VUOSIKERTA Pyhäjärven lukiossa viimeistä vuottaan opiskeleva Jenny Pönkkö ryhtyi kesällä kauneudenhoitoalan yrittäksi. Sonja Röytiö Jaana Koski Sofia Mustaparta Jennystä omalta Yrittäjyys tuntuu Pyhäjärvi on Anna-Leenalle rakas Vuoden maaseutuyrittäjää juhlittiin Salmen Sulka ry:llä aktiivinen yhteisö 8 5 2 13 70 1955-2025 Sonja Röytiö. Kipinää yrittäjyyteen Jenny sai luonteestaan sekä sukunsa yrittäjyystaustasta. Torstai 2.1.2025 Hinta 3,50€ N:o 1 pyhajarvensanomat.fi 70
Tilan toiminta ja ti lan kehittäminen on siirty nyt sujuvasti sukupolvelta toisel le. – Tilalla on maidontuotan toa, lypsylehmiä. Tila on ollut Juhan suvus sa vuodesta 1959. Vanhemmassa navetas sa on sitten nuorisoa ja vasi koita, Marjo kertoo. Viimeisimmästä laskusta löydät tilausja asiakasnumerosi Torstai 2.1.2025 N:o 1. Hän aloitti työt tilalla vuonna 2017. MTK:n Pyhäjär ven yhdistyksen puheenjoh taja Jaana Niskanen toi yh distyksen muistamiset: kuk kia ja merinovillapipoja. Vaatii paljon työ tä ja kehityksessä pitää py syä mukana, ei voi jäädä pai koilleen seisomaan. – Kyllä sitä nyt ruppee va loa ehkä pikkaisen tunnelin päässä näkymään. Juha on konepuolella ja peltopuolella. Tänä vuonna maaseutulautakunnan esityksestä palkittiin Kanasen tila Niinimäeltä. Yhdessä toki monia asioita tehdään, mut ta päävastuut on jaettu, Mar jo kuvailee. Juha ja Marjo saivat kau pungilta kunniakirjan, Pyhä järven kaupungin viirin se kä kukkia. Perhe ja perhe yrittäjyys on maaseutuyrityk sen juureva voimavara, vaik ka tila on isojen tilojen tapaan yhtiöitetty. Onneksi olkoon, Niskanen totesi. 2. Nyt siellä on 230 lypsävää leh mää. Minä hoidan sitten eläimet. Vuonna 2019 laajennettiin neljään robottiin, lypsyasema oli aikaisemmin. 2 Pyhäjärvellä on valittu vuodesta 1981 lähtien vuoden maaseutuyrittäjä. Tuotanto suunnaksi on valittu maidon tuotanto ja maidontuotantoa on tilan mukana hyvin mää rätietoisesti kasvatettu. Kouluttautu mista ja neuvontaa käytetään apuna kehittymisessä. Vuonna 2019 laajennettiin neljään robottiin, lypsyasema oli aikaisemmin. Yrittäjä pariskunnan lisäksi tilan töi hin osallistuu myös 17 vuo tias poika ja Juhan vanhem matkin ovat mukana tilan tou huissa. KANASEN MAAREKISTERITILA on alun perin muodos tunut vuoden 1858 isojaos sa. Isolla tilalla tilan työnteki jöiden korvaamatto muus pel loilla ja navetassa tunnuste taan ja työtä tehdään hyvällä tiimihengel lä. Tilaa e-lasku omassa verkkopankissasi. MAASEUTULAUTAKUNNAN PERUSTELUISSA todettiin, että Kanasen tila täyt tää sel västi maaseutulautakunnan asettamat valintakriteerit. Yhdessä teh dään. Meillä on hyvä työnja ko. – Tässä teidän kassissa lu kee ”Kotimainen ruoka tuo leivän monen pöytään.” Huol tovarmuuden ja ruokaturvan vuoksi on tosi arvokasta, et tä meillä jatketaan tätä, että mahdollisuuksien mukaan tu lisi ruokaa omasta pitäjästä ja Suomesta ylipäätään. Valin nalla halutaan tuoda edelleen esille pyhäjärvisittäin tärke ää maatalous tuotantoa ja eri tyisesti luonnonolosuhteiden kannalta pitäjässä varminta tuo tantosuuntaa, eli maidon tuotantoa. Siitä ei voi tarpeeksi kiittää. Nimipäivät Torstai Aapeli Perjantai Elmeri Lauantai Tiitus Sunnuntai Lea Maanantai Harri, Loppiainen Tiistai Aku Löydät lisää sisältöä verkosta! pyhajarvensanomat.fi SEURAA meitä myös somessa Uutiset Jaana Koski Vuoden maaseutuyrittäjä 2024: Kanasen lypsykarjatila Koko poppoo yhteiskuvassa: maaseutulautakunnan puheenjohtaja Harri Lehto, maaseutujohtaja Pasi Liikanen, palkitut maaseutuyrittäjät Juha Kärkkäinen ja Marjo Lautiainen, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jouni Jussinniemi, kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi ja Pyhäjärven MTK:n puheenjohtaja Jaana Niskanen. Marjo ei tiennyt nuorena, että hänestä tulisi maatilan emäntä. Tila työllistää kaksi va kituista työntekijää ja kausi työvoimaa. Minä oon toinen yrittäjä siinä. VUODEN MAASEUTUYRITTÄJÄKSI valittiin tänä vuon na Niinimäen päällä, Kiuruve den rajan tuntumassa sijaitse va Kanasen tila, jota pyörittä vät Juha Kärkkäinen ja Marjo Lautiainen. Tila yhtiöi tettiin vuonna 2013 ja Juha lu nasti vanhempiensa osuudet vuotta myöhemmin. – Tämä oli sattumusten kauppaa, että tänne eksyin Kuopiosta. – Maaseutulautakunta te kee aina esityksen kaupun ginhallitukselle ja kaupungin hallituksella ei ole oikeastaan muuta vaihtoehtoa kuin to deta, että hyvä esitys ja näin me tehdään, kaupunginjoh taja Henrik Kiviniemi totesi. Siirr -laskuu ! 1. Valitse verkkopankissa laskuttajaksi Pyhäjärven Sanomat 3. Toivotta vasti on uskoa muillakin tule vaan, tosissaan niin kuin Jaa na sanoi, ruokaturva, huol tovarmuus ja muu säilyis ja ihmiset arvostais kotimaista ruokaa, Marjo tuumaa. Vuoden maaseutuyrittäjil tä löytyy yhä uskoa alan tule vaisuuteen, vaikka viime vuo sina kustannusten nousut ja muut haasteet ovat kuritta neet maataloutta. Tila on voimak kaasti kehittänyt rakennet taan ja toimintaedellytyksiä luonnonolosuhteet huomi oon ottaen. Ei se help po ala ole. Eläinten ter veyttä ja hy vinvointia ediste tään yhteistyössä eläinlääkä reiden ja muiden asiantunti joiden kanssa. Yri tystä ja sen toimintaa on ke hitetty vuosikymmenten ajan suunnitelmallisesti. Tila on alueellamme selvästi kes kimääräistä suu rempi
– Koiratkin olivat vaikuttaneet tilanteesta huolimatta hyvävointisilta, ja ne haettiin pois toisella autolla siitä paikan päältä. Kohteeseen hälytettiin kaikkiaan viisi pelastusyksikköä, lisäksi kohteessa oli ensihoito sekä poliisi. POLIISI KERTOI 22.12. Tarkempi paikka sijaitsee ratakilometrin 609 kohdalla. tammikuuta – 14. Kokonaiskustannus oli lopulta 66 miljoonaa euroa, ja toimintaympäristön muutos huomioiden 20 prosentin nousua voinee arvioida maltilliseksi, Wihlman kertoi. Jutussa kerrottiin, että yrittävät saada toteutumaan ilman valtion tukea myös, mikä musta kertoo siitä, että ovat ainakin tosissaan asian suhteen.” “Onnistuu, jos Pyhäjärvi ei sössi itse tätäkin.” “Toivon todella, että kylä saisi uutta potkua hankkeista, mutta liian pitkään on ollut epäonnistumisia ja kunta näivettyy näivettymistään.” “En usko että toteutuvat, mutta toivotaan parasta.” Viikon kysymys Kyllä Ei Uutiset Sonja Röytiö Matkustajajunan ja henkilöauton kolari Komulla Jaana Koski Jäähyväiset kiskobussille – radalla liikennöi nyt sähköveturi Ajankohtaista Kiskobussi vaihtui sähköveturiin joulukuun puolivälissä. Kunnan viranhaltijoihin, hankkeesta vastaavaan ja kaavaa laativaan konsulttiin on mahdollista olla yhteydessä koko suunnitteluprosessin ajan. Hankkeeseen liittyen toteutetaan lisäksi asukaskysely. Seuraava kysymys: Pitäisikö ilotulitteet rajata ammattilaiskäyttöön. Sähköistys vaati myös sähkönsyöttöasemia, joita rakennettiin Kiuruvedelle ja Haapajärvelle, Väyläviraston pääjohtaja Kari Wihlman totesi puheessaan hankkeen valmistumisesta järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. VR:n tavoitteena on järjestää junaliikennettä ympäristöystävällisesti, joten sähkökalustoa tuodaan sinne, missä sitä on mahdollista käyttää. – Ylivieska – Iisalmi radansähköistyshankkeen kokonaiskustannusarvio oli alun perin 55 miljoonaa euroa. Vastaajat voivat antaa kynän sauhuta kommentoimalla aihetta Sana on vapaa -kohtaan. Tekninen lautakunta hyväksyi kokouksessaan 17. Sähköistyshankkeen tavoitteena oli parantaa rautatiekuljetusten kustannustehokkuutta ja teollisuuden kilpailukykyä sekä vähentää kuljetusten aiheuttamia haitallisia päästöjä. tiedotteessaan, että henkilöauton kuljettaja ei ollut havainnut ajoissa lähestyvää junaa ja auto oli jarrutuksesta huolimatta luisunut junan kylkeen. 51 % (29) 49 % (28) Näin vastasitte: Vastauksia yhteensä 57 Vastaa verkossa: pyhajarvensanomat.fi Viikon kysymys on viikottain vaihtuva gallup, jonka vastaukset julkaistaan seuraavan viikon lehdessä. Jaana Koski Laulurämeen tuulivoimahankkeen osallistumisja arviointisuunnitelma tulossa nähtäville Torstai 2.1.2025 N:o 1. JOULUKUUTA kello 9.23 pelastuslaitos hälytettiin Pyhäjärven Komulle tehtävälle, jossa sattui henkilöauton ja matkustajajunan kolari. Tekninen lautakunta päätti asettaa Laulurämeen tuulivoimapuiston osayleiskaavan osallistumisja arviointisuunnitelman nähtäville. Kaavaehdotusvaiheessa on mahdollista jättää muistutuksia. Iisalmen kolmioraide valmistui vuoden 2024 lopussa. Rataosan kuljetukset muodostuivat pasutteen ja lannoiteteollisuuden kuljetuksista, Terrafamen ja Pyhäsalmen kaivosten kuljetuksista sekä raakapuun kuljetuksista. YVA-menettelyssä selvitettiin eri vaihtoehtoja yhdistää Kiuruveden ja Pyhäjärven hankealueiden tuulivoimalat sähköverkkoon. – Pelastuslaitos on pyytänyt liikennekatkoa heti tämän onnettomuuden tapahduttua. WINDA ENERGY Oy suunnittelee enimmillään 11 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa Pyhäjärven Laulurämeen alueelle Pyhäjärven kaupungin itäosaan, noin 770 hehtaarin alueelle. Junamatkustajia ei kuitenkaan loukkaantunut tässä tilanteessa, Meriläinen kertoo. Tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena. – Noin 166 kilometrin pituinen rataosuus sähköistettiin Iisalmen kolmioraide mukaan lukien. Iisalmi-Ylivieska -välillä liikennöivä vuoro vaihtui sähköistyksen myötä dieselillä kulkevasta kiskobussista sähköveturiin. “Haluan ainakin uskoa. Ratahankkeen sivuilla kerrotaan, että vuonna 2018 radan tavaraliikenne oli 1,5–1,9 miljoonaa tonnia. Toteutusvaihtoehdoksi sähkönsiirron osalta on valittu vaihtoehto, jossa tuulivoimapuistot liitettäisiin hankealueen itä-puolella Savon Voiman sähköasemaan Kiuruveden Laulurämeen tuulivoiman osayleiskaava-alueella. Henkilöautossa oli kuljettaja ja kuljettajan lisäksi kaksi koiraa, Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Joona Meriläinen kertoo. joulukuuta Laulurämeen tuulivoiman osayleiskaavan osallistumisja arviointisuunnitelman, joka asetetaan nähtäville 15. Henkilöauton kuljettaja pääsi autosta itsenäisesti ulos ja ensihoito kuljetti hänet tarkistettavaksi. helmikuuta väliseksi ajaksi. joulukuuta 2024 päivätyssä osallistumisja arviointisuunnitelmassa (OAS) kerrotaan, että osalliset voivat jättää mielipiteitä OAS-vaiheessa sekä kaavan luonnosvaiheessa. Kahden vaunun myötä istumapaikkojen määrä kasvaa kiskobussiin verrattuna ja wc-tiloja on enemmän. Ylivieska-Iisalmi -väliä aiemmin liikennöinyt kiskobussi siirretään sähköistämättömillä rataosilla kulkeville reiteille. Suunnitteluun voi osallistua myös yleisötilaisuuksissa. Tavaraliikenteen lisäksi rataosalla liikennöi kaksi ostoliikenteeseen perustuvaa henkilöjunaparia vuorokaudessa. Hanke sisälsi yli 2 400 perustusta ja pylvästä ja noin 180 kilometriä ajojohdinta. 