Hiihtotuloksia sivulla 13. KESKIVIIKKO TAMMIKUUN 4. PÄIVÄ 2017 N:o 1 HINTA 2,00 € www.pyhajarvensanomat.fi 62. Unto Aaltokoski viihtyy Jokisalossa, sivu 6. MIRKA NISKANEN Kalle Junttila sai pyytämiään vastauksia entisiltä Purolan koululaisilta, sivu 4. Viikonvaihteessa Roopella on Lahdessa nuorten MM-kilpailujen tarkkailukilpailu sekä lauantaina että sunnuntaina. VUOSIKERTA Vuosi 2016 kuvina keskiaukeamalla. Haemme toimittajaa. KIRSI HAAPEA Pyhäjärven Pohdin Roope Haapakangas voitti oman sarjansa Honkavuoren hiihdoissa Tapanina. Katso ilmoitus sivulta 7.. Tarkkailukilpailujen vuoksi Roope ei hiihdä maakuntaviestissä
–Muistan, kun meillä oli aliupseerikurssi I ja metsäleiri. Yläasteella haaveenani toki oli toimittajan ammatti, mutta kun ikäkaverin isosisko ei kuudesta ällästään huolimatta päässyt journalistiikkaa opiskelemaan, niin jätin itsekin haaveeni vähin äänin. 040 7366 098 Toimitusjohtaja/ toimistonhoitaja: Teija Pesonen, p. Saa soittaa, kirjoittaa tai tulla käväisemään konttorilla! Tehdään yhdessä Pyhäjärven Sanomista entistä parempi! MIRKA NISKANEN Minusta tuli päätoimittaja Alokas Kauranen. joulukuuta siirryin reserviin, 20-vuotias Matias Kauranen kertaa. –Armeijassa tulee kaikille sanomista jostakin –sitä ei voi välttää. –Yhtäkkiä sitä onkin kaksitoista äijää samassa huoneessa ja metsässä liikutaan kovallakin pakkasella. Aloittaessani päätoimittajana, mahdollisuudet omien visioiden toteuttamiseen kasvavat entisestään. Ilmestymispäivä keskiviikko Ilmoitusten jättö Perjantaina klo 13.00 mennessä Sivunvalmistus Pyhäjärven Sanomat Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy/ Botnia-Print, Kokkola Tarkastettu levikki 3949 kpl Julkaisija: Pyhäjärven Sanomat Oy Sähköpostilla jätetyistä ilmoituksista on tehtävä ilmoitusvaraus puhelimella. Intissä myös kunto kohentuu ja monet oppivat liikunnallisen elämäntavan, mikä tulee näkymään myös palveluksen jälkeen. Kyseli yläasteen luokanvalvojani päätään pudistellen, kun biologian opiskelun sijaan oppitunti upposi lillukanvarsiin. Täytyy toki itsekin myöntää, että kun toissakeväänä hain Pyhäjärven Sanomien kesätoimittajaksi 38-vuotiaana tuoreena maisterina, niin enpä kyllä olisi osannut arvata, että alle kahden vuoden kuluttua olen saman aviisin päätoimittaja. Armeijan aikana kotiväkikin saa oman annoksensa inttijutuista. –Ei intti ole pelkkää sotilaskoulutusta – se on kuin kasvatuslaitos. En halunnut päästä helpolla. Hyvä kysymys, Kari, erittäin hyvä kysymys! Sitä itsekin tulin pohtineeksi, ja noin neljännesvuosisatainen pohdintani on viimein tuottanut sinulle tämän kristallisoituneen vastauksen: minusta tuli Pyhäjärven Sanomien päätoimittaja. Kajaanissa Kainuun prikaatissa palvellut Matias toimi tiedustelukomppaniassa, joka olikin hänen toivepaikkansa. Matiaksen mukaan intissä pärjää hyvällä asenteella. Asepalvelus pitää kuitenkin jossakin välissä suorittaa. –Halusin tiedustelukomppaniaan sen vaativuuden takia. –Minullakin vaati totuttelua inttislangista poispääsemiseen. Johtajakoulutusta Kauranen piti hyödyllisenä. INTTIIN MENEMINEN on suuri muutos kenelle tahansa. –Johtajakoulu on poikkeuksellinen siinä mielessä, että sen kautta nuoretkin saavat todella paljon vastuuta. Harrastustunteja kertyi kaikkiaan 6622, mikä on korkein koko maassa. Tunnustuspalkintoja saivat miehistä Uuno Vierimaa ja pojista Pekka Salonen. On ollut hienoa päästä tekemään itse lehteä, jota lukiessa itse vartuin. Lehti ei vastaa ilmoitusten poisjäännin aiheuttamasta vahingosta. Eräänä aamuna tuli ”irti” eli jäimme viholliselle kiinni. Huomasin ottaneeni vahingossa kaverin kokoa isomman saappaan. joukkue: Jari Rautiala, Kirsi Heinonen, Juha Rautiala, Pasi Mustaparta, Katja Mäntynen, Terho Kähärä, Marko Lohvansuu ja Pasi Rantonen. 1.joukkue: Juha Kuosmanen, Outi Ahola, Jari Hankonen, Ari Lehtinen, Mari Savolainen, Janne Koirikivi, Tero Kinnunen ja Timo Ylikangas. Sitten hyppäsimme suksille ja lähdimme karkuun. Virheistä täytyy vain ottaa opikseen. –Itse sain lääkintämiehen hommien kautta ensiapu 2 -kortin. “Tilanne oli kaoottinen – piti purkaa leiri vauhdilla. ARMEIJA on hyödyllinen myös siviilielämää varten. Tilanne oli kaoottinen – piti purkaa leiri vauhdilla. päivä 25 VUOTTA SITTEN TOIMITUKSELTA Tähän sitte hyvvää tekstiä tekstiä Tähän sitte hyvvää tekstiä tekstiä TAVATTIIN 50 VUOTTA SITTEN Asiakaspalvelu ja ilmoitukset: Minna Houni p. –Kun ollaan pitkä aika yhdessä ja koetaan kaikenlaista niin kyllä siinä huomaa ryhmähengen kehittymisen. Pyhäjärven palokunnan toiminnasta voidaan mainita, että miehet kokoontuivat 40 kertaa ja poikaosasto 31 kertaa. 040 7720 231 Päätoimittaja: Mirka Niskanen, p. Kauranen oli muutenkin lähtenyt armeijaan hyvillä mielin. Siinä hetkessä ei paljoa naurattanut, mutta jälkeenpäin tuo on aika hauska muisto, Matias naurahtaa. Hyvään lehteen tarvitaan kuitenkin ennen kaikkea lukijoita. Uudet kaverisuhteet ovat tärkeä osa inttiä ja Matiaksen mielestä uusia kavereita saa väkisinkin. Kainuun prikaatista käydään harjoittelemassa Vuosangan ampumaalueella. Tästä seurasi se, että meidän piti purkaa kaikki kamat ja paeta nopeasti. Maakuntaviestiin kolmella joukkueella Pyhäjärvellä viime vuonna 30 tulipaloa. 040 772 0231 internet: www.pyhajarvensanomat. Onhan se erilaista, mutta mihinpä sitä ei tottuisi. Ihmettelin kuitenkin, että miksi toinen suksista ei mennyt jalkaan. 2. Keski-Pohjanmaan maakuntaviestiin. Korkein tuntimäärä oli 262 harrastustuntia. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Oik. 040 1697 350 Toimittaja: Kirsi Haapea, p. Eihän täällä siviilissä monikaan ymmärrä, mitä tarkoittavat gonahtaminen tai aamuinen, kertoo Matias. Ei se armeija ole pelkkää metsässä rymyämistä ja kymppiin ampumista, Kauranen huomauttaa. Rakennuksia tuhoutui kokonaan kaksi, sisäänlämpiäviä saunoja osittain neljä. Ihmettelin kuitenkin, että miksi toinen suksista ei mennyt jalkaan. Muistutukset virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituspäivästä lukien. –Ei ollut mitään ongelmaa inttiin lähdön suhteen. Jokainen ihminen on jutun arvoinen. Sitten hyppäsimme suksille ja lähdimme karkuun. Matias haki myös aliupseerikouluun ja pääsi sinne. Ilman teitä ja teidän juttuvinkkejänne meillä ei olisi mitään kirjoitettavaa. Järkevintähän armeija on käydä ennen jatko-opiskeluja, Matias pohtii. 3. Matias antaa vielä vinkkejä tuleville alokkaille. Intti on täysin oma kulttuurinsa tapoineen ja slangeineen. Välillä hajottaa olla pakkasessa ja märässä, mutta siihenkin tottuu. Siellä oppii itsekuria, järjestelmällisyyttä sekä periksiantamattomuutta. Nuoruudessa tehdyillä valinnoilla ei onneksi tarvitse naulata arkkuaan. Kuten intissä sanotaan: runtu on rakkautta, Matias hymyilee. Vastuu virheistä: Ilmoitusten julkaisemisessa noudatetaan voimassa olevia Sanomalehtien Liiton ilmoitusten julkaisusääntöjä. Seuraavat hiihtäjät on valittu edustamaan Pyhäjärveä huomenna Ullavassa hiihdettävään 41. Viime joulukuussa Matias Kaurasen 347 päivän palvelus tuli päätökseensä ja hän siirtyi reserviin. KUVAT MATIAS KAURANEN Pyhäjärvellä sattui vuoden 1966 aikana 30 tulipaloa. Lehtijuttu armeijasta ei olisi mitään ilman sen päättävää inttijuttua. Enpä olisi uskonut, kuulen sinun Kari tupisevan, mutta eipä olisi silloin moni muukaan. Varhaisjakelupäivystys: 017-822 024 Arkisin kello 8.00–16.00 Savon Jakelu Oy Tänään otsikko – 4. ALIUPSEERINA Matias pääsi kouluttamaan alokkaita muun muassa ampumisen saloihin. Ryhmästä tulee yhtenäinen ja kaverisuhteet jatkuvat vielä armeijan jälkeenkin. Koska suksi ei mennyt jalkaan, oli se otettava vain kantoon ja paettava. JOONAS KÄRKKÄINEN Intti oli Matiakselle palkitseva kokemus Maanantaina jälleen tuhannet nuoret aloittivat asepalveluksensa. Mikähän siitä tuosta Mirkastakin tullee. Johtajana oleminen oli haastavaa, mutta palkitsevaa. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2017 — N:o 1 2 Keskiviikko tammikuun 4. –Lähtekää hyvällä ja sisukkaalla asenteella. AUK oli Matiaksen mukaan paikoitellen varsin rankkaa. Lehti ei vastaa virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta tai puhelinvälityksessä sattuneesta väärinkäsityksestä. 040 7720 234 Ilmoitushinnat: veroton al-verollinen Etusivu 1,08 e 1,34 e Tekstissä 0,90 e 1,12 e Tekstin jälkeen 0,90 e 1,12 e Osoiteilmoitukset 0,44 e 0,55 e Kihla-, vihkija kiitosilmoitukset 20,16 e 25,00 e Tilaushinnat: 63,00 e/vsk kotimaa kesto, 69 e/vsk 12 kk 85,00 e/vsk pohj.maat, 105,00 e/vsk muut maat osoite Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi konttori avoinna ma-pe klo 9-13 puh. Inttiaika on ainutlaatuinen kokemus. Lukijoilta saamani palaute on ollut liki poikkeuksetta kiittävää ja kannustavaa. joukkue: Keijo Kähärä, Iiris Kouvalainen, Teuvo Glad, Ville Knuuti, Päivi Niemi, Paavo Niskanen, Jarkko Lohvansuu ja Tomi Karinkanta. Kokonaisuutena 12 kuukauden mittainen reissu oli Matiaksen mukaan hieno. Välitämme ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. TAMMIKUUTA asepalvelus alkoi ja 347 päivää myöhemmin 15
Valtuusto on valinnut Henrik Kiviniemen uudeksi kaupunginjohtajaksi kokouksessaan 31.10.2016. – Selänne-asiat vie aivan liikaa kaupunginjohtajan aikaa eikä esimerkiksi elinkeinopolitiikan hoitamiseen pysty riittävästi panostamaan. päivä 3 PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2017 N:o 1 Tänään Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina Tiistaina Tänään Tiitus, Ruut. Vuoden 2019 alusta sosiaalija terveyssekä eräiden muiden kuntien nyt järjestämien palveluiden on tarkoitus siirtyä maakuntien järjestettäväksi. saakka eikä siten esimerkiksi pidä kertyneitä lomapäiviä pois. Kärsämäki Haapajärvi Pyhäjärvi Pihtipudas Kiuruvesi Kärsämäki Haapajärvi Pyhäjärvi Pihtipudas Kiuruvesi Pyhäjärvi Pyhäjärvi Pyhäjärvi Pyhäjärvi www.fmi.fi 9:58 14:43 9:57 14:45 Keskiviikko Torstai -23 -22 -23 -23 -20 -22 -28 -29 -26 -27 -26 -25 Perjantai 9:56 14:47 -22 Lauantai 9:54 14:50 -9 Sunnuntai 9:53 14:52 -9 Maanantai 9:51 14:55 -8. Torstaina Lea, Leea. Väärästä ilmiannosta voidaan rikoslain mukaan tuomita sakkoa tai vankeutta enintään kolme vuotta. Asia etenee jatkossa syyttäjälle syyteharkintaa varten. Va. Tiistaina Nyyrikki. kaupunginjohtaja Veikko Tikkanen jätti torstaiiltana kokoontuneelle kaupunginvaltuustolle eroilmoituksensa. Kuorma-autoilija oli ollut ajamassa nelostietä Pyhäjärven suunnasta kohden pohjoista. Tikkanen valittiin kaupunginvaltuustossa 20.6.2016 kaupunginjohtajan viran väliaikaiseksi hoitajaksi 1.8.2016 alkaen. Harri. ERKKI BÖHME Veikko Tikkanen irtisanoutui Välipäivinä kokoontunut valtuusto päätti Pyhäjärven pysyvän ppky Selänteessä. Valtuuston päätöksen mukaan virkasuhteen hoito kestäisi siihen saakka, kunnes uusi kaupunginjohtaja olisi valittu viranhakumenettelyn kautta, mutta kuitenkin korkeintaan 31.8.2017 saakka. Lauantaina Aku, Aukusti, August. Tutkinnassa ei ole tullut esille mitään näyttöä aseiden esilläolon suhteen. kaupunginjohtajan hallitukselle tekemä esitys hyväksyttäisiin valtuustossa. Variksen esitys puolestaan hävisi kaupunginhallituksen esitykselle äänin 1313 yhden äänestäessä tyhjää; puheenjohtaja Kimmo Sarkkisen ääni kaupunginhallitukselle ratkaisi tasatuloksen hallituksen eduksi. Pyhäjärvi pysyy Selänteessä PYHÄJÄRVEN va. Kuorma-auton kuljettaja oli yrittänyt kertomansa mukaan väistää polkupyöräilijää, mutta pyöräilijä oli törmännyt pahki kuorma-auton oikeaan kulmaan. Maanantaina Veikko, Veli, Veikka, Veijo. Tikkasen ero kaupunginjohtajan viran väliaikaisesta hoitamisesta astuu voimaan 13.1.2017. Epäilty on poliisin kuulusteluissa myöntänyt teon ja häntä epäillään väärästä ilmiannosta. KAUPUNGINJOHTAJA Veikko Tikkanen oli esittänyt kaupunginhallitukselle, että kuntayhtymästä ei erottaisi, mutta hän oli esittänyt lisäksi, että kuntayhtymän kanssa neuvoteltaisiin kuntayhtymän perussopimuksesta, taloudenhoidosta ja raportoinnista sekä ryhdyttäisiin erinäisiin toimenpiteisiin ja valmistelutehtäviin Pyhäjärven asukkaiden sosiaalija terveyspalvelujen turvaamiseksi lähipalveluina maakuntauudistuksessa. Tikkanen myös kertoi, että hän hoitaa kaupunginjohtajan tehtäviä normaalisti eli on töissä 13.1. Kaupunginhallitus päätyi kuitenkin poikkeamaan Tikkasen päätösesityksestä siten, että se omassa päätösesityksessään valtuustolle vastasi vain valtuutettujen kirjelmän vaatimukseen erota kuntayhtymästä ilman mitään neuvottelu-, toimenpideja valmistelulisäyksiä. Toistaiseksi tuntemattomasta syystä keskellä ajorataa oli ollut polkupyöräilijä. VA. Kertynyttä ylijäämää viimeisimmässä eli vuoden 2015 tilinpäätöksessä (31.12.2015) on 10,3 miljoonaa euroa. Alkoholilla on osuutta tapahtumien kulussa. Viimeisessä äänestyksessä 14 valtuutettua tuki hallituksen esitystä, 10 äänesti Tyyne Tuikan eroesityksen puolesta ja kolme tyhjää. Poliisi ja liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta tutkivat liikenneonnettomuutta. ”Kaupunginhallitus päätyi kuitenkin poikkeamaan Tikkasen päätösesityksestä Pyöräilijä menehtyi VIIME PERJANTAINA heti aamukahdelta tapahtui nelostiellä kymmenen kilometriä Pyhäjärveltä