Toimituksella on oikeus lyhentää viestiä tai jättää se julkaisematta :) tekst ivies tipal sta N?P. Kaikkiaan koiria oli mukana yli 200. K?S. Kirjoita kehut, kiitokset, keljuilut jne. 15 Kesälehti 2019 Katso ilmoitus takasivulta! Näppäilemisiin! Muistetaan hyvät tavat viestin kirjoittamisessakin. TORSTAI TOUKOKUUN 2. VUOSIKERTA Kyläkoulujuttua Emolahdesta, s. Turkalle kerta oli ensimmäinen. I s?n?t ?u. WhatsApp viestinä tai tekstiviestinä 0?0 7?2 0?3. s. Roteva beagle Turkka osallistui Pyhäjärvellä lauantaina pidettyyn koiranäyttelyyn. KIRSI HAAPEA. SIVULLA 14 Oletko saanut jostain iloisen mielen vai kaiveleeko kentis mielessäsi ulospääsyä odottava jäätävä palaute. PÄIVÄ 2019 N:o 18 HINTA 2,00 € www.pyhajarvensanomat.fi 64. 10-11
Miesten puolella sen sijaan keskivertoiselta löytyy pituutta 179 senttiä ja ikää 40,5 vuotta. Kampanjaan haastetaan paikkakunnan yrityksiä. Jotta Reilusti kotiinpäin-kampanja saisi kuluttajien valintoja yhä useammin kääntymään pyhäjärvisiin palveluihin ja tuotteisiin, haastamme mukaan myös paikkakunnan yrittäjät. haastavat sekä kuluttajat että yrittäjät mukaan Reilusti kotiinpäin-kampanjaan. Pyhäjärvellä tuotettu palvelu tai tuote on ostajan oma ilmastoteko, sillä nyrkkisäännön mukaan ostajaa lähellä tuotetut palvelut ja tuotteet säästävät luonnonvaroja mm. Pyhäjärvi tännään 2 Meleko varmoja tottuuksia Sattaako vai paistaako. (KH) Vedä reilusti kotiinpäin, osta pyhäjärvisiä tuotteita ja palveluita! Reilusti kotiinpäin-tarra ilmestyy pyhäjärvisiin yrityksiin, jotka lähtevät mukaan paikallista ostamista suosittelevaan kampanjaan. Toki ymmärrän, että monen mielestä valikoima ja liikkeitten määrä on pienempi, kuin joskus ”kultaisina vuosikymmeninä”. Ostamalla pyhäjärvisiä palveluita ja tuotteita jätät jokaisesta eurosta leijonan osan paikallistalouteen, kun taas saman euron muualle kantaessasi viet sen paikallistaloudesta pois erittäin todennäköisesti. Paluuta entiseen ei kuitenkaan ole, vaan katse on pidettävä tulevassa. Muualle kannettu ostovoima hyödyttää muita. Etunimeltään hän on Juhani. Tilatkaa kuluttajan tarvitsemia tavaroita, jos niitä ei muuten löydy. päivä Kampanja paikallisuuden puolesta SUOMALAISISTA naisia on 2 771 000 ja miehiä 2 668 000. Lähde: Yhteishyvä TUTKITUSTI PAIKALLINEN kysyntä ja kulutustottumukset ovat merkittävimmät yksittäiset tekijät paikkakunnan tai alueen palveluiden säilymisen ja kehittymisen kannalta. Pitäkää kunnia-asiana tuottaa paikalliset palvelut ja tuotteet entistä paremmin. Jo kymppi kuussa lisää paikallisiin tuotteisiin ja palveluihin turvaa elinvoimaa. JOS HALUAMME pitää paikkakunnan elinvoimaisena, meidän on saatava varmistettua riittävä kysyntä paikallisille palveluille, työvoimalle, raaka-aineille ja tuotteille. Kärsämäki Haapajärvi Pyhäjärvi Pihtipudas Kiuruvesi Kärsämäki Haapajärvi Pyhäjärvi Pihtipudas Kiuruvesi Pyhäjärvi Pyhäjärvi Pyhäjärvi Pyhäjärvi www.fmi.fi 4:54 21:34 4:51 21:37 Keskiviikko Torstai +10 +9 +11 +10 +9 +11 +2 +2 +2 +2 +2 +2 Perjantai 4:48 21:40 -1 Lauantai 4:44 21:43 +3 Sunnuntai 4:41 21:46 +7 Maanantai 4:38 21:50 +7. REILUSTI KOTIINPÄIN -kampanjan taustavoimina ovat vt.kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi, yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Pirkko Ruotsalainen ja kehitysyhtiön johtaja Risto Alaheikka. Arvostakaa toiminnassanne myös kausiluoteisuutta, jota usealla toimialalla esiintyy, ottakaa sesongeista kaikki eurot irti. Kampanjan vetäjät korostavat, että kotipaikkakunnalle jätetty euro virkistää paikallistaloutta. Reilusti kotiinpäin-kampanjalla halutaan muistuttaa, että suosimalla oman paikkakunnan liikkeitä ja palveluja vahvistetaan paikallista hyvinvointia. Lisäksi paikallisen suosiminen kannattaa myös ympäristösyistä. Avioliiton naiset solmivat keskimäärin 31-vuotiaina ja miehet kahta vuotta myöhemmin. Kampanjassa mukana olevan yrityksen tunnistaa kampanjatarrasta tai -logosta, jota jaetaan mukaan lähteville yrityksille sekä kaupungin että yrittäjäyhdistyksen toimesta. Pyhäjärven kaupunki ja Pyhäjärven Yrittäjät ry. Kampanjan etenemistä voi seurata sekä yritysten, kaupungin että yrittäjäyhdistyksenkin tiedotuskanavista. Meillä Pyhäjärvellä on onneksi vielä varsin monipuolinen valikoima paikallisten palveluiden ja tuotteiden saralla. Vihityistä 73 prosenttia ottaa yhteiseksi nimekseen miehen sukunimen. Siksi nyt tarvitaan kampanja, jonka nimi on ”Reilusti kotiinpäin”. Mukana olevat yritykset laittavat näkyviin tarran, jossa on kampanjan tunnus Reilusti kotiinpäin. Arvostakaa nykyaikaisia ratkaisuja haluavaa asiakasta, älkääkö luulko pyhäjärvisyyden oikeuttavan huonompaan laatuun. 2019 N:o 18 Torstai toukokuun 2. Kaupunginjohtajan mukaan jo kymppi kuussa lisää paikallisiin tuotteisiin ja palveluihin on merkittävää. Jätä eurosi tuottamaan elinvoimaa ja hyvinvointia Pyhäjärvelle! Henrik Kiviniemi Kaupunginjohtaja, Pyhäjärven kaupunki Pyhäjärven kaupunki ja Pyhäjärven Yrittäjät kampanjoivat paikkakunnan elinvoimaisuuden säilyttämiseksi . Tarvitsemme tähän teidän sitoutumistanne, sillä voitte tehdä ostopäätöksen entistä helpommiksi kuluttajille. logistiikan osalta. Tarjotkaa palveluja joustavasti ja pitäkää toimitusaikatauluista kiinni. Kampanjan logon on suunnitellut Mainostuuli. Tarvitsemme laajaa sitoutumista ja asian merkityksen ymmärtämistä sekä kuluttajilta että yrittäjiltä. TOIVOTTAVASTI LOGO löytää tiensä myös someen ja yritysten nettisivuille. Tätä vastuuta ei voi mikään taho, yksityinen tai julkinen, kantaa yksinään. PALVELKAA YSTÄVÄLLISESTI ja luvattujen aukioloaikojen puitteissa. Tilastojen mukaan keskivertonainen Suomessa on 164-senttinen ja 43,3-vuotias, nimeltään Maria
Toritapahtuman tarkoituksena on kohottaa äänestysaktiivisuutta tulevissa EU-vaaleissa. Sunnuntaina Melina, Melissa, Maini. SAK:n Pyhäjärven ammatillinen paikallisjärjestö järjestää jälleen avoimen toritapahtuman ensi lauantaina 4.5. MAANANTAISESSA kokouksessa kaupunginhallitus antoi konserniohjeen Pyhäsalmen Kvanttikiinteistöt Oy:lle projektiyhtiön perustamisesta. KAUPUNGINVALTUUSTO hyväksyi istunnossaan kaupunginhallituksen esityksen noin 3,63 hehtaarin maa-alan ostamisesta viideltä yksityiseltä omistajalta Kaunokankaalta. Kasvu Kartta -hankkeeseen osallistuvat saavat kasvuaan tukemaan kartan, jonka perusteella yritys voi suunnitelmallisesti kasvaa ja kehittyä. Valtuusto hyväksyi myös Héllenin eropyynnön Pyhäjärven kaupungin tarkastuslautakunnan varajäsenyydestä. Perjantaina Outi Lauantaina Roosa, Rosa, Ruusu. Pyhäjärven kaupungin rahoitusosuus hankkeelle on 578 euroa, mikäli hanke saa myönteisen rahoituspäätöksen. Istunto kesti 15 minuuttia, ja sen aikana valtuuston puheenjohtaja Jukka Tikanmäki jakoi puheenvuoroja yhteensä kolme; yksi valtuutettujen vuoden 2018 aloitteesta ja kaksi kuntalaisaloitteesta. Tilalle valittiin Reijo Pennanen. 040 1697 350 www.pyhajarvensanomat.. Kvanttikiinteistöt voi perustaa uuden yhtiön suuriin uuden energiateknologian demonstraatiohankkeisiin myönnettävän investointituen hakemista varten. Kesän 2019 aikana uuteen yritykseen tulee osakkaaksi myös kaksi muuta energiavarastohanketta edistävää tahoa. Näiden joukosta löytyi yhteensä neljä kuljettajaa, joita epäillään rattijuopumuksesta. Pyhäsalmen Kvanttikiinteistöt Oy:n toimialana on rakennuttaa, hallita ja vuokrata Pyhäsalmen kaivoksessa sijaitsevia uusiokäyttöön soveltuvia tuotantoja toimitiloja tieteelliseen ja tuotannolliseen tarkoitukseen. Ponsi hyväksyttiin valtuustossa yksimielisesti. Kaupunginhallitukselta tuki pk-yritysten kasvuhankkeelle Saitko napattua hienon kuvan tai olisiko mielessä kivoja juttuideoita. Savolainen esitti puheenvuorossaan selvitystä, kuinka paljon kustannuksia ilmoittaminen Pyhäjärven Sanomissa tuo. Muut seitsemän valtuutettujen aloitetta eivät herättäneet puheenvuoroja. Summasta 308 000 euroa katetaan Euroopan sosiaalirahaston rahoituksella, 38 508 euroa tulee Pohjois-Pohjanmaan kuntien rahoituksella. Jokilaaksojen alueella puhallutettiin 192 kuljettajaa ja tulos oli nolla rattijuopumusepäilyä. KUNTALAISALOITETTA Ruotasen, Rannankylän ja Emolahden koulujen toiminnan jatkamisesta käsiteltiin jälleen maanantaina. MARTTI SAVOLAINEN otti kantaa vasemmistoryhmän aloitteeseen kaupunginvaltuuston kokousilmoituksen julkaisemisesta Pyhäjärven Sanomissa. Rattijuoppoja ei Jokilaaksoissa OULUN POLIISILAITOKSEN partiot tekivät perinteistä puhallutusratsiavalvontaa Kainuussa, Koillismaalla, Jokilaaksojen alueella sekä Oulun seudulla viime torstaina. Henkilöiden nimet tarkentuvat lähempänä lauantaita. Hän muistutti myös, että asia koskettaa perheitä ja koko kaupungin imagoa, ja sitä myöten ansainnut laajan keskustelun. KAUPUNGINVALTUUSTON istunto vietiin maanantaina läpi pikavauhtia. Se tarkoittaa 0,11 % osuutta kuljettajista. Puolueiden puhejärjestys on arvottu. Vuosittaisessa rattijuopumustutkimuksessa prosenttiosuus on ollut pienemmillään vuonna 2012 0,11 % ja suurimmillaan vuonna 1990 0,25 %.. 3 Nimmeensä juhlivat Löydät meidät myös YouTubesta! Torstaina Viivi, Vuokko. Maanantaina Ylermi Tiistaina Helmi, Kastehelmi 2019 N:o 18 Torstai toukokuun 2. päivä Valtuusto kokousti pikaisesti maanantaina Eurovaalitori lauantaina SUOMALAISESTA nimipäiväkalenterista löytyy useita kukkien nimiä. Hakemuksen perustettava yhtiö jättää Työja elinkeinoministeriölle investointituesta suuriin uuden energiateknologian havainnollistamishankkeisiin 31.5.2019 mennessä. Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät ry on jättänyt hankkeesta hankehakemuksen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskukselle rakennerahasto-ohjelmaan. Näin ollen Pyhäsalmen Kvanttikiinteistöt Oy:n osakkuuden suuruudeksi jää 33,3 prosenttia yhtiön osakekannasta. Mirja Klasilan tilalle valittiin BDO Audiator Oy:n nimeämänä JHT, HT Risto Hyvönen. Hanke keskittyy pkyrityksiin. Puheenvuorot aloittaa RKP, sitten Vasemmistoliitto, Keskusta, Siniset, Vihreät, Kokoomus, Perussuomalaiset, SDP ja Kristilliset. Jouni Jussinniemi kyseenalaisti, onko aloitejärjestelmän henki toteutunut päätöksenteossa. Tontti sijaitsee Nelostien ja tien 27 -risteyskohdan välittömässä läheisyydessä ja rajautuu kaupungin omistamaan tilaan valtateiden risteysalueella. Loppurahoitus tulee yksityisiltä. EU-vaalit pidetään 26.toukokuuta. Raija Leppäharju lisäsi, että kuntalaisaloitteen on allekirjoittanut lähes 500 pyhäjärvistä, joka ylittää kuntalaissa määrätyn 2 prosentin osuuden väestöstä. Autoilijat toimivat valvontapaikoilla kiitettävästi ja ymmärsivät valvonnan tarkoituksen hyvin. KAUPUNGINVALTUUSTO myönsi eron SDP:n neljäntenä varavaltuutettuna toimineelle Atte Héllenille paikkakunnalta poismuuton vuoksi. Kasvun Kartta -hankkeen toteutusaika on 1.5.2019–30.4.2021. Nimeä on annettu yhteensä 9 004 kertaa, joista 20 miehelle. Määräala on rakentamatonta metsämaata, eikä sillä sijaitse liittymiä. Rattijuopumusvalvonnan osalta tulokset ovat hyvin samantyyppiset kuin aikaisemmin tehdyissä aamuliikenteeseen kohdistuneissa valvontaiskuissa. Oulun poliisilaitoksen konstaapelit puhalluttivat viime torstaiaamun aikana 3 627 ajoneuvon kuljettajaa. Kokonaiskustannusarvio hankkeelle on 385 001 euroa. Aloite ei ollut tuonut muutosta ilmoittamiskäytäntöön kaupunginhallituksessa. KAUPUNGINHALLITUS päätti maanantaisessa kokouksessaan sitoutua Kasvun Kartta -hankkeeseen, jonka erityistavoitteena on tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen. Tontin kauppahinnaksi muodostui 46 000 euroa. Manantaisessa kaupunginvaltuuston kokouksessa oli paikalla 23 kaupunginvaltuutettua ja neljä varavaltuutettua. Torilla on makkaratarjoilu, lisäksi mehua ja kahvia. Tapahtuma alkaa kello 12 ja kestää kello 15:een asti. toimitus@pyhajarvensanomat.. Makasiinitorilla. Pyhäjärven kaupungin vastuunalainen tilintarkastaja vaihtuu. Niistä yksi vanhimpia on Vuokko, joka yleistyi Suomessa jo 1880-luvulla
