KESKIVIIKKO MARRASKUUN 23. VUOSIKERTA Joulusäkkiarvonta, sivulla 16-17 Päiväkotilapset koristelivat jo joulukuusia Pyhäsalmen torilla. Lisää sivulla 9. PÄIVÄ 2016 N:o 47 HINTA 1,50 € www.pyhajarvensanomat.fi 61. JOONAS KÄRKKÄINEN
OUTI ALOITTI TYÖNSÄ viime viikon tiistaina, joten paljon hän ei ole ehtinyt vielä tulevaan työnkuvaansa paneutua. Välitämme ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Lähiaikoina lehdessämme alkaa toimia vuosittain vaihtuva lukijaraati, jonka ensimmäisiä jäseniä olemme pyytäneet paikalle esittäytymään. Tilaisuudessa kuultiin lisäksi Pyhäsalmen yhteiskoulun oppilaiden esittämää ohjelmaa. He tulevat toimimaan lukijoiden edustajina, antamaan palautetta ja vinkkejä suoraan meille lehdentekijöille. Pyhäjärvisistä tiloista palkittiin Lappalaisen Aappon ja Pekan, Vuotin Teuvon ja Järveläisen Karin sonnit. päivä 25 VUOTTA SITTEN TOIMITUKSELTA Neljän pyhäjärvisen tilan sonnit palkittiin Kalaja Pyhäjokilaaksojen Naudanlihakerhon kaksivuotisen sonnien teuraspainonnousukilpailuissa. Muistutukset virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituspäivästä lukien. MIRKA NISKANEN Tule toimitukseen!. Päivi Ruotoistenmäki, p. Viikon päästä keskiviikkona pidämme täällä toimituksessa avoimien ovien päivää. Varhaisjakelupäivystys: 017-822 024 Arkisin kello 8.00–16.00 Savon Jakelu Oy Tänään Neljän pyhäjärvisen tilan sonnit palkittiin Mannerheimliiton P-P:n piirin kokous Pyhäsalmella – MITÄ TIESIT Pyhäjärvestä ennestään. – Näin joulun alla on mukavaa aloittaa työt, kun seurakunnalla on paljon monenlaisia tapahtumia, kuten joulukonsertteja ja myyjäisiä, niissä pääsee heti näkemään paljon ihmisiä. Mille ensimmäiset päivät uudessa työpaikassa ovat tuntuneet. Antti Lizelius (17081795) oli ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden julkaisija. – Autan missä voin, minulla on kädet joilla tehdä ja korvat joilla kuulla. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Lehti ei vastaa ilmoitusten poisjäännin aiheuttamasta vahingosta. – Kuopiossa ei ollut nyt tarjolla koulutusta vastaavaa työtä, niin mikä jottei, hain tänne. Hän pyörittää päätään ja nauraa: – En mitään. REUTER ARVIOI , että Pyhäjärven seurakunnalla on monipuolista toimintaa eri-ikäisille ihmisille. Saa nähdä, mitä viikossa vielä keksitään! Tällä hetkellä sää ei vaikuta kovin jouluiselle, mutta ensi viikonloppuna pidetään myös perinteinen kaupungin joulunavaus juhlavuoden ilotulituksineen. kysäisen Outi Reuterilta. MIRKA NISKANEN Outi Reuter aloitti sijaistamaan lähetyssihteeri-diakoni Minna Heinosta. Selkeä sää Anttina tarkoittaa tasaista talvisäätä, pilvinen taas vaihtelevia säitä. Tämä oli minulle ihan vieras paikkakunta, jonka ohi tuli joskus pohjoiseen mennessä ajettua, mutta en tainnut edes koskaan pysähtyä. TAVATTIIN 50 VUOTTA SITTEN Asiakaspalvelu ja ilmoitukset: Minna Houni p. Olemassa olevia toimintoja kannattaa tukea ja tehdä yhteistyötä eri toimijoiden kesken. Myös Niinimäellä oleva Variksen yhtymätila palkittiin. 040 730 3785 Ilmoitushinnat: veroton al-verollinen Etusivu 1,08 e 1,34 e Tekstissä 0,90 e 1,12 e Tekstin jälkeen 0,90 e 1,12 e Osoiteilmoitukset 0,44 e 0,55 e Kihla-, vihkija kiitosilmoitukset 20,16 e 25,00 e Tilaushinnat: 59,00 e/vsk kotimaa kesto, 65 e/vsk 12 kk 80,00 e/vsk pohj.maat, 105,00 e/vsk muut maat osoite Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi konttori avoinna ma-pe klo 9-13 puh. KÄSITYÖT, LUKEMINEN ja luonnossa liikkuminen ovat Outille tärkeitä harrastuksia, eivätkä ne ole aikaan sidottuja. 040 7366 098 Toimittajat: Mirka Niskanen, p. – Kukaan ei jäänyt minua odottamaan Kuopioon, joten minun oli helppo lähteä tänne töihin. Toivommekin teitä lukijoita sankoin joukoin saapumaan joulutunnelmaan virittäytymiseen kanssamme. Päivän sää on joulun sään peilikuva: jos Antti on ankara, joulu on joutava, siis sateinen ja lotiseva. Myös sisupartiotoiminta ja viittomakielen opiskelu ovat hänelle mielekästä tekemistä. Outi on syntyisin Jyväskylästä, mutta asunut viimeiset 16 vuotta Kuopiossa. – Paljon on tullut uutta informaatiota, aika on mennyt sitä pureskellessa. Nelostietä ajaessa Vaskikello oli kuitenkin muodostunut maamerkiksi, josta hän Pyhäjärven muisti. Täällä käväistessä voit jättää myös joulutervehdyksesi joulunaluslehteen tai tilata lehden vaikka pukinkonttiin. Paljon täällä liikkuu vanhempaa väkeä, mutta mukavasti myös nuorten ääni kuuluu kerhotiloista. 040 772 0231 internet: www.pyhajarvensanomat. Muutamia vuosia sitten hän päätti päivittää koulutustaan ja hakeutui opiskelemaan sosiaalialaa. Vastuu virheistä: Ilmoitusten julkaisemisessa noudatetaan voimassa olevia Sanomalehtien Liiton ilmoitusten julkaisusääntöjä. Hänellä on kaksi aikuista tytärtä, Aino ja Vilma, joista toinen opiskelee Jyväskylässä ja toinen Rovaniemellä. Jatkossa työhön kuuluu erilaisia kerhoja, diakoniaja lähetystyötä sekä asiakaspalvelua. Päiväksi valikoitui Antin päivä, sillä se on eräänlainen sanomalehtien merkkipäivä. – Pyrin löytämään oman tapani tehdä tätä työtä ja pystyn varmasti hyödyntämään aiempia kokemuksiani, kun asioita vaan katsoo avoimin silmin. Antin päivä on aloittanut perinteisesti myös valmistautumisen jouluun: ”Antti joulut alottaa, Tuomas tupaan taluttaa”. Nuoruusvuosina kouluttautuminen kehitysvamma-alalle kiinnosti, mutta sitten elämä vei eri suuntaan. Antin päivän säästä on ennustettu tulevan talven ilmoja. Kokouksen yhteydessä kuultiin maisteri Jouko Mäkelän esitelmä aiheesta Nuoret, koti ja työelämä, ja maisteri Toivo Rönkä esitelmöi vanhempien ja nuorten välisistä suhteista. – Tänne on kyllä päässyt helposti asettumaan joukkoon ja olen tuntenut oloni tervetulleeksi, hän arvioi. OUTI KERTOO YSTÄVÄNSÄ vinkanneen hänelle täällä avautuvasta sijaisuudesta ja hän etsi työpaikkailmoituksen käsiinsä. Lehti ei vastaa virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta tai puhelinvälityksessä sattuneesta väärinkäsityksestä. Ilmestymispäivä keskiviikko Ilmoitusten jättö Perjantaina klo 13.00 mennessä Sivunvalmistus Pyhäjärven Sanomat Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy/ Botnia-Print, Kokkola Tarkastettu levikki 3949 kpl Julkaisija: Pyhäjärven Sanomat Oy Sähköpostilla jätetyistä ilmoituksista on tehtävä ilmoitusvaraus puhelimella. Mannerheimin lastensuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piirin syyskokous pidettiin sunnuntaina Pyhäsalmella. Lähimmäisen kammarissa hän on pyrkinyt käymään tiheään tehdäkseen itseään tutuksi vapaaehtoistoimijoille, myös Kultaisen iän kerhoon hän on ehtinyt tutustumaan. Asiakkaita voidaan avustaa taloudellisesti, mutta ollaan myös tukena vaikeissa elämäntilanteissa. Antinpäivänä on hyvä sauma saapua paikalle antamaan palautetta lehdestämme. Sitä on välillä hyvä käydä vähän katsomassa uusia paikkoja ja haistelemassa uusia tuulia. Pesti kestää ensi vuoden loppuun saakka. Reuter oli pitkään töissä päivähoidon parissa. Aikuisille olemme varanneet lämmintä glögiä ja pientä naposteltavaa. Voit löytää meidät myös sieltä, samoin kuin seuraavana viikonloppua pidettävistä joulumyyjäisistä. 040 7720 231 Päätoimittaja: Kirsi Haapea, p. Outi haistelee uusia tuulia ”Autan missä voin, minulla on kädet joilla tehdä ja korvat joilla kuulla. Piirin tulevassa toimintasuunnitelmassa on eräs tärkeimpiä työmuotoja perhekasvatus, jolle osoitetaan ensi vuonna erikoista huomiota. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2016 — N:o 47 2 Keskiviikko marraskuun 23. Täkäläinen ihmisluonto ei liene tuntunut vieraalle. Erilaisia töitä tehnyt Outi on nähnyt monenlaisia työtapoja, ja matkan varrelta on karttunut kaikenmoista oppia mukaan. Reuter asuu viikot täällä ja suunnistaa viikonlopuiksi Kuopioon. Outi on tehnyt itseään tutuksi muun muassa vierailemalla tiheästi Lähimmäisen kammarissa. Lapsia ilahduttanee vieras Korvatunturilta sekä pienet jouluaskartelut, saattaapa täällä saada suunkin makeaksi. Valmistuttuaan vuonna 2014 sosionomi-diakoniksi tuli diakoniapuoli koulutuksessa ikään kuin kaupantekijäisinä. Sonnit arvosteltiin kolmessa sarjassa. 040 1697 350 Terhi Marjakangas, opintovapaalla Toimitusjohtaja: vs
Torstaina Lempi, Sivi, Lemmikki. Lopullinen lisärahan tarve tältä vuodelta selviää vasta vuoden lopussa. Tästäkin valinnasta on tiettävästi tulossa valitus, mutta eri valittajalta. Valittaja Parkkinen peruutti samalla kaksi muuta valitustaan. Se toteutetaan normaalin tilintarkastuskäytännön mukaan otantana, eli jokaikistä kuittia ei tutkita uudelleen. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Asko Kaurasen mielestä Selänteen tasapainottamistyöryhmän tulisi jatkaa ensi vuonnakin. Molemmat valituksenalaiset päätökset saivat lainvoiman. KAUPUNGINHALLITUS päätti, että Pyhäjärven kaupunki ostaa maata valtiolta rautatien varresta Pyhäsalmessa. (KH) JOONAS KÄRKKÄINEN KIRSI HAAPEA Kaivoksen aikoinaan rakentamat lamellitalot ovat ränsistyneet. Lauantaina Sisko. Työryhmä on perustettu kesällä. päivä 3 PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2016 N:o 47 Tänään Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina Tiistaina Tänään Ismo. Sitä tarvitaan suunnitteilla olevan uuden tieyhteyden takia. (KH) Pyhäjärven kaupunginhallitus hyväksyi peruspalvelukuntayhtymä Selänteen hallituksen esityksen, että kuntayhtymän erityistilintarkastus tehdään, jos Pyhäjärvi sitoutuu maksamaan kulut siinä tapauksessa, ettei mitään tahallista virhettä tai väärinkäytöstä löydy. Sen perusteella ei pitäisi tulla takaisinperintää. Advettisunnuntai. Pyhäjärvi on vaatinut kuntayhtymää purattamaan talot, jotk aovat ympäristölle ja ihmisille vaarallisia. Rautatien varteen suunnitellaan uutta yhteyttä Emolahdentielle. Kaupunginhallitus sai tiedoksi peruspalvelukuntayhtymä Selänteen osavuosikatsauksen, joka ulottuu elokuun loppuun. Virkaan valittu Henrik Kiviniemi on hoitanut virkaa kesästä 2015 lähtien. Tiistaina Aimo. Ne koskivat viime vuoden kesäkuun valtuuston päätöstä antaa omavelkainen takaus Kuntarahoituksen lainasta Pyhäjärven Kehitys Oy:lle sekä elokuussa 2015 tehtyä kaupunginhallituksen päätöstä vt. kaupunginjohtaja Veikko Tikkasen virkasuhteen päättymisestä. Perjantaina Katja, Kati, Katri, Kaisa, Riina, Katariina, Katriina, Kaisu, Kaija, Kaarina. Keskiviikko marraskuun 23. PYHÄJÄRVEN hallintojohtajan valinta kesäkuussa 2015 on viimein saanut lainvoiman, sillä Raimo Parkkinen on peruuttanut valituksensa Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle. Tarvetta lisärahalle on runsaat 470 000 euroa. Hilkka. Pyhäjärven kaupunginvaltuutetuilla on epäilyksiä siitä, että kuntayhtymässä maksuosuudet ja saadut palvelut eivät täsmää. Toisessa vaiheessa hankitaan 1,56 hehtaaria lisää. Hallintojohtaja Henrik Kiviniemi ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Asko Kauranen neuvottelivat kuntayhtymän johtaja Tuomas Aikkilan ja talousjohtaja Seija Kärkkäisen kanssa. Lokakuun alun valtuustokokouksessa 11 valtuutettua ja kaksi varavaltuutettua vaati aloitteessaan, että erityistilintarkastus tehdään. Koska erityistilintarkastus maksaa alle 30 000 euroa, se voidaan tilata viranhaltijapäätöksellä. Maksukäytännön toivotaan vähentävän oikeuksien ruuhkaa.(KH) Kiviniemen valinta hallintojohtajaksi sai lainvoiman Henrik Kiviniemi. Uuden terveyskeskuksen valtionavustusehtojen toteutumisesta annettiin selvitys. Pyhäjärvi on valmis kustantamaan erityistilintarkastuksen, jota kaupunginvaltuusto on vaatinut. Ensin ostetaan 0,66 hehtaaria kerrostalohanketta varten. Hänet on tämän vuoden lokakuussa valittu kaupunginjohtajaksi. RUOTASEN lamellitalojen purkuasia on niin tulenarka, ettei peruspalvelukuntayhtymä Selänteen ympäristöjohtaja Jorma Turunen halua kommentoida sitä ollenkaan lehdessä. Omistaja, tiettävästi ulkomaalainen, on kuorinut kuparikatot ja jättänyt talot ränsistymään. Sunnuntaina 1. Edustajaa ei ole vielä nimetty, mutta se on joko hallintojohtaja tai kamreeri Sari Nissilä. Sen suorittaa puolueeton tilintarkastaja, ei kuntayhtymän tai jäsenkuntien tilintarkastajat. Tämän vuoden alusta lähtien tehdyissä valituksissa valittaja ei enää välty maksuilta, kun peruuttaa valituksensa. – SELVITETÄÄN , ovatko kolmen kunnan maksuosuudet menneet oikeassa suhteessa ja onko sisäinen tarkastus toiminut, Asko Kauranen sanoo. Tikkasen virkasuhdetta koskevassa asiassa kaupunki vaati oikeudenkäyntikulujensa korvaamista, mutta hallinto-oikeus hylkäsi vaatimuksen. PYHÄJÄRVI esittää, että erityistilintarkastus tehdään Pyhäjärvellä ja siinä on kaupungin edustaja koko ajan mukana. Se palvelisi muun muassa raskasta liikennettä nykyisiä teitä paremmin. Jos sellaiseen mentäisiin, kulut olisivat satoja tuhansia. Maanantaina Heini, Kaisla. Pelastuslaitos on kiinnostunut lamelleista harjoituskohteena. Kuntayhtymä on vaatinut, että Pyhäjärvi maksaa purkukulut yksin. Rillankivi suunnittelee uutta kerrostaloa Palotieltä puretun talon paikalle ja tonttia on laajennettava. ”Pyhäjärvi esittää, että erityistilintarkastus tehdään Pyhäjärvellä ja siinä on kaupungin edustaja koko ajan mukana. (KH) Maata radan varresta kaupungille ”Rautatien varteen suunnitellaan uutta yhteyttä Emolahdentielle. – Erityistilintarkastuksen kustannukset jäävät alle 30 000 euron, Kauranen toteaa. Erityistilintarkastus tehdään Pyhäjärvi pituus 25.97 itään Greenwichistä, leveys 63.67 pohjoista leveyttä pimeä aurinko aurinko pimeä päättyy nousee laskee alkaa AURINKOINEN AIKA Lamelleista odotetaan päätöksiä NIMIPÄIVÄT VIIKON SÄÄ 8.03 9.06 14.58 16.02 8.05 9.09 14.56 16.00 8.08 9.12 14.54 15.58 8.10 9.15 14.51 15.56 8.12 9.18 14.49 15.55 8.14 9.21 14.47 15.53 8.17 9.24 14.45 15.52 Kärsämäki Haapajärvi Pyhäjärvi Pihtipudas Kiuruvesi Kärsämäki Haapajärvi Pyhäjärvi Pihtipudas Kiuruvesi Pyhäjärvi Pyhäjärvi Pyhäjärvi Pyhäjärvi www.fmi.fi 9:08 14:58 9:11 14:55 Keskiviikko Torstai +5 +5 +4 +3 +5 +4 -1 -1 -0 -1 -1 -1 Perjantai 9:14 14:53 -1 Lauantai 9:17 14:51 +2 Sunnuntai 9:20 14:49 -3 Maanantai 9:22 14:47 -9 MAANANTAISTA kaupunginhallituksen kokousta edelsivät neuvottelut kuntayhtymän johdon kanssa. Nyt valittaja joutuu maksamaan 250 euron maksun hallinto-oikeuden valituksesta ja 500 euroa korkeimman oikeuden valituksesta, vaikka peruuttaisikin valituksensa
