Kaivoksen valot sammuvat kuluvana vuonna. 13. Maria Hänninen kertoo kaivoksen sulkemissuunnitelmista sivulla 2. /kirjaudu/ Leikki jatkuu Leikki jatkuu Kirsi Haapea Sonja Kähkönen. Jokilaaksojen musiikkiopiston Oppilaskonsertissa musiikki raikasi aina klassisesta kevyempään. Lue lisää s. VUOSIKERTA Pyhäjärviset ovat intoutuneet auttamaan paikkakunnalle saapuvia ukrainalaisia monin tavoin. KESKIVIIKKO MAALISKUUN 30. Lue s. Ukrainalaislapsi valitsee lelua lahjoitusten joukosta. PÄIVÄ 2022 N:o 13 HINTA 3,00 € pyhajarvensanomat.fi 67. 11. Lisää opiston kuulumisia s. Helenan Hiihtoihin osallistui lähes 400 hiihtäjää. 8–9, mistä kaikesta on pula. Jenni Kankaanpää Kirsi Haapea Muistathan, että lehden tilaajana sinulla on pääsy myös digilehteemme! Käy luomassa itsellesi tunnukset! Verkossa paljon lisämateriaalia! pyhajarvensanomat.
Tarkkailu jatkuu kauan, esimerkiksi Mullikkorämeen kaivoksen vesien tarkkailu loppui 20 vuotta sulkemisen jälkeen, Maria Hänninen kertoi. – Metsitys on kaivokselta ekoteko, yleisöstä todettiin. Pyhäsalmi Mine on sitoutunut toimimaan verkoston kaivosvastuujärjestelmän mukaisesti, joka arvioi kaivosten suorituskykyä useilla eri mittareilla. päivä Nimmeensä juhlivat Sattaako vai paistaako. – Moreenia otetaan yhteensä noin 24 hehtaarin alalta, josta osa sijaitsee kaivospiirin ulkopuolella. Laitoksen on tarkoitus toimia kymmeniä vuosia, arviolta kolmekymmentä vuotta kunnes sen läpi kulkevien kaivoksen hulevesien ja rikastushiekka-altaiden suotovesien vesien laatu on hyvä. Ruotasen kyläläiset toivoivat, että suojapuusto istutetaan hyvissä ajoin, jotta ne ehtivät kasvaa. Menetelmäksi valittiin kalkkimaitoneutralointi. Maria Hänninen komppasi tätä tarkoittaen metsästä syntyvää hiilinielua. Tuesta ei ole vielä EU:n vahvistusta, Maria Hänninen sanoi. Hän arveli myös, että metsitys hoidetaan ostopalveluna. Rikastushiekka-altaiden sulkeminen ja moreeninotto aloitetaan sitten, kun pyriittiallas tyhjenee ja pyriitin rikastus loppuu noin viiden vuoden kuluttua. RIKASTUSHIEKKA-ALTAIDEN PEITTÄMISEEN tarvitaan maaaineksia myös kaivospiirin ulkopuolelta. Kaikkia putkia ja kaapeleita on mahdotonta poistaa. Jos kaivokseen ei tule jatkokäyttöä, kuivatuspumppaus, tuuletus ja kulkuyhteydet maan alle tukitaan.. – Laitoksen on oltava käyttövarma, siksi ei valittu halvinta vaan toimintavarmin. Sulkemislupahakemukseen on tehty tarkennuksia muun muassa vesien käsittelyyn ja maa-ainesten ottamiseen. Callio-hankkeen tarvitsemat koneet, laitteet ja rakenteet jätetään. Nettisivustolta kaivosvastuu.fi löytyy paljon tietoa suomalaisten kaivosten ympäristöasioista. Tänään Usko Torstaina Irma Perjantaina Peppi, Raita Lauantaina Pellervo Sunnuntaina Veeti Maanantaina Ukko Tiistaina Irene, Ira Kärsämäki Haapajärvi Pyhäjärvi Pihtipudas Kiuruvesi Kärsämäki Haapajärvi Pyhäjärvi Pihtipudas Kiuruvesi Pyhäjärvi Pyhäjärvi Pyhäjärvi Pyhäjärvi www.fmi.fi 6:45 19:59 6:41 20:01 Keskiviikko Torstai -3 -3 -3 -2 -2 -3 -1 -2 -1 -2 -1 -1 Perjantai 6:38 20:04 -1 Lauantai 6:34 20:07 -0 Sunnuntai 6:31 20:10 -1 Maanantai 6:27 20:13 -1 Pyhäjärvi tännään 2 2022 N:o 13 Keskiviikko maaliskuun 30. Lähiasukkaiden toiveesta maa-aineksia otetaan vain Pellonpääntien pohjoispuolelta. Kaivoksen ympäristöpäällikkö Maria Hänninen kertoi, että maanalainen kaivostoiminta loppuu näillä näkymin kesän alussa. Tuotanto maan alla jatkuu kesän alkuun PARHAILLAAN ON menossa kaivoksen sulkemisen luvitus, eli ympäristölupaan haetaan päivitystä sulkemista koskevaan osioon. Kaivoksen sulkemissuunnittelusta järjestettiin yleisötilaisuus Mäkikylän monitoimitalolla viime keskiviikkona. Pyriittipitoisen kaivosjätteen rikastus jatkuu vielä viisi vuotta. Keväällä valmistuu vesienkäsittelylaitos, joka otetaan käyttöön elokuussa. – Ainoa riittävän suuri uusiokäyttöhanke, joka voi pitää maanalaista kaivosta yllä, on mahdollinen pumppuvoimala. Kirsi Haapea Pyhäsalmen kaivoksen sulkemissuunnittelusta kerrottiin asukkaille Mäkikylän monitoimitalossa eli entisellä Ruotasen koululla viime keskiviikkona. – Jos kaivokseen ei tule jatkokäyttöä, kuivatuspumppaus, tuuletus ja kulkuyhteydet maan alle tukitaan. Tarkoitus on metsittää siitä noin puolet ja 12 hehtaarista tulee kosteikkoa. Kaivos hakee kaivospiirin ulkopuolisen alueen maanottoon lupaa kunnalta. EPV Energia on saanut 26,3 miljoonaa euroa investointitukea sen toteuttamiseen. Tähän mennessä on viety pois ympäristölle vaarallisia aineita sekä kierrätyskelpoisia laitteita ja tarvikkeita. MAANALAISTA KAIVOSTA on lopeteltu vähitellen, ja sen tuotanto loppuu touko-kesäkuussa. Hän kertoi vielä Kestävän kaivostoiminnan verkostosta, joka perustettiin Talvivaaran kipsisakka-altaan vuodon seurauksena. Kylä tarjosi myös apuaan istutukseen. Lopetusvaiheessa on muun muassa purettu Ylitalon navetta ja Jyrkilä. Kaivoksen ympäristöpäällikkö Maria vastasi ihmisten kysymyksiin. Isoa kaivostornia kunnostetaan, samoin Lepikkoa
Kr t j a , k ike ! Matalan kynnyksen palvelupiste lupaa kehittää toimintaansa Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen matalan kynnyksen palvelupisteelle olisi kysyntää, mutta toiminnassa on ollut monenlaista takkuilua. Selänteestä aiotaan vastata palautteeseen toimintaa kehittämällä. Nyt viime viikkoina on tapahtunut valitettavia myöhästymisiä meidän järjestäjien puolelta ja palvelupisteet on pystytty avaamaan myöhässä. PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN tilikauden ylijäämäksi muodostui 2 169 559. Kävijöiden harmistukseksi ovet eivät olekaan aina auenneet sovitusti. Aikaisemmin kun ketään ei näkynyt, niin lähdin puoli kymmenen maissa pois. Tulevan kuukauden kerroista on ilmoitus tässä lehdessä sivulla 14. N?P?K?S?I s?n?t?u. – Muutokset monella tapaa ovat sekoittaneet meillä aikatauluja. 3 2022 N:o 13 Keskiviikko maaliskuun 30. päivä Pyhäjärven Sanomat löydät netistä osoitteesta: pyhajarvensanomat.fi Tule seuraamaan aktiivisia somekanaviamme: Facebook-, Instagramja YouTube-palveluissa. Hänen mukaansa kolmena kertana paikalle ei ole tullut ollenkaan henkilökuntaa. Viime vuoden puolella matalan kynnyksen palvelupisteet järjestettiin Yläympyrän tuvalla. Kun Yläympyrän tuvan toiminta päättyi, valikoitui palvelupisteen paikaksi Nuokkarin tila, jolloin aikataulu muuttui tilavarausten takia. TILINPÄÄTÖKSEN MUKAAN kaupungin tasapainotustoimenpiteet ovat jatkossakin tarpeen talouden alijäämän umpeen kuromiseksi. Palvelupisteen toimijoiden kanssa on myös sovittu järjestelmästä, joka varmistaa, että pisteellä on joka viikolla henkilö paikalla, hän selventää. Tyhjät lupaukset ovat harmittaneet. – Toiminnan aloittamisessa uusissa tiloissa on ollut käynnistysvaikeuksia monella tavalla. – On ollut muun kävijäporukan kanssa puhetta, että kun asun tässä kylällä, niin minä menen sinne oven taakse vähän ennen yhdeksää ja toiset soittaa, että tuleeko sinne ketään. Hyväksytty tilinpäätös on yli kaksi miljoonaa euroa plussalla. Jaatinen toivoo, että jatkossa palvelupisteen toiminta lähtee sujuvasti käyntiin ja asiakkaat saavat tietoa sen mukaisesti. Valitettavasti näistä ei ole pisteille saatu tietoa, joka olisi voitu välittää asiakkaille, koska Nuokkarilla ei ole välttämättä ketään jatkuvasti myöskään paikalla. – Olemme sopineet, että tilojen ovet aukeavat kello 9 Nuokkarin puolella ja asiakkaat pääsevät sisälle. Muistetaan hyvät tavat viestin kirjoittamisessakin. MYÖS YHTEISÖVERON jakoosuuden korotus vaikutti tulokseen merkittävästi. Pandemian aiheuttamien kustannusten osuus sosiaalija terveydenhuollolle oli noin 464 000 euroa. – Kyllähän me mielenkiinnolla käytäisiin näissä jutuissa, että saisimme Selänteen palveluista tietoa. Viime vuoteen verrattain tulos parani lähes miljoonalla. JK – kaupunki jälleen plussalla. PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNNE on ilmoittanut viikolta seitsemän alkaen lehti-ilmoituksin, että matalan kynnyksen palvelupiste aukaisee ovensa paikkakunnan ikäihmisille Nuokkarin tiloissa keskiviikkoisin. PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN hoitoja vanhustyön johtaja Virpi Jaatinen kertoo saaneensa tilanteesta palautetta ja on pahoillaan tilanteesta. Vuoden 2020 tilikauden ylijäämä oli 1 196 450 euroa VIIME VUODEN positiiviseen tulokseen vaikuttivat Valtionvarainministeriön myöntämä 805 000 euron harkinnanvarainen valtionosuuden korotus sekä korona-pandemian aiheuttamiin kustannuksiin Sosiaalija terveysministeriöltä haetut valtionavustukset. Juha Laurikkala on yrittänyt osallistua toimintaan viikolta kahdeksan alkaen. Jaatinen kertoo, että järjestämisen toimintavarmuutta on nyt kehitetty. Jatkoa ajatellen Laurikkalalla ja muilla palvelupisteen käyttäjillä on suunnitelma. Jaatisen mukaan tammikuun palvelupisteen toiminta oli suljettuna, koska koronatilanteen vuoksi kaupungin tilat olivat suljetut. Oikaisu VIIME VIIKON lehdessä (N:o 12) biokaasutilaisuutta käsittelevässä artikkelissa (Lähipolttoainetta kesantopelloilta) kerrottiin virheellisesti Pyhäjärven Biokaasu Oy:n osakeannissa olevan myynnissä sata kappaletta 250 euron hintaisia osakkeita. JENNI KANKAANPÄÄ Kaupunginhallitus hyväksyi tilinpäätöksen Pyhäjärven kaupunginhallitus on hyväksynyt maanantaisessa kokouksessaan päätösehdotuksen mukaisesti vuoden 2021 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen. Kaupunginhallitus käsitteli tilinpäätöksen maanantaisessa kokouksessaan. OSAKKEITA ON myynnissä 400 kappaletta 250 euron hintaan. WhatsApp-viestinä tai tekstiviestinä meille numeroon 040 772 0231 Toimituksella on oikeus lyhentää viestiä tai jättää se julkaisematta. Palvelupisteellä kuntalaisten on mahdollista esittää kysymyksiä ja tutustua Selänteen ikäihmisten palveluihin eri palveluyksiköiden edustajien ohjauksessa ja neuvonnassa. Mielenkiinto sotemuutoksen myötä varmaan kasvaa vain, mies toteaa. – Matalan kynnyksen palvelupisteillä on Selänteen eri toimintayksiköistä henkilöitä paikalla viikottain erillisen ohjelman mukaisesti kertomassa toiminnasta ja antamassa ohjausta ja neuvontaa ikäihmisille. Korotus oli myös osa koronapandemiaan ja kuntien tukemiseen liittyvää kokonaisuutta, jonka tarkoituksena oli turvata edellytykset järjestää peruspalveluita ja helpottaa poikkeustilanteen aiheuttamia taloudellisia haasteita. tekstiviestipalsta N?P?K?S?I s?n?t?u
Paperin hinta on vuoden takaiseen nähden jo kaksinkertaistunut. VAIKKA PYRIMME kuinka aikaiseen reagointiin, ei esityslistoille tiivistetyistä asioista aina selviä tarpeeksi ja toisaalta joskus isojen asioiden käsittelyssä esityslistan julkitulemisen ja lehden ilmestymisen välille jää auttamattomasti liian vähän aikaa, jotta lehteen saataisiin muutakin kuin esityslistan toisinto. Kriisit kiihdyttävät digimurrosta Keskiviikko maaliskuun 30. Verhot, istuimien ja sohvien verhoilut ovat Mervi Heinosen ja Aarnon käsialaa. Lisäksi esitettiin ilmailuaiheisia elokuvia, jotka kiinnostivat salin täyttä poikajoukkoa kovin. l. KAIVOKSEN RUOKALAAN oli pantu näytteille poikia kiinnostavaa ilmailuaineistoa; lennokkeja yksinkertaisista alkeisliidokeista, kumija moottorivetoisiin lennokkeihin asti. 30.3.1972 Huimapäistä ilma-agropatiaa Ilmailupäivän ohjelmistossa VIIME TOUKOKUUSSA perustettu Pyhäjärven Ilmailukerho hankki kannuksensa järjestämällä viime sunnuntaina todella näyttävällä ohjelmalla läpiviedyn ilmailupäivän. Paperin hinta nousee painotalon meille antaman ilmoituksen mukaan yli 19 prosenttia. Liike oli suljettuna tasan kolme ja puoli päivää. Sisustus kokonaisuudessaan on uusittu, baaritiski rakennettu täysin uudenlaiseksi, opaalin muotoiseksi ja sijoitettu keskelle ravintolasalia. (”Koska se Ilmailukerhon lennokkikerho alkaa?”) Helsingin Sanomat 21.3.1922 PYHÄJÄRWEN O. Vähäisimmälle huomiolle ei varmaankaan jäänyt oululaisten laskuvarjohyppääjien tarkkuushyppy 1,5 km:n korkeudesta vain parin metrin päähän maalivaatteesta. Äiti kiitteleekin poikiensa perheitä, joille korvataan remontissa tehty työ sitä mukaa kuin yritys sen sallii. REMONTIN SUUNNITTELUN arkkitehteinä olivat Kertun pojat ja miniä sekä Lohvat itse. Kriisit ovat puskeneet omalta osaltaan muutoksen kelkkaan vauhtia halusimme tai emme. Salmen mukaan tilanne helpottuisi heti, kun Suomessa alettaisiin valmistaa taas paperia, ja kun UPM:n lakko loppuisi. – Tarvikkeet on maksettava ajallaan, mutta oma perhe saa rahat sitten, kun talous sen kestää, tuumailevat Lohvat. Lukijamme etsivät tietoa ja haluamme vastata tiedonjanoon – nopeimmin tieto välittyy digissä. JOS SIIS luet tätä tekstiä käsissäsi olevasta paperilehdestä, niin pidä siitä tiukasti kiinni. Miksei siis esimerkiksi valtuutettummekin tarttuisi ahkerammin kynään. Sointeelle on myönnetty muuttoa warten wirkawapaata huhtik. Mukana oli lentovälineitä pienenpienistä alkeiskoneista nykyaikaiseen suihkuhävittäjään asti, näytöksiä moottoripurjekoneilla, radio-ohjatulla lennokilla, tilaisuus nousta itsekin siiville kotitienoon ylle ja ennenkaikkea taitolentäjä Seppo Saarion osuus huimapäisien taitosuoritusten esittäjänä. Biljardipöytä houkuttelee pelaajia mittelemään paremmuudestaan. Jos taas luet tätä digistä tai näköislehdestä, näet ratkaisumme nenäsi edessä. Oman osuutensa toi puolustusvoimain Fuga Magister hävittäjä, joka käväisi esittämässä tämän hetken sotilasilmailun hienouksia. TÄSSÄ MAAILMANTILANTEESSA kriisistä toiseen kompuroidessa digin merkitys ja tiedonvälityksen reaaliaikaisuus tulee korostumaan entisestään. Kuinka paljon hinnat voivat vielä nousta. päivä 2022 N:o 13 4. OLEN AIEMMINKIN rohkaissut ja haastanut teitä lukijoitamme ottamaan palstatilaa itselleen omin sanoin. Euroopassa syttynyt sota ajaa monet ahtaalle Venäjälle iskettyjen pakotteiden oireena. 