Oulaisten kirjastoväki katkoo siteitä sähköisiin viestimiin, jotta lapset ja nuoret eivät unohtaisi kirjojen antia.
Sivut 4 - 5
HELI NURKKALA
Liikkuvainen malli ei ole jouten
Haapavetinen Helli Lahti oppi jo lapsuudessaan, että työ on elinehto. Ensi kuussa kahdeksan vuotta täyttävä Salla Niemelä piti ehdottomasti hauskimpana sitä, että Lasten maatalousnäyttelyssä sai silittää vasikoita. Ikäihmiset ovat ansainneet arvostuksensa. Onnenpyörä oli tytön toinen suosikki.
Reilusti yli odotusten
Kärsämäen 4H-yhdistys juhli 80-vuotispäivää järjestämällä lapsille maatalousnäyttelyn. Tapahtuma oli menestys. 2011
Mestaruudet ratkesivat urheilukentällä
Sivu 15. HAAPAVESI-KÄRSÄMÄKI-MERIJÄRVI-OULAINEN-PYHÄJOKI-VIHANTI
Maanantai 5. 9. Ohjelmassa oli hauskaa yhdessäoloa, mutta vakaviakin asioita pohdittiin. Sivu 12
Helpotus pulaan
Jokilaaksojen pelastuslaitoksen kalustopula helpottaa, kun sille myönnettiin lisärahaa.
Sivu 8
Telkkari ja tietokone haastajina
Televisio ja tietokone houkuttelevat lapset ja nuoret ohjelmien ja pelien ääreen. syyskuuta 2011 N:o 71 Irtonumero 1
Juhlat: Eläkeliiton Haapaveden yhdistyksen 40-vuotisjuhlaa vietettiin eilen kirkossa ja yläkoululla. Eivätkä kanatkaan hassumpia olleet. Sivu 9
SIMO HUSSO
SIMO HUSSO
Viimein aukesi
Merijärven kauan odotettu uusi ryhmäperhepäiväkoti avaa tänään ovensa uusissa tiloissa.
Sivu 6
Sparila aloitti yt:t
Haapaveden tehtaalta vähennetään 5 15 työntekijää kustannustehokkuuteen pääsemiseksi.
Sivu 7
Näyttelyssä. Toinen tärkeä oppi oli, että luonto on se paikka, josta ihminen saa parhaiten energiansa poimittua niin mieleensä kuin koriinsakin.
Sivut 10 - 11
TERHI MARJAKANGAS
N:o 71 Irtonumero 1
5
Yritysmuotoja on monia, ja joka tarkoitukseen löytyy varmasti sopivin. Tuolloin koski oli pahasti ruuhkautunut ja ns. Riittää kun on selkeä visio, oman vahvuuden löytäminen, tahto menestyä ja kaupallinen perusosaaminen. Kostea lauttani ajautui rantaan hieman kuvan penkin alapuolella ja saatoin ryhtyä kuivailemaan kuteitani. Yrittämistä pidetään kilpailun takia hankalana ja epävarmana työnä. Jääskeläiseltä. laukaisukohta oli kuvassa sillan keskiarkun seutuvilla. Olin siellä ensimmäisenä mutta kaverit tuli samalle tukille ja tukki painui pohjaan. Vuosina 19951996 lamakauden jälkeen yrittäjäjärjestössä pohdittiin, miten voitaisiin antaa uskoa yrittäjille ja miten yrittäjyyden arvostusta voitaisiin lisätä sekä yrittämisen toimintaedellytyksiä parantaa, silloin Yrittäjäin päivä sai alkunsa ja päiväksi on vakiintunut 5.9. Nimimerkki Syyslehti.
"
Tekstiviesti
Päätoimittaja Simo Husso Email simo.husso@sps.fi Puhelin 010 665 5114 tai 040 527 4530 Osoite Asemakatu 1, 86300 Oulainen
MUISTOJA
JARMO TYYSKÄ
Pääkirjoitus maanantaina 5. On kaikkien etu, että varusteet ovat kunnossa. Yritykset ovat tärkeä yhteiskunnan perusta. Ensimmäistä Yrittäjän päivää vietettiinkin 5.9.1997. Tärkeintä yrittäjälle on hyvä liikeidea ja oikea asenne. Yrittäjä ei ole "ihmemies" eikä hänen tarvitse itse osata kaikkea. Niinkin tuikitarpeellisista varusteista kuin saappaat, sammutuspuvut, kypärät ja hanskat ovat olleet kortilla. Onnettomuuden kohdatessa
Uitossa. Tulevina vuosina kolmasosalla yrityksissä on sukupolvenvaihdos edessä. Palomiehet ja -naiset joutuvat jatkuvasti vaarantamaan oman turvallisuutensa muiden edessä, vaikka mukana olisikin viimeisen päälle uudenaikainen palokalusto. Asia päätettiin äänestyksen jälkeen täpärästi, mutta päätettiin kuitenkin. Se myönsi Jokilaaksojen pelastuslaitoksen kalustohankintaan melkein puolta suuremman määrärahan kuin hallitus esitti. Yrittäjä ei ole yksin perustamassa liiketoimeaan, vaan apua on saatavissa useilta tahoilta. Työtä suorittamaan vietiin veneellä neljä miestä ja minä. Voisi kuvitella, että moiseen tilaan ajaudutaan jossakin kehitysmaassa, mutta tämä on todellisuutta Suomessa ja Jokilaaksojen pelastuslaitoksen alueella. Yrityksiä syntyy näillä näkymin vähemmän kuin entisiä poistuu ja nuoria yrittäjiä tarvitaankin kipeästi. Kirjoittaja muistelee tukinuittoa Pyhäjoessa 1950-luvun alkupuolella.
J
Hauenmunat
kuka tahansa toivoo, että paikalle pelmahtaa asiantuntevat auttajat, joilla on myös välineet avun antamiseen. Se oli arvokas tilaisuus jossa puhujina olivat silloinen pääministeri valtiovallan edustajana sekä keskeiset elinkeinoelämän vaikuttajat sekä aktiivisesti yrittäjien yhteisiä etuja ajavia yrittäjiä. Kaikkeen muuhun löytyy yhteistyökumppanit ja itseään voi kouluttaa lisää matkan varrella. Olin ehdottamassa, että jaetaan tukit jotta päästään omalla tukilla odottamaan venemiehiä, joiden oli tapana
noukkia ukko ennen koskeen joutumista. Samaa sisäistä yrittävyyttä tarvitaan myös kaikilla työpaikoilla. Yritykset verkottuvat: tuotteita hankitaan eri yrityksiltä ja siksi ne tarvitsevat toisiaan. Esimerkiksi savusukellukset ovat joutuneet pannaan siitä yksinkertaisesta syystä, että laitteita ei ole ollut. Kun ottaa huomioon Suomen vaihderikkaan historian, ei ole ihme että meistä kaikista löytyykin paljon sisäistä yrittäjyyttä sekä yhteiskuntavastuun kantamisen tahtoa, vaikka emme sitä aina itse tiedostakaan. Jos lisäksi uskoo ideaansa ja on valmis työskentelemään sen eteen, oma yritys on hyvä tapa turvata työnsä ja antaa toimeentuloa työntekijöilleen. Vihdoin havahduin, että ruuhkaa oli jäljellä enää noin kymmenen metriä, ylimpänä oli valtava tukki. Eikä pelastuksen perillepääsyä saa vaarantaa siksi, että pelastajien auto sattuu hajoamaan vanhuuttaan tai huollon-
"
Onnettomuuden kohdatessa kuka tahansa toivoo, että paikalle pelmahtaa asiantuntevat auttajat, joilla on myös välineet avun antamiseen."
Simo Husso Pyhäjokiseudun päätoimittaja
puuteen vuoksi kesken matkan. Kysymys on myös työturvallisuudesta. Ilmoitin käsimerkillä venemiehille, ei hätää ja niinpä vene poimi kaverit kyytiinsä ennen kosken kuilua. Määrärahat ovat niin tiukat, että jopa perusvälineistä on tullut uupelo. On muistettava, että Ylivieska pelastuslaitoksen isäntäkuntana päättää määrärahat, mutta niiden maksamiseen osallistuu kaikki pelastuslaitoksen alueen kunnat.
Katsellessani Pyhäjokiseutu n:o 68 s. Ei ole mitään järkeä siinä, että meillä on järjestelmä ja ammattitaitoinen henkilöstö sekä motivoituneet vapaapalokuntalaiset, mutta ei antaa heille välinteitä taistelussa punakukkoa ja muita onnettomuuksia vastaan. Todellisuudessa yritys ei enää vain kilpaile muiden yritysten kanssa, vaan tarvitsee niitä yhteistyökumppaneiksi. Nirhasimme ruuhkaa mikä purkautui vähitellen. Kun on palava halu toteuttaa unelmansa ja luoda uutta, yrittäjyys on varteenotettava vaihtoehto. Vuodesta 2004 eteenpäin on tavoitteena ollut yrittäjän päivän tapahtumien vieminen yhä laajemmin sekä valtakunnalliselle että paikallistasolle. Heidän henkeään ei saa uhata sillä, että sammutuspukua ei ole saatavilla. Nuorille onkin tärkeää saada yrittäjyyskasvatusta jo kouluaikoina, kun sisäinen yrittäjyys löytyy mahdollisimman varhaisessa vaiheessa se kantaa siipensä loppuelämän. 14 Sirpa Kortetin tarinan yhteydessä olevaa upeaa valokuvaa jokimaisemasta Oulaisista palaa elävänä muistikuvat uittoon vuonna 1951 tahi 1952. Ylivieskan kaupunginvaltuusto onneksi päätti olla hallitustaan fiksumpi. Yrittäminen on vahva vaihtoehto. Ideaa ja asennetta tarvitaan. Nämä olivat ensimmäiset uittoaikani "Hauenmunat".
Sauli Takalo
VIERASKYNÄ
Meissä kaikissa on sisäistä yrittäjyyttä
Tänään vietetään valtakunnallista Yrittäjän päivää, joka sai alkunsa vuonna 1997. Asiani jäi ilmaisematta, ruuhka laukesi ja kaikki me ryntäsimme kohden isoa tukkia. Koulutus on nostettu myös Oulaisten Yrittäjissä yhdeksi pääteemaksi, ja sitä tarjoamme kaikille jäsenillemme pääsääntöisesti maksutta. Ne luovat uutta toimintaa, uutta työtä ja takaavat siten yhteiskuntamme hyvinvoinnin. Tarvitaan tarmokkuutta ja intoa jatkuvaan kehittymiseen. Hienoa, että joku uskaltaa sanoa ääneen noin järkeviä ajatuksia muun muassa pörsseistä. Jotta yritys menestyisi, yrittäjän pitää panostaa omaan osaamiseensa, uskoa ideaansa ja saada muutkin uskomaan. Yrittäjän päivällä on ollut alusta saakka valtionhallinnon ja valtion ylimmän johdon vankka tuki. syyskuuta 2011
Palomies on kunnon varusteiden arvoinen
okilaaksojen pelastuslaitoksella on ongelma, joka toivottavasti on pian ohitsemennyttä aikaa. Puhumattakaan siitä, että auto ovat hajonneet ja niiden renkaat huonot. Tänään ovat Suomen liput nostettu salkoon juhlapäivän kunniaksi ja haluankin toivotan yrittäjien puolesta kaikille menestyksellistä ja turvallista tulevaisuutta.
JARMO TYYSKÄ
Eero Simunaniemi Oulaisten Yrittäjät pj.. syyskuuta 2011
Sähköpostilla: osoitteeseen toimitus.pyhajokiseutu@sps.fi
Kirjeellä: osoitteeseen Pyhäjokiseudun toimitus/mielipide, Asemakatu 1, 86300 Oulainen
Voit lähettää juttuvinkkejä toimitukseen soittamalla, kirjeitse, sähköpostilla tai tekstiviesteinä.
Juttuvinkit voi soittaa uutistuottajalle numeroon 050-4380 845.
Olipa fiksuja ajatuksia J. Vesi oli kohtuullisen korkealla ja veden pauhina ruuhkalla oli niin voimakas, että kaverin puhetta ei kuullut. 2
Ota meihin yhteyttä
Näin lähetät mielipiteen: Juttuvinkit:
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 5. Yrittäjyys ei ole ainoastaan oman yrityksen perustamista, sen hoitamista ja kehittämistä, vaan yrittäjyyttä tarvitaan myös opiskelussa, työnhaussa ja myös työssä toisen palveluksessa. Tein ratkaisuni, huusin: "Minä menen!" Olin havainnut rytinässä erkanevan 34 pikkutukkia, juoksin niiden lähelle ja hyppäsin keksinvarsi mahanalle makaamaan niiden päälle
Jatkamme mäenlaskua ja olemme heti Kuusisaaressa, joka on korkea paikka. Samoin Kalajoki Oulainen maantie pääsi korjaus- ja korotusohjelmaan. Sen kyljessä kolme naista kantaa vakkaa, yhdellä se on päänsä päällä ja kahvipaketin kyljessä lukee: "Rengaskahvi". Hän nostaa myllyn takaisin uunin päälle. Useimmat
miehet eivät. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 5. Eikä yhden ihmisen lyhyt psykoottinen häiriötila keikuta millään muotoa maailman järjestystä. syyskuuta 2011
Lukijat
3
konkyläläisten lehmät olivat vapaasti metsälaitumilla väsyivät päivän mittaan nevoja ja metsiä käveltyään, eivätkä aina jaksaneet illalla kotiinsa. Eri tilanteisiin sopivat runot ryydittävät ajatuksia filosofiseen pohdintaan. Isän viimeisinä vuosina yritin usein mustutella häntä noista Lehtopään vuosista, mutta hän muisti vain köyhyyden, minä taas sellaisen rikkauden johon ei rahaa tarvittu. Entinen silta oli niin matala, että kun tulvavesi nousi tielle peittyi siltakin. Nyt tätä kirjoittaessa jätän itseni tuohon tuvan pöydän ääreen äidin kanssa. Mielekäs työ yliopistolla, koti, kiltti ja harmiton tutkija aviomies ja yksi aikuinen tytär. Katsopas, kun sait taas hienon autonkuvan. Lamppuöljyn tuoksahdus tuntuu aina hetken lamppua sammuttaessa ja sytyttäessä. Kristiina Rikman Otava 2011 " Hiukan sen jälkeen kun Boris oli lausunut sanan paussi, minä sekosin ja jouduin sairaalaan". Taitaa olla ihan amerikkalainen. Nyt haluttaisiin nähdä tuo tie osittain sellaisena kuin se oli kuusi vuosikymmentä sitten. Silloin alkoi kuulua messinkikellon kilkatus, kun kellolehmä lähti kävelemään noutajiaan kohti toiset lehmät perässä, kukin arvojärjestyksen mukaan. Öljylamppu valaisee huoneen. Lapioin pullamossuani suuhuni suurella mielihalulla. Nopeat leikkaukset tilanteista ja asioiden kulusta pitävät lukijan tarkkana. Talvinen aamu mökissä. Tulvan aikana nousi Lahenlamppiin vesi nykyisen uimarannan kohdalla, Väliojalla tulvavesi tuli tien yli ja näin lampissa vesi vaihtui joka kevät. Yhden kesän kestävä tarina alkaa siitä. Äiti kiehauttaa kahvia muutaman kerran ja selvittää sen kaatamalla kuppiin ja takaisin. Kysyn, mitä siinä lukee. On sellainen hyvä hetki, jonka toivoisi kestävän kauemmin. Kulkiessamme ohitamme Rintapommerin kallioseinämän, joka jää komean keltaisen talon taakse. Silloin sieltä katsottiin Alavieskan pitäjän Nisulan näkötornia, joka niin hyvin näkyi mäen määrätyllä kohdalla. Se on Buic, puikki-merkkinen. Harmaa Misse-kissa tahtoo ulos ja äiti päästää sen ovesta. Lukeminen ja uusien asioiden oppiminen on Mialle elämäntapa. Puinen pieni laatikko alimmaisena, päällä kampi ja peltinen lieriö, lieriössä metalliset hammasrattaat. Kesän kuluessa Mialle selviää, että korkeasta iästään huolimatta hänen äitinsä harrastaa monenlaisia asioita ja käy älykkäitä keskusteluja ikäistensä kanssa. Minä malttamaton nelivuotias vien "Puikin" kuvan toisten autokuvien sekaan. Miehensä tempauksesta loukkaantunut minäkertoja Mia, muuttaa lapsuutensa kaupunkiin, vuokraa talon läheltä vanhusten palvelutaloa, jossa hänen 78vuotias äitinsä asuu. Ilman sen suurempia selittelyjä lukija
"
Mia viihtyy parhaiten iäkkään äitinsä ja hänen selväjärkisten ystäviensä kanssa palvelutalossa."
saa käsityksen Mian entisestä elämästä, jossa kaikki oli järjestyksessä. Puuttuu henkilö, joka ottaisi asian hoitaakseen, panisi toimeksi. Puut ovat kasvaneet, heinät ja pensaat peittävät tienoot. Eilanpuiston kohdalta kuljemme Lahenmäelle, ylitämme nyt jo kuivuneen Noloppuojan, josta ennen sai kalaa, haukia ja ahventa. Mia viihtyy parhaiten iäkkään äitinsä ja hänen selväjärkisten ystäviensä kanssa palvelutalossa. Vai onko tieteen tutkiminen sen verran mystinen asia, että lukijan saa sillä helposti koukkuun. Muistan mitenkä heti sotien jälkeen miehet alkoivat korjaamaan Syrjälä - Pahkala pitäjätietä. Äiti nostaa tuvan uunin päältä kahvimyllyn ja kaataa lieriöön papuja ja alkaa kiertää kampea. Uiton sillan- ja mäen ohituksen jälkeen vasemmmalla puolen on Pelekkuri, mahdottoman suuri kivi tai kallion osa. Eiköhän tuonkin voisi jo sammuttaa. Olisiko nyt vuoro vähän hidastaa, katsoa taaksepäin ja vaalia esi-isien työtä. Ajattelen, että sitten kun kasvan isoksi, ostan samanlaisen "Puikin". Palvelukodin valistuneet naiset kutsuvat itseään Joutseniksi ja heillä on muun muassa lukupiiri, jossa Miakin saa vierailla. Pitäjässämme on tänä päivänä lasten ja nuorten asiat hoidettu loistavasti. Siellä ollaan jo niin lähellä lopullista irtautumista tästä elämästä, että osataan jättää kaikki elämän taiteilut ja salaisuudetkin muiden "siivottaviksi". Minulla on niitä jo aikamoinen kasa. Lämpimät muistot ovat elämässäni sitä rikkautta, jota mikään ei voi minulta pois viedä. Myös kolmas ulottuvuus ilmaantuu hänen elämäänsä murrosikäisten tyttöjen kautta. Tämän yhteydessä saatiin Uitonsalmeen uusi silta. Ehkä myllyni ei ole kovin vanha. Hän on nostanut punaisen kahvipannun hellalle lämpenemään. Moni lomalainen kaipaa näkevänsä jotakin entistä. Tämä oli kolmas kirja jonka luin Hustveldilta ja kaikista olen tykännyt. Härön talojen tyttäret, Filipon Elma ja Jussin Lempi, tulivat Kuusisaarelle vastaan lehmiä ja alkoivat kutsumaan niitä kotiin, tulukaapois-- tuu uuu. Kahvikupit ovat valkoisia, ja niiden reunoissa on sinisiä ja keltaisia kukkia. Tuntuu, kuin se hetki olisi ollut aivan vasta, vaikka todellisuudessa siitä on jo 54 vuotta. Pois ovat äiti ja isä, vain muistot ovat jäljellä. Niihin sitten kiinnitettiin vahvat kaidepuut paksujen rautakoukkujen avulla. Äiti on käynyt lypsyllä ja lämmittää nyt tuvan hellaa. Kiitos pirteiden vetäjien. Ratinan myötä pieneen mökkiin leviää hyvä kahvintuoksu. Senkin tämä kirja osoittaa.
valjeta, ja äiti aukaisee verhot kahdesta kuusiruutuisesta ikkunasta. Se oli lehmille kuin seireenien kutsulaulu, jota ne eivät voineet vastustaa, vaikka väsytti, tulivat ne hoitajiaan kohti, kun kutsun kuulivat. " Rehellisyyden nimissä pitää sanoa, että jälleen kerran ihmettelin, miksi aika monet kirjailijat käyttävät kirjansa miljöönä yliopistoa ja sen "rottakokeita". Jos mies avaa romaanin, hän haluaa, että sen kannessa on miehen nimi, se on jotenkin turvallisempaa. Mielestäni ne ovat kauniita.
Äiti kaataa kahvia minunkin kuppiini ja lorauttaa lähes puolet kermaa. Kustannukset eivät olisi päätä huimaavia ja uskoisin tuollaiseen saatavan myös EU-tukea. Tieteen ja tutkimusten parissa ikänsä työskennellyt minäkertoja kirjoittaa monta sivua miehen ja naisen eroavaisuuksista, niin psyykkisessä kuin fyysisessäkin mielessä. Tarinoita, joita voi sattua missä maailman kolkassa hyvänsä. Äiti on saanut jauhettua pavut ja höystää hellalla kiehuvan veden. No niin. Ottaa pullan ja musertaa sen siihen sekaan. Äiti ottaa eilen Kärkkäisen Annan kaupasta ostamansa kahvipaketin. Pienet lapset nostavat monia lämpimiä läheisyyden tunteita loukattuun mieleen. Elikkä päivän, jolloin kolmekymmentä vuotta kestänyt avioliitto melkein hajosi. Kivimiehet rivinteerasivat sillan ympäristön, hakkasivat sillan arkut ja paalukivet ja pystyttivät ne kolmen metrin välein tien molemmin puolin. Äiti sanoo kuin itselleen ja vääntää öljylampun sammuksiin. Kirjan rakenne on haasteellinen. Isä on lähtenyt töihin ruudullisessa sarkalyysissään ja reppu selässään. Miaa pyydetään pitämään runokurssia nuorille. Meillä on kaunis kotiseutu jos haluamme sen niin nähdä.
Uitonsillasta ja muustakin kotiseutuasiasta
Vastaus: Kiitos lomalaiset pienestä vihjeestänne. Samassa yhteydessä nostettiin Maitoreijän kohdalla Länsiniemen ja Uiton välinen tie niin korkealle, ettei tulvavesi siihen enää yltäisi. (Olen kai vaan kateellinen kun en ole liiemmin yliopistoja edes nähnyt, saati siellä pistäytynyt). Paljon näihin teihin ja siltoihin liittyy muistoja menneiltä vuosikymmeniltä. Mutta nuorten opetettavien ryhmä saa mielen kuohumaan ja saa Mian muistelemaan omaa nuoruuttaan ja kasvukipuja. Joka kevät Lahen miehet tekivät uusiksi sillan, kun tulvavesi vei entisen mennessään. Tutkittua tietoa löytyi: Monet naiset lukevat kaunokirjallisuutta. Oli ilo lukea haaveistanne, toiveistanne, että katselette kotiseudun maisemia ja näette ne samalla tavalla kuin me vakiasukkaatkin. Otan kuvan käteeni ja katson sitä pitkään. Niin, se kahvimylly. Tänä päivänä tie on melkein ummessa. Äiti hyräilee jauhaessaan, mitä miettinee siinä hymynkare suupielessä. Naapureikseen Mia huomaa saaneensa riitelevän ja kovaäänisen lapsiperheen, jonka tueksi hän kesän kuluessa kuin luonnostaan ajautuu. Naisilla oli kauniin sointuvan helisevät äänet joka kuului kauaksi. Pullamossu on herkkuani. Äiti ottaa paketista esille pahvisen kortin, johon on kuvattu komea auto. Kirjan ensimmäinen lause avaa lukijalle sen tiedon mitä hän tarvitsee, ymmärtääkseen tapahtuneen. Vanhaan aikaan kun kir-
Eeva Haarakangas Merijärvi
LUKUKOKEMUS: LIISA ALHO
Minä, äiti ja kahvimylly
Muistoja: Eletään 50-lukua, on ehkä vuosi 1955. Jatkamme tietä Lahenmäelle, joka on korkea paikka ja siitä huristamme Palosaaren kallioille, välillä on Nevansilta. Tuo oja säännösteli Lahenlampin veden. Samoin on tehty myös Elsilän, eli Salamen sillan korjauksen yhteydessä, tie johtaa nykyisin Urheilukentän ohi Salonniemelle. Uitonsiltaan ja tiehen liittyy paljon muistoja, hikiä ja kyyneleitä, tietysti myös kauniita, iloisia asioita. Kyllä kirjallisuuden tohtorin ja taidekriitikon vahvimpia lajeja pitää-
kin olla kirjoittaminen. Itse luen mielelläni tavallisia tarinoita. Kun nousemme Rintinmäelle, se on nyt matalampi kuin ennen. Tämä kulttuuritai maisemointitie on ollut vuosia ihmisten ajatuksissa, mutta puhetta pidemmälle ei täällä ole päästy. Reunusta kiertää kullanvärinen ohut rinki. Naiset luk e v a t s e k ä miesten, että naisten kirjoittamaa kirjallisuutta. Hetken kylmä ilma tuntuu tuvassa, sitten taas oven suljettua leviää hellan lämpö. Kaikki päällisin puolin järjestyksessä. Lienee Annan kaupasta ostettu sekin niitä vuosina, kun äiti ja isä aloittelivat yhteistä taivaltaan ja olivat ostaneet tuon pienen punaisen mökin maantien laidasta omakseen.
