Tutustu Ad Fishin tarjontaan s. PPSHP päivitti ohjeistustaan koronanäytteenotossa ja selvitystyössä. 3. Kirsi Haapea Jenni Kankaanpää Juhani Kalanen • Maakunnan palveluiden turvaajaksi • Terveydenhuollon osaava vaikuttaja Jukka Tikanmäki Paikkakunnan kuulumiset sinulle kertoo Tl ! Tl ! KESKIVIIKKO TAMMIKUUN 19. Jalkaterapeutti Pirkko Ruotsalainen liukuu pikkuhiljaa eläkkeelle ja uusi yrittäjä Marika Junno ottaa ohjat jalkahoitolayrittäjänä Pyhäjärvellä. 8–9. PÄIVÄ 2022 N:o 3 HINTA 3,00 € pyhajarvensanomat.fi 67. Lisää yrittäjän vaihdoksesta sivulta 13. Lue lisää s. Juhani Kalanen koppasi Yrittäjäkapulan. VUOSIKERTA
VIRKAAN, JONKA hakuaika päättyi 14.1.2022, haki yhteensä 14 henkilöä. Viranomaisen antaman määräyksen rikkominen saattaa johtaa rikosoikeudellisiin seuraamuksiin. Lehti voi jopa jättää julkaisematta ilmoituksen esimerkiksi, jos sen sisältö on vastoin lakia tai muuten eettisesti arveluttavaa. Pyhäjärvi tännään 2 2022 N:o 3 Keskiviikko tammikuun 19. – Avin päätökset tulee ottaa vakavasti. – Yleisötilaisuuksien ennakkoilmoituksia käsittelee poliisi. Tilaisuuden järjestäjän tulee esimerkiksi arvioida, että tarvitaanko kyseisessä tilaisuudessa järjestysmiestä. JK Toimituksen puhelinlinjat ovat käyneet jälleen kuumina vaalikampanjointiin liittyen. Sallimalla edellä mainitut pienet yleisötilaisuudet ulkotiloissa, mahdollistetaan tämä, Eskola toteaa. Virasto suosittaa vahvasti, että keskusteluja tapaamistilaisuudet järjestettäisiin etänä. – Aluehallintoviraston on noudatettava tarkoin lakia, hän jatkaa. Poliisi voi tarvittaessa puuttua rikkomuksiin, sillä jos 58 §:n nojalla tehtyä kieltomääräystä noudateta. Peltolan äiti ja tämän suku on lähtöisin Pyhäjärveltä, minkä vuoksi mies on viettänyt paikkakunnalla monta kesää. Tilaisuuden järjestäjän on ohjeiden mukaan huolehdittava, että hygieniaja turvaohjeita noudatetaan. Osasta yleisötilaisuuksia tulee Eskolan mukaan ilmoittaa etukäteen poliisille. Sisältöön voidaan puuttua esimerkiksi, kun se on selvästi harhaanjohtava tai ei perustu faktoihin. Tänään Heikki, Henri Torstaina Sebastian Perjantaina Aune, Oona Lauantaina Visa Sunnuntaina Enni Maanantaina Senja Tiistaina Paavo Aluehallintovirasto JEDUn johtoon hakeneen juuret Pyhäjärvellä Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymässä on ollut avoinna kuntayhtymän johtajan virka. Eskola kertoo, että aluehallintovirastoon ei tarvitse ilmoittaa suunnitelluista tilaisuuksista, eikä aluehallintovirasto myönnä lupia tilaisuuksiin. Sen sijaan eri tahojen järjestämät tapahtumat ja niistä ilmoittaminen on järjestäjän ja mainostajan vastuulla. Otimme aluehallintoviraston ohjeistuksista selvää – viraston mukaan toritapahtumia on mahdollista järjestää erinäisin ehdoin. Miten aluevaaliehdokas voi mainostaa lehdessä toritapahtumaa. HAKUAJAN LOPPUUN mennessä virkaa hakivat: Andersson Mirja, filosofian tohtori, Riihimäki, Gore Amol, Doctor of Science (Technology), Maharashtra, Intia, Huttula Tapio Kalevi, filosofian tohtori, Helsinki, Kaasinen Katja Johanna, Master of Business Administration, Haapajärvi, Karihtala Pauli, kasvatustieteen maisteri, Kouvola, Kivioja Jukka-Pekka, filosofian maisteri, Oulu, Lahtinen Mika, Restonomi yamk, Orivesi, Mozaffari Khalil, Master degree program of Leadership for Change, Economics and business administration, Tampere, Näppä Raija, kasvatustieteen maisteri, Oulu, Peltola Matti, insinööri (ylempi AMK), Nivala, Pirnes Teppo, filosofian maisteri, Nivala, Raudasoja Anu Maarit, kasvatustieteen tohtori, Nurmijärvi, Saarela Helinä, kauppatieteiden tohtori, Oulu sekä Sisso Jari, yhteiskuntatieteiden maisteri ja filosofian maisteri, Lahti. Koulutuskuntayhtymän antaman tiedotteen mukaan yhtymähallitus kokoontuu torstaina 20.1.2022 sopimaan hakuprosessin jatkotoimista. Joissain tapauksissa lehti kuitenkin puuttuu mainoksen sisältöön. Emme esimerkiksi julkaise tekstejä, jossa puhutaan ”koronaturvallisesta” tapahtumasta. Pykälän mukaan kansanvaltaan kuuluu yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen. Lisätietoja ilmoittamisesta, reklamaatiosta ja lehden vastuusta virheistä saat esimerkiksi verkkosivuiltamme mediakortista tai kilauttamalla toimituspäälliköllemme Minnalle. Peltola on ehdolla myös Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustoon kokoomuksen edustajana. PERUSTUSLAIN PYKÄLÄN 2 mukaan Suomessa valta kuuluu kansalle, ja sen valitsemalle eduskunnalle. Miten toritapahtumia voidaan järjestää. Tällaisia toimijoita ovat esimerkiksi myyntipisteiden henkilökunta ja järjestyksen valvojat. ALUEHALLINTOVIRASTOT, KUNNAT ja poliisi valvovat rajoitusten noudattamista tartuntatautilain 59 a pykälän mukaisesti. Hän neuvoo tilaisuuksien järjestäjiä katsomaan poliisin sivuilta ohjeita yleisötilaisuuksista, joista tulee ilmoittaa. – Tilaisuuden järjestäjä vastaa käytännön suunnittelusta ja toimenpiteistä, joilla rajoitusten noudattaminen varmistetaan etukäteen. PYHÄJÄRVEN SANOMISTA on mahdollista ostaa ilmoitustilaa mainoksilleen. ALUEHALLINTOVIRASTO ON antanut myös yleisömäärän laskemiseen ohjeistuksensa. POHJOIS-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTON aluehallintoylilääkäri Pasi Eskola kertoo, että esimerkiksi hyvin pienet toritapahtumat, kuten makkaroiden tai kahvin tarjoaminen äänestäjille ja tapahtumasta mainostaminen ovat rajoituksen lieventämisen myötä 9.1.2022 alkaen olleet mahdollisia. Tilaisuuden järjestäjän on kuitenkin annettujen ohjeiden mukaan tullut huolehtia, ettei sallittua 5 henkilön yleisömäärää ylitetä. HAKENEIDEN JOUKOSSA olevan, ja nykyisin Nivalassa asuvan Matti Peltolan juuret yltävät Pyhäjärvelle. päivä Nimmeensä juhlivat Sattaako vai paistaako?. Lisäksi perustuslain 14 pykälän mukaan julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuutta osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon. Joonas Kärkkäinen Digistä. Poliisilla on oikeus esimerkiksi estää, keskeyttää tai päättää yleisötilaisuus tai yleinen kokous. – Selkosuomeksi tämä tarkoittaa sitä, että Avin tulee lain mukaan edistää demokratian toteutumista. Mainosten sisällöstä vastaa mainostaja, eli ilmoituksen maksaja. JENNI KANKAANPÄÄ ”Hyvin pienet toritapahtumat ovat mahdollisia” Kärsämäki Haapajärvi Pyhäjärvi Pihtipudas Kiuruvesi Kärsämäki Haapajärvi Pyhäjärvi Pihtipudas Kiuruvesi Pyhäjärvi Pyhäjärvi Pyhäjärvi Pyhäjärvi www.fmi.fi 9:30 15:23 9:28 15:26 Keskiviikko Torstai +2 +2 +2 +2 +1 +2 -1 -2 -1 -2 -3 -0 Perjantai 9:25 15:29 -5 Lauantai 9:23 15:32 -4 Sunnuntai 9:20 15:35 -5 Maanantai 9:18 15:38 -0 Rajoitusten lieventämisen myötä (9.1.) esimerkiksi makkaran tai kahvin tarjoaminen äänestäjille on ollut mahdollista. Ohjeistuksessa sanotaan, että: ”Kun yleisö on erillään artisteista, urheilijoista tai muista toimijoista, yleisön henkilömäärään lasketaan mukaan kaikki tapahtuman asiakkaina olevat henkilöt lapset mukaan lukien.” Yleisöksi ei lasketaan siitä erillään olevia urheilijoita, artisteja, toimitsijoita tai joukkueiden huoltohenkilöitä. Kunnat päättävät itse valvontatoimistaan. – Tilaisuuden järjestäjän on kuitenkin huolehdittava, ettei sallittua yleisömäärää (5 henkilöä) ylitetä missään vaiheessa. Yleisöksi ei lasketa myöskään sellaisia toimijoita, jotka ovat yleisön kanssa samoissa tiloissa tai muuten suorassa kontaktissa yleisöön. Lui tk tämä j Julkaistu: 13.1
OIKAISUVAATIMUKSEEN ANNETUSSA vastineessa kerrotaan, että kaupunginhallitus ei ole muuttanut väitteen mukaisesti valtuuston päätöstä omalla päätöksellään. Sen sijaan positiivisen tuloksen saaneen tulee itse ilmoittaa henkilöille, jotka ovat saattaneet sairastua. Kokous eteni pääosin esityslistan mukaan. TÄYDEN ROKOTUSSUOJAN (2 rokotetta) saaneen tai koronan sairastaneen altistuneen ei tarvitse enää jäädä karanteeniin. Tartuntalain mukaisen karanteenipäätöksen saa tarvittaessa oman asuinpaikkakunnan koronahoitajalta. biologiset lääkkeet, suuriannoksinen kortisoni) • vaikea-asteinen sydänsairaus • huonossa hoitotasapainossa oleva keuhkosairaus • krooninen maksan tai munuaisen vajaatoiminta • raskaana olevat • Varusmiespalvelusta suorittavat, jos Puolustusvoimat ohjaa heidät testiin. LISÄASIANA ESITYSLISTALLE tuotiin jäsenen, varapuheenjohtajan ja varajäsenten valinta vaalilautakuntaan koskien aluevaaleja 2022. VASTINEESSA KERROTAAN, että oikaisuvaatimuksen tekijälle on ennen vuokrauspäätöksen tekoa vastattu, että kaupunki on vuokraamassa kiinteistön ostajalle, koska kauppaa ei voida vielä vahvistaa puuttuvasta lainvoimaisuudesta johtuen. päivä Pyhäjärven Sanomat löydät netistä osoitteesta: pyhajarvensanomat.fi Tule seuraamaan aktiivisia somekanaviamme: Facebook-, Instagramja YouTube-palveluissa. Koronanäytteenotto ja selvitystyö PPKY Selänteessä Peruspalvelukuntayhtymä Selänne kertoi maanantaina 17.1. Yritys on tehnyt oikaisuvaatimuksen, jossa se vaatii, että kaupunginhallitus kumoaa 29.11.2021 § 340 päätöksen. MARTTI SAVOLAISEN pyydettyä eron vaalilautakunnan jäsenyydestä ja varapuheenjohtajuudesta, hänen tilalleen valittiin jäseneksi Pentti Leskinen. Alueella päivittäiset tapausmäärät ovat voimakkaassa kasvussa ja tartunnanjäljityksen resurssit suunnataan nyt erityisen suuren jatkotartuntariskin altistustilanteisiin, kuten ympärivuorokautisiin sote-yksiköihin ja sotealan-työnteijöiden selvityksiin. PPKY SELÄNTEEN tiedottessa kerrotaan että Selänteen alueella tartuntojen jäljittäminen on ruuhkautunut omikronmuunnoksen leviämisen myötä. Kaupungin mukaan asiassa ei ole kohdeltu eri osapuolia yhdenvertaisuusperiaatteen vastaisesti. VAALILAUTAKUNTAAN LISÄTYT varajäsenet sijajärjestyksessä: 6 Ville Mykkänen, 7 Mirella Ikäheimo, 8 Teemu Kähärä, 9 Martti Ruotsalainen, 10 Sirkka Aho. JK. Muussa tapauksessa altistuneen tulee pysyä karanteenissa viisi vuorokautta sairastuneen oireiden alkamisesta. SELÄNTEEN TIEDOTTEEN mukaan positiivisesta koronatuloksesta soitetaan sairastuneelle. Esityslistan mukaan Pyhäjärven matkailu on tarjonnut samasta kiinteistöstä lähes kolme kertaa korkeamman vuokran ilman vuokranhyvitysehtoja. Esityslistalla oli muun muassa Pyhäjärven Matkailu Oy:n oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen 29.11.2021 tekemästä päätöksestä koskien Emolahden koulun vuokrausta. PCRnäyte otetaan terveydenhuollossa seuraavissa tapauksissa: Vuoden ensimmäinen kaupunginhallituksen kokous Vuoden ensimmäinen kaupunginhallituksen kokous käytiin maanantaina. Perusteluina oikaisuvaatimukseen Pyhäjärven Matkailu Oy esittää, että on lainvastaista muuttaa valituksenalaista päätöstä uudella samaa asiaa koskevalla päätöksellä. OIKAISUVAATIMUKSEN TEKIJÄN mukaan ei ole kaupungin edun mukaista hylätä toisen kuntalaisen vuokratarjousta. Vastineen mukaan vuokrasopimuksen ehdot eivät ole vastoin EU:n valtiontukisääntelyä. ASIANAJAJAN MUKAAN vuokrasopimuksen ehdoissa olevan kauppahinnan alentaminen ennen kauppaa maksetulla vuokrilla sisältää elinkeinotukea toimintansa aloittavalle yritykselle. Pyhäjärvellä on todettu maanantaina koko aikana 66 tartuntaa THL:n tartuntatautirekisterin mukaan. KAUPUNGINHALLITUS PÄÄTTI, että se hylkää Pyhäjärven Matkailu Oy:n tekemän oikaisuvaatimuksen. • Koronavirukseen sopivien oireiden vuoksi hoidon tarpeen arvioon tulevat • Potilaalta, joka otetaan sairaalahoitoon: • Koronavirusoireiden vuoksi • Poissulkututkimuksena silloin, kun potilaalla on lieviä koro naan sopivia oireita, mutta vuodeosastolle ottamisen syy on muu • Potilaalta, joka sairastuu osastohoidon aikana koronavirusinfektion oireisiin (kuume, yskä, hengenahdistus, hengitysvajaus, nuha, kurkkukipu, lihaskivut, pahoinvointi, ripuli, vatsakivut. PYHÄJÄRVEN MATKAILU Oy:lle on edelleen todettu samassa yhteydessä, että kaupungilla ei itsellään ole käyttöä kiinteistölle. Toimielinten kokousasiakirjat löytyvät kaupungin nettisivuilta. Tarkoituksena on turvata varajäsenten riittäminen, mikäli korona iskee, jotta vaalitoimitus ei vaarannu henkilöiden riittävyyden takia. Sairastuneen tulee välttää lähikontakteja viisi vuorokautta. JK TARJOUKSEN HYLKÄÄMINEN on ollut kaupungin omassa päätäntävallassa. Muita soittoja ei enää tehdä. Varajäsenten lisäämisen taustalla oli koronapandemiaan varautuminen. Jos altistuneelle ilmaantuu oireita, tulee tämän jäädä kotiin sairastamaan ja tehdä kotitesti. Selänteen tiedotteessa kerrotaan, että resurssien kohdistaminen perustuu sairaanhoitopiirin ja THL:n ohjeistukseen. tiedotteesssaan, että Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on päivittänyt ohjeistustaan koronanäytteenotossa ja selvitystyöstä. Kaupungin mukaan kiinteistön vuokraaminen kolmannelle osapuolelle ei ole ollut perusteltua, joten se on hylännyt Pyhäjärven Matkailu Oy:n 21.11.2021 tekemän vuokraustarjouksen. Oikaisuvaatimuksen laatija katsoo, että kaupungin menettely olisi EU:n valtiontukisääntelyn ja -määräysten vastaista, koska kaupungin jäseniä tulee kohdella yhdenvertaisesti. JK 3 2022 N:o 3 Keskiviikko tammikuun 19. Koska Leskinen oli vaalilautakunnassa varajäsen, hänen tilalleen valittiin Pasi Vornanen. Vanhuksilla myös sekavuus tai yleistilan lasku) • Sote-työntekijät • Henkilöllä on hoito/perussairaus, jonka vuoksi rokotesuojan epäillään olevan heikko, esim: • aktiivissa syöpähoidossa olevat potilaat • hemodialyysipotilaat • elinja kantasolusiirtopotilaat • perinnöllinen immuunipuutos • HIV, pernanpoisto • immuunipuolustusta heikentävä lääkehoito (mm. Pyhäjärven Matkailu Oy:n mukaan yhdenvertaisuus ei ole toteutunut vuokrasopimusta koskevassa päätöksenteossa. VARAJÄSENIÄ LISÄTTIIN vaalilautakuntaan viisihenkilöä. Pyhäjärven Matkailu valitti päätöksestä Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. Tämä tarkoittaa tiedotteen mukaan sitä, että esimerkiksi altistuneille ei enää soiteta Selänteestä. Lisäasiana käsiteltiin muun muassa varajäsenten lisääminen vaalilautakuntaan koronaa ennakoiden. Vaalilautakunnan lisäjäsenet Oikaisuvaatimus koskien Emolahden koulun vuokrausta PYHÄJÄRVEN MATKAILU Oy:n asianajajan tekemä oikaisuvaatimus koskee Emolahden koulun vuokrausta. Valituksenalaisen päätöksen muuttamisella asianajaja viittaa kaupunginvaltuuston syyskuiseen päätökseen myydä Emolahden koulu
