Sen oppii vasta vaikeuksien kautta. Alho taikoo ihmisten iloksi ja saa samalla itselleen terveyttä, se on keikkapalkkio. (KH) täyttä huijausta, sanoi taikuri Köpsinrinteen asukkaat ja vieraatkin saivat torstaina ihmetellä taikatemppuja. – On opittu nauttimaan hyvistä hetkistä, on nollattu vanha elämä ja etsitään positiiviset puolet tästä. Alho sairastaa Alzheimerin tautia. Kiitän päivästä aamuin ja illoin. Ajokortti on otettu pois. –Niin kuin sananparressa sanotaan, kun annat niin saat. Mutta mitä avoimempi olen, sitä enemmän tulee ystäviä ympärille. HaU Ampparit iskee! Ampparit iskee! la 3.10. Punaisia lamppuja löytyi ihmisten korvista, Aino Partasen käteen putkahti tyhjästä kaksi palloa ja naru jähmettyi kepiksi, kun taikuri Jouko Alho viihdytti yleisöä. tässä taikuri sai narun jähmettymään kepiksi. Se on etenevä tauti, sekavuus tulee ja irtoaa tästä maailmasta. Sairauden kautta on saatu uusia ystäviä. Alhot vierailivat Köpsinrinteellä Muistiviikon merkeissä. Siihen ei ole parannuskeinoa ja odotettavissa on sekava elämänvaihe. aino Pasasen käteen ilmestyi kaksi palloa tyhjästä. Vähitellen tuli sairauksia, sydämen ohitusleikkaus, syöpä, diabetes ja vuonna 2006 diagnoosi Alzheimerin taudista. VUOSIKERTA Kotiväenpäivä nyt peruskoulussakin, s. Nauru tekee hyvää, vaikka ollaan näin vakavan asian ääressä, Marja-Leena Alho kertoi. – En olisi osannut yksin tulla tänne Pyhäsalmelle, sen verran ajatus karkailee. -Ensin kielsin Joukon sairauden, en kertonut kenellekään, hävetti ja suututti. PÄIVÄ 2015 N:o 40 HINTA 1,50 € www.pyhajarvensanomat.fi 60. Jouko Alho teki päivätyönsä nuorisotyössä, perusti muun muassa nuorten sirkuksen 1970-luvulla. Muistisairaus ei ole vienyt Jouko alholta taikuutta. Elän päivän kerrallaan ja saan voimaa siitä, että saan tuottaa iloa ihmisille ja kohdata heitä. Silmänkääntötemput ovat viihdettä ja ne vaikuttavat siihen aivoalueeseen, mitä harvemmin rassataan, Jouko Alho selitti. – Taikatemput ovat täyttä huijausta, huijaan tarkoituksella viihdyttääkseni. hän kertoi muistisairaan ja omaisen elämästä Köpsinrinteen taikuriesityksen aluksi. Lääkäri sanoi, että taikatemppukone on se viimeinen levy mikä minun päässäni sammuu. Nyt ymmärrän, mitä tarkoittaa elää päivä kerrallaan. Puoliso Marja-Leena kertoi, että pariskunnan yhteinen elämä ei päättynyt sairauteen, vaan he elävät tätä päivää sairauden kanssa. Taikatemppuja hän opetteli jo koulupoikana Solmu Mäkelän innoittamana. Esiintyminen on hänelle kuntouttavaa tekemistä ja oman terveyden ylläpitämistä. Elämme vaimoni kanssa nyt elämän onnellisinta aikaa. taikuri Jouko alho viihdytti Köpsinrinteellä Muistiviikolla torstaina. klo 16 Tervetuloa! Pyhäsalmi Mine Pyhäjärven kaupunki. KESKIVIIKKO SYYSKUUN 30. ”Nyt ymmärrän, mitä tarkoittaa elää päivä kerrallaan. –Se pysäytti, loppui meno ja kiire. Se etenee yksilöllisesti, voi viedä hautaan vuodessa, mutta minulla se on tainnut pysähtyä, kun saan esiintyä. Negatiivisuus löytyy omasta luonteestani helposti, mutta pyrin katsomaan asioita myönteisen kautta. www.pohtihockey.net L 3,/ 6,Haapavesi vs. – Aamulla kiitän, että on taas tullut päivä, en ota sitä itsestäänselvyytenä. 8–9 LahteLainen Jouko Alho on vähän erikoisempi taikuri. Vaimo hoitaa junaliput ja aikataulut. Nyt hän käy vaimonsa MarjaLeenan kanssa taikomassa muistiyhdistysten tilaisuuksissa. aino Pasanen pääsi avustamaan taikatempuissa. Viime viikolla vietetyn Muistiviikon teemana oli oikeus hyvään elämään lähiympäristössä. Marja-Leena alho on taikurimiehensä tuki ja turva
Kevytversiot voi jättää kauppaan, sillä ihmisen elimistö tarvitsee pehmeitä rasvoja, hän kertoi. Ensimmäinen tarkasteltava asia on ruokailun säännöllisyys. Kaunokirjoitus on kulkenut rivi kerrallaan kohti tekstausta ja nyt sille on laitettu viimein piste. Nyt tiedän jo paljon enemmän kuin ennen, Marjut hymyili. Pulpetit on suunnattu kohti toisia oppilaita, ryhmiä. Kun asiakas ymmärtää ravitsemuksen periaatteet, hän oppii luomaan ruokavalionsa itse. Tunnesurffauksen avulla opetellaan pääsemään pois houkutuksia aiheuttavista tilanteista. juhlassa Pyhäsalmen VPK on hankkinut 30-vuotisen toimintansa kunniaksi oman lipun, joka vihitään ensi sunnuntaina pidettävän 30-vuotisjuhlan yhteydessä. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Aiemmalta koulutukseltaan Marjut on kuntohoitaja ja lymfaterapeutti, joten ravintovalmentajan koulutus on hyvä lisäpalvelu FysioSportin valikoimaan. tehtäväksi asiakkaalle voidaan antaa myös vaihtaa joku hänen käyttämänsä elintarvike terveellisempään, vaikkapa juusto sellaiseen, jossa on sydänmerkki. – Mennään karkkihyllylle haistelemaan, että kylläpä ne karkit tuoksuvat hyvälle ja ajatellaan, että miten hyviä ne on. Pyhäjärvellä hän ei tiedä olevan muita ravintovalmentajia. Alfred Heinosta, joka suostuikin tähän tehtävään, kertoi palopäällikkö Antti Karvonen sunnuntaina pidetyssä lipun naulaustilaisuudessa. ravintovalmennus etenee sen mukaan, mitkä ovat asiakkaan tavoitteet ja missä asioissa hän tukea tarvitsee. Lehti ei vastaa ilmoitusten poisjäännin aiheuttamasta vahingosta. ruokapäiväkirja käydään läpi ja kartoitetaan, mitä elintarvikkeita asiakas käyttää ja miten hän ruokansa laittaa. 040 772 0231 internet: www.pyhajarvensanomat. illan tilaisuuteen liittyi myös arpajaiset. “Hedelmä välipalana on klisee, mutta sen terveellisyys on kuitenkin kiistaton marjut muistutti, että karkkihyllyn sijaan kannattaa pysähtyä hedelmäosastolle.. ravintovalmentaja ymmärtää ravitsemuksen fysiologian, mutta myös sen psykologian. Millainen lienee se koulu, jossa nämä lapset aikanaan käyvät omien lastensa koulupäivää seuraamassa. 040 772 0234 Ilmoitushinnat: veroton al-verollinen Etusivu 1,04 e 1,29 e Tekstissä 0,87 e 1,08 e Tekstin jälkeen 0,87 e 1,08 e Osoiteilmoitukset 0,42 e 0,52 e Kihla-, vihkija kiitosilmoitukset 19,35 e 24,00 e Värilisä: alle 300 pmm 14,00 e 17.00 e/väri yli 300 pmm 41,00 e 50,00 e/väri Tilaushinnat: 56,00 e/vsk kotimaa kesto, 60 e/vsk 12 kk 75,00 e/vsk pohj.maat, 100,00 e/vsk muut maat osoite Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi konttori avoinna ma-pe klo 9-13 puh. Opettaja on opas kohti itsenäistä tiedonhankintaa ja ryhmätyöskentelyä. MirKA NiSKANEN intiaanijuoksu Äiti Maan hyväksi saavutti perjantai-iltana Pyhäjärven. Esitysten jälkeen koulun ruokalassa oli esillä Sacred run 1990 intiaanijuoksuun liittyviä esineitä ja vaatteita. Koulutukseen hakeutumiseen hänelle antoi potkua niin kiinnostus terveellistä ruokavaliota kohtaan kuin oman työn monipuolistaminenkin. nykypäivän ihmiset ovat ruotasen mukaan kiinnostuneita ravitsemuksen vaikutuksesta terveyteensä. Marjut on havainnut, että usein ongelmana on syömisen epäsäännöllisyys tai vähäisyys. Välitämme ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Tällaisiin asioihin voidaan tarttua mielikuvaharjoitteiden avulla, Marjut vinkkasi. – Voin tukea ravintoasioissa niin yksittäisiä ihmisiä kuin vaikkapa erilaisten yhdistysten tai työpaikkojen ryhmiäkin, Marjut sanoi. päivä 25 vuotta sitten toimitukselta Eräänä päivänä Komun kouluun piti viedä maitopullo ja leivät, koululta sai vellin. aloittaessaan ravintovalmennuksen, ruotanen pyytää asiakasta täyttämään ensin esitietolomakkeen ja pitämään sen jälkeen noin viikon verran ruokapäiväkirjaa, johon merkitään jokainen syöty suupala. – Ajattelin tietäväni paljon ravinnosta, mutta koulutuksessa huomasin, miten vähän siitä tiesinkään. Märkä teksti kuivattiin imupaperilla, vasenkätiset kämmensyrjällään. – Oman lipun saaminen on ollut VPK:n piirissä esillä jo pitemmän aikaa, mutta nyt juhlavuoden kunniaksi päätettiin se vihdoinkin toteuttaa. ruokapäiväkirjaa purettaessa nähdään esimerkiksi mitä ravintoaineita asiakas saa ja paljonko kaloreita niistä kertyy. Lipun on suunnitellut mv. Nykypäivän koulu on pian historiaa Kun arkiruokailu on kunnossa, välillä voi myös herkutella hyvillä mielin Marjut Ruotanen valmistui ravintovalmentajaksi heinäkuussa. ravinnolla on isompi merkitys kuin osataan ajatellakaan. Se auttaa myös petraamaan muilla elämän osaalueilla. Jatkossa kartoitettavia asioita voivat olla ovat vaikkapa ruoan monipuolisuus, laatu ja määrä. – Nälkää ei saisi koskaan tyydyttää makealla, sillä silloin se maistuu entistä makeammalle. Muistutukset virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituspäivästä lukien. Lehti ei vastaa virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta tai puhelinvälityksessä sattuneesta väärinkäsityksestä. 040 1697350 Terhi Marjakangas, opintovapaalla Ilmoitukset: Minna Houni, p. Meillä oli säiliölliset mustekynät, joilla raapustettiin reikiä ja musteläikkäisiä harakanvarpaita kaunokirjoitusvihkoon. ravitsemuksen voimaportaita edetään askel askeleelta. illalla oli keskuskoululla yleisötilaisuus, johon kuului intiaaniseremonia eli pyhä rituaali sekä ohjelmaa vierailta ja omilta kyvyiltä. Vastuu virheistä: Ilmoitusten julkaisemisessa noudatetaan voimassa olevia Sanomalehtien Liiton ilmoitusten julkaisusääntöjä. Pyhäjärviset lämpenivät pikku hiljaa eksoottisten vieraiden menoon mukaan. ruotanen käy asiakkaan kanssa ravintovalmennuksessa läpi terveellisen ruokavalion periaatteet. Ajat muuttuvat, eikä se aina ole suinkaan huono asia. Koulun käytävältä yleisö siirtyi käsi kädessä vaeltelemaan pitkänä matona juhlasaliin. ravintolisiä tai lisäproteiineja ei tavallinen tallaaja juurikaan tarvitse, vaan tarvittavat ravintoaineet saadaan terveellisestä ruokavaliosta. ravintovalmennuksen suurimpia asiakasryhmiä ovat painonhallintaan ja suorituskyvyn optimointiin apua hakevat ihmiset. ruotanen kertoo syöneensä itse aina suhteellisen terveellisesti, mutta koulutus uudisti omankin perheen ruokakaapin sisällön. Mustepulloajoista oli vielä jäänteenä pyöreä reikä ja sulkakynän raapiumat pulpetinkannessa. Viikko sitten vietettiin myös Pyhäjärvellä valtakunnallista Kodin ja Koulun Päivää. Näin saatiin tuntuma vanhempiemme ajan koulunkäyntiin. Kun on virkeä, jaksaa myös lähteä liikkumaan. – Esimerkiksi levitteen on hyvä olla yli 60 prosenttista kasvirasvalevitettä. Alfred Heinonen ja ommellut opettaja Liisa Siikaniva. Halukkaat saivat ostaa t-paitoja, koruja, julisteita ja musiikkikasetteja. Tunnelma oli hieno. Jos treenaa tavoitteellisesti tai on kiinnostunut liikunnasta, yleensä katsoo myös mitä suuhunsa pistää. nykyään netistä saa kaikenlaista tietoa, mutta ravintovalmentaja osaa antaa oikeanlaista tietoa ja tukea, ja selittää asioita asiakkaalle. Esimerkkiruokavaliota noudattamalla asiakkaalla on mahdollisuus päästä tavoitteeseensa. Varhaisjakelupäivystys: 017-822 024 Arkisin kello 8.00–16.00 Savon Jakelu Oy Tänään Intiaanijuoksu saapui Pyhäjärvelle marjut ruotanen opiskeli työnsä ohella ravintovalmentajaksi Oulussa viikonloppuisin toteutettuna koulutuksena. Mutta ei ostetakaan niitä, vaan tyydytetään karkinhimo ajattelemalla niiden makua tai opetellaan ohittamaan se kokonaan. Ilmestymispäivä keskiviikko Ilmoitusten jättö Perjantaina klo 14.00 mennessä Sivunvalmistus Pyhäjärven Sanomat Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy/ Botnia-Print, Kokkola Tarkastettu levikki 3949 kpl Julkaisija: Pyhäjärven Sanomat Oy Sähköpostilla jätetyistä ilmoituksista on tehtävä ilmoitusvaraus puhelimella. – Kun arkiruokailu on kunnossa, niin välillä voi myös herkutella hyvillä mielin. Silloin nykykoulu on ajautunut jo kauaksi historian alkuhämäriin. 040 772 0231 Toimistonhoitaja, toimitusjohtaja: Teija Pesonen p. Tulevien koululaisten haaste on kaunokirjoituksen sijaan kirjoittaminen käsin. Kaunokirjoitus kuului silloin äidinkielen oppitunteihin. Asioita opitaan pänttäämisen sijaan tekemään yhdessä, kokeilemisen ja osallistumisen kautta. – Monilla on se ajatus, että mitä vähemmän syön, sitä laihempi olen, mutta se ei pidä paikkaansa. Pyhäjärvisten Hiisitanssi osoittautui suosituksi, koska salamavalot välähtelivät tämän tästä. Uudessa opintosuunnitelmassa pakollisesta kaunokirjoituksesta tullaan luopumaan. Vaikka ihminen olisi normaalipainoinen, hänellä voi olla ongelmia esimerkiksi kolesterolinsa kanssa. Lipun suunnittelijaksi päätettiin pyytää mv. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 — N:o 40 2 Keskiviikko syyskuun 30. Kaikkia tarvittavia muutoksia ei tehdä heti, vaan laitetaan yksi asia kerrallaan kuntoon. Pyrkimyksenä on, että terveellisestä ruokavaliosta tulisi asiakkaalle luonnollinen elämäntapa ja terveelliset ruokailutottumukset pysyisivät yllä myös ravintovalmennuksen päätyttyä. Nykykouluun tutustuessa omat alakouluajat tuntuivat pakenevan johonkin sähkövalon keksimisen paikkeille. Himobodaajat ja kestävyysurheilijat ovat sitten oma lukunsa. illan mittaa vieraat ja omat esittivät ohjelmia vuoronperään. Kirsi Haapea, p. – hedelmä välipalana on klisee, mutta sen terveellisyys on kuitenkin kiistaton, Marjut totesi. Luokkahuoneissa ei enää istuta nenä kohti opettajaa, josta jokaisen olisi tietonsa taulusienen lailla imettävä. MirKA NiSKANEN tavattiin 50 vuotta sitten Päätoimittaja: Jouko Moilanen, vuorotteluvapaalla vs. Se tuntui olevan yhtä kaukana takana kuin Olli Tikan kuninkaissakäynti. VPK:lle vihitään oma lippu sunnuntaina 30 v. Kolme – neljä tuntia on hyvä ruokailujen väli, ja ruokailukertoja pitäisi olla päivässä viisi: aamiainen, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. – Jollakin voi olla vaikka joku tekosyy epäterveelliseen ravintoonsa, että muu perhe haluaa tällaista ruokaa, tai karkkihyllystä ei päästä ohi houkuttelevan tuoksun vuoksi. 040 7366 098 Toimittajat: Mirka Niskanen p. – Terveellinen ruokavalio on monipuolinen ja ravintoainerikas, Marjut muistutti. Päiväänsä saa Marjutin mukaan ihan eri tavalla pirteyttä, kun syö säännöllisesti
