Sitä ennen matkanivalaiset uudistavat ainakin talon sadevesijärjestelmän. >> 20
Eroamisen syyt
vaihtelevat
Arkkipiispan kommenttien jälkeen viikon lopun aikana kävi kato Oulaisten
seurakunnassa. >> 6?7
Heidi Laikari
Suomen paras hirvikoira Hiski ei malta pysyä paikallaan, kun sen omistaja Oulaisten mestästysseuran uusi puheenjohtaja Simo Jyväsjärvi laittaa
tutkapantaa sen kaulaan. Ovi on
aina avoinna. MAALISKUUTA 2015
Uusi virkamies
Kehitysjohtaja Tarmo
Pallari verkostoituu
Haapavedellä. 6 414880 140192
15011
Heidi Laikari
MAANANTAI 9. kertaa.
Alpuan hiihtomajalla oli
konkareiden ohella paljon
ensikertalaisia. >> 8?9. >> 18
HAAPAVESI KÄRSÄMÄKI MERIJÄRVI OULAINEN PYHÄJOKI RAAHE
Tuovi pulkkanen
IRTONUMERO 2e
Heidi Laikari
Sinkkihiihdot
veivät ladulle
Perinteiset Sinkkihiihdot
järjestettiin 24. >> 9
NRO 19
ARKISTOKUVA: Jari Kangaskorte
Haukat jatkoon
Paavo Laitala
sinetöi Kiekko
Haukkojen finaalipaikan. Panta ja hihna ovat Hiskille merkki siitä, että nyt päästään metsään.
Saalista metsästävät
Metsästys: Metsästysseuratoiminta on haasteellista. Yhdistyksen puheenjohtaja Taito
Alakastari haaveilee seurantalon näyttämön
valojärjestelmän uusimisesta. >> 10?11
Matkanivan nuorisoseura kunnostaa vanhaa
kunnioittaen
Toistuuko
sama muilla ammattikorkeakoulupaikkakunnilla?
Oulun seudun ammattikorkeakoulu painii
jo tuttujen ongelmien kanssa: Kilpailu uusista
opiskelijoista on kovaa, ja osa opiskelupaikan
vastaanottaneista ei valmistu koskaan.
Koska nuorten päätöksissä painavat sekä
tulevaisuuden työllistymismahdollisuudet
että opiskelupaikkakunnan vetovoimatekijät,
ovat muuttotappiopaikkakunnat altavastaajia. Viime aikoina olen useasti ollut tilanteessa, jossa on puhuttu lukemisesta. Nykyään voi olla luova ja taiteellinen, vaikka ei osaisi piirtää. Olisikohan niitä
joku 100 kilometriä. Harjoitteluun tullessani en tiennyt, että lehdestä tulisi minulle työpaikka
vähäksi aikaa. Heidän tiensä tietoyhteiskunnan kansalaiksi on paljon helpompi, kun he
pääsevät jo pienenä teknologian pariin. On toki totta, että nykyajan pienet ihmiset ovat syntyneet ihan erilaiseen
yhteiskuntaan kuin edellinen sukupolvi. Tuntuu hyvältä jatkaa nyt,
kun on jo päässyt kuvioihin sisälle. Ne on pitänyt laittaa tarkasti ylös, sillä tavoitteeni
on 500 kilometriä. Minulle kävi
juuri niin. Se on nyt mahdollista
toteutua.
Juha Lehtomäki,
Tyrnävä. Osakeyhtiöpohjaisen
koulutuksentarjoajan päätökset eivät perustu
pelkästään alueen työelämän muuttuviin tarpeisiin vaan koko ammattikorkeakoulukenttää ravistelleisiin koulutuspoliittisiin muutoksiin.
