Nopeasti olikin selvillä, että avanto on paineviemärin kohdalla. Vesi- ja viemärilaitos
suoritti ehkäisevät toimenpiteet ja pysäytti sen osan
paineviemärin käytön, kertoi käyttöpäällikkö Ilkka
Nurminen.
Hän toteaa paineviemärin rikkoontuneen torstain ja
perjantain (6.?7.2.) aikana.
. Tarkistukset osoittivat puhdistamon raportoinnin, mittauksen ja seurannan olevan kunnossa, joten
vikaa oli lähdettävä hakemaan muualta.
Kohta tulikin ilmoitus, että Keltunkujalla on pääviemäri tukossa ja kaivo tulvii.
Painehuuhteluauto aukaisi viemärin, ja puhdistamolla vesimäärä lähtikin nousemaan. Paineviemärin vuotopaikka oli
Ikosenlahdella 400?500
metriä Ikosenlahdesta itään
päin.
Paineviemärin vuoto syövytti jäähän avannon, josta
saatiin tieto tiistaina hieman ennen puoltapäivää,
kun vesilaitoksen asiakas
soitti muissa asioissa ja ihmetteli samalla Ikosenlahdella olevaa avantoa. Periaatteessahan meidän pitää harjoitella työ tässä pinnalla, eihän tuolla veden alla kerkiä enää harjoittelemaan. Timo Kemppainen jäi tällä kertaa pintamieheksi.. Työ käydään ennakkoon askel askeleelta läpi, kertoi Koutonen.
AHDIN pihtiputaalainen puheenjohtaja Timo Kemppainen toimi korjausoperaatiossa pintamiehenä. Se näkyy meillä mittauksissa.
LOSSINRANNASSA sijaitseva
kaupungin avantouintipaikka pidetään suljettuna toistaiseksi. Ensimmäiset vesinäytteet
viemäririkon takia
otetaan Lossinrannasta tänään.
JÄTEVETTÄ valui järveen
muutaman päivän aikana
noin 1000 kuutiota. Hän
puki sukelluspuvun päälleen siltä varalta, että joutuu pelastustehtäviin. PÄIVÄ 2014
N:o 8
HINTA 1,50 ?
www.pyhajarvensanomat.fi
59. Rikkoontuneen paineviemärin toiminta pysäytettiin
samana päivänä kello 15.20.
. Noin minuutin verran
pitivät päällä, niin ei ainakaan siinä vaiheessa pinta
alkanut kuplimaan eikä kuohumaan, Kemppainen totesi.
JAANA KONU
Tuomas Niskakoski on lähdössä Jani Koutosen kanssa selvittämään tulevaa työnkuvaa. Tukoskohtaa ryhdyttiin selvittämään,
kunnes tiistaina tuli ilmoitus Ikosenlahden avannosta.
Viemäriputken korjaustyön teki haapajärvisen su-
kellusseura Ahdin 2 sukeltajaa: nivalalainen Jani
Koutonen ja haapajärvinen
Tuomas Niskakoski. Aika vaivattomasti se
kohta paikantui, kun sieltä
oli tursunut myös paperitavaraa halkeamasta läpi, kertasi Kemppainen sukeltajien
kertomaa.
Paineviemäri koeponnistettiin heti korjauksen jälkeen; sen aikana ei havaittu mitään merkkejä siitä, että putki vuotaisi.
. Köysimiesten tehtävänä oli valvoa köyden nykäisymerkkejä seuraten ja niihin vastaten, että sukeltajilla oli veden alla kaikki hyvin.
Sukellusoperaation ennakkovalmisteluihin kuului sukelluskohdan syvyyden, näkyvyyden ja virtausten selvittäminen.
. Veden laatua seurataan pitkin kevättalvea vesinäyttein. VUOSIKERTA
Sukeltajat pulahtivat korjaustöihin
Paineviemäriputki
vuoti muutaman
vuorokauden ajan
Pyhäjärvessä
Ikosenlahdella.
Sulkeltajat kävivät
korjaamassa putken
viime perjantaina,
ja paineviemäri on
taas toiminnassa.
Kaupungin avantouintipaikka on
toistaiseksi käyttökiellossa. Selänteen terveystarkastaja Satu Räty käy tänään ottamassa Lossinrannasta vesinäytteen, josta tutkitaan suolistoperäiset bakteerit.
. Ensimmäisessä sukelluksessa
he karkottivat vian, minkä
jälkeen he palasivat pintaan
selvittämään työnkuvan.
. Toissaviikon perjantaina huomattiin, että puhdistamolle tulee liian vähän jätevettä. Kaikki riskit pitää kar-
toittaa aina ensimmäisenä,
totesi Koutonen.
Vettä sukelluspaikassa oli
noin 3,5 metriä. Ei kuitenkaan riittävästi, joten heräsi epäily, että viemäri on tukossa
jossain muualla. Vammaispalvelun asiakkaiden omaishoidontuen arviointia uudistettiin S3
KESKIVIIKKO HELMIKUUN 19. Sukeltajat
löysivät paineviemäristä halkeaman, joka korjattiin ruostumattomalla teräspannalla. Jos näyte on puhdas,
voidaan uintipaikka vielä
tänä talvena aukaista, mutta jos bakteerit ovat koholla, niin se pidetään edelleen
suljettuna ja otetaan seurantanäytteitä. Halkeama ei ollut avannon kohdalla, vaan sivussa
5?10 metrin verran.
Korjausporukka oli varautunut siihen, että halkeaman löytämiseksi täytyy putkeen laittaa painetta,
mutta korjauskohta löytyikin helposti ilman sitä.
. Joka tapaukses-
Nivalalainen Jani Koutonen kävi sukeltajakollegansa kanssa korjaamassa Ikosenlahdella revenneen paineviemäriputken.
sa keväällä ennen kesäuintikauden alkua otetaan seurantanäytteitä, vaikka tämä
näyte olisikin puhdas, sanoo Räty.
Ennen kuin revenneestä
viemäristä oli tietoa, havaittiin vesi- ja viemärilaitoksella ongelmia, jotka lopulta johtivat viemäririkon jäljille
08-772 9021
Toimistonhoitaja:
Teija Pesonen p. Lava on samanikäinen kuin Pohdin varapuheenjohtaja Jouko Lehtosaari. Laiska kun olen,
toimin mielummin urheilun
järjestelypuolella. Lehtosaari sanoo, että onneksi innokkaita
vanhempia on löytynyt.
. 08-7729025, 040 169 7350
Ilmoitukset:
Maija Hänninen p. Istuimet on tarkoitettu alle kymmenkiloisille lapsille.
Tosin tällä hetkellä kaikki turvaistuimet ovat käytössä aina huhtikuulle asti.
. Nykyisin hän
valmentaa Pohdin hiihtäjää
Marjo Kuosmasta.
. MINUA ei ole kotoa pakotettu Pohdin toimintaan mukaan, vaan olen kasvanut siihen. Pyhännällä hän on kulkenut töissä
kahdeksan vuotta.
Seuratoiminnassa Joukoa
kiehtoo myös kaverit ja talkoohenki.
Entä mitä Lehtosaarelle tulee ensimmäisenä mieleen Pyhäjärven Pohdista?
Vastausta ei tarvitse kauan
miettiä.
. päivä
TOIMITUKSELTA
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2014 . N:o 8
TAVATTIIN
Kisakyyneliä
Tässä on vielä muutama päivä jäljellä olympialaisia. Minä annoin kukat Helenalle
ja Heikkilän Tuire Teuvo Takalolle. Jaostot keräävät ra-
hansa pääosin itse.
Lehtosaari kertoo, että
juhlavuoden kunniaksi Pohdin kaikkien jaostojen on velvoitettu pitämään omat huomioimisensa pitkin vuotta
esimerkiksi juhlakilpailuilla. Juoksija, maileri Rami
Oravakangas on ollut Pohdin
paras urheilija pitkään, mutta nyt hän jäähdyttelee. Puhetta johti seuran esimies, palopäällikkö Antti Karvonen ja pöytäkirjan kirjoitti nuoriso-ohjaaja Kalevi Huuskonen.
Toimintakertomus ja tilit viime vuodelta hyväksyttiin
muistutuksitta, samoin talousarvio kuluvalle vuodelle. Maakuntaviesti meni pyhäjärvisiltä tosi hyvin.
Jääkiekko taaplaa tasaisesti,
niin hyvin kuin näin pieneltä kylältä voi.
. Pohdin talouspuoli on
suht mallillaan. 08-772 9024, 040-7562264
Terhi Marjakangas p. 040-7366 098
Ilmoitushinnat: veroton
Etusivu
0,99 e
Tekstissä
0,83 e
Tekstin jälkeen
0,83 e
Osoiteilmoitukset 0,40 e
Kihla-, vihki- ja
kiitosilmoitukset 18,70 e
Värilisä:
alle 300 pmm
14,00 e
yli 300 pmm
41,00 e
Tilaushinnat:
53,00 e/vsk kotimaa,
72,00 e/vsk pohj.maat,
97,00 e/vsk muut maat
al-verollinen
1,23 e
1,03 e
1,03 e
0,49 e
23,00 e
17.00 e/väri
50,00 e/väri
Sähköpostilla jätetyistä ilmoituksista on toimitettava aina myös
näköisvedos ja tehtävä ilmoitusvaraus puhelimella.
Vastuu virheistä: Ilmoitusten julkaisemisessa noudatetaan
voimassa olevia Sanomalehtien Liiton ilmoitusten julkaisusääntöjä.
Lehti ei vastaa ilmoitusten poisjäännin aiheuttamasta vahingosta.
Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta
virheestä on ilmoituksen hinta. Ja välillä on tullut valvottua öitä lumitykkien parissa.
JOUKO MOILANEN
osoite Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi konttori avoinna ma-pe klo 9-16 puh. Mutta mitä onnistuminen ja menestys jokaiselle sitten merkitsee,
niin siihen ei pädekään mikään yksi ja sama ajatus ja toive.
Elämässä on monta polkua ja tienristeystä,
kohtaamista ja eroa. Se oli ikimuistettava hetki.
?Pohdin tulevaisuus
on tuhannen taalan
kysymys?.
POHDIN tulevaisuutta seuran
varapuheenjohtaja pitää ?tuhannen taalan kysymyksenä?. 2
Tänään
Keskiviikko helmikuun 19. Joukolle tuo hetki jäi lähtemättömästi mieleen.
Jouko kasvoi pohtilaiseksi
Pyhäjärven Pohdin johtokunnan uusi
varapuheenjohtaja Jouko Lehtosaari on
toisen polven pohtilainen. ja jännitettyä. Hän veti aikoinaan Suurlavan tansseja 10 vuotta ennen
Tapio Rannanmaata, joka on
jo pitkään vastannut esiintyjien hankkimisesta lavalle.
KAIKKIAAN seuratoiminta
antaa Jouko Lehtosaarelle
vaihtelua leipätyöhön. Hänen isänsä
Erkki Lehtosaari oli seuran aktiivi ja
puheenjohtaja lähes koko 1980-luvun.
Myös Joukon isoveli Jukka on ollut Pohdin
johtokunnassa. Olin 11-vuotias. Jouko puolestaan on nyt
Pohdin johtokunnassa viidettä vuottaan ja
myös yleisurheilujaostossa.
. Oppaita menestykseen ja onnistumiseen on kirjoitettu vaikka kuinka paljon.
Mutta jos tekeekin vaan sitä omaa juttuaan,
kulkee omia polkujaan. Vetäjäjiä seuran yleistyöhön ja eri jaostoihin kaivataan kipeästi. Jäsenmaksun suuruudeksi määrättiin 1 markka.
Seuran esimieheksi valittiin palopäällikkö Antti Karvonen sekä muiksi johtokunnan jäseniksi Kalevi Huuskonen,
Kaarlo Hautala, Aino Konola, Liisa Lehtinen, Hannu Mustaparta, Jouko Löytynoja, Eero Heikkilä ja Oskari Kananen.
Jouko Lehtosaari oli vuonna 1976 kukittamassa Pyhäjärven Pohdin kautta aikain parhainta urheilijaa, olympiavoittaja Helena Takaloa. Varsinainen pääjuhla on
syksyllä.
Pohdilla on tavallaan
tuplajuhlavuosi, sillä Pohdin ja Pyhäjärven Naisvoimistelijoiden ylläptämä Pyhäsalmen Suurlava täyttää
50 vuotta. Olin vuonna 1976 Kuopion lentokentällä vastaanottamassa Helenaa
hänen voitettuaan olympiakultaa. 08-772 9022
Sähköpostiosoitteet:
toimitus@pyhajarvensanomat.fi
ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi
Toimittajien sähköpostit muotoa:
etunimi.sukunimi@pyhajarvensanomat.fi
Ilmestymispäivä keskiviikko
Ilmoitusten jättö
Perjantaina klo 14.00 mennessä
Sivunvalmistus
Pyhäjärven Sanomat
Painopaikka
Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy/
Botnia-Print, Kokkola
Tarkastettu levikki 4079 kpl
Julkaisija: Pyhäjärven Sanomat Oy
Toimitusjohtaja:
Seppo Lähteenmäki p. Onhan kisoja tullut katsottuakin . Itsekin olen ollut pitkään hiihdon ajanottoporukassa Pesosen Paulin ja kumppaneiden kanssa. Tällä hetkellä on ostettuna neuvolalle 17 turvaistuinta, joita vuokrataan
viidentoista markan kuukausihintaan. Pääosin raha tulee sieltä tutuista bingosta ja tangosta. 08-772 9000 fax. Aivan niin kuin se
minun kotisohvalla viuhtominen olisi näitä kerttuja jotain auttanut.
Onnistumisesta ja menestyksestä syntyneiden
ilonkyynelien ohessa kisapäiviin on mahtunut
myös epäonnistumisen kokemuksia, kyynelinä
purkautunutta pettymystä. Valmensin
90-luvun puolivälissä lentopallojunnuja ja olin lajin jaostossakin. Naisten hopeaan päättyneessä kultataistelussa oli jännitystä kerrakseen. Nykyisin harrastan sauvakävelyä ja kävelyä.
