VUOSIKERTA Sunnuntaina taivaalla roihusivat näyttävät punasävyiset revontulet. Jouluisia säveliä JMO:n konsertissa Sauli Kähkönen Jaana Koski Sonja Kähkönen Jenna Qvick Tunnelmallista joulun aikaa ja onnea uudelle vuodelle! Lucia toi valoa pimeimpään aikaan Adoptio antoi Helille hyvän elämän 8 5 11 27.12. EI ILMESTY LEHTEÄ TOIMISTO SULJETTU 22.-31.12.2023 . Ilmatieteen laitoksen sivuilla voi seurata avaruussäätä ja revontulten todennäköisyyttä. PÄIVÄ 2023 N:o 51 HINTA 3,00 € pyhajarvensanomat.fi 68. Sunnuntaina Pyhäjärvellä havaittiin myös sateenkaaren väreissä hohtavia helmiäispilviä, joista on lukijan kuva sivulla 12. VUODEN 2024 ensimmäinen lehti ilmestyy 3.1.. KESKIVIIKKO JOULUKUUN 20
– Eduskuntaa vastaanhan me ei tässä pullikoida. Muutoksilla tavoitellaan työllisten määrän kasvamista jopa sadallatuhannella. adventtisunnuntai Maanantaina Joulupäivä Tiistaina Tapani, Tapaninpäivä Huomio! Huomio! TOIMISTO SULJETTU 22.-31.12.2023 . – Painava syy kun pudotetaan pois, niin ikuinen koeaika palaa työsuhteisiin sen jälkeen, kaivoksen pääluottamusmies Jouni Jussinniemi toteaa. Sosiaaliturvan leikkauksia on myös suunnitteilla pitkä lista. Ei ole oikein tasapainossa tämä systeemi, hän tokaisee. Painava syy kun pudotetaan pois, niin ikuinen koeaika palaa työsuhteisiin sen jälkeen. Halonen kertoo esimerkin siitä, miten kaavaillut muutokset voivat työpaikan arjessa näkyä: – Kyllähän se ihan suora juttu on, että jos ensimmäinen saikkupäivä pannaan palkattomaksi nuorelta lapsiperheeltä, jolla taudit kulkee, se tarkoittaa vaan sitä että ei ole vara pitää sitä saikkua. Mennään sairaana töihin ja sitten on koko työmaa samassa räkätaudissa. Edellisen hallituksen aikana työmarkkinaosapuolet eivät tuoneet mitään mahottomia esityksiä neuvottelupöytään ja väkivalloin ei ees yritetty ajaa läpikään, vaan pala elefantista kerrallaan ja kultainen keskitie. Pyhäjärvi tännään 2 2023 N:o 51 Keskiviikko joulukuun 20. Hallituksen leikkauslistalla esitetään muun muassa ensimmäisen sairaslomapäivän palkattomuutta, työntekijän irtisanomissuojan heikentämistä ja yhteistoimintalain rajaamista koskemaan vähintään 50 työntekijän yrityksiä. SAK:n ja ammattiliittojen työtaistelun slogan "Painava syy" tulee hallitusohjelman kohdasta, jossa halutaan helpottaa työntekijän irtisanomista siten, että perusteeksi riittäisi painavan ja asiallisen syyn sijaan asiallinen syy. päivä Nimmeensä juhlivat UUTISET Tänään Benjamin Torstaina Toini, Tuomas Perjantaina Raafael, talvipäivänseisaus Lauantaina Noel Sunnuntaina Eeva, jouluaatto, 4. Teollisuusliiton lakkolistalla oli myös Pyhäsalmen kaivos, joten torstaiaamuna kaivoksen portilla päivystivät lakkovahdit. SAK ei saanut hallitusta ja työnantajajärjestöjä laajentamaan neuvotteluja, joten torstaina käynnistyivät laajat poliittiset työtaistelutoimet. Pääministeri Petteri Orpon mielestä suunnitellut muutokset eivät heikennä palkansaajan tai työntekijän asemaa. Jutut: toimitus@pyhajarvensanomat.?. Ilmoitusaineistot sähköpostilla 28.12. Kaikki muutokset heikentää työntekijän asemaa suhteessa työnantajaan. Nyt on tilanne se, että työnantajia naurattaa ja me palellutaan pakkaseen. Jussinniemi toivoo, että päästäisiin aitoon neuvottelupöytään työntajaliittojen, Elinkeinoelämän keskusliiton ja työntekijäosapuolten kanssa ja hallitus lakkaisi sotkeentumasta työmarkkinajärjestelmään. Työssäoloehtoa pidennettäisiin kuudesta kuukaudesta vuoteen. Varmaan tuolla vuodenvaihteen tietämillä tai ensi vuoden puolella ruuvia kiristetään, Halonen arvelee. Vaikka tämä pientä onkin tämä meidän homma jo nykyään, niin kannetaan tältä osin kortta kekoon, lakkovahti Jarmo Halonen tuumaa. mennessä Asioithan joulun välipäivinä ensisijaisesti sähköpostilla: Ilmoitusasiat: ilmoitukset@pyhajarvensanomat.. Jos sillä halutaan työmarkkinoita korjata, niin ei tuu hyvä, Jussinniemi painottaa. Tammikuun alusta avoinna aukioloaikojen mukaisesti (ke-pe 9-13) Vuoden 2024 ensimmäinen lehti ilmestyy 3.1. Ansiosidonnaista työttömyysturvaa halutaan heikentää muun muassa leikkaamassa sitä portaittain, poistamalla lapsikorotukset ja nostamalla omavastuupäivien määrää seitsemään. Palkansaajien keskusjärjestö SAK ja ammattiliitot käynnistivät työtaistelutoimet, koska Suomen hallitus valmistelee heikennyksiä työehtoihin, sosiaaliturvan leikkauksia ja lakko-oikeuden rajoituksia. Hallitus on perustellut leikkauksia ja muutoksia muun muassa Suomen velkaantumisella ja julkisen talouden vahvistamisella. Kukaan ei kuitenkaan yrittänyt päästä väkisellä työnsä äärelle. SAK on vaatinut neuvottelupöydän avaamista työmarkkinaosapuolille muistakin asioista kuin hallitusohjelmaan kirjatusta vientivetoisesta palkkamallista. Lakot ovat vaikuttaneet ainakin julkiseen liikenteeseen, teiden kunnossapitoon, kaupan alan logistiikkaan, postinjakeluun, sähköntuotantoon, teollisuuteen, rakennusalalle ja joissakin kaupungeissa myös osaan julkisista palveluista. KAIVOKSEN PORTILLA päivystivät torstaiaamuna lakkovahdit. Tällä kertaa työtaistelun kestoksi on määritelty 24 tuntia. Teollisuusliiton lakkolistalla oli myös Pyhäsalmen kaivos. – Niin kuin ennenkin tehtiin, että haettaisiin neuvottelemalla niitä ratkaisuja. Nyt ollaan tosiaan painavan syyn äärellä. Neuvottelujen paras tulos on semmoinen, että kumpaakin vituttaa. – Asia on keskusteltu puolin ja toisin ja ymmärretty. JAANA KOSKI Pyhäsalmen kaivoksen väki oli torstaina lakossa Jarmo Halonen, Jukka Tikka ja Jouni Jussinniemi olivat torstaiaamuna lakkovahteina kaivoksella. Myös poliittista työtaisteluoikeutta halutaan rajoittaa ja laittomasta työtaistelusta tuomittavia hyvityssakkoja aiotaan korottaa siten, että sakon alaraja olisi 10 000 euroa. Nyt elinkeinoelämä pyytää kymmenen asiaa, se saa yksitoista ja vähän ylimääräistä pyytämättäkin ja meinaa kaikki ajaa kerralla läpi neuvottelematta mistään. – Tällä erää ei ole tulossa toista lakkopäivää. SUOMEN AMMATTILIITTOJEN keskusjärjestö SAK ja ammattiliitot ovat kritisoineet hallitusohjelmaa siitä, että se edistää vain työnantajien etua, heikentää olennaisesti työntekijöiden turvaa ja sisältää kohtuuttomia heikennyksiä sosiaaliturvaan
– Kevyen liikenteen väylän tarpeet on Pyhäjärvellä tunnustettu jo kymmenen vuotta sitten. Vasemmistoliiton puoluehallituksen tänään nimittämät ehdokkaat ovat Jouni Jussinniemi, Gashaw Bibani, Jessi Jokelainen ja Matleena Käppi. Jussinniemi eurovaaliehdokkaaksi Eduskunta jakoi niin sanotut joululahjarahat. KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYI yksimielisesti vuoden 2024 talousarvion ja vuosien 2025–2026 taloussuunnitelman. joulukuuta puolueen ensimmäiset ehdokkaat europarlamenttivaaleihin. Kyllä Ei 30 % (23) 70 % (53) Näin vastasitte: Yht. – Ajattelin, että nyt täytyy lähteä valtiovaltaan ottamaan yhteyttä, että saataisiin rahaa kevyen liikenteen väyliin. joulukuuta viimeiseen kokoukseensa ennen joulutaukoa. – Miljoona euroa, aika suuri joululahjaraha. Sitten kun tuulivoima ja energiakysymyksiä rakennetaan, niin tulopohja laajenee, Tikanmäki kuvaili. Jussinniemen mukaan eritoten Suomen harvaanasuttu maaseutu ja pohjoiset alueet on tärkeä huomioida EU:ssa tehtävissä valinnoissa. – Nyt on vielä negatiivinen tämä talousarvio, mutta todennäköisesti jää vielä tänä vuonna positiiviseksi tuo tase. Seuraava kysymys: Vaikuttavatko hallituksen leikkaukset talouteesi. SEURAAVAT EUROPARLAMENTTIVAALIT järjestetään kesällä 2024. Tiesin, että hän voisi mahdollisesti tähän vaikuttaa. Tonttikaupasta on neuvoteltu Mesa Invest Oy:n kanssa. – Valtio osoittaa rahan PohjoisPohjanmaan ELY-keskukselle, joka pitää suunnittelun ja rakentamisen yllä – se on siis ihan silkkaa rahaa. Onhan tämä aivan loistava asia. Hän työskentelee pääluottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna Pyhäsalmi Mine Oy:llä. Haluan vaikuttaa EU lainsäädäntöön niin, että jokaisella on mahdollisuus tulla työllään toimeen ja elättää itsensä Suomessa. JUSSINNIEMI PITÄÄ tärkeänä sitä, että EU tason asetuksia säädetään Suomen maantiede, yhteiskunta ja geopoliittinen asema huomioiden. – Tulen tekemään työtä sen eteen, että vihreä siirtymä on reilu. ”Joo kyllä, ovat tarpeeksi hyvät.” ”Ihan mielettömän upeat.” ”Kaipaan silti vanhaa valoketjua.” ”Enemmänkin valoja saisi olla.” ”Kaipaan niitä vanhoja, tunnelmallisia valoja, jotka kulkivat lyhtypylväästä toiseen.” ”Joulutunnelma puuttuu kokonaan. PYHÄJÄRVEN KAUPUNGINVALTUUSTO hyväksyi kaupunginhallituksen esityksen tontin myymisestä nyt rakenteilla olevan Asematien uuden osan varrelta. – Puolueen varapuheenjohtajana olen ehdokkaana antamassa kasvoja koko vasemmistolaiselle työväenliikkeelle EU tasolla. Ei meille tänne Pyhäjärvelle ole paljoa näitä rahoja konkreettisesti tullut, Leppäharju toteaa. päivä Lisää sisältöä verkossa! pyhajarvensanomat.fi Seuraa meitä myös somessa Kyllä! Ei! Oletko tyytyväinen Pyhäjärven jouluvaloihin. Toimituksella on oikeus lyhentää tai jättää julkaisematta viestejä. Raija kertoo, että joka vuosi talousarvion yhteydessä kaupungilla on mietitty määrärahoja kyseisiin kevyen liikenteen väyliin. Pyhäjärvelle on myönnetty kevyen liikenteen väylän suunnitteluun ja toteutukseen miljoona euroa, perussuomalaisten eduskuntaryhmän tiedottaja Jari Mäkäräinen avaa tiedotteessa. Tuettavia kohteita on hieman alle 200. Paljon parempi olis jos ne ois toisin päin!” Viikon kyssäri. Minulla on tietämys ja teesit, kuinka muutosta tehdään niin että se ei kohtele kaltoin keskitai pienituloista ja heikoimmassa asemassa olevien mahdollisuudet elämään hoidetaan kunnialla. 