Homma on
kiinni vaatteista
ja asenteesta.
Sivut 8 - 10
Konsertti
kutsuu
Loppiaisen konserttiperinne jatkuu Oulaisissa
vapaaehtoisten
pitämänä jo kolmannen kerran.
Sivu 12
Vuoden ensimmäinen. Ilmoittautuneita on yli
kaksikymmentä.
Sivu 16
Maakuntaviestijoukkue meinasi jäädä vajaaksi Sivu 14. Nyt
opetellaan eloa
Raahen kanssa.
Sivu 7
Kuntoiluun
kipinää
Ulkona voi harrastaa samoja lajeja kuin kesälläkin. tammikuuta 2013 N:o 1 Irtonumero 1 ?
Laura Seppä
Raahen
osaksi
Vihantilaiset hyvästelivät kuntanimen rakettien
loisteessa. Ylivieskalaisen Hannele Kopolan vauva on ensimmäinen Oulaskankaan sairaalassa tänä vuonna syntynyt vauva.
Tonni ei jäänyt kauas
Oulaskankaan sairaalassa syntyi viime vuonna 984 vauvaa.
Lisäystä edellisvuoteen tuli 145 vauvan verran.
Sivu 11
Torstai 3. Osansa
kasvusta toivat raahelaiset synnyttäjät. 2013
N:o 1
Irtonumero 1 ?
Tuoreita
tapauksia
Senioritalouskoulu jatkaa uusien kurssilaisten
voimin. RAAHE
Haapavesi-kärsämäki-merijärvi-oulainen-pyhäjoki-vihanti
Kaikenikäisille:
Oulaistelainen Johan
Hellberg kirjoitti lastenkirjan yksinäisyydestä. 1. Sivut 4 - 5
3
Ja hän toivoi, että minä soittaisin Ruotsin puhelut,
että saadaan tietää, ketä sieltä
Olipas joulun aikaa Haaranmäellä vastuuntunnotonta
menoa! Ei järki paljoa päätä
pakota, polttaa toista metriä
pitkiä jätkänkynttilöitä lähellä taloja kadun varressa.
Ois joulu ainainen. Hän nukkui
pois lokakuun 1. Luvattiin, että yhdeksän hyvää ja
kahdeksan kaunista odottaa
meitä siellä.
Sekä monin uhkakuvin
peljättäen, mitä kauheuksia
seuraa, jos emme nyt äkkiä
liity, juna jättää, Venäjä uhkaa, pääomat ja työpaikat
lähtee, maatalous ei pärjää
?
Jo tuolloin itsenäisyyden
puolustajat toi esille esim
sen, että EMU:ssa ollen ei
jousta muu, kuin palkat ja
kantohinta. ku
se kannattaa. Jokainen on kuullut
ja nähnyt-riistoa ja orjuutta
Muistoissa: Ensimmäinen
joulu ilman äitiä. Hilja
oli hänen nimensä. Tuet pois myös palvelunostajalta! t.tukien nettomaksaja
Suomea huijataan EU:n toimesta
Lupauksia: Silloin, kun
Suomi Maastridin sopimus
(joka piti sisällään EMUN )
sellaisenaan hyväksyen
EU:hun runnottiin, monin
valhein höystettynä. Olivathan he Presidentinlinnassa. Päinvastoin. Tonni on ollut monissa palaveripöydissä se kipuraja, jonka ylittämiseen on tähdätty. Yksi mielenkiintoinen mittarien
seurantapaikka on
synnytyslaitos. Nm: tärkeysjärjestys hakusessa
RUNOja LUKIJALTA
Itsenäisen Suomen
95-vuotisjuhla
Arvokasta: Koko Suomen
kansa näki, kun juhli itsenäisen Suomen väki. Tämä on lakiemme harmonisoimista muiden maiden lakien mukaiseksi.?
TS. päivä. Tällainenhan on yleistä vain
muissa maissa. Oulaskankaan vetovoimaisuutta
ei kukaan ole kyseenalaistanut. Kätteli minut kirkossa.
Ja minä kerroin, että Hilja on
äitini.
Hautausmaalla laulettiin
yksi virsi. Kesällä
tuli 94 vuotta täyteen. Seurasi valokuvaus ja seurakuntatalolle meno, jossa odotti
kahvitus; voileipäkakku, pullat, pikkuleivät ja täytekakku,
keskustelut sukulaisten kanssa ja vanhojen tuttujen näkeminen sekä kotiinlähtö.
Sisko Kallio
Kärsämäki
TEKSTARIT
Kiukuttelu on turhan laimea
ilmaus kuvaamaan niitä tekoja, joilla nämä ?väärin valinneet. Toivottavasti nyt saavutettu lukema kielii päätöksentekopalavereihin, että Oulaskankaalla kuuluu kuulua elämän ääniä. Paljon myös suomalaisia.
Siellä laulettiin ja soitettiin.
Ja myös tanssia koitettiin.
Siellä kahvit ja juomat juotiin.
Aina lisää pöytään tuotiin. Hyvä lämmin hellä teillekin, ensi jouluun.
Toivottavasti sait joulumielen myös sinä,joka veit isot
puiset tontut pihaltamme.
Kiitos,kun jätit postipoikaa
tervehtivän tontun paikoilleen.
Voi pyhä yksinkertasuus tätä
Oulaisten touhua !!! Uimahallia ja koulua vaan halutaan rakentaa ja ?satsata lapsiin. Oulaskankaan ykkösosastolla kuluneen vuoden aikana puheiden ja palaveripöytien suunnitelmat kävivät toteen.
Juhannuksen korvilla Raahen synnytysosaston ovet sulkeutuivat ja synnyttäjien yhdeksi osoitevaihtoehdoksi tuli Oulainen. Kiitos sukulaiset, ystävät, naapurit
muistamisistanne ja kiva joulunaikakin. Oli
juhlapuvut kaikilla yllä ja ne
kauniilta näytti kyllä. Esikoisen synnytyksessä
hyvät kokemukset saanut ulkopaikkakuntalainen halusi toisenkin lapsen syntyvän samassa sairaalassa. Siellä varmaan aika
kului mukavasti. Juhlapuvut
kimmelsi ja kiilsi, että ihan
sydäntä viilsi.
Useilla ihmisillä oli merkit
rinnassa. Pääsin äitiä
katsomaan kolme kertaa vuodessa, koska hän asui EteläSuomessa ja minä täällä Pohjois-Pohjanmaalla.
Veljeni soitti, että äitimme
on siirtynyt seuraavaan elämään. Hyvän henkilökunnan ja kotoisan
ilmapiirin myötä Oulaskankaalle halutaan tulla synnyttämään, kauempaakin.
Näin on todistettu esimerkiksi tämänvuotisen ensimmäisen synnyttäjänkin kohdalla. Syntyvyyden määrään vaikuttavat monet asiat. ovat vaikeuttaneet muiden ihmisten elämää. . Ja äitiydestähän puhutaan.
Tyytyväisiä synnyttäjiä kirjataan Oulaskankaalle viime vuodelta vain ripaus
vaille tuhat. Etukäteen kokemusta oli juhlapyhien sulkuajoilta siitä, kuinka monta
tulevaa äitiä tie tänne tuo Raahesta,
mutta määristä ei kukaan osannut etukäteen sanoa. Entäs vanhukset ja vanhustenhoito, ne saa
varmaan unohtaa kokonaan,
niihinhän ei kai sitten satsata
ollenkaan, ku se ei kannata
laisinkaan ??. Jo tuolloin, ennen EU:hun liittymistä vastasi alueemme kepulainen kansanedustaja,
kun kysyin puhelimella,
miksi hyvää lakia muutetaan
. 2
PYHÄJOKISEUTU
Torstaina 3. Ja se oli siinä koko
hautausmaan ohjelma. Surullista!
Voi persetti tätä touhua. Määrä on ainakin kuntalaisten mielestä ensimmäiseksi vuodeksi hyvä. Toiset suurvallatkin on kaukana esimerkiksi Saksa 892
miljoonaa, Enlanti 325, Ruotsi 41, Viro 34, jne.
Suomi saa valtavista jäsenmaksuista takaisin maataloustukiin 548 miljoonaa
euroa ja kehittämistukea 267
milj.
Kuin kauan annamme
isänmaattomien markkinavoimien, sekä pankkimafian,
tuon maailman mahtavimman rikollisjärjestön ja niiden juoksupoikina toimivien
poliitikkojen, jatkaa maamme alasajoa ja kansan kurjistamista ?
Jaakko Jukkola
Suomalainen Puolue
Pyhäjoki
tulee.
Kaikki tulivat niin Ruotsista ja Suomesta. Pastori oli nainen. Kun ei ole omaa
rahaa , jonka avulla voisimme operoida, sisäinen pakkodevalvaatio vaatii talouden deflatoimista ja valtion
alasajoa.?
Tuo valtion alasajohan on
meillä ollut käynnissä jo parikymmentä vuotta. Uusien asukkaiden
määrä kuvastaa alueen elinvoimaisuutta. Näitä uuden alun ääniä sieltä halutaan kuuluvan pitkälle tulevaisuuteenkin.
MIELIPIDE
?
Meillä on tapahtumassa sisäinen
pakkodevalvointi,
joka johtaa palkkojen ja eläkkeiden leikkauksiin.?
!!
Meillä on tapahtumassa
sisäinen pakkodevalvointi,
joka johtaa palkkojen ja
eläkkeiden leikkauksiin, sosiaali- ja terveyspalvelujen
huononnuksiin, irtisanomisiin, ulkoistamisiin?
Esko Seppänen sanoo
asian näin:. Oulaskankaalle oli tiensä löytänyt miltei 150 lisä-
?
Tyytyväisiä synnyttäjiä kirjataan
Oulaskankaalle viime vuodelta
vain ripaus vaille tuhat.?
Sirpa Kortet
Pyhäjokiseudun päätoimittaja
synnyttäjää. Onnea Suomen kansalle.
Laina-Helena Yli-Länttä
Oulaisissa 6.12.2012. Se tiedettiin, että Oulu ja
Kokkola ovat jakamassa synnyttävien
naisten kokonaismäärää Oulaisten kanssa.
Vuodenvaihde toi faktoja. tammikuuta 2013
Erilainen joulumuisto
Lisää elämän ääniä
U
usi vuosi nollasi tilastot monessa paikassa. Näissä asi-
oissa hyvä kello kuuluu kauas. TS. tammikuuta 2013
kommentti nettilehdestä
?
Ota meihin
yhteyttä
n Näin lähetät mielipiteen:
Vanha syntyperäinen asukas sanoo
alapualainen, mihin
on tämäkin oikia
muoto haalistunu??
n Juttuvinkit:
Sähköpostilla: osoitteeseen
toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Kirjeellä: osoitteeseen Pyhäjokiseudun toimitus/mielipide, Asemakatu 1, 86300 Oulainen
Voit lähettää juttuvinkkejä toimitukseen soittamalla, kirjeitse, sähköpostilla tai tekstiviesteinä.
Juttuvinkit voi soittaa numeroon
050-4380 845.
Lukijan kommentti Pyhäjokiseudun verkkolehdessä
www.pyhajokiseutu.fi
Päätoimittaja Sirpa Kortet Email sirpa.kortet@sps.fi Puhelin 010 665 5144 tai 050 438 0845 Osoite Asemakatu 1, 86300 Oulainen
lukijalta
Pääkirjoitus torstaina 3. Oli siellä juhlissa myös ulkomaalaisia. Iso
navettaset ja -tukiset, kun tulee hämmentään alalle kuin
alalle, tukieuroilla ostetulla
kalustolla ja polttoaineella,
niin meneeköhän se ihan oikein. Ja ihmiset tervehti toisiaan hymyilyllä.
Juhlat kesti ihan iltamyöhään asti. petos oli jo käynnissä.
Toiset EU maat maksattavat maataloustuet yhteisestä EU:n kassasta, muttei
Suomi.
Suomi maksaa omasta
pussista toiseksi eniten maataloustukia, 1195 miljoonaa
euroa vuonna 2011 Vain
Ranska- suurvalta vähän
enempi 1441 miljoonaa. Sen nimi on Rajalan koti.
Viimeiset neljä vuotta hän
oli vuodepotilas. olemme
muiden armoilla ja vietävissä, aseettomina, kädet pystyssä.
Kuinka on käynyt ja käymässä . Hän
asui Perttelin vanhustentalolla
tammikuuta 2013
Oulaistelaisten liikkeiden
JATKETTU AUKIOLO
KLO 20 SAAKKA
tänään
torstaina
3.1.2013
Mukana palvelemassa klo 20 saakka:
Z
PARTURI KAMPAAMO
044-0864837
Keskuskatu 2
OULAINEN. 3
PYHÄJOKISEUTU
Torstaina 3
Vielä uudenvuodenaaton Kopolat viettivät kotona ampuen raketteja. Erityistä kiirettä osas-
tolla ei Pertu
??Ei ollut r
tavan rauhall
päivälle synt
simmäiselle
too.
Vuoden en
osastolla ei ta
odotella. Silloin vauvasaldoksi kertyi
Oulaskankaalla 839 vauvaa. Nyt
oli yllätys, kun kätilö sanoi, että kohta ruvetaan ponnistamaan, Hannele muistelee.
Lasket tu aika oli kolmas
tammikuuta. Paikan
päällä Hannele havaitsi, että
osastolle mahtui hyvin.
Likietuinen synnytyspaikka
on Hannelelle mieluinen monen muun synnyttävän äidin
tavoin. Nyt perheeseen tuli uusi va. Toki määräthän vaihtelee. Kaarlo oli Hannelelle tärkeänä tukena.
??En olisi osannut ajatellakaan sitä yksin. Lähtö
synnytykseen tuli aamuneljältä aaton ja uudenvuodenpäivän välisenä yönä.
??En osannut arvata, että
näin käy, kun nukkumaan menin. Keskiviikkoiltana Aaron jäi kotiin isovanhempien
kanssa, jotta Hannele ja Kaarlo saivat viettää vauvan kanssa
osastolla aikaa kolmistaan.
