Sivu 9
Maanantai 5. Kelkan laski ikiomaksi Teemu Kalliokoski. Sanni Tyyskä otti kaiken irti lyhyestä hiihtosprinttipyrähdyksestä Honkamajalla lauantaina vietetyssä Pyhäjokiseudun Talvipäivässä. Suosittu tapahtuma keräsi paikan päälle noin 400 ihmistä kisailemaan, mäkeä laskemaan sekä seuraamaan lasten riemua loistavasta talviäässä.
Ilolla liikkeellä
Sukset ja rattikelkat saivat melkoista kyytiä Talvipäivän riennoissa Oulaisissa lauantaina. 2012
Jokkiskuskeille menestystä kotikentällä.
Sivu 18. Kärsämäkiset maisemat ovat vaihtuneet jämsäläisiin, mutta vastapaistetun rieskan tuoksu sisällä uunituoreessa tuvassa on tuttu.
Sivu 7
ILKKA PALMU
N:o 19 Irtonumero 1
5. Karkauspäivänä neljä vuotta sitten syntynyt pikkupoika jännitti kuukausitolkulla sitä, milloin koittaa hänen oikea syntymäpäivänsä.
Sivu 6
Aurinko paistaa Kauko ja Arja Myllymän uuden kodin pihamaalla. 3. HAAPAVESI-KÄRSÄMÄKI-MERIJÄRVI-OULAINEN-PYHÄJOKI-VIHANTI
Analyysiä: Haapaveden kaupungin ympäristölaboratorio käsittelee vuosittain kymmeniätuhansia näytteitä. maaliskuuta 2012 N:o 19 Irtonumero 1
LAURA SEPPÄ HEIDI NISKANEN
Tilateos palasista
Eri vuosiluokkien käsityöryhmäläiset kirjoivat seinävaatteen Juho Oksan koulun käytävälle.
Sivu 3
Jokela johtoon
Merijärvisille jo ennestään tuttu Kari Jokela sai harteilleen uuden kunnanjohtajan pestin.
Sivut 4 - 5
Ulkoilun hurmaa. Asiakkaita ovat niin maidontuottanat, vesilaitokset kuin mökkiläisetkin. Sivut 10 - 11
LAURA SEPPÄ
Hautaa hakemassa
Maan hallitus ryhtyi patistelemaan eri tahoja yhteistyöhön ydinjätteen loppusijoituksessa.
Sivu 8
Aaro on laskenut päiviä synttäreihin Myllymäet pystyttivät tuvan Jämsään
Vihantilaisen Aaro Törmikosken pitkääkin pitkempi odotus on palkittu. Viime vuonna laboratorio teki lähes 16 000 analyysiä
Ulkona pidettävillä koirilla on oltava säänsuoja, johon niillä on halutessaan pääsy suojaan sateelta, tuulelta tai muilta epäsuotuisilta sääolosuhteilta. Vapaana kulkeva kissa ei ole kuitenkaan lainsuojaton, mutta se voidaan tarvittaessa ottaa kiinni ja toimittaa kunnan löytöeläinhoitolaan. Nyky meno on kestämättömällä pohjalla. Juoksulangassa tai narussa ei saa pitää alle vuoden ikäistä koiraa pitkiä aikoja kerrallaan minään vuodenai-
kana. Ja seurakunnalle antaisin velvoitteena ottaa viereisestä Pyhäjoesta kasteluveden hautausmaalle. Osa ilmoituksista on aiheellisia ja osa aiheettomia. Toisena nykyisen uimahallin kuntoarvio viideksi vuodeksi ulkopuolisten asiantuntijoiden lausumana. Jokaisesta käynnistä laaditaan tarkastuspöytäkirja, josta lähtee kopio eläimen omistajan lisäksi myös aluehallintovirastoon sekä poliisille. Linnunlaulu ei elätä.
Hyvä naapuri! Sinun tulisi ymmärtää, että olenhan vain pelkkä koira. Koirien tarvitseman liikunnan määrään vaikuttavat rotuominaisuudet, koiran käyttötarkoitus, ikä ja muu kunto. Hoitohenkilökuntaa tuuraustehtäviin. Koiralle olisi hyvä tarjota virikkeitä ja mielekästä tekemistä. Satapäisessä Talvipäiväväessä oli monta ensikertalaista ja naapurikunta-
MIELIPIDE
S
Jospa sittenkin lokakuulla?
Vaali-intoa: Vaan jospa
sittenkin lokakuuta varten tekisi väyryset. Yhdysreitti keskustasta Honkamajalle on selkeä suksittava. Ilmotuksia tulee myös koirien häiritsevästä haukkumisesta.
mahdollisuuksien mukaan eläimen omistajan kanssa eläinten päivittäisestä hoidosta. Valvontaeläinlääkäreiden tehtävänä on valvoa eläinsuojelulain minimivaatimusten täyttymistä. Eläinsuojelullisesti tämä tapa on sallittu, kunhan tietyt edellytykset täyttyvät. Esimerkiksi yksi 20 kiloinen koira tarvitsee vähintään 8 neliömetrin suuruisen tarhan. Pidettäessä vanhempaa koiraa juoksulangassa tai narussa on sillä oltava liikkumatilaa vähintään 40 neliömetriä. 2
Ota meihin yhteyttä
Näin lähetät mielipiteen: Sähköpostilla: osoitteeseen toimitus.pyhajokiseutu@sps.fi
Kirjeellä: osoitteeseen Pyhäjokiseudun toimitus/mielipide, Asemakatu 1, 86300 Oulainen
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 5. Ilmoituksia tulee myös koirien häiritsevästä haukunnasta mutta haukkuminen sinänsä ei välttämättä ole merkki eläinsuojeluongelmasta. Historian ensimmäinen Talvipäivätapahtuma näytti, että Oulaisten Honkamaja on vetovoimainen. Yleensä ilmoitusten taustalla on kuitenkin aito huoli eläinten hyvinvoinnista. Valvontaeläinlääkärit saavat varsinkin kovilla pakkasilla eläinsuojeluilmoituksia ulkona pidettävistä koirista. Pienellä kehittämisellä Honkamajan ympäristö olisi entistä vetovoimaisempi lähiliikuntapaikka. Löytöeläinhoitolalle kissan hoidosta aiheutuvat kulut maksaa eläimen omistaja.
Valvontaeläinlääkärit Sirkka Hankonen (Ympäristöpalvelut Helmi), Serina Malmberg (Peruspalvelukuntayhtymä Selänne), Päivi Pyykönen (Peruspalvelukuntayhtymä Kallio sekä Kalajoen kaupungin ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue). Niin, tämä nyt on ruotsin Gävlen malli, mikä toimii erinomaisesti ainakin siellä. Enkä hyväksyisi tuplavesimaksua verkostovedestä.
Reijo Huhtala
Oulainen
laisten silmiin Oulaisten hiihtokeskus tuntui uskomattomalta urheilukeskukselta. Olisi hyvä tietää, missä vaiheessa tulee muuttaa kunnasta pois, ettei joutuisi kantamaan syntisäkkiä hoivatarpeesta, ei ainakaan myydyksi. Tietenkään unohtamatta perusturvan kyseenalaistamista. Valvontaeläinlääkäreille tulee ilmoituksia myös erityisesti taajama-alueella vapaana liikkuvista kissoista. Jos ilmoituksen kohde ei ole ennestään tuttu tai kohteessa ei ole hiljattain käyty, on valvontaviranomaisen velvollisuus tehdä kohteeseen eläinsuojelutarkastus. Jo koiran hankintaa suunniteltaessa on syytä tarkkaan miettiä, minkälainen koira perheeseen sopisi. Muutamalla lisäidealla lumileikit monipuolistuisivat. Puhumattakaan mahdollisuuksista kehittää paikkaa vielä entisestään ympäri vuoden palvelevaksi vapaa-ajan kohteeksi.
MIELIPIDE
Ulkokoirien ja irtokissojen valvonnasta
ARKISTOKUVA: PEKKA AHO
Pelisäännöt: Valvontaeläinlääkäreille tulee aika ajoin eläinsuojeluilmoituksia ulkona pidettävistä koirista. Honkamajan kehittämistä lienee mietitty monissa EU-hankkeissa. Alkaisi levittämään aivan omia vaaliteemoja, kohti kunnallisvaaleja. Käyttäjiä tuntuisi olevan, vaikka lumilaudalla temppuiluun. Oulaisten kaupunki on esimerkillisesti kohdentanut voimavaroja hyvinvoinnin lisäämiseen. maaliskuuta 2012
NETTILEHDESSÄ KOMMENTOITUA
Juttuvinkit: Voit lähettää juttuvinkkejä toimitukseen soittamalla, kirjeitse, sähköpostilla tai tekstiviesteinä.
Juttuvinkit voi soittaa numeroon 050-4380 845.
On mysteeri, miten kolme autoa, ainoat jotka on liikkeellä, voi kohdatessaan saada aikaan rysän. Me koirat tykkäämme sotkea ja merkkailla reviiriämme sinne mistä meiltä tuntuu.
Lähiliikunnan pääareenaksi
itkeä ja päämäärätietoinen yhteisten asioiden edistäminen on tuottanut hedelmää. Sillä siellähän sallitaan ja jopa kannustetaan yrittäjyyteen. Kovilla pakkasilla ilmoituksia tuli tavallista enemmän. Ulkona saa pitää ympärivuotisesti vain sellaisia koirarotuja, jotka soveltuvat jatkuvaan ulkona olemiseen. Kopin pohjan on oltava irti maasta ja siellä on oltava makuualusta. Tietenkin yhtenä voisi olla uuden uimahallin kyseenalaistaminen. Tarkastuksella kiinnitetään huomiota eläinten olosuhteisiin ja keskustellaan
Ilmoituksia. Tietenkin olisin perustamassa sellaista pystyvien eläkeläisten ja työttömien porukkakeskusta, mistä voisi tilata äkkitarpeeseen kuljettajan, lastenhoitajan, siivousapua, lumenluojan, traktorikuskin. Tarvittaessa annetaan ohjeita ja neuvoja tai eläinsuojelulain mukaisia määräyksiä, joiden toteutumista valvotaan uusintakäynnein. Kuka olisi se rohkea, joka avaisi loppuraportteja sisältävät mapit uudelleen ja keräisi kumppaneita miettimään käytännön toteuttamista. Jos katsoo sitä Tukholman liikenteestä, jossa autoja on yölläkin tuhansia."
"
TEKSTARIT
www.pyhajokiseutu.fi
Päätoimittaja Sirpa Kortet Email sirpa.kortet@sps.fi Puhelin 010 665 5144 tai 050 438 0845 Osoite Asemakatu 1, 86300 Oulainen
Pääkirjoitus maanantaina 5. Valvontaviranomaisen on käsiteltävä kaikki tulleet ilmoitukset. Pieni, mutta kokonaisuuden kannalta suuri asia, Piipsanojan ylittävä silta on nyt valmis. Vihannin Alpuassa on villi idea toteutettu jo Snowparkiksi ja
"
Honkamajan kehittämistä lienee mietitty monissa EU-hankkeissa."
Sirpa Kortet Pyhäjokiseudun päätoimittaja
käyttäjiä riittää. Kissoilla on tapana tehdä tarpeensa muualle kuin omalle tontille, mikä aiheuttaa helposti epäsopua naapurustossa sekä terveyshaittaa. Tämä ei varsinaisesti ole eläinsuoje-
lullinen asia. Latuverkosto on jo priimaa. Lisäksi koppi on tarvittaessa eristettävä tai lämmitettävä, jotta lämpötila siellä pysyy koiralle sopivana. Lainsäädännön minimivaatimusten täyttyminen ei tarkoita sitä, ettei eläimen hyvinvointia voisi aina parantaa. Kissat ovat kautta aikain kulkeneet maaseudulla vapaina. Kissan omistajan olisi kuitenkin hyvä muistaa, että taajama-alueella kissa ei saisi kulkea vapaana ilman valvontaa. Vihkiäisviikonlopun jälkeen jämäkkää siltaa on ylitetty jo usein. Koiran omistajan tai hankintaa harkitsevan tulee muistaa, että koiran pito vaatii aikaa, viitseliäisyyttä ja rahaa. Ulkotarhassa tai ulkona kytkettynä pidettävien koirien liikunnantarpeen tyydyttämisestä on eläinsuojelusää-
dösten mukaan huolehdittava. Korkeusero tuo tasamaan tallaajille sopivasti haastetta niin, että mäenlaskukin onnistuu. Maaseudulla on perinteisesti pidetty koiria ulkotarhoissa, juoksulangassa tai na-
ruun kytkettynä. Koiran ulkotarhalle on eläinsuojelusäädöksissä annettu tietyt vähimmäispintaalat koiran koosta ja tarhassa pidettävien koirien lukumäärästä riippuen. Useiden isojenkin kisojen areenana toimivassa paikassa on edellytykset vaikka millaiseksi yhteiseksi talviliikkumisen kehdoksi. Koiralla tulee olla päivittäin mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen. Eikä kuntaliitoskaan olisi poissuljettu ainakaan Ylivieskan kanssa. maaliskuuta 2012
Päivi Laajalan (kepu)työryhmän kuntaremonttiesitys toteutettava mahdollisimman pian. Säänsuojana toimii useimmiten koppi, jonka on oltava kyseiselle koiralle riittävän suuri
Lehtosen Marjut tunnistaa nyt valmiiksi ommellusta teoksesta oman palasensa. Valmiita kirjottuja palasia tilateokseen tarvittiin lopulta 70. Lanka on muotoutunut neulalla laaka-, pykä- ja ketjupistoiksi. Lopullinen asettelujärjestys löytyi
"
Muistatteko, kun mentiin joskus pitämään Marttakerhoa opettajan pöydän alle, kikatettiin ja kirjottiin samalla!"
Juho Oksan koulun entiset oppilaat
Anne-Marian palapelaamisella. Jäsenten päätösvaltaa käyttää osuuskunnan kokous siihen saakka, kunnes ensimmäinen edustajisto on valittu. Matematiikkakin tässä on tarvittu. En voinut pettää lupaustani ja niin rekipeiton tekemistä on vuosien aikana jatkettu, Sirviö kertoo. Sen lisäksi mitä osuuskunnan kokouksen koollekutsumisesta on osuuskuntalaissa säädetty, osuuskunnan kokous voidaan kutsua koolle myös julkaisemalla kokouskutsu hallituksen määräämässä jäsenten keskuuteen yleisesti leviävässä lehdessä taikka lähettämällä se kaikille jäsenille sähköpostiviestinä jäsenen pankille ilmoittamaan osoitteeseen. Lupasin silloin lapsille, että jonain päivänä kirjotuista paloista tehdään iso työ näkösälle. Tarkemmat määräykset jäsenten äänioikeudesta ja vaalikelpoisuudesta sekä ehdokasasettelusta ja vaalin toimittamisesta ovat sääntöjen liitteenä olevassa vaalijärjestyksessä. klo 9. Sääntöihin lisättävän siirtymäsäännöksen mukaan ensimmäiset edustajiston vaalit pidetään vuoden 2013 loppuun mennessä. Oulaisissa 5. Kurkistus vuosien takaiseen opetustilaan tuntuu nostalgiselta. Juttelun lomassa se syntyy kuin itsestään. Juho Oksan koulun seinäpinnoille Anne-Maria Sirviö
p
on ideoinut aiemminkin värikkyyttä ja viihtyvyyttä. Osuuskunnan kokoukseen noudatetaan soveltuvin osin näiden sääntöjen 14 §:n, 15 §:n ja 16 §:n sekä osuuskuntalain osuuskunnan kokousta koskevia määräyksiä. maaliskuuta 2012
3
SIRPA KORTET
Pisto pistolta isommaksi
Kolmen sukupolven yhteistyöllä syntyi tilateos koulun käytävälle.
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@sps.fi
OULAINEN Juho Oksan koulun käytävää ja aulatilaa värittää viisimetrinen käsityö. 020 711 2805 Lähin palveleva myymälä: Ylivieska, Savarinkatu 9 avoinna mape 920, la 918 www.alko.fi
Kokousasiakirjat Tilinpäätöstä koskevat asiakirjat, sääntömuutosta koskeva hallituksen päätösesitys sekä muutetut säännöt ja vaalijärjestys ovat jäsenten nähtävänä 12.3.2012 alkaen osuuspankin pääkonttorissa. Tekijöiden joukossa on yksi poikakin. Palvelemme jälleen uusissa tiloissa Oulaistenkatu 15-17 perjantaina 9.3. Toivomme, että aulassa oleva rekipeitto heijastaa lämpöä ja valoa, Sirviö sanoo. Ennen esityksen tekemistä sinun tulee kysyä esitettävän henkilön suostumus tehtävään. Tuntui, että palasia tarvitaan aina vaan lisää ja lisää. Tulihan niitä pistoja muutaman kerran purettuakin, hän naurahtaa.
Lukkari on yksi niistä nuorista, joiden alakouluvuosista on vierähtänyt aikaa. Erika puolestaan muistelee käsityötunteja. Satu Lukkari muistaa, että pistovälien laskemisesta olisi ollut apua. päivänä maaliskuuta 2012 OULAISTEN OSUUSPANKKI Hallitus. Sitten ne vain naksahtivat paikoilleen, hän sanoo. Toteuttajina ovat olleet eri vuosien käsityöryhmäläiset.
tekemänä työnä, Sirviö iloitsee. Hän ja luokkakaverinsa Marjut Lehtonen sekä Erika Säilynkangas aloittivat luokkakavereidensa kanssa aikoinaan ison tilateoksen tekemisen. Tekijät nyökkäilevät myöntyväisesti. Aurinkoinen rekipeitto, mitä sanoisitte, Anne-Maria heittää idean ilmaan. Tällä määrällä saatiin viisi metriä korkea ja metrin levyinen tilateos, joka oli sopivan näyttävä ison aulan somisteeksi. Levitin palaset lattialle, vaihtelin niiden paikkoja ja taas aloitin uudestaan. Nyt kun tilateos on ollut esillä muutaman kuukauden ajan, silmä on tottunut. Koulun oma aurinkoinen tilateoksen he toivovat olevan hyvän tuulen piste, joka tuo koulupäiviin myönteistä säteilyä. Esimerkiksi silloin, kun kuvion keskiosan ympyrän, tässä tapauksessa auringon, ympärille on kirjottu säteitä. Muistatteko, kun mentiin joskus pitämään Marttakerhoa opettajan pöydän alle, kikatettiin ja kirjottiin samalla, he palauttelevat alakouluvuosien aikoja mieleensä. On hienoa nähdä tämä meidän yhdessä
Pehmentävä seinävaate. Avoinna mato 918 pe 920 la 918 ALKO OULAINEN Asemakatu 1, 86300 Oulainen puh. Muihin oppitunteihin verrattuna ilmapiiri "kässäluokassa" oli rennompi. Ruokalan seinällä on laminoituna palasista koottu mielenmaisema. Edustajisto valitaan suhteellista vaalitapaa noudattaen vaalipiireittäin joka neljäs vuosi hallintoneuvoston määräämänä aikana. Rekipeitoksi puhuteltu tilateos on syntynyt tyttöjen käsityötunnilla opettaja Anne-Maria Sirviön ideoimana ja ohjaamana. Hallintoneuvoston jäsenten valinta Voit tehdä esityksiä hallinnon jäsenistä 20. Tilateoksen viereen on tarkoitus laittaa nimilista, josta näkyvät vuodesta 2006 lähtien käsityötunneilla mukanaolleet oppilaat. Yläkouluikäisille Senni Limingojalle, Rita Hintsalalle, Veera Laitilalle, Alisa Pärnäselle ja Mariel Eilolalle yhteisen käsityön jatkaminen muiden ikäluokkalaisten kanssa tuntui luontevalta. Juho Oksan koulun käsityötunneilla syntynyt rekipeitto on Anne-Maria Sirviön (oik.) ideoima. Sa-
mat pistoharjoitteet olivat aikoinaan heidänkin opeteltavanaan. Teräväkärkisistä kolmioista kootut taulut kertovat nuorten tunnetiloista; rauhallisuudesta, iloista, aggressioista ja sekavistakin tunteista.
p j
KUTSU VARSINAISEEN OSUUSKUNNAN KOKOUKSEEN
MYYMÄLÄMME MUUTTAA
Oulaisten Osuuspankin jäsenet kutsutaan varsinaiseen osuuskunnan kokoukseen, joka pidetään torstaina 12 päivänä huhtikuuta 2012 klo 18.00 Oulaisten Osuuspankin kokoustiloissa, osoitteessa Keskuskatu 7, 86300 Oulainen. Tämä ikäpolvi urakoikin niitä sitten enemmän, kun ohjasimme 40 oppilaan ryhmää yhdessä opettaja Ritva Turusen kanssa, Sirviö kertoo. Yksityiskohtien katsomisen sijaan tekijät voivat katsoa jo kokonaisuutta. Virallisesti työlle ei ole annettu nimeä. Nuoret ovat harjoitelleet erilaisia kirjontapistoja. Niiden etäisyyden määrittämisessä auttoi laskeminen, Sirviö sanoo. Vä r i k k ä i d e n kuvioiden sommittelu yhtenäiseksi kokonaisuudeksi oli haastava urakka. Olemme henkilökunnan kanssa yhdessä etsineet sille sopivan paikan. Sommittelin palasia kohdalle. Hallituksen tiedossa ei ole tilinpäätöksen jälkeisiä pankin asemaan olennaisesti vaikuttavia tapahtumia.
Oulaisten myymälämme on kiinni muuton takia mato 5.8.3. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 5. Osuuskunnan kokouksessa käsiteltävät asiat:
1 Esitetään tilinpäätös ja toimintakertomus, tilintarkastuskertomus sekä hallintoneuvoston lausunto tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta 2 Päätetään edellisen tilikauden tuloslaskelman ja taseen vahvistamisesta 3 Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille, hallintoneuvoston jäsenille ja toimitusjohtajalle edelliseltä tilikaudelta 4 Päätetään toimenpiteistä, joihin vahvistetun taseen mukainen ylijäämä antaa aihetta Hallitus esittää, että tilikaudelta 2011 maksetaan vuotuista korkoa lisäosuuspääomalle 2 % 5 Määrätään hallintoneuvoston puheenjohtajan ja jäsenten sekä tilintarkastajien palkkiot 6 Vahvistetaan hallintoneuvoston jäsenten lukumäärä ja valitaan tarvittavat jäsenet hallintoneuvostoon 7 Valitaan tilintarkastaja ja mahdollinen varatilintarkastaja 8 Valitaan kaksi jäsenten edustajaa hallinnon nimityksiä valmistelevaan toimikuntaan Sääntömuutos 9 Päätetään edustajistoon siirtymistä koskevasta sääntömuutoksesta Hallitus esittää, että osuuskunnan kokous hyväksyy sääntömuutoksen sekä siihen liittyvän sääntöjen liitteenä olevan vaalijärjestyksen.
Sääntömuutosesityksen mukaan Oulaisten Osuuspankissa jäsenten päätösvaltaa käyttää kaikissa jäsenten päätettäväksi kuuluvissa asioissa osuuskunnan kokouksen sijasta jäsenten valitsema edustajisto. Lisäksi asiakirjat ovat jäsenten nähtävinä pankin Internet-verkkosivuilla www.op.fi. Sääntömuutoksen ja vaalijärjestyksen keskeinen sisältö: Osuuskunnan kokouksen sijasta jäsenten päätösvaltaa kaikissa asioissa käyttää jäsenten valitsema edustajisto, johon kuuluu vähintään 20 ja enintään 35 edustajaa sen mukaan kuin hallintoneuvosto päättää. maaliskuuta 2012 mennessä oulaisten@op.fi osoitteeseen tai soittamalla valmistelevan toimikunnan jäsenille Jouni Aitto-ojalle 0500 282 562, Jari Anttilalle 044 779 7710, Simo Jyväsjärvelle 0400 681 746, Vesa Mäenpäälle 050 369 3893, Esko Nivalalle 040 547 7811, Voitto Sorvojalle 050 558 1718 tai Virpi Takalo-Eskolalle 040 731 8491. Muutoinkin käsitöitä harrastavalle Marjutille pistojen opetteleminen tuntui mukavalta. Oppilaat ovat itse valinneet värit ja langat. Jokainen palanen on tärkeä. Jäljennökset asiakirjoista lähetetään niitä pyytävälle jäsenelle viivytyksettä. Jokaisen tekijän oma palanen hehkuu persoonallisuutta
Asia ei ollut ajankohtainen eikä tarkoituksenmukainen ennen valintapäätöstä. Tiedän, mitä on tulossa, ja tiedän, että jos huonosti käy, tämä virka ei ole kovin pitkäikäinen, Jokela totesi hyväntuulisena valintansa jälkeen viitaten kuntauudistuksen mahdollisiin tuleviin vaikutuksiin. Tunnen myös luottamushenkilöt, ja he tuntevat minut. Heikki Mehtälä vastasi Helaakoskelle
"
Otan tehtävän vastaan avoimin ja nöyrin mielin. Asioista on voitu puhua avoimesti ja suoraan. Hän kiitteli valtuutettuja avoimuudesta yhteisten asioiden hoitamisessa.
