TORSTAI TOUKOKUUN 3. MIRKA KAURANEN Onnea Miska! Oulun Kärpät voitti viime viikon torstaina jääkiekossa suomenmestaruuden. Kultainen mitali ripustettiin myös Pyhäjärven Pohdin kasvatti Miska Humalojan kaulaan. PÄIVÄ 2018 N:o 18 HINTA 2,00 € www.pyhajarvensanomat.fi 63. Toukokuussa Pyhäjärven kirjastossa. VUOSIKERTA Jasso jätti Agonizerin, sivu 2. Lue Miskan tunnelmia sivulta 13. Pyhäjärven Sanomien toimittajien valokuvia vuoden 2017 varrelta
Sieltä se liekki löytyy. Mitä muuta sinulle nyt kuuluu. Pyhäjärven Sanomat saa tiedot uusista pyhäkkäistä kaupungilta ja tilaus käynnistyy automaattisesti, mikäli muuttajan puhelinnumero on julkisesti saatavilla. Jasso kerkesi vetäistä yhden biisin kompit nauhalle, muut kitarat olen soittanut itse. Kampanja-aika alkaa toukokuussa 2018 ja kestää vuoden verran, huhtikuuhun 2019 saakka. – Kipinä katosi lähinnä Agonizeria kohtaan. Se ei vaan enää tuntunut omalta jutulta. Mikä olisikaan parempi tupaantuliainen, vt. – Tunnelmat ovat todella hyvät. – Oikein hyvää kuuluu, kiitos kysymästä! Kesä tulee ja pääsee pihahommiin. Miten otitte erouutisen vastaan. kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi kertoo. Olette olleet valmistelemassa uutta levyä, missä vaiheessa se on ja miten sen kanssa nyt käy. – Jassolle terveiset! Toivotaan, että uusi matsku toimii myös entisille ago-diggareille, nimittäin 1/3 -osa sisältää pelkästään minun sävellyksiäni, yleensähän Jasso on tehnyt Agonizerin kaikki biisit. – Haikealla, mutta ennen kaikkea helpottuneella mielellä. Joko korvaavaa kitaristia ollaan hakemassa, missä vaiheessa. Eroilmoitus tuli kuitenkin itselleni yllätyksenä. Aika näyttää jatkon. – Tällä kampanjalla haluamme toivottaa kaikki uudet pyhäkkäät tervetulleiksi ja tietenkin myös tukea yhteisiä paikkakunnan elinvoimaponnistuksia. 3.51 4.56 21.33 22.40 3.46 4.53 21.36 22.44 3.42 4.49 21.39 22.48 3.37 4.46 21.42 22.53 3.32 4.43 21.46 22.57 3.28 4.39 21.49 23.02 Jasso jätti Agonizerin taakseen SATU JA TERO PIKKARAINEN saivat pojan 19.4, pienokaisella oli syntyessään 3470g painoa ja 51cm pituutta. Motivaatiota ei vaan enää löytynyt, enkä halua missään nimessä vasemmalla kädellä sitä tehdä, Perälä avaa päätöksensä taustoja. – Olen nyt soittanut todella paljon kitaraa ja koettanut palata sinne oman musiikillisen inspiraation alkulähteille. – Nyt keskitytään pelkästään tähän ensimmäiseen julkaisuun, josta tulee muuten timangia. Jasso, päätit lähteä Agonizerista. Jasson biisinkirjoitustaitoa ihaillaan seuraavan kerran sitten 2/3 -osassa. Mietitkö asiaa miten pitkään, oliko asia esillä bändissä. Mitkä ovat eron syyt ja taustat. ”Jasson bändi”. Kaiketi hän näki muut asiat elämässään tärkeämpänä kuin yhtyeensä, Tikka arvioi. Pyhäjärven Sanomat ei ota vastaan uusien paikkakuntalaisten mahdollisia lahjatilausjaksoja suoraan, vaan kaupungin lähettämien tietojen kautta. – Agonizerille ja faneille kovasti kiitoksia näistä vuosista, tsemppiä tulevaan! Kovia biisejä on jätkiltä vielä tulossa! KYSELIN TUNNELMIA Jasson eropäätökseen liittyen myös toiselta pyhäjärvislähtöiseltä Agonizerin perustajajäseneltä, Jussi Tikalta. – Kyllä sitä on tullut pohdiskeltua melko pitkään ja perusteellisesti. Kampanja koskee paikkakunnalle muuttavia perheitä, joille ei vielä Pyhäjärven Sanomia tule. Lähetä meille pyhäjärviseksi syntyneen tai pyhäjärviselle vanhemmalle syntyneen vauvan tiedot (sukupuoli, syntymäaika, paino, pituus, vanhemmat, mahdolliset sisarukset ja asuinpaikka mikäli se on muu kuin Pyhäjärvi) ja halutessasi myös vauvan kuva osoitteeseen toimitus@pyhajarvensanomat.fi. Uskon, että bändin muut jätkät ehtivät aistia sen mun motivaation loppumisen, ennen kuin ilmoitin asiasta. Pikkuveljestä iloitsee myös onnellinen isosisko Seela 2v2kk. Tuore sanomalehti kotiin tuotuna aukaisee paikkakunnan asiat jokaiselle ikäryhmälle. – Alun perinkin oli aie julkaista levy kolmessa osassa ja osa 1/3 julkaistaan suunnitellusti. Seuraavaksi jotain muuta, Jasso pohtii. Terveiset Agonizerille ja bändin faneille. Terveiset Jassolle ja bändin faneille. Jasso ilmoitti erostaan Agonizerin Facebook-sivuilla. Entä miten tästä eteenpäin. Aiotko nyt etsiä liekkisi muualta. Muuttolahjaksi Sanomat Tällä kampanjalla haluamme toivottaa kaikki uudet pyhäkkäät tervetulleiksi AGONIZERIN PERUSTAJAJÄSENIIN kuuluva Jari-Pekka ”Jasso” Perälä ilmoitti eroavansa bändistä Agonizerin Facebook-sivuilla huhtikuun lopulla. Muuten emme voi varmistaa lehtitilausta. Pyhäjärvi tännään 2018 N:o 18 Torstai toukokuun 3. Julkaisemme tiedot ja mahdollisen kuva lehdessämme veloituksetta ja arvomme osallistuneiden kesken palkinnon vuoden lopussa. Aikansa kutakin. Olitteko puhuneet asiasta ennakkoon. Millä mielin kirjoitit eropäivityksesi Facebookiin. – 20 vuotta on tullut touhuttua Agonizer-hommia. Kiitos ja hyvää jatkoa niin Agonizerille kuin Jassollekin! Jussi Tikka (vas.) ja Jari-Pekka ”Jasso” Perälä Agonizerin keikalla Järvifestareilla viime kesänä. Kärsämäki Haapajärvi Pyhäjärvi Pihtipudas Kiuruvesi Kärsämäki Haapajärvi Pyhäjärvi Pihtipudas Kiuruvesi Pyhäjärvi Pyhäjärvi Pyhäjärvi Pyhäjärvi www.fmi.fi 4:48 21:40 4:44 21:43 Torstai Perjantai +5 +7 +6 +7 +9 +8 +4 +4 +5 +5 +4 +6 Lauantai 4:41 21:46 +11 Sunnuntai 4:38 21:50 +18 Maanantai 4:34 21:53 +8 Tiistai 4:31 21:56 +10. – Henkilökohtaisesti olin hieman hämmentynyt, koska kyseessä on kuitenkin ns. – Jotta uusi pyhäkäs varmistaa maksuttoman kolmen kuukauden lahjatilauksensa, tulisi puhelinnumeron olla julkisesti saatavilla rekisterissä. Voit halutessasi julkaista vauvan kuvan Instagramissa #uusipyhäkäs2018. Kaikki on suhtautuneet tosi positiivisesti kaikki tähän kuvioon ja paljon tsemppiviestejä on tullut, niin itselle sekä bändillekin. Uusia pyhäkkäitä KAIKKIEN UUSIEN pyhäkkäiden, eli paikkakunnalle muuttavien, kotitaloudet saavat Pyhäjärven kaupungin ja Pyhäjärven Sanomien tarjoamana maksutta Pyhäjärven Sanomat kotiinsa kolmen kuukauden ajan. – Uusi kitaristi – tai kaksi – tulee mukaan jossain vaiheessa, juuri nyt ei tähän asiaan perehtyminen ole prioriteetti. Voit toimittaa tiedot myös suoraan Pyhäjärven Sanomien toimistolle, Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi. Mainitsit eräänä eron syynä kipinän katoamisen, katosiko se juuri Agonizeria vai ylipäätään musiikkia kohtaan. – Kyllähän se Jasson mielenkiinnon puute oli ollut tiedossa jo jonkin aikaa ja asiasta oli myös keskusteltu. päivä 2 Tänään Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina Tiistaina Pyhäjärvi pituus 25.97 itään Greenwichistä, leveys 63.67 pohjoista leveyttä pimeä aurinko aurinko pimeä päättyy nousee laskee alkaa Valosat ja pimmeet ajat Sattaako vai paistaako. Sinänsä harmittaa, että tästä ensimmäisestä osasta jää nyt pois pari Jasson kunnon hittiä. Mitkä ovat tunnelmat nyt, miten erosi otettiin vastaan. Hän on nyt ainoa alusta saakka Agonizerissa mukana ollut jäsen
Yritysten kehittämispalvelut ovat Ely-keskuksen tarjoamia konsultointija koulutuspalveluja, joiden avulla tuetaan pk-yritysten kasvua, uudistumista, kansainvälistymistä sekä työllisyyttä. JANNE RANTA kertoi myös Ely-keskuksen kautta saatavasta EAKR-rahoituksesta. Varmasti löytyy sellainen osaaja, jolle kyseinen toimiala on tuttu. Palvelua käyttäneet firmat ovat olleet asiantuntijoihin tyytyväisiä. – Palvelu alkoi pilottina jota kokeiltiin Oulussa. – Asiantuntijoina on monipuolinen konsulttiporukka, joka on läpäissyt Työja elinkeinoministeriön tiukat kriteerit. 044 982 0864 Pesupalvelut Nahkahuolto Vuokramatot Pyhäsalmen Matkahuolto (p. Konsultointipäiviä voi käyttää jopa viisitoista kolmen vuoden aikana. Tarjolla on analyysi-, konsultointija koulutuspalveluja, Ranta luetteli. H&S kiuruveden pesula Oy Yrittäjäntie 10, 74700 KIURUVESI kiuruveden.pesula@hotmail.com puh. KUNTAYHTYMÄHALLITUS päätti myös pyytää Suomen valtioneuvostolta, että se käyttää lain tuomaa toimivaltaa ja velvoittaa Pyhäjärven kaupungin jatkamaan yhteistoimintaa Peruspalvelukuntayhtymä Selänteessä sosiaalija terveyspalvelujen osalta 31.12.2019 saakka. Työja elinkeinoministeriö on kilpailuttanut asiantuntijat. Sieltä voidaan opastaa rahoituksen hakemisessa ja ohjata eteenpäin hakemaan rahoitusta esimerkiksi Keskipiste-Leaderin tai Ely-keskuksen kautta. – Kehittämispalvelut on tarkoitettu käynnissä oleville yrityksille ilman toimialarajoituksia, mutta luottotietojen täytyy olla kunnossa. – Näin vältytään turhalta työltä sekä hakijan että rahoittajan osalta, Janne painotti. – Tarjolla oleva rahoitusrepertuaari juontaa juurensa EU:sta. Kansalliset tukimuodot ovat vähemmässä. Tarjolla on myös muita rahoitusmuotoja eri kanavien kautta. Ilmeisesti se toimi, koska siitä tehtiin valtakunnallinen toimintamalli, Janne kertoi. – Verkkopalvelun kautta pääsee eteenpäin tekemällä ensin kehittämiskartoituksen, joka on maksuton. Rahoituksen hakeminen on aikamoinen työsarka, joten Janne kehotti neuvottelemaan rahoittajan kanssa ennen rahoitushakemuksen laatimista ja tekemään taustatyöt perusteellisesti ennen hakemuksen jättämistä. 