??Poikaa kiinnostivat täällä
kalat, pitkä käytävä ja kaikki
muu. Raahelaiset. Vauvan kasvoista hän on etsinyt tuttuja piirteitä ja muistellut kahden vuoden takaista aikaa, kun sai esikoisensa Aaronin.
??Pikkuhiljaa sitä alkaa ymmärtää, että on taas vauva, ja
sen että se on tyttö. Tuhannesta
synnytyksestä jäätiin vain 16 synnytyksellä.
Vaihtelua syntyneiden määrissä
on ollut aiemminkin. Hänen tiistaiaamuna syntynyt
tyttövauvansa on Oulaskankaan tämän vuoden ensimmäinen vauva.
Hannele on vauvaa katsellessaan ehtinyt mietiskellä
monenlaisia. Matka Ouluun tai Kokkolaan olisi huomattavasti pidempi. Isät joutuisivat
reissaamaan huomattavasti
enemmän mennessään vauvoja ja äitejä katsomaan, ehkä
majoittumaankin.
Tulostaan Hannelen tyttövauva ei ennalta liiemmin ilmoitellut. Hannele ja Kaarlo Kopolan ensimmäinen lapsi oli poika. Eihän toinen
voi paljoa auttaa, mutta se on
iso henkinen tuki, kun toinen
on siinä, Hannele huomauttaa.
Vauva syntyi hieman puoli
yhdeksän jälkeen aamulla.
Painoa oli 3810 grammaa ja pituutta 52 senttiä.
??Tästä ei tullut niin isoa
urakkaa kuin ensimmäisestä.
Silloin meni reilu vuorokausi
ennen kuin poika syntyi. Muutaman tunnin kerkesin nukkua, hän kertoo.
Synnytys sujui hyvin. Silloin syn-
tyi 812 vauvaa, eli 27 vähemmän
kuin vuonna 2011.
??Onhan se synnytysten määrä
näihin edellisiin vuosiin nähden
lisääntynyt. On vaikea sanoa, mistä se
johtuu, Perttu toteaa.
Yksi selkeä selittävä tekijä viime vuoden kasvussa toki on, sen
Perttukin tietää. Se on
jokaisen oma asia, ja jokainen taalpaa tässäkin asiassa
tyylillään.?
Laura Seppä
Marja Hako-Rita,
Lampinsaari:
?En ole koskaan tipatonta
tammikuuta edes ajatellut.
Tipaton tammikuu ei merkkaa minulle mitään, eikä ole
aihettakaan merkata.?
Vauvavuosi päättyi ennäty
Synnytysosaston vuodenvaihde sujui totuttuun tahtiin
Laura Seppä
laura.seppa@almamedia.fi
OULAINEN Oulaskankaan sairaalan synnytysosastolla putkahti
maailmaan viime vuoden aikana
ennätysmäärä vauvoja. Sen sijaan koulun
alkaessa ja täysi-ikäisyyden
häämöttäessä asia voi tulla
mieleen.
Totuttelua tyttöön. Vertailun
vuoksi Päivi Perttu ilmoittaa myös
vuoden 2010 lukeman. Synnytysosaston sulkeuduttua Raahesta on suuntautunut synnyttäjiä muun muassa Oulaskankaalle.
Päivät vuodenvaihteen molemmin puolin olivat Oulaskankaan
sairaalan synnytysosastolla melko
tavallisia. Siihen menee
hetki sopeutua, Hannele toteaa.
Veljeksi päässyt Aaron ehti
heti tiistaina vierailla Oulaskankaalla isänsä Kaarlon
kanssa. Vauva päätti tulla maailmaan kahta päivää ennen laskettua aikaa, ja juuri alkaneen
vuoden ensimmäisenä päivänä.
??Hyvä näin, että tuli tämän
vuoden puolelle, hän sanoo.
Hannele kertoo keskustelleensa jo monen kanssa siitä,
miten suuri merkitys syntymäajalla voi lapsen elämässä
olla. Jos vaihtoehdot vähenisivät vain niihin kahteen,
arvelee Hannele, että ambulanssikyytien tarve lisääntyisi.
Isienkin tilanne Hannelea
mietityttäisi. Hannele
sai valita synnytyspaikakseen
Oulaskankaan tai Kokkolan, ja
halusi tulla Oulaisiin toisenkin
kerran.
??Täältä kuulee pelkästään
myönteisiä asioita, Hannele
toteaa.
Etukäteen hän pohti sitä,
mahtaako osasto olla kovin
täynnä Raahen synnytysosaston sulkemisen vuoksi. Apulaisosastonhoitaja Päivi Perttu penkoo tilastoista käsiinsä lukeman,
johon osaston vauvavuosi päättyi.
??Viime vuodelle tuli kaikkiaan
984 vauvaa, Perttu ilmoittaa.
Syntymäluvussa on reilunlainen kasvu vuoteen 2011 verrattuna. Lähelle vuodenvaihdetta ennustettu h-hetki
pisti vanhemmat hieman jännittämään sitä, kumman vuoden puolelle syntymä sattuu,
varsinkin kun Aaron syntyi aikoinaan neljä päivää etuajassa. En
Suunta Oulaskankaalle
jo toistamiseen
Laura Seppä
laura.seppa@almamedia.fi
OULAINEN Ylivieskalainen
Hannele Kopola istuu huoneessaan Oulaskankaan sairaalan synnytysosastolla ja
ihailee viereisessä vauvansängyssä tuhisevaa nyyttiä. Hannelen lähipiiriin syntyi vauva viikkoa aiemmin.
Silti vauvoilla on ikäeroa vuoden verran.
??Se on aika julmakin raja,
sattuuko syntymään vuoden
viimeisenä vai ensimmäisenä,
Hannele toteaa.
Aikuisena asialla ei enää ole
merkitystä. tammikuuta 2013
GALLUP: Vietätkö tipatonta tammikuuta?
Laura Seppä
Laura Seppä
Tapio Säily,
Hanko:
?En aio viettää. Laskutoimitus paljastaa, että juuri
päätökseen saatu vuosi oli Oulas-
kankaalla 145 vauvan verran edeltäjäänsä vilkkaampi. Nyt mieskin saa keskittyä enemmän vauvaan, Hannele naurahtaa.
Paikkana Oulaskangas on
Hannelelle ennestään tuttu,
sillä myös Aaron on syntynyt
Oulaskankaalla, jopa täsmälleen samassa synnytyssalissa
kuin pikkusiskonsa. Sen vuoksi,
koska en koe sitä aiheelliseksi enkä tärkeäksikään.?
Asko Alahäivälä,
Oulainen:
?En ole tipattomia tammikuita ruukannut harrastaa. 4
PYHÄJOKISEUTU
Torstaina 3. Kaksi
vuotta meillä on ollut poika, ja
nyt onkin tyttö
Ensin on liian kuuma.
Sitten on liian kylmä. Taival sen tavoittamiseksi on ollut pitkä. Aivot taitavat olla siitä merkilliset,
että jos niillä on iso pulma ratkottavana, ne yrittävät selkeyttää tilannetta niin perusteellisesti, etteivät oikein
malta välillä levätä.
Unettomuuteen perehtyneet ovat antaneet onneksi muutaman neuvon, joista tilanteen purkaminen
kannattaa aloittaa. Lautakunta
on valmis käyttämään pakkotoimenpiteitä, kuten uhkasakkoa, purku- ja korjaustoimenpiteiden toteuttamisek-
si.
. Sitä voi tulla
töissä tai muuten vain elämässä. Ihminen makaa pimeässä
huoneessa eikä ajattele mitään. Ajatukset siirtyvät syihin, jotka taustalla saattavat
olla. Auto
suistui loivasti oikealle kaartuvassa kurvissa vasemmalle
ojaan. Aamulla aikainen
nousu. Ihminen kääntää kylkeä ties monennenko kerran,
käy juomassa vettä, pujahtaa uudelleen peiton alle. Hieman kärsii
vain. Äitiensä kanssa
aikansa osastolla maailmaa ihmeteltyään ne pääsevät kotimatkalle
Ylivieskaan, Alavieskaan ja Raaheen.
?
Ambulanssi suistui ojaan
uudenvuodenaattona
KÄRSÄMÄKI Muhoksen sairaankuljetusauto suistui
ojaan maanantai-iltana Kärsämäellä Jyväskyläntien ja
Kunnaantien risteyksen kohdalla.
Jokilaaksojen poliisin mukaan ambulanssi oli jostain
syystä lähtenyt heittelehtimään tiellä, eikä kuljettaja
saanut sitä hallintaansa. Liian pitkä. Henkilövahingoilta
säästyttiin.
KOLUMNI: Laura Seppä
Unta etsimässä
Onhan se synnytysten
määrä edellisiin vuosiin
nähden lisääntynyt.?
Päivi Perttu
Oulaskankaan sairaalan synnytysosaston apulaisosastonhoitaja
Laura Seppä
K
ello on paljon. Vaan väärässäpä on. Jos
uni kuitenkin tulisi.
Viimein se tulee. Uusi yritys. Sen tuntee keho aamulla, kun se pakottautuu jaloilleen. Tilapäinen unettomuus ei ole näköjään
temppu eikä mikään.
Ei se silti ihmistä suuresti lohduta, vaikka tietää kohtalotovereita olevan. Vaihtaa asentoa. Joka kolmas on samassa jamassa. Vaan väärässäpä on.
Joka kolmas on samassa jamassa.?
Jotenkin omituista sen unettomuuden täytyy olla, ihminen miettii. Ei niihin ihminen kuole. 5
PYHÄJOKISEUTU
Torstaina 3. tammikuuta 2013 kello
8.35. Jotenkin pitäisi siitä oman unen päästä oppia saamaan kiinni.
Hieman helpottaa tieto siitä, että univaikeudet eivät ole
maailmanloppu. Sen
verran paljon niitä
unettomia öitä viettäviä tilastojen mukaan on, että varmasti ainakin muutama saa unen päästä
uudelleen kiinni omin
konstein.. Toivotaan, että asia etenee kuitenkin muutenkin,
Pekkala toteaa.
Haapaveden kaupunki tiukensi viime vuoden aikana rakennus- ja ympäristölautakunnan toteuttamien siisteyskatselmusten kriteerejä,
sillä omistajille annettujen
kunnostus- ja purkukehotuksien halutaan johtavan konkreettisiin toimenpiteisiin.
yslukemiin
un mukaan koettu.
ryysistä eikä huomatlistakaan. Seuraavana iltana sama juttu. Ihmisen tekisi mieli
katsoa kelloa, mutta se vain tympäisisi vielä enemmän,
joten siinä sitä yritetään olla yhdessä kohti ja odotella. Ihminen itse sen parhaiten tietää, mikä olon tiukille vetää.
Sekin kuulemma vaikuttaa, jos joutuu painiskelemaan
ristiriitaisen tilanteen kimpussa, tai joku asia elämässä on
suuresti muuttumassa. Ojaan suistumisen jälkeen ambulanssi oli törmännyt pellon pientareella olleisiin pyöröpaaleihin.
Ajoneuvo vaurioitui ulosajossa. Pekka-
lan mukaan on toivottavaa,
että myllyosa saadaan kunnostettua.
Rakennus- ja ympäristölautakunta velvoittaa tilan
omistajia purkamaan saharakennuksen ja kunnostamaan
myllyosan toukokuun loppuun mennessä. Keskiviikkoiltapäivään mennessä osastolla oli ehtinyt syntyä
jo useampi vauva. Menestys yhtä huono.
Sitä rataa kuluvat alkuyön tunnit. tammikuuta 2013
Karsikkaan saha sai lautakunnalta purkutuomion
Heidi Niskanen
heidi.niskanen@almamedia.fi
HAAPAVESI Haapaveden kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta langetti purkutuomion Karsikkaalla sijaitsevalle saharakennukselle.
Sahan korjaustarpeet todettiin jo viime vuoden toukokuussa pidetyssä siisteyskatselmuksessa, mutta tilan
omistajat eivät kaupungin ke-
hotuksista huolimatta korjanneet epäkohtia annetun aikataulun puitteissa.
Lautakunnan mukaan saharakennuksen vesikatto on
sortunut eikä se ole korjattavissa. Kaupungin rakennustarkastaja Risto Pekkala tarkentaa, että sahasta on jäljellä
enää muutama seinä.
Sahan kanssa samalla tilalla sijaitseva mylly on puolestaan pelastettavissa. Yksi
niistä on se, että ihmisen
tulee miettiä, mitä päivisin tekee, ja myös sitä,
mitä ei tule tehtyä. Ja seuraavana.
?
Jotenkin omituista sen unettomuuden täytyy
olla, ihminen
miettii. Sanovat viisaat, että ressi on pahasta. Viimeiselle
tyi vauva ja myös enpäivälle, Perttu ker-
nsimmäistä syntyjää
arvinnut kovin kauaa
nsimmäinen tilasto-
auva, joka onkin tyttö.
merkintä tälle vuodelle tuli tiistaiaamuna 1
Erityisesti
nuoret aikuiset tekevät tietoisia ratkaisuja, he ovat aktiivi-
simpia eroajia ja liittyjiä, Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo toteaa.
Neljälle viidestä kirkon jäsenestä diakoniatyö on tärkeimpiä syitä kuulua kirkkoon. 7
PYHÄJOKISEUTU
Torstaina 3. Eteenpäin, sanoi
mummo lumessa!
Raahen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kari Malkamäki näki muutoksen
Kuntaliitosjuhlissa. Nyt toivon,
että asiat menisivät vain hyvin.
Raahessa naapuri toivotettiin tervetulleeksi hyvässä
hengessä.
. Kaupunkilaiseksi
ei tulla tuosta vaan.
. Ihmiset arvostavat kir-
kon tekemää diakoniatyötä,
sitä että kirkko auttaa vaikeuksissa olevia ihmisiä ja puolustaa köyhiä ja syrjäytyneitä,
Keskitalo sanoo.
Tiedot ovat väestörekisterikeskuksen ennakkotietoja
30.12.2012.