Mutta usein näkee polkijoita ilman päänsuojaa. Nuori voi tosin tiedostaa turvallisuusasiat ja ymmärtää kypärän merkityksen, mutta pelkää kaverien pilkkaa ja toimii vastoin parempaa tietoa. Nälkäiset mesikämmenet syövät karpaloita ja tonkivat muurahaispesiä ensinälkäänsä. Kypärä on itsestäänselvyys maantieajossa. 1918 oli täysipainoinen näyte siitä, mitä meidän sosialistimme tarkoittiwat aikoinaan kerskumallaan lauseella: wapaus, weljeys ja yhdenwertaisuus. Kalusto tärveltiin käyttökelvottomaksi ja tilinpäätös käsitellään aikanaan käräjillä. Jäljet kulkivat kanavan reunaa pitkin ja jatkuivat toisella puolella. Pyöräilyhän on sekä hyötyliikuntaa että kuntoilua, ei tule haitallisia päästöjä, eikä tarvita fossiilisia polttoaineita. Ponua saunassa Pakinaa. Sellaista polkijaa ei autosta näe ennen kuin aika läheltä. Voisi se jyrsintä olla enemmän ajoradan puolella. Uudet pyöräkypärät ovat virtaviivaisia, keveitä ja ilmavia, eivät mitenkään hankalia. Nyt polkupyörällä ajaessa ei paljon uskalla maisemia katsella. 1918 oli taas kypsyneen bolshewismin näyte Suomen kansalle. Lehti ei vastaa ilmoitusten poisjäännin aiheuttamasta vahingosta. päivä 4 Pyhäjärven Sanomat 7.5.1994 Pyhäjärvi ennen wanahaan P yhäjärven • Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi • Konttori avoinna arkisin klo 9-13 • Puh. Ajetaan tummissa, maantienvärisissä, jopa maastokuvioisissa vaatteissa valtatielläkin. Valitettavasti ne eivät aina pidä näppejään irti hirvenvasoistakaan. Wiimeiset punaiset joukot saiwat ansaitsemansa iskut walkoiselta armeijalta. Kun tämä kaikki on niin kowin tuttua jokaiselle meistä, en jatka pitemmälti muistelmiani. Monet pellot warsinkin Etelä-Suomessa jäiwät kylwämättä, kun Suomen sekä Ryssän punaiset pääsiwät wapauden tietä wiittomaan. wapautta julisti. Valokuvat ovat valmistumassa ja aikanaan asiasta kiinnostuneitten tutkittavana. Siitä jäisi ikuinen murhe. LIIKENNETURVAN mukaan kolmasosa nuorista ilman kypärää pyöräilevistä uskoo, ettei joudu onnettomuuteen. PYÖRÄILYKAUSI on alkanut, tienpientareet ovat sulia ja enimmät sepelitkin on putsattu pyöräteiltä. Toivottavasti järki lisääntyy ennen kuin kallo halkeaa. Wappu w. Sittemmin kewäämpänä alettiin jo huomata hedelmiä tästä toukokuun 1 päiwän weljeilystä. Muistutukset virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituspäivästä lukien. Viime viikon alkupäivien sangen keväiset ja lämpimät säät ovat ilmeisesti herätelleet karhuja talvipesistään. Silloin wielä paukkuiwat kanuunat kaakkoisessa Suomessa. Nelostien piennar on kovin kapea jyrsintäuran takia. Wuoroin puhui sosialisti, wuoroon ryssän solttu. Ihan hyvä nimi. Voi tulla vaaratilanteita. Sanotaan Sanomista Tilaaja, ilmoita muuttunut osoitteesi myös meille! 2019 N:o 18 Torstai toukokuun 2. Nykyään vajaa puolet pyörällä liikkuvista kertoo käyttävänsä kypärää. Jäljet johtivat kohti Nelostietä ja Pyhäsalmea. Kannattaa pitää pääkoppa ehjänä kypärän avulla ja uskaltaa toimia niin kuin tietää järkeväksi. Karhun oli ilmeisesti tarvinnut uida kanavan yli. Lyhyesti sanoen, oli wiime wuoden Wappu surullisin Wappu sille osalle kansaa, joka oli antanut johtajiensa wetää itseään nenästä maanpetokseen ja murhaan. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Yleensä sporttisilla pyöräilijöillä onkin kypärä päässä. Pidä pääsi on liikennekampanja nuorille pyöräkypärän käytön lisäämiseksi. Huhmarniemi halusi ikuistaa jäljet pian sulavassa lumessa ja haki kotoaan kameran. EIKÖHÄN LAITETA värikästä tai ainakin vaaleaa nuttua päälle, kun lähdetään polkemaan maantielle. Silti moni jättää sen pukematta, kun lähtee ajamaan. Siis ei omaa henkeään arvosta sen vertaa, että erottuisi maisemasta. Kun Seija Korpelin ja Raimo Huhmarniemi toissa tiistaiaamuna heti seitsemän jälkeen kulkivat kohti Parkonlammen jäätä pilkille, kiinnittivät he huomionsa ihmeellisen suuriin painaumiin lumessa. VIELÄ JOS rutisisi vähän pyöräilyasiaa. TIHEÄÄN ASTUTTUJA , suuria karhun tassun jälkiä ovat löytäneet pilkkijät Parkonlammen lähettyviltä Rehulan tien varrelta. Autoillessa aina pelottaa, että ajaa heikosti erottuvan pyöräilijän päälle. Voi voi kun melkein hampaat irtoavat, kun eturengas osuu jyrsintäraidan päälle. 040 772 0231 Asiakaspalvelu / ilmoitukset Minna Montonen 040 772 0231 ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi Toimistonhoitaja/toimitusjohtaja Teija Pesonen 040 772 0234 teija.pesonen@pyhajarvensanomat.fi Päätoimittaja Mirka Kauranen Virkavapaalla toimitus@pyhajarvensanomat.fi Toimittaja Ossi Savolainen 040 7366 098 ossi.savolainen@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitushinnat: veroton al-verollinen Etusivu 1,10 e 1,36 e Muut sivut 0,92 e 1,14 e Kuolinilmoitukset 0,90 e 1,12 e Osoiteilmoitukset 0,44 e 0,55 e Kiitosilmoitukset 20,16 e 25,00 e Sähköpostilla jätetyistä ilmoituksista on tehtävä ilmoitusvaraus puhelimella. Vielä 1990-luvulla kypärä oli harvinaisuus, ja sen aikaiset kypärät olivat pottamallisia, ehkä siksi epäsuosittuja. Kirkasvärinen reppukin auttaa havaituksi tulemista, samoin vaalea nyytti hollarilla. Jos vilkaisee joutsenia pellolla, heti jysähtää ratas koloihin, kun ei pidä katsetta tiukasti kapealla pyöräkaistalla. Varhaisjakelupäivystys:017-822 024 Ark. Wappu, Wappu! NIINKAUWAS kuin jaksaa muistaa, on Wapun päiwä tuntunut erityiseltä juhlapäiwältä myöskin täällä Pohjolassa. Yhdessä kulkueessa he kaupungin katuja astuiwat, yhtenä wappukokoukset pitiwät. Waikka me emme sitä woi terwehtiä kewäimen ensimmäisenä juhlapäiwänä siltä kannalta, että silloin olisi kewäimen tuntu ilmassa, on se siitä huolimatta ollut meilläkin sellainen päiwä, joka on pystynyt tuomaan juhlamieltä milloin enemmän milloin vähemmän. 1917 ja 1918. Pyöräkypärän käyttöä tutkitaan silloin tällöin. Välitämme ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Vastuu virheistä: Ilmoitusten julkaisemisessa noudatetaan voimassa olevia Sanomalehtien Liiton ilmoitusten julkaisusääntöjä. klo 8–16 Savon Jakelu Oy llmestymispäivä: keskiviikko Ilmoitusten jättö: perjantaina klo 13.00 mennessä Sivunvalmistus: Pyhäjärven Sanomat Painopaikka: Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy/Botnia-Print, Kokkola Julkaisija: Pyhäjärven Sanomat Oy www.pyhajarvensanomat.fi Tilaa lehti: Kestotilaus 68€ Vuosikerta 12kk 74€ Vs. Wappu w. 9.5.1969. Välillä tulee ajetuksi autollakin, ja silloin harmittaa monen pyöräilijän välinpitämättömyys omasta turvallisuudestaan. Sosialistimme weljeiliwät silloin ensi kerran tuntuwammin ryssänsolttujen kanssa. päätoimittaja Kirsi Haapea 040 1697 350 toimitus@pyhajarvensanomat.fi Pyhäjärven Sanomat 2.5.1969 Liitto 1.5.1919 Karhu liikuskellut Parkonlammen luona 18-VUOTIAS nuorukainen todettiin Hiidenkylällä saunassa toimineen pontikkatehtaan toimitusjohtajaksi viime viikon lopulla. Ilmasto ei pyöräilyn takia lämpene, mutta pyöräilijälle tulee sopivan lämmin ja rasvaakin palaa. Warsinkin kaksi wiimeistä Wapunpäivää on ollut mieleenpainuwinta, Wappu w. Lehti ei vastaa virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta tai puhelinvälityksessä sattuneesta väärinkäsityksestä. Edellinen Wappupäivistä kulki Wenäjän suuren wallankumouksen huumeessa. Huomiot lehden toimitusongelmista tehtävä kahdeksan päivän kuluessa asiakaspalveluumme
Marketta kritisoi temppujen opettelua tanssissa, niitä varten on temppukouluja. Lähes 60 vuotta Pyhäjärvellä ovat saaneet hänet arvostamaan pyhäjärveläisiä tavallisia ihmisiä, mutta kyseenalaistamaan nykyisiä päättäjiä. Opetusneuvos Marketta Viitala miettii Lopintien mökissään muistelmien kirjoittamista. Hiljattain häneltä ilmestyi kirja tanssinopetukseen ja muistelmatkin ovat mielessä. Kurssi tarjoaa oppia tanssin osa-alueilla esimerkiksi sellaisille lapsille ja nuoria, joiden kotipaikkakunnalla kaivataan tavoitteellista opetusta. Ilmaisua ei voi liimata tanssin päälle, sellainen ei näytä hyvältä. Omantasoisessa ryhmässä tanssiva nuori pääsee suurempaan joukkoon ja haasteellisemman harjoittelun ja koreografioiden pariin. MARKETTA HALUAISI , että lapset ja nuoret oppisivat kunnolla tanssin perustekniikat, vuosisatojen aikana muodostuneen liikekielen. – Jotkut tanssilajit ovat niin kilpailullisia, että näyttävät konemaisilta, niihin ei mahdu ilmaisua. – Siihen kerään mitä kaikkea Pyhäjärvellä on yritetty jopa tanssin tappamiseksi, hän sanoo leikillään. Löydät meidät myös Facebookista! 2019 N:o 18 Torstai toukokuun 2. Puheissa jyrkkä, sisimmässä nöyrä. Tekniikan pitäisi olla kehossa, jotta tanssija voi keskittyä ilmaisuun. päivä 5 äväköistä sanomisistaan ja kirjoituksistaan tunnettu Marketta Viitala, 83, on sisimmässään nöyrä ihminen, jolle tanssi on sydämen asia. Temppuja voi toki sisältyä tanssiin silloin, kun ne kuuluvat ilmaisuun. Aineistoa on säkkikaupalla. Marketta on palannut tanssisaleille ohjaamaan lapsia ja nuoria, ja toiveena olisi saada Jokilaaksoihin jälleen tanssiryhmä. Viikon varrelta Marketta Viitala sai elämänurastaan Uuno-palkinnon tammikuussa Keski-Pohjanmaan urheilugaalassa. Taiteen kosketus ja luovuus jäävät tanssista pois, jos aika menee volttien ja muiden temppujen opetteluun. R Ilmaisua ei voi liimata tanssin päälle. MELKEIN MESTARIKURSSI toteutuu taas kesällä Täydenkuun tanssin aikaan Kulttuurirahaston KeskiPohjanmaan rahaston tuella
Uusi koulu valmistui järven rannalle Hietakylässä ja siellä oli jumppasali ja kaikki hienoa. LAUANTAINA VIETETTIIN Keskuskoululla koko perheen vappuriehaa. Nyt pääkoti on Helsingissä. Alakouluikäisille ja sitä nuoremmille suunnatun tempauksen takana olivat Pyhäjärven lukion 1Aluokkalaiset, jotka näin toivat yhdessä tekemisen riemua perheille ja kartuttivat samalla omaa abibudjettiaan. Tekemistä riitti niin ulkona kuin sisälläkin. päivä Jatkoa edelliseltä sivulta. Naisvoimisteluun tuli heti mukaan tanssillisuutta ja esiintymistä. Marketta Viitalan ensi kosketus nykytanssiin oli Riitta Vainion esityksen näkeminen vuonna 1960. Heti pihalla tulijat vastaanotti hattarantuoksu ja My Littele Pony tyyliin yksi-sarviseksi sonnustautunut Turre-poni, joka kyyditti halukkaita omistajansa Ilona Karvosen kanssa. Karkkipäivän kunniaksi kotimatkalle lähti mukaan hattaraa. TAIDEOSUUSKUNTA Tanssiaittojen ja Kurjenpolvet ry:n tavoitteena on järjestää myös valtakunnallisia tiiviskursseja ja tallentaa pyhäjärvisen tanssin vaiheita, mutta myös tuoda paikkakunnalle ihmisiä muualta tanssin takia. Lopintien mökkiä ja piharakennuksia on kunnostettu työja kokoelmatiloiksi. MARKETTA RYHTYI ohjaamaan Pyhäjärven Naisvoimistelijoissa. Marketta ja Mauno Viitala asuvat nykyään Helsingissä, mutta viettävät paljon aikaa Pyhäjärvellä. KOULUN JUHLASALI oli muuntunut vauhdikkaaksi temppuareenaksi, jossa pääsi kokeilemaan taitojaan sählynurkkauksessa, rekkitangolla, puolapuilla tai köysissä kieppumalla. Jo vuoden 1966 Suurkisoissa Helsingissä Pyhäjärveltä oli satakunta lasta, nuorta ja aikuista mukana. Marketta muistelee lämmöllä Pyhäjärven hyvää talkoohenkeä ja tanssin ympärille syntynyttä suurta tukiryhmää. Tuija Kartimo 6 2019 N:o 18 Torstai toukokuun 2. Päteviä opettajia oli puuttunut ja niinpä oppilaiden kanssa luettiin koulutarkastajan neuvosta joka päivä tunti tai kaksi laiskanläksyä, nykytermeillä kai tukiopetusta. Tulossa on myös näyttely, jonka teemana on tanssiryhmien matkat. TAVOITTEELLISEEN harjoitteluun ei kannusteta tarpeeksi, sellaiseen, joka auttaa nautittavien esitysten lisäksi tarvittaessa tielle ammattitanssijaksi. Musiikissa jokainen ymmärtää, että esiintyjä tarvitsee oikeat perustaidot – tanssissa lisänä ovat jopa väärän suorituksen vaarat. ONNENPYÖRÄSSÄ tuuri kävi kaikilla ja kahviosta löytyi virvokkeita niin lapsille kuin aikuisillekin. Koulua pidettiin eri taloissa ja asuttiin Lammasmäellä mökissä. – Virheiden korjaus jää usein tekemättä, varsinkin jos ”ei saa korjata, ei saa sanoa”. – RYTMIIKASSA , liikkeessä, ilmaisussa ja ydintekniikassa on haastetta enemmän kuin parhaassakaan teknisessä suorituksessa. Kuva patjalla: Elsa Huovinen, Ella Pylväs ja Jaana Takanen hengähtävät hetken touhuilun lomassa. – Kun aloitimme täällä tanssin toden teolla, taidon rinnalla valttimme oli rakenteellisesti sopusuhtainen nykytanssijan olemus – se lienee täällä geeneissä. Pinja Kartimo taiteili kasvomaalauksia. – MEILLÄ EI OLE OMIA lapsia, mutta on noin 200 ryhmissäni pitempään ollutta lasta ja nuorta, joista monen elämää seuraamme yhä, eniten niiden 27:n, joiden tiehen ammattiin asti olen saanut vaikuttaa. Hurjimmat tekivät voltteja voimistelupatjalle. 1980-luvulla Pyhäjärven tanssijat tunnettiin koko maassa ja esiintymismatkoja tehtiin ulkomaille Aasia, Afrikkaa, Pohjois-Amerikkaa ja Australiaa myöten. – Lapset olivat kivoja, monella oli taiteellista lahjakkuutta. Vähitellen esiintymisiä tuli lisää ja yhä suuremmille areenoille. Hertta Kokkonen valitsi kukkakuvan. Marketta toivoo, että kaupungin tukien jakajat huomioivat sen kuten myös pyhäjärvisen kulttuuriperinnön kaikkinaisen vaalimisen. Viimeisimpään kirjaansa liittyen Marketta Viitala laatii nettiin harjoitteita tanssin opettajien käyttöön. Ensimmäiselle tanssikurssille hän osallistui 1970-luvun alussa. Tekeillä on myös musiikkikoosteita vaihtoehdoksi yksitoikkoiselle pop-musiikin käytölle koreografioissa. Marketalla on ollut vuodesta 2004 toiveena luoda Lopintien mökin ympärille pienimuotoinen lasten ja nuorten tanssin keskus. Heppafanit pääsivät vilistämään omalla keppihevosradallaan ja hurjapäisimmät uskaltautuivat jännittävään vappuseikkailuun, joka oli rakennettu pukuhuoneisiin. Yhteishenkeä oli myös alueellisesti, kun 22 kuntaa yhdessä ajoivat tanssille läänintaiteilijan. Ketään ei jätetty pois, vaan esitykset luotiin sellaisiksi, että kaikille löytyi palkitseva rooli. Teimme näytelmiä ja tanssimme, oppilaat esiintyivät alueellisissa koulujen henkisissä kilpailuissa. Viitalat ovat täydentäneet rakennuksia myös työja kokoelmatilaksi. Vappurieha liikutti perheitä Eetu Komu vietti vanhempineen hauskan päivän vappuriehassa. K Kuva kasvomaalau Köysissä kieputtiin.. Hämyinen seikkailurata sisälsi monenlaista tasapainoilua, ryömintää ja pujottelua. Ei ollut tietäkään. PYHÄJÄRVELLE opettajat Marketta ja Mauno Viitala tulivat vuonna 1962 ja jäivät
