PÄIVÄ 2016 N:o 38 HINTA 1,50 € www.pyhajarvensanomat.fi 57. Kiilat Ampparit iskee! Ampparit iskee! la 24.9.2016 klo 16.00 Tervetuloa! Pyhäsalmi Mine Pyhäjärven kaupunki. Pyhäjärven uutiset kotiin kannettuna! Tilaa vaikka lahjaksi! Syystarjous! 10 €/2kk www.pohtihockey.net L 3,/ 6,Haapajärvi vs. Lisää koululaisten luontoretkestä sisäsivuilla. Opettaja Tiina Kumpulainen näytti kalan nimen ja lapset etsivät kattilasta siihen sopivan kalakuvan. KESKIVIIKKO SYYSKUUN 21. Voimassa 30.9 saakka. Luonnossa opittiin paljon muutakin Pyhäjärvestä, esimerkiksi eläimiä, marjoja ja luonnon siistinä pitämistä. Taustalla Pekka Konola, joka toimi Ahtina onginnassa. 040 772 0231 www.pyhajarvensanomat.. KIRSI HAAPEA Tarjous koskee vain uusia kotimaan tilauksia. VUOSIKERTA Omaishoitajat valloittivat Köpsinrinteen, S6 Pyhäjärvessä uiskentelevat kalat tulivat tutuiksi Ikosen koulun eskareille ja ykköskakkosille Korhosenniemessä perjantaina
Yrittäjäksi, eli paperinkerääjäksi ryhtyy Pyhäsalmen Autohajottamon Veijo Kähärä. – Ne pelit menivät mukavasti. – 400 litran keräysastioita tulee 50-70 kappaletta, jotka sitten sijoitetaan tasaisesti eri puolille taajamaa. Pitkä kausi edessä, joten hyvin on aikaa parantaa peliä. Kärppien nelosketjun keskushyökkääjänä toimivan Miska Humalojan mielestä pelit menivät kuitenkin ihan hyvin. Omaankin suoritukseeni olen aivan tyytyväinen. Miska Humaloja OUL UN KÄR PÄT ERKKI BÖHME Miska Humaloja vietti kesän puoliksi Pyhäjärvellä ja puoliksi Oulussa. 040 772 0231 internet: www.pyhajarvensanomat. Heillä olisi mahdollisuus luopua paikastaan nyt vuoden vaihteessa, jos kiintiö tuntuu tulleen täyteen. Hänellä on tarvittavat kuljetuslaitteet omasta takaa valmiina. Muiden osalta saa arvailla, asettuvatko he ehdolle keväällä. 040 730 3785 Ilmoitushinnat: veroton al-verollinen Etusivu 1,08 e 1,34 e Tekstissä 0,90 e 1,12 e Tekstin jälkeen 0,90 e 1,12 e Osoiteilmoitukset 0,44 e 0,55 e Kihla-, vihkija kiitosilmoitukset 20,16 e 25,00 e Tilaushinnat: 59,00 e/vsk kotimaa kesto, 65 e/vsk 12 kk 80,00 e/vsk pohj.maat, 105,00 e/vsk muut maat osoite Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi konttori avoinna ma-pe klo 9-13 puh. – Kaksi tiukkaa peliä, joista kumpi tahansa olisi voinut kääntyä meille. – Ei tässä mitään hätää ole. Miska ei kuitenkaan näe ongelmia vaikka suuri osa pelaajista on vaihtunut. Maanantaina avattiin Pyhäsalmella kutsuvierasjoukon läsnä ollessa Pyhäsalmen Osuusliikkeen uusi Nopshell-Servishell–huoltoasema. Siellä paljastuu, hoitaako oma ehdokas pestinsä kunnolla vai tuleeko kokoukseen perehtymättä asioihin ja jatustelee. Humalojan kesä meni treenaamisen ja olkapääleikkauksen jälkeisen kuntoutuksen merkeissä. Elinkeinotoimikunta on vuokrannut entisen Japonetin kylmän hallin vuoden ajaksi paperinkeräykseen. Mitä tavoitteita Miskalla ja Kärpillä on kauden suhteen. 040 1697 350 Terhi Marjakangas, opintovapaalla Toimitusjohtaja: vs. Muistutukset virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituspäivästä lukien. Paperinkeräys alkaa vihdoinkin Elementtirakenteinen itsepalveluhuoltoasema avattu. Kolmessa ottelussa tulikin komeat tehot 3+2. Välitämme ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Syrjäkylille voidaan laittaa siirtolavalaite, jonne paperia voi tuoda, kertoilee Veijo Kähärä. Nyt hän haluaa vakiinnuttaa paikkansa Kärppien joukkueessa. Joukkue on kokenut suuria muutoksia päävalmentajan vaihtumista myöten. Kaikissa on joomiehä ja -naisia sekä kokouksen pitkittäjiä, isompien kokouspalkkioidenko toivossako vaiko omaa ääntään rakastavia. Pelasi Kajaanin Hokissa 2010-2015. Äänestäjien olisi hyvä vaivautua joskus paikalle valtuustosaliin. Siellä Miska oppi luistelemaan pikkunaperona. Kuntalaisia kiinnostanee seurata omien valittujensa toimintaa kaupungin päätöksenteossa. Lehtemme kyselyyn jatkohaluista vastasi vain neljä kaupunginvaltuutettua. 25-vuotiaalla pyhäjärvisellä on Kärppien kanssa kevääseen 2017 asti ulottuva sopimus. Hain pelituntumaa Hokista, koska sieltä sain isoja peliminuutteja. Totta kai se vie hieman aikaa saada kaikki samalle sivulle, mutta mielestäni meillä on tosi hyvä meininki. 040 7366 098 Toimittajat: Mirka Niskanen, p. Pyhäjärven kunta on parhaillaan hankkimassa keräysastioita. EERO HUMALOJA Kevättalvella Miska Humaloja kävi kotilomalla Pyhäjärvellä ja pelasi kävereidensa kanssa Ruotasen kaukalossa. Vastuu virheistä: Ilmoitusten julkaisemisessa noudatetaan voimassa olevia Sanomalehtien Liiton ilmoitusten julkaisusääntöjä. Yleisöllä on toki tilaisuus olla paikalla valtuuston kokouksissa, mutta tilan ahtauden ja heikon kuuluvuuden takia se ei ole välttämättä miellyttävää. Lehti ei vastaa virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta tai puhelinvälityksessä sattuneesta väärinkäsityksestä. Aloitti kiekkouransa Ruotasen kaukalossa. Lehti ei vastaa ilmoitusten poisjäännin aiheuttamasta vahingosta. Ilmestymispäivä keskiviikko Ilmoitusten jättö Perjantaina klo 13.00 mennessä Sivunvalmistus Pyhäjärven Sanomat Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy/ Botnia-Print, Kokkola Tarkastettu levikki 3949 kpl Julkaisija: Pyhäjärven Sanomat Oy Sähköpostilla jätetyistä ilmoituksista on tehtävä ilmoitusvaraus puhelimella. JOONAS KÄRKKÄINEN Miska valmiina Liiga-kauteen Jääkiekon Liiga starttasi perjantaina. Kovasti paiskitaan hommia. Aseman henkilökunta luonnollisesti auttaa ja opastaa tankkauksessa. Kotoisin Pyhäjärveltä. Paperinkeräyksestä kiinnostuneille on viimeinkin kerrottavissa ilouutinen. Uudella huoltoasemalla on neljä itsepalveluperiaattella toimivaa jakelumittaria, joista yksi on superbensiiniä, yksi regularbensiiniä, yksi dieselöljyä ja yksi kaksitahtisekoitetta varten. – Puolet kesästä olin Oulussa ja puolet Pyhäjärvellä. Miska kävi myös pelaamassa Mestis-joukkue Kajaanin Hokin riveissä kolme harjoitusottelua ennen Liiga-kauden alkua. Varhaisjakelupäivystys: 017-822 024 Arkisin kello 8.00–16.00 Savon Jakelu Oy Tänään OULUN KÄRPÄT pelasi viime viikon lopulla kaksi niukkaan tappioon päättynyttä peliä. Toimittajana olen saanut seurata useiden paikkakuntien valtuustotyöskentelyä. Se selviää nopeasti. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2016 — N:o 38 2 Keskiviikko syyskuun 21. Tankkaus on nopeata, sillä jokainen saa suorittaa sen itse ja niinpä tällainen huoltoasema onkin ristitty Nopshell-asemaksi. Keskushyökkääjä Syntynyt 15.5.1991 Ikä 25 Pituus 182 Paino 90 Maila L Aloitti Kärpissä joulukuussa 2015. Päivi Ruotoistenmäki, p. 040 7720 231 Päätoimittaja: Kirsi Haapea, p. – Eiköhän kaikki tiedä, mihin Kärpät tähtää, Miska naurahtaa. päivä 25 VUOTTA SITTEN TOIMITUKSELTA Kuntapäättäjien jatko vielä pimennossa Seuraavat kuntavaalit pidetään ensi huhtikuussa, ja vaalien siirron takia viime kerralla valitut saavat istua päättävissä elimissä yli neljä vuotta. – Itse pyrin pelaamaan ehjän kauden ja vakiinnuttamaan paikkani Kärpissä. ”Eiköhän kaikki tiedä, mihin Kärpät tähtää. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Miska Humalojalla on tavoitteena vakiinnuttaa paikkansa Oulun Kärpissä. Reaaliaikaisia nettilähetyksiä on joskus ollut, mutta ei enää. KIRSI HAAPEA TAVATTIIN 50 VUOTTA SITTEN Asiakaspalvelu ja ilmoitukset: Minna Houni p
Pyhäjärven Sanomien kysely aikomuksista käyttää hyväkseen uuden kuntalain mahdollisuutta luopua valtuustosta vuodenvaihteessa ja halukkuudesta lähteä ehdolle kevään vaaleihin lähetettiin kaikille nykyisille valtuutetuilla viikko sitten keskiviikkona. Jos vähäisestä vastausten määrästä välittämättä kyselyn tuloksesta voisi tehdä otsikon ja yleistää, se kuuluisi ”Lähes kaikki valtuutetut haluavat jatkaa”. Lisäksi siinä todetaan, että lisäkustannuksia jäsenkunnille aiheuttavia toimenpiteitä ei pantaisi käytäntöön ennen työryhmän raportin valmistumista. Täten tällä ensimmäisellä kerralla vaalien väli ei olekaan neljä vuotta vaan neljä ja puoli vuotta. Lauantaina Alvar, Auno. Näin ollen yhtymähallituksen päätökset ovat Haapajärven kaupunginhallituksen mukaan johdonmukaisia ja, että sillä ei ole huomautettavaa kyseessä olevista kahdesta päätöksestä. Reisjärven väliaikainen kunnanjohtaja Mauno Ranto esittää kunnanhallitukselle tehtäväksi saman tyyppistä päätöstä kuin Haapajärvi jo teki. Vastausaikaa oli viime sunnuntai-iltaan saakka. Kuntayhtymän mukaan analysoinnin keskittäminen on nimittäin tuonut henkilökustannusten, laitteiden huoltokustannusten ja hoitotarvikkeiden säästöjä. Haapajärven kaupunginhallitus vältti vastaamasta Pyhäjärven kaupunginhallituksen selvityspyyntöön siitä, onko heidän edustajiaan kuntayhtymähallituksessa ohjeistettu niin, että he viivyttäisivät laboratorioanalysoinnin palautumista Pyhäjärvelle tai estäisivät sen kokonaan. (EB) JOONAS KÄRKKÄINEN Valtuuston uusi kokoonpano selviää ensi huhtikuussa. Sunnuntaina Kullervo. Sen sijaan Haapajärven kaupunginhallitus totesi kaupunginjohtaja Juha Uusivirran esityksestä, että kuntayhtymään on perustettu Pyhäjärven kaupungin aloitteesta talouden tasapainottamistyöryhmä, jonka tavoitteena on muun muassa rakenteellisia muutoksia tekemällä tehostaa yhtymän toimintaa ja saada aikaan myös taloudellisia säästöjä. Tiistaina Vesa. Keskiviikko syyskuun 21. PYHÄJÄRVEN kaupunginhallitus oli syyskuun alussa päättänyt pyytää Haapajärven kaupunginhallitukselta ja Reisjärven kunnanhallitukselta virallisen selvityksen heidän edustajiensa äänestyskäyttäytymisestä kuntayhtymähallituksen laboratoriopäätöksissä. He eivät siten myöskään käytä hyväkseen oikeutta luopua nykyisestä valtuustosta vuodenvaihteessa. Tämän takia valtuutetuillakin on oikeus päättää kausi jo vuoden 2016 lopussa, mistä on kuitenkin Kuntalain pykälän 147 mukaan ilmoitettava kirjallisesti kaupunginvaltuustolle marraskuun 2016 loppuun mennessä. Pyhäjärven kaupunginhallitus viittasi selvityspyynnössään kuntien yhteistoimintaan liittyvään omistaja-ohjaukseen. Leskinen sanoo harkitsevansa luopumista jo vuodenvaihteessa ja siten ehdokkaaksi lähtökin huhtikuun kuntavaaleihin on vielä epävarmaa. Kärsämäki Haapajärvi Pyhäjärvi Pihtipudas Kiuruvesi Kärsämäki Haapajärvi Pyhäjärvi Pihtipudas Kiuruvesi Pyhäjärvi Pyhäjärvi Pyhäjärvi Pyhäjärvi www.fmi.fi 6:57 19:18 7:00 19:15 Keskiviikko Torstai +13 +13 +14 +13 +13 +13 +9 +9 +8 +8 +9 +9 Perjantai 7:03 19:11 +9 Lauantai 7:06 19:08 +7 Sunnuntai 7:08 19:04 +10 Maanantai 7:11 19:01 +13. Pyhäjärven näytteiden analysointihan siirtyi vuoden 2014 alkupuolella Haapajärvelle vanhan terveyskeskuksemme sisäilmaongelmien vuoksi. Haapajärvi kieltäytyi vastaamasta Pyhäjärvi pituus 25.97 itään Greenwichistä, leveys 63.67 pohjoista leveyttä pimeä aurinko aurinko pimeä päättyy nousee laskee alkaa AURINKOINEN AIKA Valtuutetuilla oikeus lopettaa vuoden lopussa NIMIPÄIVÄT VIIKON SÄÄ 6.10 6.57 19.19 20.06 6.13 7.00 19.16 20.03 6.16 7.03 19.12 19.59 6.19 7.05 19.09 19.56 6.21 7.08 19.05 19.52 6.24 7.11 19.02 19.49 6.27 7.14 18.58 19.45 Laboratorionäytteiden analysoinnin palauttaminen Pyhäjärven uuteen terveyskeskukseen hiertää naapurikuntien Pyhäjärven ja Haapajärven välejä. Syyspäiväntasaus. Kuntavaalien varsinainen vaalipäivä on 9. Perjantaina Minja, Miisa, Mielikki. päivä 3 PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2016 N:o 38 Tänään Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina Tiistaina Tänään Mervi. (EB) MENEILLÄÄN OLEVA kunnallisvaalikausi päättyy tulevan vuodenvaihteen sijasta vasta toukokuun lopussa 2017. ERKKI BÖHME JOONAS KÄRKKÄINEN Pyhäjärven uuden terveyskeskuksen laboratorioon