Veistokset puhuttelevat tekijää ja katsojaa.
SIvu 15
Kaupunkiopas aloittaa
Enemmän synnytyksiä jo nyt
Niina Koutosen laskelmien mukaan Oulaskankaalla on syntynyt 42 vauvaa enemmän kuin viime vuonna. Keskustan halki virtaava Pyhäjoki on paikka, jonka rannalle hän haluaisi opastaa paikkakunnalle tulevat kesäturistit ensimmäisenä.
Kota valmistui
Kärsämäen leijonat talkoilivat valmiiksi kodan, josta tuli myös klubin nimikkotupa.
Sivu 16
Oulaisissa kokeillaan tänä kesänä ensimmäistä kertaa käveleviä oppaita. Juhannuksen jälkeen Oulaskankaalle on tultu synnyttämään myös Raahesta.
Sivut 4 - 5
anniKa pienipaavola
Jokirantaan ilman muuta. Kansanmusiikin kehdossa kävi noin 8500 kuuntelijaa. Sivu 9
Fennovoiman Pyhäjoelle rakennettavan ydinvoimalan ydinjätteet eivät ole järin haluttuja Olkiluodossa, mutta asiasta eivät innostu pyhäjokisetkaan. Sivut 10 - 11
Leposijaa ydinjätteelle ei vielä ole
Sirpa Kortet
N:o 53 Irtonumero 1
2. Sivu 12
Sirpa Kortet
Paikka hakusessa
Merijärviset käyvät lääkäripalveluiden perässä neljällä eri paikkakunnalla.
Sivu 3
Unimikolla taidetta
Saukon Olavin kotipihalla on enkeleitä ja metsäneläimiä. 2012
Rantalan Eetu keskittyy nyt Berliinin kisoihin Sivu 18. Sade verotti osallistujatavoitetta, mikä toi ruhjeen myös talouspuolelle. Oulaistelainen Milla Luhtavaara aloittaa tänään kotikaupunkinsa kesäoppaana. Olkiluodon uumenissa on jo matala- ja keskiaktiivisen jätteen säilöntä. Kuusi nuorta neuvoo turisteja kohteisiin. HaapavesI-kärsämäkI-merIjärvI-oulaINeN-pyHäjokI-vIHaNtI
maanantai 2. heinäkuuta 2012 N:o 53 Irtonumero 1
Folk-sateessa: Haapaveden Folkit päättyivät eilen. 7
Vaikka kylmyys ja kaatosade säikäyttivätkin, veti kotoinen ja kansainvälinen kansanmusiikki taivasalle sekä saleihin yli 8000 kävijää. heinäkuuta 2012
Olipa rahat löysässä
Kustannuksista: Kyllä
nyt on Helvi valtuutettuna nukkunut, jos on ollut päättämässä uuden torin kustannuksista. Hyvät tytöt pääsevät taivaaseen (jos pääsevät), mutta pa-
KESäKUVA LUKIJALTA
Arttu HAiMi. Pitäkää mylly auki silloin. Urheilun superkesän kruunaa vielä Lontoon olympialaiset heinäelokuun vaihteessa. Kunnollinen vanha tori kelpaa varmasti meidän käyttöön kun sitä kunnostetaan, laitetaan asian mukaiset sähköpistokkeet, opasteet, kukkaistutuksia koristamaan koko kylän ilmettä ja vesipiste. Määrä vastaa yhden täkäläisen kaupungin väkilukua. Matkailu ja maakuntamme ovat nyt löytämässä yhä tiiviimmin toisensa. Miksi V-M Lehtikankaan juttuja ei ole enään lehdessä. Toisin oli keväällä jääkiekon MM-kisojen aikaan, jolloin etsittiin sekä kanavaa että Mertarantaa. Harmi, ettei Eetu pystyny t j u o k s e m a a n viestiä lauantaina. Lämmintä kesää kantaa ottava
Helvi Järvenpää
Haapavesi
Pyhäjokialue houkuttelee
K
ulttuurissa on vetovoimaa. Meillä kaupungissa on varmasti tärkeämpiäkin rahan reikiä kuin uusi tapahtumatori. Myös yleisurheilun EM-kisat saatiin päätökseen Helsingin Olympiastadionilla. Molempien EM-kisojen studioissa oli asiantuntevaa ja turhaa vouhotusta kaihtavaa porukkaa. Aivan turhaan aletaan rääpiä kaupungin talon ympäristöä, koska kaupungintalon ympäristössä on jo toimiva puisto, kunnolliset parkkipaikat ja osuuspankin toimiva siisti piha-alue. TV: Tiina ja Seppo
Superkesä
Huippu-urheilua: Mikä helpotus ja nautinto! Televisiosta on tullut huippu-urheilua ilman kanavasuunnistusta, maksukortteja ja mainoksia. Juttuvinkit voi soittaa numeroon 050-4380 845.
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 2. Pääkaupunkiseudun vierailijat eivät ole olleet harvinaisia tuttavuuksia. Teemaryhmät ja ministeriön edustajat ovat jo istahtaneet alas
miettimään, miten Oulun ympäristöä voitaisiin edelleen kehittää. Mieluskylältä toiselle puolelle. Asiasta oli otettava selvää. 2
Ota meihin yhteyttä
n Näin lähetät mielipiteen:
Sähköpostilla: osoitteeseen toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi Kirjeellä: osoitteeseen Pyhäjokiseudun toimitus/mielipide, Asemakatu 1, 86300 Oulainen Voit lähettää juttuvinkkejä toimitukseen soittamalla, kirjeitse, sähköpostilla tai tekstiviesteinä. Mikä parasta, Pyhäjokialue houkuttelee tulijoita etäältä. Vaikka aika jäi kesän parhaasta, arvioi pikajuoksujen lajivalmentaja P e t t e r i Jo u s t e miehen juosseen hyvin. Viralliset toimijat korostavat viestis-
"
Heinäkuu pyöräyttää sellaisen kulttuuritapahtumaruletin käyntiin yläjuoksulta alajuoksulle asti, että matkailijoita on varmasti liikkeellä."
Sirpa Kortet Pyhäjokiseudun päätoimittaja
sään sitä, minkä tekijät täällä jo tietävät. Filmaamiseen kuulemma puututaan aiempaa rohkeammin ja jopa jälkikäteen - hidastusten todistamana. Espanja ja Italia pelasivat eilen Kiovassa jalkapallon Euroopan mestaruudesta. Kuka sitä oikeasti käyttää niin kuin on tarkoitus. Ja kerran vuodessa järjestettäviin tapahtumiin löytyy varmaan hyviä alueita esimerkiksi Folkkipuisto jäähallin alue, koulujen parkkialueet. Parempi maku näistä Ylen välittämistä kisoista jäi kuin Maikkarin kanavilla nähdyistä, ahneuden värittämistä lätkän MM-kisoista.
Palomies, yöllä kahden aikaan huudatit pillejä ajaessasi kylän läpi, eikä varmaan ollu muuta liikennettä. Dosentin mielestä television katsojalla helposti hämärtyy pelikentän todellisuus monien hidastusten myötä. Nyt ei paranisi unohtaa Pyhäjokialuetta. Konepäivät lähestyy. Lukija. Jalkapallon parhaita ominaisuuksia, suorastaan kauneutta, onkin syytä jämäkästi vaalia. Oulaisiin konepäiville lähtijät!!!!!Kokoonnutaan taas Saareen klo 07.00 aamukahville ja lähdetään letkassa ABC:n kautta vanhaa tietä pitkin Oulaisiin. Hienon lajin imago kärsii näistä säälittävistä joukkioista. Valtioneuvostossakin on havahduttu Pohjois-Pohjanmaan matkailulliseen merkitykseen. Kun uimahalli suljetaan kuukaudeksi, eikö vastavirtalaitteen voisi poistaa. Samaa hän väitti nilkkoihin potkimisesta ja paidasta repimisestä. EM-jalkapalloa katsellessani rupesin epäilemään, onko maailman suosituimmasta lajista tulossa entistäkin enemmän "kesäteatteria", jonka keskeisissä rooleissa ovat näyttelemisen ohella nilkkoihin potkiminen ja paidasta repiminen. Kaupungilla on otettu talouden tasapainottamisen Bsuunnitelma käyttöön niin tätäkö se tarkoittaa. "Koirat haukkuu ja karavaani kulkee." Pe 6.7. Ottelun tulos ei toki muutu, mutta pelaajalle voi rapsahtaa vaikka pelikieltoa. Keskityttiin enemmän lajiin kuin oman persoonan erinomaisuuteen. Sen todisti pitkän viikonlopun kestäneet Haapaveden Folkit. Tänä kesänä urheiluhullua katsojaa hemmotellaan kuin lasta Linnanmäellä. Hän vakuut-
ti kehityksen olevan päinvastainen. Suotavaa olisi, että laajoista valtakunnan foorumeista heltiäisi apua ja arvostusta täkäläisittäin talkoilla pystyynpistetyille pidoille. Innostunut selostajadebytantti Matti Härkönen totesi jalkapalloon rakastuneen hehkuttaneen: Kaikella kunnioituksella
"
Hienon lajin imago kärsii näistä säälittävistä joukkioista."
Mauno Nevala
naisia kohtaan, mutta jalkapallo on kauneinta maailmassa! Valitettavasti näimme rumiakin uutiskuvia, joissa eri maiden fanit tappelivat. Meillä on jo luonnostaan tehtyinä valmiita isoja tapahtumia, jotka vetävät tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia, kävijöitä vuosittain. Myös rasistisista porukoista uutisoitiin. Uusien viritelmien kelkkaan kannattaa hypätä, jotta pysyy ajanhermolla. Kustannukset ovat varmasti halvemmat kuin uuden torin perustaminen. heinäkuuta 2012
KOMMENTTI NETTILEhDESTä
n Juttuvinkit:
Päätoimittaja Sirpa Kortet Email sirpa.kortet@almamedia.fi Puhelin 010 665 5144 tai 050 438 0845 Osoite Asemakatu 1, 86300 Oulainen
MIELIPIDE
"
Palkanmäärästähän voi olla aina kateellinen."
Lukijan kommentti nettilehdessä www.pyhajokiseutu.fi
Pääkirjoitus maanantaina 2. Hänen mielestään rankkareiden ja vapaapotkujen kalastelut eivät ole lisääntyneet, vaikka siltä saattaa näyttää. Suomalaiselle yleisurheilulle oli äärimmäisen tärkeää, että näissä koti-
kisoissakin karttui arvokisojen mitalitili. Hirvittävä haitta
hat tytöt menevät minne haluavat! Oulaisten rautatieasemaa ei mainita missään tienviitoissa vaikka ollu jo 100 vuotta. Yleisurheilun EM-kisat alkoivat viime keskiviikkona perin kiinnostavasti, kun oulaistelainen pikakiitäjä Eetu Rantala pyyhkäisi satasen. Niinpä pirautin tutulle asiantuntijalle: entiselle liigatason tuomarille ja jalkapallosta tutkimusta tehneelle dosentille. Mitä hänelle kuuluu. Verkostoituminen ja tapahtuman tuotteistaminen ovat avainsanoja kilpailussa pärjäämisessä. Matkailija haluaa elämyksiä, mutta myös rentoutumista ja hiljentymistä. Ja jatkoa piisaa. Ja tiedä vaikka erilaisten matkailuohjelmien avulla saisi tukieurojakin.
TEKSTARIT
TEEVEETARKASTAJA: MAUNO NEVALA
Kyllä vois syyttää raskaasti Kataista/Urpilaista kun Suomi maksaa ja maksaa,on hävinnyt jo miljardeja. Alkanut heinäkuu pyöräyttää sellaisen kulttuuritapahtumaruletin käyntiin yläjuoksulta alajuoksulle asti, että matkailijoita on varmasti liikkeellä
Tällä hetkellä sosiaalisessa mediassa työskentelee kolme poliisia päätoimisesti ja toistakymmentä oman toimen ohella. Työryhmän puheenjohtajan, Poliisihallituksen viestintäpäällikkö Marko Luotosen mukaan tarvetta on kaikissa ikäryhmissä, erityisesti nuorissa. Neljän jälkeen arkipäivinä päivystys on sama kuin muutoinkin, Kalajoen perusturvajohtaja Anne Mäki-Leppilampi sanoo. Lääkärin vastaanotto on Kalajoella, jos meillä ei ole lääkäri Merijärvellä paikalla. Seuraavana on ajankohtaisen tiedon tarjoaminen ja kolmantena rikoksien selvittäminen verkossa. Kalajoki on vieras paikka monelle merijärviselle. Kesäsulku on ollut perinteisesti jo vuosikausia. Kaikki vakituiset paikat on täytetty ja lääkäreitä on saatu hyvin. Merijärveä ei voi miettiä erillisenä, sillä se on osa suurempaa terveyspalvelukokonaisuutta. Merijärvellä toimii MäkiLeppilammen mukaan lääkäri 50 prosenttisesti. Työryhmä esittää, että kaikissa paikallispoliisin yksiköissä sosiaalinen media otetaan poliisitoiminnan työkaluksi ja tehtävään nimetään vastuuhenkilö. Merijärvellä ei siis ole kokopäiväistä lääkäriä. Lääkäriin on vaikea päästä ja jonoja on. Osa palveluista, kuten nettivinkki, internetin yleisten keskustelupalstojen näkyvä valvonta, poliisitoiminnallinen neuvontapalvelu, lupaneuvonta ja viestintäkampanjat esitetään keskitettäväksi valtakunnallisiin poliisiyksiköihin ja isoihin poliisilaitoksiin. Kela muistuttaa myös, että tietojärjestelmien eri terveydenhuollon yksiköissä pitäisi toimia yhteen, jotta tiedot löytyisivät asiointipaikkakunnasta riippumatta. Tällä hetkellä ollaan laajemminkin käymistilassa ja systeemi on hajanainen. Kala-
"
Jos päivällä kolmen aikaan tulee akuutti tarve lääkäripalveluihin, täytyy ensin lähteä Kalajoelle ja sitten neljän jälkeen täytyy siirtyä Raaheen tai Oulaisiin."
Toini Hiitola merijärvinen päättäjä
putaalta tai Pahkasalon päästä Kalajoelle on noin 50 kilomeriä. Poliisitarkastaja Petri Marjamaan mukaan poliisin työ verkossa ei poikkea merkittävästi työstä reaalimaailmassa. Toiminnassa tulisi ottaa huomioon erityi-
Merijärven terveyspalveluja toivotaan järkeistettävän
Kokopäiväistä lääkäriä kunnassa ei ole.
Annika Pienipaavola
annika.pienipaavola@almamedia.fi
arkistokuva:Laura seppä
kesälomien aikana lääkäripalveluja. Tilanne vaatii jonkinlaista koordinointia. Jos päivällä kolmen aikaan tulee akuutti tarve lääkäripalveluihin, täytyy ensin lähteä Kalajoelle ja sitten neljän jälkeen täytyy siirtyä Raaheen tai Oulaisiin, Hiitola kommentoi. Hiitolan haluaisi kuitenkin säilyttää jonkinlaiset lääkäripalvelut myös Merijärvellä. Tavallisiin tuttuihin numeroihin voi soittaa ja sitten saa päivystysajan. Välillä lääkärin täytyy olla Merijärvellä. Nykyisellä tavalla resurssit eivät ole välttämättä tehokkaassa käytössä. Kaksi kolmesta sosiaalisessa median käyttäjästä pitää poliisin tärkeimpänä tehtävänä ennaltaehkäisevää toimintaa ja valvontaa. Kuvassa Merijärven kunnanvaltuuston puheenjohtaja Terttu Kela.
Pitäisi olla selkeä asioimissuunta. Kaikki palvelut ovat kiinni ja Merijärvelle ei ole sijaisia tarvittu. Merijärven toimipiste on juhannuksesta alkaen neljä viikkoa kiinni. Potilaat asioivat Merijärvellä, Kalajoella, Oulaisissa, Raahessa ja erikoissairaanhoitoa saadaan myös Oulusta. Merijärviset toivovat, että lääkäri- ja terveyspalvelut onnistuisivat kotikunnassa, eikä omien asioiden takia tarvisi lähteä ajamaan naapurikuntiin kymmenien kilometrien päähän.
parempi, jos palvelut saisi samasta paikasta kaikkina vuorokauden aikoina, Kela sanoo. Mutta ainakin hammaslääkäriin Merijärvellä pääsee tosi hyvin ja palvelut toimii siellä, Kela sanoo. Merijärven valtuuston puheenjohtaja Terttu Kelan mukaan terveyspalvelutilanne ei ole kovin hyvä, mutta samanlainen tilanne on hänen mielestään myös muissa kunnissa. Merijärven terveyspalvelut ovat tällä hetkellä levällään. Helsingin poliisilaitoksessa on tarkoitus kokeilla palvelua, jossa asukkaat voivat antaa poliisille ja toisilleen vinkkejä lähiönsä turvallisuuteen ja yleiseen järjestykseen liittyvistä havainnoista.
Poliisin asemaa sosiaalisessa mediassa halutaan vahvistaa
Mika-Petteri Haasiomäki
mika.haasiomaki@almamedia.fi
Poliisihallituksen asettama työryhmä esittää, että poliiseja kohdennetaan nykyistä enemmän ennalta ehkäisevään poliisityöhön sosiaalisessa mediassa. Tavallisesti Merijärvellä asioidaan lääkärissä arkena, silloin, kun siellä on lääkäri paikalla, laboratoriokokeita otetaan tiettynä päivänä ja iltapäivystys on sitten Oulaskankaalla. Terveyspalveluiden selkeyden puolesta liputtaa myös kunnanhallituksessa ja -valtuustossa istuva Toini Hiitola.
Mika HaasioMäki
Puheenjohtajana. Kaikilla ei esimerkiksi ole autoa. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 2. Lisäksi suunnitteilla on lähiövinkki ja muita palveluita. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että olisi tietysti
MERIJÄRVI Merijärvellä ei saa
Hoitoa läheltä. heinäkuuta 2012
3
sesti nuorisopoliisityö, koulupoliisityö, lähipoliisityö ja massatapahtumien valvonta. Asiointi Kalajoella on myös maantieteellisesti kauempana kuin Oulainen. Oulaisiin on lyhyemmästi, Hiitola sanoo. Joka arkipäivä ei lääkäriä täällä tarvitse olla, mutta muutamana päivänä viikossa, Hiitola jatkaa.. Ainoastaan sairaanhoitajien kesälomituksiin on otettu sairaanhoitajaopiskelijoita, koska sairaanhoitajia alkaa olla vaikea saada, Mäki-Leppilampi sanoo
Samaa toteavat monet muutkin tien varren mökkiläiset. Ihmiset ovat kesäpaikoillaan kuin kotonaan. Ihailen varsinkin Pyhäjoella olevia koskenrantoja."
sirpa kortet
Synnytyksiä t enemmän ku
Annika Pienipaavola
annika.pienipaavola@almamedia.fi
Raahelaisia synnyttäjiä tullut Oulaskankaan
OULAINEN Raahelaisia synnyt-
Huolesta tekoihin. Pihakatu-merkeillä haluamme havahduttaa kulkijoita miettimään ajonopeuksia. Uusin kuluerä, jonka hoitokuntalaiset ovat maksaneet, on liikennemerkit. Ne synnyttäjät, jotka aiemmin synnyttivät Raahen sairaalassa saavat valita synnytyssairaalan. Meitä on täällä tien varressa noin 40 tontinomistajaa. Luvallisia tienkäyttäjiä, joilla on penkkatien varressa mökki tai maapala, harmittaa toinenkin asia. Kätilön työ on vaihtelevaa, sillä aamulla ei voi tietää, tuleeko päivästä kiireinen. Uudet järjestelyt tehtiin kalustamalla ja välineistöä siirtämällä. Mer-
"
Ihmiset ovat kesäpaikoillaan kuin kotonaan. Osasto yhden kiirettä lisää
kirurgian osaston kesäsuku. Pihakatu-merkki tuo autoilijoille enemmän vastuuta, sillä autoilija on väistämisvelvollinen, Alakastari tiivistää.
täjiä on saapunut Oulaskankaalle. Synnyttäjien on myös mahdollista mennä Kokkolaan synnyttämään, Raahen terveyden- ja sairaanhoidon palveluiden tulosaluejohtaja ja johtava lääkäri Matti Mäntymaa sanoo.
"
Noin 42 lasta on syntynyt enemmän kuin viime vuonna tähän aikaan."