3 Komun ylikulun risteyksessä sattui henkilöauton ja matkustajajunan kolari, josta henkilöauton kuljettaja vietiin ensihoidon toimesta tarkistettavaksi. Junaan tuli törmäyksessä vaurioita, mutta se pääsi jatkamaan matkaa. – Henkilöauto oli osunut tätä matkustajajunaa kylkeen Komun ylikulun risteyksessä. Toimituksella on oikeus lyhentää tai jättää julkaisematta viestejä. Hankkeen suurimpia haasteita olivat maanrakennustöiden laajentuminen alkuperäisestä, kolmioraiteen pohjaolosuhteiden haastavuus ja Iisalmen asetinlaitteen laajentaminen. joulukuuta. Sähköistystöiden lisäksi raidetta alennettiin seitsemän ylikulkusillan ja kahden ratasillan kohdalla. Hankkeella on parannettu myös tasoristeysturvallisuutta. Radan sähköistyksen myötä Pyhäsalmen asemalla pysähtyy jatkossa sähköveturilla varustettu juna, joka aloitti liikennöinnin 15. Koronapandemian ja Ukrainan sodan aiheuttamat haasteet, ongelmat materiaalien saatavuudessa sekä materiaalien ja polttoaineiden raju hinnannousu, näkyivät myös tällä hankkeella. Pelastuslaitos poistui rataalueelta hieman puoli yhdentoista jälkeen. Alkoholilla ei ollut osuutta tapahtumaan. YLIVIESKA?IISALMI -RADAN sähköistyshankkeen maastotyöt käynnistyvät Siilinjärvi–Ruokosuon osalta keväällä 2020 ja Ylivieska–Iisalmen osalta keväällä 2021. Pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi siirtää onnettomuusajoneuvo pois raidealueelta sekä siistiä risteysalue. 11. Muistetaan hyvät tavat viestien kirjoittamisessakin. Tässä vielä muistojen arkistoon kuva kiskobussista lähdössä Pyhäsalmen asemalta lauantaina 14. joulukuuta Iisalmea kohti. Uskotko, että SENS AB:n hankkeet toteutuvat Pyhäjärvellä. Maanrakennusja sähköratatyöt Ylivieska–Iisalmi-rataosuudella valmistuivat vuonna 2023. 21
Uudenvuoden puheissa valettiin uskoa tulevaisuuteen. Kaiku 4.1.1925 Pyhäjärven Naislaulajien laulu Kas, Pyhäjärven tienoot nää, ne rakkaat meille on, siks ylistellen laulu tää nyt täällä soikohon. Vuonna 1995 Suomi liittyi Pohjoismaiden neuvostoon ja pääsi myös YK:n jäseneksi. Kaupunginjohtaja lupasi perinteisten kuntapalveluiden säilyvän myös jatkossa. Lisäksi kaupungin vapaa-aikalautakunta myönsi yllätyspalkinnon Pyhäsalmen Sykkeen voimannostajalle Kari Vilppolalle, joka on voittanut maailmanmestaruuksia ikämiessarjassa. PYHÄJÄRVEN SANOMIEN alkutaipaleen lehdissä mainostettiin esimerkiksi vaatteita, koruja ja kelloja, porsaita, traktoreita, polkupyöriä ja radioita. Se on tuntuva muutos entiseen odotukseen ja epävarmuuteen. Televisiota tuskin kenelläkään pyhäjärvisellä vielä vuonna 1955 oli, koska ensimmäinen suomalainen televisiolähetys toteutettiin sen vuoden toukokuussa. UUSI VUOSITUHAT vaihtui Pyhäjärven Pohdin talon tienoon juhlinnassa kirpeän pakkasen kourissa. Innostuneena ohjaajana on koko ajan ollut taiteilija Heikki Paananen Pihtiputaalta. Jokaisen tulisi osaltaan ajatuksissa ja teoissa vahvistaa yhteistä tulevaisuuttamme omien voimavarojen puitteissa. Vuosi 2025 on Pyhäjärven Sanomien juhlavuosi. – Kolmas vuosituhat on erityisesti pyhäjärvisille myönteisen odotuksen ja monien mahdollisuuksien aikaa. Parhaillaan kuoro valmistelee keväällä pidettävää 5-vuotisjuhlakonserttia. Kun riemumielin sykkii syön ja katse kohoo taivohon, niin iloisena teemme työn, se johtaa voittohon. Tällä hän viittasi Pyhäsalmen kaivoksen jatkumiseen ja sitä kautta vilkastuneeseen elinkeinoelämään. MAAILMA EI ole lehden 70 vuoden historiaan nähden kuitenkaan muuttunut seesteisemmäksi. Muutoin kaupungin järjestämät hyvinvointipalvelut ovat keskimääristä paremmassa kunnossa”, kaupunginjohtaja totesi. Haluamme, että kaikki lukijat saavat olla mukana juhlavuoden vietossa – eivät pelkästään toimituksen lähistöllä asuvat. Pyhäjärvellä työttömyyttä hoidettiin järjestämällä työllisyystöinä esimerkiksi teiden rakennusta, metsien ojitusta sekä vesijohtoja viemäriverkoston rakentamista. Käyttäkäämme se kaikilla tavoilla hyödyksemme kaupunkimme ja sen kaikkien asukkaiden parhaaksi. Liikaa niitä ei siis kannata murehtia. Maailmalla soditaan. Lehden perustamisesta tulee ensi joulukuussa kuluneeksi 70 vuotta. Lopuksi Pasi Vallivaara tiivisti päättyneen vuoden sujuneen Pyhäjärvellä suhteellisen kivasti, paremmin verrattuna moneen muuhun kuntaan. Perustamisvuonna 1955 Suomen presidenttinä toimi 85-vuotias J. Hymyä huuleen siis ja uutta vuotta kohti positiivisin odotuksin ja unelmin! PYHÄJÄRVEN NAISLAULAJILLA on tänä vuonna 5-vuotistaival takanaan, kertoi opiston rehtori Lauri Hirvonen. PYHÄJÄRVEN SANOMIEN uutisten mukaan etenkin kausityöttömyys oli ongelmana vuonna 1955. Pyhäjärven Sanomat 3.1.1975 Pyhäjärven Sanomat 5.1.2000 Heikki Paananen Torstai 2.1.2025 N:o 1. Kuitenkin keskiyön näyttävä ilotulitus houkutteli lisää silmäpareja juhlimaan vuosituhannen vaihtumista. Opiston opintopiirinä toimien, kuoro on voinut säännöllisesti kokoontua kerran viikossa. Lamminahon Hiisitupa ja Pyhäsalmeen valmistuva monitoimihalli. Laittakaa palautetta tulemaan! MAAILMA ON muuttunut paljon noiden 70 vuoden aikana, jotka Pyhäjärven Sanomat on ollut olemassa. Kun kaikuu reipas laulu näin, se mieltä lämmittää. Muutokset rutiineissa ovat aivoille hyvää jumppaa. – Elinkeinosektorin kaikinpuolinen vilkastuminen heijastuu yleisenä aktiivisuutena. On meidän täällä ajallaan nyt vuoro rakentaa, siks’ kunniaksi seudun vaan tää laulu kajahtaa. Nyt käsi käteen eteenpäin, on harras toive meillä tää. Kuoro on esiintynyt varsin runsaasti erilaisissa tilaisuuksissa ja antanut jopa omia konsertteja. Vesija viemäriverkostoa oltiin rakennettu taajamaan ja sen laajentamista suunniteltiin. Nevanlinna on määrätty ensi kesäk. Viime kädessä vastuu asioiden hoidosta ja tekemisistä kunnassa on meillä itsellämme. Oli mukavaa taittaa juttuja lehden sivulle hieman eri tyylillä. Elettiin kylmän sodan aikaa. Vallivaara kiitteli paikkakunnalla virinnyttä talkoohenkeä, jonka hedelmiä ovat mm. E. Korhonen hoitamaan Pyhäjärven O.l. Kynttilät loivat osaltaan tunnelmaa. Suomenlahden kaapelirikot pistivät juuri Suomen ja Naton varpailleen. kand. – Kehitystä käytännön hidastavana tekijänä on vuokraasuntojen saatavuus ja koulutetun työvoiman löytyminen, jotka ovat kuitenkin hoidettavissa. Paasikivi ja pääministerinä Urho Kekkonen. KAUPUNGINJOHTAJA PASI Vallivaara sanoi juhlapuheessaan Pyhäjärvellä olevan käsillä ainutkertainen etsikkoaika. 1 p:vään saakka hoitamaan Tornion yleisen sairaalan lääkärin virkaa ja lääket. Y. Laulajia on lähes kolmekymmentä ja toisinaan jopa ylikin. Nyt siskot kaikin joukkohon, on laulu meidän tää. Kunnasta 45 prosenttia oli sähköistetty. Hän on mieltynyt Pyhäjärven maisemanäkymiin, ihmisiin ja ennenkaikkea kuorossa laulajiin. Viime kesänä, suven ollessa kehkeimmillään, taiteilija Heikki Paananen kirjoitti laulun Pyhäjärvelle ja sävelsi sen. Yllätämme teitä pitkin vuotta esimerkiksi lukijoita osallistavilla kilpailuilla ja muulla mukavalla. Uutisissa kerrottiin muun muassa kolareista ja tulipaloista, sikojen ruokinnasta, juuston viennistä, postin kulusta, urheiluseuran toiminnasta ja kunnan päätöksistä. Lopputuloksesta saamme kiittää Montosen Minnaa, joka kiteytti ideamme ja toiveemme uudeksi ilmeeksi. V. Jää murheet kaikki loukkohon ja siintää määrän pää. On esi-isät asuneet tääll’ kautta vuosituhanten, maan kauniin meille antaneet, ma aina muistan sen. JUHLAVUODEN ENSIMMÄISENÄ yllätyksenä pääset lukemaan lehteä uudistuneella ulkoasulla. päivään asti. Vuoden yrittäjäksi valittiin Pyhäsalmen Metallityö ja maaseutuyrittäjäksi Merja Sevon. Tarkoituksena on viedä läpi sellainen 10—12 laulun kokonaisuus, jossa uusille lauluille annetaan etusija. Toivottavasti vaihtelu virkistää myös teitä, lukijamme. 1950-luvulla kotitalouksiin alkoi vasta vähitellen tulla pesukoneita ja jääkaappeja. Laulun juhlavaa kantaesitystä ei tosin vielä ole ollut, mutta pienemmissä puitteissa se on jo kuultu. VPK:n elokuvat pyörivät Pyhäjärvellä jo silloin. Vuonna 1955 Pyhäjärven väkiluku laski 50 hengellä, ollen vuoden lopussa 9 617. Se voi edellyttää tosin uudelleenjärjestelyjä, mutta ei dramaattisia keinoja. Nähtiinköhän VPK:lla vuonna 1955 ensi-iltansa saanut Tuntematon sotilas. 4 SILLÄ AIKAA, kun lehti käy painossa paparille siirtymässä ja kulkee postin mukana lukijoille, ennättää vuosi vaihtua. Köyhyydestä ja työttömyydestäkään ei olla eroon päästy – päin vastoin. Lisäksi tilaisuudessa saivat palkintonsa perinteisesti Positiivisesti Poikkeava Persoona, joka tällä kertaa on Kauko Tikkanen. Uutena huomioimisena oli vuoden kulttuuriteko, jonka sai nimiinsä Eero Komu. Uudelleen virinnyt toimeliaisuus näkyy selvästi joka puolella ja sitä on syytä vaalia. kunnanlääkärin virkaa ensi huhtikuun 1. Sanotaan Sanomista Jaana Koski Hyvää uutta vuotta – uudella ilmeellä Heikki Paananen sävelsi kuorolleen oman laulun Lääkärit Uskoa tulevaan valettiin 2000-juhlassa LÄÄKET. K. – Näissä olosuhteissa juuri nyt olisi tärkeää, että jokainen pyhäjärvinen näkisi valoisammaksi muuttuvan tilaneen henkilökohtaisena haasteena. Moni hankala asia on kuitenkin sellainen, mihin me tavalliset ihmiset emme pysty juurikaan vaikuttamaan. LIS. Liekö sitten kylmän ilman syystä väkeä tuli paikalle aluksi suhteellisen vähän. Paikallisella kylän raitilla elämä näyttää leppoisalta ja vastaan tulee mukavia tuttuja ihmisiä. SUUNNITELLESSAMME JUHLAVUODEN ohjelmaa, päätimme, että juhlavuosi näkyy etenkin lehdessä ja lukijayhteistyöhön satsaamisessa