Raskailla koneilla pellot tiivistyvät, ja tarvitaan taas uusi kone, jankkuri, möyhentämään maata. Kevätmarkkinoilla tarjottiin kävijöille hernekeittoa. Akuille valmistaja lupaa 10 vuoden tai 350 000 kilometrin takuun. Esittelyauto oli hintaluokkaa 30 000 euroa. Tilalla on useita traktoreita, mutta tarpeen olisi nyt sellainen, johon voi kytkeä uuden ja entistä tehokkaamman niittokoneen. Jokikuonat asioivat usein Pyhäsalmessa, autot ja traktorit käytetään huollossa ja katsastuskin hoituu samalla. Isommat maatalouskoneet vaativat yhä tehokkaampia traktoreita. tiä kiihdytykset ynnä muut niin kuin autokoulussa opetettiin. Hybridillä ajaessa kuski voi opetella taloudellisempaa ajotyyliä, mietSähköauto ei kaipaakaan töpseliä Monen kuvitelma sähköautosta on, että ajetaan 50 kilometriä ja sitten pitää jo löytää lataustolppa. Akkujen pitäisi kestää auton iän, vaikka takuu loppuisikin. Soppatykissä oli nelisensataa annosta. – Suomalaiseen luonteeseen kuuluu ennakkoluuloisuus. Samalla esiteltiin muitakin koneita ja laitteita. Maatilan työt sujuvat, kun on useampia traktoreita eikä tarvitse saman traktorin perään siirtää koneita. Se jouduttaisi niittoa, Soili kertoi. Siten bensan kulutus laskee. 2019 N:o 18 Torstai toukokuun 2. – Koneisiin olisi satsattava, että ehtii tehdä työt ja eläimille riittää ruokaa. Uudessa on 190 hevosvoimaa, vanhassa 25. Soili kehui, että hyvää palvelua on saatu. Mutta maatalous ei ole oikein sellaisella linjalla, että olisi mahdollisuuksia hankkia uusia koneita, maidon hinta vain laskee. Vasta näkemällä ja itse selvää ottamalla uskotaan. UUDEN TRAKTORIN hankinta mietitytti Soili ja Simo Jokikuonaa, jotka tulivat esittelyyn Haapajärven puolelta. Soili Jokikuona istahti esittelytraktorin hyttiin. Taajama-ajossa hiljaisilla nopeuksilla hybridi toimii noin 60-prosenttisesti sähköllä, maantieajossa noin puolet energiasta tulee sähköstä. Erilaisten kuskien kuljettamana esittelyauto nielee bensaa keskimäärin 4,6 litraa sadalla kilometrillä. Hybridiauto kiinnostaa ihmisiä kovasti. Automyyjä Janne Sirviö (2.vas.) esitteli hybridi-Toyotan moottoria Toimi Shemeikalle (vas.) ja Tauno Pietikäiselle. Oman kylän kuulumiset kotiin kannettuna.. Uusi Valtra-traktori on massiivinen verrattuna vuosimallin -57 Zetoriin. SEO:n kevätmarkkinoilla perjantaina esiteltiin itselataavaa sähköautoa, joka ei tarvitse tolppia eikä töpseleitä. Maitotilalla traktoria tarvitaan muuallakin kuin pellolla, esimerkiksi karjan rehun käsittelyssä ja talvella lumitöissä. Jannen mukaan hybridiauto kiinnostaa ihmisiä kovasti ja sillä käydään koeajoja paljon. – Uudella niittokoneella menisi 9 metrin leveydeltä kerralla, vanhalla 3,30. päivä 7 – SILLÄ AJAA NIIN PITKÄLLE kuin bensaa riittää, ja toimii pakkasella ja helteellä, automyyjä Janne Sirviö kertoi hybridi-Corollasta
Mitä siinä säästetään, jos koulut lakkautetaan ja säästetään rahaa ja sitten Pyhäjärvelle rakennetaan kulttuuritalo. Melkein kukaan työnantaja ei luultavasti halua palkata ihmistä, jolla ei ole esimerkiksi hyvää koulutusta tai aikaisempaa työkokemusta. Tätä menoa Pyhäjärven kaupunki ei säästä yhtään rahaa, jolloin koulujen lakkauttaminen on turhaa. Kouluja ei tarvitsisi lakkauttaa, kun säästö tulisi siinä, ettei tarvitsisi rakentaa uutta rakennusta. Aleksi Kuukasjärvi 8E MIELESTÄNI PYHÄJÄRVELLE pitää saada muu toisen asteen koulutusmahdollisuus, koska meillä toimii jo lukio, mutta tänne tarvitaan myös ammattikoulu. Asiaan on monta eri kantaa, mutta jos säästetään niin eihän silloin tuhlattaisi mihinkään ylimääräiseen vaan ihan kunnolla säästettäisiin. Liikenteessä rikkeistä rangaistaisiin kortin hyllytyksellä vähintään kuukauden ajaksi. Pidemmätkin matkat olisi helpompi toteuttaa, kun ei tarvitsisi aina vanhemmilta kysyä. Sitten pitää mennä kotiin kuivattelemaan vaatteitaan. Työttömyys johtuu usein siitä, että käydyt koulut eivät joko riitä joihinkin työpaikkoihin ja taas sitten niihin, mihin ei niinkään tarvitse kovin hyvää koulutusta, kaikki on jo varattu. Väkiluku vähenee, kun nuoret joutuvat lähtemään toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Se on tosiasia,että kaupungin pitäisi panostaa muuhun toisen asteen koulutukseen eikä vain rakentaa kerrostaloja. Sehän olisi erikoinen ja varmaan hieno ja kenties edullisempi ratkaisu. Miksi ei kannattaisi vaikka kulttuuritalosta rakentaa sen verran iso, että siinä pystyisi myös ammattikoulu toimimaan. Se sohjo sitten leviää kaikkialle autojen mukana. Tämä asia koskettaa kuitenkin aika montaa henkilöä: koululaisia, henkilökuntaa ja niin edelleen. päivä Vaikuttamisprojekti Minä olen tätä mieltä olen tätä mieltä olen tätä mieltä olen tätä mieltä olen tätä mieltä olen tätä mieltä olen tätä mieltä olen tätä mieltä olen tätä mieltä olen tätä mieltä olen tätä mieltä olen tätä mieltä olen tätä mieltä olen tätä mieltä olen tätä mieltä olen tätä mieltä olen tätä mieltä olen tätä mieltä olen tätä mieltä olen tätä mieltä olen tätä mieltä olen tätä mieltä olen tätä mieltä olen tätä mieltä olen tätä mieltä olen tätä mieltä olen tätä mieltä olen tätä mieltä olen tätä mieltä olen tätä mieltä olen tätä mieltä olen tät Nuorten mielipiteitä NYKYÄÄN UUDISTUS turvaa ajokortin 17-vuotiaille, mutta minulle sopisi vielä vuoden aikaisemminkin. Moponkin voisin jättää ostamatta, kun olisi vain vuosi eroa autokorttiin. Laki voisi esimerkiksi muuttua siten että ajokortin voisi saada jo 16-vuotiaana, mutta vaatimukset korttiin tuossa iässä olisivat suurempia kuin täysi-ikäisenä. Ammattikoulummehan lakkautettiin syksyllä 2015. Kannattaisi katsoa tätä asiaa monelta kantilta. Sillä tavalla löytyisi varmasti paljon motivoituneita työntekijöitä, jotka saisivat rahaa tarpeeksi elämiseen. Esimerkiksi ajotaidon pitäisi olla todella hyvä (parempi kuin täysi-ikäisellä), mikä PYHÄJÄRVELLÄ TIET , kuten Salmen koulun viereinen tie (Tunturitie), ovat aivan sohjossa. Sellaisia töitä, joihin ei hirveän hyvää koulutusta tarvitse, on Suomessa liian vähän. Hyvästä tienhoidosta hyötyisi koko kaupunki ja tienkäyttäjät. Anniina Aho 8D PYHÄJÄRVELLÄ on pieneksi kyläksi paljon koululaisia, niin minkä takia pieniä ja mukavia kyläkouluja pitää lakkauttaa säästöjen takia. Jos tälle kylälle saataisiin se ammattikoulu, niin siitä olisi suuri hyöty opiskelijoille,kun ei tarvitsisi lähteä kauemmaksi opiskelemaan vaan saisi opiskella kotikylällä. Kirjoittaja laskisi ajokortin ikärajaa, mutta aina ei kypsyys riitä liikenteeseen. Uuden eduskunnan tullessa toivonkin heidän vaikuttavan asiaan. Toivonkin, että ajattelisitte tarkemmin asioita ja niitä säästöjä. Tuomas Huhtala 8C Vähemmän työttömyyttä Suomeen Salmen koulun 8-luokkalaiset kirjoittivat mielipidetekstejä äidinkielen ja yhteiskuntaopin tunneilla vaikuttamisprojektissaan.. Työttömillä saattaa olla myös lapsia, jolloin hekin voivat kärsiä siitä, jos ei ole varaa vuokraan yms. Asia pitäisi ottaa tutkinnan alle ja kerätä jostakin rahaa, jotta voisi maksaa palkan työväelle, joka tiestä huolehtii. Kun työttömiä on paljon, myös sitä kautta kodittomia tulee jonkin verran. selviäisi kirjallisissa tai ajokokeessa tehtyjen virheiden määrästä. Syrjäkylällä asuville liikkuminen olisi helpompaa. Monilla menee kengätkin ihan märäksi, kun kävelevät sohjossa. Tien tukkeena olevat mopoautotkin tulisivat turhiksi, eikä niitä enää tarvitsisi käyttää. Minun mielestäni ajokortti-ikä voisi olla 16 vuotta niin kuin Amerikassa. Joidenkin, jotka ovat juuri saaneet ajokortin, on vaikea hallita ajoneuvoaan. Kannattaako lakkauttaa ja rakentaa niillä rahoilla muuta, eihän siinä säästy! Miksi esimerkiksi kulttuuritaloa ei voisi rakentaa kaivokseen sitten kun sen toiminta loppuu. Ihmisten päälle lentää vettä, koska autoilijat ajavat kovaa ihmisten vieressä ja vesi lentää heidän päälleen. Jos Suomessa ajatellaan, että 16-vuotias ei ole tarpeeksi kypsä, kuinka Amerikassa 16-vuotiaat eroavat meidän nuoristamme. Täällä oivia perustutkintoja voisivat olla vaikka koneja tuotantotekniikan perustutkinto, sosiaalija terveysalan perustutkinto lähihoitaja, autoalan perustutkinto ja onhan niitä muitakin perustutkintoja, jotka olisivat oivia tällä kylällä, mutta siinä oli esimerkkejä, mitä täällä voisi olla. On ikävä odotella linja-autoa, kun sohjo lentää päälle joko linja-auton renkaista tai muista autoista. Sitten saattaa tulla kolareita ja auto voi suistua tieltä. Vuosi sitten työttömiä oli 33 000 vähemmän, mutta työttömiä on vieläkin liikaa. Tuskin Suomessa on kovin erilaista kuin Amerikassa. Voisin viettää enemmän aikaa kaupungilla vapaa-ajalla. Koulunkäyntikin helpottuu huomattavasti, jos opiskelupaikka on eri paikkakunnalla. Etenkin kävelijät, sillä heidän päälleen lentävä vesi voi olla likaista. 8 2019 N:o 18 Torstai toukokuun 2. Petteri Niskanen Sohjo pois Pyhäjärven kaduilta Ammattikoulu takaisin Pyhäjärvelle Koulut pois lakkautuslistalta Ajokortin ikärajaa pudotettava lisää Talven loska ja sohjo haittaavat varsinkin jalankulkijoita. Oma elämäni muuttuisi paljon, kun voisin jo ajaa autoa kuusitoistavuotiaana. Säästöjen takia kouluja ei voi ainakaan lakkauttaa, koska jos kulttuuritalo rakennetaan, niin mielestäni siinä ei säästetä rahaa. Valtteri Korkiakoski 8E MIELESTÄNI TYÖTTÖMIÄ Suomessa on liikaa: heitä on 200 000, joista 113 000 miehiä ja 87 000 naisia. Työnantajat voisivat ottaa enemmän ihmisiä, jolla ei ole kovin hyvää koulutusta, vaikka koeajalle katsomaan, jos he osaavat työnsä ja ottaisivat sitten heidät töihin. Tietä kuitenkin käytetään paljon ja siitä syystä sen pitäisi olla paremmassa kunnossa talvisaikaan. Opiskelijat kuluttavat paljon rahaa matkustamiseen ja vuokraan,kun kotonakin voisi asua ja opiskella