Eeva Vallin, Oulainen
"
Lienee Annan kaupasta ostettu.". Toivon, että nykyajan nuorillekin jäisi jonkinlaiset kauniit muistot näistä kotiseudun paikoista ja juurista. Talvinen aamu alkaa hiljaa
Kesä ilman miehiä
Romaani: Siri Hustvedt /
suom. Se nököttää yhä hyllylläni muistona menneisyydestä
Toinen myönteinen havainto tehtiin aikuisten tietokirjojen menekistä. Sitten täällä on uusia näyttelyvitriinejä, uusia lautapelejä ja tietysti kirjaston uutukainen taidelainaamo, Lahnaoja luettelee uudistuksia. Laki kuitenkin määrää, mikä on sallittua
PYHÄJOKIALUE Sanomalehtiä
revitään, aikakauslehdistä otetaan sivuja tai lehdet katoavat jo verekseltään kirjaston lehtilukusalista. Syksy kokoaa kesän tapahtumat. Oulaisten kirja ja nuorten kirjavastaava Saija Satoma. 4
GALLUP: Onko syksystä mihinkään?
SIMO HUSSO SIMO HUSSO SIMO HUSSO
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 5. Vihannin kirjastosta lainataan kävelysauvoja. Hän tekee töitä sen eteen, että lapset ja nuoret löytävät tien takaisin lukemisen pariin. Haapaveden kirjastonjohtaja-informaatikko Sari Seitajärvi tavoitetaan vastailemaan, kuinkas muuten kuin hyvän kirjan ääreltä. On satanut liikaa maanviljelijän toiveisiin nähden."
Tanja Niemelä, Kärsämäki:
On tietenkin. Tiettyjä suojaustoimia kirjastossa on. Lehtilukusali muutettiin keskeltä käytäviä entiseen käsikirjastoon, joka on rauhallisempi paikka lukemiselle. Alin-Biari Musafiri kertoo, että vuoden 2009 ennätyslainamääristä tultiin hitunen alaspäin viime vuonna. Tarkasti ottaen lasten kaunokirjallisuuden lainamäärä laski 11 836 vuoteen 2009 verrattuna. Merijärvi pitänee edelleen kädensijaa Suomen ahkerimpien lainaajien kirjastona. Hän antaa täyden tunnustuksen Koivupuhdon koulun opettajille, jotka tekevät ahkerasti yhteistyötä kirjaston kanssa ja tuovat oppilaita kirjojen pariin. Syksy on hyvä vuodenaika."
Kirjavaras jättää Pyhäjokia
Aineistohävikkiä suurempi huoli on lasten ja nuorten lukuhaluttomuus.
Heli Nurkkala
heli.nurkkala@sps.fi
mäistä osaa katosivat jo ennen kuin niitä edes ehdittiin lainata. Viime vuosi oli hälyttävä, kun lastenkirjojen lainamäärät laskivat hurjasti. Lahnaoja kertoo, että aineistohävikkiä ei ole. Toukokuun alusta Oulainen sai oman lasten- ja nuortenkirjavastaavan Saija Satomaasta . Prikulleen sama tilanne on Oulaisten kirjastossa. Nuoret saivat oman osaston entisen lastenkirjaston paikalle. Tietokirjoja lainattiin viime vuonna 10 000 kappaletta enemmän kuin vuonna 2009. Televisio ja tietokone kiinnostavat kirjojen sijaan, Petäjäsoja pahoittelee. Työvälineinä toimivat esimerkiksi kirjavinkkaukset, lukudiplomit ja lukuleikkikuu. Sen sijaan kirjastosihteeri Tuula Alin-Biari Musafiri pohtii netinkäyttöä. Esimerkiksi yhdessä välissä keittokirjoista vietiin sivuja, mutta yleensä yhteisestä kirjasto-omaisuudesta pidetään kyllä hyvä huoli, Nahkanen antaa rohkaisevaa palautetta kirjastokäyttäytymisestä. Kärsämäellä tähän ei ole tarvinnut mennä, vaan lehdet ovat vapaasti luettavissa lehtilukusalissa.
"
Tuula Alin-Biari Musafiri Merijärven kirjastosihteeri
TIESITKÖ
Haapaveden kirjastosta lainataan muuttolaatikoita. Lehtilukusalia käytetään yhä ahkerammin ja levyjen lainauskin lisääntyy. Pyhäjoen kirjastosta lainataan tauluja. Vihannin kirjastovirkailija Päivi Lumiaho nauttii australialaisen naiskirjailija Tamara McKinleyn historiallisten romaanien annista. Lainattu aineisto palautuu hyvin. Haapaveden kirjastossa hävikki on todella vähäistä, ongelma se ei ole, Seitajärvi sanoo. Jotain hetkittäisiä buumeja voi olla. Internet on osittain kiperä juttu. Kun atk-lehdet olivat uusinta uutta, niitä välillä katosi. Vihannin kirjastovirkailija Päivi Lumiaho iloitsee, että intohimoisia lukijoita riittää kirjastoasiakkaina. Uusi lastenosasto on keskellä kirjastoa, josta lapset näkevät hyvin missä vanhemmat valitsevat kirjoja. Taannoin saattoi hävitä uusimpia cd-levyjä, mutta siitäkin päästiin, kun levyt siirrettiin palvelutiskin taakse. Sari kertoo, että kirja on karmiva, mutta se on pakko lukea lukea loppuun. Keminmaalla on jopa jouduttu supistamaan kirjastopalveluja ongelmien vuoksi. Tämä tapahtui vuosia sitten, eikä vastaavaa ole ollut ongelmana, Seitajärvi tarkentaa. Sarjan kaksi ensim-
ja mikä ei. Merijärven kirjastosta lainataan kirjakori, johon Tuula ja Satu valitsevat kirjoja asiakkaan
haluamalle lukijaryhmälle.
Oulaisten kirjastosta lainataan teemoitettuja kirjojen tärppipusseja.
KIRJAVINKKAUS
Haapaveden kirjastonjohtajainformaatikko Sari Seitajärvi lukee parhaillaan Belinda Bauerin Hautanummi-kirjaa. Merijärven kirjastosihteeri Tuula Alin-Biari Musafiri muistuttaa, että lastenkirjoissa riittää sanomaydintä kaikenikäisille. Jos jotain lähtee omille teilleen, se on musiikkia, mutta sitäkin tosi vähän. Heikki suosittelee Timothy Findleyn kirjaa Valheen kerrokset. Vapaapäivää viettävä Seitajärvi voi heti kättelyssä tyrmätä luulot kirjastohävikistä. Kärsämäen kirjastotoimenjohtaja Kirsi Nahkasen mielestä Märta Tikkasen romaani Emma ja Uno on pysäyttävä lukukokemus. Turhautti, kun joutui ostamaan uudet kirjat heti tilalle ja kustannuksiakin siitä tuli. Naapurikunnassa Merijärvellä hävikkimenekki on olematonta. Nahkanen tekee hallinnollisia työtehtäviä myös Haapajärven kaupunginkirjastossa. Kirjastoon tilattiin neliosainen Käden taidot -kirjasarja. Esimerkiksi tietokonepeleissä on tarkat ikärajat, joita täytyy noudattaa. Uusia lainaajia käy esimerkiksi Raahesta, jossa kirjoja joutuu varaamaan pieniä paikkakuntia useammin.
Kirjaston täytyy toimia lain puitteissa, enkä halua, että lapset ja nuoret oppivat tekemään kiellettyjä juttuja kirjastossa."
Pyhäjoen yläjuoksulle palatessa viesti on sama. Joskus jotkut aineistot ovat hukassa, mutta löytyvät yleensä hyllyjen välistä. Epäilen, että sähköinen viihde vie yhä enemmän lasten aikaa. Painitaanko Pyhäjokialueen kirjastoissa samojen pulmien kanssa. Esimerkiksi uusimmat atk-alan lehdet saa luettavaksi palvelutiskiltä. Kyllä ne siellä säilyisivät, mutta tämä vain on jäänyt käytännöksi menneiltä vuosilta. Kirjastotoimenjohtaja Inga Petäjäsoja ei joudu pohdiskelemaan materiaalihävikkiä. 2009 lainamäärä oli asukasta kohti 29, viime vuonna luku oli 24 ja nyt tilastot taas kertovat lainamäärien kasvavan, kirjastosihteeri iloitsee. Kärsämäen kirjastotoimenjohtaja Kirsi Nahkanen kertoo, että aineistohävikki on vain marginaalista. Hävikki ei ole häirinnyt Pyhäjoenkaan kirjastoa. Erityisesti tämä syksy on hyvä, koska meille tulee perheenlisäystä.
Juha Kuisma, Haapajärvi:
"Tästä syksystä ei ole tähän saakka ollut oikein mihinkään. Dvd:t laitetaan koteloihin vasta lainaamisen yhteydessä. Hävikkiä suurempaa huolta Petäjäsoja kantaa lasten ja nuorten lukutottumuksista. Valonpilkkujakin tilanteesta löytyy. Haapajärvellä harrastelehtien kanssa menetellään kuten Oulaisissa ja Haapavedellä, lehdet saa luettavaksi kirjastovirkailijalta palvelutiskin kautta. Välinpitämättömyyden ja ilkivallan kanssa ollaan kasvokkain jo joissain kirjastoissakin, kuten Keminmaan pääkirjastossa. Tässä asiassa olisi hyvät neuvot tarpeen. Kirjaston täytyy toimia lain puitteissa, enkä halua, että lapset ja nuoret oppivat tekemään kiellettyjä juttuja kirjastossa. 12 vuotta Haapaveden kirjastossa työskennellyt Seitajärvi muistaa yhden hävikkitapauksen, joka kipristi mieltä pitkään. Noudatetaanko ikärajoja kirjaston koneilla, sitä on usein mahdotonta seurata. Kirjastotoimenjohtaja Heikki Lahnaoja pani työkavereidensa kanssa kirjaston uusiin puihin. Tuula suosittelee kaikkien luettavaksi Barbro Lindgrenin ja Eva Eriksonin Satu pikkuisesta setämiehestä -kuvakirjaa.
Pyhäjoen kirjastotoimenjohtaja Heikki Lahnaojan kirjavinkkaus sisältää sopivan sekoituksen lukuromaania ja dekkaria. Lumiahon mukaan kirjaston käyttö on hiipunut vain vähän. syyskuuta 2011
Minna Kuisma, Haapajärvi:
"On syksy on hyvä vuodenaika. Pyhäjoen alajuoksulla kirjasto on kokenut kevään ja kesän mittaan varsinaisen sisäasu-uudistuksen. Epäilen, että dvd:t ja atklehdet voisi laittaa omille paikoillensa. Aikuisten tietokirjojen lainaus on vilkastunut merkittävästi. Oulaisten kirjastotoimenjohtaja Inga Petäjäsoja suosittelee Mika Waltarin kirjoja Mikael Karvajalka ja sen jatko-osaa Mikael Hakim.
Kätevämmin käsillä
Pyhäjoen kunnanhallitus esittää nyt kunnnanvaltuustolle, että se valitsisi lautakunnalle uuden varapuheenjohtajan.
PYHÄJOKI Valtuusto hyväksyi
viime toukokuussa maaseutuhallinnon yhteistoimintaalueen. Kokeilisi edes. Soisinkin, että orjallisen säännöllisesti elävä sirottelisi elämänsä mausteeksi aavistuksen epäsäännöllisyyttä. Asiaa tutkitaan niin ikään törkeänä rattijuopumuksena.
alueen väliin
HELI NURKKALA
KOLUMNI: Terhi Marjakangas
Epäsäännöllisyyttä, kiitos
T
uorein Tiede-lehti kertoo mukavia uutisia kaikille meille epäsäännöllisyydestä pitäville: epäsäännöllinen elämä on hyväksi. Eikä se kahdeksan tunnin yöunikaan ole tämän teorian mukaan ainoa oikea vaihtoehto.
astossa vaihdettiin lasten- ja nuortenkirjojen järjestystä, kirjat löytää nyt helpommmin, kertovat kirjastotoimenjohtaja Inga Petäjäsoja ja lastenaa.
Lyhykäisyydessään Taleb kannustaa ihmisiä ottamaan aimo harppauksen historiassa taaksepäin ja astumaan kivikautisen ihmisen asemaan. Hänen henkilökohtaiseksi varajäseneksi
kunnanvaltuusto on valinnut Ritva Tuikkalan. Hedonistisempi kanssakulkija haluaa tarttua hetkeen nauttien kaikesta siitä, mitä sillä hetkellä on annettavanaan. Se kultainen keskitie on kai tässäkin turvallisin vaihtoehto suurimmalle osalle. Ruokavalioon noukitaan kivikautisen eli paleoliittisen ruokavalion perusainekset: liha, kala, pähkinät, hedelmät, kasvikset, vihannekset ja marjat. Katja Huhtahaara-Salo oli myös sivistyslautakunnan varapuheenjohtaja. Ääripäitä molemmat. Auton kuljettaja puhalsi poliisinalkometriin 2,17 promillen lukemat. Auton kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 2,71 promillen lukemat. Saaliin metsästämiseksi tehtiin kunnon hikityö, mutta täydellä vatsalla ei keräilty tai saalistettu. Lopputulos maistuu nimittäin aika hyvälle.
"
Välillä taas herkuteltiin ähkyyn asti, kun saatiin kunnon saalis.". Niihin mokomiin patalaiskoihin piipertäjiin! Luonne- ja tottumiskysymys se on tämäkin. Välillä taas herkuteltiin ähkyyn asti, kun saatiin kunnon saalis. Silloin jatkuva ruoan tulo ei ollut taattua, vaan väliin elettiin hyvinkin niukalla ravinnolla. Poliisi pysäytti puoli kahden aikaan yöllä henkilöauton Oulaisten Siltakadulla. Finanssimatemaatikko ja filosofi Nicholas Nassim Talebin teoria kutkuttelee sellaisia, joiden mielessä säännöllinen elämä säännöllisine liikunta- ja ateriarytmeineen saa yhtäläisyysmerkin tasaisen tappavan kanssa. Sopimus astuu voimaan ensi vuoden alussa.
pysäytti tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, noin yhden aikaan, liikennetarkistusta varten henkilöauton Pyhäjoella Valtatie 8:lla. Toinen nauttii siitä, että elämä on sekuntikellon kanssa aikataulutettu. Säännöllisyys muuttuu helposti tasaisen tappavaksi, mielestäni. Talebin ajatuksia noudattaakseen ei kuitenkaan ole tarvetta rynnätä keihäiden kanssa metsään. Liikunnan suhteen toimi sama epätasapaino. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.
Myös Oulaisissa saatiin yöllä kiinni vahvasti humaltunut kuljettaja. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 5. Yhteistoimintasopimuksessa sovittiin myös henkilöstön asemasta ja siitä, että Pyhäjoki myy kanslistin työ-
panosta maaseutuhallinnolle, jota Kalajoen kaupunki hallinnoi.Kunnanhallitus esittää Kalajoen kaupungille, että se hyväksyisi sopimuksen jolla Pyhäjoki myy 40 prosenttia kanslistin työpanoksesta maaseutuhallinnolle. Huuhaata tai ei, ainakin se osa meistä, joka aktivoituu lenkkipolulle kausiluontoisesti ja syö prikulleen ohjeiden mukaisesti toisinaan, tuntee itsensä hetkellisesti paremmaksi ihmiseksi. Taleb suorastaan kehottaa liikkumaan ja syömään epäsäännöllisesti. syyskuuta 2011
5
Pyhäjoen kanslistin työaikaa Kalajoelle
Raili Viirret
raili.viirret@sps.fi
Varapuheenjohtaja vielä valitsematta
Raili Viirret
raili.viirret@sps.fi
Kaksi ajoi tuhdissa humalassa
PYHÄJOKIALUE Poliisipartio
PYHÄJOKI Valtuusto on valinnut Pyhäjoelta Oulaisiin muuttaneen Katja Huhtahaara-Salon (Pro Hanhikivi) tilalle sivistyslautakuntaan Laura Bäckmanin. Silloin tällöin. Minähän teen sittenkin jotain oikein! Se toinen osa, joka tekee kaiken jämptisti suositusten mukaan, heittää mielessään Talebia oravilla ja suuntaa osan myös hänen teoriansa kannattajiin. Käyttäisi mausteena, ei pääraaka-aineena
Neuvottelut koskettavat yrityksen Haapaveden tehdasta, jossa valmistetaan pääasiassa massiivipuisia sänkyjä Ikealle. Hyyppä. Lapsena hankittu sosiaalinen pääoma, kulttuuripääoma, säilyy koko elämän ajan. Pyhäjokiseudun saamien tietojen mukaan onnettomuuden uhri on jo päässyt kotihoitoon. Siparila on aloitti toimintansa Haapavedellä viime vuoden lopulla entisen Incap Furnituren tiloissa. elokuuta. Hyyppä.. Syy on se, että näistä toiminnoista puuttuu keskinäinen luottamus. Hänenkin työmatkansa puolittuu, kun muutamme Vihantiin, sanoo Jari Kantomaa.
OULAINEN Mopolla liikkeellä
ollut 16-vuotias oulaistelaisnuorukainen jäi auton alle Nesteen risteyksessä perjantaiaamuna. Tällä hetkellä Haapaveden tehtaalla työskentelee 49 työntekijää. Tehtaalle on esimerkiksi rakennettu toukokuussa ulkoverhouksen linja. T i l a n t e e s t a huolimatta Haapaveden tehtaan toimintaa on Sojakan mukaan tar-
koitus kasvattaa ja monipuolistaa. Valinnan teki Vihannin Osuuspankin hallintoneuvosto, joka kokoontui 30. Harrastukset tuovat lisävuosia ihmisen elämään riippumatta kiloista, kolesteroliarvoista tai verenpainelukemista. Sinne hän siirtyi Sampo Pankin palveluksesta. Tilanne on hankala siinä mielessä, kun yleensä (ytneuvotteluissa) on kysymys siitä, että työt vähenevät. Kustannukset kaupunki perii korotettuna vuokrana.
Haapaveden tehtaan suurin työllistäjä on tällä hetkellä Ikea, jonka kanssa Siparila teki massiivipuisten sänkyjen valmistuksesta kahden ja puolen vuoden sopimuksen keväällä. Yrityksen tuotteisiin kuuluvat ulkoverhoilut, sisustustuotteet ja piharakentamisen ratkaisut. Ammattiyhdistystoiminta, politiikka, kirkossa käynti tai penkkiurheilu eivät tutkimusten mukaan vaikuta terveyteen. Sojakka muotoileekin, että kyseessä ei ole maailmanloppu, vaan henkilöstön sopeuttaminen tuotantoon nähden. Kannattaa uskoa tutkimustuloksia. Vaikka kirkossa käynti ei pidennä elinikää, niin seurakuntatoiminta on myönteistä ja sillä on terveysvaikutuksia vuorovaikutuksen ansiosta, sanoo Hyyppä.
Lapsena aktiivisesti harrastaneet henkilöt ovat myös aikuisena innokkaita harrastajia. Harrastusten terveysvaikutukset ovat lähes samaa luokkaa tupakoimattomuuden kanssa. Olen iloinen uudesta tehtävästä, kertoo varatuomarik-
si kouluttautunut ja Kemistä lähtöisin oleva Kantomaa. Hän luottaa ihmisiin ja on tekemisissä toisten kanssa. Kesällä määräaikaiset
Tilanne on hankala siinä mielessä, kun yleensä on kysymys siitä, että työt vähenevät."
Juha Sojakka Siparila Oy:n toimitusjohtaja
mukaan laskettuna työntekijämäärä ylsi 55 työntekijään. Kantomaa on työskennellyt Raahen Seudun Osuuspankissa kolmen vuoden ajan. Toimitusjohtaja Juha Sojakan mukaan tilanteeseen on ajauduttu, kun työntekijöitä on palkattu liikaa myyntiin nähden. Hyyppä. Tuotannossa on ja sinne tullee sauna- ja puutarharakentamiseen liittyviä tuotteita, joiden jatkuvasta tuotannosta ei kuitenkaan ole varmuutta. syyskuuta 2011
7
Kantomaa Vihannin Osuuspankin johtoon Auto osui mopoilijaan
VIHANTI Vihannin Osuuspan-
Johtoon. Toimitusjohtaja pestin hän ottaa vastaan ensi vuoden alussa, jolloin tehtävää pitkään hoitanut Olavi Rasi jää eläkkeelle. Onnettomuuden uhri loukkasi rytäkässä ainakin lonkkansa ja polvensa.
Yt-neuvottelut käynnissä Siparilalla
Työntekijämäärää on kasvatettu liian ahnaasti.
Terhi Marjakangas
terhi.marjakangas@sps.fi
SIMO HUSSO
"
Tuotantoa. Siparila Oy on vuonna 2003 perustettu puunjalostusteollisuuden yritys, joka työllistää 120 puualan osaajaa. Kouluun matkalla ollut poika loukkaantui kolarissa ja hänet vietiin Oulaskankaan sairaalaan hoitoa saamaan. Tuolloin Siparilan palkkalistoilla oli 21 työntekijää. Ratkaistavana on se, mitkä komponentit säilyvät jatkossa omassa valmistuksessa, mitkä pystytään hankkimaan edullisesti muualta ja saamaan näin säästöä. Haapaveden tehtaan lisäksi Siparilalla on tehtaat Parkanolla ja Vaajakoskella. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 5. Jari Kantomaa muuttaa perheineen Vihantiin.
kin toimitusjohtajaksi on valittu VT Jari Kantomaa (34). Nyt kysymys on siitä, että ei ole löydetty tehokkainta tapaa valmistaa tuotteita, Sojakka kertoo. Harrastusten terveysvaikutukset perustuvat siihen,
Kivaa. Vähennystarve riippuu tavoista, joilla jatkossa tuotteita tullaan tekemään, Sojakka kertoo. Sojakka huomauttaa, että säästöillä
pyritään takaamaan tehtaan toiminnan jatkuvuus tulevaisuudessa. Hän siirtyy uuteen tehtävään Raahen Seudun Osuuspankin rahoitusjohtajan paikalta. Nelihenkinen perhe muuttaa paikkakunnalle. Henkilöstön vähennystarve selviää muutaman viikon sisään, kun neuvottelut saataneen päätökseen. Näissä tuotanto on erilaista, eikä neuvottelut niinkään koske niitä. Harrastusten merkityksestä ei puhuta yhtä pal-
jon, vaikka tutkimustietoa aiheesta on saatu viiden viime vuoden aikana runsaasti. Heillä on valtava määrä harrastuksia, muun muassa kuorolaulua ja kyläyhdistystoimintaa, ja he elävät selkeästi pidempään kuin saman alueen suomalaiset. Harrastukset lykkäävät kuolemaa tuonnemmaksi varmemmin kuin ihannepaino tai liikunta, sanoo neurologian dosentti Markku T. Siparila Oy:n Haapaveden tehtaalla on tehty remontteja tämänkin vuoden aikana.
HAAPAVESI Puunjalostusteol-
lisuusyritys Siparila Oy:ssä on käynnissä yt-neuvottelut. Sojakka arvelee vähennystarpeen olevan 5 - 15 työntekijää. Puoliso työskentelee Oulaisissa Juho Oksan koululla. Harrastusten myönteisistä terveysvaikutuksista on saatu viiden viime vuoden aikana runsaasti tutkimustietoa.
että ihminen on mukana sosiaalisessa kokoonpanossa, yhteisössä. Hyvä esimerkki ovat suomenruotsalaiset. Toiminta ei ole ollut enää kustannustehokasta. Onnettomuus sattui, kun Merijärveltä päin kärkikolmion takaa ajanut haapavetinen
mies ei huomannut mopoilijaa, vaan lähti ajamaan risteyksen yli Haapavettä kohti. Parkanossa, jossa pääartikkelina ovat listat, tulee tosin kannattavuuden parantamiseksi kyseeseen muutaman työntekijän vähentäminen.
Harrastukset tuovat elämään lisää vuosia
RAISA NERG
Kirsi Hiekkala
toimitus.pyhajokiseutu@sps.fi
Ihminen, joka harrastaa, elää 23 vuotta pidempään kuin passiivinen sohvaperuna. Linjaa varten hallitilojen vuokraaja, kaupunki, päätti teettää hieman alle 30 neliömetrin verran lisätilaa. Kansainvälisissä tutkimuksissa on seurattu suurta ihmisjoukkoa ja tutkittu todellista muuttujaa eli kuolemaa, sanoo neurologian dosentti, kirjailija Markku T. Tämä näkyy muun muassa musiikkiharrastuksessa, sanoo Markku T. Tälläkään hetkellä tuotanto ei lepää pelkästään Ikealle menevissä sängyissä. Jos tiedettäisiin, että ne ovat jatkuvia tuotteita, ei vähennettäisi henkilöstöä, Sojakka kertoo.