Vaikka hän olikin ainoa lapsi, ei koskaan tarvinnut olla yksin. Ensimmäinen innostus teatterihommiin tuli koulun ala-asteen omatekemistä näytelmistä. Jotenkin jäi sellainen olo, ettei koskaan ollut yksin. Levottoman höpöttäjän turvapaikka maailman myrskyissä on oma mökki Torstai 2.1.2025 N:o 1. Synnyinpaikkaansa Pyhäjärveen naisella on edelleen lämmin suhde, välittömästi mökkipihaan saavuttaessa rautarengas pään ympäriltä hellittää ja mielen täyttää rauha. Nimi: Anna-Leena Sipilä Syntymävuosi: 1967 Ammatti: näyttelijä, Teatteritaiteen maisteri Perhe: kaksi aikuista tytärtä ja kääpiövillakoira Bambi Harrastukset: jooga, jousiammunta ja neulominen Näin muuttaisin maailmaa: poistaisin robottiasiakaspalvelijat ja toisin aidon asiakaspalvelun takaisin kaikkialle. Pyhäjärveen hänellä on lämmin suhde edelleen, vaikka muutti paikkakunnalta maailmalle jo nelisenkymmentä vuotta sitten. Leskeläntiellä oli paljon lapsiperheitä, joten ystäviä riitti, Anna-Leena muistelee. – Jokainen tavallaan huolehti myös muiden lapsista, ja kaikki myös komensivat toistensa lapsia, mitä ei nykyään voi edes tehdä. AnnaLeena on toiminut freelancer-näyttelijänä vuodesta 1995 saakka. Pyhäjärvislähtöinen AnnaLeena Sipilä on työskennellyt näyttelijänä vuodesta 1995 lähtien. Nuoruusiässä Pyhäjärvi alkoi tuntua käpykylältä ja ahdistavalta eli samalta, miltä kaikkien nuorten kotipaikat tuntuvat nuorena, Anna-Leena naurahtaa. – Pystytin teltan takapihalle ja yövyttiin siellä kavereiden kanssa tai yksin, luettiin Aku Ankan taskukirjoja tai Lottakirjoja ja vähän vanhempana romanttisia Feminoita ja muita rakkausjuttuja. Anna-Leena kertoo, kuinka hänen lapsuudenmuistonsa linkittyvät yhteisöllisyyteen ja ”koko kylä kasvattaa” -mentaliteettiin. KOULUTAIPALEENSA ANNA-LEENA aloitti Ikosen koulun pulpetissa, josta matka jatkui keskuskoululle yläasteen kautta Pyhäjärven lukioon. Sonja Röytiö VUONNA 1967 Anna-Leena Sipilä syntyi yksinhuoltajaäidin ainoaksi lapseksi. Suosikkipaikkani Pyhäjärvellä: oma mökkiranta. 5 Mitä kuuluu. Juttusarjassa tutustumme nykyisiin ja entisiin pyhäjärvisiin henkilöihin Pikkutyttönä Anna-Leena Sipilä raapusti ystäväkirjan unelma-ammatti kohtaan salapoliisi ja arkeologi, vaan eipä hänestä sitten kumpaakaan tullut – ei edes roolihahmon kautta. – Leskeläntiellä asuin siihen asti, kun muutin kotoa 19-vuotiaana. – Lapsuuteni oli mielikuvitusleikkientäyteistä ja turvallista. Rakkaimpina lapsuudenmuistoina mieleen ovat painuneet Pyhäjärven kesät. Äiti työskenteli Postissa, joka tuolloin toimi Asematien varressa entisen virastotalon rakennuksessa. Samaisessa Postin talossa AnnaLeena vietti ensimmäiset vuotensa äitinsä kanssa, josta kaksikko muutti sittemmin Hakataloille Leskeläntielle
– Minulla on kaksi tytärtä, jotka ovat nyt 25ja 19-vuotiaita. Tietysti on myös kiva käydä katsomassa vanhoja hoodeja, missä on lapsena ollut. – Teatterin puolelta olisi ainakin Sirkku Peltolan ohjaama Anna-Liisa Lahden kaupunginteatterissa vuonna 2000. Siellä sitten ihmisen alkoivat innostua näistä hatuista ja olen tehnyt sinne varmaan jonkun 50 saunahattua. Anna-Leena oli siten hyvä oppilas, ettei hänen juurikaan tarvinnut päntätä, koska hän muisti hyvin kaiken, mikä toisaalta oli vähän huonokin juttu. – Tein toisen ja se onnistui paremmin. – Ei minulla muita urahaaveita ennen sitä oikein ollut – tai itseasiassa löysin juuri muuttaessa vanhan ystäväkirjan, johon olen kirjoittanut salapoliisi ja arkeologi haaveammatiksi. Lukiosta Anna-Leena poistui kädessään ällän paperit, mutta sairaanhoito-opiston ovet eivät auenneet, koska testien mukaan hänen persoonallisuutensa oli vääränlainen työhön. Anna-Leenan arjessa elää rakkaus saunomiseen. Jatkoa edelliseltä sivulta. SYNNYINPAIKKAKUNTA ON Anna-Leenalle vieläkin rakas ja yhteyttä pidetään edelleen useisiin lapsuusajan ystäviin, joihin Pyhäjärvellä aikanaan tutustuttiin. Mökillä latautuu ja pääsee nauttimaan niin omasta kuin luonnon rauhasta – kaukana kaupungin hälinästä. – Työni epäsäännöllisyys ja työpaikkojen vaihtelevuus sekä työaikani iltaisin ja viikonloppuisin rajoittaa harrastusmahdollisuuksia, mutta tällä hetkellä pinnalla ovat jooga, kuntosali, jousiammunta ja saunahattujen teko. Mikä Pyhäjärvessä vetää puoleensa. Lasten ollessa jo aikuisia asustaa Anna-Leena nykyisin kaksin kääpiövillakoiransa Bambin kanssa Keravalla. Vuodesta 1995 tähän päivään saakka on monenkirjavia rooleja kertynyt lukemattomia. Vanhempi tytär tekee väitöskirjaa ja opettaa yliopistossa Hollannissa ja nuorempi opiskelee valtiotieteitä. Valkolakin hän asetteli päähänsä vuonna 1986. Joulukuun alun pienillä pakkasilla Anna-Leena pulahti Pyhäjärvellä viimeksi vieraillessaan mökkipihastaan virkistävään Pyhäjärveenkin uimaan. Täytyy vain toivoa, että joku parannus tähän vielä saadaan. Siinä oli neljä kautta, rooli kehittyi ja sarja oli hyvin kirjoitettu ja ohjattu. Tein saunahattuja vain siksi, että tykkäsin niistä väreistä ja se huovutusvaihe oli jännittävä, kun ei oikein koskaan tiennyt millainen siitä tulee, hän hymähtää. Jos kuitenkin täytyisi nimetä kolme roolia uran virstanpylväinä, mitä ne olisivat. Saunahattujen tekeminen ei lie se yleisin harrastus, mistä tämä oikein sai alkunsa. Elokuvasta tuli aika hyvä – tai niin sitä ainakin silloin ajatteli, hän nauraa. NÄYTTELIJÄN TYÖ siis kiehtoi Anna-Leenaa jo varhain, mutta onko muut urahaaveet nostaneet päätään ennen sitä. Torstai 2.1.2025 N:o 1. – Se alkoi siitä, että halusin tehdä itselleni saunahatun ja siitä tuli ihan kamala, Anna-Leena nauraa. – Järvi, rauha ja jotenkin se downshiftaus – rytmi on aivan erilainen, kun kaupungissa. Ylähuuleeni teipatut viikset tippuivat kahvikuppiin ja se nauratti yleisöä, AnnaLeena muistelee. – Siellä oli auktoriteettikammoa, mikä ei silloisessa autoritäärisessä sairaalaympäristössä ollut hirveän toivottavaa. Kun ja jos sitä työtä tulee, on se kiitollisuus työstä paljon suurempi kuin jos olisi kiinnityksellä pieni ja varma, mutta säännöllinen palkka. Lukiovuosinaan hän kulutti vapaa-aikaansa muun muassa Haapajärven kansalaisopiston näytelmäpiirissä. – Harvoilla aloilla on palkanalennuksia, mutta taiteilijoille niitä näyttää olevan. Vaikka kaupungissa olisi näennäisesti hiljaista, niin on kuitenkin aina joku taustahäly tai meteli. ELÄMÄN SUURIMMAT saavutukset eivät ole kirjattuna Anna-Leenan CV:n jatkoksi. Töiden taustalla lymyää epävarmuus, vaikka toisaalta Anna-Leena kokee, että tietynlainen epävarmuus osaltaan kuuluukin taiteeseen sekä taiteilijan työhön. – Ei ole oikein koskaan ollut aikaa opiskella mitään toista ammattia, kun on kuitenkin ollut hyvin töitä. Olin erilaisissa hommissa muun muassa sairaala-apulaisena suljetulla osastolla, Valintatalon kassana, toimistoapulaisena, teollisuusvartijana ja siivoojana. – Ensimmäinen innostus teatterihommiin tuli koulun ala-asteen omatekemistä näytelmistä. Mökkini on rakkain turvapaikkani maailman myrskyissä. Pyhäjärven mökillä Anna-Leena viihtyy kääpivillakoiransa Bambin kanssa rentoutuen ja luonnossa seikkaillen. En ymmärrä, miksi ajatellaan, että tätä pelkästään intohimosta tehdään – eihän se niin voi mennä, että koko ajan vain leikataan ja yritetään saada ihmisiä vain halvemmalla ja halvemmalla tekemään töitä, AnnaLeena huokaa. – Mutta innostuin psykiatrisen sairaanhoitajan työstä, kun olin töissä Hesperian psykiatrisessa sairaalassa silloin, kun ne teatterikoulun ovet eivät vielä auenneet. – Mä itseasiassa tykkään siitä tietynlaisesta epävarmuudesta – siksi varmaan olenkin ollut freelancerina miltei koko ajan. – Siitä tuli vähän sellainen pakkomielle. Anna-Leena näytteli sarjassa Reija Leppää kaikilla neljällä kaudella. Bambi on myös rakas perheenjäsen, jonka kanssa Anna-Leena viettää yhdessä vapaa-aikaansa muun muassa Pyhäjärven mökkiympäristön metsiä tutkaillen. – Sitä en ajattele harrastuksena edes, kun se on minun elämääni. Itse tykkään vähän sellaisesta epävarmuudesta ja siitä, että työympäristöt vaihtuvat koko ajan. Silloin juuri avautui mahdollisuus erikoistua suoraan psykiatriseksi sairaanhoitajaksi. Jotenkin heti, kun mökin pihaan ajaa, rautarengas pään ympäriltä hellittää. Toisena oli hoivaamisen tarve, joka oli matala ja hoivatuksi tulemisen tarve taas korkea. Alun perin tarkoituksena oli lähteä vain kesätöihin, mutta hän päättikin jäädä Helsinkiin. Koulussa tunnit kuluivat aika hyvin siihen kyllä, hän naurahtaa. Jos olisi nuorempi, niin totta mooses opettelisin uuden ammatin tähän, koska tuntuu, että koko ajan vain resurssia vähennetään joka suunnasta. Näyttelin esimerkiksi Roger-nimistä miestä, joka tuli kosioreissulle. Sellaisia haaveita on lapsena ollut. 6 – Kouluajoilta jäi mieleen se, kun kirjoitettiin lapuille viestejä kavereille ja annettiin niitä luokassa aina eteenpäin sille, kenen nimi lapun päällä luki, ja niihin aina vastattiin. Ennen pääsyä Teatterikorkeakouluun Anna-Leena opiskeli vuoden näyttelijäntyötä Lahden kansanopistossa vuosina 1988– 1989. – Minulla on erittäin lämmin suhde Pyhäjärveen, mökkini on rakkain turvapaikkani maailman myrskyissä. Näytelmässähän on kyse lapsenmurhasta. – Se hiljaisuus on jotain niin ihanaa. – En oikein tee mitään erikoista vaan oleskelen. – Harrastin myös teatteria työn ohessa Helsingissä Kellariteatterissa. – Odotan innolla ensi kesää, kun olen Keski-Uudenmaan teatterin Suurenmoista-näytelmässä Tuusulan Krapilla ja pääsen esittämään Florence Foster Jenkinsiä, maailman huonointa oopperalaulajaa. MILTEI KOKO uransa Anna-Leena on työskennellyt freelancerina: useissa teattereissa, TV-tuotannoissa ja elokuvissakin. – Poliisin rooli on yksi haave, aina kun menen johonkin tuotantoon, niin tilaan aina, että valitkaa mut seuraavassa jutussa poliisiksi, mutta ei! Arkeologiksikaan en ole päässyt – en ole vielä naispuoleista Indiana Jonesia päässyt näyttelemään, hän hymähtää. Teatterikouluun AnnaLeena haki sitkeästi aina uudelleen ja uudelleen ja pääsikin sisään, vaikkakin vasta kuudennella hakukerralla. Anna-Leenan aika kuluu Pyhäjärvellä lähinnä rentoutuen ja viettäen aikaa omalla mökillä, vaikka toki kylälläkin tulee vähintään kaupassa pyörähdettyä. – Pärjäsin koulussa, vaikka minun osallistumiseni olikin vähän sellaista häröilyä ja häiriköintiäkin – olin aika puhelias jo silloin koulussakin. Harrastus ikään kuin karkasi käsistä ja Anna-Leena on tehnyt saunahattuja tilauksesta jo yli sata kappaletta, joita hän on myynyt tuttavilleen sekä heidän tuttavilleen. Lapsuuden haaveammatitkin ovat jääneet kokematta niin oikeassa elämässä kuin estradillakin – ainakin toistaiseksi. Mun oma lapseni oli tosi pieni silloin, niin se oli jotenkin tosi rankka kokemus, Anna-Leena