja on monia ja niitä kaikkia tarvitaan uhkaavan työvoimapulan lieventämiseksi. Työvoiman saatavuusongelmat korostuvat muutenkin enemmän muuttotappioalueilla. – Lähihoitajatutkinnon suorittaneita oli vuonna 2017 hieman vajaat 11 000. – Ihan hyvin olen viihtynyt täällä. Vuoden 2018 lopussa tehdyn arvion mukaan Suomessa eläköityy seuraavien kymmenen vuoden aikana yhteensä 18 424 lähihoitajaa ja 12 579 sairaanhoitajaa. – Viime kesänä esimiehillä oli haasteena miten kesästä selvitään. Eläkkeellä olevia voidaan kannustaa jatkamaan työelämässä muun muassa verotuksellisin keinoin, Kietäväinen pohtii. Pyhäjärvi tännään Keskiviikko maaliskuun 18. Hallituksen esityksessä on listattu koulutuksen, työttömien aktivoinnin ja työperäisen maahanmuuton lisäksi keinoiksi henkilöstön saatavuusongelmiin myös alan houkuttelevuuden lisääminen esimerkiksi parantamalla työssä kehittymisja etenemismahdollisuuksia sekä mahdollisuutta vaikuttaa omaan työhön. Hallitus on sitoutunut varaamaan taloudellisia resursseja sitovan henkilöstömitoituksen toteuttamiseen. Pyhäjärven kaupungilla oli vuoden lopussa KEVA:n vakuutettuina 19 lähihoitajaa. HOITAJAPULAAN OMAN paineensa luo se, että hallitus on antanut esityksen henkilöstömitoituksesta iäkkäiden henkilöiden tehostetussa palveluasumisessa ja pitkäaikaisessa laitoshoidossa. Vuoden 2019 lisäsuoritepäätöksellä koulutuksenjärjestäjille kohdennettiin 500 opiskelijatyövuotta lähihoitajakoulutukseen nopeana toimena vastata työvoimapulaan, opetusneuvos Anne Mårtensson Opetusja kulttuuriministeriöstä kertoo. Eläkeläiset ovat jo nyt merkittävä ryhmä esimerkiksi hoiva-alan sijaisuuksien tekijöinä ja sairauspoissaolojen tuuraajina. KEVA:n listoilla ovat vain julkisen alan työntekijät. Suuri osa Pyhäjärven hoiva-alan henkilöstöstä työskentelee yksityisten palveluntuottajien palveluksessa. TYÖTTÖMIEN AKTIVOINNIN, koulutuksen ja työperäisen maahanmuuton lisäksi Kietäväinen pitää tärkeänä myös työkyvyn ja työssä jaksamisen edistämistä, jotta työuria saadaan pidennettyä. Suuntaa-antavana lukuna siis kyseessä on noin 26 prosentin eläköityminen kymmenen vuoden aikana. – Minulle tuli heti ensimmäisenä päivänä sellainen tunne, että he ovat hyvin motivoituneita. Timo Kietäväinen toteaa. Sellaiset, jotka saavat aikaisempaa osaamista tunnustettua, aikataulu voi olla nopeampikin. Kevään ajan lähiopetusta on yhdestä kolmeen päivään viikossa. Sitova henkilöstömitoitus tarkoittaa, että vanhushoivaan tarvitaan noin 4 400 hoitajaa lisää. VUONNA 1950 YLI 65-VUOTIAITA oli tilastokeskuksen mukaan 6,6 prosenttia väestöstä. Ensihoitajana työskentelevän veljen innoittamana lähdin opiskelemaan lähihoitajaksi. YKSI VIIME KESKIVIIKKONA lähihoitajaopinnot aloittaneista on 20-vuotias Roope-Eemeli Järvenpää. Tyttöystävän kanssa ajattelimme, että olisi mukava asua pienemmällä paikkakunnalla. Tein kartoitusta ja lähimmän parin vuoden sisällä Pyhäjärvellä jää eläkkeelle noin 20 hoitajaa pelkän iän perusteella. Lisäksi on heitä, jotka tulevat eläköitymään työkyvyn vuoksi, Pyhäjärven kaupungin työllisyyskoordinaattori Ritva Rönkkö kertoo. – Suuri hakijamäärä oli ilo paitsi Pyhäjärven kaupungille niin myös JEDU:lle, Pyhäjärven ryhmän vastuuopettaja Tuula Mannerkorpi kertoo. Väestön ikääntyminen on yksi suuri haaste, joka tulee lähivuosina vaikuttamaan hoitohenkilöstön riittävyyteen paitsi eläköitymisten myötä niin myös huoltosuhteen heikentymisen kautta. KEVA:n eli Kuntien eläkevakuutuksen uusimpien ennusteiden mukaan lähes joka kolmas kuntatyöntekijä jää eläkkeelle seuraavien kymmenen vuoden aikana. Kiva tehdä kotonakin itsekseen töitä. SUURIN OSA OPISKELIJOISTA on pyhäjärvisiä, mutta opiskelijoita on myös lähipaikkakunnilta. Ehkä uusi hoitajamitoitus jo itsessäänkin lisää alan houkuttelevuutta, jos työn kuormittavuus sen myötä helpottaa nykyisestä. Ennusteessa on tarkasteltu vuoden 2018 lopussa työja virkasuhteessa olevien työeläkevakuutettujen arvioitua siirtymistä eläkkeelle vuosina 2020–2039. Minulla on tarkoitus opiskella tämän jälkeen enemmänkin hoitoalalla, kurssin kuopus kertoo. Vuoden 2018 lopussa heitä oli jo 21,9 prosenttia. Mannerkorven arvion mukaan noin puolella opintojaan aloittavista on jo hoitoalan kokemusta. HOITAJAPULAAN HAETAAN ratkaisuja esimerkiksi koulutuksen avulla. Henkilöstömitoitus olisi 0,7 työntekijää asiakasta kohti viimeistään 1.4.2023. – Tosi hyvältä vaikuttaa. Arvioitu valmistumisajankohta on maaliskuun 22. PYHÄJÄRVEN KOULUTUKSEN suuntautumisvaihtoehtona on ikääntyvien hoito. Samankaltainen ilmiö on odotettavissa myös yksityisten yritysten henkilöstön suhteen. – Tilanne on kyllä tunnistettu ja työvoiman kohtaanto-ongelmiin etsitään ratkaisuja ministeriöiden välisessä yhteistyössä, neuvotteleva virkamies Satu Karppinen STM:ltä kertoo. Koulutustaustaa on laidasta laitaan muiltakin aloilta, Tuula luettelee. Tarvitaan työttömien aktivointia esimerkiksi hoivaavustajiksi auttamaan arjen askareissa apua tarvitsevia henkilöitä. Pudasjärveltä kotoisin oleva Roope-Eemeli muutti Pyhäjärvelle Oulunsalosta vuosi sitten. – Sitten kun teoriaosuudet on läpikäyty, alkaa toukokuulta juhannukseen kestävä työelämäjakso, Mannerkorpi selostaa. –Tarvitaan myös toimenpiteitä osatyökykyisten työssä olevien työssä jaksamisen parantamiseksi ja työttömien osatyökykyisten saamiseksi takaisin työelämään. Määrä on aika hyvin koko ajan noussut. – Pääsääntö on, että pienissä väestötappiokunnissa kunta-alan henkilöstö siirtyy eläkkeelle keskimääräistä nopeammin. Järvenpää on tyytyväinen mahdoillisuuteen opiskella uudella kotipaikkakunnalla monimuotoopintoina. Kun otetaan huomioon sekä vanhuusja osatyökyvyttömyys-, että työkyvyttömyyseläkkeelle jäävät, ammattiryhmien kärkipäätä eläköityvien määrässä pitävät lähihoitajat ja sairaanhoitajat. päivä 2020 N:o 12 24 OPISKELIJAA aloitti viime keskiviikkona lähihoitajaopinnot Pyhäjärvellä. Koulutus tuli tarpeeseen, koska Pyhäjärvellä eläköityy lähivuosina paljon lähihoitajia ja valtakunnallisestikin lähihoitajista on pulaa. ELÄKÖITYMISESSÄ ON kuntakoon mukaan eroja siten, että mitä pienempi kunta, sitä suurempi osuus vakuutetuista on arvion mukaan jäämässä seuraavan kymmenen vuoden aikana vanhuuseläkkeelle, KEVA:n sivuilla kerrotaan
Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Kuten kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi haastattelussani sivulla kaksi toteaa, ihmisille on nyt tarjolla informaatioähky, kun joka tuutista on tarjolla monenlaista tietoa epidemiasta. Sanotaan Sanomista 5 Pyhäjärven Sanomat 15.3.1995 Pyhäjärvi ennen wanahaan VALTIOLLISTEN VAALIEN tämänkertainen kulku valtakunnallisesti lienee lukijoillemme tullut jo tutuksi radion, TV:n ja päivälehtien kautta. Maritta on tottunut elämässään ottamaan työhönsä liittyviä haasteita vastaan rohkeasti ja niinpä hän lähti empimättä listaamaan komeista ja hyväkäytöksisistä miehistä yhtä, joka pääsee jatkoon. Konttori avoinna arkisin klo 9-13 Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi p. Eri kyläkuntien asettuminen eri puolueiden ja tiettyjen ehdokkaiden taakse antaa politiikasta kiinnostuneille mielenkiintoista tutkittavaa, syiden ja seurausten pohdintaa, jota valtakunnallinen tulos on jo paljonkin aikaansaanut. päivä VUODEN MIES 95 -OHJELMAA televisiolle järjestävä Ella Ahonen otti yhteyttä yllättäen helmikuussa Maritta Lappalaiseen, kosmetologiin, värija tyylikonsulttiin, lymfahoitajaan, kauneushoitola Marittan omistajaan. päivänä meillä pidettyihin esikarsintoihin. TÄMÄN PALSTAN OLISIN halunnut aloittaa muulla tavoin, vaikkapa kuvailemalla mukavia kohtaamisia ihmisten kanssa. Reklamaatiot lehden toimitusongelmista on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa asiakaspalveluumme. 040 772 0231 2020 N:o 12 Keskiviikko maaliskuun 18. Kaupunginjohtajakin suositteli riskiryhmiin kuulumattomia ihmisiä käyttämään rohkeasti paikallisten yrittäjien palveluita ja tukemaan näin heidän elinkeinoaan. Välitämme ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Pyhäjärvisenä yrityksenä myös Pyhäjärven Sanomat haluaa olla yhteisessä rintamassa torjumassa kauppojen ahdinkoa. Hän kannusti yrittäjiä informoimaan aktiivisesti kuntalaisille palveluistaan. Maritta arvosteli parhaimmaksi jatkoon muitten tuomareitten kanssa meiltä 24-vuotiaan ruskeaverikön, Oulaisista kotoisin olevan sähköasentaja Harry Kurran. Amerikassa kuolleita Kaiku 17.3.1920 Toimistonhoitaja/toimitusjohtaja Teija Pesonen 040 772 0234 teija.pesonen@pyhajarvensanomat.fi laskutus@pyhajarvensanomat.fi Päätoimittaja Mirka Kauranen 040 1697 350 mirka.kauranen@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitukset Tilausasioita Jätäthän ilmoituksesi lehteä edeltävänä perjantaina klo 13.00. 