pohjoiseen kuolonkolari, jossa pyhäjärvinen vuonna 1955 syntynyt mies jäi kuorma-auton töytäisemäksi ja menehtyi. Perättömästä ilmiannosta poliisioperaatio MYÖHÄÄN TAPANINPÄIVÄILTANA Pyhäjärveltä tullut soitto hätäkeskukseen aiheutti mittavan noin kymmenen tunnin poliisioperaation Ruotasilla. kaupunginjohtaja Veikko Tikkanen totesi ilmoituksensa jälkeen, että tehtävistä poislähtö oli joka tapauksessa edessä, mutta ajankohtaan vaikutti etenkin kaupungin ja Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen väliset jännitteet. Täsmennys VIIME LEHDESSÄ Pyhäjärven kaupungin vuoden 2017 talouslukutaulukosta oli taulukon viimeinen luku jäänyt pois. Henrik Kiviniemen valinnasta kaupunginjohtajaksi on valitettu, minkä johdosta hän aloittaa Pyhäjärven virkaa tekevänä (vt.) kaupunginjohtajana Tikkasen eron astuttua voimaan. Myös Erkki Jauhiainen esitti tätä, mutta muutamilla omilla lisäyksillä. Sunnuntaina Titta, Hilppa. Peruspalvelukuntayhtymä Selänne järjestää terveysja sosiaalipalvelut sekä tuottaa muun muassa taloushallintopalveluita Haapajärven kaupungille, Pyhäjärven kaupungille ja Reisjärven kunnalle. Törmäyksen johdosta polkupyöräilijä oli lentänyt ojan penkalle ja menehtynyt heti törmäyksessä tulleisiin vammoihinsa. Keskiviikko tammikuun 4. Mitään ei ollut enää tehtävissä. Poliisin tutkinnassa on selvinnyt, että noin 40-vuotias pyhäjärvinen mies oli soittanut hätäkeskukseen perättömäksi osoittautuneita tietoja kahdesta muusta henkilöstä liittyen aseella uhkaamiseen ja aseen esilläoloon. Lopullinen päätös asiassa syntyi äänin 14-10-3, eli 14 valtuutettua kannatti pysymistä Selänteessä, 10 äänesti eron puolesta ja 3 valtuutettua ei ottanut asiaan kantaa. VALTUUTETTU ARI VARIS esitti valtuustossa, että va. Perjantaina Loppiainen. Mikäli Selänteestä olisi haluttu erota 1.1.2018 alkaen, olisi erosta kuntayhtymän perussopimuksen mukaan ollut ilmoitettava vuoden 2016 loppuun mennessä. Pyhäjärvi pituus 25.97 itään Greenwichistä, leveys 63.67 pohjoista leveyttä pimeä aurinko aurinko pimeä päättyy nousee laskee alkaa AURINKOINEN AIKA NIMIPÄIVÄT VIIKON SÄÄ 8.46 9.57 14.45 15.57 8.45 9.56 14.48 15.59 8.44 9.54 14.50 16.01 8.43 9.53 14.52 16.02 8.42 9.51 14.55 16.04 8.41 9.50 14.57 16.06 8.40 9.48 15.00 16.08 PPKY SELÄNTEESTÄ EROAMISTA vuoden 2018 alusta alkaen vaativat valtuuston käsittelyyn joulukuun alun kirjelmällään 12 valtuutettua ja neljä varavaltuutettua. Valtuusto päätti siis pysyä Selänteessä. ERKKI BÖHME Pyhäjärven kaupunginvaltuusto päätti viime viikon torstaina, että kaupunki ei eroa Peruspalvelukuntayhtymä Selänteestä 1.1.2018 alkaen. Näillä esityksillään valtuutetut hakivat mahdollisuutta sille, että valtuusto voisi olla mahdollisimman yksimielinen velvoittavammasta linjauksesta ja näin ainakin osa alun perin eroa vaatineista voisi tukea tätä linjausta. Tehdyn päätöksen mukaan kuntien toimenpiteitä sitoo edelleen voimassa oleva sosiaalija terveydenhuollon toteuttamista ja hallintoa koskeva lainsäädäntö eli perusterveydenhoidon ja sosiaalihuollon yhteistoimintavelvoitteet ovat voimassa vuoden 2018 loppuun. Ensimmäisessä äänestyksessä Variksen esitys voitti Jauhiaisen esityksen äänin 9-5 kun 13 valtuutettua äänesti tyhjää. Kaupunginhallitus esitti Selänteessä pysymistä ja valtuutettu Tyyne Tuikka siitä eroamista
PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2017 — N:o 1 4 Keskiviikko tammikuun 4. Olen saanut kylätoimikunnasta niin paljon kehuja, että luovutan vallan heille. Sain kuitenkin 11 vastausta. Kalle saikin vastauksia. päivä Ajassa SELÄNTEEN TERVEYSKESKUSTEN TIEDOTE SELÄNTEEN PÄIVYSTYKSET ARKISIN KLO 8–16 OMISSA TERVEYSKESKUKSISSA HAAPAJÄRVELLÄ, REISJÄRVELLÄ JA PYHÄJÄRVELLÄ p. Ja yllätys oli suuri, opettaja Rauni Heinosen tytär Pirkko vastasi ja oli erittäin iloinen vanhempiensa kuvasta. Päättäjien ajatusmaailma pitää muuttua ja teknologian kehityksen myötä myös varttuneesta väestöstä huolehtiminen tulee ottaa yhdeksi kärkihankkeeksi, kun luodaan tulevaisuuden hyvinvointiteknologiaa. Väestöpohjamme kuitenkin vanhenee koko ajan ja olisi kaikkien etu, että hyviä varttuneen väen kuntoutuskeinoja kehitettäisiin samanaikaisesti muun terveysteknologian kanssa, näin saataisiin ihmiset pidettyä pitempään työelämässä ja terveinä. Koulukuva on vuosilta 1950-52, opettajana Matti Rikkola. Nyt vain tahtoo olla, että kaikki terveysohjaus keskittyy vain ja ainoastaan työikäisiin ja nuoriin. Oikein lämpimät kiitokset kaikille ja paljon onnea uudelle vuodelle. Mauri Moilanen Oulu Varttuneista huolehtiminen kärkihankkeeksi ”Pitkässä juoksussa satsaaminen ikääntyvään väestönosaan on säästöä tulevaisuuteen.. Kiitos. Hän lähetti lisää kuvia Purolasta. (017) 272 2346 • Keski-Pohjanmaan keskussairaala p. sairaalaan ENNEN PÄIVYSTYKSEEN MENOA! Hätätapauksessa suoraan numeroon 112. SOITA ja varaa aika ennen menoa! Mikäli numero on varattu, kannattaa valita takaisinsoitto, niin terveyskeskuksesta soitetaan takaisin. KUNTATASOLLA on kaikilta osin parannettavaa vanhusten hoidon ja ikääntyneen väestöryhmän aktiivisen toiminnan tasolla. Kuva on otettu Pyhäkummussa Keiteleentiellä 31.12. Pitkässä juoksussa satsaaminen ikääntyvään väestönosaan on säästöä tulevaisuuteen. (08) 429 7840 • Iisalmen sairaala p. – SAVUTON SELÄNNE – LUKIJAN KUVA SIRKKA RUOTOISTENMÄKI Vuoden viimeisenä päivänä muutaman plusasteen säätilassa paistoi aurinko ja helmiäispilviä näkyi taivaalla, kuin ennakoiden uudenvuoden ilotulitusta. kello 13.26. Myös muistisairauksien etenemistä voidaan hillitä monipuolisella ja aktiivisella toiminnalla. Olin 10-15 vuotta myöhässä. • Hammashoidon iltapäivystys klo 16–21 ja viikonloppujen ja arkipyhien päivystys klo 08-21 Kokkolan pääterveysasemalla p. ENPÄ ARVANNUT mihin ryhdyin. Toisessa kuvassa isommat koulutytöt ovat hiihtämässä. Kalle Junttila Purolan koulu osa 2 PITTÄÄ SANNOO Nykyisin Iisvedellä asuva Kalle Junttila kyseli vanhan luokkakuvan kera (yllä) entisten Purolan koululaisten perään lehtemme numerossa 48/2016. Se olisi kansantalouden kannalta kaikkein kestävin pohja. Panen vain etunimet ajan voittamiseksi: Jari, Rainerin poika, Seppo, Kallen poika, Sirkka Liisa, Martta, Rauha, Laila, Ritva, Sirkka, Terho. Eihän näistä mitään bileitä tule, Mutta ehdotan kaikkia Purolan koulun oppilaita vuosilta 1946-64 kutsuttaviksi Hiiden Oravaan kesällä. TIEDUSTELUT ARKISIN KLO 9–14 P. SELÄNTEEN TERVEYSKESKUSTEN KIIREETÖN LÄÄKÄRIENJA HOITAJIEN AJANVARAUS, LABORATORIOVASTAUSKYSELYT, KYYTITODISTUKSET, RESEPTIASIAT JA YM. 044 770 0701 • Iltaja yöpäivystys arkipäivisin ma–pe klo 16–08 sekä viikonloppupäivystys perjantai klo 16– maanantai klo 08 (Samoin myös kaikkien arkipyhien päivystykset) • Oulaskankaan sairaala p. 044 770 0702. Itse siirryn rivimieheksi. Pojilta tuli yksi ja kaksi alenevassa polvessa. Sattuma oli korjannut satoa ja loput ovat niissä esikartanoissa. Sain kuulla kaikki syntini, mutta se anteeksianto oli suloista. (06) 826 4500 SOITA ko. 044 700 1844. SELÄNTEEN TERVEYSKESKUSTEN HAMMASHOIDON AJANVARAUS MA–TO klo 8–15 JA PE KLO 8–13 P. (06) 8287 450, osoite: Mariankatu 28 ovi d huone 10. Kun varttunut väki saadaan aktiivisesti liikkumaan ja harrastamaan, heidän sairastelunsa vähenee
Uskallan väittää, että soteasioiden hoito omissa käsissä toisi monenlaisia hyötyjä taloudellisuuden lisäksi; oma työympäristö, johon voisi vaikuttaa, tutut asiakkaat, hyvä tuttu tiimityö ja sen kehittäminen, matkustamiset pois, pysyvät lääkärit ja hoitajat ynnä muu. Valtiovalta leikkaa rahaa aina väärästä paikasta, paikasta, joka kohdistuu siihen ryhmään jota edustan. Ja jos ovat, tämäkö on tulos. Valmistelutehtäviin on ryhdyttävä välittömästi, jotta asukkaiden sote-palvelut turvataan mahdollisimman kattavasti lähipalveluina. Maakunta päättää palveluntuottajat, jotka täyttävät valinnanvapauslain ja maakunnan omat laatukriteerit. Ihmiskunta pani parastaan tappamisen, varustamisen, kateuden ja itsekkyyden alueilla, eikä ota virheistä oppia parempaan tulevaisuuteen. Toivotan kaikille lukijoille elämänmyönteistä alkanutta vuotta 2017! Kimmo Sarkkinen valtuuston pj. Kaikkien yhteinen tahtomme on auttaa ja parantaa niiden suomalaisten elämää, joilla ei mene hyvin. Hyvää alkanutta vuotta! Raija Leppäharju kaupunginvaltuutettu Pyhäjärvi-ryhmä Kahdeksan vuotta keskusteluja. Mikähän Pyhäjärvestä tekee sen huonomman kuin naapureista. Hyvin monen kuntalaisenkin mielestä erityisesti terveyspalvelut ovat meillä keskimääräistä paremmat. Olkaamme kiitollisia hyvästä voitosta. Selänne jatkaa, me pumppaamme rahaa – siihen asti kun riittää. Kokous kuitenkin pidettiin, sillä paikalle jäi vähintäin 18 valtuutettua. Uudelle vuodelle ”Tällä hetkellä kaupungilla on sijoitettuna rahastoihin noin 9 miljoonaa euroa ja ylijäämää varastossa noin 10 miljoonaa. Tällä hetkellä kaupungilla on sijoitettuna rahastoihin noin 9 miljoonaa euroa ja ylijäämää varastossa noin 10 miljoonaa. PITTÄÄ SANNOO ”Tänä vuonna on tulossa kaupungille noin 5 miljoonaa alijäämää, ensi vuodelle budjetoitu 1,8 miljoonan ja seuraavilla kahdelle yli 2 miljoonan alijäämät. Vastustajina olivat Kauranen, Leskinen, Tikkanen, Hynninen ja Karvonen. Elämä kuitenkin jatkui vuoden viimeiseen päivään saakka. päivä 5 PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2017 N:o 1 PITTÄÄ SANNOO VUOSI 2016 jäi taaksemme sekavana melskeenä. Sisäisesti ruikuttaen pieni Suomi selvisi tuostakin vuodesta kohtalaisesti. Lähes kaikilla kunnille tuo prosentti on likimain sama. Veikko Tikkasen erittäin ansiokkaasti tehty esitys, jonka hän oli tuonut hallituksen käsittelyyn. PIENEN KOTIKAUPUNKIMME juhlavuosi 2016 on ikimuistoinen. Ennen sanottiin julkisesti, että on lottovoitto syntyä Suomeen ja Pyhäjärvelle. Näin minulle ovat kertoneet monet, monet Selänteen palveluksessa olevat. Loistava sairaala aloitti toimintansa ja valmistautuu kaikin mahdollisin keinoin ottamaan vastuun uuden Soten tulolle 1.1.2019 alkaen. Nämä ehdotetut kohdat ovat: sairaalaan käyttö, kansalaistoiminta ja terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, lääkäripalveluiden lisääminen pikaisesti. Selänteen raskas organisaatio (en tarkoita käsipareja, jotka ovat arvokkaassa perusterveydenhoidossa, lastenja perheiden, sekä vanhusten parissa), ”tien päälläolo”, tiimit, kokoukset, palaverit ja niin edelleen vievät aikaa ja rahaa. kaupunginjohtaja Veikko Tikkasen ehdotus oli: kuntayhtymässä pysytään, mutta Pyhäjärven kaupunki päättää välittömästi ryhtyä neuvotteluihin Selänteen kanssa yhtymän perussopimuksen, taloudenhoidon ja raportoinnin saattamiseksi kuntalain ja yhtymän oman sisäisen valvonnan ja muiden ohjeiden säätämälle kannalle. Tikkasen esityksen puolesta äänestivät Lehtinen ja Varis. Sairaalan käyttäminen myös laajemman alueen akuuttiosastona ja monipuolisia lääkäripalveluja tuottavana toimintayksikkönä on enemmän kuin tarpeellista. Eli ylijäämät on menetetty 2-3 vuoden sisällä, minua huolestuttaa jo syvästi. 100 vuotta täyttävä Suomi pinnisteli monien ristiriitojen välimaastossa yrittäen välittää sopua pesäkkeisiin. Hallituksessa hänen esityksensä kaatui äänin 5-2. ”Selänteestä” vastataan, että on huono saada Pyhäjärvelle lääkäreitä ja siksi olemme keikkalääkäreiden hoidettavina. Parhaiten vaikutamme vain näyttämällä mallia hyvästä ja turvallisesta maasta, jossa demokratia toimii ja tasa-arvoisuus toteutuu. SAIRAALAN käyttämättä jättäminen tai toisarvoiseen käyttöön jääminen on myös suuri taloudellinen riski. Näiden tuottama vuosikorko on huomattavasti korkeampi kuin lainoista maksettava korko. En lähde niitä erittelemään ja toistamaan, koska olen niistä aikaisemmin kirjoittanut. Valinnanvapausja monituottajamalli luo mahdollisuuksia. Kokeneiden lääkäreiden palveluita voidaan saada nopeastikin käyttämällä esim. Yhteistyökykyiset ja neuvottelutaidon omaavat omat edustajamme hoitamaan aktiivisesti asiaa, ei siihen tarvita Selänteen porukkaa. Puheenjohtaja Sarkkisen ääni ratkaisi, että mikään ei muutu. Mikäli lakimuutos, koskien soten järjestämistä tulee voimaan, maakunta voi vuoden 2021 jälkeen päättää, missä toimintayksikössä sote-palveluita tuotetaan. Huolestuttavinta on, että Selänne neuvottelee meidän puolesta, ja homma liukuu…. Olin yksi heistä. Että näin. Valtuuston kokoukset kestivät pisimmillään 10 tuntia ja lyhimmillään noin tunnin keskeytyneenä juhlakokouksena heinäkuussa. Meillä on järvi ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet. Ollaan kiitollisia kauniista kotiseudustamme ja pidetään siitä huolta myös tuleville sukupolville. Ajassa Keskiviikko tammikuun 4. (13) Tämä ehdotus ei passannut tietyille valtuutetuille: Kauranen, Rapo, Leskinen, Tikanmäki, Sarkkinen, Lehtomäki, Kauko Tikkanen, Piippo, Hynninen, Kangasharju, Pasi Korhola, Asko Torssonen ja Aimo Karvonen (13), jotka äänestivät esityksen kumoon. Kerran tämä ryhmä poistui kokouksesta ennen työjärjestyksen hyväksymistä. Omissa puheissamme olimme syvässä lamassa. Va. Pienen vähemmistön mielestä syksyyn mennessä kaikki kokoukset olivat laittomia, koska heidän mielestään esittelijänä toiminut