Niina Koutonen Oulaskankaan kätilö
Kaikki syntyneet kirjassa. Tie on osa pihaa ja sen yli mennään useasti, hän jatkaa. Aikaisemmin synnytyssaleja oli kolme, Hakala kertoo. Omasta pussista olemme laittaneet kaikki ne rahat, joilla olemme kunnostaneet tien kulkukuntoiseksi, he sanovat. Aiemmin tässä oli 30-rajoitus, mutta sitä ei juuri kukaan autoilija noudattanut. Oulaskankaalla ollaan kiritty synnytysmäärissä jo viime vuoden edelle. Pyöräilyreittinä penkkatie on ollut jo pitkään. Aikansa ajoittain asiatontakin autorallia tiellä seuranneet maanomistajat päättivät, että asialle pitää tehdä jotain. Uusia työntekijöitäkään ei ole sen takia rekrytoitu. Pelkät Raahen synnyttäjät eivät selitä syntyvyyden lisääntymistä. Kirurgian osasto on kiinni viisi viikkoa. Nyt Raahen synnytykset tosin hoidetaan pysyvästi muualla. Raahen alueelta on tullut puolisenkymmentä synnyttäjää, kätilönä työskentelevä Mervi Hakala sanoo. Aikaisemmin neljäs synnytyssali oli synnyttäjien vastaanottohuone, Koutonen sanoo. Vielä ei olla uuden edessä, sillä Raahen kesäiset synnytykset on hoidettu jo aikaisempinakin vuosina muualla. Noin 42 lasta on syntynyt enemmän kuin viime vuonna tähän aikaan, Koutonen sanoo. Sen hoitokustannuksista vastaavat tonttien omistajat. Lapset ja kotieläimet ovat pihalla vapaasti. Kaahauksen myötä uudet hiekka- ja sorakerrokset sinkoilevat ojanpenkoille. Pintakunnostukseen he laskevat lyhyen ajan sisällä menneen euroja jo noin 3000 edestä. Tiestä ei ole tontilla rasitusta, joten se kuuluu tonttiin, Tuula Alakastari sanoo. Antti Rahkola, Juha Puska, Mauri Myllykangas, Toivo Raudaskoski ja Veikko Arola toivovat, että penkkatien autoilijoihin tehoaisi uusi pihakadun liikennemerkki.
Penkkatiestä tuli pihakatu
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@almamedia.fi
OULAINEN Sarvanniskassa
olevan penkkatien varressa asuvat kesämökkiläiset ovat panneet toimeksi. Sulku loppuu heinäkuun lopussa. heinäkuuta 2012
Asko Helaakoski, Pattijoki:
Mika HaasioMäki
"Parasta on varmastikin se, että Pyhäjoki on syntymäpaikkakuntani. Harvinaista ei heidän mukaansa ole nähdä, että penkkatiellä kaahataan jopa kahdeksaa-yhdeksääkymppiä. Suurimpana huolena heillä on juuri se, että autoilijoiden kaahaaminen aiheuttaa pihalla leikkijöille ja pihatöiden tekijöille vaaratilanteita. Meillä on olemassa penkkatien tienhoitokunta. Käytännässä synnyttäjät menevät Oulaskankaalle. Emme kiellä kulkemista, mutta toivomme todellakin, että jokipenkkaa menevällä tiellä ajetaan hiljaa. Raahesta tulleita synnyttäjiä on puolisenkymmentä. Meidän osastolla on myös kirurgian osaston potilaita, koska siellä on sulku, Oulaskankaalla kätilönä työskentelevä Niina Koutonen sanoo. Varsinkin juhannuksen pyhinä Oulaisista Irvaan ja Hirsiperälle johtavalla tiellä on mökeilläolleiden mukaan ollut ajoittain vilkaskin liikenne.
Ja ne autot ajavat miljoonaa, mökkiasukkaat heristävät sormea. Pihakatu-merkkien myötä suurin sallittu ajonopeus on nyt 20 kilometriä tunnissa. Tielle hankittiin liikennemerkki, joka kertoo tien olevan nykyään pihakatu. Oheisputkineen ne maksoivat monta sataa euroa. Asun tässä lähellä, joten ruukaan käydä Pyhäjoella ja täällä olevalla kesäpaikallani usein."
Kirsti Haapakoski, Pyhäjoki:
Mika HaasioMäki
"Pyhäjoella kaikkein parasta ovat hauskat ihmiset. Heiltä löytyy hullua, hurttia huumoria ja pyhäjokiset uskaltavat jutella tuntemattomienkin kanssa."
Jari Klemettilä, Seinäjoki:
"Pyhäjoelta ei puutu mitään, täällä on kaikki tarvittava. Uusia synnyttäjiä varten ei ole tarvinnut tehdä remontteja. Silloinhan siinä ehtii katsella luonnonkauniita maisemiakin, he jatkavat. Neljäs synnytyssali tehtiin. Tie ei ole yleinen tie. Normaalilla työvoimalla mennään. Kiire on, mutta varmasti olisi kiire ilman Raahesta tulevia synnyttäjiäkin. Lapset ja kotieläimet ovat pihalla vapaasti."
Tuula Alakastari
kit on sijoitettu Hirsiperän sillan kupeesta lähtevän tien alkuun sekä Oulaisten puolisessa päässä paikkaan, jossa penkkatie vaihtuu Sarvantieksi. Erityishoitoa tarvitsevat potilaat menevät Ouluun. Kuvassa pyhäjokinen kätilö Niina Koutonen Oulaskankaalta.. Tilanne voi olla se, että välillä synnytyssalissa ei ole yhtään synnyttäjää ja hetkessä heitä voi olla jo useampi, Koutonen sanoo. Siitä maanomistajat eivät ole harmissaan, sillä pyöräilijöiden kanssa ei ole sattunut vaaratilanteita. Potilaat on siirretty osastoille yksi ja kolme, Oulaskankaalla työskentelevä Saara Paukkeri kertoo. Raahen sulku ei vaikuta mullistavasti meidän tilanteeseen. 4
GALLUP: Mikä on Pyhäjoessa parasta?
Mika HaasioMäki
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 2. Monella mökkirakennus on toisella puolella tietä ja sauna rannalla, joen puolella
Jälkeenpäin on sitten manattu, eikö tätäkään olisi voinut tehdä ajoissa?
n ykkösosastolle jo useita
U
skoisin, että jokaisella on jokin ikuisuusprojekti. Jotain mikä ei kovallakaan työstämisellä vain tunnu tulevan valmiiksi. Täysin äänettömiä, eli tasan nolla desibeliä tuottavia koneita on vaikeaa, mutta mahdollista rakentaa paiskaamalla kättä kompromissien kanssa ja eliminoimalla kaikki liikkuvat osat. Poliisi pyytää vihjeitä tapahtumista mahdollisesti jotakin tietäviltä numeroon 0718765470.
tähän mennessä uin viime vuonna
AnnikA PieniPAAvolA
KOLUMNI: Mika-Petteri Haasiomäki
Perfektionistin ristiretki
viä ajatuksia. Ikuisuusprojektiksi tämän tekee se seikka, että aina kun äänekkäimmän komponentin saa hiljennettyä, sen takana ja vieressä jonoksi asti muita osio hamuamassa itselleen tavoiteltua mölytoosa-titteliä. Kaksi kolmesta valituksen antajasta luopuivat valituksistaan. Turhautuminen ja asian leipomiseen liittyvä kyllästyminen hiipivät tiukasti kiinni niskassa ja kuiskivat korvaan syntisen miellyttä-
Pahimman laatuisia ikuisuusprojekteja ovat ne, jotka vaativat rahaa edetäkseen. Pahimmillaan koulutehtävää on aloitettu tekemään noin 20 minuuttia taka-aikarajasta. Kesäkuun vaihteessa Merijärven Ristivuorella murtauduttiin tuulivoimapuiston varastokonttiin ja sieltä varastettiin huomattavalla summalla omaisuutta, muun muassa tasolaser, hitsausinvert-
teri ja rullanaulaimia. Toivonkin, etteivät 3D-lasien valmistajat ole unohtaneet silmälaseja käyttäviä asiakkaitaan.
"
Jälkeenpäin on sitten manattu, eikö tätäkään olisi voinut tehdä ajoissa?". Hallinto-oikeus kuitenkin katsoi, että rakennusinsinöörin opinnot ja rakennushankkeen pääsunnittelijakoulutus riittävät. Itselleen rakkaan laitteiston säätäminen on yksi harrastuksen parhaista puolista ja huolittu lopputulos hivelee parhaimmillaan korvia ja saattaa koetella naapurin hermoja. Tällä hetkellä onkin työstöpenkillä saada kodin yleiskoneena toimivasta tietokoneesta sellainen, joka pystyy pyörittämään uusimpia pelejä täysin sulavasti, toimimaan HTPC-työjuhtana, käsittelemään tekstin kuin tekstin ja tarvittaessa renderöi raskaita 3D-malleja. Hallinto-oikeus perusteli päätöstään sillä, että raken-
Poliisi pyytää vihjeitä useista Merijärven varkauksista
Pyhäjokiseutu
toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
MERIJÄRVI Merijärvellä on
toukokuun lopun - kesäkuun aikana murtauduttu Kalajoentien varrella olevaan teollisuusrakennukseen. Siinä ei paljoa menetä, jos työstää vuoden päivät esimerkiksi taulua tai lyijykynätyötä. Pääsuunnittelijalla on ollut myös laajempia hankkeita, joissa hän on toiminut pääsuunnittelijana. Debyyttinsä tehnyt uusittu elokuvateatteri saattaa sytyttää uudestaan myös mielenkiinnon kipinän kotiteatterini asetuksien viilaamiseen ja näpertelyyn. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 2. Kaikki tämä olemalla akustiselta jalanjäljeltään huomaamaton, parhaassa tapauksessa täysin äänetön. Liikerakennuksen ympärille tuleva kivikoriaita on myös Hallinto-oikeuden mukaan riittävä, vaikka suunnitelmissa olikin lieviä puutteita.
Hallinto-oikeus kumosi valitukset
HAAPAVESI Hallinto-oikeus on kumonnut valituksen, joka koskee KPO-Kiinteistö Oy:n rakennuslupaa ja lupaa purkaa omistamansa vanhat rakennukset Haapavedellä. Voit jatkaa huomenna, ei sillä niin kiire ole, liehittelee pirulainen. Valituksessa kiinnitettiin huomiota liikerakennuksen pääsuunnittelijan pätevyyteen. Samana yönä oli Merijärven seurakuntatalon huoltorakennukseen murtauduttu ja varastettu muun muassa painepesuri, saha ja porakone. Todellisuus onkin, etten voi koskaan olla täysin tyytyväinen. Rakennuksesta oli varastettu muun muassa useita kulmahioma-
koneita, hiekkapuhalluskypärä, Kamasa Tools-hylsysarja ja neljä rullaa hitsauslankaa. heinäkuuta 2012
5
nuslupa on asemakaavan mukainen. Ja näin tehtävä pitkittyy, yhä syvemmälle tulevaisuuteen. Uusi liikerakennus ei myöskään haittaa naapuria tai naapurikiinteistön rakentamista. Käytännössä tyydynkin vain huomaamattomaan koneeseen
heinäkuuta 2012
Sakari kaveraa sorsien kanssa
Syntymäpäiväsankari vietti juhlansa hiljaisuudessa.
AnnikA PieniPAAvolA
7
Annika Pienipaavola
annika.pienipaavola@almamedia.fi
OULAINEN Sakari Sammalmaan elämä hymyilee. Sorsat hoitavat
Härveli. Sakari ei enää raski metsästää sorsia, kun hän niitä ruokkii. Sakari Sammalmaa laittaa remmiä kaksivuotiaalle Hillalle, joka on jo melkein muotovalio.
SYNTYMÄPÄIVÄ
60 vuotta
n Nimi: Sakari Sammalmaa n Syntynyt: 1.7.1952 n Kotipaikka: Oulainen n Ura: Rakennusmiehenä n Harrastukset: Metsästys, kalastus, tuohityöt, koirat, eräkämpällä oleminen ja sorsat
n Perhe: Kaisa-vaimo, poika ja ty-
tär perheineen. Innostuin lammen teosta, kun on tuota omaa metsää. Kaikki harrastukset liittyvät jotenkin luontoon tai käsillä tekemiseen. Yritettiin aidata kasvimaa, mutta ne hyppäsivät aidan yli."
Sakari Sammalmaa Sorsien ystävä
AnnikA PieniPAAvolA
Melkein muotovalio. 010 665 5147 toimitukseen: p. Sakaria ei haittaa, vaikka ensimmäisen lapsenlapsen ristiäiset menevät omien syntymäpäivien edelle. Alapaula on leveämpi ja raskaampi, että se painuu pohjaan, Sakari sanoo. Sakarista on tullut vasta isoisä. Ruokin sorsia viljan jyvillä. klo 10-14) ilmoitusasioissa: p. Verkkoja teen itse, kun ne menevät rikki. Sitten hän vetää narun avulla verkon paikoilleen jään alle.
"
Kasvimaaltakin kerran söivät salaatit. Hän tekee jäähän kaksi reikää ja ujuttaa reijästä jään ali toiseen reikään narun. Monet ovat sanoneet, että minäkin haluan tuollasen, hänen vaimonsa Kaisa kertoo. Pilkin ja kalastan verkoilla. Lammessa on kalojakin, mutta ne täytyy kalastaa pois ennen talvea, sillä ne eivät selviä talven yli, Sakari kertoo. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 2. Tapahtumahetkellä talossa ei ollut ketään sisällä, joten palokunta joutui murtautumaan taloon.
Palokunta sammutti olohuoneessa olleen palonalun. Kaisankin ne hyväksyy, mutta jos joku oudompi menee, niin ne pelkäävät. Tämän työvälineen ovulla Sakari Sammalmaa kalastaa verkolla talvisin.
lampea, niin ruokin niitä sen edestä. Jos Sakari ei saa kalakaveria, hän kalastaa yksin jäällä erityisen härvelin avulla. Yritettiin aidata kasvimaa, mutta ne hyppäsivät aidan yli, Sakari sanoo naureskellen. 010 665 5144 Kaunista kesää!
OLEMME SIIRTYNEET KESÄAIKAAN
Poliisi selvitti Oulaisten skootterivarkaudet
OULAINEN Kesäkuun alussa Oulaisissa varastettiin kaksi skootteria ja peräkärry sekä murtauduttiin ainakin kahden kerrostalon varastoihin. Kasvimaaltakin kerran söivät salaatit. Hirvenpyyntiin lähtee noin 40-50 ihmistä. Ostan valmiin liinan ja teen ylä- ja alapaulan. Sammalmaa hirvestää Hanhelan metsästysseurassa. Ne tunteekin minut. Poliisi on pääosiltaan selvittänyt tapahtumat ja skootterit, peräkärry ja osa varastoista anastetuista tavaroista on löy-
detty ja palautettu omistajilleen. Omakotitalon takapihalta löytyy jopa kolme hirvikoiraa ja omalta lammelta löytyy sorsia. Poliisin haltuun on jäänyt varavuode patjalla sekä sulkapallomailat ja näiden omistajaa poliisi pyytää ilmoittautumaan.. Kaksi kokkolalaista mieshenkilöä on myöntänyt teot. Sakarin lampi sijaitsee Irvanperällä. juhlimaan lapsenlapsen nimenantojuhlaa.
n Juhlat: Sakari lähtee reissuun
Palonalku omakotitalossa Sampsankadulla
OULAINEN Palokunta sai häly-
tyksen keskiviikkona kello 21 jälkeen Sampsankadulla olevaan omakotitaloon. Sorsia on mukava ruokkia. Ensin lampi oli vähän pienempi ja sitten suurennutin sen. Alkusammutuksen ansiosta palovahingot jäivät vähäisiksi ja uhkaavasta tilanteesta selvittiin pääosin savuvahingoilla.
TOIMISTO ON AVOINNA MA-PE KLO 10-14 Ota yhteyttä tilausasioissa: 010 665 5145 (ark. Lampea tehtiin vuonna 2006 ja nyt vesi on alkanut kirkastumaan. Sakarilla eivät harrastukset ihan heti lopu kesken. Sorsista on hyötyä, kun ne syövät kasveja ja pitävät lampea puhtaana, Sakari sanoo. Koska juhlaa vietetään edempänä, reissuun lähdetään hyvissä ajoin. Silloin kun pidettiin koiranäyttely, niin tapahtumaa oli järjestämässä parikymmentä ihmistä, Sakari kertoo. Verkot pysyvät talvella puhtaampina talvisin ja kalakin maistuu talvella paremmalta. Talvisin Sakari kalastaa
Pauhalla käytiin pauhaveneellä ja sieltä saatiin runsaimmat saaliit. Rehtorin työt siirtyvät sivistystoimenjohtajana työskentelevälle filosofian tohtori Antero Tervoselle. Kotiseutuhenkeä ei Anterolta puutu. Lauluja syntyy hiljakseen ja puolivalmiita on vaikka kuinka paljon. Antero rakastaa sanoittamansa kotiseutulaulun mukaan Pyhäjoen luontoa, rantoja ja rauhaa. Antero myös arvostaa kaikkea vanhaa. Samalla alkoi kiinnostus
runoja kohtaan. Sodan jälkeen hajosimme kuin akanat tuuleen. Kesämökkimäisen talon Antero on itse piirtänyt ja rakentanut. Nyt on menossa "kolmas kausi". Valintaan ovat vaikuttaneet muun muassa seuraavat seikat: henkilö on toiminut vapaaehtoisena pitkään jollakin kulttuurin tai kotiseututyön alueella, on edelleen aktiivinen kulttuurin tekijä, asuu Pyhäjoella ja tuo tunnetuksi kotikuntaansa myönteisesti.
n Pauha on vanha pyhäjokinen sana. Säveltämisen lähde puhkesi Anterossa yllättäen vuonna 1998. Poikavauvalle löytyi sopiva teksti
lehdestä. Sä olet rakkain Pyhäjoen rannat,
synnyinpaikkana sua rakastan. Outoa oloa kesti vuosia, ennen kuin Antero hoksasi mistä se johtuu. Pauha löytyy Pyhäjoelta useista yhteytyksistä: Pauhasali lukiolla, Pauhalla-patsas kunnanviraston edessä, Pauha-Maija ja PauhaMatti.
Palkittu. Kalajoen ja Kokkolan välillä siviilimallista poliisipartiota vastaan tuli henkilöauto, jolle tutka mittasi 80 km/h:ssa rajoitusalueella nopeudeksi 205 km/h:ssa.
silassa Hyttikoskella sattui torstaina kuolemaan johtanut onnettomuus. Tyttövauvalle Antero sävelsi runon Elina Vaaran runoon. 8
Pyhäjoen reksin työt sivistysjohtajalle
PYHÄJOKI Pyhäjoen sivistys-
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 2. Tunnetuin kappale on Pyhäjoen kotiseutujuhlassa vuosittain kajahtava Kotiseutu. Traktori jäi kanavaan katolleen. Kosken kohina puuttui. Kunnanhallitus päätti, että rehto-
rin tehtävien osalta palkka on 4500 euroa kuussa. Paluumuuttaminen omille juurille on yksi tapa osoittaa rakkautta syntymäkunnalleen. Pyhäjoki on sillä tavalla tärkeä, että se on virrannut koko ajan aivoissa. Vanhan tervahaudan päälle rakennetun sukutilan vaiheet yltävät 1700-luvulle asti.
PYHÄJOKI Pyhäjoen kunnan
Sateesta sisälle. Eläkepäiviä viettävä puuseppä on tullut reilun 10 vuoden aikana tunnetuksi sävellyksistään, joita on jo kertynyt puolentoistasataa. Nyt rannat kukoistavat ja pihlajat kukkivat suorastaan kuohuen.
Niiltä ajoilta on säilynyt tilan asioihin liittyviä papereita. Antero Vuoti on kärrännyt eräänkin kuorman maata kallioiselle pihalleen. Pyhäjoen alkulähteellä, Pyhäjärvellä asuessaan, Anterolla oli kummallinen olo. Paikalle saapuneet sai-
rasauto ja pelastuslaitoksen yksiköt löysivät miehen tajuttomana hytistä yläruumis veden alla. heinäkuuta 2012
Kasitiellä kahtasataa
KALAJOKI Liikkuvan poliisin
toimenjohtaja toimii heinäkuun alusta lähtien myös lukion rehtorina. Olen säilönyt ja varjellut kotitalosta säilyneitä vanhoja esineitä ja koonnut niistä oman pienen kotimuseon. 70-luvulla ihmisillä oli vimma hävittää kaikkea vanhaa. Maija-Liisan sisar toimitti suomenkielistä lehteä Australiassa ja siinä oleva Anna-Liisa Kuivalaisen runo kosketti Anteroa niin, että mies alkoi tapailla siihen säveliä. Tänä vuonna Anteroa ja Maija-Liisaa on siunattu kahdella lapsenlapsella. Täällä on hyvä olla. Olen nauttinut
lakeudesta, Maija-Liisa sanoo. Talon hirsistä löytyneessä vanhimmassa vuosiluvussa seisoo numero 1616, mutta hirsi on saattanut kulkeutua taloon muualta. Tervonen valittiin Pyhäjoen sivistysjohtajaksi vuonna 2008.