Useat seikat tukevat Ylivieskan sosionomin
ja yhteisöpedagogin koulutusohjelmien siirtämistä Kokkolaan. Kun kaikki
liikkuu ja on kolmiulotteista, osaako tulevaisuuden ihminen enää pelkän tekstin perusteella rakentaa tarinan kuvaa
omassa ajatusmaailmassaan. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 9. On helpompaa antaa
lapselle tabletti, jonka kanssa lapsi viihtyy. Silti,
tulevaisuudennäkymät pelottavat. Tämän ajan ihmisillä on paljon enemmän värejä ja muotoja, joita voit muokata. Lehden tekeminen on haasteellista ja innostavaa ja erilaisten
ihmisten tapaaminen on tämän työn parhaita puolia.
Työmatkalla ehtii pohtia monenlaisia asioita. 050 438 0845 | sirpa.kortet@almamedia.fi
Keskittäminen karsii: Riittääkö
pieni enää kenellekään?
C
entria-ammattikorkeakoulun
keskittämisratkaisut ovat osoitus
koulutus- ja aluepolitiikan yhdistelmästä, jossa mikään ei ole
ikuista. Samalla lukuisat osatekijät
ovat sitä vastaan.
Keskittämisen vastustaminen voisi johtaa
koko ammattikorkeakoulun turmioon. Miten esimerkiksi Oulaisten sosiaali- ja
terveysalan yksikkö pärjää yhteistyön tehostamisessa. Olen hiihdellyt muilla laduilla.
Hanna-Leena Mattila,
Raahe
En ole laittanut kilometrejä ylös, mutta
olisikohan niitä tullut hiihdettyä 400?500.
Vuorotyö verottaa määrää. Pieni ihminen oppii
jo alle vuoden vanhana pyyhkäisyliikkeen, jolla puhelimen
kuvakkeet saa uuteen järjestykseen ja kolmevuotias voi jo
puhua pelienglantia.
Mutta katoaako nykyihmisiltä mielikuvitus. Eri elämäntilanteissa lukeminen on välillä jäänyt vähemmälle tai muuttanut muotoaan, mutta se
A
Kannattaa kokeilla.
Satukirja käteen ja
lapsi kainaloon.
on kuitenkin aina ollut osa minua. Tällä kaudella
luku on varmaan jonkun verran alle 400.
Tuula Vilminko,
Alpua
En ole laskenut yhtään. Epävarmuus on valitettavasti
tutuksi tullut vieras, niin alalla kuin alalla.
Heidi Laikari, toimittaja
www.pyhajokiseutu.fi
Millaisen Suomen sinä haluat?
Kerro näkemyksesi
päivänpolttaviin kysymyksiin
kyselyssämme.
Sähköinen kysely lähetetään
kanta-asiakkaillemme.
Seuraathan sähköpostiasi.
Haluan Suomen,
jossa otetaan
huomioon aina
ensimmäisenä
Suomen asiat.
Lukijan kommentti
Gallup: Kuinka paljon kilometrejä olet hiihtänyt tällä kaudella?
Minulla kilometrejä on nolla. Itse olen ollut pienestä pitäen innokas lukija ja olen
aina lukenut paljon. Luvut lupaavat tällä hetkellä hyvää, mutta tulevaisuus pohjautuu alan osaajien kysyntään. Asioilla on siis puolensa.
Uudet asiat ja toimintatavat ovat tervetulleita, mutta emmehän silti anna kaiken vanhan ja entisen unohtua.
Päätoimittaja Sirpa Kortet | p. Tietokoneohjelmallakin voi
tehdä taidetta. Luultavasti juuri siitä syystä pidän itsestään selvyytenä, että kaikki olisivat kuulleet
tietyt satukirjat tai ovat lukeneet niitä omille lapsilleen.
Niin ei kuitenkaan ole.
Osa vanhemmista on nykyään sitä mieltä, että ei lapsi
kuuntele lukemista tai katsele kirjoja. maaliskuuta 2015
2 KESKUSTELE
Kolumni
Pääkirjoitus 9.3.2015
Tuovi Pulkkanen
tuovi.pulkkanen@almamedia.fi
Kirjoittaja työskentelee Pyhäjokiseudussa
toimittajana.