Se on suuri määrä, kun vaikka ajattelee kahdenkymmenen lapsen luokkaa, siellä on noin kaksi lasta, jota kiusataan. Hoitajamitoitus koskee tietenkin henkilökuntaa ja vanhuksia, mutta myös heidän läheisiään. Aluehallintovirasto eli AVI voi kuitenkin tehdä poikkeuksia ja nostaa lain vaatimaa vähimmäismitoitusta, kuten Pyhäjärvellä onkin tehty joissain paikoissa. Jos vapaa-ajan vietto menee täysin netissä tai pelatessa, voi koko elämä muuttua vähitellen. Myös esimerkiksi autolla ajaminen jäällä voisi olla mahdollista aikuisen kanssa. Monien nuorten harrastus, esimerkiksi mopoilu tai kelkkailu, saattaa kehittyä jos tämmönen hyväksyttäisiin. Nuorille pitäisi saada muuta mielekästä tekemistä. Kun hoitajat ylikuormittuvat, seuraa enemmän työuupumusta ja sairaslomia. Mielestäni tämmöistä voisi harkita, ainakin joitakin ajoneuvoja kohden, mutta mönkijät ja kelkat voivat olla joillekin 13-vuotiaille liian iso riski. San Diegon yliopiston tekemässä tutkimuksessa on myös havaittu, että nuorten ruutuajalla, masennuksella sekä itsemurha-ajatuksilla on selvä yhteys. Tiedän liian monta kiusatuksi tullutta ihmistä, ja se on surullista miten kauheita sanoja lapsille ja nuorille sanotaan. Kovan pelitai nettiriippuvuuden iskiessä voi vanhemmista tuntua, että keinot ovat vähissä. Mönkijöissä voisi olla joku raja vaikkapa max 500cc mönkijät olisivat sallittuja tuon ikäisille, mutta sitä isommat ei enää. Kiusaaminen aiheuttaa henkistä ja fyysistä vahinkoa. Ja löytyisikö alalle tarpeeksi ammattitaitoista henkilökuntaa. Ruutuajan pysyminen suositusten mukaisena on kuitenkin paljon vaadittu. Finalistien jälkeen esiintyy: MAUSTETYTÖT! Nähdään kesällä rokkitunnelmissa! Bändikisan 1000€ palkinnon lahjoittaa: Pyhäkäsrokki 29.6.19 Pyhäkäs Pyhäkäs ROKKI TENHUSEN MAANSIIRTO. Jotain, jota he mielellään tekisivät koulun jälkeen, jotain, jossa olisi mahdollisuus tutustua ihmisiin ja oppia uusia taitoja. Ruutuaika vaikuttaa oppimiseen, terveyteen ja ihmissuhteisiin. Useimmilla menee ruutua tuijottaessa yli kolme tuntia päivässä, joinakin päivinä jopa kahdeksan tuntia. Aikaa ei jää esimerkiksi ulkoiluun tai viriketoimintaan, jolloin asiakkailta jää puuttumaan tärkeä osa ihmisen perustarpeista. Tämä saattaa vaikuttaa vielä aikuisenakin, ja on siksi hyvin haitallista. Omalle kohdalle tämä olisi hyvä laki,koska harrastan moottoriurheilua ja asun sellaisella paikalla, missä ei ole mahdollista ajaa muuta kuin järvellä. Kiusattu ei itse välttämättä uskalla asiasta puhua. Jos hoitajamitoitusta nostettaisiin, asiakkaat saisivat “parempaa” hoitoa, enemmän sisältöä elämäänsä ja se toisi hoitoalalle lisää työpaikkoja. Vanhempien estäessä laitteiden käytön saattaa tilanne muuttua vielä huonommaksi. Eikä kiusaamiselle ole usein edes tarkkaa syytä, ja sen kohteeksi voi joutua kuka vaan. Moni nuori omistaa älypuhelimen ja tietokoneen. Meillä Pyhäjärvellä hoitajamitoitus on riittävä, mutta joillakin paikkakunnilla asiakkaat saavat hoitoa, joka sisältää vain perushoidon jos sitäkään. Laitteilla tavoitetaan kavereita, pelataan ja etsitään tietoa. Mutta saisimmeko vapaaajan ruudun tuijottamista vähemmäksi. “Tapa itsesi!”, “Kukaan ei kaipaa sinua””, “Olet ruma.” Ei kukaan pysty kuuntelemaan tuollaista, eikä pitäisikään. Yleinen suositusmaksimi ruutuajalle on kaksi tuntia päivässä. Tässä vaiheessa puhujan olisi hyvä tulkita tilannetta. Eveliina Koistinen 8C Ihmisarvoinen vanhuus jokaiselle Kirjoittajan mielestä vanhuksista on pidettävä hyvää huolta. Sanni Vanha-aho 8c JOKAINEN MEISTÄ on varmasti kuullut vanhusten kuolemista ja huonoista oloista hoivakodeissa. Siksi mielestäni suurin vastuu on itse kiusaajilla ja ulkopuolisilla osapuolilla. Sekin on vaikeaa, joten on parempi vaihtoehto jättää sanomatta. • Pulse • Rorschächin Tahrat • Vagabond Hearts • Wagtails • Joys of Wasteland Bändikisan fi nalistit: Osta itsellesi KESÄN Pyhäkäsrokkiin Ennakkolippu 12€ (Portilta 15€) saatavilla Pub Lyhdystä! Tule mukaan yhteistyökumppaniksi! Lisätiedot: toimitus@pyhajarvensanomat.. Tällä hetkellä hoitajamitoituksen tulee olla vähintään 0,5. Järven jää on todella iso, ja moni asuu järven rannassa, jossa on tilaa ajaa hyvin, niin ei siellä kolareita satu ollenkaan,jos rauhassa ajaa. Voisivatko myös 4H-yhdistys ja seurakunta lisätä kerhotarjontaa yläasteikäisille. Mielestäni tämän hetkinen vähimmäismitoitus on aivan liian alhainen, koska osa asiakkaista vaatii enemmän hoitoa kuin toiset. Nykyään esimerkiksi kelkkaa saa ajaa traktorikortilla ja mopokortilla mopoa. Opettajien on varmasti vaikea huomata joitakin kiusaamistilanteita, koska ne voivat olla porukasta pois jättämistä tai valheiden levittelyjä oppilaiden kesken. päivä 9 TEKNOLOGIAN KEHITYS on tuonut mukanaan myös ongelmia. Toiset ottavat ne vitsillä, mutta toisia ne satuttavat syvästi. Mutta mistä tähän löytyisi tarvittavat rahat. Emma Multala 8C MINUN MIELESTÄNI esimerkiksi mopoilla, mönkijöillä, moottorikelkoilla ajo jäällä pitäisi sallia 13-vuotta täyttäneille. Toki kunnan varatkin ovat rajalliset, mutta tähän asiaan on tärkeää panostaa. Moni nuori käy myös pilkillä tietyillä paikoilla tai makkaraa paistamassa, niin sinne olisi helpompi liikkua moottorikelkalla esimerkiksi tai mönkijöillä. Nuorisotoimi järjestää yläasteikäisille toimintaa, mutta voisiko tarjontaa laajentaa kysynnän perusteella. Pahoittaako hän mielensä. 2019 N:o 18 Torstai toukokuun 2. Jimi Katoniemi 8D TIESITKÖ, ETTÄ SUOMESSA noin joka kymmenes lapsi tulee kiusatuksi. Jos koulu ei ole lapsen mielestä turvallinen, olkoon edes koti. Totta kai on tilanteita, joissa esimerkiksi sanat tarkoitetaan eri tavalla kuin ne otetaan. Jos sinä päätyisit hoivakotiin, miten haluaisit sinusta pidettävän huolta. Puolustakaa kiusattuja ja kertokaa asioista koulun henkilökunnalle! Myös perheiden tuki on tärkeää, joten ottakaa tilanne kotona huomioon. Läheiset saattavat olla huolissaan työntekijöiden jaksamisesta tai hoidon monipuolisuudesta ja laadusta. Somen selailu saattaa siirtyä kouluun ja pelaaminen yömyöhään, kun vanhemmat eivät ole käskemässä lopettamaan. Syy tähän löytyy hoitajamitoituksesta. Jäällä voisi ajaa jo nuorempanakin Koulukiusaamiselle nollatoleranssi Nuorten runsas ruutuaika on ongelma Kirjoittajan mielestä koulukiusaamista on aivan liikaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että 20 asiakasta kohden hoivakodissa tulee työskennellä yhteensä vähintään 10 hoitajaa. Voiko näin sanoa. Nykyään koululaisilla, etenkin toisenasteen oppilaitoksissa suositus ylittyy herkästi. Suomessa hoitajien kuormitus on huomattavasti korkeampi kuin muissa Pohjoismaissa
Alussa koulurakennuksen toisessa päässä oli asuntoja. NAPERO-FINLANDIA on vuosittain järjestettävä valtakunnallinen sadunkirjoituskilpailu. Kääritäänpä hihat ja ruvetaan hommiin, Hannamari ohjeistaa oppilaita. Saa nähdä, lähetetäänkö tänä vuonna yhtään työtä vai jopa useampi, Arto kertoo äidinkielen tunnin kirjoitustehtävästä. Onhan näitä kertynyt 25 kuvaa ja yhdelle on vielä tilaa tuolla alhaalla lattian rajassa, toteaa Arto kuvia katsellessamme. Jokainen pääsee työskentelemään kaikille työpisteille ja lopputuloksena saadaan kauniita virpomisvitsoja. Marjon työpisteellä leikataan ja liimataan kreppipaperista hapsukukkia ja esikoulunopettaja Paula Laukkasen työpisteellä kiinnitetään höyheniä kreppipaperiliuskalla pajunoksiin. Kirjoitukset voivat osallistua Päätalo-instituutin Napero-Finlandia-kilpailuun. Milla Korkiakoski (vas.), Sanni Savolainen, Konsta Multala, Saana Kinnunen ja ihan edessä Pietari Piirala syventyivät kirjoittamaan satua. Pienempien oppilaiden aamu hujahtaa askartelun merkeissä ja apukädet ovat tarpeen, kun liimataan, maalataan ja kiinnitetään koristeita. – Tehdään tänne luokaan sellainen työpaja, jossa on kolme eri työpistettä ja kussakin on oma askarteluvaihe. Emolahden koululaiset ovat vuosien varrella osallistuneet kilpailuun kirjoittamalla tarinoita toisilleen ja joskus töitä on lähetetty kilpailuun saakka. Tässä kukkia kastellessa mietin, että nämä pitää varmaan ottaa täältä kotiin mukaan, Aila kertoilee. Toinen koulun konkari hääräilee keittiössä. Tänään isommat ovat välitunnilla tönttistä, kun taas pienempiä houkuttaa mäenlasku ja keinuminen. Erilaiset maista kertovat tarinat, piirrokset ja kuumail10 2019 N:o 18 Torstai toukokuun 2. Meillä on nyt 43 oppilasta, neljä opettajaa ja kaksi koulunkäynninohjaajaa. Askartelun jälkeen on hyvä lähteä käsienpesun kautta syömään alakerran ruokalaan. päivä Emolahdessa luetaan ja leikitään Kyläkoulusarjan viimeisenä vieraillaan Emolahden koululla. luokkalaisten opettaja Hannamari Piiponniemi. HANNAMARIN työpisteellä maalataan paperisia pääsiäismunia roiskutustekniikalla. Sitä mukaa, kun asunnot ovat vapautuneet, on ne otettu koulun käyttöön, Arto jatkaa koulun vaiheista. Ohjaajat ovat luokissa sen mukaan missä puolella heille on tarvetta. – PIENELLÄ KOULULLA on mukavaa, kun voidaan tehdä asioita yhdessä. Työnkuva on muuttunut, mutta olen viihtynyt työssäni täällä koululla. Pihassa keinutaan, leikitään ja ollaan erilaisia pihapelejä. Koulunkäynti jatkuu Ikosen ja Salmen kouluilla. Seiniä koristavat myös koulukuvat 6. Jarmo auttaa oppilaita valitsemaan sopivan kokoisen pajunoksan ja pienentää sitä tarvittaessa. – KAIKKI TILAT OVAT koulun käytössä. Emmi Savolainen ja Hertta Kokkonen ovat ulkona taputusleikkiä.. Kaikki 5.–6. Ala-aulassa on paljon oikeita viherkasveja, joita ravitsemistyöntekijä Aila Lehtomäki on hoitanut rakkaudella. Takatalvi humautti uuden lumikerroksen koulunpihalle ja talvileikit pääsivät jatkumaan. – Tänä vuonna kaikki 5.– 6. Aila Lehtomäki on huolehtinut oppilaiden ruokailuista vuodesta 1997 saakka. Äidinkielentunnilla suunnitellaan innokkaasti tarinan kulkua ja kirjoitetaan tekstit puhtaaksi tietokoneella. Innoituksena kisaan on myös lapsille tuttu laulaja Sanni Kurkisuo, joka on voittanut kilpailun sadullaan Lintu joka halusi laulaa. Maalia otetaan pensseliin ja sormella pyyhkäistään siveltimen harjaksia, jolloin pienet pisteet koristelevat pääsiäismuna-aihiot, jotka vielä leikataan irti paperista ja kiinnitetään langalla pajunoksiin. Kilpailun tarkoitus on innostaa lapsia lukemisen ja kirjoittamisen pariin. luokkalaiset kirjoittavat sadun. Sen järjestäjänä toimii Päätalo-instituutti Taivalkoskelta. Tänään ajattelimme Paulan kanssa ottaa molempien luokat pääsiäisaskartelutyöpajaan minun luokkaani, kertoo 1.–2. – Tämä on hyvä tapa kiinnittää höyhenet ja tulee paljon nätimpi, kuin teipillä kiinnittämällä, Paula toteaa. Olemme tutkineet, millaisia satuja kisassa on palkittu ja millaisia elementtejä satuun kuuluu. Jarmo Vaskilampi vastaa lisäksi iltapäiväkerhotoiminnasta ja Marjo Matinniemi puolestaan aamupäivätoiminnasta. Työrupeamaa riittää jatkossakin ruoanlaiton parissa. Pyhäjärven kolme kyläkoulua, Emolahti, Rannankylä ja Ruotanen lakkaavat kevätlukukauden lopussa. MONIALAISELLA oppimisviikolla Emolahden koulun oppilaat ovat tutustuneet eri maihin ja tehneet maailmanympärimatkan. – Pari vuotta ehdin valmistaa ruoat itse täällä keittiöllä, sitten siirryttiin keskuskeittiöön. EMOLAHDEN KOULULTA aukeaa komea järvimaisema ja metsänreuna on aivan koulun takana. Emmi Savolainen viilettää liukurilla mäkeä alas, kun pojat vielä asettelevat pulkkiaan lähtövalmiiksi. Askarteluun onkin nyt hyvä hetki, kun molemmat koulunkäynninohjaajat ehtivät askartelu avuksi. luokkalaiset kirjoittavat sadun, mutta sitä ei ole pakko lähettää. luokan oppilaista, jotka ovat koulunjohtaja Arto Riihijärven aikana täältä yläasteelle siirtyneet. – Tämä on sellainen perinne, jonka otin käyttöön tänne tullessani