Urheilua seuraan innokkaasti, kertoilee Jouko.
Pohti täyttää tänä vuonna
pyöreät 80 vuotta. Mutta otamme vastaan tilauksia jatkuvasti, sanoo lainaamon hoitaja Riitta Suvilehto Pyhäjärven neuvolasta.
Lisäksi lainataan kolmea turvaverkkoa, jotka voi panna
vauvan korin päälle autossa matkustettaessa.
50 VUOTTA SITTEN
Antti Karvonen Pyhäsalmen nuorisoseuran
esimieheksi
Pyhäsalmen nuorisoseuran vuosikokous pidettiin keskiviikkona Palotalossa. Ensiksi urheilullinen puoli.
. Huonon kisan jälkeen
mielipaha ja pettymys on ollut luettavissa monen
urheilijan kasvoilta, kun he viimeisin voimainpinnistyksin ovat urhoollisesti saapuneet vastailemaan ikikysymykseen: miltä nyt tuntuu?
Onnistuminen ja menestys ovat jotenkin hyvin
yleispätevästi ymmärrettäviä; kaikkihan me haluamme onnistua ja menestyä. Kyllähän se Helena Takalo taitaa tulla. Lehti ei vastaa virheestä, joka johtuu
lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta,
epäselvästä käsikirjoituksesta tai puhelinvälityksessä sattuneesta
väärinkäsityksestä.
Muistutukset virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä kahdeksan
päivän kuluessa ilmoituspäivästä lukien.
Välitämme ilmoituksia kaikkiin sanoma- ja paikallislehtiin niiden
omilla ilmoitushinnoilla.. Hiihdossa Komun Jouni ja Kuosmasen Marjo ovat kärjessä.
Sitten on tämä uusi SkiTeam,
nuorten hiihtojoukkue, joka
on noteerattu valtakunnallisesti. Velipoika Jukka harrasti aikoinaan 110 metrin aitajuoksua SM-tasolla, kunnes katkennut akillesjänne
katkaisi uran. 772 9040 internet: www.pyhajarvensanomat.fi
Päätoimittaja:
Jouko Moilanen p. 08-772 9023, 040-523 2967
Toimittajat:
Jaana Konu p. Raha menee paljolti Pohdin talon ylläpitoon. Hän
työskentelee PRT-Woodin
sahalla Pyhännällä höyläämöpuolen vetäjänä. Kisajärjestelyissä varsinkin hiihdossa täältä löytyy ?hulluja?, jotka uskaltavat ottaa isoja kilpailuja. Itse pelasin junnuna
jääkiekkoa ja lentopalloa piiritasolla, joten reissattu on.
Ei tullut minusta kuitenkaan
urheilijaa. Seuran ti-
laa arvioidessaan Jouko Lehtosaari jakaa asian kahteen:
urheilulliseen ja taloudelliseen puoleen. Ja katsoo, mihin se riittää.
JAANA KONU
25 VUOTTA SITTEN
Neuvolan turvaistuinlainaamolle hyvä
vastaanotto
SPR:n Pyhäjärven osaston neuvolassa toimiva lasten turvaistuinlainaamo on saanut hyvän vastaanoton
päivästä alkaen.
JAANA KONU
www.fmi.fi
Keskiviikko
Hallintojohtaja
eroaa virastaan
+1
7:42
17:18
Tänään
Torstaina
Perjantaina
Lauantaina
Sunnuntaina
Maanantaina
Tiistaina
pimeä
päättyy
7.08
7.05
7.01
6.58
6.55
6.52
6.49
aurinko aurinko
nousee laskee
pimeä
alkaa
7.57
7.54
7.50
7.47
7.44
7.40
7.37
17.54
17.56
17.59
18.02
18.05
18.08
18.11
17.04
17.07
17.10
17.14
17.17
17.20
17.23
3. Pyhäjärven, Mäkikylän ja Hiidenkylän osakaskuntien
mukaan lupahakemuksen
vesistöselvitys ei ole totuuden mukainen. Viime vuonna Pyhäjärvellä tehtiin 2 uutta myönteistä tukipäätöstä.
Sari Huuskosen mielestä kehitysvammaisten lasten ja nuorten
aamu- ja iltapäivähoitoa pitää varsinkin Pyhäjärvellä kehittää, sillä
asiakasmäärät ovat paikkakunnalla kasvaneet.
Yhteistyössä koulun kanssa päivähoitoa jo järjestetäänkin, mutta
kysyntää on koko ajan yhä enemmän. Olemme lähteneet tekemään
yhteisiä kriteerejä vammaispalvelujen puolelle, että ne vastaavat tä-
PYHÄSALMEN kaivokselle
myönnetystä ympäristölupapäätöksestä valitettiin.
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto muutti viime
joulukuussa Pyhäsalmen
kaivoksen ympäristölupaa
jätevesien pH:n osalta. Omaishoidontuen hakemukset käsitellään toimintakykyarvioinnin jälkeen kehitysvammahuollon työryhmässä
ja päätökset tekee vammaispalvelujen johtaja.
Huuskonen muistuttaa, että tähänkin saakka omaishoidontukipäätökset on tehty oikeudenmukaisesti. Uusi menettelytapa lähinnä
vain vahvistaa aikaisemmin tehtyä työtä.
Kaikkialla ei ole omaishoidontuen myöntämistä varten käytössä toimintakyvyn laskennallista ar-
viointimittaria, vaan joissakin kunnissa ja kuntayhtymissä arviointi
on tehdään kokonaan asiantuntijatyöryhmän voimin.
Huuskosen mukaan mittareilla
on oma tärkeä osansa hoitoisuutta ja toimintakykyä arvioitaessa.
. Sunnuntaina Aslak.
Maanantaina Matti, Matias. Viime
vuonna Pyhäjärvi maksoi omaishoidontukea kaikille vammaispalveluasiakkaille, jotka täyttivät tukikriteerit. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että Rantaselle
myönnetään ero huhtikuun
17. Johtoryhmän mielestä nykyisellä kokoustahdilla työntekijöillä ei jää riittävästi aikaa hallinnon muihin tehtäviin, kuten hallinnon kehittämiseen.
Pyhäjärvi pituus 25.97 itään Greenwichistä,
leveys 63.67 pohjoista leveyttä
Kärsämäki
-3
Hallitus vähentää
kokouksiaan
AURINKOINEN AIKA
Lauantai
-5
Kärsämäki
ARJA RANTANEN eroaa Pyhäjärven kaupungin hallintojohtajan virasta. Tiistaina Tuija, Tuire.
Vammaispalvelun asiakkaiden
omaishoidontuen arviointi uudistettiin
Kaivoksen
ympäristöluvasta
valitettiin
Viime vuoden loppuun
saakka Selänteen vammaispalveluissa käytettiin omaishoidontuen
tarpeen arviointiin samoja kriteerejä kuin vanhuspalvelujen puolella. Vammaispalvelujen
vs. Ikäihmisten toimintakykymenetelmän rinnalla on koko
ajan ollut käytössä myös kehitysvammaisten toimintakykyä mittaava menetelmä.
. johtaja Sari Huuskosen toteaa tilanteen olevan nyt oikeudenmukainen, kun vammaispalvelujen asiakkaat saavat
heille kuuluvan toimintakykyarvion.
MONI perhe on kokenut toimintakyvyn arviointimenetelmän epäoikeudenmukaisena hakiessaan
omaishoidontukea kehitysvammaisten lasten hoitamiseen. Ei ainakaan ole ollut kysymys siitä, että olisi tehty virheellisiä päätöksiä, sanoo Sari Huuskonen.
Viime kesänä työryhmä päätyi siihen, että nyt on uudistuksen aika. päivä
NIMIPÄIVÄT
Tänään Eija. Nyt vammaispalveluihin on otettu käyttöön
omat arviointimenetelmät. Maaliskuusta
lähtien kokoukset pidetään
pääsääntöisesti kerran
kuukaudessa. Valittajat katsovat lupapäätöksen
mukaisen pH-rajan noston
vähentävän vesieliöstön
selviytymismahdollisuuksia entisestään.
Kaupunginhallitus toteaa
vastineessaan, ettei valituksessa ole esitetty sellaisia perusteita, joiden takia
kaupunki muuttaisi lausuntoaan lupahakemuksesta.
Vammaispalvelujen vs. Vaikka tuen kriteerit täyttyisivätkin, ei omaishoidon tukihakemuksia hyväksytä, jos määrärahat loppuvat kesken vuoden.
PYHÄJÄRVEN kaupunki on varannut tälle vuodelle kehitysvammapalvelujen asiakkaille omaishoidontukea 81500 euroa. Tässä ei ole tapahtunut mitään dramaattista, tavallaan tilanne jatkuu ennallaan, kriteereitä ollaan vain tarkennettu meidän osalta.
Huuskonen toteaa, että ristiriitaiset tilanteet arvioinnin lopputuloksesta ovat olleet erittäin harvinaisia. Päivähoitoon tarvitaan vaihtoehtoja perheiden erilaisista elämäntilanteista johtuen; esimerkiksi vuorotyötä tekevissä perheissä
päivähoitoa tarvitaan eri vuorokaudenaikoina.
Torstai
Perjantai
-4
Pyhäjärvi
-5
Haapajärvi
Pyhäjärvi
-4
-4
Pyhäjärvi
-5
Kiuruvesi
-5
Kiuruvesi
7:52
17:09
7:59
17:02
-2
7:49
17:12
Sunnuntai
Maanantai
Pyhäjärvi
-5
Pihtipudas
Pyhäjärvi
-6
Haapajärvi
-3
Pihtipudas
-4
7:56
17:06
Pyhäjärvi
+1
-5
7:46
17:15
PYHÄJÄRVEN kaupunginhallitus vähentää kokoustensa määrää. Koska eihän tämä voi perustua henkilökohtaisiin
tunneperäisiin seikkoihin, vaan
sen pitää olla todistettua tietoa.
Arviointimenetelmät ovat todentamassa, onko asiakkaasta tehty
arvio oikea.
Nimellä ?KeRava. Torstaina Heli, Heljä, Helinä. johtaja Sari Huuskonen on tyytyväinen, että vammaispalvelujen puolella
omaishoidontuen kriteerit on saatu tarkennettua.
tä meidän asiakasryhmää.
Nyt ikäihmisten toimintakykymittaria ei käytetä enää lainkaan
kehitysvammaisten lasten toimintakyvyn arviointiin. Vanhempien mielestä entinen arviointimenetelmä ei soveltunut lapsille eikä kehitysvammaisille henkilöille.
Kritiikkiä arviointimenetelmää
kohtaan syntyi yleensä tilanteissa, joissa omaishoidontukihakemukseen on tullut hylkäävä päätös tai jos perhe on ollut eri mieltä
kehitysvammaisen lapsen hoitoisuusluokasta.
. Työn perustaksi selvitettiin, millaisia arviointikäytäntöjä
on muissa kunnissa ja kuntayhtymissä.
ARVIOINTIMENETELMÄN muuttamisesta on keskusteltu kehitysvammahuollon työryhmässä jo vuosia.
Perheissä koettiin, että arviointimenetelmä ei antanut oikeaa kuvaa lapsen toimintakyvystä, koska toimintakykyä mitattiin ikäihmisille tarkoitetulla arviointimenetelmällä.
. Perjantaina Keijo.
Lauantaina Tuulikki, Hilda. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2014 - N:o 8
Keskiviikko helmikuun 19. Tähän saakka kokouksia on kuukauden aikana ollut 2 kertaa.
Kaupunginhallitus päätti vähentää kokouksia kaupungin johtoryhmän esityksen mukaisesti. Meillä on nämä arviointimenetelmät tukityövälineenä, ne tukevat meidän subjektiivista kokemusta tilanteesta. Hoito- ja vanhustyön omaishoidontuki myönnetään edelleen tämän
oman kriteeristön mukaan.
Jokainen kunta päättää vuosittain omaishoidontuen määrära-
VIIKON SÄÄ
hoista. tunnettu menetelmä on ensisijainen arviointimenetelmä vammaispalveluissa.
Lisäksi käytössä on 2 muuta arviointimenetelmää, joilla tarvittaessa voidaan tarkentaa arviota.
Rava-toimintakykymenetelmä
on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneiden henkilöiden toimintakyvyn
ja avuntarpeen arviointiin
Asiakkaiden velanhoitokyky on säilynyt siten
edelleen kohtuullisen hyvänä. Kokonaisasiakasmäärä eli nettokasvu kasvoi 12 kuukauden aikana 348
asiakkaalla ja oli vuoden lopussa 16 503 asiakasta. Ne
kasvoivat edellisvuodesta,
mutta ovat suhteessa sitoumuskantaan alhaisella tasolla, kertoo Ahola lisäten, että
pankin vakavaraisuus edelleen vahvistui ja oli vuodenvaihteessa 24,3 prosenttia.
Omia varoja suhteessa riskipainotettuihin saataviin on
Kaupunki
yhtenäisti
kaukolämmön
hinnan
34 miljoonaa euroa.
Suomenselän Osuuspankin asiakasmäärän kasvu säilyi lukujen mukaan vuoden
2013 aikana. N:o 8
Osuuspankin liikevoitto parani
RISTEYSALUEEN eli
Transpark-alueen kaukolämpötaksa on
56,83 euroa megawattitunnilta maaliskuun alusta lähtien.
Kaupunginhallituksen
päätöksen myötä Pyhäjärven kaupunki yhtenäisti eri alueiden
kaukolämpöhinnan.
Kaukolämpö maksaa
saman verran risteysalueella, keskustaajamassa ja Ruotasella.
Helmikuun loppuun
saakka Ruotasella
maksetaan megawattitunnista 97,05 euroa
ja keskustaajamassa
53,80 euroa. Kaupunki tukee risteysalueen
asema-kaava-alueella teollisuusyritysten
kaukolämpöenergian hintaa. Pankin asiakaskunnan ikärakenne, joka painottuu keskimääräistä enemmän aktiivi-ikäisiin,
selittää osaltaan asuntoluottojen kysyntää. Kasvua oli 8,4 prosenttia. Pankin jäsenmäärä kasvoi vuoden aikana 172 jäsenellä ja jäsenmäärä oli vuoden lopussa
7673 jäsentä.
