Mikael on tehnyt 2 työssäoppimisjaksoa: Köpsinrinteellä ja Pyhäjärven 4Hyhdistyksessä. . . — Menee ihan kaikki, mikä kuulostaa hyvältä. . Ä þ ?L. — Se oli hauskaa ja mielenkiintoista, koska siinä tehtävässä sain haastaa itseni. . Ä Ù Ù j Þ ?Á . ç Ä ??ç Ù Ä . . . Q . . j Ä . . j j Î Î j ?Ù . j j ?. TORNIOSSA Peräpohjolan opistossa nuoriso- ja vapaaajanohjaajan linjalla opiskeleva Mikael Haavisto, 20, valmistuu vuoden kuluttua. . Valokuvauksen sinänsä hän haluaa pitää jatkossakin harrastuksena, mutta haaveena on kuitenkin valokuvausharrastuksen ja nuorisotyön yhdistäminen. . Vietän aikaa myös perheen ja kavereiden kanssa. . Ð oÞ ?;. Ä Íç Ä ?. Valokuvauksen ohessa Mikaelia kiinnostaa yleensäkin mediaan liittyvät asiat. . . Ù Ù . OPISKELUT päättyvät tältä lukuvuodelta toukokuun lopussa. j j ??Î ç Þ ??ç . Î Ä Þ ?oj Ä Î j ?Íj ?Î . ?L. . ø j Þ Î Î Ä Ä . j ?j Ð Î j j . Ù Ù j ??. . . Tässä sitä nyt ollaan, tämä on ihan minun juttu. . ??j Ä ?ç . ?Î . . Ð oÞ ?;. Käsiohjelma 2€. Ð Ð . 6 . Î Ä Þ ?oø j Ä Î Î ç Ä Þ j ??ç Ä Ù Ä . . Valokuvaamisesta on muodostunut Mikaelille tärkeä harrastus. . Talvella useimmiten jätän kameran hyllyyn. . Nuoriso-ohjaajan ammatin lisäksi hän pohti myös media-assistentin koulutusta. Kuluvan Sydänviikon kohderyhmänä lapsiperheet S5 KESKIVIIKKO HUHTIKUUN 9. Á . j þ . Ío. . ?. Î . Þ . Ð oÞ ?;. ç Ù . Mutta otin itseäni niskasta kiinni ja aloin ihan rauhassa rakentamaan niitä kysymyksiä, muistelee Mikael. — Keväisin on erittäin hienoa esimerkiksi pajunkissat ja vastasulanut järvi, ja kesällä on niin paljon kaikkea mukavaa. Airsoftia harrastan aina silloin tällöin. . Mikael lähtee usein viikonloppuisin Torniosta kotimaisemiin viikonlopun viettoon. Þ Ä Ð Ð . Ä ?ø ooç Ù Ä Ä Þ þ ?LÄ Íç Ä ??j à ٠j Ð Ð j ??. Á . . Kaverini ehdotti minulle nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajan alaa, koska olen sen verran sosiaalinen ja kiinnostunut nuorten elämästä ja hyvinvoinnista. Ù j Î . ç Ù . VUOSIKERTA Matkalla sinne mihin tie vie Nuoriso-ohjaajaksi opiskeleva Mikael Haavisto haluaa tehdä työtä, jossa voi edistää nuorten hyvinvointia ja ennaltaehkäistä heidän syrjäytymistään. Î . — Saa käyttää omaa luovuutta ja mielikuvitusta. Ä ?þ ?Q j . j Þ ?Ä ???þ ´ þ ?. . . Mikaelilla on ideoita kesäkuukausien varalle. ?ooÞ ?. ç Ù . . . ø j Þ Î Ä . Mikael toivoo löytävänsä ensisijaisesti sellaista kesätyötä, jossa voi kehittää omaan opiskelualaansa liittyviä taitoja. Þ ?. Jos löydän kesätyön, niin ajattelin, että voisi olla töissä ainakin alkukesän ja heinäkuussa lähtisin reissaamaan. ?j ?ø j Þ Î Î Ä Ã ?Íj ?. ?ç Ä Ù Ä Þ ?j j þ ?Q j . Ajatuksena on saada aikaan mediaan pohjautuva nuorisotila, jossa nuorille opetetaan monipuolisesti media-alan taitoja, kameroiden tekniikasta Kerran viikossa keskiviikkoisin Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi, p. tyksessä Mikaelin tehtäviin kuului muun muassa kyselyn toteuttaminen Pyhäjärven ylä- ja alakoulujen oppilaille. 08 772 9000, ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi, toimitus@pyhajarvensanomat.fi la 12.4.2014 klo 11.00 Mukana mm. Häntä inspiroi kaikki muut vuodenajat paitsi talvi. ??j ?Íj ?ø j Ä Î j Ð Ã Ð Ä . ?. ç ??. . JAANA KONU tä miten siitä selviää. . Ä Ä ?o?Ù j Á . Ä Íç Ä ??j j ?ç Ù j j Þ . Þ ?Ù . . ??ð þ ð ?þ ?. Ð Ð j ?ç Þ ?ç Ä Î . oo?Î ç . ç ??ç à ç . — Olen nyt pari vuotta miettinyt, että haluaisin hypätä benjihypyn, mutta saa nähdä, uskallanko tänä kesänä. . Þ ?Ð Ä . ð ±. . Tehtävänä oli selvittää, mitä lapset ja nuoret harrastavat, ovatko he tyytyväisiä kotipaikkakuntansa harrastusmahdollisuuksiin sekä mitä parannettavaa ja uutta he toivovat harrastustoimintaan. Musiikin lisäksi festareissa kiehtoo ihmiset ja tapahtumien monikulttuurinen luonne. — Opiskelin ammattistartilla ja mietin, mille alalle lähtisin. Ð Î j þ ?. . ?j Ù Ä . 4H-yhdis- aikoina niin erilaisena. ç Ð Ð Ä . Þ . . ?. ø Ä ?Î oj Ä Î j Ä Þ . Järvimaisema on valokuvausta harrastavan Mikaelin yksi suosikkipaikoista Pyhäjärvellä. ø j Þ Î Ä Þ ?Á j Ð Ð Ä ?. ç Ä ??. . . . . . Mikael Haavisto valmistuu vuoden kuluttua nuoriso-ohjaajaksi. j ??L. Ä Ä . . ?ç Þ . — Joskus olen kirjoittanut joitakin sanoituksia, mutta se on jäänyt vähemmälle. Ä . ø j Þ Î Ä Þ . . . . Myös ihmisten leirintäpisteiden luovat rakennelmat ovat kiinnostava osa festaritunnelmaa. Suomen kesä on niin kaunis ja lyhyt, että siitä on pakko pitää kiinni. Kun minulle annettiin tuo työtehtävä, niin kyllähän minulle tuli kylmänhiki, et- FESTARITKIN kuuluvat kesäsuunnitelmiin. Þ . Þ . Ä ?. Mikael käsittelee ottamiaan kuvia ja jakaa niitä eteenpäin esimerkiksi facebookissa. 5 . . — Haaveeni on, että voisin hyödyntää valokuvausharrastusta vielä enemmän, ja haluan oppia valokuvaamaan paremmin. ??oo?j Þ ?Ä ?Ù Ä Ð Ð ç Ä Þ ??j Á j Þ . à ø j Þ Î Ä Þ ?Î ç Þ ??ç . ??. ç Ä ??. . Î Ã . . . 5 . j . Harrastuksiin kuuluvat myös musiikinkuuntelu ja matkustaminen. Þ . Lisätietoa; www.lamminahonahto.com issa Lamminahon Ahto ry Tervetuloa! klo 10 - 10.30! ja kuvankäsittelystä lähtien. . Ä ?. — On tarkoitus lähteä reippureissaamaan ja katsomaan Suomen kesää. Välillä hän viettää vapaa-aikaa Pyhäjärvellä perheensä parissa, toisinaan hän käy tapaamassa kavereita Ylivieskassa ja Oulussa. Ä Þ . ç ??ç à ç . Lisäksi hän toivoo, että voi yhdistää tulevaan työhönsä myös kulttuuripuolen asioita. ?ø j Þ Î Î Ä . ??j ?L. . ?ç Þ . Ð oÞ ?;. PÄIVÄ 2014 N:o 15 www.pyhajarvensanomat.fi HINTA 1,50 € 59. . ç Ù . . — Minä olen sellainen matkamies; liikun sinne mihin tiet vie. ??ç . . ð ´ þ ?Q . Þ . ç ??ç à ç . Q . . — Valokuvaus on minulle kaikki kaikessa. Sotshin olympialaisten hopeamitalisti Kerttu Niskanen – Juho Mikkonen – Ari Luusua – Perttu Hyvärinen - Pohti SkiTeam Heikki Korpelan ja Jouni Komun johdolla! Hiihtoihin on ilmainen linja-autokuljetus (Tenhusen Liikenne Oy) Pyhäsalmen uimahallilta klo 10.30, paluukyyti välittömästi hiihtojen päätyttyä. Valokuvaamisessa kiehtoo luovuuden äärettömät mahdollisuudet. Mikaelin mielestä luontoa on mukava kuvata, koska se näyttäytyy eri vuoden- % Ð Ù ç Ä ?. Vapaa pääsyy. Mikael Haavisto miettii, että ehkä tänä kesänä hän viimein rohkaistuu toteuttamaan benjihyppyhaaveensa. . j Î j . Musiikissa ei ole mitään yhtä tiettyä suosikkilajia. Î ç j þ . ?j ?ç ø þ °. oÎ . à ?j Ù Ù . o. Ä ?. . ç Ù . . . . ø j Þ Î Î Ä . . . ?