Mukana ei ole vuoden viimeisen päivän tietoja. Kirkon jäsenyydestä
näyttää tulleen entistä tietoisempi ratkaisu. tammikuuta 2013
Luterilaiseen kirkkoon kuuluu 76,3 prosenttia suomalaisista
Lukemia: Vuodenvaihteessa Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuului
vakinaisesta väestöstä 76,3
prosenttia eli yhteensä 4 145
005 suomalaista (77,2 %
vuonna 2011).
Kirkosta erosi selvästi vähemmän ihmisiä kuin vuotta
aiemmin. Kun savotasta tulee lopputili, tuntuu pahalta pari
viikkoa. Tämä käy ilmi Gallup
Ecclesiastica 2011 -tutkimuksesta.
. Papan olkapäiltä, lämpimän karvahatun takaa oli helppo
katsella tulevaa. Raketitkaan eivät säikäyttäneet.
mahdollisuutena.
. Nyt
kulkee junat ja laivat, huikkaa
ohimennen itseään Penaksi
tituleeraava raahelainen.
Kotikaupungista. Me saamme
liittyä Raaheen, entisin tavoin
emme olisi voineet jatkaa.
Raahen valtuuston puheenjohtaja Inkeri Kerola
muistutti, että Suomessa on
liitetty pienempiä pitäjiä suurimpiin emäpitäjiin kautta
historian. Se on ollut
Lumiahon mukaan sekä hyvä
että huono asia.
. Meillä ei ole aihetta muistoseppeleisiin. Sitten se menee ohi.
Nälkä ajaa pois, hyvä kun tulivat. En lähde. Kuntaliitosten tulisi olla
sellaisia, etteivät ne edes näy
ihmisten arjessa.
Kerolan mukaan kuntaliitos luo nyt vahvan muurin ul-
Kaupungissa liian pieniä taloja
Miia Lahti
toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
RAAHE Rakettien räiskyessä
taivaalla Vihannin raitti täyttyi kyläläisistä. Luvut
vahvistetaan helmikuussa.
Pahoinpitely
Haapavedellä
HAAPAVESI Haapavedellä pahoinpideltiin mies sunnuntaina. Vihantilaiset ovat Vihannin kyläläisiä, alpualaiset alpualaisia, kopsalaiset kopsalaisia. Kyläidentiteetti ei välttämättä
karise automaattisesti toimintareviirin laajentuessa, itseään ikuisesti saloistelaisena
pitävä Kerola mainitsi.
. Tämä kertoo sen, että
juhla tuli tarpeeseen. Edellisvuonna kastettuja lapsia oli
46 723.
Kirkon jäseniä kuoli 41 734,
kun vuonna 2011 kirkon jäsenistä kuoli 42 794.
. Parempia aikoja odotellessa, mutta
helppoa ei tuleman pidä,
Ohinmaa kuittasi.
Raahen kaupunginjohtaja
Kari Karjalainen ei laulanut,
mutta lupaili ripustaa vanhan
Vihannin kunnan kyltin auto-
tallinsa seinälle muistoksi.
Karjalainen peräänkuulutti
tasapuolisuutta kylien välille
ja muistutti yhteisten sopimusten noudattamisesta.
??Hyvää raahelaista uutta
vuotta, päätti kaupunginjohtaja puheensa.
Miia Lahti. Vaikka työt kuljettavat miestä
Raaheen, on kotipaikka pysynyt Vihantina.
. Nyt vielä ehkä enemmän.
Lumiahon mukaan yhdistyksiltä voi viedä hiukan aikaa totutella kirjaamaan paperille toimintaansa. Tähän
asti on riittänyt, että puuhailuista on tiedetty tai sitä
eteenpäin on vienyt kyläaktiivi, joita jokaisesta kylästä löytyy vähintään yksi. Savotta jatkuu, Eero Moilanen neuvoo.
. Kirkon jäsenyyden
jätti vuonna 2012 kaikkiaan
38 573 henkilöä, kun edellisenä vuonna lukema oli 46 177.
Kirkkoon liittyi vuonna
2012 yhteensä 14 639 uutta jäsentä.
Liittyneiden määrä oli suurempi kuin koskaan aikaisemmin, ja se ylitti edellisvuoden ennätyksen, joka oli
13 623.
Seurakunnat kastoivat 44
408 lasta vuonna 2012. On pakko uudistua ja
mennä eteenpäin. Sairaankuljetus joutui viemään uhrin Ouluun yliopistolliseen sairaalaan.
Poliisi otti kiinni paikanpäältä kaksi henkilöä.
Ruutia Raahesta
Kuntaliitos jatkaa siitä, mihin Vihannilta loppuivat paukut
Miia Lahti
Miia Lahti
toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
RAAHE Uudenvuodenpäivä
jää historiankirjoihin päivämääräksi, jolloin Vihanti sulautui Raahen kaupunkiin.
Vihannin nuorisotalon viimeisissä itsenäisissä iltamissa ei itketty ilon tai surun kyyneleitä, vaan hyväksyttiin tosiasiat suositun laulun sanoin.
Vihannin yhdistysten puolesta puhuvan Kaisa Lumiahon mukaan sekä kylät että
niiden ihmiset ovat voimissaan.
Jos jotain, Lumiaho uskoo
kuntaliitoksen vain pönkittävän oman kylän identiteettiä.
. Ympyrä sulkeutuu
ja avautuu ajan mukaan. Siellä on talot-
kin niin pieniä.
Vihantilainen Eero Joentakanen myönsi olevansa
hieman haikein mielin. Isompi on parempi. Elämme nyt välivaihetta.
Tilanne harmonisoituu, kun
hallinnolliset asiat saadaan
rullaamaan. Miestä oli lyöty ja potkittu. Muutosten keskellä Sonja Forsen, 4, oli onnistunut löytämään itselleen turvallisen paikan. Raahessa
on kivä käväistä, mutta sinne
asumaan ei ole kiire, tuumaavat
Pasi Halkola (vas.), Antti Halkola ja Venla Turpeinen.
kopuolelta tulevaa, yhä koventuvaa painetta vastaan.
Vihannin kunnanhallituksen viimeinen puheenjohtaja
Ari Ohinmaa silmäili nuorisoseurantalon täyttä salia.
Viime hetkellä järjestettyihin
liitosjuhlallisuuksiin riitti
osallistujia, vaikka muu kansa odottelikin ilotulitusta ra-
kennuksen ulkopuolella.
. Suurin osa
heistä ei halunnut maalata tulevaisuuden näkymiä suuntaan tai toiseen.
Alakoululaisen Antti Halkolan mukaan liitos on hyvä
juttu, mutta vielä hän ei pakkaile kimpsujaan Raahen
suuntaan
Pipo, jossa tuulelta suojaava etuosa, hansikkaat ja
säärystimet. Tämä on vain pukeutumiskysymys, sanoo juoksu- ja maratonkoulupäällikkö
Kari Ahonen.
Juoksun ohella talvella voi
harrastaa muutakin kestävyysliikuntaa, esimerkiksi
hiihtoa, uintia, vesijuoksua
tai kuntosalia.
Kerrospukeutuminen on
avain mukavaan liikuntaan
vaihtelevassa säässä. On parempi, että pukemisen jälkeen ulos tullessa
on vähän kylmä, niin juostessa tulee sitten sopivan lämmin olo, sanoo Ahonen.
FAKTA
Juoksijan talvivarusteet
. Askelistaan varma juoksija pärjää tavallisillakin lenkkareilla, mutta markkinoilla on myös pitäväpohjaisia, jopa nastallisia, juoksukenkiä talvikäyttöön.
autonrenkaisiin: kukaan ei
halua ajaa huonoilla renkailla. Se on mahdollista, kun pukeutuu oikein.
Moni on jäänyt juoksukoukkuun ja käy säännöllisesti lenkillä useita kertoja
viikossa, mutta syksyn muuttuessa talveksi mieleen hiipii
kysymys, voiko pakkasella
juosta?
. Valitse malli, joka ei jätä selkää
paljaaksi. tammikuuta 2013
Kuntoilu
Moni juoksee läpi talven
Kerrospukeutuminen on avain-
Kirsi Hiekkala
sana mukavaan
liikkumiseen
säässä kuin säässä.
J
Kirsi Hiekkala
toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
uoksuharrastuksen suosio
on kasvanut
voimakkaasti
ja moni haluaa jatkaa
juoksua ympäri vuoden. Juoksijan on syytä suoja-
Hiihtäjät hiihtävät
talvella ja juoksijat
voivat juosta talvella. Samaa ajatusmaailmaa voi
käyttää juoksutossujen valinnassa.
. Toiset kuivalle kelille sopivat lenkkarit
ja toiset kosteutta sietävät,
mahdollisesti nastoilla varustetut, lenkkarit. Kerrastossa tärkeää on myös se,
että selkä ei jää paljaaksi.
Alusasua kannattaa sovittaa
ennen ostamista, jotta omalle
vartalolle sopiva malli löytyy.
. Tuulta ja sadetta pitävä
juoksutakki ja -housut. Juoksijat ovat nyt hyvässä asemassa, koska harrastuksen suosio näkyy myös
kauppojen varustevalikoimissa. Lämpötila ei aseta rajoitteita. Hän osaa neuvoa, millaiset juoksukengät valita.
Ahosen mukaan hyvillä
tossuilla juoksee noin tuhat
kilometriä. Tekninen alusasu. Hiihtäjät hiihtävät talvella ja juoksijat voivat juosta
talvella. Hinta alkaen 30 euroa.
. Hinta noin
10?20 euroa kappale.. Kahdet kengät. 8
PYHÄJOKISEUTU
Torstaina 3. Tämä on
vain pukeutumiskysymys.?
ta myös nilkat. Valmistajat ovat käyttäneet aikaa ja rahaa tuotekehitykseen, ja sen ansiosta
myynnissä on paljon hyviä
juoksuvaatteita ja -kenkiä,
kertoo Ahonen.
Kenkien kanssa ei kannata
pihtailla. Hinnat noin 40?100 euroa.
. Käytä hyväksesi urheiluliikkeen myyjän ammattitaitoa. Alimmaksi kannattaa pukea tekninen alusasu, joka siirtää
kosteuden pois iholta. Hinta noin
80?200 euroa.
. Ahonen vertaa niitä
?
Ulkoilemaan. Pipon etuosa voi
olla tuulta pitävä.
. Tähän tarkoitukseen sopivat hyvin säärystimet.
Jokainen pukeutuu yksilöllisesti omien tuntemustensa mukaan, mutta yleisohjeeksi voi sanoa, että len-
Kari Ahonen
koulutuspäällikkö
kille lähtiessä ei saa vielä olla
hiki.
. Lämmittävä välikerros,
joka toimii eristeenä ja siirtää
kosteutta pois iholta, esimerkiksi fleece-juoksupaita. Keskivertokuntoilijalla se täyttyy reilussa
vuodessa.
Karvalakin sijaan päähän
kannattaa pukea hengittävä
pipo, joka siirtää kosteuden
pois iholta. Hinta noin 20?50
euroa.
Jääkiekkoluistimet profiloidaan
teroituskoneella, mutta taitoluistimet on jo valmiiksi profiloitu ja niissä on piikit, joita
ei saa poistaa.
. Parempi on, jos edessä ja takana
on nastarengas.
Asennuksessa ei ole mitään temppuja, jotka poikkeaisivat normaalista renkaanvaihdosta. 9
PYHÄJOKISEUTU
Torstaina 3. Kasvuvaraa lapsen luistimissa voi olla puolesta numerosta yhteen numeroon, ei
sen enempää.
. Nauhoitus ei saa
puristaa, mutta sen on oltava
napakka.
. Hyviä, vähän käytettyjä
luistimia voi etsiä esimerkiksi
luistelu- ja jääkiekkoseurojen
varustepörsseistä.
. Villasukkaa
parempi vaihtoehto luistelijalle on rypytön puuvillasukka.
Luistin ei saa olla liian suuri, vaan sen on oltava yhtä hyvin jalkaan sopiva kuin kenkä. Sitä on järkevä käyttää jatkuvalla valolla, sillä vilkkuvalo rasittaa silmiä. Polkupyörän
nastarengas tasaa liukkautta.
renkaisiin kasvaa.
Katse kannattaa pyöräillessä suunnata vähintään 4?5
sekunnin päähän, jolloin vaikeudet eivät tule yllätyksenä.
Uriin ja paanteisiin ehtii reagoida, ennen kuin eturengas
muuttaa niistä yllättäen suuntaa. Uusinta uutta maastohiihdossa ovat pitopohjasukset. Suuremmissa keskuksissa hiihdonopetusta jarruttaa välinepula.
. Apua
koulujen akuuttiin välipulaan
voi ammentaa muun muassa
murtsikkakirjastoista.
Pienillä paikkakunnilla
hiihto on aktiivisesti mukana
alakoulujen arjessa. Maastomaahiihto on edelleen suosittu talviliikuntamuoto.
Kirsi Hiekkala
Antti Savolainen
on lyhentää nauhat sopivan
pituisiksi tai tehdä tuplasolmut. Suomessa on noin 20
murtsikkakirjastoa, joista lainataan välineitä kouluille.
Kirjaston ylläpitäjä voi olla urheiluseura tai kunta, sanoo
koulutus- ja nuorisoasioista
vastaava Teuvo Ylikoski Suomen Maastohiihdosta.
Ylikoski kertoo, että maastohiihtoa kokeilemaan päässeet 12?14-vuotiaat nuoret
ovat innostuneet lajista. Myös luistelu tukee
hiihtotaidon omaksumista,
sanoo Ylikoski.
Mukavaa. tammikuuta 2013
Kuntoilu
Maastohiihtoon voi tutustua välinekirjaston kautta
Kirsi Hiekkala
toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Hiihto kiinnostaa lapsia ja
nuoria, mutta läheskään kaikilla ei ole enää omia välineitä, joilla suihkia ladulle. Luisto on kohtuullinen ja pito hyvä.