Bonusasiakkaille myönnetyt bonukset kasvoivat
vuoden aikana 7,5 prosenttia
ja olivat 867 tuhatta euroa,
kun edellisenä vuonna vastaava määrä oli 806 tuhatta euroa.
Osuuspankin keskittäjä-
asiakkaiden määrä vakuutusyhtiö Pohjolan kanssa
nousi 3088 asiakkaaseen ja
293 asiakkaalla vuoden aikana, kasvua oli 10,5 prosenttia. Koko pankin hallinnoima asiakasvarallisuus
oli vuoden lopussa 204 miljoonaa euroa eli talletukset, vakuutukset ja rahastot. Yhteisten asiakkaiden
määrä nousi 7119 asiakkaaseen ja kasvua oli 434 asiakasta, 6,5 prosenttia.
VUODEN 2013 aikana Laaksojen OP-Kiinteistövälityksen Haapajärven-Pyhäjärven yksikkö välitti 44 kauppaa ja määrä väheni kahdella kaupalla verrattuna viime
vuoden vastaavaan aikaan.
Alkuvuonna kysyntää heikensi niin sanotun taloudellisen toimintaympäristön
heikkeneminen ja kuluttajien lisääntynyt varovaisuus.
Koko luottokanta OPAsuntoluottopankkiin siirretyt asuntoluotot mukaan
lukien oli vuoden lopussa
265 miljoonaa euroa ja kasvoi vuoden aikana 18 miljoonaa euroa, 7,4 prosenttia.
Asuntoluottopankkiin siirretty kanta on 35 miljoonaa
euroa. päivä
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2014 . Ero
riskeeraisi alueen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämisen ja tuottamisen.
Kaupunginhallituksen kannanotto sisältyy valtiovarainministeriölle annettavaan
lausuntoon, josta tehty päätös ei ollut yksimielinen. Luotonanto omas-
ta taseesta oli 231 miljoonaa
euroa.
?Asuntorahoituksen
kasvu oli vuoden aikana
6,9 prosenttia. Poliisi jatkaa räjähdyksen aiheuttaneiden seikkojen selvittämistä.
Yli puolen
miljoonan
lisälasku
PYHÄJÄRVEN kaupungin maksamat ennakkomaksut eivät riitä toteutuneisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin.
Pyhäjärven kaupunki maksoi kuntayhtymä Selänteelle viime
vuonna ennakoita vajaat 24,9 miljoonaa
euroa. Asuntoluotot ovat 59 prosenttia pankin koko luottokannasta ja
siten ylivoimaisesti osuudeltaan suurin osuus koko
luottokannasta. Yritysrahoitus, johon maatalouden rahoituskin lasketaan, kasvoi merkittävästi ja vahvensi pankin markkinaosuutta omalla toimialueella.
Talletukset olivat joulukuun lopussa 179 miljoonaa
euroa ja kasvoivat 12 kuukauden aikana 7,3 prosenttia.
. Talousarvioon on varattu 40000
euroa, mistä siirretään
tukea lämpölaitoksen
tuloksi.
Pyhäjärven
ja Haapajärven Osuuspankkien yhdistymä Suomenselän
Osuuspankki
on toiminut
reilu kaksi
vuotta.
Suomenselän Osuuspankin liikevoitto
parani viime vuonna edellisvuoteen
verrattuna 6,9 prosenttia ja oli kaksi
miljoonaa euroa, kun vastaavaan aikaan
viime vuonna liikevoitto oli 1,9 miljoonaa
euroa. Toimialueeltamme poismuuttaneiden
nuorten asuntorahoitus on
meille myös tärkeä osa kasvuamme, näkee Ahola.
. Jorma Leskisen (ps), Henri Kyllösen (kesk) ja Tyyne
Tuikan (Pro Pyhäjärvi)
mielestä lausunto olisi
pitänyt viedä valtuuston päätettäväksi. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa maa- ja metsätalousyrittäjä Veijo Manninen Pyhäjärveltä ja varapuheenjohtajana hankintajohtaja Mauri Oikari Haapajärveltä. Keskeisiä syitä kasvuun
olivat Kari Aholan mukaan
pankkiasioinnista kertyvien
bonusten käyttö myös vahinkovakuutusten maksamiseen ja pankki- ja vakuutuspalvelujen keskittäjäasiakkaille annetut muut lisäedut. Vahvuutemme Pohjolan ja Laaksojen OP-Kiinteistökeskuksen henkilöstö mukaan lukien nousee 35 henkilöön. Tilinpäätöksen
mukaan lisälaskua on
tulossa 588675 euroa.
?Kärsämäen
ero riskeeraisi
palvelut?
PYHÄJÄRVEN kaupunginhallitus ei pidä suotavana, että Kärsämäki eroaisi Selänteestä kesken vuoden. Lausunnon hyväksymistä
kannattivat Taimi Piippo (sd) sekä keskustan
Jukka Tikanmäki, Paavo Leskinen ja Marita
Kärkkäinen-Rytkönen.. Emme ole palveluaikoja supistaneet, vaan olemme halunneet edelleen parantaa lähipalveluamme.
Laajentunut toimintamme
toi toimialueellemme lisää
muun muassa veroja henkilöstöltä, summaa toimitusjohtaja Kari Ahola lisäten,
että kaikkiaan Suomenselän
Osuuspankin kaltaisen paikallisen toimijan rooli kasvaa
muun muassa siksi, että liikepankit keskittyvät enemmän kasvukeskuksiin.
Suomenselän Osuuspankin hallintoneuvoston puheenjohtajana jatkaa rehtori Ilkka Heinonen Haapajärveltä ja varapuheenjohtajana
palomies Esko Rasila Pyhäjärveltä. 4
Ajassa
Keskiviikko helmikuun 19. Tuloksen paraneminen johtui
pankin toimitusjohtajan Kari Aholan
mukaan keskeisesti muun muassa pankin
omien sijoitusten tuottojen kasvusta ja
myyntivoitoista. Järjestämättömien luottojen määrä oli vuodenvaihteessa 0,8 prosenttia luotto- ja takauskannasta. Tuottoa haettiin myös sijoitustuotteista edellisvuotta
enemmän.
YHDISTYNEIDEN Pyhäjärven
ja Haapajärven Osuuspankin
eli Suomenselän Osuuspankin koko henkilöstö oli keskimäärin 32 henkilöä, jossa
kasvua yhden henkilön verran.
. JM
Piharakennuksen räjähdyksestä löytyi
aluksi tunnistamaton kuolonuhri
MAANANTAI-ILTANA puoli yhdeksän aikaan Pyhäjärvellä Haapajärventien varrella sijaitsevassa
kiinteistössä tapahtui räjähdys, jonka yhteydessä menehtyi yksi henkilö.
Kiinteistön pihalla sijaitseva lautarakenteinen
piharakennus tuhoutui räjähdyksessä täysin ja
syttyi palamaan. Tapahtumapaikalla suoritetun
tutkinnan yhteydessä rakennuksen jäänteistä löytyi yksi tunnistamaton vainaja.
Kiinteistössä asui paikkakuntalainen iäkäs
mies yksin. Korot painuivat viime
vuoden aikana historiallisen alhaiselle
tasolle ja se heikensi pankin korkokatetta
12,4 prosenttia.
SUOMENSELÄN OSUUSPANKIN
toisen toimintavuoden tulos
osoittaa, että pankin luottoja takaustappiot jäivät vähäisiksi.
2 kpl/talous
5,99-6,66/kg
-14%
Etu K-Plussa-kortilla
kpl
Ilman K-Plussakorttia 6,99 kpl (6,99-7,77/kg)
Coca Cola
1,5 l
95
500 g
9,90/kg
Ilman K-Plussakorttia 6,95/rs (13,90/kg)
rs
Etu K-Plussa-kortilla
4
99
4
5
-28%
Etu K-Plussa-kortilla
rs
pkt
Ilman K-Plussakorttia 3,85 rs (6,42-7,70/kg)
200 g
7,48-9,97/kg
99
Snellman
KARJALANPAISTI
-10%
29 pack!
Etu K-Plussa-kortilla
1
MANDARIINI
Orri, Israel
2
Ilman K-Plussakorttia 3,59 /2-pack
99
kg
Oululainen
PULLAVA
TÄYTEPITKOT
400-420 g
5,695,98/kg
-22%
Etu K-Plussa-kortilla
kpl
Ilman K-Plussa-Korttia 3,09 kpl (7,36-7,73/kg)
KATSO LOPUT TARJOUKSET K-MARKET -LEHDESTÄ!
TIMJAMI
Ollintie 9, 86800 Pyhäsalmi
puh. Pääosa rahoituksesta tulee EU:n maaseutura-
hastosta. Projektina
voi olla esimerkiksi tapahtuman järjestäminen, yhteisön kalusteiden tai laitteiden hankinta, pienet toimitilaremontit tai muuta sellaista. 2 kpl/talous
13,22/kg
LAMMASTUOTTEET
Ä!
ER
Maistiaiset klo 12-16
Paistopisteestä Valio
Voicroissant
Vaasan
0
99
0
39 OIVARIINI
kpl
marjaherkkuviineri
7
29
3
TUORE RUODOTON
LOHIFILEE
kpl
-33%
Wursti
EXTRAPALVIKINKKU
Etu K-Plussa-kortilla
400 g
ja EXTRAPALVIKALKKUNA 300 g
500-600 g
5,48-6,58/kg
Fazer
MAITOSUKLAALEVYT
pl!
k
2
pkt
Ilman K-Plussa-Korttia 4,49 pkt (11,23-14,97/kg)
3
-16%
-14%
Etu K-Plussa-kortilla
50
Ilman K-Plussa-Korttia 2,09 kpl (10,45/kg))
sis.
pantit
0,80
3
Valio
OLTERMANNI
JUUSTOT
900 g-1 kg
raj. Yhteisö Leader -tuen suuruus on enimmillään
puolet kustannuksista ja
enintään 500 euroa projektilta. Yritystukia voi toistaiseksi hakea vielä kevään 2014
ajan ja toteutus on 31.12.2014
mennessä. Tuki maksetaan myönteisen päätöksen jälkeen ennakkona kokonaisuudessaan hakijan ilmoittamalle
tilille. Yhdistyksen toiminta on kaikille
avointa, joten kuka tahansa oman alueensa kehittämisestä kiinnostunut voi osallistua siihen. Keskipiste-Leader on saanut lisärahoitusta muilta Leader-ryhmiltä käyttämättä jääneistä varoista.
Nuoriso Leaderista saatujen hyvien kokemusten pohjalta Keskipiste-Leader ot-
taa käyttöön uuden Yhteisö
Leader -rahoitusmallin. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen
murroksen keskellä valtuutettujen tulee keskittyä yhteistyöhön, joka edistää kuntalaisten hyvinvointia nyt ja
tulevaisuudessa.
Tämän kannanoton pyydämme kirjaamaan kaupunginhallituksen pöytäkirjaan
ja saattamaan tämän tiedoksi myös Pyhäjärven kaupunginvaltuustolle.
Pyhäsalmi 17.2.2014
Valtuutetut:
Ari Varis
Henri Kyllönen
Dennis Tammela
Raija Leppäharju. Ensimmäinen hakuaika päättyy jo 28.2.2014.
Hakulomake ja ?ohjeet tulevat nettiin viikon 8 eli kuluvan viikon aikana.
Keskipiste-Leader on Nivala-Haapajärven ja Haapaveden-Siikalatvan seutukuntien alueella toimiva
paikallinen Leader-toimintaryhmä. päivä
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2014 - N:o 8
5
Tässä suuressa olympiahuumassa lyömme tarjoukset tiskiin.
Lisäksi seudun paras lammasfarmari maistattaa tuotteitaan la 22.2.
Tervetuloa maistamaan tuotteita, jotka ovat läheltä sinua!
TO- SU 20.-23.2.2014
TISKISTÄ
Lauantaina 22.2.
Myllymäen
Voimassa to-la 20.-22.2.
600 g Norja, pakattu
raj. 08 7727 800
arto.makimartti@k-market.com
ma - pe 7-21, la 7-18, su 12-18
Shemeikka Keskipiste-Leaderin
varapuheenjohtajaksi
KESKIPISTE-LEADER ry:n hallitus järjestäytyi vuoden
2014 avauskokouksessaan.
Puheenjohtajaksi valittiin
Juhani Pihlajamaa Nivalasta
ja varapuheenjohtajaksi Laimi Shemeikka Pyhäjärveltä.
Kokouksessa ei tehty tukipäätöksiä hanke- tai yritystuille. Tukea voi hakea joko ryhmä esimerkiksi kesäkahvi-
latoimintaan tai muuhun sellaiseen tai nuori yrittäjä eli alle
26-vuotias omaan yritykseen.
PITTÄÄ SANNOO
Kannanotto
ME allekirjoittaneet Pyhäjärven kaupunginvaltuutetut
ilmoitamme, ettemme ole
kannattamassa emmekä ota
vastuuta Pyhäjärven kaupunginhallituksen toimenpiteistä koskien kaupunginjohtaja-asiaa hallinto-oikeuden antaman 17.4.2013 täytäntöönpanokiellon jälkeen.
Kaupunginhallitus on toiminut 17.4.2013 jälkeen kyseessä olevassa asiassa ilman
kaupunginvaltuuston antamaa valtuutusta.
Kaupungin hallinnossa
asioiden käsittely on jo aiheuttanut ja aiheuttaa edelleenkin runsaasti kuluja sekä hallintohenkilökunnan
kuormittumista. Mielestämme myös Pyhäjärven
kaupungin keskeisten päättäjien tulee noudattaa hallinto-oikeuden päätöksiä ja
käräjäoikeuden ratkaisua
30.1.2014.