Ei pidä paikkaansa, että Pyhäjärvellä olisi vain kolme työntekijää Haapajärven seitsemää vastaan. Raija Leppäharjun mielestä kannattaisi laskettaa, mitä sotepalvelujen hoitaminen maksaisi kaupungin omana työnä. – Uskon, että pumppuvoimala on tärkeä hanke. Missään muualla Suomessa ei ole tällaista mahdollisuutta kuin Pyhäsalmen kaivos, sen eteen tulee tehdä kaikki mahdollinen. – Mutta toive on saada tänne tiedekeskus. – Saattaa tulla pakkosijoituksia jos ei löydy paikkoja. Vuonna 2012 tehdyn diplomityön mukaan Pyhäsalmi on paras sijoituspaikka pumppuvoimalalle. Rinnevaara kommentoi syytöksiä, että hän ei ole tehnyt mitään Lagunan eteen. Koulujen myyntiin laittaminen ei estä turvapaikanhakijoiden asuttamista, sillä myyjällä on oikeus hyväksyä tai hylätä tarjoukset. Puhetta johtanut varapuheenjohtaja Jukka Tikanmäki kopautti nuijallaan asian loppuun käsitellyksi nopeasti ja se raukesi kannattamattomana. Neutriinosuihku Cernistä Pyhäsalmelle ei toteudu, mutta muuta tulee tilalle. (KH) haluja erota Selänteestä PyhÄjÄRVEN kaupunginvaltuusto käsitteli maanantain kokouksessaan tarkastuslautakunnan arviointikertomusta vuodelta 2014 ja keskusteli sen aiheuttamista toimista. Aiemmin Namo-työpaja kuvasi ja lähetti valtuuston istunnot suorana. Asia menee kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Hanke on muuttunut, paloiteltu osiin, ja on järkevää viedä sitä pienissä osissa etten päin. – Voi olla viisi kesää tämän yhden yhden sijaan, Rinnevaara kuvasi kaivoksen säädellyissä oloissa tapahtuvaa kasvien viljelyä. – Ei ole estettä hyväksyä tätä pykälää nyt. Siinä pyritään kasvattamaan kasveja kosmetiikan, lääketeollisuuden ja tekstiiliteollisuuden tarpeisiin. Valtuutettu Laila Malila esitti ylimääräisenä asiana otettavaksi listalle hallinnollisten päätösten tiedottamista valtuustolle. Lauantaina Raimo. Torstaina Rauno, Raine, Rainer, Raino. Rinnevaara kertoi lisäksi, että PohjoisSuomen kunnanjohtajat on kutsuttu hätäkokoukseen pakolaistilanteen takia. Valtuutettu Taimi Nurminen esitti Pro-ryhmän puolesta, että koulujen myynti jätettäisiin pöydälle turvapaikanhakijoiden mahdollisen sijoituksen takia. Valtuusto hyväksyi kaavoituskatsauksen ja keskusteli tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta, jonka se hyväksyi. päivä 3 PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 N:o 40 Tänään Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina Tiistaina Tänään Siru, Sirja, Sorja. Kaupunginjohtaja Tita Rinnevaara kertoi valtuustolle, että turvapaikanhakijoita saatetaan määrätä sijoitettavaksi myös Pyhäjärvelle ja silloin Hiidenkylän entinen koulu olisi sopiva majapaikka. Laguna yhä esillä, mutta erilaisena, tiedekeskuksena Pyhäjärvi pituus 25.97 itään Greenwichistä, leveys 63.67 pohjoista leveyttä pimeä aurinko aurinko pimeä päättyy nousee laskee alkaa AURINKOINEN AIKA Valtuustolla napakka rutiinikokous NIMIPÄIVÄT VIIKON SÄÄ 6.34 7.20 18.51 19.37 6.36 7.23 18.47 19.34 6.39 7.26 18.44 19.30 6.42 7.29 18.40 19.47 6.45 7.32 18.37 19.23 6.48 7.34 18.33 19.20 6.50 7.37 18.30 19.17 Kärsämäki Haapajärvi Pyhäjärvi Pihtipudas Kiuruvesi Kärsämäki Haapajärvi Pyhäjärvi Pihtipudas Kiuruvesi Pyhäjärvi Pyhäjärvi Pyhäjärvi Pyhäjärvi www.fmi.fi 7:20 18:50 7:22 18:47 Keskiviikko Torstai +13 +13 +13 +12 +13 +13 +7 +8 +7 +8 +8 +9 Perjantai 7:25 18:43 +6 Lauantai 7:28 18:40 +11 Sunnuntai 7:31 18:36 +13 Maanantai 7:34 18:33 +8 PyhÄjÄRVEN kaupunginvaltuusto hyväksyi Pitäjänmäen ja Hiidenkylän koulujen laittamisen myyntiin. -Suositukset täyttyvät, ja sivistyslautakunta oli yksimielinen kun asiaa käsiteltiin kokouksessa, Lehtosaari totesi. Tiistaina Pinja, Minttu. Mitään toimintoja ei lakkautettuun kaivokseen voi suunnitella, jos kaivos alkaa täyttyä vedellä. Soteasioista toivottiin erillistä valtuuston iltakoulua. Yksi mahdollinen ja toteutuskelpoinen on Luonnonvarakeskuksen kasvihanke. Pimeän aineen tutkimusta on nyt tarkoitus havitella tänne. Rinnevaaran mukaan nyt olisi huomioitava kaivoksen kuivana pitäminen. Hänen tilalleen sivistyslautakuntaan valittiin Inna Karvonen. Perjantaina Valio. ”Kustannuksia säästyy miljardeja, jos pumppuvoimalahanke toteutetaan nyt Kaupunginjohtaja Tita Rinnevaara selosti valtuutetuille varsinaisen kokouksen jälkeen näkemyksiään kaivoksen jälkihoitohankkeista. hän kertoi muun muassa pimeän aineen tutkimukseen keskittyvän tiedekeskuksen havittelusta Pyhäsalmen kaivoksen tiloihin.. KAUPUNgINjOhTAjA Tita Rinnevaara kertoi valtuutetuille varsinaisen kokouksen jälkeen tekemisistään ja näkemyksistään hankkeista, joilla Pyhäjärvi elpyy kaivoksen loppumisen jälkeen. Pumppuvoimala on tarkoitettu sähkön lyhytaikaiseen varastointiin. Valtuusto myönsi eron Juho Karsikkaalle paikkakunnalta muuton vuoksi. Äänestyksessä alkuperäinen esitys myymisestä voitti äänin 22–5. Hiidenkylän koulun jääkiekkokaukalo ei kuulu kauppaan, vaan se jää kyläläisten käyttöön, vaikka koulurakennus myytäisiinkin. Välttämättä henkilökuntaa ei ole runsaasti käytettävissä. Keskustelu kulki pumppuvoimalan, pimeän aineen ja Hicksin hiukkasen tiimoilla. – LAgUNA , josta 90-luvulta asti haaveiltu, ei toteudu sellaisenaan. Videoinnista ja suorana lähettämisestä keskusteltiin vilkkaasti. Myös yksityisiltä yrityksiltä pitäisi pyytää tarjouksia. Dennis Tammela Namosta sanoi, että Namo on valmis aloittamaan toiminnan uudelleen. Pyhäjärvellä on vapaita tiloja. Toiminta tyrehtyi, kun ei ollut ohjeistusta siitä, säilytetäänkö tallenteet. Kaupunginvaltuusto sai tietoa turvapaikanhakijoiden tilanteesta viime viikon iltakoulussaan. Rinnevaaran mukaan nyt tutkitaan, miten Ely-keskuksesta voi saada tukea pumppuvoimalaan. Uudeksi varavaltuutetuksi nousee Sirkka Aho. Istuntojen videointia selvitetään VALTUUTETTU Pekka Päivärinta esitti, että kaupunginvaltuuston istuntojen videointia jatkettaisiin taas. Samoin kävi Raija Leppäharjun esitykselle ilmoittaa valtuustolle kahden viimeisimmän valitusasian päätökset Pohjois-Suomen hallinto-oikeudesta. – Kustannuksia säästyy miljardeja, jos pumppuvoimalahanke toteutetaan nyt, Rinnevaara totesi. Keskiviikko syyskuun 30. Sunnuntaina Saija, Saila, Frans. Sivistystoimenjohtaja Jukka Lehtosaari vastasi kirjastoyhteistyötä koskeviin puheisiin, että osin kyseessä on väärinkäsitys. Laskuista puuttuu kirjastoauton virka sekä johtajan työpanos sekä yhteiset työt, kuten kirjojen hankinta ja luettelointi. Jos tulee tarjous turvapaikanhakijoiden sijoittamisesta, harkitaan sitten, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Asko Kauranen sanoi. Jos Selänteestä erottaisiin, asia pitäisi hoitaa tänä vuonna. Niin kuin Mauri Pekkarinen Kihuilla sanoi, se ei toteudu niin kauan kuin se ei ole tiedeyhteisön ykköshanke. Esiin nousi haluja irrota Selänteen peruspalveluyhtymästä ja myös kirjastoyhteistyöstä Haapajärven kanssa. Häntä kannattivat Laila Malila, Laimi Shemeikka ja Raija Leppäharju. – En sano, ettei Lagunaa tule, mutta ei siinä muodossa kuin on puhuttu. Maanantaina Inka, Inkeri
Kaupunki sopi vuonna 2013 vahingonkorvauksen maksamisesta Hankiloille. Kaupunginhallitus yhtyy valittajien kantaan vahingonkorvauksesta, koska osoitetietojensa luovuttamisen kieltäneen Hankilan tietoja oli jaettu. Rönkön mukaan mitään ei tarvitse viedä kaatopaikalle, vaan kaikki purkujäte saadaan kierrätyskäyttöön. Me olemme pieni mitätön kansa, jonka ei kannata pullistella. Taimi Nurminen esitti Pron toisenkin valtuustoaloitteen. Pyhäjärven kaupungilla on noin 2000 hehtaarin metsäomaisuus. pittää Sannoo on ihmeelliStä että suomalaiset protestoivat maahanmuuttajia vastaan. Niillä voisi joku kiinnostunut kuunnella vaikka kirjoja tai musiikkia toisten häiriintymättä. Maanviljelijälle ei haluttaisi maksaa mitään mutta ruoka pitäisi olla suomalaista ja ilmaista. Vaikka iltakoulussa pitäisi valtuutetuille kertoa esimerkiksi viiden viime vuoden tapahtumat, pyysi Laila Malinen. Yhdet ja samat ihmiset istuvat hallituksissa, ja päätöksenteossa joudutaan jääväämään kytkösten takia. uuden viranhaltijan palkkaukseen saatavasta rahasta. Oletan tämän johtuvan esim. Tänne ei halua muuta kuin pakon edessä pakolaiset. – Mikä on metsän tilanne, paljonko puuta, mikä jakauma. Protestoisivat niitä valtaapitäviä vastaan, jotka nämä kriisit ovat aiheuttaneet. Toivon että ei, mutta voi tulla vielä sellainen kriisi meidänkin eteen, että voimme joutua pyytämään apua ulkomailta, se voi olla vaikeaa sitten kun itse käyttäydytään näin. Ikään kuin se olisi heidän vika. Ja nyt hetki on koittanut. Edellinen tontin omistaja sitoutui aikoinaan purkamaan tontin rakennukset tarvittaessa pois. päivä Ajassa Kuuntelin noista niin lännen kuin idän lehdistä, että Pyhäjärven kaupunginhallitus on kutsunut Salli Kumpulaisen eläkkeeltä luultavasti korvausta vastaan suunnittelemaan Selänteen toimintaan tehokkuutta eli toisin sanoen katsomaan mistä voitaisiin säästää eli vähentää kuluja. Minullekin määräsi tri Ovaskainen “hipelointihierontoja” mutta Sallin “opetuslapset” olivat niitä heti vähentämässä. Kun täällä on palveluksessa vain yksi päätöksentekoon oikeuttava viranhaltija, ja jos nyt sitten saadaan vammaispalveluiden vastaava henkilö, niin on se niin hienoa, kun sellaisen pakeille voi suunnistaa Haapajärvelle. Mauri Moilanen Ressukat luKijan KuVa lEilA BRANdER Kaupungin nykyisin omistama tontti Makasiinitorin kupeessa on saamassa jatkokäyttöä, kun tontille ollaan suunnittelemassa uutta rakennusta. Menin sosiaalijohtaja Kumpulaisen puheille ja esitin asian. Suomalainen on Euroopan syrjäisimmällä ja kylmimmällä alueella asuva eläjä. MIRKA NISKANEN Makasiinitorin kupeesta purettava rakennus lähtee kierrätykseen Vanha varasto on pian muisto vain. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 — N:o 40 4 Keskiviikko syyskuun 30. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus sai kuitenkin heidät muuttamaan mieltään. Mutta miksi Salli on sopiva. Rakennus pääsee kierrätykseen ja tontille nousee uusi talo. Katto oli vielä ehjä ja kattotiilet hyväkuntoisia, joten Namon porukka puhdistaa ne ja niistä saa vielä johonkin hyvän katon, tuumasi rakennuksen edellinen omistaja Petteri Rönkkö. Toisaalta kun muissa kunnissa ei ole tarkoitukseen varattttu senttiäkään, niin on se niin jotenkin haljua, kun meillä sellainen on. Asiaan liittyy Namon tekemien valtuustoistuntojen nauhoitusten häviäminen. Ja olen varma, että kriisin sattuessa nämä pullistelijat juoksevat ensimmäisinä karkuun etsien suojaa omalle pienelle egolleen. Muiden kuitenkin pitäisi maksaa. Rainer Kyyrönen Salli osaa säästää .... Arvelin sosiaaalitoimen tulevan mukaan yhden hankintaan. Ei viitsitä tehdä töitä mutta jos lakkoa tarjotaan niin kyllä jaksetaan seisoa sateessa tuntikausia viiniä litkien. Sen mukaan Tikkalanharjulle, kaupungintalon lähelle tulisi pystyttää näköispatsas Olli Tikalle. hallitusosaamista hajautettava VaRaValtuutettu Laimi Shemeikka oli huolestunut kaupungin tytäryhtiöiden tilanteesta. Syksyisiä iltatunnelmia Vuohtoniemessä. No, sain neljännen seurakunnalta. Jos pyydetään ylitöihin vaikka leikkaussaliin niin vedetään työnantaja oikeuteen ja sitten valitetaan, että on pieni palkka mutta lisäpalkka ei käy. Luulen, että vammaispalveluista. aloite metsänhoitoselvityksestä ja näköispatsaasta pRo-Ryhmä jätti kaupunginvaltuuston kokouksessa valtuustoaloitteen kaupungin omistamien metsien tilasta. puolitoista miljoonaa ja porukkaa on 23. Ja mitäpä näitä ongelmajätteitä hyysäämään. Luulevatko suomalaiset, että me olemme jotenkin parempi kansa. Lähipäivinä piha-alue täyttyi vanhoista kattotiilistä. holappa hallitukseen Suomen KanSanmuSiiKKiliitto ry:n vuosikokous pidettiin lauantaina 26.9.2015 Jyväskylässä. Vastavalitus KHO:een myöhästyi päivällä. Mutta jos lapsi pyytää ulos pikku tihkusateella ei varmasti mennä. Valtuustoaloitteessa halutaan tietää, miten metsäomaisuutta on hoidettu, paljonko puuta on myyty, mihin metsärahat on käytetty, paljonko Metsänhoitoyhdistyksen kustannukset ovat. hankilan valitukseen lausunto pyhäjäRVen kaupunginhallitus antoi selityksen Korkeimmalle hallinto-oikeudelle Anitra ja Heikki Hankilan valitusasiasta. Nykyinen budjettivaraushan on vain n. Pohjois-Pohjanmaan jäsenyhdistyksen puheenjohtaja, pyhäjärvinen Esko Holappa valittiin liiton hallituksen jäseneksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle.. Minä kyllä luulen, että löytyy sitä säästöä myös tuolta terveyspuolelta. Heikossa hapessa olevat tytäryhtiöt ovat Shemeikan mielestä riski kaupungin taloudelle. Kummastakin pankista luvattiin raha heti ja myös kaivokselta. – Katto oli tehty 1940-luvulla täällä käsintehdyistä kattotiilistä. Vanhassa rakennuksessa on ollut aikoinaan niin navetta kuin rautakaupan varastokin. Nyt rakennusta on alettu purkaa pois. – Tenhusen Matti saa betonin ja kivet hyötykäyttöön ja itselle saadaan tehtyä puutavarasta haketta. Kaikki osaaminen ei tule käyttöön. Siellähän hän varmasti asuu, kun siellä ei ole edes yhtään näkövammaista joita voisi auttaa. Ne eläkeläisetkin, joilla on mahdollisuus muuttavat täältä Portugaliin. Vastaus oli, että “ostakoot itse”. Mistä tuo lisäraha olisi helpointa lohkaista. – Jokainen on saanut siitä hakea tavaraa tarpeensa mukaan, Rönkkö kertoi. Aikoinaan muutama vuosi sitten lähdin kerjuulle daisy-kuuntelulaitteiden saamiseksi tuonne Köpsille pari kappeletta ja tk:n kummallekin osastolle yksi. Rakennukseen on tulossa toimistotilat Kalajokilaakson Metsänhoitoyhdistykselle sekä asuinhuoneistoja