76 Vastaa verkossa pyhajarvensanomat.fi Viikon kyssäri on viikottain vaihtuva gallup, jonka vastaukset julkaistaan seuraavan viikon lehdessä. – Se on siinä missä se masto on nyt. – Lähdin ehdokkaaksi, koska haluan olla varmistamassa, että suomalaista työtä tehdään sellaisilla ehdoilla, jotka edelleenkin tehdään sopimalla, ei sanelemalla. JAANA KOSKI VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ vuoden 2024 talousarvioesityksestä valmistui, ja samalla valiokunta lisäsi 50 miljoonaa talousarvion menoihin. Kokous hyväksyi yksimielisesti talousarvion ja tonttikaupan. Pyhäjärven KolmiKantakin avasi vuonna 2020 adressin, jonka myötä haluttiin saattaa ELYkeskuksen ja kaupungin tietoon kyläläisten sekä muiden tienkäyttäjien huoli tieosuuden vaarallisuudesta sekä korostaa kevyenliikenteen väylän tarpeellisuutta. Kyllä tuo väli on sellainen, joka meidän pitää lähteä hoitamaan. Miljoonalla tuettava kohde Pyhäjärvellä on maantie 7702, Rinnetie–kirkko, kevyen liikenteen väylän suunnittelu ja toteutus. Eniten rahaa saavat tiehankkeet, joihin myönnettiin noin 31 miljoonaa euroa ympäri Suomen. – Käytännössä 50 miljoonalla saadaan aikaiseksi myös monia paikallisesti tärkeitä hankkeita. Vastaajat voivat antaa kynän sauhuta kommentoimalla aihetta Sana on vapaa -kohtaan. Moni on kysynyt miksi ja se vastaus on tässä, Tikanmäki jatkoi. Talousarvioon on varattu ensi vuodelle 250 000 euron määräraha uuden hyvinvointitalon suunnitteluun. Toivon mukaan suunnittelu lähtisi käyntiin jo ensi vuonna, Leppäharju iloitsee. Masto siirretään toiselle puolelle rataa, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jukka Tikanmäki kertoi kokouksen jälkeen. Vasemmistoliiton puoluehallitus nimitti 13. Loput vasemmistoliiton eurovaaliehdokkaat nimetään alkuvuodesta. Yksi nyt nimetyistä neljästä ehdokkaasta on pyhäjärvinen Jouni Jussinniemi. Sininen väri kuuluu itsenäisyyspäivään ei jouluun. JAANA KOSKI Uusi tie poiki tonttikaupan 3 2023 N:o 51 Keskiviikko joulukuun 20. Valtiovarainvaliokunnan mietintö ensivuoden talousarvioesityksestä valmistui, ja samalla valiokunta lisäsi talousarvion menoihin 50 miljoonaa euroa, joista miljoona tulee näkymään myös Pyhäjärven katukuvassa. Olen kyllä todella iloinen tästä! SONJA KÄHKÖNEN Miljoona eduskunnan joululahjarahoja Pyhäjärven kevyen liikenteen väyliin Miljoonalla tuettava kohde Pyhäjärvellä on maantie 7702, Rinnetie–kirkko, joka kulkee myös Kotiseutumuseo Makasiinin ohitse. Jo silloin on ollut keskustelun aiheena, että tarve on Pyhäsalmi– kirkko, toisena Pyhäsalmi– Emolahti sekä kolmantena Pyhäsalmi–Vaskikello välit. Vihreän siirtymään liittyy energianlähteiden murros ja muutos yhteiskunnassa. – Tiedostettiin varsinkin Pyhäsalmi-kirkon väli, kun siinä paljon kulkee muun muassa lapsia kouluun. EU-tason päätökset voivat vaikuttaa myös suomalaiseen sopimusjärjestelmään ja työlainsäädäntöön. Jouni kokee, että suomalainen teollisuus ja työpaikat tarvitsevat edustajan, joka tuntee työn. Rakentamisen on tarkoitus käynnistyä vuonna 2025. On oltava osaamista ja valppautta valvoa työntekijän etua, Jussinniemi kertoo. Pyhäjärven kaupunginvaltuusto kokoontui 5. Kuusi torilla menettelee. Myytävä tontti on pinta-alaltaan noin 3480 neliön kokoinen. Muistetaan hyvät tavat viestien kirjoittamisessakin. Ensi vuoden talousarviota käsitellessä aihe nousi jälleen pinnalle. – Eikö se ole hyvä että tietä rakennetaan. Arvosana kokonaisuudelle välttävä tähän tuppukylään.” ”Ne on ollu aina väärin päin! Joo, tähdenlennot tippuu, mutta nuo valot näyttää niin masentavilta. Lähtökohtaisesti kaupungin ei tarvitse laittaa tähän yhtään mitään. 42-VUOTIAS JUSSINNIEMI on vasemmistoliiton toinen varapuheenjohtaja. joulukuuta on tulossa hyviä uutisia. VIIKKO SITTEN kansanedustaja Vähämäki viesti Raijalle, että 12. PYHÄJÄRVEN PERUSSUOMALAISET ry:n Raija Leppäharju on vienyt tuen hakemista eteenpäin ja kertoo, että eduskuntavaalien aikana hänelle tulivat tutuksi monet henkilöt puoluerajojen ylitsekin, mutta hän päätyi lopulta ottamaan yhteyttä kansanedustaja Ville Vähämäkeen. Osa, ja melko isokin osa, rahoista näkyy myös Pyhäjärvellä. 50 miljoonaa kohdistetaan muun muassa liikenneväylien korjausvelan vähentämiseen, maanpuolustuksen ja kokonaisturvallisuuden vahvistamiseen, osaamiseen, ulkoilun ja luonnossa liikkumisen edistämiseen sekä veteraanien rintamalisän korotukseen
Samalla yritys on perustanut tukikohtia Iisalmeen ja Kuopioon. JAANA KOSKI Mielenrauha on osa varautumista 4 2023 N:o 51 Keskiviikko joulukuun 20. Kun 1991 yrityksen palveluksessa oli 6 työntekijää, niin tänä päivänä yritys työllistää 23 henkilöä. Tutkija kehotti reserviläisiä olemaan vuoden 2025 alussa elämänsä kunnossa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Sen mukaan jopa 60 prosenttia kansalaisista ei selviäisi kahta päivää ilman juoksevaa vettä ja yli 40 prosenttia ei selviäisi ilman sähköä. VIIKKO SITTEN ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternakin puheet Ylen aamussa järkyttivät suomalaisten mielenrauhaa. Yleisimpiä syitä varautumattomuuteen olivat ettei asia ole tullut mieleen, aihe ei kiinnosta tai ei tiedetä kuinka pitäisi toimia. Sisäministeriö käynnisti kampanjan väestön omatoimisen varautumisen parantamisesta jo lokakuussa ja aihe on kirjattu mukaan hallitusohjelmaankin. Verkkorannan uusissa tiloissa Sauli ja Juha Kuosmanen sekä Irmeli ja Matti Multala. 23.12.1998 Kuosmaset vuoden yrittäjiksi ja Multalat vuoden maaseutuyrittäjiksi PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ja Yrittävät Pyhäkkäät ry ovat yhteistyössä valinneet Pyhäjärven vuoden yrittäjiksi 1998 Pyhäjärven Kuljetus Kuosmanen ky:n. Vuonna 1989 Kuosmaset tekivät tietoisen valinnan toiminnan laajentamiseksi Pyhäjärven ulkopuolelle. seuraavat kunnat ovat anoneet lisävaroja seuraavasti: Pyhäjärvi 300,000, Pyhäjoki 200 tuh., Kannus 200,000. Sen jälkeen Pyhäjärven kuljetusten merkitys on koko ajan vähentynyt käsittäen nykyisin alle 10 prosenttia yrityksen liikevaihdosta. Ensi vuonna sisäministeriö ja Digija väestötietovirasto laativat kansalaisille varautumistiedon koostavan sivuston suomi.fi-alustalle. Kaikki vaaraja muut viranomaistiedotteet välitetään siihen. SPEK TEETTI kesällä tutkimuksen kansalaisten omatoimisesta varautumisesta ja kriisinkestävyydestä. Tämän vuoksi Pyhäsalmen vähittäiskauppaliikkeet ovat yhteistuumin päättäneet tehostaa voimakkaasta myymälätarkkailua. Jätehuoltokuljetukset laajenivat 1973, kun hankittiin ensimmäinen jätepakkaajan ja vaihtolavan omaava kuorma-auto. PYHÄJÄRVEN KULJETUS Kuosmanen ky:n historia juontaa juurensa Pentti Kuosmasen isään Aaro Kuosmaseen, joka aloitti linja-autoliikennöinnin Pyhäjärvellä jo vuonna 1938. Varautumista suunnitellessa kannattaa ottaa huomioon erilaiset tilanteet, kuten sähkökatkokset, vesikatkokset ja tietoliikennekatkokset. NYT ANOTTUJEN lainain yhteenlaskettu määrä nousee 8,705,000 markkaan. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK, Huoltovarmuuskeskus ja Kuntaliitto ovat joulukuussa kehottaneet kuntia viestimään kuntalaisille varautumisen merkityksestä. VUONNA 1991 tapahtui yrityksessä sukupolvenvaihdos ja samalla yritys muutettiin kommandiittiyhtiöksi. ja marraskuun 12. päivä Sanotaan Sanomista. Valitettavasti on kuitenkin olemassa pieni harmillinen ryhmä, joka ei vielä “kärryjä käytä”. Kotivarasta voi olla hyötyä jo niinkin arkisissa tilanteissa kuin sairastuessa, tai jos pankkikortti lakkaa tilapäisesti toimimasta. Pentti Kuosmanen aloitti kuljetustoiminnan pakettiautolla 1958. Toiminta käsitti mm. Viime maaliskuun 20. Esimerkiksi hengitysharjoituksilla voi opetella rentouttamaan itseään. Tämä ryhmä on myymälänäpistelijät. Myymälänäpistelijät eivät kärryä kaipaa 13.12.1973 Liitto 20.12.1923 Lainat asutusrahastosta. Maaseutuyrittäjiksi kaupunki valitsi Pitokartano Verkkorannan Irmeli ja Matti Multalan. Silloin ryhdyttiin kuljettamaan Helsingin Sanomia Varkaudesta Kokkolaan. Stressinhallintataitoja ja resilienssiäkin voi kehittää. Jos mukana on muualta ostettuja tavaroita, pyydämme säilyttämään kassakuitit väärinkäsitysten välttämiseksi. m. Esimerkiksi ruokavarastossa on hyvä olla sellaisia aineksia, joilla nälkä saadaan aisoihin tarvittaessa ilman sähköäkin. Siitä löytyy tietoa 72tuntia.fi -sivuilta. Heikoiten kansalaiset ovat varautuneet säteilyonnettomuuteen, tulvaan ja myrskyyn. Kätevin tapa on kerätä ostokset keräilykärryihin tai koreihin. Jos puhelimessa riittää virtaa, kriisitilanteissa hyödyllinen on myös 112-sovellus. Yrityksen kuljetuskaluston määrä on lisääntynyt vuosi vuodelta käsittäen nykyisin yhden pakettiauton, viisi nuppi kuorma-autoa ja saman verran täysperävaunullisia rekka-autoja. Ostokset on ehdottomasti kerättävä liikkeiden keräilykärryihin tai koreihin. Varautumissuosituksen mukaan ruokaa, vettä ja lääkkeitä pitäisi kuitenkin olla kotona ainakin kolmen vuorokauden tarpeisiin. Uskomme, että tämä uudistus ei aiheuta harmia Teille, rehelliset asiakkaamme. Yrityksen henkilökunta on lisääntynyt erityisen voimakkaasti 1990-luvulla. Ky:n vastuunalaisiksi yhtiömiehiksi tulivat Pirkko, Juha ja Sauli Kuosmanen ja Pentti jäi äänettömäksi yhtiömieheksi. PITOKARTANO VERKKORANNASTA on Pyhäjärven Sanomissa ollut laaja juttu marraskuussa. Pentin mentyä naimisiin 1960-luvulla vaimo Pirkko tuli aktiivisesti mukaan yritystoimintaan. On ikävää, että rehelliset asiakkaammekin ovat joskus joutuneet kärsimään tämän pienen ryhmän takia. ASUTUSHALLITUKSEEN ON viime marraskuun 12 päivän jälkeen jälleen saapunut 26 eri kunnalta anomuksia, jotka tarkoittavat lainojen myöntämistä asutusrahastosta. Niiden lisäksi suositellaan hankkimaan taskulamppuja, pattereilla toimiva radio ja tietenkin paristoja. Kotivarakin pitäisi laittaa kuntoon välittömästi. Vuodesta 1993 lähtien yrityksen toimintaa on suunnattu yhä enemmän teollisuuden, erikoisesti elintarvikkeiden kuljetuksiin. Monet luottavat yhteiskunnan toimivan häiriötilanteiden aikanakin riittävästi. EI SIIS panikoida, vaan laitetaan varautuminen kuntoon ja ladataan joulun aikaan henkisiä akkujamme hyvän ja pahan päivän varalle. Henkisestä kriisinkestävyydestä on hyötyä ihan tavallisessa arjessa, mutta vielä enemmän kriisitilanteissa – niin yksilöille kuin koko yhteiskunnalle. Kansallis-Meijeri Osuuskunnan tuotteiden kuljetuksia ja jätehuoltokuljetuksia. VARAUTUMINEN PAHAN päivän varalle voi tuoda mielenrauhaa, mutta tärkeä osa varautumista on myös opetella huolehtimaan terveellisistä rutiineista. Riittävä uni, säännöllinen liikunta, terveellinen ravinto ja ruokarytmi edistävät sekä henkisestä että fyysistä hyvinvointia. E-Halli, Pyhäsalmen Osuusliike, Säästö-Market, Rönkkö Oy. Mikäli asiakkaalla on oma kassi mukana, on se nostettava avattuna ostosten mukana kassapöydälle. päiväin välisenä aikana on 61 eri kuntaa anonut asutusrahastosta myönnettäväksi yhteensä 19,012,000 markkaa, joten anottujen asutuslainojen yhteenlaskettu määrä tätä nykyä nousee 27,717,000 markkaan. VIRANOMAISET JA järjestöt ovat laatineet suosituksen 72 tunnin eli kolmen vuorokauden omatoimisesta varautumisesta. Kun kaupat ovat nykyisin auki pyhinäkin, on totuttu siihen, että kaupassa voi käydä vaikka päivittäin. M