Valtuutettujen tulee kaikin tavoin edistää lapsiperheiden, sairaiden ja iäkkäiden kuntalaisten hyvinvoin-
tia.
Talouden
heikentyessä vaarantuvat kuntalaisille niin tärkeät investoinnit,
joilla on merkitystä työttömyyden ja sitä kautta sosiaalisten ongelmien torjunnassa.
TULEVAISUUSSTRATEGIASSA
olevat tavoitteet tulee asettaa etusijalle. Periaate on sama kuin Nuoriso Leaderissa, tukea voivat
nyt hakea yhdistykset ja yhteisöt omiin pienempiin kehittämistoimiin. Hanketukien hakeminen on päättynyt ohjelmakauden 2007-2013 osalta. Paikallinen toimintaryhmä on rekisteröity yhdistys, joka kannustaa
maaseudun asukkaita kehittämään kotiseutuaan, lisäämään sen viihtyisyyttä sekä synnyttämään uusia työpaikkoja ja yrityksiä. Tukea voi käyttää yrityksen pieniin investointeihin. Keskipiste-Leaderin rahoituskehys ohjelmakaudelle 2007-2013 on noin
seitsemän miljoonaa euroa.
Nuoriso Leaderia myös nuorten
yritystoimintaan
NUORISO LEADER ?tukea voi hakea nyt myös nuorten yritystoimintaan. Keskiviikko helmikuun 19. Leader-toimintaryhmät kehittävät maaseutua neuvomalla ja aktivoimalla sekä rahoittamalla
paikallisia maaseudun kehittämishankkeita ja yritystukia. Leader-toimintatapa on maaseudun kehittämisen täsmätyökalu, joka antaa maaseudun ihmisille, yhteisöille ja yrittäjille mahdollisuuden vaikuttaa oman alueensa kehittämiseen. Raportoinnin yhteydessä hankinnoista toimitetaan asianmukaiset kuitit to-
dentamaan projektin toteutumista.
Tukea voi hakea neljä kertaa vuodessa sähköisesti
Keskipiste-Leaderin nettisivuilta
päivä
Elämää ja ihmisiä
Nuorten talvista juhlaa
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2014 . Jarkko Mandelin yhdistää työssään useita
eri tanssilajeja ja tekniikoita
aina klassisesta baletista akrobatiaan.
FolkJam® kurssille pääsevät kaikki liikkumisesta innostuneet. Siinä muun muassa tasapainoillaan, ylitetään
esteitä, sujahdellaan ahtaista väleistä, kiivetään seinille, hypitään erilaisille pinnoille ja heilutaan puissa.
Kurssilla liikutaan jokapäiväisessä ympäristössä ympäristön antamia mahdollisuuksia hyödyntäen.
. Siellä järjestetään ihastuttavassa maatilamijöössä nelipäiväinen joogaan sekä tanssillisiin ja somaattisiin menetelmiin perustuva, kokonaisvaltaista hyvinvointia tukeva leiri. FolkJam on uusi, suomalainen ryhmäliikuntamuoto, jonka parissa
pääsee kohottamaan kuntoa
ja kokemaan tanssin yhteisöllisyyttä ja iloa. Kerholle
kun on saatu uusi, tai paremminkin hyvin käytetty perinteinen höyläpenkki, joka on
saatu Sievistä eräältä kunnan
virkailijalta.
Nativan
puheenjohtaja Elina Pesonen kertoi, että
iäkkäille miehille tarkoitettua puutyökerhoa on kysytty.
Osallistujille maksuttomaan
kerhoon kaavaillaan kolmesta kuuteeen osallistujaa. Tämä on uudenlainen tapa nostaa tietoisuutta
ja ymmärrystä omasta vartalosta ja sen fyysisistä heikkouksista.
Nykytanssi-partnering
-kurssilla totutellaan käsien päällä työskentelyyn sekä harjoitellaan yksittäisiä vaikeampia akrobaattisia liikkeitä. Parkour on
yksinkertaisimmillaan juoksemista, hyppäämistä ja kiipeämistä. Sittemmin liinassa on
noin kymmenen neulojan käsialat. Liina on 27
senttimetriä leveä.
Mahdollisen tulevan ennätysliinan ensimmäisimmät
silmukat olivat kaupungin ja
seurakunnan edustajien käsialaa. Mikäli joku kaipaa ennemminkin rauhaa kuin rajua liikettä, tarjolla on mitä mainioin mahdollisuus
Pyhäjärven Verkkorannassa. Elina Pesonen sanoi ainakin 2-3 miehen myös osallistuneen neulomiseen. Siellä on alkamassa
puutyökerho iäkkäille miehille. Langat kaulaliinan tekemiseen on
saatu lahjoituksena.
Pitkä kaulaliina lankoineen ei mene hukkaan valmiina, sillä siitä tullaan pätkimään sopivan kokoisia pätkiä,
joista tehdän huopia. Kaksi työtilausta kuulemma on jo
tullut. Naisilla puolestaan on käytössä kangaspuut. Kerhon vetäjänä ja yhdyshenkilönä toimii Pauli Humaloja, joka on tuttu mies ennestään Tarinatuvalla käyneille.
Viikko sitten tuvalla vietettiin
yhdistettyä valon- ja ystävänpäivää ja silloin arveltiin, että tänään keskiviikkona kerhossa jo höylätään. 6
Keskiviikko helmikuun 19. Elina Pesonen sanoi Nativan todennäköisesti hakevan tukea
miesten ja naisten käsityökerhoille Suomen Työväen Sivistysliitolta.
TARINATUVAN avajaisissa yli
kolme vuotta sitten Elina Pesosen ideasta aloitettu, jopa
maailman pisimmäksi kaavaillun kaulaliinan neulominen Tarinatuvalla jatkuu.
Viikko sitten liina väliaikamitattiin ja pituudeksi saatiin 28
metriä.
Matkaa maailman pisimmäksi kaulaliinaksi vielä on,
sillä Elina Pesonen on ilmeisesti jopa tosissaan asettanut
tavoitteeksi ylittää nykyisen
maailman pisimmän kaulaliinan pituuden, joka on kuulemma 47 kilometriä. FolkJam
hyödyntää kotimaisen tanssin monipuolista liikemateriaalia, mikä mahdollistaa
liikunnallisen kehittymisen
samalla kun mieli vapautuu
juurevasti svengaavan musiikin tahdissa.
Panu Varstalan kurssi nykytanssista ja parkourista on
mielenkiintoinen yhdistelmä liikkumista. liittyen, reilu kolme vuotta sitten aloitetun, ennetyspitkäksi kaavaillun kaulaliinan neulominen jatkuu.
Puutyökerho
iäkkäille
miehille on uutta Pyhäjärvellä. Kerhossa ei tehdä mitään hirsihuviloita, vaan huomattavasti pienempiä töitä.
Tarvikkeet kerholaiset joutuvat itse kustantamaan. Joogaleiri on avoin kaikentasoisille ja -taustaisille osallistujille. Työpajan joogaosuus
pohjautuu Purna-joogaan,
jossa fyysinen puoli eli asanat ja henkinen puoli eli meditaatio ovat tasapainossa.
Liikkuen ja tanssien herkistetään kehon sisäistä aistivuutta ja oman liikkeen havannointia. Niin ikään
enemmän naisten ?töihin. koulunsa vanhimpina. N:o 8
Täydenkuun
Tansseilla
kurssitetaan
amatöörit
ja ammattilaiset
Abiturientit viettivät penkkareitaan torstaina. Kuvat: Jouko Moilanen
ENSI kesänä Pyhäjärven nykytanssifestivaaleilla Täydenkuun Tansseilla kurssitetaan sekä ammattitanssijoita, että harrastajia. Harjoitteissa
painotetaan tanssin ja liikkeen kehotietoisuutta vahvistavia sekä kehoa ja mieltä
vapauttavia ja avaavia vaikutuksia, kuvailee taiteellinen
johtaja Pirjo Yli-Maunula.
Puutyökerho alkamassa, kaulaliina kasvaa pituutta
PYHÄJÄRVEN NATIVA -yhdistyksen ylläpitämällä Tarinatuvalla Pyhäsalmessa tapahtuu. Moni teosten esiintyjistä pitää omaan erityisalaansa liittyvän kurssin ja tällä
tavoin festivaalille on saatu
monimuotoinen kurssiohjelmisto.
Gaga-tekniikka on israelilaisen Ohad Naharinin kehittämä liikekieli, joka pohjautuu liikkeen parantavaan
voimaan. Odotetuin kurssi fesitaalin taiteellisen johtajan Pirjo YliMaunulan mukaan lienee
maailmalla supersuosion
saavuttanut Gaga-tekniikka. Ne menevät ehkä SPR:n kautta huopia tarvitseville.
Nativa ry on Mielenterveyden Keskusliiton paikallisyhdistys ja se on toiminut vuodesta 1996 lähtien.
JOUKO MOILANEN
Iäkkäämpien miesten puutyökerhon vetäjänä ja yhteyshenkilönä toimii Pauli Humaloja.. Elina
kaavailee Pyhäjärvellä valmistuvan liinan yltävän valmiina
Kärsämäelle asti. Tällä kertaa kuorma-auton lavalla ei tarvinnut isommasti palella, kuten niin monesti tähän aikaan vuodesta.
Kun abit oli saatu lukulomalle, ottivat kakkosluokkalaiset ?vallan
päivä
Hirvenkaatomäärät
vähentyneet
selvästi
Hieno kisatunnelma siivitti
pyhjärviset neljänteen sijaan
PYHÄJÄRVELLÄ hirvenpyyntilupia oli viime syksynä 193
kappaletta, joista käytettiin 89,3 prosenttia. Muutos johtuu siitä, että maa- ja metsätalousministeriö on uudistamassa valtion kalastusmaksujen
keräämisjärjestelmää. Kisojen
kiinnostavin laji tälle ykkösjoukkuekolmikolle on hiihto.
Miten on, kiinnostaisiko
lähteä kokeilemaan Rukajärven hopeamitalin innostamana lumilautailua. Joten kaatomäärät ovat selvästi vähentyneet. Alkavan kevään aikana Pyhäjärven hallissa on luvassa kurssitusta aloittelijoille. Seppo Ravantti
heitti myös yhtä kaatoa vaille täyden tuloksen vastikään
Varkaudessa pidetyissä kilpailuissa. Eikä jääty
hirveän kauas pronssista, eli
ihan mitalikantaan päästiin
hiihtämään tänä vuonna, totesi Marko Pehkonen Honkavuoren Hiisituvalla järjestetyssä kakkukahvitilaisuudessa.
Marko arvioi menestyksen taustalla olevan sen, että joukkue oli tasaisen vahva. Mainareita hän edusti nuorempanakin, tosin välillä oli kausi Kiuruveden Ice-Bowling
-seurassa, kun Kiuruvedelle rakentui aikoinaan keilahalli. Kappalemääräisiä tilastoja minulla ei ole
vuodelta 2011 käytettävissä,
mutta hirviä kaadettiin silloin noin 350-380. Kesällä hallissa on hiljaisempaa. Tulos oli 276 pistettä.
56-vuotias Seppo Ravantti
edustaa keilaamisessa Varkauden Mainareita. Ja kun miehellä on
kilpailuviettiä, ne kisat tietenkin kiinnostavat. Erään
keilaamista paljon harrastavan arvion mukaan tämä
tulos on niin hyvä, että Pyhäjärven tapaisissa pienissä
halleissa siihen ylletään vain
noin 2-3 kertaa viidessä vuodessa. Vuonna 2012 kaatolupia oli 228 kappaletta ja käyttöaste oli 79 prosenttia.
. Kuten myös hirvikolarit, kertoo Kopponen. JM
Keski-Pohjanmaan
maakuntaviestissä
oli Elisa Parkkisen,
Harri Parkkisen ja
Tiia Huuskosen mielestä mahtava kisatunnelma. Kellolla muistetaan aina parhainta sarjanousijaa.
Myös Pyhäjärven kakkosjoukkue paransi siioitustaan. Moni ammattilainenkaan ei välttämättä saavuta
koskaan urallaan 300:n pisteen tulosta. Näin sanotaan Internetin tietosanakirja Wikipediassa keilaamisen eräästä ihannetuloksesta. Viime syksynä ammuttiin noin 10-15 hirveä vähemmän kuin edellisenä syksynä. Vuonna 2011 kaatolupia
oli 510 ja käyttöaste oli noin
60 prosenttia. Muista urheilulajeista Seppo harrastaa pyöräilyä ja voimailulajeja kotonaan.
JOUKO MOILANEN. Joukkue oli B-sarjan-
kolmastoista, eli viime vuoteen verrattuna parannusta
tuli 18 sijaa.
Kakkosjoukkueessa hiihtivät Juha Kuosmanen, Marjo Kuosmanen, Tero Pesonen, Jarkko Huttunen, Panu
Varis, Anniina Kumpumäki,
Mikko Kouvalainen ja Jarkko Päkkilä.
JAANA KONU
VALTION
kalastuslupien
myynti Postin omissa myymälöissä sekä Postin yhteistyökumppanien hoitamissa myyntipisteissä loppuu
28.2.2014. Hieno hiihto. Hän on voittanut muutamia erikoiskilpailuja Kiuruvedellä ja Iisalmessa. Nämä sijoitukset, joita
saatiin, niin se on ihan koko
porukan ansiota.
Pyhäjärvi kamppaili ko-
7
Kalastuslupien
myynti posteissa
päättyy
Elisa Parkkinen, Tiia Huuskonen ja Harri Parkkinen sekä muut ykkösjoukkueen hiihtäjät saivat Pyhäjärvellä
valetut kellot muistoksi menestyksekkäästä maakuntaviestihiihdosta.
ko kisan ajan kärkiporukassa, välillä vaihdossa oltiin
pronssimitalissakin kiinni.
HIIHTÄJILLÄ on tälle talvelle
vielä monta kisastarttia jäljellä, sillä sääolosuhteista
johtuen monet kilpailut on
jouduttu siirtämään eteenpäin.