nimeää ensimmäiseksi hetkeäkään empimättä. Nytkin olen menossa saunomaan ja mereen. Pyhäjärven lukiosta Anna-Leenan mukaan on tarttunut lukuisia muistoja. Itseään Anna-Leena kuvailee levottomaksi höpöttäjäksi, jonka kiinnostuksen kohteet vaihtelevat tiuhaan, koska hän innostuu herkästi uusista asioista. Saunahatun teko alkaa jättikokoisen hatun neulomisesta, jonka Anna-Leena pesukonehuovuttaa. Tulevaisuudessa kiinnostaisi lukupiiri, crossfit ja seinäkiipeily. Talviturkkia en omista, koska uin ympäri vuoden. Olen Suomen Saunaseuran jäsen, niin siellä sitten eräs rouva näki ja kyseli, että tekisinkö hänellekin saunahatun. Minä sitten tein ja siitä tuli vieläkin upeampi. Saunaseuralla hän käy töiden salliessa kaksi kertaa viikossa naisten vuoroilla. Oisikohan se sitten se kolmas! NÄYTTELIJÄ EI varsinaisesti ole haaveillut kääntävänsä urapolkuaan toiseen suuntaan, mutta Orpon hallituksen heiluttamat sakset kulttuurin suuntaan ovat kuitenkin tuoneet Anna-Leenankin arkeen epävarmuutta. Tulevaisuus oman alan parissa huolestuttaa juuri kulttuuriin kohdistuvien leikkausten vuoksi. – Tietenkin Ex-onnelliset oli myös tärkeä työ. Se oli hauska, ja sitä oli myös tosi hauska tehdä. Olisin varmasti oppinut tekemään testin, jos olisin useamman kerran hakenut, mutta mä sitten suutuin, että pitäkää koulunne, AnnaLeena muistelee nauraen. Kolmatta uran merkkihetkeä täytyy hetki miettiä – niitä on niin paljon. – Me tehtiin koulussa sellainen abielokuva, vitsi kun sen saisi jostain vielä! Siinä oli joku pankkiryöstö ja olinkohan minä joku poliisi. Anna-Leena toteaakin, että täytyisi joskus ihan laskea, montako roolia 30 vuoden uraan on mahtunut. Mökillä on niin hiljaista, että oikein sattuu korviin se hiljaisuus, ja se tuntuu hyvältä. Hain sinne, mutta ne persoonallisuustestit eivät menneet ihan putkeen, hän nauraa. Neulon saunahattuja, kuljeskelen koiran kanssa metsässä ja tarkkailen luontoa – mitä siellä on tapahtunut, mitä lintuja siellä näkyy, hän kertoo. – En tiedä miten nämä hallituksen leikkaukset nyt tulevat vaikuttamaan – voi kait se olla, että joutuu vielä vanhoilla päivillä uuden ammatinkin hommaamaan. Heti lukion jälkeen Anna-Leena pakkasi laukkunsa ja muutti Helsinkiin
Tuloksien tarkastelu vaatii monipuolista lähestymistapaa. Huonoimmiksi osa-alueiksi omassa elämässään vastaajat puolestaan arvioivat rahan riittävyyden arkeen ja peruselämään, rakennetun ympäristön, työelämän ja valmiuden työelämään, kulttuurihyvinvoinnin, kehon terveyden sekä avun ja palvelujen saannin silloin kun niitä tarvitsee. Olemme edelleen voimakkaasti sitä mieltä, että samaan tapaan kuin HUS:illa, yliopistosairaalaa ylläpitävillä hyvinvointialueilla tulisi olla mahdollisuus päättää itse alueensa sairaaloiden yhteydessä toimivista perusterveydenhuollon päivystysyksiköistä. Se voi tuoda sairaalatasoisen hoidon asiakkaan kotiin – tukenaan etälääketieteellisen tuen keskus ja kotiin annettavaa tukea koordinoiva Kotas-tilannekeskus. Huoli taloudellisesta tilanteesta korostui Pohjois-Pohjanmaalla kokonaisuutena, samoin palvelujen saannin osalta. Jaana Koski Torstai 2.1.2025 N:o 1. Sivullinen oli havainnut, että omakotitalon autotallin oven alta valuu runsaasti vettä. LAKI TERVEYDENHUOLLON muuttamisesta hyväksyttiin eduskunnassa tiistaina 17.12. Autotalli tulvi Ruotasella Pelastuslaitosta tarvittiin Pyhäjärvellä vesivahinkoa torjumaan. Huoli taloudellisesta tilanteesta oli yhteistä koko Pohjois-Pohjanmaan alueelle. Ajankohtaista Uutiset Joonas Kärkkäinen Jaana Koski 84 prosenttia kokee elämänsä hyväksi Oulaskankaan tilannetta käsiteltiin aluehallituksessa – MAE-tuloksista apua palvelukehitykseen Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen ja maakunnan paikkakuntien toteuttaman Minun arkeni ja elämäni (MAE) -kyselyn tuloksia hyödynnetään hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyössä. Talon väki ei ollut paikalla, joten havainnon tekijä ilmoitti tilanteesta hätäkeskukseen. Kyselyssä pyydettiin arvioimaan omaa elämää ja hyvinvointia elämän eri osa-alueilla. Muualle asuntoon ei vaikuttanut menneen näkyvää vettä. – Taloudellisen huolen korostuminen ei ole yllättävää, sillä ostovoima on heikentynyt lähivuosina merkittävästi, vaikka pientä parannusta vuoden 2024 aikana onkin ollut. POHTEEN TIEDOTTEESSA kerrotaan, että aluehallitus on pettynyt siihen, että Pohteen yksimielinen, vahva viesti ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon päivystyksen pysyvästä tarpeesta Oulaisissa ei tullut kuulluksi. POHJOIS-POHJANMAAN HYVINVOINTIALUEEN Pohteen ja maakunnan paikkakuntien toteuttama Minun arkeni ja elämäni (MAE) -kysely toteutettiin lokakuussa. Pohteen osalta päätös tarkoittaa sitä, että monen erikoisalan ympärivuorokautista päivystystä ja kirurgista vuodeosastohoitoa vaativa leikkaustoiminta sekä siihen liittyvät erikoisalojen päivystykset päättyvät Oulaskankaan sairaalassa vuoden 2025 alussa. Vastausten perusteella pyhäjärvisillä pyyhkii hyvin: 84 prosenttia vastaajista koki, että oma päivittäinen elämä on kokonaisuutena hyvä tai erittäin hyvä. Yli puolella vastaajista on itsellä jokin pitkäaikainen sairaus tai vamma sekä noin puolella vastaajien läheisistä on jokin pitkäaikainen sairaus tai vamma. 48,8 prosenttia kaipasi pientä muutosta, ja 5,6 prosenttia vastaajista kaipaisi isoa muutosta. Tehtävään hälytettiin yhteensä neljä yksikköä, mutta se saatiin hoidettua yhden yksikön voimin. Tältä osin pidämme välttämättömänä, että laki vielä muuttuu, toteaa Tölli. On kuitenkin hyvä muistaa, että Oulaskankaan sairaalan toiminta ei lakkaa. Pyhäjärven osalta tilanne on parantunut vuoteen 2021 verrattuna. Pohteella tällainen ympärivuorokautisesti päivystävä sairaala on Oulun yliopistollinen sairaala. Autotallin lattialla oli noin 20 senttiä vettä, joka poistettiin pumppaamalla. PELASTUSLAITOS SAI tapaninpäivänä vähän ennen iltayhdeksää hälytyksen Ruotaselle keskisuureen vahingontorjuntatehtävään. KUN PERUSTERVEYDENHUOLLON ympärivuorokautinen päivystys lain mukaan lakkaa syyskuun lopussa, Oulaskankaalla järjestetään kiirevastaanottoa kello 22 saakka joka päivä. Lähes kaikilla vastaajista oli lapsia. Tulokset auttavat kuntia, Pohdetta, järjestöjä ja muita tahoja kehittämään yhdessä asukkaille tarkoitettua apua, tukea ja palveluja. Pyhäjärvellä vastanneiden määrä nousi aiemmasta, vuoden 2021 kyselystä, reippaasti – tänä vuonna vastanneita oli 252, kun taas 2021 vastaajia oli 100. Vaikka meillä on paljon sairauksia, omaan elämään ja arkeen ollaan varsin tyytyväisiä. 40,1 prosenttia vastaajista oli yli 65-vuotiaita. Pyhäjärven kaupungin hyvinvointijohtaja Jouni Tilli ja yhteisöasiamies Eeva Vaskilampi ovat käyneet kyselytuloksia läpi. 7 Minun arkeni ja elämäni -kyselyn tulokset osoittavat, että pyhäjärviset ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä päivittäiseen elämäänsä. KYSELYSSÄ PYYDETTIIN myös kertomaan, kaipaako vastaaja muutosta omaan arkeen ja elämään. Ensihoito palvelee koko alueella. Vastaajista 46 prosenttia koki, että arki ja elämä on riittävän hyvä eikä kaipaa muutosta. äänestystuloksella 101– 96. Kotisairaalaan on lisätty resurssia. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohteen aluehallitus kokoontui tiistaina. Työikäisiä vastaajista oli 59,9 prosenttia, joista alle 29-vuotiaita oli 5,2 prosenttia. Toisaalta ne, joilla menee kaikkein huonoimmin, eivät välttämättä jaksa vastata erilaisiin kyselyihin. Kokouksessa seurattiin sairaalaverkkoa koskevan lakiesityksen eduskuntakäsittelyä ja käsiteltiin päätöksen vaikutuksia Oulaskankaan sairaalan toimintaan. Pelastuslaitoksen ensimmäinen yksikkö pääsi autotalliin sisälle ja sai suljettua vuodon venttiilistä käsin. Jatkossa hyvinvointialueella voi olla yksi yliopistollinen sairaala tai keskussairaala, jossa on monen erikoisalan ympärivuorokautinen päivystys. – MAE-tuloksia on kiinnostava verrata hyvinvointikertomuksessa esiteltyihin mittareihin esimerkiksi sairastavuuslukujen osalta. Pohteen eteläisen alueen asukkaat saavat apua kiireellisissä asioissa ja hätätilanteissa edelleen, myös yöaikaan. . – Tulosten tarkastelu on vielä osittain kesken, koska avoimia vastauksia ei ole vielä päästy analysoimaan. VASTAAJISTA SUURI enemmistö eli 78,2 prosenttia oli naisia. Minun arkeni ja elämäni -kyselyn tuloksia hyödynnetään hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyössä. Vastaavasti valtiotason leikkaukset ja muutokset erilaisissa etuuksissa heijastuvat varmasti vastauksissa, Jouni Tilli arvioi. . Tuolloin esimerkiksi isoa muutosta kaipasi 11 prosenttia vastaajista. Parhaimmiksi elämän osa-alueiksi Pyhäjärvellä koettiin perhe, asuminen, luonto, turvallisuus läheisissä ihmissuhteissa sekä kodin paloturvallisuus. Tuloksia tullaan hyödyntämään palveluiden kehittämisessä ja tulevan valtuustokauden laajan hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman teossa yhteistyössä hyvinvointialueen kanssa, Eeva Vaskilampi kertoo. Kyselyn tuloksista tehdään raportti, jota esitellään muun muassa Pohteen ja kuntien päättäjille, johdolle, henkilöstölle ja asukkaille. Muutosta kaivattiin eniten rahan riittävyyteen, kehon terveyteen, avun ja palvelujen saantiin silloin, kun niitä tarvitsen sekä rakennettuun ympäristöön. Siellä jatketaan esimerkiksi päiväkirurgisia leikkauksia sekä useiden erikoisalojen poliklinikkojen ja akuuttiosastojen toimintaa, aluehallituksen puheenjohtaja Tapani Tölli muistuttaa tiedotteessa. Erilaisten aineistojen ristiinluenta ja näkökulmien monipuolinen tarkastelu ovatkin tärkeä osa tiedolla johtamista, Tilli ja Vaskilampi toteavat. Perusterveydenhuollon ympärivuorokautinen päivystys päättyy syyskuun 2025 lopussa