Nyt oli puhelimen perusasetukset tehty. Ilmoitin myös toivomani ruokailuajan. Minulla ei ole entuudestaan kokemusta älypuhelimista. Rentouduin ja luin tekstin uudelleen ja ok. Tätä Haloo!-nimistä puhelinta valmistaa kotimainen yritys. Jess ! Uusi soitto ja valinta yksi. Tein ääneni käskyn mukaisesti. kiikkutuoliSta Vanhustenviikon tapahtumia Pyhäjärvellä 4.-11.10.2015 Virkistävää vanhustenviikkoa! Aika klo Tapahtuma Paikka Järjestäjä Su 4.10. yli 70 proSenttia suomalaisista liikkuu terveytensä kannalta liian vähän ja yhä useamman suurin osa päivästä kuluu istuen. – En pääsekään tänään keilaamaan, sanelin. 14 Viikkomessu Köpsinrinteen Pyhäjärven Seurakunta Palvelukeskus Pe 9.10. Terveydenhuollon ammattilaisilla on tärkeä rooli terveyden edistämisessä. Tähän valikkoon asetin neljä valinnaista vaihtoehtoa soittajan ja soittajan asian selvittämiseksi. Ok:n jälkeen puhelin ilmoitti, että ääneni oli ollut jännittynyt ja olin rykäissyt pari kertaa. Paina neljä, jos olet ulosottomies. – naapurin MieS soittaa, naapurin mies soittaa!, kailotti puhelimeni minun äänelläni. Älypuhelimen koekäyttö alkoi vanhan puhelimeni sim-kortin siirrolla uuteen puhelimeen ja virran kytkemisellä. Puhelin pyysi kirjoittamaan etunimeni ruudulle. Nyt soitin minä naapurin miehen puhelimella itselleni kuullakseni miten pelaavat asettamani neljä valinnaista vaihtoehtoa. Sitten poistimme naapurin miehen numeron luettelosta. Numeron näppäily ja jännittynyttä odotusta. Valtakunnallinen Kunnossa kaiken ikää -ohjelma ja Suomen Terveydenhoitajaliitto toteuttavat yhteistyössä Liikunta osana elintapaohjausta -koulutuspäivätterveydenhoitajille kaikissa maakunnissa. Matkaan on tarkoitus lähteä kahdella linja-autolla, joten satakunta innokasta mahtuu vielä mukaan. Uusi soitto ja valinta neljä. En ollut kertonut tästä mitään naapurin miehelle. Valtakunnallinen Kaukametsän sali, Vanhusneuvosto Vanhustenpäivän pääjuhla Kajaani Lähtö Matkahuollosta klo 10.30 Ke 7.10. Totesimme, että toimii. Ruoka-aika lähestyi. 10-12 Senior surf –päivä Kirjasto Suomenselän klo 10 Verkkopankin käyttö Osuuspankki, / Iiris Puro kirjasto klo 11 Kirjaston palvelut verkossa / Kirsi Nahkanen Kahvitarjoilu! La 10.10. Olin lentää taas selälleni, kun puhelin ilmoitti minun äänelläni hyväksyneensä luetun tekstin ja jatkossa puhuvansa minulle omalla äänelläni. He muun muassa työskentelevät lastenneuvoloissa, äitiysja perhesuunnitteluneuvoloissa, kouluja opiskeluterveydenhuollossa, työterveyshuollossa, seniorineuvoloissa ja asiantuntijahoitajina terveysasemilla. Jos mikään vaihtoehdoista ei ole sopiva, mitä minulle sitten soittelet. Yhdessä muun elintapaneuvonnan kanssa liikunta on keino, jolla voidaan vaikuttaa positiivisesti yksilön terveyskäyttäytymiseen. – Hyvä uutinen hyväksytty, yhdistän Matille, ilmoitti puhelin. Vapaa pääsy! To 8.10. Suosittelen velan kuittaamista vanhentuneena, viestitti puhelin. Vau ! SeuraavakS i minun ääneni pyysi minua valitsemaan sim-kortillani olevasta puhelinluettelosta ne henkilöt, joiden sallisin saada suoralla soitolla minuun yhteyden. juhla Tulevaisuutta rakentamaan! TERVETULOA! Tapahtumiin vapaa pääsy Tapahtumien toteutuksessa mukana vanhusneuvosto, kaupunki sekä yhdistykset ja yhteisöt. Olin lentää selälleni. Pyhäjärven vanhusneuvoston retkin Kajaaniin toteutuu, jos halukkaita lähtijöitä vielä löytyy. Juhlan pääpuhuja on perheja peruspalveluministeri Juha Rehula. Tulevaisuutta rakentamaan! 4-11.10.2015 Vanhusten viikolla Köpsinrinteen ohjelma: Maanantai klo 14:00 Ulkoilua Tiistai klo 14:00 tanssit, KKK-87 Keskiviikko klo 13:30 Eläkeliitto vierailee Torstai klo 14:00 Viikkomessu Perjantai klo 14:00 Musiikkia ja tanssia, Tauno ja Seppo vanhusten viikon pääjuhlaan pääsee vielä pyHäjärven vanhusneuvoston tarjoama ilmainen kyyti Vanhusten viikon pääjuhlaan Kajaaniin ei ole kiinnostanut pyhäjärveläisiä ikäihmisiä. Myrskylyhdyssä on tarjolla porsaanleikettä ja ABC:llä uunimakkaraa. Liian vähän liikkuminen ja pitkäkestoinen istuminen lisäävät terveysriskejä. Painoin ookoota. – Yhdistän verkkopankkiisi niin voit maksaa heti velkasi, ilmoitti puhelin aikoen samalla informoida asiasta Mattia. Puhelimeni vastasi ja ilmoitti vaihtoehdot: paina nolla, jos olet myymässä jotain tai soitat salaisesta numerosta. Vastasin. Vanhusten viikon pääjuhla pidetään sunnuntaina 4.lokakuuta Kajaanin Kaukametsän kulttuurikeskuksessa. Matti Järvi Uusi älypuhelin koekäytössä ”Vielä ääneni pyysi ilmoittamaan kotisivuosoitteet ruokapaikoista, jotka julkaisevat ruokalistansa netissä. Kutsuin naapurin miehen testaamaan puhelinta. Seuraavaksi kokeilin numero kakkosta. Liikkumattomuus uhkana. Tekstistä en ymmärtänyt höykäsen pöläysta. päivä 5 PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 N:o 40 Elämää ja ihmisiä Minua pyydettiin puoleksi vuodeksi uuden, mullistavaa tekniikkaa käyttävän älypuhelimen koekäyttäjäksi. Paina kolme, jos olet maksamassa velkasi. Keskiviikko syyskuun 19. Juhlaan on vapaa pääsy. Puhelu katkesi automaattisesti. – Olet voittanut lotossa tonnin, sanelin. Käytän peruspuhelinta, jolla pystyy puhumaan ja lähettämään tekstiviestejä. – Matti on muuttanut ulkomaille tuntemattomaan osoitteeseen. Terveydenhoitajat ovat keskeisessä asemassa terveytensä kannalta liian vähän liikkuvien kuntalaisten tunnistamisessa, liikunnan puheeksi ottamisessa ja ohjaamisessa omaehtoisen tai organisoidun liikunnan pariin. Ok. Vielä ääneni pyysi ilmoittamaan kotisivuosoitteet ruokapaikoista, jotka julkaisevat ruokalistansa netissä. Kerroin hänelle luottamuksellisena tietona, että Haloo!-puhelin tulee markkinoille ensi vuonna muistaakseni huhtikuun ensimmäisenä päivänä. Puhelin toivotti minut tervetulleeksi hieman monotonisella äänellä. Paina yksi, jos sinulla on hyviä uutisia. Tasan ruoka-aikana puhelin ilmoitti: Se on nyt Matti ruoka-aika. Nyt lukeminen kelpasi puhelimelle. Ääneni pyysi nimeni ja puhelinnumeroni sekä hyvän uutisen. Terveydenhoitajat ovat tärkeä ammattiryhmä kuntien terveyden edistämisen kokonaisuudessa ja terveysneuvonnan palvelussa. Ilmoittautumisaika päättyy huomenna torstaina. 12 Kirjasto 150 vuotta Kirjasto Pyhäjärvi Seura – Aleksis Kiven –päivä, kirjasto, kulttuuritoimi Kirjaston 150 v. Tein työtä käskettyä. Paina kaksi, jos sinulla on huonoja uutisia. Sitten siirryttiin määrittämään asetukset tuleville puheluille niistä numeroista, jotka eivät olleet luettelossani. 13.30 Eläkeliiton vierailu Köpsinrinteen Eläkeliiton ohjelmaa, kahvitarjoilu! Palvelukeskus Pyhäjärven yhdistys Ke 7.10. Päätöksissä hylättiin kaupunginjohtaja Tita Rinnevaaran pyyntö keskeyttää virkavapaa sekä asiasta tehdyt oikaisuvatimukset. Hyvin pelaSivat asettamani neljä valintaa. Ilmoittautua voi kaupungintalon neuvontaan 08-769 7111 tai sähköpostilla etupalvelut(at)pyhajarvi.fi. Piti ottaa uusiksi. Liikkuminen on lääke joilla näitä riskejä voidaan pienentää merkittävästi. Hänen nimensä oli puhelinluettelossani. taaS uuSi soitto ja valinta kolme. uuSi Soitto ja valinta nolla. Naapurin mies oli kuin ällikällä lyöty. Pia-Susanna Rautakoski, säestys. Seuraavaksi minun piti lukea normaalilla äänelläni ruudulla oleva muutaman lauseen mittainen teksti. Ääneni pyysi taas nimeni ja puhelinnumeroni sekä huonon uutisen. Soittajan nimen ja numeron kysely alkuun. 12-13.30 Ikivihreät Kahvila Karnevaali Pyhäjärven Seniorit ry hengellisen ja kevyen musiikin konsertti. Odottelin, tulisiko puhelimelta muistutus ja ilmoitus päivän menusta. – Mitä sitten menet sopimaan, jos et pääse, moitti puhelin minua ja katkaisi puhelun aikoen toki ilmoittaa Matille. Hallinto-oikeus kumosi päätöksiä poHjoiS-SuoMen hallintooikeus on kumonnut Pyhäjärven kaupunginhallituksen päätöksiä vuodelta 2013. Matti Huttunen, laulu. Tiistai-iltapäivällä ilmoittautuneita oli vain kolme. Sitten alkoi tapahtua
Keväällä on suorastaan kelirikkoa, sohjoa ja kuravelliä tien täydeltä. Sorateiden päällystäminen vaatisi aina myöskin rakenteen parantamisen ja tässä rahoitustilanteessa siihen ei pystytä. Muutama kämmenen ala graffitein ja puumerkkien peittämässä autossa oli vielä tilaa pyhäjärvistenkin merkinnöille. ”Se on kuin mobiili vessanseinä, johon nuoret voivat jättää omat merkkinsä. Keula, perä, katto ja muu pinta on jätetty nuorten täytettäväksi. – Olemme mielellämme mukana myös nuorten järjestämissä tapahtumissa ja meidän kautta voi tiedottaa kaikista nuorten elämään liittyvistä asioista. Yhteystiedot löytyvät nettisivulta. Vetinen kesä ei ainakaan helpottanut tienpitoa Pyhäjärvelläkään. settinetti Oulun eteläisen alueen nuorisotiedotuskeskus www.settinetti.fi Tietoa asumisesta, opiskelusta, työstä, tapahtumista,vapaa-ajasta, hyvinvoinnista ym. henkilöauto syttyi ajon aikana ja tuhoutui tulipalossa sunnuntaiaamuna Vaskikellon risteyksessä. Niitä voi tarjota vapaasti suoraan nuorisotiedottajalle. – Tie ei tule lanalla miksikään, pitäisi höylätä karhulla. Settinetti myös julkaisee nuorten omia juttuja, kuten kirjoituksia, kuvia ja videoita. ”Kun kulutuskerrosta lisätään, ihmiset ajavat yhtä uraa eikä pinta tiivisty kunnolla. Emolahdentieltä teollisuusalueen risteykseen asti on hyvä pinta, mutta sitten alkaa soraosuus. (KH) tätä kärryä saa töhriä Nuorisotiedottaja Maija Pihlaja antoi Pyhäjärven nuorisolle luvan töhriä autoaan perjantaina, mutta luonto oli toista mieltä. Ylitalon mukaan yksi ongelma sorateillä on se, että kun kulutuskerrosta lisätään, ihmiset ajavat yhtä uraa eikä pinta tiivisty kunnolla. Oulun eteläisen alueen nuorisotiedottajana toimiva Pihlaja käy eri paikkakunnilla tapaamassa nuoria ja pitämässä työpajoja. sateinen kesä on haasteellinen niiden kunnossapidolle. Pelastuslaitoksen saavuttua paikalle henkilöauto oli täyden palon vaiheessa. Palolaitos sammutti tulipalon vedellä, ohjasi liikennettä ja siirsi lopuksi palaneen auton tien pientareelle ja trailerin viereisen huoltoaseman pihaan. Sivustolla on keskustelupalsta, jossa voi anonyymisti kysyä asiantuntijan neuvoa omaan elämään liittyvissä asioissa. Reikiä on teille tullut kuluneena kesänä paljon. Sateisen kesän takia on paljon lätäköitä ja tie on pehmeä. Kotipaikkakunnan ja lähialueen tapahtumia voi seurata helpoiten tapahtumasovelluksella, joka on ladattavissa ilmaiseksi sovelluskaupoista. Kuljettaja yritti alkusammutusta yhdessä huoltoasemalta tulleen toisen henkilön kanssa kahdella jauhesammuttimella, mutta alkusammutus ei tehonnut. oulun eteläisen alueen nuorisotiedottaja Maija Pihlaja ajaa graffitiautolla. – Soratiet sorastetaan kolmen vuoden välein. Hänen mukaansa teiden kuntoa seurataan säännöllisesti, ajetaan teitä läpi, ja tarvittaessa kunnostetaan. Vesisateen takia spriitussit eivät tarttuneet auton pelteihin. Lisäksi liikennemäärät sorateillä ovat niin pieniä ettei ole taloudellisesti kannattavaa päällystää niitä. Eli jos sinulla on jokin idea tai haluaisit tehdä jotain, ole meihin yhteydessä, Maija Pihlaja sanoo. Pirkko Ylitalo kertoo, että kestopäällystettä ei ole luvassa Pyhäjärven sorateille. Talvella soratiet ovat paremmassa kunnossa, kun on pakkasta, mutta jos lunta tulee paljon, ei aura-auto ennätä sorateitä puhdistamaan ihan heti. VesaPeräntien varrella asuvaa Voitto Tikkasta harmittaa soratien kunto. Settinetti.fi -sivustolle on koottu tietoa ja käytännön ohjeita muun muassa opiskeluun, asumiseen, työelämään, vapaa-aikaan, terveyteen ja kansainvälisyyteen liittyen. Vesaperäntiellä on lisätty kulutuskerrosta ja tasattu viime viikon tiistaina. räväkän näköinen kulkupeli madaltaa kynnystä tulla nuorisotiedottajan juttusille. Kuljettaja irroitti trailerin vetoautosta ja esti trailerin kyydissä olleen pakettiauton syttymisen. – Pyhäjärven sorateille ei ole luvassa päällysteitä. Se on kuin mobiili vessanseinä, johon nuoret voivat jättää omat merkkinsä. Yksi hyvä puoli sadekesässä on soratiellä ajaville: tie ei pölise. Vesi nakertaa kuoppia syviksi ja sateella niitä syntyy nopeasti. settinetin nuorisotiedottajaan voi ottaa myös suoraan yhteyttä Facebookissa, soittamalla tai tekstaamalla tai piipahtamalla toimistolla Ylivieskassa. Ravat saa tuulilasiin. Hienojakoista, kuivana kesänä pöllyävää ainesta on tiessä, jotta se sitoo kerroksia kiinni. nuoret saavat kirjoitella viestejään auton pelteihin. Nuorisotiedottajan tehtävä on auttaa nuoria eteenpäin kaikenlaisissa ongelmatilanteissa, yhteydenpito on täysin luottamuksellista. Palo alkoi auton moottoritilasta. Kyllä tiet pitäisi olla vähintään välttävässä kunnossa. – Näyttää siltä, ettei tietä hoideta tai hoidetaan harvoin. Graffitiauto on hyvä keino madaltaa nuorten kynnystä ottaa yhteyttä. Henkilövahinkoja ei tullut. Pyhäjärvellä on sorastettu toissa vuonna ja ensi vuonna taas tullaan Pyhäjärvelle. Päällystetyillä teillä sade tekee reikiä, joita yritetään ehtiä paikkaamaan. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 — N:o 40 6 Keskiviikko syyskuun 30. Samalla he voivat tulla kyselemään ja juttelemaan. Kesällä lanataan tarpeen mukaan. Se jakaa nuorille tietoa ja tarjoaa henkilökohtaista neuvontaa kaikissa eteen tulevissa tilanteissa. auto syttyi tuleen ajon aikana ja paloi nelostiellä sunnuntaina. Vesaperäntie ei ole ainoa huono soratie Pyhäjärvellä. – Minut tunnistaa tästä autosta, jota saa sotkea luvan kanssa. Etelän suunnasta tullut traileria vetävä henkilöauto alkoi kärytä Vaskikellon risteyksessä nelostiellä varhain sunnuntaiaamuna. (KH) Soratiet kärsivät sadekesästä Vähintään maastoauto ellei jopa traktori alkaa olla tarpeen matkan teossa, sillä tiet ovat yhä huonommassa kunnossa. Nuorten tapahtumakalenterissa nuorille suunnattuja tilaisuuksia, kuten Pyhäjärven Yö-Nuoqqu.17.-18.10. päivä Ajassa Pihlajan Opel Corsan kylkiä koristavat varsinaiset graffititaiteilijan tekemät työt. Sovellus löytyy nimellä ”Oulun eteläisen tapahtumat” ja sieltä löytyy nimenomaan nuorille suunnattujen tapahtumien tietoja. tienPidosta vastaavan Elykeskuksen kunnossapidon aluevastaava Pirkko Ylitalo tietää ongelmat. Tikkasen mukaan Vesaperäntiellä on hankalaa väistää vastaantulijaa. On kuoppaa kuopan vieressä, ja syviä. nuorisotiedottaja levittää muun muassa tietoa nuorten Settinetistä, eli Oulun eteläisen alueen nuorten tietoja neuvontapalvelusta. Settinetti löytyy Instagramista ja Facebookista. Sateella ei tienkunnostuksia kannata tehdä
Nuorten luokassa ajavat kuskit ovat iältään alle 18 vuotta, mutta kuitenkin täyttäneet 15 vuotta. – Esimerkiksi vastanteko voi olla ihan hepreaa. • Sari Alakoski toimii hankkeen projektipäällikkönä. Seniori luokassa voivat ajaa 50 vuotta täyttäneet kuljettajat. Huhmarniemi päätti pistää seitsemän tuntia paremmaksi, ja siitä tuli tapahtuman nimi 24 + 7. Pyhäjärven Yrittäjät ry tekee yhdessä Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien kanssa kyselyn pyhäjärvisille yrityksille. Yleisöä, toimitsijoita ja kilpailijoita palvelee kaksi kioskia, joista voi halutessaan ostaa virvokkeita ja naposteltavaa. päivä 7 PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 N:o 40 Elämää ja ihmisiä ProjektiPäällikkö Sari Alakoski tietää aiemman työkokemuksensa myötä, että lapset ja nuoret oppivat metsäja luontotaitoja parhaiten itse tekemällä ja kokemalla. Lähiaikoina Alakoski kiertää kouluilla esittelemässä hanketta. Yleisölle tarkoitettu parkkipaikka on lentokentän puolella. Yrittäjiä toivotaankin esittelyihin yhteystyökumppaneiksi, haussa ovat etenkin metsäalan yritykset. 24 + 7-jumppatapahtuman rahoitusta on saatu yrityksiltä. rallin SM3 luokan tuore Suomen mestari Jari Huttunen ja kartingissa omassa luokassaan aluemestaruuden ja Savo Cupin voittanut Jesse Malassu, ovat luvanneet tuoda kisapäivänä omaa kilpailukalustoaan nähtäville. Mielenkiintoiseksi ja haasteelliseksi hanketta luonnehtiva projektipäällikkö toivoo, että kahden vuoden aikana saadaan paljon elämään jääviä ja näkyviä asioita aikaiseksi. Tavoitteenamme on ylläpitää paikkakunnan yritysten toimintaa myös tulevaisuudessa. Kilpailu alkaa klo 10. Joka tunnin jälkeen arvotaan palkintoja osallistujien kesken. Esimerkiksi Pyhäjärvellä alakoulut ovat jo osallistunut päiviin, ja koulut ovatkin tärkeä yhteistyökumppani hankkeessa. Esimerkiksi kirjoista opitut marjat tunnetaan ulkonäöltä, mutta käytännössä marjojen näkeminen saa lapsessa aikaan ahaa-elämyksen. Neljän kunnan, Pyhäjärven, Kärsämäen, Haapajärven ja Nivalan alueella toteutettava hanke alkoi syyskuussa ja on kaksivuotinen. Reisjärvinen Alakoski on koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri ja on työskennellyt koko työhistoriansa lasten ja nuorten parissa pääsiassa opettajana. Lähiöistä ennustetaan hieman lämpimämpiä. Polku omaan ympäristöön –hankkeessa Aaltokoski haluaa panostaa nimenomaan siihen, että tieto viedään lapsille siinä muodossa, jossa he parhaiten sen ottavat vastaan: toiminnallisuuden kautta. Yrittäjäyhdistys haluaa tällä tuoda esille tekemisen meininkiä Pyhäjärvellä ja toivookin kaikkien yrittäjien vastaavan kyselyyn. Pääsylipun ostaneiden kesken arvotaan n. Jokainen 31 tunnista on erilainen. Elämyksellinen elementti on aina mukana, kun luokasta jalkaudutaan luontoon. Kyselyn tarkoituksena on kartoittaa paikkakunnan yritystoiminnan tulevaisuutta kaivoksen päättymisen lähestyessä. Moni kuljettajista osallistuu useampaan kuin yhteen luokkaan. Uskoisin, että nuorille ei ole ihan helppoa ja selvää lähteä hakemaan töitä. Idean äiti on liikunnanohjaaja-personal trainer Minna Huhmarniemi. Koko tapahtumaan osallistuminen maksaa 5 euroa, ja jumpata saa niin paljon kuin jaksaa. Luvassa on mielenkiintoinen ja vauhdikas kilpailu. Pyhäjärvi on hieno paikkakunta työskennellä ja elää! Kyselyn tulokset julkistetaan marraskuussa yhteisessä tapahtumassa, johon tulee mukaan Suomen Yrittäjien puheenjohtaja. Luontoon ja kädentaitoihin liittyvä perimätiedon siirto iäkkäämmiltä nuorille kurssien muodossa on myös yksi hankkeen tavoitteista. – Lapset lähtevät mielellään mukaan, ei ole yhtään ollut sitä, etteivätkö he tykkäisi. • Pyhäjärven osalta hanke näkyy painotuksena kouluyhteistyössä, retkissä, leireissä ja kerhotoiminnassa. Lippujen hinta on 10 euroa. Polku omaan ympäristöön –hanke • Hankkeen tarkoituksena on lisätä lasten ja nuorten ympäristötietoisuutta ja osaamista. 100 euron arvoinen älypuhelin. Tarjonnassa on huomioitu myös lapset, miehet ja seniorit. Pakkasen kirpeyttä oli ilmassa jo kello 20 jälkeen, kun kaupunginvaltuuston kokous päättyi. Eivätkä he tiedä, missä paikkoja on. Teemojen ympärille järjestetään erilaisia teemapäiviä ja kerhoja. Hän selvitti, että Suomessa on vedetty 24 tunnin jumppamaraton. jokkiskisat lauantaina kiuruveden Urheiluautoilijat järjestää lauantaina 3.10. ennaltaehkäisevään nuorisoja lapsityöhön nojaavan, 6-28-vuotiaille kohdennetun hankkeen yksi osa-alue on oman alueen työllistysmahdollisuuksien esittely. Jumppatapahtumaan on tulossa paljon juuri työporukoita. Osa Kiuruveden Urheiluautoilijoiden menestyneistä kisakuskeista, mm. Tuotto menee Mannerheimin Lastensuojeluliiton Haapajärven yhdistykselle liikuntavälineiden hankintaan. Pyhäjärvellä kunnon pakkasyö kotiMittarit laskivat –5 asteeseen maanantain ja tiistain välisenä yönä Pyhäjärvellä. Saattaahan lapsi kysäistä, mistä maito tulee, mutta ei kuitenkaan ymmärrä, miten pitkä se prosessi on. Projektipäällikkö sari alakoski työskentelee hankkeen myötä neljän kunnan alueella: Pyhäjärvellä, haapajärvellä, kärsämäellä ja nivalassa. Yrittäjiltä kysytään, onko kaivoksen loppumiseen varauduttu ja vaikuttaako se yritykseen. – Sitä on toki ollut ennenkin, mutta se on vain aina ollut niin pientä, että siitä halutaan nyt laajempaa. Kysely antaa tuloksia, jotka ovat tärkeitä paikkakunnan elinkeinoelämän kehittämisen kannalta. Lämpötila putosi pakkasen puolelle jo ennen puoltayötä. Opettajana aiemmin työskennellyt Alakoski tietää senkin, että monet luontoon liittyvät asiat saattavat olla lapsille ja nuorille vieraita, vaikka maaseutumaisessa ympäristössä elämmekin. syyskuun alussa alkaneen hankkeen tiimoilta on jo järjestetty metsäja luontopäiviä. Auton lasit olivat jäässä ja jääskrabat tietysti hukassa. • Kohderyhmänä ovat 6-28-vuotiaat lapset ja nuoret. – Sille on tarvetta. Yhdessä voidaan istuttaa puita tai poimia marjoja. Kisa, AE Kukkonen JM, on ItäSuomen aluemestaruusosakilpailu. • Tämä tapahtuu järjestämällä lapsille ja nuorille luontoon, metsään, ympäristöön ja lähiruokaan liittyviä toiminnallisia tapahtumia. kysely yrittäjille yritystoiminnan tulevaisuudesta. Koetetaan näin saada nuoria oikealle suunnalle pienin askelin. Kisoihin odotetaan vähintään 180 osallistujaa. Maratonjumpan ennätys rikotaan haapajärvellä haaPajärven monitoimitalolla pidetään 17.-18.lokakuuta ennätysjumppa, 31 tuntia ohjattua liikuntaa yhtä menoa. Monesti eri kuskit ajavat samalla autolla eri luokissa. Keskiviikko syyskuun 30. Yhteistyökumppaneita olisi tarkoitus saada lisää sekä lisätä eri kuntien 4H-yhdistysten välistä yhteistyötä. Tietoutta jaetaan toiminnallisuuden kautta. – Itse ajattelen, että nykypäivän lapsilla ei välttämättä ole käsitystä siitä, miten ennen on toimittu tai miten luontoa on käytetty hyväksi. Aamulla lämpötila nousi yhdeksään mennessä jo plussan puolelle. On perusjumppaa, kuntopiiriä, kahvakuulaa, kehonpainotreeniä, venyttelyä, asahia, erilaisia Les Mills-tunteja sekä useita tanssillisia tunteja, esimerkiksi senioritanssia, buggia ja paikkakunnalla uutta lavista. Kysely on lähetetty yrittäjien sähköpostiin. Jumppaajat voivat kisata jumppakuninkaan tai -kuningattaren tittelistä. Jumppamaraton alkaa lauantaina kello 12 ja päättyy sunnuntaina kello 19. Alakoski aikoo myös järjestää nuorille työelämävalmennusta, jossa pureudutaan työhakemuksen tekoon ja työhaastattelussa käyttäytymiseen. • Hankkeen aikana tavoitteena on myös lisätä lasten ja nuorten tietämystä oman paikkakunnan työllistymismahdollisuuksista sekä saada perimätieto kulkemaan senioreilta nuorille. • Keskipiste-Leader rahoittaa hanketta 130 000 euron verran ja 4H-yhdistykset 14 500 euron summalla. Ajettavia luokkia on viisi: nuoret, naiset, EVK, yleinen ja seniorit. TERHI MARJAKANGAS sari opastaa metsään 4H:n tuorein hanke pureutuu lisäämään lasten ja nuorten metsätietoutta. Virallisella Ojakylän havaintoasemalla lämpötila laski kolmen pakkasasteen tietämiin yöllä. Luonto, metsä, ympäristöja lähiruokatietoisuutta ja –osaamista ujutetaan nuorille tekemisen kautta. Alle 12 -vuotiaat lapset pääsevät kisoihin ilmaiseksi. • Hanke kestää 31.8.2017 saakka ja se toteutetaan Pyhäjärven, Haapajärven, Kärsämäen ja Nivalan alueella. Osaamisen tasoa on tietenkin vähän vaikea arvioida. Kysely on lyhyt ja vastaaminen kestää vain pari minuuttia. perinteisen syksyn jokamiesluokan kisan Haapakummun maastoradalla. Yritykset hankkivat passeja, joilla henkilöstö voi osallistua jumppiin tyky-toimintana. Perustiedot ovat aika hyvät, jos päästään pintaa syvemmälle, siinä voi tulla jotain uusiakin asioita, Aaltokoski kiteyttää tapahtumien tuottamaa tietoa lasten taidoista. Kun he näkisivät jonkin yrityksen käytännössä, herää ehkä kiinnostus lähteä alalle. Projektityöntekijä sukkuloi näiden neljän kunnan alueella antaen jokaiseen yhtälaisen työpanoksen
Fysiikka-kemian tunneilla oppilaat tekivät monenlaisia testejä vedellä. Ikosella kouluun tuli viitisenkymmentä vanhempaa. Jenina (vas.), Elia, Milla ja Niilo asettivat paperikukkasia veteen. Halonen kehui nykyisiä osallistavia oppitunteja, hänen kouluaikanaan koulu oli vielä opettajaja kirjakeskeistä. Petteri (vas.) ja Jake testaavat, miten pieneen purkkiin laitettu lämmin vesi käyttäytyy kylmän vesimassan seassa. Timo Ylikankaan 5A-luokassa on 13 oppilasta. Jumppasalissa pidettiin aamunavaus, jossa katsottiin kiusaamista käsitellyt musiikkivideo ja kuultiin kolmasluokkalaisten laulua. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 — N:o 40 8 Keskiviikko syyskuun 30. Päivän idea on yksinkertainen: koulu ja kotiväki puuhaavat päivän aikana jotakin yhdessä. Mette, Jake ja EllaNoora kokeilevat, paljonko vettä mahtuu hiekalla täytettyyn astiaan.. Pyhäjärvellä tapana on ollut päästää oppilaiden läheiset seuraamaan tavallisia oppitunteja. Iltapäivällä hän seurasi Lotan (kesk.) fysiikka-kemian tuntia. Timon apuna toimii koulunkäynninohjaaja Anne Tikanmäki. Jarmo Halonen osallistui kahden tyttärensä koulupäivään, pari tuntia meni kolmasluokkalaisen Pepin luokassa. päivä Elämää ja ihmisiä Kotiväki koulunpenkillä Viidettä kertaa vietettyyn valtakunnalliseen Kodin ja Koulun Päivään osallistuttiin viime viikolla myös pyhäjärvisissä kouluissa. Eeva Kyllönen (vas.) oli tullut seuraamaan lapsenlapsensa Ella-Nooran, ja Sari Koistinen tyttärensä Eveliinan koulupäivää. Seurasin Ikosen 5A luokan koulupäivää. Etualalla koulunkäynninohjaaja Anne Tikanmäki. Ne avautuivat. Oikealla Sanni. Koulupäivän aluksi suuhygienisti kävi opastamassa oppilaita oikeaoppiseen hammaspyykkiin