Vaikka hiihtäjät kisaavat it-
sekin ahkerasti ladulla, niin
meneillään olevia Sotshin
olympialaisiakin ehtii ajoittain seuraamaan. Tähän pääsi pyhäjärvinen
Seppo Ravantti, joka heitti 6.
helmikuuta Pyhäjärven keilahallissa maksimituloksen
puulaakikilpailussa. Asiaan liittyy myös käynnissä
oleva kalastuslain kokonaisuudistus, jossa tullaan määrittelemään kyseessä olevien
maksujen keräämisen vastuutahot.
Hallituksen esitys uudeksi kalastuslaiksi on tarkoitus
antaa eduskunnalle keväällä.
Seppo Ravantti keilasi täydet 300 pistettä
?MAKSIMIPISTEMÄÄRÄ kymmenen keilan keilailussa on
300 pistettä, joka voidaan
saavuttaa heittämällä 12 kaatoa yhteen sarjaan?. Hän kiitti myös huolto- ja
tukijoukkoja, joilla on kilpailuissa aina tärkeä merkitys.
. Jahdissa kaadettiin riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaajan Heikki Kopposen mukaan 116 aikuisia hirviä ja 111
vasaa. Elisa,
Tiia ja Harri toteavat pysyttelevänsä jatkossakin jo tutuksi tulleessa urheilulajissa.
Kisamenestyksen osoituksena Kalevan kello saatiin
vuodeksi Pyhäjärvelle. Pyhäjärvellä toimii kaksi keilailuseuraa: Salmi-Bowling, jossa on 26 jäsentä ja
pienempi ?hevimiesten seura. kerran. Elisa,
Harri ja Tiia osallistuivat kisaan Pyhäjärven ykkösjoukkueessa, tuliaisina oli neljäs sija. MOSH.
Seppo Ravantille tuli aikoinaan taukoa keilaamisessa
noin 30 vuotta, kunnes hän
aloitti harrastuksen aktiivisesti uudelleen vuonna 2007.
Sittemmin hän on enimmäkseen kilpaillut noin kaksi
kertaa viikossa. Pyhä-
järvelle Pyhäsalmen kaivokseen töihin Seppo tuli vuonna 1982 Savosta Kotalahden
kylästä Leppävirralta. Viime
talvena kursseja oli useita,
joissa kävi yhteensä noin 60
henkeä.
Keilailussa Seppo Ravanttia kiehtoo itsensä kehittäminen. Nämä erikoiskilpailut ovat pitkäkestoisia, niiden loppukilpailuihin voidaan karsia esimerkiksi kuukauden ajan.
Nuoruudessaan keilailun aloittanut Seppo Ravantti piti harrastuksessaan pitkän
tauon, kunnes aloitti lajin aktiivisen harrastamisen uudelleen
vuonna 2007.
PYHÄJÄRVEN keilahallissa
pidettävissä puulaakikilpailuissa on mukana 14 joukkuetta, jossa kussakin on kolme
heittäjää. Seppo
sanoo, että hänen ei oikeas-
taan tarvitse harjoitella, koska osaa jo heittää. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2014 - N:o 8
Elämää ja ihmisiä
Keskiviikko helmikuun 19. Hiihtäjät
saivat sivakointiin
lisäpotkua suuren
yleisöjoukon kannustuksesta.
KESKI-POHJANMAAN maakuntaviesti hiihdettiin helmikuun alussa Pedersöressä
kaikkiaan 63. Pyhäjärven keilahalli
on toiminut reilun vuoden
ajan. Pyhäjärvellä keilaaminen onkin talvella suosittu laji, ja katsojiakin kil-
pailuissa riittää. Lisäksi joukkueessa hiihtivät Markus Järvenpää, Eero Luoma-Aho, Roope Haapakangas, Matti Luoma-Aho ja Jouni Komu.
tuttu lausahdus kirjasta Täällä Pohjantähden
alla. Päivällä Ville Haapasalo luennoi
yläkoululaisille ja lukiolaisille aiheesta toimintakulttuuri ja liiketoiminta Venäjällä.
Haapasalo aloitti opinnot Leningradin teatteriakatemiassa vuonna 1991. Vaikka alussa olisi vain suo, kuokka ja Jussi,
voi siitä lopulta syntyä paljon enemmän kuin kukaan
aluksi saattoi nähdä. Lopulta hän
päätyi kaikkien aikojen suosituimpaan venäläiseen elokuvaan. Kirjassaan hän
kertoo olevansa nyt myös
Venäjän valtion lempilapsi,
josta virkamiehet pitävät hyvää huolta.
Lännessä hän puolestaan
puhuu Venäjästä, Venäjän
liiketoiminnoista ja markkinoinnista, sekä brändin
rakentamisesta. TÄYDELLINEN HAUTAUSPALVELU
. Ajan myötä ja työtä tekemällä se voi kuitenkin kasvaa kuin sinapinsiemen ja alkaa tuottaa satoa.
Tärkeää on uskoa ja luottaa,
että vaikka me emme kasvua
tai muutosta näkisikään, sitä
silti tapahtuu. Keräys voimassa 30.4. 0405118674.
Lähimmäisen kammari ja Kirpputori Löy-
tösoppi avoinna ma-pe
klo 10-14. Jumala tekee näitä sinapinsieme-
nen kaltaisia kasvuihmeitä
koko ajan. Usein
suomalaisten sukujen tarinat ovat täynnä samanlaisia
jusseja: pienestä aloitettiin,
mutta sinnikkyydellä saatiin
paljon aikaan.
Jeesus vertasi taivasten
valtakuntaa sinapinsiemeneen. Näistä asioista on vaikea
puhua, Haapasalo sanoo kir-
Oikotie 6, 86800 Pyhäsalmi
Puh. AMMATTITAITOISET SIDONTATYÖT
. Uudet
lapset tervetulleita.
Su 23.2. Taivasten valtakunnan työssä joudutaan usein odottamaan,
kasvattamaan kärsivällisyyden hyvettä. Ilmoittaudu 25.2. PITOPALVELU
Palvelemme ma-pe 9-17, la 9-13
P. Tervetuloa vanhemmat lastenne kanssa!
Viikolla 10 ei kerhoja.
Tytöt ja pojat: Poikaleiri
1.-5.-luokkien pojille seurakunnan leirikeskuksessa lauantaista sunnuntaihin 15.-16.3. 781 160
PYHÄJÄRVEN
SEURAKUNTA
Perinteistä ja luotettavaa
KUKKA- JA HAUTAUSALAN PALVELUA
. (pyhäjärven srk:laisille) sisältää
matkat, ruoat ja ohjelman: mm:ssa kalastusta,
kullanhuuhdontaa, vaellusta. 08-781 540
Ville Haapasalo
luennoi
Pyhäjärvellä
?
SUOMALAISYRITYKSIL-
LÄ on Venäjä-tuntemuksessaan paljon parannettavaa,
sanoo näyttelijä ja yrittäjä,
nyt olympialaisistakin tuttu
Ville Haapasalo.
Haapasalo luennoi aiheesta Venäjä, business,
?analyysi venäläisyydestä?
Pyhäjärvellä 27. Koskelan Jussinkin piti luottaa siihen, et-
tä kuokalla suosta voi saada
lopulta leipää, vaikkei se ensi alkuun varmasti siltä tuntunut.
Jumalalla on usein tapana kätkeytyä sellaiseen, joka
meistä vaikuttaa vähäiseltä,
suorastaan ei miltään. Se on kaksi kertaa niin
iso kuin tavallinen eläke ja
palkinnon saaneet saavat
matkustaa ilmaiseksi metrossa ja bussissa. Pauli Kivioja.
MUUTA TOIMINTAA:
Yhteisvastuulistoja
haettavissa kirkkoherranvirastosta. Ranskan
nimikkolähetti Raili Tiihonen ja Majatalokuoro.
Kahvitarjoilu 9.30 ja vä-
jassaan ?Et kuitenkaan usko...?.
Presidentti Putinilta Ville
sai ansioistaan Venäjän valtionpalkinnon, mutta erityisen otettu hän on palkinnon
myötä hänelle annetusta Venäjän valtion eläkkeestä.
. mennessä. HAUTAUSPALVELU
. vain huoltajan kanssa.
Leiri maksu 80 . Telttaleiri pojille ja tytöille ja heidän perheilleen, alle 10v. Hänen mukaansa moni
iso suomalaisyritys vaikuttaa ajattelevan, että Venäjän
markkinoille pääsyn jälkeen
loppu hoituu itsestään.
PYHÄJÄRVEN
HELLUNTAISEURAKUNTA
Kellopolku 1, Pyhäsalmi
To 20.2. 8
Keskiviikko helmikuun 19. Ilmoittautumiset Arjalle 040-7356351
arja.alamaki@evl.fi ja lisätietoja www.pyhajarvenseurakuna.fi -> tytöt
ja pojat -> leirit.
Nuorisotyö: Topi-nuortenillat pidetään kevätkauden ajan joka torstai
Nuokkarilla klo 18-19:30.
Hiihtolomaviikolla 6.3.
YöTopi leirikeskuksessa.
Topin kevätkausi päättyy
17.4. He
paneutuvat alueen ajankohtaisiin aiheisiin kuten mikroyrittäjyys ja kansainvälinen tieteellinen tutkimus.
Pyhäjärven Keskuskoulun juhlasalissa iltapäivällä
alkava tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille. Hän
ei puhunut sanaakaan venäjää. Mukana ent. Jumala luo tyhjästä uutta elämää. klo 11 Päiväkokous.
Ma 24.2. Ensi kesänä Tievan
perheleiri 15.-19.6.2014
Saariselällä. klo 12 Päivärukous.
Klo 18 Lähetysilta.
Pe 21.2. helmikuuta Pyhäjärven Kehitys Oy:n
Kansainvälistyvä Pyhäjärvi ja PyhäCash -hankkeiden
järjestämässä seminaarissa
Kohti Kansainvälisyyttä ?
Mitä kuuluu Venäjä. Siitä alkoi uskomaton ura elokuvatähtenä ja julkisuuden henkilönä, joka nykyään rankataan Forbes-talouslehdessä Venäjän ?kolmanneksi arvokkaimmaksi
kasvoksi?.
PRESIDENTTI Vladimir Puti-
nin kanssa Haapasalo kertoo
käyneensä kalassa.
. luokkalaiset haluavat
KIITTÄÄ
potkiaisia sekä vanhojen
tansseja tukeneita yrityksiä:
Suomenselän Osuuspankki,
Pyhäjärven Säästöpankki,
K-Market Timjami, S-Market
Pyhäjärvi, Halpa-Halli
Pyhäjärvi, Puutarhan Kukka.. 040 353 4515.
Nettisivut www.pyhajarvenhelluntaisrk.com
Tervetuloa tilaisuuksiin.
Pyhäjärven Lukion
2. klo 19 Rukousilta.
Puh. Ilmoittaudu 28.2.
mennessä. Kirpputori
avoinna poikkeuksellisesti myös rovastikunnan lähetyspäivän aikana 22.2.
klo 9-14. Löytösoppi p.
0400-395 223. (Laskiaissunnuntai)
klo 10.00 messu Pyhän
Annan kirkossa. KUKKAKAUPPA
. Virsirunoilijakin on siitä vakuuttunut: ?Sinapinsiemenestä tekee puutarhan uskollinen työmies Sinun avullasi??.(Kaija Pispa)
Lapsityö: Perhepiiri joka ke klo 10-11.30 srk:n
päiväkerhotiloissa. Venäläiset
tiedotusvälineet eivät juuri kerro Venäjän ulkopuolisesta maailmasta, mutta silloin kun ne kertovat Euroopasta, soitetaan usein Ville
Haapasalolle. Taidan olla ensimmäinen suomalai-
lissä ruokailu.
Sunnuntai 23.2. YöTopiin leirikeskuksessa.
Avantouintia leirikeskuksen rantasaunalla tiistaisin, miehet klo 18.00
ja naiset klo 19.00.
Diakoniatoimisto avoinna ti klo 10-12, p. päivä
Elämää ja ihmisiä
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2014 . Pauli Kivioja.
klo 13.00 seurat RY:llä.
klo 18.00 Majataloilta
srk.keskuksessa. Vähästä rakentui tuon
Jussin elämä. Tarvittiin työtä ja sitten vielä työtä, jotta suosta kuokitut pellot alkoivat tuottaa satoa. klo 18 Toimintakerho.
Ti 25.2. Lähetyksen
myyntiputiikki avoinna lähetyspäivänä ennen tilaisuutta ja ruokatauolla.
Mirva Ahola kirkkoherra
Pyhäjärven seurakunta
SEURAKUNTATIEDOT
. Tarjoamme puurot, kahvit ja
mehut. Haapasalo
laskeskelee tehneensä yhteistyötä Venäjällä yli sadan
suomalaisyrityksen kanssa. Hän asui järkyttävissä kellariloukoissa, näki vapaaehtoisesti nälkää ja joutui useita kertoja ryöstetyksi ja hakatuksi. 2014. Siksi hänen toimintansa voi alkaa pienestä: yhdestä ihmisestä, yhdestä ajatuksesta, yhdestä rukouksesta
tai huokauksesta ja laajentua kuin kehä veden pintaan
heitetyn kiven jäljiltä. (2.
sunnuntai ennen paastonaikaa)
klo 10.00 messu Pyhän
Annan kirkossa. Ennen tavattiin erilaisissa tilaisuuksissa, mutta
nyt viime aikoina ei olla nähty. klo 18 Jippiikuoron harjoitus. N:o 8
SUNNUNTAIN SANA
Pienestä kasvaa suurta
Alussa olivat suo, kuokka ja
Jussi . Vaikka siemen oli hyvin pieni, siitä saattoi kas-
vaa puu, jonka oksilla taivaan linnut pesivät. asti.
nen eläkkeensaaja.