Pyhäjärvellä parasta on mahtavat urheilumahdollisuudet ja järvi. Adoptio antoi avaimet hyvään elämään – ”Minulla on ollut kaikki, mitä ihminen voi elämässään tarvita” Me olemme saaneet rakkautta ja kaikkea mahdollista, mitä voi pieni ihminen tarvita. -juttusarjassa tutustumme nykyisiin ja entisiin pyhäjärvisiin henkilöihin. Äiti ymmärsi, ettei ole kykenevä huolehtimaan lapsistaan ja päätyi luopumaan heistä kaikista neljästä. Pikkuveljestään hän sai tietää vasta, kun biologinen äiti kuoli ja perunkirjoitukseen tuli kutsu 2000-luvulla. Helin hän antoi pois heti tämän synnyttyä. Maaliskuussa 1971 on tullut Sari ja siinä vaiheessa äiti on odottanut jo JP:tä. Pyhäjärvelle hän on aina tuntenut kaipuuta. Tällä hetkellä puuseppä rakentaa hirsimökkiään Pyhäjärvelle sille seudulle, jossa hän tuntee juuriensa olevan. ELETTIIN 1970-LUVUN alkua, kun viina saneli Helin biologisen äidin elämää. 2023 N:o 51 Keskiviikko joulukuun 20. Sitten on myös nuorempi veli JP, joka on syntynyt minun jälkeeni – hänen tarinansa on ihan samanlainen kuin minunkin, Heli avaa. Tuo järvi on minulle todella rakas ja siellä vietän paljon aikaani. päivä. Hylkääminen lastenkotiin avasi Helille ovet rakastavaan ja turvalliseen adoptioperheeseen sekä elämään täynnä mahdollisuuksia. – Minä olen ollut ensin lastenkodissa, ja olen kerennyt alta pois, kun Jari on tullut sijoitukseen lastenkotiin syksyllä 1970. Ensimmäiseksi, kun aamulla herään, pistän kahvin tippumaan, keitän puuron ja mietin päivän aikataulut. Kahden vuoden sisään hän on joutunut antamaan neljä lastaan pois ja kaksi synnytystä vielä siihen, niin onhan se kenelle tahansa äidille kova paikka, Heli ajattelee. Heidän eronsa jälkeen äiti alkoi odottamaan Heliä. Neljällä sisaruksella on kolme eri isää. Samanaikaisesti vanhemmille sisaruksille valkeni, että heillä on kaksi pikkusisarta, joista he eivät olleet tietoisia. En voisi elää ilman lapsiani, luontoa ja tavallaan Pyhäjärveä. Siitä se lähtee päivä käyntiin. Biologisen äidin alkoholin sanelema elämä saattoi Helin suoraan laitokselta Kajaanin lastenkotiin, koska äiti ei pystynyt pienestä tyttärestään huolehtimaan. Äidillä on ollut alkoholi hyvin vahvasti elämässä, eikä hän ole meistä pystynyt huolehtimaan sen takia. Nimi: Heli Ikä: 53 Ammatti: puuseppä Perhe: Kolme aikuista lasta sekä lapsenlapsi Harrastukset: puun työstäminen, urheilu ja talkootoiminta hiihdon parissa. Vanhemmat sisaret ovat eläneet aikoinaan äidin ja heidän isänsä kanssa perheenä saman katon alla. PUOLENVUODEN IKÄISEN pienen tytön lastenkodista omakseen adoptoivat tuolloin Reisjärvellä asuneet Eine ja Jorma. Heli paluumuutti Pyhäjärvelle toukokuussa kuusi vuotta sitten. – Äiti on salannut tietyllä tavalla meidät heiltäkin. – Minulle on pienestä asti kerrottu, mikä minun tarinani on, minkä näköisenä minut on lastenkodista haettu ja minun papereistani on näkynyt, että minulla on kaksi vanhempaa sisarusta, Jari ja Sari. 5 Mitä kuuluu
En ole biologiselle äidille mitenkään katkera, ja entistä enemmän olen kiitollinen omille adoptiovanhemmilleni siitä, minkälaisen elämän olen saanut. Keskiviikko joulukuun 20. Päästötodistukseen jäi kiitettävä arvosanaksi. Kun koulut loppuivat, niin tultiin aina kesäksi tänne. Hiihto on edelleen hyvin lähellä sydäntä, ja tykkään olla myös talkootoiminnassa hiihdon parissa. Minulla on aika iso ystäväverkko. Olen saanut hyvän käytöksen, koulutuksen ja koen, että minulla on ollut kaikki, mitä ihminen voi elämässään tarvita, Heli hymyilee. Viihdyn täällä, ja tietenkin nyt kun talonkin tekee, niin ei ole tarkoitus minnekään lähteäkään. – Itsestä huolehtiminen kuuluu harrastuksiini, oli sitten laji kuin laji. Kahden vuoden jälkeen Heli teki päätöksen, eikä enää jatkanutkaan kolmannelle vuodelle. Isähän on ollut koko ajan tuntematon, ja se nimi mikä papereissa on, niin äiti on valehdellut sen tai ei ole välttämättä edes tiennyt oikeaa nimeä, Heli taustoittaa. Me olemme saaneet kyllä rakkautta ja kaikkea mahdollista, mitä voi pieni ihminen tarvita. HELIN PERHEESEEN kuuluu vanhempiensa lisäksi tietysti myös omat aikuiset lapset sekä yksi lapsenlapsi. – Pyhäjärvi on rakas paikkakunta, minulla on aina ollut kaipuu tänne. – Kaksi vuotta olin urheilulukiossa, ja sitten kun piti tehdä päätös, että valitsenko täyspäiväisen urheilun, hiihtämisen ja treenaamisen vai jotakin muuta. – Saan viettää hänen kanssaan koko joulun. Lapsuus Pyhäjärvellä oli Helille hyvin rikas ja urheiluntäyteinen. Tietenkin lapsenlapseni on kaikkien silmäterä. Minulla on vuoden minua nuorempi adoptioveli. Lähdin sitten Haapajärven maatalousoppilaitokseen, jossa kävin viljelijälinjan. päivä 2023 N:o 51. Pyrin olemaan heidät tukenaan ja apunaan. Liikkuvainen olen ylipäätään, minua ei ole luotu yhteen kohti. Pyhäjärvi on pienestä pitäen ollut Helille rakas ja sen aalloilla aikaa kulutetaan enemmän kuin mielellään. Etenkin hiihtoladulla kulutettiin aikaa – hiihto veti myös peruskoulun jälkeen urheilulukioon Vuokattiin. Työuraansa hän tekikin pitkään maatalousalalla, kunnes päätti aikuisiällä opiskella uuteen ammattiin. – Ikäni olen puun kanssa tehnyt, se on aina kiinnostanut. Pidän sitä itselleni isona saavutuksena, se ei ollut ihan itsestäänselvyys. Aikaa kulutettiin aktiivisesti myös urheilukentällä. SONJA KÄHKÖNEN Pyhäjärven Sanomat julkaisee Helin henkilöhaastattelun poikkeuksellisesti ilman sukunimeä henkilön sekä hänen läheistensä yksityisyyden suojaamiseksi käynnissä olevan dokumenttisarjan vuoksi. Olen todella mielissäni, että tulee tällainen aivan erilainen joulu, jonka saan viettää hänen kanssaan. Hän on minulle todella tärkeä kaveri, Heli hymyilee. ITSEÄÄN NAINEN kuvailee sanoin vilkas, aikaansaava ja kova tekemään töitä. Perhe asui kyläkoululla ja lapset saivat elää ja touhuta vapaasti. Einen ja Jorman nainen lukee vanhemmikseen, vaikkei he hänen biologisia vanhempiaan olekaan. – Olen myös hyvin sosiaalinen ja tarvitsen ihmisiä ympärilleni. Opiskelujen jälkeen Heli lomitti Pyhäjärvellä kuutisen vuotta ennen kuin muutti miehensä perässä Nivalaan pyörittämään omaa tilaa. – Isä sanoi, että hän ei tarvitse sinun valkolakkiasi vaan kysymys on sinun elämästäsi. Se on myös yksi syy sille, miksi olen tähän ruvennut nyt taloakin rakentamaan, että hekin saisivat asua kotona mahdollisimman kauan, Heli kertoo. Minulle on jo pienenä näytetty adoptiopaperini ja se kirje, minkä vanhempani ovat saaneet Pelastakaa Lapset ry:ltä, missä on kerrottu minusta ja minun äitini taustoista. Sitä kautta tuli haave myös siitä, että voisi paluumuuttaa tänne juurille takaisin. Meillä on älyttömän hyvä tiimi edelleenkin, vaikka äiti ja isä lähenevätkin jo yhdeksääkymmentä, hän kertoo. – Hyvin ovat paikkansa maailmassa hakeneet ja ovat tervepäisiä ja tavoitteellisia nuoria. Adoptiovanhemmat ovat kertoneet Helille hänen taustoistaan heti, kun hän on ollut sen ikäinen, että on asioita ymmärtänyt. Verstaalla haluaisin tehdä, se on se minun juttuni, mutta sanotaan näin, että monta muuttujaa on mahtunut kahteen vuoteen. – Kun omat lapseni olivat ihan pieniä, silloin ajattelin, että miten joku voi antaa lapsensa pois. Ennen kaikkea paikkakunta on Helille koti. Myös vanhempien koti on lähellä. Hyvin jännittävää lapsuutta kansakoululla, jossa sai seikkailla ja tehdä. Kun ei työstetä puuta, lähdetään urheilemaan vaikka höntsäkiekon pariin kaukaloon. Jorma ja Eine adoptoivat Helin tämän ollessa vain puolenvuoden ikäinen. Paikallaan ei malttaisi olla, mikä näkyy myös vapaaajanvietossa. Heli muistelee, kuinka jo kouluaikoina hän oli ainut tyttö valinnaisissa teknisissä töissä, joita tuolloin opetti Pauliaukusti Haapanen. LAPSUUDEN VARHAISET vuodet Heli varttui Reisjärvellä. Vuonna 1982 Heli hiihti piirimestaruuskultaa. Ei sitä voi käsittää, ennen kuin mummoksi tulee, että mitä se on. – Koen edelleenkin olevani puuseppä, mutta tosiasia on se, että tällä hetkellä en elä sillä. Myös luonto myös vetää Heliä puoleensa, se on eräänlainen henkireikä. Omaa biologista äitiään Heli ei ole kuitenkaan koskaan tavannut, vaikka onkin hänestä tiennyt. Olen aina käytettävissä ja Tikkasen Kauko kyllä tietää minulle soittaa – ollaan niin kaukaa asti tuttuja hiihdon parista, Heli hymähtää. – Olen saanut hyvin vapaan kasvatuksen, mutta oli muutama seikka, mistä äiti piti tiukasti kiinni. Heli kertoo, että isä Jorma oli päätöksessä ikään kuin osasyyllinen. – Kyllä ne lapsuuden tärkeimmät muistot liittyvät todella vahvasti urheiluun ja mummulaan. Minulla oli hyvin rikas lapsuus, Heli ajattelee. Kuvassa Heli vuonna 1970. Jos ajatellaan vaikka Tahkovuorta tai Kalajokea, niin meillä on ihan samanlaisia vahvuuksia täällä, mutta ne pitäisi vain osata markkinoida maailmalle oikealla tavalla. Ne niin sanotut mummulakesät on olleet niitä lapsuuden parhaimpia. Mummo saakin nauttia joulunajan pikkukaverin seurasta hoitopaikan ollessa kiinni ja äidin ollessa töissä. PERHE MUUTTI myöhemmin Pyhäjärvelle ja Heli aloitti viidennen luokan Ruotasen koulussa Peltolan Juhanin luokassa. Olen siitä edelleenkin todella ylpeä ja paja on minulle todella rakas paikka. Heli ajattelee, että Pyhäjärvellä takerrutaan ehkä liiaksikin kaivoksen loppumiseen, eikä oteta huomioon uusia mahdollisuuksia. Kun jäin yhdeksän vuotta sitten hetkellisesti työttömäksi, tuli vastaan täydennyshaku, jonka kautta hain puuseppäkouluun. Hiihto on aina ollut Hellin sydäntä lähellä. – He ovat minun äitini ja isäni, ehdottomasti. – Ollaan tosi tiiviisti tekemisissä, ja minä koen, että nyt on minun vuoroni auttaa heitä. – Olen saanut maailman ihanimmat vanhemmat. Ihmiset haluavat tällä hetkellä kaupungista maalle. 6 Viikon varrelta HELI EI halua edes ajatella, millainen hänen elämänsä olisi voinut olla, jos biologinen äiti ei olisikaan hänestä luopunut. – Täällä on niin paljon vahvuuksia, kun on asunut 25 vuotta muualla. – Lähdin puuseppäkouluun ja perustin oman firman. Isä Jorma työskenteli silloin Kangaskylän koululla opettajana 17-vuotisen työuran. Koulun jälkeen tehtiin läksyt ja ruoka-aikana oltiin ruokapöydässä, mutta muuten on saanut kyllä mennä, urheilla, hiihtää, laskea hyppyrimäkiä ja tehdä kaikkea hyvin vapaasti. Järvi on ehdottomasti hänen mielestään yksi paikkakunnan vahvuuksista. Sopiva tontti löytyi isän vinkistä ja niinpä nainen toteutti yhden unelmansa, perusti oman verstaansa Pyhäjärvelle ja muutti takaisin toukokuussa kuusi vuotta sitten. – Minä olen ollut niin vilkas lapsi, että äiti on minut kahdeksan vuoden ikäisenä vienyt kentälle, että sitä virtaa on saatu purettua pois, Heli naurahtaa. Lapsuuden rakkaimmat muistot kuljettavat kuitenkin Pyhäjärvelle, jossa vietettiin perheen kanssa yhdessä kesäpäiviä järvellä, joka on edelleenkin Helille hyvin rakas paikka. Olen vuoden päivät ollut vieraalla töissä ja teen sivutoimisesti yrittäjänä. Helin kotialbumi Helin kotialbumi Kyllä ne lapsuuden tärkeimmät muistot liittyvät todella vahvasti urheiluun ja mummulaan. Tällä hetkellä vapaa-aikaa on täyttänyt oman hirsimökin rakentaminen sille seudulle, minkä Heli tuntee omiksi juurikseen