– Me on tehty virtuaalimatkoja Google Earthin avulla ja piirretty maista karttoja. Vuonna 1981 kunnan alueella oli enää 14 ala-astetta sekä yksi apukoulu, yläaste ja lukio. PERJANTAIPÄIVÄÄN mahtuu vielä 3.–4. Oppilasmäärä vuonna 1981: 15 RUOTANEN Länsi-Komun koulupiiri jaettiin syksyllä 1944 Rannankylän ja Ruotasen koulupiiriksi. luokkalaisten äidinkielen lukutunti ja isommilla oppilailla on ulkoliikunnassa tornipalloa pihan kaukalolla. Tänään on myös kielten jakotunnit ja osa opiskelee englantia Eija Viljannon johdolla. 3.–4. Nykyinen rakennus: Piirustukset hyväksyttiin 15.1.1949. Yläkerran sohvalla Supermarsua lukemassa Wilma Laitinen, Jutta Kahelin, Scarlett Kopa, Jonni Korpinen ja Aatu Aulakoski. Opet ovat vielä johdossa, mutta tytöt kertovat heillä olevan vielä monta kirjaa kesken ja aikaakin on aina toukokuun loppuun saakka. Luetusta kirjasta tehdään esitelmä, joka esitellään muille. luokalla on meneillään lukuhaaste Minnaa ja Marjoa vastaan, saa nähdä kuinka käy, voittavatko oppilaat vai opet. 1930-luvun loppuun mennessä kouluja kunnassa oli jo 21. Valtteri Kähärä leikkaa hapsukukkia kreppipaperista. päivä 11 Emolahdessa luetaan ja leikitään mapalloaskartelut somistavat luokkia. Rakennuksen perusparannus tehtiin vuonna 1987 Oppilasmäärä vuonna 1981: 128 kea lukupiirikirjana olevaa Supermarsu lentää Intiaan -kirjaa. EMOLAHTI Koulu alkoi: 22.8.1949 Nykyinen rakennus: Rakennuslupa saatiin 7.1.1953. 2019 N:o 18 Torstai toukokuun 2. Yläkerran aulassa olevilla sohvilla on mukavaa luPyhäjärven ensimmäinen koulu perustettiin vuonna 1881 kirkonkylälle. Virpomavitsat mukana keikkuen oppilaat lähtevät kukin omiin koulukyyteihinsä. Nykyisen rakennus: Piirustukset hyväksyttiin 1953. Kirjoitukset voivat osallistua Päätalo-instituutin Napero-Finlandia-kilpailuun. – Pojatkin ovat tästä kirjasta tosi innostuneita, iloitsee opettaja Minna Pikkarainen. Lukuhaaste etenee niin, että luokan seinälle kasvatetaan kirjapinoa laittamalla seinälle luetun kirjan selän vahvuinen pahvikirjanselkä, jossa on luetun kirjan nimi. – Minulla on perjantaisin lyhyt päivä täällä Emolahdella, mutta päivä ei suinkaan pääty, vaan lähden tästä yläasteelle pitämään musiikkia, kertoo Arto. Ruokatunnilla pojat syömässä. Vuoden 1981 keväällä Pyhäjärvellä oli oppilaita yhteensä 1 360. Ensimmäisenä kansakouluna lakkautettiin vuonna 1959 Malisen kansakoulu. Seuraavalla vuosikymmenellä lakkautukset kiihtyivät. Rakennuksen perusparannus tehtiin vuonna 1982. PUUHAKAS PÄIVÄ alkaa olla lopuillaan. Tekstit ja kuvat: Tuija Kartimo KOONNUT: OSSI SAVOLAINEN Koulumäärä huipussaan vuonna 1957. Lukuhaastetta se ei kasvata, mutta oppilailla riittää lukuintoa. Vasemmalta Veikka Anttila, Valtteri Korkiakoski, Valtteri Kähärä ja Robin Ikäläinen. Oppilasmäärä vuonna 1981: 25 RANNANKYLÄ Länsi-Komun koulupiiri jaettiin syksyllä 1944 Rannankylän ja Ruotasen koulupiiriksi. Ennätyksellinen vuosi koulujen määrässä mitattuna oli vuosi 1957, jolloin Pyhäjärven alueella oli 29 kansakoulua. Rakennuksen perusparannus tehtiin vuonna 1981. Paikat on siivottu ja päästään viikonlopun viettoon. Vielä tälle keväälle ehditään valita yksi lukupiirikirja ja yhdessä päätetään ottaa Me rosvolat tai Taika Taksinen, jotka opettaja käy kirjastosta varaamassa. Milla Korkiakoski (vas.), Sanni Savolainen, Konsta Multala, Saana Kinnunen ja ihan edessä Pietari Piirala syventyivät kirjoittamaan satua. Ensimmäinen koulupäivä oli 2.11.1953. Piirroksista huomaa, että se on auttanut oppilaita hahmottamaan maiden ja maantereiden sijaintia maapallolla, kertoo Jarmo Vaskilampi
ja Lilja Raakel Oravakangas 78 v. (2. Keskiviikko 8.5. Pietari on palannut kalastajaksi, mutta kohtaa rannalla ylösnousseen Jeesuksen, suuren paimenen, ja tämä kohtaaminen muuttaa lopullisesti Pietarin elämän. Hyvän Paimenen huolenpito on lempeää ja huolehtivaa kuria, joka suojelee ja rakentaa elämää. Pian eläimet löysivät paikkansa myös lehmien seassa. 9.4.2019 Vaipui käsi, uupui sydän jalo, sammui rakkaitten silmien valo. Sinun paikkasi luonamme tyhjä on surumme suuri, lohduton. Muistos kaunis, hyvä hellä, säilyy meidän sydämellä. Jeesus itse puhuu siitä, miten paimen huolehtii laumastaan ja pitää huolta jokaisesta lampaastaan erikseen. Näin eläimet kulkivat turvallisesti yksi kerrallaan omaan parteensa loukkaamatta toisiaan. ENSI SUNNUNTAIN Raamatun tekstit puhuvat paimentamisesta. 1.9.1933 k. klo 14.00 lähetyspiiri Lähimmäisen kammarissa. MUINAISET SUOMALAISET rakensivat navettaansa kurin, kapean aitauksen kivistä, joka johti navettaan. Lämmin kiitos osanotosta. Haluammeko me seurata Hyvää Paimenta ja antaa hänen huolehtia meistä. klo 10.00 ’Hetki Ystävälle’ Lähimmäisen kammarissa yhdessä SPR:n kanssa. Tämän ajan ihmiselle eläinten paimentaminen laitumella taitaa olla jo vierasta. päivä Seurakuntatiedot Sunnuntain sana PYHÄJÄRVEN HELLUNTAISEURAKUNTA Kellopolku 1, Pyhäsalmi Hengenravintoa 12 POIJANKLOPPINA , tai mäläkkinä, niin kuin meillä kotipuolessa oli tapana poikalapsia nimittää, yksi alkukesän tympeimpiä hommia oli hiehojen paimentaminen ja niiden opettaminen laitumelle. klo 16.00 raamattupiiri Lähimmäisen kammarissa. Haluammeko, että meillä on joku, joka tuntee tarpeemme ja hoitaa haavamme, kun elämä kolhii ja teemme asioita, jotka satuttavat meitä ja toisia. Tapio Laakso Paimenen hommia Rakkaamme Lilja Raakel ORAVAKANGAS o.s. klo 13.00 seurat ry:llä. Lämmin kiitos osanotosta. LÄHIMMÄISEN KAMMARI JA KIRPPUTORI LÖYTÖSOPPI avoinna ma-pe klo 10–14 Polkupyöränkorjaajat paikalla ma 6.5. klo 18.00 myyjäiset ry:llä. Kauranen s. Vp.10.5.2019 Irma Kivisaari 044 277 2039. (3. sunnuntai pääsiäisestä) klo 10.00 messu pääkirkossa. Ronkainen s. 7.4.2019 OYKS Kiittäen ja kaivaten Tarja, Arto ja Tatu Jari ja Päivi Tommi, Jenna ja Aava Tuomas, Salla ja Fanni Pertti veli perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Niin äkkiä hiljeni sydän kallis, olit aina auttamaan meitä valmis. Sunnuntai 5.5. Jeesus kysyy Pietarilta kolme kertaa, rakastatko sinä minua. Lauantai 4.5. Rakkaamme Kirsti Maria KUIKKA o.s. Köydestä oli värkätty päitset ja hiehoa talutettiin ympäri hakaa ja totutettiin sähköpaimenella sähköistettyyn aitalankaan. Se ei karkota, vaan laittaa kaipaamaan Paimenen huolenpitoa ja rakkautta. Rakkaudella muistaen ja kaivaten Lapset Lastenlapset Sisaret perheineen Sukulaiset Ystävät ja tuttavat Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Tule huollattamaan pyöräsi kesäkuntoon! Korvauksena tarvikkeet ja vapaaehtoinen maksu työstä. Aihe: Pyhä Henki. klo 12.00 pyhäkoulu ry:llä. 26.1.1941 Sumiainen k. Könönen s. Kolme kertaa Pietari myöntyy. Mirva Ahola. Sunnuntain evankeliumitekstissä meidät viedään Galileaan ja nuotion äärelle. Parin, kolmen harjoittelupäivän jälkeen rajat alkoivat olla hallussa ja ruoho alkoi kiinnostaa enemmän kuin aita. Torstai 9.5. 0400-395 220 Kirkkoherranvirasto ma-to klo 9-12 www.pyhajarvenseurakunta.fi PE 3.5 Rukoushetki klo 12 SU 5.5 Ehtoolliskokous klo 11 TI 7.5 Rukousilta klo 19 PE 10.5 Rukoushetki klo 12 SU 12.5 Päiväkokous klo 11 Vieraana Raimo Rahnasto OLET TERVETULLUT TILAISUUKSIIN! KUUNTELE PUHELINHARTAUS! 020 6582 698 (ppm) www.pyhajarvenhelluntaiseurakunta.fi ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi 040 772 0231. Samalla kumoutuu kiirastorstain häpeä, kun Pietari kielsi kolmasti Jeesuksen. Kun yksittäinen lammas eksyy laumastaan ja yhteys paimeneen katkeaa, pelko halvaannuttaa eläimen liikuntakyvyttömäksi ja näin se jää alttiiksi pedoille. PYHÄJÄRVEN SEURAKUNTA Oikotie 6, 86800 Pyhäsalmi Puh. sunnuntai pääsiäisestä) klo 10.00 messu pääkirkossa. Rakkaudella muistaen Sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Malmin isossa Kappelissa 15.5.2019 klo 13.30. 19.4.2019 Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan, olemme kaikki hiljaa kätketyt. Vähän pyysit, paljon annoit, vaieten sä vaivas kannoit. Niin äiti lähdit luotamme pois, emme vielä sua antaneet ois. klo 13.00 varttuneiden kerho ry:llä. Pietari leimautuu Jeesukseen ja se sitoo hänen kohtalonsa, hänestä tulee alkuseurakunnan lauman ensimmäinen paimen. klo 16.00 raamattupiiri Lähimmäisen kammarissa. Rakkaamme Meeri Onerva RUOTANEN o.s. Ihmisen mieli on ihmeen paljon samanlainen kuin niiden hiehojen, joita veljen kanssa koulutimme haassa. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 27.4.2019. Näin jälkikäteen ihmettelen sitä, miten isot eläimet tottelivatkin keskenkasvuista koulupoikaa. klo 10-14. Kaksi kertaa hän käyttää sanaa agape (kreik.), joka merkitsee uhrautuvaa rakkautta. Kerta toisensa jälkeen hiehot työnsivät märän turpansa sähköistettyyn paimenlankaan ja saivat sätkyn ja sitten teutaroitiin ympäri hakaa. Kun toiset kylän pojat kirmasivat kesäloman riemuihin, meillä kirmasivat vain lehmät ja minä narun päässä perässä. Torstai 2.5. klo 18.00 luento uskontunnustuksesta Pyhän Annan kirkossa. 2019 N:o 18 Torstai toukokuun 2. Siitä mahtui vain yksi eläin kerrallaan kohti pimeää navetan oviaukkoa. Kolmannella kertaa hän armahtaa Pietaria ja käyttää tavallisempaa filos-sanaa (kreik.), jota ystävykset käyttävät keskenään. 15.8.1928 k. klo 18.30 lauluseurat ry:llä. Siksi paimen lähtee aina etsimään kadonnutta lammasta. HAUTAAN SIUNATTU: Impi Helena Lamminaho 98 v., Kirsti Maria Kuikka 90 v. Myös Löytösoppi avoinna klo 10-12. Homma oli hankalaa ja raskasta. S unnuntai 12.5. Isovanhempamme muistavat vielä paremmin paimenen työn ja sen haasteet. Perjantai 10.5. Perjantai 3.5. RAAMATUN LEHDILTÄ saamme lukea, että alkuseurakunnan paimentaminen oli haasteellinen työ, ja tuskinpa me nykyihmiset olemme sen parempia. Maanantai 6.5. Jokainen lammas tuntee oman paimenensa äänen ja seuraa tätä. Ilman sitä joudumme erillemme laumastamme, yksin ja peloissamme
Olemme ainut joukkue Jokilaaksoista. Ohjelmistossa on muun muassa pyhäjärvisen Rosa Smedin sävellys Jane Doe. Palkinto, kullattu palokirves. Yhteisiä tempauksia on tehty vuoden varrella ja tämä jatkaa yhdessä tekemisen meininkiä. Tanssit jatkuivat vielä juhlasalissa riemukkaissa tunnelmissa. Naisosasto viettää tänä vuonna 60-vuotisjuhlia. Auringonpaistetta oli enemmän kuin lämpöä. Seinäjoen keskussairaalassa. Palotalon seinällä paljastettiin itse palkinto, kullattu palokirves. Minijousilla on viisi erityyppistä kappaletta, sekä barokkimusiikkia että uudempaa lapsille sävellettyä musiikkia. JOKILAAKSOJEN musiikkiopiston kokoonpanot esiintyvät lauantaina Pyhäjärven kirkossa pidettävässä jousiorkesterien konsertissa. Leikkipäivä ensi viikon lauantaina. 2019 N:o 18 Torstai toukokuun 2. Tarjolla oli palokakku, Kahvila Karnevaalin tekemä aiheeseen sopiva täytekakku. Perinteiset vappunaamiaiset kuuluivat myös päivän ohjelmaan ja musiikki raikasi pihalla eväsretkeläisten taustalla ja pistettiinpä välillä tanssiksikin. Esiintymässä ovat Jokilaaksojen minijouset eli lasten orkesteri sekä nuorten orkesteri Jokilaaksojen jouset. Pyhäsalmen VPK:lla juhlittiin tunnustusta maanantaina kokouksen aluksi. Jousiorkesterit pääkirkossa lauantaina Vauvauutinen Valmistunut RUOTASEN KOULUN oppilaat ja henkilökunta viettivät vappupiknikkiä aurinkoisessa kevätsäässä tiistaina. NEEA NAHKALALLE ja Henri Matinniemelle Lapualla syntyi poikavauva 17.4. PYHÄSALMEN VPK on Vuoden 2018 sopimuspalokunta Jokilaaksoissa. – Kyllä palkitseminen antaa pikkubuustia toimintaan. Lisäksi kuullaan Bachia, Griegin Vuorenpeikkojen tanssi ja Dvorakin sinfoniasta jousille sovitettu osa. Viikonvaihteessa VPK osallistuu Kuopiossa Jehumalja-kilpailuun, jossa mitataan kattavasti sekä teoriatietoa että käytäntöä. päivä 13 OULUN YLIOPISTOSTA Konetekniikan diplomi-insinööriksi Joni Pesonen. Teksti ja kuvat Tuija Kartimo MANNERHEIMIN Lastensuojeluliiton Pyhäjärven yhdistys on mukana viettämässä valtakunnallista leikkipäivää ensi viikon lauantaina ja järjestää Touhulan leikkikentällä kesäkauden avajaiset. Olemme alueen suurin vapaapalokunta, meitä on tuplasti enemmän kuin seuraavaksi suurimmassa. Rosa Smedin teos kamariorkesterille kuultiin kantaesityksenä syksyllä Oulaisissa. Edessä Jarmo Halonen, seuraavina jonossa Iiris Kauranen, Onni Kauranen, Ilkka Komu, Tea Aittokoski, kurkkaamassa Kira Perkiö ja Teemu Perkiö. – Joukkueessa on kuusi kilpailijaa ja vetäjä. Nyt se esitetään Pyhäjärvellä ensi kertaa. Vappubrussilla herkuteltiin. Jarmo kertoi, että kilpailutoiminta, josta Pyhäsalmen VPK on palkittu moneen kertaan, on yhä kuvioissa. Ruotasella vappupiknik Täältä tullaan Mehtis, sanoi Ruotasen koulun henkilökunta vappuasuissaan. Isompien orkesteri esittää Janne Jääskelän Elegian käyrätorvelle ja jousiorkesterille kantaesityksenä. Puheenjohtaja Jarmo Halonen antoi palkinnosta tunnustusta kaikille VPKlaisille, joita on 110. Koko päivä kului vapputunnelmissa askarrellen, ulkona brunssilla nauttien salaateista, cocktailpaloista, makkaroista ja tietenkin munkeista ja mehusta. Pyhäsalmen VPK palkittiin Juhlan kunniaksi syötiin täytekakkua. Jokilaaksojen pelastuslaitos myönsi tunnustuspalkinnon aktiiviselle vapaapalokunnalle, jonka toiminta on ansiokasta. – Hälytys-, nuoriso-, naisja veteraanijaostomme toimivat virkeästi. Kirjallisen osion lisäksi on käytännön tehtävä, kuten tieliikenneonnettomuus tai vaarallisen aineen kuljetuksen onnettomuus. Pyhäsalmen VPK täyttää ensi vuonna 85 vuotta. Tapahtumassa ovat mukana iloinen pellepariskunta Nelli ja Niilo. Joka päivä on leikkipäivä, mutta ainakin kerran vuodessa on kiva leikkiä porukalla