Tulin sittenkin
takaisin
E
lämä tarjoaa joskus yllätyksiä ja suunnanmuutoksia, joihin kannattaa mahdollisuuksien mukaan tarttua. Olen hiihtänyt fiilispohjalta, en tavoitteiden mukaan.
Anniina Jussinniemi,
Oulainen
Kilometrejä on kertynyt 430. Onko se enää edes tarpeellista. Olen lukenut paljon
omille lapsilleni ja minulle ja sisaruksilleni kirjaston valikoima on tullut lapsena tutuksi
Asunto-osakeyhtiö
päättää remontista ja kerää
rahat remonttiin vastikkeina.
Kyseessä on yhtiön vastuulle
kuuluva työ. Lisää kuvia katsottavissa verkkolehdessä.
40
50
70
90
100
110
kotitalousvähennyksestä.
Kuka sitä saa ja miten. Vastikkeina
maksetusta remontista ei voi
saada kotitalousvähennystä.?
Tällä tulkinnalla kansalaiset laitetaan eriarvoiseen asemaan riippuen asumusmuodosta. julkistettiin
prof. Kysymyksessä on kymmenien tuhansien perheiden oikeus tasaarvoiseen kohteluun verotuksessa.
Tilanne voi olla monesti
pienituloiselle asunto-osakkeen omistajalle vaikea. Erityisen tärkeänä pidän verovähennystä
pienyrittäjille, koska se parantaa näiden yrittäjien toimeentuloa ja oikeudenmukaisuutta. 30?. Asunnon myyminenkin remontin alla on liki mahdotonta, ainakaan
käypään arvoon. Rapakelillä kaupan päälle saa vaatteet
märiksi. Tällä hetkellä, jos
puoliso tai vanhempi on yrittäjä, se vaikuttaa muiden perheenjäsenten sosiaaliturvaan.
Myös sääntelyä tulee
muuttaa ja kohdentaa paremmin, esimerkiksi niin että
annetaan enemmän tilaa luovuudelle ja yrittäjyydelle. Lisäksi yrittäjän ja
hänen perheensä sosiaaliturvassa on edelleen paljon korjaamista. Muistakaa myös
jalankulkijat!
Kaj Turunen
Kansanedustaja (PS)
Savonlinna
Edullisille ostoksille Oulaisiin!
Tällä kupongilla ja K-Plussa-kortillasi
7
%
7
-7
ETUKUPONKI
la vastuu työllistymisestä on
siirtynyt yhä enemmän pienille ja keskisuurille yrityksille, jotka ovat Suomessa luoneet suurimman osan uusista työpaikoista. NIM. HUH !
Autoilijat rauhoittukaa,
kaahaatte lähellä hoitopaikkoja ja keskustaa. Tällä olisi myös merkittävä työllisyysvaikutus.
Osakemuotoisen asumisen sortaminen pitää lopettaa.
Lähetä tekstiviesti numeroon
17192. Helppo on yhtyä valtiosääntöasiantuntijoiden arvioihin, että perustelut
esitykselle loistavat poissaolollaan.
Sote-ratkaisua tarvitaan ja
sen on edettävä. Matkahuolto
siirtyy Yritystaloon. Myös kerrostalohuoneiston omistajan pitäisi pystyä hyödyntämään kaikista
kotinsa remontin työkustannuksista kotitalousvähennys.
Nyt se on mahdollista vain
pienten asuntokohtaisten
kosmeettisten korjauksien,
kuten tapetoinnin tai maalauksen osalta.
Tällä vuosikymmenellä
putkiremontin tarpeessa arvioidaan olevan vuosittain lähes 20 000 kerrostalohuoneistoa ja ensi vuosikymmenellä jopa runsaat 30 000
asuntoa. Järkevämpi
sääntely vahvistaa yrittäjyy-
den edellytyksiä ja kannustaa
ihmisiä ryhtymään yrittäjiksi.
