PÄIVÄ 2018 N:o 13 HINTA 2,00 € www.pyhajarvensanomat.fi 63. Rauhallista pääsiäisen aikaa lukijoillemme! Seuraava lehti ilmestyy poikkeuksellisesti t staina 5.4. Suklaamunatestin tulokset sivulla 5. VUOSIKERTA Kaupunkilaistapaamisen antia sivulla 11. MIRKA KAURANEN MIRKA KAURANEN MIRKA KAURANEN JAANA SALO. Pääset kurkistamaan panimovierailun tunnelmiin sivulla 9. Pihla (edessä), Tiitus ja kolme muuta Muksuteekin Mukeroa pääsivät mukaan Pyhäjärven Sanomien suklaamunaraatiin laittamaan pääsiäismunia paremmuusjärjestykseen. Jarkko Nybacka, Saara Kallinen ja Kauko Tikkanen selvittivät maastokäynnillä Lamminahon Ahton toiveita hakkuiden yksityiskohtiin liittyen. mennessä! Sivuilla 2–3 kerrotaan pääsiäisen jälkeen Honkavuorella käynnistyvistä puunkorjuutöistä. Uusi Pyhäjärvi-olut on tulossa markkinoille alkukesästä. Huom! ilmoitusaineistot 29.3. Juhani Kalanen, Risto Mäkeläinen ja Lassi Rönkkö tutkivat Vaskikello-oluen etikettiluonnoksia. Pyhäsalmen kaivoksen syvyyksissä kasvaa nykyisin muun muassa morsinkoa, josta saadaan kasvivärjäyksessä käytettävää sinistä väriainetta. Lisää Callio-seminaarin kuulumisia sivulla 6. KESKIVIIKKO MAALISKUUN 28
040 1697 350 Toimittaja: Jaana Salo, p. Honkavuorellakin metsänhoitoa on suunniteltu siitä näkökulmasta, että talouskäyttö ei ole ristiriidassa luonnon monimuotoisuuden ja virkistyskäytön kanssa. päivä Pyhäjärvi tännään TOIMITUKSELTA Tänä talvena lumesta ei ole ollut pulaa. Pääsiäisen jälkeen käynnistyvät puunkorjuutyöt Honkavuoren hiihtokeskuksen alueella. Lehti ei vastaa virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta tai puhelinvälityksessä sattuneesta väärinkäsityksestä. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. 50 VUOTTA SITTEN Asiakaspalvelu ja ilmoitukset: Minna Montonen, p. Eeva Aulakoski, Markku Liuska, Raija Leppäharju sekä Tyyne Tuikka ja Harri Lehto jättivät kokouksessa Pyhäjärvi-valtuustoryhmän aloitteen valtuuston puheenjohtajan luottamuksen selvittämisestä.. 040 772 0231 internet: www.pyhajarvensanomat.. 040 7720 231 Päätoimittaja: Mirka Kauranen, p. Latuverkostoa on kilometritolkulla maalla ja välillä jäälläkin. Tyypilliseen suomalaiseen tapaan, monet valittavat lumen paljoudesta, kuten muistakin sääilmiöistä. Tavoitteena on, että talouskäyttö ei ole ristiriidassa luonnon monimuotoisuuden ja virkistyskäytön kanssa. maaliskuuta mennessä Jukka Tikanmäen, Taimi Piipon, Paavo Leskisen, Marita Kärkkäinen-Rytkösen ja Jorma Leskisen kuntalain mukaiset selvitykset ja ilmoitukset luottamustehtävistä pidättäytymiseen oikeudenkäynnin ajaksi. Vierailin viikko sitten Honkavuorella hankkimassa aineksia puunkorjuutöiden alkamisesta kertovaan juttuun. Varhaisjakelupäivystys: 017-822 024 Arkisin kello 8.00–16.00 Savon Jakelu Oy Vielä ehtii kaivaa sukset esiin! Komun koulu lakkautusuhan alla 15 partiolaista antoi lupauksensa Ruotasella Tikanmäen luottamus halutaan mitata METSÄHALLITUS omistaa osan Honkavuoren hiihtokeskuksen alla olevasta maapohjasta ja se on metsätalouskäytössä. 25 VUOTTA SITTEN KAUPUNGINVALTUUSTO merkiksi maanantain kokouksessa tiedoksi, että kaupunginhallitus on vastaanottanut 5. 040 7720 234 Ilmoitushinnat: veroton al-verollinen Etusivu 1,10 e 1,36 e Tekstissä 0,92 e 1,14 e Tekstin jälkeen 0,90 e 1,12 e Osoiteilmoitukset 0,44 e 0,55 e Kihla-, vihkija kiitosilmoitukset 20,16 e 25,00 e Tilaushinnat: 65,00 e/vsk kotimaa kesto, 71 e/vsk 12 kk 90,00 e/vsk pohj.maat, 125,00 e/vsk muut maat osoite Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi konttori avoinna ma-pe klo 9-13 puh. Aikaisemmin Pyhäjärvellä on yhden kerran ollut partiolupauksen antamisjuhlallisuudet, viime syksynä Pyhäsalmella. Vastuu virheistä: Ilmoitusten julkaisemisessa noudatetaan voimassa olevia Sanomalehtien Liiton ilmoitusten julkaisusääntöjä. Muistutukset virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituspäivästä lukien. Hakkuita on suunniteltu Metsähallituksen ja Lamminahon Ahton yhteistyönä. huhtikuuta välisenä aikana. Sanonnalle maaliskuu maata näyttää ei ole vielä saatu katetta. Pastori Jussi Vihantola puhui lupauksensa antaneille. Välitämme ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Pyhäjärvisiä on siunattu mahtavilla maisemilla ja ulkoilualueilla. Tavoitteenani on nimittäin ehtiä hiihtää ennen lumien sulamista. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2018 — N:o 13 2 Keskiviikko maaliskuun 28. Jos – ja kun – esitys menee läpi, Komun koulupiiri liitetään osaksi Ruotasen koulupiiriä. Vaatimukset PEFCsertifioinnissa kohdistuvat muun muassa metsien monimuotoisuuden turvaamiseen, metsien terveyden ja kasvun ylläpitoon sekä virkistyskäyttöön. Upeiden puitteiden olemassaolo ei ole kuitenkaan itsestään selvää. Sen takana, että esimerkiksi Honkavuorelle on syntynyt valtakunnallisten arvokisojenkin kriteerit täyttävä hiihtokeskus, on lukuisia talkootyötunteja. Haastankin siis kaikki sukset omaavat ja liikkeelle kykenevät lukijat, itseni mukaan lukien, pääsiäisvapaiden kunniaksi hiihtämään! JAANA SALO Komun koulun kohtalo ratkeaa tämän kuun lopulla, kun kaupunginvaltuusto kaupunginhallituksen esityksestä päättää koulun lakkauttamisesta. – Hakkuut on suunniteltu talvikorjuukelpoisiksi siten, että hiihtotoiminnalle ja ympäristölle olisi mahdollisimman vähän haittaa, Metsähallitus Metsätalous Oy:n korjuuesimies Saara Kallinen kertoo. Honkavuorella alkavat hakkuut aiheuttavat hiihtorajoituksia alueen laduille pääsiäisen jälkeen. Ilmestymispäivä keskiviikko Ilmoitusten jättö Perjantaina klo 13.00 mennessä Sivunvalmistus Pyhäjärven Sanomat Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy/ Botnia-Print, Kokkola Tarkastettu levikki 3949 kpl Julkaisija: Pyhäjärven Sanomat Oy Sähköpostilla jätetyistä ilmoituksista on tehtävä ilmoitusvaraus puhelimella. Samalla pääsin tutustumaan hiihtoaktiivien arkeen. Tämä juhla oli laatuaan ensimmäinen Ruotasella. maaliskuuta alkaen. Saariin on tehty nuotiopaikkoja, joihin voi retkillä poiketa taukoa pitämään. Kaupunginvaltuusto merkitsi tiedoksi myös, että kyseiset luottamushenkilöt ovat ilmoittaneet palaavansa luottamustoimiinsa Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden käsittelyn jälkeen 16. Lakkauttamisen syitä olisivat oppilaiden vähyys koulupiirin alueella ja taloudelliset syyt. Partiolaisten annettua lupauksensa Vihantolalle, tämä kertoi heille, että nyt he kuuluvat siihen maailmanlaajuiseen sisarusja veljespiiriin, mikä ei ole poliittinen, uskonnollinen eikä isänmaallinen järjestö. Näin yksitoista Komulla tai sen läheisyydessä asuvaa lasta aloittanevat koulun ensi syksynä Ruotasen ala-asteella. Muistakaa välillä kiittää näitä hiljaisia puurtajia, joita Pyhäjärvellä löytyy hiihtoharrastuksen lisäksi myös monilta muiltakin sektoreilta ja eri yhdistyksistä. METSÄHALLITUKSEN metsät on sertifioitu kansainvälisen PEFC-järjestelmän mukaisesti. Alueella on tarkoitus toteuttaa puunkorjuutoimenpiteitä 3.–13. – Teemme Lamminahon Ahton edustajien kanssa yhteistyötä alueen metsänhoiPuunkorjuutyöt alkavat Honkavuorella Metsähallitus Metsätalous Oy:n korjuuesimies Saara Kallinen sekä Kauko Tikkanen ja Juhani Kalanen Lamminahon Ahtosta pohtivat ensin karttaa tarkastellen millaisia seikkoja olisi hyvä ottaa huomioon suunniteltujen hakkuiden toteutuksessa. Talvi laajentaa liikkumatilaa järven jäälle ja mahdollistaa pääsyn paikkoihin, joihin kesällä ei pääse ilman venettä. Lehti ei vastaa ilmoitusten poisjäännin aiheuttamasta vahingosta. 10 poikaa ja viisi tyttöä antoivat partiolupauksensa kaivoksen ruokalassa järjestetyssä tilaisuudessa. Maastokäynnillä kohteita tarkastellaan vielä paikan päällä. 040 7366 098 Toimitusjohtaja/ toimistonhoitaja: Teija Pesonen, p. Minä puolestaan nautin talven jatkumisesta
Latuverkko ja muu virkistyskäyttö on pyritty huomioimaan jo syksyllä 2015 valmistuneessa hakkuusuunnitelmassa. Esitämme, että Pyhäjärven kaupunginvaltuusto valmistelee esityksen kuntalain 34 pykälän mukaisesti sen selvittämiseksi, nauttiiko valtuuston puheenjohtaja valtuuston luottamusta, hän selosti. Muilta osin valitus on tutkittiin ja hylättiin. Aprillipäivä. Valtuutettu Jorma Leskinen ja valtuuston puheenjohtaja Jukka Tikanmäki ilmoittivat jääväävänsä itsensä asian käsittelyn ajaksi. Maanantaina 2. Puunkorjuu pystytään toteuttamaan pääasiassa aluetta ympäröivien teiden kautta. – Onko vielä kuitenkin niin, että Selänteen kuntayhtymä viimekädessä määrää, hän kysyi. Pellervo. – PEFC-sertifiointikriteerien mukaan avohakkuualueille on jätettävä säästöpuita. – Tällä hetkellä frisbeegolfradan maaleja joudutaan talvisin siirtämään sivuun latualueilta. Metsähallituksen ohjeiden mukaan punaisella merkataan toiminnan raja, oranssia tai keltaista käytetään merkittäessä ajoreittejä ja kelta-punaraitaista käytetään vaarallisiin kohteisiin, kuten sähköpylväisiin. – Olemme tehneet yhteistyötä Metsähallituksen kanssa siis jo yli 30 vuotta ja saaneet toimia tällä alueella jo sitä ennen, Kauko kiittelee. – Pyhäjärven vasemmisto esittää, että Pyhäjärven kaupunki ottaa käyttöön lehti-ilmoittelussa myös kokouksessa käsiteltävien asioiden kertomisen, Teija Mykkänen kertoi ryhmänsä puolesta. • Puuta myydään vuodessa noin 6 miljoonaa kuutiometriä, josta Pyhäjärven alueen myynti on on noin 60 000 kuutiota. Tälläkin alueella isommat kuviot viljellään, Saara kertoo. Lisäalueen avulla parannetaan alueen liikennelogistiikkaa ja turvataan urheilukeskuksen toiminta ja kehittäminen tulevaisuudessa. Puunkorjuureitit kulkevat latujen luona vain muutamassa kohdassa. helmikuuta 2016 jätettiin osan pykälistä osalta tutkimatta. METSIEN virkistysja talouskäyttö ovat viettäneet rinnakkaiseloa alueella alusta saakka. KÄSITTELYSSÄ OLI MYÖS määräalan myyminen Attendo Oy:lle kiinteistöstä Sepänsuo. Asia tulee vireille kunnanhallituksen esityksestä tai vähintään neljäsosan valtuutetuista tehtyä sitä koskevan aloitteen. Juhani toivoo, että moottorikelkkailijatkin saavat tietoa tulevista hakkuista. Se on ollut hallintotoimen valmistelussa jo pidemmän aikaa. • Honkavuoren korjuukohteesta arvioidaan saatavan noin 950 kuutiota puuta. Aloite koski kilpailun järjestämistä nuorten kesätyöpaikasta. – Minäkin olin Honkavuoren alueen kanssa ensimmäisen kerran tekemisissä jo vuonna 2004, kun Honkavuoren näkötorni vihittiin käyttöön, Saara muistelee. Hakkuut voivat helpottaa frisbeegolf-toimintaa, jos esimerkiksi kiinteiden heittopaikkojen tieltä harvennetaan samalla puustoa ja frisbeegolf-reittiä saadaan pois latu-urilta, Lamminahon Ahton puheenjohtaja Juhani Kalanen pohtii. Rauno Kaurasen, Mirjami Kaurasen ja Joni Pennasen Pyhäjärven Niemelänrannan asemakaavan muutoksen ja laajennuksen hyväksymistä koskeva kunnallisvalitus on myös tutkittu ja hylätty. VALTUUTETUT JÄTTIVÄT kokouksessa myös uusia aloitteita. Sunnuntaina Pääsiäispäivä. Ei ole todennäköistä, että Pyhäjärvi olisi eri asemassa, Kiviniemi vakuutteli. päivä 3 Tänään Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina Tiistaina Tänään Armasi. Missä vaiheessa valmistelu on, hän tivasi. – Alkuperäisen suunnitelman mukaista aluetta jouduttiin hieman kaventamaan, mutta neliömäärä pysyi samana, vt. Nykyiset Metsähallituksen maat olivat aikaisemmin Rosenlewin omistuksessa, mutta siirtyivät valtiolle maakauppojen yhteydessä 80-luvulla, samoihin aikoihin kun vastaavia maakauppoja ja maanvaihtoja toteutettiin koko maassa. huhtikuuta mennessä, mutta puukuljetuksia tehdään vielä sen jälkeen ympäröivällä alueella. Eeva Aulakoski halusi puheenvuorollaan tarkistaa, ovatko kaikki valtuutetut asian takana. TIEDOKSI MERKITTIIN vuonna 2017 tehdyt kuntalaisaloitteet ja valtuustoaloitteet. Torstaina Kiirastorstai. • Puunkorjuun ja -kuljetuksen työllistävä vaikutus on Pyhäjärvellä noin 8 henkilötyövuotta ja metsänhoitotöiden noin kolme henkilötyövuotta. – Ylivieska-Raahen käräjäoikeus on antanut päätöksensä, jonka mukaan valtuuston puheenjohtaja Jukka Tikanmäki on saanut tuomion virka-aseman väärinkäyttämisestä. Pyhäjärvi pituus 25.97 itään Greenwichistä, leveys 63.67 pohjoista leveyttä pimeä aurinko aurinko pimeä päättyy nousee laskee alkaa AURINKOINEN AIKA NIMIPÄIVÄT VIIKON SÄÄ 6.02 6.50 19.54 20.43 5.58 6.46 19.57 20.46 5.55 6.43 20.00 20.49 5.51 6.39 20.03 20.52 5.47 6.36 20.06 20.55 5.43 6.32 20.09 20.58 5.40 6.29 20.12 21.01 Pyhäjärvi tännään Metsähallitus Metsätalous Oy • Metsähallitus Metsätalous Oy on Metsähallituksen omistama tytäryhtiö, joka hoitaa talouskäytössä olevia valtion metsiä. Avohakkuualueille istutetaan myöhemmin uutta puustoa. – Esimerkiksi yhteislähdöissä vaatimus ylämäen vähimmäisleveydelle taitaa olla jopa 12 metriä, Kauko Tikkanen, Lamminahon Ahton pitkäaikainen puuhamies, muistelee. Peppi. Käydyn keskustelun jälkeen valtuusto hyväksyi kaupan esitetyn mukaisesti. • Avohakkuuta on tulossa noin 2,2 hehtaarin alueelle ja harvennusta noin 11 hehtaarin alueelle. toa suunniteltaessa. Erottamispäätös koskee puheenjohtajistoa kokonaisuudessaan. KAUPUNGINVALTUUSTO merkitsi tiedoksi kaksi Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöstä. Usko Lauantaina Lankalauantai. HIIHTOTOIMINNAN lisäksi alueella kulkee myös moottorikelkkareitti ja frisbeegolf-rata. Joni, Joonas, Jouni, Joona, Jonne, Jonni. Raita, Pulmu. kesäkuuta tekemänsä aloitteen perään. Ennen hakkuiden aloittamista tutustutaan alueeseen tarkemmin sekä kartalla että maastossa. – Kaupungin johdolle ei ole sellaista tietoa tuotu, etteikö Köpsinrinteen toiminnan siirto Attendolle toteutuisi. Voitte halutessanne esittää mitä yksilöitä haluaisitte säästää tai poistaa, Saara selostaa. Tiistaina Veeti, Sampo.. Irma, Irmeli.. – Alueellisesti on tärkeää, että Pyhäjärvellä on tällainen paikka, jossa voidaan järjestää arvokisoja, Saara toteaa. Pääsiäispäivä. Taimi Nurmisen, Laila Malilan, Markku Liuskan ja Tyyne Tuikan tekemä kunnallisvalitus kaupunginvaltuuston päätöksistä 8. – Aloitteen jättämisestä on mennyt jo yli 9 kuukautta. ENSIMMÄINEN VALAISTU LATU valmistui Honkavuorelle vuonna 1979 ja latuja on alueella ollut iät ja ajat. Saara Kallinen merkkaa sinisellä kuitunauhalla hakkuissa säästettävät puut. – Metsälaki velvoittaa huolehtimaan metsän uudistamisesta päätehakkuun jälkeen. JAANA SALO Kärsämäki Haapajärvi Pyhäjärvi Pihtipudas Kiuruvesi Kärsämäki Haapajärvi Pyhäjärvi Pihtipudas Kiuruvesi Pyhäjärvi Pyhäjärvi Pyhäjärvi Pyhäjärvi www.fmi.fi 6:52 19:53 6:48 19:56 Keskiviikko Torstai -3 -2 -2 -2 -2 -4 +1 +1 +0 +1 +0 +1 Perjantai 6:45 19:59 -1 Lauantai 6:41 20:01 -1 Sunnuntai 6:38 20:04 +0 Maanantai 6:34 20:07 -1. Raija Leppäharju esitti Pyhäjärvi-valtuustoryhmän aloitteen. Puunkorjuusta voi olla hyötyäkin hiihtotoiminnalle, jos esimerkiksi latupohjaa on tarvetta jossakin paikoissa leventää, Kallinen vinkkaa. kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi tarkensi. Vastaava kuvio on menossa toisessakin Selänteen kunnassa. JAANA SALO PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2018 — N:o 13 Keskiviikko maaliskuun 28. Sopijapuolten yhteisen näkemyksen mukaan vaihdettavat alueet vastaavat arvoltaan toisiaan, eikä välirahaa makseta puolin eikä toisin. Hiihtoliiton edustaja on ollut mukana suunnittelemassa latuja sellaisiksi, että ne täyttävät arvokisojen vaatimukset, Kauko Tikkanen kertoo. Kuntalain mukaan valtuusto voi erottaa valtuuston ja valitsemiensa toimielinten puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan kesken toimikauden, jos he tai jotkut heistä eivät nauti valtuuston luottamusta. Hallintojohtaja Hannu Haapala vastasi, että kilpailun järjestämiseen ei ole ollut aikaa, koska resurssit ovat menneet päivittäisrutiineihin. – Kelkkareitille tulee samanlaiset hakkuutyömaa-varoituskyltit kuin yleensä metsäteiden varrelle, Saara lupasi. Perjantaina Pitkäperjantai. HAKKUUTYÖT LATUALUEILLA on tarkoitus saada päätökseen 13. VALTUUSTO HYVÄKSYI Honkavuoren hiihtokeskuksen kehittämiseen liittyvän tilusvaihdon Pyhäjärven kaupungin ja Jukka Kuonanojan välillä. Jussi Tikanmäki tiedusteli 19. – Kun arvokisoja alettiin suunnitella alueelle, latuverkko laajeni