on tehty tilat myös analysointia varten. HAAPAJÄRVEN kaupunginhallituksen viime viikolla annetussa selvityksessä ei siis vastata selvityspyynnössä kysyttyyn heidän yhtymähallituksen jäsenilleen mahdollisesti annettuun ohjeistukseen siitä, miten heidän tulisi laboratorioasioissa menetellä. Valtuutetuilta myös kysyttiin, saako heidän nimensä julkaista tulosten yhteydessä vai vain laskea heidän vastauksensa mukaan kokonaislukuihin. Kuntavaalit ovat nimittäin siirtyneet pidettäväksi jatkossa lokakuun sijasta aina huhtikuussa. Haapajärven kaupunginhallituksen päätöksestä henkii se, että kun kuntayhtymän menoja kerran halutaan säästää, niin yksi kohde voisi olla Pyhäjärvellä otettujen laboratorionäytteiden analysoinnin jatkuminen Haapajärvellä ainakin työryhmän raportin valmistumiseen saakka, ellei jopa pysyvästi. Analysoinnin palautuminen takaisin uuteen terveyskeskukseemme on kuitenkin kaikkien Selänteen jäsenkuntien valtuustojen hyväksymän kuntayhtymän tämän vuoden talousarviossa. Kaikkiaan 23 valtuutettua ei halunnut vielä valottaa ajatuksiaan äänestäjille. REISJÄRVEN kunnanhallitus käsitteli Pyhäjärven selvityspyyntöä eilen illalla kokouksessaan. Reisjärven päätösesityksessä todetaan siihen, että uuden kuntalain tämä kohta tulee voimaan kuitenkin vasta kesällä 2017. Torstaina Mauri. Maanantaina Kuisma. Kyselyymme vastanneista nykyisistä valtuutetuista lähes kaikki haluavat nousta kaupungintalon portaita jatkossakin. huhtikuuta 2017. Hynninen, Karvonen ja Tammela ehdokkaiksi kuntavaaleihin PYHÄJÄRVEN SANOMIEN tekemän kyselyn mukaan nykyisistä valtuutetuista Mirja Hynninen, Aimo Karvonen ja Dennis Tammela aikovat lähteä ehdolle uuteenkin kaupunginvaltuustoon. Toimikauden pidentävä lakimuutos on ehdokkaiden aikanaan tekemien ehdokassitoumuksien ”vastainen”, koska silloinen sitoumus annettiin neljälle vuodelle. Esityksessä todetaan, että kuntayhtymän talouden tasapainottamistyöryhmä on asetettu nimenomaan Pyhäjärven aloitteesta. Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen yhtymähallitus oli nimittäin elokuussa haapajärvisten ja reisjärvisten äänin jättänyt pöydälle Pyhäjärven terveyskeskuksen toisen laboratoriohoitajan vakanssin täyttämisen. Samoin uuden analysaattorin hankinta Pyhäjärven terveyskeskukseen oli jätetty pöydälle eli myöhemmin päätettäväksi. Sen sijaan Jorma Leskinen empii vielä omaa tulevaisuuttaan Pyhäjärven kunnallispolitiikassa. Kyselyyn vastasi 27 valtuutetusta siis neljä. Kunnallisten toimielinten toimikaudet pidentyivät vastaavasti puolella vuodella. YHTYMÄN taloustyöryhmän raporttia tarkastellaan yhtymähallituksen kokouksessa lokakuun lopussa. Kyselyyn vastaaminen oli toki vapaaehtoista
Poikkeuslailla kausi kuitenkin jatkuu ensi kevääseen. Kaupunginviraston henkilöstölle on palautunut naurun ja laulun ilme ja torjuntatöitä tehdään sydämellä, jotta tulevat haasteet helpottuisivat. LUPAAN , että teemme kaikkemme pyhäkkäitten puolesta, vaikka Teistäkin ehkä usein tuntuu, että naapurissa kaikki on aina paremmin. Yli 700000 euroa maksanut ja valtion avustama Komujoen ja -järven kolme vuotta kestänyt kunnostushanke saatiin päätökseen. ”Mietitään yhdessä asioita, jotka ovat meillä hyvin, ehkä paremmin kuin naapurissa. TIEDUSTELUT ARKISIN KLO 9–14 P. VUONNA 2014 edellä mainitut suuret investoinnit jatkuivat. Oli suurin vesistön kunnostushanke koko Suomessa, jossa valtio oli rahoittajana mukana. Kaavateitä korjattiin 1 miljoonalla eurolla ja Laajakaista-hanke eteni erityisesti sivukylien osalta. Tästäkin hankkeesta valitettiin. SELÄNTEEN TERVEYSKESKUSTEN KIIREETÖN LÄÄKÄRIENJA HOITAJIEN AJANVARAUS, LABORATORIOVASTAUSKYSELYT, KYYTITODISTUKSET, RESEPTIASIAT JA YM. Uimahallin peruskorjaus valmistui ja työ paransi hallin toimivuutta merkittävästi. Vuosi 2015 oli sitten jo lopputulostenkin vuosi. (017) 272 2346 • Keski-Pohjanmaan keskussairaala p. Vuonna 2013 terveyskeskuksen hankesuunnitelma käynnistyi, samoin Hoijakan suunnittelu. (06) 826 4500 SOITA ko. päivä Ajassa SELÄNTEEN TERVEYSKESKUSTEN TIEDOTE SELÄNTEEN PÄIVYSTYKSET ARKISIN KLO 8–16 OMISSA TERVEYSKESKUKSISSA HAAPAJÄRVELLÄ, REISJÄRVELLÄ JA PYHÄJÄRVELLÄ p. HOIJAKKA valmistui elokuussa ja siihenkin saatiin valtiolta avustusta noin 400000 euroa. sairaalaan ENNEN PÄIVYSTYKSEEN MENOA! Hätätapauksessa suoraan numeroon 112. Kerron poimintoina sellaisista päätöksistä, jotka ovat vieneet kotikaupunkiamme eteenpäin. Tämän vuoksi lainamäärä asukasta kohden nousi 250 eurosta noin 2800:aan euroon/asukas. Mietitään yhdessä asioita, jotka ovat meillä hyvin, ehkä paremmin kuin naapurissa. (08) 429 7840 • Iisalmen sairaala p. ”Tarkasti 12 miljoonan talousarviossa pysynyt terveyskeskus eteni aikataulussa ja oman rahan tarve aleni hieman yli kahdella miljoonalla, kun valtio tuli avuksi määräten, että jokainen homeinen kohta on purettava. SOITA ja varaa aika ennen menoa! Mikäli numero on varattu, kannattaa valita takaisinsoitto, niin terveyskeskuksesta soitetaan takaisin. Samoin valmistui paloaseman laajennus ja peruskorjaus. Tämä kausi on ollut ehkä vaikein 150:een vuoteen. On rakennettu kokonaan hirrestä tehty päiväkoti Hoijakka ja uusi terveyskeskus, remontoitu kouluja, uimahalli ja paloasema. Peräti neljän koulun remontit valmistuivat ja paloaseman laajennustyö alkoi. NYT SITTEN TAISTELLAAN sen toiminnan laajuudesta, kun uusi uljas Sote painaa päälle 2019. (06) 8287 450, osoite: Mariankatu 28 ovi d huone 10. Erinomaisesti suunniteltu ja neuvoteltu Komujoen ja -järven kunnostus alkoi kestäen vuoteen 2015 saakka. Vuosi 2014 oli 2013 aloitettujen suurten hankkeiden jatkovuosi lisättynä pienemmillä kunnostuksilla. Opetuspuolella ja vapaa-aikatoimessa monipuolisuus on valttia. Teimme valtuustossa yksimielisesti päätöksen, että mm. Tästäkin hankkeesta valitettiin. Näin ei muuten ole. Puolukkaa on tänä syksynä runsaasti ja marjat ovat suuria ja maukkaita. Tilaaja, oletko muuttanut. – SAVUTON SELÄNNE – VIIKON KUVA KIRSI HAAPEA Metsistä löytyy vielä syksyn satoa, puolukat ovat parhaimmillaan ja sieniäkin voi poimia, ellei pakkanen ole puraissut niitä liikaa. Hyvää syksyä! Kimmo Sarkkinen Valtuuston puheenjohtaja Vaalikauden tuloksia Kuluvalla vaalikaudella Pyhäjärvi on investoinut paljon. Vanhan, homeisen TK:n purkutyöt ovat käynnissä ja pihatyöt siirtyvät ensi vuodelle. Tämä syksy on talousarvion tekoa ensi vuodelle. Vuosi 2016 tulee jäämään historiaan positiivisena ainakin siltä osin, että Pyhäjärvi sai uuden upean sairaalan, jota kaupunkilaiset saivat käydä ihailemassa elokuussa. Taloustilanne on ollut vuoteen 2014 verrattuna erittäin hyvä, mutta viime ja tämä vuosi ovat miinuksella. SELÄNTEEN TERVEYSKESKUSTEN HAMMASHOIDON AJANVARAUS MA–TO klo 8–15 JA PE KLO 8–13 P. • Hammashoidon iltapäivystys klo 16–21 ja viikonloppujen ja arkipyhien päivystys klo 08-21 Kokkolan pääterveysasemalla p. 044 770 0702. Kolmatta sektoria avustetaan taloudellisestikin auttamaan esimerkiksi vanhustyössä. sairaalan ja Hoijakan rakennamme edullisella lainalla ja säästämme taseessa olevaa noin 10 miljoonan puskurirahaa. PITTÄÄ SANNOO TÄMÄN VAALIKAUDEN neljäs vuosi on lopullaan. Merkittävä kunnostustyö tehtiin toria vastapäätä olevalle entisen huoltoaseman tontille, jossa oli suuri vanha öljyvahinko. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2016 — N:o 38 4 Keskiviikko syyskuun 21. Ilmoita uusi osoitteesi myös meille. www.pyhajarvensanomat.fi 040 772 0231. Kuitenkin olemme saaneet runsaasti aikaan hyviä päätöksiä lukuisista valituksista huolimatta. Hallinto ja päätösten valmistelu ja -teko ovat kokeneet käsittämätöntä vastustusta ja häirintää, jollaista ei tunnettane tässä laajuudessa muualla valtakunnassa. Vesijohtoverkostoa ja viemäristöä kunnostettiin. 044 770 0701 • Iltaja yöpäivystys arkipäivisin ma–pe klo 16–08 sekä viikonloppupäivystys perjantai klo 16– maanantai klo 08 (Samoin myös kaikkien arkipyhien päivystykset) • Oulaskankaan sairaala p. Leikkaustarve olisi suuri, sillä verotulojen kasvu ei ole riittävä ja valtiovalta pienensi valtionosuuttamme viimeksikin 2,6 miljoonalla eurolla. En voinut kuvitellakaan, että tällaista kautta on olemassa. 044 700 1844. Tarkasti 12 miljoonan talousarviossa pysynyt terveyskeskus eteni aikataulussa ja oman rahan tarve aleni hieman yli kahdella miljoonalla, kun valtio tuli avuksi määräten, että jokainen homeinen kohta on purettava. Valkoinen talo ja Repola purettiin ja Oikotien sekä Laguksentien kunnostus käynnistyivät. Työ tehtiin hyvällä suunnittelulla ja maksoi hieman yli 300000 euroa, mikä raha saatiin täydellisenä avustuksena vahinkorahastolta
Jos jatkaa matkaa jalkakäytävää pitkin, niin se nousee aika korkealle ja tielle päin on melko putous. Siitä on jo muutama vuosi, mutta energia kiinnostaa entistä enemmän. Mitä sinun kannattaisi tehdä. Ketä pitäisi äänestää. Olisiko aika herätä, tarkistaa faktat ja tehdä uusi arvio siitä, mihin suuntaan Suomea pitäisi viedä. Sen jälkeen on toki sekä suojatietä ja tasaista liikkumispintaa, jos ei ole menossa Matkahuoltoon, jonne pääsee toiselta kautta. Olen kirjoittanut selkokielisen teoksen nimeltä Valot päälle! Se on puolueeton kirja energiasta ja siitä, mikä energian käytössä ja tuotannossa on oikeasti järkevää. Ja miettiä, mitä jokainen voi tehdä. Tähän mennessä parikymmentä asiantuntijaa on lupautunut kommentoimaan kirjan teesejä. Eihän taksit siinä kovaan kulje, mutta moni muu iso ajoneuvo tulee aika mukavaa vauhtia Asematieltä. ”Onhan siinä muutama tolppa, mutta ei edes välissä narua, josta saisi kiinni. Mutta en oikein halua käyttää sitä, sillä ei ole kaidetta enempää seinässä kun siinä oikeasssa reunassa. Jopa niin paljon, että jäin saamani apurahan turvin nyt kesällä puolen vuoden palkattomalle töistä, jotta voin kirjoittaa kaikille ilmaisen kirjan energiasta ja siitä, mitä tavallisen ihmisen pitäisi aiheesta tietää. Toisaalla on myös tavallisten kulkijoiden mukana lähimmäisiämme, jotka käyttävät pyörätuolia. Energiakeskustelu on paljolti viime vuosikymmenten muistoihin pohjautuvaa huutelua. Olin paljon palstatilaa saaneen Vaasan seudun Energialähettiläs -kesätyön saaja. TÄLLÄKIN KYLÄLLÄ taapertelee meitä huojuvia, joilla ei kuitenkaan ole mitään huojuvuuteen vaikuttavaa ainesta veressä. ”Olin paljon palstatilaa saaneen Vaasan seudun Energialähettiläs -kesätyön saaja. Kirjasta saat kuitenkin työkalut noiden päätöksen tekemiseen. Jos lähdetään tien oikeaa jalkakäytävää, niin tien yli noustua on vaarallista meille, kun ei olekaan tasaista kohtaa. Puolueetonta tietoa saa, kun kysyy monelta puolelta. Se ei taida kuitenkaan kiinnostaa juuri ketään. päivä 5 PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2016 N:o 38 SUOMI TEKEE nyt isoja päätöksiä, kun poliitikot ja virkamiehet työstävät uutta energiaja ilmastostrategiaa Suomelle. Parkkialueen itäpäässä on mukava kulkualue, jonka jatkeeksi olisi mukava olla suojatie. Jos satut liikkumaan ao. Onhan siinä muutama tolppa, mutta ei edes välissä narua, josta saisi kiinni. Kuvassa tuulimyllyjä Ilmajoen syksyisessä peltomaisemassa. Vaikka oman kodin energiaratkaisuilla, oman liikkumismuodon valinnalla ja ruokaostoksilla voi vaikuttaa, suurimmat päätökset tehdään kuitenkin poliittisissa pöydissä. Kirja menee painoon joulukuun alussa. Julkaisen lausunnot, jotta jokainen voi tukeutua asiantuntijoiden arvioon kirjan sisällöstä, ja hälventää omia ennakkoluulojaan sitä kautta. Jos sattuu horjahtamaan tai sattuu pyörän kulun pienikin virhe, niin onpa vaara menettää jopa