Mies menehtyi traktorionnettomuudessa Siikalatvalla
SIIKALATVA Siikalatvan Rant-
Kokkolan toimipaikan partiot valvoivat nopeuksia kasitiellä perjantaina. Kotitanhuvilleen Pirttikoskelle Pyhäjoen rantaan vaimonsa Maija-Liisan kanssa asettunut Antero viihtyy hyvin sukunsa mailla. Mä siellä tunnen rinnassani rauhaa niin kuin kotiin palaisin. Maatyöt tulivat tutuiksi lapsuus- ja nuoruusaikoina. Vaimon Kanadassa asuvan sisaren Terttu Karhisen tekstejä olen säveltänyt yli 20. Miestä ei saatu elvytettyä. Lähistöllä asunut mies oli havainnut suistumisen ja soittanut hätäkeskukseen. Itseoppinut säveltäjä-sanoittaja on järjestänyt lähikunnissa seitsemän konserttia ja häneltä on ilmestynyt omakustannelevy Kotiseutuni. Työhön kuuluvat muun muassa hallintoon, henkilöstöjohtamiseen, talouteen ja opetussuunnitelmiin liittyvät tehtävät. (Ote Antero Vuotin säveltämästä ja sanoittamasta laulusta "Kotiseutuni"). Paikkakuntalainen 68-vuotias mies oli traktorilla peltotöissä, kun traktori oli suistunut pellon vieressä olevaan neljä metriä
syvään kanavaan, missä oli vettä noin 40 senttimetriä. Ensimmäiset 31 vuotta menivät Pyhäjoella, 32 vuotta Pyhäjärvellä ja vuonna 2006 muutimme kokonaan tänne kesämökillemme, Antero sanoo. Myös karjalaisjuurinen vaimo viihtyy Anteron suvun mailla. Täällä Pirttikoskella kaikki tuntuvat olevan sukua keskenään, pariskunta nauraa. Annalan miljöössä pidetty kotiseutujuhla sai kesäpisaroita päälleen, mutta juhlat jatkuivat sisätiloissa.
Sari OhinMaa
fakta
Mikä on Pauha-Matti?
n Pyhäjoella on valittu vuodesta
2000 lähtien vuoden kulttuurihenkilö: Pauha-Maija tai Pauha-Matti. Musiikista en pääse eroon, Antero naurahtaa. Tykkään enemmän perinteisestä runoudesta, nykyrunoja en ole edes yrittänyt säveltää. Kuolinsyy varmistuu oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa.
Pauha-Matti viihtyy juurillaan
Sari Ohinmaa
Sari OhinMaa Sari OhinMaa
sari.ohinmaa@almamedia.fi
sivistyslautakunta julkisti Antero Vuotin vuoden 2012 Pauha-Matiksi kotiseutujuhlassaan eilen Annalassa. Se on silakkamatalikko, vedenalainen karikko, jossa aallot pahimmin myrskysäällä pauhaavat
Mukava kokeilu, hän kehuu. Paikat ovat tuttuja, niiden nykypäivän tilanteesta pystyn kertomaan, ehkä en historiasta kuitenkaan kovin paljon, hän pohtii. Jaamme myös tapahtumakalenteria, hän jatkaa. Lähestyvien weteraanikonepäivien hän uskoo näkyvän vilkastuneena liikenteenä ja väkimääränä keskustassa. Senkin näyttäisin, hän sanoo.
Sirpa Kortet
OULAINEN Tänään maanantaina Oulaisten katukuvaan tulevat kesäoppaat. Kesätyötä oppaana saivat Milla Luhtavaara , Reetta Mehtälä , Nea-Maria Hurnasti , Sanna Palosaari , Mikael Takalo ja Timo Nevalainen. Lapsiperheiden ajanviettopaikaksi Milla suosittelisi liikennepuistoa. Kyselyn avulla halutaan selvittää esimerkiksi sellaisia asioita, mihin tapaamamme ihminen Oulaisissa on tyytyväinen ja paljonko hän käyttää rahaa. Omalle kohdalle osuneesta kesäopasvalinnasta Nea-Maria on myös mielissään. Ja sitten Pyhäjoen rantaan, koska joki virtaa aivan keskustassa. Olen opetellut opastamaan englanniksi esimerkiksi sen, missä on autokorjaamo, Mikael Takalo sanoo. Se on niin nätti paikka, hän innostaa. Kaksiviikkoisen työpestin saaminen tuntuu Millasta mieluisalta. Toki paikkakuntalaisetkin saavat kesäoppailta neuvoja. Emme siis lähde viemään ihmisiä kohteisiin, vaan annamme heille karttoja ja neuvomme reittejä. Paikalliset yritykset voivat tehdä Oulaisten Kehitys ry:n kanssa sopimuksen siitä, jos haluat, että nuoret jakavat kulkiessaan yrityksien materiaaleja. Uuteen kokeiluun pääsi mukaan kuusi paikallista nuorta. Oppaat ohjaavat kysyjiä oikeaan paikkaan, kertovat paikkakunnan tapahtumista ja palveluista. Kehottaisin osallistumaan myös tapahtumiin, kuten konepäiville ja markkinoille, Mehtälä sanoo. Lisäksi nuoret pitävät päiväkirjaa kokemistaan ja eteentulleista asioista. Kiva, että on tekemistä ja voi auttaa heitä, jotka tarvitsevat apua, hän sanoo. Milla Luhtavaara on yksi Oulaisten kesäoppaista, jotka neuvovat kesämatkailijoita ja tekevät asiakaskyselyä ostokäyttäytymisestä paikkakunnalla.. Kyselyyn saavat vastata myös paikkakuntalaiset. Palosaaren Sannalle asiakaspalvelutyö on tuttua. Uimapaikkoja jos kysel-
Kaupungin tilaamaan kesäkyselyyn nuoret kesäoppaat keräävät myös vastauksia. Mikael Takalo sen sijaan veisi vieraan ensimmäisenä Oulaisten torille. Varsinaista kesätyötä varten hän on käynyt läpi Oulaisten tulevia tapahtumia. Samaa mieltä on niin ikään maanantaina työpestinsä aloittava Timo Nevalainen. Ruokapaikkoja löytyy Oulaisista niin hyvin. Keskustan läpi virtaavan Pyhäjoen varteen hän kannustaisi myös matkailijoita pysähtymään ja tutustumaan. Tuntuu kyllä mukavalta ja mielenkiintoiselta lähteä maanantaina töihin. Kaupungintalokin on arkkitehtuurisesti mielenkiintoinen. Reetta Mehtälä kannustaisi ulkopaikkakuntalaisia menemään ihan ensimmäiseksi syömään. Toinen, mihin olen opastanut, on eläinlääkärin vastaanotto, hän muistelee. Tämä on ensimmäinen kesätyö muualla kuin kotona, hän iloitsee. Nuoret on haastateltu työtehtävää varten ja heidät on perehdytetty tehtävään yhteisessä infossa. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 2. Kokemuksia vastaavasta kesäopas-toiminnasta ei ole vielä keneltäkään. Silloin henkilöllä oli hukassa juna-asema. Kuljemme keskustassa jalkaisin. Jos torilla ei olisi silloin mitään tapahtumaa, niin sitten veisin turistit urheilukentälle eri tapahtumiin, hän miettii. Tavoitteenamme on, että saisimme vähintään viisi vastausta päivässä, Luhtavaara kertoo. Kesänuoret ovat Oulaisten katukuvassa elokuun puoliväliin saakka.
Saa kysyä apua. Uuden luominen on kannustavaa. heinäkuuta 2012
"
Nuoret kertovat tapahtumista ja neuvovat palveluiden äärelle.
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@almamedia.fi
Kaupungintalokin on arkkitehtuurisesti mielenkiintoinen."
Sanna Palosaari Oulaisten yksi kesäoppaista
"
9
Kehottaisin osallistumaan tapahtumiin, kuten konepäiville ja markkinoille."
Reetta Mehtälä Oulaisten yksi kesäoppaista
Kesäopastajat Oulaisten katukuvaan
lään, niin keskustassa opastaisin heidät rapurantaan, tai sitten Piipsjärvelle tai Koskikeitaalle, hän pohtii. Omakohtainen kokemus ja paikkakuntatuntemus ovat syntyperäisille oulaistelaisnuorille valttikortteja.
"
Tuntuu kyllä mukavalta ja mielenkiintoiselta lähteä maanantaina töihin."
Milla Luhtavaara Oulaisten yksi kesäoppaista
Milla Luhtavaaralla on paikkakuntalaisena omakokemusta jo siitä, että vieraalle kulkijalle Oulaisten palvelupisteet ja virkistysalueet eivät välttämättä ole tuttuja. Se antaa vähän pohjatuntemusta sille, mitä ihmiset saattavat Oulaisissa kysellä. Pareittain kävelevät nuoret ovat Oulaisten Kehitys ry:n ideoima työllistämismuoto, jolla autetaan Oulaisiin tulevia kesäturisteja. Nea-Maria Hurnasti on myös jokirannan kannalla. Jännittääkin, mitä eteen tulee. Nyt hän on iloinen siitä, että pääsee esittelemään kotikaupunkiaan uusille ihmisille. Kansainvälisyyteenkin nuoria on kehotettu varautumaan, joten opastustehtävissä ei ole lainkaan harvinaista, että pääsisi opastamaan vierailla kielillä. Paikka, minne hän veisi Oulaisten keskustassa kesäpäiväänsä tekemistä kaipaavan kesävieraan, pohdituttaa häntä vielä. Hän on törmännyt edelliskesinä tilanteisiin, että on saanut opastaa kulkijoita oikeisiin kohteisiin. Oulaisissa Palosaaren mukaan ehdottomia tutustumiskohteita ovat Valoranta ja Oulaskankaan sairaalan alue
Maijalalla on vankka usko siihen, että koko ydinvoimahanke kaatuu mahdottomuuteensa. Tietyt kunnan johtohahmot ovat kovasti rauhoitelleet kaikkia huolestuneita, ettei tällainen vaihtoehto ole edes mahdollinen. Fennovoima Oy:n pitää esittää vuoteen 2016 mennessä ministeriölle joko ympäristövaikutusten arviointiohjelma omasta käytetyn polttoai-
neen loppusijoituslaitoksesta tai sopimus ydinjäteyhteistyöstä nykyisten jätehuoltovelvollisten kanssa. Niiden perusteella työryhmä toteaa, että ei voida osoittaa eikä sulkea pois sitä, voitaisiinko Olkiluodon kalliolohkoon loppusijoittaa yli 12 000 tonnia käytettyä ydinpolttoainetta. Selvitystä varten Posiva on toimittanut työryhmän käyttöön keskeiset tiedot Olkiluotoon suunnitellusta loppusi-
joitustilasta. Työ- ja elinkeinoministeriön ydinjätehuollon yhteistyöryhmä julkisti väliraporttinsa, jonka perusteella ydinjätteiden loppusijoitus on jatkossa täysin vailla vastausta. Voi hyvin todeta, että tämä oli jopa odotettavissa. Työn on valmistuttava vuoden loppuun mennessä. Vaihtoehto ei yllätä Pro Hanhikiven Helena Maijalaa. Tähän mennessä työryhmä on ehtinyt selvittää vasta sen, millaiset suunnitelmat Posiva on aiemmin tehnyt Olkiluotoon. Tässä kaikessa on selvä jatkumo siihen mitä tapahtui viisi vuotta sitten, kun ydinvoimahanke lähti liikkeelle. Joko se, että kaikki Suomessa tuleva ydinjäte sijoitetaan Olkiluotoon vai päädytäänkö kahteen erilliseen loppusijoituspaikkaan. Hyvärinen sanoo, että ydinjätteiden sijoittaminen on ihmisiä kiinnostava aihe ja se näkyy keskustelun lisääntymisenä.
Ydinjätteiden loppusijoituspaikan rakentaminen tai laajentaminen on yhtä iso asia kuin uuden ydinvoimalaitoksen rakentaminen. Päätös on varmastikin yhteiskunnan kokonaisedun kannata kaikkein paras. Väliaikaraportin tulokset mahtoivat tulla yllätyksenä Fennovoimalle. Fennovoiman periaatepäätöksessä linjattiin, miten jätehuollon hoitaminen viedään eteenpäin, jatkamme sen eteen töitä parhaamme mukaan. Se vaatii yhtäläisen lupaprosessin kuin ydinvoimalakin. Pyrimme joko yhteistyöhön Posivan ja sen omistajien kansa tai jos tarvetta on, käynnistämme ymparistövaikutuksista ohjelman erillistä loppusijoutuslaitosta varten. Tuolloin käydään vuoropuhelua yhteiskunnan ja kansalaisten kesken. Myös siellä linjattiin, ettei jätteitä sijoiteta alueelle. Mutta tässä nähdään, että näin ne asiat muuttuvat, Maijala toteaa.
Meille on naurettu, että pelkäämme kaikkea. Olkiluodon kallioluolaston päässä on paikka, jossa tehdään ydinjätteen loppusijoituksee. Ydinvoimayhtiöiden ydinjätehuol-
toyhteistyötä selvittävä ryhmä antoi 27. Työryhmän antama väliraportti ei johda Fennovoimalla erityisiin toimenpiteisiin, Hyvärinen kertoo. Meitä rauhoiteltiin tuolloin, että vielä ei olla tehty rakentamispäätöksiä ja taustalla tehtiin työstä hankkeen puolesta koko ajan. Vertailua varten tarvitaan tietoa kahden erillisen tilan rakentamisesta ja suunnitteilla olevien tilojen nykytilasta ja laajentamisesta. Puhutaan, miten hanke tuo työpaikkoja ja verotuloja, Maijala hymähtää. Tästä se markkinointi taas alkaa. Ydintekniikkajohtajan mukaan työ Fennovoimassa jatkuu ennallaan. Seuraavaksi työryhmä selvittää kumpi kahdesta vaihtoehdosta on parempi. kesäkuuta väliraporttinsa työn etenemisestä elinkeinoministeri Jyri Häkämiehelle. Sitäkin ovat sanoneet, ettei tänne missään tapauksessa edes suunnitella loppusijoitusta. Odotamme, että saamme päätöksen joulun alla.
Maijalan mielestä tilannetta on helppo peilata Eurajoelle. Olennaisinta on, että riippumaton arvio ydinjätteiden loppusijoittamisesta ja mahdollisesta sijoitustilojen laajentamisesta on tekemättä. Hän linjaa, ettei Hanhikiven alue ole sovelias ydinvoimalalle eikä alue jätteille loppusijoituspaikaksi.
Meitä rauhoiteltiin tuolloin, että vielä ei olla tehty rakentamispäätöksiä ja taustalla tehtiin työstä hankkeen puolesta koko ajan."
Helena Maijala ydinvoimaa vastustava pyhäjokinen
"
Tutkimuspaikalla. Yhtenä vaihtoehto on sekin, että Fennovoiman ydinjätteille rakennetaan loppusijoituspaikka Pyhäjoelle. Työryhmän väliraportti herättää ristiriitaisia tunteita. Tämän vuoksi ei ole varmuutta myöskään siitä, mahtuuko edes suunniteltu 12 000 tonnia käytettyä ydinpolttoainetta Olkiluotoon.
Linjaveto ydinjätteiden kohtalosta jatk
Heli Nurkkala
heli.nurkkala@almamedia.fi
Maijala uskoo ydinvoimalan hautautuvan mahdottomuuteensa, ydintekniikkajohtaja p
PYHÄJOKIALUE Ydinjätteet nousivat jälleen keskustelujen ytimeen. Silti varauksellinen suhtautuminen näkyy läpi myös muilla ja se lisääntyi, kun alettiin puhua vielä jätteiden loppusijoituspaikan rakentamisesta Pyhäjoelle. 10
TÄSTÄ KAIKESSA ON KYSE
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 2. Hän linjaa, että kyseessä on vasta väliaikaraportti ja työryhmän työ on vielä alkutekijöissä. Tiedottaminen ja avoin keskustelu ovat oleellisia seikkoja. Fennovoiman ydintekniikkajohtaja Juhani Hyvärinen ei takerru ydinjätehuollon yhteistyöryhmän väliraportin riveihin. Katsotaan, mitä ministeriön asettama työryhmä päättää. Kallion laatu selviää tarkemmin vasta loppusijoitustunnelien louhintavaiheen tutkimuksissa. Työryhmän tehtävänä on kerätä olemassa oleva aineisto eri vaihtoehtojen vertailua varten, toteuttaa tarvittaessa loppusijoitusvaihtoehtojen alustava vertailu ja antaa suo-
situksia työn jatkamiseksi. Yhtenä työnä jatkuu selvitystyö tulevan jätehuollon hoitamisesta. Työryhmän väliraportti kiihdytti palautetulvaa Fennovoimaan. Olemme Fennovoimassa rauhallisin mielin. Mielenkiintoista seurata, miten tämä keskustelu nyt etenee. Riippumaton arvio tehdään vasta syksyllä, Hyvärinen perustelee. Silti Eurajoella on jo pitkään tutkittu maaperää loppusijoitusta varten ja luolaston rakentamiseen haetaan rakennuslupaa. Kalliolohkoon mahtuvan käytetyn ydinpolttoaineen määrä tarkentuu vasta vuosikymmen-
ten kuluessa. heinäkuuta 2012
Ydinjätteen loppusijoituksesta väliraportti
PYHÄJOKIALUE Työ- ja elinkei-
noministeriö asetti työryhmän maaliskuussa ohjaamaan ydinvoimayhtiöiden yhteistä selvitystä käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksen vaihtoehdoista
Mittauksilla selvitetään merenpohjan geologisia ominaisuuksia ja saadaan tarkka topografinen kuva merenpohjasta.
Työryhmän mukaan Olkiluodon loppusijoituslaitoksen laajentaminen Fennovoiman jätteille edellyttäisi poikkeamista Posivan tähänastisista tutkimus- ja toimintaperiaatteista. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 2. Maaalueelle asennetaan GPS-asema sekä suoritetaan kiintopisteiden mittauksia. Fennovoiman ydintekniikan asiantuntija Minttu Hietamäki kuuntelemassa TVO:n viestintäpäällikkö Lauri Innan selostusta aiheesta.. Posivan odotetaan jättävän loppusijoituslaitoksensa rakentamislupahakemuksen valtioneuvostolle vuoden lopulla. heinäkuuta 2012
11
Meritutkimuksia tällä viikolla
Työryhmä toteaa myös, että mahdolliset Olkiluodon loppusijoitustilan laajennusta koskevat tutkimukset eivät saa vaarantaa nykyisen loppusijoitushankkeen turvallisuutta ja toimintaedellytyksiä. Lentotutkimusten tueksi merialueella tehdään lisäksi näkösyvyysmittauksia. Työryhmän puheenjohtajana on teollisuusneuvos Herkko Plit työ- ja elinkeinoministeriöstä. Tässä ohjelmassa tullaan esittämään useita eri loppusijoituspaikkavaihtoehtoja. Tutkimukset tehdään lentokoneella rannikkoalueella 25 kilometrin säteellä Hanhikivenniemestä. Tutkimukset kestävät 23 päivää. Tutkimuksen toteuttaa Airborne Hydrography AB. Mittaukset tekee Kokkolan geologinen tutkimuskeskus.
kuu
Sirpa Kortet
puolestaan odottaa ydinjätehuoltotyöryhmän loppuraporttia.
en liittyvää tutkimustyötä. Fennovoiman jätteiden määrä on noin 3000 tonnia uraania.
Tuloksia hyödynnetään tulevissa tutkimuksissa. Teollisuuden Voima Oyj, Fortum Power and Heat Oy, Fennovoima Oy ja Posiva Oy ovat kukin asettaneet työryhmään kaksi edustajaa.
PYHÄJOKI Fennovoiman ydinrakennushankkeeseen liittyvät merialuetutkimukset jatkuvat Pyhäjoella tällä viikolla. Fennovoima jatkaa oman ydinjätteen loppusijoituksen ympäristövaikutusten arviointiohjelman valmistelua
Sateenvarjon suojassa naiset eläytyivät Dave Lindholmin, Pepe Ahlqvistin, Heikki Silvennoisen ja muiden SFBlues kokoonpanoon kuuluvien tahtiin. Yksi eksoottisimmista esiintyjistä oli tansanialainen
Bagamoyo Ensamble-ryhmä, jonka tulemisen Haapavedelle mahdollisti ulkoministeriön yhteistyöhanke, johon sekä Haapavesi että Babomoyon kaupunki osallistuvat. Pehmeäkärkiset kengät tapailivat askelia tanssilavalla ja omat idolit tallentuivat digipokkariin. Soittimen ääniin päästiin perehtymään esimerkiksi Timo Nykyrin näppäilyn kautta. Olen ollut folk-kursseilla opettajana. heinäkuuta 2012
Lempiesiintyjiä kaikenikäisille
Folkit ovat yleisön mielestä lajissaan maan parhaimmistoa
Sirpa Kortet
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@almamedia.fi
musiikkifestivaalien parhaasta bändistä ei ole haapavetislähtöiselle Saara Aallolle epäselvyyttä. Olli Kari ehti opetustöiltään nauttia itsekin folkmusiikista. Kansainvälisyys ja paikallisuus näkyivät 24. Juuri sitä, mikä olisi Folk-illan huipennus, naiset eivät osaa sanoa. Konserttien lisäksi kursseilla on hieno meininki, ja saa tavata huippuopettajia, Kari jatkaa. Tykkään tästä tapahtumasta. Muistelen, että se olisi ollut esiintymässä täällä aiemmin, hän pohtii. Sen tiedän edeltä ja minulla on yhtyeen levyjä. Ukulele-palkinnon vastaanottanut Maarit Vähäsarja toivoi, että saisi jossain vaiheessa soitto-opetustakin.