Kyse on kuitenkin vielä pienempivolyymisista tuotteista, joiden kysyntää ei voida ennustaa. Nimitysuutinen tietää sitä, että Vihanti saa uusia asukkaita. Jari Kantomaa kertoo, että hän siirtyy työskentelemään Vihantiin marraskuun puoli-
välissä. Seurauksena oli törmäsi mopon takapäähän
Lohduttavasta tiedosta huolimatta ongelma on todellinen. Huono puoli voi kuitenkin olla se, että itsenäinen yrittäjä ei välttämättä verkostoidu eikä delegoi, jolloin hän ei pysty käyttämään tiimityön etuja hy-
väkseen. En ole meidän palokuntalaistemme kuullut jättäneen menemättä yhteenkään hälytykseen kaluston puuttumisen vuoksi, lieventää Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunnan jäsen, Merijärven kunnanjohtaja Kaija Eskola. Ongelmaa on etenkin, jos hälytyksiä on samaan aikaan useita. valmistaja on kuitenkin velvoitettu toimittamaan laitteille varaosia vähintään kuuden vuoden ajan. Yrityksen taloudenpito on samanlaista kuin yksityisen ihmisen, eli illalla pitäisi olla enemmän rahaa kuin aamulla. Yksilölliset ominaisuudet ja persoonallisuuden piirteet voivat tulla esiin myönteisellä tai kielteisellä tavalla tilanteesta riippuen. Tosin henkilöstön tavoitevahvuudesta puuttuu 85 henkilöä, joten hankittavien sammutusasujen määrä kasvaa, jos tavoitevahvuuteen päästään. Kova työkään ei takaa menestystä, mutta parhaimmillaan yrittäjyys tarjoaa maailman parhaan työpaikan. Pelastuslaitoksen selvityksessä todetaan, että suojapukuja tulisi hankkia vuosittain 17. Eskola arvelee, että varusteiden puute voi näkyä muun muassa siinä, että puhdistettavana tai korjattavana olevien varusteiden tilalle ei saada korvaavia. Kypäriäkin puuttuu 51. Jotakin draivia pitää olla, sekä halua saada asioita aikaiseksi.
Pyykkö kuitenkin korostaa, että yrittäjyydessä on hyvät ja huonot puolensa. Kuvitellaan esimerkiksi,
että taloudenpidossa on jotakin mystistä. paineilmalaitteita tulisi hankkia toistaiseksi 25 vuosittain. Tämä johtuu siitä, että käytettyjen Dräger PA-80 paineilmalaitteiden valmistui loppui jo vuonna 2005. Ei ole hyvä tai huono asia olla tietynlainen, mutta jossakin tilanteessa voi olla hyvä tai huono, erottelee Pyykkö.
Palokalusto sai lisää rahaa
SIRPA KORTET SIRPA KORTET
Savusukellukset turvataan myös Merijärven paloasemalla.
Simo Husso
simo.husso@sps.fi
MERIJÄRVI Jokilaaksojen pelastuslaitoksen kalusto-ongelmaan on tulossa parannusta. Määrällä korvataan tulevaisuudessa poistuvat paineilmalaitteet PSS 90 ja PSS 100. Pelastuslaitoksen puutelistalla todetaan, että paineilmalaitteiden välitön tarve poistuvien laitteiden tilalle ja huollon turvaamiseksi on 25. Pelastuslaitoksen henkilöstö oli huolissaan siitä, että pelastuslaitoksen autot hajoavat ja miehistöltä puuttuu kypäriä, saappaita, sammutuspukuja ja paineilmalaitteita. laitetta on käytettävä aina, kun kasvo-osa ja hengitysventtiili puretaan osiin ja sitten kootaan. Savusukellukseen tarvittavia paineilmalaitteita pelastuslaitoksen alueella menee poistoon välittömästi tai lähiaikoina 70. Eskola kertoo, että tulevissa palvelutasopäätöksissä linjataan se, keskitetäänkö kemikaalisuojapukuja tietyille alueen paloasemille vai hanki-
taanko ne kaikille. P uutelistaa täydentävät vielä paineilmalaitteiden kasvo- ja venttiiliosan testauslaite. Laitteisiin ei siten voida tehdä enää määräaikaisia huoltoja. Jokaisella ihmisellä on oma vuorovaikutustyylinsä. Testilaitteita tarvitaan 14, jotta valmistajan ohjetta voidaan noudattaa. Yksittäinen tärkeä asia yrittäjänä pärjäämisessä on kuitenkin oman toimialan tuntemus.
Pyykkö vertaakin yrittäjänä onnistumista Idols-laulukilpailuun. Palovarusteiden on kestettävä kovaakin kulutusta.
Jokilaaksojen pelastuslaitoksen puutelista on pitkä. Aloittavalta yrittäjältä vaaditaan kuitenkin kunnianhimoa ja sinnikkyyttä. Lisäksi pelastuslaitos kaipaa lisää rahaa autojen rengashankintoihin.
Laitteet kovilla. Tärkeintä on punnita oman liikeidean mahdollisuudet ja omat valttikortit se-
kä miettiä kuinka ne voisi yhdistää. Tämä määrä riittäisi turvaamaan linjatun määrän ja samalla turvallisen toiminnan kemikaalionnettomuuksissa. Ne vanhenevat ajan
myötä, eivätkä sitten tarjoa riittävää suojaa, sanoo Eskola. Valtuuston päättämä summa oli miltei puolet enemmän kuin Ylivieskan kaupunginhallitus esitti. 8 Yrittäjä tarvitsee sinnikkyyttä ja kunnianhimoa
Essi Rikama
toimitus.pyhajokiseutu@sps.fi
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 5. Suurimmalla osalla yrittäjyyttä harkitsevalla olennaisin kysymys on se, millainen yrittäjä minä olisin parhaimmillani. Jokilaaksojen pelastuslaitokselle myönnettiin lisärahaa varusteiden hankintaan.
laitteiden käyttö on kiellettyä. Ylivieskan kaupunginvaltuusto nimittäin päätti myöntää 102 780 euron määrärahan kalustohankintoja varten. Suojapukuja on nykyisellään esimerkiksi Merijärven paloasemalla, mutta tulevaisuuden ratkaisut ovat auki. Esimerkiksi hyvin itsenäinen yrittäjä pystyy pitämään oman linjansa ja uskomaan omaan tekemiseensä. Huoltamattomien paineilma-
"
Kemikaalisuojapuku on uusittava tietyin väliajoin, vaikka niitä ei käytettäisikään."
Kaija Eskola pelastuslaitoksen johtokunnan jäsen. Kemikaalisuojapuku on uusittava tietyin väliajoin, vaikka niitä ei käytettäisikään. Lisäksi käytössä olevat paineilmalaitteiden PSS 90 ja PSS 100 valmistus loppuu tänä vuonna. Nykyistä henkilöstöä var-
teen kaivataan 32 uutta sammutusasua. Minustako yrittäjä. -kirjan kirjoittajan, yrittäjä ja psykologi Manne Pyykön mukaan yrittäminen ei ole avaruustiedettä. syyskuuta 2011
Monella yrittäjäksi aikovalla saattaa olla hatara kuva siitä, mitä yrittäjänä oleminen oikeasti on. testauslaitteita on tällä hetkellä kuudella paloasemalla, joten valmistajan ohjeiden mukainen testausmahdollisuutta ei ole jokaisella alueen paloasemalla. Julkisuudessa on esitetty, että kaluston puute on muun muassa johtanut savusukelluskieltoihin Merijärven paloasemalla. Ei ole mitään yleispätevää neuvoa, kenelle yrittäjyys sopii tai kuka menestyy. Esimerkiksi kemikaalisuojapukuja puuttuu nykyisellään
29 tavoitteesta. Alunperin kalusto-ongelman nosti käsittelyyn pelastuslaitoksen johtokunta, joka kesäkuussa pidetyssä kokouksessa esitti määrärahan nostoa. Ei riitä, että on hyvä laulaja, vaan täytyy onnistua myös kappalevalinnassa. Varusteiden huolto on keskitetty yhteen paikkaan koko pelastuslaitoksen alueella, sanoo Eskola.
Varusteet
Naispuheenjohtajuus on jatkunut ja nykyisen sitä jatkaa Toini Jylänki. syyskuuta 2011
9
Yhdistys toimii aktiivisesti ja tarjoaa sekä edunvalvontaa että virikkeitä. Komi arveli, että tämän päivän ehkä merkittävin edunvalvonta kohdistuu vanhuspalvelulain sisältöön ja resurssien osoittamiseen kunnille sen toteuttamiseen. Takuueläke, kansaneläkkeiden tasokorotukset ja veroratkaisut niistä merkittä-
SIMO HUSSO
Raikuvat aplodit. Haapaveden kaupungin talous on hyvässä tilanteessa ja se on linjannut halunsa säilyä itsenäisenä, jolloin voimme itse vaikuttaa palveluihin. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 5. Ikäihmiset ja heidän oikeutetut tarpeensa jäävät kovien arvojen jalkoihin. niistä on selvitty, niin nytkin selvitään. Mäkirinteen koulun ykkös- ja kakkosluokkaisten esitys keräsi juhlayleisöltä pitkään jatkuneet kättentapautukset.
Nykyinen globaali maailma on vienyt Komin mukaan ikäihmisiltä mahdollisuuden yksityisyyteen ja pelkästään omiin ratkaisuihin perustuvaan elämään. Lisäksi kaupunkiin suunnitellaan uutta päiväkotia ja jäähalliakin aiotaan petrata. Komin mukaan monien asioista perillä olevakin vastusti järjestön perustamista. Tasokkaan, laaja-alaisen vanhuspolitiikan vaade ei kuitenkaan ole ylellisyyttä eikä edellytä rikkautta. Vastikään valmistunut terveyskeskuksen remontti sekä uimahalliremontti ovat tästä osoituksena. Tähän tulevaisuuden haasteeseen ja tavoitteeseen meidänkin tulee osaltamme sitoutua, sekä pyrkiä olemaan mukana sen toteuttamisessa. Niiden saajat ovat: Kultaiset: Koskenkorva Kaino, Lehtola Tyyra, Ottavainen Eeva, Pirkola Irma, Ruuska Erkki. Arvomaailma voisi kuitenkin olla myös toisenlainen. Kansaneläkkeiden tasokorotus on jatkuva haaste Eläkeliitolle. Meidän on näytettävä maailmalle, että ikäihmisissä on voimaa ja viisautta, vaati Eläkeliiton liittovaltuuston puheenjohtaja Armas Komi Eläkeliiton Haapaveden yhdistyksen 40-vuotisjuhlassa eilen sunnuntaina. Onhan kansaneläkkeen ja takuueläkkeen piirissä yli 650 000 eläkeläistä. kesäkuuta 1971. Tämän päivän taloudellinen tilanne vaikuttaa myös eläkeläisten tulevaisuuden tavoitteisiin , muistutti Komi. Hän lisäsi, että yhdistyksellä ja kaupungilla on toimiva yhteistyö. Maassa on ollut kovia aikoja ennenkin. Rantakangas muistutti, että suuria satsauksia palveluihin onkin tehty ja ollaan tekemässä. Hän kertoi, että yhdistyksen aktiivisuus on huomattu koko valtakunnan tasolla.
ANSIOMERKIT
Haapaveden Eläkeliiton yhdistyksen 40-vuotisjuhlassa jaettiin 5 kultaista ja 11 hopeista ansiomerkkiä. Yhdistys on vireä nelikymppinen, luonnehti yhdistyksen varapuheenjohtaja Matti Tallgren yhdistyksen tilaa 40-vuotisjuhlan tervehdyssanoissa. Toukosiunauksen sanoma on se, että yritämme parasta, vaikeista asioista selvitään ja luotamme Luojaamme.
Eläkeliiton Haapaveden yhdistys on vireä nelikymppinen
Simo Husso
simo.husso@sps.fi
HAAPAVESI Eläkeliiton Haapaveden yhdistyksessä on nykyisellään noin 660 jäsentä. Kansainvälinen talouskriisi, eläkeyhtiöiden sijoitukset velkaantuneisiin maihin, veroratkaisut, eläkeläisten ostovoima, työurakysymykset ja köyhyyden ehkäisy ovat osa-alueita, jotka sivuavat myös eläkepolitiikkaa. Oppositiokansanedustaja löysi kuitenkin yhden hyvän asian hallitusohjelmasta. Maailmassa ylläpidetään ideaa ikuisesta nuoruudesta, johon liittyy säihke ja vauhti, joita ikääntyminen ei saa muuttaa. Lisäksi hänellä oli lukuisa joukko valtakunnallisia luottamustehtäviä, sanoi Knuutila. Knuutila myös muistutti yhdistyksessä aktiivisesti toimivien ja toimineiden naisten työstä. Saman vuonna Suomeen syntyi useita yhdistyksiä. PohjoisPohjanmaan piirin puheenjohtaja Lauri Knuutila muistutti, että haapavetinen kunnallisneuvos ja yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja Lauri Rautio vaikutti aikoinaan voimakkaasti kehittäen sekä yhdistystä että koko Eläkeliittoa ylipäätään. Eläkeliiton Haapaveden 40-vuotisjuhlassa oli paikalla runsaasti yhdistyksen jäseniä ja ystäviä. Hän näki, että toukosiunaus on toivon sanoman eteenpäinvieminen. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Antti Rantakangas toi kaupungin tervehdyksen ja juhlapuheen piti Eläkeliiton liittovaltuuston puheenjohtaja Armas Komi.
kuuden ja hoivan menettäminen sekä yksinäisyys. Samalla kova ja sydämetön yhteisö laiminlyö vanhuksensa ja rapautuu eettisesti sisältä. Eläkeliiton Haapaveden yhdistys sai piirin puheenjohtajalta suuret kiitokset. Vaikka eläkeläisjärjestöt eivät ole pelkästään edunvalvontajärjestöjä, on niiden yksi vahva osaalue eläkeläisten etujen turvaaminen, jota nyt yhteistyössä kuuden eläkeläisjärjestön kesken hoidetaan. Te seniorikansalaiset olette tärkeä osa yhteiskuntaa, sanoi Rantakangas. Hän huomautti, että ikäihmisten on vaadittava osuutensa yhteisestä hyvästä. Komi myönsi, että vaatimus on helppo pukea sanoiksi, mutta haasteena se hyvin mittava. Mutta meidän on myös rakennettava sosiaalisen pääoman yhteisöjä, joissa myös ikäihmiset voivat hyvin. Edes eläkeindeksien merkitys ei tätä pysty korvaamaan. Perustamiskokouksessa oli mukana muun muassa järjestöpäällikkö Elias Rintala Kauhajoelta, joka kertoi Eläkeliitosta ja sen tarpeellisuudesta. Eläkeliiton Haapaveden yhdistys perustettiin 10. Vaikka me eläkeliittolaiset emme po-
litikoi on valitettavaa, että vanhuspalvelulaki on otettu nykyisessä hallituksessa politiikan välineeksi, harmitteli Komi. Ei ihme, että sekä kaupunki että seurakunta kokevat sen tärkeäksi yhteistyökumppaniksi.
Ikäihmisten hyvinvointi on mahdollista
Kovat arvot polkevat maahan oikeutettuja tarpeita.
Simo Husso
simo.husso@sps.fi
SIMO HUSSO
Sinnikkyys kuitenkin palkittiin ja vastustus lientyi. Yhdistys sai ensimmäisen naispuheenjohtajan vuonna 2001, jolloin Seija Hatula astui puheenjohtajaksi. Toukosiunaus on yksi tällaisesta yhteistyöstä. Se perustettiin 10. Se täytyy meidän itse hankkia. Samaa mieltä oli myös kaupungin tervehdyksen juhlaan tuonut valtuuston puheenjohtaja Antti Rantakangas. Arvostusta emme saa pelkästään ulkoapäin. Se on eettinen velvoite, joka voidaan toteuttaa yhteisvastuullisesti niukoissakin taloudellisissa oloissa. Kaikesta huolimatta sitä kohti meidän olisi toimittava. Voisimmeko me itsekin yrittää poistaa tällaista kielteistä leimaa. Toki uhkiakin on olemassa ja yksi sellainen on hallitusohjelma, jolla aiotaan puuttua kuntien lukumäärään suomessa. Se on vanhuspalvelulaki, joka astuu voimaan vuonna 2013. Tuloksiakin on viime vuosina Komin mukaan saavutettu. Määrä on yhdeksisen prosenttia koko kaupungin väkiluvusta. Kaikki ei tule hetkessä, mutta selkeästi päämäärään pyrkiessä tavoitteita saavutetaan.
Neljänneksi vanhin
Simo Husso
simo.husso@sps.fi
HAAPAVESI Eläkeliiton Haapa-
Juhlassa. Elias Rintala uskoi varmasti teihin Haapaveden eläkeläisiin tietäen, että homma hoituu perustetavan yhdis-
tyksen voimin, kuten historia on nyt osoittanutkin, sanoi Armas Komi. Palvelujen saatavuus, hinta ja laatu muodostuu hyvin keskeiseksi tekijäksi elämämme viimeisinä vuosina. Komi arvioi, että ihmisen ehkä syvin pelko on arvok-
vimpänä. kesäkuuta vuonna 1971. Hän toimi yhdistyksen ja piirin puheenjohtajana 12 vuoden ajan. Kun nyt jälkiviisaana katselee tilannetta Eläkeliiton perustamisen aikaan, jolloin vanhin kansalaisjärjestönä toimiva eläkeläisjärjestö, Eläkkeensaajat, tuli jo 11 vuoden ikään, ihmetyttää, miksi Eläkeliiton perustamiseen oltiin monen vaikuttajan taholta niinkin vastahankaisia.
veden yhdistys on PohjoisPohjanmaan piirin neljänneksi vanhin. Nyt 40 vuotta myöhemmin voimme todeta Eläkeliiton tarpeellisuuden, onhan se ylivoimaisesti suurin eläkeläisjärjestö yli 126 000 jäsenellään, kertoi Komi.
HAAPAVESI Nyky-yhteiskunnassa ikääntymiseen liitetään jonkinasteinen kielteinen leima. Hopeiset: Aittola Jalo, Alatalo Maija, Hatula Antti, Jokela AnnaLiisa, Jylänki Toini, Kallio Erkki, Mattila Jussi, Mattila Tapani, Mäenpää Elvi, Ottavainen Erkki, Vuorenmaa Rauni.. Eläkeliiton alkuvuodet eivät kuitenkaan olleet pelkkää ruusuilla tanssimista. Me tiedämme että Ihmisten ja yhteisöjen eettinen vastuu kantaa elämää ja ennen kaikkea ihmisyyttä eteenpäin. Seurakunnan tervehdyksen tuonut kirkkoherra Mauno Soronen oli niin ikään iloinen seurakunnan ja Eläkeliiton Haapaveden yhdistyksen tiiviistä yhteistyöstä. Yhdistyksen puheenjohtaja on Toini Jylänki, joka lausui päätössanat
Torpan tytöksi Haapaveden Vatjusjärvelle syntyneellä Helli Lahdella ei ollut mahdollisuutta käydä kouluja niin korkealle kuin haluja olisi ollut. Asia hyväksyttiin kirkkoherran puheilla. Minä en vain ole kovin synkkäluontoinen, niin en tahdo muistaa toteuttaa sitä.
Omasta maasta. Poikaa ei annettu äidin matkaan. Ajoilta Nyyrikki ja Perjantai -lehtien ja iltamien. Työ on terveellisen elämän malli, Helli toteaakin. Tämä lähti hiihtäen hakemaan poikaansa kotiin, mutta palasi takaisin yksin. Liikkuvaiseksi malliksi itseään kutsuva Helli juhli vastikään 85-vuotispäiväänsä. En ole koskaan kannattanut sellaista liiallista alkoholinkäyttöä. Nykyihmisen soisi ottavan onkeensa näistä Hellin elämänohjeista. Ei sitä tahdo uskoa, että niitä on niin paljon, hän päivittelee. Nykyään Helli kirjoittaa ja lausuu Haapaveden Kriivareissa. syyskuuta 2011
Yksinäisyys vaivaa monia, jotka muuttavat opiskelun tai töiden perässä uudelle paikkakunnalle. Eeva huomasi ja sanoi Puistolan kohdalla, että hypätään pois junasta. Kovaa työaikaa se oli, mutta nyt tuntuu, että se oli ehkä sittenkin hyvää aikaa. Nuo marjametsät ja myöhemmin maatilan emännyys ovatkin muokanneet Hellin sellaiseksi kuin hän nyt 85-vuotiaanakin on: työteliääksi ja liikkuvaiseksi. Opintielle päästiin syksyllä, kun luonto niin päätti. Tähän asti tarina on saanut olla visusti tietokoneen sisällä. Perheen tiet kohtasivat toki, kun veli oli aikuinen, ja sisarukset tulivat tutuiksi toisilleen. Hellin aloitteista saatiin tie Isojärven ympäristöön sekä vesijohto samoille seuduille. Talvella on aikaa maalata ja kirjoittaa.
Ei pienintäkään valituksen ääntä kuulunut, vaikka he olivat pahasti haavoittuneita. Veli lähti yhdeksänvuotiaana keräämään lehmärahaa. Helli Lahti kasvattaa lähes kaiken itse perunoista mansikoihin. Mitä myöhemmäksi tutustuminen menee, sitä vaikeammaksi
se käy. Huoneittain pahasti haavoittuneita miehiä, verisiä sidetarpeita, kiireisiä hoitajia. Kesä- ja syysaika kuluukin oman maan ja metsän antimia kerätessä. Rantsilassa Mankilan kylässä hänet otettiin eräässä talossa väkisin ottopojaksi. Sellainen elämänfilosofia kai se on aina ollut. Koettiin, että se on elämänehto, haapavetinen Helli Lahti muistelee ennen sotia elämäänsä lapsuuttaan. Hänestä oli tärkeää saada olla auttamistyössä. Yöt valvottiin, kun sotilasvaunut piti purkaa yöllä, kun ryssät, venäläiset, pommittivat päivällä. Hälppärin työ, eli hoitajien apulaisen homma, Hämeenlinnan sotasairaalassa oli Hellin seuraava etappi. Nuoruudeninto ja mukana ollut seitsemän vuotta vanhempi, karjakkokoulun käynyt Eeva, pyyhkivät pienet pelonajatukset pois, jos niitä vähäisissä määrin oli. Ei siinä ehtinyt sitten paljon nukkua, mutta hillat olivat varmaan niin c-vitamiinipitoisia, ettei sitten väsyttänytkään. Alkoi elämä maatilalla Vatjusjärven toisella puolen. Hämeenahon mukaan yksinäi-
syys vaivaa usein henkilöä, joka muuttaa pieneltä paikkakunnalta suurelle. Tukalassa tilanteessa on kuitenkin
hyvä kuitenkin muistaa, että uusi ympäristö ja elämäntilanne tarjoavat myös paljon mahdollisuuksia. Ruokalusikallisen tai kaksi saa ottaa, ei enempää, Helli naurahtaa.
"
Älä kehu ihtiäs, ettei toiset moittis."
Helli Lahti. Vaikka fyysistä työtä oli paljon, tuntuu Hellistä, ettei se ollut niin hermoja raastavaa kuin nykyajan työ. Muutokset yhdessä koulu- ja työmaailman vaatimusten kanssa synnyttävät pelkoja ja paineita. Palattuaan Haapavedelle sodan viimeisten laukausten vielä kuuluessa, löysi Helli pian elämänkumppanin. Ei siitä maristu, eikä uskallettukaan. Nykyajan ihmisen korvaan tarina kuulostaa vääryyttäkin suuremmalta teolta, ja saa kysymään oikeuden perään. Pääsin aina ilmaiseksi iltamiin, kun lausuin siellä. Kovilla puupenkillä matkustettu yö päättyi väärälle asemalle. Runoharrastus on itse asiassa perujaan jo ihan nuoruudesta. Työntäyteinen arki: karjanhoitoa, peltotöitä, kahden pojan kasvattamista ja anopin ja oman äidin hoitoa. Helli hoivaa mieltään kynin ja pensselein. Opiskelu- ja työpaikat ovat ensimmäinen kanava, jota kannattaa käyttää uuteen paikkaan tutustumisessa. Runot ovat nykyään saaneet antaa enemmän tilaa sukutarinalle, jota Helli on tallettanut tietokoneelle sadan sivun verran. Ei silloin ollut köyhällä lakia. Aika kuluu kilometrin päässä sijaitsevan kesäpaikan kasvimaan satoa kasvattaessa, marja- ja sienimetsässä, talvisin erilaisilla retkillä ja kirjoitusja maalausharrastuksen parissa. Ajatukset pukeutuvat sanoiksi paperille ja erilaiset ihmisten lapsuudenkodit, maisemat, kukka-asetelmat ja eläimet maalautuvat tauluihin. Se päällimmäinen kuva, joka Hellistä syntyy, huokuu nöyryyttä. Eikä arjen murheita kannata Hellin mielestä yrittää pyyhkiä mielestä pois väärin konstein. Se oli niin kova koulu. Kansakoulun kuudes luokka jäi viimeiseksi etapiksi opintiellä. Asemat olivat ruotsiksi, ja eihän me osattu ruotsia. Ja alkoihan niitä painaa, sillä marjametsässä oltiin pimeään asti, jonka jälkeen vielä perattiin marjasaalis. Eihän sitä pysy noiden vuosien perässä. Paremmat piian palkat vetivät Helliä rippikouluikäisenä Etelä-Suomeen. 10 Uusi ympäristö on täynnä mahdollisuuksia
Henri Lindström
toimitus.pyhajokiseutu@sps.fi
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 5. Kai hän ei osaisikaan olla paikallaan, kun on aina tottunut jotain touhuamaan. Koulujen syksyt ovat täynnä tilaisuuksia, joiden tarkoituksena on tutustuttaa uudet opiskelijat toisiinsa ja uuteen ympäristöön. Talonpoikaisperhe katsoi oikeudekseen ottaa ovelle tulleen pojan ottopojakseen keneltäkään kyselemättä. Lukeminen johti siis lausumiseen, joka sysäsi myöhemmällä iällä kirjoittamisen käyntiin. Tapahtumat saivat alkunsa kuusi vuotta ennen Hellin syntymää. Kuten mustanaan saapuvaa, hiljaista potilasmerta.
