HELMIKUUTA 2015
Liikenne
Harri Törmälehto
on tyytyväinen
liikennekulttuuriin. Oulaisten kaupungin taloustilanne on kamreerin laskutikun mukaan historian paras. Arja Aitto-oja johtaa
nyt valtuustoa. >> 11
Tunnelin päästä näkyy nyt kirkas valo. >> 9
Oksan koululle
uusi pomo
Haapavedeltä lähtöisin
oleva Anssi Hemminki on
valittu Juho Oksan koulun
uudeksi rehtoriksi. 6 414880 140192
15006
Heli Nurkkala
MAANANTAI 2. >> 6?7
NRO 9
Heli Nurkkala
Äänestyksellä
Parhalahden
osakaskunta päätti
maakaupoista.
>> 12
HAAPAVESI KÄRSÄMÄKI MERIJÄRVI OULAINEN PYHÄJOKI RAAHE
Sirpa Kortet
IRTONUMERO 2e
Senioritalo
kiinnostaa yhä
Yli 55-vuotiaille suunniteltavan senioritalon rakentaminen on nosteessa
Oulaisiin. >> 9 >> 18. Vuosi 2014 jää tilikirjoihin vuotena, jolloin sairaanhoitopiiriltä tuli palautuksia noin puoli miljoonaa euroa ja tilikauden ylijäämä hipoo ?miltei kahta miljoonaa euroa?.
Talous valaistui
Ykkösvitja
tehokkaana
Oulaisten Kiekko Haukat
jatkoi voittoputkeaan jääkiekon III-divisioonassa.
Oulainen: Miltei kahden miljoonan euron ylijäämä yllätti. >> 10
Aitto-ojalle
äänienemmistö
Oulaisten kirkkovaltuusto
äänesti puheenjohtajuuksista
(Tiedän, että naapurini ostaa jyviä säkkikaupalla!)
Kylvin niitä kourallisen parvekkeeni kaiteelle ja jäin odottamaan. Heihin suhtautuu kuin oudon näköisiin maahanmuuttajiin. Jos tuli valituksi
ikään kuin pystymetsästä politiikkaan pari vuotta sitten, niin
kuluneet vuodet ovat varmasti opettaneet,
miten missäkin tilanteessa toimitaan. Siinä ovat eväät myönteisen elämisen mallikunnaksi.
www.pyhajokiseutu.fi
Verkkolehdessä on
* viikottain vaihtuva kysymys
* videoita
* tuoreita uutisia joka päivä
Pyhäjokiseudun levikkialueelta
* Menoinfo, jonne voit itse
syöttää tapahtumia kertoaksesi
niistä muillekin ja tarkistaa,
mitä alueella tapahtuu
* kätevä asiakaspalvelusivusto
Käytä tilaisuus
hyväksesi!
Sanomalehtiviikon
aikana voit tutustua
Pyhäjokiseudun
verkkolehteen
ilmaiseksi.
Gallup: Millä suosittelet jatko-opintoja kaverillesi kotiseudulla?
Kaikki on tuttua ja turvallista. Mitä se
viestinee. Sitä paremmin ymmärrän nyt parvekkeellani vierailevan ?leskimiehen. Komein osa herran puvussa
on kieltämättä värikäs, monista höyhensulista koostuva laahus, joka ainakin minulle kertoo
vieraani itämaisesta alkuperästä.
Aikaisemminkin olen häntä tavannut rivitalomme pihapiirissä silloin tällöin. Naapurini on innostunut heitä ruokkimaan, ja minulle se on sopinut, sillä olen laiska siivoamaan jätöksiä.
Harakat ja siilit ovat tulleet parvekkeelleni ihan lupaa kysymättä. Talouslukujen perään päättäjien on vähintäänkin katsottava. Täällä voi
elää normaalia elämää. Samatkin voivat jatkaa, kuten monessa
kunnassa on käynytkin. Vuoden vaihteessa sitä pullevaa herrasmiestä on näkynyt harvoin, ja hänen rouvaansa olen kaivannut jo pitkään. Puheenjohtajistovalinnat pyörivät kunnissa vuoden alun ensimmäisissä kokouksissa. Väsyin odottelemaan tapaamistamme pensasaidan
takaa ja päätin ryhtyä vieraanvaraiseksi.
Kaapistani löytyi pussinpohjallinen auringonkukansiemeniä. helmikuuta 2015
2 KESKUSTELE
Kolumni
Pääkirjoitus 2.2.2015
Päätoimittaja Sirpa Kortet | p. Sitä luottamustehtävästä ei voi ulkoistaa kenellekään,
vaan lukuja on tuijotettava ja selvitettävä niin
kauan itselleen, että tietää kuntansa suunnan. Fasaanikukot hallitsevat kokonaista haaremia. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 2. Voiko kaikkea mitata rahassa, on varmasti pähkäily, jonka kanssa jokainen päättäjä painii. Silmäkulmassa
on rohkean punaista väritäplä. On lupa oppia kokemastaan ja palauttaa mieleen myös se, että kaupunginvaltuutettuna nauttii äänestäjiensä luottamusta
yhteisten asioiden hoitajana. Talouskamppailu on palkitsevaa.
On huojentavaa seurata, kun vuosi nousee
plussalle. Oulussa olevat koulut kiinnostivat.
Janika Rättyä
Oulu
Lyhyt matka kulkea, pääsee bussilla kulkemaan koulumatkat.
Patrik Moilanen
Ylivieska
Ei tarvitse matkustaa. Tekee mieli tehdä tuttavuutta ja sanoa, että
käykää taloksi ja viihtykää! Tie miehen sydämeen kävi taas
vatsan kautta.
V
altuutettujen kausi on puolivälissä kaupunkien valtuustoissa
ja hallituksissa. ongelmia. Oletan, että
tuo komea fasaaniukko on jäänyt leskeksi. Miten ne viestivät toisilleen, että kannattaa siirtyä muutama metri tutulta ruokapaikalta etelään
tai itään, siellä on paremmat sapuskat?
Niin tuli taas todistettua, että ilman meille ihmisille tuttuja kännyköitä, lennättimiä tai sähköpostia viestini meni
perille.
Seuraavana aamupäivänä paksutumma fasaaniukko istui terassini kaiteella ja napsi auringonkukansiemeniä.
Nuolenkärkiä oli hangella entistä enemmän. Siksi kuntalaisten ei
kannata huolestua, jos omalla kotipaikkakunnalla käydään parhaillaan nimilistojen
julkaisuviikkoja. Eikä
kaksi vuotta tee kenestäkään vielä päätäntänestoria. Uudet jäsenet hallituksissa saattavat katsoa kuntakehitystä aivan
uusilla silmillä. 050 438 0845 | sirpa.kortet@almamedia.fi
Lyyli Nevanperä
Nevanperä on oulaistelainen
kirjoitusharrastaja.
Muuan
?leskimies?
H
Myönteisten talouslukujen
mallikunnat ovat harvassa
än on varsin hyväkuntoiselta vaikuttava herrasmies. Osassa kuntia on
sovittu, että päätäntäpaikkojen kärkipestit
ovat kaksivuotisia ja sitten vaihdetaan tekijöitä. Muutostilanne on aina
myös mahdollisuus. Ei tarvitse koulun
takia matkustaa, siksi opiskelen Oulaisissa.
Ville Lahtinen
Oulainen
Olen Ylivieskasta kotoisin ja halusin kuitenkin muuttaa opiskelemaan eri paikkakunnalle. Yksinäistä ja vaarallistakin
on elämä.
Näillä Pohjanmaan laakeilla fasaanit ovat varsin uusia
tulokkaita. Hain Oulaisiin merkonomiopintoihin ja pääsen Ylivieskasta
helposti kulkemaan.
Pekka Kärkkäinen
Ylivieska. Nuolenkärkiä muistuttavia jalanjälkiä olin kyllä tuoreessa lumessa huomannut ja siitä ymmärsin, että kyllä ne
meillekin osaavat tulla.
Minua viisaammatkin ovat ihmetelleet, mikä on se vaisto, joka houkuttelee puhetaidottomat eläimet sinne, missä
on ruokaa saatavilla. En tiedä sitäkään, missä hän yönsä viettää.
Etelässä asuva serkkuni on seurannut fasaaniperheitä jo
pitempään ja huomannut, ettei rouvalla ole noissa perheissä
paljon sanansijaa. Usein hänellä on kulkenut perässään
rouva, väreiltään ja kooltaan paljon miestään vaatimattomampi. Yleisväriltään tummassa höyhenpuvussa on monen kirjavia
kiiltäviäkin vivahteita
Pitäisikö normien purkutalkoot aloittaa koko EU:n
alueella, ei vain täällä pohjoisessa maassa?
Heli nurkkala
ajankuva
Reijo Huhtala
Oulainen
Anne Joutsijärvi
HELMIKUUN TARJOUS!
Ascorbin Long
500mg 200 tabl. Onko se epäeurooppalaista. 30?
väh.yhdestä
30?
alennus
väh. Sivulle ra-
Onko Suomi
epäeurooppalainen?
MIELIPIDE Suomalaiset
käyttäytyvät joidenkin kreikkalaisten mielestä epäeurooppalaisesti, koska he suhtautuvat kovin tiukasti Krei-
kan velkojen maksuun. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192.
Kirjoita alkuun PJ ASIA ja sen jälkeen viesti. Hiljainen maatilavaltainen kylä, missä valtavat maa-alueet jäivät rakentamisen alle. Etuun ei voi yhdistää muita alennuksia.
7
Oulaistenkatu 15 - 17, 86300 Oulainen.
Palvelemme ark. Seuraavana on
Itäkosken voimalaitos tai
kumpaa joen polta menemme, Länsikoski. 30?
Rautatienkatu 5, Oulainen
(08) 470 477, (08) 470 022
p. 0,09e/kpl
19?
Oulaisten Juho Oksan koulun rehtori Veli Tirilä kyydittiin perjantaina hevoskärryillä työpaikalle.
Hevosvoimista vastasi Hoppula-suomenhevonen ja ohjastuksesta merijärvinen Markku Jauhiainen. Suomi haluaa pitää kiinni sovituista asioista. Viestin hinta on 0,85 e.
Oottako kuullu, nähnykkään?
MIELIPIDE Mediassa on
ollut tietoa ja mahiksia siitä,
että Oulainenkin voisi sijoittaa varojaan Pyhäjoen voimalan nousuun. Ei
kai ole epäeurooppalaista, että media suoristautuisi riippumattomaksi vallan vahtikoiraksi, kuten sitä kutsutaan. Petäjäskoski, valtaisat
rakennelmat ja melkoinen
meri yläpuolisessa vesistössä. Palaan
vielä tähän. Työpäivä oli Tirilälle viimeinen, sillä hän jää rehtorin virasta eläkkeelle.
Tällä kupongilla ja K-Plussa-kortillasi
Oulainen
kertaostoksesta!
#
7
%
7
-7
ACO Face
ihonhoitosarja
uudistuu
keväällä 2015!
Nyt loppuunmyynnistä kaikki
poistuvan sarjan
ACO Face -tuotteet
-20%
7 7
ACO FACE on ihonhoitosarja,
joka sisältää vain tarkoin valikoituja aineita, jotka ovat tunnetusti hellävaraisia iholle. Kylä
hiljeni entisestään, lossi ei
kulje koska muutaman kilometrin päässä on Pirttikosken voimalaitos, siitä silta Yli
Auttiin, Ranualle, Posiolle.
Auttissa oli Rinteen kauppa,
sekin tyhjeni kun veljekset
perustivat kaupan Rovanie-
melle mikä laajeni vielä monipuolisena yli nelostien kattaen.
Pirttikoskella henkilökunnan asunnoiksi rakennettu
rivitalo, sitä on kaupattu yksiön hinnalla koko yhtiötä,
mutta jouduttaneen purkamaan sekin. Alennus ei koske
K-Plussa-tarjouksia, pullopantteja,Oulainen
äidinmaidonkorvikkeita, tupakka-, alkoholi-, nikotiinikorvaus-pe-la
eikä 17.-18.5.2013
Postin ja Veikkauksen tuotteita. 30?
kun tavaraa riittää.)
sekä normaalille/sekaiholle.
ETUKUPONKI
ETUKUPONKI
Edullisille ostoksille Oulaisiin!
Norm. Sen parhaiten tunnen niin rakennushistorian kuin jälkimaininkien
näkymin.
Isohaaran voimalaitos,
josta kaikki olemme ajaneet.
Alapuolella oli ennen uiton
lajittelualue, ei enää. Hiljainen Hirvaan
kylä.
Rovaniemen yläpuolella
parikymmentä kilometriä sivujoessa pieni voimalaitos
Tennilässä samoin liki kalanviljelylaitosta. 30?
puhdistustuotteita, jotka sopi- väh. Sar9 919000
022312
9 919000 022312
jassa on sekä kasvovoiteita että
väh. 22,36 e,
0,11 e/kpl
Pitkävaikutteinen
c-vitamiinivalmiste
pe-la 17.-18.5.2013
Voimassa MA-KE 2.-4.2.2015
Kertaostokseen voi kuulua useita eri tuotteita, jotka maksetaan samanaikaisesti. Näin palasin Isohaaran mainintaan. Tästä kerrottiin radion ykkösaamussa.
On selvää, että tavalliset
kreikkalaiset kärsivät suunnattomasti maan johtajien
vuosien saatossa toteuttamasta politiikasta. 30. 8-21, la 8-18 ja su 12-18.
teemu.martikainen@k-supermarket.fi
väh. Mutta edelleen ilmeisesti
peltoalueiden pitää senttimetrilleen vastata EU:n virkamiehen mittanuoran tarkkuutta.
Onko tämä epäeurooppalaista. Näistä toimenpiteistä
hyötyisi myös tavallinen
kreikkalainen.
Suomessa tunnutaan noudatettavan pilkuntarkasti
hölmöimpiäkin EU:sta tulevia säädöksiä. Maanantaina 2. Onneksi nyt
kuitenkaan ei loppujen lopuksi maanviljelijän täällä
tarvitse kylvää maaliskuun
lumihangille, mikä vaikutti
olevan takavuosien uhkana.
Kurkutkin saanevat olla käy-
riä. Kaikki voimalat hoidetaan Isohaarasta.
Sekin, Laurila on Kemi/
Tornion talousalueen keskellä oleva asuntoalue. (Tarjous voimassa niin kauan
vat herkälle ja kuivalle iholle
väh. Sentään siltoja yli suuren
virran ja entistä kuolleempi
kylä ympärillään. Muistuu aivan
satu prinsessa Ruususen linnan heräämisestä. Olematta
lainkaan voimalaa vastaan,
hyvä kun rakennetaan, mutta; Ovatko siitä kuvailevat Pilvilinnahaaveet ja kuvitelmat
tätä päivää. Suomi ei halua antaa Kreikalle lisää rahaa ja on vastahakoinen leik-
kennetun asutusalueen, Pisan kauppamatka ei enää Petäjäskoskelta onnistu, enempää kuin Jaatilansaaren.
Vaan Mellakoski, Rovaniemi
tai ruotsin puoli.
Valajaskosken, Rovaniemelle noin 10 kilometriä.
Sentään taas silta ettei tarvitse kapulalossilla matkata
saaressa olevalle ex-maalaiskunnan kunnalliskodille tai
vanhoillislestadiolaisten leirialueelle. Misistä Vant-
tausjärvelle, Vanttauskoskelle missä voimalaitos ja yli Kemijoen Viirinkylän joen takaa
niin Simojaärven kuin Posion suuntaan. Loppuun nimi tai nimimerkki. helmikuuta 2015 PYHÄJOKISEUTU
3
Mielipiteet: toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi, Pyhäjokiseutu/toimitus, Asemakatu 1, 86300 Oulainen.
Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle myös nimimerkillä kirjoitettaessa.
Kirjoita napakasti. 30?
Oulainen
7
pe-la 17.-18.5.2013
AVOINNA:
MA-PE 9-19,
Oulainen
LA 9-15
www.oulaistenapteekki.fi
väh. Mutta mitä rakentamisen jälkeen?
Jospa tarkastelisimme jo
rakennettujen Kemijoen vesivoimaloiden rivistöä pitkin
Kemijokivartta. Paljon poismuuttaneita.
Seuraava kylä Pekkala,
mistä ennen lossiyhteys Posio-Kuusamo suuntaan. Toimitus voi lyhentää tekstejä. On jopa
vääristelty tilastoja, kun on
tavoiteltu omaa etua eikä ajateltu kansalaisia ja tavallisia
veronmaksajia.
Ei kai ole epäeurooppalaista, että korruptiota alettaisiin todella kitkemään. Kauppapaikkoinaan Kemi, Tornio ja
Haaparanta.
Niin voitanee ajatella Pyhäjoen valmistuttuakin.
Pyhäjoen kunta pysyköön
itsenäisenä, saakoon yritysverot, käyttäköön järkevästi
asukkaidensa hyödyksi.
Toivotaan Oulaisten päättäjiltä tarkkaa tutkintaa ja sijoittaa vain henkilökohtaisia
varoja voimalan rakentamiseen.
Siis rakentamisaikainen
hyvinvointi, ei ikuinen onnenmaakaupunki
kaamaan sen velkoja.
Kreikkalainen yhteiskunta
on syvästi korruptoitunut.
Jopa kreikkalainen media on
korruptoitunut. Ympäristö
maalaismainen, vain maat
ovat menneet veden alle ja
monet muuttaneet työnsä ja
elinkeinonsa myyneinä.
Koivussa Ossauskoski,
hyötynä silta yli suuren virran. Vielä ennen Kemijärveä on se Juukoski...
Eli Pyhäjoen vaikutusalueen luullaan kasvavan - väärin.
Kemijoen vesivoimalat
ovat tiedossani ja lehtitietojenkin mukaan miehittämättömiä
Kerran jätettiin menemättä koko luokka röntgenkuvauksiin, joka
olisi ollut suomentunnilla.
Kerttu tuli luokkaan ja odotimme läksytystä. Rakastan yhä kirjoittamista ja omilta lapsiltanikin vaadin äidinkielen hallitsemista. Meille tytöille
hän kuvaili, millaiset muskelit ovat kasvaneet äidin nostelusta: ?Niin isot, ettei hampaita pysty pesemään, kun
hauikset ottavat kiinni rintalihaksiin, eikä harja yllä suuhun?.
Samuli Pirttijärvi, toimitusjohtaja, Oulainen:
- Kertun kommentti punakynällä ainekirjoitukseeni lukuisten korjausten jälkeen:
?Töitä on tehtävä, muu ei auta.?
Heimo Merilehto, lehtori,
Nurmijärvi:
- Lukion papereita olen
säilyttänyt vain vanhat ainekirjoitukset. Puhuttelimme toisiamme äärimmäisen kohteliaasti.
Hannu Viirelä, projekti-insinööri, Raahe:
- Etupulpetissa istuessani
löi karttakepillä ?nätisti. Rauhoitu, älä hosu ja hätäile. Hän oli niin
vaativa, että oli pakko ryhdistäytyä. Hän piti rajan.
?Poikamiestyttö Nurmoosta?,
hän saattoi joskus sanoa.
Kerttu luki kirjoja suunnattomat määrät myös vapaa-ajallaan. Olen lukenut väitöskirjastasi 40 sivua, enkä löydä
kielioppivirheitä. Innostuin
kirjoittamaan aineita. Kerran aineeni lopussa oli kommentti:
?Jos kirjoittaisit vielä vähän
pienemmällä käsialalla, niin
minun ei tarvitsisi enää lukea.?
- Mutta oikeuden nimissä
mainittakoon, että aine oli luettu ja analysoitu, ainoa punakynämerkintä oli tuo käsialakommentti, ja arvosana oli
kiitettävä.
Tarja Jaakkonen, sovellusasiantuntija, Vaasa:
- Ihana Kerttu. Hurtti
huumori puri.
Kerttu Niemeä muistelleet oppilaat löysivät tämän ryhmäkuvan arkistoistaan. En
minäkään. päähän ja totesi: ?Milloin se sinäkin alat oikein opiskella??
Mukava opettaja, vaikka välillä saatiinkin sapiskaa, aiheesta kylläkin.
Jukka Ojala, verkostorehtori, Kempele:
- Kunnioitan! Kerran lukion portaikosta ulos ajaessaan
ja samalla kengällään vauhtia
antaen hän kysyi: ?Ojalan
kötkylä, koska alatte opiskelemaan?. Hyvää matkaa!
Arja Helaakoski, lastentarhanopettaja, luottamusmies,
Oulu
- Harvoja mieleeni jääneitä
opettajia. Ja
nuoret tykkäsivät hänestä.
Kertun suorapuheisuus
herätti myös hämmennystä.
Osa saattoi kokea sen joskus
loukkaavana, vaikka yleensä
sutkautuksille vain naureskeltiin.
?Jos Perälä kirjoitat vielä
yhdenkään aineen Euroopan
turvallisuus- ja yhteistyökokouksesta, ETYK:stä, minä
kuristan sinut omin käsin. Hänen mukaansa kuvassa ovat silloiset keskikoulun ja lukion opettajat.
Anne Mattilan arkisto
pieni. Ilman sitä ei opi mitään kieltä!
Tarja Virta, kirjanpitäjä,
Ylivieska:
- Syvä kunnioitus. Astma oli paha
ja varjosti elämää. Odotapas, kun
pääsen aineesi kimppuun.?
Kerttu tuli nuorten kanssa
toimeen erinomaisesti. Ja
eikä sinusta koskaan muutenkaan tule mitään muuta
kuin joku piirisihteeri!?
Varsinkin meihin poikiin
Kertun opetustyyli tehosi.
Kun vanhojen koulukaverien
kanssa nykyisin keskustelee,
moni sanoo, että Kerttu suorastaan pelasti. Hajuvetemme ja deodoranttimme olivat
myrkkyä hänelle, mutta silloin ei tunnettu tilojen tuoksuttomuutta.
- Silloin 80-luvun alussa
Kepa asui äitinsä kanssa Koivukerossa (nk. Loppuvuodet menivät Oulaisten Rantakartanon palvelutalossa.
?Eipä olisi sinustakaan uskonut, että joskus saat lunta
paskamakin päälle.?
Se oli Kertun onnittelu lakkiaispäivänä. Ethän Sinä kysy minulta, oletko sinä lihava. En
hallitse vieläkään. verbiä käyttää.?
Päivi Urosevic, varakonsuli, hallinnollinen avustaja,
New York:
- Kepa oli persoona. Syventyminen eikä suunsoitto! Kyllä Sinä hyvin osaat kirjoittaa, kun
vain saat kieliasun kuntoon.
Et taida olla kovin innokas
kieliopin opiskelija, kun pronominien opiskelukin meni
noin ohi korvien. Älä kysy!?
Kerttu Niemen opissa olleet muistavat hänet kaikki.
Opettajia tuli ja meni, mutta
Kerttu oli persoona, joka jäi
kaikkien mieleen. Häntä
muistellaan, hänestä puhutaan.
?Kärpäsenkakkoja väärissä
paikoissa! Pojat, kärpänen
kakkii vain oikeaan kohtaan.
Sitä kutsutaan suomen kielessä pilkuksi.?
Kertun opetus oli kovaa.
Hän oli vaativa, mutta vaati
myös kykyjen mukaan.
?Taas sitä lähdetään ainekirjoituksesta kesken kirjoituksen. Kun olin lomillani
Oulaisten osuuskaupassa
töissä ja Kerttu tuli asioimaan, olimme kuin eri ihmisiä: minä myyjä, hän asiakas.
Koulussa heitetyt herjat eivät
tulleet kysymykseen. Olet
mahdottoman huolimaton.
Olisiko elämänasenteessasi
korjaamista. Näethän sinä, että lihava olen.
Kuvaile siis. Saako olla
suorapuheinen?
?Retorinen kysymys on aina huono aloitus. Niitä
en kuulema hallinnut. Eli osaa-
va oli meidän Kepa.
Päivi Torkki, kääntäjä, Järvenpää:
- Käsialani oli Kertun mielestä liian pientä. Kielentarkastaja: ?Jos
minä nyt sinulta perin kielentarkastusmaksun, se on rikos. ?Siellä se Kallion Vesakin vaan maha pystyssä käveli kylillä, vaikka oi-
Tekstin kokosi
Reijo Perälä
filosofian tohtori
Ylen ohjelmapäällikkö
Kirkkonummi. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 2. Hän oli todellinen vaikuttaja.
Sari Virta, ylitarkastaja,
Vihti:
- Kepan ansiosta minusta
tuli ikuinen ?oikolukija?, olinpa yhden kesän Pyhäjokiseudussa myös oikolukijana urheilutoimituksen kesätoimittamisen lisäksi.
Vesa Kallio, postityöntekijä, Oulainen:
- Lintsasin koulusta inssiajon päivänä, mutta Kepa näki mut kylillä. Vain laiska
aloittaa niin, kun ei pääse alkuun. helmikuuta 2015
4 KESKUSTELE
Kerttu Niemi opetti
suomen kieltä huumorilla
Jorma Rantalan arkisto
MUISTOISSAMME Suuri
lis pitänyt tunnilla olla!?
persoona jättää pysyvän
muiston.
Oulaisten lukion suomen
kielen opettaja Kerttu Katariina Niemi (20.11.192316.12.2014) jätti muistioihimme värikkään ja lämpimän
jäljen.
Lukuisat ikäryhmät saivat
Kertun oppia äidinkielessä ja lempeästi kirjalla päähän:
?Etkö sinä pölvästi opi pilkkusääntöjä!?
Saako opettaja olla vaativa. Arveli,
että muut eivät sitä kaiketi
osaa tehdä, joten hänen on
kait se itse tehtävä... Kertulla oli tiukka
työrooli. Suurenmoinen opettaja. Siihen ei voinut
vastata kuin, että ?nyt?. Anne Mattila ja Kerttu Niemi.
Kertun yksityistä puolta
monikaan ei tuntenut. ?Kun minä teistä vötkylöistä pääsen, keskityn kirjoihin.. Takapuolta keikutellaan, räystäskiharoiden alta
laiskoja katseita luodaan ja
irtoripsillä räpytellen silmiä
luimistellaan. Kerran Kepa mietti, että täytyy olla pois
tunnilta, koska hänen äidilleen tehdään leikkaus. uusi arava) ja
toimi omaishoitajana.