kaupunginjohtaja oli laittomasti ko. Päättäjinä meidän tulee huolehtia, että olemme etujonossa esittelemässä uutta sairaalaamme. niin mihin. Osaamme kilpaa vaatia yhteiskunnalta aina vain lisää palveluja, joiden rahoitus on tuntematon. Lääkäritilanne ei ole parantunut. EHDOTUKSEN PUOLESTA äänestivät: Varis, Päivärinta, Kyllönen, Leppäharju, Puro, Koski, Jauhiainen, Liuska, Pietikäinen, Nurminen, Tammela, Tuikka ja Aulakoski. tehtävässä. No, herroilla on ollut siihen kyllä mahdollisuus! Miksi eivät ole keskustelleet. Tämän lauseen olen kuullut Kauraselta kumppaneineen kymmeniä kertoja. palveluseteleitä perusvastaanottojen hankintaan. VALTUUSTON kokouksessa 29.12.2016 keskusteluun nousi myös va. Tässä ”skapassa” meidän itsemme, omana kuntana, on oltava aktiivisia. Väitän, ettei asian tiimoilta ole tehty juuri mitään. Kymmenen valtuutettua oli eri mieltä. Vaikka tuo voitto ei olisikaan seitsemän oikein, on se kuitenkin voitto kuusi plus yksi oikein. Ostamme sote-palveluja noin 25 miljoonalla eurolla vuodessa ja näin käytämmenoin 60 prosenttia vuoden talousarviosta. Rehellisesti tunnustaen elämme maassa, jossa kukaan ei kuole nälkään eikä kylmään kuin omasta tahdostaan. Mitä paremmat palvelut tarjoamme, sitä enemmän ne maksavat. Tultuamme alkusyksyyn tilanne kuitenkin yllättäen muuttui, eivätkä esittelyt olleetkaan enää laittomia, vaikka esittelijä oli entinen. Joissakin kohden saatiin tuloksiakin, mutta suuret ja mahtavat eivät juurikaan välitä pienen ja pippurisen kansan neuvoista. Pidämme kynsin hampain kiinni saavutetuista eduista. Maailmanlaajuisestikin vuosi muistutti historiasta tuttua ”hullu vuosi” mainintaa. Valtuustossa valtuutettu Ari Varis teki esityksen, joka pohjautui edellä mainittuun va. JULKISUUTEEN SYÖTETÄÄN kauhistelua velan kasvusta. SARJAKUVA PITTÄÄ SANNOO LÄMMIN KIITOS muistelujen mahdollistajille, kanssatekijöillemme ja tukijoillemme! Tanssiaitat& Kurjenpolvet& Marketta&Manu Menestystä Suomen juhlavuodelle! PYHÄJÄRVI SÄILYY kuntayhtymä Selänteessä. Sisältyihän Variksen ehdotukseen (pohjautui siis Veikko Tikkasen esityöhön) pelkästään hyviä asioita Pyhäjärven kannalta katsottuna. Kj. Jälleen kerran on todettava, että valtuusto on yksimielisesti päättänyt rakentaa niin Hoijakan kuin 12 miljoonaa maksaneen sairaalan lainarahalla, koska oli kannattavampaa käyttää lainaa kuin ottaa sijoituksista ja edellisten vuosien ylijäämästä. Eli ylijäämät on menetetty 2-3 vuoden sisällä. Veikko Tikkasen hallituksessa tekemään ehdotukseen. Perustelin asiaa taloudellisilla seikoilla. Jatkuva riitely Selänne-palveluista rasitti koko vuotta. Tiivistettynä: tänä vuonna on tulossa kaupungille noin 5 miljoonaa alijäämää, ensi vuodelle budjetoitu 1,8 miljoonan ja seuraavilla kahdelle yli 2 miljoonan alijäämät. Päivärinta vetosi hallituksen puheenjohtaja Kauraseenkin, että hän vetäisi hallituksen esityksen pois ja että tehtäisiin kerrankin yksimielinen päätös. ASKO KAURANEN sanaili, että asioista pitää keskustella Selänteen kanssa
Yksi naapuri on Pihtiputaan rajalla, toiseen suuntaan on lähinaapurina Einari-veli. Myös pienten hankintojen yhteydessä tulisi tarkistaa, ettei tarjouskilpailun voittaneen yrityksen johto ole syyllistynyt väärinkäytöksiin. Mutta ei ole väki vielä naapurustosta kaikonnutkaan. – Ensin piti kulkea tuo pari kilometriä pitkospuita ja polkua pitkin nelostielle. Löytyikö joku, joka tarjosi euron tai kaksi enemmän. Saman tien varresta oli annettu pari tonttia jo muillekin rakennusintoisille, mutta jäivät rakentamatta sotien tultua. Nyt kunnalla on kai jo kaksitoista hallia. yritys on saanut jotakin kunnalta joskus, mutta nyt on kontrahti loppunut ja maksun aika koittanut. – Silloin ei näillä seuduin rekkahommia ollut tarjolla, joten piti lähteä Kemiin. – Täytyy myöntää, että eihän se kovin herkkua ollut. Olisiko aika laittaa jäitä hattuun hankinnoissa ja tarkastella jo tehtyjäkin hankintoja ja toimijoita suurennuslasin kanssa kaikki toimijat mukaan lukien. Onko hallikaupat tehty jo välipäivinä vai meneekö kuitenkin 2017 vuoden puolelle ja millä rahalla ja miksi halli hankitaan. Nuorena leskeksi jäänyt Lempi sai kuitenkin vielä iltatähden, kun Unto syntyi helmikuussa 1947. Suvi on kirjanpitoalalla, ja Rami opiskelee ammattikoulussa, luonnollisesti autoalaa. Tykkäsitkö työstäsi. 21-vuotiaana lähdin Kemiin kun minua alkoi rekkahommat kiinnostaa, Aaltokoski kertaa. Jos ei tehty, päättelen, että ko. – Työhommat kun siirtyi tänne seudulle, niin muuttaminen oli luontevaa, ja kyllähän se paljon tekee, että tämä on minun synnyinkoti. Paljonko on erääntynyttä velkaa hoidettavana. Sitten tuli talvisota ja Einari kaatui maaliskuussa 1940 Säkkijärvellä. Maaperätutkimuksiin erikoistunut yritys ottaa näytteet, jotta pilaantuneen maa-aineksen voi viedä asianmukaisesti kaatopaikalle. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2017 — N:o 1 6 Keskiviikko tammikuun 4. Miten ne tuottavat. Talon rakensivat Hiidenkylän tyttöjä ollut Lempi (o.s. Toiset maksaa, että pääsee ulkomaille, niin minulle maksettiin kun menin sinne, hän nauraa. Tien päästä löytyy Jokisalo, jonka savusaunaan Unto syntyi pian 70 vuotta sitten. Kun kunnalle haettiin uutta kaupunginjohtajaa, hakuilmoituksen mukaan Pyhäjärven kaupungin tulevan kaupunginjohtajan tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää hyvää perehtyneisyyttä kunnallistalouteen, elinkeinoelämän tuntemusta, kehittämiskykyä ja strategista konserniohjauksen näkemystä. Ja kun pilaantunut maa-aines poistetaan, pitää varmistaa vielä maaperän puhtaus. Miten on jäähallikauppojen laita. Tehtiinkö kaupat käteisellä. Keinänen) asuvat Vaalassa. Loput elossa olevat sisarukset Kalervo ja Eeva (nyk. – No en niitä vuosia poiskaan vaihtaisi, sai siinä niin monenlaisissa paikoissa käydä. Pilaantuneen maaperän kunnostamisesta annetaan raportti ympäristökeskukselle, joka antaa lausunnon annettujen tietojen perusteella, että pilaantuneen maaperän kunnostus on tehty ympäristökeskuksen ohjeiden ja hyvien käytäntöjen mukaisesti. Ei ole kovin suuri vaiva varmistaa, ettei tarjouskilpailun voittaneen yrityksen johto tai sen valvontaelimen jäsen ole syyllistynyt lahjontaan, törkeään veropetokseen, työsuojelurikokseen tai vaikkapa osallistunut järjestäytyneen rikollisliigan toimintaan. – Kaikennäköistä sinne vietiin, Norjan Lofooteille vietiin puutavaraa, Ruotsista Saksaan huonekaluja, paluukyydissä tuotiin enimmäkseen elintarvikkeita. Työhevosilla ajettiin pöllejä metsistä tienvarteen. Hyvää Uutta Vuotta 2017! Sinikka Ahola Pyhäjärvi mainettaan paremmaksi ”Kuinkas kävikään sahan alueen yhden euron kaupalle. – Pari vuotta kävin koulua Oravassa ja sitten saatiin koulu lähemmäksi, Taipaleensuun isoon pirttiin. Näin tämäkin lehdessä kerrottiin. – Onhan se vähän ristiriitainen tunne, kun Kemiin muuttaessa kaikki kaverit jäi tänne, ja nyt tänne muuttaessa tuntui, että kaikki kaverit jäi sinne, Aaltokoski pohtii. Eikö sponsoreita riitä hallin kuluja kattamaan. Jos maata pitää poistaa kahden metrin syvyydeltä, kustannukset voivat olla melkoisen korkeat. Kunnalla pyydettiin apua koulukyytiin ja naapurin isännälle annettiinkin tehtäväksi kelkkoa koululaisia hevospelillä kouluun, mutta usein he ehtivät taapertaa jo kotiin saakka ennen kuin kyytimies tuli noutamaan. – Tykkään luonnosta ja puuhommista, kyllä ne päivät menevät aika pitkään metsätöissä, Aaltokoski pohtii. Koulupäivät venyivät pitkiksi, eikä siinä enää jaksanut muuta harrastamaan. Vuosi 2017 on merkittävä vuosi itsenäiselle Suomelle ja olisi hyvä saada Pyhäjärvi uuteen nousuun ja mainettaan paremmaksi. Myös laittomia suorahankintoja tulisi valvoa. Muutama vuosi sitten Unto löysi elämänkumppanikseen Venäjän Karjalan Aunuksesta kotoisin olevan Nadja Haataisen. Rekan ohjastamiseen riitti tuolloin kuorma-autokortti, joten tuumasta toimeen, Unto lähti kohti pohjoista. Mikalla on kaksi lasta, parikymppiset Suvi ja Rami. Kotimökki houkutti kuitenkin palaamaan takaisin pohjoisessa vietettyjen vuosikymmenten jälkeen. KANSAKOULUN KÄYTYÄÄN lähti Unto siinä viidentoista ikävuoden tietämissä pöllimetsään velipoikansa Alpon kanssa. Hän ajoi muutaman vuoden erikoiskuljetuksia ensin Kalajoella ja sitten Kärsämäellä, kunnes jäi eläkkeelle. päivä Elämää ja ihmisiä PIHTIPUTAAN ja Keski-Suomen rajakyltti häämöttää jo edessäpäin, kun käännytään nelostieltä Jokisalontielle. Harmaan talouden ehkäisemiseksi kansallisiin hankintoihin pitäisi EU-hankintojen tavoin sisällyttää pakollisena niin sanottujen poissulkuperusteiden tarkistus ennen tarjouksen lopullista hyväksymistä. SAHAN ALUEELLE on laadittu ja laaditaan kehittämissuunnitelma, joiden pohjalta laaditaan asemakaava, joka mahdollistaisi asuntorakentamisen järven tuntumaan. Löytyikö joku, joka tarjosi euron tai kaksi enemmän. LEMPIN JA EINARIN aikoinaan talvisodan alla tekemästä hirsimökistä ei ole enää jäljellä mitään, sen tilalle rakennettiin uusi tupa vuonna 1961. Lähiseudulla oli tuolloin paljon metsäsavottoja ja kotona olikin jo Unton lapsuudessa puolenkymmenen lehmän lisäksi kolme hevosta. Ilman siirtoasiakirjaa, josta selviää pitoisuudet, eivät kaatopaikat suostu ottamaan vastaan pilaantunutta maa-ainesta. Mikalla on oma raskaankaluston korjaamonsa, jossa myös veli-Marko on töissä. Myyjäyhtiö oli luopunut alueen myynnistä kaupungille ainakin toistaiseksi. Mille se tuntui palata Pyhäjärvelle, kun olit pitkään poissa. MITEN HANKINTALAKIA kaupungissa toteutetaan. Yritykset, jotka tekevät näitä töitä, eivät tule ilmaiseksi. Nelostietä sitten vielä Oravan koululle, kymmenen kilometriä siinä kertyi taivaltamista, laskeskelee Unto. Ihmettelen vaan, että mistä rahat järjestettiin vai kuitattiinko hallikaupat vastasaatavilla. Kehittämissuunnitelmat voivat muuttua kuten usein asemakaavamuutosten kanssa käy. Keminmaassa hän asui taajama-alueella, mille tuntui palata tänne metsien keskelle. REILUT 30 VUOTTA Aaltokoski sitten asuikin pohjoisessa, Suomea tuli katseltua rekkaauton tuulilasin läpi ristiin rastiin, toisinaan työkeikat veivät hänet myös ulkomaille, kuten Ruotsiin, Norjaan, Saksaan ja Hollantiin. Paljonko on mennyt jo suunnittelukustannuksiin ja maaperätutkimuksiin. Nadja työskentelee henkilökohtaisena avustajana. – Kuulin rekkamiehen ammatissa niin paljon auton jyrinää, että nyt voi olla jo täällä vähän sivummassa. Edessä on pitkä tie ennen kuin alue on kunnostettu ja valmis asuinrakentamiseen, siis jos sitä siihen käyttöön enää edes suunnitellaan. LEMPI JA EINARI ehtivät rakentaa pienen mökkinsä ennen sotaa, heille syntyi liuta lapsia: Heimo, Kalervo, Einari, Eeva, Mirjami ja Alpo. Kuinkas kävikään sahan alueen yhden euron kaupalle. Keväällä lumien sulaessa tuli tulvat, niin se oli entistä hankalampaa. Alpo syntyi Jokisaloon, muut olivat syntyneet nuorenparin asustellessa muissa paikoissa lähiseudulla. SKOL 02 hinnaston mukaan projektipäällikkö veloittaa vähintään 151 euroa tunnissa ja laboratorioanalyysit maksavat näytteestä riippuen 120 euroa vähintään. Ja onhan nykyään autot, että jos tuntuu sille niin hyppää vaan autoon ja lähtee minne mieli tekee. Unto remontoi ja laajensi mökkiä muutettuaan siihen vuosituhannen alussa. UNTO OLI AIKOINAAN naimisissa ja hänellä on nykyisin Jyväskylässä asuvat pojat Mika ja Marko, joille rasvapeukalot ovat periytyneet. KUN MAAPERÄN puhtaudesta on varmistuttu, tämän jälkeen saa laittaa vasta uuden maakerroksen. Sittemmin hevosvoimat siirtyivät traktorin nokkapellin alle, ja puita kuskattiin Vapolle ja Pyhäjärven kunnalle. MILLAISTA TÄÄLTÄ OLI kulkea kouluun. JOKISALO ON aina sijainnut ylhäisessä yksinäisyydessään, naapureihin on pari kilometriä matkaa, Salmeen on 27 kilometriä, Putaalle 22. Sama kriteeri oli kai muidenkin johtajien viran saamisen edellytyksenä. LUIN Pyhäjärven Sanomista, että kaupunki olisi hankkinut yksityiseltä paikalliselta sähköalan yritykseltä hallin näin vuoden lopussa. Mutta onhan tuota hyvin niilläkin tiedoilla pärjätty, Aaltokoski naurahtaa. Kinnunen) Sodankylästä tulleen miehensä Einari Aaltokosken kanssa vuonna 1937. Pyhäjärven Kehitys Oy:n sivuilla oli, että niitä on 11 ja nyt kun jouluksi on hankittu tämä yksi lisää, niitä täytyy olla sitten 12 yhteensä. Sittemmin sattui joskus pääsemään linja-autolla koululle, mutta kotimatka piti taittaa jalkapatikassa. Pistotietä riittää parin kilometrin verran, Unto Aaltokosken ollessa kouluiässä, tien sijaan isolle tielle kuljettiin aukeita nevoja halkoneita pitkospuita pitkin. Miten täällä luonnonhelmassa päivät kuluvat. – Sitten tuli ajatus, että katsoisin jotakin muuta. Kymmenien vuosien työrupeaman päätteeksi hänen työnantajansa Kemin Kiitokuljetus meni konkurssiin, jolloin Aaltokoski siirtyi töihin etelämmäksi ja muutti synnyintupaansa Hiidenkylälle. Pelkät kohdekäynnit, näytteenotot ja työn ohjelmoinnit maksavat. MIRKA NISKANEN Unto palasi synnyinkotiinsa Unto Aaltokosken ollessa lapsi, kotipihaan piti kulkea pitkospuita pitkin. PITTÄÄ SANNOO Unto Aaltokoski teki päivätyönsä rekkamiehenä, kolmetoista vuotta sitten hän palasi Keminmaasta Hiidenkylälle.