L
terhi.marjakangas@sps.fi
Mielen hyvinvoinnin ylläpitoon tarvitaan omat keinonsa, fyysisen puolen hoito on vain puolet paketista. Kun opiskelijat aloittavat uuden lukukauden, tilanne on vieras monille. Sosiaalisia pulmatilanteita voi
syntyä m paikka ava kunnalta. Taloon, johon poika eksyi rahaa kerjäämään, ei ollut siunaantunut poikalasta, muutama tytär kylläkin. Piian työ Etelä-Suomessa oli rankkaa, mutta opettavaa. Silloin pääsi kouluun, Helli muistelee. Olen aina sanonutkin, että olen käynyt maamieskoulun siinä työssä. Helli kertoo, että puolukkarahoista piti pihistää sen verran, että sai ostaa luettavakseen Nyyrikin ja Perjantain rakkausrunoja. Aikuisiällä hän omien sanojensa mukaan testaili eri tenttejä tenttimällä, miten olisi käynyt, jos koulunkäyntiin olisi ollut mahdollisuus. Silloin itse asiassa saatettiin ajatella, että pojalla on käynyt hyvin, kun pääsi torpasta talonpojan taloon. Ei lait suojelleet köyhää silloin, nykyään jonkun verran. Lausumisesta tykkäsin erityisesti nuorena. Ja lisäksi kaikkea sekalaista touhua. Vieläkin on muistissa, miten matka Tikkurilaan ei saanut aivan täydellistä alkua. Nyt Helli on ajatellut täydentää tätä sadan sivun koskettavaa tarinaa muidenkin sisarusten tarinoilla, ja ehkä saattaa sukutarinan muidenkin silmien nähtäväksi. Helli neuvookin nykyajan erilaisilla työpaineilla kuormitettua ihmistä liikkumaan ulkona toimistoon keskittyvien töiden vastapainoksi. Mentiin Dickursbyyn (Tikkurila) ohi. Tehtiin vaan tyynesti työtä. Valmiina olevat sata sivua kertovat uskomatonta, mutta todellista tarinaa, Hellin veljen kohtalosta. Älä kehu ihtiäs, ettei toiset moittis. Siihenkin hän loihti tarjoilut itse ja laittoi kodin siistiksi. Ei sitä tahdo uskoa vieraankaan silmät. Jos varaa olisi ollut, olisi hän halunnut kouluttautua esimerkiksi liikunnanopettajaksi. Kai olivat saaneet niin paljon morfiinia. Päivällä saatiin nukkua joku tunti. Verkkokalvoille iskeytyi paljon sellaisia näkyjä, joita siinä hetkessä saattoi hätkähtää, ihmetelläkin. Koulujen käytäviltä kuin myös työpaikkojen kahvihuoneista löytyy suurella todennäköisyydellä ihmisiä, joiden kanssa on jo-
tain yhteistä. Heti keskustaan muutettuaan hän osti puutarhapalstan. Jos h nut vahva ennen opi hän pääse le. Tuolloin oikeus ei kuulunut niihin aseisiin, joilla taisteltiin vääryyttä vastaan. Vähävaraisen perheen lasten ensisijaisena tehtävänä oli erilaisissa töissä auttaminen, vasta sen jälkeen tuli koulunkäynti. Hellin mielessä nuo asiat eivät kuitenkaan leimahtaneet kauhuksi. Hyvin olisi käynyt. Jos on tottunut viettämään aikaa yksin tai perheen kesken, voi uuteen porukkaan olla vaikea lähteä. Kunnallispolitiikan parissa vaikuttaminen antoi vastapainoa maatilaelämälle. Ystävyyssuhteet ja kuppikunnat muodostuvat nopeasti ja saattavat vaikuttaa ulkopuolisen silmissä kiinteiltä, vaikkeivat sitä ole, Hämeenaho sanoo. Se oli iloinen aamu, kun lumi tuli maahan. Luonto on rauhoittavaa ihmiselle. Läsnä on ajatus siitä, että kaikki on jossain suhteessa itse ansaittava, eikä itsestään saisi pitää turhaa ääntä. Kirkonkylällä 17 vuoden ajan asunut Helli ei osaa vieläkään olla jouten. Seurakuntien kautta pojan sijaintipaikka selvisi viimein puolen vuoden tietämättömyyden jälkeen Hellin äidille. Öisin oltiin hillassa niin pitkään kuin näki. Kesäpaikalla kasvavat omat perunat, porkkanat, tomaatit, kesäkurpitsat ja mansikat. YTHS:n yhteisöterveyden vastaava psykologi Henriette Hämeenaho rohkaisee uusia opiskelijoita tutustumaan toisiinsa heti opiskelun alkumetreillä. Me kestettiin se, kun oltiin jo lapsuudessa totuttu kovaan työhön. Jos hän kelemassa jäävät mon
Marjametsästä ja navetasta p
Nöyryyttä
TERHI MARJAKANGAS
Terhi Marjakangas
ja iloa mausteena.
innunsiivistä sormille kevyesti, jos silmiä alkoi painaa. Metsästä Helli hakee muut marjat ja sienet. Sitten käveltiin toista kilometriä takaisin asemalle, Helli muistelee vieläkin huvittuneena. Moni tulee toimeen vanhempien tai nuorempien kanssa, mutta pelkää ikäisiään. Kaikkea sellaista, mikä jää helposti mieleen kytemään
Helli Lahti vietti 85-vuotispäiväänsä reilu viikko sitten.. Uusi paikkakunta käy tutuksi tapahtumien ja harrastuksien kautta. Kaikkia ahdistaa aluksi uudenlaiset tilanteet. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 5. syyskuuta 2011
11
JYRKI KAUKO
myös, jos uusi opiskeluautuu omalta kotipaikka-
henkilölle on muodostua sosiaalinen verkosto jo iskelua, on vaarana, ettei e opiskeluyhteisöön sisäln käy koulussa vain opisa eikä tutustu kehenkään, net tulevan uran kannal-
ta tärkeät kontaktit syntymättä. Muutto uuteen paikkaan voi olla myös toiveiden täyttymys. YTHS:n yhteisöterveyden vastaava psykologi Henriette Hämeenaho rohkaisee osallistumaan tilaisuuksiin ja aloittamaan uusia harrastuksia.
parhaimmat eväät elämälle
TERHI MARJAKANGAS
85 täynnä. Se on usein kuitenkin turvallista ahdistusta, sel-
laista, joka laittaa meidät liikkeelle. Hämeenaho muistuttaa, että yksinäisyyden tunne ja ahdistuneisuus ovat normaali reaktio uuteen tilanteeseen. Tunteille ei saa antaa valtaa, vaan ne pitää selättää. Uudessa ympäristössä voi päästä toteuttamaan itseään uudella tavalla ja irti rooleista, jotka ovat muodostuneet entisellä kotipaikkakunnalla, Henriette Hämeenaho sanoo.
Opiskelemaan
Sylissä istuva pian kaksivuotias Venla oli löytänyt maatalousnäyttelystä oman suosikkinsa. Se oli kuitenkin hienoa, että paikalliset olivat innolla mukana auttamassa tapahtuman toteuttamisessa. Pitäneekö paikkaansa. Tuija Flankkila hyörii alu-
eella jokapaikanhöylänä. Päätettiin perinteisten kahvikekkerien sijaan tehdä lapsille maatalousnäyttely. Koska vastaanotto oli niin hyvä, herää toive uudesta vastaavanlaisesta tapahtumasta. Riitta Hyvölä toi näyttelyyn lapsenlapsensa Venlan, joka piti erityisesti hevosista.
SIMO HUSSO
Ihan ookoo. Me tulimme pienempien lasten kanssa autolla. Haapavetinen Mari Puolimatka aikataulutti jo ai-
koja sitten niin, että pääsi lastensa kanssa paikalle. Vaikka lippuluukulle olikin jonoja, ei se tunnelmaa pilannut. Yhdistyksessä on edustettuna maa- ja metsätalous. Onnenpyöräkin oli kiva. Aion olla täällä pitkään, koska näkemistä on niin paljon, sanoo Munamiehen siskoksi tunnustautuva Munatyttö. 4H-yhdistyksessä alettiin miettiä, mikä olisi sopiva tapaa juhlistaa paikallisyhdistyksen 80-vuotista taivalta. Lyhteen tekoa en ole aiemmin nähnyt. 12
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 5. Sekään ei haitannut, että välillä lippuluukulta jonot ylsivät yli nelostien. Hän kiittelee sitä, että paikkakunnalla järjestetään tapahtumaa lapsille. Kaksipaikkaiseen koneeseen emme olisi mahtuneet, sanoo Mari Puolimatka. Liikennejärjestelytkin toimivat moitteetta.
SIMO HUSSO SIMO HUSSO
sikoita, joita voi silitellä. Susanna Pulkkanen puolestaan vastaa leikkikentästä. Täytyy ensin siivota jäljet ja huilata pari päivä. Löytyypä paikalta myös li-
ki televisiosta tuttu hahmo. Ihan vain muutaman suuresta tarjonnasta mainitakseni. Siinä tiivistetysti lauantaina Kärsämäellä Lasten maatalousnäyttelyyn kokoontuneiden mielipiteet tapahtumasta. En heti ota kantaa siihen. Määrä ylittyi hurjasti. Eikä maksanut mitään.
Tv:stä tuttu. Molemmat ovat paikalla 4H-yhdistyksen aktiiveina. Sitä mieltä olivat Eemeli Pulkkanen ja Arsi Oikarinen lasten maatalousnäyttelystä.
Synttärit. Lapset pääsivät mielipuuhaansa hiekkalaatikolle.
SIMO HUSSO
Ihaa. Ehkä maanantaina tai tiistaina voisi ajatella asiaa. Kärsämäkiset E e me l i Pulkkanen ja Arsi Oikarinen puolestaan pitävät tapahtu-
maa ihan ookoona. On kiva, kun täällä on va-
"
Onnenpyöräkin oli kiva. Hannele Halonen toi idean näyttelystä, jolla korvattiin yhdistyksen 80-vuotissyntymäpäiväjuhlat.
Saviselän kylältä kotoisin oleva Riitta Hyvölä tuo lastenlapsensa tapahtumaan. Täällä sitä taitaa olla, tuumaa Eemeli Pulkkanen. Puoliso Martti Jylänki muuten matkasi lentokoneella Kärsämäelle. Mair it televat arvosanat saanut lasten maatalousnäyttely järjestettiin Kärsämäellä tai koko Pyhäjokialueella ensimmäistä kertaa. Meillä oli reilut 2 000 kävijää, kertoo lasten maatalousnäyttelyn idean paikkakunnalle tuonut Halonen. Lasten maatalousnäyttelyä on odotettu naapurikunnissakin. Alunperin 4H taisi olla maatalouskerho, muistelee Halonen. Ei sentään, mutta Munatyttö ilmoitti olevansa sen televisiosta tutun sisko. Esimerkiksi koneita, työnäytöksiä ja paikallisia tuotteita myytävänä. Siihenkin oltiin varauduttu ja liikenteenohjaus toimi moitteetta. maitokärryjen päällä nököttää Munatytöksi itsensä esittävä olento. Ei harmita yhtään, vaikka emme päässetkään lentämällä. Aion mennä sinne uudestaan, ilmoittaa Salla Niemelä. Lippujen ostajia on ollut koko ajan. Tapahtuman järjestämien vaati lukemattomia talkootunteja. Väkeäkin on paikalla enemmän kuin odotettiin ennakkoon, tuumivat he. Tunnelma on mukava ja rento. Lasten maatalousnäyttely sopii 4H-yhdistykselle mainiosti. Aion mennä sinne uudestaan."
Salla Niemelä näyttelyvieras. Tosin maatilojen pojille ei maatalousnäyttelystä paljonkaan uutta irtoa. Lipunmyyjät eivät olleet ainoat, jotka yllättyivät väen paljoudesta. Esimerkiksi sateen pehmentämille alueille saatiin pikapikaa sahanpurua ja mursketta. Se oli ehdottomasti hevonen tai ihaa, kuten Venla itse asian ilmaisee. Ensimmäinen tauko tuli kahden tunnin jälkeen, kertovat 4H-yhdistyksen lipunmyyjät Leena Kielenniva ja Suvi Meriläinen. Olen tullut pohjois-Karjalasta tänne. syyskuuta 2011
Lippujonot ylsivät yli nelostien
Lasten maatalousnäyttely Kärsämäellä onnistui yli odotusten.
Simo Husso
simo.husso@sps.fi
SIMO HUSSO SIMO HUSSO
KÄRSÄMÄKI Aivan mahtava tunnelma. Leppoisa fiilis pysyi yllä niin tapahtuma-alueen sisä kuin ulkopuolellakin. Tunnelma ei latistunut, vaikka jonot jatkuivatkin välillä nelostien yli. Eikä ensi kuussa 8 vuotta täyttävällä Salla Niemelälläkään ole valittamista. Niin, olihan siellä vaikka kuinka paljon muitakin kuin poneja, vasikoita, lehmiä. Ainakin oli samaa näköä.
Väkeä paikalle. Ei nyt, sanoo, Kärsämäen 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Hannele Halonen kesken näyttelykiireiden.
Leikkiminen sallittu. Kärsämäen 4Hyhdistyksen toiminnanjohtaja Hannele Halonen ilmoitti ennen tapahtumaa, että tavoitteena on 500 kävijää
18.00 Emmerdale Tulosruutu 19.20 Formula 1: Extra 17.55 Mitä tänään syötäisiin. Phil 18.10 Pulmuset 18.45 Hauskat kotivideot 20.57 Keno 21.00 Matkaoppaat 20.00 Unelmien poika19.30 Matkaoppaat 20.00 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää Elokuva: Operaatio Donnie Brasco miestyttö 20.57 Keno 21.00 Criminal Sokkokokki 20.57 Keno 21.00 19.00 Fuengirola 20.00 Hauskat koti- (K15) 23.35 Nelosen uutiset 23.45 Minds FBI-tutkijat (K15) 22.00 Criminal Minds FBI-tutkijat (K15) videot 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Nelosen sää 23.50 Totuuden miekka Luokkakokous Havaijilla 23.00 22.00 Blue Bloods (K13) 23.00 Muuttohaluton poikamies 23.05 0.50 Rooma (K15) 2.10 Elokuva: Nelosen uutiset 23.10 Nelosen sää Nelosen uutiset 23.10 Nelosen sää Nelosen uutiset 23.15 Nelosen sää Secuestro Express Ammattina kid23.15 Frasier 23.45 Lost (K15) 0.45 23.15 Frasier 23.45 Kylmä rinki (K15) 23.20 Kylmä rinki (K15) 0.30 Elokuva: nappaaja (K15) NCIS Rikostutkijat (K13) Muuten, se viimeöinen (K15) 0.55 Brotherhood (K15)
MTV3
6.00 Voittojahti 6.30 Kimppadiili 6.45 Ostoskanava 8.00 Chuggington 8.15 Yogi ja kaverit 8.40 Dibitassut 9.10 Daltonit 9.40 Skidi vastaan Katti 10.05 Pientä pintaremonttia 11.05 Jokakoti.fi 11.35 Remontti-Reiska 12.10 Tuomioja ja Aalto-Setälä, kirjan takana 12.40 Purjehdusta: 49er Grand Prix 13.10 Formula 1 Ennakkotunnelmat 13.40 Salatut elämät 14.10 Salatut elämät 14.40 Kaikkea sitä näkee 14.45 Pilanpäiten 14.50 Tyttö ja kettu 16.45 Rakkauden anatomia 17.45 Formula 1: osakilpailu 18.50 Formula 1: Extra 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 MM-ralli: Australia RalliExtra 19.30 8 päivää ensi-iltaan 21.50 Pilanpäiten 22.00 Kymmenen uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Maria Wern (K15) 23.35 Southland 0.35 Formula 1: Extra 0.45 Formula 1: osakilpailu 2.10 MM-ralli: Australia
NELONEN
8.15 Unitupa 8.45 Inno 9.15 Inno 9.45 Inno 10.15 Inno 10.45 Animal Planet: Löytökoiralle koti 11.45 Elixir 12.15 Eläintenpelastustiimi 12.45 Frasier 13.15 Frasier 13.45 Frasier 14.15 Frasier 14.45 Good Wife 15.45 Unelmien poikamiestyttö 16.45 Elokuva: The Librarian 2 paluu kuningas Salomonin kaivoksille 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Fuengirola 20.00 Hauskat kotivideot 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Jätä se! 23.45 Nelosen uutiset 23.55 Nelosen sää 0.00 Dexter (K15) 1.05 Blue Bloods (K13). 14.05 Jamie Oliverin 30 14.40 Pomo piilossa 15.40 National na 15.45 Perheleffa: Halinallet minuuttia 15.40 45min Special: minuutin ateriat 14.40 Rakkauden Geographic esittää 16.40 Voittojahti matka Hassulaan 17.30 Myrskyävä anatomia 15.40 Pientä pintaremonttia Koukussa raskauteen 16.40 16.40 Voittojahti 16.55 Uutiset 17.00 Voittojahti 16.55 Uutiset 17.00 Kauniit 16.55 Uutiset 17.00 Kauniit ja rohkeat luonto 18.00 Formula 1: aika-ajot 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 17.25 Kauniit ja rohkeat 17.55 Mitä ja rohkeat 17.25 Kauniit ja rohkeat Kauniit ja rohkeat 17.55 Mitä tänään tänään syötäisiin. Kuva: Merja Hannikainen/YLE Kuvapalvelu.
Crimson Force MTV3-kanavalla torstaina 8.9. Phil 18.10 Pulmuset 18.45 sää 17.10 Dr. klo 18.00. 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän 19.30 Karpon parhaat 20.00 Biisikärpänen 21.00 Kauhukeittiö 19.20 Päivän Sää 19.30 Salatut elä- Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän Sää Uutiset 19.20 Päivän Sää 19.30 22.00 Kymmenen uutiset 22.10 Salatut elämät 20.00 Korkojen kera mät 20.00 45 minuuttia 21.00 House 19.30 Salatut elämät 20.00 Samaa Päivän Sää 22.15 Tulosruutu 22.25 21.00 Paljastavat valheet 22.00 21.55 Vikinglotto ja Keskiviikko-Jokeri sukua 21.00 House 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän Sää Kymmenen uutiset 22.20 Päivän Sää Lotto ja Jokeri 22.30 MM-ralli: 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Australia RalliExtra 22.40 Ota kiinni 22.25 Tulosruutu 22.35 MM-ralli: 22.25 Tulosruutu 22.35 Moderni Päivän Sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Australia RalliExtra 22.45 Formula jos saat 1.20 Rakkauden ammattilaiperhe 23.05 Crimson Force Diili 23.35 Fringe rajamailla 0.35 set (K15) 2.30 Formula 1: aika-ajot 1: vapaat harjoitukset 23.15 Kovan onnen kundi Tappakaa Carter (K15) 1.30 MM-ralli 3.00 MM-ralli: Australia 3.30 NELONEN NELONEN Kimppadiili 3.45-6.00 MTV3 Deitti 7.00 Vaihdokit 7.25 Kim Possible NELONEN 7.00Vaihdokit 7.25 Kim Possible 7.50 NELONEN 7.50 Aku ja kumppanit 8.00 Isännän Aku ja kumppanit 8.00 Isännän ja koi7.00 Mikki Hiiren kerhotalo 7.25 Kim 6.50 Ostosruutu 6.55 Ostosruutu ja koiran käytöskoulu Amerikassa ran käytöskoulu Amerikassa 8.55 8.55 James Martinin puutarhaherkut Possible 7.50 Aku ja kumppanit 8.00 7.40 Elokuva: Nalle Puh ja James Martinin puutarhaherkut 9.25 Isännän ja koiran käytöskoulu 9.25 Vauva tulossa 9.55 Möhköfantti 9.00 Start! 9.30 Neljän Vauva tulossa 9.55 Morsiandieetti Morsiandieetti 10.25 Kämppä myynti- Amerikassa 8.55 James Martinin puu- tähden illallinen 10.00 Neljän tähden 10.25 Kämppä myyntikuntoon kuntoon Britanniassa 11.00 tarhaherkut 9.25 Vauva tulossa 9.55 illallinen 10.30 Neljän tähden illalliBritanniassa 11.00 Ostosruutu 13.00 Ostosruutu 11.30 Ostosruutu 12.15 Morsiandieetti 10.25 Kämppä myynti- nen 11.00 Neljän tähden illallinen Vauva tulossa 13.30 Morsiandieetti kuntoon Britanniassa 11.00 Ostosruutu 13.00 Vauva tulossa 11.30 Eläintenpelastustiimi 12.00 14.00 Kämppä myyntikuntoon 13.30 Morsiandieetti 14.00 Kämppä Ostosruutu 13.00 Vauva tulossa Näytön paikka 13.00 Jonas 13.30 Britanniassa 14.35 James Martinin myyntikuntoon Britanniassa 14.35 13.30 Morsiandieetti 14.00 Kämppä Kyle XY 14.25 90210 15.25 Ruma puutarhaherkut 15.05 Inno 16.05 James Martinin puutarhaherkut 15.05 myyntikuntoon Britanniassa 14.35 Betty 16.25 Yritys hyvä 10 16.55 Amyn lailla 17.05 Nelosen sää 17.10 Inno 16.05 Amyn lailla 17.05 Nelosen James Martinin puutarhaherkut 15.05 Elokuva: Mies ja alaston ase 2 1/2 Dr. 18.00 Emmerdale uutiset 22.20 Päivän Sää 22.25 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Tulosruutu 22.35 Todistettavasti syylUutiset 19.20 Päivän Sää 19.30 linen 23.35 L-koodi 0.40 Rillit huurusSalatut elämät 20.00 Mentalist (K13) sa 21.00 Kova Laki: Los Angeles (K13) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 NELONEN Päivän Sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Ratkaisija 23.35 Ilman johtolankaa 7.00 Disney esittää: Vaihdokit 7.25 Disney esittää: Kim Possible 7.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit NELONEN 8.00 Isännän ja koiran käytöskoulu 7.00 Vaihdokit 7.25 Kim Possible 7.50 Amerikassa 8.55 James Martinin Aku ja kumppanit 8.00 Isännän ja koi- puutarhaherkut 9.25 Vauva tulossa ran käytöskoulu Amerikassa 8.55 9.55 Morsiandieetti 10.25 Kämppä James Martinin puutarhaherkut 9.25 myyntikuntoon Britanniassa 11.00 Vauvan tarina 9.55 Morsiandieetti Ostosruutu 11.30 Ostosruutu 12.15 10.25 Kämppä myyntikuntoon Ostosruutu 13.00 Vauva tulossa Britanniassa 11.00 Ostosruutu 13.00 13.30 Morsiandieetti 14.00 Kämppä Vauva tulossa 13.30 Morsiandieetti myyntikuntoon Britanniassa 14.35 14.00 Kämppä myyntikuntoon James Martinin puutarhaherkut 15.05 Britanniassa 14.35 James Martinin Inno 16.05 Amyn lailla 17.05 Nelosen puutarhaherkut 15.05 Inno 16.05 sää 17.10 Dr. 14.05 14.20 Salatut elämät 14.50 Salatut nauhat, osa 1 14.00 Mitä tänään syö- tänään syötäisiin. 20.00 MOT 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 Astudio 21.30 Ykkösdokumentti: Hätätila 11.9.2001 23.00 Tv-uutiset 23.05 Kotikatsomo: Kivi ja kilpi 23.55 Ulkolinja: Petturi Viron ytimessä
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 5.55 Tosi tarina: Unelma 6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 Uskomaton uusperhe 10.20 Kuningaskuluttaja 10.50 Kolme vuodenaikaa: Lemmikkikasvit 11.00 Tvuutiset 11.05 YLE News 11.10 Naapureina Madridissa 12.20 Taistelu joesta 13.35-14.22 Tie Avonleaan 14.30 A-studio 15.00 Tvuutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Nimikirjoitus: Bille August 16.25 MOT 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.08-17.55 Uskomaton uusperhe 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kiehtova maailma: Tumbatanssin mestarit 19.50 Ensyklopedia 20.00 Tosi tarina: Vieraana maailmassa 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 Downton Abbey 21.50 Voimala 22.40 Tv-uutiset 22.45 Prisma: Kuka minä olen. 10.05 Huomenta Suomi 9.25 Studio55 10.00 Mitä tänään syötäisiin. 16 salibandyjoukkuetta ympäri Suomea kilpailee paremmuudesta.
MA 5.9.
TI 6.9.
KE 7.9.
TO 8.9.
PE 9.9.
LA 10.9.
SU 11.9.
