PÄIVÄ 2022 N:o 18 HINTA 3,00 € pyhajarvensanomat.fi 67. Yrittäjäkapulan koppasi kevään kiireisen rengassesongin keskeltä R-Power. 8–9. 15. 12–13. Pyhäjärvellä juhlittiin vapun alla erilaisin tapahtumin. Veteraanipäivän juhlassa kunnioitettiin mennyttä katsoen tulevaan, s. VUOSIKERTA. Perjantaina Salmen koulun pihassa iloittiin 5.–6.-luokkalaisten kevätriehassa värikkäissä naamiaisasuissa, herkutellen pikkuyrittäjien kojuilla sekä kamppaillen norsupallomestaruudesta. Kevätriehan tunnelmia s. 7. 8–11. Lisää s. Kevätriehassa Kevätriehassa remuttiin ja riemuittiin remuttiin ja riemuittiin KESKIVIIKKO TOUKOKUUN 4. Jopela treenasi muun muassa sähköautopalojen varalle. Kurkkaa koulutuspäivään s. Sonja Kähkönen Tero Syväniemi Sonja Kähkönen Jenni Kankaanpää Hyvää äitienpäivää kaikille äideille! s
Kaupungin teknisissä palveluissa työskentelevä Antti Taskinen kertoo, että tapahtumaa on toivottu muun muassa asukkaiden, yritysten sekä kaupungin eri toimielinten aloitteesta. – Kaikki yhteistyökumppanit lähtivät tosi hyvin mukaan, Taskinen kiittelee. Roskareippailussa kerätyistä pulloista ja tölkeistä saadut rahat tullaan lahjoittamaan myöhemmin sopivaksi katsottuun kohteeseen. Tapahtumassa on tarkoitus pistää ympäristöä kuntoon reippailun merkeissä ja siivota muun muassa etenevän kevään myötä lumien alta paljastuvat roskat. Myös kyliä haastetaan mukaan tapahtumaan. Siivousurakan päätteeksi jokaisen tulee palauttaa keräämänsä roskat kaupungintalon alapihalle. Kylät voivat kysyä tapahtumasta ja roskien toimittamisesta lisää kaupungilta Antti Taskiselta tai Johannan liikunta ja lihashuollon Johanna Ikoselta. – Tänä vuonna oli suuri tilaus tuolle tapahtumalle, koska aloitteita sen järjestämiseen tuli useilta tahoilta. Arvontaan liittyvät osallistujalistat tulee toimittaa Johannalle. TARKEMMAT TIEDOT tapahtumasta löydät ensiviikolla lehdestä numerosta 19. maanantaina. – Mennään periaatteessa huomattavasti "pintaa syvemmälle" tämän siistimisen kanssa, kun tehdään se yhdessä! KOKOONTUMINEN ROSKAREIPPAILU-TAPAHTUMAAN osallistumiseksi tapahtuu Johannan liikunta ja lihashuolto -liikkeen edustalla, missä jaetaan karttoja siivottavista alueista. Myös kylätoimikunnat ja kylät haastetaan mukaan tapahtumaan samana päivänä tai edes saman viikon aikana. Samassa paikassa paikalliset kauppiaat tarjoavat roskareippailijoille makkaraa ja mehua. Paikanpäältä löytyy myös roskapusseja, kertakäyttöhanskoja sekä joitain jätesäkkejä ja roskapiikkejä. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI järjestää yhteistyössä paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa Roskareippailu-tapahtuman parin viikon päästä maanantai-iltana 16.5. Tapahtuman järjestämisessä tausta-ajatuksena on myös kuntalaisten, yritysten, yhdistysten ja kyläyhteisöjen osallistaminen ja aktivointi yhteiskuntavastuun nimissä, ja tehdä yhdessä viihtyisämpi Pyhäjärvi. Pyhäjärven liikuntatoimi järjestää lisäksi ilmoittautuneiden osallistujien kesken arvonnan, jossa palkintona on 50 euron lahjakortti paikalliseen liikkeeseen. JENNI KANKAANPÄÄ Roskareippailu -tapahtumassa on tarkoitus pistää ympäristöä kuntoon reippailun merkeissä Kärsämäki Haapajärvi Pyhäjärvi Pihtipudas Kiuruvesi Kärsämäki Haapajärvi Pyhäjärvi Pihtipudas Kiuruvesi Pyhäjärvi Pyhäjärvi Pyhäjärvi Pyhäjärvi www.fmi.fi 4:44 21:43 4:41 21:46 Keskiviikko Torstai +4 +5 +4 +5 +6 +5 +7 +8 +8 +8 +7 +8 Perjantai 4:38 21:50 +12 Lauantai 4:34 21:53 +8 Sunnuntai 4:31 21:56 +8 Maanantai 4:28 21:59 +7 Mennään ”pintaa syvemmälle” siistimisen kanssa, kun tehdään se yhdessä! Pyhäjärvi tännään 2 2022 N:o 18 Keskiviikko toukokuun 4. päivä Nimmeensä juhlivat Sattaako vai paistaako?. Tänään Roosa, Rosa Torstaina Melissa Perjantaina Ylermi Lauantaina Helmi Sunnuntaina Heino, Äitienpäivä Maanantaina Timo Tiistaina Aino Kaupungilla roskareippaillaan Pyhäjärvellä liikutaan Roskareippailu-tapahtuman merkeissä 16.5
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta on Pohjois-Pohjanmaan kaikissa kunnissa yhteensä 9,8%. Avoimia työpaikkoja maaliskuussa 2022 oli 51, kun edeltävänä vuonna niitä oli 31 vähemmän, eli 20. Muistetaan hyvät tavat viestien kirjoittamisessakin. Muutosta edeltävään vuoteen -22%. Pyhäsalmesta pääsee Haapajärven ja Nivalan kautta Ylivieskaan kello 12:55 lähtevällä linja-autolla. JK Haastatteluissa selvitetään kaikkea sitä, mikä on opetuksen onnistumisen kannalta tärkeää. Tiedotteen mukaan haastattelut perusopetusikäisille tehdään valmiiksi toukokuun aikana. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta on 11,7 %. TIEDOTTEEN MUKAAN valmistavan opetuksen opetussuunnitelma on tulossa hyvinvointilautakunnan käsittelyyn 18.5.2022. PYHÄSALMEN JA Ylivieskan välille tulevat uudet linja-autovuorot liikennöivät kesäkuusta alkaen maanantaista perjantaihin myös loma-aikana. Opetusryhmä tai -ryhmät aloittavat elokuussa 2022. Työnhakijoita vähemmän ja avoimia työpaikkoja enemmän kuin edeltävänä vuonna ELY-KESKUKSEN TE-HALLINNON rekisteriin perustuvan työllisyyskatsauksen mukaan maaliskuussa 2022 Pyhäjärvellä oli 221 työtöntä työnhakijaa. Lipun hinta perustuu matkan pituuteen JK 100 % Ei Kyllä V iikon 17 kyssä ri Oletko jo aloittanut kevätsiivoukset. KOKO POHJOIS-POHJANMAALLA työttömiä työnhakijoita oli vuonna maaliskuussa 2022 18 522. VAIKKA ELY-KESKUKSEN tiedotteesta selviää, että uudet vuorot helpottavat lähinnä Nivalan ja Ylivieskan välistä työmatkaliikennettä, uudet vuorot palvelevat tiedotteen mukaan työmatkaliikenteen lisäksi asiointia ja liityntäyhteyksiä junaliikenteeseen. Näiden lisäksi Ylivieskasta lähtee Vuoroja Nivalaan myös kello 7:25, 15:35 ja 17:00, ja takaisin kello 6:50, 8:05 ja 16:15. Viime vuonna luku oli 23 678. Muutos edeltävään vuoteen on 155%. Ylivieskasta Nivalan ja Haapajärven kautta Pyhäsalmeen taas pääsee kello 10:40. Pyhäsalmi-Ylivieska-välille lisää linjaautovuoroja kesäkuussa Ukrainalaislasten opetusjärjestelyjä kartoitetaan Pyhäjärven kaupunki kertoo tiedotteessaan, että se kartoittaa parhaillaan ukrainalaisten perusopetusikäisten opetusjärjestelyjä. Toimituksella on oikeus lyhentää tai jättää julkaisematta viestejä. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI kartoittaa tällä hetkellä ukrainalaislasten opetusjärjestelyjä. Varaa tilasi kesälehteen nyt! ilmoitukset@ pyhajarvensanomat.. – Haastatteluissa selvitetään lähtötietoja ja kaikkea sitä, mikä on opetuksen onnistumisen kannalta tärkeää tietää. Näin vastasitte: Vastaa viikon kysymykseen verkossa pyhajarvensanomat.fi Viikon kyssäri on gallup-tyyppinen viikottain vaihtuva kysymys, jonka vastaus julkaistaan aina seuraavan viikon lehdessä. Erityisen tärkeitä haastattelut ovat nyt, kun emme saa vastaanottokeskuksista relevanttia tietoa kovin hyvin, kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi kertoo haastatteluista. Opetushallituksen vuonna 2017 julkaisemassa esitteessä kerrotaan, perusopetukseen valmistava opetus on esija peruskouluikäisille maahanmuuttajataustaisille nuorille tarkoitettua koulutusta. ilmestyy 8.6. Avoimia työpaikkoja koko Pohjois-Pohjanamaalla oli maaliskuussa 2022 10613, kun edeltävänä vuonna niitä oli 6 6333. Ely-keskus tiedottaa, että se lisää linja-autovuoroja kesäkuusta alkaen Pyhäsalmen ja Ylivieskan väliselle osuudelle. JK Pyhäsalmen ja Ylivieskan välille tulee uusia linja-autovuoroja. Avoimien työpaikkojen määrä on kasvanut 60%. Opetuksen keskiössä on kielellisten taitojen kehittäminen sekä valmiuksien antaminen, jotta nuori voi siirtyä esitai perusopetukseen. ilmestyy 8.6. päivä Pyhäjärven Sanomat löydät netistä osoitteesta: pyhajarvensanomat.fi Tule seuraamaan aktiivisia somekanaviamme: Facebook-, Instagramja YouTube-palveluissa.. 040 772 0231 /Minna Kesä Kesä 2022 2022 3 2022 N:o 18 Keskiviikko toukokuun 4. Opetukseen voivat osallistua maahanmuuttajat sekä Suomessa syntyneet maahanmuuttajataustaiset lapset ja nuoret, joilla ei ole vielä tarpeeksi hyvää kielellistä valmiutta osallistua esitai perusopetukseen. UUSISSA VUOROISSA otetaan käyttöön säännöllisiä matkustajia varten sarjalippu, joka kelpaa koulupäivinä ajettavissa vuoroissa. Kyselyyn vastaajat voivat antaa myös kynän sauhuta kommentoimalla aihetta Sana on vappaa -kohtaan. Muutosta parempaan suuntaan on 52 henkilön verran, sillä viime vuoden maaliskuussa työttömien työnhakijoiden määrä oli 273
Hankkeessa käytetään Pohjois-Suomessa kehitettyä edistyksellistä mittaustekniikkaa, jolloin myös osallistuvat yritykset tulevat mukaan toimintaan. Tätä mieltä ovat Oulun yliopiston rehtori Lauri Lajunen (oikealla), professori Pekka Tanskanen, kaivoksen geologi Timo Mäki ja kaupunginjohtaja Pasi Vallivaara. Talo myytävänä TÄLLÄ VIIKOLLA tiistaina 2.5. MAAILMAN LEHDISTÖNja sananvapauden päivänä kunnioitetaan lehdistönvapauden vuoksi tehtyjä uhrauksia ja muistutetaan valtaapitäviä heidän velvollisuudestaan kunnioittaa ja ylläpitää sananvapautta. Kaivos saattaa hyvinkin soveltua avaruudesta tulevan kosmisen säteilyn mittauskeskukseksi. Hanke käynnistyy alustavasti kesäkuussa, jolloin nimitetään tohtoritasoinen projektijohtaja. Kriisien keskellä tiedonvälityksen tulee olla turvattu, sillä lukijoiden tulee saada tietoa. TALO MYYTÄVÄNÄ Pyhäjärven pitäjässä O.l. vietetään kansainvälistä lehdistönja sananvapauden päivää. Saamme kuitenkin olla eri mieltä ja sanoa sen ääneen, kunhan perustelemme kantamme. VIIME KESKIVIIKKONA vietettiin kansallista veteraani päivää. OLEN JONNAN kanssa samoilla linjoilla. Sananvapauteen kuuluu kuitenkin myös vastuu, ja jokainen sanankäyttäjä vastaakin sanoistaan viime kädessä oikeudessa, jos sanoillaan rikkoo lakia. myoniteleskooppi siirretään kaivokseen. Luulen jonkinlaisen sisäänrakennetun yhteiskuntavastuun tunteen olevan syynä, miksi tälle alalle olen päätynyt. Kriisien keskellä journalismin merkitys korostuu. Asuinrakennuksessa 4 tulisijaa, hinta 95.000 markkaa. Pinta-ala 258 tynnyrinalaa, josta viljeltyä 24 tynnyrinalaa, viljelysmaat hyvät, metsää on, vesivoima lähellä pihaa, kartano tyydyttävä. (Jonnan puheen löydät kokonaisuudessaan digilehdestä.) Jonna kertoi myös puheessaan, että jokainen yhteiskunnan jäsen voi tehdä osansa kokonaisturvallisuuden eteen. Pienimuotoisen kaivokseen sijoitetun järjestelyn kustannusarvio on noin 2,7 miljoonaa markkaa. Kaupunginjohtaja Pasi Vallivaaran mukaan hankkeessa yhdistyvät monet alueellisesti tärkeät kehittämiskeinot. Hyvin lähellä meitä, Euroopassa, sotii yksi mies kaikkien muiden asioita, demokratiaa sekä sananja lehdistön vapautta vastaan. Hän on vastuussa mittauslaitteiston sijoittamisesta kaivokseen, kansainvälisen tiedehankkeen järjestelyistä ja projektin seuraavan vaiheen edistämisestä. Sijalta tippumisen syynä ovat ainakin Helsingin Sanomien toimittajien viime syksynä saamat syytteet sekä median lisääntyvä taloudellinen keskittyminen. Pienistä puroista kasvaa suuri joki, kun jokainen tekee osansa yhteiskuntamme ja sen turvallisuuden eteen. kauniilla paikalla lähellä maantietä 4 kilometriä rakenteella olevalta Pyhäjärven asemalta. 7.5.1997 Kosmisen säteilyn mittauskeskusta selvitetään EU-hankkeena Perinteinen vappumarssi kylän poikki MITTAAMISEEN JATKUU nyt Euroopan unionin päärahoituksella. Jonna kertoi puheessaan, että hänelle rauha ja se miten siihen on päästy, on hänelle mittaamattoman arvokas asia. Opetusministeriö on huhtikuun lopulla myöntänyt rahoituksen projektiin kansallista jatkotyötä varten vuoteen 1999 asti. Samaisessa tiedotteessa kerrottiin, että Suomi putosi jo viidenneksi lehdistönvapaudessa, kun se on aiemmin pitänyt toista sijaa. päivä 2022 N:o 18 4. 1 kilometri Pyhäjärven rantaa. PERUSTUSLAIN TURVAAMA sananvapaus kuuluu kaikille. UUTISMEDIAN LIITTO tiivisti työmme hyvin: ”Me puolustamme sananvapautta, ja sananvapaus puolustaa meitä.” Saamme olla eri mieltä ja sanoa sen Keskiviikko toukokuun 4. Kuvan rivistöt kaartavat aseman tieltä Ollintielle matkan päänä Urheilutalo ja oma vappujuhla siellä. MEILLÄ ON sananvapauden kannalta hyvä tilanne, vaikkakin Toimittajat ilman rajoja -järjestö varoittikin tiedotteessaan tiistaiaamuna lehdistön polarisoitumisen aiheuttamista uhista. Hän kertoi, että kunnioitus sotiemme veteraaneja kohtaan näkyy hänen valitsemallaan urallaan opiskellessaan muun muassa turvallisuutta ja strategista analyysiä Venäjän ja itäisen Euroopan asiantuntijaopintojen lisäksi. Lähemmin metsänhoitaja ANTTI HAVO, Pielavesi. NYT KÄYNNISTYVÄSSÄ vaiheessa Oulun yliopistossa kehitetty mittauslaitteisto ns. Päivä ei ole minulle pelkästään työni puolesta tärkeä, vaan myös henkilökohtaisten syiden tai arvojeni takia. Että tietoa saisi vain ja ainoastaan valtion omien kanavien kautta, eikä kukaan voisi kyseenalaistaa. Talon saa ostaja haltuunsa kaikkine etuineen heti. Hankkeen vastuullisena toteuttajana on Oulun yliopiston fysiikan tieteiden laitos. Päivä kunnioittaa sotiemme veteraaneja, mutta sitä vietetään ennen kaikkea rauhan takia. 4.5.1972 Savon Sanomat 25.4.1922 Komeasti hulmahtelivat valtakunnan ja järjestöliput työväen suorittaessa vappuna perinteisen marssinsa halki kylän. – EU:n kuutostukialueella olevalle Pyhäjärvelle sovelletaan Oulun yliopiston osaamista. Tuntuu absurdilta ajatellakaan, että meillä Suomessa voisi olla vastaava tilanne, jossa valtio hiljentää kaikki riippumattomat mediat. Koen tekeväni nyt arvokasta ja merkityksellistä työtä journalismin parissa ja olen mieluummin vallan vahtikoirana kuin vallassa vahdittavana. Veteraanipäivänä vietetyssä juhlassa puheen monien muiden lisäksi piti Jonna Niskanen