Ehkä se vähän tulee siis minun luonteestanikin – minusta tuntuu, että yrittäjyys sopii minulle. Myös tietysti asiakkaat – mulla on tosi ihania asiakkaita, Jenny kertoo hymyillen. Heinäkuussa yritystä perustaessa hän ei halunnut yrityksen nimellä rajata palveluvalikoimaa vain yhteen osa-alueeseen vaan pitää ovet avoinna myös mahdolliseen valikoiman laajentamiseen. Jennyn palveluvalikoimaan kuuluvat muun muassa ripsienpidennykset. Pyhäjärven Sanomien yrittäjäkapula jatkaa matkaansa Woltin hoitolaan Johanna Kangasharjulle. Musta tuntuu, että meidän suvussamme on kohta enemmän yrittäjiä kuin ihan palkkatöissä olevia, hän naurahtaa. Edellisen haastetun Ira Pönkön kysymys: miten hän kiinnostui juuri ripsienpidennyksistä ja ymmärsin, että aika kovan suosionkin on saanut, että yllättikö kysynnän paljous. Miten pidät huolta omasta jaksamisestasi. – Käyn nyt lukion kolmatta vuotta ja toivottavasti ainakin valmistun nyt toukokuussa, niin sen jälkeen on luultavastikin muutto edessä jonnekin toiseen kaupunkiin. Se, että on osannut palvella hyvin, että he ovat tulleet sitten aina uudestaan ja uudestaan. Sille tielle on sitten jääty, ja ainakin toistaiseksi on ollut tosi kivaa ja tuntuu tosi omalta jutulta ainakin tähän hetkeen, Jenny kertoo hymyillen. – Tiesin kyllä, että ripsienpidennykset ovat iso juttu ja tosi suosittua nykyään, mutta kuitenkin kun Pyhäjärvellä asutaan, eikä asukkaitakaan ole kovin paljoa ja tekijöitä on muitakin, niin mietin vähän, että saanko ylipäätään asiakkaita. Alkuun se vähän jännittikin, ja sitten kun olen niin nuorikin vielä, mutta kyllä asiakkaita alkoi tulemaan ja sana lähti kiertämään. – Minulle oli vielä aika epävarmaa, mitä tulevaisuudelta sitten loppujen lopuksi haluan, niin en halunnut, että se minun yritykseni nimi olisi vain ripsiin suuntautunut ja sitoutunut. Opiskelujen ohessa yrityksen pyörittäminen on vaatinut Jennyltä tietynlaista ajanhallintaa. – Liikeidea on kauneuspalvelut. Entä haastavinta. Jenny tuumii, että yrittäjyys taitaa kulkea myös heidän suvussaan, joka omalta osaltaan vaikutti päätökseen ryhtyä yrittäjäksi. – Sanoisin, että ehkä somejutuissa. – Mitä vinkkejä Johanna antaisi uudelle yrittäjälle tai yrittäjäksi haluavalle. Kauneudenhoitopalveluita hän tarjoaa keskustan kotistudiossaan. Alkuun oma jaksaminen mietitytti etenkin syksyä kohti mentäessä. Hän alkoi selvittämään asiaa ja huomasi, että aiheeseen liittyen järjestetään koulutuksia. Nyt myönnän, että joulukuussa on ollut vähän kiirettä, niin en ehkä ole niin aktiivisesti sinne laittanut kaikkea, mutta sanoisin silti, että siinä minulla on vahvuuksia. Jennyn kuva-albumi Torstai 2.1.2025 N:o 1. – Suurin osa asiakkaistani ovat sellaisia, jotka ovat tulleet ihan ensimmäisen parin kuukauden aikana asiakkaiksi ja edelleen käyvät minulla. Jennyn tarjoama palveluvalikoima painottuu tällä hetkellä lähinnä ripsienpidennyksiin sekä ripsien kestotaivutukseen, joiden nopeasti saavuttama suosio pääsikin yllättämään nuoren yrittäjän. – Haastavinta on ehkä se, että yrittäjyyteen kuuluu myös iso vastuu. Myöhemmin, kun on selvemmät sävelet, katsotaan nimeä uudestaan, Jenny kertoo. Jenny Pönkkö perusti yritystoimintansa heinäkuussa. Vasta lyhyen yrittäjäuran tehneen Jennyn kohokohta tähänastisella urallaan on oman asiakaskunnan saaminen ja sen vakiinnuttaminen. Kauneudenhoitoala avasi ovet yrittäjyyteen nuorelle Jennylle Pyhäjärven lukiossa viimeisiä opintojaan suorittava Jenny Pönkkö perusti heinäkuussa kauneudenhoitoalan yrityksen Pyhäjärven keskustaan kotistudioonsa. Kun olin muutaman kerran käynyt ripsihuollossa, aloin miettimään, että miten tällaista pääsisi tekemään itse. Mikä sai sinut ryhtymään yrittäjäksi. 8 Yrittäjäkapula Sonja Röytiö Yrityksen toimiala, liikeidea ja henkilöstön määrä. Ehkä se vähän tulee siis minun luonteestanikin – minusta tuntuu, että yrittäjyys sopii minulle. Lukion koeviikkojen aikana Jenny pitää töiden puolesta viikot hieman kevyempinä. Toivottavasti näitä ripsija kulmajuttuja pystyisin jatkamaan, Jenny toteaa. – Minulla on ollut haaveissa myös alkaa mahdollisesti tekemään kynsiä, mutta se on vielä kaukaista. Tähänastisen yrittäjäurasi kohokohta. Minulla on tällä hetkellä yritykselle käytössä Instagram-tili, jossa mainostan ja koitan parhaani mukaan julkaista kuvia myös niistä tehdyistä töistä. – Kesällä kun aloitin, oli enemmän vapaa-aikaa, niin mietin paljon, että miten sitten syksyllä jaksaa varsinkin nyt, kun on kolmas vuosi menossa ja pitäisi myös jättää aikaa koululle. – Mietin asiaa jopa yli vuoden ja päätin sitten vain lähteä kokeilemaan, että miltä tällainen tuntuu ja vaikuttaa. Sosiaalisessa mediassa Jennyn palvelut löytyvät Ripset by Jenny nimellä, mutta yritys toimii virallisesti toistaiseksi hänen omalla nimellään: Jenny Pönkkö. Se lähti ripsienpidennyksistä, nyt mukaan on tullut ripsien kestotaivutukset ja kulmajuttujakin on tulossa valikoimaan. Mikä yrittäjyydessä on parasta. Toiminimen hän perusti heinäkuun puolessa välissä, jota ennen Jenny kouluttautui ripsiteknikoksi. Jennyn yritys on vielä tuore ja taivalta on takana vasta puolisen vuotta. Missä yrityksesi on hyvä. – Se, että voi itse päättää asioista ja omista työajoista ja siitä, kuinka paljon tekee töitä. Lukiossa viimeistä vuottaan opiskeleva Jenny Pönkkö tarjoaa kotistudiossaan kauneudenhoitopalveluita yksityisenä elinkeinoharjoittajana. – Kävin itse ottamassa ripsienpidennykset joskus 15–16-vuotiaana, eikä minulla ollut siihen mennessä mitään hirveän vahvaa suuntaa siitä, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä: opiskella vaiko tehdä töitä. En ole vielä ihan täysin varma, mitä siellä sitten teen, mutta toivon, että pystyn tätä jatkamaan. Yrityksen historia. – Minulla on tällä hetkellä niin hyvä motivaatio tähän, niin sekin vaikuttaa hyvin jaksamiseen. Yrityksen tulevaisuus. Olen aina tykännyt kaikenlaisesta pienestä näpertelystä ja siitä, että pääsee luomaan jotain käsillä. Tykkään siitä, millaista yrittäjyys on ja saa itse päättää aika paljolti asioista. Niihin se painottuu. – Toisaalta se tulee myös siitä, että suuri osa sukulaisistani ovat yrittäjiä. Hyvin olen kuitenkin jaksanut, pyrin viikonloput pitämään vapaana ja tarvittaessa pidän vapaapäiviä. – Olen aina ollut tosi itsenäinen ja halunnut itse päättää omista asioista ihan pienestä asti. – Lähin tekemään ripsiä, koska kiinnostuin siitä, kun itse kävin ottamassa ja siinä sai samalla mahdollisuuden päästä vähän kokeilemaan tätä yrittäjyyttä. Yllätti todella, mutta hyvällä tapaa! Kenelle haluat ojentaa yrittäjäkapulan ja mitä haluat kysyä häneltä. Kiinnostuksen määrä yllätti Jennyn täysin
Joulupukki N:o 1: Hanna Pötsönen Valhe: Unelma-ammattini ei ollut peruskoulussa joulupukki vaan kokki. Moni arveli, ettei Hanna taida tanssivideoita tehdä, mutta metsäänhän se arvaus meni: kokin ammatista ei ole opo haaveillut. 9 Viikon varrelta Kauneudenhoitoala avasi ovet yrittäjyyteen nuorelle Jennylle Jenny Pönkkö perusti yritystoimintansa heinäkuussa. Punanuttu pois silmiltä ja valepukit esiin! Pyhäjärven Sanomien joululehdessä julkaistiin joulukuussa juttu valepukeista – neljästä pyhäjärvisille tutusta henkilöstä, jotka naamioituivat punanutun ja valkoparran taakse. Joulupukiksi naamioitumisen ja arvuuttelun hän näki eräänlaisena seikkailuna ja hiippaili oppituntiensa välissä salaa kuvattavaksi toimistollemme innostusta puhkuen. Valhe: Olen innokas lukemaan kirjoja. Tenhusen Jarin ovat varmaan monet paikalliset tavanneet etenkin taksin ratin takana. Ei tainnut Tilli toimittajalta odottaa puhelua pukiksi naamioitumisesta, kun ensireaktio oli kunnon naurunremakka, ja pian jo suunniteltiin sopivaa ajankohtaa pidätyskuvien ottamiselle. Valhe: Rakastan aivan yli kaiken hiihtämistä! No kukapas muukaan se heittäytyisi oitis joulupukinkin rooliin kuin Vaateliikkeen Kirsti. Meidän neljä joulupukkiamme osoittautuivatkin melko taitaviksi valepukeiksi, sillä vaikka oikeat kasvot löytyivätkin joulupukin asusteiden takaa, jäi monella arvuuttelijalla tuo valheellinen vihje pimentoon. Joulupukki N:o 2: Jouni Tilli Joulupukki N:o 3: Kirsti Törölä Joulupukki N:o 4: Jari Tenhunen Valhe: Olen osallistunut kykykilpailuun. Vaikka hyvinvointijohtajamme onkin kerennyt olla monessa mukana, on kykykilpailuun osallistuminen jäänyt miehellä väliin. Reisjärvinen Jouni Tilli toimii Pyhäjärven kaupungin hyvinvointijohtajana. Kirsti ei pidä lainkaan hiihtämisestä, joten ei häneen todennäköisesti ladulla pääse törmäämään. Kirsti on monille pyhäjärviselle tuttu yrittäjä, joka on vuosia toiminut myös esimerkiksi Pyhäjärven Naisvoimistelijoissa. Lukijoiden tehtäväksi jäi tunnistaa, ketkä ovat nämä neljä joulupukkia ja mikä heidän antamistaan vihjeistä oli palturia. Sonja Röytiö Torstai 2.1.2025 N:o 1. Hanna Pötsönen on etenkin nuorison keskuudessa tuttu kasvo toimiessaan Salmen koulun opinto-ohjaajana. Tillin toimiala hyvinvointijohtajana levittäytyy laajalle, aina pienimmistä pyhäkkäistä iäkkäämpiin. Jari on myös aktiivi esimerkiksi paikallisessa jääkiekkoharrastuksessa, joten myös Pyhäjärven monitoimihallilla on saattanut mieheen toisinaan törmätä. Kirstille maistuu makeiden kreemikakkujen lisäksi rooli kuin rooli, jotka otetaan aina intoa puhkuen vastaan. Kauneudenhoitopalveluita hän tarjoaa keskustan kotistudiossaan. Moneen on mies taipunut, mutta lukutoukkaa ei Jarista saa – hän myöntää olleensa aina huono lukemaan kirjoja, eikä niitä oikeastaan koskaan luekaan