Jake, Aleksi, Lotta ja Ella-Noora testaavat, miten tiskiaine vaikuttaa veden pintajännitykseen. Kuvaamataidon tunnilla tehtävänä oli piirtää mittasuhteiltaan onnistuneet kasvot. Niilo ja Sanni taululla. Ruokatunti on edelleen koulupäivän kohokohtia. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 — N:o 40 Keskiviikko syyskuun 30. Milla ja Jenina parihyppelyssä. Äidinkielen tunnilla oppilaat pohtivat sanaluokkia. Eveliina monisteen kimpussa, oik. Vas. Ruutuhyppely kuuluu edelleen tyttöjen välitunteihin. Vanhemmat pääsivät nauttimaan pastaa ja jauhelihakastiketta oppilaiden kanssa. päivä 9 Elämää ja ihmisiä Kuvat ja teKsti: MirKa NisKaNeN Oppilaat vastaavat aamunavausten ohjelmasta vuorotellen. Opettajan auktoriteetti on nykykoulussakin merkittävässä roolissa, mutta myös oppilaiden viihtyvyys on tärkeää. Koulupäivän aluksi suuhygienisti kävi opastamassa oppilaita oikeaoppiseen hammaspyykkiin. Tällä kertaa vuorossa olivat kolmasluokkalaiset. Ainakin Niilolla on mukavaa. Opettaja Timo Ylikangas kehottaa Petteriä ja Jeninaa miettimään, mihin päin se nenä leveneekään. Kyniä, kumeja ja liitutaulua ei ole koulussa hylätty. Merja ja Olli Kuukasjärvi tulivat seuraamaan Aleksin ensimmäistä koulutuntia. Seuraavat tunnit kuluivat kolmasluokkalaisen Veeran luokassa.. Vas
Paula perh. klo 15.00 hartaus Arjan ruokalassa. com OLET TERVETULLUT TILAISUUKSIIN! VANhASSA tarinassa kerrotaan syrjäisestä kylästä, jonne ilmestyi selvästikin pakomatkalla ollut mies. klo 17.00 kirkkokuoron harjoitukset srk.keskuksessa. Viitasaarelta Ivaloon. Keskiviikko 6.10. klo 14.30 Lähetyspiiri Lähimmäisen kammarilla. 0400-395 220 Kirkkoherranvirasto ma-pe klo 9-12 www.pyhajarvenseurakunta.fi sähköposti: pyhajarvi.seurakunta@evl.fi juhlat ja eri tilaisuudet myös kotona Perinteistä ja luotettavaa KUKKAJA HAUTAUSALAN PALVELUA • ARKUT, UURNAT • KULJETUKSET • AMMATTITAITOISET SIDONTATYÖT • HAUTAKIVET KAUTTAMME Ollintie 20, Pyhäsalmi, Puh. klo 17.30 Kirkkokuoron harjoitukset Iisalmessa, kyyti lähtee srk.keskuksen pihasta klo 16.30. Kiitosilmoituksen hinta on 24€/kpl MAjATAlO-IllAT jatkuvat ensi sunnuntaina 4.10 klo 17 PyhänAnnan kirkossa. 040-5118674. klo 13.30 Iisalmen rovastikunnan lähetysjuhla ”Lähettäjänä ja lähetettynä” pääkirkossa. Hänen tekojensa motiivina oli rakkaus, mikä tarkoitti Hänelle muuta, kuin oppineiden perinnäissääntöjen noudattamista. klo 18.00 Majatalon kuoron harjoitus srk.keskuksessa. (Mikkelinpäivä) klo 11.00 perhejumalanpalvelus Pyhän Annan kirkossa. Epätietoisina kerääntyivät kyläläiset hänen ympärilleen ja kysyivät: ”Teimmekö oikein?” Katsoimme, mitä kirjoituksissa sanottiin ja seurasimme niitä.” Profeetta kysyi: ”Katsoitteko myös hänen silmiinsä. He kuulivat, kuinka sotilaat pahoinpitelivät ja kiduttivat miestä. päivä PYHÄJÄRVEN HELLUNTAISEURAKUNTA Kellopolku 1, Pyhäsalmi SUNNUNTAIN SANA SEURAKUNTATIEDOT Elämää ja ihmisiä PYHÄJÄRVEN SEURAKUNTA Oikotie 6, 86800 Pyhäsalmi Puh. NÖYRÄ KIITOS Pennut, pennunpentu, vävyt, siskot perheineen, veljet perheineen, ystävät ja kaverit. Hän oli avulias ja ystävällinen ja pian hänestä tuli nopeasti suosittu kyläläisten keskuudessa. Juha perh. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 — N:o 40 10 Keskiviikko syysikuun 30. Ootte mahottomia. klo 14.00 Vanhusten viikon viikkomessu Köpsinrinteellä. Löytösoppi p. Seuraavana päivänä tuli kylään kiertävä profeetta. Sunnuntai 11.10. Viime sunnuntain teksteissä korostettiin kristityn vapautta. klo 16.00 Raamattupiiri Lähimmäisen kammarilla. lämmin KIITOS muistamisesta. Rakkaus, joka näkee enemmän kuin ulkokuoren, toisen aseman tai erinomaisuuden. Täällä en lauluun voi saada sen ihanuutta. Kiitokset osanotosta. Joudumme koko elämämme valitsemaan, kannattammeko hyvää, vai pahaa, oikeaa vai väärää. klo 13.00 seurat ry:llä. Majatalo-illat jatkuvat. Sitova ilmoittautuminen 1.10. Eräänä päivänä ilmestyi kylään joukko sotilaita. klo 16.00 Raamattupiiri Lähimmäisen kammarilla. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Koska olemme Hänen seuraajiaan, olemme kutsuttuja myös Hänen tielleen toimimaan, kuten Hän toimi. Hyvin tiedämme, että meille seuraajina saattaa sattua monenlaisia kompastumisia ja suoranaisia syrjään ajautumisia. sunnuntai helluntaista) klo 10.00 Iisalmen rovastikunnan lähetysjuhlan messu pääkirkossa, jonka jälkeen ruokailu srk.keskuksessa. Meidät on jo kasteessa kutsuttu Hänen yhteyteensä, Hänen seuraajikseen. Musiikista ja yhteislaulujen vetämisestä vastaa Majatalon oma musiikkiryhmä ja kuoro. klo 17.00 Majatalo-ilta Pyhän Annan kirkossa, puhujana Salla Autere. 29.8.2015 Siell´ kaunis kannel soi, veisaamme virttä uutta, ei koskaan lopu se, ei koskaan vanhene. klo 13.00 pyhäkoulu ry:llä. Vielä kiittäen, Ari Kiitä Sinua elämän suruissa tai iloissa muistaneita. klo 18.00 Majatalon kuoron harjoitukset srk.keskuksessa. Lopuksi puurot, mehut ja kahvit ruokasalissa. Koska Jeesus Vapahtajamme on kuollut puolestamme ja lunastanut meidät synneistämme, voi Hän rakkaudessaan nostaa meidät ja antaa jälleen uutta voimaa seurata Häntä. Löitte minut ällikällä, En oottanut moista. Vuorotellen kyläläiset kutsuivat häntä kotiinsa ja ruokavieraaksi. 5.5.1957 k. Puolisoa, äitiä ja tytärtä kaivaten Maija Erkki Laura perh. Kyläläiset olivat hämmentyneitä ja miettivät, mikä olisikaan oikea ratkaisu. Opetuksesta vastaa kirkkoherra Salla Autere ja Musiikkiryhmää vetää uusi kanttorimme Rudolf Cerc. 0400-395 223. Ry:n naisten reissu Ouluun kädentaito-/hyvinvointimessuille. Illoissa on pikkuväelle omaa touhua, jotta perheellisetkin pääsevät paikalle. mennessä Sannalle 040-5511897. klo 10.30 Kultaisen iän kerho srk.keskuksessa. Jumalanpalveluksen jälkeen ruokailu. Kumpumäki s. Tiina Ari-Pekka perh. Maanantai 5.10. (20. Diakoniatoimisto avoinna ti klo 10-12, p. Marraskuun Majatalo-ilta on 1.11 klo 17.Majatalo-illat ovat koko seurakunnalle suunnattuja iltoja, joissa opetus ja vieraat vaihtelevat kirkkovuoden aiheiden mukaan. Lähimmäisen kammari ja Kirpputori Löytösoppi avoinna ma-pe klo 10-14. He etsivät miestä, koska uskoivat hänen olevan vaarallinen kapinallinen ja pyysivät, että kyläläiset luovuttaisivat miehen heille. 08-781 540 www.kukkamarleena.fi Palvelemme ma-pe 9-17 la 9-14 su suljettu PYHÄJÄRVEN SEURAKUNTA Jumalanpalveluksen jälkeen ruokailu. Nuorisotyö: Topi –nuortenillat torstaisin klo 18.00-19.30 Lähimmäisen kammarilla. Martat ovat auttamassa iltapalan laitossa, kertoo Majatalonisäntä Tapio Laakso. Jukka Iida perh. SANNA KROOK «Joudumme koko elämämme valitsemaan, kannattammeko hyvää, vai pahaa, oikeaa vai väärää. MUUTA TOIMINTAA: Lapsityö: Perhekerho tiistaisin srk.keskuksen päiväkerhotilassa klo 9.30-11.30. Sunnuntai 4.10. Kalevi h. Pyhiä kirjoituksiaan tutkiessaan he tulivat siihen tulokseen, että mies oli luovutettava sotilaille. Toimintaa suunnitellaan yhdessä työntekijöiden kanssa ja uusia vapaaehtoisia otetaan ilolla mukaan toimintaan. Tervetuloa! Mikkelinpäivän perhejumalanpalvelus 4.10.2015 klo 11.00 Pyhän Annan kirkossa KASTETTU: Milja Aino Orvokki Lapinkoski ja Veikka Aapo Viljami Liuska HAUTAAN SIUNATTU: Reijo Reino Kärkkäinen 61v. Torstai 1.10. Ehkä tärkeimpiä kysymyksiä, mitä erilaisten valintojen edessä teemme, olisi kysyä, mitähän Jeesus tässä tilanteessa sanoisi, miten Hän kohtaisi toisen ihmisen. PE 2.10 Päivärukous klo 12 Gospel Ruotasen nuokkarilla klo 19 SU 4.10 Ehtoolliskokous klo 11 TI 6.10 Rukousilta klo 19 www.pyhajarvenhelluntaisrk. Torstai 8.10. Puoliso, äiti, tytär, mummu Vuokko Tellervo JAUHIAINEN os. Keskiviikko 30.9. La 10.10. Syksyysi toivoa ja Vapahtajan läsnäoloa! Kaija Oksanen Järvenpää Mikä olisi oikea tie. Vanhan Testamentin teksti kehottaa profeetta Jesajan sanoin: ”Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettua.” Jeesus antoi omalla toiminnallaan meille esimerkin
Tyttösikiöiden abortointi ja tyttövauvojen surmaaminen ovat johtaneet siihen, että maaseudulla on miesylijäämää. Suurkaupungeissa taas on sinkkunaisia, joille maalaispojat eivät kelpaa. Matkailija saa pärjätä viikon ilman suihkua. Yudong Cuin mukaan noin 15 vuoden kuluessa Kiina tarvitsee maahanmuuttajia, kun oma väestö vanhenee. – Ihmisetkin ovat erilaisia. Rahantarvista on myös seurakuntakeskuksessa, sillä siellä on sisäilmaongelmia ja mahdollisesti joudutaan tekemään korjauksia. TeollisTunein osa Kiinaa, keskiosa ja rannikko, on saastunutta, mutta etelässä, lännessä ja pohjoisessa on puhtaampaa. Uudelle kestotilaajalle loppuvuoden lehdet kaupan päälle! kestotilaus 59 € / vuosi 040 772 0231 ilmoitukset@pyhajarvensanomat.. Seurakunnan saama testamenttilahjoitus on saanut lainvoiman. Pääkirkon remontti vaatii lisää euroja ”Yhdistyminen ei tuo lisää rahaa, mutta kuluja voitaisiin vähentää yhteistyöllä. PYhäjärven seurakunnan kirkkoneuvosto keskusteli kokouksessaan viime keskiviikkona muun muassa tuloveroprosentin pitämisestä ennallaan 1,75 prosentissa. – Toimintaa pitää sopeuttaa pieneneviin tuloihin, talouspäällikkö Pertti Alamäki totesi. Työterveyslaitoksen tutkijat tulevat uudelleen käymään kuukauden kuluttua. Yhdessä Kiinan maakunnassa ihmiset ovat täsmällisiä kuin saksalaiset, sopimukset pitävät, toisaalla taas juodaan niin kuin Venäjällä. Kova talouskasvu on hiipunut. On sellainenkin seutu, jossa elämäntapa muistuttaa italialaista. Se on noin kolmasosa nykyisestä yhteisöveron tuotto-osuudesta. Sitten tuli yhden lapsen politiikka. Tuomiokapituli rakennemuutosseminaarissa Kuopiossa kannustettiin seurakuntia yhdistymään vapaaehtoisesti, ei vasta kun ollaan selkä seinää vasten. Testamentissa seurakunta sai maatilan rakennuksineen, asunto-osakkeen ja rahaa. Maaseudun väestä osa elää köyhyydessä tiettömien taipaleiden takana perinteistä elämää vailla rahataloutta ja nykyajan mukavuuksista puhumattakaan. Esimerkiksi viime vuoden tilinpäätöksessä se oli yli 300 000 euroa. Tekstiiliteollisuus on alkanut siirtyä Kiinasta Etelä-Aasiaan ja Latinalaiseen Amerikkaan, joissa työvoima on halvempaa. Matkailijalle Yudong Cui suosittelee esimerkiksi Yunnanin seutua etelässä, Tiibetin ylänköä ja Mongoliaa pohjoisessa. Kotimaastaan kertoi astrofyysikko Yudong Cui, Saksassa Tübingenin yliopistossa työskentelevä Pyhäsalmen vävy. Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi Koskee vain kotimaan tilauksia Tilaa nyt! Mitä nopeam min toimit, sitä suurem pi on etusi!. ”Olen juonut hevosenmaitoa, se maistuu kuin jogurtti oluen kanssa. – Yhdistyminen ei tuo lisää rahaa, mutta kuluja voitaisiin vähentää yhteistyöllä. Kuitenkin lähivuosina on tulossa sellaisia muutoksia, joiden takia tuloveroprosenttia jouduttaneen korottamaan. Pimennysverhojen pinta-ala on suuri, sillä liuskat menevät limittäin, Alamäki sanoi. Noin 1,4 miljardista kiinalaisesta puolet elää kaupungeissa, runsas kolmasosa teollistuneella maaseudulla ja loput maalla. Testamentin tekijä määräsi varat käytettäväksi seurakunnan varhaisnuorisoja nuorisotoimintaan sekä vanhusten hengelliseen toimintaan. Kirkkoremontin hankesuunnitelmassa on vielä 700 000 euron verran remonttitarpeita. Cafe International pidettiin nyt kymmenennen kerran. – Yunnanissa on puhdasta, hyvä ilmasto eikä teollisuutta. Kiina vie elektroniikkaa, koneita, tekstiilejä. Kirkon remonttiin on käytetty vuodesta 2011 lähtien jo yli 900 000 euroa. Kiinassa on nyt 9 prosentin työttömyysaste. – Mongoliassa lypsetään hevosen maitoa, josta tehdään alkoholijuomaa. Maon Kiinassa syntyi keskimäärin kuusi lasta naista kohden, sillä ajateltiin, että tarvitaan paljon sotilaita Yhdysvaltoja ja Neuvostoliittoa vastaan. Niistä selvisi, että Kiina on suurten vastakohtaisuuksien maa: on huippumodernia ja toisaalta hyvin alkeellista. päivä 11 PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 N:o 40 Elämää ja ihmisiä Yudong Cui näytti kuvia kotimaansa arkielämästä. Olen juonut hevosenmaitoa, se maistuu kuin jogurtti oluen kanssa. Tiibet on vaikeakulkuista, kannattaa olla kiinalainen opas ettei eksy, ja retkikunnassa kaksi autoa, että pääsee pois jos yksi auto särkyy. Yudong Cui piti lukiolaisille fysiikan tunnit ja tutustui myös Pyhäsalmen maanalaisfysiikan tutkimukseen. (KH) Kiina on moderni ja alkeellinen Pyhäjärven kulttuurikahvila Cafe Internationalissa kuultiin viime keskiviikkona Kiinan nykypäivästä. – Nyt poistetaan kirkkosalista pimennysverhot. Vaikka ne ovat vanhat, niistä erittyy jotain mikä voi aiheuttaa joillekin oireita. Alamäen mukaan Pyhäjärvellä vaadittaisiin yksimielisyyttä, jotta yhdistymistä voitaisiin edes suunnitella. Kirkolliskokous hylkäsi aiemmin esityksen seurakuntien pakottamisesta seurakuntayhtymiin. Keskiviikko syyskuun 30. Kuulijoita oli kymmenkunta. Yudong Cui vieraili myös Oulun yliopiston CUPP-hankkeen luona ja piti Pyhäjärven lukiossa kaksi fysiikan tuntia. Taustalla on kunnallispuolen karille ajanut hanke, joka synnytti voimakkaan vastarintaliikkeen Pyhäjärvellä. Kirkkohallituksen yleiskirje kertoi kokouspäivänä, että yhteisöveron korvaavaa valtion rahoitusta tulee Pyhäjärven seurakunnalle ensi vuonna 108 765 euroa. astrofyysikko Yudong Cui kertoi kuvin nykypäivän Kiinasta Cafe internationaltilaisuudessa Kahvila Karnevaalin takahuoneessa