Honkavuorella. Tulokset: 1. Phjalema jatluu vierailunäytöksellä Keskuskoululla, ja Omat tanssit- katselmus on vuorossa sunnuntaina. Se on nimittäin päättänyt ehdottaa kaupungille, että tämä hankkisi tietokoneita ja järjestäisi niistä opetusta vanhuksille ja vammaisille. osoite Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi konttori avoinna ma-pe klo 9-16 puh. Ja kun alkuun oli päästy, jatkoa seurasi heti seuraavalla viikolla. Siksipä esimerkiksi julkisten palveluiden käyttämiseen liittyvät tiedot tai lomakkeet on saatava jatkossakin sekä suullisesti asiakaspalvelijalta että printattuna asiakirjana. Muut vierailijat ovat Kaisa Pesonen ja Pekka Louhio. 08-772 9024, 040-7562264 Terhi Marjakangas p. Välitämme ilmoituksia kaikkiin sanoma- ja paikallislehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla.. 08-772 9000 fax. On myös olemassa joukko ihmisiä, jotka haluaisivat käyttää internetiä, mutta eivät omista konetta saati taitoja sen käyttämiseen. Säätiö on kilpailun kustantajana. Parkkima: Arto Kinnunen, Martti Ora- aikaisemmin keilannut Seppo Ravantti. Lehti ei vastaa ilmoitusten poisjäännin aiheuttamasta vahingosta. Ensi lauantaina on vuorossa kevätnäytös, jossa kaikki pääsevät jäälle. Ensimmäisen osuuden nopein oli Tero Pesonen (2.58), toisen Elina Ryynänen (2.59), kolmannen Katja Erkkilä (3.25), neljännen Elisa Parkkinen (3.00) ja viidennen Merja Kuukasjärvi (2.42). Muistutukset virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituspäivästä lukien. Pyhäjärvisten tanssi- kummien Tommin ja Marjon tytär Unna Kitti tanssii ”Sukka, Nukka ja Tuulispää” teoksen yhtenä vierailijana. Yhteistulokseksi tuli huikea 1540, joka tarkoittaa lähes 257 sarjakeskiarvoa. Hiihto-osuudet hiihtäjää kohden olivat noin 900 metriä. Kilpailun järjestävät Yksityisyrittäjien Säätiö ja Koulun Kerhokeskus kouluhallituksen tukemana. Pistesaldon tekijä on Kiuruveden 7-10 Teamia edustava Jarno Räty. Neuvosto maalailee, että sosiaali- ja vanhustyö voisi kartoittaa, kenellä olisi koneelle tarvetta. Nuorin koreografi on 5-vuotias toisen polven kurjenpolvi Pirkkalasta. Se on nykypäivää ja sopii kaikille meille, joille internet on yhtä arkipäiväinen asia kuin ruoka. Keskuskoulun saliin saadaan tarpeeksi tilaa sekä menevälle tanssille et- tä näyttävälle rekvisiitalle. Räty keilasi kuuteen sarjaan tuloksen 1395, joka tekee sarjakeskiarvoksi 232,5. Kohti kevätnäytöstä JAANA KONU Taitoluistelijat kokoontuivat maanantaina harjoituksiin Pyhäjärven jäähalliin. Lamminaho: Tero Pesonen, Elina Ryynänen, Annika Aulakoski, Elisa Parkkinen ja Samppo Kumpumäki (16.52), 3. vakangas, Irene Lipsonen, Aleksi Kuukasjärvi ja Merja Kuukasjärvi (17.40), 5. Komu: Matti Pesonen, Teemu Lehtomäki, Veera Pesonen, Väinö Riihijärvi ja Janne Lehtomäki (17.31), 4. 08-772 9021 Toimistonhoitaja: Teija Pesonen p. 040-7366 098 Ilmoitushinnat: veroton Etusivu 0,99 e Tekstissä 0,83 e Tekstin jälkeen 0,83 e Osoiteilmoitukset 0,40 e Kihla-, vihki- ja kiitosilmoitukset 18,70 e Värilisä: alle 300 pmm 14,00 e yli 300 pmm 41,00 e Tilaushinnat: 53,00 e/vsk kotimaa, 72,00 e/vsk pohj.maat, 97,00 e/vsk muut maat al-verollinen 1,23 e 1,03 e 1,03 e 0,49 e 23,00 e 17.00 e/väri 50,00 e/väri Sähköpostilla jätetyistä ilmoituksista on toimitettava aina myös näköisvedos ja tehtävä ilmoitusvaraus puhelimella. Vastuu virheistä: Ilmoitusten julkaisemisessa noudatetaan voimassa olevia Sanomalehtien Liiton ilmoitusten julkaisusääntöjä. Muutama muukin oli jo 300 päässyt yrittämään, mutta aina oli viimeiseen ruutuun jäänyt kolme kaatoa tekemättä. Jarno Tastulan elävä säestys ja värikäs visualisointi kruunaavat 40 minuutin kokonaisuuden. Lehti ei vastaa virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta tai puhelinvälityksessä sattuneesta väärinkäsityksestä. Puulaakikisoissa 300 pisteen sarjan oli jo KYLIEN välinen viestinhiihto oli 2.4. Lupaamme, että tämän lehden sivuille ilmestyy asiasta mustaa valkoiselle, kun asiasta on kerrottavaa. Jokikylä: Jere Heinonen, Roope-Eemeli Huttunen, Johanna Ikonen, Katja Malila ja Jarkko Huttunen (16.17), 2. Omien tanssien nuorin koreografi 5-vuotias OMAT TANSSIT -tapahtuma ensi viikon vaihteessa kokoaa historiansa toiseksi eniten teoksia, 24. TERHI MARJAKANGAS 25 VUOTTA SITTEN Kirjoituskilpailu peruskoulun 9. Koreografi Johanna Elovaara on kansantanssin ja nykytanssin välimaastoon sijoittuvan tanssiteatteri-ilmaisun osaaja. 08-7729025, 040 169 7350 Ilmoitukset: Maija Hänninen p. 08-772 9023, 040-523 2967 Toimittajat: Jaana Konu p. Neuvoston mukaan tähän voisivat ottaa osaa asukkaat lahjoittamalla toimivia, mutta itselle tarpeettomiksi jääneitä tietokoneita kaupungille, joka jakaisi ne edelleen niitä tarvitseville vanhuksille. 50 VUOTTA SITTEN Maamiesseuraliitto järjestää sokerijuurikkaan viljelykilpailun Pyhäjärven maatalouskerhoyhdistyksen ja maamiesseuraliiton vuosikokoukset pidettiin perjantaina Pyhäsalmen Seurojentalossa. päivä. Osa porukasta on harrastanut taitoluistelua jo pidempään, mutta mukana on myös aloittelijoita, jotka ovat lähteneet mukaan vasta muutama viikko sitten. Toimintakertomus ja tilit hyväksyttiin. Rannankylä: Pekka Päivärinta, Topias Päivärinta, Katja Erkkilä, Arto Saartoala ja Antti Laukkanen 18.25. Hyväksytyn toimintasuunnitelman mukaan lisätään kuusen taimitarhojen hoitamista, tehostetaan kotieläinhoitoa sekä juurikasvien viljelyä, järjestetään kursseja ja kilpailuja, otetaan osaa Hopeakuokkakilpailuun mikäli tarvittava joukkue saadaan kokoon sekä järjestetään kyläkerhojen väliset urheilukilpailut. 08-772 9022 Sähköpostiosoitteet: toimitus@pyhajarvensanomat.fi ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi Toimittajien sähköpostit muotoa: etunimi.sukunimi@pyhajarvensanomat.fi Ilmestymispäivä keskiviikko Ilmoitusten jättö Perjantaina klo 14.00 mennessä Sivunvalmistus Pyhäjärven Sanomat Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy/ Botnia-Print, Kokkola Tarkastettu levikki 4079 kpl Julkaisija: Pyhäjärven Sanomat Oy Toimitusjohtaja: Seppo Lähteenmäki p. Seuraava sarja oli 290 ja kolmas sarja 247. Jääkäämme odottamaan, miten asia kehkeytyy. Tapahtuma alkaa lauantaina työpajanäytöksellä Makasiinitorilla, jolloin lavan täyttävät bileetanssi ja muut demoesitykset. Tanssiteatteri Tsuumi tanssii ja laulaa Omat tanssit- tapahtuman taiteilijavieraana. Koneen hankkimiseen ei välttämättä ole varaa tai sitten ei ole rohkeutta lähteä konekaupoille ummikkona. Tsuumin vakiotanssijoista mukana ovat Salla KorjaPaloniemi ja Samuli Nordberg, hekin tuttuja Täydenkuun tanssien vierailuista. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. 772 9040 internet: www.pyhajarvensanomat.fi Päätoimittaja: Jouko Moilanen p. Hiihtotapa oli vapaa. Välillä tuntuu kuitenkin unohtuvan se, etteivät kaikki omista minkäänlaista laitetta internetyhteyden luomiseen ja silti heidän pitäisi pystyä toimimaan täysivertaisina yhteiskunnan jäseninä. luokille Peruskoulun yhdeksänsille luokille suunnattu kirjoituskilpailu, jonka aiheena on yrittäminen, haluaa herättää nuorten mielenkiinnon yrittäjän itsenäistä ammattia kohtaan. Tiistain kilpailuvuorolla Kiuruveden IceBowlingin Heikki Tikkanen keilasi heti ensimmäiseen sarjaan täydet 300 pistettä. Heille tulisi neuvoston mukaan järjestää myös opastusta koneen käytöstä Ajatus on mielenkiintoinen. 300-sarjoiksi tilastoidaan kuitenkin vain virallisissa kilpailuissa keilatut sarjat. On esimerkiksi monia ikäihmisiä, jotka eivät missään nimessä halua opetella tietokoneen käyttöä. Pyhäjärvellä vammaisneuvosto haluaisi tähän asiaan omalta osaltaan muutoksen. päivä PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2014 — N:o 15 TOIMITUKSELTA Katso netistä Oli asia mikä hyvänsä, siihen löytyy lomake tai apu netistä. 2 Tänään Keskiviikko huhtikuun 9. Jarno Räty keilasi piste-ennätyksen Jokikylä viestihiihdon nopein Honkavuorella PYHÄJÄRVEN keilahallin ensimmäinen täydellinen eli 300 pisteen sarja virallisessa kilpailussa näki päivänvalon maaliskuun 22
Lauantaina Julia, Julius, Janna. KesäHeinä lakastuu Kehitysyhtiölle lisää Peura Talojen osakkeita Tämän kesän näytökset saadaan vietyä läpi, mutta sen jälkeen pidettäneen muutaman vuoden tauko. Kaupunginhallitus myönsi kehitysyhtiölle luvan merkitä 200 kappaletta yhtiön B-sarjan osakkeita 20800 eurolla. – Toki, jos innostusta riittää, voi meihin ottaa yhteyttä, Tarja toteaa, että asiaa katsotaan tilanteen mukaan. M. Myös näytösten määrästä on jouduttu tinkimään. Pyhäjärvi +3 +6 5:56 20:39 EUROOPPALAINEN, hiukkasfysiikan alaan kuuluva Laguna–hanke toisi mittavat investoinnit ja kaivattua työtä hiipuvan kaivostoiminnan tilalle Pyhäjärvelle ja rakentamisvaiheessa koko Suomeen, toteaa Metallityöväen liiton Oulun—Lapin aluetoimikunta kannanotossaan, jonka se antoi 1.4. Kahdeksan on minimi, jolla Jokilatvan opiston piirinä pyöritettyä toimintaa voidaan edes järjestää. Edellisvuosista poiketen näytöksiä on nyt vain kuusi, sillä näyttelijät eivät halunneet sitoutua suurempaan määrään. Harrastajia oli mukavasti ja nuoriakin oli saatu mukaan. VIIKON SÄÄ Torstai Perjantai +4 Kärsämäki +5 +7 Pyhäjärvi +5 6:10 20:28 Haapajärvi +4 Pyhäjärvi +6 Kiuruvesi +5 AURINKOINEN AIKA Lauantai Pyhäjärvi pituus 25.97 itään Greenwichistä, leveys 63.67 pohjoista leveyttä +6 Kärsämäki +5 Kiuruvesi 6:06 20:30 Pyhäjärvi +6 +7 5:59 20:36 Sunnuntai Maanantai Pyhäjärvi Pihtipudas +5 Pyhäjärvi 6:03 20:33 +6 Pihtipudas TERHI MARJAKANGAS www.fmi.fi Keskiviikko Haapajärvi – Todella vakavasti oli esillä myös se, että tätä kesää ei saada vietyä läpi, ei vaikka oli jo tehty esityssopimukset ja muut, Tarja valottaa toivoen, että miehitys säilyy ja näytökset saadaan esitettyä. Tämähän on vapaehkiytyi kuitenkin pois viime met- toista toimintaa, huomauttaa Tarja reillä harjoitusmyöntäen, että ”Jos harrastukselle ei ole ten alkaessa. ”Pyhäsalmen kaivos paras paikka Lagunalle” 12 vuotta toiminut Teatteri KesäHeinä laittaa ainakin väliaikaisesti pillit pussiin. Palmusunnuntai. Maanantaina Taito, Ruben. Kun loppuvuodesta pidettiin rekrytointitilaisuus kesää PYHÄJÄRVEN kaupungin kehitysyhtiö on päättänyt hankkia lisää Peura Talot Oy:n osakkeita. Näytelmän ohjaa tuttuun tapaan nivalalainen Kari Krapu. Agricolan päivä. Roolin nykyinen, viides, rastamaan mitä hyvänsä, jos si- kandidaatti löytyi Haapajärveltä. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2014 - N:o 15 Keskiviikko huhtikuun 9. tio voi sille mitään.” nyt siihen, että toiminta hiiKUNNAN tappi puu, on se hä-näytelmän mienen mukaansa ajan ilmiö. Har- hitys saatiin lopullisesti kasaan viirastuksia on paljon ja aika on me viikolla. 2014 silmällä pitäen, oli paperilla tä on pitkään tehnyt ja kaikille se 12 nimeä. päivä 3 NIMIPÄIVÄT Tänään Elias, Eelis, Eeli. +5 5:52 20:42 Tänään Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina Tiistaina pimeä päättyy 5.17 5.13 5.09 5.05 5.01 4.57 4.53 aurinko nousee aurinko laskee pimeä alkaa 6.08 6.05 6.01 5.58 5.54 5.51 5.47 20.29 20.32 20.35 20.38 20.41 20.44 20.47 21.21 21.24 21.28 21.31 21.35 21.38 21.42. Kaivokseen on mahdollista rakentaa myös mittava pumppuvoimala. Peura Talojen yhtiökokous päätti korottaa yhtiön osakepääomaa noin 100000 eurolla. Sinikka Tossavaisen käsikirjoittaman Kunnan tappi- maalaiskomedian ensi-ilta on kesäkuun viimeinen sunnuntai. 10 roolin näytelmä saatiin sekin vaivoin kasaan, ja kaksi näyttelijöistä on lainassa Haapajärveltä. Torstaina Tero, Tryggve. Tiistaina Linda, Linn. Kokonaan KesäHeinää ei ole tarkoitus haudata, mutta tämän hetken tuntuma on, että ainakin muutaman vuoden hengähdystauko on paikallaan. pidetyssä kokouksessaan. Tällä erää näyttää kuitenkin siltä, että tulevan kesän Kunnan tappi -näytelmä jää 12 vuotta toimineen KesäHeinän viimeiseksi näytelmäksi ennen taukoa. Konsultti Liisa Hyykortilla. – Jos harrastukselle ei ole tilausta, eihän organisaatio voi sille mitään, toteaa teatteri KesäHeinän teatterivastaava Tarja Suvilehto pettymys äänessään. Kuvassa Loma maatilalla - all inclusive -näytelmässä näytelleet Laura Kyllönen ja Dennis Tammela sekä keskellä ohjaaja Kari Krapu. Puolet nimistä pyyh- suotakoon. hänenkin ”pauVaikka Tar- tilausta, eihän organisaa- kut on nyt anja onkin pettynettu”. Tehoa voimalalla saadaan arvioiden mukaan jopa 800 megawattia, joka vastaa Suomen nykyisiä pieniä ydinvoimaloita, todetaan kannanotossa. TAUON syynä on yksinkertaisesti harrastajapula. VIELÄ viime vuoden toukokuussa tilanne näytti positiiviselta. päivä. Aluetoiminkunta pitää Pyhäsalmen kaivosta Lagunalle parhaana mahdollisena sijoituspaikkana. Osakkeiden merkintäaika päättyi huhtikuun 3. Tarja ja ohjaaja Kari Krapu puhuivat jopa kesäteatteriharrastuksen elpymisestä. Aluetoimikunnan arvion mukaan kaivostoiminta lakkaa todennäköisesti vuosikymmenen loppuun mennessä. Tällä hetkellä mukana on enää alle kymmenen harrastelijanäyttelijää. Sunnuntaina Tellervo, Etel. Perjantaina Verna, Minea. Osakemerkinnän jälkeen kehitysyhtiön osuus Peura Talojen B-osakkeista laskee 23,72 prosentista 23,23 prosenttin, ja koko osakekannassa kehitysyhtiön osuus laskee 23,59 prosentista 23,16 prosenttiin. Tähän saakka kehitysyhtiö on omistanut 260 kappaletta B-sarjan osakkeita. Jos harrastajia löytyy, voi toiminta jatkua piankin. Kesäteatterin taustaorganisaation muodostavat Pyhäjärven Kolmikanta ja Pyhäjärven Nuorisoseura. piän rooliin ehti moni lupautua – Kyllähän ihmiset väsyvät har- ja perua. Kuva on viime kesän harjoituksista. Kehitysyhtiön pääomasijoitus on välikainen. Tulevaisuus on kuitenkin avoinna
JAANA KONU. Lopulta päädyttiin siihen, että jäädään paloasemalle. Laajennuksen ja peruskorjauksen alkuperäinen kustannusarvio oli 221400 euroa. Paloaseman remontti on laajentunut alkuperäisistä suunnitelmista ja valmistuu tämän vuoden aikana. Väinö Riihijärven työmaa on tällä hetkellä paloasemalla. Esimerkiksi korvaavien tilojen vuokra-asioista sopiminen on mennyt jouhevasti. päivä PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2014 — N:o 15 Paloaseman remontti sujuu joustamalla puolin ja toisin Purkutyö menossa. Laajennukselle on haettu useana vuonna palosuojelurahastosta avustusta, mutta sitä ei ole saatu. — Tässähän kaikki muut toiminnot säilyvät remontin ajan, muun muassa autojen pesupaikat ja ensihoitovarasto. Ilta- ja yöaikaan ensimmäisen pelastusyksikön lähtövalmius varmistetaan vapaamuotoisella varallaololla, vahvuudella 1+3, joka muodostuu yksikönjohtajasta ja kolmesta pelastusyksikön jäsenestä. Työmaalla on kaupungin kirvesmiehiä ja lisäksi hankkeessa tekee asennuksia kaupungin vuosisopimusurakoitsijoita sekä muita urakoitsijoita. — Uuden rakentamisessa tehdään jatkuvasti kaupungin teknisen puolen kanssa yhteistyötä, että mitä millekin tehdään. Normaalisti luokkaa vuokrataan tauko- ja kahvitilaksi teatteritilaisuuksien yhteydessä. — Kun oli kerrostaloyksiöitä vapaana tässä lähellä, niin oli järkevää laittaa heille tilat sinne, kertoo palomestari Matti Virtanen. Yhden yksittäisen toiminnon siirtäminen jonnekin muualle olisi vaatinut kaiken muunkin toiminnan siirtämistä samaan paikkaan. Korjaustöiden laajentuessa remontin alle jäivät toimistot, luokkatila sekä pelastuslaitoksen ja ensihoidon lepohuoneet. — Vaurioituneiden rakenteiden korjaus on alkanut ja se aiheuttaa aikataulun venymistä ja kustannusten kasvua, kertoo tekninen johtaja Sami Laukkanen. Pelastuslaitoksen päätoimiset työntekijät työskentelevät päivävuorossa viitenä päivänä viikossa. Pyhäjärven kaupunki ra- hoittaa paloasemaremontti vuoden 2013 ja 2014 investointibudjetista. Palomestari Matti Virtanen esittelee pelastuslaitoksen väliaikaisia toimistotiloja. Remontin ajan teatterin tiloja vuokrataan vain teatteri- ja takahuonekäyttöön. 4 Ajassa Keskiviikko huhtikuun 9. Paloaseman laajennuksen ja vanhan osan remontin jälkeen kiinteistössä tehdään myöhemmin öljyntorjuntavaraston laajennus ja takapihan viemäröinti. — Rakenteiden korjaamisen vuoksi on odotettavissa, että joudumme hakemaan hankkeelle lisärahoitusta osavuosikatsauksen yhteydessä. UUDISRAKENTAMISEN osalta remontti on edennyt suunnitelman mukaisesti, mutta yllätyksiä on tullut vanhan rakennuksen puolelta: sieltä löytyi kosteusvaurioita. — Siinä on varmaan se suurin tilahaitta, ettei luokalle ole korvaavaa tilaa, mutta tällä nyt mennään. Pelastustoiminta pyörii remontin aikana normaalisti. Virtanen sanoo, että korvaavan luokkatilan aikaansaaminen olisi käytännössä tarkoittanut kokonaisen parakkikylän rakentamista. Virtanen kertoo yhteistyöstä VPK:n kanssa, että teatterisalin lisäksi pelastus- laitos saa käyttää teatterin takahuoneita henkilökunnan pukuhuoneina. REMONTTI rajoittaa teatterin käyttöä talon ulkopuolisten tahojen järjestämiin tapahtumiin. Takapihalla sijaitsevissa parakeissa on myös VPK:n ja ensihoidon toimistot. — Kaikki tässä on tullut kaikkia vastaan, että selvitään tämä remonttiaika. Kahdessa parakissa on myös ensihoidon ja VPK:n toimistot. PELASTUSLAITOS mietti remonttiin valmistautuessaan, mikä olisi järkevin vaihtoehto tilapäistiloja ajatellen: mennäänkö jonnekin muualle vai jäädäänkö paloaseman kiinteistöön. Ensihoito on välittömässä lähtövalmiudessa ympäri vuorokauden. Meidän pitää tietenkin joustaa puolin ja toisin. Juha Riihijärvellä oli menossa seinärakennelman piikkaus. Luokalle ei ole varsinaista omaa korvaavaa tilaa, mutta pelastuslaitos saa käyttää koulutuksiin VPK:n teatterisalia. Palomestari Matti Virtanen toteaa, että yhteistyö Pyhäjärven kaupungin kanssa on sujunut erittäin hyvin. PALOASEMAN vanhan osan suunniteltua laajemman remontin takia Jokilaaksojen pelastuslaitoksen toimistotilat jouduttiin siirtämään takapihalle parakkiin. Virtanen toteaa, ettei mitkään tekijät saakaan vaikuttaa lakisääteiseen pelastustoimintaan eikä pelastustoi- minnan lähtövalmiuteen. Ensihoitajien lepotilat sijait- sevat paloaseman vieressä olevassa kerrostalossa, josta on vuokrattu 2 yksiötä