Hänellä oli kiva kuva 60-luvulta. Tämä lapsi oli veljeni Esko, joka täytti siis 70 vuotta 25. Asunto, minne olimme muuttamassa oli uudessa talossa yläkerrassa ja se ei siis ollut vielä valmis. Synnytys onnistui melko hyvin, mitä nyt vähän paikat repeilivät, mutta niin äiti kuin lapsi pysyivät hengissä. (017) 272 2346 • Keski-Pohjanmaan keskussairaala p. päivä Elämää ja ihmisiä SELÄNTEEN TERVEYSKESKUSTEN TIEDOTE SELÄNTEEN PÄIVYSTYKSET ARKISIN KLO 8–16 OMISSA TERVEYSKESKUKSISSA HAAPAJÄRVELLÄ, REISJÄRVELLÄ JA PYHÄJÄRVELLÄ p. lokakuuta pääsimme muuttamaan omaan asuntoon. (06) 826 4500 SOITA ko. Meriläisillä itsellään oli asuintalo lähellä lossin rantaa. Olimme mäen laskussa ja meistä napattiin kuva. SOITA ja varaa aika ennen menoa! Mikäli numero on varattu, kannattaa valita takaisinsoitto, niin terveyskeskuksesta soitetaan takaisin. Meillä oli ennen Ronkaisen leipomo, Ruuskasen Eevertin kalakauppa, Paajasen kirjakauppa ja paljon muita nostalgisia ajatuksia herättäviä rakennuksia, joita ei ole enää. SELÄNTEEN TERVEYSKESKUSTEN KIIREETÖN LÄÄKÄRIENJA HOITAJIEN AJANVARAUS, LABORATORIOVASTAUSKYSELYT, KYYTITODISTUKSET, RESEPTIASIAT JA YM. Isä ajoi puuta Vapon autolla, muistaakseni Pyhäsalmen asemalle. Minä olin vuotta nuorempi kuin muut mäenlaskukaverini. Tapahtuma-aika on lokakuun puolivälin jälkeinen aika vuonna 1946, siis 70 vuotta sitten. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2016 — N:o 47 4 Keskiviikko marraskuun 23. Isämme kuoli juuri ja muistelimme menneitä. päivä alkoivat äidillä poltot ja isä lähti hakemaan kätilöä. 25. En tiedä missä Pasi ja Virpi ovat. MUN MUISTUU MIELEHENI tarina entisenä pyhäsalmisena. Kävimme muutaman kerran kiirehtimässä rakentajia, sillä äiti oli viimeisillään pieniin päin. Meille oli tullut äidin sisko avuksi sopivasti ja hän ja isä auttoivat lapsen maailmaan. Äiti oli nuorempana Kansallis-Osake-Pankissa pankkivirkailijana. Minä ja Anna-Maija olemme sisaruksia. Ennen vanhaan koko kylä oli meidän lasten. TIEDUSTELUT ARKISIN KLO 9–14 P. 044 770 0702. – SAVUTON SELÄNNE – KÄVIMME siskoni kanssa äitimme luona Pyhäjärvellä viime viikon sunnuntaina. PITTÄÄ SANNOO Kirjoittaja (toinen vas.) leikkikavereidensa kanssa 1960-luvulla. Talo oli pitäjän kätilön ja hänen miehensä, Meriläisen talo. Isä ajoi puutavara-autoa Vapo:lle. • Hammashoidon iltapäivystys klo 16–21 ja viikonloppujen ja arkipyhien päivystys klo 08-21 Kokkolan pääterveysasemalla p. 044 770 0701 • Iltaja yöpäivystys arkipäivisin ma–pe klo 16–08 sekä viikonloppupäivystys perjantai klo 16– maanantai klo 08 (Samoin myös kaikkien arkipyhien päivystykset) • Oulaskankaan sairaala p. ”Olisipa kiva, jos muisteltaisiin näitä vanhoja paikkoja ja hyviä aikoja. KÖKKÖSET NUORTEN KUVAKILPAILUN SATOA Satamassa, kuvaaja Jemina Lepola. Ensi hätään saimme ”kortteerin” Lammasmäeltä yhden perheen kamarista, sillä asunto, minne olimme tulossa, ei ollut vielä valmis. lokakuuta. PS. KOP:n taloa ei Ollintien ja Torkkolantien kulmauksessa ole enää. Kuvassa ovat vasemmalta oikealla Pasi, Sinikka (minä), Anna-Maija ja Virpi. Se on purettu jo kauan sitten, kun oli niin huonosti rakennettu. Mutta kätilö oli jossain järven toisessa päässä, eikä voinut tulla auttamaan. (08) 429 7840 • Iisalmen sairaala p. Tämä talo, minne muutimme oli rautatieasemaa vastapäätä siinä, missä Leskeläntie kääntyy rautatien suuntaiseksi, Könnikylän laidalla. Matti Holappa Ruotsi Muisto 70 vuoden takaa ”Mutta kätilö oli jossain järven toisessa päässä, eikä voinut tulla auttamaan. Leikimme ja laskimme mäkeä, milloin Parkkisen mäessä tai Ruuskasen mäessä tai tässä KOP:n konttorin ja Kemikalion väliselle alueelle kasatulla lumikasalla. Se oli vuokratalo. SELÄNTEEN TERVEYSKESKUSTEN HAMMASHOIDON AJANVARAUS MA–TO klo 8–15 JA PE KLO 8–13 P. Sinikka Ahola Muisteltaisiinko vanhoja hyviä aikoja. 044 700 1844. Asuimme siis siellä kamarissa, äiti ja minä. Kosteus tuhosi talon. Olisipa kiva, jos muisteltaisiin näitä vanhoja paikkoja ja hyviä aikoja. PITTÄÄ SANNOO. Esko on toiminut seurakuntamestarina kirkossa ja monissa hommissa pitäjän ja piirin alueilla. Me 50-luvun lopussa ja 60-luvun alussa syntyneet muistelemme kaiholla entisiä aikoja ja olemme vielä työelämässä ja täysillä mukana kaikessa. sairaalaan ENNEN PÄIVYSTYKSEEN MENOA! Hätätapauksessa suoraan numeroon 112. Isä suutahti siitä ja sanoi: ”Minä olen sen sinne pannutkin, niin otan sen poiskin”. No, asunto valmistui ja siinä 24.-25. Terveisin entinen pyhäjärvinen. Perhe, jonka kamarissa asuimme Lammasmäellä oli muistaakseni Huhtanen. Tulimme, vanhempani ja minä silloin Pyhäsalmelle. (06) 8287 450, osoite: Mariankatu 28 ovi d huone 10
Tästä johtuen asunto-osakeyhtiöiden rakennuksia puretaan nykyisin varsin vähän ja vain sellaisissa tapauksissa, joissa rakennuksia ei niiden heikon kunnon vuoksi ole kannattanut korjata. Asuntoosakeyhtiön purkavalla lisärakentamisellatarkoitetaan rakennushanketta, jossa yhtiön omistama vanha asuinrakennus puretaan ja tilalle rakennetaan sitä suurempi kerrosala ja enemmän asuntoja. BLACK FRIDAY Perjantaina 25.11. Tässä kohteessa kaivoksen lopun häämöttäessä purkava lisärakentaminen ei liene ajankohtainen, kun kaivoksen loppuminen on niin lähellä. Lyhennän ja lainaan lamellitaloihin liittyvää tekstiä ympäristölautakunnan pöytäkirjasta 28 § (löytyy kaupungin sivuilta) 18.10.2016: ”Kunnostusvelvoitteen määräaika oli päättynyt 3.7.2013 ja uhkasakon asettaminen on vanhentunut Uhkasakkolain 13 §:n mukaisesti 3.7.2015. Ympäristölautakunta on tehnyt asiasta ilmoituksen poliisille esitutkintaa varten. Julkaisu käsittelee tämän tyyppistä hanketta pääasiassa vanhan asuinrakennuksen omistavan asunto-osakeyhtiön kannalta. Kiinteistörekisteristä selviää, että taannoin kaivosyhtiö on myynyt tontin asunto-osakeyhtiölle. avoinna klo 9-20! Kahvitarjoilu! Pyhäsalmi Eriko istarj oilu klo 17.00 eteen päin! Tarjolla glögiä ja pientä napostelt avaa! Lapsille puuhast elua! Yllätyks iä! Punanut tu vierailee ! Tervetuloa! Pyhäjärven Sanomissa AVOIMET OVET ke 30.11. Yhtiöjärjestystä ei ole päivitetty. Raportin tavoitteena oli tuottaa tietoasen arvioimiseksi, minkälaisia vaikutuksia purkavaa lisärakentamista koskevan päätöksenteon helpottamisella (siirtyminen yksimielisestä päätöksenteostamääräenemmistöpäätökseen) olisi osakkaille ja muille sidosryhmille. Olisiko syytä käydä naulaamassa ovet ja ikkunat kiinni ja laittaa ne varoituskyltit toista uhkasakkoa ja sen määräaikojaja maksumiehiä odotellessa. Rikoskomisario on 27.1.2016 päivätyssä kirjeessä ilmoittanut, että rikos on vanhentunut ja jätetty syytteeseen saattamatta.” Rakennustarkastaja on 13.6.2016 lähettänyt postitse asunto-osakeyhtiön asiamiehelle selvityspyynnön (kuuleminen) maankäyttöja rakennuslainmukaisten pakkokeinojen käyttämiseen mahdollisesti johtavassa asiassa. päivä 5 PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2016 N:o 47 PITTÄÄ SANNOO VOIMASSA OLEVA asuntoosakeyhtiölaki vaatii rakennusten purkamiselle kaikkien osakkaiden yksimielisen päätöksen. Uusille asunnoille ei ehkä löytyisi ostajia. klo 11-17. MYYMME KAIKKI ERILLISUUNIT, TASOT JA LATTIALIEDET TEHTAAN NETTOHINNOIN – MYÖS UUDET AUTOMAATTILIEDET JA INDUKTIOMALLIT! Tehtaan edustaja paikalla! KAIK KIIN LIESI IN KAUP AN PÄÄL LE TEFA L UUN IVUO KA! Arvo 69,– TARJOLLA KAHVIA JA UUNITUORETTA PULLAA! Osallistu tapahtumaan Facebookissa ja voita 1000 euroa shoppailurahaa! BLACK FRIDAY 25.11. Ympäristölautakunta päätti jättää asian pöydälle lisäselvityksen hankkimista varten. Purkavan lisärakentamisen hankkeessa puututaan tavanomaista peruskorjaushanketta ja siihen mahdollisesti liittyvää lisärakentamista huomattavastituntuvammin osakkaan hallintaoikeuteen ja oman asunnon suojaan. Valtioneuvoston kanslia on laatinut raportin Asunto-osakeyhtiöiden purkava lisärakentaminen. Määräaikaan 20.7.2016 ei ollut kirjallista selvitystä tullut. Lisäksi yleinen tiedoksianto on julkaistu 15.6.2016 Pyhäjärven Sanomissa ja Pyhäjärven kaupungin ilmoitustaululla, sekä lisäksi Virallisessa lehdessä. Sinikka Ahola Vielä Ruotasen lamellitaloista LIESIPÄIVÄT Torstaina 24.11. Lamellitalot omistaa asunto-osakeyhtiö, joka omistaa myös tontin, vaikka yhtiöjärjestyksen mukaanhallinta perustuu vuokraoikeuteen. Keskiviikko marraskuun 23
Bussin takaosasta löytyi sydämen muotoinen koru, mahdollisesti Kalevala-koru. Hän kutsui yleisön mukaan pariin joululauluun ja kutsui tyttärensä Mirellan esittämään laulun Tähti tähdistä kirkkain. Tarjolla oli runsas salaattipöytä, perinteistä joulukinkkua, rosollia, joululaatikoita ja muutakin lämmintä ruokaa, korvasienikeittoa ja jälkiruokia. Hienoja joululauluja syntyy nykyäänkin, hän totesi ja lauloi niitäkin, esimerkiksi Joulu ensimmäinen ja Joulun tarina. Mirella Lindeman sekä Jukka Leppämäki ja Pekka Juntunen, keskellä yleisöä laulamassa ja lehterillä, alhaalla vas, pastori Erkki Lavanti ja oikealla pyhäjärvisiä Takkatuvalla. Joulutunnelmissa naapuripitäjässä PYHÄJÄRVISIÄ oli etelänaapurissa kaksi bussilastillista, sillä myös Sydänyhdistys järjesti retken joulukonserttiin ja Takkatuvalle. Pihtiputaan Lions-kerhojen järjestämässä hyväntekeväisyyskonsertissa oli nelisensataa kuulijaa, kirkko täynnä. Koruaan kaipaava voi tiedustella sitä toimituksesta tai Askolta. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2016 — N:o 47 6 Keskiviikko marraskuun 23. päivä Lukijamatka ”Kun huomaan, että saan jonkun teistä hymyilemään, jonkun liikuttumaan ja jonkun hersyvästi nauramaan, koen ettei tänne ole tultu turhaan. Konsertin jälkeen jatkettiin Takkatuvalle, jossa joulun herkut odottivat. Kaksinkertainen tangoprinssi ja entinen Tenavatähti Leif Lindeman lauloi paljon tuttuja ja perinteisiä joululauluja, jotka ovat hänen mielestään niitä oikeita joulun tunnelman luojia. Leifin faneja oli tullut pitkienkin matkojen takaa. Pyhäjärven Sanomien lukijamatkalla sunnuntaina otettiin esimakua joulusta. KIRSI HAAPEA Kuvissa yllä Leif Lindeman, yllä vas. Kuunneltiin Leif Lindemanin joulukonsertti Pihtiputaan kirkossa ja syötiin jouluruokia Takkatuvalla. KIRSI HAAPEA
Keskiviikko marraskuun 23. päivä 7 PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2016 N:o 47 LÄHITAPIOLA PALVELEE SINUA PYHÄSALMELLA Meiltä saat kaikki vakuuttamisen, sijoittamisen ja säästämisen palvelut. 044 278 6685 lahitapiola.fi etunimi.sukunimi@lahitapiola.fi. 08 814 2500 Palvelemme Pyhäsalmella ajanvarauksella. 040 755 9525 Teppo Ylikulju yritykset p. Puhelinpalvelumme palvelee ma-pe klo 8-18, puh. 040 589 6870 Sirpa Niskanen kotitaloudet p. Jarno Paavola maatilat p