Samalla pesisväki kiitti tukijoitaan ja Pyhäjärven Sanomat sai kunniakirjan Vuoden yhteistyökumppanina. Myös tänä vuonna Leijona-kiekkokoulusta muodostuu Suomen suurin lasten jääkiekkojoukkue, mukana on lähes 200 seuraa ympäri maan. Vuoron alkamisaika on aina hyvä tarkistaa Inmet-Areenan kotisivuilta. Ensimmäinen harjoituskerta on sunnuntaina 11.10.2015. Monta vuotta on mennyt siitä, kun Pohti viimeksi pelasi miesten sarjajoukkueella. Ensi Lauantaina kotihalliin saapuu Haapaveden Urheilijat, joten pisteiden metsästys jatkuu klo 16.00 kotihallissa. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 — N:o 40 12 Keskiviikko syyskuun 30. Päättäjäisissä saatiin ihastella myös SM-mitalia. Kolmesta ottelusta tuli kaksi voittoa ja yksi tasapeli, joten turnaus sujui hyvin. Sen luovutti viime vuoden palkittu Janne Lehtomäki yhdessä Sarkkisen kanssa. Maailmanlaajuisen GHD-viikonlopun tavoitteena on juhlistaa tyttöja naiskiekkoa yleisesti. Pisteitä tehtailivat pelaajat seuraavanlaisesti: Joona Laitila 1+4, Jussi Kumpulainen 3+1, Toni Leskinen ja Tuukka myllymäki 1+1, Joel Hakkarainen 1+0 sekä Oula Humaloja, Norberts Danemanis ja Jari Humaloja 0+1. Pesäpallojaoston puheenjohtaja Kaija Tikanmäki kertoi, että ensi kaudeksi yritetään kasata miesten sarjajoukkuetta. Pienimmät pesäpalloilijat eli Naperot osallistuivat turnaukseen Haapajärvellä. Tämä tarkoittaa jopa 12 000 lapsen yhteistä Leijona-kiekkokoulua. Mukaan tapahtumaan tarvitsee kypärän (pyöräilykypäräkin käy), luistimet (myös taitoluistimet käyvät), maila (mailan pituuden yleismitta: luistimet jalassa leukaan saakka) ja hanskat (toppahanskatkin käyvät). Meillä toimitsijoilla talvi on luppoaikaa. Lapsi-vanhempi luistelussa opitaan luistelun alkeet turvallisesti oman vanhemman kanssa. -Pelaajat harrastavat talvella muita lajeja, moni pelaa jääkiekkoa tai hiihtää. Vuoden tuomarina palkittiin Matti Mykkänen. päivä Elämää ja ihmisiä Pohdista kaksi joukkuetta pelasi sarjaa päättyneellä kaudella, E-tytöt ja E-pojat. Tarjolla on lisäksi kahvia ja makkaraa. Jaoston puolesta onniteltiin Sotkamon pesäpallolukiossa opiskelevaa Eveliina Rantosta, joka sai Kajaanin joukkueessa pelatessaan juhlia viikkoa aikaisemmin päättyneessä sarjassa SMhopeaa. Mukaan voi toki tulla vaikka täydessä pelivarustuksessa, jos sellainen jo tässä vaiheessa löytyy. Seppo ja Tauno viihdyttävät haitarinsoitolla ja laululla. Pokaalin luovuttivat Janne Lehtomäki (kesk.) ja Kimmo sarkkinen. Naisille puolestaan on tarjolla naisten oma harrastekiekkojoukkue Pohti Ladyt. Tapahtuma alkaa yhteisellä alkuverryttelyllä senioritanssin tahdissa. Kiitokset annettiin myös kahviota peleissä pyörittäville pesisjunnujen vanhemmille. Kiertopalkinto kauden parhaalle pesisjuniorille jaettiin myös. Leijona-kiekkokoulun tapahtumat sisältävät lajiteknisiä harjoituksia kuten luistelua ja kiekonja mailankäsittelyä sekä pelejä ja leikkejä. Tänä vuonna mukana on 77 seuraa eri puolilta Suomea. Toisessa erässä kotijoukkue heräsi ja tuli erän lopussa tasoihin, lukemien ollessa 4-4. Lauantai-iLtana jatkui jääkiekon edustusjoukkueen sarja-ohjelma vieraspelillä Oulun Yliopiston Urheiluseuraa vastaan. Juhlaviikonloppuna tytöt ja naiset pääsevät kokeilemaan jääkiekkoa harrastuksena Suomen Jääkiekkoliiton jäsenseurojen järjestämien tapahtumien myötä. Tytöt jäivät yli kymmenen joukkueen sarjassa niukasti viimeisiksi. Luvassa on tasapainoharjoituksia sekä ohjausta ulkoliikuntatelineillä, tarkkuuspelejä ja keppijumppaa. Alkuun varustukseksi riittää kypärä (pyöräilykypäräkin käy), luistimet (myös taitoluistimet käyvät), maila (mailan pituuden yleismitta; luistimet jalassa leukaan saakka) ja hanskat (toppahanskatkin käyvät). Tapahtuma on maksuton. Yhteistyökumppanin huomionosoituksen otti vastaan Pyhäjärven Sanomien hallituksen jäsen Kimmo Sarkkinen. Vetäjät ja toimijat saivat hekin huomionosoitukset. Pyhäjärven Pohdin Leijona-kiekkokoulu kokoontuu harjoittelemaan sunnuntaisin. Pohdin Leijona-kiekkokoulu on maksuton ja se sisältää pelipassin (vakuutuksen) sekä kymmenen harjoituskertaa syyskaudella ja kymmenen harjoituskertaa kevätkaudella. EHu Amppareille täysi pistepotti Oulusta aLLE 8-vuotiaiLLE tytöille ja pojille tarkoitettu Leijonakiekkokoulu tarjoaa kerran viikossa pääsyn jäälle luistelemaan, leikkimään ja pelaamaan koulutettujen ohjaajien opastamana. Ilmoittautuminen tapahtuu Pohti Hockey:n kotisivujen kautta tai paikan päällä. Päättäjäisissä palkittiin tällä kertaa kaikki sarjapelaajat eli E-juniorit, tytöt ja pojat, pokaaleilla. Sisäharjoitukset aloitetaan marraskuussa. Pojat sijoittuivat 7. Leijona-kiekkokoulun yhteydessä toimii myös lapsi-vanhempi luistelu. Ikäihmisten liikuntapäivän järjestää kaupungin vapaa-aikatoimi yhdessä Köpsinrinteen palvelukeskuksen ja järjestöjen kanssa. Koulutuksen saaneilla ohjaajilla on käytössään Leijona-kiekkokouluja varten kehitetyt valmiit harjoitusohjelmat taidoiltaan eritasoisille lapsille. Pesäpalloilijat huokaisevat hetken kauden päätyttyä, mutta uutta pesiskautta aletaan taas pohjustaa. Ilmoittautua voi Pohti Hockey:n kotisivujen kautta tai paikan päällä. Kuvassa mukana myös vetäjät Paula Laukkanen ja Jussi tikanmäki. Lasten Leijonakiekkokoulu alkaa vaLtaKunnaLLinEn Girls´ Hockey Day (GHD) järjestetään Suomessa nyt viidettä kertaa. Ottelusta kehkeytyi äärettömän jännittävä, vaikkakin ensimmäisen erän jälkeen Ampparit johtivat ottelua numeroin 1-3. Luisteluun on tuolloin varattuna kaukalon kahvion puoleinen pääty. Parhaan pesisjuniorin kiertopalkinnon sai aino Ruuska. Hallintojohtaja Henrik Kiviniemi kertoo yhteisöllisyydestä hyvinvoinnin lähteenä. Lapsen luistelun kehityttyä hän voi siirtyä varsinaiseen Leijonakiekkokouluryhmään. Eri yhdistykset esittelevät toimintaansa. Tyttöjen jääkiekon päivä 11.lokakuuta HANNA RuuSKA JOHANNA SMEd PyhäsaLmEn urheilukentällä on tänään kello 10– 12 ikäihmisten liikuntapäivä. tilalle sarjassa, jossa pelasi 12 joukkuetta. Tapahtuman jälkeen tytöt voivat jatkaa harrastusta maksuttomassa Pohdin Leijona-kiekkokoulussa tai iän ja taitojen niin mahdollistaessa tytöt voivat liittyä poikien tavoin suoraan Pohdin ikäkausijoukkueisiin. E-poikien joukkue pelasi kauden nousujohteisesti ja pääsi sarjassaan sijalle 7. Vuoron alkamisaika on hyvä tarkistaa Inmet-Areenan kotisivuilta. Hurjassa vireessä ollut tutkapari Jussi Kumpulainen-Joona Laitila takoi ensimmäisen erän aikana kolme maalia vieden Pohtilaiset jo 3-0 johtoon. Harjoitteet mukautetaan lapsen ikäja taitotasoa vastaaviksi, minkä ansiosta lapsi voi olla mukana Leijonakiekkokoulussa jopa kolmen vuoden ajan. Kimmo Sarkkisen lahjoittaman pokaalin sai Aino Ruuska. Pyhäjärven Pohdin Girls` Hockey Day järjestetään Inmet-Areenalla sunnuntaina 11.10.2015, yhdessä Leijona-kiekkokoulun käynnistymisen kanssa. Pohtilaisille jäähyrikkaassa ottelussa mentiin rinta rinnan aivan viime minuuteille saakka, kunnes minuutti ennen kolmannen erän päättymistä Joel Hakkarainen vapautti Ampparit piinasta ja iski hienon kuvion päätteeksi ylivoimalla lukemat 6-7:ään, joka jäikin lopputulokseksi. Kaija Tikanmäen mukaan ei haluttu valita 10–12-vuotiaista parhaita, vaan annettiin kaikille tunnustusta. Näin joukkueen kausi on alkanut kahdella voitolla ja täydet kuusi sarjapistettä oikeuttavat jaetulle piikkipaikalle. Lehti on pesisjaoston tukija ja tiedonvälityskanava. Tapahtumaan voi osallistua myös täydessä pelivarustuksessa, jos sellainen löytyy. Harrastepesiksen puolella naiset ovat pelanneet kerran viikossa. Tapahtuma on maksuton ja tarkoitettu kaiken ikäisille tytöille ja naisille. Pesiskausi päättyi palkitsemisiin Pohdin pesäpallojaosto palkitsi pelaajia ja toimitsijoita kauden päättäjäisissä perjantaina Osuuspankin kerhotiloissa. Ikäihmiset kentälle
Täysin vaPain käsin ei Jääskeläinenkään ole kirjaansa kirjoittanut. yksi vaunuista ajoi miinaan, jonka antti komu ennätti häthätää tielle laittaa. Se painoi miehiä ja lisäksi oman hengen menettämisen pelko oli läsnä jatkuvasti. Työt kohdistuneet mm. Koska molempia ei voi samaan aikaan täydellisesti tavoittaa, on tuloksena kompromissi. [-] Hätä, kuoleman pelko ja alituinen vaarassa oleminen rasitti henkisesti kovintakin miestä. Ulottuvuus tuo kirjaan moniulotteisuutta ja vahvuutta, joskin sitä soisi olevan vielä enemmän. Siinä on meidän mahdollisuus, nyt mennään! Tauno hihkui. Punakynä oli syönyt alkuperäisestä teoksesta esimerkiksi sotilaiden ronskeja juttuja ja mielialojen kuvailua sekä päällystön arvostelua. Ei tainnut selvitä, voi helvetti. Noin sadannen sivun huitteilla kirjailija tohtii antaa ohjat kertojalle ja tarina alkaa vetää fiktion voimalla, miehet henkevöityvät: Avoimesti puhuttiin taisteluväsymyksestä, joka alkoi jo aiemmin kesällä. Joitakin pieniä herkkupaloja lukijalle kuitenkin löytyy, kuten muuan ”Singeri-Simppaisen poika”. (95) Monilta osin Jääskeläisen teos ei häpeä vertailua varhaisempaan sotakirjallisuuteen. Psykologinen taso alkaa lunastautua kun teos lähtee rullaamaan. Otto jäi nukkumaan kuusen alle. Sitten keskeiset hahmot alkavat erottua ja lukeminen lähtee sujumaan. Salossa Nokia-Microsoftin jälkihoitoon. – Perkele, viekää saatanat uudet jatsarit ja kaikki! Tuossa on vielä rosvoille palkkakin ja löi rahanipun pöytään. päivä 13 PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 N:o 40 Elämää ja ihmisiä Rauno Jääskeläisen Taisteluosasto Susi on tietoja kaunokirjallisuuden hybridi, se haluaa olla yhtä aikaa totta ja tarinaa. ”Huopatossuja, mantteleita, aseita, piippalakkeja lensi taivaalle ja putosi laajalle alueelle. Toinen sodan jälkeinen tapahtuma, itsemurha dynamiitilla, on niin herkkä aihe, ettei kirjoittaja ole sitä tohtinut avata enempää, joten se jää lukijalle irralliseksi. Esimerkiksi suomalaisen sotakirjallisuuden toteemipaalu, vuonna 1954 julkaistu Tuntematon sotilas ilmestyi toisenlaisena aikana. (132) Jääskeläisen kieli on elävää, monotonisen sotaverbaliikan sijaan teoksen sanasto on elävää ja oivaltavaa: Vihollisen rohkea syöksy hajosi ihmisruumiiden osina ilmaan. Jääskeläinen on pyrkinyt herättämään sotatapahtumat eloon fiktion keinoin. johtajana ja kehittämishankkeiden vetäjänä sekä kehittämispäällikkönä työvoimaja TE-toimistoissa sekä ja työministeriön erilaisissa hankkeissa. (132) MIRKA NISKANEN Taisteluosasto Susi lähtee jolkottamaan kun fiktio saa vallan Rauno Jääskeläisen huomenna julkaistava teos Taisteluosasto Susi pohjautuu pyhäjärvisten Jääkäripataljoona 6:n miesten todellisiin kokemuksiin. • Toiminut mm. piilotyönetsintää ja työttömien tulevaisuussuunnittelutyötä. Lihaa luiden päälle Jääskeläinen on saanut miesten itsensä kertomista tarinoista, etenkin kirjoittajan isän Tauno Jääskeläisen. Rauno Jääskeläinen, 62 vuotta tänään 30.9. Huopatossuja, mantteleita, aseita, piippalakkeja lensi taivaalle ja putosi laajalle alueelle. Ymmärrettävästi samankaltaiset tyypit liittyvät osaltaan myös sotakirjallisuuden hahmogalleriaan. Erityisesti teoksen lopussa taistelukuvaukset vetävät hyvin: – Kinokset hidastavat niitä! Vetävät henkeä, kun pääsivät maihin. Teos nostaa esille muun muassa vakavasti loukkaantuneiden vihollisten lopetukset, miesten mielenterveysongelmat, sotimisen pervitiinin voimalla ja Venäjän rajan yli hakeutuneet suomalaiset loikkarit. Nämä todelliset tapahtumat antavat Taisteluosasto Sudelle sen selkärangan. – Asemiin! Heti linjaan! Huusi kersantti Ahvenlahti Taunolle. Kaatuneiden luettelot saavat välillä hieman turhaa toisteisuutta, kun samoja kaatuneita saatetaan mainita kahteen kertaan. Toimi aiemmin ammattimetsurina, konekuskina, hitsarina, paikallisradioiden toimittajana ja lehdistöavustajana. Keskiviikko syyskuun 30. urho kivilahti ja emil Pulkkanen tuhosivat vaunun miehistöt ampumalla vaunujen luukuista konepistoolilla sisään. Siinä oli ennakolta ajateltuja pesäkkeitä ja yhdyshaudan