Marjolle pojan perhekotiin Marjolle pojan perhekotiin sijoitus ei ole enää mörkö sijoitus ei ole enää mörkö Marjo Lehtomäki on kymmenen vuotta täyttävän Juhanin yksinhuoltaja. Nyt Marjo on työskennellyt jo 12 vuotta K-Marketissa, mutta työkokemusta on tullut plakkariin myös Lähin Pizzasta, ABC:lta ja kaivoksen ruokalasta. KOULUSTA SOITETAAN taas, sillä Juhani on lähtenyt välitunnilta omille teilleen. Nuilta reissuilta muistuvat kirkkaasti mieleen mökkeilyt, eläinpuistoissa vierailut sekä patikoinnit. Tänään kotona ei kuulu leikin äänet, sillä Juhani on vielä sijoituspaikassaan Haapajärvellä Kukkakehän perhekodissa. Omalla kylällä Marjolla oli muutamia läheisempiä ystäviä, joiden kanssa tuli vietettyä aikaa tiiviisti. YLÄASTEEN JÄLKEEN Marjo suuntasi ammattikouluun. – Istuttiin iltaa kavereiden kanssa niiden luona tai jossain Ruotasen kaukalolla olevalla kopilla. Äidinrakkaus voi olla myös luopumista – tällä kertaa se tarkoittaa yhteisestä ajasta luopumista, sillä lapsen tarpeet on laitettava kaiken muun edelle. Välitunnin valvoja saa tietää tästä muilta lapsilta. Ammattiin opiskelemisen jälkeen hän suuntasi työelämään. 5 2022 N:o 18 Keskiviikko toukokuun 4. Marjon työpäivä keskeytyy jälleen, sillä jonkunhan on lapsi tavoitettava. Vuosia kestänyt prosessi vei äidinkin voimat. päivä Mitä kuuluu ?. Nelihenkinen perhe asui ensimmäiset vuotensa ”Inkkarikylässä” Mäntypolulla, sitten Ruotasella. Sijoitus oli raskas päätös, ja kyllä sitä on monet yöt itketty. Kommelluksiltakaan ei säästytty. – Milloin oltiin missäkin tienposkessa, kun autot reistaili, hän naurahtaa. Marjo Lehtomäki syntyi vuonna 1990 perheeseen, johon kuului äidin ja isän lisäksi isoveli. En voisi elää ilman poikaa, perhettä ja ystäviä. Tuolloin ammatillista koulutusta järjestettiin vielä Pyhäjärvellä, joten se tuntui olevan Marjolle omin vaihtoehto. Nimi: Marjo Lehtomäki Ikä: 31 Ammatti: Myyjä Perhe: Yksinhuoltaja Juhani-pojalle Harrastukset: Lenkkeily Ensimmäiseksi, kun aamulla herään, puen vaatteet. Kukaan ei ole lähtenyt perään, eikä kukaan tiedä, mihin Juhanilla on ollut matka. Jatkuu seuraavalla sivulla a Marjo Lehtomäen Juhani-poika on ollut avohuollon sijoituksessa nyt muutaman kuukauden. – Kävin cateringpuolen ja palveluvastaavaksi. Onneksi työnantaja ymmärtää jälleen. Pyhäjärvellä parasta on lämminhenkisyys. Lapsuudesta ja nuoruudesta Marjo muistelee lämmöllä perheen kanssa tehtyjä pohjoisen reissuja
– Sitten yritettiin, että olisi joku taho kerran viikossa hakenut Juhanin koulusta, mutta se loppui ennen kuin ehti alkaakaan, sillä tämä avustaja ei ehtinytkään. Marjo kertoo, että iltapäivät olivat Juhanille hankalampia, ja kuormitusta koitettiinkin helpottaa lyhyemmillä koulupäivillä. SyArvaamattomuus, myrkyllinen savukaasu, evakuointi, jäähdytys Jokilaaksojen pelastuslaitoksen vakinainen henkilöstö kokoontui koulutuspäiville, joiden teemana oli muun muassa potilaan siirrot ja irrotukset, toiminnan turvaaminen sekä sähköautopalot. huhtikuuta Jokilaaksojen pelastuslaitoksen vakinaisen henkilöstön koulutuspäivät, joiden teemana oli potilaan nopeat siirrot, hätäsiirrot ja irrotukset, pelastushenkilöstön oman toiminnan turvaaminen sekä sähköautopalot. Tuulenkari toimi myös toisena kouluttajana koulutuspäivillä. JENNI KANKAANPÄÄ Jatkoa edelliseltä sivulta. – Nyt olen ollut jo useamman vuoden vakinaisena. Myös tukiperhettä kokeiltiin lyhyen hetken ajan ennen kuin Juhani lähti perhekotiin. – Se oli raskas päätös, ja kyllä sitä on monet yöt itketty. – Jos tuntee itsensä väsyneeksi, niin kannattaa hakea apua ajoissa – eikä niin kuin minä, että polttaa itsensä loppuun. MARJO TOIVOISI, että Pyhäjärvelläkin olisi samat mahdollisuudet turvata lapsen koulunkäynti, mitä Haapajärvellä. – Juhanilla tuntuu olevan nyt paljon kavereita ja harrastuksia. K-Market -ura alkoi työelämävalmennuksen kautta pätkäsopimuksilla. Koulussa käytös ja oppiminen on parantunut, ja numerot ovat lähteneet nousemaan, Marjo kertoo. Sitten oli kaikenlaisia ongelmatilanteita opettajien ja muiden lasten kanssa. Tuolloin tukena olivat toimintaterapia ja puheterapia. Aluksi Juhani ei olisi millään halunnut jäädä sijoituspaikkaansa, mutta nyt tuntuu ettei hän millään malttaisi lähteä minun mukaan. Prosessi on ollut vuosia kestävää väsytystaistelua. – Saliharrastus olisi tarkoitus aloittaa uudestaan ja kesällä tulee luonnossa liikuttua. Se on suuri stressi varsinkin silloin, kun lapsi karkaa koulusta, eikä kukaan tiedä missä hän on. Tulevana äitienpäivänä Juhani tulee taas kotiin. – Tehdään ruokaa, lenkkeillään ja kesäisin kalastetaan esimerkiksi. – Olisihan se hyvä, jos olisi jostain vertaistukea tällaisessa tilanteessa, ja että niihin ohjattaisiin. Keskiviikko toukokuun 4. Jouduin jo päiväkodistakin hakemaan häntä kesken kaiken pois, kun siellä ei pärjätty. Käydään mökillä ja etsitään uusia luontopolkuja, hän kertoo arjesta irtautumisestaan. päivä 2022 N:o 18. MARJO KERTOO, että tie on ollut pitkä ja kivinen, eikä hermoromahduksilta ole vältytty. Viime aikoina yhteydenotot koulusta olivat jo päivittäisiä. Sen hän kiri kiinni terapian avulla. Silti konkreettisen avun Marjo kokee saaneensa vasta nyt. – Siinä loppui varmasti viimeinen motivaatio niin lapselta kuin aikuiseltakin koulussa. – Omat vanhempani ratkaisivat asian, ja he hakivatkin Juhanin aina silloin koulusta, kun olin itse töissä. KYMMENEN VUOTTA sitten Marjosta tuli äiti. Muita haasteita oli keskittymisen vaikeus sekä hermostuneisuus. AVOHUOLLON SIJOITUKSESSA lapsi on väliaikaisesti sijoitettuna toiseen paikkaan. – Vaikka vanhemmuudessa tulee raskaita valintoja ja päätöksiä eteen, niin niistäkin pääsee kyllä yli. – Aamupäivän poika jaksoi koulussa, mutta sitten iltapäivästä keskittyminen jo loppui ja alkoivat haasteet. Syyksi ilmoitettiin käytös. – Kyllähän siitä ongelmia syntyi, kun itse olisi pitänyt käydä töissä. Eräjutut kuuluvat perheen arkeen. Niitä tehtiin siitäkin, jos Juhani ei suostunut verenpainemittaukseen. AAMUJA iltapäiväkerhoista ei ollut perheelle apua, sillä Juhania ei enää otettu niihin. – Erityislapsen vanhempana arki on hyvin tasaista sillä rutiinit ovat tärkeitä, hän kertoo. TULEVAA ÄITIENPÄIVÄÄ Marjo viettää Juhanin kanssa ainakin herkutellen. – Sosiaalitoimisto teki lopullisen päätöksen siitä, kun koululta tuli viikoittain kaikenlaista ja lastensuojeluilmoitukset olivat päivittäisiä. Marjon kotialbumi Erityislapsen vanhempana arki on hyvin tasaista, sillä rutiinit ovat tärkeitä. – Haluttiin päivittää päätoimiselle henkilöstölle uusinta tietoa. Juhanin kanssa Marjo touhuaa hyvin arkisia juttuja. Juhanista huomattiin jo päiväkoti-iässä, että hänellä on erityisiä tarpeita ja monet asiat aiheuttivat haasteita. 6 V iikon varrelta V iikon varrelta HAAPAJÄRVEN PALOASEMALLA pidettiin tiistaina ja keskiviikkona 19.–20. Joka tapauksessa Marjon elämä on rauhallista ja hyvin rutiineissa kiinni. VAPAA-AIKANAAN MARJO viettää aikaa lapsensa kanssa sekä yrittää nähdä perhettä ja kavereitaan. – Lisäksi yhteen aikaan jaoin viikonloppuisin mainoksia. Lopulta Marjokin uupui. Hän on ollut Juhanin yksinhuoltaja kahdeksan vuotta, eikä kuljettu polku ole ollut kaikkein helpoin. Kaikki tapahtuu vanhemman suostumuksella. Koulutuspäivän suunnittelusta sekä vetämisestä vastasi pyhäjärvinen palomies Tero Syväniemi tieliikennepelastamisen pääkouluttaja Ari Tuulenkarin siunauksella. Olin jo niin loppuun palanut, että pakko oli saada itsellekin aikaa ja sainkin sitten sairaslomaa – matkan varrella sairastuin itsekin lievään masennukseen. Jopelan vakinaisen henkilöstön koulutuksessa käytiin läpi muun muassa potilaan nopeita siirtoja, hätäsiirtoja sekä irrotuksia. Koulutuksen suunnittelija ja vetäjä Tero Syväniemen mukaan sähköautopalossa painopiste on sammuttamisen sijaan alueen evakuoinnissa. Luvassa on vierailua mummolassa ja yhdessäoloa perheen kanssa. Omasta kokemuksestaan viisastuneena Marjo suosittelee avun hakemista tarpeeksi ajoissa. MARJO KERTOO vaatineensa henkilökohtaista avustajaa Juhanille koko syksyn. Koulu ilmoitti, ettei Juhani voi tulla enää kouluun, sillä heillä ei ole resursseja järjestää opetusta. Myös vanhemman rooliin ja jaksamiseen hän toivoisi tukea. – Töissä joutui koko ajan olemaan puhelimen äärellä ja lähtemään kesken vuoron etsimään poikaa. – Lähdemme mummon luokse käymään, syödään kakkua ja tiedä vaikka lähdetään mönkijäajelulle. Kouluaikana vasta ruettiin tutkimaan ADHD:ta, ja tänä vuonna Juhani siirrettiin pienluokkaan. Juhani käy normaalisti koulua Haapajärvellä. – On myös enempi kuin todennäköistä, että tällekin kylälle vielä sähköautopalo sattuu niiden yleistyessä. – Juhani käy nyt muun muassa viikonloppuisin kotona, lisäksi käyn itse vierailemassa siellä aina, kun vain voin. – Juhanilla oli esimerkiksi puheenkehitys puolitoista vuotta ikätasoaan jäljessä. Apua löytyi osittain ja avustajaa tarjottiin aamun tunneille – Marjon mukaan Juhani tarvitsi avustajaa kuitenkin koko päiväksi. Monesta eri suunnasta on tullut henkilökuntaa töihin alueelle, niin arvelin, että olisi hyvä yhtenäistää toimintamalleja, käytäntöjä sekä tavoitteita, mitä jakaa sitten eteenpäin vapaapalokuntalaisille, Tero avaa. MUUTAMA KUUKAUSI sitten katkesi kamelin selkä. Hänellä on henkilökohtainen avustaja, joka on mukana koulussa koko päivän sekä vapaa-ajalla harrastuksissa. Koulutuspäiviä vakinaiselle henkilöstölle pelastuslaitoksessa pidetään mahdollisuuksien mukaan. Nyt tunnelin päässä näkyy jo kuitenkin valoa. Niinpä Juhani lähti Haapajärvelle avohuollon sijoitukseen. Marjo ajattelee, että ongelmat kasaantuivat vain lisää, kun apua ei tullut. Tulevaisuudessa arkeen saattaa kuitenkin olla tulossa muutos, sillä edessä voi olla muutto Haapajärvelle lähemmäs omaa poikaa. – Mutta se oli ainut vaihtoehto jo oman jaksamisenkin kannalta. – Jatkamme tätä järjestelyä nyt vielä kesän yli ja katsotaan, miten sujuu. Marjon kotialbumi Marjo kertoo, että Juhani on kova sienestämään hänen kanssaan. – Juhani on aina ollut sellainen, ettei hän viihdy isoissa joukoissa, vaan sitten herpaantuu