Kiinteistön omistajan hoidettua luvat viranomaisilta, tehdään sopimus kiinteistön omistajan sekä pelastuslaitoksen kesken. Rakennukseen kertyneet kuumat, syttyneet ja syttymättömät erittäin myrkylliset palokaasut jäähdytetään vesisuihkulla, jonka jälkeen tilaa tuuletetaan ja harjoitus otetaan uusiksi. Rakennuksen tulee soveltua kuuman harjoituksen pitämiseen. Rasilan mukaan näin laajassa kunnassa kuin Pyhäjärvi palontorjunnassa korostuu ihmisten omatoimisuus. ”Veteraanisukat jaetaan ensi vuoden puolella alueittain.. Savusukeltamista harjoitteli viisi Pyhäsalmen vapaapalokuntalaista Rasilan ja kahden vakinaisen palomiehen ohjaamina. (KH) Veteraanien sukkiin lankoja Kaarina Remes (vas.) lähti heti neulomaan sukkia veteraaneille Heli Tabellin lahjoittamista langoista. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2016 — N:o 47 8 Keskiviikko marraskuun 23. Koulutukseen osallistuvat sammutusmiehet hyökkäävät pareittain rakennukseen kouluttajansa johdolla varustuksenaan lämpökamera, paineinen suihku sekä kuumuutta kestävät henkilökohtaiset sammutusvarusteet paineilmalaitteineen. – Hyvä, että saamme harjoitella, harjoitusta johtanut Esko Rasila sanoi. Ehkä joku, joka ei itse neulo, voi sponsoroida lankoja ja osallistua sillä tavoin. Vpk-naiset Iida Komu (vas.) ja Sari Vornanen toivat savusukeltajille kahvia ja sämpylöitä. Kosteusvaurio on pilannut kylmillään olleen talon asuinkelvottomaksi. Palokunnan tulo palopaikalle voi kestää pitkien matkojen takia. Viidentoista viime vuoden aikana olen ollut suunnittelemassa ja vetämässä kolmeakymmentä purkutalo harjoitusta. Keräys ”Villasukat veteraaneille, Suomi 100 vuotta” on alkanut jo kesällä facebookin ryhmänä. Myös lapasia syntyy, mutta isommat neuleet ovat liian painavia käsitellä. Sukkien ohje löytyy facebookista ryhmästä ”Villasukat veteraaneille, Suomi 100 vuotta”. PIENI MÖKKI on ollut tyhjillään viitisen vuotta. – Uusi asia aina kiehtoo, innostuin veteraanikeräyksestä ja aloitan heti kotona, hän sanoi lankasäkki kainalossaan. Harjoituksen loppua kohden tilan lämpötila nousee erittäin korkeaksi ollen katon rajassa ajoittain useita satoja asteita. Savusukeltajat menivät palavaan taloon suojavarusteissa. Rakennusyrittäjä Petri Paavola osti vanhan talon naapuristaan ja antoi sen harjoituskohteeksi. Itse alkupaloa ei sammuteta, vaan sen annetaan tuottaa koko ajan savukaasuja tilaan. Koska varsinaisia rakennuspaloja, onneksi, on vuosittain vain muutamia Pyhäjärven alueella, niin harjoittelu aidoissa olosuhteissa on aivan välttämätöntä. – Otan puikot ja langat matkoillekin mukaan, ja on bambupuikot, jotka saa ottaa lentokoneeseen, Kaarina kertoo. Veteraanisukat jaetaan ensi vuoden puolella alueittain. Esko Rasila Purkutalossa harjoiteltiin Harjoittelu oikeassa tulipalossa on tarpeen pelastajille. Liekit löivät ikkunasta korkealle, kun tulipalo kehittyi täyden palon vaiheeseen. Keräys liittyy Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoteen. Aidoissa oloissa harjoittelu on välttämätöntä KIRSI HAAPEA PYHÄJÄRVEN S-Marketin marketpäällikkö Heli Tabell sai Kiuruvedeltä idean lahjoittaa sukkalankoja tempaukseen, jossa neulotaan villasukat kaikille Suomen veteraaneille. Kaarina Remes neuloo jatkuvasti, pitää koko suvun sukissa. Muut auttamishaluiset voivat hankkia langat itse tai pyytää muilta lahjoittajilta, yksityisiltä tai yrityksiltä. Lattian ja katon tulee olla siinä kunnossa, että tilaan voidaan rakenteiden puolesta laittaa turvallisesti sammuttajia sisälle. Tavoitteena on neuloa yhdenmukaiset harmaa-sinivalkoiset villasukat kaikille veteraaneille, sekä järjestöihin kuuluville että kuulumattomille ja rintamatunnuksen omaaville naisille. Omistaja Petri Paavola tarjosi mökkiä Jokilaaksojen pelastuslaitokselle harjoituskohteeksi, sillä hallittu poltto oli käytännöllisin tapa päästä siitä eroon. – Kaarina tuli kysymään lankoja, ja tottakai ollaan mukana. Pyhäjärvellä harjoiteltiin savusukellusta purkutalossa Oravankylällä. Harjoittelun lopuksi rakennuksen annetaan syttyä täyden palon vaiheeseen. – Kodeissa on oltava palovaroitin, sammutuspeite ja jauhesammutin. Palokaasut tainnuttavat nopeasti. Veteraanisukat ovat harmaat sinisivalkoisin raidoin. – Pidämme tällaisia harjoituksia Pyhäjärvellä kahdesti vuodessa, keväisin ja syksyisin, kun maa on märkää. Varsinaisessa harjoituksessa rakennukseen rakennetaan polttonurkkaus palavasta materiaalista joka sitten sytytetään. päivä Ajassa PYHÄJÄRVELLÄ harjoittelukohteeksi soveltuvia purkutaloja on onneksi vielä ollut riittävästi saatavilla ja niin rakennusvalvontakuin ympäristöviranomaisetkin ovat suhtautuneet myönteisesti rakennusten hävittämiseen polttamalla. Mukana olivat myös vpk-naiset huoltotehtävissä. Palon hiipumisvaiheessa rakennus luovutetaan omistajan vastuulle. Olemme suuressa kiitollisuudenvelassa veteraaneille, Heli sanoo. Sähkölaitteet on pidettävä kunnossa, eikä saa käyttää rikkinäisiä jatkojohtoja. S-Marketin lankapussin, josta tulee yhdeksän sukkaparia, sai Kaarina Remes. Palomiessämpylässä on paistettua kananmunaa ja suolakurkkua
Liikuntasalissa naurettiin, kun yleisö näki kuvia parrakkaista kuutosluokkalaisista. Ainoastaan kierrätysja luonnonmateriaaleista koostuneet koristeet löysivät tiensä viiden puun oksille näiden viiden puun välillä käydään kauneuskilpailua, jonka voittaja valitaan tekstiviestiäänestyksen perusteella. JOONAS KÄRKKÄINEN Ekoaseammuntaa ja valokuvausta Ikosen kuutosilla on riittänyt tekemistä ”Lapset täyttivät puut tontuilla, pienillä mökeillä, sydämillä ja villasukilla. Ajassa Keskiviikko marraskuun 23. Hoijakan lapset koristelivat joulukuusta innokkaasti. – Oppilaat ottivat omalla ajallaan kännykän kameralla kuvia, joita sitten yhdessä muokattiin koulussa. Kuutosluokkalaiset näyttivät ottamiaan kuvia ja yleisö haastettiin arvaamaan, oliko kyseessä todellinen kuva vai muokkauksen tulos. Tämä joulukuusi onkin omistettu maskotillemme ja olemme nimenneet kuusen Pauluspeikon kestävän kehityksen joulupuuksi, kertoo Muksuteekin johtaja Hilkka Maliniemi. KUUSIEN KORISTELU on osa 4H:n Polku omaan ympäristöön -hanketta. VIIME PERJANTAINA Ikosen koulun aamunavauksessa kuutosluokkalaiset kertoilivat Piispalan luokkaretkestään ja Selänteen valokuvakilpailusta. Oppilaille riittää todella paljon tekemistä eikä aika todellakaan käy pitkäksi, Ylikangas kertoo. Koko koulun yhteinen hetki alkoi Totta vai Tarua -valokuvakilpailun satoa katselemalla. – Kuusia koristelemassa ovat olleet Muksuteekin, Hoijakan, Rannankylän koulun, perhepäivähoidon sekä Väentuvan kerhon lapset, kertoo 4H:n Sari Fagerlund-Torssonen. Kaikki kuusien koristeetkin on tehty kierrätystai luonnonmateriaaleista, mikä opettaa kierrättämisestä ja kestävästä kehityksestä, Sari jatkaa. Viikon mittainen reissu ei tullut ilmaiseksi. – Luokkaretki oli mielestäni erittäin onnistunut ja oppilaat pitivät siitä tosi paljon. Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan joulukori. Ajatuksena oli yhdistää Pixabay-kuvapankin sekä oppilaiden omia kuvia. Lasten koristelemia kuusia voi äänestää lauantaihin asti. Muksut kävivät hakemassa metsästä naavaa, jäkälää, oksia ja käpyjä, joista saatiin sitten rakennettua Paulukselle pesä. Jo toista vuotta käynnissä oleva projekti on tarjonnut lapsille monia tapahtumia. Lisää on kuitenkin luvassa ja olemme mukana tulevissa joulumyyjäisissä. JOONAS KÄRKKÄINEN Lapset koristelivat joulukuuset kilpailukuntoon Torille on ilmestynyt joulukuusia piristämään kylän yleisilmettä. Torilla on ohjeet äänestykseen, joka päättyy tänä lauantaina kello 17. Ikosen liikuntasaliin kokoonnuttiin perjantaina aamunavaukseen, josta tällä kertaa vastasivat koulun kutoset. – Meillä Muksuteekissa on Paulus-niminen kivipeikko, joka oli aluksi koditon. – Oppilaat ovat useamman vuoden ajan keränneet rahaa esimerkiksi myyjäisillä. Linnea Ojalan työ valokuvauskilpailuun, jossa yhdisteltiin omia kännykkäotoksia netin kuvatarjontaan,. Kuutoset saivatkin aikaan onnistuneita kuvia, kehuu opettaja Timo Ylikangas. Lapset täyttivät puut tontuilla, pienillä mökeillä, sydämillä ja villasukilla. 4H:n hanketta ovat tukemassa Keskipisteleader, Pohjois-Pohjanmaan ELYkeskus ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto. Kuutoset kertoivat toiminnantäyteisestä matkastaan, johon oli kuulunut keilausta, uimista, eri pallopelejä ja ekoaseammuntaa. Ikosen kuutoset järjestivät aamunavauksen, jossa muun muassa katseltiin kuvia Piispalan luokkaretkestä. Koululaisten suosikkeihin oli kuulunut myös majoituksen lähellä sijainnut köysirata. – Itse olen käynyt kolme neljä kertaa Piispalassa kyseessä on todella hyvä luokkaretkikohde. päivä 9 PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2016 N:o 47 PERJANTAINA torille saapui joukko lapsia tehtävänään joulukuusen koristelu. Muksuteekin koristelemaan kuuseen liittyi tarina. Kutosten vanhemmat maksoivat myös osan reissusta. – Hankkeen tarkoituksena lisätä lasten tietoisuutta ympäristöstä. TOTTA VAI TARUA -osuuden jälkeen nähtiin kuvia Piispalan luokkaretkestä. 4H:n järjestämään kuusenkoristeluun voi jokainen ottaa osaa äänestämällä omaa suosikkikuustaan tekstiviestillä. Elokuussa pidetty retki sisälsi myös teatterimaskeerausta. – Me olemme pitäneet esimerkiksi metsätapahtumia ja joulupajan
Työja elinkeinohallinnon työllistymistä edistävien palvelujen piirissä oli lokakuun lopussa 9 880 työnhakijaa. Työpaikkoja myös täytettiin kuukauden aikana vähemmän kuin vuosi sitten eli 385. Keskustelu oli vilkasta, vaikka ihmisiä oli paikalla vain muutamia kymmeniä. Työttömiä työnhakijoita oli 278, 171 miestä ja 107 naista. Joskus vanhemmat eivät tunnu ymmärtävän ja silloin pystyy puhumaan kavereiden kanssa. Heidän oma vapaa-aikansa koostuu rennosta ajanvietosta kavereiden kanssa, sen ei tarvitse olla mitään erikoista tai suunniteltua. Lisäksi tarjolle tuli mm. Kyllä routa porsaan kotiin ajaa. Myös vanhempien keskuudessa pohdittiin, että aito välittäminen ja yhdessä keskusteleminen on ensiarvoisen tärkeää. PITKÄAIKAISTYÖTTÖMIÄ eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli lokakuun lopussa 8 110. Aina on hetki aikaa pysähtyä. Pitkään työttömänä olleiden määrä oli vielä noin 50 henkilöä korkeampi kuin vuosi sitten; pitkäaikaistyöttömien miesten määrä kääntyi laskuun (-40), mutta naisten määrä kasvoi edelleen (+90). Illan aiheina olivat näytöksen herättämät ajatukset sekä nuorten ja perheiden hyvinvointia edistävän päihdekasvatuksen jatkoideat. Vuoden takaisesta uusien työpaikkojen määrä väheni muita ammattiryhmiä enemmän palveluja myyntitöissä (-57) ja kasvoi puolestaan eniten rakennus-, korjausja valmistustyöntekijöillä (+62). Esityksessä oli myös videoklippejä, jossa nähtiin niin Lammisen esittämiä humoristisia hahmoja kuin faktapohjaisia tietoiskujakin. Heidän mielestään on todella tärkeää, että heillä on mahdollisuus ja lupa viettää vapaa-aikaa kavereiden kanssa. Nuoren ja vanhempien välisessä suhteessa ovat heistä tärkeimpiä asioita luottamus, avoimuus, välittäminen, rehellisyys, se että pystytään puhumaan, kunnioitus molemmin puolin, sopiva rentous, yhteisen ajan viettäminen, aito kiinnostus nuorta kohtaan, että ei tarvitse pelätä vanhempien reaktioita, uskaltaa aina tulla kotiin ja sovituista asioista huolehtiminen. Uusia paikkoja avattiin 2 180 ja niiden määrä laski vuoden takaisesta noin 60:llä. ESITYKSEN JÄLKEEN koululuokat kävivät läpi erilaisia purkutehtäviä opettajiensa johdolla. Palveluissa olevien määrät olivat lokakuussa suurimpia omaehtoisessa opiskelussa (3 270), kuntouttavassa työtoiminnassa (2 075), työllistettynä tai työharjoittelussa (1 775) ja työvoimakoulutuksessa (1 380) olevilla. Työttömyyden lasku koski miehiä enemmän kuin naisia. Nuorista tuntuu, ettei kotona jaksa olla koko ajan, vaan välillä on on mukavaa olla kavereiden kanssa. ”Nuorten mielestä vanhemman kannattaa huolestua, jos nuori valehtelee, ei kerro missä liikkuu ja mitä tekee tai ei pidä lupauksiaan POHJOIS-POHJANMAAN työja elinkeinotoimiston (TEtoimiston) alueen kunnissa oli lokakuun lopussa lomautetut mukaan lukien lähes 25 850 työtöntä työnhakijaa. Syyskuusta lokakuuhun työttömyysaste nousi 24 kunnassa ja oli lokakuussa silti vielä alle 10 prosenttia viidessä kunnassa. NUORTEN VANHEMMAT ja heidän kanssaan toimivat saivat pureksittavakseen näitä nuorten ajatuksia iltanäytöksessä. Vanhempien lisäksi mukana oli edustajia mm. Korkeimmat työttömyysasteet olivat lokakuussa Vaalassa (17,8 prosenttia), Pudasjärvellä (17,1 prosenttia), Taivalkoskella (16,6 prosenttia), Oulussa (15,6 prosenttia) ja Iissä (15,5 prosenttia). Tiedot ilmenevät Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen lokakuun työllisyyskatsauksesta. Työttömien määrä laski vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna 1 340:llä (-4,9 prosenttia). Matalimmat työttömyysasteet olivat Reisjärvellä (8,2 prosenttia), Hailuodossa (8,8 prosenttia), Limingassa (9,3 prosenttia), Merijärvellä (9,4 prosenttia) ja Haapajärvellä (9,7 prosenttia). Illan esitykseen oli vapaa pääsy kaikilla, erityisesti paikalle odotettiin tietysti nuorten vanhempia. Elä täysillä, rakasta ja ole onnellinen. Työttömyyden lasku on jatkunut viime vuodenvaihteesta lähtien ja oli lokakuussa vielä hieman voimakkaampaa kuin loppukesällä ja syyskuussa. Opettajan kysyessä, mistä ja milloin vanhempien pitäisi olla huolissaan, heistä asia on kiinni siitä, millainen nuori on ja millaisessa seurassa liikkuu. Lokakuun lopussa Pyhäjärven työvoima oli 2200 henkilöä. Virheistä oppii. Nuorten mukaan uusia kavereita ei saa muuten kuin olemalla porukoissa mukana ja kavereiden kanssa ollessa tulee hyvä mieli. Aina on varaa venyttää. Nuoret saivat myös pohtia ryhmissä terveisiään välitettäväksi vanhempien iltanäytökseen. Ole oma itsesi äläkä yritä esittää jotain, mitä et oikeasti ole. Palveluja myyntityöntekijöiden paikkoja avattiin edelleen eniten eli noin 610. päivä Elämää ja ihmisiä Näyttelijä Mikko Lamminen nousi Keskuskoulun lavalle torstaina, yleisönä päivänäytöksessä oli yläasteen ja lukion oppilaita. Päättäjäisbileet-monologissa Lamminen marssitti lavalle päähinettä tai peruukkia vaihtamalla koko joukon erilaisia roolihahmoja, jotka juhlivat ysiluokan loppumista. Määrä laski syyskuusta 185 henkilöllä. Eräs lukiolaisryhmä pohti omassa luokassaan, että esityksessä nähdyt tapahtumat voisivat tapahtua täälläkin. Työttömyys laskenut jo 11 kuukautta peräkkäin ”Avoimia työpaikkoja Pyhäjärvellä oli 10.. PYHÄJÄRVEN työttömyysaste lokakuun lopussa oli 12,6. Työttömien aktivointiaste (27,7 prosenttia) nousi viime vuoden lokakuusta (25,5 prosenttia). Lokakuun aikana TE-toimistossa oli avoinna kaikkiaan 4 300 työpaikkaa. Nuoret pohtivat myös, että jos joku tilanne käy itselle uhkaavaksi tai joku haastaa riitaa, on parempi poistua paikalta. Useimmat nuoret ovat fiksuja ja osaavat käyttäytyä. Seuraavaksi eniten avattiin työpaikkoja asiantuntijoille (520), muille työntekijöille (305), rakennus-, korjausja valmistustyöntekijöille (270) ja erityisasiantuntijoille (255). Nuoret ideoivat myös elämänasenteitaan kuvaavia mottoja: Kaikesta selvitään. Myös jos lapsi ei ilmoita missä on, häntä ei saa kiinni tai lapsi on humalassa, voi aikuisella olla aihetta huoleen. MIRKA NISKANEN Viime viikon torstaina Keskuskoululla nähtiin teatteriesitys, jonka ajatuksena oli nostaa keskusteluun päihdekasvatusteemoja. Marraskuun alussa TE-toimistoon tuli neljä yhteensä noin 110 henkilöä koskevaa ennakkoilmoitusta mahdollisesti alkavista uusista lomautuksista NivalaHaapajärven ja Oulun seuduilla. Nuoret pohtivat, että vanhemman kannattaa huolestua, jos nuori valehtelee, ei kerro missä liikkuu ja mitä tekee tai ei pidä lupauksiaan. Silloin sosiaaliset taidot kehittyvät, ja he oppivat juttelemaan ”eri tyyppien” kanssa. etsivästä nuorisotyöstä, vapaaaikatoimesta, opetustoimesta, kouluterveydenhuollosta ja perheneuvolasta. Esityksen lopussa nähtiin videopätkät myös siitä, mihin roolihahmojen elämät ovat sittemmin vieneet. Vuosi sitten osuus oli 14,6 prosenttia. UUSIA TYÖPAIKKOJA avattiin kaikissa ammattiryhmissä. Viime vuoden työttömyysaste oli 14 prosenttia työvoimasta. Kuukauden lopussa auki oli edelleen noin 2 070 työpaikkaa. Pitkäaikaistyöttömiä oli 66, yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita 118 ja alle 25-vuotiaita 34. Pohjois-Pohjanmaalla työttömien osuus työvoimasta oli lokakuun lopussa 13,8 prosenttia ja se laski vuoden takaisesta 26 alueen kunnassa. NUORTEN MIELESTÄ vanhempien tulisi tietää, millaisessa seurassa ja kenen kanssa nuori liikkuu sekä missä hän on, mitä tekee ja milloin tulee takaisin. Määrä nousi syyskuusta 430:llä. Nuoria työttömiä oli nyt 4 370, mikä on 180 vähemmän kuin vuosi sitten. Tarinassa äänen saivat niin liikaa juoneet nuoret kuin selvinpäin olleetkin. Huolen aiheita voivat olla myös jos nuori ei vastaa puhelimeen, jos ”porukoissa liikkuu täysi-ikäisiä tyyppejä, joihin ei luota tai jotka eivät ole tuttuja”. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 8 110, mikä on 430 henkilöä ja 5,0 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan. noin 90 paikkaa toimistoja asiakaspalveluihin, 95 paikkaa prosessija kuljetustöihin sekä 15 paikkaa johtajille. Päättäjäisbileet puhutti Keskuskoululla Mikko Lammisen Päättäjäisbileet-monologissa käytettiin esityksen höysteenä videoklippejä. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2016 — N:o 47 10 Keskiviikko marraskuun 23. Avoimia työpaikkoja Pyhäjärvellä oli 10. Pohjois-Pohjanmaalla oli lomautttuna lokakuun lopussa 1 330 henkilöä, mikä on 500 vähemmän kuin vuosi sitten. Huolehdi myös muista itsesi lisäksi. Jos kavereita ei näe, voi syrjäytyä tai jäädä yksinäiseksi. Viime vuoden lokakuuhun verrattuna palveluissa oli nyt 590 henkilöä enemmän. Heistä vanhempien ei tarvitse olla huolissaan siitä, että nuori lähtee johonkin, vaan siitä jos hän ei tule takaisin. Lomautettujen määrä laski 500:lla ja aktiivitoimissa oli 590 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten. Alle 25-vuotiaiden työttömien määrä laski lokakuussa. Syyskuun lopusta työttömyys nousi tässä ikäryhmässä 100:lla
Minä Reijon kanssa yritin laulaa Kostervalssia, mutta en minä pysynyt tahdissa, sillä minä menin sekaisin. Itse kuuluin niihin, jotka housujaan kuluttivat penkissä. Monesti poliisi piti ratsiat että sääntöjä noudatettiin. Yli 90 prosenttia oppilaistani toivoi, että opetan puhumalla ja käytän liitutaulua. Timo Laitinen lähti Pyhäjärveltä opiskelemaan armeijan jälkeen ja jäi etelään, mutta käy usein Pyhäjärvellä. Minäkin olin tiskijukkana ja siinä pidettiin järjestys, aina tiesi mikä peli oli seuraavana. Varsinkin kun töissä helpottaa kevään tenttikauden loputtua. – Ei tuntunut hyvältä tehdä töitä sen eteen, että joku saa paljon rahaa. ”Opiskelualan valintaan vaikutti muun muassa Pyhäsalmen kaivos, sekä kemian, fysiikan ja matematiikan opettajani. Sitten meill ä oli neulatanssit. Timo työskenteli pitkään VTT:llä eli Valtion teknillisessä tutkimuskeskuksessa. Myös se, että isä pääsi opiskelemaan alaa mutta tuli sota, vaikutti alitajuisesti. Ei saatu sakkoja vaan saatiin varoitus. Timon mielestä inhimillinen kohtaaminen on tärkeä kaikessa elämässä. Hän toi haitarinsa minun luo alokasajaksi. Piti aina olla almanakka esillä jos aikoi tansseja pitää. 150-vuotisjuhlavuosi näkyy loppuvuonna vielä joulunavauksessa ja itsenäisyysjuhlassa. Komujärven Reijosta Venetpalosta tuli hyvä ystävä minulle. Koen, että täällä ihminen hyväksytään sellaisena kuin hän on, ihmiselle annetaan tilaa ja hänen rajojaan kunnioitetaan, ja ihmisiä on täällä helppo lähestyä. Minun Pyhäjärveni-luentosarjaan sisältyi kuusi luentoa Pyhäjärven 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Yhteisöllisyys on tärkeä yksilölle ja yhteisölle. – Sen mitä olen oppinut, olen oppinut ihmisiltä. Meni monta vuotta ennen kuin uskalsin hakea jotakuta tanssimaan. Timo Laitinen on tutkinut muun muassa ydinjätteen loppusijoitusta ja ilmanpuhdistustekniikkaa. – Haluaisin suhtautua ihmisiin niin kuin täällä suhtaudutaan. – Digitalisaatiosta on hyötyä esimerkiksi ryhmätyöskentelyssä, kun kukin voi työstää aineistoa yhtä aikaa vaikkei olla fyysisesti yhdessä. Luentosarja saa jatkoa Jorma Tulkku (oik.) keskusteli Timo Laitisen kanssa luennon jälkeen ja kommentoi häntä myös luennolla. Kerrankin kun oltiin Venetpalon nuorisoseuran talolla vierailulla, joku meistä oli ottanut liikaa, niin oli kutsuttu poliisi paikalle. Nuorena teki mieli haistattaa pitkät perinteille, mutta nyt näen niiden arvon. Reijohan meill ä oli soittamassa. Nyt Timo Laitinen on opettajana Metropolia-ammattikorkeakoulussa Vantaan Myyrmäessä. Ihmisten kanssa työskentely kiinnosti, ja aloitin työnohjaajaopinnot jo VTT:llä ollessani. Reijo oli siitä hyvä että hän ei nauttinut alkoa. Timo kokee yhteisöllisyyttä eniten Pyhäjärvellä ja lätkäporukkansa pukuhuoneessa. H änen kanssaan en minä uskaltanut. – Toivon lämpimästi, ettei digitalisaatio loikkaa ihmisen ja inhimillisyyden yli tai ohi. Muuan Iiris melkein suuttui minulle, kun en minä uskaltanut opetella polkkaa. Kun Kähkönen löysi Kivelän Tertusta elämäntoverin, he muuttivat Salameen, missä Tertulla oli parturiliike. Timo kirjoitti ylioppilaaksi 1978, kävi armeijan ja lähti opiskelemaan Otaniemeen kemian tekniikkaa. Tutkimuskohteita olivat muun muassa lyijyakut, ilmansuojelutekniikka ja ydinjätteen loppusijoitus. Reijo ei koskaan sanonut ei kun häntä kysyttiin soittamaan. Ihmiselle juuret ovat tärkeitä, se että on jostakin kotoisin. H än pystyi soittamaan koko illan alusta loppuun, välillä annettiin kahvitauko ja silloin soitettiin levysoittimella, kun tanssilupa oli 24 saakka yöllä. Elämää ja ihmisiä Keskiviikko marraskuun 23. Aina kun mentiin johonkin vierailulle niin Reijo tuli mukaan. Pääkaupunkiseutulaiselle täkäläinen arjen sujuvuus on hämmästyttävää. Timo viettää paljon aikaa mökillä kirkonkylällä, istuu yksin laiturilla seuraamassa kalojen uintia ja ampiaisten lentoa. Timo Laitinen asui Oikotiellä, isä oli opettaja ja äiti hammaslääkäri. Reijo Komujärvi oli hyvä hanuristi, hän soitti monet tanssit ja soitti myöskin Oulun armeijan Juhannus juhlissa säesti muun muassa Laila Kinnusta, suurta laulutähteä. Meillä oli muuan Kähkönen, joka soitti tansseissa tasapuolisesti valssia, tangoa, jenkkaa ja joskus polkkaa. (KH) Sydän mukaan digiloikkiin Tekniikan tohtori Timo Laitinen Espoosta päätti Minun Pyhäjärveni-luentosarjan lauantaina pohtimalla sitä, miksi Pyhäjärvellä tuntuu niin hyvältä. Siinä ei selitykset auttaneet, jos paperit eivät olleet kunnossa. – Täällä arvostetaan perinteitä. Minä kun olin nokkamiehenä en koskaan ottanut mitään (tämä huomautuksena). Onneksi se oli vain harjoitusta. Minä olin kesälomalla niin minulla oli aikaa touhuilla apuna. Tietokone ei ole huolissaan oppilaan oppimisesta eikä se tue oppilasta niin kuin opettaja. – Opiskelualan valintaan vaikutti muun muassa Pyhäsalmen kaivos, sekä kemian, fysiikan ja matematiikan opettajani. päivä 11 PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2016 N:o 47 KAKSIKYMMENTÄ ensimmäistä vuottaan Pyhäjärvellä viettänyt Timo Laitinen kehui paikkakuntaa vuolaasti: täällä on yhteisöllisyyttä, jota muualta saa hakea, on aitoa välittämistä, halua auttaa, vastuun ottamista ynnä paljon muuta hyvää. Hän arveli, että ehkä suhtautumisessa kotipaikkakuntaan voi olla hieman romantisointia. Hän käsitteli myös nykyistä työalaansa, opetusta ja sen digitalisaation eri puolia. Olin työmaa-asunnossa Oulun kasarmilla, kun Reijo tuli armeijaan autokomppaniaan. Digitalisaatiota hyödynnetään opetuksessa, mutta opettajaa ei saa jättää pois. Muistan, että vuonna 1948, kun täytin 15 ja sain luvan mennä tansseihin, minusta tuli vakiokävijä työväentalolle. Luentoja pidetään vastakin, sillä pyhäjärveläissyntyisiä osaajia on maailmalla paljon, kulttuurisihteeri Eila Rajala kertoi. Tauno Qvick Siihen aikaan kun minä tulin tanssi-ikään ”Musiikkia oli monenlaista, muun muassa Kostervalssi oli suosittu ja Desiree tango.. AINAKIN KERRAN soi polkka, se oli Viipurin Vihtori, sillä S äkkijärven polkkaa ei moni osannut soittaa. Silloin kun mentiin vierailulle, niin piti olla kaksi ja puoli tuntia ohjelmaa ja puoli tuntia tanssia. Musiikkia oli monenlaista, muun muassa Kostervalssi oli suosittu ja Desiree tango. Minä opettelin soittamaan hänen haitarillaan. Hän oli soittaja joka soitti nuoteista. Tekniikan miehenä Timo ei pidä tietokoneita opettajan korvaajana. Se on apuväline. Auton saa huoltoon nopeasti ja naapuri tulee apuun hädässä, täällä itsestäänselvyyksiä mutta eivät metropolissa. Suoritin myös ammattiopettajan ja fysiikan aineenopettajan opinnot. KIRSI HAAPEA KOKKALAN TAUNO MUISTELEE ENSINNÄKÄÄN ei saatu tanssilupia, rukouslauantait oli tanssikieltoa, samoin pitkäperjantait ja ensimmäinen p ääsiäisen pyhä. Sitten he muuttivat Kanadaan ja ovat vieläkin samalla reissulla. Pidetään sydän mukana kun otetaan digiloikkia. Kun soittamassa oli Reijo niin oli aina sali täynnä väkeä, kun oltiin kotona tahi vierailulla
