14 Haemme AVUSTAJIA monipuolisiin paikallislehden työtehtäviin! • Oletko aina siellä missä tapahtuu. PÄIVÄ 2019 N:o 34 HINTA 2,00 € www.pyhajarvensanomat.fi 64. OSSI SAVOLAINEN. VUOSIKERTA Uutisia 95 vuoden takaa, s. Paikallista väriä kaukaloon toi pyhäjärvislähtöinen Miska Humaloja. • Tykkäätkö myyntiprojekteista. • Juttu luistaa ja kameraa naksuu. Kamppailu oli joukkueiden ensimmäinen täyspitkä harjoitusmatsi koskaan, ja samalla myös ensimmäinen Liigajoukkueiden vierailu Pyhäjärvellä. Laita vapaamuotoinen hakemuksesi sähköpostilla osoitteeseen: teija.pesonen@pyhajarvensanomat.. • Tai omaatko ilmoitusvalmistuksen salat. 10–11. KESKIVIIKKO ELOKUUN 21. s. Kärpät ja TPS kohtasivat Marjoniemi Camping Challenge -harjoitusottelussa Pyhäjärven Inmet-Areenalla
Median ylilyönniksi hän lukee myös puheet lihan syönnin ja maidon juonnin kieltämisestä. Hankkeessa keskitytään mikroja pk-yritysten toiminnan tukemiseen. – Ensimmäisen kolmen vuoden aikana on tarkoitus vierailla muiden osallistujamaiden alueilla. Pyhäjärveltä Kaikkosta evästettiin kaivoksen jatkokäytön asioilla. 2019 N:o 34 Keskiviikko elokuun 21. Ala-Rämin mukaan Foundation -hanke tulee näkymään Pyhäjärven katukuvassa. – KESKUSTA EI KIELLÄ bensiinieikä dieselautoja, vaan haluaa bensan ja dieselin sekaan uusiutuvaa kotimaista energiaa. Osallistujamaiden kohdealueille on yhteistä samanlainen tilanne – elinkeinoelämän kannalta merkittävä toimija on lopettamassa tai vähentämässä toimintaansa. Puolustusministeri Antti Kaikkonen kävi perjantaina Pohjois-Pohjanmaan paikkakunnilla kampanjoimassa Keskustan puheenjohtajavaalin tiimoilta. päivä Antti Kaikkonen ei siirtäisi aluetukia Uudellemaalle Pyhäjärvi mukana kansainvälisessä hankkeessa SUOMALAISTEN ASUMISMENOJEN kasvu jatkuu, joskin aiempaa hitaampana vuosina 2019–2021, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n vuotuinen asumismenoselvitys. Ei ole pääkaupunkiseudunkaan etu, että asuminen siellä kallistuu yhä, ja liikenne ja palvelut ruuhkautuvat. Jos Kaikkonen valitaan puheenjohtajaksi, hän toivoo, ettei kampitus ala heti. Pyhäjärvi tännään 2 Meleko varmoja tottuuksia Sattaako vai paistaako. PÄIVÄ alkanut hanke on nelivuotinen. YLEISÖ KYSYI Kaikkoselta muun muassa tämän suhdetta Paavo Väyryseen. Hankkeen tavoitteena on tuottaa eurooppalaisten rakennemuutosalueiden yrityksille kilpailukykyä tukevia uusia ratkaisuja. Hän painotti, että Suomi tarvitsee Keskustaa, maltillista voimaa ääripäiden väliin. Keskustan matala kannatus kevään vaaleissa harmittaa Kaikkosta. Pyhäjärvellä haasteena on Pyhäsalmen kaivoksen lopettaminen. – Jos ruokavalinnoillaan haluaa vaikuttaa, on syytä suosia kotimaista ruokaa. Maiden välillä käydään vuoropuhelua ja vaihdetaan kokemuksia erityyppisistä rakennemuutosalueille soveltuvista ratkaisuista. Kaikkosen vastaehdokas Katri Kulmuni tulee Lapin vaalipiiristä ja on sen takia profiloitunut enemmän aluepoliitikoksi kuin Kaikkonen. syyskuuta Kouvolassa. Se on hyvä ihmisten, työllisyyden, maaseudun ja huoltovarmuudenkin kannalta. Foundation –hankkeessa on mukana yhdeksän maata, muun muassa Iso-Britannia, Puola, Liettua ja Espanja. Antti Kaikkonen käväisi Pyhäjärvellä perjantaina, koska seudulta oli kutsuttu. – Esimerkiksi ilmastonmuutoksen suhteen pitää olla tilaa arkijärjelle. Sukujuuria on Viipurin läänin Pyhäjärvellä. Hankkeen aikana yrittäjille järjestetään Pyhäjärvellä tilaisuuksia ja kartoitetaan, mitä tarvitaan. Säätövoimalan rahoitus on elintärkeä paikkakunnalle. Ei ole hyvä, että sinne kaikki muuttavat. Hanke on vasta elokuussa käynnistetty ja vielä alkumetreillä. Heti jo syksyllä on tarkoitus lähestyä Pyhäjärven alueen yrityksiä, valaisee Kerttu Saalasti Instituutin tutkijatohtori Katariina Ala-Rämi. Ääripäiden välissä pitää olla tilaa. – Uusimaa on Suomen rikkainta aluetta. Hän kertoi olleensa Väyrysen avustaja, ja välillä sukset ovat menneet ristiin, mutta väleissä ollaan. – PROJEKTIN TAUSTALLA on pieni Vlink –hanke, jossa Pyhäjärven yrittäjiä oli jo mukana. Emme ole kieltämässä polttomoottoriautoja, emmekä väitä, ettei ilmastomuutosta ole. ELOKUUN 1. On syytä suosia kotimaista ruokaa. Lasten syntymisellä ja hiilijalanjäljellä ei ole tekemistä keskenään. Keskustan ylimääräinen puoluekokous pidetään 7. Syynä ovat heikentyvä talouskehitys ja maailmantalouden epävarmuus, joiden seurauksena korkotaso pysyy matalana myös tulevina vuosina. Menojen vuosittainen nousu on asuinpaikasta, asumismuodosta ja kotitalouden tyypistä riippuen noin 1,5–2,5 prosenttia. Kaikkonen on huolissaan syntyvyyden laskusta. – Tietyt työkalut ovat vähän samantyyppisiä kaikissa maissa, mutta muista maista voidaan saada uusia ideoita, Ala-Rämi korostaa. Antti Kaikkonen kuitenkin vakuutti ymmärtävänsä syrjäseutujen haasteita. KESKUSTAPUOLUEEN puheenjohtajaehdokkaana Pyhäjärvellä vieraillut puolustusministeri Antti Kaikkonen ei kannata vaatimuksia aluekehitysrahojen siirtämisestä Etelä-Suomeen. Kannatusta jakaantuu molemmille ehdokkaille. Keskustapuolueen puheenjohtajaehdokkaat kampanjoivat ja kiertävät kenttää vakuuttamassa valitsijoitaan. Pyhäjärvelle suurempi joukko tulee noin kahden vuoden päästä. Hän myös painotti, että hänen Keskustansa edustaa arkijärkeä. Uusmaalaisena kansanedustaja koen tuollaiset vaatimukset kiusallisiksi. Tosin Väyrysen viime vuosien tapahtumat harmittavat. Suomessa Interreg Europe -ohjelman rahoittamasta projektista vastaa Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti. Esimerkiksi Uudenmaan maakuntajohtaja Ossi Savolainen vaati aluetukirahoja sillä perusteella, että etelässä on enemmän asukkaita. – Asumismenojen kasvu on hitaampaa kuin edellisvuosina. Osastot saavat lähettää äänioikeutetun edustajan jokaista 50 jäsentä kohti. Pyhäjärveltä lähtee puheenjohtajaa valitsemaan runsaat 20 edustajaa. PYHÄJÄRVI ON VALITTU Suomen kohdealueeksi eurooppalaisten rakennemuutosten kilpailukykyä edistävään Foundation –hankkeeseen. Ehdokkaiden väittelyä ei Pyhäjärvellä nähdä, lähin oli Iisalmessa alkuviikolla. Varmasti tehtiin virheitäkin, mutta talouskasvua on nostettu, holtiton velkaantuminen on lähes loppunut ja työpaikkoja syntyi 130 000 neljässä vuodessa. Jos Kulmuni valitaan, Kaikkonen tukee häntä. SIPILÄN HALLITUSTA haukutaan, mutta unohdetaan, että Suomi oli kuilun partaalla, kun Sipilän hallitus aloitti. Uuden puheenjohtajan valitsevat edustajat puolueen paikallisosastoista ja kunnallisjärjestöistä. Kulmuni koetaan ryvettymättömäksi, Kaikkonen taas kokeneemmaksi. Esikuvansa Johannes Virolaisen tavoin hän toteaa silloin, että kansanvalta on puhunut. – Noin 50 yritystä on ainakin jollain tavalla mukana Pyhäjärveltä, Ala-Rämi laskeskelee. Hän vakuutti ymmärtävänsä pohjoisen Suomen erityispiirteitä, vaikka tuleekin Uudeltamaalta. Muihin osallistujamaihin suuntautuvilla vierailuilla on tavoitteena saada uusia ratkaisumalleja. Kärsämäki Haapajärvi Pyhäjärvi Pihtipudas Kiuruvesi Kärsämäki Haapajärvi Pyhäjärvi Pihtipudas Kiuruvesi Pyhäjärvi Pyhäjärvi Pyhäjärvi Pyhäjärvi www.fmi.fi 5:27 21:10 5:29 21:07 Keskiviikko Torstai +20 +20 +20 +20 +18 +20 +18 +19 +18 +18 +19 +19 Perjantai 5:32 21:03 +17 Lauantai 5:35 21:00 +16 Sunnuntai 5:38 20:56 +17 Maanantai 5:41 20:53 +20
KATARIINA ALA-RÄMI kertoo, että Kerttu Saalasti Instituutti välittää projektista saatavaa tietoa eteenpäin, ja pyrkii vaikuttamaan aluepolitiikkaan. Kaikkonen vastasi, ettei äkkiliikkeille ole tarvetta, Mika Lintilä saisi jatkaa ainakin EU-puheenjohtajuuskauden loppuun. Pyhäjärven 215 työttömästä naisia oli 122 ja miehiä 93. Sivulla 16 2019 N:o 34 Keskiviikko elokuun 21. Koko maan työttömyysaste oli heinäkuun lopussa 10,2 prosenttia. Korkeimmat työttömyysasteet olivat Oulussa (13,3 prosenttia), Taivalkoskella (12,6), Pudasjärvellä (12,1), Vaalassa (11,6) ja Iissä (11,5). Tavoite on löytää välineitä auttaa. Toimituksella on oikeus lyhentää viestiä tai jättää se julkaisematta. – Toivomme, että yritykset ovat kiinnostuneita antamaan meille tietoa ja me olemme äänenä julkiselle sektorille päin. AlaRämi arvioi jokaiselle osallistujamaalle tulevan noin 200 000 euroa. Avoimia työpaikkoja oli TE-toimistossa tarjolla koko heinäkuun aikana noin 7 200 ja uusien paikkojen määrä oli selvästi korkeampi kuin viime kesänä. Rekrytointipalkkioita on Pyhäjärvellä maksettu vuodesta 2017 lähtien. Muistetaan hyvät tavat viestin kirjoittamisessakin. Tavoite on löytää välineitä auttaa. Puolen vuoden sopimuksella saa 3 000 euroa. Palkkion maksu on mahdollista lääkärien vajaustilanteissa. 3 Nimmeensä juhlivat Löydät meidät myös YouTubesta! Tänään Veini, Soini Torstaina Iivari, Iivo Perjantaina Signe, Varma Lauantaina Perttu Sunnuntaina Loviisa Maanantaina Ilmi, Ilma, Ilmatar Tiistaina Rauli Kirjoita kehut, kiitokset, keljuilut jne. PYHÄJÄRVELLÄ oli heinäkuun lopussa 215 työtöntä työnhakijaa, määrä nousi 15:llä kesäkuusta. Tänä vuonna vastaavaa rekrytointirahaa on käytetty 12 000 euroa heinäkuun loppuun mennessä. Rekrytointilisiä maksetaan myös Haapajärvellä ja Reisjärvellä. Varma on määritelty naisen nimeksi, mutta sitä on annettu miehillekin. Pohjois-Pohjanmaan työttömistä puolet oli heinäkuun lopussa miehiä ja puolet oli naisia. Vuosi sitten Pyhäjärvellä oli 210 työtöntä työnhakijaa. Alle 25-vuotiaita oli työttöminä 39. Työvoiman kysyntä on kuitenkin hyvää tasoa. Lääkäreitä houkutellaan edelleen rahalla. päivä Antti Kaikkonen ei siirtäisi aluetukia Uudellemaalle Työttömyys kääntyi nousuun Pyhäjärvellä Signe tulee muinaisskandinaavisesta voittajatarta tarkoittavasta nimestä. Työttömyysaste oli heinäkuun lopussa 10,9 prosenttia. WhatsApp-viestinä tai tekstiviestinä meille numeroon 040 772 0231. Antti Kaikkosen vaalitilaisuudessa Kahvila Karnevaalissa kysyttiin muun muassa sitä, ottaako Kaikkonen painavamman valtiovarainministerin paikan, jos hänet valitaan Keskustan johtoon. Rahaa tarjotaan, koska lääkärien saanti on vaikeaa. tekstiviestipalsta N?P?K?S?I s?n?t?u. Työttömyysprosentti oli 11,4. KAUPUNGINHALLITUS esittää valtuustolle, että se varaa 25 000 euroa terveyskeskuslääkärien rekrytointipalkkioihin. Koko Pohjois-Pohjanmaalla oli heinäkuun lopussa 21 300 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 100 työtöntä vähemmän kuin vuosi sitten. Hankkeen tavoitteena on estää rakennemuutoksen kielteisiä vaikutuksia ja vahvistaa myönteistä kehitystä. Vuosina 2020– 2021 Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen palvelukseen Pyhäjärvelle tuleva virkalääkäri saa ensimmäisenä vuotena 8 000 euroa, jos tekee sopimuksen vähintään vuodeksi. Pitkäaikaistyöttömiä, yli vuoden yhtä mittaa työttöminä olleita oli 43. Maakunnan alhaisimmat työttömyysprosentit olivat Hailuodossa ja Reisjärvellä (6,4), Kalajoella (6,7), Pyhännällä (7,0) ja Pyhäjoella (7,6). Viime vuonna rakrytointiin käytettiin 9 300 euroa. Samana päivänä kalenterissa on ollut nimi Sulosuma, jota ei ole annettu yhdellekään suomalaiselle. Alkaneen hankkeen budjetti on 1,86 miljoonaa euroa. Kiihkein työttömyyden laskuvaihe on ohi, sillä työttömien määrä ei alene yhtä merkittävästi kuin viime vuonna ja vielä alkuvuodesta. Pyhäjärvellä avoimia työpaikkoja oli heinäkuun lopussa 19