viritelmä. Lukemisen arvoinen teos se nytkin toki on. Suru särki miehen äänen. Nimi tuohon! Hän karjaisi, rumalla äänellä. Teoksessa seikkailee muutamia miehiä siinä määrin arveluttavissa puuhissa, että heidän nimiään ei ole Sotiemme sankarit ja veteraanit – teoksesta löydettävissä. Rakenteen ollessa tällainen, lukijalle ei tule yllätyksenä, kuka Taunon lopulta ampuu. – OTTO! Tauno parkaisi hätä äänessään. • Kuka. Sodan tapahtumat kirjattiin taistelupäiväkirjoihin ja sotavihkoihin monotonisina luetteloina. Teoksen alkua rasittaa jossakin määrin pyrkimys kurkotella yhtä aikaa faktan ja fiktion suuntiin. (151) Teos sisälTää myös autenttisia sotakirjeitä, joita Murto-Jussi, eli Jukka Multala kirjoitti rintamalta vaimolleen Hildalle Liittoperän Murtomäkeen. Teoksen oikolukuun olisi suonut käytettävän hieman enemmän aikaa, kirjoitusvirheitä ja aikamuotojen hyppyjä on jäänyt jonkun verran sivuille seikkailemaan. Luin kirjaa kaunokirjallisuuden lähtökohdista, jossa kertojan luoma maailma on aina tosi, joten teoksen faktatietoja en lähde kyseenalaistamaan. Ne luovat mielenkiintoista näkökulmaa ja antavat hengähdystaukoja tiukkojen taistelukuvausten välille. Konepistooli räkätti syvennyksestä ja täydensi hävitystä.. Rauno Jääskeläinen on syntyisin kuusenmäeltä. Uuno, Aatu ja Hiski olivat kaivelleet jo aiemmin kuormavarastojen kätköistä kesällisen jauhosodan ruisjauhot. TaisTeluosasTo susi sisältää materiaalia ja kielikuvia, jotka hieman pidemmällä hionnalla olisivat terävöityneet entistä hienompaan loistoon. • Harrastukset: ruuanlaitto, metsästys, ravipelit ja kirjoittaminen. (194) Välillä kertoja kuvailee maisemia lyyrisestikin: Valon säteet hajosivat usvassa punertavaksi kajoksi. Kirjan faktat perustuvat Jääskeläisen selaamiin autenttisiin sotapäiväkirjoihin, sekä etenkin pyhäjärvisen Eino Leskelän kirjoittamiin sotavihkoihin. Alkupuolella teosta Jääskeläinen haeskelee omaa ääntään. • Työ: Osittain työeläkkeellä ja osin oma yritys, joka ratkoo vaikeiden rakennemuutosalueiden ongelmia. • Syntynyt Pyhäjärvellä, pienviljelijäperheen yhdeksästä lapsesta keskimmäinen. Henkinen tuska sai lievitystä aina rauhallisimpina hetkinä pastori Vihantolan pitämistä hartaustilaisuuksista. Liian paljon oli mennyt tuttuja ja uljaita miehiä tuonelaan. Oliko niin unessa. – Se on tainnut nyt käydä hipleimmilleen, Uunoi haisteli ja maisteli rankkia. Niistä oli tehty tynnyriin tömäkkä rankki, joka oli siplattanut rättivaraston kärryillä piilossa. Väsymystä ei helpottanut, vaikka joukkoja täydennettiin ja lomatkin alkoivat pyöriä. PäällekkäisyyTTä syntyy toisinaan myös kertojan kertomasta faktatiedosta ja miesten omalla suullaan fiktion kautta kertomasta faktasta. – Annahan kengätkin, kun melkein varvas irvistää, Tauno sanoi kokeillen. Uusi kirjallisuus onkin aina haasteellisen tehtävän edessä, sen kun olisi kyettävä sanomaan jotakin uutta, ja erilaisella tavalla, kuin aiempi kirjallisuus. He juoksivat tuttuja huoltopolkuja pitkin puolustuslinjaan. Samaa tematiikkaa luo myös Taisteluosasto Susi, mutta ilmestyessään yli kuusikymmentä vuotta Tuntematonta myöhemmin, se kertoo juuri niitä tarinoita, joita punakynä Tuntemattomasta sotilaasta aikanaan söi. Nämä asiat olisi kenties voinut jättää vain miesten suilla kerrotuiksi. (208) Jo Teoksen Takakannessa paljastetaan, että teoksen keskeisen henkilön, kirjoittajan isä Tauno Jääskeläisen elämä päättyi sodan viimeisiin laukauksiin veteraanien kesäjuhlassa vuonna 1969. Niihin oli tullut lisää puolustajia. Perhe muutti sittemmin Kiuruvedelle. Jääskeläisen teoksen kertoja ja miehet tohtivat todeta asiat niin kuin ne näkevät. (96) Kitsaan varusteiden jakajan ohella teoksista löytyy muitakin samankaltaisia hahmoja. Jäljelle jäi kuitenkin teoksen ydintematiikka, joka ajoi rauhan asiaa kertoessaan sodan mielettömyyksistä. Asunut Siilinjärvellä 20 vuotta. Kertoja marssittaa heti esiin lukuisan määrän henkilöitä, ja lukijaa hirvittää muistettavien nimien määrä. Teoksen takakannessa lupaillaan teokseen myös psykologista aspektia: Sota yhdisti miehiä, yhdessä koettiin ja yhdessä vaiettiin, ystävyysvalat pidettiin hautaan asti. Kun ei tiedä kumpaan suuntaan lähtisi, poukkoillaan jossakin siinä välissä. • Perhe: Vaimo ja poika, joka opiskelee Itä-Suomen yliopistossa kasvatustieteitä. kaksi muuta vaunua kiersivät jyrkän penkereen kautta ja niiden telat putosivat päältä. Se ilmestyi osin sensuroituna ja jäljelle jätetty propaganda oli hienovaraista ja peiteltyä. Varusteiden jakaja-korpraali vilkaisi Repoa, joka hehkui edelleen posket punaisena. Koska aihe on nostettu näin näkyvästi esiin, siitä olisi voinut ottaa paljon enemmänkin irti. kolme pyhäjärvisten tuhoamaa tankkia onkamus olkkoila tiellä. Taisteluosasto Susi viljelee miesten suilla sanoja joita ei ennen sopinut paperille painaa. • Opiskeli aikuisena korkeakoulututkinnot sairastuttuaan ms-tautiin. SA-KUVA Rauno Jääskeläisen teos Taisteluosasto susi julkistetaan huomenna. On perehtynyt erityisesti vaikeiden rakennemuutosalueiden ongelmien ratkomiseen. Tuntemattomasta sotilaasta tuttuja aihelmia ovat esimerkiksi miesten kiljunkeitto, huutelu vihollisille, pahoin haavoittuneiden kavereiden huimapäinen pelastaminen linjojen välistä, ja kitsas huoltokomppanian mies. Sodan äänet kuuluivat koleina idästä, ja oikealla hakkasi konekivääri pitkää sarjaa. • Nykyisin tekee ostopalveluna mm. Kirjeet olisi voinut liittää myös vahvemmin mukaan teoksen tarinaan. Konepistooli räkätti syvennyksestä ja täydensi hävitystä. Usea teoksessa kuvailtu tapahtuma on tuttu myös esimerkiksi Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta, johon edelleenkin jokainen Suomessa tuotettava sotakirja väistämättä vertautuu. Etenkin kaikille jotka ovat kiinnostuneita tietämään pyhäjärvisten miesten sotataipaleesta, mutta sotapäiväkirjoja tai historiankirjoja kevyempään fiktiiviseen kirjoitusasuun verhottuna. Pitkät kaatuneiden ja haavoittuneiden nimilistat häiritsevät välillä lukemista, mutta toisaalta ne palvelevat faktatietoa teoksesta janoavaa lukijaa
0400 385 888 KODINKONEJA KYLMÄKONEHUOLTO ILMALÄMPÖPUMPUT & ILMANJÄÄHDYTTIMET Mitsubishi, Panasonic, Sharp, Sanyo ja Argo valmiiksi asennettuna Myynti, asennus ja huolto www.hankintaturvaliike.. 040-8479 466 Ollintie, p. Tee osoitteenmuutos Kun osoite muuttuu P. 040 670 2000 / varaosat ja ajanvaraus P. 08-780 370 Nestehuoltamopalvelut, monipuolinen huoltokorjaamo varustettuna nykyaikaisin testauslaittein Pauli Jussila Kellopolku 3 Pyhäsalmi puh. Fysioja lymfaterapeutti: Pia Isokoski Fysioterapeutit Anne Kumpulainen ja Anni Leskinen www.pyhasalmenfhlkuntopiste.fi Pirkko Ruotsalainen JALKATERAPEUTTI JALKATERAPEUTTI • jalkojen hoidot • yksilölliset tukipohjalliset Vanha Pyhäjärventie 5 Ajanvaraus p. KUMITELAKONEELLA Esim. 782 100 Myös särkypotilaat HAMPAANKOLO KY PYHÄSALMEN HAMMASHOITOLA LAGUKSENTIE 4, PUH. 08780 152 Juha Kuosmanen 0400 453 700 Juha Niiranen 040 195 1969 Esko Koistinen 0400 563 199 Sähköasennus Risto Laitila p. 044 532 5554 Anu Mustaparta Vanha Pyhäjärventie 5 • kotien viikkoja suursiivoukset • toimistoja yrityssiivoukset • rakennusja loppusiivoukset • ikkunoiden pesut ja lattioiden vahaukset internetissä: www.pyhajarvensanomat.. Mustaparrantie 1 Ollintie 11, Pyhäsalmi Ajanvaraus p. 040 670 3000 / huolto puhelun hinta 1,16 € / min + 0,50 € PAARIKULJETUKSET TAKSIASEMA P. 08-782 111, 040 556 1316 • fysioterapia • lymfaterapia • akupunktio • veteraanikuntoutus • hieronnat • MDT-terapia • kinesioteipp. 08780 209 PYHÄSALMI Mustaparrantie 1, ma-pe 9-17, la 10-14 Puh. 040 544 6338 • fysikaaliset hoidot • hieronnat • veteraanikuntoutukset Fysioterapeutti Ulla Keränen p. 017-754 707 ja 0400-906 377 (iltaisin) T:mi Jaakko Majava, p. 040-705 3738, Asematie 1 Fysiot erapia Ulla Kerän en Toipilaspolku 8, 86800 Pyhäsalmi, puh. 08-780062 Avoinna 9-18, la 9-14. 040 772 0231 Asiantuntevaa lakipalvelua • perheja perintöasiat • kauppakirjojen laadinnat • kaupanvahvistukset • lainhuutoja kiinnitystoimeksiannot Päivi Ruotoistenmäki 010 257 6524 Sari Kaattari 010 257 6532 SUOMENSELÄN Osuuspankki PYHÄJÄRVI-HAAPAJÄRVI KOLARITYÖ MH Ky • vahinkotarkastus ja kolarikorjaukset • autojen ilmastointilaitehuollot • ohjauskulmien tarkastus ja säätötyöt • vikakoodien poistot • pakoputkien vaihdot ja korjaus Laitisentie 1, 86800 Pyhäsalmi Markku Hellén 040 533 6923 Ollintie 12 L 6, 0400 548 638 Fysioterapeutti Kauko Tikkanen • fysioterapia • hieronnat • veteraanikuntoutukset • Bemer-verisuoniterapia SILMÄLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO Kello-Optiikka P Suhonen Ky Ollintie 13, 86800 Pyhäsalmi. Kaarina Ahola/ 040 748 3045 Tässä voisi olla sinun ilmoituksesi. 0208--380 808, 0400-382 272, 040-511 8687 Ilmalämpöpumput, ilmastointilaitteet PYHÄSALMEN JÄTEKULJETUS K. 0400-513 608, • lika ja viemärikaivojen tyhj. 040 500 3616 KAIKKI RENGASALAN TYÖT AAMIAISMAJOITUS P. 040 772 0231 Koulutettu hieroja RAUNO KANGASHARJU Vanha Pyhäjärventie 5 P. 044 372 9122, gsm 040-589 5029 sähköposti: esko.kekkonen@eksahko.. 040-653 1077 pyhajarvi.varaavuoro. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 — N:o 40 14 Keskiviikko syyskuun 30. 040 7439 816 Puh. Ajanvaraus p. 040-588 5704 Parhaat palvelut Autojen ja traktoreitten varaosat ja tarvikkeet Pyhäsalmen Autoja traktorihuolto Pyhäsalmi p. 08-780 980 Fysioterapeutti Minna Korkiakoski Kuntohoitaja, lymfaterapeutti, ravintovalmentaja Marjut Ruotanen Fysioterapeutti, Personal trainer Hanna Våg • Kuntosali • Spinning • Personal trainer -palvelut • Fysioterapia • Lymfaterapia • Hieronnat • Ravintovalmennus • Kinesioteippaus www.pyhasalmenfysio-sport.com Erikoishammasteknikko Jorma Pekkala, Ollintie 25, Pyhäsalmi HAMMASPROTEESIT P. Soita! p. päivä 4 HAMMASLÄÄKÄRIT Jukka Tikanmäki ja Ajanvaraus puh. 040 544 6328 Niilontie 9, 86800 Pyhäsalmi P. autojen hinaukset Myös viikonloppuisin • Pyörätuolija paarikuljetukset • Taksi • 5 49-paikkaiset autot www.tenhuset.fi Tenhusen Liikenne Oy Puh. 040 9633379 Mika Ahola Mahdollinen koneen vuokraus. p. p. kuljetukset • kolariym. Saastamoinen P. 0440991443 Kaikki kodin remontit kosteat tilat muista kotitalousvähennys Laguksentie 1, p. 08 780 090 040 700 0090 Tenhusen maansiirto ja kuljetus Oy Puh. Puh. • vaihtolavapalvelu • talousveden ajo • Hiab-työt ja kuljetukset • koneen ym. 0600-30077 Kelan tilaus 0100 86 500 1,16€+pvm p.0500-587 997 Juha Laitila • Roskalavat + tyhjennykset • Likakaivot / muut imuautotyöt • Autojen ja koneiden kuljetukset 0400-833 192 / Jani 040-736 0192 / Ari Nyt myös maanrakennusja kaivinkonetyöt Kokonaisvaltaista hermoratahierontaa. 0500 6425 17 YLIVIESKAN OIKEUSAPUTOIMISTO Toimipaikat Ylivieskassa ja Haapajärvellä Vastaanotto sopimuksen mukaan myös Pyhäjärvellä Ajanvaraus: 029 56 61300 Sähköinen asiointi: http://www.oikeus.fi/oikeusapu/fi/ Niilontie 9, Pyhäsalmi p. Sähköja automaatiosuunnittelu ja -urakointi Yksityinen KIURUVEDEN AUTOKATSASTUS Valtakatu 3 b 74700 Kiuruvesi Puh. 08-781 372 TEEN KAIVUTÖITÄ PIENELLÄ 5 tn. salaojat, pihatyöt. 040-5498250 Puh. 782 100 Tuomo Ilvesvuori KODINKONEHUOLTO TOIVANEN KY • Kylmäkoneet • Kodinkoneet • Sähkölaitteet • Huoltoja varaosapalvelu Susitie 5 Puh. 0400 581 315 Kuljetusja maanrakennus Pyhäsalmen FHL Asematie 2, puh