Rukoilemme: Herra Jeesus Kristus, aasien tavoin Sinä merkitsit meidät omiksesi ristinmerkillä jo pyhässä kasteessa. Lämmin kiitos osanotoista. Oli luoksesi aina niin hyvä tulla. päivä SUNNUNTAIN SANA SEURAKUNTATIEDOT Elämää ja ihmisiä PYHÄJÄRVEN SEURAKUNTA Oikotie 6, 86800 Pyhäsalmi Puh. Tiistai 29.11. klo 16.00 rukouspiiri Lähimmäisen kammarissa. 9.7.1922 k. Tämä on merkki siitä, että Jumala on valinnut aasin palvelijakseen. klo 16.30 kirkkokuoron harjoitukset ja klo 18 Majatalokuoron harjoitukset srk.keskuksessa. 15.2.1923 Sotkamossa sai kutsun Taivaan kotiin 4.11.2016 Pyhäjärvellä ”Ei ihme vaikka taivaaseen kaupunkiin kaipailen. mennessä Marja-Leena Huikuri p. HAUTAAN SIUNATTU: Eija Kaarina Kaarina Tikka 54 v., Aune Lyydia Leppänen 94 v., ja Iida Enne Hokkanen 89 v. Keskiviikko 23.11. klo 10.30 eläkeliiton kerho srk.keskuksessa. 8.5.1927 Pyhäjärvi Ol k. Siunattu läheisten läsnä ollessa. Kiitos, että käytät työssäsi aaseja, minuakin. klo 9.30 lasten perinteinen adventtihartaus Pyhän Annan kirkossa. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2016 — N:o 47 12 Keskiviikko marraskuun 23. Et kipua tunne taivaantiellä, on monet rakkaat vastassa siellä. Miksi kaikista eläimistä juuri aasilla on tärkeä rooli. Kodin helmasta poistut hiljaa taivaan kirkkauteen. Srk.keskuksen toimistot suljettu työntekijöiden virkistyspäivän vuoksi. Eija Kaarina TIKKA o.s. Maanantai 28.11. adventtisunnuntai) klo 10.00 messu pääkirkossa,lit. klo 18.00 siioninvirsiseurat Lähimmäisen kammarissa. Maija Huttunen nuorisotyönohjaaja Aasille töitä ”Jumala tarvitsee aaseja, jotka jaksavat kantaa toisten taakkoja. Muistotilaisuus Hotelli Pyhäsalmi, minkä täten kaikille kutsuna ilmoitamme. Nuorisotyönohjaaja Tiina Haapapuron ja talouspäällikkö Ulla Töllin tehtävään siunaaminen. ma 28.11. Cerc. Messun jälkeen perinteinen jouluruokailu srk.keskuksessa luottamushenkilöille, vapaaehtoisille sekä entisille ja nykyisille työntekijöille perheineen. Aasilla on suuret korvat, pieni suu, mutta voimakas ääni (ainakin Ilmarin ”iiiaaaiiiaaa” kuului kauas, todennäköisesti siksi Sipe-niminen hevonen Ilmaria aluksi pelkäsikin), vahva selkä ja vahvat jalat. Viime kesänä sain tehdä lähempää tuttavuutta Ilmariaasiin (kuvassa) ja mielenkiintoni aaseja kohtaan kasvoi entisestään. Ei sairaana, ei itkien kuin vielä päällä maan. Aasin selässä kulkee tumma keskijuova ja hartioiden kohdalla on poikkijuova, aasinristi. Siunaus on toimitettu läheisten saattamana. Ahola, sa Kuivalainen, kantt. Vp. lastenlapset ja lastenlastenlapset s. Samoin meidät ihmiset on merkitty ristin merkillä jo kasteessa Jumalan omiksi. Jumala tarvitsee aaseja, jotka sanovat ehkä pieniä, mutta silti niin tärkeitä rohkaisun, toivon, totuuden ja anteeksiannon sanoja. klo 18.00 Kauneimmat joululaulut Rannankylän koululla. 0400-395 220 Kirkkoherranvirasto ma-pe klo 9-12 www.pyhajarvenseurakunta.fi ”Tiellä ken vaeltaa, ken aasilla ratsastaa?” kuuluvat tutun adventtivirren alkusanat. 25.10.2016 Rakkaudella kaivaten sisarusten lapset perheineen muut omaiset ja ystävät Käy enkeli vierelläs taivaan rantaa on kulkusi kevyttä jalkasi kantaa. Muistoissa elät keskellämme, säilyt aina sydämissämme. Karitsa on sen aurinko, ei yötä olekaan.” Lämmöllä kaivaten Tauno-veljen tyttäret Ritva-Liisa, Marja-Leena ja Mervi perheineen muut sukulaiset ja ystävät www.pyhajarvensanomat.fi. s.10.12.1918 Ranua k.12.11.2016 Pyhäjärvi Rakas äitimme, mummimme ja isomummimme Kaikesta kiittäen ja syvästi kaivaten Marja perheineen Matti perheineen Terttu perheineen Anja perheineen Paavo perheineen Jukka perheineen Lastenlapset ja lastenlastenlapset Sukulaiset ja ystävät Rakas äitimme siunataan 3.12.16 Pyhäjärven vanhassa kirkossa klo 10.00 jonka jälkeen hautaus Koivujärven hautausmaalla. Keskiviikko 30.11. Hevosihmisenä palmusunnuntain tavoin ensimmäisessä adventissa yksi mielenkiinnon kohteeni on aasi. Muistoissa elät keskellämme, säilyt aina sydämissämme. Et kipua tunne taivaan tiellä, on monet rakkaat vastassa siellä. klo 16.30 kirkkokuoron harjoitukset ja klo 18 Majatalokuoron harjoitukset srk. 6.10.1962 k. klo 13.00 veteraanikahvitus srk.keskuksessa. Jumala tarvitsi ratsun, jolla Poikansa pystyi ratsastamaan ihmisten luo. lapset Enkeli vuoteen vierellä kulki hiljaa mummon silmät sulki. adventtisunnuntai) klo 10.00 messu Pyhän Annan kirkossa. Rakkaamme Iida Enne HOKKANEN o.s. 040-8670733. 10.11.2016 Meille kaikille niin rakas Syvästi kaivaten Tiina, Topi, Oona ja Iia Jaana ja Jimi ystävät Siunaus toimitettu 18.11.2016. Vielä tänäkin päivänä Jumala tarvitsee ratsuaasia, joka vie sanomaa Jeesuksesta niiden luo, jotka eivät siitä vielä ole kuulleet. Illikainen Oli sulla sydän niin lämmin ja hellä oli siellä paikka meille jokaiselle. Aamen. Levätä siellä kerran saan vapaana riemuiten. Hän kotiin kutsui väsyneen onneen ja rauhaan iäiseen. Torstai 1.12. (1. Kiitämme Pyhäsalmen kotisairaanhoitoa ja Palvelukoti Jaatista hyvästä hoidosta. Mitään et pyytänyt kaikkesi annoit meitä aina muistit ja huolta kannoit. Torstai 24.11. Lämmin kiitos osanotosta. klo 19.00 Kauneimmat joululaulut ja myyjäiset Kuusenmäen seurojen talolla. keskuksessa. LC-Pyhäsalmi tarjoaa kahvit. 25.10.2016 Pyhäjärvi Näin Taivaan Isä päätti sen sydämen lyönnin viimeisen. klo 13.00 ry:n varttuneiden kerhon pikkujoulu Kamulalla. Lepää rauhassa äiti kulta. Rakas tätimme Maija-Liisa HURSKAINEN s. Jumala tarvitsee aaseja, jotka jaksavat kantaa toisten taakkoja. (2. Rakas tätimme, isotätimme Aune Lyydia LEPPÄNEN s. Pietilä Käyt enkeli vierelläs taivaanrantaa, on kulkusi kevyttä, jalkasi kantaa. Jumala tarvitsee aaseja, jotka uskaltavat puhua, vaikka joku ehkä kuultua kummastelisikin tai Sipen tavoin aluksi pelkäisikin. Aasilla voi myös ratsastaa. Perjantai 2.12. klo 13.00 ry:n seurat Pyhän Annan kirkossa. Jumala tarvitsee aaseja, jotka liikkuvat ketterästi vaihtelevissa ja vaativissakin maastoissa. Nyt jätät tuvan tutun, polut rakkaat ja pihamaan. Sunnuntai 4.12. Muistotilaisuus Kotikuusessa. klo 10.30 kultaisen iän kerho srk.keskuksessa. Jumala tarvitsee juuri tällaisia aaseja, joilla on suuret korvat, joilla kuunnella. Kiitos kotisairaanhoidolle ja TK:n vuodeosastolle Iidan hyvästä hoidosta. Kirkkokuoro. Hilma Katariina TANTTU o.s. SÄILYT MUISTOISSAMME sisaret sisarten lapset ja lastenlapset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Tätimme siunataan Pyhäjärven kirkossa la 3.12.2016 klo 14, mikä täten ystävällisenä kutsuna ilmoitetaan. Sunnuntai 27.11. otti syliin mummon väsyneen kantoi rauhan rantaan kirkkaaseen. klo 12.00 ry:n pyhäkoulu Lähimmäisen kammarissa. Jokilehto s
Mm.etukäteen tilattujen tpaitojen jako. Miehet klo 18.00 ja naiset klo 19.00. Lähimmäisen kammari ja Kirpputori Löytösoppi avoinna ma-pe klo 1014. klo 12 Rukoushetki Senja Hynysellä, Laguksentie 8 as1 Itsenäisyyspäiväjuhla ti 6.12.2016 klo 12.00 Seurakuntakeskuksessa klo 10.00 Jumalanpalvelus Pääkirkossa ja seppelten lasku sankarihaudoille kunniapuhe abiturientti Juuli Halonen klo 11.00 alkaen Kahvitarjoilu klo 12.00 Itsenäisyyspäiväjuhla Tervehdyssanat Pyhäjärven seurakunta, Pyhäjärven kaupunki Juhlapuhe Tuija Vanha-aho Pyhäjärvi-Säätiön hallituksen puheenjohtaja Pyhäjärvi-Säätiön apurahat ja tunnustukset Jokilaaksojen musiikkiopisto Tervetuloa! Järjestää Pyhäjärven kaupunki, Pyhäjärven seurakunta, Pyhäjärvi-Säätiö Tumma puku ja kunniamerkit LAULAJA-LAULUNTEKIJÄ Jippu vihittiin lokakuussa 2015 Turun Mikaelin seurakunnan musiikkievankelistaksi. ei perhekerhoa työntekijöiden virkistyspäivän vuoksi, viimeinen perhekerho ke 7.12. ilmoittaudu 29.11. klo. Levy-yhtiö päätti kuitenkin lähteä tukemaan Jipun hienoa visiota hänen uransa ensimmäisestä hengellisestä levystä. Järj. klo 9.00 Liturgia (Huom. ei perhekerhoa, tervetuloa lasten adventtihartauteen to 24.11. kello 18 Jippu pitää Pyhän Annan kirkossa joulukonsertin. 15.3016.30 PUUHAKERHO 3.-6. Reissun hinta 5€. Made in heaven –albumi julkaistiinkin marraskuun puolessa välissä. mennessä Maijalle 040-7088975. mennessä Tiinalle 0407356351 tai nettisivujen ilmoittautumiskaavakkeen kautta. Konsertissa kuullaan varmasti myös uunituoreen albumin maistiaisia. klo. Avantouinti tiistaisin leirikeskuksen saunalla. Pyhäsalmen tsasouna La 26.11. mennessä Maijalle 040-7088975 tai nettisivujen ilmoittautumiskaavakkeen kautta. Konsertti järjestetään Yhteisvastuu-keräyksen hyväksi. Vapaaehtoinen maksu lähetystyön hyväksi. Seurakunnan vapaaehtoistyössä olevien aamukahvit ti 29.11. Löytösoppi p. klo 9.30 srk.keskukseen. Muutama vuosi sitten Jippua kuultiin Majatalo-illassa. Sellaisella nimikkeellä hän on kai ainoa laatuaan Suomen kirkossa. aika!) TO 24.11 Päiväpiiri klo 12 PE 25.11 Päivärukous klo 12 Gospel Ruotasen nuokkarilla klo 19 SU 27.11 Päivätilaisuus klo 11 Lähetyslounas+myyjäiset til. Konserteissa kuullaan sekä laulajan omaa tuotantoa että tuttuja hengellisiä lauluja ja konsertit ovat tunnettuja Jipun vahvasta tulkinnasta ja läsnäolosta. 18-22. 0400 395 223. 040 511 8674 Lähetystyö: ASKARTELUPIIRI kaiken ikäisille maanantaina 28.11. Jipun joulukonsertti Pyhäjärvellä ”Lauantaina 10.12. päivä 13 PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2016 N:o 47 VALMISTUNUT Pyhäjärven lukio Ylioppilaaksi Aarniolehto Santeri PYHÄJÄRVEN HELLUNTAISEURAKUNTA Kellopolku 1, Pyhäsalmi IISALMEN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA klo 17.00 Majatalo –ilta Pyhän Annan kirkossa. Raamattupiiri torstaisin klo 16.00 Lähimmäisen kammarissa. 15-17 KOKKIKERHO 6.-7.lk srk:n kerhotilassa. MUUTA TOIMINTAA: Diakoniatoimisto avoinna ti klo 10-12, p. klo 18 Yhteyden ilta Haapasella. Leirin hinta on 5€, ilmoittaudu 12.12. klo 9.00 Lähimmäisen kammarissa. Tapio Laakso: "Häpeän kautta anteeksiantoon" Ma 28.11. päiväkerhotilassa, tervetuloa! Varhaisnuorisotyö: Tiistaisin klo. JOULULEIRI 20.-21.12. NUORTEN TOIMINTAPÄIVÄ 10.12. – Halusin kertoa, että epätoivo ja tuska elämässä voi olla myös siunattua ja ettei mikään kärsimys ole elämässä turhaa vaan kaikki on annettu lahjaksi, toteaa Jippu uudesta levystään. Jippu kiertää syksyn ahkerasti keikoilla ympäri Suomea. 9-14 Jouluaskartelua lapsille. Levy kertoo ihmissuhteiden lisäksi myös Jipun suhteesta Jeesukseen. Pyhäjärven 4H ja Pyhäjärven seurakunta/varhaisnuorisotyö. kello 18 Jippu pitää Pyhän Annan kirkossa joulukonsertin. Kiuruvedellä, turnaukset sählyssä ja lentopallossa. KESKUSKOULUN JOULUMYYJÄISISSÄ 3.12. JOULULEIRI 17.-18.12., 7-12-vuotiaille. Leirin hinta on 5€, ilmoittaudu 12.12. Ajassa Keskiviikko marraskuun 23. Mukana diakoni Outi Reuter. 15-16.30 Lähimmäisen kammarissa. Aiempi poptähden ura tuntui Jipun sydämessä väärältä vahvan hengellisen kutsumuksen vuoksi. Keskiviikkosiin klo. Ke 30.11. Pyhäjärvelle Jippu tulee nyt toistamiseen. Lauantaina 10.12. klo. Kiitos muistamisesta -Leena ja Risto Kiitos muistamisesta sukulaiset ja ystävät Matti. jälkeen LÄHETYSKOKOUS klo 18 KariHalonen, Venäjän leirityöterveiset TI 29.11 Rukousilta klo 19 Tervetuloa tilaisuuksiin! www.pyhajarvenhelluntaisrk.com Tänään ke 23.11. 1718.30 srk:n kerhotilassa. SAUNAILTA leirikeskuksen saunalla 25.11. Nuorisotyö: APINAT-kerho perjantaisin klo. lk, srk:n kerhotilassa. Lapsityö: Ke 23.11