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 5.55 Puoli seitsemän 6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 Uskomaton uusperhe 10.20 Tosi tarina: Unelma 10.45 Kolme vuodenaikaa: Koivut 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Naapureina Madridissa 12.25-12.43 Ihmiskunnan aarteita 12.50 Ykkösaamu 13.30 Pisara 13.35-14.22 Tie Avonleaan 14.30 Puoli seitsemän 15.00 Tv-uutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv 15.55 Tutkimusmatkailijat: Edward Westermarck 16.25 Kuningaskuluttaja 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.08 Uskomaton uusperhe 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Uutisvuoto 19.00-19.54 Prisma: Kuka minä olen. 23.40 Ideal (K15) 0.05 Oddasat
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 5.55 Puoli seitsemän 6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 Uskomaton uusperhe 10.20 Luontohetki: Eläinmaailman arvoituksia 10.45 Kolme vuodenaikaa: Voikukat 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Naapureina Madridissa 12.25 Ihmiskunnan aarteita 12.40 Kiehtova maailma: Tumbatanssin mestarit 13.35-14.22 Tie Avonleaan 14.30 Puoli seitsemän 15.00 Tv-uutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv 15.55 Avara luonto: Repolaisia ja unikekoja 16.40 Eläinten elämää maalla ja merellä 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.08-17.55 Uskomaton uusperhe 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Historiaa: Terrorismin vaiheet 19.55 Vielä virtaa 20.25 Viking Lotto ja Jokeri 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu ja V5-ravipeli 21.05 A-studio 21.40 A-plus 22.00 Hiljainen todistaja (K15) 23.40 Vauvoja Intiasta 0.35 Oddasat
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 5.55 Puoli seitsemän 6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 Uskomaton uusperhe 10.20-10.55 Aamusydämellä 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Mercy Peakin lääkäriasema 11.55 Coronation Street 12.40 A-studio 13.15 A-plus 13.35-14.22 Tie Avonleaan 14.30 Puoli seitsemän 15.00 Tv-uutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv 16.00 Eduskunnan kyselytunti 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.08 Uskomaton uusperhe 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Vanha suola janottaa 19.30 Kuningaskuluttaja 20.00 Kotikatu 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-talk 21.50 Ulkolinja: USA:n varjelluin salaisuus 22.45 Tv-uutiset 22.50 Saddamin nousu ja tuho (K15)
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 5.55 Puoli seitsemän 6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 Uskomaton uusperhe 10.20 MOT 10.50 Kolme vuodenaikaa: Kielot 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Mercy Peakin lääkäriasema 11.55 Coronation Street 12.40 Eläinten elämää maalla ja merellä 12.50 A-talk 13.35-14.21 Tie Avonleaan 14.30 Puoli seitsemän 15.00 Tv-uutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv 16.00 Avara luonto: Japanilaisessa metsässä 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.08 Uskomaton uusperhe 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Candlefordin postineiti 19.50 Paikan kertomaa: Helsingin Koulumuseo 20.00 Kotikatu 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 Epäkorrektia, Tuomas Enbuske!: Korkeakulttuuri on parempaa kuin populaarikulttu 21.30 Strada 22.00 Minä olen Sam
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 8.00 Tv-uutiset 8.05 Kiehtova maailma: Tumbatanssin mestarit 9.00 Tv-uutiset 9.05 Ykkösen aamu-tv 10.00 Tvuutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 YleLeaks 11.00 Tv-uutiset 11.0511.10 Pisara 11.15 Kahden kerroksen väkeä 12.05 Ykkösdokumentti: Hätätila 11.9.2001 13.35 Tie Avonleaan 14.20 Gilmoren tytöt 15.05 Lopun alkuja 15.25 Strada 15.55 Pérezin soittokunta 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.05 Kotikatu 18.00 Kuuden Tvuutiset ja sää 18.10 Urheiluruutu 18.15 Naurun paikka: Saunavuoro 18.45 Avara luonto: Sudenkorentojen maailma 19.35 Luonnon ihmeitä 19.45 Monk 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.45 Lotto ja Jokeri 20.51 Urheiluruutu 21.15 YleLeaks 21.30 Uutisvuoto 22.00 Lennetään! 22.30 Komisario Frost 0.00-4.00 Uutisikkuna
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 8.00 Tv-uutiset 8.05-8.55 Avara luonto: Sudenkorentojen maailma 9.00 Tvuutiset 9.05 Aamusydämellä 9.40 Seniori työssä 9.55 Tv-uutiset 10.00 Jumalanpalvelus: Meidän messu Lahden Ristinkirkossa 11.00 Tv-uutiset 11.05 Viikko viitottuna 11.15 Kahden kerroksen väkeä 12.05 Vielä virtaa 12.35 Prisma: Kuka minä olen. Phil 18.10 Pulmuset Sinkkuisä Gary 15.35 Eddie & Jeff 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen 16.05 Amyn lailla 17.05 Nelosen sää sää 19.00 Talent Suomi 20.00 19.00 Neljän tähden illallinen 19.30 sää 19.00 Neljän tähden illallinen 17.10 Dr. klo 9.17. Hiljattain eronnut Gary nautii elämästään. 14.05 Jamie 10.00 Mitä tänään syötäisiin. 10.05 11.10 Hannah Montana 11.40 Tunteita ja tuoksuja 11.00 10.00 Mitä tänään syötäisiin. Kuvassa Jay Mohr (Gary Brooks).
Lennetään! TV1 lauantai 10.09. klo 21.00. 13.30 Tie Avonleaan 14.15 Gilmoren tytöt 15.00 Historiaa: Terrorismin vaiheet 15.55 Pérezin soittokunta 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tvuutiset 17.10-17.53 Avara luonto: Karhuvuoren tarinoita 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.10 Urheiluruutu 18.15 Tutkimusmatkailijat: Gunnar Landtman 18.45 Paikan kertomaa: Ruiskumestarin talo 18.55 Hercule Poirot: Kissa kyyhkyslakassa 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.45 Urheiluruutu 21.10 Kotikatsomo: Kivi ja kilpi 22.10 Toisia naisia 23.10 Ideal (K15) 23.40 Huntuja ja korkokenkiä 0.10-4.00 Uutisikkuna
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Lauri kilpa-auto: Lauri liukkaalla jäällä 7.04 Jääkarhu Otto 7.15 Meillä asuu: Chinchilla 7.21 Ariol 7.25 PIKKU KAKKONEN 7.26 Ludovic 7.39 Me Peltiset: Hyväntahtoinen huijaus 7.45 Possu Pallero 7.56 Neppajymykerho 8.02 Töötti ja Pulteri 8.23 GALAXI 8.25 3,2,1 videox!: Jöröjukka-rock 8.35 Hotelli Ulappa 8.50 Pat & Stan 9.01 Oddasat 9.15 9.45 9.55 Alueuutiset 10.15 Pohjanmaan uutiset 10.35 Lentävät lääkärit 11.20 Oz ja James: Malja Britannialle! 11.50 Aamutoimet ympäri maailmaa 12.05 Tohtori Kleistin perhe 12.55 Tiettömän taipaleen takana 13.25 William & Mary 14.15 Suomi express 14.55 Erätulilla kalavesillä 15.05 Jan ja hanhet 15.35 Kunnian hinta 16.25 UP: Vihreät valot Pieni tytön tylleröinen 16.30 Reinikainen 17.00 Oktonautit 17.21 Pikku Kakkonen 18.00 Inhimillinen tekijä 18.50 Tv-uutiset 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen syyssää 19.20 Erätulilla 20.00 Kahden keikka 21.00 Mansikkapaikka 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Poliisi-TV 22.35 Eurodekkari: Vastavirtaan 23.30 Karjalan kunnailla
YLE TV2
6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Bertin ja Ernien suuret seikkailut 6.58 Ystäväkirja 7.04 Anniina Ballerina 7.17 Vikkelät tassut: Supikoira 7.23 Jessin kanssa 7.34 Neljä nenää: Talon töitä 7.42 Humps 7.49 Neppajymykerho 7.57 Töötti ja Pulteri 8.19 GALAXI 8.20 Hirveä Henri 8.31 Tohtori Koira: Ilonpilaaja 8.44 Viikon luontohavainto: Takapihan kummajaiset 8.50 Peukaloisen retket: Kalastajakylä 9.15 Yle Live: Maija Vilkkumaa 10.05 Luontokuvaaja vaarassa 10.25 UP: Vihreät valot Pieni tytön tylleröinen 10.30 Lentävät lääkärit 11.20 Aamutoimet ympäri maailmaa 11.35 Estradilla: Pate Mustajärvi N.Y.T. 19:00 Illallisen kotonaan tarjoilee tenori Jyrki Anttila. 18.50 Tv-uutiset 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen syyssää 19.20 Yleisurheilun Suomi Ruotsi 22.30 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.45 Raja the Border (K15) 23.30 PoliisiTV 0.00 Pasila (K11) 0.25 Rush (K15) 1.10 Menneisyyden salaisuudet
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 7.45 PIKKU KAKKONEN 7.47 Leijulaakso 8.07 Pikku Kakkosen posti 8.14 Viiru ja Pesonen 8.27 Apina opena 8.48 Pikku Nikke 9.00 GALAXI 9.06 Asha 9.21-9.50 Rajametsän salaisuus: Rajametsän tarinoita 10.00 Peukaloisen retket: Jättiläiset 10.25 Tartu Mikkiin 11.15 Peliuutiset 11.45 Oddasat 12.00 12.30 12.40 Alueuutiset 13.00 Pohjanmaan uutiset 13.20 Kuningatar Sonja puutarhaoppaana 13.50 Osallistu Uuden musiikin kilpailuun 13.55 Dokumenttiprojekti: Uneton elämä 14.50 Erätulilla 15.30 V75-ravit 15.55 Lentopallon EM 17.30 V75-ravit 17.40 Yleisurheilun Suomi Ruotsi 18.50 Tv-uutiset 18.55 Yleisurheilun Suomi Ruotsi 20.50 Ikimuistoinen: Marion 21.05 Erikoisryhmä Stuttgart 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Paukkurauta-Kati 23.40 Raja the Border (K15) 0.25 Yle Live: Maailman suosikit 2010 1.56-4.00 Uutisikkuna
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 7.45 PIKKU KAKKONEN 7.47 Touhukkaat 8.10-8.33 Disney esittää: Ystäväni Tiikeri & Nalle Puh 8.39 Ariol 8.46 Taikaplaneetta 9.00 GALAXI 9.01 Pertti ja Purtti 9.16 Säbämestari 2011 9.47-9.54 Late lammas: Lampola lietsussa 10.00 Muumilaakson tarinoita 10.25 Meren ihmeellinen elämä 10.30 Summeri 10.45 Koodinimi Connor 11.05 Summeri 11.30 Sydänmailla 12.15 Puutarhaperjantai 12.45 Asterix ja viikingit 14.00 Aamutoimet ympäri maailmaa 14.15 Uusi päivä koko viikko 15.40 William & Mary 16.30 Ratsastus: Esteratsastuksen SM 17.30 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä 18.00 Etsivä Lea Sommer 18.50 Tv-uutiset 19.00 Lentopallon EM 21.00 Inhimillinen tekijä 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Dokumenttiprojekti: Autiomaa 23.15 Silminnäkijä: Salaa Suomessa 23.45 Paavo ja Raili 0.15 Meripelastajat (K15) 1.00-4.00 Uutisikkuna
MTV3
MTV3
5.20 Aamusää 5.55 Studio55 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55 10.00 Mitä tänään syötäisiin. 10.05 Oliverin 30 minuutin ateriat 14.40 Tunteita ja tuoksuja 11.00 Emmerdale Biisikärpänen 15.40 Korkojen kera 11.30 Emmerdale 12.00 16.40 Voittojahti 16.55 Uutiset 17.00 Ostoskanava 13.05 Voittojahti 14.00 Kauniit ja rohkeat 17.25 Kauniit ja Mitä tänään syötäisiin. Perijäehdokas Matthew Crawley leskiäiteineen saapuu kartanoon.
Tartu Mikkiin TV2 keskiviikko 07.09. Phil 18.10 Pulmuset 18.45 sää 19.00 Neljän tähden illallinen Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.30 Matkaoppaat 20.00 Huvila & 19.00 Neljän tähden illallinen 19.30 Huussi 20.57 Keno 21.00 NCIS Matkaoppaat 20.00 Brittien huippuRikostutkijat (K13) 22.00 4D: Pakko malli haussa 20.57 Keno 21.00 Good kiroilla 23.00 Nelosen uutiset 23.10 Wife 22.00 Sinkkuelämää (K13) Nelosen sää 23.15 Frasier 23.45 22.40 Sinkkuelämää (K13) 23.20 MotoGP-makasiini 0.15 Start! 0.45 Nelosen uutiset 23.30 Nelosen sää Detroit 1-8-7 (K13) 1.45 Ostosruutu 23.35 Frasier 0.05 Aavekuiskaaja 2.00 Nukutin 3.00-6.15 Älypää-TV (K13) 1.05 Totuuden miekka
6.00 Voittojahti 6.35 Kimppadiili 6.50 Ostoskanava 7.50 Uki 7.55 Hello Kitty 8.10 Hello Kitty 8.25 Dibitassut MTV3 8.55 Viidakon Ykä 9.20 Kasperin MTV3 MTV3 kauhukoulu 9.50 INK 5.20 Aamusää 5.55 Studio55 6.25 Ihmenappuloiden kerho 10.20 5.20 Aamusää 5.55 Studio55 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55 5.20 Aamusää 5.55 Studio55 6.25 Pokémon 10.45 Ben 10: Alien Force Huomenta Suomi 9.25 Studio55 10.00 Mitä tänään syötäisiin. 10.05 Tunteita ja tuoksuja 11.00 Emmerdale Emmerdale 11.30 Emmerdale 12.00 Tunteita ja tuoksuja 11.00 Emmerdale Formula 1 Ennakkotunnelmat 12.10 FUTIS+ 12.40 Ostoskanava 12.55 11.30 Emmerdale 12.00 Ostoskanava 13.05 Kaikki haluavat 12.00 Ostoskanava 13.05 45min Voittojahti 13.50 Salatut elämät Ostoskanava 13.05 Teho-osasto tyyliä 13.30 Sillä siisti 14.00 Mitä Special: Prinsessa Dianan salaiset 14.00 Mitä tänään syötäisiin. klo 23.05. 10.05 Tunteita ja tuoksuja 11.00 MTV3 Emmerdale 11.30 Emmerdale 12.00 5.20 Aamusää 5.55 Studio55 6.25 Ostoskanava 13.05 Voittojahti 14.00 Huomenta Suomi 9.25 Studio55 Mitä tänään syötäisiin. Ensimmäinen miehitetty avaruuslento Marsiin tekee pakkolaskun.
Sinkkuisä Gary 09.09.15:05 Uusi elämä. Phil 18.10 Pulmuset Amyn lailla 17.05 Nelosen sää 17.10 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen Dr. syyskuuta 2011
13
Neljän tähden illallinen 05.09. Oliverin 30 minuutin ateriat 14.40 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 45min Special: Laihdutus tai kuolema 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 15.40 Kauhukeittiö 16.40 Voittojahti Päivän Sää 19.30 Salatut elämät 16.55 Uutiset 17.00 Kauniit ja rohkeat 20.00 Pientä pintaremonttia 21.00 17.25 Kauniit ja rohkeat 17.55 Mitä Whitechapel (K15) 22.00 Kymmenen tänään syötäisiin. 7.41 Pikku Toni 7.47 Nelli ja Iiro 7.54 Pikku Kakkosen posti 8.01 Töötti ja Pulteri 8.22 Mimi ja Kuku 8.40 GALAXI 8.41 Late lammas 8.50 Pat & Stan 9.00 Oddasat 9.15 9.45 9.55 Alueuutiset 10.15 Pohjanmaan uutiset 10.35 Lentävät lääkärit 11.20 Matkalla maailmalla 11.25 Matkapassi: Tunisia ja Libya 12.15 Hienosti hihnassa 12.30 Tanskalainen maajussi 13.00 Isä Matteon tutkimuksia 13.50 Erätulilla kalavesillä 14.05 Sörenin seurassa 14.35 Yllätysvieraita 15.05 Jumppa : Selän hyvinvointi 1 15.35 Kunnian hinta 16.25 UP: Vihreät valot Parasta ikinä 16.30 Paavo ja Raili 17.00 Totte 17.12 Totte 17.24 Pikku Kakkonen 18.00 Estradilla: Pate Mustajärvi N.Y.T. Laulava kokki valmistaa jänistä.
Downton Abbey TV1 tiistai 06.09. 14.05 Jamie rohkeat 17.55 Mitä tänään syötäisiin. 12.25 Sydänmailla 13.10 Neljä naista 14.35 Runde lintusaari 15.05 Kauden parhaat maut 15.35 Kunnian hinta 16.30 Uusi päivä 17.00 Utelias Vili 17.23 Pikku Kakkonen 18.00 Tohtori Kleistin perhe 18.50 Tv-uutiset 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen syyssää 19.20 Paavo ja Raili 19.50 Hienosti hihnassa 20.00 Uusi päivä 20.30 Pasila (K11) 20.55 Hilander-TV 21.20 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Läpiveto 22.35 Rush (K15) 23.20 Nora Roberts: Kunniavelka (K13)
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Elmeri: Elmeri ja lumivuohi 6.58 Saari 7.01 Timppa 7.12 Ihah-haa: Kengityspäivä 7.18 Pasin ja Kielon valtakunta 7.29 Rölli: Omituisten otusten kerho 7.41 Niko ja ystävät 7.46 Neppajymykerho 7.54 Töötti ja Pulteri 8.15 GALAXI 8.17 Animalia 8.42 Kanan muna: Kesäretki 8.50 Pat & Stan 9.00 Oddasat 9.15 9.45 9.55 Alueuutiset 10.15 Pohjanmaan uutiset 10.35 Lentävät lääkärit 11.25 Suomi express 12.05 Inhimillinen tekijä 12.55 Uuteen elämään 14.50 Norjaa ristiin rastiin 14.55 Luontokuvaaja vaarassa 15.15 Hilander-TV 15.40 Kunnian hinta 16.30 Uusi päivä 17.00 Anton Siilinen ratkaisee 17.11 Anton Siilinen ratkaisee 17.23 Pikku Kakkonen 18.00 Mansikkapaikka 18.50 Tv-uutiset 18.53 Alueellinen uutislähetys 19.00 Urheiluruutu 19.05 Kakkosen syyssää 19.10 Uusi päivä 19.40 Jalkapallon EM-karsinta 22.00 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.15 Pelon palkka (K15) 0.15 True Blood (K15)
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.52 Pikku prinsessa 7.04 Roska-Ripsa 7.07 Samsam 7.14 Riku ja Rami 7.27 Roope-karhun taikaseikkailut 7.38 Katinkontti 7.48 Pingu 7.53 Neppajymykerho 8.01 Töötti ja Pulteri 8.22 GALAXI 8.24 Pertti ja Purtti 8.37 Mimun maailma 8.50 Pat & Stan 9.00 Oddasat 9.15 9.35 9.40 Alueuutiset 9.55 Pohjanmaan uutiset 10.15 Lintutanssit 10.40 Lentävät lääkärit 11.25 Maailman ruokapöydissä: Keski-Italian herkut 12.15 Mansikkapaikka 13.05 Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut 14.30 Erätulilla kalavesillä 14.40 Ruthin puu-ukot 15.35 Kunnian hinta 16.30 Uusi päivä 17.00 Kimmo Kuu 17.19 Pikku Kakkonen 18.00 Tartu Mikkiin 18.50 Tv-uutiset 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen syyssää 19.20 Suomi express 20.00 Uusi päivä 20.30 Tanskalainen maajussi 21.00 Karjalan kunnailla 21.50 Tvuutiset, sää ja urheilu 22.05 Silminnäkijä: Salaa Suomessa 22.35 Hung (K15) 23.05 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä 23.35 Epäilyksen alaisena (K13)
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Kuunalle 7.06 Kolme pientä koiranpentua 7.12 Taikakaruselli 7.24 Satu ja Matti 7.29 Lauran tähti: Onko Tomi varas. klo 22.00. Matt Lucasin ja David Walliamsin riemukas komediasarja.
Säbämestari 2011 TV2 sunnuntai 11.09. 14.05 Jamie elämät 15.20 Suomalainen sisutariOliverin 30 minuutin ateriat 14.40 45 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat täisiin. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 5. 18.00 syötäisiin. Heviä! Mukana Jay Lewis
11.55 Päivän mietelause. 09.05 Urheiluradio. YLE Radio 1
06.00 Uutiset ja sää. 23.00 Uutiset. 10.00 Uutiset. 06.30 Suomi soi. 23.00 Uutiset. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 07.50 Aamuhartaus. 11.00 Ortodoksinen liturgia. 16.00 Uutiset ja sää. 09.05 Urheiluradio. 20.04 Jalkapallokierros. 14.03 Ajantasa. 20.03 Sää. 17.20 Urheiluradio. 11.55 Päivän mietelause. 13.03 Urheiluradio. 10.00 Uutiset. 13.40 Anonyymit kotikiusatut. 09.00 Uutiset. 14.00 Uutiset. 17.45 Romano mirits. 15.05 Urheiluradio. 07.15 Aamusoitto. 22.05 Radioateljee esittää: Kysymyksiä kuulle 23.10 Yöklassinen.
LA 10.9. 07.00 Aamun peili ja sää. 07.15 Aamusoitto. 15.52 Sunnuntai-Suomi. 17.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 09.55 Helsingin Johanneksen kirkon kellot kutsuvat. 19.03 Yleisurheilumaaottelu Suomi Ruotsi. 05.50 Merisää. 06.05 Hartaita säveliä. 09.10 Sää. V5-rivi. 03.10 Levylautakunta. 16.15 Faunin iltapäivä. 14.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 23.00 Uutiset. 18.30 Jalkapallokierros. 10.00 Radiojumalanpalveluksen 85vuotisjuhlajumalanpalvelus Johanneksen kirkosta Helsingistä. 11.07 Nuotin vieressä. 11.03 Maakuntaradio. 05.02 Aamupala. 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia, osa 184. 05.15 Eväsreppu. 23.00 Uutiset. 05.50 Merisää. 15.10 Kultakuume. 21.03 Urheiluradio. 18.55 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 09.05 Musiikkia vanhasta Euroopasta. 19.00 Uutiset ja sää. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 15.10 Kultakuume. 22.05 Kymmenen pientä minuuttia. 16.15 Maakuntaradio. 21.55 Suomi tänään. 23.00 Uutiset. 09.10 Sää. 19.00 Uutiset ja sää. 12.55 Suomi tänään. 17.20 Urheiluradio. 20.00 Uutiset. 07.45 Hartaita säveliä. 00.05 Yöradio. 00.00 Uutiset ja sää. 06.30 Maakuntaradio. 00.15 Nuotin vieressä. 09.05 Urheiluradio. 11.00 Uutiset. 05.30 Aamupala. 75-rivi. 20.00 Uutiset. 07.53 Maakuntaradio. 22.10 Lähikuvassa Irina Björklund. 15.52 Maakuntaradio. 15.00 Uutiset. 21.00 Uutiset. 19.03 Radion sinfoniaorkesterin kauden avajaiskonsertti Helsingin Musiikkitalossa. 22.05 Urheiluradio. 02.15 Anonyymit kotikiusatut.. 20.55 Suomi tänään. 08.15 Ykkösaamu. 16.00 Uutiset ja sää. 11.07 Nuotin vieressä. 18.50 Merisää. 14.30 Maakuntaradio. 15.50 Veneilysää. 13.03 Urheiluradio. 15.40 Viikon tietokirja. 15.52 Maakuntaradio. 15.00 Uutiset. 08.15 Urheiluradio. 13.00 12 kertomusta liikkeestä. 20.00 Uutiset. 11.00 Uutiset. 10.03 Ajantasa. 17.20 Turkin monta menneisyyttä.1/4 18.00 Kuka on kukin fantasiassa. 18.50 Merisää. 16.00 Uutiset ja sää. 15.08 Entisten nuorten sävellahja. 12.00 Keskipäivän peili ja sää. 06.30 Maakuntaradio. 18.55 Yleisurheilumaaottelu Suomi Ruotsi. 13.50 Tiedetuokio. 15.05 Kulttuuriuutiset. 15.55 Yle News. 07.50 Merisää. 14.00 M-studio. Pentuja 15.35 Äänikellari. 19.03 Urheiluradio. 13.00 Uutiset. 09.00 Uutiset. 19.00 Uutiset ja sää. 17.40 Sunnuntai-Suomi. 21.03 Urheiluradio. 12.45 Merisää. Vakioveikkausrivi. 12.45 Merisää. 00.00 Uutiset ja sää. 00.15 Nuotin vieressä. 18.30 Hartaita säveliä. 18.06 Suomi tänään. 19.00 Uutiset ja sää. 21.00 Musiikkia ennen konserttia. 19.00 Uutiset ja sää. 11.55 Päivän mietelause. YLE Radio 1
06.00 Uutiset ja sää. 00.00 Uutiset ja sää. 18.00 Uutiset. 10.03 Ajantasa. 10.00 Lasten sävel on vapaa / (09) 144 800. 13.03 Urheiluradio. 11.55 Päivän mietelause. 15.00 Uutiset. 15.10 Maakuntaradio. 21.50 Merisää. Keskipäivän peili ja sää. 08.30 Radioteatteri esittää: Kauimpana kuolemasta. 07.04 Suomi soi. 20.00 Jazzradio. 21.55 Suomi tänään. 16.15 Faunin iltapäivä. 20.03 Sää. 15.55 Yle News. 10.50 Oopperaketju. 14.00 Uutiset. 13.00 Uutiset. 15.05 Urheiluradio. 18.50 Iltahartaus. 15.05 Kulttuuriuutiset. 19.03 Radioteatteri esittää: Lähti kylvämään. 14.30 Maakuntaradio. 11.13 Maakuntaradio. 18.55 Pyhäurheilu. 19.00 Uutiset ja sää. 04.50 Aamupala. 08.00 Aamun peili ja sää. 11.13 Maakuntaradio. 22.05 Yleisurheilumaaottelu Suomi Ruotsi. 07.00 Aamun peili ja sää. 22.00 Uutiset ja sää. 17.25 Suomi tänään. 18.04 Pyhäurheilu. 08.00 Aamun peili ja sää. 09.05 Urheiluradio. 15.50 Veneilysää. 08.15 Ykkösaamu. 15.55 Yle News. 17.20 Olympiaradio. 18.05 Eurooppalaisia puheenvuoroja. 07.50 Merisää. 22.00 Uutiset ja sää. 20.04 Pyhäurheilu. 06.05 Hartaita säveliä. 13.55 Pikkujuttu. 09.05 Radiopersoona. 11.13 Maakuntaradio. 10.30 Maakuntaradio. 06.30 Maakuntaradio. 05.15 Radioteatteri esittää: Kauimpana kuolemasta. 17.00 Päivän peili ja sää. 11.30 Reseptori. 22.00 Uutiset ja sää. 14.30 Maakuntaradio. 21.03 Urheiluradio. 12.55 Suomi tänään. 18.00 Ehtookelloina Hauhon kirkon kellot. 07.00 Aamun peili ja sää. 12.55 Sunnuntai-Suomi. 17.20 Viikon valinta. 03.15 Taustapeili. 23.03 Taustapeili. 06.00 Uutiset. 16.05 Näistä levyistä en luovu. 10.00 Hienostelua. 14.00 Laulua kuorossa. 20.15 Konsertti jatkuu. 17.00 Päivän peili ja sää. 13.06 Sunnuntai-Suomi. 08.00 Aamun peili ja sää. 22.05 Urheiluradio. 15.50 Veneilysää. 12.45 Merisää. 20.30 Radion sinfoniaorkesterin iltasoitto. 13.00 Nadjan huone. 19.00 Uutiset ja sää. 09.10 Sää. 15.03 Urheiluradio. 03.40 Luontoretki. 14.00 Uutiset. 06.15 Aamuhartaus. 10.03 Sää. 18.01 Iltahartaus. 11.00 Uutiset. 18.03 Urheiluradio. 22.00 Uutiset ja sää. 09.00 Uutiset. 15.00 Uutiset. 17.20 12 kertomusta liikkeestä. 09.40 Lauantai-Suomi. 14.03 Ajantasan lauantaivieras. 12.00 Uutiset ja sää. 05.52 Aamupala. 11.45 Radio 1 vastaa. 18.10 Lauantain toivotut levyt. 17.50 Reseptori. 03.15 Taustapeili Pyöreä pöytä. 10.04 Pop eilen toissapäivänä. 06.15 Aamuhartaus. 06.15 Aamuhartaus. Keskipäivän peili ja sää. 19.55 Sibelius-Akatemian syksy uudessa musiikkitalossa. 09.00 Uutiset. 13.55 Pikkujuttu. 10.00 Uudet levyt. 21.15 Kultakuume. 20.04 Yleisurheilumaaottelu Suomi Ruotsi. 12.55 Suomi tänään. 19.03 Urheiluradio. 18.00 Horisontti. 21.15 Päivä tunnissa. 15.08 Tähtisumua. 15.00 Uutiset. 09.00 Uutiset. 19.00 Uutiset ja sää. 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia, osa 183. 06.30 Suomi soi. 07.50 Merisää. 15.52 Maakuntaradio. 06.25 Nousutahdit. 07.15 Maakuntaradio. 18.30 Hartaita säveliä. 20.45 UMO Live! 21.15 Kultakuume. 15.00 Uutiset. 21.50 Merisää. 17.30 Taustapeili. 11.55 Päivän mietelause. 17.20 Urheiluradio. 13.06 Maakuntaradio. 09.11 Maakuntaradio. 18.00 Uutiset. 22.05 Ääniversumi. 06.05 Hartaita säveliä. 23.03 Lakatut varpaankynnet. 17.30 Taustapeili Pyöreä pöytä. 22.05 Avaruusromua. 21.15 Kultakuume. 13.55 Pikkujuttu. 18.55 Suomi tänään. 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia, osa 185. 12.15 Kalle Haatanen. 07.53 Maakuntaradio. 22.00 Uutiset ja sää. 16.00 Uutiset ja sää. 21.15 Poppikoulu. 08.00 Aamun peili ja sää. 21.55 Suomi tänään. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 11.00 Julkinen sana. 19.03 Kansanmusiikin ilta. 16.15 Faunin iltapäivä. 15.00 Uutiset. 00.05 Yöradio. 00.00 Uutiset ja sää. 08.17 Maakuntaradio. 10.03 Ajantasa. 18.50 Merisää. 13.40 Eurooppalaisia puheenvuoroja. 12.55 Suomi tänään. 15.50 Veneilysää. 11.03 Nousevan auringon talo. 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia, osa 187. 12.15 Viikon tietokirja. 23.33 Minna Pyykön maailma. 15.50 Veneilysää. Keskipäivän peili ja sää. 06.25 Nousutahdit. 07.45 Hartaita säveliä. 00.00 Uutiset ja sää. 07.03 Näistä levyistä en luovu. 21.03 Jalkapalloilun EM-karsintaottelu Suomi Hollanti. 11.00 Uutiset. 13.06 Lauantai-Suomi. 06.05 Hartaita säveliä. 23.10 Yöklassinen.