henkensä. Lähdin jo vuosia sitten Pyhäjärveltä, mutta tokikaan Pyhäjärvi ei lähde miehestä. Jos sieltä horjahtaa, niin onpa aika putous, joka voisi jäädä viimeiseksi.” PITTÄÄ SANNOO ERKKI BÖHME KIRSI HAAPEA ”Pitäisikö tulla ensin ruumis tai useampi ennen kuin aletaan jotain toimia. Mutta Matkahuollosta on monella varsinkin ikääntyvällä asiaa kadun toiselle puolelle. alueella, niin kiinnitäpä vähän huomiota. Suojatie on tien molemmissa päissä, mutta menepä sieltä autoja pakoon, niitä kyllä kulkee aika tiheään. Pitäisikö tulla ensin ruumis tai useampi ennen kuin aletaan jotain toimia. Jos sieltä horjahtaa, niin onpa aika putous, joka voisi jäädä viimeiseksi. Vaikka Al Gore saarnasi hehkulamppujen vaaroista, niin uskallan väittää, että valojen päälle jättämisellä ei isossa kuvassa ole hirveästi merkitystä. Sinä valitset, kuka siellä istuu. Mutta kun lähdet toista puolta, niin kangaskauppaan kyllä pääsee luiskaa pitkin, joka alkaa sieltä tunnelista. Tuomas Vanhanen Pyhäjärven pojalta kirja energiasta Pyhäjärveläissyntyinen Tuomas Vanhanen julkaisee yleistajuisen ilmaisen kirjan energiasta. Tällaisia kohtia on myös muun muassa Asematiestä erkaantuvalla Antintiellä. Keskiviikko syyskuun 21. PYHÄJÄRVI PYHÄJÄRVI. Jalkakäytävä on viisto ja pyörätuolille on nousu tosi hankalaa, jopa vaarallista. Aivan samoin kuin lopulta sinä valitset, onko lähikaupassasi tarjolla suomalaista porkkanaa vai ei. Kun jatkaa matkaa, niin käytävä laskee, mutta loppuu valaisinpylvääseen ja nurmikkoon ja on mentävä ajoradalle matkaa jatkamaan. Nämä saa jokainen päättää itse. Pahempi on se, jos kuljemme pää puskassa ja annamme virheellisen tiedon johtaa meitä harhaan. Rainer Kyyrönen Antin ansoja! Antintien jalkakäytävän turvallisuus huolettaa kirjoittajaa. Joku vastustaa ideologisesti tuulivoimaa tai ydinvoimaa, mutta ei voi mitään sille, että EU:n ja siten Suomen ilmastopolitiikka pakottaa meidän tavalla tai toisella päästöttömään elämään muutamassa vuosikymmenessä. Oletan alueen liikenteeseen vaikuttavien kohteiden olevan joko kaupungin tai taloyhtiöiden asiaa. Meille kummallekin ryhmälle ansat tai muut liikkumiseen vaikuttavat kohteet ovat joskus kovin vaaraa tuottavia
Lokaja marraskuussa Pyhäjärvellä tarjotaan Muisti-KaVeRi-kurssi. Vuonna 2012 Pieksämäki ja Savonlinna saivat omat Virtapiiri-porukkansa. Ryhmän tarkoituksena on antaa omaishoitajille mahdollisuus tuoda ajatuksiaan esille sekä ottaa kantaa. Olen oppinut paljon ja mielestäni on mukavaa kuunnella vanhempien ihmisten tarinoita. Minkälainen tilanne Pyhäjärvellä on muistisairaiden suhteen. Laulaminen ja tanssiminen tekevät näyttelemisestä kokonaisvaltaista. Anne Hapon mukaan asenteen muutos on paikallaan. Itkuakaan ei saa vältellä – se voimaannuttaa kuten naurukin. TÄLLÄ VIIKOLLA vietetään Muistiviikkoa. Paras tapa välttää muistisairaus on terveellinen elämäntapa. Heistä kaikista huokuu elämän ilo ja energisyys, vaikka vanhinkin on 86 vuotta. – Ainahan nuo ovat loppuunmyytyjä. Se on jotain huikeaa. Tässä projektissa on todella henkilökohtainen ote, mikä on osana sen viehätysvoimaa. Muistiviikkoon liittyen Pyhän Annan kirkossa järjestettiin sunnuntaina konsertti Oi muistatko vielä sen virren ja maanantaina Muistituvan yhteydessä pidettiin luento Muistisairauden kohdatessa. Keski-Pohjanmaan Muistiluotsin alueella, johon siis Pyhäjärvi kuuluu, sairaita on 6000. Näytelmä sisälsi iloa ja surua, tanssia sekä laulua. – Aivan loistava sakki. Valtakunnallisesti tällä hetkellä on menossa jäsenhankintakampanja. Virtapiiri on perustettu vuonna 2008 Mikkelissä. Anne on työskennellyt muistisairaiden parissa vuodesta 1994, jolloin hän aloitti Karpalokodissa. -Aivojen terveyttä tukee tietenkin uni. Kun yleensä siististä henkilö tulee yhtäkkiä täysin epäsiisti, voi taustalla olla muistisairaus. – Muisti-KaVeRi ei vastaa hoitoon liittyvistä asioista vaan kyseessä on henkilö, joka on antaa muistisairaalle mahdollisuuden elää kotona ja harrastaa kuten ennenkin, Anne kertoo. päivä Ajassa VIIME TORSTAINA Köpsinrinteen palvelukeskuksessa sai nauttia Muistoissa Kosketetut –näytelmästä, jonka esitti mikkeliläinen omaishoitajien teatteriryhmä Virtapiiri. Muistilipsahduksia tapahtuu kuitenkin meille kaikille, mikä on täysin normaalia. Samalla teatteri tarjoaa ryhmäläisille virkistystä ja vertaistukea. Näytelmiemme monipuolisuus, iloineen ja suruineen, on mahtavaa. Virtapiirin porukka saa kiitosta ohjaajalta. Virtapiirin esiintyjät samban sykkeessä Köpsinrinteen palvelukeskuksessa. Muistiliitto suositteleekin, että jokainen muistisairas voi asua kotonaan niin pitkään kuin se on turvallista, kertoo muistiasiantuntija Anne Happo. Teatteri toimii Mikkelin seudun Muisti ry:n alaisuudessa ja saa rahoitusta RAY:ltä. Se ei kuitenkaan ole vakavaa, ellei nyt aivan läheisten nimet ole hukassa. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2016 — N:o 38 6 Keskiviikko syyskuun 21. Esitys oli hieno kokemus yleisölle, mutta myös näyttelijöille, jotka ohjaaja Tarja Pyhähuhdan mukaan eivät ainoastaan näyttele, vaan elävät aidosti tarinoiden mukana. – Näytelmämme koostuu näyttelijöiden omista teksteistä, jotka minä sitten dramatisoin. Tänäkin vuonna keikkoja on paljon. – Täällä on noin kolmisensataa muistisairasta, joista kolmanneksella on lievä muistisairaus. Sydänterveellinen ruoka, liikunta, kohtuullinen alkoholinkäyttö ja tupakoimattomuus antavat hyvän suojan muistisairauksia vastaan. Virtapiirin esitykset ovat hyvin suosittuja. Joitakin huolettaa kun heillä on huono nimimuisti. ”Muistakaahan siis levätä välillä ja jättää se älypuhelin rauhaan ennen nukkumaanmenoa!. Kävimme myös Fuengirolassa, Espanjassa, esiintymässä suomalaisille. – Muistiviikon tavoitteena on muistuttaa, että muistisairaus ei vie oikeutta omannäköiseen elämään. Joonas Kärkkäinen Omaishoitajat valloittivat Köpsin energisellä esityksellään Omaishoitajien teatteriryhmä Virtapiiri saapui Mikkelistä viihdyttämään Köpsinrinteen väkeä. Virtapiiri voimaannuttaa ja vetoaa tunteisiin. Muistiluotsin Anne Happo esittelee materiaalia muistisairauksista. – Hyvä keino pitää aivot kunnossa on niiden käyttäminen. 2010 Anne siirtyi Muistiluotsille, jolle työskentelystä muistiasiantuntija on pitänyt. – JOKAINEN PÄIVÄ on erilainen ja tässä työssä saa tavata monia erilaisia ihmisiä – omaisia ja muistisairaita. – Ei kannata huolestua turhan takia. Se, kun ihminen todetaan muistisairaaksi, ei tarkoita sitä, että hänet täytyy välittömästi sulkea neljän seinän sisään. Viikon teemana on Oikeus hyvään elämään kotiympäristössä. Olennaisessa osassa ovat myös sosiaalisten suhteiden ylläpito ja harrastustoiminta. Siksi näyttelijät eivät vain esitä olevansa jotain – he ovat sitä, kertoo Tarja. Muisti-KaVeRi on koulutettu vapaaehtoinen, joka on muistisairaan kaverina, esimerkiksi kaupassa tai vaikka kalassa. Muistakaahan siis levätä välillä ja jättää se älypuhelin rauhaan ennen nukkumaanmenoa! JOONAS KÄRKKÄINEN Muistiviikko muistuttaa oikeudesta hyvään elämään Iloinen metsämies. – Vaikka tämä on työlästä hommaa, niin nautin tästä todella paljon. Monet tekevät sanaristikoita ja muita aivotreenejä, mutta jo se, että tekee tuttuja asioita eri tavalla kuin aiemmin, edistää aivojen terveyttä. Viime vuonna tehtiin 26 keikkaa Lappia myöten. Joillekin tulee myös käyttäytymisen tai luonteenpiirteiden muutoksia. Kahvakuulaakin kieputettiin esityksessä. Hyvät, yhtenäiset yöunet ovat erittäin tärkeitä. – Muistihoitajaan pitää ottaa yhteyttä, jos arkielämä ei enää onnistukaan normaalilla tavalla – tavarat ovat hukassa, on ongelmia rahankäytön kanssa tai lääkkeiden ottaminen unohtuu. MUISTISAIRAUKSIEN kanssa olisi hyväksi hakeutua hoitoon mahdollisen varhaisessa vaiheessa
– Kun vain annamme lausuntoja ja kannanottoja muille, niin aina herää kysymys, että tapahtuuko muiden toimesta tarpeeksi. Ja kaupungin juhlavuoden kunniaksi vanhustenviikolla järjestetään kolmen konsertin Pyhäjärvi Soi -konserttiviikonloppu. Tavoitteena on ollut tehdä yritystoiminta tutuksi nuorille, kannustaa heitä yrittäjyyteen sekä yrittäjälähtöiseen työskentelyyn ja tuoda esille pyhäjärvisen elinkeinotoiminnan monipuolisuus. Hallintojohtaja Henrik Kiviniemi toimii neuvoston sihteerinä. – On kiinnostavaa, että kuntapäättäjät haluavat tukea kotimaisia ja paikallisia tuotteita, mutta eivät uskalla kuitenkaan hankkia niitä korostuneen hinnan painoarvon vuoksi, sanoo Suomalaisen Työn Liiton tutkimuspäällikkö Jokke Eljala. – Kun yhteydenotto tehdään vanhustenviikolla, niin sitä ehkä osataan odottaa ja avunantajan ei tarvitse siihen pitemmäksi aikaa sitoutuakaan; se olisi kuitenkin vanhustenviikolle mitä sopivin ele. Lautakunnalle kerrottiin, että tästä saatiin viime keväänä erinomaisia kokemuksia. Miksi Suomessa pelätään hankkia kotimaista?. Hautala ja Kiviniemi sanovat, että haaste on jo mennyt kyläja muille yhdistyksille. Hautalan mukaan jäsenet ovat osallistuneet kiitettävän aktiivisesti kokouksiin ja jos jäsen ei ole päässyt kokoukseen, niin varajäsen on tullut paikkaamaan. Lautakunta päätti lisäksi, että yhdistyksen on toimitettava jälkikäteen selvitys tämän rahan käytöstä. VANHUSNEUVOSTO myös haastaa pyhäjärviset vanhustenviikolla tarkkailemaan naapurustoaan; esimerkiksi sitä, kuka ikäihminen voisi tarvita ulkoiluapua. Yhdistys esitti yhteistyötä koko perusopetukseen, mutta Yrityskylä-hankkeen johdosta tehty päätös koskee tässä vaiheessa vain yläkoulua. Kiviniemi toivoo, että neuvosto saisi niiltäkin kuntalaisilta, jotka eivät ole mukana järjestöissä, viestiä toiveista ja tarpeista. Elämää ja ihmisiä Keskiviikko syyskuun 21. Sunnuntaina konsertti on iltapäivällä pääkirkossa, jossa esiintyvät pyhäjärvislähtöiset ja pyhäjärviset ammattimuusikot ja pitkän linjan musiikin harrastajat. Vanhusneuvosto kokoontui viimeksi elokuussa kokoonpanolla Raija Miettinen (istumassa vas.), Pirkko Hautala, Anneli Karioja, Matti Huttunen (takana oik.), Toivo Huhmarniemi, Jorma Leskinen, Anne Niiranen, Minna Heinonen ja Henrik Kiviniemi. Neuvosto kokoontuu 4-5 kertaa vuodessa. Se on tarkoitettu kaikille pyhäjärvisille ikäihmisille, joilla ei ole mahdollisuutta muuten saapua konserttiin ja kuljetuksen saa etukäteen tilaamalla. Vanhustenviikolla on myös Pyhäjärvi 150 vuotta -juhlajumalanpalvelus ja seurat Köpsinrinteellä. Kaupungin vanhusneuvosto järjestää niistä yhteen eli pääkirkon konserttiin kuljetuspalvelun sitä tarvitseville ikäihmisille. Kunnissa ollaan kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että julkisissa hankinnoissa tulisi tulevaisuudessa ostaa enemmän suomalaisten yritysten tuotteita ja palveluita, jos se olisi hankintalain puitteissa vain mahdollista. Lauantaina 8.10. Neuvoston puheenjohtaja Pirkko Hautala tiivistää neuvoston roolin ikäihmisten arkipäivän asiantuntemuksen tuomiseksi kunnan toimintaan. Kuntavaikuttajat näkevät, että kotimaiset tuotteet eivät aina pysty kilpailemaan hinnalla ulkomaisten tuotteiden kanssa ja hinnan ollessa hankinnoissa ensisijainen hankintaperuste, jäävät kotimaiset tuotteet hankkimatta. KAUPUNGIN neuvostolla ei ole omaa budjettia eikä se itse laita päätöksiään toimeen. Luennolla kuullaan Leila Jylänkiä ja Aili Nuoralaa elinikäisestä oppimisesta ja SenioriSurfissa harjoitellaan älypuhelinten ja tablettitietokoneiden käyttöä. -luokkalaisille. on kaksi konserttia Keskuskoululla; iltapäivällä esiintyy KKK87 ja Hiijjen Pelimannit ja illalla Hohto ja Crossroad Z vierailijoineen. päivä 7 PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2016 