· Hammashoidon iltapäivystys klo 16-21 ja viikonloppujen ja arkipyhien päivystys klo 08-21.00 Keski-Pohjanmaan keskussairaala, hammasja suusairauksien pkl puh. Ne joiden oikeutta tai etua asia koskee voivat jättää kirjallisen muistutuksen kuulemisen aikana, viimeistään 23.4.2018 mennessä osoitteella Ympäristötarkastaja, PPKY Selänne, PL 66, 85801 HAAPAJÄRVI. 044 770 0702. Suomessa tilanne on lähinnä kaoottinen, sillä osa toimii netissä, osa kiinteissä toimipaikoissa. EU:n alkuajoilta muistelen, että jos suomalaiset eivät tiedä, onko mämmi perinneruokaa, niin tehdään siitä direktiivi samoin kuin mansikan koosta ja kurkun mutkasta. Nyt on poikien kanssa päätetty, että yritetään elvyttää tämä hieno perinne! Destialle ei myöskään pitäisi myydä keltaista maalia, koska se on joillekin autoilijoille kuin punainen vaate härälle. Kaksi keltaista viivaa on papukaijamerkin arvoinen. Terveyskeskuksesta ollaan teihin yhteydessä kahden(2)seuraavan arkipäivän aikana. Sähköisen yhteydenoton kautta voit myös ottaa yhteyttä neuvolaan, kysellä rokotuksista ja olla yhteydessä työterveyshuoltoon. Seppo Kinnunen Seppo Kinnunen on pyhäjärvislähtöinen kolumnisti, joka asuu nykyään Torniossa. Tekisi mieli sanoa rumasti, kun ajattelee niitä kouluja ja päiväkoteja, jotka muutaman vuoden jälkeen homehtuvat ja mätänevät, mutta en uskalla. Luottotietonsa menettäneet eivät voi saada pankkikorttia, puhelinliittymää ja vuokra-asunnon saannissakin voi törmätä suuriin vaikeuksiin. Tiedot välittyvät terveyskeskuksen ammattilaisille. Ei kannata säikähtää. Esimerkkeinä Pivo, Siirto, Mobile Pay, Masterpass, Nordea Wallet ja Apple Pay.” Menitkö sekaisin. Tilalla on voimassa oleva ympäristölupa. Tekisi vielä mieli sanoa tuosta kielenkäytöstä televisiossa. TIEDUSTELUT ARKISIN KLO 9-14 PUH. Enkä usko, että yhteiskuntamme saavuttaa pitkään aikaan sitä tilaa, että rahaa ei yhteiskunnassamme enää käytetä lainkaan. Noita-akat, trullit ja kaikenlaiset pihkanokat ovat kulkeneet tekemässä vahinkoa ihmisille ja varsinkin kotieläimille. Uusia lantaloita ei rakenneta. 044 770 0701 • Iltaja yöpäivystys arkipäivisin ma-pe klo 16.0008.00 sekä viikonloppupäivystys perjantai klo 16.00 maanantai klo 08.00 (Samoin myös kaikkien arkipyhien päivystykset) • Oulaskankaan sairaala p. 06 826 4500 SOITA ko. TIEDUSTELUT • Voit tehdä SÄHKÖISEN YHTEYDENOTTOPYYNNÖN milloin tahansa Selänteen nettisivujen kautta www.selanne.net/yhteydenottoterveyskeskukseen tai puhelimella ARKISIN klo 9-14 p. Eläinsuojan lannanvarastointijärjestelmä on lietelanta. ”MobilePay perustuu lähimaksamiseen eli nfc:n sijaan bluetooth-tekniikkaan. Luottotietojen menetystä voidaan pitää suurimpana ihmistä kohdanneena rangaistuksena ohi oikeuslaitoksen. Hakemusasiakirjat pidetään näkyvillä Haapajärven kaupungintalolla, Selänteen toimistosihteerin huoneessa 22 .3 – 23.4.2018. Hyvää pääsiäistä kaikille! Paavo Kulju. Yleinen huolenaihe tuntuu myös olevan, ettei ihmiset halua ehdokkaaksi vaaleihin, siihen sisältyy sellainen vaara, että pitää määrätä ehdokkaiksi ihan viattomia ihmisiä. SOITA ja varaa aika ennen menoa! Mikäli numero on varattu, kannattaa valita takaisinsoitto, niin terveyskeskuksesta soitetaan takaisin. 08 429 7840 · Iisalmen sairaala puh. 06 826 4500 SOITA ko. Kyseinen herra ei myöskään kertonut sanaakaan siitä, paljonko järjestelmän luonti maksaa investointeineen ja ylläpitoineen. SOITA ja varaa aika ennen menoa! Mikäli numero on varattu, kannattaa valita takaisinsoitto, niin terveyskeskuksesta soitetaan takaisin. Vasikoille rakennetaan oma eläinsuoja. SELÄNTEEN TERVEYSKESKUSTEN HAMMASHOIDON AJANVARAUS MA-TO klo 8.00-15.00 JA PE klo 8.00-13.00 p. Kyllä en lakkaa myöskään ihmettelemästä näihin samoihin maksupaikkoihin ilmaantuneita kassapisteitä, joissa asiakkaat itse tekevät myymälähenkilökunnan työtä aivan ilmaiseksi ja samalla vievät monelta nuorelta opiskelijalta tai työttömältä palvelualan työpaikkoja. SELÄNTEEN TERVEYSKESKUSTEN TIEDOTE SELÄNTEEN PÄIVYSTYKSET ARKISIN klo 8 -16 OMISSA TERVEYSKESKUKSISSA HAAPAJÄRVELLÄ, REISJÄRVELLÄ JA PYHÄJÄRVELLÄ p. Ollaan poikien kanssa puhuttu, että eikö voisi Helenan hiihtojen vastapainoksi järjestää yöjuoksu, jossa toimitsijat EU:n direktiivien mukaan tarkastaisivat, että kaikki tulevat aamuksi kotiin. 044 4457648 Reisjärvi p. Muualla maailmassa maksetaan nfc:llä, iOSkäyttäjät ApplePaylla ja Android-käyttäjät muiden maksunvälittäjien ratkaisuilla. Yhteydenotto tehdään puhelimitse tai tekstiviestillä. 017 272 2346 · Keski-Pohjanmaan keskussairaala puh. SELÄNTEEN TERVEYSKESKUSTEN KIIREETÖN LÄÄKÄRIENJA HOITAJIEN AJANVARAUS, LABORATORIOVASTAUS KYSELYT, KYYTITODISTUKSET, RESEPTIASIAT JA YM. sairaalaan ENNEN PÄIVYSTYKSEEN MENOA! Hätätapauksessa suoraan numeroon 112. Minä ainakin menin ja pystyn esittämään vain yhden kysymyksen: Mitä kuluttaja kännykkämaksamisesta hyötyy, kun tiedämme, että maksujenvälittäjätkin ottavat osuutensa jokaisesta rahansiirrosta. Esimerkiksi Kiinassa on vallalla WeChatin QR-koodien lukemiseen perustuva tekniikka. 044 770 0701 · Iltaja yöpäivystys arkipäivisin ma-pe klo 16.00-08.00 sekä viikonloppupäivystys perjantai klo 16.00 maanantai klo 08.00 (Samoin myös kaikkien arkipyhien päivystykset) · Oulaskankaan sairaala puh. Maaliskuun alkupäivinä Ylen uutisiin ilmaantui uutinen: Kännykkämaksaminen Suomessa vielä lapsenkengissä Ruotsissa povataan jo käteisen kuolemaa. 044 4456185 Pyhäjärvi p. 044-7001844. SELÄNTEEN TERVEYSKESKUSTEN HAMMASHOIDON AJANVARAUS MA-TO klo 8.00-15.00 JA PE KLO 8.00-13.00 PUH. TERVEYSJA VANHUSPALVELUIDEN PALVELUOHJAUS ARKISIN P. SELÄNTEEN TERVEYSKESKUSTEN KIIREETÖN LÄÄKÄRIENJA HOITAJIEN AJANVARAUS, LABORATORIOVASTAUSKYSELYT, KYYTITODISTUKSET, RESEPTIASIAT JA YM. Mistähän lapset oppii. Niin kauan kuin meillä on näitä ihania, uusia maksuvälineitä paitsi olevia, joihin itsekin lasken kuuluvani, niin kauan voimme maksaa setelirahalla. Kiitos köyhien ja syrjäytettyjen. TERVEYSJA VANHUSPALVELUIDEN PALVELUOHJAUS ARKISIN p. Aikuissosiaalityön ajanvaraukset avoinna arkisin klo 12.00 13.00 Haapajärvi p. päivä Pintaa syvemmältä SELÄNTEEN TERVEYSKESKUSTEN TIEDOTE SELÄNTEEN PÄIVYSTYKSET ARKISIN KLO 8 -16 OMISSA TERVEYSKESKUKSISSA HAAPAJÄRVELLÄ, REISJÄRVELLÄ JA PYHÄJÄRVELLÄ puh. Sieltä se pahuus hiipi tännekin Pohjolan perukoille. Kuinkahan monta V:tä tämäkin Emman voittaja kiitospuheessaan päästi. Tilan vanhaa navettaa laajennetaan niin että siinä on tilat 124 lehmälle. 044 770 0702. Ruutuun tuli myös suuren kauppaja pankkiryhmittymän toimitusjohtaja ja kauhisteli, että vain 2000 maksutapahtumaa tehdään kännykällä ja siunaili, että ”se on häpeällisen vähän”. Hiehojen (12-24 kk) määrä on 32 kpl, lehmävasikoiden (6-12 kk) 22 kpl ja vasikoiden 26 kpl (alle 6 kk:tta). Savuton Selänne. Ja nyt kaikki tästä ihanasta, uudesta maksutavasta innostuneet köyhät, luottotietonsa menettäneet ja muista syistä mobiilimaksusta vielä paitsi olevat tarkkana, sillä kerron mistä on kysymys. (06) 8287 450 osoite: Mariankatu 16-20, 1.krs, D-siipi. • Hammashoidon iltapäivystys klo 16-21 ja viikonloppujen ja arkipyhien päivystys klo 08-21.00 Keski-Pohjanmaan keskussairaala, hammasja suusairauksien pkl p.(06) 8287 450 osoite: Mariankatu 16-20, 1.krs, D-siipi. Lisätietoja antaa ympäristötarkastaja Pekka Peuranen puhelin 040 3008 272 SUOMESSA ON TILASTOITU noin 660 000 köyhää ja noin 400 000 maksuhäiriömerkinnän saanutta ja luottotietonsa menettänyttä. Minä se syytteeseen joutuisin, eivätkä ne koulutetut poropeukalot. 044 4456185 Savuton Selänne. On selvää, että kuluttaja maksaa kaiken. sairaalaan ENNEN PÄIVYSTYKSEEN MENOA! Hätätapauksessa suoraan numeroon 112. 040 180 8954. 08 429 7840 • Iisalmen sairaala p. 040 180 8954. Sitten tämä Helsingin Kyöpelinvuorella reuhaava pahanilkisten trullien joukko huomasi markkinaraon ja Mietteitä nykymenosta PITTÄÄ SANNOO päätti, ettei tällaista ammattia kuin pienviljelijä tarvita, ja siihen loppui kilpailu, eihän yksityisten noita-akkojen kannata ruveta kilpailemaan, kun ei ole edes mitä leikata. 017 272 2346 • Keski-Pohjanmaan keskussairaala p. Uskottiin, että pahuus menestyi sinä aikana, kun maailman vapahtaja nukkui haudassa ison kiven takana, eikä ihmisiä suojellut kukaan noitien ilkitöiltä. 044-7001844. Lisäksi haetaan lupaa kahdelle uudelle säilörehun laakasiilolle. Köyhyys varmistaa rahallamaksun KOLUMNI ”Enkä usko, että yhteiskuntamme saavuttaa pitkään aikaan sitä tilaa, että rahaa ei yhteiskunnassamme enää käytetä lainkaan SARJAKUVA MEILLÄ ON TUOSSA Matkahuollossa sellainen viisasten pöytä, jossa pannaan asiat kuntoon! Tuli tuossa mieleeni tämä piinaviikko, johon kaikki pahat teot keskittyivät ennen vanhaan. Jos on mukava mutka ja keltainen viiva niin siinä on ihan pakko päästä ohi. YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN MUKAINEN KUULEMINEN Maatalousyhtymä Mannila (Haapajärvi) hakee ympäristönsuojelulain 27§ mukaista lupaa eläinsuojan laajennukselle tilalla Väsylä, Rn:o 69-402-38-28 (lehmäpihatto ja vasikkala) sekä 69-402-38-32 (rehusiilot). PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2018— N:o 13 4 Keskiviikko maaliskuun 28
Suklaamunatestissä oli mukana viisi suunnilleen samankokoista yllätysmunaa hinnaltaan 0,49 – 0,99 euroa. Mukana matkalla olivat Risto Niskanen, Risto Alaheikka, Markku Kärkkäinen sekä Ari Huttunen. VIIMEISENÄ OLI TESTIN edullisin Milky Way-suklaamuna, joka erottui ulkonäkönsä puolesta tummempana kuin muut. Greta halusi rannekorun heti käteensä. RISTO ALAHEIKKA RISTO ALAHEIKKA. ENSIN HAUKATTIIN Koiramäki-munaa. Niiden ulkonäkö oli huoliteltu tähtikuvioineen ja munasta puolet oli maitosuklaata, puolet valkosuklaata. Uudella yrittäjällä on tuoreessa muistissa, mitä kaikkea toimintaa käynnistäessä täytyy hoitaa kuntoon, Alaheikka selostaa. PROJEKTIA VIEDÄÄN pikkuhiljaa eteenpäin. Koiramäki-munassa oli yllätyksinä aiheen mukaisia rannekoruja ja avaimenperiä. RÖLLI-MUNA OLI TESTISSÄ seuraavana. Kaikista Kinderien yllätykset olivat hyviä, sillä ne olivat selkeitä koottavia, joissa ei ollut liian pieniä osia. Maun puolesta muna vei kärkisijan, koottavat yllätykset eivät olleet raatilaisten mieleen, Pihla tosin sai aiheen mukaisen kynäkoristeen, joka oli hänestä kaikkein paras yllätys. Testissä olivat testausjärjestyksessä Koiramäki yllätysmuna, Rölli yllätysmuna, Ryhmä Hau yllätysmuna, Kinder suklaamuna ja Milky Kid suklaamuna. Kiitos kaikille testiraatilaisille! MIRKA KAURANEN SISÄVESILAIVASTA innostuneet pyhäjärviset järjestivät viime torstaina keskustelutilaisuuden laivan hankkimisesta. – Oskar on aloittanut toiminnan Leila-vesibussilla viime kesänä. päivä 5 Ajassa Pyhäjärven Sanomien raati ruoti suklaamunat järjestykseen. Kaikkia tarjolla olevia ei voida Pyhäjärvelle ottaa. Osa keskittyi popsimaan kuuliaisesti suklaata ja säästi yllätyksen avaamisen siksi kunnes suu oli pyyhitty, osa halusi päästä heti käsiksi yllätykseen. Tarkoituksena on, että laivalla pitäisi päästä mahdollisimman moneen paikkaan, Alaheikka kuvailee. Yhtiöstä on pyrkimys tehdä voittoa tavoittelematon. Pihlasta suklaan maku oli pähkinäinen, Vuokosta imelä. Vuokko piti valkosuklaata plussana, Veera taas ei pitänyt valkosuklaan mausta. Kindereistä löytyi monta testin suosikkiyllätystä, kuten moottoripyöriä, autoja, leppäkerttu ja Minionshahmo. Raatilaisille tarjottiin viisi erilaista paikallisesta elintarvikeliikkeestä löytyvää suklaamunaa, jotka oli kuorittu käärepapereista tunnistamisen vaikeuttamiseksi. SEURAAVAKSI PÄÄSTIIN Ryhmä Hau-munien pariin. Maun arveltiin sopivan tummasta suklaasta pitävälle, sillä se ei ollut kovin imelä. Tavoitteena on sellainen laiva, johon mahtuisi linjaautolastillinen väkeä ja sillä voisi ajaa sekä tilausajoja että reittiliikennettä. Rölli ei kuitenkaan vetänyt vertoja Koiramäelle makunsa tai yllätyksensä puolesta. Aikuisten makumieltymyksiä toivat raatiin myös Veera Pesonen ja Vuokko Kauranen. Greta nosti tässä vaiheessa Kinderin maukkaimmaksi, Joanna Koiramäki-munan, muista lapsista viimeinenkin muna oli ihan hyvä. Raija Leppäharjulle voi ilmoittautua jos haluaa mukaan, ihan millä tahansa panoksella, Niskanen opastaa. – Syväysvaatimukset karsivat laivaehdokkaita. Suklaamunakisassa maku ja yllätys veivät testivoittoon Suklaamunatestiin osallistuivat Muksuteekin Mukeroista Joanna (oik.), Greta, Miro, Tiitus ja Pihla sekä lastentarhanopettaja Juha ”Junnu” Kilpeläinen. Markku Kärkkäinen, Risto Niskanen, Ari Huttunen ja Oskar van Iepren tutustumassa Oskarin viime vuonna hankkimaan entiseen Korkeasaaren vesibussiin. Joannalle hyrrä-lelu jäi parhaiten mieleen hänen saamistaan yllätyksistä. Osallistujat näyttivät hankkeelle vihreää valoa. – Jos ei löydy sellaista, jolla olisi pätevyys ajaa laivaa, niin sitten täytyy alkaa kouluttamaan jotakuta hommaan, Niskanen huokaisee. Tässä vaiheessa lapsista Tiitus piti vielä Ryhmä Hau-munan makua parhaana, Gretasta myös Koiramäki-muna oli hyvä, eli ainoastaan Rölli-munan oli tässä vaiheessa todettu häviävän muille. Vuokosta maku oli hyvä. Laivahanke myötätuulessa Laivahankkeesta keskusteltiin viime torstaina 22 hengen voimin. – Kehittämisavustustakin varmaan yritämme hakea. Aikuisten makunäkemyksiä raatiin toivat Juha ”Junnu” Kilpeläinen, Veera Pesonen ja Vuokko Kauranen. HANKKEESTA INNOSTUNUT neljän hengen delegaatio kävi maanantaina opintomatkalla tutustumassa Kemissä laivayrittäjänä toimivaan Oskar van Iepereniin. – Tähtäimessä ei ole voitto, vaan se että saadaan Pyhäjärvelle laiva ihmisten käyttöön, Niskanen täsmentää. Moni sai yllätykseksi koottavan hyrrän tai lentokoneen. Kindermunassa yhdistyivät parhaalla tavalla sekä hyvä maku että laadukas yllätys. Ainahan se auttaa jos sellaista saadaan, Alaheikka pohtii. Veerasta ja Joannasta Koiramäki oli lopulta maultaan testin paras. Veera ja Greta pitivät makua suorastaan pahana. NELJÄNTENÄ VUOROSSA oli Kinder-muna, siinä on maitosuklaapäällyste ja alla valkosuklaata. JAANA SALO PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2018 — N:o 13 Keskiviikko maaliskuun 28. Osallistujissa oli mukana pyhäjärvisiä yrittäjiä ja asukkaita, myös paluumuuttajia ja kesäasukkaita. – Tukiosakkaita haetaan parhaillaan. Vuokko kuvaili taloussuklaamaisen maun muuntuvan toffeiseksi jälkimauksi. – Reilu parikymmentä henkeä oli paikalla ja hanke sai innostuneen vastaanoton, Risto Niskanen kertoo. Kinderin hyvät yllätykset veivät voittajan viitan kuitenkin Kinderille. Kipparia edelleen etsitään. – Saimme uutta tietoa ja näkemyksiä säännöistä ja vaatimuksista sekä asioista mitä pitää ottaa huomioon laivaa hankkiessa, Niskanen sanoo. Junnusta ja Vuokosta maku oli koko testin paras. Muutama mahdollinen laivakin on jo tiedossa, jos riittävästi osakkaita ja pääomaa löytyy. – Hankkeeseen voidaan ottaa osakkaaksi sellaisiakin, jotka eivät ole Pyhäjärvellä kirjoilla, Risto Alaheikka vinkkaa. SUKLAAMUNATESTIIN osallistuivat Muksuteekin Mukeroista Pihla, Tiitus, Miro, Greta ja Joanna. Junnusta ja Vuokosta suklaan maku oli hyvä, jopa oikein hyvä