Onnittelut tuoreeltaan. Tällä hetkellä kilometrejä on noin 100. 4
GALLUP: Paljonko arvioit hiihtomittarisi näyttävän keväällä lumien sulettua?
LAURA SEPPÄ LAURA SEPPÄ LAURA SEPPÄ
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 5. Molemminpuolinen tuttuus on tämänhetkisessä kuntia koskettavassa muutostilanteessa suuri etu. Tiedetään, mitä saadaan, Jokela totesi. Merijärven kunnanvaltuutetut onnittelivat kunnanjohtajaksi valittua Kari Jokela. Merijärven kunnanvaltuusto valitsi hänet virkaan yksimielisesti kokouksessaan perjantai-iltana. Valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Matti Pinola totesi Jokelan erottuneen muista virkaan haastatelluista hakijoista suorasanaisuutensa
ja vahvuuksiensa kautta. Ensin oli kovat pakkaset, ja sitten olin kuukauden reissussa. Kunnanhallitus esitti valtuustolle yksimielisesti Kari Jokelan valintaa.
LAURA SEPPÄ
Nöyrin mielin. Hän halusi tietää, onko uuden kunnanjohtajan palkkatoive ollut isompi kuin eläkkeelle jäävän Kaija Eskolan palkka. Hiihtäessä saa aurinkoa, pimeän talven jälkeen pitää saada valoa."
Elina Törmikoski, Oulainen:
"Nolla. Jos sitä ensi talvena, kun nuorimmainen vähän vielä kasvaa."
Merijärvi sai tutun johtajan
Kunnanjohtajaksi valtuutetut valitsivat odotetusti Kari Jokelan.
Laura Seppä
laura.seppa@sps.fi
MERIJÄRVI Kari Jokela on Me-
rijärven uusi kunnanjohtaja. Arvomaailmaltaan hän on hyvä johtamaan Merijärven kuntaa, Pinola totesi.¨ Palkka-asiat nosti esille Erkki Helaakoski. Merijärven kunnanjohtajaksi haki 11 henkilöä, joista yksi perui hakemuksensa. kunnanjohtajan tehtävistä hän on huolehtinut syksystä saakka. Uuden kunnanjohtajan palkasta ei ole Mehtälän mukaan vielä sovittu. Jokela tuntee ennestään johtamansa kunnan ja myös kuntalaiset. maaliskuuta 2012
Juhani Saukko, Merijärvi:
"Sattupa turhan kohalleen. Joudutaan päättämään hyvin pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavista asioista. Yleensä määrä jää kymmeniin kilometreihin. Hän on toiminut Merijärvellä vuosia kunnansihteerinä ja vt. Valtuusto kävi lyhyen keskustelun ennen valintaa. Tämä oli tiedossa jo ennen kuin paikka laitettiin auki, Mehtälä totesi. Siellä on upeat maisemat hiihdellä."
Hilkka Perälä, Oulainen:
"Tänäänkin kävin 14 kilometriä hiihtämässä ja kahtomassa sitä uutta siltaa. Vähinsä hiihän kotimaisemissa, ja työn puolesta olen päässyt kursseille Enontekiölle Vuontispirtille. Otan tehtävän vastaan avoimin ja nöyrin mielin. Tiedän, mitä on tulossa, ja tiedän, että jos huonosti käy, tämä virka ei ole kovin pitkäikäinen."
Kari Jokela Merijärven uusi kunnanjohtaja
yksiselitteisesti. Toivoisin, että niin voitaisiin toimia jatkossakin. Yksi erottui ylitse muiden, muut seurasivat ominaisuuksineen hieman perässä, Pinola tuumi. Kaikkea muuta lasten kanssa touhutaan, mutta hiihto tahtoo jäädä. Summanmutikassa Jokela ei kunnan kärkipaikalle hyppää. Hakijoista haastateltiin neljä. Uudessa virassaan Jokela aloittaa huhtikuun alussa. On se enemmän, mutta se on keskitasolla saman kokoisiin kuntiin verrattuna. Siellä oli koulutukseltaan päteviä sektorijohtajia, mutta me haettiin kunnanjohtajaa, Mehtälä huomautti. Jokelan vahvuuksina hän korosti ylempää korkeakoulututkintoa, pitkää kokemusta kunnalliselta alalta sekä kokemusta elinkeinopuolelta ja kunnallisesta keskushallinnosta. Merijärvellä kunnansihteerin ja kunnanjohtajan palkat ovat olleet reilusti jäljessä muiden vastaavien kuntien tasosta. Nolla se on. Ylivoimaisesti pätevimpänä kunnanjohtajan virkaan Jokelaa piti hallituksen puheenjohtaja Heikki Mehtälä. Kari Jokela kertoo ottavansa uuden viran vastaan nöyränä. Valtuutettuja Jokela kiitteli avoimuudesta. Luonne on selkeästi avoimin ja suorasanaisin
Lumi on uskomaton innostaja. Mäenlaskun lomassa asiat loksahtelivat kohdalleen ja maailma parantui monella ainakin piirun verran. Kättelyvuorossa valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Matti Pinola.. Iltatilaisuuden tarkoitus on etsiä tietä kiistoista rakentavaan keskusteluun. Iltatilaisuudessa kohtaavat kannattajat, vastustajat, rakentajat, turvallisuusvastaavat ja me eri kuntien kuntalaiset. Ja voi niitä jännityksen kiherryksiä rattikelkkamäen yläpäässä ennen kisasuoritusta! Siinä missä Veli-kuuluttajaa kutkutti mahanpohjasta ja minua pelotti pienten laskijoiden turvallisuuden puolesta, niin jopa kolmivuotiaat tekivät semmoisia suorituksia, että oksat pois! Ja voi meitä toimituksen isoja naisia, kun innostuimme haastekisaamaan kelkkamäessä! Vilpittömät onnittelut toimituksemme Lauralle virheettömästä ja nopeimmasta rattikelkkalaskusta. Raahen Seudun, Raahelaisen ja PJS:n sekä monen yhteistoimijan ideoimana toteutetaan keskustelutilaisuus ydinvoimala-asiassa maaliskuun 13. Osallisajoneuvot vaurioituivat onnettomuudessa. Asia on siirtynyt poliisin käsittelyyn.
HAAPAVESI Kaksi ihmistä pelastui uhkaavasta tulipalotilanteesta Haapavedellä myöhään torstaina illalla. Henkilöauton perässä tullut pakettiauto törmäsi rekkaan törmänneen auton pe-
rään. Merkittäviä vahinkoja asunnolle ja irtaimistolle ei päässyt syntymään.Asunnosta pelastettu kaksikko loukkaantui, ja heidät kuljetettiin sairaalaan hoitoon. Henkilöautoa kuljettanut vihantilainen nainen ja kyydissä ollut neljävuotias lapsi loukkaantuivat, ja heidät vietiin Oysiin. Täysperävaunullinen rekka-auto oli ajanut Vihannin suuntaan edellä mainittua tietä. Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
n
LAURA SEPPÄ
KOLUMNI: Sirpa Kortet
V
Kiitos, kun tulitte!
aan olipa meillä kivaa lauantaina Honkamajalla! Pyhäjokiseutu-lehden ja paikallisten urheiluseurojen, kaupungin sekä seurakunnan yhteistyöllä toteutettu historian ensimmäinen Talvipäivä-tapahtuma onnistui yli odotusten. päivä. Palon syttymissyy ei ole tiedossa.
LuutaKaksikko kauppiaat pelastui saatiin kiinni tulen Oulaisissa ja kynsistä lähikunnissakin kiertäneet
PYHÄJOKIALUE
luutakauppiaat on saatu kiinni. Sotaveteraanien hyväksi laittomasti luutiamyyneiden tekijöiden jäljille päästiin yleisövihjeiden perusteella. Arkea omine haasteineen ehtii kyllä analysoida. Palohälytyksen teki paikan päälle toista tehtävää varten hälytetty sairaankuljetusyksikkö. Törmäyksen jälkeen henkilöauto siirtyi noin 45 metriä taaksepäin törmäyskohdasta. Seuraavan kerran Pyhäjokiseutu-lehti on mukana yhteisöllisessä tapahtumassa Pyhäjoella lisäämässä alueen yhteishenkeä. Tulkaahan sinnekin satapäin!
"
aa heti valinnan jälkeen. Pelastuneet mies ja nainen tarvitsivat täpärässä tilanteessa avukseen palolaitoksen vä-
Kolme autoa kolarissa Vihannissa
VIHANTI Vihannin Alpuassa tiellä 88 sattui keskiviikkoaamuna henkilöauton ja rekan nokkakolari, minkä lisäksi
henkilöauton perässä tullut pakettiauto törmäsi rekan kanssa kolaroineen henkilöauton perään. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 5. Ensi kerralla muistan, että sadasosilla ja pujottelutolppien kiertosuunnalla on merkitystä!
Mäenlaskun lomassa asiat loksahtelivat kohdalleen ja maailma parantui."
Ei tämän elämän tarvitse aina olla niin vakavaa. Pari tuntia pulkkamäessä tai muuten vain ulkoillessa tuo uusia näkökulmia. Niin kävi nytkin. Pelastuslaitoksen väki sai pidettyä tilanteen hallinnassa. Savu oli peräisin vuodevaatteista, jotka olivat syttyneet palamaan. Rekkaa vastaan tuli Vihannin suunnasta henkilöauto, joka ajautui tuntemattomasta syystä rekan kaistalle ja törmäsi rekan keulaan. Tavoitteena on löytää yhteistä säveltä mieltä askarruttaviin ristiriitoihin. Turmassa osallisena olleen pakettiauton kuljettaja vietiin niinikään Oysiin tarkistettavaksi. Pienten hiihtäjien onnelliset ilmeet maaliviivalla säteilivät kilpaa auringon kanssa. Kiitos, kun kuulitte kutsun yli kuntarajojen ja tulitte aloittamaan hiihtolomaviikon reippaillen. He eivät olisi päässeet savun täyttämästä Oravatiellä sijaitsevasta rivitaloasunnosta omin keinoin pakoon. maaliskuuta 2012
5
keä
Sen jälkeen he olivat vapaita lähtemään hyvään ja kauniiseen paikkaan, jossa omenapuut kukkivat.. Räystäältä tippuu vettä, seinäkello naksuttaa. Pojat istuivat kodin rappusilla synnintunnossa. Kevään mittaan sen näkee, hän jatkaa.
Tyhjillään nyt. Kulman kiinteistön alakerta hiljeni lauantaina kun Alko aloitti alkuviikon kestävän muuttorumban toiselle puolelle kaupunkia.
HEIDI NISKANEN
Tilaa auringonpaisteelle
ILKKA PALMU
Myllymäet muuttivat etelän aurinkoon.
Ilkka Palmu
ilkka.palmu@sps.fi
JÄMSÄ Kauko Myllymäki keinuu hiljaisessa tuvassa. Lauantaina Kulman kiinteistössä ovensa sulkeneen myymälän tyhjentyvät tilat kiinnostavat jo uusia toimijoita. Yritys myös kyseenalaisti elintarvikeryhmän lähettämän muutoksenhakuohjeistuksen sekä tarjous-
pyynnössä mainitun EU-koulumaitotuen hallinnointikohdan. Kauko keikuttelee auringonvalossa ja kehuu Jämsän palveluita vuolaasti. Lehmät
paloivat, mutta lapset saivat elää - se 5-vuotias tulitikkupoikakin, josta kasvoi myöhemmin tilan isäntä. Jämsän notkot ja vuoret miellyttävät Kärsämäen lättymaisemaan kyllästynyttä naista. Arja ja Kauko olivat sattumalta törmänneet Petäjäveden suviseuroilla vuonna 2000 kärsämäkiseen Eino Heikkiseen. Lapset varttuivat. Kaukon vaimo kaipasi Pohjois-Pohjanmaalta etelään, ja niin kaipasi Kaukokin. 15 lapsen lestadiolaisperheeseen maatilalle Kärsämäelle syntynyt Kauko ja 15 lapsen lestadiolaisperheeseen Äänekoskelle maatilalle syntynyt Arja haaveilivat oman maatilan ostosta kotipaikkojen läheltä. Ei kansanopisto sentään niin mahtipaikalta tuntunut! Pariskunta muutti Tampereelle, jossa Kauko työskenteli lasitusliikkeessä 10 vuotta. Lopulta, kun pahin oli ohi, Kauko sai 2 aivoinfarktia, Parkinsonin taudin ja sairaseläkkeen. Sain tingattua Postipankin naistuomarilta Helsingistä puoli vuotta lisäaikaa maksuihin. Sinne Kauko meni muutama vuosi sitten urkupillikurssille, ja sai sen takia eräänä päivänä sähköpostia eräästä tontista todellisella aurinkopaikalla. Kauko pui elokuista peltoa vuonna 1989. 3 vanhinta tytärtäkin ajoi turvetta. Ostimme rappiotilan vuonna 1979. Juoksin hädissäni karjaladolle, kun luulin että lapset ovat sisällä. Turpeen ajo kannatti silloin tosi hyvin. Myllymäille tarjottiin ratkaisuksi vain yhtä asiaa: vasaraa. Suo piti perheen pinnalla. Miksi ei. Oikaisuvaatimuksen mukaan Valio ei ollut ymmärtänyt jäsenkuntien osallisuutta Kalajokilaakson hankintarenkaassa. Sinne ostettiin 4 lehmää. Takauksia maksettiin yli kahden omakotitalon hinnan. Kukkivat ne puut Kärsämäelläkin, mutta huonosti. Tarkemmin Pyy ei halua lähteä tässä vaiheessa erittelemään, millaisista toimijoista mahdollisesti olisi kysymys. Papalla ei ollut omaisia; ei ketään, joka olisi auttanut. Siellä Kauko tapasi Arjan reilu 41 vuotta sitten. Pohjoisesta ikkunasta näkyy peltoa, joki, Virmapyhä, kansanopisto ja Jämsän kirkko. Täällä on niin kaunista. Pohjoinen voitti, koska sieltä kaikki muut tulivat pois. Kauko lupasi huolehtia papasta. Hän järjesti lakimiehensä kanssa papan talouskiemurat kuntoon. Perusturvalautakunta päätti, että yrityksen oikaisuvaatimukset ovat aiheettomia. 7 vuotta sitten Kauko luopui isännyy-
destä ja rakensi Kärsämäelle omakotitalon vähän kauemmaksi kotitilasta. maaliskuuta 2012
7
Alkolta vapautuva liiketila kiinnostaa
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@sps.fi
Valion hankintaoikaisuvaatimukset todettiin aiheettomaksi
HAAPAVESI Kalajokilaakson
OULAINEN Oulaisten Alko
hankintarenkaan tarjouskilpailun häviäminen sai Valion tekemään oikaisuvaatimukset sekä markkinaoikeudelle että Haapaveden perusturvalautakunnalle. Puutavara ajattiin Kärsämäeltä.
neet vielä joskus asuvansa Jämsässä. Entisen Alkon tilat omistava oulaistelainen Janne Pyy kertoo, että kyselyitä vapautuvista tiloista on tullut. Luultavasti tilat
vuokrataan kevään aikana, Pyy sanoo. Ja nyt niitä hehtaareita on toistasataa, ja kar-
jaakin yli 100 päätä. Pappa avautui, kertoi syvästä taloudellisesta ja henkistä ahdistuksesta. Muut pääsivät velkasaneeraukseen. 12 hehtaarin tila osoittautui maksamisen jälkeen 9 hehtaarin tilaksi. Haapaveden ruokapalvelupäällikkö Arja Mertalan mukaan Valio on ollut mukana hankintarenkaan tarjouskilpailussa 80-luvulta lähtien.
muuttaa tämän viikon aikana uusiin tiloihin paikallisen kaupan yhteyteen. Syy Jämsään on ikkunasta näkyvä kansanopisto. Yhteydenottoja on ollut muutama. En tässä nyt hirviästi ole kerennyt asiaa miettiä. Invalidityttömme takia emme voineet vielä silloin muuttaa pois, ja naapurin papan. Yhteensä vastuita oli takaajaringin jäsenillä 12,5 miljoonaa markkaa. Kauko, kärsämäkinen eläkeläisisäntä ja 16 lapsen isä, ei ollut hakenut edes rakennuslupaa silloin.
Miksi Kauko muutti vaimonsa ja 3 nuorimman lapsensa kanssa Jämsään. Haluan muuttaa sinne, missä omenapuut kukkii, niin Arja sanoi. Tapahtui ihme, josta tehtiin mainoslehti: uusi navetta täynnä lypsäviä 4 viikkoa tulipalosta! Kylän väki vaan auttoi meitä, kaikki yhdessä, ja navetan koneistaneet yrityksetkin, Kauko kertoo. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 5. Vaimo hymyilee sohvalla. Lännessä kimmeltää peltoa, Hannu Turkin maatila ja Kaipolantie. Kun Tuomo ja Arja vihittiin vuonna 1972, he eivät arvan-
Kaukon pohjoispohjanmaalainen palikkatalo sopii jämsäläiseen peltomaisemaan kuin nenä päähän. Ryysyjen ja rikkauden väliin mahtuu monta kovaa juttua. Tulipalo järkytti kylää. Yhtäkkiä se oli ilmiliekeissä. Hän näki puimurin kopista 3 pojan menevän sisälle navettaan, joka oli saatu pari viikkoa sitten peruskorjattua kalliilla rahalla. Ne pitivät meitä siellä ihan hulluina. 1,5 vuotta sitten Kauko ja Arja saattelivat papan maan lepoon. Jumalan ihme, että me on saatu tämmöinen paikka. Valio esitti oikaisuvaatimuksissa tyytymättömyytensä Kalajokilaakson hankintarenkaan elintarvikeryhmän
päätösesitykseen, jonka Haapaveden kaupungin perusturvalautakunta oli hyväksynyt. Kauko takasi 5 tuttavansa lainat, joista 3 tuli maksuun. 75 hehtaaria sitä oli, kun pojalle myin. Etelän ikkunaan paistaa pellon yli aurinko, joka valaisee kaiken. Ongelmat jatkuivat, kun lama iski.
"
Haluan muuttaa sinne, missä omenapuut kukkii, niin Arja sanoi."
Kauko Myllymäki entinen kärsämäkinen, nykyinen jämsäläinen
Kaiken muun tekisin uudelleen, mutta kynää en ottaisi mukaan. Tässä tuvassa Kauko, 60, ja Arja Myllymäki , 59, pitivät helmikuun alussa tupaantuliaiset yli 70 ihmiselle, joista suuri osa ei ollut vuosi sitten kuullut isäntäväestä mitään
Hallitus on ilmoittanut määräävänsä ydinvoimayhtiöt yhteistyöhön ydinjätteen loppusijoituksesta, mikäli sopuun ei muutoin päästä.
Tutustumassa. Varmaa on kuitenkin se, että ennen loppusijoittamista Fennovoiman ydinjäte jäähtyy Pyhäjoen välivarastossa ainakin 30-40 vuotta.
Pois hampaankolosta
Pyhäjoella puretaan ydinvoimalan tulon nostattamia tuntoja kaikille avoimessa keskustelutilaisuudessa. Tilaisuuden aluksi kahvitarjoilu.
Pyhäjoen Hanhikivi ja sen näkymät herättävät monenlaisia tunteita. Maakunnan näkökulmaa tilaisuuteen onkin tuomassa maakuntajohtaja Pauli Har-
ju, joka alustaa keskustelun ja osallistuu illan paneeliin. Kettunen kertoo, että Fennovoima on luopumassa vuokraamastaan 20 hehtaarin maapalasta Olkiluodossa, sillä kyse ei ole kalliotilasta.
"
Hallitus kehotti meitä yhteistyöhön, ja se oli meistä hyvä askel."
Maira Kettunen Fennovoiman viestintäjohtaja
Mitään loppusijoitusvaihtoehtoja ei ole vielä suljettu pois, eikä Pyhäjoki ole poissa laskuista. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Maaseudun Sivistysliiton Uutispuuro-maaseututiedotushanke, Pyhäjoen kunta sekä Raahen Seutu, Raahelainen ja Pyhäjokiseutu-lehdet.
TAPAHTUMA
Pyhäjoki - kiistoista keskusteluun, avoin keskusteluilta Pyhäjoen lukion Pauha-salissa 13. Tavoitteena on, että tilaisuuden myötä löydettäisiin tapoja purkaa ristiriitoja ja erilaisia näkemyksiä aiempaa rakentavammin. Jos blokkiudutaan omiin näkemyksiin, ei se voi olla hyödyksi kenellekään. Elämä Pyhäjoella ja seutukunnalla jatkuu ja vastaan tulee lähivuosina paljon asiARKISTOKUVA: VESA JOENSUU
PYHÄJOKI Ensi viikon tiistai-
na keskustellaan Pyhäjoella siitä, millaisia pelkoja, toiveita ja tuntoja ihmisten mielissä on herättänyt tieto siitä, että Fennovoima aikoo rakentaa ydinvoimalansa Pyhäjoen Hanhikivenniemeen. Lisäksi paikalla on muita asiantuntijoita Säteilyturvakeskuksesta sekä viestintäjohtaja Maira Kettunen ja aluevastaava Heli Haikola Fennovoimasta. Tilaisuuden yhtenä järjestäjänä on Pyhäjoen kunta. Kotiympyröistä olisi hyvä laajentaa keskustelua kohti maakuntaa, mediaa ja järjestöjä, hän arvioi. Aihe on ajankohtainen ja siitä pitää puhua ja keskustella. Harjun mielestä Pyhäjoella on hyvät edellytykset päästä ristiriidoista eteenpäin. Ydinjätteen loppusijoituksessa täytyy päästä sopuun tulevina vuosina tai kuukausina. Hänen mielestään on tär-
oita, jotka vaativat yksimielisyyttä hoituakseen. Ikäheimonen, puheenjohtaja Helena Maijala Pro Hanhikivi -liikkeestä, Pyhäjoen lukion opiskelija ja Raahen nuorisovaltuuston pääsihteeri Viivi Ohvo sekä kansainvälisyyskoordinaattori Krisztian Nagy Rieska-Leaderista. Ydinvoimalan tulon aiheuttamia ajatuksia puretaan avoimessa keskustelutilaisuudessa Pyhäjoen lukiolla 13. Jos on taitoa, on pienessä yhteisössä helpompi käsitellä erimielisyyksiä kuin suuressa. Periaatepäätöksen mukaan Suomessa tuotettu ydinjäte kerätään yhteen paikkaan. Suomessa ei ole vielä loppusijoitettu yhtään ydinjätettä. Posiva sai yksitoista vuotta sitten periaatepäätöksen, jossa sille luvattiin loppusijoituspaikka Eurajoen Olkiluotoon. Kunta haluaa olla mukana järjestämässä tällaista tilaisuutta, koska jos kunnan jäsenet voivat hyvin, voi kuntakin hyvin, sanoo kunnanjohtaja Matti Soronen. maaliskuuta 2012
Yhteinen ydinjätehauta toteutuu aikaisintaan 2020
Posivan luolasto on koekäytössä Olkiluodossa.
SIRPA KORTET
Heidi Niskanen
heidi.niskanen@sps.fi
Fennovoiman viestintäjohtaja Maira Kettunen muistuttaa, että ydinjätteiden loppusijoitus aloitetaan aikaisintaan 2020. Fennovoima on yhteisen, kansallisen ratkaisun kannalla.
PYHÄJOKI Fennovoima halu-
aa löytää yhteisratkaisun ydinjätteiden loppusijoittamiseen, vaikka Teollisuuden Voiman ja Fortumin omistama Posiva ilmoitti viime viikolla, ettei Fennovoiman jäte mahdu sen luolastoon. Posivan luolasto on koekäytössä, eikä valmista paikkaa ydinjätteen loppusijoitukselle vielä ole. Meillä on kaksi vaihtoehtoa. Pauli Harjun ja Matti Sorosen lisäksi paneeliin osallistuvat Säteilyturvakeskuksen tutkimus- ja ympäristöosaston johtaja Tarja K. Kettusen mukaan Fennovoiman mukaan tuleminen yllätti monet, eikä periaatepäätöksessä oltu huomioitu kuudetta ydinvoimalaa. 8
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 5. Sijoituspaikkapäätöksen jälkeen asiaa ei ole vielä avoimessa keskustelutilaisuudessa purettu. Samalla on mahdollisuus kysyä asiantuntijoilta mieltä askarruttavista asioista.
Sanna Keskinen
sanna.keskinen@sps.fi
keää ottaa askeleita kohti nykyistä laajempaa keskustelua. Fennovoimalla pitää olla joko 2016 mennessä sopimus jätteen loppusijoittamisesta Olkiluodon kallioperään tai meidän pitää aloittaa omat selvitykset loppusijoituspaikan selvittämiseksi. Hallitus kehotti meitä yhteistyöhön, ja se oli meistä hyvä askel. maaliskuuta klo 18-20.30. Nyt on kaikilla mahdollisuus tuoda esiin näkemyksensä ja tulla kuulluksi. Hänen mielestään Pyhäjoella ja laajemminkin on tarpeen keskustella siitä, mitä Fennovoiman päätös kaiken kaikkiaan tarkoittaa ja miten siitä mennään eteenpäin. maaliskuuta.. Paikkaa vasta haetaan. Lauri Laajala Raahen seutukunnasta ja Pyhäjoen kunnanjohtaja Matti Soronen pääsivät näkemään Olkiluodossa, millaiset ovat Posivan tämänhetkiset suunnitelmat loppusijoituksen toteuttamisesta.