Punainen tarkoittaa välittömässä hengenvaarassa olevia, keltainen kiireellistä hoitoa tarvitsevia sekä vihreä käveleviä. Akustopalot voivat samalla lailla syttyä myös hybridiautoissa. Saattaisin jopa varoittaa, että kyseessä saattaa olla sähköautopalo. OMAN TOIMINNAN turvaamisen treenaaminen tuli ajankohtaiseksi muutosten työtä. – Meidän täytyy nykyään jokaista ajoneuvopaloa lähestyä sillä varauksella, että kyseessä voi olla sähköautopalo. Huomioitava on ensinnäkin soittoviive, hälytysviive, ajomatka kohteeseen sekä irrotus – siinä on jo aika hoppu. – Liikenteenohjaus ja tieliikenteen seassa toimiminen on yksi meidän vaarallisimmista työtehtävistämme tosiasiassa. Jos ollaan pohjavesialueella, myrkky päätyy pohjaveteen. – Puhutaan kenttätai primääritriagesta. Myös ensihoitosekä muut yksiköt sijoitetaan riittävän kauas sekä tuulen yläpuolelle. Suojayksikön ja onnettomuuspaikan välinen alue pidetään tyhjänä, jolloin mahdollisella törmäyshetkellä paikalla työskentelevä henkilöstö on turvassa. Sähköautopaloa voi olla hankala tunnistaa, eikä se välttämättä näy ulospäin millään tavalla. Taajama-alueella taas paloa on pakko yrittää jäähdyttää paikalleen, jolloin sammutusvesi päätyy kunnan viemäriverkostoon. – Punaisen irrotusnopeus on 5–10 minuuttia – mieluummin viisi – koska tällainen (suurienerginen traumapotilas) pitäisi saada tunnissa leikkaussaliin. Koulutuskäyttöön autot saadaan eri hajottamoilta, ja tällä kertaa koulutuksessa päästiin irrottamaan koulutukseen palkattuja täysi-ikäisiä vapaapalokunnan jäseniä. – Sähköautopalo kehittää oman hapen, mitä se tarvitsee palamiseen. SONJA KÄHKÖNEN ”Train as you fight”. Sähköautot yleistyvät koko ajan, joten se on vain ajan kysymys, hän toteaa. Kontissa se ei aiheuta enää vaaraa ja sammuu lopulta. POTILAAN SIIRROISSA Tero kertoo olevan kiireellisyysluokat, joiden mukaan pelastushenkilöstö määrittelee esimerkiksi kolariuhrin kohdatessa irrotusnopeuden. Pyhäjärveltä Ouluun pitää aika monen asian loksahtaa kohdalleen, että potilas on leikkauspöydällä tunnissa, hän ajattelee. päivä 2022 N:o 18. Koulutuspäivillä ei päästy kuitenkaan sammuttamaan oikeaa autopaloa. Palomies Tero Syväniemi vastasi koulutuspäivien suunnittelusta sekä vetämisestä. Tero Syväniemi Tero Syväniemi Keskiviikko toukokuun 4. Tero kertoo savukaasun imeytyvän ihonkin läpi, mutta sen hengittäminen on huomattavasti vaarallisempaa. – Omakin suoja on vähän erilainen. Punainen vaatii pikaista irrotusta. – Jos lähdetään sammuttamaan, niin kaikki käytetty sammutusvesi on sen jälkeen myrkkyä. – Nykyisin yksi sammutusauto on suojaamassa onnettomuuspaikkaa noin sadan metrin päässä. – Näihin suojayksiköihin on vuoden aikana jo tullut noin kymmenisen kolaria Suomessa, joten järjestely on saattanut pelastaa aika monta henkeä jo nyt, Tero ajattelee. Kun akusto saa tarpeeksi ison iskun, niin se varmasti hajoaa ja kun se hajoaa, alkaa terminen karkaaminen, jolloin se lopulta palaa. Jos sähköautopalo syttyisi Nelostiellä ja savu puhaltaisi Nelostien yli, löisi Syväniemi koko tien poikki. Akku on koteloitu niin hyvin, että me ei käytännössä päästä siihen vedellä käsiksi. – Kaikki koitetaan ja koitettiin tehdä periaatteella "train as you fight", eli mahdollisimman samat toiminnot ja realistiset tilanteet. Seuraava koulutus häämöttää toukokuussa Pyhäsalmen kaivoksessa. Nykyisin jokaiselle ajoneuvolle ja henkilöstölle löytyy oma paikkansa ryhmityksessä, mikä turvaa pelastushenkilöstöä entistä paremmin ja selkeämmin. – Sähköautoja on joutunut onnettomuuteen jo meidän alueellamme, mutta minun tietooni ei ainakaan ole tullut, että olisi palanut. Koulutuksen suunnittelija ja vetäjä Tero Syväniemen mukaan sähköautopalossa painopiste on sammuttamisen sijaan alueen evakuoinnissa. Hän kuitenkin huomauttaa, että jokaisella tienkäyttäjällä on auttamisvelvollisuus, jolloin mahdollista uhria tulee aina auttaa – oli kyseessä sähköautopalo tai ei. Meidän hommissamme ei paljoa auta käydä tilanteita vain luokassa läpi. Tunnusomaisia merkkejä akustopalolle ovat palomiehen kertoman mukaan voimakas puhaltava savu, aggressiivinen palo ja liekkien puskeminen ajoneuvon alta. Aikaisemmin onnettomuuspaikalle saapuessa pelastushenkilöstölle ei ole määritelty järjestystä, miten paikalle mennään tai asettaudutaan. PAINOPISTEEN SÄHKÖAUTOPALOSSA Tero kertoo olevan sammuttamisen sijaan alueen evakuoinnilla, jolloin alue eristetään, ettei sivulliset altistuisi savukaasuille. Savusukellus on vaarallista, mutta sitä tekee aika harva ja aika harvoin, tätä tekee taas iso porukka ja usein, Syväniemi kertoo. Meidän hommissamme ei paljoa auta käydä tilanteita vain luokassa läpi, Tero toteaa. Raskas ajoneuvo on fyysinen iso suoja, joka ottaa iskun vastaan ja vauhdin pois, jos joku ei huomaa vilkkuja tai liikenteenohjausta ja painaa vaan kohti. Jos palo taas sattuisi korvessa, lähtökohtaisesti sen annettaisi palaa. Se palaa niin kauan, kun se palaa, hän täsmentää. Tieliikenteen seassa toimiminen on yksi meidän vaarallisimmista työtehtävistämme. Teron kertoman mukaan niissä ei ole välttämättä minkäänlaista merkintää hybridistä. Kun konttikin täytetään noin puoleen metriin vedellä, tulee siitä ongelmajätettä, joka hävitetään ongelmajäteasemalle, Tero kertoo. – Akustot ovat aika hyvin suojattuja, eivätkä ole ottaneet itseensä, vaikka on sattunut jo useampia kolareja. – Aikaisemmin on kehotettu kansalaisia alkusammuttamaan ja tekemään ensitoimenpiteitä palavien ajoneuvojen kanssa, niin nyt kehotetaan poistumaan tangentin suuntaan eli etäälle ja tuulen yläpuolelle, Syväniemi ohjeistaa. V iikon varrelta 7 V iikon varrelta V iikon varrelta Arvaamattomuus, myrkyllinen savukaasu, evakuointi, jäähdytys – Jopelassa sähköautopaloharjoitus Jokilaaksojen pelastuslaitoksen vakinainen henkilöstö kokoontui koulutuspäiville, joiden teemana oli muun muassa potilaan siirrot ja irrotukset, toiminnan turvaaminen sekä sähköautopalot. Silti se ei ole poissuljettua. – Helpompihan se on, jos palo sattuisi jossain jonkhalla, mutta todennäköisesti se syttyy siellä, missä ihmisetkin ovat. Jopelan vakinaisen henkilöstön koulutuksessa käytiin läpi muun muassa potilaan nopeita siirtoja, hätäsiirtoja sekä irrotuksia. – Se on poikki sitten niin kauan, kunnes palo sammuu itsekseen tai meille tulee Ylivieskasta kontti, johon ajoneuvo voidaan nostaa ja hukuttaa akusto vedellä. Mehän emme voi sitä sammuttaa, kuten tavallista ajoneuvopaloa – me voimme vain jäähdyttää. Lähestytään paloa ainoastaan täydessä paineilmahengitysvarustuksessa tai jopa kemikaalisukellusvarustuksessa, jos ajoneuvo on maanalaisessa tilassa. SÄHKÖAUTOJEN YLEISTYESSÄ kovaa vauhtia ajankohtaisena nähtiin myös kouluttautuminen LiIon-akkupalojen varalle, joiden syttymisen yleisin syy on Teron kertoman mukaan lataus. Sen kohdalla Tero puhuu kultaisen tunnin säännöstä. – Kopterilla se onnistuu, mutta meidän pitää saada potilas autosta irti ensin. väniemi arvioi, että vuodessa koulutuksia on noin kolme. Isoin asia, mikä vaikuttaa meidän toimintaamme on se, että kaikki sähköautopalosta tulevat savukaasut ovat niin myrkyllisiä. – Jos tiedostaa, että kyseessä on sähköautopalo, niin itse en menisi lähelle ja pyrkisin tuulen yläpuolelle sekä ilmoittaisin hätäkeskukseen asiasta
YRITYKSEN historia. – Kohokohtia ovat asiakkaiden palautteet ja esimerkiksi ohikulkijoiden pelastaminen tien päältä. päivä 2022 N:o 18. – Aiemmin olen myynyt autoja kymmenen vuoden ajan tässä samassa hallissa. Timo on rautainen ammattilainen ja opettanut minullekin rengastyöt, Reijo kertoo. Heidän kiitoksensa, kun ovat päässeet jatkamaan matkaa. Pyrimme aina mahdollisimman hyvään ja nopeaan palveluun. – Hänellä on yli viidentoista vuoden kokemus rengastöistä. Nyt ne minunkin työni on kääntyneet rengashommiin – ei me juuri muuta keretä enää tekemään, Reijo naurahtaa. Puskaradio toimii – kun asiakas saa hyvää palvelua, hän kertoo siitä eteenpäin, yrittäjä tuumii. R-Power työllistää tällä hetkellä vakituisesti kaksi työntekijää. Sesonkikiireiden keskeltä yrittäjäkapulaan tarttui Juha Komun haastamana R-Powerin yrittäjä Reijo Tavasti. Autoala on kiinnostanut Reijoa aina, mutta paikkakunnalla ei pahemmin ollut tarjolla alan työpaikkoja, joten hän päätti ryhtyä itse yrittäjäksi. Keskiviikko toukokuun 4. – Minun elämäni on pyörinyt autojen ympärillä aina pikkupojasta lähtien. – Tehdään rollaattorin renkaasta isoihin traktorin, kuorma-auton ja pyöräkoneen renkaisiin. 7. 8 V iikon varrelta V iikon varrelta 1. TÄHÄNASTISEN yrittäjäurasi kohokohta. Reijo kokee yrityksestään löytyvän hyvä kalusto ja etenkin hyvä ammattitaito, jota pidetään yllä koulutuksin. 5. – Jonkinlainen oma vapaus. Talven aikana on lisätty koneita – nyt on kolme rengaskonetta ja kolme tasapainotuskonetta, joten pystymme palvelemaan useampaa asiakasta yhtä aikaa. Olen myynyt autoja 80-luvun lopusta asti, on ajettu autoilla kilpaa, rakennettu kilpaautoja ja myyty osia. 3. 4. Ei ole aina kelloon sidottu, vaikka hommat hoidetaan, niin kuin on luvattu. Reijo kertoo R-Powerin saaneen myös paljon yritysasiakkaita, kuten Pyhäsalmen kaivos, maatalousyrittäjiä, unohtamatta useita kuorma-autoilijoita sekä Jokilaaksojen pelastuslaitosta. MIKÄ sai sinut ryhtymään yrittäjäksi. Yritys on toiminut Lopintiellä jo parisen kymmentä vuotta. YRITYKSEN toimiala, liikeidea ja henkilöstön määrä. Poikaa ei hirveästi yrittäjäksi rupeaminen kiinnosta, vaikkakin onkin huippumyyjä ja -asentaja. Työt on vääjäämättä luisunut aina autoihin – se on tavallaan jo elämäntapa. – Näyttää hyvältä, meillä on kaikki johtavat maahantuojat ja valmistajat renkaille. Sitten meillä oli yhdessä Kouvalaisen Jussin kanssa autokorjaamo ja varaosaliike teollisuusalueella, jonka jälkeen tein kaivokselle rikastamolla korjaushommia oman yrityksen kautta. – Sesongin aikaan on lisäksi kiireapulaisia, jos sellaisia vaan saa. – Poikani Timo on ollut vakituisena työntekijänä vuodesta 2017 asti. – Yritetään etsiä asiakkaalle aina paras vaihtoehto. R-Powerilla työskentelee vakituisesti yrittäjä Reijo Tavasti (oik.) poikansa Timon kanssa. MIKÄ yrittäjyydessä on parasta. Rengashommia rollaattorista traktoriin Yrittäjä kapula Lopintiellä käy jälleen keväänkorvalla kuhina, kun kesä häämöttää jo nurkan takana ja auton alla pyörii vielä nastarenkaat. MISSÄ yrityksesi on hyvä. On käynyt mielessä myydä koko liiketoiminta jollekin nuoremmalle alasta kiinnostuneelle. Myös vikakoodin luku nykyautoihin on iso osa työtä. Reijolla itsellään on kuitenkin yrittäjyyttä plakkarissa jo vuodesta 1989 lähtien. 2. Autoista on tullut Reijolle eräänlainen elämäntapa, joka näkyy niin työelämässä kuin vapaallakin. YRITYKSEN tulevaisuus. 6. Hän on ollut Vianorilla töissä ja myöhemmin, kun häntä kyseltiin rekkaa ajamaan, niin sanoin että ei, vaan tulet tähän, hommataan koneita ja alat tekemään rengashommia. 8. Joku päivä saattaa olla sellainen, että ei tehdäkään muuta, kun lyödään vaan renkaita alle. Renkaiden myynti ja asennus tuli mukaan R-Powerin toimintaan 2017 Timon myötä. Kahteenkymmeneen vuoteen mahtuu paljon kohokohtia, joista yrittäjän on haastava eritellä vain yhtä. Autokorjaamo ja Rengasliike R-Powerin painopiste on nykyisin siirtynyt renkaiden myyntiin sekä niiden asennukseen, vaikka yrittäjä Reijo Tavasti teki hallissaan vielä 2017 vuoteen asti lähinnä korjaustöitä. ENTÄ haastavinta. – Ilmeisesti on hoidettu hommat hyvin, koska asiakkaita on riittänyt, vaikka ei olla hirveästi mainostettu. – Hommia painetaan täysillä, mutta toisaalta minulla alkaa eläkeikä lähestyä