2018 N:o 18 Torstai toukokuun 3. Palvelun avulla voidaan kehittää myös myyntiä ja markkinointia, joita ei juurikaan voi kehittää EU-rahoituksen avulla. Yritysten kehittämispalvelut tunnettiin aiemmin nimellä tuotteistetut palvelut. Lisäksi kuntayhtymähallitus päätti, että mikäli Pyhäjärven kaupunki lähtee ulkoistamaan Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen järjestämisvastuulla olevia sote-palveluja, niin Pyhäjärven kaupunki joutuu järjestämään ulkoistuksen ulkopuolelle jäävät loput sote-palvelut itse vuoden 2019 ajaksi. Kuntayhtymän johtaja Tuomas Aikkila esitti, että kuntayhtymä ei saata Pyhäjärven kaupunginhallituksen tekemää ulkoistusehdotusta kuntayhtymän operatiivisen johdon valmisteltavaksi. Kuntayhtymän mukaan ulkoistus pirstoisi pitkäjänteisen kehittämistyön mukanaan tuomat yhtenäiset palveluketjut. Puheenjohtajan avattua keskustelun, kuntayhtymähallituksen jäsen Jouni Jussinniemi toi esille huolen Pyhajarven kaupungin talouden tasapainottamistarpeesta ja esitti neuvottelujen jatkamista, jos maakuntaja soteuudistus ratkaisevasti lykkääntyy. Konsultointiosiossa voidaan kehittää esimerkiksi yrityksen kasvua, uudistumista, tuottavuutta ja taloutta, markkinointia ja asiakkuuksia, johtamista ja henkilöstöä tai innovaatioiden kaupallistamista. Ely-keskuksen asiantuntijat ohjaavat yrityksen kartoituksen pohjalta sopivien palvelujen pariin. – Palvelu räätälöidään yrityksen tarpeisiin ja tuen saa heti. Ely-keskuksen kautta saatavat yritysten kehittämispalvelut ovat yksi harvoista kansallisen tuen muodoista, Ranta valotti. päivä 3 Löydät meidät myös YouTubesta! Nimmeensä juhlivat Suomessa on huhtikuun 2017 loppuun mennessä ollut 549 Ruusu-nimistä naista. – Ensimmäinen ja helpoin keino on olla yhteydessä alueellisiin kehittämispalveluihin eli täällä Nihakiin. Perusteluna pyynnölle kuntayhtymä ilmoitti, että vuoden 2019 talousarviota aletaan laatia toukokuussa, joten tilanteen olisi hyvä olla selkiintynyt toukokuun 2018 aikana. – Kun mukaan tulee EU-ulottuvuus, niin tuen käytön säätely ja valvonta tiukentuu. Tänään Outi Perjantaina Roosa, Rosa, Ruusu Lauantaina Melina, Melissa, Maini Sunnuntaina Ylermi Maanantaina Helmi, Kastehelmi Tiistaina Heino “ Palvelu räätälöidään yrityksen tarpeisiin ja tuen saa heti. PYHÄJÄRVEN KEHITYKSEN järjestämään infotilaisuuteen kokoontui viime torstaina yrittäjiä kuuntelemaan Pohjois-Pohjanmaan Elykeskuksen yritysasiantuntija Janne Rannan tietoiskua. EU-rahoitusta haetaan nykyisin sähköisellä menettelyllä. Analyysi tarkoittaa liiketoiminnan nykytila-analyysiä ja kehittämissuunnitelmaa. Aiheina olivat yrityksille suunnatut kehittämispalvelut ja yritystuet. Janne kertoi, että Oulun Eteläisen alueeltakin on ollut paljon yrityksiä mukana käyttämässä kehittämispalveluita. Lisäksi Pyhäjärven esittämän ulkoistusmallin katsotaan tuovan liikaa riskejä kustannusten kasvulle. EAKR-avustusta suunnataan Jannen mukaan esimerkiksi innovaatiotoiminnalle sekä kansainvälistymiseen, energiatehokkuuteen ja vähähiilisyyteen tähtääville hankkeille. Perusteluna esitykselle oli muun muassa se, ettei kuntayhtymän olisi järkevää lähteä tekemään yhden vuoden takia Pyhäjärven kaupunginhallituksen esittämää ulkoistusta. Nouto tiistaisin. Kuntayhtymä käsitteli Pyhäjärven tilannetta PPKY SELÄNTEEN kuntayhtymähallitus kokoontui viime torstaina Reisjärvelle käsittelemään muun muassa Pyhäjärven kaupungin esitystä sote-palvelujen tuotannosta vuonna 2019. 08 780910) toimii noutopisteenämme. Koulutuspalvelun kautta on tarjolla valtakunnalliset koulutusohjelmat pkyritysten avainhenkilöille. Esimerkiksi tuhannen euron arvoista konsultointia saa kolmellasadalla, Janne mainitsi. Yritys maksaa palvelusta vain omavastuuosuuden. Räätälöitävien kehittämispalvelujen tavoitteena on edistää yritysten kasvua, uudistumista, kansainvälistymistä ja tehokkuutta. Janne Rannan vastuualueena Ely-keskuksessa ovat metallija bioala sekä alkavat yritykset.. Kuntayhtymähallitus hyväksyi kuntayhtymän johtajan esityksen täydennettynä Jussinniemen tekemällä esityksellä. Kysyvä ei kuitenkaan eksy tukiviidakossakaan. Liiketoimintaan draivia kehittämispalveluilla Ely-keskus tarjoaa apua yritysten kehittämistarpeisiin ja muutostilanteisiin
Yhdistyksen tehtävänä on tukea ja järjestää toiminta-alueellaan tanssin ja muiden taiteitten opetusta, koulutusta ja esityksiä. Lehti ei vastaa virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta tai puhelinvälityksessä sattuneesta väärinkäsityksestä. Kuvassa myös takana koulun rehtori Rauni Soilama, KOP:n johtaja Arvi Konola ja maisteri Ulla Tuominen. Monissa kunnissa Oulun läänissä, osaksi etelämpänäkin, syödään pettua kuten Pyhäjärven, Reisjärven, Haapaveden ja Haapajärven kunnissa, joissa hätä on verrattain suuri. Toiminnalla luodaan myönteistä ilmapiiriä tanssiharrastusta ja tanssitaidetta kohtaan. Vaikka vilja-annokset on alennettu omavaraistalouksille 5 kiloon henkeä kohti kuukaudessa ja korttiannokset 8 kiloon, ei tätäkään niukkaa määrää voida kaikissa kunnissa jakaa. Vapauteen sanoa kuuluu myös vastuu sanoistaan. Internet tarjoaa lähes kaikille mahdollisuuden tuottaa ja saada tietoa, mikä on sananvapauden näkökulmasta hienoa. Välitämme ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin Varhaisjakelupäivystys: 017-822 024 Ark. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Lukuisissa maissa ihmisten sananvapautta rajoitetaan ja valtio ohjailee sitä, mitä tiedotusvälineet saavat tai mitä niiden halutaan kertovan. Muistutukset virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituspäivästä lukien. Suomessa myös perustuslaki turvaa sananvapauden. Lehti ei vastaa ilmoitusten poisjäännin aiheuttamasta vahingosta. Ongelmana on kuitenkin se, että se luo alustan myös vihapuheelle ja propagandalle. Sananvapauteen kuuluu paitsi vapaus sanoa, niin myös oikeus luotettavaan tietoon ilman pelkoa sensuurista tai tiedonsaannin rajoittamisesta. Pettua syödään – kansan yhteistunne luja. Taloustietokilpailun voittajat Irma Savolainen, Kaisa-Liisa Lahti, Erkki Lehtomäki ja Pirkko Vuohtomäki. Sananvapaudesta pitää huolehtia silloin kun asiat ovat hyvin. Yhdistyksen palkkalistoille tulee yksi päätoiminen ja yksi osa-aikainen opettaja. Sanotaan Sanomista Toukokuussa kirjastossa Pyhäjärven Sanomien valokuvanäyttely 2018 N:o 18 Torstai toukokuun 3. Perustavan kokouksen puheenjohtajana oli Paavo Rönkkö ja sihteerinä Marketta Viitala. päivä 4 TÄNÄÄN VIETETÄÄN kansainvälistä sananvapauden päivää. Kallio, joka oli käymässä kotiseudullaan pitkän ajan kuluttua. Vastuu virheistä: Ilmoitusten julkaisemisessa noudatetaan voimassa olevia Sanomalehtien Liiton ilmoitusten julkaisusääntöjä. 040 772 0231 Asiakaspalvelu / ilmoitukset Minna Montonen 040 772 0231 ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi minna.montonen@pyhajarvensanomat.fi Toimistonhoitaja/toimitusjohtaja Teija Pesonen 040 772 0234 teija.pesonen@pyhajarvensanomat.fi Päätoimittaja Mirka Kauranen 040 1697 350 mirka.kauranen@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi Toimittaja Jaana Salo 040 7366 098 jaana.salo@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitushinnat: veroton al-verollinen Etusivu 1,10 e 1,36 e Tekstissä 0,92 e 1,14 e Tekstin jälkeen 0,90 e 1,12 e Osoiteilmoitukset 0,44 e 0,55 e Kihla-, vihkija kiitosilmoitukset 20,16 e 25,00 e Tilaushinnat: • 65,00 e/vsk kotimaa kesto, • 71 e/vsk 12 kk • 90,00 e/vsk pohj.maat, • 125,00 e/vsk muut maat Sähköpostilla jätetyistä ilmoituksista on tehtävä ilmoitusvaraus puhelimella. Merkittäväksi kansalaistaidoksi onkin nousemassa medialukutaito. Unescon mukaan maailmalla on vuosina 2012 – 2016 murhattu 530 toimittajaa. Sananvapaus ja vapaa media voivat tuntua suomalaisesta itsestäänselvyydeltä, mutta kaikkialla maailmassa tilanne ei ole yhtä hyvä. Jos tilanne pääsee huononemaan, siitä ei voikaan enää vapaasti puhua. Myös toimittajat ilman rajoja -järjestön vuoden 2018 World Press Freemom -indeksi kertoo vihamielisyyden toimittajia ja tiedotusvälineitä kohtaan kasvaneen. Suomessa toimittajat ovat sitoutuneet noudattamaan Julkisen sanan neuvoston Journalistin ohjeita, joiden mukaan journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen. P yhäjärven • Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi • Konttori avoinna arkisin klo 9-13 • Puh. Pyhäsalmen Tanssi perustettiin EILISAAMUNA SAAPUI Helsinkiin Pohjois-Pohjanmaalta senaattori K. Meitä toimittajia ohjaa sananvapauden, riippumattomuuden, tasapuolisuuden ja luotettavuuden ihanne. Eilen illalla yhdistys on pitänyt ensimmäisen varsinaisen kokouksensa ja valinnut muun muassa hallituksen. Verkossa vastuu jää lukijalle. U.P:n edustajan saadessa tilaisuuden senaattoria pikimmältään tavata, kertoi tämä Pohjois-Suomessa vallitsevan useissa paikoin suuren puutteen elintarpeista. Nimettömälle kirjoittelulle ei kannata laskea suurta painoarvoa. Sananvapaus on myös demokratian perusedellytys. klo 8–16 Savon Jakelu Oy llmestymispäivä keskiviikko Ilmoitusten jättö perjantaina klo 13.00 mennessä Sivunvalmistus Pyhäjärven Sanomat Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy/Botnia-Print, Kokkola Tarkastettu levikki 3949 kpl Julkaisija: Pyhäjärven Sanomat Oy www.pyhajarvensanomat.fi Taloustietokilpailu yhteiskoululla 3.5.1968 5.5.1993 Tilanne Pohjois-Suomessa Pyhäjärvi ennen wanahaan Uusi Suometar 9.5.1918 PYHÄSALMEN TANSSI RY:N kannatusyhdistys perustettiin 18 hengen voimin toissa tiistaina kaupungintalolla. Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen mukaan jokaisella on oikeus mielipiteenja sananvapauteen
– Kyllä ne minullakin tulee kuolinilmoitukset ensimmäisenä lehdestä luettua, ja Muistilista, vaikka en niin paljon kerhoihin osallistukaan. Yksi lapsi menehtyi tapaturmaisesti vuonna 1976. Helmillä on ensimmäisestä avioliitostaan lapset Kari ja Kaija, toisesta Alpo Sahan kanssa neljä lasta; Susanna, Sari ja Taito. Toiset sukat veimme Helmi Sahalle. Löydät meidät myös Facebookista! 2018 N:o18 Torstai toukokuun 3. HELMI ON PALJASJALKAINEN pyhäjärvinen, hän on syntyjään Jokikylän Oravakankaita, Eino ja Ester Oravakankaan kolmanneksi nuorin lapsi. Alpon kanssa yhteistä taivalta ehti kertyä 46 vuotta. Perheessä oli kaikkiaan kahdeksan aikuiseksi elänyttä lasta, nyt heitä on jäljellä enää Helmi. Sinne jääminen ei kuitenkaan houkuttanut ja Alli-siskokin palasi lopulta eläkepäivikseen Pyhäjärvelle. Viikon varrelta. Jatkuu seuraavalla sivulla. Uusi Pyhäjärven Sanomat ei ole yhtään sen hullumpi kuin entinenkään Helmi pitää suvun Sanomissa Muistamme kahta supertilaajaamme Pyhäjärven Sanomat – villasukilla. päivä 5 T Helmi Saha tilaa Pyhäjärven Sanomia itsensä lisäksi lapsilleen ja lastenlapsilleen yhteensä seitsemän lehden verran. Saha kävi kansakoulun Jokikylällä ja työnmakuun hän pääsi siskonlapsia hoitamalla, jolloin Helmi pääsi näkemään useita paikkakuntia Etelä-Suomessa. – Kyllä minä olen lukenut Pyhäjärven Sanomia niin kauan kuin se on tullut, ensin se tuli vanhemmilleni ja sitten tilasin itselleni, Saha muistelee. Lapsista Kaija ja Taito asuvat Pyhäjärvellä, muut Oulussa. Uusi Pyhäjärven Sanomat ei ole yhtään sen hullumpi kuin entinenkään, ei minulla ole siitä mitään moittimista. Helmi tilaa oman lehtensä lisäksi Pyhäjärven Sanomia neljälle lapselleen ja kahdelle lapsenlapselleen. Helmi jäi leskeksi vast’ikään, nyt aika kuluu muun muassa lukemalla. oiset Anna-Liisa Kamulalla teettämämme villasukat sai Helmi Saha. Lastenlapsia on kertynyt jo kymmenkunta ja seuraavaakin sukupolvea on muutaman lastenlastenlapsen verran