N:o 38 Pyhäjärvi Soi vanhustenviikolla Lokakuun alun vanhustenviikko huipentuu kolmen konsertin Pyhäjärvi Soi -viikonloppuun. Sivistyslautakunta hyväksyi yhdistyksen tarjouksen yrittäjyyskasvatuksen toteuttamisesta ja myönsi tähän tarkoitukseen 3 000 euron määrärahan viime viikon kokouksessaan. Päättäjät toivoisivat hinnan sijasta painotuksen kohdistamista kotimaisiin, paikallisiin ja työllistäviin tuotteisiin ja palveluihin. Jopa 92 % kuntavaikuttajista näkee, että suomalaisuuden tulisi vaikuttaa julkisiin hankintoihin. Hautala pohtiikin, että voisiko tai pitäisikö neuvostolla jatkossa olla enemmänkin mahdollisuuksia vaikuttaa ja parantaa vanhusväestön olosuhteita. Mutta he korostavat, että meistä kuka vaan voi tarjota apua. Valtakunnallista vanhustenviikkoa on vietetty vuodesta 1972 alkaen. Viikko alkaa valtakunnallisesta vanhustenpäivästä 2.10., jolloin järjestettävä pääjuhla on tänä vuonna Jyväskylässä. Ja viikon toteutuksessa on mukana myös kaupungin vanhusneuvosto. KAKSITOISTA ERI tilaisuutta Pyhäjärvellä eli monipuolista tarjontaa on paikkakunnallamme tulevalla valtakunnallisella vanhustenviikolla, jonka teemana on ”Tekee mieli oppia!” Teemaan liittyen on sekä Oppimisen iloa läpi elämän -luento että kaksi SeniorSurf-päivää. Päättäjät pitävät hinnan painoarvoa julkisissa hankinnoissa liian korkeana ja sitä haluttaisiin siirtää nykyistä voimakkaammin tuotteiden ja palveluiden paikallisuuteen, kokonaistaloudellisuuteen ja työllistäviin vaikutuksiin. – Yhteistyöllä ja yhteishengellä myös ikäihmisten asioita saadaan edistettyä; on ne sitten asumiseen, osallisuuteen, terveyteen tai vaikka liikkumiseen liittyviä. (EB) Yrittäjät yläkoulun yrittäjyyskasvattajiksi TUOREEN kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset kuntapäättäjät haluaisivat julkisissa hankinnoissa tukea kotimaisia ja paikallisia tuotteita huomattavasti nykyistä enemmän. Yrityskylä-hanke sisältää opettajien koulutusta, yrittäjyyskasvatusmateriaalin, opetustuntien tuntisuunnitelmat ja yrityskylävierailun. JÄRJESTÖJEN SEKÄ kaupungin nimeämistä jäsenistä koostuvan lakisääteisen vanhusneuvoston toimikausi on valtuustokausi eli se kestää vielä ensi kesään asti. PÄÄKIRKON konserttiin kaupungin vanhusneuvosto järjestää maksuttoman kuljetuspalvelun. Hautala sanoo, että totta kai toiminnassa on aina kehitettävää. ERKKI BÖHME Keskuskoululla on kaksi konserttia ja kirjastossa muun muassa harjoitellaan älypuhelinten käyttöä vanhustenviikolla, kertovat vanhusneuvoston puheenjohtaja Pirkko Hautala (oik.) ja sihteeri Henrik Kiviniemi. Lautakunnalle perusteltiin yhteistyön jatkamista sillä, että Salmen koululla on oltu hyvin tyytyväisiä tähänastiseen yhteistyöhön. Hän kertoo, että maakuntaja sote-uudistusten myötä myös maakuntatasolle perustetaan vanhusneuvostot. Alakoulujen kuutosluokkien osalta kaupunki on yrittäjyyskasvatuksen osalta jo kuitenkin sitoutunut yhteistyöhön Pohjois-Pohjanmaan Yrityskylä -hankkeen kanssa. Pyhäjärven vanhustenviikon tilaisuuksia järjestävät niin eri yhdistykset kuin esimerkiksi seurakunta ja kaupunki. SeniorSurfit järjestetään kirjastolla, jossa myös yhtenä päivänä harjoitellaan terveyskeskuksen takaisinsoittosysteemiä ja esitellään Kanta-arkistoja, joissa on muun muassa sähköiset reseptit. Poliittiset päättäjät kunnissa näkevät hinnan painoarvon olevan liian korkea kuntahankinnoissa, sillä jopa 59 % kuntapoliitikoista on sitä mieltä, että hintaa painotetaan liikaa julkisissa hankinnoissa. Kuntavaikuttajat kuitenkin kokevat, että keinoja kotimaisuuden painottamiselle on vain vähän, vaikka halua kotimaisten tuotteiden osuuden kasvattamiselle olisikin. – Jokaisesta kunnan vanhusneuvostosta tulee edustus maakunnan neuvostoon ja siten tämäkin väylä on jatkossa kunnan ja maakunnan välisessä vaikuttamisessa muun muassa palvelujen järjestämisestä päätettäessä. – Tuomme esille niitä asioita ja ongelmia, joihin vanhusväestö arjessaan törmää ja annamme kannanottoja ja ratkaisuehdotuksia. Myös Pyhäjärven perusopetuksen uuteen opetussuunnitelmaan on kirjattu yhteistyön jatkaminen Pyhäjärven yrittäjäyhdistyksen kanssa. JOONAS KÄRKKÄINEN PYHÄJÄRVEN YRITTÄJÄT ry toteuttaa Salmen koulun yrittäjyyskasvatuksen alkaneena lukuvuonna. Yrittäjäyhdistys on jo toiminut useita vuosia yhteistyössä Salmen koulun kanssa järjestämällä monipuolista yrittäjyyskasvatukseen liittyvää toimintaa yläkoulun oppilaille eli 7.-9
Veikko Tikkanen kiitti minivaltuuston ripeydestä ja totesi, ettei nuoria aktiivisia kansalaisia ole koskaan liikaa. Siellä tutustuttiin esimerkiksi marjoihin, joita Pyhäjärvellä kasvaa, kerättiin niitä metsästä ja maistettiin. KIRSI HAAPEA Monimuotoista oppimista. Maanantaina koululaiset tulivat kaupungintalolle oppimaan, mitä kaupunki tekee ja ketkä ovat kaupungilla töissä. Nämä aiheet liittyvät monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin, joiden tarkoitus on edistää oppilaan omaa kykyä pohtia asioita eri näkökulmista sekä selvittämään asioiden taustoja ja syitä. Vierailu sujui todella mallikkaasti ja vt. Myös järven kalat käytiin läpi, ja niitä ongittiin pyykkipoikapyydyksellä. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2016 — N:o 38 8 Keskiviikko syyskuun 21. Idea kaupungintalolla vierailuun lähtenyt Ikosen koulun suunnalta – tänä lukuvuonna koulun teemana on Pyhäjärvi ja 3-4 luokilla sisältö painottuu aiheisiin Pyhäjärvi ennen ja nyt sekä pyhäjärvisyys. Monialaisen oppimiskokonaisuuden merkeissä retkeiltiin Korhosenniemessä. Kaupungintalolla vierailu oli lapsien mielestä mukava kokemus ja oli sitä varmasti myös kaupungin väelle – ei aivan joka päivä kaupungintalolla ole noin paljon ääntä ja meininkiä. Tärkeä paikka oli roskarasti, jossa opeteltiin lajittelemaan roskat ja viemään ne pois luonnosta. 4H:n roskarastilla lajiteltiin jätteet oikeisiin paikkoihin. Mikä taho järjestää koulutusta, mikä vastaa monista harrastusmahdollisuuksista, entä mikä pitää tiet kunnossa. Eihän ole mukavaa retkeillä, jos aiemmat kävijät ovat jättäneet roskansa tulipaikoille ja kauniita maisemia pilaamaan. Lapset saivat vierailunsa aikana vastata moniin kysymyksiin. Metsän eläimiäkin opeteltiin, tunnistettiin niiden jälkiä. 25-hengen minivaltuusto äänesti nimenhuutona, ja lopulta päädyttiin jalkapalloihin äänin 19-6. Koululaisia isännöivät kaupungintalolla Sami Laukkanen (vas.), Veikko Tikkanen ja Jukka Lehtosaari. Olga ryömi reippaasti pitkän putken läpi. Kolmosluokkalaiset pääsivät jopa itse vaikuttamaan päätöksentekoon, kun he muodostivat minivaltuuston. kaupunginjohtajan Veikko Tikkasen aamuiseen tervehdykseen. Ja kodalla sai paistaa makkaraa välipalaksi. Pienet koululaiset luontoretkellä Ikosen 0-2-luokkalaiset oppivat perjantaina paljon Pyhäjärven luonnosta. Koululaiset oivalsivat nopeasti, että vastaus esitettyihin kysymyksiin oli kaupunki. Luonnonmateriaaleista luotiin maataidetta, oli sammalta, risua, käpyä, marjaa, kiveä ja mitä metsästä löytyi, ja kentälle syntyi teoksia. Alla. Pöytäkirja myös lähetettiin Ikosen koululle kahdelle kolmasluokkalaiselle pöytäkirjantarkastajalle. Kolmosilla oli päätettävänä, hankitaanko koululle välituntikäyttöön uusia jalkapalloja vai koripalloja. Välillä purettiin energiaa kuntoradalla, tasapainoteltiin narulla ja ryömittiin putkitunnelissa. päivä – HYVÄÄ HUOMENTA , kajauttivat Ikosen kolmosja nelosluokkalaiset vastauksensa vs. Alla. Liikuntaradalla tasapainoiltiin ja pujoteltiin renkaan läpi. JOONAS KÄRKKÄINEN Koululaiset toivat vipinää kaupungintalolle Ikosen koulun 3ja 4-luokkalaiset saivat mahdollisuuden tutustua kaupungin toimintaan. hallintojohtaja Henrik Kiviniemi halusi kiittää erittäin hyväkäytöksisiä koululaisia. – Meillä oli tavoitteena, että lapset tutustuisivat kaupungin palveluihin ja päätöksentekojärjestelmään, sivistysjohtaja Jukka Lehtosaari kertoi. Sannalle maistui ruispuolukkapuuro Marttojen marjarastilla. Ikosen 0-2-luokkalaisilta lajittelu kävi tottuneesti, osattiin lajitella kauppaan menevät pullot, pahvit, metallikeräykseen vietävät ja muut jätteet. (KH) Maataidetta tehtiin erilaisista luonnon aineista
– Valokuvaaminen on lisääntynyt räjähdysmäisesti kamerakännyköiden myötä. Alkaneena lukuvuonna kuljetuksen piiriin kuuluu kaikkiaan 185 alakoulun ja 84 yläkoulun oppilasta eli yhteensä 269 oppilasta. Lisäksi julistettiin Meidän kylä-sarjan kilpailu alle 18-vuotiaille. Perusopetuslain mukaanhan maksuton koulukuljetukseen on oikeus oppilaalla, jonka koulumatka on viittä kilometriä pitempi. Heitä raati haluaa erityisesti kannustaa jatkamaan harrastusta ja kuvaamaan lisää. Arviointiraadin Anitta Oertel (vas.), Raili Jokiperä-Ryynänen ja Pauliaukusti Haapanen tutustuivat valokuvakilpailun satoon. Onko ehkä liikaa tavaraa yhteen kuvaan, voisiko kuvakulmaa hieman vaihtaa, pitäisikö horisontin olla suorassa, ja toimisiko jokin kuva ehkä paremmin ylösalaisin käännettynä. Jälkikäsittely eli kuvan muokkaaminen kuvankäsittelyohjelmilla oli kilpailun säännöissä kielletty. www.pyhajarvensanomat.. Samalla kirjaston nuorten osastolla avataan näyttely, johon kaikki kilpailutyöt tulevat nähtäville. Rajauksen lisäksi raati pohti kuvien sommittelua. Ja jo illalla laulettiin karaokea uusissa tiloissa. Pienimpien, 5-vuotiaiden ja nuorempien, sarjassakin on jo otetta kuvaamiseen. Useista kuvista huokui lämpöä ja kesäistä tunnelmaa. Nyt kuitenkin seura päätti muuttaa kaiken toimintansa Toipilaspolku kahdeksaan, EK-Sähköltä vuokrattuihin tiloihin. Sivistyslautakunta hyväksyi viime viikon kokouksessaan alkaneet koulukuljetukset, jotka suoritetaan voimassa olevien ostoliikennesopimusten sekä alueen reittiliikenteen liikennöitsijöiden toimesta. Ehkäpä niin kilpailu kiinnostaisi enemmän, Haapanen uumoili. Elämää ja ihmisiä Keskiviikko syyskuun 21. – luokkien oppilaille, joiden koulumatka on 3-5 kilometriä. Jokaisesta sarjasta palkitaan kolme parasta. KIRSI HAAPEA Pyhäjärven vettä lähes kaikissa kilpailukuvissa Kaupungin 150-vuotisjuhlan merkeissä pidetyn lasten ja nuorten valokuvauskilpailun tulokset julkistetaan lokakuussa. – Karaokea lauletaan maanantaisin ja viihdelauluyhtyeemmekin voi nyt harjoitella paremmissa tiloissa. Sarjat olivat vuonna 2011 ja sen jälkeen syntyneet, vuosina 20042010 syntyneet ja vuosina 1998-2003 syntyneet pyhäjärviset lapset ja nuoret. – Ja mikä parasta, siellä on akustiikka parempi eli katossa ja seinissä on akustiikkalevyt. Voittajille ilmoitetaan hyvissä ajoin, jotta he voivat valita, minkä paikallisen liikkeen lahjakortin haluavat. Yleissilmäyksellä useimmissa kuvissa esiintyi Pyhäjärven vettä, oli järvimaisemia ja lähikuvia, joissa vesi oli keskeinen elementti. Konola kertoo, että tilat ovat suurin piirtein saman kokoiset kuin entiset, mutta esimerkiksi uudessa paikassa on paremmat pysäköintitilat. Palkitsemisen ja näyttelyn avajaisten ajankohta ilmoitetaan myöhemmin. KIRSI HAAPEA AJANMUKAISEMPIIN tiloihin Asematieltä Toipilaspolulle muutetaan, kertoo Pyhäjärven Nuorisoseuran puheenjohtaja Pekka Konola. (EB) Nuorisoseura muutti yläkylälle Hannu Lamminaho (vas.) ja Pekka Konola muuttivat nuorisoseuran tavaroita maanantaina. Töistä löytyi kesäistä tunnelmaa. ROHKEASTI sommitellut kuvat erottuivat joukosta. Tiloissa on ollut myös seuran toimisto ja ne ovat olleet muidenkin järjestöjen käytössä tarvittaessa, toteaa Konola. Raadin sihteerinä toimi yhteisöasiamies Eeva Vaskilampi. Useista kuvista huokui lämpöä ja kesäistä tunnelmaa. Raatiin kuuluivat Haapasen lisäksi Raili