MIRKA NISKANEN Pekka Komu teetti vaimolleen Sirkalle apuvälineen, jonka avustuksella tanssit sujuvat. Rovaniemen ja Oloksen kilpailujen tulokset vakuuttivat päävalmentaja Reijo Jylhän niin että SkiTeamin Joni Mäki ja Lasse Paakkonen valittiin Suomen joukkueeseen ensi viikonloppuna käytäviin hiihdon maailman-cupin avaukseen Kuusamon Rukalle. Taakse jäi monta maamme kärkihiihtäjää. Liekö tuo lyhyt palautumisaika vaikuttanut joukkueisiin, mutta sunnuntain pelin tempo ei ainakaan Amppareiden osalta noussut edellisen päivän tasolle. Heikillä on kovan harjoittelun jäljiltä vielä ’käsijarru’ päällä. – Musiikki säilyy ihmisessä pitkään, Sirkkakin nukkuu levollisesti kun on saanut tanssia. Tanssiminen on Komuille tärkeää. Makean voiton myötä Ampparit nousivat sarjassa sijalle 4., kun runkosarja lähenee pelin määrässä puoltaväliään. Heikki Korpela ei päässyt aivan lauantain vauhtiin, sijoitus oli lopulta 29:s. Miikka Kinnunen karsiutui jatkosta vain 1,38 sekunnin erolla, ollen loppu tuloksissa 38:s. Kotikaukalossa Ampparit puolestaan esiintyvät tämän vuoden puolella vielä yhden kerran, kun lauantaina 10.12.2016 klo 16.00 alkavaan peliin vierailulle saapuu Haapaveden Urheilijat. Iiro-Mikko Harju. Miikka Kinnunen ja Markus Järvenpää hiihtivät myös hyvä n kilpailun, Miikka oli 19:sta ja Markus 20:s. Joni ja Heikki selvittivät tiensä välieriin saakka, Jonilta jäi finaalipaikka harmittavastri vain puolen mononmitan päähän. Vilho Moilanen, 73. päivä Liikuntaa Monenlaisia tilanteita ja tunteita tarjosi Amppareiden tuplapeliviikonloppu. Heillä omat yhteistyökumppanit ovat jo sitä luokkaa että tällainen vapaus on heille suotu. Pohti oli ainoa seura joka sai karsinnasta neljä hiihtäjää jatkoon. VIESTEISSÄ jokainen hiihtää SkiTeamin kelta/punaasuissa, näin on joukkueen sisällä yhteisesti sovitt u . Tanssittaessa ulokkeet käännetään eteenpäin, ja esimerkiksi ruokailtaessa ulokkeet voi kääntää istujaan päin, jolloin taso toimii pöytänä. He jäivät vain viisi sekuntia Oloksen voittajasta A-maajoukkueen Lari Lehtosesta. Joni hiihtää sekä lauantain sprintin että sunnuntain 15 km kilpailun, Lasse on mukana ainoastaan sprintissä . SUNNUNTAIN raskaassa vesikelissä hiihdetyssä 16,5 km perinteisen kisassa Joni Mäki oli upeasti heti Amaajoukkuemiesten jälkeen kuudes. Joni hiihti tasaisesti loppua kohden sijoitustaan nostaen. Kahden hiihtäjän pääsy mc-joukkueeseen on uusi sulka Pohti SkiTeamin hattuun. Pekka sai Sirkalle tanssituolin Pyörätuolin etupuolelle kiinnitettävä apuväline mahdollistaa tanssimisen vastatusten. Mielenkiintoinen kausi on odotettavissa. Amppareilla vaiherikas viikonloppu VIIME KIHUPÄIVILLÄ Pekka Komu valittiin Positiivisesti Poikkeavaksi Persoonaksi. Tehopisteille viikonlopun peleissä Amppareista ylsivät Norberts Danemanis (1+2), Tuukka Myllymäki (0+3), Tommi Pöllänen (2+0), Tuomas Kouvalainen (1+1), Joona Laitila (1+1), Toni Leskinen (1+1), Arttu Kastarinen (1+0), Jussi Kumpulainen (1+0), Heikki Huttunen (0+1), Lari Lappalainen (0+1), Olli-Pekka Majava (0+1) ja Tommi Rönkä (0+1). Se on puinen taso, jonka sivuihin on kiinnitetty ulokkeet kädensijoiksi. Ajatus muhi Komun päässä ja hän selitti jalostuneen ideansa puuseppä Mauri Malviniemelle. Amppareille kertyi ottelun kolmannessa erässä peräti 68 rangaistusminuuttia, pelin mennessä osalla pelaajista ja valitettavasti myös osalla tuomareista hieman liikaa tunteisiin. Lauantain sprintissä Joni Mäki oli 7:s, Heikki Korpela 10:s, Lasse Paakkonen 16:sta ja Markus Järvenpää 29:s. Amppareiden maalilla Miikka Haapasaari oli viikonlopun molemmissa peleissä enemmän kuin mies paikallaan, tarjoten torjunnoillaan joukkueelleen mahdollisuuden pelata voitoista tosissaan. Juhlalavalla hän kertoi ideoineensa tanssituolin, joka on nyt viimein jalostunut huippuunsa. H EID I LE H IK O IN EN. Kymppisakkiin eroa jäi reilut 20 seukuntia. Tämän ja edelleen Amppareiden peliä liikaa sekoittaneiden rangaistusten myötä Cowboys hallitsi kenttätapahtumia läpi ottelun. Sinne lähdetään jo mitalitavoite mielessä. Tanssituolia on jo vähän testailtu Köpsillä, mutta joulukuun alun tansseissa se päästään koeajamaan tositilanteessa. perinteisen hiihtotavan kolmiosuuksinen viesti. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2016 — N:o 47 14 Keskiviikko marraskuun 23. Tanssi on minusta parasta liikuntaa, minäkin tanssin paremmin kuin kävelen, Pekka nauraa. – Sirkka on nyt ollut toista vuotta pyörätuolissa. Rovaniemellä hyvin menestyneiden lisäksi on hyvä muistaa Roope Haapakankaan mainio hiihto Oloksella ja sen lisäksi on vielä oman pitäjän ’ jokerikortti ’ Jouni Komu, hän ei ole viela aloittanut omaa kilpailukauttaan. Tämän hetken näyttöjen perusteella ykkösjoukkueeseen alkaa olla tunkua. Ampparit esittivät kuitenkin kaikkinensa sellaista halua, uhrautumista ja taistelutahtoa, että summerin soidessa pelin päättymisen merkiksi tulostaululla komeili kotijoukkueen voittoa osoittavat lukemat 5-4, erälukemien ollessa 2-0, 1-2, 2-2. Kauko Tikkanen Mäki ja Paakkonen Rukan maailman cup-joukkueeseen Joni Mäki Rovaniemen kilpailussa. Ensin lauantaina joukkue matkasi Haukiputaalle, jossa klo 19.00 käynnistyneen ja klo 21.26 päättyneen pelin jälkeen jäi lopulta pelkkä luu käteen, kun kotijoukkue Ahmat korjasi talteen kaikki kolme tarjolla ollutta sarjapistettä maalein 4-3 (0-1, 3-2, 1-0). Tuohon peliin on luvassa sitten arpajaisia aina kinkusta lähtien. Viime talvena Pekka rakensi Sirkan pyörätuolin etupuolelle kaaren vesiputken pätkästä. Siellä on ohjelmassa mm. Näin SkiTeamille saatuja tukia riittää muidenkin hiih täjien valmennusja kilpailukuluihin paremmin . Seuraava Suomen Cupin osakilpailu on Jämillä tammikuun puolivälissä. Kotimatkan yhteisen ruokailun muodossa suoritetun energiatankkauksen ja noin klo 01.00 kotiutumisen myötä oli ensin aika yöunien ja sitten sunnuntaisen iltapäivähaasteen, kun klo 16.00 käynnistyvään kotipeliin saapui vieraaksi sarjajohtaja Nivala Cowboys. Juho Halonen joutui keskeyttämään oman kilpailunsa, Lasse Paakkonen ei startannut kipeytyneen selän vuoksi. Ampparit hallitsivat ottelun kahta ensimmäistä erää, esittäen varsinkin viidellä viittä vatsaan pelatessaan parasta osaamistaan, mutta Ahma-maalilla mainioita otteita esittäneen Toni Kalevan ja Amppareiden kolmannen erän rangaistusten myötä Amppareiden oli loppujen lopuksi poistuttava kotimatkalle harmituksen mielialan vallitessa. Pekka soitti Helsinkiin Invalidisäätiölle, mutta siellä ei oltu kuultu tällaisesta apuvälineestä sen kummemmin kuin apuvälineitä valmistavassa Respectassakaan. Jaakko Halonen, 62. Tuleva viikonloppu on Amppareiden osalta peleistä vapaa ja seuraavan kerran Ampparit pukevat päälleen pelipaidat sunnuntaina 04.12., jolloin Oulun Linnanmaan jäähallissa kohdataan Oulun Yliopiston Urheiluseura. Rovaniemellä SkiTeamista neljä hiihtäjää sijoittui 30 parhaan joukkoon molemmilla matkoilla. SIRKAN PYÖRÄTUOLIIN on kiinnitetty putken pätkät, joihin apuväline kiinnitetään. Iiro-Mikko Harju oli 49:s, Jaakko Halonen 55:s, Vilho Moilanen 58:s ja Tuomas Nurkkala 65:s. Nyt tanssi sujuu entistä helpommin. ”Tanssittaessa ulokkeet käännetään eteenpäin, ja esimerkiksi ruokailtaessa ulokkeet voi kääntää istujaan päin, jolloin taso toimii pöytänä POHTI SKITEAMIN hiihtäjät onnistuivat laajalla rintamalla viime viikonvaihteen Rovaniemen Suomen Cupissa. Aluksi piti tanssia niin, että olen tuolin takapuolella, mutta eihän se ole minkään tuntuista, kun ei näe tanssikaveria, kertaa Pekka tanssituolin ideoinnin taustoja. Hän on jo sen verran kokenut urheilija että osaa kaivaa kunnon esiin talven tärkeimpiin koitoksiin. Korpela lle ja Paakkose lle on annettu lupa hiihtää henkilökohtaiset kilpailut omien sponsoreidensa väreissä, he molemmat ovat täyspäiväisiä ammattihiihtäjiä. Tuomas Nurkkala, 63. Ennen näitä koitoksia on edessä monia kansallisia ja kansainvälisiä kisoja, ensimmäisenä Rukan maailmancup . Muiden pohtilaisten sijoitukset: 42. Cowboys oli pelannut samalla tapaa edellisenä päivänä Oulussa myöhäispelin, joten molempien joukkueiden palautumisaika jäi kohtuullisen lyhyeksi. Siitä kiinni pitäen tanssikavaljeeri pääsi jo oikealle puolelle tanssitettavaansa, mutta matalalla ollut putki ei ollut hyvä Pekan selälle
Jäsenemme ja tulevat jäsenemme tervetuloa mukaan. päivä 15 PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2016 N:o 47 Pyh äsalmessa, VPK:n elokuvateatterilla maanantaina 28.11.2016 klo 17 20.30 Distraction – tarkkaamattomuus liikenteess ä aivot eiv ät multitaskaa Ilmaisn äytös: Suicide Squad K12, kesto 2 h 3 min, toiminta, j ännitys, fantasia, sci-fi Nuorisolle, tervetuloa! J ä rjest ä j ä t: Pyh ä salmen VPK, Pyh ä j ä rven kaupunki, Liikenneturva, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Kuva: Liikenneturva Kuvat: Liikenneturva J OULUPUU TUO LAHJAN LAPSELLE! JOULUPUU-KERÄYS Pyhäsalmen Halpa-Hallissa Ma 28.11. klo 14-19 Ti 29.11. klo 18 Pyhän Annan kirkossa pidettävän perinteisen Pyhäsalmen laulumiesten joulukonsertin yhteydessä, joka tänä vuonna on samalla myös minun 70-v-juhlakonserttini. 26.11.-16 Tiedustelut EIJAN KAUNEUS-JA TERVEYSPALVELUT puh. Jaetaan yhdessä jouluiloa ja joulumieltä pyhäjärvisille lapsille! Juhlin merkkipäivääni (70-v.) ainoastaan 18.12. Pyhäjärven Pohti, hiihtojaosto Kutsumme maanomistajat, kyläläiset ja naapuriseurojen edustajat HIRVIKEITOLLE La 26.11.16 klo 12-15 Parkkiman Metsäs ysseura y Terve tuloa ! YLIHUOMENNA BLACK FRIDAY! Liike avoinna 10-22 Odotettu joulusesongin avauspäivä perjantaina! uskallatko jättää tulematta 12 tuntia aikaa shoppailla! Päivän hintaan viskoosineuleet v-kaula-aukkoinen pusero, neuletakki sekä pusero pienellä kauluksella vain 10 €/vaate Tupsupipot 3 € (fuksia ja musta) Untuvatakkien yksittäiskappaleet heittohintaan! Tule, näe kaikki päivän tarjoukset sekä yllätykset! Jonna paikalla klo 14.00 alkaen mm. Synttärini ei aiheuta konserttiin muuta muutosta, kuin että väliajalla tarjotaan yleisölle täytekakkukahvit . klo 15-19 Projektin toteuttaa MLL Pyhäjärven yhdistys Ota Joulupuukeräyspisteessä sijaitsevasta kuusesta lappu, joka kertoo sinulle lapsen sukupuolen ja iän. Jos joku, tai jotkut tahot, haluaisivat antaa minulle synttärilahjan tai kukkia, tai käynnistäisivät perinteisen rahankeräyslistan sanon suoraan, että meillä on kodissamme ennestään kauniita esineitä ihan tarpeeksi ja setelirahaakin minulla on salaisessa pankkiholvissa niin iso kasa, että riittää loppuelämäkseni! Kuitenkin, kerätkää ihmeessä rahaa (mahdollisimman paljon), tai käyttäkää lahjaan aikomanne summa, mutta laittakaa ne Pyhäjärven srk:n diakoniatyön tilille nro FI 1453750340006952 ja mukaan ehdottomasti maininta: diakoniatyö . Lisäksi hintaan kuuluu teatteriesitys, sisäänpääsy molempien iltojen tansseihin, joista toisena karaoke ja toisena esiintyy Teuvo Vuoti, samoin kylpylän palvelut. 040-5100248, Ollintie 23 B 6 Rokuan kylpylään ke. Lisätietoja Kirsi Lehtosaari, p. mukana yhteisessä joulunavauksessa! liike auki 16.00 mukavaa jouluista meininkiä sekä joulupukin vierailu! Pyhäjärvi-Säätiö juhlii 30-vuotista taivaltaan Pyhäjärven kaupungin Itsenäisyyspäiväjuhlassa seurakuntakeskuksessa 6.12.2016 klo 12.00 Kutsumme Teidät Säätiön valtuuskunnan ja hallituksen puheenjohtajat, jäsenet sekä sihteerit vuosien varrelta vie ämään juhlaa kanssamme! Pyhäjärvi-Säätiön hallitus Pyhäjärvi-Säätiö 30 vuotta Muistathan! HELENA SUOMISEN VIERAILU LA. Aimojuhani Maksimainen SUKSIENVOITELUPALVELU koko hiihtokauden Perusvaha + uorivaha + tarvittaessa pitovoitelu 15 €. Matkan hinta on lähtijämäärästä riippuen 150-155 e/hlö sisältäen matkan, majoituksen 2 hh huoneissa, aamiaiset, päivälliset, tuloinfon kahveineen, ohjatut vesija salijumpat sekä pelituokiot. Ilmoittautumiset ennakkoon 15.12 mennessä Paavo Leskinen puh. Pitovoiteen poisto 5 €. 25.1 pe. Keskiviikko marraskuun 23. Se menisi tarpeeseen ja olisi minulle mieluisin lahja! Tulkaa kuuntelemaan hyvä joulukonsertti! yst.ter. ja Ke 30.11. koristelakkaukset, ripsien ja kulmien värjäys, vinkit pikkujoulumeikkiin Lotta esittelee ja myy klo 14.00 alkaen Aloevera -tuotteita! Lauantaina 26.11. Tule mukaan talvikauden taittajaisiin Instagramissa! Ilmoita joulutapahtumista Pyhäjärven Sanomissa! 040 772 0231 / Minna ilmoitukset@pyhajarvensanomat.?. 27.1.2017. Varauksemme on 100 paikkaa, jotka täytämme ilmoittautumisjärjestyksessä. 0400-388661 tahi Maija Forss-Pappila 040-5659482. 044 585 5848. -16