22.1.1997 Hiihdon kylä-cupin suosio kasvaa KYLÄ-CUPIN TOINEN osa suoritettiin lauantaina Parkkiman hyväksi havaitulla valaistulla ladulla talvisen sään suosiollisessa huomassa, jossa pakkanenkaan ei häirinnyt kilpailuja. Haluankin osoittaa valtavan suuren kiitoksen heille, jotka näin tekevät. Lisäksi siinä lyhyessä ajassa olen harmikseni törmännyt tekijänoikeusrikkomuksiin jo niin monet kerrat etten ole pysynyt enää laskuissa mukana. MEIDÄN TYÖMME on ottaa asioista selvää ja tuoda teille lukijoille tietoa journalistisin perustein täysin puolueettomasti, emmekä siis anna minkäänlaisen painostuksen vaikuttaa juttujen koostamiseen tai niiden julkaisuun. Tästä pokaalista kilpaillaan. Kooste juttujen oikeinjakamisesta onkin hyvä vilkaista lehtemme ilmoituksesta sivulta 7. Ajatellaankin siis tilanne, että olet esimerkiksi päivittäistavarakaupassa ja vähän tekisi mieli jotain makeaa. Siksi toivonkin, että työtämme sekä tuotteitamme arvostettaisiin esimerkiksi jakamalla niitä oikein. Sekä heille, jotka mahdollisesti tekevät näin jatkossa. Silloinhan se olisi sama, kun kävelisit markettiin, avaisit hyllyjen välissä karkkipussin, otat siitä kourallisen karkkia mukaasi, jätät vajaan tuotteen hyllyyn ja poistut kaupasta maksamatta. Myös Perttu Tervakoski panee oman kortensa kekoon kylänsä Jokikylän puolesta. Siksi onkin mielestäni jälleen aiheellista herätellä ja muistuttaa, kuinka se tehdään oikein. 27.1.1972 Kaiku 22.1.1922 Pyhäjärviset ovat saaneet puhelinpiiriltä anteeksi sen, että “pisusivat” ensimmäisen yleisöpuhelimen luuriin. ON HYVIN turhauttavaa, kun käytät useita tunteja työaikaa kootaksesi esimerkiksi henkilöhaastatteluun kysymyksiä, ideoit ja mietit, haastattelet, kasaat jutun saamistasi vastauksista ajatuksen kanssa, ajastat verkkoon ja taitat paperilehteen ja joku nappaakin työsi ja jakaa sen väärin ikään kuin omanaan eteenpäin. Sitä on vastuullinen journalismi. Näpistitkö kourallisen karkkia tietämättäsi. USEIN TÖRMÄÄN myös somessa siihen, että jutustamme on kopioitu pätkä ja jaettu eteenpäin heittomerkein ilman pienintäkään mainintaa siitä, että kyseinen pätkä on Pyhäjärven Sanomien artikkelista. Kävelet karkkihyllylle, nappaat ostoskoriisi karkkipussin ja poistut kaupasta kassan kautta maksaen haluamasi tuotteen, eikö. Artikkelimme löytyy verkkosivuiltamme ja niitä tulisi aina jakaa linkkinä, joka ohjaa niin vanhat kuin uudetkin lukijat sivuillemme. Suurin osa näistä tilanteista johtuu aivan puhtaasti tietämättömyydestä, ei suinkaan siitä, että tätä tahallaan tehtäisiin. CUP ON kylienvälinen kisa, jossa kilpaillaan Outokumpu Finnmines Oy:n lahjoittamasta arvokkaasta pokaalista, johon lasketaan pisteet osanottajamäärien mukaan. Nyt niitä on saatu lisää. Onhan se artikkelistamme nappaamasi pätkä pala meidän tuotteestamme. Lehtemme sisältö on meidän tuotteemme kuvineen, juttuineen ja ilmoituksineen – sijaitsi ne sitten paperilehden sivuilla taikka digin puolella. Kunnanviraston ala-aulassa on yksi ja keskuskoulun ala-aulassa toinen. Kun jaat juttumme väärin, esimerkiksi otat kuvan paperilehden jutustamme ja jaat sen sosiaaliseen mediaan, on tilanne sama kuin olisit poistunut kaupasta maksamatta karkkipussia. KISOIHIN OSALLISTUI yhteensä 81 hiihtäjää, joka on ennätyslukuja. Siihen lyhyeen aikaan on mahtunut valtavan paljon uutta oppia journalistisesta työstä sekä aivan uudenlaisesta vastuunkantamisesta. PYHÄJÄRVEN SANOMAT Oy on pyhäjärvinen yritys. Kilpailu on havaittu myös naapurikaupungissa Haapajärvellä, josta oli muutama nuori mukana Pyhäjärvisten seurassa. päivä 2022 N:o 3 4. OLEN TYÖSKENNELLYT täällä toimituksessa pian viisi kuukautta, mikä on mielestäni hyvin lyhyt aika. Jokainen meistä tekee virheitä ja vahinkoja sattuu, siksi arvostammekin suuresti, jos esimerkiksi tekijänoikeusasioiden askarruttaessa ennen juttumme jakoa tullaan kysymään saako jakaa ja kuinka se tulisi tehdä oikein. Mukavia lukuhetkiä! Keskiviikko tammikuun 19. Kun jaat juttumme sosiaalisessa mediassa, ethän kopio tekstiämme tai ota kuvaa lehdestä sivullesi. Pelkästään viikon sisään näihin olen törmännyt neljä kertaa, mikä taas puolestaan on paljon – yksikin on jo liikaa. Monet kylät, lasten vanhemmat ja hiihdon ystävät ovat oivaltaneet tämän talven harrastuskilpailun ja ovat tuoneet nuoriaan kilpaladulle, joka ei kuitenkaan ole mikään vakava viimeiseen hengenvetoon otettava kilpailu, vaan leikkimielinen kisa, johon nuoret mielellään osallistuvat. SANOTAAN, ETTÄ kysyvä ei tieltä eksy ja tämän allekirjoitan. Siksi ei mielestäni voi liikaa painottaa sitä, kuinka esimerkiksi tekijänoikeudet toimii. Uimahallin aula kaipaisi tämän mukavuuden myös. ON VALTAVAN hieno asia, että juttumme kiinnostavat ihmisiä ja herättävät keskustelua puolin sekä toisin, useat lukijat jakavatkin artikkelejamme esimerkiksi sosiaalisen median alustoilla. YMMÄRRÄN TOKI, että hälle, joka ei ole alan työtä tehnyt, voi olla vaikea käsittää, mikä on meidän tuote
– Vaikka vanhemmilla oli työtä paljon, järjestivät he meille myös yhteisiä retkiä ja lomia sekä mahdollistivat meille lapsille harrastuksia ja omia menoja. Mitä kuuluu . Anne kilpailee Koko Suomi Leipoo -ohjelman seitsemännellä kaudella. Minulla ja nuorimmalla pikkuveljelläni on ikäeroa 16 vuotta, joten häntä hoidin jo hyvinkin paljon ja vastuullisesti, Anne kertoo. ANNE KOKEE Pyhäjärven olleen hänen lapsuudessaan ja nuoruudessaan turvallinen paikka asua ja on sitä edelleen. – Lukion jälkeen sinne hainkin, mutta neljän aineen ylioppilasarvosanoilla sinä vuonna asia ei edennyt. Annen kotipaikan naapurissa sijaitsi tädin perheen kesämökki, jonne myös liittyy paljon kallisarvoisia lapsuuden muistoja. – Silloin tietenkin välillä ärsyttikin, mutta vanhempana olen huomannut, kuinka hyvä on ollut, että on oppinut tekemään pienestä pitäen erilaisia asioita, hän tuumii. PyhäNetin asiakaspalvelupäällikkönä työskentelevän Anne Laitilan intohimo leipomiseen sekä ystävän antama pieni töyttäisy veivät naisen Koko Suomi leipoo -ohjelman kuvauksiin. Paljasjalkaiselle pyhäjärviselle ohjelmasta jäi käteen muun muassa oppeja ja vinkkejä leivontaan sekä liuta uusia ystäviä. PERHEENSÄ MAATILALLA Niinimäellä varttunut Anne Laitila on viisilapsisen perheen toiseksi vanhin lapsi. – Totta kai sitä nuorempana kaipasi välillä enemmän säpinää, mutta sitten koottiin porukka ja lähdettiin käymään jossain muualla. Beanin keittiössä tuppaa jauhot ja tomusokerit lennellä jauhot ja tomusokerit lennellä Nimi: Anne Laitila Ikä: 43 Ammatti: Asiakaspalvelupäällikkö Perhe: Mies ja kolme lasta. Beanin keittiössä tuppaa Mrs. En voisi elää ilman perhettäni. Välillä tykkään myös askarrella ja näpertää erilaisia juttuja. Välivuotena Anne tekikin alan opintoja avoimessa yliopistossa ja työskenteli koululla. Myös tietynlainen vapaus luovuuteen on minulle todella tärkeää. päivä. YLÄASTEJA lukioikäisenä hänen haaveenaan oli ura opettajana. Pyhäjärvellä parasta on ystävät, luonto ja elämisen vaivattomuus ilman kaupungin ruuhkia ja melua. – Maatilalla riitti aina tekemistä, mutta se oli myös hyvä ympäristö lapsen luovuudelle ja leikkeihin. Annen lapsuuteen kuului vahvasti myös osallistuminen maatalon töihin sekä kodinhoitoon. Tykkään myös fiilistellä sisustusjuttuja ja välillä saan tähän liittyen luovuuspuuskia, mutta taas toisinaan sama sisustus kulkee hyvinkin kauan. 5 2022 N:o 3 Keskiviikko tammikuun 19. Ensimmäiseksi, kun aamulla herään, kurkkaan puhelimen – WhatsApp-viestit, somen ja niin edelleen. Jatkuu seuraavalla sivulla a Mrs. Annen matkaa voi seurata MTV3-kanavalta maanantaisin iltakahdeksalta. MTV / Miira Ojanen On ollut jotenkin kunnia-asia, että pöydässä on itse tehtyä tarjottavaa. Koko Suomi leipoo MTV3-kanavalla maanantaisin klo 20.00. Harrastukset: Leivonta ja liikunta. – Huolehdin paljon nuoremmista sisaruksistani vanhempieni ollessa töissään
Vientiassistentin työssään Anne kerkesi olla puolitoista vuotta ennen kuin jäi ensimmäiselle äitiyslomalleen. – Sen aikana oman paikkakunnan Osuuspankkiin aukesi paikka ja tulin valituksi. Sillä tulee olemaan aina erityinen paikka elämässäni ja sydämessäni, vaikka täältä joskus tie muualle veisikin. Beanin etenemistä Koko Suomi leipoo -kilpailussa voi seurata MTV3 -kanavalta maanantaisin iltakahdeksalta. LUONTEELTAAN ANNE kuvailisi itseään hyvin tunteelliseksi, herkäksi ja avoimeksi, mutta myös iloiseksi, spontaaniksi sekä hieman häseltäjäksi. Viime helmikuun alussa ystävä jälleen kehotti Annea hakemaan ohjelmaan huomattuaan haun olevan jälleen auki. – Jos leivottavaa on paljon, on sotku sen mukaista. Vuoden 2019 alusta olen työskennellyt täysipäiväisesti PyhäNetillä, hän kertoo. Ihan kirjaimellisesti tipuin tuolilta ja itkin ja nauroin samaan aikaan, hän muistelee. Näemme kuitenkin onneksi tiheään myös heitä, Anne iloitsee. päivä 2022 N:o 3. Lapset leikkivät hiekkaleikkejään ja minä taputtelin omaa hiekkakakkuani. 6 V iikon varrelta V iikon varrelta – Seuraava keväänä hain uudelleen ja kävinkin pääsykokeissa, mutta harmittavasti opiskelupaikka jäi 1,5 pisteestä kiinni. – Liikunnasta on ollut viimeisen vuoden pakon sanelema tauko ja nyt olen aloittelemassa taas uudestaan, Anne kertoo. Seuraavat kolme vuotta Anne vietti lain mahdollistaessa kotona lastensa kanssa ja palasi töihin Osuuspankille 2012. PYHÄJÄRVEN ANNE kokee olevan nyt isojen muutosten edessä. – Muutaman viime vuoden aikana, kun lasten harrastukset ja niissä kuljettaminen on jäänyt pois, on aikaa jäänyt myös muihin harrastuksiin, kuten leivontaan ja askarteluun. Niillä pisteillä olisin päässyt esimerkiksi Joensuuhun, mutta silloin en sitä tiennyt, hän harmittelee. Perheeseen kuuluu mies ja kolme lasta, joista kaksi on muuttanut jo pois kotoa. Kun hän alkoi tehdä enemmänkin täytekakkuja, tuli mieleen ajatus myös omasta blogista. KUNTOSALI, HIIHTO, juokseminen, pyöräily sekä rullaluistelu kuuluu Annen monipuoliseen liikuntaharrastukseen. Kuvassa Laura Huoman (vas.), Mariam Sotamaa, Otto Leskinen, Anne Laitila, Anni Fast ja Liina Tuul. Silloin syttyi ajatus; elämässäni on nyt kakkuja sekä hiekkakakkuja, siinä olisikin hyvä nimi blogille. Hänen kisakuulumisiaan ja -tunnelmia voi seurata Annen omin sanoin myös Instagramissa mrshiekkakakku-tililtä. – Suvussani leivonta on ollut luonnollinen osa arkea – äitini, mummoni ja tätini ovat leiponeet aina. JO VUOSIEN ajan Annen ystävät ja sukulaiset ovat patistaneet häntä hakemaan MTV:n Koko Suomi leipoo -ohjelmaan. – Toinen asuu Pyhäjärvellä, toinen muutti opiskeluiden vuoksi Iisalmeen. – Täytekakkuihin hurahdin, kun suunnittelin kuopukseni ristiäiskakkua ja selasin erilaisia kakkublogeja. Silloin ei vielä ollut instagramia tai muita sosiaalisen median kanavia, mutta blogit olivat kovassa suosiossa ja sieltä sainkin paljon hyviä vinkkejä ja oppeja. Osuuspankilla aloitin syksyllä 2007 ja töitä ehdin tehdä taas noin puolitoista vuotta, kunnes jäin kuopuksestani äitiyslomalle. Beaniksi. – Minulle syttyi heti ajatus tuosta videosta ja kun mainitsin siitä ystävälleni, hän oli saman tien tulossa kameran kanssa luokseni, Anne nauraa. Annen kotialbumi Keskiviikko tammikuun 19. – Vuonna 2017 tein päätöksen irtisanoutua ja siirryin toimistotöihin Pyhäjärven Energia ja Vesi Oy:lle sekä PyhäNetille, tein molemmille töitä 50/50 periaatteella. Video tehtiin yhdessä ystävän kanssa ja Anne laittoi hakemuksen eteenpäin uskomatta kuitenkaan sen enempää asiaan, kunnes tuotannosta soitettiinkin, että video oli tykätty ja hän etenee haun seuraavaan vaiheeseen. Jatkoa edelliseltä sivulta a Anne esiintyi ensikertaa Koko Suomi leipoo -ohjelmassa maanantaina 17. – Olen niin sanottu paljasjalkainen pyhäjärvinen ja Pyhäjärvi on kotini. Siinä sai muutaman piirakan kesän kuumuudessa pyöritellä, Anne naurahtaa. – Oli myös hienoa päästä näkemään niin sanotusti kulissien taakse, miten ohjelmaa oikeasti tehdään. tammikuuta kilpakumppaneidensa kanssa. – Päätin, että antaapa