045-8813499. Tervetuloa! Hallitus kokoontuu klo 17.00 Olen Sairaslomalla 31.1.2016 saakka. Ti 6.10. Ohjaa Marko Pehkonen. Tule ja tuo ystäväsikin. Buffetti Karkkikauppias Poniajelua Onnenpyörä Polkutraktoreita ja leikkipaikka SPR pyhäjärven osasto SYYSKOKOUS ti 13.10.2015 Lasikirppiksellä klo 18.00 Hallitus klo 17.00 Tervetuloa kokoukseen. p. Haapasilla. Nyt Iisalmen Teatteri esittää rakastetun elokuvan laulunäytelmänä. Päätetään seuran lopettamisesta ja jäljellä olevien varojen käytöstä. Kaikki mukaan kuntoilemaan. päätoimittaja Kirsi Haapea 040-736 6098 kirsi.haapea@pyhajarvensanomat.. Tapahtuma on maksuton ja tarkoitettu kaiken ikäisille tytöille ja naisille. Kivoja keinoja kertoo Taimi ja Irja. Bocciapiiri ei kokoonnu la. Tervetuloa! pohti@pyhajarvi. klo 10-14 Seurojen talolla Tervetuloa järj. Vanhusneuvoston järjestämä kuljetus Vanhustenviikon valtakunnalliseen pääjuhlaan Kajaaniin lähtee 4.10.2015 klo 10.30 linja-autoasemalta. Lauluilta, 14.10. Lisätietoja hakuperusteista saa nettisivuilta osoitteesta pyhajarvi.. 040 525 4149. p. Israelilta, 4.11. Tervetuloa.Vapaa pääsy.Biljardia nuorisotiloissa klo 11.00 Su 15.11. 0400 388 335 LIITY JÄSENEKSI POHTIIN Vuosimaksut: Aikuinen 10 €, alle 12-vuotias 5 €, ainaisjäsen 118 €. Keskiviikko syyskuun 30. 3.10 kilpailumatkan vuoksi Kerho keskiviikkona 7.10 poikkeuksellisesti klo 13.30 Köpsinrinteellä. Tervetuloa! Johtokunta Ilmoitukset, asiakaspalvelu Minna Houni 040-772 0231 ilmoitukset@pyhajarvensanomat.. Pohdin Leijona-kiekkokoulu on maksuton ja se sisältää pelipassin (=vakuutuksen) sekä kymmenen harjoituskertaa syyskaudella ja kymmenen harjoituskertaa kevätkaudella. Tervetuloa runsain joukoin vierailulle. Konttori avoinna ma-pe klo 9-13 60 v Pyh äjärven Sanoma t. Timo Närhi, 21.10. 780 950 JOUSIAMMUNTAA keskiviikkoisin Pohdin talolla klo 16-20. Myös epäkuntoiset ja verovelkaiset käy, nouto kotipihasta. Tapahtuman jälkeen tytöt voivat jatkaa harrastusta maksuttomassa Pohdin Leijona-kiekkokoulussa tai iän ja taitojen niin mahdollistaessa tytöt voivat liittyä poikien tavoin suoraan Pohdin ikäkausijoukkueisiin. kestopigmentoinnit, ihoryppyjen pistoshoidot, couperosa ihon ja ruusufinnien hoito, iholuomien poistot. Puheenjohtaja Reijo Pennanen p. Teatteriesitykseen Taivaslaulu pe. • Kasvoja jalkahoidot, myös kasvojen erikoishoidot. Käsitellään sääntömääräiset asiat. puh: 040 320 6960 Varapuheenjohtaja Pauli Pesonen p. vs. / pyhajarvisaatio tai valtuuskunnan puheenjohtaja Kristina Leskiseltä puh.040-7273 731 tai sihteeriltä. Esittelyssä Valtra Versu 174 ja John Deere 6140R. Jatkossa vuoron alkamisaika on aina hyvä tarkistaa Inmet-Areenan kotisivuilta www.inmetareena. Kari Niemi TALKOOT lauantaina 3.10. klo 12. päivä 15 PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 N:o 40 Myytävänä Sekalaista Kokouksia Työsuorituksia LUKIJAN RIVIT Myydään käsinpuhdistettua pyhäjärven PUOLUKKAA. Teemme vanhusten viikon viikon merkeissä sinne vierailun, tarjoamme kahvit ja esitämme ohjelmaa sekä seurustelemme vanhusten kanssa. klo 9 alkaen Honkavuorella. R.K PYHÄJÄRVI-SÄÄTIÖN APURAHAT Pyhäjärvi-Säätiön apurahat vuodelle 2016 ovat pyhäjärvisten henkilöiden ja yhteisöjen haettavina a) ammatillisen koulutuksen erikoistumisopintoihin ja erityiskohteisiin b) esittävän ja luovan taiteen, liikunnan tai muun vastaavan taidon kehittämiseen Hakulomakkeita ja ohjeita hakulomakkeen täytöstä saa säätiön sihteeri Eila Rajala, puh. Maksa seuraaville pankkitileille: Pohdin toimisto on avoinna joka kuukauden ensimmäinen ja kolmas maanantai klo 14-17, puh. p.0400 548 638. Järjestyksenvalvoja-asiat Riitta Kähärä 040-5613360 Painiharjoitukset alkavat maanantaina klo 18-19. Ke 7.10. 0400-295749. klo 10. Soittele, kerron lisää. Tiedustelut: Jani Komulainen 044 445 7904. • Kulmien, huulien ym. Kyytimaksu 10€. alv:n): 10 sanaa 12,00 euroa, 10 20 sanaa 15,00 euroa 20-30 sanaa 20,00 euroa, seuraavat 10 sanaa / 5 euroa. Alk. klo 12.00-13.30 Kahvila Karnevaalissa IKIVIHREÄT hengellisen ja kevyen musiikin konsertti. To 1.10. Hallitus Pyhäjärven Kehitysvammaisten Tukiyhdistyksen SYYSKOKOUS ke 7.10.2015 klo 17.30 Kaislarannassa. Tapahtumaan voi osallistua myös täydessä pelivarustuksessa, jos sellainen löytyy. Tervetuloa! JÄTÄ ILMOITUS NETISSÄ: www.pyhajarvensanomat.fi PUHELIMELLA 040 7720231 KÄYNTIOSOITE: Asematie 2, Pyhäsalmi Ilmoituspalsta yksityisille ja yhdistyksille Hinnat (sis. Re. Pyhäjärven Seniorit ry: Tervetuloa senioritoimintaan Tänään ke 30.9.klo 10.00 osallistutaan liikuntatoimen järjestämälle ulkoilupäivälle urheilukentällä (sateen sattuessa Pohdin talolla) Biljardia nuorisotiloissa. 040 146 0950. 040 5420501 viimeistään pe 30.10.mennessä. Hakemukset pyydämme osoittamaan Pyhäjärvi-Säätiön hallitukselle 30.10.2015 mennessä osoitteella: Pyhäjärvi-Säätiö, sihteeri Eila Rajala, Pappilantie 12, 86810 Pyhäjärvi. Mukaan voi toki tulla vaikka täydessä pelivarustuksessa, jos sellainen tässä vaiheessa jo löytyy. Kahvio avoinna. Järjestetty vanhustenviikon kunniaksi. Varaa paikkasi Taimilta p. Yhdistyksen kotisivut: elakeliitto. 045 330 4099 Myydään kuivia KOIVUHALKOJA p. 0400 560 660 ”YHTEYTTÄ YLI RAJOJEN” iltaa ei ole tänään 30.9. 040 510 0248 Helena Suominen vierailee la 10.10. Kuusenmäen markkinoiden 20-vuotis historiaa koottuna nähtäväksi. klo 9.00-10 ohjattu kuntotreeni Uimahallin kuntosalissa. • Ripsien ja kulmien kestovärjäys • Lymfapaineluterapia • Lahjakortit EIJAN KAUNEUSHOITOLA Kuusenmäen maalaismarkkinat la 3.10. Ruoka ja kahvit tarjotaan. /pyhajarvisaatio. Mukaan tapahtumaan tarvitsee ottaa kypärän (pyöräilykypäräkin käy), luistimet (myös taitoluistimet käyvät), mailan (mailan pituuden yleismitta: luistimet jalassa leukaan saakka) ja hanskat (toppahanskatkin käyvät). /pyhajarvi Ikäpoikien biljardikerho ti ja pe klo 10, Asematie 4, nuorisotilat Shakkipiiri tiistaisin klo 11 Asematie 4, nuorisotilat Senioritanssipiiri tiistaisin klo 15-16 Asematie 4, Nuorisotilat Keilapiiri keilahallilla torstaisin klo 14-15. Kuusenmäen ampumaradalla Compak Sporting ampuja Tero Rantonen opastaa käytännössä lajia ja halukkaat pääsevät valvotusti kokeilemaan Berettan ratahaulikolla. , toimisto Pohdin urheilutalolla (käynti takakautta). Tulossa: 7.10. Toimistonhoitaja, toimitusjohtaja Teija Pesonen 040-772 0234 teija.pesonen@pyhajarvensanomat.. Tervetuloa kannustamaan! Leikkaa talteen Eläkeliitto: Eläkeläiset ry: Torstaisin nuorisotiloissa Biljardi klo 9.00 Kerho klo 11.00 Jumppa klo 12.15 Keilailuvuoro Keilahallilla tiistaisin klo 13-14. 040-7620 829 sekä nettiosoitteesta pyhajarvi.. Ilmoittautua voi Pohti Hockey:n kotisivuilla www.pohtihockey.net tai paikan päällä. Seuraa tarkempaa ilmoittelua. Kauko Nevalainen, 25.10. eksologi Sirpa Tikka Jokikylän maaja kotitalousseura ry:n YLIMÄÄRÄINEN KOKOUS ma 12.10.2015 klo 19.00 Jokikylän entisellä koululla. klo 13.00 Iisalmen Kulttuurikeskuksessa laulunäytelmä Kulkurin Valssi, joka on kirjailija Mika Waltarin käsialaa ja aikoinaan suosittu elokuva. Rakentamista, puiden keruuta, raivausta, lumetusjärjestelmän ja kuntoradan valojen huoltoa yms. Naisille puolestaan on tarjolla naisten oma harrastekiekkojoukkue Pohti Ladyt. Ensimmäinen harjoituskerta on sunnuntaina 11.10.2015 klo 9.30-10.45. HUOM! NUMERO VAIHTUNUT! OP FI26 5375 0320 0288 10 SP FI12 4600 1840 0065 00 NOR FI52 1227 3000 2012 35 JÄÄKIEKKOA INMET-AREENALLA LAUANTAINA 03.10.2015 klo: 16.00 PyPo Edustus – HaU (Haapavesi) SUNNUNTAINA 04.10.2015 klo: 09.30 PyPo F06/07 – IPK (Iisalmi) klo: 13.30 PyPo E05 – YJK (Ylivieska) klo: 15.15 PyPo E04 – Kiilat (Haapajärvi) Vapaa pääsy (edustuksen peliin liput 6e/3e). Alkuun varustukseksi riittää luistimet (myös taitoluistimet käyvät), kypärä (pyöräilykypäräkin käy), maila (mailan pituuden yleismitta: luistimet jalassa leukaan saakka) ja hanskat (toppahanskatkin käyvät). Suunnitellaan retkeä. OSTETAAN kaikki toyotat käteisellä, tarjoa myös muitakin paketti ja lava-autoja. Varmistakaa lähtönne maksamalla tiistai-iltaan 6.10 mennessä 50 euroa FI21 5375 0350 1503 10. PIHAJA MÖKKIPUIDEN KAADOT. Vanhusneuvosto Hei näkövammaiset kerho kokoontuu tiistaina 6.10 klo 14.00 Lähimmäisen kammarilla. 0500 285 478 tai Annaleenalta p. Savonmurremestari, kansanedustaja HannaKaisa Heikkinen lottuuttaa savonmurretta klo 12. 9.10 Oulun kaupunginteatterissa ilmoittautuneet. Päätimme osallistua Raahen eläkeläiset ry:n 50-vuotisjuhlaan 24.10. Martti Kumpulainen, 28.10. Hän ajaa kimppakyydin markkinoille ja takaisin 4€ omavastuu hintaan. toimittaja Mirka Niskanen 040-1697350 mirka.niskanen@pyhajarvensanomat.. . Tervetuloa uudet ja vanhat harrastajat! MAKSUTON POHDIN LEIJONA-KIEKKOKOULU TYTÖILLE JA POJILLE Pyhäjärven Pohdin Leijona-kiekkokoulu on tarkoitettu pääsääntöisesti alle 8-vuotiaille pojille sekä kaikenikäisille tytöille. Kuusenmäen kylätmk. Kantojen jyrsintää. Kyydin puuttuessa ottakaa yhteyttä Tauno Niskaseen p. Tervetuloa hyvän olon hoitolaan ! Pyhäsalmi, P. Ilmoittautua voi Pohti Hockey:n kotisivuilla www.pohtihockey.net tai paikan päällä. Matti Huttunen laulu ja Piasusanna Rautakoski säestys. Jos olet lähdössä, soita Helmille 10.10.2015 mennessä kyytijärjestelyiden vuoksi puh. klo 11.00 Virkistetään muistia. Myytävänä syksynsatoa, leivonnaisia, käsitöitä, ym. Tied. Tiedustelut: Jani Komulainen 044 445 7904 Tervetuloa mukaan Suomen suurimpaan Leijona-joukkueeseen! TULE MUKAAN TYTTÖJA NAISKIEKKOON! Pyhäjärven Pohdin Girls` Hockey Day (GHD) järjestetään Inmet-Areenalla sunnuntaina 11.10.2015 klo 9.30-10.45, yhdessä Leijona-kiekkokoulun käynnistymisen kanssa. Pyhäjärven Pohdin Leijona-kiekkokoulu kokoontuu harjoittelemaan sunnuntaisin. Myös valmiina hyytelönä. Toimitus: toimitus@pyhajarvensanomat.
4 h paasto) B12-vitamiinin mittaus 60 € Pyhäsalmella to 8.10. 20 € ) 60 v Pyh äjärven Sanoma t Tarjous voimassa 31.10.2015 saakka. 3.10. 0400 236 576 tai 040 835 1591 5.10 B -henkilöautokurssi 12.10 Syventävä vaihe P. Leivonnaiset ja muut makeat kahvipöytään. 040 688 2829 www.pyhasalmenautokoulu.fi. 0400 572 781 MATTOJA HALVALLA! Kotimaiset puuvilla-, puuvillanaruja puuvillasekoitematot. Tarjouksena GastroPanel:n kanssa: Uutuus Suoliston tulehdustesti 60 € Keliakiapikatesti 15 € ColonView®-suolistotesti 50 € Kaikki viisi testiä yht. Puh. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2015 — N:o 40 16 Keskiviikko syyskuun 30. Esittelyssä Golden mix -nahanhoitoaineet, siivousliinat, ym. 0400 499 620 www.kuitulinja.. Kirjaa saa myös Maalaismarkkinoilla Kuusenmäellä la. Kirjan hinta 30 €, käteismaksu. Maalaishyytelöä ja lihaisia makkaroita SUORAAN TEHTAAN MYYNTIAUTOSTA! Köydet, narut, rullapussit, KUITULINJA OY MYLLYOJA Puh. SUOMALAISTA huippumakeaa OMENAA • PENSASMUSTIKKAA • LAPIN HILLAA • TÄYSMEHUJA • PUOLUKKAA • KARPALOITA YM . Liput 10 €, alle 12 v ilmaiseksi Järj.Pyhäjärven Pohti ry Tervetuloa! Meidät löydät myös Facebookista; Pyhäjärven Pohti Bingo BINGO Pyhäsalmen Urheilutalolla su 04.10.15 klo 18.00 Palkinnot;9x20,9X40,4x60,2x100 ja 2x160€ Irtolehti:1490€ pr 58 Kirjat:10,14 ja 19€ Irtolehti 3.50€ To 1.10. klo 11.30-13.00 LAAKAMÄEN KOTILIHA 0400 697 254/Irja PE 2.10 klo 18 LA 3.10 klo 14 SU 4.10 klo 13 PE 2.10 klo 18 LA 3.10 klo 14 SU 4.10 klo 13 KE 30.9 klo 18 LA 3.10 klo 20 SU 4.10 klo 17 TI 6.10 klo 18 KE 30.9 klo 18 LA 3.10 klo 20 SU 4.10 klo 17 TI 6.10 klo 18 Suuri Pähkinäryöstö Suuri Pähkinäryöstö Napapiirin Sankarit Napapiirin Sankarit Liput 9 eur. Paikalla kirjoittaja Rauno Jääskeläinen. Puunkantokassit. 405 €) Kysy myös muita pakettitarjouksia! Testit maksetaan kortilla. Kausituotteet. klo 10-16 Ajanvaraus 040 060 3222 (ark. Pajuiset ja päreiset korit ja erilaiset harjat. Palotie 4-86800 Pyhäsalmi Elokuvien lipunmyynti p. maankuulua vanhanajan PALVIA savusaunaViljapossua suoraan tilalta: lapa,etuselkä ja kylki 4,90/kg, täyslihasäilyke 20 €/ 5prk Myyntiauto Pyhäsalmen torilla to 1.10. puh. Laukut. 1.10. 050-3070312 JÄTTIKASSI KEKSEJÄ Tuotteissamme käytämme vain kotimaista lihaa! PALAN PAINIKKEEKSI LETTUKAHVIO! MUURINPOHJALETUT EINESMAJA Kuopio € € Maankuulua wanhan ajan savusaunapalvia. Kirjasta on kirjastolla kirjaesittely samana päivänä kello 17:00. Kuurosokeiden harjat. 050-307 5439 perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt. klo 9-16 Karjalanpiirakat ja markkinarinkelit · HUNAJAT · MARJAJAUHEET · MAUSTEET · VALKOSIPULIT · LIHAJA KALASÄILYKKEET MESIKEIJU SULKAVA Tuotekassi Tarjous! Asusteet juhliin ja arjen elämään. Järj. SUORAAN VALMISTAJALTA . Koskee vain kotimaan tilauksia Tilaa vaikka lahjak si! Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi Puh. Makeiset maistuvaiset, pitkät lakritsat ja keksikassitarjous. päivä Torilla Pyhäjärvisistä kertova sotakirja TAISTELUOSASTO SUSI Julkistetaan to. 305 € (norm. Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi (norm. Hunajat, säilykkeet, hillot ja mausteet. Liput 9 eur. Ryijymatot. Tervetuloa! Lisätiedot ja ajanvaraus: BIOHIT Laboratoriopalvelut Puh. www.facebook.com/Pyhasalmen VpkElokuvat Varaukset/tiedustelut avoinna 1,5 h ennen päivän esitystä Varatut liput lunastettava ½ h ennen esitystä 3D K7 1h25min K12 1h27min ENS I Juhlavuoden tilaustarjous! 15 € / 3kk 040 772 0231 ilmoitukset@pyhajarvensanomat.. Lisätietoja: www.biohit.fi/laboratoriopalvelut Syysmarkkinat Pyhäsalmen torilla to 1.10. Naisten ja miesten lompakot. Markolle puh. 040 688 2829 marko.haapakangas@pyhasalmenautokoulu.fi, Ennakkoilm. klo 13-15.30 Pyhäsalmen torilla. klo 9-15 Käyntiosoite: Pyhäjärven Apteekki Ollintie 9, Pyhäsalmi GastroPanel mahalaukun terveystesti 130 € (Huom. Ruokapöytään lihaa, kalaa, ruokaisia makkaroita, piirakoita, rinkeleitä, lörtsyjä, kukkoja. Markkinatiimi ry p. kello 10:00 Pyhäsalmen torilla Kirjaa myynnissä Eeva Jääskeläisen kotileivonnaisten ohessa. AE KUKKONEN JM LAUANTAINA 3.10.2015 klo 10 alkaen Ajettavat luokat nuoret ja naiset limittäin, EVK, yleinen ja seniorit. Paikanpäällä HUONEKALUJEN MYYNTIAUTO KOTIMAISET sohvakalusteet, jousikeinut ym. klo 9-15) tai www.biohit.fi/varaaverkossa Muita vaivoja. PALJON ERILAISIA METRILAKUJA! Vauhdikasta menoa tiedossa Haapakummun maastoradalla! TERVETULOA! Kiuruveden Urheiluautoilijat järjestää perinteisen syksyn jokkiskisan, joka on Itä-Suomen aluemestaruusosakilpailu. Köysitehtaan köydet, narut ja rullapussit. Tossut, kengät ja miesten alusasut. 044 7769 724 www.pyhasalmenvpk. 040 060 3222, Ark. kello 10:00 alkaen