Rauhantuli muistuttaa meitä rauhan ja valon tärkeydestä. Jo yli tuhat vuotta on ikuinen tuli palanut Betlehemissä, jonne rauhan ruhtinas syntyi yli 2000 vuotta sitten. Lähimmäisen kammari ja Kirpputori Löytösoppi joulutauolla 16.12.-6.1.2025. Kerho kokoontuu viikoittain ja tarjolla lounas. nuorisotyönohjaaja Maria Lämsä 040 7088975 PYHÄJÄRVEN SEURAKUNTA Oikotie 6, 86800 Pyhäsalmi Puh. Jeesus rohkaisee kaikkia seuraajiaan noudattamaan hänen sanaansa, uskomaan häneen ja uskossa rukoilemaan. Maailma todella kaipaa rauhaa. Rakas isämme ja pappamme Martti Antero HAUTAMÄKI s. Toivotamme ystävät ja sukulaiset tervetulleeksi saattamaan rakkaamme viimeiselle matkalleen. 13:34). Rauhantuli saapui Suomeen Turkuun, josta se lopulta kulkeutui meille Pyhäjärvelle asti, jaettavaksi koteihin adventin ja joulun aikana. Rauhan rakentaminen lähtee meidän jokaisen omasta rauhasta ja rakkaudesta. Kiittäen ja kaivaten Raisa perheineen Hannamari perheineen Miikka perheineen Olli-Pekka Rauhan Herra, suo rauha! Seurakunnat Seurakuntatiedot Sunnuntain Sana Heli Hänninen seurakuntapastori Pyhäjärven seurakunta Heli Hänninen Kiitä lehti-ilmoituksella sinua elämän iloissa ja suruissa muistaneita. Virsi 918 toistaa eri kielillä sanoja ”Rauhan Herra, suo rauha, rauhaa me tahdomme niin”. Puhelinnumerot: Kirkkoherranvirasto 0400 395220 Kirkkoherra Mirva Ahola 0400 714503 Seurakuntapastori Heli Hänninen 0400 395222 Diakoni-lähetyssihteeri Tea Jouhki 040 5118674 Vt. Siunaustilaisuuden jälkeen muistotilaisuus läheisten kesken. Kirkkokahvit. Jeesuksen nimeen on turvallista luottaa myös alkavana vuotena. 08 780 777 ilmoitukset@ pyhajarvensanomat.fi Siunaustilaisuus järjestetään lauantaina 11.1.2025 klo 10 Pyhän Ristin kirkossa. Siunaamme toisiamme rauhalla; rauha teille, sanotaan Raamatussa. Hän syntyi pelastamaan meidät ikuiseen elämään. 14.3.1959 k. Lähimmäisen kammari avoinna ma-pe klo 10-14 ja Kirpputori Löytösoppi ma-to 10-14. Avustuksia saaneet ovat velvollisia antamaan selvityksen saamansa avustuksen käytöstä seuraavan vuoden hakuun mennessä. KUKKAKAUPPA JA HAUTAUSTOIMISTO www.kukkamarleena.. Juha Höyhtyä 050 570 8497 • Arkut • Arkut • Uurnat • Uurnat • Surusidonta • Surusidonta • Hautakivet • Hautakivet Luotettavaa hautauspalvelua Luotettavaa hautauspalvelua Puutarhan Puutarhan Kukka Kukka Yhteistyössä Hautaustoimisto Venla www.ronkonkukkatarha. Näin syntyy Betlehemin rauhantuli. JOULUPYHÄT OVAT takana päin, mutta kirkossa elämme edelleen joulujaksoa, joulun aikaa. Rauha on tärkeä asia Raamatussa, sen teksteissä ja Jumalan sanassa. Maailman antama materiaalinen omaisuus saattaa tuhoutua milloin vain, ja menestys on herkästi katoavaa. klo 9.00-10.30 Hiljaisuuden jooga® Pyhän Annan kirkossa, ohjaajana Johanna Ikonen, vapaa pääsy. Avustusta voidaan käyttää vain siihen tarkoitukseen, johon sitä on myönnetty ja se tulee käyttää sen kalenterivuoden aikana, jolloin avustus on myönnetty. Erityisesti tänä aikana nämä sanat saavat syvyyttä ja merkitystä maailman rauhana, yhteiskuntarauhana ja meidän jokaisen omana henkilökohtaisena rauhana, mielen ja sielun rauhana. PUUTARHAN KUKKA Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi puutarhan.kukka@co.inet. Jeesus sanoo: ”Minä jätän teille rauhan. klo 10–12 päiväkerhon tiloissa. Kuvassa on Betlehemin rauhan tuli, joka palaa viimeisiä loimujaan kotini lyhdyssä. (1. Torstai 2.1.2025 N:o 1. Selvitys on tehtävä myös vaikka avustusta ei haettaisikaan seuraavalle vuodelle. klo 13.00 seurat rauhanyhdistyksellä. sunnuntai loppiaisesta) klo 10.00 messu Pyhän Annan kirkossa, kirkkokahvit. ”Autuaita ovat rauhan tekijät, he saavat Jumalan lapsen nimen,” Jeesus julistaa Vuorisaarnassa. 0400-395 220 Kirkkoherranvirasto ma-to klo 9-12 www.pyhajarvenseurakunta.fi HELLUNTAISEURAKUNTA SU 5.1 Ehtoollisjuhla klo 11 TI 7.1. sunnuntai joulusta) klo 10.00 sanajumalanpalvelus Pyhän Annan kirkossa, mukana Gideonit. Rukousilta klo 18 TERVETULOA TILAISUUKSIIN! PUHELINHARTAUS 0206582698 Seija Puro Palveleva ja luotettava Palotie 1, PYHÄSALMI | 040 6565080 Palvelemme MA-PE 9-17, LA 9-14, SU sulj. Näin Jeesus opettaa (Joh. Seurakunnallista toimintaa harjoittavat paikalliset yritykset, yhteisöt ja järjestöt voivat hakea Pyhäjärven seurakunnan toiminta-avustusta vuodelle 2025 hakuajalla 1.31.1.2025. 10 NÄILLÄ AJATUKSILLA olen ollut viime ajat. Hän on kaikessa kanssamme, joka hetki. päivä, joulun jälkijuhla. Hakemuksen voi lähettää sähköisesti osoitteeseen pyhajarvi.seurakunta@ evl.fi tai kirjallisesti Pyhäjärven seurakunta/ kirkkoneuvosto, Oikotie 6 86800 Pyhäsalmi. Torstai 9.1. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. ”Uuden käskyn minä annan teille: Rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä”. Vuoden ensimmäinen päivä on niin sanottu joulun oktaavi, eli 8. RAUHAN TULEN äärellä on hyvä pysähtyä ja pohtia mennyttä vuotta ja ajatella samalla tulevaa vuotta, tulevaisuutta. Jeesuksen elämä oli edennyt ympärileikkaukseen ja nimenantoon. Sunnuntai 12.1. (Loppiainen) klo 18.00 Kauneimmat joulut-messu Pyhän Annan kirkossa, mukana Mieskuoro. Joka vuosi vuoden pimeimpään aikaan itävaltalainen partiolainen käy sytyttämässä tuosta Betlehemin tulesta liekin omaan lyhtyynsä. Jeesuksen nimi merkitsee ’Herra on apu, Herra pelastaa’. Perhekerho alkaa ma 13.1. Paikka, jossa rauha on ollut häilyvää. 14:27). Maanantai 6.1. (2. Kirkkokahvit. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.”(Joh. 10.12.2024 On isän neuvot loppuneet, poissa on hänen lämmin äänensä. HERRAN RAUHA kanssanne! Siunattua uutta vuotta 2025! Sunnuntai 5.1. Jäi taakse tutut pellot ja ranta, mutta rakkaus, jonka hän meille antoi, sydämissämme säilyy aina. Hakemukset osoitetaan kirkkoneuvostolle. nuorisotyönohjaaja Stiina Matinniemi 040 7356351 Vs. Rauhantulta kuljetetaan ja jaetaan lyhdystä lyhtyyn, kynttilästä kynttilään ja liekistä liekkiin
Voidaan yhdessä ihmetellä ja opetella e-aineistojen käyttöä, Hakkarainen vinkkaa. KANSALLISKIRJASTON YHDESSÄ yleisten kirjastojen kanssa tuottama E-kirjasto on kuntien yhteinen palvelu, josta voi lainata ekirjoja, äänikirjoja ja digilehtiä. HAAPAJÄRVI Metsäalan perustutkinto, metsuri-metsäpalvelujen tuottaja: Metsälä Jari Maatalousalan ammattitutkinto, mehiläistarhaaja: Majava Tanja OULAINEN Sosiaalija terveysalan perustutkinto, lähihoitaja, ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen osaamisala: Kuukasjärvi-Heikkilä Tiina Sosiaalija terveysalan perustutkinto, lähihoitaja, mielenterveysja päihdetyön osaamisala: Kauranen Suvi YLIVIESKA Sosiaalija terveysalan perustutkinto, hoivaavustaja: Kaikkonen Sari Mikkonen Ninja Pennanen Heidi Sosiaalija terveysalan perustutkinto, lähihoitaja, ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen osaamisala: Kahelin Heidi HAAPAVESI Ravintolaja catering-alan perustutkinto, kokki: Ismail Fatima Pohjois-Pohjanmaan Lypsykarjakerhon jalostuspäivää vietettiin Siikajoella Törmälän tilalla jouluruokailun merkeissä 10. Eropäätöksen teki jo kaupunginhallitus 27.11. Pohjoisen eKirjasto jatkaa toimintaansa ja tarjoaa Pohjois-Suomen kirjastojen asiakkaille lisäksi e-aineistoja, jotka eivät kuulu kuntien yhteisen E-kirjaston valikoimiin. julkaistuun juttuun. joulukuuta. Vuonna 2025 E-kirjastossa on mukana jo 280 kuntaa ja palvelu kattaa 5,4 miljoonaa henkilöä eli 97 prosenttia Suomen asukkaista. kokouksessaan. Pyhäjärviset pääsevät käyttämään E-kirjaston aineistoja lataamalla ilmaisen sovelluksen ja rekisteröitymällä palveluun vahvalla tunnistautumisella. 11 Pyhäjärvi liittyy tammikuun alussa kuntien yhteiseen E-kirjastoon. Pyhäjärvi liittyy kuntien yhteiseen E-kirjastoon 1.1.2025. E-kirjasto valmisteltiin Helsingin kaupunginkirjaston hallinnoimassa ja Opetusja kulttuuriministeriön rahoittamassa e-kirjastohankkeessa. PYHÄJÄRVELTÄ PALKITTIIN kaikkiaan kolme satatonnaria: Komun Jarin Kaunikki sekä Lohvan Markun Jella ja Lola. että Pyhäjärven kaupunginvaltuusto on päättänyt 10.12.2024 erota Nivala-Haapajärven seutu NIHAK ry:stä. Jokaiseen nimekkeeseen on useita lukuoikeuksia, mutta suosituimpia aineistoja voi silti joutua jonottamaan. Pyhäjärvistä karjaa palkittiin – Alatalon Sukeva on jalostusarvoltaan paras Ayshiren lehmä TARKENNUS VALTUUSTON kokouksesta verkossa 11.12. yhteistyösopimuksen irtisanomisesta. Pohjoisen eKirjaston kautta löytyvät edelleen tutut palvelut ja aineistot: vieraskielisiä e-kirjoja ja äänikirjoja (OverDrive), sanomalehtiä (ePress), vieraskielisiä aikakauslehtiä (PressReader), elokuvia (Cineast), laulunja soitonopetuskursseja (Rockway), klassista musiikkia (Naxos) sekä taidemusiikin dokumentteja ja konserttitaltiointeja (Medici.tv). Oikaisu ja lisätietoa Sonja Röytiö Sonja Röytiö Ajankohtaista Jaana Koski Jos haluaa E-kirjaston käyttäjäksi, tulee ensin ladata maksuton sovellus älypuhelimelle tai tablettiin sovelluskaupasta. Joistakin palveluista on saatavilla myös ilmainen sovellus. Jos e-aineistojen käytössä tulee mitä tahansa kysyttävää, kirjastolta saa opastusta. E-kirjaston lehtivalikoimassa on tällä hetkellä yli 80 eri lehteä. – Pohjois-Suomen kunnat ovat olleet aktiivisesti mukana kuntien yhteisen E-kirjaston valmistelussa ja sitoutuneet jo hyvissä ajoin siihen liittymiseen, vastaava kirjastonhoitaja Enni Hakkarainen Pyhäjärven kirjastolta kertoo. SEUTUHALLITUS TOTESI kokouksessaan 17.12. Se on edelleen Vasemmistoliitto. Jalostusarvoltaan parhaaksi vuonna 2020 syntyneeksi Ayshiren lehmäksi palkittiin Mikko ja Jaana Niskasen Alatalon tilan Sukeva. Kulttuuri Jaana Koski E-Kirjaston myötä käyttöön uusia aineistoja Pyhäjärven vastaava kirjastonhoitaja Enni Hakkarainen kertoo, että vuoden alussa pyhäjärviset kirjastonkäyttäjät pääsevät käyttämään kuntien yhteisen E-kirjaston palveluita. POHJOIS-POHJANMAAN LYPSYKARJAKERHON jalostuspäivän ohessa palkittiin jälleen perinteisesti kestäviä lehmiä eli 100ja 150-tonnareita sekä karjoja ja lehmiä, jotka menestyivät jalostuskilpailuissa. E-KIRJASTO TOIMII rinnakkain jo aiemmin käytössä olleiden Pohjoisen eKirjaston palvelujen kanssa. Tavoitteena on 10 000 nimekkeen kokoelma vuoden 2025 huhtikuun loppuun mennessä. JUTUSSA OLI vahingossa merkitty Jouni Jussinniemen puoluekannan lyhenne väärin. – Pohjoisen eKirjaston aineistoja käytetään tuttuun tapaan selaimessa kirjastokortilla ja PIN-koodilla. Kaikki e-aineistopalvelut ohjeineen löytyvät verkkokirjastosta joki.finna.fi. Seutuhallitus valtuutti puheenjohtajan ja toimitusjohtajan sopimaan yhteistyön lopettamisen järjestelyistä ja aikataulusta. E-kirjastoa käytetään E-kirjastosovelluksella, jonka voi ladata mobiililaitteelle sovelluskaupasta. Sen jälkeen rekisteröidytään vielä vahvalla tunnistautumisella palvelun käyttäjäksi, Hakkarainen opastaa. Satatonnari on lehmä, joka on elinaikanaan yltänyt yli 100 000 kilogramman maitotuotosrajan ja 150-tonnari on taas nimensä mukaisesti saavuttanut 150 000 maitokilon tuotosrajan. – Pyhäjärven kirjaston asiakkaille tämä tarkoittaa sitä, että osa tutuista e-aineistopalveluista siirtyy käytettäväksi kuntien yhteisen E-kirjaston kautta. Yhdeksän pyhäjärvistä valmistui syyskaudella JEDUsta ammattiin JEDUsta valmistui syyskaudella 371 opiskelijaa, joista pyhäjärvisiä oli yhdeksän. – Jos haluaa E-kirjaston käyttäjäksi, tulee ensin ladata maksuton sovellus älypuhelimelle tai tablettiin sovelluskaupasta. Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 10.12. Tilaisuudessa palkittiin kestäviä lehmiä sekä jalostuskilpailuissa menestyneitä karjoja ja lehmiä. ja paperilehdessä 18.12. Jatkossa käytössä on sekä kuntien yhteisen Ekirjaston, että vuodesta 2022 toimineen Pohjoisen eKirjaston palvelut, Hakkarainen sanoo. Torstai 2.1.2025 N:o 1. JULKAISEMME NIIDEN JEDUsta syyslukukaudella valmistuneiden opiskelijoiden nimet, jotka ovat antaneet luvan nimensä julkaisemiseen. Kokoelmassa on tällä hetkellä noin 3500 e-kirjaa ja äänikirjaa ja lisää hankitaan joka viikko