Pidän tärkeänä tukea yrittäjien mahdollisuuksia liiketoimintansa kehittämiseen ja
kasvattamiseen. Maanantaina 9. 8-21, la 8-18 ja su 12-18.
teemu.martikainen@k-supermarket.fi
väh. Vähintä mitä valtiovarainministeriössä
voidaan tehdä, on tulkita lakia ja ohjeistaa verottajaa
niin, että myös kerrostalohuoneiston omistaja voisi
saada kotitalousvähennyksen kotiinsa kohdistuvista
kaikista remonteista.
Oikeudenmukainen, asumismuodosta riippumaton
kotitalousvähennyksen tulkinta lisäisi merkittävästi remontteja kerrostaloissa, joita
nyt pantataan tulevaisuuteen. On tärkeää huolehtia verotuksen kannustavuudesta,
jatkaa yrittäjien sosiaaliturvan puutteiden korjaamista
ja madaltaa kynnystä palkata
työntekijöitä. Kehitetään rahoitusmalli,
joka palkitsee tehokkuudesta
ja kannustaa ennaltaehkäisyyn. Esim.
putkiremontissa omakotitalon ja vapaa-ajan asunnon
omistaja saa sen, oikein hyvä
niin, mutta kerrostalohuoneiston omistaja ei.
Verottajan tulkinta on selkeä: . 30?
kertaostoksesta!
#
Yrittäjä = Työn tekijä
Tomi Viirelä
pe-la 17.-18.5.2013
Voimassa MA-KE 9.-11.3.2015
Kertaostokseen voi kuulua useita eri tuotteita, jotka maksetaan samanaikaisesti. Tätä
sopii meidän kaikkien osapuolten miettiä. Jari Stenvallin johdolla
tehty arviointitutkimus hallituksen kuntiin kohdistuneiden uudistusten arvioinnista.
Tutkimuksen perusteella erityisesti kuntarakenne- ja
soteuudistuksen valmistelu
on ollut tempoilevaa, arvaamatonta ja heikkolaatuista.
Johtopäätöksissä pohditaan,
miten on ylipäänsä mahdol-
Päivi Iivonen
Kansanedustajaehdokas, SDP
lista, että suomalaisen julkisen hallinnon valmisteluprosessi ja tuotetut ratkaisut
ovat sellaisia, jotka ovat epäonnistuneita lähes kaikkien
prosessiin osallistuneiden
toimijoiden näkökulmasta.
Missä on johtajuus. Hyvä, jos lasten kanssa uskaltaa edes kävellä suojateiden yli. Pienyrittäjien merkitys
on kasvanut voimakkaasti ja
heitä on jo 65 prosenttia kaikista Suomen yrityksistä.
Pohjois-Pohjanmaalla pienyrittäjien määrä oli vuonna
2013 huimat 98,9 prosenttia
kaikista alueen yrityksistä.
On siis erittäin tärkeää, että
mikro- ja pienyrittäjien asemaa ja olosuhteita parannetaan sekä otetaan paremmin
huomioon yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.
Suomi on hyvä maa yrittää
ja moni asia on hyvässä kunnossa, mutta vielä on paljon
korjattavaa ja kehitettävää.
On kehitettävä verotusta tukemaan yritysten työllisty-
ETUKUPONKI
MIELIPIDE Yrityssektoril-
Lukijakuva
9 919000
022312
9 919000
022312
väh. Tästä on
myös otettava opiksi, valmistelua on jatkettava kuntien ja
valtion välistä luottamusta
rakentavalla tavalla.
Jarmo Vuolteenaho
kansanedustajaehdokas
Keskusta
10
Täyttääkö ystäväsi pyöreitä?
30
uotta?
v
0
11
?
a
a
p
tt
o
J
o
u
v
0
1
ta
s
Va
Tai jotain siltä väliltä!
Anna juttuvinkki
syntymäpäiväsankarista
Pyhäjokiseudun
toimitukseen
toimitus.pyhajokiseutu
@almamedia.fi
tai soittamalla toimittajalle.
(Puhelinnumerot lehden
viimeisellä aukeamalla.)