JokiperäRyynänen Lamminahon kyläyhdistyksestä, toimittaja Anitta Oertel sekä Pyhäjärven Sanomista Kirsi Haapea. Idea koko kilpailusta lähti kyläneuvostolta. toimitus@pyhajarvensanomat.. (EB) Lakia paremmat koulukuljetukset ”Kuljetuksen piiriin kuuluu kaikkiaan 185 alakoulun ja 84 yläkoulun oppilasta eli yhteensä 269 oppilasta.. /juttuvinkki KUVAUSAIKAA oli kolme kuukautta, kesäkuun alusta elokuun loppuun. päivä 9 PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2016 N:o 38 Ota yhteyttä toimitukseemme: 040 7366 098 Nappasitko hienon kuvan tai onko mielessä juttuideoita. Lakia paremmat kuljetukset jatkuvat kaupungin tämän vuoden talousarvion mukaisesti vuoden loppuun. Ohjeena oli, että kuvat tulee ottaa Pyhäjärven alueelta kilpailuaikana. ARVIORAATI kävi läpi kuvat ja noukki kunkin sarjan kolme parasta. Moni kuva parantuisi rajaamalla, ja nimenomaan jo kuvaa ottaessa. Muutamissa oli vangittu hetki loistavasti. Meidän kylä-sarja ei innostanut kuvaajia, vaikka kilpailua markkinoitiin kyläyhdistyksiin. Ikäkausisarjoihin tuli kaikkiaan 19 kuvaa. KILPAILUKUVIEN rajaukseen raati kiinnitti huomioita. Puhelinten kamerat ovat yhä parempia, Pauliaukusti Haapanen totesi. ”Muutamissa oli vangittu hetki loistavasti. Raadin jäsen, taitelija Pauliaukusti Haapanen mietti, olisiko kilpailusarjojen jako teemoittain toimivampi kuin kuvaajan iän perusteella. Kevätlukukauden 2017 osalta kuljetus myönnettiin näihin ei-lakisääteisiin kuljetuksiin tällä päätöksellä vain, mikäli kaupunginvaltuusto hyväksyy ensi vuoden talousarvioon määrärahan tähän tarkoitukseen. Pyhäjärven kaupunki järjestää edelleen koulukuljetuksen myös niille esioppilaille ja perusopetuksen 1.3. Hannu Lamminaho sanoo, että etenkin musiikkipuoli saa näin huomattavasti paremmat tilat. Tiloissa on muun muassa laulettu karaokea ja pyöritetty lasten teatterikerhoa. – Voisi olla esimerkiksi maisemat, henkilökuvat, tilannekuvat. – Meillä on ollut Asematie ykkösessä vuokratut toimitilat nelisen vuotta. – Filmiaikaan ei ollut varaa tuhlata, ja siksi rajattiin kuvat jo ottovaiheessa, Raili Jokiperä-Ryynänen sanoi
Ilm. 9.8.2016 Rakkaamme On vain hiljaisuus ja suru sanaton. Mutt´ tiedämme sun hyvä olla on. klo 12.00 ry:n pyhäkoulu srk.keskuksen päiväkerhotilassa. klo 17.00 ry:n sadonkorjuumyyjäiset leirikeskuksessa. Messun jälkeen kirkkokahvit ja seurat, mukana rovasti Matti Nuorala. 0400 395 220. kansainvälisentyön yhdyshenkilö Jukka Helle. klo 17.00 Majatalo-ilta Pyhän Annan kirkossa. 0400 395 223. Iisalmen rovastikunnan lähetysjuhla Pielavedellä su 9.10 klo 10-14. Voimme kysyä itseltämme, mitkä ovat mahdollisuuteni tänään, mihin Vapahtaja tänään kutsuu. Mansikkala Syvästi kaivaten Katja, Jarmo, Sara ja tyttövauva Mira Meri Jesse Äiti, isä ja Harri Sukulaiset ja ystävät KASTETTU: Topi Oskari Kiviranta HAUTAAN SIUNATTU: Anna-Maija Kärkkäinen 49 v. klo 14.30 lähetyspiiri Lähimmäisen kammarissa. Seurakunnan vapaaehtoistyössä olevien aamukahvit ti 27.9.2016 kello 9.00 srk. Lit. Kun televisio syytää silmiemme eteen kuvia toisensa jälkeen kriisialueilta, kun lehtien otsikot päivästä toiseen kirkuvat maailman monenlaisesta kärsimyksestä kertovista uutisista, on helppo menettää kykynsä tuntea myötätuntoa ja kyynistyä. Samalla haastoin heitä osallistumaan oppilaskunnan järjestämään Nälkäpäiväkeräykseen. Kerhonohjaajana voit toimia käytyäsi rippikoulun. tuntiopettajan, digitaalisen median lehtorin ja mediakasvatusasiantuntijan tehtävissä. Lähde kuulemaan lähetyksen ajankohtaisia terveisiä. Kumartuu myötätuntoa ja rakkautta täynnä puoleemme ja kuiskaa meille: ”Sinä olet äärettömän rakas ja tärkeä. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. 040 511 8674. Espanjassa laiton graffiti nostaa esille yhteiskunnassa vallitsevia eettis-poliittisia ongelmia. Espanjalaiset hyödyntävät graffitia katutilan viestintävälineenä, jonka avulla viestitään ilman sensuuria ja haastetaan niin katutilan kuin valtionkin auktoriteetteja. Sunnuntai 2.10. Jumalanpalveluksen jälkeen ruokailu. Nuorisotyö: Kerhonohjaajien alkustartti ke 28.9. Esimerkillään Jeesus osoitti, ettei tärkeintä ole normien ja sääntöjen noudattaminen, vaan toisen asemaan asettuminen, myötätunto. Hän on opiskellut myös valokuvausta Canberran yliopistossa ja mediakasvatusta Helsingin yliopistossa. Jonna Tolonen (synt. Isoskoulutus pe 30.9. TO 22.9 Lähetysilta klo 18 PE 23.9 Päivärukous klo 12 Gospel Ruotasen nuokkarilla klo 19 SU 25.9 Päivätilaisuus klo 11 TI 27.9 Rukousilta klo 19 Olet tervetullut tilaisuuksiin! juhlat ja eri tilaisuudet myös kotona Perinteistä ja luotettavaa KUKKAJA HAUTAUSALAN PALVELUA • ARKUT, UURNAT • KULJETUKSET • AMMATTITAITOISET SIDONTATYÖT • HAUTAKIVET KAUTTAMME Ollintie 20, Pyhäsalmi, Puh. 1973 Pyhäjärvellä) on valmistunut kasvatustieteiden maisteriksi vuonna 2002 Oulun yliopistosta ja taiteen maisteriksi Lapin yliopistosta vuonna 2010. Yhteiskuljetus. Afrikkalaisten esineiden näyttely alkaen klo 16, afrikkalainen juhla-ateria klo 17.30, klo 18.30 lähetystyöntekijä Ulla Varis kertoo katulapsityöstä Ugandassa. klo 17.00-18.30 srk.keskuksessa. Aika ja paikka olivat muiden mielestä väärät, koska Jeesus rikkoi sapattisääntöä. 29.8.1966 k. Graffitin maalaaminen myös sitouttaa ihmisiä mukaan yhteiskunnalliseen toimintaan, selviää TaM, KM Jonna Tolosen väitöskirjatutkimuksesta. Mukana mm. klo 10.30 kultaisen iän kerho srk.keskuksessa. (19. Onko tehtävänä ehkä mennä tervehtimään jotakuta yksinäistä vai soittaa jollekulle. 08-781 540 www.kukkamarleena.fi Palvelemme ma-pe 9-17 la 9-14 su suljettu Kiitä Sinua elämän suruissa tai iloissa muistaneita. Onko joku ystävällisen hymyn ja myötätuntoisen katseen tarpeessa. keskuksen yläsalissa. Silloin tarvitsemme hetken olla rauhassa ja pysähtyä miettimään. Cerc. Sunnuntai 25.9. VALMISTUNUT Tohtorinväitös Espanjan graffiteista. MUUTA TOIMINTAA: Raamattupiiri torstaisin klo 16.00 Lähimmäisen kammarissa. Jonna Tolosen mukaan graffiti valottaa kansalaisten ajatuksia ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Voinko auttaa hädänalaisia jonkin järjestön kautta tai voinko osallistua hyväntekeväisyysmyyjäisiin tekemällä sinne jotain. Tolosen tutkimus on ensimmäinen laitonta graffitia käsittelevä väitöskirja Suomessa. klo 15-17 srk.keskuksessa. Matka on maksuton. Onko lähelläni joku lohduttavaa sanaa tarvitseva tai joku, joka toivoo, että joku kuuntelisi häntä. Jeesus itse suostui pilkattavaksi ja kärsi lopulta ristinkuoleman. Soita tuuli kerro ikävämme, uni kaunis anna mummollemme. 23.9 mennessä kirkkoherranvirastoon p. Televisiouutisissa kerrottiin, että miljoonat pakolaislapset jäävät ilman mahdollisuutta koulunkäyntiin. klo 10.30 eläkeliiton kerho srk.keskuksessa. Syväsukellus itä-Afrikkalaiseen kulttuuriin ja makuihin kaikenikäisille. Sara ja tyttövauva Rakkaamme on siunattu läheisten läsnäollessa. Keskiviikko 28.9. Löytösoppi p. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2016 — N:o 38 10 Keskiviikko syyskuun 21. Ilmoittaudu Tiinalle 040 735 6351. klo 10.30-11.30 Vesitornin leikkipuistossa Touhulassa (säävaraus, jos sataa, olemme srk.keskuksessa). Maanantai 26.9. Lauantai 24.9. Kerron heille armostasi, rakkautes työtä teen. Tolosen väitös käsittelee laittomia graffiteja Espanjassa. Kehoitin heitä myös kääntämään katseensa hetkeksi pois kännyköistään, jotta he pystyisivät huomaamaan, miten paljon elämässä on kiitollisuuden aiheita, vaikkakin monia juttuja pidetään itsestäänselvyyksinä. Mahdollisuuksia on lukemattomia. Torstai 29.9. Edellisen sunnuntain tekstissä Jeesus antoi takaisin elämän leskiäidin pojalle ja viime sunnuntain tekstin mukaan Hän kesken arvokkaan henkilön järjestämän sapattiaterian paransi muiden närkästykseksi Häneltä apua etsineen miehen. Hän antaa meille uuden mahdollisuuden. keskuksessa. Sinun tehtäväsi on olla maailmassa auttavina käsinä ja sinä voit lohduttaa ja rakastaa niitäkin, joita kukaan ei huomaa, koska minä olen rakastanut sinua” ”Jeesus pyhän nimes tähden, vuoksi kalliin veresi valtakuntas työhön lähden, apuun lähimmäisteni. Keskiviikko 21.9. Ahola, sa Kuivalainen, kantt. 0400-395 220 Kirkkoherranvirasto ma-pe klo 9-12 www.pyhajarvenseurakunta.fi Viime viikolla pidin koulussani päivänavauksen, missä pyysin oppilaita miettimään koulupäiväänsä: mahdollisuutta kävellä tai pyöräillä rauhassa kouluun aurinkoisena syysaamuna; opiskelun katkaisevaa ruokataukoa, jolloin ilmaisen aterian lisäksi saa istuskella kavereiden kanssa ruokapöydän ääressä leppoisasti jutustellen ja mahdollisuutta opiskella monia eri asioita. Lapsityö: Perhekerho ke 28.9. klo 17.00 kirkkokuoron harjoitukset ja klo 18.30 Majatalokuoron harjoitukset srk. sunnuntai helluntaista) klo 10.00 messu Pyhän Annan kirkossa, herättäjän kirkkopyhä. Kiitosilmoituksen hinta on 25€/kpl PYHÄJÄRVELÄISSYNTYINEN Jonna Tolonen on valmistunut taiteen tohtoriksi Lapin yliopistosta. Samalla kuitenkin löysin lehdestä toiveikkaan uutisen, missä Kirkon Ulkomaanavun toimesta on koulutettu Ugandaan EteläSudanin mellakoiden jaloista tulevien pakolaisten opettajiksi 100 henkilöä, myös vammaisten opettajia. Hän kantoi meidän välinpitämättömyytemme ja kyynisyytemme, haluttomuutemme ja kylmyytemme osoittaa myötätuntoa. Pyysin heitä asettumaan pakolaisleirien tungoksessa tai sodan ja väkivaltaisuuksien keskellä elävien lasten ja nuorten asemaan. Voit tulla myös vain osaksi iltaa. Teija Kuivalainen, sa Matti Nuorala, kantt Rudolf Cerc. Torstai 22.9. (Mikkelinpäivä) klo 10.00 Mikkelinpäivän perhejumalanpalvelus ja samalla Pyhäjärven kaupungin 150-vuotisjuhlajumalanpalvelus Pyhän Annan kirkossa., lit. Kärsivien taakka kannan, kuivaan tuskan kyyneleen” (VK 440:4) Syksyysi toivoa ja Vapahtajan läsnäoloa! Toivottaa Kaija Oksanen Järvenpäästä Kutsu seuraamaan Kristusta s. Kahden viime sunnuntain evankeliumitekstit ovat kertoneet ihmisistä, jotka ovat tarvinneet apua ja hädässään tulleet sitä Jeesukselta pyytämään. Tolonen on toiminut urallaan mm. päivä PYHÄJÄRVEN HELLUNTAISEURAKUNTA Kellopolku 1, Pyhäsalmi SUNNUNTAIN SANA SEURAKUNTATIEDOT Elämää ja ihmisiä PYHÄJÄRVEN SEURAKUNTA Oikotie 6, 86800 Pyhäsalmi Puh. keskuksen ruokasalissa. Lähimmäisen kammari ja Kirpputori Löytösoppi avoinna ma-pe klo 1014. klo 15.00 hartaus Palvelukoti Jaatisella. Diakoniatoimisto avoinna ti klo 10-12, p. Myös Suomen Lähetysseura mahdollistaa lukuisien sodan ja katastrofien jaloista paenneiden lasten kouluttautumisen. Anna-Maija KÄRKKÄINEN o.s. klo 17.00 kirkkokuoron harjoitukset ja klo 18.30 Majatalokuoron harjoitukset srk