olla ja lähdin opiskelemaan kaupallista alaa Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakouluun. Olen katsonut joka kauden ja tavallaan moni asia sai selityksen ja asioita katsookin uudella tavalla. – Olen kuitenkin aina sanonut jyrkän ein vedoten siihen, ettei sellainen aikataulutettu tekeminen ole minun juttuni. Toisinaan leivontaharrastus on ollut raskastakin. Kuvassa Annen tekemä täytekakku sugar sheet -koristeella. Beaniksi. – Meidän häihimme tehtiin iltapalalle karjalanpiirakatkin itse ja vieraita oli kuitenkin liki 200. – Toivottavasti saamme tänne uutta elinkeinotoimintaa ja pystymme pitämään paikkakunnan itsenäisenä ja elinvoimaisena, hän ajattelee. SONJA KÄHKÖNEN Olen ehkä vähän häslä myös keittiössä ja siskoni kutsuukin minua Mrs. Tämä on itselläni kehityskohteena ja pyrin opettelemaan järjestelmällisyyttä, koska kyllähän se myös nopeuttaisi ja helpottaisi omaa työtä. Haastavimmaksi hän mainitsee ehdottomasti leivontaolosuhteet sekä ajankäytön. LAITILAN PERHE asuu omakotitalossa Pyhäjärvellä muutamien kilometrien päässä keskustasta. – Olen ehkä vähän häslä myös keittiössä ja siskoni kutsuukin minua Mrs. – Kumosin taas tämän, mutta ajatus jäi jossain määrin kummittelemaan mieleeni ja niin kävin maikkarin sivuilla katsomassa hakulomaketta. Lopulta viimeisten karsintojen jälkeen toukokuun alussa sain soiton, että pääsen mukaan ohjelmaan. Tradenomiksi Anne valmistui vuonna 2002. Äitiysloma jatkuikin toiseen äitiyslomaan sekä hoitovapaaseen. Mrs. Jo ennen kouluikää tein ensimmäisen oman pullataikinani äidin valvoessa vieressä. KOKO SUOMI leipoo -ohjelman kuvauksissa parasta Annesta oli ryhmän yhteishenki. Olen myös hyvin tunneihminen, joten henkisestikin oli yllättävän raskasta jännittää koko ajan jotain, Anne naurahtaa. – Saan onneksi pitää vielä nuorimmaiseni kotona joitakin vuosia – olen kanaemotyyppi ja tykkään pitää lapset lähelläni. – Opiskeluaikana tein harjoitteluja Säästöpankissa ja valmistumisen jälkeen kiersin eri Ylä-Savon konttoreita reilun puolen vuoden ajan. LEIVONTA ONKIN kuulunut Annen elämään aina. On ollut jotenkin kunnia-asia, että pöydässä on itse tehtyä tarjottavaa, hän ajattelee. Jauhot ja tomusokerit tuppaa lentelemään keittiössäni, hän nauraa. Ohjelmassa aikarajat ovat hyvin tiukat – ethän sinä koskaan kotioloissa tee täytekakkua alusta loppuun kahdessa tunnissa, hän ajattelee. Sen jälkeen pääsin vientiassistentiksi Kärsämäellä toimineeseen InCap Furnitureen, hän kertoo. – Nimeä mietin jonkin aikaa, kunnes eräänä kesäpäivänä istuin lasten kanssa hiekkalaatikolla. – Vaiheita oli useampia, enkä minkään vaiheen jälkeen uskonut, että pääsisin jatkoon. Pitkän kysymyspatteriston lisäksi siellä sanottiin, että hakuun voi halutessaan liittää videon. ANNEN TÄMÄNHETKINEN suurin kiinnostuksen sekä intohimon kohde leivonnassa on täytekakut. – Ohjelman formaatin mukaisesti leivonnan tulee tapahtua teltassa ja reilun 30 asteen helteessä se oli aika uuvuttavaa ja haastavaa. ANNEN ENSIMMÄINEN kodinulkopuolinen työpaikka oli kaupassa. MTV / Miira Ojanen Täytekakut on Annen suuri kiinnostuksen ja intohimon kohde leivonnassa
V iikon varrelta 7 V iikon varrelta V iikon varrelta JOS HALUAT JAKAA JUTTUMME, TEE SE OIKEIN Tiesitkö, että lehtijutut ovat tekijänoikeudellista materiaalia. – Valokulkue oli kiva! Toivoisin vähemmän seisoskelua ja odottelua sekä kompaktimpaa ohjelmaa. Virittää joulutunnelmaan ja tärkeä myös kaupallisesti. Hiukka oli nihkeätä. – Pidetään yksinkertaisena. – Kampanja on hyvä ja toivoisin että paikkakunnan kaupat saavat tästä ostavia asiakkaita. Jos haluat jakaa lehtemme juttuja, teethän sen käyttämällä tarjoamiamme jakopainikkeita tai lähettämällä jutusta linkin, joka ohjaa lukijat verkkosivuillemme. – Päällimmäisenä jäi mieleen odotus, että joulunavaus alkaisi. Passiin pitäisi kerätä viiden eri liikkeen leimat, se olisi järkevämpää. Ja jos maksoin kahden asiakkaan tuotteet samalla, toinen leima piti tahtomalla tahtoa. – Hieno keino saada ihmiset oman kylän kauppaan. Voit toki aina myös olla meihin yhteydessä, jos haluaisit jakaa jutun jollakin muulla tavalla. Esimerkiksi S-Marketin ruokaostoksilla, jotka tekisin muutenkin muutaman kerran viikossa, saan täyteen monta passia kampanjan aikana. LAADIMME JOULUPASSIKAMPANJA ja joulunavaus 2021 -palautekyselyn, johon kertyi pääasiassa positiivista palautetta kolmeltakymmeneltä vastaajalta. 1–3 yrityksen palveluita hyödynsi 8 vastaajaa, useamman kuin viiden seitsemän vastaajaa ja neljä vastaajaa ei yhdenkään. – Kauppiaat voisivat kysellä enemmän passin perään maksuhetkellä. KYSELYYN VASTANNEIDEN kesken arvottiin Pyhäjärven Sanomien digilehti kuukaudeksi ja onnetar suosi tällä kertaa Tea Jouhkia. Passikampanjassa oli mukana 35 paikallista yritystä. Mitä enemmän lehtiä tilataan, sitä paremmat mahdollisuudet meillä on tarjota juttuja jatkossakin. PALAUTEKYSELYSSÄ NOSTETTIIN esille myös se, ettei arvontavoittoja ollut näkynyt missään. – Ihmiset täytyy hajauttaa paremmin koronan takia. – Konkreettisesti tämä tarkoittaisi sitä, että arviolta noin 20 euron kertaostoksena rahallinen vaikutus olisi 100 400 euroa. – Pieniä arvontavoittoja voisi olla jo ostovaiheessa. Leiman sai vain pyydettäessä. – On ollut ilahduttavaa huomata, että joulupassikampanja on otettu jälleen kerran niin hyvin vastaan. PYHÄJÄRVEN YRITTÄJÄT ry järjesti jälleen edellisvuoden tapaan Joulupassikampanjan Pyhäjärvellä. – Ruusuja: Hyvä kun järjestetään kampanja! Tässä kampanjassa hyvää se, että arvontapalkinnot menevät useammalle henkilölle. Voisihan sitä kokeilla joku vuosi bingon tyyppisenä. Olemme saaneet myös yrittäjiltä hyvää ja kehittävää palautetta, jonka otamme huomioon tämän vuoden suunnittelussa, Tiitto kertoo. He tuovat joulun meidän sydämiimme. – Valitettavasti sairasteluiden vuoksi joulupassiarvonnat ovat venyneet, emmekä ole halunneet sen vuoksi kiirehtiä. – Tilaisuus oli todella hyvä ja antoi tänä korona-aikana toivoa sekä toi valoa pimeyyteen. Monesti unohtui pyytää leima passiin. Joululauluja voisi olla enemmän ja musiikkia. – Mukava kampanja. Liikenteen olisi voinut pysäyttää kulkueen ajaksi. Arvontapalkintojen voittajat on julkaistu nyt myös Joulupassikampanjan facebook-sivulla. Mukana suunnittelussa oli lisäksi eri yhdistyksiä sekä yksittäisiä ihmisiä. Joulupassikampanjalle risuja ja ruusuja Toista kertaa järjestetty Joulupassikampanja otettiin ilolla vastaan Pyhäjärvellä. Helppo osallistua ja moni osallistuu sen vuoksi. Risut: Passi ei kannusta käymään useassa liikkeessä, kun leimat voi saada yhdestäkin liikkeestä. – En harmillisesti päässyt paikan päälle, mutta näytti hienolta kuvin ja videoin. – Haluammekin kiittää kaikkia joulupassiin osallistuneita niin passin käyttäjiä kuin mukana olevia yrityksiä, sillä ilman heitä ei olisi tätä kampanjaakaan. Lapsia täytyy huomioida paremmin. – Yritykset voisi ystävällisemmin tarjota leimaa passiin. Onnea! SONJA KÄHKÖNEN Meille palautui 1004 passia, mikä vuoteen 2020 verrattuna melkein kolme sataa passia enemmän. 21 VASTAAJAA jätti kyselyyn kirjallista palautetta anonyymisti, joista käy ilmi joulupassikampanjan olleen usealle osallistujalle mieluinen. Passi innoitti myös yhdeksää palautteen jättäjää kokeilemaan uutta paikallisen yrittäjän palvelua tai tuotetta. Tärkeää onkin ollut, että ostoksia on tehty paikkakunnan yrityksiin, hän lisää. Ohjelman olisi pitänyt olla sujuvampaa, ei hatusta repästyä. – Jos joulunavauksen suunnittelut aloittaisi aikaisemmin, jo elo-syyskuussa, mukaan voi olla helpompi saada eri harrasteryhmien esityksiä Jokilatvan opistolta ja Jokilaaksojen musiikkiopistolta. Useat kyselyyn vastanneista kokivat joulunavauksen virittävän joulutunnelman ja erityisesti mieleen jäi valokulkue, vaikkakin myös kehitettävää esimerkiksi turvaväleihin ja ohjelman säännöllisyyteen tuotiin esille. Arvonnat on nyt kuitenkin onnistuneesti suoritettu ja yrittäjät ottavat henkilökohtaisesti yhteyttä voittajiin, Heidi avaa. Joulukuuseen pitäisi saada paremmat valot. Tästä on hyvä jatkaa tuleviin joulunavauksiin yhteistuumin, Heidi tuumii. Mutta myös kehitettävää esimerkiksi liikkeiden passin sekä leiman tarjoamisen suhteen tuotiin esille. Kaksikymmentä vastaajaa koki joulupassikampanjan mieluiseksi sellaisenaan, seitsemän mielestä kampanjaa tulisi kuitenkin vielä hieman kehittää ja kolme vastaajaa koki, ettei kampanja ollut heidän juttunsa. Lapset meinasivat paleltua ja odotusohjelma ei kuulunut eikä näkynyt takaosiin. KAMPANJA KANNUSTI yli puolta vastaajista hankkimaan lahjoja pukinkonttiin paikallisista yrityksistä. Palautepoimintoja Palautteita joulupassikampanjasta Palautteita joulunavauksesta Keskiviikko tammikuun 19. Kiitos, kun jaksoitte järjestää tämän kampanjan. ”Kerää viisi liikettä” ja osallistu tai mitä useampi eri leima, sitä paremmat palkinnot. Kolmenkymmenen henkilön jättämän palautteen seassa oli myös risuja sekä erilaisia kehitysideoita, mutta pääosin kampanja oli osallistujilleen mieluinen sellaisenaan. – En valitettavasti ollut tällä kertaa mukana. Heille tarjottavat ennen tai juhlan jälkeen. – Monta leimaa jäi saamatta, kun ne piti itse huolehtia, että saa, kun myyjät eivät sitä mainosta tai kysy haluaako osallistua. Valokuvan ottaminen lehtijutusta ja kuvan jakaminen verkkosivuilla tai sosiaalisen median alustoilla lähipiirin ulkopuolelle edellyttää lupaa alkuperäiseltä julkaisijalta. – Mielestämme on hyvä, että tulee kehittävää palautetta, jonka johdosta tapahtumaa voidaan suunnitella paremmaksi. Kiva tapa näin joulunalla. päivä 2022 N:o 3. Suurin osa palautteen jättäjistä hyödynsi joulupassikampanjan aikana 4–5 eri pyhäjärvisen yrityksen palveluita. Ehdottomasti joulunavaus kuuluu järjestää. OSALLISTUJILLE JÄI pääasiassa hyvät tunnelmat Pyhäjärven joulunavauksesta. Tori oli liian täysi, kun joulukulkue jäi torille. Joulunavaus toi toivoa ja valoa pimeyteen PYHÄJÄRVEN YRITTÄJÄT ry järjesti joulunavauksen marraskuussa yhdessä Pyhäjärven kulttuuritoimen sekä Pyhäjärven Kehitys Oy:n kanssa. Myöskään maksumuurin takaa ei saa kopioida juttua ja jakaa kopiota verkossa. Olen ehdottomasti mukana tänä vuonna, jos joulunavaus järjestetään. – Viime vuoden joulunavaus oli loistava esimerkki siitä, mitä saamme aikaan, kun suunnittelemme yhdessä. Markkinointivartti Ky:n Kaarina Julkusen ideoiman ja Pyhäjärven Yrittäjäyhdistyksen kanssa yhdessä jatkojalostetun myyntikampanjan tarkoituksena oli kannustaa paikkakuntalaisia hyödyntämään pyhäjärvisten yritysten monipuolisia tuotteita ja palveluita. Tänä vuonna meille palautui 1004 passia, mikä vuoteen 2020 verrattuna melkein kolme sataa passia enemmän, kertoo Heidi Tiitto Pyhäjärven Yrittäjät ry:n hallituksen puolesta
– Ad Fish on nykyään täyden palvelun mainosja mediatoimisto. – Koska toimin aika laaja-alaisesti monella alalla, eri alojen näkemys ja kokemus on yksi valtti. Jokainen homma pitää ajatella yksilöllisesti sen vaatimalla tavalla ja se on viimeisin työnäytteesi. 2. – Olin nuori ja tarvitsin rahaa. – On hyvin pitkälti vahvasti edessäpäin. Moni muuttui varsin lyhyessä ajassa. En ota enää projekteja, jotka eivät aidosti kiinnosta. Yrittäjä kapula Luovassa työssä voi luovuuden hukata ja rutinoitua samoihin kaavoihin. MITEN pidät huolta omasta jaksamisestasi. YRITYKSEN historia. Kirsi Haapea Sen piti olla vain pieni sivubisnes Sen piti olla vain pieni sivubisnes Yrittäjäkapulan nappasi monialayrittäjä Juhani Kalanen. Yritys työllistää itse yrittäjän sivutoimisesti sekä nipun muita yrittäjiä, jotka tekevät alihankintana tai yhteistyössä isommassa kokonaisuudessa. Juhanin kotialbumi Keskiviikko tammikuun 19. Osaamisen jakaminen asiakkaiden hyväksi on erittäin palkitsevaa, nähdä miten 10 vuotta sitten asiakkaaksi tullut yritys on kehittynyt ja menestynyt. Eli idean kehittäminen logoksi, tuotteeksi, palveluksi tai konseptiksi. Yritysten esitteet, käyttöohjeet, mainokset siirtyivät vähitellen sähköisiksi. –Kapulan saa seuraavaksi ikätoveri Jarmo Matinniemi & JTM Motors ja itseäkin aina välillä valvottanut kysymys: Mitä ajattelit tehdä isona. Se on onneksi viimein muodostunut suhteellisen mukavasti uomiinsa. Hän kertoo, että Ad Fish oli aluksi pientä sivubisnestä. Se onko se hyvä vai huono, määrittää sen saatko uusia hommia vai et. Nettimaailma muuttuu jatkuvasti ja se ei oikeastaan ole kiinnostavaa, uutta tekniikkaa tulee, niillä mennään. YRITYKSEN toimiala, liikeidea ja henkilöstön määrä. Mutta ne oireet pitää tunnistaa ja aina hypätä johonkin projektiin, mihin ei ole ollenkaan valmis, se muuten piristää kummasti. – Mutta perinteinen mainonta on muuttunut rajusti. Mutta kaikkeen ei ehdi vaikka kuinka haluaisi. Olen pyrkinyt harrastamaan rentoutumista veneellä, kelkalla, retkeilyautolla tai pihasaunassa; välillä onnistuen. Ad Fish:n erityinen valtti on kuitenkin graafinen puoli ja se, että asiakkaiden kanssa vuorovaikutuksessa kehitetään mainonta, konsepti, sivut tai vaikka joulukortti hyvin pitkälle eteenpäin siitä, mikä oli alun perin ajatus tai idea. Juhani Kalasen yritys Ad Fish täyttää tänä vuonna 15 vuotta. 