14 2019 N:o 18 Torstai toukokuun 5. Reissu on nopea ja joustava ilman jonottamista ja ruuhkaa. Kirjoittaja on Pyhäjärveltä kotoisin oleva, kolmen alle kouluikäisen lapsen äiti, yrittäjä, kielten opettaja ja kesä-, lomaja viikonloppupyhäjärvinen. Matkaan mahtuu eväiden syöntiä, oivalluksia siitä mitä unohdettiin ja kahdelle nuorimmaiselle melkein matkan verran päiväuni unta. Pyhäjärvi tuntuu tutulta ja turvalliselta, kotoisalta. Melkein perillä lopullisessa määränpäässä. Näiltä herroilta juttu aina luistaa. VAJAA KOLME TUNTIA ajomatkaa. Pyhäkkään kynästäpalstalla hän kirjoittaa omia kokemuksia ja havaintoja Pyhäjärvestä. Hän neuvoi, että kun kohtaat erinomaisen kauniin naisen, niin paina sormella yhden kerran vasemman ”nännin” päätä, niin bassopuoli soi. Olemme hioutuneet tässä jo melko hyviksi! Me muut pakkaamme, nuorimmainen purkaa. Pari juoksulenkkiä takaisin sisälle, unohtui se, tämä ja tuo, mutta sitten on valmista. Päivän ja yön moninaiset tapahtumat olivat vaatineet veronsa. Näin kassien sisältö tulee tarkistettua pariin kertaan, eikä ole yllätys jos perillä kassien purkajan hammasharjaa ei löydykään. Miten hyvältä hidas tahti tuntuukaan. Söin niitä suurella hartaudella. Astun ulos autosta ja kuulen sen. Kenkiä, kurahousuja, varavaatteita. Vastaani tulee tilaa, tilaa hengittää, pimeällä näkyvä tähtitaivas, kiemurteleva tie, puut, metsä ja luonto. Onneksi hän oli jättänyt yöpaidan tuolille kamarin oven eteen, ja siitä sen sai napattua päälleen nätisti. Ehdin kipaista kauppaan ja kassalle. Joka roskan kohdalla muutama kyykkäys, niin onpa tehokas lenkki! P*rkele kun ärsyttää nuo luontoon heitetyt roskat Lukijoilta Pittää sannoo KUN LÄHDÖN AIKA ON , edeltää sitä puoli päivää pakkaamista, siivousta ja pyykkäystä. Saima lähti kohti navetan ovea ja Kaisa seurasi häntä. Meikeläisen ei parane mennä painelemaan kaikkia hanurien näppäimiä, voinee syntyä pahoja riitasointuja. Meiltä kun on kaksi lehmää mennyt teuraaksi”, tuumasi Kaisa ja katsoi Saimaa kysyen. Hän sanoi, että opettele sinä poika soittamaan kaksirivistä harmonikkaa, äläkä sitä trumpettia enää turruuta. UNTA EI TULLUT montaa tuntia, kun jo piti nousta ylös. Olemme nykyään senioreita. Muistetaan hyvät tavat viestin kirjoittamisessakin. päivä Viikon Kökköset WhatsApp-viestinä tai tekstiviestinä meille numeroon 040 772 0231. Mahdollisesti. Saavatko kasaan hyvän toimintakykyisen hallituksen. Millainen sää on Pyhäjärvellä. Toimituksella on oikeus lyhentää viestiä tai jättää se julkaisematta. Niinpä tässä sitten meni pääsiäinenkin vihdoin ohitse. Niin mekin. Kassit, mies kuskinpaikalle, lapset turvaistuimiin. Nukkumaanmeno ilman tuttuja turvan tuojia. Lasten unikaverit, niitä ei parane unohtaa, se olisi sama kuin ampuisi itseään jalkaan. Törmäsin matkalla pariin erinomaisen hyvään miesystävään, Paavoon ja Kalleen. Kun painat yhden kerran oikean rinnan ”nänniä”, niin diskanttipuoli silloin soi. Jouluna, juhannuksena, mökkikaudella ja perjantaisin nelostiellä on muutama muukin autokunta. NAPAKASTI sanottu! Kirjoita kehut, kiitokset, keljuilut jne. TÄSSÄ VIIKOLLA olin kävelylenkillä. PERILLÄ ANOPPILASSA meitä matkalaisia odottaa valmis ruoka. ”Minun olematon luutani on ottanut ja lähtenyt matkoihinsa, ja nyt minä otan jalat alleni ja kipaisen kotiini”, Kaisa huikkasi mennessään kohti metsänreunaa. Miten luksusta se onkaan! Kun ajan viimeisen parinkymmenen kilometrin pätkän kuoppaista ja routinutta hiekkatietä oman lapsuudenkodin maisemiin, nautin. Esikoinen heräilee matkalla ja voitte arvata, mitä hän kysyy: Ollaanko perillä jo. ”Kyllä te voitte valita joko hiehon tai vasikan tai molemmat, mutta otahan toki isäntä mukaasi katsomaan niitä. Saimaa haukotti ja Tauno huomasi sen. Hiljaisuuden. ”SEN ME TEEMMEKIN heti pääsiäisen jälkeen. Huh! Hiki nousee otsalle pelkästä ajatuksesta. (sinulle, jolle pikkukakkosen verran -määre ei nyt muistu mieleen, kerrottakoon, että se tarkoittaa noin tuntia.) KUN AUTO TAVOITTAA keskustan yläliikenneympyrän, aika hidastuu. vuosikymmenten kokemuksella ”syytön” Nyt on saanut kyllä nauttia poikkeuksellisen ihanista aurinkoisista päivistä. Tauno veti pitkiä henkosia vuoteessa, ja ei herännyt onneksi siihen, kun Saima hänen viereensä asettautui. Kuinka ollakaan, poikkesin matkalla torilla. Kallelta olen kuullut hänen mainitseva, että hän on itseoppinut ”huuliharpun” soittaja. Alkaa olla kesäisiä ilmoja, lämmintä. Vain vähän ihmisiä, joista lähes jokainen nostaa kättä. Pikkukakkosen verran. Kun kura auton kyljissä yltää puoleen väliin Toyotan ikkunoita, olen perillä. -Nimin. Tämä ystävänä Paavo kerran harjoituksissa neuvoi minua, että kuinka harmonikkaa soitetaan. Vaalitkin olivat ja menivät. ”Kyllä se meille käy”, Saima tuumasi. Naiset heilauttivat toisilleen kättään, ja kumpikin jatkoi matkaansa. Voisimmeko me ostaa teiltä yhden hiehon tai lehmävasikan. Onko vielä pitkästi. Ensio Uhlgren Huumoria hattuun Saima ja trulli, osa 4. Tiina Ahola-Houtsonen Minun Lappini Pyhäjärvi tuntuu tutulta ja turvalliselta, kotoisalta. Ehkäpä kannattaisi ensin ottaa asioista selvää. ”ET OLE MENETTÄNYT arvostustasi, sillä yksinään se, että kerroit minulle totuudenmukaisesti tarinasi, niin se vaatii jo melkoista rohkeutta”, Saima taputti Kaisaa olkapäälle. Silloin tulee hänenkin mielipiteensä otettua huomioon, ja saatte mieleisenne eläimet”, Saima valisti Kaisaa. Ei vielä. Tietenkin ostin niitä ja olivat tosi hyviä. ”En kai minä pitänyt sinua hereillä krohnaamisellani, Tauno tiedusteli katsellen vaimoaan. Tuleeko siitäkin synnytyksessä riitasointuja. ”Et toki, muuten vain väsyttää”, Saima tuumasi katsellen miestään silmiin. Kuullaanko siinä äänestäjien tahtotilannetta kuinka pitkälle. Sään ennustamista ja ennustamisen muokkaamista pari sataa kilometriä pohjoisessa sijaitsevan määränpään mukaan. Ja tuttavallisuus. Huomasin, että oli myyntikoju, jossa tarjottiin paistettuja muikkuja, kuulemma Kitkan viisaita. Kaikella ystävyydellä hauskaa kevättä kaikille ihmisille. Ystäväni Paavon kanssa olemme olleet vuosikymmeniä itseoppineita harrastelijamuusikoita. Olen painanut mieleen Paavon hyvän opetuksen, jota en vieläkään osaa. ”Tuota juu. Päätöksiä siitä mitä kannattaa ottaa mukaan. Sinä joka olit huolissasi heppojen ulkoilusta. Itse olen viisaasta kaukana. Toivottavasti kesälläkin paistaa Roskalenkkeilyä kaikille, roskapussi mukaan ja oman reittisi varrelta keräät roskat pussiin. Parkkipaikalla ei tarvitse suunnistuskarttaa löytääkseen takaisin autolle, niin sopivan kokoinen se on. Matkustaminen ajoitetaan lasten uniaikaan, koko matka hereillä tuntuu vielä liian pitkältä. Saima avasi hiljaa tuvanoven, ja tassutteli sitten sukkasillaan kohti kamaria itseään riisuen. Silti meitä on vastassa pyhäjärvinen tuttavallisuus ja mutkattomuus. Käykö teille heti ensimmäinen arkipäivä”, Kaisa innostuneena kyseli. Olemme asuneet kaupungissa jo yli vuosikymmenen, joten emme ole osa kaupan arkista kävijäkuntaa. Pääsiäinen tuli vietettyä, Löydät Pyhäjärven Sanomat myös Facebookista ja Instagramista!. Tietysti, täällä ovat meidän juuret. Kauaa ei tarvinnut Saiman unta kalastella, kun hän jo oli unten mailla ja täydessä kuorsausvaiheessa. Ihmiset vaikuttavat liikkuvan hitaammin. Menin baariin hakemaan uimavettä moisille ”viisaille”. Huuli lentää
2. Isännät löivät kättä päälle ja emännät juttelivat toisaalla. Se on käynyt ulkomaillakin näyttelyissä ja menestynytkin, Noora kertoi ensimmäisestä omasta näyttelykoirastaan. Paimenkoirien ryhmässä oli collieita sekä pitkäkarvaisina Lassie-koirina että sileäkarvaisina. Hiehosta ja vasikasta tuli hyvät lehmät aikanaan, ja Kaisakin pääsi kasvattamaan tuottoisaa karjaansa. EILEN ALKOI TELEVISION ykköskanavalla uusi kausi Kandit-sarjasta. 040 772 0231 • www.pyhajarvensanomat.fi JUTTUVINKKI Voit jättää juttuvinkkisi soittamalla numeroon 040 1697 350 tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen toimitus@pyhajarvensanomat.fi Myös nettisivujemme kautta voi vinkata! PITTÄÄ SANNOO -PALSTALLE Lähetä mielipidekirjoituksesi sähköpostilla osoitteeseen toimitus@pyhajarvensanomat.fi tai näppäile mielipiteesi nettisivujemme kautta. Materiaalia löytyy meidän Facebooksivuiltamme! Materiaalia löytyy meidän Youtubekanavaltamme! Materiaalia löytyy meidän Instagramtililtämme! Materiaalia löytyy meidän nettisivuiltamme! LUKIJAN KUVA Lähetä otoksesi nettisivujemme kautta! OHJEITA LUKIJALLE Metsäkoiria, ajokoiria, paimenkoiria Pyhäjärvi on perinteistä metsästyskoira-aluetta, joten metsäkoiria oli eniten näytteillä lauantaina Inmet-areenalla ja urheilukentällä pidetyssä ryhmänäyttelyssä. Nurmikolla odotteli kehään menoa ensikertalainen näyttelykoira, 13 kuukauden ikäinen roteva beagle Turkka. Saimalla ja Kaisalla tuntui olevan paljon juteltavaa, ja naurua riitti. Lapinporokoira Suukkosuun Helmen Hohde, om. Pyhäjärvellä työskenteli eläinlääkärinä Kia Moisander, joka on maatilan tyttö Orimattilasta. Tartossa eläinlääkäriksi opiskellut Kia on tottunut työskentelemään nautojen ja lampaiden parissa, sillä hänen kotitilallaan kasvatetaan muun muassa herefordkarjaa. Maikin mielestä sheltti on hyvä rotu kotikoirana. Omistajiakin hieman jännitti, sillä Turkka on korkea beagleksi ja näyttelyharrastus voi loppua siihen, että koira ei mahdu mittoihin. Kandit-sarjasta esitetään nyt viides tuotantokausi. – Vähän sitä jännittää. Pyhäjärven Kennelkerho järjesti koiranäyttelyn edellisen kerran vuonna 2014. Paikkakuntien elämää on dokumentoitu mukaan kuviin, Pyhäjärvellä esimerkiksi Täydenkuun Tansseja ja kylänraittia. Eläimet siirrettäisiin heti seuraavana päivänä uuteen kotiinsa. päivä 15 P yhäjärven • Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi • Konttori avoinna arkisin klo 9-13 • Puh. Julkaisemme pääsääntöisesti vain omalla nimellä kirjoitettuja mielipiteitä, nimimerkillä vain poikkeustapauksissa ja erikseen sovittaessa. Beagle Kertalaakin Bibbidi Bobbidi Boo, om. ”Tuota silloin, kun puhelimessa, kun hän meille soitti”, Saima keksi hätävalheen. – Karvanlähtöaikana pesen turkin ja puhallan irtokarvaa pois. Kaikki mennyt oli unohdettu, ja ystävyys saatu tilalle. Kandit-sarjaa esitetään keskiviikkoisin ykköskanavalla. Kuvauksia tehtiin useilla paikkakunnilla ja pääosissa oli kolme eläinlääketieteen kandidaattia käytännön työjaksoillaan. Liitä mukaan yhteystietosi, jotka jäävät toimituksen tietoon. Kandit-sarjassa Pyhäjärvi mukana Kandit-sarjaa kuvattiin kesällä Pyhäjärvellä. Turkka on jäniskoira ja on jo ollut tositoimissa metsällä. NÄYTTELYYN ILMOITETTIIN 226 koiraa, kaikkiaan 45 eri rotua. Näyttelyn parhaimmiksi koiriksi valittiin: 1. – Roosa tarvitsee Suomesta vielä yhden sertin, niin se on Suomen muotovalio. Sirpa Kaattari ja Pinja Hiltunen. Koko kausi on nähtävänä Yle Areenassa. ILLALLA SAIMA JA TAUNO saivat Kaisan ja Jermun vieraikseen. Voit lähestyä toimitusta myös kirjeellä. Norjanharmaat Myrsky, Kaste ja Tyyni ovat metsäverisiä hirvikoiria. Sanna SimeliusKeski-Korpela. Navetassa pariskunta tutki tarkasti sekä hiehot että vasikat, ja valitsivat niistä mieleisimmät. Osia jaksoista on kuvattu Pyhäjärvellä viime kesänä. Kehässä koiran pitää näyttää hampaansa irvistelemättä, elämäjärveläiset Seppo Hakonen ja Taina Kananen sanoivat. Schipperke Black Wizard’s Fan Club Member, om. LOPPU Arja Tuominiemi Saima ja trulli, osa 4.. Toivomme että mielipidekirjoituksesi on pituudeltaan max. Noora Ollilan Roosa on kokenut näyttelykoira. Sisällä monitoimihallissa oli paimenkoirarotuja. Anne Granström. 2019 N:o 18 Torstai toukokuun 2. 2000 merkkiä. – Tällä on selvä miellyttämisen halu ja sitä on helppo kouluttaa. Tuleehan siitä tuloja, jos he ostavat hiehon ja vasikan”, Tauno tuumasi ja siihen asian käsittely jäi. Osa tuli pitkienkin matkojen takaa. Toimitus pidättää oikeuden kirjoitusten lyhentämiseen ja otsikointiin. Kahdeksan koiran ja kahden kissan omistaja Maikki Kuivala Haukiputaalta viimeisteli shetlanninlammaskoira Diorin turkkia ennen omaa vuoroa kehässä. ”No, tulkoon sitten. ”Missä sinä olet Kaisan nähnyt”, Tauno kyseli ja aiheutti kysymyksellään Saimalle ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Eläinlääkärin työn lisäksi sarja kuvaa Suomea. Kia Moisander työskenteli Pyhäjärven lisäksi Kärsämäellä ja Haapajärvellä. Himankalaisen Noora Ollilan Roosa on sileäkarvainen ja väritykseltään blue merle eli mustan ja siniharmaan kirjava. Dior on hyvässä karvassa. Pyhäjärvellä ollaan jaksossa 7. Äänitarkkailija Ville Kivimäki, kuvaaja Kari Alentola ja toimittaja Anu Köyhäjoki-Järvinen piipahtivat myös Makasiinitorilla kuvaamassa Täydenkuun Tanssien ohjelmaa seuraavaa Kia Moisanderia. Ulkokehissä arvioitiin muiden muassa norjanharmaita, jämptejä, ajokoiria, beagleja, pystykorvia ja lapinporokoiria. Maikin mukana muutkin koiraihmiset pitävät kotinsa siistinä. Onneksi kaikilla ei osu karvanlähtö yhtä aikaa. Nelikko eteni tupaan, ja siellä Jermu maksoi ostamansa eläimet käteisellä, ja Tauno kirjoitti niistä kuitin. 3. ARKISTO/JAANA SALO ja Saima kertoi Taunolle, että hän oli luvannut naapurin Kaisalle miehensä kanssa tulla katsomaan hiehoa ja vasikkaa. Karvakaverien takia tulee siivottua usein. Turkkia on helppo pitää puhtaana ja kuosissa