50pmm) 20,16 e 25,00 e Sähköpostilla jätetyistä ilmoituksista on tehtävä ilmoitusvaraus puhelimella. Yleisvaltakunnallinen suuntaus todettiin täälläkin. klo 8–16, p. Näinä aikoina paikallislehden päätoimittajan velvollisuuskin on omalta osaltaan hoitaa tiedonvälitystä koronasta ihmisille. Nyt monilla voi olla myös entistä enemmän aikaa keskittyä lukemaan lehteä kaikessa rauhassa. p:nä Fred Djerf kolmatta wiikkoa kestäneen sairauden jälkeen 44 vuotiaana. Kartamme omassa työssämme lähikontakteja riskiryhmiin ja yli 70-vuotiaisiin, joten haastatteluja tullaan tekemään entistä enemmän myös puhelimitse. Vaikka valtaosalla ihmisistä on nykypäivänä jo pääsy internetiin, on meidän velvollisuutemme kuitenkin omalta osaltamme välittää tietoa. Haluamme tarjota muille yrittäjille poikkeusolojen ilmoitustilaa pilkkahintaan, jotta voitte ilmoittaa asiakkaillenne esimerkiksi aukioloistanne tai tarjouksistanne, jotta kaupat saadaan pidettyä voimissaan myös poikkeusolojen aikana. Hän oli kotoisin Pyhäjärveltä O.l. Keskustan äänet muutenkin keskittyivät vaikuttavimmin kolmen ehdokkaan, Pekkalan, Paavo Niinikosken ja Kerttu Saalastin ympärille, joista jälkimmäisillekin ylti vielä yli kolmensadan äänen kummallekin. Pyhäjärven Sanomia tullaan julkaisemaan myös epidemia-aikana, ja jakamaan tietoa koronaviruksen aiheuttamista toimenpiteistä jotta ajantasainen tieto olisi kaikkien kuntalaisten saatavilla. Pyydämme huomioimaan, että osoitteenmuutokset on tehtävä meille erikseen. Ahonen pyysi Marittaa tuomaristoon helmikuun 18. Postin kautta tehdyt muutostiedot eivät siirry automaattisesti. ja on ollut Amerikassa parikymmentä wuotta. Lehti ei vastaa ilmoitusten poisjäännin aiheuttamasta vahingosta. Esikarsintaa ja sen filmausta hotellilla olivat seuraamassa myös Marittan tyttäret, peruskoulun yhdeksättä luokkaa käyvä Anne-Mari ja lukion ensimmäisellä oleva Susanna. Toisaalta kaupoissa on käyty hamstraamassa tavaraa koteihin linnoittautumisen varalle, mutta varmasti varsinkin erikoisliikkeet ja ravintolat ovat nyt kovilla. 017-822 024 Savon Jakelu Oy llmestymispäivä: keskiviikko Ilmoitusten jättö: perjantaina klo 13.00 mennessä Sivunvalmistus: Pyhäjärven Sanomat Painopaikka: Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy/Botnia-Print, Kokkola Julkaisija: Pyhäjärven Sanomat Oy www.pyhajarvensanomat.fi Tilaa lehti: Kestotilaus 70€, Vuosikerta (12kk) 76€ Toimittaja Jaana Salo 040 7366 098 jaana.salo@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi Asiakaspalvelu / ilmoitukset Minna Montonen 040 772 0231 ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitushinnat: veroton al-verollinen Etusivu 1,15 e 1,43 e Muut sivut 0,96 e 1,19 e Kuolinilmoitukset 0,90 e 1,12 e Osoiteilmoitukset 0,44 e 0,55 e Perheilmoitukset (maks. SMP:n kannatus osoitti varsin tuntuvan lisäyksen tapahtuneen sitten kunnallisvaalien. Marittaa ja tyttäriä pyydettiin maskeeraamaan vielä kymmenen loppukilpailuun selvinnyttä seuraavan aamun Mistermittarin televisiointia varten. Mistermittari alkaa pyöriä televisiossa ensi maanantaista alkaen joka ilta, kuten ennen Miss Suomi -kisoja pyöri missimittari.. Naiset ottivat televisioihmisten silmään ja Marittaa oikeastaan vaatimalla vaadittiin tulemaan maskeeraamaan kaksikymmentä nuorta miestä Vuoden Mies 95 -semifinaaliin, joka kisailtiin ja nauhoitettiin televisiolle viime keskiviikkona. Yli 200 äänen saivat SDP:n Alpo Hakkarainen, ainoa pyhäjärvinen tarjokas, jonka äänimäärä ei viimeksi saatujen tietojen mukaan riittänyt kuitenkaan edustajapaikkaan. Myös lukijoiden tarinat ja muu materiaali ovat tervetulleita. Lähelle neljääsataa pääsi myös SMP:n Kalle Palosaari. Lähinnä jäiwät häntä suremaan waimo ja seitsemän lasta. Nyt monilla ihmisillä voi olla epätietoisuutta, ovatko erikoisliikkeet ja kaupat miten auki. Varhaisjakelupäivystys: Ark. On vielä olemassa ihmisiä, jotka eivät ole internetissä tai jotka uskovat edelleen mieluummin painettua sanaa. Paikallisille yrittäjille tilanne on erityisen vaikea. Maritta maskeerasi misterit SMP voittoisa Pyhäjärvelläkin Pyhäjärven Sanomat 19.3.1970 DETROITISSA MICHIGANISSA ON kuollut helmikuun 9. Vastuu virheistä: Ilmoitusten julkaisemisessa noudatetaan voimassa olevia Sanomalehtien Liiton ilmoitusten julkaisusääntöjä. Paikallislehtenä Pyhäjärven Sanomat on tarjonnut lukijoilleen artikkeleilta kaikilta elämän alueilta, eivätkä koronaviruksen aiheuttamat rajoitukset voi olla koskettamatta meidänkään lehteämme. Lehti ei vastaa virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta tai puhelinvälityksessä sattuneesta väärinkäsityksestä. Toisaalta ihmisillä tulee olla muutakin ajateltavaa kuin epidemia, joten pyrimme saamaan lehteen myös muutakin aineistoa. 113 tarjokkaasta osoittautui keskustan Ahti Pekkala suosituimmaksi, sillä hänen kannattajiaan löytyi Pyhäjärveltä yli kuusisataa. Muistutukset virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituspäivästä lukien
Esimerkiksi Taloussanomat tiedotti, että suomalainen Joutsenmerkki ei enää hyväksy mikromuoveja sisältäviä kosmetiikkatuotteita. Luonnontuoteneuvoja Virve Toivanen esittelee itsetehtyjä ekologisia puhdistusaineita, jotka on helppo valmistaa kotioloissa. – Tätä samaa työtähän se kuitenkin jokaisessa sanomalehdessä on. – Kyllä ne on minua koettaneet saada sinne sosiaaliseen mediaan liittymään, kun muiden puhelimiin tulee viestejä minulle, mutta harkitsen nyt tuota vielä. Tämä tuli minulle ihan uutena asiana, että mitä ihmettä, lisätäänkö mikromuovia tarkoituksella pesuaineisiin. – Minulla on ollut sama kirjoituskone käytössä jo yli 50 vuotta, ja siihen luotan edelleen. Karvassuolaa myydään apteekissa epsom-suolan nimellä. Mikä tämä mies oikein on miehiään. – Ihmiset ovat samanlaisia, mutta työtavat ovat muuttuneet. Tätä Virven bravuurikuorinta-ainetta ei kuulemma ole vaikea valmistaa itse, kunhan muistaa kesällä ottaa talteen puunlehtiä ja luonnonkukkia. Tarkoituksella tuotteeseen lisätty mikromuovi voi olla vaikkapa polystyreeniä, polymetyylimetakrylaattia, polyvinyylikloridia tai polyisobutyleeniä – tai jotain muuta lukuisista eri muovipolymeereistä. JOPI KERTOO, ettei hän ole painostuksesta huolimatta lähtenyt itse mukaan sähköisten työvälineiden käyttöön, vaan suosii itse työssään edelleen kirjoituskonetta ja rullafilmikameraa. Pyykinpesupalloja tehtiin kurssilla raastetusta marseillesaippuasta ja ruokasoodasta. Ei kauaa se vouhotus kestänyt, puhisee Pyhäkäs. Kotona tutkin ekosuihkugeelin sisältöä ja kauhistuin, että jopa ekologisella merkillä varustetussa suihkugeelissä oli akrylaattia, Särkiniemi hämmästeli. – Senhän nyt jo nimestäkin voi päätellä, että ihan paljasjalkaisia pyhäkkäitähän tässä ollaan, Pyhäkäs kertoo. JOPI MAINITSEE työskennelleensä monenlaisissa toimituksissa pienistä toimituksista aina kymmenien henkien uutistoimituksiin saakka. Anna Kuusiniemi Kurssilla ekopuhdistusaineita kotikäyttöön Itse tehtyjen ekologisten puhdistusaineiden valmistuskurssi järjestettiin pidettiin Hiiden-Oravassa viime lauantaina. 6 2020 N:o 12 Keskiviikko maaliskuun 18. Takavuosina kun ei ollut tapana merkitä artikkeleihin toimittajan nimeä, vaan tekstit tuotettiin anonyymeina. OMILLA kulutusvalinnoillamme me kaikki voimme vaikuttaa ja ohjata tuotantoa. päivä V iikon varrelta VIIME VIIKOLLA LEHTEMME uutisoi, että toimituksemme väkeen liittyi apulaispäätoimittaja Jopi Pyhäkäs. NUOREN MIEHEN VERI veti kuitenkin suurempiin kaupunkeihin, joten Pyhäkäskin suuntasi Etelä-Suomen laajemmille levikkialueille. MYÖSKÄÄN NYKYAJAN kännykkäkulttuurin Pyhäkäs ei ole antanut imaista itseään mukaansa. Lukijoiden toiveesta Jopi istutettiin haastateltavan penkkiin. Ne säilytetään kannella suljetussa purkissa, jolloin liinat pysyvät kosteina ja käyttökelpoisena pari viikkoa, kunnes ne pestään ja kosteutetaan uudelleen. Sähkökatkon tullessa muut alkavat voivotella työn seisahtumista, mutta minä se vaan näppäilen menemään. Erilaisissa tapahtumista ramppaamista, ihmisten haastatteluja ja kuumien uutisten kalastelua, Pyhäkäs linjaa. Ensin siis syödään sitrushedelmät ja niiden kuoret otetaan talteen! Ekokosteusliinoja voi tehdä vanhoista liinoista kosteuttamalla ne vettä, etikkaa ja eteerisiä öljyjä sisältävässä seoksessa. Ekoliinoilla voi pyyhkiä monenlaisia pintoja. KURSSILLE OSALLISTUNUT Tarja Särkiniemi huomasi yllätyksekseen kuinka paljon lisättyä mikromuovia on monissa pesuaineissa. Vedessä liukenemattomia mikromuovihiukkasia sisältävä tuote näin ollen enää voi saada Joutsenmerkkiä. Oli itsestänikin ihanaa pestä kädet sellaisella aineella, joka pesee hyvin, mutta jättää kädet pehmeiksi. PYHÄKÄS ALOITTI työuransa Pyhäjärven Sanomien kesätoimittajana 60-luvulla ja mallikkaasti menneen kesäpestin jälkeen hän jäi toimitukseen tuuraajaksi. – Pyhäjärven Sanomien päätoimittajan suosituksilla ja pohjoisen poikien työteliäällä maineella ei ollut konsti eikä mikään päästä työnsyrjään