Yrtteihin saatiin paljon voimakkaampi maku ja parempi säilyvyys, Jordas kehuu. Myös sinappia, chiliä, morsinkoa ja lupiinia on istutettu siemeninä, lakkaa kennotaimina. Projektin tarkoituksena on ollut selvittää koetuotantoympäristön toimintaa ja edistää liiketoimintamahdollisuuksia. Pelkästään kasvienviljelyllä ei saada riittävästi tuottavuutta kaivoksen pitämiseen kuivana. Luonnonmukaisesti tuotetut tuotteet antavat yritykselle kilpailuedun, osa kuluttajista on valmis maksamaan tuotteesta vähän enemmän, jos tietää että se on kauttaaltaan luonnonmukaisesti, eettisesti ja kestävästi viljelty. – Malminetsintään on nyt laitettu 25 miljoonaa euroa, eikä malmia ole löytynyt, joten kyllä se epätodennäköiselle näyttää, Luukkonen valaisee. – Geenimuunneltujen kasvien viljely ei ole Suomessa laillista, koska pelätään, että muuntogeenit siirtyvät ulkona ympäristöön. – Olen aina avoin uusille ajatuksille, ensin pitäisi tehdä koeviljelmät ja kustannuslaskelmat. Tulevana kesänä Ainasoja kasvattaa morsinkoa neljällä hehtaarilla, jatkossa tarkoitus on kasvattaa kasvualaa aina 80 hehtaariin saakka. Callion toimintaa viedään eteenpäin kahden kärkihankkeen eli energiavarastohankkeen ja datakeskuksen voimin, niitä seuraavat erilaiset kasvien ja kypsytysten hankkeet, jotka olivat päivän teemana. Palohuhta Siemenperunakeskuksesta ei näe kaivosolosuhteita perunan testaamiselle tarpeellisena, tarvittavat testaukset ehtii tehdä kesäaikanakin. – Esimerkiksi riisi tarvitsee niin paljon valoa, ettei sitä ole kannattavaa kasvattaa keinovalossa, kertoo Lars Aikala Valoya Oy:sta, joka vastaa kasvituotantotilojen suurpainenatriumja led-valaistuksesta. Testeissä voidaan esimerkiksi selvittää, minkäkokoisista morsingonlehdistä saadaan aikaan paras indigoväri. kaupunginjohtaja Kiviniemi lupasi ottaa kopin ja viedä ajatusta killasta eteenpäin. Hänen yrityksensä tarvitsee valtavia määriä sinapinsiemeniä, joita tuodaan Kanadasta saakka. Nokela kertoi, että syksyllä on tarkoitus järjestää vastaava seminaari, johon särmätään teemaa tiukemmaksi ja otetaan käsittelyyn tarkempia tutkimustuloksia ja mitattuja faktoja. ROBBEN PIENI PUUTARHAN Robert Jordas Lindkoskelta on pyörittänyt kasvihuoneviljelybisnestä jo viitisentoista vuotta, niistä pari vuotta myös vertikaaliviljelynä kasvuhallissa. Suljetuissa olosuhteissa ei tätä vaaraa olisi, hän miettii. – Lähialueilla tehdään vielä malminetsintää, joten niiden jalostusta voitaisiin tehdä yhtä aikaa muiden projektien kanssa, koska tuontimalmia ei tarvitse viedä maan alle. Hankkeessa ovat mukana Pyhäjärven Kehitys Oy ja Luonnonvarakeskus. Seminaari voidaan nähdä kickoff-tilaisuutena tai kiitoratana eteenpäin. Sille saataisiin kaivosolosuhteissa kahdeksankertainen kasvukausi Suomen pelto-olosuhteisiin verrattuna. Osallistujat väläyttelivät vaihtoehdoiksi esimerkiksi lääkekannabista tai lääketeollisuuteen päätyviä geenimuunneltuja kasveja. – Ihmiset on kyselleet, milloin näitä perunoita saa tuolta marketista, mutta sellaiseen tarkoitukseen ei täällä perunoita kasvateta, tutkimusassistentti Outi Holappa Lukesta valottaa. – Itsekin olen opiskellut viljelyä opin ja erehdyksen kautta, niin on se kalliiksi tullut, Isokääntä kertoo. Nyt hänellä on testikasveja kasvamassa kaivoksessa, ja ensi kesänä on odotettavissa ensimmäinen satokausi. Järjestäjät toivovat myös paikallisten yrittäjien lähtevän ensi kerralla rohkeasti mukaan, tällä kertaa paikalle saapui vain pari pyhäjärvistä yrittäjää. Sakari Nokela kertoi, että kaivoksessa on mahdollisuus saada ”viisi Lapin kesää vuodessa” ja että tiloja voidaan räätälöidä aina tilannekohtaisesti tarpeen mukaan. Vertikaaliviljelylle on tärkeää suljettu ympäristö ja sen hallittavuus, jolloin saadaan samanlaatuisia tuotteita sama määrä riippumatta siitä, missä kasvi viljellään, joka on iso asia alkutuotannon viljelyksessä. kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemen tilannekatsaukset. Hän kuitenkin pohtii, että suljetut kaivosolosuhteet sopisivat mainiosti esimerkiksi lääketeollisuuteen käytettävien geenimuunneltujen kasvien viljelyyn. Kotimaiselle humalalle on kysyntää, sillä sitä käytetään paljon panimoteollisuudessa, mutta tuotantoa on lähinnä ulkomailla. Myös yrttien öljypitoisyys nousi ilmaston ja oikean spektrivalon ansiosta. Tällä hetkellä kaivos on lakkautumassa syyskuussa 2019 ja jo ensi kuussa tehdään pyyntö kaivostoiminnan lakkautusluvan saamiseksi kyseisenä ajankohtana. – Sille on valtavan isot markkinat, lääkekannabista tuotetaan kaupallisesti seitsemässä EU-maassa. – Tänään saatiin sekä uusia toimijoita mukaan, että luotua myös uusia kontakteja. Maan alla kasvatettavan tuotteen täytyy olla sellainen, jonka hyötysuhde on paras maan alla testattaessa tai kasvatettaessa. Kiviniemi piti yhteistyökumppaneiden saamisessa tärkeänä, että mielikuva märästä, pimeästä ja likaisesta kaivosmaailmasta saadaan muutettua totuudenmukaiseksi, jonka mahdollisti myös seminaarin jälkeen tehty kaivosvierailu. Nyt on luotu tuotantokonseptia, jota voidaan jatkossa monistaa uusiin hankkeisiin. Yritys kasvattaa salaatteja, yrttejä ja versokasveja 500 neliön kasvualueella 150 neliömetrin lattiapinta-alan kasvihuoneessa, jossa käytetään led-valaistusta. KAIVOSYMPÄRISTÖÖN sopisivatkin parhaiten kasvien testaus laboratorio-olosuhteissa sekä pienet erikoisviljeltävät kasvit. Kaivosviljely voisi tukea monien lajien peltoviljelyä ja tuotekehittelyllä kaivoksessa saataisiin vauhtia peltoviljelyyn. Hullujakaan ideoita ei pidä tyrmätä jos haluaa menestyä alalla, Isokääntä uskoo. Muita kustannustehokkaita vaihtoehtoja olisivat erilaiset lääkekasvit ja levät. TOIMITUSJOHTAJA Arto Tölli Maustajalta on saapunut tilaisuuteen Pyhännältä. Indigoa tehdään myös teollisesti, mutta sen luonnonmukainen tuotanto on maailmanlaajuisesti harvinaista ja Ainasoja kaipaakin yhteistyökumppaniksi riittävän korkean brändiarvon yritystä, jolle tuotteen luonnonmukaiset olisivat osa brändiä. Kaivoksen ympärivuotiset olosuhteet kiinnostaisivat Tölliä, mutta käytännössä olosuhteet eivät ole hänen tarpeisiinsa otolliset, suurien määrien viljeleminen keinovalolla ei ole taloudellisesti kannattavaa. Tiloja voidaan hyödyntää jatkovaiheessa yritysten omissa tuotekehittelyissä tutkimusja kehittämisympäristönä. ENTÄ MITÄ JOS kaivoksesta löytyy vielä malmia, miten kasvinkasvatuksen käy, First Quantum Minerals Ltd:n Pyhäsalmen kaivoksen johtaja Kimmo Luukkonen. – Tuotteiden laatu parani kun niiden valmistukseen löydettiin oikea resepti. MIRKA KAURANEN Viime viikolla Callio-seminaari veti valtuustosalin täyteen kaivoksen uusiokäyttömahdollisuuksista kiinnostuneita. – Valospektrillä vaikutetaan kasvien kokoon, makuun, kemiallisiin yhdisteisiin ja koostumukseen sekä ajoitukseen ja sadon tuottavuuteen, Aikala selittää. Morsinko on kasvi, josta tehdään luonnonmukaista indigoväriä. J.P. päivä Ajassa PÄÄLLE KOLMEKYMMENTÄ henkeä ympäri Suomea osallistui viime viikolla Callion koollekutsumaan seminaariin. KAIVOSOLOSUHTEISSA kasvien testaus nähdään hyvänä kiitoratana hankkeen alussa. Oikealla luonnontuotekouluttaja Annika Kujala.. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2018— N:o 13 6 Keskiviikko maaliskuun 28. Isokääntä pitää mahdollisuutena myös aloittaa valkosipulinviljelyä kaivoksessa. Suomen pelto-olosuhteisiin ja epävarmoihin säihin on kyllästynyt myös nivalalainen Natural Indigo Finlandin toimitusjohtaja Pasi Ainasoja, hän testasi morsingon viljelyä pelto-olosuhteissa turhaan neljänä vuonna. Pasi Ainasoja toivoi seminaarissa myös perustettavaksi erikoiskasvien kasvattajien kiltaa, josta asiasta vt. – Jos lääkekannabiksen käyttö ja kasvatus olisivat Suomessa laillista, niin se olisi ylivoimaisesti paras vaihtoehto, kuvailee Jyrki Jalkanen Kauppapuutarhaliitosta. UUSIOKÄYTTÖHANKKEEN projektipäällikkö Kimmo Pennanen kertoi, että hanke alkoi vuoden 2017 alussa ja päättyy tämän vuoden lopussa. Vasemmalla Luken luonnonvaroista vastaava johtaja Eeva-Liisa Ryhänen, taustalla tutkija Oili Tarvainen. Kaivokseen on toteutettu +660 -tasolle koetuotantoympäristö, jossa testataan kasvinviljelyä hydroponisella kasvatusmenetelmällä eli vesiviljelyllä. Muita kaivostiloihin soveltuvia hankkeita voisivat olla esimerkiksi koneiden testaushankkeet, energiapuuterminaali, bioenergialaitos, varmuusvarastot ja tutkimustoiminta. Ensin kuultiin Pyhäjärven Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Risto Alaheikan, Callion ohjelmajohtaja Sakari Nokelan, uusiokäyttöhankkeen projektipäällikkö Kimmo Pennasen ja vt. Esimerkiksi alavieskalainen valkosipulin viljelijä Juha Isokääntä kiinnostui. Perunaa istutettiin mikrolisättyinä taimina, nokkosta pistokkaina ja siemeninä. Järjestäjät olivat päivän antiin tyytyväisiä. Käytännössä kaivokseen vaadittaisiin saatavaksi energiavarastohanke, jotta muut hankkeet voisivat toteutua. Myös kasvien erilaiset tarpeet ratkaisevat, mitä kasveja on taloudellisesti kannattavaa kasvattaa. Toimitusjohtaja Pasi Ainasoja Natural Indigo Finlandista esittelee kuukauden vanhoja morsingon taimia kaivoksessa. – Eri kasvien testaamisella haetaan rajoja ja raameja sekä tapoja toimia, tässä harjoitellaan tulevaa varten, Luken tutkija Oili Tarvainen kuvailee. Hän kertoo verkostoituneensa erilaisten ihmisten kanssa, mutta killan kautta valmiit verkostot olisivat nopeammin tavoitettavissa. Luken toteuttamilla koeistutuksilla testataan, mitkä kasvit soveltuisivat parhaiten vesiviljeltäviksi. TESTAUKSIA ON TEHTY vertailemalla esimerkiksi kasvien kasvua suurpainenatriumja led-valojen alla sekä eri lähtömateriaaleja. – Täältä saatiin konkreettisia syöttöjä ja avauksia tuleviin projekteihin, ohjelmajohtaja Sakari Nokela myhäilee. Testattavina ovat olleet nokkonen, peruna, chili, sinappi, lakka, lupiini ja morsinko, viimeisimpänä on laitettu kasvamaan humalaa. Myös luonnontuotekouluttaja Annika Kujala pitää kiinnostavana mahdollisuutena kasvattaa kaivoksessa sieniä tai villiyrttejä. MORSINKOA ON NYT testattu kaivoksessa kuukauden ajan, siellä kasveja on mahdollisuus testata 12 kuukautta vuodesta Suomen lyhyen ja epävakaan kesän sijaan. Esimerkiksi nokkosta voitaisiin hyödyntää monipuolisesti elintarviketuotannossa, kosmetiikkateollisuudessa, torjunta-aineena tai kuituna. Lääkekasveista Callion veturi. SEMINAARIN JÄLKEEN vieraat saivat tutustua kaivoksen kasvatusympäristöön paikan päällä
Seuraavaksi unelmissa on oma hevonen. MATKUSTELU on Sarin keino irrottautua työnteosta. Siellä olen harrastanut pihatöitä. – Minulla on pienenä ollut hevonen. Peruskoulun jälkeen 16-vuotiaana Sari palasi Suomeen ja aloitti ruotsinkielisessä kauppakoulussa Pietarsaaressa. Kaksi vuotta sitten Sari möi vuonna-98 rakennuttamansa omakotitalon. SARI AHOLAN KOTIALBUMI. – Yksi niksi on valita sellaisia lentoja, joissa on pitkä välilasku. Tai oikeastaan se ei ole harrastus, vaan paikkoja on pakko laittaa kuntoon, Sari nauraa. Sielläkin voi kokea uutta ja imeä sitä ilmapiiriä mikä ympärillä on. Dublinistakin sain ystävän kompastumisen ansiosta. JAANA SALO Pyhäjärven kaupungin ja Kiinteistö Oy Rillankiven edustajat kävivät onnittelemassa päivänsankaria. – Olen muutenkin hereillä jo ennen aamuviittä. Sen aikana ehtii käydä tutustumassa kaupunkiin ja joskus olla jopa yötäkin, Sari vinkkaa. – Sieltä pääsin Kiinteistö Oy Rillankiven toimitusjohtajaksi. Yksinäistä Sarilla ei kodissaan ole. Suomen kieltä opin kirjoittamaan käytännön kautta. Huhtikuussa Sari suuntaa pikkusiskonsa Katjan kanssa Madridiin. Ystävien mukaan Sari on helposti lähestyttävä. On ihanaa viettää aikaa vauvan kanssa ja seurata sen kehitystä. – Joskus kun ei ole aikaa lähteä kauemmas, niin hyppään junaan ja lähden vaikka viikonlopuksi Kuopioon. – Halusin järjestää juhlat, jotta saan kohdata samalla ystäviä ja perhettä. Aamun aikaiset lennot ovat yleensä halvimpia. Matkailussa kiehtovat uuden kokeminen ja näkeminen. Juhlia vietettiin edeltävänä perjantaina perheen, ystävien ja työkavereiden kanssa. – Tyttären vauva on ollut minullekin suuri elämänmuutos. Sitten tuli taas kutsu takaisin aikaisempaan työpaikkaan. Viime toukokuussa Sari teki ystävänsä Niinan kanssa reissun Roomaan, josta he matkustivat saarihyppelynä Santoriniin. – Olen joskus nuorempana luvannut, että pidän kunnon juhlat kun täytän 50. Sarilla on kolme lasta, Matti, Jussi ja Iida. – Kerrostaloprojekti on työllistänyt paljon ja Kehitys Oy:n hallitkin siirtyivät minun vastuulleni vuoden alussa, Sari huokaisee. JOS PERIAATTEENA on, että kaikkea pitää kokeilla, 50 vuoden ikään mahtuu monenlaista. Nyt olisi sellainen elämäntilanne, että olisi aikaa ja paikkakin mitä mainioin, Sari haaveilee. – 12 tuntia kävellään kartta kourassa ja syödään erilaisissa ravintoloissa. Hymy tarttuu ja matkakuume pitää liikkeellä Kiinteistö Oy Rillankiven toimitusjohtaja Sari Ahola täytti 18. – Kun palasin Suomeen, aluksi ajatuksetkin olivat ruotsinkielisiä. Järvenrantapaikka on ollut haaveena kauan, koska vesi on aina ollut Sarille rakas elementti. Sillä tiellä sitten jäin Pyhäjärvelle. – Olin kerran Napakympissäkin neiti C:nä. Kun kompastuin, hups, ja sille naurettiin, niin tutustuttiin. Tontilla olisi jo tallikin valmiina ja muutama hehtaari maata. Sieltä naiset lensivät Pohjois-Italiaan vuoristokylään, josta matka jatkui laivalla Sveitsin puolelle. Se lupaus oli nyt lunastettava, Sari Ahola kertoo nauraen. Matkakuume iskee päälle pari kertaa vuodessa. Tyttären syntymän jälkeen Sari meni vuodeksi töihin kaupungille. – Nyt odotan jännityksellä kesää. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2018 — N:o 13 Keskiviikko maaliskuun 28. – Äitini Terttu Tanttu on täältä kotoisin, Sari kertoo. Sieltä seikkailut jatkuvat eteenpäin. Lokakuussa Sari suuntaa tyttärensä Iidan kanssa Balille ja Australian Perthiin. Viime syksynä Sari kiersi kahdeksan päivän reissulla Prahassa, Dublinissa, Varsovassa ja Kööpenhaminassa. – Löysin sattumalta tilalle pienen 60-luvulla rakennetun talon järven rannalta. Sari vietti nuoruusvuosina kaikki kesät mummolassa Pyhäjärvellä, Haapamäen Hiekkalassa. Hän asuu yhdessä tyttärensä Iidan ja ”Poju”-vauvan, kissojen sekä Viski-koiran kanssa. VAIKKA SARI ON maailmalla kuin kotonaan, hän viihtyy myös Pyhäjärvellä. – Lento Madridista Teneriffalle löytyi 26 eurolla ja sieltä Barcelonaan 17 eurolla. Viime keväänä Sari sai sukulaisilta ja tuttavilta paljon pistokkaita ja pensaita. Iida saa nukkua pari tuntia aivan rauhassa ennen kuin lähden töihin. Turha negatiivisuus tarttuu. Tärkeintä elämässä ovat perhe, työ ja minä itse, siinä järjestyksessä. päivä 7 Elämää ja ihmisiä LAHDESSA SYNTYNYT Sari Ahola muutti kaksivuotiaana äitinsä kanssa Ruotsiin. Kaipaan kavioiden kopsetta. Lentoja löytyy edullisesti, kun ei ole pakko lentää tiettynä päivänä. Jännittävää nähdä mitä lumen alta paljastuu. Kauppakoulun jälkeen Sari pääsi töihin Ylä-Savon ATK-tilitoimistoon Pyhäjärvellä. Sari Aholan sylissä on Iidatyttären poika, joka oli vuoden ensimmäinen vauva Pyhäjärvellä. – Minä olin pienenä mummin ja vaarin tyttö ja vietin paljon aikaa heidän kanssaan, Sari kertoo. Matkoilla saan etäisyyttä työasioihin. Niinpä matkoillakin tulee tutustuttua uusiin ihmisiin. Talo alkoi tuntua liian suurelta, kun lapset kasvoivat. Linda Stanley aikoo tulla käymään täällä ja on kutsunut myös minut sinne uudestaan. Nyt poju on alkanut naureskella ja hymyillä. – Siellä kävin koulut ruotsiksi, mutta kotona puhuttiin suomea, Sari muistelee. Sellainen vankkarakenteinen eläkeikäinen tupsujalkainen hevonen voisi hyvin muuttaa meille vanhuudenpäiviään viettämään. Enää en stressaa kaikkea vaan osaan nauttia joka hetkestä. Matkakohteena olisi minulla ollut Kilpisjärvi, mutta en päässyt matkalle, Sari muistelee nauraen. On erilaista asua lapsenlapsen kanssa, kuin omien lasten kanssa aikoinaan. Esimerkiksi Kuopion tori on mahtava paikka, Sari vinkkaa. Vauvan aiheuttamat aikaiset aamuherätyksetkään eivät aamuvirkkua Saria häiritse. maaliskuuta 50 vuotta. Muuten olen puhelimen tavoitettavissa 24 tuntia vuorokaudessa, Sari kertoo. Vuonna 1994 muutin Ivaloon ja viivyin siellä kolmisen vuotta paikallisen sähkölaitoksen pääkirjanpitäjänä. Lokakuun alussa tulee 20 vuotta täyteen siinä tehtävässä. Kulunut talvi on ollut työntäyteinen. – Harrastelen halpojen lentojen etsimistä. – Kun jossain istuskelee ja hymyilee, niin joku tulee aina juttusille. Sari on aina ollut hyvin iloinen ja nopealiikkeinen. – Olen oppinut että pitää olla positiivinen. Minua kiinnostaa aivan kaikki, kuten vanhat rakennukset. Hymykin tarttuu, mutta positiivisella tavalla. – Olin siellä viidestä kuuteen vuotta
Pyhäjärven Reserviupseeri ry:llä on vuonna 1964 rakennettu maja ja saunarakennus Pyhäjärvellä. Laitila sanoo naurahtaen, että tulevaisuus on varmaan samanlaista kuin menneisyys eli töitä ei voi tietää kovin kauaksi eteenpäin. 10. – Molemmat olivat perheyrityksiä, mutta nyt minulla vaan on toisenlaisen perheyritys. Juha siirtää kapulan Pyhäsalmen Talohuollon Ari Tikalle, joka on sekä yrittäjä että vieraalla töissä. Oulun yliopisto on käynnistämässä uuden johtajan rekrytointiprosessin. 3. Tärkeäksi paikaksi hän sanoo myös kesämökin, jossa voi päivystää siinä kuin kotonakin. Tehokkaat rakenteet eli TeRa -hankeessa kehitetään teknisesti ja taloudellisesti tehokkaiden metallirakenteiden suunnitteluja valmistusmenetelmiä. Entä haastavinta. Mikä sai sinut ryhtymään yrittäjäksi. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2018— N:o 13 8 Keskiviikko maaliskuun 28. Jupi kertoo, että kun omat pojat kouluttautuivat alalle, niin he erkaantuivat Riston kanssa omiksi yrityksiksi. Laitilan mukaan lisää haastetta tuo usean työmaan ja kolmen työmiehen töiden aikataulutus. Yrityksen toimiala, liikeidea ja henkilöstön määrä. – Yrittäjyyden alkuaikoina pystyi illalla suunnittelemaan seuraavan päivän työt mutta kännykkä on muuttanut tämän eli päivät tahtovat elää koko ajan. Isoherranen toteaa, että on ollut suuri etuoikeus tehdä töitä Oulun yliopiston eteen, johtaa monialaista ja kansainvälistä tutkimusinstituuttia. – Mutta se tuntuu hyvältä, kun on lähtenyt esimerkiksi lauantai-iltana korjaamaan jotain isoa vikaa, saa sen korjattua ja talonväki tulee iloiseksi ja he pystyvät jatkamaan viikonlopun viettoa kotonaan. Missä yrityksesi on hyvä. Hankeaika on 1.6.2018 – 31.5.2021. Erkki Böhme Jupi urakoi sähköjä kokemuksella YRITTÄJÄKAPULA Paikallinen Sähkömies Juha Laitila sai Pyhäjärven Sanomien Yrittäjäkapulan Pyhäsalmen Hiekkapuhalluksen Antti Jauhiaiselta. 8. Juha kertoo, että molemmat pojat ovat kouluttautuneet sähköasentajaksi; Joona oppisopimuksella isänsä yrityksessä ja Miska ammattikoulussa. Miten pidät huolta omasta jaksamisestasi. Kerttu Saalasti Instituutti on Oulun yliopiston kansainvälinen tutkimusinstituutti, joka toimii aktiivisesti koko Pohjois-Suomessa ja arktisella alueella. päivä Elämää ja ihmisiä 1. – Perustin silloin yhdessä Risto-veljeni kanssa sähköurakointiyrityksen ja työllistimme välillä useitakin työntekijöitä, kun meillä oli työmaita myös kauempana. Tähänastisen yrittäjäurasi kohokohta. Hankkeeseen on haettu 17 858 euron avustus. Keskipiste Leader puolsi Pyhäjärven Reserviupseerikerho ry:n Reserviupseerimajan remontti -investointihanketta. Yhdistyksen jäsenten lisäksi majaa on annettu veloituksetta käyttöön yleishyödyllisille yhdistyksille ja järjestöille, erityisesti nuorille ja lapsille. Kattotuolit vaihdetaan sellaisiksi, että yläpohjaan voidaan laittaa eristettä. Katossa on rakenteena pelkkä laudoitus ja pellit eikä siinä ole yläpohjassa mitään eristettä. Yritys voi myös osallistua kilpailutuksiin ja saada isompia urakoita, kun on resurssia. Leader-hallituksen rahoitusesitys ei ole vielä lopullinen vaan viranomaispäätöksen tekee Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Pyhäjärvellä syntynyt Juha oli alun perin käynyt ammattikoulun sähkölinjan ja ollut viisi vuotta alan töissä ja opiskellut sitten Ylivieskassa teknikoksi. Kohta kolmekymmentä vuotta sähköurakoitsijana toiminut Laitila tekee nyt töitä yrityksessään omien poikiensa kanssa. 4. Avustusta reserviupseerimajan remontille KESKIPISTE-LEADER RY:N hallitus esitti kokouksessaan 16. – Valmistuttuani olin vähän aikaan ammatillisena opettajana ja sitten alkoi tämä yrittäjäura. 2. 7. Paikallinen Sähkömies täyttää tulevana syksynä viisi vuotta. Lisäksi pellit uusitaan sekä vaihdetaan ikkunat ja ovet, näin mökki saadaan kokovuotiseen käyttöön. – Aluksi pitää ostaa ja maksaa monenlaista ennen kuin ensimmäiset rahat tulee tilille ja tuloistahan pitäisi verotkin maksaa. 5. Tavoitteena on nostaa alueen metallija konepajateollisuuden TKI-keskittymän osaaminen uudelle tasolle ja parantaa yritysten mahdollisuuksia suunnitella ja valmistaa uusia innovatiivisia rakenteita ja tuotteita. Seutuhallitus päätti yksimielisesti rahoittaa kahta alueen kehittämishanketta, jotka ajoittuvat vuosille 2018 2021. Kerttu Saalastin johtaja uuteen tehtävään OULUN YLIOPISTON Kerttu Saalasti Instituutin johtaja tekniikan tohtori Ville Isoherranen siirtyy teknologiayritykseen johtotehtäviin huhtikuun puolivälissä. – Kyllä kai parasta on tietynlainen vapaus eli ihan aina ei tarvitse mennä kellon mukaan niin kuin vieraan töissä. Yrityksen tulevaisuus. Kenelle haluat ojentaa yrittäjäkapulan ja mitä haluat kysyä häneltä. – Koko on etu, koska Pyhäjärven muut sähköurakoitsijat työskentelevät tällä hetkellä yksin. Mikä yrittäjyydessä on parasta. – Olen nyt myös aloittanut puisen soutuveneen tekemisen kansalaisopiston piirissä. Hankeaika on 1.8.2018 – 31.12.2019. Nyt kun pojat ovat töissä niin oma vapaus on pikkuisen lisääntynyt, toteaa reilu viisikymppinen isä-Juha hymyillen. Juha sanoo, että harvalla alalla oma palkka rupeaa heti täsmällisesti juoksemaan eli ei pidä haihatella. – Kun meitä on kolme, niin aina yksi voi nopeastikin irtautua, jos toisella asiakkaalla on hätätilanne päällä, sanoo Laitila. – Jos on vaikka kymmenen eri työmaata käynnissä niin on koko ajan mietittävä mitä on missäkin tehtävä ja milloin. – Me ei urakoida kaivokselle, mutta kaivoksen louhinnan loppuminen varmaan välillisesti vähentää rakentamista ja korjaamista Pyhäjärvellä jossain vaiheessa. – Nyt on sopiva aika ottaa vastaan uusia haasteita, instituutilla on toimiva strategia, toiminnot on uudistettu ja hyvässä kunnossa, Isoherranen kertoo. Juhalle kapulan ojentaneen Antti Jauhiaisen kysymys: mikä olisi sinun neuvo tai ohje nuorelle, joka ajattelee yrittäjäksi ryhtymistä tai on juuri aloittanut yritystoiminnan. Rahoitusta Callio Fish Farming -hankkeelle NIHAK RY:N seutuhallitus piti kokouksen viime tiistaina Kärsämäellä. – Itseni lisäksi yrityksessä ovat nyt töissä poikani Joona ja Miska Laitila eli kolmistaan teemme töitä. Moni uusi yrittäjä on joutunut liriin, kun ei ole maksanut ennakkoveroja ja sitten tulee yhtäkkiä isot jäännösverot maksuun ja tilin saldotkin on ehditty tuhlata, muistuttaa Laitila. 9. – Urheilu eli jääkiekko se on minulle aina ollut merkittävä henkireikä, vaikkakin pelaan enää vain kerran viikossa harrastekiekkoa, toteaa Jupi, Pohdin eli Amppareiden numero kymppi. Instituutin keskeisenä tehtävänä on uuden tiedon tuottaminen ja ympäröivän yhteisön ke. vesiviljelytoiminnan tarvitsemien lupien selvittäminen ja hakeminen, yhteistyökumppaneiden hankkiminen sekä pilottihankkeen suunnittelu ja toteuttaminen, jossa testataan käytännössä kaivosalueella tapahtuvaa vesiviljelytoimintaa. Haastavuutta tuo myös se, että usein etenkin isoilla työmailla aikataulut muuttuvat ilman, että se on itsestä kiinni. Juha Laitila tekee Tenhusen Maansiirto ja Kuljetus Oy:n uudessa hallissa jakorasioiden kytkentöjä. Seutuhallitus esittää seutuvaltuuston hyväksyttäväksi tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vuodelta 2017. 6. Yrityksen historia. maaliskuuta tukea kahdelle yritykselle ja kolmelle yleishyödylliselle hankkeelle. Laitilalla on kuitenkin takanaan yrittäjänä oloa syksystä 1990. – Välillä tietää viikon tai ehkä kuukauden eteenpäin ja, jos on iso työmaa, niin voi ajatella, että töitä on satunnaiset pikkutyöt mukaan laskien koko porukalle puoleksikin vuodeksi. Jupi pohtii hetken aikaa yrittäjätaivaltaan ja arvelee, että ei kai siinä mitään erityisen kummallista kohokohtaa ole ollut. Tilannetta auttaa kuitenkin se, että Paikallisella Sähkömiehellä on Pyhäjärven kaupungin kanssa vuosisopimus, joka tuo ehkä viidenneksen töistä, kertoo Juha. Hankkeessa tavoitteena on mm. Callio Fish Farming – hanke tekee esiselvityksen maanalaisen kalankasvatuslaitoksen perustamisesta. Toisaalta aikataulujen suunnittelu on vuosikymmenten aikana muuttunut. Hankkeessa on tarkoitus uudistaa koko kattorakennelma. – Me vaan Riston kanssa päätettiin perustaa yritys ja toiveena oli saada itsellemme varma työpaikka, Laitila sanoo. – Arilta haluan kysyä, että miten hän onnistuu yhdistämään yrittäjyyden ja palkkatyön. Juhan mukaan myös isoissa ja korkeissa kohteissa tarvitaan usein työparia. 11. – Sähköurakointi on edelleen luvanvaraista ja me toimintaan oikeutetut yritykset löydymme turvallisuusja kemikaaliviraston rekisteristä. Paikallinen Sähkömies Juha Laitila T:mi tekee sähköurakointia, sanoo yrittäjä, sähköteknikko Juha ”Jupi” Laitila
päivä 9 Ajassa TAKSIKUSKIT EIVÄT OLE löytää Iso-Kallan panimoa Kuopiossa. hittäminen yliopistollisella osaamisella. Keiton jälkeen vierre pumpataan käymisastiaan ja jäähdytetään 20 asteeseen tai sen alle ja siihen lisätään hiivaa käymisen edistämiseksi, riippuen halutusta oluttyypistä. Se sai alkupotkun taipaleelle maaliskuussa Kuopiossa Iso-Kallan panimolle tehdyllä maisteluretkellä. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2018 — N:o 13 Keskiviikko maaliskuun 28. Makuun vaikuttaa esimerkiksi ovatko maltaat tummia vai vaaleita, Pelkonen valottaa. Se olisi monille helposti lähestyttävä tuote hienoisella twistillä. Pyhäjärvi-oluiden isä, pyhäjärvinen K-kauppias Arto Mäkimartti sai idean Vaskikello-oluesta, jota ehdotti Vaskikellon yrittäjä Lassi Rönkölle viime syksynä. Humalaa ja muita aromeja voidaan lisätä keiton loppuvaiheessa. Teemu on kouluttautumassa paraikaa yksikönjohtajaksi, joten vastuutehtäviä on tulevaisuudessa odotettavissa enemmänkin. MIRKA KAURANEN Neljäntenä Pyhäjärvi-oluena markkinoille saapuu alkukesästä katajanmarjainen pilsneri, Vaskikello-olut. Lisäksi Katja on valtakunnallisen naisten valmiusliiton alueneuvottelukunnan varajäsenen sekä Jokilaaksojen Pelastuslaitoksen palokuntatiimin varsinainen naisjäsen. – Olen aikaisemmalta koulutukseltani kokki ja innostus oluisiin lähti mauista. Oluthiivasta johtuen saadaan joko pintatai pohjahiivaolutta. Se ei huutele olemassaolostaan ulospäin. Vaskikello-oluen matka alkoi Arto Mäkimartti ja Lassi Rönkkö tutustuvat Iso-Kallan panimon tuotteisiin, taustalla Juhani Kalanen. TULEVAN OLUEN kulmakivinä ovat Pitkänkankaan vesi, 5,5 prosentin vahvuus, pilsneri-tyyppi ja mausteena katajanmarja. Alkoholilain uudistuminen on tuonut kauppojen hyllyille uusia tuotteita, Mäkimartti kertoo että erityisesti limuviinojen myynti on ollut heillä nousussa lain muututtua vuoden alussa, siiderin kustannuksella. Vaskikellolla ei sijainnista johtuen juuri olutta myydä paikan päällä nautittavaksi, mutta ulosmyyntituotteena se olisi mitä mainioin matkamuisto. – Hyvä vesi on tärkeää. SSPL:n hallituksen kokouksiin osallistuvat sekä varsinaiset että varajäsenet mahdollisimman laajan alueellisen kattavuuden takaamiseksi päätöksenteossa.. – Oluen paneminen on kohtuullisen helppoa hommaa, mutta hyvä olut vaatii harjoitusta, Pasi kuvailee. VASKIKELLO-OLUEN on tarkoitus tulla markkinoille ensi kesäksi, Petteri Rönkkö noutaa Pyhäjärven vettä Pitkältäkankaalta loppukevään aikana. Vaskikello-olueen tulee uuden alkoholilain sallimana 5,5 alkoholiprosenttia ja Rönkkö aikoo ottaa sen ulosmyyntituotteeksi kuten Mäkimarttikin. Tarinat ja uudemmat etiketit ovat Juhani Kalasen käsialaa. He luottavat panimomestari Pelkosen näkemykseen siitä, että katajanmarjaisella pilsnerillä saadaan Vaskikelloolut maistumaan pyhäjärvisille. Nyt he ovat saapuneet Kuopioon Iso-Kallan panimolle panimomestari Pasi Pelkosen vieraiksi ideoimaan Vaskikello-olutta. Lisäksi Sari on Pohjois-Suomen edustajana valtakunnallisen Suomen Pelastusalan Keskusliiton naistyötoimikunnassa sekä myöskin Jokilaaksojen pelastuslaitoksen palokuntatiimin varsinainen naisjäsen. Jos vesi on pahaa, niin sitä on olutkin, Pasi selittää. Se on tehnyt myös aiemmat Pyhäjärvi-oluet ja limonadit kuten myös kaivoksen Kolme tornia-oluen. LASSI RÖNKKÖ KERTOO itse pitävänsä erityisesti tummista, vähän vaikeammin lähestyttävistä oluista. Vaaleaa olutta myydään Suomessa puolet enemmän kuin tummaa. Iso-Kallan pilsneriin käytetään lahtelaista idätettyä ohramallasta, joka paahdetaan ja murskataan. Oluita on markkinoilla lukemattomia, mutta Pyhäjärvi-oluita myydään tarinoilla. Seuraavaksi he siirtyvät pohtimaan tulevan oluen etikettiä. – Olueen tarvitaan neljää ainesosaa: vettä, mallasta, hiivaa ja humalaa. Kypsytyksen aikana pitkäkestoiset alkoholit hajoavat, hiilidioksidia lisätään ja lopuksi oluen käyminen keskeytetään. Lassin ei tarvinnut asiaa miettiä, vaan oli heti valmis projektiin. Käymisvaihe kestää viikosta kahteen ja kypsytys