3.4.1997 Hiidenkari on uusinut ilmeensä RAVINTOLA HIIDENKARI on kokenut melkoisen muodonmuutoksen pääsiäisen alla. Tästä eteenpäin löydät entistä enemmän materiaalia digistä. Lentokoneiden rivistöä Pyhäjärven jäällä. Yhteisen hyvän edestä joutuu moni kärsimään – maanviljelijät, kuljetusyrittäjät ja tavallinen ihminen kaupan kassalla. Avaisi vähän omia ajatuksiaan käsiteltävistä aiheista ja päätöksiin johtavista syistä. Lennätystä jatkettiin vielä näytöksen päätyttyäkin ja lennätyskoneilla pysyi täystyöllisyys yllä myöhään iltaan. Moni miettii, missä vaiheessa ei enää kannata lähteä sadan kilometrin päähän töihin täältä pitkien välimatkojen PohjoisPohjanmaan omasta preeriasta. Kerttu ja Aarno Lohvan perheyritys Hiidenkari on kokenut täyden muodonmuutoksen. Makkonen oman wirkansa ohella. Kertun toinen poika Ari on sähkömies ja antoi oman mahtavan panoksensa remonttiin. Näihin pääset kätevästi surffaamaan printistä skannaamalla jutun yhteydessä olevan QRkoodin. Ei vaikuta siis korona, sota tai paperipula. – Emme olisi voineet lähteä tekemään näin suurta ja hinnakasta remonttia, ellemme olisi saaneet avuksi koko perhettä, puheli Kerttu kiirastorstaina aamutuimaan ennen liikkeen ovien aukaisemista janoisimmille. Tarkoituksenamme on mahdollistaa keskustelu, jotta kuntalaiset voisivat vaikuttaa ennen kuin asiat on vasaroitu kokousten läpi. VIIME AIKOINA olemme paljon peräänkuuluttaneet avoimuutta ja ennakoivaa tiedonantoa – tässä digi on suurena turvanamme. Wirkarapaata JOS KORONAN alkaessa meillä ei ollut tulevaisuudesta tietoa, niin ei sitä ole kyllä nytkään. Tanssilattia on omassa sopessaan, savukoneet ja discovalot luovat viihdyttävää tunnelmaa kävijöille. pitäjänapulaiselle A. Digilehti tulee. HIIDENKARIA YHDEKSÄN vuotta luotsanneet Kerttu ja Aarno Lohva ovat tyytyväisiä yrityksensä uuteen ilmeeseen. Ennakointi tarkoittaa toimituksessa sitä, että pyrimme tarttumaan esimerkiksi kaupungin päätöksentekoa koskeviin aiheisiin, olemaan mukana ja seuraamaan asioiden käsittelyä yhä aikaisemmin, sekä julkaisemaan tietoa verkon kautta heti, kun on vain mahdollista. YHTÄ KYSYMYSMERKKIÄ olemme myös täällä toimituksessa, sillä ihan kuin universumin tähän mennessä eteen heittämät haasteet eivät riittäisi, niin varjonamme on myös paheneva paperipula. Kävisi vuoropuhelua lukijoidemme kanssa ennen kuin nuija kopsahtaa pöytään. LEHTEMME PAINAVAN Botnia Printin toimitusjohtaja Hannu Salmi kertoi Suomen Lehdistön (23.3.22) teettämässä gallupista paperipulan nostavan kustannuksia, sillä yritys pyrkii hankkimaan paperia joka paikasta mahdollisimman paljon. Vanhasta ravintolasta on jäljellä vain seinät, kaikki muu on uusittu. – Klubiaskin kanteen sorvattiin aina uusia ideoita työn edetessä, tuumivat Lohvat remontistaan, joka toteutui perheen yhteisin voimin. Sinä aikana tiloissa tehtiin remonttia hartiavoimin 25 tuntia vuorokaudessa, kuten Lohvat asian ilmaisivat. Toistakymmentä eri tyyppistä konetta moottoripurjekoneista varsinaisiin käyttöpienkoneisiin ja taitolentäjä Seppo Saarion Pits Specialiin asti oli yleisön nähtävänä ja lennätyksien aikana kokeiltavanakin ilmailujuhlassa. Kirvesmiespoika Ahti Heinonen rakensi muun muassa yksilöllisen ja näyttävän baaritiskin alusta loppuun. Korkean hinnan korotuksen myötä joudumme tekemään entistä enemmän valikoivaa toimitustyötä sen suhteen, mitä printtiin päätyy. ajaksi, sijaisena saman seurakunnan kirkkoherra L. ILMAILUPÄIVÄN OHJELMA alkoi useamman koneen voimin hoidetulla yleisölennätyksellä kaivoksen rannan ”lentokentällä”, missä varsinainen näytösohjelmakin tapahtui
Lisäksi vastasin osittain myös karjanhoidosta sekä yhden vuoden olin maatilan puolella työnjohtajana. Ensimmäiseksi, kun aamulla herään, juon aamukahvit ja selaan puhelimesta uutiset, mitä yön aikana on tapahtunut. Kotikuntansa hän ei koe suuresti lapsuudestaan muuttuneen. 5 2022 N:o 13 Keskiviikko maaliskuun 30. Nimi: Martti Suvilehto Ikä: 33 Ammatti: Maatalousyrittäjä Perhe: Avopuoliso Elisa Harrastukset: Jos olisi aikaa, niin kestävyysliikunta ja kuntosaliharjoittelu. Olen pienestä asti pyörinyt vastuksina sukulaisten sekä Emoniemi-Kirkonkylän maatiloilla, Martti nauraa. Lukioaikana oli jo taitoja sen verran, että työskentelin maatalouslomittajana Pyhäjärvellä sekä Kärsämäellä. En voisi elää ilman haasteita. PYHÄJÄRVINEN MARTTI Suvilehto vietti lapsuutensa ensimmäiset vuodet Pellikkaperän synnyinkodissaan aina vuoteen 1994 asti, kunnes perhe muutti isän töiden perässä neljäksi vuodeksi Nivalaan. Paikkakunnalle perhe muutti takaisin 1998, hirsitaloon järvenrannalle Emoniemeen. Pyhäjärvellä parasta on se, että tämä on pieni maaseutupaikkakunta. Poikkeava polku Majurin Poikkeava polku Majurin tilan isännäksi tilan isännäksi Mitä kuuluu . – Kaikki parhaimmat lapsuusmuistot liittyvät juuri maanviljelyyn ja maatalouteen. Oman 75 lypsylehmän maitotilansa hän osti vuonna 2020. Isä oli Metsäliitolla ostomiehenä ja lapsuudessani äiti kotona, mutta nyt myöhemmin hän on työskennellyt Pyhäjärven kaupungilla sekä Selänteellä. – Tutkimusnavetassa testattiin erinäköisiä eläinten hyvinvointiin liittyviä laitteita. EMONIEMEN KOULULTA hän päätyi Salmen koulun kautta jatkamaan opintojaan vielä Pyhäjärvellä lukiossa, ennen kuin lähti opiskelemaan agrologiksi Iisalmeen Savonia ammattikorkeakouluun. Agrologiopintojensa aikaan Martti sai töitä tutkimusmestarina Maaningalla nykyisen Luonnonvarakeskuksen tutkimustilalla. – Olen lapsuudesta asti ollut renkinä maatiloilla. – Toki Pyhäjärvi oli vähän virkeämpi silloin, kun täällä oli vielä enemmän väkeä ja toimintaa, Martti tuumii. – Vanhempani ovat Pyhäjärveltä kotoisin. Martti Suvilehto toimii Majurin tilan maatalousyrittäjänä nyt kolmatta vuotta. Vastasin siitä, että tutkimukset toteutuivat niin kuin oli suunniteltu. Ruhkaperällä sijaitsevan Majurin tilan maatalousyrittäjän Martti Suvilehdon tie tilalliseksi juontaa juurensa jo lapsuudesta. päivä. Jatkuu seuraavalla sivulla a Olen pienestä asti pyörinyt vastuksina sukulaisten sekä Emoniemi-Kirkonkylän maatiloilla
Tila on Ruhkaperällä – se on tarkkaa kylän alkuperäisille asukkaille, että se on Ruhkaperä, eikä Jokikylä, Martti naurahtaa. – Samalla maidon tuottajahinta on noussut muutamia senttejä per litra. – Me ei pelata kompensaatioilla, vaan tietyillä viljelytoimenpiteillä voimme sitoa hiiltä maaperään esimerkiksi pellon kasvukunnosta huolehtimalla, Martti kertoo. 6 V iikon varrelta V iikon varrelta Maaningan pestin jälkeen hän siirtyi ProAgrialle asiantuntijaksi, josta jatkoi Helsingin yliopiston tutkimusnavettaan ennen maatalousyrittäjäksi ryhtymistä. Martti kertoo erityisesti biologisten ilmiöiden kiinnostavan häntä alalla, ja ne raksuttavatkin päässä jatkuvasti. Rehu syötetään eläimelle ja eläimen ruuansulatuksessa tapahtuu omat asiansa ja lopulta saadaan maitoa tai lihaa. Sää, maaperä, tuotantopanokset ja viljelytoimenpiteet vaikuttavat, miten kasvit kasvaa ja miten kasvista saadaan esimerkiksi ruokinnallisesti tietynlainen. – Ruoka tuskin tulee loppumaan, mutta valikoima voi olla kapeampi ja hinta kaupassa korkeampi kuin mihin on totuttu. Hän kokee, että eurooppalainen ruokakriisi on todellinen uhka Ukrainan sodan pitkittyessä. Nurmi kumminkin kasvaa edelleen. – Sillä tavalla poikkeava polku, että tila on ostettu ulkopuolelta. Ennen Ukrainan sotaa keskusteluissa oli ilmastonmuutos, mitä käännettiin maaja metsätalouden syyksi. – Tällöinhän kukaan ei viljelisi rehuviljaa, koska siitä saa huonomman hinnan. – Jos olisi aikaa, niin harrastuksena olisi edelleen tavoitteellinen kestävyysurheilu ja sitä tukeva kuntosaliharjoittelu, mutta se on toistaiseksi aika lailla tauolla. – Kotieläimet ovat huoltovarmuudenkin kannalta tärkeä lenkki. Rehun ja lannoitteiden hinnat kaksinkertaistuivat elleivät jopa kolminkertaistuneet. TÄMÄNHETKINEN MAAILMANTILANNE on tuonut omat haasteensa myös maatalousalalle. – Ukrainan sota aiheutti ennestään nousevien tuotantopanosten hintojen merkittävän nousun. – Pyhäjärvenkin kohdalla on sama tilanne, kuin muillakin maaseutupaikkakunnilla, että väki vähenee. – Tässä toimitaan tosi laajalla kentällä. Martti lisää, että myös ensi kesän sää ja sadon onnistuminen merkitsee paljon tulevan talven ruokamarkkinoilla. – Miten sitten heijastuu se, että Ukraina ja Venäjä lopettivat viljan viennin turvatakseen oman elintarviketuotannon, hän pohtii. – Ei meidänkään tilamme kaikki pellot sovellu ihmisravinnon viljelyyn, mutta me voimme aivan hyvin viljellä siinä nurmea ja siten eläinten kautta tuottaa elintarvikkeita, hän toteaa. Maataloudessa eletään vähintään kymmenen vuoden perspektiivillä. – Siellä pyörii paljon vääriä käsityksiä. Ennen Ukrainan sotaa keskusteluissa oli ilmastonmuutos, mitä koko ajan käännettiin maaja metsätalouden syyksi. Maatalousyrittäjänä hän aloitti vuonna 2020. Maatilat saattavat turvata toimintansa siten, että viljellään mahdollisimman pienin tuotantopanoksin tai peltoja siirretään luonnonhoitopeltoihin. Ilmastonmuutos lisää sään ääri-ilmiöitä, joten kasvinviljely vaikeutuu entisestään. päivä 2022 N:o 13. Normaalistihan Suomessakin menee niin, että tila ostetaan vanhemmilta sukupolvenvaihdoskaupan kautta. Onhan siinä aika iso paletti. Lannoitteiden myynti oli osan aikaa jo kiinni, koska ei ollut varmuutta voidaanko lannoitteita edes toimittaa. Peltoa meillä on karjan tarvitsema ala, jotta saadaan pääosin kotoisilla rehuilla ruokittua. – Teorian ja käytännön yhteen liittäminen kiinnostaa. NYKYISIN MARTTI pyörittää yhdessä puolisonsa Elisan kanssa maitotilaa, joka kantaa nimeä Majurin tila. Kaikki Suomessa viljelty vilja ei täytä Martin kertoman mukaan elintarvikekelpoisen viljan laatuvaatimuksia, joten sitä ei voida käyttää suoraan ihmisravinnoksi. – Meillä on noin 75 lypsylehmän pihattonavetta, jossa lypsystä huolehtii lypsyrobotti. Siksi Martti toivoisikin, että kuluttajat suosisivat kotimaisia tuotteita. Mutta eiköhän me jollain tavalla säilytä maailman kartalla ja tänäkin keväänä pelloilla kylvetään, hän hymyilee. Näillä toimilla maatilat pyrkivät selviytymään tämän kesän yli, mutta se voi johtaa siihen, että syksyllä markkinoilla ei ole viljaa tai valkuaiskasveja. – Ostettaisiin nimenomaan tunnettujen brändien joutsenlipulla merkittyjä tuotteita, koska sillä tavalla kuluttaja voi tukea kotimaista elintarviketuotantoa ja huoltovarmuutta. SONJA KÄHKÖNEN Jatkoa edelliseltä sivulta. – Muut Euroopan maat voivat tehdä samoin oman huoltovarmuutensa turvaamiseksi, mikä taas voi nostaa entisestään ruuan sekä rehun hintaa. Ensi syksy ja talvi voi olla monella tilalla vaikea, jos nykyisenlainen kehitys jatkuu, Martti ajattelee. MARTTI KERTOO, että luonteeltaan häntä kuvaillaan aina rauhalliseksi, mutta maatalousyrittäjyys vaatii myös omanlaista pitkäjänteisyyttä. Pitäisi kuitenkin muistaa, että tämä on ainoa elinkeino, joka todellisuudessa sitoo hiiltä. HARRASTUKSISTA JA vapaa-ajanvietosta kysyttäessä Martti naurahtaa. Ehkä tulevaisuudessa taas jää vapaa-aikaa enemmän harrastuksillekin, hän tuumii. – Vielä kun saa rahaa jäämään omaan kouraan edes jonkin verran, hän nauraa. Keskiviikko maaliskuun 30. Majurin tilan nuorimmat vasikat ovat vajaan kuukauden ikäisiä. On virheellistä ajatella, että ilman kotieläimiä kaikki pelto voitaisiin käyttää elintarvikekelpoisten tuotteiden viljelyyn. JULKISUUDESSA KÄYTÄVÄT keskustelut maataloudesta turhauttavat yrittäjää. – Nyt lähti kolmas vuosi yrittäjyyttä ja ollaan vasta nostamassa tuotantoa, niin aika pitkälti kaikki aika menee siihen. Jos mahdollista, niin ostettaisiin vielä lähituotteita, siinä tuotteen hinta menee suoraan tuottajille ilman välikäsiä. Hän kokee kotieläintuotannon olevan toinen silmätikun aihe