Kotona valmistuivat rieskat, pullat, sämpylät ja piparkakut. Job Shadow Day on nykyään eurooppalainen tapahtuma, johon osallistuu tuhansia varjostajia. – Alpo touhusi maatilan hoidon lisäksi 24 vuotta kunnallispolitiikassa, hän oli pitkään Pyhäjärvi-säätiössä, koululautakunnassa, kylätoimikunnassa, metsästysseurassa ja kalasti paljon, Helmi luettelee. Pariskunta poimi paljon viinimarjoja ja puolukoita, Alpo oli kova sienestäjä. Myös pieniä retkiä sukulaisten luokse on suunnitteilla ja Helmin mieli tekisi päästä vielä Lappiin. Ne olivat mielenkiintoisia reissuja ja Lappia tuli kierrettyä monessa eri paikassa. ELÄMÄ SOLJUI HILJALLEEN , kunnes eräänä aamuna 14 vuotta sitten Alpo oli lähdössä sahuulle ja Helmi katsoi hänen menoaan ikkunasta. Surun keskellä tässä vielä eletään. Tässä Salmessa on paljon entisiä koulukavereita ja naapureita joihin ei ole ehtinyt yhteyttä pitää, Saha pohtii. – Silloin kun Alpo oli vielä terveenä, teimme joka kesä viikon retkiä Lappiin perheen kanssa ja lasten aikuistuttua Alpon kanssa kahdestaan. Pitelin hänen päätään, ettei ihan lumessa ole. Helmi juoksi hänen avukseen ja soitti ambulanssin. Oli se helpottava tunne, kun tieltä alkoi renkaiden ratina kuulumaan ja ambulanssi tuli. Mummu muutti asumaan Pyhäsalmeen pian sen jälkeen kuin vaari kuoli. Helmin ja Alpon aloittaessa navetassa oli viisi lehmää, mutta he kasvattivat tilakokoa niin että lopulte heillä oli kolmattakymmentä lypsävää ja nuorkarjaa päälle. Helmi itse täyttää ensi tammikuussa 80 vuotta. Kun maatilasta luovuttiin, Sahat ahkeroivat metsänistutuksen parissa. Juhannukseksi Alpo pääsi kotiin ja Helmi aloitti omaishoitajana. Vatessäätiö toi tapahtuman Suomeen vuonna 2014 ja on siitä lähtien koordinoinut sitä. 6 2018 N:o 18 Torstai toukokuun 3. Alpo kääntyi tupaa kohti ja tuupertui lumihankeen. Lapset kuitenkin soittelevat joka päivä ja käyvät tässä auttelemassa. MAALISKUUSSA HELMI jäi sitten yksin, kun Alpo nukkui pois 82-vuotiaana. Helmi Saha sai kiitoslahjana Pyhäjärven Sanomat -villasukat. Koskee vain uusia kotimaan tilauksia. Maatilaa he pitivät vuoteen 1991 saakka. HELMIN EI TARVINNUT miettiä töitä kodin ulkopuolelta, siitä maatalo piti huolen. Vaari, Eino Saha oli tullut Pyhäjärvelle Toholammilta ja Helli-mummu Haapavedeltä, Helmi kertaa. Päivä on mahdollisuuksiTARJA MYLLYLAHTI Job Shadow Day näkyi myös Pyhäjärvellä Jonna Metsälä pääsi seuraamaan työtä Kirsti Törölän vaateliikkeeseen.. Alpo oli 3 vuorokautta kuukaudesta Köpsillä hoidettavana, muuten Helmi hoiti hänet kotona. Se oli Alpon lapsuudenkoti ja hänen vanhempansa, mummu ja vaari, asuivat samassa taloudessa. – Oudoltahan se nyt tuntuu, kun Alpoa ei enää ole. Alpon oikea puoli halvaantui, hän kävi toimintaterapiassa ja puheterapiassa. Kotihoitajat kävivät loppuvaiheessa auttamassa aamuin illoin. Eräässä vaiheessa myös Helmi itse oli kova neulomaan ja piti koko perilliskatraansa villasukissa. Surun keskellä tässä vielä eletään TYÖN VARJOSTAMINEN tai seuraaminen eli jobshadowing on nopeasti kasvussa oleva menetelmä, jolla siirretään tietoa työn sisällöstä työssä aloittavalle henkilölle. Omaishoitajan työntäyteiseen arkeen on pitänyt keksiä uutta sisältöä. Kotitalo on nyt perillisten hyvässä huomassa, mistä Helmi on hyvillään. Jatkoa edelliseltä sivulta. – Tais halvata, Alpo sanoi. Alpoa kotitalosta lähtö suretti, mutta Helmistä oli mukavaakin päästä palvelujen äärelle. Kesä kun tulee, niin ajattelin lähteä kyläilemään. Helmille riitti työtä kotona: oli pihahommat, leikattava ison pihan nurmikko, laitettava tulet talvisaikaan pannuhuoneeseen aamuin illoin ja lämmitettävä tuvan uunia. Jutun juuret kahvipöytäkeskusteluihin, tilaa oman kylän uutiset kotiin kannettuna! 040 772 0231 – PIDIMME ALPON kotitilaa Emoniemessä. Emoniemestä Sahat muuttivat Pyhäsalmeen. Helmi on alkanut lukemaan kirjoja, erityisesti kiinnostavat kotimaisten naiskirjailijoiden, kuten Laila Hirvisaaren tai Enni Mustosen, historialliset teokset. Irlannissa on vuodesta 2009 alkaen järjestetty erityinen Job Shadow Day -päivä, jossa toimintarajoitteiset ihmiset pääsevät tutustumaan unelmatyöhönsä. päivä 3 kk / 18€ norm.24€ www.pyhajarvensanomat.fi Tarjous voimassa 9.5 saakka. – Katsoin että jotakin raskasta se kantaa, ja se putosi kädestä. JOB SHADOW DAY on hyväntahtoisuuden päivä, jona pyritään järjestämään onnistuneita kohtaamisia työnantajien ja työn seuraajien välillä
Myös vakuutuksista huolehtii tapahtumaa koordinoiva Vates-säätiö. Työnantajat suhtautuivat kokeiluun positiivisesti. Kun opastin ja ohjeistin, Jonna teki antamiani tehtäviä oma-aloitteisesti ja reippaasti ja kertoi päivän olleen mukavaa vaihtelua. Torssoset veivät pilkkimismajan Lappiin ja sitä päästiin testaamaan pari viikkoa sitten. Kelpo-hankkeessa olemme saaneet muutamia kehitysvammaisia palkkatöihin aivan normaalilla palkalla, Tarja kertoo. Hän tekee puolikasta työpäivää työllistämishankkeiden parissa, nyt pilkkiharrastuksellekin on vapautunut lisää aikaa. – On hyvä että yhteiskunta pitää kaikista huolta, mutta välillä ajatellaan liikaa valmiiksi toisen puolesta. päivä 7 – TAMMIKUUN ALUSSA tulin eläkeikään, mutta en minä osaa täysin pois töistä jäädä. – Mielellään tarjosin mahdollisuuden. Päivän aikana työnantaja antaa työn seuraajalle mahdollisuuden tutustua työpäivään seuraajaa kiinnostavassa työssä. Nyt on enemmän aikaa polttopuiden teolle sekä harrastuksille, joista tärkeimmät ovat pilkkiminen ja hanurinsoitto. – Teen puolikasta työpäivää tämän hankkeen loppuun asti ja sitten haetaan uutta hanketta tai vastaavaa työtä. Myyntialalla hän oli vuosina 1984 – 2000. Työn seuraaminen sopii erityisesti henkilöille, joiden työllistymistä vamma tai sairaus vaikeuttaa. – Pohjoisessa pilkkiessä tuulee tuntureilta, siellä tulee aina kylmä. Jos molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä, voi työkokeilu poikia palkkatuetun työjakson. Maunon jäätyä puoliksi eläkkeelle, hankkeen toista puolikasta tekee hänen vaimonsa, 4H:n toiminnanohjaaja Sari Fagerlund-Torssonen. Kaikki työtä seuraavat olivat päässeet osallistumaan työntekoon, vaikka työnantajilla ei ole velvoitetta järjestää tekemistä. 2018 N:o 18 Torstai toukokuun 3. Kristiina Kinnunen tutustui työhön Anu Mustaparran yrityksessä. Pilkkimismaja on moottorikelkan perässä vedettävä lämpöeristetty maja, jossa ei tule vilu pilkkiessä. Jos uudestaan kysytään, aion olla taas mukana, Kirsti Törölä kertoo. Job Shadow Day voi olla päivä jona pääsee osalliseksi työssäkäyvien maailmasta ja saa elää hetken unelmaa, joka on muuten saavuttamattomissa. – Vaimo voitti, joutuu Mauno myöntämään. KOLMIVUOTINEN Rohkeutta yrittämiseen –hanke pyörii vielä tämän vuoden loppuun saakka. Marja Toivanen sai kurkistaa työpäivään Alinan Konditoriassa. Anun Kauneus Ateljee Hius & Hoito, Vaateliike Kirsti, Alinan Konditoria ja Arjan Ruokala tarjosivat neljälle naiselle mahdollisuuden päästä seuraamaan toivomaansa työtä. Vuosittain noin 16 – 18 nuorta on päässyt hankkeen kautta työkokeiluun ja 10 – 12 on sijoittunut yrityksiin palkkatuella. Olen halunnut aina kokeilla jotain uutta ja minulla on ollut hyvä tuuri, kun olen päässyt mihin olen halunnut, Torssonen pohtii. Voidaan ajatella että vammaisen ei tarvitse tehdä töitä, vaikka ihminen haluaisi ja olisi kykyä. Sen tarkoituksena on saada alalta työkokemusta ja vahvistaa näkemyksiä alasta. Tarkoituksena on myös tuoda esille erityistarpeita omaavien henkilöiden osaamista ja motivaatiota työntekoon. Tähän saakka hankkeet on rahoitettu TEtoimiston kautta kansallisella rahoituksella, vuosittain myönnetään määräraha työllistämishankkeille. – Työkokeiluajalta saa työmarkkinatukea mutta ei palkkaa. Tarja kertoo, että tapahtuma on myös keino näyttää, että työvoimaa on sielläkin missä ei osata ajatella. No kumpi voitti. – Job Shadow Day onnistui hyvin. Kyse oli vain muutaman tunnin jaksosta. – Tavoitteena on saada palkkatukijakson päätteeksi yrityksestä vakituinen työpaikka, joidenkin kohdalla näin onnellisesti on käynytkin, Mauno sanoo. Kaveri teki itselleen pilkkimismajan, niin sanoin, että minunkin pitää saada tuollainen, ettei tarvitse kylmässä pilkkiä, Mauno sanoo. Päivä voi olla myös mahdollisuus löytää ala, jossa voisi oikeastikin työskennellä, Kelpokehitysvammaisen polku työelämään -hankkeen projektipäällikkö Tarja Myllylahti sanoo. Minusta on mukavaa tehdä töitä, näin nuorella miehellä on vielä kova halu jatkaa työntekoa, Mauno Torssonen virnistää. Ihminen voidaan myös rajata kaiken työnteon ulkopuolelle jos työkyky ei ole sataprosenttinen, vaikka tarjolla voisi olla töitä joita henkilö kykenee tekemään. Sen kohderyhmänä ovat 18–29-vuotiaat työttömät nuoret, jotka TE-keskus ohjaa Torssosen pakeille. Sen jälkeen Mauno oli ravintola-alan töissä Cabaret Oscarissa, kunnes perusti oman myyntialan yrityksen. Tosin kun nyt siirrytään maakuntamallin, niin rahoitusjärjestelmä on vielä kysymysmerkki, mitä ja mistä kautta sitä voidaan hakea, Torssonen miettii. Mauno hankkii nuorille työkokeilupaikkoja. Työkokeilussa saatu työkokemus usein kypsyttää ja vahvistaa nuorten urasuunnitelmia. Lamminaholta kotoisin oleva Torssonen lähti 18-vuotiaana Pyhäjärveltä maailman tuuliin; hän kävi jyrsijäkurssin Oulussa ja pääsi heti töihin Tampereelle Tamrockiin. Myös