Teidän on vain löydettävä uutta tekemistä. PYHÄJÄRVEN SANOMISSA osallistuttiin vuoden lyhimpänä päivänä 21. Hänen tärkein viestinsä Suomen hallitukselle oli, että hallituksen tulee miettiä talouskasvua eikä valtionvelkaa. Miettikää miten BKT:n saa kasvuun eikä miten velan alas. Meillä USA:ssa on ollut sama erikoisuus kuin teilläkin: työn tuottavuus on 35 vuodessa tuplaantunut, mutta työläisten saama korvaus on pysähtynyt. Tehkää verolakeihin muutokset niin, että kaikkia tuloja verotetaan saman, oikeudenmukaisen ja progressiivisen taulukon mukaan. Ohjelma ei voi kävellä myöskään perustuslain yli. Televisiohaastattelussa 19.9.15 Stiglitz sanoi: ”Älkää pohtiko valtionvelkaa. Ohjelma ei voi kävellä myöskään perustuslain yli. Nyt neljättä kertaa Suomessa järjestetty lyhytelokuvapäivä on saanut alkunsa Ranskasta, jossa lyhyttä elokuvaa juhlittiin joulukuun lopussa jo viidettä kertaa. Pyhäjärven Sanomien Pyhäkäs LyhäriKinon kolmen näytöksen elokuvaillassa nähtiin Eurooppalaisia animaatioita lapsille, Komediakimara 2016 sekä Rajanylityksiä. Erinomainen kirjoitustaito ja valokuvaustaito ovat tärkeitä. päivä 7 PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2017 N:o 1 Lyhärikino lyhimpänä päivänä REILU VUOSI SITTEN Suomessa vieraili amerikkalainen Nobel-palkittu professori Joseph Stiglitz, joka tunnetaan muun muassa säästöpolitiikan vastustajana. Erittäin odotettu lehti! Pyhäjärven Sanomat Oy tarjoaa maalaistoimittajan ammatista kiinnostuneelle tositarkoituksella TOSI KIVOJA TYÖKAVEREITA pienessä työyhteisössä, sekä mahdollisuuden toteuttaa itseään! Seikkailijat älkööt vaivautuko! TOIMITTAJAKSI halajavalta edellytämme kiinnostusta Pyhäjärveä, sen tapahtumia ja ihmisiä kohtaan. Se lisää velkakestävyyttä positiivisella tavalla. Suomessa niitä tosin pilkataan ja niille nauravat muun muassa osa tiedotusvälineistä ja Suomen ikioma nobelisti, Bengt Holmström, jonka neuvot ovat jokseenkin päinvastaiset ja sellaisia, joilla Suomen talouskasvu ei ainakaan parane. Palkkaus TESin mukaan. Toisin kuin eräs tunnettu huulipartainen veropakolainen, hän kertoi ymmärtävänsä täysin torilla olleita. STIGLITZIN NEUVOIHIN onkin helppo yhtyä. Repikää pikkutarkka hallitusohjelma ja kuunnelkaa myös ulkomaisia asiantuntijoita. Kaikki lisä menee voittojen kasvattamiseen, mikä on väärin.” HÄN ANTAAKIN KOLME ilmaista neuvoa: 1. Kiva, että paikkakunnalla on oma lehti, joka kertoo asioista!Kiitokset lehden tekijöille! Lehdessä viikosta toiseen hyvä sisältö ja positiivinen ote! Kiitos! Paljon asiaa. Se, mikä toimi ennen, ei toimi enää. Toivottavasti ensi vuonna useampikin osallistuja löytää mukaan tapahtumaan! (MN) Pyhäkäs LyhäriKinon lastenanimaationäytöksessä nähtiin muun muassa ranskalainen Pikku Suutari. Keskiviikko tammikuun 4. Jo Napoleon sanoi: ”Ohjelman tulee olla lyhyt ja epäselvä.” Pitkän ja yksityiskohtaisen ohjelman huonous havaittiin jo Miettusen III-hallituksen osalta v. Tapahtumaa vietetään Suomen ja Ranskan lisäksi yli 50 muussa maassa. Näin verokertymä lisääntyy vähintään 15 miljardia vaalikaudessa, valtion velkaantuminen vähenee ja julkiset palvelut pystytään turvaamaan. Työehtosopimuksia pitää vahvistaa, siitä pidän kiinni. Mitä nyt sitten tulisi tehdä Suomen pelastamiseksi. Tehän saatte edelleen lainaa edullisella korolla. Me täällä Pyhäjärven Sanomissa emme usko! Me näemme Pyhäjärven Sanomilla vahvan tulevaisuuden, joka pitää pintansa netin ja somen ohella myös paperilehtenä. Jouluviikolle osunut tapahtuma ei kerännyt sankkaa yleisöä, mutta isolta näytöltä oli mukavaa seurata ohjelmia porukalla. 1976. Ajokortti ja oma auto ovat maalaistoimittajan työssä välttämättömyys. Velan ottaminen, jotta voi investoida ihmisiin, infraan ja teknologiaan, on sijoituksena hyvä. 3. Printtimedia on aikansa elänyttä. Silloin kuntademokratia säilyy, valtavat summat verorahoja säästyy ja nyt suunnitellut uudet hallintohimmelit estyy, sekä taataan kansalaisten tarvitsemat palvelut. Tehkää Suomeen sotekuntauudistus niin, että palveluja tuottaa ja hallinnoi vain hyvin rajallinen määrä kuntia. Tässä kolme ilmaista vinkkiä hallitukselle ihan ”omasta päästä”: 1. Tai postitse osoitteella Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi Lisätiedot Päätoimittaja Mirka Niskanen 040-1697 350, toimittaja Kirsi Haapea 040-7366 098 Työ alkaa sopimuksen mukaan, mahdollisimman pian. Hänellä oli vierailunsa aikana mahdollisuus seurata palkansaajien mielenilmausta Senaatintorilla. Pyrimme kehittämään lehteä jatkuvasti ja myös lukijamme ovat huomanneet sen. Pyhäjärven Sanomat ei vain uutisoi tapahtumista, vaan pyrimme olemaan itsekin esillä näkyvästi erilaisissa tapahtumissa ja luomaan niitä myös itse.. 2. Maalaistoimittajan työssä on osattava huomata eteen tulevat uutisarvoiset asiat, mutta erityisen tärkeää on ideoida itse juttuja ajankohtaisista aiheista tai mielenkiintoisista ihmisistä. Paikallislehdet varisevat historian havinaan. joulukuuta kansainväliseen lyhytelokuvapäivään. Työyhteisömme on pieni, joten joustamme työtehtävissä ja työvuoroissa. Toivotan kaikille lukijoille ennakkoluulotonta ja uudistusmielistä uutta vuotta 2017 ! Seppo Kinnunen Hallitusohjelma, verotus ja sote KOLUMNI ”Repikää pikkutarkka hallitusohjelma ja kuunnelkaa myös ulkomaisia asiantuntijoita. Talouskasvun tarkoitus on parantaa elinoloja, eikä heikentää elinoloja talouskasvun aikaansaamiseksi. 3. Uskotko tähän. Kiitos yhteistyöstä Soneran mainostila LIIKKEEN NIMI IKKUNATEIPPAUS MA-PE 00-00 LA 00-00 Lähetä hakemuksesi 22.1.2017 mennessä mahdollisine juttuja kuvanäytteineen ensisijaisesti sähköpostitse osoitteella mirka.niskanen@pyhajarvensanomat.. Hyvin kirjoitettu erilaisista perheistä. Juttujen tuottaminen printtilehden ohella sosiaaliseen mediaan sekä taitto-ohjelmien käyttökokemus katsotaan eduksi. 2. Teidän on muutettava talouden rakennetta. Pois pakkomielle velasta
K IR SI H A A P EA Huhtikuussa Pyhäjärven Naisvoimistelijat vietti 60-vuotisjuhlaansa. KATSAUKSEN KOKOSIVAT KIRSI HAAPEA JA MIRKA NISKANEN. Maaliskuussa Pyhäjärveltäkin osallistuttiin MTK:n organisoimaan traktorimarssiin maatalouselinkeinon puolesta. Paikkakunnan hyvinvointialan yritykset ja toimijat esittelivät tarjontaansa, ja moni kävijä yllättyi kotipaikkakunnan tarjonnan monipuolisuudesta. Harvinaiset vieraat viipyivät pelloila muutaman päivän. Juhlanäytös Lumo esitteli seuran jäsenten osaamista ja mukana oli esiintyjiä pikkutaaperoista yli 90-vuotiaisiin. päivä Kuvakatsaus 2016 Vuosi 2016 oli Pyhäjärvellä juhlavuosi Heinäkuussa juhlittiin Pyhäjärven 150-vuotispäiviä ja nähtiin suuri juhlakulkue Kihuilla. Kaupunki seuraa kummipoikansa kehitystä elämän tärkeissä vaiheissa, kuten koulun aloituksessa. Helmikuussa pidettiin Pyhäjärven ensimmäiset Hyvinvointipäivät Keskuskoululla. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2017 — N:o 1 8 Keskiviikko tammikuun 4. Kaupungin kummilapsi on Katja ja Tommi Tikkasen poika Leevi. Juhlapyhäkäs sai kaupungin onnittelut ja hammasrahan. Juhlavuosi näkyi lukuisissa tapahtumissa pitkin vuotta, mutta muutakin elämää oli. Kaupungin juhlavuoden ensimmäinen vauva syntyi jo 2.tammikuuta. Traktorit lähtivät Vaskikellon risteyksestä nelostietä etelään ja pohjoiseen. Kokosimme Pyhäjärven Sanomien sivuilta kuvia joka kuukaudelta. Saatiin muun muassa uusi sairaala, bongattiin harvinaisia lintuja ja jättikantarelli, ja pyhäjärvissyntyinen kirjailija voitti Tieto-Finlandian. K IR SI H A A P EA KIRSI HAAPEA KIRSI HAAPEA ERKKI BÖHME Toukokuussa lämmin tuuli lennätti Jokikylälle haikaraparven. Niitä katsellessa voi palauttaa mieleen ja muistella sattumuksia ja tapahtumia vuoden varrelta. Pyhäjärven Sanomien Kaikkien aikojen pyhäkäs-äänestyksen voitti Erkki Ruotanen, kaivoksen malmiesiintymän löytäjä (pikkukuva). Päättynyt vuosi 2016 oli Pyhäjärvellä juhlava, sillä kaupunki täytti 150 vuotta
MIRKA NISKANEN MIRKA NISKANEN MIRKA NISKANEN KIRSI HAAPEA Vuosi 2016 oli Pyhäjärvellä juhlavuosi KIRSI HAAPEA Elokuussa avattiin uusi terveyskeskus. Käynti yli 1400 metrin syvyydessä kiinnosti ja pääsyä jonotettiin. Syyskuussa ihasteltiin ja vähän kadehdittiinkin Sanna Mansikkalan löytämää 141-grammaista kantarellia. Pyhäjärven Sanomien Kaikkien aikojen pyhäkäs-äänestyksen voitti Erkki Ruotanen, kaivoksen malmiesiintymän löytäjä (pikkukuva). Vanha kosteusvaurioinen terveyskeskus purettiin pois. Ylh. päivä 9 Kuvakatsaus 2016 Hirvijahti kuuluu monen syksyn kohokohtiin. Hänet saatiin vieraaksi myös Pyhäjärven Sanomien avoimiin oviin marraskuun lopussa. MIRKA NISKANEN Heinäkuussa juhlittiin Pyhäjärven 150-vuotispäiviä ja nähtiin suuri juhlakulkue Kihuilla. Kuvassa oik. KIRSI HAAPEA Vas. ERKKI BÖHME KATSAUKSEN KOKOSIVAT KIRSI HAAPEA JA MIRKA NISKANEN. Terhi Skaniakos. joulukuu täyttyi erilaisista joulukonserteista, oman paikkakunnan musisoijien lisäksi täällä kävivät esiintymässä Jippu, Pete Parkkonen ja Tuuletar (kuvassa) sekä Laura Voutilainen. Joulupukki liikkui joulun alla monenlaisissa tapahtumissa. Alla. Alla. Vas. Kirjastaan Mari pokkasi Tieto-Finlandia-palkinnon marraskuussa. Mari Manninen (vas.) julkaisi Yhden lapsen kansa-teoksen, jota hän kävi esittelemässä myös Pyhäjärvellä. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2017 — N:o 1 Keskiviikko tammikuun 4. Kesäkuussa Pyhäsalmen kaivos järjesti avoimet ovet ja tutustumisen kaivoksen maanalaisiin tiloihin. Antti Laine (vas.), Rasmus Kolehmainen ja Elias Pesonen osallistuivat perhejahtiin lokakuussa Komulla