YLE Radio Suomi
04.00 Uutiset ja sää. 15.05 Kulttuuriuutiset. 18.06 Sekahaku. 09.11 Maakuntaradio. 08.00 Aamun peili ja sää. 13.40 Alivaltiosihteerin viikon sketsi. 12.05 Sunnuntai-Suomi. 16.15 Maakuntaradio. 11.15 Radioteatteri esittää: Nalle Puh rakentaa talon. 07.03 Aamusoitto. 10.00 Uutiset. 07.15 Aamusoitto. 07.00 Aamun peili ja sää. 08.05 Onnen sävel. 12.40 Sunnuntai-Suomi. 18.50 Merisää. 17.00 Päivän peili ja sää. 07.45 Hartaita säveliä. 06.30 Maakuntaradio. 15.55 Yle News. 18.50 Merisää. 18.50 Iltahartaus. 08.20 Sunnuntai-Suomi. 13.00 Uutiset. 19.00 Uutiset ja sää. 17.30 Taustapeili. 09.00 Uutiset. 22.00 Uutiset ja sää. Markkinarako. 13.45 Maakuntaradio. 18.00 Uutiset. 16.00 Uutiset ja sää. 07.50 Aamuhartaus. 10.59 Sunnuntai-Suomi. 15.52 Maakuntaradio. 12.00 Keskipäivän peili ja sää. 11.35 Äänikellari. 16.00 Uutiset ja sää. 22.10 Café Tropical. 15.52 Maakuntaradio. 09.21 Maakuntaradio. 10.00 Uutiset. 23.10 Yöklassinen.
TO 8.9. 14.00 Uutiset. 07.45 Hartaita säveliä. 08.15 Urheiluradio. 08.00 Uutiset ja sää. 08.05 Epookki. 06.00 Uutiset. 18.06 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 13.06 Maakuntaradio. 09.00 Uutiset. 11.00 Uutiset. 09.10 Sää. 20.04 Levylautakunta. 21.00 Jatzofrenia. 21.50 Merisää. 21.00 Jälkikoirat. 19.03 Yleisurheilumaaottelu Suomi Ruotsi. 07.00 Aamun peili ja sää. 14.30 Maakuntaradio. 14.03 Ajantasa. 15.05 Urheiluradio. 06.05 Hartaita säveliä. 18.50 Iltahartaus. 22.05 Urheiluradio. 19.06 Suomi tänään. 09.05 Urheiluradio. 07.00 Uutiset ja sää. 21.45 Selkouutiset. 22.30 Suomi tänään. 09.00 Uutiset. 09.00 Uutiset. 05.00 Uutiset ja sää. 08.10 Luontoretki. 18.50 Merisää. 08.00 Aamun peili ja sää. 19.03 Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterin konsertti Helsingin Musiikkitalossa. 17.00 Päivän peili ja sää. 19.00 Uutiset ja sää. 19.00 Uutiset ja sää. 11.00 Uutiset. 12.30 Brysselin kone. 13.06 Maakuntaradio. 14.00 Uutiset. 14.03 Ajantasa. 15.50 Veneilysää. 18.00 Uutiset. Elokuvaohjaaja Dome Karukoski. 22.05 Aikamme suomalaista musiikkia. 23.33 Okaruusunkuja. 19.30 Haastateltavana Sakari Oramo. 22.15 Todellisia tarinoita. 07.50 Merisää. 07.15 Aamusoitto. 17.25 Suomi tänään. 21.50 Merisää. 17.30 Taustapeili. YLE Radio 1
07.00 Uutiset ja sää. 08.15 Urheiluradio. 07.15 Maakuntaradio. 11.00 Radioteatteri esittää: Lähti kylvämään. 12.00 Keskipäivän peili ja sää. 09.50 Rivari. 15.50 Veneilysää. 17.00 Päivän peili ja sää. 14.30 Maakuntaradio. V5-vihjeet. 17.30 Taustapeili. 14.50 Oopperaketju. 05.02 Aamupala. 21.25 BBC:n Proms-festivaalin 2011 päätösilta Lontoossa. 22.00 Uutiset ja sää. 12.55 Suomi tänään. 18.03 Yleisurheilumaaottelu Suomi Ruotsi. 07.50 Merisää. 07.50 Aamuhartaus. 08.00 Aamun peili ja sää. 14.03 Alivaltiosihteeri. 15.05 Kulttuuriuutiset. 08.15 Ykkösaamu. 20.50 Lotto ja Jokeri. 14.03 Ajantasa. 18.03 Urheiluradio. 22.00 Uutiset ja sää. 20.59 Vikinglotto. 11.03 Levylautakunta. 23.00 Uutiset. 12.15 Maakuntaradio. 04.20 Pikkujuttu.
YLE Radio Suomi
05.00 Aamupala. 09.00 Uutiset. 19.00 Uutiset ja sää. 10.00 Uutiset. 07.53 Maakuntaradio. 15.10 Kultakuume. 10.03 Ajantasa. 14.00 Figaro. 17.00 Päivän peili ja sää. 07.50 Merisää. 09.00 Uutiset. 11.57 Vakioveikkausvihjeet. YLE Radio 1
06.00 Uutiset ja sää. 22.00 Uutiset ja sää. 07.50 Aamuhartaus. 08.00 Aamun peili ja sää. 14.00 Uutiset. 23.33 Yövieras. 00.15 Nuotin vieressä. 18.50 Iltahartaus. 21.50 Merisää. 22.05 Urheiluradio. 18.55 Jalkapallokierros. 07.53 Maakuntaradio. 22.05 Urheiluradio. 14.00 Valkoista valoa. 16.00 Uutiset ja sää. 07.04 Onnen sävel. 06.15 Aamuhartaus. 15.10 Maakuntaradio. 09.05 Urheiluradio. 22.00 Uutiset ja sää. 21.45 Selkouutiset. 09.05 Isä ja poika. 12.06 Kansanradio. 12.00 Keskipäivän peili ja sää. 18.03 Sää. 19.00 Uutiset ja sää. 21.55 Yleisurheilumaaottelu Suomi Ruotsi. 09.11 Lauantai-Suomi. 11.40 Tekniikan käsikirja: Syövän sädehoito. 18.00 Uutiset. 16.05 Olen suomalainen. 09.11 Maakuntaradio. 13.55 Pikkujuttu. YLE Radio 1
06.00 Uutiset ja sää. 20.00 Uutiset. 12.15 Kirsi Virtanen. 21.00 Uutiset. 13.00 Viikon taiteilija: kuvataiteilija Paul Osipow. 22.10 Euroopan taivaan alla. 13.08 Miten minusta tuli minä. 20.00 Uutiset. 06.25 Nousutahdit. 01.15 Alivaltiosihteerin viikon sketsi. 11.30 Romantiikan klassikko. 11.55 Päivän mietelause. 06.25 Nousutahdit. 21.00 Uutiset. 07.15 Maakuntaradio. 10.30 Maakuntaradio. 13.55 Pikkujuttu. 10.00 Valkoista valoa. 03.15 Tähtisumua. 10.00 Uutiset. 04.20 Pikkujuttu.
YLE Radio Suomi
05.00 Aamupala. 06.25 Nousutahdit. 23.03 Yöhitaat. 20.30 Suomi tänään. 21.42 Suomi tänään. 15.55 Yle News. 09.15 Dokumenttiryhmä esittää. 14.00 Uutiset. 06.15 Aamuhartaus. 07.53 Onnen sävel. 21.00 Uutiset. 21.45 Selkouutiset. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 20.03 Sää. 07.50 Aamuhartaus. 17.15 Yleisurheilumaaottelu Suomi Ruotsi. 15.00 Uutiset. 21.45 Selkouutiset. 19.06 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 10.30 Maakuntaradio. 23.10 Yöklassinen.
KE 7.9. 10.30 Maakuntaradio. 09.05 Tuomas Enbuske. 11.03 Maakuntaradio. 21.00 Uutiset. 18.50 Merisää. 07.00 Uutiset. 21.55 Suomi tänään. 15.10 Maakuntaradio. 21.03 Urheiluradio. 07.00 Aamun peili ja sää. 05.21 Aamupala. 13.03 Urheiluradio. 16.15 Maakuntaradio. 20.03 Sää. 16.00 Uutiset ja sää. 11.00 Uutiset. 17.00 Päivän peili ja sää. 00.05 Yöradio. 13.00 Uutiset. 06.04 Aamupala. 07.15 Maakuntaradio. 13.00 Radioateljee esittää: Kysymyksiä kuulle 14.00 Kokka kohti Turkua! 15.00 Radioteatteri esittää: Kallistuma. 17.25 Suomi tänään. 12.15 Eve Mantu. 11.00 Radioteatteri esittää: Hanhen selästä osa 23. 15.00 Uutiset. 00.05 Yöradio toiveiden yö. 16.15 Maakuntaradio. 16.15 Svengaava iltapäivä. 13.00 Todellisia tarinoita. 10.03 Sää. 21.15 Kultakuume. 15.05 Kulttuuriuutiset. 08.45 Sunnuntai-Suomi. 20.04 Kerro pieni tarina. Keskipäivän peili ja sää. 11.03 Maakuntaradio. 10.00 Uutiset. 18.30 Hartaita säveliä. 16.05 Entisten nuorten sävellahja. 06.05 Hartaita säveliä. 12.15 Maakuntaradio. 00.05 Yöradio. 23.10 Yöklassinen.
PE 9.9. 12.00 Keskipäivän peili ja sää. 16.05 Romantiikan klassikkoteos: Wilhelm Stenhammarin Sinfonia no 2 gmolli. 17.40 Aristoteleen kantapää. 19.03 Radion sinfoniaorkesterin kauden avajaiskonsertin uusinta. 23.03 Taustapeili. 13.03 Urheiluradio. 22.10 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 04.20 Pikkujuttu.
YLE Radio Suomi
05.00 Aamupala. 07.03 Sää. 09.11 Iskelmäradio. 12.15 Maakuntaradio. 06.30 Maakuntaradio. YLE Radio 1
06.00 Uutiset ja sää. Kadonneiden sanojen autereet. 13.00 Uutiset. 00.05 Yöradio. 18.30 Hartaita säveliä. 11.03 Maakuntaradio. 17.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 20.03 Sää. 15.05 Urheiluradio. 07.53 Sunnuntai-Suomi. 07.50 Merisää. 10.03 Ajantasa. 13.00 Kirjakerho. 12.15 Maakuntaradio. 18.03 Suomi tänään. 14
MA 5.9. 00.50 Yöklassinen.
SU 11.9. 20.03 Sää. 17.00 Päivän peili ja sää. 21.55 Suomi tänään. 10.00 Riston Valinta. 17.20 Radiaattori. 22.00 Uutiset ja sää. 15.52 Entisten nuorten sävellahja. 00.15 Nuotin vieressä. 05.00 Uutiset ja sää. 17.25 Suomi tänään. 08.15 Ykkösaamu. 21.03 Yleisurheilumaaottelu Suomi Ruotsi. 15.10 Maakuntaradio. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 12.15 Okaruusunkuja. 09.10 Sää. 00.15 Nuotin vieressä. 10.04 Lakatut varpaankynnet. 13.10 Kerro pieni tarina. 18.00 Tekniikan käsikirja: Syövän sädehoito. 13.00 Uutiset. 15.03 Urheiluradio. 08.15 Urheiluradio. 04.40 Rivari. 20.04 Yleisurheilumaaottelu Suomi Ruotsi. 12.45 Merisää. 15.10 Kultakuume. 21.15 Kultakuume. 08.17 Maakuntaradio. 09.11 Maakuntaradio. 11.00 Turkin monta menneisyyttä.1/4 11.40 Kuka on kukin fantasiassa. 12.45 Merisää. 12.15 Suoraa puhetta! 14.00 Välilevyjä. 16.00 Uutiset ja sää. 04.02 Aamupala. 22.05 Urheiluradio. 09.05 Urheiluradio. 07.45 Hartaita säveliä. 15.55 Yle News. 12.00 Uutiset ja sää. 09.00 Uutiset. 08.00 Uutiset ja sää. 09.05 Syntymäpäiväsankari. 17.00 Päivän peili ja sää. 07.50 Aamuhartaus. 09.00 Uutiset. 19.06 Luonto-Suomen tarinailta 0203-17600. 14.30 Poppikoulu. 17.15 Viikonlopun vieras. 12.45 Merisää. 12.15 Maakuntauutiset. 16.00 Uutiset ja sää. 20.04 Jalkapalloilun EM-karsintaottelu Suomi Hollanti. 15.10 Maakuntaradio. 17.00 Päivän peili ja sää. 22.10 Kantritohtorin juurihoitoa. 07.00 Aamun peili ja sää. 11.00 Aristoteleen kantapää. 22.00 Uutiset ja sää. 21.55 Suomi tänään. 15.00 Uutiset. 21.50 Merisää. 23.10 Yöklassinen.
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 5. 06.25 Nousutahdit. 08.15 Urheiluradio. 21.15 Päivä tunnissa. 15.55 Yle News. 11.25 Radiaattori. 18.15 Nuntii Latini latinankielinen viikkokatsaus. 10.00 Välilevyjä. 11.07 Nuotin vieressä. 09.05 Hienostelua. 18.00 Uutiset. 14.03 Ajantasa. 21.00 Uutiset. 08.00 Aamun peili ja sää. 08.00 Uutiset ja sää. 20.03 Sää. 16.00 Uutiset ja sää. 17.00 Päivän peili ja sää. 21.03 Urheiluradio. 09.11 Maakuntaradio. 19.00 Uutiset ja sää. 17.20 Ajankohtainen Ykkönen. 00.05 Yöradio. 11.07 Nuotin vieressä. 11.07 Nuotin vieressä. 13.43 Maakuntaradio. 08.17 Maakuntaradio. 15.00 Radioteatteri esittää: Hanhen selästä osa 24. 12.05 Viikon taiteilija: laulaja, laulunopettaja Ava Numminen. 13.06 Maakuntaradio. 08.00 Uutiset ja sää. 21.15 Päivä tunnissa. 18.03 Urheiluradio. syyskuuta 2011
TI 6.9. Metsäradio. 15.00 Uutiset. (Helsinki, Olympiastadion) 20.00 Uutiset. 21.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia, osa 186. 23.00 Uutiset. 15.10 Kultakuume. 11.13 Maakuntauutiset. 21.45 Selkouutiset. 11.40 Arkisto: Suomen-Amerikan linja. 17.00 Päivän peili ja sää. 22.05 Eksoottista Euroopasta. 21.40 Suomi tänään. 22.10 Tuhannen tanssin maa. 07.45 Hartaita säveliä. 03.15 Poppikoulu.
YLE Radio Suomi
05.00 Aamupala. 08.17 Maakuntaradio. 16.00 Uutiset ja sää. (Helsinki, Olympiastadion) 18.00 Uutiset. 06.04 Aamupala. 21.50 Merisää. 08.00 Aamun peili ja sää. 18.30 Hartaita säveliä. 00.00 Uutiset ja sää. 05.52 Aamupala. 19.03 Helsingin Musiikkitalon urkusalin vihkiäiset. 06.03 Sää. 19.50 Radion sinfoniaorkesterin konsertti jatkuu. 08.17 Maakuntaradio. 18.55 Luonto-Suomen tarinailta 0203-17600. 19.03 Jalkapallokierros. 07.53 Maakuntaradio. 07.00 Uutiset. 07.15 Maakuntaradio. 16.15 Maakuntaradio. 10.30 Maakuntaradio. 07.00 Aamun peili ja sää. 15.00 Uutiset. 12.15 Ajankohtainen Ykkönen. Keskipäivän peili ja sää. 07.15 Aamusoitto. 16.00 Uutiset ja sää. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 13.03 Urheiluradio. 04.20 Pikkujuttu.
YLE Radio Suomi
05.00 Aamupala. 19.03 Urheiluradio. (Helsinki, Olympiastadion) 20.45 Suomi tänään. 20.00 Uutiset. 18.06 Luonto-Suomen tarinailta 0203-17600. 22.00 Uutiset ja sää. 09.15 Minna Pyykön maailma. 13.03 Urheiluradio. 07.00 Aamun peili ja sää. 11.13 Maakuntaradio. 23.03 Alivaltiosihteeri. 18.55 Suomi tänään. 19.45 Arkisto: Suomenkieltä Krakovan kuninkaanlinnassa. 19.03 Pyhäurheilu. 08.05 Kirjakerho. 20.45 Suomi tänään. 04.02 Aamupala. 15.05 Urheiluradio. 23.03 Taustapeili. Keskipäivän peili ja sää. 11.03 Maakuntaradio. 16.15 Faunin iltapäivä. 18.50 Iltahartaus. 16.00 Uutiset ja sää. 08.05 Sunnuntai-Suomi. 09.00 Uutiset. 17.20 Urheiluradio. 17.00 Päivän peili ja sää. 75-vihjeet. 09.10 Sää. 09.05 Markku Heikkinen. 13.00 Uutiset. 12.00 Keskipäivän peili ja sää. 00.00 Uutiset ja sää. 06.15 Aamuhartaus. 18.03 Urheiluradio. 08.15 Ykkösaamu. 07.00 Aamun peili ja sää. 13.06 Maakuntaradio. YLE Radio 1
06.00 Uutiset ja sää. 17.00 Päivän peili ja sää. 12.45 Merisää. 06.03 Sää. 21.00 Uutiset. 04.20 Pikkujuttu.
YLE Radio Suomi
04.00 Uutiset ja sää
Oulaisten urheilukentällehän on suunniteltu hyvinkin kattavat korjaukset lähivuosina. Anita Paakinahon ratsastama Custodian Wild 21,9 oli kuudes ja laukalle sortunut Anne-Mari Ollilan Lumbermans G. Toisen radan jonoa vetänyt Mika Moisasen AikaVeikko 30,9 oli kuudes. Kisoissa oli sangen vähän niin urheilijoita kuin yleisöäkin, mutta se ei haitannut sitä, kuinka intensiivisesti vanhemmat olivat lastensa urheilusuorituksissa mukana. Viitosrahat tililleen kuittasivat Kari ja Sini Honkimaan
Rim Bay Duval 15,3/1600m sekä kesätauolta palannut kimppahevonen Turon Kaiku 27,3. Janne oli tyytyväinen suoritukseensa ja lähetteli kiitokset häntä ohjanneelle ja lihaskunnosta huolehtineelle Janne Alasalmelle. Heidi Haaran passeista Good Expert hylättiin karsinassa pitkästä laukasta. Tamman omistavat Mira Kivimäki ja Minna Puskala Merijär-
veltä. Lamujoen Perhekodin King Value 16,0a oli lämminveristen avoimessa ryhmässä kahdeksas ja Timo Ylitalon lainakuskaama Highlander Fellow 16,0a yhdeksäs.