joulukuuta. – Vanhemmat sisarukset ovat myös kiitollisia siitä, että olemme tämän matkan tehneet. Olemmehan me sillä tavalla riskialttiilla alueella, mutta koemme, että jos me yhdellekään omia juuriaan etsivälle ihmiselle pystytään antamaan rohkeutta ja lisäpontta itsensä etsimiseen, niin silloin meidän ohjelmamme on onnistunut. – Onhan se ihan käsittämätön kokemus olla yhden Suomen huippuohjaajan Mape Morottajan kanssa tekemässä yhteistyötä. Äitillä on elämässään ollut vahvasti alkoholi mukana, eikä hän ole pystynyt meistä huolehtimaan sen takia. – Matka on ollut hyvin vaiherikas ja olen saanut paljon ymmärrystä itsestäni. Sisaruksilla on myös omalla tavallaan halu murtaa myyttejä ja vaikenemisen kulttuuria, mitä Suomessa edelleenkin on. 7 Viikon varrelta PYHÄJÄRVINEN HELI matkaa biologisen veljensä JP:n kanssa juurilleen Ylen Puolet minusta. -dokumenttisarjassa juuriaan biologisen veljensä kanssa Yle Pyhäjärvinen pariskunta Eine ja Jorma adoptoivat Helin tyttärekseen Kajaanin lastenkodista tämän ollessa vain kuuden kuukauden ikäinen. Biologista äitiään hän ei koskaan tavannut, vaikka hänestä tiesikin. MATKA ON vaatinut myös henkisesti paljon. Alkoholihuuruista elämää viettänyt biologinen äiti luopui Helistä sekä myöhemmin Helin biologisesta veljestä JP:stä, jotka nyt kertovat elämästään ja lähtevät etsimään biologisia isiään Ylen Puolet minusta. päivä 2023 N:o 51. Puolet minusta. puoli seitsemältä illalla. – Sota-aikana on syntynyt 150 000 lasta, jotka eivät oikein tiedä, mistä he tulevat, kuka on isä tai äiti. Lastenkotiin vauvana hylätyt sisarukset JP ja Heli etsivät Puolet minusta. Vauvana Kajaanin lastenkotiin eri vuosina äitinsä hylkäämät sisarukset lähtevät kahdeksanosaisessa sarjassa etsimään dna-testien avulla biologisia isiään sekä juuriaan, sukulaisiaan ja ennen kaikkea itseään. Olemme etuoikeutettuja, että hakuprosessissa juuri meidät valittiin tarinamme perusteella dokumenttiin. Biologisen äidin menehdyttyä Heli sai 2000-luvulla kutsun perunkirjoituksiin, jonka myötä hän sai myös tietää, että hänellä on kahden isosisaruksen lisäksi pikkuveli, JP. Se vaikenemisen kulttuuri sieltä asti on todella vahva. Heli kuvailee, että sisarukset ovat saaneet sen myötä ikään kuin lottovoiton päästessään rakastaviin ja hyviin adoptioperheisiin. Niihin asioihin, mitä on vuosien aikaan ajatellut, että miten äiti voi antaa omat lapsensa pois, on tullut tämän matkan myötä selitystä ja ymmärrystä. -dokumenttisarjassa biologisia isiään sekä juuriaan. – Biologinen äitini on ollut sellainen mysteerinainen, että äidin puolen sukukaan ei ole hänestä oikeastaan tiennyt paljon mitään. Onhan tämä ollut huikea aikamatka, hän huokaa. – Koen tällä hetkellä, että nyt kun sen äidin aikajana on käyty läpi, niin hän on tehnyt parhaan mahdollisen rakkaudellisen teon, kun on meidät antanut pois. -dokumenttisarja tulee kokonaisuudessaan katsottavaksi Yle Areenaan keskiviikkona 20. – Vanhemmat sisarukset saivat tietää minusta ja JP:stä vasta perunkirjoitusten aikaan. -dokumenttisarjassa. Meistä tuli tavallaan sellainen pieni perhe kuvaustiimin kamerapoikien ja äänimiehen kanssa – kaipaan niitä tyyppejä jo nyt. – Tässä iässä rupeaa kiinnostamaan se, miksi minä olen sellainen kuin olen ja mistä tietyt piirteet tulevat. Hyvää joulua ja onnellisia askelia uudelle vuodelle 2024! Tmi Eija Pietikäinen Jalkahoitaja 050 505 4106 Kiitos kuluneesta vuodesta! Rauha ista Joulua ja menestystä vuodelle 2024! Toivottaa, Pyhäjärven Yrittäjäyhdistys ry Miellyttävästä yhteistyöstä kiittäen, toivotamme kaikille asiakkaillemme hyvää joulua ja menestystä alkavalle vuodelle! V alaisemme taas jouluaattona Kirkonraitin jäälyhdyillä, joulunviettäjien iloksi! Rauhallista joulua toivottaen, PYHÄJÄRVEN KOLMIKANTA RY Emoniemen, Kirkonkylän ja Pellikkaperän kyläläiset Lue paikkakunnan uutiset tuoreeltaan pyhajarvensanomat.fi H yvää Joulua, antoisaa vuotta 2024! Pyhäjärven Perussuomalaiset ry Keskiviikko joulukuun 20. SONJA KÄHKÖNEN Pyhäjärvinen Heli etsii Puolet minusta. -sarja on tuonut Helin elämään valtavasti tietoa, ymmärrystä sekä uusia tuttavuuksia. DOKUMENTIN AIKANA kuljettu matka on avannut monia haavoja kaikkien sisarusten kohdalla, mutta he ovat kaikki saaneet myös sen myötä ymmärrystä omaan itseensä. Puolet minusta. Ajat pitäisi jo muuttua ja asiat puhua kuten ne ovat, me elämme kuitenkin 2020-lukua. BIOLOGISEN ÄIDIN elämää on varjostanut alkoholihuuruiset vuodet, joiden vuoksi hän on myös ajautunut rikollisuuteen ja päätynyt vankilaan. Se on syy sille, miksi tähän dokkariin lähdettiinkin mukaan, että saisi asioihin selvyyttä, Heli avaa. Yle TV1 –kanavalla nähdään sarjan ensimmäinen jakso 27.12. Vanhemmat ovat kertoneet naiselle jo varhain, mitkä ovat hänen taustansa ja Heli on siitä kiitollinen. Heli toteaa, että ilman Suomen parhaita dna-etsiviä, ei ohjelma olisi ollut mitään. Hän on tehnyt parhaan mahdollisen rakkaudellisen teon, kun on meidät antanut pois. Ylen puolelta sisaruksille on tarjolla mahdollisuus keskustella terapeutin kanssa, joka on ikänsä työskennellyt sijaislasten parissa. Me avataan meidän koko elämä Suomen kansalle. Helin adoptoivat Jorma ja Eine tämän ollessa vain puolen vuoden ikäinen. -dokumenttisarjassa. – On ollut henkisesti raskasta ja se matka edelleen jatkuu, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Onhan me velipojan kanssa myös lähennytty todella paljon tämän puolentoista vuoden aikana, Heli kertoo
Perinteeseen kuuluu Luciakulkue, jossa on mukana valkoisiin vaatteisiin, punaiseen vyöhön ja kynttiläkruunuun pukeutunut Lucia-neito. LUCIAN PÄIVÄÄ vietetään Pyhän Lucian muistoksi 13. KULKUEESSA OLI tänä vuonna mukana seitsemän hevosta ja ponia. 8 Viikon varrelta Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2024 sukulaisille, tuttaville ja naapureille Riitta ja Urho Pylväs Hyvää Joulua ja Parempaa Uutta Vuotta 2024 T: Kauko Niemelä Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta toivottaa Tuija ja Jarmo Vanha-aho perh. Väkeä kerääntyi seurakuntakeskukselle kulkueen matkassa kirkkoherra Mirva Aholan pitämään pieneen hartaushetkeen. Suomeen juhla on rantautunut suomenruotsalaisten kautta. Sieltä on lähdetty elvyttämään tätä vanhaa perinnettä, Pyhäjärven Ratsastajien puheenjohtaja Heidi Haikola kertoo. Muistan tämän omasta lapsuudesta – pikkutyttönä katsoin, kun meni pitkä kulkue. Pyhäjärvellä Luciakulkueen on perinteisesti järjestänyt Pyhäjärven Ratsastajat ry yhteistyössä paikallisten hevostallien kanssa. Tämän vuoden Lucianeito oli Julia Tikka. Tämän vuoden Lucia-neito oli Julia Tikka. Yhteislauluna laulettiin Pyhä Lucia ja Maamme-laulu. Luciakulkue kokosi väkeä Ollintielle Katso kuvagalleria verkosta! Keskiviikko joulukuun 20. – Oli mukavaa olla Lucianeitona. Pyhimyslegendojen mukaan Pyhä Lucia surmattiin kristittyjen vainoissa Sisilian Syrakusassa kolmannen vuosisadan alussa. JAANA KOSKI Kohti talvipäivän seisausta mentäessä, päivät lyhenevät lyhenemistään. Ihan pikkulapsena jo aloitin ratsastamisen, yhdeksännellä luokalla oleva Julia kertoo. Seurakunta tarjosi osallistujille glögia ja piparkakkuja. – Onkohan siitä lähemmäs kymmenen vuotta, kun on tätä uudestaan viritetty. Pyhäjärven Ratsastajat ry ilahdutti taas pyhäjärvisiä tuomalla valoa talven pimeimpään aikaan Luciakulkueen muodossa. Katoliseen ja ortodoksiseen perinteeseen kuulunutta juhlapäivää alettiin viettää Ruotsissa 1700-luvulla. Tämän vuoden Lucianeito Julia Tikka ratsasti Lumokuun tallin JatsiJanella, joka on rodultaan suomenhevonen. Ollintien varrelle oli kokoontunut ehkä aikaisempia vuosia enemmän väkeä kulkuetta seuraamaan. Hyvää joulua ja onnellista vuotta 2024 jokaiselle Toivottaa, Helvi Särkiniemi Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta Toivoo, Mervi ja Tapani Liuska Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta sukulaiset, ystävät ja naapurit Leena ja Raimo Kinnunen ja lapset perheineen Tunnelmallista joulunaikaa ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle 2024 lapsille, sukulaisille ja tuttaville Toivottavat Leena Kumpumäki & Kari Kumpumäki perheineen Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta Pentti Glad Hyvää joulua ja onnea vuodelle 2024 sukulaisille, ystäville ja naapureille. Anneli Kumpulainen LUCIAKULKUEEN LÄHTIESSÄ matkaan Hotellin pihasta. päivä 2023 N:o 51. joulukuuta. Kulkue kävi kääntymässä yläympyrässä ja jatkoi matkaa seurakuntakeskukselle Laguksentien kautta. Lucian ratsuksi pääsi suomenhevonen nimeltään Jatsi-Jane Lumokuun tallilta. Yhteistyökumppanina on nykyisin myös seurakunta
päivä 2023 N:o 51. 18.–26.12. Fazer Konvehtirasia 290 g (13,75/kg) (30 pv alin hinta 4,49) 3 99 Kampanjatuotteita saatavilla rajoitettu määrä. Rasva hyytyy ja aiheuttaa helposti tukoksia kiinteistön viemäreissä. 13.–26.12. 18.–26.12. Lisäksi jähmettynyt rasva aiheuttaa haittaa jäteveden pumppaukselle ja käsittelylle. Omena Red Delicious Italia 99 kg Voim. 18.–26.12. 2,19 + pantit 0,80) (30 pv alin hinta 3,49–3,69 sis. 19.-26.12. 900 g Rajoitus 2 pkt/talous Norja 9 90 kg Voim. Panda Konvehtirasia 3-pack 900 g (11,10/kg) (30 pv alin hinta 10,50) 9 99 Voim. 18.–31.12. pantit) 2 99 Voim. Pepsi Max tai Hartwall Jaffa Sokerittomat virvoitusjuomat 2 x 1,5 l (0,73/l) (sis. Hyvää joulua ja onnellista vuotta 2024 jokaiselle Toivottaa, Helvi Särkiniemi Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta Toivoo, Mervi ja Tapani Liuska Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta sukulaiset, ystävät ja naapurit Leena ja Raimo Kinnunen ja lapset perheineen Tunnelmallista joulunaikaa ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle 2024 lapsille, sukulaisille ja tuttaville Toivottavat Leena Kumpumäki & Kari Kumpumäki perheineen Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta Pentti Glad Hyvää joulua ja onnea vuodelle 2024 sukulaisille, ystäville ja naapureille. Kotimaista Karjalanpaisti 600 g (8,32/kg) Suomi 4 99 Voim. Pyhäjärven Energia ja Vesi Oy toivottaa asiakkailleen Hyvää ja Rauhallista Joulua sekä Uutta Vuotta! Kinkunpaistorasvaa ei saa kaataa viemäriin Keskiviikko joulukuun 20. Valio Kolmiojuustopalat 245–300 g (16,63–20,37/kg) 4 99 Voim. Säästöpankki toivottaa jouluiloa! SÄÄSTÖPANKKI OPTIA Ollintie 11, 86800 Pyhäsalmi | p. 0100 5252 | saastopankki.fi/pyhasalmi Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2024 sukulaisille, tuttaville ja naapureille Riitta ja Urho Pylväs Hyvää Joulua ja Parempaa Uutta Vuotta 2024 T: Kauko Niemelä Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta toivottaa Tuija ja Jarmo Vanha-aho perh. Katso resepti yhteishyvä.fi Voim. Anneli Kumpulainen Pyhäjärven Energia ja Vesi Oy muistuttaa, että kinkunpaistoja muuta paistorasvaa ei saa kaataa viemäriin. 9 Viikon varrelta Voim. 18.–26.12. Kivikylän Joulusiivut 300 g (13,30/kg) 3 99 Joulu ON ruokaa ALLE EURON HEVIT 0100-puhelun hinta (pvm/mpm) Tänä vuonna ohjaamme joulumuistamisemme lasten ja nuorten hyväksi toimialueellamme: Hyvä Joulumieli -keräys 25.000 € vähävaraisten lapsiperheiden joulun ruokalahjakortteihin Joulupuu-joululahjakeräys 25.000 € joululahjojen hankkimiseen lastensuojelun ja erityisen tuen piirissä oleville lapsille ja nuorille. Juhla Mokka Kahvi SJ tai PJ 400–500 g (5,98–7,48/kg) Rajoitus 2 pkt/talous (30 pv alin hinta 5,89) 2 99 Voim. Hätälä Lohifilee n. 13.–26.12. 18.–26.12