päivä Joulusäkkiarvonta Joulusäkkiarvonta Palauta kuponki liikkeeseemme viim. Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. to 2.12.2016 Palauta kuponki liikkeeseemme viim. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. to 2.12.2016 Palauta kuponki liikkeeseemme viim. Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. X-PAJA Palauta kuponki liikkeeseemme viim. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. to 2.12.2016 Palauta kuponki liikkeeseemme viim. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. 781 770, gsm 050 526 9897 Vanha Pyhäjärventie 10 Antintie 1-3 Puhelin Nimi Osoite POTTUVARVAS Asematie 2 Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. to 2.12.2016 Palauta kuponki liikkeeseemme viim. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. to 2.12.2016 Palauta kuponki liikkeeseemme viim. Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. to 2.12.2016 Palauta kuponki liikkeeseemme viim. to 2.12.2016 Palauta kuponki liikkeeseemme viim. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. to 2.12.2016 Palauta kuponki liikkeeseemme viim. Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. to 2.12.2016 Palauta kuponki liikkeeseemme viim. to 2.12.2016 Palauta kuponki liikkeeseemme viim. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. to 2.12.2016 Palauta kuponki liikkeeseemme viim. to 2.12.2016 Palauta kuponki liikkeeseemme viim. Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. to 2.12.2016 Rauta-Sport PYHÄJÄRVI Ollintie 9 Säkill inen Joulu iloa!. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. Joulusäkkiarvonta Nimi Osoite Puhelin xxxxxxx Joulusäkkiarvonta Nimi Osoite Puhelin Ollintie 20 Joulusäkkiarvonta Nimi Osoite Puhelin Joulusäkkiarvonta Nimi Osoite Puhelin Köpsintie 2 PYHÄSALMEN AUTOJA TRAKTORITARVIKE Joulusäkkiarvonta Nimi Osoite Asematie 4 Joulusäkkiarvonta Nimi Osoite Puhelin Joulusäkkiarvonta Nimi Osoite Puhelin Joulusäkkiarvonta Nimi Osoite Puhelin Joulusäkkiarvonta Nimi Osoite Puhelin Joulusäkkiarvonta Nimi Osoite Puhelin Asematie 2, Pyhäsalmi P. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. to 2.12.2016 Palauta kuponki liikkeeseemme viim. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. to 2.12.2016 Palauta kuponki liikkeeseemme viim. Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. to 2.12.2016 Palauta kuponki liikkeeseemme viim. Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. to 2.12.2016 Nimi Osoite Puhelin Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2016 — N:o 47 16 Keskiviikko marraskuun 23. 040-772 0231 Joulusäkkiarvonta Puhelin Ollintie 12 Joulusäkkiarvonta Nimi Osoite Puhelin Joulusäkkiarvonta Nimi Osoite Puhelin Joulusäkkiarvonta Nimi Osoite Puhelin Ollintie 12 Joulusäkkiarvonta Nimi Osoite Puhelin Joulusäkkiarvonta Nimi Osoite Puhelin PYHÄSALMEN MATKAHUOLTO Joulusäkkiarvonta Nimi Osoite Puhelin Laguksentie 1 Mustaparrantie 1 Mustaparrantie 1 Mustaparrantie 1 Asematie 2 Ollintie 12 PYHÄSALMEN KIRJAKULMA OY Ollintie 12 86800 Pyhäsalmi Puh.08-782 106 Joulusäkkiarvonta Nimi Osoite Puhelin Ollintie 2 Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi p. Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. to 2.12.2016 Palauta kuponki liikkeeseemme viim. to 2.12.2016 Palauta kuponki liikkeeseemme viim. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa
Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. 781 770, gsm 050 526 9897 Vanha Pyhäjärventie 10 Antintie 1-3 Puhelin Nimi Osoite POTTUVARVAS Asematie 2 Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. Vain tästä lehdestä leikatut, oikeisiin liikkeisiin palautetut kupongit osallistuvat arvontaan. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. Säkin sisältö koostuu mukana olevien yritysten lahjoituksista. to 2.12.2016 Palauta kuponki liikkeeseemme viim. Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. päivä 17 Joulusäkkiarvonta Joulusäkkiarvonta Palauta kuponki liikkeeseemme viim. Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. ARVONTA ON KAKSIVAIHEINEN: 1. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2016 — N:o 47 Keskiviikko marraskuun 23. to 2.12.2016 Palauta kuponki liikkeeseemme viim. to 2.12.2016 Palauta kuponki liikkeeseemme viim. Arvotaan liike tällä aukeamalla mukana olevista liikkeistä. to 2.12.2016 Palauta kuponki liikkeeseemme viim. Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. to 2.12.2016 Palauta kuponki liikkeeseemme viim. 040-772 0231 Joulusäkkiarvonta Puhelin Ollintie 12 Joulusäkkiarvonta Nimi Osoite Puhelin Joulusäkkiarvonta Nimi Osoite Puhelin Joulusäkkiarvonta Nimi Osoite Puhelin Ollintie 12 Joulusäkkiarvonta Nimi Osoite Puhelin Joulusäkkiarvonta Nimi Osoite Puhelin PYHÄSALMEN MATKAHUOLTO Joulusäkkiarvonta Nimi Osoite Puhelin Laguksentie 1 Mustaparrantie 1 Mustaparrantie 1 Mustaparrantie 1 Asematie 2 Ollintie 12 PYHÄSALMEN KIRJAKULMA OY Ollintie 12 86800 Pyhäsalmi Puh.08-782 106 Joulusäkkiarvonta Nimi Osoite Puhelin Ollintie 2 Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi p. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. to 2.12.2016 Palauta kuponki liikkeeseemme viim. Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. X-PAJA Palauta kuponki liikkeeseemme viim. to 2.12.2016 Palauta kuponki liikkeeseemme viim. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. to 2.12.2016 Palauta kuponki liikkeeseemme viim. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. to 2.12.2016 Palauta kuponki liikkeeseemme viim. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. Tähän liikkeeseen palautetuista kupongeista arvotaan joulusäkin voittaja. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. to 2.12.2016 Palauta kuponki liikkeeseemme viim. to 2.12.2016 Nimi Osoite Puhelin Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. to 2.12.2016 Palauta kuponki liikkeeseemme viim. to 2.12.2016 Palauta kuponki liikkeeseemme viim. to 2.12.2016 Palauta kuponki liikkeeseemme viim. Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. to 2.12.2016 Rauta-Sport PYHÄJÄRVI Ollintie 9 Säkill inen Joulu iloa! JOULUSÄKKIARVONNAN SÄÄNNÖT: Palauta kuponki nimelläsi varustettuna viimeistään perjantaina 2.12.2016 mennessä ja olet mukana joulusäkkiarvonnassa. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. to 2.12.2016 Palauta kuponki liikkeeseemme viim. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. KANNATTAA SIIS PALAUTTAA KUPONKI MAHDOLLISIMMAN MONEEN LIIKKEESEEN! Pyhäjärven JOULUNAVAUS La 26.11.2016 Makasiinitorilla klo 13 alkaen Joulupuuroa soppatykistä (niin kauan kuin puuroa riittää) LC Pyhäsalmi klo 13-17 Kädentaitajien joulutori Myynnissä jouluisia käsitöitä klo 16.30 Ilotulitus – Pyhäjärvi 150-vuotta Yleisön kokoontumispaikka Makasiinitorilla Joulukuusikilpailu, 4H-yhdistys Jouluisia tapahtumia muualla klo 10-12 Kirjastossa joulukorttiaskartelua, MLL klo 12-16 Seurakuntakeskuksessa piparien paistoa Pyhäjärven seurakunta Lapset vanhempien tai isovanhempien kanssa voivat leipoa joulupipareita Joulupukki vierailee klo 13 S-Market klo 14 K-Market klo 15 Seurakuntakeskus Lapset voivat tuoda Joulupukille kirjeitä ja piirustuksia. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. to 2.12.2016 Palauta kuponki liikkeeseemme viim. to 2.12.2016 Palauta kuponki liikkeeseemme viim. Joulusäkkiarvonta Nimi Osoite Puhelin xxxxxxx Joulusäkkiarvonta Nimi Osoite Puhelin Ollintie 20 Joulusäkkiarvonta Nimi Osoite Puhelin Joulusäkkiarvonta Nimi Osoite Puhelin Köpsintie 2 PYHÄSALMEN AUTOJA TRAKTORITARVIKE Joulusäkkiarvonta Nimi Osoite Asematie 4 Joulusäkkiarvonta Nimi Osoite Puhelin Joulusäkkiarvonta Nimi Osoite Puhelin Joulusäkkiarvonta Nimi Osoite Puhelin Joulusäkkiarvonta Nimi Osoite Puhelin Joulusäkkiarvonta Nimi Osoite Puhelin Asematie 2, Pyhäsalmi P. 2. to 2.12.2016 Palauta kuponki liikkeeseemme viim. Sen jälkeen arvotaan kyseiseen liikkeeseen tuotujen kuponkien joukosta yksi, jonka palauttanut saa säkillisen jouluiloa. Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. Arvonnan säännöt: Ensin arvotaan mukana olevien joukosta 1 liike. klo 12-16 Jokilaakson Musiikkiopiston oppilaat musisoivat päivän aikana eri kohteissa klo 11-14 Päivä paloasemalla -tapahtuma Pyhäjärven Paloasemalla, Pyhäsalmen VPK Tapahtuman järjestää Pyhäjärven kaupunki yhteistyökumppaneiden kanssa.
08-782 111, 040 556 1316 Oy • fysioterapia • lymfaterapia • akupunktio • veteraanikuntoutus • hieronnat • MDT-terapia • kinesioteipp. Saastamoinen P. • vaihtolavapalvelu • talousveden ajo • Hiab-työt ja kuljetukset • koneen ym. autojen hinaukset Myös viikonloppuisin • Pyörätuolija paarikuljetukset • Taksi • 5 54-paikkaiset autot www.tenhuset.fi Tenhusen Liikenne Oy Puh. 0600-30077 Kelan tilaus 0100 86 500 1,16€+pvm p.0500-587 997 Juha Laitila • Roskalavat + tyhjennykset • Likakaivot / muut imuautotyöt • Autojen ja koneiden kuljetukset sekä muut lavettikuljetukset • Kaivinkone ja maanrakennustyöt 0400-833 192 / Jani 040-736 0192 / Ari KOLARITYÖ MH Ky • vahinkotarkastus ja kolarikorjaukset • autojen ilmastointilaitehuollot • ohjauskulmien tarkastus ja säätötyöt • vikakoodien poistot • pakoputkien vaihdot ja korjaus Laitisentie 1, 86800 Pyhäsalmi Markku Hellén 040 533 6923 SILMÄLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO Kello-Optiikka P Suhonen Ky Ollintie 13, 86800 Pyhäsalmi. 0400 385 888 www.ilmalampojussila.fi Laguksentie 1, p. 0400 681 962. Ollintie 11, Pyhäsalmi , p. 0400 581 315 HIEKKAJA SORATOIMITUKSET, MURSKEET, SEPELIT 040 719 5931 040 734 6186 08 780 102 Pyhäsalmen Asematie 2, puh. 08780 209 Sähköasennus Risto Laitila p. Sähköja automaatiosuunnittelu ja -urakointi Yksityinen KIURUVEDEN AUTOKATSASTUS Valtakatu 3 b 74700 Kiuruvesi Puh. 040-588 5704 Parhaat palvelut Autojen ja traktoreitten varaosat ja tarvikkeet Pyhäsalmen Autoja traktorihuolto Pyhäsalmi p. 0208--380 808, 0400-382 272, 040-511 8687 Ilmalämpöpumput, ilmastointilaitteet PYHÄSALMEN JÄTEKULJETUS K. 9-18 Tmi Soili Riihijärvi lh, jalkojenhoidon at p. 040-8479 466 Löytyy Facebookista nimellä Pyhäjärvi palvelee Ollintie 12 0400 548 638 Fysioterapeutti Kauko Tikkanen • Fysioterapia • Hieronnat • Veteraanikuntoutukset • Bemer-verisuoniterapia • Treeniresepti PYHÄSALMI Mustaparrantie 1, ma-pe 9-17, la 10-14 Puh. 782 100 Tuomo Ilvesvuori KODINKONEHUOLTO TOIVANEN KY • Kylmäkoneet • Kodinkoneet • Sähkölaitteet • Huoltoja varaosapalvelu Susitie 5 Puh. 08-780 980 Fysioterapeutit Minna Korkiakoski ja Viivi Eksymä Kuntohoitaja, lymfaterapeutti, ravintovalmentaja Marjut Ruotanen • Kuntosali • Spinning • Kuntosalivalmennus • Ravintovalmennus • Fysioterapia • Lymfaterapia • Hieronnat • Akupunktio • Kinesioteippaus www.pyhasalmenfysio-sport.com Avoinna ma-pe 9.30-16.00, tai sop. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2016 — N:o 47 18 Keskiviikko marraskuun 23. 0500 6425 17 YLIVIESKAN OIKEUSAPUTOIMISTO Toimipaikat Ylivieskassa ja Haapajärvellä Vastaanotto sopimuksen mukaan myös Pyhäjärvellä Ajanvaraus: 029 56 61300 Sähköinen asiointi: http://www.oikeus.fi/oikeusapu/fi/ Niilontie 9, Pyhäsalmi p. 040-5498250 • kotien viikkoja suursiivoukset • toimistoja yrityssiivoukset • rakennusja loppusiivoukset • ikkunoiden pesut ja lattioiden vahaukset Koulutettu hieroja RAUNO KANGASHARJU Vanha Pyhäjärventie 5 P. 0400-513 608, • lika ja viemärikaivojen tyhj. 040 544 6328 puhelun hinta 1,16 € / min + 0,50 € PAARIKULJETUKSET TAKSIASEMA P. Ajanvaraus p. Pottuvarvas Asiantuntevaa lakipalvelua • perheja perintöasiat • kauppakirjojen laadinnat • kaupanvahvistukset • lainhuutoja kiinnitystoimeksiannot Haapajärvi: lakiasiantuntija Sari Kaattari 010 257 6532 Haapavesi: pankkilakimies Anneli Aatamila 010 257 6533 ja hallintoja lakiasiainjohtaja Päivi Ruotoistenmäki 010 257 6524 Kärsämäki: pankkilakimies Anneli Aatamila 010 257 6533 Pyhäjärvi: notariaattipäällikkö Rauno Rasinkangas 010 257 6522 ja hallintoja lakiasiainjohtaja Päivi Ruotoistenmäki 010 257 6524 Koko kehon vyöhyketerapia vauvasta vaariin, Jokikyläntie 555 P. 040 776 7578 Sirpa Tikka Asematie 2, Pyhäsalmi 040 772 0231 ilmoitukset@ pyhajarvensanomat.fi KODINKONE-JA KYLMÄKONEHUOLTO Pauli Jussila, Kellopolku 3, Pyhäsalmi ILMALÄMPÖPUMPUT & ILMAJÄÄHDYTTIMET Mitsubishi, Panasonic, Sharp, Gree ja Argo valtuutettu -huolto Myynti, asennus ja huolto p. 08-780 370 Nestehuoltamopalvelut, monipuolinen huoltokorjaamo varustettuna nykyaikaisin testauslaittein Puh. 08-780062 Avoinna ark. päivä 4 HAMMASLÄÄKÄRIT Jukka Tikanmäki ja Ajanvaraus puh. 040 500 3616 KAIKKI RENGASALAN TYÖT Asematie 2 PYHÄSALMI p.040-576 3566 koulutettu hieroja urheiluhieroja JOHANNAN LIIKUNTA ja LIHASHUOLTO Ollintie 9, p. 040-705 3738, Asematie 1 Fysiot erapia Ulla Kerän en Toipilaspolku 8, 86800 Pyhäsalmi, p. 0440991443 Kaikki kodin remontit kosteat tilat muista kotitalousvähennys Erikoishammasteknikko Jorma Pekkala, Ollintie 25, Pyhäsalmi HAMMASPROTEESIT P. 040 7439 816 Puh. 08780 152 Juha Kuosmanen 0400 453 700 Juha Niiranen 040 195 1969 KONEURAKOINTI OSMO KAURANEN Ky Tiehöylätyöt Kaivuja nostotyöt Tikkalantie 13, Pyhäsalmi p. 782 100 Myös särkypotilaat HAMPAANKOLO KY PYHÄSALMEN HAMMASHOITOLA LAGUKSENTIE 4, PUH. 044 7522 172 Ollintie 2, Pyhäsalmi Avoinna sopimuksen (ajanvarauksen) mukaan ma-la. 040 544 6338 • fysikaaliset hoidot • hieronnat • veteraanikuntoutukset Fysioterapeutti Ulla Keränen p. Fysioja lymfaterapeutti: Pia Isokoski Fysioterapeutit Anne Kumpulainen ja Anni Leskinen www.pyhasalmenfhlkuntopiste.fi Pirkko Ruotsalainen JALKATERAPEUTTI JALKATERAPEUTTI • jalkojen hoidot • yksilölliset tukipohjalliset Vanha Pyhäjärventie 5 Ajanvaraus p. kuljetukset • kolariym. mukaan. 08 780 090 040 700 0090 Tenhusen maansiirto ja kuljetus Oy Puh. 017-754 707 T:mi Jaakko Majava, p. 040-589 5029 sähköposti: esko.kekkonen@eksahko.