kiinni, Pyhäkäs kehaisee. – Takavuosina saivat minut ylipuhuttua hankkimaan faksin, ja näkihän tuon miten siinäkin touhussa kävi. PYHÄKÄS PALASI Pyhäjärven Sanomien leipiin viime viikolla päätoimittaja Mirka Jopi Pyhäkäs palasi Sanomiin LUONNONTUOTTEISTA innostunut ja niihin muitakin innostava Virve Toivanen järjesti Wikin paja -yrityksensä nimissä kurssin, jossa tehtiin pesuaineita itse. – Otin suoraan pakkasesta pihlajan ja koivun lehtiä sekä mesiangervon kukkia ja sekoitin ne merisuola-oliiviöljyseokseen, mutta pelkästään jo suola-öljy -sekoitus hoitaa puhtauden, paljastaa luonnontuoteneuvoja Toivanen materiaalien yksinkertaisuutta. KURSSILLA TEHDYT konetiskitabletit koostuvat ruokasooda-, sitruunahappoja karvassuolaseoksesta, joka höystetään sitruunamehulla. Mitään tiettyä työpaikkaa hän ei halua nostaa esiin sen kummemmin. Lähes kaikki muut aineet löytyvät lähikaupasta. Jopilla ei ole lainkaan puhelinta, vaan hän luottaa kirjepostiin. Niihin voi lisätä eteerisiä öljyjä oman mieltymyksensä mukaan, tai saada tuoksuja sitrushedelmien kuorista liottamalla niitä väkiviinaetikassa. Ekologisia puhdistusaineita voi valmistaa itse kotona.. Ekokurssille tuli kymmenkunta osallistujaa. – Kyllähän minä ne Sanomien maukkaimmat skuupit sain silloin kalastettua, mutta eipä noista ole merkintää historiankirjoihin jäänyt, Jopi harmittelee. Kynä ja paperia on toimittajilla mukana edelleen, mutta nykyään on kirjoituskoneiden sijaan tietokoneet ja rullafilmien kehitys on jäänyt historiaan digitaalikuvauksen myötä. – Luin toissa päivänä lehdestä, että mikromuovit poistettiin vuoden 2018 aikana kaikista erään kauppaketjun omien merkkien pesuaineista
Kun aurinko alkaa paistamaan, palloa potkikaan mieluummin ulkona kuin heitetään sisällä. kuvateksti Asiakkaat ovat tuttuja, joten heidän toiveisiinsa on helpompi vastata PYHÄJÄRVISET YRITTÄJÄT! PYHÄJÄRVISET YRITTÄJÄT! Puhalletaan yhteen hiileen. Pyhäjärvellä vaikuttaa myös toinen seura, Salmi-Bowling, jonka alaisuudessa harrastaa 22 henkeä. Pyörätuolitkaan eivät ole este. Tasoituksella peli pidetään jännittävänä, vaikka kilpailijoiden välillä olisikin isompia tasoeroja. Kenelle haluat ojentaa yrittäjäkapulan ja mitä haluat kysyä häneltä. – Hän tekee lyhennettyä työviikkoa, joten apukäsille on käyttöä. Sesonki keskittyy loka–marraskuusta maalis–huhtikuuhun. Oven voi laittaa silloin kiinni, kun siltä tuntuu. Yrityksen tulevaisuus. Yrityksen historia. – Olen ollut vasta parisen vuotta yrittäjänä, joten kyllä kohokohdaksi nousee se, kun otin vastuun tästä yrityksestä. Puhalletaan yhteen hiileen. 5. Yrittäjäksi ryhtyminen vapautti entisestään. – Se on kaiken A ja O. – Haastavinta on ehdottomasti se, että vapaa-aikaa ei tahdo löytää. Salmelalta kapula jatkaa matkaansa kohti Pasi Kärkkäisen omistamaa Pyhäjärven Keilahallia. – Puoli kahdentoista aikoihin asiakkaita alkaa lappaa sisälle. – Kesäisin on huomattavasti hiljaisempaa. – Jos joku koneista hajoaa, joutuu siinä huonossa tapauksessa uhraamaan sen viimeisenkin työpäivän. Yrityksen toimiala, liikeidea ja henkilöstön määrä. Näihin voi osallistua seuraan kuulumatta. Silloin keilahalli oli Pasi ja Heidi Tossavaisen omistuksessa. 040 772 0231. Vuonna 2012 tehty paluu Pyhäjärvelle oli Kärkkäisen mieleen. Entä haastavinta. Kärkkäinen itse kuuluu keilausseura MOSHiin, jossa on seitsemän keilaajaa. – Kumpa sen osaisi ennustaa, Kärkkäinen naurahtaa. Miten pidät huolta omasta jaksamisestasi. Miten informoit asiakkaitasi korona-aikana. 11. Joonas Kärkkäinen Työntekijästä yrityksen puikkoihin JS-Varaosien Joona Salmela pääsi viimeisimpänä vastaamaan Pyhäjärven Sanomien yrittäjäkapulan kysymyspatteristoon. – Vapaapäivät käytetään lepäämiseen eikä turhaan hötkyilyyn. – Kesällähän se aina väkimäärä lisääntyy, kuten tapahtumatkin, niitä odotan erityisellä innolla. Maanantaina teen puolikkaan päivän, mutta muuten päiväni kestävät kymmenestä iltaseitsemään – viikonloppuna vielä myöhempään. 3. Tilakin määrittää niin paljon, mitä pystyy tekemään. 13.4.2020 asti kaikki normaalit ilmoitukset -70% alennuksella. Missä yrityksesi on hyvä. Vakipaikka olisi saattanut lähteä alta, jos tähän olisi tullut joku uusi yrittäjä. Suomen Keilailuliiton kilpailuihin pääsee osallistumaan vain seuran kautta, Kärkkäinen opastaa. JOPI ON LUONNOLLISESTI ollut koko ajan Pyhäjärven Sanomien tilaaja ja seurannut tiiviisti kaupungin tapahtumia. Myös yllättävät käänteet lisäävät yksintoimivan yrittäjän työmäärää. – Jo Tossavaisten aikaan olin suurimman osan ajasta keilahallilla. 8. 2020 N:o 12 Keskiviikko maaliskuun 18. Syksyllä 2018 Tossavaiset myivät kaluston minulle ja jatkoin tässä yrittäjänä. Kyllähän sitä viimeistään kesälehden ilmestyessä pitää tarjota kahvit kaikelle kansalle, Pyhäkäs myhäilee. 7. Minulla on viikossa vain yksi varsinainen vapaapäivä, joka on sunnuntai. – Pieniä kehitysideoita löytyy aina, mutta ne, mitkä toteutetaan on eri asia. Yrittäjäkapula siirtyy seuraavaksi valokuvaaja Anna Alilalle. Kärkkäinen on kotoisin Pyhäjärveltä ja hän muutti Kuopioon vuonna 1995, jossa työskenteli keilahallissa. – Pidän Pyhäjärvestä todella paljon. 4. Lajin paras puoli on se, että sitä voivat pelata kaikki ja vieläpä yhdessä. Mikä yrittäjyydessä on parasta. Työn ohessa tulee joskus itsekin keilattua. Yrittäjä nostaa parhaaksi puoleksi vapauden. 9. Keilaus on jokaiselle sopiva laji. 2. 1. Jokaisen asiakkaan viihtyvyys täytyy taata, jotta he saapuvat keilahallille vielä toisenkin kerran. – Mikä on haastavinta yrittäjyydessä Pyhäjärvellä. Paluu kotikonnuille tapahtui, kun Kärkkäinen pääsi Pyhäjärven Keilahallille töihin. Pyöritän yritystä tällä hetkellä täysin yksikseni, kertoi yrittäjä Pasi Kärkkäinen. Tulevaisuudessa huolettaa ehkä eniten kaivoksen tilanne – kuinka tämä näkyy asukasmäärässä ja siten asiakkaissa. Tähänastisen yrittäjäurasi kohokohta. Kärkkäinen kokee yrittäjäksi hyppäämisen sujuneen varsin kivuttomasti. – Itse tulin tähän työntekijäksi vuonna 2012. Keilahallilla kamppaillaankin säännöllisesti kilpailujen merkeissä. ilmoitukset@pyhajarvensanomat.. – Se oli varmin tapa säilyttää työpaikka. – Kisat ovat merkittävä osa keilahallin toimintaa. Yrittäjäkapulan Pyhäjärven Keilahalliin heittänyt Joona Salmelan kysymys: Millaista on toimia yrittäjänä juuri Pyhäjärvellä. – Pyhäjärven Keilahalli tarjoaa viihdeja vapaaajanpalveluita lähialueen asukkaille. 10. Perjantaisin olen vastuuvuorossa, mutta onhan tämä niin mukavaa puuhaa, että olen kyllä mieluusti muiden toimittajien työparina juttukeikoilla ja tapahtumissa. – Nyt saa itse päättää kaikesta. Hyvä puoli yrittäjyydessä täällä on se, että asiakkaat ovat tuttuja, joten heidän toiveisiinsa on helpompi vastata. Keilahallin toiminta on kausiluontoista. Kärkkäisen päivä alkaa ratojen öljyämisellä, kahvin keittämisellä ja paperitöiden hoitamisella. Mikä sai sinut ryhtymään yrittäjäksi. – Eläkeläiset ovat suurin yksittäinen ryhmä, mutta meillä käy pelailemassa porukkaa aivan vauvasta vaariin. Kärkkäinen kokee yrityksen vahvuudeksi asiakaspalvelun. 6. – Täällä on muun muassa Veteraani Cupia ja Lady Cupia. Isot kaupungit on tullut jo nähtyä. Tossavaisten jääminen pois ikään kuin pakotti Kärkkäisen keilahallin puikkoihin. päivä 7 V iikon varrelta Kaurasen pyynnöstä
– Kantatalojen koko kyllä yllätti. Marja-Liisa Mannonen (oik.), Kaisa Marin, Jaana Niskanen ja Olavi Marin ovat tyytyväisiä kyläkirjaan. – Toisena esimerkkinä tulee mieleen opettaja Väinö Lehdon toimiminen upseerin tehtävissä jatkosodan loppupuolella ja Lapin sodan aikana Mikkeliin sijoitetussa päämajassa, josta sotaa johdettiin marsalkka Mannerheimin johdolla. Saimme käyttöömme myös videon, jossa Väinö Lehto kertoo ajastaan päämajassa. Kyläläiset toteuttavat myyntipisteen ensi maanantaina Woltin tiloissa, katso erillinen ilmoitus. Kesäaikoina työryhmä ei kokoontunut eikä takarajaa keruulle asetettu, jotta työ pysyisi mielekkäänä. Ulkona lapset tutkivat ja testasivat traktoreita ja trukkia. – ITSELLE UUSIA KUVIAKIN tuli kyläläisten albumeista esille, ja niiden myötä uusia asioita. Myös arvioitiin, paljonko yksi lehmä päivässä juo vettä ja syö rehua ja oikeat määrät olivat konkreettisesti näkyvillä astioissa. LÄHES 60 INNOKASTA retkeilijää eskareista ja pienluokasta aikuisineen pakkaantui viime torstaina linja-autoihin ja matka kohti Kuusenmäkeä oli edessä. Loppuvuodesta 2019 eskarien ja pienluokkalaisten MOKin (=monialainen oppimiskokonaisuus) aiheena oli Eläimet ja niiden hoitaminen. Kirjan kokoaminen toi mukanaan uusia tietoja kotikylästä myös tekijöille. Päämaja on nykyisin museona ja sieltä löytyy Väinö Lehdon työhuone. Jaana toi koululle mukanaan paljon rekvisiittaa liittyen niin ruokiin kuin koneisiinkin. – Kirja saatiin painosta käsiin perjantaina, ja heti lähtivät kyläläiset kirjaa ostamaan, myhäilee Kuusenmäen kylätoimikunnan sihteeri Jaana Niskanen. 