- Yhtenä aamuna Kepa oli
nähtävästi nostellut äitiään
sängystä ja auttanut muutenkin aamuaskareissa ennen
kouluun tuloa. Kiitos hyvistä opeista ja
kiinnostavista tunneista. Saako räiskyä. Luokkaan tullessa hän
aukaisi aina ensimmäiseksi
ikkunan, että sai happea (astmansa vuoksi). Mutta ei,
saimme suitsutuksen, että
viimeinkin joltakin löytyy
omaa tahtoa, eikä juosta kaiken maailman hömpötyksissä kuin aivottomat laumaeläimet. Etkö osaa tavata. Opettaja Jorma Rantala arvelee kuvan olevan
Oulaisten yhteiskoulusta vuodelta 1974 tai 1975. ?Aamuyöstä ei saanut nukuttua, kun
pikkulinnut karjuivat puissa!. Se, joka
Kepalta sai kypän, osasi kirjoittaa. Olin hyvä äikässä,
mutta kun Kepa antoi negatiivista palautetta, se oli syytä
ottaa todesta. Siitä maksetaan eri
tarkastusmaksu, joka ei ole
Anne Mattila, toimittaja,
Oulainen:
- Olin tyttöluokalla, jota
Kepa nimitti ?hujuhajuluokaksi?. Olimme eri henkilöitä. Ei saa kirjoittaa virkettä ilman predikaattia, ei edes urheilusta.?
Tiina Luonua, graafinen
suunnittelija, Espoo:
- Kerttu pyysi ekaluokalla
lausumaan runon lukion
päättäjäisissä, kun mulla oli
Kertun mukaan niin seksikkään möreä ääni. Suomesta sain
häneltä kympin.
Nyt olen elättänyt perheeni kirjoittamalla 35 vuotta
lehdissä ja Ylessä. Muutamia poimintoja kommenteista: ?Oikeinkirjoituksessa olet barbaari. Oikea
verbi kuuluu: panna. Minua kielsi
koskaan kirjoittamasta uskonnosta tai urheilusta. Vapautan
sinut kielentarkastuksesta.
Tällainen vapautus on harvinaista, mutta en malta olla
kysymättä, missä sinä olet
opiskellut suomen kieltä??
Kiitos Kerttu!
Muistoja Kertun oppilailta. Lämmöllä muistelen. Ja
niin taisi käydä. Pitäisikö olla aikuismaisempi suhtautuminen opiskeluun. Nämä kuvaavat parhaiten
häntä.
Penkkarit helmikuussa vuonna 1983. Lausunta
meni muistaakseni ok, mutta
lainakansallispuku oli noin
kolme kokoa liian pieni ja aika seksikäs sekin.
Jorma Rantala, kuvataideopettaja, Oulainen:
- Kepa: ?Suomen kielessä
ei ole laittaa-verbiä. Kunnioitettavaan
ikään ylsi Kerttu. Se, joka
laittaa vielä housuihinsa, saa
ko. Kyllä on
hänen ansiotaan, että nyt
teen dokumentointihommia,
tarkistan toisten opinnäytetöitä ja saan näppylöitä pilkkuvirheistä ja kirjoitusvirheistä.
Tiina Lassila, farmaseutti,
Oulainen:
- Minulle on jäänyt mieleen Kepan sanonta. Kun kirjoitin väitöskirjan filosofian tohtorin tutkinnon osana, lähetin kirjan Kertulle.
Väitöskirja menee aina automaattisesti kielentarkastukseen
1,5kg
Vihreä rypäle 500g:n rasia,
Argentiina/Brasilia
0
HintaPommi -päivät
vielä tämän viikon
la 7.2. pantin 0,40.
½
t
e
l
o
Pu is!
po
Hauskat pannut kokille!
Kestävä keraaminen pinnoite.
Sopii kaikille liesityypeille,
paitsi induktiolle.
4,65/5,58/kg
Vaasan
Viipaleet 500-520g
Limsat tai
kivennäisvedet 1,5l
pkt
0,38/kg
Valio
Hyvä suomalainen Arki juusto 750g
tai Arki gouda 625g
pkt
Erä! Muna Foods
maalaismunat M 10kpl
580g
ps s
5 pss/talous
2 pkt/talous
Atria
nauta-sika jauheliha 1kg
100
Elintarviketarjoukset
voimassa ma-la 2.-7.2.2015
(vain kotitalouksille)
Porsaan
ulkofileepala n. asti!
0,39/l
1,90-1,98/kg
Ariel pyykinpesunesteet
Color 1,75l tai
Color Sensitive 1,82l
Pukeutumisen ja
kodintekstiilin
jo alennetuista
hinnoista
Alennus
lasketaan kassalla
Loppuerä valikoimista poistuneista
muumimukeista!
795
2 plo
9
50
á 6,09
2,61-2,71/l
VO5
shampoo tai hoitoaine
500ml
( 12,95 )
Pikku Myy tai
Nuuskamuikkunen
muumimuki 0,3l
Paistinpannu Chef 25cm
9
95
9
95
( 14,95 )
Paistinpannu Recipe 30cm
1295
( 17,95 )
Palvelemme
8-21
La 8-18
Ma-pe
/HalpaHalli
et.fi
www.HHn
kpl
Aherramme
arkena
- lepäämme
!
sunnuntaina
1
99
plo
3,98/l
Colgate
hammastahna 50ml tai
ZigZag hammasharja
3 kpl
1
50
á 0,89/0,99
10,00/l. Maanantaina 2. helmikuuta 2015 PYHÄJOKISEUTU
A
T
HIN MI!
M
O
P - päivät
e
e
s
t
i
a
s
n
a
s
a
Viis
!
ostoksillakin
Makaroni 400g
4
0
15
99
99
rasia
1,98/kg
kg
Snellman
voileipäkinkku tai savustettu
voileipäkinkku 300g
498
199
rasia
349
pkt
6,63/kg
099
099
plo
1,72/kg
o
t
s
i
o
p
jatkuu
kstiilin
kodinte
en ja
utumis
puke
Paistinpannu Bon appétit 20cm
pss
Hinta sis
Hiihtolomaviikon eli
kymppiviikon rinne on
avoinna koko viikon maanantaista sunnuntaihin, Yppärilä opastaa.
Yppärilällä on vetovastuu
laskettelurinteen, välinevuokraamon ja kahvilan toiminnasta, mutta samalla
paikka työllistää jälleen merijärvisiä nuoria.
Vastuu
ratin
takana
Liikenne: Liikenneturmia tapahtuu PohjoisPohjanmaalla enemmän
kuin Kainuussa. Neljä
onnettomuuksien kuljettajaa
ei käyttänyt turvavyötä, kahdessa tapauksessa turvavyön
käyttäminen olisi pelastanut
todennäköisesti kuljettajan
hengen.
Onnettomuudet sattuivat
ajallisesti suhteellisen tasaisesti koko viime vuoden ajalle . PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 2. Nuorille kuljettajille ei sattunut yhtään kuolemaan johtanutta
onnettomuutta.
Kahdessa onnettomuudessa kuljettajan epäillään olleen alkoholin-päihteiden
vaikutuksen alainen. Vuonna 2013
Pohjois-Pohjanmaan liiken-
12 kuolonkolaria
tutkinnassa
JOKILAAKSOT Jokilaaksojen liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta tutki viime vuonna 12 kuolemaan
johtanutta liikenneonnettomuutta. Vastaavasti viiden vuoden keskiarvoluvut
ovat 51 henkilövahinkoa, 64
loukkaantunutta ja 4 kuolemantapausta.
??Myönteistä kehitystä on
koko alueella. Vakavien liikenneonnettomuuksien lukumäärä on pysynyt Jo-
teessä kuoli 26 ja viime vuonna määrä oli 19 tienkäyttäjää,
joista valtaosa henkilöauton
kuljettajia tai matkustajia.
Huolestuttavaa on silti se, että Kainuuseen verrattuna
Pohjois-Pohjanmaa oli huomattavasti riskialttiimpaa
aluetta. Neljä viidesosaa onnettomuuksista tapahtui
Pohjanmaalla, Kalmakoski
vertaa.
Kalmakoski tarkasteli viiden vuoden ajalta liikenteen
onnettomuusmääriä, loukkaantumisia ja kuolemantapauksia Pyhäjokialueella ja
Raahessa. Samoin mopoille, mopoautoille ja moottoripyöräilijälle ei sattunut viime
vuonna kuolemaan johtaneita onnettomuuksia.
Moottoriajoneuvoissa
kuolleiden onnettomuuksien
lukumäärä on täsmälleen sama kuin vuonna 2013. Parempaan
kohti mennään maakunnan
osalta, joka tilastotiedoissa
kattaa Pohjois-Pohjanmaan
ja Kainuun. Alueella liikenteessä tapahtui 47 henkilövahinko-onnettomuutta, 73
loukkaantumista ja yksi kuolemantapaus. Henkilö oli ollut
päihtyneenä, poliisista varmennetaan.
Ristivuori
avataan
jälleen
laskijoille
MERIJÄRVI Ristivuoren
laskettelurinteen avausta on
odotettu.
Odotus päättyy tulevana
viikonloppuna, kun laskettelurinteen valmistelut saadaan päätökseen ja rinne
avataan.
Rinnealue on Merijärven
kunnan omistuksessa, mutta
rinteen toiminnasta vastaa
Merijärven 4H-yhdistys.
Yhdistyksen toiminnanjohtaja Tiina Yppärilä kertoo, että tulevaa kautta varten ostettu uusia lasketteluvälineitä.
??Laskettelurinne pidetään
auki lauantaisin ja sunnuntaisin. Näyttää, että liikenne sujuu pääosin ihan turvallisesti, vaikka josku
mallilla, oulaistelainen Harri Törmälehto antaa palautetta tieliikenteestä.
arkistokuva Mika Kanerva
Liikenneonnettomuudet pysäyttivät viime vuonna monta matkaa.
kilaaksoissa viime vuosina
samalla tasolla, vaikka valtakunnallisesti tilanne on mennyt parempaan suuntaan.
Uusimpien tilastojen mukaan moottoriliikenteessä
kuolemaan johtaneet onnettomuudet vähenivät Suomessa viime vuonna 17 %.
Onnettomuustyyppejä tarkasteltaessa moottoriajoneuvo-onnettomuuksien osalta
voidaan todeta, että seitsemän onnettomuutta kymmenestä oli yksittäisvahinkoja,
eli onnettomuus tapahtui ilman toista osapuolta. Kuolemaan johtaneita maastoliikenneonnettomuuksia ei viime vuonna Jokilaaksoissa
tapahtunut. Onnettomuuksissa
menehtyi yhteensä 15 henkilöä, joista 10 toimi moottoriajoneuvon kuljettajana. ja samoin alueellisesti.. helmikuuta 2015
6 PUHEENAIHEET
Päihtynyt
jäi
kiinni
näpistelyistä
OULAINEN Oulaisten keskustassa olevassa myymälässä tarvittiin poliisin apua perjantaina.
Noin puoli yhdentoista aikaan ruokakaupassa saatiin
kiinni näpistelijä, joka poliisin ensiarvioinnin mukaan
ehti ottaa luvatta pienen
määrän tavaraa.
??Yksi henkilö on viety
putkaan. Kalmakoski muistuttaa, että jokainen vaikuttaa turvallisuuteen valinnoillaan.
Heli Nurkkala
heli.nurkkala@almamedia.fi
PYHÄJOKIALUE-RAAHE
Suunta on oikea, linjaa Liikenneturvan Oulun yhteyspäällikkö Eero Kalmakoski.
Liikennevalistajan toteamus
koskee yleistä liikenneturvallisuutta, joka on Pyhäjokialueella ja Raahessa menossa
yhä turvallisempaan suuntaan. Tarkastelija hoksauttaa, että kuntakoot vaihtelevat, mutta tuloksiakin vertailu antaa. Kalmakoski perehtyi
vuosina 2009?2014 liikenteessä tapahtuneisiin henkilövahinko-onnettomuuksien
määrään ja siihen, miten moni onnettomuus johti loukkaantumiseen tai kuolemaan.
??Tilastoihin henkilövahinko-onnettomuuksina kirjautuvat ne, jotka päätyivät
poliisitutkintaan eli onnettomuus aiheutti loukkaantumisia tai kuoleman. Kaksi näistä onnettomuuksista
sattui kevyen liikenteen osallisille, joista yksi pyöräilijä ja
yksi jalankulkija menehtyivät.
Tuhoisimmat onnettomuudet sattuivat toukokuussa Nivalassa, jotka vaativat
kolme kuolonuhria ja marraskuussa Pyhäjärvellä, joissa kuoli kaksi ihmistä. Noin
puolessa onnettomuuksissa
on riskitekijänä erilaisia kuljettajan terveydentilaan liittyviä asioita, mikä aiheuttaa
haastetta jatkossa liikenneturvallisuustyön kehittämi-
sen suhteen, sillä kuljettajien
keski-ikä tulee nousemaan
tulevaisuudessa. Kahdessa
kuolonkolarissa moottoriajoneuvon kuljettaja oli iältään
vähintään 65-vuotias. Kuolemanta-
Ajan lähes päivittäin Ylivieskan väliä
Ikävä kyllä, kännyköiden käyttö ajon aikana on
suomalaisten perisynti, joka
näyttää vain lisääntyvän, Kalmakoski hoksauttaa.
Vaikka älylaitteiden osuus
onnettomuuksissa ei suoraan
näy tilastoissa, se on tiedossa, että kuljettajan tarkkaamattomuus on syynä osassa
liikenneonnettomuuksia.
??Kuljettajan jokainen valinta vaikuttaa siihen, mitä
liikenteessä tapahtuu. Vuotta aiemmin liikenneturmissa
kuoli 258 ja loukkaantui 6670
ihmistä.
Kalmakoski pohjustaa, että
jälleen viiden vuoden seuranta paljastaa vielä paremman
kehityssuunnan. Myös huurtumisen ehkäisyyn kannattaa
kiinnittää huomiota.
??Pienelle lapselle turvallisin
paikka autossa on takapenkillä
oleva turvaistuin. Sotaorvot ovat pääasiassa yli 70-vuotiaita, joten siitäkin näkökulmasta
kuntoutuspalvelut ovat tervetulleita. Henkilövahinko-onnettomuuksien
määrä väheni 700 tapauksella, kuolemaan johtaneet onnettomuuden vähenivät
50:llä ja loukkaantumisia tapahtui 800 vähemmän.
??Liikenneturvallisuuden
lisäämiseen asetetaan myös
Eero Kalmakoski on tuttu liikennevalistaja Pyhäjokialueella ja
Raahessa.
Turvallisesti
??Lumi, jää, vesi ja pimeys
kuuluvat talveen. Pyhäjoki
2014: ei henkilövahinkoa, kuolleita eikä loukkaantuneita.
2009?2014 2/0,8/2,6. Pääteiden kunto on aika hyvällä
pausten määrä väheni, joskin
loukkaantuneiden osuus lisääntyi.
Tallentuneet tapaukset
ovat tapahtuneet kyseisen
kunnan alueella, mutta eivät
välttämättä kunnan asukkaalle. Kalmakoski vertaa, että vahinkomäärät vähenevät vuosi vuodelta. Älylaitteiden
käyttö ei ole ajon aikana turvallista. Kaija Sepponen kertoo, että samalla pyritään selvittämään sotaorpojen elämänkulkua ja sen vaikutusta nykyiseen hyvinvointiin.
2
Tulosten perusteella tehdään
myös kehittämissuunnitelma sotaorpojen kuntoutuksen järjestämiseksi ja etsitään rahoitusmahdollisuuksia. Oulainen 2014: 5/ - /9 loukkaantunutta. 2009?2014:6,2/ - /8,8.
Merijärvi:2014: ei henkilövahinkoa, kuolleita eikä loukkantuneita. Kaatuneitten Omaisten Liitto ry:n työryhmä selvittää tukitarpeita.. Vastaavasti Haapavellä on piikki onnettomuusmäärissä.
??Haapavedellä mentiin
pikkasen huonompaan suuntaan. Onnettomuuksien määriä lisäävät
yhä alkoholi eli rattijuopumukset, kovat ylinopeudet ja
turvalaitteiden käyttämättö-
myys. Pidemmällä kuin viiden
vuoden tähtäimellä liikenneturvallisuus on mennyt ison
harppauksen parempaan
suuntaan.
??Tästä on kiittäminen kehittynyttä ajoneuvoteknologiaa, jonka ansiosta auton rakenteet ja turvalaitteet turvaavat yhä paremmin autossa olevat. Liikenneturva korostaa, että ainakin kolmivuotiaaksi asti lapset matkustavat turvallisimmin selkä
menosuuntaan ja suosittelee
Plus-testin läpäisseitä turvaistuimia.
vuosittaiset tavoitteet ja niihin tähdätään. Ei voi vain ajatella itseään, vaan on ajateltava
myös muita. Koko vuonna liikenneonnettomuudet vaativat
223 kuolonuhria ja 6669
loukkaantunutta. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Heli Nurkkala
Lukuja
??Haapavesi 2014: 14 henkilövahinkoa/22 loukkaantunutta.
2009?2014 hvo 9,2/kuolemantapauksia 0,8/loukkaantuneita
12,8. Meitä
kuljettajia on monia, joten jokaisen on hyvä harkita tarkoin, miten liikenteessä käyttäytyy. Tutkimusten mukaan
sotaorvot kokevat yleisesti, että
heillä on ollut kovempi nuoruus
kuin muilla ikätovereilla. Kyselylomakkeeseen ei
laiteta nimiä eikä
muitakaan tunnistetietoja.
1
Oulun Eteläisen sotaorpojen
yhdistys on käynnistänyt tutkimuksen, jonka tarkoituksena on saada tietoa alueen sotaorpojen terveydestä ja hyvinvoinnista sekä kuntoutustarpeesta ja
edistämää kuntoutuksen saamista. Kärsämäki 2014: 2/yksi
kuollut/1 loukkaantunut.
2009?2014 5,6/0,4 kuollutta/6,4 loukkaantunutta. 2009?
2014 28,6/3/1,4 loukkaantunutta.
us tien päällä näkeekin kaikenlaista. Uusi asia, joka ei näy
tilastoissa on älylaitteiden eli
esimerkiksi kännykän käyttö
ajon aikana. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Hän toimii hankkeessa tutkijana ja on myös sotaorpo.
3
Sotaorpojen keskusteluissa
on tullut esille kuntoutuksen
tarve. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Kalmakoski listaa tilastoista, että Merijärvellä ja
Pyhäjoella säästyttiin viime
vuonna henkilövahingoilta.
Vahinkojen määrä väheni
myös Oulaisissa, Kärsämäellä
ja Raahessa. päivään
saakka. Joulukuussa muutamassa liikenneonnettomuudessa kuoli kymmenkunta
ihmistä. 2009?2014 1,4/ - / 1,4
loukkaantunutta. helmikuuta 2015 PYHÄJOKISEUTU
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Liikenne on yhteispeliä, josta jokaisella on
oma vastuu, Kalmakoski
hoksauttaa.
Sotaorpouden vaikutus terveyteen ja hyvinvointiin tutkinnassa
Kiteytys: Sotaorvot saavat näinä päivinä kyselylomakkeen,
jossa palautusaikaa on helmikuun 15. Henkilövahinkoja tapahtui 14 ja loukkaantumisia
22. Silti liikenne on osa
elämäämme, jossa tehdyt valinnat voivat johtaa onnettomuuteen.
7
Älylaitteet osana
onnettomuuksia
Vähenee: Henkilövahinkojen määrä
vähenee lupaavasti vuosi vuodelta.
Kuva Liikenneturva
Heli Nurkkala
heli.nurkkala@almamedia.fi
LIIKENNE Suomessa liikenteessä tapahtui vuonna 2014
yhteensä 5286 henkilövahinko-onnettomuutta.
??Todellinen vahinkomäärä oletettavasti on tätä korkeampi, sillä luvussa näkyvät
vain ne tapaukset, jotka päätyivät poliisin kirjaamiin liikennevahinkoihin, selvittää
Liikenneturvan Oulun yhteyspäällikkö Eero Kalmakoski.
Liikenneturva seuraa vahinkomäärien kehittymistä ja
koko maan osalta suunta
näyttää lupaavalta. Tehtävää silti riittää
edelleen liikenneturvallisuuden parantamiseksi.
??Vuosi 2014 näytti jo todella lupaavalta, mutta joulukuu oli tieliikenteessä todella
synkkä. Onnettomuus tapahtui Kärsämäellä. Raahe
2014: 26 henkilövahinkoa/ - /
41 loukkaantunutta. Viiden vuoden ajanjaksolla keskiarvo onnettomuuksien määrässä on noin yhdeksän ja loukkaantuneiden
määrä noin 13.
Liikenneonnettomuuksissa kuoli yksi ihminen. Liikenneturva muistuttaa, että jokaisen
kuljettajan on huolehdittava,
että auton ulkopinnat, ikkunat,
peilit ja valot on putsattu lumesta ja jäästä. Maanantaina 2. Tämä
edellyttää kuitenkin sitä, että
mahdollisimman moni sotaorpo
vastaa kyselyyn tulosten luotettavuuden varmistamiseksi, Sepponen toivoo
Vastaavasti, jos kunta
näe liitosta perusteltuna, selvittäjä arvioi tilanteen ja tekee mahdollisesti esityksen
pienemmästä kuntaliitoksesta.
Asiasta voidaan järjestää
myös kansanäänestys. Daavittila selvitti, onko edellytyksiä yhdistää kuntakolmikko tai osa kunnista yhdeksi kunnaksi.
Kansan vuoro puhua
Etenee:
Asukkaiden
vuoro
vaikuttaa.
Heli Nurkkala
heli.nurkkala@almamedia.fi
PYHÄJOKI Erityinen kuntajakoselvitys etenee Pyhäjoen,
Raahen ja Siikajoen osalta.
Kertauksen vuoksi, lähtötilanne oli se, että kuntajakoselvittäjä Kaarina Daavittila
aloitti selvitystyön elokuussa
ja selvityksen tulos valmistui
tammikuussa. Asian eteen
Jukkola valmisteli valtuustoaloitteen, jonka hän jätti valtuustolle.
??Esitän, että kunnanvaltuuston kokouksissa on sihteeri, joka pitää keskustelupöytäkirjaa. Daavittila esittää, että kuntakolmikko liittyy yhteen vuoden 2017 alussa.
Kaupunkimuotoisena
kuntana aloittaisi Raahe.
Kaupunginjohtajan vakanssiin asettuisi Pyhäjoen kunnanjohtaja Matti Soronen,
kunnes päätetään pormestarimallista. Puhelut nauhoitetaan sisäistä koulutus- ja opetustarkoitusta varten. Tämä ei koske ainakaan Pyhäjokea, jonka tulevaisuudennäkymät ovat
erittäin positiiviset, Soronen
vertaa.
Kuntapäättäjien puheenvuorot on syytä tallettaa, vetoaa
valtuutettu Jaakko Jukkola.
kutuksia tehdyillä päätöksillä
on ollut.
??Toivon, että valtuustoaloite otetaan välittömästi
käytäntöön.
Kunnanvaltuusto valitsi
tarkastuslautakuntaan varajäsenen. Pöytäkirja täytyy
myös arkistoida, Jukkola
esittää.
Valtuutettu on sitä mieltä,
että nykymallin mukainen
päätöspöytäkirja ei ole toimiva.
??Päätöspöytäkirja halveksuu kunnan korkeimman
päättäjäelimen työskentelyä
ja siinä toimivia valtuutettuja, koska ansioituneita ja perusteltuja mielipiteitä ei laiteta muistiin. Samoin arkistoidut
tekstit välittävät tiedon menneestä ja siitä, millaisia vai-
s
ilau solla
t
a
uv
jak
Jatk tilaus
3 kk
30?
+
1 kk pan
kau lle
pää
kais
i
a
ä
r
Mää s 4 kk
u
tila
?
6
4
)
(nor
8?
m. Varajäsen tarvitaan,
koska luottamustehtävässä
toiminut Katja Sipilä pyysi
eroa luottamustehtävästä.
Varajäseneksi valittiin Eija
Hourula, jonka valintaan
esitti vasemmiston valtuustoryhmän puolesta Helena
Widnäs.
Kunta haluaa kohtuullistaa
lainojen korkomenoja Kuntarahoituksen myöntämän
kuntayritystodistusohjelman
kautta.
Ohjelman kautta myönnetään kunnan tai kuntayhtymien määräysvallan alla oleville yhtiöille lyhytaikaisia
1?12 kuukauden euriborkorkoon sidottuja lainoja.
Valtuusto myönsi osaltaan
omavelkaisen takauksen
Kiinteistö Oy Hourunkoskelle, joka tekee Kuntarahoituksen kanssa 4 miljoonan euron suuruisen kuntayritystodistusohjelman.
u
t
seu
i
k
äjo
h
y
P
ja on valtiovarainministeriö.
Daavittilan selvityksen valmistuttua puheenvuoro on
selvityskuntien kohteena
olevilla kuntalaisilla. Tähän
on perusteet, mikäli liitos on
välttämätön kunnan erityksen vaikeassa taloudellisessa
tilanteessa. 5
Lähetä tekstiviesti numeroon 17192:
Soita
Sähköpostilla:
- jatkuva tilaus: PJ TILAA 14K - määräaikaistilaus: PJ TILAA 14M4 asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi
tilauksesi
Mainitse kampanjatunnus 14K/14M4.
010 665 9016 oma nimesi ja osoitteesi
oma nimesi ja osoitteesi
a
Tilaoita
ja v
?
0
100
15
.20
31.3
Tarjousonvoimassakotimaassatalouksiin,joissaeiolevoimassaolevaatilausta.Tilaushintasisältäävoimassaolevanarvonlisäveron.Tekstiviestitilauksenhintaon0,85?.Puhelunhinta010-alkuiseennumeroonon0.088e/min.(alv24%).
Tilaajan tietoja voidaan käyttää henkilötietolain mukaisesti markkinointitarkoituksiin. Näin katoaa ja on
jo kadonnut taivaan tuuliin ja
olan kohautuksella paljolla
työllä ja tehtävään paneutumisella tuotettuja ajatuksia
asioista, jotka ovat esittäjälle
tärkeitä, Jukkola perustelee.