5.79 norm. 49.95 norm. Tarjoukset voimassa vain kotitalouksille. 14.95 1€ 1€ 3.99 1.99 3€ 5€ 2.50 lohifile norja, c-leikattu foglia salaatit 100g, oriental, rucola tai baby pinaatti, italia mandariini ortanique, espanja atria käristemakkara 1kg tai herkkulenkki 750g finax hedelmää 45% mysli 650g vaasan koulunäkki 375g saarioinen mirokeitot 280-300g á 2.19 (7.30-7.82/kg) ma-la 8-21 • su 10-21 halpahalli.fi 24/7 kg pss kg Pkt Pkt Shokkipäivät ovat halpojen hintojen juhlaa! Maitokolmio profit vanukkaat 150g á 1.15 (7.67/kg) 5€ (8.77-9.09/kg) 2 PKT 2 PKT 3 ras 3 kpl wieninleike 285g tai rapea kananfilee 275g á 3,99-4,29 (14.51-14.70/kg) 41 % säästä jopa 5.99 pkt (8.56/kg) Kunnon naudan jauheliha 10% 700g huom! 700g pakkaus! 3.99 pkt (4.75/L) Ville Vallaton 24×35ml vanilja-päärynä 39.95 24.95 lihashuoltovasara -30 % kaikki normaalihintaiset sloggi -tuotteet 19.95 pr light kids saappaat 22-36 10€ (0.21-0.31/RLL) toilet wc-paperi 24rll ja talouspaperi 16rll á 7,39-7,69 (0.31-0.48/rll) norm. V iikon varrelta 7 E lä unoha näitä -päivät -päivät Hinnat voimassa SU 3.4. 2022 asti, Ellei toisin mainita. 5.99 norm. päivä 2022 N:o 13. 3.19 á 1.89 (5.04/kg) säästä säästä säästä wv 1 plus i kkunanpesulaite + suihkepullo erä! (5.55-5.96/kg) Keskiviikko maaliskuun 30. 49.95 norm. 29.95 -33 % -20 % -50 % -33 % -33 % säästä yhteishintaan! -31 % -37 % 20 % 23 % 27 % (3.99-5.32/kg) (3.06/kg) (4.00/kg) (5.56/kg) (10,00/kg) norm. Tuotteita rajoitetut erät
Hän kertoi, että on jättänyt HalpaHallille yhteystietonsa keräykseen liittyen. Muutama lapsi pyörii lahjoituksena tulleiden lelujen keskellä. Keskiviikko maaliskuun 30. Kervinen kertoo, että heitä tulee heti, kun kiinteistön kauppa saadaan vahvistettua. MARKKU KERVINEN kertoo olevansa siinä käsityksessä, että on olemassa valtakunnan tasolla päätös, jonka mukaan kaupunki osallistuisi esimerkiksi ukrainalaisten majoituksesta tuleviin kuluihin ”ensivaiheessa”. – Pakolaisten majoitusasioita edistämme hätämajoituksen osalta oman yhtiömme, eli Rillankiven kautta, kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi kertoo. – Emme ole saaneet viranomaisilta vastauksia, Kiviniemi toteaa. Suomen kieltä täysin ymmärtämättömät ukrainalaiset kuuntelevat vakavin ilmein, kun Nadja Haatainen tulkkaa Ritvan kertoman venäjäksi – se on lähin, mihin tällä hetkellä päästään. Euroopassa syttyneen sodan aiheuttama kriisitilanne saa miehen pohtimaan toimenpiteiden välttämättömyyttä. Matkat ovat olleet pitkiä, eikä mutkilta ole säästytty. – Toin juuri tänne kalusteita, ja koitan järjestellä niitä, mies kertoo. päivä 2022 N:o 13. – Majoittaminen pyörisi jo tässä, jos olisi käyttöoikeus, mutta minulla ei ole vielä avainta kiinteistöön, Kervinen harmittelee. Tulevien päivien aikana paikkakunnalle saapuneet käyvät vielä Kajaanissa Poliisilla ja vastaanottokeskuksessa rekisteröitymässä, jotta haaveet töihinpaluusta voivat joskus vielä muuttua todeksi. Facebook -ryhmän vapaaehtoiset, eli Pyhiksen mummot ottavat vastaan toiveita ja keräävät lahjoituksina saatavia tuotteita Woltin alakertaan. Sitten he ovat oikeutettuja terveydenhuollon palveluihin, koulutukseen ja niin edelleen, Rönkkö kertoo. Kaupunginvaltuusto hyväksyi myynnin kaupunginhallituksen päätösehdotuksen mukaisesti maanantaina 28.2. Tilapäistä suojelua hakemalla Ukrainasta pakeneville ihmisille myönnetään ilman varsinaista turvapaikkamenettelyä turvaa EU-maissa. Ritva ja Virve kertovat perheestä, jonka oli tarkoitus saapua lentäen. Ukrainalaisilta kysellään, mitä he vielä tarvitsevat. Kiitos, kun autat.” Keräyksen järjestäjäksi selvisi Rannankylän koulun ostanut Ylikylän Rakennus ja Puu Oy. Kaupungin työllisyyskoordinaattori Ritva Rönkkö ohjeisti Ukrainasta saapuneita byrokratian kiemuroissa. AutVanhan koulun muuttaminen majoituskäyttöön PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI möi Rannankoulu nimeä kantavan tilan ja sen tontille kuuluvat rakennukset helmikuussa. Kontrasti vakavamielisten aikuisten ja huolettomien lasten välillä tuntuu epätodelliselta. Nadja kyselee Ritvalta, kuinka tämä pääsisi neuvolaan. Tähän voi ostaa ja lahjoittaa ostetut tuotteet Ukrainan pakolaisille. Perhe saapui Suomeen maitse. Kervisen mukaan hän on ollut kaupungin yhteyshenkilöön yhteydessä, ja tämä on tietoinen asiasta. Tällä hetkellä syntyvien kustannuksien osalta selvitellään edelleen, onko valtion tasolta tulossa korvausta. – Vaaditaanko tässä tilanteessa sitten jonkinmoiset remontit ynnä muuta, hän mietiskeli. Kuivaelintarviketta, taloustavaraa ja tekstiiliä esimerkiksi. Kotinsa, työnsä ja jopa eläimensä. Täytyy selvittää voiko sen tehdä ennen kaupantekoa. Vaaleanpunaiseen takkiin sonnustautunut noin kolmen vanha tyttö valitsee lelua vailla huolen häivää. Ukrainalaiset tuntuvat ymmärtävän ohjeita. TÄHÄN MENNESSÄ Pyhäjärvelle on saapunut nelisenkymmentä ukrainalaista. Ei tuore-elintarvikkeita. Ohjeistuksen lisäksi ukrainalaiset ovat tulleet hakemaan asuntoihinsa tarvitsemiaan asioita, kuten siivousja kokkausvälineitä, hygieniatarvikkeita, kuiva-aineita, lapsille leluja ja muita arjen tarpeita. Markku Kervinen kertoo puhelimessa, että yrityksellä on aikomus majoittaa Ukrainan pakolaisia Rannankylän koulun tiloihin. RITVA KERTOO ukrainalaisille alueemme työvoimapulasta. – Lasten leikki jatkuu, vaikka koko maailma romahtaisi, Virve Toivanen toteaa ohimennen, kun seuraan joukon pienimäisten touhuja. Käyttötarkoituksen muutoksesta on kyllä puhuttu, kun kiinteistö muutetaan nimiini. TILASSA ON toistakymmentä henkeä. 8 V iikon varrelta V iikon varrelta Keräys olemattomille pakolaisille aiheutti kysymyksiä PYHÄJÄRVEN HALPAHALLIIN ilmestynyt ruokakeräys ”Rannankylän koulun pakolaisille” on aiheuttanut paikkakuntalaisissa hämmennystä, sillä keräyskorin saatekirjeessä ei mainittu keräystä järjestävää tahoa. Ukrainalaisten saapumista ja heidän majoittamistaan Rannankylän koulun tiloihin ei ole vielä lukkoon lyöty. Selviteltyämme asiaa saimme tiedoksi, että vanhassa koulukiinteistössä ei vielä tähän mennessä asu ketään, mutta sellaista on kiinteistön uuden omistajan suunnitelmissa. Meillä ei voi olla mitään käsitystä siitä, mitä he käyvät läpi. TORSTAI-ILTAPÄIVÄLLÄ LIIKEKESKUS Woltin alakerrassa käy puheensorina. Koulukiinteistö tulee vaatimaan ainakin sen käyttötarkoituksen muutoksen, jos siinä aiotaan majoittaa ihmisiä. Paikkakunnalle on saapunut myös seitsemännellä kuulla raskaana oleva nainen. VIELÄ EDELTÄVÄNÄ keskiviikkona HalpaHallissa olleen keräyskärryn kyljessä olevassa kirjeessä luki: ”Rannankylän koulun pakolaisten hyväksi. Matka sodasta turvaan on monivaiheinen Rannankylän koulun ostaja suunnittelee sotaa pakenevien ukrainalaisten majoittamista, mutta matkassa on vielä monta mutkaa. Tähän mennessä paikkakunnalle saapuneille on saatu järjestettyä omat kodit uuden elämänvaiheen alkuun autetaan vapaaehtoisten sekä kaupungin järjestämän avun voimin. – Heidän pitää ensin hakea tilapäistä suojelua, jotta he saavat pakolaisstatuksen. Paikalla on ainakin parturi-kampaaja, kynsiteknikko, lähihoitaja, hunajatarhuri, ompelija ja kalastaja. Kauppa tulee lainvoimaiseksi huhtikuussa valitusajan päättymisen jälkeen 15.4. – Perheen pienimmillä ei kuitenkaan ollut biometristä passia, joten he eivät päässeetkään lentämään. Kervinen aikoi olla asian tiimoilta yhteydessä rakennusvalvontaan, ja tiedustella miten se tapahtuu. Näin hän pääsee välttämättömien palveluiden piiriin jo ennen statuksen saamista, Ritva ohjeistaa. Heillä ei ole oikein mitään mukana. Otimme yhteyttä kaupan kaupungin kanssa tehneeseen Markku Kerviseen. – Nämä perheet ovat joutuneet jättämään kaiken. Meillä ei voi olla mitään käsitystä siitä, mitä he käyvät läpi. Välillä kenelläkään ei ollut mitään tietoa, miten ja missä perhe on tulossa, mutta niin vain selvisivät perille. Nyt keräys on otettu pois epävarman tilanteen vuoksi. – Hänen täytyy vastaanottokeskuksessa kertoa tilanteensa ja he ilmoittavat sitten neuvolaan tarvittavat tiedot. – Tällöin he saavat oleskeluluvan ja pääsevät tekemään töitä. – Täytyy selvittää millainen operaatio se on ja pystyykö sen tässä vaiheessa tekemään. Kaupungilta kuitenkin kerrotaan, ettei ole olemassa lakia, joka tähän velvoittaisi. Tiedustelimme ostajalta, onko hänellä tiedossa, millaisia toimenpiteitä kiinteistön muuttaminen asuinkuntoon vaatii. Paikalla on kaupungin työllisyyskoordinaattori ja moniammatillisessa ryhmässä kotoutumisen yhteyshenkilönä toimiva Ritva Rönkkö. Tällä hetkellä tarvetta lähes kaikilla aloilla, mutta eritoten puhtausja kiinteistöpalvelussa, sosiaalija terveydenhuollossa sekä metallialalla. Leikki jatkuu, vaikka maailma sortuu Nämä perheet ovat joutuneet jättämään kaiken. Yleisöltä kysellään jo varovaisesti, millaista työtä he ovat aiemmin tehneet ja millaista koulutusta he omaavat. Hän kertoo paikkakunnalle sodan jaloista saapuneille ukrainalaisille byrokratiaviidakosta sekä askel askeleelta tapahtuvista toimista, jotka heidän täytyy hoitaa
Rönkön tehtävä on etsiä heille valmiiksi majoitus. – Miten he sulautuvat yhteiskuntaan ja saavat esimerkiksi tarvitsemaansa terveydenhuoltoa hätätilanteissa. – Matkan varrella välineistö ja allastekniikka on kehittynyt, kuten myös uimaopettajien ja uinninvalvojien ammattitaito. Pyhäjärvelle on saapumassa tulevina päivinä ja viikkoina lisää väkeä. Pyhäjärven Sanomat päivittää listan tietoja tarpeen mukaan. Vuodesta 2015 saakka meillä on ollut käytössä erityisuintikortti, joka on suunnattu nimenomaan pitkäaikaissairaille ja eri vammaryhmille, Marko avaa. Lisätietoja saa Virve Toivaselta, Yhteydenotot viestitse p. taminen on tärkeää, mutta se tulee tehdä oikein, Virve sanoo. Hän kertoo, että Pyhäjärvellä kaikki kuudesluokkalaiset testataan yhtäjaksoisella 200 metrin uinnilla, joka raportoidaan Suomen Uimaopetusja Hengenpelastusliittoon. Huhti-toukokuun hän ajatteleekin olevan uimahallien hiljaisimpia kuukausia. – Vesihän voi olla jopa ainoa liikuntamahdollisuus esimerkiksi tukija liikuntaelinsairauksia sairastaville. Monilla on päässyt unohtumaan, että meillä on tarjota edelleen maksuton uintietu. Sopivaa tilaa ei ole vielä löytynyt. – Jotkut kertovat ihan avoimestikin sodan kauhuista, mutta jotkut piilottavat traumansa. Omiin koteihin pääseminen on tärkeää. SYKSYLLÄ PYHÄJÄRVEN liikuntapalvelut tulivat maksulliseksi myös ikäihmisille, jolloin käyttöön räätälöitiin edulliseksi vaihtoehdoksi liikuntapassi. Loppuviikko uimahallilla pyhitetään lasten ja nuorten wibit-radalle eli temppuradalle. Katsotaan, kuka on Pyhäjärven nopein, Marko kertoo. VUOSITTAINEN KÄVIJÄMÄÄRÄ uimahallissa yltää noin 32 000, minkä Marko toteaa olevan kova määrä pienelle uimahallille. Vieraaseen maahan tulevat tarvitsevat paljon apua ja ohjeistusta ihan arkipäivän asioissakin. Tämä on nyt kesän kynnyksellä paikallaan, niin pääsee testaamaan lajia turvallisissa olosuhteissa, altaiden lämpimässä ja kirkkaassa vedessä, Pehkonen tuumaa. – Jos me vain pystymme tällaisella uintiedulla motivoimaan ihmisiä liikkumaan, pystytään silloin myös vaikuttamaan Pyhäjärven kansanterveyteen sekä ihmisten hyvinvointiin, Marko ajattelee. UIMAHALLIEN MURROS tapahtui 2000-luvulla vesijuoksun myötä Markon kertoman mukaan. Kortti voidaan myöntää esimerkiksi diabetesta, reumaa, astmaa tai sepelvaltimotautia sairastaville. päivä 2022 N:o 13. Ei heitä haittaa, vaikka isompikin perhe olisi pienessä asunnossa, kunhan se on oma. – Vesijuoksuvyö mahdollisti myös heikompi uimataitoisille osallistumisen vesiliikuntaan. Tämän tuloksena lasten uimataito on parantunut, Marko arvelee. Isoon altaaseen puhalletaan noin 20 metriä pitkä temppuratapatja, jossa edetään erilaisia esteitä. – Keskiviikkoilta pyhitetään suositulle sup-lautailun opastukselle ja testailulle. Virve ja Ritva puhuvat myös "Ukraina-kirppiksestä", johon voisi lahjoittaa vaatteita. Juhlahumu startataan maanantaina vesijuoksupainoitteisella päivällä, kun taas tiistaina lapsille ja nuorille on altailla luvassa tehtäväratoja. Hän on työskennellyt aikaisemmin työurallaan vastaanottokeskuksessa sosiaaliohjaajana. – Suurimpia haasteita ovat tietenkin kriisin keskeltä paenneiden hätä, traumaperäiset stressihäiriöt, kielimuuri ja byrokratian koukut, hän luettelee. huhtikuuta. Etu täytyy hakea lomakkeella, jonka saa uimahallista tai kaupungin kotisivuilta. Uimahalli 50 vuotta Pyhäjärven liikuntapalveluiden vastaava vapaa-ajanohjaaja Marko Pehkonen kertoo, että uimahallin vuosittainen kävijämäärä on noin 32 000. Pitkät ajat vastaanottokeskuksissa laitostaa. Rönkkö painottaa, että jos yksityinen henkilö aikoo majoittaa sodanjaloista lähteviä, on hän itse vastuussa heistä ja heidän auttamisestaan kaikissa tilanteissa. KRIISIALUEILTA PAENNEET, heidän tarpeensa ja hätänsä ovat Ritvalle ennestään tuttuja. Tämän jälkeen vapaaehtoiset kartoittavat ja etsivät heille kalusteita ja muita tarvitsemiaan asioita. – Siinä vie oman aikansa, että he pääsevät kaiken avun piiriin ja oppivat miten yhteiskunta toimii, saati sitten purkamaan kokemuksiaan. He tarvitsevat turvaa ja lähelleen luotettavan ihmisen, jolle voivat avautua. – Monilla on päässyt unohtumaan, että meillä on tarjota edelleen maksuton uintietu tiettyjen kriteerien täyttyessä. Ensimmäiseksi Ukrainasta saapuneille on hankittu esimerkiksi talvivaatteet, mitä heillä ei ole ollut saapuessaan. 