nelisen viikkoa. Pyhäsalmen VPK tiedottaa PYHÄSALMEN VPK:N jäsenistöä on valittu paloalan alueellisiin ja valtakunnallisiin organisaatioihin seuraavasti: Katja Korkiakoski toimii Pohjois-Suomen pelastusliiton pääemäntänä. Millainen se on, saamme nähdä toukokuussa. Perusresepti on helppo ja siihen haetaan twistiä erilaisilla mausteilla. Retkikunta maistelee pilsnerioluita, johon pohjaan uutta Vaskikello-olutta tullaan tekemään. Iso-Kallan panimon Blonde ale valittiin ”vaalea tai keskitumma ale”-sarjan voittajaksi viime elokuussa, joten osaamista oluiden suhteen panimolta löytyy. Pelkonen esittelee panimon toimintaa sekä antaa maistiaisia heidän valmistamistaan tuotteista, joita olutretkeläiset katselevat, haistelevat ja maistelevat asiantuntevin ottein. Mäskäysvaihe kestää pari tuntia, mäskistä suodatetaan vierre, joka keitetään humalien kanssa, bakteerit kuolevat keiton aikana. Kotipalokunnassa pitkäaikainen aktiivi toimii tällä hetkellä emäntänä. – Tykkäisin kyllä saada savunmakua mukaan, mutta se ei kuulemma sovi pilsneriin, Lassi pohtii ja kysyy Pelkosen mielipidettä kuusenkerkkiin. Mukana ovat myös Arton ”olutprofeetaksi” tituleeraama kaivoksen olutkerhon puheenjohtaja Risto Mäkeläinen ja mainosja markkinointimateriaalista vastaava Juhani Kalanen sekä promootiovideon kuvaava Vuolas Median Juho Vuolas. Jarmo Halonen toimii Teemun varahenkilönä Pohjois-Suomen pelastusliiton hallituksessa. Pilsneriä pidetään usein mietona oluena, mutta sitä se ei itse asiassa ole. PYHÄJÄRVI-OLUET OVAT löytäneet markkinarakonsa, niitä viedään erityisesti tuliaisiksi Pyhäjärveltä muualle muuttaneille sukulaisille. – Meillä on ollut joka oluessa joku twisti, jolla erotutaan ja jäädään mieleen, Mäkimartti selittää. Sari Vornanen toimii Pohjois-Suomen pelastusliiton naistyötoimikunnan puheenjohtajana. ASTUMME SISÄÄN Iso-Kallan panimoon, joka vastaa sisätiloiltaan lähinnä varastotilaa. Juho Vuolas tekee uudesta oluesta mainosvideon. Oluet tehdään Kuopiossa, limonadit Pielaveden Vaaraslahdella, jossa koko panimo aluksi sijaitsi. Panimomestari ehdottaa Vaskikello-olueksi pilsneriä, johon on lisätty hieman katajanmarjan aromia. Pilsner on lager-tyyppinen pohjahiivaolut, jossa on tavallista tuhdimpi humalointi. Juhani Kalanen (vas.), Arto Mäkimartti, Risto Mäkeläinen ja Lassi Rönkkö pohtivat etikettiä. – Luotan kyllä siihen, mitä panimomestari ehdottaa, Rönkkö miettii. – Kuusenkerkkä on maultaan mieto ja aika mitäänsanomaton, se tuskin toisi makuun mitään uutta, Pasi aprikoi. Ja Pyhäjärven vesi on laadukasta, se on makutesteissä Suomen huippua. Valtakunnallisessa Suomen Sopimuspalokuntien Liitossa Jarmolla alkoi juuri toinen kaksivuotiskausi hallituksen varajäsenenä. Teemu Perkiö toimii Pohjois-Suomen pelastusliiton hallituksen varsinaisena jäsenenä kaudella 20172018. Pyhäsalmen VPK:n naisosaston vetovastuu on Sarin harteilla. Olutharrastus yhdistää heitä kaikkia, osa pitää oluiden mausta, Mäkeläinen kuuluu olutkerhoon, jossa oluet pruuvataan eli arvioidaan tarkoin kriteerein. Muutama vuosi sitten aloitettiin oluiden parissa ja nyt on päällä varsinainen erikoisoluiden buumi, Arto taustoittaa. Vasta oveen teipattu pullon etiketti paljastaa, että olemme kohteessa. Onko Vaskikello-olut sellainen. MISTÄ INNOSTUKSESI omien oluiden myymiseen lähti. Niitä sekoitetaan keskenään tietyssä lämpötilassa. Pienen konttoritilan lisäksi hallissa on muutamia oluen valmistukseen vaadittavia välineitä, kuten erilaisia sammioita, käymistankkeja ja pullotuskoneita, sekä laatikoittain maailmalle lähteviä oluita
Kaikille tuskin riittää töitä uusien palveluntuottajien leivissä.. Pyhäjärven uusi sairaala on maakuntasoten käytössä kolme vuotta, mutta siitä eteenpäin ei ole varmuutta. Yli 80-vuotiaiden luona pyritään käymään kotona. Omaishoitaja Anneli Karioja (vas.) kertoi vs. Kirsi Haapea Ikäystävällisyys on myös lumitöitä Ikäystävällinen Pyhäjärvi-tapahtumassa torstaina puhuttiin seniorien ja omaishoitajien palveluista Pyhäjärvellä. Kotona asuu 92 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä. KESKUSTELUSSA nostettiin esiin Työntalo Namon lumityöja ruohonleikkuupalvelun loppuminen. Alalle tulevilla uusilla toimijoilla on jo henkilöstöä, eikä kaikkia kuntien ja yhtymien työntekijöitä enää tarvita. Seniorineuvola kutsuu 70 vuotta täyttäneet terveystarkastuksiin. Lähes tuhannen jäsenen Pyhäjärven SAK:n ammatillinen paikallisjärjestö kutsui Saarisen kertomaan soten ja valtionhallinnon uudistusten etenemisestä. Siitä voi koitua ongelmia esimerkiksi työsuojeluun. – Julkisuudessa ei ole puhuttu siitä, että henkilöstölle ei ole mitään suojalausekkeita kun maakunta alkaa järjestää sotea. Saarinen käsitteli myös valtionhallinnon vetäytymistä maakunnista. Tietoa kaivattiin ihan vanhaan tyyliin esitteinä ja paikallislehdessä eikä vain netissä. Tieto seniorineuvolasta ei ole tavoittanut kaikkia ikäihmisiä. Moni joutuu lähtemään kodistaan, jos lumia ei luoda. Annelin mielestä on hyvä, että koulutetaan myös omaishoitajia, jotka eivät ole hoitoalan ammattilaisia. Terveyskeskuksen ajanvarauksesta ei aina ehditä ohjata seniorineuvolaan. – Tärkeäksi koettiin huolenpito vanhuksista ja mehenki, yksimielisyys kaupungin päätöksenteossa, lääkäriin pääsyn helpottaminen, kauppapalvelujen saaminen kotiin, yleinen wc torialueelle, kaikkien senioreiden yhteinen kokoontuminen sekä erilaiset liikuntapalvelut. Se pitää ottaa huomioon myös ympäristön suunnittelussa, esimerkiksi niin että jalankulku on turvallista. päivä Elämää ja ihmisiä PYHÄJÄRVELLÄ ASUU noin 1700 yli 65-vuotiasta, heitä on 31,1 prosenttia väestöstä. Namolla ei ole tarpeeksi väkeä tehtäviin ja enää tämän kevään lumityöt on luvattu hoitaa. Arja Rantapelkonen veti taukojumpan osallistujille Ikäystävällinen Pyhäjärvitapahtumassa. Pyhäjärvelle tuskin tulee runsaudenpulaa tai valinnan vaikeutta pörriäisten tarjonnasta. Arja Rantapelkonen lupasi, että yhdessä yhteisöasiamies Eeva Vaskilammen otetaan lumityöasia esiin kaupungin kanssa. Projektipäällikkö Arja Rantapelkonen kertoi hyvinvointimessuilla kootuista ihmisten toiveista hyvinvoinnin parantamiseksi. Vesa Saarisen mielestä valinnanvapaus toteutuu etelässä ja Oulussakin, mutta Pyhäjärvellä vain niin että ihminen nousee taksiin. hoitoja vanhustyönjohtaja Leena Sikalalle palvelutarpeista. Parhaillaan on soten valinnanvapauslaki tulossa eduskuntaan. RITA OINAS Pohjois-Pohjanmaan liitosta puhui hallituksen kärkihankkeena toteutettavasta ikäihmisten kotihoidon ja omaishoidon kehittämisestä. Osallistujat saivat tietokatsauksia sekä kaupungin, maakunnan että Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen asiantuntijoilta ja pääsivät kertomaan käytännön tilanteesta ovensuukyselyssä. – Viime vuonna aloittivat perhehoitajat ja nyt on koulutuksessa 12 uutta. Tavoite on kohti omahoitajuutta, että samat tutut hoitajat käyvät asiakkaiden luona. SELÄNTEEN terveysja vanhuspalvelujohtaja Hannele Koski lupaili helpotusta Pyhäjärven lääkäripulaan. Uusi omaishoidon ohjaajan paikka tulee hakuun huhtikuussa. Palvelusta on hyvät kokemukset. Se on huolestuttavaa, Saarinen sanoi. Lumitöihin pitäisi löytyä luotettava tekijä. Saarinen epäili, että 5000 asukkaan Pyhäjärven sotepalvelut siirtyvät Ylivieskaan. Soteuudistus on hänen mukaansa välttämätön. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2018— N:o 13 10 Keskiviikko maaliskuun 28. Sosiaalija terveysmenojen kasvu on pakko pysäyttää, ja väistämätön johtopäätös on, että säästöjä haetaan henkilöstöä vähentämällä. Kirsi Haapea Huolta soten työpaikoista SAK:n Vesa Saarinen on huolissaan sosiaalija terveysalan työpaikoista tulevassa soteuudistuksessa. Kaikilla ei ole varaa ostaa yksityistä palvelua. Vielä ei tavoite ympärivuorokautisesta kotihoidosta toteudu. Nyt kehitetään kotihoidon ympärivuorokautista palvelua. Työpaikkoja voi säilyä, mutta työmatka pitenee. Suunnitelmassa pienet vuodeosastot lakkautetaan. Hän kertoi maakuntasoten valmistelusta PohjoisPohjanmaan palvelusuunnitelman pohjalta. Kuntien ja kuntayhtymien sote-kiinteistöt saavat kolmen vuoden suojan, mutta ihmiset eivät. – Tänä vuonna hoitajat viipyvät pitempään asiakkaan luona kuin aiemmin, ja kotona hoidetaan huonompikuntoisia asiakkaita. – Kotona asumista tukevia palveluita tulisi olla riittävästi. SOTEUUDISTUS VOI johtaa alan työpaikkojen häviämiseen pienillä paikkakunnilla, SAK:n alueja järjestöasiantuntija Vesa Saarinen totesi Pyhäjärvellä torstaina. MATALAN KYNNYKSEN palvelupistettä suunnitellaan Pyhäjärvellä terveyskeskuksen aulaan. Soteuudistuksen myötä valtion palveluja siirtyy maakunnalle, ja jää vain lupaja hallintovirasto Luova Helsinkiin. Ikäihmisten osuus ei enää juuri kasva, toisin kuin useimmissa muissa PohjoisPohjanmaan kunnissa. Sitten, kun maakunta järjestää sotepalvelut, tavoitteena on saada joka kuntaan paikka, josta saa neuvontaa ja ohjausta. Soten tulevissa muutoksia Pyhäjärvellä pidetään tärkeänä turvata lähipalvelut. Eniten palveluja tarvitsevia eli 85 vuotta täyttäneitä on 244
Ideoita sai jättää palautelaatikkoon tai käydä kertomassa mikrofonin välityksellä. Kärryajelu houkutteli kaupunkilaistapaamiseen myös lapsia. – Yksi tila on näillä näkymin enää vapaana, vähän reilu sataneliöinen lasiseinillä oleva liiketila. Oulu–Jyväskylä -välillä on nyt valtava aukko, joten Pyhäjärvi on sopiva paikka jakeluasemalle, Kiviniemi muistutti. Makkaraja kahvitarjoilu ja ohjelma poniajeluineen houkutteli pihalle runsaasti väkeä, jäätävän kylmästä säästä huolimatta. – Ravintolan puolella kaikki on valmista ja toinen puolikin on valmistunut hyvää matkaa. Kiviniemi vinkkasi myös, että osakkaiden hankinta biokaasulaitokseen on parhaillaan käynnissä. Kaupunkilaistapaamiseen lähdettiin uhmaamaan kylmää säätä, koska ajankohtaiset asiat kiinnostavat. Sitten sanottiin että sitä pitää liu’uttaa. Paikkakunnan yrittäjät kun ottivat homman vetoon, niin heti alkoi tapahtua, Jussi tuumaa. – Pyhäjärvelle tarvittaisiin kohde, johon voi linjaautolastillinen tulla. Vaikka yleisö ei päässyt entisen Valintatalon tiloihin, niin kunnostushanketta kuitenkin esiteltiin Ari Kangasharjun kertomana. – Neuvottiin, että siitä vihreestä, siitä se aukeaa. Kun kaivostoiminta lakkaa, niin siellä voidaan tehdä monenlaista muuta, Pyhäjärven Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Risto Alaheikka vinkkasi. Kattava biokaasun jakeluverkosto tulee ensimmäiseksi nelostien varteen. Vt. Tapahtuman tavoitteena oli tarjota kaupunkilaisille mahdollisuus keskustella ajankohtaisista ja mieltä askarruttavista asioista kaupungin luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden sekä Pyhäjärven Kehitys Oy:n ja yrittäjäyhdistyksen edustajien kanssa. Jussi Löytynoja ja Pauli Jukantupa pohtivat keskenään laivahanketta. Ari arvioi keskuksen avautuvat kesän lopulla tai syksyn alkupuolella. Minä tökitin sitä eikä se auennut. Rauno Rasinkangas kertoi idean risteysalueen kehittämisestä. Mikrofonin äärellä pidettiin puheita Pyhäjärven kehittämiseen liittyen, tilaisuuden juontajana toimineen Erkki Böhmen jakaessa puheenvuoroja niitä haluaville. – Mielenkiinnolla odotan tuleeko täällä uutta tietoa. Alaheikka kertoi myös, että Marjoniemieen on saatu Haapajärveltä uudet yrittäjät. Kahvikojun äärellä tuttavia jututtava Kalevi Lehtomäki kertoi iloitsevansa monesta positiivisesta asiasta samalla viikolla, kuten biokaasu-uutisista, kaupunkilaistapaamisesta ja saman illan laivapalaverista. – Kovasti odotan uutisia uusista työpaikoista, kun kaivos on loppumassa, hän jatkoi. MATKAILUN kehittämisestäkin käytiin keskustelua. – Laiva olisi varteenotettava vaihtoehto. Neljän osakkaan eli Arin, Aki Toivasen, Harry Pönkön ja Matti Piipon voimin ollaan nostamassa vanhaa Valintatalon kiinteistöä uuteen kukoistukseen. –Hämmästyttävää, että näinkin paljon on tullut ihmisiä, vaikka ilma on niin huono, Seija Kärkkäinen ihmetteli. JAANA SALO Tuuli ja tuiskukaan eivät estäneet Kaupunkilaistapaamiseen tultiin uutisia kuulemaan Jussi Löytynoja ja Pauli Jukantupa ovat tyytyväisiä siitä, että Valintatalon kiinteistölle saadaan uusi elämä. TILAISUUDESSA PÄÄSTIIN kuulemaan myös tarinankerrontaa, kun Positiivisesti Poikkeava Persoona Leena Huttunen piipahti mikrofonin äärellä. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2018 — N:o 13 Keskiviikko maaliskuun 28. – Kiinteistön kohtalo on ollut vaakalaudalla, nyt tilanne kuulostaa hyvältä. Kepposta ja Töppöstä taluttivat Hanna-Liisa Halonen ja Janita Laakkonen.. Toivottavasti siihenkin löytyy yrittäjä avajaisiin mennessä. Raija Leppäharju piti puheenvuoron, jossa kertoi laivahankkeesta ja pyysi yleisöä tulemaan mukaan kaupunkilaistapaamisen jälkeen järjestettävään keskustelutilaisuuteen. Kaupunkilaistapaamiseen saapui runsaslukuinen joukko kaupungin luottamushenkilöitä ja viranhaltijoita sekä Pyhäjärven Kehitys Oy:n ja yrittäjäyhdistyksen edustajia jututettavaksi ja kertomaan ajankohtaisia asioita. – Biokaasuhankkeen avulla saatiin selville, minkälaisen laitoksen perustaminen olisi kannattavaa. – Vanhana yrittäjänä minua kiinnostaa kuulla uusista ideoista kuinka tätä kylää voidaan kehittää, Jussi kertoi. Sillä voisi itsekin lähteä vesille, Pauli tuumasi. – Oikeastaan yksi iltapuhde voisi olla tänään esimerkiksi se, mikä voisi olla parempi nimi Transparkille, hän pyysi pohtimaan. päivä 11 Elämää ja ihmisiä PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ja Pyhäjärven Kehitys Oy järjestivät viime torstaina kaupunkilaistapaamisen Valintatalon parkkipaikalla. – Siellä ollaan myös luottamassa ensi sesonkiin investoimalla ja kehittämällä paikkaa. Hän oli pahoittanut mielensä, kun entisen Valintatalon tiloihin ei päästykään tutustumaan ja innostui tarinoimaan mielensä pahoittamisesta älypuhelimen kanssa. Ohikulkijoiden huomiota voitaisiin herätellä esimerkiksi kaupunkilaistapaamisessa esillä olleen portin tapaisilla maamerkeillä nelostien varrella. Kattoja julkisivupinnat tullaan uusimaan täysin, Ari lupasi. Kun minä olin sammuttamassa niin minä taas liu’utin siinä punasen kohalla, mutta sehän ei tottele kuin painallusta, että kyllä minä oon niin mieleni pahoittanut, Leena sutkautteli. kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi sivusi puheenvuorossaan monien muiden aiheiden ohessa risteysalueen kehittämistä, joka oli noussut esiin myös kuntalaiskyselyn vastauksissa. Hän poikkesi matkalla uimahalliin tapaamaan tuttuja ja kuuntelemaan, onko jotain uutta tiedossa Pyhäjärven kehittämiseen liittyen. Tilojen väliseinät ja muut alkavat olla paikoillaan, seuraavaksi päästään kattoja lattiapintoja tekemään. KUULUMISIA KUULTIIN myös muun muassa yrityspalvelupäällikkö Timo Liimataiselta, maaseutujohtaja Pasi Liikaselta sekä yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Virpi Jaatiselta. – Matkailuun on mahdollisuuksia paitsi kauniin luonnon puolesta niin myös kaivoksen puolesta. Toivon että Pyhäjärvi menisi yksimielisesti eteenpäin, Lehtomäki tuumaili. Nyt ainoa sellainen kohde taitaa olla kaivos, Jussi mietti
”Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan” (Hepr. Vitaksen alaspäin osoittava kärki piirtelee kukan teriön muotoista kuviota toistuvin liikkein. (2. Herramme ei hautaansa jää. Vapaaehtoinen maksu lähetystyön hyväksi. klo 18.00 seurat ry:llä. Vielä ihmeellisemmältä tuntuu, että kylmän, elottoman ja lohduttoman lumikuorman alla sykkii uusi elämä. klo 9.15 liturgia Hyvää pääsiäistä! Virren sanat kuvaavat mielestäni hyvin tätä talvea. KE 28.3 Vanhimmisto klo 18 PE 30.3 Pitkäperjantain tilaisuus klo 11 Valma Holappa SU 1.4 Ehtoollisjuhla klo 11 Valma Holappa TI 3.4 Rukousilta klo 19 Olet tervetullut tilaisuuksiin! Iisalmen ortodoksisen seurakunnan kirkolliset ilmoitukset: Pe 6.4. klo 18.00 naistenilta ry:llä. Keskiviikko 4.4. Kristus tuntee kipusi ja kärsimyksesi. klo 16.00 raamattupiiri Lähimmäisen kammarissa. klo 19.00 hiljaisen viikon iltakirkko Pyhän Annan kirkossa, Sulo Kautto. Lunta on riittänyt kolattavaksi ja pakkanen on puraissut poskia ja nenänpäätä. , Ari Turkia 52 v. Keskiviikko 28.3. Lauantai 31.3. Löytösoppi p. Miehet klo 18.00 ja naiset klo 19.00. klo 18.00 Ystävä-ilta yhdessä SPR:n kanssa Lähimmäisen kammarissa. klo 12.00 pyhäkoulu ry:llä. ”Pääsiäiseen herätä saan ja kirkkauteen valloittavaan. Hangelle on muodostunut puoliympyrän muotoinen, sylen mittainen piirrelmä, joka alati tuulen vielä jatkuessa, saa lisää teriöön struktuuria ja syvyysvaikutelmaa. 0400 395 223. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2018 — N:o 13 12 Keskiviikko maalisikuun 28. päivä PYHÄJÄRVEN HELLUNTAISEURAKUNTA Kellopolku 1, Pyhäsalmi SUNNUNTAIN SANA SEURAKUNTATIEDOT Elämää ja ihmisiä IISALMEN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PYHÄJÄRVEN SEURAKUNTA Oikotie 6, 86800 Pyhäsalmi Puh. Elämä annostelee meille alakulon, kuolemanpelon tai yksinjäämisen kokemuksia eri mitalla. pääsiäispäivä) klo 18.00 messu Pyhän Annan kirkossa. Kevyt, juuri satanut huurteinen lumi kimaltelee himmenevissä sävyissään, valonlähteen painuessa taivaanrannan alle. (Pääsiäispäivä) klo 10.00 sanajumalanpalvelus pääkirkossa. Joku selviää vähemmällä, toisella ne ovat aina seurana, mutta ilman niiden kanssa kamppailua ei taida kukaan selvitä. Ylistys Jumalan, soi halki maailman: Jeesus nyt kuoleman voittanut on! (Virsi 745: 1) Siunattua hiljaista viikkoa ja riemullista pääsiäistä! Teija Kuivalainen seurakuntapastori Pyhäjärven seurakunta Elämä voittaa ”Teit, Herra, talven jäätäväksi, vaan kohdussaan maa kantaa elämää. Ilta-auringon säteet luovat hangelle punertavia sävyjä, jotka yhdessä keskitalven sinisävyjen kanssa maalaavat alati muuntuvaa kukkaa. Raamatun kertomus ristin ja ylösnousemuksen pääsiäisestä kuuluttaa samaa toivoa suorin sanoin ja selvin sävelin: ”Kristus nousi kuolleista, kuolemallaan kuoleman voitti! Ja haudoissa oleville elämän antoi!” Hyvää ristin ja ylösnousemuksen pääsiäistä! Piispa Jari Jolkkonen Lohdutuksen ja toivon pääsiäinen TUULI PIIRSI HANGELLE krysanteemin kukan. klo 10.30 eläkeliiton kerho srk.keskuksessa. Perjantai 6.4. Torstai 5.4. Se on kristityn avoimuutta Jumalan tulevaisuudelle. Sunnuntai 8.4. Kukka toisensa jälkeen on jo säilöytynyt hangen eri kerroksiin, odottamaan korkealle nousevan auringon lämmittäviä säteitä ja näkymättömäksi haihtuvaa kukkatarhaa. Torstai 29.3. Välillä tuuli uinahtaa ja niin kukka saa loistaa puhtaalla hangella, milloin aamuauringon kellertävissä sävyissä, pilvipäivän tasaisen harmaissa, lähes varjottomissa tai moninaisen iltaruskon maalailemissa sinipunasävyissä. (Kiirastorstai) ei veteraanikahvitusta Lähimmäisen kammarissa. Korkealta alas riippuva ohut köysi, alaosaan tarttuneen vitaksen myötäilemänä, heilahtelee kevyen tuulen aaltoillessa hangen yllä. Keräys voimassa 30.4.2018 asti. klo 16.00 raamattupiiri Lähimmäisen kammarissa. Jokainen pajunkissa ja kevään lehti vihjaa: elämä voittaa kuoleman. klo 14.00 hartaus Köpsinrinteellä. Sen vuoksi kolmannen päivän aamuna koittanut vapaus oli väkevääkin väkevämpi. Jeesuksen ristinkuoleman myötä elämä ja toivo tuntuivat peittyvän haudan suulle vieritetyn kiven taakse. Maanantai 2.4. Ylösnousemus julistaa uuden elämän toivoa. klo 10.30 Kultaisen iän kerho srk.keskuksessa. Hauta ei pitänyt Jeesusta vankinaan, vaan hän nousi kuolleista ja ilmestyi opetuslapsilleen. Aika-ajoin kukka saa yllensä kevyen lumipeiton, uuden lumen kattaessa koko maiseman, kunnes taas uudet tuulet muotoilevat samaan paikkaan uuden krysanteemin. klo 22.00 pääsiäisyön messu Pyhän Annan kirkossa. sunnuntai pääsiäisestä) klo 10.00 messu Pyhän Annan kirkossa. (1. ja Neo Matinniemi. (Pitkäperjantai) klo 10.00 sanajumalanpalvelus pääkirkossa, mukana kuoro. 2:18). LÄHIMMÄISEN KAMMARI JA KIRPPUTORI LÖYTÖSOPPI avoinna ma-pe klo 10-14. Se puskee vahvana esille ja puhkeaa kauniina kukkaan, kun kevään auringon valo ja lämpö sen herättävät. He saivat kokea pääsiäisen ilon ja riemun elävän Herransa ja Vapahtajansa kanssa. Myös tämän päivän ihmisille koittaa hiljaisen viikon pimeyden ja ahdistuksen jälkeen pääsiäisen valo ja riemu ylösnousseen, elävän Vapahtajan seurassa. Martti Luther lausui: ”Meidän Herramme ei ole kirjoittanut ylösnousemuksen lupausta vain kirjoihin, vaan jokaiseen kevään lehteen.” Vuodenajat vaihtelevat luonnon ohella myös ihmisen mielessä. Samalla risti paljastaa ihmisluontoon kätkeytyvän raadollisuuden. AVANTOUINTI tiistaisin leirikeskuksen saunalla. Jeesus nyt on ylösnoussut. Jouko Tuulentiellä LUKIJALTA. Perjantai 30.3. Risti kertoo lohdutuksesta. Kristuksen voitto on myös sinun voittosi! Kevät on täynnä hiljaisia merkkejä ylösnousemuksesta. Lämmin kiitos myös kaikille Helviä hoitaneille. Hiljaista viikkoa eläessämme kuljemme Jeesuksen seurassa kohti Golgataa ja kalliohautaa. Se kuuluttaa iloviestiä: kuolema on kukistettu, synti sovitettu ja paha voitettu. Kristityt uskovat lohdutuksen ja myötätunnon Jumalaan. Loit silmuun toivon kestäväksi, maa kevään helmaan versot synnyttää. Omaiset Yhteiskristillinen KEIDAS PAKSUN HANGEN päällä hiihtäessä tuntuu käsittämättömältä ajatella, että tämä lumi on pian sulanut pois. Jäätävä talvi antaa kuitenkin periksi väistyessään kevään tieltä ja lumen alle kätkeytynyt elämä antaa vähitellen merkkejä itsestään. Sunnuntai 1.4. Yhteisvastuukeräyslistoja haettavissa kirkkoherranvirastosta. Jos raskas onkin talven ahdistus, niin väkevä on kevään vapaus.” (Virsi 576: 4) Lämmin Kiitos Teille kaikille jotka kunnioititte rakkamme HELVI LAUKKASEN muistoa ja otitte osaa suruumme. Silloin uhria lyötiin kepeillä ja ruoskilla, nykyisin haavoitetaan sanoin ja somessa. klo 19.00 kiirastorstain messu pääkirkossa, mukana naisten lauluryhmä. Opetuslasten ja kaikkien Jeesuksen seuraajien ahdistus lienee ollut suuri, kun heidän opettajansa ja mestarinsa oli poissa. Pääsiäisen kertomus julistaa sekä ristiä että ylösnousemusta. 0400-395 220 Kirkkoherranvirasto ma-pe klo 9-12 www.pyhajarvenseurakunta.fi KASTETTU: Seela Emilia Kivilompolo HAUTAAN SIUNATTU: Aarre Paavali Marin 95 v., Mauno Olavi Lappalainen 94 v
(Jälkimmäisiä ei pidä sotkea trolleihin, jotka luutivat netissä ihan ympäri vuoden.) Raamattu tuntee kuitenkin vain juutalaisen pääsiäisen. Meidän paikkakunnallamme voit olla yksi niistä yli 20 miljoonasta, jotka ympäri maapallon kunnioittavat Herraansa täsmälleen hänen sanojensa mukaisesti. Pyhäjärven karsintaan osallistui myös Kempeleessä ilman jatkopaikkaa jääneitä. Sarjat ovat naisten ja miesten 50-69-vuotiaat sekä yli 70-vuotiaat. Laitteistoa hoitanut Hannu Lamminaho ja kuuluttajana toiminut viimevuotinen piirinmestari Seppo Hänninen pitivät laulajien tasoa hyvänä. JAANA SALO SEITSEMÄN PYHÄJÄRVISTÄ laulajaa kilpaili 48 osallistujan joukossa jatkopaikoista Eläkeliiton Pohjois-Pohjanmaan piirin eteläosan karaokekarsinnoissa Pyhäjärvellä lauantaina. Joillakin paikkakunnilla loimuavat pääsiäistulet, ja virpojat sekä trullit vilistelevät pääsiäisajan liikenteessä. Naisten vähyyteen arveltiin syiksi ujoutta, kotitöiden paljoutta, lastenlasten hoitoa ja myös sitä, ettei omaa ikää haluta paljastaa tarkasti. Jehova Jumala oli ohjeistanut omaisuuskansalleen lampaan ja happamattoman leivän nauttimisen Egyptistä pakenemisen vuosittaisessa muistojuhlassa. Jeesus ei käskenyt kristittyjä seuraajiaan viettämään juutalaista pääsiäistä. Auringon laskun myötä alkava iltatilaisuus on avoin tilaisuus myös kaikille pyhäkkäille. Paikkaa ei ole vielä päätetty, mutta jossain Savossa se on. Naiset 50–69 vuotta Heinonen Eira, Pyhäjärvi Savolainen Raija, Pyhäjärvi Saarela Eira, Oulu Tuoriniemi Elvi, Pyhäjärvi varasijalla Lintonen Taina, Ylivieska Naiset 70+ vuotta Kemppainen Anne, Oulu Puitti Toini, Ii Syväluoma Ritva, Nivala Miehet 50–69 vuotta Haataja Jukka, Utajärvi Linna Martti, Nivala Mikkilä Timo, Nivala Svala Eero J., Kärsämäki varasijalla Keskitalo Jouko, Vihanti Miehet 70+ vuotta Immonen Pekka, Ylivieska Jylkkä Rauno, Pyhäjoki Kankaristo Reijo, Pulkkila Päivärinta Erkki, Reisjärvi varasijalla Röytiö Hannes, Pyhäjärvi Pyhäjärveltä osallistui seitsemän laulajaa, heistä neljä naisten nuorempaan sarjaan. Hännisen tavoin Partanen ja Somero ovat viime vuoden voittajia eivätkä saa tänä vuonna osallistua. Yksi jatkoon päässeistä oli Elvi Tuoriniemi.. Tänä vuonna Jeesuksen avaamaa tietä ikuiseen elämään muistellaan 31. Elämää ja ihmisiä Keskiviikko maaliskuun 28. Pyhäsalmen karsinnassa yli 70-vuotiaiden naisten sarjassa lauloi vain kolme, joten kaikki pääsivät kirkkaasti jatkoon. Sen perinteen, jota Vapahtajamme Jeesus Kristus noudatti viimeisellä ateriallaan. Jehovan todistajat ovat ymmärtäneet asian niin, että Jeesus antoi juutalaisen lammasaterian päivämäärälle uuden merkityksen: kertakaikkinen uhri on nyt Jumalan Karitsa. Kuulijoita Keskuskoululla oli lähes sata. Hän kuitenkin viittasi juutalaisen pääsiäisen happamattomaan leipään ja totesi: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Laulellen kohti kevättä -konsertin laulajat ja pianistit esiintyivät myöhemmin päivällä myös Kahvila Karnevaalissa. Rauli Toivonen Jehovan todistajat ”Tehkää tämä minun muistokseni” JOKILAAKSOJEN musiikkiopiston väki vieraili viime perjantaina ilahduttamassa Köpsinrinteen väkeä keväisillä sävelillä. Mieslaulajia on karaokekisassa selvästi enemmän kuin naisia. Tarkka päivämäärä, nisankuun 14., laskettiin kevätpäivän tasauksen ja sitä seuraavan täydenkuun perusteella. Kirsi Haapea Jatkopaikoista kisasi 48 karaokelaulajaa Pyhäjärven karsintakilpailun tulokset TUOMARISTO valitsi seuraavat laulajat sekä heille varaedustajan kuhunkin sarjaan. Joukossa oli huippuääniäkin. toukokuuta pääsi yhteensä 32 karaokelaulajaa, neljä jokaisesta sarjasta kummassakin paikassa. Koko piirissä karaokelaulajia on niin paljon, että yksi karsinta venyisi liian pitkäksi tapahtumaksi. Kilpailun tuomareina olivat musiikinopettaja Marketta Kananen Pyhäjärveltä, Eija Partanen Kiuruvedeltä, Teuvo Vuoti Haapavedeltä ja Leena Somero Ylivieskasta. 10-13 LA 9-14 Lisäksi kukkia itsepalvelusta joka päivä jo klo 8, aina klo 20 asti Tervetuloa! Suomalaiseen pääsiäiseen kuuluu monia elementtejä. Kevätlauluja Köpsinrinteellä Silja ja Liisa Finnilä esittävät laulua Suojassa enkelin Elise Finnilän säestyksellä. maaliskuuta eli ensi lauantaina. Kilpailutasolla kaikki ovat laulajia, eikä yleisön tarvitse kuulla mölinää. Ylivieskassa valitaan Pohjois-Pohjanmaan piirin edustajat Eläkeliiton valtakunnalliseen kilpailuun, joka pidetään syksyllä. Tehkää tämä minun muistokseni.”(Lu22:9) Myöhemmin apostoli Paavali siteerasi tuota Jeesuksen käskyä ja jatkoi: ”Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee.” (1.Ko11:26). Makeimmasta päästä ovat suklaiset munat ja mämmi, ja hyvälle maistuu monen mielestä myös lampaanlihasta valmistettu ateria. Eläkeliitossa karaoke on suosituimpia harrastemuotoja. Siinä kuultiin oppilaitten omia sovituksia ja muuta musisointia. Valituille syntyi oikeus ilmoittautua piirinmestaruuskilpailuihin. päivä 13 PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2018 N:o 13 Pääsiäispyhinä SU MA Kukkia itsepalvelusta klo 8-20 Keltainen kevät! •leikkoja ruukkukukat •sidotut kimput ja pääsiäisistukset Asematie 2 Palvelemme MA-TO 9-17 PitkäPE. Kempeleestä ja Pyhäjärveltä jatkoon Ylivieskaan 8. Illalla vuorossa oli Sointuakrobatiaa-konsertti musiikkiopiston tiloissa Paavolassa. Pohjoisosan karsinnoissa Kempeleessä aiemmin oli 64 laulajaa. Niinpä kaikkialla maailmassa, täsmälleen Jeesuksen kuolinvuorokauden aikaan järjestetään tilaisuuksia, jotka vietetään Jeesuksen antamien lunnaiden muistoksi
Kerhon puheenjohtaja Teijo Kalanen sanoi, että tämä oli nyt kuudes kerhon järjestämä lumikiihdytyskisa ja toinen peräkkäinen kerta Emolahdessa; tänä vuonna kuitenkin ensimmäinen SM-osakisa. Talven aikana ajettiin lisäksi kolmen osakisan kausi kahdessa kutsuluokassa. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2018— N:o 13 14 Keskiviikko maaliskuun 28. Norjalainen Bjørnar Mikalsen lähdössä ”lohikäärmeellään”.. päivä Liikkeellä Pyhäsalmen Rauta-Sport Oy LAGUKSENTIE 1, 86800 PYHÄSALMI p.(08) 772 7600 TYÖKALUT Tarjouslaskentapäivät Ke 4.4 klo 10-16 Weckmanin kattoja seinäpellit sekä Sepa-kattotuolit vielä TALVIHINNOIN!!! Ota kuvat mukaan Toimitukset kevään ja kesän 2018 aikana Markku Järveläinen klo 10-16 Sami Simpanen klo 10-16 Lumenpudotin KATTOHAI Petroolilämmitin 190€ 6,5 m 89€ 2,5 KW 139€ 6,5 KW 270€ 49€ 10,5 m Loput kotimaiset KUURA -potkukelkat Jäänsulatusrae VIIMA 10L -30% -30% 21 90 SÄHKÖSAVUSTIN classic 1100w SÄHKÖSAVUSTIN classic 1100w LOPUT JÄÄKIEKKOM AILAT POISTOHINTAAN! LOPUT JÄÄKIEKKOM AILAT POISTOHINTAAN! LIIKE SULJETTU LA 31.3. SM-LUOKKIEN lisäksi talven aikana ratkottiin myös kahden kutsuluokan kauden parhaat kolmessa osakilpailussa. Osakisapokaalien lisäksi Emolahdessa jaettiin kiertopalkinnot Suomen nopeimmalle naiselle ja miehelle. Aikaa mitattiin tuhannesosan tarkkuudella ja loppuvauhdin mittasi tutka. Hyvää Pääsiäistä! PYHÄJÄRVELLÄ oli tämän vuoden kolmas ja viimeinen moottorikelkkojen lumiradan kiihdytysosakilpailu. Petja Pentti on kauden paras Pyhäjärven Petja Pentti (keskellä) tuulettaa kauden voittoa. Kuuden luokan SMpalkinnot jaetaan juhlagaalassa puolentoista viikon päästä, mutta osakilpailupokaalien jaon jälkeen julkistettiin toki myös kokonaiskisan mitalistit. Emolahdessa jaettiin lauantaina kunkin luokan kolmelle parhaalle tämän kolmannen osakilpailun pokaalit. Tulos selvisi, kun pudotusajojen loppunopeuksista laskettiin kertoimilla vertailunopeus; näin eri teholuokan kelkkoja voitiin verrata. Suomen mestaruuksista taisteltiin kuudessa luokassa ja kauden mestaruuksista kahdessa kutsuluokassa. Vertailussa Suomen nopein nainen oli Cassandra Holm ja nopein mies Christian Wikström. Norjalainen Bjørnar Mikalsenkin osallistui Emolahden kisoihin voittaen oman luokkansa. Ei siis ollut ihme, että Kalanen totesi tämän jälkeen, että Pyhäjärvellä on kisat ensi vuonnakin. Ensin ajettiin kaikissa luokissa aika-ajot niin, että kaikki kelkat starttasivat kahdesti. Holmin todellinen loppunopeus oli 143,2 ja Wikströmin 196,72 kilometriä tunnissa. Kolmen osakisan perusteella ratkesi kuuden luokan Suomen mestaruudet. Mikalsen kehui kisajärjestelyjä ja hyvää rataa sekä sanoi tulevansa ensi vuonna uudestaan. Sitten mentiin pudotusajojen kautta finaaleihin, joissa ensin ratkottiin pronssit joka luokassa ja sitten kullat. Pyhäjärvinen Petja Pentti tuli kotiosakisassaan neljänneksi, mutta palkitaan oman luokkansa kauden parhaana. AVOIMEN SM-osakilpailun järjestivät yhdessä Snowdrag ry ja Pyhäjärven Moottorikerho. Petja on lajin kova harrastaja ja kuuluu Snowdrag-yhdistyksen hallitukseen. Liikkeelle lähdettiin aina pareittain kahdelta moottorikelkan telamatoista tehdyltä 15 metrin lähtöalustalta tai vaihtoehtoisesti lumelta. Erkki Böhme Emolahden jäällä pidettiin lauantaina moottorikelkkojen kiihdytyskilpailu. Kisaratana toimi 201 metrinen järven jäälle tampattu lumirata