Sitä hän malttoi odottaa nousevaksi lavalle lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Soittimista ukulele nousi tutummaksi monelle näiden Folkien aikana. Tänäkin kesänä hän on viettänyt paikkakunnalla monta päivää. Kun näin Folkien ohjelman, totesin heti, että tämä se on, jonka tahdon nähdä,
hän sanoo. Kirkkosalin kokoonpanossa oli mukana haapavetisiä pelimanneja ja laulaja. Sankasta sateesta huolimatta Saara otti kotiseudulle lomailemaan tultuaan ystävänsä Mirjan mukaan, ja lauantai-ilta kului hyvin päälavan edustalla. Se oli lauantai-illan vetonaula, Dave kumppaneineen. Haapaveden Folk-tapahtuma saa häneltä kiitosta. Kaikki kappaleet tuntuvat hyviltä. Tottakai me tultiin tänne, kun tällaisia järjestetään ja kun tapahtuu jotain, Mirja pohtii. Pohjoismainen, suomenruotsalaista kansanmusiikkia soittava yhtye esittää musiikkia, joka ulottuu skandinaavisista tuulahduksista keskiajan balladeihin. Aulikki Hakola-Leppikangas tuli Emmi-tyttärensä kanssa katsomaan suomalaisruotsalaista Gjallahorn-yhtyettä. Artistilistalta Olli Karia kiinnosti ehkä eniten israelilaisen ryhmän esiintyminen.
HAAPAVESI Haapaveden Folk-
Sateesta huolimatta. Musiikki meni jalan alle Haapavedeltä kotoisin oleville naisille, joiden mielestä lauantai-illan kotimaiset esiintyjät olivat tämänvuotisten Folkien parasta antia.
Sirpa Kortet Sirpa Kortet
Tanssia Tansaniasta. Äidin mukana konserttiin oli lähtenyt myös Emmi-tytär. Auditorio ja Folk café ovat kivoja lisiä esiintymispaikkoihin. Tämänvuotisilla festivaaleilla häntä miellyttää ennenkaikkea monipuolistunut festivaalialue. Tämä on oikeastaan noussut lempparifestarikseni. Ukulelen sai yhteistyökumppanin kiitoksena järjestäjiltä myös Kylpyläsaaren leirintäalueen pitäjät.
Pohjoismaisen musiikin perässä. Olimme täällä muutama vuosi sitten aiemminkin, hän muistelee silloistakin hyvää tunnelmaa. Haapaveden yhteistyöprojekti toi Folk-lavalle afrikkalaista rytmiä.
Sirpa Kortet
Kiitosta. 12
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 2. Ylivieskalaiselle Aulikki Hakola-Leppikankaalle tämänvuotisilta Haapavesi Folkeilta löytyi heti mieluinen kuuntelukohde. Nämä ovat mielenkiintoisia viikkoja ja kiireisiä koko paikkakunnalle, hän pohtii. SF-Bluesin Haapaveden esiintyminen on yksi bändin 10-vuotisjuhlakiertuetta. Folkien taiteellinen johtaja Timo Hannula (vas) ja toiminnanjohtaja Johannes Helama kiittivät Kylpyläsaaren leirintäaluetta yhteistyöstä Folk-toiminnassa. Gjallahorn. Sirpa Kortet
Lempifestareilla. Järjestelyt toimivat täällä hienosti, hän kehuu. kertaa järjestetyillä Folkeilla painokkaasti. Lauantain iltaohjelman hän aloitti kuuntelemalla Gambikkokonserttia kirkossa. Por ilaiselle Olli Karille Haapavesi on tullut tutuksi juuri Folk-tapahtuman kautta. Mirja ja Saara eivät pisaroita pelänneet, vaan ottivat aitiopaikan Dave Lindholmin, Pepe Ahlqvistin, Heikki Silvennoisen, Mikko Löytyn ja Jani Auvisen keikalla. SF-Blues-yhtyeen musiikki on heille tuttua. Haapaveden tapahtuma saa häneltä kehuja.. Toinen toistaan seuraava kappale tuntuu edellistä paremmalta. Pepe Ahlqvist kehuu Haapaveden Folk-festivaaleja ja pitää esiintymispysähtymistä paikkakunnalla miellyttävänä kokemuksena
Viikon vieraana muusikko Maija Vilkkumaa.
Alamo - Taistelu vapaudesta (12) TV2 lauantai 07.07.2012 O: John Lee Hancock. 23.25 Yle Uutiset 23.30-23.59 Laitetaan luotiliivit (12)
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 6.55 Ylen aamu-tv 9.30 Puutarhaperjantai 10.00 Opettaja ohjaimissa (7) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10-11.55 Dieetit puntarissa 12.00 Jaakko ja maailmanvalloittajat 12.30 Tohtorit (7) 13.05 Hilja, maitotyttö (7) 14.30 Luontohetki: Veden maailma 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00-16.50 Avara luonto: Elävä planeetta 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Opettaja ohjaimissa (7) 18.00 Yle Uutiset 18.20 Päivän kasvo 18.30 Pokka pitää (S) 19.00 Historiaa: Hitlerin häivehävittäjä 19.55 Tohtori Kiminkinen 20.25 Viking Lotto 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.35 Seinää vasten (16) 22.35 Mitta on täysi talous 23.05 Yle Uutiset 23.10 Ulkolinja: Sodassa raiskattujen puolella 0.10-4.00 Uutisikkuna
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 6.55 Ylen aamutv 9.30 Tohtori Kiminkinen 10.00 Opettaja ohjaimissa (7) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 Aamusydämellä 11.45 Seniori työssä 12.00 Mitta on täysi talous 12.30 Tohtorit (7) 13.00 Suotorpan tyttö (S) 14.05 Silmälasien historiaa 14.20 Eläinten elämää maalla ja merellä 14.30 A-studio 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Avara luonto: Sudenkorentojen maailma 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10-17.55 Opettaja ohjaimissa (7) 18.00 Yle Uutiset 18.20 Päivän kasvo 18.30 Pokka pitää (S) 19.00 Kriminalisti (12) 20.00 Puutarhaperjantai 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 10 kirjaa vallasta 21.35 Ulkolinja: Varastetut morsiamet 22.25 Kennedyt (12) 23.10 Yle Uutiset 23.15 Tanskan kuohuva 1800-luku (12) 23.55-4.00 Uutisikkuna
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 6.55 Ylen aamu-tv 9.30 Antiikkimakasiini 10.00-10.45 Opettaja ohjaimissa (7) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 Avara luonto: Sudenkorentojen maailma 12.00 Ukot 12.30 Tohtorit (7) 13.00 Totuus on armoton (S) 14.30 Nimismies ja muslimi 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Kiehtova maailma: Ihmeelliset uskonmenot 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10-17.55 Opettaja ohjaimissa (7) 18.00 Yle Uutiset 18.20 Päivän kasvo 18.30 Pokka pitää (S) 19.00 Downton Abbey (7) 20.10 Hercules 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 New Yorkin monet kasvot 21.26 New Yorkin monet kasvot 21.55 Estradilla: Jari Sillanpää Goes Latin 23.05 Yle Uutiset 23.10 Peter Kingdom (7) 0.00 Eurojackpot 0.104.00 Uutisikkuna
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 8.00 Yle Uutiset 8.05 Kiehtova maailma: Ihmeelliset uskonmenot 9.00 Yle Uutiset 9.05 Dieetit puntarissa 9.54 Eurojackpot 10.00 Yle Uutiset 10.05 Kadonneet sankarit 11.00 Yle Uutiset 11.05 Pisara 11.10 Uskomaton uusperhe (7) 12.00 Onnenetsijät 12.30 Tohtorit (7) 13.00 Dokumenttiprojekti: Google tuntee sinut. Alicia joutuu pyytämään apua kuolemaantuomitulta.
Itämeri MTV3-kanavalla tiistaina 3.7.2012 klo 20.05. 13.50 Ensyklopedia 14.00 Tuomas Enbuske Sivistyksen käsikirja 14.30 10 kirjaa vallasta 15.00 Historiaa: Yrjö VI ja kuninkaan puhe 15.50 Eläinten elämää maalla ja merellä 16.00 Oi ihana toukokuu (7) 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Avara luonto: Namibin mangustit 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Antiikkia, antiikkia 18.45 Nykyajan ihmeet 18.55 Neiti Marple: Syyttävä sormi (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Lotto 20.51 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Ilonen talo (16) 22.05 Varg Veum: Ruususen unta (16) 23.35 Vuosien takaa nykypäivään 0.05-4.00 Uutisikkuna
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 6.51 PIKKU KAKKONEN 6.53 Leijulaakso 7.13 Olipa kerran. 14.00 Tosi tarina: Päihdeäiti Siru 14.30 Perinnemestari 15.00 Antiikkimakasiini 15.30 Puutarhaperjantai 16.00 Oi ihana toukokuu (7) 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Kuka oikein olet?: Steve Buscemi 17.50 Kuvakirjeitä maailmalta 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Jaakko ja maailmanvalloittajat 18.45 Avara luonto: Elävä planeetta 19.35 Maailman matkailuaarteet 19.45 Monk (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.15 Komisario Lewis (12) 22.45 Stadilaista tangoa etsimässä (S) 0.30-4.00 Uutisikkuna
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 8.00 Yle Uutiset 8.05-8.55 Avara luonto: Elävä planeetta 9.00 Yle Uutiset 9.05 Aamusydämellä 9.40 Seniori työssä 9.55 Yle Uutiset 10.00 Volvo ja Saab kriisissä 11.00 Yle Uutiset 11.05 Uskomaton uusperhe (7) 12.00 Luontohetki: Veden maailma 12.30 Tohtorit (7) 13.00 Prisma: Löytyykö uusi Leonardo. Phil 18.45 NELONEN 6.00 Älypää-TV 11.00 Ostosruutu Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 12.00 Ostosruutu 13.00 Ostosruutu 13.40 Eläintarhojen elämää 14.10 8.30 Eläintenpelastustiimi 9.00 Waverly Placen velhot 14.40 6.00 Älypää-TV 11.00 Ostosruutu 19.00 Valio juustoklassikkoleivät 13.40 Eläintarhojen elämää (7) Koiralle koti 10.05 Matkaoppaat 10.35 12.00 Ostosruutu 13.00 Ostosruutu 14.10 Waverly Placen velhot 14.40 Fuengirola 15.40 Sinkkuisä Gary 19.03 Matkaoppaat 19.30 (S) 16.10 Oprah 17.10 Nelosen sää Matkaoppaat 11.00 Matkaoppaat Matkaoppaat 20.00 Huvila & Huussi 13.40 Eläintarhojen elämää (7) Fuengirola 15.40 Sinkkuisä Gary 17.15 Suhdekoukerot 17.45 Dr. N: Dennis Quaid, Billy Bob Thornton, Jason Patric.
Kotikatsomo: Ilonen talo (16) TV1 sunnuntai 08.07.2012 Osa 1/3. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 2. 19.50 Villit eläinystävämme 20.00 Mitta on täysi talous 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Google tuntee sinut. Phil 2.15-6.00 2.40 Oprah (S) 3.40-7.35 Älypää-TV Älypää-TV
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Leijulaakso 7.13 4.00 Uutisikkuna 6.51 PIKKU KAK- Anton Siilinen ratkaisee 7.25 Kotirannan kalajuttu 7.32 Noksu KONEN 6.53 Leijulaakso 7.13 Harri ja Toto 7.24 Suorakaide 7.29 7.37 Karvakuonojen salapoliisitoimisto: Käpälän jälkiä ja käpälämäPossu Pallero 7.40 Itikkaötökät kiä 7.49 Kössi Kenguru avaruudes7.46 Mio Mao 7.51 sa: Uusi ystävä 7.56 Oktonautit Neppajymykerho 7.57 Oktonautit 8.20 Galaxi 8.21 Pikku Nikke 8.34 8.17 Galaxi 8.18 Ping-pong 8.43 Sherlock Jakki 8.46 Kapteeni Kari Viidakkojytä 8.50 Lentävät lääkärit 8.50 Lentävät lääkärit (7) 9.40 Yle (7) 9.40 Yle Alueuutiset 11.00 Summeri (7) 12.00 Waterloo Alueuutiset 11.00 Summeri (7) Roadin koulu (7) 12.50 Isä Matteon 12.00 Waterloo Roadin koulu (7) tutkimuksia (7) 13.45 Mr Bean (S) 12.50 Isä Matteon tutkimuksia (7) 14.00 Tanskalainen maajussi 14.30 13.45 Mr Bean (S) 14.00 Kesärenki 14.40 Sydänääniä 15.10 Tanskalainen maajussi 14.30 Puutarhassa tuoksuu ruoka 15.00 Satuhäät 16.00 Uusi päivä (S) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Läähätän ja läkähdyn 15.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa Kakkonen 18.00 Summeri (7) 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alu16.00 Uusi päivä (S) 16.30 Uusi eeltasi 19.20 Urheiluruutu 19.25 päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen Kakkosen kesäsää 19.30 18.00 Summeri (7) 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi Luontomatkalla Australiassa 20.00 Poikaystäväparantola 21.00 19.20 Urheiluruutu 19.25 Sinkkutanssit 21.50 Yle Uutiset Kakkosen kesäsää 19.30 Sissipuutarhurit 20.00 Doctor Who 22.05 Kova laki (16) 22.50 Kimppakivaa (12) 23.20 (12) 20.50 Kätevä emäntä (S) Tyttökauppiaat (16) 0.05-4.00 21.20 Rikostarinoita Suomesta 21.50 Yle Uutiset 22.05 Tulen val- Uutisikkuna takunta (12) 23.45-4.00 Uutisikkuna MTV3
YLE TV2
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 7.45 Pikku Kakkonen 7.48 Raa Raa, leikkisä leijona 7.58 Olivia 8.20 Katinkontti 8.37 Babar ja Badun seikkailut 9.00 Galaxi 9.02-9.14 Kapteeni Kari 9.23 Indigo 9.28 Sutaistu sankari Roy 10.00 Muumilaakson tarinoita (S) 10.25 Meren ihmeellinen elämä 10.30 Sinkkutanssit 11.20 Satuhäät 12.10 Kadonneita etsimässä 13.00 Matkapassi: Barcelona 13.55 Hullu juttu 14.25 Vieraalla maalla (7) 15.55 Luksusristeilyä merikajakilla 16.20 Keisareiden kerho (7) 18.05 Harvoin tarjolla (12) 19.00 Yle Uutiset 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen kesäsää 19.20 Yleisurheilun Eliittikisat 21.00 Pan Am (12) 21.43 Maailmanmenoa: Sardiinimuseo 21.50 Yle Uutiset 22.05 Funny or Die Presents (16) 22.30 Yle Live: Ruisrock 2012 23.58-4.00 Uutisikkuna
MTV3
MTV3
6.00 MTV3 Deitti 7.00 Ostoskanava 7.45 Chuggington (S) 7.55 Smurffit (S) 8.25 Scooby-Doo 8.50 Tom & Jerry Kids Show 9.15 Karvinen (S) 9.45 Itämeri 10.45 Huvipuisto 11.15 Grand Designs unelma-asunnot 12.20 Samaa sukua (7) 13.15 Canal+:n kesä 13.20 Pilanpäiten 13.30 Formula 1: Ennakkotunnelmat 14.00 Beach Volley Weekly 14.30 Salmelan kesä 15.00 Paula Koivuniemi: Kaiken antanut 15.05 Pilanpäiten 15.15 Leo 15.20 Cry-Baby (S) 17.00 Samaa sukua (7) 18.00 Formula 1: osakilpailu 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Formula 1: Extra 19.30 Mieletön maailma 20.00 Linnan tähdet 21.00 Kosto (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.20 Tulosruutu 22.35 Lotto ja Jokeri 22.40 Jälkiä jättämättä (16) 23.40 Southland 0.35 Tennistä: Wimbledon 2012 1.35 Formula 1: Extra 1.45 Formula 1: osakilpailu 3.15-6.00 MTV3 Chat
NELONEN
7.35 Ostosruutu 8.35 Eden 9.05 Unitupa 9.35 Huvila & Huussi 10.30 Matkaoppaat 11.00 Matkaoppaat 11.25 Matkaoppaat 11.55 Matkaoppaat 12.20 Eläintenpelastustiimi 12.50 Frasier 13.20 Frasier 13.50 Frasier 14.20 Frasier 14.50 Unelmien poikamies 15.50 Unelmien poikamies 16.50 The Voice of USA 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Valio juustoklassikkoleivät 19.05 Elokuva: Hot Rod (12) 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Haikein terveisin (12) 23.15 Nelosen uutiset 23.25 Nelosen sää 23.30 Pulkkinen 0.00 Team Ahma 0.30 Blue Bloods (12) 1.25 Detroit 1-8-7 (12) 2.20 Oprah (12) 3.15-6.00 Älypää-TV. Phil 2.25-6.00 Älypää-TV
6.55 Älynväläys 7.30 Ostoskanava 8.15 Uki (S) 8.20 Jogi-karhu 8.45 Puuha-Pete (S) 8.55 Palomies Sami 6.00 MTV3 Deitti 6.55 Aamusää MTV3 MTV3 (S) 9.10 Madagascarin pingviinit (S) 7.25 Huomenta Suomen 9.35 INK Ihmenappuloiden kerho Kesäaamu 9.30 Suurin pudottaja 6.00 MTV3 Chat 6.55 Aamusää 6.00 MTV3 Deitti 6.55 Aamusää (S) 10.05 Superpahisten liiga (S) 10.30 Ostoskanava 12.25 Nikon 7.25 Huomenta Suomen 7.25 Huomenta Suomen 10.30 Beyblade: Metal Masters (7) Grilli 13.45 Älynväläys 14.45 Bill Kesäaamu 9.30 Suurin pudottaja Kesäaamu 9.30 Suurin pudottaja 10.55 FUTIS+ 11.25 Motor Forum: Engvall Show 15.15 Huomenta 10.30 Ostoskanava 12.25 Nikon 10.30 Ostoskanava 12.25 Nikon Suomen parhaat 16.15 Älynväläys FINRace 11.55 FHRA Power and Grilli 13.45 Älynväläys 14.45 Rita Grilli 13.45 Älynväläys 14.45 Rita Speed 12.30 Älynväläys 13.10 On16.23 Onnenpeli hyväntekeväiRocks (S) 15.15 Huomenta Rocks (S) 15.15 Huomenta nenpeli hyväntekeväisyysarpa 13.45 Suomen parhaat 16.15 Älynväläys Suomen parhaat 16.15 Älynväläys syysarpa 16.30 Salatut elämät 17.00 Salatut elämät 17.30 Salatut Formula 1: viikonloppu Paddockilla 16.23 Onnenpeli hyväntekeväi16.23 Onnenpeli hyväntekeväi14.00 Formula 1: Ennakkotunnelmat elämät 18.00 Suurin pudottaja syysarpa 16.30 Salatut elämät syysarpa 16.30 Salatut elämät 14.30 Remonttimestari 15.05 Miele17.00 Salatut elämät 17.30 Salatut 17.00 Salatut elämät 17.30 Salatut 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Tulosruutu 19.25 Päivän sää 19.30 tön maailma 15.30 Perheleffa: Kissoelämät 18.00 Suurin pudottaja elämät 18.00 Suurin pudottaja jen valtakunta (S) 17.00 Strongman Vedetään hatusta 20.00 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Tulosruutu 19.25 Päivän sää 19.30 Tulosruutu 19.25 Päivän sää 19.30 Minuuttipeliä 21.00 Mercyn sairaala Champions League 18.00 Formula 1: aika-ajot 19.00 Seitsemän Uutiset Karavaanarit 20.00 MTV3.doc: Hännänheiluttajat 20.00 Pomo pii- 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 19.10 Tulosruutu 19.20 Formula 1: Dignitas kuoleman resepti 21.00 lossa 21.00 House (7) 22.00 Extra 19.30 Huvipuisto 20.00 Formula 1: vapaat harjoitukset C.S.I. Utön majakan juurella tavataan Anna Puu. 23.15 Pan Am (12) 23.55-0.44 Sinkkutanssit 0.50-4.00 Uutisikkuna
YLE TV2
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 7.45 Pikku Kakkonen 7.48 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia 8.11 Pupulaarimusiikkia 8.16 Maikki ja pelottava Pontso 8.43 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu 9.01 Galaxi 9.02 Pertti ja Purtti 9.149.25 Hirveä Henri 9.32-9.45 Sherlock Jakki 9.50 Late lammas 10.00 Muumilaakson tarinoita (S) 10.25 Meren ihmeellinen elämä 10.30 Tartu Mikkiin 11.20 Peliuutiset 11.40 Yle Alueuutiset 13.00 Korttelilääkäri 13.30 Ravisuoran vihjeet 13.40 Orankien seurassa 14.30 Yle Live: Ruisrock 2012 16.00 Kadotettu sukupolviko. : Kolme merenneitoa 7.19 Timppa 7.30 Bambubändi 7.34 Mansikkala: Siivouspäivä 7.39 Lunan ponikesä: Varsat laitumella 7.44 Sammakko ja ystävät 7.50 Neppajymykerho 7.57 Oktonautit 8.20 Galaxi 8.21 Tallitytöt 8.29 Futaajat 8.41 Betonin särkijät 8.50 Lentävät lääkärit (7) 9.40 Yle Alueuutiset 11.00 Summeri (7) 12.00 Waterloo Roadin koulu (7) 12.50 Isä Matteon tutkimuksia (7) 13.45 Mr Bean (S) 14.00 Tanskalainen maajussi 14.30 Puutarhassa tuoksuu ruoka 15.00 Satunnaiset sankarit 15.30 Kuningatar Sonja puutarhaoppaana 16.00 Uusi päivä (S) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Summeri (7) 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Urheiluruutu 19.25 Kakkosen kesäsää 19.30 Sydänääniä 20.00 Doctor Who (12) 21.00 Ajankohtainen kakkonen 21.50 Yle Uutiset 22.05 Kalpea ratsastaja (16) 23.55-4.00 Uutisikkuna
YLE TV2