50 VUODEN taipaleen aikana Pyhäjärven uimahallissa on säilynyt ennallaan kuntouinti 70-luvulta tähän päivään. Ukrainalaisten pääseminen suoraan omiin koteihin edistää Ritvan mukaan kotoutumista. JENNI KANKAANPÄÄ Tarvelista – kuivatut hedelmät, rusinat – riisi, tattarisuurimot, jauhot, kaurahiutaleet, kuivahiiva, murot – vihannekset, juurekset, hedelmät, raaka punajuuri, kaali, sipuli – tee, kahvi, sokeri, suola, mausteet – kananmunat, mehut, ruokaöljy – säilykehedelmät ja -liha, tonnikala – maitojauhe / UHT-maito – pyykinpesuaineet, tiskiaineet, kodin pesuaineet, siivousvälineet, pyykkitelineet, pyykinpesukone – kuorimaveitset, leikkuulaudat, sakset, raastimet, seinäkelloja, paistinpannuja – uunija piirakkavuoat, leivinpaperi, yms leivontatarvikkeet, siivilät, vatkaimet. – Meillä uimataitoprosentti on liki sata, ja siitä saa kiittää meidän hyvin organisoitua uimaopetusjärjestelmäämme sekä tietysti uimaopettajia. Seuraa ilmoittelua. – hygieniatuotteet kuten suihkusaippuat, voiteet, shampoot, hoitoaineet, siteet, tampoonit, hammasharjat ja -tahnat, deodorantit, vaipat, talousja wc-paperi – Käsidesi, maskit – vaatteet lapsille ja aikuisille ( esim. 0405426690. housuja aikuisille naisille, 160-170cm poikien t-paidat, uusia sukkia, uimapuvut) – harrastetarvikkeita kuten lankoja, virkkuukoukkuja, neulepuikkoja, kalastusvälineitä, mehiläistarhausvälineet, – tekemistä lapsille ja nuorille: pelejä, askartelutarvikkeita, urheilu-/pihapelivälineitä, Lahjoituksia otetaan vastaan torstaina 31.3. – Vuodenajat aiheuttavat luonnollisesti liikehdintää asiakasmäärissä. – Syksyllä, kun avattiin taas remontin jälkeen, saatiin lyötyä rikki ennätykset kävijämäärässä, verrattain aikaisempiin vuosiin. Lauantaina myös perheen pienimmät pääsevät kokeilemaan rataa yhdessä vanhempien kanssa. Vesijuoksijoita Pyhäjärven uimahallissa Marko arvioi olevan vähintäänkin yhtä paljon kuin kuntouimareitakin. Joka päivä on luvassa jotakin spesiaalia, vinkkaa Pyhäjärven liikuntapalveluiden vastaava vapaaajanohjaaja Marko Pehkonen. – Eivät he ole aikaisemminkaan asuneet missään kommuuneissa vaan omissa kodeissaan. – Tänä vuonna radalla järjestetään myös ensimmäistä kertaa paikkakunnan mestaruuskisat uintitaitoisille lapsille ja nuorille. Lahjoitettavien tarvikkeiden tulee olla puhtaita, ehjiä, hyväkuntoisia sekä kuivassa ja lämpimässä säilytettyjä. V iikon varrelta 9 V iikon varrelta V iikon varrelta Matka sodasta turvaan on monivaiheinen VIISIKYMMENTÄ VUOTTA sitten Pyhäjärven uimahalli avasi ovensa, jonka kunniaksi uimahallilla järjestetään ensi viikolla normaalista poikkeavaa ohjelmaa. – Kannattaa perehtyä ennalta uimahallin synttäriviikon ohjelmasta johtuviin poikkeuksellisiin aukioloaikoihin, hän jatkaa. – Viikon varrella tarjontaa on aina vauvasta vaariin saakka. Lisää verkossa! Keskiviikko maaliskuun 30. Uimahallin 50-vuotisjuhlaa vietetään 4.–9. Ainoastaan siihen liittyvä kilpailutoiminta on viime vuosina jäänyt kilpaseuran uupuessa. SONJA KÄHKÖNEN – luvassa juhlahumua koko viikon edestä Pyhäjärven uimahallille on suunniteltu kokonaiseksi viikoksi erilaista ohjelmaa aina toiminnallisesta temppuradasta vesijuoksuekspertin vierailuun juhlavuoden kunniaksi. Tullut suosio oli raju ja näin ollen se on myös suosionsa säilyttänyt. Vesi on pehmeä elementti, joka myös tukee ja vastustaa. – Torstaina juopastaan synttärikahveet uimahallin käyttäjien kanssa, ja kilpauintitaustaa omaava Pietikäinen-Liuska Tiina tulee opastamaan kuntouimareille uintitekniikoita. klo 11-13 Woltissa. Jos sattuu olemaan komiaa kevätkeliä, niin meiltähän häviää asiakkaat, kun ihmiset tykkää ymmärrettävästi liikkua pihalla, Marko naurahtaa. Liikuntapassin lisäksi uimahalliin on haettavissa maksuton erityisuintikortti. Trauman seuraukset ovat Ritvan kokemuksen mukaan purkautuneet kouluikäisillä lapsilla esimerkiksi yökasteluna. Hän arvioi, että paikkakunnalla on tällä hetkellä liki 200 aktiivista erityisuintikortin käyttäjää
VAPAHTAJAMME JEESUS, jonka kulkua kohti ristinkuolemaa seuraamme näinä viikkona evankeliumeissa, tietää, mitä on olla ihminen. Ja minne se johtaa, kuka tietää. Kiitokset Pyhäjärven terveyskeskuksen ja kotihoidon henkilökunnalle huolenpidosta. Rukousilta klo 18 vieraana Kari Halonen TERVETULOA TILAISUUKSIIN! KUUNTELE PUHELINHARTAUS 020 658 2698 Ohjelma: klo 10 Hartaus Mirva Ahola klo 11 Muistelua Kammarin vaiheista Lahja Savolainen-Rautiola klo 12 Yhteislaulua ja musiikkia Anna-Mari Linna klo 13 Muotinäytös Tervetulo täytekakkukahveill ! Kukkatervehdysten sijasta pyydetään lahjoitukset: Yhteisvastuun, diakoniatyön ja lähetyksen hyväksi. Eräs kolumnisti-äiti kirjoitti, että äitien voimat moninkertaistuvat, kun he kantavat lapsiaan suojaan sodan melskeiltä tai lääkäriin tapaturman satuttua. Saamme liittyä toisten kanssa rukoukseen. Laulu kertoo todeksi sen, mihin meitä nyt kutsutaan: näkemään toisissamme lähimmäinen, veli tai sisar ja kannattelemaan häntä. Toivoa ja kevään valoa elämääsi! Kaija Oksanen Kannattelevat kädet P yhäjärven • Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi • Toimiston ovet ovat suljettu käyntiasiakkailta toistaiseksi • Puh. klo 12.00 pyhäkoulu rauhanyhdistyksellä. Sunnuntai 10.4. klo 18.00-21.00 Aikuisten olkkari srk:n nuorisotilassa Olkkarilla, iltahartaus klo 19.30. Saat voimaa olla toivon tuojana toivottomalle, lohduttajana surun murtamalle”. Mutta olen voimakas, voimakas häntä kantaakseni. klo 13.00 seurat rauhanyhdistyksellä. Kiittäen ja kaivaten Aino Päivi perheineen Annu perheineen Sukulaiset ja ystävät VIIME SUNNUNTAINA oli Marian ilmestyspäivä, jolloin evankeliumiteksti kertoo nuoresta Mariasta, jolle enkeli ilmoitti tulevasta, yllättävästä tehtävästä, Vapahtajan äidiksi tulosta. Kiitos kannatuksesta! Lähimmäisen kammari avoinna ma-pe klo 10-14 Kirpputori Löytösoppi avoinna ma-pe klo 10-14. 10 H engenravintoa Kastettu: Ilmari Eemil Rasila Hautaan siunattu: Niilo Kustaa Huttunen 85 v. LUKIJAN KUVA Lähetä otoksesi nettisivujemme kautta! OHJEITA LUKIJALLE Unsplash Keskiviikko maaliskuun 30. USEIN TUNNEMME itsemme voimattomiksi kaiken näkemämme edessä. Rukoilevat kädet ovat kannattelevat kädet. Hän tunsi ruumiissaan pelon ja nälän, kidutuksen ja lopulta kuoleman. kl 10-14 Ale Löytösopessa! PYHÄJÄRVEN SEURAKUNTA Oikotie 6, 86800 Pyhäsalmi Puh. klo 10.30 Kultaisen iän kerho srk.keskuksessa. Joku tarvitsee kuuntelijaa, toiselle tärkeää tukea on konkreettinen apu päästä ostosreissulle tai asioimaan virastoon, kolmannelle taloudellinen tuki on tuiki tarpeellista, neljäs voi olla pikkulasten äiti, joka tarvitsee hengähdystauon arkeensa ja hiukan omaa aikaa. 040 772 0231 • pyhajarvensanomat.fi JUTTUVINKKI Voi jättä juttuvinkkis soittamalla numeroon 040 736 6098 tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen toimitus@pyhajarvensanomat.fi Myös nettisivujemm kautt vo vinkat ! PITTÄÄ SANNOO -PALSTALLE Lähetä mielipidekirjoituksesi sähköpostilla osoitteeseen toimitus@pyhajarvensanomat.fi tai näppäile mielipiteesi nettisivujemme kautta. Uutiskuvat vyöryttävät silmiemme eteen päivä päivältä äitejä, jotka kantavat sylissään lapsiaan turvaan sodalta. Esiintyjinä Naiskuoro, Comodo, solistina Lauri Lehtikangas. Rukoushetki klo 12 SU 3.4. Julkaisemme pääsääntöisesti vain omalla nimellä kirjoitettuja mielipiteitä, nimimerkillä vain poikkeustapauksissa ja erikseen sovittaessa. Saat jättää taakkasi ja lähteä eteenpäin vapaana rakastaen lähimmäistäsi, veljeäsi ja sisartasi. 040 511 8674 Lähimmäise Kammarin 30-vuotisjuhl t 7.4. Tiistai 5.4. paastonajan sunnuntai) klo 10.00 messu Pyhän Annan kirkossa. Vanhimmisto klo 18 PE 1.4. Puhelinnumerot: Kirkkoherra Mirva Ahola 0400 714503 Seurakuntapastori Heli Hänninen 0400 395222 Diakoniatoimisto 040 5118674 Nuorisotyönohjaaja Tiina Haapapuro 040 7356351 Nuorisotyönohjaaja Maija Huttunen 040 7088975 srk:n puh. 24.2.2022 Kädet ahkerat vuoksemme uurastaneet, lepoon hiljaiseen ovat vaipuneet. Rukouksessa saamme kantaa meille rakkaat ihmiset, mieltämme painavat asiat ja koko tämän rauhaa kaipaavan, kivun ja kärsimyksen täyttämän maailmamme Vapahtajamme käsiin. Hän tietää, ettemme saa itsestämme väkisin puristettua rakkautta ulos ja sanoo meille:” Ole turvallisella mielellä. Tervetuloa! Keskiviikko 6.4. Saat luottaa, että voin antaa sinulle voimaa rakastaa. Ei hän raskas ole, hän on veljeni”. Taiteen kristillisessä kuvastossa Mariaa on kuvattu lempeänä äitinä, joka kannattelee sylissään Jeesus-lasta. Radiossa soi yli 50 vuotta vanha The Hollies yhtyeen kappale, jonka sanat kuuluivat jotenkin näin: ”Tie on pitkä ja mutkainen. (5. Pyhäjärven seurakunta Oikotie 6 Lisätietoja: p. 5.5.1936 k. (Palmusunnuntai) klo 11.00 perhejumalanpalvelus Pyhän Annan kirkossa. Kristilliseen kuvastoon kuuluu myös Pieta-veistos: Maria kannattelee sylissään kuollutta Jeesusta sydämessään suurin kipu, jota äiti voi tuntea. Rakkaamme Niilo Kustaa HUTTUNEN s. Toimitus pidättää oikeuden kirjoitusten lyhentämiseen ja otsikointiin. pyhajarvenseurakunta.fi/ nettiradio Sunnuntai 3.4. Ehtoollisjuhla klo 11 puhuu Charles Shaheen TI 5.4. Yhteisvastuun hyväksi tuottivat; hernekeittomyyjäiset 520,41 €, Eläkeliiton ruokailu 275,91 € ja Avoimet ovet Korhosenniemessä 423 €. päivä 2022 N:o 13. Tili: FI1453750340006952, viite: Kammari 30 vuotta. Sen saa aikaan rakkaus. Vain mielikuvitus on rajana sille, mitä voimme tehdä. Liitä mukaan yhteystietosi, jotka jäävät toimituksen tietoon. Elämme eri syistä aikaa, joka kuormittaa monella tavoin. Hän kantoi kaikkien meidän syyllisyytemme ja erilaiset meitä painavat asiat ristille asti. ERÄÄNÄ AAMUNA avatessani radion pysähdyin kuuntelemaan. Voit lähestyä toimitusta myös kirjeellä. Jumalanpalvelukset ovat nähtävissä Facebook Liven kautta sekä kuunneltavissa nettiradiosta, www. 2500 merkkiä. Sinä ansaitset kiitokset kauneimmat, ikilevon pyhän ja rauhaisan . 0400-395 220 Kirkkoherranvirasto ma-to klo 9-12 www.pyhajarvenseurakunta.fi HELLUNTAISEURAKUNTA Siunaus on toimitettu la 26.3.2022 Lämmin kiitos osanotosta suruumme. Lähimmäisen kammarin 30-vuotisjuhla. Kammari ja Kirpputori Löytösoppi ovat avoinna klo 10-14, jonka aikana ohjelmaa ja täytekakkukahvitarjoilu. 040 353 4515 KE 30.3. klo 18.00 sävelhartaus ”Kohti ristiä” pääkirkossa. Toivomme että mielipidekirjoituksesi on pituudeltaan max. Torstai 7.4
– Oppilaskonsertit tuovat paikkakunnalle musiikkitarjontaa sekä antavat oppilaille mahdollisuuden harjoitella esiintymistä. V iikon varrelta 11 K ulttuuri PYHÄJÄRVEN SEURAKUNTATALO täyttyi musiikin ja laulun sorinasta maanantai-iltana Jokilaaksojen musiikkiopiston järjestämässä Oppilaskonsertissa. – Musiikkiopistolle voi hakea milloin vaan täyttämällä ilmoittautumislomakkeen nettisivuilla. – Opettajien näkökulmasta jaamme kokemuksia ja tietoa aiheesta, koska tämä on vielä uutta. Pyry Marin pääsi esittelemään kitaran soittotaitojaan opettaja Pekka Annanperän kanssa. Syksyllä on myös tulossa erikseen valintakoepäivä, jolloin uusia oppilaita haastatellaan tulevaa lukuvuotta ajatellen. Oppilaskonsertissa Pekan opastuksella esiintyivät kitaristit Pyry Marin, Elias Manninen sekä Jimi Kekäläinen. Jokilaaksojen musiikkiopistolla voi opiskella bändisoiton lisäksi esimerkiksi sellon, viulun ja vaskipuhaltimien soittoa, musiikkiteknologiaa sekä sävellystä. Pyhäjärven toimipisteen johtajana hän toimii paikkakunnalla järjestettävien tapahtumien ja toiminnan vastuuhenkilönä. Illan instrumentteina soivat piano, huilu, kitara sekä laulu aina klassisesta kevyempään musiikkiin. – Oppilaat saavat unohtumattoman ja erilaisen esiintymiskokemuksen sekä huomaavat, että muualla ollaan saman tekemisen äärellä. JOKILAAKSOJEN MUSIIKKIOPISTON konserteissa Pia-Susanna kertoo olleen pitkä koronatauko, jonka vuoksi esimerkiksi kitaraja bändisoitonopetus ei ole vielä heidän osaltaan päässyt kunnolla esiin sekä tutuksi yleisölle. Pyhäjärveltä liedlavalle nousee Silja Finnilä (laulu), Liisa Finnilä (laulu), Emmi Finnilä (piano), Alisa Lohvansuu (piano), Sofia Lohvansuu (rytmisoittimet), Fanni Rautakoski (laulu), Minttu Lapinkoski (piano) sekä Aurora Finnilä (laulu). päivä 2022 N:o 13. Konsertit antavat oppilaille mahdollisuuden harjoitella esiintymistä sekä tuovat paikkakunnalle musiikkitarjontaa. – Tapahtumassa oppilaat pääsevät tapaamaan toisiaan ja kuulemaan toistensa esityksiä. Iloista yhdessäoloa, uusia tuttavuuksia ja elämyksiä, Pia-Susanna iloitsee. Silloin opetus keskittyy tekniikan sijasta enemmän musiikin ilmaisuun ja tunnelmiin sekä esiintymisen opetteluun, Pia-Susanna kertoo. Esiintyminen pitkän tauon jälkeen jännittää oppilaita enemmän, mutta toisaalta esiintymisintoa on kovasti ja konsertteja on odotettu – siksi järjestämmekin niitä nyt hieman tiuhempaan tahtiin kuin yleensä, kertoo Jokilaaksojen musiikkiopiston pianonsoitonopettaja ja säestäjä Pia-Susanna Rautakoski. Lasten lied on alle 16-vuotiaiden oma liedkatselmus, jossa esiintyy tänä vuonna 66 lasta ja nuorta eri musiikkiopistoista ympäri Suomen. Lasten liedistä hän toivoo oppilaille jäävän käteen uusia ideoita omaan musisointiin. SONJA KÄHKÖNEN Oppilaiden musisointi täytti Oppilaiden musisointi täytti seurakuntatalon salin seurakuntatalon salin Jokilaaksojen musiikkiopiston Oppilaskonsertissa kuultiin maanantai-iltana lasten ja nuorten esittämänä musiikkia aina kansansävelmistä Juha Tapioon. – Lauluopetusta on aiemmin annettu vain aikuisille, mutta laulua voi tulla opiskelemaan nykyään jo lapsena. Esiintymisintoa on kovasti ja konsertteja on odotettu. Tapahtumaan pääsyä onkin odotettu innolla niin oppilaiden kuin opettajienkin puolesta. Alisa Lohvansuu (piano), Liisa ja Silja Finnilä (laulu) esittivät yhdessä englantilaisen kansansävelmän Syksy. – Pyhäjärvellä bändisoitonopetus toimii nyt kolmatta vuotta Pekka Annanperän johdolla. ILLAN ESIINTYJISTÄ osa on lähdössä myös viikonloppuna järjestettävään Lasten lied -tapahtumaan Vantaalle. Luvassa on myös työpajatehtäviä sekä kolme liedoppilaitten konserttia, joista oppilaille annetaan myös palautetta, Pia-Susanna avaa. Lisää kuvia verkossa! Keskiviikko maaliskuun 30. – Ehdimme pitää ensimmäisen koronan jälkeisen konsertin helmikuun lopussa