8 2020 N:o 12 Keskiviikko maaliskuun 18. Erityisesti heillä on säilynyt vanhoja kuvia ja asiapapereita, Marja-Liisa kiittelee ja viittaa esimerkkinä Marinien tilaan Hyvölään, joka on Kaisan kotipaikka. MARJA-LIISA JA KAISA ovat syntyperäisiä kuusenmäkisiä, naapurikylältä kotoisin oleva Olavi on asunut kylällä jo yli 40 vuotta. Työryhmä etsi vanhoja papereita ja kokosi asioita niiden ympärille, vanhoja kuvia eri aiheista kyseltiin kyläläisiltä. Tällöin yhtenä osana aiheen käsittelyä oli Jaanan vierailu ryhmissämme. Hän kertoi lapsille nautojen hoitamisesta, millaista ruokaa niille annetaan ja millaisia koneita maatilan töissä tarvitaan. Saimme tiedot kantatalojen osalta Maanmittauslaitoksen arkistosta Ylivieskasta ja ne ovat kaikki isojaon jälkeen vuodelta 1858, kertoo Marja-Liisa. Myös torpparien kontrahteja ja koneiden ostokuitteja löytyi, Kaisa hymyilee. JaaKuusenmäen kyläkirja painosta ulos Kuusenmäen kyläkirja on saatu valmiiksi. VUODEN 2012 SYKSYLLÄ Tanja Lehto ja Jaana Niskanen järjestivät vanhojen valokuvien näyttelyn Maalaismarkkinoiden ajaksi Seurojentalolle, näyttely herätti suurta kiinnostusta. – Joillakin on sellainen mielikuva että tuotantoeläimet eivät voi hyvin, joten me haluamme että esimerkiksi lapset saavat asiasta oman mielikuvansa. Lapset olivat innoissaan kuten myös aikuiset. Eero Komu on hahmotellut isänsä muistelusten pohjalta piirroskuvalla Kuusenmäen keskustan toimintoja, missä sijaitsivat muun muassa mylly, saha ja höylä. Kossissa taas on ollut erikoinen sisäänkäynti, jollaista en ole missään nähnyt, Olavi pohtii. Lopuksi oli maitokaakaotarjoilu pikkuleipien kera. Eskarilaiset ja aikuiset olivat todella kiitollisia Jaanalle, Mikolle, Jeremiaksella, Iidalle ja Kertulle, että kutsusta vierailulle. päivä V iikon varrelta KUUSENMÄEN Seurojentalolla istuu väkeä suut messingillä. – Paljon oli vielä muistissa vanhoja tarinoita, ja niille löydettiin vahvistus vanhoista papereista, Marja-Liisa kertoo. – Pikkuväen pukeminen suojapukuihin on hidasta, mutta me haluamme kuitenkin tarjota lapsille ja aikuisille mahdollisuuden tutustua itse navettaan, Jaana Niskanen kertoo. Kaikilla oli runsaasti asiaa ja ajattelin tyytyväisenä, että kyllä tästä vielä kirja saadaan aikaan, Marja-Liisa muistelee. Kun kaikki oli puettu, oli sininen ”smurffilauma” valmiina tutustumiskierrokselle. Seuraavana vuonna kirjaa varten alettiin koota aineistoa ja noin kymmenen hengen kirjatyöryhmä kokoontui suunnilleen kerran kuussa. – Heti alussa kokouksessa oli paljon porinaa. Katsottiin myös, miten lypsyrobotti toimii. Niistä näkee, ketä meijerillä on ollut töissä ja ketkä on kuljettaneet voita Kiuruvedelle ja Iisalmeen. – Sana on kiirinyt jo kauemmaksikin, kirjaa on varmaan myyty jo kymmeniä kappaleita, laskeskelee kylätoimikunnan puheenjohtaja Olavi Marin. Kuusenmäellä on edelleen useita vanhoja sukutiloja, joissa samat suvut on asuneet vuosikymmeniä, jopa vuosisatoja. Piirroskuvat havainnollistavat teoksessa muun muassa Heittolan ja Katvalan pihapiirejä. Heidät oli kutsuttu tutustumaan Alataloon, Jaana ja Mikko Niskasen maatilaan, sen eläimiin ja koneisiin. – Meillä oli säilynyt esimerkiksi 1900-luvun alkuvuosilta kuitteja, tositteita ja pöytäkirjoja Kuusenmäen meijerin toiminnasta. Muun muassa Heinosen talon eli Heinolan pintaala oli isojaon jälkeen noin 1300 hehtaaria ja Rauhan talon runsas 1000 hehtaaria. Kaisa ja Olavi Marin ovat pakanneet autonsa peräkontin pullolleen maailmalle matkaavia kyläkirjoja. Esimerkiksi Pyykkilässä oli kaupparakennus, josta en ole ennen kuullut. Saatujen vinkkien perusteella kokouksissa mietittiin, mistä aiheeseen saisi lisätietoa. Navetta kierrettiin kokonaan ja tutustuttiin eri ikäisiin nautoihin. – Siitä lähti ajatus kyläkirjan keräämisestä, ja jo marraskuussa 2012 tehtiin kyläkokouksessa päätös asiasta, avaa kirjan alkutaipaleen taustoja työryhmän koollekutsujana toiminut Marja-Liisa Mannonen. TILALLA TUTUSTUTTIIN ”vasikkalaan”, jossa varsinkin Star-vasikka oli itse ihanuus ja jäi kaikkien mieleen, sillä siitä puhuttiin eniten koululla. ENSIMMÄINEN OPERAATIO perillä oli saada kaikkien vierailijoiden päälle suojahaalarit, -jalkineet, hansikkaat ja tuubihuivit. Täällä he näkevät omin silmin, että eläimet voivat hyvin. KIRJAN AINEISTOA VARTEN pengottiin muun muassa kotiarkistot, kaupungin ja seurakunnan arkistot, vanhat sanomalehdet arkistoista ja digitaaliarkistoista. Paljon sastiin uusia kokemuksia ja varmasti Eskarien retki maatilalle Star-vasikka jäi eskareiden mieleen.
päivä 9 na on tuorein kyläläinen, joten hänelle uusia kuvia olivat myös 1960-luvun lopulle Kuusenmäellä toimineen koulun kuvat. – Lopputulokseen ollaan kyllä tyytyväisiä, Olavi toteaa. Mieleen jäi, kun lehmä juoksi täysiä lypsyasemalle. Herkullisena höystönä kirjassa on myös Pekka Komun Kihupäivillä 2015 pitämä muisteluspuhe Kuusenmäen vanhoista ajoista, jota ei ole muualla vielä julkaistu. Hyvänä tausta-aineistona on toiminut myös muun muassa Väinö Komun Heittolan suurtilasta kertova kirja. En kykene arvioimaan kirjaa ulkopuolisen viileän kriittisellä haukankatseella, kun kirjan sivut vilisevät itselleni tuttuja ihmisiä ja asioita. Mieleen jäi, kun se lehmä pissi kuin hana. Ulkopuolisen silminkin on varmasti nähtävissä, että kirjassa on selkeä ja jämäkkä rakenne. Ja millä tavalla! Luulen, että jossakin varmasti järjestetään kilpailu kyläkirjoista. Vuonna 1905 otetussa kuvassa oikealla meijerska Anna Möykkynen ja kolmas oikealta apulaismeijerska Amalia Tuoriniemi. Eila Karvonen Kuvat: Eila Karvonen, Jaana Niskanen Ikosen koulun eskarit saivat kurkistaa maatalon elämään Kuusenmäellä. Pyhähousut kannattaa silittää ja kukkamaljakoita ostaa lisää, kiitospuhetta alkaa harjoitella. Mutta koska olen hieman jäävi, uskaltanen suositella kirjaa ainakin kaikille joita Kuusenmäki entisine ja nykyisine asukkaineen kiinnostaa. – Enempikin kuin tyytyväisiä, Kaisa huokaa. Eri aiheita avataan monipuolisesti niin asiakirjalähteiden, valokuvien kuin muistelmienkin kautta. Kuva alla. Kyläläiset toteuttavat myyntipisteen ensi maanantaina Woltin tiloissa, katso erillinen ilmoitus. Kuusenmäen Osuusmeijeri on yksi kolmesta ensimmäisestä osuusmeijeristä, jotka perustettiin Oulun lääniin. Kuusenmäkisten kannattaa korvamerkitä yksi kirja kilpailuun lähetettäväksi, ennen kuin ne viedään käsistä. Kirja jatkaa tavallaan siitä, mihin SuurPyhäjoen historia -teos jäi, sillä se sisältää kattavat selostukset kaikista kylän kantatiloista ja niiden lohkomisista omistajineen. Kirjaa selaillessa saa heti silmäiltyä lyhyitäkin juttuja, mikä houkuttaa (ja koukuttaa) lukemaan heti aiheesta lisää. monta uutta asiaa jäi lasten mieleen. V iikon varrelta 2020 N:o 12 Keskiviikko maaliskuun 18. Eskareiden mietteitä vierailusta: Parasta oli, kun sai ajjaa Valtralla. Sukuihin ja taloihin keskittyvän osion ohella kirjassa kuvaillaan tietenkin kyläläisten arkielämää omine kouluineen, kauppoineen ja vapaaajanviettotapoineen. Pyörän kanssa Hiski Kauranen. Parasta oli, kun me saatiin kattoo sitä vasikkaa, Staria, ja niitä muita vasikoita. Vaikka työryhmä on ansiokkaasti tuottanut tasokkaita tekstejä, on selvää, että Mannosen työura kirjastoja arkistolaitoksen parissa paistaa teoksesta läpi monipuolisten tietolähteiden hankintana ja jäntevänä rakenteena. Värikuvat vanhoista dokumenteista ja tuoreet valokuvat kyläläisistä ryydittävät sivuja mukavasti. Etten sanoisi, loistavan. Marja-Liisa Mannonen mainitaan kirjatyöryhmän koollekutsujana, mutta hänet olisi voitu nostaa rohkeasti esille kirjan toimittajana. Kirjatyöryhmän lisäksi teoksessa on paljon muitakin kirjoittajia, jotka ovat kirjoittaneet kukin tekstinsä omalla tavallaan ja omista lähtökohdistaan käsin. KIRJA ON TAITETTU ja painatettu Nivalassa, isolle työmäärälle on haluttu saada myös laadukas ja kulutusta kestävä ulkoasu. Marja-Liisa nyökkäilee ja haluaa lähettää kiitokset työryhmän taustaporukoillekin, joiden tuelle tekijät ovat kiitollisia. KUUSENMÄEN KYLÄKIRJA, SEPPÄLÄN VANHAT KUVAT Tausta antaa aina kuville oman ulottuvuutensa ja peilaa niitä omaa aikaansa vasten Mieleen jäi, kun se lehmä pissi kuin hana.. Eskarilaiset palaavat retken muistoihin ja tekevät kiitokseksi kuvakollaasin retkestä Alatalon navetan toimiston seinälle. – Kuvat on kuitenkin aina irrallisia, ellei niitä katsota oman aikansa taustaa vasten. Parasta oli, kun sai silitellä lehmiä ja vasikoita. Kirja on yli 700-sivuinen järkälemäinen tietopaketti, joka on palasteltu otsikoiden alle lyhyisiin osioihin, joka tekee kirjasta mukavan ja helpon luettavan. Teos alkaa vuodesta 1866, jolloin Pyhäjärven kunta itsenäistyi, ja ulottuu noin vuoteen 2016 saakka. Runsaat arkistolähteet ja dokumentit antavat teokselle uskottavuutta, joka maukkaan maanläheisen tarinoinnin ohella tuottaa kirjasta mitä oivallisimman kokonaisuuden. K ommentti Heti alkuun: Kyllä, olen hieman jäävi arvioimaan Kuusenmäen kyläkirjaa! Kuusenmäkissyntyisenä ja toinen jalka sinne edelleen sijoittuneena en enää pääse oman kuplani ulkopuolelle. Marja-Liisa Mannonen (oik.), Kaisa Marin, Jaana Niskanen ja Olavi Marin ovat tyytyväisiä kyläkirjaan. Toisaalta, juuri tästä syystä voin lukea itseni eräänlaiseksi asiantuntijaksi toteamaan, että kuusikkaiden pitkään kaipaamaan oman kyläkirjan tarpeeseen on viimeinkin vastattu. – Kirjasta on tehty sellainen että se olisi jokaisesta hauska ja mukava lukea, mitään paljastusjuttuja siihen ei ole kerätty, mutta toisaalta kirjoittajat ovat voineet muistella omissa teksteissään hyvinkin henkilökohtaisia asioita, Marja-Liisa sanoo. Tausta antaa aina kuville oman ulottuvuutensa ja peilaa niitä omaa aikaansa vasten, Marja-Liisa miettii. Kannattaa muidenkin pyhäkkäiden vilkaista ja tuumata, ovatko kanssani eri mieltä