Rakkaudella muistaen Sisaren lapset perheineen Veljet perheineen Sukulaiset ja ystävät Seurakuntatiedot Hautaan siunattu: Eila Maija Annikki Pietikäinen 74 v., Niilo Anton Martikainen 88 v., Erkki Tapani Kangas 86 v. 10 Hengenravintoa Äitimme on siunattu haudan lepoon isän vierelle 8.12.2023. Kiitä lehti-ilmoituksella sinua elämän iloissa ja suruissa muistaneita. Ihminen pelkää esimerkiksi pimeää – ihmiskunnan historiassa meihin on juurtunut vaisto, että pimeä voi kätkeä jotakin uhkaavaa, kuten saalistajia. KUKKAKAUPPA JA HAUTAUSTOIMISTO www.kukkamarleena.. Joulun perimmäinen syy on meidän ulkopuolellamme. diakoni-lähetyssihteeri Tea Jouhki 040 5118674 Vt. Sunnuntai 31.12. VOI OLLA, että toivo kuulostaa miellyttävämmältä. KUN JUMALAN Poika syntyy, maailma saa uuden toivon. Erityiskiitos helluntaiseurakunnalle. Kiitos rinnalla kulkemisesta sairauden ja surun aikana. sunnuntai loppiaisesta) klo 10.00 sanajumalanpalvelus Pyhän Annan kirkossa. Se on ja pysyy. Jumalanpalvelukset ovat nähtävissä Facebook Liven kautta sekä kuunneltavissa nettiradiosta, www. Lämmöllä muistaen Lapset ja lastenlapset perheineen Eljas-veli ja Kirsti perheineen veljien lapset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 16.12. (4. Käsivarsin hellin ja turvallisin, ikirauhaan luoksesi kanna. Silloin meidän ei tarvitse pelätä mitään. Lämmin kiitos osanotoista. klo 22.00 Jouluyön messu Pyhän Ristin kirkossa. Rakkaudella muistaen Maarit ja Jorma Juha ja Sirpa perheineen Anneli, Ari, Teemu ja Jasmi Päivi perheineen Pa l v e l e v a j a l u o t e t t a v a Palotie 1, PYHÄSALMI | 040 6565080 Palvelemme MA-PE 9-17, LA 9-14, SU sulj. Kiitos teille, jotka ottivat osaa suruumme. (Tapaninpäivä) klo 18.00 Tapaninpäivän messu Pyhän Annan kirkossa. Siellä laulavat toisenlaiset linnut. Suonperä s. Sunnuntai 7.1.2024 (1. Kirkkokahvit. Sunnuntai 24.12. Pelko odottaa tulevaisuudelta jotakin huonoa tai pahaa, toivo taas odottaa jotakin hyvää. adventtisunnuntai, Jouluaatto) klo 14.00 Jouluaaton hartaus Pyhän Ristin kirkossa. Kirkkokahvit. Aira Riikka ja Luiz Sanna ja Osmo Elviira ja Tuomas Maija ja Jussi Daniel, Tuomas, Venla, Elsa, Aapo, Kalle, Saara, Lassi ja Ville muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 25.11.2023. Jouluna Jumala syntyy ihmiseksi. nuorisotyönohjaaja Virve Toivanen 040 708897 PYHÄJÄRVEN SEURAKUNTA Oikotie 6, 86800 Pyhäsalmi Puh. Usein pelko on kuitenkin vahvempi ja voimakkaampi, ja joskus myös perustellumpi. Ovat ahkerat kädet rauenneet. Siksi enkelit kuuluttavat meille pelkojen sijasta toivoa ja iloa: ”Älkää pelätkö. 21.11.2023 Kiuruvesi Siellä hän on matkalla lapsuutensa metsiin. PUUTARHAN KUKKA Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi puutarhan.kukka@co.inet. klo 14.00-16.00 etukäteen tilattujen joululaatikoiden haku srk. Hän katsoo myötätuntoisesti ihmiskuntaa ja syntyy halpaan talliin. 08 780 777 MEILLÄ IHMISILLÄ on kaksi päätapaa, joilla suhtaudumme tulevaisuuteen. Meille niin rakas Kirsti Kaarin Regina ÄYHYNMÄKI o.s. JOULU TULEE, eikä sitä voi estää. Gideonien kirkkopyhä. Vaikka voimme joutua rajoittamaan joulun viettotapoja, joulua ei peruta. nuorisotyönohjaaja Stiina Matinniemi 040 7356351 Vs. RAUHALLISTA JOULUA JA SIUNATTUA UUTTA VUOTTA! SU 31.12. Sinisen kukan ja kultaisen syksyn maahan. Maanantai 1.1.2024 (Uudenvuodenpäivä) klo 10.00 sanajumalanpalvelus Pyhän Annan kirkossa. Ei kuulu askelees polulla sen. Mukana Pyhäsalmen Laulumiehet. keskuksen ruokasalista. Keskiviikko joulukuun 20. Lauantai 6.1.2024 (Loppiainen) klo 10.00 messu Pyhän Annan kirkossa. pyhajarvenseurakunta.fi/ nettiradio Torstai 21.12. 1.5.1944 Pyhäjärvi k. Ne ovat pelko ja toivo. Puhelinnumerot: Kirkkoherra Mirva Ahola 0400 714503 Seurakuntapastori Heli Hänninen 0400 395222 Vt. Teille on syntynyt Vapahtaja, siis Vapauttaja, Pelastaja.” JOULU TUO meille toivon ja ilon. Me katsomme jälkiä kättes töiden kiittäen, muistaen, ikävöiden. ja Heikki Johannes Rönkkö 79 v. Elämässä koettu hyvä löytää kiitokselle kohteen, Kristuksen. Uurnan lasku myöhemmin. Lämmin kiitos kaikille meitä surussamme muistaneille. (Jouluaamu, Joulupäivä) klo 7.00 Jouluaamun sanajumalanpalvelus Pyhän Ristin kirkossa. Mukana naiskuoro Cantando. Kun kiinnitämme katseemme Seimen Lapseen, meillä on toivolle kestävä perusta, siis syy odottaa tulevaisuudelta hyvää. 21.2.1933 k. Lämpimät kiitokset Karpalokodin henkilökunnalle. päivä 2023 N:o 51. 25.11.2023 Pyhäjärvi Hiljaa huokaa pihakoivut: Jäi jälkeesi kotipiha hiljainen, sen puut ja pensaat lintuineen. Käteismaksu. sunnuntai joulusta, Uudenvuodenaatto) klo 10.00 messu Pyhän Annan kirkossa. Joulu tulee, eikä se ole meistä kiinni. 2.12.2023 Taivaanisä rakkahin, lepo lempeä hänelle anna. 17.02.1941 k. Lähimmäisen kammari ja Kirpputori Löytösoppi joulutauolla 18.12.7.1.2024. 21.10.2023 Kiitos ja siunaus hiljainen myötä matkalle, jossa ei tuskaa, ei yötä. (1. SANOMA HYVÄSTÄ Jumalasta, joka syntyy ihmiseksi, sanoma rauhasta, joka kuuluu kaikille kansoille, joka kuuluu jokaiselle, on monille hyvä sanoma. Lähimmäisen kammari avoinna ma-pe klo 10-14 ja Kirpputori Löytösoppi ma, ke ja to klo 10-14. Kärsimyksessä ja koettelemuksissa löydämme turvan ja lohdutuksen Hänessä. Juha Höyhtyä 050 570 8497 • Arkut • Arkut • Uurnat • Uurnat • Surusidonta • Surusidonta • Hautakivet • Hautakivet Luotettavaa hautauspalvelua Luotettavaa hautauspalvelua Puutarhan Puutarhan Kukka Kukka Yhteistyössä Hautaustoimisto Venla www.ronkonkukkatarha. Rukousilta klo 18 TERVETULOA TILAISUUKSIIN! KUUNTELE PUHELINHARTAUS 0206582698 Sunnuntain sana Siunattu läheisten läsnäollessa 9.12.2023. 0400-395 220 Kirkkoherranvirasto ma-to klo 9-12 www.pyhajarvenseurakunta.fi HELLUNTAISEURAKUNTA Joulun aikaan ei ole tilaisuuksia. Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon kaikille kansoille. Rakkaamme Eeva Anna-Liisa PENNANEN o.s. Maanantai 25.12. Toivo on luottamusta siihen, että vastoinkäymisillä ei ole viimeistä sanaa. Kun turvaamme Jumalaan, saamme elää kokonaista elämää. ILOISTA, RAUHALLISTA, sovinnollista, sanalla sanoen Jumalan siunaamaa joulua! Jelisei Rotko Kuopion ortodoksinen seurakunta ”Älkää pelätkö, minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.” "Mutta niin hiljainen, koti yksinäisten, on kuin puuttuisi siunaus sen." Konsta Jylhän joululaulu Kiitos kaikille Kirsti Äyhynmäen muistoa kunnioittaneille. TÄNÄ JOULUNA tarvitsemme joulun valoa ja iloa entistä enemmän. Rakkaamme Anja Maria RUOTOISTENMÄKI s. Tiistai 26.12. 14.9.1926 Alatornio k. Päiväkokous klo 11 TI 2.1. Kaikella elämällä on tarkoitus ja päämäärä. Meille rakas Heikki Johannes RÖNKKÖ s. Tikkanen s
Haastavinta on opetella kappaleet oikeasti läpikotaisin. – Se, milloin aletaan harjoittelemaan, riippuu niin paljon kappaleesta ja kokoonpanosta, joten kysymykseen on vaikea vastata. Kuoroa säesti Pyhäjärven kamariorkesteri. Oppilaiden kanssa esityksiin valmistautuminen vaatii hieman lisäaikaa, mutta se ei ole mitenkään erityisen työlästä. – Esiintyminen meni ihan hyvin. PIANONSOITONOPETTAJA JA Pyhäjärven Jokilaaksojen musiikkiopiston toimipisteen johtaja Pia-Susanna Rautakoski kertoo, että orkestereita oli tämän vuoden joulukonsertissa ennätysmäärä. joulukuuta Pyhän Ristin kirkossa saatiin nauttia joulun hengestä, kun Jokilaaksojen musiikkiopisto järjesti Joulu tulee -konsertin. Konsertti tarjosi nimensä mukaisesti jouluista musiikkia, mutta illan aikana kuultiin myös klassista musiikkia. – Otin pianon tähän nyt vaan lisäksi, koska viulun soittaminen alkoi vähän kyllästyttää, enkä halunnut edetä siinä enää pidemmälle. Emmillä on takana monen vuoden kokemus viulun soittamisesta, mutta pari vuotta sitten hän vaihtoi soittimensa pianoon, koska Emmi sai viulunsoitosta päättötodistuksen ja kaipasi vaihtelua. Yleensä jännittää aika paljon, mutta nyt pystyin olemaan jotenkin rennommin, koska tänään oli pelkästään yhteissoittoa. – TÄLLÄ kertaa sooloesityksiä ei ollut kovin montaa, mutta orkestereita ja isoja kokoonpanoja oli sitäkin enemmän. Pia-Susannan mukaan esiintymisestä on muutakin kuin musiikillista hyötyä. Konserttiin valmistauduttiin tottakai harjoittelemalla enemmän, mutta Emmin soittaessa orkesterissa täytyi löytää aikaa myös yhteisharjoituksille. teensa, että jaksaa opetella kappaleet kunnolla. LUKIOTA KÄYVÄ Emmi Finnilä oli esiintymässä konsertissa ja hänen tehtävänään oli säestää pianolla muita soittajia. Kirkkoon saapui mukavasti väkeä. Tämä konsertti on siis vuosittainen tapahtuma ja se järjestetään myös kaikilla kuudella paikkakunnalla, missä on Jokilaaksojen musiikkiopisto. klo 7.00 Ti 26.12. TASAVALLAN PRESIDENTTI, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari myönsi vuoden 2023 itsenäisyyspäivän kunniamerkin pyhäjärvislähtöiselle Kristina Leskiselle. Tällä kertaa konsertissa pääosassa olivat orkesterit ja niitä olikin ennätysmäärä. Sen vuoksi tämä oli hyvä mahdollisuus päästä esiintymään osana ryhmää. – Ihan kaikenlaisissa tilanteissa, joissa joutuu puhumaan ja olemaan ihmisten edessä, kohtaa monenlaisia haasteita. Ohjelmalehtisiä oli tehty sata ja ne kaikki menivät. En tiedä vielä, onko minulla suurempia tavoitteita pianonsoitossa tai tarvitsenko sitä päättötodistusta vielä tästäkin. Soitan mieluummin isossa kokoonpanossa, kuin soolona, kertoo Emmi. Välillä on sekoitettu soittajia eri paikkakunnilta, mutta tänä vuonna jokaisella kuudella paikkakunnalla esiintyi vain kyseisen paikkakunnan soittajia. – Kaikki, jotka soittavat kanssani samassa kokoonpanossa ovat sisaruksiani. Tässäkin on kyllä välillä poikkeuksia, esimerkiksi tänään yksi oppilas soitti ensimmäistä kertaa orkesterin kanssa, mutta se meni silti todella hyvin. 