9. Lisää kuvia verkossa! Runsaast Runsaast Omaa tuotantoa, Omaa tuotantoa, iso valikoima! iso valikoima! Lahjavinkki Lahjavinkki Äidille, lahjakortti Äidille, lahjakortti ”Kesä2022” ”Kesä2022” • Puhelintilaukset • Puhelintilaukset • Kotiinkuljetukset • Kotiinkuljetukset • eKukka • eKukka • Inter ora • Inter ora Omaa tuotantoa! Omaa tuotantoa! Kylmänkestä viä! Kylmänkestä viä! Orvoki Orvoki 1,50 1,50 € / € / kpl kpl 12 12 € /10 € /10 kpl kpl Myynti Kukkatarhalla on alkanut! TARHA AUKI: MA-PE 9-18 LA 9-16 SU 10-16 (Äitienpäivänä 9-16) Puutarhan Kukka palvelee äitienpäiväviikolla MA-TO 9-17 PE 9-18 LA 9-17 SU 8-15 VASKIKELLONTIE 343, 86800 PYHÄSALMI 040 5856 397 ronkon@kukkatarha.inet.. Kuudeskymmenes yrittäjäkapula matkaa Reijon ojentamana Anu Mustaparralle, jonka yritys Anun Kauneus Ateljee Hius & Hoito toimii keskustassa. 040 656 5080 Henkilö?köhtaisen avustajan palvelut Tukea kötöna asumiseen 31,5e/h 045 7834 7432 ka-ruusunmarja.cöm www.pyhajarvensanomat.fi Pyhäjärven kuulumiset tuoreeltaan verkossa! Rengashommia rollaattorista traktoriin R-Powerilla työskentelee vakituisesti yrittäjä Reijo Tavasti (oik.) poikansa Timon kanssa. Palotie 1, Pyhäsalmi, p. ASEMATIE 2, 86800 PYHÄSALMI 08-780 777 puutarhan.kukka@co.inet.. Äidill 8.5. 11. Hinta 50€/ajoneuvo (sis.alv24%) . Renkaanvaihto kotipihassa! Soita, ja tulemme pihaasi vaihtamaan autoosi kesärenkaat alle. 10. Kannattaa kysyä! Niilontie 11, 86800 Pyhäsalmi p. Tarkistamme myös rengaspaineet. MITEN pidät huolta omasta jaksamisestasi. Tervetulo ! Tervetulo ! www.ronkonkukkatarha.. Vaikka hommaa on riittänyt väliajoillakin, sesonkiajat Reijo kokee erittäin haastaviksi. – No nyt päästiin asiaan. EDELLISEN haastetun Kom-Met Oy:n Juha Komun kysymys. – Sattuupa niinkin, että tulee vain kaksi tai kolme rengasta, kun on tilattu kaikki neljä, mutta osa on jäänyt matkanvarrelle. Äidill 8.5. Tero 0407066650 . Sesonki saattaa jatkua pitkäänkin tai on muutamassa päivässä ohi kelistä riippuen. KENELLE haluat ojentaa yrittäjäkapulan ja mitä haluat kysyä häneltä. – Töitä saisi painaa yötä päivää, eikä sesonkiin ei tahdo löytyä ammattitaitoista lisätyövoimaa. Kannattaa kysyä. Reijo nostaa esimerkiksi renkaiden kuljetuksissa olleita ongelmia. – Kuinka monta eri palvelua yrityksesi tarjoaa. päivä 2022 N:o 18. 9-15 Äitienpäivänä 9-13 Tervetulo ! Onne Äidi! Ihanat Lahjat Kauniit kukat Iloinen palvelu www.kukkamarleena.ekukka.. Joni 0505311699 Meiltä myös kodin remonttit, korjaukset, terassit, sammaleenpoistot ym. Autourheilu ja moottoriurheilu yleensäkin, mökkeily koko perheen kanssa, matkailuautolla liikkuminen, erilaisissa harrasteautotapahtumissa ja muissakin tapahtumissa käyminen sekä lastenlapsien kanssa touhuaminen, Reijo listaa. 044 5574 798 Huollamme autot, moottoripyörät/mopot, veneet, mönkijät, moottorikelkat ja viherlaitteet! ilmastointihuollot, myös raskaskalusto ja työkoneet! Keskiviikko toukokuun 4. V iikon varrelta 9 V iikon varrelta V iikon varrelta Avoinna MA-PE 9-17 LA 7.5. – Ei ole mikään harvinaisuus, että pitäisi saada asiakkaalle renkaat alle, mutta ne seilaavat missä sattuu. Parhaillaan kun renkaat pitäisi olla pihassa, ne ovatkin menneet Rovaniemelle tai Kajaaniin. SONJA KÄHKÖNEN Minun elämäni on pyörinyt autojen ympärillä aina pikkupojasta lähtien. Kuinka haastavia on sesonkiajat. Meiltä myös kodinremontit, korjaukset, terassit, sammalenpoistot ym. Tavaroiden saanti on noussut haasteeksi
Kahden viikon jälkeen valmiit palat puhdistetaan, siistitään sekä viimeiseksi laitetaan vyötteet. MINTTU YRTTISAIPPUOIDEN tuotteita käyttää niin naiset kuin miehetkin, eikä asiakaskunta rajoitu tiettyyn kohderyhmään. – Kaksi viikkoa kestää prosessi, jossa vesi haihtuu pois. Siinä on siankärsämöä ja piharatamoa, joiden ominaisuutena on ihohuokosten sekä hiustupen supistaminen, mikä estää ihon ja hiusten rasvoittumista. Kaikki löytyy luonnosta ja suurin osa ihan tuosta meidän takapihaltamme metsiköstä sekä pellonpientareelta – ei tarvitse sen kauemmaksi lähteä, hän hymyilee. Jaana on todennut, ettei kuusenkerkkä toimi kuivatettuna, joten se uutetaan tuoreena veteen. – Tykkään luonnontuotteista, ja olen aina ollut kauhean kiinnostunut yrteistä sekä sienten ja marjojen keräämisestä. Yrityksen nimeä suunnitellessa Minttu kolahti. – Minttu ja kehäkukka ovat myös luomua – en ole koskaan käyttänyt mitään lannoitteita. – Nokkonen on mahdottoman tehokas, esimerkiksi shampoossa se on kuivalle päänahalle todella hyvä. – Saippuaan tulee erilaisia öljyjä ja rasvoja, kuten kookosöljyä, oliivitai rypsiöljyä, risiiniöljyä sekä lipeää, joka on syövyttävä myrkky sellaisenaan. SOPIVIEN YRTTIEN löytämiseksi kuhunkin käyttötarkoitukseen Jaana on tutkinut ja etsinyt tietoa niiden erilaisista ominaisuuksista. – Minulla on esimerkiksi Yrttishampoo -niminen tuote, joka sopii etenkin rasvoittuville hiuksille. Oman pihan luomutyrnistä puristan mehun pois, teen siemenistä ja kuoresta rouheen, jonka käytän tyrnirouhesaippuaan. Minttu Yrttisaippuoilla ei ole omaa myymälää, vaan Jaana myy tuotteitaan esimerkiksi kesäisin markkinoilla, Facebook -sivuillaan sekä Pyhäjärven Lähituotemyymälässä. – Saippuan teko on todella terapeuttista ja hirveän mukavaa puuhastelua. Paljon ihmiset nykyään haluavat ekologisia tuotteita ja niiden tuotanto on noussut hirveästi. Lipeä ruukaa kuumentua todella voimakkaasti, joten teen kuusenkerkkävedestä jääpaloja, jotka laitan lipeän sekaan. Kuusenkerkkä kerätään toukokuun lopussa. Alkuun hoitoainepaloista tuli liian pehmeitä, mutta nyt kun on kehittänyt ja testauttanut kavereilla sekä tyttärellä, on syntynyt oikeanlainen. Valmis geelimäinen neste kaadetaan muotteihin ja jätetään huoneenlämpöön kovettumaan. Kemiallisen reaktion myötä lipeä muuttuu neutraaliksi, täysin turvalliseksi ja saippuoituu, hän avaa valmistusprosessia. Jaana ajattelee nokkosen olevan kaikista suosituin yrtti hänen tuotteistaan. Minulla on opettajana pitkä kesäloma ja yrttien keruu sijoittuu aika lailla kesälle. Valikoimasta löytyy lisäksi huulirasvoja, suolasaippuaa, syväpuhistavaa savisaippuaa, löylypusseja sekä luffasieniä. 10 V iikon varrelta V iikon varrelta PÄÄTOIMISESSA TYÖSSÄÄN kieltenopettajana Jaana Haakana-Laitila on käynyt usealle pyhäjärviselle tutuksi vuosien mittaan. Käytän tuotteissani ihoja hiusystävällisiä yrttejä, Jaana kertoo. JAANA VALMISTAA kaikki tuotteensa alusta loppuun omassa keittiössään. Se on yrtti sekä myös Jaanan ainoan tyttären nimi. – Kehittelyssä menee oma aikansa, kun pitää löytää oikeat suhteet aineille. Tykkään luonnontuotteista ja olen aina ollut kauhean kiinnostunut yrteistä. Vapaa-ajallaan opettaja lyö kattilan tulille valmistaakseen keittiössään muun muassa ihoa ja hiuksia helliviä tuotteita aina shampoosta huulirasvaan. Nokkosen ja poimulehden nuoret kasvustot ovat aina niitä parhaita. KAIKEN JAANA kertoo alkaneen palasaippuan ja -shampoon valmistuksesta. Suunnitelmissa on vähitellen tuoda markkinoille myös erilaisia kodin pesuaineita, kuten pyykinpesuainetta, pyykkietikkaa sekä WC-pöntön pesupommeja, joita Jaana on jo tovin tehnyt omaan käyttöönsä. Toinen on punertava ja sydämenmallinen, niin minusta se passaisi äitienpäivälahjaksi aika hyvin, Jaana tuumii. Niiden lisäksi tuotteita on hiljalleen kehitelty lisää. Paljon on tullut kiitosta, kun moni on päässyt hilseestä tai kuivasta päänahasta eroon. Jaana kertoo aina olleensa hyvin kiinnostunut yrteistä sekä sienien ja marjojen poimimisesta. – Tietenkin hirveän moni asiakas on ympäristötietoinen. SONJA KÄHKÖNEN Kehäkukista nokkosiin – Jaanan kattiloissa porisee ekologiset saippuat Salmen koulun kieltenopettajana toimiva Jaana innostui palasaippuan ja -shampoon valmistuksesta siskonsa opeissa, minkä myötä päätoimisen työn rinnalle muodostui pienimuotoinen yritystoiminta. Äitienpäivälahjaksi hän ajattelisi valikoimastaan löytyvän montakin hyvää tuotetta, mutta syväpuhdistava savisaippua nousee tässä tapauksessa myös ulkonäöllisesti ylitse muiden. Yrtit ovat itselläni lisäjuttuna – olen aina ollut hirveän kiinnostunut niistä. Minttu Yrttisaippuoissa yhdistyvät käsityö, ekologisuus sekä kasvipohjaiset ja puhtaat luonnon omat raaka-aineet. päivä 2022 N:o 18. Jos nestemäisiä tekisi, niihin joutuisi laittamaan säilöntäaineita, joita paloihin ei tarvitse. Kerätyt yrtit kuivatetaan kuivurissa tai matalassa lämmössä kiertoilmauunissa. Sen takia tuote ei pilaannu. Lisää kuvia verkossa! Keskiviikko toukokuun 4. – Oma suosikkini on mesiangervo – se on ihanan tuoksuinen. – Siskoni on alun perin opettanut minua tekemään palashampoita ja -saippuoita. Syväpuhdistavat savisaippuat käyvät myös äitienpäivän lahjapakettiin viimeistelyjen jälkeen. – Saippuan teossa lipeäja öljyneste keitetään erillään ja niiden täytyy molempien olla 50 asteen lämpöisiä ennen yhdistämistä. Tuotteissa käytetään yrttien lisäksi myös muita kasveja kuten muun muassa maitohorsmaa, mesiangervoa, nokkosta sekä minttua ja kehäkukkaa, joita Jaana viljelee omalla kasvimaallaan. Kysynnän myötä yrittäjä kehitteli tuoteperheeseen vastikään myös hoitoainepalan hiuksille. Minttu Yrttisaippuat on yhden naisen yritys, joka tuottaa Jaanan omassa keittiössä ekologisia, täysin biohajoavia, lisäsekä väriaineettomia tuotteita. – Villiyrtit passaavat ideologiaan hyvin. Harrastuspohjaista yritystoimintaansa hän alkoi käynnistellä 2015 vuoden heinäkuussa. – Minulla on kahden väristä ja tuoksuista syväpuhdistavaa savisaippuaa, jotka sisältävät eri yrttejä
päivä 2022 N:o 18. Millaisia elämäntarinoita sinä haluat lukea. 08 780 370 Kesärenkaita vielä varastossa! Kysy tarjous! Rompetori! Iskareita, jousia, jarruosia ym. Kiinteistöhuollot Talonmiespalvelut Koneurakointi Viherrakentaminen AMMATTITAIDOLLA Minikaivurityöt Salaoja -ja sadevesijärjestelmät Yli 30 vuotta kiinteistöhuoltopalveluita Pyhäjärvellä! Hernekeitt otarjoilu 400 ensimmäis elle alkaen klo 10! PYHÄSALMEN AUTOJA TRAKTORIHUOLTO Köpsintie 2, Pyhäsalmi p. Annetaan pilkkahintaan (Käyvät 80-90 luvun autoihin) KÄY PENKOMASSA! Esi elyssä! Hyötyajoneuvot • Toyota Pro Ace uutuus • Uusi Hilux • Toyota Rav4 Hybrid Markus Iisalmesta tuo koeajolle uuden Valtran! KEVÄTHULINAT KEVÄTHULINAT PYHÄJÄRVEN SEOLLA PERJANTAINA 6.5. Mt ulu. ym. klo 9-15 STIGA STIGA Multiclip 547E Multiclip 547E Akkuleikku ri Akkuleikku ri , 48V, 4Ah , 48V, 4Ah NYT 549€ NYT 549€ ovh 599€ ovh 599€ KOMPRES SORIT KOMPRES SORIT 7,5hp 925l imuteho 7,5hp 925l imuteho 200L säiliö 200L säiliö NYT 1090€ NYT 1090€ ovh 1550€ ovh 1550€ 5,5hp 685l imuteho 5,5hp 685l imuteho 200L säiliö 200L säiliö NYT 999€ NYT 999€ ovh 1400€ ovh 1400€ RUOHONL EIKKURIN RUOHONL EIKKURIN akku akku YBX895 YBX895 40€ 40€ FIXUS 5/40 FIXUS 5/40 moottoriö ljy moottoriö ljy 40€ / 2 astiaa 40€ / 2 astiaa Varastossa olevat Varastossa olevat öljynsuodat timet autoihin öljynsuodat timet autoihin -30% -30% TERVETU LOA! TERVETU LOA! Sivulla 5-6! toimitus@pyhajarvensanomat.. Haluaisitko sinä kertoa kuulumisiasi, tai mietitkö mitä kuuluu jollekin toiselle. -juttusarjassa haastattelemme viikottain entisiä ja nykyisiä pyhäjärvisiä -ihan tavallisia ihmisiä, ja kyselemme mitä heille kuuluu. V iikon varrelta 11 V iikon varrelta V iikon varrelta 0400 681 074 Pyhäsalmi www.harriponkko. Vinkkaa meille jututettava! Keskiviikko toukokuun 4. Mitä kuuluu