Vaaratilanteita poikakolmikolle ei liikenteessä ole juuri tullut. Mopoilijan kypärän hihna oli löysällä, ja törmäyksen sattuessa kypärä lähtikin eri suuntaan kuin kuljettaja. KAIKKI SALMEN KOULUN yläkoululaiset kokoontuivat perjantaina koulun saliin kuulemaan Puijon Paronin eli Jouni Vepsäläisen sanomaa turvallisesta liikennekäyttäytymisestä. Toisessa tarinassa 120 kilometriä tunnissa kulkenut mopo ei ehtinyt jarruttaa ennen risteyksessä kolmion takaa tullutta autoa, ja törmäsi siihen. Heidän mopojensa lisäksi Keskuskoulun mopoparkki oli vielä melko tyhjä. Sen jälkeen siirryttiin asiaan. Piti nähdä kolme kertaa paha loukkaantuminen, ennen kuin uskoimme, Jouni alleviivasi. – Sain just mopokortin. Oppilaat kuuntelivat yhtä poikkeusta lukuun ottamatta sanomaa täyden hiljaisuuden vallitessa. Sain vähän mustelmia, toiselle sattui jalkaan. Mopojaan esitelleet Miro Hänninen, Eemi Karvonen ja Simo Nieminen mietiskelivät, että Puijon Paronin pitämän luennon sisältö oli heille jo entuudestaan tuttua. Törkeän rattijuoppouden rajan ylittävää – 1,2 promillen humalatilaa –demonstroitiin laseilla, jotka vaikuttavat ihmisen koordinaatioon. Tarinat käsittelivät Jounin omaa nuoruutta ja hänen kaveripiiriään Sorsakoskella. – Neljä kaveriani menivät mökille peruslauantaina mopoilla saunomaan ja paistamaan makkaraa. – Kypärän hihnat kiinni ja vakiopeli. – Hän ei mene koskaan töihin, vaan jäi eläkkeelle 18-vuotiaana. Karvonen halusikin muistuttaa lopuksi turvallisesta ajamisesta. ESIINTYMISEN AIKANA Vepsäläinen valitsi yleisöstä yhden koululaisen kokeilemaan ”kännilaseja”. Mopoparkissa komeili vain kymmenkunta ajopeliä. ALUN KEVYESSÄ osuudessa Jouni esimerkiksi laittoi katsojat hieromaan silmiään oikealla kyyhkyllä tehdyillä taikatempuilla. – turvallisuustekijöitä kerrattiin yläkoululla Simo Nieminen (vas.), Eemi Karvonen ja Miro Hänninen olivat saapuneet perjantaina mopolla kouluun. Testi aiheutti yleisössä naurunremakkaa, eikä epäselväksi varmasti jäänyt kenellekään, kuinka humalatila vaikuttaa ihmisen koordinaatiokykyyn. Hän esitteli yleisölle myös taikatemppuja kyyhkyllä.. Miro ja Simo ovat jo kokeneita liikenteessä kulkijoita, sillä ajolupa on ollut molemmilla taskussa jo vuoden verran. PERJANTAINA Keskuskoulun mopoille tarkoitetulla parkkipaikalla oli vielä varsin väljää. Muistutan nuoria neljästä asiasta: kypärästä, kypärän hihnasta sekä päihtyneenä ajamisen ja mopojen virittämisen vaaroista, Puijon Paroni kertoi. 16 2019 N:o 18 Torstai toukokuun 2. päivä Liikkeellä Mopokausi jo käynnissä Viime perjantaina Puijon Paroni -nimellä esiintyvä Jouni Vepsäläinen herätteli yläkoululaisia turvalliseen mopoajeluun Salmen koululla. – Meidän kaikkien mopot ovat vakioita, pojat vakuuttivat yhteen ääneen. – Aamulla väsyneenä ei ajattele, enkä aina muista laittaa kypärän hihnaa kiinni, Simo tunnusti kerratessaan Jounin sanomaa. – Olen kiertänyt vuodesta 2012 lähtien yhteensä 130 koulussa. Mopo jatkoi järveen asti, mutta poika osui takaraivo edellä laiturin teräksiseen kulmaan. Miro kertoi kuitenkin olleensa pienessä kolarissa kertaalleen toisen mopoilijan kanssa. Menopeliensä virittelyyn kolmikko ei ole kertomansa mukaan sortunut. Hänninen, Karvonen ja Nieminen ajavat jokainen paljon myös koulumatkojen ohella. Ensimmäisen moponi sain, kun täytin 10 vuotta, kertoi puolestaan Eemi ylpeänä. Koululaisen piti pyrkiä muun muassa kävelemään suoraa viivaa pitkin sekä saada etusormensa koskettamaan toisiaan. Kello 1.30 yöllä yksi pojista sanoi: ”Jätkät minun tekee mieli ajaa järveen”. Jouni Vepsäläinen eli Puijon Paroni ajeli mopolla esityksensä aikana Keskuskoulun liikuntasalissa. – Käännyin risteyksessä vähän yllättäen, ja toinen tuli kylkeen. Ja se tuntui tarttuvan koululaisiin. – Kerron teille mopoilusta tummien tositarinoiden kautta, mies alusti. Nyt hän on ollut 37 vuotta neliraajahalvaantuneena pyörätuolissa. Kyseessä ei ollut mikään perinteinen luento, vaan Vepsäläinen yhdisti asiansa ympärille myös taikuutta ja huumoria. Viimeinen vuosi ennen kevari-ikää ajoimme mopoilla, jotka kulkivat 50–60 kilometriä tunnissa
Kesäteatterimatka la. OSSI SAVOLAINEN PIXABAY. Keilataan ke klo 13 14.00. www.elakeliitto. Pohdin sijoitus oli tällä kertaa juuri 20:s. Paras mäki/yh-seura oli Lahden Hiihtoseura. ilmoitus toisaalla. Ti 7.5 klo 11 Tuppikööri: Pelataan Tuppija Ristikontra-korttipelejä. VIIME KAUDELLA Mäki löi itsensä läpi suomalaisten mieshiihtäjien eliittiin. ELÄINTEN YSTÄVILLE tarjolla on poniajelua ja kepparirata. VIIMEVUOTISILLA pisteillä Pohti olisi ollut nyt 13:s. Posti on vähentänyt kuljetusvuorojaan, joten lehti ennättää etäjakelussa oleville lukijoillemme vasta perjantaina. Jokilatvan Opisto järjestää viikonvaihteessa lavatanssikurssin Ikosen koululla. Hän sijoittui maailmancupissa kolme kertaa kymmenen joukkoon sprintissä. Ulkoliikuntapäivä perjantaina 10.5 klo 10 alkaen perinteiseen tapaan urheilukentän läheisyydessä. Pohdin toimistoasiointi Salamen Tili Oy:ssä, Ollintie 17. Kammarikuoro, esiintyminen torstaina 5.5 klo 13.30 Karpalokodilla ja klo 14.10 Köpsinrinteellä. Ma 6.5 klo 9.30 Päiväkotilapset vierailee: yhdessä askartelua ja lasten lauluja. Tervetuloa. Status mahdollistaa tarvittaessa etuja muihin hiihtäjiin nähden, esimerkiksi ylimääräisinä leiripäivinä. Miehen tilille karttui viime talvena myös kolme SMmitalia; pronssit Ylitorniosta 50 kilometrin vapaalta, Imatralta vapaan sprintistä sekä Rovaniemen Suomen Cupin perinteisen sprintistä. 27.7.2019 Koljonvirran kesäteatteriin. Ikäpoikien biljardikerho tiistaisin ja perjantaisin klo 8-11 nuokkarissa. Kerhomme on avoin kaikille eläkettä nauttiville. Mäki sai viiden muun mieshiihtäjän ohella A-statuksen, kun maajoukkueryhmät nimettiin. Opetus lähtee alkeista, joten pohjatietoa lajeista ei tarvita, ja tunneilla edetään ryhmän tason mukaan. Ahtona nousi siis Iluokkaan. Kuntosali ti klo 13 -14.00. Bocciapiiri, kevään viimeinen lauantaina 4.5 klo 9.30 keskuskoulun liikuntasalissa. alkaen! PESÄPALLON TUOMARIKOULUTUS tiistaina 7.5. Kahtena edellisenä vuonna Pohti oli 19:s. Kerhossa Anne Niiranen, aiheena palveluasuminen. -palvelussa lehteä pääsee lukemaan paikasta riippumatta ensimmäisten joukossa – heti vuorokauden vaihtuessa. To 2.5 klo 14 Ompeluseurat: käsitöitä ja seurustelua. Siihen pääse vuosittain 20 eniten pisteitä kerännyttä seuraa. Maastohiihdon parhaana seurana palkittiin Ski Jyväskylä, Oulun Hiihtoseura oli toinen ja Espoon Hiihtoseura kolmas. LAMMINAHON AHTO palkittiin luokittelupisteitä eniten sijoitustaan parantaneena II-luokan seurana. Ahtolla ei ole yhtään kilpaurheilijaa. Aikaisempi sijoitus oli 214:s, nyt 99:s. alkaen klo 16. Pyhäjärvellä on hyvät olosuhteet hiihtämiselle. Varaus Taimilta p.0500 285 478 Eläkeliiton Pyhäjärven yhdistys ry. Shakkipiiri perjantaisin klo 10-14 Yläympyrän tuvalla. Tänä vuonna Pyhäjärven kaupunki, Pyhäjärven sydänyhdistys ja Pyhäjärven liikkujat yhdistävät voimansa ja täyttävät Lossinrannan alueen tämän kesän kuumimmista perheliikunnan aktiviteeteista. Tervetuloa! Johtokunta Lorem ipsum dolor sit et, d Le ik ka a ta lte en ! Parkinson kerho Ti 7.5. Kerho, perinteinen keskiviikkokerho ulkoliikuntatapahtumana perjantaina 10.5. Maajoukkueen päävalmentaja Teemu Pasanen nimesiryhmään yhteensä 13 mieshiihtäjää, joista viisi on A-statuksen omaavia. klo 14 Lähimmäisen kammarilla. Kaikki kestotilaajamme saavat ilmaiset lehtiluukku-tunnukset asiakaspalvelustamme. Joni Mäen lisäksi A-statusta kantavat Ristomatti Hakola, Perttu Hyvärinen, Iivo Niskanen sekä Lauri Vuorinen. Tarjolla useita lavatansseja POHTI urheilumuistio Puheenjohtaja Reijo Pennanen p. (OS) PYHÄJÄRVELLÄ pääsee pitkästä aikaa opettelemaan seuratanssia. Pisteet kertyvät tapahtumien ja kilpailujen järjestämisestä. Maksa seuraaville pankkitileille: OP FI26 5375 0320 0288 10 SP FI12 4600 1840 0065 00 NOR FI52 1227 3000 2012 35 Pohdin IKÄREITÄ torstaisin 20.6. Linja-auto 8.5 Ruotanen klo 4.00, rautatieasema 4.10, Uimahalli 4.25. /pyhajarvi POSTIN palvelumuutoksista johtuen ETÄJAKELUN (Muut kuin 84-,85ja 86 -alkuiset postinumerot) AIKATAULUT OVAT MUUTTUNEET Lehti lähtee meiltä painoon entiseen tapaan tiistaina ja ilmestyy keskiviikkona. Mäki nousi viime kaudeksi ensimmäistä kertaa Amaajoukkueeseen kolmen haastajamaajoukkueessa vietetyn kauden jälkeen. Kurssilla opetellaan suosittuja lavatansseja, kuten fuskua, foksia, buggia, chachata ja tangoa. Tapahtuma aloitetaan Kepa-ketun alkuverryttelyllä Hotellin rannassa, jonka jälkeen siirrymme kävellen rantaan erilaisten toimintapisteiden pariin. Kerho to biljardia klo 8.30 – 11.00 kerhon kahvit klo 10.00. Italian matkalle lähtijät. Kauko Tikkanen Pyhäjärven Pohti valioseuraksi Lossinranta täyttyy perheliikunnasta VALTAKUNNALLISTA unelmien liikuntapäivää vietetään koko Suomessa perjantaina 10.5. Pisteistä puolet tulee nuorisotoiminnasta, huippu-urheilusta 25 prosenttia ja harrastetoiminnasta samoin 25 prosenttia. Tanssitaitoaan ehtii päivittää kesän tanssikauteen mennessä. klo 11-12 Pelituokio: pelataan kävijöiden toiveiden mukaisesti korttija lautapelejä. Tervetuloa. Pyhäjärven Eläkeläiset ry. Tapahtuma on maksuton ja tervetulleita ovat kaikki vauvasta vaariin. Mukaan mahtuu uudetkin pelaajat, tervetuloa! Toiminta kaikille avointa, mukaan voi tulla milloin vain, tervetuloa! 0442358373 / 0449827073 Seniorit Biljardia nuokkarilla keskiviikkoisin kello 11-13.00 Tuajamateatterilippuja vielä saatavana su 19.5. Kahvitarjoilu. 040 146 0950. 2019 N:o 18 Torstai toukokuun 2. klo 13.00 näytökseen (Sonkajärven Paisua). PYHÄJÄRVEN POHTI pääsi kolmantena vuonna peräkkäin maastohiihdon valioluokkaan. Ks. Keilailupiiri, torstaisin klo 12-13, 13-14 ja 14-15 keilahallilla. Vierailevina tähtinä mukana tapahtumapaikalla on Oulun parkourseura, joka on luvannut esittää tasatunnein pienen taitonäytöksen pisteellä. Myös Pohti SkiTeamin kanssa hän pääsi palkintopallille kahteen otteseen kauden aikana. Lehtiluukku.. Pyhäjärven kesä alkaa sieltä! Kepa-kettu Joni Mäki jatkaa maajoukkueessa POHTI SKITEAMIA edustava hiihtäjä Joni Mäki on nimetty kaudeksi 2019–2020 Suomen maastohiihdon maajoukkueeseen. Kuntosalipiiri perjantaisin klo 12-13 uimahallilla. VALIOLUOKKAAN kuuluu maan 20 parasta seuraa, Iluokkaan seurat, joiden sijoitus on 21–150, II-luokkaan seurat sijoituksilla 151– 300 ja III-luokkaan seurat sijan 300 alapuolella. Honkavuorella järjestetään muun muassa Honkavuoren hiihdot. Nuorisoja harrastetoiminnan pisteet olivat nyt pienemmät kuin aikaisemmin. www.pyhajarvenelakelaiset.com Virtaa vapaehtoisuudesta -hanke Ikäihmisten kohtaamispaikka Yläympyrän tupa (Potilaspolku 2) avoinna arkisin klo 10-16 Ikäihmisten ohjauspiste: seuraavan kerran 15.5 klo 11-13, jolloin tavattavissa omaishoidonohjaaja Marja Haapapuro (22.5 palveluohjaaja Marja Niemelä). Liikunnan lisäksi rantaalueella voit osallistua luontovisaan. LIITY JÄSENEKSI POHTIIN Vuosimaksut: Aikuinen 10 €, alle 12-vuotias 5 €, ainaisjäsen 120 €. Opettajana on Jukka Suorsa. TAPAHTUMASSA perheet pääsevät kokeilemaan melontaa inkkariveneillä, tasapainoilua slackline-tasapainovaijereilla sekä harjoittelemaan turneja, kättejä ja slaideja parkour-pisteellä. klo 18.00 jäähallin kahviossa. Tanen ja Sepon musiikillista lämmittelyä, Leila Ko ertin alkujumppa, kävelylenkki, makkaraa ja kahvia. päivä 17 VIIME VIIKONLOPPUNA Turussa järjestetyillä Hiihtoliiton Seuraneuvottelupäivillä palkittiin kauden parhaat maastohiihtoja mäki/yhdistetty-seurat. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan 100 euron perheliikuntalahjakortti. Tervetuloa paikalle aiemmin tuomareina toimineet sekä uudet tuomaroinnista kiinnostuneet. Kiitämme pelaajia menneestä kaudesta. LAVAN SIIVOUS torstaina 23.5. Omat haravat ja lapiot mukaan. Pahoittelemme tilannetta ja kiitämme lukijoitamme kärsivällisyydestä. Varaa mukaasi raha yhteisruokailuun Emolahdessa