Nälkäinen lapsi taas ei jaksa keskittyä tunnilla ja häiriköi tai nukkuu. Mielestäni karkkipäivä tulisi laittaa kunniaan, vesi olisi janojuoma, maito ruokajuoma ja limsat ja mehut kuuluisivat viikonloppuihin ja juhliin. vissä tuotteissa, ovat ennaltaehkäisyä parhaillaan, ettei tulisi sairauksia sitten myö- SYDÄNVIIKKO näkyy kouluilla paitsi Neuvohemmin. maanantaina. Viikon aikana on lu siitä, kuka ja minkä verran niitä saa juoda. – Jos alakouluikäinen lapsi muuten liikkuu, peuhaa ulkona kavereiden kanssa, ei se tarvitse siihen jääkiekkoa tai ratsastusta kaveriksi. SE, mitä lapsi suuhunsa pistää, on viime kädessä kiinni vanhemmista. Lehtomäki kuitenkin painottaa, että lapset on luotu liikkumaan ja ulkona oloa olisi hyvä olla päivässä tunnista kahteen tuntiin. Perheitä valistetaan terveellisistä elämäntavoista jo neuvolassa, ja moni tiedostaakin miten pitäisi syödä, mutta arjessa valinnoissa painavat aika ja raha terveellisyyttä enemmän. Oikeat valin- sipussit ovat niin suuria. – Osa nukkuu jo ihan liian vähän. lulaisille jaettava ruokaohjevihkonen, jossa – Minusta tuntuu, että yhtä paljon kuin liion sydänystävällisiä reseptejä sekä vinkkejä kunta ja ravinto, myöskin yhteinen laatuaisiitä, miten perheen pienimmätkin voi ottaa ka lasten kanssa, on tärkeää. Yhden pienen jogurttipurkin sisältämä sokerimäärä jakaa mielipiteet. – Joskus meitä ai– Liitto ja kampanjat kuisia puhututtaa edistävät sydänterse, että miksi tehveyttä kaikenikäisille ja ennaltaehkäisevät dään niin suuria karkkipusseja ja miksi sipsydän- ja verisuonisairauksia. Kaupasta ostoskoriin valikoituvat helposti sellaiset asiat, joita nimenomaan lapsi haluaa syödä. Vanhemmilla on omat kiireensä ja kaikkien aika on kortilla. Lehtomäki kertoo huomanneensa, että lapset saavat vaarallisen helposti tahtonsa läpi. IKOSEN koululla terveydenhoitajana työskentelevä, Selänteen johtava terveydenhoitaja Marja-Leena Lehtomäki on työssään huomannut, että eniten lasten terveyteen on viime aikoina vaikuttanut lisääntynyt älypuhelinten ja tietokoneiden käyttö. Liikaakaan harrastuksia ei saisi olla. – En tiedä, ovatko lapset masentuneita vai ilottomia, mutta näitä erilaisia käytöshäiriöitä on. Valvotaan liian myöhään, aamulla väsyttää ja unen laatu jää huonoksi, Lehtomäki huomauttaa. tarkoitus innostaa lapsiperheitä löytämään Oravakangas haluaa painottaa sitä, että uusia ratkaisuja arjen sirkuksen pyörittämi- lapsenkin hyvinvointi koostuu monista eri seen. Suoranainen fyysinen seuraus on niskaja hartiakivut, mutta konekoukuttuminen on osavaikuttajana monenlaisiin muihinkin ongelmiin, kuten ateriarytmin horjumiseen. Ruoan terveellisyyteen panostaminen on Lehtomäen mielestä kiinni myös siitä, minkä ikäinen lapsi on ja onko perheessä muita lapsia. Jo alakoulussa osalla lapsista on Lehtomäen mukaan liikaa harrastuksia. TERHI MARJAKANGAS Sydänviikon teemana perheiden arkisirkus TÄLLÄ viikolla vietettävän valtakunnallisen Esimerkiksi Oravakangas ottaa energiajuoSydänviikon kohderyhmänä ovat 6 - 12-vuo- mat, joiden ympärille on virinnyt keskustetiaat lapset ja lapsiperheet. On ihan sama, minnat, nimenomaan rasvaa ja sokeria sisältä- kä kokoinen pussi on, se menee silti kaikki. Emodänyhdistys ry:n puheenjohtaja Maarit Ora- lahden koululaiset kävelivät Sydänkävelyn jo vakangas. Nimenomaan mukaan ruoanlaittoon. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2014 - N:o 15 Elämää ja ihmisiä Keskiviikko huhtikuun 9. Näyttelyissä esillä olevat tuotteet eivät ole jokapäiväistä herkkua Aidalle, Nooralle tai luokkatovereilleen Jenny Pönkölle, Juuso Leskiselle ja Saija Liimataiselle. – 10 palaa. Esimerkiksi aamupala saattaa jäädä syömättä, koska sitä ei jakseta nousta syömään myöhään menneen pelaamisen tai nettisurffailun takia. Lehtomäellä on yksinkertainen vinkki siihen, mistä tinkimällä perheelle saadaan lisää aikaa. Ei se ole kauhean paljon, epäilee 1.-luokkalainen Noora Nurmesniemi. – Valitettavasti ranskanperunat ovat vain niin paljon halvempia kaupassa. Tuotteissa, joissa on sydänmerk- kas perhe -materiaalin ja kotiin jaettavien ruoki, ovat asiat kunnossa rasvan, sokerin ja kavihkosten, myös perjantaisen Koko koulu suolan suhteen, huomauttaa Pyhäjärven Sy- liikkuu -kävelytapahtuman muodossa. Osalla ne ovat terveellisiä, osalla ei. HUOLENAIHEISTA yksi, jota kouluterveydenhoitaja kantaa, koskee lisääntyneitä käytöshäiriöitä. LIIKUNTA kuuluu olennaisena osana hyvinvointiin, mutta Lehtomäki ei kantaisi vielä alakoululaisten kohdalla harrastusten suhteen kovin suurta huolta. Herkkupäivät sijoittuvat viikonloppuun: suurimmal- la osalla se on yksipäiväinen, joku saa syödä herkkuja sekä perjantaina, lauantaina että sunnuntaina. limsaa joka päivä. Jotkut turvautuvat karkkiin ja suklaaseen, Lehtomäki kertoo. Marja-Leena Lehtomäki esittelee terveellisiä välipalavaihtoehtoja ja huomauttaa, ettei tavallisella ruoalla liho. Toiset ovat liian vilkkaita, toiset huomaamattomia. – Kun ateriarytmi ei ole kohdallaan, tulee syötyä välipaloja. Vaikka näyttelyn rasva- ja sokerimäärät herättävät lapsissa vähän ihmetystä, ei kukaan heistä kuitenkaan aio vähentää herkkujen syömistä näkemänsä takia. – Aika moni kertoo, että syö herkkuja ja juo Noin puolessa perheistä yhteinen iltaruoka jää kokonaan väliin. Yksi keino tässä on viikon aikana kou- osa-alueista. tettävissään SydänliiPerheiden sijaan ton Neuvokas -perhe “Miksi tehdään niin suuria kark- sapiskaa Oravamateriaali, joka on ol- kipusseja ja miksi sipsipussit kankaalta saa teollut muutamia vuosia lisuus, joka pakkaa neuvoloiden käytettä- ovat niin suuria?” herkkuja mega- ja vissä terveyden edisjättipusseihin. – On se aika paljon, myöntää 1.-luokkalainen Aida Ahnger. – Silloin, kun on muita pienempiä lapsia tai toinen vanhempi on kotona, ehkä silloin enemmän tulee laitettua oikeaa ruokaa, kun perhe on enemmän kasassa ja touhuaa yhdessä. Hän kertoo, että viime aikoina lasten ylipainoongelmat ovat hieman vähentyneet. Esimerkiksi 400 gramman Tutteellisen tietoisia terveyden edistämisestä. Näyttely havainnollisti, miten paljon rasvaa ja sokeria erilaiset herkut sisältävät. Kiire kalvaa monia perheitä kotona, ja siinä kiireessä aikuiset saattavat unohtaa perheen pienimmät. tämiseen. TERHI MARJAKANGAS. Ikosen koululla esiopetuksessa työskenteIkosen koululla lapset puolestaan näkevät levä Oravakangas kokee, että yleisesti ottaen havainnollisen rasva- ja sokerinäyttelyn avulerinäisten terveysjärjestöjen sekä neuvolan la, miten paljon rasvaa ja sokeria erilaiset hervalistus on purrut ja perheissä ollaan suh- kut sisältävät. Lehtomäen mukaan Pyhäjärvellä asiaan vaikuttaa esimerkiksi elinkeinorakenne, joka on vuorotyöpainotteinen. Kun lapset on isompia, ei välttämättä ole pakko touhuta yhdessä. Jokaisessa luokassa on muutama oppilas, jolla on näitä ongelmia. Huolenaiheena on myös se, että koululaisten käytöshäiriöt ovat lisääntyneet. Voi olla menoja, eikä illalla välttämättä nähdä. ti Frutti -karkkipussi sisältää 90 palaa sokeria. 1.-luokkaiaiset Aida Ahnger, Jenny Pönkkö, Saija Liimatainen, Noora Nurmesniemi ja Juuso Leskinen tutustuivat Ikosen koululla olevaan rasva- ja sokerinäyttelyyn. – Televisiosta ja sosiaalisesta mediasta. laittamalla ruokaa, liikkumalla yhdessä ja Kouluilla puolestaan on viikon aikana käy- nukkumalla tarpeeksi. Onko se sitten sen television, tietokoneen, nukkumattomuuden, syömättömyyden ja sokerihumalan sekoitus. päivä 5 Koululaisten terveyttä uhkaa ruutuaika ja epäsäännöllinen ruokailurytmi Pääosin koululaiset voivat hyvin, mutta ongelmia aiheuttavat liiallinen ruutuaika, lyhyet yöunet ja sen myötä syntynyt huono ateriarytmi. – Ei mun oikeastaan tarvitse, koska syön muutenkin niin vähän herkkuja, perustelee Aida. Plus se, että alettaisiin laittaa 10 kilon perunasäkistä ruokaa, siinä tulee aikakin vastaan
Toteamus pitää Kesälahden mielestä paikkansa silloin, kun kotona asuvan vanhuksen elämänlaatu on hyvää: hän pystyy toteuttamaan itseään ja pitämään yllä toimintakykyään. Joku tykkää pyyhkiä pöTyöpaikkojen käytäntö- paikka vai yksilöt huomioon koittaa sitä, että istutaan pä enemmän, mutta ei ole re- tuksiin kuuluu yksilöllisyyden lyjä, toinen tiskata. tamaan omaan työhönsä eikä KUNNAT kamppailevat kasv nistumisen kokemukset ko- myös Englannissa. Ihmis seään kiinnostavia asioita ja mintaa nyt muutaman kuu- seen tarkoitettu tila. Antti Kesälahti harmittelee, että uutiskynnyksen ylittävät yleensä vain negatiiviset tapaukset. Hyvän toiminnan esittelyllä hän uskoo olevan myönteistä vaikutusta asenneilmapiiriin: ruvetaan pohtimaan, ”voidaanko mekin tehdä jotain toisin”. Lo- levat hoivatasosta lukumäär kä ikäinen tahansa. Ke- ne vaikuttaa siihen, miten or- sa; läsnä talon toiminnassa keskeisenä ajatuksena on, et- sen päättäjille, onko koti van- erilaista viriketoimintaa. Kesälahden mielestä oleellista on, että ihminen tuntee Karpalokodissa sairaanhoitajana työskentelevä Mervi Multala ja Karpalokodin toimintaa johtava Antti Kesälahti kertoivat pihan tulevasta muodo asuinpaikkansa kodikseen. Hä kä päivätoimintaa muistisai- ainoat ihmiskontaktit ovat asukkaille avustajia. Ke- kuin rahasta ja seinistä. Osallistumisen ja on- on tehnyt vanhushoivatyötä laan puutarhan rakentamista, taakse, että on kiire. Suomessa, ja toteaa, että mei- tärkeää, että asiakkaat saavat joka säätelisi vanhustyöhenki- pulta tilanne vaikuttaa myös ja euroja mittaillen. Hän luon- ja myös talon asukkaat kutsuheitä kuunnella, se laskee hei- vien sosiaali- ja terveysmen hentavat itsetuntoa ja elämän- nehtii tilanteen olevan siellä taan mukaan istutustalkoisiin. lahti ei puhukaan hoitotyös- asiakkaiden puolesta, mutta taminen edellyttää muutok- totyössä on kyse muustak toutus- ja asumispalveluja seYksin asuvien vanhusten tä, vaan talon työntekijät ovat käytännössä se on kuntoutta- sia työyhteisön asenteissa. 