Varsinkin, kun mitään paloa ei lankaan ollut. Muutama huutokauppa vielä ja Pyhäjärven miesten sodassa hankitusta kunniasta ei ole paljoakaan tähteenä. Mahtavia savupilviä luultiin radanvarsipalon aiheuttamiksi. Ei pidä myöskään unohtaa, että tapahtumilla on yksityispuolen elinkeinoelämään positiivista vaikutusta, kun ostovoimaisia vierailijoita saapuu kaupunkiin. että Runnin kuuluisia kylpypaikka tulee tämän radan kautta saamaan oman aseman. Innovatiivisella katsantokannalla ja kontakteilla on mahdollista luoda uskomaton määrä mahdollisuuksia, jotka ilman tekijöitä voisivat jäädä hukatuiksi resursseiksi. Oli kyseessä sitten urheilu tai mikä tahansa muu yhteiskunnan osa-alue, keräävät tämän tyyppiset tilaisuudet valtavasti huomiota. Menestyksekkäät ideat vaativat normeista poikkeavan näkökulman löytämistä, eikä kontakteistakaan ole haittaa. PYHÄJÄRVISIÄ urheilunystäviä hemmotellaan lähiaikoina oikein urakalla. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Maatyöt tulewat linjalle wiemään meitä koko tämän wuoden ja ensi wuoden. Jokainen voi kuitenkin päätellä louhoksen syvyyden käyttämällä ”mittatikkuna” taustalla näkyvää 90 metrin korkuista kaivostornia.. Pyhäjärvi on siis muutamien tuntien ajan nähtävillä useammalle miljardille ihmisille. HYVIN MENNYT ottelu ja tuleva voimamieskisa ovat esimerkkejä, mitä tekemällä voi saada aikaiseksi – sekä paikallisille että muualta saapuville. Rakenteilla olewat rautatiet Salmetar 12.8.1919 P yhäjärven • Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi Konttori avoinna arkisin klo 9-13 Puh. m. Kaivosalue on valjastettu kisoille, ja laaja näkyvyys on parasta mahdollista pr:ää muun muassa kaivoksen uusiokäyttöä silmällä pitäen. Harvemmin nämä henkilöt saavat suurempaa huomiota, eivätkä sitä toisaalta välttämättä edes kaipaa. Ulkopuoliset eivät saa liikkua kaivosalueella TOIMINIMI PAAJASEN tontilla perjantaina vieraan huutokaupanpitäjän toimesta järjestetyn huutokaupan yleisön keskuudessa syntyi varsinainen sihinä palosireenin antaessa hälytysmerkin n. On kuitenkin ilmennyt, että aidasta ja kulkukielloista huolimatta kaivosalueella käy lapsia ja nuoria ns. Lehti ei vastaa ilmoitusten poisjäännin aiheuttamasta vahingosta. Perjantaina oli mahdollisuus nähdä ensimmäistä kertaa jääkiekon Liiga-joukkueita paikan päällä. Yleensä vielä talkoovoimin puurretaan menemään tahdonvoimalla. 040 772 0231 Toimistonhoitaja/toimitusjohtaja Teija Pesonen 040 772 0234 teija.pesonen@pyhajarvensanomat.fi Päätoimittaja Mirka Kauranen Perhevapaalla Ilmoitushinnat: veroton al-verollinen Etusivu 1,10 e 1,36 e Muut sivut 0,92 e 1,14 e Kuolinilmoitukset 0,90 e 1,12 e Osoiteilmoitukset 0,44 e 0,55 e Kiitosilmoitukset 20,16 e 25,00 e Sähköpostilla jätetyistä ilmoituksista on tehtävä ilmoitusvaraus puhelimella. Seuraavan kerran suuren urheilujuhlan tuntua pääsee maistamaan lauantaina 7. vanhalla raakkukivikasalla. Työt aloitettiin tammikuussa 1918 ja owat ne olleet toistaiseksi käynnissä Iisalmen, Kiuruwedwn ja Pyhäjärwen pitäjissä, missä on tehty maatöitä. klo 8–16, p. Näin tehokkaita talkoolaiset olivat. Huomiot lehden toimitusongelmista tehtävä kahdeksan päivän kuluessa asiakaspalveluumme. TÄMÄ PÄÄKIRJOITUS on kiitos niille kaikille, jotka tekevät pyyteetöntä työtä ympäröivälle yhteisölle, ja ansaitsevat saada siitä tunnustusta. Nolo juttu. 017-822 024 Savon Jakelu Oy llmestymispäivä: keskiviikko Ilmoitusten jättö: perjantaina klo 13.00 mennessä Sivunvalmistus: Pyhäjärven Sanomat Painopaikka: Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy/Botnia-Print, Kokkola Julkaisija: Pyhäjärven Sanomat Oy www.pyhajarvensanomat.fi Tilaa lehti: Kestotilaus 68€ Vuosikerta 12kk 74€ Vs. m. Kärppien ja TPS:n harjoitusmatsi toi jääkiekon ystäville tutuksi Pyhäjärveä Suomessa. Erityisen onnellinen hän oli, että ottelu sai ihmiset liikkeelle. Asemia tullee 5 ja pysäkkejä 11. Iisalmen Yliwieskan rakenteilla olewasta rautatiestä: Rata tulee kulkemaan Iisalmen maaseurakunnan, Kiuruweden, Pyhäjärwen, Haapaweden, Niwalan ja Yliwieskan kautta. Sammutustöihin joutumisen pelko on saamassa vaikean fobian luonteen. päivä 4 Pyhäjärven Sanomat 24.8.1994 Pyhäjärvi ennen wanahaan PYHÄSALMEN KAIVOKSEN teollisuusalue on aidattu kokonaisuudessaan turvallisuussyistä. Pyhäjärvellä ei sellaiseen ole yksinkertaisesti varaa. Kaivoksen suojeluasioista vastaava osastopäällikkö Reijo Uusitalo on tosissaan huolestunut luvatta alueella liikkuvien turvallisuudesta. Välitämme ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Molempien tapahtumien saamiseen Pyhäjärvellä on näppinsä ollut pelissä Pyhäjärven Kehityksen toimitusjohtaja Risto Alaheikalla. Huutokauppaväki pakeni palosireenin kiljaisua Pyhäjärven Sanomat 21.8.1969 TIEJA WESIRAKENNUSTEN ylihallituksen yli-insinööri on äskettäin antanut tietoja m. Marjoniemi Camping Challenge -harjoitusottelun jälkeen vaihdoin muutaman sanan Pohdin jääkiekkojaoston Virpi Halosen kanssa. Lehti ei vastaa virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta tai puhelinvälityksessä sattuneesta väärinkäsityksestä. Varhaisjakelupäivystys: Ark. syyskuuta Pyhäsalmen kaivoksella, kun maailman vahvimmat miehet saapuvat rikkomaan maailmanennätyksiä. EDELLÄ MAINITUN kaltaisten tapahtumien järjestäminen vaatii sitoutumista ja intohimoa. Mainitsemisen ansainnee m. Hallilta poistuessani reilut puoli tuntia päätössummerin jälkeen ei olisi voinut – ottelua näkemättä – enää sanoa, oliko hallin kansoittanut juuri 900 ihmistä. Vastuu virheistä: Ilmoitusten julkaisemisessa noudatetaan voimassa olevia Sanomalehtien Liiton ilmoitusten julkaisusääntöjä. Haastavassa tilanteessa olevalle kaupungille tällaiset tapahtumat ovat elintärkeitä. Piha, joka kaiken päivää kuhisi väkeä, tyhjeni hetkessä miesväestä muutaman vaimoihmisen jäädessä kuuntelemaan meklarin vitsejä. klo 14 aikaan. Strongman-kisat taas välitetään televisioiden kautta lähes sataan maahan, mikä tarkoittaa vajaata puolta maapalloa. Sanotaan Sanomista Tilaaja, ilmoita muuttunut osoitteesi myös meille! 2019 N:o 34 Keskiviikko elokuun 21. päätoimittaja Kirsi Haapea 040 1697 350 kirsi.haapea@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi Asiakaspalvelu / ilmoitukset Minna Montonen 040 772 0231 ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi Toimittaja Ossi Savolainen 040 7366 098 ossi.savolainen@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi Valokuva ei pysty antamaan avolouhoksen valtavista mittasuhteista tarpeeksi selkeää kuvaa. Poikkeustilanteen vuoksi olisi ehkä kaikki väenkokoontumisia aiheuttavat tilaisuudet peruutettava siksi, kunnes sataa kunnolla. Halonen totesi huojentuneena tapahtuman menneen hyvin ja toivovansa sen tuovan positiivista näkyvyyttä Pyhäjärvelle. Muistutukset virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituspäivästä lukien. Hälytyksen aiheutti vanhan höyryveturin harras ja ikävystynyt tupruttelu Velkaperän tienoilla, missä se odotteli asemalle pääsyä. Tämä alkupuoli tulee muuten olemaan suuritöisempi kuin loppumatka, joka kulkee pitkin Kalajoen laaksoa. Siinä on tilaisuus, jota ei tule hukata
Vedestä saa etsiä metallia, mutta maasta etsimiseen tarvitaan maanomistajan lupa. Kun heittelee isommalla magneetilla, kannattaa köysi sitoa vaikka laituriin, jottei käy niin että magneetti lumpsahtaa irti käsistä. Magneettikalastajat käyttävät eri kokoisia magneetteja. Saalista tulee, jos magneetti osuu metallin kohdalle. Tämän kalastuksen saalista ei laiteta paistinpannulle, vaan todennäköisemmin romunkeräykseen. Välillä tuntuu, ettei tulee mitään, sitten tarttuu 5 sentin kolikko ja taas into palaa. – KERRAN KÄVIN NOSTAMASSA laiturin rakentajilta pudonneen avaimen. Pienimmillä saa lähinnä pullonkorkkeja ja muuta pienromua, isommilla pystyy nostamaan polkupyöränkin. hmiset tulevat juttusille, kun näkevät Merja Liuskan kalastelemassa magneetilla. Merja on harrastanut magneettikalastusta ja myös metallin etsintää maasta kolmisen vuotta. Jos joltakin jotain katoaa veteen, on jonkinlaiset mahdollisuudet etsiä. Pyynti näyttää heittouistelulta, tosin siimana on köysi ja uistimena magneetti. Saaliiksi kyllä riittää, että saa romua ja roskaa pois. MAGNEETTIKALASTUKSELLE otollisia paikkoja ovat sellaiset rannat, joilla liikkuu ihmisiä. Uimarannalta olen kerännyt paljon nauloja pois, eivätpä ole kenenkään jaloissa. Uimarannalta olen kerännyt paljon nauloja pois.. Vesistöpyynnissä saaliiksi on tullut pullonkorkkeja, tölkkejä, nauloja, kadonneita uistimia, katiskan jäänteitä ynnä muuta roskaa. Magneettikalastus ei olekaan kalan pyyntiä, vaan metallin etsintää vedestä. – Tulee oltua ulkoilmassa. Merja on aikeissa hankkia isomman magneetin, jolla saa vähän järeämpääkin rautaa kuin pullonkorkkeja. Poikien upottamaa polkupyörää ei nykyinen magneetti jaksanut nostaa. – Meiltä on kerran pudonnut ankkuri, sitä voisi etsiä Pietarsaaren kupeelta. PuistoisLöydät meidät myös Facebookista! 2019 N:o 34 Keskiviikko elokuun 21. Pyhäjärvellä Merja käy kalastelemassa esimerkiksi Hotellinrannassa. päivä 5 I Viikon varrelta Merja kalastaa magneetilla Merja Liuska uittaa magneettia Pyhäjärvessä ja kerää metalliromua pois
Jonne ilahtui, sillä hevosenkenkä tietää onnea. Tölkki voi päätyä lehmän rehuun ja repii lehmän suoliston, ja lehmä kuolee tuskallisesti. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus hylkäsi Malilan ja Nurmisen valituksen kaupunginvaltuuston 29. Kaupunginvaltuuston päätökset eivät sisältäneet ratkaisuja, joista saa tehdä kunnallisvalituksen. helmikuuta 2016. Kaupunki joutuu korvaamaan valittajien oikeudenkäyntikulut 150 euroa. Vammaisneuvosto voi täydentää kokoonpanoaan liikuntavammaisten edustajalla. Muinaismuistokohteille ei saa mennä tonkimaan. Merja Liuska kuljettaa metallinpaljastinta omilla pelloillaan Rannankylässä. Jos kaivaa maata, on tehtävä mahdollisimman pieni monttu ja siistittävä jäljet. 6 2019 N:o 34 Keskiviikko elokuun 21. KAUPUNGINHALLITUS merkitsi tiedoksi ja saattaa kaupunginvaltuuston tietoon kolme päätöstä valituksista, joita on tehty edesmenneen kaupunginjohtaja Veikko Tikkasen ajasta Pyhäjärven kaupungin johdossa. – Kateellisena katson toisten löytöjä: rautakautisia miekkoja, kultakoruja. Paljastuu, että ihmisiä on kulkenut paljon kauempana mitä on luultu. Korkein hallinto-oikeus ei muuttanut Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöstä ja hylkäsi Taimi Nurmisen valituksen siitä, että Tikkanen oli esteellinen esittelemään kaupunginvaltuuston kokousasioita 8. – Jos löydän jotain selvästi historiallista, mieluummin jätän sen maahan ja kutsun asiantuntijat paikalle. Nativalle avustusta vuokranmaksuun Jatkoa edelliseltä sivulta.. Erityisesti tien poskeen heitetyt juomatölkit ovat vaarallisia eläimille. toukokuuta 2017 pöytäkirjasta. Metallipaljastimella löytää myös alumiinia. Kauankohan ne ovat siellä piileskelleet ja mistä lienevät peräisin. – ETELÄ-SUOMESTA löytyy kalmistoja. KAUPUNGIN edustajana kyläneuvostossa jatkaa Pauliaukusti Haapanen, varalla Teija Mykkänen. Pauliaukusti Haapanen on kaupunginhallituksen edustaja. Siitä pystyi vielä lukemaan tekstin In God we trust. Sillä voi etsiä jalometallejakin. Sievissä löytyi metallipaljastimen avulla yllättävä hautapaikka. VAMMAISNEUVOSTOON nimettiin eri tahojen edustajat. Yhdistys toimii Rillankiven vuokratiloissa. Pois jäivät Anne Niiranen, Irina Karvonen ja Jari Aittokoski. UUTEEN KIHUTOIMIKUNTAAN valittiin uusina Heikki Koski, Niko Pirttisalo ja Jere Hakkarainen. Löysin myös Ruotsin skillingin 1800-luvulta. Puheenjohtajana toimii Mustaparta, varalla Hälinen. Nativan toiminta tähtää mielenterveysongelmaisten ja vaikeuksissa olevien henkilöiden hyvinvoinnin edistämiseen. Entisistä jatkavat Pentti Illikainen, Eeva Vaskilampi, Jukka Lehtosaari, Osmo Ylisuvanto, Katja Rönkä, Eila Rajala ja Raili Jokiperä-Ryynänen. Rillankiven maastosta löytyi 1970-luvun kopeekka. Metallinpaljastimella löytyi hevosenkenkä kotipellosta. Syöpäyhdistys Sisko Niskanen, varalla Aune Hänninen, Epilepsiayhdistys Mauri Kinnunen, Nativa ry Mika Hälinen, Sydänyhdistys Seija Mustaparta, Diabetesyhdistys Merja Rauno, Kehitysvammaisten tuki Marjut Kinnunen, Ppky Selänne Päivi Roivas, lapsiperheiden edustaja Katja Paasonen. Metallipaljastin tunnistaa myös ei-magneettiset metallit. KAUPUNGINHALLITUS myönsi Pyhäjärven Nativa ry:lle avustusta vuokran maksuun 5 148 euroa, jolla kuitataan kahdeksan kuukauden vuokra Nativan toimitiloista. – Kolikoita on mukava löytää. Aina välillä metallinetsin piippaa ja kaivamalla löytyy ehkä hevosenkenkä, maatalouskoneen osia, kettinginpätkiä tai lehmänlenkkejä. Toimikunta valitsee puheenjohtajan keskuudestaan. Merja on kuullut tarinan, että Kauralan pellolla oli joskus kyntömies kyntänyt ja pellosta oli noussut rahoja. Puheenjohtaja on Piippo, varapuheenjohtaja Huhmarniemi. Olen kaivanut täältä pelloilta Amerikan sentin vuodelta 1927. Kaupunginvaltuuston pöytäkirja esitetään korjattavaksi siltä osin, että Malilan eriävä mielipide liitetään siihen. APUNA ON TARKKUUSETSIN, pinpointteri, jolla löydön voi tarkentaa ja säästyy turhalta kaivamiselta. KAUPUNGINHALLITUS asetti taloustoimikunnan kaudeksi 2019–21. Kyntäjä oli aikonut ottaa rahat talteen sitten, kun oli kyntänyt, mutta niitä ei enää löytynyt. Kunnioituksesta edesmennyttä kohtaan aiheesta ei keskusteltu sen enempää. Aarrejahti on lapsellekin kiintoisaa puuhaa. Mielikuvitusta kiehtoo, jos löytää vanhan puukonterän tai sormustimen maakerroksista. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on edelleen valitus kaupunginjohtajan valinnasta. Nyt oikeusasteissa ei ole enää Tikkasen aikaa koskevia valituksia. VANHUSNEUVOSTOON nimettiin Eläkeliitosta Taimi Piippo, varalla Paavo Leskinen, Eläkeläisistä Toivo Huhmarniemi, varalla Eeva Jääskeläinen, Omaishoitajat ja läheiset ry:stä EiKaupunginhallitus nimesi toimielimiä la Leppäharju, Senioreista Kaija Muranen, varalla Taimi Nurminen, Sotainvalideista ja omaisista Kaija Parttimaa, seurakunnan diakoniatyön ja SPR:n edustajaksi Minna Heinonen, varalla Pirkko Kumpulainen, Vanhustenkotiyhdistyksen ja Muistiluotsin edustajaksi Raija Miettinen, varalla Mervi Multala ja Ppky Selänteen edustajaksi Henna Kauranen. Hän tietää, että jos maasta paljastuu paljon nauloja, on paikalla todennäköisesti ollut rakennus. päivä ja rannoilla saa etsiä. Pohjois-Suomen hallintoValituspäätöksiä tiedoksi oikeus hyväksyi Laila Malilan ja Taimi Nurmisen valituksen siitä, että Malilan eriävä mielipide poistettiin valtuuston kokouksen 29. Itse saan vain rautanauloja. Jäsenet ovat Heikki Koski, Jorma Leskinen, Kjell Kurtén, Hanna-Reetta Majava ja uusina Jukka Tikanmäki, Teija Mykkänen ja Raija Leppäharju. toukokuuta 2017 tekemästä päätöksestä, joka koski vuoden 2016 tilinpäätöstä. METALLIN ETSIMINEN on johdattanut Merjaa myös perehtymään historiaan