Sain Jobilta (Pyhäjärven Sanomien päätoimittaja Job Murtomäki)kirjeen, jossa hän totesi vain että eikö se ala olla aika maksaa ne tilausmaksut. Pyhäjärveltä muualle muuttaneet ovat perustaneet yhdistyksiä ainakin Kemiin ja Ouluun. Puheenjohtajaksi valittiin Tauno Lohvansuu, sihteeriksi Hilkka Anttila ja pankinjohtaja, oliko Heikkinen tai Heinonen, rahastonhoitajaksi. Menin naapuriin ja pyysin häntä soittamaan sille firmalle, että miten oli asiat ja niin me saatiin laskut kotiin ja maksettiin laskut pois. Onkohan Oulun Pyhäkkäät vielä toiminnassa nyt yli 50 vuotta myöhemmin. Lisäksi keittoon tulee vichyvettä, verta, ruisjauhoa ja hiukan vehnäjauhoa sitkoksi, suolaa, sipulia ja paistamiseen silavaa ja voita. Eikalla oli auto ja sillä mentiin ensin Liisan tykö asumaan ja seuraavana päivänä mentiin ilmoittautumaan kapteeni Wallinin luo joka oli henkilökunnan päällikkö. Jos muistat tietoja näistä yhdistyksistä, esimerkiksi Oulun Pyhäkkäistä, kerro se muillekin lukijoille lehdessämme. ”Meillä lastenlapset pitävät mykyrokasta ja pyytävät minua laittamaan sitä, jos ei ole vähän aikaan ollut. Johtokuntaan tuli Onni Hietala ja lehtivastaavaksi minä Tauno Qvick. Keittäminen alkaa jo edellisenä päivänä. Kemin Pyhäkkäiden kokousuutisia ja kuulumisia voi lukea Pyhäjärven Sanomien vanhoista vuosikerroista 1950ja –60-luvuilla. OULU JÄI , kun minä ja tyttäreni Raija lähettiin tänne Ruotsiin vuonna 1963 vapun jälkeen. Sitten kun minulle tuli tänne Ruotsiin lähtö, niin luovutin tilauslistat ja maksetut rahat seuran puheenjohtajalle. Ei meille tullut kauppoja sillä kertaa, mutta kun kauppias tuli kotiin, niin minä en ymmärtänyt mitä hän haluaa, en osannut ruotsia just ollenkaan. Tuli juteltua yhdelle jos toisellekin, että olisi kiva, jos sellainen saataisiin aikaiseksi ja sillä kai valittiin minut alustamaan perustavassa kokouksessa . Kesällä tuli kolmen kuukauden tauko, ja moni ehti jo kysellä mykyrokan perään. Asuimme niihin aikoihin Pateniemessä. Tauno Qvick KOKKALAN TAUNO MUISTELEE, OSA 4. Matka kesti kuusitoista tuntia ennen kuin päästiin Trolllhättaniin, ei nukuttu koko yönä, tyttö puhua pölötti koko yön niin että muut matkustajat väsyivät tytön puheisiin. Oulun Pyhäkkäät ja Jobilta postia ”Onkohan Oulun Pyhäkkäät vielä toiminnassa nyt yli 50 vuotta myöhemmin. Työkaverin autolla haettiin ne Götan massatehtaan alueelle, missä oli minun työpaikkani. Hän haki meiltä rahat, mutta jätti tilittämättä. Keittoa käydään syömässä Kotikuusessa ja ostetaan kotiin mukaan aterialle ja pakkaseen. Koko vesikatto siirtyi noin kaksi-kolmekymmentä senttiä. PERUSTIMME Oulun Pyhäkkäät, olikohan se vuonna 1962 kun meillä oli perustava kokous Välivainiolla Tauno ja Helli Lohvansuun tykönä. Ennen vanhaan, kun taloissa teurastettiin lampaita, sikoja tai mullikoita niin keitettiin tappaiskeitto eli mykyrokka, johon tulee lihaa, sisäelimiä, verestä tehtyjä mykyjä ja perunaa. Hilja Jaatinen laittaa mykyrokkaan perunoita, sianlihaa ja naudanmaksaa. Mukana olivat muiden muassa opettaja Onni Hietala ja Kempeleen pankin johtaja ja monta muuta. Meitä oli toistakymmentä osanottajaa, kokoonnuimme jutustelemaan ja päätimme, että perustetaan Pyhäjärviseura. Oulun rautatieasemalta mentiin Haaparantaan. Menin autokauppaan, kysyin olisiko siellä minulle sopivaa autoa. MENIN LILLA-EDETTIIN , otin kaljat että kokeilen kielitaitoani. Minulle tuli karhumakirjeitä. KIRSI HAAPEA Mykyrokka on syksyn herkku – Tämmöistä äiti aina keitti, pian 90 vuotta täyttävä Aaro Tapaninaho sanoi, kun söi Kotikuusessa Hilja Jaatisen keittämää mykyrokkaa. – Minun piti aina olla verta hämmentämässä, kun muut naiset ei ruvenneet, Vieno Tapaninaho muisteli. Sillä autolla kävimme Karlskogassa Liisan porukan luona ja sillä autolla minä tulin kysymään töitä Boforsilta. Astiastot ja muut tavarat tulivat junalla Göteborgiin. Sitten meille tuli huonekalukauppias, jolta ostettiin sängyt ja kaapit vähittäismaksulla. Meillä lastenlapset pitävät mykyrokasta ja pyytävät minua laittamaan sitä, jos ei ole vähän aikaan ollut, Hilja Jaatinen kertoi. Emäntä Hilja Jaatinen osaa valmistaa isotöisen perinneruoan. Muuan viikko ennen kun typpitehdas räjähti me asuimme vinttihuoneessa. Aune Vesa-pojan kanssa tuli pari viikkoa myöhemmin. Matka-aski toisessa kädessä ja tyttö toisessa. KOKOUS PÄÄTTI, että perustetaan seura joka sai nimeksi Oulun Pyhäkkäät. Lähetä postia, osoite Asematie 2 86800 Pyhäsalmi, tai sähköpostia, toimitus@pyhajarvensanomat.fi.. Hän veti sekakuoroa jossa minäkin olin laulamassa tenoria, kelpasin vaikka ei minun ääneni ollut lähellekään tenorissa. Meistä otettiin valokuva joka on mukana kirjassa Koskien kuohu. Kirjoitin, että älkää minua syytelkö joka asiassa mainiten, että minä olen luovuttanut toiselle ennen kuin lähdin ulkomaille. Sillä minä sitten ajelin vuoden kunnes vaihdoin muutaman vuoden nuorempaan Simcaan ja sitten kerran vielä 1500 Simca kartanomalliin. Aune kun oli entinen sotalapsi niin hän osasi niin paljon ruotsia, että pystyttiin ostamaan ruokaa. Ei sieltä sitten kuulunut mitään. Kun me linja-autolla mentiin rautatieasemalle, muistan kun joku naislaulaja lauloi jotakin haikeasta erosta. Elämää ja ihmisiä Keskiviikko syyskuun 21. Perinteisesti siihen kuuluvat myös sydän ja munuaiset, mutta Kotikuusessa asiakkaat pyysivät noukkimaan ne erilleen, joten Hilja Jaatinen on jättänyt ne keitosta pois. Mykykeitto on syksyinen perinneruoka. – Ja on hyvää, hän mainoi. SITTEN SAATIIN asunto kivitalosta. – Monet nuoret, jotka eivät ole syöneet koskaan mykykeittoa mutta maistavat, tykästyvätkin siihen. Hilja Jaatinen keittää kerralla isomman satsin, 80 – 100 litraa noin kerran kuussa. Kun vaihdoimme toiseen junaan, sanoin tullissa että meillä on kiire. Niin meille tuli kaupat kun vaihdoin pianohaitarini Simca Arondeen. Pyynnöstä saa myös gluteenitonta keittoa. Vieno (vas.) ja Aaro Tapaninaho herkuttelivat mykyrokalla Kotikuusessa. Olin jo pari vuotta asunut LillaEdetissä. Mykyrokan teko on sen verran isotöistä, ettei sitä moni kotioloissa keitä. Sitten me tytön kanssa noustiin junaan. Onni Hietala oli Jokikylän koululla opettajana sodan jälkeen. Sitten Aunen sisko oli meitä vastassa, Liisa ja Eino Kukkonen. päivä 11 PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2016 N:o 38 MYKYROKKA on syksyinen herkku, perinneruoka. Olin kokouksen puheenjohtaja, Hilkka Anttila oli sihteeri. Meinasi tulla kyynel silmään. Ennen taloissa keitettiin mykyeli tappaiskeitto syksyllä, kun teurastettiin. Tauno oli Oulun kaupungilla tiehöylän kuskina
Karjulan mielestä Suomessakin voisi ottaa käyttöön osittaisen ajoluvan, jonka turvin saisi ajaa välttämättömät asiointireissut. Kuski jää miettimään meneekö vai ei, ja sitten ajaakin toisen auton eteen. Ja teletyöt jatkuvat Köpsin alueella. Teleasentajat puolestaan liikkuvat Väliojalla, Kuusaalla, Parkkilassa ja Katajaperällä. Ikäihmisten autoilu ei välttämätöntä aiheuta vaaraa itselle tai muille, sillä ikäkuljettaja ajaa usein tuttuja reittejä ja valoisaan aikaan, eikä lähde liikkeelle autolla, jos olo tuntuu huonolta. Haapajärven kaupungintalolla oli ajoturvallisuudesta kuulemassa myös pyhäjärveläisiä. Ajokykyä voivat heikentää sairaudet, joissa vireystila voi laskea. Yhtiön toiseksi osakkaaksi tuli kuitenkin jo vuonna 2014 Kärsämäen kunta, kun yhtiö oli valittu myös Kärsämäen kuituverkon rakentajaksi. Aivoilla on autoilussa tärkeä rooli. ”Ajoterveyteen vaikuttavat monet samat asiat, joita yleensä pidetään terveydelle tärkeinä. päivä PyhäNet kolmen kunnan yhtiöksi Oikaisu Vili Hernetkoski ei ole suorittanut kaksoistutkintoa. IKÄKULJETTAJIEN onnettomuudet ovat usein risteyskolareita. Marja-Liisa Karjula painotti, että lääkkeiden ottoa ei pidä vältellä sen pelossa, että menettää ajokortin. Syrjäseuduilla, missä ei ole joukkoliikennettä, se olisi tarpeen monille. Yksittäinen sairaus ei vaikuta ajokykyyn, mutta jos on paljon sairauksia ja monta lääkettä, vaikutusta voi olla. Yhtiön osakkeet jakautuvat nyt siten, että 305 osakkeesta Pyhäjärvi omistaa 155 kappaletta, Kärsämäki 55 ja Haapajärvi 95. Kärsämäellä on enää rakentamatta pieni alue keskustassa, mille on nyt käynnissä liittymämyynti. Kuntien omistusosuus perustuu kuntiin rakennettuun ja rakennettavaan laajakaistaverkkoon sijoittamiin rahoitusosuuksiin. Geriatrian ylilääkäri Marja-Liisa Karjula on perehtynyt ikäkuljettajien ajoterveyteen. Karjula työskentelee Raahessa. Sopimuksen mukaisesti yhtiön toissa viikolla pidetyssä ylimääräisessä yhtiökokouksessa yhtiön hallitukseen valittiin myös Haapajärven edustaja. – Jos on 60 vuotta ajanut, saa kyllä auton liikkeelle niin kuin ennenkin, mutta kyky huomioida muuta liikennettä voi olla heikompi. Kaupunginhallitus hyväksyi samassa päätöksessään myös kolmen kunnan välisen yhtiötä koskevan osakassopimuksen. Hallituksen varajäsenet ovat Asko Torssonen Pyhäjärveltä, Jaana Salo Kärsämäeltä ja Teija Myllylä Haapajärveltä. PyhäNet Oy:n tultua sittemmin hyväksytyksi Haapajärvenkin alueen kuituverkon rakentajaksi Haapajärven kaupungista on tänä kesänä tullut yhtiön osakas. Varoitusmerkkejä ajokyvyn heikkenemisestä ajonopeuden vaihtelu ajolinjan epävakaus lähellä keskiviivaa ajaminen vastaantulevien kaistalla ajaminen liikennemerkkien näkeminen liian myöhään vilkun käytön unohtaminen tuulilasin pyyhkijöiden päälle jääminen auton pysäköintipaikan unohtaminen väärän vaihteen käyttö läheltä piti -tilanteita entistä enemmän muistin heikkeneminen arkiasioiden hoitamisen vaikeudet läheisten huolestuminen tarkkaavaisuuden ja keskittymiskyvyn vaihtelu liikkeissä auton käsittelyä haittaavaa jäykkyyttä, hitautta tai pakkoliikkeitä Marja-Liisa Karjula VERKKOYHTIÖ PyhäNet rakennuttaa huippunopeaa valokuituverkkoa Pyhäjärvelle, Kärsämäelle ja Haapajärvelle. Ajoturvallisuusluennon järjestivät Liikenneturvan kanssa Pyhäjärven ja Haapajärven kaupungit sekä ELY-keskus. Tällä ja ensi viikolla aloitetaan Kumisevantien-Pitkänkankaantien ja Mustolanperän rakentaminen. Seuraavana on vuorossa Susitie ja Tunturitie, joilla kiinteistösuunnittelut on aloitettu tällä viikolla. Haapajärvellä Parkkila-Kuusaa -alueen maanrakennustyöt ovat valmistumassa. Hoidettuna sairaus pysyy kurissa ja ajoterveys parempana. – PITKÄ KOKEMUS ajamisesta ei yksin riitä. Hänellä on maatalousalan perustutkinto muttei vielä ylioppilastutkintoa. Vammojen välttämiseksi kannattaa käyttää pyöräillessä kypärää. Verenpaine, sokeri ja rasva-arvot vaikuttavat verisuonten kuntoon ja sitä kautta aivoterveyteen. Karjula suositteli, että eläkeläisten kerhot kutsuisivat liikenneopettajan vieraakseen kertomaan uusista liikennemerkeistä ja säännöistä. Katajaperän alue on maanrakennustöiden osalta valmis. Ajokunnon säilyttämisessä terveydestä huolehtiminen on tärkeää, geriatrian ylilääkäri Marja-Liisa Karjula kertoi Haapajärvellä pidetyllä ajoturvallisuusluennolla. ERKKI BÖHME PyhäNet rakentaa nopeaa valokuituverkkoa Pyhäjärvelle, Haapajärvelle ja Kärsämäelle.. Ajoterveyteen vaikuttavat monet samat asiat, joita yleensä pidetään terveydelle tärkeinä. Alun perin Pyhäjärven kaupunki perusti PyhäNetosakeyhtiön vuonna 2013 rakentamaan, ylläpitämään ja operoimaan kuituverkkoa Pyhäjärvelle. Pyhäjärven kaupungilla on siten yli puolet osakkeista. Yhtiön hallituksen jäsenet ovat puheenjohtaja Paavo Leskinen, varapuheenjohtaja Jouni Jussinniemi ja Katja Erkkilä Pyhäjärveltä, Satu Pinola Kärsämäeltä ja Klaus Jyrinki Haapajärveltä. Liikennetiheys on nyt eri luokkaa kun silloin, kun on kortin saanut, ja reaktiot hidastuvat, Karjula muistutti. Pyhäjärven kaupunginhallituksen kesäkuisella päätöksellä kaupunki myi omistamiaan osakkeita Haapajärven kaupungille. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2016 — N:o 38 12 Keskiviikko syyskuun 21. Pyhäjärveltä oli kuljetus luennolle ja mukana oli pyhäjärvisiä eläkeläisiä. (KH) Hyvä terveys tärkeä liikenteessä Vanhojen kuljettajien ajo on turvallisempaa kuin nuorten, sillä ikä tuo varovaisuutta eikä riskejä yleensä oteta. Pitkä ajorupeama on hyvä keskeyttää tauolla, ja luennollakin pantiin veret kiertämään pienellä taukojumpalla. Pyhäjärvellä on maanrakentaminen aloitettu viime viikolla Tuulimyllyntiellä, Tikleenintiellä ja Erämiehentiellä
