Osa kannatti, että uimahalli rakennetaan koulujen läheisyyteen. lokakuuta 2011 N:o 79 Irtonumero 1
Ydinvoimaa: Pyhäjokinen Heli Haikola on Fennovoiman salainen ase ydinvoimalahankkeessa. Haapavetinen Helena Jokela opiskelee kokiksi.
Sivu 3
LAURA SEPPÄ
Valtuutetut väänsivät uimahallista
Oulaisten uuden uimahallin paikka puhutti valtuustossa, vaikka paikkapäätös ei vielä ollut edes esityslistalla. HAAPAVESI-KÄRSÄMÄKI-MERIJÄRVI-OULAINEN-PYHÄJOKI-VIHANTI
Maanantai 3. Sivu 12
LAURA SEPPÄ
Itsenäinen seurakunta
Oulaisten kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että seurakunta säilytetään itsenäisenä.
Sivu 7
Paperit uusiksi
Uutta turvesuota Kärsämäen Pahaneva-Pirttinevalta havitteleva Vapo päivitti hakemuksensa.
Sivu 7
Ilme on vaikein. Monta monituista puista patsasta työstänyt Jouko Puolitaival hakee töihinsä ilmeikkyyttä.
Pölkyistä patsaiksi
Pölkky poikineen makaa maassa pitkällään Puolitaipaleen Sivut 10 - 11 Joukon autotallin seinustalla Haapavedellä.
Anna palkittiin
Oulaistelaissyntyinen Anna Elina Isoaro runoilee elämänmatkastaan voittoisasti.
Sivu 7
Valinnanvaraa opiskelijoille
Vuoden alussa toimintansa aloittava Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä tuo opiskelijoille entistä enemmän mahdollisuuksia kulkea omia polkujaan. 2011
Paloauton kylkiasento puhutti kisoissa.
Sivu 7. Myös Kasarminmäki sai kannatusta.
Sivut 4 - 5
SIMO HUSSO
N:o 79 Irtonumero 1
3. 10
2
Ota meihin yhteyttä
Näin lähetät mielipiteen: Sähköpostilla: osoitteeseen toimitus.pyhajokiseutu@sps.fi Kirjeellä: osoitteeseen Pyhäjokiseudun toimitus/mielipide, Asemakatu 1, 86300 Oulainen Juttuvinkit:
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 3. Kuten asia numero 3, 15000:n euron määrärahan varaaminen Oulaisten uimahallin suunnitteluun. Mutta kyllä kaupungin tulee kustantaa puhujapönttöönkin mikrofoni, joita tulisi myös käyttää. Kolmivarttisen aikana olivat kyseessä rakennuspaikat, lasten märät tukat, tilastot kävijöistä. lokakuuta 2011
POIMINTA NETTIKESKUSTELUSTA
Voit lähettää juttuvinkkejä toimitukseen soittamalla, kirjeitse, sähköpostilla tai tekstiviesteinä. Kunnan yhtiölle aiemmin myöntämä 70 000 euron laina muuttuu korottomaksi pääomalainaksi. Sekä yl-
lättynyt palkinnon kohde että luovuttajat olivat silminnähden herkistyneitä. Ohjelman juontajat Salla Paajanen ja Jyrki Richt pitivät homman melko hyvin hanskassa, mutta muutamat innokkaat naiset saivat kohtuuttoman paljon puheaikaa. Päättäjät olivat selkä seinää vasten. Hän totesi vihapuheen olevan yhteen ihmisryhmään kohdistuvaa mustamaalaavaa puhetta. Lämpöä ja kiitollisuutta oli aistittavissa myös Suomi express -ohjelmassa, kun toimittaja Riika Raitio ja rouva Päivi Lumiaho luovuttivat oulaistelaiselle Kelan virkailijalle Päivi Luiskalalle kiitosdiplomin. Viimein puheenjohtaja päätti keskustelun tulkiten, että määräraha hyväksytään. Valtuutettu Sirviö vetosi neljän kymmenen lapsen ryhmästä kerrallaan, antaen ymmärtää, ettei niin paljoa kuivaajia olisi. Onko sittenkään vuosina 2014-15 varaa sijoittaa 5-8 miljoonaa yhteen kohteeseen. Siitäkös sukeutui laaja keskustelu. Asia viisi, 2011 talousarvion toteutuma vuoden 1.1.31.8. Kirjailija Maria Syvälä taisi osua lähimmäs suuren yleisön näkemystä. Lisäksi kunta joutuu antamaan yhtiölle uuden 50 000 euron korottoman pääomalainan. Sitä ajoi Senegalista pari vuotta sitten Suomeen muuttanut ystävällinen ja kiitollinen nuori mies. Vaikka oli jo iltayö, ilmapiiri jutustelulle tuntui olevan otollinen. Jo ennen puolituntista Päivi Pajala ehdotti siirryttäväksi asiaan. On muistettava, mihin kunnat voivat ryhtyä ja mihin eivät. Myös Ajankohtainen kakkonen järjesti yli kaksituntisen Vihaillan. Siitä huolimatta tähän päivään sopiva motto voisi olla: enemmän empatiaa - vähemmän vihaa!
RUNO LUKIJALTA
Pyhäjokiseudulle
Lehti: Oi Pyhäjokiseutuni oi sulle hiljainen lauluni soi. Viimeisenä kaupunginjohtaja muistutti siitä kaupungin kantokykyluokasta, kyseenalaistaen. Olet lehdistä parhain siitähän saa lukea kihlaukset, kuulutukset, vihkimiset ja perhelisäykset jopa lehmien poikimiset. Mikäli lisärahoitusta ei olisi annettu, olisi se vaara ollut ilmeinen. Ja näinhän se olla pitää ei moittimista mitään. Eikä siis myöskään vuokratuloja."
Simo Husso Pyhäjokiseudun päätoimittaja
Kärpäsenä valtuuston katossa
Valtuustosta:
Se alkoi kuuden kahveilla ja kyllä olikin kärpäsherkkua, sillä kahvien seurana oli leipiä, joista riitti ravinnetta kuulolentoihin. Jääneekö viivan alle mitään. Tällaisessa keskusteluohjelmassa tuppaa käymään niin, että asiallinenkin puheenvuoro tulkitaan kärjistäen. Aina on nimittäin se vaara, että riski realisoi-
"
Vuokralaisia ei ole liiemmin ilmennyt. 2011. Esimerkkinä hän mainitsi maahanmuuttajat. Lehti on vaan saanut uuden nimen Pyhäjaska, sehän passaa.
Manta. Liiallinen riskinotto ei ole järkevää, ei vaikka verorahoilla kuntaa yritettäisiinkin kehittää eteenpäin. Tai sittenkin, olisiko ollut jotain muutakin. Tilaamatta sua ilman olla en voi. Opin otto ei ole paikallaan ainoastaan Kärsämäelle, vaan myös kuntakentälle laajemminkin. Asiasta tai sen rönsyistä ei mitään mieltä. Voi olla, että jälkiviisaus on viisastelua, mutta siitäkin voi ottaa oppia. Kysymys on Kärsämäen Teollisuuskiinteistö Oy:stä. Asiaa selosti kamreeri, sanomanaan lukuisia numerotietoja. Niinpä ja jos, joka kokouksessa annetaan taas lisämäärärahoja. Mainitsematta kertaakaan, myönnetäänkö vai hyväksytäänkö suunnittelumääräraha. Valtuutettu Tirilä ymmärsi asemakaavalliset mahdollisuudet, mutta kertoi koululaisten uimahallikäyntien ajankäytön rajallisuuden, ilmeisesti koulun tuntijärjestyksen. Päivi Luiskala totesi: Yritän aina työssäni ajatella, miltä ihtestä tuntuis, jos ois sillä toisella puolella. Lehterille saakka ei varmana mitään selvää saanut, niinpä kärpäsen piti pörrätä aivan korvan juureen kuullakseen, mistä tietenkin tuli hätisteltyä. Kunnanjohtaja Riitta Hokkanen sanoo, että päätös tehtiin olosuhteiden pakosta. Mukana olleet nuorisopoliitikot olivat kuitenkin yhtä mieltä Norjan surmatöiden taustasta: kyse oli poliittisesta teosta.
Toisaalta keskustelijat eivät oikein päässeet yksimielisyyteen siitä, mitä vihapuhe -käsite oikeastaan tarkoittaa. Nykyisestä maailmanmenosta voisi lausua samoin: "Voi yhen kerran!"
Selkä seinää vasten
ärsämäen kunta joutuu ottamaan lisää lainaa antaakseen lainaa tytäryhtiölleen. Kehuin hänen melko hyvää suomen kieltään. Minulla on nyt elämä! Minä oon tosi onnellinen! Taksin pyyhkijät vispasivat täysillä, sillä ulkona tuli vettä kuin aisaa. He, jotka yleensä olivat hiljaa, eivät puhuneet nytkään. Vaikka juuri suunnittelumäärärahasta ei kukaan puhunut mitään. Huonosti artikuloitu puhe ilman mikkiä panee kyseeseen, missä kohtaa listaa ollaan menossa ja kuullun ymmärtämisessä. Raimo Luhtavaara puolusti kuivaa tukkaa, ettei tarvitse märällä tukalla poistua, hallissa on kuivaajat. Juttuvinkit voi soittaa uutistuottajalle numeroon 050-4380 845.
Ei tietenkään, kunhan se (Rannan koulun lakkauttamisesta tehty valitus, joka ei mennyt läpi) vain oli vasemmalla kädellä suhaistu tietoihin perehtymättä. Auton sisällä väreili myötätuntoinen lämpö. On sentään kyse kuullun ymmärtämisestä, ymmärtää shuuuurrrrkärpäsen lailla.
Reijo Huhtala Oulainen
tuu. Siinä poristes-
"
Minulla on nyt elämä! Minä oon tosi onnellinen!"
helsinkiläinen taksinkuljettaja
samme selvisi, että hän oli aiemmin tilapäisesti siivoillut kouluja ja hotelleja, mutta päässyt puoli vuotta sitten kurssin jälkeen ajamaan taksia. Harmi."
"
www.pyhajokiseutu.fi
Päätoimittaja Simo Husso Email simo.husso@sps.fi Puhelin 010 665 5114 tai 040 527 4530 Osoite Asemakatu 1, 86300 Oulainen
MIELIPITEITÄ
Pääkirjoitus maanantaina 3. Leivästä saivat valtuutetut verensokeria jaksaakseen seurata virkeästi kokouksen kulkua. Empatiaa parhaimmillaan! Onnittelut! Ihmisen pahuuteen ei pidä suhtautua sinisilmäisesti. Ikävän tilanteen taustalla on se, että Incap Furnituren lopetettua toimintansa teollisuushallit ovat kumisseet tyhjyyttä.
Vilosovi
K
Vuokralaisia ei ole liiemmin ilmennyt. lokakuuta 2011
Voi yhen kerran
Opettaja: Aikoinaan koululla liikunnan opettaja tapasi tokaista aina: "Voi yhen kerran." Lause tarkoitti kaikinpuolin turhautunutta olotilaa, kun mikään ei mennyt putkeen. Muutama viikko sitten olimme tulossa Helsingin lentoasemalta keskustaan taksilla. Oli vahvistettava yhtiön pääomaa, jotta se kestää muutostilanteen. Asemakaavalliset seikat ja kaupungin omistamat mahdollisuudet. Voi helposti kuvitella, että veronmaksajat eivät varsinaisesti kilju riemusta, kun valtuusto teki päätöksen lisärahasta. Eikä siis myöskään vuokratuloja. Sekin on kuitenkin muistettava, että nelostie on pitkä väylä, jonka varrella on muutama muukin tyhjillään oleva teollisuuskiinteistö.
TEEVEETARKASTAJA: MAUNO NEVALA
Vihaa ja kiitollisuutta
Ajankohtaista: Vihapuhetta, tai paremminkin puhetta vihapuheesta, on viime aikoina riittänyt. Ohjelmassa tuli monipuolisesti esille eri näkökulmia: keskusteltiin äärioikeistolaisuudesta, vasemmiston väkivallasta, isänmaallisuudesta, anarkistisista liikkeistä ja nuorison syrjäytymisestä. Tulipa vaan mieleen edellisissä kokouksissa julkaistu optimistinen päätelmä, että Oulaisten talous on positiivinen ja vuoden lopulla jäisi jotain hyvää viivan alle. Nelostie, jonka varrella kiinteistö sijaitsee, on varmaan omiaan nostamaan vuokrahalukkuutta. Jälkiviisauden sanotaan olevan sitä parasta viisauden lajia. Kärsämäellä riski ei vielä ole muuttunut kuntalaisten kokonaan maksettavaksi. Minulla on vapaapäivät ja kaikki. Insertit, kansanedustaja Jussi Halla-ahon haastattelu mukaan lukien, jäsensivät vellovaa keskustelua. Valtuutettu Sirviö oli erityisen tuohtunut siitä, jos lasten pitää kävellä Kasarminmäelle saakka Juho Oksan koululta ja märän tukan kanssa takaisin. Vaimokin töissä Suomessa. Pitää vain toivoa, että aurinko vielä paistaa Kärsämäen Teollisuuskiinteistöt Oy:lle. Eli hyväksymistä tai määrärahan hylkäämistä. Johon eivät sentään kaikki osallistuneet. Olen yksi tilaajistasi pitkä aikaisin ja edelleen tilaan
Vaikka tilanne näiden suhteen on nyt kohtuullinen, poliisiylijohtaja Mikko Paatero pelkää tulevien määrärahojen supistusten heikentävän tuloksia. Poliisipartiot tavoittivat hieman myöhemmin henkilöautolla liikkuneet ruukkilaiset tekijät Paavolan kylällä. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 3. Ase ja patruunat saatiin poliisin haltuun.
Kommentoi juttua
verkkolehdessä
www.pyhajokiseutu.fi
LAURA SEPPÄ
Oppilaana ja asiakkaana. Remmissä ovat Haapaveden ammattiopisto, Oulaisten ammattiopisto, Piippolan käsi- ja taideteollisuusopisto, Haapajärven ammattiopisto, Ylivieskan ammattiopisto, Nivalan ammattiopisto, Kalajoen ammattiopisto, Nivalan autokoulu sekä aikuiskoulutus- ja oppisopimuspalvelut. Valtuutettuja on eri jäsenkunnista kaikkiaan 25. Kuntayhtymään kuuluu mon-
ta monituista oppilaitosta, ja esimerkiksi rehtorit tulevat Yli-Ollin mukaan tuoleissaan pysymään. Törkeiden pahoinpitelyjen määrä on noussut lähes 9 prosenttia, mutta vastaavasti henkirikosten määrä on laskenut lähes saman verran. Muutoksia ennakoidaan, YliOlli huomauttaa. Rikoslakirikosten määrä lisääntyi noin 4,5 prosenttia. Kuntayhtymä on lyhyesti nimeltään JEDU. Tiettyjä palveluja täytyy katsoa esimerkiksi keskushallinnossa. Kaksi erilaista kulttuuria täytyy sovittaa yhteen, Yli-Olli toteaa.
Jokilaaksojen Koulutuskuntayhtymään kuuluu 9 ammattiopistoa. Kokiksi Haapaveden ammattiopistossa toista vuotta opiskeleva Helena Jokela rahasti Ravintola Opinpuussa syömässä piipahtaneen Vesa Isoahon.
Toiseksi suurimmaksi kouluttajaksi
Tuloksellisuus pitää koulutuskuntayhtymän pinnalla
Laura Seppä
laura.seppa@sps.fi
MAAKUNTA Muutaman kuukauden kuluttua toimii näillä lakeuksilla Pohjois-Suomen toiseksi suurin ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjä. Rikosten selvitysasteet ovat laskeneet hiukan, mutta tutkinta-ajat ovat sen sijaan vähän lyhentyneet. Siika-Pyhäjokialueen koulutuskuntayhtymä ja Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä yhdistyvät vuoden alussa Jokilaaksojen Koulutuskuntayhtymäksi. Kuntayhtymän hallituksessa on 10 jäsentä. Suuremmaksi jää ainoastaan Oulun serkku. Opiskelijoita on noin 4000, henkilöstöä noin 550 päätä. Oppilaitokset tarvitsevat johtajat, ja rehtoreilla on tietty status. Opiskelijoille päin koulutuskuntayhtymä näyttäytyy aiempaa vahvempana ja suurempana toimijana, ja valikoima mahdollisesti monipuolistuu. Oppilaitosten toimivuutta tarkkaillaan esimerkiksi läpäisyarvoilla, keskeyttäneiden määrillä, henkilöstön kehittämisellä sekä opiskelijoiden sijoittuvuudella, eli työllistyvyydellä tai jatkokoulutukseen hakeutumisella. Kuntayhtymän jäsenkunnat
"
Esillä oli erilaisia nimivariaatioita. Haapavedeltä hallituksessa istuu Jouko Luukkonen, Kärsämäeltä Riitta Hokkanen ja Oulaisista Maarit Grekula.. Omaisuusrikoksia tuli poliisin tietoon tammi-elokuussa yhteensä lähes 170 000 kappaletta, mikä on runsas 5 000 kappaletta eli kolmisen prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Lyhyellä aikavälillä en usko tapahtuvan mitään isoja muutoksia. Pahoinpitelyjen määrä on noussut lähes 17, 5 prosenttia. Samalla koulutetaan väkeä, muodostetaan tiimejä ja otetaan käyttöön uusia ohjel-
mia. Poliisin koko raportti luettavissa PJS:n verkkolehdestä.
Asevorot jäivät kiinni
SIIKALATVA Siikalatvan Rant-
silassa varastettiin lauantaina päivällä talon pihalla olleesta autosta kivääri ja patruunoita. Sitä varten on olemassa omat mittarinsa. Meidän on pärjättävä kisassa. Tätä ei voi tehdä mutupohjalta, vaan on oltava dataa. Odotettavissa olevat vähennykset poliisin henkilöstössä aiheuttavat vääjäämättä tehtävien priorisointia ja näkyvät varmasti myös selvitysasteissa ja tutkinnan kestoissa, Paatero sanoo. Opiskelijat pystyvät menemään entistä paremmin yksilöllisiä reittejä, Yli-Olli toteaa. Jedu oli yleisin ja kannatetuin."
Heikki Yli-Olli johtaja
LUKUJA JA NIMIÄ
ovat Alavieska, Haapajärvi, Haapavesi, Kalajoki, Kärsämäki, Nivala, Oulainen, Pyhäjärvi, Pyhäntä, Reisjärvi, Sievi, Siikalatva ja Ylivieska.