Jukkolan mielestä arkistoitu keskustelupöytäkirja on
nätti ottaa tarvittaessa. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 2. Valtuutettu korostaa, että kirjausmenettely on todistus valtuutetun toiminnasta etenkin äänestäjille.
??Koen, että sekä äänestäjän että luottamushenkilön
etu vaatii tätä muutosta.
Jukkola muistuttaa, että
vastaava ylöskirjaus toteutuu
eduskunnassa, josta kaikki
pidetyt puheet löytyvät luettavaksi. helmikuuta 2015
8 PUHEENAIHEET
Heli Nurkkala
Kunnanvaltuustosta
Puheet ylös
Aloite: Sihteeri
kirjaamaan
valtuustokeskustelut.
Heli Nurkkala
Heli Nurkkala
heli.nurkkala@almamedia.fi
Hallintotieteiden maisteri, ekonomi Kaarina Daavittila nimettiin Pyhäjoen, Raahen ja Siikajoen erityisen kuntajakoselvityksen tekijäksi. Kuntalaisilla on kuukausi aikaa jättää aiheesta
huomautus, sen jälkeen työvuoro siirtyy kuntajohtajille.
??Teen esityksen, onko
kuntien liittäminen perusteltua vaiko ei. Koen, että oma selvitykseni kohdistuu alueelle, jonka
potentiaalin näen vahvana.
Tavoitteena on vahvistaa alueen elinvoimaisuutta ja tähän
on hyvät mahdollisuudet,
koska alueella on jo nyt teollisesti vahvoja osaajia energia-,
metalli- ja raskaan teollisuuden osalta, Daavittila kertoo.
Selvityksen liikkeellepani-
a
a
l
i
T
ja
n
a
a
t
von
r
a
u
st
li
l
a
s
o
päätöksen ja kuntajaon muutoksen. Raahen kaupunginjohtaja Kari Karjalainen
ja Siikajoen kunnanjohtaja
Kaisu Tuomi toimisivat kaupunginhallituksen erityistehtävissä.
??Suomessa selvityksiä on
meneillään parisenkymmentä. Mikäli
kansa on liitoksen kannalla
valtioneuvosto ratkaisee toteutetaanko selvityskuntien
kesken kuntaliitos.
??Valtioneuvosto voi päättää kutien yhdistymisestä
kunnanvaltuuston vastustuksesta huolimatta. Lisätietoja saat konttoristamme.. Esitys etenee
kunnanhallitukseen ja sieltä
kunnanvaltuuston käsittelyyn, Pyhäjoen kunnanjohtaja Matti Soronen sanoo.
Soronen korostaa, että kyseessä on ministeriön asettama, ei kuntien vapaaehtoisesti toteuttama kuntajakoselvitys. Sinulla on oikeus kieltää tietojesi käyttö. Selvitykseen pääsee tutustumaan
kunkin kunnan nettisivujen
kautta. Mikäli kunta näyttää
vihreää valoa kuntaliitokselle
valtioneuvosto tekee liitos-
PYHÄJOKI Pyhäjokinen
kunnanvaltuutettu Jaakko
Jukkola (valitsijamiesyhdistys) haluaa korjata kokemansa epäkohdan
Näin hyvä tulos oli yllä-
??Valtuuston pj: Kai Pajala, varalla Hannu Rautiola ja Veli Tirilä.
??Hallituksen pj: Pekka Heiska, varalla Pekka Rahkola ja
Jorma Perälä.
??Jäsenet: Arja Kiljunen, Merja Krapu, Juhani Kärki, Jari
Männikkö, Helena Pyy ja Sari
Rajaniemi. Pimeyden arveltiin lisäävän turvattomuutta. Takana ovat kurjuus
ja negatiivisuus, kun edellisvuoden tilitiedot julkistettiin
kaupunginvaltuutetuille keskiviikkoiltana. Henkilökohtaiset
varajäsenet: Kristiina Honkakoski, Martti O. Raudaskoski,
Sauli Tenhula, Anne-Maria Sirviö, Eino Nurkkala, Marita Toiviainen, Ilari Hannus, Eeva
Tyyskä ja Jaakko Kittilä.
sirpa.kortet@almamedia.fi
OULAINEN Senioritalon rakentamishankkeeseen sitoutuneet kuntalaiset ovat edelleen hankkeessa täysillä mukana. Valtuutetut
keskittyivät toki vain käyttämään käsiään uusien tabletlaitteidensa kosketuspinnoil-
Sirpa Kortet
Veikko Kallio muistuttaa, että helmikuun ajan on mahdollisuus
vaikuttaa senioritalohankkeen etenemiseen.. Jos ei heti tarvitse asuntoa, sen voi laittaa myös
vuokralle, Kallio kiteyttää.
Lopullinen rakentamispäätös talosta tehdään maaliskuussa, kun lopullinen hakijoiden määrä on selvillä.
Suunnitelman mukaan talo
olisi valmis kesällä 2016.
??Kirsti Avela tarkastusltk.
tys meille kaikille. Maanantaina 2. Vaikkei puolitoista
vuotta vireillä saanutkaan ulkopuolista rahoitusta, asian
omatoiminen edistäminen
on hyvässä vauhdissa.
Veikko Kallion organisoimaan infotilaisuuteen saapui
torstaina hyvin väkeä.
. helmikuuta 2015 PYHÄJOKISEUTU
9
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Asuntoihin tulevat huoneistokohtaiset saunat ja tilavat, koko asunnon levyiset lasitetut, parvekkeet. Häntä huojensi erityisesti perusturvapuolen kulujen raameissa pysyminen.
. Oman
asuntonsa osalta voi maksaa
suuremmankin osuuden tai
vaikka asunnon kokonaisuudessaan milloin tahansa.
Näin asumisen kustannukset
pienenevät heti alusta alkaen. Lukuja parantavat vielä kuitenkin Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriltä tuleva palautus, jolloin vuosikate nousee 3,6 miljoonaan
euroon ja tilikauden ylijäämä
kohoaa 1,8 miljoonaan euroon. Korkean työttömyyden
vaikutukset tulevat muutaman vuoden viiveellä, hän toki ennusti.
Joka tapauksessa valtuustoilta oli niin myönteishenkinen, että lehterillä seuranneet kuntalaiset ehdottivat jo
ablodeerausta onnistuneen
vuoden puolesta. Lisäksi koko vuosi käytiin kuntaliitosneuvotteluja.
Senioritalo otti
askeleen eteenpäin
Sirpa Kortet
matta Oulaisten talouden lukuja esille myös siinä valossa,
että ne ovat hyvällä tolalla
naapurikuntiinkin verrattuna.
Jorma Perälä totesi talouden tuovan turvaa tulevaisuuden investointeihin.
??Terveyskeskuksen remontti on menossa, mutta on
varauduttava myös siihen, että polin ja hammashoitolan
saneerauskin on edessä jossain vaiheessa.
VALINNAT
omistuspohjaisesta senioritalosta kiinnostuneita kaupunkilaisia. Taajaman ulkopuolella asuvat muistuttivat
huolesta ja ?tiedustelijoiksi?
nimeämistään kulkijoista.
Poliisipalveluiden kaukaisuus herätti huolen myös.
tekemässä kaupungintalon
kansliassa varaushakemuksen ja ilmoittaa toivomuksensa asuntonsa koosta, hän
ohjeistaa.
Senioritaloon on suunniteltu tulevan 15?18 asuntoa.
Asuntojen lopullinen määrä
riippuu hakijoiden toivomien
asuntojen koosta.
. Oulaisten paras tulos,
Kaartinen tiivistää.
Valtuutetuille yksiselitteinen viesti oli, että vuoden
2014 tuloslaskelma näyttää
hyvältä. Kaikki
asunnot ovat esteettömiä ja
taloon tulee hissi.
Senioritalon hengen mukaisesti taloon on mahdollista tehdä asukkaiden yhteinen monitoimitila, jota voi
käyttää myös kerhotilana.
Tästäkin päättävät asukkaat
itse.
Tavoitteena on, että asukkaat olisivat seniori-ikäisiä,
eli yli 55 -vuotiaita.
. on tullut sijoitustuotoista, toinen
miljoona muulla tavoin. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Sanat kertovat
paljon, sillä Kaartinen on ynnäillyt kaupungin tilinpitoa
yli 30 vuoden ajan.
. Nyt on kiva katsoa, kun
näistä asioista kirjoitetaan
isoilla fonteilla, hän mietti
mediaa.
Kai Pajala ei malttanut olla
loppukantaatissaan nosta-
Ei kaikki kuitenkaan niin hyvää, etteikö jotain huonompaakin. Kaupungintalon valtuustosali oli täynnä osa-
la, jolta he pääsivät kokouksen lomassa sormeilemaan
miltei reaaliaikaisia talouslukuja suoraan tietokannoista.
Raimo Räisänen (kok)
yhtyi myös yhteiseen euroiloon.
. Tämä on
erinomaista, kaupunginvaltuustoa kuluneen kauden
johtanut ja pestinsä uusiksi
kokousvalinnoissa saanut
Kai Pajala (kesk) iloitsee.
Kaartinen kiittää hyvästä
kokonaisuudesta hallintokuntia, jotka ovat pysyneet
annetuissa raameissaan. Hallintokuntien ansiokkaalle
työlle myönteisen palautteen
antoi myös tarkastuslautakunnan puolesta valtuutettu
Lauri Knuutila (kesk).
. Kaupunginsihteeri
Maarit Grekula valjastettiin
valmistelemaan valtuutettu
Janne Jääskeläisen (kesk)
ehdotuksen pohjalta Oulaisiin turvallisuusiltaa, jonne
pyydettäisiin esimerkiksi poliisi luennoimaan.
Katuvalojen sammuttelu
säästöjen tavoittelemiseksi
puhutti valtuutettuja. Osaomistusvaihtoehdossa asukkaaksi pääsee
maksamalla 10 prosentin
omarahoitusosuuden rakennuksen valmistuttua. Vuosikate on lähes
3,1 miljoonaa euroa ja tilikauden ylijäämä 1,3 miljoonaa
euroa. Tilaisuuden perusteella näyttää siltä, että
senioritaloon on riittävästi
tulijoita ja rakentamisen
suunnittelu ja rakentaminen
voidaan käynnistää, Kallio
iloitsee.
Uudessa kerrostaloksi
suunnitellussa senioritalossa
asumisesta kiinnostuneiden
pitää nyt kuitenkin toimia
nopeasti.
. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Asunnoista kiinnostuneet voivat vielä käydä helmikuun loppuun mennessä
Valtuutettu Pentti Saari sai yksityisasioista vastaavalta Keijo Pylväältä Suomen Tieyhdistyksen
myöntämän hopeisen ansiomerkin yli 40 vuoden työstä yksityistiestön kehittämisen hyväksi.
Hyvä oli, ettei lähdetty siihen
mukaan, ei se olisi tuonut parannusta tilanteeseen, Hannu Kaartinen vielä pohtii.
Valtuutettu Jorma Perälä
(kesk) ynnäsi nopeasti päässään, että puolet ?kahdesta
miljoonasta eurosta. Valtuutetut kävivät
vilkkaan keskustelun paikkakunnan turvallisuuden näkökulmasta. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Oulaisten
talous
historian
paras
Tuovi Pulkkanen
A
Nyt on kiva
katsoa,
kun näistä
asioista
kirjoitetaan
isoilla
fonteilla.?
Raimo Räisänen
valtuutettu
Myönteistä: Lehteriväki
ehdotti jo taputuksia
onnistumisesta.
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@almamedia.fi
OULAINEN Historialliseksi
luonnehtii Oulaisten kaupunginkamreeri Ha n nu
Kaartinen kotikaupunkinsa
taloutta. Noin 500?000 euron palautus on kalliiden hoitojen
tasausta.
Valtuutettujen suussa lukema pyöristyi jo kahteen miljoonaan.
Minä olen käyttänyt otto-oikeutta kerran tai pari,
pitkään Oulaisten kunnallispolitiikassa mukana ollut
Heiska sanoo.
Jos otto-oikeutta käytetään
ja aiemmin päätetty asia otetaan hallituksen käsiteltäväksi, alun perin tehty päätös
menettää oikeudellisen merkityksensä.
Ylemmällä toimielimellä
on Kuntaliiton mukaan niin
sanotut vapaat kädet arvioida
asiaa ja aiemmin tehtyä päätöstä omista lähtökohdistaan.
Tällöin lautakunnan päätös voidaan hallituksen käsittelyn jälkeen pysyttää, kumota, sitä voidaan muuttaa eli
tehdä asiassa uusi päätös tai
asia voidaan palauttaa uudelleen käsiteltäväksi.
Rosenqvistilla ei ole tiedossa tarkkoja lukuja siitä,
miten oulaistelaiset ovat tähän mennessä hyödyntäneet
palvelua. Oulaisten kaupunki otti
palvelun käyttöön 3. Diakoniatyön johtokunnan puheenjohtaja on Anu Ahlholm.
Johtokunnan jäseniä ovat
Marketta Lapiolahti, Kirsti
Perälä, Pirjo Pirnes, Simo
tyslautakunnan päätös on
demokratian mukainen.
Heiska muistuttaa, että lautakunnat on valittu kunnallisvaalien jälkeen.
. Mahdolliset valitukset menevät sivistyslautakunnan käsiteltäviksi.
Kuntalaisten soraäänet kaikuvat todennäköisesti kuuroille korville.
Kunnalliseen päätöksentekojärjestelmään kuuluu
Asiointitilin
vuosipäivä
Heidi Laikari
heidi.laikari@almamedia.fi
on nähtävissä etusivun ajankohtaisissa tiedotteissa.
OULAINEN Kaupungin ja
oulaistelaisten välistä viestintää tehostava kansalaisen
asiointitili viettää huomenna
ensimmäistä vuosipäiväänsä. Johtokunnan jäseniä
ovat Toini Halonen, Seija
Laitila, Kaarina Lehtola,
Kalevi Niemi, Merja Niemi
ja Veikko Niemi.
Tilintarkastajaksi vuosille
2015?2018 valtuusto valitsi
Simo Paakkolan BBO Audiator Oy:stä.
Kärsämäen seurakunnan
kirkkovaltuuston valinnat
olivat yksimielisiä.. Minun käsittääkseni sille
ei ole mitään perusteita. Sivistyslautakunnan valtuuttama työryhmä
esihaastatteli heistä yhdeksän. Tämä on sivistyslautakunnan
asia. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 2. Kyläkoulu sijaitsee Saarijärven
kaupungissa.
Oulaisten kaupungin sivistys- ja kulttuurijohtaja Minna Vileniuksen mukaan
henkilöpäätösten perusteleminen on vaikeaa. Oulaisten
kaupunki lähettää päätöksiä
myös sähköpostitse, mutta
Rosenqvistin mukaan kansalaisen asiointitili on hyvä
vaihtoehto perinteisille kirjelähetyksille.
Juho Oksan koulun rehtorin virkaa haki 11 henkilöä. Kaupunki haluaa
kuitenkin lisätä sähköisen
asioinnin mahdollisuuksia.
Palvelun käyttöönotto
edellyttää asiointitilin käyttäjäksi rekisteröitymistä ja
verkkopankkitunnuksia.
Kaupunki lähettää asiointitilille kokous- ja viranhaltijapäätökset, kuten koulukuljetus- ja kerhopäätökset, sekä vastaanottaa hakemuksia
liitetiedostoineen. Minusta
tämä on saanut Oulaisissa
pikkuisen liian suuren haloon, koska tämä on aivan
normaalia lautakunnan toimintaa. Kyllä kuntalaiset joutuvat tyytymään näihin päätöksiin.
Juho Oksa rehtorin tehtävää hoitaa vielä toistaiseksi
koulun vararehtori Jarmo
Mäkinen.
Pulkkanen, Esko Ristinen
ja Marko Tiikkainen.
Lapsi- ja nuorisotyön johtokuntaa johtaa Tuomo Pesonen. Jokainen lautakunnan
jäsen on kertonut mielipiteensä. Jäseniä ovat AriMatti Autio, Heidi Järvenpää, Markku Koponen, Tapio Myllymäki, Tiina Pesonen ja Elina Pulkkanen.
Lähetystyön johtokunnan
puheenjohtaja on Pekka Noponen. helmikuuta 2015
10 PUHEENAIHEET
Hemminki
valittiin
rehtorin
virkaan
Arkistokuva: Vesa Joensuu
Valinta: Sivistyslautakunnan lopullinen päätös.
KUKA?
Heidi Laikari
heidi.laikari@almamedia.fi
??KM Anssi Hemminki (50)
OULAINEN Juho Oksan
koulun uudeksi rehtoriksi on
valittu saarijärvinen Anssi
Hemminki. Minusta tämä on tärkeää, varsinkin henkilövalinnoissa, Vilenius sanoo.
??Syntynyt Haapavedellä
??Valmistunut luokanopettajaksi Kajaanin opettajankoulutusyksiköstä, suorittanut rehtoriopinnot Jyväskylän yliopistossa
??Yli 20 vuoden koulunjohtajakokemus Keski-Suomesta
??Asuu perheineen tällä hetkellä Saarijärvellä
??Perheeseen kuuluvat vaimo
ja neljä lasta
??Vanhemmat asuvat Haapavedellä
Sivistyslautakunnan päätöksen myötä rehtorispekulaatiot saavat pisteensä.
Rehtorivalinta ei etene automaattisesti kaupunginhallituksen tai valtuuston käsittelyn.
Mikäli rehtorin viran hakijat ovat tyytymättömiä päätökseen, voivat he valittaa
asiasta. Hän kuitenkin korostaa, että lautakunnan yksimielinen päätös
syntyi monen tunnin keskustelun jälkeen.
. helmikuuta 2014.
Sähköisen palvelun tarkoituksena on tehostaa kaupungin ja sen asukkaiden välistä
viestintää.
Kaupungin verkkosivuilla
vuoden vanha palvelumuoto
Oulaisten kaupungin toimistosihteeri Anu Rosenqvistin mukaan asiointitili
nopeuttaa tiedonsaantia, kun
kuntalainen on päätöksessä
asianomaisena.
Kansalaisen asiointitili linkittyy kaupungin käyttämään Dynasty-tietopalveluun, jossa julkaistaan muun
muassa kaupunginhallituksen ja -valtuuston kokousten
esityslistat sekä tarkistetut
kokouspöytäkirjat.
hallituksen mahdollisuus
puuttua kunnan organisaatiossa tehtyihin päätöksiin ottamalla asiat uuteen käsittelyyn.
Oulaisten kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka
Heiska ei pidä otto-oikeuden
käyttöä kuitenkaan realistisena vaihtoehtona.
. Oulaisten kaupungin sivistyslautakunta teki valinnasta yksimielisen
päätöksen torstai-iltana.
Ensimmäiselle varasijalle
lautakunta nimesi oululaisen
Markku Viitasaaren ja toiselle varasijalle oulaistelaisen
Paulus Veteläisen.
Alakoulun rehtorivalinnan
ratkaisi Hemmingin pitkä
koulunjohtajakokemus.
Yli 20 vuotta Keski-Suomen alueen kyläkoulujen
johtajana toiminut Hemminki työskentelee tällä hetkellä
noin 30 oppilaan Kolkanlahden koulun johtajana. Neuvoston
varapuheenjohtaja on Alpo
Lehtola. Lain mukaan otto-oikeutta voi käyttää, mutta kyllä sille pitää olla hyvät perustelut. Nyt puhutaan alakoulun
rehtorin valinnasta. Valtuuston valitsemat neuvoston jäsenet ovat
Mirja Kyllönen, Leena
Kumpulainen, Väinö Parkkila, Martti Pietikäinen,
Teija Surakka ja Elina Vähätiitto.
Seurakunnan johtokuntien edustajat nimitettiin vuosille 2015?2018. Lautakunta kutsui haastatteluun kolme hakijaa.
Heiska kehottaa kuntalaisia
suhteuttamaan asiat oikeaan
mittakaavaan.
. Rehtorin valinta on
puhtaasti sivistyslautakun-
nan asia, hän painottaa.
Juho Oksan koulun rehtorin rekrytointiprosessi on herättänyt keskustelua erityisesti sosiaalisessa mediassa.
Osa rehtorin virkaa hakeneiden henkilöiden taustajoukoista on pyrkinyt vaikuttamaan epäsuorasti päätöksentekoprosessiin.
Kaupunginhallituksen puheenjohtajan mukaan sivis-
Kirkkovaltuuston
yksimieliset valinnat
Pyhäjokiseutu
toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
KÄRSÄMÄKI Kärsämäen
seurakunnan kirkkovaltuusto valitsi järjestäytymiskokouksessaan kirkkovaltuuston
puheenjohtajiston, kirkkoneuvoston ja johtokuntien jäsenet sekä tilintarkastajan.
Valtuusto valitsi seuraavalla kaksivuotiskaudelle puheenjohtajaksi Markku Kosken ja varapuheenjohtajaksi
Martti Pietikäisen.
Kirkkoneuvoston puheenjohtajana toimii kirkkoherra
Heikki Valkama
Kunnioitan
Paulan työtä, Raimo Jokela
sanoi kantansa puoluepuheisiin ja näki pestin edelleen
Peltoniemelle kuuluvaksi.
Teuvo Pajala niittasi puoluekiistelylle pisteen yhdellä
lausahduksella.
. Ensimmäinen
äänestys käytiin varsinaisesta johtajasta, toinen varapuheenjohtajuudesta.
Oulaisten seurakunnan
kirkkovaltuuston uusi puheenjohtaja on Arja Aittooja. kanssa jo vuosien ajan.
Parivaljakko sijoittui kolmanneksi Palveluskoirien SM-kisojen henkilöhaussa. kolmanneks
an Samin, sijoittui
henkilöhaus
Parivaljakko
SM-kisojen
rien
. >> 11
an Samin, sijoittui kolman
haussa
akko
Parivalj
jen henkilö
rien SM-kiso
AnnIKA pIenIpAAVOLA
a. Kirkkoherra Matti Hirvilammi
avasi seurakunnan tilannetta kokouksessa: kirkosta eronneita on ennätysmäärä ja yt:t jatkuvat.
jia. Kiitos niille kahdeksalle,
jotka ovat kanssani sitä mieltä, ettei politiikka kuulu seurakuntaan, hän totesi.
Puheenjohtajanuijaan
tarttunut Arja Aitto-oja toivoo, että tuleva kirkkovaltuustokausi vedettäisiin läpi
yhteenhiileen puhaltamalla.
. Satuitko paikalle, kun tapahtui. >> 8-9
Merijärvinen Eveliina Roimola on harrastanut
hakuilua 6 vuotiaan Bordercollie Mustan Magian Samin, ?Turbon. Turha syyttää politikoinnista. Vaikeita aikoja on
tulossa, tehtävät eivät ole
helppoja, hän painotti.
Politikointikorttia väläyteltiin pitkin iltakokousta
muulloinkin, kun johtokunnille nimettiin puheenjohta-
Kun suru
koskettaa
Arja Aitto-oja aloitti kirkkovaltuuston puheenjohtajana Oulaisissa. >> 8-9
sta.
ioimi
uussa
n huom
yy lokak
yleisö
a päätt
tuma
koaik
tapah
o: Evak
t ovat
tatal
elma
akun
unnit
Seur
tussu
us: Pelas
irjoit
Pääk
kkö
n talouspäälli
seurakunna
Oulaisten
Mervi
>> 2
Terttu tykkää
yhteishengestä
Luokkakokous 13. >> 14
HILKKA VILmInKO
Oulaisten seurakunnan talouspäällikkö Mervi Heikkilä-Matinlauri seuraa, kun Erkki Ahvenlampi työskentelee seurakuntatalon saneerauksessa.
Odotus on pian ohi
Seurakuntatalo: Evakkoaika päättyy lokakuussa. Asia ratkesi äänestyksessä luvuin 15?8. helmikuuta 2015 PYHÄJOKISEUTU
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Tehtävä täällä on kuin
Jarin Arkki, jota on vietävä
eteenpäin niin, ettei karahda
karikolle. Valinnat tehtiin ryhmien
esitysten pohjalta ilman äänestystä.
jotka olemme vaalien tuloksella saaneet. Kun tietää, mitä seurakunnassa tapahtuu, pystyy
tekemään oikeita ja yhteisiä
päätöksiä, hän jatkoi ja toivoi
valituksi tulleiden osallistuvan niin jumalanpalveluksiin
kuin muuhunkin toimintaan.
- Jos tarvitset apua
ilmoituksen laatimisessa, ota yhteyttä
Pyhäjokiseutuun
puh. Suorin asiaan viittaava
keskustelu käytiin lähetystyön johtokunnan veturia nimettäessä, kun ehdolla olivat
Raimo Jokela ja Paula Peltoniemi. Maanantaina 2. Nämä perustuvat äänestystulokseen, Pajala rauhoitteli.
- Kuolin- ja surukiitosilmoituksen voit
suunnitella kaikessa
rauhassa läheistesi
kanssa kotona.
Kirkkoherra Matti Hirvilammi kehotti valtuutettuja
kuuntelemaan päätöksenteossa omantunnon ääntä muiden mielipiteiden sijaan.
. Tämä on meidän yhteinen asia ja yhteiset tehtävät,
??Puheenjohtaja: Matti Hirvilammi, varapj Kai Pajala (Teuvo Pajala).
Oulaisten
Metsästysseura Ry
??Jäsenet: Sauli Takalo (Raimo Jokela), Marjatta Kangas
(Ritva Niemi), Vuokko Pelkonen (Lahja Syväluoma), Arja
Kiljunen (Paula Peltoniemi),
Raimo Räisänen (Markku Järvelä), Iikka Veteläinen (Ilpo
Tikkanen), Kaarina Huhtala
(Heidi Laitila).
VUOSIKOKOUS
pe 13.2.2015 klo 19.00
Oulaisten ?kauppakoulun. ruokalassa.
Kahvit klo 18.30,
johtokunta klo 18.00.
Tervetuloa!