3. Juhanin yksi yrittäjäuran kohokohdista on paikallisen K-Marketin brändien luominen ja työstäminen. Silloin kun aloitin, tein paljon töitä nettisivujen parissa ja printtipuolella eli esitteiden, julkaisujen ja niihin liittyvien mainosten parissa. Mutta kaikki yrittäjät suurimmaksi osaksi valehtelevat, parasta on laskujen teko. – Kiitos vaan Aki ja Ari äärimmäisen helposta kysymyksestä, tähän ei oikein voi vasta lyhyesti, mutta tiivistän ja vähän kärjistän. Yleensä ottaen perhe pitää tiukasti jalat maan lähistöllä, pientä omassa maailmassa leijumista mikään ei estä. – Lopunperin ajateltuna vuodet ennen koronaa olivat hidasta siirtymää sähköisyyteen, joka lopulta räjähti vuonna 2020. EDELLISEN haastetun Orix Oy:n kysymys: Miten mainosala on muuttunut yrityksen historian aikana. TÄHÄNASTISEN yrittäjäurasi kohokohta. Sanoisin, että viime vuodet tappoivat niin sanotun vanhan perinteisen median. Se on tosi mielenkiintoista muutosta, kertoisin mielelläni lisää, mutta tästä lehdestä loppuu paperi. Ja kun korona tuli, kaikki muuttui sähköiseksi. KENELLE haluat ojentaa yrittäjäkapulan ja mitä haluat kysyä häneltä. MIKÄ yrittäjyydessä on parasta. MIKÄ sai sinut ryhtymään yrittäjäksi. 7. MISSÄ yrityksesi on hyvä. – Erinäisiä pieniä hommia tuli tehtyä jo ennen kuin mopolla pysyi pystyssä. – Pienestä asti olen ollut kiinnostunut piirtämisestä sekä kaikenlaisesta kuvasta, videosta, musiikista, mainoksesta ja laatikon ulkopuolelta ajattelemisesta; välillä niissä onnistunutkin. 8. Ei siinä ihan niin käynyt, tänä vuonna tulee yritykselle täyteen 15 vuotta ja matkan varrella on toteutettu niin pieniä kuin isojakin projekteja. Moni asia loksahti paikoilleen, kun olin ystävän isän firmassa kesä-graafikkona Saksassa 2005. 10. Ensimmäiset vuodet mentiin kuin ennen. 15 vuodessa siitä on kasvanut täysimittainen mainosja mediatoimisto. Täytyy myös muistaa, että onnistumisten lisäksi oli hienoa saada ensimmäiset merkittävät luottotappiot tai uhkaukset oikeuteen, ne opettavat myös mukavasti. YRITYKSEN tulevaisuus. päivä 2022 N:o 3. 5. – Luovassa työssä voi luovuuden hukata ja rutinoitua samoihin kaavoihin. Erinäisten yhteensattumien jatkoksi yritys tuli perustettua 2007 Hyvinkäällä, yritys muutti kirjansa Pyhäjärvelle 2008. – Ajanhallinta. Perheen, päivätyön ja luovan työn yhdistelmä ei ole maailman helpoin asia. 11. – Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen pyrkinyt tehostamaan työntekoani, osin tuloksetta ja osin onnistuen. Maailmassa on niin älyttömän paljon siistejä juttuja ja projekteja, joihin voisi tuoda omalla panoksella uutta kulmaa. 9. Ja tietenkin rahoittaa niitä hupeja. Tällä alalla jokaisessa hommassa on vähän uudistuttava, samaa fonttia ei voi käyttää joka hommassa. Esitteet, lehtimainokset, käyttöohjeet sun muut tehtiin aina painettavaksi. Kuten esimerkiksi Mainari, Pyhäjärvi Awesome, Mainari Take-away. Tietenkin ajattelin myös, että osaamisellani voisin myös auttaa muita yrittäjiä menestymään paremmin. – Niitä on aika paljon, huikeita projekteja niin Suomessa kuin ulkomailla! Mutta jos otetaan esimerkiksi joku paikallinen kohokohta, niin KMarketin omien brändien luonti ja niiden työstäminen. Vaikka näyttääkin siltä, että uutta Neuvostoliittoa rajan takana rakennetaan, Ad Fish:n ei tarvitse tehdä siltikään 10-vuotissuunnitelmaa. Paljon erilaisia tuotteita, brändin luomista ja oikeaa tekemisen meininkiä yhteistyössä kauppiaan kanssa. 4. 6. Mutta kyllä se joskus pahalta tuntuu ilmoitella että tuota, nyt olis muuten yhdet kuvaukset tuolla Torniossa. 8 V iikon varrelta V iikon varrelta 1. – On mahtavaa tehdä asioita mistä tykkää, luoda uutta sekä kehittää. ENTÄ haastavinta. Ei silloin pienempänä esimerkiksi koneella pelaaminen juurikaan kiinnostanut, mutta jo ala-asteikäisenä tuli murtauduttua isoveljen koneelle ja touhuttua vektorigrafiikan parissa. Rehellisesti sanottuna alun perin liikeideana oli tämmöisellä tyhjänpäiväisellä mainoshommalla rahoittaa harrastukset ja muut tyhjänpäiväiset huvit
Arto Mäkimartti P aavon porinat NATOKESKUSTELU NÄYTTÄÄ taas käyvän kuumana ja kannattajat näyttää lisääntyvän koko ajan. Olihan sieltä pieni joukko sodan aikana puolustamassa Suomea, samoin Virosta, mutta Ruotsin valtio pesi kätensä kuten Pontius Pilatus. Kaikki isot valtiot tietää, että siinä sodassa ei ole voittajia, on vain häviäjiä. En tiedä olisiko Suomen pitänyt jäädä vanhalle rajalle, mutta kun oltiin Saksan kelkassa, niin eipä se käynyt. Ruotsi piti Suomea otteessaan vuosisatoja ja Suomen miehet taistelivat Ruotsin puolesta molemmissa sodissa pitkin Eurooppaa silloin kun Ruotsi oli suurvalta. SE VANHA totuus on, että kun toiseen suuntaan kumartaa, niin toiseen pyllistää. JOS MUISTELLAAN viime sotia, niin Suomihan on ollut aina syyllinen, kehtasi hyökätä suuren Neuvostoliiton kimppuun, vaikka tämä maa oli aivan syytön, mitä nyt olisivat vaatineet vain osan Suomea. Pyhäjärven Sanomien digiuudistuksesta on kulunut nyt reilu vuosi. Ja nämä mokomat uskalsivat vielä panna vastaan, niin siitähän seurasi, että maiden luovutusten lisäksi piti vielä maksaa suuret sotakorvaukset. V iikon varrelta 9 V iikon varrelta V iikon varrelta Sen piti olla vain pieni sivubisnes Sen piti olla vain pieni sivubisnes Juhanin yksi yrittäjäuran kohokohdista on paikallisen K-Marketin brändien luominen ja työstäminen. HONKAJOKI JO aikoinaan valoitteli, että jos lyö päänsä Karjalan mäntyyn, niin käy huonosti ja eiköhän se käy kipeästi – kasvoi puu missä hyvänsä. Villen pokka piti. Näköislehti tullaan kuitenkin julkaisemaan tästä viikosta alkaen jo tiistai-iltana heti, kun lehti on saatu lähetettyä painoon. Printtilehti lähtee jatkossakin painokoneita kohti tiistaina ja ilmestyy keskiviikkona. SUOMI ON aina jätetty oman onnensa nojaan, vaikka apua on luvattu, mutta kukaan ei ole tosissaan tullut avuksi. Digiuudistus on tuonut mukanaan päivittäisen sisällön digilehteemme, eli verkkosivuillemme. Vuohen kaulaan ripustettiin taulu niistä, jotka olivat osallistuneet lahjoitukseen. Digilehden sisällöstä kokoamme jokaviikkoiset printtija näköislehtemme. Mannerheim ei saksalaisten painostuksesta huolimatta hyökännyt Leningradiin eikä katkaissut Laatokan huoltotietä eikä rataa, jos hän olisi näin tehnyt, niin Leningrad olisi sortunut ja meillä puhuttais varmasti Venäjää. Pidellään pakkasia, Paavo Kulju Suomalainen nuorallatanssi Lehti luettavissa jo tiistaina Pyhäjärven Sanomat on julkaistu tästä viikosta alkaen näköislehtenä jo tiistai-iltana. Ehkäpä meidän kuitenkin kannattaisi olla liittymättä mihinkään sotilasliittoon, koska itäinen naapurimme ei sitä varmaan hyvällä katso. Se onkin taitolaji, että on hyvissä väleissä kaikkien kanssa. TÄYTYY VAIN toivoa, ettei nämä kahakat, joita on koko ajan ympäri maailmaa, vain laajenisi suursodaksi. Keskiviikko tammikuun 19. SUOMI ON aina ollut jonkin maan vallassa. Hän katsoi vuohta vakavana, vilkaisi sitten taulua ja sanoi: "Hieno juttu ja noin hieno sukutaulukin". päivä 2022 N:o 3. KEVENNYS: VILLE täytti vuosia ja ystävät päättivät hiukan kujeilla ja lahjoittivat hänelle vuohen. Viimeisen vuoden aikana toimituksessa on törmätty monenlaisiin ongelmiin, mutta sitäkin enemmän onnistumisiin uuden kehittämisen kautta. Se on käsittämätön asia, että miten Ruotsi pystyi olemaan puolueeton, vaikka teki Saksan kanssa kauppaa malmista ja tietenkin rikastui sodalla. MANNERHEIMISTÄ PUHUTAAN hyvää ja pahaa, mutta hän tiesi venäläisten ajattelutavan ja ehkä Stalinillakin oli jonkinlainen kunnioitus häntä kohtaan, kuka tietää. EIPÄ OLE helppoa olla päättäjien saappaissa tänäkään päivänä. KYLLÄHÄN RUOTSI auttoi hieman Suomeakin sodan aikana, siellä oli lapsia kymmeniätuhansia, kiitos siitä heille. Näköislehteen pääset klikkaamalla vihreällä ympyröityä linkkiä osoitteessa pyhajarvensanomat.fi
Puhelinnumerot: Kirkkoherra Mirva Ahola 0400 714503 Seurakuntapastori Heli Hänninen 0400 395222 Diakoniatoimisto 040 5118674 Nuorisotyönohjaaja Tiina Haapapuro 040 7356351 Nuorisotyönohjaaja Maija Huttunen 040 7088975 srk:n puh. 9.12.2021 Pyhäjärvi Jäi ahkera työsi muistoksi meille, hyvän sydämes ohjeet elämän teille. Kiitos osanotosta ja myötätunnosta. 10 H engenravintoa Rakkaamme Siiri TOSSAVAINEN o.s. sunnuntai loppiaisesta) klo 10.00 messu Pyhän Annan kirkossa. hautausmaalle isän viereen viimeiseen lepoon. Mukana rippikouluryhmä. Kiitos osanotosta. Rakkaamme Mirjam HEINONEN s. päivä 2022 N:o 3. sunnuntai loppiaisesta) klo 10.00 messu Pyhän Annan kirkossa. Se ei ole samanlainen kuin tavallinen vuosikalenteri. pyhajarvensanomat.. (4. Lähimmäisen Kammari ja Kirpputori Löytösoppi tauolla 31.1.2022 asti. 5.2.1942 Lestinjärvi k. ja Pentti Juhani Varpamäki 64 v. Suomen ortodoksisessa kirkossa noudatetaan yleistä maassa käytettävää ajanlaskua eli gregoriaanista ajanlaskua. Näin emme olisi tahtoneet, on meiltä paljon otettu pois. Sä aina muistit ja huolta kannoit, et paljon pyytänyt vaan kaikkesi annoit. Ennen suurta paastoa ovat valmistusviikot ja niitä seuraa 40-päiväinen suuri paasto. Rakkaamme Arto Jaakko PUROLA s. 12.12.2021 Pyhäjärvi On isän neuvot loppuneet, hän hiljaa nukkui pois. Keskiviikko tammikuun 19. Kokoontumisrajoitukset pääkirkossa 150 henk. Aikaa valmistusviikoista pääsiäiseen kuvataan usein ylöspäin kohoavina portaina, joita pitkin edetään pääsiäisen ylösnousemusiloon. Äitiä, mummoa ja isomummoa kaivaten Sisko ja Onni Saara Pauli, Kaisa, Luukas ja Oskari Anne, Juho, Eemeli ja Elli Erja, Jesse ja Laura Muut sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten saattamana. 21.1.1943 Pyhäjärvi k. Kirkkojuhlien ja paastoaikojen viettäminen määräytyy kirkollisen kalenterin mukaan. Ollos iäti muistettu! Rakkaamme on siunattu 14.1.2022 ja saatettu Pyhäjärven ev.lut. 21.12.2021 Oulaskankaan sairaala Tuli enkeli taivaan vuoteesi luo, otti väsyneen siipiensä suojaan ja kutsui Taivaan Isän luo. Siirrymme esimerkiksi pian suureen paastoon. Lämmin kiitos myötäelämisestä surussamme. HAUTAAN SIUNATTU: Jari Juhani Issakainen 60 v., Matti Ensio Lescelius 78 v. Elä muistoissa mukanammme, sävelinä sielussamme, elämämme enkelinä, taivaan veräjän takana. Lämmin kiitos kaikille osanotosta suruumme sekä kiitokset Pyhäjärven terveyskeskuksen henkilökunnalle ja kotihoidolle Siirin hyvästä hoidosta. 31.1.2022 PYHÄJÄRVEN HELLUNTAILÄHETYS RY:N JÄSENILLE seuraavat PE 21.1 Rukoushetki klo 12 SU 23.1 Lähetystilaisuus klo 11 TI 25.1 Rukousilta klo 18 KUUNTELE PUHELINHARTAUS 020 658 2698 Siunattu läheisten läsnä ollessa. Paaston aikana me yritämme hylätä ja hävittää kaikenlaista pahaa ja vihaa: mieli puhdistetaan haavoittuvilta ajatuksilta, muisti pahoista muistoista, halu (tahto) pahoista toiveista, kieli solvauksesta ja sopimattomasta sanapaljouksesta (kirouksesta). Sisso syntyi Suistamolla 30.3.1932 siirtyi tuonilmaisiin 1.1.2022 kotonaan Haapamäellä Kiittäen ja kaivaten Tarja perheineen Tuija perheineen Teija perheineen Taija perheineen Aki perheineen Ari perheineen Kanssamme kaipaavat lastenlapset, lastenlastenlapset, muut sukulaiset, ystävät ja naapurit Kulje äiti kerallamme, voimanlähteenä lähellä. ja Pyhän Annan kirkossa 37 henk. Jelisei Rotko Kuopion ortodoksinen seurakunta Paasto PYHÄJÄRVEN SEURAKUNTA Oikotie 6, 86800 Pyhäsalmi Puh. PAASTO KIRKOSSA tarkoittaa pitäytymistä (askeesi), henkisen koulutusta ja halun vahvistamista. SANA “PAASTO” kreikkalaisesta kielestä on kirjaimellisesti käännetty “joka ei syö mitään.” Tämän merkityksellä sovellettiin ihmisiin, jotka tarttuivat terapeuttiseen ruokavalioon ja kieltäytyivät erilaisesta ruoasta laihduttaakseen tai fyysiseen parantumiseen. Rakkaamme Matti Ensio LESCELIUS s. Noudattamatta näitä sääntöjä (itserajoitus) paasto kuuluu vain tavalliseen ruokavalioon (dieetti). VALMISTAUDUMME KRISTUKSEN kirkkaan ylösnousemuksen juhlaan. Heti, kun suuri kirkkojuhla tulee, noudatamme paastoa ennen sitä. Jumalanpalvelukset ovat nähtävissä Facebook Liven kautta sekä kuunneltavissa nettiradiosta, www.pyhajarvenseurakunta.fi/nettiradio Sunnuntai 23.1. ORTODOKSIT SANOVAT, että suureen paastoon noustaan, ei laskeuduta. Sunnuntai 30.1. (3. Rakkaudella kaivaten puoliso lapset ja lapsenlapset ORTODOKSISESSA MAAILMASSA kuulee usein, eikö meillä ole montaa paastopäivää. 040 353 4515 KORONARAJOITUSTEN VUOKSI YLEISIÄ AVOIMIA KOKOUKSIA EI TOISTAISEKSI VOIDA JÄRJESTÄÄ RAJOITUS VOIM. 0400-395 220 Kirkkoherranvirasto ma-to klo 9-12 www.pyhajarvenseurakunta.fi HELLUNTAISEURAKUNTA Pyhäjärven Sanomat on pyhäjärvinen yritys. Kaivaten Pojat, sukulaiset ja ystävät Siunaus on toimitettu läheisten läsnäollessa 8.1.2022. Suuren paaston jälkeinen suuri viikko on kaikkein ankarin paastoviikko. 6.1.1925 Pyhäjärvi k