OLEN VAHVASTI sitä mieltä, ettei mitkään meidän ihmisten ahneudessamme aiheuttamat katastrofit ilmastollemme, merillemme, vesistöillemme ja kaikelle luomakunnallemme aiheutuneiden vahinkojen seuraukset ole meidän hallittavissamme. MEIDÄN IHMISTEN ahneuden tähden maaplaneettammekin on pahoin raiskattu ja saastunut. ITSE EN henkilökohtaisesti usko, että ilmaston lämpenemistä saadaan pysähtymään millään kansainvälisillä valtioiden välisillä päätöksillä tai toimilla. joulukuuta. Turhaan ei Raamattu sano: ”Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri”. Pyhäjärvellä ovat sosiaalija terveydenhuollon palvelut säilymässä. Muiksi hallituksen jäseniksi valittiin Ilpo Karvonen, Tuomo Komu, Juhani Pyhtilä, Reijo Malila, Heikki Koski, Otto Uusitalo, Kaija Parttimaa, Markku Aittamaa, Martti Ruotsalainen ja Mauri Parttimaa. Vaan ilmastommekaan ei kestä meidän ahneutemme määrää, esimerkiksi niin sanottujen maapallomme keuhkojen raiskaamista, Brasilian Amazonin sademetsien tuhoamista, joka vaikuttaa koko maapallomme ilmastoon. Ihmisten ahneus on saanut aikaan myös paljon inhimillistä kärsimystä esimerkiksi ilmansaastumisen johdosta suurkaupungeissamme. KESKUSTAN KUNNALLISJÄRJESTÖ kokoontui 13. Samoin tavoitteena on yhteisten asioiden eteenpäinviemistä. Mitään ylimääräistä roskaa ei nurmentuotantoon saa mennä, ettei se päädy nautojen rehuun, aiheuttaen kärsimystä kulkeutuessaan pötsiin. Samoin elinkeinoasiat etenemässä ja tuomassa merkittävästi työpaikkoja Pyhäjärvelle. Lukijalta Pittää sannoo Sarjakuva Politiikan saralta Lukijan kuva ME IHMISET olemme luonnostamme taipuvaisia uhraamaan paljon saadaksemme omaisuutta ja kaikkea maallista hyvää. Ahkeruus on tietenkin aivan sallittu ja tavoiteltava hyve. Ohjeessa oli neuvottu paikaksi esimerkiksi peltoa. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin teille annetaan lisäksi myös kaikki tämä. Tämä on surullinen totuus meidän ihmisten tekemistä ns. Kaikki tämä teille annetaan Juha Jämsä Kirkon tienoo jouluyönä Veikko Nissilä Jaana Niskanen Jukka Tikanmäki Juha Jämsä ikuisti jouluyön kynttilämeren hautausmaalla. MEIDÄN OLISI täytynyt tyytyä kohtuuteen ja luottaa siihen, mitä Raamatussa on sanottu (Matt.6:31-33): Älkää siis murehtiko sanoen: "Mitä me syömme?" tai "Mitä juomme?" tai "Mitä puemme päällemme?" Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Eikä ole väärin, jos näin tehden karttuu rehellisesti hankittua varallisuuttakin. karhun palveluksista itsellemme. Kunnallisjärjestön puheenjohtajaksi valittiin Jarmo Halonen, varapuheenjohtajaksi Jukka Tikanmäki ja sihteeriksi Erkki Kärkkäinen. Olemme viimeisen reilun vuosisadan kestäneen teollistuneisuuden aikakauden aikana tuhonneet terveet elinolosuhteet maapallollamme. Ja on aivan oikein tehdä työtä ja hankkia näin toimeentulo itselleen ja perheelleen. Sama koskee toivetta, että kuntalaiset ottavat yhteyttä suoraan keskustalaisiin päätöksentekijöihin. 12 PISTI SILMÄÄN Tukesin ohje turvallisesta rakettien ampumispaikasta. Keskustan kunnallisjärjestö järjestäytyi Ilotuliteroskat eivät kuulu pelloille Lisää kuvia verkossa! Torstai 2.1.2025 N:o 1. Mutta silloin ollaan niin sanotusti heikoilla jäillä ja pahasti väärällä tiellä, jos ihminen tulee menestyessään ahneeksi ja alkaa haalia omaisuutta ylettömästä keinoja kaihtamatta. Reilu vuosikymmen sitten Amazonin sademetsää tuhoutui viidessä kuukaudessa 3.500 neliökilometriä. KESKUSTA TOIVOO positiivista otetta kunnalliseen päätöksentekoon Pyhäjärven kaupaungissa. Näin karjasta elantomme saavina tämä ohje on huono. Alue vastaa 320.000 jalkapallokenttää. Varaedustajiksi Kalevi Lehtomäki, Kaija Tikanmäki ja Juha Liuska
40,2 Miehet 10 vuotta 2 km P 1) Iisak Rautakoski YlivKuul 7.30,6, 2) Visa-Kalle Korhonen KainHS +2,0, 3) Taavi Törmänen HaapUrh +25,4 Naiset 10 vuotta 2 km P 1) Mette Haikara ReisjPilk 7.17,5, 2) Aino Murtoperä HaapUrh +59,2, 3) Elsa Laakkonen HaapKiil +1.19,0 Naiset 14 vuotta 2,5 km P 1) Ella Ahtonen VierKoitt 8.21,0, 2) Elena Ryytty OulunHS +11,2, 3) Nella Matturi LimingNiitt +12,8 Miehet 12 vuotta 2,5 km P 1) Ilari Luukkonen KuusEräVeik 9.15,4, 2) Otso Kuorikoski OulunHS +6,5, 3) Eddi Pietilä KokkVeik +9,9, Vilho Murtoperä HaapUrh DNS, Naiset 12 vuotta 2,5 km P 1) Eerika Hokajärvi ViitViest 9.05,2, 2) Silja Hietamäki SeinHS +15,4, 3) Martta Joutsen SkiJyväsk +20,1 Miehet 16 vuotta 5 km P 1) Ilmari Saari ÄhtärUrh 15.39,8, 2) Nooa Auvinen OulunHS +1,7, 3) Lenni Ohtonen Kuhm-Ski +2,4 Miehet 14 vuotta 5 km P 1) Eino Kyösti HimangUrh 16.41,1, 2) Taavetti Tossavainen HollUrh-46 +20,3, 2) Oliver Rahja KalajJunkk +20,3 Miehet 50 vuotta 5 km P 1) Ismo Parkkonen YlivKuul 15.22,8, 2) Sören Svenlin IF?sarn +17,6, 3) Jari Holm ViitViest +31,7 Naiset 16 vuotta 5 km P 1) Ida Hänninen ProskOulu 16.46,0, 2) Martta Pekkala HaapUrh +,4, 3) Alisa Luukkonen KuusErä-Veik +9,2 Naiset 40 vuotta 5 km P 1) Elina Hietamäki SeinHS 17.24,3, 2) Katri Munukka SkiJyväsk +,4, 3) Johanna Holm ViitViest +7,1 NUORET 1. – Yllätyimme, että Suomessa pelataan sulkapalloa. kerta! Tuloksia Tuloksia Lisää tuloksia verkossa! Lisää tuloksia verkossa! Lassi Myllylä Torstai 2.1.2025 N:o 1. Paikalle saatiin nuoriakin Iisalmesta ja Pyhäjärveltä, Kaarina Julkunen kertoo. Juuso Kauranen PyPi 1,455 3. Jesse Niskanen IiPi 0,917 4. Jere Utriainen PyPi 2,198 2. Aate Tenhunen IiPi 0,191 6. Harrastajavuoroilla pelaajia on ollut 15–16, ja kilpavuoroilla kymmenkunta. – Harrastelijoita ollaan vielä kaikki. 13 TALVEN PILKKIKISAKAUSI polkaistiin lauantaina käyntiin Pyhäjärvellä. Jesse Kauranen PyPi 0,308 5. Ensi talvena ovat vuorossa Honkavuoren juhlahiihdot, 60. Pauli Sastamoinen KiVa 3,755 3. Jäällä keli oli mitä mainioin. Honkavuoren Hiihdot. Tarja Manninen PyPi 2,755 3. – Me vaan heitellään täällä sulkapalloa ja pelataan, Eino kuvailee. Filippiineiltä muuttaneiden Rei Paulo Uyn ja Chaelyn Jeanne Uyn lapset ovat mukana toiminnassa, ja vanhemmat ovat ilahtuneita harrastusmahdollisuuksista. Jos turnauksiin lähdetään, niin oikeastaan kaikki ovat harrasteluokan pelaajia. Miehet 16,5 km P 1) Juuso Haarala PohtSkiTPyhäj 40.07,9, 2) Eero Rantala VuokSkiTeamKain +16,0, 3) Anton Kemppi EspoonHS +18,3 Miehet 20 vuotta 16,5 km P 1) Tuukka Posio InarYrit 45.00,2, 2) Eero Sorsa RistPyry +7,5, 3) Matias Uusitalo VisaSkiTeamKemi +47,8 Miehet 18 vuotta 16,5 km P 1) Topias Vuorela IFMink 41.59,9, 2) Konsta Juutinen RistPyry +2.52,9, 3) Amos Korin PargIF +3.30,6, Miehet 40 vuotta 10 km P 1) Matti Myllylahti YlivKuul 29.12,0, 2) Jari Joutsen SkiJyväsk +22,4, 3) Pertti Pulkkinen SkiJyväsk +1.03,1 Naiset 10 km P 1) Marjaana Pitkänen VantHS 28.04,3, 2) Silva Kemppi EspoonHS +1,7, 3) Iitu Vuorma LiperHS +22,7 Naiset 20 vuotta 10 km P 1) Assi Hakala HimangUrh 29.31,6, 2) Miina Mäki-Korte TampPyrint +1.11,0, 3) Sini Hietamäki SeinHS +1.19,6 Naiset 18 vuotta 10 km P 1) Olivia Puranen ATSkiTeam 27.53,6, 2) Josefina Kankaanpää PyhäjPoht +2.35,2, 3) Moona Kauppinen SiilHS +3. Salmen Sulka ry:n toimintaan kuuluu monenlaisia harjoitusvuoroja. Tiina Kokko PyPi 1,056 5. Salmen Sulka ry.n pikkujouluvieraana oli Kepa Kettu. Turnauksia on käyty pelaamassa Kärsämäellä, Pietarsaaressa, Toholammella ja Jyväskylässä. Markku Partanen IiPi 2,048 Kaloja yhteensä 49,443 Kalasataman pilkkikisa Liikkeellä Urheilu Honkavuoren hiihdoissa lähes parisataa hiihtäjää Lamminahon Ahto järjesti lauantaina 28. Myös lapset ovat innostuneet harrastamaan sulkapalloa Salmen Sulka ry:n tarjottua siihen mahdollisuuden. Turnauksiin osallistuminen on helppoa – mukaan pääsee, kunhan haluaa. Kaarina Julkunen PyPi 1,266 4. Eino Lamberg Ipk 2,302 6. Riitta Saastamoinen PiPi 2,840 2. Jouni Toppinen KiVa 2,386 5. Edistyneemmille pelaajille meillä on harjoituksia kolmesti viikossa, Kuukasjärvi sanoo. Viisi vuotias Eino Tikkanen on yksi seuran junioripelaajista ja pitää lajia erittäin hauskana. joulukuuta 59. Harrastajien joukossa on sekä naisia että miehiä ja mukaan otetaan aina mielellään uusia pelaajia. Pittää sannoo Liikkeellä Vieraskynä Kauko Tikkanen Toimitus Sofia Mustaparta SALMEN SULKA ry:n puheenjohtaja Olli Kuukasjärvi kertoo, että seura tarjoaa mahdollisuuksia niin lapsille kuin aikuisillekin ja kaikentasoisille pelaajille. Raija Manninen PyPi 0,992 MIEHET 1. Ei liikaa lunta, eikä vesikään ollut vielä noussut jäälle. Junioreita on toiminnassa mukana kolmisenkymmentä ja heille on varattu viikoittain kaksi harjoituskertaa – Aktiivisia aikuisia jäseniä on nelisenkymmentä ja lapsia parikymmentä. Sulkapallon tasoluokituksessa D on harrasteluokka, josta lähdetään nousemaan ylempiin luokkiin: avoin, valio, A, B, C ja D. Salme Jauhiainen PiPi 1,037 6. Kuukasjärvi rohkaisee kaikkia lähtemään kokeilemaan, kun peruslyönnit alkavat sujua. Janne Lappi PiPi 4,240 2. Jarmo Vartiainen PyPi 2,931 4. Sulkapallo yhdistää Pyhäjärvellä Sulkapallo on ollut suosittu harrastus Pyhäjärvellä jo vuosia, ja viimeiset kaksi ja puoli vuotta sen ympärille on rakentunut yhä aktiivisempi yhteisö Salmen Sulka ry:n kautta. Jimi Niskanen IiPi 0,101 NAISET 1. – Paikalle saapui 41 kisailijaa nauttimaan kauniista pakkassäästä. MYÖS LAPSET ovat innokkaasti mukana. Ehkä jotkut pystyisivät pelaamaan seuraavalla tasolla, eli C-tasolla. Pyhäjärven Pilkkijät ry järjesti Emoniemen kalasatamassa yleisen pilkkikisan, jonka kilpailukalana oli ahven. Olemme iloisia, että lapsemme ovat saaneet jatkaa heille mieluisaa lajia ja päässeet jatkamaan sulkapalloa täällä, Rei Paulo Uyn kertoo
14 Ilmoitukset Luotettavan uutismedian tunnistat tästä nimestä Muodosta oma maailmankuvasi Tämän lehden tehtävä ei ole kertoa, mitä ideologiaa sinun tulisi kannattaa tai mitä mieltä sinun pitäisi asioista olla. Torstai 2.1.2025 N:o 1. Tehtävämme on tarjota monipuolista, luotettavaa, journalismin vastuullisten periaatteiden mukaan toimitettua tietoa ja erilaisia näkökulmia. Saat mukaasi aiheita pohdittavaksi, eväitä keskusteluihin ja rakennusaineita oman maailmankuvasi kokoamiseen