TE-keskuksen kanssa yhteistyössä pidetty yrittäjäkurssi synnytti paikkakunnalle kaksi tälläkin hetkellä toiminnassa olevaa yritystä. TORSSONEN VAIMOINEEN onkin kova pilkkimään. Mauno Torssonen vetäytyi tammikuun alusta asti osa-aikaeläkkeelle. Puolet palkalla, puolet pilkillä Mauno Torssonen jäi vuoden alusta osa-aikaeläkkeelle. Näin nuorella miehellä on vielä kova halu jatkaa työntekoa TORSSOSTEN KUVA-ALBUMI TORSSOSTEN KUVA-ALBUMI en päivä, ei varsinaista työnhakua. TORSSONEN PALASI Pyhäjärvelle ja aloitti neljännen ammattiuransa, tällä kertaa työllistämishankkeiden parissa. NYKYISEN HANKKEEN päättyessä on tavoitteena hakea rahoitusta seuraavalle vastaavalle hankkeelle. Joka puolella oli iloisia ja aurinkoisia ihmisiä. – Minä hoidan käytännön asiat, haastattelen työntekijät, teen yrityskäynnit ja hoidan työkokeiluja palkkatukiasiat, Sari puolestaan hoitaa hankkeen hallinnolliset tehtävät kuten erilaiset hakemukset, Mauno valottaa. Nyt vuoden loppuun saakka kestävä Rohkeutta yrittämiseen –hanke on Maunolle neljäs hanke. TARJA MYLLYLAHTI TARJA MYLLYLAHTI. Vaimon kanssa saatiin istua vastatusten ja pidettiin kalakisa. – Kaikki olivat hyvin iloisia ja onnellisia, kun pääsivät kurkistamaan työpaikoille. TARJA HAASTATTELI työn seuraamisesta kiinnostuneet, sopi työn seuraamisesta yritysten kanssa ja huolehti että päivä sujuu kaikin puolin mallikkaasti. – Kyllä tämä on minun juttuni, yksi niistä omista aloista. Viime viikon tiistaina Job Shadow Day jalkautui myös Pyhäjärvelle. Osa voi löytää oman alansa, osa voi huomata ettei ala sovikaan minulle, Mauno kertoo. – Nuoret tulevat olemaan jatkossakin pääasia hankesuunnitteluissa. Tai sitten menen pilkille, Torssonen hymyilee. Työkokeilujaksolta nuori saa työmarkkinatukea. Heillä on mökki Näätämössä, Pohjois-Lapissa, johon he suuntaavat aina ajan antaessa myöten. – Hyvin se toimi, kopissa on säänkestävä muovitettu vaneri ja 50 millin lämpöeriste, niin hyvin tarkeni
Miia Haapapuro sai kuuden vuoden kursseilla käymisen päätteeksi taiteen perusopetuksesta todistuksen ja stipendin. KUVAAMATAITO ON ollut valinnaisaineena koulussakin ja Miia piirtelee ja maalailee myös kotona. Valkoisen paperin syndroomaankin on saatu kurssilta hyviä eväitä. – Kun oppilaat valmistuvat ja lähtevät kurssilta, tuntuu niin kuin omasta sydämestä lähtisi osa. Jotkut haluavat tehdä ohjeen mukaan, toiset haluavat lisätä omaa. Taloustaitajille kannustusta Ilona Karvonen, Valtteri Niskanen, Sampo Joro, Venla Tölli ja Pietari Linna saivat palkkioksi taloustaidoistaan stipendit. Päättelykykyä ja päässälaskutaitoa vaativissa tehtävissä käsiteltiin monenlaisia aiheita koroista ja markkinoinnista digitalisaatioon. Siihen on vaikea valmistautua lukemalla, koska tehtävien aiheita ei voi etukäteen tietää ja kysymykset ovat sellaisia, että niissä joutuu soveltamaan oppimaansa tietoa. Rajoituksia ja kieltoja ei ole, Irina kertoo. – Tehtävissä vertailtiin esimerkiksi pikavipin ja kulutusluoton eroja, Sampo Joro sanoo. – Aika on mennyt nopeasti, hän kertoo. TAITEEN PERUSOPETUS on kouluajan ulkopuolella tapahtuvaa ensisijaisesti lapsille ja nuorille suunnattua opetusta, jonka yleisen oppimäärän laajuus on 500 tuntia. – Eräässä tehtävässä piti selostaa, mitkä palvelut ja kohteet koulumatkan varrella ovat julkisesti rahoitettuja, Venla Tölli kuvailee. – Yritän tuoda joka vuosi kurssille jotain uusia teemoja, jotta aiheet eivät toistuisi. Kilpailu on oppilaalle hyvä näyte osaamisesta, Heiskanen toteaa. Taiteen lisäksi Miia harrastaa tanssia. Kurssilla voi halutessaan jatkaa valmistumisen jälkeenkin. Tehtävä oli melko haastava varmaankin siksi, jotta syntyy eroja kilpailijoiden välille, historian ja yhteiskuntaopin opettaja Janne Artturi Heiskanen arvelee. JOKA KUNNASTA parhaiten menestynyt oppilas osallistuu karsintaan, josta opettajaraati valitsee 30 parasta valtakunnalliseen finaaliin, joka järjestetään Helsingissä 25. – Kaikki unelma-ammattini liittyvät jotenkin taiteeseen. – On tärkeää, että on myös sellaisia kokeita, joihin ei voi valmistautua tiettyjä asioita lukemalla. – Tehtävä, jossa täytyi tunnistaa ammatteja jotka tulevat muuttumaan tai häviämään digitalisaation myötä, oli mielenkiintoinen. – Luokassa ei saa kuulua, että en minä osaa. Kuusi vuotta on jankattu sitä että pitää olla rohkea ja uskaltaa käyttää värejä, Miia kuvailee. Voin antaa erikoisteemoja ja neuvoa, Irina sanoo. Nyt kuvataidekurssi jää kesätauolle ja uusi kausi alkaa taas syksyllä. Esseetehtävässä oli aineistona kaksi kuvaajaa, muistaakseni bruttokansantuotteesta ja kestävän kehityksen indeksistä. VOITTAJAKAARTI KERTOI , että kilpailussa oli hyötyä sekä koulussa että kouluajan ulkopuolella opituista asioista. Kursseilla on ehditty kokeilla monenlaisia eri tekniikoita. 8 2018 N:o 18 Torstai toukokuun 3. En ollut kauheasti valmistautunut, muuten kuin mitä olin tunneilla kuullut, Valtteri Niskanen kertoo. – Yhdessä vaiheessa kaikki työt olivat kotona seinällä, mutta muutin sisustusta ja nyt niitä ei ole esillä, Miia kertoo. Osuuspankkiryhmä haluaa yhteistyön kautta kannustaa ysiluokkalaisia sekä kaikkia nuoria kartuttamaan taloustaitojaan nuoresta saakka. Kilpailu on järjestetty ensimmäisen kerran jo vuonna 1966. Se pääseekö Venla finaaliin, ei ole vielä ratkennut. Opettajan antamista opeista oli aika paljon hyötyä varsinkin korkoprosenttitehtävässä, Venla kiittelee. – Tulos tuli aika yllätyksenä. Jokilatvan opiston opettaja Irina Trifonovan ohjaaman kuvataidekurssin neljästätoista kurssilaisesta yhdellä tuli tänä keväänä oppimäärä täyteen. TALOUSTIETOKILPAILUN tavoitteena on lisätä nuorten kiinnostusta yhteiskunnallisiin asioihin ja talouteen. Kansalaisopistolla on hyvät materiaalit ja tarvikkeet ja paljon erilaisia mahdollisuuksia mitä kurssin aikana voi tehdä. Osuuspankki muisti voittajia stipendeillä, joita luovuttamassa oli Tarja Saastamoinen OP Suomenselästä. Toiseksi tuli Pietari Linna ja kolmannen sijan jakoivat Sampo Joro, Valtteri Niskanen ja Ilona Karvonen. Pyhäjärvellä palkittiin tänä vuonna poikkeuksellisesti viisi kilpailijaa, koska kolmannelle sijalle tuli kolme oppilasta tismalleen samalla pistemäärällä. – Monen kurssilaisen mielestä välipala on aina paras hetki, Irina kertoo nauraen. Palkitsemista juhlittiin kakkukahvien merkeissä Osuuspankilla viime viikon torstaina. toukokuuta. Kurssikerta kestää kaksi tuntia ja 15 minuuttia, joten välissä pidetään tauko ja rentoudutaan. – Minäkin luin vain yhteiskuntaopin kirjasta jonkun kappaleen, jota opettaja suositteli. 500 tuntiin mahtuu monta tekniikkaa Opettaja Irina Trifonova onnittelee kurssilta valmistuvaa Miia Haapapuroa.. Pyhäjärven priimus oli Venla Tölli. – Myös yrittämiseen liittyviä kysymyksiä oli aika monta, Pietari Linna muistelee. – Kilpailun nimi muutettiin Taloustietokilpailusta Taloustaitokilpailuksi, kun pääyhteistyökumppaniksi vaihtui Osuuspankki, Heiskanen kertoo. MIIA ALOITTI kuvataidekurssilla käymisen kahdeksanvuotiaana. Minua kiinnostavat esimerkiksi sisustussuunnittelijan, floristin, kosmetologin ja parturin työt. päivä VUOSITTAIN järjestettävässä Taloustaitokilpailussa peruskoulun ysiluokkalaiset pääsevät testaamaan talouteen liittyvää osaamistaan. Taloustaitokilpailu poikkeaa tavallisista kokeista. HISTORIAN JA yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry:n järjestämä kilpailu on vanhin edelleen toimiva koko ikäluokalle suunnattu koululaiskilpailu Suomessa. Kaikki työt kuuden vuoden ajalta ovat tallella
Taluttajien Maria Ojalan ja Ilona Karvosen mielestä paikalla kävi vaihtelevasti kyyditettäviä. RUOKASALIN puolella oli kahvion ja onnenpyörän lisäksi askarteluja kasvomaalauspisteet. – Siellä on koko ajan ollut todella pitkä jono. – Alussa oli tosi hiljaista, mutta nyt lopussa ihmiset ovat hoksanneet käydä täälläkin, he tuumivat yhdessä nyökytellen. Jokainen lapsi sai askarrella ja koristella omannäköisensä naamarin. päivä 9 Ristikko Vapputapahtumassa riitti puuhaa Salmen koulun seiskaluokkalaiset huoltajineen ja luokanvalvojineen järjestivät lauantaina lasten vapputapahtuman keskuskoulun tiloissa. Tarjolla oli poniajelua kahdella shetlanninponilla. Tytöt työskentelivät kasvomaalauksessa koko tapahtuman ajan taukoja lukuun ottamatta. Tapahtuman ohjelmassa oli erilaista puuhaa askartelun ja liikunnan parissa. Ristikon ratkaisu löytyy sivulta 13.. – Suosituin kuva, jota olemme maalanneet on kyllä selvästi ollut ilmapallot, Moona pohtii. Pauliina Estola Ylh. Kaiken kaikkiaan seiskojen tapahtumassa kävi hyvin porukkaa ja järjestäjät olivat tyytyväisiä tapahtuman suosiosta. Kummitusrata oli päivän vetävin kohde. 7D:n luokanvalvoja Suvi Nissinen sanoo, että päivän suosituin kohde oli kummitusrata. LIIKUNTASALISSA lapsilla oli mahdollisuus onkia ja päästä testaamaan taitojaan keppihevosja temppuradalla. Linnea Ojala (vas.) ja Moona Pellilä pitivät työstään kasvomaalauksen parissa. 2018 N:o 18 Torstai toukokuun 3. He keräävät yhdessä varoja luokkaretkeä varten. Suosituin kuva oli ilmapallo. Oik. Vieressä päästiin kokeilemaan, kuinka kovaa pystyttiin lämimään salibandymailalla ja pallolla. – Paljon on porukkaa käynyt, he toteavat yhdessätuumin. Ehdottomasti vetänyt eniten väkeä, hän kertoo. LUIOmanin Marku s puun" " Häitepsien YÖei ole frega pakonilm irynnäkAaltokuljetapnea Hus! lento§ toimia ITÄÄ kamfeLuopiomaisJaa kko liikkuvaa taistelua ASTIOITA idän kieli vy! A tuotantoalueita PUOLIKSI raha SUJA pääkaup. Kasvomaalauspisteellä työskennelleet oppilaat Moona Pellilä ja Linnea Ojala olivat tyytyväisiä päivän kävijämäärään. Koko tapahtuman ajan sen edessä odotti pitkä jono. KOULUN pihamaallakin oli toimintaa. Aa rn e kö JENGI ryhmä § taa Kasta x2 tissa Jo rm a Ke m pp ain en 20 17 SYNNYTTÄÄ Oulun alue A 1 ” ” Mestiksessä pyörii raveissa piika renki T säteilevää kipua METALLI Tuu va nen Nortia kinen T oisissa metodi ” ” T peite rikin Viime viikon lehdessä ristikko oli jäänyt epäselväksi, joten julkaisemme sen lukijoiden toiveesta uudestaan