kmarketsuomi POIMI LOPPUVIIKON EDULLINEN OSTOSKORI ERÄ HÄTÄLÄ Tuore ruodoton lohifilee Vakuumipakattu, C-leikattu, kasvatettu, Norja Rajoitus 2 pkt/talous/ 1 00 KPL VALIO Oltermanni palajuustot 250 g (4,00/kg) Rajoitus 4 kpl/talous Ilman Plussa-korttia 2,49 kpl/st. Hän teki lääkärin kanssa kotikäyntejä potilaiden kipuasioissa ja hän oli myös kouluttautunut kipuhoitajaksi ja saattohoitajaksi. jotain hoitoa saamaan taksilla toiseen kuntaan. Kotisairaalan sairaanhoitajat olisi mielestäni saanut olla myös, jokaisessa kunnassa, koska potilaat ovat peruskunnissa eikä ole heidän edunmukaista kuljettaa esim. kmarketsuomi Voimassa 31.3.-3.4. Erään arvostetun Pyhäjärvisen lääkärin huoli oli myös uuden terveyskeskuksen palvelujen säilyminen, jotta meillä olisi lääkäreitä ja hoitajia. KARINIEMEN Kananpojan herkkurulla 1 kg (8,95/kg) 8 95 KPL/ST. WURSTI Pavel karitsan maustettu rosvopaisti n. Kirurgi kertoi tekevänsä pitkiä6-12 tunnin leikkauksia ja hän uskaltaa laittaa jatkohoitoon Pyhäjärven vuodeosastolle potilaansa, koska hän luottaa Pyhäjärven terveyskeskuksen vuodeosaston osaamiseen ja niihin jatkohoidon tuloksiin mitä hän on nähnyt. Pyhäjärvellä toimi saattohoitajana Marja Valkama oman sairaanhoitajan tai osastonhoitajan ohella. Mikäli Pyhäjärveltä kaikki erikoistoiminnot pikkuhiljaa keskitetään naapurikuntaan Haapajärvelle, Pyhäjärvellä ei voida tarjota tarpeeksi haastavia työtehtäviä ammattiaan kehittämisen haluisille terveydenhuollon henkilöstölle. Erään arvostetun Oys:n erikoislääkärin/kirurgin terveiset Pyhäjärven päättäjille, jotka hän pyysi välittämään oli seuraava: Pyhäjärven kaupungin päättäjien pidettävä huoli, ettei Pyhäjärven terveyskeskuksen vuodeosastoa eikä oheistoimintoja saa lopettaa. Pyhäjärven vuodeosastolla on hyvä maine ja osaamista arvostetaan. Hän kertoi saavansa myös potilailtaan kiitosta ja hyvää palautetta hyvästä kuntouttavasta hoidosta Pyhäjärven terveyskeskuksen vuodeosastolla. Oman kunnan sisällä on kotihoito, osasto, lääkärit, poliklinikka ym. päivä 2022 N:o 3. tarvittavat oheispalvelut, jotka olisivat lähellä kotisairaalan hoitajaa omassa kunnassa, kun hän hoitaa kotisairaalan potilasta. LOPPUVIIKON EDULLISET TARJOUKSET Ollaanko Facebook-kavereita. TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 20.-23.1.2022 ELLEI TOISIN MAINITA. Pyhäsalmi 16.1.2022 Eeva Aulakoski Kannanotto aluevaaliehdokas Parttimaan mielipidekirjoitukseen P ittää sannoo Pyhäjärven vuodeosastolla on hyvä maine ja osaamista arvostetaan. Hän oli tavoitettavissa lähes ympärivuorokauden ja jokaisena päivänä Pyhäjärvisten potilaiden elämässä. Suurin ja merkityksellisin hänen osaaminen oli tapa kohdata ja auttaa potilaita ja omaisia raskaissa asioissa. KEHITTÄMINEN ON hyvä asia, mutta jos on jo ollut ja on toimivia kuntakohtaisia hyviä käytäntöjä niin, miksi pitää pirstaloida monen kunnan yhteiseksi, koska hoitajan tai hoidon saavutettavuus on heikompi. Suomalainen kurkku 2 99 KG 12 95 KG Avoinna Ma-La 7-21 Su 9-21 K-Market Pyhäjärvi 08 7727800 arto.makimartti@k-market.com TARJOUKSET VOIMASSA KE-SU 31.3.-4.4.2021 ELLEI TOISIN MAINITA. V iikon varrelta 11 L ukijoilta HAAPAJÄRVEN ALUEVAALIEHDOKAS Sinikka Parttimaa kirjoitti Nyt on tärkeää käydä äänestämässä -mielipiteensä viime viikon Pyhäjärven Sanomiin. 1,5 kg Uusi-Seelanti 16 95 KG ERÄ HÄTÄLÄ Tuore ruodoton lohifilee C-leikattu, vakuumipakattu, kasvatettu Norja/ Rajoitus 2 pkt/talous 12 90 KG ERÄ GREENDELI Voileipäkakut 750 g (17,32/kg) 12 99 KPL ERÄ GREENDELI Katkarapuvoileipäkakku 825 g (17,56/kg) 14 49 KPL Vihreä rypäle 500 g (2,98/kg) Intia 1 49 RS/ASK Otamme vastaan myös puhelintilauksia! Soita 08-7727800 Aukioloajat Ma-La klo 11-21 Su kiinni Mainari Takeawaystä! Pizzat, Burgerit ja ateriat koko loppukuukauden -20% -20% Keskiviikko tammikuun 19. (9,96/kg) -59% PLUSSA-KORTILLA TAMMINEN Porsaan suolalapa N./ca 1,2 kg 5 95 KG Voimassa 20.-22.1. Meillä Pyhäjärvellä on uusi ajanmukainen terveyskeskus, jossa voisi hoitaa meidän omat kuntalaiset ja myös muiden paikkakuntien potilaita. Kun kotisairaala pilotointia on tehty, mielestäni on ollut tarkoitus, että jokaisessa kunnassa on oma yksikkö, mutta nyt tämä on keskitetty Haapajärveltä käsin hoidettavaksi, vaikka siellä ei ole edes riittäviä puhtaita tiloja. TUNTUI PAHALTA ja suorastaan suututti, että aluevaaliehdokas ei muistanut tai ei halua muistaa, että Pyhäjärvellä oli tehty tätä työtä. Palkkakustannukset sekä matkakustannukset kuitenkin rasittaa kuntaa, johon hoitajat saapuvat toiselta paikkakunnalta. Kirjoitus julkaistiin verkossa 11.1.2022 sekä printtilehdessä 12.1.2022. Seurauksena lääkärit ja hoitajat hakeutuvat pois muualle vaativampiin tehtäviin. Muistan oman läheiseni kertomana Marjan kanssa käydyt lohduttavat keskustelut yöllä sairasvuoteella tietoisena, ettei elämää ole enää paljon jäljellä. Olen käynyt viimeisen vuoden aikana paljon Oys:ssa ja tavannut useita lääkäreitä. LUIN KIRJOITUKSEN ja haluan tuoda esille Pyhäjärvellä jo pitkään edistyksellisestä, asiakaslähtöisestä ja kustannustehokkaasta syöpähoitajan työstä jo ennen Selännettä. Muut pilotointiin osallistuneet kunnat olivat päättäneet hoitaa asian oman kunnan sisällä. Ollaanko Facebook-kavereita
Pääasia on, että ihmiset äänestävät. Tämän pohjalta määritellään toiminnan tavoitteet, käytettävät voimavarat, tuotettavat palvelut ja niiden taso. Miten haluat järjestää terveys-, sosiaalialaja pelastustoimen palvelut tulevaisuudessa. Tosiasiallisesti kyseessä on hyvinvointialueuudistus. Yksi tulevan järjestelmän päätavoitteesta tulee ehdottomasti olla se, että työntekijä ei kuormitu liian työtaakan tai vastuun alle. Sen uudistamisella tavoitellaan tehokkaampaa ja taloudellisempaa järjestelmää. Pidän tärkeänä, että pelastustoimi on mukana valmistelussa tasavertaisena sosiaalija terveystoimen kanssa ja sille turvataan tasavertainen ja itsenäinen asema soten rinnalla. Keskiviikko tammikuun 19. Aluevaaleissa äänestetään asioista, jotka koskettavat jokaisen suomalaisen elämää: tulevat aluevaltuutetut ovat vuoden 2023 alusta lähtien vallankahvassa, ja päättävät siitä, miten kunkin alueen hyvinvointipalvelut toteutetaan. Paras mahdollinen systeemi on sellainen, joka ottaa huomioon sekä palvelun saajan että sen tarjoajat, eli työntekijät. päivä 2022 N:o 3. Jari Nahkanen Aluevaaliehdokas SDP A luevaaleista 2022 A luevaaleista 2022 A luevaaleista 2022 Oulun eteläinen alue tarvitsee omat edunvalvojansa uuteen maakuntaan Aluevero korvamerkittynä paloja pelastuspalveluille. Olen valmis tuomaan vankan kokemuksen ja verkostot alueen hyödyksi. JA OLISIKO syytä muuten selvittää erillistä paloja pelastuspalvelun ammattitutkinnon järjestämistä jonnekin Pohjois-Suomeen, kun ammattiosaajia ei kuulemma enää riitä joka paloasemalle riittävästi. SOSIAALIJA terveysalan työntekijöiden työssäjaksaminen on puhututtanut viime aikoina niin kahvipöydissä kuin mediassakin. SOSIAALIJA terveyspalvelut ovat nykyjärjestelmässä hajanaisia, ja kuntalaiset ovat joutuneet kulkemaan luukulta luukulle saadakseen tarvitsemansa palvelut. Aluehallintovirastot valvovat sen palvelutasoa, jonka tulee vastata kansallisia, alueellisia ja paikallisia tarpeita sekä onnettomuusuhkia. SAMAAN AIKAAN poliitikot TV:n vaalipaneeleissa toistavat, että alueille annetaan mahdollisimman suuri itsehallinto hoitaan asukkaidensa hyvinvointi. OULUN ETELÄISEN alueen ihmisille on tärkeää, että palvelut eivät karkaa liian kauas alueeltamme. Lisäksi se on taloudellisesti järkevämpi verrattuna nykyiseen systeemiin. Jatkossa yksi yhteydenotto riittää – sen perusteella tehdään hoidon tarpeen arvio, ja hoitoketju pääsee pyörähtämään käyntiin aikaisempaa näppärämmin. Hädän hetkellä apua täytyy saada lähimmältä paloasemalta. Uudistuksen myötä pelastustoimen järjestäminen siirretään kunnilta hyvinvointialueelle. hyvinvointialueeseen integroidaan koko alueen paloja pelastustoimenpalvelut, mutta niille ei kuitenkaan ole korvamerkitty erillistä budjettia. vaalien alla tämä tahtoo muistua aina mieleen. Jatkossa palvelut keskittyvät, ja avattavana on enää yksi ovi, jonka takana tarvittavat palvelut toteutetaan. Lisäksi kerrotaan, että tässä alueiden ns. EN ITSE hyväksy Oulun ja muun maakunnan vastakkainasettelua, mutta tosiasia on, että meidän on saatava täältä edustajia ajamaan tämän alueen näkökulmia, jotka me alueen ehdokkaat vain parhaiten tunnemme. Olemme siis äärimmäisen tärkeän asian äärellä. TUON PÄÄTÖKSENTEKOON alueellista näkemystä esimerkiksi teollisuuden, liikenteen, asumisen, yritystoiminnan ja isojen maatilojen osalta. UUDISTUKSEN MYÖTÄ valtion ohjaus pelastustoimessa vahvistuu ja sen rahoitus tulee jatkossa valtion budjetista. Alue-valtuuston on palvelutasosta päättäessään arvioitava merkittäviä kansallisia ja alueellisia riskejä. OLISIKO SYYTÄ pohtia alueveroa aluksi kattamaan vain kyseisten alueiden paloja pelastuspalveluiden kattamista. Näissä vaaleissa päätettään monista eri palvelusektoreista kuten, ikääntyneiden palvelut, kuinka järjestämme mielenterveys-, vammaisten-, päihde -, lasten -, nuorten tai perheiden palvelut. PELASTUSTOIMEN TEHTÄVÄT siirtyvät hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle vuoden 2023 alussa. Tarvitsemme edelleen lääkäripalveluita alueellamme. Jokaiselle löytyy varmaan hyvä ehdokas. ALUEVALTUUTETUT TULEVAT vastaamaan jatkossa paloja pelastuslaitoksen toiminnasta, jonka nykyinen malli on raskas ja hintava. TAVOITTEENANI ON, että Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen pelastustoimen aloittaessa alueen asukkaat ja muut tahot saavat palvelut vähintään yhtä laadukkaina ammattitaitoisesti tuotettuna kuten tähänkin asti. SIIS KÄVISKÖ edes korvamerkitty aluevero paloja pelastuspalvelujen kattamiseksi. Liisa Lumijärvi, Raahe Aluevaaliehdokas Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin valtuuston 1. Kun niin sanottuja isäntiä on vähemmän, työarki paranee ja työolot kohenevat. Tulevan järjestelmän tavoitteena on varmistaa paloja pelastuslaitoksen toimintaa sekä kansalaisten turvallisuutta. Valmisteluun täytyy osallistaa laajasti kummankin pelastuslaitoksen henkilöstöä – niin päätoimista, kuin sopimushenkilöstöä. varapuheenjohtaja NYT OVAT käynnissä äärimmäisen tärkeät vaalit – aluevaalit, joissa valitaan päättäjät päättämään asioista, jotka koskevat meitä ihan jokaista. HYVINVOINTIALUESTRATEGIAN KOKONAISUUTEEN kuuluu myös pelastustoimen palvelutasopäätös. Valtioneuvosto asettaa hyvinvointialueiden pelastustoimelle tavoitteet ja sisäministeriö ohjaa sitä. Markku Koski aluevaaliehdokas Keskusta, Kärsämäki Kun niin sanottuja isäntiä on vähemmän, työarki paranee ja työolot kohenevat. 12 L ukijoilta UUTEEN HYVINVOINTIALUEESEEMME kuuluu myös pelastustoimi. Aluehallintomalliin siirtyminen tuo kuntalaiselle hyviä uutisia. YLEISESTI PUHUTAAN sote-uudistuksesta, vaikka uudistus koskee myös pelastustointa. Se ei myöskään ota tarpeeksi huomioon vapaaehtoisten (VPK) panosta pelastustoiminnassa. Jos jossain vaaleissa kannattaa äänestää niin näissä vaaleissa. Vaikka digitaalisuutta tulee hyödyntää, ihan kaikkea ei voi kuitenkaan digitalisoinnilla korvataedelleen kasvokkain tapahtuva näkeminen on tarpeellista asiakastyössäetenkin ikäihmisten kohdalla. Aluemalli tarjoaa parannusta myös työntekijäpuolelle. Se on oma erillinen ja asemaltaan sosiaalija terveydenhuoltoon rinnasteinen toimiala. Kokemusta minulla on niin kunnallisesta (kaupunginhallituksen pj), maakunnallisesta (maakuntahallituksen jäsen), valtakunnallisesta (puoluevaltuuston jäsen) kuin kansainvälisestä (Itämerikomissoin pj) päätöksenteoksesta. JOTTA ALUEEMME kuntalaiset voivat saada laadukkaita hyvinvointipalveluita muodostettavalla alueella, on panostettava henkilökuntaan ja sen jaksamiseen. kulukattovastaan ja aluepäättäjät eivät ole tyytyväisiä siitä seuraavaan lopputulokseen. Muutos tapahtuu siinä, että nykyiset kuntien ja alueiden hallinnoimat järjestelmät siirtyvät aluehallinnon vastuulle. Palkkausta ja resursseja pitää lisätä jos halutaan hoitajamitoitus toimeenpanna sekä paikata hoitajapulaa. Varmasti palkkaharmonisointi tulee tilannetta osittain korjaamaan hyvinvointialueella, mutta johtamiseen ja johtamisen tukemiseen tarvitaan myös resursseja. POLIITTISESTA SÄÄSTÄMISEN mediaretoriikasta huolimatta useat asiantuntijat ovat sanoneet sotepuolen kustannuksien kasvun olevan väistämättömiä lähitulevaisuudessa, kun kohtaamme suurten ikäpolvien ikääntymisen seurausvaikutuksineen yhdistettynä resurssija palkkavajauksesta johtuvaan hoitajapulaan. VAALIPUHEISSA PUHUTAAN maakuntaverosta, vaikka kyseessä on aluevaalit ja siten oikeampi nimi lienee pitäisi olla aluevero. UUSI ALUEHALLINTOMALLI mahdollistaa myös sen, että kuntalaisten ei tarvitse enää soitella useaan eri paikkaan saadakseen palvelua. valtion kirstusta ja katsotaan, milloin tulee ns. Tämä on syy miksi asetuin ehdokkaaksi aluevaaleihin. Mika Flöjt Yhteiskuntatieteiden maisteri, Maakuntavaltuutettu Aluevaaliehdokas, Vihreät Haluan turvata, avuntarvitsijalle ensihoidon ja pelastuslaitoksen avun kohtuullisessa ajassa Aluevaalit ovat ihmisten vaalit SUOMEN ENSIMMÄISET aluevaalit järjestetään tällä viikolla. Vapaaehtoisten systemaattisempi hyödyntäminen antaa heille myös mahdollisuuden hakeutua nykyistä helpommin jatkoopintojen pariin. Pohjois-Pohjanmaalla tämä tarkoittaa Oulu-Koillismaan ja Jokilaaksojen pelastuslaitosten yhdistämistä ja laitosten toimintojen yhtenäistämistä. Pohjois-Pohjanmaalla tälle onkin yksimielinen hyväksyntä. Ja paisuvat sotekulut sitten saataisiin lähitulevaisuuden ajan pelkästään vielä ns. Tosi asia on vain se, että jos henkilökunta ei jaksa ja sen hyvinvointiin ei panosteta, meillä ei ole kohta käsiparia tekemään terveys, sosiaalitai pelastusalan töitä. Nyt olen valmis käyttämään sitä alueemme hyväksi. Ennakkoäänestyspaikat sulkevat ovensa tiistai-iltana, ja varsinaista vaalipäivää vietetään sunnuntaina. EHDIT VARMASTI jo hoksata, kuinka moni näistä asioista koskee juuri sinun tai läheisesi elämää. NOH, JOKA tapauksessa samaan aikaan osa puolueista on linnoittautunut kannalle, että maakuntaveroa ei tule ja kaikki sotepalvelut tulee maksaa valtion kirstusta vaikka samaan aikaan pelätään, että sieltä ei anneta riittävästi suhteessa alueen sosiaalija terveyspuolen kasvaviin menoihin