Pyydämme huomioimaan, että osoitteenmuutokset on tehtävä meille erikseen. letkuja varastossa • Lavettikuljetukset ja kaivinkonetyöt • Vuokrattavana klapija halkomakone, henkilöauton peräkärry, kaivuri sekä kurottaja kuljettajalla tai ilman 044 235 2817 /Halli, Timo 040 412 9087 /Tuukka Yrittäjäntie 23, Pyhäsalmi 040 556 1316 Fysioja lymfaterapeutti: • Fysioterapia • Lymfaterapia • MDT-terapia • Akupunktio • Hieronnat • Myös kotikäynnit pyhakuntopiste@elisanet. Haapavesi Anneli Aatamila, juristi, OTM, julkinen kaupanvahvistaja p. 15 040 743 9816 0400 581 315 www.tenhusenmaansiirto.fi TENHUSEN MAANSIIRTO JA KULJETUS OY • MURSKEET • SORAT • HIEKAT • MULTA • SEPELIT • LUONNONKIVET • KAIVINKONETYÖT 0400-833 192 / Jani 040-736 0192 / Ari • Kaivinkoneurakointi • Traktoriurakointi • lavettikuljetukset Yhteistyössä Kuljetus Polarin kanssa kauttamme myös: • Hiekat • Murskeet • Multa • Sorat • Sepelit • Täytemaat Velj. autojen hinaukset Myös viikonloppuisin p.0500-587 997 Juha Laitila KODINKONEHUOLTO TOIVANEN KY • Kylmäkoneet • Kodinkoneet • Sähkölaitteet • Huoltoja varaosapalvelu Susitie 5 Puh. www.pyhanet. 9-13) ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi PÄÄTOIMITTAJA Jaana Koski 040 736 6098 jaana.koski@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitushinnat: veroton al-verollinen Etusivu 1,32 e 1,65 e Muut sivut 1,04 e 1,31 e Kuolinilmoitukset 0,95 e 1,19 e Osoiteilmoitukset 0,49 e 0,61 e Perheilmoitukset 30,00 e (maks. 08-780 370 Seon huoltamopalvelut, monipuolinen huoltokorjaamo varustettuna nykyaikaisin testauslaittein. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. 0100 4090 Ilmestymispäivä: Keskiviikko Sivunvalmistus: Pyhäjärven Sanomat Painopaikka: Botnia-Print, Kokkola Julkaisija: Pyhäjärven Sanomat Oy pyhajarvensanomat.fi pyhajarvensanomat.fi MYYNTIPÄÄLLIKKÖ Minna Montonen 040 772 0231 (ark. Paperilaskuissa 3€ laskutuslisä. Soita 040 772 0231 tai sähköpostilla ilmoitukset@ pyhajarvensanomat.fi Luotettava. Huttunen Ari 0400 684 093 Kinnunen Eija 040 751 7898 Tenhusen Liikenne 040 964 4016 Kuukasjärvi Olli 040 136 8377 Pankko Tomi 041 317 7025 Manninen Ari 040 554 4188 Huuskonen Tapani 0400 209 449 Aarniolehto Pertti 040 507 4740 Tenhunen Jari 0400 758 115 Myös Kelakyytien toivekuljettajat! TAKSIASEMA P. Soita ensin auton numeroon varmistaaksesi Kelakyydin sopivuus. Pia Ahola Antintie 2 B, 86800 Pyhäsalmi Toivetaksi on mahdollista tilata kaikista autoistamme auto/kuljettaja. JuhaMatic Oy JuhaMatic Oy puh. • Jalkojen hoidot (Myös kotikäynnit) • Omahoitotuotteet 040 590 6695 Ollintie 17, Pyhäsalmi Sähköasennus Risto Laitila p. Vastuu virheistä: Ilmoitusten julkaisemisessa noudatetaan voimassa olevia Sanomalehtien Liiton ilmoitusten julkaisusääntöjä. Lehti ei vastaa ilmoitusten poisjäännin aiheuttamasta vahingosta. 08 782 100 Myös särkypotilaat HAMPAANKOLO KY PYHÄSALMEN HAMMASHOITOLA LAGUKSENTIE 4, PUH. 010 257 6519, hannele.nissila@op.. Facebook/JuhaMatic Parraat palavelut TOIMITUSJOHTAJA Teija Pesonen 040 772 0234 (ark. Pehkosenkuja 4 85800 Haapajärvi 0400 777 757 Avoinna MA-TO 9-16 JARMO PIIPONNIEMI PYHÄJÄRVEN RENGASJA HUOLTOPALVELU OY PYHÄJÄRVEN KONEPALVELU OY • Renkaiden myynti ja asennus, myös kausisäilytys • Autojen korjaus ja huolto, myös raskaskalusto, vikakoodien luku ja nollaus • Renkaita, öljyjä, suodattimia ja hyd. Sähköpostilla jätetyistä ilmoituksista on tehtävä ilmoitusvaraus puhelimella. Vanha Pyhäjärventie 7, 86800 Pyhäsalmi • FYSIOTERAPIA • HIERONNAT • AKUPUNKTIO • KUNTOSALI Minna Korkiakoski Fysioterapeutti, pt 040-7680092 Laguksentie 1 SIIVOUSPALVELU MoppiMari 040 549 8250 Eijan Kauneusja Jalkahoitola Kasvohoidot, jalkahoidot, hieronnat, ripsien ja kulmien kestovärjäykset Puh. 010 257 6533, anneli.aatamila@op.. 0400 385 888 www.ilmalampojussila.fi Valtuutettu PYHÄSALMEN AUTOJA TRAKTORIHUOLTO Pyhäsalmi p. 010 257 6532, sari.kaattari@op.. Voit hyödyntää asioinnissasi OP bonuksia. Saastamoinen P. 044-772 7000 Palotie 1, Pyhäsalmi -tietokoneita vuodesta 1989 maksuton tuki maksuton 24/7 *Käyttövalmiit tietokoneet *tietokonehuolto *matka-/älypuhelimet *Tabletit *Dronekuvaukset -i7 /15,6"Touch/16Gb/256Gb /W11 Pro käyttövalmiina/käytetty takuu 6kk -taustaval.näppis/henkilökortinlukija ym... 08-780062 ma-pe 8-18 la 9-15 KODINKONE-JA KYLMÄKONEHUOLTO Pauli Jussila, Kellopolku 3, Pyhäsalmi ILMALÄMPÖPUMPUT & ILMAJÄÄHDYTTIMET Mitsubishi, Panasonic, Sharp, Gree ja Argo Myynti, asennus ja huolto p. 50pmm) Rivi-ilmoitukset alk. Nopea. 010 257 6596, liisa.seppala@op.. Kannus, Oulainen Hannele Nissilä, juristi, OTK, VT, julkinen kaupanvahvistaja p. Kaikki em. 0208--380 808, 0400-382 272, 040-511 8687 Ilmalämpöpumput, ilmastointilaitteet • Ajanvaraus: 040 531 8220 • www.pyhajarvenautokatsastus. 040 486 3387 asiakaspalvelu@pyhanet. klo 8–16, p. Reklamaatiot lehden toimitusongelmista on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa asiakaspalveluumme. • Avoinna: ma-pe 8.30-16.30, la-su suljettu • Pyörätuolija paarikuljetukset • Taksi • 5 54-paikkaiset autot www.tenhuset.fi Tenhusen Liikenne Oy Puh. Pyhäjärvi, Kärsämäki Tuulia Toivola, juristi, OTM, julkinen kaupanvahvistaja p. HP EB 850 449,00 Avoinna ma-to 10-15 tarkista aukiolo Google mapsista *Pyhäjärvi taulut *lahjat kaiverruksella Ks. 20,00 e Muistilista 0,28 e 0,35 e Ilmoitusten jättö lehteä edeltävänä perjantaina klo 13.00 mennessä. Kärkkäinen 040 719 5931 KAIKKEEN RAKENTAMISEEN • hiekat • murskeet • mullat • sorat • sepelit • kivet Ollintie 9, p. 9-13) teija.pesonen@pyhajarvensanomat.fi laskutus@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitukset Tilausasioita Lehden tilaushinta vuonna 2025 Kestotilaus maksaa 89€/vuosi, sisältää paperija digilehden. 040 544 6338 4 HAMMASLÄÄKÄRI Jukka Tikanmäki Itahisa Tiikkainen Ajanvaraus puh. 0500 6425 17 Laitetaanko sinunkin ilmoituksesi tälle sivulle. Postin varhaisjakelupäivystys: Ark. 08 782 100 Jalkahoitaja Marita Junno Koulutettu Hieroja Johanna Kangasharju 044 979 2865 Woltin Hoitola Woltin Hoitola • Hieronnat • Kulmien ja ripsien kestovärjäykset ja ripsien kestotaivutukset. Välitämme ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Asematie 2 86800 Pyhäsalmi Asiakaspalvelun puhelin arkisin klo 9-13 040 772 0231 Toimisto avoinna KE-PE 9-13 (MA-TI ovet ovat suljettuna, keskitymme viikon lehden kasaamiseen) TOIMITTAJA Sonja Röytiö 040 169 7350 sonja.roytio@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi Tuoreeltaan verkossa: Torstai 2.1.2025 N:o 1. Tavoitettava. Lehti ei vastaa virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta tai puhelinvälityksessä sattuneesta väärinkäsityksestä. ERIKOISHAMMASTEKNIKKO www.ehtpiiponniemi. 040-5100248 Ollintie 23 B 6 www.eijan-kauneushoitola.webnode.. • vaihtolavapalvelu • talousveden ajo • Hiab-työt ja kuljetukset • koneen ym. 010 257 6558, tuulia.toivola@op.. Postin kautta tehdyt muutostiedot eivät siirry automaattisesti. kuljetukset • kolariym. Autojen ja traktoreitten varaosat ja tarvikkeet PYHÄSALMEN JÄTEKULJETUS K. Muistutukset virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituspäivästä lukien. 0100 3020 KELAN TILAUS 0800 93377 OTAXI Asiantuntevaa lakipalvelua Haapajärvi Sari Kaattari, lakiasiantuntija, julkinen kaupanvahvistaja p. 0400-513 608, • lika ja viemärikaivojen tyhj. paikkakunnat Liisa Seppälä, lakiassistentti p
Rannankylä Rantarasti, perinteinen 29.1. elakeliitto.fi /pyhajarvi Sähköposti: elakeliitto.pyhajarvi@gmail.com Torilla Lue uutiset tuoreeltaan pyhajarvensanomat.fi To 2.1. Tytöt ja pojat, entiset ja uudet, tervetuloa mukaan! Jäähallilla tapahtuu: La 4.1. 4500€. Lisätiedot: 044 9833100 p. OP FI26 5375 0320 028810 Pohdin johtokunnan kokous ma13.1.2025 klo 17.00 Voltissa. varanneet, maksakaa 55 € tilille FI32 5375 0320 1091 15, viesti konsertti, 15.1.2025 mennessä Kotisivut: www. Tervetuloa. Pohdin jäsenmaksut vuodelle 2025 ovat 15 € / henkilöjäsen; alle 12-vuotiailta 5 € ja ainaisjäsenyys 118 €. 050-307 5439 perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt. Akku ja jakohihna vaihdettu. Keilailupiiri torstaisin keilahallilla, vuorot klo 12–13 ja 13–14. Pellikka, perinteinen 12.2. Pelataan bingoa. Konserttimatkan Nivalaan 1.2. klo 11–12. Pellikka, perinteinen 15.1. 040 705 3738 FYSIOTERAPIA • Fysioterapia • Hieronnat • Veteraanikuntoutus • Kotikäynnit Ollintie 16 86800 PYHÄSALMI p.040-576 3566 JOHANNAN LIIKUNTA ja LIHASHUOLTO Lasten talvi-ikä t alkavat! Ke 8.1. Jatketaan Ahaa! aivotreenejä. Ruotasen urheilukenttä, vapaa 19.2. Ilmoittautuminen kisoja edeltävään iltaan klo 18 mennessä. Jätä ilmoitus osoitteessa: pyhajarvensanomat.fi/rivi-ilmoitus/ Ford Fiesta 1.0 80hv, vm 2013, kohtuu hyvässä kunnossa. Ilmoittautumisessa mainittava osallistujan etuja sukunimi sekä syntymävuosi. Klo 11-20 PPPC harrastekiekkoturnaus Pyhäjärven kuulumiset sinulle kertoo pyhajarvensanomat.fi Tilaa tästä ja pysy ajan tasalla! Torstai 2.1.2025 N:o 1. Honkavuori, vapaa *Palkitseminen* Urheilumuistio Pohdin Pohti tiedottaa Jäsenmaksun maksaminen on edellytys seuratoimintaan osallistumiselle. maankuulua vanhanajan PALVIA savusaunaLukijan rivit Myytävänä Ilmoituspalsta yksityisille & yhdistyksille. Lentopallopiiri Ikosen koululla maanantaisin klo 15.30–17.00 Bocciapiiri keskuskoululla lauantaisin klo 9–11. Aloitetaan jumpalla klo 10. Pakkasraja -15. (Hinta merkkimäärän mukaan). Kerho srk keskuksessa 8.1. Yksi ilmoittautuminen talven aikana riittää. Ruotasen urheilukenttä/Ruotasen monitoimitalo, vapaa *Palkitseminen* 5.2. Ilmoittaudu numeroon 0400 246 363 / Elina Hellén 8.1. 16 Ilmoitukset Muistilista Eläkeliiton Pyhäjärven yhdistys Biljardikerho tiistai ja perjantai klo 8–11 Asematien Nuokkari. Honkavuori, vapaa 22.1. Rannankylä Rantarasti, perinteinen 26.2. Aloitamme taas 11.1.25 Muistipiiri Muistiluotsin tiloissa Palotie1 tiistaina 14.1. klo 13-15.30 PYHÄSALMEN TORILLA Puh. klo 18.30 Pellikassa (perinteinen). Painiharjoitukset Maanantaisin klo 18.00, käynti Salmenportin Varhiksen ovesta, (Halpa-Hallin rakennus). Katsastettu + päästömittaukset 12.12.2024