Kaikki kasvukuntoiset peltolohkot tulisi saada ruoanja rehuntuotantoon, mutta tuotantopanosten hinnat ovat karanneet käsistä. Kuluttajan tehtävä on suomalaista maataloutta tukeakseen valita tunnettujen brändien joutsenlippumerkillä varustettuja tai lähellä tuotettuja tuotteita sekä jättää kaupan omat merkit kylmästi hyllyyn. klo 3.30. Yksi kriisin uhreista tulee olemaan maatalous ja ruoka. Toivottavasti Luojan taivas sai asukkaan, jonne varmuudella on mennyt vain kaksi: Jeesus ja tulisissa vaunuissa kuolemaa kokematta suuri profeetta Elia. 2.4 klo 9.30 keskuskoululla Muistipiiri tiistaina 5.4. Päätteeksi yhdistyksen vuosikokous. Heimolassa johtokunnan kokous ja kevätkokous, ilm. Kun otetaan taivaan voimat käyttöön, mikä tahansa aine puristuu kasaan valtavassa paineessa ja kuumuudessa. JOSPA PUTIN lähtee maanpakoon, kun vielä pääsee. Joka sen luulee tietävänsä, on asettanut itsensä muita ylemmäs. Siihen herra sanoi, että "te olette tulleet väärään paikkaan. Lisätietoja greta.kauranen@suomenselanmuisti.fi , puh. Tähän perustuu koko hydrauliikka, joka käyttävät kaivurit ja metsäkoneet sekä monet muut systeemit. TÄMÄ ONKIN kotimaan ruoantuotannon mahdottomalta tuntuva yhtälö tulevana kesänä. Omaisten perittäväksi jäivät olkipatja, lakana, tyyny ja tyynyliina ja ne vaatteet, jotka olivat päällä noutajan käskyn tullessa. Avaruuden laita, se Konsta Pylkkäsen avaruuden katto, on pamauksen tapahtumapaikasta melkein 14 miljardin valovuoden päässä. Ilmoittaudu edellisenä maanantaina greta.kauranen@suomenselanmuisti.fi . Lannoilla, joiden arvo mitataan kohta kullassa. Nyt on ukrainalaisia viety tuhansittain Venäjälle ja tuskin heistä sen jälkeen kuuluu mitään – sehän kuuluu Venäjän tapoihin. Vuoden kuluttua tilanne voi olla vaikea, jos kriisi pitkittyy ja lannoitteiden raaka-aineiden sekä maakaasun saatavuus ongelmat jatkuvat. Hän ajoi linja-autossa Kuopioon ja lähti kävelemään katuja ja etsimään lääkäriä, kunnes hän huomasi yhden oven päällä tekstin Filosofian tohtori se ja se. Samaten emme voi juurikaan nähdä sutta, mutta suden vaikutuksen lammastai porolaumassa tiedämme hyvin. Vanha tohtori pohtii pakinoissaan maailman menoa. Sanotaan, että jos Higssin bosonin vetovoima tai muut fysiikan vakiot olisivat vain hieman erilaisia, niin koko maailma romahtaisi. Kaikki muuttuu silloin energiaksi, joka hiipuu avaruuden kylmyyteen. Viimeisenä löydettiin Higgsin bosoni, latinaksi Bosonium Higgsii. Ne tappavat. Kriittisin asia on viljan hinta. Tuntuu, että siellä tapahtuu pian jotain, kun Putinin ympäriltä katoaa kavereita ja sodan vastustus kasvaa koko ajan. Pohditaan kodin turvallisuusja ensiapuasioita Tyyne Tuikan kanssa. Ahneus, vallanhimo ja toisia paremmaksi itsensä asettaminen, ne ovat suurimmat erehdykset. On selvää, että toipumiseen menee vuosia. Ei tiedetä, mitä niiden sisällä on, mutta raja-alueelta sinkoutuu säteilyä, jolla on suuri nopeus. Iso pamaus – Big Bang – sattui hieman alle 14 miljardia vuotta sitten. 2020-LUKU EI todellakaan päästä meitä helpolla. Nyt atomien ytimet koostuvat yleisen käsityksen mukaan vielä pienemmistä osista, joista merkittäviä ovat bosonit. Ei jumppaa, kahvi klo 10. Lisätietoja: Ismo Knuutti p. 80 VUOTTA meni rauhan vallitessa. On polttovaikutus, painevaikutus ja säteilyvaikutus. EN VIITSI olla enempää pahan ilman lintu, kun on kevätkin tulossa. Canis lupus, metsän raateleva koira, on aivan eri luokkaa kuin Canis domestica, kesykoira, joka on monelle paras kaveri. RATKAISU ON markkinoissa. On käännettävä kurssia, jolloin ilmakehä puhdistuu. TÄYTYY NOSTAA hattua Ukrainan sotilaille, miten he ovat pystyneet panemaan vastaan Venäjän isommalle armeijalle. Vaikka kriisi loppuisi huomenna, sen vaikutukset eivät. Tervetuloa mukaan! Kotisivut: www.elakeliitto.fi /pyhajarvi Seniorit Biljardia keskiviikkoisin klo 11-13.00 nuorisotiloissa Kerho ke 6.4. Mitä on sen takana. Saattaa hyvinkin olla, että tilalle tule samanlainen jatkaja, mutta on hänen pakko näytellä fiksumpaa, että saa asiat jotenkin kuntoon. Häviääkö maailmankaikkeus näihin aukkoihin. NYT AFRIKKAA uhkaa nälänhätä, koska Ukraina on yksi suurimpia viljantuottajia maailmassa. Palatsit ja sadantuhannen euron autot ovat lähellä ympäristörikosta. Onneksi tulosta ei ennalta tiedä. Ovat aina sopeutuneet. Meidän muiden kohtaloa punnitaan vielä tarkalla vaakalla. Niin siihen mummo sanoi, että "oo tok reuhkaamata, se filosofiahan se mulla just kippeenä onkii"! Kevät terveisin, Paavo Kulju P ittää sannoo Meille on opetettu, että nesteet ovat kokoon puristumattomia. Kirstin kahvilalla. klo 17.15. päivä 2022 N:o 13. Vaikka se on vain yksi ihmisikä, se on kuitenkin sellainen aika, että itsenäisyys tuntuu selvältä häilyvästä ja epävakaasta naapurista huolimatta. On laskeuduttava pienen ihmisen tasolle ja elettävä vaatimattomasti. Pilkkikisat. Vanha Pyhäjärventie 7. Mummo painui sisälle ja siellä istui hieno herra pöydän takana, jolle mummo alkoi selittää, että "kuulkeehan tohtori, kun mulla on tuo tarvepuel ruenna reestoomaan". Ainakin osa aineesta muuttuu säteilyksi tai muuksi energiaksi. TUNTUU KOHTUUTTOMALTA, että maatalouteen eniten uskoneet ja investoineet tilat kärsivät juuri nyt eniten, sillä he tuottavat suomalaisen ruoan ja työllistävät lukuisia yrittäjiä paikkakunnalla ja paikkakunnan ulkopuolella. Eläkeliiton Pyhäjärven yhdistys ry. 040 026 8711 Sydänyhdistys ITE-vertaistukiryhmä kokoontuu ke 6.4 klo 15.30 Päiväkeskus Virikkeessä os. Toisessa suunnassa on mummon mökki ja senioriskootteri. Emäntä jäädytti Kallen rahat ja minulta pantiin kengät piiloon. Juuri ne johtavat tuhoon. klo 8-12 Asematien nuorisotilat Lentopallopiiri tiistaisin klo 17 Ikosen koululla Keilailupiiri torstaisin vuorot 12-13 ja 13-14 Bocciapiiri jatkuu la. Biljardikerho ti. SÄÄLIKSI KÄY tavallisia venäläisiä, joita pidetään pimennossa ja jotka saavat kärsiä. Arvellaan, että aine puristuu kasaan niin, että on vain atomiytimiä tiheässä. Niitä ei voi nähdä. Aamukahvit ja aivoja aktivoivaa tekemistä lievää muistisairautta sairastaville. Kysymys on avoin. Ketjussa yhden osan kustannusten kasvu nostaa myös muiden osien kustannuksia. 12 L ukijoilta E sa pakinoi Mit is Pyhäjärven Pilkkijät Linja-auto kuljetus PM-pilkkiin Kuusamoon lähtee Pyhäsalmen rautatieasemalta la 2.4. Olemme ainoa Venäjän länsirajalla oleva Natoon kuulumaton maa, joka ei ole Putinin kontrollissa kuten Valko-Venäjä on ja kohta Ukraina, jollei Putinin hyökkäysvimmalle saada pidäkettä, vaikka Ukraina laittaakin kampoihin todenteolla Venäjän arvioidessa vastustajansa väärin. TIENPÄÄLLÄ AJELU lohkojen ja tilakeskusten välillä on myös kannattamatonta näillä polttoaineen hinnoilla. klo 10. Ydinpommissa syntyy valtavasti energiaa, mutta ei tavanomaisen pommin sirpalevaikutusta. On hulluutta luulla, että pärjäämme Marsissa tai kuussa. Hinta 3€/käyntikerta – laskutetaan jälkikäteen. Kerho tänään 30.3. Tämän sodan seurauksista jo varmasti joutuvat entistä suurempaan kurjuuteen. Mukaan pääset, jos sinulla on sähköpostiosoite ja älylaite. On puhuttu, että broileripula voisi näkyä jo pääsiäisenä ja possunliha juhannuksen tietämillä. Koronapandemian valmiiksi häiritsemät ruokaketjut ovat yhä suuremmissa vaikeuksissa. Savossa oli mummolla vähän hankaluuksia kakkahomman kanssa. KAIKESTA HUOLIMATTA pieni kevennys. Jotain elämää voi olla, mutta ei ihmistä. Kaikille avoimet aivotreenit maanantaisin klo 14-15. Avoimia kysymyksiä Käsittämätöntä teurastusta Maatalous kriisin kurimuksessa P aavon porinat UKRAINASSA NÄYTTÄÄ tilanne menevän yhä pahemmaksi. Huono asia on, että nämä pakotteet iskivät minuun ja Kalleen. Se johtaa yhä suurempiin ruoanhintoihin Euroopassa ja ruokapulaan köyhimmissä maissa. Maatalousyrittäjät tekee oman tonttinsa ja sopeutuvat. Kriisituki auttaa kesän yli, jos vain se kohdennetaan oikein. Atomin rakenne oli lukiota käydessäni selvä. Ainoa toivonkipinä on, että Putin näyttää joutuvan yhä ahtaammalle ja sota menee yhä huonommin. Tervetuloa! Pyhäjärven Eläkeläiset Keilahalli ke klo 13.14.00. Siitä on syntynyt kaikki. Suomenselän Muisti ry Keski-Pohjanmaan Muistiluotsi, Palotie 1 Muistin neuvontapiste maanantaisin klo 9-14 ilman ajanvarausta. Omaishoitajat Tervetuloa virikeiltaan tiistaina 5.4.2022 klo 17 Muistiluotsin tiloihin, Palotie 1. Riittäisikö talvisodan ihme ja orastava oras tänäkin keväänä. edel. Kuntosali perjantaisin terveyskeskuksen kuntosalilla klo 14-16. Muistiryhmä to 31.3. Gretan aivotreenit netissä ti 5.4. Ihailen sitä sukulaista, joka kuoli vaatimattoman elon polun käveltyään. Luonnon riiston pitää loppua, muuten edessä on pelottava horna. Keilausta torstaisin klo 12-13 ja 13-14 Keilahallilla. Pakopaikkaa ei ole, vaan meidän pitää varjella kotiplaneettaamme juuri niin kuin Luoja, meidän Jumalamme, alussa neuvoi. NYT UHKAILU on muuttanut sävyään ja ajanut Euroopan sotatilaan ja pelkoon, jota Venäjä harjoittaa. Jäljelle ei jää mitään. klo 12 Muistiluotsin tiloissa. Minä olen filosofian tohtori". 040 706 8575. Anne Happo ohjaamaa muistiharjoitusta kynällä ja paperilla. lehti. ja pe. Onhan joitakin maita, joille kelpaa kyllä murhaajatkin. Nyt elintarviketeollisuuden ja kaupan pitää hoitaa oma osuutensa ihan todella. Esimerkiksi lannoitteet vaikuttavat melkein yksinomaan maataloustuottajan toimintaan, mutta energian hinnan nousu vaikuttaa koko elintarvikeketjuun. TOIVOTAAN, ETTÄ tyranni saadaan mahdollisimman pian vallasta, niin maailma voisi henkäistä helpotuksesta ja palata normaaliin elämään. Se on varmasti helpotus kaikille – suomalaiset tämän jo tietävätkin. MAANVILJELIJÄT POHTIVAT myös, millainen kasvukausi saadaan – tuleeko satoa vaikka lannoittaisin jo aiemmin ostetuilla lannoilla. YKSI SODAN seurauksista on, että kaikkialla huomataan, miten huonossa iskussa Venäjän armeija on ja miten huonosti sitä johdetaan. klo 10. klo 11.00 nuorisotiloissa. 040 841 7811 tai Matti Rantonen p. Mustat aukot ovat kummajaisia, jotka syövät ympäristöstään kaiken aineen, minkä vain vetovoimallaan kiinni saavat. Koska maapallomme historia on oman laisensa, ei ole ollenkaan mahdollista, että muualla olisi ihmisiä. Pe 1.4. Kirstin Käsityöja porinapiiri ke 30.3. To klo 8.30 biljardia, kerhoa ei ole. Klo 10.30 Paavo Leskinen vertailee Ukrainan sotaa talvisotaan. NE VENÄLÄISET, jotka vastustavat sotaa, lähtevät maasta, jos voivat, mutta siellä kuuluu tapoihin, että sukulaiset kärsii. Klo 11 pelataan bingoa kolme euroa/kaksi lehteä. MTK-Pyhäjärven puolesta Puheenjohtaja Jaana Niskanen, maatalousyrittäjä Keskiviikko maaliskuun 30