??Sulkeissa olevat ovat jäsenten henkilökohtaisia varajäseniä. >> 6
pääsee
ÄRVI
MERIJ
OULAI
NEN
AnnIKA
PYHÄJ
OKI RAAH
E
IRTON
UMER
O 2e
SIRpA
KORTeT
VOLA
pIenIpAA
NRO 68
MAAN
26. Pekka Rahkola vetosi,
että Peltoniemen mittavaa
vapaaehtoistyötä lähetystyön
parissa kunnioitettaisiin puheenjohtajuuden jatkamisella.
. kerran
ja yhteiset muistot koulusta kokoavat vuoden 1955
ylioppilaat yhteen. koulusstot 1955
Luokkako
iset mui
ja yhte avat vuoden>> 11
ta koko t yhteen.
ylioppilaa
SIRpA
ARKISTO LAuRA Seppä
on luettavissa maksutta
verkkopalvelussa
www.pyhajokiseutu.fi
ajalla 2.2.?6.2.2015
Maailma ja sen mahdollisuudet avautuvat silmien eteen
Sanomalehtiviikolla 2.?6.2.2015. Kun on keskustelun aika, keskustellaan ja
sitten lähdetään soutamaan
yhdessä eteenpäin, Aitto-oja
sanoi.
Hän vertasi kotiseurakuntaansa edeltäneen kirkkoherran Jari Lahtisen ideoimaan
puuveneeseen.
. Kepun ei tarvitse livetä,
SANOMALEHTIVIIKKO 20 VUOTTA
minä lipeän. >> 4-5
sikköön
Seppä
VESI
HAAPA
KÄRSÄ
MÄKI
golf
Frisbee on saaOulainenen radan.
nut uud an
Pelaamajo. >> 11. >> 11
SIRpA KORTeT
Mika Ronkainen
avasi elokuvaa
Haapaveden Taiteiden
yössä oli mahdollisuus
kysyä, miten menestyselokuva syntyi. Äänestystulos tuli samoin lukemin, kun suljettu lippuäänestys käytiin Herttelin ja Paula
Peltoniemen välillä.
Valtuustotyötä pitkään
johtanut Pekka Rahkola käytti napakan kiitospuheen äänestystuloksen selvittyä.
. >>
pääsee
MAANANTAI 26. Puheenjohtajuusvalintoihin tarvittiin kaksi äänestystä. ELOKU
ANTAI
UTA 2013
tykkää
Terttu ngestä
yhteishe
an
kerr
kous 13. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
11On
Sydämelliset onnittelut serkuksille
syntymäpäivän johdosta!
Aitto-ojalle
äänivyöry
johtajavalinnassa
Sirpa Kortet
5Tim0oav.
Seurakunta: Potikointia
tai ei, haasteita on edessä.
onnitellen
- Perhe -
NEUVOSTO
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@almamedia.fi
OULAINEN Ensikautensa
nykykokoonpanolla aloittanut Oulaisten kirkkovaltuusto pääsi heti avaustapaamisessaan perehtymään kokoustekniikkaan. >> 4-5
sikköö
egolf saaFrisbe en on
radan.
Oulain
uuden
nut
aan 6
Pelaam jo. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. >> 8-9
akuuss
>> 2
ttyy lok
imista.
aika pää
huomio
: Evakko
ayleisön
ahtum
untatalo
t ovat tap
Seurak
itelma
en
kain
ssuunn
a Ron
Mik i elokuvaa
Pelastu
avas
joitus:
Pääkir
IRTONUMERO 2e
SIRpA KORTeT
ää
tu tykk tä
Tert ishenges
kerran
yhte
A 2013
ELOKUUT
MAANANT
13.
kokous t koulus
1955
Luokka t muisto
vuoden>> 11
ja yhteise at yhteen.
ta kokoav
laat
ylioppi
SIRpA
KORTeT
en
Taiteid
llisuus
eden
tysHaapavoli mahdo
menes14
yössä miten >>
kysyä, a syntyi.
elokuv
VILmInKO
HILKKA
essa.
alon
e seurakuntat
Heikkilä-Ma
seuraa,
kun
saneerauks
ohi
pian
i työskentele
tinlauri
Erkki
us on
Odot
Ahvenlamp
Roimola
Magion harrastanut
Mustan
ajan.
Eveliina Bordercollie
jo vuosien
i PalveluskoiMerijärvinen
6 vuotiaan kanssa
>> 11
sa.
hakuilua ?Turbon. >> 6
VILmInKO
HAAPAVESI KÄRSÄMÄKI MERIJÄRVI OULAINEN PYHÄJOKI RAAHE
anut
on harrast MagiRoimola
ollie Mustan
ajan.
vinen Eveliina
Merijär 6 vuotiaan Bordercjo vuosien
skoia
. Vastaehdokkaana oli Pekka Rahkola.
Varapuheenjohtajaksi valittiin Veikko Hertteli. Opettaja,
tilaa sanomalehdet opetuskäyttöön maksutta.
KORTeT
Lomitukset
Raahe liittyy mukaan Haapaveden
nkainen
lomituspalveluykMika Ro kuvaa
si elo iden
sikköön.ava
>> 4-5
den Taite suus
Haapave
mahdolli estysyössä olimiten men 14
kysyä, syntyi. >>
elokuva
HILKKA
pIenIpAAVOLA
AnnIKA
LAuRA
ARKISTO
Seppä
ukset muLomit liittyy
RaaheHaapaveden
luykkaan spalve
lomitu n. 010 665 5145.
Sanomalehtiviikon
kunniaksi
AnnIKA
ARKISTO
LAuRA
VOLA
pIenIpAA
set
Lomituk y muliitty den
Raahe
pave
kaan Haapalveluyklomitus . kanssa neksi Palvelu
hakuilu
?Turbon
. Seikkaile sivulta toiselle,
innostu uudesta ja rakenna oma maailmankuvasi. ELOKUUTA 2013
n ohi
s on pia
Odotu
ERO
IRTONUM
I RAAHE
PYHÄJOK
I OULAINEN
KI
SI
MERIJÄRV
pIenIpAAVOLA
AnnIKA
2e
SIRpA
KORTeT
unnan
en seurak
Oulaist
KÄRSÄMÄ
HAAPAVE
NRO
AI 26.
NRO 68
sa.
aukses
on saneer
untatal
telee seurak
ampi työsken
Erkki Ahvenl
68
äällikkö
talousp
Mervi
, kun
lauri seuraa
ä-Matin
Heikkil
AnnIKA pIenIpAAVOLA
Frisbeegolf
Oulainen on saanut uuden radan.
Pelaamaan
pääsee jo
Miehet muistavat myös
yhden niemellä olleen tärkeän tukikohdan.
??Siellä sijaitsi kalamaja.
Maja taisi olla Kylmälän perikunnan omistuksessa, mutta
sitä saivat käyttää muutkin
yöpymiseen, Sarpola selvittää.
Mielenkiintoinen aihe kerää keskustelijoita kaksikon
ympärille. Yhdystien pituus
on neljä kilometriä.
Yhdystien yhteydessä rakennetaan voimalaitos- ja
majoitusalueen vedensyöttöja talousviemäriputkistot yhdystien molemmin puolin.
Parhaillaan yhdystien rakenteiden teko on loppusuoralla.
Liikennöitävässä kunnossa tie on ensi heinäkuuhun
mennessä ja koko tieurakka
valmistuu kuluvan vuoden
lokakuuhun mennessä, kerrotaan Maastorakentajista.
kertoo.
Itse Hanhikivi on toiminut
tärkeänä viestinviejänä.
Etenkin merenkulkijoille kuten kalastajille, joille välitettiin maamerkkejä kiven päälle sytytetyillä nuotiotulilla.
Massiivinen kivi tarjosi tulille
oivan pitopaikan, sillä kivi on
reilu kuusi metriä merenpinnan yläpuolella. Kauppahinta on 4?475?500 euroa.
Äänin hyväksyttiin paitsi
maakauppa myös se, ettei
osakaskunta irtisano alueella
voimassa olevia vuokrasopimuksia.
Monen muiston
Hanhikiven niemi
Heli Nurkkala
heli.nurkkala@almamedia.fi
PYHÄJOKI Parhalahden
osakaskunnan maa-alueiden
myynti jakaa mielipiteitä.
Kokouksessa äänestettiin
myös siitä, oliko kokouskutsu
laillinen vaiko laiton, koska
kutsusta puuttui tarkka kellonaika milloin pöytäkirja on
tarkastettavana. Puhuttelivat kyseistä
venereittiä Suutarinreikänä,
Mäkelä muistelee.
Hanhikiven niemi on ollut
myös tärkeä laidunpaikka.
Mäkelä ja Sarpola muistelevat, että merenrantalaidunta
löytyi hyödynnettäväksi eri
puolilta niemeä. Sarpola kertoo, että kiven ympärysmitta
on 33 metriä.
??Niemi oli kuutisenkymmentä vuotta sitten vielä
melko vetistä aluetta. Siitä huolimatta,
miehillä riitti runsaasti väliajalla juttua kaupan kohteena olevasta Hanhikiven niemestä.
??Hanhikivi on jääkauden
aikainen siirtolohkare, joka
oli pitkään saari. Eli
Hanhikivi toimi rajapyykkinä, kun rauhansopimus tehtiin vuonna 1323 Ruotsin holhoojahallituksen ja Novgorodin tasavallan välillä, Mäkelä
Rakentamislupa
hakuun
Yhdystietä
rakennetaan
parhaillaan
vaksi. Olennainen
paikka se on myös Pähkinäsaaren rauhan kannalta. Yhtiö teki lopullisen
ostotarjouksen 11/2014, jossa
ostohinta on 4?475?500 euroa.
??Valtioneuvosto teki 9/2014
hankkeelle myönteisen periaatepäätöksen. Aikoinaan isänisä Juho Mäkelä ja
monet muut kulkivat seudulla kesällä veneellä ja talvella
talvitietä pitkin, koska se nopeutti matkantekoa, kun ei
tarvinnut kiertää koko niemeä. Voimalarakentamisen yhtiö voi aloittaa, kun
rakentamislupa on myönnetty.
Osakaskunta: Kuusi tuntia ja kaksi äänestystä.
Heli Nurkkala
heli.nurkkala@almamedia.fi
PYHÄJOKI Tämä on vaikea
asia. helmikuuta 2015
12 ELÄMÄNMENO
Äänet
maakauppojen
hyväksi
Heli
Heli Nurkkala
Nurkkala
PYHÄJOKI Parhalahden
osakaskunnan hoitokunta
järjesti joulukuussa osakkaille tilaisuuden, jonka aiheena
oli osakaskunnan ja Fennovoiman välinen maakauppa.
Yhtiön kanssa tehtyä kauppakirjaa, hinnoittelua, kauppahinnan verotusta ja lunastusmenettelyä avasi osakkaille Maanomistajien Arviointikeskuksen edustaja Vesa Hakola.
Osakaskunnan hyväksymä
maakauppa astuu voimaan
käräjäoikeuden hyväksyttyä
kauppaa koskevan kokouspöytäkirjan.
Fennovoiman hankkeelta
puuttuu vielä rakentamislupapäätös, jota yhtiön odotetaan hakevan valtioneuvostolta kesäkuun loppuun
mennessä. Enemmistö
asettui laillisen kokouskutsun taakse, ja kokous sai jatkoluvan.
Pyhäjokiset Eero Sarpola
ja Martti Mäkelä äänestivät
eri tavalla. Olen
tyytyväinen, että saatiin äänestystulos, jota suurin osa
osakaskunnasta kannatti.
Lähtökohtahan on, että
kauppaa on vastustajien
osalta jarruteltu jo vuosia,
Kippola totesi.
Kokouspöytäkirja menee
käräjäoikeuden vahvistetta-
Heli Nurkkala
Eero Sarpola ja Martti Mäkelä ovat hyvin perillä Hanhikiven
niemen historiasta.. Muistelurinkiin
liittyvät Paula ja Jorma Parhaniemi.
Parhalahden osakaskunnan maakauppakokous veti Pauhasalin täyteen osakkaita.
Vuokrasopimukset jatkuvat nykyisillä sopimuksilla ja
maakaupan vahvistuttua
vuokrasopimusten päätösvalta siirtyy ostajalle.
Maijala vaati, että kokouspöytäkirjalle on hankittava
käräjäoikeuden vahvistus.
Maijalan esitys sai useita
kannatuksia.
Maakauppa jakaa osakkaiden mielipiteet ja pääosa kritiikistä tipahteli puheenvuo-
roissa hoitokunnan johdossa
olevan Kippolan niskaan.
??Maa-alueiden myynti
henkilöityy minuun. Tässä on niin paljon
tunnetta mukana, pohtii
mieshenkilö pukiessaan takkia Pyhäjoen lukion aulassa.
Miehellä on takanaan pitkä
kokous, jonka aiheena oli pyhäjokisille ja lähialueen asukkaalle tutuksi tullut Fennovoiman ydinvoimalahanke.
Tällä kertaa Pauhasalin toi
väkeä täyteen Parhalahden
osakaskunnan ja energiayhtiön välinen maakauppa.
Mittava maakauppa sai sinetin lauantaina, mutta läpihuutojuttuna asiaa ei käsitelty. Päätös tarkoittaa sitä, että osakaskunta myy yhteensä 157 hehtaarin maaalueen Fennovoimalle. Osakaskunta
antoi 5/2014 hoitokunnan tehtäväksi neuvotella lopullinen
sopimus maakaupoista yhtiön
kanssa. Voimalan rakentaminen voi alkaa, kun rakentamislupa saadaan valtioneuvostolta.
esittivät, ettei kaupan liitteenä olevia vuokrasopimuksia
irtisanota.
Myyntipäätös vahvistui
äänin 110?89, äänestyksessä
annettiin yksi tyhjä ääni.
Noin 70 prosenttia osuuksista kannatti kauppaa ja noin
30 prosenttia oli kauppaa
vastaan. Saarena
paikka oli vielä kovasti 150
vuotta sitten. Äänestyksessä
vastakkain olivat osakaskunnan hoitokunnan puheenjohtajan Toni Kippolan ja
osakaskunnan jäsenen Helena Maijalan esitykset.
Kippola esitti maakaupan
hyväksymistä ja Maijala aikalisän ottamista. Kippola ei halua arvioida, miten kauan pöytäkirja
on oikeuskäsittelyssä.
??Kannatan pöytäkirjan
vahvistamista. Maijala vetosi, ettei kauppaa hyväksytä,
vaan hoitokunta velvoitetaan
arvioituttamaan maa- ja vesialueet puolueettomalla taholla.
Sekä Kippola että Maijala
Tiivistelmä
??Fennovoima teki ostotarjouksen 6/2013. Osakaskunnan kokouksessa päätetään mitä rahoille tehdään.
Sääntöjen mukaan summa
jaetaan osakkaiden kesken
suhteessa osuuksiin, Kippola
selvittää.
PYHÄ JOKI Ydinvoimahankkeeseen liittyvä ensimmäinen urakka on jo työn alla.
Andament-konserniin kuuluva Maastorakentajat rakentaa laitospaikalle johtavaa
yhdystietä. Laitumilla
laidunnettiin hevosia ja lehmiä. Kauppa toteutetaan heti, kun kokouksen
päätös saa lainvoiman. Päätös maakaupoista vaati lukuisia puheenvuoroja ja
kaksi äänestystä.
Parhalahden osakaskunnan ja Fennovoiman välinen
maakauppa hyväksyttiin äänestyksellä. Fennovoima jättää rakentamislupahakemuksen kesäkuun loppuun 2015
mennessä. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 2
17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 11.00 Yle Uutiset. 16.00 Talvistudio. 18.55 HS-uutiset.
18.58 HS-sää. 08.05?08.53
Kiehtova maailma: Skandimania.
09.00 Yle Uutiset. 07.25 Disney
esittää: Finias ja Ferb (7). 18.30?20.00 Alamäkiluistelua. 07.30 Kotkaperhe.
07.35 Neppajymykerho. 15.00 Salamanterin
suojelijat. 14.30
Strada. 11.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. Bulgaria.
Stacey Dooley (kuvassa)
perehtyy taas villin juhlinnan
vaikutuksiin lomakohteissa. 11.15
Koiranpentuja ja palveluskoiria.
11.45 Kukkaron herraksi. 09.30 Puoli seitsemän.
10.00?10.49 Doc Martin (7).
11.00?11.05 Yle Uutiset. 18.10 Urheiluruutu. 06.20 Onnenarpa. 20.05 Suomen surkein kuski.
21.00 Rouva Ministeri. Kiitos ei
ole kirosana. 14.05
Uusi päivä (S). 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.30?15.45
Talvistudio. 18.30 Puoli seitsemän.
19.00?19.48 Prisma: Sukupolvemme jalanjälki. 15.00 Rouva Ministeri (12). 15.05 Yle News. 13.50 Deittikamera. 06.00 Studio55.
fi. 22.00 Elokuva:
Puhallettu 60 sekunnissa (12).
00.20 Kylmä rinki (16). 18.25 Talvistudio. 10.10 Emmerdale
(S). 23.25 Haven (12). 10.35 MTV3.
doc: Sorsien sukua. 17.20
Päivän sää. 23.35 Isänmaan
puolesta (16). 15.25 Matkaoppaat. 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 12.12 Kukkaron
herraksi. 09.55 Yle
Uutiset. 10.00?
10.50 Doc Martin (7). 16.55 Suomen huutokauppakeisari. 22.00 Pitkä
matka vapauteen (12). 08.30 Hello Kitty:
Omenapuumetsä ja Lumottu maa
(S). 22.00 Beck:
Kuoleman kuriirit (16). 17.20 Frasier
(S). 09.30 Puoli seitsemän. 00.35 Kovat kaulassa (12). 16.50 Novosti Yle.
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 13.35?14.23 Kiehtova
maailma: Skandimania. 17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Talvistudio. 20.00 Prisma Studio. 08.35 Katti kaiken
tietää! (S). 07.37 Taavitiikerin naapurissa (S). 13.50 Deittikamera. 12.01 Yle Oddasat.
12.05 Oddasat. 14.10 Anastasia (7). 12.00 Eläintarhassa
tapahtuu. 00.20
SM-liigan viikkomakasiini. 19.45 Helmiä
ja sikoja (12). 15.25 Matkaoppaat.
15.55 Hotellit haltuun. 22.25
MTV Sport Uutiset. saaren ympäriajo.
13.50 Makuja saaristosta. 11.10?12.05 Lääkärit. 10.25
Haaste merellä. 14.25 Kotikokkien taistelu. 13.20?
13.50 Silikonisukupolvi. 07.08 Lulu
kilpikonna (S). 00.35
Dallas (12). 23.40 True
Detective (16). 08.15 Lego
Ninjago (7). 18.55 HS-uutiset. 21.25 Keno.
21.30 Elokuva: Knight & Day (12).
23.45 Elokuva: Lain pyöveli (16).
02.30 Frasier (S). 18.25 Frasier (S).
18.55 HS-uutiset. 17.00 Yle
Uutiset. 19.00 The Voice
of Finland. 15.35 Elokuva: Ullakkojengi (7). 15.05
Yle News. 06.51
Nimipäiväonnittelu: 6.2. 14.40 Mike &
Molly (S). 20.30 Hello Ladies (7). 08.00
Lego Ninjago (7). 09.45 Kauniit
ja rohkeat (7). 09.40
Tukikummit Onnenpeli. 03.50 Arvostele mun
illallinen Suomessa.
Yle TV2
06.50 Pikku Kakkonen. 18.00 Yle Uutiset. 17.10 Inhimillinen
tekijä. 10.00?10.49 Doc Martin
(7). 15.00 Yle Uutiset. 14.00
Frasier (S). 11.50
LIVE: Tiedä ja Voita. 07.25 Kasper ja
Liisa (S). Maanantaina 2. 06.25 Huomenta Suomi. 10.10 Emmerdale (S). 23.00?00.30
Arne Dahl: Vuoren huipulle (16).
Yle TV2
06.50 Pikku Kakkonen. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 5.2. 06.25 Huomenta Suomi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 22.35 MTV
Sport: Leijona Extra. 07.18 Kikattava Kakkiainen (S). 14.45 Arkistokuvia: Vastuu (S). 06.52
Oiva-nallen oivallukset (S).
07.01 Pingu (S): Postinkantajana. 11.55 Talvistudio.
12.00 Palloilua: Koripalloa. 09.39 Viking
Loton ja Jokerin tulokset. 07.24 Jepu Neulanen (S).
07.41 Olivia (S). 15.20 Tulossa:
Adoptoidut. 10.40 Emmerdale
(S). 09.30
Elixir Sport. 20.10
Syke (12). 22.00 Pahat pojat
(12). 03.20 Arvostele mun
illallinen Suomessa. 18.00?18.45 Sydänmailla
(7). 16.50 Novosti Yle. 21.00 Greyn anatomia (12).
21.55 Tulossa: Adoptoidut. 11.10?12.05 Lääkärit. 19.00 Seitsemän Uutiset. 16.20
Kuningaskuluttaja. 13.10?14.54
Kuu on vaarallinen (12). 10.00 Grand Designs
. 09.45 Liikkeellä
luonnossa: Merellä. 21.50
Yle Uutiset. 07.00 Tilda
ja hänen ystävänsä (S). 15.00 Yle
Uutiset. 10.15 Sarahin
talo. 07.23
Minun nimeni on. 21.30 Uutisvuoto. 02.39?03.35 True
Blood (16).
MTV3
05.30 Aamusää. 07.54 Kaapo
(S). 17.55
Loirinuotiolla. 18.00 Emmerdale.
18.30 Emmerdale. 01.20
David Blaine: Totta vai taikuutta
(12). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 01.05 Roba (12). 21.00
Holmes NYC (12). 09.55?
10.05 Chaplin (S). 18.30 Puoli seitsemän.
19.00 Samassa veneessä (12).
20.00 Pressiklubi. 09.30 Korkki kiinni. 07.48 Pikku
Kakkosen posti. 20.30?20.55 Pasila 2.5
. 19.30
Kioski. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi.
18.30 Puoli seitsemän. 16.05 Ampumahiihdon MC:
Pariviesti. 19.10 MTV Sport
Uutiset. 22.00 Kymmenen
Uutiset. 06.58 Mitä ihmettä. 00.05 Kandit. 22.41 Firma
(16). 11.10?
12.05 Lääkärit. 21.00
Syke (12). 09.25 Raimo
(7). Linnake.
15.50 Kuuluisat kuppilat. 23.10
Elokuva: Dead Snow (18). 17.10 Doc Martin (7). 17.25
MasterChef USA. 12.50 Kioski. 18.55
Naapurit-arvonta. 06.00 Studio55.
fi. 10.30 Arvostele mun illallinen Suomessa.
11.00 Arvostele mun illallinen
Suomessa. 11.54 Yle
Uutiset Pohjois-Suomi. 17.20
Talvistudio. 00.55 Frasier (S). 19.00 Kandit. Työssään hän
hallitsee raskaita koneita ja
arvaamattomia eläimiä, mutta nyt
on suuremmat voimat kyseessä.
MAANANTAI 2.2.
TIISTAI 3.2.
KESKIVIIKKO 4.2.
TORSTAI 5.2.
PERJANTAI 6.2.
LAUANTAI 7.2.
SUNNUNTAI 8.2.
Yle TV1
Yle TV1
Yle TV1
05.45 Aamusydämellä. 15.05 Yle News. 23.40?
00.20 Ykkösaamu.
Yle TV2
06.50 Pikku Kakkonen. 09.02 Karvinen (7). 07.45 Saara
ja Sorsa (S). 12.12?12.40
Kukkaron herraksi. 06.25 Huomenta Suomi.
09.05 Studio55.fi. 08.27?08.50
Dino-Dan (7). 14.55 Talvistudio. 11.25 Tuhkimotarinoita. 20.55 Urheiluruutu.
21.00 1864 (16). 12.45 Kioski.
13.15 Tanskalainen maajussi.
13.45 Satuhäät. 21.00
Roba (12). 20.30?20.53
Lumilautailijan maailma. 16.50 Novosti Yle. 14.20 Kotikokkien taistelu. 20.05
Kingi. 15.30
SuomiLOVE. 08.30 Merieläinten
pelastajat. 23.00 Yle
Uutiset. 00.00 Asema
62 (12). 18.22 Yle Uutiset alueeltasi.
18.30 Akuutti. 15.00 Yle
Uutiset. 21.00 Tuhkimotarinoita. 19.30 Kingi.
21.00 Selviytyjät. 10.30 Nelonen Pro:
Moor Gääs. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 02.40
Frasier (S). 14.30 Kandit.
15.00 Uusi päivä (S). 16.55 Yle
Uutiset viittomakielellä. 13.50
Deittikamera. 14.20 Kotikokkien taistelu. 06.51
Nimipäiväonnittelu: 2.2. 18.30 Puoli seitsemän. 03.25?
06.00 Voittostudio.
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV. 22.50 Syke (12). 09.45 Chaplin (S). 10.27 Kandit.
10.55 Kandit. 01.42 True
Blood (16). 13.45
Talvistudio. 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. 23.05?23.55 Ulkolinja:
Venäjän vainotut homot.
05.55 MOT: Bensowin säätiön
ryöstö. 17.00 Pikku
Kakkonen. 17.10?17.55
Doc Martin (7). 11.40
Yle Uutiset Itä-Suomi. 22.10 Arne Dahl:
Vuoren huipulle (16). 12.10?
12.40 Kukkaron herraksi. 19.40 Scott
& Bailey (12). 14.50 Vuosirenkaita.
15.00 Yle Uutiset. 09.35
Mitä tänään syötäisiin?. 18.58 HSsää. 22.00 Stacey
Dooley: Bileturismin kääntöpuoli. 02.05?05.30 Voittostudio.
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV. 17.00
Yle Uutiset. 15.05
Yle News. 15.10 Yle Oddasat. 09.05?09.45
Aamusydämellä. 17.00 Yle Uutiset.
17.10 YleLeaks. 07.06 Totta vai taikaa: Valo.
07.14 Tommin kiertävä sirkus
(S). 20.55 Urheiluruutu.