Jari-Pekka Niskanen & Jarmo Niskanen 5,248kg 9. Rutinoitunut ja työtä pelkäämätön talkoojoukko huolehtii turnausten ruokailut, kahviotoiminnan ja toimitsijatehtävät, seikka joka monesti jää huomaamatta. Erkki Puurunen 7,967kg, 7. 1990 (Ampparit) 15 Tommi Rönkä s. HaU 3 6-16 Parhaat pelaajat Paras maalivahti: Toni Kaleva, Ahmat Paras puolustaja: Tuomas Takalo, Cowboys Paras hyökkääjä: Jere Nenonen, Ahmat All stars -kentällinen Maalivahti: Toni Kaleva, Ahmat Puolustajat: Tuomas Takalo, Cowboys Tuomas Kouvalainen, Pohti Hyökkääjät: Jere Nenonen, Ahmat Jere Koivukangas, Ahmat Tommi Pöllänen, Pohti SUNNUNTAINA Ikosen kalasatamasta lähti kymmenen venekuntaa kilpailemaan suurimmasta kalasaaliista Metalli 309:n järjestämässä kilpailussa. 1999 (Pohti B2) Amppareiden sopimuspelaajat 19.09.2016 (suluissa pelaajan viime kauden joukkue) ”Rutinoitunut ja työtä pelkäämätön talkoojoukko huolehtii turnausten ruokailut, kahviotoiminnan ja toimitsijatehtävät, seikka joka monesti jää huomaamatta. 1978 ”A” (Ampparit) 10 Joona Laitila s. Suurin kala: hauki 7,310kg Mikko Rajaniemi & Arto Rajaniemi Metallin väki uisteli hyvässä säässä sunnuntaina Metallin osasto 309 järjesti vetouistelukilpailun Ikosen kalasatamasta. Ikäihmisten liikuntapäivän järjestää kaupunki yhdessä Voimaa vanhuuteen-työryhmän kanssa. 1999 (Pohti B2) 18 Joona Kärkkäinen s. Turnausten on koettu olevan kustannustehokas ja urheilullisesti toimiva tapa testata joukkueen sen hetken osaamista ja jaksamista. 1995 (Ampparit) 8 Jari Humaloja s. 1994 (Ampparit) 17 Tommi Pöllänen s. Tulokset: 1. 1996 (Ampparit) 35 Olli-Pekka Majava s. 1997 (Ampparit) 11 Miikka Haapasaari s. Matti Rantonen & Kari Tuttavainen 18,984kg, 3. 1977 ”A” (Ampparit) 5 Konsta Joro s. Sijainnin osalta on hyvä huomioida, että piirrettäessä harpilla 200 kilometrin säteellä ympyrä, jonka keskipisteenä on Pyhäjärvi, sijoittuu tuon ympyrän sisälle aikamoinen joukko mm. 1986 (ei pelannut) 16 Vesa-Pekka Rämö s. 1989 (Ampparit) HYÖKKÄÄJÄT 4 Mikko Hantula s. Harjoituspelien ja vastustajajoukkueista saatujen ennakkotietojen perusteella Ampparit lähtevät tavoittelemaan tuosta tulevasta kahdentoista joukkueen sarjasta playoff -paikkaa, jonne pääsee runkosarjan kahdeksan parasta joukkuetta. Turnausja jääkiekkotoiminta ylipäätään palvelee omalta osaltaan merkittävästi myös paikkakunnan liike-elämää. IIja III-divisioonatason jääkiekkojoukkueita, jotka ovat todenneet Pyhäjärven mahdollistavan heille hyvät turnausolosuhteet, jonne saapua pelaamaan. JOONAS KÄRKKÄINEN ARKISTO/KIRSI HAAPEA Viime syksynä ikäihmisten liikuntapäivänä jumpattiin kepeillä. 1993 (Ampparit) 19 Heikki Huttunen s. Cowboys 2 1 11-5 4 3. 1999 (Pohti B2) 33 Mikko Humaloja s. Pohti 1 2 7-13 2 4. Ampparit ovat osoittaneet syksyn turnauksissa, että joukkueen pystyessä pelaamaan ehjää ja kurinalaista jääkiekkoa, se pystyy pelejä voittamaan. 1999 (Pohti B2) 21 Jussi Kumpulainen s. Tulevana lauantaina käynnistyy Suomen Jääkiekkoliiton Pohjoisen alueen III-divisioona, jota sarjaa Ampparit kaudella 2016-2017 pelaavat. 1993 (Ampparit) 3 Dennis Tammela s. Palvelualttius, tunnettu pyhäjärvinen talkootoiminta ja loistava paikkakunnan logistinen sijainti mahdollistavat sen, että turnauksia voidaan järkevään tapaan järjestää. Elämää ja ihmisiä Keskiviikko syyskuun 21. 1998 (Pohti B2) PUOLUSTAJAT 2 Tuomas Kouvalainen s. 1997 (Ampparit) 14 Norberts Danemanis s. 1995 (Ampparit) 9 Toni Leskinen s. Tauno Rotonen & Juha Rotonen 3,903kg, 10. ovat realismia ja tarpeen vaatiessa joukkuetta voidaan kauden edetessä vahvistaa. 1999 (Pohti B2) 7 Pekka Tikanmäki s. Ikäihmiset liikkeelle tänään. 1983 (Ampparit) 33 Samuli Rajaniemi s. Talkooväellä on merkittävä rooli turnausten toteuttamisessa. Ampparit valmiina sarjakauteen Ampparit järjestää Pyhäjärvellä kiekkoturnauksia, jotka piristävät koko paikkakuntaa. 1985 ”C” (Ampparit) 20 Juuso Kumpumäki s. Petri Pennanen & Veli-Matti Ruotsalainen 17,173kg, 4. Isäntäjoukkueen oli tyytyminen turnauksen kolmanteen sijaan, johon johti voitto Haapaveden Urheilijoista maalein 5-3, sekä tappiot Ahmoille ja Nivala Cowboysille, molemmille lukemin 5-1. Kilpailijoille oli suotu mukava, aurinkoinen sää, joten itse kokemus oli monelle voitontavoittelua tärkeämpää. Mikko Rajaniemi & Arto Rajaniemi 32,650kg, 2. Syysturnaus Pyhäjärvellä 17.9. päivä 13 PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2016 N:o 38 PYHÄJÄRVEN POHDIN jääkiekkojaoston edustusjoukkue Ampparit saivat harjoituskautensa päätökseen isännöidessään kotihallissaan järjestyksessään neljättä Syysturnausta. 1990 (Ampparit) 13 Jussi Tikanmäki s. Turnauksen voiton vei lopulta vahvan esityksen päätteeksi Haukiputaan Ahmat, joka voitti kaikki pelaamansa kolme ottelua häviämättä niistä erääkään. PYHÄSALMEN urheilukentällä liikutaan tänään olympiahengessä. Veli Lohvansuu & Perttu Vuojolainen 8,706kg, 6. Ahmat 3 16-6 6 2. 1991 (Ampparit) 44 Mikko Nevalainen s. ERKKI BÖHME III-divisioona pohjoinen Haapajärven Kiilat (Kiilat) Haapaveden Urheilijat (HaU) Haukiputaan Ahmat (Ahmat) Limingan Kiekko (LiKi) Nivala Cowboys (Cowboys) Oulun Yliopiston Urheiluseura (OYUS) Pyhäjoen Joki-Kiekko (PJK) Pyhäjärven Pohti (PyPo) Raahen Teräs-Kiekko (TeKi) Sotkamon Kiekko (SoKi) Suomussalmen Palloseura (SuPS) Ylivieskan Popula (Popula) Sarja alkaa: 24.9.2016 Joulutauko: 19.12.2016 5.1.2017 Runkosarja päättyy: 19.2.2017 Puolivälierät: 24.26.2.2017 Välierät: 3.-5.3.2017 Finaali: 10.-12.3.2017 MAALIVAHDIT 1 Matti Huttunen s. Lauri & Minna Tiitto 11,122kg, 5. Mauno Niskanen & Paavo Niskanen 6,584kg, 8. Ottelutulokset Pohti-HaU 5-3 (2-1, 3-2) Cowboys-Ahmat 2-4 (1-2, 1-2) Ahmat-Pohti 5-1 (2-1, 3-0) HaU-Cowboys 0-4 (0-3, 0-1) Ahmat-HaU 7-3 (4-1, 3-2) Pohti-Cowboys 1-5 (1-4, 0-1) Sijoitustaulukko 1. Nykyisellä kokoonpanolla runkosarjan sijat 5.-8. Syksystä 2013 saakka Ampparit ovat valmistautuneet sarjapeleihin järjestämällä kotihallissaan Syysturnauksen ja lisäksi vuosina 2015 ja 2016 Eloturnauksen. Veijo Karvonen 1,584kg
• vaihtolavapalvelu • talousveden ajo • Hiab-työt ja kuljetukset • koneen ym. 0400 385 888 www.ilmalampojussila.fi Laguksentie 1, p. 040-5498250 • kotien viikkoja suursiivoukset • toimistoja yrityssiivoukset • rakennusja loppusiivoukset • ikkunoiden pesut ja lattioiden vahaukset Koulutettu hieroja RAUNO KANGASHARJU Vanha Pyhäjärventie 5 P. 0400-513 608, • lika ja viemärikaivojen tyhj. 0440991443 Kaikki kodin remontit kosteat tilat muista kotitalousvähennys Erikoishammasteknikko Jorma Pekkala, Ollintie 25, Pyhäsalmi HAMMASPROTEESIT P. 782 100 Tuomo Ilvesvuori KODINKONEHUOLTO TOIVANEN KY • Kylmäkoneet • Kodinkoneet • Sähkölaitteet • Huoltoja varaosapalvelu Susitie 5 Puh. 08-780 370 Nestehuoltamopalvelut, monipuolinen huoltokorjaamo varustettuna nykyaikaisin testauslaittein Puh. 08 780 090 040 700 0090 Tenhusen maansiirto ja kuljetus Oy Puh. 08-780 980 Fysioterapeutit Minna Korkiakoski ja Viivi Eksymä Kuntohoitaja, lymfaterapeutti, ravintovalmentaja Marjut Ruotanen • Kuntosali • Spinning • Kuntosalivalmennus • Ravintovalmennus • Fysioterapia • Lymfaterapia • Hieronnat • Akupunktio • Kinesioteippaus www.pyhasalmenfysio-sport.com Avoinna ma-pe 9.30-16.00, tai sop. 08780 152 Juha Kuosmanen 0400 453 700 Juha Niiranen 040 195 1969 KONEURAKOINTI OSMO KAURANEN Ky Tiehöylätyöt Kaivuja nostotyöt Tikkalantie 13, Pyhäsalmi p. Saastamoinen P. 040 7439 816 Puh. autojen hinaukset Myös viikonloppuisin • Pyörätuolija paarikuljetukset • Taksi • 5 54-paikkaiset autot www.tenhuset.fi Tenhusen Liikenne Oy Puh. 040 544 6338 • fysikaaliset hoidot • hieronnat • veteraanikuntoutukset Fysioterapeutti Ulla Keränen p. 040 776 7578 Sirpa Tikka Asematie 2, Pyhäsalmi 040 772 0231 KODINKONE-JA KYLMÄKONEHUOLTO Pauli Jussila, Kellopolku 3, Pyhäsalmi ILMALÄMPÖPUMPUT & ILMAJÄÄHDYTTIMET Mitsubishi, Panasonic, Sharp, Gree ja Argo valtuutettu -huolto Myynti, asennus ja huolto p. 08-782 111, 040 556 1316 Oy • fysioterapia • lymfaterapia • akupunktio • veteraanikuntoutus • hieronnat • MDT-terapia • kinesioteipp. 08-780062 Avoinna ark. kuljetukset • kolariym. 782 100 Myös särkypotilaat HAMPAANKOLO KY PYHÄSALMEN HAMMASHOITOLA LAGUKSENTIE 4, PUH. 0600-30077 Kelan tilaus 0100 86 500 1,16€+pvm p.0500-587 997 Juha Laitila • Roskalavat + tyhjennykset • Likakaivot / muut imuautotyöt • Autojen ja koneiden kuljetukset sekä muut lavettikuljetukset • Kaivinkone ja maanrakennustyöt 0400-833 192 / Jani 040-736 0192 / Ari KOLARITYÖ MH Ky • vahinkotarkastus ja kolarikorjaukset • autojen ilmastointilaitehuollot • ohjauskulmien tarkastus ja säätötyöt • vikakoodien poistot • pakoputkien vaihdot ja korjaus Laitisentie 1, 86800 Pyhäsalmi Markku Hellén 040 533 6923 SILMÄLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO Kello-Optiikka P Suhonen Ky Ollintie 13, 86800 Pyhäsalmi. Sähköja automaatiosuunnittelu ja -urakointi Yksityinen KIURUVEDEN AUTOKATSASTUS Valtakatu 3 b 74700 Kiuruvesi Puh. päivä 4 HAMMASLÄÄKÄRIT Jukka Tikanmäki ja Ajanvaraus puh. Pottuvarvas Asiantuntevaa lakipalvelua • perheja perintöasiat • kauppakirjojen laadinnat • kaupanvahvistukset • lainhuutoja kiinnitystoimeksiannot Haapajärvi: lakiasiantuntija Sari Kaattari 010 257 6532 Haapavesi ja Kärsämäki: pankkilakimies Anneli Aatamila 010 257 6533 Pyhäjärvi ja Haapavesi: pankkilakimies Antti Laakso 010 257 6575 ja hallintoja lakiasiainjohtaja Päivi Ruotoistenmäki 010 257 6524 Koko kehon vyöhyketerapia vauvasta vaariin, Jokikyläntie 555 P. Ajanvaraus p. Fysioja lymfaterapeutti: Pia Isokoski Fysioterapeutit Anne Kumpulainen ja Anni Leskinen www.pyhasalmenfhlkuntopiste.fi Pirkko Ruotsalainen JALKATERAPEUTTI JALKATERAPEUTTI • jalkojen hoidot • yksilölliset tukipohjalliset Vanha Pyhäjärventie 5 Ajanvaraus p. 044 7522 172 Ollintie 2, Pyhäsalmi Avoinna sopimuksen (ajanvarauksen) mukaan ma-la. 040-705 3738, Asematie 1 Fysiot erapia Ulla Kerän en Toipilaspolku 8, 86800 Pyhäsalmi, p. 040-588 5704 Parhaat palvelut Autojen ja traktoreitten varaosat ja tarvikkeet Pyhäsalmen Autoja traktorihuolto Pyhäsalmi p. 0400 581 315 HIEKKAJA SORATOIMITUKSET, MURSKEET, SEPELIT 040 719 5931 040 734 6186 08 780 102 Pyhäsalmen Asematie 2, puh. Ollintie 11, Pyhäsalmi , p. 0400 681 962. 040 500 3616 KAIKKI RENGASALAN TYÖT Asematie 2 PYHÄSALMI p.040-576 3566 koulutettu hieroja urheiluhieroja JOHANNAN LIIKUNTA ja LIHASHUOLTO Ollintie 9, p. 0500 6425 17 YLIVIESKAN OIKEUSAPUTOIMISTO Toimipaikat Ylivieskassa ja Haapajärvellä Vastaanotto sopimuksen mukaan myös Pyhäjärvellä Ajanvaraus: 029 56 61300 Sähköinen asiointi: http://www.oikeus.fi/oikeusapu/fi/ Niilontie 9, Pyhäsalmi p. 017-754 707 ja 0400-906 377 (iltaisin) T:mi Jaakko Majava, p. 040-589 5029 sähköposti: esko.kekkonen@eksahko.. 9-18 Tmi Soili Riihijärvi lh, jalkojenhoidon at p. mukaan. 08780 209 Sähköasennus Risto Laitila p. 040 544 6328 puhelun hinta 1,16 € / min + 0,50 € PAARIKULJETUKSET TAKSIASEMA P. 040-8479 466 Löytyy Facebookista nimellä Pyhäjärvi palvelee Ollintie 12 0400 548 638 Fysioterapeutti Kauko Tikkanen • Fysioterapia • Hieronnat • Veteraanikuntoutukset • Bemer-verisuoniterapia • Treeniresepti PYHÄSALMI Syyskuussa LAUANTAIT SULJETTU Mustaparrantie 1, ma-pe 9-17 Puh. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2016 — N:o 38 14 Keskiviikko syyskuun 21. 0208--380 808, 0400-382 272, 040-511 8687 Ilmalämpöpumput, ilmastointilaitteet PYHÄSALMEN JÄTEKULJETUS K