Koiran kanssa on liikuttava, uusi yrittäjä Marita Junno sanoo. Pitkä pelitauko Pohjoisen alueen kolmosdivisioonassa juontaa juurensa tammikuun alun koronasäännöksiin. Maalilla Veeti Huhtalalle 43 torjuntaa. Pelaajia on armeijan vihreissä ja loukkaantuneena, eikä aina työvuorotkaan osu otolliseen paikkaan. – Ihmiset täällä ovat tottuneet käyttämään jalkahoitolan palveluja. Hän hiihtää mielellään ja sauvakävelee. Se jäi nyt saavuttamatta, sijoitus 11. Vaivaisenluu voi olla hyvin kipeä. Eniten työllistää kliininen hoito. Sain kannustusta opiskeluun ja suoritin jalkojenhoitajan ammattitutkinnon. Tyttöjen sarjoissa kaatumisia oli ollut vieläkin enemmän. VAIVAISENLUU VOI olla perinnöllinen, mutta usein se johtuu vääränkokoisista kengistä. Tämä on osa terveydenhoitoa, ei kauneudenhoitoa, vaikka samalla tuotammekin hyvää oloa. Edustusjoukkueen pelit jatkuu tuplapeleillä tulevana viikonloppuna, kun lauantaina Ampparit vierailee Oulunsalossa sarjakärki Laser HT Akatemian vieraana, ja sunnuntaina Inmet Areenalle vieraaksi saapuu Ylivieskan Popula. Kauden tärkeimmät kilpailut muun muassa nuorten MM-hiihdot ovat vielä edessäpäin. Kun työ kevään mittaan jää vähemmälle, hän aikoo hoitaa lapsenlapsiaan ja tehdä metsätöitä. – Känsät ja kovettumat ovat liikkuvan ihmisen vaivoja, ei sohvaperunoiden, Pirkko sanoo. Kisajärjestäjät saivat sprintin jälkeen hiihtäjiltä ja heidän huoltajiltaan kovaa kritiikkiä ala-arvoisesta ja jäisestä ladusta. Pyhäjärven Pohdin Scarlett Saarinen hiihti N14-sarjan 11. PT MARITA JUNNOLLA on Kärsämäellä Jalkahoitola Steppi, jonka toiminta jatkuu samalla nimellä nyt Pyhäsalmessa. Siellä voi antaa viimeisiä näyttöjä nuorten MM-hiihtoihin, jotka käydään Norjan Lygnassa 22.–27.2. Silloin hankaus ei kohdistu jalkaan. MARITA TULEE Pyhäsalmeen hyvillä mielin. Edustusjoukkue kerkesi harjoitella viikon verran ennen tositoimiin palaamista. Keinokuituinen sukka on liikunnassa paras, se siirtää kosteuden jalasta. Arkisesti puhutaan jalkahoitajista. Jalkojenhoito Woltin tiloissa kuitenkin jatkuu, sillä uusi yrittäjä Marita Junno tekee jo päivän viikossa töitä Pyhäjärvellä ja ottaa vetovastuun yrityksestä kesäkuun alussa. Marita on valmistunut alalle vuonna 2010 Oulaisissa. Jenna Rautiala oli lauantain 10 kilometrin kilpailussa N17-sarjan sijalla 53. Seuraavat nuorten sarjojen tärkeät kilpailut ovat Vuokatissa 4.–6. PÄÄOSA JALKAHOITOLAN asiakkaista on ikäihmisiä. – Vaelluskengissä kannattaa pitää kahta ohutta sukkaa. Niinpä tuomarineuvosto keskeytti kilpailut ja siirsi päivän loput sarjat helpompaan maastoon kahden kilometrin lenkille. Erähiihdoissa ei otettu aikoja, kunkin erän kolme parasta meni jatkoon. Lauantaina kyyti, pidemmällä viiden kilometrin lenkillä, oli vieläkin rajumpaa. Heitä työskentelee muun muassa keskussairaaloissa ja kenkätehtaissa. SK Jalkahoitolaan uusi yrittäjä Pitkään pyhäjärvisten jalkoja hoitanut jalkaterapeutti Pirkko Ruotsalainen liukuu pikkuhiljaa eläkkeelle. tammikuuta. Ammattitutkinnon suorittanut on jalkojenhoitaja At. Tehoja Amppareista kartutti Niklas Knuutinen (2+2), Jussi Tikanmäki (1+3), Santeri Keränen (0+2), Jussi Kumpulainen (1+0) ja Heikki Huttunen (0+1). Pahoja ulosajoja tuli useita eikä vakaviltakaan loukkaantumisilta vältytty. – Jalkojenhoitajan työ on terveydenhoitoa, siinä saa tehdä käsillä ja olla ihmisten kanssa tekemisissä, ja sellaista työtä halusin. Jotta epäonninen päivä olisi täydellinen niin myös M20-sarjassa hiihtävä SkiTeamin Konsta Mäntyvaara meni nurin karsinnassa samassa kurvissa. Tuomisina oli finaalin kuudes sija. maaliskuuta. Kirsi Haapea Viime talven sprinttihiihdon nuorten maailmanmestari Niilo Moilanen hallitsi nuorten SM-hiihtojen M23-sarjan sprinttiä suvereenisesti kilpailun alusta loppuun. Pirkko on jalkaterapeutti Amk, mikä on ammattikorkeakoulututkinto. Asiantuntijalle hakeudutaan, kun huomataan jokin ongelma jaloissa. Näin Pohti SkiTeam sai jo toisen SM-kullan viikon sisään, kun Joni Mäki voitti yleisen sarjan sprintin edellisenä sunnuntaina Imatralla. Amppareille tappiosta huolimatta tärkeä yksi piste mukaan ottelusta. SM-hiihtojen toinen osa hiihdetään Kuopiossa 10.–13. – Kun kuulin, että Pirkko suunnittelee toiminnan lopettelua, soitin hänelle. – Maaseutupitäjästä kaupunkipaikkaan, hän nauraa. Tosin kuivaihoiselle puuvillasukka on hyvä, Marita jatkaa. Pirkko Ruotsalainen on yrittänyt innostaa pyhäjärvisiä lähihoitajia alalle. Kyseessä olivat Suomen parhaat nuoret hiihtäjät, joten taitoakin heiltä löytyy. Muut Pohti SkiTeamin hiihtäjät olivat epäonnisia. Toiseen erään kotijoukkue Huskit pisti isoa vaihdetta silmään maalaten neljään otteeseen ja pitäen Ampparit läpi erän puolustuskannalla. Pohti onnistui erässä kaksi kertaa vastahyökkäyksistä, maestroina Knuutinen toistamiseen ja Jussi Tikanmäki. Hän työskenteli aiemmin lähihoitajana, ja teki jalkojenhoitoa ensin sivutyönään ja pian päätoimisesti. – Kovettumat, känsät, vaivaisenluut, vasaravarpaat, Pirkko ja Marita luettelevat tavallisimpia vaivoja. – Meille yritettiin tarjota ammattinimikkeeksi podologia, mutta onneksi siitä ei tullut mitään, Pirkko kertoo. Toiminnallisella harjoittelulla vaivaisenluu voidaan saada kivuttomaksi. – Pidän hiihtokengässäkin kahta sukkaa, Pirkko kertoo. Matias Hyvönen vältti kaatumisen ja ehätti maaliin neljäntenä. Kauko Tikkanen Teuvalla kisattiin Parran Hiihdot lauantaina 15. Viimeisen erän ainokaisesta vastasi Ampparit, kun ylivoimalla Jussi Kumpulainen sai kiekon lapaansa ja toimitti sen verkon perukoille. Pirkko Ruotsalainen on hyvillään siitä, että palvelu jatkuu eikä ihmisten tarvitse lähteä jalkahoitoon naapurikuntiin. helmikuuta. Puuvillasukka kastuu ja on kylmä. Yksistään poikien (18, 20 ja 23 v.) erähiihdoissa ja finaaleissa yli kahdenkymmenen hiihtäjän matkan teko tyssäsi kyseiseen kurviin. TAVALLINEN KUNTOILIJA voi välttyä jalkojen vaivoilta, mutta tavoitteellisesti paljon treenaava juoksija tai luistelija saa väkisinkin hiertymiä ja muita jalkaongelmia. Jatkoajalla Ampparit ei saanut hyödynnettyä kahden minuutin ylivoimaansa, ja kotijoukkue kiitti. Marita Junno jatkaa jalkahoitolayrittäjänä Pyhäjärvellä. Sarjojen piti jatkua jo viikkoa aiemmin, mutta harrastuspaikkojen sulkujen myötä jäähallillakaan ei toimintaa saanut järjestää. – Tämä on osa terveydenhoitoa, ei kauneudenhoitoa, vaikka samalla tuotammekin hyvää oloa ja rentoutusta, Marita painottaa. Hän tulee vähitellen tutuksi asiakkaille, sillä hän työskentelee jo nyt päivän viikossa täällä. V iikon varrelta 13 L iikkeellä Pyhäjärven Pohdin jääkiekon edustusjoukkue pääsi menneenä lauantaina pitkästä aikaa sarjapelien makuun, kun Ampparit vierailivat III-divisioonan kamppailun merkeissä Haapaveden Huskien vieraana. Kotijoukkue Huskit väänsi voiton jatkoajalla lukemin 5-4. Saman kohtalon koki myös Pyhäjärven Pohdin ainoa edustaja Jenna Rautiala. M20-sarjassa Eemil Juntunen oli hiihtämässä selvään voittoon, mutta kaatuminen jäisellä ladulla viimeisessä vauhdikkaassa laskussa kariutti haaveet Suomen mestaruudesta. Jalka hakkaa kenkää vasten ja tulee mustia ja irtoavia kynsiä ja paksuuntumia. Niilo oli karsinnan nopein ja voitti niin oman alkuja välieränsä kuin finaalinkin näytöstyyliin. Kaatumisia tuli aivan liian paljon. Nuorilla kynnet uusiutuvat paremmin, Pirkko kertoo. tammikuuta. Niihin on jopa kahdella kolmella SkiTeamin hiihtäjällä mahdollisuus päästä. Tekijöistä on pulaa etenkin sisämaassa. Eemil Liekari oli toinen ja Juuso Mattila kolmas. AMMATTINIMET HIEMAN hämmentävät maallikkoja. – Minä en ole varsinainen aktiiviliikkuja, mutta ulkoilen kyllä. Kärsämäen asiakkaita hän palvelee edelleen kotivastaanotolla, vaikka työ painottuukin Pyhäjärvelle. Aamupäivän pahojen loukkaantumisten jälkeen Pohti SkiTeamin viisihenkinen nuorten joukkue päätti lähteä kotimatkalle. – Ja sukankin pitää olla oikeankokoinen. Tämä työllistää yhden ihmisen reilusti. Jalkojenhoitajaksi opiskelleista monella on lähihoitajan tutkinto pohjalla. Ensimmäiselle erätauolle mentiin Pohdin johtoasemassa 0-1, kun Niklas Knuutinen onnistui maalinteossa. – Jos kenkä on liian lyhyt, ei jää käyntivaraa ja ihminen alkaa kävellä kantapäillään. Päivä käynnistyi tyttöjen kilpailulla. Sunnuntain kotiottelu pelataan tyhjälle katsomolle. Tästä huolimatta Ampparit taisteli voitosta mallikkaasti. Myös villasukka paljaassa jalassa voi kuivattaa ihoa. Jos vaiva ei ole kovin kivulias, sitä ei välttämättä leikata. KP-Cup Sprintit hiihdettiin Kaustisella sunnuntaina 16. – Eipä taida olla juoksijaa tai luistelijaa, jolla olisi hyvät varpaankynnet. Tulee vaivaisenluuta ja vasaravarpaita, Pirkko selittää. – Lähihoitajana halusin oppia uutta ja tehdä muutakin työtä hoitoalalla. Samppo Kumpumäki kaatui omassa välierässään samassa paikassa oltuaan siinä vaiheessa kolmantena ja sen myötä menossa finaaliin. – Yrittäjän vaihto käy sujuvasti, sillä Maritakin on Selänteen palveluntuottaja ja hoitaa Selänteen lähetteillä ja palveluseteleillä. Niilo Moilaselle sprintin SM-kultaa Ampparit palasi kuukauden pelitauolta Saariselle toinen sija Kaustisella Keskiviikko tammikuun 19. Marraskuusta asti olen ollut täällä päivän viikossa. sijalle kolmen kilometrin vapaalla hiihtotyylillä. Scarlett nappasi perinteisellä hiihtotyylillä toisen sijan N13sarjan finaalissa 0,8 kilometrin matkalla. päivä 2022 N:o 3. Itse otteluun lähti siipirikkoinen Ampparit, kun jalkeille saatiin vain 11 kenttäpelaajaa ja yksi maalivahti. Asiakkaat ovat olleet hiukan huolissaan
Tuulivoimaloiden rakentaminen edellyttää tuulivoimaosayleiskaavan laatimista. Koska Leijona-kiekkokoulun alkamisaika vaihtelee, on vuoron kellonaika aina hyvä tarkistaa Inmet-Areenan kotisivuilta www.inmetareena.. Ko. Mukaan pääset, jos sinulla on sähköpostiosoite ja älylaite. Avustushakemus on jätettävä viimeistään maanantaina 28.2.2022 Pyhäjärven kaupungin tekniseen toimistoon. Lisätietoja antavat: Aluevaalit 2022 Vaalipäivä su 23.1.2022 klo 9.00-20.00, äänestyspaikka 001 Pyhäsalmi, Kaupungintalo, Ollintie 26. Konsultti: Ramboll Finland Oy Kiviharjunlenkki 1 A, 90220 Oulu Kaava-asiakirjat: Iris Broman puh:040 8406 022 iris.broman@ramboll. Kaavoituksen vireilletulosta päätettiin Pyhäjärven kaupunginvaltuustossa 19.4.2021 § 19. Lapsi-vanhempi luistelussa opitaan luistelun alkeet turvallisesti oman vanhemman kanssa. Pyhäjärven Pohdin Leijona-kiekkokoulu kokoontuu harjoittelemaan sunnuntaisin. Tavoitteena on mahdollistaa enintään 17 kokonaiskorkeudeltaan enintään 280 metriä korkean tuulivoimalan rakentaminen. Ohjeet yleisötilaisuuteen osallistumisesta sekä linkki itse tilaisuuteen löytyvät edellä mainituista internetosoitteista. Tiellä tulee olla tiekunta ja tiedot tiestä tulee olla Digiroad-järjestelmässä, jotta avustus voidaan maksaa. Ilmoittaudu edellisenä maanantaina greta.kauranen@suomenselanmuisti.fi . com Lamminahon Ahto ry:n JÄSENMAKSU 2022 Aikuiset 20 €, alle 15 v. Lisätietoa koronapassista löydät täältä: https://stm.. Tuulipuisto liitetään kantaverkkoon joko rakentamalla kaava-alueen rajalta noin 1–2 km pitkä maakaapeli pohjoiseen Elenian 110 kV voimajohtoon tai rakentamalla noin 25–30 km pituinen 110 tai 400 kV voimajohto Fingridin Haapajärven Pysäysperän sähköasemalle. Ympäristövaikutusten arviointimenettely: Johanna Korkiakoski puh: 040 8673 936 johanna.korkiakoski@ramboll. Avustushakemuksia saa Pyhäjärven kaupungin teknisestä toimistosta. /murtomaki2tuulivoimayva Kaavoittaja ja menettelyvastaava: Pyhäjärven kaupunki Ollintie 26, 86800 Pyhäsalmi Sami Laukkanen Tekninen johtaja puh: 044 4457 684 sami.laukkanen@pyhajarvi. Tiedustelut: Jani Komulainen 044 445 7904. /murtomaki2tuulivoimayva Osayleiskaavaa ja ympäristövaikutusten arviointimenettelyä koskeva yleisötilaisuus järjestetään 20.1.2022 klo 18. Mielipiteet tulee toimittaa 18.2.2022 mennessä joko sähköisesti osoitteeseen pyhajarvi@pyhajarvi. MRL:n mukainen osallistumisja arviointisuunnitelma, johon on liitetty hankevastaavan laatima YVA-suunnitelma, on nähtävillä kuulemista varten 19.1. Suunnitelma on liitetty osaksi kaavan osallistumisja arviointisuunnitelmaa (MRL 63 §, MRA 30a §). Bocciapiiri ei käynnisty vielä. Alkuun varustukseksi riittää kypärä (pyöräilykypäräkin käy), luistimet (myös taitoluistimet käyvät), maila (mailan pituuden yleismitta; luistimet jalassa leukaan saakka) ja hanskat (toppahanskatkin käyvät). Kerho, kokoontumisrajoitukset estävät käynnistämisen. KUULUTUS Murtomäki 2 tuulivoimahanke vireille sekä sen osallistumisja arviointisuunnitelma ja YVA-suunnitelma nähtäville YIT Suomi Oy suunnittelee noin 2 665 hehtaarin laajuista tuulivoimapuistoa Pyhäjärven Murtomäen alueelle. 