Jokikylän koulun piha Koulutie 99 86870 VESIKOSKI klo 13.15 13.45 Taitomaja Rantalantie 13 86800 PYHÄSALMI klo 14.15 15.30 Arjan Ruokalan piha Toipilaspolku 3 86800 PYHÄSALMI to 16.5.2019 klo 9.00 9.30 Rannankylän koulun piha Keiteleentie 739 86800 PYHÄSALMI klo 10.00 10.20 Vuohtoniemen yleisentien pää 86800 PYHÄSALMI klo 10.40 11.00 Niinimäen Siimeksen piha Niinimäentie 573 86800 PYHÄSALMI klo 11.30 12.15 Ent. Puhelimitse ilmoitukset voi tehdä keskusvaalilautakunnalle Aili Pesonen, p. passi, ajokortti, kuvallinen kelakortti tai henkilöllisyystodistus. , puh. , puh. Ilmoituksen voi tehdä äänestäjän puolesta tämän valitsema henkilö. Pyhäsalmi Kaupungintalo, Ollintie 26 Pyhäjärven kaupungin keskusvaalilautakunnan osoite on: Kaupungintalo, Ollintie 26, 86800 Pyhäsalmi, vaihde 08 7697 111 (avoinna ma – pe klo 9.00 – 15.00). Lisätietoja antaa tekninen johtaja Sami Laukkanen, sami.laukkanen@pyhajarvi. 18 2019 N:o 18 Torstai toukokuun 2. Äänestysalue Äänestyspaikka 1. Materiaali on nähtävillä Pyhäjärven kaupungintalolla, teknisessä toimistossa, Ollintie 26 sekä kaupungin nettisivulla www.pyhajarvi. Heti vapaa. Lisätietoja antaa tekninen johtaja Sami Laukkanen, sami.laukkanen@pyhajarvi. Vaalitoimitus Europarlamenttivaalien vaalitoimitus alkaa sunnuntaina 26.5.2019 klo 9.00 ja jatkuu yhtäjaksoisesti klo 20.00 saakka. Portaaton kulkureitti äänestyspaikkaan liikuntaesteisille on yläparkkialueen eli ns. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA Asematie 2 PYHÄSALMI p.040-576 3566 koulutettu hieroja urheiluhieroja JOHANNAN LIIKUNTA ja LIHASHUOLTO KOLARITYÖ MH Ky • vahinkotarkastus ja kolarikorjaukset • autojen ilmastointilaitehuollot • ohjauskulmien tarkastus ja säätötyöt • vikakoodien poistot • pakoputkien vaihdot ja korjaus Laitisentie 1, 86800 Pyhäsalmi Markku Hellén 040 533 6923 Jätä rivi-ilmoitus numeroon 040 772 0231 Toimiva koti Pyhäsalmen keskustassa 45m 2 , saunallinen kaksio. p. Laitosäänestys päivä on to 16.5.2019 (Attendo Köpsinrinteen Hoivakoti, Karpalokoti ja Kaislarannan Palvelukoti) ja ti 21.05.2019 Aurinkoranta-koti, Esperi Hoivakoti Jaatinen ja Pyhäjärven Sairaalan vuodeosasto) hoidettavana olevien ennakkoäänestyksistä julkaistaan erillinen ilmoitus kunkin laitoksen ilmoitustaululla. ohjelmatiedot Kihuohjelmaan pyydetään ilmoittamaan ti 21.5.2019 mennessä kulttuurisihteerille puh 044 4457 606 tai kihut@pyhajarvi. Lausunto on toimitettava 3.6.2019 mennessä kirjallisesti osoitteeseen Pyhäjärven kaupunki, tekninen toimi, Ollintie 26, 86800 Pyhäsalmi tai sähköpostitse tekninen.kirjaamo@pyhajarvi. Tehtävänä on laatia asemakaavan muutos Emolahdentien ja samalla Ratapihantien alueelle sekä viereisille tonteille niiltä osin kuin katurakenteet ulottuvat kadun varren tonttialueille. 044-4457 684 ja kaavakonsultti Iikka Ranta, iikka.ranta@sweco. Kihutoimikunta. Äänestäjällä on oikeus lain 864/1999 2 §:n mukaan mahdollisuus saada poliisiviranomaiselta väliaikainen henkilökortti maksutta, joka annetaan henkilölle äänestämistä varten, jos henkilöllä ei ole muuta henkilöllisyyttä osoittavaa asiakirjaa esim. , puh. 044 445 7604 Pyhäsalmi 2.5.2019 KESKUSVAALILAUTAKUNTA Europarlamenttivaali 2019 Ennakkoäänestysauton reittiaikataulu ja pysähtymispaikat osoitetietoineen Aika pysähdyspaikka osoite postinro postitoimipaikka ke 15.5.2019 klo 9.00 9.30 Ruotasen koulun piha Tornitie 1 86900 PYHÄKUMPU klo 10.00 10.30 Kuusenmäen Seurojentalon piha Liittoperäntie 42 86800 PYHÄSALMI klo 11.00 11.30 Lohvan kylätalo Hautalantie 12 86800 PYHÄSALMI klo 12.00 12.45 Ent. 044-4457 684 ja kaavakonsultti Iikka Ranta, iikka.ranta@sweco. , ajankohtaista. Lasitettu parveke. p. Lausunto on toimitettava 3.6.2019 mennessä kirjallisesti osoitteeseen Pyhäjärven kaupunki, tekninen toimi, Ollintie 26, 86800 Pyhäsalmi tai sähköpostitse tekninen.kirjaamo@pyhajarvi. Kotiäänestyksen ilmoittautumislomakkeita on saatavissa keskusvaalilautakunnalta ja kaupungintalon neuvonnasta, os. – 3.6.2019 väliselle ajalle. Tehtävänä on laatia asemakaavan muutos Pyhäjärven uuden sairaalan alueelle kortteleihin 1320 – 1322 sekä viereisille VP-viheralueille. Halutaan vuokrata Myytävänä HALUTAAN VUOKRATA OMAKOTITALO Pyhäjärveltä. 040-7631 061. Kaavamuutoksen tarkoituksena on osoittaa kaavassa Emolahdentie ja Ratapihantie yleisen tien alueesta katualueeksi. Haapamäen koulu Haapamäentie 9 86980 VÄLIAHO klo 12.45 13.45 Halpa-Hallin piha Mustaparrantie 1 86800 PYHÄSALMI klo 14.00 15.00 Makasiinitori Antintie 4 86800 PYHÄSALMI pe 17.5.2019 klo 9.00 9.45 Salmen koulun piha Tunturitie 1 86800 PYHÄSALMI klo 10.00 11.00 Kirjasto, Ent. Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää myös kotiäänestykseen oikeutetun kanssa samassa taloudessa asuva omaishoidon tuesta annetussa laissa (937/2005) tarkoitettu omaishoitaja, jos kyseinen kunta on merkitty äänioikeusrekisterissä hänen kotikunnakseen (VaaliL 46 ja 55 §). Ollintie 26. Oravan koulun piha Huitukanniemi 18 86800 PYHÄSALMI klo 16.15 16.45 Hiisituvan piha Jyväskyläntie 943 86800 PYHÄSALMI EMOLAHDENTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Pyhäjärven tekninen lautakunta käsitteli 16.4.2019 Emolahdentien asemakaavan muutoksen ja päätti asettaa luonnoksen nähtäville ja lausunnoille 2.5.3.6.2019 väliselle ajalle. Ruotasen puoleisen parkkialueenkautta, paikalla on opastekyltit. Ota yhteyttä: 045 674 6863 koti.pyhajarvelta@gmail.com Ilmoitusasioissa sinua palvellaan numerossa 040 772 0231 EUROPARLAMENTTIVAALIT 2019 toimitetaan sunnuntaina 26.5.2019, jossa valitaan maamme neljätoista europarlamenttiedustajaa Ennakkoäänestys yleinen ennakkoäänestyspaikka on: Kaupungintalo, Ollintie 26 Aukioloajat ennakkoäänestyksen aikana: 15.-17.5.2019 09.00 18.00 18.-19.5.2019 10.00 14.00 20.-21.5.2019 09.00 18.00 Ennakkoäänestysauto, päivät ja reittiaikataulu (erillinen liite) Äänestäjän on todistettava henkilöllisyytensä äänestämään tullessaan. Henkilön, joka haluaa äänestää kotona, on ilmoitettava siitä kirjallisesti tai puhelimitse viimeistään tiistaina 14.05.2019 ennen klo 16.00 mennessä. Kotiäänestys Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän ilman kohtuuttomia vaikeuksia pääse äänestyseikä ennakkoäänestyspaikkaan, saa äänestää kotona siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 1320 1322 Pyhäjärven tekninen lautakunta käsitteli 16.4.2019 asemakaavan muutoksen kortteleissa 1320 – 1322 ja päätti asettaa luonnoksen nähtäville ja lausunnoille 2.5. Ensimmäinen kerros. Toivomuksena vähintään 2mh sekä autotalli tai vastaava. Ammattikoulun piha Laitisentie 6 86800 PYHÄSALMI klo 11.30 12.00 Väentuvan piha Pyhäjärventie 372 86800 PYHÄSALMI klo 12.30 13.00 Tervajoen levähdyspaikka Jyväskyläntie 86850 HIIDENNIEMI klo 13.30 14.00 Hiidenkylän koulun piha Pitäjänmäentie 376 86850 HIIDENNIEMI klo 14.30 15.00 Ent. , ajankohtaista. 044 445 7604 tai kaupungintalon neuvonta p. 08 769 7111. , puh. 040 358 3935 Omakotitalo valm. 050 511 4313 Kihupäivät 12.-14.7.2019 Yhdistysten, järjestöjen ym. vuosi 1965, erittäin edullisesti, kattoremontti tehty, iso oma tontti, Kuparitie 2, Ruotanen. 040-7631 061. Pitäjänmäen koulun piha Muurasjärventie 93 86850 HIIDENNIEMI klo 15.30 15.45 Ent. 040 038 8661 sihteeri Aili Pesonen, puh. Vuokra max 600 €/kk. päivä Elä unoha näitä Lukijan rivit Ilmoituspalsta yksityisille ja yhdistyksille Hinnat (sis.alv:n): 10 sanaa 12,00 euroa, 10 20 sanaa 15,00 euroa, 20-30 sanaa 20,00 euroa, seuraavat 10 sanaa / 5 euroa. Keskusvaalilautakunnan yhteyshenkilöt: puheenjohtaja Paavo Leskinen, puh. Materiaali on nähtävillä Pyhäjärven kaupungintalolla, teknisessä toimistossa, Ollintie 26 sekä kaupungin nettisivulla www.pyhajarvi
Uutta tietoa diabeteksen lääkehoidon ja sydäntautien ennusteen yhteydestä. klo 10.00 Mukana Sydänyhdistyksen Jumalanpalvelusryhmä. Ismo Apell ja Antti Heikkinen ovat työstäneet komedian eräästä yläsavolaisesta kunnasta. Tervetuloa! Pyhäjärven Hyvinvointipäivä ma 20.5. Lähtö Taitomajalta klo 17 yhteiskyydityksillä. 20 2019 N:o 18 Torstai toukokuun 2. Raija Savolaisen kanssa lau letaan ja kahvitellaan. 044-5000137. Parkkiman kyläiltaman kevätretki Nurmesjärven lintutornille 9.5.2019. Nuorisoseuran Raijat + Seppo laulattaa ja laulaa, Liput 10 € Bu etti sekä arvontaa. 044 580 2101 Pottuvarvas/ Soili Riihijärvi Varaa aika Soililta puh. klo 18 HONKAVUOREN HIISITUPA Palkinnot: Irtolehti: Kirjat: 9x20,9x40, 4x60, 2x100, 2x160€ 1090€ pr 50 10, 14 ja 19€ irtolehti 3,50€ Jyväskyläntie 943 B , 86800 Pyhäsalmi Järj. lehdessä! Kevään viimeinen AAMUKAHVITILAISUUS 9.5.2019 klo 8 Kahvila Karnevaalissa. 050 323 0840 Pyhäjärven ammatillinen paikallisjärjestö ry järjestää EU-vaalitapahtuman lauantaina 4.5.2019 klo 12.00 15.00 Makasiinitorilla Pyhäjärvellä. Janne Hukkanen. Eläkeliiton Pyhäjärven yhdistys klo 17-20 Unelmien Perheliikuntapäivä Hotellin rannassa. Lamminahon kyläyhdistys tarjoaa talkookahvit ja -makkarat osallistujille. Tervetuloa mukaan! Eläkeliiton Pyhäjärven yhdistys ry.. Pyhäjärven Pohti Löydymme Facebookista! 040 772 0231 ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi www.pyhajarvensanomat.fi Ryhmämatkamme nyt Koljonvirran kesäteatteriin Iisalmeen lauantaina 27.7.2019 päivänäytöksenä Spede Pasasen elokuvaversion, klassikkokomedia PÖLHÖLÄ ensi kertaa teatterisovituksena. Pe 10.5 Unelmien Liikuntapäivä klo 10.00 Urheilukentällä ulkoiluja liikuntatapahtuma ikäihmisille. Lisätietoa 15.5. Lisätietoja: 0449827073. klo 13-15.30 Pyhäsalmen torilla. päivä Torilla Pyhäjärven Sanomien Kesälehti 2019 ilmestyy 5.6. Anit Rivande J UURITARINOITA digitaalisia maalauksia 2.5.-29.5.2019 Ter etulo ! Järjestää Kirjasto, kulttuuritoimi Pyhäjärven kirjaston kuukauden näyttely BINGO Su 5.5. Arvontaa! To 9.5 Sydänmerkki kauppapäivä. Yhteistyössä Pyhäjärven Liikkujien ja Pyhäjärven kaupungin liikuntatoimen kanssa. Ke 8.5 Musiikista muistoja – ilta klo 18.00 Yläympyrän tuvalla. 044 752 2172 Verenpaineen ja Sokerin mittausta Avoin tilaisuus kaikille! Hiidenkylän kyläyhdistys ry Osoite: Huitukanniemi 18 86800 Pyhäsalmi TERVETULOA Lamminaholle siivoustalkoisiin la 4.5.2019 klo 9.00 kokoonnutaan Hiisituvan pihalle. Sekahaku. www.pyhajarvenelakelaiset.com Torstaina klo 12.30-14 kalajokista tarkistettua RUOKAJA SIEMENPERUNAA Useita lajikkeita. klo 12.30-14 p. Puh. Su 12.5 Äitienpäivän Jumalanpalvelus Pääkirkossa. Omat rukkaset mukaan ! Kerätään 4-tien varresta roskat pois. Tarjolla makkaraa ja kahvia. Pyhäjärven Yrittäjät ry -hallitus Tervetuloa yrittäjät mukaan! Tervetuloa Hyvinvointipäivään HIIDEN-ORAVAAN Tiistaina 7.5.2019 klo 9-14 Keittolounas klo 11-12 hinta 5€ Paikalla: Fysioterapeutti Jouni Varis Kauneus-ja hiuspalvelu Joiku/ Jonna Jämsä Varaa aika Jonnalta puh. Leena Manniselle puh. Mukana ehdokkaita eri puolueista. Taustaääninä Heikki Kinnunen ja Aake Kalliala. Matkan hinta on 45 euroa sisältäen pääsylipun, väliaikakahvit ja linja-autokyydin. 050-307 5439 perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt. TERVETULOA. klo 9-12 Laakamäen Kotiliha Myyntiauto 0400 577 433 / Heikki JOKA TOINEN TORSTAI! Sydänviikko 5.-12.5.2019 Ma 6.5 Päiväkotilapset vierailulle Yläympyrän klo 9.30 tuvalle – askartelua ja lasten lauluja. klo 10-17 K-Market Pyhäjärvi. 044 5133731 Ti 7.5 Etäluento Oys:sta Pyhäjärven kaupungintalon klo 14-15 valtuustosalissa; Sisätautien prof. • ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi • 040 772 0231 • www.pyhajarvensanomat.fi Varaa heti ilmoitu stilasi tähän suosikk iteemaa n! To 2.5. Ennakkoilm. Jos tarvitset kyytiä soita puh. La 11.5 Lipaskeräys sydäntyön hyväksi kauppojen klo 10-16 edustalla. Heimolassa Tunturitie 7 Yleiset Karaoketanssit Su 5.5.2019 Klo 18 22.00. maankuulua vanhanajan PALVIA savusaunaViljapossua suoraan tilalta Etuselkä, kylki 5,50€/kg Lapa 5,90€/kg Jauheliha 6,90€/kg Täyslihasäilyke 5€/prk Pyhäsalmen torilla torstaina 2.5. Esityksen ohjaa Ville Haapasalo