21.05 A-studio: Talk. 18.25 Frasier (S).
18.55 HS-uutiset. 12.20
Sydämen asialla (7). kotihälytys (12). 19.00 Arvostele mun illallinen Suomessa. 16.15 Peter
Hispaniassa. 07.25 Disney esittää: Finias
ja Ferb (7). 08.21 Pusse
(S). 09.30 Puoli seitsemän. 22.30 Sanctum (16).
00.15?00.55 Kova laki: Rikollinen
mieli (16).
MTV3
06.00?07.05 Voittostudio. 09.35 Mitä
tänään syötäisiin?. 22.00 Kymmenen
Uutiset. 04.00?05.00 MasterChef
Yle TV2
07.45 Pikku Kakkonen. 12.20 Sydämen
asialla (7). 17.25 MasterChef USA. 15.15
Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa.
16.00 Eduskunnan kyselytunti. 09.15 Kotikokkien taistelu. 17.00 Yle
Uutiset. 16.35 Talvistudio.
16.40 Palloilua: Koripalloa. Sunny
Yle TV1 05.02.2015 klo. 17.25 Kingi. 10.40 Emmerdale. 13.55
Glomtunturin salaisuudet. 00.35?01.25
Game of Thrones (16).
MTV3
05.30 Aamusää. 06.52
Metkat Mesiläiset (S). 21.55
Urheiluruutu. 00.10?00.40 Kuka kutsui Kokanderin.
Yle TV1
05.55 Kuka kutsui Kokanderin.
06.25 Ylen aamu-tv. 22.00
Kymmenen Uutiset. 10.50 Onnenarpa.
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 10.20
Sarahin talo. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 09.00 Elixir. 16.10?15.55 Pikaluistelun maailmancup. 15.00 Yle Uutiset. 19.00?19.54 Talvisota (12).
20.00 Kuningaskuluttaja. 18.45 Avara
luonto: Kesytön Arabia. 12.20 Sydämen
asialla (7). 18.20 Ampumahiihdon MC: Sekaviesti. 11.15
Pressiklubi. 13.10?14.52 Täysosuma (S). 22.20 Päivän sää. 07.50 Disney esittää:
Aku ja kumppanit (S). 15.05 Yle
News. 08.00
Shake It Up (S). 19.20 Päivän sää.
19.30 Salatut elämät (7). 15.10 Yle Oddasat.
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 13.15 Moottori mylvii ja
kumi käryää. 13.10?14.40
Oi, muistatkos (7). 19.00 Sokkokokki. The Spin-Off
(7). 14.33 Uusi päivä
(S). 07.50 Disney esittää:
Aku ja kumppanit (S). 08.30
Jaksa paremmin. 02.25 MasterChef USA. 11.45 Kukkaron herraksi. 20.30
Yle Uutiset. 19.00 Historia:
Iivana Julma. 12.40 Salatut elämät (S).
13.10 Salatut elämät (7). 14.30 Gordon Ramsay
maailmalla. 17.06 Yle
Uutiset alueeltasi. 17.15 Uutiset.
17.20 Päivän sää. 15.30
Hello Ladies (7). 17.15
Uutiset. 17.30 Kauniit
ja rohkeat (7). 15.50 MOT.
16.20 Suomi on venäläinen.
16.50 Novosti Yle. 13.35
Unelmien koti. 06.00 Studio55.
fi. 16.55 Naapurini
avaruudesta (S). 16.55 Novosti Yle. 23.00 Kandit. 19.00
Minkälainen henkilö oli Venäjän
ensimmäinen tsaari Iivana
Julma (1530-1584), joka kasvatti
valtakuntaansa armottoman
väkivaltaisesti. lapset
purkavat niitä henkensä uhalla.
Jäte jää heitteille.
SARJA ALKAA, osa 1/22.
John Grishamin romaaniin
pohjautuvaan Firma-elokuvaan
saadaan jatkoa uuden sarjan
myötä. 18.55 HS-uutiset. 11.05
Pisara. 13.05
Ensimmäinen, toinen ja kolmas
kerta. 09.05 Kung Fu Panda
(7). 20.00 MOT. 18.00 Yle Uutiset. helmikuuta 2015 PYHÄJOKISEUTU
TV-OHJELMAT 13
Yle TV1 02.02.2015 klo. 17.00 Pikku
Kakkonen. 19.00 Seitsemän
Uutiset. 10.00 Arvostele mun
illallinen Suomessa. Etsijän tie pitkä
vapauteen. 01.35 Poliisit . 14.20 Tulossa:
Adoptoidut (S). 20.30 Yle Uutiset. 21.00 Rouva Ministeri. 16.10 Upeat skandikodit.
16.40 Upeat skandikodit. 22.20 MTV Sport Uutiset.
22.35 MTV Sport: Leijona Extra.
22.45 Isänmaan puolesta (12).
23.50 Euro Hockey Tour. 22.25
MTV Sport Uutiset. 17.25 Viking Loton ja
Jokerin tulokset. 07.14 Sana-Arkku: Varastetut eväät. 12.45 Kioski. 18.22 Yle Uutiset
alueeltasi. 19.10
MTV Sport Uutiset. 07.28 Samsam
(S): Mörköplaneetta. 19.15
Salatut elämät (7). 07.53
Dinojuna (S). 09.10 Kotikokkien taistelu. 12.15 Tanssiurheilua :
10-tanssin MM. 19.20 Päivän sää. 09.45
Kauniit ja rohkeat (S). 15.00 Yle Uutiset. Uudistunut UMK alkaa!
Kuusi ensimmäistä kilpailijaa
tavoittelee
finaalipaikkaa
suorassa lähetyksessä. 20.30 Yle
Uutiset. 00.00 Castle (12).
01.00 Frasier (S). unelma-asunnot. 23.55 Tulossa: Adoptoidut. 20.57 Keno. 16.15 Mummomafia. 08.30 Eläinten ABC.
09.00 Fort Boyard . 08.30 Eläinten
ABC. 14.30 Eläinten pelastajat (7). 18.25 Frasier
(S). 06.00 Studio55.
fi. 01.40
Villi ja vapaa (7).
Nelonen
07.00 Erikoisagentti Oso (S).
07.25 Disney esittää: Finias ja
Ferb (7). 15.25 Matkaoppaat. 19.20
Päivän sää. 10.00?10.49 Doc Martin
(7). 19.30 Arvostele mun
illallinen Suomessa. 12.15 Sydämen asialla (7).
13.05 Runon kuningas ja muuttolintu (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 4.2. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 00.25 Deadwood (16).
01.35 Deadwood (16). 08.16 Franklin ja
ystävät (S). 03.05?00.35 Kandit.
MTV3
05.30 Aamusää. 12.00
Matkaoppaat. 08.29
Viidakkokirja (7). 02.25 MasterChef USA.
03.20 Arvostele mun illallinen
Suomessa. 11.00 Mummomafia. 19.00 Seitsemän
Uutiset. 16.55
Naapurini avaruudesta (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. unelma-asunnot. 11.00 Yle Uutiset. 22.40 Johan Falk
3 . 15.10 Yle Oddasat.
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.30
Hello Ladies (7). Kuvassa
Yle TV2 03.02.2015 klo.
22.00 (Ice Station Zebra/
USA 1968) Alistair MacLeanin
romaaniin perustuva kylmän
sodan
toimintaseikkailu
ydinsukellusveneestä, joka pyrkii
Yle TV2 04.02.2015 klo. 16.00
Prisma: Sukupolvemme jalanjälki. 13.35
Cosmos . 15.55
Historia: Iivana Julma. 17.25
Tulossa: Adoptoidut (S). 12.30 Matkaoppaat. 07.14
Riku ja Rami. 11.50 LIVE:
Tiedä ja Voita. 08.17 Franklin ja ystävät (S).
08.40?08.50 Kanan muna (S):
Lääkärissä. 12.00 Jamie Oliverin
Amerikan herkut. 15.10 Mitä tänään
syötäisiin?. 14.10?14.52 Tanskan
viimeinen miinakenttä. 19.55 Yhteisvastuukeräys. 15.30 Elämäni eläimet:
Eläinsairaalassa. 20.00
Suomen Tulli. 15.05
Yle News. 16.50 Novosti
Yle. 11.00 Elixir. 14.45
Ajankohtainen kakkonen. 22.45 Biker
Boyz (12). 19.00 Suomen paras leipomo. 16.00 Kandit.
16.30 Uusi päivä (S). 22.20 Päivän
sää. 20.05
Mummomafia. 19.55 Alppihiihdon
MM : N syöksylasku. 18.00
Yle Uutiset. 20.30 Yle Uutiset. 18.35
Talvistudio. 09.45
Kauniit ja rohkeat (7). 06.52 Raa
Raa, leikkisä leijona (S). 09.00 Sydänmailla (7). 02.20 Suomen huutokauppakeisari. Kuvapalvelu.
Karsinta 1. 10.15 Tulossa: Adoptoidut.
10.20 Lapsiperheen taloprojekti.
10.50 Onnenarpa. 18.58 HS-sää.
19.00 Arvostele mun illallinen
Suomessa. 22.00
Euroopan elektroniikkajätteestä
valtaosa viedään yhä laittomasti
Afrikkaan, jossa mm. 15.00 Yleisurheilua. 21.50 Yle Uutiset. 23.05
Tulossa: Adoptoidut. 00.50
Nelonen Pro: Moor Gääs. 07.36 Pikku Kakkosen
posti. 21.55 Urheiluruutu.
22.00?00.35 Mackennan kulta
(12). 11.26 Yle
Uutiset Häme. 22.30 Erikoisryhmä
Stuttgart (12). 01.30 Mentalist (12).
02.30 Mentalist (12). 18.30 Emmerdale (12).
19.00 Seitsemän Uutiset. 12.45
Kioski. 20.05 Rakas,
sinusta on tullut pullukka. 23.45 Bones (7).
00.45 Kallista kipua (7). 07.25 Pipsa Possu:
Palloleikki (S). Kuvassa Mitch McDeere
ja Ray McDeere. 07.50
Disney esittää: Aku ja kumppanit
(S). 16.55
Melissa & Joey (S). 01.35 The McCarthys
(S). 14.20 Kotikokkien taistelu. 09.00 Vaaleanpunainen
pantteri (S). 10.40 Emmerdale
(S). 20.57 Keno.
21.00 Adoptoidut. 03.20 Suomen Tulli.. 17.00 Pikku Kakkonen.
18.00?18.45 Sydänmailla (7).
19.00 Erätulilla. 22.30 Kotikatsomo:
Kerron sinulle kaiken (12). 21.30 Strada. 09.10 Kotikokkien
taistelu. 10.45 YleLeaks.
11.00 Yle Uutiset. 17.50 Talvistudio. 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. 13.15 Tour
de Andörja . 06.25 Ylen aamu-tv.
09.30 Puoli seitsemän. 11.33
Yle Uutiset Keski-Suomi. 11.12 Yle
Uutiset Kaakkois-Suomi. 14.45
Talvistudio. 00.31?01.25 True
Detective (16).
MTV3
05.30 Aamusää. 09.35
Mitä tänään syötäisiin?. 15.15 Pientä mökkiremonttia. 20.00
The Voice of Finland. 09.21
Tero hoitaa (7). 11.30
Elixir Sport. 17.25
Kauniit ja rohkeat (S). 07.46 Nimipäiväonnittelu: 7.2. 21.00
A-studio. 07.48
Niksi-Nella (S): Kutituskonstit.
07.55 Musarullaa!. HD. 17.25 Kauniit ja rohkeat (S).
17.55 Mitä tänään syötäisiin?.
18.00 Emmerdale (S). 18.30
Emmerdale (7). 22.35 MTV
Sport: CHL Extra. 09.00 Vaaleanpunainen pantteri (S). 22.00 Game of Thrones
(16). 18.00
Yle Uutiset. 18.58 HSsää. 10.00 Yle Uutiset. 22.45 C.S.I.
New York (16). 08.25
Eläinten ABC. 06.54
Jussin matkat (S). 21.58 Urheiluruutu.
22.10 Uuden Musiikin Kilpailu.
23.40?00.30 Justimus esittää:
Fuck the Police (12).
MTV3
06.00?07.05 Voittostudio. 18.40 Pikaluistelun
maailmancup. 16.55
Naapurini avaruudesta (S). 08.39?08.50 Hupsis
(S). 15.15 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa. 19.00 Seitsemän Uutiset. 10.40 Emmerdale (S). 21.50 Yle Uutiset.
21.55 Urheiluruutu. 07.55 Ryhmä
Hau (S). 08.47 Babar ja Badun seikkailut (S). The Spin-Off (7).
00.30?01.20 Luck (16).
MTV3
05.30 Aamusää. 10.30 Neljä
unelmaa muutoksesta. 15.40 Koiralle
koti. 15.10
Yle Oddasat. 23.00 Poliisit . 18.00 Yle Uutiset. 13.40
Salatut elämät (7). 00.50
Rouva Ministeri (12). 20.55 Urheiluruutu. 00.05
Pasila 2.5 . 06.53 Rytmireissu. 09.45
Kauniit ja rohkeat (S). 20.57 Keno. 13.35
Hyvästi lemmikki!. 21.05 Kotikatsomo:
Ajomies (S). 13.55 Ampumahiihdon MC: Naisten takaa-ajo. 21.30 1001 Rikua. 21.53 Yle
Uutiset. 19.20 Päivän sää.
19.30 Salatut elämät (S). 07.50 Bumba (S). 09.35 Mitä
tänään syötäisiin?. 10.10 Emmerdale (S). 22.50 Yle Uutiset. 20.45
Urheiluruutu. 09.40
Tukikummit Onnenpeli. 15.55 Rouva Ministeri.
16.55 Pelle Miljoona, Haminan
heimolainen . 10.10
Emmerdale. 22.25 MTV
Sport Uutiset. 08.33 Katinkontti. 11.05 Yle
Alueuutiset. 17.56 Ihan ihminen.
18.00 Sydänmailla (7). 19.10 Päivän sää. 09.05
Studio55.fi. 09.45 Tanskalainen maajussi.
10.15?11.10 Matkapassi: 20 vuotta maailman ympäri. 10.00 Kandit. 06.25 Ylen
aamu-tv. 20.55 Urheiluruutu. 15.45
Löytöretkiä maailmaan. 18.15 Kuninkaallinen henkivartija. 03.00 MasterChef USA.
03.50 Naapurini avaruudesta (S).
Yle TV1
Yle TV1
05.55 Prisma Studio. 10.05
Ykkösaamu. 03.00 Castle
(12). 13.07 Talvistudio.
13.20 Ampumahiihdon MC: Naisten pikamatka. 09.40
Tukikummit Onnenpeli. 22.35 Takaa-ajettu
(16). 21.00
Ajankohtainen kakkonen. 11.40 Yle Uutiset
Itä-Suomi. 18.52 Talvistudio.
18.55 Alppihiihdon MM : M superalppiyhdistetty. 18.22 Yle Uutiset
alueeltasi. 17.15 Uutiset. 21.30 Dokumenttiprojekti: Kuka piru pimeässä
näkee (S). 08.05 My Little Pony:
Ystävyyden taikaa (7). salattu luonto. 11.33 Yle Uutiset
Keski-Suomi. 18.00 Emmerdale. National Target (16). 16.11
Ampumahiihdon MC: Miesten
takaa-ajo. 13.10 Dokumenttiprojekti: Kuka piru pimeässä
näkee (S). 10.27 Uusi
päivä (S). 11.50 LIVE:
Tiedä ja Voita. 21.55 Urheiluruutu.
22.00 Firma (16). 15.40
Löytöretkiä maailmaan. 02.55?06.00
Voittostudio.
Nelonen
05.00?06.30 Ennustaja-TV.
07.00 Disneyn esikoulu: Erikoisagentti Oso (S). 20.57 Keno. 19.53 Opi ja
elä. 17.21 Pikaluistelun
maailmancup. 09.20
Scooby-Doo (7). 15.30 Hello
Ladies (7). 19.30 Kioski.
20.00 Silminnäkijä: Copterlinen
rahastus. 14.50 MotorSport:
Extra SuperEnduro. 09.05
Studio55.fi. 13.00 Matkaoppaat. 08.25 Eläinten ABC.
08.55 Vaaleanpunainen pantteri
(7). 21.05 A-studio. 23.15 Yle Uutiset.
23.20 Prisma: Sukupolvemme
jalanjälki. 18.58
HS-sää. 09.05
Vaaleanpunainen pantteri (S).
09.15 Kotikokkien taistelu. 18.55 HS-uutiset. 12.20 Sydämen
asialla (7). 18.00 Sydänmailla (7).
18.45 Talvistudio. 10.10 Emmerdale (S). kotihälytys (12). 16.57 Yle
Uutiset viittomakielellä. 22.00
Loirinuotiolla. 07.50
Disney esittää: Aku ja kumppanit
(S). 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 20.30 Yle Uutiset.
20.50 Urheiluruutu. 13.30
Matkaoppaat. 17.15 Uutiset. 21.00
The Musketeers (12). 22.00
Stacey Dooley: Bileturismin
kääntöpuoli (12) 1/3. 11.15 Moottori
mylvii ja kumi käryää. 18.55 HS-uutiset. 07.25 Disney
esittää: Finias ja Ferb (7). 00.00?
00.30 Suomi on venäläinen.
05.55 Strada. 22.00 Valaistunut (16). 19.30
Salatut elämät (S). 18.15 Suomi on venäläinen.
18.45 Arto Nyberg. 22.40
Myytinmurtajat. 10.50 Onnenarpa. 15.00 Mitä tuli tehtyä.
15.55 Sokkokokki. 14.30
Erätulilla. 13.00 Melissa & Joey (S).
13.30 Melissa & Joey (7). 09.05 Ylen
aamu-tv. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 15.25 Matkaoppaat.
15.55 Hotellit haltuun. 09.34 Unelmien koulukuva.
10.00 Uusi päivä (S). 12.45 Kioski.
13.15 Pasila 2.5 . 09.35
Mitä tänään syötäisiin?. 15.10 Pomo piilossa.
16.10 Haloo Helsinki! . 10.00 SM-liigan viikkomakasiini. 22.10 Päivän sää.
22.15 Lotto ja Jokeri. 01.00
Deadwood (16). 12.30 Eläintarhassa tapahtuu. 12.20
Sydämen asialla (7). 07.41
Sasu (S). 18.00
Yle Uutiset. 18.10
Urheiluruutu. 15.05 Mitä tänään
syötäisiin?. 14.35 Rikas ja
rakas (S). 20.00 Huippumalli haussa.
20.57 Keno. 22.15 Viikon
sää. 22.00 Ulkolinja: Elektroniikkajätteen vaarat.
22.55 Yle Uutiset. 06.00 Studio55.
fi. 09.01 Milin miljoona kysymystä (7). 17.55 Mitä tänään
syötäisiin?. 02.30 Frasier (7). 01.40
Revolution (16).
Nelonen
07.00 Erikoisagentti Oso (S).
07.25 Disney esittää: Finias ja
Ferb (7). 17.25 MasterChef USA. 09.45 Langettavat todisteet.
10.10 Minun maisemani. 09.45
Kaalikimulit. 08.05
Ella Elefantti (S). 20.00
Loirinuotiolla. 14.20 Fort Boyard . 09.00
Galaxi. 10.15?11.02 Julkkis
lapsenvahtina. 11.00 Yle Uutiset. 19.00 Kandit. 11.05 Yle Uutiset Uusimaa. 21.00 Elokuva: Wild
Hogs . 03.50 Arvostele mun illallinen Suomessa.
Yle TV2
06.50 Pikku Kakkonen. 11.45
Kukkaron herraksi. 13.50
Deittikamera. 10.00?10.49 Doc Martin
(7). 09.30 Scooby-Doo (7). 15.50 A-studio. 15.10 Jamie Oliverin
Amerikan herkut. 11.45 Hymy Pyllyyn. 19.45
Talvistudio. 21.00 Elokuva:
Valkokankaan lemmikit (7). 14.35 Moderni perhe (S). 07.55 Shake It Up (S). 08.30
Eläinten ABC. 18.00
Yle Uutiset. 18.22 Yle Uutiset
alueeltasi. 17.10 Doc Martin (7). (S).
07.05 Max ja Meeri (S). 18.58
HS-sää. 09.16
Late Lammas (S). 09.11 Snoukkaa!. 09.40 Tukikummit Onnenpeli. 07.50 Disney esittää:
Aku ja kumppanit (S). 13.00 Hassut
hurjat hirviöt (7). 15.55
Hotellit haltuun. 17.15 Uutiset. 08.00 Shake It Up (7). 17.30
Pikaluistelun maailmancup.
17.45 Palloilua: Koripalloa. 15.55 A-studio:
Talk. 09.34 Peter Pan
(7). 08.20 Chuggington (S). 18.30
Emmerdale. 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. 11.10?12.05 Lääkärit. 08.40 Maija Mehiläinen (S).
08.55 Kung Fu Panda (7). 21.55 Urheiluruutu. 17.10?17.55
Doc Martin (7). 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. 12.15
Kukkaron herraksi. 17.20
Päivän sää. 16.55 Yle
Uutiset viittomakielellä. 23.45 Kohde (12).
00.45 Vihjeet hukassa (12). 16.15 Suomen surkein kuski. 10.40 Emmerdale
(12). 15.10
Pisara. 20.57
Keno. 20.30 Hello
Ladies (7). 21.00 Uuden Musiikin
Kilpailu. 09.55 Loton ja Jokerin
tulokset. 13.40 Kimmo (7). 16.15
Koko Suomi leipoo. 14.35 Millerit (S).
15.05 Mitä tänään syötäisiin?.
15.10 Koiralle koti. 15.10 Grand
Designs . 21.45 Pilanpäiten. 09.40
Tukikummit Onnenpeli. 22.00
George Gentlyn tutkimukset (12).
23.30?00.30 Pitkä matka vapauteen (12).
08.00 Yle Uutiset. 22.55?23.55 1864 (16).
Yle TV1
08.00 Yle Uutiset. villit karjut (12). 11.47 Yle
Uutiset Pohjanmaa. 07.55 Dinojuna (S).
08.18 Viidakkokirja (7). 13.10?14.43 Paksunahka (S). 06.25 Huomenta Suomi.
09.05 Studio55.fi. 11.05
Yle Uutiset Uusimaa. 10.15 Stacey
Dooley: Bileturismin kääntöpuoli. 11.15 Silikonisukupolvi. 02.05 Deadwood
(12). 16.50 Tulossa:
Adoptoidut. 02.00 Mind
Games (7).
Nelonen
07.00 Disneyn esikoulu: Erikoisagentti Oso (S). 10.15 Lapsiperheen
taloprojekti. 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. 23.30?23.59
Silminnäkijä: Euroopan porttola.
00.00 True Blood (16). 23.10 Kylmä
rinki (16). 11.45 A-studio.
12.15 Sydämen asialla (7). 00.49
True Blood (16). 16.50
Novosti Yle. 09.05 Vaaleanpunainen pantteri (S). 17.00 Yle Uutiset. 11.47 Yle Uutiset Pohjanmaa. 11.10?12.05 Lääkärit. 16.00 Kandit.
16.30 Uusi päivä (S). 07.55 Shake It Up (S). 06.25 Ylen
aamu-tv. 17.50 Gordon Ramsay maailmalla. 17.00 Pikku Kakkonen. 19.35
Yhteisvastuukeräys. 22.20 Päivän sää. 14.00 Eläinten
pelastajat (S). 19.30 Arvostele
mun illallinen Suomessa. Linnake.
10.20 Lapsiperheen taloprojekti.
10.50 Onnenarpa. 17.25 Uutisvuoto.
17.55 Yhteisvastuukeräys. 20.00 Uusi päivä (S).
20.30 Hello Ladies (7). 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.00
Inhimillinen tekijä. 22.25 MTV
Sport Uutiset. 22.20 Päivän
sää. 15.05 Yle News. 19.30 Kettu
(12). 19.00 Kandit.
19.30 Kioski. 09.00 Sydänmailla
(7). 06.25
Ylen aamu-tv. 17.06 Yle
Uutiset alueeltasi. 08.40?08.50
Late Lammas (S). 08.16
Reetta ja Ronja (S). 15.05 Mitä tänään
syötäisiin?. 07.42 Tinga Tinga -tarinat
(S). 20.00 Hauskat kotivideot. 22.00
Kymmenen Uutiset. 22.00
Kymmenen Uutiset. 20.55 Urheiluruutu.
21.00 A-studio. 21.50 Yle
Uutiset. 07.54 Dinojuna (S).
08.17 Franklin ja ystävät (S).
08.41?08.50 Late Lammas (S).
09.00?09.43 Sydänmailla (7).
10.00 Kaalikimulit. 17.55 Mitä tänään syötäisiin?. The Spin-Off (7). 16.20
Olipa kerran (7). 09.00 Sydänmailla
(7). 17.55 Mitä
tänään syötäisiin?. 18.25 Frasier
(7). 07.55 Bumba (S). 08.05
Ella Elefantti (S). 15.00 Uusi päivä (S). 17.00 Yle Uutiset. 07.46
Nimipäiväonnittelu: 8.2. 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 18.00 Emmerdale (S). 10.50 Onnenarpa.
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 18.58 HS-sää.
19.00 Hauskat kotivideot. 03.10 Mitä tuli tehtyä.
04.10?05.00 Ennustaja-TV.
Yle TV2
06.50 Pikku Kakkonen. 17.51 Ampumahiihdon MC:
Miesten pikamatka. 15.15 Korkki kiinni. 19.30 Salatut elämät
(7). 16.00 Google tuntee
sinut?. 12.01 Yle Oddasat.
12.05 Oddasat. 17.30
MasterChef USA. 01.30 Asema
62 (12). 09.45
Kauniit ja rohkeat (S). 12.05 Oddasat. 19.30 Manitbois (S).
20.00 Lottovoittaja UKK Turhapuro (7). 09.00 Galaxi. 01.00 Euro Hockey Tour.
02.00 Uhka (16). 19.30 Kioski.
20.00 Uusi päivä (S). 11.40 Salatut
elämät (7). 21.00 Justimus esittää: Fuck the Police (12).
21.50 Yle Uutiset. 17.25 Kauniit
ja rohkeat (7). 11.30 Arvostele
mun illallinen Suomessa. 16.00 Hansin matkassa.