Kansallinen ratkaisu on paras, mutta suunnitelmassa on vielä kasvukipuja
Syötämme esimerkiksi sairasmaitonäytteistä saadut tulokset suoraan valiolaisten maidontuottajien internetjärjestelmään. Savolainen kertoo, että esimerkiksi kesämökkien sukupolvenvaihdokset näkyvät vesitutkimuksissa. Toimihistorian aikana laboratorion olemassaolo on ajoittain kyseenalaistettu, mutta viime vuosien aikana meillä on ollut työskentelyrauha ja toimintoja on edelleen kehitetty. Oma ympäristölaboratorio on koettu Haapavedellä tarpeelliseksi ja tärkeäksi. Viime vuoden näytemäärä sisälsi Savolaisen arvion mukaan 17 000 sairasmaitoa, 2 000 salmonellanäytettä, 1 500 vesinäytettä ja 400-500 antibioottijäämänäytettä. Lehmien sairasmaitonäytteet ovat suurin artikkelimme. Vettä kannattaa laittaa kirkkaaseen juomalasiin ja katsoa sitä puhtaanvalkoista paperia vasten. Meihin kannattaa olla yhteydessä ennen näytteenottoa, sillä neuvomme, miten näytteet otetaan ja milloin ne pitää viimeistään toimittaa tutkittaviksi. Kun Haapaveden laboratorio perustettiin 90-luvun alussa, oli Suomessa noin 50 kunnallista laboratoriota. Samalla mökkiläisen kannattaa makustella, maistuuko vedessä esimerkiksi metalli. Maatalouksien käyttämä kaivovesi pitää tutkia Maa- ja metsätalousministeriön asetuksen mukaisesti säännöllisin väliajoin. Valio on kuitenkin mukana sähköisen Valmajärjestelmänsä kautta. Haapaveden pätevyysalueeseen kuuluvat erityisesti veden kemiallinen ja mikrobiologinen testaus. Samalla hän muistuttaa, että elintarviketutkimukset eivät kuulu Haapaveden ympäristölaboratorion pätevyysalueeseen. Mikäli oman mökin juomavedenlaatu arveluttaa, antaa Savolainen muutaman vinkin:
HEIDI NISKANEN
Ympäristölaboratorioiden vähenemisestä huolimatta tutkimusmenetelmät ovat kehittyneet. Lähin yksityinen kilpailija on Raahessa. Vanhat parit ovat usein olleet tyytyväisiä mökin juomaveteen, mutta nuorempi polvi haluaa varmistaa, että vesi on juomakelpoista. Meille saa soitella ja kysellä."
taa laboratorioon vuorokauden sisällä näytteenotosta, kylmälaukussa kuljetettuna. Laboratorion johtaja Tuula Savolainen kertoo, että kemialliset ja mikrobiologiset tutkimukset ovat kysyttyjä, vaikka kunnallisten toimijoiden määrä on laskenut 20 vuodessa reilut 80 prosenttia. Nyt niitä on enää kymmenkunta, sillä yhtiöittämiset ja yrityskaupat ovat laskeneet määrää. Keskustelemme mielellämme asiakkaiden tilanteesta ja neuvomme, mitä heidän kannattaa tehdä. Savolainen neuvoo, että vesinäytteitä ei kannata ottaa suinpäin, sillä tarvittavat näytemäärät vaihtelevat tehtävien analyysien mukaan. Jos vesi maistuu hyvältä ja näyttää kirkkaalta sekä vedenlaatu on tutkittu aikaisemmin, riittää perustutkimukseksi yleensä bakteerien tutkiminen. Tällöin vesinäytteet voi ottaa erikseen sekä veden alkulähteestä että putkenpäästä eli hanasta. Kuntalaisille tyypillisimpiä palveluita ovat esimerkiksi kaivovesinäytteet, joita laboratorioon toimitetaan niin mökeiltä kuin maatiloiltakin. Tämä on kuitenkin laaja tutkimus, jonka oletuksena on se, että vesi näyttää ja maistuu hyvältä, mutta sitä ei ole koskaan tutkittu.. Mikä näytteestä halutaan tehdä mikrobiologisia tutkimuksia, tulee näyteastian olla steriili. Lisäksi kotitaloudet tutkituttavat paljon homenäytteitä ja kotoa löydettyjä tuhohyön-
Ympäristölaboratorion arkea. Esimerkkitapauksena käytetty mökin juomaveden tutkiminen maksaa laboratorion johtajan arvion mukaan noin 160 euroa. Kun kaikki on hyvin, tuntuu helposti, ettei omaa laboratoriota tarvita. Lisäksi laboratoriosta voi hakea tarkoitukseen sopivia näytepulloja. Vesilaitoksilla on omat valvontaohjelmat, joiden mukaisesti eri parametrien pitoisuuksia seurataan. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 5. Lisäksi laboratorio teki suuren määrän kosteus- ja tuhkamäärityksiä. Suunnitelmallisuus on kaiken a ja o näytteiden otossa. Pienemmät toimijat on myyty isommille tai lakkautettu kokonaan. Asiakaskunnasta puhuttaessa Savolainen nostaa esiin vesilaitokset ja jätevedenpuhdistamot, sillä laboranttien työ on pääosin pitoisuuksien seurantaa. Yksi suurimmista asiakkaistamme jätevedenpuhdistamo, jolla ei ole omaa laboratoriota ja jolle analysoimme näytteitä viikoittain. Jos veden maku epäilyttää, voivat vanhat putket olla syypäänä. Jos ongelmia tulee, on laboratorion hyvä olla lähellä, Savolainen tiivistää kunnallisen toimijan merkitystä.
Uusimpia palveluita ovat radonmittaukset porakaivovesistä ja hiivan määritys sairasmaitonäytteistä. Laborantti Sirpa Korhonen valmistelee sairasmaitonäytteestä eristettyjen bakteerien DNA:ta PCR-ajoa varten.
teisiä. Veden testaus pitää sisällään niin talous-, luonnon-, uima-allas- kuin jätevedetkin. Emme voi sanoa, että Valio olisi suurin työllistäjämme, sillä yksittäiset maidontuottajat ovat meidän asiakkaitamme. Jos tietyt pitoisuudet nousevat, otamme sopimuksen mukaisesti heti yhteyttä asiakkaaseen ja kerromme muutoksista. Haapavedellä käsiteltyjen näytteiden ja analyysien lukumäärät ovat kasvaneet tasaisesti. Laboratorio analysoi myös eläin- ja ympäristöperäisiä salmonellanäytteitä sekä tekee utaretulehdusdiagnostiikkaa ja sisäilmanlaadun mikrobiologisia määrityksiä.
Näytteitä ja analyysejä. Homenäytteiden suhteen Savolainen kehottaa olemaan ensiksi yhteydessä ympäristöterveysviranomaiseen. Tuula Savolainen kertoo, että tutkimuspaketit kootaan tapauskohtaisesti. Ympäristölaboratorion palveluksessa työskentelee kuusi henkeä. Lähimmät kunnalliset ympäristölaboratoriot sijaitsevat Oulussa ja Kajaanissa. Esimerkiksi mökillä otettu kaivovesinäyte pitää toimit-
"
Tärkeää on olla yhteydessä laboratorioon ennen näytteenottoa, sillä meiltä saa esimerkiksi tarvittavat näyteastiat ja neuvot näytteiden ottoon. Lisäksi tutkittavaa vettä ei voi ottaa mihin tahansa astiaan, vaan näyteastin pitää olla mahdollisimman puhdas. Laboratorion johtajan lisäksi yksikön vahvuuteen kuuluvat mikrobiologisten tutkimusten vastuuhenkilö, kolme laboranttia sekä toimistosihteeri, joka on myös sertifioitu näytteenottaja.
Aistinvarainen arviointi paljastaa, onko vesi sameaa tai ruskeaa ja lilluuko siinä jotain kiinteitä partikkeleita. Laskutamme siitä, mitä tutkimme, hän sanoo. Paikallisen ympäristölaboratorion olemassaolo ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys, sillä mikään laki ei edellytä, että kaupungissa pitäisi olla oma laboratorio. maaliskuuta 2012
9
Ympäristölaboratorio tutkii maidontuottajien sairasmaitonäytteet ja kuntalaisten mökkivedet
HEIDI NISKANEN
Laboratorio käsitteli viime vuonna noin 27 000 näytettä, joista tehtiin yli 57 000 analyysiä.
Heidi Niskanen
heidi.niskanen@sps.fi
HAAPAVESI Kaupungin ympäristölaboratorio saavutti vuoden lopussa kunnioitettavan 20 vuoden iän. Ympäristölaboratorio palvelee myös yksityisiä kotitalouksia. Mitä mökkiveden tutkiminen sitten maksaa. Sähköiset tilastot kertovat, että viime vuoden aikana laboratoriossa käsiteltiin noin 27 000 näytettä, kun 90-luvun alussa näytemäärä oli reilut 15 000 kappaletta
Viime talvena hiihdin taas pitkästä aikaa, Jussi toteaa. 10
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 5. Joonaksella ja Jennillä hiihtohommat olivat hyvin hallussa, sillä he käyvät tuon tuosta hiihtelemässä Jauhinkankaan koulun lähellä Korventien varressa. Kolmevuotias Joonas Rissanen ja viisivuotias Jenni Rissanen odottivat muiden pikkuhiihtäjien lailla omaa vuoroaan ennen sprinttikisan alkua. Huimapäinen rata antoi kypäräpäisille laskijoille kovat vauhdit. Eikä jännitä, totesi puolestaan Joonas. Nelisensataa ulkoilijaa otti talvisista touhuista kaiken riemun irti ensimmäistä kertaa järjestetyssä Pyhäjokiseudun Talvipäivässä lauantaina. Aina he lähtevät innolla mukaan. Nyt kotiin. Kilpailijoiden väliset erot mitattiin sekuntien kymmenes- ja sadasosissa. Tyylejä nähtiin hiihtokisassa monenlaisia. Talvipäivän kutsu oli kuultu yli kuntarajojen. Joonaksen ja Jennin isä Jussi Rissanen puolestaan yrittää käydä suksilla kolme kertaa viikossa. Numerolaput rinnassa, sukset jalassa ja sauvat kädessä seisos-
kelleet kilpailijat ehtivät antaa muutaman kommentin valmistautuessaan koitokseen. Siskosket Saana ja Emmi Oksanen osallistuivat molemmat hiihtokisaan, Em-
mikin, vaikka jaloista uupuivat sukset. Tapahtuman juontanut Veli Tirilä ihaili palkintokelkkaa muistellen samalla omia kelkkailuai-. Oli liki 20 vuoden tauki, etten käynyt suksilla ollenkaan. maaliskuuta 2012
Lämminhenkinen perhetapahtuma
Pyhäjokiseudun
Riemua talvisista touhuista
Innokkaat pikkuhiihtäjät ja rattikelkkailijat kansoittivat seuralaisineen Honkamajan maaston.
Laura Seppä
laura.seppa@sps.fi
kahdesti viikossa. Palkinnokseen teemu sai Halpa-Hallin lahjoittaman upouuden rattikelkan. Tosi hyvältä tuntuu. Hänelle hiihtokisat olivat tämän talven ensimmäiset. Perheitä lämminhenkisessä tapahtumassa oli liikkeellä kovasti. Aion hiihtää tosi lujaa, Jenni suunnitteli. Hiihtimet jäi kotiin, tyttö ilmoitti hyväntuulisena ja paineli ladulle pistäen jalkaa toisen eteen.
OULAINEN
Ei parempaa alkua voisi hiihtolomalle ollakaan kuin aurinkoinen iltapäivä suksien päällä ja rattikelkan kyydissä. Reipasta, raikasta ja aurinkoista hiihtoloman alkua kaikille, toivotti väen tervetulleeksi Pyhäjokiseudun päätoimittaja Sirpa Kortet. Iskältä pitää kysyä, päästäänkö uudestaan laskemaan jo huomenna, Teemu kommentoi voittonsa jälkeen. Jokainen startannut suoriutui sprinttiladulta maaliin. Pienet hiihtäjät todistivat myös sen, ettei tärkeintä ole välineurheilu, vaan tekemisen meininki. Minä aion hiihtää niin lujaa kuin jaksan. Kelkkamestariksi itsensä laski oulaistelainen Teemu Kalliokoski, joka hurautti radan puhtaasti ja nopeimmin läpi. Vuorotellen käydään luistelemassa ja hiihtämässä, äiti Taina Rissanen kertoo. Hän kertoo hiihtävänsä noin
Hurjia käänteitä nähtiin rattikelkkapujottelussa
Ne oli puusta ja ties mistä. Teemu Kalliokoski laski itselleen upouuden rattikelkan.. Sillä pääsi nopeampaa kuin autolla, hän totesi. Nämä ovat todella hienoja kelkkoja, Veli huomautti. Pyhäjokiseudun ohella Talvipäivää olivat järjestämässä useat eri tahot. Joonas Rissasella oli selvä mielipide päivästä. Joonaksen kasvoihin oli maalattu puolestaan lehmä. Kisakoitosten jälkeen väki istuskeli hyväntuulisena Honkamajan sisätiloissa. Hän esitteli ylpeänä poskeensa ilmestynyttä niiskuneitiä. Joonaksen sisko Jenni nautti eniten kasvomaalauksesta. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 5. Iskältä pitää kysyä, päästäänkö uudestaan laskemaan jo huomenna."
Teemu Kalliokoski rattikelkkapujottelun voittaja
i n ä -
RATTIKELKKAPUJOTTELU
1) Teemu Kalliokoski 8.60, 2) Toni Mäyrä 9.25, 3) Emil Hannonen 9.60, 3) Elia Saari 9.60, 5) Lassi Tenhula 9.90, 6) Arttu Sipilä 10.30, 7) Eetu Vierimaa 10.40, 7) Aake Sipilä 10.40, 9) Henna Ikola 11.00, 9) Juho Pyrrö 11.00, 11) Jaakko Pyrrö 11.15, 12) Oskari Kaurala 11.30, 13) Antti Nurminen 11.35, 14) Arttu Jylhä 11.70, 15) Salla Tyyskä 12.10, 16)Miro Hakala -
Katso lisää kuvia
verkkolehdestä
www.pyhajokiseutu.fi
Voittajan hymy. maaliskuuta 2012
11
Oulaisissa Honkamajalla la 3.3.2012 klo 13
t
ö -
kojaan. Kaikista mukavinta oli se, kun pääsi moottorikelkan kyytiin. Järjestelyissä olivat mukana Oulaisten kaupunki, Oulaisten Huima, Oulaisten Taru ja Oulaisten seurakunta.
HIIHTO
T00-01 1) Venla Eskola 0.32, 2) Meri Soukka 0.36 P00-01 1) Konsta Männistö 0.28, 2) Paulus Lähekangas 0.31, 3) Markus Soukka 0.35, 4) Arttu Jylhä 0.39, 5) Aleksi Oja T02-03 1) Salla Tyyskä 0.30, 2) Viktoria Kätkä 0.32, 3) Iina Limingoja 0.37, 4) Pinja Eilo 0.39 P02-03 1) Teemu Kalliokoski 0.31, 2) Jaakko Pyrrö 0.37, 3) Juho Pyrrö 0.38, 4) Lauri Häkkilä 0.39, 5) Juha Ahonen 0.42, 6) Toni Mäyrä 0.42.2 T04-05 1) Hanna Ketonen 0.14, 2) Nanna Mäyrä 0.14.2, 3) Saana Kastelli 0.15, 4) Ella Ikola 0.17, 5) Oona Oksanen 0.18, 6) Nea Kokko 0.19, 7) Sofia Leskelä 0.20, 8) Jasmin Lauronen 0.23 P04-05 1) Eki Eilo 0.13, 2) Arttu Sipilä 0.15, 3) Emil Hannonen 0.15.2 T06-07 1) Sanni Tyyskä 0.15, 2) Anni Nurminen 0.18, 3) Reeta Niemimäki 0.19, 4) Saana Mäyrä 0.21, 5) Fanni Hietaharju 0.25, 5) Hilda Kukkola 0.25, 7) Alisa Pienipaavola 0.25.4, 8) Jenni Rissanen 0.36, 9) Rilla Oja 0.40 P06-07 1) Helmeri Änäkkälä 0.21, 2) Joona Jaakkonen 0.27, 3) Henrik Limingoja 0.28, 4) Joona Törmäkangas 0.32, 5) Aake Sipilä 0.34, 6) Konsta Isokangas 0.42 T08-09 1) Saana Oksanen 0.27, 2) Emmi Oksanen 0.32, 3) Miina Hietaharju 0.34.0 4) Anni Mäyrä 0.34.4, 5) Enni Kokko 0.36, 7) Iida Jaakkonen 2.07 P08-09 1) Samuli Leskelä 0.54, 2) Joonas Rissanen 1.45, 3) Aleksi Oja 2.25
i t i n
t , u
"
Tosi hyvältä tuntuu. Minun nuoruudessani kelkat olivat itse tehtyjä
08-452923 Mervi 040-5062577 Aleksintie 2, Kärsämäki p. 479 8300
www.medicus.fi
Rahoitus- ja vakuutuspalvelut
p. 044-5000680 (12-14)
Koulutus
Hae tuotteita tai palveluita:
Esim. 0400-600182 Kimmo p. maaliskuuta 2012
Yhteisnäkyvyys verkkopalvelussa ja lehdessä
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA
Asianajotoimistot Pesulapalvelut
Palvelupisteemme Oula-Pala Oulainen Päivin Kukka Piippola
Sosiaaliala
Eeva-Liisa Elorinne p./fax (08) 474 220 040 5258 681 info@perhekoti.net www.perhekoti.net
Leipurinkatu 11-13 86300 Oulainen
Rakentaminen ja sisustaminen
ASIANAJOTOIMISTO ISOLUOMA
Yritystalo, Revonkatu 1 h 126 86300 Oulainen puh (08) 534 7700, fax (08) 311 6632 AA, VT Toni Isoluoma 040 5577 349 AA, VT Pirjo Isoluoma 040 5031 712 AA, VT Kari Pikkarainen 040 3584 649 www.isoluoma.fi www.opuslex.fi
TIMON SÄHKÖPALVELU OY
Kärsämäki urakalla ja laskutyönä Timo p. 045-2373712
Sähköasennukset
p. -Työn osalta kotitalousvähennys myös Panasonic ym. 040 484 2211 www.miettinenpalosaari.fi Oulu - Pulkkila - Haapavesi
0400-444 023
p. 040 707 5184
OULAISTEN OULAISTEN S E KOTIPALVELUT KOTIPALVELUT P V
Kunnossapito
Koulute u hieroja/urheiluhieroja Jo 9 vuoden kokemuksella!
Ayurvedinen pää- ja kasvohieronta, Meridiaanihieronta, Hopi-korvakyn lähoito, Bach-kukkaterapia
Tilitoimistopalvelut
Painotöitä
Koulutettuhieroja / Hermoratahieroja
Minna Koskela
· Klassinen hieronta · Hermoratahieronta Saukontie 106
Sampsankatu 1, Oulainen
p.(08) 473 690, 050 5929 569 aineisto@painoykkonen.fi www.painoykkonen.fi Oulaistenkatu 3, Oulainen
p. SOITA!
Majoitus ja matkailu
Mauri Myllykangas p. 044 2180 790
Kuljetus ja logistiikka
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA
Vapaa-aika
Suosituimmat haut:
· Kuljetusliikkeitä · Partureita · Rakennusliikkeitä · Tatuointeja · Eläinlääkäreitä · Rengasliikkeitä
puh. 08-470 930, 0400 589 490
Kaski Ay
Ilmalämpöpumppu MITSUBISHI FD 25
-Markkinoiden paras: COP 5,45 ylivoimaisesti paras lämpöteho -Myynti, asennuspalvelu, tarvikkeet, kylmäaineet, neuvonta -Tukesin luvat on. (08) 420 475
Pulkkilantie 5, Pulkkila Rynnäkkötie 1,Haapavesi Outi Miettinen p. 0400 777 347
ASIANAJOTOIMISTO TAKALA OY
Virastokatu 1 B 20, Ylivieska Puh. (08) 452376 / 0440 452376
Ajanvaraus
Teollisuustie 6, 86600 HAAPAVESI www.haapavedenpesula.com
Maan suosituin keittiö
Edustaja myymälässä joka keskiviikko
YLIVIESKAN OIKEUSAPUTOIMISTO
Oulaistenkatu 30, Oulainen Ajanvaraus 029 5661 350 Telefax 029 5661 360
asianajaja, varatuomari johtava oikeusavustaja KARI PEIPPO asianajaja, jur.kand. 12
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 5. Kampaamo
HAE E
Ma-pe klo 9-18 La klo 9-14 Su ja arkipyhinä suljettu.
Uudistunut palveluhakemisto, varaa edullista ilmoitustilaa!
Pätevä palveluhakemisto
Nauti paikallisesta palvelusta
Varaa edullista ilmoitustilaa! Jaana 050 544 5499 jaana.heikkila@sps.fi tai Jarkko 050 325 6907 jarkko.rautio@sps.fi. 472 546, 040 543 7251
* myynti * rengastyöt * tasapainotukset
MYYNTI HUOLTO VARAOSAT OULAISTEN KONE JA PYÖRÄ Avoinna ma-pe klo 9-17
p. oikeusavustaja ARI HUUMONEN
asianajotoimisto
Konetyöt
HINAUSPALVELU 24h/vrk. 08-771466 www.kukkajaluontaistuote.fi
Terveys ja hyvinvointi
Erja Salow p. 050-5245666
Jouhtenen e 181, Oulainen www.relaksoma.fi
puh. merkit
Rakennuspalvelu
040 5545 299
markus.liedes@kotinet.com
Siivouspalvelut
Siivouspalvelua yrityksille ja kotitalouksille
Myös muuttosiivoukset, yms.
meiltä asennettuna!
Urheilutie 49, Haapavesi p. Hirvonen
Varsanpolku 8, Oulainen
p. 040 7583 749
Mikko Salmela Tavelantie 83, Oulainen
NOSTO JA KULJETUS
- Omakotitalot - Kattoremontit - Pesuhuoneet ja luksussaunat - Tapetoinnit - Maalaustyöt
www.korkatinkartano.com
Yli 30 vuoden kokemuksella
www.rakennustarkistus.fi
Asuntokaupan kuntotarkastukset Kosteus- / homekartoitukset
Rakennusmestari, Asuntokaupan kuntotarkastaja (AKK), FISE
asianajajat, varatuomarit Tapani Takala, Aila Kännö-Takala, Mika Keskitalo
p. 0400 479711
www.rakennuspalvelukaski.fi
Huolto
RENGASMYYNTI
Kodinkoneet
Oulaisten
Sahojen, pyörien, leikkureiden
Kukkakaupat ja hautaustoimistot
P. 0400-683 243 / Esa Hakala Lämpöpumppuasennus Hakala Takojankatu 1, 86300 Oulainen
Miilutie 8, Oulainen p
14.00 Unelma14.00 Mitä tänään syötäisiin. 14.00 Jamie Oliverin etni- 15.35 Linnan tähdet 16.35 Älynväläys 16.50 Onnenpeli hyväntekeväisyysarset herkut 15.05 Kath & Kim 15.35 45 minuuttia 16.35 Älynväläys 16.50 pa 17.00 Uutiset 17.05 Tunteita ja tuoksuja (S) 17.55 Mitä tänään syöOnnenpeli hyväntekeväisyysarpa 17.00 Uutiset 17.05 Tunteita ja tuok- täisiin. Anna Laulumaa (vas.) ja Kalle Lindroth (oik.) juontavat.
Menestyksen takana Hannes Snellman: Vuosisata lain mukaan MTV3-kanavalla sunnuntaina 11.3.2012 klo 16.00.
MA 5.3.
TI 6.3.
KE 7.3.
TO 8.3.
PE 9.3.
LA 10.3.
SU 11.3.