Haapavedeltä yhtymävaltuustossa istuvat Anri Mäkinen ja Antti Rantakangas, Kärsämäeltä Hanna Karsikas ja Oulaisista Kirsti Avela ja Veli Tirilä. Tekemistä piisaa myös siinä, miten koulutuksen uudistumiskyky pysyy työelämän vaatimusten perässä. Koulutukseen pitää pys-
tyä tuomaan uusia sisältöjä, joita työelämä tarvitsee. Tämä koskettaa muutamaa henkilöä, Yli-Olli laskee. Yhdistymisestä päätettäessä on paljosta jo sovittu, mutta työtä riittää yhä. Muutoksia varsinaiseen toimintaan Yli-Olli uskoo tulevan vain vähän. Juuri tällä hetkellä odotellaan viestejä valtion suunnasta, jotta viimeisetkin kuviot saadaan hiottua ennen h-hetkeä. Osaavan väen löytymisessä riittää Yli-Ollin mukaan tulevaisuudessa töitä. Poliisin palvelukykyä arvioitaessa puhutaan yleensä rikoslakirikosten määrästä. Heidän asemansa ja henkilöstön asema on selvä. Tässä ollaan jo nyt etunenässä. Jedu oli yleisin ja kannatetuin, kuntayhtymän johtaja Heikki Yli-Olli kertoo. Esillä oli erilaisia nimivariaatioita. Tulevaa poistumaa hän kuvaa suureksi. Haastetta heittää henkilöstöpuoli. Näihin määriin eivät kuulu liikennerikokset, koska ne ovat yleensä selviä jo valmiiksi. Erityisesti ovat kasvaneet pahoinpitelyrikosten ja omaisuusrikosten määrät. Kuluvan vuoden tammi-elokuussa oli viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna rikoksia runsas prosentti enemmän eli yhteensä lähes 630 000 kappaletta. lokakuuta 2011
3
Pahoinpitelyt ja omaisuusrikokset lisääntyneet reilusti
Tapahtuu: Poliisin tietoon
tulleiden rikosten määrä on kuluvan vuoden aikana noussut viime vuodesta. Graafista ilmettä ja markkinointinimeä on jo mietitty. Henkilöstön tulevaisuuskin vaikuttaa aika turvatulta. Myös tuloksellisuus on eräs silmällä pidettävä asia
Valtuutettujen tehtävä on pitää huoli siitä, että kuntalaisten maksukyky säilyy, ohjeisti kaupunginjohtaja Esa Sippola.
Valtuustossa. Anne-Maria Sirviö (kok) korosti sitä, että uuden uimahallin sijoittaminen Haaranmäen kaupunginosaan saattaa näyttää hyvältä paperilla, mutta käytännössä se ei ole koululaisten näkökulmasta toimiva paikka. Muuten rakennuskustannukset karkaavat käsistä. Hän sanoi, että uinnin jälkeen on mahdollisuus kuivata hiukset ennen ulos lähtemistä. Saa nähdä, otanko tämän ympärivuotiseen käyttöön. Valtuusto hyväksyi yksimielisesti määrärahan kuluvalle vuodelle. Kävijämäärän on kasvettava, jos uusi uimahalli rakennetaan, muistutti Ketonen. Uimahallissa on vuosittain reilut 31 000 kävijää. Tosin voi olla luku nousee syksyn aikana, kertoi Aitto-oja. Tekninen johtaja Markku Ketonen esitteli uimahallin käyttäjätilastoja, joiden mukaan kaikkien koululaisten osuus uimahallin käyttäjämääristä on noin 25 prosenttia. On muistettava, että kaupungin kantokykyä ei voida ylittää. lokakuuta 2011
Jouko Tourunen, Haapavesi:
"Pyöräilyä päätoimisesti. Kaupunginvaltuusto hyväksyi kuluvalle vuodelle 4 000 euroa toiminnan aloittamiseen. Hän totesi, että kaikki esillä olleet kahdeksan sijaintivaihtoehtoa ovat edelleen mahdollisia. Sen he joutuvat tekemään hiukset märkinä, perusteli Sirviö ajatustaan, jonka mukaan uimahalli tulee sijoittaa koulujen läheisyyteen. Nyt on menossa 48. Useissa valtuutettujen puheenvuoroissa esitettiin pelko, että uimahallin sijainti päätetään virkamiestyöryhmässä. Kaupunginjohtaja Esa Sippola kertoi odottavansa, että kuntouttavan työpajatoiminnan käynnistäminen näkyy tulevaisuudessa niin, että vajaakuntoisten tyttömien määrä vähenee.
Toiminnalta vaaditaan taloudellista tulosta niin, että maksettavien korvausten määrä vähenee ja toiminta on kannattavaa, sanoi Sippola. Työpajatoiminnan aloittaminen keräsi kiitosta valtuutetuilta. Hän sanoi, että uimahallin tärkein tehtävä on opettaa lapset uimaan. Valtuusto viime kädessä päättää, minne uimahalli sijoitetaan, sanoi Ketonen. Kursseja on laidasta laitaan. Sirviön kanssa samaa mieltä oli niin ikään opettajakuntaan kuuluva valtuutettu Veli Tirilä (kesk). Isommat oppilaat pääsevät Haaranmäkeen pyörillä,
OULAINEN Viime torstain val-
tuuston kokous osoitti, mikä asia nousee Oulaisissa syksyn kuumimmaksi poliittiseksi kysymykseksi. Siksi matkoihin uimahalliin ei voi varata pitkiä aikoja. Käyn ompelupiirissä, vanhasta uutta -piirissä, asahissa, pilateksessa ja tunne itsesi, paranna elämääsi -kurssilla."
Matti Koskela, Haapavesi:
"Hirvenmetsästystä, sitähän se on. Jo aiemmin kaupunginhallitus oli tehnyt päätöksen siitä, että tarveselvitys- ja hankesuunnittelijaksi valitaan oululainen Arktes oy. Yleisesti valtuustossa kuitenkin oltiin sitä mieltä, että uimahalliin ei kannata alkaa suunnitella keilaratoja tai kuntosaleja. Näillä näkymin valtuutetut pääsevät päättämään hankesuunnitelmasta joulukuussa
mutta pienemmät joutuvat kävelemään. Puhetta tulevan uimahallin paikasta nimittäin riitti, vaikka asia ei ollut edes esityslistalla. Hän muistutti, että koulutyö on ohjelmoitua ja tarkkaan aikataulutettua. Määrä on suuri verrattuna alueen muihin paikkakuntiin. Koululaisten mahdollisuus
"
Valtuusto viime kädessä päättää, minne uimahalli sijoitetaan."
Markku Ketonen tekninen johtaja
päästä harjoittelemaan uimataitoja oli myös perussuomalaisten valtuutetun Aarne Juhonsalon huolena. Kelejäkään ei etukäteen voi ennakoida, joten uimaan mennään vaikka ulkona paukkuisi 30 asteen pakkaset. Valtuutettu Markku Veteläiselle (kesk) riittäisi, että kuntouttavalla työpajatoiminnalla saadaan tilanne muutettua niin, että vajaakuntoisten työttömien määrän kasvu saadaan taitettua.
"
Työpajan toiminnalta vaaditaan taloudellista tulosta."
Esa Sippola kaupunginjohtaja. Oulaisten uuden uimahallin rakentamisen suunnitellaan alkavan vuonna 2014. Vastatuuli ja ylämäki jäävät tällä pois, muu nautinto säilyy."
Marja-Leena Laru, Raahe:
"Nyt ovat alkaneet kaikki täydellä vauhdilla. 4
GALLUP: Mitä harrastat syksyllä?
LAURA SEPPÄ LAURA SEPPÄ LAURA SEPPÄ
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 3. Elokuun lopussa työttömänä oli 200 oulaistelaista miestä ja 122 naista. Sen sijaan nuoria on työttömänä 14 prosenttia kaikista työttömistä. Luku on hieman pienempi kuin alueella keskimäärin. Sen mukaan paikkakunnalla on 88 vajaakuntoista työtöntä työnhakijaa. Meidän porukka (Karhukankaan porukka) on saanut neljä hirveä (tilanne perjantaina puoliltapäivin)."
Uimahallin paikasta poliitt
Valtuutetut väänsivät uimahallin sijainnista, vaikka asia ei ollut edes esityslistalla.
Simo Husso
simo.husso@sps.fi
pidettävässä valtuuston talousarviokokouksessa. Ostin sähköavusteisen pyörän. Tekninen johtaja Markku Ketonen arvelee, että uimahallin rakentaminen Oulaisiin tulee maksamaan viidestä kahdeksaan miljoonaa euroa. Tarveselvitys ja hankesuunnitelma on tarkoitus tehdä tämän vuoden loppuun mennessä. Kaikilta valtuutetuilta ei liiennyt ymmärrystä sijoittaa uimahalli koulujen lähelle. Uuden uimahallin koko, kustannusarvio ja sijaintipaikka päätetään hankesuunnitelman sisällössä. Esimerkiksi Juho Oksan koulun remontti ja laajennus maksoi 8,5 miljoonaa euroa, kertoi Ketonen. Määrä
on yli 27 prosenttia kaikista työttömistä. Sen sijaan käsittelyssä oli 15 000 euron määrärahan varaaminen uimahallisuunnitteluun. Sijainnin lisäksi uimahallin oheistoimintojen mahdollisuudesta keskusteltiin valtuustossa. Markku Ketonen sanoi, että uimahallin sijaintipaikasta päätettäessä on otettava huomioon lukuisia eri seikkoja. Tätä vaihtoehtoa uimahallityöryhmässä oltiin pohdittu, mutta kaupungissa todettiin olevan kuntosaleja jo riittämiin. Oulaisten työttömyyskuvaa leimaa myös se, että paik-
kakunnalla on miehiä työttömänä huomattavasti enemmän kuin naisia. Nämä väitteet Ketonen kuitenkin ponnekkaasti torjui. Yhtenä oheistoimintona toivottiin pienen keilahallin rakentamista uimahallin yhteyteen. On opistoharrastukset, hirveästi pihatöitä ja lastenkatsomiset ja muut. Kaupungin henkilöstöjohtaja Jouni Aitto-oja esitteli valtuutetuille Oulaisten työttömyystilastoa elokuun lopulta. Moni valtuutettu, muun muassa Anneli Rajaniemi (vas) kyseli, josko uuteen uimahalliin voitaisiin rakentaa kuntosali. Muun muassa valtuutettu Anne-Maria Sirviö oli sitä mielt rahaa.
Kuntouttava työpaja Oulaisiin
Simo Husso
simo.husso@sps.fi
OULAINEN Puutexin tiloihin
Lastaajankatu 1:een perustetaan kuntouttavan työtoiminnan työpaja. syksy. Alkuvaiheessa vetäjän palkka otetaan työllistämiseen varatuista määrärahoista. Hanke on suuri, vastaavanlaisten uimahallihankkeiden kustannusarvio on yli viisi miljoonaa euroa. Hankesuunnittelu on tarkoitus toteuttaa tuntiveloitusperiaatteella, koska työmäärän arviointi on hankalaa. Hän sanoi pitävänsä hyvänä, jos uimahallihankkeelle saadaan valtion avustusta miljoona euroa. Yksi heistä oli Raimo Luhtavaara (kesk). Moni oli myös sitä
mieltä, että työpajan vetäjän palkkamenot tulee saada jatkossa kaupungin budjettiin. Pyöräilen maakunnan alueella työ- ja virkamatkat. Tärkein käyttäjäkunta ovat koululaiset, linjasi Juhonsalo
Ei auttanut kuin selittää, että ensi kesänä uudelleen, ja sitten tehdäänkin iso hernemaa. Tungimme apurin housuntaskut niitä pullolleen. Toisinaan otti pienen apulaisen kaveriksi arpomaan, pitääkö rikkasotaan lähteä uudelleen, vai onko hento vihreä verso sittenkin jotakin ihkaoikeaa. Kaupunginkamreeri Hannu Kaartinen kertoo, että syyskuun loppuun mennessä kunnallis- ja yhteisöveroja on tilitetty kaupungille 4,3 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Oulaisten kaupungin talouskehitys elokuun loppuun mennessä näyttää olevan suunnitellun kaltainen. Vihonviimeiset herneet popsimme yksi kerrallaan kuin karamellit. Monta kuukautta siihen meni, ja monenlaista juoksentelua se vaati. Hellepäivän helpotus tuli tarpeeseen. Lisää olisi pitänyt saada. Kirkkovaltuustossa oli esillä Kalajoen rovastikunnan tulevaisuustyöryhmän kysely. Osti sen kynnyksellä kukkaset, taputteli multaan ja kasteli niitäkin aina, kun muisti. lokakuuta 2011
5
rakuntalainen joutuu maksamaan tuloista riippuen lisää veroa muutamasta eurosta muutamaan kymmeneen euroon vuodessa. Uhkakin toki on. Tarpeen tullen osoitteli jonkin sortin riveihin itäneitä taimenalkuja kastelukannun nokalla. Osasi suven edetessä odottaa hetkeä, jolloin luontoäiti antaa takaisin. Halusi kastella omalla pienellä kastelukannullaan porkkanariviä ja nuuhkia, miltä tilli tuoksuu. Valtuuston mielestä paras esillä olevista vaihtoehdoista on seurakuntayhtymä. Yhtenä kauniina päivänä se antoi. Kasvimaaretkistä nauttivat aivan yhtä lailla sekä pikkupuutarhuri että isompi vihertumpelo.
"
tä, että uimahalli pitää rakentaa koulujen läheisyyteen. Meikäläisen kokeileva tutkimus kantoi ennakoidun hedelmän. Korotuksen taustalla on verotulojen lasku. Tällä hetkellä se on 1,75 prosenttia. Myös perusturvan kulujen kasvu varjostavat kuluvan vuoden talouden näkymiä. Pyllötti itse kourat mullassa käyden ankaraa sotaa rikkoja vastaan. Samaan aikaan apuri paiski vieressä omia hommiaan leikkikaivurin puikoissa.
N
Tungimme apurin housuntaskut palkoja pullolleen ja istahdimme rantasaunan portaille herkuttelemaan."
Rikkasodan päätyttyä huokaisi hetken. Sen jälkeen pikkupuutarhuri oli aina valmis lähtemään kasvimaalle. Istahdimme rantasaunan portaille herkuttelemaan. Eräänä päivänä tulikin sitten pettymys. Tekaisi kasvimaan. Kesä. Sama se, vaikkei saldoksi jäänyt juuri muuta kuin makoisia välipaloja. Kärsämäen seurakunnan edellytyksenä on, että seurakunta saa edelleenkin tehdä omaa metsäomaisuuttaan koskevat päätökset. Mikäli Kalajoen rovastikunnan seurakuntayhtymä ei toteudu, seurakunta jää odottamaan mahdollisia kuntalii-
toksia alueella. Uhkana on myös erikoissairaanhoidon menojen paisuminen. Seu-
rakuntayhtymään. Siinä ehdotetaan muun muassa vuodeosastojen purkamista.. Verotettavan tulon ollessa esimerkiksi 30 000 euroa, veronlisäystä kertyy 15 euroa vuodessa. Kärsämäen seurakunta on halukas tulemaan mukaan Kalajoen rovastikunnan seu-
rakunnan tuloveroprosentti nousee vuodenvaihteessa. Valtuusto päättää sijoituspaikasta vasta myöhemmin. Omin pikkusormin kylvetty ja kasvatettu uppoaa ääntä kohden vikkelästi. Onneksi meillä ei ole enää alijäämää, joten talous kestää hieman alaskirjauksiakin, sanoo Kaartinen. Valtionosuuksiakin kertynee tänä vuonna jopa enemmän kuin talousarviossa on ennakoitu. Asiasta päätti kirkkovaltuusto.Tuloveroprosentti nousee 1,80 prosenttiin. Keväällä sitä kovasti odotti. Maailmantalouden tulevaisuuden suunta ja sitä kautta myös
työttömyyden kasvu voivat nakertaa talouden nyt hyvältä näyttävää kehitystä. Nyt näyttäisi siltä, että verotuloja kertyy tänä vuonna
300 000400 000 euroa enemmän kuin vuonna 2010, sanoo Kaartinen. Keräsimme monta kourallista herneenpalkoja. Ohi on. Päätetty korotus tuo seurakunnalle noin 15 000 euroa lisää verotuloja vuodessa. Vaihtoehtoina ovat seurakuntayhtymän tai yhden seurakunnan perustaminen Kalajoen rovastikunnan alueelle tai nykytilanteen jatkuminen yhteistyötä tehden.
"
Pienet joutuvat kävelemään hiukset märkinä koululle."
Anne-Mari Sirviö kaupunginvaltuutettu
tinen kiista
SIMO HUSSO
KOLUMNI: Laura Seppä
Pelto paketissa
yt se on paketissa. Nyt myönnettiin vain suunnittelu-
Verotuloja kertynyt viimevuotista enemmän
Simo Husso
simo.husso@sps.fi
OULAINEN Kaupungin taloustilanne on näyttää suhteellisen valoisalta. Kylvi siemenet, kasteli, ihasteli. Hyppeli jyrsimen perässä pientä plänttiä pitkin ja poikin, yritti enimmäkseen pitää masiinan hyppysissään. Esimerkiksi vuonna 2010 erikoissairaanhoidon
kulu kasvoivat yhdeksällä prosentilla vuoteen 2009 verrattuna. Kaupunginvaltuuston jäsenet saavat viimeistään joulukuun talousarviovaltuustossa eteensä konsulttien tekemän ehdotuksen vanhuspalveluiden ja vuodeosastojen toiminnan kehittämisestä. Kirkkovaltuusto painottaa, että tilanteen niin salliessa tuloveroprosenttia tullaan tulevaisuudessa laskemaan.