Parkinson kerho 27.9. Edellytämme hakijalta soveltuvaa metsäalan koulutusta, hyviä vuorovaikutustaitoja ja organisointikykyä sekä talousosaamista. OP FI26 5375 0320 0288 10 SP FI12 4600 1840 0065 00 NOR FI52 1227 3000 2012 35 Varapuheenjohtaja Pauli Pesonen p. Ilmoittautumiset Markolle 0406882829 15.10 mennessä. Kuljetus on tarkoitettu Pyhäjärvisille ikäihmisille, joilla ei ole mahdollisuutta järjestää omaa kuljetusta tilaisuuteen. Myymättä jääneet varusteet tulee noutaa pois perjantaihin 30.9.2016 mennessä. Mene osoitteeseen www.pyhajarvenpohti. Myyntiin tuotavissa varusteissa tulee olla selvästi merkittynä hinta sekä myyjän yhteystiedot maksun maksamiseksi. Osallistuneiden kesken arvomme lehden vuosikerran. Tervetuloa kannustamaan! YLEISÖLUISTELU INMET-AREENALLA SUNNUNTAINA 25.09.2016 klo: 13.30-14.45. 78 miljoonaa euroa. , toimisto Pohdin urheilutalolla (käynti takakautta). Paras palkitaan. tiistaina klo 14.00 Lähimmäisen kammarilla. Myös muut kuin hiihtäjät voivat tilata pukuja. p. Puheenjohtaja Reijo Pennanen p. ja siellä valitse ylävalikosta LAJIT ja sen jälkeen HIIHTO. 040-5659482 tahi 0400-388661. 0400 388 335 JÄÄKIEKKOA INMET-AREENALLA LAUANTAINA 24.09.2016 klo: 16.00 PyPo Edustus – Kiilat (Haapajärvi) klo: 18.30 PyPo C01 – PaKa (Kuusamo) Vapaa pääsy (edustuksen peleihin liput 6e/3e). Iloista ikääntymistä, pipo päähän ja ulos! MUISTIKERHO 28.9. Kaukolämpö. klo 14.00 Pääkirkossa järjestettävään Pyhäjärvi Soi konserttiin. +1 469 579 2846, akarttun95@gmail.com Yhteyden ilta Haapasella tänään klo 18. Marja huollattaa muistilokeroitamme. Vai löytyykö sinulta parempi ajatus. Keskiviikko syyskuun 21. Ikäpoikien biljardikerho tiistaisin klo 8-11, sekä perjantaisin klo 10-14 Asematie 4, nuorisotilat. 1.10 keskuskoululla. alv:n): 10 sanaa 12,00 euroa, 10 20 sanaa 15,00 euroa 20-30 sanaa 20,00 euroa, seuraavat 10 sanaa / 5 euroa. Eritellyt alueet mailallisille ja mailattomille. Shakkipiiri perjantaisin klo 10-14 Asematie 4, nuorisotilat Senioritanssipiiri tiistaisin klo 15.30 Asematie 4, nuorisotilat Keilailupiiri torstaisin klo 14-15 ja 15-16 keilahallilla Bocciapiiri lauantaisin klo 10-12 keskuskoulun liikuntasalissa Ikäihmisten liikuntapäivä tänään keskiviikkona klo 10-12 urheilukentällä. Kuljetuksen järjestämisen vuoksi, jos olet kiinnostunut, ilm. Maksa seuraaville pankkitileille: Pohdin toimisto on avoinna joka kuukauden ensimmäinen ja kolmas maanantai klo 15-17 Lasten painiharjoitukset alkavat myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. 28.9 kerhon päätyttyä. Kerho (ke)+biljardi klo 11.00 13.00 Nuorisotila SENIORIT LIIKETTÄ NIVELILLE URHEILUKENTÄLLÄ 21.9. Tervetuloa ”tupaamme”, olemme paikalla taas! HYVÄN ELÄMÄN – MESSUT 5.10. Yhteydenotot, p. Siellä on linkki jonka kautta varatuista lipuista palautuu osa Pyhäjärven Pohdin nuorten hiihdon tukemiseen. toisaalla. Yhdistyksen syyskokous ke. Rivitalokaksio 2h+k+ph. kantola@hasa.fi, 040-540 9403. Hiihtäjille tulevat uudistetut lämmittelyja kisapuvut. Yhdistyksen 45-vuotisjuhla la. Hiihtäjien leiri Vuokatissa 4-6.11. Messuesittelijöitä ja ohjelmaa/ vapaaehtoinen pääsymaksu. 041 707 3836 Keskustassa vuokrattavana kerrostalokaksio 46m 2 , 1krs. välittömästi, kiitos! Tarkemmat tiedot, SENIORIT puh: 040 7758 007. Ilm. muuttunut aika) Aiheena puolukka. PAKANEN sjpakanen@gmail.com, Pyhäsalmi, p. Järj: Pihtipudas liikunta ja kultt.toimi sekä Seniorityöryhmä. Biljardia klo 9.00, Kerho klo 11.00 Jumppa klo 12.15 Tiistaisin keilailu klo 13-14 Martat Marttailta to 29.9. Varaa lippusi SAMAAN HINTAAN KUN MUUALTAKIN Pohdin kotisivujen kautta. (ke) klo 11.00 13.00. Kaikki LVI -työt ja tarvikkeet nopeasti! LVI-KAINULAINEN OY 045 679 1710 Omakotitalot Maatilat Yksityiset Yritykset SÄHKÖASENNUKSET AMMATTITAIDOLLA SÄHKÖ J. pohti@pyhajarvi. (ke) klo 10.00 alk. Pyhäjärven Sanomat pidättää itsellään oikeuden muokata kilpailuun osallistuneiden töitä. Nuorisotiloissa Asematiellä. Pyhäjärven Sanomien hahmokilpailu Piirrä ja/tai ideoi mielestäsi sopiva tunnushahmo lehdelle. (ke) klo 10.00 – 14.00 Pihtipudas – Sali, Tahkonpolku 9. Lisätietoja antavat metsäpäällikkö Unto Pitkäkoski, unto.pitkakoski@hasa.fi, 040-540 9415 ja toimitusjohtaja Kalle Kantola, kalle. SENIORIT: Tulossa teatteriretki pikkujoulun merkeissä! Omaishoitajat Virikistysretkelle Kunnonpaikkaan lähdetään ti 4.10 klo 10 Rautatieasemalta. Rauhallinen sijainti. Liikuntatoimi järjestää. p. Lisätiedot/sovituspuvut Markolta 0406882829. SENIORIT mukana päiväretken teemalla. Ostoalueena on Pihtipudas, Kinnula, Kivijärvi, Viitasaari ja Pyhäjärvi. Saimme 30 lisäpaikkaa, joten ilmoittautuminen jatkuu puh. Hakemukset tulee lähettää 14.10.2016 mennessä osoitteeseen hasa@hasa.fi. /pyhajarvi Leikkaa talteen Eläkeläiset ry Torstaina 22.9. Yhdistyksen kotisivut: elakeliitto. Pyhäjärven Pohti / Jääkiekkojaosto Oletko lähdössä katsomaan Lahden MM hiihtoja 2017. Kahvio avoinna. Pikkujoulumatkallemme Siilinjärven Kunnonpaikkaan 24.11-26.11 varatut paikat täyttyi. Entäs tämä . 0400 484 509. Tervetuloa! JÄÄKIEKKOVARUSTEIDEN VAIHTOVIIKOT INMET-AREENAN KAHVIOSSA Tuo pieneksi jääneet tai muuten sopimattomat jääkiekkovarusteesi myyntiin tai lahjoita ne pois hyvää mieltä vastaan. Pyhäjärven Vanhusneuvosto Marko Kinnunen Kätkytniementie 119, 86800 Pyhäsalmi marko_kinnunen@outlook.com 045 51367830 MJK -S ÄHKÖAPU Vaaleanruskeita kaappeja 3kpl (syv 36cm, lev 80cm, kork 185cm), kahdessa lasiovet, hinta kohtuullinen. Kerho keskiviikkona 28.9 srk.keskuksessa. mennessä. p. Hyvän tavan mukaista on tuoda ainoastaan ehjiä ja puhtaita varusteita. 0440 609511 Sähköongelmissa soita 24/7 Vanhusneuvosto järjestää Pyhäjärven vanhusneuvosto tarjoaa meno-paluu kuljetuksen Vanhustenviikolla sunnuntaina 9.10. Haemme vakituiseen työsuhteeseen HANKINTAESIMIESTÄ Pohjoiseen Keski-Suomeen tehtävänään puun ostaminen, korjuun ja autokuljetuksen järjestäminen. 040 146 0950. Pyydämme ilmoittamaan 29.9.2016 klo 15.00 mennessä kyydin tarpeen yhteispalvelupisteeseen puhelinnumeroon 08 769 7111 (ei jälki-ilmoittautumisia). Vuonna 2016 liikevaihtomme on n. Voit laittaa ehdotuksesi myös postitse: Pyhäjärven Sanomat, Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi Valituksi tullut hahmo tulee näkymään lehden markkinoinnissa, sekä printtija sähköisessä mediassa. (Mukana Markku Kumpula) HASA on 360.000 m 3 vuodessa sahaava yritys, joka työllistää 170 henkilöä. Työsuhde alkaa sopimuksen mukaan, mutta viimeistään 1.12.2016. Kahvitarjoilu klo 12 alkaen. 040 861 6792 Leikkaa talteen Pyhäjärven Seniorit ry Uimahalli-Kuntosali (ti) klo 10.00 11.00/ Marko ohjaa. Modernit tuotantolaitoksemme sijaitsevat Haapajärvellä ja Haapavedellä käyttäen raakapuuta vuosittain 800.000 m 3 . Laita ehdotuksesi (kuva ja lyhyt perustelu hahmosta) sähköpostilla 30.9. Hei! Nyt ideoi maan ! Pyhäjärvi. Juhlaohjelma seuraavassa lehdessä. Eläkeliiton Pyhäjärven yhdistys ry. Maksu autossa. Yleisöluistelu 2e/henkilö. päivä 15 PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2016 N:o 38 Myydään Vuokrataan Sekalaista Vuokrattavana JÄTÄ ILMOITUS: 040 7720231 LUKIJAN RIVIT Ilmoituspalsta yksityisille ja yhdistyksille Hinnat (sis. p. Klo 10 Ailan jumppa, 10.30 kahvit, 11 hartaushetki, jonka jälkeen Härmän kuntokeskuksen edustaja Nina Karlsberg kertoo Kelan kustantamista kuntoutuskursseista. Tilauskuljetus hakee sovitusta paikasta ennen konserttia ja paluukyyti lähtee konsertin päätyttyä. Jousiammuntaa Pohdin talolla keskiviikkoisin klo 16-20. Aarnolassa klo 17.00 (huom. Kiitos tuestasi ONKO TÄMÄ Pyhäjärven Sanomien UUSI HAHMO. LIITY JÄSENEKSI POHTIIN Vuosimaksut: Aikuinen 10 €, alle 12-vuotias 5 €, ainaisjäsen 118 €. Myydään koivu ja haapahalkoja. minna.houni@pyhajarvensanomat.. Anne Happo luennoi. 050 5565 998 Myydään tai vuokrataan kaksio keskustassa
Kokoontuminen Lammasmäelle Rönkön kukkatalon parkkipaikalla (kts.ed.lehti) Kurssi on ilmainen. maankuulua vanhanajan PALVIA savusaunaTeollisuustie 7 P. 782 100 Marjut Ruotanen p. Maksuton implantti arviointi to 29.9. klo 18.00 Tiedustelut ja ilmoittautuminen 7.10 mennessä Palvelu sisältää luentoja liikunnasta ja ravinnosta, kuntotestejä, kehonkoostumusmittauksen, sekä kokeilemme erilaisia liikuntamuotoja. klo 13.00-18.00 Varaa aika 08-782100. Pyhäjärven yrittäjät ry avustaa osan kurssin hinnasta. 044 7769 724 www.facebook.com/Pyhasalmen VpkElokuvat Varaukset/tiedustelut avoinna 1h ennen päivän esitystä Varatut liput lunastettava ½ h ennen esitystä Rölli ja kaikkien aikojen salaisuus S 1h20min / Nordisk SU 25.9. 0400 945 544 MYKYROKKAA TORSTAISIN klo 9-14, astioihin ja lounaalla Kotileipomuksia SF Caravan alue 2-3 hh:n aamiaismajoitus Ateria ja juhlapalvelu Torilla SIENIATLASKURSSI luonnosta kiinnostuneille pe 23.9. Hallitus Liput 9 eur. Paikalla myös implanttiedustaja. PYHÄSALMI 11.30-13.00 Laakamäen Kotiliha Myyntiauto 0400 577 433 / Heikki HAMPAANKOLOSSA IMPLANTTIPÄIVÄ 29.9. 050-307 5439 perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt. päivä To 22.9. Hinta 208-250€/hlö (Riippuen osallistujamäärästä). Puh. klo 17.00 alkaen. (alkaen 27.9) vanhusten kerho, jossa vapaata yhdessäoloa sekä ohjattua toimintaa Keskiviikkoisin klo 16.30 18.00 4H-kerho alakoululaisille. Pysyykö proteesi huonosti. TERVETULOA! Viljapossua suoraan tilalta Lapa, Kylki, Etuselkä, 4,90€/kg Jauheliha 6,90€/kg Täyslihasäilyke 5prk/ 20€ MYYNTIAUTO TO 22.9. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2016 — N:o 38 16 Keskiviikko syyskuun 21. 040-824 6892 ravintovalmentaja, kuntosalivalmentaja Johanna Ikonen p. Varaa myyntipaikkasi: 0400 738 439 / Olavi Marin 050 493 7953 / Jaana Niskanen www.pyhajarvensanomat.fi OSTAMME HYVIN PUHDISTETTUJA PUOLUKOITA JA KARPALOITA! Pyhäsalmi, valtion virastotalon piha su 25.9. Pyhäsalmen Rauta-Sport Oy LAGUKSENTIE 1, 86800 PYHÄSALMI p.(08) 772 7600 -20% -20% -30% -30% -40% -40% DIABETES-SUKKA Kuivikepuru saumaton, kiristämätön LOPUT KESÄKALASTUSVÄLINEET 6 paria n 20kg 19 19 90 6 6 90 Metsästäjänasu PATRON 149,149,• 100 % polyesteri • vedenja tuulenpitävät, hengittävät • teipatut saumat ja vedenpitävät vetoketjut SARKAOJAN PUHDISTUSTA EDULLISESTI p. klo 13-15.30 Pyhäsalmen torilla. 040 576 3566 liikunnanohjaaja, personal trainer Tervetuloa mukaan, päivitetään yhdessä tietosi liikunnasta ja ravinnosta. Sunnuntaisin klo 18.00 20.00 aikuisten pelikerho (alkaen 2.10) biljardia, pingistä, koronaa Tervetuloa mukaan, niin entiset kuin uudetkin, Pyhäjärven KolmiKanta ry Järj.Pyhäjärven Pohti ry Tervetuloa! Meidät löydät myös Facebookista; Pyhäjärven Pohti Bingo BINGO Pyhäsalmen Urheilutalolla su 25.9.16 klo 18.00 Palkinnot: 9x20,9x40,4x60€ ja 2x100€ ja 2x160€ Irtolehti: 1190€ pr 52 Kirjat:10,14 ja 19€ irtolehti 3,50€ HUOMENNA TORSTAINA PYHÄSALMEN TORILLA KLO 13-15 Suomalaista 1lk huippumakeaa omenaa, lapin hillaa, puolukkaa, karpaloita, kuivattua talvivalkosipulia,lapin puikulaa, lapin kaskinaurista, suolasieniä (haaparousku) , kanttarelleja, uuden sadon hunajaa,täysmehut, marjarouheet edullisesti. Palotie 4-86800 Pyhäsalmi Elokuvien lipunmyynti p. Pyhäjärven Vesaiset VÄENTUVAN KERHOT ALKAVAT TAAS Tiistaisin, klo 13.00 15.00, Kohtaamisia Väentuvalla. Kesto n. alkaen 11.10. klo 12.00 ( kerhon päätyttyä ) Sääntöjen määräämät asiat. PYHÄSALMEN HAMMASHOITOLA, LAGUKSENTIE 4, PUH. kello 13.00-18.00 Puuttuuko hammas. 3 tuntia. klo 12-14 Honkavuorella Rasteja, luontotehtäviä, makkaranpaistoa Tervetuloa! Järj. Kurssi on avoin kaikille pyhäjärvisille yrityksille. klo 15 Tervetuloa! JL Böhm Ky Juha 0400 498 594. klo 13 Tulossa Kuusenmäen maalaismarkkinat 15.10.2016 Tule myymään tuo teitasi, syksyn satoa, käsitöitä ym. Vetäjänä puutarhuri Matti Kulju. Kaikki tervetulleita! -Pyhäjärven MartatKoko perheen ulkoilupäivä la 24.9. 0400 273 000 Kokouksia Eläkeliiton Pyhäjärven yhdistys ry:n SYYSKOKOUS Keskiviikkona 28.9.2016 seurakuntakeskuksessa n