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 Luontohetki: Veden maailma 10.00 Viidakkoperhe (7) 10.50 Kansallismaisemat: Imatrankoski 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Puoli seitsemän 11.40-12.25 Arto Nyberg 12.30 Vielä virtaa (S) 13.00 Niskavuoren naiset (7) 14.15 Luonnon ihmeitä 14.25 Strada 14.55 Pisara 15.00 Tv-uutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv 15.55 Kuka oikein olet?:16.25 Kuningaskuluttaja 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10 Viidakkoperhe (7) 17.55 Kohtaamisia18.00 Kuuden Tvuutiset ja sää 18.30 Uutisvuoto 19.00 Prisma: Näkymättömät maailmat 19.50 Ensyklopedia 20.00 MOT 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Tuntematon emäntä 22.50 Tv-uutiset 22.55 Kotikatsomo (S) 0.10 Apinatasavalta
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 Kuningaskuluttaja 10.00 Viidakkoperhe (7) 10.50 Kansallismaisemat: Aurajokilaakso 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10-12.10 Jumalanpalvelus 12.15 High Hopes 12.30 Vielä virtaa (S) 13.00 Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä (S) 14.30 A-studio 15.00 Tv-uutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Ampumahiihdon MM : Miesten normaalimatka 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10 Viidakkoperhe (7) 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Ruotsin kuningasperheen vuosi 2011 20.00 Prisma Studio 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 Downton Abbey (12) 21.50 Voimala 22.40 Tv-uutiset 22.45 Prisma: Näkymättömät maailmat
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 Antiikkia, antiikkia 10.00 Viidakkoperhe (7) 10.50 Kansallismaisemat: Hämeenkyrö 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Uutisikkuna 12.30 Vielä virtaa (S) 13.00 Onnelliset leikit (S) 14.30 MOT 15.00 Tv-uutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Ampumahiihdon MM : Naisten normaalimatka 17.55 Viittomakieliset uutiset 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Historiaa: Greenpeacen tarina 19.55 Naistenosasto B4 (12) 20.25 Viking Lotto 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 22.00 Rakastanut ja menettänyt (12) 22.55 Tv-uutiset 23.00 Ulkolinja: Roskapankkimaa
YLE TV1
YLE TV1
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 8.00 Tv-uutiset 8.05 Vedenalainen Islanti (S) 9.00 Tv-uutiset 9.05 Ykkösen aamu-tv 10.00 Tvuutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Apinatasavalta 11.00 Tv-uutiset 11.05 Pisara 11.10 Opettaja ohjaimissa (7) 11.55 A-studio: Stream 12.25 Dokumenttiprojekti: Tuntematon emäntä 13.45 Gilmoren tytöt (7) 14.30 Luontohetki: Kroatian rannikolla 15.00 Strada 15.30 Antiikkia, antiikkia 16.00 Sherlock Holmesin muistelmat (7) 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.05 Kotikatu 18.00 Kuuden Tvuutiset ja sää 18.10 Urheiluruutu 18.15 Kuka oikein olet?: Kai Lehtinen 18.45 Avara luonto: Elämän mahti 19.40 Midsomerin murhat (12) 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.45 Lotto 20.51 Urheiluruutu 21.15 Apinatasavalta 21.30 Uutisvuoto 22.00 Viimeistä päivää (12) 22.30 Ryhmä Pullman (12) 23.20 Voimala 0.10-4.00 Uutisikkuna
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 8.00 Tv-uutiset 8.05 Avara luonto: Elämän mahti 9.00 Tv-uutiset 9.05 Aamusydämellä 9.40 Ruotsalaisia salaisuuksia 9.55 Tv-uutiset 10.0010.51 Etelämeren ulapoilla 11.00 Tv-uutiset 11.05 Viikko viitottuna 11.15 Opettaja ohjaimissa (7) 12.00 Naistenosasto B4 (12) 12.30 Prisma: Näkymättömät maailmat 13.20 Prisma Studio 13.50 Gilmoren tytöt (7) 14.35 Kuka oikein olet?: Kai Lehtinen 15.05 Historiaa: Greenpeacen tarina 16.00 Sherlock Holmesin muistelmat (7) 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tvuutiset 17.10 Inhimillinen tekijä 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.10 Urheiluruutu 18.15 Antiikkia, antiikkia 18.45 Tsunamin lapset 19.45 Arto Nyberg 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Kymenlaakson laulu (16) 22.15 Kova laki: Lontoo (12) 23.00 Ykkösaamu 23.40 Status: vapaana (12) 0.05-4.00 Uutisikkuna
YLE TV2
6.50 PIKKU KAKKONEN 6.52 Nalle Luppakorva: Hengenpelastajat 7.01 Ariol 7.05 Riku ja Rami 7.15 Roopekarhun taikaseikkailut 7.28 Aikataika 7.32 Samsam: Huonekalujen kapina 7.39 Pallon pinnalta: Kalligrafia 7.43 Pingu: Poissa kotoa 7.48 Neppajymykerho 7.56 Utelias Vili 8.20 Galaxi 8.21 Hirveä Henri 8.32 Hemmot 8.34 Karvinen 8.50 Lentävät lääkärit (7) 9.35 10.05 10.15 Alueuutiset 10.35 Pohjanmaan uutiset 10.55-11.10 Oddasat 12.30 Tartu Mikkiin 13.20 Ensiaskeleita 13.25 Ulkosuomalaisen tarina 13.55 Kotikokit 14.25 Akuutti 14.55 Ajankohtainen kakkonen 15.30 Alivaltiosihteerin televisio-ohjelma 15.45 Onko onni vain bluffia. tuotantokauden uusintakierros alkaa! Paljastavat valheet MTV3-kanavalla tiistaina 6.3.2012 klo 23.35.
Historiaa: Greenpeacen tarina TV1 keskiviikko 7.3. (Suomi 1966, 94'). 10.05 5.20 Aamusää 5.50 Studio55.fi 6.25 Emmerdale (7) 10.35 Emmerdale (S) 11.05 Ostoskanava 13.00 Lääkärit Huomenta Suomi 9.25 Studio55.fi 13.50 Kaikkea sitä näkee 13.55 Leo 10.00 Mitä tänään syötäisiin. 10.05 10.00 Mitä tänään syötäisiin. 10.05 Emmerdale (S) 10.35 Emmerdale Emmerdale (S) 10.35 Emmerdale (7) 11.05 Ostoskanava 13.00 Lääkärit 11.05 Ostoskanava 13.00 Lääkärit 13.50 Kaikkea sitä näkee 13.55 Mitä 13.50 Kaikkea sitä näkee 13.55 Leo tänään syötäisiin. 14.05 asunnot 15.05 Miehen puolikkaat Hännänheiluttajat 14.35 Sukari 15.05 15.35 Mestareiden mestari 16.35 Isän suusta 15.35 Idols 16.35 Älynvä- Älynväläys 16.50 Onnenpeli hyvänteläys 16.50 Onnenpeli hyväntekeväikeväisyysarpa 17.00 Uutiset 17.05 syysarpa 17.00 Uutiset 17.05 Tunteita Tunteita ja tuoksuja (7) 17.55 Mitä ja tuoksuja (S) 17.55 Mitä tänään syö- tänään syötäisiin. Miami (12) 23.35 Paljastavat and Geeks (7) valheet 0.35 30 Rock (S)
MTV3
MTV3
MTV3
5.20 Aamusää 5.50 Studio55.fi 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin. 6.54 Anniina Ballerina 7.07 Muista laulaa 7.13 Pikku Toni 7.19 Sirkus Temppula 7.24 Norsulan perhe 7.36 Kyllä Kasper osaa 7.42 Humps 7.49 Neppajymykerho 7.57 Utelias Vili 8.20 Galaxi 8.21 Animalia 8.46 Hemmot 8.50 Lentävät lääkärit (7) 9.35 UP: Emmi Ensemble Popmusiikkia 9.40 Matkapassi: Jaava ja Sumatra 10.30 Matkantekoa Hurtigrutenilla 11.00 Ruokatiedettä 11.10 Vuoristosairaala (7) 12.00 Lintuvuorella 12.25 Mansikkapaikka 13.15 Ensiaskeleita 13.20 Kesätorppa kuntoon 13.49 Veljesten keittiössä 14.20 Kilpa-auton rakentaja 14.49 Uusi päivä (S) 15.17 Uusi päivä (S) 15.45 Uusi päivä (S) 16.15 Sydänmailla (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Galaxi 18.01 Tero hoitaa 18.09 Taikaplaneetta 18.25 Kapteeni Kari 18.30 Laura 18.56 Pat & Stan 19.00 Tv-uutiset, urheilu ja sää 19.10 Alueellinen uutislähetys 19.20 Yle Uutiset Suora linja 19.30 Soramonttuprinsessat 20.00 Uusi päivä (S) 20.30-20.55 Pasila (12) 21.00 Satuhäät 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Onnenkantamoinen (12) 22.50 Game of Thrones (16)
YLE TV2
6.50 PIKKU KAKKONEN 6.52 Turilas ja Jäärä: Purkkapäivä 6.59 Taitavat koirat: Homekoira Pulmu 7.05 Timppa 7.15 Laulujen osto- ja myyntiliike 7.22 Hanna Ankka 7.34 Liisa ja taikalamppu: Leikki hukassa 7.41 Sammakko ja ystävät 7.48 Neppajymykerho 7.56 Utelias Vili 8.20 Galaxi 8.22 Snoukkaa! 8.30 Taikaplaneetta 8.43 Viidakkojytä 8.49 Lentävät lääkärit (7) 9.35 10.05 10.15 Alueuutiset 10.35 Pohjanmaan uutiset 10.55 Oddasat 11.10 Vuoristosairaala (7) 11.55 Punk tauti joka ei tapa 13.25 Iloa puutarhasta 13.50 Matkalla maailmalla 13.55 Keittiössä tuoksuu ruoka 14.25 Soramonttuprinsessat 14.55 Muuttohaukantie 15.25 Pat & Stan (S) 15.30 Sydänmailla (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Galaxi 18.01 Velhot, jätit ja susihukkaset 18.13-18.25 Karvinen 18.30 Uusi päivä (S) 19.00 Tv-uutiset, urheilu ja sää 19.10 Alueellinen uutislähetys 19.20 Yle Uutiset Suora linja 19.30 Akuutti 20.00 Uusi päivä (S) 20.30-20.55 Rakas naapuri (12) 21.00 Ajankohtainen kakkonen 21.35 Jalkapallon Mestareiden liiga 23.50 EURO2012: Jalkapallomakasiini 0.20 Jalkapallon Mestareiden liiga
YLE TV2
6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Annin keijukoulu 7.04 Maapallottelua 7.07 Possu Pallero 7.18 Seitsemän pientä kiliä 7.22 Taide on tehtävä 7.28 Katinkontti Remix: Supernitojat 7.44 Mio Mao 7.49 Neppajymykerho 7.56 Utelias Vili 8.20 Galaxi 8.21 Tero hoitaa 8.29 Operaatio Hurrikaani: Liikennekaaos 8.35 Aivokeskus 8.44 Kapteeni Kari 8.46 Hemmot 8.50 Lentävät lääkärit (7) 9.35 10.05 10.15 Alueuutiset 10.35 Pohjanmaan uutiset 10.55 Oddasat 11.10 Vuoristosairaala (7) 12.00 Matkakassi 12.30 Meren ihmeellinen elämä 12.35 Mansikkapaikka 13.25 Tanskalainen maajussi 13.55 Luokkakuva 14.25 Suhdekorjaamo 14.55 Yle Live: Kari Tapio 15.56 Mr Bean (S) 16.09 Matkalla maailmalla 16.15 Sydänmailla (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Galaxi 18.01 Otetaan uusiks' 18.05 Raimo 18.14 Pikku Nikke 18.30 Uusi päivä (S) 19.00 Tv-uutiset, urheilu ja sää 19.10 Alueellinen uutislähetys 19.20 Yle Uutiset Suora linja 19.30 Menestyksen hinta 20.00 Hullu juttu 20.30 Väärä ovi (12) 21.00 Kätevä emäntä (7) 21.25 Poliisi-tv 21.50 Tvuutiset, sää ja urheilu 22.05 Game of Thrones (16) 23.00 Becky ja Steve (12) 23.30 Silminnäkijä: Ei tällaista työtä 0.00 True Blood (16)
6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Hemmo Hölmöläinen 6.57 Sininen lehmä ja tuulimylly 7.02 Anton Siilinen ratkaisee 7.15 Kastemadot 7.23 Taikakaruselli 7.36 Sirkustelua 7.44 Taikuri Savisen eläinpuisto 7.50 Pikku Kakkosen posti 7.56 Utelias Vili 8.20 Galaxi 8.22 Eläimet töissä 8.29 Raimo 8.36 Kanikenttä 8.49 Lentävät lääkärit (7) 9.35 10.05 10.15 Alueuutiset 10.35 Pohjanmaan uutiset 10.55 Oddasat 11.10 Vuoristosairaala (7) 11.55 Näin Norjassa 12.05 Vexi Salmi rahvaan Ruuneperi 12.55 Jumppa : Voimaa keskivartaloon 1 13.25 Puskuri 13.55 Hullu juttu 14.25 Menestyksen hinta 14.55 Ilveksenpennun uusi koti 15.25 Yleisurheilun halli-MM 15.55 Pikaluistelun maailmancup 16.30 Yleisurheilun halli-MM 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Galaxi 18.01-18.24 Hillitön hotelli: Zombiedustaja 18.30 2012 vuonna nolla (7) 18.55 Sincopats (7) 19.00 Tv-uutiset, urheilu ja sää 19.10 Alueellinen uutislähetys 19.20 Yle Uutiset Suora linja 19.30 Yleisurheilun halli-MM 20.30 Pressiklubi 21.00 Tartu Mikkiin 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Lumilautailun TTR 22.45-23.15 Pikaluistelun maailmancup 23.20 Poliisi-tv 23.45 Pasila (12)
YLE TV2
7.45 Pikku Kakkonen 7.48 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia 8.13 Pikku Kakkosen posti 8.20 Hertan maailma: Hertta pohtii pöytätapoja 8.24 Franklin ja ystävät 8.48 Katinkontti 8.59 Galaxi 9.00 Sherlock Jakki 9.15 Lulu ja lehmä 9.23 Late lammas 9.31 Asha 9.45 Hirveä Henri 10.00 Muumilaakson tarinoita (S) 10.25 Ruohonjuuritasolla (S) 10.30 Tartu Mikkiin 11.20 Peliuutiset 11.40 Kakkosen urheiluviikonloppu 11.45 Lumilautailun TTR 12.45 Ravisuoran vihjeet 12.54 Yleisurheilun halli-MM 14.30 Pikaluistelun maailmancup 15.15 Katutanssia Nordic Moves 16.08 Ampumahiihdon MM : Naisten viesti 17.35 Yleisurheilun halli-MM 18.15 Ravisuora 19.00 Tv-uutiset 19.10 Urheiluruutu 19.25 Sää 19.3020.45 Bilebändi 2012 : Alkusoitto 20.50 Syyttäjä (12) 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Lumilautailun TTR 22.55 John Q (16) 0.50 Kova laki: Erikoisyksikkö (16) 1.35-4.00 Uutisikkuna
YLE TV2
7.45 Unna Junná 8.00 Pikku Kakkonen 8.03 Raa Raa, leikkisä leijona 8.14 Lauludiplomi 8.37 Babar ja Badun seikkailut 9.00 Galaxi 9.01 Kapteeni Kari 9.15 Viidakkojytä 9.22 Jotain rajaa 9.349.55 Villi tulevaisuus 10.00 Muumilaakson tarinoita (S) 10.25 Ruohonjuuritasolla (S) 10.30 Zeke ja taikataulu (S) 10.53 Koodinimi Connor (S) 11.17 Mr Bean (S) 11.30 Bilebändi 2012 : Alkusoitto 12.45 Kakkosen urheiluviikonloppu 12.50 Lumilautailun TTR 13.55 Yleisurheilun halli-MM 14.25 Ampumahiihdon MM : Miesten yhteislähtö 15.20 Pikaluistelun maailmancup 15.55 Yleisurheilun halliMM 16.55 Ampumahiihdon MM : Naisten yhteislähtö 17.45 Yleisurheilun halli-MM 18.35 Pikaluistelun maailmancup 19.00 Tv-uutiset 19.05 Urheilukatu 2 19.30 Tehdas (12) 20.20 Kätevä emäntä (7) 20.45 Alivaltiosihteerin televisio-ohjelma 21.00 Boardwalk Empire (16) 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Becky ja Steve (12) 22.35 Yle Live: Grammy-gaala 1.05 Kova laki: Erikoisyksikkö (16) 1.504.05 Uutisikkuna
MTV3
6.00 Älynväläys 6.50 Ostoskanava 7.50 Uki (S) 7.55 Ystävien kylä (S) 8.10 Tuomas Veturi (S) 8.25 PopPixie 8.40 PopPixie 9.00 Nakke Nakuttaja 9.25 Kivisten ja Sorasten uudet seikkailut 9.55 Pokémon (7) 10.20 Beyblade: Metal Masters (7) 10.45 FUTIS+ 11.15 UEFA Europa League huippuhetket 11.45 Motor Forum: Ralli SM 12.15 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 12.45 Älynväläys 13.35 Salatut elämät 14.05 Salatut elämät 14.35 Salatut elämät 15.05 Perheleffa: Sinbad seitsemän meren sankari (7) 16.45 Formula 1: Talvitestit, Barcelona II 17.15 Tarinoita suomalaisesta työstä 17.30 Top Gear USA 18.30 Sukari 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.30 Ennätystehdas 20.00 Amazing Race 21.00 Terra Nova (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 Tulosruutu 22.30 MM-ralli: Meksiko 22.40 Lotto ja Jokeri 22.45 Departed (16) 1.30 Hyvässä uskossa (12) 2.25 MM-ralli: Meksiko 2.55-6.00 MTV3 Deitti
5.20 Aamusää 5.50 Studio55.fi 6.25 5.20 Aamusää 5.50 Studio55.fi 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55.fi Huomenta Suomi 9.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin. maaliskuuta 2012
13
Soramonttuprinsessat TV2 maanantai 05.03. 18.00 Emmerdale täisiin. Marianne (vas.) ja Jessica (oik.) Grönroos yrittävät löytää paikkansa.
1. klo 19.30. 10.05 14.00 Mitä tänään syötäisiin. klo 13.05. 10.05 Emmerdale (S) 10.35 Emmerdale (S) 11.05 Ostoskanava 13.00 Lääkärit 13.50 Pilanpäiten 14.00 Mitä tänään syötäisiin. Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 18.00 Emmerdale (7) 9.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää Salatut elämät 20.05 Korkojen kera 21.00 Unohdetut (12) 22.00 19.30 Salatut elämät 20.05 Linnan Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää tähdet 21.00 Mentalist (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Hockey Night 22.45 MM-ralli: Meksiko 22.55 22.25 Tulosruutu 22.35 Hjalliksen kanssa 23.05 Daylight paniikki tun- Viimeinen tarjous (16) 0.50 Murhavaisto (12) 1.50 MM-ralli: nelissa 1.15 Älynväläys 2.15 UEFA Meksiko Europa League huippuhetket
MTV3
MTV3
6.00 Älynväläys 6.45 Ostoskanava 7.45 Chuggington (S) 8.00 Smurffit (S) 8.30 Daltonit (S) 8.55 Tom ja Jerry (S) 9.20 Kasper 9.45 Pientä pintaremonttia 10.40 Jokakoti.fi 11.10 Hännänheiluttajat 11.40 Sapuskaa, harashoo! 12.15 Hjalliksen kanssa 12.45 Salatut elämät 13.15 Salatut elämät 13.45 Junior (S) 16.00 Menestyksen takana Hannes Snellman 17.00 Samaa sukua (7) 18.00 HANKI: Hiihtolajien huippuhetket 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 MM-ralli: Meksiko 19.30 Idols 21.30 Mieletön maailma 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.40 Rubicon (12) 23.35 Ilman johtolankaa 0.35 MM-ralli: Meksiko 1.05 Älynväläys 2.05-5.20 MTV3 Chat
NELONEN
7.00 Mikki Hiiren kerhotalo 7.25 Vaihdokit 7.50 Aku ja kumppanit 8.00 Andyn pilat (S) 8.30 Jonas (7) 9.00 Arvostele mun illallinen 9.30 Vauvan tarina 10.00 Kierrätysmuotia Hollywoodissa 10.30 Pikakurssi kodinostoon 11.00 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Kierrätysmuotia Hollywoodissa 14.00 Pikakurssi kodinostoon 14.30 Arvostele mun illallinen 15.00 Vaaleanpunainen pantteri 15.05 Uusi elämä maalla 16.05 Hurja remontti 17.05 Nelosen sää 17.10 Pulmuset 17.45 Hyvät ja huonot uutiset 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Matkaoppaat 19.30 Kiinteistökuningatar Kaisa 20.00 MasterChef Suomi 20.57 Keno 21.00 Criminal Minds FBI-tutkijat (16) 22.00 Toimintatorstai: Hard Luck (16) 0.05 Nelosen uutiset 0.15 Nelosen sää 0.20 Frasier 0.50
NELONEN
7.00 Mikki Hiiren kerhotalo 7.25 Vaihdokit 7.50 Aku ja kumppanit 8.00 Andyn pilat (S) 8.30 Jonas (7) 9.00 Arvostele mun illallinen 9.30 Vauvan tarina 10.00 Kierrätysmuotia Hollywoodissa 10.30 Pikakurssi kodinostoon 11.00 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Kauneusklinikka Rand Rusher (7) 14.00 Pikakurssi kodinostoon 14.30 Huippukokki lähtee maalle 15.00 Sinkkuisä Gary (S) 15.30 Lapsuuteni luuserina (7) 16.00 Vaaleanpunainen pantteri 16.10 Hurja remontti 17.10 Nelosen sää 17.15 Puolivahingossa (7) 17.45 Suomen Huippumalli haussa 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 The Voice of Finland 21.55 Keno 22.00 Elokuva: Ghost Rider (12) 0.15 Nelosen uutiset 0.25 Nelosen sää 0.30 SM-liigan huippuhetket 0.35 Elokuva: The Plague Paholaisen lapset (16)
NELONEN
7.00 Ostosruutu 8.00 Ostosruutu 9.00 Elixir 9.30 Start! 10.00 Matkaoppaat 10.30 Matkaoppaat 11.00 Matkaoppaat 11.30 Matkaoppaat 12.00 Eläintarhojen elämää 12.30 Eläintarhojen elämää 13.00 Eläintenpelastustiimi 13.30 Eläintenpelastustiimi 14.00 Waverly Placen velhot (7) 14.30 Vaaleanpunainen pantteri 14.40 Salattu teinielämä 15.35 Elokuva: Maali II: Unelmista totta (7) 17.45 Usko tai älä (12) 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 Mitä tuli tehtyä 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Bangkok Dangerous (16) 23.05 Nelosen uutiset 23.15 Nelosen sää 23.20 SM-liigan huippuhetket 23.25 Taisteluplaneetta Galactica 0.25 Elokuva: Anakonda 3 (18)
NELONEN
6.50 Ostosruutu 7.50 Hurja remontti 8.45 Unitupa 9.15 Unelmien talo 9.45 Sikke Ruokaa rakkaudella 10.15 Animal Planet: Urhea eläintarha 11.15 Eläintenpelastustiimi 11.45 Elixir 12.15 Elixir Yli esteiden 12.45 Frasier 13.15 Frasier 13.45 Frasier 14.15 Frasier 14.45 Lapsuuteni luuserina (7) 15.15 Puolivahingossa (7) 15.45 Outo, uusi elämä (7) 16.45 The Voice of Finland 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 MasterChef Suomi 20.00 MasterChef Suomi 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Knowing Tieto (12) 23.25 Nelosen uutiset 23.35 Nelosen sää 23.40 Oikeuden edessä 0.40 Cleaner (16) 1.40 Täydelliset naiset (12). O: Aarne Tarkas. (12) 21.55 Viking Lotto ja Keskiviikko-Jokeri 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Myytinmurtajat 23.40 Prisoner (2009) 0.40 30 Rock
MTV3
NELONEN
7.00 Mikki Hiiren kerhotalo 7.25 Vaihdokit (7) 7.50 Aku ja kumppanit 8.00 Andyn pilat (S) 8.30 Jonas (7) 9.00 Huippukokki lähtee maalle 9.30 Vauvan tarina 10.00 Kierrätysmuotia Hollywoodissa 10.30 Pikakurssi kodinostoon 11.00 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Kierrätysmuotia Hollywoodissa 14.00 Pikakurssi kodinostoon 14.30 Arvostele mun illallinen 15.00 Suomen Huippumalli haussa 16.00 Outo, uusi elämä (7) 17.05 Nelosen sää 17.10 Pulmuset 17.45 Fort Boyard Linnake 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Matkaoppaat 19.30 Kiinteistökuningatar Kaisa 20.00 Huippumalli haussa (S) 20.57 Keno 21.00 Täydelliset naiset (12) 22.00 Nurse Jackie (12) 22.35 Californication (16) 23.10 Nelosen uutiset 23.20 Nelosen sää 23.25 Frasier 23.55 Pulmuset 0.25 NCIS Los Angeles (12)
NELONEN
7.00 Mikki Hiiren kerhotalo 7.25 Vaihdokit 7.50 Aku ja kumppanit 8.00 Andyn pilat (S) 8.30 Jonas (7) 9.00 Arvostele mun illallinen 9.30 Vauvan tarina 10.00 Kierrätysmuotia Hollywoodissa 10.30 Pikakurssi kodinostoon 11.00 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Kierrätysmuotia Hollywoodissa 14.00 Pikakurssi kodinostoon 14.30 Arvostele mun illallinen 15.00 Nuortumiskilpailu 16.05 Hurja remontti 17.05 Nelosen sää 17.10 Pulmuset 17.45 Tuuri 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Matkaoppaat 19.30 Kiinteistökuningatar Kaisa 20.00 MasterChef Suomi 20.57 Keno 21.00 NCIS Rikostutkijat (12) 22.00 4D: Maailman oudoin rasvaimu 23.00 Nelosen uutiset 23.10 Nelosen sää 23.15 SM-liigan huippuhetket 23.20 Frasier 23.50 Pulmuset 0.20 Start! 0.50 Totuuden anatomia (12)
NELONEN
7.00 Disneyn esikoulu: Mikki Hiiren kerhotalo 7.25 Disney esittää: Vaihdokit 7.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit 8.00 Andyn pilat (S) 8.30 Jonas (7) 9.00 Arvostele mun illallinen 9.30 Vauvan tarina 10.00 Kierrätysmuotia Hollywoodissa 10.30 Pikakurssi kodinostoon 11.00 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Kierrätysmuotia Hollywoodissa 14.00 Pikakurssi kodinostoon 14.30 Arvostele mun illallinen 15.00 Nuortumiskilpailu 16.05 Hurja remontti 17.05 Nelosen sää 17.10 Pulmuset 17.45 Sokkokokki 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Matkaoppaat 19.30 Kiinteistökuningatar Kaisa 20.00 Fort Boyard Linnake 20.57 Keno 21.00 Totuuden anatomia (12) 22.00 Hyvät ja huonot uutiset 23.00 Nelosen uutiset 23.10 Nelosen sää 23.15 Frasier 23.45 Pulmuset 0.15 Pelastava siirto 1.10 Oikeuden edessä 2.05 NCIS Los Angeles (12)
5.20 Aamusää 5.50 Studio55.fi 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin. klo 19.30. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 5. 16.10 Sydänmailla (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Galaxi 18.02-18.23 Dino-Dan 18.30 Uusi päivä (S) 19.00 Tv-uutiset, urheilu ja sää 19.10 Alueellinen uutislähetys 19.20 Yle Uutiset Suora linja 19.30 Suhdekorjaamo 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Isot ja pienet (7) 21.00 Tehdas (12) 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Keskiviikon ravisuora 22.10 Silminnäkijä: Ei tällaista työtä 22.40 Boardwalk Empire (16) 23.30-0.00 Soramonttuprinsessat
4.00 Uutisikkuna 6.25 Ykkösen 4.00 Uutisikkuna 6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 Tosi tarina: Domus aamu-tv 9.30 MOT 10.00 Ruotsin Perkele 10.00 Viidakkoperhe (7) kuningasperheen vuosi 2011 11.00 10.50 Kansallismaisemat: Olavinlinna Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Puoli seitsemän 11.40 A-studio 12.35 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Puoli seitsemän 11.40 A-studio: Vielä virtaa (S) 13.05 Johan nyt on Talk 12.35 Vielä virtaa (S) 13.05markkinat (S) 14.40 Tsikibot 14.50 Ensyklopedia 15.00 Tv-uutiset 15.05 14.53 VMV 6 (7) 15.00 Tv-uutiset Ykkösen aamu-tv16.00 Eduskunnan 15.05 Ykkösen aamu-tv 16.00 kyselytunti 16.55 Viittomakieliset uuti- Ampumahiihdon MM 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10 set 17.10 Viidakkoperhe (7) 18.00 Viidakkoperhe (7) 17.55 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Puoli Kohtaamisia: Maahanmuuttaja vai pakolainen 18.00 Kuuden Tv-uutiset seitsemän 19.00 Candlefordin postineiti (7) 20.00 Kotikatu 20.30 Tv-uutija sää 18.30 Puoli seitsemän 19.00 set ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 AVanha suola janottaa 19.30 studio: Stream 21.30 Strada 22.00 Kuningaskuluttaja 20.00 Kotikatu Inhimillinen tekijä 22.50 Tv-uutiset 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 22.55 Ihmiskauppiaat (16) Urheiluruutu 21.05 A-studio 22.00 Ulkolinja 22.55 Tv-uutiset 23.00 Paluu helvettiin (12) YLE TV2
YLE TV2
6.50 PIKKU KAKKONEN 6.52 Onnea on. 14.05 Samaa sukua (7) 15.05 Ensisilmäyksellä (7) 15.35 Pientä pintaremonttia 16.35 Älynväläys 16.50 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 17.00 Uutiset 17.05 Tunteita ja tuoksuja (7) 17.55 Mitä tänään syötäisiin. pintaremonttia 21.00 Helsingin herra Miami (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 22.35 Ratkaisija (12) 23.35 Freaks C.S.I. 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.05 45 minuuttia 21.00 C.S.I. 18.30 Emmerdale 19.00 (S) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.05 19.30 Salatut elämät 20.05 Pientä Mestareiden mestari 21.00 C.S.I. 14.05 Emmerdale (S)11.05 Ostoskanava Pohjanmeri 15.05 Rita Rocks (S) 13.00 Lääkärit 13.55 Mitä tänään syötäisiin. 18.00 Emmerdale 18.30 suja (7) 17.55 Mitä tänään syötäisiin. klo 19.00 Kourallinen aktivisteja perusti ympäristöjärjestö Greenpeacen vuonna 1971.