0400-395 220 Kirkkoherranvirasto ma-pe klo 9-12 www.pyhajarvenseurakunta.fi Siunaus toimitettu lähimpien saattamana 31.12.2016 Pyhäjärven pääkirkossa. klo 15.00 srk.keskuksen yläsalissa. Maanantai 9.1. Isoskoulutus ti 10.1. klo 15.00 hartaus Arjan ruokalassa. Rakas äiti, mummu ja isomummu Mirja Kyllikki MARIN o.s. Miehet klo 18.00 ja naiset klo 19.00. 08-781 540 www.kukkamarleena.fi Palvelemme ma-pe 9-17 la 9-14 su suljettu Tammikuun ensimmäistä päivää vietetään ortodoksisessa kirkossa Kristuksen ympärileikkauksen kunniaksi,vaikka kristityt ovatkin tuosta tavasta jo kristinuskon alkuvaiheessa luopuneet. Lämmin kiitos osanotosta. Raamattupiiri torstaisin klo 16.00 Lähimmäisen kammarissa. Tammikuun kuudetta päivää, tutummin loppiaista, vietämme Kristuksen kasteen kunniaksi. Eino Leino Markku ja Miia Mervi ja Tapani Eija ja Rauno Päivi ja Jouko Petri Tiina Mika ja Tarja Sami Pia ja Örjan sukulaiset ja ystävät Tulee olemaan ylösnousemus. Pojassaan Kristuksessa Jumala, tuo näkymätön ja tuonpuoleinen olento, jota ihmisen ei ollut lupa nähdä, tuli ihmisenä ihmisten keskelle kohdattavana olentona. Hän antoi pelastavat opetuksensa, täytti Jumalan lain ja antoi itsensä meidän vuoksemme. Jumalanpalveluksen jälkeen maksuton ruokailu. klo 15.00 Kauneimmat joululaulut vielä kerran srk.keskuksessa, torttukahvitarjoilu. Paavo Kauranen 040 772 0231 ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi www.pyhajarvensanomat.fi. Kahdentoista päivän juhlakausi joulusta loppiaiseen kertoo meille Jumalasta joka ei tyytynyt vain antamaan lakia. Mutta sitä ennen he ovat eläneet elämänsä. MUUTA TOIMINTAA: Diakoniatoimisto avoinna ti klo 10-12, p. klo 18 Vigilia Siunattu läheisten läsnä ollessa. Keskiviikko 11.1. (1. klo 15.30 lähetyspiiri Lähimmäisen kammarissa. Oppi Kolmiyhteisestä Jumalasta on kristityille tärkeä siksi, että meille Jumala on rakkaus. Isän ääni julisti taivaasta, Poika oli kastettavana Jordanissa ja Henki kyyhkysen muodossa laskeutui hänen päälleen. Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin ja tuoksuvat rauhaa syvää. PE 6.1 Päivärukous klo 12 SU 8.1 Päiväkokous klo 11 TI 10.1 Rukousilta klo 19 Siunattua Uutta Vuotta 2017 ! Tervetuloa tilaisuuksiin! www.pyhajarvenhelluntaisrk.com PYHÄSALMEN TSASOUNA La 7.1. 1.12.2016 Pyhäjärvi Lämmöllä muistaen Ari Tiina perheineen, Maija Ville perheineen, Helena Piia perheineen Veljet perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Kun mummot kuolevat, heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää ja joistakin mummoista tulee puita ja he humisevat lastenlastensa yllä, suojaavat heitä sateelta ja tuulelta ja levittävät oksansa lumimajaksi heidän ylleen. Kiitos kaikille, jotka osallistuitte monin eri tavoin isämme hoivaan ja huolenpitoon. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2017 — N:o 1 10 Keskiviikko tammikuun 4. Herran kasteessa Hän ilmestyi Pyhänä Kolminaisuutena En juhli merkkipäivääni. Ortodokseille loppiainen on teofania, Jumalan ilmestymisen juhla. Sunnuntai 8.1. Rakkaamme Iida Inkeri LIPITSÄ o.s. Lähimmäisen kammari ja Kirpputori Löytösoppi suljettu 19.12.2016-8.1.2017. Apt. Lapset perheineen juhlat ja eri tilaisuudet myös kotona Perinteistä ja luotettavaa KUKKAJA HAUTAUSALAN PALVELUA • ARKUT, UURNAT • KULJETUKSET • AMMATTITAITOISET SIDONTATYÖT • HAUTAKIVET KAUTTAMME Ollintie 20, Pyhäsalmi, Puh. klo 16.30 kirkkokuoron harjoitukset ja klo 18 Majatalokuoron harjoitukset srk.keskuksessa. (Loppiainen) klo 10.00 messu Pyhän Annan kirkossa, Kuivalainen ja Cerc. Väisänen s. klo 15.00 Sanan ja rukouksen ilta Pyhän Annan kirkossa. Kristus ei tarvinnut kastetta, kuten ei ympärileikkaustakaan. Nuoret: Saunailta to 5.1. Torstai 5.1. Isä Iivo Suvanto Ma. 13.3.1932 Kiuruvesi k. Herran kasteessa Hän ilmestyi Pyhänä Kolminaisuutena. Hän kuitenkin pyysi Johannes Kastajalta kastetta tämän estelyistä huolimatta: ”Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon.” Näin Herramme osoitti, että hän ottaa kannettavakseen koko ihmisyyden taakan, aina kuolevaisuutta myöten. Kolminaisuutena Jumala antaa ihmiselle, ikonilleen, elämisen mallin. Kirjastopyhä. 040 511 8674. sunnuntai loppiaisesta) klo 10.00 sanajumalanpalvelus Pyhän Annan kirkossa, Ahola ja Cerc. päivä PYHÄJÄRVEN HELLUNTAISEURAKUNTA Kellopolku 1, Pyhäsalmi SUNNUNTAIN SANA SEURAKUNTATIEDOT Elämää ja ihmisiä IISALMEN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PYHÄJÄRVEN SEURAKUNTA Oikotie 6, 86800 Pyhäsalmi Puh. ja Iida Inkeri Lipitsä 84 v. Juhlaa vietetään siksi, että Kristus lain antajana tuli itse toteuttamaan Vanhan Testamentin lain. Jumalanpalveluksessa luetaan vuoden aikana kastettujen nimet ja lapsen läheinen voi käydä sytyttämässä kynttilän kirkon edessä osoitetulle paikalle. sunnuntai loppiaisesta) klo 10.00 perhejumalanpalvelus Pyhän Annan kirkossa. Avantouinti tiistaisin leirikeskuksen saunalla. (Eeva Kilpi) LÄMMIN KIITOS kaikille teille, jotka kunnioititte rakkaamme IISAKKI SUVILEHDON muistoa ja otitte osaa suruumme. 13.7.1941 Pyhäjärvellä k. Rakkaus on elävien persoonien välistä vuorovaikutusta, siksi Hänessä on kolme persoonaa, jotka rakkaus yhdistää. Lämmin kiitos osanotosta surussamme. 12.12.2016 Haapajärven tk:ssa Kaikk´ on niin hiljaa mun ympärilläin, Kaikk´ on niin hellää ja hyvää. klo 15.00 ry:n seurat Pyhän Annan kirkossa. 24:15Jaana ja Ari perheineen Kun mummot kuolevat, heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää ja joistakin mummoista tulee puita ja ne humisevat lastenlastensa yllä suojaavat heitä sateelta ja tuulelta ja levittävät talvella oksansa lumimajaksi heidän ylleen. Torstai 12.1 klo 16.30 kirkkokuoron harjoitukset ja klo 18 Majatalokuoron harjoitukset srk.keskuksessa. Sunnuntai 15.1. Perjantai 6.1. Eeva Kilpi Lastenlapset puolisoineen ja lastenlastenlapset KASTETTU: Leo Oliver Saaranen (Kuopiosta) HAUTAAN SIUNATTU: Iisakki Suvilehto 95 v., Mirja Kyllikki Marin 75 v. (2. Vapaaehtoinen maksu lähetystyön hyväksi. klo 18.00 leirikeskuksessa. kirkkoherra Iisalmen ortodoksinen seurakunta Kristus — lain antaja ja täyttäjä SOKM/ HENNA HIETAINEN ”Ortodokseille loppiainen on teofania, Jumalan ilmestymisen juhla. Emme saa elää vain itseksemme ja itsellemm vaan toisten kanssa ja tosia varten, keskinäiseä rakkaudessa. Ruotanen s
Perheettömänä en saa edes verovähennystä reissutöissä kulkemisesta, mikä jurppii. KIRSI HAAPEA Heta Mihailov ja Simo Nousiainen saivat tytön 16.10.2016. MINNA HOUNI. Pesti jatkui määräaikaisena ja nyt on aika palata sinne mistä tulinkin, Kainuuseen. Hänhän esiintyi kesällä Kihuilla. Oli aika rauhoittua hetkeksi kuumeisimpien jouluvalmistelujen keskellä. Pyhäjärven kirkossa laulettiin yhdessä Maa on niin kaunis. Se on uusi kotimainen musikaali Äidinmaa. Tulin Pyhäjärvelle kesätoimittajaksi keväällä 2015 ja samalla päätoimittajan vuorottelun tuuraajaksi. Laura Voutilainen on palkittu ja arvostettu laulaja sekä monipuolinen muusikko. (KH) ”Laura Voutilainen on palkittu ja arvostettu laulaja sekä monipuolinen muusikko. Mirka paikkakuntalaisena on oikea ihminen tekemään tätä lehteä. Uusia pyhäkkäitä KESKIVIIKKONA 21.12.16 muistettiin Jokilaaksojen pelastuslaitoksen henkilöstöä ansiomerkein ja huomionosoituksin. Jos haluatte ilmoittaa pyhäjärviseksi syntyneen lapsenne tiedot maksuttomalla palstallamme, Vauvauutisia-lista löytyy neuvolasta hoitopöydän luota. Vielä joulutunnelmia Keskiviikko tammikuun 4. Tilaisuutta oli läsnäolollaan saapunut kunnioittamaan laitoksen johdon lisäksi Suomen Palopäällystöliitto ry:n toiminnanjohtaja Ari Keijonen. KIRSI HAAPEA Päätoimittajan pesti siirtyi lennossa Kirsiltä(oik.) Mirkalle (vas.) niin kuin pallokin. Hän oli 51 senttiä pitkä ja painoi 3665 grammaa. Mikäpä täällä Pyhäjärvellä on ollessa, mukavia ihmisiä, hyvät ulkoilumaastot ja harrastusmahdollisuuksiakin, rauhallista elämää. Sisäministeriön paloristi (myönnetty 26.9.2016) Haapanen, Jarmo Pyhäjärvisiä palkittuja: Suomen Palopäällystöliiton ansiomitali: Multala, Jorma Virtanen, Matti Ansiomerkkejä palomiehille Päätoimittaja vaihtui lennossa PÄÄTOIMITTAJAN pesti siirtyi vuoden vaihteessa Mirka Niskaselle. Kirsi jatkaa toimittajana niin kauan että saadaan uusi toimittaja valituksi ja töihin. LAURA VOUTILAISELLE konsertti oli jo toinen Pyhäjärvellä vuonna 2016. Vas. päivä 11 PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2017 N:o 1 Rauhaa joulukiireen keskelle Pyhäjärven pääkirkossa herkisteltiin vielä jouluviikolla Laura Voutilaisen ja Jouni Someron konsertissa. Joulukonserttiin hänet varattiin jo edellisvuoden puolella, eikä silloin tiedetty, että hän on myös Kihujen esiintyjänä. Viime vuonna ilmoitettujen vauvaperheiden kesken arvotun vuosikerran voittivat Johanna ja Jukka Kiviranta. Joulukonsertin ohjelmassa mainittu sellosoolo jäi nyt pois, sillä harjoitusaikaa oli ollut liian vähän. Yllä. – Kesällä kierrän taas keikoilla. Palstalla ilmoitettujen uusien pyhäkkäiden kesken arvotaan vuoden lopussa Pyhäjärven Sanomien vuosikerta seuraavalle vuodelle. Oik. – Esiinnyn kevätpuolella Espoon kaupunginteatterissa musikaalissa, joka liittyy Suomen itsenäisyyden juhlavuoteen. Laura Voutilainen lähti Pyhäjärveltä aurinkolomalle, jonka jälkeen on vuorossa musikaalirooli Espoossa. Laura Voutilainen ja pianisti Jouni Somero esittivät joululauluja Osuuspankin tarjoamassa joulukonsertissa. Lauran sormenpäät olivat pehmeinä, joten sellon soitto olisi ollut hankalaakin. Keikoilla kiertävälle artistille musikaaliesiintyminen tuo vaihtelua, sillä esityksiä on kolmisenkymmentä samassa paikassa. Pyhäjärven konsertti oli viimeinen Suomenselän Osuuspankin tarjoamasta neljän konsertin sarjasta toiminta-alueellaan. Uusi levykin on tulossa, Laura kertoi. Myös Lauralle se oli vuoden päätöskeikka ja hän matkusti jo jouluksi etelän lämpöön lomalle. Koti on kuitenkin Kainuussa
Ikäreihin kuuluu myös suksien voitelupalvelu osallistujille. Ja kun pikkusiskonikin sai sairaanhoitajan tarvikkeet, niin meillä oli leikki valmiina. Kuva viime talven hiihdoista. päivä Vielä joulutunnelmia PAMELA KUMPUMÄKI on kotoisin Etelä-Amerikan pienestä Guyanasta, jossa 33 asteen päivälämpötila hellittää yöksi vain muutaman asteen. Ikäreissä on sarjat 4-14-vuotiaille, tarvittaessa myös 16-vuotiaille. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2017 — N:o 1 12 Keskiviikko tammikuun 4. joulukuuta vuonna 2000. Voi siis kuvitella, millainen järkytys hänelle oli astua Helsinki-Vantaalla lentokoneesta 38 pakkasasteeseen 22. – Vaikka olen asunut täällä jo niin kauan, niin en saa siitä tehtyä itse niin hyvää. Totuin Suomeen neljässä vuodessa, en enää tiedä minkälainen olisi joulu ilman lunta ja kynttilöitä. Lentokentältä hän matkusti suoraan Pyhäjärvelle, jossa hän näki ensimmäistä kertaa elämässään lunta. – Lääkäritarvikkeet! Pamela nauraa, – siinä oli kaikki työvälineet, valkoinen takki ja kengät. – Ajattelin, että en pysty tätä kestämään, halusin palata takaisin kotimaahani, hän muistelee. Kotimaassaan hän ei ole tänne tultuaan käynyt, mutta vierailu sinne siintelee tulevaisuudensuunnitelmissa. Joulupukki luki myös ihmisten joulutervehdyksiä televisiossa. Pamela Kumpumäestä lumi ja pakkanen kuuluvat jouluun. Guyanan valoisassa joulussa ei kynttilöitä nähnyt juuri kuin joulukirkossa. – Lumi, kynttilät, ruoka ja Joulupukki, Pamela hymyilee. Osakilpailuissa saa palkinnoiksi karkkia. GUYANASSA ASUU noin 735 000 ihmistä. LASTEN hiihtokilpailusarja eli talvi-ikärit alkaa ensi viikon torstaina Honkavuorella. Mukaan toivotaan myös ilman aikaa hiihtäviä keräämään kylilleen pisteitä. (KH) Talvi-ikärit ja kylä-cup alkavat ensi viikolla ”Kylä-cupiin mukaan toivotaan myös ilman aikaa hiihtäviä keräämään kylilleen pisteitä. – Tykkään porkkanalaatikosta ja joulupuurosta, sitä voisin syödä vaikka koko päivän, Pamela nauraa. Kun osallistuu kahteen ensimmäiseen osakilpailuun, saa mitalin tai lusikan kolmannessa osakilpailussa. Toinen sarja alkaa suoraan ensimmäisen