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 6.51 PIKKU KAKKONEN 6.52 Leijulaakso 7.13 Ariol 7.17 Herra Nokkelo 7.23 Roopekarhun taikaseikkailut 7.34 Puutarhan tonttu 7.45 Pingu: Onkimassa 7.50 Neppajymykerho 7.56 Oktonautit 8.20 Galaxi 8.21 Animalia 8.46 Me hirviöt 8.50 Lentävät lääkärit (7) 9.40 Yle Alueuutiset 11.00 Summeri (7) 12.00 Waterloo Roadin koulu (7) 12.50 Isä Matteon tutkimuksia (7) 13.45 Mr Bean (S) 14.00 Tanskalainen maajussi 14.30 Puutarhassa tuoksuu ruoka 15.00 Näin Norjassa 15.10 Ajankohtainen kakkonen 16.00 Uusi päivä (S) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Summeri (7) 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Urheiluruutu 19.25 Kakkosen kesäsää 19.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 20.00 Doctor Who (12) 20.45 UP: Vihreät valot Taikatyttö (S) 20.50 Kesärenki 21.00 Harvoin tarjolla (12) 21.55 Yle Uutiset 22.10 Keskiviikon ravisuora 22.15 Mistä tulen: Judith, kongolainen. 16.25 Extremen maailma 16.40 Maailmanmenoa: Tryffelinmetsästäjä 16.45 Laihduttajat Kilimanjarolla 17.45 Luontomatkalla Australiassa 18.15 Ravisuora 19.00 Yle Uutiset 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen kesäsää 19.20 Chrissa ja koulukiusaajat (7) 20.55 Yle Live: Ruisrock 2012 21.50 Yle Uutiset 22.05-0.20 Alamo Taistelu vapaudesta (12) 0.15-1.05 Kova laki: Lontoo (12) 1.104.00 Uutisikkuna
4.00 Uutisikkuna 6.51 PIKKU KAKKONEN 6.53 Leijulaakso 7.12 Pojat 7.18 Metkat Mesiläiset 7.26 Meidän eläimet 7.30 Pikku prinsessa: Minä tahdon viheltää 7.42 Humps 7.50 Neppajymykerho 7.58 Oktonautit 8.20 Galaxi 8.21 Sherlock Jakki 8.34 POPsis! 8.50 Lentävät lääkärit (7) 9.35 Matkapassi: PohjoisRanska 10.30 Kutsukaa pelastushelikopteri! 11.00 Summeri (7) 12.00 Waterloo Roadin koulu (7) 12.50 Isä Matteon tutkimuksia (7) 13.45 Mr Bean (S) 14.00 Tanskalainen maajussi 14.30 Puutarhassa tuoksuu ruoka 15.00 Hullu juttu 15.30 Luontomatkalla Australiassa 16.00 Uusi päivä (S) 16.30-16.55 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Summeri (7) 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Urheiluruutu 19.25 Kakkosen kesäsää 19.30 Apinaliiga 19.55 Doctor Who (12) 20.45 Danne ja Bleckan 21.00 Satuhäät 21.50 Yle Uutiset 22.05-22.49 This Is England `86 (16) 22.55 MTV3 Stalingrad (16) 1.10-4.00 Uutisikkuna 6.00 MTV3 Chat 6.55 Aamusää 7.25 Huomenta Suomen Kesäaamu 9.30 Suurin pudottaja 10.30 Ostoskanava MTV3 12.25 Nikon Grilli 13.45 Älynväläys 6.55 Aamusää 7.25 Huomenta 14.45 Isän suusta 15.15 Huomenta Suomen Kesäaamu 9.30 Suurin Suomen parhaat 16.15 Älynväläys pudottaja 10.30 Ostoskanava 14.25 16.23 Onnenpeli hyväntekeväisyysarUEFA EURO 2012 huippuhetket pa 16.30 Salatut elämät 17.00 Salatut 14.45 Isän suusta 15.15 Huomenta elämät 17.30 Salatut elämät 18.00 Suomen parhaat 16.30 Salatut elä- Suurin pudottaja 19.00 Seitsemän mät 17.00 Salatut elämät 17.30 Uutiset 19.15 Tulosruutu 19.25 Salatut elämät 18.00 Suurin pudot- Päivän sää 19.30 Karavaanarit 20.05 taja 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Itämeri 21.00 Puumanainen 21.30 Tulosruutu 19.25 Päivän sää 19.30 Moderni perhe (S) 22.00 Kymmenen Karavaanarit 20.05 Mentalist (12) Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 21.00 Todistettavasti syyllinen (12) Tulosruutu 22.35 C.S.I. 22.30 Kotikatsomo: Viisasten kivi (S) 23.25 Yle Uutiset 23.30 Taivaan pilarit (16) 0.25-4.00 Uutisikkuna
YLE TV1
0.00 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 6.55 Ylen aamu-tv 9.30 Jaakko ja maailmanvalloittajat 10.00 Opettaja ohjaimissa (7) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 Kurditaistelijan päiväkirja 12.30 Tohtorit (7) 13.00 Siltalan pehtoori (S) 14.30 A-studio: Ulvilan murhamysteerin jäljillä 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Tosi tarina: Päihdeäiti Siru 16.25 Moreenisaarella 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Opettaja ohjaimissa (7) 18.00 Yle Uutiset 18.20 Päivän kasvo 18.30 Pokka pitää (S) 19.00 Kiehtova maailma: Ennen kuin ne häviävät 20.00 Antiikkimakasiini 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Taivaan pilarit (16) 21.55 Kuka oikein olet?: Steve Buscemi 22.35 Prisma: Löytyykö uusi Leonardo. Phil Nelosen sää 19.00 Valio juus14.55 Tanssi peppu pieneksi 15.55 kotivideot 80's Special 20.00 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Pro esittää: MotoGP-makasiini 0.45 toklassikkoleivät 19.03 Hyvät ja huonot uutiset 20.57 Keno Elokuva: Loistavat naapurit (S) 17.45 Nelosen sää 19.00 Valio juusGood Wife (12) 1.40 Dr. (12) 23.35 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Paljastavat valheet 0.35 Rillit huurusPäivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 sa 1.05 Älynväläys 2.05-6.00 MTV3 Aina vaarassa (12) 23.35 Vihjeet Chat hukassa (7) 0.35-1.05 Rillit huurussa NELONEN
NELONEN
6.00 Älypää-TV 11.40 Ostosruutu 12.20 Ostosruutu 13.00 Ostosruutu 13.40 Eläintarhojen elämää 14.10 Waverly Placen velhot 14.40 Uusi elämä maalla 15.40 Sinkkuisä Gary (S) 16.10 Outo, uusi elämä (7) 17.10 Nelosen sää 17.15 Pulmuset 17.45 Suomi-tytöt New Yorkissa 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Valio juustoklassikkoleivät 19.03 Matkaoppaat 19.30 Matkaoppaat 20.00 Häät sulhasen tapaan Suomi 20.30 Häät sulhasen tapaan Suomi 20.57 Keno 21.00 Good Wife (12) 22.00 Sinkkuelämää (12) 22.35 Sinkkuelämää (12) 23.15 Nelosen uutiset 23.25 Nelosen sää 23.30 Frasier 0.00 Pulmuset 0.30 Aavekuiskaaja (12) 1.25 Dr. 2012 klo 19.30 jaksolla Tahtojen taistoa. Tomperin perhe hajoaa alkoholismiin.
MA 2.7.
TI 3.7.
KE 4.7.
TO 5.7.
PE 6.7.
LA 7.7.
SU 8.7.
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 6.55 Ylen aamu-tv 9.30 10 kirjaa vallasta 10.00-10.53 Kaksi miestä ja Stasi 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 Tohtori Kiminkinen 11.40 Minun maisemani 11.55 Puutarhaunelmia 12.25 Tohtorit (7) 12.55 Aatamin puvussa ja vähän Eevankin (S) 14.05 Kiinan terrakottasoturit 14.56 Pisara 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Kuka oikein olet?: Lionel Richie 16.40 Maailman matkailuaarteet 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10-17.55 Opettaja ohjaimissa (7) 18.00 Yle Uutiset 18.20 Päivän kasvo 18.30 Pokka pitää (S) 19.00 Prisma: Löytyykö uusi Leonardo. New York (16) 21.55 Viking Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän Mestareiden mestari 21.00 Selviytyjät 23.05 The Edge Reunalla (16) Lotto ja Keskiviikko-Jokeri 22.00 sää 22.25 Tulosruutu 22.35 1.20 Mental 2.15 Älynväläys 3.15- 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 6.00 Älypää-TV 11.00 Ostosruutu Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän Ketonen & Myllyrinne 23.10 Päivän sää 22.15 Tulosruutu 22.30 12.00 Ostosruutu 13.00 Ostosruutu sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Diili Species: The Awakening (16) 1.05 6.00 MTV3 Deitti Poika (S) 0.30 Kova Laki: Los Ange13.40 Eläintarhojen elämää 14.10 0.20 Kuuntelija (12) 1.15 Rillit huu- Älynväläys 2.05-6.00 MTV3 Deitti les (12) 1.25 Tennistä: Wimbledon Waverly Placen velhot 14.40 russa 1.45 Älynväläys 2.45-6.00 NELONEN 2012 2.25 Formula 1: aika-ajot Fuengirola 15.40 Sinkkuisä Gary (S) MTV3 Deitti NELONEN 6.00 Älypää-TV 11.00 Ostosruutu 16.10 Oprah 17.10 Nelosen sää 12.00 Ostosruutu 13.00 Ostosruutu NELONEN 17.15 Pulmuset 17.45 Dr. heinäkuuta 2012
13
Good Wife Nelosella 2.7.2012 klo 21.00 Vihje kuolemaantuomitulta. TV2 keskiviikko 04.07.2012 Judith lähetettiin 3-vuotiaana pakoon Kongon sisällissotaa.
Hännänheiluttajat MTV3kanavalla torstaina 5.7. Phil 2.40Matkaoppaat 19.30 Matkaoppaat 21.00 Elokuva: Freedomland (16) Usko tai älä (12) 18.45 Nelosen uutitoklassikkoleivät 19.03 6.00 Älypää-TV 20.00 Unelmien poikamies 20.57 set 18.55 Nelosen sää 19.00 Valio Matkaoppaat 19.30 Matkaoppaat Keno 21.00 Toimintatorstai: Never 23.15 Nelosen uutiset 23.25 20.00 Unelmien poikamies 20.57 Back Down (16) 23.15 Castle (12) Nelosen sää 23.30 Isänmaan toivot juustoklassikkoleivät 19.05 Elokuva: Yllätysavioliitto (S) 20.57 Keno 21.00 Keno 21.00 Totuuden anatomia 0.15 Nelosen uutiset 0.25 Nelosen 0.05 Kumman kaa 0.35 Elokuva: Elokuva: Reign Over Me YstävyyCalibre 45 (16) 2.30 Detroit 1-8-7 (12) 22.00 Dexter (16) 23.05 sää 0.30 Frasier 1.00 Pulmuset den voima (12) 23.30 Nelosen uutiset Nelosen uutiset 23.15 Nelosen sää 1.30 Dexter (16) 2.30 Dr. Yksinhuoltaja Trish ei pärjää koiralleen.
Hyvät ja huonot uutiset Nelosella 06.07.2012 klo 20.00. Phil 18.45 Nelosen uutiset 18.55 kaan, Charlie! (7) 13.25 SuhdekouNelosen sää 19.00 Valio juus(S) 16.10 Oprah 17.10 Nelosen sää 18.45 Nelosen uutiset 18.55 uutiset 23.10 Nelosen sää 23.15 kerot 13.55 Suomi-tytöt New Yorkissa toklassikkoleivät 19.05 Hauskat Frasier 23.45 Pulmuset 0.15 Nelonen 17.15 Pulmuset 17.45 Dr. (jakso 3/10) Kuvassa: Jonna ja Max.
Mistä tulen: Judith, kongolainen. Phil 3.25- (12) 3.25-7.30 Älypää-TV 23.40 Nelosen sää 23.45 Havaiji 5-0 23.20 Frasier 23.50 Pulmuset 0.20 6.00 Älypää-TV (12) 0.45 Elokuva: The Horde (18) Castle (12) 1.20 Dr. Phil 11.30 Matkaoppaat 12.00 Jonas (7) 20.57 Keno 21.00 NCIS Rikostutkijat 14.10 Waverly Placen velhot 14.40 (S) 16.10 Oprah 17.10 Nelosen 12.25 Jonas (7) 12.55 Onnea mat(12) 22.00 Näkijä (16) 23.00 Nelosen Fuengirola 15.40 Sinkkuisä Gary sää 17.15 Pulmuset 17.45 Dr
08.05 Sunnuntai-Suomi. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 06.56 Päivän mietelause. 13.03 Urheiluradio. 21.03 Arjen designia. 04.02 Café Tropical.
Yle Radio Suomi
05.00 Yle Uutiset ja sää. 06.05 Hartaita säveliä. 13.00 Ääniversumi. 04.55 Aamupala. 06.56 Päivän mietelause. 15.05 Kultakuume. 13.00 Klassista kahteen. 12.30 Yle Uutiset maakunnastasi. 18.50 Iltahartaus. 21.03 Päivä tunnissa. 09.00 Yle Uutiset. 17.20 Urheiluradio. 15.00 Radioteatteri esittää: Kalle Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailut. 10.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 13.03 Urheiluradio. 08.17 Maakuntaradio. 12.15 Lauantai-Suomi. 11.00 Yle Uutiset. Ponnistusta. 20.30 Radion sinfoniaorkesterin iltasoitto. 19.06 Luonto-Suomi. 15.00 Yle Uutiset. 07.50 Merisää. Ravisuoran vihjeet. 13.10 Kerro pieni tarina. 15.05 Kultakuume. 17.35 Carola: Nainen mä oon enkä pyhimys. 1. 14.00 Yle Uutiset. 06.56 Päivän mietelause. 13.00 Klassista kahteen. 21.40 Urheiluradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.45 Merisää. 17.55 Suomi tänään. 09.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 14.03 Sunnuntai-Suomi. 11.57 Päivän mietelause. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 08.15 Urheiluradio. 09.05 Muistojen bulevardi. 10.05 Murhaava heinäkuu: Brysselin kone. Yle Radio 1
06.00 Yle Uutiset. Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 12.32 Suomen radio. 11.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 19.08 Lavalauantai. 12.45 Merisää. 16.15 Maakuntaradio. 17.28 Suomi tänään. 07.50 Aamuhartaus. 22.55 Suomi tänään. 03.15 Carola: Nainen mä oon enkä pyhimys. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 12.15 Tarinoita suomalaisesta terrorismista. 19.03 Viitasaaren Musiikin aika: Focus Furrer. 07.00 Yle Uutiset. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 11.30 Yle Uutiset maakunnastasi. 07.53 Maakuntaradio. Yle Uutiset ja sää. 12.32 Suomen radio. 21.00 Yle Uutiset. 09.10 Sää. 12.15 Suomen radio. 19.03 Urheiluradio. 20.00 Musiikin aikaan. Koripallo. 08.15 Urheiluradio. 15.35 Radio 1 vastaa. 22.10 Radioteatteri esittää: Karin Fossum: Piru Valoa kantaa, osa 1/2. 22.05 Lakatut varpaankynnet. 00.15 Nuotin vieressä. 14.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 21.15 Kultakuume. 20.07 Euroopan taivaan alla. 15.00 Yle Uutiset. 06.04 Aamupala. 13.00 Klassista kahteen. 23.03 Ajantasan uutispuntari. 15.00 Yle Uutiset. 21.55 Suomi tänään. 10.59 Sunnuntai-Suomi. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 21.15 Kultakuume. 17.15 Viikonlopun vieras. 11.30 Yle Uutiset maakunnastasi. 20.10 Mahlerin Das Lied von der Erde. 11.03 Nousevan auringon talo. 09.05 Muistojen bulevardi. 19.03 Porvoon Suvisoitto 2012. 15.00 Yle Uutiset. 07.53 Maakuntaradio. 06.25 Nousutahdit. 18.50 Iltahartaus. 14.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 09.11 Maakuntaradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 09.40 Lauantai-Suomi. 23.03 Yöhitaat. 21.10 Hitin kaava.Rolling in the deep 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 08.17 Maakuntaradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 20.03 Urheiluradio. 19.06 Puhelinlangat laulaa. 13.00 Klassista kahteen. 20.06 Sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 19.03 Tämän runon haluaisin kuulla. 18.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 13.55 Sunnuntai-Suomi. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 18.03 Sekahaku. 12.55 Sunnuntai-Suomi. 10.00 Yle Uutiset. Yle Uutiset ja sää. 08.17 Maakuntaradio. 20.09 Tangoilta 0203-17600. 23.00 Yle Uutiset. 11.57 Päivän mietelause. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 20.07 Puhelinlangat laulaa. Ponnistusta. 21.03 Päivä tunnissa. 12.45 Merisää. 12.45 Kootut selitykset: kuraattori. 17.28 Suomi tänään. 15.50 Veneilysää. 05.50 Merisää. 08.10 Luontoretki. 17.55 Suomi tänään. 23.35 Aristoteleen kantapää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 12.06 Kansanradio. 22.56 Suomi tänään. 07.45 Hartaita säveliä. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 16.15 Faunin iltapäivä. Metsäradio. 13.32 Suomen radio. 12.05 Sunnuntai-Suomi. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 09.05 Urheiluradio. 07.50 Merisää. 13.06 Sunnuntai-Suomi. 18.00 Ehtookelloina Jepuan kirkon kellot. 13.00 Yle Uutiset. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 21.35 Novosti Yle. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 21.55 Suomi tänään. Ravitulokset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 23.33 Minna Pyykön maailma. 23.00 Yle Uutiset. 20.03 Urheiluradio. 18.00 Debussy: Unelmointia. 19.06 Suomi tänään. 19.03 Urheiluradio. 21.00 Yle Uutiset. 03.15 Hitin kaava.Rolling in the deep
Radio Pooki
0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 7.00 Huomenta Pookista 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 9.05 Kuuma kesä Keski-Pohjanmaalla 10.00 Aamukahvi 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,52 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Päivästudio 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Kuuntele Tomppaa 21.00 Pookin yö-musiikia tauotta 24.00
Radio Pooki
0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 7.00 Huomenta Pookista 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 9.05 Kuuma kesä Keski-Pohjanmaalla 10.00 Aamukahvi 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,52 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Päivästudio 15.00 Alueuutiset 15.05 Päivästudio 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00
Radio Pooki
0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 7.00 Huomenta Pookista 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 9.05 Kuuma kesä Keski-Pohjanmaalla 10.00 Aamukahvi 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,52 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Päivästudio 15.00 Alueuutiset 16.00 Puotipuksut; (0700-392 111: 3,52 e/min+pvm) 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00
Radio Pooki
0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 7.00 Huomenta Pookista 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 9.05 Kuuma kesä Keski-Pohjanmaalla 10.00 Aamukahvi 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,52 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Päivästudio 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta
Radio Pooki
0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 7.00 Huomenta Pookista 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 9.05 Kuuma kesä Keski-Pohjanmaalla 10.00 Aamukahvi 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,52 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Päivästudio 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00
Radio Pooki
0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 9.00 Puotipuksut; (0700-392 111: 3,52 e/min+pvm) 12.00 Toivekonsertti; studionumero 0700-392111 (3,52e/min+pvm) 15.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00
Radio Pooki
0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 10.00 Jumalanpalvelus Nivalasta 12.00 Toivekonsertti; studionumero 0700-392111 (3,52e/min+pvm) 15.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00. 11.00 Yle Uutiset. 09.05 Urheiluradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 16.15 Faunin iltapäivä. 14.55 Pikkujuttu. 07.15 Aamusoitto. 16.15 Maakuntaradio. 15.55 Yle News. 15.08 Tähtisumua. 17.55 Suomi tänään. 16.05 Entisten nuorten sävellahja. 06.15 Aamuhartaus. 15.52 Maakuntaradio. 18.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 17.20 Urheiluradio. 12.40 Lauantai-Suomi. 06.25 Nousutahdit. 07.50 Aamuhartaus. 10.54 Nuotin vieressä. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 23.10 Yöklassinen.