Johan nyt on markkinat TV1 torstai 8.3. Pääosissa: Esko Salminen, Liana Kaarina.
Nelonen: The Voice of Finland 09.03.2012 20:00 Live-lähetykset alkavat! Kuvassa Elastinen.
Bilebändi 2012 : Alkusoitto TV2 lauantai 10.03
17.20 Urheiluradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Uutiset ja sää. 17.20 Kulttuuritunti: Viikon kirja. 22.00 Uutiset ja sää. 07.53 Maakuntaradio. 16.15 Maakuntaradio. 06.30 Maakuntaradio. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Yle Uutiset. 18.00 Kolmannen maailman puheenvuoroja. 13.03 Urheiluradio. 17.30 Taustapeili. 08.10 Luontoretki. 09.05 Sää. 19.03 Urheiluradio. 11.58 Päivän mietelause. 21.40 Urheiluradio. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 10.03 Sää. 18.50 Merisää. 12.15 Ajankohtainen Ykkönen. 16.00 Uutiset ja sää. 07.00 Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.15 Maakuntaradio. Yle Radio 1
06.00 Uutiset. 21.35 Novosti Yle. 04.02 Café Tropical.
Yle Radio Suomi
05.00 Aamupala. 12.45 Merisää. 14.00 Valkoista valoa. 03.02 Sekahaku. 18.50 Iltahartaus. 07.17 Maakuntaradio. 15.55 Yle News. 12.37 Anonyymit kotikiusatut. 05.21 Aamupala. 10.05 Syntymäpäiväsankari. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 15.05 Kultakuume. 13.00 Kymmenen pientä minuuttia. 03.15 Radioteatteri esittää: Kerjäläinen ja jänis.
Yle Radio Suomi
04.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 17.00 Uutiset ja sää. 12.15 Maakuntaradio. 22.40 Arthur Rubinsteinin pianosooloja. 18.00 Horisontti. 07.50 Aamuhartaus. 15.55 Yle News. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 12.55 Suomi tänään. 07.53 Maakuntaradio. 08.00 Aamun peili ja sää. 07.00 Uutiset ja sää. 17.45 Romano mirits. Maahengen temppeli Harjavallassa. 07.15 Aamusoitto. 03.15 Taustapeili Pyöreä pöytä. 22.00 Uutiset ja sää. 12.45 Merisää. 08.00 Uutiset ja sää. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 19.00 Uutiset ja sää. 10.00 Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 10.59 Sunnuntai-Suomi. 13.03 Urheiluradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Hienostelua: Teetetään solmioneula. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 11.58 Päivän mietelause. 21.50 Merisää. 06.00 Yle Uutiset. 12.45 Merisää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Uutiset. 08.00 Uutiset ja sää. 21.03 Päivä tunnissa. 23.03 Koe-eläinpuisto. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 19.40 Haastateltavina Matthew Whittal ja Ilari Angervo. 21.40 Urheiluradio. 18.30 Hartaita säveliä. 08.00 Aamun peili ja sää. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 07.04 Suomi soi. 21.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. Uutiset ja sää. 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia, osa 315. 11.03 Maakuntaradio. 12.45 Merisää. 16.15 Maakuntaradio. Yle Radio 1
06.00 Uutiset. 08.05 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia, osat 316-317. 09.10 Sää. 06.15 Aamuhartaus. 13.06 Sunnuntai-Suomi. 14.00 Yle Uutiset. 21.03 Poppikoulu. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 19.03 Urheiluradio. 21.50 Merisää. 07.17 Maakuntaradio. 21.03 Päivä tunnissa. 10.50 Kuuluttajan vieras. 18.55 Luonto-Suomen retkeilyilta 0203-17600. 09.00 Uutiset. 17.00 Uutiset ja sää. 09.00 Uutiset. 08.00 Uutiset ja sää. 18.50 Iltahartaus. Yle Radio 1
06.00 Uutiset. 16.15 Svengaava iltapäivä. 15.05 Kultakuume. 15.03 Urheiluradio. 08.15 Ykkösaamu. 17.30 Taustapeili. 19.03 Kansanmusiikin ilta. 14.00 Laulua kuorossa. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 20.15 Radion sinfoniaorkesterin konsertti jatkuu. 21.00 Yle Uutiset. 19.03 Urheiluradio. 14.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 21.15 Kultakuume. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 07.15 Aamusoitto. 14.00 Yle Uutiset. 14.00 Välilevyjä. 20.10 Konsertti jatkuu. 10.05 Eve Mantu. 06.57 Päivän mietelause. 09.00 Uutiset. 20.07 Kantritohtorin juurihoitoa. 16.15 Faunin iltapäivä. 14.55 Pikkujuttu. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 18.50 Merisää. Ravisuoran vihjeet. 11.00 Yle Uutiset. 18.55 Säästäväisyyden ilta 020317600. 04.02 Kissankehto.
Yle Radio Suomi
05.00 Aamupala. 12.15 Julkinen sana. 23.03 Taustapeili. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 18.03 Urheiluradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 23.03 Miten minusta tuli minä. 15.05 Maakuntaradio. 11.03 Maakuntaradio. 11.03 Levylautakunta. 16.00 Uutiset ja sää. 12.40 Kootut selitykset: katarsis. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 06.57 Päivän mietelause. Uutiset ja sää. 17.00 Uutiset ja sää. 22.05 Nousevan auringon talo. 23.10 Yöklassinen.
TO 8.3. 19.03 Kirkko soikoon! Helsingin kaupunginorkesterin konsertti. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 07.00 Uutiset. 20.15 Schubertin kvintetto jousille op. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 21.50 Merisää. 18.00 Yle Uutiset. 09.05 Urheiluradio. 21.55 Suomi tänään. 21.00 Jatzofrenia. 12.55 Suomi tänään. 17.20 Kulttuuritunti: Aristoteleen kantapää. Rakastettavat robotit 15.30 Radio 1 soi. 13.00 Klassista kahteen. 14.03 Ajantasa. 09.00 Yle Uutiset. 10.54 Nuotin vieressä. 17.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 07.00 Uutiset ja sää. 09.05 Musiikkia vanhasta Euroopasta. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 12.45 Merisää. 12.15 Ajankohtainen Ykkönen. 20.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 163. 21.15 Kultakuume. 14
MA 5.3. 14.55 Pikkujuttu. 13.03 Urheiluradio. 06.05 Hartaita säveliä. 22.05 Avaruusromua. 11.00 M-studio. 16.05 Näistä levyistä en luovu. 07.17 Maakuntaradio. 12.15 Maakuntaradio. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 06.05 Hartaita säveliä. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 07.03 Aamusoitto. 04.54 Aamupala. 21.03 Päivä tunnissa. 11.00 Yle Uutiset. 22.05 Ajassa soi. 08.15 Urheiluradio. 23.00 Yle Uutiset. 17.55 Sunnuntai-Suomi. 07.50 Aamuhartaus. 11.03 Nousevan auringon talo. 07.50 Aamuhartaus. 15.00 Uutiset. 07.50 Merisää. 10.05 Brysselin kone. 14.55 Pikkujuttu. 13.00 Yle Uutiset. 12.45 Merisää. 17.15 Television tiiliskivet. 18.50 Iltahartaus. 21.55 Suomi tänään. 06.15 Aamuhartaus. 16.05 Sunnuntai-Suomi. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 09.00 Yle Uutiset. 20.00 Yle Uutiset. 06.25 Nousutahdit. 14.03 Ajantasan lauantaivieras. 21.00 Yle Uutiset. 09.05 Muistojen bulevardi. 23.00 Yle Uutiset. 20.06 Sää. 03.15 Poppikoulu.
Yle Radio Suomi
04.00 Yle Uutiset ja sää. 21.55 Suomi tänään. 09.05 Muistojen bulevardi. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Radioteatteri esittää: Hanhen selästä osa 48: Totta ja tarua 22.35 Olga K:n vieras. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 15.55 Yle News. 15.05 Maakuntaradio. 21.40 Urheiluradio. 08.15 Ykkösaamu. 07.45 Hartaita säveliä. Radiohartaus 80 vuotta. 22.05 Radioateljee esittää: Helvetinjumalankone 23.10 Yöklassinen.
LA 10.3. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 13.10 Todellisia tarinoita. 00.05 Yöradio. 07.50 Merisää. 20.08 Sää. 07.00 Yle Uutiset. 18.03 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 12.55 Suomi tänään. 04.47 Aamupala. 11.58 Päivän mietelause. 17.00 Uutiset ja sää. 18.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. Uutiset ja sää. 22.05 Kerro pieni tarina. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Jazzradio. 18.05 Kuuluttajan vieras. 11.00 Välilevyjä. 08.05 Onnen sävel. 11.03 Maakuntaradio. 18.03 Luonto-Suomen retkeilyilta 0203-17600. 11.58 Päivän mietelause. 07.50 Aamuhartaus. 07.45 Hartaita säveliä. 15.55 Yle News. 19.08 Lempimusiikkia. 18.55 Suomi tänään. 06.57 Päivän mietelause. 07.00 Uutiset ja sää. 14.03 Ajantasa. 03.02 Levylautakunta. 10.03 Sää. 14.45 Valomusiikkia. 09.00 Uutiset. 17.15 Levynpyörittäjän kylä. Vakioveikkausrivi. 10.05 Kulttuuritunti: Kirjakerho. 10.03 Ajantasa. 10.00 Yle Uutiset. 11.03 Maakuntaradio. 06.25 Nousutahdit. 11.03 Maakuntaradio. 08.17 Maakuntaradio. 21.15 Kultakuume. 16.15 Maakuntaradio. 10.54 Nuotin vieressä. 08.15 Urheiluradio. 20.03 Urheiluradio. 22.05 Eksoottista Euroopasta. Yle Radio 1
06.00 Uutiset. 20.00 Yle Uutiset. 11.00 Figaro. 06.30 Maakuntaradio. 10.54 Nuotin vieressä. 16.15 Maakuntaradio. 19.00 Uutiset ja sää. 19.00 Uutiset ja sää. 07.50 Aamuhartaus. Uutiset ja sää. 20.06 Sää. 07.50 Merisää. 20.07 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 08.17 Maakuntaradio. 14.00 Yle Uutiset. 09.10 Sää. 07.15 Urheiluradio. 05.52 Aamupala. 17.00 Uutiset ja sää. 07.15 Urheiluradio. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 06.15 Aamuhartaus. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 13.03 Urheiluradio. Yle Radio 1
06.00 Uutiset. 06.57 Päivän mietelause. 11.58 Päivän mietelause. 19.50 Konsertin väliajalla tarkastelussa illan teokset. 07.15 Urheiluradio. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 15.05 Maakuntaradio. Metsäradio. 16.15 Faunin iltapäivä. 22.00 Uutiset ja sää. 18.08 Lakatut varpaankynnet. 16.15 Faunin iltapäivä. 19.06 Keskiajan luontoilta. maaliskuuta 2012
TI 6.3. 09.05 Urheiluradio. 09.11 Maakuntaradio. 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia, osa 314. 22.00 Uutiset ja sää. 09.00 Uutiset. 13.03 Urheiluradio. 00.05 Yöradio. 23.00 Yle Uutiset. 20.00 Yle Uutiset. 15.40 Tiedevartti. 09.11 Maakuntaradio. 18.00 Ehtookelloina Hammarlandin kirkon kellot. 17.00 Uutiset ja sää. 20.03 Urheiluradio. 00.15 Nuotin vieressä. 11.58 Päivän mietelause. 20.03 Urheiluradio. 22.05 Lakatut varpaankynnet. 17.15 Viikonlopun vieras. 21.50 Merisää. 07.15 Urheiluradio. 15.35 Radio 1 vastaa. 15.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 07.00 Uutiset ja sää. 03.40 Luontoretki. 06.30 Maakuntaradio. 15.00 Yle Uutiset. 18.15 Viikon luontoääni: punatulkku. 13.03 Urheiluradio. 11.00 Yle Uutiset. 05.02 Aamupala. 19.03 Urheiluradio. 15.00 Uutiset. 21.35 Novosti Yle. 18.00 Yle Uutiset. 15.55 Yle News. 18.50 Merisää. 16.15 Faunin iltapäivä. 13.00 Yle Uutiset. 22.55 Suomi tänään. 13.00 Yle Uutiset. 22.05 Kymmenen pientä minuuttia. 09.00 Yle Uutiset. 23.33 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 21.15 Kultakuume. 11.00 Yle Uutiset. 15.08 Entisten nuorten sävellahja. 07.45 Hartaita säveliä. 09.00 Yle Uutiset. 20.03 Urheiluradio. 13.00 Yle Uutiset. 22.56 Suomi tänään. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Aamun peili ja sää. 22.15 Todellisia tarinoita. 00.05 Yöradio toiveiden yö. 17.45 Kulttuuritunti: Tekijä. 18.03 Sekahaku. 12.45 Merisää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 09.05 Muistojen bulevardi. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 04.02 Euroopan taivaan alla.
Yle Radio Suomi
05.00 Aamupala. 22.47 Suomi tänään. 09.11 Maakuntaradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 12.40 Viikon luontoääni. 19.03 Urheiluradio. 07.50 Aamuhartaus. 20.07 Euroopan taivaan alla. 07.15 Aamusoitto. 12.55 Suomi tänään. 15.00 Uutiset. 09.10 Sää. 19.06 Luonto-Suomen retkeilyilta 0203-17600. 09.55 Valkealan kirkon kellot kutsuvat. 07.00 Yle Uutiset. 06.30 Aamukahvilla. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 07.53 Sunnuntai-Suomi. 18.50 Merisää. 09.00 Yle Uutiset. 19.00 Uutiset ja sää. 06.03 Sää. 20.09 Lähikuvassa Jukka Perko. 09.15 Minna Pyykön maailma. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 07.53 Maakuntaradio. 06.25 Nousutahdit. 22.05 Tähtisumua. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. Ravitulokset. 22.00 Uutiset ja sää. 06.57 Päivän mietelause. 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia, osa 317. 18.10 Griffes: Pilviä. 15.05 Maakuntaradio. 15.03 Urheiluradio. 06.57 Päivän mietelause. 23.00 Yle Uutiset. 23.00 Yle Uutiset. 21.35 Novosti Yle. 09.00 Yle Uutiset. 16.00 Uutiset ja sää. 08.17 Maakuntaradio. 23.10 Yöklassinen.
SU 11.3. Ravisuoran vihjeet. 06.04 Aamupala. 21.35 Novosti Yle. 18.50 Iltahartaus. 08.17 Maakuntaradio. 18.10 Lauantain toivotut levyt. 12.15 Tiedeykkönen. 23.10 Yöklassinen.
Yle Radio Suomi
05.00 Aamupala. 23.00 Yle Uutiset. 10.04 Kissankehto. 00.15 Nuotin vieressä. 08.15 Urheiluradio. 10.05 Radiopersoona: Unto Miettinen. 05.50 Merisää. 04.02 Levynpyörittäjän kylä. 18.00 Yle Uutiset. 22.05 Koe-eläinpuisto. 09.05 Muistojen bulevardi. 15.05 Kultakuume. 12.05 Kulttuuritunti: Paljetteja ja partanaisia. 23.03 Yöhitaat. 08.17 Maakuntaradio. 20.07 Puhelinlangat laulaa. 15.00 Radioteatteri esittää: Itkupaju 15.45 Arkisto: Kaksi kulttuuria. 09.00 Yle Uutiset. 13.06 Lauantai-Suomi. 14.03 Ajantasa. 18.55 Suomi tänään. 14.00 Yle Uutiset. 20.06 Sää. 10.03 Ajantasa. 13.06 Maakuntaradio. 07.15 Aamusoitto. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 06.05 Hartaita säveliä. 23.33 Minna Pyykön maailma. 18.55 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 16.00 Uutiset ja sää. 12.55 Sunnuntai-Suomi. 07.50 Merisää. 15.55 Yle News. 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia, osa 313. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 09.05 Urheiluradio. 21.00 Yle Uutiset. 13.06 Maakuntaradio. 14.55 Pikkujuttu. 08.15 Ykkösaamu. 18.09 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. 06.25 Nousutahdit. 22.05 Levylautakunta. 09.05 Urheiluradio. 00.05 Yöradio. 08.00 Aamun peili ja sää. 19.03 Suoraan New Yorkista: Mozartin ooppera Don Giovanni. 14.00 Klassikkoparatiisi. 15.00 Uutiset. 06.30 Maakuntaradio. 08.45 Sunnuntai-Suomi. 10.00 Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 09.11 Maakuntaradio. 18.50 Merisää. 05.52 Aamupala. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 04.02 Lempimusiikkia. 04.02 Kantritohtorin juurihoitoa.
Radio Pooki
0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 7.00 Huomenta Pookista 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 9.05 Päivästudio 11.00 Toiveiden tunti(0700-392 111: 3,52 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Päivästudio 15.00 Alueuutiset 16.00 Puotipuksut; (0700-392 111: 3,52 e/min+pvm) 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00
Radio Pooki
0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 7.00 Huomenta Pookista 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 9.05 Päivästudio 11.00 Toiveiden tunti(0700-392 111: 3,52 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Päivästudio 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00
Radio Pooki
0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 7.00 Huomenta Pookista 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 9.05 Päivästudio 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,52 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Päivästudio 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00
Radio Pooki
0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 7.00 Huomenta Pookista 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 9.05 Päivästudio 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,52 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Päivästudio 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Kuuntele Tomppaa 21.00 Pookin yö-musiikia tauotta 24.00
Radio Pooki
0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 7.00 Huomenta Pookista 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 9.05 Päivästudio 10.45 Ravivihjeet 11.00 Toiveiden tunti(0700-392 111: 3,52 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Päivästudio 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00
Radio Pooki
0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 9.00 Puotipuksut; (0700-392 111: 3,52 e/min+pvm) 12.00 Toivekonsertti;studionumero 0700-392111(3,52e/min+pvm) 15.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00
Radio Pooki
0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 9.45 Radiopyhäkoulu 10.00 Jumalanpalvelus 12.00 Toivekonsertti;studionumero 0700-392111(3,52e/min+pvm) 15.05 Pookin yö-musiikkia tauotta Seurat Iistä 17-18.30 24.00. 20.06 Sää. 12.15 Matkoja menneeseen Suomeen. 21.50 Merisää. 12.15 Maakuntaradio. 19.03 Radioteatteri esittää: Spiritistinen istunto 19.40 Arkisto: Tehtiinpä museo. 13.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 00.05 Yöradio. 13.06 Maakuntaradio. 21.00 Yle Uutiset. 09.05 Figaro. 23.10 Yöklassinen.
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 5. 18.00 Yle Uutiset. 12.00 Uutiset ja sää. 20.59 Vikinglotto. 23.03 Taustapeili. 06.15 Aamuhartaus. 17.20 Kulttuuritunti: Kirjakerho. 06.25 Nousutahdit. 07.45 Hartaita säveliä. 18.00 Yle Uutiset. 05.50 Merisää. 18.50 Iltahartaus. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 23.10 Yöklassinen.