jälkeen, eli yhteensä ikäreitä käydään kuusi viikkoa, ja kaikki hiihdot ovat Honkavuorella. En ollut nähnyt lunta kuin elokuvissa. – Nautin siitä hetkestä kun Joulupukki tulee, ja jännitän, vaikka olenkin jo aikuinen, hän nauraa. – Facebookin kautta löysin Euroviisuissa laulaneen Sandhjan äidin, hän on myös Guyanasta. Enää hän ei osaisi kuvitella joulua ilman lunta ja pakkasta. Pamelan vanhemmat ovat kuolleet, ja sisarukset ovat muuttaneet eri puolille Pohjoisja Etelä-Amerikkaa, mutta sukulaisia asuu Guyanassa edelleen. – Tykkään lumesta, se on niin ihanaa: kaunista ja puhdasta. – Siellä lapset olivat tyytyväisiä jos saivat yhdenkin joululahjan, täällä on totuttu ehkä vähän enempään. Kylä-cup 1. Aidot kuuset tuoksuivat, oli lunta ja pimeää valaisevia kynttilöitä. Guyanassa jouluruokiin kuului muun muassa kokonainen kana, mutta täällä niitä ei ole juurikaan saatavilla. Lasten talvi-ikärit hiihdetään Honkavuorella kahtena kolmen kilpailun sarjana. – Otin lunta käsiini ja ihmettelin, onko tämä varmasti oikeaa. Onko mukavaa tavata täällä joku, joka on kotoisin samasta maasta. Pamela on tavannut häntä muutaman kerran. – Hyvää joulua kaikille pyhäjärvisille! Merry Christmas! MIRKA NISKANEN ”Ensimmäinen joulu Suomessa oli Pamelalle elämys, sen tuoksu oli erilainen kuin kotimaassa. Aattona rauhoitutaan kotona perheen parissa joululauluja kuunnellen ja televisiota katsellen. – Kotimaassani joulu on erityisesti perheiden ja ystävien juhla. PAMELA PITÄÄ SUOMESTA , joka on hänestä kaunis, turvallinen, rauhallinen ja puhdas maa, jossa hän haluaa loppuelämänsä asua. Aidot kuuset tuoksuivat, oli lunta ja pimeää valaisevia kynttilöitä. ARKISTO/KIRSI HAAPEA Ikärit ensimmäinen osakilpailu Honkavuorella torstaina 12.1. – Onhan se. Pamela Kumpumäki saapui Suomeen kuusitoista vuotta sitten juuri joulun alla, liki 40 asteen pakkaseen. Rasvamestari Tarmo Lipsonen muistuttaa, että kannattaa tulla voitelupaikalle ajoissa, niin ehtii voiteluttaa suksensa hyvin luistaviksi ja pitäviksi. kello 18.30, hiihtotyyli perinteinen. osakilpailu Niinimäen Siimeksessä lauantaina 14.1, perinteinen.. Rakkaus on tärkeämpää kuin raha, Pamela pohtii. Ensimmäinen joulu Suomessa oli Pamelalle elämys, sen tuoksu oli erilainen kuin kotimaassa. – Otan paljon valokuvia ja lähetän niitä sukulaisille, muistelen omaa lapsuudenperhettäni. Guyanan valoisassa joulussa ei kynttilöitä nähnyt juuri kuin joulukirkossa. GUYANASSAKIN riisi kuuluu joulupöytään, mutta ei puurona vaan lisäkkeenä kanan ja possun kanssa. Joulukirkko oli Pamelalle hänen lapsuudessaan tärkeää, mutta Suomessa joulunvietto painottuu kotiin, jouluvalmisteluihin ja rauhoittumiseen. Mikä suomalaisessa joulussa on parasta. Myös ikärihiihtäjät saavat osallistua. Hän on käynyt usein kotimaassa, mutta hän on asunut Suomessa jo yli 30 vuotta, joten on jo aika suomalaistunut. Pyhäjärven kylä-cup alkaa ensi viikon lauantaina Niinimäeltä. Toisaalta Pamela kaipaa perhettään ja hänestä olisi mukavaa viettää joulua ison perheen kesken, mutta hän pohtii pitävänsä suomalaisesta joulusta, kotimaahan voisi mennä vaikka tammihelmikuussa. Kylä-cupin muut hiihtopaikat ovat Ruotanen, Rannankylä, Hiidenkylä ja Lamminaho. Joulukirkko oli Pamelalle hänen lapsuudessaan tärkeää, mutta Suomessa joulunvietto painottuu kotiin, jouluvalmisteluihin ja rauhoittumiseen. Oletko tavannut Suomessa muita guyanalaisia. JOULUAATTO ON Pamelasta joulun odotetuin päivä, sitä varten tulee valmisteltua jouluruokia. Siellä myös kuiva hedelmäkakku ja inkiväärimehu kuuluvat jouluaattoon, täällä Pamela on tottunut juomaan kylmän mehun sijaan lämmintä glögiä piparien ja torttujen kanssa. ONKO SINULLE JÄÄNYT joku tietty joululahja lapsuudestasi mieleen. Pamela rakastaa lunta – Siellä Joulupukki ei käynyt ihmisten kotona, vaan hän tuli isoon saliin, johon ihmiset menivät häntä tapaamaan ja saivat häneltä pieniä lahjoja. Ikärit hiihdetään kahtena kolmen kilpailun sarjana. Joulupukki on Pamelalle tärkeä aattoillan vieras, kuten oli jo Guyanassa
Elisa Parkkinen 12.33 Miehet 8,4 km (V) 1. Jouni Häkkinen 5. SkiTeamista sprintissä ovat mukana Joni Mäki, Lasse Paakkonen, Heikki Korpela ja Iiro-Mikko Harju. Etenkin perjantain miesten sprintin menestys painaa paljon tulevaa kisajoukkuetta koottaessa. Miehet yleinen 12,0 km 1) Kusti Kittilä, OHS, 33.37,4, 2) Lasse Paakkonen, PyPo, +34,0, 3) Markus Järvenpää, PyPo, +49,2, 4) Sami Lähdemäki, SaPu, +1.06,0, 5) Lauri Gummerus, NU, +1.07,6, 6) Jarmo Rissanen, OHS, +2.20,8, 7) Jouni Komu, PyPo, +2.42,4, 8) Anssi Koirikivi, HK, +2.47,5, 9) Juho Halonen, PyPo, +3.25,9, 13) Ville Soininen, IisVisa, +6.33,1, 14) Markus Mattola, PihTu, +9.16,7, Tuomas Nurkkala, PyPo, Kesk., Joni Mäki, PyPo, Ei läht. Tuomas Nurkkala 5. Hiihtokausi käynnissä Keskiviikko tammikuun 4. Olavi Lehtiaho HaaAs 91 99 95 95 380 Ampumakilpailu Haapajärvellä Tapaninpäivänä Honkavuoren hiihdoissa Tapanina oli vaikea keli, säätila nollan kieppeillä ja pehmeää lunta, joka jauhautui suksen alla. Mikko Kouvalainen 24.13 5. Tärkeiden tarkkailukilpailujen vuoksi Roope joutuu jättämään tällä kertaa maakuntaviestin väliin. Markus kärkkyy alkukauden näyttöjensä perusteella SkiTeamin viesti -joukkueen ykkösryhmän paikkaa, johon on pyrkimässä viisikuusi hiihtäjää. Tero Pesonen 22.40 2. Kilpailun varapäivät ovat 8.tammikuuta ja 12.helmikuuta.Tänään päätetään, hiihdetäänkö loppiaisena vai jompanakumpana varapäivänä. Miehet 16 vuotta 4,0 km 1) Severi Honkonen, PK, 12.31,9, 2) Eetu Lakanen, PK, +39,7, 3) Atte Huttunen, IisVisa, +50,8, 4) Jaakko Mattila, HimU, +52,4, 5) Aapo Taipale, VetU, +54,5, 6) Mitri Lerssi, VetU, +55,5, 7) Saku Siren, OHS, +1.07,0, 8) Samppo Kumpumäki, PyPo, +1.09,4, 11) Roope-Eemeli Huttunen, PyPo, +2.18,1, Jere Heinonen, PyPo, Ei läht. Eveliina Koistinen 4. Marjo Kuosmanen 12.53 4. Hän jäi vapaan hiihtotavan 15 km matkalla vai n 0,2 sekuntia kilpailun voittajasta, viime talven sprintin Suomen mestarista Juho Mikkosesta. Kovia pakkasia on ennusteltu loppiaiseksi. Merja Kuukasjärvi 6. Honkavuoren Hiihdot Pyhäjärvi 26.12.2016 Naiset 14 vuotta 3,0 km ( P ) 1) Venla Järvelä, PaltUr, 10.37,5, 2) Iida Haukilahti, VetU, +1.11,4, 3) Oona Kiljala, YK, +1.19,5, 4) Iida Vuollet, KaJu, +1.20,0, 5) Siiri Rasimus, SkiJkl, +1.22,3, 6) Noora Mäkäräinen, IisVisa, +1.31,4, 7) Alisa Vuollet, KaJu, +1.32,7, 11) Eveliina Koistinen, PyPo, +2.59,5, 16) Sanni Vanha-Aho, PyPo, +3.49,8, Ada Haapakangas, PyPo, Ei läht., Miehet 12 vuotta 3,0 km 1) Valtteri Leskelä, HK, 12.02,6, 2) Tatu Syrjä, KinnKinusk, +1.07,0, 3) Olli Kouvalainen, KiuruvU, +1.38,6, 4) Iiro Säisä, Koitto, +2.04,9, 5) Joel Mäki, KiuruvU, +2.18,5, 6) Niilo Kouvalainen, KiuruvU, +2.36,7, Naiset 12 vuotta 3,0 km 1) Jenna Rautiala, PyPo, 12.23,3, 2) Inka Lakanen, PK, +1.03,5, 3) Assi Hakala, HimU, +2.02,7, 4) Miina Koivisto, SS, +2.07,3, 5) Lottaliina Holm, ViitasVi, +2.44,9, 6) Sanni Vuollet, KaJu, +2.52,9, 7) Meea Haikara, RP, +3.07,5, 8) Eveliina Keltamäki, KV, +4.16,9, 9) Jasmiina Huuskonen, RP, +5.36,9. Naiset yleinen 4,0 km 1) Johanna Heinänen, KuoKä, 13.26,3, 2) Emilia Myllykoski, NoNo, +8,3, 3) Elina Mäkitalo, HimU, +29,3, 4) Sanna Martikkala, VuokattSKT, +37,2, 5) Tiia Huuskonen, PyPo, +44,8, 6) Karoliina Ukskoski, PK, +57,0, 7) Aira-Maarit Immonen, VaHa, +1.05,3, 8) Merja Kuukasjärvi, PyPo, +1.13,5, 11) Marjo Kuosmanen, PyPo, +2.11,1. Janne Lehtomäki 8. Marjo Kuosmanen 6. Täydelliset tulokset löytyvät verkkolehdestämme. Heikki palaa kilpaladuille Norjassa vietetyn kuukauden mittaisen harjoitteluja herkistelyjakson jälkeen. Miehet 35 vuotta 12,0 km 1) Kuisma Taipale, VetU, 37.48,1, 2) Tero Kokkoniemi, HK, +4.37,3, 3) Jarkko Mäkelä, HimU, +5.32,3, 4) Matti Sipilä, IFSibboV, +6.46,1, 5) Jarkko Huttunen, PyPo, +9.13,9 . Santeri Erola Espoon Hiihtoseura +2:53,8 11. Merja Kuukasjärvi 11.43 3. Markus Järvenpää Pyhäjärven Pohti +1.03,6 6. Jokela Roope Oulun Hiihtoseura 29:19,1 Iisalmi 15 km (V) 1. Perinteisellä hiihdettiin, joten voiteluongelmia riitti. Markus Järvenpää Pyhäjärven kakkosjoukkue 1. Rami Oravakangas 7. POHTI SKITEAMIN Joni Mäki osoitti hyvää nousukuntoa, sairastelujakson jälkeen, sijoittuessaan uudenvuodenaaton Kuhmon Sammontaontahiihdoissa toiseksi. Mattila Juuso Himangan Urheilijat 28:21,0 4. Lahdessa on mukana lähes koko maamme hiihtoparhaimmisto, Matti Heikkistä ja Perttu Hyväristä lukuun ottamatta sekä suuri määrä ulkomaalaisia hiihtäjiä. Naiset 18 vuotta 4,0 km 1) Susanna Juhola, KaJu, 13.55,2, 2) Loviisa Kalliokoski, PK, +1.25,9, 3) Riina Hakala, KuoKä, +1.32,0 . Miehet 45 vuotta 8,0 km 1) Sami Karjalainen, IisVisa, 25.17,5, 2) Jari Holm, ViitasVi, +3,0, 3) Jari Kuhno, SaPu, +36,2, 4) Tommi Hyttinen, SaRe, +48,4, 5) Ari Säisä, Koitto, +1.20,3, 6) Jouni Häkkinen, PyPo, +4.35,9, 7) Jarkko Päkkilä, PyPo, +5.12,4, . Janne Häkkinen Jämsänkosken Ilves +1:32,2 6. Tarja Viertorinne, KiUrh 13.19 Miehet 8,4 km (V) 1. Jarkko Huttunen 27.09 3. Hiihto lupaa odottaa hyvää tulosta ensi viikonlopun Lahden Skandinavia Cupissa . Miehet 20 vuotta 12,0 km 1) Roope Haapakangas, PyPo, 36.58,4, 2) Juho Lakanen, PK, +1.02,7, 3) Tomi Sipilä, AV, +1.15,4, 4) Juho Salmela, HK, +1.57,3, 5) Markus Hakala, HimU, +5.07,1, 6) Tero Pesonen, PyPo, +5.11,1 . Naiset 20 vuotta 4,0 km ( P ) 1) Anni Alakoski, RP, 12.59,2, 2) Elina Läspä, NU, +1.10,0, 3) Elisa Parkkinen, PyPo, +2.20,3, 4) Emilia Pulkkinen, HK, +3.40,5. Ada Haapakangas 4. Miehet 14 vuotta 4,0 km 1) Markus Saaranen, SkiJkl, 14.31,6, 2) Lasse Komu, IisVisa, +13,9, 3) Eemil Juntunen, IisVisa, +14,8, 4) Jarkko Reijonen, YK, +19,4, 5) Miika Ylikulju, Ou-Hu, +1.25,0, 6) Atte Taipale, VetU, +2.39,5, 7) Antti Laukkanen, PyPo, +3.13,3. Ville Maunuksela Espoon Hiihtoseura +1.12,3 Joni Mäki lupaavassa iskussa Pyhäjärvisten tulokset: 10m Ilmapistooli 40 ls, sarja N 3. Risto Räty 25.32 Pyhäjärven ykkösjoukkue 1. Matti Luoma-Aho 2. Toni Huuskonen 21.38 3. KIRSI HAAPEA. Tino Tiilikainen Vuokatti Ski Team +1:20,7 5. Markus Järvenpää jatkoi hyviä hiihtojaan sijoittuen Iisalmessa viidenneksi. Jere Heinonen 8. Waltteri Vinkanharju Vantaan Hiihtoseura +0.17,2 4. Samppo Kumpumäki 3. Lauri Lepistö Kouvolan Hiihtoseura 34.55,9 2. päivä 13 PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2017 N:o 1 Maakuntaviesti ehkä loppiaisena Keski-Pohjanmaan 66. Taina Lehtiaho HaaAs 96 83 87 88 354 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja R5 Y70 1. Mikko Kouvalainen Pyhäjärven kolmosjoukkue 1. Joni ja Heikki hiihtävät vielä sunnuntain yhdistelmäkisan . Jouni Häkkinen 27.53 P18 4,2 km (V) 1. Miehet 18 vuotta 8,0 km 1) Arsi Ruuskanen, Sii-HS, 23.17,6, 2) Miska Poikkimäki, SS, +41,2, 3) Joonas Leppä, KuoKä, +1.59,1, 4) Juuso Mattila, HimU, +2.02,7, 5) Tuure Pesola, PyPo, +2.28,6, 6) Ravinder Kohtaniemi, Reima, +3.06,9, 7) Tomi Kyrönlahti, JIlves, +3.14,5, 8) Santeri Yli-Karjanmaa, IK, +3.26,0, 9) Aleksi Salmela, HK, +4.32,2, 10) Riku Koirikivi, KiuruvU, +8.53,5. Poikkimäki Miska Sievin Sisu 26:12,9 2. Tuomas Koivisto 23.08 Toinen katsastus 28.12.2016. Tuomas Koivisto 24.48 2. Jenna Rautiala 4. Miehet 55 vuotta 4,0 km 1) Heikki Roimas, KT, 13.44,2, 2) Aito Pennanen, KiuruvU, +34,0, 3) Matti Kuosmanen, IisVisa, +52,0. Juho Mikkonen KuhmoSki 35:16,0 +0:00,0 2. Timo Mantere Ilmajoen Kisailijat +2:11,1 9. Matti Luoma-aho 23.26 4. 