Vapaaehtoinen maksu yhteisvastuulle. Seurakunnan kuoro ja Jokilaaksojen musiikkiopisto. 2018 Kaivaten ja kiittäen Aila ja Heino perh. klo 15.00 myyjäiset ry:llä. klo 14.00 hartaus Köpsinrinteellä. Torstai 10.5. Jeesus sanoi, minä olen ylösnousemus ja elämä. Kiusaukset ja vanhan minämme varjot pyytävät oikeutta palata elämäämme ja lannoittavat tuota epäuskon kryytimaata. klo 18.00 Ystävä-ilta yhdessä SPR:n kanssa Lähimmäisen kammarissa. 3.1. klo 16.00 raamattupiiri Lähimmäisen kammarissa. 11.4. Ainoa asia jonka voimme tehdä on sanoa, Jeesus on Herrani! Tänään on hyvä päivä lakata jahtaamasta omaa häntäänsä ja keskittyä Jeesukseen. klo 13.00 seurat ry:llä. 10 2018 N:o 18 Torstai toukokuun 3. Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahvit Verkkorannassa ja yhteislaulutilaisuus Suvilinnun lauluvihkosista, laulutilaisuuden tuotto Kirkon Ulkomaanavun hyväksi . Lehtomäki s. 0400 395220, lisätietoja lähetyssihteeriltä p. sunnuntai pääsiäisestä) klo 10.00 sanajumalanpalvelus pääkirkossa. 26.5. klo 10.30 Kultaisen iän kerho srk.keskuksessa. Joku on vain väsynyt tavoittelemaan yhä suurempaa Jeesuksen ja Jumalan läsnäolon tuntua. Silloin koko ihmiskunta armahdettiin ja ihmisen ainoaksi tehtäväksi jäi ottaa vastaan Jeesus ja sen jälkeen Pyhä Henki tekee lopun työn. Perjantai 4.5. Lämmin kiitos osanotosta. sunnuntai pääsiäisestä) klo 10.00 sanajumalanpalvelus pääkirkossa. (5. Milja ja Raimo perh. Arja ja Reima perh. Eira ja Jorma perh Seppo perh. (Helatorstai) klo 10.00 messu pääkirkossa. Rovastikunnan retki Lähetysjuhlille Kuopioon. HAUTAAN SIUNATTU: Keijo Johannes Vesterinen 62 v. Keskiviikko 2.5. Jeesus oli sanonut omista kivuistaan ja peloistaan huolimatta Isälleen, tapahtukoon sinun tahtosi. Kipuja on monia. Pääsiäisen jälkeen ajatus viipyy yhä ristin miehessä. klo 18.00 Sanan ja rukouksen ilta Pyhän Annan kirkossa. klo 12 mennessä kirkkoherranvirastoon p. klo 10.30 eläkeliiton kerhon kevätjuhla srk. Usko on paradoksi, jossa ihmisen omalla toiminnalla tai epäilyksillä ei ole vaikutusta siihen suhteeseen jonka Jumala tahtoo luoda luotuunsa. klo 15.00 rukouspiiri Lähimmäisen kammari. Löytösoppi p. Hän rukoili ja huusi sitä tuskaa, joka syntyy kun joutuu eroon Isästä, kun suhde Jumalaan on poikki. 0400 395 223. Silja ja Seppo perh. Perjantai 11.5. 1917 k. 040 5118674. Eija ja Keijo perh. keskuksessa. 0400-395 220 Kirkkoherranvirasto ma-pe klo 9-12 www.pyhajarvenseurakunta.fi PYHÄJÄRVEN HELLUNTAISEURAKUNTA Kellopolku 1, Pyhäsalmi Hengenravintoa Tuomaat Rakkaamme Vieno Maria KANGASHARJU o.s. Martti ja Martta perh. Jumala teki kaiken valmiiksi kerralla kaksituhatta vuotta sitten. Keskiviikko 9.5. klo 13.30 hartaus Lähdetien viriketilassa. Suurin synti, jonka hän otti kantaakseen, oli eromme Jumalaan. Joku epäilee sitä, onko varmasti pelastettu, joku omaa uskonsa kestävyyttä, joku uskonsa määrää. Muut sukulaiset ja ystävät. Tapio Laakso kirkkovaltuuston jäsen Pyhäjärven seurakunta. Lauantai 12.5. Sunnuntai 6.5. Torstai 3.5. klo 18.00 päiväkerho ry:llä. klo 14.00 Äitienpäiväkonsertti Pyhän Annan kirkossa. 9.5. Korvauksena tarvikkeet ja vapaaehtoinen maksu työstä. LÄHIMMÄISEN KAMMARI JA KIRPPUTORI LÖYTÖSOPPI avoinna ma-pe klo 10-14. Polkupyöränkorjaajat paikalla ma 7.5. Maanantai 7.5. päivä Seurakuntatiedot Sunnuntain sana PYHÄJÄRVEN SEURAKUNTA Oikotie 6, 86800 Pyhäsalmi Puh. klo 13.00 mennessä 040 772 0231 ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi Onnittele äitiä lehdessä ! Laita äitienpäi vätoivotu ksesi tekstivies tillä tai WhatsAp pilla yhteystie tojesi kanssa. Olemme uskomme kanssa kuin kissa, joka jahtaa omaa häntäänsä. Onnittelu n hinta 8€ Kiv ide ! JOKAINEN MEISTÄ, suurinkin uskon sankari, kipuilee oman uskonsa kanssa. (6. Sunnuntai 13.5. läheisten läsnä hyvästä hoidosta kotipalvelua ja Jaatisen Palvelukotia ollessa odottamaan ylösnousemusta. klo 1014. Tule huollattamaan pyöräsi kesäkuntoon. Rakasta äitiä, mummua ja isomummua Rakkaamme saatettu haudan lepoon 28.4 Kiitämme äidin Sisaret perheineen. Tapio Räisänen, raamattutunti: Jumala kantaa, kasvattaa ja rakastaa. Ristin tapahtumissa piirtyy tarkka kuva kolmiyhteisestä Jumalasta, Ihmisen poika joutuu hylätyksi ja hän heittäytyy Isän käsiin tietäen että Pyhä Henki tulee herättämään hänet kolmantena päivänä. Joku taistelee koko asetelman järkevyyden ja todenperäisyyden kanssa ja pelkää uskovansa varmuuden vuoksi. Hän ei epäillyt Getsemanen kuutamossa Isäänsä, kun hän toivoi maljan menevän ohitseen, eikä hän epäillyt ristillä Jumalan tarkoitusperiä huutaessaan, ”Miksi minut hylkäsit”. 040 6565080 www.kukkamarleena.fi Palvelemme ma-pe 9-17 la 9-14 su suljettu Ensi viiko o äitienpäiv ! ilmoitusaineistot pe 4.5. Sanoa, ota Jeesus sinä tuo kaikki epäily ja murhe huolehdittavaksesi ja anna minulle sinun rauhasi. klo 18.00 kuoroharjoitukset srk.keskuksessa. Kari ja Marja-Liisa perh. klo 16 TI 8.5 Rukousilta klo 19 Olet tervetullut tilaisuuksiin! juhlat ja eri tilaisuudet myös kotona Perinteistä ja luotettavaa KUKKAJA HAUTAUSALAN PALVELUA • ARKUT, UURNAT • KULJETUKSET • AMMATTITAITOISET SIDONTATYÖT • HAUTAKIVET KAUTTAMME Palotie 1, Pyhäsalmi, Puh. PE 4.5 Rukoushetki klo 12 SU 6.5 Ehtoollisjuhla klo 11 Lastenleirin suunnitt. Ilm. klo 16.00 raamattupiiri Lähimmäisen kammarissa
Jari Aho, Matti Huttunen ja Pekka Hurskainen laskivat seppeleen veteraaniyhdistysten puolesta.. Veteraanijoukko harvenee, veteraanijärjestöjen toiminta hiipuu ja toiset ottavat vastuuta järjestelyistä. Meidän keskuudessamme on vielä heitä, joille nuo sotavuodet eivät ole vain historiaa vaan omaa kokemusta, elettyä ja koettua. JUHLAPUHEESSAAN Pyhäjärven Sotainvalidiyhdistyksen puheenjohtaja Kimmo Sarkkinen muistutti, että sodan käyneet veteraanit ovat jo kaikki yli yhdeksänkymmentävuotiaita. Vastuu siitä siirtyy perinneyhdistyksille. Yhteisöllisyys saman kokeneiden kesken auttoi päivästä toiseen. Naisosastot pitivät erilaista toimintaa yllä, keräsivät rahaa, tavaraa ja muuta apua perheille, joiden isä palasi sodasta huonokuntoisena. Sarkkinen valotti myös veteraanityössä tapahtuvia muutoksia. – Meitä oli talvisodassa neljä ja jatkosodassa viisi veljestä. Sodankäynyt sukupolvi vähenee vuosi vuodelta. Katsotaan onko osallistujien määrä vuoden päästä entisestään vähentynyt, Jouko pohti. Tuo uhri tulee muistaa vielä silloinkin, kun veteraaneja ei enää keskuudessamme ole. – En oikeastaan pelännyt silloin, se oli ennemminkin sellaista jännitystä. Yksi kaatui jatkosodassa ja kaikki muut haavoittuivat. – Siitä on 73 vuotta, kun Suomen osalta toinen maailmansota päättyi. Leijonilla on ilo olla mukana juhlaa järjestämässä, hän totesi. KANSALLISEN veteraanipäivän juhliminen aloitettiin perjantaina perinteiseen tapaan seppeleenlaskulla sankarihaudoille. – Ohjelma ei ole paljon muuttunut, mutta ennen saattoi olla sali täynnä väkeä. – Kun Sotainvalidiyhdistys perustettiin välirauhan aikana, yhteiskunnan tuki puuttui lähes tyystin sodassa haavoittuneilta ja veteraaneilta. Mutta nyt on unissa pitänyt välillä juosta karkuun, Jouko kertoo. Puheenvuoronsa päätteeksi Kiviniemi ilmoitti, että Pyhäjärven kaupunki tulee jatkamaan veteraanien, heidän puolisojensa ja leskien avustajatoimintaa vaikeasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta. Pitkä ja raskas vaihe Suomen historiassa oli tullut päätepisteeseen ja oli aika kääntää uusi lehti. Kirkkoherra Mirva Ahola muistutti puheenvuorossaan tarinoiden merkityksestä. – Veteraanipäivän luonne muuttuu. JUHLAN AVASI LC Pyhäsalmen presidentti Esko Rasila, joka muistutti puheenvuorossaan, että päivän keskeisenä teemana on veteraanien perinnön siirtyminen seuraaville sukupolville. päivä 11 Yllätä YSTÄVÄSI! LÄHETÄ ONNITTELUT LEHDESSÄ. Muutama keskeinen asia traditiossa on kiistämätöntä ja jää elämään, kuten se että sodassa olleet miehet ja naisetkin maksoivat vapaudestamme hyvin kalliin uhrin. Juhlalla haluttiin osoittaa kunnioitusta kaikille sodissa mukana olleille sotilaille, rintamalotille, kotirintaman toimijoille sekä menehtyneille sankarivainajille. Silloin veteraanipäivän juhlakin oli erilainen. Olen ainoa elossa oleva. KAUPUNGINJOHTAJA Henrik Kiviniemi pohdiskeli puheessaan tradition merkitystä ja sitä, kuinka se muodostuu useammista kerrostumista sukupolvelta toiselle siirtyessään. Sarkkinen kertoi myös veteraanijärjestöjen paikallisyhdistysten merkityksestä vertaistuen antajina. Sarkkinen palautti mieliin veteraanijärjestöjen historiaa ja toi esille myös naisosastojen merkityksen. Ihme että edes olen tässä. Päivänsankareita vielä juhlassa mukana Jouko Heinonen ja Heino Väätti muistavat vielä ajan, kun veteraanisukupolvea oli elossa satamäärin ja sali täyttyi juhlaväestä veteraanipäivää vietettäessä. – Minun sukupolveni on saanut kuulla ainakin että kaveria ei jätetä ja vaikeassakin paikassa tulee rivejä tiivistää ja mennä sisukkaasti eteenpäin. Seppelettä laskemassa olivat Pekka Hurskainen Pyhäjärven Sotaveteraaniyhdistyksestä, Jari Aho Pyhäjärven Rintamaveteraaniyhdistyksestä sekä Matti Huttunen Pyhäjärven Sotainvalidiyhdistyksestä. Ne vaivaavat vieläkin ja olisin ilman niitä paremmassa kunnossa, Heino miettii. Ohjelman musiikkiesityksistä vastasi Jokilaaksojen musiikkiopisto. KULUNEEN VUODEN aikana veteraanien joukko on taas pienentynyt usealla hengellä. Tarinoiden kertominen on ikivanha perinne ja sitä on hyvä pitää elävänä edelleen. Heino Väätti ja Jouko Heinonen muistelivat aikoja, jolloin veteraaneja oli yhä elossa satoja. – Monet lapset ja puolisot kokivat, että sota tuli rauhan myötä kotiin kymmeniksi vuosiksi. Paikallisosastot sammutetaan, mutta kuitenkin siten, että jäljellä olevat veteraanit, puolisot ja lesket saavat tukea piirijärjestön toimesta. – Sitä myötä kuin veteraanisukupolvi loppuu, loppuu myös perinteinen veteraanityö. – Tätä veteraanipäivää viettää kanssamme enää kymmenkunta varsinaista veteraania Pyhäjärvellä. VT. Myöskin viljan siemeniä annettiin, jotta saatiin leipäviljaa kasvamaan. Sankarivainajien ja veteraanien muisto ei häviä tuleviltakaan sukupolvilta. Jouko on Heinoa nuorempi, joten hänen sotataipaleensa jäi lyhyemmäksi. Seppeleenlaskua seuraamassa oli myös yleisöä, mukaan lukien virkeät veteraanit Jouko Heinonen ja Heino Väätti. Sota on välillä yhä molempien miesten mielessä. Veteraanijuhla järjestettiin seurakuntakeskuksessa veteraanijärjestöjen, LC Pyhäsalmen, Pyhäjärven seurakunnan ja Pyhäjärven kaupungin kulttuuritoimen yhteistyönä. Sain sodassa lommoja takaraivoon, käteen ja jalkaan. 2018 N:o 18 Torstai toukokuun 3