klo 18.30 Nuorisotiloissa, Asematie 4. Keskiviikko marraskuun 23. Sijoituspaikka Päiväkoti Hoijakka 2. , toimisto Pohdin urheilutalolla (käynti takakautta). 0400 518 309. Hakemukset tulee toimittaa Päiväkoti Hoijakan johtajalle osoitettuna 9.12.2016 mennessä sähköpostiosoitteeseen sirpa.rytkonen@pyhajarvi. Lapsi-vanhempi luistelussa opitaan luistelun alkeet turvallisesti oman vanhemman kanssa. Tervetuloa kannustamaan!. Toimeen valitun tulee ennen työn vastaanottamista toimittaa hyväksyttävä lääkärintodistus sekä esittää nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. PAKANEN sjpakanen@gmail.com, Pyhäsalmi, p. VUOKRATTAVANA rivitalon päätyhuoneisto 75m 2 Ruotasella. Pikkujoulumatkalle Kunnonpaikkaan lähtijät to. Toinen linja-auto uimahallilta klo 11.50 ja toinen linja-autoasemalta klo 12.00. Kiitos tuestasi JÄÄKIEKKOA INMET-AREENALLA SUNNUNTAINA 27.11.2016 klo: 13.30 PyPo E05 – KKP (Kiiminki) klo: 15.15 PyPo D04 – JHT (Kalajoki) Vapaa pääsy. /pyhajarvi Pyhäjärven Seniorit ry Uimahalli-kuntosali (ti) klo 10.00 11.00/Marko ohjaa. . Tervetuloa! Pintaa syvemmältä. Kirjalliset tarjoukset tulee jättää 7.12.2016 klo 15.00 mennessä osoitteella: Pyhäjärven kaupunki, tekninen toimi, Ollintie 26, 86800 PYHÄSALMI Tai sähköpostiosoitteeseen tekninen.kirjaamo@pyhajarvi.. Lastentarhanopettajan toimen toistaiseksi täytettäväksi 1.1.2017 alkaen(tai sopimuksen mukaan). Ailan jumppa klo 10, kahvit 10.30, klo 11 hartaushetki, jonka jälkeen Selänteen kotihoidon ohjaaja Pirjo Salo kertoo laajenevasta seniorineuvolasta, sekä kotikuntoutustiimi esittäytyy ja kertoo käynnistyvästä toiminnasta arjen toimintakyvyn tukena. Kerho (ke)+biljardi klo 11.00 13.00 nuorisotila 23.11. Leikkaa talteen Eläkeläiset ry Torstaina 24.11. Nuorisotiloissa Asematiellä Biljardia klo 9.00 Kerho klo 11.00 Jumppa klo 12.00 Eläkeliiton Pyhäjärven yhdistys ry Ikäpoikien biljardikerho tiistaisin klo 8-11 ja perjantaisin klo 10-14 Asematie 4, nuorisotilat Shakkipiiri perjantaisin klo 10-14 Asematie 4, nuorisotilat Senioritanssipiiri tiistaisin klo 15.30 Asematie 4, nuorisotilat Keilailupiiri torstaisin klo 14-15 ja 15-16 keilahallilla Bocciapiiri ei pelaa lauantaina 26.11 pikkujoulumatkan vuoksi Kerho tänään 23.11 srk.keskuksessa. kerholle piipahtaa klo 12.00 lukiolainen, ELINA VANHA-AHO kertomaan kokemuksiaan vaihto-oppilasvuodesta JAPANISSA. ja siellä valitse ylävalikosta LAJIT ja sen jälkeen HIIHTO. Seppo Kangasharju säestää ja Raija Junttila laulattaa. OP FI26 5375 0320 0288 10 SP FI12 4600 1840 0065 00 NOR FI52 1227 3000 2012 35 Varapuheenjohtaja Pauli Pesonen p. Lisätietoja antaa rakennusmestari puh. Pyhäjärven Demarit ry:n syyskokous su 27.11. Soita 0400-388661, jos nouset väliltä. Pyhäsalmi 22.11.2016 Kimmo Sarkkinen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI/ SIVISTYSLAUTAKUNTA julistaa haettavaksi varhaiskasvatuksessa 1. puh. Pohdin Leijona-kiekkokoulu kokoontuu harjoittelemaan sunnuntaisin. Toinen ajaa Ruotasen kautta ja toinen yläkylän kautta kantatielle. Puheenjohtaja Reijo Pennanen p. 044-5133731 MUSIIKKIA TALVI-ILTAAN MA 28.11. Kerhossa luennoi aluesuunnittelija Jukka Tauriainen ja muistihoitaja Tiina Järvenpää. Tarjoilu ja matka 10 €. Varaa lippusi SAMAAN HINTAAN KUN MUUALTAKIN Pohdin kotisivujen kautta. päivä 15 PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2016 N:o 47 Omakotitalot Maatilat Yksityiset Yritykset SÄHKÖASENNUKSET AMMATTITAIDOLLA SÄHKÖ J. SAK:n Pyhäjärven Ammatillinen Paikallisjärjestö ry:n edustajiston syyskokous su 27.11 klo 12.00 Vaskikellossa. Tervetuloa Yhdistyksen kotisivut: elakeliitto. Irjan jumppa. Ilmoita osallistumisesi marraskuun loppuun mennessä Leenalle, p. 040 146 0950. 044 445 7966, s-posti: sirpa.rytkonen@pyhajarvi. pohti@pyhajarvi. Maksa seuraaville pankkitileille: Pohdin toimisto on avoinna joka kuukauden ensimmäinen ja kolmas maanantai klo 15-17 Lasten painiharjoitukset alkavat myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. Muistipiiri tiistaina 29.11 klo 11 Asematie 4, nuorisotiloissa yhteislaulujen merkeissä. Tervetuloa! Parkinsonkerho Ti 29.11.2016 klo 14.00 Lähimmäisen kammarilla. 044 4457 690 Tekninen toimi www.pyhajarvensanomat Pyhäjärven Vesaisten syyskokous ke 30.11. Pyhäjärvi 15.11.2016 Sivistysjohtaja TARJOUSPYYNTÖ Pyhäjärven kaupungin tekninen toimi pyytää tarjouksia vuoden 2017 aikana tarvittavista Rakennus-ja kunnossapitotehtävistä: kodinkone ja kylmälaite kunnossapito rakennussähkötyöt ja tarvikkeet lvityöt ja tarvikkeet konetyöt Tarvikkeista tieja maanrakennus töissä tarvittavat maanrakennusaineet Tarkemmat tarjouspyyntöasiakirjat ovat saatavana kaupungin teknisestä toimesta, puh. KLO 19 KONSERTTI SEURAKUNTATALOLLA KAHVITARJOILU, VAPAA PÄÄSY LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! www.jmo.fi Pyhäjärven kaupunginvaltuuston KOKOUS pidetään maanantaina 28.11.2016 klo 18.00 kaupungintalon valtuustosalissa. Siellä on linkki jonka kautta varatuista lipuista palautuu osa Pyhäjärven Pohdin nuorten hiihdon tukemiseen. Kahvio avoinna. Lapsen luistelun kehityttyä hän voi siirtyä varsinaiseen Leijona-kiekkokouluryhmään. Sijoituspaikka Päiväkoti Hoijakka Tiedustelut Sirpa Rytkönen, puh. Hakemuksiin tulee liittää jäljennökset kelpoisuustodistuksista sekä nimikirjanote tai ansioluettelo. 0400 388 335 MAKSUTON POHDIN LEIJONA-KIEKKOKOULU TYTÖILLE JA POJILLE Pyhäjärven Pohdin Leijona-kiekkokoulu on tarkoitettu pääsääntöisesti alle 8-vuotiaille pojille sekä kaikenikäisille tytöille. Kahvitarjoilu ja torttukahvit kiitoksena syksyn aherruksesta. MUISTIKERHO, muistan tai en muista! Joulutauolle tämän jälkeen jäämme tältä osin. Osaamme näin varata paikat oikeisiin autoihin, jotka ovat täynnä. klo 15 kaupungintalolla, hallituksen kokoushuoneessa. Tuore tieto eri kulttuurista on virkistävä palanen arjen keskellä. 0440 609511 Sähköongelmissa soita 24/7 Marko Kinnunen marko_kinnunen@outlook.com Sähköasennukset Valvontakamerat Fidelix kiinteistöautomaatio 045 1367830 MJK -S ÄHKÖAPU Vuokrattavana JÄTÄ ILMOITUS: 040 7720231 ilmoitukset@ pyhajarvensanomat.fi LUKIJAN RIVIT KOKOUKSIA Ilmoituspalsta yksityisille ja yhdistyksille Hinnat (sis. Alkuun varustukseksi riittää luistimet (myös taitoluistimet käyvät), kypärä (pyöräilykypäräkin käy), maila (mailan pituuden yleismitta: luistimet jalassa leukaan saakka) ja hanskat (toppahanskatkin käyvät). Mukaan voi toki tulla vaikka täydessä pelivarustuksessa, jos sellainen tässä vaiheessa jo löytyy. Siksi sanomalehti. 30.11. alv:n): 10 sanaa 12,00 euroa, 10 20 sanaa 15,00 euroa 20-30 sanaa 20,00 euroa, seuraavat 10 sanaa / 5 euroa. Tiedustelut: Jani Komulainen 044 445 7904 Tervetuloa mukaan Suomen suurimpaan Leijona-joukkueeseen!! Oletko lähdössä katsomaan Lahden MM hiihtoja 2017. 24.11. LIITY JÄSENEKSI POHTIIN Vuosimaksut: Aikuinen 10 €, alle 12-vuotias 5 €, ainaisjäsen 118 €. Jousiammuntaa Pohdin talolla keskiviikkoisin klo 16-20. Omaishoitajien pikkujoulumatka alkaa ti 13.12 klo 16.30 rautatieasemalta, ajetaan uimahallin kautta. Lastentarhanopettajan määräaikaisen toimen ajalle 1.1.2017 – 31.12.2017. Pohdin Leijona-kiekkokoulu on maksuton ja se sisältää pelipassin (=vakuutuksen) sekä kymmenen harjoituskertaa syyskaudella ja kymmenen harjoituskertaa kevätkaudella. Vuoron alkamisaika on aina hyvä tarkistaa Inmet-Areenan kotisivuilta www.inmetareena. Mene osoitteeseen www.pyhajarvenpohti. Ilmoittautuminen tapahtuu paikan päällä. 040 180 8573 tai pyydettäessä osoitteesta marjo.komu@pyhajarvi.. Tule kuulemaan nuoren ajatuksia ja mietteitä ”maailman laidalta”. kohdasta Jäävuorolista. Pohdin Leijona-kiekkokoulun yhteydessä toimii myös lapsi-vanhempi luistelu
klo 13-15.30 Pyhäsalmen torilla. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2016 — N:o 47 20 Keskiviikko marraskuun 23. Puh. maankuulua vanhanajan PALVIA savusaunaLiput 9 eur. Palotie 4-86800 Pyhäsalmi Elokuvien lipunmyynti p. Tervetuloa lauluiseen tunnelmaan! TORSTAINA PYHÄSALMEN TORILLA KLO 8-12.30 Suomalaista huippumakeaa talviomenaa (Lobo) , lapin hillaa, lapin kaskinaurista, suolasieniä (haaparousku) , karpaloita, täysmehuja, hunajaa,talvivalkosipuli ym. kahvit. Oviraha 10€ sis. päivä PYHÄJÄRVI Palotie 4, klo 11.00 14.00 Pyhäsalmen VPK Tapahtumassa mukana myös OP Suomenselän Hanna ja Henri hipot! Teollisuustie 7 P. 050-307 5439 perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt. 044 7769 724 www.facebook.com/Pyhasalmen VpkElokuvat Varaukset/tiedustelut avoinna 1h ennen päivän esitystä Varatut liput lunastettava ½ h ennen esitystä IHMEOTUKSET JA NIIDEN OLINPAIKAT 3D K12 2h13min /SfFilm ENS IILTA ! KE 23.11 klo 18 PE 25.11 klo 18 LA 26.11 klo 18 SU 27.11 klo 13 35 € Lahjak si www.anittaoertel.net Pyhäsalmen kirjakulma www.booky.fi Saatavilla: SUNNUNTAI-ILLAN TANSSIT Hotellilla 27.11.16 klo 18-22 Hiidenhumpan tahdissa. Arvontaa. edullisesti.. 0400 945 544 MYKYROKKAA TORSTAISIN klo 9-14, astioihin ja lounaalla Kotileipomuksia SF Caravan alue 2-3 hh:n aamiaismajoitus Ateria ja juhlapalvelu Torilla Järj.Pyhäjärven Pohti ry Tervetuloa! Meidät löydät myös Facebookista; Pyhäjärven Pohti Bingo KINKKUBINGO Pyhäsalmen Urheilutalolla su 27.11.16 klo 18.00 Palkinnot: 9x20,9x40,2x60,2x100, 2x160€ 4 x KINKKU Irtolehti: 1090€ pr 50 Kirjat:10,14 ja 19€ irtolehti 3,50€ To 24.11