17.00 MTV Sport: Ravikunkku.
18.00 Suomen surkein kuski.
19.00 Seitsemän Uutiset. 20.05 Fasisti (S). 18.45
Talvistudio. 01.50 Rouva
Ministeri.
Nelonen
06.25 Onnenarpa. 21.00
Elokuva: Pilvikartasto (16). 12.01 Yle
Oddasat. 21.15 YleLeaks. 11.05 Yle
Uutiset Viikko viitottuna. 10.15
Tulossa: Adoptoidut (S). 08.05?08.55
Avara luonto: Kesytön Arabia.
09.00 Yle Uutiset. 00.55 Eurojackpot ja
Jokeri. 09.00 Sydänmailla (7). Osallistu
äänestykseen ja kommentoi.
#umk15 yle.fi/umk
Yle TV1 08.02.2015 klo.
21.05 Erään ratamestarin
tuulinen kesä. 07.03
Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S). 15.10 Akuutti. 13.50 Deittikamera. 19.00
Kiehtova maailma: Skandimania.
19.45 Löytöretkiä maailmaan.
20.00 Korkki kiinni. 12.20 Kukkaron
herraksi. 16.00?16.45 100 päivää
ilman viinaa. 17.20 Päivän
sää. 13.35
Selviytyjät. 11.12 Yle Uutiset
Kaakkois-Suomi. 15.55
Surkeiden kuskien autokoulu (S).
16.25 Melissa & Joey (S). 17.10 Doc Martin (7). 20.30
Yle Uutiset. 19.00 Adoptoidut. 22.25 MTV Sport Uutiset.
22.35 Bones (7). 10.00 Yksin Jumala
(S). 17.00 Yle
Uutiset. 09.00 Huvila
& Huussi. 07.20 Nuottiavain.
07.29 Jääkarhu Otto (S). 08.00 Shake It Up (7). 07.56 Kimmo Kuu (S). 10.55 Uusi päivä (S).
11.25 Erätulilla. 08.19 Milli ja Molli (S).
08.46 Yökyöpelit (S). 11.05 Yle Alueuutiset
12.01 Oddasat. 08.55 Vaaleanpunainen pantteri (S). 22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää. 18.00 Emmerdale (S).
18.30 Emmerdale (S). 13.35 Unelmakoti
puoleen hintaan. 14.35
Ensisilmäyksellä (7). 12.10 Salatut elämät
(S). 11.19
Yle Uutiset Lounais-Suomi.
11.26 Yle Uutiset Häme. 11.15 Merta
päin!. 01.25
Holmes NYC (12). 20.00
The Voice of Finland. 11.10?12.09 Jumalanpalvelus. 20.30
Yle Uutiset. 07.00 Disneyn esikoulu: Erikoisagentti Oso
(S). 06.52
Nimipäiväonnittelu: 3.2. 17.20 Päivän sää. 17.55 Mitä tänään
syötäisiin?. 07.39
Neppajymykerho. 13.44 Unelmakoti.
14.43 Tuhkimotarinoita. 03.10?05.00 Ennustaja-TV.
Yle TV2
07.45 Pikku Kakkonen. 06.25 Huomenta Suomi.
09.05 Studio55.fi. 15.10 Yle
Oddasat. 11.00 Yle
Uutiset. 20.00 Uusi päivä
(S). 08.20 Chuggington (S). 15.05 Mitä
tänään syötäisiin?. 17.25 The Voice of
Finland. 22.25 Viking Lotto ja Jokeri.
22.30 MTV Sport Uutiset
Yle Uutiset ja sää.
12.10 Tiedeykkönen.
13.00 Klassista kahteen.
14.00 Erik Tawaststjernan
Sibelius-sarja: ??Sinfonian on ensimmäiseksi ja viimeiseksi oltava
musiikkia.??.
14.45 Musiikkia.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Kultakuume.
15.55 Yle News.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Faunin iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Kirjakerhon Viikon kirja.
Kirjailija Eppu Nuotio ja romaani
Mutta minä rakastan sinua.
18.00 Romano mirits.
18.20 Radioteatteri esittää.
L.Onerva: Mirdja, osa 40.
18.30 Hartaita säveliä.
18.50 Iltahartaus.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Etnoilta: Sydänjuurilla.
19.45 Etnoilta: Keinuva talo.
20.30 Etnoilta: Harri Tuomisen
maailmanmusiikkiohjelma.
21.30 Radioteatteri esittää: Sheriffi McGee.
21.45 Etnohetki.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Filmiryhmä: Elämää suuremmat elokuvakirjat.
22.45 Matkakuume: Kultainen
aikakausi, La belle époque.
23.10 Yöklassinen.
Yle Oulu Radio
Raahe 102,5 Mhz, Oulu 97,3 Mhz.
5.00 Melkein hereillä.
6.30 Yle Uutiset Oulu.
6.32 Oulu Radion aamu.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.10 Urheiluradio.
7.12 Oulu Radion aamu.
7.30 Yle Uutiset Oulu.
7.32 Oulu Radion aamu.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.10 Urheiluradio.
8.12 Oulu Radion aamu.
8.30 Yle Uutiset Oulu.
8.32 Oulu Radion aamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Urheiluradio.
9.10 Oulu Radion aamu.
9.30 Yle Uutiset Oulu.
9.32 Oulu Radion aamu.
10.00 Yle Uutiset.
10.03 Ajantasa.
10.55 Pikkujuttu.
11.00 Yle Uutiset.
11.03 Oulu Radion päivä.
11.30 Yle Uutiset Oulu.
11.33 Oulu Radion päivä.
12.00 Yle Uutiset ja sää.
12.10 Urheiluradio.
12.12 Oulu Radion päivä.
12.30 Yle Uutiset Oulu.
12.33 Oulu Radion päivä.
12.45 Merisää.
12.55 Suomi tänään.
13.00 Yle Uutiset.
13.03 Oulu Radion päivä.
13.30 Yle Uutiset Oulu.
13.33 Oulu Radion päivä.
14.00 Yle Uutiset.
14.03 Ajantasa.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Oulu Radion iltapäivä.
15.30 Yle Uutiset Oulu.
15.35 Oulu Radion iltapäivä.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Urheiluradio.
16.17 Oulu Radion iltapäivä.
16.30 Yle Uutiset Oulu.
16.33 Oulu Radion iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Suomi tänään.
17.30 Pyöreä pöytä.
18.00 Yle Uutiset.
18.03 Luonnonäänien ilta.
18.50 Merisää.
18.55 Luonnonäänien ilta.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Urheiluradio.
19.05 Luonnonäänien ilta.
20.00 Yle Uutiset.
20.03 Urheiluradio.
20.05 Sää.
20.06 Metsäradio.
21.00 Yle Uutiset.
21.03 Päivä tunnissa.
21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi.
21.35 Novosti Yle.
21.40 Urheiluradio.
21.50 Merisää.
21.55 Suomi tänään.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Café Tropical.
23.00 Yle Uutiset.
23.03 Yöradio . valtakunnan terapeutti.
11.00 Yle Uutiset.
11.03 Suomi-kierros.
12.00 Yle Uutiset ja sää.
12.10 Urheiluradio.
12.12 Jokapaikan Reetta.
12.45 Merisää.
13.00 Yle Uutiset.
13.03 Levylautakunta.
14.00 Yle Uutiset.
14.03 Maailmanpolitiikan arkipäivää.
14.30 Poppikoulu.
15.00 Yle Uutiset.
15.03 Entisten nuorten sävellahja.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.05 Urheiluradio.
16.10 Entisten nuorten sävellahja.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.15 Lakatut varpaankynnet ?
Tuuli Saksala.
18.00 Yle Uutiset.
18.03 Urheiluradio.
18.05 Lakatut varpaankynnet ?
Tuuli Saksala.
18.50 Merisää.
18.55 Suomi tänään.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Urheiluradio.
19.08 Sekahaku . Kuolema suomalaiseen
tapaan.
11.00 Välilevyjä.
11.57 Päivän mietelause.
12.00 Turun tuomiokirkon kello
lyö 12. Malmin
lentoasema 2014 . Martti
Talvelan äänitteitä.
14.00 Kantapöytä.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Kultakuume.
15.55 Yle News.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Faunin iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Aristoteleen kantapää.
17.45 Tekijä: Näyttelijä, tanssija ja
laulaja Maria Ylipää.
18.00 Musiikkikamari.
18.20 Radioteatteri esittää.
L.Onerva: Mirdja, osa 41.
18.30 Hartaita säveliä.
18.50 Iltahartaus.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Euroradion konsertissa Isabelle Faust ystävineen.
21.30 Musiikkia konsertin jälkeen.
21.45 Eurooppalaisia puheenvuoroja. Kai
Ulmanen.
21.00 Yle Uutiset.
21.03 Poppikoulu.
21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi.
21.35 Novosti Yle.
21.40 Urheiluradio.
21.50 Merisää.
21.55 Suomi tänään.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Kuuntelijan lista.
23.00 Yle Uutiset.
23.03 Yöradio.
0.00 Yle Uutiset ja sää.
0.05 Yöradio.
1.02 Koe-eläinpuisto.
2.02 Koe-eläinpuisto.
3.15 Poppikoulu.
Raahe 89,5 Mhz, Oulu 90,4 Mhz.
7.00 Yle Uutiset.
7.03 Näistä levyistä en luovu: vieraana diplomaatti ja kulttuurivaikuttaja Petri Tuomi-Nikula.
7.58 Hyvää huomenta.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.05 Kirjakerhon Viikon kirja.
Kirjailija Eppu Nuotio ja romaani
Mutta minä rakastan sinua.
8.45 Kuunnelman esittely: Jooskan broidi.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Muistojen bulevardi.
9.55 Oulujoen kirkon kellot kutsuvat.
10.00 Jumalanpalvelus Oulujoen
kirkosta.
11.00 Ortodoksinen liturgia
Pyhän Apostoli ja evankelista Johannes Teologin kirkosta Porista.
12.00 Yle Uutiset ja sää.
12.05 Musiikkikamari.
12.15 Horisontti.
13.00 Klassista kahteen.
14.00 Riston Valinta.
15.00 Radioteatteri esittää: Jooskan broidi.
15.30 Arkisto: Suomen Elokuvaarkisto siirtynyt valtion haltuun.
15.55 Yle News.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.05 Faunin iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.15 Minna Pyykön maailma.
17.45 Musiikkikamari.
18.00 Todellisia tarinoita. Kai Ulmanen.
4.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi.
Yle Oulu Radio
Yle Oulu Radio
Raahe 102,5 Mhz, Oulu 97,3 Mhz.
5.00 Melkein hereillä.
6.30 Yle Uutiset Oulu.
6.32 Oulu Radion aamu.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.10 Urheiluradio.
7.12 Oulu Radion aamu.
7.30 Yle Uutiset Oulu.
7.32 Oulu Radion aamu.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.10 Urheiluradio.
8.12 Oulu Radion aamu.
8.30 Yle Uutiset Oulu.
8.32 Oulu Radion aamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Urheiluradio.
9.10 Oulu Radion aamu.
9.30 Yle Uutiset Oulu.
9.32 Oulu Radion aamu.
10.00 Yle Uutiset.
10.03 Ajantasa.
10.55 Pikkujuttu.
11.00 Yle Uutiset.
11.03 Oulu Radion päivä.
11.30 Yle Uutiset Oulu.
11.33 Oulu Radion päivä.
12.00 Yle Uutiset ja sää.
12.10 Urheiluradio.
12.12 Oulu Radion päivä.
12.30 Yle Uutiset Oulu.
12.33 Oulu Radion päivä.
12.45 Merisää.
12.55 Suomi tänään.
13.00 Yle Uutiset.
13.03 Oulu Radion päivä.
13.30 Yle Uutiset Oulu.
13.33 Oulu Radion päivä.
14.00 Yle Uutiset.
14.03 Ajantasa.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Oulu Radion iltapäivä.
15.30 Yle Uutiset Oulu.
15.35 Oulu Radion iltapäivä.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Urheiluradio.
16.17 Oulu Radion iltapäivä.
16.30 Yle Uutiset Oulu.
16.33 Oulu Radion iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Oulu Radion iltapäivä.
18.00 Yle Uutiset.
18.03 Ihan pihalla.
18.50 Merisää.
18.55 Ihan pihalla.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Urheiluradio.
19.05 Ihan pihalla.
20.00 Yle Uutiset.
20.03 Urheiluradio.
20.05 Sää.
20.06 Ihan pihalla.
21.00 Yle Uutiset.
21.03 Päivä tunnissa.
21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi.
21.35 Novosti Yle.
21.40 Urheiluradio.
21.50 Merisää.
21.55 Suomi tänään.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Euroopan taivaan alla.
23.00 Yle Uutiset.
23.03 Yöradio.
0.00 Yle Uutiset ja sää.
0.05 Yöradio.
3.15 Pyöreä pöytä.
4.02 Café Tropical.
Yle Oulu Radio
Raahe 102,5 Mhz, Oulu 97,3 Mhz.
5.00 Melkein hereillä.
6.30 Yle Uutiset Oulu.
6.32 Oulu Radion aamu.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.10 Urheiluradio.
7.12 Oulu Radion aamu.
7.30 Yle Uutiset Oulu.
7.32 Oulu Radion aamu.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.10 Urheiluradio.
8.12 Oulu Radion aamu.
8.30 Yle Uutiset Oulu.
8.32 Oulu Radion aamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Urheiluradio.
9.10 Oulu Radion aamu.
9.30 Yle Uutiset Oulu.
9.32 Oulu Radion aamu.
10.00 Yle Uutiset.
10.03 Ajantasa.
10.55 Pikkujuttu.
11.00 Yle Uutiset.
11.03 Oulu Radion päivä.
11.30 Yle Uutiset Oulu.
11.33 Oulu Radion päivä.
12.00 Yle Uutiset ja sää.
12.10 Urheiluradio.
12.12 Oulu Radion päivä.
12.30 Yle Uutiset Oulu.
12.33 Oulu Radion päivä.
12.45 Merisää.
12.55 Suomi tänään.
13.00 Yle Uutiset.
13.03 Oulu Radion päivä.
13.30 Yle Uutiset Oulu.
13.33 Oulu Radion päivä.
14.00 Yle Uutiset.
14.03 Ajantasa.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Oulu Radion iltapäivä.
15.30 Yle Uutiset Oulu.
15.35 Oulu Radion iltapäivä.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Urheiluradio.
16.17 Oulu Radion iltapäivä.
16.30 Yle Uutiset Oulu.
16.33 Oulu Radion iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Oulu Radion iltapäivä.
18.00 Yle Uutiset.
18.03 Puhelinlangat laulaa.
18.50 Merisää.
18.55 Puhelinlangat laulaa.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Urheiluradio.
19.05 Puhelinlangat laulaa.
20.00 Yle Uutiset.
20.03 Urheiluradio.
20.05 Sää.
20.06 Puhelinlangat laulaa.
21.00 Yle Uutiset.
21.03 Päivä tunnissa.
21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi.
21.35 Novosti Yle.
21.40 Urheiluradio.
21.50 Merisää.
21.55 Suomi tänään.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Jokaniemen sävelradio.
23.00 Yle Uutiset.
23.03 Yöradio.
0.00 Yle Uutiset ja sää.
0.05 Yöradio.
1.02 Koe-eläinpuisto.
2.02 Koe-eläinpuisto.
3.15 Minna Pyykön maailma.
Yle Oulu Radio
Raahe 102,5 Mhz, Oulu 97,3 Mhz.
4.00 Yle Uutiset ja sää.
4.02 Euroopan taivaan alla.
4.57 Aamupala.
5.00 Yle Uutiset ja sää.
5.02 Aamupala.
5.50 Merisää.
5.52 Aamupala.
6.00 Yle Uutiset.
6.03 Sää.
6.04 Aamupala.
6.30 Suomi soi.
7.00 Yle Uutiset.
7.03 Sää.
7.04 Onnen sävel.
7.50 Merisää.
7.53 Onnen sävel.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.05 Onnen sävel.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Urheiluradio.
9.10 Sää.
9.11 Suomi-kierros.
10.00 Yle Uutiset.
10.03 Sää.
10.04 Suomi-kierros.
10.50 Tohtori Raimo . Ovatko Aasian
talousjätit matkalla maailman
herruuteen?.
13.00 Klassista kahteen.
14.00 Välilevyjä.
15.00 Radioteatteri esittää: Sheriffi McGee.
15.15 Etnohetki.
15.30 Aristoteleen kantapää.
15.55 Yle News.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.05 Faunin iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.15 Kiveen hakatut: mäkihyppääjä Tauno Luiro.
17.45 Musiikkikamari.
18.00 Ehtookelloina Mäntsälän
kirkon kellot.
18.01 Iltahartaus.
18.10 Lauantain toivotut levyt.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Tämän runon haluaisin
kuulla: Talven toiveet.
21.00 Italialainen iltakonsertti.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Kirjakerho: Runeberg-palkittu kirja.
22.45 Kesäkeiton syvin olemus:
Kukkakaali.
23.10 Yöklassinen.
MAANANTAi 2.2.
TiiSTAi 3.2.
Yle Radio 1
Yle Radio 1
Raahe 89,5 Mhz, Oulu 90,4 Mhz.
6.00 Yle Uutiset.
6.05 Hartaita säveliä.
6.15 Aamuhartaus.
6.25 Aamusoitto.
6.56 Päivän mietelause.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.10 Aamusoitto.
7.45 Hartaita säveliä.
7.50 Aamuhartaus.
7.59 Hyvää huomenta.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.10 Ykkösaamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Muistojen bulevardi.
10.00 Yle Uutiset.
10.05 Sari Helin. Pullopostia lapsuudesta.
18.50 Radio 1 vastaa.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Jazzklubi.
19.45 Jazzklubin illan keikka.
21.00 Jazzklubin kolmas setti.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Avaruusromua: Kylmäfuusio kiinnostaa.
23.10 Yöklassinen.
Yle Oulu Radio
Raahe 102,5 Mhz, Oulu 97,3 Mhz.
4.00 Yle Uutiset ja sää.
4.02 Jokaniemen sävelradio.
4.57 Aamupala.
5.00 Yle Uutiset ja sää.
5.02 Aamupala.
5.15 Eväsreppu.
5.21 Aamupala.
5.50 Merisää.
5.52 Aamupala.
6.00 Yle Uutiset.
6.03 Sää.
6.04 Aamupala.
7.00 Yle Uutiset.
7.04 Suomi soi.
7.50 Merisää.
7.53 Sunnuntai-Suomi.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.05 Sunnuntai-Suomi.
8.10 Luontoretki.
8.20 Sunnuntai-Suomi.
8.30 Tohtori Raimo . Yle Uutiset ja sää.
12.10 Julkinen sana. Vasemmistopolitiikkaa EU:ssa. toiveiden yö.
0.00 Yle Uutiset ja sää.
0.05 Yöradio . Yle Uutiset ja sää.
12.10 Muisti-sarja, osa 6/6: Onnettomuus Rissalassa.
13.00 Klassista kahteen.
14.00 Näistä levyistä en luovu:
vieraana diplomaatti ja kulttuurivaikuttaja Petri Tuomi-Nikula.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Kultakuume.
15.55 Yle News.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Faunin iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Matkakuume: Kultainen
aikakausi, La belle époque.
17.40 Kesäkeiton syvin olemus:
Kukkakaali.
18.00 Kuunnelman esittely: Puolarmetsän puut.
18.20 Radioteatteri esittää.
L.Onerva: Mirdja, osa 39.
18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti.
18.50 Iltahartaus.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Radioteatterin valiouusinta:
Puolarmetsän puut.
19.50 Arkisto: Snellman-Virkkunen sukuseura perustettu.
20.00 Radion sinfoniaorkesteri
konserttilavalla.
20.45 Olemme oopperamaa ?
tarkastelussa esseekokoelma
suomalaisen nykyoopperan synnystä ja kohtalosta.
21.05 Radion sinfoniaorkesterin
konsertti jatkuu.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Kuusi kuvaa: Liisa Keltikangas-Järvinen.
22.50 Arvassalo ry: Kuka ajaa
velallisen nuoren asiaa?.
23.10 Yöklassinen.
Yle Oulu Radio
Raahe 102,5 Mhz, Oulu 97,3 Mhz.
5.00 Melkein hereillä.
6.30 Yle Uutiset Oulu.
6.32 Oulu Radion aamu.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.10 Urheiluradio.
7.12 Oulu Radion aamu.
7.30 Yle Uutiset Oulu.
7.32 Oulu Radion aamu.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.10 Urheiluradio.
8.12 Oulu Radion aamu.
8.30 Yle Uutiset Oulu.
8.32 Oulu Radion aamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Urheiluradio.
9.10 Oulu Radion aamu.
9.30 Yle Uutiset Oulu.
9.32 Oulu Radion aamu.
10.00 Yle Uutiset.
10.03 Ajantasa: Suora linja.
10.55 Pikkujuttu.
11.00 Yle Uutiset.
11.03 Oulu Radion päivä.
11.30 Yle Uutiset Oulu.
11.33 Oulu Radion päivä.
12.00 Yle Uutiset ja sää.
12.10 Urheiluradio.
12.12 Oulu Radion päivä.
12.30 Yle Uutiset Oulu.
12.33 Oulu Radion päivä.
12.45 Merisää.
12.55 Suomi tänään.
13.00 Yle Uutiset.
13.03 Oulu Radion päivä.
13.30 Yle Uutiset Oulu.
13.33 Oulu Radion päivä.
14.00 Yle Uutiset.
14.03 Ajantasa.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Oulu Radion iltapäivä.
15.30 Yle Uutiset Oulu.
15.35 Oulu Radion iltapäivä.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Urheiluradio.
16.17 Oulu Radion iltapäivä.
16.30 Yle Uutiset Oulu.
16.33 Oulu Radion iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Oulu Radion iltapäivä.
18.00 Yle Uutiset.
18.03 Parasta aikaa.
18.50 Merisää.
18.55 Parasta aikaa.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Urheiluradio.
19.05 Parasta aikaa.
20.00 Yle Uutiset.
20.03 Urheiluradio.
20.05 Sää.
20.06 Parasta aikaa.
21.00 Yle Uutiset.
21.03 Päivä tunnissa.
21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi.
21.35 Novosti Yle.
21.40 Urheiluradio.
21.50 Merisää.
21.55 Suomi tänään.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Bluesministeri Esa Kuloniemi.
23.00 Yle Uutiset.
23.03 Yöradio.
0.00 Yle Uutiset ja sää.
0.05 Yöradio.
3.02 Sekahaku . Yle Uutiset ja sää.
12.10 Tiedeykkönen.
13.00 Klassista kahteen.
14.00 Kohtauspaikka: Helena
Hannikaisen vieraana italian kielen kääntäjä Leena TaavitsainenPetäjä.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Kultakuume.
15.55 Yle News.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Faunin iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Kirjakerho: Runeberg-palkittu kirja.
18.00 Musiikkikamari.
18.15 Nuntii Latini . Yle Uutiset ja sää.
12.10 Ajankohtainen Ykkönen.
13.00 Klassista kahteen.
14.00 M-studio.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Kultakuume.
15.55 Yle News.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Faunin iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Filmiryhmä. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 2. Haastateltavana europarlamentaarikko Merja
Kyllönen.
10.50 Kuuluttajan vieras: musiikkitoimittaja Inari Tilli.
11.00 Riston Valinta.
11.57 Päivän mietelause.
12.00 Turun tuomiokirkon kello
lyö 12. toiveiden yö.
3.02 Tero Liete . helmikuuta 2015
14 RADIO-OHJELMAT
KESKiViiKKO 4.2.
TORSTAi 5.2.
PERJANTAi 6.2.
LAUANTAi 7.2.
SUNNUNTAi 8.2.
Yle Radio 1
Yle Radio 1
Yle Radio 1
Yle Radio 1
Yle Radio 1
Raahe 89,5 Mhz, Oulu 90,4 Mhz.
6.00 Yle Uutiset.
6.05 Hartaita säveliä.
6.15 Aamuhartaus.
6.25 Aamusoitto.
6.56 Päivän mietelause.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.10 Aamusoitto.
7.45 Hartaita säveliä.
7.50 Aamuhartaus.
7.59 Hyvää huomenta.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.10 Ykkösaamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Muistojen bulevardi.
10.00 Yle Uutiset.
10.05 Brysselin kone. Kehuttu ja parjattu kouluruoka.
11.00 Klassikkoparatiisi: Sinfonia
kuin neljän volyymin romaani.
11.57 Päivän mietelause.
12.00 Turun tuomiokirkon kello
lyö 12. Kalevi Pollari.
20.00 Yle Uutiset.
20.03 Urheiluradio.
20.08 Sää.
20.09 Hajatusmusiikkia . Rocktoimittajan
illallinen.
4.02 Kantritohtori Teppo Nättilä.
Raahe 89,5 Mhz, Oulu 90,4 Mhz.
6.00 Yle Uutiset.
6.05 Hartaita säveliä.
6.15 Aamuhartaus.
6.25 Aamusoitto.
6.56 Päivän mietelause.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.10 Aamusoitto.
7.45 Hartaita säveliä.
7.50 Aamuhartaus.
7.59 Hyvää huomenta.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.10 Ykkösaamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Muistojen bulevardi.
10.00 Yle Uutiset.
10.05 Roman Schatzin Maammekirja. valtakunnan
terapeutti.
8.40 Sunnuntai-Suomi.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Urheiluradio.
9.10 Sää.
9.11 Tarja Närhin Iskelmäradio.
10.00 Yle Uutiset.
10.03 Sää.
10.04 Tarja Närhin Iskelmäradio.
11.00 Yle Uutiset.
11.03 Jake Nymanin Popradio.
12.00 Yle Uutiset ja sää.
12.05 Urheiluradio.
12.07 Sunnuntai-Suomi.
12.08 Kansanradio.
12.40 Sunnuntai-Suomi.
12.45 Merisää.
12.55 Sunnuntai-Suomi.
13.00 Yle Uutiset.
13.03 Sunnuntai-Suomi.
13.30 Minna Pyykön maailma.
13.55 Sunnuntai-Suomi.
14.00 Yle Uutiset.
14.03 Musiikkia lepopäivän
ratoksi.