Kiuruveden Honkarannassa oli alkamassa Gutsetin hakkuutyömaa. Minä ehdottaisin että pahimpiin mutkiin voisi laittaa mainoksen: Meillä haudataan niin halvalla, ettei kannata elääkään. Unissani kuljen rantojasi kalliolla seisten ihailen saariasi ja hiekkarantojasi. Meitä oli nyt kolme miestä, sahat ja työvehkeet aina yhteen autoon pakattuna. Jotenkin sain mittakeppiin sovitelluksi uudet mitat, ronskipuheisena Rauno tuumasi pomolle: – Aloitetaanko ollenkaan loman jälkeen, heittäen huulta pomolle. Olin otettu Uudistunut lehden layout ja taitto ovat onnistuneita. Rauno Jääskeläinen Honkarannan savotta Kotijärvi Kuinka ihanaa olikaan kasvaa rannallasi Pyhäjärvi. päivä Lukijalta Pintaa syvemmältä Viikon Kökköset WhatsApp-viestinä tai tekstiviestinä meille numeroon 040 772 0231. Savolaisukko vastasi, että ”Tuo oikkee kaista viep Kuopijoon ja vasen viep Iisalameen”. Rauno kaatoi ensimmäisen kuusen, johon minä työnsin vänkärin avustaakseni kaatoa, heti oksat lentelivät iloisesti karsinnassa, jota kesäpomokin ihasteli. Suotta asiakaspalvelua moititaan siksi haluan kiittää omalta osaltani ammattinsa osaavaa henkilökuntaa. ILMAT OLIVAT LÄMPIMIÄ ensimmäisinä viikkoina ja monet hikipisarat vuodatimme sahatessa. 12 2018 N:o 18 Torstai toukokuun 3. Monena iltana olimme vaimon kanssa myöhään lakassa. Kävimme myös monet kerrat silloisessa Kiuton baarissa kahvilla töistä palatessamme. Järvi lepäsi peilikirkkaana. Muistetaan hyvät tavat viestin kirjoittamisessakin. tekstiviestipalsta NAPAKASTI sanottu! Kirjoita kehut, kiitokset, keljuilut jne. Minä olin lähellä kolmeakymmentä ikävuotta oleva hakkaaja. Työjohtajana oli loman tuuraaja. Uutta oli siirtyminen jalkamitoista desimetrimittoihin elikkä senttimittaan. Saatiin uusia fiksuja edustajia. Eri fonttien käyttö voidaan yhdistää kivasti kirjoitusten sisältöihin, joista Pyhäjärvi ennen vanahaan -palsta on erityisen kiinnostava S.Nuotioniemi TURISTI KYSYI Lapinlahdella, mihin tämä tie oikein vie. Minä olin Kumpulaisen Ollin kanssa savotoinut heinäkuun alkuun saakka, joten se työmaa oli loppunut. Asiakasnumero 255 on otettu mahtavasta palvelusta. Antaisin neuvon eräälle puolueen puheenjohtajalle: Julkaise aivan henkilökohtainen vihje, miten avioliitossa petetään puolisoa puoluesihteerin kanssa, että vaimo ei huomaakaan. Paavo kirjoitti Pyhäjärven Sanomissa, että keltainen viiva tiessä ärsyttää painamaan kaasupolkimen pohjaan ja ohittamaan. klo 12.40. Siitä aloitimme työt. Uuden palstan etsiminen oli edessä. Metsuri Olavi oli hoikasta varrestaan huolimatta ankara työn raataja metsässä, oli kai jo nuoruudessaan särkenyt selkänsä kovalla työllä. Kaarlo Nivala Ajatelmia OLI KESÄ -74, serkkupoika Rauno tuli käymään ja alkoi puhella: – Lähdetkö kaveriksi pöllien tekoon. Erään työpäivän iltana palasimme kaikkine kamppeinemme Honkarannan työmaalta kotiin. Vaikka työ oli kovaa, tässä Honkarannan kesäsavotassa olen näitä kesäisiä työpäiviä monta kerta lämmöllä muistellut. ”Kevät toi kevät toi muurarin” ja niin edelleen. terkkarin ajanvaraus n. Olet muistoissani aina. Sahoja huollatimme Kiuruvedellä Hiltusen liikkeessä, josta Rauno vaihtoi uuden sahankin savotan alussa. Turisti kysyi, että entä jos minä ajan keskikaistaa, niin ukko sanoi että ”Se viep hautuumaalle”. OLI HEINÄKUUN 25:S päivä kun menimme ensimmäistä kertaa Honkarantaan. Päättäkää oman järjen mukaan ilman painostusta. Syksyllä joskus Tuuli raivosi uhkaavasti Silloin järvi oli synkkä, pelottava. Olavi menehtyi sairauskohtaukseen vuonna 1995. Hakkuu Honkarannassa kesti noin kuukauden. Rauno oli Gutsetin vakiohakkaaja, minä olin heittomies tänne työmaalle. Aamulla kun herään on kuin olisin ollut siellä. Tämä toisi suuren äänivyöryn ja pääministerin paikka olisi varma. Ilma Heikkilä Salla Viikon kuva MINNA MONTONEN Pittää sannoo. Toimituksella on oikeus lyhentää viestiä tai jättää se julkaisematta. Nyt kun taas vaalit lähestyvät, niin poliitikot miettivät, miten hurmata äänestäjät. Kiitos, kiitos ja kiitos 25.4. Hanketyö oli tervetullut, monen viikon välipää ei tehnyt hyvää pienituloiselle hakkuumiehelle. Sitten olin isän heinäpellolla jonkin verran hommissa ja marjojakin kerättiin. Ajoimme vuoroviikoin työmatkaa, jota kertyi 30–40 kilometriä yhteen suuntaan, Rauno Kuplavolkkarilla ja minä toisella viikolla 1500 Mossella. Oli kesä sunnuntai-ilta. Vakituiset hakkuumiehet olivat pitäneet heinäkuun lomaa. Muistan miten istuimme Isän kanssa ongella. Se kesä oli sateinen ja siten otollinen hillalle. Meillä tuo politikointi on vähän rauhoittunut, kun pahimmat änkyrät jäivät aidan väärälle puolen. Lassi Jääskeläinen Jutun on kirjoittanut pöytälaatikkoon serkkuni Lauri Jääskeläinen, hän kuoli vuonna 2014. Rauno oli silloin vähän päälle 20-vuotias ja isokokoinen, joten hakkuutyöt kävivät häneltä. TYÖMAALLA TOIMI yhtenä työnjohtajana kiuruvetinen Marjoniemi, hän kuoli ikävässä liikenneonnettomuudessa kaksituhatluvun alkuvuosina. Oli tulossa ukonilma. Muutaman päivän jälkeen lähti myös Honkaperän metsuri Olavi Tervakoski mukaan meidän porukkaan
Miten siinä kävi, oletko jo kunnossa. Varmaan kesän mittaan. Tapahtuma tukee Pyhäjärven Callion brändityötä ja on itsessäänkin uusiokäyttöä tapahtumapalveluiden osalta. Saamme lisäksi mielenkiintoisia nimiä suunnistuksen ja juoksulajien puolelta. Otamme vain 120 osallistujaa, ilmoittautumisia on tullut hyvin, vaikka lauantaina 19.5 on toki muitakin juoksutapahtumia. – Oli tosi jännittävää katsoa katsomossa, jännitti enemmän kuin olisi ollut itse pelissä, Humaloja pohtii. – Neljä viikkoa on nyt taukoa ja sitten alkaa uudet juhlat. Euroopan syvin metallikaivos on herättänyt jo lyhyelläkin markkinointiajalla suurta kiinnostusta. Ilmoittautumisaika kestää tapahtumaan saakka, jos paikkoja riittää, tapahtuman järjestelyissä mukana oleva vt. KIVINIEMI USKOO , että tapahtuma vakiintuu vuosittaiseksi Suomen ykköstapahtumaksi extremejuoksun saralla. – Odotan vauhdikasta ja mielenkiintoista tapahtumaa, jossa jokaiselle on jotakin. – Saa nähdä, onko Sami Jauhojärvessä ainesta tulla yrittämään voittoa. KULUNEENA KEVÄÄNÄ Pyhäjärvellä on seurattu jääkiekon SM-liigaa entistäkin suuremmalla mielenkiinnolla, kun Ruotaselta kotoisin oleva Miska Humaloja pääsi etenemään Oulun Kärppien riveissä Liigan semifinaaleihin ja edelleen finaaleihin. päivä 13 Ristikon ratkaisu Liikkeellä Pyhäjärven Sanomien Kesäleht 2018 ilmestyy 6.6. 2018 N:o 18 Torstai toukokuun 3. Oli myös vaikeita hetkiä ja ne voitettiin. – Oulussa ja Levillä olemme olleet porukalla ja pitäneet hauskaa. Miten voittoa on juhlistettu. Yleisötapahtuman ohjelma julkistetaan reilun viikon päästä. Loukkaannuit ensimmäisessä finaalipelissä. Edelliskerran aikuisten sarjassa vastaavaan ylsi Kärppien naisjoukkuessa SM-kultaa saalistanut Pia Pesonen vuonna 2012. – Ensimmäisessä pelissä sain pienen tällin enkä pystynyt sitten pelaamaan, nyt kaikki on jo ok! Kausi on nyt paketissa, mikä on fiiliksesi koko kaudesta ja omasta pelaamisestasi. Tapahtumasta tehdään noin tunnin mittainen televisiotuotanto, joka lähetetään AlfaTV:llä kuusi kertaa toukokuun ja syyskuun välisenä aikana. – Varmasti kehityin henkisellä puolella eniten. Kultamitali ripustettiin myös pyhäjärvissyntyisen Miska Humalojan kaulaan. ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi 040 772 0231 / Minna Ollaan yhteydess ä :) Huomio! Aineistot 18.5. Miesten puolella ainakin olympiakävijä Risto-Matti Hakola ja Pohti Ski Teamin SM-mitalistit nähdään kaikki lähtöviivalla. Tällä kertaa tapahtumassa on myös harrastajasarja. – Kyseessä on maailman mittaluokan tapahtuma, samanlaista extremejuoksua ei voi suorittaa missään. Kaivoksen uumenista on juostu maanpintaan jo useampaan otteeseen. Miskalle SM-kultaa Oulun Kärpät voitti jääkiekon Suomen mestaruuden kaatamalla kuudennessa finaaliottelussa Tapparan Tampereella viime torstaina. – Katsotaan, vielä en osaa sanoa. Yleisötapahtuma on maksuton ja maksuttomia virvokkeita on markkinahumun lisäksi tarjolla. Totta kai kaikki haluaa voittaa meidät koska olemme hallitsevia mestareita. Maan tasolla järjestetään paljon ohjelmaa sisältävä yleisötapahtuma, jonka juontaa toimittaja JuhaVeli Jokinen. Milloin Poika saadaan Pyhäjärvelle. Aiemmin tapahtuma on ollut lähinnä Pohti SkiTeamin hiihtäjien ja kutsuvieraiden kilpailu, mutta tänä vuonna mukaan pääsevät myös harrastajat. Kärpät voitti kultaa Tampereella viime viikolla. Olit itse sivussa loukkaantumisen vuoksi. kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi kertoo. mennessä! TOUKOKUUN PUOLIVÄLISSÄ juostaan jälleen kaivosjuoksu Pyhäsalmen kaivoksessa. Minkä aikaa saat nyt huilata ja milloin seuraavaan kauteen valmistautuminen alkaa. – Hyvät fiilikset, hieno kausi ja hieno kruunu. – Kyseessä ei ole hupitapahtuma, vaan vinotunnelin valtiaaksi ja valtiattareksi pääsevät vain todelliset tekijät. Harrasteeli aktiivisarjalaisille vinotunneli taas tarjoaa loistavan mahdollisuuden itsensä ylittämiselle. Mille tuntui seurata finaaleja katsomon puolelta. Kyselin Miskan kuulumisia suurimman juhlahumun laannuttua. Callio Extreme Run lähestyy Miska Humalojan kaulaan ripustettiin jääkiekon SMkultaa. Olet joskus todennut, ettet ole ”koskaan voittanut mitään”. Vaiherikkaan finaalisarjan päätteksi Kärpät varmisti voiton viimein viime viikon torstaina. KILPASARJAAN ON TULOSSA kovia nimiä. MIRKA KAURANEN M H A H M O T P A R K E T I L L A U K A A S I O L I O A I A I T K A K S I N I L A K O I N T I A T A I K I N A K A L A K A U R A P O T A T I T A I N T E O T R A S E M A S O T A L A I T K A T K O S R A H I A T A K K I T A P A I A T A I K O L A T R A U T A K A T E N H T A K I L A K A R S I N A T L A A M A A K L A M A K E T O N I I L T I T N A A R A A S S I O R A S T A A T U S V A I S E T A A T O S T U S I N A T S A S I L I U K U A S V E N S A L O I I T T A L A K R O M I L I P E R I T M A N I A I S K I A S T A U S T U T O Ikäystävällinen Pyhäjärvi Terve loa! Yleisötilaisuus 3.5.2018 Pyhäjärven kaupungintalolla Tapahtuma on maksuton.. Norjan suunnastakin on kuulunut kuiskeita, Kiviniemi vihjaa. Äärimmäisen vanhasta kivestä valmistettu mitali, jonka jokainen osallistuja saa, on taattua pyhäjärvistä käsityötä kaivoksen kivikerholta. Kehityitkö erityisesti jollakin osa-alueella. Mille SM-kulta vihdoin maistuu. – Hyvältä tuntuu, pitkä työ palkitaan ja meillä oli hieno joukkue. – Osallistujat saavat ainutlaatuisen elämyksen hyvin järjestetyssä ja turvallisessa juoksutapahtumassa. Millä mielin tulevaan kauteen, mitä haasteita näet itselläsi ja Kärpillä. Jos saamme 800 tapahtumakävijää, juoksen itse matkan vuonna 2019, Kiviniemi lupaa. – Hyvillä fiiliksillä, lähdetään taas tekemään hienoa kautta. Viime vuoden voittoahan puolustaa Haapajärven Risto Uusivirta. Naisten puolella Aino-Kaisa Saarinen on kovin voittajasuosikki