Nykyisin Haapasalo on
Venäjällä suosittu Eurooppa-asiantuntija. HAUTAKIVET KAUTTAMME
KUKKAKAUPPA JA
HAUTAUSTOIMISTO
Ollintie 20
Pyhäsalmi
Puh. 0400-395 220
Kirkkoherranvirasto
ma-pe klo 9-12
www.pyhajarvenseurakunta.fi
HAUTAAN SIUNATTU:
Eija Inkeri Viikilä 51 v.
Keskiviikko 19.2.
klo 10.15 kinkerit Emolahden koululla.
klo 10.30 Kultaisen iän
kerho srk.keskuksessa.
klo 14.00 hartaushetki
Köpsinrinteellä ja Karpalokodilla.
klo 18.00 Majatalon lauluharjoitukset srk.keskuksessa.
Torstai 20.2.
klo 10.00 kinkerit Hiidenkylän koululla.
klo 14.00 Ukkopiiri Lähimmäisen Kammarilla.
klo 16.15 kirkkokuoron
harjoitukset srk.keskuksessa.
klo 18.00 virsikoulu srk.
keskuksessa.
Lauantai 22.2.
klo 10.00-14.00 Iisalmen rovastikunnan lähetyspäivä srk.keskuksessa
ennakkoilmoittautuneille. Pieneltä näyttävä alku saattaa vaikuttaa hyvin vähäpätöiseltä ja mitättömältä. Seminaarin muita luennoitsijoita
ovat Oulun Eteläisen instituutin tutkimusjohtaja Matti Muhos ja laboratorioinsinööri Jari Joutsenvaara. Iltapalaa ja lastenhoito järjestetty.
Maanantai 24.2.
klo 15.00 lähetyspiiri Lähimmäisen kammarilla.
klo 16.00 rukouspiiri srk.
keskuksessa.
klo 17.00 raamattupiiri Lähimmäisen kammarilla.
klo 17.30 päiväkerho
RY:llä.
Keskiviikko 26.2.
klo 10.30 eläkeliiton kerho srk.keskuksessa.
klo 18.00 Majatalon lauluharjoitukset srk.keskuksessa.
Torstai 27.2.
klo 13.00 LC-Pyhäsalmen
tarjoama veteraanikahvitus srk.keskuksessa.
klo 16.15 kirkkokuoron
harjoitukset srk.keskuksessa.
klo 18.00 virsikoulu srk.
keskuksessa.
Sunnuntai 2.3. Mukana Heikki Hilvo ja Majatalokuoro
Kaikille karkkipalkinto sekä vähintään kahteen
osakilpailuun osallistuneille mitali.Lisätietoa;
www.lamminahonahto.com.
JÄÄKIEKKOA INMET-AREENALLA
LAUANTAINA 22.02.2014
klo: 11.00 PyPo E03 . ilm. 044 445 7632
Varapuheenjohtaja Jouko Lehtosaari p. Lauantain
viesteissä Pyhäjärven Pohdin nuoret 18-vuotiaat miehet suksivat upeasti neljänsiksi. Aleksi Rautiala 2.38 3. Tero Pesonen 9.46.
Eläkeläiset ry:
To 20.2. Hiihtotapa perinteinen. klo 12.00 jumpataan ja bingotaan Asematiellä.
To 27.2. 0500 285 478 (RAY/vko 125 e)
Kultalammelle Iisalmeen su 9.03. Soita Taimille
p. Riku Kolehmainen 4.32
3. Anni Niiranen 5.22 3. osakilpailulla.
Tulokset: Pojat 4v 100m 1.
Oskari Paananen 0.43.
Tytöt 6v 300m 1. klo 9.00 Ohjattu kuntosalitreeni Fysiosportissa
ke 19.2. Eerika
Siekkinen 2.02 2. vielä paikkoja haettavana. Ailan jumppa klo 10, kahvit
10.30, hartaushetki 11.00. Sanni
Siekkinen 2.27 2. Eetu Malila 7.38.
Tytöt 12v 2km 1. Veera Kuukasjärvi 3.10. Matkana oli 3 kertaa 5
kilometriä, joista ensimmäinen osuus perinteisellä ja
kaksi seuraavaa osuutta va-
paalla hiihtotavalla. Uudetkin hiihtäjät,
tervetuloa mukaan! Sarjat tytöt ja pojat 4-16 v. Keskiviikko helmikuun 19. Aleksi Kuukasjärvi 4.38 3. Perusvaha +
fluorivaha + tarvittaessa pitovoitelu 10 ?. Kaikki tytöt ja pojat mukaan!
SUKSIENVOITELUPALVELU koko hiihtokauden. Liisalle p. Pojat 12v 2km 1.
Samppo Kumpumäki 7.44 2.
Antti Laukkanen 8.29.
Pojat 14v 3km 1. Ohjelmaa omin voimin.
Postissa saatuja jäsenmaksuja voi maksaa kerhossa käteisellä.
Lauantaitanssit jälleen la 12.2. klo 11.00 Uimahallilta
Tiedustelut Taimilta p. Ilmoittautua voi paikan
päällä. Jäseniltä 235 ?,
ei-jäsen 255 ?. Viime viikolla mukana olleiden ei tarvitse
ilmoittautua ennakkoon, ainoastaan varmistus osallistumisesta kun
tulette paikalle. Sofia Jääske-
läinen 10.38. 040 836 5121 ja maksu tilille
FI3153750320042688, 15.3. klo 19-23 Urheilutalolla.
Yhdistyksen kotisivut: elakeliitto.fi/pyhajarvi
Toimintaa Tarinatuvalla, Tikkalantie 2:
Yhteislaulua ja arvontaa joka kuukauden viimeinen pe klo 11-13.
Ruokailu ma-pe klo 10-13.
SPR:n terveyspiste avoinna torstaisin klo 16-18 Lasikirppiksen
tiloissa.
Suomen Dementiayhdistys ry, MuistiLuotsi Keski-Pohjanmaa
Muiskuryhmä (muisti- ja aivotoimintoja harjoittava, kaikille avoin)
Lähdetien viriketilassa 24.2. 0500 285 478
Kroatin matka: tiedustelut Tuulalta p.050 588 6590
Parkinson-kerho Lähimmäisen kammarissa ti 25.2. Patrik Kauppinen 7.00 7. Bingoemäntänä toimii Sari Kyllönen. päivä
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2014 - N:o 8
9
MARKO HAAPAKANGAS
Leikkaa talteen
Eläkeliitto :
Ikäpoikien biljardikerho ti ja pe klo 10 Asematien nuorisotilat.
Senioritanssipiiri maanantaisin klo 16-17 keskusk. Eemi Karvonen 6.20 6. Tuomas Laukkanen 5.37.
Tytöt 8v 500m 1. Sis.
puolihoidon, lipun tähtitansseihin ja kyydin. klo 11.00 yhdistyksen kevätkokous.
ke 26.3. Tarvittaessa
pitovoitelupalvelu. Vuoron alkamisaika on aina hyvä tarkistaa InmetAreenan kotisivuilta www.inmetareena.fi. klo 12.00 jumpataan, jonka jälkeen Rokuan kylpylän
edustaja kertoo heiltä saatavista hoidoista ja palveluista, tarjoaa
myös kahvit.
Viron-matka peruttu.
Varasimme matkan Rokuan kylpylään 4.-7.4.2014, 3 vrk. K-Oulu (Oulu)
klo: 15.30 PyPo C99 . Ella Paananen 2.18 3. klo 10.00. Tervetuloa kaikki mukaan!
Ikärit jatkuvat
TALVI-IKÄRIT pidettiin 12.2.
Honkavuorella 3. YJK (Ylivieska)
Vapaa pääsy. Irjan
jumppa ja arpajaiset.
Naisvoimistelijoiden Kiltalaiset, tavataan torstaina 20.2.
(huomenna) syntymäpäiväkahvittelun merkeissä Matkahuollon
Kahvilassa klo 15.00. Rasmus Kolehmainen 6.05 5. Kahvio avoinna. Ilm. Saana Kuukasjärvi 6.24. 044 585 5848.
Valintoja Pohdissa
PYHÄJÄRVEN POHDIN tämän
vuoden ensimmäinen johtokunta teki kokouksessaan
useita valintoja eri tehtäviin.
Seuran varapuheenjohtajaksi valittiin Jouko Lehtosaari
ja sihteeriksi Pauli Pesonen.
Bingotoimikuntaan nimettiin Seppo Ruotoistenmäki puheenjohtajana, Sari Kyllönen, Sirkka Komulainen ja Aila Vasko. Sit. Tiedustelut puh. 0400 268711
Tuomas Nurkkala, Roope Haapakangas ja Eero Luoma-aho olivat muiden muassa edustamassa Pyhäjärven
Pohtia suomenmestaruushiihdoissa.
Hyviä sijoituksia nuorten
SM-hiihdoissa
VIIKONLOPPUNA kisailtiin
nuorten suomenmestaruuksista Lahdessa. Ville Laukkanen 3.36 4. Pojat 6v 300m 1.
Onni Ruotoistenmäki 2.37
2. Pitovoiteen poisto 5 ?.
Lisätietoja Kirsi Lehtosaari p. myöhemmin.
Keilavuoro maanantaisin klo 13.00.
Seniorit ry:
ma 24.2. klo 14.00. Hän vastaa
myös orkesterihankinnoista.
Urheilutalotoimikuntaan
puheenjohtajaksi on valittu
Erkki Rautiala ja muiksi vastaajiksi Pekka Niskanen ja
Aila Vasko.
Pohdin
johtokunnassa keskusteltiin juhlavuoden toimikunnan valinnasta. Kokous päätti kutsua pitkän linjan pohtilaisia ideoimaan erityisesti syksyn juhlan järjestelyä.
Komujärven Matinlahdella aloitettu ruoppaus.
Työmaa-alueelle pääsy kielletty!
Pyhäjärven Seniorit ry:
KEVÄTKOKOUS
Asematien nuorisotiloissa ke 12.03.2014 klo 11.00
alkaen. Käsitellään yhdistyksen sääntömääräiset asiat.
Tervetuloa! Kakkukahvit ja arvontaa.
Hallitus
MAKSUTON POHDIN LEIJONA-KIEKKOKOULU ALLE
8-VUOTIAILLE TYTÖILLE JA POJILLE
Pyhäjärven Pohdin Leijona-kiekkokoulu kokoontuu harjoittelemaan
sunnuntaisin. Hän oli neljäs ja hävisi
pronssin vain 1,6 sekunnilla Mikkelin Hiihtäjien Juho
Neuvoselle.
Muut pohtilaisten sijoitukset: M18 20km Tuomas
Nurkkala 13., N20 20km
Marjo Kuosmanen 17., M20
30km Jaakko Halonen 21.,
M23 30km Miikka Kinnunen
15. Lähtöaika ilm. Pojat 8v 500m 1.
Henri Hiironen 2.26 2. liikuntasali.
Keilapiiri torstaisin keilahallilla, vuorot klo 14-15 ja 15-16.
Bocciapiiri lauantaisin klo 10-12 keskuskoulun liikuntasalissa
Kerho ke 26.2. Tarmo Lipsoselle, p.040 548 6527 tai paikan
päällä klo 17.30 menn. Kalle Siekkinen 4.01 2. Oliver Päivärinta 4.58.
Sähköposti: pohti@pyhajarvi.fi
Toimisto Pohdin urheilutalolla (takakautta).
Puheenjohtaja Kimmo Sarkkinen p. Alkuun varustukseksi riittää kypärä, luistimet, maila ja
mahdollisuuksien mukaan polvi- ja kyynärsuojat. RoopeEemeli Huttunen 11.21 2.
Janne Lehtomäki 12.36.
Pojat 16v 3km 1. AH
Pojat 10v 1km 1. Ravintolatoiminnasta
vastaavat Aila Vasko ja Sirkka Komulainen.
Suurlavatoimikuntaan
nimettiin puheenjohtajak-
si Reijo Pennanen ja jäseniksi Jouko Lehtosaari, Riitta Kähärä, joka toimii järjestysmiesvastaavana sekä Tapio Rannanmaa. klo 11.00 muistikerho Asematien nuorisotiloissa
Runnille 15.-20.9. klo 18 Honkavuorella. Parhaasta pohtilaisten sijoituksesta vastasi Roope Haapakangas M17-sarjan 20 kilometrillä . Pohdin Leijonakiekkokoulu on maksuton ja se sisältää pelipassin (=vakuutuksen)
sekä kymmenen harjoituskertaa kevätkaudella.
Tiedustelut: Jani Komulainen 044 445 7904
Tervetuloa mukaan Suomen suurimpaan Leijona-joukkueeseen!
LASTEN TALVI-IKÄRIT torstaina 20.2. 044 300 0950
Pohdin toimisto on avoinna joka kuukauden ensimmäinen ja
kolmas maananatai klo 14-17, puh. seurakuntakeskuksessa. Voiton
nappasivat Hollolan Urheilijat, toiseksi tuli Haapajärven
Kiilat joukkueella Juho Salmela, Anssi Koirikivi ja Tero Seppälä, pronssille Mikkelin Hiihtäjät.
Sunnuntaina hiihdettiin
pitkät matkat perinteisellä hiihtotavalla. 780 950
LIITY JÄSENEKSI POHTIIN
Vuosimaksut: Aikuinen 10 ?, alle 12-vuotias 5 ?, ainaisjäsen 118 ?.
Maksa seuraaville pankkitileille:
OP 537503 - 228 810 , SP 460018 - 46500 tai Nordea 122730-201235
JOUSIAMMUNTAA Pohdin talolla torstaisin klo 17.00-21.00.