15.00 Yle Uutiset.
15.03 Ajantasan sunnuntaivieras.
15.30 Sunnuntai-Suomi.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.05 Urheiluradio.
16.10 Sunnuntai-Suomi.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.15 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600.
18.00 Yle Uutiset.
18.03 Urheiluradio.
18.05 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600.
18.50 Merisää.
18.55 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Urheiluradio.
19.08 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600.
20.00 Yle Uutiset.
20.03 Urheiluradio.
20.08 Sää.
20.09 Tero Liete . latinankielinen viikkokatsaus.
18.20 Radioteatteri esittää.
L.Onerva: Mirdja, osa 43.
18.30 Hartaita säveliä.
18.50 Iltahartaus.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Musica nova Helsinki:
Helsingin kaupunginorkesterin
konsertti.
19.50 Konsertin väliajalla haastateltavina sopraano Barbara Hannigan ja Musica novan taiteellinen
johtaja Anssi Karttunen.
20.15 Helsingin kaupunginorkesterin konsertti jatkuu.
20.55 Iltabarokkia.
21.35 Aristoteleen kantapää.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Ääniversumi. Nauraminen
kielletty, Coca-Cola sallittu!.
18.00 Arvassalo ry: Miksi syöminen on ongelma?.
18.20 Radioteatteri esittää.
L.Onerva: Mirdja, osa 42.
18.30 Hartaita säveliä.
18.50 Iltahartaus.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Radion sinfoniaorkesterin
konsertti.
20.00 Lähikuvassa illan kapellimestari Paul Agnew.
20.25 Radion sinfoniaorkesterin
konsertti jatkuu.
21.15 Unissakävijä ja muita Ylen
omia äänitteitä.
21.45 Tekijä: Näyttelijä, tanssija ja
laulaja Maria Ylipää.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Todellisia tarinoita. Onko totuus ruuan hintasodankin ensimmäinen häviäjä?.
11.00 Uudet levyt.
11.57 Päivän mietelause.
12.00 Turun tuomiokirkon kello
lyö 12. Valkoisen
miehen taakka.
11.00 Valkoista valoa: Suu auki
ja melua.
11.45 Valomusiikkia.
11.57 Päivän mietelause.
12.00 Turun tuomiokirkon kello
lyö 12. Uuden hyperporvariston
synty.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Ajassa soi.
23.10 Yöklassinen.
Raahe 89,5 Mhz, Oulu 90,4 Mhz.
6.00 Yle Uutiset.
6.05 Hartaita säveliä.
6.15 Aamuhartaus.
6.25 Aamusoitto.
6.56 Päivän mietelause.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.10 Aamusoitto.
7.45 Hartaita säveliä.
7.50 Aamuhartaus.
7.59 Hyvää huomenta.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.10 Ykkösaamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Muistojen bulevardi.
10.00 Yle Uutiset.
10.05 Mikä maksaa. Rocktoimittajan illallinen.
21.00 Yle Uutiset.
21.03 Minna Pyykön maailma.
21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi.
21.35 Novosti Yle.
21.40 Urheiluradio.
21.50 Merisää.
21.55 Suomi tänään.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Levylautakunta.
23.00 Yle Uutiset.
23.03 Yöradio.
0.00 Yle Uutiset ja sää.
0.05 Yöradio.
0.40 Luontoretki.
3.15 Jokapaikan Reetta.
4.02 Kuuntelijan lista.. Pullopostia lapsuudesta.
22.55 Kuuluttajan vieras: musiikkitoimittaja Inari Tilli.
23.10 Yöklassinen.
Raahe 89,5 Mhz, Oulu 90,4 Mhz.
6.00 Yle Uutiset.
6.05 Hartaita säveliä.
6.15 Aamuhartaus.
6.25 Aamusoitto.
6.56 Päivän mietelause.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.10 Aamusoitto.
7.45 Hartaita säveliä.
7.50 Aamuhartaus.
7.59 Hyvää huomenta.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.10 Ykkösaamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Muistojen bulevardi.
10.00 Yle Uutiset.
10.05 Leikola ja Lähde. Ja aurinko
nousee.
23.10 Yöklassinen.
Raahe 89,5 Mhz, Oulu 90,4 Mhz.
6.00 Yle Uutiset.
6.05 Hartaita säveliä.
6.15 Aamuhartaus.
6.25 Aamusoitto.
6.56 Päivän mietelause.
7.00 Yle Uutiset.
7.03 Aamusoitto.
7.45 Hartaita säveliä.
7.50 Aamuhartaus.
7.59 Hyvää huomenta.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.05 Kuusi kuvaa: Katja Tukiainen.
8.50 Musiikkikamari.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Muistojen bulevardi.
10.00 Kalle Haatanen: Lama ja
turvallisuuspolitiikka.
10.55 Radio 1 vastaa.
11.00 Klassikkoparatiisi: Sinfonia
kuin neljän volyymin romaani.
11.57 Päivän mietelause.
12.00 Turun tuomiokirkon kello
lyö 12. Kalevi Pollari.
4.02 Jake Nymanin Popradio.
Raahe 102,5 Mhz, Oulu 97,3 Mhz.
5.00 Melkein hereillä.
6.30 Yle Uutiset Oulu.
6.32 Oulu Radion aamu.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.10 Urheiluradio.
7.12 Oulu Radion aamu.
7.30 Yle Uutiset Oulu.
7.32 Oulu Radion aamu.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.10 Urheiluradio.
8.12 Oulu Radion aamu.
8.30 Yle Uutiset Oulu.
8.32 Oulu Radion aamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Urheiluradio.
9.10 Oulu Radion aamu.
9.30 Yle Uutiset Oulu.
9.32 Oulu Radion aamu.
10.00 Yle Uutiset.
10.03 Ajantasa.
10.55 Pikkujuttu.
11.00 Yle Uutiset.
11.03 Oulu Radion päivä.
11.30 Yle Uutiset Oulu.
11.33 Oulu Radion päivä.
12.00 Yle Uutiset ja sää.
12.10 Urheiluradio.
12.12 Oulu Radion päivä.
12.30 Yle Uutiset Oulu.
12.33 Oulu Radion päivä.
12.45 Merisää.
12.55 Suomi tänään.
13.00 Yle Uutiset.
13.03 Oulu Radion päivä.
13.30 Yle Uutiset Oulu.
13.33 Oulu Radion päivä.
14.00 Yle Uutiset.
14.03 Ajantasa.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Oulu Radion iltapäivä.
15.30 Yle Uutiset Oulu.
15.35 Oulu Radion iltapäivä.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Urheiluradio.
16.17 Oulu Radion iltapäivä.
16.30 Yle Uutiset Oulu.
16.33 Oulu Radion iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Oulu Radion iltapäivä.
18.00 Yle Uutiset.
18.03 Kaikki kotona.
18.50 Merisää.
18.55 Kaikki kotona.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Urheiluradio.
19.05 Kaikki kotona.
20.00 Yle Uutiset.
20.03 Urheiluradio.
20.05 Sää.
20.06 Kaikki kotona.
21.00 Yle Uutiset.
21.03 Päivä tunnissa.
21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi.
21.35 Novosti Yle.
21.40 Urheiluradio.
21.50 Merisää.
21.55 Suomi tänään.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Kantritohtori Teppo Nättilä.
23.00 Yle Uutiset.
23.03 Yöradio.
0.00 Yle Uutiset ja sää.
0.05 Yöradio.
3.02 Hajatusmusiikkia . Yle Uutiset ja sää.
12.10 Maailmanpolitiikan arkipäivää.
12.35 Musiikkikamari.
12.45 Kolmannen maailman
puheenvuoroja. Satiirikon
kynän terävyys.
13.00 Klassista kahteen
Maanantaina 2. 045-2373712
08-472388 08-452666 08-221780
Avoinna 1.9.-31.5.
Ma-pe klo 9-18
La klo 9-14
Su ja arkipyhinä
suljettu.
Sampsankatu 1, Oulainen
OULAIS
STE
EN
KOTIP
PALV
VELUT
Miilutie 8, Oulainen p. 0400-600182
Kimmo p. Rengasliikkeitä
Pohjois-Suomen suurin kotimainen lääkärikeskus
Työterveyshuolto, yleis- ja erikoislääkäripalvelut,
magneettikuvaukset, laboratorio, psykoterapia jne.
AJANVARAUS
OULAINEN
Hae tuotteita tai palveluita:
HAE
Oulainen - Ylivieska - Haapavesi - Kalajoki - Siikalatva - Nivala - Raahe
Tilitoimistopalvelut
VARATAPSA.fi
tapio.hussa@varatapsa.fi
Kotiin, maatalouteen
ja urakointiin!
K-MAATALOUS OJAN RAUTA
Kalajoki
044-7997 390
Ylivieska
044-7997 370
www.k-maatalous.fi
Oulainen
044-7997 280
Myös
akosam .
sulla
K-MAATALOUS
Majoitus ja matkailu
Törmänhovi
0207 550 040
0207 550 049 / fax
0400 232119
Pätevä palveluhakemisto
08-479 8200
www.medicus.fi
Kirjanpidot ja
veroilmoitukset
Maatalous ja urakointi
TILAA MEILTÄ POLTTOÖLJY
Myös muuttosiivoukset, yms.
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA
Nauti
paikallisesta
palvelusta
TIMON
SÄHKÖPALVELU OY
ILMALÄMPÖPUMPUT
TAKUUASENNUKSENA
Terveys ja hyvinvointi
Varaa edullista
ilmoitustilaa
Pyhäjokiseudun
palveluhakemistosta!
Esim. Tatuointeja
. 040 707 5184
Suosituimmat haut:
. (08) 420 475
Hollan
ti O
Eeva-Liisa Elorinne
p./fax (08) 474 220
040 5258 681
info@perhekoti.net
www.perhekoti.net
Ajanvaraus
asianajajat, varatuomarit
Tapani Takala, Aila Kännö-Takala,
Mika Keskitalo
Metsätalous
SUOMALAISTA
LIHAA!
Leipurinkatu 11-13
86300 Oulainen
Toimipaikat: Ylivieska ja Haapajärvi
Vastaanotot myös
Oulainen (ajanvaraus 029 56 61350) ja
Haapavesi (ajanvaraus 029 56 61300)
Julkiset oikeusavustajat
Ari Huumonen, asianajaja, jur.kand.
Marko Hongisto, asianajaja,
julkinen kaupanvahvistaja
Sosiaaliala
Aamiaismajoitus B&B
Kotileipomo
Mieluisa kurssipaikka
Kokoukset
Saukontie 12, Oulainen Varaukset 040-769 5274
Lattiatyöt
Konetyöt
Kunnossapito
Huolto
Lemmikit
Vapaa-aika
Varaa edullista ilmoitustilaa!
Jarkko 050 325 6907 jarkko.rautio@almamedia.fi
www.korkatinkartano.com
ATK-palvelut
Autoilu ja tarvikkeet. 040 484 2211
w w w. Kuljetusliikkeitä
. helmikuuta 2015 PYHÄJOKISEUTU
Yhteisnäkyvyys verkkopalvelussa ja lehdessä
NAUTI PAIKALLISESTA
PALVELUSTA
Asianajotoimistot
Elintarvikkeita
ASIANAJOTOIMISTO ISOLUOMA
Yritystalo, Revonkatu 1 h 126
86300 Oulainen
puh (08) 534 7700, fax (08) 311 6632
AA, VT Toni Isoluoma 040 5577 349
AA, VT Pirjo Isoluoma 040 5031 712
AA, VT Kari Pikkarainen 040 3584 649
www.isoluoma.fi
www.opuslex.fi
YLIVIESKAN
OIKEUSAPUTOIMISTO
ASIANAJOTOIMISTO
TAKALA OY
asianajotoimisto
y
Pulkkilantie 5, Pulkkila
Outi Miettinen p. m i e t t i n e n p a l o s a a r i . Eläinlääkäreitä
. 0400 683243 / Hakala Esa
AUTOMYYNTI HAKALA
Takojankatu 1, 86300 Oulainen
p.(08) 473 690, 050 5929 569
aineisto@painoykkonen.fi
www.painoykkonen.fi
Oulaistenkatu 3, Oulainen
urakalla ja laskutyönä
Timo p. Partureita
. Kampaamo
Rakennusmestari, Asuntokaupan
kuntotarkastaja (AKK), FISE
040 5545 299
lu Hollanti
itte
O
nn
. f i
Oulu - Siikalatva
Painotöitä
Kodinkoneet
Siivouspalvelut
-Meidän oloissa takuulla toimivat MITSUBISHIilmalämpöpumput, uusimmat FH-mallit
-Toimiva asennuspalvelu, huolto, neuvonta
-Tukesin luvat on, myös sähkötyöt asennuksiin
-Myös muut merkit, jäähdytinlaitteet alle 3kg
-Työn osalta kotitalousvähennys!
puh. Rakennusliikkeitä
Asuntokaupan
kuntotarkastukset
Kosteus- / homekartoitukset
markus.liedes@kotinet.com
y
Mets
äsu
u
ASEMAKATU 1, OULAINEN
WWW.MSH.FI
www.rakennustarkistus.fi
Kärsämäki
Siivouspalvelua yrityksille ja kotitalouksille
Noora Impola 040 578 6760
Antti Käpylä 040 573 0350
Toni Pesola 050 501 1523
Rakentaminen ja sisustaminen
Sähköasennukset
Virastokatu 1 B 20, Ylivieska
Puh
Kansantanssivastaava/jäsenasiat
Tuula Kaurala 044-2677744.
Matkaniva
Matkanivan hiihdot kylätalolla ma 2.2.klo 19.00. Sihteeri Anna-Riina Yli-Hukka
puh. Silloin Omaishoitajayhdistys tulee kertomaan
omaishoitajuudesta ja Linkki-projektista, sekä kahvia ja
arvontaa. Keltaisennauhan päivä jolloin on toimintaa enempi, asiasta lisää
myöhemmin.
Suunnitteilla Teatterimatka,
jos on lähtijöitä tarpeeksi
7-8.3. mennessä yhdistysten
kautta sähköpostilla le.mu@
luukku.com tai puhelimella
040 7467168. joka
viikko yhden kerran. Asiasta kiinnostuneet ottakaa yhteyttä pikimmin niin saadaan selville onnistuuko
matka. Saarijärven Teatterin
esitykseen ?Niskavuoren leipä?. Maanantaina 2. 040-7244430 iltaisin.
Haapaveden-Siikalatvan
Omaishoitajat ja Läheiset ry
Aloitamme uuden ryhmän
toimintaa Karsikkaalla ke.
4.2.-15 Klo 12-14. Vastuuvuorossa Pirjo ja Tuulikki.
Hallituksen kokous maanantaina 09.02. klo 18 Ellenillä.
Oulaisten Kennelkerho
Vuoden käyttökoira, -tokokoira, -näyttelykoira tulokset
15.2. Huovutamme patalappuja. asiasta
lisää myöhemmin. Soittele Hilkalle
0405196543
Kysynnän vuoksi on sovittu
Tallinnan reissu 5-7.5. Voit käydä kuntosalilla itsellesi sopivana päivänä ma-pe klo 10-17.00. mennessä; seppo.
kiljo@raahe.fi tai puhelimitse 040 1356975.
Muistilistat
sähköpostitse:
muistilista.
pyhajokiseutu
@almamedia.fi
Aineistot torstain lehteen
ke klo 10.00 mennessä
ja maanantain lehteen
pe klo 10.00 mennessä.
Onko Sinulla
hyvä
JUTTUVINKKI?
Muistilistan
voit lukea
maksutta
myös netissä:
www.pyhajokiseutu.fi
/muistilista
Soita toimitukseen
p. klo 18.40 tai tekstiviestillä puh. helmikuuta 2015 PYHÄJOKISEUTU
17
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. + alv. Tervetuloa!
Ohjaamme ja neuvomme
omaishoitajuuteen liittyvissä
asioissa. Hallituksen kokous
ke 4.2. minuun Anna-Riina
Yli-Hukkaan
puh.
0405845459 tai muuhun yhdyshenkilöön.
Oulaisten nuorisoseuran puhelinnumero on vaihtunut.
Uusi numero 045-6073669.
Puheenjohtaja Matti Hautamäki puh. tarkoituksiin
ilmoittamalla siitä Pyhäjokiseudun asiakaspalveluun. klo 13-14. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
MUISTILISTA
Eläkeliitto
Haapaveden yhdistys ry
Kuntosalivuoro liikuntahallilla ma 2.2. Hintaan 87. Luennon aihe:
Reuman virallinen, täydentävä ja vaihtoehtoehtoinen
hoito. Vieraana ravintovalmentaja Christer Sundqvist. 050 438 0845
pyhajokiseutu.fi
KOKO KYLÄN KOHTAAMISPAIKKA
TOIMITUS:
www.pyhajokiseutu.fi
Postiosoite: PL 1, 86301 Oulainen
Katuosoite: Asemakatu 1, 86300 Oulainen
Avoinna: ma-pe klo 9-12 ja 13-15
Faksi 08 479 5125
Ilmestymispäivät: maanantai ja torstai
61. 010 665 5145
Energiaomavaraiset kylät
-hanke järjestää energiaillan Honkamajalla ti 3.2.
klo 18.30. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Tilaisuudessa käydään läpi mm. Tervetuloa.
Oulaisten Seudun
Hengitysyhdistys.
Jäsenet. Toimistomme on
Pappilantie 2 A1 Haapavesi.
Aira Vatjus-Anttila, puh.
044-2991868, s.posti: aira.
vatjusanttila@gmail.com
Mimmi Seppä, puh.0442991385, s.posti: mimmi.seppa@gmail.com www.tieto-
taitotalkoot.fi/haapavesi-siikalatva
Oulaisten Nuorisoseura
www.oulaistennuorisoseurasoihtula.fi
Hei entiset kansantanssijat/
harrastajat! Oulaisten nuorisoseura kaipailisi lainafereesejä palautettaviksi nuorisoseuralle, jotta uusille harrastajille löytyisi pukuja pidettäviksi. Tule rohkeasti mukaan jokainen saa tehdä
oman kunnon mukaan, Samuli ohjaa meitä tekemään
liikkeet oikein, ja yhdistys tukee edelleenkin lippujen hinnassa.
Tammenlehvässä käynnit
jatkuvat.
Kerhot ovat aina parittoman
viikon keskiviikkona.
Ke. Ilm. Sarjat
4-16, n ja m. seuraavia asioita:
Piipsjärven energiatase, miksi omaa energiaa, maaseudun energiaomavaraisuus,
oman energiantuotannon potentiaali, vaikutus alueen talouteen.
Tilaisuus on maksuton ja tarkoitettu kaikille asiasta kiinnostuneille. 040 5076700.
Pyhäjokiseudun Latu ry.
Avantouintia Ahonperän leirikeskuksessa torstaina
05.02. Vietetään
rentouttava tuokio iloisessa
seurassa ja parannellaan
maailmaa. helmikuuta klo 11.
Juha Peltoniemi Respectasta
(entinen apuvälinekeskus)
on kertomassa apuvälineistä,
jotka auttavat ja helpottavat
kotona asumista.
Lauluryhmä ja porstuapiiri
kokoontuvat klo 9.45. 010 665 9016 ma-pe klo 8-15
sähköposti: asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Jakeluhäiriöt p. Keskustellaan kevätretkestä. 11.2. Palautusasioiden tiimoilta voit olla yhteyksissä
esim. Lankapuhelimesta soitettaessa 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min (alv 24 %).
Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat puhelut sisäistä koulutus- ja opetustarkoitusta varten.
ILMOITUKSET:
Jarkko Rautio
Myyntipäällikkö
010 665 5147
050 325 6907
Jari Kangaskorte
Urheilu, freelancertoimittaja
p. 010 665 5147 ma-pe klo 8-16
Yksityisten ilmoitusasiat p. 010 665 5145 ma-pe klo 9-12 ja 13-15
Yritysten ilmoitusasiat p. aika)
ABC kabinetissa. klo 9 (huom. Kuntosalikäyntejä
Tapsan kuntosalilla on vielä
jäljellä noin 70 kpl.( 30.1. Ilmoittautumiset kahvitarjoilun varaamiseksi 29.1. PohjoisPohjanmaan piirin hiihdon
piirimestaruuskilpailut Haapavedellä Aakon majalla ke
25.2. mennessä niina.rautioaho@gmail.com.
TIEDOTA
YHDISTYKSESI
ASIOISTA
MUISTILISTALLA!
Muistilistan
vuosihinta
75. 010 665 5145 ma-pe klo 9-12 ja 13-15
sähköposti: ilmoitukset.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Ilmoitusten jättöajat:
ma lehteen to klo 15 mennessä, to lehteen ti klo 15 mennessä
Muut sähköpostit:
Toimitus: toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Muistilista: muistilista.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@almamedia.fi
Sirpa Kortet
Päätoimittaja
010 665 5144
050 438 0845
Heidi Laikari
010 665 5112
050 438 0848
Heli Nurkkala
010 665 5143
050 438 0846
Henna Haapakoski
040 527 0825
Tilaushinnat: Kesto 12 kk 108e Määräaikainen 6 kk 87e, 4 kk 58e
Opiskelijatilaus, määräaikainen 12 kk 87e, 6 kk 43,50e, 3 kk 21,75e
Sähköiset tietokannat:
Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja ALMA
MEDIA Oyj -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaiseti sovittu.
Vastuu virheistä
Lehden suurin vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta
virheestä on ilmoituksen hinta. kokoontuu ti
3.2. Mukaan
voi lähteä vaikka ei ole yhdistyksen jäsen.
Hyvää talven jatkoa ja terveyttä kaikille!
Oulaisten Reumayhdistys.
Kerho Ranta-Väinölässä keskiviikkona 4.2. sisältyy, teatterilippu, yöpyminen 2 hh:ssa lauantaina päivällisen, aamiaisen, sekä kylpylän ja kunto-
salin käytön. tilanne). 050-0386942. Allasryhmien osallistumismaksu 30 e maksetaan
tilille FI7350290420003127.
Kuntosali ti 13-15. kilpailupaikalla viim. klo:11.00 alkaen. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuina
osoitteeseen Pyhäjokiseutu, PL1, 86301 Oulainen.
Puhelut 010-numeroihin maksavat matkapuhelimesta soitettaessa 8,35 snt/puh + 17,18 snt/min
(alv 24 %). Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Boccia
liikuntahallilla ti 3.2. Lehti noudattaa ilmoituksen julkaisemista koskevissa seikoissa Sanomalehtien Liiton hyväksymiä ilmoitusten julkaisusääntöjä.
Henkilörekisteri
Pyhäjokiseudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon.
Pyhäjokiseudulla ja muilla Alma Median Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja
luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. Voit soittaa ja tulla
asioimaan. klo 17.30 - 20. 040-5834349. klo 12, sarjat miehet ja
naiset sekä yhdistysten välinen kilpailu kolmihenkisin
joukkuein. Arvonta.
Haapaveden Reuma ja
Tules ry
Kivitipun matkalle 6.- 9.2.
Vapaita paikkoja voit tiedustella Eskolta 040-9664512.
Päiväkahvitilaisuus to 12.2.
klo 12 nuorisotalolla. Tiedustelut p. klo 11.00 Toini Alamännistön kotona, kaikki asiasta
kiinnostuneet tervetuloa.
Eläkeliiton Oulaisten yhdistys ry
Kahvitilaisuus seurakuntakodilla 2. Ilmoittautumiset
18.2. Kyyti hinta on
vielä avoin, joka tapauksessa
yhdistys maksaa osan. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Hiihtotapa perinteinen. Kokoonnumme Alakankaan mökillä
(entisen Karsikkaan koulun
takana). Kahvitellaan, arpoja, leikkimielisiä pelejä ja
pientä jumppaa/venyttelyä.
Tarvittaessa luentoja ym.
Tulossa ke 11.3. Ilmoita muutos Siljalle 0405302764, ja postisi löytää perille!
Kärsämäen Tules ja
Reuma ry
Vesijumpat pyörivät entiseen
tapaan aina maanantaisin
klo 13.00 ja 14.00.
Kuntosali ryhmä pyörii entiseen aikaan torstaisin alkaen
klo 10.00. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriote on
nähtävillä Pyhäjokiseudussa. 24%
(Vuosihinnalla ilmoitat
koko vuoden vaikka
joka lehdessä!)
Soita ja
kysy lisää
p. Yöpyminen Kylpylähotelli Summasaaressa. ja 25.2. 0400 580 135
Hanna Tenkula
Ilmoitusvalmistaja
010 665 5150
050 438 0867
Laura Seppä
Toimittaja
Perhevapaalla. klo 9-12.
Kerho nuorisotalolla to 5.2.
klo 11. Konttilassa
alkaen klo 11.00. Kahvittelua ja arvontaa, emäntinä ryhmä neljä. Boccia ti
9-12.
Onko osoitteesi oikein. vuosikerta
Sanomalehtien liiton jäsen, Sitoutumaton paikallislehti
Julkaisija: Alma Media Kustannus Oy
ISSN 0356-2492 (painettu) ISSN 2243-1527 (verkkojulkaisu)
Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino, Kajaani
Levikki: LT 2012 5816 kpl
Tilausasiat ja osoitteenmuutokset p. Tervetuloa toimintaan mukaan entiset ja
uudet jäsenet! Yhdistyksen
kotisivut www.elakeliitto.fi/
haapavesi
Eläkeliiton Merijärven
yhdistys
?Töppöskerho
Paine oli meidän
päässä, ja sitten tuli henkilökohtainen virhe, Keltti harmitteli.
Haukkojen neljännen
maalin viimeisteli Teemu Kivioja.
Yhden syöttöpisteen joukkueesta kuittasivat Juho
Laakso, Petri Mäyrä, Antti
Kankaanpää ja maalivahti
Jani Koskela.
Torjuntoja hänelle kertyi
27. helmikuuta 2015
18 URHEILU&LIIKUNTA
Kusti lykki
kympin sakkiin
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
JÄMI Kusti Kittilä urakoi
viikonlopun SM-hiihdoissa
molemmat normaalimatkat.
Vapaan 15 kilometrillä Pyhäjoen kasvatti oli kahdeksas ja
sunnuntaina perinteisen 30
kilometrillä yhdeksäs.