044-4457 684. Ikäpoikien biljardikerho tiistaisin ja perjantaisin klo 8-12 Asematien nuorisotilat. RYHMÄTOIMINTA TAUOLLA TAMMIKUUN LOPPUUN KORONARAJOITUSTEN VUOKSI! Lisätietoja greta.kauranen@suomenselanmuisti.fi , puh. 14 E lä unoha näitä YKSITYISTIEAVUSTUSTEN HAKU VUODELLE 2022 Yksityistieavustusta on mahdollisuus hakea sellaisille pysyvän asutuksen pääsyteille, joiden pituus on vähintään 1 kilometri. Hänen äänestämisensä on mahdollista vaalipäivänä äänestyspaikan pihalla erityisiä turvajärjestelyjä noudattaen. Pohdin Leijona-kiekkokoulu on maksuton ja se sisältää seurapassin (=vakuutuksen) sekä vähintään kymmenen harjoituskertaa kevätkaudella. Avustushakemusta ei tarvitse uusia, jos edellisen vuoden avustus on nostettu eikä tien olosuhteissa ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Viranomaislausunnot pyydetään osana kaavan vuorovaikutusmenettelyä (MRA 30a §). Osayleiskaava laaditaan Maankäyttöja rakennuslain 77 a §:n mukaisena, jolloin sitä voidaan suoraan käyttää rakennusluvan myöntämisen perusteena. Keskusvaalilautakunta Uh si Pohdin MAKSUTON POHDIN LEIJONA-KIEKKOKOULU TYTÖILLE JA POJILLE Pyhäjärven Pohdin Leijona-kiekkokoulu on tarkoitettu pääsääntöisesti alle 8-vuotiaille pojille sekä kaikenikäisille tytöille. Lentopallopiiri tiistaisin klo 17 Ikosen koululla. /koronapassi. tai postiosoitteeseen Pyhäjärven kaupunki, Ollintie 26, 86800 Pyhäsalmi. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus toimii menettelyssä YVA-lain tarkoittamana yhteysviranomaisena, jolle Pyhäjärven kaupunki toimittaa saadut mielipiteet ja lausunnot. Lyhyemmille teille avustusta voidaan myöntää vain, jos siihen on erityinen syy. Hankevastaava: YIT Suomi Oy Panuntie 11, PL 36, 00620 Helsinki Jarno Hautamäki Kehitysinsinööri puh: 040 8690 985 jarno.hautamaki@yit. – 18.2.2022 välisenä aikana seuraavissa paikoissa ja internetsivuilla: • Pyhäjärven ja Haapajärven kaupunkien virallisilla ilmoitustauluilla ja kirjastoissa • Pyhäjärven kaupungin verkkosivuilla osoitteessa www.pyhajarvi. Ilmoittautuminen tapahtuu paikan päällä. Yhteysviranomainen: Pohjois-Pohjanmaan ELY-Keskus Veteraanikatu 1 / PL 86, 90101 Oulu Saara-Kaisa Konttori Ympäristöasiantuntija puh: 0295 038 022 saara-kaisa.konttori@ely-keskus. 040 026 8711 Pyhäjärven Eläkeläiset Keilahalli, ke klo 13 – 14.00. Hankkeesta vastaava on toimittanut kunnalle suunnitelman siitä, miten hankkeen ympäristövaikutukset arvioidaan (MRA 30a §). Pohdin Leijona-kiekkokoulun yhteydessä toimii myös lapsi-vanhempi luistelu. klo 10. Tervetuloa mukaan Suomen suurimpaan Leijona-joukkueeseen! HUOM! Edellytämme koronapassia kaikilta halliin saapuvilta 16-vuotiailta ja sitä vanhemmilta. Nähtävillä olevaan asiakirjaan voi esittää mielipiteitä nähtävilläoloaikana. Yhteysviranomainen ottaa palautteen huomioon antaessaan lausunnon hankkeesta vastaavalle (MRA 30a §). / /kaavamuutokset • Ympäristöhallinnon verkkosivuilla osoitteessa www.ymparisto. Mukaan voi toki tulla vaikka täydessä pelivarustuksessa, jos sellainen jo tässä vaiheessa löytyy. Pyhäjärven kaupunginhallitus hyväksyi YIT Suomi Oy:n Murtomäki 2 -tuulivoimahankkeen kaavoitusaloitteen kokouksessaan 12.4.2021 § 93. Kotisivut: www.elakeliitto.fi /pyhajarvi Suomenselän Muisti ry Keski-Pohjanmaan Muistiluotsi, Palotie 1 Muistin neuvontapiste maanantaisin klo 9-14 ilman ajanvarausta. To klo 8.11.00 biljardia nuokkarilla.Kerhoa ei vielä ole. , kohdasta jäävuorolista. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen lausunto ympäristövaikutusten arviointisuunnitelmasta on nähtävillä viimeistään kuukauden kuluttua mielipiteiden esittämiseen varatun määräajan päättymisestä verkkosivuilla www.ymparisto. Tuppikerho ja shakin pelaajat soitelkaa milloin aloitetaan.www.pyhajarvenelakelaiset. päivä 2022 N:o 3. Gretan aivotreenit netissä ti 25.1. Lisätietoja antaa tekninen johtaja Sami Laukkanen, puh. 10 € Tilinumero: FI20 5375 0340 0239 16 Kiitos tuestanne! Keskiviikko tammikuun 19. Tilaisuus järjestetään koronatilanteesta johtuen etäyleisötilaisuutena internetin välityksellä. Keilailupiiri torstaisin vuorot 12-13 ja 13-14. Mit is Eläkeliiton Pyhäjärven yhdistys ry. henkilöiden on mahdollista äänestää su 23.1.2022 klo 13.00-15.00 kaupungintalon yläparkkipaikalla ulkoäänestyksenä, ilmoita parkkipaikalle saavuttuasi puhelinnumeroon 040 620 3436. Hankkeen edellyttämä kaavoitus sekä ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) toteutetaan YVAlain (252/2017) mahdollistamana yhteismenettelynä (YVAL 5 §), jolloin hankkeen ympäristövaikutukset arvioidaan kaavoituksen yhteydessä (MRL 9 §). Lapsen luistelun kehityttyä hän voi siirtyä varsinaiseen Leijona-kiekkokouluryhmään. Lääkärin määräämässä eristyksessä tai karanteenissa tai omaehtoisessa karanteenissa oleva ei saa tulla sisään äänestyspaikkaan
• Avoinna: ma-pe 8.30-16.30, la-su suljettu puhelun hinta 1,16 € / min + 0,50 € PAARIKULJETUKSET TAKSIASEMA P. Iloa ammattitaitoon asennukset ja suunnitelmat Päivystys 24/7 www.sjpakanen. Kärkkäinen 040 719 5931 KAIKKEEN RAKENTAMISEEN • hiekat • murskeet • mullat • sorat • sepelit • kivet Toimistonhoitaja/ toimitusjohtaja Teija Pesonen 040 772 0234 (ark. • Muutot/kuljetukset pakettiautolla. • Avoinna: ma-pe 8.30-16.30, la-su suljettu puhelun hinta 1,16 € / min + 0,50 € PAARIKULJETUKSET TAKSIASEMA P. Vastuu virheistä: Ilmoitusten julkaisemisessa noudatetaan voimassa olevia Sanomalehtien Liiton ilmoitusten julkaisusääntöjä. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi p. Muistutukset virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituspäivästä lukien. sopimuksen mukaan • Työt pienkaivinkoneella ja/tai traktorilla. Kärkkäinen 040 719 5931 KAIKKEEN RAKENTAMISEEN • hiekat • murskeet • mullat • sorat • sepelit • kivet Toimistonhoitaja/ toimitusjohtaja Teija Pesonen 040 772 0234 teija.pesonen@pyhajarvensanomat.fi laskutus@pyhajarvensanomat.fi Päätoimittaja Mirka Kauranen opintovapaalla. Lehti ei vastaa ilmoitusten poisjäännin aiheuttamasta vahingosta. Pyydämme asioimaan puhelimitse tai sähköpostitse. Pyydämme huomioimaan, että osoitteenmuutokset on tehtävä meille erikseen. • vaihtolavapalvelu • talousveden ajo • Hiab-työt ja kuljetukset • koneen ym. Vs. päivä 2021 N:o 36 V iikon varrelta 15 E lä unoha näitä Parraat palavelut Sähköasennus Risto Laitila p. 9-13) teija.pesonen@pyhajarvensanomat.fi laskutus@pyhajarvensanomat.fi Päätoimittaja Mirka Kauranen opintovapaalla. Kärkkäinen 040 719 5931 KAIKKEEN RAKENTAMISEEN • hiekat • murskeet • mullat • sorat • sepelit • kivet Toimistonhoitaja/ toimitusjohtaja Teija Pesonen 040 772 0234 teija.pesonen@pyhajarvensanomat.fi laskutus@pyhajarvensanomat.fi Päätoimittaja Mirka Kauranen opintovapaalla. klo 8–16, p. 0208--380 808, 0400-382 272, 040-511 8687 Ilmalämpöpumput, ilmastointilaitteet johannes@sjpakanen. Varhaisjakelupäivystys: Ark. Postin kautta tehdyt muutostiedot eivät siirry automaattisesti. 017-822 024 Jakelusepät Oy llmestymispäivä: keskiviikko Ilmoitusten jättö: perjantaina klo 13.00 mennessä Sivunvalmistus: Pyhäjärven Sanomat Painopaikka: Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy/Botnia-Print, Kokkola Julkaisija: Pyhäjärven Sanomat Oy www.pyhajarvensanomat.fi Asiakaspalvelu / ilmoitukset toimituspäällikkö Minna Montonen 040 772 0231 (ark. päivä 2021 N:o 36 • FYSIOTERAPIA • HIERONNAT • AKUPUNKTIO • KINESIOTEIPPAUS • KUNTOSALI • SPINNING • KUNTOSALIVALMENNUS • RAVINTOVALMENNUS • PT-PALVELUT Matias Toivonen Viivi Eksymä Keskiviikko tammikuun 19. Päätoimittaja Jenni Kankaanpää 040 736 6098 jenni.kankaanpaa@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi Toimittaja Sonja Kähkönen 040 169 7350 sonja.kahkonen@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitukset Tilausasioita Jätäthän ilmoituksesi lehteä edeltävänä perjantaina klo 13.00 mennessä. Pyydämme huomioimaan, että osoitteenmuutokset on tehtävä meille erikseen. päivä 2022 N:o 3. 0400 385 888 www.ilmalampojussila.fi Valtuutettu PYHÄSALMEN AUTOJA TRAKTORIHUOLTO Pyhäsalmi p. • Talvella auraukset Lamminahon lähialueella. 08 782 100 Myös särkypotilaat HAMPAANKOLO KY PYHÄSALMEN HAMMASHOITOLA LAGUKSENTIE 4, PUH. Pyydämme asioimaan puhelimitse tai sähköpostitse. Pyydämme huomioimaan, että osoitteenmuutokset on tehtävä meille erikseen. Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi p. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. V iikon varrelta 15 E lä unoha näitä Parraat palavelut Jalkaterapeutti Pirkko Ruotsalainen Jalkahoitaja Marita Junno 040 590 6695 Koulutettu Hieroja Johanna Kangasharju 044 979 2865 Koko kehon vyöhyketerapeutti Maarit Pakanen 040 963 1818 Ollintie 17, Pyhäsalmi Woltin Hoitola Woltin Hoitola • Vyöhyketerapiahoidot • Vauvahieronta • Qua sha hoidot • Ravintoainemittaukset • Hieronnat • Kulmien ja ripsien kestovärjäykset ja ripsien kestotaivutukset. Toimistomme on toistaiseksi suljettu käyntiasiakkailta. 0500 6425 17 Jalkaterapeutti Pirkko Ruotsalainen • Jalkojen hoidot • Jalkatutkimukset • Silikoniorteesit 040 588 5704 Koulutettu Hieroja Johanna Kangasharju • Hieronta • Kulmat ja ripset ojennukseen kestovärjäyksellä 044 979 2865 Koko kehon vyöhyketerapeutti Maarit Pakanen • Vyöhyketerapiahoidot • Ravintoainemittaukset 040 963 1818 Ollintie 17, Pyhäsalmi Woltin Hoitola Woltin Hoitola 040 743 9816 0400 581 315 www.tenhusenmaansiirto.fi TENHUSEN MAANSIIRTO JA KULJETUS OY • MURSKEET • SORAT • HIEKAT • MULTA • SEPELIT • LUONNONKIVET • KAIVINKONETYÖT Puuja parkettilattian HIONTA JA LAKKAUS T:mi T.Leväpelto 044 508 6967 0400-833 192 / Jani 040-736 0192 / Ari • Kaivinkoneurakointi • Traktoriurakointi • lavettikuljetukset Yhteistyössä Kuljetus Polarin kanssa kauttamme myös: • Hiekat • Murskeet • Multa • Sorat • Sepelit • Täytemaat Velj. Lehti ei vastaa virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta tai puhelinvälityksessä sattuneesta väärinkäsityksestä. kuljetukset • kolariym. Saastamoinen P. 040 500 3616 KAIKKI RENGASALAN TYÖT Erikoishammasteknikko Jorma Pekkala, Ollintie 25, Pyhäsalmi HAMMASPROTEESIT 040 700 0090 4 HAMMASLÄÄKÄRIT Jukka Tikanmäki ja Ajanvaraus puh. Reklamaatiot lehden toimitusongelmista on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa asiakaspalveluumme. Toimistomme on toistaiseksi suljettu käyntiasiakkailta. 50pmm) 20,16 e 25,00 e Sähköpostilla jätetyistä ilmoituksista on tehtävä ilmoitusvaraus puhelimella. 50pmm) 20,16 e 25,00 e Sähköpostilla jätetyistä ilmoituksista on tehtävä ilmoitusvaraus puhelimella. 044-772 7000 Palotie 1, Pyhäsalmi Aukiolotied ot Facebookis sa -tietokoneita vuodesta 1989 maksuton tuki maksuton 24/7 *Tietokoneet *huollot (kaikki merkit) *Älypuhelimet *Tabletit *Dronekuvaukset l<UNTCOPl)TE Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi 040 556 1316 Fysioja lymfaterapeutti: Pia Ahola pyhasalmenfhlkuntopiste.fi Fysio-ja lymfaterapia Aikuisten neurologinen fysioterapia Geriatrinen fysioterapia Lasten fysioterapia MDT-terapia, Akupunktio Kinesioteippaus, Hieronnat Faskiakäsittely Veteraanikuntoutus Myös kotikäynnit KODINKONE-JA KYLMÄKONEHUOLTO Pauli Jussila, Kellopolku 3, Pyhäsalmi ILMALÄMPÖPUMPUT & ILMAJÄÄHDYTTIMET Mitsubishi, Panasonic, Sharp, Gree ja Argo Myynti, asennus ja huolto p. 040 544 6338 Köpsintie 122, Pyhäsalmi p. Postin kautta tehdyt muutostiedot eivät siirry automaattisesti. 08-780 370 Seon huoltamopalvelut, monipuolinen huoltokorjaamo varustettuna nykyaikaisin testauslaittein. Saastamoinen P. Välitämme ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. 08-780062 ma-pe 8-18 la 9-15 JuhaMatic Oy JuhaMatic Oy puh. Päätoimittaja Jenni Kankaanpää 040 736 6098 jenni.kankaanpaa@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi Toimittaja Sonja Kähkönen 040 169 7350 sonja.kahkonen@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitukset Tilausasioita Jätäthän ilmoituksesi lehteä edeltävänä perjantaina klo 13.00 mennessä. • Talvella auraukset Lamminahon lähialueella. 0208--380 808, 0400-382 272, 040-511 8687 Ilmalämpöpumput, ilmastointilaitteet johannes@sjpakanen. autojen hinaukset Myös viikonloppuisin p.0500-587 997 Juha Laitila KODINKONEHUOLTO TOIVANEN KY • Kylmäkoneet • Kodinkoneet • Sähkölaitteet • Huoltoja varaosapalvelu Susitie 5 Puh. 9-13) ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitushinnat: veroton al-verollinen Etusivu 1,18 e 1,46 e Muut sivut 0,98 e 1,22 e Kuolinilmoitukset 0,90 e 1,12 e Osoiteilmoitukset 0,44 e 0,55 e Perheilmoitukset (maks. Muistutukset virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituspäivästä lukien. 