11 Kulttuuri Tervetuloa Joulukirkkoon! Su 24.12. Konsertissa esiintyi myös Janne Jääskelän ohjaama Lucia-kuoro, jossa lauloi MuHa-ryhmiäläisiä sekä alaja yläkoulun vapaaehtoisia oppilaita. Konserteissa esiintyminen antaa mahdollisuuden kehittää rohkeutta ja oppia hallitsemaan jännitystä. Pyhäjärven kamariorkesteri ja Lucia-kuoro esiintyivät Jokilaaksojen musiikkiopiston joulukonsertissa Janne Jääskelän johdolla. Musiikkiharrastus kehittää muun muassa älykkyyttä, keskittymiskykyä ja luovuutta. päivä 2023 N:o 51. Näin oppilas pystyi harjoittelemaan soittamalla nauhoitteen päälle, vaikka ei ollut päässyt harjoituksiin. Haluttiin saada mahdollisimman paljon oppilaita esiintymään. Esityksiä aletaan yleensä harjoittelemaan viimeistään kuukausi ennen konserttipäivää. Marraskuun konsertissa oli paljon sooloesityksiä, joten painotettiin nyt yhdessä soittamista, Pia-Susanna perustelee. Välillä ollaan sairaana tai aikataulut ei sovi kohdalleen, kertoo Pia-Susanna. – En tiedä onko se suoraan sanottuna vaikeaa, mutta siinä on omat haasOrkesterit tähdittivät joulukonserttia Tiistaina 5. klo 18.00 Siunattua joulua ja onnellista uutta vuotta 2024 kaikille seurakuntalaisille ja yhteistyökumppaneillemme! Lähetysaitan jouluseimeen ja Korhosenniemen joulupolkuun voi tutustua aina loppiaiseen asti. Tätä voisi sanoa yhteismusisointiennätykseksi. Yhden kappaleen opetteluun menee ainakin kuukausi Emmin mukaan. Raahen musiikkiopiston rehtori Kristina Leskiselle myönnettiin Suomen Leijonan ritarimerkki (SL R). Harjoittelu on siis meille vähän helpompaa, kun voimme soittaa kotona ja tsempata toisiamme, Emmi jakaa. Pentti Glad ilmoitukset@ pyhajarvensanomat.fi JOKILAAKSOJEN MUSIIKKIOPISTO järjestää pienempiä konsertteja ja soittajaisia ympäri vuoden, mutta keväällä ja jouluna on suuremmat konsertit. Pian mukaan oppilailla on ollut hirveästi intoa esiintyä, mutta osaa soittajista jännittää esiintyä yksin. Välillä on motivaatio hukassa ja pitää pohtia miten saa itsensä soittamaan, Emmi miettii. Jännitys ei katoa, mutta siihen tottuu, sen oppii hyväksymään ja käsittelemään sitä, hän pohtii. Lucia-kuoron päänesiintyminen järjestetään Salmen koululla, mutta Jannen mukaan oli soveliasta esiintyä myös Joulu tulee -konsertissa, koska esitystä oltiin harjoiteltu niin isolla porukalla. Emmin mielestä soittamisessa parasta on se, että soittotaidosta on hyötyä monissa tilanteissa. Tällä kertaa Pia-Susanna oli nauhoittanut huilistien yhteisharjoituksen ja lähetti sen oppilaalle. Soitan niin pitkälle, kun tuntuu hyvältä, Emmi sanoo. SONJA KÄHKÖNEN Katso kuvagalleria verkosta! Keskiviikko joulukuun 20. Myös Pyhäjärvi-Säätiö muisti Leskistä Itsenäisyyspäivän juhlassa myöntämällä hänelle kunniakirjan Pyhäjärvellä tehdystä monipuolisesta kulttuurityöstä. Jenna Qvick Kristina Leskiselle Suomen Leijonan ritarimerkki Nykyisin Raahessa asuvalle musiikkiopiston rehtorille, Kristina Leskiselle, myönnettiin vuoden 2023 itsenäisyyspäivän kunniamerkki. Kunniamerkit myönnettiin Suomen ansioituneille kansalaisille. Tilanteisiin keksitään kuitenkin aina ratkaisu. Emmi säesti G.F Händel: Chaconne -kappaletta, jossa hänen sisaruksensa Liisa Finnilä, Silja Finnilä, Iiris Finnilä ja Pauli Finnilä soittivat muita soittimia, jotka olivat viulu, huilu, sello ja trumpetti. Esimerkiksi työhaastattelu on ihan eri tilanne, kuin konsertissa esiintyminen, mutta se jännitys on silti sama. Emmi ei käy esiintymässä kovin usein, noin muutaman kerran vuodessa. Jouluaaton jumalanpalvelus & Jouluyön messu Pyhän Ristin kirkossa Jouluaamun jumalanpalvelus Pyhän Ristin kirkossa Tapaninpäivän messu Pyhän Annan kirkossa En juhli merkkipäivääni terveydellisistä syistä. klo 14.00 klo 22.00 Ma 25.12
Täältä saapuu Suomen seuraava presidentti, ihana Li Andersson. Mutta maalaus ”Kuntamme taloudesta -osio” ei kaikilta osin ole kohdallaan. Teollisia kaavoitusja investointihankkeita on menossa useita ja lisää tulee. RAJAVARTIOLAITOS, PUOLUSTUSVOIMAT ja ennenkaikkea maamme hallitus on joutunut, ja joutuu uhraamaan aikaa, etsimään rauhanomaisia ratkaisuja Suomen turvallisuuden takaamiseksi. SUOMESSA ON onneksi vielä vahva maatalousja ruokateollisuus, ja nämä tulee varmistaa jatkossakin. Putin on jo siinä vaiheessa niin mietteissään, että ei huomaa mitään. Tehtävä ei ole helppo, samalla kun maamme talouttakin pitää saada tasapainoon. Arvoja on toki muitakin. Kiinteistöverotulojen odotetaan kasvavan. Niinpä maalaisjärki on nyt paikallaan. Se, mihin pitää satsata ovat investoinnit, jotka mahdollistavat työpaikkoja, pitää huoli siitä, että lukio säilyisi paikkakunnalla, pitää huoli siitä, että sotepalveluita on saatavilla mahdollisimman läheltä. Kynän kuljettaja, Kalle Nivala Rauhanunelmia Epävakautta ja muutoksia Kallen porinat Lukijan kuva Politiikan saralta Politiikan saralta RAIJA LEPPÄHARJU kirjoittaa ansiokkaasti politiikan saralta -palstalla, mielipiteitä saa olla. Tällainen toiminta aiheuttaa hämmennystä toisissa päättäjissä, että voiko luottaa jatkossa puheisiin. Arkielämää ovat koti, ruoka, työ ja harrastukset, sekä sotepalvelut lähipalveluina. Väkimäärän vähentyessä maaseudun palvelut heikentyvät, siirtyvät etäpalveluihin, ja niin edelleen. Normaalisti en ota kantaa yksittäisen poliitikon puheisiin tällä tapaa, mutta koska Leppäharju on kaupunginhallituksen ja taloustoimikunnan jäsen, niin nostetaan tähän muutama keskeinen asia kaupungin talouden kehityksestä lähivuosina, joita jostakin syystä eivät kaikki halua mainita tai muistaa. LÄHEMPÄNÄ MEITÄ ovat muutokset arkiseen elämään, ja mitä ne tuovat tullessaan. Sitten Putimi ihmettelee yhtäkkiä, "Mihin se Väyrynen hävisi?" Tulkki sanoo, että Väyrysen virka-aika päättyi, mutta ei hätää. Normaaleihin kuluihin olemme joutuneet ottamaan lisää velkaa, niin myös tulevana vuotena. Niitä on kyllä useita kilometrejä, mutta otetaan juomapullot mukaan, niin ei jano yllätä." Niin mentiin ja eräässä mutkassa Putini sanoo: "Tuossa on sellainen kosketin, että jos minä sitä painan, lähtee atomipommit ympäri maailmaa. MUISTELLAAN MYÖS vanhoja, sillä historiaa on hyvä ymmärtää. Tämän tavoitteen ylläpitämiseksi tarvitaan erilaisia kuntataloudellisia tekijöitä, joista tärkein on tulopohjan vahvistaminen. NÄIN SOTA-ASIAT unohtuivat ja Ukraina valloitti takaisin menettämänsä alueet. HUOLTA KANNAN myös maamme omavaraisuudesta, niin ruoka-, energiakuin myös lääkehuollossamme, jota ei tarpeeksi ole huomioitu. Jouni Jussinniemi Pyhäjärven kaupunginhallituksen puheenjohtaja Vastine Leppäharjun kirjoitukseen Saana Houni ikuisti sunnuntaina Pyhäjärvellä auringonlaskun aikaan taivasta maalanneet helmiäispilvet. Rauha palasi Eurooppaan ja Li Andersson sai rauhanpalkinnon. Virkakautensa lopussa Paavo matkustaisi Moskovaan jäähyväisvierailulle. Raija Leppäharju NYT KUN nuita presidenttiehdokkaita on niin paljon ja kaikki ovat varmaan päteviä virkaa hoitamaan, niin mitä turhaan uhrata kansakunnan varoja itsensä kehumiseen. Paikallisen ruoan tuotantoa pitää lisätä, ja riippuvuutta ulkomailta tuodusta ruoasta on vähennettävä. TÄÄLLÄ ASUU ihmisiä, joille paikkakunta on rakas. Maamme on joutunut sulkemaan rajat tänne organisoitujen ihmisten tulon estämiseksi. Valitettavaa on, että hyvinvointialueet muodostettiin kiireellä, ilman että rahoituksesta siihen oli riittävällä tarkkuudella huolehdittu. Tästä johtuvasta kehityksestä voidaan arvioida, että kaupungin vuosikate nousee positiiviseksi vuonna 2026. Samalla kun vahvistetaan tulopohjaa, on investoitava ja luotava elinvoimaa ja pitovoimaa Pyhäjärvelle. Li kutsuu Putinin kultarantaan. Positiivisesta kehityksestä jatkoa seuraa niin, että kaupungin lainamäärä lähtee laskemaan vuonna 2028. Se ei ole oikein. Poliittista mandaattia nauttiva kaupungin taloustoimikunta on hyväksynyt yksimielisesti energiakäänteen investointien tuoman verotulopohjaa laajentavan skenaarion kaupungin talouden suunnittelun perustaksi. Taantuma on tätä päivää ja lama valitettavasti lähestyy. Niinpä elinvoimainen paikkakunta joutuu taistelemaan olemassaolostaan työpaikkojen kautta. Tosiasia on, että väestö joutuu työn perässä siirtymään isompiin asutuskeskuksiin. Voi aiheellisesti todeta, että elämme epävakaassa maailmassa. Konkurssien määrä on lisääntynyt. Virkailija ilmoitti: "Teidän pitää todistaa henkilöllisyytenne." Venäläinen kaivoi kassistaan peilin, tarkasteli peilikuvaansa ja sanoi: "Kyllä kyllä, se olen minä". Pyhäjärven osalta emme vielä tiedä, mikä alue tulee olemaan, ja mistä saadaan työvoimapalveluita. KUNTAMME TALOUDESTA: Vuoden 2024 budjetti osoittaa alijäämää 2,3 milj. Lähtöisin Keminmaalta, vaatimattomista oloista. Joulupukki soitti ja sanoi: "Lopeta tarinasi tälle vuodelle." Kiitos vihjeestä. 12 Lukijalta VENÄJÄN TOIMINTA on tuonut epävakautta Eurooppaan. Väestömäärämme arvioidaan yhä vähenevän, joten verotulopohja kunnallisverojen osalta tulee pienenemään. Maakunnan alhaisin valtionosuus myös kertoo siitä, että luontaista tulopohjaa kaivoksen hiipumisesta huolimatta on edelleen olemassa Pyhäjärvellä. Asunut jopa jalasmökissä verotietojen mukaan. Kuitenkin talousajattelun pitää perustua talouden tehokkuuteen, tuottavuuden lisäämiseen ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen. ENERGIAKÄÄNTEEN INVESTOINTIPÄÄTÖSTEN tukemiseksi tarvitaan vakaata poliittista ympäristöä ja malttia siihen, että asiat etenevät. Niin esittelykierros päättyy pitkän pöydän luo. Rajat eivät saa olla esteenä elinvoimaisuuden kustannuksella. Siinäpä onkin tehtävää maamme päättäjille. Onko paluuta entiseen. MAAMME TALOUSENNUSTEET näyttävät edelleen huonoilta. Ensinnäkin, Pyhäjärvellä kaupunkistrategian mukainen toiminta on mennyt eteenpäin olosuhteisiin nähden hyvin. "Huh," sanoo Li ja lähtee vessaan. Hän on porukan vanhin ja ollut kymmenen vuotta ulkoministerinäkin. MIKSI YLLÄ oleva kirvoittaa mieltä ja kuljettaa kynää terävin liikkein. Samoin tulevien vuosien talossuunnitelmat ovat alijäämäisiä. PÄÄSTETÄÄNPÄS MIELIKUVITUS valloilleen! Ensin aloittaisi Paavo Väyrynen. Sopeuttamista taloudessa tarvitaan. Kaupunkistrategian isoin tavoite on säilyttää itsenäinen Pyhäjärvi. MUUTOKSIA MUUTOSTEN jälkeen. Yli varojen elämistä ei meistä varmaan kukaan pidä järkevänä. KEVENNYS: VENÄLÄINEN oli suomalaisessa pankissa vaihtamassa ruplia euroiksi. Jokainen hoitas yhden vuoden virkaa ja antais Mäntyniemen avaimet aina seuraavalle. PUTINI ON niin yllättynyt ja hämmästynyt naiskauneudelle, että sano Liille: "Sinulle minä lähden esittelemään salaiset käytäväni. Mielestäni osuuskuntatilojen perustaminen eri puolille Suomea olisi järkevää – niiden ympärille jatkojalostusta ja tuotannollista toimintaa. Diplomatiaan. Vuosikatteen noustessa plussalle vuonna 2026 ei ns. Kaupungin talouden alijäämäisten vuosien taustalla on yhä vuoden 2015 valtionosuusuudistus, jolloin vuositasolla valtionosuudet laskivat jopa yli 2,5 miljoonaa euroa vuoden aikana. Tärkeintä on saada fyysisiä palveluita edes kerran tai pari viikossa. Miten valtionosuudet tulevina vuosina tulevat muuttumaan, jää nähtäväksi. Meillä on hyvät harrastusmahdollisuudet, luonto, järvi ja turvallisuus. Surullisena olen joutunut näkemään, kuinka vanhukset joutuvat riutumaan, jos se sana sallitaan, yksinäisinä ja vailla kunnollista hoitoa. Lääkkeet tuodaan noin 80 prosenttisesti ulkomailta. JO VUOSIA sitten aloitettu systemaattinen toiminta investointien, esimerkiksi energiainvestointien, saamiseksi Pyhäjärvelle tuottaa tulosta. Työvoimapalveluiden kohdalla ollaan muodostamassa työvoima-alueita. Mitä tapahtuu, jos konfliktit johtavat siihen, että tuo ketju haavoittuu. TOIMIELIMISSÄ ISTUVILLA päättäjillä on kuitenkin vastuuta koko toimielimelle, siinä suhteessa mitä on päätetty. Pyhäjärven valtionosuudet per asukas ovat tälläkin hetkellä koko maakunnan alhaisimmat, mutta palvelut ovat erittäin hyvät. Samaa mieltä ei tarvitse aina olla, se on selvää ja kuuluu politiikkaan, mutta yksimielisestä päätöksenteosta ei kyllä voi heti musteen kuivamisen jälkeen olla toista mieltä. päivä 2023 N:o 51. Samoin meidän tulee rohkeasti katsoa tuleviin alueellisiin muutoksiin. Kehitys jatkuu niin, että voidaan arvioida, että tilikausi 2027 on niukan positiivinen, mikä on kaltaistemme kuntien sarjassa ja kokoluokassa hyvä suoritus. Hänen kanssaan voitte jatkaa kesken jäänyttä ohjelmaa. Siellä Putinin kanssa muisteltas entisiä aikoja pitkän pöydän ääressä ja kipattais muistojen kunniaksi. Kysynkin että onko asioiden edetessä Pyhäjärvellä malttia vaurastua. syömävelan otolle ole tarvetta. Siis huomautan, että yksimielisesti. Saana Houni Keskiviikko joulukuun 20. Soteja palo-pelastuspalvelut tuottaa hyvinvointialue Pohde, jonka tehtävänä on järjestää edellä mainitut palvelut tasapuolisesti ympäri maakuntaa ja kustannustehokkaasti. Sieltä palattuaan Li ottaa laukusta leikkurit, menee tuohon kohtaan, katkaisee siihen tulevan johdon ja ottaa vielä pari metriä johtoa laukkuun. Putin kiittää kutsusta ja sanoo lähtevänsä saman tien mukaan. euroa