0400 689 735 tai https://www.pyhajarvenelakelaiset.com/ https://elakelaiset.. Puijo ja Jämi kamppailivat tasapäisesti voitosta, Imatra ja Pohti SkiTeam puolestaan kolmospaikasta. Lapsen luistelun kehityttyä hän voi siirtyä varsinaiseen Leijona-kiekkokouluryhmään. Lauantaina ovat vuorossa viestit ja kisaurakan päätteeksi sunnuntaina 30 km ja 50 km perinteisen hiihtotavan matkat väliaikalähtöinä. Kalevan kierrokseen kuuluu hiihdon lisäksi luistelu, juoksu, pyöräily, soutu ja suunnistus, kaikki pitkänpuoleisia koitoksia. – Huippuolosuhteet ja järjestelyt, opasteet ja kyltit selvästi näkyvissä, ja suksetkin voideltiin täällä oikein hyvin. Kauko Tikkanen Lauri Laakkonen luisteli ilman ajanottoa. Miesten yleisen kilpasarjan vapaalla voitti sekuntitaistelussa Jouni Komu. Osallistumismaksu 10 € Sarjat: • Naiset • Miehet • Yhdistysten joukkue, vahvuus 2 M ja 1 N • Naiset Suurin kala • Miehet Suurin kala • Lisäksi palkitaan pienimmän kalan saanut. Tiedustelut: Jani Komulainen 044 445 7904 Tervetuloa mukaan Suomen suurimpaan Leijona-joukkueeseen! Huippukelit Helenan hiihdossa Kahden vuoden koronatauon jälkeen saatiin järjestää 39. – Meni niin kevyesti, että voisi vaikka uudestaan lähteä, Lauri totesi maalissa. (Mittayksikköinä grammat tai senttimetrit) Haastamme Pyhäjärven Seniorit ry:n ja Eläkeliiton Pyhäjärven Yhdistys ry:n kisaamaan joukkueella 2 M ja 1 N Lisätietoja kisoista Armas Niemi p. Konkariporukkaa, kestävyysurheilun elinkautisia on esimerkiksi tervakoskelainen Jaakko Pärssinen, jolle tämän vuoden Kalevan kierros on jo 36. SUNNUNTAIN 30 km kilpailu oli Iivo Niskasen dominointia. Hän kehui Helenan hiihdon järjestelyjä ja olosuhteita. Tuomisina olivat vain viestin neljäs ja yhdeksäs sekä Joni Mäen ja Heikki Korpelan sunnuntain 30 kilometriltä saavutetut seitsemäs ja kahdeksas sija. Joni Mäki ja Heikki Korpela hiihtivät nousujohteisen kilpailun nousten lopulta kymppisakkiin. Perjantaina naisten 5 km ja miesten 10 km. /yhdistykset-alueittain/jokilaaksojen-aluejarjesto/ Paikalla kioski josta kahvia, pullaa ja makkaraa sekä arpajaiset! WhatsApp-viestinä tai tekstiviestinä meille numeroon 040 772 0231. Lauri Lepistö oli kolmas. Alkumatkan väliajoissa he keikkuivat sijoilla 20-25. ENNEN KAUDEN viimeistä viestiä SkiTeam on Jämin ja Imatran jälkeen kolmantena. tekstiviestipalsta Kirjoita risut, kehut, kiitokset, ajatelmat... V iikon varrelta 13 L iikkeellä Uh si Pohdin MAKSUTON POHDIN LEIJONA-KIEKKOKOULU TYTÖILLE JA POJILLE Pyhäjärven Pohdin Leijona-kiekkokoulu on tarkoitettu pääsääntöisesti alle 8-vuotiaille pojille sekä kaikenikäisille tytöille. HELENAN HIIHTOON kuuluu myös hiihtäminen ilman ajanottoa ja numerolappua. Tasoa löytyi sillä muun muassa Espoon HS:n ykkösjoukkue oli vain niukasti kolmosjoukkuettamme edellä, ja taakse jäivät esimerkiksi Juvan, Haapajärven ja Ylivieskan ykkösjoukkueet. Muistetaan hyvät tavat viestin kirjoittamisessakin. Naisten vapaan kilpailun ykköseksi hiihti Sini Alusniemi. päivä 2022 N:o 13. Laakkoset hiihtivät kolmekymppiä vapaalla, ja suksi kulki liukkaasti. Pohdin Leijona-kiekkokoulun yhteydessä toimii myös lapsi-vanhempi luistelu. Rukan Suomen Cupista tuomisina vain pistesijoja Mitalitoivein Rukan Suomen Cupin kisaan matkannut Pohti SkiTeamin joukkue joutui palaamaan kotiin tyhjin käsin. Joni Mäki on henkilökohtaisessa kilpailussa toisena muutaman pisteen Lauri Lepistöä jäljessä, joten SkiTeamin leirissä riittää vielä panosta koko viikonlopun ajaksi. Jaakko hiihti Helenan lenkin reilusti alle kolmen tunnin perinteisellä diagonaalilla pitovoidelluin suksin. Hän voitti lähes kahdella minuutilla toiseksi sijoittuneen Remi Lindholmin. Mukaan voi toki tulla vaikka täydessä pelivarustuksessa, jos sellainen jo tässä vaiheessa löytyy. -Ostaisin kalaa Hienoa kun tapahtumia alkaa taas olemaan, ihan innolla odotan kesää. POHTI SKITEAMILLA on vielä pieni sauma voittaa tämän kauden viesti-cup. Pientä venymistä olisi jokaiselta kuitenkin kaivattu, jotta Imatra olisi saatu kellistettyä. Ilmoittautuminen tapahtuu paikan päällä. Kuntosarjassa matkan pituudenkin voi valita itse. Iso kalaisa järvi kyllä löytyy, mutta onko näin ettei missään kaupassa ole myynnissä oman järven kuhaa, muikkua, ahventa, siikaa . Hänen mielestään on toisaalta säälikin, kun perinteinen hiihto on muuttumassa tasatyönnöksi. Alkuun varustukseksi riittää kypärä (pyöräilykypäräkin käy), luistimet (myös taitoluistimet käyvät), maila (mailan pituuden yleismitta; luistimet jalassa leukaan saakka) ja hanskat (toppahanskatkin käyvät). HELENAN HIIHTO oli tänä vuonna osa Kalevan kierrosta, kuuden kestävyyslajin kilpailusarjaa. Pohdin Leijona-kiekkokoulu on maksuton ja se sisältää seurapassin (=vakuutuksen) sekä vähintään kymmenen harjoituskertaa kevätkaudella. Hiihtosää oli mitä mainioin, takatalven lumisateet ja yöpakkaset takasivat hyvät ladut ja keli oli luistava. ja Iiro-Mikko Harju 48. MONISSA ENNAKKOKAAVAILUISSA veikattiin Rukan Suomen Cupin kisan viestiä juuri nyt neljän parhaan joukkoon sijoittuneiden seurojen kamppailuksi. Kyllä se sieltä saapuu Keskiviikko maaliskuun 30. Toimituksella on oikeus lyhentää viestiä tai jättää se julkaisematta. He hiihtivät 47 kilometrin ladun perinteisellä hiihtotavalla. Kärsämäkinen Lauri Laakkonen innostui lähtemään kuntosarjaan ja sai poikansa Jonnen kirittäjäksi. POHTI SKITEAMIN ykkösjokkueen Juuso Haarala, Juuso Mäkelä ja Joni Mäki hiihtivät tasaisen hiihdon – kukaan ei pahemmin pettänyt. Pyhäjärven Pohdin Leijona-kiekkokoulu kokoontuu harjoittelemaan sunnuntaisin. Kuiva pakkaslumi oli paikoin työlästä hiihtää, mutta muuten oikein hyvä keli. Taipaleelle lähti sunnuntaiaamuna yhteensä 385 hiihtäjää. ENSI VIIKONLOPPUNA hiihdetään Rovaniemellä kauden viimeiset SM-hiihdot. – Se on kuitenkin nopein tapa edetä. Yhdeksänneksi hiihtäneessä kakkosjoukkueessa hiihtivät Niilo Moilanen, Miikka Kinnunen ja Heikki Korpela. Se edellyttää lauantaina hiihdettävän viestin voittoa ja samalla myös sen, ettei Jämi saa olla kolmatta sijaa korkeammalla. , kohdasta jäävuorolista. Helenan hiihto. – Ensi vuonna on tavoitteena hiihtää koko matka. Kalevan kiertäjiä oli mukana 185. Eläkeläiset ry Jokilaaksojen Aluejärjestö järjestää jäsentenväliset Pilkkikilpailut 1.4.2022 Pyhäjärvellä Pappilan rannassa Jäälle siirrytään klo 10.45 kisa-aika klo 11.00 -13.30 punnitus alkaa klo 14.00. NAISTEN PERINTEISEN hiihdon voittaja Nina Mäki Jämsänkoskelta meni myös tasurilla kokonaan ilman pitoja. Iiro-Mikko Harjun, Roope Haapakankaan ja Juho Halosen muodostama SkiTeamin kolmonen oli 19. Pohti SkiTeam oli ainoa seura, jolla oli asettaa miesten viestiin kolme joukkuetta. Juuso Haarala oli maalissa 24. Pitkiä Aasian lentoja työkseen lentävä Hannu oli toista kertaa Kalevan kierroksella. Yhdistetyn entinen huippumies Hannu Manninen työnsi nopeimmin ja viipyi vähän yli kaksi tuntia ladulla. Koska Leijona-kiekkokoulun alkamisaika vaihtelee, on vuoron kellonaika aina hyvä tarkistaa Inmet-Areenan kotisivuilta www.inmetareena.. Moni Kalevankiertäjä suosi tasatyöntöä. Kuusamo oli laskettu myös yhdeksi mitalikandidaatiksi, mutta heidän joukkueensa heikkeni, kun muutaman viikon takainen nuorten maailmanmestari Arsi Ruuskanen joutui jäämään sairastumisen vuoksi viestistä pois. Lapsi-vanhempi luistelussa opitaan luistelun alkeet turvallisesti oman vanhemman kanssa. Kirsi Haapea Lisää kuvia ja tuloksia löydät verkosta! Huippuolosuhteet ja järjestelyt, opasteet ja kyltit selvästi näkyvissä
Onnea kilpailuun! Tarkemmat ohjeet tästä: Keskeinen. Käsitellään sääntömääräiset asiat. (Hinta merkkimäärän mukaan). Jaa kuva Instagramissa hashtagilla #PPPyhäjärvikilpailu 3. Pohjois-Suomi Pohjois-Suomi PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI Kuulutus 30.3.2022 Hämeenniemen ranta-asemakaavan vireilletulo Tilan 626-403-78-29 Liisanniemi omistaja on jättänyt kaavoitusaloitteen ja vireilletulopyynnön Pyhäjärven kaupungille Hämeenniemen ranta-asemakaavan laatimistyöstä. päivä 2022 N:o 13. Tervetuloa! Pyhäjärven sotaveteraanit ry:n sääntömääräinen VUOSIKOKOUS pe 8.4.2022 klo 10 Nuorisotiloissa, osoitteessa Asematie 1 Sääntöjen vuosikokoukselle määräämät asiat sekä yhdistyksen purkaminen. Kaupunginvaltuusto päätöksellään 28.2.2022 § 17 hyväksyi, että Pyhäjärven kaupunki ryhtyy kaavan laatimistyöhön. Voittaja valitaan MA 30.5.2022 jälkeen. Torstaisin Pyhäsalmen torilla 13-14.30 Lämmintä savukalaa, lämpimiä kalakukkoja, madetta ym. Voittaja palkitaan 150 € arvoisen lahjakortilla. 2. Tarkemmat hakuohjeet ja tiedustelut: yhteisöasiamies Jenni Kumpumäki, p. 0400 703 521 kimmo.mustonen@kimmokaava. Pyhäjärven kuvakisa Instagramissa! Kevättalvella Pyhäjärven luonto tarjoaa upeita elämyksiä. Kaupunginvaltuuston esityslista julkaistaan www.pyhajarvi.fi (hallinto, esityslistat ja pöytäkirjat). Luontoja matkailukohteissa nauttimisen lisäksi kannattaa siellä ottaa kuvia ja osallistua Instagramin kuvakisaan hashtagilla #PPPyhäjärvikilpailu. Näin osallistut: 1. Tarkemmat hakuohjeet ja tiedustelut: vapaa-ajanohjaaja Marko Pehkonen, puh. Voittaja valitaan MA 30.5.2022 jälkeen. Kokous on yleisön seurattavissa epidemian tilanteesta johtuen kaupungin YouTube sivujen kautta suorana lähetyksenä. Ota kuva Pyhäjärven luontoja matkailukohteesta. Voittaja palkitaan 150 € arvoisella lahjakortilla. Luontoja matkailukohteissa nauttimisen lisäksi kannattaa siellä ottaa kuvia ja osallistua Instagramin kuvakisaan hashtagilla #PPPyhäjärvikilpailu. KAUPUNGINHALLITUKSEN AVUSTUKSET Yhteisöjen toiminta-avustus Haettavana avustukset lasten ja nuorten sekä sairaiden ja vanhusten palveluja edistävien yhdistysten toimintaan ja tapahtumien järjestämisestä aiheutuviin kuluihin. Monipuolinen. Kihutoimikunta Kihut 8.-10.7.2022 www.kihut.. PYHÄJÄRVEN RHY:N hirvenpyyntiseurueiden lupapalaveri pidetään pe 1.4.2022 klo 19.00 kaupungintalolla. Palvelupisteellä on yhtenä päivänä viikossa Selänteen eri palveluyksiköiden edustajia ohjaamassa ja neuvomassa. PYHÄJÄRVEN KAUPUNGINHALLITUS K okouksia Paikkakunnan kuulumiset tuoreeltaan verkossa pyhajarvensanomat.fi Pyhäjärven kaupunginvaltuuston KOKOUS pidetään maanantaina 4.4.2022 klo 18.00 kaupungintalon valtuustosalissa, Ollintie 26. Voittaja palkitaan 150 € arvoisen lahjakortilla. Viihtyisä. & 26.4. Viikoittain vaihtuvat aiheet löytyvät myös www.selanne.net Aiheemme huhtikuulla: viikko 14 Palveluohjaus 15 Omaolo / vastaanoton digitaaliset palvelut 16 Seniorineuvola 17 Omaishoito T orilla To 31.3. Pyhäjärven kuvakisa Instagramissa! Kevättalvella Pyhäjärven luonto tarjoaa upeita elämyksiä. Pakastemarja-auto! Kotimaiset pakastemarjat Pyhäsalmen torilla to 31.3. 044 445 7605 T yösuorituksia S ekalaisia O stetaan MÖKKIJA PIHAPUIDEN KAADOT. Näin osallistut: 1. Tarkemmat hakuohjeet ja tiedustelut: vapaa-ajanohjaaja Juha Aho, puh. Jätä ilmoitus osoitteessa: pyhajarvensanomat.fi/rivi-ilmoitus/ Tai käytä tätä koodia: TERVETULOA PYHÄJÄRVEN MATALAN KYNNYKSEN PALVELUPISTEELLE Nuokkarille, Asematie 4 Keskiviikkoisin klo 9-11! Matalan kynnyksen palvelupiste on paikka kohtaamiselle. Ohjeet muistutusten ja mielipiteiden antamiseen ilmenevät kuulutuksesta. Joni Mäen Olympiamitalijuhla, lauantaina 9.4.2022 klo 12 Pyhäsalmen torilla! Lasten hiihdot Joni-rintti pe 8.4. Hallitus kokoontuu klo 17.00. Ota kuva Pyhäjärven luontoja matkailukohteesta. Palvelupisteellä kuntalaisten on mahdollista esittää kysymyksiä ja tutustua Selänteen ikäihmisten palveluihin. RHY MÖKKI, PIENTILA TAI OMAKOTITALO. Monipuolinen. klo 18 Honkavuorella Lisätietoa ensi viikon lehdessä! Tervetuloa! Tulossa ! Keskiviikko maaliskuun 30. Tarkemmat hakuohjeet ja tiedustelut: talousja hallintojohtaja Sari Nissilä, p. Näi osallistu : 1. Onnea kilpailuun! Keskeinen. TERVETULOA! Pyhäjärven Kennelkerho ry järjestää ilmaisia koiranäyttelyharjoituksia huhtikuussa Pyhäjärven kaivoksen parkkipaikalla neljänä tiistaina peräkkäin 5.4., 12.4., 19.4. Viihtyisä. Paperisen lomakkeen saa tarvittaessa kaupungin yhteispalvelupisteestä. Puh. Pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa kaupungin verkkosivuilla 12.4.2022 alkaen. . Onnea kilpailuun! Tarkemmat ohjeet tästä: Keskeinen. . 044 445 7809 Kylien kehittämisja toiminta-avustukset Haettavana kylien kehittämisavustus, joka on tarkoitettu kylien elinoloja ja viihtyisyyttä kehittävän toiminnan tukemiseen (ei harrastustoimintaan) ja toiminta-avustus. Ikuista Pyhäjärven suosikkikohteesi ja osallistu Pyhäjärven kaupungin järjestämään kuvakisaan Instagramissa hashtagilla #PPPyhäjärvikilpailu. 14 E lä unoha näitä ILMOITUS VESILAIN MUKAISESTA HAKEMUKSESTA Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on hakenut aluehallintovirastolta lupaa Pyhäjärven sillan purkamiseen ja uuden sillan rakentamiseen Pyhäjärven kaupungissa (Dnro PSAVI/9912/2021). Puh 0405277047 kj.asp@outlook.com Ostetaan EDULLINEN HIRSIKEHIKKO. Avustushakemukset on toimitettava ensisijaisesti sähköisen asioinnin kautta pe 29.4 klo 15.00 mennessä osoitteessa: www.akkuna. Kaavoittaja: Tekninen johtaja Sami Laukkanen puh. Hämeenniemen ranta-asemakaavan vireilletulosta ilmoitetaan ajalla 30.3.-28.4.2022. Jaa kuva Instagramissa hashtagilla #PPPyhäjärvikilpailu 3. Tervetuloa! Hallitus Tarjoushintaan metsämustikkaa, mustaherukkaa, mansikkaa 2,5kg pusseissa. 044 4457 684 sami.laukkanen@pyhajarvi. 0445000924 Ilmoituspalsta yksityisille & yhdistyksille. Puh. Pyhäsalmi 25.3.2022 Jukka Tikanmäki kaupunginvaltuuston puheenjohtaja L ukijan rivit Pyhäjärven kaupunki ilmoittaa kaupunginhallituksen ja vapaa-aikapalveluiden avustukset haettavaksi Akkuna.fi -verkkoasioinnissa 1.4.2022 alkaen. 0400 295 749. & mykykeittoa KALAPISTE VARPAISJÄRVI Pyhäjärve kaupungi kuvakis Instagramiss ! Tarkemma ohjee täält : Kevättalvella Pyhäjärven luonto tarjoaa upeita elämyksiä. 2. Jaa kuva Instagramissa hashtagilla #PPPyhäjärvikilpailu 3. maankuulua vanhanajan PALVIA savusaunaPyhäjärven Kehitysvammaisten Tuki ry:n VUOSIKOKOUS Kaislarannassa ti 12.4. Voittaja valitaan MA 30.5.2022 jälkeen. Ota kuva Pyhäjärven luontoja matkailukohteesta. Tarkemmat hakuohjeet ja tiedustelut: kulttuurituottaja Eila Rajala, puh. Tarjoa rohkeasti kaikenlaisia. Lisätiedot: Kaavan laatija: Kimmo Mustonen puh. 2. Myös vaikeat kohteet. klo 13-16 Komun-Erä ry Terve tuloa ! YLEINEN KIHUKOKOUS TO 7.4.2022 klo 17.30 alkaen Kaupungintalon valtuustosalissa Tervetuloa yhdistykset, yhteisöt, yritykset ja yksityishenkilöt valmistelemaan yhdessä tulevan kesän Kihupäiviä. 044 445 7606 Liikuntapalvelujen toimintaja kohdeavustukset (sisältäen erillisen junioritoiminnan kehittämiseen suunnatun avustuksen) rekisteröidyille urheiluseuroille. Viihtyisä. 044 445 7640 Nuorisopalvelujen toimintaja kohdeavustukset nuorisojärjestöille ja kohdeavustus nuorisotapahtumien toteuttamiseen. Monipuolinen. 044 445 7608 VAPAA-AIKAPALVELUJEN AVUSTUKSET Kulttuuripalvelujen toimintaja kohdeavustukset Pyhäjärvisille yhdistyksille, ryhmille tai taiteen tekijöille ja pääasiassa Pyhäjärvellä tapahtuvaan toimintaan, sisältäen tapahtuma-avustukset. 050-307 5439 perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt. klo 13-15 Karpaloa, survottua puolukkaa, suolasieniä, aitoa lapin lakkaa, tyrnimarjaa, aroniamarjaa, ternimaitoa, liha-, ja kalapurkit ym.Tervetuloa! p. 044 932 7140 (Tulossa vapuksi kotisimaa) Kutsumme maanvuokraajat, alueella asuvat, seuran jäsenet ja naapuriseurojen edustajat perheineen HIRVIROKALLE Komun asemalle LA 2.4. Soita niin kerron lisää. Kuulutus ja asiakirjat ovat nähtävillä 23.3.–29.4.2022 osoitteessa https://ylupa.avi. Hinta, kunto ja sijainti. klo 17.30. klo 13-15.30 Pyhäsalmen torilla. klo 18.00 alkaen