Kiitos kaikille äitiämme ja mummoamme hoitaneille. 06.02.2020 Pyhäjärvi Olen siirtynyt vain rauhaan lempeään, silti teidän olen, lähellenne jään. Haudalla tapahtuvaa siunaamista myös suositaan. Tänään keskiviikkona 18.3 KOTIKOKOUS PERUTTU Haapasilla Torstaina 19.3. Kun sydän kultainen sammuu hiljaa, oisko aihetta muuhun kuin kiitokseen. Siunaus toimitettu omaisten, sukulaisten ja ystävien läsnäollessa. 21.11.1929 Kuusjärvi k. Näin tullaan toimimaan myös Pyhäjärven seurakunnassa. TO 19.3 Lähetysilta klo 18 PE 20.3 Rukoushetki klo 12 SU 22.3 Päivätilaisuus klo 11 TI 24.3 Rukousilta klo 18 TERVETULOA TILAISUUKSIIN! KUUNTELE PUHELINHARTAUS 020 6582 698 (ppm) Kerhotoiminta ja muut seurakuntalaisten kokoontumiset lopetetaan toistaiseksi. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat ovat sopineet, että jumalanpalvelukset pidetään sanajumalanpalveluksina jokaisessa seurakunnassa siten, että paikalla ovat vain jumalanpalveluksen toimittajat. paastonajan sunnuntai) klo 10.00 sanajumalanpalvelus Pyhän Annan kirkossa suljetuin ovin vain työntekijöiden toimittamana. Kirpputori Löytösoppi ja Lähimmäisen kammari suljettu toistaiseksi. (Marian ilmestyspäivä) klo 10.00 sanajumalanpalvelus Pyhän Annan kirkossa suljetuin ovin vain työntekijöiden toimittamana. Sunnuntai 29.3. Lämmöllä muistaen Veijo perheineen Matti perheineen Marja perheineen Ulla perheineen Siunaus toimitettu omaisten, sukulaisten ja ystävien läsnäollessa. Tallentakaa menneen parhaat muistot, muiden olla antakaa. Sunnuntain jumalanpalveluksen jälkeen Pyhän Annan kirkko on auki klo 11-11.30 hiljentymistä ja sielunhoitoa varten. klo 18 Keitaan vuosikokous Kaurasilla, Kauralantie 51 10 H engenravintoa Korhosenniemen luontopolulta tammikuussa 2020. suruissa muistaneita. Seurakuntien omaan harkintaan jää, mitkä suunnitelluista palveluksista on mielekästä toimittaa. Meille kaikille niin rakas Arvo Huttunen s. Jumalanpalvelusten seuraamisesta internetin välityksellä tarkemmat ohjeet seurakunnan kotisivulla. Kirkolliset toimitukset hoidetaan poikkeusjärjestelyin. 21.11.1929 Kuusjärvi k. Seurakunnan toimintojen peruunnuttua, työntekijät vuorollaan tuottavat sekä kotisivuille että sosiaaliseen mediaan hartauksia ja muuta sisältöä. Seurakunnan työntekijät ovat edelleen tavoitettavissa puhelimitse, sähköpostilla ja sosiaalisessa mediassa. 06.02.2020 Pyhäjärvi. Kun hautaansiunaamistilaisuudetkin ovat nyt näin pieniä, voidaan harkita myös sitä, että muistotilaisuus järjestetään suurempana tilaisuutena myöhemmin koronatilanteen rauhoituttua. Omaiset Hallituksen määräämien poikkeustoimien myötä seurakunnan toimintaan tulee jälleen muutoksia. Rakas äitimme ja mummumme Reeta Liisa KOUVALAINEN o.s. (5. Tallentakaa menneen parhaat muistot, muiden olla antakaa. Papit, diakoni ja nuorisotyönohjaajat päivystävät vuorollaan kirkkoherranviraston aukioloaikoina sielunhoitoa ja keskustelua varten. Verkkoon välitettävien palvelusten määrää lisätään. päivä PYHÄJÄRVEN SEURAKUNTA Oikotie 6, 86800 Pyhäsalmi Puh. Muistotilaisuus läheisten kesken. Lämmin kiitos teille kaikille isän hoitoon osallistuneille ja meitä surussamme muistaneille. 040 772 0231 ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi www.pyhajarvensanomat.fi. 09.03.2020 Pyhäjärvi Kun Jumala niittää kypsää viljaa, korjaa matkasta väsyneen. Näin toimitaan sekä kirkkomme ikääntyvien ja riskiryhmään kuuluvien jäsenten että myös oman toimintamme jatkuvuuden turvaamiseksi. 2020 N:o 12 Keskiviikko maaliskuun 18. Palvelukset toimitetaan minimihenkilöstöllä tartuntariskit minimoiden. Keijo IISALMEN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA Pyhän profeetta Elian rukoushuone, Vesitornintie 15, PYHÄSALMI YHTEISKRISTILLINEN KEIDAS KK iitä iitä lehti-ilmoituksella sinua lehti-ilmoituksella sinua elämän iloissa ja elämän iloissa ja suruissa muistaneita. Yhdessä perheiden ja omaisten kanssa sopien kirkollisissa toimituksissa voi olla paikalla enintään 10 ihmistä. Sunnuntai 22.3. Kuin ennen voimissani te minua muistakaa. Kiitämme lämpimästi kaikkia äitimme hoitoon osallistuneita. Ortodoksikirkon tiedote Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi p. Yhteiseen rukoukseen kaikkien ihmisten ja koko maailman puolesta voi käydä tutun psalmin luottavaisessa hengessä: ”Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.” (Psalmi 23: 4) Pyhäjärven seurakunnan tiedote KIRKON TOIMINNASSA aiemmin annettuja ohjeita tarkennetaan nyt jumalanpalveluselämän osalta niin, että palvelukset toimitetaan ilman kirkkokansaa. Lämmin kiitos teille kaikille isän hoitoon osallistuneille ja meitä surussamme muistaneita. Kirkkoherranvirasto on toistaiseksi avoinna maanantaista torstaihin klo 9.0012.00 välttämätöntä asiointia varten. Kuin ennen voimissani te minua muistakaa. ja Lempi Irene Rautiala 86 v. Meille kaikille niin rakas Arvo Johannes HUTTUNEN s. 25.04.1922 Pyhäjärvi k. 0400-395 220 Kirkkoherranvirasto ma-to klo 9-12 www.pyhajarvenseurakunta.fi PYHÄJÄRVEN HELLUNTAISEURAKUNTA Kellopolku 1, Pyhäsalmi HAUTAAN SIUNATTU: Unto Antero Aaltokoski 72 v., Alma Annikki Tikkanen 96 v. Kirkolle avataan aiemman suunnitelman mukaan keskusteluapua tarjoava puhelin. Sunnuntaisin Pyhän Annan kirkko avoinna klo 11.00 -11.30 hiljentymistä ja sielunhoitoa varten. Lämmöllä muistaen Veijo perheineen Matti perheineen Marja perheineen Ulla perheineen Kiitos muistamisesta 90-vuotispäivänäni. Olen siirtynyt vain rauhaan lempeään, silti teidän olen, lähellenne jään. Komu s. L ämmin kiitos teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme Annikki Tikkasen muistoa ja otitte monin eri tavoin osaa suruumme. Kaikkia seurakuntalaisia ja kristittyjä kutsutaan rukoukseen erityisesti sairastuneiden ja heitä hoitavien puolesta. Suunnitellut radioja televisiopalvelukset toimitetaan samojen reunaehtojen puitteissa. Lisäksi kirkon sivustolle ort.fi on lisätty chat-toiminto, jonka kautta sivusto pyrkii palvelemaan tukea kaipaavia ihmisiä. Rakasta äitiä ja mummua kaikesta kiittäen ja kaivaten Tapio EevaLiisa ja Tapani Satu, Sari ja Sami perheineen Leena ja Kari Kimmo, Outi ja Anna-Mari perheineen Hilkka ja Ari Heini, Suvi, Pilvi ja Hilla perheineen Anna-Maija ja Juha Sini perheineen Kaarina ja Jaakko Elina, Hanna-Reetta ja Olli-Pekka perheineen Rakkaamme siunataan lauantaina 4.4.2020 klo 10 Pyhäjärven kirkossa. Jumalanpalvelukset striimataan ja lähetetään internetissä kussakin seurakunnassa käytettävissä olevin keinoin
seurakuntapastori Heli Hänninen muistutti sotavuosien merkityksestä suomalaisten uskonnollisuuteen ja hengellisyyteen. Tämä valtuuskunta joutui sitten tullissa kiinni, koska joku oli suurisuinen ja sanoi, että ryssähän on ryssä, vaikka voissa paistaisi. – Minulla on sellainen käsitys, ettei tätä 13.3. Radiossa soitettiin virsi Jumala ompi linnamme. – He taistelivat Sallassa, Savukoskella ja Pelkosenniemellä, kunnes talvisodan lopuksi heidät siirrettiin Viipurinlahdelle torjumaan vihollisen hyökkäystä. – Mutta vain tuon ajan itse eläneet ja kokeneet voivat ihan täysin ymmärtää sodan ja sen päättymisen merkityksen. Väinö Hyvönen toimi metsätyönjohtajana Puolangalla, kun talvisota alkoi. Muistan, kun sen perheen äiti kävi pari kertaa meillä kylässä, Aune Syrjä kertasi muistojaan talvisodan alusta. Välirauhan aikana Väinö ajoi siskonsa miehen Svantan kanssa kuorma-autolla tavaraa Rovaniemen ja Petsamon Liinahamarin sataman välillää. Heti vetivät ahkiolla perässään viinaa ja lisäksi joka ukon taskussa oli pullo. Juhlan juontajana toiminut Eläkeliiton Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Paavo Leskinen avasi tilaisuuden ja muistutti, ettei iltapäivän aikana tulla perkaamaan niinkään sodan kulkua, vaan aiheeseen syvennytään kotirintaman näkökulmasta. Heistä ainoana paikalla oli Aune Komu. Rauha on kyllä vaatinut raskaita luovutuksia, muun