Kentän laidalle kokoontui oppilaita kannustamaan suosikkiaan voittoon. – Meillä on myynnissä kaikenlaista käsitöistä leivonnaisiin, Emilia kertoo. luokkalaisten pikkuyrittäjien sekä oppilaskunnan hallituksen järjestämä kevätrieha houkutteli Salmen koulun pihaan perjantaina sankoin joukoin oppilaita sekä heidän vanhempiaan ja isovanhempiaan. MAIJAN MUSTA pörssi -nimisen plakaatin takaa löytyvät Tuure Ojala, Juuso Pönkkö, Leevi Ala-Tainio ja Leevi Vesamäki. IKOSEN KOULUN 5.–6. – Mynnissä meillä on ollut Daim-piirakkaa, Kinderpiirakkaa, tikkareita, patukoita ja sitten onnenpyörä ja suolaisia muffinsseja, Anni Pellilä, Elma Tikkanen ja Siiri Mustaparta kertovat. J.E.S. Yksi yrityksen kolmesta perustajasta on Emilia Riihijärvi. Tytöt kertovat, että päivä on ollut onnistunut ja mukava. Kylmästi puhaltava tuulikaan ei ole haitannut kaupankäyntiä. NANA-YRITYKSEN PÖYDÄN takana seisoo Salla Uusitalo. Turnauksessa toisistaan osaa ottivat Helikopterit (5A), Artogäng (5B), Murhaajamestarit (Heidin pienluokka), Sankarit (Paulan pienluokka), Lentoautot (6A), Nimettömät (6B), Kysymysmerkki (6C) sekä opettajien joukkue Team Mitalijahti. Salla kertoo kaupan käyneen hyvin. SONJA KÄHKÖNEN SALMEN KOULUN pihassa käy kuhina. -NIMISEN yrityksen slogan kertoo, että pöydästä löytyy jokaiselle jotakin. Tyttöjen pöydästä löytyivät kahvin kylkeen kaurasulkaapalat, muffinit, ja kääretortut sekä karkkiosaston tikarit, lakut ja suklaapatukat. JUMITUS-NIMISEN YRITYKSEN nuoret miehenalut kyselevät pöydänkulman sloganissaan ”Mikä on parempaa kuin äidin tekemä?” Siihen eivät pojat osaa itsekkään vastata. – Onnenpyörästä voi voittaa saippuakuplia tai sitten sipsipussin, popcornpussin tai karkkipussin, nuoret kertovat. Mistäs teidän yrityksenne nimi on syntynyt. VARSINAISELLA PELIAJALLA ei tiukassa Helikoptereiden ja Team Mitalijahdin kamppailussa voittaja ratkennut, joten turnaus jatkui jatkoerän kautta rankkareihin ja äkkikuolemaan. Pillimehuksi pukeutunut poika huutelee iskulauseita ja kauppa käy. 12 V iikon varrelta V iikon varrelta Opettajien Team Mitalijahti lunasti nimensä turnausvoitolla Salmen koulun pihasta ei perjantaina ääntä ja liikettä uupunut, kun 5.–6. Riehassa pikkuyrittäjien valinnaisryhmäläiset myivät luomillaan myyntikojuilla erilaisia herkkuja samalla kun kentällä kamppailtiin 5.–6. Keskiviikko toukokuun 4. Sonja Kähkönen Sonja Kähkönen Paras tsemppari Maria Hynynen sekä paras tuulettaja Arto Riihijärvi olivat iloisia uusista titteleistään. Team Mitalijahti vei lopulta voiton sekä kaikkien huomion voitontuuletuksillaan. Tapahtuman loppuun ei suotta Riihijärven Artoa palkittu parhaaksi tuulettajaksi. Kuuden myyntipöydän takana seisoo pikkuyrittäjät, jotka ovat perustaneet ideoidensa pohjalta yritykset. Myyntitapahtuman jälkeen pikkuyrittäjien seuraava etappi on tilinpäätös, ja sen kunniaksi järjestettävät juhlat. Poikien yrityksessä on myynnissä muun muassa munkkeja, tuplia, donitseja ja tikkareita. Kauppa on käynyt hyvin. Oppilaskunnan hallitus palkitsi Arton lisäksi pukeutumiskilpailun voittajaksi Viljami Pesosen, koko koulun parhaasta asusta palkinnon nappasi Joanna Kekäläinen, parhaaksi tsemppariksi nimitettiin opettaja Maria Hynynen sekä parhaaksi kannustajaksi Ella Pikkarainen. – Tänään olen myynyt Oreo-brownieta, suklaakeksejä ja Rocky Roadia, hän kertoo. – Yrityksen nimi on tullut minun ja kavereiden nimien alkukirjaimista, pöydän takana seisova Miska Riihijärvi kertoo. luokkalaisten pikkuyrittäjät ja oppilaskunnan hallitus järjesti yhteistuumin kevätriehan, jossa käytiin tiukkaa taistelua norsupalloturnauksen voitosta pikkuyrittäjien tehdessä samalla tienestiä kojujensa antimilla. VUOSITTAIN JÄRJESTETTÄVÄSSÄ kevätriehassa käytiin viime vuonna ilmapallosota, kun taas nyt vuorossa oli norsupalloturnaus oppilaskunnan hallituksen laatimilla säännöillä. – Pikkuyrittäjien valinnaisryhmässä oppilaat saavat vähän tuntumaa, miltä tuntuu olla yrittäjä. HERKKU NURKKAUKSESSA asiakkaan vastaanottavat Aava Heikkinen, Pihla Tikkanen ja Saana Kuukasjärvi. Pöydässä on ollut myynnissä erilaisia kahvilatuotteita. ONNEN KIOSKIN yrittäjillä on ollut vilkas päivä. Toiset kaksi ovat Sohvi Huuskonen ja Joanna Kekäläinen. – Meillä on ollut myynnissä pullia, pillimehua ja porkkanapiirakkaa. – Kilpailu on ollut aika kovaa, mutta hyvin on mennyt, tytöt kertovat. MyynPikkuyrittäjien myyntitapahtumassa kauppa kävi Kevätrieha kuvagalleriana verkossa! Rahoilla pidetään tilinpäätöksen kunniaksi kunnon loppuhuipennus. – No mietittiin mahdollisimman omituista nimeä ja siitähän se syntyi, pojat kertovat. Opeilla voi sitten edetä 4H-yrittäjäksi, kevyt yrittäjäksi ja lopulta oikeaksi yrittäjäksi, kertoo 2016 vuonna aloitetun pikkuyrittäjien valinnaisryhmän vetäjä Heidi Pönkkö. – Tuplat ostettiin loppuun ja munkkejakaan ei ole enää paljon jäljellä, he iloitsevat. päivä 2022 N:o 18. Toinen yrityksen perustaja on Kerttu Joro. Hän kertoo yrityksen nimen tulleen perustajien toisista nimistä. luokan oppilaiden sekä opettajien kesken norsupalloturnauksen voitosta. – Kauppa on käynyt, hän sanoo
Mio-poikaa kiinnosti rengasrata. Lastentapahtuma houkutteli paikalle kaikenikäisiä leikkijöitä Salmen koulun 8E-luokka järjesti torstaina koulun liikuntasalissa Lastentapahtuman, joka veti huiman määrän kaikenikäisiä kävijöitä. V iikon varrelta 13 V iikon varrelta V iikon varrelta Tl Pyhäjärven kuulumiset kotiisi kannettuna tai mobiililaitteeseen kulkemaan. – Kaikkea hyvää tulevaan kesään, he viestittävät lukijoillemme. Pomppijoilta ei vauhtia uupunut. Ilmoitus Pyhäjärven Sanomissa vuonna 1971. Kylmästä ilmasta huolimatta tyttöjen ajatukset kääntyvät jo kesälaitumille. Salissa raikasi iloinen nauru ja hiki virtasi, kun vauhdikkaat lapset pääsivät nauttimaan pomppulinnasta, kilpailuista, erilaisista radoista sekä kummituskujasta. päivä 2022 N:o 18. Sonja Kähkönen Keskiviikko toukokuun 4. Katso kuvagalleria verkosta! Pikkuyrittäjien myyntitapahtumassa kauppa kävi tipäivän tuottoa kerätään muun muassa pikkuyrittäjien kassaan. pyhajarvensanomat.. JENNI KANKAANPÄÄ NaNa-kioskilla myynnissä oli suklaisia leivoksia. Illan aikana buffetissa oli tarjolla monenmoisia herkkuja aina hattarasta pizzapaloihin. SONJA KÄHKÖNEN Kasvomaalauspisteellä sai valita itseään miellyttävän kuvan paperiarkilta. – Lisäksi rahoilla pidetään tilinpäätöksen kunniaksi kunnon loppuhuipennus, he sanovat
Silloin hän huusi: "Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!" Etumaisina kulkevat käskivät hänen olla hiljaa, mutta hän vain huusi entistä kovemmin: "Daavidin Poika, armahda minua!" Jeesus pysähtyi ja käski tuoda hänet luokseen. 27.3.2022 Pyhäjärvellä Rakkaudella kaivaten Kirsti Asko ja Pirjo Pirjo ja Esa Henri, Johanna ja Neela Emmi ja Sanni Muut sukulaiset ja ystävät Rakkaimpamme, kalleimpamme, emme koskaan unohda sinua. Vauvakirkkoon kutsutaan erityisesti vuoden 2021 aikana kastettuja perheineen. Näetkö tilanteen uudella tavalla. Pysähdy nyt miettimään kaikkia sinun elämäsi taakkoja, joista haluaisit vapautua. Miltä siellä tuoksuu. sunnuntai pääsiäisestä) klo 10.00 sanajumalanpalvelus pääkirkossa. klo 18.00 kirkkovaltuuston kokous srk.keskuksessa. Kirkkohetken jälkeen pilttija mehutarjoilu. Kirsti On Luojan kädessä ihmisen tie. Kuka kohdassa esiintyvistä henkilöistä olisit. klo 13.00 kevätlaulajaiset Lähimmäisen kammarissa kanttori Anna-Mari Linnan johdolla. SE ON suurinta rakkautta ja siellä takana on jokaiselle meille lupaus. Lämmin kiitos osanotosta. Häpeää. Asko Pirjo Siunaus on toimitettu läheisten läsnäollessa 23.4.2022. Välillä jokin asia jää painamaan kulkien mukana useita päiviä, viikkoja, kuukausia ja jopa vuosia. Jos sinä olisit päässyt Jeesuksen puheille, mitä olisit pyytänyt. Torstai 5.5. (4. klo 13.00 seurat rauhanyhdistyksellä. LUE KOHTA vielä uudelleen, kuvitellen itsesi mukaan tapahtumaan. Jumala tietää kyllä. Viipyile sanoissa ja luo mieleesi mielikuvia. Lauantai 7.5. 14 H engenravintoa Hautaan siunattu: Ahti Allan Melvaskoski 63 v., Pertti Jarmo Tapani Leskinen 72 v. 24.9.1934 Soanlahdella k. Olisitko väkijoukossa muiden mukana tietämättä, mitä tapahtuisi seuraavaksi. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun." Tiina Haapapuro Nuorisotyöntekijä Pyhäjärven seurakunta Sinä olet minun PYHÄJÄRVEN SEURAKUNTA Oikotie 6, 86800 Pyhäsalmi Puh. (Seinäjoelta), Aaro Ritvanen 86 v. Vieraana Muistiluotsista Mirja Hynninen. Maanantai 9.5. Kaatuneitten muistopäivä. sunnuntai pääsiäisestä) klo 18.00 messu pääkirkossa. Kuullessaan, että tiellä kulki paljon väkeä, mies kysyi, mitä oli tekeillä. klo 13.00 varttuneiden kerho rauhanyhdistyksellä. Torstai 12.5. 0400-395 220 Kirkkoherranvirasto ma-to klo 9-12 www.pyhajarvenseurakunta.fi HELLUNTAISEURAKUNTA • Arkut • Arkut • Uurnat • Uurnat • Surusidonta • Surusidonta • Hautakivet • Hautakivet Luotettavaa hautauspalvelua Luotettavaa hautauspalvelua Puutarhan Puutarhan Kukka Kukka Yhteistyössä Hautaustoimisto Venla PUUTARHAN KUKKA Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi puutarhan.kukka@co.inet. Onko siellä syyllisyyttä. Olisitko hyssyttelijä, joka haluaa itse nähdä ja kuulla kaiken. Munkkikahvit ja sima 2 € yhteisvastuun hyväksi. keskuksen pihalla. Jokainen tunne tuntuu painavan maanrakoon ja piiloon katseilta. Sua kaihoten joukkoomme kaipaamme, sua sydämemme kyynelehtii. (3. 18:35-41 LUE YLLÄ oleva Raamatun kohta ajatuksella. Kiitämme kaikkia Ilmarin hoitoon osallistuneita. Kunniakäynti sankarihaudoilla. Polkupyörien keväthuoltoa ma 9.5. Ei ruusut ja liljat kylliksi oo joita hautasi kummulle tuodaan. Vihaa. pyhajarvenseurakunta.fi/ nettiradio Keskiviikko 4.5 klo 10.30 Kultaisen iän kerho srk.keskuksessa. Mies tuli, ja Jeesus kysyi häneltä: "Mitä haluat minun tekevän sinulle?" Mies vastasi: "Herra, anna minulle näköni." Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Saat näkösi. klo 18.00 vauvakirkko Pyhän Annan kirkossa. ELÄMÄNVAIHEET, TUNTEET ja tarpeet soljuvat ohitsemme. Hänelle kerrottiin, että Jeesus Nasaretilainen oli menossa siitä ohi. Olisitko sokea kerjäläinen, jonka suurin tarve on tulla nähdyksi ja kuulluksi. Minkälaisia ääniä teidän kahden ympäriltä kuuluu. Rukousilta klo 18 TO 12.5 ISRAEL -TILAISUUS klo 18 TUIJA VALTANEN, kahvit til.jälkeen TERVETULOA TILAISUUKSIIN! KUUNTELE PUHELINHARTAUS 0206582698 Pyhäsalmen Laulumiesten KEVÄTKONSERTTI Su 8.5. Sun muistosi elämme uudelleen, kunnes oma aikamme ehtii. klo 10-14 srk. Puhelinnumerot: Kirkkoherra Mirva Ahola 0400 714503 Seurakuntapastori Heli Hänninen 0400 395222 Diakoniatoimisto 040 5118674 Nuorisotyönohjaaja Tiina Haapapuro 040 7356351 Nuorisotyönohjaaja Maija Huttunen 040 7088975 wsrk:n puh. klo 9.00 Lähimmäisen kammarin ja Löytösopen vapaaehtoisten palaveri Lähimmäisen kammarissa. (Kiuruvedeltä) Jumalanpalvelukset ovat nähtävissä Facebook Liven kautta sekä kuunneltavissa nettiradiosta, www. Jokainen tunne tuntuu painavalta viitalta harteilla. Sunnuntai 15.5. Voit jättää kaiken kannettavaksi. klo 13.00 myyjäiset rauhanyhdistyksellä. Uskosi on parantanut sinut." Luuk. Epätoivoa ja toivottomuutta. Sinä et ole yksin. Minä olen lunastanut sinut. kahvit KUN JEESUS lähestyi Jerikoa, tien vieressä istui sokea mies kerjäämässä. Keskiviikko toukokuun 4. Ääniä, tuoksuja ja maisemaa. Mahdollisten varaosien maksu suoraan korjaajille. Hän matkamme määrää ja kotiin vie. KUVITTELE ITSESI nyt Getsemanen puutarhaan Jeesuksen kanssa. Työstä vapaaehtoinen maksu yhteisvastuun hyväksi. Mitä kaipaat omaan elämääsi juuri nyt. Keskiviikko 11.5. ja Anja Elina Röytiö 81 v. 040 353 4515 PE 6.5. Rukoushetki klo 12 SU 8.5. Ihmisyyden perustarpeet kaipasivat tulla täytetyksi. päivä 2022 N:o 18. Miltä tuntuu. "Älä pelkää. Hengitä ja ajattele sinun elämäsi taakat irti itsestäsi. Saitko ääneesi kuuluviin. klo 15 Ikosen koululla Ohjelma 10€, sis. Sunnuntai 8.5. Lähimmäisen kammari avoinna ma-pe klo 10-14 Kirpputori Löytösoppi avoinna ma, ke ja pe klo 10-14. Huomattiinko sinut. 08 780 777 Rakkaamme Ilmari TORSSONEN s. Äitienpäivätilaisuu klo 11 Kakkukahvit TI 10.5. Ei kylliksi kuumat kyyneleemme, surumme ilmi tuomaan. Miltä sinusta tuntuu. klo 18.00 päiväkerho rauhanyhdistyksellä