6 Keskiviikko huhtikuun 9. misten voimavarat on löydet- monta kertaa päivässä. huone. VANHUSTENHOITO herättää paljon keskustelua. Aistihuone on rauhoit- henkilökuntaa. Hoivat Vanhustenhoidon tilanne dän tulee välttää virheitä, joi- itse tehdä asioita, on se sit- löstön vähimmäismäärät. sursseja hoitaa. siihen, miten vanhuspalvelun so voi tilastona näyttää hyvä on kaoottinen ja pahenee ko- ta Englannissa on vanhusten- ten leivänvoitelua ruokailles— Mitoitukset eivät auta, asiakkaita kohdellaan: onko tä, mutta vanhusten elämäs ko ajan. Parhail— Kiire on monesti korvien deoita. Jos työntekijät koke- ovat tärkeämpiä. tekijöiltä tulevia kehittämisi- ”talon” johtamiseen. tihoidon työntekijät joutuvat gaspuita, ja muutama viikko ja hoivatyössä huonolla tolal- tajat ovat kuitenkin erityisase- tä, ja välillä laitetaan tang Kesälahti uskoo, että ih- käymään vanhuksen luona sitten taloon valmistui aisti- la kiireen takia: ei ole tarpeeksi massa asenteiden muutok- soimaan. päivä PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2014 — N:o 15 Hoivapaikkakin on monelle k Maataan sängyssä ja pysytään hengissä. — Koti pitää tehdä sinne, missä ihminen asuu. hoidossa tehty. On tilanteita, jolloin laitosasuminenkin voi olla vanhukselle hyvä vaihtoehto. millaan. Työtapojen muut- tä vanhusten hoiva- ja ho koti tarjoaa tutkimus-, kun- kuntoutusta. vät tv:n ääressä. asukkaiden elämässä. Laitoksista ih- kunnioittaminen ja omatoi- mä vie enemmän aikaa kuin taa vain työpaikoilla, työnteKesälahti muistuttaa, etKesälahden mielestä hoit. Me ei täällä mennä sen vat, etteivät he pysty vaikutmuksia. Suomen Dementiayhdistyksen ylläpitämä Karpalomisiä kotiutetaan jopa ilman misuuden tukeminen. Kesä- jos työntekijät tekisivät kaiken kijät itse. Näin kiteyttää Karpalokodin johtaja Antti Kesälahti ajatuksensa vanhustenhoidon kauhuskenaariosta. Kahv tä Karpalokoti on asukkailleen hukselle oikea paikka, jos ko- muun muassa hankittu kan- lee sitä, että asiat ovat hoitoToiminnasta vastaavat joh- pöydässä puhutaan niitä nä koti. Päättäjät keskust laatua, on ihminen sitten min- aika lailla samanlainen kuin Kesälahden mielestä on yhteydessä on vaadittu lakia, tää työn kehittämisinnon. Myös turvallisuus ja itsemääräämisoikeuden toteutuminen ovat oleellisia tekijöitä hyvään elämänlaadun toteutumiseen. elämään onnistumisen koke- kauden johtanut Kesälahti laan piha-alueelle suunnitel- välissä. vaa viriketoimintaa parhaim- sälahti muistuttaa, että jokai- itse haluaa olla jatkuvasti m rautta sairastaville henkilöil- usein kotihoidon työntekijät. — Ja kunhan vanhus ei pääse karkaamaan niin kaikki on hyvin. talo vain ihmisten säilytys- se saattaa samaan aikaan ta — Hoidettavia on yhä Karpalokodin toiminta-aja- kaan. Keskustelun keskiössä on laitospalvelujen karsiminen ja kotihoidon lisääminen. Toiminnan kehittämisen Kesälahti esittääkin kysymyk- KARPALOKODISSA kehitetään Kiireestäkin puhutaan. Usein näin on- sessa, sillä heillä on valta joKesälahti ei halua johtajan tävissä, kunhan ihmiset pääTänä vuonna 20 vuotta tumiseen ja rentoutumiseen kin, mutta kysymys on myös ko edistää tai jarruttaa työn- uppoutua vain paperitöihin sevät toteuttamaan heitä it- täyttävän Karpalokodin toi- mutta myös aistien aktivoimi- asenteista. VANHUSPALVELUKESKUSTELUN dän motivaatiotaan ja näivet- jen kanssa. On sälahti toteaa, että paljon kuu- ganisaatio ja työyhteisö toimii. sa tai sukkien laittamista jal- jos asenne ei ole kohdallaan. Tässä yhteydessä esitetään usein toteamus, että koti on vanhukselle paras paikka. sen työyhteisön jäsenen asen- kana Karpalokodin askarei le. Kaikki tä- jä, toimintatapoja voi muut- ottava yhteisö
Kun niitä tekee sata kappaletta, vierähtää sii- koo jatkavansa ensi vuonnakin opiston piirissä tutun nä aikaa. Tainalla raamit sille sanelee am– Alkutyö vie hirveästi aikaa, kun leikkaa 2 millimetrin muntaharrastus ja siltä jäävä aika, Raili puolestaan uspalasia. Näille vanhoille ja uusille ystäville Natalia tuo uudet taiteen tuulet Pietarista. Persoonan huomioiminen edellyttää ihmisen tuntemista: mitä hän on tehnyt työkseen, harrastanut, millaista hänen elämänsä on ollut, millaisia iloja elämä on tuonut mukanaan, mitä suruja. JAANA KONU. Jokaisella on oma suuntansa, oma tahtinsa ja tekniikkansa, Natalia kuvailee 12-henkisen ryhmän työskentelyä. On siitä ollut opettajan kansloksena syntyi kuin syntyikin neljä valmista ja yksi kes- sa puhettakin, että jos opettelisin tekemään ihan oikea keneräinen työ. Uutta tekniikkaa haltuun ottaessa Raili koki yllätykOpiston kurssi on tältä keväältä ohi, mutta harrastus sen jo alkumetreillä. Ilon aiheet ovat jokaisen omia, samoin asiat, jotka kiinnostavat. päivä PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2014 — N:o 15 7 Pitkäaikainen harrastajakin oppii uutta kuvataidekurssilla koti RAILI Jokiperä-Ryynäsen ja Taina Lehtiahon ilmeis- – En ehtinyt saada hirveästi aikaiseksi, koska ampuharsä on häivähdys tyytyväisyyttä, kun he tuovat kuvatai- rastus vie niin paljon aikaa ja olen joutunut olemaan paldekurssilla tekemiään tuotoksia esille kirjaston huhti- jon kurssilta pois, ilmapistooliammuntaa tavoitteelliseskuun näyttelyyn. vaalinut pitkään ajatusta siitä, että tekee joskus mosa- – Se aktivoi eri lailla. yllättävää. jatkuu kummallakin. Tainan kurssilla kohtaamat haasteet liittyvät aihei- Jokilatvan opiston kuvataidekurssin iltapiirin ja Asorsiin. Kesälahti toteaa, että luonnollisestikin raha ratkaisee palveluhankinnoissa, mutta valitettavasti päättäjät asettavat säästötavoitteita hyvin lyhytnäköisesti. Hän on vakuuttunut, että kun ihmiset pääsevät ajoissa kuntoutukseen, se tuo pidemmän päälle kuntiin säästöjä. lillä kääntää ajatukset taiteilusta johonkin ihan muualle. – Pyhäjärvellä jokainen menee omaan tahtiinsa. Kurssin aikana Taina ehti saada valmiiksi kaksi taulua. Ammattilainen osaa sa– Sain siihen kipinän vuonnoa palautteen rakentavasti na 1982 Puolan matkalla, ”Kotiväeltä saatu palaute on joko liian hyvä ja innostavasti, Raili pohtii. Kokenut maalaaja myöntää, että Työskentelyvaiheessa Raili oli yhdessä vaiheessa val- silläkin saralla olisi vielä opittavaa. Raili puolestaan oli sen neuvot ja ryhmän tuen. Kotiväeltä saatu palaute on joko iikkityön. tä joskus teen jotain mosaRyhmässä harrastaessa iikkia, vuodesta 1979 asti kuvataidepiirissä maalausta on sekin hyvä puoli, että työskentelyn tuloksia voidaan harrastanut, mutta nyt ensimmäistä kertaa mosaiikin arvioida yhdessä tai sitten yhteisillä kahvitauoilla voi vätekoon tutustunut Raili kertoo. onmuutoksesta. Ammattilainen osaa sa– Olen maalaillut joskus perheen asuinrakennuksen ja ajattelin, etnoa palautteen rakentavasti ja innostavasti.” itsekseen julkisivu oli tehty ruskeista tä ryhmässä saa paremmin ja sinisistä ruukun kappatehtyä ja saa vähän neuvoja, leista. Silloin ajattelin, etTaina puolestaan valottaa. mis heittämään hanskat tiskiin, mutta kurssin lopputu- – En osaa tehdä maisemia. Hän käy joka kesä Pietarissa taidekorkeakoulussa muutamalla lyhytkurssilla, jonka annin opettaa tuoreeltaan piiriläisille. Kun ihmiset ovat hyvässä kunnossa ja tuntevat olonsa turvalliseksi ja elämän mukavaksi, he ihan oikeasti pärjäävät kotona pidempään. Hän on tyytyväinen ikoniin, maljakoi- maiseman, Raili pohtii, että siitä voisi asettaa tavoitteen hin ja kissaan; mosaiikin tekeminen on palkitsevaa ja ensi vuodelle. Keskiviikko huhtikuun 9. Töistä kuvan ikoni, erityisesti silmien teko, oli erityisen haastava. oikin än muisja viäigot na n ja set vanoteriä taälssä aräi- to- ja hoivatyön ammattilaiset eivät uskalla tehdä kuntoutuspäätöksiä siinä määrin kuin niille olisi tarvetta. Naisista kumpikaan ei ole untuvikko taiteilun parissa, Tainalla se oli saada uudestaan tuntumaa taka-alal- mutta halusi silti harrastaessaan tuekseen ammattilaila olleeseen maalausharrastukseen. Kesälahti korostaa työssään ihmisten yksilöllisyyden huomioimista. Opettajalle tämä sekä se, että ryhmässä on paljon pitkän linjan harrastajia, luo haastetta, mutta myös turvallisuutta: ryhmässä ollaan kuin ystäviä. Raili Jokiperä-Ryynänen haastoi itsensä mosaiikin tekoon. liian hyvä tai liian tyrmäävä. Jos henkilö on tehnyt päivätyönsä vaikka timpurina, niin hän viihtyy ehkä edelleen nikkaroinnin parissa. Yleensä tauluihin päätyvät hevoset, joten opettaja tin yhteisnäyttely on esillä Pyhäjärven kirjastossa huhtiNatalia Pikkarainen haastoi hänet maalaamaan muista kuun ajan. Vaikeutta kokeneelle maalaajalle toi se, että hän ei ole tottunut maalaamaan ihmisiä sekä se, että mallin ilme oli haasteellinen. TERHI MARJAKANGAS Opettaja hakee oppia Pietarista Kuvataidekurssilla opettava Natalia Pikkarainen opettaa Pyhäjärven lisäksi Haapajärvellä, Reisjärvellä ja Nivalassa. — Elämänhistoria on selvitettävä jokaisen kohdalla, sanoo Antti Kesälahti. marjapensaita. aiheista. pyöri mielessä viime syksynä Jokilatvan opistossa kuvataidekurssi Asortia aloittaessa. Kumpikin ylsi tavoitteeseensa, joka ti harrastava Taina harmittelee. Taina Lehtiaholta näyttelyssä on esillä serkustaan öljyväreillä maalattu taulu. Voi käydä niinkin, että henkilö joutuu laitoshoitoon, mikä taatusti tulee kunnalle kalliiksi. — Toivon, että uskallettaisiin lähettää ihmisiä kuntoutukseen, ja kuntoutuksen on oltava oikeanlaatuista. maalaamisen parissa. kun yhdessä retkikohteessa tai liian tyrmäävä. Hän kertoo, että jokaisen paikkakunnan piirillä on oma tapansa työskennellä. Raili oli aikeissa heittää hanskat tiskiin. Pihaan istutetaan mm. Kuntoutuspäätöksiä tehdään usein liian myöhään: ihmisen kunto on jo niin huono, ettei kuntoutuksella ole enää ennaltaehkäisevää merkitystä