08 429 7840 • Iisalmen sairaala p. 044 4456185 Pyhäjärvi p. Bocciapiiri lauantaisin klo 9.30 keskuskoulun liikuntasalissa. Tiedustelut p. Talkookahvit ja makkarat tarjotaan ! KAIKKI MUKAAN SIIVOAMAAN ! Ilmoituspalsta yksityisille ja yhdistyksille Hinnat (sis.alv:n): 10 sanaa 12,00 euroa, 10 20 sanaa 15,00 euroa 20-30 sanaa 20,00 euroa, seuraavat 10 sanaa / 5 euroa. Ollintie 16 L 1 86800 PYHÄSALMI Turvallinen metsän ammattilainen välittää metsatilat.fi Pohjois-Suomen Metsämarkkinat LKV Ympäristötarkastaja on tehnyt seuraavan viranhaltijapäätöksen: Ympäristönsuojelulaki 527/2014 27 § Päätöksen antopäivä 26.4.2018 Päätös Asia Nro Ympäristölupa MTY Mannilan ympäristölupa kiinteistölle 69-42-38-28, toiminnan sijaintiosoite Lahdennevantie 80, Parkkila 85710 Haapajärven kaupungissa. ohjaaja MP 12.-13.00. 044-7001844. Elä unoha näitä Kesälehti ilmestyy 6.6. SELÄNTEEN TERVEYSKESKUSTEN HAMMASHOIDON AJANVARAUS MA-TO klo 8.00-15.00 JA PE klo 8.00-13.00 p. ilmoitusasioissa soita Minnalle 040 772 0231 Lukijan rivit Työsuorituksia Vuokralle tarjotaan Myytävänä Rivitalokaksio 50 m2. Valitusaika on 30 päivää ja se loppuu 28.5.2018. klo 17 Nuokkarilla. SELÄNTEEN TERVEYSKESKUSTEN TIEDOTE SELÄNTEEN PÄIVYSTYKSET ARKISIN klo 8 -16 OMISSA TERVEYSKESKUKSISSA HAAPAJÄRVELLÄ, REISJÄRVELLÄ JA PYHÄJÄRVELLÄ p. Savuton Selänne. Mummit ja kummit mukaan! 22.5-23.5. 017 272 2346 · Keski-Pohjanmaan keskussairaala puh. mennessä Pyhäjärven Seniorit ry osoite taimi.nurminen@ luukku.com.Tarkemmin ed.lehti 25.4.2018. TIEDUSTELUT • Voit tehdä SÄHKÖISEN YHTEYDENOTTOPYYNNÖN milloin tahansa Selänteen nettisivujen kautta www.selanne.net/yhteydenottoterveyskeskukseen tai puhelimella ARKISIN klo 9-14 p. 044 770 0701 · Iltaja yöpäivystys arkipäivisin ma-pe klo 16.00-08.00 sekä viikonloppupäivystys perjantai klo 16.00 maanantai klo 08.00 (Samoin myös kaikkien arkipyhien päivystykset) · Oulaskankaan sairaala puh. Pohdin toimistoasiointi Salamen Tili Oy:ssä Mustaparrantie 4. Soittele kerron lisää. 9.5 kevätjuhlana seurakuntakeskuksessa. Yhdistyksen kotisivut: www.elakeliitto. Klo 10.15 alkaen lähestyvän äitienpäivän kunniaksi miesten tarjoamat täytekakkukahvit. päivä SELÄNTEEN TERVEYSKESKUSTEN TIEDOTE SELÄNTEEN PÄIVYSTYKSET ARKISIN KLO 8 -16 OMISSA TERVEYSKESKUKSISSA HAAPAJÄRVELLÄ, REISJÄRVELLÄ JA PYHÄJÄRVELLÄ puh. Lentopallopiiri "äijä virtaa" maanantaisin klo 16 keskuskoululla. Päätös on nähtävillä Haapajärven kaupungintalolla Ppky Selänteen lupasihteerin huoneessa. Myös vaikeat kohteet. Tervetuloa! POHTI urheilumuistio Lorem ipsum dolor sit amet, consectetuer adip Eläkeliiton Pyhäjärven yhdistys ry. Lisätiedot puh.050 4699915 www.pyhajarvenkomikanta.blogspot.com Pyhäjärven KolmiKanta ry Rukkaset käteen ja Hiisituvalle la 5.5.2018 klo 8.30 Perinteiset tienvarsien SIIVOUSTALKOOT Lamminaholla. Puh. (06) 8287 450 osoite: Mariankatu 16-20, 1.krs, D-siipi. 040 180 8954. 044 770 0702. Lisätietoa: Jarmo Päivinen 0400-905806 Pyhäjärven KolmiKannan sääntömääräinen K E V Ä T K O K O U S 11.5. Tiedustelut Taimilta p. 040 146 0950. Shakkipiiri perjantaisin klo 10-14 Asematie 4, nuorisotilat. 0400 295 749 Jätä rivi-ilmoitus numeroon 040 772 0231 Myydään rantatontti Pyhäjärven Emolahdessa. Torstaina biljardia klo 8.45.10.45, kerho ja kahvit. p. klo 8.30 Uimahallilta. Ilmoittaudu maksuttomalle esh-kätilö Heli Nissisen kurssille pe 4.5. Lomavuorokauden omavastuuhinta on 20 euroa/vrk + linja-autokyyti. Kirkonkylän kyläyhdistys vuokraa Väentupaa yksityistilaisuuksiin. Luvassa on annettu lupamääräyksiä. TERVEYSJA VANHUSPALVELUIDEN PALVELUOHJAUS ARKISIN P. TIEDUSTELUT ARKISIN KLO 9-14 PUH. sairaalaan ENNEN PÄIVYSTYKSEEN MENOA! Hätätapauksessa suoraan numeroon 112. Le ik ka a ta lte en !. Kokoonnumme Hiisituvalle aamusta 8.30, mukaan voi tulla myöhemminkin, heti kun herää. POHDIN HIIHTÄJÄT HUOMIO: Maanantaisin klo 17–18 keskuskoulun salissa lihaskuntotreenit. 08 429 7840 · Iisalmen sairaala puh. SELÄNTEEN TERVEYSKESKUSTEN HAMMASHOIDON AJANVARAUS MA-TO klo 8.00-15.00 JA PE KLO 8.00-13.00 PUH. 06 826 4500 SOITA ko. SELÄNTEEN TERVEYSKESKUSTEN KIIREETÖN LÄÄKÄRIENJA HOITAJIEN AJANVARAUS, LABORATORIOVASTAUS KYSELYT, KYYTITODISTUKSET, RESEPTIASIAT JA YM. /pyhajarvi Pyhäjärven Eläkeläiset ry Kuntosali tiistaisin klo 13.14.00 ,Keilataan keskiviikkona klo 13.-14.00. Lisätietoja: Ympäristötarkastaja Pekka Peuranen puhelin 040 3008 272 MUUTOKSENHAKUOHJE Tähän päätökseen voidaan hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. PESÄPALLOHARJOITUKSET aloitteleville pelaajille (ala-asteikäiset) torstaisin klo 17-18 keskuskoulun liikuntasalissa. Jatketaan omatoimisesti tiistaisin, sama-aika. "Mielenterveys elämäntaitona". Vasikoille rakennetaan uusi eläinsuoja (vasikkala). Ikäpoikien biljardikerho tiistaisin klo 8-11 sekä perjantaisin klo 10-14 Asematie 4, nuorisotilat. • Hammashoidon iltapäivystys klo 16-21 ja viikonloppujen ja arkipyhien päivystys klo 08-21.00 Keski-Pohjanmaan keskussairaala, hammasja suusairauksien pkl p.(06) 8287 450 osoite: Mariankatu 16-20, 1.krs, D-siipi. Vieraana projektipäällikkö Jenni Kumpumäki. 045-275 3072 HUOM!!! Tallinnan risteilylle lähtijät 6.5.2018 Linja-auton reittija aikataulu: Ranta-Rasti........10.00 Ruotanen...........10.10 Matkahuolto.......10.30 Auto ajaa Kirkonkylän kautta, reitin varrelta lähtijät pysäkeiltä kyytiin. Johtokunnan kokous klo 13.00. palkitsemiset, makkaranpaistoa, lokariautoilua ja mukavaa yhdessäoloa. 0500 285 478/Taimi.Soittele! ke 16.5. Klo 11.00 käsitellään mielenpäällä olleet asiat ja mitä se JOHTOKUNTA on TOUKOKUULLE ja kesälle suunnitellut. Sähköisen yhteydenoton kautta voit myös ottaa yhteyttä neuvolaan, kysellä rokotuksista ja olla yhteydessä työterveyshuoltoon. Keilailupiiri maanantaisin klo 12-13 ja 13-14 sekä torstaisin klo 12-13, 13-14 ja 14-15 keilahallilla. Syöpäosasto Kerho kokoontuu 8.5. 0400 484 509 Saunallinen kaksio Pyhäsalmen keskustassa. Kotitalousvähennyskelpoinen. Juhlassa klo 11.00 esiintyy mm. 044 770 0702. Pohdin hiihtojaoston kauden päättäjäiset Emolahti Campingin saunamaailman kokoustiloissa keskiviikkona 9.5 klo 18:00. Hoijakan lapsiryhmä sekä oma Kammarikuoro. Mökki ja pihapuiden kaadot. Seniorit ry Biljardia keskiviikkoisin nuokkarilla 11.00-13.00 Kuntosaliharjoittelu uimahallilla ti 8.5. Yhteydenotto tehdään puhelimitse tai tekstiviestillä. 0500 285 478. PAINIHARJOITUKSET Pohdin talolla tiistaisin klo 18–19. Kokoonnutaan klo 11 Asematien paikoitusalueelle. (0500 285 478) Ilmajoen musiikkijuhlille Mannerheim-oopperaan 10.6. 044 4457648 Reisjärvi p. klo18 Väentuvalla, Pyhäjärventie 372 86810 PYHÄJÄRVI Hallitus pohti@pyhajarvi. , toimisto Pohdin urheilutalolla (käynti takakautta). SOITA ja varaa aika ennen menoa! Mikäli numero on varattu, kannattaa valita takaisinsoitto, niin terveyskeskuksesta soitetaan takaisin. Hiidenkylä.......n. Maksa seuraaville pankkitileille: OP FI26 5375 0320 0288 10 SP FI12 4600 1840 0065 00 NOR FI52 1227 3000 2012 35 JOUSIAMMUNTAA Pohdin talolla, keskiviikkoisin klo 16–20. Rauhallinen sijainti, 4 km keskustaan. Terveyskeskuksesta ollaan teihin yhteydessä kahden(2)seuraavan arkipäivän aikana. Valituskirjelmä on toimitettava Vaasan hallinto-oikeudelle valitusajan kuluessa. p. Ikosen koulun 2 B luokka vierailee senioreissa klo 10.45-11.45. Treenejä vetää Johanna Ikonen, puh.040 5763 566. Lisäksi rakennetaan kaksi säilörehun vaakasiiloa. 43.000 € Lisätietoja: Tarja Manninen 0400 807229 Kartat ja arviot netissä: www.metsatilat.fi Tarjoukset viimeistään 14.5.2018. Tervetuloa mukaan myös uudet harrastajat! Lisätietoja Paula Laukkanen 0500 856 162. Kerho, kevään viimeinen ke. Aikuissosiaalityön ajanvaraukset avoinna arkisin klo 12.00 13.00 Haapajärvi p. Ympäristölupa myönnetään olemassa olevan tilan toiminnan olennaiselle laajentamiselle. Mukaan voivat tulla kaikki yläkouluikäisistä lähtien aina aikuisiin hiihtäjiin. 044 770 0701 • Iltaja yöpäivystys arkipäivisin ma-pe klo 16.0008.00 sekä viikonloppupäivystys perjantai klo 16.00 maanantai klo 08.00 (Samoin myös kaikkien arkipyhien päivystykset) • Oulaskankaan sairaala p. 18 2018 N:o 18 Torstai toukokuun 3. LIITY JÄSENEKSI POHTIIN Vuosimaksut: Aikuinen 10 €, alle 12-vuotias 5 €, ainaisjäsen 120 €. 044 4456185 Savuton Selänne. · Hammashoidon iltapäivystys klo 16-21 ja viikonloppujen ja arkipyhien päivystys klo 08-21.00 Keski-Pohjanmaan keskussairaala, hammasja suusairauksien pkl puh. Tuettu MTLH:n loma "työt takana" Lehmirannan lomakeskuksessa 8.