Se antoi käyttää sitä pursuavaa energiaa, mitä oli lapsena ja nuorena. Jalkapallohan on pohjimmiltaan vastustajan huijaamista. 13 Liikkeellä PYHÄJÄRVELLÄKIN VOI kehittyä hyväksi jalkapalloilijaksi, täällä ei olla pimennossa, jalkapalloammattilainen Rasmus Karjalainen vakuutti 32:lle junnupelaajalle viime keskiviikkona Keskuskoulun salissa. TAPIO KARJALAINEN katseli poikien ja tyttöjen pelaamista tutussa salissa. Jossain vaiheessa harjoittelu muuttui tavoitteellisemmaksi. joulukuuta. Haastetta väen rekrytointiin tuo se, että useita aikaisemmin avaintehtävissä olleita on vuodenvaihteen aikaan matkoilla. Kirsi Haapea Lamminahon Ahto järjestää 58. Hiihtoliiton sivuilla kerrotaan, että FISpistejärjestelmä on luotu, jotta kilpahiihtäjien ja maastohiihtokilpailujen taso voitaisiin määrittää mahdollisimman luotettavalla ja yhdenmukaisella tavalla joka puolella maailmaa. – Asuin kentällä, kotona kävin syömässä. Tajusin jo aika nuorena, mitä tämä laji vaatii. Pyhäjärvi saa jälleen näkyvyyttä urheilupiireissä. Tapahtuman nimen edessä on FIS-lyhenne, koska Honkavuoren Hiihdot ovat nyt kolmatta kertaa FIS-kisat. Keväällä hiihtokalenteri on täynnä muita kisoja, kisojen puuhamies Kauko Tikkanen Lamminahon Ahtosta kertoo. Hän muisteli, että vielä 1970-luvulla Pyhäjärvellä oli liikunnanopettaja, jonka mielestä tytöt eivät voi pelata jalkapalloa. – Junnut saivat Karjalaisten vierailusta innostusta. Keskiviikko joulukuun 20. maaliskuusta 1957 Lamminahon Maamiesseuran talolla, Tikkanen tietää. Silloin tehtiin pitkää päivää ja hommia tehtiin useammassa vuorossa. JUNNUT KYSELIVÄT Rasmus Karjalaiselta hänen urastaan. KAUPUNGINJOHTAJA HENRIK Kiviniemi vetää junnujen treenejä ja kiittää lasten vanhempia, jotka mahdollistavat harrastuksen. Vuonna 1976 kisaperinne palasi taas hiihtokalenteriin ja siitä lähtien Honkavuoren Hiihdot on järjestetty joka vuosi. Vuoteen 1964 saakka kisoja järjestettiin Maamiesseuralla ja vuosina 1965– 1966 Lamminahon koululla. Parhaimmillaan Pohdin B-pojat saivat pronssia Helsinki Cupissa. Sarjoja on kymmenenvuotiaasta veteraanisarjoihin asti. Täällä salissa on hyvä betoniseinä, Rauno Karjalainen opasti. Pohdilla on tulevalla kaudella jo neljä juniorien sarjajoukkuetta ja yksi tenavaryhmä. Myös talkooväkeä toivotaan runsaasti mukaan huolehtimaan kisajärjestelyjen sujuvuudesta. Seija Mustaparran ottama kuva Honkavuorelta kevään Nuorten SM-hiihdoista. Heillä ei ole pleikkareita tai puhelimia, vaan he leikkivät pallon kanssa, Rasmus kuvaili. Roni Hyvönen halusi kuvaan Rasmus Karjalaisen kanssa. Honkavuoren Hiihdot 30.– 31. Ennakkotietojen mukaan yleisiin sarjoihin on tulossa joitakin maajoukkuehiihtäjiäkin. Ilman vapaaehtoisia talkoolaisia tällaisia tapahtumia ei pystytä järjestämään, Kauko muistuttaa. En mahtunut juniorimaajoukkueisiin, mutta olin 96-ikäluokasta ensimmäisenä Huuhkajissa. Arvokisoihin voidaan asettaa tietty minimipistemäärä, joka urheilijan on saavutettava saadakseen osallistumisoikeuden. joulukuuta aamupäivällä ja sunnuntaina kilpailut jatkuvat. Kisatoiminta tuo paikkakunnalle elämää. FIS HONKAVUOREN Hiihdot starttaavat lauantaina 30. päivä 2023 N:o 51. – Karu fakta on, että jalkapallo on kilpailtu laji, maailmalla on paljon teidän ikäisiä, jotka treenaavat ja pelaavat. – Mikäli joku haluaa tulla talkoisiin mukaan niin voi ottaa seuraväkeen rohkeasti yhteyttä. FIS-pisteet kuvaavat hiihtäjän tasoa suhteessa muihin hiihtäjiin. Rauno Karjalainen veti junnuille treenit. Vaikka ei ole jalkapallohallia, täälläkin pystyy kehittymään jalkapallossa pitkälle. Tikkanen arvioi, että 50– 60 henkilön kisaorganisaatiolla vuodenvaihteen kisat saadaan vietyä läpi, kun tehtävät suunnitellaan ennakkoon hyvin. Mukaan mahtuu ja kaikille löytyy sopivaa tekemistä. – Pelasin lapsena myös jääkiekkoa, koripalloa ja jääpalloakin, mutta jalkapallo kiinnosti eniten. Ja pitää haluta pelata. – Seinä on paras treenikaveri, yksinkin voi harjoitella. – Mainittakoon, että kevään Nuorten SM-hiihdoissa talkooväkeä oli kaikkiaan noin 170. Jalkapallon Rasmus aloitti neljän viiden vuoden ikäisenä ja joukkuepelaamisen ekaluokkalaisena. – Jos me emme olisi pelanneet täällä, ei Rasmuskaan olisi jalkapalloammatilainen, Jari Karjalainen sanoi. Jari ja Rauno pelasivat Pyhäjärvellä asuessaan ja pitävät yhteyttä vanhojen pelikaverien kanssa. – Aikaisempina vuosina hiihtojen ajankohta oli yleensä keväällä. Joukkuetreenien lisäksi hän harjoitteli 9–10 tuntia päivässä. – Ensimmäiset Honkavuoden Hiihdot on järjestetty 31. JAANA KOSKI Harjoiteltiin vastustajan huijaamista Pohdin juniorit pelasivat energisesti ja oululainen valmentaja Rauno Karjalainen kehui taitavasta pallonhallinnasta. – Jalkapallo oli minunkin lajini. Hän on pelannut muun muassa Ruotsin ja Hollannin pääsarjoissa. – Hiihdot elävöittävät paikkakunnan liiketoimintaa, kauppoja, ruokaja majoituspaikkoja. Viimeisina vuosina ajankohta on vakiintunut vuodenvaihteen tienoolle tai joululukuulle. Harjoittelumääristä kysyttäessä Rasmus kertoi, että hän piti 13–14-vuotiaana harjoituspäiväkirjaa kesälomalla. Hän korosti tilanteiden tunnistamisen tärkeyttä: tekeekö maalin vai puolustaako. Mitä paremmat eli pienemmät FIS-pisteet urheilijalla on, sitä paremman lähtöpaikan hän kisoissa saa. HONKAVUOREN HIIHDOILLA on pitkät perinteet. Välissä oli kymmenen vuoden tauko. FIS HONKAVUOREN Hiihtoihin voi ilmoittautua Hiihtoliiton sivuilla. Pelasin ja treenasin, koska se oli hauskaa. Jalkapalloharrastuksen pariin Rasmus päätyi 4–5-vuoden ikäisenä. Mutta ei ole väliä, jos ei vielä junnuna pääse edustusjoukkueisiin. Kukaan heistä ei enää asu täällä, mutta aina puhutaan Pyhäjärvestä, kun jutellaan jalkapallosta. Pyhäjärvi saa jälleen näkyvyyttä urheilupiireissä, Kauko tuumaa. Karjalaiset halusivat välittää eteenpäin sitä, mitä itse ovat saaneet jalkapallosta. Perinteiset Honkavuoren Hiihdot vuodenvaihteessa Puffi Pohdin junnujen jalkapallotreeneissä vieraili kolme sukupolvea Karjalaisia, kun ammattijalkapalloilija Rasmus Karjalainen saapui pohtilaisten vieraaksi isänsä, setänsä ja isoisänsä kanssa. Ensi kaudeksi Rasmus Karjalainen siirtyy liigajoukkue Seinäjoen Jalkapalloklubiin. Kaikki eivät ole lähdössä Tour de Skiille, Tikkanen kertoo. – Tämänvuotisiin hiihtoihin odotetaan noin kahtasataa hiihtäjää per päivä. Pohdin junnujen treeneissä vieraili kolme sukupolvea Karjalaisia: Rasmus, hänen isänsä Rauno, isän veli Jari sekä isoisä Tapio, joka toimi Pyhäjärvellä yläasteen rehtorina ja sittemmin kansanedustajana. Yleisö pääsee seuraamaan kisaa maksutta. Ilmoittautuminen päättyy joulupäivän iltana
Jatkamme la. asti 15PACK Ilman Plussa-korttia 2,39 ps (4,78/kg) VAASAN Joululimppu 500 g (3,98/kg) 1 99 PS -16 % Plussa-etu Ilman Plussa-korttia 7,29 kpl (24,30-29,76/kg) VALIO Kolmiojuusto palat 245-300 g (19,97-24,96/kg) 5 99 KPL -17 % Plussa-etu Voimassa 24.12. pantit 2,25 -40 % Plussa-etu Voimassa 31.12. Liitä mukaan yhteystietosi, jotka jäävät toimituksen tietoon. päivä 2023 N:o 51. Ks. Pienikin apu on suuri apu. edellinen lehti tai kotisivut. Toivomme että mielipidekirjoituksesi on pituudeltaan max. 040 772 0231 (Arkisin klo 9-13) • pyhajarvensanomat.. 700 g SNELLMAN Kunnon karjalanpaisti 500 g (13,98/kg) 6 99 RS 3 59 KPL Leipäjuusto 310 g (11,58/kg) Ilman Plussa-korttia/ 4,99 kpl. Askarrutttaako jokin asia. Urheilumuisti Pohdin Pyhäjärven Pohti jäsenmaksu 2024 Henkilöjäsen 15€/vuosi Alle 12v 5€/vuosi Ainaisjäsen 118€ Jäsenmaksu oikeuttaa edustamaan Pyhäjärven Pohtia piirin ja liittojen kilpailuissa/joukkuelajeissa. JUTTUVINKKI Voi jättä juttuvinkkis soittamalla tai viestillä (Myös WA) numeroon 040 736 6098 tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen toimitus@pyhajarvensanomat.fi Myö nettisivujemm kautt vo vinkat ! LUKIJAN KUVA Lähetä otoksesi nettisivujemme kautta! Ohjeit lukijall PITTÄÄ SANNOO -PALSTALLE Lähetä mielipidekirjoituksesi sähköpostilla osoitteeseen toimitus@pyhajarvensanomat.fi tai näppäile mielipiteesi nettisivujemme kautta. Tervetuloa! Kokouksia • Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi • Konttori avoinna ke-pe klo 9-13 • Puh. Vinkkaa meille! toimitus@pyhajarvensanomat.fi TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 21.-24.12.2023 ELLEI TOISIN MAINITA. pantit 2,25 Rajoitus 2 erää/talous 8 99 15-PACK Ilman Plussa-korttia 13,49/15-pack (2,27/l) sis. Tapaninpäivänä emme pelaa. 8.1.2024 Talven matkamme: Talven taittajaiset Härmän kylpylässä 25.-27.1.2024 ja teatterimatka Kuopion kaupunginteatteriin la 9.3.2024. Aurinkoranta Koti Oy haastaa JOULUMIELI JOKAISELLE -keräykseen yritykset, yksityiset ja yhteisöt. Voit lähestyä toimitusta myös kirjeellä. Julkaisemme pääsääntöisesti vain omalla nimellä kirjoitettuja mielipiteitä, nimimerkillä vain poikkeustapauksissa ja erikseen sovittaessa. OP FI26 5375 0320 028810 Optia FI12 4600 1840 006500 Muistilist Eläkeliiton Pyhäjärven yhdistys ry Biljardikerho tiistai ja perjantai klo 8-11 Asematien Nuokkari. Ilmoittaudu puh. ON MISTÄ VALITA Suomalainen vakuumipakattu savustettu kirjolohifilee n. Keilailupiiri torstaisin keilahallilla, vuorot 12-13 ja 13-14 Bocciapiiri jäi joulutauolle. 13.1.2024 Lentopallopiiri jatkaa ma. 14 Elä unoha näitä MLL tilinumero: FI79 5375 0320 0399 81 Aurinkoranta-Koti Oy lahjoittaa keräykseen 1000€. 0400-388661 HYVÄÄ JOULUA! Keskustan Jokikylän py:n SYYSKOKOUS 29.12.2023 klo 19.00 Hietapellolla. Toimitus pidättää oikeuden kirjoitusten lyhentämiseen ja otsikointiin. asti VALIO Glögit 1 l (2,10/l) Ei Hehku 4 20 2 TLK/ Ilman Plussa-korttia 2,25 tlk(2,25/l) 2 TLK K-Market Pyhäjärvi 08 7727800 arto.makimartti@k-market.com Lounaslistat sekä Mainari Takeawayn ruokalistat löydät K-Ruoka.fi! www.k-ruoka.fi/kauppa/k-market-pyhajarvi/ruokalistat Keskiviikko joulukuun 20. 2500 merkkiä. (16,10/kg) Punasipuli 350 g (1,40/kg) Suomi 49 PS Ilman Plussa-korttia/ 7,99 rs (15,98/kg) -12 % Plussa-etu -28 % Plussa-etu ERÄ KALAONNI Tuore vakuumipakattu kirjolohifilee A-leikattu, kasvatettu Suomi Rajoitus 2 fileetä/talous 9 95 KG 22 95 KG Joulun aukioloajat To-La klo 7-21 Su jouluaatto klo 08-18 (Palvelutiski auki 08-17) Ma joulupäivä klo 09-18 Ti tapaninpäivä klo 09-21 Palvelutiskiltä • LIHAT • KALAT • SALAATIT Klementiini 1,5 kg (1,53/kg) Espanja 2 29 PS Jouluasetelmat Suomi/Tanska 9 90 KPL Alkaen AINO Kermajäätelöt 850-900 ml (3,70-3,92/l) Myös laktoosittomat, kesyttömät ja kaurajäätelöt Rajoitus 1 erä/talous 10 00 3 KPL -45-50 % Plussa-etu 3 KPL Ilman Plussa-korttia 6,15-6,75 kpl (6,83-7,94/l) Coca-Cola Original virvoitusjuoma 15 x 0,33 l tlk (1,36/l) sis