Pauli Kivioja. Mukana kirkkokuoro. Pirjo ja Päivi. Perjantai 18.4. Kakkukahvit. Mutta se ei ole vain tapa. Erkki Nukari. klo 9.30 -14.30 ”IHMISELTÄ IHMISELLE” Kanttori Toni Timlin kertoo psalmeista ja laulattaa niitä. keskuksessa. sisko www.pyhajarvenseurakunta.fi KASTETTU: Aaro Tauno Pietari Aulakoski HAUTAAN SIUNATTU: Anja Marjatta Laukkanen 68 v ja Martta Sorsa 90 v. klo 19.00 hiljaisen viikon tiistain iltajumalanpalvelus Pyhän Annan kirkossa. klo 12.00 pyhäkoulu ry:llä. 17.11.1923 k.13.3.2014 Syvästi kaivaten Hilkka ja Pauli Timo, Tarja, Tomi, Ella ja Jonna Teemu ja Heli Ismo ja Liisa sukulaiset ja ystävät Voimasi uupui, olit väsynyt niin. Loukusa s. Viime sunnuntaina olin menossa siskonpoikani konfirmaatiojuhlaan. klo 19.00 hiljaisen viikon maanantain iltajumalanpalvelus Pyhän Annan kirkossa. Mirva Ahola. Torstai 10.4. asti. 0405118674. Pieni yllätys muille lapsille. Torstai 17.4. 15.3.1926 Pyhäjärvi k. Avantouintia leirikeskuksen rantasaunalla tiistaisin, miehet klo 18.00 ja naiset klo 19.00. Pauli Kivoja. Palmusunnuntain perhekirkko sunnuntaina 13.4.2012 klo 10.00 Pyhän Annan kirkossa. kirkkoherranvirastoon p. Mirva Ahola. Sylin täydeltä sa kuin suruissakin. Jumala lohduttaa, rohkaisee ja antaa voimaa kulkea elämässä eteenpäin. MUUTA TOIMINTAA: Yhteisvastuulistoja haettavissa kirkkoherranvirastosta. Suomen arvostetuin media on sanomalehti. 0400-395 220 Kirkkoherranvirasto ma-pe klo 9-12 10.4.2014 60 vuotta Onnea! T. Arpoja myynnissä. Kahvitarjoilu. Maanantai 14.4. Liikkiskerho Ikosella. Toivotin hyvää matkaa, sun täytyy tästä yksin jatkaa. Pyhäjärven seurakunta/lapsityö ja Sydänyhdistys suudessa. Nimikkokohteena VIRO. klo 12 mennessä. Sunnuntai 13.04. Siellä oli kaunis hautakumpu jonka alle lapsuuden ystäväni ja koulutoverini laskettiin viikko sitten. Jeesuksen ristintyö antaa meille turvan, joka kestää ajan rajan toisella puolellakin. Siunaus on sitä, että Jumala on läsnä. YöTopiin leirikeskuksessa. päivä PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2014 — N:o 15 Rakkaamme Kerttu Maria Setälä SUNNUNTAIN SANA o.s. Mut´ seurana sulla on enkeleitä. (Pääsiäispäivä) klo 10.00 sanajumalan- palvelus pääkirkossa. 0400-395 220 pe 11.4. Su 13.4. klo 10-12, p. 0400-395 223. Minna Heinonen Pyhäjärven seurakunta Diakoni / kotiäiti SEURAKUNTATIEDOT Siunaus toimitettu läheisten ja ystävien läsnä ollessa 5.4.2014. 13.4.2014 Oikotie 6, 86800 Pyhäsalmi Puh. (Palmusunnuntai) klo 10.00 perhejumalanpalvelus Pyhän Annan kirkossa. Musiikkiryhmä: Mirva, Aija, Erno ja Olli-Pekka. Ti 15.4. Kutsu Tervetuloa äitimme Laila Heinosen 80-vuotispäiville la 19.4.2014 klo 13 Hiiden-Oravaan (ent. Ruusuilla peittele ja levätä anna. Jumalan siunauksen ja varjeluksen pyytäminen niin kastettavalle lapselle, rippikoulunuorelle kuin avioparille on ihana asia ja tapa. Pysähdyin miettimään näitä kahta kirkollista toimitusta: Vaikka juhlat olivat luonteeltaan hyvin erilaiset, molemmissa oli kysymys siunaamisesta. Pauli Kivi- oja. Vuodesta toiseen. Tämän armon varaan saamme jäädä elämämme jokaisena päivänä ja tämä siunaus kantaa meidät kerran iankaikkiseen elämään. Oravan koulu), Huitukanniementie 18. klo 16.15 kirkkokuoron harjoitukset srk.keskuksessa. Jumala on rakkaus, Hän tahtoo elämäämme hyvää. klo 10.00 Majatalon pääsiäismessuharjoitus srk. Diakoniatoimisto avoinna ti klo 10-12, Viikolla 16 diakoniapäivystys ma 14.4. Myös silloin kun epäonnistumme, olemme surullisia tai Jumala ei vastaa rukouksiimme toivomallamme tavalla, Hän on vierellämme. Pyydämme, että Jumala lupauksensa mukaan pitäisi kaikista tarpeistamme huolta. Nuorala s. Ma 14.4. Keräys voimassa 30.4. Sydämellisesti tervetuloa kaikille. klo 19 Rukousilta. Ilm. TNS Gallup 2010 PYHÄJÄRVEN HELLUNTAISEURAKUNTA Kellopolku 1, Pyhäsalmi Pe 11.4. klo 17.00 raamattupiiri Lähimmäisen kammarilla. Rovastikunnallinen LÄHETYSPÄIVÄ Vieremällä la 26.4. keskuksessa. Lämmin kiitos osanotosta. Musiikkia Saara-Kaisa Lapinoja. Rakkaamme Martta Sorsa o.s. Kutsumme tänä vuonna 2 vuotta täyttäviä kirkkoon ja muistamme heitä lämpöisellä lahjalla. Siunaaminen tarkoittaa myös kaiken hyvän pyytämistä elämään. Kun turvaamme Vapahtajaamme Jeesukseen syntiemme sovittajana, saamme kulkea turvallisella mielellä. Kakkukahvit. Kutsumme tänä vuonna 2 vuotta täyttäviä kirkkoon ja muistamme heitä lämpöisellä lahjalla. klo12 Päivärukous. Katsoin simiisi sammuviin. Puh. Tarjoamme puurot, kahvit ja mehut. Pauli Kivioja. klo 19.00 kiirastorstain messu pääkirkossa. keskuksessa ennakkoilmoittatuneille. klo 19.00 hiljaisen viikon keskiviikon iltajumalanpalvelus Pyhän Annan kirkossa. Ruokailu ja kahvit. Anne tv. klo 11 Päiväkokous ja Nevalaisten tulojuhla. Hän on lähellämme koko ajan, ei vain kirkossa tai hengellisessä tilai- Keskiviikko 9.4. 10.3.2014 Pyhäjärvi Lämmöllä muistaen Timo perheineen Sisko Senja perheineen sukulaiset Ota hellästi syliisi ja taivaaseen kanna. Jorma Niinikoski. Ruokailu ja matka osallistujille maksuton. Lauantai 19.4. klo 18.00 Majatalon pääsiäismessun lauluharjoitukset srk.keskuksessa. klo 14.00 ehtoollistilaisuus Köpsinrinteellä ja Karpalokodilla. Mirva Ahola. Sunnuntai 20.4. klo 10.30 eläkeliiton kerho srk.keskuksessa. Kirkko ja seurakunta ovat mukana ihmisten erilaisissa elämän vaiheissa, niin ilois- PYHÄJÄRVEN SEURAKUNTA ONNEA VELLULLE täyttäessäsi 60 v. Lauantai 12.4. Siunauksen voima Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 28.3.2014. Srk:n lapsityö ja Sydänyhdistys. klo 18.00 virsikoulu srk. Jumalan siunaus kantaa meitä halki elämän. klo 13.00 seurat ry:llä. klo 22.00 pääsiäisyön messu Pyhän Annan kirkossa. 8 Elämää ja ihmisiä Keskiviikko huhtikuun 9. Tiistai 15.4. Pieni yllätys myös muille lapsille. Lapsityö: Perhepiiri joka ke klo 10-11.30 srk:n päiväkerhotiloissa. klo18. Nettisivut www.pyhajarvenhelluntaisrk.com Tervetuloa tilaisuuksiin. Lähimmäisen kammari ja Kirpputori Löytösoppi avoinna ma-pe klo 10-14. Lämmin kiitos osanotosta. Tervetuloa vanhemmat lastenne kanssa! Nuorisotyö: Topin kevätkausi päättyy 17.18.4. Jumala on läsnä myös kuolemassa, Jumala siunaa meidät tänne jääneet ja voimme luottaa siihen, että kohtaamme rakkaamme taas taivaassa. Löytösoppi p. klo 16.15 kirkkokuoron harjoitukset srk.keskuksessa. Jumala on oikeasti läsnä noissa hetkissä ja elämässämme. Hyvästelen silmissä kyyneleitä. Ennen juhlaan menoa kävelin kuitenkin hautausmaalla. klo 10.00 pitkäperjantain sanajumalanpalvelus pääkirkossa. klo 10.30 kultaisen iän kerho srk.keskuksessa. klo 17.00 pääsiäisaskarte lu+pääsiäiskahvittelu srk. Ruokailu Yhteisvastuun hyväksi 7 €. klo 19.00 kirkkovaltuuston kokous seurakuntakeskuksessa. 040 353 4515. Keskiviikkoa 16.4. Raija, Sirpa ja Marja EMME JUHLI -julkisesti. Amani-kuoron konsertti.Bussikuljetus klo 8.30 srk.keskuksesta
Kunniakirjoja luovutettiin jäsenmäärän pitkäaikaisesta myönteisestä kehityksestä Kiimingin, Alavieskan, Haukiputaan ja Pudasjärven yhdistyksille. Tilitoimiston tehtävää helpoksi luonnehtivat lukiolaiset eivät olleet keilahallissakaan vaativan tehtävän edessä, sillä jokainen ryhmäläisistä oli tutustunut lajiin aiemmin muutamia kertoja. 044-445 7640 Kylien kehittämis- ja toiminta-avustukset vuonna 2014 Pyhäjärven kaupunki julistaa haettavaksi kylien kehittämis- ja toiminta-avustukset, jotka on tarkoitettu kylien elinoloja kehittävän toiminnan tukemiseen, ei harrastustoimintaan. TERHI MARJAKANGAS Yhteistyössä hyvinvointia Pyhäjärvellä Tiistaina 22.4.2014 klo 14-16, Pyhäjärven kaupungin valtuustosalissa. klo 19.00 Hiljaisen viikon keskiviikon iltajumalanpalvelus Pyhän Annan kirkossa. klo 10.00 Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus pääkirkossa. PALAUTE, joka päivästä opiskelijoilta saatiin, oli opettaja Heli Liuskan mukaan positiivista. Tilitoimisto Raija Leppäharjun luona suoritetun laskutehtävän jälkeen keilaamaan saapuneet Jonna Niskanen, Henriikka Pikkarainen, Janina Kahelin ja Saku Rönkkö antoivat kiitosta liikuntapäivän ohjelmalle. Mirva Ahola. – Sälja..ei, Veera arvaili. Mukana kirkkokuoro. Käytännön tilanteissa aikamuodot eivät ole tärkeitä, Kirsti kannusti lukiolaisryhmää tehtävässä. Kaupunkisuunnistus vie voiton kävelystä Lukiolaisten liikuntapäivän vaihtoehtoinen ohjelma yhdisti hupailun ja liikunnan. Musiikkia Saara-Kaisa Lapinoja. TERVETULOA! Kahvitarjoilun järjestämiseksi pyydämme ilmoittautumisia 16.4. Uusi ohjelma oli virkistäää vaihtelua paitsi opiskelijoille ja opettajille myös ensimmäistä kertaa päivässä mukana olleille yrittäjille. Vaihtelua, komppasi Saku. klo 18.00 2. Pe 18.4. – Nyt näitä ei tarvitse miettiä kieliopin kannalta, sillä nyt ei olla koulussa. Ke 16.4. Musiikkiryhmä: Mirva, Aija, Erno ja Olli-Pekka. Keilahallin, tilitoimiston ja Kirstin vaateliikkeen lisäksi opiskelijat suorittivat tehtävät kir- Jäsenhankintakilpailussa palkittiin 4 yhdistystä ELÄKELÄISET RY:N Jokilaaksojen aluejärjestön kevätkokouksessa palkittiin jäsenhankintakilpailun kasvusta neljä Eläkeläisten paikallisyhdistystä: Oulun, Utajärven, Haapajärven ja Pateniemen yhdistykset. Kylien kehittämis- ja toiminta-avustushakemukset on toimitettava 28.4.2014 klo 15.00 mennessä, osoite: Pyhäjärven kaupunginhallitus, PL 15, 86801 Pyhäsalmi Hakemuslomakkeita saa kaupunginviraston neuvonnasta. HUPAILU oli kaupunkisuunnistuksen pääpaino, mutta vähän liikuntaakin mahtui mukaan, kun etapilta toiseen siirryttiin jalkaisin ja keila- Pääsiäisajan tilaisuudet Pyhäjärven seurakunnassa vuonna 2014 Su 13.4. Amazing Pyhis -kaupunkisuunnistus sai opiskelijoiden hyväksynnän: mukavampaa kuin perinteinen kävelylenkki. – I’m just looking around, ehdotti Veera Pesonen. Kuvassa heittovuorossa Saku Rönkkö. klo 10.00 Pääsiäispäivän sanajumalanpalvelus pääkirkossa. Pauli Kivioja. – Virisi jo kovasti ajatuksia, mitä uutta päänmenoa voitaisiin keksiä oppilaille ja miten Pyhäjärveä voisi hyödyntää enemmän, Heli kiteytti päivän tunnelmia. Mirva Ahola. Aiemmin liikuntapäivän ohjelmaan on kuulunut kävely Korhosenniemeen, makkaranpaisto ja kävely takaisin koululle. – Mukava, kiva piristys kauppiaankin arjessa, kiitteli Kirsti. Tytöt selviytyivät tehtävästä, saivat merkin korttiinsa ja pääsivät jatkamaan seuraavalle etapille, jossa odotti uusi tehtävä. – Entä ruotsiksi. – Voittaa kälylenkin, mukava tällainen on, tytöt vakuuttivat. Ma 21.4. Pyhäjärven hyvinvoinnin ja terveyden työryhmä kutsuu järjestöjen edustajia kahvittelemaan ja keskustelemaan järjestöjen tarpeista sekä menneillään olevista hankkeista ja hankeavustuksista. Mukana Majatalon musiikkiryhmä. Takana omaa vuoroaan odottamassa vasemmalta lukien Jonna Niskanen, Henriikka Pikkarainen ja Janina Kahelin. Ehkä enemmänkin yläasteikäisistä on pulaa, Tossavainen kertoi. klo 