1. Miehet 65 vuotta 4,0 km 1) Päivö Paavola, HaU, 13.49,8, 2) Eero Väisänen, KuhmKiva, +9,0, 3) Juhani Jämsä, TU, +37,9, 4) Martti Immonen, Ou-Hu, +1.09,2, 5) Kalervo Pieksämäki, PihTu, +1.57,9, 6) Sauli Hujanen, IisVisa, +2.28,5, Mikko Kinnunen, KP-V. Aleksi Kuukasjärvi 15.29 P16 4,2 km (V) 1. Joni Mäki Pyhäjärven Pohti +0:00,2 3. Jarkko Päkkilä 7. Antti Laukkanen 15.14 Miehet 8,4 km (P) 1. Merja Kuukasjärvi 12.06 2. Kimmo Kymäläinen Kuusamon Erä-Veikot +0.54,2 5. On mielenkiintoista nähdä joko viime talven vauhti alkaa löytyä. Samppo Kumpumäki 11.10 2. Tero Pesonen 7. Roope Haapakankaalla on Lahdessa nuorten MMkilpailujen tarkkailukilpailu sekä lauantaina että sunnuntaina. Aleksi Kuukasjärvi 3. Tuomas Koivisto 5. Roope-Eemeli Huttunen 12.14 Naiset 4,2 km (V) 1. Juuso Haarala IF Minken +1:55,6 8. Ville-Petteri Saarela Keminsuun Kisa +1:33,0 7. Juha Kuosmanen 52. Tuure Pesola sijoittui Haapaveden hiihtojen M18sarjassa toiseksi, sarjan Suomen ykköshiihtäjän Sievin Miska Poikkimäen jälkeen. Pesola Tuure Pyhäjärven Pohti 28:07,8 3. Naiset 16 vuotta 4,0 km 1) Vilma Ryytty, IisVisa, 14.19,4, 2) Eerika Konu, KV, +3,3, 3) Ella Levanen, LHS, +58,1, 4) Hilla Lehtola, OuHu, +1.24,3, 5) Saara Porthan, Sii-HS, +1.28,5, 6) Anni Mäkinen, HimU, +1.30,1, 7) Hanna Alahäivälä, HK, +1.34,9, 8) Veera Säisä, IisVisa, +2.26,6, 9) Laura Keskitalo, HK, +2.37,6, 10) Jennina Salmela, HK, +5.10,4, 11) Peppiina Holm, ViitasVi, +6.04,7 . maakuntaviestikatsastusten tulokset 21.12.2016. Elisa Parkkinen 6. Sami Lähdemäki Saarijärven Pullistus ´+0.04,4 3. maakuntaviesti hiihdetään loppiaisena eli perjantaina 6.tammikuuta Vetelissä. Roope-Eemeli Huttunen 8. Vetelissä loppiaisena hiihdettävässä maakuntaviestissä SkiTeamin värit ovat hyvin edustettuina niin Pyhäjärven kuin Reisjärvenkin joukkueissa. Antti Laukkanen 3. Tuurekin parantaa pikkuhiljaa vauhtiaan talven edetessä. Juuso Mäkelä Ounasvaaran Hiihto +2:38,9 10. Tiia Huuskonen 11.39 2. Honkavuoren hiihdot olivat Pyhäjärven kaupungin 150-vuotisjuhlien päätöstapahtuma. Jarkko Huttunen 2. Jere Heinonen 11.17 Naiset 4,2 km (V) 1. P14 4,2 km (V) 1. Miikka Kinnunen osallistuu lauantain perinteisen 15 km kilpailuun edellisten lisäksi. Tulevana viikonloppuna ovat edessä tärkeät katsastukset tulevilla Lahden MM-kisaladuilla. Jouni Komu 2. Naiset 35 vuotta 4,0 km 1) Johanna Holm, ViitasVi, 15.40,0, 2) Heli Urpalainen, SonPa, +1,0. Lauri Gummerus Nivalan Urheilijat +3:03,8 Haapavesi M18 10 km (V) 1. P14 4,2 km (P) 1. Jouni Komu 21.01 2. Joel Ikonen Ilomantsin Urheilijat +0:37,6 4. (KT) Viime viikonlopun tuloksia Kuhmo 15 km (V) 1. Jere Heinonen 11.35 2
782 100 Tuomo Ilvesvuori KODINKONEHUOLTO TOIVANEN KY • Kylmäkoneet • Kodinkoneet • Sähkölaitteet • Huoltoja varaosapalvelu Susitie 5 Puh. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2017 — N:o 1 14 Keskiviikko tammikuun 4. 040-705 3738, Asematie 1 Fysiot erapia Ulla Kerän en Toipilaspolku 8, 86800 Pyhäsalmi, p. • vaihtolavapalvelu • talousveden ajo • Hiab-työt ja kuljetukset • koneen ym. 040 7439 816 Puh. 040 544 6338 • fysikaaliset hoidot • hieronnat • veteraanikuntoutukset Fysioterapeutti Ulla Keränen p. 08 780 090 040 700 0090 Tenhusen maansiirto ja kuljetus Oy Puh. 0400 581 315 HIEKKAJA SORATOIMITUKSET, MURSKEET, SEPELIT 040 719 5931 040 734 6186 08 780 102 Pyhäsalmen Asematie 2, puh. 08-780 980 Fysioterapeutit Minna Korkiakoski ja Viivi Eksymä Kuntohoitaja, lymfaterapeutti, ravintovalmentaja Marjut Ruotanen • Kuntosali • Spinning • Kuntosalivalmennus • Ravintovalmennus • Fysioterapia • Lymfaterapia • Hieronnat • Akupunktio • Kinesioteippaus www.pyhasalmenfysio-sport.com Avoinna ma-pe 9.30-16.00, tai sop. 9-18 Tmi Soili Riihijärvi lh, jalkojenhoidon at p. 08-782 111, 040 556 1316 Oy • fysioterapia • lymfaterapia • akupunktio • veteraanikuntoutus • hieronnat • MDT-terapia • kinesioteipp. 0500 6425 17 YLIVIESKAN OIKEUSAPUTOIMISTO Toimipaikat Ylivieskassa ja Haapajärvellä Vastaanotto sopimuksen mukaan myös Pyhäjärvellä Ajanvaraus: 029 56 61300 Sähköinen asiointi: http://www.oikeus.fi/oikeusapu/fi/ Niilontie 9, Pyhäsalmi p. 08-780062 Avoinna ark. 044 7522 172 Ollintie 2, Pyhäsalmi Avoinna sopimuksen (ajanvarauksen) mukaan ma-la. 0600-30077 Kelan tilaus 0100 86 500 1,16€+pvm p.0500-587 997 Juha Laitila • Roskalavat + tyhjennykset • Likakaivot / muut imuautotyöt • Autojen ja koneiden kuljetukset sekä muut lavettikuljetukset • Kaivinkone ja maanrakennustyöt 0400-833 192 / Jani 040-736 0192 / Ari KOLARITYÖ MH Ky • vahinkotarkastus ja kolarikorjaukset • autojen ilmastointilaitehuollot • ohjauskulmien tarkastus ja säätötyöt • vikakoodien poistot • pakoputkien vaihdot ja korjaus Laitisentie 1, 86800 Pyhäsalmi Markku Hellén 040 533 6923 SILMÄLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO Kello-Optiikka P Suhonen Ky Ollintie 13, 86800 Pyhäsalmi. 08780 209 Sähköasennus Risto Laitila p. Sähköja automaatiosuunnittelu ja -urakointi Yksityinen KIURUVEDEN AUTOKATSASTUS Valtakatu 3 b 74700 Kiuruvesi Puh. 0208--380 808, 0400-382 272, 040-511 8687 Ilmalämpöpumput, ilmastointilaitteet PYHÄSALMEN JÄTEKULJETUS K. 040-589 5029 sähköposti: esko.kekkonen@eksahko.. Ajanvaraus p. 0400-513 608, • lika ja viemärikaivojen tyhj. 040 776 7578 Sirpa Tikka KODINKONE-JA KYLMÄKONEHUOLTO Pauli Jussila, Kellopolku 3, Pyhäsalmi ILMALÄMPÖPUMPUT & ILMAJÄÄHDYTTIMET Mitsubishi, Panasonic, Sharp, Gree ja Argo valtuutettu -huolto Myynti, asennus ja huolto p. Saastamoinen P. päivä 4 HAMMASLÄÄKÄRIT Jukka Tikanmäki ja Ajanvaraus puh. Ollintie 11, Pyhäsalmi , p. autojen hinaukset Myös viikonloppuisin • Pyörätuolija paarikuljetukset • Taksi • 5 54-paikkaiset autot www.tenhuset.fi Tenhusen Liikenne Oy Puh. mukaan. Pottuvarvas Asiantuntevaa lakipalvelua • perheja perintöasiat • kauppakirjojen laadinnat • kaupanvahvistukset • lainhuutoja kiinnitystoimeksiannot Haapajärvi: lakiasiantuntija Sari Kaattari 010 257 6532 Haapavesi: pankkilakimies Anneli Aatamila 010 257 6533 ja hallintoja lakiasiainjohtaja Päivi Ruotoistenmäki 010 257 6524 Kärsämäki: pankkilakimies Anneli Aatamila 010 257 6533 Pyhäjärvi: notariaattipäällikkö Rauno Rasinkangas 010 257 6522 ja hallintoja lakiasiainjohtaja Päivi Ruotoistenmäki 010 257 6524 Koko kehon vyöhyketerapia vauvasta vaariin, Jokikyläntie 555 P. kuljetukset • kolariym. Fysioja lymfaterapeutti: Pia Isokoski Fysioterapeutit Anne Kumpulainen ja Anni Leskinen www.pyhasalmenfhlkuntopiste.fi Pirkko Ruotsalainen JALKATERAPEUTTI JALKATERAPEUTTI • jalkojen hoidot • yksilölliset tukipohjalliset Vanha Pyhäjärventie 5 Ajanvaraus p. 040-5498250 • kotien viikkoja suursiivoukset • toimistoja yrityssiivoukset • rakennusja loppusiivoukset • ikkunoiden pesut ja lattioiden vahaukset Koulutettu hieroja RAUNO KANGASHARJU Vanha Pyhäjärventie 5 P. 040-588 5704 Parhaat palvelut Autojen ja traktoreitten varaosat ja tarvikkeet Pyhäsalmen Autoja traktorihuolto Pyhäsalmi p. 017-754 707 T:mi Jaakko Majava, p. 0400 681 962 040 772 0231 ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi www.pyhajarvensanomat.fi Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi. 0440991443 Kaikki kodin remontit kosteat tilat muista kotitalousvähennys Erikoishammasteknikko Jorma Pekkala, Ollintie 25, Pyhäsalmi HAMMASPROTEESIT P. 040 500 3616 KAIKKI RENGASALAN TYÖT Asematie 2 PYHÄSALMI p.040-576 3566 koulutettu hieroja urheiluhieroja JOHANNAN LIIKUNTA ja LIHASHUOLTO Ollintie 9, p. 0400 385 888 www.ilmalampojussila.fi Laguksentie 1, p. 782 100 Myös särkypotilaat HAMPAANKOLO KY PYHÄSALMEN HAMMASHOITOLA LAGUKSENTIE 4, PUH. 08-780 370 Nestehuoltamopalvelut, monipuolinen huoltokorjaamo varustettuna nykyaikaisin testauslaittein Puh. 040 544 6328 puhelun hinta 1,16 € / min + 0,50 € PAARIKULJETUKSET TAKSIASEMA P. 040-8479 466 Löytyy Facebookista nimellä Pyhäjärvi palvelee Ollintie 12 L 7 0400 548 638 Fysioterapeutit Kauko Tikkanen ja Laura Turunen • Fysioterapia • Hieronnat • Veteraanikuntoutukset • Bemer-verisuoniterapia • Treeniresepti • IceBug -nastakengät PYHÄSALMI Mustaparrantie 1, ma-pe 9-17, la 10-14 Puh. 08780 152 Juha Kuosmanen 0400 453 700 Juha Niiranen 040 195 1969 KONEURAKOINTI OSMO KAURANEN Ky Tiehöylätyöt Kaivuja nostotyöt Tikkalantie 13, Pyhäsalmi p
ke 29.3. Tiedustelut: Jani Komulainen 044 445 7904 Tervetuloa mukaan Suomen suurimpaan Leijona-joukkueeseen! Instagramissa! Pyhäjärvisten hiihtokalenteri / talvi 2017 Viikko 1 pe 6.1. Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi, avoinna arkisin 9-13 LIITY JÄSENEKSI POHTIIN Vuosimaksut: Aikuinen 10 €, alle 12-vuotias 5 €, ainaisjäsen 118 €. Mika Myllylän hiihdot V Haapajärvi 21.2.-5.3. alv:n): 10 sanaa 12,00 euroa, 10 20 sanaa 15,00 euroa 20-30 sanaa 20,00 euroa, seuraavat 10 sanaa / 5 euroa. Talvi-ikärit, 3/1 (palkintojen jako) P Honkavuori la 28.1. Tervetuloa kannustamaan! YLEISÖLUISTELU INMET-AREENALLA SUNNUNTAINA 08.01.2017 klo: 13.30-14.45. Talvi-ikärit, 2/1 V Honkavuori la-su 21.-22.1. Pitovoiteen poisto 5 €. Puh:0504919867 Myydään siisti kerrostalokaksio 49m2 Tunturitiellä. Lisätietoja p. Lamminaho V Ota yhteyttä toimitukseemme: 040 7366 098 toimitus@pyhajarvensanomat.fi www.pyhajarvensanomat.fi /juttuvinkki Nappasitko hienon kuvan tai onko mielessä juttuideoita. ja siellä valitse ylävalikosta LAJIT ja sen jälkeen HIIHTO. 0440 609511 Sähköongelmissa soita 24/7 Marko Kinnunen marko_kinnunen@outlook.com Sähköasennukset Valvontakamerat Fidelix kiinteistöautomaatio 045 1367830 MJK -S ÄHKÖAPU Tilaaja! Oletko muuttamassa tai muuttanut. Pmja Kp-cup / normaalimatkat V Haapajärvi su 29.1. Siellä on linkki jonka kautta varatuista lipuista palautuu osa Pyhäjärven Pohdin nuorten hiihdon tukemiseen. Lapsi-vanhempi luistelussa opitaan luistelun alkeet turvallisesti oman vanhemman kanssa. Pmja Kp-cup / pitkät matkat V Kalajoki su 8.1. Jousiammuntaa Pohdin talolla keskiviikkoisin klo 16-20. Kevätkauden ensimmäinen harjoituskerta on sunnuntaina 8.1.2017 klo 15.00-16.15. Mukaan voi toki tulla vaikka täydessä pelivarustuksessa, jos sellainen tässä vaiheessa jo löytyy. Tervetuloa kaikki maanvuokraajat, seuran jäsenet, kyläläiset ja naapuriseurojen edustajat perheineen HIRVIROKALLE Pe 6.1.2017. 