Huoli hiihtotaidon katoamisesta on asiantuntijan mukaan aiheeton. Ne soveltuvat melkein
kaikille keleille, eikä niitä tarvitse voidella. Myös
armeijassa kävelysauvat ovat
tuttu näky.
. Hyvä tapa sovittaa luistimia on irrottaa molemmat sisäpohjalliset ja seisoa sukkasillaan pohjallisten päällä.
Näin on helppo nähdä, onko
koko sopiva, sanoo valmennuspäällikkö Susanna Malinen Suomen Taitoluisteluseurasta.
Luistimet kannattaa sitoa
huolellisesti. Moni
kysyy, mistä näitä välineitä
voi ostaa omaksi.
. Ajaminen nastoilla
on hivenen raskaampaa kuin
nastattomilla. Teräsuojien käyttö ja terien huolellinen kuivaus on syytä opetella heti luisteluharrastuksen
alussa.
Valmennuspäällikkö muistuttaa, että jääkiekkoluistin ja
taitoluistinten teroitus ei onnistu samalla koneella. Lajin perusta
Sauvakävely
kirii hiihdon
rinnalle
Sauvakävely on laji joka ei
kärsi vähälumisesta talvesta.
Lisäksi välineiden hankinta ja
ylläpito on paljon edullisempaa kuin maastohiihtosettien.
Sauvakävely on tullut erityisesti yläkoulujen ja lukioiden liikuntaohjelmiin. Sauvakävely on hyvä laji,
joka sopii mainiosti hiihdon
rinnalle, sanoo Teuvo Ylikoski Maastohiihdosta.
Sauvakävely on monipuolista kestävyysharjoittelua.
Laji lisää aerobista kuntoa ja
vahvistaa erityisesti käsien
sekä hartioiden lihaksia.
Hyvä luistin
istuu napakasti
Kirsi Hiekkala
toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Luistimen pitää olla nilkasta
tukeva, napakasti sidottu ja
jalkaan sopiva. Nauhoitus ei saa puristaa, mutta sen on oltava napakka.
Moderni maastopyörä avonaisine rengaskuvioineen etenee hyvin lumessa ja jäällä.
Silti eturenkaan lipeäminen
alta kummittelee mielessä.
Onneksi apu löytyy läheltä.
Polkupyörään on jo vuosia
ollut saatavana nastarenkaita.
Nastarenkaat eivät tee kesäkeliä, mutta tasoittavat pitoa.
Niilläkin pitää ottaa huomioon liukkauden vaikutus
muun muassa jarrutusmatkoihin.
Jos ei raaski ostaa kuin yhden nastarenkaan, se kannattaa laittaa eturenkaaseen. Parempi tapa
Kirsi Hiekkala
on tasapainossa ja suomalaisilla on jo perimässään taito
liikkua talviolosuhteissa.
. Pitkänä roikkuvat nauhat ovat turvallisuusriski.
Aina ei kannata ostaa uutta. Perushiihtotaidon oppii
helposti. Luistimet kannattaa sitoa huolellisesti. Terää ei kannata teroittaa
aloittelijan luistimissa liian
teräväksi, koska silloin luistin
ui syvällä, sanoo Susanna Malinen.
Pyöräily onnistuu,
kun vaihtaa nastat alle
Antti Savolainen
toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Kivaa ulkojäällä. Ajaminen rentoutuu
huomattavasti, kun luotto
Turvallisuutta. Luistelukouluun voi tulla
samoilla välineillä, joilla luistelee ulkokentillä.
Lu i s t i me n hinta kertoo
yleensä terän laadusta. Lisäksi kauemmas katsominen helpottaa muun liikenteen lukemista ja siihen varautumista.
Pimeässä kannattaa varustautua vähintään pyörään
kiinnitettävällä led-valolla. Juuri
painajaismaiset etupyöräluisut ja nuljahdukset jäävät
pois. Nauhoja ei saa pyöritellä
varren ympäri tai tunkea luistimen sisään. Otsalamppu on
hyvä lisävaruste varsinkin
osuuksille, joilla ei ole muuta
valaistusta.. Pito on ajossa
jopa odotettua parempi
Myös perheen ja työkavereiden kannustus auttaa
?
Hyvä treenikaveri kannustaa
ja antaa positiivista palautetta.?
Timo Haikarainen
kuntovalmentaja
saamaan enemmän iloa liikunnasta.
Aluksi ei kannata ahnehtia
liian monta lajia. Voi vaikka kirjata
paperille, mitkä liikuntamuodot motivoivat ja mitä tein silloin, kun nautin liikunnasta,
Haikarainen sanoo.
Mielikuvaharjoittelun jälkeen on helpompi valita se laji, joka varmemmin antaa positiivista latausta heti alusta
alkaen ja koukuttaa takaisin
säännölliseen liikuntaan. Neljäs kerta on jo ihan
maksimi.
. Usein väsähdykseen
on syynä se, että harjoittelu ei
ole tuottanut toivottua tulosta, Timo Haikarainen sanoo,
ja jatkaa:
. 10
PYHÄJOKISEUTU
Torstaina 3. Näiden suuntaviivojen pohjalta
kannattaa kokeilla myös uusia lajeja. Treeni on vain ärsyke, ja
kunto kasvaa palautumisen
aikana. Valitse laji, joka
antaa myönteistä latausta ja
onnistumisen kokemuksia heti
alusta, niin pääset nopeammin
kiinni liikunnan iloon.
Tarja Kovanen. Hyvä treenikaveri kannustaa ja antaa positiivista palautetta. Kun aikoo mennä
kävelylenkille naapurin kanssa, on siitä hyvä sopia etukäteen, jotta sohva ei kutsu koko illaksi tv:n ääreen.
. Kalenteriin kannattaa varata aika
liikunnalle. Kävinkö
juoksulenkillä sen vuoksi, että se oli mukavaa vai siksi, että sain näyttää kaverille selviäväni puolimaratonista.
Oman hyvän olon vuoksi jaksaa liikkua säännöllisesti ja
siitä saa enemmän iloa itselleen.
Haikaraisen mukaan suunnitelmallisuus antaa ryhtiä
liikuntaharrastukseen. tammikuuta 2013
Kuntoilu
Nappaa kiinni liikunnan ilosta
Uusi laji motivoi pitkäjännitteisyyteen
Kirsi Hiekkala
toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Kadonneen liikunnan ilon voi
kaivaa esiin, kun tarttuu uudelleen lajiin, joka on aikaisemmin ollut mieluinen tai
kokeilee rohkeasti uutta.
Säännöllisyys, kiva treenikaveri ja riittävä lepo auttavat
tekemään liikuntaharrastuksesta mukavan vuosiksi
eteenpäin.
Personal trainer eli kuntovalmentaja Timo Haikarainen kannustaa miettimään
niitä hetkiä, jotka ovat olleet
mukavia liikunnan parissa.
Millainen liikunta tuotti mielihyvää ja mikä laji oli kivaa
hikoilua.
. Moni aloittaa bikinikuurin keväällä tai treenaa tammikuussa uuden vuoden innoittamana, mutta into lopahtaa muutaman viikon kuluttua. Liikunnan into ei sammu, kun
on selkeät ohjeet ja tavoitteet.
Esimerkiksi kunnalliset liikuntapalvelut ovat edullisia,
ja ohjattuihin ryhmiin pääsee
pienelläkin budjetilla.
Tanssimaan. Säännöllisen liikuntaharrastuksen aloittaminen vaatii
järjestelmällisyyttä ja pienen
analyysin. Suorituskerroissakin
pitää muistaa kohtuus eli
aloittelijan kannattaa kuntoilla kaksi tai kolme kertaa viikossa. Haikarainen
rajaisi liikuntalajit yhteen tai
kahteen, jotta uuteen lajiin
ehtii keskittyä kunnolla ja aikaa jää riittävästi myös levolle. Sosiaalinen tuki on tutkitusti tärkeä tekijä liikuntaharrastuksen jatkumisen kannalta. Kannattaa myös miettiä
omia motiivejaan. Apua harjoitteluun kannattaa tarvittaessa hakea liikunnan asiantuntijoilta. Tuntemattoman lajin kokeilussa summanmutikassa on suurempi riski pettyä.
Olen kirjoittanut
myös pöytälaatikkoon.
Kirjassaan Hellberg pyrkii
tuomaan lohtua surumielisyyteen tai vahvistusta sille,
että lukijan asiat ovat hyvin.
Kaikenikäisille suunnattu tarina on punottu pienen Skruti-poikanuken ympärille. Yli puolen metrin kinoksia löytyi
Luoteis-Lapista ja paikoin
myös Uudenmaan itäosasta.
Eniten lunta, 73 cm, oli Kittilän Kenttärovassa.
Vähiten lunta oli Ahvenanmaalla, Pohjois-Karjalan pohjoisosassa ja Perämeren rannikolla, jossa sitä oli yleisesti
alle 20 senttiä.
Heidi Niskanen
Tiivistä yhteistyötä. Apurina ja
kumppanina hänellä oli oulaistelaislähtöinen kuvittaja
Rami Eronen , joka vastasi
kirjan sarjakuvamaisesta kuvituksesta. Suurin vuorokautinen
sademäärä 20,0 mm mitattiin
Kouvolan Anjalassa 16. Kirjailijan henkilökohtaiset vastoinkäymiset eivät
kuitenkaan loppuneet lapsen
tervehtymiseen, sillä Hellberg
koki avioeron ja joutui opettelemaan arkea ilman lapsiaan.
. Myyntitavoitteena on, että ensimmäisellä 1 000 kappaleen suomenkielisellä painoksella rahoitetaan ruotsinkielinen painos.
Kirja on tarkoitus lanseerata läntisen naapurimaan lisäksi ainakin Iso-Britanniaan,
Yhdysvaltoihin ja Japaniin.
Jokaisesta myydystä kirjasta
kustantaja lahjoittaa osan
syöpätutkimukseen. Nimi ei tarkoita
mitään, mutta toimii kaikilla
kielillä.
Myös kirjan teema, yksinäisyys, puhuttelee kaikkia ja
kaikenikäisiä. Hellberg haluaisi vastauksen muun muassa siihen, miten ihmiset
kuuntelisivat toisiaan enemmän.
. Pitkäaikaiseen keskiar-
voon verrattuna poikkeama
oli suurin maan keskiosassa.
Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa, jossa oli runsaat viisi
astetta tavanomaista kylmempää. - Rami luuli, että tämä on ikuisuusprojekti, Johan
kertoo.
Suuria oppeja pieneltä poikanukelta
Oulaistelainen
lastenkirja
pyrkii purkamaan yksinäisyyden
vyyhtiä.
Heidi Niskanen
heidi.niskanen@almamedia.fi
OULAINEN Yksinäisyyden
omakohtaiset kokemukset
saivat oulaistelaisen Johan
Hellbergin tarttumaan kynään ja kirjoittamaan riimitetyn tarinan poikanukesta,
jonka suu on ommeltu kiinni.
Hellbergin käsissä mykkä
nukke kertoo suuren tarinan
yksinäisyyden eri muodoista.
Kirjaidean Oulaisten lukion kieltenopettaja ja viiden
lapsen isä sai, kun hänen oma
poikansa sairastui leukemiaan viisi vuotta sitten. Johan Hellberg (oik.) ja Rami Eronen ovat tehneet yhteistyötä jo vuosien ajan. Vähiten satoi Enontekiön
Näkkälässä, jossa sadetta ker-
tyi vain 11 millimetriä. Kirjan väritys syntyi puolestaan graafisen alan
osaajan Tuomas Rautiaisen
käsissä.
Skruti-kirja julkaistaan
ruotsiksi huhtikuussa ja englanniksi syyskuussa. Pienin poikkeama
oli Ahvenanmaalla sekä Länsi- ja Pohjois-Lapissa, jossa
oli vajaa kolme astetta tavanomaista kylmempää.
Kuukausi muistuttaa suuresti kahden vuoden takaista
joulukuuta, joka oli yleisesti
tätä joulukuuta kylmempi.
Kylmä joulukuu on koettu viimeksi kuluneen 50 vuoden
aikana myös vuosina 1967,
1978, 1995 ja 2002. 11
PYHÄJOKISEUTU
Torstaina 3. Lapsen
sairastumisen myötä Hellberg
kertoo sekä nähneensä että
kokeneensa yksinäisyyttä.
. Kai kuihdun pois jo ennen iltaa?
tää keskustelua. Olenko olemassakaan. Kuukauden sade-
määrä kohosi maan etelä- ja
länsiosassa paikoin runsaaseen 60 millimetriin, kun taas
Pohjois-Lapissa jäätiin paikoin 10 ja 20 millimetrin välille. joulukuuta. Ihminen voi olla yksin jopa parisuhteessa tai perheessä, Hellberg muistuttaa.
Kirjan tavoitteena on herät-
?
. Kirjaprojektin parissa he työskentelivät parin vuoden ajan. Olin välillä monta päivää
ilman lapsia, hän muistelee.
Hellbergin mukaan kirjan
kirjoittaminen oli tapa lähestyä hankalia asioita.
. Pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna sademäärä oli lounaissaaristossa, Suomenlahden
rannikolta Etelä-Pohjanmaalle ja Keski-Suomeen ulottuvalla vyöhykkeellä sekä Länsi-Lapissa tavanomaista suurempi. Iso huokaus painaa pientä
rintaa: . Näin Oulun yliopistollisen sairaalan syöpäosastolla
yksinäisyyttä, mutta olin
myös yksin suruni kanssa.
Hellbergin poika parantui
syövästä reilun kahden ja
puolen vuoden taistelun jälkeen. Pitäisikö meidän pysähtyä ja huomata ympärillä olevat ihmiset elämässämme,
hän kysyy.
Pienen poikanuken tarinaa
Johan Hellberg kirjoitti parin
vuoden ajan. Tiedossa on myös kirjan suomenkielinen jatko-osa.