muassa Hankoniemen ja suuren osan Karjalaa suunnilleen Uudenkaupungin rauhan rajaan asti. Aikalaiskokemuksia esille toi myös Leskinen muun muassa lukemalla otteita pyhäjärvisen Eino Leskelän päiväkirjasta. Leskelän reaktio Moskovan välirauhan ehtoihin lienee hyvin samanlainen kuin suurimmalla osalla suomalaisista tuolloin. Pyhäjärven seurakuntakeskuksella muisteltiin 80 vuotta sitten päättynyttä talvisotaa. Haikeaa tunnelmaa tilaisuuteen loi lisäksi Eläkeliiton Kammarikuoro, jolta kuultiin muun muassa kappaleet Kirje isältä, Veteraanin iltahuuto ja Kodin kynttilät. Isäni saattoi kertoa sodan rauhanomaisista asioista, mutta ei koskaan tappohommista. Mutta Kuhmosta meillä oli Parkkimalla Itärannalla evakkoja, Särkiniemessä yksi perhe. Kirje siskolle Ylivieskaan KUVAT JA TEKSTIT: OSSI SAVOLAINEN Matti Hyvönen luki talvisodan päättymisen juhlassa isänsä Väinö Hyvösen kirjeen rintamalta.. Pyhäjärven Itärannalla talvisodan koki tuolloin 12-vuotias Syrjä. Muuta kuin 400 iivanaa nukkuu tuossa hangella. – Topi oli ollut niin väsynyt, että oli nukahtanut pää teltan ulkopuolelle ja jäätynyt päästään kiinni, Matti muisteli kuulleensa kahvitteluhetkestä. Myös Sanna Karlssonin kauniisti tulkitsema Evakon laulu kostutti useammankin kuulijan silmät. päivä 11 Vodka pantiin suihin, eikä turpiin K ulttuuri TALVISODAN PÄÄTTYMISESTÄ tuli perjantaina 13. Täällä ryssät nimittäin yrittivät hyökätä viinan voimalla. Vänkärillä oli kivääri mukana, koska rosvot väijyivät kalliita kahvilasteja, Hyvönen kertoo. Talvisodan muistot elävät ”Eipä tänne taaskaan erikoisempaa kuulu. Pyhäjärven seurakunnan tervehdyksestä vastannut vs. Omakohtaisista talvisodan muistoistaan tilaisuudessa kertoivat Leena Sarkkisen haastatteluissa Aila Perkiö, Martta Kärkkäinen, Kaarina Rantakoivu sekä Aune Syrjä. Muuten olemme jaksaneet hyvin kaikin puolin. ARVOKKAASSA ja tunnepitoisessa muistojuhlassa talvisota konkretisoitui osallistujille aikalaiskokemuksien kautta. Mutta eihän ne sodan kauhut paljoa Itärannalle kerinneet, sisämaassa kun ollaan. Aune Syrjä oli talvisodan syttyessä 12-vuotias. 2020 N:o 12 Keskiviikko maaliskuun 18. Hän muisteli sodan alkamisen aiheuttaneen väännähdyksen sydänalassa. Haikeiden lauluesitysten ohella tilaisuudessa kuultiin aikalaiskokemuksia kirjeiden ja haastatteluiden muodossa. Samaan rykmenttiin hänen kanssaan kuuluivat veli Topi sekä pyhäjärvinen Eino Leskelä. – Tiesi sen kauhun ja pelon, mitä siellä on vastassa. – Yhtäkkiä kuulemme radiosta, että viime yönä on solmittu rauha ja vihollisuudet on lopetettu. – Viipurista lähti muun muassa kauppavaltuuskunta Pietariin, koska pietarilainen kulta ja hopea oli paljon parempaa kuin suomalainen. Sen kunniaksi Pyhäjärven Eläkeliitto oli järjestänyt – paria päivää etukäteen – muistojuhlan. päivää ole Pyhäjärvellä tämmöisen juhlan puitteissa aiemmin huomioitu. Vodka pantiin suihin, eikä turpiin. – Se oli ainoa tie ulkomaille. Kaksi viikkoa olivat sitten tutkintavankeudessa, minun isäni muun muassa myös, vastasi Viipurissa ennen talvisotaa asunut Perkiö kysymykseen, miten sodan uhka näkyi kaupungissa. Olikin pojille hyvään tarpeeseen, kun joutuvat pakkasessa värjöttelemään. HAASTATTELUIDEN LISÄKSI yleisö pääsi kuulemaan raadollista sanomaa talvisodasta Matti Hyvösen ja Kaija Parttimaan lukemien kirjeiden välityksellä. Tätä nykyä Pyhäjärvellä on vielä kuusi rintamatunnuksen omaavaa miestä sekä yksi nainen. Matkalla oli Magneettimäki, johon auto saattoi hyytyä. Leena Sarkkinen (oik.) haastatteli aikalaisia talvisodan muistoista. Veli Topi kävi täällä illalla minua tapaamassa ja keitin vieraalle oikein akkaväen kahvit, tarjosin kerman kanssa.” EDELLÄ MAINITTU katkelma oli Matti Hyvösen lukemasta alkuperäisestä kirjeestä, jonka hänen isänsä Väinö Hyvönen oli lähettänyt siskolleen Ylivieskaan talvisodan aikana. Tämä on Eläkeliitolta jälleen kerran hyvä avaus, jota kannattaa ainakin näinä täysinä kymmeninä tai viisivuosina muistaa jatkossakin, kokosi Pyhäjärven kaupungin sivistysjohtaja Jukka Lehtosaari puolestaan kaupungin tervehdyksessä. maaliskuuta täyteen 80 vuotta
Hurjia ohituksia todistaen, en ajaen Jaana, Minna, Teija+muut, lehden taso säilyi. Sanovatkin, että ennen täytyi peittää pieru yskäisyllä, nyt yskäisy pierulla. ME KAIKKI YMMÄRRÄMME valtion 16.3.2020 tekemät kovat rajoitukset myös täällä Suomessa. Ja kun poikkeustilanne on ohi, muistetaan kampanjamme “Reilusti kotiinpäin, Pyhäjärveltä tottakai!” Pyhäjärven Yrittäjät ry Yrittäjän Yrittäjän näkökulmasta näkökulmasta poikkeustilanteessa poikkeustilanteessa UNTO VARISTA odotti iso yllätys, kun hän kävi Honganlahdessa Kesonselällä verkkoja kokemassa. Tämä koettelee kovasti myös henkistä kestävyyttä. päivä WhatsApp-viestinä tai tekstiviestinä meille numeroon 040 772 0231. Muistetaan hyvät tavat viestin kirjoittamisessakin. HELMIKUINEN KALANSAALIS päätyi lopulta kalapulliksi. fi ja mentorisi.fi nettisivuilta. Kalalla oli pituutta 122 senttimetriä ja ympärysmitta oli 60 senttiä. Käyttäkää niiden yrittäjien palveluja, jotka voivat vielä toimia. Vai johtuneko tuo siitä hernekeiton määrästä, joka myös tuntuu olevan hittituote. Voi vaan nyökätä että terve vaan. Se rupes olemaan tasapainossa viidentoista kilon kohdalla. Tähän tietysti auttaa tuo edellä mainittu hamstraus. Metsästyskaverikin sitä kävi katsomassa ja mittailemassa, joten todistajakin löytyy. Se oli kyllä ihan jättiyllätys. Jos on toisessa kädessä kassillinen hernekeittopurkkeja ja toisessa vessapaperipaali, niin eipä sitä kättä ole odottavalle ojentaa. Talousasioihin voi saada apua eri toimenpiteistä mitä valtion taholta on myönnetty. UNTO POHTII, että kalalla olisi saattanut jonkun kilpailunkin voittaa, jos olisi hoksannut kiikuttaa sen vaikka kauppaan tarkemmalle puntarille. ELÄMME HYVIN poikkeuksellisia aikoja täällä Pyhäjärvellä, Suomessa ja koko maailmassa. Me yrittäjät teemme kaikkemme että tilamme ovat puhtaat teidät vastaanottamaan. Facebookissa #ostapieneltä -ryhmään kannattaa liittyä, siellä on ilmaista lakineuvontaa, henkistä tukea ja vertaistukea. Kovimmat kättelijät on kuulemma syntyneetkin käsi edellä, että kätilölle päivää. Muistetaan noudattaa ohjeita käsienpesusta ja yskimisestä. Pelkonahan tietysti on, että Suomi voittaa. Paitsi jos ”torilla tavataan”. Olemme nyt yhdessä tässä vaikeassa tilanteessa. – Soitin tuttavalle, joka usein hakee minulta kalaa, että täällä olisi hauki, kyllä siitä joku kalapulla tulee. JA JONOTTAA ON kaupoissa saanut, vessapaperia haalivat ihmiset koronakauhussaan, vaikka ei siihen tautiin tietääkseni ripuli kuulu. Näistä saa tietoa yrittäjät. Ja mikään näistä ei edellytä jäsenyyttä. HYVÄT ASIAKKAAMME! Juuri nyt me tarvitsemme teitä! Te jotka ette kuuluu riskiryhmiin. – Se oli mammakala ja vatsassa oli mätiä niin kuin kaksi kilon kotleripötköä yhteensä. Sellaista virusta tai kieltoa kun ei ole, joka pitäisi silloin kymmenetuhannet suomalaiset pois Havis Amandaa halailemasta ja poskisuudelmia moiskimasta. – Hyvä että saatiin kala kuvattua, niin ei luulla kalavaleeksi. Sitten vaan lutraamaan vettä ja saippuaa käsiin, joka on kuulemma paras keino tätä tautia vastaan. KIITOS! Mirka ja Jopi tuli, pitäkäähän tuo kaksikko kurissa, hauskoja molemmat :) Tyytyväinen tilaaja Hyvät asiakkaamme! Juuri nyt me tarvitsemme teitä! Kohua koronasta KORONAHAN SE ON NYT , joka puhuttaa. – Kaverina verkoilla ollut Vesterisen Jarno tuumasi, että siellä taitaa olla melko peto kun nyhtää sillä lailla. L ukijoilta K ökköset J opin postia P ittää sannoo 12 2020 N:o 12 Keskiviikko maaliskuun 18. Paljon kuulemma tuli pullia siitä, ei se hukkaan mennyt, Unto nauraa. Muutenhan poskisuudelmia ei täällä paljon jaella. Tämähän on meille suomalaisille aina ollut itsestäänselvää, kyllä muihin ihmisiin täytyy aina hajurako pitää. Yllättävä ja terveyttämme uhkaava virus koettelee erityisen paljon terveyden lisäksi myös taloutta ja sitä myötä varsinkin pieniä yrityksiä. Verkkoon oli uinut viisitoistakiloinen hauki. Monenlaista selviytymistaistelua tämä elämä. Kannattaa ottaa yhteyttä toisiin yrittäjiin ja Yrittäjäyhdistykseen kun haluat keskustella. tekstiviestipalsta NAPAKASTI sanottu! Kirjoita kehut, kiitokset, keljuilut jne. Yskä kuuluu olevan monilla oireena, joten jos täytyy valita niin menisin mieluummin kauppajonossa niiskuttajan kuin köhisijän perään. Kyllä jos yhtään virallisemmassa yhteydessä suomalainen toisen tapaa, niin oikea käsi kyllä vilahtaa tarjolle ennen kuin ehtii koronaa sanoa. Jos ei Korona korjaa niin tuolla liikenteessä kyllä liikkuu myös monenlaista ”virusta” joita ei kiinnosta toisten henkiinjääminen tai elämä, jos omakaan. Jo niiden pierujenkin vuoksi. Pienillä yrityksillä on vähän puskurivaroja selvitä yhtäkkisestä kassakriisistä. Untolle aimo Untolle aimo vonkale vonkale JARNO VESTERINEN