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 2. 11.57 Vakioveikkausvihjeet. 09.00 Yle Uutiset. 18.09 Tangoilta 0203-17600. 08.20 Sunnuntai-Suomi. 09.11 Maakuntaradio. 07.45 Hartaita säveliä. 15.50 Veneilysää. 09.05 Urheiluradio. 07.00 Yle Uutiset ja sää. Kuolleista herännyt. 19.06 Suomi tänään. 06.00 Yle Uutiset. 22.05 Iskelmäradio. 22.05 Nousevan auringon talo. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 23.37 Metsää ja luontoa. 10.50 Kuuluttajan vieras. 18.55 Radion Suomen oopperan teemailta 0203-17600. 19.03 Urheiluradio. Yle Uutiset ja sää. 08.15 Ykkösaamu. 11.57 Päivän mietelause. 10.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 11.03 Suomen radio. 14.00 Säveleitä. 11.30 Yle Uutiset maakunnastasi. 18.55 Tangoilta 0203-17600. Osa 2 / 8. 21.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 15.52 Maakuntaradio. 23.00 Yle Uutiset. 11.33 Suomen radio. Ravitulokset. 13.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 23.10 Yöklassinen.
PE 6.7. 15.50 Veneilysää. 07.45 Hartaita säveliä. 18.03 Urheiluradio. 11.00 Musiikin voima. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 05.21 Aamupala. 13.03 Urheiluradio. 20.07 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 09.00 Yle Uutiset. 21.03 Suomi tänään. 06.05 Hartaita säveliä. 20.59 Vikinglotto. 17.28 Suomi tänään. 07.50 Merisää. 23.03 Ajantasan parhaat. 08.05 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia, osat 399 ja 400 08.20 Kulttuuritunti: Kirja, joka muutti elämäni. 07.45 Hartaita säveliä. 14.03 Ajantasa. 07.50 Merisää. 03.15 Carola: Nainen mä oon enkä pyhimys. 05.02 Aamupala. 09.00 Yle Uutiset. 18.00 Tiedevartti. 21.50 Merisää. Osa 2/6 Ensimmäinen terroristi 13.00 Kymmenen pientä minuuttia. 06.56 Päivän mietelause. 20.20 Viitasaaren Musiikin ajan konsertti jatkuu. 21.00 Kihaus Folk 2012. 09.06 Iskelmäradio. 07.17 Maakuntaradio. 18.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 13.03 Urheiluradio. 22.05 Eksoottista Euroopasta. 06.15 Aamuhartaus. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Yle Uutiset. Yle Uutiset ja sää. 15.05 Kultakuume. 07.53 Maakuntaradio. 12.32 Suomen radio. 23.00 Yle Uutiset. 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia, osa 399 18.30 Hartaita säveliä. 09.00 Yle Uutiset. 17.35 Carola: Nainen mä oon enkä pyhimys. 18.03 Urheiluradio. 13.06 Suomen radio. 11.00 Yle Uutiset. 13.03 Urheiluradio. 18.55 Suomi tänään. 21.35 Novosti Yle. 15.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 11.03 Suomen radio. 13.03 Urheiluradio. 22.47 Suomi tänään. 08.15 Urheiluradio. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 08.05 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia, osat 396 398 08.30 Aristoteleen kantapää. 21.55 Suomi tänään. 17.35 Carola: Nainen mä oon enkä pyhimys. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 15.05 Maakuntaradio. 16.05 Näistä levyistä en luovu. 06.25 Nousutahdit. 15.03 Urheiluradio. 06.05 Hartaita säveliä. 12.55 Suomi tänään. 14.00 Yle Uutiset. 09.10 Sää. 19.10 Onnen maalta Erottajalle. 10.00 Yle Uutiset. 17.45 Romano mirits. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 23.33 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 07.03 Aamusoitto. 13.30 Yle Uutiset maakunnastasi. 15.00 Radioteatteri esittää: Karin Fossum: Piru valoa kantaa, osa 2/2 15.50 Arkisto: Kultasirkku tavattu Oulunlahden rannalla. 21.55 Suomi tänään. 18.15 Viikon luontoääni. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Musiikin voima. 13.03 Urheiluradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.40 Viikon luontoääni. 16.15 Faunin iltapäivä. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 04.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi.
Yle Radio Suomi
05.00 Aamupala. 13.00 Yle Uutiset. 08.15 Ykkösaamu. 17.20 12 kertomusta liikkeestä. 23.10 Yöklassinen.
KE 4.7. 15.00 Yle Uutiset. 10.05 Eve Mantu. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia, osa 397 18.30 Hartaita säveliä. 21.15 Kultakuume. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 20.06 Sää. 03.15 Carola: Nainen mä oon enkä pyhimys. 23.03 Kiveen hakatut. 06.30 Maakuntaradio. 21.00 Yle Uutiset. 06.56 Päivän mietelause. 10.54 Nuotin vieressä. 09.05 Sää. Yle Radio 1
06.00 Yle Uutiset. 18.05 Kuuluttajan vieras. 20.08 Sää. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 14.03 Ajantasa. 14.00 Yle Uutiset. 18.50 Merisää. 20.03 Urheiluradio. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 15.08 Entisten nuorten sävellahja. 14
MA 2.7. 19.03 Einojuhani Rautavaara -kuorosävellyskilpailun finaali. 23.00 Yle Uutiset. 10.03 Ajantasa. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 15.52 Maakuntaradio. 21.40 Urheiluradio.Vakioveikkausrivi. Yle Radio 1
06.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 15.55 Yle News. 18.55 Suomi tänään. 20.06 Sää. 15.05 Kultakuume. 20.00 Yle Uutiset. 10.03 Sää. Yle Radio 1
06.00 Yle Uutiset. 06.05 Hartaita säveliä. 13.32 Suomen radio. 18.50 Iltahartaus. 14.00 Murhaava heinäkuu: Mysteerimusiikkia. 18.28 Suomi tänään. 19.03 Kansanmusiikin ilta. 21.00 Jatzofrenia. 07.15 Urheiluradio. 20.06 Sää. 07.17 Maakuntaradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 13.30 Yle Uutiset maakunnastasi. 20.06 Sää. 18.01 Iltahartaus. 04.02 Euroopan taivaan alla.
Yle Radio Suomi
05.00 Aamupala. 23.03 Koe-eläinpuisto. 14.03 Ajantasa. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 21.55 Suomi tänään. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 06.05 Hartaita säveliä. 07.53 Maakuntaradio. 17.55 Suomi tänään. 08.15 Ykkösaamu. 16.05 Sunnuntai-Suomi. 00.05 Yöradio toiveiden yö. 14.30 Kiveen hakatut. 10.05 Murhaava heinäkuu: Murhatutkinta. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 00.05 Yöradio. 12.55 Suomi tänään. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.37 Anonyymit kotikiusatut. 1. 09.05 Muistojen bulevardi. 07.15 Aamusoitto. 15.00 Yle Uutiset. 06.15 Aamuhartaus. 18.00 Yle Uutiset. Yle Radio 1
07.00 Yle Uutiset. 2. 05.52 Aamupala. 19.08 Tangoilta 0203-17600. 15.03 Urheiluradio. 12.15 Ihminen koneena. 15.05 Maakuntaradio. 11.00 Säveleitä. 22.05 Radioteatteri esittää: Kalle Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailut. 18.50 Merisää. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 18.08 Lakatut varpaankynnet. 18.03 Radion Suomen oopperan teemailta 0203-17600. 00.05 Yöradio. 11.57 Päivän mietelause. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 06.30 Maakuntaradio. 09.05 Figaro. 15.55 Yle News. 17.15 Torvimusiikkia. 21.50 Merisää. 21.40 Urheiluradio. 06.30 Suomi soi. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 19.03 Urheiluradio. 06.30 Maakuntaradio. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 21.35 Novosti Yle. 18.50 Merisää. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 08.15 Urheiluradio. 12.32 Suomen radio. 21.50 Merisää. 09.00 Yle Uutiset. 06.25 Nousutahdit. 13.30 Yle Uutiset maakunnastasi. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 15.05 Kultakuume. 06.15 Aamuhartaus. 18.00 Yle Uutiset. 12.15 Suomen radio. 06.04 Aamupala. 16.15 Maakuntaradio. 18.55 Suomi tänään. 20.03 Urheiluradio. 11.33 Suomen radio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.15 Julkinen sana. 22.05 Lähikuvassa Marja Mattlar. 07.00 Yle Uutiset. 09.10 Sää. 07.15 Urheiluradio. 22.05 Kerro pieni tarina. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 11.00 Figaro. 10.54 Nuotin vieressä. 10.03 Sää. 23.10 Yöklassinen.
LA 7.7. 08.15 Ykkösaamu. 11.00 Musiikkia uusilta äänilevyiltä. 07.17 Maakuntaradio. 20.45 Lotto ja Jokeri. 09.05 Urheiluradio. 13.10 Onnen maalta Erottajalle. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 20.09 Lähikuvassa Ossi Runne. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 07.03 Näistä levyistä en luovu. 09.05 Musiikkia vanhasta Euroopasta. 19.03 Savonlinnan oopperajuhlat: Kimmo Hakolan ooppera La Fenice. 18.50 Merisää. 10.00 Yle Uutiset. 15.52 Maakuntaradio. 14.55 Pikkujuttu. 12.55 Suomi tänään. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 06.25 Nousutahdit. 14.00 M-studio. 10.05 Kulttuuritunti: Kirjakerho. 05.50 Merisää. 10.04 Pop eilen toissapäivänä. 06.30 Aamukahvilla. 23.00 Yle Uutiset. Yle Radio 1
06.00 Yle Uutiset. 17.55 Suomi tänään. 10.54 Nuotin vieressä. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 17.20 Kulttuuritunti: Kirjakerho. 23.03 Operaatio ero. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 23.10 Yöklassinen.
TO 5.7. Lärpätys. 09.00 Yle Uutiset. 16.05 Kiveen hakatut. 14.00 Kaanonin katveessa. 06.30 Maakuntaradio. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 13.32 Suomen radio. 22.05 Tähtisumua. 14.03 Ajantasan lauantaivieras. 20.07 Kantritohtorin juurihoitoa. 14.55 Pikkujuttu. 11.00 Yle Uutiset. 17.55 Suomi tänään. 20.00 Yle Uutiset. 10.03 Ajantasa. 18.03 Luonto-Suomi. 09.05 Muistojen bulevardi. 20.03 Urheiluradio. 20.30 Lähetys Savonlinnan oopperajuhlilta jatkuu. 05.15 Radioteatteri esittää: Täydellinen paisti, osa 5 05.30 Aamupala. 15.05 Maakuntaradio. 09.50 Radioteatteri esittää. 06.56 Päivän mietelause. 11.57 Päivän mietelause. 17.20 Kulttuuritunti: Aristoteleen kantapää. 07.15 Urheiluradio. 11.03 Suomen radio. 12.45 Merisää. 14.03 Ajantasa. 21.50 Merisää. 17.20 Urheiluradio. 15.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 17.35 Carola: Nainen mä oon enkä pyhimys. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Yle Uutiset. 07.03 Sää. 12.55 Suomi tänään. 11.30 Yle Uutiset maakunnastasi. 18.00 Kootut selitykset: kuraattori. 12.30 Yle Uutiset maakunnastasi. 13.06 Lauantai-Suomi. 07.50 Aamuhartaus. 14.55 Pikkujuttu. 12.15 Suomen radio. 17.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 14.00 Yle Uutiset. 08.15 Urheiluradio. 09.05 Urheiluradio. 11.00 Horisontti. 21.35 Novosti Yle. 12.30 Yle Uutiset maakunnastasi. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 19.06 Radion Suomen oopperan teemailta 0203-17600. 20.00 Yle Uutiset. 13.00 Klassista kahteen. 21.40 Urheiluradio. 14.00 Kesäsäveliä. 17.20 Urheiluradio. 19.41 Suomi tänään. 11.03 Suomen radio. 15.50 Veneilysää. 20.50 Suomi tänään. 00.05 Yöradio. 18.03 Puhelinlangat laulaa. 18.50 Merisää. 17.45 Kulttuuritunti: Arjen design. 07.45 Hartaita säveliä. 22.15 Todellisia tarinoita. 18.55 Puhelinlangat laulaa. 13.06 Suomen radio. 21.35 Novosti Yle. 07.15 Aamusoitto. 06.03 Sää. 00.15 Nuotin vieressä. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 16.15 Svengaava iltapäivä. 21.40 Urheiluradio. 09.06 Lauantai-Suomi. 16.15 Maakuntaradio. 18.00 Herättäjäjuhlat Isostakyröstä. 00.05 Yöradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 21.40 Urheiluradio. 07.50 Aamuhartaus. 04.02 Kantritohtorin juurihoitoa.
Yle Radio Suomi
05.00 Aamupala. 23.10 Yöklassinen.
Yle Radio Suomi
04.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Merisää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 03.40 Luontoretki. 05.15 Eväsreppu. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 21.03 Päivä tunnissa. Öljyä ja aivopesua. 06.15 Aamuhartaus. 21.50 Merisää. 20.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 21.40 Urheiluradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 07.45 Hartaita säveliä. 11.33 Suomen radio. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Yle Uutiset. 04.02 Kerro pieni tarina. 07.53 Sunnuntai-Suomi. 09.15 Minna Pyykön maailma. 16.15 Maakuntaradio. 10.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 06.25 Nousutahdit. 00.15 Nuotin vieressä. 18.08 Sää. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 07.17 Maakuntaradio. 22.05 Kymmenen pientä minuuttia. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 07.15 Urheiluradio. 15.55 Yle News. Yle Radio 1
06.00 Yle Uutiset. 13.32 Suomen radio. 21.03 Päivä tunnissa. 21.35 Novosti Yle. 10.03 Ajantasa. 19.03 Radioteatteri esittää: Karin Fossum: Piru Valoa kantaa, osa 1/2 20.00 Jazzradio Live! 21.15 Kultakuume. 15.05 Maakuntaradio. 17.35 Carola: Nainen mä oon enkä pyhimys. 00.05 Yöradio. 20.03 Urheiluradio. heinäkuuta 2012
TI 3.7. 06.30 Maakuntaradio. 10.00 Yle Uutiset. 09.05 Muistojen bulevardi. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 08.17 Maakuntaradio. 07.50 Aamuhartaus. 08.15 Ykkösaamu. 11.00 Kaanonin katveessa. 06.03 Sää. 03.15 Carola: Nainen mä oon enkä pyhimys. 10.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 10.04 Kissankehto. 07.50 Merisää. 12.55 Suomi tänään. 08.05 Onnen sävel. 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia, osa 400 18.30 Hartaita säveliä. 00.15 Nuotin vieressä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 15.52 Entisten nuorten sävellahja. 21.18 Suomi tänään. 21.03 Päivä tunnissa. 06.05 Hartaita säveliä. 23.10 Yöklassinen.
SU 8.7. 22.45 Arkisto: Loitsu ja lääke. 15.50 Veneilysää. 12.15 Kiinan moderni historia. 12.45 Merisää. 22.05 Koe-eläinpuisto. 15.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 03.15 Carola: Nainen mä oon enkä pyhimys. 10.00 Valkealan seurakunnan jumalanpalvelus Valkealan kirkosta. 17.20 Urheiluradio. 19.03 Urheiluradio. 07.53 Maakuntaradio. 22.47 Suomi tänään. 11.30 Yle Uutiset maakunnastasi. 2. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 15.52 Sunnuntai-Suomi. 10.05 Historian ääniä. 15.40 Tiedevartti. 13.06 Suomen radio. 13.00 Yle Uutiset. Lärpätys. 12.45 Merisää. 14.00 Yle Uutiset. 22.35 Kiveen hakatut. 23.03 Kansanradio. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 17.20 Kulttuuritunti 18.00 Eurooppalaisia puheenvuoroja. 09.11 Maakuntaradio. 18.03 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 07.00 Yle Uutiset. 07.50 Merisää. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 15.50 Veneilysää. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 05.52 Aamupala. 00.05 Sekahakuyö.
Yle Radio Suomi
05.00 Aamupala. 11.03 Lauantai-Suomi. 21.55 Suomi tänään. 04.02 Kissankehto.
Yle Radio Suomi
05.00 Aamupala. 11.33 Suomen radio. 21.50 Merisää. 13.32 Suomen radio. 09.10 Sää. 08.30 Radioteatteri esittää: Täydellinen paisti, osa 5 08.45 Sunnuntai-Suomi. 17.28 Suomi tänään. 09.00 Yle Uutiset. 20.08 Sää. 07.04 Suomi soi. 12.05 Kulttuuritunti: Eeva Luotosen kirjahistoria. 20.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 07.50 Aamuhartaus. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 12.25 Arjen designia. 12.15 Suomen radio. 15.55 Yle News. 09.11 Maakuntaradio. 22.05 Ääniversumi. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia, osa 398 18.30 Hartaita säveliä. 13.10 Todellisia tarinoita. 13.06 Suomen radio. 20.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia, osa 396 18.30 Hartaita säveliä. 11.03 Suomen radio. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 07.04 Onnen sävel. 14.30 Hitin kaava.Rolling in the deep 14.50 Mikaelin naiset. 07.53 Onnen sävel. 15.05 Maakuntaradio. 10.54 Nuotin vieressä. 15.55 Yle News. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 19.03 Urheiluradio. 12.42 Suomen radio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 00.15 Nuotin vieressä. 14.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 17.20 Kulttuuritunti: Eeva Luotosen kirjahistoria. 11.33 Suomen radio. 18.50 Iltahartaus. 12.15 Tiedeykkönen. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 17.40 Murhaava heinäkuu: Amerikkalaisia puheenvuoroja. 22.05 Aikamme suomalaista musiikkia. 07.15 Urheiluradio. 16.15 Faunin iltapäivä. 15.30 Radio 1 soi. 13.30 Yle Uutiset maakunnastasi. 10.05 Kalle Haatanen. 11.57 Päivän mietelause. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 06.00 Yle Uutiset. 12.15 Suomen radio. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 12.32 Suomen radio. 14.03 Ajantasa. 12.15 Tarinoita suomalaisesta terrorismista Osa 1/6. 18.10 Lauantain toivotut levyt. 06.15 Aamuhartaus. 07.50 Merisää. 12.45 Merisää. 07.15 Aamusoitto. 15.52 Maakuntaradio. 05.02 Aamupala. 10.00 Yle Uutiset. 18.50 Iltahartaus. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Yle Uutiset. 11.00 M-studio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 07.17 Maakuntaradio. 08.17 Maakuntaradio. 13.00 Yle Uutiset. Yle Uutiset ja sää. 20.03 Urheiluradio. 21.55 Suomi tänään. 09.05 Sää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 16.35 Murhaava heinäkuu: Luikuria Lallista ja huttua Henrikistä. 19.03 Urheiluradio. 10.03 Ajantasa. 17.28 Suomi tänään. 15.50 Veneilysää. 18.00 Yle Uutiset. 17.15 12 kertomusta liikkeestä: koripallo. 12.30 Yle Uutiset maakunnastasi. 11.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 21.35 Novosti Yle. 22.05 Avaruusromua. 09.11 Maakuntaradio. 23.00 Yle Uutiset. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 13.30 Yle Uutiset maakunnastasi. 20.00 Oopperan väliaika. 18.55 Suomi tänään. 14.55 Pikkujuttu. 18.50 Merisää. 21.50 Merisää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 15.55 Yle News. 15.00 Yle Uutiset. 22.05 Radio 1 vastaa. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 10.03 Ajantasa. 20.07 Café Tropical. 12.30 Yle Uutiset maakunnastasi. 13.06 Suomen radio. 07.15 Aamusoitto. 20.00 Yle Uutiset
Talvisin hän maalaa ja keväällä hän alkaa tehdä patsaita. Kengät piti aukaista, kun mallinukella on niin jäykät jalat, etteivät kengät olisi muuten menneet jalkaan. Niin pitkä on matka, ei kotia näy vaan ihana enkeli vierellä käy. Olin mieltynyt tiettyyn paikkaan kallion reunalla, niin halusin tehdä työn sinne. Töitä ei ole sijoitettu miten sattuu ympäri tonttia, paikat on harkittu tarkkaan. Patsas esittää lapsia, joilla on suojelusenkeli takanaan. Suunnitelmallisuus teettää työtä, mutta siinä vaiheessa virheitä on helppo korjata. On pimeä korpi ja kivinen tie ja usein sen käytävä liukaskin lie. Patsaalla ei ole mitään tiettyä nimeä, mutta se sai alkunsa laulusta, Olavi jatkaa. Vieressä työn tekijä ja omistaja Olavi Saukko.
AnnikA PieniPAAvolA AnnikA PieniPAAvolA
Suihkulähteellä. Tämä on ollut mulle arvokas juttu, Olavi sanoo.
AnnikA PieniPAAvolA
"
Tällä iällä harrastus antaa voimia ja ikävät ajatukset unohtuu."
Olavi Saukko ITE-taiteilija
Suosituin työ. Suojelusenkeli suojelee lapsia. Olavin pihalta löytyy vajaa kolmekymmentä valkobetonista tehtyä ihmis- ja eläinhahmoa. Kirkossa hauta-
15
S
Annika Pienipaavola
annika.pienipaavola@almamedia.fi
jaisissa laulettiin Maan korvessa kulkevi lapsosen tie -laulu, joka innosti patsaan tekoon. Jos patsaan panis laakialle alustalle, ei se puhuttelis yhtään. Hiekkasärkillä ei ollut silloin muuta kuin Hilman hotelli. heinäkuuta 2012
Taide antaa voimaa
Murheet unohtuvat ja taiteen tekeminen auttaa jaksamaan
aukon Olavia pyydettiin pitämään omassa pihapiirissään näyttely, ja sen hän myös piti. Monet ohi ajavat ovat varmasti nähneet alueen tunnetuimpiin ITE-taiteilijoihin kuuluvan Olavin kädentöitä hänen luonnonkauniissa pihapiirissään. Olavi on Kalajoelta kotoisin. Niin pitkä on matka ei kotia näy, vaan ihana enkeli vierellä käy." Taide on Olaville tärkeää. Taustalla näkyvä Olavi Saukon käsin tekemä hirvi on joskus huijannut jopa oikeita hirviä.