– Turvallisuuden parantamista edesauttavat niin yhteiskunnan sisäisen eheyden, ihmisten hyvinvoinnin, työllisyyden kuin osaamisen lisääminen. JENNI KANKAANPÄÄ Maamme versoo uutta – veteraanipäivän teema kunnioitti mennyttä katsoen tulevaan Kansallista veteraanipäivää vietettiin keskiviikkona 27.4. KAUPUNGINJOHTAJA HENRIK Kiviniemi piti avauspuheen Jokilaaksojen musiikkiopiston ensimmäisen ohjelmanumeron jälkeen. Kiviniemi sanoi, että veteraanipäivän tänä vuonna tekee erityisen tärkeäksi myös ne historialliset tapahtumat, joita joudumme nyt todistamaan. Arjen turvallisuustekojen lisäksi omaa turvallisuusosaamistaan voi lisätä esimerkiksi vapaaehtoisilla maanpuolustuskursseilla, joidenka suosio onkin kasvanut tämän kevään aikana. Paavon mukaan on sovittava muun muassa siitä, ketkä ottavat vastuuta tulevaisuudessa juhlallisuuksien järjestämisestä, sotien muistomerkkien hoitamisesta sekä kerättyjen materiaalien arkistoinnista. En kuitenkaan lähtenyt suorittamaan asepalvelusta vain ja ainoastaan velvollisuuden tunteesta. seurakuntatalolla puheiden, musiikin ja runonlausunnan merkeissä. Lisää materiaalia verkossa! Keskiviikko toukokuun 4. Kumpulainen kertoi, että hänen anoppinsa muistot tuosta ajasta ovat kolmevuotiaan lapsen muistoja. Tiina viittasi puheessaan Euroopan turvallisuustilanteeseen sekä niihin sotamuistoihin, joita Ukrainan sota suomalaisissakin herättää. – Samoin tarvitsemme kestävyyttä niin kansallisesti kuin paikkakunnallakin. Ikosen koulun oppilasryhmä esitti Tiina Kumpulaisen johdolla Taneli Kuustosen Suomalainen rukouksen. Vaikka päivä osuu myös Lapin sodan loppumisen päivälle, ei sitä vietetä voiton, vaan ennen kaikkea rauhan merkiksi sekä sotaveteraanien kunniaksi. Puheessaan hän viittasi myös disinformaatioon, jota muun muassa sodat ja kriisit lisäävät. Kotonamme Kiusalassa asuva anoppini Elvi kuuluu Karjalasta evakuoitujen joukkoon. Monet varmasti miettii “Mitä minä voin tehdä oman ja muiden turvallisuuden eteen?” Vaikka sotilaallinen uhka ei ole maailmasta kadonnut, puolustetaan Suomea yhä enemmän ihan arjessa. Myös tuettavien määrä on aikojen saatossa pienentynyt. kertaa. SEURAKUNNAN TERVEHDYKSEN juhlaan toi kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Tiina Kumpulainen. Aika näyttää muodostuuko evakkotaipaleesta monille heille yhtä pitkä kuin aikanaan osalle Karjalan heimoa. Hän kertoi puheessaan muun muassa sen, että paikkakunnalla on toiminut kolme veteraaniyhdistystä, joihin liki kaikki sotiin osallistuneet henkilöt ovat kuuluneet. – Minulle ja varmasti meille kaikille veteraanipäivä on niin juhlan kuin myös kiitoksen aikaa. Kun jokainen tekee oman osuutensa kokonaisturvallisuuden eteen, tulee vahva tunne siitä, että on itse rakentamassa itselleen turvallisempaa ympäristöä. Tämä teemahan on monella tavalla hyvin ajankohtainen tällä hetkellä, hän kertoi viitaten yhä vähenevään veteraanien määrään. vietettiin Kansallista Veteraanipäivää 35. Tämä päivä muistuttaa meitä niistä teoista ja uhrauksista, joiden ansiosta Suomi selviytyi ja säilyi vapaana demokraattisena kansakuntana. – Evakoiden tarina on erinomainen esimerkki siitä lähimmäisenrakkaudesta, jota suomalaiset osoittivat toisiaan kohtaan. – Koen olevani isänmaallinen ja olen ylpeä suomalaisuudesta ja siitä, että olen saanut elää tässä kauniissa ja vapaassa maassa. Monet Suomen sotien aikaiset haavat ovat auenneet tai vähintään alkaneet vaivata. Paavo katsoi puheessaan teeman mukaisesti kulttuuriperintöä vaalivaan tulevaisuuteen. Hän kertoi puheessaan, että juhlaan toivottiin tänä vuonna puhujaksi nuorta asepalveluksen suorittanutta naista. Nyt meille on tarjoutunut uusi mahdollisuus osoittaa lähimmäisenrakkautta. – Olemme avanneet sylimme vastaanottamaan nykypäivän evakkoja. – Heidän määränsä on ollut hyvin huomattavissa monissa eri yhteyksissä, ja se on tullut hyvin näkyväksi. – Ukrainan sodan myötä elossa olevien evakkojen tunnemuistoissa olevat tapahtumat ovat ymmärrettävästi nousseet pintaan. Paavo kertoi puheessaan, että kaikki sotien vaikutuksista syntyneet järjestöt ovat siirtämässä painopistettä tukitoiminnoista perinteen vaalimiseen, ja osa lakkaa kokonaan. Puolisoita ja leskiä on elossa koko maassa noin 12 000, Pyhäjärvellä 20-30 henkilöä. Kirkon tehtävä on olla ihmisten tukena hädän hetkellä. – Pyhäjärveltä puuttuu vielä monilla paikkakunnilla jo toteutettu eri tahojen sopimus, miten sen toteutamme, hän avasi. Niskanen kertoi, että hän haki naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen kunnioituksesta veteraaneja kohtaan sekä halusta palvella omaa maata tarvittaessa myös sotilaallisesti. Perheensä kokemusten jakamisen lisäksi Tiinan kertoi puheessaan, että seurakunnan tehtävä on koota ihmiset yhteen Jumalan suureksi perheeksi. – Veteraaneilta voimme tänä aikana ammentaa monen oppia ja neuvoa. – Aika on muuttunut. Takana oli ajatus myös jostain suuremmasta. – Isänmaallisuutta on aina rintamalinjojen molemmilla puolilla, mutta kirkon tehtävä ei ole tulla valjastetuksi vääränlaisen isänmaallisuuden keppihevoseksi. Pyhäjärvi kuului jatkosodan aikaan Iisalmen suojeluskuntapiiriin, Pyhäjärven miehiä koottiin yhteisiin sodanajan kokoonpanoihin Ylä-savolaisten kanssa ja veteraanien kuntoutus hoidettiin Iisalmen veljeskodissa. Kirkon tehtävä on muistuttaa Jumalan tahdon toteutumisesta maailmassa. Ainakin mieleeni nousee suuri tarve malttiin, sillä turvallisuustilanteemme ja siihen liittyvän paineen kasvaessa hermojen täytyy toden totta pitää. Tiina muistutti myös, että isänmaallisuuden puolesta on tehty monenlaisia tekoja. – Siirtymiseen vaikutti sotiemme ajan perinne. Ukrainan ja Venäjän välinen sota, on saanut meidät näkemään, miten totuutta on kriisin aikana vaikea löytää. Jonna korosti puheessaan, että turvallisuustyössä ehkäisevät toimet ja varhainen tuki ovat erittäin tärkeitä. VETERAANIPÄIVÄN JUHLAPUHEEN piti tänä vuonna Jonna Niskanen. – Tänä vuonna Kansallisen Veteraanipäivän teema korostaa sotiemme veteraanien perinnön siirtymistä nuoremmille sukupolville. Sotaveteraaniyhdistys teki päätöksen siirtyä perinneaikaan muutama vuosi sitten. – Pyhäjärven yhdistyksistä Pyhäjärven Sotainvalidit, jotka ovat kuuluneet Pohjois-Savon piiriin, purkautui pari vuotta sitten, Pyhäjärven Sotaveteraaniyhdistys, joka kuuluu KeskiPohjanmaan piiriin ja Pyhäjärven Rintamaveteraanien yhdistys, joka kuuluu Pohjois-Pohjanmaan piiriin, purkavat toimintansa näillä näkymin seuraavan vuoden aikana. Ukrainan ja Venäjän välinen sota muistuttaa turhan läheisesti omasta kohtalostamme 80 vuotta sitten. Pyhäjärvellekin on tullut pakolaisia sodan jaloista Ukrainasta. Onhan selvää, että pelkällä sympatialla emme voi toisistamme huolehtia, vaan tarvitsemme myös kestävyyttä ja ennen kaikkea avarasydämisyyttä. Lähimmäisyys ei katso kansalaisuutta. Tänä vuonna veteraanipäivän Maamme versoo uutta -teema katsoi kunnioittaen menneisyyteen, mutta myös perinteitä vaalien tulevaisuuteen. Tukitoiminnan tarve on vähentynyt yhteiskunnan otettua entistä vahvemmin rintamatunnuksen omaavien veteraanien kuntoutuksen, päivittäiset palvelut ja hoivan organisoinnin ja kustannukset kantaakseen. V iikon varrelta 15 K ulttuuri KESKIVIIKKONA 27.4. – Euroopan turvallisuustilanne on heikentynyt kuluneen vuoden aikana merkittävästi. – Tunnusveteraaneja on jäljellä koko maassa enää hiukan alle 4 000, joista Pyhäjärvellä kolme, yksi heistä on nainen. – Oma tupa, oma lupa -sanonta kuvasi tunnetta päästä omaan kotiin pois toisten nurkista. – Kristittyjen tehtävä on pysyä totuuden tiellä silloinkin kuin valhetta totuuden vaatteissa meille esitellään. Teema kajahteli myös Pyhäjärvellä seurakuntakeskuksessa pidetyissä puheissa. päivä 2022 N:o 18. Perhe pääsi omaan kotiin vasta neljä ja puoli vuotta evakkoon lähdön jälkeen. – Tulen olemaan veteraanijärjestöjen edustajana lähikuukausina aktiivinen, että kaupungin ja seurakunnan vetovastuulla kutsutaan kokoon paikkakunnan järjestöt ja perinteen säilymisestä kiinnostuneet yksityishenkilöt. Siirtyminen tapahtuu samalla, kun se siirtyy Pohjois-Savon piiriin. PYHÄJÄRVEN SOTAVETERAANI -yhdistyksen puheenjohtaja Paavo Leskinen lausui juhlan päätössanat. – Nyt, kun maailman tilanne on se mikä on, ajattelee moni turvallisuutta ja sen merkitystä varmasti enemmän, kuin aiemmin
Ensimmäisen kunniapuheenjohtajan arvonimen sai vuonna 1990 Antti Komu. Tulokset: Naiset yli 65 1.Riitta Saastamoinen 7,445 Pielavesi 2. Uusi laji voisi olla myös aitajuoksu, jossa juostaan aitojen alitse. Valvontokameroita, ruokintapaikkoja ja yöpymispaikkoja vain riittävästi. KATSOKAA PIDEMPIÄ työjaksoja yhdessä paikassa olleita "sillä silmällä". Vastapainoksi pitäisi lajeja vähentää. Konsultit maksaa. 16 L ukijoilta S arjakuva Kauden pilkkikisat paketissa Emoniemen kalasatamassa 30.4. Heidän pitäisi käydä täällä opiskelemassa saunan ja kiukaan rakentamista. Kynän kuljettaja, Kalle Nivala L iikkeellä Sirkka Tikalle myönnettiin Pyhäjärvi-Seuran kunniapuheenjohtajan arvonimi huhtikuun viimeisenä torstaina pidetyssä kokouksessa. Vielä voisi olla myös seiväshyppy, kuka pääsee riman alta lähemmäs rimaa pudottamatta. Saharan hiekasta ei taitaisi tarpeeksi kovia löylyjä saada. TÄMÄN VALINNAN olisi osannut tehdä "maallikkokin". Niitähän harrastetaan joka kylällä. Sirkka on seuran kolmas kunniapuheenjohtaja. JENNI KANKAANPÄÄ Kuvassa Pyhäjärvi-Seuran kunniapuheenjohtaja Sirkka Tikka ja seuran nykyinen puheenjohtaja Mika Mannonen Sirkka Tikasta Pyhäjärvi-Seuran kunniapuheenjohtaja Pyhäjärvi-Seura Keskiviikko toukokuun 4. Pyhäjärvi-Seura kertoo tiedotteessaan, että johtokunta piti myös pienen juhlahetken johtokunnan kokouksessa nimityksen kunniaksi. Jos yrittää kääntyä katse eteenpäin, joutuu palaamaan takaisin lähtöviivalle. Eräs urheilupomo joutui eroamaan, lähetellessään yöllisiä viestiä, lienee vaikka hipelöinytkin. Olettiko hän, että siitä tulee uusi laji. Toinen uusi laji voisi olla sauvakävely. Siitäkin huolimatta paikalle saapui 36 pilkkijää ja kisan suurin tulos oli Jouni Toppisella lähes 20 kg. Palkinnot jaetaan käräjätuvalla, eikä voittajalle soiteta maamme laulua. Toinen kunniapuheenjohtajan arvonimen saanut on Jorma Mäkeläinen vuonna 2020. Jos sauva ei osu maahan joutuisi palaamaan lähtöviivalle. HYVÄÄ KEVÄTTÄ kaikille. Suomalaisille tulisi valtavat kiukaiden ja kivien markkinat. Esimerkiksi löylynheittokilpailu voisi kymmeniä vuosia ennen kuin etelän miehet ja naiset pärjäisivät suomalaisille. päivä 2022 N:o 18. Arvonimi myönnettiin kiitoksena vuosina 2005-2020 tehdystä pitkäaikaisesta työstä sekä ansiokkaasta toiminnasta yhdistyksen hyväksi. Esimerkiksi nyrkkeily ja paini eivät ole olympialajeja. 15 VUOTTA Pyhäjärvi-Seuran puheenjohtajana toiminut Sirkka Tikka sai torstaina 28.4. Raija Manninen 4,912 Pyhäjärvi Naiset 1.Irma Floor 11,409 Kannonkoski 2.Tarja Manninen 7,804 Pyhäjärvi 3.Kaarina Julkunen 7,418 Pyhäjärvi 4.Tiina Kokko 6,020 Muurasjärvi 5.Anu Huttunen 5,308 Suonenjoki Miehet yli 65v 1.Jouni Toppinen 19,145 Iisalmi 2.Jukka Linnilä 10,847 Kiuruvesi 3.Heikki Markkanen 10,069 YKK 4.Paavo Niskanen 9,817 Pyhäjärvi 5.Tapio Saastamoinen 9,213 Pielavesi 6.Jarmo Vartiainen 6,952 Pyhäjärvi 7.Seppo Kananen 6,794 Kiuruvesi 8.Timo Alahäivälä 6,387 Sievi 9.Voitto Heinonen 5,660 Pielavesi 10.Eero Lehtola 5,029 Pyhäjärvi 11.Pentti Heikkilä 4,896 Pyhäjärvi 11.Erkki Manninen 4,050 Pyhäjärvi 12.Reino Tuovinen 2,823 Pielavesi 13.Terho Luomanen 2,762 14.Reijo Liuska 0,235 Pyhäjärvi Miehet 1.Tom Lindroos 10,704 Varpaisjärvi 2.Tuomo Kuutsa 9,938 Kuopio 3.Janne Paavola 9,156 Pyhäjärvi 4.Jari Metsälä 8,612 Pyhäjärvi 5.Matti Niskanen 8,495 Pyhäjärvi 6.Jyrki Paavola 8,334 Pyhäjärvi 7.Vesa Norrbacka 7,477 Suolahti 8.Esa Lappi 7,077 Pielavesi 9.Jari-Pekka Niskanen 6,925 Pyhäjärvi 10.Marko Hyvönen 5,690 Suonenjoki 11.Marko Urpilainen 5,589 YKK 12.Perttu Vuojalainen 5,557 Pyhäjärvi 13.Tomi Tapaninen 3,985 YKK KALOJA YHTEENSÄ 252,534 Kaarina Julkunen Pyhäjärven ''päättäjäpojille'' KUN VALITSETTE uutta hyvinvointijohtajaa, niin katsokaa, että "kuinka monessa kukassa hän on kerennyt jo pörrätä". Pyhäjärven tyttöjä minäkin K allen porinat Ajatushautomo P ittää sannoo ONKOHAN PAAVOLLA jossain salainen ajatushautomo, kun hän niin järkevästi kirjoittaa Putinista ja Ukrainasta. Osaatte päättää itsekkin, kun pistätte nystyrät töihin. Taas olymiakomitea ehdottee uusia lajeja. järjestettyyn Vappupilkkiin saapui paikkakuntalaisten lisäksi vieraita kaukaakin. ÄLKÄÄKÄ KÄYTTÄKÖ konsultteja. Olen yrittänyt päästä sen hautomon jäseneksi, mutta hän on sanonut: " Pysy sinä vain niissä hullunkurisissa teemoissasi, on niilläkin omat kannattajansa." Siis hulluus jatkukoon! URHEILUKATSAUS: Onko olympialajeja liikaa, vai liian vähän. Maratonjuoksun voisi muuttaa takaperinjuoksuksi. Uusi olympialajeja voisi lisätä meille suomalaisille edullisempaan suuntaan. kunniapuheenjohtajan arvonimen. KEVENNYS: LAMPAAN voi keritä keritä kerran vuodessa, mutta nylkeä sen voi vain kerran elämässä. Ilmojen haltija ei osannut päättää, että sataisiko lunta, räntää, vettä vai paistaisko aurinko. Ensimmäisiä maaliintulijoita odottettaisiin seuraavien olympialaisten avajaisiin