Veroprosentti nousee
KÄRSÄMÄKI Kärsämäen seu-
Rovastikunnan seurakuntayhtymälle vihreää valoa Kärsämäeltä
KÄRSÄMÄKI Kärsämäen kirkkovaltuusto yhtyi kirkkoneuvoston näkemykseen seurakunnan tulevaisuudesta. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 3. Antoi pikkuapurin kaivella hiekkalapiolla monttuja penkkiin ja piilotella sinne pottuja
Autoa kuljettanut VPK:n sammutusmies ajoi Paratiisiin johtavalla hiekkatiellä normaalisti eteenpäin, lähellä tien reunaa. Henkilövahingoilta vältyttiin, ja kaikki autossa olleet pääsivät ryömimään kuljettajanpuoleisesta ovesta ulos. Runoissani voi nähdä eräänlaisen kasvun ja kehittymisen matkan sekä lapsuudenkokemukset. Nyt se hakee uutta ympäristölupaa turvetuotantoalueelle, jota se suunnittelee Pahaneva-Pirttineva -alueelle Kärsämäelle. Kyljelleen kaatumi-
sen estämiseksi VPK:n väki sitoi paloauton vaijereilla lähimäntyihin. Opetan luovaa kirjoittamista Tampereella, hän jatkaa. Turva-auton vetäminen ojasta piti Paratiisintien suljettuna lauantaina iltapäivällä parisen tuntia. Lapseni on nyt puolitoista vuotias. Kisa-aikataulu venähti noin puolitoista tuntia, Pasi Matikainen kommentoi kisajärjestäjien puolesta. Runo-Kaarina-kilpailun voittamista Isoaro pitää hyvänä alkuna tulla tekstien kautta tunnetummaksi kirjallisuuspiireissä laajemmastikin. lokakuuta. Kirkkoneuvoston vastausesitys on myönteinen. Paloauton kylkiasento oli jokkiskisojen ehkä puhutuin kaato. Esikoisteokseni noudattelee hyvin pitkälle sitä, mitä
Voittaja. Paloauto oli ojassa lauantai-iltapäivän. Vuosittain kilpailuun osallistuu toistasataa käsikirjoitusta. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 3. Kolmas kysymys oli, onko seurakunnalla muita ideoita tulevaisuuden rakentamiseen. Muutaman metrin jälkeen auton oikea puoli upposi ojaan ja auto päätyi nojalleen peh-
meään penkkaan. On ollut tosi hieno viikonloppu. Hän on valmistunut Tampereella maisteriksi Suomen kirjallisuudesta.
TURUN KIRJAMESSUT
TAMPERE-OULAINEN Oulaiste-
laislähtöinen Anna Elina Isoaro (os. Kaarinan kaupunki julkaisee kustannuksellaan kilpailun voittaneen runoteoksen. Vapo on tehnyt myös lisää luontoselvityksiä.
Isoaron runokokoelma on paras
Esikoisteos julkaistiin ja palkittiin perjantaina Turun kirjamessuilla.
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@sps.fi
monen muunkin ensimmäiset teokset, eli sisältö on pitkältä ajalta. Olen ollut Kaarinan kaupungin messuosastolla jakamassa nimikirjoituksia ja keskustelemassa ihmisten kanssa. Turunen) nousi viikonloppuna runouden tähtikaartiin. Esikoiskirjani julkaistiin ja palkittiin yhtä aikaa, Isoaro kommentoi sunnuntaina iltapäivällä, kun takana on esiintymisiä ja keskusteluja monipäiväisillä messuilla. Runoteoksen keskeisin teema on hänen oman kuvauksensa mukaan matka. Vesisäiliön tyhjentämisen jälkeen autosta vietiin kisapaikalle kaikki muu tarvittava turvavälineistö, jotta kisat pääsivät jatkumaan. Kirkkoneuvosto siis esittää, että nykyisellä itsenäisen seurakunnan mallilla jatketaan. Sitä en kuitenkaan poissulje, ettenkö joskus voisi kirjoittaa jotain muutakin. Muitakin muutoksia on tehty. Matka on teemana sekä konkreettisesti että metaforisesti. Kirkkoneuvosto lausui, että yhteistyön lisääminen myös toiminnallisella puolella olisi tapa tulevaisuuden rakentamiseen.. lokakuuta 2011
7
otti niin ikään kantaa lääninrovastin seurakunnille lähettämään kolmeen kysymykseen. Toisessa kysymyksessä tiedusteltiin, mikä on paras vaihtoehto kolmesta mallista: jatkaa itsenäisenä, muodostaa seurakuntayhtymä tai yksi iso seurakunta Kalajoen rovastikunnan alueelle. Tavoite, johon olen pyrkinyt, toteutui. Omimmaksi kirjoittamisen alueekseen Isoaro tuntee juuri runouden. Ojaanajon vaikutukset heijastelivat jonkun verran tien päässä käytyihin JM-kisoihin sekä katsojien että huoltojoukkojen kulkuun.. Ajoittain tie Paratiisiin oli suljettuna pelastustöiden takia. Oppia kirjoittamiseen Isoaro on saanut Oriveden opistosta. Yhtäkkiä hiekkatien laita imaisi raskaan auton otteeseensa kuskin korjausliikkeistä huolimatta. Valtakunnallinen RunoKaarina -runokokoelmakilpailu on järjestetty vuodesta 1994 asti. Nyt tavoitteena on jatkaa runojen kirjoittamista ja pyrkiä saamaan ne läpi kustantamossa,
hän kertoo. Isoaro on Poetry Slamin suomenmestari vuodelta 2005 ja yksi esiintyvän runoryhmä Ihoteollisuuden perustajajäsenistä. Hyvin moni tunnettu tekijä on aikoinaan voittanut tämän kilpailun, hän sanoo seuranneensa. Jokamiesluokan kilpa-ajoihin turva-autoksi matkalla ollut paloauto kallistui kylkiasentoon ennen kisapaikalle pääsyä. Ensimmäisessä kysymyksessä lääninrovasti tiedusteli onko Oulaisten seurakunta halukas yhteisen tulevaisuuden rakentamiseen. Kirkkoneuvoston kokous
vauhtia turvetuotantohakemukselleen. Auto lähti käyntiin ja se ajettiin Oulaisten paloasemalle Sammutusauto on poissa hälytyskäytöstä nyt niin kauan, kunnes sille tulleet vahingot saadaan tarkistettua ja niille jotain tehtyä, yksikönjohtaja Jani Jyllilä sanoo.
Katso lisää kuvia
verkkolehdestä
www.pyhajokiseutu.fi
Vetämällä kuiville. Puolen mantereen kerhossa-runokokoelman tekijä, Anna Elina Isoaro, on syntyisin Oulaisista.
Tie Paratiisiin oli tukkoinen
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@sps.fi
SIRPA KORTET
OULAINEN Jokilaaksojen pelastuslaitoksen sammutusauto päätyi Paratiisintieltä ojaan lauantaina. Kirkkoneuvosto kuitenkin lausunnossaan lievittää kantaansa ilmoittamalla, että jos alueella syntyy seurakuntayhtymä, harkitaan tarvittaessa liittymistä siihen myöhemmässä vaiheessa. Myös oman lapsen saaminen välittyy eräänlaisena elämänmatkana, Isoaro kuvaa voitokkaan teoksensa sisältöä. Painavan paloauton saaminen ojasta takaisin tielle oli hidasta. Isoaron esikoisteos, Puolen mantereen kerhossa, voitti Turun kirjamessuilla RunoKaarina-palkinnon. Alue on nyt rajattu noin 70 hehtaarin kokoiseksi. Turvetuotantoalueen piti
alun perin olla reilun sadan hehtaarin suuruinen. Autossa oli kyydissä kaksi muuta sammutusmiestä. Lopulta auto saatiin vedettyä vahvalla kettingillä ojasta ylös, kun paikalle saatiin tarvittavan voimakas kaivuri. Ihmisiä kiinnostaa, mistä runoni kertovat, hän jatkaa. Yhtiö on muuttanut aiemmin tekemäänsä lupahakemusta. Anna Elina Isoaro on ammatiltaan sanataideopettaja. Kilpailumenestystä Isoarolle on tullut myös Otavan Eino Leino-runokilpailussa vuonna 2003, kunniamaininta Lahden runomaratonin kirjoituskilpailussa vuonna 2005 ja ensimmäinen palkinto Pirkanmaan kirjoituskilpailun lyriikkasarjassa vuonna 2006. Kirkkovaltuusto käsittelee asiaa kokouksessaan, joka pidetään 20. Tukipuut kuitenkin uhkasivat kaatua ja kiristysvaijeri oli purettava. Seurakunta järjesti toissa viikolla tulevaisuusillan, jonka osanottajat päätyivät niin ikään itsenäisyyden kannalle.
Kirkkoneuvosto valitsi itsenäisyyden
OULAINEN Kirkkoneuvosto
Turvesuohakemus toiseen erään Kärsämäellä
KÄRSÄMÄKI Vapo hakee lisä-
esittää kirkkovaltuustolle, että Oulaisten seurakunta pysyy itsenäisenä. Muun muassa pintavalutuskentän paikkaa on muutettu, ja suoja-aluetta laajennettu. Palasin syksyllä takaisin töihin äitiysloman jälkeen. Pispalassa asuvan kirjoittajan runoja on palkittu kirjoituskilpailuissa aiemminkin
lokakuuta 2011
OULAISTELAISTEN LIIKKEIDEN JATKETTU AUKIOLO KLO 20 SAAKKA TORSTAINA 6.10.2011
Seuraavat oulaistelaiset liikkeet palvelevat torstaina 6.10. klo 20 saakka:
PARTURI KAMPAAMO
Z
044-0864837
Keskuskatu 2 OULAINEN. 8
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 3
08-473740 t k i tt k l fi www.teknisettokola.fi ma-pe 10-18 la 10-15
1 kuponki/ tuote/ asiakas
Kaikki kupongit voimassa vain torstaina 6.10.. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 3. lokakuuta 2011
9
Leikkaa kupongit talteen!
SUKLAAKASVOHOITO/ SUKLAAKASVOHOITO/ KUUMAKIVIHIERONTA
TO 6.10. (08) 470 394 la 12.00-21.00 Keskuskatu 2, Oulainen www.ravintolaoulas.fi su suljettu
10,-10 %
Kehäkatu 2, Oulainen p. EPSON SX130 MONITOIMITULOSTIN
-20%
044 338 4007
49,Keskuskatu 11 Oulainen Puh. 472422 ja www.zaparo.fi
Vain tällä kupongilla to 6.10.
Kaikki laatu-
FLEECET
Tällä kupongilla TORSTAINA 6.10. lohko tai ranskanperunat
Oulas avoinna: Ma-ti 10.30-15.00 ke-pe 10.30-21.00 p. KLO 13-20 Varaa aikasi nyt p. 474 789
Tällä kupongilla torstaina 6.10.
Magnesium on aktiivisen liikkujan ja itsestään huolehtivan ystävä!
Tällä kupongilla
Magnesium 120 tabl. 7 alakerta 044 7997 277 akerta Oulaistenkatu 32, Oulainen ulaistenkatu Oula ainen MA-PE klo 9.30-18.00, la 9.30-15 -15
Tällä kupongilla
Tämä kuponki on Sinulle
Tä llä kupongilla Tällä k upon gil la
Kuramatot
Voimassa
-20%
Oulainen
vain to 6.10.
5:n arvoinen
TORSTAINA 6.10.,
kun ostoksesi ylittävät 25
Voimassa vain to 6.10.
TORSTAINA 6.10.
LOPUT SAUNIA SAUN TUOTTEET SAUNATUOTTEET SAUNATUOTTEET U UOTTEET
www.varisilma.fi
PARTURI KAMPAAMO
Z
Oulaistenkatu 24 L4-5
-50%
arkisin arkisin arkisin arkisin
Ajanvaraukset
p. 08 472 584 Palvelemme: ma-pe 8-17, la 9-13
PAKASTEARKKU
280
A-luokka
TA K I T
NAISET MIEHET
Puh. yläkerta: 044 7997 276, uh. m
Smartum-kaverikampanja HAE KAVERILLESI
5,90
WHIRLPOOL 212L
ILMAINEN
KUNTOSALIKÄYNTI
Voimassa vain torstaina 6.10.
Keskuskatu 6, OULAINEN 040-558 5163
(8,90e)
Gai
Tällä kupongilla torstaina 6.10.
Persikkabroileri
Tällä kupongilla to 6.10.
Tällä kupongilla TORSTAINA 6.10.
sis
Maalaaminen jäi. Kaksihaaraisen pihapoppelin Jouko katkoi pitkiin kantoihin ja veisti niihin akan ja ukon, joille syntyi hieman erimielisyyttä. Mahtava elukka se on. Hyvin kauaa ei vihti kerralla tehä, ja pitäähän sitä suunnitella, mistä ottaa, Jouko tuumaa. Ja tuleehan se. Puun Jouko kesyttää paitsi moottorisahalla, myös puukolla ja taltalla.
LAURA SEPPÄ
Pienestä kiinni. Eläkehommina patsaita työstävä mies osaa pitää tarpeen tullen taukoa. Ikään siinä ei ole mestari. Ensimmäisestä moottorisahalla työstetystä patsaasta tuli karhu, kuinkas muuten. Puu ei anteeksi anna. Katkasin sen pitkään kantoon ja tein ukon ja akan. Nyt tilauksessa ovat peikko ja ukko, joiden työstämiseen Joukolla on parin vuoden aikataulu. Pitää osata kuvitella, minkä näkönen siitä pitäs tulla. Ei se karhun naama luonnossakaan niin nätti ole, Jouko huomauttaa. Ensi vuonna seurakunnassa on myös edessä ruohonleikkurin hankkiminen.
esittää kirkkovaltuustolle, että ensi kirkollisveroprosentiksi hyväksytään 1,75 prosenttia. ravitsemusviestintää blogosfäärissa. Mieluista työstömateriaalia on mänty. Sen sijaan sijaisten käyttö minimoidaan. Sillon se tietysti pitää hävittää, jos se rupiaa häiriköimään, mutta muuten ei. Omien pihapatsaidensa päänmenoksi hän on kaavaillut tervausta. Ne ovat syntyneet miehen omasta päästä. Siinä kuluu aika mahtavasti. Moottorisahalla hän on tehnyt patsaita kolme, neljä vuotta, tai harjoitellut, niinkuin itse tuumaa. Se on opettelemista. Karhujen lisäksi hän on veistänyt lintuja ja ihmisiä. Ihmispatsas on Joukon mukaan haastava myös. Se ärsyttää silmiä, ja puunpöly menee henkeen. Ajatukset pitää tehdessä olla mukana, ja vision on oltava selvä. Isosta männystä on mukava tehä. Poppeli on kans aika hyvä materiaali, kun vaan ois isoja poppeleita, Jouko juttelee. Jos otat liikaa, se on siinä.
yytyväinen mies istuu moottorisaha vierellään pöllin päällä. Runkoa jätettiin niin reilusti jäljelle, että vieressä olija joutuu ihmettelemään sitä niska kenossa. Nuorena Jouko heilutteli ahkerasti myös pensseliä. Peikon hahmo on helpompi luoda. Suostuttelijat yrittävät vaikuttaa muiden ruokavalintoihin ja auktoriteetit toimivat mielipidevaikuttajina välittämällä jonkun muun kokemuksia. Uurastus alkaa olla ohi, ja työ on tekijänsä palkinnut. Puolitaipaleen Jouko kuorii ne kaikki puupökkelöistä, ilmeitä my
Pikkupojasta asti Jouko on ukonpäitä puukolla veistellyt. Joltakin betonitietäjältä pitäisi saada vinkkejä. Anna-Mari Simunaniemen väitöskirjassa on
analysoitu mm. Kerran nuoruudessaan hän koukkasi järven rannasta savea ja muovaili siitä pään. Alustavien tietojen mukaan kirkollisverotulot laskevat 1,2 2,2 prosenttia kuluvan vuoden tilityksiin verrattuna.
Kirkkoneuvoston ajatus on, että Oulaisten seurakunnan toimintamäärärahat säilytetään ensi vuonna kuluvan vuoden tasolla. Lintuja Jouko on veistänyt myös. Pihapiiristä löytyy myös toinen karhu, petolintu, pöllöpariskunta sekä ihmishahmoja. Yhden pihapuun hän on jättänyt veistämättä. Varsinaisia malleja Joukolla ei ole töihinsä ollut. Pihasta kaadettiin valtava kuusi, ettei se pääse kaatumaan talon päälle. Patsas seisoo näkösällä pihamaalla, oikein kunniapaikalla. Diakoniatyön kautta tulevaa oman seurakunnan avustustoimintaa aiotaan jatkaa entiseen malliin. Pitkiä päiviä Jouko ei anna sahansa laulaa. neuvoston ajatus on, että kaikki vakituiset virat ja toimet pysyvät ennallaan ja kaikissa tehtävissä on työnte-
kijät. Sääli, että niitä pitää ampua. Talouden haasteet ovat kuitenkin kovat. Sään armoilla seisova puu harmaantuu ensin kauniisti, mutta lahoo ennenpitkää, ellei sitä käsittele. Tämä karhukoira alkaa olla valmis. Sitten tulivat soittohommat ja veivät mukanaan. Se ei varmasti paljoa halkeile. Eniten kasviksia ja hedelmiä käyttävät naiset, Ruotsin ulkopuolella syntyneet miehet
s v v v t r s l
m a
Ilmeenmetsästäjä
Karhut,
Laura Seppä
koirat, linnut, peikot, ukkelit ja akkelit. Näin ollen veroon ei olisi tulossa korotusta, jos kirkkovaltuusto päätyy neuvoston kannalle. Lähetystyön avustusmäärärahoihin ei ole tulossa korotuksia.
Väitös: Itsensäpaljastelijat kertovat mielellään kasvisten ja hedelmien käytöstä arjessaan. Betonitöistä hän on haaveillut myös, mutta sen työstämistekniikka on hakusessa. Pitelihän se. Aina on mielessä, että kun sais paremman. Talvisydännä Jouko antaa sahan levätä, mutta keväällä hän innostuu taas. (Kuva toinen oik.). Noin 1300 kyselylomakkeeseen vastannutta ruotsalaisaikuista syö keskimäärin lähes ravitsemussuositusten mukaisesti kasviksia ja hedelmiä päivässä. Lakat nimittäin korottuvat 1,25 prosenttia ja henkilöstösivukulujen korotus on 3,7 prosenttia. Kun pikkusen jotakin muutat, niin se muuttuu kokonaan. Koskaan ei tiiä, millon inspiraatio tulee. Se ei heti kohta kovetu, ja sitä pystyy laittamaan lisääkin. Synttärilahjaksi Jouko kertoo saaneensa öljyvärit, ja entisiäkin on tallessa. 10
Kirkollisveroa ei olla nostamassa Oulaisissa
OULAINEN Kirkkoneuvosto
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 3. Moni on jäänyt Haapavedelle, mutta onpa niitä matkannut myös muun muassa Jyväskylään, Etelä-Suomeen ja jopa Ruotsiin saakka. (kuva oik.)