22.00 Pääsiäisyön messu Pyhän Annan kirkossa. Käytännön kokemus onkin osoittanut yrittäjälle, ettei sanojen, prepositioiden ja aikamuotojen täydellinen osaaminen ole asiakkaan kohtaamisessa tärkein asia. klo 19.00 Hiljaisen viikon tiistain iltajumalanpalvelus Pyhän Annan kirkossa. jastossa ja Ikosen koululla. Siitä otettiin selvää Kirstin Vaateliikkeessä, joka oli yksi viime keskiviikkoisen Amazing Pyhis -kaupunkisuunnistuksen etapeista. klo 19.00 Hiljaisen viikon maanantain iltajumalanpalvelus Pyhän Annan kirkossa. Kaupunkisuunnistus oli vaihtoehto Vuokattiin suuntautuneelle laskettelureissulle. Keskiviikko huhtikuun 9. – Jag bara…aloitti Jasmin Kulju. Kaupunkisuunnistus päättyi jäätelöhetkeen Kahvila Karnevaalissa. Mirva Ahola. – On ihan mukava. Kilpailussa oli mukana satoja valokuvia, ja kiertoajelukin saavutti ennakoitua suuremman suosion. – Ihan mukavasti tämä ikäryhmä käy. Miten lukiolaisilta onnistuu kääntää tavalliseen asiakaspalvelutilanteeseen liittyvät lauseet englanniksi ja ruotsiksi. klo 19.00 Kiirastorstain messu pääkirkossa. Ti 15.4. – Ja mitä on katsoa. pääsiäispäivän messu Pyhän Annan kirkossa. Olen aina sanonut, että kun sanat osaa ja sitten vähän käsillä auttaa, se riittää. Siellä tehtävänä oli yksinkertaisesti heittää yksi sarja joukkueena. Keilahallin yrittäjä Pasi Tossavainen kertoikin, että lukioikäisiä käy jonkin verran hohtokeilaamassa. päivä 9 Keilahallilla opiskelijat heittivät joukkueena yhden sarjan. PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2014 - N:o 15 Elämää ja ihmisiä Kirstin Vaateliikkeessä lukiolaiset joutuivat kielikysymysten äärelle. Kirkkokahvit. mennessä puh. Siunattua pääsiäisaikaa ja tervetuloa pääsiäisen ajan tilaisuuksiin! Pyhäjärven seurakunta hallilla keilattiin. VIISI erilaista osto- ja myyntitilanteeseen liittyvää lausetta ja kaksi kieltä. Jorma Niinikoski. – Alkaa t:llä…, arvuutteli Kirsti ja kertoi samalla itse aikoinaan saaneensa ehdot ruotsista. Kirjastossa tehtävänä oli aakkostaa maailmankirjallisuuden klassikkoja. klo 10.00 Palmusunnuntain perhekirkko Pyhän Annan kirkossa. Su 20.4. – Miten sanotaan, kun tulette liikkeeseen ja haluatte vain katsella?, arvuutteli Kirsti Törölä ryhmiin jakautuneilta lukiolaisilta. Viime vuoden merkittävin tapahtuma oli valtakunnalliset Kesäpäivät ja siinä uutuuksina kiertoajelu nimellä Työväen Oulu sekä valokuvauskilpailu nimellä Eläkeläisen arki. La 19.4. Mitä onkaan ” Minä vain katselen” englanniksi. Pauli Kivioja. Koululla lukiolaiset palasivat alakouluaikaan tekemällä oppilaiden kanssa samoja tehtäviä. Ma 14.4. Pauli Kivioja. To 17.4. Mirva Ahola. Vastaamassa vasemmalta lukien Jasmin Kulju, Veera Pesonen ja Adalmiina Saartoala. Pyhäjärvi 7.4.2014 KAUPUNGINHALLITUS. Pauli Kivioja. Mukana Sydänyhdistys ja kirkkokuoro
päivä PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2014 — N:o 15 Parhaat palvelut HAMMASLÄÄKÄRIT Jukka Tikanmäki ja Tuomo Ilvesvuori Ajanvaraus puh. 782 100 HIUS-TATTOO IPPA t QBSUVSJ t LBNQBBNP t TPMBSJVN t SJQTJFOQJEFOOZLTFU "WPJOOB UJ QF -FTLFMÊOUJF # 1ZIÊTBMNJ
Q Ollintie 11, Pyhäsalmi Puh. 08-781 466, 040-8479 466 Myös särkypotilaat Pyhäsalmen FHL sFYSIOTERAPIA sLYMFATERAPIA sAKUPUNKTIO sVETERAANI
Asematie 2, puh. 08-782 111, 040 556 1316 KUNTOUTUS &YSIOTERAPEUTIT ,EILA+OFFERTJA!NNE+UMPULAINEN. 10 Keskiviikko huhtikuun 9
040-5498250 /
, *
1// 1JSLLP 3VPUTBMBJOFO Hoitola UÊ>??i?Ê???`?Ì UÊÞ?Ã???ÃiÌÊ ÊÊÌÕ??«??>?ÃiÌ Vanha Pyhäjärventie 5 Ajanvaraus p. 0400-513 608, Sähkö- ja automaatiosuunnittelu ja -urakointi - puhelun hinta 1,16 ¤ / min + 0,50 ¤ - PAARIKULJETUKSET Kelan tilaus 0100 86 500 s0ARTURI
KAMPAAMO
PALVELUT s3HINKEI
HIERONTA s*ËSENKORJAUSs%NERGIAHOIDOT s&YSIKAALINEN"EMER
VERISUONITERAPIA !VOINNAMA
PEKLO
6ANHA0YHËJËRVENTIE 0UH Toipilaspolku 8, 86800 Pyhäsalmi, puh. 040 527 5651 Tenhusen maansiirto ja kuljetus Oy P. 2, Pyhäsalmi P. 040 964 1069 www.hoitolakeidas.info t TVPMBIVPOF t IJFSPOOBU t KÊTFOLPSKBVT t IJVTQBMWFMVU t LBVOFVEFOIPJUP Koulutettu hieroja RAUNO KANGASHARJU Johanna Kangasharju Vanha Pyhäjärventie 5 P. sHIERONNAT s-C+ENZIE &YSIO
JALYMFATERAPEUTTI 0IA)SOKOSKI
TERAPIA WWW PYHASALMENFHLKUNTOPISTE FI Tenhusen Liikenne Oy HAMPAANKOLO KY PYHÄSALMEN HAMMASHOITOLA LAGUKSENTIE 4,4 PUH. 040 548 9669 T:mi Jaakko Majava, p. 08 772 9000 p. 040 7439 816 Puh. 040 544 6338 Fysioterapeutti Minna Korkiakoski Kuntohoitaja, lymfaterapeutti Marjut Ruotanen Fysioterapeutti, Personal trainer Hanna Våg www.pyhasalmenfysio-sport.com Puh. 0600-30077 Puh. 040-705 3738, Asematie 1 t GZTJLBBMJTFU IPJEPU t IJFSPOOBU t WFUFSBBOJLVOUPVUVLTFU TAKSIASEMA P. 044 372 9122, gsm 040-589 5029 sähköposti: esko.kekkonen@eksahko.fi 1,16€+pvm Sähköasennus Risto Laitila p. 017-754 707 ja 0400-906 377 (iltaisin) Juha Laitila PYHÄJÄRVI Fysioterapeutit Kauko Tikkanen ja Suvi Ruotoistenmäki Ollintie 12 L 6, p.0400 716 188 www.fysiokeskuspyhajarvi.fi p.0500-587 997 Kinesioteippaukset Bemer-verisuoniterapia rapia nen e t o i s Fy Kerä a l l U Fysioterapeutti Ulla Keränen p. 0500 6425 17 sKOTIENVIIKKO
JASUURSIIVOUKSET sTOIMISTO
JAYRITYSSIIVOUKSET sRAKENNUS
JALOPPUSIIVOUKSET sIKKUNOIDENPESUTJA LATTIOIDENVAHAUKSET Kuljetus- ja maanrakennus Kun osoite muuttuu Tee osoitteenmuutos www.pyhajarvensanomat.fi Asiantuntevaa lakipalvelua SILMÄLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO ¥ perhe- ja perint?asiat ¥ kauppakirjojen laadinnat ¥ kaupanvahvistukset ¥ lainhuuto- ja kiinnitystoimeksiannot Päivi Ruotoistenmäki 010 257 6524 Sari Kaattari 010 257 6532 SUOMENSELÄN Osuuspankki Kello-Optiikka P Suhonen Ky Ollintie 13, 86800 Pyhäsalmi. 08-780 980 teippaus Puh. 08 - 780 090 Laguksentie 1, p. 782 100 Asematie 2 HAMMASPROTEESIT Erikoishammasteknikko Jorma Pekkala, Ollintie 25, Pyhäsalmi P. 0400 581 315 Yksityinen KIURUVEDEN AUTOKATSASTUS Valtakatu 3 b 74700 Kiuruvesi Puh. Ajanvaraus p. Saastamoinen P. 08- 780 209 PYHÄJÄRVI-HAAPAJÄRVI Marja Tikka P. 040-588 5704 Oikot. 040 544 6328 PYHÄSALMEN JÄTEKULJETUS K. 0440991443 Kaikki kodin remontit - kosteat tilat - muista kotitalousvähennys KULJETUS NISKANEN KY - Roskalavat + tyhjennykset - Likakaivot / muut imuautotyöt - Autojen ja koneiden kuljetukset - Kuivikepurut 0400-833 192 / Jani PYHÄSALMI Emolahdentie 4, 86800 Pyhäsalmi 040-736 0192 / Ari KOLARITYÖ MH Ky sVAHINKOTARKASTUSJAKOLARIKORJAUKSET ,AITISENTIE
0400 385 888 OMAN KYLÄN ISÄNNÖINTIÄ! Autojen ja traktoreitten varaosat ja tarvikkeet Ari Paldanius, Asematie 4, puh. 040 670 2000 / varaosat ja ajanvaraus P. 040 670 4000 / varaosapäivystys ja huoltoauto P. 044 5892 963 Nestehuoltamopalvelut, monipuolinen huoltokorjaamo varustettuna nykyaikaisin testauslaittein Raskaan kaluston ja työkoneiden huolto ja korjaus Pyhäsalmen Auto- ja traktorihuolto Pyhäsalmi p. 08-780 370 Niilontie 9, 86800 Pyhäsalmi P. sAUTOJENILMASTOINTILAITEHUOLLOT sOHJAUSKULMIENTARKASTUSJASËËTÚTYÚT 0YHËSALMI -ARKKU(ELLÏN sVIKAKOODIENPOISTOT 040 533 6923 sPAKOPUTKIENVAIHDOTJAKORJAUS www.hankintaturvaliike.fi Mustaparrantie 1, ma-pe 9-17, la 10-14 Puh. 040 670 3000 / huolto. 08- 780 152 Juha Kuosmanen 0400 453 700 Juha Niiranen 040 195 1969 Esko Koistinen 0400 563 199 KODINKONE- JA KYLMÄKONEHUOLTO Pauli Jussila Kellopolku 3 Pyhäsalmi ILMALÄMPÖPUMPUT & ILMANJÄÄHDYTTIMET Mitsubishi, Panasonic, Sharp, Sanyo ja Argo valmiiksi asennettuna Myynti, asennus ja huolto puh
Voit tilata ennakkoon. Valmistaudutaan piirin karaokekisoihin 25.4., harjoitellaan esityksiä. Seniorit ry: Ma 14.4. Liikunta- ja ulkoilupäivä ke 23.4. Nuorisoseuran tiloissa, Asematie 1. klo 10.00. Tervetuloa! Lavapuro-Honkaperä -tiehoitokunnan VUOSIKOKOUS to 24.4.2014 klo 10 Pyymäessä, Honkaperäntie 409. Kaikki tytöt ja pojat mukaan! SUKSIENVOITELUPALVELU koko hiihtokauden. Keilapiiri torstaisin keilahallilla, vuorot klo 14-15 ja 15-16 Bocciapiiri lauantaisin klo 10-12 keskuskoulun liikuntasalissa. 16.4. Pohdin urheilutalolla ja urheilukentällä klo 10-12. Honkavuoren hiihdot la 12.4.2014 klo 11.00. Järjestyksenvalvoja-asiat Riitta Kähärä 040-5613360 Kansalliset 49. 0500 285 478 (myös perheille) Suomen Dementiayhdistys ry, MuistiLuotsi Keski-Pohjanmaa Muiskuryhmä (muisti- ja aivotoimintoja harjoittava, kaikille avoin) Lähdetien viriketilassa 28.4. puh. Kokouksen jälkeen ruokailu, johon ilmoittautuminen viim. Käsitellään sääntömääräiset asiat. 15 €, peritään matkalla. Pyhäjärven Sanomissa teemana RAKENTAMINEN Ilmoittaja, varaa paikkasi pian, viimeistään to 10.4. VOIMISTELU- JA PAINIHARJOITUKSET keskiviikoisin klo 18 Pohdin talolla. käytävään finaaliin. Markon alkuverryttelyt. Vuokrattavana Myytävänä Vuokrataan/myydään 28 m2 YKSIÖ Pyhäsalmen keskustassa. ilmoitus toisaalla tässä lehdessä. Kilpailu hiihdetään puistohiihtotyyppisenä lyhyellä lenkillä useammassa erässä. Nou Hätä -aluekisat huomenna NOU HÄTÄ! -kampanjan pelastustaitokilpailun finaalipaikoista kilpaillaan huhtikuun 10. klo 11.00-12.30 muistikerho ja klo 12.30-14.00 seurapelit nuorisotiloissa Runnille 15.-20.9. Hoitokunta Hallitus Pyhäjärven Pilkkijät ry sääntömääräinen VUOSIKOKOUS 25.4.2014 klo 19.00 Hotelli Pyhäsalmessa. Hinta 5 €/asiakas. 040 7290583 (iltaisin) GLUTEENITTOMIA pääsiäisleivonnaisia kiirastorstaina torilla alkaen klo 9.00. Tule sinäkin ja ota kaveri kimppaan ! Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi, puh. mennessä. klo 17.00. Tiedustelut puh. Timjamissa rasva/sokerinäyttely, tuote-esittelyä, maistiaisia, arvontaa. 