. päivänä. Kirjailijan
mukaan meidän tulisi miettiä, miksi annamme yksinäi-
Johan Hellberg
Ote kirjasta Skruti
syyden toteutua. Kirjoitan paremmin kuin
puhun. Kylmä sää jatkui pääosin aina
joulunpyhiin saakka, minkä
jälkeen sää lauhtui ja muuttui
maan etelä- ja länsiosassa
suojaiseksi. Kukaan ei koskaan
ole kuunnellut,
ei halannut eikä
suukotellut,
en osaa leikkiä, puhuakaan,
olen tyhjä. Suomenkielisen kirjan on kustantanut Hellbergin perustama
kustannusyhtiö skrutiproductions.. Havaintoasemista sateisinta oli Paraisten Fagerholmissa, jossa satoi 103 millimetriä. Erikoisen nimen merkitystä tiedustellessa kirjailija kertoo
sen olevan hellyttelynimi, jota hän on käyttänyt omista
lapsistaan. kun taas pohjoisimmassa Lapissa ja Pohjois-Karjalassa jäätiin paikoin noin
puoleen joulukuun tavanomaisesta sademäärästä.
Lunta oli kuukauden lopussa koko maassa. Syitä voivat olla muun
muassa sairaus, vanhuus,
koulukiusaaminen, perheen
yhteisen ajan puute tai tietotekniikan ylenpalttinen käyttö.
. Hellbergin mukaan yhä useampi on yksinäinen. Puhua asioista, joista usein vaietaan.
Hellberg luonnehtii teostaan
keskustelun avaajaksi, joka
toimii lasten ja nuorten lisäksi hoitoalan ammattilaisten
käsissä.
Kirjallaan Hellberg haluaa
antaa toivoa, mutta esittää
myös kysymyksiä. tammikuuta 2013
Joulukuu oli tavanomaista kylmempi
Tilastoista: Joulukuu oli
Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan selvästi tavanomaista kylmempi ja suuressa osassa maata tavanomaista
sateisempi.
Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan kuukauden
keskilämpötila vaihteli lounaisrannikon ja Ahvenanmaan runsaasta -6 asteesta
Koillismaan noin -16 asteeseen. Kuukauden alin lämpötila -34,7 astetta mitattiin Kuusamon Kiutakönkäällä 20
Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min (alv. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriote on
nähtävillä Pyhäjokiseudussa. Nyt
mukana on uusia kasvoja niin
laulamassa kuin pianistinakin.
silloinhan ihmisillä olisi aikaa
käydä konserteissa. Siihenhän se
joulunaika päättyy.
Mistä ajatus loppiaiskonserttiin aikoinaan lähti,
Vuokko Pelkonen?
. Lehti noudattaa ilmoituksen julkaisemista koskevissa seikoissa Sanomalehtien Liiton hyväksymiä ilmoitusten julkaisusääntöjä.
Henkilörekisteri
Pyhäjokiseudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon.
Pyhäjokiseudulla ja muilla Alma Median Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja
luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. virtanen
Ilmestymispäivät: maanantai ja torstai
59. 010 665 5145
ilmoitukset.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Ilmoitusten jättöajat:
ma lehteen to klo 15 mennessä, to lehteen ti klo 15 mennessä
Muut sähköpostit:
Toimitus: toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Muistilista: muistilista.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@almamedia.fi
Sirpa Kortet
Päätoimittaja
010 665 5144
050 438 0845
Erkki Heikkilä
Markkinointipäällikkö
010 665 5113
0400 589 430
Laura Seppä
Toimittaja
010 665 5167
050 438 0849
Jarkko Rautio
Myyntineuvottelija
010 665 5147
050 325 6907
Heli Nurkkala
Toimittaja
010 665 5143
050 438 0846
Jaana Heikkilä
Myyntineuvottelija
010 665 5181
050 544 5499
Heidi Niskanen
Toimittaja
010 665 5112
050 438 0848
Hanna Tenkula
Ilmoitusvalmistaja
010 665 5150
050 438 0867
Jari Kangaskorte
Urheilu, freelancertoimittaja
p. Ohjelmamaksut menevät
Oulaisten seurakunnan jumalanpalvelus- ja musiikkityön
hyväksi. Jonna Ypyä asuu
Ylivieskassa. Markku Järvelä
pitää tänä vuonna puheen tilaisuudessa.
Kantavatko joululaulut vielä joulun jälkeenkin?
. Mukana on perinteisiä ja
uusiakin joululauluja joko yksinlaulettuina tai duettoina.
Loppiaiskonsertin tuotto-
han menee hyväntekeväisyyteen. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Seurakunta voi käyttää ne sitten tuohon tarkoitukseen.
Miten loppiaiskonsertit on
otettu Oulaisissa vastaan
edellisvuosina?
. Mikä teillä on kohteena?
. Olimme ennen joulua laulamassa Vihannissa syöpäyhdistyksen hyväksi. Konserttiyleisöä on tullut Oulaisten lisäksi
naapurikunnista asti, toivottavasti tälläkin kertaa.
b. 0200 71400 arkisin kello 6-14
viivi & wagner
Ilmoitusasiat p. Yleensä joulun alla on paljon konsertteja ja Kauneimmat joululaulut-tilaisuuksia.
Ihmisillä on muutenkin kiire.
Joulun jälkeen on hiljaista ja
Ketä kaikkia teitä on esiintymässä nyt tässä tulevan
sunnuntain konsertissa?
. 050 4380 845
www.pyhajokiseutu.fi
Postiosoite:
PL 1, 86301 Oulainen
Katuosoite:
Asemakatu 1, 86300 Oulainen
Avoinna: ma-pe klo 8-16
Faksi 08 479 5125
Kerro vähän ohjelmistosta,
mitä laulatte?
. 23%). Uutena laulajana meillä on
Vanhatalon Erkki, minun ja
Anne-Maria Sirviön kanssa.
Säestäjänä toimii Jonna Ypyä.
Hänhän on tuttu muutaman
Oletteko laulaneet tällä kokoonpanolla aiemmin?
. 010 665 9016
asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Jakelupäivystys p. tarkoituksiin
ilmoittamalla siitä Pyhäjokiseudun asiakaspalveluun. 12
PYHÄJOKISEUTU
Torstaina 3. vuosikerta
Sanomalehtien liiton jäsen, Sitoutumaton paikallislehti
Julkaisija: Alma Media Kustannus Oy
ISSN 0356-2492 (painettu) ISSN 2243-1527 (verkkojulkaisu)
Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino, Kajaani
Levikki: LT 2010 6409 kpl
Tilausasiat ja osoitteenmuutokset p. Siellä oli
myös muita laulajia mukana.
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@almamedia.fi
Onko Sinulla hyvä
JUTTUVINKKI?
Soita toimitukseen
p. tammikuuta 2013
PÄIVÄN KYSYMYS
Millainen loppiaiskonsertti kuullaan tänä vuonna?
OULAINEN Yksinlaulua harrastava trio säestäjineen jatkaa loppiaiskonserttiperinnettä Oulaisissa.
Kahden edellisvuoden aikana suosio on ollut hyvä. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuina
osoitteeseen Pyhäjokiseutu, PL1, 86301 Oulainen.
Puhelut 010-numeroihin maksavat kaikkialta Suomesta soitettuna: Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu
+ 5,95 snt/min (alv. Kaksi vuotta sitten, kun
konsertti järjestettiin ensimmäistä kertaa, porukkaa oli
paljon. 0400 580 135
Tilaushinnat: Kesto 12 kk 104e Määräaikainen 6 kk 75e, 3 kk 49e
Opiskelijatilaus, määräaikainen 12 kk 62,50e, 6 kk 37,50e, 3 kk 24,50e
Sähköiset tietokannat:
Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja ALMA
MEDIA Oyj -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaiseti sovittu.
Vastuu virheistä
Lehden suurin vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta
virheestä on ilmoituksen hinta. 23%).
Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat puhelut sisäistä koulutus- ja opetustarkoitusta varten.
tyyskä
Jarmo Tyyskä. Oulaisissa
tämä ei ollut tapana. Viime vuonna oli vähän vähempi. Kyllä joululaulut kantavat
loppiaisen yli. Siitä syntyi idea kokeilla sitä täälläkin.
vuoden takaa Oulaisistakin,
kun hän toimi täällä kanttorin
sijaisena. Muilla
paikkakunnilla loppiaiskonsertteja pidetään
Olin samaa mieltä, Höpsö mikä Höpsö.
Kissan piti olla sisäsiisti,
mutta ei se sitä ihan ollut. Korkeasta iästään
huolimatta Pauli on hyvämuistinen ja hyväkuntoinen
mies. Hannele ja Vesa Myllymäki Kärsämäki, 16.12. Ensin luulin,
että Höpsö on juomassa kupillaan, kun lipitys vain jatkui, nousi katsomaan mikä
on homman nimi. Tähän rekeen kivet taaplattiin kankien
avulla.
Kivimiehiä oli tosi vähän.
Paulikin joutui menemään
siltatöihin naapuripitäjiin
polkupyörällä kulkien, eväät
repuissa, kuten Kalajoen vanhan sillan korjaustyöhön samoin Pyhäjoen siltatöihin ja
Oulaisten silloille. Hannele
ja Matti Ollila Haapavesi,
21.12. Niitä se tuo tuon tuostakin näytille ja on kovasti tulossa sisällekin hiiri suussaan.
Me opimme kurkistamaan
oven raosta, ettei sillä ole tuomisia. Komeat rankaläjät oli
ajettu liiterin eteen, koska talo lämpenee puilla. Pitempiä kuljetuksia tarvittaessa, valjastettiin hevonen kivireen eteen, tämä reki
oli vahvarakenteinen, jalaksia
ei ollut raudoitettu. Illan mittaan sormet notkistuivat, oikesivat, sujuivat
ja taasen aamulla oli hyvä
aloittaa.
Sotavuodet katkaisivat kivityömiesten työt, hetikohta
rauhantulon jälkeen alkoi kova jälleenrakentaminen. Johanna Jyrinki ja Tuomo Luonua Kärsämäki, 24.12. Johanna ja Aaro Myllykoski Haapavesi, 21.12. tietenkin kunnan myötävaikutuksella, ennen kuin
kaiteet loppuvat. Kaisa
Tikkala ja Juha-Pekka Raappana Vihanti, 21.12. Sisällä kissa lennättää
lelujaan ja leikkihiiriä melkein kattoon.
Eräänä yönä heräsin kummaan ääneen. Hän
kasvatti, vei työmaalle, opetti
ja opasti poikansa Eemin, sellaiseen ammattiin, johon kaikista miehistä ei tule sopivaa
tekemälläkään. Yritimme
neuvoa ja nostaa sitä laatikkoon, ei mennyt perille. Paulin pappa, Niku Mehtälä, oli
alun alkaen kivityömies. Kissa oli otettu huostaan navetasta, jossa oli lehmiä ja liki sata kissaa. Laura ja Pekka
Koutonen Kalajoki, 13.12. Paulin koti oli
tuohon aikaan Merijärven Talusperällä, Hietala nimisessä
torpassa. Niina Kylmälä ja Mikko
Vaitiniemi Kalajoki.
Poika ja tyttö: 18.12. Tähän, kun lisätään pureva viima, joka nipistää poskipäitä
ja leukapieliä, nenän nipukkaa ja otsalihaksia, on usko ilman lämpenemiseen tipotiessään.
Lämmitin auton ja MariaKaarinan kanssa lähdimme
Merijärven Savukoskenperälle, Lehon taloon, haastattelemaan vielä elossa olevaa ?kivityömiestä?. Navetta
ei lahoa heti käsiin.
Kivityömiehenä oleminen
vaatii voimaa ja terveyttä. Tiia ja
Jari Törmikoski Vihanti.
tarinoita LUKIJoilta
Yöllinen uimari
Kissa: Nuorin tyttäremme
Teija toi meidän kadonneen
kissamme tilalle uuden tuulispään. Kehuja ja silityksiä
tuli pilvin pimein. An-
nunkaan mielestäni. Syyskautena Pauli oli hakannut metsästä rangat Roope-koira ja
keppi turvanaan, jos sattuisi
vahinkoa, kaatumista ja sellaista.
Viikoittaisessa kylätaksissa
saa kyydin, joka kuljettaa syrjäseudun autottomia asukkaita kirkonkylälle verikokeisiin,
lääkäriin, apteekkiin, pank-
kiin, parturiin ja kauppaan
ruokaostoksille.
Pauli on viimeinen tuntemani kivityömies. Elina ja Juho Martinmäki Haapavesi, 22.12. Ei lumentulo
tähän jää. Nimeä sillä ei ollut, joten mietintämyssy päähän. Silloin
poika sai jo kosketuksen kivihommiin. Onneksi
Höpsö sattui olemaan ulkona,
sillä keittiön lattia olisi lainehtinut muussa tapauksessa.
Arvo Härö
Oulainen
vastaavilla menetelmillä tien
kaiteita rakenneta.
Paulin pihapiirissä seisoo
oma kivinavetta, joka valmistui vuonna 1953, se onkin
Suomen nuorin kivinavetta.
Tällä kertaa navetassa ei ole
karjaa, ehkäpä joskus tulevaisuudessa vielä onkin. Juomakupista kuului lipinää. Lehdet päätyivät jäteastiaan. Katseeni ylös
luoden. sillan rakentamisessa tarvittiin monen eri
kokoisia kiviä, pitkin ja poikin. Pauli Nikolai Mehtälä, s. Tällä hetkellä työ ei veisi omaisuuksia,
talkoitakin voisi järjestää.
Näin me kunnioittaisimme
esi-isien käden taitoja ja työn
vaativuutta, Enään ei koskaan
taan syömään ja juomaan.
Otin juomakupin ja kävin
huikkaamassa uimarin vesineen pihalle.
En halunnut tappaa kovia
kokenutta uimaria. Esi-isiemme keräämät kivirooniot
tarkastettiin, parhaimmat kivet porattiin ja kiilojen avulla
ne halkaistiin, mitottiin ja jälleen porattiin noin kymmenen sentin syvyisiä reikiä.