Uljas näky. Kun sais joskus vielä aikaseksi ruveta maalaamaan. Kontioon Jouko on erityisen tyytyväinen. lokakuuta 2011
Uusi väitöskirja ruotsalaisaikui
Investointeina ja hankintoina ovat seurakuntatalon remontti, leirikeskuksen viemäröinti, leirikeskuksen vanhan puolen katon maalaus ja vaihtaminen. Pihalla kasvoi kaksihaarainen poppeli. Ilmettä on hankala saaha. Kohtapuoliin omistajalleen lähtevän karhukoiran Jouko teki toistasataa vuotta vanhasta punahongasta. Patsas on, minkälainen sattuu tulemaan. Kaksi kookasta pölkkyä ovat ottaneet haapavetisen Puolitaipaleen Joukon käsittelyssä eläinhahmot. Moottorisaha on siinä mielessä joutava, että se käryää. Betoni on materiaalina pitkäikäinen, ja Jouko ounastelee, että siitä olisi helpompi tehdä patsaita kuin puusta. (Kuva vas.)
Riita. Valmistuttuaan Joukon tekemät patsaat ovat levinneet lähelle ja kauas. Valokuvia olen katellut ja miettinyt, mikä niissä on se juju. Betonia pystyy muovaamaan. Karhusta tahtoo tulla semmonen nalle vaan. Ilme on osunut nappiin. Niillä on riita. Naama on vaikein. Tekeleiksi Jouko itse patsaitaan nimittää. Rungonnokkaan Jouko on laittanut tukikehikon, jota pitkin juuresta kipuava humala kurkottaa taivasta kohti.
T
laura.seppa@sps.fi
Välineet hollilla. Hän ei ole itse karhuun koskaan törmännyt, mutta täytettynä hän on päässyt otusta ihailemaan kahvilassa Kilpisjärvellä. Toinen kahtoo toiseen suuntaan, Jouko esittelee. Sahan lisäksi hän näyttelee patsailleen puukkoa ja talttaa. Eräällekin pihapatsaalle oli tarkat ohjeet: karhu piti saada pitelemään nimikylttiä. Toinen on karhu, toinen karhukoira. Lisäksi aiotaan tervata kirkon ja tapulin kattoja. Niissä on aina joku juttu, mikä tekee sen ilmeen, Jouko tuumaa. Haastavinta veistossa on saada elukalle ilmettä. Kuusi tahtoo haleta, mutta se kuuluu asiaan. Se on pehemiää sahata. Se on niin pienestä kiinni
Moni tavallinen kuluttaja ilman muodollista ravitsemusalan koulutusta bloggaa kas-
LAURA SEPPÄ
Katso lisää kuvia
verkkolehdestä
yöten
www.pyhajokiseutu.fi
LAURA SEPPÄ
LAURA SEPPÄ
LAURA SEPPÄ
Pölkky poikineen. Myös Suostuttelijat kirjoittavat enimmäkseen omista kokemuksistaan, mutta Suostuttelija pyrkii myös vaikuttamaan lukijoidensa ravinnonkäyttöön. Aineiston harvinaisin bloggaajatyyppi oli neutraaliksi tarkkailijaksi kuvailtu Välittäjä. Diskurssianalyysi paljasti kolme keskeistä näkökulmaa kuluttajien keskustellessa kasviksien ja hedelmien käytöstä. Yleisin bloggaajatyyppi erityisesti naisten keskuudessa oli päiväkirjamaisesti arkielämän tapahtumista, kuten ruokavalinnoista, kirjoittava Itsensäpaljastelija, kertoo Simunaniemi Upsalan yliopiston ravitsemustieteen laitokselta. Kolmas diskurssi on altruistinen kulutus, jossa korostuu ruuankäytön eettisyys muiden ihmisten, tuotantoeläinten ja ympäristön hyvinvointia kohtaan.
isten kasvisten ja hedelmien käytöstä sekä ravitsemusbloggaamisesta
sekä fyysisesti aktiivisimmat vastaajat. Normatiivisen kulutuksen perusteina ovat fysiologiset mekanismit sekä yksittäisten ravintoaineiden vaikutukset elimistössä. Toisaalta useampi mies luokiteltiin Auktoriteetti-bloggaajaksi, joka tahtoo toimia mielipidevaikuttajina välittämällä muiden kokemuksia ja kirjoittaa usein esimerkiksi poliitikon roolissa. Toisaalta autenttisesta kulutuksesta kiinnostuneet bloggaajat peräänkuuluttavat alkuperäistä luonnollista ruokavaliota, vaikka luonnonmukaisen määritelmä vaihteleekin yksilöiden välillä. Kuitenkin bloggaajien käsitykset sopivasta käyttömäärästä sekä ravitsemuksellisesta merkityksestä vaihtelevat. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 3. lokakuuta 2011
11
viksien ja hedelmien käytöstä. Myönteisimmin kasviksiin ja hedelmiin suhtautuvat naiset ja iäkkäämmät vastaajat, kasviksia ja hedelmiä runsaimmin käyttävät sekä itse ravitsemustietoa etsivät kuluttajat. Tässä keskustelussa myös kiinnostus tieteen todistusvoimaan on suuri. Puolitaipaleen Joukolla on kyky saada puu elämään.
Heli Haikola on jo kolmen vuoden ajan halkonut ilmaa ydinvoimalan tieltä Pyhäjoella.
osallistua messuille, seminaareihin ja kansalaistapahtumiin, sekä lisäksi seurata ainakin kuutta alueella ilmestyvää lehteä ja välittää tunnelmia Pyhäjoelta Salmisaareen, Fennovoiman päämajaan Helsinkiin. KHO:n poistettua viime viikolla ydinvoimalan tulon viimeiset esteet hylkäämällä maakuntakaavasta tehdyt valitukset tunnelma ydinvoimala-asiassa on nyt Haikolasta selkeästi odottava, jännittynyt, tihentynyt - sähköinen. Käsi sydämellä voin vannoa, etten tiedä, minne se tulee! Minä jännitän kuntalaisten kanssa. Yksi syy, miksi minut palkattiin, oli varmaan se, että tunnen nämä ihmiset. Työskennellyt Radio Pookin toimittajana ja trafiikkisihteerinä 7,5 vuoden ajan. Vaikka H-hetkeen, sijaintipaikkakunnan julkistukseen, lienee enää vajaa viikko tai kaksi, tämä suuri The Päivä ei kummittele hänen unissaan. Aluekoordinaattori on ydinvoimayhtiön äänitorvi, kysyjien neuvoja ja kantaansa etsivien opas. Heli Haikola on jo kolmen vuoden ajan halkonut ilmaa ydinvoimalan tieltä Pyhäjoella. Toinen, jo aiempi jännityksen paikka oli Pyhäjoen valtuuston kokous, jossa äänestettiin kunnan kannasta ydinvoimalaan. Lisäksi monet odottavat sopivaa hetkeä panna tontteja ja maata myyntiin - taloista puhumattakaan. On yksin töitä tekevä, itsenäinen vaikuttaja.. Syntynyt Pyhäjoella, käynyt koulut Pyhäjoella ja asuu nyt Pyhäjoella. Aloitti Fennovoimassa, kun yhtiöllä oli noin 20 työntekijää; nyt henkilökuntaa on viitisenkymmentä. Mutta minun työt jatkuvat, vaikka se menisi Simoon. Fennovoiman tiedotustilaisuus aiotaan heijastaa webcastingin kautta tykillä toimiston laajakankaalle.
"
Mielellään näkisi, että se tästä piristyisi!"
Heli Haikola aluekoordinaattori
Perheenäiti vannoo ydinvoimaan
Kun kahden pienen lapsen äiti käsi sydämellä puhuu ydinvoiman puolesta, on häntä vaikea olla uskomatta.
Vappu Kallio
vappu.kallio@sps.fi
VAPPU KALLIO
PYHÄJOKI Kun Fennovoiman
aluekoordinaattori Heli Haikola kertoo kannattavansa ydinvoimaa ja nostaa kämmenensä vielä sydämelleen, ei hänestä yksinkertaisesti voi olla pitämättä. Kun on kolme vuotta odottanut tätä, on suorastaan vaikea uskoa, että viimeinkin se päivä tulee, hän huokaisee. Heli Haikolan mielestä
ydinvoimala on asia, jossa jokaisella on oma näkökulmansa. Ikäluokat, jotka kouluista valmistuvat, ovat jopa puolta
pienemmät kuin hänen nuoruudessaan. Toimii aluekoordinaattorina. Tätä työtä voi tehdä missä vain, koska työtä tehdään puhelimella ja sähköpostilla ja tapaamalla ihmisiä kasvokkain.
KUKA?
Heli Haikola
29-vuotias kahden lapsen perheenäiti. Toivon, että se tulisi Pyhäjoella, mutta Simo on niin hyvä paikkakunta, hän sanoo. Hänen tehtäviinsä kuuluu paitsi pitää toimistoa Pyhäjoella, Suomen ehkä seuraavalla ydinvoimapaikkakunnalla, myös pitää hanke-esittelyjä,
Aluekoordinaattori. Ja he sanovat, että hei-
dän lapsensa ja lastenlapsensa ovat lähteneet etelään työn perässä ja he toivovat, että he saisivat heidät takaisin tänne, Heli Haikola kertoo. Viime vuonna ydinvoiman aluekoordinaattori kiersi Pohjois-Pohjanmaata 40 000 kilometriä autolla ajaen. Se on päivä, joka muuttaa monen ihmisen tulevaisuu-
den suunnan. Ydinvoimalahankkeen jännittävimpinä hetkinä Heli Haikola muistaa viime kesäisen eduskunnan kokouksen, jossa tehtiin periaatepäätös siitä, mitkä yritykset saavat
ydinvoimalaluvan ja mitkä eivät. Joillakin ihmisillä ydinvoimalaan sitoutuu enemmän intressejä kuin toisella. Itse hän katsoo joka päivä Pyhäjoen pääraittia ja hänestä se on selvästi hiljaisempi kuin silloin, kun hän kävi kunnassa koulua. Heli Haikola kertoo esimerkin eläkeläisistä, jotka toivovat, että saisivat ydinvoimalan jälkeen enemmän palveluja. Jännityksen Heli Haikola huomaa käydessään kaupassa, postissa tai pankissa: kaikkialla vastaan tulee tuttuja ihmisiä, jotka pysäyttävät hänet ja tuijottavat häntä syvälle silmiin ja tivaavat, joko hän tietää, sijoittuuko ydinvoimala
Pyhäjoelle vai Simoon. 12 "The Päivä" laukaisee investoinnit
Vappu Kallio
vappu.kallio@sps.fi
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 3. Kuulen paikkakunnan nimen silloin, kun tiedotustilaisuus pidetään, Heli Haikola sanoo. lokakuuta 2011
PYHÄJOKI The Päivä, eli päivä, jolloin Fennovoima järjestää tiedotustilaisuuden Helsingissä siitä, sijoittuko ydinvoimala Pyhäjoelle vai Simoon, on suuri päivä monessa mielessä. Heli Haikola on Fennvoiman salainen ase ydinvoimalahankkeessa; hän on aseistariisuva, luotettava, läheinen. Hän on myös se, joka vastaa Fennovoiman puhelimeen vaikkapa lauantai-iltana kello yhdeksän, kun joku sohvalle istahtanut yrittäjä saa sopivan tauon hakea vastauksia itselleen avoimiin ydinvoimakysymyksiin. On helppo toimia, kun tuntee nämä ihmiset lapsesta asti läheltä, hän sanoo. Hän myöntää myös, ettei hän voi ottaa kantaa sen enempää Pyhäjoen kuin Simon puolesta. Siinä oli silloin omakin työpaikka kyseessä. Mielellään näkisi, että se tästä piristyisi! The Päivänä Heli Haikola toivottaa kaikki kiinnostuneet tervetulleiksi Fennovoiman Pyhäjoen toimistolle. Samalla hän on yhtiön korva Raahen seudulla. Ydinvoimanainen on pelkästään huojentunut. Nimi muuttui kesähäissä ja on nyt virallisesti Heli Haikola-Sirkka. Fennovoiman aluekoordinaattori Heli Haikola tietää, että monet yrittäjät odottavat sijoituspaikkapäätöstä, ennen kuin aloittavat investointinsa, jotka on jo suunniteltu
10.05 Tunteita ja tuoksuja 11.00 Emmerdale 11.30 Emmerdale 12.00 Ostoskanava 13.05 Kaikki haluavat tyyliä 13.30 Sillä siisti 14.00 Mitä tänään syötäisiin. lokakuuta 2011
13
Ratkaisija MTV3-kanavalla maanantaina 3.10.2011 klo 22.35 jaksolla Surmatut sotilaat. 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän Sää 19.30 Salatut elämät 20.00 Diili 21.00 Jälkiä jättämättä 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän Sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Ratkaisija 23.35 Burn Notice 0.35-1.05 Avaruusboltsit
MTV3
5.20 Aamusää 5.55 Studio55 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55 10.00 Mitä tänään syötäisiin. klo 21.00. 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän Sää 19.30 Salatut elämät 20.00 Korkojen kera 21.00 Paljastavat valheet 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän Sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Formula 1: vapaat harjoitukset 23.05 Henry ja June (K15) 1.35-2.35 Mentalist (K13)
MTV3
6.15 Ostoskanava 7.30 Chuggington 7.45 Kasper 8.10 Madagascarin pingviinit 8.40 Daltonit 9.10 Skidi vastaan Katti 9.35 Pientä pintaremonttia 10.35 Jokakoti.fi 11.05 Grand Designs 12.15 Tuomioja ja Aalto-Setälä, kirjan takana 12.45 Formula 1 Ennakkotunnelmat 13.15 Salatut elämät 13.45 Salatut elämät 14.15 Pieni suklaapuoti 16.35 Rakkauden anatomia 17.35 Formula 1: osakilpailu 18.35 Formula 1: Extra 18.45 Tulosruutu 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tanssii Tähtien Kanssa 21.05 Vedetään hatusta 21.30 Hiphop Hamlet 22.00 Kymmenen uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Lotto ja Jokeri 22.40 Takaa-ajajat 23.40 Southland 0.40 Formula 1: Extra 0.50-2.15 Formula 1: osakilpailu
NELONEN
7.00 Mikki Hiiren kerhotalo 7.25 Jake Long amerikkalainen lohikäärme 7.50 Aku ja kumppanit 8.00 Isännän ja koiran käytöskoulu Amerikassa 9.00 Huippukokki lähtee maalle 9.30 Vauva tulossa 10.00 Bella 10.30 Hyvästit sotkulle 11.00 Ostosruutu 11.15 Ostosruutu 12.00 Ostosruutu 13.00 Vauva tulossa 13.30 Bella 14.00 Hyvästit sotkulle 14.30 Huippukokki lähtee maalle 15.00 Inspector Cartoons 15.05 Uusi elämä maalla 16.05 Amyn lailla 17.05 Nelosen sää 17.10 Sokkokokki 18.10 Pulmuset 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Neljän tähden illallinen 19.30 Matkaoppaat 20.00 Suomen Huippumalli haussa 20.57 Keno 21.00 Good Wife 22.00 Sinkkuelämää (K13) 22.40 Sinkkuelämää (K13) 23.20 Nelosen uutiset 23.30 Nelosen sää 23.35 Frasier 0.05 Pulmuset 0.35 Aavekuiskaaja (K13) 1.35 Totuuden miekka
NELONEN
7.00 Mikki Hiiren kerhotalo 7.25 Jake Long amerikkalainen lohikäärme 7.50 Aku ja kumppanit 8.00 Isännän ja koiran käytöskoulu Amerikassa 9.00 Huippukokki lähtee maalle 9.30 Vauva tulossa 10.00 Bella 10.30 Hyvästit sotkulle 11.00 Ostosruutu 11.15 Ostosruutu 12.00 Ostosruutu 13.00 Vauva tulossa 13.30 Bella 14.00 Hyvästit sotkulle 14.30 Huippukokki lähtee maalle 15.00 Inspector Cartoons 15.05 Uusi elämä maalla 16.05 Amyn lailla 17.05 Nelosen sää 17.10 Dr. 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän Sää 19.30 Salatut elämät 20.00 Maajussille morsian 21.00 Mentalist (K13) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän Sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Moderni perhe 23.05 Sotilas Jane (K15) 1.25-2.25 Memphis Beat
MTV3
5.20 Aamusää 5.55 Studio55 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55 10.00 Mitä tänään syötäisiin. 14.05 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat 14.40 Biisikärpänen 15.40 Korkojen kera 16.55 Uutiset 17.00 Kauniit ja rohkeat 17.25 Kauniit ja rohkeat 17.55 Mitä tänään syötäisiin. Phil 18.10 Pulmuset 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Neljän tähden illallinen 19.30 Matkaoppaat 20.00 Sokkokokki 20.57 Keno 21.00 NCIS Rikostutkijat (K13) 22.00 4D: Teinitytön unitauti 23.00 Nelosen uutiset 23.10 Nelosen sää 23.15 SMliigan huippuhetket 23.20 Frasier 23.50 Pulmuset 0.20 MotoGP-makasiini 0.50 Start! 1.20 Naiskuskit 1.50 Detroit 1-8-7 (K13)
NELONEN
7.00 Mikki Hiiren kerhotalo 7.25 Jake Long amerikkalainen lohikäärme 7.50 Aku ja kumppanit 8.00 Isännän ja koiran käytöskoulu Amerikassa 9.00 Huippukokki lähtee maalle 9.30 Vauva tulossa 10.00 Bella 10.30 Hyvästit sotkulle 11.00 Ostosruutu 11.15 Ostosruutu 12.00 Ostosruutu 13.00 Vauva tulossa 13.30 Bella 14.00 Hyvästit sotkulle 14.30 Huippukokki lähtee maalle 15.00 Inspector Cartoons 15.05 Uusi elämä maalla 16.05 Amyn lailla 17.05 Nelosen sää 17.10 Dr. klo 22.55. 0.00 Paavo ja Raili 0.30 Meripelastajat (K15) 1.154.00 Uutisikkuna
MTV3
6.35 Ostoskanava 7.50 Uki 7.55 Ystävien kylä 8.10 Kasperin kauhukoulu 8.40 Viidakon Ykä 9.05 Nakke Nakuttaja 9.35 INK Ihmenappuloiden kerho 10.05 Pokémon 10.30 Ben 10: Alien Force 10.55 Hannah Montana 11.25 Formula 1 Ennakkotunnelmat 11.55 Motor Forum: Rata SM Kausikooste 12.25 FUTIS+ 12.55 Ostoskanava 13.35 Salatut elämät 14.05 Salatut elämät 14.35 Salatut elämät 15.05 Suomalainen sisutarina 15.35 Beethovenin neljäs 17.30 Myrskyävä luonto 18.00 Formula 1: aika-ajot 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Formula 1: Extra 19.30 Mieletön maailma 20.00 Biisikärpänen 21.00 Kauhukeittiö 22.00 Kymmenen uutiset 22.10 Päivän Sää 22.15 Tulosruutu 22.25 007 ja kultainen silmä (K15) 0.50 Rakkauden ammattilaiset (K15) 1.50-2.20 Formula 1: aika-ajot
MTV3
5.20 Aamusää 5.55 Studio55 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55 10.00 Mitä tänään syötäisiin. Famke Janssen ja Pierce Brosnan.