Metsä pysyy metsänä ympäri vuoden, eri aikoina se tarjoaa erilaisia mahdollisuuksia. Metsässä, järvellä tai vaikka siellä luontopolulla voi keskittyä vain ja ainoastaan siihen, että katsoo eteensä ja huolehtii vain siitä seuraavasta askeleesta. Luontoon voi mennä milloin vain. Uutta tietoa tulvii joka tuutista median ja muiden ihmisten kautta ja välillä kaikki informaatiomäärä tuntuu tukahduttavalta. Pyhäjärvellä luonto on lähellä ja kaikilla on mahdollisuus nauttia siitä. Tiheä aluskasvusto saattaa haitata leppoista kulkemista ja itikat inisevät korvan juuressa. Näissä reitit on tarkasti merkitty vaikka varsinkin Vitikkamäen polku kulkeekin umpimetsässä. Hyvinvointiteeman mukaisesti ajattelin kuitenkin kertoa vähän yhdestä metsän keskellä asumisen hyödyistä: luonnosta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Mielen rauhakin on hyvinvointia parhaimmillaan. LUONTO ON MEILLÄ täällä todella kaunista, eikä sitä välttämättä edes muista nykypäivän kiireisessä sykkeessä. Pyhäjärvellä on kuitenkin loistavia mahdollisuuksia päästä kulkemaan luonnossa. Nimenomaan lenkkeily on minulle ehkä lähin luonnossa liikkumisen tapa, sillä olen totaalisen suuntavaistoton ja merkityille luontopoluillekin on täältä pitkähkö matka. Tietysti metsissä on miinuksensakin. Luonnossa ei tarvitse kiirehtiä, saa mennä omaan tahtiin ja oman tason mukaan. Arjen kiireistä pääsee helposti irti, sillä luonnon omassa äänekkäässä hiljaisuudessa pää tyhjenee parhaassa tapauksessa totaalisesti. Risut ja oksat saattavat paiskoa naamalle ja jalka epähuomiossa osua kannon tynkään, mikä saattaa aiheuttaa tasapainon hetkellisen menetyksen. Jollekin lenkkeily on se oma juttu ja jollekin toiselle se voi olla vaikka järvellä veneily. Pään mukana toimii koko muu paketti. 2019 N:o 34 Keskiviikko elokuun 21. Välillä voi ihan pysähtyä hengittämään ja kuuntelemaan. Aluksi metsä saattaa tuntua kuoleman hiljaiselta, mutta kun aikansa keskittyy, kuulee luonnon oman kuhinan. Luonnosta tämän kaiken voi saada, ja vieläpä ilmaiseksi! Raittiista ja puhtaasta ilmasta kannattaa nauttia, nyt kun sitä vielä on täällä jäljellä. Pauliina Estola Rauhaa, raitista ilmaa ja luonnon kauneutta Harrastukset ja hyvinvointi Luonnossa liikkuminen on harrastus, joka antaa hyvinvointia sekä keholle että mielelle. Luonnossa voi ja kannattaa pysähtyä. Jos näihin kaikkiin kuitenkin varautuu hyvillä jalkineilla, hyttysmyrkyllä ja silmien auki pitämisellä, jää luonnossa kulkemisesta hyvä maku suuhun. Siksi olen kiitollinen saadessani asua kirjaimellisesti järven toisella puolella, kaukana kylän rauhattomuudesta. Pyhäjärvellä riittää luontoa silmän kantamattomiin ja jokaiselle varmasti löytyy oma tapa päästä nauttimaan sen tarjoamista mahdollisuuksista. Vetää syvään henkeä ja kuunnella. LUONTOON KANNATTAA lähteä, asui sitten maalla tai kaupungissa. Sama vaikutus on esimerkiksi lenkkeilyllä, jos sitä on mahdollista tehdä tiellä, jolla ei ole paljoa liikennettä, eikä rakennuksia ole ihan vieri vieressä. Esimerkiksi Vitikkamäen luontopolku tai Honkavuoren pururata. Eikä luonnossa oleminen välttämättä tarkoita edes metsään asti menemistä. Miten tämä kaikki metsässä rämpiminen sitten liittyy hyvinvointiin. Ja mikä parasta, metsä ei katso vuodentai vuorokauden aikaa ja sinne voi halutessaan mennä ihan yksin, vain oman pään kanssa. JOS SIIS HAKEE mielenrauhaa arjen keskelle, eikä halua maksaa liikoja, kannattaa vain vetää lenkkarit jalkaan (tai kumpparit, jos pelkää käärmeiden mahdollisuutta) ja tallustaa lähimmälle metsäalueelle. päivä 7 PYHÄJÄRVI ei ole mikään Suomen suurin ja kiireisin kaupunki, mutta on täällä silti omat kuhinansa ja melunsa. Minun on täältä käsin tietysti helppo sanoa, minun ei tarvitse kävellä kuin muutama hassu askel omalla pihalla ja olen jo metsän ympäröimä. Siellä voi kuunnella hiljaisuutta, hengittää, saada hyötyliikuntaa ja keskittyä vain siinä hetkessä elämiseen. Arjessa tulisi pitää huolta myös omista aivonystyröistään, jotka tarvitsevat lepoa ja rauhaa. Varsinkin keskustan iltapäiväneljän liikenne tuntuu välillä ylivoimaiselta. Suuntavaiston uupuminen ei siis rajoita menemistä laisinkaan. Joskus arjen pyörteessä saattaa unohtaa paikkakuntamme kauneuden, jota tulisi kunnioittaa ja josta tulisi olla kiitollinen.. Tottahan toki syrjässä asumisessa on omat haittansa: harrastuksiin on välillä vaikea päästä, eikä ikätovereita ole välttämättä kuin parinkymmenen kilometrin päässä
Lapsen lepoasennossa ollaan polvet maassa ja kädet viedään pitkälle eteen. – Kehitystä tapahtuu ihan huomaamatta. Lisäksi syksyllä alkaa kaksi lasten balance-ryhmää, joissa asiaa lähestytään enemmän leikin kautta. Porukassa ei ole tupakkamiehiä eikä juoppoja. Tärkeää ei ole fyysinen vaan henkinen läsnäolo. LÄHDETTÄESSÄ balancetunnille ei mukaan tarvitse muuta kuin jumppamaton. – Balancessa ei kuitenkaan ole niin paljon mukana joogafilosofiaa. Balance on harjoitusmuoto, jossa on samankaltaisia piirteitä joogan kanssa. Lopussa otamme mukaan myös akrobatiaa, esimerkiksi päälläseisontaa pienin askelin, Katja valottaa balance-tuntiensa kulkua. – Tämä on ihana harrastus myös ihan kotioloissa, Rönkä iloitsee. – Ensiksi kun saavun paikalle, piilotan kellon – kiire ei saa olla. – Olemme 70–86-vuotiata. Aloitamme aina rauhallisesti selinmakuulta hengitysharjoittelulla. Annan aina vaihtoehdon, kuinka liikkeen voi tehdä eri tavalla, ja aina kun siltä tuntuu saa mennä lapsen lepoasentoon. Toki niitäkin löytyy Naisvoimistelijoilta lainaan. – Oman kehon hyväksyntä on asia, josta balancessa lähdetään liikkeelle. Olemme kaikki aika samantasoisia pelaajia, ikäpojat pohdiskelevat. Yhteensä ryhmään kuuluu 16 biljardihaita. Kaikilla on sama välillä. Tunneilla voi rauhoittua, mutta toisaalta myös saada virtaa, alleviivaa Rönkä balancen monipuolisuutta. Harjoittelu auttaa niin stressiin kuin fyysisiin kolotuksiin. Tauno Rotonen, Hannu Mustaparta, Tauno Pietikäinen, Matti Räisänen ja Ilmari Hautala viettivät perjantaiaamua Nuokkarilla biljardia pelaten. Lempeyttä omaa kehoa kohtaan vaaditaan. 8 2019 N:o 34 Keskiviikko elokuun 21. Joissain tapauksissa Katja saattaa käydä korjaamassa osallistujan asentoa ja neuvomassa. – Välillä menee alkupäivä huonosti, ja sitten pelaaminen paranee ja peli kulkee. Tärkeintä on tehdä oman fiiliksen mukaan. Runko ei ole tehtävissä sarjoissa sama, opastaa Pyhäjärven Naisvoimistelijoiden Katja Rönkä. Tiukka peli on käynnissä. Balance sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille ihmisille. – Tämä sopii myös raskaina oleville, eikä fyysisetkään vammat haittaa, sillä liikkeitä voi muokata. Vaikka tunnit ovat myös sosiaalinen tilanne, ollaan matolla harjoitusten aikana hiljaa. Rönkä on kesän aikana vetänyt balance-tunteja kaksi kertaa viikossa. Saa olla oma itsensä, pelaajat muistuttavat. Valoina toimivat kynttilät sekä ikkunoista sisään himmeästi kuultava auringonvalo. Tiistaisin ja perjantaisin kokoontuva kerho on toiminut jo parisenkymmentä vuotta. Rönkä muistuttaa, että tunnit eivät ole kuitenkaan toistensa kopiota, vaikka suuret linjat pysyvätkin samoina. Täällä voi käydä säännöllisesti tai satunnaisesti ja balance sopii myös päivittäiseksi harjoitteeksi. Harrastukset ja hyvinvointi Pyhäjärven Naisvoimistelijoiden balance-tunnilla oli rauhallinen tunnelma. Matti Räisänen (vas.), Ilmari Hautala ja Hannu Mustaparta tarkkailevat tilannetta.. Muuten hän ei puutu harjoitteiden tekemiseen. – Ikäpojissa saa käydä vapaasti, eikä tarvitse esittää mitään. – Meillä on hyvä henki. päivä Rauhoittumista tai lisää virtaa JOS ETSIT harrastusta, joka auttaa kehon kokonaisvaltaiseen vahvistamiseen, on erinomainen vaihtoehto balance. Hän toivoo, että osallistujat pääsevät pois tavoitteiden asettamisesta harjoitteissa. – Pyrkimyksenä on päästä kehon ja mielen tasapainoon. Tällä kertaa pelaajia oli paikalla viisi, osa aamutuimaan pelaamassa olleista oli jo ehtinyt poistua toimittajan saapuessa. BALANCE-HARJOITTELUSSA keskeisessä osassa on rauhallinen ja tasainen hengitys. Tauno Pietikäinen innostui hakemaan huuliharppunsa pelien lomassa ja vetäisi komeasti kappaleen Sä kaunehin oot. Sen jälkeen on dynaaminen vaihe ja lopuksi loppurentoutus. – Selän linjaukset ovat tärkeitä, ja niitä saatan korjata. Syksyn kalenterissa Naisvoimistelijoilla on balancea kerran viikon aikana. Jos minulla on väsynyt olo, niin voi olla dynaamisempaa harjoittelua. Sen tahdissa tehdään venyttäviä liikkeitä, jotka vahvistavat myös lihaksistoa – erityisesti syviä lihaksia. Jos pelaajia tulee paikalle 14–16, joutuu odottamaan. – Aloitimme vanhan apteekin talossa ja sen jälkeen pelasimme Terveystalon rakennuksen päässä, ennen kuin siirryimme tänne, perjantaiaamuna pelaamassa olleet ikäpojat kertovat. Täällä saa huutaa kovastikin, eikä kukaan suutu. BILJARDIN OHELLA pelihetket ovat miehille sosiaalinen tapahtuma. Ikäpoikien biljardissa palloja pussiin hyvässä hengessä ELÄKELIITON Pyhäjärven yhdistyksen Ikäpoikien biljardikerholla on takana jo pitkä taival. – Ohjaajan fiiliksen mukaan mennään. Huumori kuuluu isona osana asiaan, eikä pelaamista oteta liian vakavasti. Ikäpoikien kerhossa pelimuotona toimii perinteinen kasipallo, jota osallistujat pelaavat kaksi vastaan kaksi -systeemillä. Tauno Rotonen (oik.) yrittää juuri pussitusta. Perjantaiaamun peleissä nähtiin huikaisevia suorituksia, joista kumpusi pelaajien kokemus – valkoista palloa kimmoteltiin välillä monenkin vallin kautta. Mielikuvilla pyritään saamaan ikävät asiat pois mielestä, ja näitä mielikuvia voi viedä myös arkeen ja sen ulkopuolelle, Rönkä muistuttaa. Alussa joku liike voi tuntua vaikealta, mutta ihana on huomata, kun kehittyy