-13.10.2018 on haettavana ( 7.7 mennessä ). Hakemiseen tukea Paavo Leskiseltä puh. SELÄNTEEN TERVEYSKESKUSTEN KIIREETÖN LÄÄKÄRIENJA HOITAJIEN AJANVARAUS, LABORATORIOVASTAUSKYSELYT, KYYTITODISTUKSET, RESEPTIASIAT JA YM. 71.000 €, 2) Hiidenkylä Joutesuo 626-401-61-10, pa 14,9 ha, puusto 1.743 m 3 , Hp. Tilan maidontuotantoa lisätään laajentamalla olemassa olevan eläinsuojan (lehmäpihaton) makuuparsiosastoa, jolloin lehmämäärä nousee 124 lehmään, hiehojen 32 kpl:seen, lehmävasikoiden 22 kpl:seen ja vasikoiden 26 kpl:seen. klo 14. SOITA ja varaa aika ennen menoa! Mikäli numero on varattu, kannattaa valita takaisinsoitto, niin terveyskeskuksesta soitetaan takaisin. TERVEYSJA VANHUSPALVELUIDEN PALVELUOHJAUS ARKISIN p. Lämpimät kiitokset vilkkaasta toimintakaudesta. 06 826 4500 SOITA ko. sairaalaan ENNEN PÄIVYSTYKSEEN MENOA! Hätätapauksessa suoraan numeroon 112. 0400-388661. Tiedot välittyvät terveyskeskuksen ammattilaisille. 10.50 Passit mukaan ja ei kun menoksi! Jos kysyttävää soita, 050 367 7980, P.Leskinen Myynnissä tarjousten perusteella Pyhäjärven Seurakunnan toimeksiannosta 2 erillistä metsäkiinteistöä: 1) Niinimäki, Lintukorpi 626-402-36-39, pa 23,7 ha, puusto 3.138 m 3 , Hp. Tervetuloa talvikauden päättäjäisiin. Puheenjohtaja Reijo Pennanen p. 044-7001844. Nettihaku löytyy MTLH:n sivuilta. Kotisivut:pyhajarvi.senioriyhdistys. Valitusoikeus on • luvan hakijalla • niillä, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea • rekisteröidyllä yhdistyksillä tai säätiöillä, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveydentai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toimintaalueella kysymyksessä olevat ympäristövaiku tukset ilmenevät • toiminnan sijaintikunnalla ja muulla kunnalla, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät • Valtion valvontaviranomaisella sekä toiminnan sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella • muulla asiassa yleistä etua valvovalla viranomaisella. 040 180 8954. Ohjelmassa mm. TERVETULOA Klo 9.00 Johtokunnan kuukausikokous www.pyhajarvenelakelaiset.com Omaishoitajat Virikeilta ti 8.5. 10.5.helatorstaina uimahallilta klo 11.00 teatteriin.Kokohinta 30 e. Muistipiiri, kevään viimeinen, tänään ulkoilutapahtumana. 017 272 2346 • Keski-Pohjanmaan keskussairaala p
autojen hinaukset Myös viikonloppuisin • Pyörätuolija paarikuljetukset • Taksi • 5 54-paikkaiset autot www.tenhuset.fi Tenhusen Liikenne Oy Puh. 040-588 5704 Parhaimmat palvelut PYHÄSALMEN AUTOJA TRAKTORIHUOLTO Pyhäsalmi p. 08-780 370 Seon huoltamopalvelut, monipuolinen huoltokorjaamo varustettuna nykyaikaisin testauslaittein. Autojen ja traktoreitten varaosat ja tarvikkeet puhelun hinta 1,16 € / min + 0,50 € PAARIKULJETUKSET TAKSIASEMA P. 0600-30077 Kelan tilaus 0100 86 500 1,16€+pvm p.0500-587 997 Juha Laitila • Roskalavat + tyhjennykset • Likakaivot / muut imuautotyöt • Autojen ja koneiden kuljetukset sekä muut lavettikuljetukset • Kaivinkone ja maanrakennustyöt 0400-833 192 / Jani 040-736 0192 / Ari Köpsintie 122, Pyhäsalmi p. johannes@sjpakanen. 0208--380 808, 0400-382 272, 040-511 8687 Ilmalämpöpumput, ilmastointilaitteet PYHÄSALMEN JÄTEKULJETUS K. 040 7439 816 Puh. • vaihtolavapalvelu • talousveden ajo • Hiab-työt ja kuljetukset • koneen ym. 782 100 Myös särkypotilaat HAMPAANKOLO KY PYHÄSALMEN HAMMASHOITOLA LAGUKSENTIE 4, PUH. Pottuvarvas Asiantuntevaa lakipalvelua • perheja perintöasiat • kauppakirjojen laadinta Haapajärvi: lakiasiantuntija Sari Kaattari 010 257 6532 Haapavesi ja Kärsämäki: pankkilakimies Anneli Aatamila 010 257 6533 Pyhäjärvi: pankkilakimies Jarno Kananen 010 257 6581 ja notariaattipäällikkö Rauno Rasinkangas 010 257 6522 • kaupanvahvistukset • lainhuutoja kiinnitystoimeksiannot KODINKONE-JA KYLMÄKONEHUOLTO Pauli Jussila, Kellopolku 3, Pyhäsalmi ILMALÄMPÖPUMPUT & ILMAJÄÄHDYTTIMET Mitsubishi, Panasonic, Sharp, Gree ja Argo valtuutettu -huolto Myynti, asennus ja huolto p. 782 100 Tuomo Ilvesvuori KODINKONEHUOLTO TOIVANEN KY • Kylmäkoneet • Kodinkoneet • Sähkölaitteet • Huoltoja varaosapalvelu Susitie 5 Puh. 8-18 la 8-15 Tmi Soili Riihijärvi lh, jalkojenhoidon at p. 0400-513 608, • lika ja viemärikaivojen tyhj. Päivystys 24/7 p.0440 609 511 p.0440 609 511 Koko kehon vyöhyketerapia Jokikyläntie 555 p. 017-754 707 Erikoishammasteknikko Jorma Pekkala, Ollintie 25, Pyhäsalmi HAMMASPROTEESIT 040 700 0090 Tenhusen maansiirto ja kuljetus Oy Puh. 041 467 4261 akrevald@gmail.com Verhoilupalvelua Pyhäjärvellä www.mobelstory. 4 HAMMASLÄÄKÄRIT Jukka Tikanmäki ja Ajanvaraus puh. 0400 581 315 HIEKKAJA SORATOIMITUKSET, MURSKEET, SEPELIT 040 719 5931 040 734 6186 08 780 102 Pirkko Ruotsalainen JALKATERAPEUTTI JALKATERAPEUTTI • jalkojen hoidot • yksilölliset tukipohjalliset Vanha Pyhäjärventie 5 Ajanvaraus p. Iloa ammattitaitoon asennukset ja suunnitelmat Päivystys 24/7 www.sjpakanen. 0400 385 888 www.ilmalampojussila.fi Laguksentie 1, p. 040 7767 578 Sirpa Tikka p. 08-780062 Avoinna ark. Olisiko tässä paikka sinun ilmoituksellesi. 040-589 5029 sähköposti: esko.kekkonen@eksahko.. 040 544 6338 • fysikaaliset hoidot • hieronnat • veteraanikuntoutukset Fysioterapeutti Ulla Keränen p. 040-705 3738, Asematie 1 Fysiot erapia Ulla Kerän en Toipilaspolku 8, 86800 Pyhäsalmi, p. Saastamoinen P. 0500 6425 17 YLIVIESKAN OIKEUSAPUTOIMISTO Toimipaikat Ylivieskassa ja Haapajärvellä Vastaanotto sopimuksen mukaan myös Pyhäjärvellä Ajanvaraus: 029 56 61300 klo 9.00-11.00 ja 13.00-15.00 Sähköinen asiointi: http://www.oikeus.fi/oikeusapu Fysioterapeutti Laura Turunen 044 201 7823 Ollintie 11 Pyhäjärven Sanomat Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi • 040 772 0231 • ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi LVI TIKKANEN 4 8 2 2 9 1 7 9 Asennukset Tarvikemyynti Saneeraus Uudiskohteet Maalämpö JTM Motors Ay • Venehuolto • Pienkonehuolto • Moottoripyörähuolto • Varaosat ja tarvikkeet Ma-Pe klo 8.00-16.00 Niilontie 11, 86800 Pyhäsalmi • Moottorikelkkahuolto • Mönkijät • Ajanvaraus: 040 531 8220 • www.pyhajarvenautokatsastus. päivä 15. kuljetukset • kolariym. Pyhäjärven Sanomat 040 772 0231 2018 N:o 18 Torstai toukokuun 3. 044 7522 172 Ollinti e 2, Pyhäsalmi Avoinna sopimuksen (ajanvarauksen) mukaan ma-la. 08780 152 Juha Kuosmanen 0400 453 700 Juha Niiranen 040 195 1969 Esko Koistinen 0400 563 199 Sähköasennus Risto Laitila p. 08-780 980 Fysioterapeutit Minna Korkiakoski ja Viivi Eksymä Kuntohoitaja, lymfaterapeutti, Marjut Ruotanen • Fysioterapia • Lymfaterapia • Hieronnat • Akupunktio • Kinesioteippaus • Kuntosali • Spinning • Kuntosalivalmennus • Ravintovalmennus • PT-palvelut www.pyhasalmenfysio-sport.com • Fysioterapia • Lymfaterapia • Hieronnat • Akupunktio • Kinesioteippaus • Kuntosali • Spinning • Kuntosalivalmennus • Ravintovalmennus • PT-palvelut PYHÄSALMI Mustaparrantie 1, ma-pe 9-17, la 10-14 Puh. 040 500 3616 KAIKKI RENGASALAN TYÖT Ollintie 9, p. Sähköja automaatiosuunnittelu ja -urakointi Yksityinen KIURUVEDEN AUTOKATSASTUS Valtakatu 3 b 74700 Kiuruvesi Puh
päivä KEITTIÖ ym.kalusteet edullisesti Kiuruvedeltä TOIMI kaluste 040 531 2709 Torilla Teollisuustie 7 P. 044 7769 724 www.facebook.com/Pyhasalmen VpkElokuvat Varaukset/tiedustelut avoinna 1 h ennen päivän esitystä Varatut liput lunastettava ½ h ennen esitystä AVENGERS: K12 2h36min / Disney Liput 10€ PE 4.5. 16 2018 N:o 18 Torstai toukokuun 3. Puh. KOTKA 3 890€ KEVÄTMARKKINAT pe 04.05 VIIMEKAUDEN UISTIMIA POISTOHINTAAN!!! Järj.Pyhäjärven Pohti ry Tervetuloa! Meidät löydät myös Facebookista: Pyhäjärven Pohti Bingo BINGO Pyhäsalmen Urheilutalolla su 6.5.18 klo 18.00 Palkinnot: 9 x 20, 9 x 40, 4 x 60 €, 2 x 100 ja 2 x 160€ Irtolehti: 1240 € pr 53 Kirjat: 10, 14 ja 19 €, irtolehti: 3,50 € OLEMME MUUTTANEET Yrittäjien Iltakahvitilaisuus 9.5.2018 klo 18 Lyhdyssä. 040 8659422 /Juhani 044 5190887 /Olavi ELÄMÄÄ MAASEUDULLA ELÄMÄÄ MAASEUDULLA MESSUT MESSUT PIHTIPUTAALLA 5.6.5.2018 KOKO PERHEEN TAPAHTUMA KOULUKESKUKSESSA MESSUPORTIT AVAUTUVAT MOLEMPINA PÄIVINÄ KLO 10 LAUANTAI 10.00-16.00 TIVOLI LAINE 12.00-12.30 TI-TI NALLE 14.00-14.30 TI-TI NALLE SUNNUNTAI 10.00-16.00 TIVOLI LAINE 12.00-12.30 EINI 14.00-14.30 EINI LIPUT 10€ 5.5 6.5 + PALJON MUUTA MUKAVAA OHJELMAA!! TERVETULOA! 10.5.2018 klo 12-14 Koko perheen yhteinen suunnistus Pyhäsalmen keskustassa – rasteilla luontoon ja liikuntaan liittyviä tehtäviä! Arvontaa ja mehutarjoilu Lähtö: Keskuskoulun parkkipaikalta Pyhäjärven Liikkujat ry Pyhäjärven Sydänyhdistys ry To 3.5. 050-307 5439 perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt. Pyhäjärven Yrittäjät ry -hallitus Tervet uloa !. klo 20 SU 6.5. klo 17 INFINITY WAR 3D LAAJENTAVA JA INVESTOIVA MAATILA HALUAA VUOKRATA TAI OSTAA LISÄÄ PELTOA! Puh. klo 13-15.30 Pyhäsalmen torilla. klo 18 LA 5.5. 0400 945 544 MYKYROKKAA TORSTAISIN klo 9-14, astioihin ja lounaalla Kotileipomuksia SF Caravan alue 2-3 hh:n aamiaismajoitus Ateria ja juhlapalvelu Rakennusliiton osasto 303 Järjestää jäsenille puolisoineen ruokailun Vaskikellossa la.5.5. klo:16.00 Tervetuloa! Suosikaa ilmoittajiamme! Palotie 4-86800 Pyhäsalmi Elokuvien lipunmyynti p. klo 10.00 Paikalla: Aaro Teittinen klo 10-16 Esittelyssä: Uutuudet Puutarhakoneet TARJOUS DDF484RTEB 329€ DTD153TB 199€ DTW285TB 279€ Kahden tarjouskoneen ostajalle college paita kaupan päälle Paikalla Pekka Kokko klo 10-16 Hopealoimu Pihalaatta n. maankuulua vanhanajan PALVIA savusaunaPyhäsalmen urheilutalo Kerran kuukaudessa LAUANTAITANSSIT 5.5.2018 klo 19-23 Kevään viimeiset Karaoketansseina, PAULI RAIVIO Sekahaku Liput 10 euroa Arvontaa Tervetuloa HOPEALOIMU-tulisijat Takat / takkaleivinuunit Leivinuunit Liedet Pihalaatat PUUTARHAN KEVÄT YLEISLANNOITE 20KG 27€ HIENO PUUTARHAKALKKI 25KG 6,90€ 39€ HERKKUPERUNALANNOS 25KG PUUTARHAMULTA 40L Kalkittu ja lannoitettu 15€/6 sk KATISKA sinkitty 12,90 MUNKKI KAHVIT 400 ensimmäiselle Alk. 29€/m2 JALOTAKKA Pihagrillit Valmispiiput Piharakennukset Paikalla Mikko Korhonen klo 10-16 Esim. 40-60cm VAIN PE 04.05