Unelma-asunnot MTV3kanavalla sunnuntaina 9.10.2011 klo 11.05 jaksolla Ekologinen koetinkivi. osa 20.00 Karjalan kunnailla 20.50 Stolberg 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Merisusi (K15) 23.35 Kova laki: Erikoisyksikkö (K15) 0.15 Yle Live: Sonisphere 2011 1.20-4.00 Uutisikkuna
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 7.45 Ulda 8.00 PIKKU KAKKONEN 8.03 Disney esittää: Ystäväni Tiikeri & Nalle Puh 8.31 Jepu Neulanen 8.46 Taikaplaneetta 9.00 GALAXI 9.04 Pertti ja Purtti 9.18 Säbämestari 2011 9.49 Late lammas: Tuliterä traktori 10.00 Muumilaakson tarinoita 10.25 Meren ihmeellinen elämä 10.30 Summeri 10.45 Koodinimi Connor 11.05 Summeri 11.30 Sydänmailla 12.15 Jumppa: Balletone 12.45 Rock-koulu 14.15 Puutarhaperjantai 14.45 Laivakokin matkassa 15.15 Sisu 15.45 Kadonneita etsimässä 16.35 Painonnoston PM 17.30 Taitoluistelun Finlandia Trophy 18.50 Tv-uutiset 19.00 Urheiluruutu 19.10 Kakkosen syyssää 19.20 Uusi päivä koko viikko 20.40-20.55 Tarinateltta 21.00 Inhimillinen tekijä 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Dokumenttiprojekti: Isäni synnit Pablo Escobar 23.30 Silminnäkijä: Koiranruokaa vauvalle. Kuvassa vas. Lynn on tutustumassa paikalliseen maitotilaan.
Historiaa: Hiroshima pommin jälkeen TV1 keskiviikko 05.10.2011 klo 19.00. 10.05 Tunteita ja tuoksuja 11.00 Emmerdale 11.30 Emmerdale 12.00 Ostoskanava 13.05 Kuninkaalliset skandaalit 14.00 Mitä tänään syötäisiin. 14.05 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat 14.40 Pomo piilossa 15.40 Maajussille morsian 16.55 Uutiset 17.00 Kauniit ja rohkeat 17.25 Kauniit ja rohkeat 17.55 Mitä tänään syötäisiin. 22.50 Tv-uutiset 22.55 Pianistin sivunkääntäjä 0.15 Oddasat 0.304.00 Uutisikkuna
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 5.55 Puoli seitsemän 6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 Uskomaton uusperhe 10.20 MOT 10.50 Kolme vuodenaikaa: Lehdot 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Mercy Peakin lääkäriasema 11.55 Coronation Street 12.40 Aamusydämellä 13.15 Vankilakierre poikki 13.45 A-talk 14.30 Puoli seitsemän 15.00 Tv-uutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.0016.50 Avara luonto: Merten kummajaisia 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.08 Uskomaton uusperhe 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Puoli seitsemän 19.0019.51 Candlefordin postineiti 20.0020.25 Kotikatu 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 Toisenlaiset frendit 21.30 Strada 22.00 Kennedyt 22.45 Tv-uutiset 22.50 Sota ja rauha (K13) 0.30 Oddasat 0.45-4.00 Uutisikkuna
YLE TV1
0.00-0.50 Sodan kuvat (K13) 4.00 Uutisikkuna 8.00 Tv-uutiset 8.05 Kiehtova maailma: Ihomaalausten mestarit 9.00 Tv-uutiset 9.05 Ykkösen aamu-tv 10.00 Tv-uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 YleLeaks 11.00 Tv-uutiset 11.05-11.09 Pisara 11.15 Kahden kerroksen väkeä 12.10 Strada 12.40 Ykkösdokumentti: Totuus näpistelystä 13.35 Tunne sää: Kun lumi peittää 14.05 Gilmoren tytöt 14.50 Muisti: Pohjoisen partisaanit 15.20 Komisario Lewis 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tvuutiset 17.05 Kotikatu 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.10 Urheiluruutu 18.15 Miranda 18.45 Avara luonto: Preerian pelastajat 19.35 Luonnon ihmeitä 19.45 Monk 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.45 Urheiluruutu 21.15 YleLeaks 21.30 Uutisvuoto 22.00 Lennetään! 22.30-23.58 John Adams 0.50-4.00 Uutisikkuna
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 8.00 Tv-uutiset 8.058.54 Avara luonto: Preerian pelastajat 9.00 Tv-uutiset 9.05 Aamusydämellä 9.40-9.50 Suomen linnut: Maakotka 9.55 Tv-uutiset 10.00 Suomalainen kirjailija: Jari Tervo 11.00 Tv-uutiset 11.05 Viikko viitottuna 11.15 Kahden kerroksen väkeä 12.05 Vielä virtaa 12.40-13.30 Prisma: Lisäaineet lautasellamme 13.35 Toisenlaiset frendit 14.05 Gilmoren tytöt 14.45 Eläinten elämää maalla ja merellä 15.00 Historiaa: Hiroshima pommin jälkeen 15.50 Maailman matkailuaarteet 16.00 Sherlock Holmesin seikkailut 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.08 Avara luonto: Leopardiemon silmäterä 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.10 Urheiluruutu 18.15 Tunne sää: Pakastettua elämää 18.45 Paikan kertomaa: Kansallisteatteri 18.55 Neiti Marple: Salaperäiset rukiinjyvät 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.45 Lotto ja Jokeri 20.51 Urheiluruutu 21.10 Kotikatsomo: Moska 22.10 Keskiyön kulkija (K13) 23.00 Politiikan nappula 23.30 Tanskan kuohuva 1800-luku 0.10-4.00 Uutisikkuna
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Bertin ja Ernien suuret seikkailut 6.58 Ystäväkirja 7.04 Anniina Ballerina 7.17 Vikkelät tassut 7.24 Jessin kanssa 7.35 Viivi ja Leevi 7.40 Nökö ja Simppa 7.47 Neppajymykerho 7.56 Töötti ja Pulteri 8.18 GALAXI 8.20 Hirveä Henri 8.31 Tohtori Koira 8.44 Viikon luontohavainto 8.50 Peukaloisen retket 9.15 Muumilaakson tarinoita 9.40 Summeri 9.55 Koodinimi Connor 10.15 Summeri 10.40 Lumisen virran mies 11.25 Erätulilla kalavesillä 11.35 Estradilla: Maalaispoika 60 v, 1. 10.05 Tunteita ja tuoksuja 11.00 Emmerdale 11.30 Emmerdale 12.00 Ostoskanava 13.05 Unelma-asunnot 14.15 Mitä tänään syötäisiin. osa 12.25 Sydänmailla 13.10 Kolmastoista koputus 14.30 Erätulilla 15.10 Kauden parhaat maut 15.40 Kunnian hinta 16.30 Uusi päivä 17.00 Franklin ja ystävät 17.23 Pikku Kakkonen 18.00 Tohtori Kleistin perhe 18.50 Tv-uutiset 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen syyssää 19.20 Paavo ja Raili 19.50 Hienosti hihnassa 20.00 Uusi päivä 20.30 Pasila (K11) 20.55 Hilander-TV 21.20 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Läpiveto 22.35 Rush (K15) 23.20 Pressiklubi 0.01-4.00 Uutisikkuna
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Elmeri: Elmeri ja sinijalkasuula 6.59 Saari 7.03 Timppa 7.14 Onnea on. 14.05 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat 14.40 Rakkauden anatomia 15.40 Pientä pintaremonttia 16.55 Uutiset 17.00 Kauniit ja rohkeat 17.25 Kauniit ja rohkeat 17.55 Mitä tänään syötäisiin. Elokuvan päärooleissa näyttelevät Catherine Frot (vas.) ja Deborah François.
Toisenlaiset frendit TV1 perjantai 07.10. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 3. klo 22.25. 7.16 Pasin ja Kielon valtakunta 7.28 Jepu Neulanen 7.43 Niko ja ystävät 7.48 Neppajymykerho 7.54 Touhukkaat: Onnen sinilintu 8.15 GALAXI 8.17 Bofori: Maljakon sirpaleita 8.50 Pat & Stan 9.00 Oddasat 9.55 Alueuutiset 10.15 Pohjanmaan uutiset 10.35 Lumisen virran mies 11.20 Matkalla maailmalla 11.25 Suomi express 12.05-12.55 Inhimillinen tekijä 13.00 Neljästoista vieras 14.25 Erätulilla kalavesillä 14.35 Pressiklubi 15.15 Hilander-TV 15.40 Kunnian hinta 16.30 Uusi päivä 17.00 Anton Siilinen ratkaisee 17.11 Anton Siilinen ratkaisee 17.23 Pikku Kakkonen 18.00 Mansikkapaikka 18.50 Tv-uutiset 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen syyssää 19.20 Akuutti 20.00 Uusi päivä 20.30 Reinikainen 21.00 Ajankohtainen kakkonen 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Pakojuna (K15) 23.55 True Blood (K15) 0.50-4.00 Uutisikkuna
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Pikku prinsessa 7.05 Soittorasia 7.08 Samsam 7.15 Meillä asuu: Kilpikonna 7.22 Roope-karhun taikaseikkailut 7.34 Katinkontti 7.45 Pingu 7.50 Neppajymykerho 7.58 Touhukkaat 8.21 GALAXI 8.23 Pertti ja Purtti 8.35 Mimun maailma 8.50 Pat & Stan 9.00 Oddasat 9.15 Alueuutiset 10.15 Pohjanmaan uutiset 10.35 Lumisen virran mies 11.20 Maailman ruokapöydissä 12.10 Mansikkapaikka 13.00 Taas tyttö kadoksissa 14.05 Erätulilla kalavesillä 14.15 Ajankohtainen kakkonen 15.05 Reinikainen 15.35 Kunnian hinta 16.30 Uusi päivä 17.00 Kimmo Kuu 17.19 Pikku Kakkonen 18.00 Tartu Mikkiin 18.50 Tv-uutiset 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen syyssää 19.20 Suomi express 20.00 Uusi päivä 20.30 Tanskalainen maajussi 21.00 Karjalan kunnailla 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Silminnäkijä 22.35 Hung (K15) 23.05 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä 23.35 Epäilyksen alaisena (K13) 1.06-4.00 Uutisikkuna
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Lauri kilpa-auto: Ripan anteeksipyyntö 7.04 Jääkarhu Otto 7.15 Ariol 7.19 Ludovic 7.32 Me Peltiset: Oikukas savu 7.36 Possu Pallero 7.46 Neppajymykerho 7.55 Touhukkaat: Kadonnut juoksupallo 8.17 GALAXI 8.19 Säbämestari 2011 8.50 Pat & Stan 9.00 Oddasat 9.15 Alueuutiset 10.15 Pohjanmaan uutiset 10.35 Lumisen virran mies 11.20 Aistit avoinna Italiaan 11.50 Aamutoimet ympäri maailmaa 12.05 Tohtori Kleistin perhe 12.55 Tiettömän taipaleen takana 13.25 Salainen miljonääri 14.15 Suomi express 14.55 Akuutti 15.35 Kunnian hinta 16.30 Reinikainen 17.00 Oktonautit 17.21 Pikku Kakkonen 18.00 Inhimillinen tekijä 18.50 Tvuutiset 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen syyssää 19.20 Erätulilla 20.00 Kahden keikka 21.00 Mansikkapaikka 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Poliisi-TV 22.35 Eurodekkari: Rikospaikalla (K13) 0.05 Karjalan kunnailla 0.53-4.00 Uutisikkuna
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Kuunalle 7.06 Kolme pientä koiranpentua 7.12-7.23 Taikakaruselli 7.29 Lauran tähti: Tohtori Laura 7.41 Pikku Toni 7.46 Nelli ja Iiro 7.53 Pikku Kakkosen posti 7.58 Touhukkaat: Villaa alpakkaiselta 8.22 Mimi ja Kuku 8.42 GALAXI 8.43 Late lammas 8.50 Pat & Stan 9.00 Oddasat 9.15 Alueuutiset 10.15 Pohjanmaan uutiset 10.35 Lumisen virran mies 11.20 Matkapassi: Madrid 12.15 Hienosti hihnassa 12.30 Tanskalainen maajussi 13.00 Isä Matteon tutkimuksia 13.55 Erätulilla kalavesillä 14.05 Sörenin seurassa 14.35 Yllätysvieraita 15.05 Jumppa: Balletone 15.35-16.25 Kunnian hinta 16.30 Paavo ja Raili 17.00 Totte 17.12 Totte 17.24 Pikku Kakkonen 18.00 Mikaelin naiset 18.10 Pressiklubi 18.50 Tv-uutiset 18.52 Alueellinen uutislähetys 19.00 Jalkapallon EM-karsinta 21.10 Tartu Mikkiin 22.00 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.10 Kova laki: Rikollinen mieli (K15) 22.55 Poliisi-TV 23.25 Pasila (K11) 23.50 Rush (K15) 0.35 Menneisyyden salaisuudet 1.35-4.00 Uutisikkuna
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 7.45 PIKKU KAKKONEN 7.48 Leijulaakso 8.09 Pikku Kakkosen posti 8.15 Viiru ja Pesonen: Viirun syntymäpäivät 8.29 Apina opena 8.47 Pikku Nikke 9.00 GALAXI 9.08 Asha 9.24-9.54 Bofori: Kidnapattu koulutyttö 10.00 Peukaloisen retket: Kotiinpaluu 10.25 Tartu Mikkiin 11.15 Peliuutiset 11.45 Oddasat 12.00 Alueuutiset 12.40 Pohjanmaan uutiset 12.55 Nummisuutarit 14.25 Erätulilla 15.05 Pressiklubi 15.45 Dokumenttiprojekti: Vallankumous, jota ei tullut 17.20 V75-ravit 17.55 Matkapassi: Turkki 18.50 Tv-uutiset 19.00 Urheiluruutu 19.05 Kakkosen syyssää 19.10 Estradilla: Maalaispoika 60 v, 2. 14.05 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat 14.40 45 minuuttia 15.40 Diili 16.55 Uutiset 17.00 Kauniit ja rohkeat 17.25 Kauniit ja rohkeat 17.55 Mitä tänään syötäisiin. 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän Sää 19.30 Salatut elämät 20.00 45 minuuttia 21.00 C.S.I. 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän Sää 19.30 Salatut elämät 20.00 Pientä pintaremonttia 21.00 Klikkaa mua 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän Sää 22.25 Tulosruutu 22.35 C.S.I. 14.20 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat 14.55 Tanssii Tähtien Kanssa 16.55 Uutiset 17.00 Kauniit ja rohkeat 17.25 Kauniit ja rohkeat 17.55 Mitä tänään syötäisiin. Miami (K13) 23.35 L-koodi 0.45-1.15 30 Rock
MTV3
5.20 Aamusää 5.55 Studio55 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55 10.00 Mitä tänään syötäisiin. Amerikkalainen draamasarja.
Huippukokki lähtee maalle Nelosella 04.10.2011 klo 14.30 Kermaa ja tshekkejä. Kuvassa Sonja.
007 ja kultainen silmä (K15) MTV3-kanavalla lauantaina 08.10. Kuvassa: Kevin McCloud.
MA 3.10.
TI 4.10.
KE 5.10.
TO 6.10.
PE 7.10.
LA 8.10.
SU 9.10.