Iloa ammattitaitoon asennukset ja suunnitelmat Päivystys 24/7 www.sjpakanen. 017-822 024 Jakelusepät Oy llmestymispäivä: keskiviikko Ilmoitusten jättö: perjantaina klo 13.00 mennessä Sivunvalmistus: Pyhäjärven Sanomat Painopaikka: Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy/Botnia-Print, Kokkola Julkaisija: Pyhäjärven Sanomat Oy www.pyhajarvensanomat.fi Asiakaspalvelu / ilmoitukset Minna Montonen 040 772 0231 ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitushinnat: veroton al-verollinen Etusivu 1,15 e 1,43 e Muut sivut 0,96 e 1,19 e Kuolinilmoitukset 0,90 e 1,12 e Osoiteilmoitukset 0,44 e 0,55 e Perheilmoitukset (maks. Välitämme ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. autojen hinaukset Myös viikonloppuisin p.0500-587 997 Juha Laitila KODINKONEHUOLTO TOIVANEN KY • Kylmäkoneet • Kodinkoneet • Sähkölaitteet • Huoltoja varaosapalvelu Susitie 5 Puh. Vs. Vastuu virheistä: Ilmoitusten julkaisemisessa noudatetaan voimassa olevia Sanomalehtien Liiton ilmoitusten julkaisusääntöjä. Postin kautta tehdyt muutostiedot eivät siirry automaattisesti. Lehti ei vastaa ilmoitusten poisjäännin aiheuttamasta vahingosta. Varhaisjakelupäivystys: Ark. 0400 385 888 www.ilmalampojussila.fi Valtuutettu PYHÄSALMEN AUTOJA TRAKTORIHUOLTO Pyhäsalmi p. 08-780062 ma-pe 8-18 la 9-15 Laguksentie 1, p. 017-822 024 Jakelusepät Oy llmestymispäivä: keskiviikko Ilmoitusten jättö: perjantaina klo 13.00 mennessä Sivunvalmistus: Pyhäjärven Sanomat Painopaikka: Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy/Botnia-Print, Kokkola Julkaisija: Pyhäjärven Sanomat Oy www.pyhajarvensanomat.fi Asiakaspalvelu / ilmoitukset Minna Montonen 040 772 0231 ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitushinnat: veroton al-verollinen Etusivu 1,15 e 1,43 e Muut sivut 0,96 e 1,19 e Kuolinilmoitukset 0,90 e 1,12 e Osoiteilmoitukset 0,44 e 0,55 e Perheilmoitukset (maks. Päivystys 24/7 p.0440 609 511 p.0440 609 511 • Ajanvaraus: 040 531 8220 • www.pyhajarvenautokatsastus. kuljetukset • kolariym. Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi p. V iikon varrelta 15 E lä unoha näitä Parraat palavelut Jalkaterapeutti Pirkko Ruotsalainen Jalkahoitaja Marita Junno 040 590 6695 Koulutettu Hieroja Johanna Kangasharju 044 979 2865 Laaja-alainen vyöhyketerapeutti Maarit Pakanen 040 963 1818 Ollintie 17, Pyhäsalmi Woltin Hoitola Woltin Hoitola • Vyöhyketerapiahoidot • Vauvahieronta • Qua sha hoidot • Ravintoainemittaukset • Hieronnat • Kulmien ja ripsien kestovärjäykset ja ripsien kestotaivutukset. K.Niemelä 0400 699 182 PYHÄSALMI • Ajanvaraus: 040 531 8220 • www.pyhajarvenautokatsastus. 0400 385 888 www.ilmalampojussila.fi Valtuutettu PYHÄSALMEN AUTOJA TRAKTORIHUOLTO Pyhäsalmi p. 0500 6425 17 Jalkaterapeutti Pirkko Ruotsalainen • Jalkojen hoidot • Jalkatutkimukset • Silikoniorteesit 040 588 5704 Koulutettu Hieroja Johanna Kangasharju • Hieronta • Kulmat ja ripset ojennukseen kestovärjäyksellä 044 979 2865 Koko kehon vyöhyketerapeutti Maarit Pakanen • Vyöhyketerapiahoidot • Ravintoainemittaukset 040 963 1818 Ollintie 17, Pyhäsalmi Woltin Hoitola Woltin Hoitola 040 743 9816 0400 581 315 www.tenhusenmaansiirto.fi TENHUSEN MAANSIIRTO JA KULJETUS OY • MURSKEET • SORAT • HIEKAT • MULTA • SEPELIT • LUONNONKIVET • KAIVINKONETYÖT Puuja parkettilattian HIONTA JA LAKKAUS T:mi T.Leväpelto 044 508 6967 0400-833 192 / Jani 040-736 0192 / Ari • Kaivinkoneurakointi • Traktoriurakointi • lavettikuljetukset Yhteistyössä Kuljetus Polarin kanssa kauttamme myös: • Hiekat • Murskeet • Multa • Sorat • Sepelit • Täytemaat Velj. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. 017-822 024 Jakelusepät Oy llmestymispäivä: keskiviikko Ilmoitusten jättö: perjantaina klo 13.00 mennessä Sivunvalmistus: Pyhäjärven Sanomat Painopaikka: Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy/Botnia-Print, Kokkola Julkaisija: Pyhäjärven Sanomat Oy www.pyhajarvensanomat.fi Asiakaspalvelu / ilmoitukset toimituspäällikkö Minna Montonen 040 772 0231 (ark. Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi p. päivä 2022 N:o 13. Toimistomme on toistaiseksi suljettu käyntiasiakkailta. 08 782 100 Myös särkypotilaat HAMPAANKOLO KY PYHÄSALMEN HAMMASHOITOLA LAGUKSENTIE 4, PUH. 0400-513 608, • lika ja viemärikaivojen tyhj. Soita 040 772 0231 Keskiviikko maaliskuun 30. Pyydämme huomioimaan, että osoitteenmuutokset on tehtävä meille erikseen. 0208--380 808, 0400-382 272, 040-511 8687 Ilmalämpöpumput, ilmastointilaitteet johannes@sjpakanen. sopimuksen mukaan • Työt pienkaivinkoneella ja/tai traktorilla. 044-772 7000 Palotie 1, Pyhäsalmi Aukiolotied ot Facebookis sa -tietokoneita vuodesta 1989 maksuton tuki maksuton 24/7 *Tietokoneet *huollot (kaikki merkit) *Älypuhelimet *Tabletit *Dronekuvaukset l<UNTCOPl)TE Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi 040 556 1316 Fysioja lymfaterapeutti: Pia Ahola pyhasalmenfhlkuntopiste.fi Fysio-ja lymfaterapia Aikuisten neurologinen fysioterapia Geriatrinen fysioterapia Lasten fysioterapia MDT-terapia, Akupunktio Kinesioteippaus, Hieronnat Faskiakäsittely Veteraanikuntoutus Myös kotikäynnit KODINKONE-JA KYLMÄKONEHUOLTO Pauli Jussila, Kellopolku 3, Pyhäsalmi ILMALÄMPÖPUMPUT & ILMAJÄÄHDYTTIMET Mitsubishi, Panasonic, Sharp, Gree ja Argo Myynti, asennus ja huolto p. 08-780 980 Fysioterapeutit Minna Korkiakoski ja Viivi Eksymä Kuntohoitaja, lymfaterapeutti, Marjut Ruotanen • Fysioterapia • Lymfaterapia • Hieronnat • Akupunktio • Kinesioteippaus • Kuntosali • Spinning • Kuntosalivalmennus • Ravintovalmennus • PT-palvelut www.pyhasalmenfysio-sport.com • Fysioterapia • Lymfaterapia • Hieronnat • Akupunktio • Kinesioteippaus • Kuntosali • Spinning • Kuntosalivalmennus • Ravintovalmennus • PT-palvelut JuhaMatic Oy JuhaMatic Oy puh. 040 772 0231 Ollintie 9, p. Autojen ja traktoreitten varaosat ja tarvikkeet PYHÄSALMEN JÄTEKULJETUS K. 0400-513 608, • lika ja viemärikaivojen tyhj. 044-772 7000 Palotie 1, Pyhäsalmi Aukiolotied ot Facebookis sa -tietokoneita vuodesta 1989 maksuton tuki maksuton 24/7 *Tietokoneet *huollot (kaikki merkit) *Älypuhelimet *Tabletit *Dronekuvaukset l<UNTCOPl)TE Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi 040 556 1316 Fysioja lymfaterapeutti: Pia Ahola pyhasalmenfhlkuntopiste.fi Fysio-ja lymfaterapia Aikuisten neurologinen fysioterapia Geriatrinen fysioterapia Lasten fysioterapia MDT-terapia, Akupunktio Kinesioteippaus, Hieronnat Faskiakäsittely Veteraanikuntoutus Myös kotikäynnit KODINKONE-JA KYLMÄKONEHUOLTO Pauli Jussila, Kellopolku 3, Pyhäsalmi ILMALÄMPÖPUMPUT & ILMAJÄÄHDYTTIMET Mitsubishi, Panasonic, Sharp, Gree ja Argo Myynti, asennus ja huolto p. 040 500 3616 KAIKKI RENGASALAN TYÖT Erikoishammasteknikko Jorma Pekkala, Ollintie 25, Pyhäsalmi HAMMASPROTEESIT 040 700 0090 4 HAMMASLÄÄKÄRIT Jukka Tikanmäki ja Ajanvaraus puh. klo 8–16, p. sopimuksen mukaan • Työt pienkaivinkoneella ja/tai traktorilla. • Jalkojen hoidot (Myös kotikäynnit) • Omahoitotuotteet 040 588 5704 040 743 9816 0400 581 315 www.tenhusenmaansiirto.fi TENHUSEN MAANSIIRTO JA KULJETUS OY • MURSKEET • SORAT • HIEKAT • MULTA • SEPELIT • LUONNONKIVET • KAIVINKONETYÖT 0400-833 192 / Jani 040-736 0192 / Ari • Kaivinkoneurakointi • Traktoriurakointi • lavettikuljetukset Yhteistyössä Kuljetus Polarin kanssa kauttamme myös: • Hiekat • Murskeet • Multa • Sorat • Sepelit • Täytemaat Velj. Muistutukset virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituspäivästä lukien. Päivystys 24/7 p.0440 609 511 p.0440 609 511 MÖKKI TALKKARITYÖT yms. Päätoimittaja Jenni Kankaanpää 040 736 6098 jenni.kankaanpaa@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi Toimittaja Sonja Kähkönen 040 169 7350 sonja.kahkonen@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitukset Tilausasioita Jätäthän ilmoituksesi lehteä edeltävänä perjantaina klo 13.00 mennessä. Välitämme ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Lehti ei vastaa ilmoitusten poisjäännin aiheuttamasta vahingosta. • Muutot/kuljetukset pakettiautolla. Päivystys 24/7 p.0440 609 511 p.0440 609 511 MÖKKI TALKKARITYÖT yms. Reklamaatiot lehden toimitusongelmista on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa asiakaspalveluumme. klo 8–16, p. 08 782 100 Myös särkypotilaat HAMPAANKOLO KY PYHÄSALMEN HAMMASHOITOLA LAGUKSENTIE 4, PUH. Saastamoinen P. Lehti ei vastaa virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta tai puhelinvälityksessä sattuneesta väärinkäsityksestä. • vaihtolavapalvelu • talousveden ajo • Hiab-työt ja kuljetukset • koneen ym. Muistutukset virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituspäivästä lukien. 08-780 370 Seon huoltamopalvelut, monipuolinen huoltokorjaamo varustettuna nykyaikaisin testauslaittein. autojen hinaukset Myös viikonloppuisin p.0500-587 997 Juha Laitila KODINKONEHUOLTO TOIVANEN KY • Kylmäkoneet • Kodinkoneet • Sähkölaitteet • Huoltoja varaosapalvelu Susitie 5 Puh. Kärkkäinen 040 719 5931 KAIKKEEN RAKENTAMISEEN • hiekat • murskeet • mullat • sorat • sepelit • kivet Toimistonhoitaja/ toimitusjohtaja Teija Pesonen 040 772 0234 teija.pesonen@pyhajarvensanomat.fi laskutus@pyhajarvensanomat.fi Päätoimittaja Mirka Kauranen opintovapaalla. Kärkkäinen 040 719 5931 KAIKKEEN RAKENTAMISEEN • hiekat • murskeet • mullat • sorat • sepelit • kivet Toimistonhoitaja/ toimitusjohtaja Teija Pesonen 040 772 0234 (ark. 50pmm) 20,16 e 25,00 e Sähköpostilla jätetyistä ilmoituksista on tehtävä ilmoitusvaraus puhelimella. päivä 2021 N:o 36 V iikon varrelta 15 E lä unoha näitä Parraat palavelut Sähköasennus Risto Laitila p. Postin kautta tehdyt muutostiedot eivät siirry automaattisesti. Saastamoinen P. Saastamoinen P. • Avoinna: ma-pe 8 -17, la-su suljettu puhelun hinta 1,25 €/puh +1,00 €/min +pvm PAARIKULJETUKSET TAKSIASEMA P. Iloa ammattitaitoon asennukset ja suunnitelmat Päivystys 24/7 www.sjpakanen. Pyydämme huomioimaan, että osoitteenmuutokset on tehtävä meille erikseen. Kärkkäinen 040 719 5931 KAIKKEEN RAKENTAMISEEN • hiekat • murskeet • mullat • sorat • sepelit • kivet Toimistonhoitaja/ toimitusjohtaja Teija Pesonen 040 772 0234 teija.pesonen@pyhajarvensanomat.fi laskutus@pyhajarvensanomat.fi Päätoimittaja Mirka Kauranen opintovapaalla. • vaihtolavapalvelu • talousveden ajo • Hiab-työt ja kuljetukset • koneen ym. • Talvella auraukset Lamminahon lähialueella. kuljetukset • kolariym. klo 8–16, p. Lehti ei vastaa virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta tai puhelinvälityksessä sattuneesta väärinkäsityksestä. Vs. Lehti ei vastaa virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta tai puhelinvälityksessä sattuneesta väärinkäsityksestä. 0400 385 888 www.ilmalampojussila.fi Valtuutettu PYHÄSALMEN AUTOJA TRAKTORIHUOLTO Pyhäsalmi p. 040 544 6338 Köpsintie 122, Pyhäsalmi p. autojen hinaukset Myös viikonloppuisin p.0500-587 997 Juha Laitila KODINKONEHUOLTO TOIVANEN KY • Kylmäkoneet • Kodinkoneet • Sähkölaitteet • Huoltoja varaosapalvelu Susitie 5 Puh. Vs. Varhaisjakelupäivystys: Ark. 08 782 100 Tuomo Ilvesvuori Keskiviikko syyskuun 8. Pyydämme huomioimaan, että osoitteenmuutokset on tehtävä meille erikseen. 