Aiheesta puhumassa yhteisöasiamies Eeva Vaskilampi ja Arja Rantapelkonen Pyhäjärven kaupunki tukee kaikenikäisten hyvinvointia Ikäystävällinen Pyhäjärvi teemalla. Pientä tarjoilua tilaisuuden aiheeseen liittyen klo 17.30 -18. Harrastukset ja hyvinvointi Hei Sinä pyhäjärvinen työikäinen ja ikääntyvä Tule mukaan kuulemaan ja keskustelemaan, miten voit itse vaikuttaa aivojesi hyvinvointiin! Mitä on aivoterveellinen ravitsemus. alk. Pientä tarjoilua tilaisuuden aiheeseen liittyen klo 17.30 -18. Opettajan mielestä tanssin voi aloittaakin puhtaalta pöydältä, ilman aiempaa kokemusta. klo 17.00 Liikuntaleikit ja pelit (5-6v ) Keskuskoulu Pe 6.9. klo 14.00 Ikäihmisten kuntosali Sairaalan kuntosali Ti 3.9. Naistentansseissa oli mukavaa, kun sai itse hakea ja tanssia niin paljon kuin halusi. klo 18.15 Tabatakehonpainoharjoittelu Ikosen koulu LISÄTIETOJA RYHMISTÄ PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN SIVUSTOILLA ILMOITTAUTUMINEN VAIN SEURAAVIIN RYHMIIN: Nuorten harrastekiekko, Nuorten harrastesulis, Cheerleading Mini & Junnu, Lasten liikuntaleikit ja pelit (5-6v) & (7-9v) Liikuntatoimi 044-445 7640, marko.pehkonen@pyhajarvi. alk. klo 16.00 Liikuntaleikit ja pelit (7-9v) Keskuskoulu Pe 6.9. Petri Virtanen vetää syksyn ajan paritanssikursseja Pyhäjärvellä Taitomajalla ja Haapajärvellä. päivä 9 – KÄVIN KOLME KERTAA Pyhäsalmen Suurlavalla tansseissa viime kesänä, tanssin neljä tuntia selkä märkänä. alk. Sen askelilla voi tanssia kaikkia muita paitsi kolmijakoisia tansseja eli valssia, hidasta valssia ja masurkkaa. Peruskävelyyn otetaan rytmi ja sitten puhutaankin jo tanssimisesta. Kiinnostaako oppia tai opettaa digiä vertaistuen voimalla. 040 1697 350. alk. alk. 2019 N:o 34 Keskiviikko elokuun 21. alk. – Aion mennä heti Urjanlinnaan ja Tuiskulaan tanssimaan, Liisi paljasti. klo 16.00 Nuorten harrastekiekko Jäähalli Ti 3.9. Paritanssikursseja järjestää Pyhäjärvellä myös Jokilatvan Opisto. Takkuileeko ajatus. klo 19.00 Primitive Core Keskuskoulu Ti 10.9. klo 15.00 Voimaa vanhuudestaArjan ruokala virikeryhmä Ke 4.9. klo 16.00 60+ liikuntaryhmä Ikosen koulu To 5.9. alk. Tilaisuudessa on myös mukana ruokapalvelupäällikkö Satu Väyrynen, vastaava terveydenhoitaja Marja-Leena Lehtomäki ja hyvinvointi-sote projektipäällikkö Arja Rantapelkonen. Tiistaina 3.9.2019 klo 18 kaupungintalo valtuustosali. Sporttimimmillä uusi harrastus Liisi Vähäsöyrinki opettelee foksin perusteita Petri Virtasen ohjauksessa. – Foksi on yleisin tanssi mitä tanssilavoilla soitetaan. klo 18.00 Matalankynnyksen Keskuskoulu lihaskuntojumppa Pe 6.9. klo 19.00 Kehonhuolto ja venyttely Keskuskoulu To 5.9. Ota digi haltuun ikääntyessäsi. alk. klo 19.30 Avoin vesijumppa Uimahalli Ke 4.9. Siis foksin vaihtoaskeleella pääsee hyvin alkuun, sillä voi mennä myös tangot, humpat, fuskut, lattarit ja muut nelijakoiset rytmit. klo 15.00 Nuorten harrastesulis Keskuskoulu Pe 6.9. alk. alk. Liikuntatoimi & Uimahalli Ryhmät syksy 2019 Ma 2.9. – Opetus tähtää tanssi-iltaan, voi laittaa opin käytäntöön saman tien tanssilavalla, Petri Virtanen sanoo. 13.15 Avoin vesijumppa Uimahalli Pe 6.9. Tee hyvä teko muistillesi ja tule nappaamaan vinkkejä muistin hyvinvoinnin parantamiseksi! Alustajana vastaava muistiasiantuntija Mirja Hynninen, Muistiluotsi Keski-Pohjanmaa/ Pyhäjärvi. Anna aivoillesi työrauha! Pätkiikö muisti. Tilaisuudessa mukana hyvinvointi-sote projektipäällikkö Arja Rantapelkonen. Ystävä suositteli Petri Virtasen tanssikursseja. Tervetuloa! Tilaisuudet järjestää Pyhäjärven kaupunki yhteistyössä Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen, Pyhäjärven Sydänyhdistyksen ja Keski-Pohjanmaan muistiluotsin kanssa. klo 14 – 15 Yläympyrän tuvalla. alk. klo 18.00 WorkOut Keskuskoulu Ke 4.9. Hyvä ystävä kannusti Liisiä tanssikursseille, ja hänen mukanaan Liisi kävi lavatansseissakin. – Olen sporttimimmi, tykkään kaikesta liikunnasta. Pelaan salibandyä päälajina, harrastan myös triathlonia ja olen lähdössä puolimaratonille. Avoin infotilaisuus syyskuussa alkavasta koulutuksesta to 29.8. alk. alk. alk. klo 18.00 Cheerleading Junnu (14-16v) Ikosen koulu To 5.9. alk. Kerro meille. alk. klo 13.30 Erityisliikunta Kaislaranta Ke 11.9. alk. toimitus@pyhajarvensanomat.. Taitomajalla oli tanssia oppimassa sekä Liisin tavoin jonkin verran tanssineita että aivan vasta-alkajia. Opetus lähtee kävelystä. Tee hyvä teko aivoillesi ja tule nappaamaan vinkkejä aivoterveyteesi ja samalla myös sydänterveyteesi! Alustajana ravitsemusterapeutti Leea Järvi, joka toimii PPSHP:n perusterveydenhuollon yksikön terveydenedistämisen koordinaattorina. Opetus lähtee aivan alusta, ensin kävellään yksin, sitten parin kanssa ja harjoitellaan vientiä ja seuraamista. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI Nappasitko hienon kuvan tai olisiko mielessäsi hyvä juttuvinkki. klo 13.00 Porukkalenkki Rautatieasema Ma 2.9. klo 17.00 Cheerleading Mini (9-13v) Ikosen koulu To 5.9. alk. klo 18 kaupungintalo valtuustosali. Nyt on mukavaa saada oppia, miten oikeasti tanssitaan, tanssikurssin Taitomajalla aloittanut Liisi Vähäsöyrinki kertoo. Petrin kurssi-illoissa aloitetaan alkeista ja edetään alkeis-jatkotasolle, yhteensä neljän oppitunnin verran illassa. Tiistaina 17.9
Erään pyhäjärveläisen kansakoulunopettajan ohjauksen mukaan ostimme verkkoja yhteensä 225 mkn arvosta. Pari tuntia turhaan matoja kidutettuamme soudimme taloon. – Pyhäjärvi on Pohjanmaan kalarikkaimpia järviä. Teksti on nykyistä kirjasintyyliä, ei enää vaikealukuista fraktuuraa. 10 2019 N:o 34 Keskiviikko elokuun 21. Ketään ei saapunut paikalle, ja sakotettiin kutakin poissaolosta 2 markkaa. Keisarillekin lähetettiin viestejä. KH Kuntakiemuroita nälkävuosista vuosisadan vaihteeseen Oulussa ilmestynyt Liitto julkaisi pitäjänumeron Pyhäjärvestä 23. Mainoksiakin Pyhäjärvi-numerossa oli, sekä jokaisesta ilmoituksesta toimituksen laatima suosittelupätkä. Elias Tuoriniemen pitkä runoelma Juttu juomareista on painettu aukeaman alahelmaan, olihan vuonna 1924 voimassa kieltolaki. Yöjuoksusta hyväksyttiin sakoksi 12 markkaa. Mutta aamulla vasta saimme tietää tuon hymyn oikean aiheen. Kolme kertaa kävi ukko vaatimassa palkankorotusta ainottamisaikanaan. Kuntakokouksissa käsiteltiin muun muassa jäkälän kokoamista hätäravinnoksi. elokuuta 1924. Arvelimme hänen ihailevan niiden uudenaikaisia sementtipainoja. Pyhäjärven viinavahtisääntö hyväksyttiin ja salapolttajan ilmiantajalle päätettiin maksaa 6 markan palkinto. Vuoteen 1924 saakka kunnallisvaalit pidettiin joka vuosi joulukuussa ja kerralla uusittiin kolmasosa valtuustopaikoista. Vuonna 1877 konsuli sai luvan perustaa oluttehtaan lähelle Vesikosken ruukkia. Kauppiaille Granberg ja Lyytinen annettiin lupa perustaa kaupat Pyhäjärvelle äänin 47 – 44 ½ . – Eipä tainnut olla kala syöntituulella, sanoi isäntä, joka oli koteutunut viljapellolta. Huomasimme omituista hymyä vanhan kalastajan huulilla, kun hän iltasella tarkasteli verkkojamme. – Ei ollut, sanoimme me. Lehti numero 193/1924 löytyy osoitteesta digi. Kotiin palattuamme annoimme verkot Ruotasen ukolle ainotettavaksi sovitusta maksusta. Olimme samaa mieltä. Kirjoittajan nimeä ei ole mainittu. Jotain ehkä tietäisin. Sama tulos sielläkin. Sentähden ohrankylvöstä ylimalkaan ei saatu enempää kuin tuskin 1/10 tavallisesta tulosta huonoja, vilun panemia pahnoja, kahuja, jotka eivät paljon ruokaa lisänneet.” VILJAPULAN AIKANA viinan salapolttoon suhtauduttiin ankarasti. Vuonna 1871 kauppakirjuri Matti Valkonen anoi lupaa aloittaa viinankaupan. Puumerkki oli pätevä allekirjoitus kunnallispöytäkirjassa. Kirjoitustaito oli harvinaista 1860-luvulla, kun Pyhäjärven kunta perustettiin. ”Kirjoitustaitoisia on ollut perin vähän. ARTIKKELI KERTOO kunnan pöytäkirja-asioista 1800-luvun loppuvuosina esimerkiksi Pyhäjärven vedenlaskun aikeista ja köyhäinhoidosta. ”Ohra tehtiin myöhäiseen hiljaisen kesäntulon takia, sekä siemenenpuutteen takia kuin myös että näliintyneillä hevosilla ei ole kyetty peltotöihin. Kävimme ostamassa 5 kg särkiä kumpikin ja palasimme samana päivänä Salmenkylälle. Se ei ilmeisesti tehonnut, sillä palkintoa korotettiin myöhemmin 50 markkaan. päivä Pyhäjärven asioita Liitto-lehdessä 95 vuotta sitten LIITON Pyhäjärvi-numerossa on lähes koko sivun mittainen kirjoitus Pyhäjärven kunnallishallinnosta. Saatuamme vihdoin verkot kuntoon lähdimme muikunpyyntiin Emolahdelle. Silloinen Maalaisliiton äänenkannattaja Liitto oli 8-sivuinen, ja Pyhäjärven asiat täyttivät sivuista yli puolet. Juttu kertoo Pyhäjärven kunnan varhaisvaiheet vuodesta 1866, jolloin pidettiin ensimmäinen kuntakokous. kansalliskirjasto.fi ja haulla Liitto. Käytiin talossa syömässä ja kyseltiin, missä päin niitä hyviä onkikääppäitä on. Kolmannella kerralla sitä paitsi tulimme lausuneeksi sanoja, joiden vaikutuksesta ukko lähti tavallista vikkelämmin pois näkyvistämme. Ankkuroimme veneemme erääseen kääppääseen ja aloimme piiskata lahden hiljakseen keinuvaa pintaa. – Tuota kai ne näkyvät lahdelta onkivan, sanoi emäntä, ja sinne mekin lähdimme. 1860-LUVUN NÄLKÄVUOSIA käsitellään laajasti. Liitto julkaisi pitäjänumeroita Oulun läänin kunnista. Lähteenä ovat kuntakokousten pöytäkirjat. Päätettiin perustaa lainakirjasto. Näin vakuutti meille Pyhäjärven seurakunnan lukkari eräänä päivänpaisteisena syyspäivänä kahdeksan vuotta sitten. Nälänhätä koetteli erityisesti lapsia. Ja pappi kertoi saaneensa yhtenä ainoa yönä ongella 70 kiloa ahvenia. KetäKalastajana Pyhäjärvellä pä sitten uskoisi ellei kirkonmiehiä. Seuraavana vuonna päätettiin muun muassa mustalaisten kiertelemisen lakkauttamisesta. Huomattuamme onkimisenkannattamattomaksi, päätimme ryhtyä harjoittamaan verkkopyyntiä, jolla Tikka-Pekan sanottiin rikastuneen. Pitkän kertomuksen voi lukea internetissä osoitteessa digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/ binding/1433179?page=6. Kun ei puoleentuntiin kuulunut nykäisijää, arvelimme sattuneemme huonoon kohtaan ja siirryimme toiseen kääppääseen. Vuonna 1881 Pyhäjärvellä on päästy pahimmasta pulasta ja voidaan jo lähettää 400 markkaa Volgan seuduilla oleville nälkäisille kristityille. Papin esittämän esimerkin johdosta päätimme ryhtyä ahvenia narrailemaan ongella. Me matkustimme Helsinkiin ostamaan verkkoja, sillä lähempänä ei sanottuolevan hyviä säryksiä ja muikkuverkkoja saatavana. Joka kerta me hiukan nostaa kihautimme palkkiota. Lupaa ei annettu, eikä otettu konsuli Hedmanin pyynnöstä olutkauppaa Kirkonniemelle eikä Ruotaselle. Kermalaivassa sitä sitten hytkytettiin Paajalan rantaan. Vuonna 1869, 150 vuotta sitten, kirjattiin muun muassa, että eräs talokas ja kaksi muuta miestä on kutsuttu kunnallishallinnon eteen vastaamaan kirkonmenon häväistyksestä. Jutut käsittelivät Pyhäjärven vanhinta historiaa, kunnalliselämää, kansakoululaitosta, Kansallismeijeriä, nuorisoseuraa, kauppaa ja pankkitoimintaa, rautatietä ja metsänostoa. Henkilökuvat lienevät vaalimainoksia. Saimme asiaan innostumaan myöskin erään synnynnäisen ”pyhäkkään”, joka kuitenkin vasta äskettäin oli muuttanut tuon kalarikkaan järven rannalle. Kun pappi ja lukkari ovat yksimieliset jostakin asiasta, niin ei voi enää epäillä sen todenperäisyyttä. Itäviä ohria löytyi koko kunnasta vain 105, vaikka tarve oli kymmenkertainen. Olimme yötä talossa ja näimme naapurin miesten aamulla kantavan korillisittain hopeakylkisiä, punasilmäisiä särkiä rannasta kotiinsa. On syytä käyttää hakusananaa Pyhäjärvi Ol.. Siltavouti ja kanttori näyttävät osanneen kirjoittaa jokseenkin hyvin luettavaa kirjoitusta”, reportteri toteaa. Ja me innostuimme asiaan ja päätimme rikastuttaa itsemme Pyhäjärven ahvenilla. Valtiolta oli saatu ”suuren hädän ja ahdistuksen lievittämiseksi” 4 000 markkaa, josta 3 181 markkaa käytettiin siementen ostoon ja 819 markkaa köyhäinavuksi. Muutakin Pyhäjärveä koskevaa aineistoa sieltä löytää. Pyhäjärven 150-vuotisjuhlan kulkueessa kesällä 2016 huomioitiin nälkävuodet. Hänen kanssaan varustimme onget ja syötit kuntoon ja muutamia kertoja turhaan kokeiltuamme ”Junttilan syvästä” päätimme lähteä väljemmille vesille Hiidenperälle. Olinhan siellä minäkin. Useampia kykeni ohranpanoon vasta juhannuksen jälkeen. – Eiköhän ole parasta ostaa vähän särkiä heiltä ja lähteä kotiin, arveli kalastajatoverimme. Pöytäkirjat kertovat, että halloja oli useita 1860-luvulla, mutta vuosina 1867–68 kato oli raskain
Verkossamme oli ainoastaan puolenkymmentä pikkusormen pituista muikkua, mutta naapurien verkot olivat suuria, lihavia kölläkkeitä valkoisenaan. Häädyimme ottamaan ne mukaamme ja ne ovat seuranneet meitä uskollisesti kaikissa vaiheissamme hamaan tähän päivään asti. Siinä toisessa puolessa, jonka ylös saimme, oli puoli tusinaa desimetrin pituisia kiiskiä. Seuraavina öinä oli tulos samanlainen. – Näin jo illalla, että verkkosi ovat liian pienisilmäisiä, sanoi naapuri. Ja kahden viikon uutteran työn tuloksena oli tuskin neljäsosa ”napesta” muikkuja, samalla kun naapuri suolasi niitä kymmenkunta nelikkoa. Tuolla ne nytkin riippuvat vintin seinällä, muistuttaen meille niitä aikoja, jolloin olimme kalastajana Pyhäjärvellä. Lehtikuvia oli vähän ja ne olivat heikkolaatuisia. Henkilökuvat lienevät vaalimainoksia. Senjälkeen kokeilimme vielä pitkäsiimapyyntiä, mutta heti ensimmäisen kerran laskettuamme sen järveen, tarttui se hakoon ja puolet siimasta on vielä tänäkin päivänä kaloineen järven pohjassa. Tekstimainontaa Vastoinkäymisten masentamana päätimme muuttaa pois paikkakunnalta. päivä 11 Pyhäjärven asioita Liitto-lehdessä 95 vuotta sitten Liitto julkaisi pitäjänumeroita Oulun läänin kunnista. Vuoteen 1924 saakka kunnallisvaalit pidettiin joka vuosi joulukuussa ja kerralla uusittiin kolmasosa valtuustopaikoista. 2019 N:o 34 Keskiviikko elokuun 21. Lähtiessämme koetimme myydä hankkimamme kalastustarpeet huutokaupalla, mutta ne Helsingistä tuodut verkot eivät kelvanneet kenellekään, vaikka olisimme ilmaiseksi antaneet. Lämpöinen tervehdys pyhäjärveläisille ammattitovereille. Sehvo Pakina julkaistu 23.8.1924.