??Tämä oli selvä tason nosto aikaisempiin suorituksiin
näillä matkoilla. Kirivaiheessa ruunan
veto ei kantanut maaliin
saakka ja rahasija karkasi käsistä. Ura kului nopeasti puhki. Voiton vei kotiradalla kilpaillut Iikka Nurmosen ajama pelisuosikki Zap
Bill 18,6a.
painonnosto
hiihto
Piirinmestaruuskilpailut
SM-kilpailut Jämi 30.1.2015
Oulu 25.1.2015
Naisten sprintti 1,4 km p (59): 1) Anne Kyllönen KainHS 3.49,20, 2) Mona-Liisa Malvalehto KouvHS
3:45.58, 3) Kerttu Niskanen VieKo
3.50,01,?41) Eevakaisa Loukusa
SiilHS 4.17,75.
Miehet 85 kg: 1) Markku Turunen OP
(-83) 204 kg (90+114), 2) Juhani
Törmälä OP (-45) 113 kg (48+65), 3)
Rolf Skogström OuHu (-35) 94 kg
M80SE (45 M80SE + 49 M80SE).
hiihto
SM-kilpailut Jämi 31.1.2015
XC Challenge Vierumäki 23.24.1.2015
Naiset 10 km V (94) 1) Riitta-Liisa
Roponen OHS 28:02.7, 2) Kerttu Niskanen VieKo +1.2, 3) Krista Pärmäkoski IkaalU +13.5,?31) Eevakaisa
Loukusa SiilHS +4:16.5.
N15 2 km v (3): 1) Oona Sydänmaa
Anjalan Liitto 5.33,6, 2) Anne Penttilä VeVe 5.50,7, 3) Anni Huovinen
HaU 6.03,9.
Miehet 15 km V (145): 1) Matti Heikkinen VantHS 37:27.0, 2) Ville Nousiainen KouvHS +28.6, 3) Perttu Hyvärinen RiistU +38.9,?8) Kusti Kittilä OHS +1:54.6.
N15 2.0V+12.0P (3): 1) Oonsa Sydänmaa Anjalan Liitto 45:53,2
(5:33,6/40:20,2), 2) Anni Huovinen
HaU 47:03,0 (6:03,9/41:00,0), 3) Anne Penttilä VeVe 48:26,1
(5:50,7/42:36,1).
Kiekko Haukkojen puolustaja Timo Kähtävä joutui jäähylle kolmesti paikalliskamppailussa.
Haukat hyödynsi
huskivirheet
Tulosta:
Haukkojen
ykkösvitja
tehokkaana.
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
OULAINEN Oulaisten Kiekko Haukat jatkoi voittoputkeaan jääkiekon III-divisioonassa.
Kuudes perättäinen voitto
irtosi Haapaveden HaU Huskeista maalein 3-5 (1-0, 1-3,
1-2).
??Tasaisia vääntöjä nämä
ovat olleet Haukkoja vastaan.
Jotain uutta pitää yrittää aina
keksiä, kun siellä on niin pal-
Paikallisennuste tänään
Meteorologi Kristian Roine
Tiistaina
RAAHE
MERIJÄRVI
?8°C
Torstaina
Perjantaina
3
VIHANTI
3
?6°C
4
OULAINEN
?3°C
Lämmintä Suomessa toissapäivänä
?9
+2,4 °C
Bogskär
HAAPAVESI
?9
2
?8°C
?9
Odotettavissa tänään
Oulun seudulla
Keskiviikkona
3
PYHÄJOKI
Kylmää toissapäivänä
?32,2 °C
Utsjoki
KÄRSÄMÄKI
?9
30
25
20
15
jon tuttuja miehiä vastassa.
Ensimmäinen erä mentiin
meidän tahtiin. Sakari Haukipuro ke-
Kotimaa
Kotimaa iltapäivällä
ti
Kohtalaista koillistuulta. Sijoitukset
ovat tahtoneet olla 20 huonommalla puolen. Ykköspalkintona olleet
5 000 euroa korkkasi Mika
Forssin ohjastama Turoke
27,5a Karstulasta.
Oulaistelaislähtöisen Matti Matinlaurin valmentama
Bel Air 18,9a punnersi johtavan takaa kakkosrahat ryhmässään. Parhaat
meriitit ovat tulleet sprintissä
ja 50 kilometrin kisassa.
Nousujohteisista suorituksista huolimatta 33-vuotias
hiihtäjä ei ollut täysin tyytyväinen suorituksiinsa.
??Vähän enemmän odotin
kisoista. Mitkään
maailmankapulat minulla ei
olleet. Pilvistä ja
jokunen lumikuuro, enimmäkseen
sää on poutaista. Huskien maalivahti Anssi
Vähätiitto oli työllistetympi
42 torjunnallaan.
Juho Roinisen ohella maalinteossa onnistuivat Petteri
Nokela ja loppulukemat ylivoimalla sinetöinyt Jyri Ainasoja. Jatkopeleihin menee kahdeksan joukkuetta.
??Ensi lauantain peli Pyhäjärvellä on aika ratkaiseva.
Kahdessa viimeisessä pelissä
meillä on vastassa kärkijoukkueisiin kuuluvat KuKi ja Nivala Cowboys, Keltti muistutti.
Haukat saa lauantaina vastaansa pykälän alempana
olevan Haukiputaan Ahmat.
Tämän jälkeen on vielä kaksi
vieraspeliä Pyhäjoella ja Pyhäjärvellä.
?18
?15
?13
12
?8
?3
11
?2
?1
5
8
?2. Puolustaja Joel Lehto laukoi kaksi
ylivoimaosumaa.
Tehovitjan maaleista kaksi
tuli myös henkisesti tärkeässä paikassa. Toisessa
erässä peli alkoi kääntyä
Haukoille, Huskien Tapio
Keltti puntaroi.
Huskien Juho Roininen
vastasi pelin avausmaalista.
Haukkojen eduksi peli kääntyi neljä maalia latoneen ykkösvitjan toimesta.
Paavo Laitala keräsi 1+3
tehot, Lauri Pihlajaharju 1+1
ja Joni Nukari 0+2. En saanut kaivettua
Jari Kangaskorte
kropasta aivan kaikkea esiin.
Lauantain kisa ei painanut ainakaan minun reisissä.
??Perinteisen kisassa latu
ajettiin uudestaan naisten ja
miesten kisan välillä. Tasoitusmaali
1-1:een syntyi toisen erän
alussa ja 3-2 johtomaali sekunti ennen viimeistä erätaukoa.
Huskit nousi puolestaan
10
5
0?C
+5
+10
22 sekuntia aikaisemmin tasoihin.
??Maali annettiin aivan
turhaan. Ylimääräistä energiaa meni, kun
yritti pitää suksen kärjet oikeassa suunnassa. ja vapaan 10
kilometrillä 31.
Lumi-Aatos tipahti rahoilta
KUOPIO Vihantilaisen Jouni Yypänahon Lumi-Aatos
jäi harmittavasti rahasijojen
ulkopuolelle Kuopion 76-ravien Huippudivisioonassa.
Yypänaho tarjosi takarivistä
lähteneelle ruunalla suojajuoksun kolmannessa sisäparissa. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 2. Ruuna oli kuudes ajalla
28,7a. Pakkasta vajaat
10 astetta. Pitovoitelu vaikeassa
kelissä onnistui kuitenkin
hyvin.
Seuraavat viikot hän aikoo
panostaa töiden ohella harjoitteluun.
Toinen Pyhäjoelta kotoisin
oleva hiihtäjä Siilinjärven
Hiihtoseuraa edustava Eevakaisa Loukusa oli perinteisen sprintissä 41. Koillistuuli lisää pakkasen purevuutta.
Sää vuosi sitten
ke
to
Helsinki
?1
?2
?5
Joensuu
?3
?6
?8
Jyväskylä
?2
?4
?7
Kajaani
?9
?10
?8
?14
?14
?9
Kemi
Lahti
?1
?4
?5
Oulu
?10
?10
?8
Pori
?1
?1
?7
?16
?12
Kruunupyy
?4°C
5
Rovaniemi ?17
Oulunsalo
?5°C
3
Tampere
?2
?3
?7
Ylivieska
?4°C
5
Turku
?2
?2
?8
Vaasa
?3
?3
?2
+15
+20
+25
+30
räsi tililleen kaksi syöttöpistettä sekä Ville Riekki, Perttu Tuomaala ja Marko Viitasalo yhden.
Voiton myötä Haukat säilytti sarjan nelospaikan.
Kymmenentenä oleva Huskit
käy tiukkaa kamppailua viimeisestä pudotuspelipaikasta
Netissä:
RAHAA!
www.myyjaosta.comTAVARA ONRakentajamessuilla
500
Ma lehteen perjantaina
?:n alennus
klo 10 mennessä ja to
maalämpölehteen keskiviikkona
järjestelmästä!
TAVARA ON RAHAA!
klo 10 mennessä.
T12 1.Viktoria Kätkä 4.30 2.Iiris Mäkikangas 4.56 3.Sanni Erkkilä 8.03
P12 1.Miika Ylikulju 4.28 2.Eetu Salow 6.15
Ota yhteys ja varaa veloitukseton kartoitus!
P14 1.Konsta Männistö 4.35
Lähetä tekstiviesti: Tilaan kotikäynnin, Nimi, Osoite, Puhelin
Pekka Eilola puh. kulttuurisetelit!
Mortdecai (K12)
Asemakatu 1, Oulainen www.kinokulma.fi
Lippuvar. klo 17 liput 8/6?
Ti 3.2. hiihtotyyli
vapaa
2)Mäntylä Arttu 4.07, 3)Anttila Aappo 4.15, 4)Taskila Aatu 4.19
Kortet Samuli 6.29
T11-12 0,2km 1)Halonen Liisa 1.46
T05-06 1,2km 1)Aho Irina 5.59, 2)
Översti Milja 6.54, 3)Aho Veera 7.14,
4)Jylänki Aino 7.34, 5)Halonen Jenni 7.44, 6)Kortet Annika 8.24, 7)Pyhälä Sanni 8.31
P01-02 2,5km 1)Rytky Antti-Olavi
7.31, 2)Heitto Peetu 8.48, 3)Törmälehto Juho 8.51, 4)Seppä Konsta
11.02
P11-12 0,2km 1)Taskila Eero 0.51, 2)
Anttila Asla 2.13
T09-10 0,4km 1)Taskila Reeta 3.16,
2)Isoaho Sara 3.37, 3)Anttila Pihla
3.56, 4)Pekkala Martta 4.17, 5)Mustanoja Hinni 4.52, 6)Törmälehto
Kerttu 5.15
P09-10 0,4km 1)Törmälehto Taneli
2.51, 2)Pyhälä Sampo 4.17, 3)Tuomisto Roope 8.11
T07-08 0,7km 1)Tuomisto Sini 4.34,
2)Laitila Laura 4.46, 3)Pekkala Vilja
4.47, 4)Ahola Sonja 5.37
P07-08 0,7km 1)Halonen Niilo 3.52,
P05-06 1,2km 1)Törmälehto Ilari
7.04, 2)Ikkala Patrik 7.45, 3)Vähäaho
Aappo 8.01, 4)Kumpumäki Veeti
9.06, 5)Niskala Benjami 10.32 T0304 1,2km 1)Kätkä Viktoria 4.14, 2)
Taskila Riina 5.23, 3)Vähäaho Martta 6.36, 4)Heitto Siina 6.42, 5)Kumpumäki Sonja 00.07.08
P03-04 1,2km 1)Jokinen Ville 5.37,
2)Aakko Konsta 5.41, 3)Kivelä Kasper 6.03, 4)Niskala Anttoni 6.05, 5)
Normaalimatkat (v)
MYL 15 km (26): 1) Perttu Hyvärinen
RiistavU 34.54,90, 2) Mikko Koutaniemi Vuokatti STK +15,70, 3) Joonas Sarkkinen OH +35,10,...18) Mikko Tuomaala OHS +3.46,00.
M20 15 km (18): 1) Jussi Rytky HaU
39.33,70, 2) Matti Korhonen LNM
+6,60, 3) Jussi Pesonen KEV
+34,50.
NYL 10 km (15): 1) Eeva Palosaari
OHS 27.10,10, 2) Heli Heiskanen
KouvHS +0,90, 3) Henna Kallunki
OH +49,20,... klo 17 liput 10/8?
su 8.2. klo 16 liput 10/8?
ti 10.2. 040-533 1945
Muutatko?
Muistathan ilmoittaa
osoitteenmuutoksesta myös meille.
010 665 9016
asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Lotto ja jokeri
Lottokierros 5
Oikeat numerot: 5, 8, 10, 12,
18,28, 32
Lisänumerot: 4, 35
Tuplausnumero: 36
Lauantai-Jokeri
2643751
Myös verkossa
ja Facebookissa!
www.pyhajokiseutu.fi. VIRTANEN
TEE HUIPPUKAUPAT!
AJAN SÄVEL
Kaiken teoria (K7)
7
Ensi-ilta: pe 6.2. ja tied. klo 14 liput 8/6?
16
12
Murtumaton (K16)
Lovemilla (K12)
12
Ensi-ilta: pe 6.2. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
hiihto
Oltermannihiihdot 29.1. klo 19 liput 8/6?
Meillä käy
liikunta- ja
Ke 4.2. klo 19 liput 8/6. klo 21 liput 10/8?
Su 8.2. 0400 281 692
www.lvi-eilola.fi
P16 1.Tomi Tuomaala 5.57
M 1.Tero Leinonen 5.20 2.Veijo Alavaikko 6.17
M60 1.Martti Immonen 5.54 2.Seppo Ranta-Eskola 6.25
B. klo 18 liput liput 10/8?
7
Late Lammas (K7)
La 7.2. Soittamalla
p. helmikuuta 2015 PYHÄJOKISEUTU
19
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Ylivieskan
. klo 19 liput 10/8?
la 7.2. Maanantaina 2. 040-5098785
Me huolehdimme
ratkaisujen
toimivuudesta ja
taloudellisuudesta.
Myytävänä
N Kunto 2,5km 1)Rytky Vilma 7.47
MOOTTORIKELKKAPURKAAMO
Jaakko MYYDÄÄN PURKUOSIA
Viitasaari 0503792746
hiihto
Matkanivan hiihdot 26.1.
hiihto
Ranking/Hopeasompa 2015 esikisat
Oulu 25.1.2015
T01-02 2,5km 1)Jokinen Jenna 7.54
M65 5 km (10): 1) Jouni Roivainen
RovMarat 14.29,90, 2) Esko Koivula
TaKu +28,70, 3) Antero Autio KiurU
+38,60, 4) Vesa Ranta-Eskola SalRe
+1.00,90, 5) Erkki Tiikkaja KK-V
+1.14,80.
4v 1.Sanni Siltala 1.Jonne Jylkkä
T6 1.Selma Mäkikangas 2.58 2.Erika
Hurnasti 3.08
P6 1.Tuomas Yliniitty 2.15 2.Saku
Salow 2.49 3.Leo Kalapudas 3.00
4.Joni Jylkkä 7.53
M14 5 km (16): 1) Niilo Moilanen
OHS 13.17,50, 2) Saku Siren KeKi
+1.10,00, 3) Lauri Maaninka KEV
+1.23,90, 4) Jarkko Kukkonen SiKi
+1.28,70, 5) Antti-Olavi Rytky HaU
+1.54,30.
T8 1.Sanni Tyyskä 3.00 2.Emilia Tikkanen 3.47 3.Sara Salow 4.51 4.Jenni Erkkilä 5.23 5.Sanni Yliniitty 5.48
6.Miina Hietaharju 6.58
N16 5 km (21): 1) Anita Korva KuivA
13.39,30, 2) Ella Anttola AlatPi
+16,40, 3) Heidi Vähäkuopus OHS
+20,30,...11) Vilma Rytky HaU
+2.00,80.
T10 1.Hanna Ketonen 4.20 1.Pinja
Salmela 4.20 3.Siiri Hietaharju 5.23
4.Sini Siltala 5.35
Tavarat rahaksi!
P8 1.Joona Jylkkä 4.59 2.Sami Sil-
N14 3 km (28): 1) Roosa Riikola YNM
7.36,40, 2) Henna Hamari OH
+21,10, 3) Emilia Irvankoski OH
+27,90,...8) Salla Tyyskä OuHu
+54,90, 13) Jenna Jokinen HaU
+1.14,30, 14) Hilla Lehtola OuHu
+1.16,50, 17) Mari-Sofia Rantakangas HaU +1.37,90, 21) Essi Rantakangas HaU +1.59,90.
N8 1,1 km (5): 1) Eevi Hasu KarihVi
4.25,60, 2) Sanni Tyyskä OuHu
+13,00, 3) Aada Virta OH +51,40.
SUPERMUKULA
tala 9.12
P10 1.Samuli Salow 4.14 2.Viljo Mäkikangas 4.28 3.Eino Korhonen 5.37
JÄTÄ ILMOITUS:
Sähköpostilla:
ilmoitukset.pyhajokiseutu
TAVARAT
@almamedia.fi
www.oulaistenlvi.fi
Koskelankatu 3, 86300 Oulainen p. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. klo 19:30 liput 8/6?
La 14.2. klo 15 liput 8/6?
Su 8.2. (08)479 5600
RAHAKSI!
. p. 6) Eevakaisa Loukusa
SiilHS +1.08,50.
M16 8 km (16): 1) Viljami Vuorre
OHS 19.59,30, 2) Oskari Hökkä YIN
+10,90, 3) Ilmari Kansanaho OH
+45,20,...8) Tuomas Ranto HaU
+1.57,10.
M55 5 km (10): 1) Arto Minkkinen
SuomRa 12.52,20, 2) Jussi Hytönen
PuPo +59,50, 3) Seppo Illikainen HaHe +1.01,80,...6) Heikki Salminen
YppU +1.26,30, 10) Martti Immonen
OuHu +2.08,70.
sarjakuvat
M Kunto 2,5km 1)Ranto Tuomas
6.45, 2)Hytönen Jussi 7.05, 3)Helenius Jouko 7.39, 4)Martikainen Pauli
7.42, 5)Karstunen Hannu 8.05, 6)
Hinttala Mika 8.14, 7)Hyvönen Kari
8.25, 8)Hyvönen Oskari 8.47
Torilla tapahtuu
Et ole remonttisi
kanssa yksin
Kerro meille,
mitä asumiseltasi
toivot.
Kalajokista Lylyn siikliä, puikulaa, van gogh, velox, pito
ja rosamunda keskiviikkona
Oulainen 9-11, Haapavesi
12-13. klo 19 liput 8/6?
ke 11.2. klo 19 liput 8/6?
to 12.2. 010 665 5145
7.-8.2
ei
e-tod*. Pyhänkoskella luonnon rauhassa remontoitu
omakotitalo. alak.k,oh,mh,wc/yläk.2mh/
kellarik.varastoja, tkh,p. Kaikki pinnat ja kodinkoneet uusittu v. Lämmin iso työtila/
autotalli, kylmä autotalli erikseen. Ilmavuutta
antaa korotettu katto keittiössä sekä olohuoneessa. (hinnat sis. Kaikissa huoneistoissa lasitetut parvekkeet ja oma sauna
. Mh. 143.800 e II krs.
Osta nyt koti As. Täyttää myös senioriasumisen vaatimukset.
. Kaikissa huoneissa miellyttävä lattialämmitys
UUsI KOTI jOen ja PUIsTOjen LÄHeIsYYDessÄ
Oulainen, Tohola okt 180/210 m²
Kaarikatu 44. Erillinen
rakennus pihapiirissä harraste - yritystoimintaa varten. Talo
isolla 1463m2 tontilla. Oy Oulaisten Senaatista. ei e-tod*. Autokatospaikat
sekä edullinen kaukolämpö.Rakentaja: RKL Eino Nurkkala Oy.
Isännöinti ja asuntojen vuokraus:
LaaKsOjen
OP-Kiinteistökeskus OY LKV
Keskuskatu 7, OULaInen
Hannu Merilehto
Jouko Järvelä
Päivi Yppärilä
0400 516 555
Puh. 94.000 e.
691043
Huoneisto 3h+k+kh+s+wc 68 m².
Vh. oh,k,5mh,khh,kh,s,2wc. Koti, jossa
tilaa suuremmallekin perheelle.
Mh. ei e-tod*. 2008-2011. Keskustassa päiväkodin vieressä rauhallisella
tontilla koti kolmessa kerroksessa. Kaikki pinnat siistissä kunnossa.
Mh. 90.000 e.
518668
Merijärvi, Pyhänkoski okt 105/135 m²
Reetinmutka 23. oh,k,3mh,tkh,kh,s,wc. 193.000 e.
689384
3h+k+kh+s 73 m²
vh. 149.900 e.
656563
Tarjoa rohkeasti
kiinteistösi
välitykseemme.
Helmikuussa erityisetuja välityspalkkiosta.
Haluamme välittää!
Oulainen, Pyykölä okt 110/156,3 m²
Turkistie 6. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 2. helmikuuta 2015
OnneLLIseT
asUnTOKaUPaT
Älä myy
metsätilaasi
kysymättä
meiltä.
Op-Kiinteistökeskus on
Suomen suurin ja luotetuin
kiinteistövälitysketju*.
Takanamme on Suomen
johtavan finanssiryhmän
tuki. Hieno omakotitalo joen varressa maalaismaisemassa. Peltonäkymä
etelään, katse lepää. Saat kaikki metsätilakauppaan tarvittavat
palvelut saman katon alta.
Me huolehdimme, että
saat metsästäsi sen arvoa
vastaavan hinnan.
ennaKKOMaRKKInOInnIssa asUnTO OY OULaIsTen PIOnI
B1 74,0 m2 159.000 e
B2 55,5 m2 129.000 e
B3 55,5 m2 129.000 e
B4 82,5 m2 168.000 e
B5 82,5 m2 168.000 e
Varaa aika
rahoitus- tai
vakuutusneuvotteluun
Normaalien aukioloaikojen lisäksi tarjoamme
neuvotteluaikoja torstaisin klo 18.30 saakka.
Tee aikavaraus verkkopalvelun kautta osoitteessa
op.fi tai soittamalla numeroon 010 254 7702*.
Olipa kyseessä asunnon tai auton hankinta,
opintojen rahoittaminen tai vaikkapa lomamatka,
autamme mielellämme suunnitelmiesi toteuttamisessa.
Meiltä löydät myös sopivat vakuutukset kaikkiin tilanteisiin.
autokatospaikka 2.900e
Viiden huoneiston rivitalon rakentaminen on aloitettu Hussan rauhalliselle alueelle. 010 254 7790
010 254 7792
0440 586 333
Katso vuokrattavat kohteet:
hannu.merilehto@op.fi
010 258 7772
0440 385 365
myyntineuvottelija
Hanna Vuoti
0400 516 654
toimitusjohtaja LKV
paivi.ypparila@op.fi
hanna.vuoti@op.fi
jouko.jarvela@op.fi
www.oulaistenamiraali.fi
* Puhelut 010-numeroihin maksavat kotimaan lankaliittymistä 0,0835 /puhelu + 0,07 /min. Lämmitys
vesikiertoisella ilmalämpöpumpulla. Aidattu
pihapiiri ja pihasauna.
Mh. Lattialämmitys, ilmalämpöpumppu sekä varaava takka. tupakeittiö, 5mh, ph, s, khh,
aula. ja matkapuhelinliittymistä 0,0835 /puhelu + 0,17 /min. Rakentaja: Tehorakennus Törmälehto Oy
Yhdessä hyvä tulee.
as OY OULaIsTen senaaTTI
Peltokatu 2,
86300 Oulainen
Oulainen, Kintunperä okt 192/220,5 m²
Viilaajankatu 7. Luontoystävällinen maalämpö ja viemäröinti omalla pienpuhdistamolla. 66.800 e.
665584
Oulainen, Oulas okt 101/117,5 m²
Sammonkatu 1. 4h,rh,k,kh,s,wc,askartelutila.
ei e-tod*. Ydinkeskustan muuttovalmis talo,
jossa todella hyvä pohjaratkaisu. Ilmalämmitys, ilmalämpöpumppu sekä varaava takka.
Mh. Kolmikerroksinen hissillinen,
kaukolämpöön liitetty, kerrostalo Oulaisten keskustassa edulliseen hintaan. E*. Jokinäkymä pohjoiseen. 4h,k,khh,kh,s,wc. Tehty pintaremonttia.
Mh. 194.000e + tontti 8.000e
Jokaisella asunnolla omat kulutusmittarit lämmölle / sähkölle / vedelle.
Kolme paritaloa, joissa huoneistot kahdessa kerroksessa. Kaksi
erillistä ilmalämpöpumppua, kaksi takkaa,
leivinuuni, puuhellat. ei e-tod*. 156.400e + tontti 8.000e
Huoneisto 4h+k+kh+s+wc 97 m².
Vh. Tyylikäs talo vaalealla tiiliverhouksella uudella
Hussan alueella. ei e-tod*.
Hyvin hoidettu koti rauhallisella alueella.
Tehty peruskorjauksia sekä pintaremonttia.
Tilava autotalli. 199.000 e.
506244
Oulainen, Lehtopää okt 112/191 m²
Häkkiläntie 38. 4h, k, ph, s. 171.700 e
2h+tpk+kh+s 59,5 m²
vh. 522702
Oulainen, Hussa okt 109 m²
Veneilijänväylä 2. Yhtiöön tulee maalämpö sekä aurinkokeräimet! Rakennus on parasta
A-energialuokkaa. 139.000 e.
660377
Oulainen, Haaranmäki okt 110/112 m²
Linnuntie 3. Huoneistokohtaiset sähkö- ja vesimittarit sekä ilmanvaihto
lämmön talteenotolla.
. ei e-tod*. alv).. Lisälämpöä taloon antaa leivinuuni ja pönttöuuni sekä ilmalämpöpumppu.
Mh. 189.000 e. Mh. Arkkitehdin ja kokeneen rakentajan työn tuloksena syntyy viihtyisiä ja laadukkaitakoteja, joiden
sisustusrakentamiseen voit vaikuttaa varaamalla oman huoneistosi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. 4h,k,kh,s,wc. Koti, jossa työ-, vapaa-aika ja kodinomaisuus yhdistyvät