Ilvesviita Matti, Kempele, 827 31. Kallio Arvo, Oulunsalo, 810 32. Törmänen Irja, Kuusamo, 930 7. JANI SANOO , että tänä vuonna sattui harmittavan monta päällekkäisyyttä, mutta yrityksille, yhdistyksille ja yhteisöille suunnatussa illassa pelasi kuitenkin kahdeksan joukkuetta. Curling-illassa pelataankin sopiva pilke silmäkulmassa. Hallin viileästä lämpötilasta huolimatta tunnelma oli lämmin. Tänä vuonna kaikki osallistujat ovat tainneet olla mukana ainakin kerran aiemmin. Matilainen Leena, Pyhäjärvi, 924 8. Kulju Viljami, Oulu, 957 20. Röytiö Olli, Pyhäjärvi, 989 6. Niskanen Paavo, Pyhäjärvi, 1029 9. poosuvaa Oulun seura velkojalla VERO kaava sumeiMaijaSUJUA Fazer autta-patto PAIKKA Troijan sodasta MIES TEITÄ kieltäytymistä upea! JAUHETTA 2017 höhlä! osa jermujen tystä GATISSA kohtia ere htulaa Tuomas tarumaa ääntä A mista + nissa Sn Jorma Kemppainen 2017 2006 aitroN dys voi takapuoli roista ta nen uu" " lapsi vaihe ” ” RISTIKKO Eläkeliiton keilakisat ELÄKELIITON Pohjois-Pohjanmaan piirin neljännet keilamestaruuskilpailut käytiin Oulussa 16.3. Röytiö Tapani, Pyhäjärvi, 1017 12. Alatossava Aatu, Kuusamo, 1063 6. Karjalainen Teijo, Kuusamo, 1052 7. Liuskan niin sanotulla jatkoajalla. Laihola Immo, Kuusamo, 1116 3. Hannula Urpo, Oulu, 1177 2. Töykkälä Hannu, Pyhäjärvi, 1071 5. Laihola Immo, Alatossava Aatu, Karjalainen Teijo, Kuusamo, 3231 3. Wendelin Juhani, Kuusamo, 1000 14. Yritysten joukkueille illan tarkoitus lienee ennen kaikkea virkistäytyminen. Pyhtilä Erkki, Pyhäjärvi, 855 30. Mahdetaankohan ensi keväänä nähdä jäällä uusia haastajia vakiintuneille joukkueille. Niissä oli kaikissa maksimimäärä pelaajia eli neljä. Haggman Mauri, Pyhäjärvi, 879 28. Pöntinen Raija, Oulu, 1019 2. Kisa pokaaleista on leikkimielinen, onhan Curling-ilta useimmille vuoden ainoa kosketus lajiin. Helin mielestä parasta lajissa on ennalta-arvaamattomuus. Kulju & Autosähkö M. Curlingissa liu’utetaan jäällä pyöreitä graniittikiviä tavoitteena saada mahdollisimman monta omaa kiveä lähemmäksi kehän keskipistettä kuin vastustajan kivet. Samaa sanoo moni muu. Kärkkäinen Arvo, Oulu, 983 16. VAIPUMISkertoo VIETELLÄ Suhonen Jaakola aliupseereita KYLÄIVAA nautinnoista KAAVALEVYJÄ 25.12. Hiltunen Juhani, Oulu, 889 26. Töykkälä Hannu, Sirviö Heikki, Niskanen Paavo, Pyhäjärvi, 1029 4. Töykkälä Seija, Pyhäjärvi, 1013 3. Mäkelä Viljo, Haapajärvi, 790 Naiset: 1. Olet SIROTTAA Olet juttuja FRElähtöpälpäkuoriHathirveä -panos valtio -1. Kun pääsee sitten itse tähtäämään kiviä haluttuihin kohtiin, meno onkin eri. Lämsä Alpo, Kuusamo, 1020 11. Ilvesviita Matti, Keränen Kaarina, Kytölä Kirsti, Kempele, 2269. Mestaruuden sai Team Willisiat, joka päihitti edelliskevään mestarin yhdistelmäjoukkue Koneja Rakennuspalvelu A. Curling-illassa rento tunnelma Lauantaina 24.3 Inmet-areenalla järjestettiin Curling-ilta. Tikkanen Risto, Pyhäjärvi, 951 22. Salmela Tyyne, Oulu, 767 14. Oravakangas Hannu, Pyhäjärvi, 914 24. Kilpailussa heitettiin kuusi sarjaa, joihin laskettiin myös ikähyvitys. – Viimeinen kivi voi muuttaa kaiken! TÄLLÄ KERTAA turnauksen loppuottelu ratkesi niukasti. päivä 15 Liikkeellä R is ti ko n ra tk ai su se ur aa va lla si v ul la . Hokkanen Eija, Kuusamo, 917 10. Röytiö Hannes, Pyhäjärvi, 996 15. Kytölä Kirsti, Kempele, 715 Joukkue: 1. Piirainen Taimi, Pyhäjärvi, 996 4. Rauta-Sportin joukkueen Paula Ainasoja arvelee kaukalon laidalla, että heidän joukkueensa on ollut mukana lähes joka kerta. Tuloksia: Miehet: 1. Veteläinen Veikko, Kuusamo, 1026 10. Elina Vanha-aho. Vakkilainen Pirkko, Oulu, 778 12. Koivuluoma Göran, Oulu, 1005 13. Hannula Urpo, Ahmala Pauli, Pöntinen Raija, Oulu, 3291 2. Keränen Kaarina, Kempele, 727 15. Jani selittää, että kun tv:ssä nähdään maailman parhaiden pelaavan, monelle syntyy tietty mielikuva lajista. 1960 syntyneet saivat pistettä ja sitä aiemmin syntyneet lisäpisteen vuotta kohti kussakin heittosarjassa. Niemelä Pertti, Pyhäjärvi, 956 21. Alun perin idea tuli Torinon olympialaisista, joista jäällä pelattavan joukkuepelin huuma levisi Suomeen. – Meillä kun ei täällä ole kiviäkään, nehän on lainassa Kiuruvedeltä. kerta. Mustonen Reijo, Kuusamo, 982 17. Klasila Tauno, Oulu, 931 23. Korva Eeva, Kuusamo, 990 5. CURLING-ILTA on järjestetty vuosittain, joten nyt vuorossa oli jo 12. Sirviö Heikki, Pyhäjärvi, 1034 8. Haukivaara Pentti, Taivalkoski, 882 27. Konsepti on säilynyt samana säännöistä lähtien: pelataan nopeita minipelejä, joita varten sääntöjä on muokattu hieman. Pauna Matti, Kuusamo, 872 29. Niskanen Pirjo, Pyhäjärvi, 848 11. JANI KOMULAINEN kertoo, että ensimmäinen Curlingilta pidettiin vuonna 2007. Oravakangas Elisa, Pyhäjärvi, 924 9. Kisoissa keilasi peräti 19 pyhäjärvistä, joista mitalisijoille ylsivät Seija Töykkälä ja Taimi Piirainen naisten sarjassa sekä Hannu Töykkälän, Heikki Sirviön ja Paavo Niskasen muodostama kolmikko joukkuesarjassa. Vehkalahti Risto, Pyhäjärvi, 902 25. Hiltunen Liisa, Oulu, 777 13. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2018 — N:o 13 Keskiviikko maaliskuun 28. Pesonen Pauli, Pyhäjärvi, 970 18. Ahmala Pauli, Oulu, 1095 4. HELI NEVALAINEN Tilitoimistolta ehtii myös kommentoida pelitilannetta: kaksi iltojen mestaruutta saavuttanut joukkue aikoo ponnistaa tasatilanteesta ylöspäin. Jauhiainen Lauri, Pyhäjärvi, 963 19
Ykkösjoukkueessa Rukalla hiihtivät Heikki Korpela, Joni Mäki ja Miikka Kinnunen. Koska naisia oli pariton määrä, parhaan pistemäärän ensimmäisenä päivänä saavuttanut Arja Lehto sai vapaa kierroksen ja Irma joutui Kerttua vastaan ja voitti sen puhtaasti 6-0. Kolarointi Matias Strandvallin kanssa ja siitä seurannut kaatuminen noin kilometriä ennen vaihtoa vei mahdollisuuden osuusvoittoon. Ykkösjoukkueen sijoitus on jo kolmas viestipronssi kahden viime kauden aikana. VIIKKO PÄÄSIÄISEN jälkeen on edessä Taivalkosken SMhiihdot. SkiTeam lähtee viestiin kahdella joukkueella. Ilman nurin menoa kakkosjoukkue olisi mitä todennäköisimmin sijoittunut viestissä kymmenen parhaan joukkoon. Irma oli toinen ja Pohjan Jousien Tuire Kourula kolmas 497 pisteellä. Kouvola on monissa veikkauksissa viestin ykkössuosikki. Ryhmässä on kaikkiaan yhdeksän miestä, heistä on kukin vuorollaan huoltamassa ja testaamassa hiihtäjien suksia. Nuorten sarjoissa SkiTeam on saavuttanut useita mitalisijoja, suurimman osan niitä on tuonut Joni Mäki mestaruuksien muodossa. Lasse Paakkonen lopettaa pitkän hiihtourana tähän kauteen, jäähyväiskilpailu hänellä on Taivalkosken perinteinen 50 kilometriä. Neljänneksi sijoittui Jousi-Jussien Soili Saarikangas samalla pistemäärällä 497, mutta hänellä oli vähemmän kymppejä. LAUANTAINA ammuttiin tulosammunnat ja siinä Irma sijoittui toiseksi 504 pisteellään. Ryhmästä on kehittynyt kauden aikana ammattimainen tukijoukko hiihtäjien taustalle. Korpela oli avausosuuden toiseksi nopein Kouvolan Lauri Vuorisen jälkeen. Kauko Tikkanen Pohti SkiTeam onnistui Rukan Suomen Cupissa Suomen Cupissa suksi luisti SkiTeamin hiihtäjillä mallikkaasti. Myös viestissä Pohti SkiTeamin osakkeet paranevat kun Jämi ja Vuokatti joutuvat lähtemään varamiehisenä mukaan. Mäki ja Korpela ovat sprintissä jopa voittajasuosikkeja kun mm. Hän oli myös osuutensa kolmanneksi nopein. Hän keskittyy loppukaudesta ainoastaan perinteisen hiihtotavan kilpailuhiin. Ristomatti Hakola ja Juho Mikkonen ovat samaan aikaan sotilaiden MM-hiihdoissa. Joni Mäki hiihti lähes koko toisen osuuden Jämin Antti Ojansivun ja Kouvolan Ville Nousiaisen kanssa tuoden joukkueensa kolmantena vaihtoon. Edellisviikon Falunin mc:n rasitukset painoivat vielä sen verran että hän päätti jättää kilpailun väliin. Hilkka voitti Soilin 7-3 tuloksella ja Tuire Pirkon 0-6. Kisa oli kaksipäiväinen ja todella raskas, kun kilpailijoita oli eri sarjoissa lähes kolmesataa. Heikki Korpela oli sunnuntain 20 kilometrin yhteislähtökilpailussa parhaana kymmenes. Seuraavat SM-kisat kisataan ensi vuonna Iitissä, Arja Lehdon kotimaisemissa. Siinä hiihtivät Lasse Paakkonen, Vilho Moilanen ja Iiro-Mikko Harju. Maaliin hiihti kaikkiaan 80 miestä. Myös kaksi muuta Pohti SkiTeamin joukkuetta hiihtivät hyvin. Pyhäjärveltä lähtee linjaauto kisapaikalle, faniporukkaa toivotaan mukaan sankoin joukoin kannustamaan hiihtäjiämme hyviin suorituksiin. Ykkösjoukkue oli kolmas ja kaksi muuta joukkuetta hiihtivät sijoille 11 ja 13. Wilhelm Tell´in Pirkko Inkeri sijoittui 470 pisteellään kuudenneksi ja JousiJussien Kerttu Pollari seitsemänneksi 336 pisteellään. Hän oli tippunut siinä vaiheessa jo joukon häntäpäähän ja katsoi parhaimmaksi keskeyttää. Pronssi ottelussa Hilkka oli 7-1 parempi Pirkkoa ja kultaa vei Arja, voittamalla Irman 6-0. Miikka oli osuudellaan seitsemäs. Ohjelmassa ovat sprintti, neljä kertaa kymmenen kilometrin viesti ja 50 kilometriä. Kolmosjoukkueena hiihtäneet Jouni Komu sekä Juho ja Jaakko Halonen olivat niukasti SkiTeamin kakkosjoukkueen edellä. Huoltopäällikkönä toimii Jarkko Huttunen, maajoukkueen huoltoryhmää kuuluva Timo Suntela antaa arvokasta taustatukea. Katso kilpailujen tulokset nettisivuiltamme! Ri st ik on ra tk ai su TÄHTÄIN JOUSEN SM-Kisoista Oulussa, Irma Holappa sai tuomisiksi SM-hopeaa. Joni Mäki ei startannut. Kisan paras oli Iitin Jousiampujien Arja Lehto tuloksella 520. Sprintistä ja viestistä odotetaan SkiTeamin hiihtäjille menestystä. Viimeisellä 2,5 kilometrin kierroksella Paakkonen kaatui vauhdikkaassa laskussa muutaman muun hiihtäjän. SKITEAMIN oma huoltoryhmä on ollut mukana kaikissa kauden arvokisoissa. Vilho Moilanen oli 20 kilometrillä 39:s, Iiro-Mikko Harju 45:s ja Jouni Komu 49:s. TOISEN PÄIVÄN kisa on pudotuspelikisa. Koko päivän jatkunut valtava lumipyry vauhditti kisaa. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2018— N:o 13 16 Keskiviikko maaliskuun 28. Koululaisia saapui paikalle jokaiselta Pyhäjärven alakoululta sekä Salmen koululta. Ensimmäisellä osuudella koko SkiTeamin kolmikko Korpela – Komu – Paakkonen olivat yli puolenmatkan aivan kärjen tuntumassa. Ryhmällä on käytössä oma huoltokoppi ja täydellinen testipatteristo. Kisa alkoi jo kello 8.30 ja Irma Holappa sai lähes täydelliset SM-kisat viikonloppuna Oulussa. Esko Holappa Tähtäin jousen SM-kisat. Jo ennakkokaavailuissa joukkueet olivat hyvin tasaväkiset. Ankkuriosuudella Jämi ja Kouvola menivät menojaan, Miikka Kinnunen hiihti järkevästi ja toi Pohti SkiTeamin selvällä erolla ennen seuraavia joukkueita kolmantena maaliin. Tämän lisäksi on Heikki Korpelan henkilökohtainen kolmas sija Vöyrin Suomen Cupissa tammikuussa. Lasse Paakkonen ei myöskään lähtenyt matkaan. päivä Liikkeellä VIIME VIIKONVAIHTEEN Rukan Suomen Cupissa mukana olleet Pohti SkiTeamin kolme viestijoukkuetta onnistuivat erinomaisesti. Hän sinnitteli suurimman osan matkaa yhdeksän miehen kärkiporukassa mutta joutui antamaan loppumatkasta periksi. Toisella kierroksella Arja ja Hilkka joutuivat vastakkain ja Arja vei parin 7-3 tuloksella ja Irma Pirkon 6-4 tuloksella. Koulujenväliset hiihtokilpailut P M O P P I L A A L L A T I E T O A K E U L A S U U T A H M I V A I S T U V A K O U L U L A I N E N R A I T I T E T T A K I T A T A A L P O T U U S E A S T I L I N K A U N O T A R A S T I U T U I S E T T O R I N O A K A I V A L A V E S A I S S A K I H O T K A R L P A T T I I I K A M A L A A L I I N A T O V A M P A T A A V A L O N A V A N T O I L I A S A N H A V A A S T E A T S I E R A I M E T I P A T U S D I A T U N H O R I K E T A K I L A A N N E U N E L M A A L K U T I L A T L E S E S A T A K U T U S O T A T A R I N A T EVELIINA LINTULA VIIKKO SITTEN Honkavuorella hiihdettiin koulujenväliset hiihtokilpailut. Irma oli kahdella ensimmäisellä kierroksella vain pisteen päässä Arjasta, mutta viimeisen kierroksen Arja vei puhtaasti. Lisätietoa matkasta SkiTeamin kotisivuilla ja tässä lehdessä. Miikka Kinnuselta katkesi sauva heti alkumatkasta ja hän joutui hiihtämään yhdellä sauvalla yli kilometrin matkan ennen kun sai uuden sauvan tilalle. Syksyllä loukkaantunut jalka ei ole parantunut täysin vieläkään, se vaivaa etenkin vapaan hiihtotavan hiihtoa. Viides oli Oulun Jousimiesten Hilkka Kovalainen, joka myöskin metsästää jousella ja kertoi kaataneensa todella ison hirvilehmän syksyllä, hän sai kisassa 485 pistettä. Osallistujia riittikin mukavasti jokaiselle ikäluokalle. Ensi harmituksesta selvittyään Irma totesi nuo kuluneet sanat ”Ei hoppee oo häppee” ja päästiin kotimatkalle, hyvän sään vallitessa
pääsiäispäivänä ma 2.4. 6 erilaista aihetta. päivä 17 1,14,49/kg 3 kpl Milky Kid suklaamuna 23g á 0,49 (21,30/kg) Kinder suklaamuna 20g á 0,85 (42,50/kg) ERÄ! Trolli Multimix 400g 2 99 pss 7,48/kg Vihreä siemenetön rypäle 500g:n rasia, Intia 2,98/kg 1 49 rasia 9 95 Kuohukerma 5dl myös laktoositon 1 99 prk 3,98/l á 2,35 (3,36/kg) Mämmi 700g 3 50 2,50/kg 2 rasiaa Voileipäkakku 750g 3 99 rasia 7,98/kg Kunnon karjalanpaisti 500g 12 90 kpl 17,20/kg 99 pkt Pingviini Vanilja-kermajäätelö 1L ei laktoositon Parasta pöytään pääsiäisenä Elintarviketarjoukset voimassa ke 28.3. pääsiäispäivänä ma 2.4. ma 2.4.2018 2 50 3 kpl 41,67/kg kg Aherramme arkena lepäämme sunnuntaina! • ma-to ja la 8-21 • pitkäperjantaina 30.3. 10-18 KEMPELE/Zeppelin • ma-to 9-21, la 9-18 • 2. Pannassa kiinni hattu, letit ja musta harso Kasvotarrat Kasvoihin liimattavia koristetarroja. ja 2. 2 95 pkt Voimassa 2.4.2018 asti 12 99 kg Norjan lohifilee. ja 2. klo 10-18 Pääsiäispäivänä su 1.4. pääsiäispäivänä ma 2.4. klo 12-18 • HUOM! pitkäperjantaina 30.3. suljettu OULU/Limingantulli • ma-to 9-20, la 9-18 • pitkäperjantaina 30.3. Pakkaus sisältää yhden tarra-arkin. suljettu • Hyvää pääsiäisen aikaa! Myymälämme palvelevat: Kypsä luuton savulammaspaisti 3 95 kpl Trulleille! Panta hatulla / hunnulla Panta naamiaisiin tai pikku virpojalle. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2018 — N:o 13 Keskiviikko maaliskuun 28