Keskiviikko 21.8. Monille asiantuntijoille tieto lämpöennätyksistä on kylmäävää informaatiota. 02.08.2019 Pyhäjärvi Kaivaten Sukulaiset ja tuttavat Niin väsyneenä loppumatkan kuljit, uneen rauhaisaan sä silmät suljit. 28.12.1930 k. Vallitkaa ... sunnuntai helluntaista) klo 10.00 messu Pyhän Annan kirkossa. On hiljaisuus ja suru sanaton, mutt´ tiedämme sun hyvä olla on. Mukana Matti Nuorala. Rakkaudella muistaen Marjatta perheineen Aarno ja Airi perheineen Marketta ja Aarno perheineen Sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 17.8.2019 Pyhäjärven kirkossa. 2019 N:o 34 Keskiviikko elokuun 21. nro 0403534515 www.pyhajarvenhelluntaiseurakunta.fi Naisten raamattupiiri tiistaina 27.8.klo 18 Haapasilla. klo 12.30 ry:n seurat Pyhän Annan kirkossa. Maailman johtajat yleensä tunnustavat ongelman, mutta tiedemiesten tarjoamat ratkaisukeinot eivät miellytä. Omaiset haluavat kiittää Köpsinrinteen palvelukeskuksen henkilökuntaa Viljon hyvästä hoidosta. Se purjehtii Kristuskapteenin johdolla kohti sellaisia aikoja, joihin Raamatun Jumala Jehova meidät alun perin tarkoitti. Tiistai 27.8. klo 18.00 Majatalon iltamat Lähimmäisen kammarissa, mukana Heli Hänninen ja Elsi Nurmesniemi. Grönlannin golfviheriöt ja eteläruotsalaiset viinitilat kun eivät ole ainoat seuraamukset uhkaavasta ilmastonmuutoksesta Viime perjantain televisio-ohjelmassa ”Jälkiviisaat” eräs keskustelija kommentoi: ”Ne päättäjät, joilla on kaikki valta käsissään, kannustavat vain katsomaan ruotsalaista lukiolaistyttöä”. Mutta emme tiedä kuinka säilyttää paikkamme tuollaisen päätöksen jälkeen”. Paratiisin ranta näkyy jo. Esimerkillä on aina voimansa, mutta kuinka paljon globaaliin tilanteeseen voi edes yksittäinen pieni maa vaikuttaa. Tällä viitattiin 16-vuotiaaseen Greta Thunbergiin, joka purjehtii parhaillaan New Yorkiin herätelläkseen maailman päättäjiä jarruttamaan ilmastonmuutosta. Tervetuloa! Kahvija teetarjoilu klo 17.30 alkaen. SAIMME ELÄÄ maailmanlaajuisen mitttaushistorian lämpimimmän heinäkuun, ja edellinen ennätys oli vain muutaman vuoden takaa. T äysi uu onser i Matti Huttunen esittää Olavi Virran säveliä VPK:n teatteritilassa to 29.8.2019 klo 18 Säestys Pauli Raivio Pääsymaksu 5 €. klo 18.00 uusien virsien ilta Lähimmäisen kammarissa. (Pöydänpääntie 15). Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa.” Jumalan valtakunnasta ja sen kuninkaasta on ratkaiseva apu maan hyvinvoinnille. (11. 25.07.2019 Käy enkeli vierellä taivaanrantaa, on kulkusi kevyttä, jalkasi kantaa. 30.9.1927 Sortavalan mlk k. Manna ja Greta Junttilan Aino-tyttären miehen sukunimi oli Suvilehto.. Rauhanyhdistyksen pyhä. Meidän ihmisten varasuunnitelma taitaa olla vain ”PlanetB”. (12. (Saar8:9) Eräs korkea EU-edustaja totesi nykyproblematiikasta seuraavaa: ”Ymmärrämme kyllä, mitä pitäisi tehdä. Sunnuntai 1.9. Alamaisuus esivallalle edellyttää niiden määräysten noudattamista, joita ympäristöviranomaiset säätävät. 0400-395 220 Kirkkoherranvirasto ma-to klo 9-12 www.pyhajarvenseurakunta.fi PYHÄJÄRVEN HELLUNTAISEURAKUNTA Kellopolku 1, Pyhäsalmi YHTEISKRISTILLINEN KEIDAS Hengenravintoa VIHITTY: Petri Mikael Pirhonen ja Tuija Annikki Epäilys, Helsingistä. päivä Seurakuntatiedot Sunnuntain sana PYHÄJÄRVEN SEURAKUNTA Oikotie 6, 86800 Pyhäsalmi Puh. Raamattu kertoo, että ”Taivas on Herran, maan hän on antanut ihmisille.”(Ps115:16) Alkuperäiseen toimeksiantoon ei kuulunut planeetan lämmittäminen ja eliölajien tuhoaminen vaan ”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. No kenties siitä, pääseekö maailmankuulu naapurimaan ympäristöaktivisti turvallisesti perille. Raamatun antama toivo paremmasta huomenesta ei kuitenkaan perustu Greta Thunbergin purjehdukseen tai muuhun ihmispyrkimykseen. kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu.” (1.Mo1:28) Syntiinlankeemuksen jälkeen alkoi vinosuuntaus, jota Raamattu yleistäen nimittää ”ajaksi, jolloin ihminen hallitsee toista tämän onnettomuudeksi”. Järjestää Matti Huttunen, kulttuuritoimi Terv etu oa! "Täällä Pohjantähden alla on nyt kotomaamme Mutta tähtein tuolla puolen toisen kodon saamme" Lämmin kiitos kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme Kirsti Antikaisen muistoa ja otitte osaa suruumme. klo 16.00 raamattupiiri Lähimmäisen kammarissa. Kirpputori Löytösoppi ja Lähimmäisen kammari avoinna ma-pe klo 10-14 12 Majatalon iltamat Lähimmäisen kammarissa 27.8. Tervetuloa! OIKAISU VIIME VIIKON lehdessä uutisoitiin sukukokouksesta, joka ei kuitenkaan ollut Suvilehtojen, vaan Junttiloiden sukukokous. Omaiset Kiitä lehti-ilmoituksella sinua elämän suruissa ja iloissa muistaneita. Linja-auto lähtee klo 12.00 srk.keskuksesta, ajaa Ruotasen ja Kuusenmäen kautta. klo 15.00 hartaus Esperi Hoivakoti Jaatisella. klo 18. sunnuntai helluntaista) klo 10.00 messu pääkirkossa. Sydämelliset kiitokset osanotosta ja lämmin kiitos kaikille Helmin hoitoon osallistuneille. Olisiko maapallon Tekijällä suunnitelma. Rakkaamme Viljo Feodor RÖPPÄNEN s. MITÄ VOI YKSILÖ tehdä. Jeesus valaa perustan kristityn toiveikkuudelle mallirukouksessa: ”Tulkoon sinun valtakuntasi. Loppu on tulossa kaikenlaiselle maan turmelemiselle: ”On aika tuhota ne, jotka tuhoavat maata.”(Ilm11:18) Tarvitseeko meidän siis olla huolissaan. Rauli Toivonen Ilmastonmuutos huolenaiheena Rakas äiti, mummo Helmi KANKAANPÄÄ o.s. HAUTAAN SIUNATTU: Viljo Feodor Röppänen 91 v. Aiheena ”Etsin, kunnes löydän sut”. klo 13 Varttuneiden kerho Koskelan mökillä. PE 23.8 Rukoushetki klo 12 SU 25.8 Päiväkokous klo 11 ja Raamattutunti klo 14 Puhuu Heikki Huttunen väliajalla tarjoilua TI 27.8 Rukousilta klo 19 KE 28.8 Laulutilaisuus Köpsinrinteellä klo 14 Vanhimmisto klo 18 OLET TERVETULLUT TILAISUUKSIIN! PUHELINHARTAUS! 020 6582 698 (ppm) Anja Hälinen srkn puh. Kahvija teetarjoilu klo 17.30 alkaen. Torstai 22.8. Muistosi elää keskellämme, säilyen aina sydämissämme. Ihmiskunnan tulevaisuudesta ei tarvitse kantaa huolta. Torstai 29.8. Ei kipua tunne taivaantiellä, monet rakkaat on vastassa siellä. Siunaus toimitettu läheisten läsnäollessa. klo 13.00 siioninvirsiseurat Eila ja Asko Kaurasella, Lohvantie 912. Askeleet, joista jää pienempiä hiilijalanjälkiä vievät meitä epämukavaan suuntaan: Lentokoneella ei passaa kauas lennellä, liharuokaa vähemmän ja henkilöautoilulle rajoituksia myös täällä Pyhäjärvellä. Sunnuntai 25.8. KRISTITTYJÄ KANNUSTETAAN Raamatussa mallikelpoiseen elämiseen, henkilökohtainen vastuu tulee siis kantaa myös ympäristöasioissa. Perjantai 30.8. ja Helmi Kankaanpää 88 v. klo 13.00 ehtoollishartaus Lähdetien viriketilassa. klo 18.00 uusien virsien ilta Lähimmäisen kammarissa. Korpelin s. Olemme kiitollisia saamastamme tuesta ja avusta
Kilpailun vanhin osallistuja Aulis Pitkäkangas pelasi lauantain tasoituksellisen pistebogiekilpailun tuloksen 32, sijoitus 25. Pyydä kaveria hakemaan sydäniskuri, jos sellainen on saatavilla. Tämän käyttöä ei kannata arastella. Paineluelvytyksellä voidaan ylläpitää osittain verenkiertoa, mutta sydänpysähdyksen aiheuttama rytmihäiriö edellyttää sydäniskurin antamaa sähkövirtaa. Rekisteröinti perustuu vapaaehtoisuuteen ja se on laitteen haltijan tehtävä. Se on suuri ponnistus talkoolaisilta eli iso kiitos heille kaikille kuluneesta kesästä, kokoaa kyläasiamies Eeva Vaskilampi kesän tunnelmia. Aimo Rissanen (toinen vas.) esitteli Iltatorilla sydäniskuria eli defiä. Älä sulje puhelua, hätäkeskuspäivystäjä antaa sinulle ohjeita puhelimessa. Aloita elvytys. Sydäniskuri otetaan mukaan myös ensiapuryhmän päivystyskeikoille tapahtumien yhteyteen. TULOKSET Yleinen 1.Saku Jämsä 68+83=151 2.Lassi Myllylä 74+77=151 3.Tomi Houtsonen 75+79=154 Junior 1.Daniel Räty 144+126=270 Seniorit+50 1.Jukka Tuovila 77+78=155 2.Risto Myllymäki 83+79=162 3.Heikki Pietikäinen 80+89=169 Seniorit+65 1.Tapani Röytiö 77+80=157 2.Kauko Tikkanen 88+84=172 3.Pauli Rissanen 87+88=175 Sydäniskuri neuvoo ääniohjein käyttäjää.. KESÄN VIIMEINEN Iltatori aloitettiin Pyhäjärvi –valssilla ja lopetettiin Tulipunaruusuihin, laulettiinpa välillä yhdessä Ystävänlaulu. Tiettävästi meillä on Sydäniskurit Emolahden leirintäalueella, Apteekissa, Osuuspankissa, Uimahallilla ja SPR:n kirpputorilla. Näyttää siltä, että sateelta säästytään tänäänkin. Elvytystä on jatkettava siihen saakka, kunnes ammattiapu saapuu paikalle. Todella hienoa, että järjestöt lähtevät innolla mukaan ja järjestävät ohjelmaa. Illan kahviosta vastasi SPR:n Pyhäjärven osasto. Toni Vihavainen Seuran mestari Saku Jämsän tyylinäyte ensimmäisen uusintareiän avauksessa. Tuija Kartimo 2019 N:o 34 Keskiviikko elokuun 21. – Säät ovat suosineet meidän Iltatoreja tänä kesänä. Laitteen kuvalliset ohjeet auttavat myös liimaelektrodien kiinnittämisessä potilaan paljaalle rintakehälle. Siksi sydäniskurin käyttöön kannattaa tutustua. Kolmannen uusintareiän lähestymisessä paremmin onnistunut 25-vuotias Saku Jämsä vei mestaruuden sarjassa, joka pelattiin ilman tasoituksia. KENTÄN HYVÄ KUNTO sekä loistelias golfsää mahdollistivat hyvät tulokset viikonloppuna Pyhäjärven St. Lopuksi jaettiin arpajaispalkinnot ja pistivätpä innokkaimmat vielä tanssiksikin. Toisen päivän parhaan tuloksen tehnyt Lassi Myllylä kiristi otettaan kierroksen loppua kohti ja vei scratch-sarjan uusintarei’ille. Ne ovat saatavissa liikkeiden aukioloaikoina. Mekään emme ole joutuneet tätä vielä tositilanteessa käyttämään, toteaa Aimo Rissanen. Kuvan vihreä kyltti on merkkinä siitä, että tilassa on käytössä sydäniskuri. tuksellinen lyöntipeli. Heillä oli tärkeää asiaa sydäniskurista, johon torikansa uskaltautui tutustumaan, kun lettukahvit ja makkarat saatiin ensin nautittua. Pisin draivi-kilpailun voitti Veikko Junttila, Tapani Röytiö vei nimiinsä lähimmäs lippuakilpailun. – Tämä on sellainen jokamiehen malli, sairaaloissa on sitten tehokkaammat laitteet. Sydänpysähdystilanteissa ensimmäinen auttaja on usein ohikulkija eli kuka tahansa meistä. – Sydäniskureiden paikkatietoja kerätään kansalliseen defi.fi -palveluun, josta vastaavat Suomen Elvytysneuvosto, Suomen Punainen Risti ja Suomen Sydänliitto. Hän on paras St.Lake Golfin jäsenistä kilpailussa. Laite neuvoo käyttäjää ääniohjauksella ja selkeillä kuvallisilla ohjeilla. Musiikista vastasivat Hiijjen Pelimannit karaokeesitysten siivittäminä. SPR:n Defi on saatavilla SPR:n kirpputorilla Mustaparrantiellä arkisin 10–18 ja lauantaisin 10–14, kertoo Aimo Rissanen. Sydäniskurilla ei voi vahingoittaa ketään. Saku Jämsä aloitti Seuran mestaruuskilpailut laittamalla kenttäennätyksen uusiksi, uusi ennätys on 2 lyöntiä alle ihannetuloksen. Jos rytmi ei ole korjattavissa, ei sydäniskuri iske eli tällä ei voi aiheuttaa vahinkoa kenellekään. Kuka tahansa saa ja osaa käyttää sydäniskuria, koska se neuvoo ääniohjein käyttäjää. päivä 13 Sydäniskuri tutuksi iltatorilla Jos satut paikalle, kun ihminen on eloton ja sydän on pysähtynyt, auttamisella on kiire. Sydäniskuri eli defibrillaattori tai tuttavallisesti defi on laite, jolla pyritään poistamaan sydämen pysäyttänyt henkeä uhkaava rytmihäiriö. Hän oli myös lyöntipelin kahden kilpailun yhteistuloksissa paras naispelaaja tuloksella 181. Pelimannien uusi Viulisti Jaakko muistoissamme -levy oli myynnissä torilla ja sitä voi hankkia Kahvila Karnevaalista. Lake Golfin kentällä. Soita heti 112:een. VALITETTAVASTI Pyhäjärvelläkään kaikkia olemassa olevia sydäniskureita ei ole palveluun rekisteröity. Kilpailuun osallistuneista naisista paras oli lauantaina Marjo Hyvönen tuloksella 39, sijoitus 4. Ulko-ovella pitäisi olla vihreä tunnuskyltti, josta näkee, että rakennuksessa on defi saatavana. Monelle oli uutta, että sen käyttö on meidän kaikkien yhteinen asia. Toista kesää harjoitteleva juniori Daniel Räty pelasi aloittelijalle loistavan kilpailutuloksen 270. Ilman eri järjestöjä ja yhdistyksiä ei kesätorejakaan olisi. Lauantaina oli tasoituksellinen pistebogie ja sunnuntaina tasoiSeniorit+75sarja 1.Aulis Pitkäkangas 100+101=201 Pistebogie/hcp 1.Saku Jämsä 43 2.Heikki Pietikäinen 41 3.Jarno Räty 40 Lyöntipeli/hcp 1.Antti-Lassi Tikka 66 2.Janne Soudunsaari 67 3.Jukka Tuovila 70 (8) 4.Risto Myllymäki 70 (9) KOLMAS SIJA ratkesi pienemmän tasoituksen turvin. SPR:N ENSIAPURYHMÄN konkari Aimo Rissanen esitteli sydäniskuria torikansalle. HÄTÄNUMEROON soittaminen ja paineluelvytyksen aloittaminen on ensiarvoisen tärkeää, jos kohtaa elottoman ihmisen. Molempina kilpailupäivinä pelattiin myös erilliset Mestaruuskilpailut, joiSeuran mestaruus Lake Golfin kenttäennätyksellä hin osallistuivat, kaikki jotka tekivät tuloksen. 30 painallusta ja 2 puhallusta