Kerrostaloasukasta
sorretaan
MIELIPIDE Kysymys on
Missä johtajuus?
MIELIPIDE Sote-ratkaisun
Auto paloi perjantai-iltana Yrttikorventiellä. Alueemme
hiihtolomaviikolla ei monesta kunnasta taida lausunnonantajaa löytyä. maaliskuuta 2015 PYHÄJOKISEUTU
3
Mielipiteet: toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi, Pyhäjokiseutu/toimitus, Asemakatu 1, 86300 Oulainen.
Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle myös nimimerkillä kirjoitettaessa.
Kirjoita napakasti. Alennus ei koske
K-Plussa-tarjouksia, pullopantteja,Oulainen
äidinmaidonkorvikkeita, tupakka-, alkoholi-, nikotiinikorvaus-pe-la
eikä 17.-18.5.20
Postin ja Veikkauksen tuotteita. Vielä
kun Talvivaara annetaan
venäläisille niin heidän
1939 tavoite toteutuu. Liikenne Sampsankadulla lisääntyy! Ympäristötarkastajat vilkaiskaapa näkymiä. alka
Oulaisten uusi Apteekki
valmistuu. Tällä hetkellä sääntely käy ylivoimaiseksi varsinkin pienille yrityksille. 30?
väh.yhdestä
30?
alennus
Oulainen
väh. Kirjoita
alkuun PJ ASIA
sitten mielipiteesi ja nimimerkkisi tai nimesi
Rosatomi rakentajana
päättää Pyhäjoen voimalan turvalaitteista. Niistä voi olla vaikea selviytyä. Viestin hinta on 0,85 e.
mistä, kasvua ja kehittämistä. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192.
Kirjoita alkuun PJ ASIA ja sen jälkeen viesti. Toivon, että
vihdoinkin valmistelussa
lähdetään liikkeelle erityisesti ihmistä lähellä olevista,
usein tarvittavista palveluista. Oulaistelaislähtöinen Pyhäjokiseudun lukija Tomi
Viirelä lähetti valokuvia tapahtumapaikalta. Etuun ei voi yhdistää muita alennuksia.
7
Oulaistenkatu 15 - 17, 86300 Oulainen.
Palvelemme ark. Nyt ilmeisesti maan hallitus on sivuutettu lakiesityksen teossa ja
eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on alkanut
toimimaan omatoimisesti.
Hämmennys alkaa kuntakentässä hipoa täydellistä,
kun kahden päivän varoitusajalla on pyydetty lausuntoja
esityksestä, johon on saatu
tutustua lähinnä tiedotusvälineiden kautta. lupaprosessit
tehtävä nopeiksi ja selkeiksi.
On esimerkiksi nostettava
yritysten ALV . . Sen jälkeen hallinnoinnin ratkaiseminen lienee helpoin tehtävä.
Tiistaina 3.3. Toimitus voi lyhentää tekstejä. Remontista päättävät muut, ja
kustannukset tulevat päälle
tilaamatta. velvollisuuden alarajaa, lyhennettävä
yrittäjien sairausloman omavastuuaikaa ja korjattava
epäkohdat yrittäjien ja heidän perheenjäsentensä sosiaaliturvassa.
hakeminen saa yhä merkillisempiä piirteitä. On helpotettava yritysten kasvua haittaavia normeja sekä yritystoiminnan käynnistämistä Suomessa esim. Loppuun nimi tai nimimerkki. Yrittäjät todella tekevät suomalaisen
työn. Lisäksi tulevat mm.
katto- ja sähköremontit sekä
Tekstarit
energiaremontit
Lopullista laskua ei tiedä kukaan.
Mitä edullisempi on sähkön
markkinahinta ja mitä enemmän tuulee, sitä kalliimmaksi
takuuhintajärjestelmä tulee.
Kysymys kuuluu, haluammeko todella tukea tätä huonosti työllistävää sijoitusyhtiöiden loistobisnestä velaksi. Sijoitusyhtiöiden pussiin ei pidä veronmaksajien rahoilla
pelata.