0400 - 280 790 fax (08) 783 395 KOKOUKSIA Pohdin toimisto on avoinna joka kuukauden ensimmäinen ja kolmas maananatai klo 14-17, Pyhäsalmen kaivoksen sairausvakuutuskassan kassankokous pidetään keskiviikkona 16.4.2014 klo 15.15 Pyhäjärven Tilitoimistolla. Teatterilippu + kyyti ja kahvit väliajalla yht. 08 772 9000 Eläkeläiset ry: Teatteriin Haapajärvelle lähtijät 11.4.: linja-auto lähtee matkahuollosta klo 17.45. Tervetuloa. 044 585 5848. Ks. 11 PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2014 — N:o 15 Keskiviikko huhtikuun 9. Maksa seuraaville pankkitileille: OP 537503 - 228 810 , SP 460018 - 46500 tai Nordea 122730-201235 JOUSIAMMUNTAA Pohdin talolla torstaisin klo 17.00-21.00. Myös Pohti SkiTeamin ryhmä osallistuu lähes koko vahvuudellaan, Heikki Korpelan ja Jouni Komun johdolla. Yksi Sydän -paitoja myynnissä. Tilinpäätösasiakirjat ovat nähtävänä Pyhäjärven Tilitoimistossa. PyPi InBody Kehonkoostumusmittaus Pyhäjärvellä ma 12.5. Ilmoituspalsta yksityisille ja yhdistyksille Hinnat (sis. Kerhopäivänä 10.4. Perjantaina Koko perheen Sydänkävely klo 14.00. Leikkaa talteen Eläkeliitto : Ikäpoikien biljardikerho ti ja pe klo 10 Asematien nuorisotilat. Tervetuloa kuuntelemaan! Toimintaa Tarinatuvalla, Tikkalantie 2: Yhteislaulua ja arvontaa joka kuukauden viimeinen pe klo 11-13. Varaa aika mittaukseen puh. Tänä vuonna kampanjassa on kiinnitetty erityisesti huomiota poistumisturvallisuuteen teemalla Bongaa EXIT. Lisätietoja Kirsi Lehtosaari p. SPR:n terveyspiste avoinna torstaisin klo 16-18 Lasikirppiksen tiloissa. Johtokunta klo 18.30 PyPi KESKUSTA TOIMII Keskustan Hiidenkylän po:n YLEINEN KOKOUS 16.4.2014 klo 19 Hiiden-Oravassa. Kahvit, verenpaineen mittausta, Marko Pehkosen jumppa, yhteinen kävelylenkki, jonka päätteeksi kuumat makkarat. Osallistujien kesken arvotaan liikuntatoimen lahjakortti. klo 15: erkki.bohme@pyhajarvi.fi (ilmoita erityisruokavaliot). Ruokailu ma-pe klo 10-13. 0407297053 JÄTÄ ILMOITUS NETISSÄ: www.pyhajarvensanomat.fi PUHELIMELLA 08-772 9000 KÄYNTIOSOITE: Asematie 2, Pyhäsalmi Olympiamitalisti Kerttu Niskanen Honkavuorelle OLYMPIAMITALISTI Kerttu Niskanen vauhdittaa ensi lauantaina Pyhäjärvellä Honkavuoren hiihtoja. Torstaina kauppapäivä. Pilkkikilpailut Ikosen kalasatamassa ti 15.4 klo 10-15. Tattarimämmiä ja tuoreita munkkeja myös ym. Asioina seurakuntavaalit ja yleiskokouksen asiat. Karaokepiiri tiistaina 15.4. päivä. Lopullinen osallistujalista varmistuu tänään. Puh. Aluekilpailuissa ratkeaa jokaisen 22 pelastustoimialueen paras joukkue, ja parhaat jatkavat Pelastusopistolla Kuopiossa 8.5. Kassan hallitus Pyhäjärven Jyty ry:n KEVÄTKOKOUS ke 16.4.2014 klo 18 Arjan Ruokalassa (Toipilaspolku 3, Pyhäsalmi). päivä UUSI rakennusalan yritys Rakennuspalvelu Rentola Ky Saneeraus- ja uudisrakentaminen Nopea ja laadukas! Ota yhteyttä p.044 308 2498 Pyhäjärven Pilkkijät ry:n jäsenten väliset PILKKIKILPAILUT Pappilan rannassa 10.4.2014 alk. klo 11.00 vieras palokunnasta tulee pitämään esitelmää aiheesta kodin palotuvallisuus. 044-445 7640 Toimsto suljettu torstaina 17.4.2014 Oy Ollintie 11, 86800 Pyhäsalmi p. Vuokko p. (08) 782 050, 782 051 matkap. Maksuton. Kokoontuminen kaupungintalon edustalle. Perusvaha + fluorivaha + tarvittaessa pitovoitelu 10 €. Ilmoittatumiset Haapakankaan Markolle su-iltaan 6.4. Täysylöspito ja harrasteet, 2 hh/ Tiedustelut Taimilta p. 0400 268711 Sydänviikkoa vietetään. klo 9-10 Ohjattu kuntosalitreeni Fysiosportissa Ke 9.4. Lisätietoa www.lamminahonahto.com. RAY:n tuella vielä muutama paikka (125 e/vko). Pitovoiteen poisto 5 €. Korvaa kerhopäivän. Kierrämme Tunturitien kautta. Käsiteltävät asiat: Kevätkokoukselle kuuluvat sääntömääräiset asiat. Miesten sarjaan on ilmoittautunut useita maajoukkuetason hiihtäjiä, muun muassa Juho Mikkonen, Ari Luusua ja Perttu Hyvärinen. Suomen Pelastusalan LUKIJAN RIVIT Keskusjärjestön koordinoima Nou Hätä! -kampanja jakaa turvatietoa ja -taitoa kahdeksasluokkalaisille nuorille vuosittain. Yhdistyksen kotisivut: elakeliitto.fi/pyhajarvi LIITY JÄSENEKSI POHTIIN Vuosimaksut: Aikuinen 10 €, alle 12-vuotias 5 €, ainaisjäsen 118 €. alv:n): 10 sanaa 12,00 euroa, 10 - 20 sanaa 15,00 euroa 20-30 sanaa 20,00 euroa, seuraavat 10 sanaa / 5 euroa. 08 772 9000 ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi. 11.4
Niemi Pyhäjärven Martat ry. – 3.6. Eläkeläiset ry Torilla pe 11.4. Opastus Pyhäsalmikirkonkylä tieltä. Hän osallistuu kaupunginjohtajan johdolla kaupunginhallituksen ja -valtuuston asioiden valmisteluun ja päätösten täytäntöönpanoon sekä toimii ko. klo 13-15.30 Pyhäsalmen torilla. mennessä Katille 044 317 2112. Tied. KÄSITYÖAIHEISEN RETKEN TALLINNAN-RISTEILYLLE LÄHTIJÄT 13.4.2014 Linja-auton reitti- ja aikataulu: Vanha Pyhäjärventie 4. Lisätietoja antavat: kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kimmo Sarkkinen puh. 15x30 min.). Työväentalo), PYHÄSALMESSA urheilutalolla (Tunturitie Sibeliuskatu 28,Pohdin maanantaina 3.3. Tervetuloa Eläkeliiton Pyhäjärven yhdistys TUKKAPÄIVÄT 50 € ke 16.4 klo.10.-17.00. päivä PYHÄJÄRVEN SANOMAT 2014 - N:o 15 12 Yleinen pilkkikilpailu HAMINASSA Wanhalla Työskillä (ent. Tehtävässä painottuvat palvelusuhdeasiat, esimiesten tukeminen henkilöstöasioissa, yhteistoiminta sekä henkilöstön työhyvinvointi. Tavataan kirjastossa! PORONLIHAKEITTOA. Yhteydenotot: 0400 577634 / Juhani Pääkkö maankuulua vanhanajan savusaunaPALVIA PYHÄJÄRVEN KIRJASTON KEVÄT to 10.4. Pyhäjärven kaupunki hakee toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen 1.8.2014 alkaen HALLINTOJOHTAJAA Viran kelpoisuusehtona on virkaan soveltuva korkeakoulututkinto sekä riittävä perehtyneisyys kunnallishallintoon. Hakemuksia ei palauteta. klo 11.00-14.00 perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt. Voidaan jakaa useamman vuokraisen kesken. Pyhäsalmen Urheilutalolla su 13.4. Tauno Rotonen 0400-850673. Kaikki lain sallimat kalat huomioidaan. – 1.6. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. 050 323 0840 Järj. Hakemus, johon on liitetty ansioluettelo tarpeellisine liitteineen, on toimitettava kaupunginvaltuustolle osoitettuna 23.4.2014 klo 15.30 mennessä osoitteeseen Pyhäjärven kaupunginhallitus, PL 15, 86801 Pyhäsalmi. Arvostamme kokemusta hallinto- ja johtotehtävistä, johtamistaitoa, hyviä neuvottelu- ja vuorovaikutustaitoja sekä aktiivista kehittämisotetta. KALAPISTE Varpaisjärvi ke 23.4.2014 Keramiikkapajaan Kontiolahdelle ja Joensuun Taitokortteliin. ISO poistokirjamyynti ----- 21.5. UUSIA MALLEJA MYÖS Ö VAATIVAAN MAKUUN ESIM. N. Hän kuuluu kaupungin johtoryhmään, on hallintotoimen johtaja ja toimii tarvittaessa kaupunginjohtajan sijaisena. toimielinten sihteerinä sekä toimii henkilöstöjaoston ja yhteistyötoimikunnan kokousten valmistelijana ja esittelijänä. n.10:50 Hiidenkylä n.10:55 Metsänhoitoyhdistyksen pihalla pe 11.4. Virkasuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Sitovat ilmoittautumiset 15.4. Sarjat M, M65 ja N. Viimeinen myynti kesälomia! tiistaina 4.3.ennen klo 11-17 SOHVAKALUSTOT SUORAAN VALMISTAJALTA HUIPPUEDULLISESTI!!! VÄHÄN KÄYTETTYJÄ SOHVAKALUSTOJA S Ti 15.4.2014 klo 10-15 Ikosen kalasatama. vapautuva tila. P. 044 445 7632 ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jukka Tikanmäki puh. Kaupunginhallitus. Poliisilta 1.5. (siirt.aika. Ilman ajanvarausta: Hiusten leikkuut ja tehohoidot ALK (kello 14.00 jälkeen) Hoitola Kevätriehatanssit Hotellilla 13.4.2014 klo 18-22. 2, Pyhäsalmi P. KLO 11-17 ps. 0400 836 600, Taimi Meillä voit maksaa pankkikortilla! Tervetuloa! Järj. Tervetuloa syömään! Myös omiin astioihin. Osa tiloista jo vuokrattu. Laaja-alainen oikeudellisten asioiden tuntemus ja osaaminen lasketaan eduksi. klo 9-12. Viran täyttämisessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. T TÄMÄ ÄM Oikot. klo 10 alkaen ----3.-20.5. 044-0787004 / P. Puh. klo 18.00 Palkinnot; 9x20,9x40, 4x60, 2x100 ja 2x160 Irtolehti: 940€, pr 47 Kirjat:10, 14 ja 19 € Irtolehti 3.50 € !!! Passit mukaan ja ei kun menoksi. 050-307 5439 Toukokuussa ”Rakenna legoista” –näyttely, johon sinäkin voit osallistua! Kysy lisää kirjastosta. Kirjasto on suljettu HIEKKAMAAN Kalajoelta torilla torstaina klo 12.30-14.00. järjestää JÄTTIBINGO om Ranta-Rasti 10:00 Ruotanen 10:10 Matkahuolto 10:30 Auto ajaa Kirkonkylän kautta, reitin varrelta lähtijät pysäkeiltä kyytiin Kätkytniemen th. 400 m². Virkaan valittavalta voidaan edellyttää osallistumista soveltuvuustestiin. täytekakkukahvit Arvontaa. ohjelmaa ja puuhaa lapsille ja lapsenmielisille, MLL:n Pyhäjärven paikallisyhdistys mukana järjestämässä Huom! Pääsiäisviikolla toripäivä jo tiistaina 15.4. Ilta huipentuu Teuvo Vuotin rytmeihin. Pyhäjärven Pohti ry VUOKRATTAVANA LIIKETILAA Torilla Torstaina Pyhäsalmen torilla klo 13.30-16.30 lämmintä SAVUKALAA, lämpimiä kalakukkoja, muikkuja, kuha- ja haukifilettä ym. Myyntiauto Pyhäsalmen torilla to 10.4. Laakamäen Kotiliha P. Mukana runsas valikoima uutuusmalleja. Jos on jotain kysyttävää, soita puh. ----La 3.5. klo 11 alkaen poromies keittelee ja myy järjestelmäpäivityksen vuoksi Kirjastoauto ei kierrä 19.5. klo 11-17 3) KOTKASSA VPK:n talolla, Ruotsinsalmenkatu 6 VAIN PE 11.4. Naapuripitäjän eläkeläiset saapuvat vierailulle, samalla esitän kutsun oma pitäjän eläkeläisyhdistyksille tulla viettämään iltaa joukkoomme. klo 12 jälkeen. Hallintojohtaja vastaa kaupungin henkilöstöja taloushallinnosta. Kahvia, makkaraa ja arvontaa. 040 964 1069 TULE JA T TEE TARJOUS TARJOUS! Esillä n. Hu MUHKEAAN OLEILUUN LIHA-AUTO Viljapossua suoraan tilalta tuoreena, palvina, hyytelönä, täyslihasäilykkeenä ja jauhelihana. 30 mallia SOHVAKALUSTOJA SAATAVANA A NAHKA- SEKÄ KANGASVERHOILULLA KOTIINKULJETUS SAMAAN HINTAAN MEILTÄ SAA MYÖS LUOTOLLA ILMAN KÄSIRAHAA. 040 544 9445. Kallen erikoisia. Keskiviikko huhtikuun 9. Oviraha 10,- sis