14 2019 N:o 34 Keskiviikko elokuun 21. Pyhäjärven perjantaiillassa kohtasivat historian ensimmäisessä täysimittaisessa harjoituspelissä Oulun Kärpät ja Turun Palloseura. Käymisen arvoinen juttu, kokosi Kaskinen ottelua ja TPS:n Pedersören sekä Pyhäjärven leiriä. Myös Tirronen paransi otteitaan ja piti lukemat TPS:n kannalta siedettävinä. Viisikko odotti ennen kiekon putoamista jäähän reipasta ottelua, jonka Kärpät voittaa. Sen sijaan NHL-konkarit Jussi Jokinen ja Lauri Korpikoski puuttuivat joukkueidensa kokoonpanoista Lahden Alumni All Star 2019 -ottelun johdosta. – Bussilastillinen tai kaksi lähtee aina vieraspeleihin, kärppäfanit summasivat. Samoilla linjoilla oli kärppä-ikoni Lasse Kukkonen. KAMPPAILU ALKOI varsin sekavissa merkeissä. – Aina alkukaudesta peli on enemmän tai vähemmän säheltämistä, kun kaikilla on intoa ja vauhtia. – Liigajoukkueiden kohtaaminen ensi kertaa Pyhäjärvellä, kunnia saada olla tekemässä historiaa Pyhäjärvellä. OULUSTA MATSIIN olivat saapuneet Taina, Reija, Johanna, Perttu ja Eira. – Hieno tapahtuma ja hieno tunnelma. Marjoniemi Camping Challenge -nimeä kantanut koitos täytti Inmet-Areenan ääriään myöten täyteen. Edellisen kerran kun joukkueet kohtasivat, nuiji Kärpät TPS:n Oulussa lukemin 6–1. TOISESSA ERÄSSÄ turkulaiset koettelivat useaan otteeseen erinomaisesti Kärppien maalissa pelannutta nuorta Justus Annusta. Suuren maailman tyyliin faniporukat oli sijoitettu jäähallin eri päätyihin; kärppänuttuiset kannustivat kahvion puoleisessa päädyssä, kun taas TPS:n faniryhmä piti ääntä katsomon Emolahdentien päädyssä. KUIN VARKAIN Kärpät iski matsin avausosuman ajassa 13.33, kun Mikko Niemelä löi irtokiekon ohi TPS-vahti Rasmus Tirrosen. päivä Liigajoukkueiden kohtaaminen täytti odotukset Kärppien ja TPS:n välinen harjoitusottelu oli tilastojen valossa loppulukemia tasaisempi. Miska vielä meidän miehistöstä on täältä kotoisin ja pelasi hienon pelin. Jää oli hyvä ja se auttaa paljon. Annunen veti pidemmän korren kuitenkin jokaisessa tilanteessa. Ensimmäisen 10-minuuttisen aikana kiekko poltteli pelaajien mailojen lavoissa. Rasmus Tirronen torjui turkulaisten maalin suulla 30 kertaa. Tiesimme Kärppien vauhdin – Mikko Mannerin sexyhockeyn – mutta sitä ei saatu ihan pois. Sitten kun pääsimme peliin mukaan, niin tuli vähän paskoja maaleja, harmitteli turkulaisten päävalmentaja Kalle Kaskinen. Paikallisten jääkiekonystävien lisäksi kamppailua oli tullut seuraamaan bussilastillinen Kärppien kannattajia. Kaukalossa nähtiin muun muassa Kärppien vasta 16-vuotias Aatu Räty, joka keräsi kaksi syöttöpistettä. Myös TPS:n faneja oli paikalla kiitettävästi – noin parisenkymmentä henkeä. Olisimme voineet olla vähän paremmin siinä tunnelmassakin mukana, mutta työ jatkuu ja työ on alussa. Turun Palloseuran kannustusta katsomossa johti pyhäjärvislähtöinen Ilmari Kainulainen, joka jaksoi hakata rumpua aina päätössummeriin saakka. Meillä on ollut hieno viikko, mutta joku peli pitää tietysti välillä voittaa. Ottelun viimeinen maali syntyi ajassa 51.30 tasavajaalla Kärppien Jesse Koskenkorvan toimesta. Uskalletaan laittaa rohkeasti kehään, kun esittää tuommoisia otteita. Taina, Reija, Johanna, Perttu ja Eira olivat saapuneet Pyhäjärvelle Oulusta Kärppien kannattajaryhmän mukana kannustamaan Oulun ylpeyden voittoon.. TPS-hyökkääjä Ilari Filppulan mukaan normaalia pienempi kaukalo ei juuri vaikuttanut pelaamiseen. Molempien joukkueiden kokoonpanoissa oli liuta nuoria tulevaisuuden pelaajia, jotka osoittivat kykenevänsä pysymään ensi kaudella liigavauhdissa mukana. Osuman jälkeen TPS sortui jäähyilyyn ja puolustaja Shaun Heshka viimeisteli kahden miehen ylivoimalla komeasti taukolukemat 3–0. Viime kauden pääosin lainalla Mestiksen Kokkolan Hermeksessä viettänyt torjuja saanee tulevalla kaudella enemmän vastuuta oululaisten veräjän suulla. Kyllä kaikki ovat pelanneet isoissa ja pienissä kaukaloissa kuitenkin sen verran, että tietää haasteet. – Tämä on yksi tärkeimmistä asioista elämässäni tällä hetkellä, Ilmari kertoi. Mies kertoi TPS-fanien tulleen paikalle omilla kyydeillä. Mukava katsoa, kun sattuu ja tapahtuu. – Olen asunut Jyväskylässä jo 10 vuotta, mutta viettänyt paljon aikaa Turussa nuorempana, Kainulainen mietiskeli syytä, miksi TPS on valikoitunut omaksi seuraksi. Jääkiekon ohella myös TPS:n jalkapallojoukkuetta kannattava Kainulainen matkustaa Palloseuran vieraspelireissuilla laskujensa mukaan 2 000 kilometriä vuodessa. MANNER JA KASKINEN kiittelivät harjoitusottelun tunnelmaa ja järjestelyjä. PERJANTAINA KELLO 19 alkaneeseen Marjoniemi Camping Challenge -harjoitusotteluun oli aikaa vielä reilut puoli tuntia, mutta silti sisään pyrkivien jono InmetAreenan uumeniin oli kasvanut jo monikymmenmetriseksi. Kärppien virkaveli Justus Annunen ehti kumilaatan eteen 26 otteeseen. Vieraspeleissä he ovat käyneet muutamaan otteeseen. Vajaata minuuttia myöhemmin Inmet-Areenan yleisö sai, mitä toivoi – oma poika Miska Humaloja suti maalin edustalta alivoimalla kiekon ohi voimattoman Tirrosen. – Tietysti se muuttaa pelaamista jonkin verran, kun kaukalo on pienempi. Hän oli Miskan kanssa tämän voiton takuu mies, Manner kehui. – Hienoa, että hän onnistui, niin varmasti myöskin hänen oma uskonsa kasvoi ja meidän tietysti. Myös tuolloin viisikko oli paikan päällä. – Erä oli tasainen, kunnes me olimme yhtäkkiä tehokkaita. Lukemat ehkä vähän mairitteli meitä. Katsojat pääsivät todistamaan oululaisten selvää 4–0 -voittoa. – Erilainen peli ja paikka kuin normaalisti, kannattajat mietiskelivät Pyhäjärvelle tuloaan. Ehkä me sen Miskan verran enemmän olimme tänään niskan päällä ja tehokkaampia, Manner sanaili. – Emme olleet unessa, Kärpät vain oli nopeampi. Maalit tuo kuitenkin virtaa, totesi Kärppien päävalmentaja Mikko Manner
Hyvä kutina on, hyvä tästä tulee, Humaloja uskoi. Kapteenina yrittää omalla esimerkillä johtaa ja meillä on kuitenkin paljon johtajia kopissa, niin ei sitä tarvitse muuttua miksikään, Miska Humaloja jutteli tyytyväisenä. Töiden tekoa pitää jatkaa. Jospa maaleja jäisi vähän myös kaudellekin. Olemme tekemässä yhteistä tarinaa ja luomme yhteishenkeä yhdessä tekemällä. Rooli on sopinut minulle, kun välillä menee vähän semmoiseksi murehtimiseksi, että teenkö jotain väärin. Mieluummin täällä pelaa kuin jossain isossa hallissa, jossa porukkaa ei kiinnosta ollenkaan, Humaloja iloitsi. Kärppien kokoonpano on elänyt viime kaudesta runsaasti – noin kolmasosa joukkueesta on vaihtunut. Vähän ehkä kevyempi vastuu, ettei tarvitse omassa päässä niin paljoa puolustaa ja saa vähän enemmän mennä hyökkäyssuuntaan. Meillä on kova kilpailu pelipaikoista. – Pikku hiljaa tuntuu paremmalta ja paremmalta. Kesän harjoituskausi on sujunut Humaojan mukaan lähes suunnitellusti. Uudet jätkät on sosiaalisia ja heidän kanssaan tulee hyvin juttuun. – Se oli iso kunnianosoitus ja olen kyllä otettu siitä, että sain toimia kapteenina tuossa. Alivoimalla oli vielä muutama muukin paikka. PERJANTAIAAMUNA Turun Palloseuran aamuharjoitusten jälkeen joukkueen päävalmentaja Kalle Kaskinen saapui Pyhäjärven Rotaryklubin järjestämään tilaisuuteen Inmet-Areenan kabinettiin. Kärppien ja TPS:n kamppailua oli pelattu 14.17, kun Humaloja niittasi kiekon lähietäisyydeltä TPS:n maalirautojen väliin. Yhteisöllisyydestä hän nosti esille TPS-identiteetin luomisen, joka liittyy myös vahvasti johtajuuteen.. Humaloja näkee näkee laitahyökkääjän roolin sopivan kuitenkin itselleen hyvin. – Viime vuonna jo käytiin keskusteluja päävalmentaja Mikko Mannerin kanssa asiasta. Sitä ennen vuorossa on vielä harjoitusottelu ruotsalaista Luulajaa vastaan. – Hienoahan se on aina tehdä maali ja varsinkin täällä. Rotareita tilaisuudessa edustivat presidentti Kerttu Rönkkö sekä Esko Rönkkö ja Anna-Leena Järvinen. Maalin viimeistellyt Humaloja valittiin ottelun parhaaksi kärppäpelaajaksi. Lajia täytyy ymmärtää ja lisäksi vaaditaan johtamistaitoja. Valmentaja on vastuussa joukkueestaan ja tekee lähes aina ratkaisevat päätökset, mutta ratkaisuja ei voi tehdä hätiköiden. Tärkeitä kurssilla harjoiteltavia taitoja ovat lisäksi muun muassa harkintakyky, päätöksentekokyky sekä esiintymistaito. – Totta kai, kaikki etsivät vähän paikkaansa, mutta kyllä meillä on hyvä porukka kasassa. Meillä on nuoria poikia paljon, niin ei pysty antamaan yhtään siimaa. Vähänhän siinä on alussa opettelemista, mutta jääkiekkoa se kuitenkin on. elokuuta, kun CHL-kaukalossa vastaan asettuu ranskalainen Grenoble. Viime maalista on varmasti jonkin aikaan. Muutaman pelin pelasin silloin jo laiturina. KIEKKO-OPPINSA InmetAreenalla imenyt Humaloja viiletti Marjoniemi Camping Challeng -harjoitusottelussa C-kirjain rinnassaan oululaisten kapteenina. 2019 N:o 34 Keskiviikko elokuun 21. 2019 asti Liigajoukkueiden kohtaaminen täytti odotukset – katsomo täynnä ja Humaloja maalasi PYHÄJÄRVISLÄHTÖINEN kärppäpelaaja Miska Humaloja palasi muutaman vuoden tauon jälkeen kotikaukaloonsa Pyhäjärvelle. – TPS-identiteetissä on kyse standardien nostamisesta. Kurssin muut kokoontumiskerrat painottuvat loka-marraskuulle, ja niissä vierailee eri yhteiskunnan osa-alueilla johtotehtävissä toimivia ammattilaisia kertomassa johtajuuteen liittyvistä kokemuksistaan. 63€) Tarjous voimassa 15.9. Luotamme, että se tuo tulosta, Kaskinen mietiskeli. Ensimmäisessä koitoksessa kaatui KalPa lukemin 1–7. Ei tarvitse välttämättä murehtia, että onko väärässä paikassa. – Varmasti paras fiilis treenipeleistä, missä olen pelannut. Miska myönsi maalin tuntuneen erityisen hyvältä. Juho Lammikon kanssa on kyllä mukava pelata. – Hyviä päätöksiä voi tehdä vain tietyn määrän päivässä, TPS-valmentaja alleviivasi. Uudet ovat päässeet mukavasti jo sisään joukkueeseen. Saa mennä vaan ja laittaa aivot narikkaan. Viime kauden muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta mies on nähty koko uransa ajan keskushyökkääjänä. PÄÄVALMENTAJA korosti vastauksissaan myös henkistä vahvuutta sekä yhteisöllisyyttä, jotka ovat johtajuuden tärkeitä elementtejä. Muutenkin kovaa mökää pitäneiden kärppäfanien volyymi kiertyivät osuman johdosta lähes infernaaliseksi. Valmentajalla on iso vastuu ja pieniinkin asioihin saa puuttua. KÄRPÄT ALOITTAA kilpailulliset ottelut 30. Opiskelijall terveise koto ! 