Paikkakunnan uutiset sinulle kertoo. Nyt ei kannata jäädä yksin murehtimaan. – TAVALLISELLA uisteluvaa’alla ei voinut punnita kuin kymmeneen kiloon, joten käyttöön piti ottaa vanhan kansan puntari. Mutta jos nyt huomaat että joku ehti kouransa käteesi sujauttaa, niin minkäs teet. PERINTEISET LENTSUAJAN ohjeethan auttavat myös koronaan. Sitä varten varmaankin hernerokkaa hamstraavat, että sen pierunkin saa tarvittaessa irtoamaan. Suu sillä oli mahtavan kokoinen. Miehen pää olisi mahtunut sisään tai kanteleen kai siitä olis saanut, mies vitsailee. Kala ei onneksi pistänyt kovasti hanttiin ylös nostaessa. Ei oo ikään nuin hirveetä kallaa tullut. Olisko seitsemänkiloinen ollut tähän mennessä suurin, Unto pohtii. Vältä ihmisjoukkoja ja pidä vähintään metrin etäisyys muihin ihmisiin. MUTTA KÄTTELY! Se on suomalaisilla selkärankaan iskostettuna yhtä tiukkaan kuin talvisodan henki, kahvinjuonti ja suvivirsi. Kyllä se hakiessa katsoi useamman kerran päästä pyrstöön ja takaisin. Toimituksella on oikeus lyhentää viestiä tai jättää se julkaisematta. Hankala on erottaa, kenellä on tavallista lentsua ja kenellä tuota pelättyä koronaa. (JS) Unto Varis sai helmikuussa verkolla Pyhäjärvestä viisitoistakiloisen hauenkörilään. Se oli tarttunut verkkoon suun ja pyrstön kohdalta. Järjestämättä jäänevät kyllä jääkiekon MM-kisatkin. Usean yrittäjän taholta alkoi jo heti alkuvuodesta tulla tietoja asiakkaitten vähenemisestä kun viruksen etenemisen myötä kuultiin eri maiden kovistakin rajoituksista vapaaseen liikkumiseen
Ikäraja kisaan on 15 vuotta. ja Ristijärvellä 3.-5.4. – Kiihdytysajo on myös fyysisesti raskas laji. Valtioneuvosto on maanantaina linjannut päätöksiä koronavirusepidemian hillitsemiseksi. JÄÄKIEKON LIIGAKAUSI keskeytettiin viime perjantaina osana koronaviruspandemian ehkäisytoimia. Tänä vuonna lumen puute lyhensi radan 152 metriin. Tässä pitää olla sen verran kuntoa ja voimaa, että pysyy ruorissa kiinni, kommentoi Pentti sitä valtavaa laukaisuvoimaa, joka syntyy kiihdytyksestä. Se on raakaa kaksinkamppailua, jossa aina toinen putoaa, kunnes jäljellä on yksi voittaja jokaisessa luokassa. Tulevia kausia koskevista päätöksistä tiedotetaan myöhemmin. – Alkuun pääsee jo parilla tonnilla, mutta ylärajaa ei sitten juuri olekaan ja hyvä kelkka voi maksaa jopa 50 tuhatta. Tämä voi hämmentää tuloksissa asiaa tietämätöntä. Petja innostui kilpamoottorikelkoista vuonna 2007 Power Parkissa järjestetyissä sänkikisoissa. Naisia oli mukana kolme: Merijärveltä saapui entinen pyhäjärvinen, hänen lisäkseen Vaasasta ja Taivalkoskelta. – Radan eteen tehtiin mittavasti töitä. Moottorikelkkailu kilpailumielessä ei ole moottoriurheilua ihan tavallisimmasta päästä. Onnea vuoden 2020 Suomen mestareille! Anna Kuusiniemi Kiihdytys ratkaisee mestarin Pyhäjärven moottorikerho ja Snow Drag -yhdistys järjestivät viikonloppuna SM Snowdrag 2020 -kilpailun, jossa kiihdytettiin moottorikelkoilla. Petjan voitokas B-finaalilähtö on nähtävillä Pyhäjärven Sanomien nettisivuilla. 2020 N:o 12 Keskiviikko maaliskuun 18. Lopulta se toteutettiin kauhomalla ja jopa kairaamalla jäähän reikiä. Alkuun pääsyyn vaaditaan vain kelkka, innostus sekä kerho, josta saa lisenssin. Pyhäjärvinen Petja Pentti sijoittui trail unlimited-luokassa kolmanneksi. AIKA-AJOJEN JÄLKEEN alkavat pudotukset, jotka etenevät kohti finaalia, jossa vain nopein pari on jäljellä. Sen jälkeen tuli kuitenkin vesisade, joka pilasi radan ja jäälle kertynyt vesi oli hankala saada pois. Liikuntaa ja urheilua voi harrastaa myös ilman lähikontakteja. (MK) MINNA MONTONEN Miska Humaloja ja ”Poika”, eli SM-Liigan mestaruuspytty risteilyllä Pyhäjärvellä kesällä 2018. Näihin linjauksiin nojaten Hiihtoliitto on yhdessä kilpailunjärjestäjien kanssa päätynyt ratkaisuun perua kevään viimeiset maastohiihdon Suomen Cupin kilpailut sekä SM-hiihdot. Pyhäjärven Suomen Cupin Pyhäjärven Suomen Cupin kisaviikonloppu on peruttu kisaviikonloppu on peruttu. Jokainen metri niistäkin oli saatava turvallisuuden vuoksi hyvään kuntoon, kertoo kisajärjestelyistä osaltaan vastannut Teijo Kalanen. Myös sää suosi kisailijoita, sillä lauantaina kevätaurinko paistoi täydeltä terältä. Pyhäjärvellä oli määrä kilpailla maaliskuun viimeisenä viikonloppuna 28.-29.3. Lyhin aika ratkaisee mestarin, ei suurin nopeus. – Radan kunnostus aloitettiin jo viikko sitten. Kiihdytyskisoissa kilpailtiin lauantaina ja sunnuntaina seitsemässä luokassa. Hiihtoliitto nojaa päätöksentekonsa hallituksen suosituksiin. Operaatio oli työläs ja talkooporukan viimeiset kaksi vuorokautta menivät melko lailla ympäripyöreinä päivinä ja lunta etsien ja kärräten pitkin kyliä, täydentää Antti Kalanen. Kelkan säätö puolestaan on se tärkein ja vaikein osuus. päivä 13 U rheilu Kiihdytysajo on myös fyysisesti raskas laji SNOW DRAG suomenmestaruuskisoihin osallistui nelisenkymmentä kiihdyttäjää ympäri Suomea, mukana oli myös yksi ruotsalainen kelkkailija. JUHANI KALANEN Lyhyin aika ratkaisee voittajan snow drag-kisoissa. Lämmin ei kuitenkaan ollut ja siitä piti huolen järvellä puhaltanut navakka ja kylmä tuuli. Pyhäjärvissyntyinen Miska Humaloja ilmoitti sosiaalisessa mediassa jättävänsä Oulun Kärpät taakseen. Vain yksi ilmoittautunut perui tulonsa. – Toki niihin saa uppoamaan lisää tilaamalla parempia osia, mutta se on sitten loputon projekti. Liitto suosittaa sen jäsenseuroja toimimaan harjoitustapahtumissa Valtioneuvoston ja THL:n antamien ohjeiden mukaisesti viruksen leviämisen ehkäisemiseksi. SUOMEN HIIHTOLIITTO ON yhdessä kilpailunjärjestäjien kanssa tehnyt päätöksiä Pohjoismaisten lajien kilpailutapahtumien järjestämisestä Suomessa koronaviruksen leviämisen vuoksi. Normaalisti radan kokonaispituus on 201 metriä. Suomen hallituksen suosituksen mukaan tartuntojen vähentämiseksi tulee rajoittaa ei-välttämätöntä toimintaa, kuten lähikontakteja harrastetoiminnassa ja muulla vapaa-ajalla. KIIHDYTYSAJOSSA olennaista ei ole suurin tuntinopeus, vaan kiihtyvyys, ja siksi lopussa suurimmalla nopeudella maaliviivan ylittänyt kelkka ei välttämättä voita itse kiihdytyskisaa. Vakioluokissa hinta on helpommin arvioitavissa, sillä luokassa kelkat ovat nimensä mukaan vakiomalleja, joiden hinta on noin 15 tuhatta, kertoo kisassa sekä järjestäjänä että kilpailijana toiminut pyhäjärvinen Petja Pentti, joka ajaa kelkalla kesät talvet. HIIHTOLIITON tapahtumaorganisaatio selvittää paikallisjärjestäjien kanssa mahdollisuutta siirtää järjestämisoikeus vuodella eteenpäin kaudelle 2020-2021. Humaloja Kalpaan. Pyhäjärven Sanomien saamien tietojen mukaan Humaloja siirtyisi ensi kaudeksi pelaamaan kuopiolaiseen Kalpaan. Humaloja ei halua kommentoida asiaa tässä vaiheessa. Nykyään siitä on tullut elämäntapa, joka vei mennessään. LOPULTA RATA OLI kuitenkin mainiossa kunnossa SM-kisaa varten
Pyhäjärven Reserviläiset VUOSIKOKOUS Asematien nuorisotiloissa 27.3. Myytävänä Vuokralle tarjotaan Sekalaisia Kiinnostaako tulevaisuus. 040 522 0880 Kerrostalokaksio 2/2. • Kielletään vierailut vanhusten ja muiden riskiryhmien asumispalveluyksiköissä. mennessä. . Pyydän huomioimaan, että Selänne ei jaa suojaimia ulkopuolelle. • Lukion lähiopetus keskeytetään. Myyjä pidättää oikeuden olla hyväksymättä tehtyjä tarjouksia. Virkaan valitun tulee ennen viran vastaanottamista toimittaa hyväksyttävä lääkärintodistus sekä esittää nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. • Toimintaohjeena yli 70-vuotiaat velvoitetaan pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan. Tiedustelut 0505574986. PERUTTU korona epidemian vuoksi. PYHÄJÄRVISET YRITTÄJÄT! Puhalletaan yhteen hiileen. • Kuntouttavan työtoiminnan tilat suljetaan 13.4.2020 saakka. Suositukset on julkaistu internet -sivuilla www.valtioneuvosto.fi Seuraavat toimenpiteet astuvat voimaan tiistaina 17.3.2020 • Kirjastotoiminta keskeytyy 13.4.2020 saakka. Virassa on kolmen kuukauden koeaika. • Ylioppilaskokeet järjestetään aikaisemmin ilmoitetussa aikataulussa. 