VOIMISTELU- JA PAINIHARJOITUKSET
torstaisin klo 18 Pohdin talolla. klo 11.00 muistikerho Asematien nuorisotiloissa
ke 12.3. ja Vilho Moilanen 22. Kerromme kesän ja syksyn lukuisista,
mielenkiintoista matkoistamme. menn. Tervetuloa kannustamaan!. HaU (Haapavesi)
klo: 13.00 PyPo D01 . Jenna
Rautiala 8.23 2. Topias Päivärinta 5.31 4. Toinen
kolmen kilpailun sarja. Ada Haapakangas 8.39 3. Joukkueessa hiihtivät Roope Haapakangas, Eero Luoma-aho
ja Tuomas Nurkkala
rakennus- ja loppusiivoukset
. Pyörätuoli- ja paarikuljetukset
. 044 372 9122,
gsm 040-589 5029
sähköposti: esko.kekkonen@eksahko.fi
PYHÄSALMEN
JÄTEKULJETUS
K. yksilölliset
tukipohjalliset
Vanha Pyhäjärventie 5
Ajanvaraus p. 0400-513 608,
Juha Laitila
PYHÄJÄRVI
p.0500-587 997
Fysioterapeutit
Kinesioteippaukset
Kauko Tikkanen ja Suvi Ruotoistenmäki
Bemer-verisuoniterapia
Ollintie 12 L 6, p.0400 716 188
www.fysiokeskuspyhajarvi.fi
(Kauko lomalla 13. hieronnat
Fysioterapeutit: Leila Koffert ja Anne Kumpulainen,
. 040 1364 188
Toimisto avoinna to 10-13, Oikotie 2
Asiantuntevaa lakipalvelua SILMÄLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO
. Jäsenkorjaus . lainhuuto- ja kiinnitystoimeksiannot
P. käsi . Kodinkoneet . pakoputkien vaihdot ja korjaus
KODINKONEHUOLTO TOIVANEN KY
. kotien viikko- ja suursiivoukset
. 0600-30077
- puhelun hinta 1,16 . 08-782 111, 040 556 1316 kuntoutus
. ohjauskulmien tarkastus ja säätötyöt 86800 Pyhäsalmi
Markku Hellén
. 040 514 5346
Jarkko Mehtälä
p. 017-754 707 ja
0400-906 377 (iltaisin)
Toipilaspolku 8,
86800 Pyhäsalmi,
puh. solarium
. värianalyysi . 5 - 49-paikkaiset autot
Puh. jäsenkorjaus . 08 - 780 090
Ollintie 11, Pyhäsalmi
Puh. 0500 6425 17
. 040 670 3000 / huolto. parturi . 010 257 6524
SUOMENSELÄN
Osuuspankki
Kello-Optiikka P Suhonen Ky
Ollintie 13, 86800 Pyhäsalmi.
Ajanvaraus p. 040 670 2000 / varaosat ja ajanvaraus P. Lymfaterapia
. 040 544 6338
www.tenhuset.fi
Tenhusen
maansiirto
ja kuljetus Oy
Yksityinen
KIURUVEDEN
AUTOKATSASTUS
Puh. vaihtolavapalvelu . 040 544 6328
1,16?+pvm
Sähkö- ja automaatiosuunnittelu
ja -urakointi
Sähköasennus
Risto Laitila
p. kauppakirjojen laadinnat . Hiab-työt ja kuljetukset
. akupunktio
. Fysikaalinen Bemerverisuoniterapia
Avoinna ma-pe klo 11-18
Vanha Pyhäjärventie 5
Puh. / min + 0,50 ?
- PAARIKULJETUKSET
Kelan tilaus 0100 86 500
. hieronnat
. koneen ym. Hieronnat
trainer
. Taksi . 08-780 980
-palvelut
kuntoutukset
Fysioterapeutti Minna Korkiakoski
. Sähkölaitteet
. kaupanvahvistukset
. fysikaaliset hoidot
. hiuspalvelut
. Fysioterapia
. 040 548 9669
T:mi Jaakko Majava, p. 08 772 9000
. McKenzie
Fysio- ja lymfaterapeutti: Pia Isokoski
-terapia
www.pyhasalmenfhlkuntopiste.fi
. 08- 780 209
PYHÄJÄRVI-HAAPAJÄRVI
Marja Tikka
P. 040-5498250
JALKATERAPEUTTI
Pirkko Ruotsalainen
Hoitola
. kasvo . suolahuone . Kylmäkoneet . Energiahoidot
. 10 Keskiviikko helmikuun 19. autojen ilmastointilaitehuollot
. kauneudenhoito
Koulutettu hieroja
RAUNO KANGASHARJU
Johanna Kangasharju
Vanha Pyhäjärventie 5
P. 782 100
Myös särkypotilaat
Pyhäsalmen FHL
. 044 5892 963
Nestehuoltamopalvelut, monipuolinen huoltokorjaamo varustettuna nykyaikaisin
testauslaittein
Raskaan kaluston ja työkoneiden huolto ja korjaus
Pyhäsalmen Auto- ja
traktorihuolto
Pyhäsalmi p. 2, Pyhäsalmi P. 040 964 1069
www.hoitolakeidas.info
. 08-780 370
Niilontie 9, 86800 Pyhäsalmi
P. 040 670 4000 / varaosapäivystys ja huoltoauto
P. Kuntosali
. päivä
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2014 . kampaamo
. 0440991443
Kaikki kodin remontit
- kosteat tilat
- muista kotitalousvähennys
KULJETUS NISKANEN KY
- Roskalavat + tyhjennykset
- Likakaivot / muut imuautotyöt
- Autojen ja koneiden kuljetukset
- Kuivikepurut
0400-833 192 / Jani
040-736 0192 / Ari
KOLARITYÖ MH Ky
. 0208--380 808, 0400-382 272, 040-511 8687
www.hankintaturvaliike.fi
PYHÄSALMI
Mustaparrantie 1, ma-pe 9-17, la 10-14
Puh. Vauvahieronta ?Jäsenkorjaus?
Emolahdentie 4, 86800 Pyhäsalmi
p. Koko kehon vyöhyketerapia ?
. 040-588 5704
Oikot. perhe- ja perintöasiat
. kuljetukset . 044 532 5554
Puh. korkealaatuiset ihonhoitotuotteet ?
P. lika ja viemärikaivojen tyhj.
. hieronnat
. verosuunnittelut
. jalkojen hoidot
. lymfahoidot ?
. 08 781 160
www.pyhasalmenfysio-sport.com
. VeteraaniLaguksentie 1, p. 040-705 3738, Asematie 1
TAKSIASEMA
P. lymfaterapia
. - 24.2.)
. 040 592 3238
PYHÄSALMEN HAMMASHOITOLA
LAGUKSENTIE 4,4 PUH. 782 100
Asematie 2
P. ikkunoiden pesut ja
lattioiden vahaukset
. Spinning
. kolari- ym.
autojen hinaukset Myös viikonloppuisin
Kuljetus- ja maanrakennus
- kiinteistönvälitys
- auktorisoidut arviot
- perukirjat, perinnönjaot
- julkinen kaupanvahvistaja
Tuomo Junttila p. Saastamoinen
P. 08-781 466, 040-8479 466
Tenhusen Liikenne Oy
HAMPAANKOLO KY
HAMMASPROTEESIT
Erikoishammasteknikko
Jorma Pekkala,
Ollintie 25, Pyhäsalmi
. Personal
. vahinkotarkastus ja kolarikorjaukset
Laitisentie 1,
. toimisto- ja yrityssiivoukset
. ripsienpidennykset
Avoinna ti-pe 10 -17
Leskeläntie 11 B 1
Pyhäsalmi, p. Parturi-kampaamo -palvelut
. fysioterapia
. 0400 581 315,
fax 08-783 013
Valtakatu 3 b
74700 Kiuruvesi
Puh. 040 527 5651
PITOPALVELU
P. talousveden ajo
. tyylikurssi ?
. veteraaniAsematie 2, puh. Shinkei-hieronta
. KinesioKuntohoitaja, lymfaterapeutti Marjut Ruotanen
Fysioterapeutti, Personal trainer Hanna Våg
teippaus
HIUS-TATTOO IPPA
. veteraanikuntoutukset
rapia nen
e
t
o
i
s
Fy
Kerä
a
l
l
U
Fysioterapeutti Ulla Keränen p. N:o 8
Parhaat palvelut
HAMMASLÄÄKÄRIT
Jukka Tikanmäki ja
Tuomo Ilvesvuori
Ajanvaraus
puh. 08- 780 152
Juha Kuosmanen
0400 453 700
Juha Niiranen
040 195 1969
Esko Koistinen
0400 563 199
KODINKONE- JA KYLMÄKONEHUOLTO
Pauli Jussila Kellopolku 3 Pyhäsalmi
ILMALÄMPÖPUMPUT & ILMANJÄÄHDYTTIMET
Mitsubishi, Panasonic, Sharp, Sanyo ja Argo
valmiiksi asennettuna
Myynti, asennus ja huolto puh. jalka . 0400 385 888
OMAN KYLÄN
ISÄNNÖINTIÄ!
Autojen ja traktoreitten
varaosat ja tarvikkeet
Ari Paldanius, Asematie 4, puh. vikakoodien poistot
040
533 6923
. Huolto- ja varaosapalvelu
Ilmalämpöpumput, ilmastointilaitteet
Susitie 5 Puh
11.00
HAIKALAT/P (7-8 vuotiaat) klo. Lisäksi hallituksen kaikkien jäsenten kuuluminen muun
liikeyrityksen hallintoon edellyttäisi hallituksen suostumusta.
. 12.00
HAIKALAT/T (7-8 vuotiaat) klo. Jäsenen siirtyessä toisen OP-Pohjola-ryhmän osuuspankin jäseneksi, nopeutettua palautusta koskeva sääntömääräys korvataan omien osuuksien hankkimista
koskevalla määräyksellä.
. Käsitellään
sääntömääräiset asiat.
Kaikki jäsenet tervetuloa
kakkukahville!
Hallitus
HIIHTOLOMAVIIKON LASTEN UIMAKOULUT PYHÄJÄRVELLÄ (3.-7.3.2014)
VESIVESSELIT (4- vuotiaat) klo. Luottokantavakuuttamista koskeva sääntömääräys poistetaan.
. Tervetuloa!
Hallitus kokoontuu
klo 13.00.
Oulun poliisilaitoksen
Haapajärven tutkintaryhmä
tutkii tapahtumaa tapon yrityksenä.
Pyhäjärven Nativa ry:n
VUOSIKOKOUS
Tarinatuvalla 2.3.2014
klo 14. Esillä
kevätkokoukselle
kuuluvat asiat.
Kahvitarjoilu. 044 5545123
Edustajiston kokouksessa käsitellään sääntöjen mukaan varsinaiselle edustajiston
kokoukselle kuuluvien asioiden lisäksi Suomenselän Osuuspankin hallituksen
ehdotusta sääntöjen muuttamisesta.
KOKOUKSIA
Sääntömuutoksen pääasiallinen sisältö:
. Ylijäämän jakamista koskevaa sääntömääräystä muutetaan vastaavaksi
osuuspankin varojenjakoa ja vakavaraisuutta koskevaa sääntelyä sekä muuta
pankkisääntelyä. Muutetaan sääntömääräystä varojen jakamisesta osuuspankin purkautuessa
siten, että sääntökohdassa määrätään tuotto-osuuksien yhtäläisestä
etuoikeudesta jäsenosuuksien kanssa.
. 1.3. Lisäosuuksia koskevaa sääntömääräystä muutetaan siten, että lisäosuuksien
antaminen päättyy ja että lisäosuudet voidaan hakemuksesta muuntaa
tuotto-osuuksiksi.
. mennessä puh. Jäsenosuusmaksujen ja tuotto-osuusmaksujen palauttamista koskevat
määräykset yhtenäistetään ja sisällytetään samaan sääntökohtaan.
. Lisät. ja näytöt
040-7016160.
Sekalaista
Tervetuloa
HELMINAUHAN
LEMMIKKIHOTELLIN
1v-synttäreille la 22.2.
klo 11-18, Niinimäentie
370, Kiuruvesi.
3h+k Pyhäsalmen alueelta. osuuspankin ja sen konsernin
palveluksessa sekä luottamustehtävissä otetaan laajemmin huomioon.
. takasivulla
Haapamäen Jahti ry:n
VUOSIKOKOUS
11
?LEIKITÄÄN YHDESSÄ?
?LIIKUN ITSENÄISESTI ALTAASSA, MUTTA EN USKALLA VIELÄ SUKELTAA?
?OSAAN LIUKUA JA SUKELTAA PINNAN ALLE?
?OSAAN UIDA 5 -10 METRIÄ ALKEISUINTITYYLILLÄ?
. Osuuspankin toimialaa koskevaa sääntömääräystä muutetaan sanamuodoltaan
sijoituspalvelulakia vastaavaksi.
. Tilintarkastajaa koskeva ikäraja poistetaan. 10.00
MUSTEKALAT (5-6 vuotiaat) klo. ostaa myös autotalli. 12.00
DELFIINIT/P (7-8-vuotiaat) klo. Sääntöjen
mukaiset
vuosikokousasiat.
Tervetuloa!
Hallitus
SUOMENSELÄN OSUUSPANKKI
Hallitus
stai-iltana 21 -vuotiaan pyhäjärvisen miehen, jonka
epäillään syyttäneen ryyppykaverinsa päällä olleet
vaatteet tuleen. alkaen tai aiemmin. Keskiviikko helmikuun 19. Koron maksuajankohtaa koskeva sääntömääräys yhtenäistetään
siten, että korko maksetaan 6 kuukauden kuluessa ylijäämää koskevasta
päätöksestä.
. Otetaan käyttöön uusi osuuslaji nimeltään Tuotto-osuudet, joita voidaan antaa
osuuspankin jäsenille. Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Johtokunta
Pyhäjärven Martat ry:n
VUOSIKOKOUS
to 27.2.2014 klo 18
Aarnolassa, Ollintie 25.
Käsitellään sääntömääräiset asiat.
TERVETULOA!
Tarjoilun vuoksi ilmoittautumiset 044 317 2112
Jokikylän maa- ja
kotitalousseura ry:n
VUOSIKOKOUS
ti 25.2.2014 klo 19.00
Kuljulla. päivä
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2014 - N:o 8
Terveydenhoidollista
ILMOITUS SUOMENSELÄN OSUUSPANKIN JÄSENILLE
JALKAHOITOA
Suomenselän Osuuspankin jäsenille ilmoitetaan, että varsinainen
edustajiston kokous pidetään 25.3.2014 klo 18.30.
kotikäyntinä 24.2.-2.3.