Henna Kupsala
Kansanedustajaehdokas (ps)
Siikajoki
Kuva: ilkka Laitinen
Pienikin uutinen
voi olla iso. kuten esimerkiksi
tuulivoiman syöttötariffiin.
Raha kiertää taskusta toiseen
ja pää tulee aina lopulta vetävän käteen. Suomen
ja Kiinan välisestä kaupasta
suurin osa tulee turkisten liikevaihdon kautta.
Vaikka viime vuosina
maan talous ei ole kehittynyt
parhaalla tavalla, on tärkeää
sisäistää ne toimet joilla kasvua saadaan aikaiseksi.
SDP:n mielestä seuraavalla
vaalikaudella on tärkeää
muuttaa Suomen suunta
niin, että syntyy taloudellista
kasvua ja ihmisille uutta työtä. Pohjanmaalla ja KeskiPohjanmaalla sekä PohjoisPohjanmaan eteläisillä alueilla turkisten tuottaminen
on yksi merkittävä elinkeino.
Turkisten tuottamisella on
myös merkittävä kansantaloudellinen merkitys. Jutussa energia-asiantuntija Jorma Perander toteaa sen tosiasian,
mitä ei jostain syystä ole haluttu tunnustaa; takuuhintajärjestelmä nielee miljardeja
- täysin turhaan.
Tuulivoimaloiden tekniikka on viime vuosina kehittynyt niin, että nykyisenkaltaisista tuulivoimaloista saadaan suotuisissa tuuliolosuhteissa 70% parempi sähköntuotto kuin vielä viitisen
vuotta sitten. Energiantuotannossa on
lähdettävä siitä, että sen työllistävä vaikutus on mahdollisimman suuri niin rakennuskuin tuotantoaikanakin. Erityisesti pitkäjänteisiä
investointeja haettaessa valtion on otettava aktiivinen
rooli. Investointeja pitää
myös hakea uusilla, ennakkoluulottomilla keinoilla?
esimerkiksi julkisen ja yksityisen rahoituksen yhdistelmiä käyttämällä.
Uutta työtä syntyy myös
poliittisilla päätöksillä. Lopulliseksi hintalapuksi takuuhintajärjestelmälle on arvioitu yli 3 miljardia euroa.
Summa on niin suuri, että se
on yli 3% Suomen valtionvelasta ja noin 550 euroa jokaista suomalaista kohti. Tässä
kohtaa on syytä nostaa esille
Fennovoiman ydinvoimala-
hanke, joka sai eduskunnasta
poliittisen tuen. Fennovoiman ydinvoimala palvelee näitä kansallisia tavoitteita sekä varmistaa kilpailun jatkumisen
pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla. Kyläläiset, valveutuneet kansalaiset ja
muutamat harvat poliitikot
yrittävät käydä taistelua tuulivoimaloiden meluvaikutuksia vastaan. Tämä tarkoittaa sitä, että käytännössä
rannikolla tuulivoima voisi
olla kannattavaa ilman syöttötariffiakin. Se
on hyvä muistaa, että aina
kun mylly pyörii, veronmaksaja maksaa laskun korkoineen.
Kaleva uutisoi tuulivoimatuista 5.3.2015. Luotiin järjestelmä, joka
pumppaa veronmaksajien rahoja kiihtyvällä tahdilla sijoitusyhtiöiden taskuihin. Jos Suomi
nousisi talouden alakulosta
leikkaamalla, olisi se jo tapahtunut tällä vaalikaudella.
Talouskasvun vauhdittamisessa myös valtiolla pitää
olla keskeinen rooli. Heittelyt ja vaatimukset
pelkistä leikkauslistoista johtavat ainoastaan harhaan ja
hyllyvälle suolle. Yrittäjähenkisemmän valtion on
omalla toiminnallaan edistettävä tulevaisuusinvestointeja. Kuntia
houkutellaan kaavoitukseen
kiinteistöverotuloilla. Laakereille ei jäädä lepäämään, vaikka luonto joskus kurittaakin. maaliskuuta 2015
4 KESKUSTELE
Turkisten tuottamisesta Tuulivoiman
syöttötariffi
leikkauslistalle
ydinvoimaan
MIELIPIDE Suomen talou-
den vahvuus on elinkeinorakenteiden monipuolisuus.