Kysymyksessä on järjestö, joka on meidänkin perheemme elämässä näytellyt melkoista osaa koko Pyhäjärvellä olomme ajan. Suursarjassa Pyhäjärven 34 henkinen joukkue pitää paikkaa toisella sijalla 1168,9 kilometrin yhteistuloksella, joka tekee 34,4 kilometriä polkijaa kohden. Keskiviikko toukokuun 4. SONJA KÄHKÖNEN Kimmo Sarkkinen ojensi Pyhäjärven Pohdin puolesta Irma Holapalle palkinnon menestyksestään jousiammunnassa. Päivitämme Kilometrikisan tulokset aina tiistaisin kello 10.00. V iikon varrelta 17 L iikkeellä Kesä 2022 KIIREHDI VARAAMAAN ilmoitustilasi kesälehteen nyt! ilmoitukset@ pyhajarvensanomat.. KEVÄTKOKOUKSESSA PALKINNOT ojennettiin SM-hopeaakin huhtikuun alussa voittaneelle Irma Holapalle menestyksestään jousiammunnassa sekä Jarkko Mikkoselle menestyksestään yleisurheilussa. 01.05.2022–22.09.2022 Menestyneitä pohtilaisia palkittiin Pyhäjärven Pohti muisti seuransa menestyjiä ruusuin ja palkinnoin torstai-iltaisessa kokouksessaan. – Pohti on ollut aikoinaan koko Keskipohjanmaan alueen suurin seura. – Viisitoistavuotias nopeakinttuinen kaveri on Tampereella SM-kisoja vastaavissa kisoissa voittanut 300 metrillä ja lisäksi tullut 60 metrillä pronssille, Kimmo kertoi. päivä 2022 N:o 18. Palkitsemisen päätteeksi kokousta jatkettiin kakkukahvein. Kokouksen puheenjohtajaksi valittu ja pitkään Pyhäjärven Pohdissa vaikuttanut Kimmo Sarkkinen piti pienen puheen muistellen muun muassa Pohdin historiaa ennen menestyjien muistamista. 040 772 0231 /Minna ilmestyy 8.6. Ajantasaisia tuloksia voi seurata Kilometrikisan omilta verkkosivuilta. Viikko 18 Pohti on ollut aikoinaan koko Keskipohjanmaan alueen suurin seura. Palkinnon vastaanotti Jarkon puolesta hänen äitinsä Aija Mikkonen. – Koronaaika löi melko polvilleen myös urheilutoiminnassa – toivotaan, että tätäkin päästään paikkaamaan pikkuhiljaa. Kilometrikisa Pyhäjärvi polkee kuntasarjassa toisella sijalla 1327,2 kilometrin yhteistuloksella, joka tekee 0,2637 kilometriä asukasta kohden. PYHÄJÄRVEN POHDIN yleinen kevätkokous pidettiin torstai-iltana Pyhäjärven jäähallin kahviossa. Seura vaihtoi kokouksen alkuun kuulumisia eri lajien tiimoilta, jonka jälkeen kokous jatkui seuran menestyjien palkitsemisella
Kärkkäinen 040 719 5931 KAIKKEEN RAKENTAMISEEN • hiekat • murskeet • mullat • sorat • sepelit • kivet Toimistonhoitaja/ toimitusjohtaja Teija Pesonen 040 772 0234 (ark. Soita 040 772 0231 juhamatic oy juhamatic oy puh. Vastuu virheistä: Ilmoitusten julkaisemisessa noudatetaan voimassa olevia Sanomalehtien Liiton ilmoitusten julkaisusääntöjä. Lehti ei vastaa virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta tai puhelinvälityksessä sattuneesta väärinkäsityksestä. Saastamoinen P. kuljetukset • kolariym. 08 782 100 Myös särkypotilaat HAMPAANKOLO KY PYHÄSALMEN HAMMASHOITOLA LAGUKSENTIE 4, PUH. 0100 3020 Kelan tilaus 0800 93377 • Pyörätuolija paarikuljetukset • Taksi • 5 54-paikkaiset autot www.tenhuset.fi Tenhusen Liikenne Oy Puh. päivä 2021 N:o 36 V iikon varrelta 15 E lä unoha näitä Parraat palavelut Sähköasennus Risto Laitila p. Vastuu virheistä: Ilmoitusten julkaisemisessa noudatetaan voimassa olevia Sanomalehtien Liiton ilmoitusten julkaisusääntöjä. 0400-513 608, • lika ja viemärikaivojen tyhj. Lehti ei vastaa ilmoitusten poisjäännin aiheuttamasta vahingosta. Muistutukset virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituspäivästä lukien. 08 782 100 Tuomo Ilvesvuori V iikon varrelta 15 E lä unoha näitä Parraat palavelut Sähköasennus Risto Laitila p. 08-780062 ma-pe 8-18 la 9-15 l<UNTCOPl)TE Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi 040 556 1316 Fysioja lymfaterapeutti: Pia Ahola pyhasalmenfhlkuntopiste.fi Fysio-ja lymfaterapia Aikuisten neurologinen fysioterapia Geriatrinen fysioterapia Lasten fysioterapia MDT-terapia, Akupunktio Kinesioteippaus, Hieronnat Faskiakäsittely Veteraanikuntoutus Myös kotikäynnit KODINKONE-JA KYLMÄKONEHUOLTO Pauli Jussila, Kellopolku 3, Pyhäsalmi ILMALÄMPÖPUMPUT & ILMAJÄÄHDYTTIMET Mitsubishi, Panasonic, Sharp, Gree ja Argo Myynti, asennus ja huolto p. autojen hinaukset Myös viikonloppuisin p.0500-587 997 Juha Laitila KODINKONEHUOLTO TOIVANEN KY • Kylmäkoneet • Kodinkoneet • Sähkölaitteet • Huoltoja varaosapalvelu Susitie 5 Puh. 040 544 6338 Köpsintie 122, Pyhäsalmi p. kuljetukset • kolariym. Lehti ei vastaa ilmoitusten poisjäännin aiheuttamasta vahingosta. • vaihtolavapalvelu • talousveden ajo • Hiab-työt ja kuljetukset • koneen ym. Saastamoinen P. Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi p. • Talvella auraukset Lamminahon lähialueella. Päätoimittaja Jenni Kankaanpää 040 736 6098 jenni.kankaanpaa@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi Toimittaja Sonja Kähkönen 040 169 7350 sonja.kahkonen@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitukset Tilausasioita Jätäthän ilmoituksesi lehteä edeltävänä perjantaina klo 13.00 mennessä. 044-772 7000 Palotie 1, Pyhäsalmi -tietokoneita vuodesta 1989 maksuton tuki maksuton 24/7 *Tietokoneet *huollot (kaikki merkit) *Älypuhelimet *Tabletit *Dronekuvaukset Pyhäjärven veneilykarttapalapelit !!!!! Pyhäjärven veneilykarttapalapelit !!!!! *jopa 90x60cm (taulu) alk . 0500 6425 17 Jalkaterapeutti Pirkko Ruotsalainen • Jalkojen hoidot • Jalkatutkimukset • Silikoniorteesit 040 588 5704 Koulutettu Hieroja Johanna Kangasharju • Hieronta • Kulmat ja ripset ojennukseen kestovärjäyksellä 044 979 2865 Koko kehon vyöhyketerapeutti Maarit Pakanen • Vyöhyketerapiahoidot • Ravintoainemittaukset 040 963 1818 Ollintie 17, Pyhäsalmi Woltin Hoitola Woltin Hoitola 040 743 9816 0400 581 315 www.tenhusenmaansiirto.fi TENHUSEN MAANSIIRTO JA KULJETUS OY • MURSKEET • SORAT • HIEKAT • MULTA • SEPELIT • LUONNONKIVET • KAIVINKONETYÖT Puuja parkettilattian HIONTA JA LAKKAUS T:mi T.Leväpelto 044 508 6967 0400-833 192 / Jani 040-736 0192 / Ari • Kaivinkoneurakointi • Traktoriurakointi • lavettikuljetukset Yhteistyössä Kuljetus Polarin kanssa kauttamme myös: • Hiekat • Murskeet • Multa • Sorat • Sepelit • Täytemaat Velj. 040 544 6338 Köpsintie 122, Pyhäsalmi p. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. 08 782 100 Tuomo Ilvesvuori Keskiviikko syyskuun 8. Välitämme ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. 50pmm) 20,16 e 25,00 e Sähköpostilla jätetyistä ilmoituksista on tehtävä ilmoitusvaraus puhelimella. 50pmm) 20,16 e 25,00 e Sähköpostilla jätetyistä ilmoituksista on tehtävä ilmoitusvaraus puhelimella. 30 ,Keskiviikko toukokuun 4. Pyydämme asioimaan puhelimitse tai sähköpostitse. 0400 385 888 www.ilmalampojussila.fi Valtuutettu PYHÄSALMEN AUTOJA TRAKTORIHUOLTO Pyhäsalmi p. • Avoinna: ma-pe 8 -17, la-su suljettu puhelun hinta 1,25 €/puh +1,00 €/min +pvm PAARIKULJETUKSET TAKSIASEMA P. Päivystys 24/7 p.0440 609 511 p.0440 609 511 MÖKKI TALKKARITYÖT yms. 0400 385 888 www.ilmalampojussila.fi Valtuutettu PYHÄSALMEN AUTOJA TRAKTORIHUOLTO Pyhäsalmi p. 0208--380 808, 0400-382 272, 040-511 8687 Ilmalämpöpumput, ilmastointilaitteet johannes@sjpakanen. 08-780 980 Fysioterapeutit Minna Korkiakoski ja Viivi Eksymä Kuntohoitaja, lymfaterapeutti, Marjut Ruotanen • Fysioterapia • Lymfaterapia • Hieronnat • Akupunktio • Kinesioteippaus • Kuntosali • Spinning • Kuntosalivalmennus • Ravintovalmennus • PT-palvelut www.pyhasalmenfysio-sport.com • Fysioterapia • Lymfaterapia • Hieronnat • Akupunktio • Kinesioteippaus • Kuntosali • Spinning • Kuntosalivalmennus • Ravintovalmennus • PT-palvelut JuhaMatic Oy JuhaMatic Oy puh. • vaihtolavapalvelu • talousveden ajo • Hiab-työt ja kuljetukset • koneen ym. • Avoinna: ma-pe 8.30-16.30, la-su suljettu puhelun hinta 1,16 € / min + 0,50 € PAARIKULJETUKSET TAKSIASEMA P. • Talvella auraukset Lamminahon lähialueella. Lehti ei vastaa virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta tai puhelinvälityksessä sattuneesta väärinkäsityksestä. K.Niemelä 0400 699 182 PYHÄSALMI • Ajanvaraus: 040 531 8220 • www.pyhajarvenautokatsastus. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. 08-780062 ma-pe 8-18 la 9-15 Laguksentie 1, p. 50pmm) 20,16 e 25,00 e Sähköpostilla jätetyistä ilmoituksista on tehtävä ilmoitusvaraus puhelimella. Toimistomme on toistaiseksi suljettu käyntiasiakkailta. 0400 385 888 www.ilmalampojussila.fi Valtuutettu PYHÄSALMEN AUTOJA TRAKTORIHUOLTO Pyhäsalmi p. Varhaisjakelupäivystys: Ark. • Jalkojen hoidot (Myös kotikäynnit) • Omahoitotuotteet 040 588 5704 040 743 9816 0400 581 315 www.tenhusenmaansiirto.fi TENHUSEN MAANSIIRTO JA KULJETUS OY • MURSKEET • SORAT • HIEKAT • MULTA • SEPELIT • LUONNONKIVET • KAIVINKONETYÖT 0400-833 192 / Jani 040-736 0192 / Ari • Kaivinkoneurakointi • Traktoriurakointi • lavettikuljetukset Yhteistyössä Kuljetus Polarin kanssa kauttamme myös: • Hiekat • Murskeet • Multa • Sorat • Sepelit • Täytemaat Velj. autojen hinaukset Myös viikonloppuisin p.0500-587 997 Juha Laitila KODINKONEHUOLTO TOIVANEN KY • Kylmäkoneet • Kodinkoneet • Sähkölaitteet • Huoltoja varaosapalvelu Susitie 5 Puh. päivä 2022 N:o 18. 0208--380 808, 0400-382 272, 040-511 8687 Ilmalämpöpumput, ilmastointilaitteet johannes@sjpakanen. Välitämme ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. päivä 2021 N:o 36 • FYSIOTERAPIA • HIERONNAT • AKUPUNKTIO • KINESIOTEIPPAUS • KUNTOSALI • SPINNING • KUNTOSALIVALMENNUS • RAVINTOVALMENNUS • PT-PALVELUT Matias Toivonen Viivi Eksymä Olisiko tässä paikka sinun ilmoituksellesi. Iloa ammattitaitoon asennukset ja suunnitelmat Päivystys 24/7 www.sjpakanen. 017 303 426 llmestymispäivä: keskiviikko Ilmoitusten jättö: perjantaina klo 13.00 mennessä Sivunvalmistus: Pyhäjärven Sanomat Painopaikka: Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy/Botnia-Print, Kokkola Julkaisija: Pyhäjärven Sanomat Oy www.pyhajarvensanomat.fi Asiakaspalvelu / ilmoitukset toimituspäällikkö Minna Montonen 040 772 0231 (ark. 0600-30077 Kelan tilaus 0800 93150 • Pyörätuolija paarikuljetukset • Taksi • 5 54-paikkaiset autot www.tenhuset.fi Tenhusen Liikenne Oy Puh. Soita 040 772 0231 Olisiko tässä paikka sinun ilmoituksellesi. Muistutukset virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituspäivästä lukien. Pyydämme asioimaan puhelimitse tai sähköpostitse. V iikon varrelta 19 E lä unoha näitä Parraat palavelut Jalkaterapeutti Pirkko Ruotsalainen Jalkahoitaja Marita Junno 040 590 6695 Koulutettu Hieroja Johanna Kangasharju 044 979 2865 Laaja-alainen vyöhyketerapeutti Maarit Pakanen 040 963 1818 Ollintie 17, Pyhäsalmi Woltin Hoitola Woltin Hoitola • Vyöhyketerapiahoidot • Vauvahieronta • Qua sha hoidot • Ravintoainemittaukset • Hieronnat • Kulmien ja ripsien kestovärjäykset ja ripsien kestotaivutukset. Kärkkäinen 040 719 5931 KAIKKEEN RAKENTAMISEEN • hiekat • murskeet • mullat • sorat • sepelit • kivet Toimistonhoitaja/ toimitusjohtaja Teija Pesonen 040 772 0234 teija.pesonen@pyhajarvensanomat.fi laskutus@pyhajarvensanomat.fi Päätoimittaja Mirka Kauranen opintovapaalla. Pyydämme huomioimaan, että osoitteenmuutokset on tehtävä meille erikseen. Vs. Vs. 08-780 370 Seon huoltamopalvelut, monipuolinen huoltokorjaamo varustettuna nykyaikaisin testauslaittein. Vs. klo 8–16, p. Vastuu virheistä: Ilmoitusten julkaisemisessa noudatetaan voimassa olevia Sanomalehtien Liiton ilmoitusten julkaisusääntöjä. sopimuksen mukaan • Työt pienkaivinkoneella ja/tai traktorilla. Välitämme ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. • Muutot/kuljetukset pakettiautolla. 08 782 100 Myös särkypotilaat HAMPAANKOLO KY PYHÄSALMEN HAMMASHOITOLA LAGUKSENTIE 4, PUH. Autojen ja traktoreitten varaosat ja tarvikkeet PYHÄSALMEN JÄTEKULJETUS K. Postin kautta tehdyt muutostiedot eivät siirry automaattisesti. Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi p. Autojen ja traktoreitten varaosat ja tarvikkeet PYHÄSALMEN JÄTEKULJETUS K. Reklamaatiot lehden toimitusongelmista on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa asiakaspalveluumme. 08-780 370 Seon huoltamopalvelut, monipuolinen huoltokorjaamo varustettuna nykyaikaisin testauslaittein. 