Eino Haaran Cameli laukkasi loppukaarteessa hylkäykseen saakka, menettäen finaalipaikan Oulu Expresskarsinnassa. Kärsämäkisen Hannu Kangasharjun ohjastama Big Dynamite 19,2 oli ravien päätöslähdössä kahdeksas takamatkalta. Tosin Eetu antoi yleisölle nähtävää ottamalla pari harjoitusstarttia. Kylmäveristen kovimmassa lähdössä alueen hevoset jäivät rahasijojen ulkopuolelle. Pyhäjoelta oleva Hiskappi hylättiin loppusuoran laukasta viitossijalta. Niko työnsi pisimmän kaaren 15vuotiaiden sarjassa viime tiistaina Oulaisten Tarun ja kaupungin järjestämissä yleisurheilun mestaruuuskisoissa. P9 1) Oskari Saukko 3.39 2) Teemu Kalliokoski 3.18 3) Kimmo Pahkasalo 3.08 4) Aleksi Knuutila 3.00 5) Robert Nikula 2.77. syyskuuta 2011
15
Eilo 10.70 3) Ninna Wallin 11.02 4) Henna Junttila 11.54 5) Iiris Mäkikangas 12.40 P9 60M 1) Elmeri Hintsala 9.70 2) Teemu Kattilakoski 9.96 3) Kimmo Pahkasalo 10.90 4) Oskari Saukko 10.05 5) Robert Nikula 11.02 T11 60M 1) Kiia Sukkala 9.20 2) AnnMari Rautio 9.89 3) Siiri Rautio 10.00 3) Riina Sikkilä 10.00 5) Nea Juntila 10.01 6) Heidi Ervasti 10.30 6) Adele Nikula 10.03 8) Veera Aho 10.70 8) Tiina Rautio 10.70 P11 60M 1) Konsta Saari 9.10 2) Tommi Pahkasalo 9.37 3) Eero Ketonen 9.70 4) Anders Nikula 9.90 5) Eemil Pihlajaharju 10.10 6) Topi Mäyrä 10.8 7) Jaakko Pihlajaharju 10.90 8) Niko Raudaskoski 13.70 T13 60M 1) Milla Rantaeskola 9.00 M 100M Janne Keskikastari 12.00 P15 1500M 1) Lauri Ketonen 5.50 N 1500 M 1) Eeva-Liisa Honkakoski 6.30 2) Pirjo Sorri 6.39 N50 1500 M 1) Seija Vinkki 8.06 Pituus T5 1) Pinja Salmela 1.87 2) Essi Prittinen 1.79 3) Sanni Tyyskä 1.77 4) Iida Kuorilehto 1.22 5) Saana Ahvenlampi1.13 6)Iida Jaakkonen 0.78 Pituus P5 1) Miki Wallin 2.01 2) Tuukka Kalliokoski 1.90 3) Joona Jaakkonen 1.40 4) Vili Kuorilehto 1.38 5) Niklas Ahvenlampi 1.33 6) Roni Sikkilä 1.29 Pituus T7 1) Ronja Sikkilä 3.04 2) Rebekka Nikula 1.90 P7 1) Arttu Sipilä 2.32 2) Eetu Salow 2.28 3) Santeri perkkiö 2.28 4) Eppu Takalokastari 2.28 5)Toni Saukko 2.17 6) Daniel Hamari 2.17 7) Julius Aho 1.89 T9 1) Salla Tyyskä 3.30 2) Ninna Wallin 2.74 3) Henna Junttila 2.63 4) Viktoria Kätkä 2.50 5) Iiris Mäkikangas 2.20. Order By Boss 14,4ax oli ryhmässään viides alkulaukan jälkeen. Hiskappi kävi kilpailemassa myös Helsingissä ja Tampereella, jääden ilman matkarahoja. Mika Moisasen Babaari 27,7 oli seitsemäs ja Timo Alaman Vilman Vilikko 27,9 yhdeksäs. Kaiken kaikkiaan kisat olivat hienot ja hyvin järjestetyt ja jokainen urheilija voitti ainakin itsensä. Elämänsä kuntoon noussut Hoppulan Ilo sijoittui illan avauslähdössä kakkoseksi. Pentti Perälän Nopsan Verona sijoittui pari päivää myöhemmin ajetuissa lounasraveissa viidenneksi. 21,2 seitsemäs takamatkalta.. Kyllä se lähtee äkäisesti, kommentoitiin yleisön joukosta.
Honkakosken Keijo lähetteli juoksijoita matkaan perinteisin käsimerkein, joka varmaan onkin miellyttävämpi tapa kuin pstoolistartti, ajatellen kaikkein pienempiä kisailijoita. Kuuluttaja vitsaili, että nyt testataan ajanottajat, kun 100 metrin juoksijoita on vain yksi ja kellottajia useampia, niin kaikkien kellot tulisi pysähtyä tasan samaan aikaan. Toivottavasti harrastajamäärät kasvavat niin, että saadaan kentälle lisää käyttökapasiteettia. Vihantilaisen Markku Lumiahon kasvattama Lumi-Hessu 31,1a ravasi toisessa karsinassa finaaliin, sijoittumalla kuudenneksi. 100 metrin pyrähdykselle ilmoittautuneen Janne Kes-
kikastarin tavoite oli alittaa 12 sekunnin raja. Kuula T9 1) Viktoria Kätkä 5.00 P9 1) Aleksi Knuutila 7.17 T11 1)Siiri Rautuo 6.71 2) Heidi Ervasti 6.11 3)Laura Rautio 6.03 4) Hanna Rautio 5.58 5)Noora Ryyti 5.27 6) Adele Nikula 5.25 7) Riina Sikkilä 5.21 8) Nea Junttila 5.13 9) Veera Aho 5.08 10) Tiina Rautio 4.70 P11 1) Eemil Pihlajaharju 8.24 2) Eero ketonen 7.30 3) Topi Mäyrä 5.78 4) Tommi Pahkasalo 5.54 5) Samu Honkakoski 5.50 6) Andreas Nikula 4.93 P15 1) Lauri Ketonen 10.33 Kilpailun ulkopuolella Niko Tohola, Meke 10.55 N 1) Eija Rautio 7.16 2) Eeva-Liisa Honkakoski 6.21 3) Marru Kemppainen 6.01 N50 1) Seija Vinkki 4.92 M 1) Joni Lievonen 9.77 2) Jukka Rautio 8.93 3) Jani Lievonen 8.64 Kolmiloikka T11 1) Noora Ryyti 6.85 P11 Niko Raudaskoski 5.21 Tarunmestarit: 40MT5 1) Iida Kuorilehto 15.51 P5 1) Vili Kuorilehto 10.80 40M T7 1) Rebekka Nikula 8.87 60MT9 1) Iiris Mäkikangas 12.40 P9 1) Kimmo Pahkasalo 9.96 2) Robert Nikula 11.20 60M T11 1) Ann-Mari Rautio 9.89 2) Siiri rautio 10.00 P11 1) Tommi Pahkasalo 9.37 2) Andreas Nikula 9.90 N 1500M 1) Eeva-Liisa Honkakoski 6.30 2) Pirjo Sorri 6.39 N 50 1500M 1) Seija Vinkki 8.06 Kuula T11 1) Siiri Rautio 6.71 2)Adele Nikula 5.25 P11 1) Tommi Pahkasalo 5.54 2) Samu Honkakoski 5.50 T9 1) Viktoria Kätkä 5.00 N 1) Eeva-Liisa Honkakoski 6.21 2) Marru Kemppainen 6.01 N501) Seija Vinkki 4.92 Pituus T5 1) Iida Kuorilehto 1.22 P5 1) Vili Kuorilehto 1.38 T7 1) Rebekka Nikula 1.90 T9 1) Viktoria Kätkä 2.50 2) Iiris MäkikangaS 2.20 p9 1) Kimmo Pahkasalo 3.08 2)Robert Nikula 2.77
KAUPUNGINMESTARUUSKISOJEN TULOKSET
T5 40M 1)Essi Prittinen 9.40 2) Sanni Tyyskä 9.50 3) Pinja Salmela 9.70 4) Iida Jaakkonen 12.09 5) Saana Ahvenlampi 12.25 6)Neea Rantaeskola 15.33 7) Iida Kuorilehto 15.51 8) Miia Rantaeskola 18.70 P5 40M 1) Miki Wallin 9.20 2) Tuukka Kalliokoski 9.40 3) Aake Sipilä 10.40 3) Niklas Ahvenlampi 12.71 5)Vili Kuorilehto 10.80 6) Roni Sikkilä 11.59 7) Joona Jaakkonen 12.71 T7 40M 1) Ronja Sikkilä 7.50 2) Rebekka Nikula 8.76 3) Hanna Ketonen 9.10 4) Venla Ronkainen 11.43 P7 40M 1)Eki Eilo 7.50 2)Eppu Takalokastari 8.10 3) Toni Saukko 8.20 4) Santeri Perkkiö 8.40 5) Daniel Hamari 8.66 6) Julius Aho 8.70 6) Arttu Sipilä 8.7 8) Eetu Salow 9.10 T9 60M 1 )Salla Tyyskä 10.10 2) Pinja
Hopea vei voiton kullasta
Kaupungin ja Tarun mestaruuksista miteltiin Oulaisissa.
Jarmo Tyyskä
jarmo.tyyska@gmail.com
JARMO TYYSKÄ
"
Voimaa. Samoin kuu-
keen useimman ajanottajan kello näytti tasan 12 sekuntia. Homma oli kuulemma ok. Montelähdössä alueen edustajat jäivät rahasijojen ulkopuolelle. Toinen perättäinen tolppa irtosi ajalla 17,0a/2100m. 14-vuotias Niko Tohola Merijärveltä pukkasi pisimmän kuulakaaren.
Kyllä se lähtee äkäisesti."
yleisön kommentti
OULAINEN Ei siinä jäänyt kuu-
lalle epäselväksi mihin päin pitää lähteä, kun Merijärven kuulamörssäri Niko Tohola antoi kuulalle kyytiä. Urheilukentällä nähtiin myös Oulaisten nopein mies, Eetu Rantala , mutta hän ei
ollut kisailemassa, vaan oli suorittamassa omaa tarkasti suunniteltua harjoitusohjelmaansa. Kolmen hevosen tasaisesta rintamasta ruuna punnersi kakkoseksi ajalla 16,0ax/2100m. Esimerkiksi seiväshyppy saattaisi olla sellainen laji, joka kiinnostaisi nuoria, niin tyttöjä kuin poikiakin.
lantyöntöpaikalla Jussi Rautio huomasi tyttönsä suorituksessa pienen asentovirheen ja sanoi, että käydäänpä se korjaamassa, niin saadaan metri lisää työntöön. Antti Teivaisen ajama ruuna sai kirikäskyn takasuoralla. Voitto meni kuitenkin toiseksi pisimmälle työntäneelle Lauri Ketoselle, koska Niko edustaa vieraspaikkakuntalaista seuraa. Volttiennätystään Merijärven tamma paransi kymmenyksellä lukemiin 30,3.
YLIVIESKA Rovaniemen V75raveissa jättiyllätyksen järjestänyt Amalfi jatkoi voittokulkuaan Ylivieskassa. Voiton kuittasi saman ajan ravannut Ahti Antti-Roikon Coming Up. Eino ja Vilho Tuomen suojatin suunnitelmissa on kilpailla suuremmista rahoista Turun V75-finaalissa syyskuun lopulla.
Oulaisista olevan Pekka Pirneskosken Novia 18,0a oli lähdössä kymmenes ja laukalle maalisuoran alussa sortunut Paavo Karkulehdon Fingerstall 19,1ax yhdestoista. Oulaisten hevosista parhaiten menestyi kakkosrahat päätöslähdössä kuitannut Toivo Vohon Holm Mc Guy 19,0. Haapaveden muista hevosista Asko Ritolan Noitarumpu 37,8 ja Arto Niinimäen Silent Hill 19,6 sijoittuivat seitsemänneksi voltissaan. Haapavedeltä oleva tamma joutui tekemään täyden päivätyön kukistaessaan keulapaikkaa puolustaneen Magicalin. Kuuleman perusteella juoksun jäl-
Edi mukana voittotaistelussa
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
Amalfi jatkoi voittotahdissa Ylivieskan raveissa
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
OULU Jari Raution ja Paavo
Erkkilän Edi kiri voittotaisteluun Oulussa. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 5. Volttiennätystään Timo Ylitalon ajokki paransi toista sekuntia lukemiin 28,2. Pituushyppypaikalla Keijo Pahkasalo kyseli pojaltaan, onko askelmerkki nyt varmasti kohdallaan. Tähän varmaan saataisiin parannusta, jos paikkakunnalta löytyisi lisää eri lajien vetäjiä
Kuinka kauan ehdit pitää kauppaa entisellä paikalla Alajoella?
Katuosoite: Asemakatu 1, 86300 Oulainen Postiosoite: PL 1, 86301 Oulainen Puhelin 010 665 5145 Faksi 08 479 5125
Konttori avoinna ma klo 8.00-16.00, ti-pe klo 9.00-15.00 Ilmestymispäivät: maanantai ja torstai 57. vuosikerta Verkkolehti: www.pyhajokiseutu.fi
Sanomalehtien liiton jäsen, Sitoutumaton paikallislehti Julkaisija: Suomen Paikallissanomat Oy ISSN 0356-2492 Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino, Kajaani Levikki: LT 2008 7114 kpl
B. Milloin aloitit kaupan töissä. syyskuuta 2011
Miksi kyläkauppa vaihtoi paikkaansa?
Simo Husso
simo.husso@sps.fi
Pidin siellä kyläkauppaa 20 vuotta. Miltä ensimmäinen päivä uusissa tiloissa tuntuu. Asiakkaat ovat ottaneet uuden paikan hyvin vastaan. Vastuu virheistä Lehden suurin vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen Pyhäjokiseutu, PL1, 86301 Oulainen. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Pyhäjokiseudun asiakaspalveluun. Lehti noudattaa ilmoituksen julkaisemista koskevissa seikoissa Sanomalehtien Liiton hyväksymiä ilmoitusten julkaisusääntöjä. Aitoja kyläkauppoja ei ole Haapavedellä yhtään, Kärsämäelläkin vain yksi. Tämä ratkaisu on hyvä. Olisiko paikallaan kuntaliitos. klo 6-14, vkl. Kyläkaupassa saa olla ih-
"
Olen yllättynyt, että vastaanotto on ollut näin hyvä."
Juha Lilja kyläkauppias
misten kanssa tekemisissä. 23%). Mikä kyläkauppatoiminnassa viehättää. Aiotko muuttaa toimintatapaa jotenkin?
Mitä mieltä olet, pitäisikö Oulaisten kaupungin ja Vihannin kunnan lyödä hyntyyt yhteen. Asiakkaatkin sanoivat kuullessaan, että entisen kauppa loppuu, että ethän sinä osaa muuta tehdä. Asiakkaat kuulemma järkyttyivät, kun kuulivat, että kauppa vanhalla paikalla loppuu. Puhelut 010-numeroihin maksavat kaikkialta Suomesta soitettuna: Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min (alv. 23%).. Kyläkaupat käyvät nykyään vähiin. VIRTANEN
Jakeluhäiriöt: 0200 58585 ark. klo 6-12 ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT: ma lehteen to klo 15 mennessä, to lehteen ti klo 15 mennessä
VIIVI & WAGNER
Simo Husso Päätoimittaja 010 665 5114 040 5274530 Taina Talvi Tilaukset/ rivi-ilmoitukset 010 665 5145
Sirpa Kortet Uutistuottaja 010 665 5144 050 438 0845
Jarkko Rautio Myyntineuvottelija 010 665 5147 050 325 6907
Heli Nurkkala Toimittaja 010 665 5143 050 438 0846
Jaana Heikkilä Myyntineuvottelija 010 665 5181 050 544 5499
Laura Seppä Toimittaja 010 665 5167 050 438 0849 Jari Kangaskorte Urheilu, freelancertoimittaja p. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriote on nähtävillä Pyhäjokiseudussa. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Saa kuunnella ihmisten iloja ja murheita. Se on hienoa. Pyhäjokiseudulla ja muilla Alma Median Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekis-terissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. Voit myös muun muassa käydä kommentoimassa juttuja.
KÄRSÄMÄKI Kyläkauppa Juha Lilja aloitti toimintansa viime perjantaina Kärsämäellä Ojalehdon entisen koulun tiloissa. Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min (alv. Entisellä systeemillä on tarkoitus jatkaa. 0400 580 135 Sähköpostit: Toimitus: toimitus.pyhajokiseutu@sps.fi Ilmoitukset: ilmoitukset.pyhajokiseutu@sps.fi Muistilista: muistilista.pyhajokiseutu@sps.fi Asiakaspalvelu: asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@sps.fi Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@sps.fi Tilaushinnat:
Erkki Heikkilä Markkinointipäällikkö 010 665 5113 0400 589 430
TAPIO
Hanna Tenkula Ilmoitusvalmistaja 010 665 5150
Kesto 12 kk 89e Määräaikainen 6 kk 60e, 3 kk 38e Opiskelijatilaus, määräaikainen 12 kk 52,50e, 6 kk 30e, 3 kk 19e
Sähköiset tietokannat: Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja ALMA MEDIA Oyj -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaiseti sovittu. 16
PÄIVÄN KYSYMYS
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 5. Entiset asiakkaatkin ovat luvanneet pysyä uskollisena uudessa paikassa. Aiemmin kyläkauppa toimi 3,5 kilometrin päässä.
Miksi kauppapaikka vaihtui. Kyllä asiakkaatkin auttoivat uuden kauppapaikan etsimisessä. Kerro mielipiteesi muillekin viikon kysymyksen kautta. Aivan mahtavalta. Entinen rakennus tuli tiensä päähän, kertoo kyläkauppias Juha Lilja.
En aio. Olen yllättynyt, että vastaanotto on ollut näin hyvä. Olen asiasta samaa mieltä.
Mikä se oli?
Lue Pyhäjokiseudusta.
www.pyhajokiseutu.fi
Aiempi kauppa sulki ovensa heinäkuun lopussa. Menin kauppaan töihin 17-vuotiaana ja sillä tiellä olen edelleen. Henkilörekisteri Pyhäjokiseudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon
-Työn osalta kotitalousvähennys myös Panasonic ym. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 5. 08-452923 Mervi 040-5062577 Aleksintie 2, Kärsämäki p. 044-5000680 (12-14)
www.korkatinkartano.com
Varaa edullista ilmoitustilaa!
puh. SOITA!
Kunnossapito
puh. 040 7583 749
HINAUSPALVELU 24h/vrk. merkit
10
+ alv. (08) 420 475
asianajajat, varatuomarit Tapani Takala, Aila Kännö-Takala, Mika Keskitalo
Varaa edullista ilmoitustilaa!
- Omakotitalot - Kattoremontit - Pesuhuoneet ja luksussaunat - Tapetoinnit - Maalaustyöt
Ota yhteyttä Mauri Myllykangas p. 0400 280 496
Varaa edullista ilmoitustilaa!
Kaski Ay
Ilmalämpöpumput
Rakennuspalvelu
HENKILÖNOSTIMET, MAANTIIVISTÄJÄT, TILAT, KONTIT, PIIKAUS- JA PORAKONEET, LÄMMITYSKALUSTON JA PALJON MUUTA VUOKRAA CRAMO YLIVIESKA
Ratakatu 22, 84100 Ylivieska. 0400-683 243 / Esa Hakala Lämpöpumppuasennus Hakala Takojankatu 1, 86300 Oulainen
Mikko Salmela Tavelantie 83, Oulainen
NOSTO JA KULJETUS
Sosiaaliala
Eeva-Liisa Elorinne p./fax (08) 474 220 040 5258 681 info@perhekoti.net www.perhekoti.net
Leipurinkatu 11-13 86300 Oulainen
Parhaat palvelut - Palveluhakemisto joka maanantai
Varaa edullista ilmoitustilaa
Jaana 050 5445 499 jaana.heikkila@sps.fi Jarkko 050 3256 907 jarkko.rautio@sps.fi
Koko 1 x 30 10 + alv./kerta Koko 2 x 30 20 + alv./kerta. 010 661 4550
Meiltä myös nestekaasut, betoninlämmityskaapelit ja ilmalämpöpumpun sääsuojat!
Tämä ilmoituspaikka vain
www.medicus.fi
Ilmalämpöpumppu MITSUBISHI FD 25
-Markkinoiden paras: COP 5,45 ylivoimaisesti paras lämpöteho -Myynti, asennuspalvelu, tarvikkeet, kylmäaineet, neuvonta -Tukesin luvat on. syyskuuta 2011
17
Huolto
Sahojen, pyörien, leikkureiden
MYYNTI HUOLTO VARAOSAT OULAISTEN KONE JA PYÖRÄ Avoinna ma-pe klo 9-17
p. / kerta
meiltä asennettuna!
Konetyöt
0400-444 023
p. 0400-600182 Kimmo p. 0400 777 347
Yli 30 vuoden kokemuksella
p. 479 8300
p. 08-771466 www.kukkajaluontaistuote.fi Kärsämäki urakalla ja laskutyönä Timo p. 045-2373712
Sähköasennukset
Maan suosituin keittiö
ASIANAJOTOIMISTO TAKALA OY
Virastokatu 1 B 20, Ylivieska Puh. Puh. 08-470 930, 0400 589 490
TIMON SÄHKÖPALVELU OY
Urheilutie 49, Haapavesi p. 0400 479711
www.rakennuspalvelukaski.fi
Sampsankatu 1, Oulainen Ma-pe klo 9-17 La klo 9-15 Su ja arkipyhinä suljettu.
RAKENNUSKONEVUOKRAAMO
Pyhäsalmen Rakennuspalvelu p
452555, Airi p. 050 3782854/ Taskila (ark.mielell.klo.16 jälk.). Haapavedellä ASAHI, kurssinro. Taukokangas: allasjumpat,alkaen 16.09 klo 10.00 joka toinen perjantai. klo 10. 050 4609 885. Pappilantie 2 A 1, 86600 Haapavesi projektityöntekijät: Aira Vatjus-Anttila p.044-2991868 ja, Teija Sorvoja p.0442991385 puheenjohtaja Taimi Maliniemi , varapuheenjoht. Jäljestämistä treenataan sopimuksen mukaan. Tervetuloa.
Punainen Risti, Oulaisten osasto
Ostosreissu Haaparannan Ikeaan lauantaina 17.9.2011. klo 11 seurakuntatalolle. Kahvitus alkaa klo 10.30. Retki on maksuton. Mukaan toivotaan aiempia ja uusia liikkujia oman kunnon vuoksi. Omat liinavaatteet. Tapsan Kuntosalille 10 kertaa. Allasryhmä ke 14.9.2011 1.ryhmä klo 10.00 ja 2.ryhmä 12.45. Asemakadun kokoustilassa. ohjeet ilmestyneestä opinto-oppaasta. Ilmoittautumiset kaikkiin kuntopiireihin Liisalle 0400 947053.
Haapaveden sotainvalidit ja veteraanit
Syksyn ensimmäinen päiväkahvitilaisuus Nuorisotalolla on maanantaina 5.9. Pyhännän ja Sii-
OP. Anna-Maria Mattila p.0405769015 s i h t .O r vo k k i H a a r a l a p.044-0822365 www.tietotaitotalkoot.fi/ haapavesi-siikalatva
Oulaisten Eläkeläiset ry
Torstaina 8.9. klo 14 RantaVäinölässä, tervetuloa.
Oulaisten sydänyhdistys ry
Hallituksen kokous ke 14.9. Klo 10 lauluryhmä, klo 11 keskustelukerho.
TARJOUS!
TILAA K ÄT TEKSTIV EVÄSTI IESTILLÄ Lähetä tekstivie sti TILAAP
OPISKELIJA-
Eläkeliitto Oulaisten yhdistys.
Aloitamme syksyn toiminnan kokoontumalla maanantaina 5.9. TORSTAISIN TUIKUT 17-18 (noin 10-13v.)Uudet ja vanhat harrastajat tervetuloa toimintaan!
Aloitamme kuntokampanjan omakustannushintaan Oulaisten Kuntopisteessä ma 5.9. Mukaan voi ilmoittautua myös ei-jäseniä, jotka maksavat 10 kertaa yht. Myös kaikki voimassa olevat vanhat kestotilaukset osallistuvat arvontoihin.. Mukaan mahtuu 50 ilmoittautunutta, mutta matka perutaan jos osallistujia on alle 20.
Matkaniva.
Talkoot kylätalolla ma 5.9 klo 18. Kimppakyyti, osallistuminen 30e sis. klo 12. (alv 23%). Linja-auto lähtee Perinnekeskuksen edestä klo 17.00. Lähtö ilm. klo 21-01 Tanssit Matkanivan ns, Juhamatti ja Timangi, liput 15e, opiskelijat 10e 13.9 klo 9.30 Netti-tv:ssä suora lähetys seminaarista: Uudistuvat elinkeinot harvaan asutulla maaseudulla 15.9 klo 19 Kuinka kylä voi auttaa ja välittää, Outi Tikkanen esittelee toimintamallia.
Wanha Woima.
Syyskuun kerhoilta poikkeuksellisesti to 8.9.2011. Kaikki omaishoidosta kiinnostuneet Tervetuloa! Hallituksen kokous ma.12.9. VETERAANIJUMPPA, kurssinro. Paluu takaisin Oulaisiin noin klo 21.30. Ilmoitt. com, sekä facebookista.
Oulaisten Seudun Invalidit ry
Sisäpoccia pelit Terveydenhuolto-oppilaitoksen liikuntasalissa torstaisin klo, 16-18.
Haapaveden Reuma ja Tules ry
Härmän kylpylälomalle 2328.9. Lisätietoja Kennelkerhon toiminnasta löytyy nettisivustolta, www.oulaistenkennelkerho. Ajat ovat torstaisin klo 13 - 14. aiemmasta muuttuunut kokoontumisaika. Nettisivujen pääkäyttäjä koulutus. 1082028. Päiväkahvitilaisuudet alk. Huom. Elohopeakerho: Oulainen-Merijärvi
Syyskauden kuntopiirit alka-
listut Osal alla am s
J( nimesi j väli) OP11 a osoitt eesi
500ann korti a lahja
nt arvo
17255
PYHÄJO KIS
numero
on
Muistilista nyt myös Pyhäjokiseudun nettisivuilla
www.pyhajokiseutu.fi
EUTU
Tarjous on voimassa kotimaassa talouksiin, joihin ei vielä tule lehteä. Tied. aamupalan ja iltapala + majoitus. klo 18.00. Matkan hinta 5 euroa, varatkaa myös kahvirahaa mukaan. mennessä gsm. Jumppakertoja on yhteensä 10. klo 9-12. kokoonnumme Väinölän kerhotiloihin. 40 euroa. Mukaan otetaan uusia harrastajia aina 3-vuotiaista pojista ja tytöistä yli kuntarajojen. Jatkamme ohjelmaa maanantaisin syksyn ajan periaatteella "osallistua voi mahdollisuuksien mukaan". Hoidot nrosta 06-4831426. Maksu 10 kertaa sydänyhdistyksen jäseniltä yht. Paikalla vanhan tavan mukaisesti 15 minuuttia aikaisemmin. (vk 46). Sinulla on oikeus kieltää tietojesi käyttö. 13.9 mennessä Anna-Liisa p. Klo: 17,00. Jatketaan radan varsien raivausta ja puiden pinoamista liiteriin
Oulaisten Hengitysyhdistys ry
Kerho ma 12.9. Vieraana kirkkoherra Mauno Soronen. 0400 499868.