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 5.55 Puoli seitsemän 6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 Uskomaton uusperhe 10.20 Muisti: Loikkari 10.50 Kolme vuodenaikaa 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Mercy Peakin lääkäriasema 11.55 Coronation Street 12.40 Rakkauden sanoma 13.00 Ykkösaamu 13.40 Pisara 13.45 Myytti palmuöljystä 14.30 Puoli seitsemän 15.00 Tv-uutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Kun lumi peittää 16.25 Kuningaskuluttaja 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.08 Uskomaton uusperhe 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Uutisvuoto 19.00 Prisma 19.50 Maailman matkailuaarteet 20.00 MOT 20.30 Tvuutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Ykkösdokumentti 22.25 Kotikatsomo: Alavilla mailla hallanvaara 23.15 Tv-uutiset 23.20 Ulkolinja 0.20 Oddasat 0.354.00 Uutisikkuna
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 5.55-6.20 Tosi tarina: Onnellinen nainen 6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 Uskomaton uusperhe 10.25-10.55 Kuningaskuluttaja 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Mercy Peakin lääkäriasema 11.55 Coronation Street 12.40-12.53 Päivä Ruotsissa 13.00 Jumalanpalvelus 14.00 A-studio 14.30 Tanskan ihmeitä: Ertholmene 15.00 Tv-uutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Strada 16.25 MOT 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.08 Uskomaton uusperhe 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Puoli seitsemän 19.00-19.51 Kiehtova maailma: Ihomaalausten mestarit 20.00 Muisti: Pohjoisen partisaanit 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 Downton Abbey 21.50 Voimala 22.40 Tv-uutiset 22.45 Prisma: Lisäaineet lautasellamme 23.35 Vihollisten keskellä 0.25 Oddasat 0.40-4.00 Uutisikkuna
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 5.55 Puoli seitsemän 6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 Uskomaton uusperhe 10.25 Luontohetki 10.50 Kolme vuodenaikaa 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Mercy Peakin lääkäriasema 11.55 Coronation Street 12.40-12.54 Päivä Ruotsissa 13.00-13.51 Kiehtova maailma 14.00 Halal-tv kansankodin kriitikot 14.30 Puoli seitsemän 15.00 Tvuutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00-16.49 Avara luonto 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.05 Uskomaton uusperhe 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Puoli seitsemän 19.0019.49 Historiaa 19.55 Vielä virtaa 20.25 Viking Lotto ja Jokeri 20.30 Tvuutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu ja V5-ravipeli 21.05 A-studio 21.40 Aplus 22.00 Hiljainen todistaja (K15) 23.40 Taistelu Pohjois-navasta 0.30 Oddasat 0.45-4.00 Uutisikkuna
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 5.55 Puoli seitsemän 6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 Uskomaton uusperhe 10.25 Aamusydämellä 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Mercy Peakin lääkäriasema 11.55 Coronation Street 12.40 Päivä Ruotsissa 13.00 Paikka elämässä 13.30 A-studio 14.05-14.24 A-plus 14.30 Puoli seitsemän 15.00 Tv-uutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Eduskunnan kyselytunti 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.08 Uskomaton uusperhe 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Vanha suola janottaa 19.30 Kuningaskuluttaja 20.00 Kotikatu 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-talk 21.50 Ulkolinja: Väestöräjähdyksen syylliset. Phil 18.10 Pulmuset 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Neljän tähden illallinen 19.30 Matkaoppaat 20.00 Aatami & Eeva 20.57 Keno 21.00 Criminal Minds FBI-tutkijat (K15) 22.00 Blue Bloods (K13) 23.00 Nelosen uutiset 23.10 Nelosen sää 23.15 Frasier 23.45 Pulmuset 0.15 Kylmä rinki (K15) 1.25 Brotherhood (K15)
NELONEN
7.00 Mikki Hiiren kerhotalo 7.25 Jake Long amerikkalainen lohikäärme 7.50 Aku ja kumppanit 8.00 Isännän ja koiran käytöskoulu Amerikassa 9.00 Huippukokki lähtee maalle 9.30 Vauva tulossa 10.00 Bella 10.30 Hyvästit sotkulle 11.00 Ostosruutu 11.15 Ostosruutu 12.00 Ostosruutu 13.00 Vauva tulossa 13.30 Bella 14.00 Hyvästit sotkulle 14.30 Huippukokki lähtee maalle 15.00 Inspector Cartoons 15.10 Sinkkuisä Gary 15.40 Eddie & Jeff 16.10 Amyn lailla 17.10 Nelosen sää 17.15 Eläintenpelastustiimi 17.45 Talent Suomi 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Fuengirola 20.00 Hauskat kotivideot 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Hamekyttä 2 23.05 Nelosen uutiset 23.15 Nelosen sää 23.20 SMliigan huippuhetket 23.25 Kylmä rinki (K15) 0.35 Elokuva: Find Me Guilty uskomaton oikeudenkäynti
NELONEN
6.05 Ostosruutu 6.10 Ostosruutu 7.10 Ostosruutu 7.15 Ostosruutu 8.00 Elixir 8.30 Start! 9.00 Naiskuskit 9.30 Neljän tähden illallinen 10.00 Neljän tähden illallinen 10.30 Neljän tähden illallinen 11.00 Neljän tähden illallinen 11.30 Leenan tyylitiimi 12.00 Näytön paikka 13.00 Jonas 13.30 Kyle XY 14.30 90210 15.25 Ruma Betty 16.20 Yritys hyvä 10 16.50 Elokuva: Nacho Libre 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Talent Suomi 20.00 Hauskat kotivideot 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Trust the Man 23.05 Nelosen uutiset 23.15 Nelosen sää 23.20 SM-liigan huippuhetket 23.25 Totuuden miekka 0.25 Elokuva: Veren kirjat (K18) 2.30 Nukutin 3.30 Älypää-TV
NELONEN
6.20 Ostosruutu 6.25 Ostosruutu 7.25 Ostosruutu 7.30 Ostosruutu 8.15 Unitupa 8.45 Inno 9.15 Inno 9.45 Inno 10.15 Inno 10.45 Animal Planet: Upeimmat eläintarhat 11.45 Elixir 12.15 Eläintenpelastustiimi 12.45 Eläintenpelastustiimi 13.15 Eläintenpelastustiimi 13.45 Frasier 14.15 Frasier 14.45 Frasier 15.15 Frasier 15.45 Good Wife 16.45 Unelmien poikamiestyttö 17.45 Suomen Huippumalli haussa 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Fuengirola 20.00 Aatami & Eeva 20.57 Keno 21.00 Elokuva: FC Venus 23.15 Nelosen uutiset 23.25 Nelosen sää 23.30 Sinkkuelämää (K13) 0.10 Sinkkuelämää (K13) 0.50 Oikeuden edessä 1.50 Blue Bloods (K13). Dokumenttisarja kehitysvammaisten kaverusten elämästä. 10.05 Tunteita ja tuoksuja 11.00 Emmerdale 11.30 Emmerdale 12.00 Ostoskanava 13.05 Teho-osasto 14.00 Mitä tänään syötäisiin. (K13) 21.55 Vikinglotto ja KeskiviikkoJokeri 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän Sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Teknari 23.05 Myytinmurtajat 0.10 Fringe rajamailla 1.10-1.40 Kovan onnen kundi
MTV3
5.20 Aamusää 5.55 Studio55 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55 10.00 Mitä tänään syötäisiin. Phil 18.10 Pulmuset 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Neljän tähden illallinen 19.30 Matkaoppaat 20.00 Unelmien poikamiestyttö 20.57 Keno 21.00 Criminal Minds FBI-tutkijat (K15) 22.00 Maria! 23.00 Nelosen uutiset 23.10 Nelosen sää 23.15 Frasier 23.45 Pulmuset 0.15 Lost (K15) 1.15 NCIS Rikostutkijat(K13)
NELONEN
7.00 Mikki Hiiren kerhotalo 7.25 Jake Long amerikkalainen lohikäärme 7.50 Aku ja kumppanit 8.00 Isännän ja koiran käytöskoulu Amerikassa 9.00 Huippukokki lähtee maalle 9.30 Vauva tulossa 10.00 Bella 10.30 Hyvästit sotkulle 11.00 Ostosruutu 11.15 Ostosruutu 12.00 Ostosruutu 13.00 Vauva tulossa 13.30 Bella 14.00 Hyvästit sotkulle 14.30 Huippukokki lähtee maalle 15.00 Inspector Cartoons 15.05 Uusi elämä maalla 16.05 Amyn lailla 17.05 Nelosen sää 17.10 Dr. 10.05 Tunteita ja tuoksuja 11.00 Emmerdale 11.30 Emmerdale 12.00 Ostoskanava 13.05 Kauhukeittiö 14.00 Mitä tänään syötäisiin. Hiroshimaan pudotettiin elokuussa 1945 atomipommi.
Pianistin sivunkääntäjä TV1 torstai 06.10
Voitele taikinapaketti vatkatulla munan keltuaisella. Riistaisen ruoan kanssa maistuvat maanläheinen juurespyree sekä puolukkasurvos. Kauli sulanut taikina ohueksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Voit myös käyttää paistomittaria, 200 g palsternakkaa 150 g porkkanaa 50 g selleriä 4 dl kanalientä 0,5 dl ruokakermaa 0,5 dl persiljasilppua 0,5 dl ruohosipulisilppua 1 hienonnettu valkosipulinkynsi Kuori ja kuutioi juurekset pieniksi paloiksi. Keitä kypsiksi. Voitele taikinalevyn reunat sentin leveydeltä kananmunan valkuaisella. Alkupalaksi juodaan lämmittävä sienikeitto.
Mittari. Kuivaa liha ja ruskista se voissa pannulla joka puolelta. Raamattukurssin järjestävät yhdessä Kärsämäen seurakunta ja Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (Sley). Laita ne kattilaan ja lisää kanaliemi. Anna fileen levähtää ainakin 10 minuuttia ennen viipalointia.
Nam. Kurssin ohjaajajana toimii FT, elämäntarinakouluttaja, Elämäntarina-lehden päätoimittaja Liisa Enwald.
Hirvi kääriytyy taikinakuoreen
Metsän kruunupää piilotetaan taikinakuoreen ja tarjoillaan kotimaisten juuresten kera juhla-aterialla.
Miia Lahti
toimitus.pyhajokiseutu@sps.fi
EEVA REMS TEPPO JOHANSSON
Keitto. Nos-. Lokakuussa valmennuksen teemana on ihminen tarinassa. Hirvenliha on tummaa ja vähärasvaista. Voitaikinaan kääritty hirven liha kypsyy uunissa erityisen mehukkaaksi ja maukkaaksi riistaherkuksi. Kurssi on maksuton ja avoin kaikille. Keitä miedolla lämmöllä 10 minuuttia. lokakuuta. Hienonna ja sekoita mausteet ja hiero jäähtyneen fileen pintaan. Sekoita mukaan yrtit ja valkosipuli.
ria sekä vehnäjauhoja. 250 600 kiloa, naaras 240 - 450 kiloa. Kuumenna sekoittaen ja lisää vesi ja fondi tai liemitiiviste. lokakuuta 2011
15
MENOVINKKI
MENOVINKKI
Pieni suuri raamattukurssi Kärsämäellä
KÄRSÄMÄKI Kärsämäen seurakuntatalolla on raamattukurssi 14.-16. Aiheena on Paavalin kirje efesolaisille, joka on ikään kuin Paavalin testamentti ja samalla kristinuskon tiivistelmä, maailman ensimmäinen
Kirjoitusvalmennuksessa ihminen on tarinan pääosassa
KÄRSÄMÄKI Suomen Elämän-
kristillinen dogmatiikka. Kahvin ja ruokailun vapaaehtoinen maksu menee lähetystyölle.
tarinayhdistyksen ja Haapaveden Opiston järestämä kirjoitusvalmennus etenee. Hirven kypsennetyssä lihassa on mieto riistan maku. Tasoita reunat ja käytä ylijäänyt taikina fileepaketin päällyksen koristeluun. Siirrä taikinoitu filee leivinpaperin päälle uunipellille niin, että saumakohta jää alaspäin. lokakuuta järjestettävässä valmennuksessa käsitellään ihmiskuvausta ja henkilöhahmon rakentamista erityisesti elämäntarinallisessa proosassa. Kuullota ainekset paksupohjaisessa kattilassa margariinissa. Uros painaa n. Luentojen lomassa on mahdollisuus keskusteluun. Soseuta juurekset ja lisää kerma. Pois uunista, kun mittari näyttää 60 astetta.
Pehmeä sienikeitto
3 rasiaa osterivinokkaita (360g) tai saman verran metsäsieniä 1 sipuli 2 valkosipulinkynttä 2 rkl margariinia 1 tl hienonnettua, tuoretta rosmariinia 0,25 tl mustapippuria 2 rkl vehnäjauhoja 8 dl vettä 1,5 rkl kasvisfondia (tai -liemikuutiota) 200 g sulatejuustoa 1 dl kevytranskankermaa 1 dl hienonnettua, tuoretta persiljaa Pilko sienet ja hienonna sipulit. Juhla-aterian pääraaka-aineet kannetaan metsästä sisälle pöytään.
Juurespyree
ta liha keskelle ja kääri se taikinaan paketiksi. Älä kuitenkaan turhaan peitä lihan riistanmakua, vaan mieluummin korosta sitä. Lisää joukkoon paloiteltu sulatejuusto ja kuumenna, kunnes juusto sulaa. Ohje: Kotimaiset Kasvikset ry
Taikinoitu hirvenfilee
(6 annosta) 700 g hirven tai naudan sisä- tai ulkofilettä 1 pkt pakastettua voitaikinaa 1 tl katajanmarjoja 1 tl mustapippuria 1,5 tl suolaa 1 kananmuna voita Ota liha lämpimään tuntia ennen ruoanvalmistusta ja
puhdista filee kalvoista. Pehmeään sienikeittoon voi sienet kydä tarvittaessa poimimassa kaupan vihannesosastolta.
Hirvi on kookkain riistaeläimemme. Kurssi on tarkoitettu sellaisille, jotka jo kirjoittavat
omaa tai sukunsa tarinaa tai aikovat aloittaa kirjoittamisen. Sekoita keittoon ranskankermaa ja ripottele pinnalle persiljaa. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 3. Sydänmaan Sykkeessä 21.-
23. Hirvenliha on naudanlihaa rasvattomampaa ja sisältää valkuais- ja kivennäisaineita ja joitakin vitamiineja hiukan enemmän kuin naudanliha. Opetuksesta vastaavat kirkkoherra Heikki Valkama sekä Samuel Korhonen ja
Jonne Pirkola Evankeliumiyhdistyksestä. Lisää rosmariinia ja pippu-
ja ottaa fileen uunista kun mittari on kohonnut 60 asteeseen. Koristele paistos tähteeksi jääneestä taikinasta leikatuilla suikaleilla. Paista uunissa noin puoli tuntia, kunnes taikinakuori on kullanruskea ja rapea. Nosta liha uunista ja huomioi että jäähtyessäänkin se kypsyy vielä hieman
kesäkuuta Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta. Vastuu virheistä Lehden suurin vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Eli milloin olisi mahdollisuus päästä sinne rakentamaan. Pääsee. 16
PÄIVÄN KYSYMYS
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 3. Kaupunginvaltuusto varasi rakentamiseen lisämäärärahan kesäkuussa. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Pyhäjokiseudun asiakaspalveluun. Reitillä oli huonokuntoinen puurakenteinen silta Piipsanjoen yli. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen Pyhäjokiseutu, PL1, 86301 Oulainen. Entinen jouduttiin purkamaan pois keväällä ja rakentamaan taas uudelleen syksyllä. Silta on huonojen yhteyksien päässä, joten joudumme odottamaan maan jäätymistä ennen kuin sinne pääsee uutta rakentamaan, kertoo kaupungin tekninen johtaja Markku Ketonen. Hyvää kannattaa odottaa. Marraskuussa voisi olla mahdollista. vuosikerta Verkkolehti: www.pyhajokiseutu.fi
Sanomalehtien liiton jäsen, Sitoutumaton paikallislehti Julkaisija: Suomen Paikallissanomat Oy ISSN 0356-2492 Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino, Kajaani Levikki: LT 2008 7114 kpl
B. 0400 580 135 Sähköpostit: Toimitus: toimitus.pyhajokiseutu@sps.fi Ilmoitukset: ilmoitukset.pyhajokiseutu@sps.fi Muistilista: muistilista.pyhajokiseutu@sps.fi Asiakaspalvelu: asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@sps.fi Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@sps.fi Tilaushinnat:
Erkki Heikkilä Markkinointipäällikkö 010 665 5113 0400 589 430
TAPIO
Hanna Tenkula Ilmoitusvalmistaja 010 665 5150
Kesto 12 kk 89e Määräaikainen 6 kk 60e, 3 kk 38e Opiskelijatilaus, määräaikainen 12 kk 52,50e, 6 kk 30e, 3 kk 19e
Sähköiset tietokannat: Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja ALMA MEDIA Oyj -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaiseti sovittu. Paljonko uusi silta tulee maksamaan. 23%). Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Mitä mieltä sinä olet. Vielä ehdit vastata.
simo.husso@sps.fi
LOTTO JA JOKERI
Arvottu: 1.10.2011 Kierros: 39 Oikeat numerot: 8, 10, 11, 14, 24, 30, 37 Lisänumerot: 20, 29, 36 Lauantai-Jokerin voittonumero: 3 7 7 9 2 2 2
OULAINEN Honkamajan yhdysreitin Piipsanjoen uutta latusiltaa ovat hiihtäjät odotelleet kuin konsanaan uutta lunta. Silta tehdään niin, että latukone pääsee sille. lokakuuta 2011
Milloin Piipsanjoen latusilta rakennetaan?
Simo Husso
Nettiäänestykseen osallistuneista valtaosa haluaa säilyttää Oulaisten seurakunnan itsenäisyyden. Ei jatku. Hiihtämään pääsee luultavasti tammikuussa, mutta viimeistään helmikuussa. Milloin sillalla pääsee hiihtämään. Sitä me kaikki hiihtäjät odotamme.
Entistä siltaa ei voinut ajaa latukoneella, kai uudelle pääsee. Joko kohta hiihtäjät pääsevät testaamaan uutu-
"
Hyvää kannattaa odottaa."
Markku Ketonen tekninen johtaja
Katuosoite: Asemakatu 1, 86300 Oulainen Postiosoite: PL 1, 86301 Oulainen Puhelin 010 665 5145 Faksi 08 479 5125
Konttori avoinna ma-pe klo 8.00-16.00 Ilmestymispäivät: maanantai ja torstai 57. Puhelut 010-numeroihin maksavat kaikkialta Suomesta soitettuna: Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min (alv. Latukonekaan ei voinut ylittää siltaa vaan se joutuu kiertämään useita kilometrejä.
kaista. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriote on nähtävillä Pyhäjokiseudussa. klo 6-14, vkl. klo 6-12 ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT: ma lehteen to klo 15 mennessä, to lehteen ti klo 15 mennessä
VIIVI & WAGNER
Simo Husso Päätoimittaja 010 665 5114 040 5274530
Taina Talvi Tilaukset/ rivi-ilmoitukset 010 665 5145
Sirpa Kortet Uutistuottaja 010 665 5144 050 438 0845
Jarkko Rautio Myyntineuvottelija 010 665 5147 050 325 6907
Heli Nurkkala Toimittaja 010 665 5143 050 438 0846
Jaana Heikkilä Myyntineuvottelija 010 665 5181 050 544 5499
Laura Seppä Toimittaja 010 665 5167 050 438 0849 Jari Kangaskorte Urheilu, freelancertoimittaja p. 23%).. Pohjois-Pohjanmaan
ELY-keskus teki myönteisen EU-avustuspäätöksen 9. Silta on sellainen, että sitä ei tarvitse purkaa keväisin. Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min (alv. Silta jouduttiin joka vuosi pystyttämään myöhään syksyllä paikoilleen ja ennen kevättulvia se jouduttiin purkamaan pois. Avustusta haettiin 107 000 euron kustannusarviolle, johon saatiin avustusta 50 prosenttia eli 53 500 euroa.