43 € / 9kk (Norm. – Pientä vammaa oli, mutta hyvin sai treenattua alakroppaa ja tuntuu luistelu paljon paremmalta kuin viime kaudella. – Valmentaminen tulee siitä, kun on sinut itsensä kanssa. Aluksi Kaskinen kertoi omasta taustastaan sekä taidoista, joita valmentaminen vaatii. RYLA:n tavoitteena on kouluttaa aloitekykyisiä ja aktiivisia nuoria omatoimisuuteen ja johtajuuteen. Jos et itse pysty pelaamaan, niin joku ottaa pelipaikan. Kaskinen vastaili nuorten kysymyksiin johtajuudesta Kalle Kaskinen (pöydän päässä) kertoi johtajuudesta, jota valmentajana olo vaatii.. PERJANTAIN tapahtuma oli Rotaryklubin johtajuuskoulutuksen ryhmän ensimmäinen varsinainen kokoontuminen. Vanhalla iälläkin pystyy kehittämään vielä fyysisiä ominaisuuksia. Paikalla oli myös kymmenkunta RYLA – johtajuuskoulutuksessa olevaa lukioikäistä nuorta, jotka esittivät Kaskiselle kysymyksiä valmentamisen ja johtajuuteen liittyen. Miska Humalojalla menestyksekäs kotiinpaluu Miska Humaloja kantoi perjantai-illassa kapteenin C-kirjainta paidan rintamuksessaan. Varmaan jatkan tässä roolissa, koska meillä on paljon hyviä senttereitä. Semmoinen asia, josta ei ihan pikkupoikanakaan olisi uskaltanut haaveilla, että pelaisi täällä liigajoukkueessa ja olisi vielä kapteeni Kärpissä. Se on hyvä homma. Sitten on myös etiikkapuoli, täytyy olla avoin ja rehellinen, Kaskinen listasi. Edellisen kerran mies nähtiin Pyhäjärven jäähallissa harjoitusmatsissa Kajaanin Hokin riveissä muutama vuosi sitten. päivä 15 040 772 0231 www.pyhajarvensanomat.. Molemmissa otteluissa Humaloja on istutettu Lammikon johtamaan kenttään normaalista poikkeavasti oikean laitahyökkääjän paikalle. TPS-MATSI oli Kärpille tulevaan kauteen valmistavista harjoituspeleistä järjestyksessään toinen
Hoitajamitoituksesta ei ole puhuttu enää mitään, vaikka Kiurun (SDP) mielestä se korjautuu vaan virikkeen vaihdolla ja hetkessä. Oli kyllä omituisen hieno tilanne kun sai jonottaa perjantaina Pyhäjärven jäähalliin. Avarakatseinen, salliva yhteisö takaa kaikille lapsille ja nuorille mahdollisuuden tutustua myös yhteiskuntamme hyväksymiin kulttuurisisältöihin. -Kärppäfani Ruusuja ja kukkasia kaikille niille autoilijoille jotka huomioi suojatiet ja niillä liikkujat. tekstiviestipalsta NAPAKASTI sanottu! Kirjoita kehut, kiitokset, keljuilut jne. Tuohon kokonaisuuteen soveltuu hyvin minikurssi varhaiskasvattajille, luokanopettajille ja muille asiasta kiinnostuneille.Näin voidaan yhdistää samaan matkaan sekä oppia että kokemuksia nuoresta tanssista monella tasolla. Puoli vuosisataa taidekasvattajana ja eritysopettajana eri puolilla Suomea on kirkastanut yhden vahvimmista kasautuvan oppimisen ja osaamisen vaateet, jotka eivät jätä tilaa löytää omia erikoisominaisuuksia eivätkä mahdollisuuksia tarjota eväitä lapsen ja nuoren henkisen ja tunne-elämän kasvulle ja kypsymiselle. Turvallisesti Pitäkää ensiksi huoli omista asioistanne. Miten paljon olisi vuositasolla korjattu hoitajamitoitusta tällä summalla. Toimituksella on oikeus lyhentää viestiä tai jättää se julkaisematta. Siihen ei vielä monista syistä ole valmiuksia. 16 2019 N:o 34 Keskiviikko elokuun 21. Marketta Viitala, tanssipedagogi – erityisopettaja Liikeilmaisu digivapaata tekemisen iloa Pittää sannoo RINTEEN ( SDP) hallitus on nostamassa puoluetukia 6 miljoonaa euroa. -Koirille tilaa riittää Lukijoilta Lukijan kuva Loppukesällä ilmassa on syksyn merkit ja sään viileys välittyy valokuvastakin. Senkään jälkeen ei tarvitse siirtyä juoruilemaan toisten asioista. Alueemme tanssitaiteen yhteistyö tarjosi pitkään tämänkin alueen koulutusta, kouluvierailuja, leirejä ynnä muuta. Kuvan takana on luettavissa ainakin teksti serkkusi Johanna. Pyhäjärven tyynen pinnan ja pilvien muodostelmat ikuisti Pyhäjärvellä vieraillut Luca Dioguardi. Mikä on muuttunut. Tämän kuvan henkilöitä Maija ei ole saanut selville. KOTIALBUMI SUOMALAINEN kansainvälistä kiitosta keräävä koululaitos kipuilee arjessaan osan oppilaista jäädessä tai jättäytyessä yhteisen hyvän ulkopuolelle. Mietteliäs Sinä joka käytät koiraasi tarpeilla minun kukkaruukussa, lopeta. LUCA DIOGUARDI Lukijan kuva Vanha Uudenvuoden kortti löytyi vuonna 1975 kuolleen Esteri Kärkkäisen, os. Mauri Moilanen Oulu Hoitajamitoitus unohtui Pittää sannoo. Valitettavasti vuosikymmenten käytäntö on päässyt hiipumaan, kun luotettiin valtion apuun. Näin se nyt sitten menee. Nyt onnistuimme Suomen Kulttuurirahaston Keski-Pohjanmaan rahaston apurahan sekä Akustiikan ja taustavoimien yhteistyön turvin rakentamaan kiintoisan tiiviskurssin elosyyskuun vaihteeseen ja sille kiehtovan päätösnäytöksen, johon saamme vierailijoiksi maamme nuorten tanssikoulutuksen huippuihin kuuluvien yksikköjen menestysteoksia ja taiteilijavierailijaksi tämän hetken kiintoisimman nuoren yleisön suosikin, Suomen Kansallisbaletin Atte Kilpisen. Hienoa että ihmiset olivat lähteneet liikkeelle kun tällainen tapahtuma tänne saatiin. Onneksi virikemateriaalia ja apuvoimia on saatavissa kautta maan. Tunnistaako kukaan. Muistetaan hyvät tavat viestin kirjoittamisessakin. päivä Viikon Kökköset WhatsApp-viestinä tai tekstiviestinä meille numeroon 040 772 0231. Vännin jäämistöstä. Eri lähtökohtien laiminlyönnit, kiellot ja karsinoinnit kylvävät vetäytymisen, kiusaamisen, kiusatuksi tulemisen ja väkivallankin siemeniä. Syitä on monia. Maija Laukkanen selvittelee nyt tätinsä kuvia tekeillä olevaan sukukirjaan, jota Leila Vänni kirjoittaa
Mukana on yleisen sarjan tämän kauden maailmanrankingin TOP 10:stä peräti kuusi urheilijaa. Ja ME-lukemia tullaan näkemään varmasti useammassakin kisalajissa. – Kisa tuo kaivoksen uusiokäytölle ja Pyhäjärven Calliolle paljon tunnettavuutta. –Kilpailuun on otettu mukaan urheilijoita, jotka pystyvät rikkomaan maailmanennätyksiä. STRONGMAN CHAMPIONS LEAGUE Tarjoukset voimassa to-su 22.-25.8. Laitteet ovat uudistuneet ja tuolloin oli ainoastaan yksi tuomari, kun nyt on kaksi, Kinnunen perkaa. Tiedossa on siis kaksinkamppailuita ja ne ovat yleisöystävällisiä. Kuva alle 90-kiloisten kisasta. päivä 17 Liikkeellä Maailmanennätyksiä kaivoksella syyskuussa STRONGMAN Champions League (SCL) rantautuu 7. – Kilpailijat tykkäävät, he ovat hyviä showmiehiä ja ymmärtävät kyllä, Kinnunen muistuttaa. Kuudessa lajissa maailmanennätyksiä pyrkii rikkomaan 12 huippuluokan voimamiestä. Ei-yleisölajit ovat etupito, joka viedään läpi Pyhäsalmen kaivoksen päätasolla maan alla sekä Conanin pyöritys sivulouhoksella. päivä Strongman Champions Leaguen Callio World Records Breaker -osakilpailu. – Budjetti on ihan hyvä. CALLIO WORLD RECORDS BREAKERIN lajit ovat Conanin pyöritys, etupito, maastaveto toistolla, tukkipunnerrus, korkeusheitto ja farmikävely. Kilpailija voi olla suomalainen tai ulkomainen, avaa Strongman Champions Leaguen johtaja Ilkka Kinnunen. Tapahtuma on kova urakka, mutta kannattaa ehdottomasti tehdä, iloitsee Pyhäjärven kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi. 2019 N:o 34 Keskiviikko elokuun 21. KISAN JÄLKEEN voimamiehiä voi käydä jututtamassa kisapaikalla. Vielä jos sattuu tasainen pari, lisää se omaa suoritustehokkuutta, makustelee Kinnunen. (ellei toisin mainita.) Aukioloajat Ma-La klo 7-21 Su klo 9-21 Kokonainen Norjan lohi 6,99e /kg HK Suomalainen porsaan. syyskuuta Ukrainassa, jonka jälkeen karavaani kulkee Dubaihin. Esimerkiksi jokaiseen kilpailulajiin on toimitettu eri tahoilta lajia varten räätälöityjä painoja. Jokaisessa lajissa kilpailijaa kohti on yksi yritys. Kilpailijat ovat 20–35-vuotiaita. Lauantai-iltana Campingin ravintola on auki, ja siellä halukkaat voivat tavata kisailijoita. Muut kilpailijat ovat viime vuoden EM-kakkonen Viron Ervin Toots, Yhdysvaltojen Tyler Cotton, Georgian Ivan Makarov sekä 20-vuotias venäläinen Dimitri Skosyrskiy. Näkyvyyttä tulee myös kaupungille. Pyhäsalmen kaivosalueella kilpaillaan syyskuun 7. Viimeinen paikka kilpailuihin ratkeaa tulevan viikonlopun Finnish Openissa Helsingissä. Kisan nimen mukaisesti pyrkimyksenä on tehdä mahdollisimman paljon. Vaikka lajilla on oma kannattajakuntansa, toivomme, että pyhäjärvisiä saapuu sankoin joukoin katsomoihin. Suomessa näyttöoikeuksista vastaa MTV3 ja CMore. le 1,5kg 6,99e /kg Leroy Sushit 6kpl pkt 4,99e /kpl Paistopisteestä! UUTUUS! Fazer kauranjyväpatonki 320g 2,59 e/kpl (8,09e/kg) Valio Arkijuustoraaste 170g 2,29 e/2ps (6,76e/kg). Pystymme peittämään juuri kustannukset, eikä verorahoja tapahtumaan käytetä, kaupunginjohtaja muistuttaa. Maastaveto on lajina myös Pyhäjärvellä. Heidän lisäkseen maailmanennätyksiä saapuu rikkomaan Latvian Aivars Smaukstelis (ranking 1), hollantilainen Kelvin de Ruiter (ranking 4) sekä rankingin sijoilla 8–10 majailevat Puolan Sebastian Kurek, Ison-Britannian Will Baggott ja viime vuoden maailmanmestari Dainis Zageris, joka kävi keväällä akillesjänneleikkauksessa ja on nyt täydessä iskussa. Suurin osa ennätyksistä on tehty vuosina 2001 ja 2002, joiden tuloksia pidämme pohjana. syyskuuta Pyhäjärvelle. – Tapahtuma on maksuton. OSAKILPAILU lähetetään television välityksellä lähes 100 maahan. Kaivoksella kisataan yleisessä sarjassa. Suomalaista väriä kisassa edustavat ainakin rankingissa toisena oleva joensuulainen Mika Törrö sekä Kangasalan Sami Ahola. Hän kertoo, että tapahtumaan on saatu hyvin yhteistyökumppaneita mukaan. – Laitamme kaikki maailmanennätykset uusiksi tänä vuonna. Pyhäjärven jälkeen SCL jatkuu 21. Muut lajit suoritetaan maan pinnalla kisa-areenalla, ja niitä ovat kaikki tervetulleita katsomaan. – Etupidossa tulee uusi ME; ikinä ennen ei ole kilpailtu näin syvällä. Myös Conanin pyörähdyksessä tehdään maailmanennätys, koska lajissa käytettävä paino on jo itsessään ennätys, Kinnunen alustaa. Kiviniemi toivottaa kaikki tervetulleiksi paikan päälle seuraamaan maailman vahvimpien miesten edesottamuksia. – Kaikki muut lajit paitsi Conanin pyörähdys kilpaillaan parilajeina. Urheilijat majoittuivat Pyhäjärven pysähdyksen aikana Marjoniemi Campingissa. Esimerkiksi maastavedossa kilpailijalla on valittavissa kaksi painoa, joko 400tai 350-kiloinen. Suuremmalla painolla isoimman toistomäärän tekevä nappaa ennätyksen itselleen. Myös yleisölajeissa voidaan odottaa ennätysten paukkuvan