KE 7.3. 00.05 Yöradio. 11.00 Yle Uutiset. 07.15 Aamusoitto. 16.00 Uutiset ja sää. 11.00 Uudet levyt. 14.00 Yle Uutiset. 22.05 Lähikuvassa Tuure Kilpeläinen. 20.05 Radion sinfoniaorkesterin konsertti jatkuu. 00.15 Nuotin vieressä. 20.03 Urheiluradio. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 07.53 Maakuntaradio. 10.00 Yle Uutiset. 07.45 Hartaita säveliä. 06.04 Aamupala. 17.20 Kulttuuritunti: Paljetteja ja partanaisia. 10.00 Uutiset. 23.00 Yle Uutiset. 20.00 Yle Uutiset. 20.50 Suomi tänään. 14.55 Pikkujuttu. 21.40 Urheiluradio. 10.03 Ajantasa. 15.55 Yle News. 10.00 Yle Uutiset. 12.25 Arjen designia. 12.42 Maakuntaradio. 13.00 Klassista kahteen. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 21.03 Päivä tunnissa. 11.57 Vakioveikkausvihjeet. 23.37 Metsää ja luontoa. 14.03 Ajantasa. 21.03 Päivä tunnissa. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 06.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Tiedevartti. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Uutiset ja sää. 10.04 Pop eilen toissapäivänä. 20.08 Sää. 19.03 Urheiluradio. 18.03 Säästäväisyyden ilta 020317600. 06.15 Aamuhartaus. 18.30 Hartaita säveliä. 19.00 Uutiset ja sää. 22.00 Uutiset ja sää. 19.06 Suomi tänään. 17.30 Taustapeili Pyöreä pöytä. 12.55 Suomi tänään. 16.00 Uutiset ja sää. 06.30 Maakuntaradio. 15.00 Yle Uutiset. 21.55 Suomi tänään. 10.54 Nuotin vieressä. 13.06 Maakuntaradio. 17.55 Kootut selitykset: katarsis. 09.05 Muistojen bulevardi. 08.15 Urheiluradio. 06.03 Sää. 17.20 Urheiluradio. 20.00 Yle Uutiset. 15.05 Kultakuume. Yle Radio 1
06.00 Uutiset. 07.53 Maakuntaradio. Uutiset ja sää. 06.25 Nousutahdit. 23.03 Taustapeili. 13.10 Kerro pieni tarina. 17.30 Taustapeili. 07.03 Sää. 15.00 Uutiset. 18.30 Hartaita säveliä. 12.15 Maakuntaradio. 19.06 Säästäväisyyden ilta 020317600. 17.40 Arjen designia. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 09.40 Lauantai-Suomi. 11.00 Ortodoksinen liturgia Kristuksen ylösnousemisen kirkosta Jyväskylästä. 20.09 Olipa kerran radio. 13.03 Urheiluradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Klassista kahteen. 20.03 Urheiluradio. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 12.15 Taustapeili Pyöreä pöytä. 10.03 Ajantasa. 15.08 Tähtisumua. 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia, osa 316. 06.30 Suomi soi. 06.05 Hartaita säveliä. 18.03 Puhelinlangat laulaa. 18.28 Suomi tänään. 05.02 Aamupala. 14.30 Poppikoulu. 21.40 Urheiluradio. 21.35 Novosti Yle. 13.06 Maakuntaradio. 19.03 Radion sinfoniaorkesterin konsertti. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. 08.20 Kulttuuritunti: Viikon kirja. 20.07 Café Tropical. 23.10 Yöklassinen.
PE 9.3. 13.00 Radioateljee esittää: Helvetinjumalankone 14.00 Riston Valinta. 21.55 Suomi tänään. 13.00 Yle Uutiset. 17.20 Urheiluradio. 20.45 Victoria de los Angeles laulaa espanjalaisia lauluja. 00.05 Yöradio. 17.20 Urheiluradio. 08.05 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia, osat 313-315. 14.00 Yle Uutiset. 12.55 Griffes: Pilviä. 18.30 Hartaita säveliä. 09.06 Iskelmäradio. 12.06 Kansanradio. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 08.05 Sunnuntai-Suomi. 20.45 Lotto ja Jokeri. 11.00 Riston Valinta. 21.35 Novosti Yle. 17.20 Television tiiliskivet. 15.00 Yle Uutiset. 18.50 Merisää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Klassista kahteen. 10.05 Kalle Haatanen. 17.40 Puheenvuoroja. 11.00 Yle Uutiset. 07.15 Urheiluradio. 14.03 Ajantasa. 07.03 Näistä levyistä en luovu. 15.00 Yle Uutiset. 21.55 Suomi tänään. 05.15 Eväsreppu. 18.55 Puhelinlangat laulaa. 07.45 Hartaita säveliä. 09.06 Lauantai-Suomi. Yle Radio 1
07.00 Uutiset. 15.00 Radioteatteri esittää: Hanhen selästä osa 49. 18.03 Urheiluradio. 14.03 Ajankohtainen Ykkönen. 21.35 Novosti Yle. 20.03 Urheiluradio. 18.01 Iltahartaus. 06.15 Aamuhartaus. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 06.05 Hartaita säveliä. 21.00 Yle Uutiset. 12.05 Sunnuntai-Suomi. 08.15 Ykkösaamu. 08.15 Ykkösaamu. 19.00 Uutiset ja sää. 07.17 Maakuntaradio. 07.17 Maakuntaradio. 19.03 Radion sinfoniaorkesterin konsertin uusinta. 06.05 Hartaita säveliä. 21.55 Suomi tänään. 20.06 Sää. 15.05 Maakuntaradio. 18.30 Hartaita säveliä. 20.00 Yle Uutiset. Uutiset ja sää. 09.10 Sää. 09.00 Uutiset. 15.05 Kultakuume. 04.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi.
Yle Radio Suomi
05.00 Aamupala. 16.05 Entisten nuorten sävellahja. Osa 10/13. 19.03 Urheiluradio. 20.30 Radion sinfoniaorkesterin iltasoitto. 17.30 Taustapeili. 09.05 Urheiluradio. 02.15 Anonyymit kotikiusatut. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 08.30 Aristoteleen kantapää. 16.15 Maakuntaradio. 07.53 Onnen sävel. 23.35 Aristoteleen kantapää. 17.00 Uutiset ja sää. 14.00 M-studio. Ravitulokset. 07.04 Onnen sävel. 20.30 Jazzradio Live! 21.15 Kultakuume. 07.50 Merisää. 17.20 Urheiluradio. 18.08 Sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 08.20 Sunnuntai-Suomi. 13.08 Miten minusta tuli minä. 16.05 Viikon valinta. 15.00 Yle Uutiset. 03.15 Taustapeili. 10.03 Ajantasa. 21.40 Urheiluradio. 21.03 Taustapeili. 08.15 Urheiluradio. 22.47 Suomi tänään. Manasse Jäppinen. 00.15 Nuotin vieressä. 09.11 Maakuntaradio. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 19.03 Klang-sarjan konsertti Helsingin Musiikkitalossa. 00.15 Nuotin vieressä. 21.50 Merisää. 18.55 Suomi tänään. 21.50 Merisää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 20.55 Jälkikoirat. 10.54 Nuotin vieressä. 21.40 Urheiluradio. 10.00 Uutiset. 09.05 Sää. 12.15 Tiedeykkönen. 09.50 Radioteatteri esittää. 19.06 Puhelinlangat laulaa. 19.50 Haastateltavina Matthew Whittal ja Ilari Angervo. 18.50 Merisää. 13.00 Klassista kahteen. 07.50 Merisää. 07.50 Merisää. 23.03 Kansanradio. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 19.08 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 10.00 Valkealan seurakunnan jumalanpalvelus Valkealan kirkosta. 18.15 Nuntii Latini latinankielinen viikkokatsaus. 08.30 Radioteatteri esittää: Kerjäläinen ja jänis
Sillan avajaisiin kokoontunut väkijoukko totesi rakentamisen kannattaneen. Pohjasen halliennätys 161 on peräisin viime vuodelta. Kaupunki maksoi kuluista puolet. Veli Nevala palasi mestaruuskantaan yhden välivuoden jälkeen 50-vuotiaiden 93 kilon sarjassa. Tänä vuonna hän on hypännyt parhaimmillaan 159 Kuortaneen hallikisoissa tammikuun lopussa.
voimanostajat nappasivat täyspotin veteraanien SM-kilpailuissa Kuusamossa. Alkuerissä hän oli seitsemänneksi nopein ajalla 22,95. Yhden syöttöpisteen kuittasivat Matti Haapakoski,
Petri Mäyrä, Mika Partala, Lauri Pihlajaharju ja Vili Ahlroos. Suurena kysymysmerkkinä tultiin radalla, mutta hienossa kunnossa hevonen näytti olevan, voiton ohjastanut Veli-Erkki Paavola totesi. KK-81:n voittolukemat kirjattiin 9-4 (4-0, 3-1, 2-3). Jäätä Oulaisissa on todennäköisesti maaliskuun loppuun saakka, Lastikka arveli.
www.pyhajokiseutu.fi
Nevala ja Siltala mestareiksi SE-tuloksilla
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
Rantala pinkoi hallimestaruuden
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
YLEISURHEILU
Nuorten SM-hallit 17-22v. Mitalikolmikon sarjassa täydensivät Oulun Power Teamin Kari Räihä 575 kg
(210+125+240) ja Joensuun Puntti-Poikien Matti Reijonen 540 kg (190+110+220). N17 Kuula (16): 1) Taija Keskinen YKV 14,96, 2) Jessica Meriheinä LiljIK 14,00, 3) Suvi Koskinen KaKa 13,41,...6) Sandra Laulumaa OuHu 13,12, 9) Annika Knuutila OuHu 12,23. Viime vuonna hän oli 60 metrillä kolmas ja 200 metrillä toinen. M19 60 m Välierät: 1) Otto Ahlfors IkaalU 6,93, 2) Eetu Rantala OP 6,94, 3) Markus Koivula TP 7,00. Maalivahtia Haukat vaihtoi neljän takaiskumaalin jälkeen. Hallimestaruus oli hänelle ensimmäinen. Tallin kolmas edustaja Babaari jäi lähdöstään pois.
Pyhäjokilaakson Ratsastajien hiihtoesteratsastuskilpailut Oulainen 25.2.2012 SPEEDY: 1) Jenna Jylkkä - Toulouse De Nous, Jyri Autio 1:09:84, 2) Laura Pisano - Kotirinteen Gurantti, Markku Nikkanen 1:12:59, 3) Inka Huovari - Espoir du Hasard, Annika Peltokorpi 1:15:50, 4) Hanna Ahonen - Wallenberg Wilma, Sirkku Järvelä 1:18:53, 5) Emma Kokko Migla, Suvi Tolonen 1:22:69, 6) Tiina Kangas - Karolin Poika, Toini Härö 1:23:59 EXTREME: 1) Jenna Jylkkä - Toulouse De Nous, Jyri Autio 1:15:85, 2) Laura Pisano - Kotirinteen Gurantti, Markku Nikkanen 1:17:06, 3) Laura Pisano - Hinders Flight Boy, Markku Nikkanen 1:20:53 N--------4) Katja Jussila - Doyher Delily, Jenna Jylkkä 1:21:58, 5) Sirkku Järvelä - Sundancer, Sonja Nevasaari 1:34:38, 6) Emma Kokko - Migla, Suvi Tolonen 1:45:60, 7) Tarja Autio Espoir du Hasard, Annika Peltokorpi 2:15:59, 8) Jenna Jylkkä - Irse, Annika Peltokorpi 2:45:77 Tsemppipalkinto: Annika Peltokorpi Paras tyyli & taktiikka: Markku Nikkanen
Meno-Jokerilla tuttu tahti
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
KUOPIO Haapavedeltä olevan
Tea Männistön ja Timo Lappalaisen Meno-Jokeri teki näyttävän paluun kaviouralle talvitauolta. M19 60 m Alkuerät (27): 1) Samuli Lehtinen LA 7,03, 2) Eetu Rantala OP 7,04, 3) Mikko Laiho TP 7,08. Mestaruustaistelussa hän jätti Ikaalisten Urheilijoiden Otto Ahlforssin varmasti taakseen. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen päättyi Oulaisissa lukemin 5-7 (0-4, 0-1, 5-2). Tammen silta tuli maksamaan noin 70 000 euroa. Viime vuonna paluun kilpakentille tehnyt Siltala otti mestaruuden 40-vuotiaiden 74 kilon sarjassa. Latujen kunnossapidosta huolehtiva Kalevi Yliniitty sai nauttia työnsä tuloksista sivakoidessaan Tammen sillan avajaisissa.
jaishulinaa oli seuraamassa hiihtoväen ja Pajalan lisäksi myös kaupunginjohtaja Esa Sippola. Vastaavilla näytöillä KK-81 tulee olemaan kova joukkue viikon kuluttua pelattavissa loppuotteluissa, Lastikka ynnäsi. Kakkoseksi sijoittui hopeatilan uusinut Tammelan Ryskeen Olli Skogberg tuloksella 625 kg (215+180+230). Nevala oli viime vuonna pronssilla yhteistuloksella 637,5 kiloa. Seurakaverukset ovat menneet vuoden aikana ison harppauksen eteenpäin parantamalla ennätyksiään. Jani Koskela luisteli vaihtoon ja tilalle tuli Janne Myllylä . Maastanostossa tulokseksi jäi 240 kiloa. Kuortane 25-26.2. Kaveri oli selkeästi parempi joka osa-alueella. M19 60 m Loppukilpailu: 1) Eetu Rantala OP 6,89, 2) Otto Ahlfors IkaalU 6,98, 3) Markus Koivula TP 7,02, 4) Mikko Laiho TP 7,06, 5) Joel EspTa 7,06, 6) Samuli Lehtinen LA 7,09. Haukkojen peli alkoi tosi huonosti. Oulaisten Huiman Sandra
Laulumaa , 15, ja Annika Knuutila, 14, kilpailivat rohkeasti vanhempia kilpakumppaneita vastaan 17-vuotiaiden kuulassa. Kilpakumppaneita Marjo Yypänahon omistama ruuna lähti ajamaan takaa 60 metrin pakilta. Kauden loppuun käymme kerran viikossa jäällä, jonka jälkeen aletaan suunnitella tulevaisuutta. maaliskuuta 2012
15
HIIHTOESTERATSASTUS
la 37,2. Alku- ja välierissä Eetu oli toinen. 11) Samuli Hussa HaU 4.26,2. Alivoimamaaleista vastasivat Paavo Laitala ja Jani Huhtala. Muutaman kerran sillan on vienyt tulvakin mukanaan, Pajala huomauttaa. Viimeisen yrityksen hän jätti käyttämättä ja yhteistulokseksi kirjattiin 645 kiloa. Ikäluokan Suomen ennätyksiä Siltala paransi jalkakyykyssä lukemiin 252,5 kiloa ja yhteistuloksessa 642,5 kiloa. Merijärven Kestävän Sofia Pohjanen sijoittui 22-vuotiaiden korkeudessa viidenneksi tuloksella 155. Hiihtäjät ja
muut reippailijat pääsevät nyt kulkemaan esteettä Ouluntieltä Honkamajalle ja takaisin. Oltiin täysin kuutamolla ja kaveri karkasi ensimmäisessä erässä 4-0 johtoon. Kaupungin ylläpitämälle ulkoilureitille rakennettu silta mahdollistaa reitin ympärivuotisen käytön. M19 200 m Alkuerät (20): 1) Jussi Kanervo HIFK 21,99, 2) Samuli Lehtinen LA 22,60, 3) Otto Ahlfors IkaalU 22,60,...7) Eetu Rantala OP 22,95. Sillan avajaisissa paikalla olleet hiihtäjät muistelevat, että aiempi silta oli aina notkolla, ja kapeuskin oli toista luokkaa kuin uudessa sillassa. Kunnon kirivaihde saatiin esiin päätöserässä ja noustiin iholle 5-0 tappioasemasta, Haukkojen joukkueenjohtaja Petri Lastikka ihmetteli. Tammen siltaa pitkin mahtuisi hurruuttelemaan vaikka nykyaikaisella latukoneella. Ava-
Latumestarikin testasi uuden ylityspaikan. Seuran johtokunnan asettama tavoite neljän parhaan joukosta täyttyi. Penkistä nousi 137,5 kiloa ja maastanostossa 255 kiloa. SE-tulosta Nevala paransi jalkakyykyssä numeroihin 252,5 kiloa. Paukkuja hän säästeli finaalia varten. Upouudelle ylityspaikalle annettiin nimeksi Tammen silta. Haaveena on myös viestipaikka Helsingin EM-kisoihin. Pitempi matka ei sujunut Kuortaneella yhtä hyvin ja
Rantala jäi loppukilpailun ulkopuolelle. Lähistöllä on tammi, eli pato. Hevoset tulivat maaliin rinnakkain ja ykkössija varmistui
maalikameran kuvassa ajalla 27,6. Helmikuun alkupuolella Eetu otti nimiinsä yhden Suomen ennätyksen, pinkaisemalla Mustasaaren Botnia Games -kisoissa harvemmin juostun 150 metriä aikaan 16,37. Rantalan kiihdytys onnistui nappiin ja juoksu pysyi hyvin kasassa loppuun saakka. Penkkipunnerruksessa hän jäi avauspainoihin 150 kiloa. Sunnuntaina Kiuruvedellä toistui sama kuvio. Ruunalla oli käyty ajamassa radalla vain yksi 36vauhtinen hiitti. N22 Korkeus (5): 1) Eleriin Haas KristU 182, 2) Tilda Hämäläinen ViipU 180, 3) Vilma Koskinen LempKi 172, 4) Tiina Säily HKV 166, 5) Sofia Pohjanen MeKe 155.
KUUSAMO Pyhäjoen Pauhun
KUORTANE Eetu Rantalan
vauhti oli kohdallaan nuorten yleisurheilun SM-hallikisoissa Kuortaneella. Meiltä loppui bensa, eikä tahtotilakaan kantanut voittoon saakka. SM-kisojen jälkeen Eetu aloitti uudestaan peruskuntokauden. Kenttäpelaajista kunnostui kypärätempun viimeistellyt Joni Nukari . Voitokas ruuna punnersi niukan voiton pelisuosikkina matkaan lähteneen Krimorin rinnalta. Laulumaa pukkasi kuudenneksi tuloksella 13.12. Kyläläiset halusivat, että se otetaan nimessä huomioon, kertoo sillan vihkiäistilaisuudessa puhunut Oulaisten kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kai Pajala. 2)Olli Hiitola OTaru 18.33 D50 1)Pirjo Mulari KaSu 14.06...6)Eija Linna OuHu 18.58 D55 1)Anne Määttä KEV 16.01 2)Seija Jussinniemi SiSe 18,39 D60 1)Ritva Halme KiimU 16.10 2) Anneli Rajaniemi OTaru 21.04 D12 1)Aino-Maria Linna OuHu 12.47
Suksilla sillasta yli
Laura Seppä
laura.seppa@sps.fi
Haukkojen kausi päättyi välieriin
LAURA SEPPÄ
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
OULAINEN Hiihtolomaviikko
sai arvoisensa aloituksen, kun Piipsanjoen ylittävä uusi silta vihittiin lauantaina. Kotijoukkue lähti karkumatkalle heti alussa. Uusi, leveä silta korvaa aiemmin ylityspaikkana palvelleen väliaikaisen sillan. Nelosrahat Vihantiin ravasi Jouni Yypänahon naruttelema Lumi-Aatu voltissaan ajal-
HIIHTO SUUNNISTUS
Hiihtosuunnistus, kansalliset kisat 25.2. Pyhäjokialueelta mukana olleet sijoittuneet: H18 1)Matti Linna OuHu 17.33. Tappiosta huolimatta taustajoukot olivat tyytyväisiä kauteen. Kesän arvokilpailut ovat normaalia aikaisemmin ja tulosrajat pitäisi saada rikottua alkukaudesta. Vuotta nuorempi Knuutila oli yhdeksäs tuloksella 12.23. Paikan lohkon loppuotteluun lunasti Kiuruveden Kiekko-81 voitoin 2-0. M17 1500 m (18): 1) Samu Mikkonen KuopRei 4.13,03, 2) Markus Kyrölä LempKi 4.14,40, 3) Miika Kiminkinen JKU 4.15,38,... Kuntoaan hän hioo myös Teneriffalle pidettävässä maajoukkueleirillä. Oulaisissa hevosia valmentavan Mika Moisasen ajokeista Menovisku 43,8x oli lähtölaukan jälkeen kahdeksas ja Tuulen Natukka 36,1 yhdeksäs omassa koitoksessaan. Loput kustansi EU.
Katso lisää kuvia
verkkolehdestä
KIURUVESI Oulaisten Kiekko Haukkojen historian ensimmäiset play off -pelit päättyivät välieriin jääkiekon III-divisioonassa. Oulaisten kasvatti sivusi ennätystään 19-vuotiaiden 60 metrin finaalissa lukemin 6,89. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 5. Kaksi muuta yritystä 160 kilosta ei tuottanut tulosta. Muutama kaveri pelasi vähän flunssaisena ratkaisuotteluissa, mutta parhaamme yritettiin. Kilpailu oli molemmille viides tänä vuonna ja tulokset ovat parantuneet koko ajan. SMkultaa voittivat Sami Siltala ja Veli Nevala. Päätähtäimeksi Eetu on asettanut juniorien MMkisat Barcelonassa. Ikävuosien lisääntyminen ei voimamiehen tuloksissa juuri näy ja Nevala voi siirtyä ensi kaudella huoletta jahtaamaan uusia haasteita 60-vuotiaiden sarjasta.
HIIHTO
Pohjois-Pohjanmaan piirinmestaruuskilpailut Kuusamo 18.2.2012 M10 2km 1)Atte Rahikkala, Kempeleen Kiri 7.59,2 2)Tuukka Pajala OTaru 8.37,4 N12 3km 1)Johanna Salonpää OuHu 11.39,5 2)Anni Huovinen Kempeleen Pyrintö 12.01,9 3)Aino-Maria Linna HaU 12.17,5. Tulos on 19-vuotiaiden SE. Kai Pajalan mukaan paikalla on ruvettu käyttämään siltaa 80-luvulta lähtien, ja se on pitänyt purkaa ja rakentaa joka vuosi uudelleen
Siitä saadaan mursketta, jota voidaan käyttää tienparannukseen ja nostoalueiden te-
B. Puustoa raivataan tielinjojen ja myllyjen nostoalueiden alta. 0400 580 135 Sähköpostit: Toimitus: toimitus.pyhajokiseutu@sps.fi Ilmoitukset: ilmoitukset.pyhajokiseutu@sps.fi Muistilista: muistilista.pyhajokiseutu@sps.fi Asiakaspalvelu: asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@sps.fi Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@sps.fi Tilaushinnat:
Erkki Heikkilä Markkinointipäällikkö 010 665 5113 0400 589 430
TAPIO
Hanna Tenkula Ilmoitusvalmistaja 010 665 5150 050 438 0867
Kesto 12 kk 101e Määräaikainen 6 kk 71e, 3 kk 46e Opiskelijatilaus, määräaikainen 12 kk 60e, 6 kk 35,50e, 3 kk 23e
Sähköiset tietokannat: Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja ALMA MEDIA Oyj -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaiseti sovittu. Mikä on se etäisyys, kuinka kauaksi myllyt tulevat toisistaan. Lauantai-Jokerin voittonumero: 3
149173
Vilikastaanpa...
www.pyhajokiseutu.fi
Katuosoite: Asemakatu 1, 86300 Oulainen Postiosoite: PL 1, 86301 Oulainen Puhelin 010 665 5145 Faksi 08 479 5125
Konttori avoinna ma-pe klo 8.00-16.00 Ilmestymispäivät: maanantai ja torstai 58. Oikeat numerot: 2, 17, 18, 30, 32,
33, 37.
MERIJÄRVI Ensimmäiset merkit tuulivoimalapuiston tulemisesta alkavat näkyä Merijärven Ristivuorella. klo 6-14, vkl. Tuomo Perälä kertoo, että tuulivoimapuiston työmaa on alkanut Ristivuorella.
kaivaustyöt. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Pyhäjokiseudun asiakaspalveluun. Mitkä ovat ensimmäiset
ARKISTOKUVA:HELI NURKKALA
kemiseen. VIRTANEN
Jakeluhäiriöt: 0200 71400 ark. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriote on nähtävillä Pyhäjokiseudussa. Toki vaaraalueita aidataan. Kolmelle tuulimyllylle tehdään uusi tielinja. Viikolla 13 tulee kaivinkoneurakoitsijat. Syksyyn mennessä kuuden tuulivoimalamyllyn on määrä olla toimintakunnossa.
Lisänumerot: 8, 10. Rinne on kiinni. 23%).. vuosikerta Verkkolehti: www.pyhajokiseutu.fi
Sanomalehtien liiton jäsen, Sitoutumaton paikallislehti Julkaisija: Suomen Paikallissanomat Oy ISSN 0356-2492 Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino, Kajaani Levikki: LT 2008 7114 kpl
Mitä maastoon kuuluu, tekninen johtaja Tuomo Perälä. En uskalla määrää arvailla, mutta kuudelle myllylle tulee tuo nostoalue. 16
Kaikki maatalouteen
maatilatarvikkeet karjataloustarvikkeet ja rehut hevostarvikkeet lemmikkieläinruuat polttoöljyt ja voiteluaineet
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 5. maaliskuuta 2012
PÄIVÄN KYSYMYS
Joko tuulivoimalatyömaa näkyy Merijärvellä?
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@sps.fi
Nostoalue on 30 x 50 metriä.
Paljonko puita kaadetaan. 23%). Rungot ja siivet tuodaan Kalajoen sataman kautta.
Nurmelankatu 4, Oulainen Erkki 044 7997 280 Timo 044 7997 282
LOTTO JA JOKERI
Kierros 9, 3.3.2012. Ne tulevat noin 500 metrin välein. Kuinka isoista alueista on kysymys?
Työt käynnistyvät. Lehti noudattaa ilmoituksen julkaisemista koskevissa seikoissa Sanomalehtien Liiton hyväksymiä ilmoitusten julkaisusääntöjä. Miten työt jatkuvat puuhommien jälkeen. Ylämaja on vuokrattuna vuoden loppuun asti tuulivoimayhtiölle toimistokäyttöön. Ristivuoren rinteen alaosaa louhitaan matalammaksi. Vastuu virheistä Lehden suurin vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Se on sitten syksyllä, elokuun loppuun mennessä. Maa-aineslupa on parhaillaan menossa kunnanhallituksen käsittelyyn. Kyllä työmaa nyt alkaa näkyä. Puhelut 010-numeroihin maksavat kaikkialta Suomesta soitettuna: Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min (alv. Alueella liikkuu nyt paljon työkoneita ja rekkaliikennettä. Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min (alv. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Tavoitteena on, että samalla voidaan rinnettä muotoilla uudelleen.