0400-389 651 Erittäin siisti saunallinen kaksio keskustasta. ilmoitukset@pyhajarvensanomat.. PYHÄJÄRVISET YRITTÄJÄT! Puhalletaan yhteen hiileen. • Esiopetus ja perusopetuksen 1-3 luokkien lähiopetus järjestetään niille lapsille, joiden vanhemmat työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla. 040 7292 325 Hilkka. päivä L ukijan rivit K okkouksia Ilmoituspalsta yksityisille ja yhdistyksille Hinnat (sis.alv:n): 1 sanaa 12,00 euroa, 10 20 sanaa 15,00 euroa, 20-30 sanaa 20,00 euroa, seuraavat 10 sanaa / 5 euroa. Pohjapinta-ala 99m 2 . Jätä rivi-ilmoitus numeroon 040 772 0231 Pyhäjärven Sanomat Oy:n varsinainen YHTIÖKOKOUS Tiistaina 7.4.2020 klo 16.00 Hotelli Pyhäsalmessa. Perikunta myy omakotitalon, Erämiehentie 10. Miten informoit asiakkaitasi korona-aikana. • Kaikkien luokka-asteiden erityisen tuen päätöksen saaneiden oppilaiden lähiopetus järjestetään sitä tarvitseville. HP 44.800 €. Soita 050-564 2393 / Leena. klo 18.00 HOITOTARVIKKEIDEN JAKELUN SULKU THL:n ohjeistuksen mukaisesti pyrimme välttämään turhaa asiakkaiden liikkumista erityisesti riskiryhmiin kuuluvien suojelemiseksi. • Nuorisoja kerhotilat suljetaan 13.4.2020 saakka. Opetus ja ohjaus järjestetään mahdollisimman pitkälle vaihtoehtoisilla tavoilla. MTK PYHÄJÄRVEN kokous peruutettu koronaviruksen vuoksi, korvaava kokousajankohta ilmoitetaan myöhemmin. Vesitornintie 3:ssa. Tarv. Käsitellään yhtiöjärjestyksen 11§ mukaiset asiat. Ä lä unohda näitä 14 2020 N:o 12 Keskiviikko maaliskuun 18. Lisätiedot: Salmen koulun rehtori Anja Nilivaara puh. 040 772 0231. Aidattu, suojainen takapiha. Perusopetuksen tyttöjen liikunnan ja terveystiedon lehtorin viransijaisuuden ajalle 1.8.2020 – 5.6.2021 (opetusta yläkoulussa ja lukiossa) Hakemukset tulee toimittaa 31.3.2020 klo 15.00 mennessä s-posti: sivistys.kirjaamo@pyhajarvi. Muiden luokka-asteiden lähiopetus keskeytetään ja korvataan vaihtoehtoisilla tavoilla. p. Teuvo Kananen, Rantatie 3, 86800 Pyhäsalmi Myydään tarjousten perusteella hyväkuntoinen asunto-osake, 2h+k+s+parv+varasto, 56 m2, Pyhäsalmen kesk. . Lisäksi asukkaille saatetaan erityisesti tiedoksi • Rajoitetaan julkiset kokoontumiset kymmeneen henkilöön ja suositellaan välttämään tarpeetonta oleskelua yleisillä paikoilla. Pyhäjärvi 12.3.2020 Sivistysjohtaja Pyhäjärven Vasemmisto ry vuosikokous 18.3. mennessä: teija.pesonen@pyhajarvensanomat. Näyttö sopimuksen mukaan. Hakemuksiin tulee liittää jäljennökset kelpoisuustodistuksista sekä nimikirjanote tai ansioluettelo. Myydään saunallinen rivitalokaksio 49,5 m 2 keskustan tuntumassa. asuntoon tehdään ammattilaisten toteuttama remontti.Tarjoukset pyydetään lähettämään spostiin antero.aulakoski@gmail. Monipuoliset ja edulliset harrastusmahdollisuudet sekä maksuton varhaiskasvatus ovat hyviä esimerkkejä tahdostamme olla eturivissä hyvinvoinnin edistäjänä. Hallitus Ennakkoilmoittautuminen välttämätön 27.3. ENNUSTAN korteista vuosien kokemuksella. Esillä sääntömääräiset asiat. Tasokkaasti remontoitu 2H, tupakeittiö, 48,5m 2 keskusLisätietoja 044 318 6842 PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TIEDOTE PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN ASUKKAILLE 16.3.2020 klo 18:30 Pyhäjärven kaupungin johtoryhmä on linjannut Valtioneuvoston 16.3.2020 annettujen suositusten mukaisesti kaupungin toimintojen osalta. Seuraavat toimenpiteet astuvat voimaan keskiviikkona 18.3.2020 • Varhaiskasvatus toimii normaalisti. 13.4.2020 asti kaikki normaalit ilmoitukset -70% alennuksella. Tämän vuoksi suljemme hoitotarvikkeiden jakelun kuukauden ajaksi 26.3.2020 alkaen. Ikäystävällinen Pyhäjärven kaupunki tarjoaa asukkailleen hyvät palvelut ja viihtyisän asuinympäristön vauvasta vaariin. Lisätietoja saatte hoitotarvikejakelun puhelinnumerosta, jotka löytyvät paikkakunnittain PPKY Selänteen kotisivuilta www.selanne.net. com 16.4. p. Suositellaan lasten hoitamista kotona, kun siihen on mahdollisuus. Puh. Soita ja sovi esittely. Uusi kokousaika 7.4 klo 17.00 Pyhäjärven kaupungintalolla, hallituksen huoneessa. • Kaikki kaupungin liikuntatilat suljetaan 13.4.2020 saakka. Pyhäjärven kaupunki/sivistyslautakunta julistaa haettavaksi: 1. Pyydämmekin asiakkaitamme tarkastamaan hoitotarvikkeiden tarpeenne ja hakemaan tarvikkeita tällä tai ensi viikolla seuraavan kuukauden tarpeen verran. 044 445 7717, s-posti: anja.nilivaara@pyhajarvi.
klo 8-15 Runsas pullakassi 20€ / satsi Jätti-isku, tuoreet leivät 10€ /satsi Sekä runsas valikoima muita leivonnaisia! Tervetuloa pulla ja leipäkaupoille! Torilla torstaina kalajokista perunaa, karpaloa, tyrnimarjaa klo 12.30-14 050 323 0840 Pyhäsalmen Rauta-Sport Oy LAGUKSENTIE 1, PYHÄSALMI p. Toimintomme keskeytetään. Yhdistyksemme kerhot, harrastepiirit ja kokoontumiset keskeytetään koronavirusepidemian vuoksi toukokuun loppuun saakka. Kuntosali Ti klo 13 – 14.00. Voit soittaa meille, jos kaipaat keskustelukaveria. Linja auto lähtee Routasilta klo 9.30, Matkahuoltoon. Puh. klo 9-13 Kallen erikoisia KAUHAVAN PULLA JA LEIPÄ Pyhäsalmen torilla to 19.3. Tilausasiat / laskutus Teija Pesonen 040 772 0234 teija.pesonen@pyhajarvensanomat.. mirka.kauranen@pyhajarvensanomat.. Asiakaspalvelu toimii puhelimitse arkisin klo 9-13, sekä sähköpostilla. Puhelimitse olemme tavoitettavissa 040 0268 711. 050-307 5439 perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt. Sähköja automaatiosuunnittelu ja -urakointi ilmoitukset@ pyhajarvensanomat.fi 040 772 0231 KK uusenmäen kylähistoria 1866-2016 uusenmäen kylähistoria 1866-2016 -kirjan myyntipiste -kirjan myyntipiste Maanantaina 23.3. Lorem ipsum dolor sit et, d Le ik ka a ta lte en ! Seniorit ry Koronavirusepidemian vuoksi yhdistyksemme peruuttaa aikaisemmin ilmoittamansa kevään tapahtumat ja kerhot toistaiseksi. Maksa seuraaville pankkitileille: OP FI26 5375 0320 0288 10 SP FI12 4600 1840 0065 00 NOR FI52 1227 3000 2012 35 SUKSIENVOITELUPALVELU KOKO HIIHTOKAUDEN Fuoriluistovahavoitelu + tarvittaessa pitovoitelu 20€. 040-589 5029 sähköposti: esko.kekkonen@eksahko.. Suomenselän Muisti ry, Keski-Pohjanmaan Muistiluotsi, Palotie 1 Kaikki toimintamme tauolla toistaiseksi. Klo 9.45 jatkaa, Vanha Pyhäjärventie, Tunturitie, Pohti, Seon pysäkki. 16 2020 N:o 12 Keskiviikko maaliskuun 18. Pahoittelemme tilannetta! Köpsintie 122, Pyhäsalmi p. klo 11-14 Liikekeskus Woltin aulassa. TOIMISTO SULJETTU ASIAKKAILTA TOISTAISEKSI. Kiitos kuluneesta talvesta ja jäsenillemme hyvää kevään odotusta. Soita ja varaa 0400-388661. Valmistellut piirinmestaruuskilpailut (hiihto ja karaoke) sekä kevään matkat joko perutaan tahi siirretään. Eläkeliiton Pyhäjärven yhdistys ry. Katso tarkemmin verkkosivuiltamme www.elakeliitto. Yhdessä toisiamme tukien ja vaikkapa puhelimitse toisillemme kuulumisia vaihtaen voimme tukea toisiamme tulevien vaikeiden viikkojen yli. IKH-lehdessä ilmoitettu makkaratarjoilu siirtyy ensi syksylle. Oulun kaupunginteatterin näytös 22.3.klo18.00 senioreiden kevätkokous siirtyy myöhemmin ilmoitettavaa ajankohtaan. Toimittaja Jaana Salo 040 736 6098 toimitus@pyhajarvensanomat.. 040 500 3616 KAIKKI RENGASALAN TYÖT KESÄRENGASENNAKOT KESÄRENGASENNAKOT OVAT SAAPUNEET! OVAT SAAPUNEET! Vältä pahimmat Vältä pahimmat ruuhkat, toimi ruuhkat, toimi ajoissa! ajoissa! Ollintie 16 86800 PYHÄSALMI p.040-576 3566 JOHANNAN LIIKUNTA ja LIHASHUOLTO Koulutettu hieroja urheiluhieroja Toipilaspolku 8, 86800 Pyhäsalmi, p. www.pyhajarvensanomat.. Hyvää kevättä ja pysytellään terveinä! Pyhäjärven Eläkeläiset ry. 08 772 7600 Huom! Liikkeemme on suljettu lauantaisin 25.1-28.3 välisenä aikana www.rautasport.com Avoinna ark. 044 5855848 JAUHONMYYJÄ Torilla torstaina 19.3. Tuajamateatterin näytös Paisualla 21.5. 040 146 0950. päivä Ä lä unohda näitä T orilla HELENAN HIIHTO ON PERUTTU! To 19.3. /pyhajarvi Vuosikokous 25.3.2020 siirretään myöhempään, turvalliseen ajankohtaan. Kuulimme ja myötäelimme kotirintaman muistoja. Päätoimittaja Mirka Kauranen 040 169 7350 toimitus@pyhajarvensanomat.. www.pyhajarvenelakelaiset.com Kaikki nämä toiminnat on peruttu TOISTAISEKSI Virtaa vapaehtoisuudesta -hanke Ikäihmisten kohtaamispaikka Yläympyrän tupa SULJETTU toistaiseksi (myös järjestöjen oma iltakäyttö peruttu). 8-17 Vallitsevan tilanteen ja viranomaisten suositusten mukaisesti joudumme siirtämään viime lehdessä ilmoittamamme uuden sisustuspuolen avajaiset myöhempään ajankohtaan. Pyhäjärven Suomen Cup -hiihdot on peruttu.. To Biljardia klo 8,15..kahvit klo 10.00, klo To 19.3 on Johtokunnan kokous klo 9.30, Sääntömääräinen kevätkokous klo 11.00, molemmat Nuokkarin Asematien tiloissa Tervetuloa. Puhelinvaihteen numero: 041 750 59 78 Vapaaehtoistoimintaan ja Vaparivaihteeseen liittyen: Jenni 0442358373, Vilma 0449827073 virtaavapaaehtoisuudesta@gmail.com, www.vaparivaihde. Hinta 50€ Asiakaspalvelu / ilmoitukset Minna Montonen 040 772 0231 ilmoitukset@pyhajarvensanomat.. jaana.salo@pyhajarvensanomat.. sekä Biljardikerho ja Uimahallin kuntosalivuoro. Pitovoiteen poisto 5€ Tiedustelut ainoastaan klo 15 jälkeen: Kirsi Lehtosaari, p. LIITY JÄSENEKSI POHTIIN Vuosimaksut: Aikuinen 10 €, alle 12-vuotias 5 €, ainaisjäsen 120 €. Pohdin toimistoasiointi Salamen Tili Oy:ssä, Ollintie 17. Keilataan ke 13–14.00. Tilaisuuden DVD-tallennetta on saatavissa kuuden euron hintaan. laskutus@pyhajarvensanomat.. Kopolan teatteriin lähtijät. maankuulua vanhanajan PALVIA savusaunaPOHTI urheilumuistio Puheenjohtaja Reijo Pennanen p. Kiitokset runsaslukuiselle yleisöllemme ja esiintyjillemme, jotka osallistuitte avoimeen talvisodan 80-vuotisjuhlakerhoomme 11.3 seurakuntakeskuksessa. klo 13-15.30 Pyhäsalmen torilla. Yläympyrän tupa siirtyy puhelinlinjoille: Puhelinvaihde Ikäihmisille arkisin klo 9-12