Saastamoinen P. 040 500 3616 KAIKKI RENGASALAN TYÖT Ollintie 9, p. johannes@sjpakanen. 040-589 5029 sähköposti: esko.kekkonen@eksahko.. 040-588 5704 Parhaat palvelut PYHÄSALMEN AUTOJA TRAKTORIHUOLTO Pyhäsalmi p. 0600-30077 Kelan tilaus 0100 86 500 1,16€+pvm p.0500-587 997 Juha Laitila • Roskalavat + tyhjennykset • Likakaivot / muut imuautotyöt • Autojen ja koneiden kuljetukset sekä muut lavettikuljetukset • Kaivinkone ja maanrakennustyöt 0400-833 192 / Jani 040-736 0192 / Ari Köpsintie 122, Pyhäsalmi p. 040-705 3738, Asematie 1 Fysiot erapia Ulla Kerän en Toipilaspolku 8, 86800 Pyhäsalmi, p. 08780 152 Juha Kuosmanen 0400 453 700 Juha Niiranen 040 195 1969 Esko Koistinen 0400 563 199 Sähköasennus Risto Laitila p. kuljetukset • kolariym. Sähköja automaatiosuunnittelu ja -urakointi Yksityinen KIURUVEDEN AUTOKATSASTUS Valtakatu 3 b 74700 Kiuruvesi Puh. 08-780062 Avoinna ark. 0500 6425 17 YLIVIESKAN OIKEUSAPUTOIMISTO Toimipaikat Ylivieskassa ja Haapajärvellä Vastaanotto sopimuksen mukaan myös Pyhäjärvellä Ajanvaraus: 029 56 61300 klo 9.00-11.00 ja 13.00-15.00 Sähköinen asiointi: http://www.oikeus.fi/oikeusapu Fysioterapeutti Laura Turunen 044 201 7823 Ollintie 11 TULISIJAMUURARI Perinteisesti muuratut tulisijat & tulisijakorjaukset p. Asematie 2 PYHÄSALMI p.040-576 3566 koulutettu hieroja urheiluhieroja JOHANNAN LIIKUNTA ja LIHASHUOLTO. 040 2181 525 Pyhäjärven Sanomat Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi • 040 772 0231 • ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi LVI TIKKANEN 4 8 2 2 9 1 7 9 Asennukset Tarvikemyynti Saneeraus Uudiskohteet Maalämpö JTM Motors Ay • Autohuolto • Pienkonehuolto • Autosähkötyöt • Varaosat/Tarvikkeet Ma-Pe klo 8.00-16.00 010-3261220 jtm-motors. 08-780 980 Fysioterapeutit Minna Korkiakoski ja Viivi Eksymä Kuntohoitaja, lymfaterapeutti, Marjut Ruotanen • Fysioterapia • Lymfaterapia • Hieronnat • Akupunktio • Kinesioteippaus • Kuntosali • Spinning • Kuntosalivalmennus • Ravintovalmennus • PT-palvelut www.pyhasalmenfysio-sport.com • Fysioterapia • Lymfaterapia • Hieronnat • Akupunktio • Kinesioteippaus • Kuntosali • Spinning • Kuntosalivalmennus • Ravintovalmennus • PT-palvelut PYHÄSALMI Mustaparrantie 1, ma-pe 9-17, la 10-14 Puh. 044 7522 172 Ollinti e 2, Pyhäsalmi Avoinna sopimuksen (ajanvarauksen) mukaan ma-la. 017-754 707 Erikoishammasteknikko Jorma Pekkala, Ollintie 25, Pyhäsalmi HAMMASPROTEESIT 040 700 0090 Tenhusen maansiirto ja kuljetus Oy Puh. Päivystys 24/7 p.0440 609 511 p.0440 609 511 Koko kehon vyöhyketerapia Jokikyläntie 555 p. 040 544 6338 • fysikaaliset hoidot • hieronnat • veteraanikuntoutukset Fysioterapeutti Ulla Keränen p. 782 100 Myös särkypotilaat HAMPAANKOLO KY PYHÄSALMEN HAMMASHOITOLA LAGUKSENTIE 4, PUH. 041 467 4261 akrevald@gmail.com Verhoilupalvelua Pyhäjärvellä www.mobelstory. 8-18 la 8-15 Tmi Soili Riihijärvi lh, jalkojenhoidon at p. 0208--380 808, 0400-382 272, 040-511 8687 Ilmalämpöpumput, ilmastointilaitteet PYHÄSALMEN JÄTEKULJETUS K. 040 7439 816 Puh. Autojen ja traktoreitten varaosat ja tarvikkeet puhelun hinta 1,16 € / min + 0,50 € PAARIKULJETUKSET TAKSIASEMA P. Iloa ammattitaitoon asennukset ja suunnitelmat Päivystys 24/7 www.sjpakanen. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2018 — N:o 13 18 Keskiviikko maaliskuun 28. Olisiko tässä paikka sinun ilmoituksellesi. 0400 581 315 HIEKKAJA SORATOIMITUKSET, MURSKEET, SEPELIT 040 719 5931 040 734 6186 08 780 102 Pirkko Ruotsalainen JALKATERAPEUTTI JALKATERAPEUTTI • jalkojen hoidot • yksilölliset tukipohjalliset Vanha Pyhäjärventie 5 Ajanvaraus p. Pottuvarvas Asiantuntevaa lakipalvelua • perheja perintöasiat • kauppakirjojen laadinnat • kaupanvahvistukset • lainhuutoja kiinnitystoimeksiannot Haapajärvi: lakiasiantuntija Sari Kaattari 010 257 6532 Haapavesi: pankkilakimies Anneli Aatamila 010 257 6533 ja hallintoja lakiasiainjohtaja Päivi Ruotoistenmäki 010 257 6524 Kärsämäki: pankkilakimies Anneli Aatamila 010 257 6533 Pyhäjärvi: notariaattipäällikkö Rauno Rasinkangas 010 257 6522 ja hallintoja lakiasiainjohtaja Päivi Ruotoistenmäki 010 257 6524 KODINKONE-JA KYLMÄKONEHUOLTO Pauli Jussila, Kellopolku 3, Pyhäsalmi ILMALÄMPÖPUMPUT & ILMAJÄÄHDYTTIMET Mitsubishi, Panasonic, Sharp, Gree ja Argo valtuutettu -huolto Myynti, asennus ja huolto p. 08-780 370 Seon huoltamopalvelut, monipuolinen huoltokorjaamo varustettuna nykyaikaisin testauslaittein. 0400-513 608, • lika ja viemärikaivojen tyhj. päivä 4 HAMMASLÄÄKÄRIT Jukka Tikanmäki ja Ajanvaraus puh. 782 100 Tuomo Ilvesvuori KODINKONEHUOLTO TOIVANEN KY • Kylmäkoneet • Kodinkoneet • Sähkölaitteet • Huoltoja varaosapalvelu Susitie 5 Puh. 040 7767 578 Sirpa Tikka p. 0400 385 888 www.ilmalampojussila.fi Laguksentie 1, p. Niilontie 11, 86800 Pyhäsalmi • Ajanvaraus: 040 531 8220 • www.pyhajarvenautokatsastus. • vaihtolavapalvelu • talousveden ajo • Hiab-työt ja kuljetukset • koneen ym. autojen hinaukset Myös viikonloppuisin • Pyörätuolija paarikuljetukset • Taksi • 5 54-paikkaiset autot www.tenhuset.fi Tenhusen Liikenne Oy Puh
www.pyhajarvenelakelaiset.com Omaishoitajat Johtokunnan kokous on ke 4.4. alkaen 5.9. Pyhäsalmen osaston sääntömääräinen VUOSIKOKOUS Kaupungintalolla 5.4 klo 19 Johtokunta kokoontuu klo 18. Kahvio avoinna. Digipiirturi/ajoja lepoajat SU 6.5. Kerho tänään ke. Johtokunnan kuukausikokous alkaen klo 9.00. Lähtö uimahallilta klo 8.30.Tied.Taimi 0500 285478 Kotisivut: pyhajarvi.senioriyhdistys. linja-autokyydin, pääsyliput kisoihin ja majoituksen. Tied. 0400 184 893 • www.koulutusrengas.. Vesityökortti MA 21.5. menn. Mannerheim oopperaliput saapuneet. 040 146 0950. Mukaan voivat tulla kaikki yläkouluikäisistä lähtien aina aikuisiin hiihtäjiin. Shakkipiiri perjantaisin klo 10-14 Asematie 4, nuorisotilat. päivä 15 PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2018 N:o 13 LUKIJAN RIVIT Ilmoituspalsta yksityisille ja yhdistyksille Hinnat (sis.alv:n): 10 sanaa 12,00 euroa, 10 20 sanaa 15,00 euroa 20-30 sanaa 20,00 euroa, seuraavat 10 sanaa / 5 euroa. Kyydistä soittele Taimille p. Pitovoiteen poisto 5 €. asti osoitteessa www.jmo.fi KOLARITYÖ MH Ky • vahinkotarkastus ja kolarikorjaukset • autojen ilmastointilaitehuollot • ohjauskulmien tarkastus ja säätötyöt • vikakoodien poistot • pakoputkien vaihdot ja korjaus Laitisentie 1, 86800 Pyhäsalmi Markku Hellén 040 533 6923 KOKKOUKSIA Pyhäjärven Reserviupseerikerho ry VUOSIKOKOUS Majalla Syväniemessä 4.4.2018 klo. Lähtö Pyhäjärven ABC:lta pe 6.4. Leikkaa talteen Eläkeliiton Pyhäjärven yhdistys ry. Järj.Pyhäjärven Pohti ry Tervetuloa! Meidät löydät myös Facebookista: Pyhäjärven Pohti Bingo BINGO Pyhäsalmen Urheilutalolla su 1.4. OP FI26 5375 0320 0288 10 SP FI12 4600 1840 0065 00 NOR FI52 1227 3000 2012 35 Pohdin toimistoasiointi Salamen Tili Oy:ssä Mustaparrantie 4. Tuotto Pohdin nuorille hiihtäjille. Kiitos erinomaisen onnistuneiden lauantaisten karaokarsintojen talkooväelle, laulajille ja hienolle yleisöllemme. ja MA 23.4. Ym tilaisuuksiin. Jumppa klo 10, kahvit 10.30, hartaushetki 11.00, jonka jälkeen Sydänyhdistyksen hallinnoiman Viva-hankkeen " Virtaa vapaaehtoisuudesta" projektipäällikkö Jenni Kumpumäki kertoo alustavista suunnitelmista ja kuuntelee väkemme ideoita. Kustannustietoinen kuljettaja (käy pakolliseksi päiväksi) PE 18.5. to 10.5.Tuajamateatteriin Paisuan Ahteelaan. klo 18 Palkinnot: 9 x 20, 9 x 40, 4 x 60 €, 2 x 100€ ja 2 x 160€ Irtolehti: 990 € pr 48 Kirjat: 10, 14 ja 19 €, irtolehti: 3,50 € FANIMATKA Taivalkosken SM-hiihtoihin 6.-7.4. 0500 285 478.Lähtö Uimahallilta klo 11.00. POHDIN HIIHTÄJÄT HUOMIO: Maanantaisin klo 17–18 keskuskoulun salissa lihaskuntotreenit. ja sitovat ilm. 10.4.2018 Nuokkarilla Esillä sääntömääräiset asiat. Olen luotettava, fiksu ja tykkään luonnosta. Suosikaa ilmoittajiamme! Keskiviikko maaliskuun 28. Pelaamaan pääsee biljardia klo 8.45.12.00 Muistakaa ilmoittautua PÄRNYN MATKALLE 29.44.5.2018. , toimisto Pohdin urheilutalolla (käynti takakautta). p. Toivotamme rauhaisaa Pääsiäistä kaikille!! Pyhäjärven Eläkeläiset ry Kuntosali tiistaisin 13.14.00 Keilataan, jos joku kerkiää, keskiviikkona 13.14.00. FANIMATKA Taivalkosken SM-hiihtoihin 6.-7.4. Yhteydenotot Ilkka Jouhki 041 533 0920 PÄTEVYYDET KUNTOON! KYSY LISÄÄ: juha.nevalainen@koulutusrengas.. klo 12 Muistiluotsin tiloissa. Puheenjohtaja Reijo Pennanen p. Lisätiedot puh.050 4699915 www.pyhajarvenkomikanta.blogspot.com Pyhäjärven KolmiKanta ry LIITY JÄSENEKSI POHTIIN Vuosimaksut: Aikuinen 10 €, alle 12-vuotias 5 €, ainaisjäsen 120 €. Tervetuloa kannustamaan! pohti@pyhajarvi. Muistipiiri tiistaina 3.4 klo 11.00 Asematie 4, nuorisotiloissa muistelemme ja laulamme vanhoja koululauluja. 18.30 Esillä sääntömääräiset asiat Hallituksen kokous klo. Ikäpoikien biljardikerho tiistaisin klo 8-11 ja perjantaisin klo 10-14 Asematie 4, nuorisotilat. Kauko Tikkanen, 0400 548 638. Senioritanssipiiri tiistaisin klo 15.30 Asematie 4, nuorisotilat. klo 12.00. Käy tykkäämässä TI 3.4. Tervetuloa! Pyhäjärven Keskustan paikallisosastot Rannan ja Vuohtomäki-Niinimäki OSASTOJEN KOKOUS Rannan koululla 4.4 klo 19 Esillä sääntömääräiset vuosikokousasiat ja osastojen yhdistäminen. Tieturva 1 -kortti TO 26.4. Tervetuloa mukaan myös uudet harrastajat! Lisätietoja Paula Laukkanen 0500 856 162 SUKSIEN VOITELU Perusvaha + uorivaha + tarvittaessa pitovoitelu 15 €. Yhdistyksen jäsenet: Tervetuloa suurella joukolla tapaamaan naapuriyhdistysten edustajia. Kerhoa ei ole huomenna. 5.4. Tulityökortti LA 5.5. Lisätietoja p. Seniorit ry: Biljardia keskiviikkoisin klo 11-13 nuokkarilla Kuntosaliharjoittelua tiistaisin klo 12-13 uimahallilla Ohjaus Marko Pehkonen. Bocciapiiri ei pelaa pääsiäislauantaina. Treenejä vetää Johanna Ikonen, puh.040 5763 566. Maksa seuraaville pankkitileille: JOUSIAMMUNTAA Pohdin talolla, keskiviikkoisin klo 16–20. 0500 285 478. to 29.4. Jaetaan autossa. ja KE 25.4. klo 11.00-vieraana Virtaa vapaaehtoisuudesta(ViVa) projektipäällikkö Jenni Kumpumäki esittelee työnkuvaansa. Sopii kaikenikäisille.Tervetuloa! Tänään ke 28.3. Talkoolaiset paikalle. 18.00 Reserviläisten PILKKIKILPAILUT res.ups.majalla 2.4.2018 klo.16.00 Kaikki reserviläiset tervetuloa! Pyhäjärven Omaishoitajat ja läheiset ry:n KEVÄTKOKOUS Ti. Lisätietoa: www.pohtiskiteam.fi. Myytävänä Sekalaisia Vuokrattavana Etsin naisystävää tositarkoituksella, 30-40-vuotiasta. klo 6.00, paluu la-iltana. ei kerhoa To 12.4. Ennakoiva ajotapa, aloitus klo 15.00 (käy pakolliseksi päiväksi) KOULUTTAMO, KÄRSÄMÄKI 30€ Kahvila Karnevaalissa tarjous Pyhäjärvi ennen ja nyt Palotie 2, 86800 Pyhäsalmi Rukajärvelle ja takaisin 15,80€ 30€ TULE MEILLE SOITTAMAAN! Ilmoittautuminen pe 6.4. Tänään on meidän isännöimä PILKKIKILPAILU Pappilan rannassa klo 11.14.00. 28.3 srk.keskuksessa. Kirkonkylän kyläyhdistys vuokraa Väentupaa yksityistilaisuuksiin. Keilailupiiri maanantaisin klo 12-13 ja torstaisin klo 12-13, 13-14 ja 14-15 keilahallilla. Hygieniapassi LA 19.5. Ohjelmaosuus alkaa klo 11.30 ja kokous n. Matkan hinta 150 €, sis. Vuokko 0407297053 Siisti kolmio (69,5 m2) Leskeläntiellä. 046 5264 262 Hiisituvan kahvio on avoinna pääsiäisen aikaan (la su ma) klo 11-15. (katso artikkeli Pj.San,21.3) Tilaisuus nuokkarilla. PAINIHARJOITUKSET Pohdin talolla tiistaisin klo 18–19. Ilmajoelle 10.6. klo 11-13 muistikerho nuokkarilla Ke 4.4. PESÄPALLOHARJOITUKSET aloitteleville pelaajille (ala-asteikäiset) torstaisin klo 17-18 keskuskoulun liikuntasalissa. Kammarikuoro keskiviikkona 4.4 klo 16.00 Lähdetien viriketiloissa. Ke 11.4. Lippu,kyyti ja väliaikakahvi 30 e,kerätään autossa. Työturvallisuuskortti KE 4.4. Harjoitellaan kevään esiintymisiin. Tervetuloa! Lohvan kyläyhdistyksen KEVÄTKOKOUS 8.4.2018 klo 12.00 Kylätalolla. Lippuja Taimilta p. klo 11.00-Senioriliiton Oulun piirikokous Hotelli Pyhäsalmessa. Lounas kokouksen jälkeen.Arvontaa. Tervetuloa! Jätä rivi-ilmoitus numeroon 040 772 0231 Muistathan GLUTEENITTOMAT pääsiäisherkut torilla huomenna to 29.03. JÄÄKIEKKOA INMET-AREENALLA LAUANTAINA 31.03.2018 Winter Cup -harrastekiekkoturnaus klo: 12.00 PPPC – KiekkoKonnat (Kiuruvesi) klo: 12.40 TehoHockey (Iisalmi) – Eagles (Haapajärvi) klo: 13.30 PPPC – Normet (Iisalmi) klo: 14.10 KiekkoKonnat – TehoHockey klo: 15.00 Normet – Eagles Vapaa pääsy. 044 585 5848. kts erillinen ilmoitus.
TERVETULOA! Huoltamo avoinna klo 6–20. klo 11-13 Laakamäen Kotiliha Myyntiauto 0400 577 433 / Heikki JOKA TOINEN TORSTAI! Seuraava lehti ilmestyy poikkeuksellisesti torstaina 5.4. 040 772 0231 Pyhäjärven hirvi seurueiden palaveri pidetään to 5.4.2018 klo 19.00 kaupungintalolla. 8, 35 sn t + 16 ,6 9 sn t/ m in SÄÄSTÖPANKKI OPTIA | Ollintie 11, 86800 PYHÄSALMI | P. Lauanta 31.3. päivä Jumppapäiv Keskuskoulu 7.4. klo 20 SU 1.4. klo 18 LA 31.3. klo 17 MA 2.4. Euromaster-partner KIURUVESI Teboil M Huuskonen Ky Niemistenkatu 16, puh. 029 041 2500 | www.saastopankki.fi/pyhasalmi | Varustaudu kevääseen ja tee kaupat kesärenkaista nyt ennakkohinnoin. 017 752 310 Arvomme rengaspäivänä rengassarjan ostaneiden kesken 300 € lahjakortin autohuoltoon! Euromasterin edustaja paikalla esittelemässä renkaita Primacy 4 Euromaster-partner KIURUVESI Niemistenkatu 16, puh. Perjanta 30.3. Sunnunta 1.4. mennessä p. maankuulua vanhanajan PALVIA savusaunaTORILLA Tmi. alkaen klo 9. Tähtivieraana Lord Est! Biljardikisat alkaen klo 13 Osallistumismaksu 15€. RHY Lyhdy p äsiäishulina ! Karaoke alkaen klo 21! Karaoke alkaen klo 21! Karaoke alkaen klo 21! Avaamme klo 12! HUOM IO! Myrsk ylyhd yn kirppu torin loppu rytinä t ke-to klo 10-13 ! MA-TI 14-23 ke-to 14-02 pe-la 12-04 su 12-23 pub lyhty ollintie 17 p.040 5133 360 Torsta 29.3. klo 13-15.30 Pyhäsalmen torilla. 044-9792865 Ollintie 11 A 2, 86800 Pyhäsalmi + Kulmat ja ripset ojennukseen kestovärjäyksellä! Viljapossua suoraan tilalta Etuselkä, kylki 5,50€/kg Lapa 5,90€/kg Jauheliha 6,90€/kg Täyslihasäilyke 5€/prk Pyhäsalmen torilla torstaina 29.3. Johanna Kangasharju Tervetuloa HIERONTAAN! Koulutettu hieroja p. 18.00 OHJELMASSA KOKON LISÄKSI MM.TRULLIKILPAILU MYYNNISSÄ: ARPOJA, KAHVIA, MAKKARAA! TERVETULOA ! HIIDENKYLÄN KYLÄYHDISTYS RY Kylätalon osoite: Huitukanniemi 18 86800 Pyhäsalmi Tervetuloa pääsiäislounaalle VERKKORANTAAN su 1.4. klo 13 SU 1.4. klo 17 To 29.3. klo 12-15 Noutopöytä a 20€/10€ Tiedustelut ja varaukset pe iltaan mennessä p. Puh. klo 13-16 Lisätietoja Johannan Liikunta ja Lihashuollon Facebook -sivuilta! Säästöpankit jakavat tänäkin vuonna voittovarojaan lähialueidensa kohteisiin. jätäthän ilmoituksesi 29.3. 8, 35 sn t + 6, 91 sn t/ m in , m at ka pu h. 017 752 310 Kahvi ja munkki vain 1 € UUTUUS! HYVISSÄ KÄSISSÄ euromaster.fi TERVETULOA LÄHELTÄ JA KAUKAA KOKOPERHEEN PÄÄSIÄISKOKOLLE HIIDEN-ORAVAAN LAUANTAINA 31.3.2018 alk. hi nt a: la nk ap uh . klo 13 LA 31.3. 08 781 372, 0400 687 931 Palotie 4-86800 Pyhäsalmi Elokuvien lipunmyynti p. 050-307 5439 perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt. Johanna Kangasharju Tmi. Ehdota sinulle tärkeää kohdetta 15.4. Varustaudu kevääseen ja tee kaupat kesärenkaista KIURUVEDEN RENGASPÄIVILLÄ REILUJA TARJOUKSIA Vietämme rengaspäivää torstaina 5.4. mennessä sivulla: www.saastopankki.fi/hyvia-tekoja HYVIÄ TEKOJA Tahdo enemmän Pu h. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2018 — N:o 13 20 Keskiviikko maaliskuun 28. 044 7769 724 www.facebook.com/Pyhasalmen VpkElokuvat Varaukset/tiedustelut avoinna 1 h ennen päivän esitystä Varatut liput lunastettava ½ h ennen esitystä PETTERI KANIINI SUOMEN HAUSKIN MIES K7 1h45min / Disney K12 1h43min / Nordisk Liput 10€ ENS IILT A PE 30.3