08-780 370 Seon huoltamopalvelut, monipuolinen huoltokorjaamo varustettuna nykyaikaisin testauslaittein. • Avoinna: ma-pe 8.30-16.30, la-su suljettu puhelun hinta 1,16 € / min + 0,50 € PAARIKULJETUKSET TAKSIASEMA P. 9-13) ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitushinnat: veroton al-verollinen Etusivu 1,18 e 1,46 e Muut sivut 0,98 e 1,22 e Kuolinilmoitukset 0,90 e 1,12 e Osoiteilmoitukset 0,44 e 0,55 e Perheilmoitukset (maks. 040 544 6338 Erikoishammasteknikko Jorma Pekkala, Ollintie 25, Pyhäsalmi HAMMASPROTEESIT 040 700 0090 4 HAMMASLÄÄKÄRIT Jukka Tikanmäki ja Ajanvaraus puh. Reklamaatiot lehden toimitusongelmista on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa asiakaspalveluumme. Muistutukset virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituspäivästä lukien. 0500 6425 17 Jalkaterapeutti Pirkko Ruotsalainen • Jalkojen hoidot • Jalkatutkimukset • Silikoniorteesit 040 588 5704 Koulutettu Hieroja Johanna Kangasharju • Hieronta • Kulmat ja ripset ojennukseen kestovärjäyksellä 044 979 2865 Koko kehon vyöhyketerapeutti Maarit Pakanen • Vyöhyketerapiahoidot • Ravintoainemittaukset 040 963 1818 Ollintie 17, Pyhäsalmi Woltin Hoitola Woltin Hoitola 040 743 9816 0400 581 315 www.tenhusenmaansiirto.fi TENHUSEN MAANSIIRTO JA KULJETUS OY • MURSKEET • SORAT • HIEKAT • MULTA • SEPELIT • LUONNONKIVET • KAIVINKONETYÖT Puuja parkettilattian HIONTA JA LAKKAUS T:mi T.Leväpelto 044 508 6967 0400-833 192 / Jani 040-736 0192 / Ari • Kaivinkoneurakointi • Traktoriurakointi • lavettikuljetukset Yhteistyössä Kuljetus Polarin kanssa kauttamme myös: • Hiekat • Murskeet • Multa • Sorat • Sepelit • Täytemaat Velj. Varhaisjakelupäivystys: Ark. Toimistomme on toistaiseksi suljettu käyntiasiakkailta. 040 500 3616 KAIKKI RENGASALAN TYÖT Erikoishammasteknikko Jorma Pekkala, Ollintie 25, Pyhäsalmi HAMMASPROTEESIT 040 700 0090 4 HAMMASLÄÄKÄRIT Jukka Tikanmäki ja Ajanvaraus puh. 044-772 7000 Palotie 1, Pyhäsalmi Aukiolotied ot Facebookis sa -tietokoneita vuodesta 1989 maksuton tuki maksuton 24/7 *Tietokoneet *huollot (kaikki merkit) *Älypuhelimet *Tabletit *Dronekuvaukset l<UNTCOPl)TE Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi 040 556 1316 Fysioja lymfaterapeutti: Pia Ahola pyhasalmenfhlkuntopiste.fi Fysio-ja lymfaterapia Aikuisten neurologinen fysioterapia Geriatrinen fysioterapia Lasten fysioterapia MDT-terapia, Akupunktio Kinesioteippaus, Hieronnat Faskiakäsittely Veteraanikuntoutus Myös kotikäynnit KODINKONE-JA KYLMÄKONEHUOLTO Pauli Jussila, Kellopolku 3, Pyhäsalmi ILMALÄMPÖPUMPUT & ILMAJÄÄHDYTTIMET Mitsubishi, Panasonic, Sharp, Gree ja Argo Myynti, asennus ja huolto p. 08-780062 ma-pe 8-18 la 9-15 Laguksentie 1, p. Autojen ja traktoreitten varaosat ja tarvikkeet PYHÄSALMEN JÄTEKULJETUS K. Reklamaatiot lehden toimitusongelmista on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa asiakaspalveluumme. Postin kautta tehdyt muutostiedot eivät siirry automaattisesti. Päätoimittaja Jenni Kankaanpää 040 736 6098 jenni.kankaanpaa@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi Toimittaja Sonja Kähkönen 040 169 7350 sonja.kahkonen@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitukset Tilausasioita Jätäthän ilmoituksesi lehteä edeltävänä perjantaina klo 13.00 mennessä. 040 772 0231 Ollintie 9, p. 0400-513 608, • lika ja viemärikaivojen tyhj. 0600-30077 Kelan tilaus 0800 93150 • Pyörätuolija paarikuljetukset • Taksi • 5 54-paikkaiset autot www.tenhuset.fi Tenhusen Liikenne Oy Puh. 08 782 100 Myös särkypotilaat HAMPAANKOLO KY PYHÄSALMEN HAMMASHOITOLA LAGUKSENTIE 4, PUH. Toimisto toistaiseksi suljett u käyntiasiakkailta. 50pmm) 20,16 e 25,00 e Sähköpostilla jätetyistä ilmoituksista on tehtävä ilmoitusvaraus puhelimella. kuljetukset • kolariym. • Talvella auraukset Lamminahon lähialueella. • vaihtolavapalvelu • talousveden ajo • Hiab-työt ja kuljetukset • koneen ym. Pyydämme asioimaan puhelimitse tai sähköpostitse. Iloa ammattitaitoon asennukset ja suunnitelmat Päivystys 24/7 www.sjpakanen. Lehti ei vastaa ilmoitusten poisjäännin aiheuttamasta vahingosta. 0208--380 808, 0400-382 272, 040-511 8687 Ilmalämpöpumput, ilmastointilaitteet johannes@sjpakanen. 08-780 370 Seon huoltamopalvelut, monipuolinen huoltokorjaamo varustettuna nykyaikaisin testauslaittein. 040 772 0231 Ollintie 9, p. 0600-30077 Kelan tilaus 0800 93150 • Pyörätuolija paarikuljetukset • Taksi • 5 54-paikkaiset autot www.tenhuset.fi Tenhusen Liikenne Oy Puh. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. 08 782 100 Tuomo Ilvesvuori V iikon varrelta 15 E lä unoha näitä Parraat palavelut Sähköasennus Risto Laitila p. 08 782 100 Tuomo Ilvesvuori Keskiviikko syyskuun 8. • Muutot/kuljetukset pakettiautolla. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. 040 544 6338 Köpsintie 122, Pyhäsalmi p. 08-780062 ma-pe 8-18 la 9-15 JuhaMatic Oy JuhaMatic Oy puh. K.Niemelä 0400 699 182 PYHÄSALMI • Ajanvaraus: 040 531 8220 • www.pyhajarvenautokatsastus. 0208--380 808, 0400-382 272, 040-511 8687 Ilmalämpöpumput, ilmastointilaitteet johannes@sjpakanen. Vastuu virheistä: Ilmoitusten julkaisemisessa noudatetaan voimassa olevia Sanomalehtien Liiton ilmoitusten julkaisusääntöjä. • Avoinna: ma-pe 8.30-16.30, la-su suljettu puhelun hinta 1,16 € / min + 0,50 € PAARIKULJETUKSET TAKSIASEMA P. Päätoimittaja Jenni Kankaanpää 040 736 6098 jenni.kankaanpaa@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi Toimittaja Sonja Kähkönen 040 169 7350 sonja.kahkonen@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitukset Tilausasioita Jätäthän ilmoituksesi lehteä edeltävänä perjantaina klo 13.00 mennessä. 9-13) teija.pesonen@pyhajarvensanomat.fi laskutus@pyhajarvensanomat.fi Päätoimittaja Mirka Kauranen opintovapaalla. päivä 2021 N:o 36 • FYSIOTERAPIA • HIERONNAT • AKUPUNKTIO • KINESIOTEIPPAUS • KUNTOSALI • SPINNING • KUNTOSALIVALMENNUS • RAVINTOVALMENNUS • PT-PALVELUT Matias Toivonen Viivi Eksymä Olisiko tässä paikka sinun ilmoituksellesi. Pyydämme asioimaan puhelimitse tai sähköpostitse. 08-780 980 Fysioterapeutit Minna Korkiakoski ja Viivi Eksymä Kuntohoitaja, lymfaterapeutti, Marjut Ruotanen • Fysioterapia • Lymfaterapia • Hieronnat • Akupunktio • Kinesioteippaus • Kuntosali • Spinning • Kuntosalivalmennus • Ravintovalmennus • PT-palvelut www.pyhasalmenfysio-sport.com • Fysioterapia • Lymfaterapia • Hieronnat • Akupunktio • Kinesioteippaus • Kuntosali • Spinning • Kuntosalivalmennus • Ravintovalmennus • PT-palvelut JuhaMatic Oy JuhaMatic Oy puh. 0100 3020 Kelan tilaus 0800 93377 • Pyörätuolija paarikuljetukset • Taksi • 5 54-paikkaiset autot www.tenhuset.fi Tenhusen Liikenne Oy Puh. Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi p. Autojen ja traktoreitten varaosat ja tarvikkeet PYHÄSALMEN JÄTEKULJETUS K. Välitämme ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. 50pmm) 20,16 e 25,00 e Sähköpostilla jätetyistä ilmoituksista on tehtävä ilmoitusvaraus puhelimella. Vastuu virheistä: Ilmoitusten julkaisemisessa noudatetaan voimassa olevia Sanomalehtien Liiton ilmoitusten julkaisusääntöjä
Ti 5.4. To 7.4. puualan osaajaa P yhä j är v en U i mahal li 50 v u o a ! U i mahal li 50 v u o a ! U i mahal li 50 v u o a ! U i mahal li 50 v u o a ! Syn äriviikon ohjelmassa: Syn äriviikon ohjelmassa: Ma 4.4. tarjolla kakkua! Tervetuloa polskimaa n! TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 31.3.-3.4.2022 ELLEI TOISIN MAINITA. PANINI Paninit 235 g (14,85/kg) Ei gluteeniton Ilman Plussa-korttia/ 4,29 kpl (18,26/kg) -18% PLUSSA-KORTILLA 3 49 Voimassa 24.4. varauduthan synttäriviikolla poikkeuksellisiin aikatauluihin: • Ke 6.4. kmarketsuomi Voimassa 31.3.-3.4. Lasten tehtävärata & uimaopetusvinkkejä lapsiperheille (Jyrki Eksymä) klo 17.00-19.00. Torstaina 7.4. Pääset mukaan ohjauksiin normaalilla uintimaksulla, lapset (alle 18 v) maksutta. (Tiina Pietikäinen-Liuska) Pe 8.4. Huom. LOPPUVIIKON EDULLISET TARJOUKSET Ollaanko Facebook-kavereita. Opastusta uintitekniikkaan klo 19.00-21.00. asti Voimassa 31.3.-2.4. suljemme allastilan kuntouinnilta ja vesijuoksulta klo 19.00. päivä 2022 N:o 13. Ke 6.4. PKT Avoinna Ma-La 7-21 Su 9-21 K-Market Pyhäjärvi 08 7727800 arto.makimartti@k-market.com TARJOUKSET VOIMASSA KE-SU 31.3.-4.4.2021 ELLEI TOISIN MAINITA. Uudet Keiteleellä, Kemijärvellä ja Alajärvellä sijaitsevat tuotantolaitoksemme edustavat alan huippua Euroopassa. • Radalle vain yhdessä huoltajan kanssa. uimataito vaaditaan osallistujilta) • 3-4 luokka: klo 15.00-16.00, kilpailu klo 16.00-17.00 • 5-6 luokka: klo 17.00-18.00, kilpailu klo 18.00-19.00 • Yläkoulu/lukio: klo 19.00-20.00, kilpailu klo 20.00-21.00. Vesijuoksun väline-esittelyä ja myyntiä klo 14.00 alkaen. Wibit -rata perheen pienimmille klo 11.00-15.00 • Yläikäraja 10 vuotta. Liiketoimintamme on vahvalla kasvu-uralla. La 9.4. allastila suljettu kuntouinnilta ja vesijuoksulta. Tiedustelut: tuotantojohtaja Jukka Lindsberg 040 765 3853 tai s-postilla jukka.lindsberg@keitelegroup.fi tai toimitusketjun johtaja Matti Alanen 0500 896 538 tai s-postilla matti.alanen@keitelegroup.fi 1 000 000 m 3 400 000 m 3 Tuotamme vuodessa sahatavaraa Tuotamme vuodessa jatkojalosteita 500 356 Meur Työllistämme yli Liikevaihto tilikaudella 2021 n. Wibit -rata (huom. WURSTI Pavel karitsan maustettu rosvopaisti n. Sup -lautailua klo 19.00-21.00 (välineet paikan päällä). & la 9.4. Ollaanko Facebook-kavereita. • Pe 8.4. 16 E lä unoha näitä www.keitelegroup.fi Keitele Group on vakavarainen puutuotealan yksityinen yritys, joka jalostaa korkealaatuisesta suomalaisesta tukkiraaka-aineesta asiakaslähtöistä sahatavaraa ja jatkojalosteita. asti Ilman Plussa-korttia/ 2,29 pkt(4,24/kg) -13% PLUSSA-KORTILLA Lenkki 540 g (3,69/kg) 1 99 KPL 10 cent Voimassa 24.4. 1,5 kg Uusi-Seelanti 16 95 KG ERÄ HÄTÄLÄ Tuore ruodoton lohifilee C-leikattu, vakuumipakattu, kasvatettu Norja/ Rajoitus 2 pkt/talous 12 90 KG ERÄ GREENDELI Voileipäkakut 750 g (17,32/kg) 12 99 KPL ERÄ GREENDELI Katkarapuvoileipäkakku 825 g (17,56/kg) 14 49 KPL Vihreä rypäle 500 g (2,98/kg) Intia 1 49 RS/ASK RS Aukioloajat MA-LA klo 11-21, SU kiinni Mainari Takeawaystä! Pizzat, burgerit ja ateriat! Otamme vastaan myös puhelintilauksia! Soita 08-7727 800 Keskiviikko maaliskuun 30. Toimintamme kasvaessa ja asiakastoimitusten lisääntyessä Haemme Keitele Timber Keiteleen sahalle kaksivuorotyöhön SAHATAVARAN JA PUUTUOTTEIDEN LÄHETTÄJÄÄ Odotamme sinulta Logistiikan tai puualan koulutusta Työkokemusta toimialalta, mielellään tilaustoimitusketjun saralta Kykyä käyttää tietojärjestelmiä Työtä pelkäämätöntä asennetta ja paineensietokykyä Tarjoamme Tavoitteellista työtä tilaustoimitusketjussa lähettäjänä Kehittyvän ja modernin työympäristön Pyydämme lähettämään hakemuksen sähköpostilla jukka.lindsberg@keitelegroup.fi tai matti.alanen@keitelegroup.fi 29.4.2022 mennessä. kmarketsuomi POIMI LOPPUVIIKON EDULLINEN OSTOSKORI 5 99 PKT Ilman Plussa-korttia/ 7,19 pkt (14,38-15,98/kg) -16% PLUSSA-KORTILLA ERÄ HYVÄ APAJA Tuore ruodoton kirjolohifilee PRESIDENTTI Jauhetut kahvit 450-500 g (11,98-13,31/kg) Rajoitus 2 pkt/talous Vakuumipakattu, C-leikattu, kasvatettu, Ruotsi Rajoitus 2 kalaa/talous 14 95 KG MR. KARINIEMEN Kananpojan herkkurulla 1 kg (8,95/kg) 8 95 KPL/ST
Olisiko aihetta. Jutut: 040 736 6098 toimitus@pyhajarvensanomat. 9-13) JUTTUVINKKI Voi jättä juttuvinkkis soittamalla numeroon 040 736 6098 tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen toimitus@pyhajarvensanomat. PITTÄÄ SANNOO -PALSTALLE Lähetä mielipidekirjoituksesi sähköpostilla osoitteeseen toimitus@pyhajarvensanomat. Julkaisemme pääsääntöisesti vain omalla nimellä kirjoitettuja mielipiteitä, nimimerkillä vain poikkeustapauksissa ja erikseen sovittaessa. Laita vapaamuotoinen hakemuksesi osoitteella: jenni.kankaanpaa@ pyhajarvensanomat.. KK esä esä 2022 2022 Tulossa on! Tulossa on! Pyhäjärven kuulumiset sinulle kertoo pyhajarvensanomat.. Harrastatko kirjoittamista tai valokuvaamista. tai näppäile mielipiteesi nettisivujemme kautta. Toimitus pidättää oikeuden kirjoitusten lyhentämiseen ja otsikointiin. Haluaisitko tutustua pyhäjärvisiin ihmisiin ja ilmiöihin juttukeikoilla. Lehteen avustajaksi. Liitä mukaan yhteystietosi, jotka jäävät toimituksen tietoon. Laskutus ja tilaukset: 040 772 0234 (Arkisin klo 9-13) laskutus@pyhajarvensanomat. Asiakaspalvelu ja ilmoitukset: 040 772 0231 (Arkisin klo 9-13) ilmoitukset@pyhajarvensanomat. /tee_tilaus/ Elä unoha näitä!. Toivomme että mielipidekirjoituksesi on pituudeltaan max. • Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi • Konttori toistaiseksi suljettu käyntiasiakkailta • Puh. LUKIJAN KUVA Lähetä otoksesi nettisivujemme kautta tai sähköpostilla! NAPAKASTI SANOTTU Tekstiviestipalstalle esimerkiksi kehut, ajatukset ja kiitokset voit laittaa numeroon 040 772 0231 Ohjeita lukijalle Löydät meidät: Facebook Instagram YouTube pyhajarvensanomat.fi pyhajarvensanomat.fi 30.3.2022 Vinkkaa meille mieltäsi askarruttavat asiat! toimitus@ pyhajarvensanomat.. Pyhäjärven Sanomien oma näköislehdessä ilmestyvä ilmoitusliite. Voit lähestyä toimitusta myös kirjeellä. 2500 merkkiä. 040 772 0231 (ark