Mitä uudelle sillalle kuuluu. Saatiinko rakentamiseen tukea. Jatkuuko etinen souvi. Henkilörekisteri Pyhäjokiseudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Lehti noudattaa ilmoituksen julkaisemista koskevissa seikoissa Sanomalehtien Liiton hyväksymiä ilmoitusten julkaisusääntöjä. Pyhäjokiseudulla ja muilla Alma Median Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekis-terissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. VIRTANEN
Jakeluhäiriöt: 0200 58585 ark. Sen kustannusarvio on 107 000 euroa
-Työn osalta kotitalousvähennys myös Panasonic ym. 0400 777 347
Yli 30 vuoden kokemuksella
p. 08-771466 www.kukkajaluontaistuote.fi Kärsämäki urakalla ja laskutyönä Timo p. 010 661 4550
Rakennuspalvelu
Erja Salow p. merkit
meiltä asennettuna!
puh. 045-2373712
Sähköasennukset
Ajanvaraus
Maan suosituin keittiö
Tämä ilmoituspaikka vain
10
+ alv. 479 8300
p. 08-470 930, 0400 589 490
0400-444 023
p. 044-5000680 (12-14)
www.korkatinkartano.com
Sosiaaliala
Eeva-Liisa Elorinne p./fax (08) 474 220 040 5258 681 info@perhekoti.net www.perhekoti.net
Leipurinkatu 11-13 86300 Oulainen
Mikko Salmela Tavelantie 83, Oulainen
NOSTO JA KULJETUS
Ilmalämpöpumput
Ilmalämpöpumppu MITSUBISHI FD 25
-Markkinoiden paras: COP 5,45 ylivoimaisesti paras lämpöteho -Myynti, asennuspalvelu, tarvikkeet, kylmäaineet, neuvonta -Tukesin luvat on. 0400-600182 Kimmo p. 0400-683 243 / Esa Hakala Lämpöpumppuasennus Hakala Takojankatu 1, 86300 Oulainen
Varaa edullista ilmoitustilaa!
Parhaat palvelut - Palveluhakemisto joka maanantai
Varaa edullista ilmoitustilaa
Jaana 050 5445 499 jaana.heikkila@sps.fi Jarkko 050 3256 907 jarkko.rautio@sps.fi
Koko 1 x 30 10 + alv./kerta Koko 2 x 30 20 + alv./kerta. lokakuuta 2011
17
ASIANAJOTOIMISTO ISOLUOMA
Yritystalo, Revonkatu 1 h 126 86300 Oulainen puh (08) 534 7700, fax (08) 311 6632 AA, VT Toni Isoluoma 040 5577 349 AA, VT Pirjo Isoluoma 040 5031 712 AA, VT Kari Pikkarainen 040 3584 649 www.isoluoma.fi www.opuslex.fi
TIMON SÄHKÖPALVELU OY
Urheilutie 49, Haapavesi p. SOITA!
puh. (08) 420 475
asianajajat, varatuomarit Tapani Takala, Aila Kännö-Takala, Mika Keskitalo
Kaski Ay
HENKILÖNOSTIMET, MAANTIIVISTÄJÄT, TILAT, KONTIT, PIIKAUS- JA PORAKONEET, LÄMMITYSKALUSTON JA PALJON MUUTA VUOKRAA CRAMO YLIVIESKA
Ratakatu 22, 84100 Ylivieska. 050-5245666
Jouhtenen e 181 www.relaksoma.fi
Sampsankatu 1, Oulainen
Koulute u hieroja/urheiluhieroja Jo 9 vuoden kokemuksella!
Ayurvedinen pää- ja kasvohieronta, Meridiaanihieronta, Hopi-korvakyn lähoito, Bach-kukkaterapia
Ma-pe klo 9-18 La klo 9-14 Su ja arkipyhinä suljettu.
Meiltä myös nestekaasut, betoninlämmityskaapelit ja ilmalämpöpumpun sääsuojat!
Huolto
Sahojen, pyörien, leikkureiden
Konetyöt
www.medicus.fi
Kunnossapito
MYYNTI HUOLTO VARAOSAT OULAISTEN KONE JA PYÖRÄ Avoinna ma-pe klo 9-17
p. Puh. / kerta
- Omakotitalot - Kattoremontit - Pesuhuoneet ja luksussaunat - Tapetoinnit - Maalaustyöt
Ota yhteyttä Mauri Myllykangas p. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 3. 08-452923 Mervi 040-5062577 Aleksintie 2, Kärsämäki p. 0400 479711
www.rakennuspalvelukaski.fi
ASIANAJOTOIMISTO TAKALA OY
Virastokatu 1 B 20, Ylivieska Puh. 040 7583 749
HINAUSPALVELU 24h/vrk
Tervetuloa.
Partiolippukunta Pohjan Ilves ry.
Lippukunnan hallituksen kokous tiistaina 4.10. Tervetuloa iloiseen jouk-
Haapaveden Eläkeläiset ry
Päiväkerho ja johtokunnan kokous tiistaina 4.10 klo 11 Nuorisotalolla. Pikkujoulu/Syyskokous pe 25.11. Kaikki hoidetaan uskontoon, varallisuuteen tai yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta, kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Ke 12.10 klo 18.30 paikka ilmoitetaan kirjallisessa kutsussa, Haapaveden kylien puheenjohtajat ja kunnan edustajat kokoontuvat tapaamiseen La 15.10 8.30 Haapaveden mh, klo 9 Oulaisten Neste -15.30 Haapaveden mh, Hynttyyt yhteen retki, jossa tutustutaan Eskolan ja Ylikannuksen kylien toimintaan, tervetuloa mukaan näkemään monipuolista kylätoimintaa, yksityisrahoitusta kerätään 20e/istuin, ilmoittaudu heti. Kahvitus alkaa klo 10.30. Emäntinä Raija ja Leena. Kujalan Varpu kurkottelee käsillään kohti värikästä pensasta. Siikamarkkinat ja linturetki Hailuotoon la 8.10. Tällä palstalla tiedotetaan syksyn tulevista tapahtumista, joten seuraa ilmoittelua.
Oulaisten Reumayhdistys.
Kerho Väinölässä ke 05.10. klo 19 Ranta-Väinölässä. Ilmoittautumiset ja lisätietopyynnöt sähköpostiin leena.lehtikangas@ perhekoti.net Arkitoko / tottistreenit agility kentällä Oulaisissa, tiistaisin kello 18 ja 19. Ilmoittautumiset 7.10. Boccia liikuntah. Kaiken kansan valtakunnallinen kylmäuintipäivä la 15.10. Hänen työnsä perustuu pyyteettömään hyväntekeväisyyteen ja rakkauden voimaan, hänen parantamistyöstään ei peritä minkäänlaista maksua, tätä työtä hän on tehnyt jo 50 vuoden ajan. ja 6.10
Oulaisten ja Merijärven senioriopettajat ry.
Hyvä jäsenemme! Tule kuuntelemaan barokkiyhtye Baccanon kahvikonserttia sunnuntaina 6.11.2011 klo 14.00 yläkoulun musiikkiluokkaan. Kahvittelua ja arvontaa.Emäntinä ryhmä kaksi. Se riittää, sillä yhteisillan tarkoituksena onkin kehon lempeä rääkkääminen. klo:11.00 alkaen. klo 11.00. Olen itse käynyt paikalla kaksi kertaa ja tiedän mistä puhun. Emäntinä Eila ja Tuula.
yhdistys.
Kahvitilaisuus seurakuntatalolla ma 3.10 klo 11.00.Vieraana Jouni Kellokoski. Tervetuloa!
Oulaisten maa- ja
Eläkeliitto Oulaisten. soita ja kysele Ritva Isokangas 040-9627540.
kotitalousnaiset.
Kahvitilaisuus Väinölässä 10.10. klo 18.30. Liput 5e. Hän kertoo kokemuksiaan USA:sta. lokakuuta 2011
Kuntoryhmä pääsi lehtihommiin
SIRPA KORTET
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@sps.fi
OULAINEN Kotkan Martta
siirtää olohuoneensa verhoa hieman sivummalle. Hän on suuri tieteellinen ilmiö. Lähtö liikuntahallin edestä klo 9. Hallituksen kokous pidetään ti 11.10. Pelit ja kuntosali sekä vesijumppa jatkuu entiseen tapaan. Punaiset, keltaiset ja ruskeat lehdet ovat kasana kuin karamellejä. Tervetuloa. klo 19 alk. Syyskokousasiat. klo 14 RantaVäinölässä. Perusjumppaliikkeet tulevat tehdyiksi kuin vahingoissa pihatöissä. Tiedustelut: Sari / 0407548283, tai Jaana / 0503812025. Lasin takaa näkyvät kolmen aikuisen naisen sutjakkaat kädenliikkeet. Oulaistelainen Martta Kotka oli enemmän kuin tyytyväinen siitä, että nuoret naiset tulivat hänen pihalleen auttamaan. Oletko kiinnostunut kuntoutus jaksosta Apilassa. Sitten kun kaikki lehdet ovat tippuneet maahan.
KUNNON
SIRPA KORTET
Kiitollinen. Tervetuloa mukaan!
Oulaisten nuorisoseura.
Johtokunnan kokous torstaina 6.10.11 klo 18.
Oulaisten Eläkeläiset ry.
Torstaina 6.10. Tervetuloa tilaisuuteen Vapaa pääsy. Pienien haravoidensa kanssa häärivät temmeltäjät nostelevat lehtikasoja kuin vanhat tekijät. Vasemmalta oikealla ja toisinpäin heiluvissa käsissä on haravat, jotka ahnaasti iskevät piikkejään maahan pudonneisiin lehtiin. Hakutreenit kahden viikon välein, maanantaisin kello 17. Tilaisuus alkaa klo 18.00. Toko / tottistreenit pidemmälle ehtineille, sekä kisaamaan aikoville torstaisin agility-kentällä kello 18 alkaen. Kuntosali, Haapavesi liik.halli tiistaisin klo 14. Kunnon juttu-ryhmäläisten hyvänmielentalkoisiin ovat lähteneet myös Takalon lapsenlapset. Takalon Merjan mittarit kertovat kuntoilijoiden kielellä,
että homma on kuluttavaa. Toisaalta Pyhäjokiseudun Kunnon juttu-
ryhmäläiset ovat viemässä hyvää mieltä ikäihmiselle. Terveltuloa!
Haapaveden Reuma ja Tules ry.
Uinti/vesijumppamatka Nivalan uimahalliin ke 12.10. MSL. 18
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 3. Samana iltana hallituksen kokous klo 19.30 leirikeskuksessa. Suurin osa lehdistä on vielä oksissa kiinni, eivätkä ne lähde irti vaikka vähän heiluttaisi. tiistaisin klo 9. Arvontaa. kokoonnumme Väinölän kerhotiloihin, klo 10 lauluryhmä kokoontuu, klo 11 keskustelukerho.
Eläkeliiton Merijärven yhdistys
Päiväkahvitilaisuus seurakuntatalolla ma 3.10. Timo Heiskari
Oulaisten Kennelkerho
Näyttelymatka messukeskukseen Helsinkiin Voittajanäyttelyyn 3.-4.12. Yhdistys kustantaa Sinulle lipun hinnasta 5 euroa. Omat voimat eivät olisi enää riittäneet lehtien haravoimiseen märältä nurmikolta.
Mistähän löytäisi vielä semmoisen ihmisen, joka tulisi leikkaamaan tuon kuusiaidan, Martta Kotka pohtii ääneen.
MUISTILISTA
Oulaisten Seudun Invalidit ry.
Sisäpoccia pelit Terveydenhuolto-oppilaitoksen liikuntasalissa torstaisin klo, 16-18. Törmänhovilla.
Pyhäjokiseudun Latu.
Aloitamme syksyn toiminnan sauvakävelyllä ke 5.10. Jatkossa sauvakävely aina parillisen viikon ke-iltana samasta paikasta samaan aikaan. Hannuksen Heidi arvelee, että pihalle pitäisi tulla vielä myöhemminkin hommiin. Kisat alkavat klo 12.30 Kylpylähotelli Sanissa..
Oulaisten Hengitysyhdistys ry
Kerho ma 10.10. Kyykkyyn, ylös, nosto ja ojennus. Pyhäjokiseudun Kunnon juttu-ryhmäläiset kävivät auttamassa Kotkan Marttaa pihatöissä perjantai-iltana.
Yhteisesti naiset kuitenkin toteavat pihahommien edistävän kunnon kohentumista. Porstuapiiri ja lauluryhmä kokoontuvat klo 9.45. mennessä Einolle 044-0450865 tai Siljalle 040-5302764. alkaen. kauden puolivälin paikkeilla. Tulevaa: Kerhoilta 11.10. klo 14.00 Seohuoltamolla.
www.hynttyytyhteenkylat.fi
044 7591 521Ti 4.10 klo 18 Verson kokoustila, Mieluskylän nettisivujen työpalaveri, omat koneet mukaan, sivuja tekemään pyydetään; maamiesseura, ky, ns, metsästysseura ja kalastuskunta, onko muita fyysisesti kylän eteen talkoilevia yhdistyksiä. Joao Teixeira de Faria auttaa ja parantaa Jumallisen energian kanavoijana satoja ihmisiä päivittäin ja on näin osallistunut miljoonien ihmisten auttamiseen ympäri maapalloa. Ota pientä ohjelmaa mukaan, ar vontaa ymt. Ajetaan Vatjusjärven ja Karsikaan kautta, Voit nousta väliltä kyytiin. Keskustelua yhteistyöstä Sydän ja Hengitys yhdistysten kanssa. Ahonperän leirikeskuksessa klo 16.00-18.00, vapaa pääsy, avantouinnin esittelyä ja tarjoilua, kaikki lämpimästi tervetuloa mukaan. 2011 Klo: 18.30 Tilaisuudessa kerrotaan Brasiliassa sijaitsevasta energiaparannuskeskuksen työstä ihmisten hyväksi. Keskuksessa käy hoitopäivinä satoja jopa yli tuhat henkeä ympäri maailmaa saamassa apua vaivoihinsa. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Jaana Kylmänen, 0503812025. klo 18.00 kaupungintalon P-paikalta, vetäjänä Ellen. Tervetuloa! Lähdetäänpä kimppakyydeillä kannustamaan Haarakankaan Tuulaa Eläkeliiton karaokemestaruuskisoihin Kalajoelle 5.10.2011. Retkiä ym.yhteistoimintaa. Seuraava teksti lehteen 29.9., 3.10. Retkille ovat tervetulleita kaikki kohteista kiinnostuneet.
koomme! Hallitus kokoontuu kerhon jälkeen.Hei! Keskusteluni Jaana Heikkilä / Timo Heiskari 75 eur +alv Vuosisopimus muistilista-ilmoittelusta, kausi alkaa tästä ilmoituksesta. Hinta 3.50 e. Tiedustelut: Sari / 0407548283, tai Jaana / 0503812025. Kauniinväriset pensaanlehdet päätyvät kuitenkin Takalon Merjan pukkaamien kottikärryjen kyytiin. tai su
Oulaisten ja Merijärven Op:n elohopeakerholaiset.
Tervetuloa kuuntelemaan Oulaisten Nuorisokuoron konserttia kauppaoppilaitoksen Merkuriussaliin osuuspankkiviikolla perjantaina 07.10.2011. Hiljattain 90 vuotta täyttänyt Martta on tyytyväinen. Laskutus: Timo Heiskari Alarannantie 140 86710 Kärsämäki laskutus n. Tule keskustelemaan asiasta ja täyttämään haklemus tuetulle lomalle. Toinen retki tulossa 20.11, jossa tutustutaan toisen kylän tapahtumaan joka on pikkujoulu/puurojuhla. Ahonperän leirikeskuksessa kylmäuintina klo 18.00 alkaen, vastuuvuorossa Ellen. Avantouinti alkaa to 6.10. Penttilän talossa klo 18-21. Touhukkaiden ryhmäläisten
auttavat kädet tulivat tarpeeseen. Vielä olisi tarvetta kuusiaidan leikkaukselle.
Apuna. 9.10. Jäljestämistä treenataan sopimuksen mukaan. Yhdistys: Casa de Dom Inacio ry. Kirjoita nimi listaan! Tapaamisiin.
Casa de Dom Inacio ry.
Luentotilaisuus: Haapavesi Nuorisotalo 6.10
kiertoilma HELKAMA TURVALIESI HELKAMA PERUSLIESI
Eläkeliiton KARAOKEMESTARI 2011 -kilpailu
Kalajoella Kylpylähotelli Sanissa 4.6.10.
Osanottajina ovat nais- ja mieskaraokemestarit Eläkeliiton 19 piiristä.
Lauantaisin lisäämme kierroksia
BOSCH YLEISKONE 7l teräskulho ym.
· 4.10. Pirkko Isokääntä 5. Sami Isokääntä 3. Sami Isokääntä 5.25. Minka Kokkoniemi 1190. Seniorit (9): 1) Hillilä Heimo OuMK/UA, 2) Tapojärvi Arto KoMoKe, 3) Huhta Jaakko OUA.
PAINI
OP-turnaus Ilmajoki 24.9. Ari Mehtälä 17.55.
LVI EILOLA KY
p. Kodinkoneista vain televisiot ja kylmälaitteet eivät kelpaa. Oskari Nikula 1920. T:mi Esko Turpeinen 0400-388334 Kalajokista Lylyn perunaa keskiviikkona Oulainen 9-11, H:vesi 12-13. M17 kiekko: 1) Teemu Tohola MeKe 34.32. Minja Kokkoniemi 9.60. Yrjö Männistö 6. lokakuuta 2011
19
Elinikäisen oppimisen ja ohjauksen teemaviikon yleisöluento ke 5.10.2011 klo 18.00 Positiivisuus sisäisen vaurauden lähde Luennoitsijana Tom Lundberg (Positiivarit)
Paikka: Oulaisten ammattiopisto, liiketalouden yksikkö, os. klo 12.30 ensimmäinen kilpailukierros klo 18.30 finaali. Hankkeeseen liittyvät mai-
semointitalkoot jatkuvat ti. Toimi ennen talven lumia! Kampanjan aika 29.8-10.10. Ari Mehtälä 2430 Nännikumin tarkkuusheitto: 3 kierrosta: Jani Isokääntä 10p. Tuomo Kokkoniemi 15.92. Tilaus p. muikkuja. Naiset (11): 1) Hjort Sirpa OFK-125, 2) Vainikainen Ira-Maria YUA, 3) Heikkilä Sara KoMoKe,...8) Sainila Mira OuMK/ UA. Niko Tohola 28.14. Teija Nikula 10 40m Minka Kokkoniemi 11.34. Teija Nikula 16.74. Uudistus koskee myös terveyskeskusta. Minja Kokkoniemi 5.19. M19 kiekko: 1) Mikko Martinmäki VihU 47.89.
M17 kuula: 1) Matti Sivonen KuivA 18.81, 2) Teemu Tohola MeKe 12.25. Asennus samaan, eikä mene kauan. Oskari Nikula 7. Jussi Mehtälä 22.96. Sami Isokääntä 12.25. Teemu Tohola 37.41. Anne Tohola 12. Anne Tohola 13.04. Yrjö Männistö 13.60. Tytöt 46 kg: 1) Jaana Väli-Torala IK, 2) Annimari Aho AU, 3) Lotta Paananen ViVo.