Näitä, kun oli riittävästi, taasen kiilattiin reijät ja niin se
kivi halkesi. Marjut ja Teemu Pajala
Oulainen, 22.12. 20.05.1923 asuu komean koiransa, Roopen, kanssa
kaksistaan nyt, kun Aili vaimo on hoidettavana Salmenrannassa. RUNO LUKIJALTA
PIENOISIA VARPAITA
Lunta on tullut maahan
Talvesta: Lunta on tullut
maahan. He olivat ?työnsankareita?.
Emme pitäneet kiirettä poislähtemisen kanssa, istuimme
lämpimässä tuvassa ja ihastelimme akkunasta katsoen
suuren suurta rankakasaa,
jonka Heikki-serkku oli metsästä pihapiiriin ajanut. Nykyaikana ei löydy sellaisia
miehiä, jotka pystyisivät tekemään vuosikymmenet näin
raskasta työtä, kuten Pauli ja
hänen isänsä ja isoisänsä ovat
tehneet. Kissa oli tuonut sen meidän huomaamatta sisälle, leikkinyt sillä ja
päästänyt karkuun, vahingossa tietenkin.
Nähtävästi kirjahyllyn takana piilotellut päästäinen oli
nälissään ja janoissaan. Silloin oli työtä kaikille. Toisen miehen oli vedettävä lekanvarsi sormien
läpi. Heli ja Jesse Viljamaa
Ylivieska, 14.12. Jätöksiä löytyi mitä kummallisemmista paikoista, mutta ei
hiekkalaatikosta. Niistä
oli otettu talteen viitisenkymmentä kissaa, jotka puhdistettiin, tutkittiin, leikattiin ja
nyt yksi niistä peuhasi meillä.
Kissa kotiutui hyvin ja vilskettä riitti. Kun mies
hakkasi painavaa lekaa päivän hartiavoimilla, oli puristettava lekanvarresta lujasti,
että työkalu pysyisi kädessä.
Illalla saattoi kädet olla niin
lujasti ?kouravuneet. Katja Nikupaavo
ja Tomme Tavasti Kalajoki,
27.12. Isojen kivien siirtely paikasta toiseen oli vaivalloista.
Apuna käytettiin kolmijalkaa,
köysiä, rauta- ja puukankia
ym. Myöhemmin sai laatikon viedä vakipaikalleen ja hommat tapahtuivat laatikkoon, usein miten
kuitenkin ulkona ja tietenkin
juuri autotallin eteen.
Kissa on kova pyytään hiiriä. Niinpä se yöllä uskaltautui piilos-
Pitempiä kuljetuksia
tarvittaessa, valjastettiin hevonen kivireen eteen, tämä
reki oli vahvarakenteinen, jalaksia ei ollut raudoitettu.?
aivan välttämätöntä olla kivimiehet paikalla. Jo ennen rippikoulua oli Pauli isänsä vakituisena työparina kivenporauksessa.
Työ oli tarkkaa, poraa ei
saanut kallistaa mihinkään
suuntaan, sen piti olla suorassa taikka muuten oli tapaturman vaara. Mielestäni nämä
tiet kannattaisi Kotiseutuyhdistyksen ottaa vakavaan harkintaan ja tehdä ?museoteiksi. Minä esitin Söpöä, mutta vaimoni mielestä se ei ollut
oikein sopiva, eikä täysin mi-
Kivityömies - sillantekijä
Muisteluita: Edellistalvi
piti meitä pakkasen kourissa
aivan kuin ennenvanhaan.
Viikkokausia on pakkasmittari näyttänyt kahdenkymmenen ja kolmenkymmenen lukemia, jopa joskus ylikin. Toivon kaikille hyvä
uuden vuoden.
Laina-Helena Yli-Länttä
Poika: 9.12. Ihmiset
menkää ulos ja reippahasti
nostakaa jalkaa. Lekamies löi aina
samaan paikkaan. Kerran löysimme jätöksen kierrä-
tykseen menevästä lehtikassista. Jouluki on mennyt. Sieltä hän eräänä
helmikuun aamuna lähti isän
potkukelkan kyydissä Salamensillan Työmaalle ja illalla
oli paluu kotiin samoja jälkiä
myöten. Nina
Möttönen ja Esa Törmikoski
Vihanti.
Oulaisissa 1.1.2013
Tyttö: 12.12. Huomasin sen nyt.
Uusi vuosi alkaa. Näin oli Eemi-isä tutustuttanut poikansa Paulin
kivityömaahan. Automatkat
helpottivat päivän työmäärää.
Vuosikymmenien kuluessa
kerkesi Pauli, kuten hänen
isänsäkin, olla monta siltaa
rakentamassa. Saara ja Jani Rautiola Oulainen,
14.12. Hän on kasvanut ?kivitöiden. Niin ulkona olla
vois. Johanna ja
Pertti Jussila Nivala, 16.12.
Mervi ja Heikki Heikkilä Kalajoki, 17.12. Lähin silta taitaa olla kotipitäjässä, vanha ja
uusi Uitonsilta, joiden valmistumisessa Paulin kädenjälki
on päällimmäisenä.
Myös ne kivipylväät, jotka
ovat Uiton ja Länsiniemen välillä, puukaiteiden kiinnityspylväinä, ovat vielä osoittamassa meille, mihin kaikkeen
kivi oli sopiva. Rakennuksen kivijalasta tuli hyvä, kun
sai samankokoisia porakiviä,
sitten pääsi hirsikerrosta latomaan.
Siltojen rakentamisessa oli
?
vieressä. vierellä. Kupissa ui päästäinen rengasta. Joskus sattui linja-autovuorot sopimaan, että saattoi matkata
auton kyydillä. Vanhoja
siltoja korjattiin ja uusia siltoja rakennettiin, kun tehtiin
uusia maanteitäkin. Se toi tuomisensa elävinä. Varmasti se ihmiset
vielä monta kertaa yllättää.
Ois vaan lämmin ja kaunis
talvinen sää. Riittävän monen
muotoisia kiviä piti saada erilaisiin paikkoihin. Maija-Liisa ja
Markku Jokitalo Ylivieska,
13.12. Työ on raskasta ja haastavaa.
Pauli muistaa olleensa yhdeksän vuotiaana ensimmäisen päivän katseluoppilaana
isänsä, Eemin, mukana Salamensillan työmaalla. Siihen aikaan oli
Tanskalasta talvitiekirkonkylän koulunrantaan, joka lyhensi matkaa huomattavan
paljon. puristukseen, että ei saanut sormia
auki. Pauli-isäntä kiehautti kahvit ja
tarjosi meille Paulinpäiväkahvit nisujen kera.
Hyvälle maistui ja muutenkin meistä naisista tuntui, että päivä oli ollut antoisa.
Saimme kuulla vanhoja asioita ja todeta, kuinka rankalla
tavalla toimeentulo piti ennen tienata verrattuna nykypäivään, nyt koneet ovat joka
työssä apuna.
Eeva Haarakangas
Merijärvi. Sitä muistelen täsä nyt.
13
Lukijat
PYHÄJOKISEUTU
Torstaina 3. Niin se ihmisille hyvän
kunnon tois. Siirsimme hiekkalaatikon kassin paikalle ja lopulta
tärppäsi. Samoin on Salonniemen vanhan tien, Urheilukentän kohdalla puukaiteet, jotka on kiinnitetty kivipylväisiin. Maria ja Janne
Junttila Vihanti, 19.12. Alkuun en
nähnyt mitään, en tippuvaa
hanaa tai muutakaan kummallista.
Kissan emaloidut juomaja ruokakupit ovat jääkaapin
2012-vuosi on mennyt. Olimme puhelimessa, sievästi painostamalla
jo sopineet, että saimme luvan tulla. Se oli nähtävästi käynyt syömässä ruokapukissa, kurkittanut sitten juomaan ja lipsahtanut kuppiin.
Se ui rengasta, koska ei päässyt pois kupista. Työmaalla oli monenlaisia miehiä ja monenlaista työtä. Muutaman päivän kuluttua, kun
olimme tutustuneet kissaan
vaimoni esitti.
??Kyllä tuo on Höpsö, ei sille muu nimi passaa. tammikuuta 2013
niina Leskinen ja Sami Luomajoki Oulainen, 31.12. Varmasti sitä vielä
lisää saahaan
Tervetuloa!
Reisi-peppu-vatsa
(01080029), 28.1. Tarkemmat tiedot www.matkaniva.fi.
Oulaisten ja Merijärven
Op:n elohopeakerholaiset
Taukokankaan jumpat v 2013
alkavat 18.01 allasjumpilla klo
10.00 tai klo 11.00 joka toinen
viikko. Pakkasraja -15. Ajat entiset. Op. Esitettävä kappale on
?Kauppamatkustajan kuolema?. Kevätkauden omavastuu 10
Eläkeliiton Oulaisten
yhdistys ry
Kahvitilaisuus seurakuntatalolla ma 7.1.2013 klo 11.00.
Vieraana Tapani Sipilä kertomassa liikunnan merkityksestä ikäihmisille.
Lauluryhmä ja porstuapiiri
kokoontuvat klo 9.45. Ilmoittautumiset molemmille kursseille 21.1.2013
mennessä www.jokihelmenopisto.fi tai p.044 7591 999.
2013!
Pappilantie 2A1, 86600 Haapavesi. osuus
M16/M50 3 km: Joni Kangas,
3. Tällä
kaudella Tuomaala on kilpaillut Oulun Hiihtoseuran riveis-
Takavuosilta. klo 9. 044
7591 999 tai www.jokihelmenopisto.fi.
Kilpahiihtäjien
vähyys näkyy
Maakuntaviestijoukkueiden kasaaminen alkaa olla vaikeaa.
PYHÄJOKISEUTU
Torstaina 3. Aira 0442991868, Heidi 0442991385, pj.Taimi
0503630890
www.tietotaitotalkoot.fi/
haapavesi-siikalatva
4794 707 mahdollisimman pian.
Mahdolliset tiedustelut
molempien toimintojen osalta sihteeri Kirsti Avela 050
460 9885. osuus miehet 10
km: Mikko Tuomaala.
Oulainen: uusi kurssi:
04150007 Erityisryhmien
sovellettu liikunta, kevät ma
21.1.-22.4.2013 klo 15-16 Taukokangas, 32 ?. Tavoitteena terveyden, toimintakyvyn ja fyysisen kunnon ylläpitäminen,
sosiaalisten kontaktien sekä
ilon ja virkistyksen tuottaminen. Ilmoittatautumiset kahvitilaisuuksissa tai puh. Nämä jatkuvat viikottain
samaan aikaan. Kahvi- ja voileipätarjoilu. 18.40 tai
tekstiviestillä 040-5076700.
Hiihdot jatkuvat maaliskuulle
asti, vuoroviikoin vapaalla ja
perinteisellä. Päiväkahvitilaisuus to 17.1.
klo 12, lisää ensiviikolla.
Oulaisten Sydänyhdistys ry
Matkaniva
Muistilista
Eläkeliiton
Haapaveden yhdistys
ry
Boccian Haapaveden 2012
mestaruuskisat liikuntahallilla to.3.1.alk. . Kuntosalivuoro ti klo 13-15. Lähinnä hakusalla oli
toinen mieshiihtäjä.
Erikoisjärjestelyihin Oulaisissa jouduttiin turvautumaan Mikko Tuomaalan
kohdalla, joka sai erityisluvan
hiihtää joukkueessa. Joissakin kunnissa Keski-Pohjanmaalla kuten Sievissä pidetään vielä maakuntaviestikatsastuksia. Kuntosalivuoro alkaa ma. osuus N16/N50 3km: Laura Männistö, 4. Oulaisten joukkueen hiihtäjiä maakuntaviestissä 2008. to 3.1.klo
8. ja lisätietoja mm.
hoitovarauksista saat 24.1.
mennessä Eskolta 0409664512. Hiihdot ovat
kaikille avoimet ilman osanottomaksuja. Viestiä tuo Riikka Salonpää, ja
osuudelleen starttaa Terhi Lehtola.
sä. osuus N18/
N20 3 km: Anni Huuha, 5.
osuus naiset 5 km: Terhi Lehtola, 6. Vantaallekin varmaan
lähdetään, sillä siellä nähdään missä ollaan menossa
ikäluokan parhaita vastaan,
Haapaveden Urheilijoiden
hiihtojaoston puheenjohtaja Janne Rytky totesi.
Kolmikko on samalla varmistanut paikan Haapaveden maakuntaviestijoukkueeseen.
Loput joukkueen jäsenet
valitaan keskiviikkona pidettävien katsastusten jälkeen.
. Allasryhmät ja Boccia alkavat vkolla 2. osuus M18 5 km: Olli
Hiitola, 7. (vk 13).
Hiihtolomaviikolla (vk 10)
ei kokoonnuta. Retki maksetaan
24.1. periaatteella
?osallistua voi mahdollisuuksien mukaan?.
Allasjumpat Taukokankaalla alkavat to 17.1. 10.1.klo 11. Oulaisissakin oltiin
kahden vaiheilla saadaanko
loppiaisena Raahessa hiihdettävään maakuntaviestiin
lainkaan joukkuetta A-sarjaan. 15.4.2013 klo 19.45 ?
20.45 Haapavesi liikuntahalli,
juoksusuora. Saadaksesi kerhon avustuksen, on Sinun ehdottomasti ilmoittauduttava Liisalle. Ilm. osuus miehet 5 km:
Joona Männistö, 2. Sarjat: naiset, miehet. Hallituksen järjestäytymiskokous nuorisotalolla ma.7.1. Osallistumismaksut peritään tammikuun aikana.Ilmoittautumiset Liisalle 0400
947053.
sa.
Tervetuloa mukaan toimintaan!
e. Katja Klemettilä. Maakuntaviestissä hän
hiihtää ankkuriosuuden.
. Kilpahiihtäjien määrä on vähentynyt koko ajan. Aivan terävimpään kärkeen maakuntaviestissä ei
varmaan pystytä, mutta yritetään parantaa viimevuotista kuudetta sijaa, Rytky
puntaroi.