044 585 5848. 040 522 1157 Omakotitalot Maatilat Yksityiset Yritykset SÄHKÖASENNUKSET AMMATTITAIDOLLA SÄHKÖ J. Jatkossa vuoron alkamisaika on aina hyvä tarkistaa Inmet-Areenan kotisivuilta www.inmetareena. Hopeasomman loppukilpailu Lempäälä la 18.2. Lapsen luistelun kehityttyä hän voi siirtyä varsinaiseen Leijona-kiekkokouluryhmään. Ilmoittautuminen tapahtuu paikan päällä. Suomen Cup & SM-hiihdot / yleinen Ylitornio Kylä-cup 1. p. Maakuntaviesti P/V Veteli su 8.1. SM-hiihdot / nuoret Äänekoski Viikko 4 to 26.1. . Puh:0504919867 Pyhäsalmesta Susitieltä Siperian Husky(?) Löytöeläinkoti p. 040183840 Myydään siisti kerrostalokaksio 49m2 Tunturitiellä. Talvi-ikärit, 3/2 (palkintojen jako) V Honkavuori pe-su 17.-19.2. 0400 388 335 POHDIN LEIJONA-KIEKKOKOULU TIEDOTTAA Pyhäjärven Pohdin Leijona-kiekkokoulun syyskauden viimeistä harjoituskertaa vietetään pikkujoulun merkeissä Inmet-Areenalla sunnuntaina 11.12.2016 klo 15.00-16.15. Pohdin Leijona-kiekkokoulu on maksuton ja se sisältää pelipassin (=vakuutuksen) sekä kymmenen harjoituskertaa kevätkaudella. kohdasta Jäävuorolista. Pohdin Leijona-kiekkokoulun yhteydessä toimii myös lapsi-vanhempi luistelu. Rannankylä P 4. la 18.2. päivä 15 PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2017 N:o 1 Halutaan vuokrata Myydään Myydään Löydetty JÄTÄ ILMOITUS: 040 7720231 ilmoitukset@ pyhajarvensanomat.fi LUKIJAN RIVIT Ilmoituspalsta yksityisille ja yhdistyksille Hinnat (sis. Kylienvälinen viesti V Honkavuori la-su 8.-9.4. Kylä-cup P Hiidenkylä Viikko 11 ti-ke 14.-15.3. Ilmoita uusi osoitteesi myös meille! 040 772 0231 ilmoitukset@pyhajarvensanomat.. PMja Kp-cup / viestit P/V Alavieska Viikko 5 to 2.2. Maksa seuraaville pankkitileille: Pohdin toimisto on avoinna joka kuukauden ensimmäinen ja kolmas maanantai klo 15-17 Lasten painiharjoitukset alkavat myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. Kevätkauden harjoitukset käynnistyvät puolestaan sunnuntaina 08.01.2017. Koululaisten maakuntaviesti P Kannus la-su 18.-19.3. Koulujenvälisten hiihtojen varapäivä la 4.3. Niinimäki P 2. Kylä-cup V Ruotanen pe-su 3.-5.2. SM-hiihdot / nuoret Rovaniemi su 19.3. SUKSIEN VOITELU Perusvaha + uorivaha + tarvittaessa pitovoitelu 15 €. Kahvio avoinna. , toimisto Pohdin urheilutalolla (käynti takakautta). Toivotamme kaikki tervetulleiksi jäälle pitämään hauskaa! Luvassa lisäksi pientä tarjoilua ja kenties Joulupukkikin piipahtaa vierailulla. Alkuun varustukseksi riittää luistimet (myös taitoluistimet käyvät), kypärä (pyöräilykypäräkin käy), maila (mailan pituuden yleismitta: luistimet jalassa leukaan saakka) ja hanskat (toppahanskatkin käyvät). klo: 14.45 Pronssiottelu klo: 15.20 Loppuottelu LAUANTAINA 07.01.2017 klo: 11.00 PyPo E06 – Hermes (Kokkola) klo: 13.00 PyPo E05 – Hermes (Kokkola) Vapaa pääsy. Hippohiihdot P Honkavuori Viikko 13 ke 29.3. Kylä-cup P Niinimäki la-su 14.-15.1. Nivalan hiihdot P Nivala Viikko 10 la 11.3. su 4.2. OP FI26 5375 0320 0288 10 SP FI12 4600 1840 0065 00 NOR FI52 1227 3000 2012 35 Varapuheenjohtaja Pauli Pesonen p. Pieni lämmin varasto tai autotalli p. la 14.1. su 12.3. Hirvenhiihdot P Niinimäki Viikko 2 to 12.1. Talvi-ikärit, 1/1 P Honkavuori la 14.1. Vuoron alkamisaika on aina hyvä tarkistaa Inmet-Areenan kotisivuilta www.inmetareena. Hiidenkylä P 5. SM-hiihdot / yleinen Kontiolahti Viikko 14 ke 5.4. Puheenjohtaja Reijo Pennanen p. Tervetuloa! MAKSUTON POHDIN LEIJONA-KIEKKOKOULU TYTÖILLE JA POJILLE JATKUU Pyhäjärven Pohdin Leijona-kiekkokoulu on tarkoitettu pääsääntöisesti alle 8-vuotiaille pojille sekä kaikenikäisille tytöille. Mene osoitteeseen www.pyhajarvenpohti. PAKANEN sjpakanen@gmail.com, Pyhäsalmi, p. Eritellyt alueet mailallisille ja mailattomille. Varaa lippusi SAMAAN HINTAAN KUN MUUALTAKIN Pohdin kotisivujen kautta. SM-hiihdot Keuruu Viikko 6 to 9.2. KLL Vierumäki su 12.3. Kiitos tuestasi JÄÄKIEKKOA INMET-AREENALLA PERJANTAINA 06.01.2017 KinkutBois -harrastekiekkoturnaus klo: 10.00 Willisiat – Tsempparit (Viitasaari) klo: 10.45 PPPC – Nitrokiekko (Pihtipudas) klo: 11.20 Tsempparit – Vuottolahden Vauhti (Otanmäki) klo: 12.05 Nitrokiekko – MilkyWay (Haapavesi) klo: 12.40 Vuottolahden Vauhti – Willisiat klo: 13.25 MilkyWay – PPPC klo: 14.00 Sijoitukset 5.-6. SM-hiihdot / veteraanit Tampere la 11.2. Pohdin Leijona-kiekkokoulu kokoontuu harjoittelemaan sunnuntaisin. Yleisöluistelu 2e/henkilö. 040 522 1157 Halutaan vuokrata ok talo tai kolmio pyhäsalmesta. Kp-cup / yhteislähtö P Kokkola Viikko 7 to 16.2. Suomen suurin Leijona-joukkue toivottaa kaikille rauhaisaa Joulun odotusta! Oletko lähdössä katsomaan Lahden MM hiihtoja 2017. klo 13-16 Komun asemalle Komun Erä y:n hi vijaos Haemme toimittajaa. Suomen Cup Jämi Viikko 3 to 19.1. Katso ilmoitus sivulta 7.. Helenan hiihto V Pyhäsalmi Viikko 12 to 23.3. Talvi-ikärit, 1/2 V Honkavuori su 5.2. SM-viestit / nuoret Vierumäki su 12.3. LAHDEN MM-HIIHDOT Viikko 9 to 2.3. Keskiviikko tammikuun 4. Painiharjoitukset jatkuvat ma 9.1.2017 klo 18 Tervetuloa! pohti@pyhajarvi. Kylä-cup V Honkavuori pe-su 31.3.-2.4. Ruotanen V 3. Talvi-ikärit, 2/2 P Honkavuori pe-su 10.-12.2. 040 146 0950. Koulujenväliset hiihdot P Honkavuori su 26.2. Pmja Kp-cup / sprintti P Reisjärvi su 12.2. Kylä-cup P Rannankylä Viikko 8 to 23.2. Eläkeliiton mestaruushiihdot P/V Honkavuori to 16.3
(V). klo 18 LA 7.1. päivä www.pyhajarvensanomat.fi Teollisuustie 7 P. (Huom pvä) Eläkeliiton Pyhäjärven yhdistys ry. 044-5000137 , 50 varattua paikkaa täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Keilailupiiri torstaisin klo 14-15 ja 5-16 keilahallilla Senioritanssipiiri käynnistyy tiistaina 10.1 klo 15.30 Asematie 4, nuorisotilat Muistipiiri jatkuu 10.1. Ei pelata loppiaisena 6.1. tanssit ) PUHEENJOHTAJA Tiedottaminen PUHEENJOHTAJA Muut hallituksen jäsenet TOIVO HUHMARNIEMI, SEIJA LUTTINEN,KAUKO AHOLA, MIRJA HALKOSALMI, ANTERO KITTILÄ SAKARI TUORINIEMI, PAULI SUTINEN Toimintamme jatkuu entistä pirteämmin nuokkarilla Aloitamme biljardilla 5.1 klo 9.0011.00 Johtokunta kokoontuu klo 10.00 Kahvitellaan jos joku ehtii keittää. Ilmoittautumiset 27.1 mennessä Leena Manniselle puh. 0400 945 544 MYKYROKKAA TORSTAISIN klo 9-14, astioihin ja lounaalla Kotileipomuksia SF Caravan alue 2-3 hh:n aamiaismajoitus Ateria ja juhlapalvelu Porukkalenkit lähtevät liikkeelle jälleen ti 10.1. tarmo.lipsonen@windowslive.com, tai p.040 548 6527 Suksien pitovoitelupalvelu tarvittaessa. Katso ilmoitus sivulta 7. biljardi, alkaa 12.1. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2017 — N:o 1 16 Keskiviikko tammikuun 4. Järj.Pyhäjärven Pohti ry Tervetuloa! Meidät löydät myös Facebookista; Pyhäjärven Pohti Bingo BINGO Pyhäsalmen Urheilutalolla su 08.01.2017 klo 18 Palkinnot:9x20,9X40,9x60,2x100 ja2x160€ Irtolehti: 890€ pr 46 Kirjat:10,14 ja 19€ irtolehti:3,50€ Liput 9 eur. klo 12.00 Rautatieasemalta. Yhdistyksen kotisivut: elakeliitto. juhlani juhlittuani kiitän lämpimästi Pyhäjärven seurakuntaa ja sen kaikkia lähetystyöihmisiä, jotka huolehtivat tarjoilusta, sekä Pyhäsalmen laulumiehiä säestäjineen sekä Pyhäjärven Sanomia hyvästä konserttiselostuksesta sekä salaista mesenaattia joka sponsoroi konsertin. Tervetuloa mukaan! Pohdin hiihtojaosto, Lamminahon Ahto ja Kaupungin Liikuntatoimi Lasten TALVI-IKÄRIT Honkavuorella 1. Suorittakaa maksu 153 euroa 12.1 mennessä Eläkeliiton Pyhäjärven yhdistyksen tilille FI21 5375 0350 1503 10. Erikoisen iloinen olin yleisön runsaudesta ja siitä miten monet tuntemattomatkin halusivat henkilökohtaisesti onnitella minua. klo 9.00 Jäsenmaksuja keräämme 12.1 ja 19.1, jäsenmaksu 16 euroa, mielellään TASARAHA Martti kertoo matkasuunnitelmista, mahdollisesti puheenjohtajan vartin saarna ja jäsenille aloitelaatikko mielipiteitänne ja toivomuksianne varten. ( Martti ) Kerhon toiminta mm. ” Onnentoivotuksen tuomme Pyhäjärven huipulle, hanuristi-ystävälle seitkytvuotispäivänä, rumpalina annat tahdin, laulajana tangon mahdin, la, la, la...” Laulajat yllätitte minut. Elämäni (tähän mennessä) suurimmat juhlat toteutuivat. Ikäpoikien biljardikerho tiistaisin klo klo 8-11 sekä perjantaisin klo 10-14 Asematie 4, nuorisotilat. klo 17.00 Nuokkarilla. Seuraavat ikärit to 19.1. /pyhajarvi Haemme toimittajaa. Syyskokous 3.11.2016 päätti hallituksen kokoonpanosta ja järjestäytymiskokous 8.12.2016 työvaliokunnasta. KUULUTUS JÄTEMAKSUTAKSA VESTIA OY:n TOIMIALUEELLA Jokilaaksojen jätelautakunta on kokouksessaan 7.12.2016 § 29 hyväksynyt Vestia Oy:n toimialueen 16 kunnassa vuoden 2017 alusta voimaantulevan jätemaksutaksan. 044 7769 724 www.facebook.com/Pyhasalmen VpkElokuvat Varaukset/tiedustelut avoinna 1h ennen päivän esitystä Varatut liput lunastettava ½ h ennen esitystä KUUDES KERTA K16 1h48min / Nordisk ENS IILTA ! PE 6.1. Omaishoitajat Omaishoitajien virikeilta ti 17.1. >viralliset ilmoitukset. Lisätietoa: www.pohtiskiteam. Puheenjohtajana aloittaa 1.1. Arja Korisevan konsertti -lauluja ja ajatuksia elämästäYlivieskan kulttuurikeskus Akustiikassa lauantaina 18.2 klo 19.00. 2017 alkaen ARMAS NIEMI Varapuheenjohtaja ANTON TAPANINAHO Sihteeri HELMI TAPANINAHO Taloudenhoitaja LIISA LAPINKOSKI Jäsenasiat ANNA MARJONIEMI Matkavastaava MARTTI SAVOLAINEN Huvitilaisuudet ( esim. Hiisituvan kahvio palvelee. klo 20 SU 8.1. Sukulaiset, ystävät ja naapurit teitte päivästäni juhlan! Kaunis kiitos! Havukkamäen Urpo 70-v. Palotie 4-86800 Pyhäsalmi Elokuvien lipunmyynti p. klo 11 kuntosalilla, ohjaajana Marko Pehkonen Talvikauden taittajaisiin Rokualle 25.-27.1 ilmoittautuneet. osakilpailu torstaina 12.1. Ilmoittaudu mukaan to 5.1. mennessä, 044-445 7640. Matkan hinta, johon sisältyy pääsylippu, väliaikakahvit ja linja-autokyyti, on 40 euroa. Pääsylippu 15 €. JOKILAAKSOJEN JÄTELAUTAKUNTA. Jätemaksutaksapäätös valitusosoituksineen ja jätemaksutaksa ovat nähtävänä kaikissa lautakunnan toimialueen kunnissa 2.1.2017 – 31.1.2017 ja Ylivieskan kaupungin internetsivuilla www.ylivieska. Lähtö klo 7.00 Rautatieasemalta. Tervetuloa! Keski-Pohjanmaan maakuntaviesti Lähde mukaan Veteliin kannustamaan Pyhäjärvi mitaleille pe 6.1. klo 17 Käy tykkäämässä! löytyy Facebookista! Perinteinen hiihtotapa Kaikille osallistujille karkkipalkinto Hiihdetään kolmen osakilpailun sarja kahteen osakilpailuun osallistuneelle erikoispalkinto Pakkasraja -15C o lm. klo 18.30 Sarjat tytöille ja pojille alle 4-16 v. Aimojuhani Maksimainen Onnea Sanna! Leikkaa talteen Eläkeläiset ry Pyhäjärven eläkeläiset ry kiittää jokaista erikseen ja yhteisesti panoksestanne tapahtumien läpiviemisestä ja siitä vapaaehtoisesta työstä yhdistyksemme hyväksi.Toivotamme kaikille jäsenille ja mukana olleille HYVÄÄ JA ANTOISAA UUTTA VUOTTA