0208--380 808, 0400-382 272, 040-511 8687 Ilmalämpöpumput, ilmastointilaitteet • Ajanvaraus: 040 531 8220 • www.pyhajarvenautokatsastus. 0100 4090 llmestymispäivä: keskiviikko Ilmoitusten jättö: perjantaina klo 13.00 mennessä Sivunvalmistus: Pyhäjärven Sanomat Painopaikka: Botnia-Print, Kokkola Julkaisija: Pyhäjärven Sanomat Oy pyhajarvensanomat.fi Myyntipäällikkö Minna Montonen 040 772 0231 (ark. Reklamaatiot lehden toimitusongelmista on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa asiakaspalveluumme. • Jalkojen hoidot (Myös kotikäynnit) • Omahoitotuotteet 040 590 6695 Ollintie 17, Pyhäsalmi Haapajärvi – Haapavesi – Kärsämäki – Pyhäjärvi Asiantuntevaa lakipalvelua perheja perintöasiat kauppakirjojen laadinta kaupanvahvistukset lainhuutoja kiinnitystoimeksiannot HENKILÖASIAKKAIDEN LAKIPALVELUT HAAPAJÄRVI lakiasiantuntija Sari Kaattari 010 257 6532 HAAPAVESI pankkilakimies Anneli Aatamila 010 257 6533 PYHÄJÄRVI, KÄRSÄMÄKI, HAAPAJÄRVI oikeusnotaari Krista Nevasaari 010 257 6573 KANNUS Hannele Nissilä 010 257 6519 Sähköasennus Risto Laitila p. klo 8–16, p. Autojen ja traktoreitten varaosat ja tarvikkeet PYHÄSALMEN JÄTEKULJETUS K. 9-13) teija.pesonen@ pyhajarvensanomat.fi laskutus@pyhajarvensanomat.fi Toimittaja Sonja Kähkönen 040 169 7350 sonja.kahkonen@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitukset Tilausasioita Lehden kestotilaus 80€/vuosi sisältää paperija digilehden. Postin varhaisjakelupäivystys: Ark. 50pmm) 20,16 e 25,00 e Muistutukset virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituspäivästä lukien. hinta 449,00 P yhäjärvi-tuotteet SIIVOUSPALVELU MoppiMari 040 549 8250 Tiistai joulukuun 20. 040 544 6338 Erikoishammasteknikko Jorma Pekkala, Ollintie 25, Pyhäsalmi HAMMASPROTEESIT 040 700 0090 4 HAMMASLÄÄKÄRI Jukka Tikanmäki Itahisa Tiikkainen Ajanvaraus puh. 08-780 370 Seon huoltamopalvelut, monipuolinen huoltokorjaamo varustettuna nykyaikaisin testauslaittein. • Avoinna: ma-pe 8 -17, la-su suljettu puhelun hinta 1,25 €/puh +1,00 €/min +pvm PAARIKULJETUKSET TAKSIASEMA P. 0100 3020 Kelan tilaus 0800 93377 • Pyörätuolija paarikuljetukset • Taksi • 5 54-paikkaiset autot www.tenhuset.fi Tenhusen Liikenne Oy Puh. Lehti ei vastaa ilmoitusten poisjäännin aiheuttamasta vahingosta. www.pyhanet. 15 Elä unoha näitä Parraat palavelut 040 743 9816 0400 581 315 www.tenhusenmaansiirto.fi TENHUSEN MAANSIIRTO JA KULJETUS OY • MURSKEET • SORAT • HIEKAT • MULTA • SEPELIT • LUONNONKIVET • KAIVINKONETYÖT 0400-833 192 / Jani 040-736 0192 / Ari • Kaivinkoneurakointi • Traktoriurakointi • lavettikuljetukset Yhteistyössä Kuljetus Polarin kanssa kauttamme myös: • Hiekat • Murskeet • Multa • Sorat • Sepelit • Täytemaat Velj. 040 772 0231 Toimisto avoinna KE-PE 9-13 (MA-TI ovet ovat suljettuna, keskitymme viikon lehden kasaamiseen) Luotettava. Tavoitettava. Pyydämme huomioimaan, että osoitteenmuutokset on tehtävä meille erikseen. 040 486 3387 asiakaspalvelu@pyhanet. Saastamoinen P. Soita 040 772 0231 Laitetaanko sinunkin ilmoituksesi tähän sivulle. Vastuu virheistä: Ilmoitusten julkaisemisessa noudatetaan voimassa olevia Sanomalehtien Liiton ilmoitusten julkaisusääntöjä. Soita 040 772 0231 • Henkilöautojen ja raskaankaluston rengastyöt ja -myynti • Kausisäilytys Niilontie 9, 86800 Pyhäsalmi p. päivä 2023 N:o 51. Pehkosenkuja 4 85800 Haapajärvi 0400 777 757 Avoinna MA-TO 9-16 JARMO PIIPONNIEMI • FYSIOTERAPIA • HIERONNAT • KUNTOSALI • SPINNING Minna Korkiakoski Fysioterapeutti, pt 040-7680092 Laguksentie 1 juhamatic oy juhamatic oy puh. 0400 385 888 www.ilmalampojussila.fi Valtuutettu PYHÄSALMEN AUTOJA TRAKTORIHUOLTO Pyhäsalmi p. 08 782 100 Jalkahoitaja Marita Junno Koulutettu Hieroja Johanna Kangasharju 044 979 2865 Woltin Hoitola Woltin Hoitola • Hieronnat • Kulmien ja ripsien kestovärjäykset ja ripsien kestotaivutukset. 041 310 9778 Toimitusjohtaja Teija Pesonen 040 772 0234 (ark. 040 772 0231 Asiakaspalvelu arkisin klo 9-13 p. • vaihtolavapalvelu • talousveden ajo • Hiab-työt ja kuljetukset • koneen ym. Postin kautta tehdyt muutostiedot eivät siirry automaattisesti. Kärkkäinen 040 719 5931 KAIKKEEN RAKENTAMISEEN • hiekat • murskeet • mullat • sorat • sepelit • kivet Ollintie 9, p. Sähköpostilla jätetyistä ilmoituksista on tehtävä ilmoitusvaraus puhelimella. 0400-513 608, • lika ja viemärikaivojen tyhj. Huom! Jätäthän ilmoituksesi lehteä edeltävänä perjantaina klo 13.00 mennessä. Lehti ei vastaa virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta tai puhelinvälityksessä sattuneesta väärinkäsityksestä. 0500 6425 17 Olisiko tässä paikka sinun ilmoituksellesi. 08-780062 ma-pe 8-18 la 9-15 l<UNTCOPl)TE Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi 040 556 1316 Fysioja lymfaterapeutti: Pia Ahola pyhasalmenfhlkuntopiste.fi Fysio-ja lymfaterapia Aikuisten neurologinen fysioterapia Geriatrinen fysioterapia Lasten fysioterapia MDT-terapia, Akupunktio Kinesioteippaus, Hieronnat Faskiakäsittely Veteraanikuntoutus Myös kotikäynnit KODINKONE-JA KYLMÄKONEHUOLTO Pauli Jussila, Kellopolku 3, Pyhäsalmi ILMALÄMPÖPUMPUT & ILMAJÄÄHDYTTIMET Mitsubishi, Panasonic, Sharp, Gree ja Argo Myynti, asennus ja huolto p. autojen hinaukset Myös viikonloppuisin p.0500-587 997 Juha Laitila KODINKONEHUOLTO TOIVANEN KY • Kylmäkoneet • Kodinkoneet • Sähkölaitteet • Huoltoja varaosapalvelu Susitie 5 Puh. Vanha Pyhäjärventie 7, 86800 Pyhäsalmi ERIKOISHAMMASTEKNIKKO www.ehtpiiponniemi. 9-13) ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi Päätoimittaja Jaana Koski 040 736 6098 jaana.koski@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitushinnat: veroton al-verollinen Etusivu 1,25 e 1,55 e Muut sivut 1,00 e 1,24 e Kuolinilmoitukset 0,90 e 1,12 e Osoiteilmoitukset 0,46 e 0,57 e Perheilmoitukset (maks. Nopea. 08 782 100 Myös särkypotilaat HAMPAANKOLO KY PYHÄSALMEN HAMMASHOITOLA LAGUKSENTIE 4, PUH. Välitämme ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi p. kuljetukset • kolariym. 044-772 7000 Palotie 1, Pyhäsalmi -tietokoneita vuodesta 1989 maksuton tuki maksuton 24/7 *tietokoneet *huollot *lasermerkkaukset E rä käytettyjä: *puhelimet *tabletit *dronekuvaukset HP EliteBook X360 -i7/16Gb/256GbSSD -Win11Pro ym...
ikäihmisten ryhmiin voi ilmoittautua myös puhelimitse 044-445 7640. paikkoja on rajoitetusti). paikkoja rajoitetusti . 4-vuotiaat klo 17.30-18.15. klo 17.00 Kahvakuulatreeni Ikosen koulu klo 18.00 Kehonhuolto ja liikkuvuus Ikosen koulu Ti 9.1. ilmoitusaineistot 28.12. alk. 21-2.30 Karaoke alkaen klo 21! 26.12. Arvontaa, hyvät palkinnot. 040 705 3738 FYSIOTERAPIA • Fysioterapia • Hieronnat • Veteraanikuntoutus • Kotikäynnit Ollintie 16 86800 PYHÄSALMI p.040-576 3566 JOHANNAN LIIKUNTA ja LIHASHUOLTO Antintie 1-3, Pyhäsalmi 041 313 4827 ravintolaharun.. alk.): 4-vuotiaat klo 17.30-18.15. Pyhäjärven Eläkeläiset KalaPoint (ENT. Osallistuminen on maksutonta ja mukaan pääset ilmoi autumalla ke 27.12. klo 13-14:30 Meiltä joulukalat joulupöytään! Lämminsavulohi leetä, savusiikaa, graavikylmäsavulohi leetä, kylmäsavulohisalaattia, ahven-, muikku-, lohija lihakukot, porkkanaja lanttulaatikot, muikunmätiä ja kirjolohenmätiä, kirjolohi-, kuhaja hauki leetä. • Ikäihmiset liikkuvat ryhmissämme voimassa olevalla liikuntapassilla 35,00 € / 6 kk. alk. alk.): Keskiviikkoisin (10.1. Hinnasto: Kausimaksu aikuiset: 40,00 €/kevät-kesä • Kausimaksuun sisältyvät kaikki liikuntapalveluiden ohjausryhmät huom. klo 13-15.30 PYHÄSALMEN TORILLA Puh. alk. 9-17 SU Aatto 9-13 Tervetuloa! 25.-26.12. 5-6-vuotiaat klo 18.15-19.00. 0407707298. alk. Kuulutukset ovat nähtävänä Pyhäjärven kaupungin verkkosivuilla ja nähtävillä olevat aineistot Pyhäjärven kirjastossa (Laitisentie 6) kirjaston aukioloaikana. Torilla To 21.12. Mukavaa joulun aikaa! Vuoden 2024 ensimmäinen lehti ilmestyy 3.1. Ravintolasta maistuvat pizzat, kebabit, hampurilaiset! Kiitos kuluneesta vuodesta! Hyvää joulua! Palvelemme joulun aikaan: KE-TO 9-17 PE 22.12. Tuoretta kirjolohta ja siikaa! Suolattua haapasientä. Milloin Mitä Missä Ma 8.1. klo 14.00 Voimakkaasti 65+ Uimahallin kuntosali Ti 9.1. maankuulua vanhanajan PALVIA savusaunaRauhallista joulua! Onnea vuodelle 2024! Kaupungintalo ja yhteispalvelupiste pidetään asiakkaille suljettuna 22.12.2023-7.1.2024. mennessä sähköpostilla ilmoitukset@ pyhajarvensanomat.fi Me osaamme; Jokilatvan opiston taideryhmän töitä, tekijöinä Kaislarannan asukkaat 18.12.2023-31.1.2024 Pyhäjärven kirjastolla. avataan klo 20! Karaoke alkaen klo 21! Kiitos kuluneesta vuodesta! Hyvää joulua ja onnea uudelle vuodelle! Pyhäjärven Sanomat on pyhäjärvinen yritys. alk. KALAPISTE) KalaPointin myyntiauto Pyhäsalmen torilla to 21.12. /lasten-liikunta (huom. klo 15.00 Liikuntaryhmä 60+ Ikosen koulu RYHMÄLIIKUNTA RYHMÄLIIKUNTA (kevät/kesä (Ikäihmisten kuntosaliryhmä 2) (ikäihmisten kuntosaliryhmä 1) Pyhäjärven kaupunki/liikuntapalvelut Ilmoittautuminen ryhmiin alkaa ke 27.12. Lisätiedot 044-445 7640/Marko Pyhäjärven kaupunki/liikuntapalvelut Lasten temput ja leikit -kerho (4-6 -vuotiaille) Tiistaisin (9.1. klo 18-21 Musiikista huolehtii Kylärengit. suljettu 25.12. • Peruskoulun ja toisen asteen opiskelijoille osallistuminen on maksutonta. klo 17.00 Tempotreenit Keskuskoulu To 11.1. Joulun aukiolot! Joulun aukiolot! Tervetuloa v htymään! Tervetuloa v htymään! Ollintie 17, 040 5133 360 22.12. 16 Elä unoha näitä p. klo 12.00 osoitteessa: pyhajarvi.. Tila paikkakunnan kuulumiset tuoreeltaan pyhajarvensanomat.fi Keskiviikko joulukuun 20. & 24.12. klo 12.00 Voimakkaasti 65+ Uimahallin kuntosali klo 17.15 Kuntosalicircuit Uimahallin kuntosali Pe 12.1. klo 19.30 Vesitreeni Uimahallin allastila Ke 10.1. 5-6-vuotiaat klo 18.15-19.00. klo 12.00 alkaen osoi eessa: pyhajarvi.. Kukkia itsepalvelusta 8-20 Maksutavat: Käteinen/Mobilepay/verkkopankki ASEMATIE 2, 86800 PYHÄSALMI 08 780 777 puutarhan.kukka@co.inet. päivä 2023 N:o 51. 20-2.30 23.12. Jos haluat vie ää ikimuistoisen liikuntatuokion temppujen ja leikkien maailmassa, tervetuloa kerhoon! Kerho kokoontuu Salmenportin painitilassa (Mustaparrantie 1). 050-307 5439 perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt. alk. Asiointi ajanvarauksella. Pääsylippu 10 €. www.ronkonkukkatarha. 9-18 LA 23.12. /pyhäjärven-liikuntapalvelujen-ohjatut-ryhmät Huom. suljettu 31.12. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI Perinteiset yleiset Tapanintanssit Hotelli Pyhäsalmessa 26.12. • Liikuntapassilla tai liikuntaja kulttuuriedulla maksettaessa suoritus uimahalliin, kiitos. Voit varata tuotteitamme ennakkoon tuotteiden riittävyyden varmistamiseksi