Vaikuttavatko rakennustyöt Ristivuoren virkistyskäyttöön. Pyhäjokiseudulla ja muilla Alma Median Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekis-terissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. Milloin ensimmäinen tuulimylly on pystyssä. Puuston kaataminen on käynnistymässä näinä päivinä. Henkilörekisteri Pyhäjokiseudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Kannattaa olla varovainen, mutta saa alueella ulkoilla. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen Pyhäjokiseutu, PL1, 86301 Oulainen. klo 6-12 ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT: ma lehteen to klo 15 mennessä, to lehteen ti klo 15 mennessä
VIIVI & WAGNER
Sirpa Kortet Päätoimittaja 010 665 5144 050 438 0845
Taina Talvi Tilaukset/ rivi-ilmoitukset 010 665 5145
Laura Seppä Toimittaja 010 665 5167 050 438 0849
Jarkko Rautio Myyntineuvottelija 010 665 5147 050 325 6907
Heli Nurkkala Toimittaja 010 665 5143 050 438 0846
Jaana Heikkilä Myyntineuvottelija 010 665 5181 050 544 5499
Heidi Niskanen Toimittaja 050 438 0848 Jari Kangaskorte Urheilu, freelancertoimittaja p
P13 3 km (4): 1) Oskari Hökkä YIN 12.03,6, 2) Aapo Viippola OHS +29,6, 3) Tuomas Ranto HaU +1.18,3, 4) Aapeli Huttunen OHS +3.51,8. Vasemmalla Lauri Holmi; Ylikiimingin Reserviläiset, Mika Marjakangas; Oulaisten Reserviupseerikerho ja Pekka Lampela; Haapaveden Reserviläiset.
pailijan mukanaan. luokan tytöt 1) Jenna Vattu Fr 0:07:33, 2) Emma Kauppinen Fr 0:09:39, 3) Jenni Autio Fr 0:10:09, 4) Julianna Seppä Fr 0:10:35, 5) Emma Laitila Ve 0:10:38, 6) Riikka Vilppola Ve 0:10:46, 7) Katri Pirnes Sa 0:10:48, 8) Emmi Surakka Fr 0:10:51, 9) Noora Karkkonen Fr 0:11:29, 10) Alina Ylikoski Sa 0:11:33, 11) Cecilia Aittola Fr 0:11:41, 12) Reetta Kyllönen Sa 0:11:50, 13) Jenni Arvola Fr 0:12:25, 14) Wilhelmiina Tuominiemi Fr 0:12:58, 15) Taru Kyllönen Fr 0:13:00 4. Parturikampaamo Tyylin lahjoittama Hoitoaine Satu Heikkilä (saa Rajaniemeltä). T11 2 km (7): 1) Heini Niva LaitVe 8.57,8, 2) Mari Rantakangas HaU +12,4, 3) Erika Lalli YIN +36,3,...7) Essi Rantakangas HaU +1.06,6. Oulainen on vastannut viime vuosina Piirin kisoista, ja toimivan organisaation myötä lupaus annettiin jo syksyn pistooliampumajuoksukisojen järjestelyistä. T14 3 km (9): 1) Laura Kukkonen OHS 11.45,6, 2) Ella-Sofia Metsävainio OHS +18,6, 3) Sara Niva LaitVe +33,5,...7) Laura Männistö OuHu +1.17,3. Reserviläisliikunnan yksi keskeinen tehtävä on ylläpitää ja kehittää jäsenistönsä
maanpuolustustaitoja. Majakka lehden lahjoitus Riku Rantala (saa toimituksesta). Kenttätaitoja ovat suunnistus-, ampuma-, kartanluku-, tulenjohto-, johtamis- ja vaellustaidot.
TULOKSET
H45: 6 km 1) Pekka Lampela, Haapaveden Reserviläiset. luokan pojat 1) Roope Huttunen Ve 0:06:40, 2) Valtteri Manninen Sa 0:08:34, 3) Olli Lukkarinen Ve 0:09:20, 4) Erkki Myllymäki Ve 0:09:50, 5) Joakim Aittola Fr 0:09:55, 6) Jyri Kallinen Sa 0:10:12, 7) Juho Kyllönen Sa 0:10:46, 8) Tero Hannula Fr 0:10:56, 9) Joona Roini Fr 0:11:02, 10) Niklas Ojala Ve 0:11:13, 11) Jasper Myllymäki Fr 0:11:24, 12) Roope Flankkila Fr 0:12:18, 13) Lauri Saari Fr 0:12:34, 14)Otto Ojalehto Fr 0:13:40, 15) Joonas Myllymäki Fr 0:15:34 5. T4 1) Jenni Erkkilä 4.41 T6 1) Sanni Tyyskä 2.18, 2) Pinja Salmela 2.41, 3) Essi Prittinen 2.54, 4) Ella Kyrö 5.13 P6 1) Samuli Alila 2.25, 2) Joona Jylkkä 4.27 T8 1) Sanni Erkkilä 1.42, 2) Ella Heikkilä 1.52, 3) Silja Korpela 2.02 P8 1) Olli Mäyrä 1.23, 2) Paavo Mattila 1.37, 3) Eetu Salow 1.41, 4) Viljo Mäkikangas 2.09, 5) Eppu Takalokastari 2.20 T10 1) Salla Tyyskä 3.35, 2) Katri Salonpää 4.07, 3) Adafiia Kärppä 4.08, 4) Iiris Mäkikangas 4.13, 5) Viktoria Kätkä 4.24, 6) Riina Martinmäki 4.55, 7) Emmi Järvelä 6.22 P10 1) Tuukka Pajala 3.31, 2) Aleksi Korpela 4.22, 3) Saku Alila 4.39, 4) Esa Kyrö 8.00 T12 1) Johanna Salonpää 4.35, 2) AinoMaria Linna 4.44, 3) Alisa Heikkilä 6.02 P12 1) Eero Ketonen 4.37, 2) Konsta Männistö 4.57, 3) Samu Honkakoski 5.06, 4) Leevi Pajala 5.48 T14 1) Laura Männistö 4.24, 2) Roosa Hussa 4.52 P14 1) Joni Kangas 3.54, 2) Eetu Alila 4.27 T16 1) Katariina Kätkä 5.54 N 1) Anni Huuha 5.40, 2) Terhi Lehtola 5.54 N50 1) Anneli Rajaniemi 7.23, 2) Seija Vinkki 8.24 M 1) Mikko Tuomaala 4.51, 2) Petri Salow 5.23. P10 2 km (1): 1) Ville Partanen HaU 10.57,4. T10 2 km (3): 1) Salla Tyyskä OuHu 10.26,1, 2) Eeva-Riikka Kemppainen OHS +2.26,2, 3) Noora Kakko YIN +4.04,5. P16 8 km (3): 1) Jussi Rytky HaU 26.10,6, 2) Jani Sarkkinen OsVa +19,9, 3) Eero Kukkonen OsVa +1.32,3.
LOOVAHIIHTO
Oulaisten pururadan hiihtosuorituslaatikkoon on kertynyt paljon hiihtomerkintöjä. T16 5 km (10): 1) Roosa Juuska HaU 18.52,8, 2) Katariina Kätkä OTaru +21,3, 3) Pia Vähäkuopus OHS +45,6. helmikuuta Oulaisten Honkamajan maastossa heleässä pakkassäässä. luokan tytöt 1) Aada Junno Fr 0:03:26, 2) Sanna Kangas Fr 0:03:32, 3) Minja Kauppinen Fr 0:03:40, 4) Jenna Saarikoski Fr 0:03:43, 5) Emilia Aittola Fr 0:03:47, 6) Amanda Saari Fr 0:03:49, 7) Irina Tervamäki Ve 0:03:50, 8) Pihla Korkatti Fr 0:03:58, 9) Mimosa Ahola Fr 0:04:17, 10) Fanni Myllymäki Ve 0:04:32, 11) Iita Prättälä Fr 0:05:02
Pistooliampumahiihtomestaruudet ratkesivat
ESA HELLMAN
Esa Hellman
toimitus.pyhajokiseutu@sps.fi
OULAINEN Pohjois-Pohjanmaan Reserviläispiirin pistooliampumahiihtomestaruudet ratkottiin Oulaisissa 25. Pienessä vesisateessa hiihti 205 reipasta koululaista. maaliskuuta 2012
17
1. 26,08 H65: 4 km 1) Matti Pohjosenperä, Oulun Reserviläiset, 22,20, 2) Kalevi Yliniitty, Oulaisten Reserviläiset, 24,59 H70 1) Toivo Saikkonen, Oulun Reserviläiset, 29,02, 2) Timo Hankonen, Rantsilan Reserviläiset, 31,07 H75: 3 km 1) Reino Sevon, Kempeleen Reserviläiset, 21,45 H80: 3 km 1) Jussi Turkka, Oulun Reserviläiset, 30,09
HIIHTO
Hopeasomman aluekilpailut (p) Ii 12.2. Tapsan kuntopisteen lahjoitus Aila Törmäkangas (saa Kuntopisteestä). luokan pojat 1) Jarno Laitila Ve 0:08:43, 2) Jere Tiikkainen Sa 0:09:37, 3) Vertti Mikkola Fr 0:09:50, 4) Joona Hyvölä Fr 0:10:12, 5) Marko Tiitto Fr 0:10:16, 6) Sami Lehtimäki Fr 0:10:33, 7) Roope Räisänen Fr 0:11:07, 8) Jim Aittola Fr 0:11:09, 9) Valtteri Aittola Fr 0:11:51, 10) Tommi Kiiskilä Fr 0:12:40, 11) Eeli Mikkonen Fr 0:12:53, 12) Eetu Kiiskilä Fr 0:12:58, 13) Lauri Myllymäki Ve 0:14:10, 14) Topi Prättälä Fr 0:18:50, 15) Miika Ojala Fr 0:19:35 6. T9 1 km (5): 1) Katariina Pyörälä Iin HS 4.10,6, 2) Venla Viippola OHS +18,9, 3) Anni Loukusa IiU +23,6, 4) Aada Anttila LNM +23,8, 5) Viktoria Kätkä OTaru +30,1. Muonituksen ja huoltorakennuksen palvelut hoiti Jorma Vainionpää . Matkan aikana ammuttiin ampumaradalla kaksi kertaa viisi laukausta kaatuviin ampumahiihdon tauluihin ja hiihdettiin sarjasta riippuen kuusi, neljä tai kolme kilometriä.
Kaatuvat taulut olivat ensimmäistä kertaa käytössä Oulaisissa tuoden kilpailuihin oman lisämausteensa. luokan pojat 1) Kai Steffensen Fr 0:03:01, 2) Taavi Ylikoski Sa 0:03:05, 3) Riku Kyllönen Fr 0:03:08, 4) Veeti Tossavainen Fr 0:03:09, 5) Rami Kyllönen Fr 0:03:10, 6) Aleksi Hankilanoja Fr 0:03:18, 7) Jarkko Roini Fr 0:03:29, 8) Julius Tuominiemi Fr 0:03:31, 9) Veeti Räisänen Fr 0:03:39, 10) Antti Myllymäki Ve 0:03:40, 11) Aapo Kiiskilä Fr 0:03:57, 12) Sampo Madetoja Fr 0:03:58, 13)Jooas Kopsa Fr 0:04:12, 14) Atte Seppänen Fr 0:04:13, 15) Valtteri Rytilä Fr 0:04:17, 16) Jere Kallinen Sa 0:04:18, 17) Arttu Punder Fr 0:04:21, 17) Joni Luttinen Fr 0:04:21, 19) Andreas Korpela Fr 0:04:28, 20) Leevi Skantz Ve 0:04:38, 21) Hiski Laitila Fr 0:04:54, 22) Veikka Ahola Fr 0:04:55, 23) Elmo Salo Fr 0:05:18 3. Paikalla olleet kilpailijat ottivat Reino Sevonin haasteen vastaan ja lupasivat tuoda ensi vuoden kisoihin kukin yhden uuden kil-
Yleisen sarjan palkitut. T12 3 km (10): 1) Anni Huovinen KK-V 13.03,4, 2) Johanna Salonpää OuHu +31,9, 3) Vilma Rytky HaU +1.04,0, 4) Aino-Maria Linna HaU +1.11,8, 5) Anniina Sipola LNM +1.11,9, 6) Emma Partanen HaU +2.04,4. Helmikuussa suorituksia oli kovista pakkasista huolimatta kaikkiaan jopa 1081 kappaletta. P14 5 km (7): 1) Lauri Mannila SalRe 17.23,2, 2) Joni Kangas OuHu +2.00,3, 3) Niko Holmström Iin HS +2.15,9. Honkamajan maastot ja kaikin puolin erinomaiset puitteet ovat tae hyvien kilpailujen järjestämiselle. luokan tytöt 1) Laura Karhu Fr 0:02:55, 2) Felicia Aittola Fr 0:03:14, 3) Veera Karkkonen Fr 0:03:24, 4) Jenna Tuominiemi Ve 0:03:29, 4) Salla Kyllönen Sa 0:03:29, 6) Riina Kyllönen Sa 0:03:33, 7) Nelli Laitila Fr 0:03:34, 8) Anna Kananen Fr 0:03:51, 9) Johanna Kopsa Fr 0:03:53, 10) Pinja Nuutinen Ve 0:03:56, 11) Salla Niemelä Fr 0:03:58, 11) Iida Surakka Fr 0:03:58, 13) Päivi Hannula Fr 0:04:23, 14) Katariina Ryytty Fr 0:04:28, 15) Roosa Peltoniemi Ve 0:04:37, 16) Raisa Laitinen Fr 0:04:43, 17) Sanni Luonua Fr 0:05:14, 18) Laura Myllymäki Ve 0:05:27, 19) Olivia Korpela Fr 0:05:33, 20) Serafiina Eskola Fr 0:06:03, 21) Miila Korkatti Fr 0:07:53 2. luokan tytöt 1) Marika Myllymäki Ve 0:09:46, 2) Jenna Kangas Fr 0:09:58, 3) Sonja Peltoniemi Ve 0:10:01, 4) Niina Kehusmaa Fr 0:10:04, 5) Emmi Korhonen Fr 0:10:16, 6) Henna Koponen Fr 0:10:36, 7) Anu Tuominiemi Ve 0:10:51, 8) Minna Arvola Fr 0:10:56, 9) Roosa Valkama Ve 0:11:04, 10) Saija Karkulehto Fr 0:11:10, 11) Sara Laakkonen Fr 0:11:12, 12) Mari Keski-Korpi Fr 0:11:36, 13) Aliisa Peltoniemi Ve 0:11:44, 14) Roosa Junno Fr 0:11:46, 15) Jonna Hyytinen Fr 0:11:58, 16) Sara Kumpulainen Fr 0:12:57, 17) Iina Vaitiniemi Ve 0:13:14, 18) Hilla Korkatti Fr 0:14:22 5. Ajanoton hoitivat jälleen Oulaisten Tarun jäsenet. Eskarit, tytöt 1) Laura Lystilä Ve 0:03:48, 1) Salla Tiikkainen Sa 0:03:48, 3) Elsa Tuominiemi Fr 0:04:07, 4) Milla Honkala Fr 0:04:09, 5) Janna Autio Fr 0:04:26, 6) Sylvia Peltoniemi Ve 0:05:40, 7) Veera Skantz Ve 0:06:08, 8) Milka Pitkäkangas Ve 0:06:13, 9) Saima Myllymäki Ve 0:06:35, 10) Anni Myllymäki Ve 0:06:42, 11) Reetta Laitinen Fr 0:07:55 Eskarit, pojat 1) Juuso Kyllönen Sa 0:03:11, 2) Väinö Huovila Ve 0:03:31, 3) Otto Tiikkainen Sa 0:03:45, 4) Aleksi Autio Sa 0:03:58, 5) Iiro Ruotsalainen Fr 0:04:02, 6) Veeti Skantz Ve 0:04:20, 7) Kalle Korkatti Fr 0:04:25, 8) Iiro Tervamäki Ve 0:04:34 1. luokan pojat 1) Viljami Manninen Sa 0:03:04, 2) Aapo Ruotsalainen Fr 0:03:07, 3) Joonatan Myllymäki Fr 0:03:12, 4) Markus Puolimatka Fr 0:03:13, 5) Titus Mikkola Fr 0:03:15, 6) Samuli Pulkkanen Fr 0:03:17, 7) Niko Tiikkainen Sa 0:03:18, 8) Veeti Mikkola Fr 0:03:22, 8) Eeli Ruotsalainen Fr 0:03:22, 10) Jehu Aakko Fr 0:03:39, 11) Veeti Hautajoki Fr 0:03:41, 12) Tiitus Pinola Fr 0:03:42, 13) Veeti Huovila Ve 0:03:53, 14) Hannu Myllymäki Fr 0:03:59, 15) Jere Surakka Fr 0:04:04, 15) Jonne-Mikael Ojala Fr 0:04:04, 17) Jeremias Tuominiemi Fr 0:04:41, 18) Eetu Myllymäki Ve 0:05:01 2. 23,41, 2) Mika Marjakangas, Oulaisten Reserviupseerikerho, 26,56, 3) Lauri Holmi, Ylikiimingin Reserviläiset, 31,30 H55: 6 km 1) Risto Näppä, Muhoksen Reserviläiset, 26,09, 2) Matti Tuomisto, Haapaveden Reserviläiset, 35,58 H60: 4 km 1) Markku Ylikoski, Haapaveden Res. Kaupungin liikuntatoimen lahjoitukset; lahjakortti Pirjo Sorri ja pullakahvit Hägmannilla Esa Kalapudas (saa käydä juomassa, siellä on lippu valmiina). luokan tytöt 1) Josefiina Ohenoja Ve 0:09:03, 2) Melina Manninen Sa 0:09:22, 3) Laura Vattu Fr 0:09:56, 4) Tiia Huovila Fr 0:10:47, 5) Noora Mäenpää Fr 0:11:03, 6) Ninna Mikkola Fr 0:11:18, 7) Miia Tiikkainen Sa 0:11:37, 8) Jaana Laitinen Fr 0:11:57, 9) Jenna Myllymäki Ve 0:13:29, 10) Inna Prättälä Fr 0:14:14, 11) Salla Laitinen Fr 0:14:42 3. Nimensä jättäneiden hiihtäjien kesken on arvottu seuraavat palkinnot. T13 3 km (7): 1) Heidi Vähäkuopus OHS 11.39,5, 2) Anita Korva KuivA +5,7, 3) Jenni Marjomaa LaitVe +1.45,9,...6) Milla Laakkonen KäKa +2.54,6. luokan pojat 1) Sampsa Hautajoki Fr 0:07:23, 2) Niko Hyvärinen Fr 0:08:49, 3) Tomi Keski-Korpi Fr 0:08:51, 4) Kristian Saarikoski Fr 0:09:17, 5) Atte Kuosmanen Fr 0:09:26, 6) Valtteri Vähäsöyrinki Fr 0:09:52, 7) Heikki Myllymäki Fr 0:10:23, 8) Johan Ylikoski Fr 0:10:41, 9) Matti Mikkonen Fr 0:11:05, 10) Akseli Pirnes Sa 0:11:15, 11) Matias Korpela Fr 0:12:08, 12) Petteri Koponen Fr 0:12:31, 13) Tommi Hautala Fr 0:12:36, 14) Simo Laitinen Fr 0:13:00, 15) Jimmy Jyrinki Fr 0:13:06, 16) Juho Tervakoski Fr 0:13:22, 17) Aki Kananen Fr 0:16:02 4. luokan tytöt 1) Milla Laakkonen Fr 0:06:51, 2) Pipsa Lukkarinen Ve 0:08:10, 3) Aino Saari Fr 0:10:06, 4) Henna Vähäsöyrinki Fr 0:10:36, 5) Loviisa Luttinen Fr 0:10:41, 6) Jenni Vähätiitto Fr 0:11:17, 7) Anna Pesonen Fr 0:11:52, 9) Heli Kiiskilä Fr :11:57, 10) Sanni Laakkonen Fr 0:17:20 6. Näin kilpailijoiden määrä saadaan ensi vuodelle mukavasti tuplattua. luokan pojat 1) Tomi Kolehmainen Fr 0:07:37, 2) Miro Myllymäki Fr 0:07:54, 3) Juho Junno Fr 0:08:07, 4) Juho KeskiKorpi Fr 0:08:59, 5) Mika Pykäläinen Fr 0:09:12, 6) Joonatan Salo Fr 0:09:23, 7) Jokke Männikkö Fr 0:09:24, 8) Aleksis Tuominiemi Fr 0:09:33, 9) Joni Kiiskilä Fr 0:10:27, 10) Miika Saari Fr 0:11:47, 11) Samuel Kopsa Fr 0:12:17, 12) Aleksi Korpela Fr 0:12:45
HIIHTO
Kärsämäen alakoulujen hiihtokilpailut kisattiin urheilukentällä 1.3.2012. Ups. O-Tarun T-paita Maarit Kivilompolo (saa Rajaniemeltä). Urheilu Pajalan lahjoitus Toivo Helavirta (saa liikkeestä). Kilpailun järjestelyistä vastasi Oulaisten Reserviläisten ja Oulaisten Reserviupseerikerhon yhteisyöelin. Maanpuolustustaitoihin kuuluvat fyysinen kunto ja kenttätaidot. Pyhäjokiseutu lehden lahjoitus Pertti Huttula (saa Rajaniemeltä). PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 5. Vapaa. P11 2 km (7): 1) Niilo Moilanen OHS 7.32,5, 2) Eero Mannila SalRe +1.03,1, 3) Markus Pyörälä Iin HS +1.33,6, 4) Konsta Männistö OuHu +1.42,9, 5) Samu Honkakoski OTaru +1.55,9, 6) Iikka Anttila LNM +2.24,8, 7) Antti-Olavi Rytky HaU +2.40,0. Ratamestarina toimi Kalevi Yliniitty. Onnettarina toimivat Sirpa Kortet ja Jarkko Rautio. Seuraava arvonta hiihtokauden päätteeksi.
HIIHTO
Matkanivan hiihdot 13.2.
mennessä p. klo 14 alkavaan näytökseen. Reissu on avoin kaikille. Auto lähtee Oulaisista 8.15. Heimo Hillilä vei nimiinsä senioriluokan kuplallaan. 0445274182.
Pyhäjokiseudun Latu
to 8.3. Vieraana Pyhäjokilaakson Osuuspankin pankkilakimies Jaana Kovalainen/ edunvalvonta valtuutus ja vakuutusneuvoja Riitta Jämsä / keskittämisedut. linjaauto lähtee liikuntahallin edestä klo 7.45. lua, kahvia, arvontaa. 040-7244430 iltaisin. Sitovat ilmoittautumiset to 15.3. Olet tervetullut iloiseen joukkoomme tositarkoituksella tai vaikkapa hiomaan arkitottelevaisuustaitoja koirasi kanssa. klo 18.40 Matkanivan hiihtokilpailut jatkuvat, sarjoja kaiken ikäisille, ei osanottomaksua, pakkasraja -15 La 10.3. aloitus Matkanivassa mäkeä laskien, hernekeittotarjoilu. 5.3.klo 11.00. Sääntömääräinen kevätkokous ma 5.3 klo 11.00. klo. Hallituksen kokous ma 12.3. Kaikki ovat tervetulleita. viim. Ilmoittautumiset Riitalle puh. Sitovat ilm. klo 16. (ilm. Tiedustelut ja ilmoittautumiset, tiistai ryhmä, Jaana Kylmänen 050-3812025 torstai ryhmä, Sari Vuoti 0407548283 tai Johanna Pisilä 044-0771186 Lisätietoja Kennelkerhon toiminnasta löytyy nettisivustolta, www.oulaistenkennelkerho.com, sekä facebookista.
Oulaisten Seudun hengitysyhdistys
Virkistysmatka uudistettuun Ostoskeskus Zeppeliiniin ja Virkistysuimala Zimmariin lauantaina 17.3. Kyläkysely on jaettu joka kotiin, palauta tapahtumaan. Ajetaan Pulkkilan ja Piippolan kautta, jos lähtijöitä! Hinta 30 e, sis. Jos sinulla on hyviä koirankuvia, laita ne os. 10) Kimmo Penttilä Sastamala, 11) Markku Raudaskoski Paratiisin/MU, 12) Martti Matikainen Paratiisin/MU. Järjestäjinä ovat Oulaisten Hengitys-, Reuma- ja Sydänyhdistykset. Seniorit (10): 1) Heimo Hillilä Paratiisin/ MU, 2) Asko Pursiainen Iisalmi, 3) Martti Matikainen Paratiisin/MU, 4) Hannu Korpela Sastamala, 5) Hannu Pirkkala Alajärvi, 6) Timo Liikala Kurejoki, 7) Arvo Hemmoranta Oulu. Ilmoittautumiset viimeistään ma 19.3. Reissu on avoin kaikille. Pidetään hallituksen kokous kahvitilaisuuden jälkeen. maaliskuuta 2012
Kotiradan kuskeille kaksi voittoa
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
OULAINEN Paratiisin Moottoriurheilijoiden saaliiksi jäi kaksi luokkavoittoa kotiradalla ajetuissa jäämestaruusajoissa. Viitenumero 220. tautumiset to 15.3. Ohjelman suorittajina "paikalliset tähdet".Piirin 40v-juhliin to 8.3. klo 18 Soihtula, Oulaisten nuorisoseurojen kokous, tapahtumat. klo 18.40 Matkanivan hiihtokilpailut jatkuvat, sarjoja kaiken ikäisille, ei osanottomaksua, pakkasraja -15 To 15.3 klo 15 Maa- ja metsätalo, Hynttyyt yhteen ohjausryhmän kokous. Sitovat ilmoittautumiset Irja Färmille 15.3.2012 mennessä, puh. Olosuhteet täällä ovat kunnossa. Tervetuloa mukaan.