Kiven henki. Hän muutti 10-vuotiaana Oulaisiin. Oi pianhan lapsonen langeta vois, jos käsi ei enkelin kädessä ois. Kun näen kuvia tai valokuvakortteja, ne eivät jätä rauhaan, ennen kuin ne on maalannut. Hämärällä kolmessa kivipaasissa näkyy valo.. Jokainen patsas on löytänyt oman paikkansa. Useampi siihen pysähtyy, jotkut jopa hetken kyynelehtii. Olavin taide on omalla tavallaan realistista, sillä kaikki työt esittävät jollakin tapaa todellisia hahmoja. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 2. Pihasta löytyy esimerkiksi hirvi, lintuja ja ihmisiä kuvaavia patsaita. Mukavasti on käynyt näyttelyssä väkeä, Olavi kertoo. Tällä iällä harrastus antaa voimia ja ikävät ajatukset unohtuu. Oulaisissa hän sai vaimonsa kanssa kuusi lasta. Työ roikkuu muiden esiteltävien maalausten kanssa piharakennuksen seinällä. Pahvin avulla teen luonnoksen. Patsaan tekoa ei aloiteta ilman suunnittelua. Muotit on tässä, Olavi sanoo ja näyttää työmiehen käsiään. Jos olen halunnut väriä, olen sekoittanut rautavitriiliä sekaan. Jos suojelusenkeliä katsoessa muistaa laulun sanat, niin voi sanoa, että vähemmästäkin liikuttuu. Joka päivä on käynyt jonkinlainen autolastillinen käymässä. Tukkijätkää suunnitellessa minulla oli mallinukke. Omista lapsuuden maisemista muistuttaa Hilman hotelli, jonka hän on maalannut. Veistoksen teko alkaa olohuoneen lattialta. Kallioiselta tontilta löytyy jokaiselle työlle oma paikkansa. Käytän kvartsinvalkeaa muurauslaastia ja kaikissa on harjateräsrunko. Patsas sai alkunsa silloin kun vaimo kuoli yli 20 vuotta sitten. Olavin katsotuin teos on kallion rinteen tasanteella seisova suojelusenkeli, johon osuu valon säde pihamäntyjen välistä. Puin sen tukkijätkäksi. Harmi kun se poltettiin pois, Olavi sanoo. "Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, hänt' ihana enkeli kotihin vie
23%). Lehti noudattaa ilmoituksen julkaisemista koskevissa seikoissa Sanomalehtien Liiton hyväksymiä ilmoitusten julkaisusääntöjä. Puhelut 010-numeroihin maksavat kaikkialta Suomesta soitettuna: Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min (alv. heinäkuuta 2012
Mitä Venetpalossa rakennettiin?
TiMo Tulppo
Mika-Petteri Haasiomäki
mika.haasiomaki@almamedia.fi
muun muassa keittää kahvia nokipannussa.
Saitteko ulkopuolista rahoitusta ja ketkä olivat sitä tekemässä. VIRTANEN
Jakeluhäiriöt: 0200 71400 ark. Kodassa
on ollut positiivista, vaikka kota ei ole ollut kauaa käytössä. 16
pÄIVÄN KYSYMYS
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 2. Uusi kota nimettiinkin rakentajiensa mukaan Leijona -kodaksi.
Valmis. Tarvikkeiden ja työn yhteenlaskettu arvo oli noin 7500 euroa. Henkilörekisteri Pyhäjokiseudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Pyhäjokiseudulla ja muilla Alma Median Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min (alv. Kodassa on latuvalojen mukaan säätyvä LEDlampuilla toteutettu valaistus ja kotaan pääsee myös rullatuolissa, kun tekee tilaa irrottamalla osan ulkoreunalla olevista penkeistä. Kota on käytössä ja ensitulet on jo tehty.
Mihin käyttöön kota on tarkoitettu, LC Kärsämäen sihteeri Timo Tulppo?
Se on tarkoitettu yleiseen käyttöön. 23%).. Oletteko saaneet palautetta ja onko vastaavia suunnitelmia tiedossa. Tähän asti on projektia pidetty onnistuneena ja palaute
www.pyhajokiseutu.fi
Myös verkossa ja Facebookissa!
KÄRSÄMÄKI LC Kärsämäki tempasi ja rakensi uuden kodan Venetpalon hiihtomajalle. Siellä aikaisemmin ollut, nyt entinen kota oli huonossa kunnossa ja siitä saadun palautteen seurauksena aloitettiin uuden kodan rakentaminen. klo 6-12 ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT: ma lehteen to klo 15 mennessä, to lehteen ti klo 15 mennessä
VIIVI & WAGNER
Sirpa Kortet Päätoimittaja 010 665 5144 050 438 0845
Erkki Heikkilä Markkinointipäällikkö 010 665 5113 0400 589 430
Laura Seppä Toimittaja 010 665 5167 050 438 0849
Jarkko Rautio Myyntineuvottelija 010 665 5147 050 325 6907
Heli Nurkkala Toimittaja 010 665 5143 050 438 0846
Jaana Heikkilä Myyntineuvottelija 010 665 5181 050 544 5499
TApIo
Heidi Niskanen Toimittaja 050 438 0848 Jari Kangaskorte Urheilu, freelancertoimittaja p. Vastuu virheistä Lehden suurin vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Viime syksynä lasketut perustukset ovat saaneet nyt kodan päälleen. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen Pyhäjokiseutu, PL1, 86301 Oulainen. klo 6-14, vkl. vuosikerta Verkkolehti: www.pyhajokiseutu.fi
Sanomalehtien liiton jäsen, Sitoutumaton paikallislehti Julkaisija: Alma Media Kustannus Oy ISSN 0356-2492 Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino, Kajaani Levikki: LT 2010 6409 kpl
B. 0400 580 135
Hanna Tenkula Ilmoitusvalmistaja 010 665 5150 050 438 0867 Tilausasiat 010 665 5145 (arkisin klo 10.00-14.00)
Sähköpostit: Toimitus: toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi Ilmoitukset: ilmoitukset.pyhajokiseutu@almamedia.fi Muistilista: muistilista.pyhajokiseutu@almamedia.fi Asiakaspalvelu: asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@almamedia.fi Tilaushinnat: Kesto 12 kk 101e Määräaikainen 6 kk 71e, 3 kk 46e Opiskelijatilaus, määräaikainen 12 kk 60e, 6 kk 35,50e, 3 kk 23e
Sähköiset tietokannat: Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja ALMA MEDIA Oyj -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaiseti sovittu. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriote on nähtävillä Pyhäjokiseudussa. Arne Ritari Säätiö tuki projektia ja loput rahoituksesta saatiin aikaisemmista keräyksistä, kuten vuoden 2011 vapun säätilan veikkauksesta saaduista tuotoista. Tämä projekti oli klubin mittakaavassa harvinaisen suuri, eikä Kärsämäen leijonilla ole suunnitelmissa muita tämän tasoisia projekteja.
"
Kotaan pääsee myös rullatuolissa."
Timo Tulppo LC Kärsämäen sihteeri
Katuosoite: Asemakatu 1, 86300 Oulainen Postiosoite: PL 1, 86301 Oulainen Puhelin 010 665 5145 Faksi 08 479 5125
Konttori avoinna ma-pe klo 10.00-14.00 Ilmestymispäivät: maanantai ja torstai 58. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Pyhäjokiseudun asiakaspalveluun. Kodan rakensi LC Kärsämäki, projektipäällikkö Juha Korkiakosken johdolla. Kuulemma kodassa on paistettu loimulohta eräitä häitä varten. Kota rakennettiin talkootyönä, siinä oli mukana 15 leijonaa ja yhteensä työtunteja tehtiin noin 300
oikeusavustaja ARI HUUMONEN
asianajotoimisto
Konetyöt
Majoitus ja matkailu
Oulaistenkatu 30, Oulainen Ajanvaraus 029 5661 350 Telefax 029 5661 360
Mauri Myllykangas p. 044-5000680 (12-14)
Rahoitus- ja vakuutuspalvelut Koulutus
Hae tuotteita tai palveluita:
Esim. 479 8300
www.medicus.fi
p. Kampaamo
HAE E
Ma-pe klo 9-17 La klo 9-14 Su ja arkipyhinä suljettu.
Uudistunut palveluhakemisto, varaa edullista ilmoitustilaa!
Pätevä palveluhakemisto
Nauti paikallisesta palvelusta
Varaa edullista ilmoitustilaa! Jaana 050 544 5499 tai Jarkko 050 325 6907 etunimi.sukunimi@almamedia.fi. 040 484 2211 www.miettinenpalosaari.fi Oulu - Pulkkila - Haapavesi
Yli 30 vuoden kokemuksella
www.rakennustarkistus.fi
Huolto
www.rakennuspalvelukaski.fi
Sahojen, pyörien, leikkureiden
p. heinäkuuta 2012
17
Yhteisnäkyvyys verkkopalvelussa ja lehdessä
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA
Asianajotoimistot Siivouspalvelut
Siivouspalvelua yrityksille ja kotitalouksille
Myös muuttosiivoukset, yms.
Sosiaaliala
Eeva-Liisa Elorinne p./fax (08) 474 220 040 5258 681 info@perhekoti.net www.perhekoti.net
Leipurinkatu 11-13 86300 Oulainen
Rakentaminen ja sisustaminen
ASIANAJOTOIMISTO ISOLUOMA
Yritystalo, Revonkatu 1 h 126 86300 Oulainen puh (08) 534 7700, fax (08) 311 6632 AA, VT Toni Isoluoma 040 5577 349 AA, VT Pirjo Isoluoma 040 5031 712 AA, VT Kari Pikkarainen 040 3584 649 www.isoluoma.fi www.opuslex.fi
Ajanvaraus
OULAISTEN S E KOTIPALVELUT P V
Miilutie 8, Oulainen p. 050-5245666
Kouluteu hieroja/urheiluhieroja Jo 9 vuoden kokemuksella!
p.(08) 473 690, 050 5929 569 aineisto@painoykkonen.fi www.painoykkonen.fi Oulaistenkatu 3, Oulainen
Tilitoimistopalvelut
Maa- ja metsätalous ATK-palvelut
Minna Koskela
· Klassinen hieronta · Hermoratahieronta Saukontie 106
Koulutettuhieroja / Hermoratahieroja
Lemmikit Autoilu ja tarvikkeet Kuljetus ja logistiikka Vapaa-aika
p. 472 546, 040 543 7251
MYYNTI HUOLTO VARAOSAT OULAISTEN KONE JA PYÖRÄ Avoinna ma-pe klo 9-17
p. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 2. 0400 777 347
- Omakotitalot - Kattoremontit - Pesuhuoneet ja luksussaunat - Tapetoinnit - Maalaustyöt
Edustaja myymälässä joka keskiviikko
Pulkkilantie 5, Pulkkila Rynnäkkötie 1,Haapavesi Outi Miettinen p. 0400 479711
RENGASMYYNTI
Kodinkoneet
Oulaisten
Kukkakaupat ja hautaustoimistot
Varsanpolku 8, Oulainen
P. 040 707 5184
Maan suosituin keittiö
YLIVIESKAN OIKEUSAPUTOIMISTO
asianajaja, varatuomari johtava oikeusavustaja KARI PEIPPO asianajaja, jur.kand. 08-470 930, 0400 589 490
Rakennusmestari, Asuntokaupan kuntotarkastaja (AKK), FISE
Asuntokaupan kuntotarkastukset Kosteus- / homekartoitukset
markus.liedes@kotinet.com
040 5545 299
Painotöitä
Terveys ja hyvinvointi
Jouhtenene 181, Oulainen www.relaksoma.fi
Ayurvedinen pää- ja kasvohieronta, Meridiaanihieronta, Hopi-korvakynlähoito, Bach-kukkaterapia
Erja Salow p. 044 2180 790
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA
Suosituimmat haut:
· Kuljetusliikkeitä · Partureita · Rakennusliikkeitä · Tatuointeja · Eläinlääkäreitä · Rengasliikkeitä
puh. Hirvonen
* myynti * rengastyöt * tasapainotukset
p
Yllätysretki to.11.7.lähtö liikuntahallin edestä klo 9.00 Tapaht.varten keräämme autossa 15 (sis.ruok.).Ilm.Toini 0445454158 tai Anna-Liisa 0503550883. 050361 2312 tai Niilolta, puh. Oulaisten Tarun Anneli Rajaniemi löysi C-reitille piilotetut rastit Pyhäjoella nopeiten.
Muistilista
Haapaveden Reuma ja Tules ry
lua, sauna, uintia, pientä kilpailua, ruokailu ja kahvit. Yleisölle kilp.hevosenkengän-kettingin-ja tikanheitossa sekä kahvio. Pikajuoksijoilla tahtoo olla vastaavanlaisia ongelmia säännöllisin väliajoin. Ohjelmassa mm. yhteislau-
Uudet nettisivut, käy tutustumassa: www.oulaistenkennelkerho.com. Terveisin Tuula
Eläkeliiton Haapaveden yhdistys ry
Osallistumme Turvemarkkinoille 4-5.7. Kaipailemme uusia ja vanhoja talkoolaisia mukaan. 100 metriä taittui aikaan 11,19 ja
400 metriä aikaan 50,01. Seniorit (9): 1) Heimo Hillilä Paratiisin/MU, 2) Martti Matikainen Paratiisin/MU, 3) Seppo Värttö Me-LaMoKe, 4) Ari Koivisto Alaveteli, 5) Riitta-Sisko Matikainen Paratiisin/MU. Pystytystalkoot ti. Yksityisrahoitusta kerätään 30/lähtijä, sisältää kyydin ja lipun. Kojulta:"turvelättyjä" kahvia, onnenpyörän pyöritystä, vastoja ym. Yleinen (37): 1) Esa Kurikka Raahe, 2) Heimo Hillilä Paratiisin/MU, 3) Erno Leskinen Raahe, 4) Ari Kemppainen SsUA, 5) Kari Raudaskoski Paratiisin/MU, 6) Tuomo Salo Haukipudas, 7) Antti Laukkanen Oulainen, 8) Niko Herrala Haapavesi, 9) Jyrki Ylimäki Tyrnävä, 10) Sami Lepsu Paratiisin/ MU, 11) Lasse Leinonen SsUA. RR-rata (Läht. Loukkaantumisriski olisi ollut liian suuri, kun kauden päätavoitteena olevat nuorten MM-kisat käynnistyvät Barcelonassa reilun viikon kuluttua. Pari vuotta sitten Suomi oli Barcelonan EM-kilpailuissa seitsemäs finaalissa sivuamalla SE-aikaa 39,29.
Pyhäjoella syntynyt ja Kärsämäen Katajaa nuorempana edustanut Sami Itani urakoi EM-kilpailuissa 10-ottelun. Haaveena ollut finaalipaikka jäi haaveeksi. Vartiovuorot 19.00-01.00 ja 01.00-07.00. Tule Sinäkin mukaan!
Hynttyyt yhteen
Pyhäjokiseudun Latu
Musiikkinäytös "Laulu pienestä kansasta, trilogian toinen osa" Ylläksellä Äkäslompololla. Ilmoittautumiset ja tiedustelut puh. Jos lähtijöitä, mennään käymään.
20.7. telttakahvilan hoidosta. Jos haluat antaa em. pelaamme Mölkkyä Väinölänrannassa klo 17.00. EVK (28): 1) Sami Grönfors HvMK/ UA, 2) Kari Kemppainen SsUA, 3) Jari Autio Haapajärvi, 4) Lasse Leinonen SsUA, 5) Tomi Savolainen Tyrnävä, 6) Ari Kemppainen Tyrnävä, 7) Tony Heittola Me-LaMoKe, 8) Ari Suorsa Haukipudas, 9) Niilo Saari Ylivieska, 10) Jyrki Ylimäki Tyrnävä. 0400-380 938. Turvemarkkinat 4-5.7. Eetu tunsi takareidessä pistävää kipua ja hän katsoi parhaimmaksi jättää kisa väliin. Ensimmäinen vaihto meni hieman liian pitkäksi. JR2500: 1) Pasi Matikainen Paratiisin/MU, 2) Ari Rautiainen SsUA, 3) Ville Honkala Paratiisin/MU, 4) Simo Keskikallio SsUA, 5) Miika Oksanen Oulainen.
C-radan mestari. klo 19 Käpylän koululla turvallisuusvastaavan palaveri, järjestysvalvojille, liikenteenohjaajille, lipunmyyjille sekä muille vastuuhenkilöille. Esitykset välillä 23.8.22.9. Lajikohtaisia ennätyksiään hän paransi juoksumatkoilla. 0400-602 567. 040 7281057.
Eläkeliiton kärsämäen yhdistys ry
Peli-illat jatkuvat Rannan koululla joka tiistai kello 17.00.
OP. Juhla alkaa klo 10 Haapajärven kirkossa ja jatkuu ruokailun jälkeen samassa paikassa. 0, Hyl. Eetu uskoo tilanteen helpottavan parin päivän mittaisella levolla. Täyden ottelusarjan Itani suoritti tällä kaudella kolmannen kerran. klo 20-24 Mieluskylän NS:lla Musiikista vastaa Teuvo Vuoti yhtyeineen.Liput 10 eur. Ota yhteys Raijo puh. 041-5441939/08470427.
Oulaisten nuorisoseura
Vastaamme Weteraanikonepäivillä 6.-8.7. Paikkoja lisätty, vielä sopii mukaan. heinäkuuta 2012
sEutuRastit
Seutu-Rastit, Pyhäjoki 27.6.2012 A-rata 6.82 km (Läht. klo 10 perinnekeskuksen alueella jatkuen arkipäivisin aina keskiviikkoon 11.7. 21, Kesk. Ammattikoululla. 0) 1) Tuohimaa Juhani 13.59, 2) Kuusikko Miska 18.42, 3) Tuohimaa Matti 20.16, 4) Hietaharju Siiri 21.16, 5) Kuusikko Kiia 23.16, 6) Kempas Juho 23.43, 7) Vuolteenaho Ville 33.24. 18
Eetun viesti jäi juoksematta
arKiStoKuva:JarMo tyySKä
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 2. B-rata 5.0 km (Läht. Valitaan joukkue piirinmestaruuskisoihin 11.7.12. Valtakunnalliset veteraanikonepäivät ovat 6-8.7.2012. 0) 1) Peisa Panu SalRe, 1.00.06, 2) Kuusikko Marko SalRe, 1.05.05, 3) Juola Osmo KaJu, 1.07.19, 4) Hiitola Olli OTaru, 1.16.37, 5) Kela Marko OulRe, 1.21.14, 6) Räisänen Mira SalRe, 1.22.16, 7) Lakkala Ossi SalRe, 1.23.02, 8) Räisänen Noora SalRe, 1.23.08, 9) Nikula Juho KaJu, 1.25.26, 10) Paananen Jarmo SalRe, 1.25.32, 11) Holma Erkki OulRe, 1.29.10, 12) Matti Linna 1.33.32, 13) Piirainen Seppo SalRe, 1.49.17, Ei aikaa: Iivanainen Mikko OuHu. Sauvakävely ti 10.7.2012 klo 10. 2, Kesk. 040-5905495.
Wanha woima
Järjestetään yhdessä Latupirkkojen kanssa. Ilmoittautumiset mieluummin tekstiviestillä Ranelle numeroon 0404722988
Tiistaina 3.7. 0) 1) Ranta-Eskola Veikko SalRe, 33.42, 2) Keränen Piia 42.22. Ilmoittaudu Kauralan Tuulalle puh.473824, 044 2677744, niin katsotaan sopivia työvuoroja. Tervetuloa mukaan! Kesän konepäivät lähestyvät ja talkoolaisia tarvitaan jälleen monenlaisiin töihin ja tehtäviin. Tulkaa joukolla pelaamaan.. Oulaisten pikakiitäjälle oli petattu paikka joukkueen aloittajaksi. Vartiovuorot alkavat jo to.5.7 ja päättyy ma 9.7.2012. 040-590 5495. D-rata 2.23 km (Läht. Miehiä tarvitaan mm. Finaalipaikasta kvartetti jäi 19 sadasosasekunnin päähän. Huhtikuussa hän kävi kilpailemassa USA:n Athensissa ja kesäkuun alussa Viron Viljandissa.
autouRhEilu
Paratiisi Kesä JR Oulainen 24.6. 0, Hyl. 0, Hyl. Kylien retki Möljälle, "Kohtuuttomuus kaikessa" farssikomedia. Otteluennätyksensä 7731 pistettä Itani tehtaili vuosi sitten Turun Kalevan kisoissa. Kaikki tervetulleita!