ROMUNKERÄYSKAMPANJA Haarukoista hetekoihin ja putkenpätkistä puimureihin! Oulaisten Huiman C-jun jalkapallopojat ottavat vastaan lahjoitettua romumetallia. Jani Isokääntä 27.08. Vain metalliromua! Soita 040-569 2399
www.ravintolaoulas.fi. n e t
AUTOURHEILU
Hessu JM, Oulu 24.9. Porsaanleike Tiistai Kinkkukiusaus Broilerin leike Keskiviikko Pannupihvi Leivitetty kalaleike Torstai Kermainen lohikeitto Lehtipihvi Perjantai Täytettyjauhelihamureke 2 täytteen pizza
Piirikunnalliset kilpailut Raahe 22.9. 2011. 4.10. klo 17.00. Tuomo Kokkoniemi 2120. Tuomo Kokkoniemi 20.12. Kosteenkatu 1
Avoimet ovet klo 17.00, remontoituun liiketalouden yksikköön tutustuminen
Myymälässämme kattavat valikoimat LVI-tarvikkeita.
SIEMENS JÄÄPAKASTEKAAPPI
A+ luokka, Low frost tekniikka
450 280 330 299 299
Asennus ja huoltotyöt
Whirlpool 212l A-luokan PAKASTEARKKU FINLUX TV 32" USB-tallennus WHIRLPOOL Tiskikone AAA -pikapesu 30 min
26 vuoden
Tule tekemään kauppoja!
kokemuksella.
WHIRLPOOL Pyykkäri AA -lev. Useita lajikkeita. Talkookahvit. o u l a i s t e n h u i m a . Keräyspaikkana vanha Huiman hallin tontti Pyhäjoentien ja Puistolankadun risteyksessä. 040-5098785.
Piipsjärven tontit -hanke. Minka Kokkoniemi 5.43. Pirkko Isokääntä 19.52. Jyri Isokääntä 25.08. takuu ilmainen kustannusarvio paikan päällä
IVT-jälleenmyyjä palveluksessasi:
359 001 Lämpöpumput Lämmitysjärjestelmä
MeKen Cooperin testi ja palkintokisat
Cooperin testi: Anssi Mehtälä 2250m. Kärsämäen tori 9-11, Tilaus p. P15 kuula: 1) Sauli Selkälä RaVe 12,50, 2) Kasperi Pulkkinen KeKi 12.07, 3) Ville Vesa KeKi 10.85, 4) Iivo Virranniemi Ra-
Ve 10.81, 5) Jyri Isokääntä MeKe 10.53, 6) Niko Tohola MeKe 10.25. Kaupunginhallitus
HELKAMA LIESI ker. Minka Kokkoniemi 9.42. Kotitalouksiin jaetussa Fonectan puhelinluettelossa on jo uudet numerot, mutta ne ovat käytössä vasta 1.11.2011 alkaen. Lopuksi 1,5 tuntia tanssia.
Liput 10 jakso, 20 koko paketti. Anne Tohola 2280. Niko Tohola 21.51. Siistitään kantatien varren puustoa ym. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 3. Oskari Nikula 11.55. P10 40 kg: 1) Eetu Paananen ViVo, 2) Mikko Koivisto IK, 3) Emil Lehtimäki LaVe. p.0400 890578 LaatuMilli oy
Eläkeliitto ry. P10 30 kg: 1) Samo Meritähti SPM, 2) Akseli Virtanen TWM, 3) Antti Manni SPM, 4) Ossi Mehtälä ViVo, 5) Nestori Mannila YKV, 6) Anssi Mehtälä ViVo: P10 34 kg: 1) Riku Suhonen VaaKu, 2) Joona Vuoti ViVo, 3) Jimi Ahola VaaTo, 4) Nooa Koivuranta SPM, 5) Tomi Loukola YKV, 6) Timoteus Kivikangas LaVe. · 5.10. Anssi Mehtälä 14.70. Minja Kokkoniemi 2. Minja Kokkoniemi 1190. Jokisen tuotteita ke Oulainen 9-11, H:vesi 12-13.30 Ke 5.10. Arvontaa hyvät palkinnot!
259
Leikkureita, imureita, pyöriä MAANISEEN HINTAAN
0200 58585
Tervetuloa läheltä ja kaukaa seuraamaan tasokasta laulukilpailua.
JUTTUVINKKI?
Soita toimitukseen p. Oskari Nikula 7.24. Pirkko Isokääntä 13.87. Yleinen (54): 1) Väisänen Juho PuMK/ UA, 2) Moilanen Taneli PuMK/UA, 3) Leskinen Erno RaaUA,...6) Kurikka Esa OuMK/UA. Jyri Isokääntä 6. Anne Tohola 21.77. Ei sekajätettä, energiajaetta eikä ongelmajätteitä. Jussi Mehtälä 2450. Tuomo Kokkoniemi 4. EVK (30): 1) Honkakoski Hannu LakUA, 2) Kyllönen Teemu OMU, 3) Alikoski Tapio LakUA,...7) Raudaskoski Markku Paratiisin/MU. Ari Mehtälä 7. 40cm, pikapesu 30 min, iso paketti pesuainetta. Ossi Mehtälä 11.98. 040-5098785
Kalajokista Lylyn perunaa ti 4.10. Anssi Mehtälä 8.50. Arttu Nikula 3.23. Oulaisten tori 9-12, Perinteisesti savustettua lisäaineetonta possunlihaa ja kalatuotteita. Jussi Mehtälä 36.70. Nuoret (12): 1) Mertala Panu ScPalas, 2) Vanhamaa Rami RoiUA, 3) Kemppainen Toni LakUA,...6) Takalo Jaakko OuMK/ UA. Teija Nikula 13.23. Ossi Mehtälä 9 2 kierrosta: Anssi Mehtälä 5. Anssi Mehtälä 21.05 Saappaanheitto: Perttu Nikula 4.30. Pyrrön risteyksen lähettyviltä. Ossi Mehtälä 2285. klo 6-14 ja viikonlop. klo 1923 karaokeilta ikivihreiden parissa; kilpailijat ja yleisö. Suuremmat erät nosturiauto noutaa pihastasi. 0400 281 692 lvi.eilola@kotinet.com
Eksoottinen sipulikeitto Appelsiini broileri VL G Marenkimarjat VL G Kukkakaalikeitto VL G Possunulkofileetä rosepippurikastikkeella VL G Hedelmäkiisseli Riistakeitto VL G Silakkapihvit VL Pyttipannu M G Suklaamuffinsit Kasvissosekeitto VL G Jauhelihapullat Pannukakku Kalastajan pinaattinen parsakeitto VL G Härkää peperonata M G Hedelmävaahto G Kysy kaikista ruuista gluteenitonta vaihtoehtoa!
Lounas noutopöydästä ma-pe 10.30-14.00 Lounas 7.90, Keittolounas 6.00 TERVETULOA!
Halutaan ostaa
Ok-talo tai rivitalo, yli 100 m2 Vihannin keskustan läheisyydestä. M kiekko: 1) Pyry Niskala SeinsU 52.17, 2) Antti Martinmäki VihU 47.61. P15 kiekko: 1) Niko Tohola MeKe 29.09, 2) Kasperi Pulkkinen KeKi 28,02, 3) Ville Vesa KeKi 25.95, 4) Sauli Selkälä RaVe 24,42, 5) Jyri Isokääntä MeKe 23.87, 6) Iivo Virranniemi RaVe 19.02.
w w w. Jussi Mehtälä 7. Jani Isokääntä 12.05. 050 4380 845
Onko Sinulla hyvä
LUKIJANTORI
Myytävänä
Trukkeja, diesel ja sähkö. Hintaan sisältyy pullakahvit. Ossi Mehtälä 29.12. SIEMENS
Tiskikone AAA
349 450 370 290
ark. Jyri Isokääntä 37.70. 6-12
TERVETULOA !
KAUPUNGIN PUHELINNUMEROT MUUTTUVAT 1.11.2011 ALKAEN
Oulaisten kaupunki siirtyy mobiilivaihteeseen 1.11.2011 alkaen, jolloin puhelinnumerot muuttuvat. Sekä paikanpäällä paist. Niko Tohola 3. 050-3141171
- joka yhdestoista lounas veloituksetta! Maanantai Jauhelihaperunamuusilaatikko. 0445001800/Hannu
YLEISURHEILU
Maalämpöpumput
joiden suorituskyky ja käyttöturvallisuus ovat huippuluokkaa! Valmiiksi asennettuna 5 v. Oskari Nikula 9.66, Yrjö Männistö 8.48 Nännikumin pituusheitto: Yrjö Männistö 21.94. Yrjö Männistö 1880. Minja Kokkoniemi 9.18. Teemu Tohola 8. Lisät. Teemu Tohola 18.16. Minka Kokkoniemi 3. Ari Mehtälä 26.88. Eläkeliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri Eläkeliiton Kalajoen yhdistys
Torilla tapahtuu
Tuoretta kalaa, Yppärin kalatuotteita ke Oulainen 9-11, Haapavesi 12-13
Merijärvisen Timo Ylitalon laina-ajokeista Tilite 30,7a oli ryhmässään neljäs ja päätöspuolikkaan alussa laukalle sortunut Toivo Vohon Holm Mc Guy 20,2ax seitsemäs. M19: 1) Mikko Martinmäki VihU 49.49. lokakuuta 2011
PAINI, VAASA
Vapaapainin Länsi- ja Pohjois-Suomen am-kilpailut Vaasa 1.10. H50 4,70 km (5): 1) Juho Rankinen SiSe 47.38, 2) Jouko Karppinen LaiVe +3.09, 3) Ilpo Seppänen VaKa +4.42, 4) Keijo Ruotsalainen OYUS +6.32, 5) Kari Salo SiSe +18.04. Astetta kovemmassa sarjassa kärkeen kiersi porukan hännillä ravannut Pirjo ja Matti Matinlaurin Come As You Are ajalla 18,1a. 35 kg: 1) Joni Komppa SPM, 2) Jussi Autio SPM, 3) Santeri Kvist KaJu, 4) Aapo Pasanen SPM, 5) Jimi Ahola VaaTo, 6) Erno Puska LaihLu, 7) Joona Vuoti Vivo. Sijat 1-2: Kiekko-Karhut II, Liminka Huskit, Haapavesi 8-3. Mika Moisasen Babaari 27,5 oli suomenhevosten kovimmassa lähdössä neljäs,
Pyhäjoelta oleva Paula ja Urpo Hyödynmaan Hiskappi 27,9 kuudes ja haapavetisen Timo Alaman Vilman Vilikko 28,3 seitsemäs. Veli-Erk-
ki Paavolan ohjastama tamma veti lähtöä maaliin saakka, haettuaan keulat avauspuolikkaan jälkeen. D50 3,70 km (1): 1) Seija Jussinniemi SiSe 57.29.
Peliä. Tuloksena oli hylkäys loppusuoran laukasta sijalta kolme. Pojat: 29 kg: 1) Arttu Hakala KaKa, 2) Roope Saari KuKu, 3) Jedi Lönn LaihLu, 4) Harri Kalervo LaihLu, 5) Ville Saari KuKu, 6) Anssi Mehtälä ViVo. Voiton
ajanut Ari Moilanen rikkoi samalla 5 000:n voiton rajan. Jari Raution luotsaama ruuna juuttui porukan hännille lyhyessä ryhmässä. Huskit voitti 4 - 6. Ruuna sijoittui yhdeksänneksi ajalla 28,2ax. 600 euron matkarahat jäivät näin saamatta. Kuula: M17: 1) Teemu Tohola MeKe 12.81. Tytöt 49 kg: 1) Lotta Paananen ViVo. Paavo Erkkilän ja Joonas Raution Duran Game kilpaili
V4-pelin päätöskohteessa. King Value 16,0a oli neljäs ja
Garlic Broline 16,3a kuudes. Oulaisista ja Haapavedeltä koostuvan kimppahevosen Turon Kaikun suoritus pilaantui myös alkulaukkaan. Lämminveristen avoimessa ryhmässä oli kaksi hevosta Lamujoen Perhekodin tallilta. Kiekko: Miehet: 1) Antti Martinmäki VihU 45.81. 20 Paikallispelaajat viimeistelivät
JARI KANGASKORTE
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 3. M17: 1) Teemu Tohola MeKe 36.21. Voitto irtosi ajalla 17,5a. Sijat 5-6: Kiilat, Haapajärvi - Ahmat, Haukipudas 2-4. Popula - Kiilat 3-1, Huskit - Kiekko Haukat 2-2, Kiekko-Karhut II - Kiilat 1-1, Ahmat - Huskit 1-4, Popula - Kiekko-Karhut II 0-1, Kiekko Haukat - Ahmat 3-2. Kiekko Haukat: Joni Nukari 0+5, Timo Kähtävä 3+0, Joona Kokko 2+1, Petri Mäyrä 1+2, Mika Partala 0+3, Ville Hiltunen 1+1, Paavo Laitala 1+0, Henri Alatalo 0+1. Naiset: 1) Dana Brozkova CZE 39.38, 2) Minna Kauppi FIN 39.56, 3) Helena Jansson SWE 40.29,...14) Venla Niemi FIN 44.31, 18) Katri Lindeqvist FIN 45.13, 21) Saila Kinni FIN 45.49, 26) Merja Rantanen FIN 46.13. Seurojen pisteet: 1) VaaTo 41, 2) Seinäjoen PM 40, 3) Vaasan V-V 27, 4) ViVo 26, 5) Kemin Into 14, 6) LaihLu 14, 7) AU 12, 8) Kajaanin Juntta 11, 9) SalSa 10, 10) KaKa 9, 11) KuKu 7, 12) VaaKu 6, 13) LapVe 6, 14) PeTo 4.
YLEISURHEILU, RAAHE
Piirikunnalliset kilpailut Raahe 29.9. Miehet: 1) Pasi Ikonen FIN 38.52, 2) Thierry Gueorgiou FRA 39.25, 3) Gernot Kerschbaumer AUT 40.00,...16) Mats Haldin FIN 41.47, 18) Topi Anjala FIN 41.51, 26) Jonne Lehto FIN 42.40, 39) Leo Laakkonen FIN 44.01, 44) Petteri Muukkonen FIN 44.12, Tero Föhr ja Tuomas Tervo disq.
Safir Express kuittasi lounasvoiton
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
KAUSTINEN Susanna ja Teuvo Anttilan Safir Express jatkoi voittoisaa menoaan Kaustisen lounasraveissa. P13: 1) Toni Keränen LNM 53.67, 2) Joni Lumijärvi LNM 30.96, 3) Jani Isokääntä MeKe 23.82. Haapavetisen Arto Niemimäen Silent Hill 20,2a oli ryhmässään kuudes.
Totosijat jäivät haaveeksi
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
YLIVIESKA Totosijat jäivät alueen hevosille haaveeksi Keskisessä. Ponilähdössä Milla Jarva kannusti Yrjänän Oskarin kolmanneksi.
Laukkoja V75-finaaleissa
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
TURKU Eino ja Vilho Tuomen omistaman Amalfin haaveet hyvästä menestyksessä V75finaaliraveissa kariutuivat laukkaan alkumetreillä. Tehopisteet: Huskit: Marko Viitasalo 0+5, Tapio Keltti 2+1, Aleksi Haukipuro 1+2, Miko Panula 2+0, Petteri Nokela 1+1, Rasmus Tähtelä 1+1, Tuomo Hyvärinen 1+0, Sakari Haukipuro 1+0, Saku Jaakola 0+1. P11: 1) Juho-Eemil Mikkonen RaVe 19.41, 2) Jani Isokääntä MeKe 15.01. Sijat 3-4: Popula, Ylivieska - Kiekko Haukat, Oulainen 1-3. Keihäs: P15: 1) Jyri Isokääntä MeKe 53.29, 2) Niko Tohola LNM 30.19. Ykköspalkintona olleen 6 000 euroa kuittasi nimiinsä Rihanna Kähö 16,1. Kiekko Haukkojen maalivahti Janne Myllylä torjuu Huskien Aleksi Haukipuron maalintekoyrityksen Ylivieskan turnauksessa viikko sitten. Sarja alkaa viikon kuluttua.
Jääkiekko III-divisioonajoukkueiden turnaus Ylivieska 24.9. H40 5,50 km (9): 1) Janne Pihlajaniemi VePo 47.48, 2) Lasse Westerholm VePo +1.19, 3) Hannu Holappa VePo +2.45,...7) Juha Lehtomäki SiSe +10.35. 38 kg: 1) Waltteri Latvala VVV, 2) Eetu Paananen ViVo, 3) Arttu Lähde VVV, 4) Jonathan Helander VVV. Turon Kaikun tallikaveri Reel Streamline nousi seuraavana päivänä Seinäjoella viidenneksi takamatkalta ajalla 19,4.. H55 3,70 km (4): 1) Markku Heikka ONMKY 26.14, 2) Risto Airaksinen ONMKY +52, 3) Seppo Keltamäki YSR +2.09, 4) Pauli Vilminko SiSe +4.25. Kauden yhdeksästä kilpailustaan Haapaveden tamma on voittanut
kuusi. 32 kg: 1) Aleksi Seppälä LaihLu, 2) Jere Salmi VVV, 3) Samo Meritähti SPM, 4) Ossi Mehtälä ViVo. Huippudivisi-
oonafinaalissa olleen 8 000 euroa nappasi nimiinsä Kari Venäläisen ohjastama Tixa 24,9a Vihdistä. Miehet 74 kg: 1) Jukka Hyytiäinen ViVo, 2) Jarmo Hyytiäinen ViVo. Maalissa ruuna oli kymmenes ajalla 16,9a. Oulaisista olevan Pekka
Pirneskosken A.K. M50: 1) Juha Hietala RaVe 44.57. Samat paikallisjoukkueet pelasivat harjoitusottelun Oulaisissa lauantaina. Popula: Marko Männikkö 2+1, Timo Tohola 1+1, Jari Veteläinen 1+1, Jukka Havisto 0+1, Jani Ranta 0+1, Sami Lehto 0+1.
SUUNNISTUS, LIBEREC
Maailmancup, keskimatka Liberec, Tsekki 24.9. Maa-
liin tamma tuli kuudentena, mutta suoritus hylättiin pitkästä laukasta. Aku laukkasi voittotaistelussa. P15: 1) Niko Tohola MeKe 10.25.
SUUNNISTUS, OULU
Aluemestaruus-yösuunnistus, Oulu 28.9