08-780 370 Seon huoltamopalvelut, monipuolinen huoltokorjaamo varustettuna nykyaikaisin testauslaittein. 040 772 0231 Ollintie 9, p. Toimisto toistaiseksi suljett u käyntiasiakkailta. 0500 6425 17 Jalkaterapeutti Pirkko Ruotsalainen • Jalkojen hoidot • Jalkatutkimukset • Silikoniorteesit 040 588 5704 Koulutettu Hieroja Johanna Kangasharju • Hieronta • Kulmat ja ripset ojennukseen kestovärjäyksellä 044 979 2865 Koko kehon vyöhyketerapeutti Maarit Pakanen • Vyöhyketerapiahoidot • Ravintoainemittaukset 040 963 1818 Ollintie 17, Pyhäsalmi Woltin Hoitola Woltin Hoitola 040 743 9816 0400 581 315 www.tenhusenmaansiirto.fi TENHUSEN MAANSIIRTO JA KULJETUS OY • MURSKEET • SORAT • HIEKAT • MULTA • SEPELIT • LUONNONKIVET • KAIVINKONETYÖT Puuja parkettilattian HIONTA JA LAKKAUS T:mi T.Leväpelto 044 508 6967 0400-833 192 / Jani 040-736 0192 / Ari • Kaivinkoneurakointi • Traktoriurakointi • lavettikuljetukset Yhteistyössä Kuljetus Polarin kanssa kauttamme myös: • Hiekat • Murskeet • Multa • Sorat • Sepelit • Täytemaat Velj. 08-780 980 Fysioterapeutit Minna Korkiakoski ja Viivi Eksymä Kuntohoitaja, lymfaterapeutti, Marjut Ruotanen • Fysioterapia • Lymfaterapia • Hieronnat • Akupunktio • Kinesioteippaus • Kuntosali • Spinning • Kuntosalivalmennus • Ravintovalmennus • PT-palvelut www.pyhasalmenfysio-sport.com • Fysioterapia • Lymfaterapia • Hieronnat • Akupunktio • Kinesioteippaus • Kuntosali • Spinning • Kuntosalivalmennus • Ravintovalmennus • PT-palvelut JuhaMatic Oy JuhaMatic Oy puh. 040 500 3616 KAIKKI RENGASALAN TYÖT Erikoishammasteknikko Jorma Pekkala, Ollintie 25, Pyhäsalmi HAMMASPROTEESIT 040 700 0090 4 HAMMASLÄÄKÄRIT Jukka Tikanmäki ja Ajanvaraus puh. 0400-513 608, • lika ja viemärikaivojen tyhj. 0100 3020 Kelan tilaus 0800 93377 • Pyörätuolija paarikuljetukset • Taksi • 5 54-paikkaiset autot www.tenhuset.fi Tenhusen Liikenne Oy Puh. Lehti ei vastaa ilmoitusten poisjäännin aiheuttamasta vahingosta. Päätoimittaja Jenni Kankaanpää 040 736 6098 jenni.kankaanpaa@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi Toimittaja Sonja Kähkönen 040 169 7350 sonja.kahkonen@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitukset Tilausasioita Jätäthän ilmoituksesi lehteä edeltävänä perjantaina klo 13.00 mennessä. 08 782 100 Myös särkypotilaat HAMPAANKOLO KY PYHÄSALMEN HAMMASHOITOLA LAGUKSENTIE 4, PUH. • Avoinna: ma-pe 8.30-16.30, la-su suljettu puhelun hinta 1,25 €/puh +1,00 €/min +pvm PAARIKULJETUKSET TAKSIASEMA P. Päivystys 24/7 p.0440 609 511 p.0440 609 511 MÖKKI TALKKARITYÖT yms. 0400-513 608, • lika ja viemärikaivojen tyhj. Autojen ja traktoreitten varaosat ja tarvikkeet PYHÄSALMEN JÄTEKULJETUS K. Reklamaatiot lehden toimitusongelmista on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa asiakaspalveluumme. Autojen ja traktoreitten varaosat ja tarvikkeet PYHÄSALMEN JÄTEKULJETUS K. 08 782 100 Myös särkypotilaat HAMPAANKOLO KY PYHÄSALMEN HAMMASHOITOLA LAGUKSENTIE 4, PUH. Välitämme ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. 0400 385 888 www.ilmalampojussila.fi Valtuutettu PYHÄSALMEN AUTOJA TRAKTORIHUOLTO Pyhäsalmi p. 08-780062 ma-pe 8-18 la 9-15 Laguksentie 1, p. K.Niemelä 0400 699 182 PYHÄSALMI • Ajanvaraus: 040 531 8220 • www.pyhajarvenautokatsastus. 040 772 0231 Ollintie 9, p. 040 544 6338 Köpsintie 122, Pyhäsalmi p. 08 782 100 Tuomo Ilvesvuori Keskiviikko syyskuun 8. 017-822 024 Jakelusepät Oy llmestymispäivä: keskiviikko Ilmoitusten jättö: perjantaina klo 13.00 mennessä Sivunvalmistus: Pyhäjärven Sanomat Painopaikka: Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy/Botnia-Print, Kokkola Julkaisija: Pyhäjärven Sanomat Oy www.pyhajarvensanomat.fi Asiakaspalvelu / ilmoitukset Minna Montonen 040 772 0231 ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitushinnat: veroton al-verollinen Etusivu 1,15 e 1,43 e Muut sivut 0,96 e 1,19 e Kuolinilmoitukset 0,90 e 1,12 e Osoiteilmoitukset 0,44 e 0,55 e Perheilmoitukset (maks. 08 782 100 Tuomo Ilvesvuori Keskiviikko syyskuun 8. • Muutot/kuljetukset pakettiautolla. 08-780 370 Seon huoltamopalvelut, monipuolinen huoltokorjaamo varustettuna nykyaikaisin testauslaittein. 0208--380 808, 0400-382 272, 040-511 8687 Ilmalämpöpumput, ilmastointilaitteet johannes@sjpakanen. 040 772 0231 Ollintie 9, p. Autojen ja traktoreitten varaosat ja tarvikkeet PYHÄSALMEN JÄTEKULJETUS K. Vastuu virheistä: Ilmoitusten julkaisemisessa noudatetaan voimassa olevia Sanomalehtien Liiton ilmoitusten julkaisusääntöjä. 50pmm) 20,16 e 25,00 e Sähköpostilla jätetyistä ilmoituksista on tehtävä ilmoitusvaraus puhelimella. 08-780 980 Fysioterapeutit Minna Korkiakoski ja Viivi Eksymä Kuntohoitaja, lymfaterapeutti, Marjut Ruotanen • Fysioterapia • Lymfaterapia • Hieronnat • Akupunktio • Kinesioteippaus • Kuntosali • Spinning • Kuntosalivalmennus • Ravintovalmennus • PT-palvelut www.pyhasalmenfysio-sport.com • Fysioterapia • Lymfaterapia • Hieronnat • Akupunktio • Kinesioteippaus • Kuntosali • Spinning • Kuntosalivalmennus • Ravintovalmennus • PT-palvelut JuhaMatic Oy JuhaMatic Oy puh. Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi p. sopimuksen mukaan • Työt pienkaivinkoneella ja/tai traktorilla. Päivystys 24/7 p.0440 609 511 p.0440 609 511 MÖKKI TALKKARITYÖT yms. • vaihtolavapalvelu • talousveden ajo • Hiab-työt ja kuljetukset • koneen ym. • Talvella auraukset Lamminahon lähialueella. Varhaisjakelupäivystys: Ark. • vaihtolavapalvelu • talousveden ajo • Hiab-työt ja kuljetukset • koneen ym. kuljetukset • kolariym. 0600-30077 Kelan tilaus 0800 93150 • Pyörätuolija paarikuljetukset • Taksi • 5 54-paikkaiset autot www.tenhuset.fi Tenhusen Liikenne Oy Puh. Iloa ammattitaitoon asennukset ja suunnitelmat Päivystys 24/7 www.sjpakanen. 044-772 7000 Palotie 1, Pyhäsalmi Aukiolotied ot Facebookis sa -tietokoneita vuodesta 1989 maksuton tuki maksuton 24/7 *Tietokoneet *huollot (kaikki merkit) *Älypuhelimet *Tabletit *Dronekuvaukset l<UNTCOPl)TE Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi 040 556 1316 Fysioja lymfaterapeutti: Pia Ahola pyhasalmenfhlkuntopiste.fi Fysio-ja lymfaterapia Aikuisten neurologinen fysioterapia Geriatrinen fysioterapia Lasten fysioterapia MDT-terapia, Akupunktio Kinesioteippaus, Hieronnat Faskiakäsittely Veteraanikuntoutus Myös kotikäynnit KODINKONE-JA KYLMÄKONEHUOLTO Pauli Jussila, Kellopolku 3, Pyhäsalmi ILMALÄMPÖPUMPUT & ILMAJÄÄHDYTTIMET Mitsubishi, Panasonic, Sharp, Gree ja Argo Myynti, asennus ja huolto p. Vastuu virheistä: Ilmoitusten julkaisemisessa noudatetaan voimassa olevia Sanomalehtien Liiton ilmoitusten julkaisusääntöjä. 0400-513 608, • lika ja viemärikaivojen tyhj. Lehti ei vastaa ilmoitusten poisjäännin aiheuttamasta vahingosta. klo 8–16, p. Välitämme ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. 08-780062 ma-pe 8-18 la 9-15 Laguksentie 1, p. klo 8–16, p. kuljetukset • kolariym. 040 544 6338 Erikoishammasteknikko Jorma Pekkala, Ollintie 25, Pyhäsalmi HAMMASPROTEESIT 040 700 0090 4 HAMMASLÄÄKÄRIT Jukka Tikanmäki ja Ajanvaraus puh. Lehti ei vastaa virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta tai puhelinvälityksessä sattuneesta väärinkäsityksestä. K.Niemelä 0400 699 182 PYHÄSALMI • Ajanvaraus: 040 531 8220 • www.pyhajarvenautokatsastus. Postin kautta tehdyt muutostiedot eivät siirry automaattisesti. autojen hinaukset Myös viikonloppuisin p.0500-587 997 Juha Laitila KODINKONEHUOLTO TOIVANEN KY • Kylmäkoneet • Kodinkoneet • Sähkölaitteet • Huoltoja varaosapalvelu Susitie 5 Puh. Muistutukset virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituspäivästä lukien. Vs. Päivystys 24/7 p.0440 609 511 p.0440 609 511 MÖKKI TALKKARITYÖT yms. Varhaisjakelupäivystys: Ark. 0600-30077 Kelan tilaus 0800 93150 • Pyörätuolija paarikuljetukset • Taksi • 5 54-paikkaiset autot www.tenhuset.fi Tenhusen Liikenne Oy Puh. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Iloa ammattitaitoon asennukset ja suunnitelmat Päivystys 24/7 www.sjpakanen. 0400 385 888 www.ilmalampojussila.fi Valtuutettu PYHÄSALMEN AUTOJA TRAKTORIHUOLTO Pyhäsalmi p. • Muutot/kuljetukset pakettiautolla. 044-772 7000 Palotie 1, Pyhäsalmi Aukiolotied ot Facebookis sa -tietokoneita vuodesta 1989 maksuton tuki maksuton 24/7 *Tietokoneet *huollot (kaikki merkit) *Älypuhelimet *Tabletit *Dronekuvaukset l<UNTCOPl)TE Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi 040 556 1316 Fysioja lymfaterapeutti: Pia Ahola pyhasalmenfhlkuntopiste.fi Fysio-ja lymfaterapia Aikuisten neurologinen fysioterapia Geriatrinen fysioterapia Lasten fysioterapia MDT-terapia, Akupunktio Kinesioteippaus, Hieronnat Faskiakäsittely Veteraanikuntoutus Myös kotikäynnit KODINKONE-JA KYLMÄKONEHUOLTO Pauli Jussila, Kellopolku 3, Pyhäsalmi ILMALÄMPÖPUMPUT & ILMAJÄÄHDYTTIMET Mitsubishi, Panasonic, Sharp, Gree ja Argo Myynti, asennus ja huolto p. Saastamoinen P. autojen hinaukset Myös viikonloppuisin p.0500-587 997 Juha Laitila KODINKONEHUOLTO TOIVANEN KY • Kylmäkoneet • Kodinkoneet • Sähkölaitteet • Huoltoja varaosapalvelu Susitie 5 Puh. Reklamaatiot lehden toimitusongelmista on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa asiakaspalveluumme. K.Niemelä 0400 699 182 PYHÄSALMI • Ajanvaraus: 040 531 8220 • www.pyhajarvenautokatsastus. 017-822 024 Jakelusepät Oy llmestymispäivä: keskiviikko Ilmoitusten jättö: perjantaina klo 13.00 mennessä Sivunvalmistus: Pyhäjärven Sanomat Painopaikka: Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy/Botnia-Print, Kokkola Julkaisija: Pyhäjärven Sanomat Oy www.pyhajarvensanomat.fi Asiakaspalvelu / ilmoitukset Minna Montonen 040 772 0231 ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitushinnat: veroton al-verollinen Etusivu 1,15 e 1,43 e Muut sivut 0,96 e 1,19 e Kuolinilmoitukset 0,90 e 1,12 e Osoiteilmoitukset 0,44 e 0,55 e Perheilmoitukset (maks. Vs. • Jalkojen hoidot• Jalkatutkimukset • Silikoniorteesit 040 588 5704 040 743 9816 0400 581 315 www.tenhusenmaansiirto.fi TENHUSEN MAANSIIRTO JA KULJETUS OY • MURSKEET • SORAT • HIEKAT • MULTA • SEPELIT • LUONNONKIVET • KAIVINKONETYÖT 0400-833 192 / Jani 040-736 0192 / Ari • Kaivinkoneurakointi • Traktoriurakointi • lavettikuljetukset Yhteistyössä Kuljetus Polarin kanssa kauttamme myös: • Hiekat • Murskeet • Multa • Sorat • Sepelit • Täytemaat Velj. 08 782 100 Tuomo Ilvesvuori V iikon varrelta 15 E lä unoha näitä Parraat palavelut Sähköasennus Risto Laitila p. Lehti ei vastaa virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta tai puhelinvälityksessä sattuneesta väärinkäsityksestä. sopimuksen mukaan • Työt pienkaivinkoneella ja/tai traktorilla
1990. Tied. Lisätietoa: www.lamminahonahto. VPJ Sairaanhoitaja PPSHP Valtuuston jäsen P yhäjärvi Palvelee PP yhäjärvi Palvelee yhäjärvi Palvelee 2.2.2022 lehdessä teemana Varaa ilmoituksellesi tila! ilmoitukset@pyhajarvensanomat.. Puh. EUR. lähtien. JA MIKÄLI TRAKTORISI kaipaa huoltoa, on tammi-helmikuu yleensä rauhallisempaa aikaa laittaa työjuhta kuntoon! Ota rohkeasti yhteyttä: Keskus 08 780370 tai suoraan korjaamo 040 358 2602 PYHÄSALMEN AUTOJA TRAKTORIHUOLTO Köpsintie 2, Pyhäsalmi p. 3. Leskeläntiellä omalla pienellä pihalla siisti ja VIIHTYISÄ KOLMIO 69,5 m 2 . Tarvittaessa kotiinkuljetus. Pienkonehuoltomiehemme Heikki valmiina auttamaan pulmissasi. 08-780 370 Myymälästämme kaikki varastossa olevat LED lisä-ja työvalot -15% alennuksella Erikoistarjous FIXUS-akku 62 Ah nyt 65,00€ To 20.1. 040 5121 687 V uokralle S ekalaisia M yytävänä HETI VAPAANA KOTI SINULLE! Muuta talvella ja tule nauttimaan kaukolämmöstä. Hyvät varastotilat. P. Oma vesimittari ym. Rak. Kelkkakausi Kelkkakausi käy tyi! käy tyi! Meillä Matkahuollon pakettipalvelut! ONKO KELKASSASI HUOLTAMISTA TAI KORJAAMISTA. 78 t. Koneellinen kuivaushuone. com. 040 772 0231 / Minna Keskiviikko tammikuun 19. Muista huollattaa myös sahat, mönkkärit, lingot ym. 041 533 0920/ Ilkka Jouhki HONKAVUOREN HIISITUPA AVOINNA viikonloppuisin (la-su) kevätkauden ajan klo 11-15,ensi lauantaista 22.1. H. Rauhallisessa taloyhtiössä perinteinenja höyrysauna. täyskaakeloitu wc/kph lattialämmityksellä. asunnossa mm. 050-307 5439 perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt. 328 328 348 348 Jouni Jouni Jussinniemi Jussinniemi Jorma Jorma Leskinen Leskinen Pääluottamusmies Vasemmistoliitto r.p. klo 13-15.30 Pyhäsalmen torilla. Vanha Pyhäjärventie 7. 050 324 4965/ Antti Hyvinvointialueen VAHVAT VAIKUTTAJAT • Arjen palvelut pidettävä lähellä • Yhdenvertaiset, laadukkaat ja tasa-arvoiset palvelut kaikille. maankuulua vanhanajan PALVIA savusaunaTuoreet, maankuulut IRENE PARTASEN kalakukot Kuopiosta. koneet. Pyhäsalmen torilla torstaina klo 13-15. Tervetuloa! Myytävänä saunallinen 3h+k 75 m2. v. päivä 2022 N:o 3. 16 E lä unoha näitä L ukijan rivit T orilla Ilmoituspalsta yksityisille ja yhdistyksille hinnat (sis.alv:n): 10 sanaa 12,00 euroa, 10 20 sanaa 15,00 euroa, 20-30 sanaa 20,00 euroa, seuraavat 10 sanaa / 5 euroa