Oulainen-Merijärvi. Yövartioon tarvitaan vielä monta talkoolaista että vartiointi pystytään järjestämään koiran kanssa tai ilman. Ohjelmassa olisi ollut miesten pikaviesti 4x100 metriä. Möljän lippuja voit vielä kysellä Toinilta.
Haapaveden Sotainvalidit, -veteraanit, ystävät
Perinteinen jokilaaksojen Kristillis-isänmaallinen kesäjuhla on tänä vuonna Haapajärvellä 5.elokuuta. ryijytöitä näyttelyyn esille, soita Tuulalle, puh. Ilmoittautumiset Erkille p. 0400-579100 tai Seijalle p. Teemme päiväretken 1.8.2012 Matinniemeen (Pyhäsalmi). Pienenä lohdutuksena joukkueella oli kuudenneksi sijoittuneen Ruotsin kukistaminen. Rantalan paikkaajaksi joukkueeseen hälyytettiin Eero Haapala. Lipunmyyjiä tarvitaan myös ja näihin tiedusteluihin vastaa ja ilmoit-
tautumisia ottaa vastaan Terttu, puh. saakka, jotta saadaan myös koneet ja kalusto paikoilleen konepäivien jälkeen. 0) 1) Rajaniemi Anneli OuTa, 30.31, 2) Rajalampi Rauno 32.27, 3) Siniluoto Sanna 33.15, 4) Matinheikki Leo TP, 34.32, 5) Aho Viljo SalRe, 36.57, 6) Karhunen Jouko SalRe, 38.21, 7) Karhunen Anna 38.45, 8) Ikonen Rauni 41.11, 9) Rajalampi Raimo SalRe, 41.30, 10) Vuolteenaho Hanna SalRe, 41.44, 11) Salonpää Kaija OuHu, 41.55, 12) Kallio Veikko OuHu, 42.30, 13) Linna Aino-Maria OuHu, 46.25, 14) Salonpää Johanna OuHu, 46.29, 15) Grekula Aino SalRe, 48.53, 16) Saari Anja OuHu, 1.01.07, 17) Lindberg Sirpa 1.01.37, 18) Lievonen Kirsti SalRe, 1.11.57, Ei aikaa: Jussinniemi Seija SiSe. klo 17. Vapaaehtoisille paikkoja auki liikenteenohjaukseen ja järjestyksenvalvontaan (kortilliset) ym. 0) 1) Grekula Kalervo SalRe, 52.32, 2) Sivonen Urho SalRe, 59.17, 3) Myllyaho Markku SalRe, 1.03.35, 4) Ilari Hannus OTaru, 1.05.08, 5) Tuomisto AnnaLeena VaaSu, 1.05.35, 6) Hietaharju Anssi OTaru, 1.08.29, 7) Jokitalo Sampo 1.09.44, 8) Linna Eija OuHu, 1.11.02, 9) Lassila Matti SalRe, 1.11.12, 10) KeskiKorsu Pertti SalRe, 1.11.31, 11) Lotvonen Kati SalRe, 1.13.20, 12) Peisa Paavo SalRe, 1.15.20, 13) Tornberg-Mattila Ruut 1.15.41, 14) Peltonen Aarne SalRe, 1.16.07, 15) Korhonen Marika KyRa, 1.17.12, 16) Keränen Leila OuTa, 1.22.54, 17) Mattila Juho 1.31.57, 18) Nikula Raimo KaJu, 1.55.48, 19) Hankonen Sointu SalRe, 2.00.02, Ei aikaa: Kukkola Martti OuHu. 050 3437 487 Rohkeasti mukaan, Tervetuloa! Konepäivien järjestelytalkoot alkavat ma 25.6. Myyntitavaran vastaanottaminen/tiedustelut: Raili p. Oulaistelainen Eetu Rantala ei riskeerannut Helsingissä, kun jalka alkoi oireilla. 14, Kesk. Nuoret (15): 1) Toni Kemppainen Tyrnävä, 2) Niko Säilynoja Sievi, 3) Lauri Kilpeläinen Paratiisin/MU, 4) Teemu Seppälä Paratiisin/MU, 5) Niko Törmä Paratiisin/MU, 6) Arttu Marjakangas Paratiisin/MU. 0, Hyl. Naisten teemana ovat tänä vuonna ryijyt, ja näytteilleasettajat kaipaavat näyttelyyn Käpylän koululle pieniä ja isoja ryijyjä, ryijytyynyjä ja -mattoja. elohopeakerho
Pohjois-Suomen Syöpäyhdistys/ Pyhäjokilaakson osasto, Oulainen
Kirpputoripöytä Justiinassa 1.-14.7. Joukkueessa juoksivat Haapalan lisäksi Visa Hongisto, Jonathan Åstrand ja Ville
Kohti Berliiniä. Harmittava käänne tapahtui alkuverryttelyssä. 0, Hyl. Jos kiinnostaa, ota yhteyttä Taaviin 044-3289513. Suomi oli alkuerässään viides ajalla 39,85. Arvontavoittajat olivat Matti Tuohimaa ja Anja Saari.
Sirpa Kortet
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
HELSINKI-OULAINEN Eetu Rantalan toinen esiintyminen yleisurheilun EM-kisoissa jäi lauantaina toteutumatta. 7, Kesk. 044 7591 521, tuula.alakastari@haapavesi.fi
Oulaisten Kennelkerho
Eläkeliiton Oulaisten yhdistys ry
Mölkynpelaajat Juhon Oksan koulun kentälle ti 3.7.12. 040-5114506 tai Seijalle, puh. 25-vuotias ottelija oli ensimmäisissä arvokilpailuissaan 17:s. Pisteitä kertyi 7515. Nyt on tärkeintä keskittyä kauden päätavoitteeseen, Berliinin nuorten MM-kisoihin.
Myllymäki . rakennus- ja kenttätöihin, ja niistä voi tarkemmin tiedustella Eskolta, puh. Lähtö Oulaisten Osuuspankilta.
Oulaisten Eläkeläiset ry.
Tiistaina 3.7. Naiset (14): 1) Mira Sainila Raahe, 2) Piia Matikainen Paratiisin/MU, 3) Leena Lötjönen SsUA, 4) Hennariikka Kalliolepo HämUA, 5) Inka Hillilä Paratiisin/MU, 6) Minna Kerttula Raahe. Tanssit to.5.7. C-rata 2.74 km (Läht. 20, Kesk
Yleinen (34): 1) Tapani Saaranen NivUA, 2) Markus Rahkonen KausMK/UA, 3) Sami Grönfors HvMK/UA, 4) Markku Herranen Paratiisin/MU,...7) Heimo Hillilä Paratiisin/MU, 11) Arttu Laukkanen OuMK/UA, 12) Tuomas Raudaskoski Paratiisin/MU. Ori oli maalisuoralla pitkään voitossa kiinni, tehtyään vahvan juoksun johtavan rinnalta. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 2. Erä-Hepun omistavat Pekka ja Jarmo Salmela Merijärveltä. P. klo 19.00 urheilukentällä. Julkiset kuulutukset ovat nähtävänä kaupungintalon ikkunassa olevalla ilmoitustaululla sekä kotisivuilla www.oulainen.fi Oulaisissa 28.6.2012 KAUPUNGINHALLITUS
!"##! $ %&'((%)% !# !!#*$ +
Maalämpöpumput
joiden suorituskyky ja käyttöturvallisuus ovat huippuluokkaa! Valmiiksi asennettuna 5 v. Mika Moisasen Aika-Veikko jäi lähdöstä pois. Puh 0440533552
Vuokrattavana
KAJAANI Hannu Kangasharjun ajama Mr Cavallo ravasi kolmosrahat Kajaanissa. Mukaan mahtuu edelleen Ilmoittaudu! Talkoolaisille järjestämme infotilaisuuden ke 4.7. metalliromut. Tuomo Törmälehdon valmentama Vastikkeen Pete 29,1 oli kahdeksas. Jaamme tilaisuudessa talkookortit ja tietoa käytännön asioista. Harvakseltaan kilpaillut Super Son rikkoi voittosarakkeen 8-vuotiaana ajalla 18,5.
KE: Oulainen tori 10-12, Haapavesi 13-14.30 Vihanti 15.30-17 - AITOA SAUNAPALVIA Meriläisen - LEIKKELEET Leipomo - GRILLIMAKKARAT - LUOMULIHATUOTTEET - JUUREEN TEHDYT 100% RUISLIMPUT JA - LIHA- JA KALASÄILYKKEET RUISVARTAAT - MARJAJALOSTEET SAAREN PUUTARHALTA - OHRARIESKAT - PIETOLAN PUUROTALKKUNAA - JÄTTIPULLAT ( M + L ) - LUOMUTUOTTEITA YM.
KIERTÄVÄ KAUPPAHALLI
4H-toimisto / 0400-532362
Erä-Heppu voittokunnossa 75-raveihin
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
www.ruokapohjola.
LUKIJANTORI Autourheilu
Halutaan ostaa
Romu-autot (romutodistus) ym. EVK (10): 1) Sami Grönfors HvMK/UA, 2) Joni Leskinen OuMK/UA, 3) Tuomas Raudaskoski Paratiisin/MU, 4) Markku Raudaskoski Paratiisin/MU, 5) Anttoni Lagus NivUA, 6) Rami Kara VetUA. klo 6-14 ja viikonloppuisin klo 6-12
Inarinjärven tuoretta siikaa ja savusiikaa Oulaisten tori 10-12 Haapavesi 13-14.30 Vihanti 15.30-16.15 Willikala 040 546 1052
www.pyhajokiseutu.fi
- joka yhdestoista lounas veloituksetta!
Maanantai Uunimakkara Sveitsin leike Tiistai Jauhelihapihvi Broilerleike Keskiviikko Lindströmin pihvi Makkaraperunat Torstai Nakkikeitto Poropihvi Perjantai Lihakastike Kahden täytteen pizza
Myös verkossa ja Facebookissa!
Jalkapallo Vitosen peli OuHu - Esse IK II ti 3.7. Heti vapaa. Loppukaarteessa kiriväylä avautui ja voitontahtoinen ori ehti hurjalla lopetuksellaan niukkaan voittoon. Oulaisten torilla keskiviikkona 9-12.30 perinteisesti savustettua possun ja poron lihaa sekä kalatuotteita. Tiukan vastuksen tarjosi vihantilaisen Jouni Yypänahon Lumi-Aatos 27,1. ja p. Tervetuloa kannustamaan! Vapaa pääsy! Seuraavaa kotipeli OuHu -FC YPA III ti 10.7. Löytyisikö tarpeettomia, mutta käyttökuntoisia pyöriä lainaksi leirin ajaksi. Paikan päällä paistettuja muikkuja. klo 17.30. Oman tallin Aika-Veikko oli voltissaan seitsemäs lähtölaukan jälkeen ajalla 33,2x. Perusturvatoimisto päivystää kiireellisissä tapauksissa ma-pe - sosiaalityö klo 9-14 p. Nuoret (8): 1) Lasse Kankaanpää ReiUA, 2) Matti Rahkonen KausMK/UA, 3) Krisse Huupponen ÄkiUA, 4) Juuso Maijala NivUA, 5) Niko Säilynoja KMK, 6) Tomi Raudaskoski Paratiisin/MU. 050 5403644. Leirille saapuville nuorille tarvitsisimme polkupyöriä. takuu ilmainen kustannusarvio paikan päällä
IVT-jälleenmyyjä palveluksessasi:
359 001 Lämpöpumput Lämmitysjärjestelmä
LVI EILOLA KY
p. 4H:n Kansainvälinen työleiri pidetään konepäivien yhteydessä. Tule rohkeasti mukaan! Sari
Super Son rikkoi kuparisen
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
KALAJOKI Särkkäin juhannus-
ravit päättyivät juhlaviin tunnelmiin. 040-9608664 Hentilän kotileipomon lisäaineettomia tuotteita myytävänä Haapaveden torilla ke. Esko Törmäkangas oli Kari ja Sini Honkimaan Rim Bay Duvalilla yhdestoista lähdössään ajalla 17,2a.
Pyhäjokiseudun jakelun hoitaa Posti
VARHAISJAKELUSSA
0200 71400
ottakaa yhteys suoraan postiin ark. Edellä oleva hevonen meni puolta rataa pitkin ja mietin lähdenkö kiertämään vai yrittämään sisäkautta. Seniorit (4): 1) Heimo Hillilä Paratiisin/MU, 2) Keijo Kouvalainen LapinlAU, 3) Seppo Värtö MeLaMoKe, 4) Jarmo Puolitaival OuMK/UA.
Torilla tapahtuu
tyksekäs kausi sai jatkoa Vieremällä. Otin sitten riskin ajamalla sisäradalle. Leirille sopii vielä paikallisia nuoria työskentelemään KVnuorten kanssa. Voitto irtosi ajalla 26,3. Taktiikka muotoutui ensimmäisessä kaarteessa. Kati Lahtisen ja Vesa Ruotsalaisen omistukseen siirtynyt Tuulen Natukka oli ryhmässään seitsemäs Moisasen ajamana ajalla 35,0a. p. Kalajokista Lylyn uutta ja vanhaa perunaa ke 4.7 Oulainen 9-11, Haapavesi 12-13. Jokisen juustolan punaista heraa ke. Mika Moisasen ajokeista Sanna Palosaaren Toivonpiiru oli volttiennätyksellään 34,0 viides 60 metrin takamatkalta. Paanasen hunajaa Oulaisten torilla ke 4.7
Kapina JM Nivala 17.6. 040 735 9178 Kärsämäen keskustassa mummon mökki 2h+keittiö+sauna+varasto. Ruunan omistavat Raili ja Johanna Pietikäinen Kärsämäeltä. Jännittävässä kirikamppailussa taakse jäi Ahti Antti-Roikon Eddie Ale. 0400 281 692 lvi.eilola@kotinet.com
Hei!
Waltakunnalliset Weteraanikonepäivät 6.-8.7.2012 Olemme saaneet hyvin talkoolaisia Kiitos ilmoittautuneille. Siikalatvalta olevan Marko Rautalinin valmentama Super Son otti uran avausvoiton.
Varusmiespalvelusta suorittava Erkki Lappi tarjosi hevoselle unelmareissun johtavan takana. heinäkuuta 2012
19
KAUPUNGINVIRASTON KESÄSULKEMINEN VUONNA 2012
Oulaisten kaupunginvirasto on suljettuna 9.-27.7. Tmi Esko Turpeinen. 040 509 8785 Yppärin kalatuotteita ja tuoretta kalaa ke Oulainen 9-11, Haapavesi 12-13. Kiinteistöpäivystys p. Nousukunnossa oleva ruuna sai säästöreissun sisäradalla. klo 19.00 siirtonurmella.
Herkkusienikeitto VL G Makkarastroganov VL G Kookos-ananaskiisseli M G Perunakurkkukeitto VL G Paprikapossua VL G Mousse Tomaattipaprikakeitto VL G Paneroitulohipihvi Rahka Kanakeitto VL G Jauhelihaperunasoselaatikko G Jäätelö Parsakaalikeitto VL G Hedelmäinen broilerikastike VL G Marenkimarjat
Mr Cavallolle kolmosrahat
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
Myydään
Playstation 2 + pelejä. 044 4793283 - päivähoito klo 9-14 p. Paavo Kitinpramin Goros Excel paransi ennätystään sekunnilla numeroihin 18,9. Käteismaksu. Oulaisten torilla klo 9-11 Haapavesi klo 1213.30. Hinta 70. Timo Ylitalo luovi kahdelta pakilta lähteneen oriin kolmanteen sisäpariin. 044 4793286 ajalla 9.-13.7. Suoritus riitti takamatkalta kuudenteen tilaan.
si.
Kysy kaikista ruuista gluteenitonta vaihtoehtoa!
Lounas noutopöydästä ma-pe 10.30-14.00 Lounas 7.90, Keittolounas 6.00 TERVETULOA!
www.ravintolaoulas.fi. 044 4793287 ajalla 16.-27.7. Ota yhteyttä. (sivistystoimisto 2.-27.7.) ja 3.8. Ensi lauantaina huippukuntoinen ori lähtee taistelemaan 3 000 euron ykkösrahoista Kaustisen 75-raveihin. Volttiennätys parani kymmenyksellä lukemiin 17,8. Pääsin loppukaarteessa pois,
VIEREMÄ Erä-Hepun menes-
mutta arvelin meidän taistelevan enää kakkossijasta, kun Jounin hevonen oli kaukana edellä. Tämä tuli lopun hyvin, ja kerettiin nippa nappa ohi, kommentoi Ylitalo voittajaringissä. Alkumatkasta laukannut Kaisa Soukan Cento Fulmini 19,0x sijoittui seitsemännek-
Oulaisista oli raveissa kolme hevosta. p. Naiset (9): 1) Anne Koljonen VesUA, 2) Petriina Oikarinen KiuUA, 3) Mira Sainila OuMK/UA, 4) Eija Huosionmaa PokyUA, 5) Inka Hillilä Paratiisin/MU, 6) Heidi Lång KiuUA
Myös sinilevän ja jätteiden esiintymistä havainnoidaan. Tiedotettavia asioita ovat esimerkiksi rannan laatuluokka, uimavesiprofiili sekä veden laadun tutkimukset. Uimaveden ulosteperäinen saastuminen ja sinilevät voivat aiheuttaa haittaa uimareiden terveydelle, esimerkiksi pahoinvointia sekä vatsa- ja iho-oireita.
Uimakelpoista. Luettelosta on tiedotettava esimerkiksi julkaisemalla se paikallisessa lehdessä tai kunnan ilmoitustaululla. Pyhäjokiseutu, PL 1, 86301 Oulainen (muistathan laittaa postimerkin) tai tuo se toimistoomme tai postilokeroomme Asemakatu 1, Oulainen. Virallisia, valvonnan piiriin kuuluvia uimarantoja on uimakaudella 2012 yhteen-
sä 22. Sirkustirehtöörin olet varmaan nähnyt, mutta tiedätkö mikä hänen nimensä on. Suomen lainsäädännössä on määritelty, että suurimmassa osassa Suomea uimakausi alkaa 15.6. Pyhäjokiseudussa.
Ilmoitusvaraukset ja tiedustelut: Jarkko Rautio 050-325 69 07
jarkko.rautio@almamedia.fi
Aineistot: ilmoitukset.pyhajokiseutu@almamedia.fi. Kylpyläsaaren leirintäalueen vedestä otetaan kesän aikana kuusi näytettä, koska se on alueen suurin yleinen uimaranta.
p. Alueen ainoa suuri yleinen uimaranta on Haapaveden Kylpyläsaaren uimaranta, jolta otetaan yleensä kuusi näytettä uimakauden aikana. Kaikkien oikein vastanneiden kesken arvomme
50 kpl vapaalippuja sirkukseen!
Lähetä vastauksesi to 5.7. Vedestä mitataan kesäisin uimakauden aikana säännöllisesti sellaisten bakteerien pitoisuuksia, jotka osoittavat uimaveden ulosteperäistä saastumista. Voittajat julkaisemme ma 9.7. Pieniä yleisiä uimarantoja, joilta otetaan uimakauden aikana kolme näytettä, on yhteensä 21. Oulainen kuuluu Ympäristöpalvelut Helmen toimintaalueelle. kesäkuuta julkaistun raportin mukaan toimenpidekynnyksen ylittäviä bakteerimääriä ei ole havaittu.
SUURJAKELU
Torstaina 5.7.2012
Jakelu yhteensä 17 000 taloutta
Sirkus Finlandia on pian täällä. mennessä postikortilla os. Uusimman, 26. heinäkuuta 2012
Veden laatuvalvonta aloitettu uimarannoilla
Mika-Petteri Haasiomäki
mika.haasiomaki@almamedia.fi
ArkistokuvA:JArMo tyyskä
KE 4.7.
OULAINEN
Häggmannin vieressä, Oulaistenkatu 32
p. Ympäristöpalvelut Helmi on julkaissut valvomansa alueen yleisten uimarantojen mittaustulokset. hyvä
Hammaslääkärit
Hanna Hämeenniemi Paula Korkala Jukka Toivanen
Ajanvaraukset
JUTTUVINKKI?
Soita toimitukseen
PYHÄJOKIALUE Kunnan terveydensuojeluviranomainen on velvoitettu valvomaan yleisten uimarantojen veden laatua. 20
Silmälääkäri Taavi Vähäsöyrinki VAPAITA AIKOJA
ennen kesälomaa
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 2. Uimakauden aikana kunnan terveydensuojeluviranomaisen on tiedotettava monista asioista sekä verkkosivuilla että uimarannalla. Tunnetko sinä sirkuslaisia. Lisäksi luet-
telo on oltava nähtävillä kunnan verkkosivuilla. (08) 474 333, Fax. 474 121
Palvelemme ma-pe 9.30-17
Hammaslääkäri aikoja hyvin Onko Sinulla saatavilla koko kesän ajan. (08) 474 335
Uimakaudella tarkoitetaan ajanjaksoa, jolloin yleisillä uimarannoilla käy huomattava määrä uimareita. Jos tiedät, kerro se meillekin. 050 438 0845
474 333
www.laakarikeskussyke.fi
Keskuskatu 7, OULAINEN P. ja päättyy 31.8. Ennen uimakauden alkua kunnan terveydensuojeluviranomaisen on julkaistava luettelo kunnan yleisistä uimarannoista