0400-513 608, • lika ja viemärikaivojen tyhj. 017-822 024 Jakelusepät Oy llmestymispäivä: keskiviikko Ilmoitusten jättö: perjantaina klo 13.00 mennessä Sivunvalmistus: Pyhäjärven Sanomat Painopaikka: Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy/Botnia-Print, Kokkola Julkaisija: Pyhäjärven Sanomat Oy www.pyhajarvensanomat.fi Asiakaspalvelu / ilmoitukset Minna Montonen 040 772 0231 ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitushinnat: veroton al-verollinen Etusivu 1,15 e 1,43 e Muut sivut 0,96 e 1,19 e Kuolinilmoitukset 0,90 e 1,12 e Osoiteilmoitukset 0,44 e 0,55 e Perheilmoitukset (maks. 0500 6425 17 Jalkaterapeutti Pirkko Ruotsalainen • Jalkojen hoidot • Jalkatutkimukset • Silikoniorteesit 040 588 5704 Koulutettu Hieroja Johanna Kangasharju • Hieronta • Kulmat ja ripset ojennukseen kestovärjäyksellä 044 979 2865 Koko kehon vyöhyketerapeutti Maarit Pakanen • Vyöhyketerapiahoidot • Ravintoainemittaukset 040 963 1818 Ollintie 17, Pyhäsalmi Woltin Hoitola Woltin Hoitola 040 743 9816 0400 581 315 www.tenhusenmaansiirto.fi TENHUSEN MAANSIIRTO JA KULJETUS OY • MURSKEET • SORAT • HIEKAT • MULTA • SEPELIT • LUONNONKIVET • KAIVINKONETYÖT Puuja parkettilattian HIONTA JA LAKKAUS T:mi T.Leväpelto 044 508 6967 0400-833 192 / Jani 040-736 0192 / Ari • Kaivinkoneurakointi • Traktoriurakointi • lavettikuljetukset Yhteistyössä Kuljetus Polarin kanssa kauttamme myös: • Hiekat • Murskeet • Multa • Sorat • Sepelit • Täytemaat Velj. Reklamaatiot lehden toimitusongelmista on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa asiakaspalveluumme. Postin kautta tehdyt muutostiedot eivät siirry automaattisesti. 017-822 024 Jakelusepät Oy llmestymispäivä: keskiviikko Ilmoitusten jättö: perjantaina klo 13.00 mennessä Sivunvalmistus: Pyhäjärven Sanomat Painopaikka: Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy/Botnia-Print, Kokkola Julkaisija: Pyhäjärven Sanomat Oy www.pyhajarvensanomat.fi Asiakaspalvelu / ilmoitukset Minna Montonen 040 772 0231 ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitushinnat: veroton al-verollinen Etusivu 1,15 e 1,43 e Muut sivut 0,96 e 1,19 e Kuolinilmoitukset 0,90 e 1,12 e Osoiteilmoitukset 0,44 e 0,55 e Perheilmoitukset (maks. Lehti ei vastaa virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta tai puhelinvälityksessä sattuneesta väärinkäsityksestä. 040 500 3616 KAIKKI RENGASALAN TYÖT Erikoishammasteknikko Jorma Pekkala, Ollintie 25, Pyhäsalmi HAMMASPROTEESIT 040 700 0090 4 HAMMASLÄÄKÄRIT Jukka Tikanmäki ja Ajanvaraus puh. 044-772 7000 Palotie 1, Pyhäsalmi Au kio lo tie do t Fa ce bo ok iss a -tietokoneita vuodesta 1989 maksuton tuki maksuton 24/7 *Tietokoneet *huollot (kaikki merkit) *Älypuhelimet *Tabletit *Dronekuvaukset l<UNTCOPl)TE Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi 040 556 1316 Fysioja lymfaterapeutti: Pia Ahola pyhasalmenfhlkuntopiste.fi Fysio-ja lymfaterapia Aikuisten neurologinen fysioterapia Geriatrinen fysioterapia Lasten fysioterapia MDT-terapia, Akupunktio Kinesioteippaus, Hieronnat Faskiakäsittely Veteraanikuntoutus Myös kotikäynnit KODINKONE-JA KYLMÄKONEHUOLTO Pauli Jussila, Kellopolku 3, Pyhäsalmi ILMALÄMPÖPUMPUT & ILMAJÄÄHDYTTIMET Mitsubishi, Panasonic, Sharp, Gree ja Argo Myynti, asennus ja huolto p. kuljetukset • kolariym. Ollintie 9, p. 040 772 0231 Ollintie 9, p. 08 782 100 Myös särkypotilaat HAMPAANKOLO KY PYHÄSALMEN HAMMASHOITOLA LAGUKSENTIE 4, PUH. • Avoinna: ma-pe 8.30-16.30, la-su suljettu puhelun hinta 1,16 € / min + 0,50 € PAARIKULJETUKSET TAKSIASEMA P. Toimistomme on toistaiseksi suljettu käyntiasiakkailta. Päätoimittaja Jenni Kankaanpää 040 736 6098 jenni.kankaanpaa@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi Toimittaja Sonja Kähkönen 040 169 7350 sonja.kahkonen@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitukset Tilausasioita Jätäthän ilmoituksesi lehteä edeltävänä perjantaina klo 13.00 mennessä. 08 782 100 Tuomo Ilvesvuori Keskiviikko syyskuun 8. 08-780 980 Fysioterapeutit Minna Korkiakoski ja Viivi Eksymä Kuntohoitaja, lymfaterapeutti, Marjut Ruotanen • Fysioterapia • Lymfaterapia • Hieronnat • Akupunktio • Kinesioteippaus • Kuntosali • Spinning • Kuntosalivalmennus • Ravintovalmennus • PT-palvelut www.pyhasalmenfysio-sport.com • Fysioterapia • Lymfaterapia • Hieronnat • Akupunktio • Kinesioteippaus • Kuntosali • Spinning • Kuntosalivalmennus • Ravintovalmennus • PT-palvelut JuhaMatic Oy JuhaMatic Oy puh. 0600-30077 Kelan tilaus 0800 93150 • Pyörätuolija paarikuljetukset • Taksi • 5 54-paikkaiset autot www.tenhuset.fi Tenhusen Liikenne Oy Puh. Postin kautta tehdyt muutostiedot eivät siirry automaattisesti. Pyydämme huomioimaan, että osoitteenmuutokset on tehtävä meille erikseen. Varhaisjakelupäivystys: Ark. K.Niemelä 0400 699 182 PYHÄSALMI • Ajanvaraus: 040 531 8220 • www.pyhajarvenautokatsastus. 0400-513 608, • lika ja viemärikaivojen tyhj. Muistutukset virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituspäivästä lukien. autojen hinaukset Myös viikonloppuisin p.0500-587 997 Juha Laitila KODINKONEHUOLTO TOIVANEN KY • Kylmäkoneet • Kodinkoneet • Sähkölaitteet • Huoltoja varaosapalvelu Susitie 5 Puh. Päivystys 24/7 p.0440 609 511 p.0440 609 511 MÖKKI TALKKARITYÖT yms. Pyydämme huomioimaan, että osoitteenmuutokset on tehtävä meille erikseen. Kärkkäinen 040 719 5931 KAIKKEEN RAKENTAMISEEN • hiekat • murskeet • mullat • sorat • sepelit • kivet Toimistonhoitaja/ toimitusjohtaja Teija Pesonen 040 772 0234 teija.pesonen@pyhajarvensanomat.fi laskutus@pyhajarvensanomat.fi Päätoimittaja Mirka Kauranen opintovapaalla. 08-780 370 Seon huoltamopalvelut, monipuolinen huoltokorjaamo varustettuna nykyaikaisin testauslaittein. Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi p. klo 8–16, p. • vaihtolavapalvelu • talousveden ajo • Hiab-työt ja kuljetukset • koneen ym. klo 8–16, p. Saastamoinen P. 9-13) ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitushinnat: veroton al-verollinen Etusivu 1,18 e 1,46 e Muut sivut 0,98 e 1,22 e Kuolinilmoitukset 0,90 e 1,12 e Osoiteilmoitukset 0,44 e 0,55 e Perheilmoitukset (maks. 0208--380 808, 0400-382 272, 040-511 8687 Ilmalämpöpumput, ilmastointilaitteet • Ajanvaraus: 040 531 8220 • www.pyhajarvenautokatsastus. 040 544 6338 Erikoishammasteknikko Jorma Pekkala, Ollintie 25, Pyhäsalmi HAMMASPROTEESIT 040 700 0090 4 HAMMASLÄÄKÄRIT Jukka Tikanmäki ja Ajanvaraus puh. Iloa ammattitaitoon asennukset ja suunnitelmat Päivystys 24/7 www.sjpakanen. Autojen ja traktoreitten varaosat ja tarvikkeet PYHÄSALMEN JÄTEKULJETUS K. 040 500 3616 KAIKKI RENGASALAN TYÖT Erikoishammasteknikko Jorma Pekkala, Ollintie 25, Pyhäsalmi HAMMASPROTEESIT 040 700 0090 4 HAMMASLÄÄKÄRIT Jukka Tikanmäki ja Ajanvaraus puh. 9-13) teija.pesonen@pyhajarvensanomat.fi laskutus@pyhajarvensanomat.fi Päätoimittaja Mirka Kauranen opintovapaalla. sopimuksen mukaan • Työt pienkaivinkoneella ja/tai traktorilla. • Muutot/kuljetukset pakettiautolla. 040 772 0231 Avoinna KE-PE 9-13 MA-TI ovet ovat suljettuna, keskitymme viikon lehden kasaamiseen. Lehti ei vastaa ilmoitusten poisjäännin aiheuttamasta vahingosta. Reklamaatiot lehden toimitusongelmista on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa asiakaspalveluumme. 044-772 7000 Palotie 1, Pyhäsalmi Au kio lo tie do t Fa ce bo ok iss a -tietokoneita vuodesta 1989 maksuton tuki maksuton 24/7 *Tietokoneet *huollot (kaikki merkit) *Älypuhelimet *Tabletit *Dronekuvaukset l<UNTCOPl)TE Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi 040 556 1316 Fysioja lymfaterapeutti: Pia Ahola pyhasalmenfhlkuntopiste.fi Fysio-ja lymfaterapia Aikuisten neurologinen fysioterapia Geriatrinen fysioterapia Lasten fysioterapia MDT-terapia, Akupunktio Kinesioteippaus, Hieronnat Faskiakäsittely Veteraanikuntoutus Myös kotikäynnit KODINKONE-JA KYLMÄKONEHUOLTO Pauli Jussila, Kellopolku 3, Pyhäsalmi ILMALÄMPÖPUMPUT & ILMAJÄÄHDYTTIMET Mitsubishi, Panasonic, Sharp, Gree ja Argo Myynti, asennus ja huolto p. Päätoimittaja Jenni Kankaanpää 040 736 6098 jenni.kankaanpaa@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi Toimittaja Sonja Kähkönen 040 169 7350 sonja.kahkonen@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitukset Tilausasioita Jätäthän ilmoituksesi lehteä edeltävänä perjantaina klo 13.00 mennessä. 08-780062 ma-pe 8-18 la 9-15 Laguksentie 1, p. Varhaisjakelupäivystys: Ark. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. 040 772 0231 Ollintie 9, p
Voimassa 5.-7.5. 050-307 5439 perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt. KARINIEMEN Kananpojan herkkurulla 1 kg (8,95/kg) 8 95 KPL/ST. Ollaanko Facebook-kavereita. Pyhäsalmen torilla klo 13.30-16 Maukas pullakassi! 25€/satsi Tuoreet hillopossut ! 1€/kpl TARJOUKSET VOIMASSA TO–SU 5.–8.5.2022 ELLEI TOISIN MAINITA. To 12.5. Sydänmerkki-kauppapäivä K-Marketissa alkaen klo 10.00. Sydänliiton verkkoluento ”Sydämen vajaatoiminta” klo 18.00 Päiväkeskus Virikkeessä (os. Frisbee-golfi a, mölkkyä, lenkkeilyä tornille ja kuntoportaille ym. kmarketsuomi ILAHDUTA ÄITIÄ VAAHTOKARKKITIKUT Katso resepti k-ruoka.fi tai K-Ruoka-sovellus. Pyhäjärven Eläkeläiset ry To 5.5. Kaikkien osallistujien kesken arvontaa. TERVETULOA TAPAHTUMIIN! SYDÄNVIIKKO 8.-15.5.2022 UNELMIEN PERHELIIKUNTAPÄIVÄ Tiistaina 10.5.2022 klo 10–14 Honkavuorella Ohjelmassa mm. WURSTI Pavel karitsan maustettu rosvopaisti n. Puh. p. LOPPUVIIKON EDULLISET TARJOUKSET Ollaanko Facebook-kavereita. Ti 10.5. Lyhyt jumppatuokio Tennishallissa tasatunnein klo 11.00, 12.00 ja 13.00. Unelmien perheliikuntapäivä Honkavuorella klo 10-14 (kts ilmoitus). klo 13-15.30 Pyhäsalmen torilla. Lisäksi olemme toimittaneet Neuvokas Perhe-materiaalia 100kpl Pyhäjärven esi-ja alakoululaisten käyttöön. maankuulua vanhanajan PALVIA savusaunaTorstaisin Pyhäsalmen torilla 13-14.30 Lämmintä savukalaa, lämpimiä kalakukkoja, madetta ym. Supersankari-suunnistus perheille. Pe 13.5. kmarketsuomi Voimassa 31.3.-3.4. Hiisituvan kahvio palvelee. päivä 2022 N:o 18. Vanha Pyhäjärventie 7). & mykykeitto KALAPISTE VARPAISJÄRVI Kalajokista ruokaja tarkistettua siemenperunaa torilla torstaina klo 12.30-14. 20 E lä unoha näitä T orilla Su 8.5. 050 323 0840 Äitienpäivälahja Kirstin Vaateliikkeeltä! Kahvila ja Vaateliike avoinna MA-PE 10-17 LA 10-14 Ihanat yöpaidat Trofelta ja Pastunetelta! Lahjakortti haluamallesi summalle! Laukut, lompakot, pussukat! Hyvä valikoima kevään uutuuksia! 040 772 0231 040 772 0231 ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi Tervetuloa ostoksille! Täytekakut, kahvikakut, kääretortut, pasteijat, karjalanpiirakat, pikkuleivät sekä tietenkin tuoreet pullat ja leivät! Äitienpäiväherkut jättivalikoimasta Torstaina 5.5. ERÄ/ETT PARTI KALANEUVOS Tuore A-leikattu kirjolohifilee Kasvatettu/odlad, Ruotsi Vakuumipakattu/ Rajoitus 2 fileetä/ talous 14 95 KG Ilman Plussa-korttia/ 1,49-1,79 rs(3,09-3,65/kg) -32-44% PLUSSA-KORTILLA Isoja vapaan kanan munia 6 kpl/408 g tai Virike kananmuna 10 kpl/580 g (1,72-2,45/kg) Rajoitus 3 rs/talous 1 00 RS Suomalainen kurkku 1 49 KG Avoinna Ma-La 7-21 Su 9-21 K-Market Pyhäjärvi 08 7727800 arto.makimartti@k-market.com TARJOUKSET VOIMASSA KE-SU 31.3.-4.4.2021 ELLEI TOISIN MAINITA. TERVETULOA! Sydänyhdistys, Liikkujat, Lamminahon Ahto ja Pyhäjärven kaupungin liikuntapalvelut Äitienpäiväkahvit Heimolassa,( Tunturitie 7) 08.05.2022 klo 16-18 -Arpajaiset ja pientä ohjelmaaOlet lämpimästi tervetullut. 10 95 KPL ERÄ/ETT PARTI ELONEN Mansikkatäytekakku 800 g (13,69/kg) ERÄ/ETT PARTI GREENDELI Voileipäkakut 750 g (17,27/kg) 12 95 KPL. Sydänyhdistys avustajana äitienpäivän messussa Pääkirkossa klo 18.00. 1,5 kg Uusi-Seelanti 16 95 KG ERÄ HÄTÄLÄ Tuore ruodoton lohifilee C-leikattu, vakuumipakattu, kasvatettu Norja/ Rajoitus 2 pkt/talous 12 90 KG ERÄ GREENDELI Voileipäkakut 750 g (17,32/kg) 12 99 KPL ERÄ GREENDELI Katkarapuvoileipäkakku 825 g (17,56/kg) 14 49 KPL Vihreä rypäle 500 g (2,98/kg) Intia 1 49 RS/ASK Aukioloajat MA-LA klo 11-21, SU kiinni PKT PKT Keskiviikko toukokuun 4