60 min 45 ?. 13.00
DELFIINIT/T (7-8-vuotiaat) klo. 9.00
KULTAKALAT (5-6 vuotiaat) klo. OSAAN UIDA 25 METRIÄ KUNTOALTAASSA?
?OSAAN UIDA 5 -10 METRIÄ ALKEISUINTITYYLILLÄ?
. 045 1571 217
Vuokrattavana
YKSIÖ keskustassa.
P. Tuotto-osuuksien antamisesta jäsenille päättää hallitus.
Osana tuotto-osuuksien käyttöönottoa lisätään sääntöihin tuotto-osuuksia
koskeva lunastuspykälä.
. Sääntömääräiset asiat. 044-445 7640, uimakoulu on maksuton.
Nähdään altaalla! terveisin Jyrki ja Marko
Kaupunginvaltuuston
puheenjohtaja
Kimmo Sarkkinen. Lisäksi tehdään lainsäädännön muutoksesta ja muista sääntömuutoksista
johtuvia tarkennuksia sekä erinäisiä teknisluonteisia korjauksia sääntöihin ja
vaalijärjestykseen.
Kokousasiakirjat
Tilinpäätöstä koskevat asiakirjat ja hallituksen ehdotus sääntöjen ja vaalijärjestyksen muutoksiksi ovat jäsenten nähtävänä 17.3.2014 alkaen pankin molemmissa
konttoreissa osoitteissa Ollintie 14, Pyhäjärvi ja Puistokatu 35, Haapajärvi.
Lisäksi asiakirjat ovat jäsenten nähtävinä pankin Internet-verkkosivuilla
www.op.fi/suomenselka
Pyhäjärvellä, 3.päivänä helmikuuta 2014
Pyhäjärven Kehitysvammaisten Tuki ry:n
VUOSIKOKOUS
Kaislarannassa ke 26.02.
klo 17.30. Jäsenen oikeudet tuottava osuuslaji muutetaan nimikkeeltään jäsenosuudeksi.
. OSAAN UIDA 25 METRIÄ KUNTOALTAASSA?
PYHÄJÄRVEN KAUPUNGINVALTUUSTON
ASIALISTA
Aika:
Paikka:
Maanantai 24.2.2014 klo 18.00
Kaupungintalo, valtuustosali
Käsiteltävät asiat:
1.
Kokouksen avaaminen
2.
Kokouksen laillisuuden ja päätösval
taisuuden toteaminen
3.
Pöytäkirjantarkastajien valinta
4.
Työjärjestyksen hyväksyminen
5.
Omavelkaisen takauksen uudistami
nen Pyhäjärven Vanhustenkotiyhdistys ry:n Valtiokonttorin lainalle
6.
Irtisanoutuminen hallintojohtajan
virasta
7.
Valtuutettujen aloitteet vuonna 2013
8.
Kiireelliset asiat
a) Kaupunginhallituksen esitykset
b) Muut kiireelliset asiat
- Työjärjestyksen 5 §:n tarkoittama
mahdollisuus
9.
Tiedoksianto
10.
Kokouksen päättäminen
Kokouksesta laadittava asianmukaisesti allekirjoitettu
ja tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä
kaupungintalolla 4.3.2014 klo 9.00-14.00.
Pyhäsalmi 18.2.2014
Ilmoittaudu mukaan uimakouluun pe 28.2. Seurueen
Ilmoituspalsta yksityisille ja yhdistyksille
Hinnat (sis. 13.00
LUKIJAN RIVIT
Rakennusliitto 303:n
Ryyppykaverin vaatteet
sytytettiin tuleen
POLIISI otti kiinni viime tor-
SUKSET LUISTAVIKSI
KEVÄTHANGILLE Ilm. Miel. Edustajiston kokousta koskevaa sääntömääräystä muutetaan siten, että
edustajiston puheenjohtaja valitaan kokouskohtaisesti ja kokoukseen ei saa
osallistua postin taikka tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen
apuvälineen avulla.
. TERVETULOA!
Hallitus kokoontuu 17.00.
Pyhäjärven Eläkeläiset ry
sääntömääräinen
KEVÄTKOKOUS
to 6.3.2014 klo 11.00
Asematien kerhotiloissa.
Käsitellään sääntöjen
kevätkokoukselle
määräämät asiat.
Kahvitarjoilu. Muutetaan hallinto- ja toimihenkilöiden kuulumista toisen liikeyrityksen
hallintoon koskevaa sääntömääräystä siten, että samalla toimialalla toimivan
kilpailevan liikeyritykseen hallintoon kuuluminen on kiellettyä kaikilta
hallintohenkilöiltä. Anna-Mari
Huttunen p. Tervetuloa!
Sampossa 2.3.2014 klo
15. alv:n): 10 sanaa 12,00 euroa,
10 - 20 sanaa 15,00 euroa
20-30 sanaa 20,00 euroa,
seuraavat 10 sanaa / 5 euroa.
Halutaan vuokrata
Myytävänä
RT 3h+k+s+autotalli
Pyhäsalmen keskustasta.
p.044-3656266
YKSIÖ 32m2 Lopintie 5.
Mahd. Hallintoneuvoston ja hallituksen
jäsenen kelpoisuutta sekä edustajiston vaalin vaalikelpoisuutta koskevia
määräyksiä muutetaan siten, että toiminta mm. 040 5351279
JÄTÄ ILMOITUS
NETISSÄ:
www.pyhajarvensanomat.fi
PUHELIMELLA
08-772 9000
KÄYNTIOSOITE:
Asematie 2,
Pyhäsalmi
PUHELINNUMEROMME
Keskus
Jouko Moilanen
Jaana Konu
Terhi Marjakangas
Teija Pesonen
08-772 9000
08-772 9023
08-772 9024
08-772 9025
08-772 9022
Asematie 2, 86800 PYHÄSALMI
www.pyhajarvensanomat.fi
ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi
toimitus@pyhajarvensanomat.fi
KEVÄTKOKOUS
kolmas mies sai sammutettua miehen yllä olleet vaatteet ja uhri kuljetettiin sairaalaan pahoin palaneena.
Uhri on myös paikkakuntalainen ja 57-vuotias.
la 1.3.2014 klo 14.00
Myrskylyhdyssä
Liput 10 euroa. klo 10.-16.00
KEIDASPÄIVÄT
Jukka Savonsalmi paikalla klo 9-15
JÄTTIBINGO
Hyvinvointitapahtuma
www.kokonaishoitocolonic.fi
TALVIEHTOON!
Elokuvien lipunmyynti
p. Avoin kaikille!
. klo 13-15.30
Pyhäsalmen torilla.
Puh. järvikalaa, kylmäsavulohta, suolattua
haaparouskua
Lappalaisen Puutarha p. N:o 8
Keskiviikko helmikuun 19. Tuija Vartiainen
IKKUNAT TALVIEHTOON
myös asennettuna.
Ota mitat mukaan ja kysy tarjous
LAUANTAITANSSIT
22.2.2014 klo 19-23
Sydäntalvet tanssit Pohdin urheilutalolla.
Soittaa Hiidenhumppa ja Timo Herranen.
Sekahaku. 017- 752 556
LINJA-AUTOLIIKE
VELJ. klo 11
alkaen poromies
keittelee ja myy
PORONLIHAKEITTOA.
Tervetuloa syömään,
myydään myös omiin
astioihin.
maankuulua vanhanajan
savusaunaPALVIA
perinteiset makkarat
ja maalaishyytelöt.
to 20.2. LAITINEN OY
Passi mukaan matkalle, syntymäajat
ilmoitettava varattaessa.
Palvelumaksu 5 . 010 381 7004
rakennustarvike puh. Marja Entrich-tuotteet
T. 040-7055206
Pe 21.2.klo 18
La 22.2. 044 7769 724
www.pyhasalmenvpk.fi
www.facebook.com/Pyhasalmen
VpkElokuvat
Varaukset/tiedustelut avoinna 1,5 h
ennen päivän esitystä
Varatut liput lunastettava
½ h ennen esitystä
010-yritysnumeron hinnat:Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 7,00 snt/min., matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,00 snt.min.
Jotta onnistuisit kerralla!
Ota piirustukset mukaan!
Laskemme katto- ja seinäpellit
KUMMELI V
Palvelemme:
ma - to 8 - 17
pe 8 -18
la 9 - 14
Tervetuloa!
Bussi mukana koko ajan! Sis.
matkat, täysihoito, kylpylähoidot.
Bussireitti: Kiuruvesi - Pyhäjärvi.
Tied. klo 17
Ti 25.2. 050 672 80
KIURUVESI
Topintie 1,
74700 Kiuruvesi , p. 2)
. ja varaukset p. klo 18
Osuuskunta ItäMaito
Kiuruveden myymälän
tarjoukset 19.-21.2.
Pyhäjärven Kehitys Oy/Kansainvälistyvä Pyhäjärvi -hanke
Lisätietoja anitta.oertel@pyhajarvi p. klo 9-15 Kiuruvedellä
Tehtaan edustajia paikalla:
Risto Hynynen paikalla klo 9-15
Pyhäsalmen Urheilutalolla su 23.2. / lasku.1352/03/Mj
Torilla pe 21.2. 050 579 2226
www.rautia.fi/kiuruvesi
Järj. 050 323 0840
27.4.-4.5.2014
Suunnitellaan
unelmiesi talo yhdessä
Hae uusin
taloesite meiltä
Talomyyjäsi Jukka Huttunen paikalla, puh. Klo 12.00 "Suolisto on
terveytemme moottori"
- LUENTO. Irtolehti 3.50 ?
Meillä voit maksaa pankkikortilla!
Tervetuloa!
Hoitola Keitaassa (Oikot. Tervetuloa.
Pertti Tolvanen paikalla klo 9-15
Luonnollista
lämpöä
talven
pakkasiin
energiatehokkaalla
pönttöuunilla
HARKOT TALVIEHTOON
SAVUKALAA
huomenna torstaina
Pyhäsalmen torilla
INFO
HIUSTENLEIKKUUT ja
hemmotteluhoidot ilman
ajanvarausta ja edullisesti.
Vieraana: KAARINA AHOLA
. 400/60
perävaunun rengas
7595
/rulla
Noutona, täysin lavoin
Kaikkiin
traktorimalleihin
tuulilasit, ovilasit,
takalasit
Osa suoraan varastossa.
Liike avoinna ainakin klo 19:ään.....
pientä tarjoilua unohtamatta
Tervetuloa!
Ollintie 15, Pyhäsalmi,
p. Hermoratahierontoja 20?/krt.
Oikot. klo 20
Su 23.2. 010 381 6925
RAKENTAJAPÄIVÄT
TO 20.2. Paistettua ja tuoretta
muikkua ym. 2, Pyhäsalmi
P. päivä
Kohti kansainvälisyyttä
Mitä kuuluu Venäjä?
-seminaari
Tuo suksesi voideltaviksi tiistaina 25.2.
klo 17.30 - 20.30 Pohdin talon urhelukentän varastolle.
Perusvaha + fluorivaha 10 ?,
tarvittaessa pitovoitelu,
voiteen poisto 5 ?.
Tuotto menee hiihtäjien tukemiseen.
Pyhäjärven Pohti / hiihtojaosto
27.2.2014 kello 16.30 - 19.00
Pyhäjärven Keskuskoululla
Luennoitsijoina
Näyttelijä, yrittäjä Ville Haapasalo
Oulun Eteläisen instituutin
tutkimusjohtaja Matti Muhos
ja laboratorioinsinööri Jari Joutsenvaara
Tervetuloa!
Rajoitettu erä!
Edullisia
filmivanereita
esim. 0444457644
Paikkoja rajoitetusti
www.itamaito.fi
265
00
Lannoitteet
ja polttoaineet
päivän hintaan!
ItäMaito Kiuruveden myymälä palvelee ark. 040 964 1069
Kysy lisää tehtaanedustajalta
Kalervo Lohva paikalla klo 9-15
RAUTIA TALOMYYNTI:
TORILLA
Hoitola
ke 26.2. 010 381 7003
maataloustarvike puh. Pyhäsalmen torilla. 21mm 1220*2050
33
00
/levy
Perjantaina 21.2.
naisille suunnattu päivä / ilta
Alusvaate-edustaja paikalla klo 10-18.
Iltapäivästä kosmetologit Jonna Jämsä ja
Eija Päivinen (kulmien ja ripsien värjäys,
koristelakkauksia), kosmetiikka- ja kynttiläesittelijä sekä Melutalosta Katja Rönkän designia
Päiväntarjouksia!
K 12, 1h 45 min
Liput 9 eur.
Palotie 4-86800 Pyhäsalmi
Varastossa olevat
Tikkurilan ulkomaalit
talviehtoon.
Maaliastian ostajalle
sivellinsarja kaupan päälle
Käärintämuovit vielä
ennakkohintaan
Traktorin ja
työkoneiden renkaita
Orbita 750mm
Esim. 050-307 5439
Torstaina Pyhäsalmen
torilla klo 13.30-16.30
lämmintä SAVUKALAA,
lämpimiä kalakukkoja,
madetta, muikkuja,
kuha- ja haukifilettä ym.
KALAPISTE
Varpaisjärvi. Ihoanalyysit ja hyvinvointimittaukset 15?/krt
(varaa aika 040 964 1069)
. Pyhäjärven Pohti ry
la 22.2. klo 18
Palkinnot; 9x20,9x40, 8x160 ?
Irtolehti: 840?, pr 45
Kirjat:12,16 ja 21 . 12
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2014 . klo 8.30-15.30
Meijerikatu 2 F, 74700 Kiuruvesi
elintarvike puh. klo 10-17.00
KYLPYLÄMATKA
PÄRNUUN
KALAKAUPPIAS
ma 24.2. 0400 687 638
HIEKKAMAAN
Kalajoelta torilla torstaina
klo 12.30-14.00.
P