Haapaveden Reuma ja Tules ry
Päiväkahvitilaisuus to 15.3. 80 eri liikettä. Esitettävä kappale on musiikkinäytelmä "Tähdet tähdet". Tavoitteellinen, omatoimisesti treenaavien ryhmä torstaisin kello 18.30 alkaen. Muista; lääkkeet, laulukirjat, omat hiihtovälineet jos haluat hiihtää. Reissu on avoin kaikille. Siinä katsotaan kenen kantti
kestää painaa talla pohjaan, Häkämies painotti. mennessä. Puhalletaan Pehviä. Zeppeliinissä on useita ruokailupaikkoja ja n. Ensi viikonloppuna jokkiskuskit taistelevat Autourheiluliiton alaisesta talvimestaruudesta Ylitorniolla.
AUTOURHEILU
Paratiisi JR Jäämestaruus Oulainen 3.3. Löysin pari uutta sorvinastoilla olevaa rengasta ja nämä toivat pitoa lähtötohinoihin. Jäsenistö tervetuloa kokoukseen. Lähtö ti 6.3 klo 7.00 vanhan Matkahuollon edestä. Järjestäjinä ovat Oulaisten Hengitys-, Reuma- ja Sydänyhdistykset. Ma 13.3. Uimaliput: 4,50 e/ aikuinen, 2,80 e/eläkeläinen/työtön, l,80 e/lapset 5-17-v. Lehmirantaan ilmoittautuneet: Ennakkomaksu 120e pyydetään maksamaan 6.3.mennessä OP:n tilille FI 48502904 40002455. Heimo Hillilä huristeli kuplallaan senioreiden mestariksi jäämestaruusajoissa Paratiisissa.
MUISTILISTA
Haapaveden sotainvalidit, sotaveteraanit ystävät
Perinteinen päiväkahvitilaisuus on maanantaina 12.3. Ota ystäväsi mukaan. Keksi kylärannalle nimi. ) Juhlatoimikunnan kokous kevätkokouksen jälkeen ma 5.3.2012 Lauluryhmä ja porstuapiiri kokoontuvat klo 9.45.MSL Kahvitarjoilu ja arvontaa. klo 18.30. Uimaliput: 4,50 e/ aikuinen, 2,80 e/eläkeläinen/työtön, l,80 e/lapset 5-17-v. klo 16. Tervetuloa.
Oulaisten JHL 468
Koulu- ja koulunkäyntiavustajien ja aamu- ja iltapäiväohjaajien opintopäivät 31.3-1 .4.2012 Sokos Hotelli Vuokatissa. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Ota ystäväsi mukaan. Lähtö klo 9.00 Oulaisten Rautatieaseman luota. Naiset (14): 1) Mira Sainila Piehinki, 2) Leena Lötjönen Paratiisin/MU, 3) Inka Hillilä Paratiisin/MU, 4) Katja Hemmoranta Haapavesi, 5) Essi Korpela Sastamala, 6) Sanna Pietilä Liminka, 7) Minna Kerttula Raahe. Eläkeliiton PohjoisPohjanmaan piirin 40-vuotisjuhlaan to 8.3. Tottelevaisuuden alkeet ja arkitottelevaisuus harjoituk-
Oulaisten Eläkeläiset ry
To. Bussikyydin hinta on 10-15 e/hlö riippuen lähtijöiden määrästä. Bussikyydin hinta on 10-15 e/hlö riippuen lähtijöiden määrästä. Vieraana Martti Murtoperä. taina.talvi@wippies.fi. Hinnat 15 e/10 e. Kardaaniajokkeihin mieltynyt 37-vuotias kuski jahtaa edelleen uran ensimmäistä voittoaan yleisessä luokassa. mennessä p. klo 10-15 Palloiluhalli pelataan Haapavesi-Oulainen kylälentisturnaus, ilmoita joukkueesi, jossa on 2 naista, Tuulalle. Emäntinä Rauha ja Sirkka H.. Kaikki ovat tervetulleita. Uimaliput: 4,50 e/aikuinen, 2,80 e/eläkeläinen/työtön, l,80 e/lapset 5-17-v. 12.3. klo 14 RantaVäinölässä. Nyt jäätiin lokasuojan päähän voitosta. Yhteislau-
Hynttyyt yhteen
www.hynttyytyhteenkylat.fi 044 7591 521 Ma 5.3. Lähtö liikuntahallin edestä klo 9. La 17.3 klo 10-14 Liikuntahalli ja 21.4. EVK-luokassa tällä autolla pystyy menestymään, mutta yleisessä luokassa Fiatit ja kuplat tahtovat karata kiihdytyksessä karkuun, Häkämies totesi. Lähtö klo 9.00 Oulaisten Rautatieaseman luota. Yleinen (52): 1) Jari Salminen TohUA, 2) Hannu Häkämies OMU, 3) Esa Kurikka Piehinki, 4) Timo Kuivalainen Tornio, 5) Miikka Tamminen Somero, 6) Henri Häkkinen Haapavesi, 7) Pasi Matikainen Paratiisin/MU, 8) Teemu Kyllönen OMU, 9) Sami Lepsu Paratiisin/MU, 10) Mika Leppälä NivUA, 11) Ken Haapalainen Saarenkylä, 12) Jani Kulmanen Niinijoki. Sitovat ilmoittautumiset to 15.3. Käsitellään sääntöjen muuttaminen nimenkirjoitusoikeuden osalta. Järjestäjinä ovat Oulaisten Hengitys-, Reuma- ja Sydänyhdistykset. 80 eri liikettä. Se kertoo Rauli "Badding" Somerjoen elämästä. Vuosikokousasiat, palkitsemiset, lopuksi kerho tarjoaa pitzzat. mennessä Kirsti Avelalle, 050 4609 885. 3 joukkuetta on ilmoittautunut. Jos matkaa olisi ollut vähän enemmän, olisin ehtinyt
ykköseksi. Linja-auto lähtee Oulaisista klo 8.15. Lähtö klo 9.00 Oulaisten Rautatieaseman luota. yhteiskuljetus. Zeppeliinissä on useita ruokailupaikkoja ja n. Hallitus kokoontuu 17.00. klo 12-15 Kevään
Eläkeliiton Merijärven yhdistys
Päiväkahvitilaisuus ma. Hallituksen kokous ke 14.03. seurakuntatalolla Keskustellaan retkistä ymts. Hiihtoretki Keltaharjulle su 18.03. Järjestäjinä ovat Oulaisten Hengitys-, Reuma- ja Sydänyhdistykset. 8.3. avantouinti Ahonperän leirikeskuksessa klo 18.00-20.00, vastuuvuorossa Ellen ja Irmeli. klo 19.00, käsitellään sääntömääräiset asiat.
Haapaveden-Siikalatvan Omaishoitajat ja Läheiset ry / Tehokeprojekti
Yhdistyksen vuosikokous Pappilantie 2 A 1 toimistollamme ma. 15.3. Lähtö kotiinpäin n. EVK (31): 1) Hannu Häkämies OMU, 2) Tommi Parhaniemi Parhalahti, 3) Simo Keskikallio SsUA, 4) Jukka Liikala Kurejoki, 5) Kari Kemppainen SsUA, 6) Mikko Mertala Oulu, 7) Teemu Kyllönen OMU, 8) Ari Suorsa Haukipudas, 9) Sami Grönfors Haapavesi. 18
ARKISTOKUVA JARMO TYYSKÄ
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 5. Huom! Vanhoja nettisivuja ei päivitetä, eli vanhoja tietoja etusivulla. 80 eri liikettä. Nuoret (15): 1) Tomi Raudaskoski Paratiisin/MU, 2) Panu Mertala ScPalas, 3) Niko Säilynoja Jyrinki, 4) Valtteri Kallio Hämeenkyrö, 5) Lasse Kankaanpää Reisjärvi, 6) Tuomas Sepänmäki HoMK/ UA, 7) Jaakko Takalo Haukipudas.
Menestystä. 040-7244430 iltaisin.
Oulaisten Sydän_ yhdistys ry.
Teatteriretki Ylivieskaan YTY-teatteriin su 25.3. klo 16. Kilpailujen menestyksekkäin kuski oli EVK-luokan voittanut ja yleisessä luokas-
sa niukasti kakkoseksi jäänyt Oulun Moottoriurheilijoiden Hannu Häkämies. klo 10 nuorisotalon takkahuoneessa.
Eläkeliiton Oulaisten yhdistys.
Lehmirannan matkalle ilmoittautuneet. Su 11.3. 040-7244430 iltaisin.
Eläkeliiton Haapaveden yhdistys ry.
Päiväkerho to.8.3 klo 11.nuorisotalolla. Naisissa Raahen Mira Sainila jätti taakseen Paratiisin MU:n Leena Lötjösen ja Inka Hillilän. lähtö Halmeperältä klo 12.00. Bussikyydin hinta on 10-15 e/hlö riippuen lähtijöiden määrästä. Zeppeliinissä on useita ruokailupaikkoja ja n. mennessä p. niemelasatu@gmail.com, kerhon uusia nettisivuja varten. (ilm.) Ilmoita vuoden 2011 näyttely- ja käyttötulokset sähköpostiin os. klo 18.00 Tuulikilla. Ota ystäväsi mukaan. - 31.3 klo 18, 24-tunnin lentopalloturnaus Liikuntahalli, Haapavesi set palolaitoksen pihalla Oulaisissa, tiistaisin kello 18.00 19.30 ja torstaisin kello 17.30 - 18.30. Matka tehdään kimppakyydein. Kevätkokous Ahonperällä to 26.04. Lisäksi keskustellaan ajankohtaisista asioista ja mahdollisesti piirin edustaja paikalla. Lähtö kotiinpäin n. Jääratakisojen isäntänä toiminut Martti Matikainen ajoi kolmanneksi. Bussi lähtee tallilta klo 6.30 ajaen reittiä Oulaistenkatu-PohjolankatuPyhäjoentie-Halmetie-Oulaistenkatu-Matkahuolto. 19.00. klo 12 nuorisotalolla. Hinta 30 euroa lukukausi, pakkasraja -15 astetta. Radalla on nopeita ja hitaita kurveja sekä pitkä suora. Nuorissa parhaiten rattia käänteli Tomi Raudaskoski massiivisella Volvollaan. Lähtö kotiinpäin n. Lippuja on varattu 15 kpl. 18.40 tai tekstiviestillä puh.0405076700.
Oulaisten Reumayhdistys
Virkistysmatka uudistettuun Ostoskeskus Zeppeliiniin ja Virkistysuimala Zimmariin lauantaina 17.3. 040-7493658 5.3 mennessä.
Kärsämäen sotaveteraanit r.y.
Sääntömääräinen yhdistyksen kevätkokous Neste Paanulinnan kabinetissa pe 16.03.2012 klo 12, kahvit klo 11.30 alkaen. Pe 30. Ruokailu ja kahvi maksaa 14 e ja kyyditys lisäksi muutaman euron. Toholammin UA:n Jari Salminen säilytti alussa hankkiman etumatkan ruutulipulle saakka. Sitovat ilmoit-
Eläkeliiton Oulaisten yhdistys ry.
Eläkeliiton Pohjois-Pohjanmaan piirin 40-vuotisjuhlaan to 8.3.2012 järjestetään yhteiskuljetus. (ilm.)
Oulaisten Kennelkerho
Vuosikokous Ravintola Oulas kabinetti pe 16.3. Pappilantie 2 A 1, 86600 Haapavesi projektityöntekijä: Aira Vatjus-Anttila p.044-2991868, puheenjohtaja: Taimi Maliniemi 050-3630890 www.tietotaitotalkoot.fi/ haapavesi-siikalatva
Matkaniva
Matkanivan hiihto-cup jatkuu ma 5.3. kokoonnumme Väinölän kerhotiloihin, klo 10 lauluryhmä ja klo 11 keskustelukerho. Virkistysmatka Rokualle la 17.3. Kaikki ovat tervetulleita. Ma 19.3. Tulokahvi, ruoka, allasjumppa, kyyti. Tervetuloa. 15.3. klo 12. Arvontaa. mennessä Einolle 044-0450865 tai Eskolle 040-5124137. Tervetuloa mukaan! Virkistysmatka uudistettuun Ostoskeskus Zeppeliiniin ja Virkistysuimala Zimmariin lauantaina 17.3. Tervetuloa tutustumaan toimintaamme ! Askartelupiiri ei kokoonnu viikolla 10.
Oulaisten Hengitysyhdistys ry
Kerho ma 12.3. 2012 klo 18,00. Lehmirannassa on vielä hiihtokelit. Hiihtotapa perinteinen.Ilm. avanto ja pukuhuone auki klo 15.00-17.00
816, varaosat ark. lihas-, luu- ja rasvakudoksen määrän ja jakautumisen kehossa sekä elimistön ravitsemus- ja aineenvaihduntatilan. lapsiperheelle paritalo, rivitalo tai ok-talo Oulaisista. 020 762 44 Palvelemme ma-pe 917, la 10-14. Mittaustuloksen saamiseksi on oltava syömättä ja juomatta vähintään kaksi tuntia ennen mittausta. takuu ilmainen kustannusarvio paikan päällä
IVT-jälleenmyyjä palveluksessasi:
359 001 Lämpöpumput Lämmitysjärjestelmä
Pyhäjokiseudun jakelun hoitaa Posti
VARHAISJAKELUSSA
LUKIJANTORI
Torilla tapahtuu
Perint. Huolto ark. Porsaanleike Torstai Hernekeitto, ohukaiset Kebab-nugetit ranskalaisilla Perjantai Lihakastike Kahden täytteen pizza
Kinkkuvihanneskeitto M G Lohipihvit Raejuustopaistos Pinaattikeitto VL G Makkarakastike, muusi VL G Marjakiisseli M G Bataattijuustokeitto Omenainen possunlihakastike VL G Mantelivaahto Parsakaalikeitto VL G Tomaattinen broilerkastike VL G Kääretorttuleivos Purjokatkarapukeitto VL G Jauhelihapullat Pannacotta Kysy kaikista ruuista gluteenitonta vaihtoehtoa!
Lounas noutopöydästä ma-pe 10.30-14.00 Lounas 7.90, Keittolounas 6.00 TERVETULOA!
Mercedes-Benz C 180 Komp-03 Peugeot 206 Sport 1.4 HDi 70 -08 Peugeot 307 SW 1.6 HDi 90 -06 ressor 4d A 74 tkm 19 800 5-ov 152 tkm 8 900 256 tkm 6 900
349 SIEMENS liesi 390 60 cm HELKAMA liesi 279 50 cm
VOLTA pussiton pölyimuri ROSENLEW mikroaaltouuni
Volkswagen GOLF 1.4 Trend 3d -99 Volkswagen GOLF 2.8 High 3d -01 Volkswagen GOLF Trendline 1.4 -08 161 tkm 4 990 4wd ilm 156 tkm 11 500 TSI 90kw 3-ov 81 tkm 17 900
149 59
Volkswagen GOLF Variant -11 Volkswagen JETTA 2.0 TDI -06 Volkswagen PASSAT Variant -07 Comfortline 2,0 TDI PwD Comfortline DSG -06 Highline 3.2 V6 FSI 184 4wd DSG 103kw 38 tkm 28 900 155 tkm 16 500 113 tkm 26 900
WHIRLPOOL PAKASTEARKKU 258 litraa ERIKOISERÄ 20 kpl hinta
299
PÖRHÖN AUTOLIIKE OY
www.porho.fi
Antinkankaantie 35, 92130 Raahe Puh. Tyhjennä virtsarakko puoli tuntia ennen mittausta.
1500 hyvitys yli 7000 autoon
PARHAAT PÖRHÖLTÄ
Ford FOCUS 1,6 100 Trend -10 Design 5-ov 23 tkm 18 490
1490 FINLUX fullhd-TV 40" 450 LUXOR tallentava-TV 269 32"
FINNSAT 500GT tallentava digiboxi JÄÄPAKASTEKAAPPI kork. n e t
Jalkapallo: Erotuomarin peruskurssi järjestetään Ylivieskassa la. kolmio Oulaisista rivi/tai kerrostalo voi olla myös paritalo. Tuki voidaan myöntää vain
haapavetisen 15-19-vuotiaan koululaisen työllistämiseen. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 5. Mittaus motivoi erinomaisesti pitämään huolta terveellisistä ravintotottumuksista ja riittävästä liikunnasta. Ilmoittautumiset Juha Viljasalolle: juha.viljasalo@swecomecaplan.com tai 040-7690796.
Ilmainen Inbody
Oulaisten Kaupungilla vk 10 osoitteessa Lautatarhankatu 7
kehonkoostumusmittaus
Varaa aikasi : 044 4793 271 Markku Karsikas
InBody kehon koostumuksen analysaattori mittaa helposti, luotettavasti ja nopeasti kehon koostumuksen mm. 040-5098785.
Voissa paistetut muikut ke 7.3. Se myös tukee yrityksiä nuorten työllistämisessä. 0442677366 Saunal. Tukea ei makseta yrittäjän omien tai samassa taloudessa asuvien lasten työllistämiseen. Vältettävä alkoholin käyttöä kaksi vuorokautta ennen mittausta.Vältettävä voimakasta fyysistä rasitusta 12 tuntia ennen mittausta. maaliskuuta 2012
19
Maalämpöpumput
joiden suorituskyky ja käyttöturvallisuus ovat huippuluokkaa! Valmiiksi asennettuna 5 v. Tervetuloa!
nuorten kannattaa kysellä kesätöitä omalta paikkakunnalta. T:mi Esko Turpeinen 0400-388334
Jokisen Juustolan punastaheraa ja leipäjuustoa ke 7.3. Useita lajikkeita Tilaus P. Pelkän puheen tasolle kaupunki ei kesätyöpaikka-asiaa jätä. Oulaisten tori 9-11, Haapaveden tori 12-13.30.
0200 71400
ottakaa yhteys suoraan postiin ark. Oulaisten tori 9-11, Haapavesi 11.30-14. Lisäksi kesätöitä on tarjolla vapaa-aikatoimessa, kirjastossa, kulttuuritoimessa, leikkikenttätoiminnassa ja teknisellä osastolla.
Halutaan vuokrata
5 henk. P. Tarkoitettu 1997 syntyneille ja sitä vanhemmille. 817
Markku Alasuutari paikallisjohtaja 020 762 4182
Markku Martinmäki automyyjä 020 762 4184
www.ravintolaoulas.fi
Puhelut 020-numeroon maksavat: Lankapuhelimesta 8,21 s/puhelu + 6,9 s/min, matkapuhelimesta 8,21 s/puhelu + 16,9 s/min. Alan opiskelijoita palkataan terveyskeskuksen vuodeosastolle, Paakkilanhoviin, ympäristölaboratorioon ja kehitysvammahuoltoon. Vältettävä nestepoistolääkkeiden käyttöä mittausta edeltävänä päivänä. klo 6-14 ja viikonloppuisin klo 6-12
LVI EILOLA KY
p. Ihmeen hyvä nuori -kesätyöhankkeen ovat valmistelleet yhteistuumin yläasteen, lukion ja ammattiopiston kuraattorit ja opinto-ohjaajat sekä etsivä nuorisotyö-hanke. Osa kesätyöpesteistä on kuukauden, osa kahden kuukauden mittaisia. Yksi yritys saa tukea enintään viiden nuoren työllistämiseen. klo 9 alk. Työajan tulee olla vähintään kuusi tuntia päivässä. Oulaisten torilla ja pe 9.3 Haapaveden torilla. Yhden koululaisen työllistämisestä maksetaan
250 euron suuruinen tuki. 177cm BOSCH oikea yleiskone SIEMENS tiskikone AAA
SAMSUNG jätti-TV 59"
290 399 259
- joka yhdestoista lounas veloituksetta! Maanantai Kebabpihvi Wieninleike Tiistai Kaamoskiusaus Broilerleike Keskiviikko Wilhelmin makkarapihvi. Tarkoituksena on, että oppilaitosten taholta selvitetään oppilaskohtaisesti sitä, että mahdollisimman moni nuori saa kesätyöpaikan. kello 10-16 Jokirannan koululla. 0400 281 692 lvi.eilola@kotinet.com
Kesätöitä mahdollisimman monelle nuorelle
HAAPAVESI Haapavetisten
Kalajokista Lylyn perunaa ke 7.3 Oulainen 9-11, Haapavesi 12-13. o u l a i s t e n h u i m a . Kaupunki työllistää myös itse 31 kesätyöntekijää. 0443511530.
w w w. Kaupunginhallitus on antanut valtuudet myöntää yrityksille kesätyöpaikkatukea niin paljon, kuin tarvetta on. Tuen saadakseen työnantajan tulee työllistää koululainen varsinaiseen yritystoimintaansa vähintään kuukaudeksi. 17.3. savustettua poron-, ja possunlihaa, kalatuotteita sekä possunkylkirullaa Ke 7.3. Kaupunki nimittäin haastaa paikkakunnan yritykset ja muut työnantajat työllistämään kesätöihin mahdollisimman monta nuorta
Järvelä käsittelee aihetta muun muassa seuraavasti: Mistä viina saa voimansa. maaliskuuta 2012
Silmälääkäri Taavi Vähäsöyrinki VAPAITA AIKOJA
TO 8.3.
Häggmannin vieressä, Oulaistenkatu 32
OULAINEN
LOUETILLA LASKETELLAAN
Katso tarkemmin www.louekeskus.fi
Tervetuloa Louekalliolle - Sievin suurimman tunturin juurelle!
Louekalliontie, 85410 Sievi, p. (08) 486 724, 044 5026 902
p. o eri kävijää viik
Teeman löydät myös verkkopalvelusta www.pyhajokiseutu.fi. 29.3. maaliskuuta kello 19.00 alkaen. Miksi suhtaudumme alkoholiin ristiriitaisesti: juomiseen toisaalta rohkaistaan, toisaal-
ta sitä paheksutaan. 050 325 6907, jarkko.rau o@sps.fi Jaana Heikkilä ............. Terveystieteiden maisteri, sairaanhoitaja Sirpa Järvelä tulee pitämään Oulaisissa ja Merijärvellä Päihdetyön haasteet -nimisen luennon. 22.3. Oulaisten luento pidetään Oulaisten lukiolla torstaina 15. Onko päihderiippuvuus sairaus vai synti. 20
LASKE MYÖTÄMÄKEÄ PULLALLE!
Tazza-kaakao + possumunkki 3,00 kahvi + possumunkki 3,00
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 5. H18 (26): 1) Santeri Aikio KEV 51.46, 2) Misa Tuomala S-JKL +4.21, 3) Henri Similä SK Vuoksi +5.46,...8) Olli Hiitola OTaru +13.53, 18) Matti Linna OuHu +21.26. 050 544 5499, jaana.heikkila@sps.fi
39 5j0a0 ia
luk
Sinun arkesi iloksi ja hyödyksi
Lähes
000 + verkossa yli 4 ssa. Jokihelmen opiston järjestämiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy.
HIIHTOSUUNNISTUS
SM-pitkämatka Miehikkälä 18.2. maaliskuuta kello 18.00 ja Merijärven luento Koivupuhdon koululla tiistaina 20. SM-viestit: H21 (11): 1) Rasti-Pielinen 2.18.57 (Markku Siponen, Pasi Kiiskinen, Petri Kiiskinen), 2) PelPo 2.20.25 (Jari Sipilä, Juho-Matti Taivainen, Olli-Markus Taivainen), 3) SK Vuoksi 2.21.21 (Lauri Nenonen, Simo Turunen, Tuomas Kotro).
TÄ ELÄMÄSTÄ: TEEMOJA TÄS OSSA PALJON LISKUUSSA TUL MAA USTAMISEEN AMISEEN JA SIS RAKENT .3. 474 121
Palvelemme ma-pe 9.30-17
MENOVINKKI
Päihdetyön haasteet -luento Oulaisissa ja Merijärvellä
Haapavesi (08) 4695 630 | Oulainen (08) 4695 644
Jokihelmen opiston vilkas luentokevät jatkuu. TYVÄÄ ASIAA 15 LIIT
T
OTA YHTEYTTÄ!
i pian! oim
Mediamyynti palvelee sinua:
Pyhäjokiseutu
Jarkko Rau o .................. H21 (34): 1) Petri Kiiskinen RasPi 1.15,03, 2) Teemu Köngäs PuRy +0,6, 3) Janne Häkkinen S-JKL +43,...14) Jari Sipilä PelPo +7.15