Pohjois-Pohjanmaan piirin kirkkopyhä Kestilässä su. 28.8. 040 3008 272, sähköposti pekka.peuranen@selanne.net Haapajärvellä 15.8.2019 JULKIPANOILMOITUS MAA-AINESJA YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSESTA 26.8.2019 P yhäjärven • Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi • Konttori avoinna arkisin klo 9-13 • Puh. Kerhojen syyskauden avaus Marjoniemen lomakylässä ke. ja ke 11.9. Otettava aines käytetään tiestön ylläpitoon, betonituotteisiin ja maarakennuskohteisiin. Ohjelmaa, yhteislaulua, pihapelejä, tanssia. Lauletaan virsiä ja kansanlauluja diakoni Minna Heinosen johdolla. syyskauden ohjelmasta erillinen mainos. Lisätietoja antaa ympäristötarkastaja Pekka Peuranen puh. Julkaisemme pääsääntöisesti vain omalla nimellä kirjoitettuja mielipiteitä, nimimerkillä vain poikkeustapauksissa ja erikseen sovittaessa. 040-5788345 elokuun aikana. 040 772 0231 • www.pyhajarvensanomat.fi JUTTUVINKKI Voit jättää juttuvinkkisi soittamalla numeroon 040 1697 350 tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen toimitus@pyhajarvensanomat.fi Myös nettisivujemme kautta voi vinkata! PITTÄÄ SANNOO -PALSTALLE Lähetä mielipidekirjoituksesi sähköpostilla osoitteeseen toimitus@pyhajarvensanomat.fi tai näppäile mielipiteesi nettisivujemme kautta. Iloa ja energiaa -ryhmä Joka toinen keskiviikko klo 13-14.30, seuraavan kerran 28.8. Heimolassa talkoillaan tiistaista (20.8) lähtien. Mukaan mahtuu aloittelijat sekä kokeneet pelurit! To 29.8 klo 13-14 Laulutuokio: Kuukausittaiset laulutuokiot alkavat yhteistyössä seurakunnan kanssa. /pyhajarvi Virtaa vapaehtoisuudesta -hanke Ikäihmisten kohtaamispaikka Yläympyrän tupa (Potilaspolku 2) avoinna arkisin klo 10-16 Ma klo 11 Pelituokio: pelaillaan kävijöiden toiveiden mukaisesti korttija lautapelejä. päivä Elä unoha näitä Kokkouksia Ilmoitusasioissa sinua palvellaan numerossa 040 772 0231 ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi 040 772 0231 toimitus@pyhajarvensanomat.fi 040 1697350 YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN MUKAINEN KUULEMINEN Morenia Oy hakee maa-ainesja ympäristölupaa kiinteistölle Rn:o 69-401-351-1, Pitkäkankaan sora-alue Haapajärvellä. 8.9. Liitä mukaan yhteystietosi, jotka jäävät toimituksen tietoon. Toivomme että mielipidekirjoituksesi on pituudeltaan max. Maksuton linja-autokuljetus 10.20 rautatieasema, 10.30 uimahalli. Leikkaa talteen tai hae tuvalta omasi. klo 11.00. Ikäihmisille tarkoitettu Geronet-hanke käynnistyy Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston kautta vv2019-2020. Materiaalia löytyy meidän Facebooksivuiltamme! Materiaalia löytyy meidän Youtubekanavaltamme! Materiaalia löytyy meidän Instagramtililtämme! Materiaalia löytyy meidän nettisivuiltamme! LUKIJAN KUVA Lähetä otoksesi nettisivujemme kautta! OHJEITA LUKIJALLE POHTI urheilumuistio Puheenjohtaja Reijo Pennanen p. 2000 merkkiä. Kuntosalipiiri perjantaisin 12-13 uimahallin kuntosalissa. 040 146 0950. mm. Mukavaa tekemistä ja yhdessäoloa muistisairaille ihmisille ja läheisille. Koordinaatit alueelle ovat P=7060282 ja I=426514. Ti klo 11 Tuppikööri: Pelataan tuppi-korttipeliä. Ne, joiden oikeutta tai etua asia koskee voivat jättää kirjallisen muistutuksen hakemuksen nähtävillä oloaikana 26.8.-27.9.2019, viimeistään 27.9.2019 mennessä osoitteella: Ympäristötarkastaja, Ppky Selänne PL 66, 85801 Haapajärvi Lupahakemusasiakirjat ovat nähtävillä Reisjärven kunnantalolla Ppky Selänteen toimistosihteerin ja ympäristötarkastajan huoneessa ajalla 26.8.-27.9.2019. Huom! Syyskuusta lähtien tupa avoinna arkisin klo 9-15 Kts. Hanke kouluttaa ohjaajia ikääntyneiden digiosaamiseen. Kuntosali Ti klo 13 – 14.00. klo 11.00 nuorisotiloissa Asematiellä. Lounas ja kahvi 12 euroa. Keilailupiiri torstaisin klo 12-13 ja 13-14 keilahallilla. Kouluttajana sh-kätilö, mielenterveyskouluttaja Heli Nissinen. mennessä p.0449883196 tai sp: heli.helinakeiju(at)gmail.com.Kurssimaksu 30 e, sisältää oppikirjan, Lounas omakustanteinen.Tervetuloa! Pyhäjärven Eläkeläiset ry. 044-0196610 (lounaan riittävyys). Ilmoittautuminen pe 23.8. Ilmoita ennakolta osallistumisesi Maija Leskiselle puh. Alueella on voimassa oleva maa-aineslupa, joka päättyy 15.11.2019 sekä ympäristölupa, joka päivitetään tässä lupakäsittelyssä. 18 2019 N:o 34 Keskiviikko elokuun 21. www.pyhajarvenelakelaiset.com Suomenselän Muisti ry Keski-Pohjanmaan Muistiluotsi, Palotie 1 Muistineuvola: Huolestuttaako muistiasiat, tarvitsetko tukea elämään muistisairauden kanssa. Pohdin toimistoasiointi Salamen Tili Oy:ssä, Ollintie 17. Tervetuloa. Kokoontuminen Tikkalantien venesatamassa klo 17.30. ) varten Maija Lipitsälle puh. Linja-auto rautatieasemalta klo 7.45, uimahalli 8.00. klo 10-16.00. Lossinrannan rantaraitilla ja frisbeegolf -puistossa. Sokkomatka to. Shakkipiiri perjantaisin Yläympyrän tuvalla klo 10-14. Pohti SkiTeamin hiihtäjiä Joni Mäen johdolla on alussa paikalla! Asematie 2 PYHÄSALMI p.040-576 3566 koulutettu hieroja urheiluhieroja JOHANNAN LIIKUNTA ja LIHASHUOLTO Toipilaspolku 8, 86800 Pyhäsalmi, p. Alue sijaitsee Pitkäkankaan pohjavesialueella 1106903. Ilmoittaudu yhteiskyyditystä ja lounasta ( 10 e. 040-589 5029 sähköposti: esko.kekkonen@eksahko.. Tervetuloa! Johtokunta Lorem ipsum dolor sit et, d Le ik ka a ta lte en ! Seniorit ry Kerhot: Biljardia keskiviikkoisin klo 11.00 alkaen nuorisotiloissa Asematiellä. Ke 28.8. www.elakeliitto. Ikäpoikien biljardikerho tiistaisin ja perjantaisin klo 8-11 nuokkarissa. Mielenterveyden ensiapukurssi II Asematien nuorisotilan kokoushuoneessa ti 10.9. Tule juttusille maanantaisin klo 9-14. Tervetuloa! Eläkeliiton Pyhäjärven yhdistys ry. 22.8 jonnekin. Eeva Vaskilampi/ Arja Rantapelkonen kertovat tästä enemmän. Sauvat mukaan. Lähde: Suomen paikallislehtien lukijatutkimus 2017, Tietoykkönen Oy Pohti SkiTeam ry:n sääntömääräinen VUOSIKOKOUS tiistaina 3.9.2019 klo 18.30 Liikekeskus Woltissa, Ollintie 17. Paikalla puhumassa uudesta digihankkeesta yhteisöasiamies Eeva Vaskilampi ja hyvinvointi-sote projektipäällikkö Arja Rantapelkonen. Voit lähestyä toimitusta myös kirjeellä. Toiminta kaikille avointa, mukaan voi tulla milloin vain, tervetuloa! 0442358373 / 0449827073 Asiakaspalvelu, ilmoitusasiat Toimitus, juttuvinkit. Keilahallin vuoro ke klo 13 – 14.00.To klo 8.15–11.00 biljardia. To 29.8 klo 14-15 Ota digi haltuun! Kiinnostaako oppia tai opettaa digiä vertaistuen voimalla. Sähköja automaatiosuunnittelu ja -urakointi TÄSTÄ LEHDESTÄ LUETAAN RIVIEN VÄLITKIN! Yli 90 % alueemme ihmisistä lukee tilattavan paikallislehden joko kannesta kanteen tai poimii sieltä itseä kiinnostavat jutut ja ilmoitukset. Aivotreenit joka maanantai klo 14-15 kaikille muistinsa harjoittamisesta kiinnostuneille ikäihmisille. Lupia haetaan kymmeneksi vuodeksi, suunnitellun ottoalueen pinta-ala on noin 18,1 hehtaaria ja otettava maa-aines on soraa 600 000 kuutiometriä ktd. Toimitus pidättää oikeuden kirjoitusten lyhentämiseen ja otsikointiin. Maksa seuraaville pankkitileille: OP FI26 5375 0320 0288 10 SP FI12 4600 1840 0065 00 NOR FI52 1227 3000 2012 35 tanssit 27.8.2019 Autojen paikoittajat klo 17.30 paikalle Ari Varis, Päivi Jääskeläinen, Tarmo Lipsonen, Marko Haapakangas Lipunmyyjät klo 18.00 paikalle Lea Heikkilä, Sirpa Pasanen Järjestyksenvalvojat klo 18.00 paikalle Ari Heinänen, Pirkko Kuosmanen, Satu Väyrynen, Seija Tuoriniemi PESÄPALLOPELEJÄ: Ke 21.8 klo 17.30 Miehet PohtiKärsämäki Ma 26.8 klo 18 E-junnut PohtiToholampi Lasten ja nuorten HIIHTOKOULU tänään 21.8. LIITY JÄSENEKSI POHTIIN Vuosimaksut: Aikuinen 10 €, alle 12-vuotias 5 €, ainaisjäsen 120 €
maankuulua vanhanajan PALVIA savusaunaRakennusliiton osasto 303 Jäsenten+avec yhteinen sauna ja ruokailuilta Emolahden leirintäalueella la 24.8.2019 klo 17. Arvontaa, kilpailuja, puhvetti, kokko+ilotulitus ym. Sit.ilm. 040 512 1687 Autokatospaikat myydään erillisinä osakkeina. Kiinnostaako leppoinen kyläily. Ma eisi j la uj , ahvi , ma ara , äsityötuotteit , hedelmäpuide taimi , Poniajelu , arpoj . Ilmottaudu viim. 70 e (B4) sis. – 15.10.2019 Hinta alk. p. Ma asiinitorill l 10-14 Mi k Alatal laulatta 10.30 lapsille ja koko perheelle 12.00 vanhemmalle väelle suunnattua musiikkia Torill lapsill ohjelma , elävä musii i , mar inatunnelma erilaisi tuottei j palvelui . klo 10 – 14 VIELÄ EHDIT TEKEMÄÄN VARAUKSEN UUDESTA KODISTASI TERVETULOA! Elomarkkinat 24.8. mennessä p. Puh. Mukavaa yhdessäoloa, tervetuloa! Komun kyläyhdistys To 22.8. 0400 295 749 Paikkakunnan kuulumiset kotiin kannettu na.. Ohjelma ilmoitetaan viikoittain Pyhäjärven Sanomien Muistilistalla. 20 2019 N:o 34 Keskiviikko elokuun 21. 15.9 Jennille 0442358373 U U T T A T O I M I N T A A : Olemme AVOINNA arkisin klo 9-15 Potilaspolku 2, 86800 Pyhäsalmi S Y Y S K U U S S A : SYKSYN OHJELMA PYHÄSALMEN SUURLAVA Vaskikellontie 342 86800 Pyhäsalmi Pekkaniskan Pojat Etiketti&Antti Ahopelto Lavainfo 0400 845 741 NAISTENTANSSIT Ti 27.8. klo 18 alkaen. klo 13-15.30 Pyhäsalmen torilla. Ei lemmikkieläimiä, ei tupakointia.Tied. 15.9 Vilmalle 0449827073 Kyläilyrinki Kyläilyringissä kokoonnutaan kerran kuussa kahvittelemaan vuoronperään toisten luokse. Soittele niin kerron lisää! p. 050-307 5439 perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt. klo 19-24 Tunti miehille klo 22-23 Liput 16 € KOMUN RANTAILTA yhteisellä rannalla (Komuntie 192) Perjantaina 23.8. 12.9. bussimatkat, risteilyn valitussa hyttiluokassa, oma bussi Tallinnassa. 044-274 1690 (Petri Lonkila) Kuljetukset: Oy Rytkönen & Co MATKA-RASTI OY Ylivieska Vuokralle tarjotaan rivitalo 2h + k + sauna, Pyhäjärveltä. torstai klo 12-13 Kirjallisuuspiiri Kuukauden viimeinen torstai klo 13-14 Laulutuokio (Pyhäjärven SRK) Ma 16.9 klo 12-15 Sydänyhdistyksen hankepalkintokakkukahvit Ke 25.9 klo 13 Puhujana tuvalla PPP rehtori Rauni Soilama (Seniorit) Yhteystiedot: Jenni Kumpumäki 044 235 8373 Vilma Linnanen 044 982 7073 Ajantasainen ohjelma ja tarkemmat tuokiokuvaukset löytyvät tuvalta. klo 18 HONKAVUOREN HIISITUPA Palkinnot: Irtolehti: Kirjat: 9x20,9x40,4x60,2x100, 2x160 1140€ pr 51 10, 14 ja 19€ irtolehti 3,50€ Jyväskyläntie 943 B , 86800 Pyhäsalmi Järj. Vuokra 380€/ kk ja vesimaksu 15€/hlö/kk Takuuvuokra 1kk. Tervetuloa! UUNITUOREET Irene Partasen kukot ja piirakat Pyhäsalmen torilla to klo 13-16. EDULLISESTI, TERVETULOA! 040 772 0231 ilmoitukset@ pyhajarvensanomat.fi SYYSLOMALLA TALLINNAAN m/s Silja Europa 14. ENNAKKOMARKKINOINNISSA Avaa ovi uuteen unelmien kotiin! Esittelemme uutta kerrostaloa Suomenselän Osuuspankin Pyhäjärven konttorilla torstaina 22.8. 0400 712 179 V I I K O I T T A I N T U V A L L A : Maanantaisin klo 11 Pelituokio Tiistaisin klo 11 Tuppikööri Keskiviikkoisin klo 9 Porinakahvit klo 11-13 Selänteen ohjauspiste Torstaisin klo 13-15 Ompeluseurat Perjantaisin klo 10 Shakkipiiri (Eläkeliitto) Yläympyrän tupa K U U K A U S I T T A I N T U V A L L A : Kuukauden 3. Pyhäjärven Pohti Löydymme Facebookista! Pyhäsalmen torilla torstaina klo 13-15 Suomalaiset LAPINKORPIHILLAT, METSÄMUSTIKAT, VADELMAT, PENSASMUSTIKAT, MANSIKAT, KANTARELLIT, OMENAT, VIINIMARJAT, TALVIVALKOSIPULIT YMS. Esi . päivä Torilla Lukijan rivit Ilmoituspalsta yksityisille ja yhdistyksille Hinnat (sis.alv:n): 10 sanaa 12,00 euroa, 10 20 sanaa 15,00 euroa 20-30 sanaa 20,00 euroa, seuraavat 10 sanaa / 5 euroa. Puh: 0445658203 Mökkija pihapuiden kaadot. Myös vaikeat kohteet. Ilmottaudu viim. Tuvan toiminta on kaikille avointa, Tervetuloa! Keskusteluryhmä Tuntuuko talo tyhjältä ja hiljaiselta. keskiviikko Kuokkakeskiviikko Kuukauden 3. Yhdessäoloa, vertaistukea ja pientä puuhaa. Vuokralle tarjotaan Työsuorituksia Heti vapaa saunallinen yksiö 41,5m 2 keskustan tuntumassa. Terv etul oa! Pyhäjärven Yrittäjät BINGO Su 25.8. maanantai klo 13 Sydänkerho (Sydänyhdistys) Joka toinen tiistai (parillinen) klo 11-12 Muistipiiri (Eläkeliitto) Kuukauden 3. Uusi keskusteluryhmä Leskenlehdet aloittaa syksyllä