Kärsämäen Kataja/ harrasteliikunta
Työikäisten naisten kuntoliikuntaryhmä (sähly) kokoontuu keskiviikkoisin alkaen 14.09. klo 19 - 20.30 välisenä aikana Kärsämäen Katajan urheilutalolla. Arvontaa.Tervetuloa kaikki entiset ja uudet jäsenet joukkoon mukaan. Sitovat ilmoittautumiset ja lisätietoja 9.9. Ilmoittautumiset suoraan Taukokankaalle puh. Katso kurssitiedot ja ilm. 453308 tai Saku p. Kerhoilta retken merkeissä. klo 18. (vk 37). 473824, 0442677744. Boccia -ryhmä siirtyy sisätilaan liikuntahallille ti 6.9. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Tuija Ropponen 0505647532. Käydään vierailulla Ari Eskolan pyörätehtaalla Rantsilan Mankilan-kylässä ja iltakahvit Pökkylän Punaisella tuvalla Luohualla. ja lisätietoja Taaville puh 044-328 9513 12.9. Liikuntaryhmä kokoontuu joka viikko maanantaisin samaan aikaan Taukokankaalla.
Pyhäjokiseudun Latu ry
Retki Kalajoelle 17.-19.9.11, mm.vaellus Siipojoelle lintutornille, majoitus varattu. syyskuuta 2011
Hengitysyhdistys ry.
Hallituksen kokous tiistaina 6.9. Tervetuloa!
Haapaveden Eläkeläiset ry
Kokoonnutaan Nuorisotalolle tiistaina 6.9 klo 11. Alle 12v. ti 6.9. Ilmoittautumiset Seijalle puh. Lisätietoja saat konttoristamme. Makkarat ja arvottavat mukaan.
Oulaisten sotainvalidit - ja veteraanit.
Liikuntaryhmät Taukokankaalla alkavat maanantaina 12.9.2010 kello 14.30. Matkan hinta Punaisen Ristin jäsenille 25 euroa, muille 30 euroa. 10.9. Mahdolliset tiedustelut Kirsti Avela puh. Arkitoko / tottistreenit agility kentällä Oulaisissa, tiistaisin kello 18 ja 19. ilm. Eino 450865 tai 044-0450865, Silja 0405302764. alkaen. Ahonperällä, valtakunnallinen, kaikenkansan avantouinti tapahtuma la 15.10.2011 Ahonperällä, tietoa avantouinnista, tarjoilua.
Hynttyyt yhteen
www.hynttyytyhteenkylat.fi 044 7591 521 HUOM! 7.9 klo 18 -> Siirretty vielä kerran: 27.9. Hakutreenit kahden viikon välein, maanantaisin kello 17. Keskustellaan syksyn ohjelmasta. 0400-380938
Oulaisten Kennelkerho
Noutajien taipumuskoetreenit sopimuksen mukaan. Taukokankaan kuntoiluryhmät alkavat seuraavasti: Kuntosali ti 13.9.2011 1. Tervetuloa!
Oulaisten Seudun
Haapaveden-Siikalatvan Omaishoitajat ja Läheiset ry / Tehokeprojekti
Tule mukaan- ideointipäivä to.15.9.2011klo: 12-15.00 toimistollamme Pappilantie 2 A 1. 452451, Liisa p. vapautuvia paikkoja. Lähtö klo.8.00 Oulaisten linja-autoasemalta. mennessä. mahd. ryhmä klo 10.00 ja 2.ryhmä klo 14.00. lapset 25 euroa, jäsen 20 euroa. Jos kaikki ei mahdu klo 10.00 ryhmään, niin toinen klo 11.00, edellyttäen että sekin tulee täyteen. Mukaan sopii noin 60 henkilöä. klo 9.00. Harjoitusillat ja kellon ajat seuraavanlaiset: MAANANTAISIN 17-18 KIMMELLYS (noin 7-9 v.), ja PILKISTYS 18-18.45 (noin 3-6v.) TIISTAISIN SARASTUS 1718.30 (aikuisryhmä), ja SÄHIKÄISET 18.30-20 (noin 1316v.). Ulkomaan tilauksiin lisätään postimaksu. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Jaana Kylmänen, 050-3812025. Arvontasäännöt: Arvonnat ovat yhteisiä kaikille Alma Median lehdille. Tervetuloa uudet ja entiset mukaan!
vat. Syystiedote jaetaan kokouksissa viikolla 36.
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 5. klo 18. Ryhmät jatkuvat joka toinen viikko samaan aikaan. Yhdistyksen kuntosalivuoro liikuntahallilla alk. Palvelu toimii Elisan, Soneran, DNA:n ja Saunalahden liittymillä.Tekstiviestitilauksessa puhelinnumerosi välittyy lehdelle.Tilaajan tietoja voidaan käyttää henkilötietolain mukaisesti markkinointitarkoituksiin. Tiedustelut: Sari / 040-7548283, tai Jaana / 050-3812025. 1082027. 18
MUISTILISTA
Partiolippukunta Pohjan Ilves ry
Lippukunnan johtajisto paikalle suunnittelemaan viikonlopun ryhmänohjaajakoulutusta! Kokous RantaVäinölässä maanantaina 5.9. Yhdistys järjestää yhteistyössä Jokihelmen opiston kanssa liikuntapiirejä, joihin jäsenet voivat osallistua ilman kurssimaksua. Kuntosali alkaen 23.09 klo 10.00 joka toinen perjantai. Puhelun hinta 010-alkuiseen numeroon on 8,82 snt/puhelu + 5,95 snt/min., matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min. PÄIVÄJUMPPA, kurssinro. Maksu peritään linja-autossa, joten varaathan sopivan summan käteistä ja voimassa olevan jäsenkortin, jotta saat mahdollisen alennuksen. klo 14.00.
Oulaisten Sydänyhdistys ry
Allasjumpat Sydänyhdistyksen jäsenille Taukokankaalla alkavat to 15.9. Arvontoihin osallistuvat kaikki tekstiviestillä, sähköpostilla, kupongilla ja puhelimitse tulleet tilaukset. Tarkemmin Katajan nettisivuilla www.karsamaenkataja.fi
kalatvan jäsenet voivat osallistua asuinpaikkansa yhteen liikuntaryhmään, valintansa mukaan. 4794 707. Mahdolliset tiedustelut sihteeri Kirsti Avela 050 460 9885.
Pyhäjokilaakson Kuuloyhdistys ry.
Lähdemme Merijärvelle su 18.9 klo 8.30 Haapaveden liikuntahallin edestä ja Oulaisten seurakuntakodilta n. Tiedustelut: Sari / 040-7548283, tai Jaana / 050-3812025. Tekstiviestitilauksen hinta on 0,84. Toko / tottistreenit pidemmälle ehtineille, sekä kisaamaan aikoville torstaisin agility-kentällä kello 18 alkaen. 64 euroa. Avantouinti alkaa to 6.10. Oulaisten toimistolla.
Oulaisten maa- ja kotitalousnaiset
Menemme Koivulaan la 10.9. myöhemmin. Tervetuloa mukaan!
Oulaisten Nuorisoseura ry
Johtokunnan kokous torstaina 8.9.2011 klo 18.00 Kansantanssiryhmät käynnistelevät toimintaansa viikolla 35. Lisätietoja Tuulalta puh. Viimeinen kokoontuminen on to 17.11. 108216. klo 14. Kahvitarjoilu. Mennään makkaranpaistoon ja kahvittelemaan jollekin laavulle. to 15.9. Voit tied. mennessä tilille 50290423127. Matkan maksu 16.9
Ratkaisevin onnistuminen nähtiin viimeisissä potkuissa, kun PosTaka onnistui verkottamaan, mutta FC Kuljun potkun sai kiinni maalivahti Veijo Kosunen. Hyvänä vastuksena ollut, hopealle sijoittunut, FC Kulju ei antanut voittoa helposti. Nimi tulee siitä, että meillä on ollut myös Taukokankaan väkeä mukana, hän selventää. Läpi kesän jatkunut aikuisten harrastesarja saatiin päätökseen elokuun lopussa. Oulaisten puulaakijalkapalloilussa kolmanneksi sijoittui The Pink Fluid ja neljänneksi Teknisten joukkue.
Torilla tapahtuu
Ke 8.9.Oulaisten tori 9.30 -13, Perinteisesti savustettua lisäainnetonta possunlihaa ja kalatuotteita sekä paikan päällä paistettuja muikkuja . 0400-937 037
TÄYTEMAATA
Myymälässämme kattavat valikoimat LVI-tarvikkeita.
Asennus ja huoltotyöt
LUKIJANTORI
Halutaan vuokrata
Autotalli/halli paikka Oulaisten keskustasta. n e t
WHIRLPOOL PAKASTEARKKUJA!
Kaikki koot alkaen
230
LUXOR LED-TV 32'
390 490 450 450
ROMUNKERÄYSKAMPANJA Haarukoista hetekoihin ja putkenpätkistä puimureihin! Oulaisten Huiman C-jun jalkapallopojat ottavat vastaan lahjoitettua romumetallia. Toimi ennen talven lumia! Kampanjan aika 29.8-10.10. Lisätiedot 0400-386596
OULAINEN Puulaakijalkapal-
lon mestaruutta kantaa onnellisilla harteillaan tänä vuonna oulaistelainen PostTaka:n joukkue. Tervetuloa!
Perjantai Broilerin paistileike juustokastikkeella Talonpojan leike.. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 5. Takana on pitkä kausi. Metsään pääsee klo 17.00-18.30. Pelaajat ovat sitoutuneet hyvin. PYYKKÄRI 7 KG Luokka a+++, kennorumpu PÄÄLTÄTÄYT. Edullisesti rivitalohuoneisto 45 m² Vihannin keskustassa. Vain metalliromua! Soita 040-569 2399
SIEMENS SAKSAL. Onhan joskus toki tullut tunne, kuin kivirekeä vetäisi perässä, mutta puulaakijalkapallo kuuluu osaksi kesää, ja tällä tyylillä puulaakijalkapalloa on pelattu vuosikymmenet Oulaisissa, hän kommentoi. KAPEA PYYKKÄRI HILJAINEN PÖLYNIMURI MTD TRAKTORI 12, 5 HV
MAALÄMPÖPUMPUT
jonka suorituskyky ja käyttöturvallisuus ovat huippuluokkaa! Valmiiksi asennettuna 5 v. Vihdoinkin neljäntoista vuoden odotus palkittiin. Radat A, B, C ja D. Kaksinkertaisessa sarjassa toisensa ovat kohdanneet kaikki Oulaisten seitsemän puulaakijalkapallojoukkuetta, joista neljä eteni loppuhuipennuk-
seen. 0440-281792.
Vuosien potkiminen toi kirkkaimman pokaalin
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@sps.fi
Vuokrattavana
Oulaisissa Veneilijänväylällä vuokrattavana/myytävänä saunal. Keräyspaikkana vanha Huiman hallin tontti Pyhäjoentien ja Puistolankadun risteyksessä. o u l a i s t e n h u i m a . Finaalipeli oli jännittävä pelaajien viimeisiin potkuihin asti. Sitten ratkaisu haettiinkin rankkareilla, hän kertoo. Oman joukkueensa menestymisen Ranta kiteyttää muutamaan olennaiseen tekijään, jotka joukkueessa ovat kohdallaan. T:mi Esko Turpeinen 0400388334 Jokisen tuotteita ke Oulainen 9-11, H:vesi 12-13.30 Tuoretta kalaa, Yppärin kala tuotteita ke Oulainen 9-11, Haapavesi 12-13.
TANSSIT MATKANIVASSA
Nostalgisissa tunnelmissa 100-vuotiaalla nuorisoseuralla
LA 10.9. Kesäkuusta elokuun loppuun saakka jatkunut sarjamainen pelaaminen on Rannan mielestä parempi tapa kuin kertaluonteinen jalkapalloturnaus. Pelattiin kaksi 5 minuutin jatkoaikaa, jotka olivat maalittomia. Meillä on myös hyvät organisaattorit vai millähän nimellä meidän jalkapallokonsulttimanagereja oikein kutsuisikaan, Ranta kiittelee. Joukkueemme on onnistunut sekoitus vanhoista ja nuorista. uudehko rivitalokaksio 52,0 m2. Aiemmin pelaajia oli muualtakin. 0400 984 941. Puulaakijalkapalloturnauksen mestaruus selvisi rankkarikisan jälkeen, kun Veijo Kosunen torjuu Rauli Ahon potkun.
Haapaveden ja Oulaisten ISÄNNÄNVIIRIÄ vielä jokunen jäljellä. takuu ilmainen kustannusarvio paikan päällä
Kysy energiaavustuksesta
299 169
L LVI EILOLA KY
p. Kodinkoneista vain televisiot ja kylmälaitteet eivät kelpaa. Kyllä siinä sankarinviitta on Veijolle tarjolla, Ranta jatkaa. Talvisin PosTakan porukka pelaa kaukalopalloa. Molempien joukkueiden viisi rankkaripotkijaa olivat tasaisen taitavia. 0400 281 692 lvi.eilola@kotinet.com
1390 249 399 990
- joka yhdestoista lounas veloituksetta! Maanantai Kermainen pyttipannu Makkaraperunat Tiistai Lihapullat kermakastikkeessa, Kana-ananas pizza Keskiviikko Porsaan kasslerpihvi Kebablohkoperuna Torstai Makkarakeitto Lehtipihvi.
MTD BIORUOHONLEIKKURI LG SUORAVETOPYYKKÄRI 7 KG LG KOTIKYLMIÖ Kompuratakuu 10v.
Kaksi erikoishintaa:
Suomen Tehtaan NAISTEN PYÖRÄ 3 vaihdetta, ilman kitkaa valot, kori
370
PIKKU PAKASTEKAAPPI A+
179
Valkosipulitomaattikeitto M G Piparjuurinen naudanlihakastike VL G Omenakiisseli M G Cowboyn kinkkukeitto VL Purjobroileri VL G Piirakka Jauhelihakeitto M G Kasviksillatäytetty uunilohi M G Isoäidin aprikoosiriisi Purjokatkarapukeitto G Jauhelihamureke Omenatriffle Porkkanasosekeitto VL G Metsästäjän possunlihakastike VL G Mustaherukkavaahto VL G
Kysy kaikista ruuista gluteenitonta vaihtoehtoa! Lounas noutopöydästä ma-pe 10.30-14.00 Lounas 7.90, Keittolounas 6.00 TERVETULOA! www.ravintolaoulas.fi
PYÖRIÄ, LIESIÄ, TELKKAREITA HALVEMMALLA !
SalRe Kuntorastit ke 7.9
Kopsassa Jylhän alueella. Täyden peliajan jälkeen tilanne oli tasan, 11. Suuremmat erät nosturiauto
noutaa pihastasi. Jokainen tietää paikkansa. Opastus Raahe-Vihanti tieltä Kopsan risteyksestä. PosTakan joukkueen Ran-
ta kertoo muodostuvan pääsääntöisesti postin henkilökunnasta. Puh. Tilaa omasi Puh. Puh. Vapaa 1.10. KLO 21-01
JUHAMATTI
(Fanny, Fanny)
Tervetuloa! Liput 15/10 (opisk.) Osoite: Perikankaantie 26, 86510 Matkaniva
w w w. 2011. Tämä on kiva systeemi. Ilomäen hautaustoimisto 08 470227.
26 vuoden
Tule tekemään kauppoja!
kokemuksella.
Myytävänä
Ratkaisu. JÄÄVIILEÄKAAPPI A+ luokka, parempaa ei ole SIEMENS JÄÄPAKASTEKAAPPI A+ SIEMENS SIVUSTATÄYT. syyskuuta 2011
JARMO TYYSKÄ
19
rakentajille Oulaisissa. Ei sekajätettä, energiajaetta eikä ongelmajätteitä. Aiempina vuosina olemme sijoittuneet parhaimmillaan kolmanneksi, tai sitten ei olla oltu mitalitaistoissa lainkaan, puulaakipeleihin aktiivisesti osallistunut Simo Ranta PosTakasta sanoo. Sarjamaisuus vaatii jokaiselta pelaajalta sitoutumista, että tulee kentälle silloin kun on pelit. Puulaakipelejä on ollut kahdesti viikossa, tiistaisin ja torstaisin
Haapavesi 2 oli 15. Kisa meni jännäksi, kun kaksi ensimmäistä yritystä 260 kg ja 270 kg epäonnistuivat. Kisa parani kuitenkin loppua kohden, Perttula kommentoi. Mitali oli tavoitteena, mutta tulokseen en ole täysin tyytyväinen. Flunssa on vaivannut toista viikkoa. Ote vaikutti siirtyvän takaisin kotijoukueelle, kun parin minuutin pelin jälkeen Hankonen antoi vapauttavan syötön Sikkilälle oikeaan laitaan. peliminuutilla syntyi jo 4-0 maali Kortesojan vapaapotkusta. TUS sai pian sen jälkeen rankkarin, joka Huiman onneksi osui tolppaan. Maakuntaviestin mestaruuksia ratkottiin toissa viikonloppuna. Maastanostossa hän teki kolme onnistunutta suoritusta. Toimitus pahoittelee tapahtunutta.
MATTONURKASSA
monipuolinen valikoima
* Trikoo- ja LP- matot, villaplyyshi-, Anelma-puuvilla, pyöreä Tessa-matto sekä viskoosi ja käytävämatot
KALUSTEHALLI PIISILÄ KY p. klo 9-17
Palvelemme: HAAPAVESI ma-pe 9-17. Konsta Kortesojan ja Riku Sikkilän yhteistyö hyökkäyspäässä oli usein myrkkyä TUS:n puolustukselle. Penkkipunnerruksessa Perttula tehtaili toisella yrityksellä 157,5 kg. En uskonut, että näin hyvin kulkee. oli 16. Yhteistulokseksi hän kasasi uudet SE-lukemat 687,5 kg. 470854
Arvolankatu 4, Oulainen (paloaseman takana) avoinna ma-pe 9-17, la 9-14. Haapavedeltä kotoisin oleva Olli Lehti kilpaili 93 kilon sarjassa ja ylivieskalainen Jarkko Perttula 83 kilon sarjassa. Hopeaa vei Venäjän Andrey Kruk 765 kg.
Halli täynnä laadukkaita kotimaisia huonekaluja
Kotimaiset laadukkaat TIMANTTI PALAHYLLYT
NYT
-20%
-15% -20% -25%
Nyt peitteet ja tyynyt
koko perheelle EDULLISESTI!
Laadukkaat RUOKAILURYHMÄT -runsaasta valikoimasta
Sinkki-Sepot kakkonen
VIHANTI Sinkki-Sepot 1 -jouk-
kue nappasi suunnistuksen maakuntaviestin kuntosarjan kakkospaikan. Lavatyöskentelyssä tätä ei huomannut. Jo ensimmäisen hyökkäyksen ylärimaan päätynyt laukaus nostatti voittotoiveita. Huima meni 1-0 johtoon Konsta Kortesojan laukomalla kulmapotkulla, jonka Riku Sikkilä puski maaliin. USA:n Justin Duran voitti MM-kultaa 727,5 kilolla. Ainoa hylätty suoritus tapahtui maastanoston viimeisessä rutistuksessa, kun tangossa oli rautaa 262,5 ki-
loa. Sarjan kirkkaimmat mitalit menivät lajin kärkimaihin. Kolmanteen yritykseen hän latasi uudet SE-lukemat 280 kiloa, punnertamalla
raudat hyväksytysti ylös. Niko Järvisen uuttera raadanta hyökkyksen kärkenä kannatti, sillä 2-0 maali syntyi juuri hänen erinomaisesta syötöstä. Yhteistulokseksi Lehti kirjasi uudet ennätyslukemat 692,5 kiloa. Huiman puolustuslinja, Antero Pelkonen, Joni Kangas, Joonas Vikki ja Ardian Ramadani onnistui kokonaisuudessa mainiosti. Kun Ypa voitti päivää myöhemmin KPS:n, varmistui Huiman sijoitus piirisarjan toiseksi. Pyhäjokiseudun edellisessä numerossa maakuntaviestistä kertovaan juttuun oli lipsahtanut viimevuotiset tulokset.
Paikka vaihtui gallupissa
Torstain Pyhäjokiseudussa kyseltiin gallupissa turhimmista ostoksista. Kyykkytulos 280 kiloa oli mukava yllätys, iloitsi Lehti voimanostoliiton verkkosivulla. Penkkipunnerruksessa nousi 162,5 kiloa. Viime vuonna Perttula sijoittui Tshekin MM-kilpailuissa viidenneksi. Onnistuneet yritykset tulivat kaikissa kolmessa lajissa. Syötöt annettiin omille ja pelattiin uhrautuvaisesti. MMhopea matkasi Filipp Perunovin mukana Venäjälle 710 kilolla. Kotiyleisön päästi piinasta tuttu kaksikko. Tässä vaiheessa Huima päästi TUS:n mukaan peliin. Jääkiekkoa nuorempana pelannut Lehti on tehnyt nopean nousun voimanoston eliittiin. Tilanteiden rakentelu päättyi virheisiin sekä
usein tuomarin pillin ääneen. Sikkilän syötöstä Kortesoja teki 6-4 maalin hieman ennen pelin päättymistä. Sikkilän syötöstä Järvinen teki ottelun ehkä tärkeimmän maalin, 5-2. la 9-14, su 11-15 KÄRSÄMÄKI ma-pe 9-17 la 9-14, su 11-13
Urheilutie 49, Haapavesi p. Ottelu alkoi kotijoukkueen erinomaisella vyörytyksellä. USA:n Jesse Norris voitti MM-kultaa ylivoimaisesti, parantamalla ME-lukemia numeroihin 827,5 kg. Varsinaisen maakuntaviestisarjan paras Pyhäjokialueen
joukkue oli Oulainen 1, joka nappasi kahdeksannen sijan. Vain tuomarin taukovihellys pelasti Huiman pahemmalta notkahdukselta. 08-771 466
Huiman C-pojat toiseksi piirisarjassa
Jari Hankonen
toimitus.pyhajokiseutu@sps.fi
Osallistu juttujen kommentointiin verkkolehdessä.
Pakko sanua!
www.pyhajokiseutu.fi
OULAINEN Oulaisten Huiman C-pojat voittivat tiistain jalkapapallotrillerissä Teerijärven TUS:n 6-4. Sijoitus on Cpoikien joukkueen oman historian paras. Juoksuvauhti hiipui ja keskittyminen tarkkoihin syöttöihin unohtui. Lajipronssia irtosi 250 kilolla. Toisen puoliajan Huima aloitti rauhoittaen peliään. Veeti Jumeri ja Joonas Rautio aloittivat vaihtopelaajina, mutta saivat hyvin peliaikaa pelaten hekin mainiosti. Kaksikko puhkoi vastustajan puolustusta käyttäen hyväksi kentän leveyttä. Sarjan paras oli Team Kotaniemi. TUS katkoi syöttöjä ja nosti oman keskikenttänsä ylemmäs. Kesäkuussa käydyissä EM-kilpailuissa Perttula oli kolmas. Minimaakuntaviestissä Haapavesi 1 -joukkue oli 11. SYNTTÄRIKAHVIT
- Kauniita syksyisiä kimppuja ja ovikransseja molemmissa liikkeissämme - Syysistutuksiin Callunat saapuneet
Tervetuloa!
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 5. Nuorukainen ei hätkähtänyt tästä. 08-452923, 040-5062577/Mervi Aleksintie 2, Kärsämäki p. ja Haapavesi 2. Varsinkin vierailijoiden Simeon Maukonen nousi hattutempullaan Huiman kauhuksi. Mutta, jälleen tapahtui käänne: Loputtomilta tuntuneiden reilun kymmenen minuutin aikana Huiman peli särkyi taas. Pyhäjokisten Satu Koivusipilän ja Minna Leppälän kuvat ja vastaukset olivat vaihtaneet paikkaa. 20
Uudelle ylioppilaalle ja opiskelusta valmistuvalle 1-V. Vähitellen isännät saivat taas pelin juonesta kiinni. Mukana oli porukka joka välitti ja uskoi, vaikka kyykyssä alku ei lähtenyt hyvin liikkeelle. syyskuuta 2011
KÄRSÄMÄEN LIIKKEESSÄMME Tiistaina 6.9. Viidessä minuutissa vieraat survoivat kaksi maalia. 28. TUS pääsi jo maalin päähän. Toisella yrityksellään hän nosti tulokseksi 250 kiloa. Lehti oli muita kärkinostajia vuoden nuorempi. Keskikentällä hyvin aloittanut kolmikko Antti Hankonen, Juho Rahkola ja Aleksi Törmikoski
joutui vierailijoiden adrenaliinisuihkun alle. (Huiman tehopisteet: Kortesoja 3+1., Sikkilä 2+3, Järvinen 1+1.)
Lehti ja Perttula voimailivat MM-pronssia
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
MOOSE JAW Pyhäjoen Pauhun Olli Lehti ja Jarkko Perttula saivat pronssia nuorten voimanoston MM-kilpailuissa Kanadan Moose Jawissa alle 18-vuotiaiden sarjoissa. Jatkotilanteen hoi-
teli maalissa jälleen hyvin pelannut Marko Pirnes. Kesäkuussa hän voitti EM-kultaa Englannissa. Jarkko Perttula joutui näyttämään henkistä kanttiaan avauslajissa jalkakyykyssä