Lauantaina suurin osa
alueen hiihtäjistä hakee viimeistä silausta Haapaveden
kansallisista hiihdoista.
. ti 10-11 ja 14-15 kuntosali,
ke 10-11 ja 12.45-13.45 allas.
Ilmoittautumiset kahvitilaisuudessa tai Riitalle puh.
040-7493658.
Teemme teatterimatkan
Oulun kaupunginteatteriin
22.2.2013 klo 13.00 näytökseen. Tärkeintä on hyvä
mieli ja ehjä suoritus.
Oulaisten joukkue kisoihin: 1. klo 19.00. menn.
Luento: 04000010 Unkari matkailijan silmin to
17.1.2013 klo 18-19.30 Oulaisten lukio, Anneli Häkkilä, FM,
biologian ja maantieteen lehtori. Meillä
siihen ei ole tarvinnut turvautua. Lisätietoja puh.
040-5304025.
Palauta kunto-ja vapaaehtoistyön kortit ensimmäiseen
kerhoon.
Hallituksen kokous ke
2.1.2013 klo 18.00 Konttilas-
Merijärven Kotiseutuyhdistys
Kalenteria on myytävänä
kunnanvirastolla, kirjastossa
ja huoltoasemalla sekä johtokunnan jäsenillä.
Haapaveden Reuma ja
Tules ry
Boccia Haapaveden mestaruuskisat liikuntah. Hyvä kun saatiin kovan
väännön jälkeen joukkue ka-
saan, kertoi Oulaisten liikuntapaikkojen isännöitsijä
Markku Karsikas.
Suuria menestyspaineita
hän ei hiihtäjien harteille kasannut. 44 euroa. Päiväkerho
to. Sarjat: naiset ja miehet.
Retki Kivitippuun 3-6.2.13.
Hinta 165 e. 15.4.2013
klo 18.20-19.20 Haapavesi,
Vanha Rauta. 14
Haapaveden
hiihdoilla uusi yritys
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
HAAPAVESI Haapaveden Urheilijoiden Jussi Rytky,
Roosa Juuska ja Veera Partanen kävivät testaamassa
vauhtivarojaan kolmipäiväisissä katsastuskisoissa
ennen vuoden vaihdetta
Vöyrissä ja Seinäjoella 18vuotiaiden sarjassa.
Juuska ja Rytky kolkuttelivat kisoissa hyviä sijoituksia. Hyppäys kymmenen
parhaan joukkoon ei ole
enää kovin kaukana
Seuraavat katsastukset
ovat kahden viikon kuluttua
Vantaalla, jonka jälkeen valitaan joukkueet PM- ja
MM-kisoihin.
. Mukaan voi
ilmoittautua myös ei-jäseniä,
jotka maksavat 10 kertaa yht.
66 euroa. Kahvitus alkaa klo 10.30. Osanottajia on tulossa
ihan mukavasti reilut 180
hiihtäjää. kilpailupaikalla viim. Op. Alk. 8.1 klo
9-12. Tutustumme Unkarin
luonnonmaantieteeseen sekä
maan elinkeinoihin ja tär-
keimpiin turistikohteisiin.
Vapaa pääsy. Ohjelman lisäksi kahvia ja arvontaa. Tapaninpäivän
kisoissa olisi ollut jonkin
verran enemmän, mutta ne
jouduttiin siirtämään pakkasen takia. Arvontaa.
Kaikki entiset ja uudet jäsenet
tervetuloa mukaan.
Ryhmien vetäjät palauttakaa v.2012 toimintatilastot
Riitalle tilaisuudessa.
Taukokankaan liikuntaryhmät käynnistyvät viikolla
3. klo 8. 7.1 klo 13-14.Boccia liikuntahallilla ti. mennessä tilille
FI7350290420003127. Sarjat T/P
4-16, n ja m. Ilmoittautumiset
suoraan Taukokankaalle puh.
Matkanivan hiihdot alkavat
ma 7.1. Tervetuloa mukaan!
sä. Keväkauden
omavastuu 20 e. Viimeinen kokoontuminen on to 28.3. Katja Klemettilä.
Aikataulumuutos: Kah-
vakuula, jatko (01080034),
28.1. Olosuhteet voivat olla nyt jopa paremmat,
kun latupohjat kovettuvat
kunnolla sateiden seurauksena, Rytky arveli.
VOIMANOSTO
Kansalliset kilpailut
Aavasaksa 15.12.
93 kg: 1) Olli Lehti Pyhäjoen
Pauhu 400 kg (jalkakyykky
125 kg, penkkipunnerrus
100 kg, maastanosto 175
kg).
Ilmoittautumiset p. 16.1. 0504691080/Elli.. Sis. Hiihtotapa vapaa. Maksu 10 kertaa sydänyhdistyksen jäseniltä yht. . (vk 3).
Jumppakertoja on yhteensä
10. Paikalla vanhan tavan mukaisesti 15 minuuttia aikaisemmin. Tervetuloa mukaan toimintaamme.
Haapaveden-Siikalatvan Omaishoitajat ja
Läheiset ry / Tehokeprojekti
Loppiaiskonsertti 6.1.2013
klo: 14,00 Ammatti ja kulttuuriopistolla Piippolassa.
Kyyditys Haapavedeltä, jos
riittävästi lähtijöitä.
Palaamme lomalta 7.1.2013.
Omaishoitaja ota silloin yhteyttä tai tule käymään toimistolla.
Onnekasta Uutta Vuotta
Jatkamme kuntokampanjaa
edulliseen omakustannushintaan Oulaisten Kuntopisteessä kevään ajan maanantaisin klo 10. Kuntosali alkaa 25.01
klo 10.00 joka toinen viikko.
Myös Tapsan Kuntosalilla
mahdollista käydä 10 kertaa
kesäkuun loppuun mennes-
Eläkeliiton Kärsämäen
yhdistys ry
Alkavan vuoden tapahtumia:
Bocciaa pelataan Rannan
koululla to 3.1.2013 klo 17.00
jatkossa aina tiistaisin klo
17.00.
Vesijumppa alkaa Koivupuistossa ke 9.1.2013 klo
10.00.
Kerho alkaa ma 14.1.2013
klo 10.00 Konttilassa, jatkuen
joka toinen viikko.
Yhdistykselle on myönnetty tuettua lomaa, hakukaavakkeita saa kerhossa, hakemukset tehtävä 21.1.2013
mennessä. puolihoito,
kyyti 2 allasjumppaa, allasosaston ja kuntosalin käytön.
Sitovat ilm. Henkilöille,
joilla on vamman, sairauden
tai muun toimintakyvyn heikentymisen tai sosiaalisen ti-
lanteen vuoksi vaikeuksia
osallistua tavallisiin liikuntaryhmiin. tammikuuta 2013
Arksitokuva: Laura Seppä
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
OULAINEN Maakuntaviesti-
joukkueiden kasaamisessa alkaa olla vaikeuksia monella
paikkakunnalla. Sitova ilm. Ajat ovat torstaisin klo 13 14. vkolla
2
klo 17.00
14.1. . 0440 102 880
HIIHTO
Kansalliset kilpailut (v), Oulu 30.12.
N12 2 km (16): 1) Roosa Riikola YNM
6.52,3, 2) Emilia Nissinaho LNM +17,1, 3)
Jonna Vestenius KarihVi +32,8,?10) Hilla Lehtola OuHu +57,6.
M12 3 km (13): 1) Niilo Moilanen OHS
8.48,8, 2) Waltteri Karhumaa OH +27,6,
3) Eero Mannila SalRe +39,4,?10) Konsta Männistö OuHu +2.18,1, 11) AnttiOlavi Rytky HaU +2.27,6.
N14 3 km (14): 1) Anita Korva KuivA
9.03,6, 2) Tiia Heiskanen OH +8,1, 3) Alina Heikka AavKi +11,8,?8) Vilma Rytky
HaU +1.21,6.
N16 5 km (11): 1) Emmi Lämsä AlatPi
15.42,2, 2) Ella-Sofia Metsävainio OHS
+38,0, 3) Sara Simonen OH +39,9,?10)
Laura Männistö OuHu +3.17,4.
M65 5 km (5): 1) Erkki Tiikkaja KK-V
16.19,7, 2) Ahti Kinnula KEV +57,4, 3)
Kalevi Heinikoski Iin HS +1.31,0, 4) Esko
Korhonen Oulun K-V +1.47,0, 5) Paavo
Rytky HaU +3.01,4.
M55 5 km (6): 1) Jussi Hytönen PuPo
14.35,1, 2) Jorma Aalto IiU +23,5, 3) Kai
Lappalainen OsVa +1.06,9.
M16 8 km (9): 1) Santeri Pirneskoski KarihVi 22.20,2, 2) Aapo Erkkilä SalRe
+1.24,8, 3) Lauri Mannila SalRe
+1.30,7,?6) Joni Kangas OuHu +4.02,3.
Naiset 9 km (21): 1) Heli Heiskanen KouvHS 25.40,3, 2) Eeva Palosaari OHS
+14,4, 3) Elina Mäkitalo HimU +23,0,?9)
Ruut Tornberg-Mattila YppU +1.32,8,
11) Eevakaisa Loukusa SalRe +1.41,7,
20) Terhi Lehtola OuHu +4.05,8.
Miehet 15 km (28): 1) Mikko Koutaniemi
Vuokatti STK 37.28,5, 2) Heikki Palosaari OHS +30,0, 3) Martti Jylhä Vuokatti
STK +40,1,?13) Mikko Tuomaala OHS
+3.16,2, 28) Joona Männistö OuHu
+8.00,4.
Tanssit
KÄRSÄMÄEN
KUNTA
Paavolan ns. Heti vapaa. 2 tuntia. Sunnuntaina on Raksilassa kotiottelu
Bluesia vastaan.. ilmoitukset. pyhajokiseutu@almamedia.fi
. Lauantaina
klo 20-12
Liput 10?
Valtuuston kokouskutsu
Valtuuston kokous pidetään tiistaina 08.01.2013
klo19.00 Kärsämäki-salissa, Frosteruksenkatu 25.
Asialuettelo on nähtävänä
kunnanviraston ilmoitustaululla ja esityslista kunnan nettisivuilla.
Kokouksen tarkastettu
pöytäkirja on nähtävänä
kunnanvirastossa
11.01.2013 klo 10.00 . p. Pl 59, 86301 Oulainen tai sähköpostitse osoitteella kaupunki@oulainen.?
Oulainen 2.1.2013
TEKNINEN LAUTAKUNTA
Kalapudaksen Kanadan reissu jäi haaveeksi
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
OULAINEN Suomen alle 17-
vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue matkusti joulun jälkeen Kanadan Drummondvillessä ja Victoriavillessä pelattavaan World Hockey Challenge -turnaukseen.
Kärpissä pelaavan oulais-
telaisen Antti Kalapudaksen
haaveet turnausmatkasta kariutuivat loukkaantumiseen
B-juniorien SM-alkusarjan
viimeisessä ottelussa ennen
joulua.
Kalapudas sai ottelussa
tärskyn jalkaansa Ilvestä vastaan Tampereella. >viralliset ilmoitukset. 140m2,
4h+k+khh+s,
maalämpö.
Puh: 0407438143
BOSCH TESTIVOITTAJA
KAHVINKEITIN
69?
KOTIKOKKI MIKROAALTOUUNI
49?
KUNNON
LUMIKOLA
28?
3-TERÄNEN PARTAKONE
VESIPESTÄVÄ YM.
20?
EIKÖ MEE HALAVALLA
TAVARA ON RAHAA!
JÄTÄ ILMOITUS:
Myydään
Ostetaan
Vuokrattavana
Oulaisten keskustassa saunallinen yksiö 36 m² kerrostalossa. Jouluna Kalapudas kävi
testaamassa jalan kestävyyttä
kotimaisemissa Oulaisissa ulkojäillä.
Lahjakkaalla jääkiekkoilijalla on ollut tänä syksynä
huonoa tuuria aikaisemminkin. tammikuuta 2013
Pohjanmaan Talven rekiretket hevosella
Merijärven Ylipäässä
Vossikka
Kesto n. Samalla menivät näyttömahdollisuudet
Kanadan matkaa varten.
Vamma parani yllättävän
nopeasti, mutta se sattui pahimpaan mahdolliseen ai-
kaan. VOIMME HYVITTÄÄ KULJETUKSESTA TAI
KÄTEISMAKSUSTA.
12?
OULAISTEN KAUPUNGIN VIEMÄRILIIKELAITOKSEN
TOIMINTA-ALUEEN LAAJENTAMINEN
Ilmoitus viemäriliikelaitoksen toiminta-alueen
laajentamisen nähtävillä olosta
Vesihuoltolain 8 §:n mukaisesti ilmoitetaan, että Oulaisten
kaupunki on laajentamassa viemäriliikelaitoksen toimintaaluetta Törmäperälle, Halmeperälle Halmetien eteläosaan ja
Piipsjärven Koskelanperällä Piipsanjoen länsipuolelle. puujalka, joka
menee ohi kahdessa viikossa.
Seuraavana päivänä Järvenpäässä alkaneen kaksipäiväisen maajoukkueleirin Kalapudas joutui jättämään kuitenkin väliin. 11.2.2013 ja Ylivieskan kaupungin
internetsivuilla www.ylivieska.. Tyyli vapaa. Kalapudas pelasi 29
peliä, joissa syntyi 26 maalia.
Pistepörssissä hän sijoittui
kakkoseksi. Tsekin turnausmatka jäi
marraskuussa väliin nivusvamman takia.
Koville maalintekijöille eri-
ikäisten maajoukkueissa
näyttäisi olevan kysyntää. Tilastojen perusteella Kalapudas kuuluu tähän sakkiin.
Toista kautta Kärpissä pelaava nuorukainen teki B-juniorien SM-alkusarjassa eniten
maaleja. 010 665 5145
Vuokralle tarjotaan
SEURAAVAT KURSSIT
Halutaan vuokrata
Sekalaiset
PARISTONVAIHTO
KELLOON 2 ?
JA AUTONAVAIMEEN 5 ?
7?
ALEN AIKANA KAUPANPÄÄLLISTÄ. Suunnitelma on nähtävillä myös Oulaisten
kaupungin internet-sivuilla osoitteessa www.oulainen.?
Kuponki-ilmoitukset lehden konttoriin tiistaihin klo 16 mennessä.
Ilmoitus julkaistaan torstain Pyhäjokiseudussa.
ilmoittaja:
__________________________________________________
__________________________________________________
Osoite:
__________________________________________________
Puhelin:
__________________________________________________
Asemakatu 1,
86301 OULAINEN
www.pyhajokiseutu.fi
Mahdolliset toiminta-aluetta koskevat mielipiteet on toimitettava kirjallisina tekniselle lautakunnalle edellä mainittuna
nähtävilläoloaikana, os. Tarkemmissa tutkimuksissa hänellä
todettiin ns. 24.1.2013 välisenä aikana teknisessä keskuksessa,
os. Revonkatu 1. Kysy lisätietoja ruokatarjoiluista .
Pohjanmaan Vossikka
www.vossikka.com p. Tiedustelut: Erkki Lehtonen
0407344509
Naisten Futsal Liiga OuHu-TP Kaarle la 5.1.2013 Yläkoulun salissa klo 15:00.Liput
5/3?. klo 15.00
7.1. Osallistumispalkinnot
kaikille. Pyhäjokiseudun verkkopalvelussa/MyyJaOsta
. p.53 tai 100?.
Muut voitot ok ja tavaravoittoja. 15.00.
Eero Pesonen
kunnanhallituksen
puheenjohtaja
Mopo-kurssi:
B-kurssi:
B-kurssi:
2-vaihe:
Urheilu-Pajalan Hiihto
Cup 2013 Tiistaisin, klo 18.30.
Alkaa 8.1.2013 Metsolan valaistulla ladulla. Nykyinen toiminta-alue kattaa asemakaava-alueen, Ojakankaantien
alueen ja Piipsjärven vuosina 2004 . Lauantaina Kärpät käy Ässien
vieraana Porissa. Tervetuloa kannustamaan!
299?
BOSCH YLEISKONE, SIS.
LIHAMYLLY JA
TEHOSEKOITIN
?
250
ELECTROLUX HILJAISIN
PÖLYIMURI
?
169
ELECTROLUX ERCORAPIDO
VARSI-IMURI
?
99
Myytävänä
Omakotitalo Oulaisten keskustan tuntumassa. Taksa on nähtävänä myös Vestia Oy:n kotisivuilla www.vestia.?/hinnasto.
OULAISTEN
KAUPUNKI
Hyväkuntoinen kaksio Oulaisissa 50m2 Lautatarhankatu
5. 0400 560 895
VIHANNIN TYÖVÄENTALON BINGO
TIISTAINA 8.1.2013 klo 18
Voittoina mm ok. Cup:in palkinnot jaetaan kauden lopussa. Edellä oli yhden
ottelun enemmän pelannut
Tapparan Anton Levtchi.
Alkusarjassa Kärpät sijoittui neljänneksi. Vuokra 450?/kk + sähkö
ja vesi/ oma ehdotus. Oheisella kupongilla . Pakkasraja
-15 C. Ilmoittautuminen kisapaikalla. JÄÄVIILEÄKAAPPI, KULUTUS
A++ 112KW/VUOSI
690?
HELKAMA TÄYSKOKO
JÄÄ/PAK.KAAPPI
A+
399?
MIELE TISKIKONE
UUTUUS
3-TASO A+
690?
BOSCH KERAAMINEN LIESI 50CM
299?
TÄHÄN HINTAAN VAIN TÄMÄ ERÄ
SIEMENS PESUTORNI
7KG A+++ PYYKKÄRI,
890?
KUIVAUSKAAPPI 399?
KAIKKIA OHJELMIA
VOI NOPEUTTAA
INDESIT PYYKKÄRI
SIVUSTA TAI PÄÄLTÄ
299?
WHIRLPOOL 204L A+
PAKASTEARKKU
Mahdollisuus myös nokipannukahviin leipäjuuston
kera. Soittamalla p. Sarjat:
3,4,5,6,7,8,9,10,12 ja 14 vuotta. 044-7478229
Tervetuloa pelaamaan ja voittamaan tiistaina!
KUULUTUS
JÄTEMAKSUTAKSA Vestian toimialueella
Jätelautakunta on kokouksessaan 11.12.2012 § 32
hyväksynyt Vestia Oy:n toimialueen 16 kunnassa
vuoden 2013 alusta voimaantulevan jätetaksan.
Jätetaksapäätös valitusosoituksineen ja jätetaksa
ovat nähtävänä kaikissa sopimukseen osallisissa
kunnissa 4.1. Eero
Ainasoja puh 040 7202425.
. talolla
Viulisti Trio Vainion tahtiin
5.1. klo 17.00
31.1.
p. Aikaan sisältyy tauko nuotiolla.
TALVI-ALE
FINLUX FULLHD
TV 46??
FINLUX FULLHD
TV 40??
FINLUX
TV 32??
590?
450?
299?
SIEMENS KUIVAUSRUMPU
LÄMPÖPUMPPU
?
799
SIEMENS SAKSAL. 15
PYHÄJOKISEUTU
Torstaina 3. 2005 rakennetun alueen.
Edellä mainittua toiminta-alueen laajennus on nähtävänä
4.1 . Varsinainen
kymmenen joukkueen kesken pelattava SM-sarja alkaa
tulevana viikonloppuna. Puh.
044 211 3603.
TAVARAT
RAHAKSI!
7.1. 570
Kappaleiden lomassa
kuullaan Veikon hauskoja kokemuksia uraltaan ja illan
huippuhetkiä ovat taiturimaiset duetot, joita hän esittää
vaimonsa Carinan kanssa.
Heidän soittonsa on taidokasta ja mukaansa tempaavaa.
Kannattaa tulla kuulemaan.
Janne Lindgren, Jari Rahkonen sekä muut hanuristit antavat konsertille lisää maustetta konserttiin.
Väliajalla yleisö voi tutustua Veikon laajaan levytuotantoon. Hän
kuuluu Cheekin ohella niin
sanottuun Herrasmiesliigan
rap-artisteihin.
Brädin keikka on Oulaisten
Medusassa lauantaina 5. Koulussa kerrataan ja
opitaan uutta, mutta niin sanottu henkinen on puoli on
myös piristävää. Kurssi vahvisti osaamisen tunnetta. Lähiopetusta
ammattiopisto järjestää kahtena päivänä viikossa.
Opit oman talouden pyörittämiseen tulevat tarpeeseen
myös ikäihmisille, vahvistavat viime vuoden senioritalouskoululaiset Ulla Ala-aho ja
Viljo Oja.
Päällimmäisenä tuoreiden
talouskoululaisten mieleen
on jäänyt rohkeus uuden kokeilemiseen.
. Kotilainen kuitenkin uskoo, että ryhmä jaetaan puoliksi ainakin käytännön tuntien ajaksi.
Vaikka kurssi kantaa senioritalouskoulun nimeä, annetaan eväitä arjen pyörittämiseen ikään katsomatta.
Kurssille ei ole ala- tai
yläikärajaa, eikä eläkkeellä
oleminen ole edellytys opiskelijavalinnalle. Kokeilunhalu jäi elämään. Vuodesta 1955 hän on
konsertoinut 40 eri maassa ja
soittanut noin 5000 soolokonserttia.
Veikon hyvän kunnon salaisuus on maratonjuoksu.
Viime elokuussa hän juoksi
Helsinki City Maratonin ja kasassa on nyt 31 täyspitkää maratonia.
. Myös tutustumisvierailut kuuluivat opetusohjelmaan.
. tammikuuta 2013
Pentti Vuotilainen
MENOVINKKejä
Brädi räppää Medusassa
Esiintymään: Lahdessa
asuva Kari Härkönen, jo-
ka tunnetaan paremmin taiteilijanimellä Brädi, tulee Oulaisiin.
Härkönen on tullut tunnetuksi siitä, että hän on toiminut aiemmin Cheekin taustalaulajana. Nyt hän tekee nousussa olevaa omaa
uraa.
Tällä hetkellä Brädi on tunnettu listahiteistään Lämpöö
ja Happee.
Brädi on julkaissut jouluun
alussa uuden albumin, Näis
kengis. Henkilökohtaisesti leipominen oli minulle uutta,
joten en ole aikaisemmin sormiani taikinaan laittanut.
Kulinarististen makunautintojen lisäksi senioritalouskoululaisille tarjotaan opetusta kodinhoidossa ja kädentaidoissa.
Viime vuoden aikana talouskoululaiset muun muas-
sa valmistivat essut ja myssyt
itselleen, tekivät paju- ja huovutustöitä sekä askartelivat
kortteja. Konsertin järjestelyissä
on mukana Oulaisten Kulttuuritoimi.
Vuonna 1955 alkanut Veikko Ahvenaisen taiteilijaura on
vertaansa vailla ja mestari on
edelleenkin huippukunnossa.
Hän kirjoittaa päivittäin uusia
sovituksia ja sävellyksiä ja tekee levytyksiä. Kuvassa Hilkka Saukko (vas.), Viljo Oja, Sirkku
Vuotilainen, Laila Kukkola ja Terttu Lithovius-Röyttä.
Talouskoulu rohkaisee
kokeilemaan uutta
Senioritalouskoulu
opettaa ruoanlaiton lisäksi
kädentaitoja. tammikuuta alkavalle
kurssille mahtuu vielä muutama osallistuja.
. Kannattaa harrastaa liikuntaa vaikka puoli tuntia
päivässä niin vuodet eivät
tunnu missään ja elämä tuntuu mukavalta joka päivä, Ah-
venainen sanoo.
Tulevassa konsertissa
kuullaan harmonikkamusiikin parhaita kappaleita, Dallapé - ajan hittejä ja syksyn
säveliä. Nyt minulla on
Talouskoulujen päätösjuhla.
Senioritalouskoululaiset päättivät
viime lukuvuoden ennen joulua.
rohkeutta kokeilla jotain uutta keittokirjasta, Paavolasta
kotoisin oleva Ala-aho kertoo.
Oulaistelainen Oja on samaa mieltä. Konsertissa ovat mukana myös
Suomen Tangohanuristi
Janne Lindgren , Jari
Rahkonen , Eveliina
Kinnunen ja Iida Rautio. 16
PYHÄJOKISEUTU
Torstaina 3. Meillä oli jo ennen joulua
yli 20 nimeä listalla, mutta
kurssille voi vielä ilmoittautua tämän viikon ajan.
Heidi Niskanen
Suuresta kysynnästä huolimatta useamman ryhmän perustaminen ei ole vielä varmaa. Senioritalouskoululaisten pitää kuitenkin sitoutua vuoden mittaiselle kurssille. Tähän mennessä hän on soittanut peräti
941 harmonikkalevytystä ja
tällä saavutuksella hän on
Suomen eniten levyttänyt artisti. Hän on esiintynyt
myös vierailevana laulajana
muidenkin suomalaisten rapartistien levyillä. Meillä oli
mukava yhteishenki, Viljo Oja
kertoo.. Lisäksi kävimme sieniretkellä, Oja kertaa viime vuoden tapahtumia.
Uusien taitojen ja oppien
lisäksi yhdessäolo oli tärkeä
osa senioritalouskoulun arkea.
. Viimeisimmät uutuudet ovat Toivekonsertti 2
levy, joka sisältää 20 eniten
toivottua suosikkisävelmää.
Ennen Joulua ilmestyi myös
harvinaislaatuinen CD-levy,
jolle on koottu Ahvenaisen
Yleisradiolle tekemiä nauhoituksia 1950- 1980 luvuilta. Tutustuimme esimerkiksi siivousfirmaan ja puutarhaan. Uudet kurssilaiset aloittavat tiistaina 15.
tammikuuta.
Heidi Niskanen
heidi.niskanen@almamedia.fi
OULAINEN Oulaisten ammattiopiston talouskoulu jakaa
oppeja ja niksejä tuttuun tapaan myös tänä vuonna, sillä
senioritalouskoululaisten lukuvuosi alkaa reilun viikon
päästä ainakin yhden ryhmän
voimin.
Ravitsemis- ja puhdistuspalveluyksikön koulutusjohtaja Pirjo Kotilainen vahvistaa, että tulevalle kurssille on
ilmoittautunut yli 20 henkeä.
Viime vuonna opetushallituksen maksamaan kotitalousopetukseen osallistui 12 senioritalouskoululaista. Levyllä on muun muassa Pietro
Deiron Harmonikkakonsertto
A-molli, joka on soitettu Radio-orkesterin kanssa vuonna
1956 ja arkistosta löydetty tallenne lienee ainoa laatuaan
maailmassa.
Harmonikkakonsertti on
torstaina 10.1 klo 19.00 Juha
Oksan koulun salissa.
Konsertissa. tammikuuta.
(lähde: www.rahinalive.
com)
Harmonikat soivat Oulaisissa
Vieraana: Harmonikkalegenda Veikko Ahvenainen ja Carina Nordlund
esittävät suosikkisävelmiä parituntisessa ohjelmassa. Senioritalouskouluun osallistuvat niin pariskunnat kuin yksineläjätkin. Kaiken
kaikkiaan lähes 160 innokasta kotitaloustaituria on suorittanut senioritalouskoulun sen
seitsemänvuotisen historian
aikana.
Kotilaisen mukaan tiistaina 15. Carina Nordlund ja Veikko Ahvenainen tulevat Oulaisiin ja soittavat yhdessä paikkakuntalaisten harmonikansoittoharrastajien kanssa.
Yksin ja yhdessä. Hän uskaltaa nyt
tarttua uusiin mausteisiin ja
raaka-aineisiin.
. Brädi uskoo, että uuden albumin parissa viihtyy
niin juhlakansa kuin piintyneempikin räppijätkä.
Härkönen on ottanut ensiaskeleensa hip-hoppiin vuosituhannen vaihteessa