Maaseudulla korostuu ihmisten sitkeys ja yrittäjähenkisyys. Jokaisella
alueella on omat vahvuutensa. Esimerkiksi teräsyhtiö Outokumpu
on ilmoittanut selkeästi, että
energiaintensiivisen teollisuuden elinehto Suomessa
on vakaa, ennustettava ja vähäpäästöinen energianlähde.
Energian saatavuudella ja
kustannuksella on merkittävä vaikutus teollisuuden toimintaedellytyksiin ja hinnan
nousu olisi uhka teollisuuden
kilpailukyvylle. Eurot kaivetaan
veronmaksajan taskunpohjalta.
Lähiasukkaat ovat voimaloiden kanssa helisemässä,
kun niitä rakennetaan ihan
nurkkapieliin. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 9. Silti siitä ei olla
valmiita luopumaan, miksi?
Tuulivoimayhtiöillä tekniikan kehittyminen on ollut
tiedossa ja voimaloita nousee
kuin sieniä sateella. Ja mikä parasta,
näin mittava hanke synnyttää koko Pohjois-Suomeen
merkittävästi uusia työpaikkoja.
Raimo Piirainen
kansanedustaja (sd)
Runo
Valo sulo
tulo mullako
sullako karkasi
raudan tarkkaan
markkaan taisin
käydä löysin köysin
mielen päällä täällä
puolestaan huolestaan
ruottiin käsin
pääsin pääsyn rääsyn
määkäsi perään
liipan terään.
EP
26.2.2015
MIELIPIDE Edellisen hallituksen aikaansaama tuulivoiman syöttötariffi teki tuulivoimasta loistavan bisneksen. Aloitteet ja nimilistat kiertävät talosta toiseen
samalla kun tuulivoimayhtiöiden edustajat puhuvat kuntapäättäjiä pyörryksiin. Lisäksi on
huomattava, että energian
saatavuudella ja kustannuksella on suhteellisesti suurempi merkitys Suomen teol-
lisuuden vientikilpailukykyyn ja talouskasvun kehittymiseen kuin muissa EUmaissa. Samaan aikaan kuntien valtionosuuksia pienennetään, kos-
ka rahat menevät jonnekin
muualle . Suurta hämmästystä äänestyksessä tosin
koin, kun osa Pohjois-Suomen kansanedustajista asettui vastustamaan maamme
yhtä suurinta ja tärkeintä investointia vuosikymmeniin.
Oman äänestyspäätöksen takana on luottamus suomalaisen teollisuuden arviokykyyn
omista tarpeistaan. Puhelahjoille saa hyvän palkan,
kun yhdestä voimalasta kilahtaa tuulivoimayhtiön kassaan vuosittain yli puolen
miljoonan euron voitto, josta
veronmaksajien osuus Kalevassa esitettyjen laskelmien
mukaan on yli 400 000 euroa.
Seuraava hallitus voisi ottaa järjen käteen, kun se tuntuu edellisiltä unohtuneen.
Energiantuotannossa tulee
panostaa aidosti työllistävään kotimaiseen energiaan.
Tuulivoima ei sitä ole, yhden
tai kahden kesän mittaisen
rakentamisajan jälkeen suomalaisille ei töitä juurikaan
jää
Surusta, kivusta ja hiljalleen
etenevästä muistihäiriöstä
huolimatta äiti yhä iloitsi kukista ja puista, uimisesta mökillä, kirjoista. Minusta olisi kyllä parempi sijoittaa pääomaa
niin henkistä kuin aineellista
toimintoihin ja kysymyksiin
kuinka eletään ihmisiksi, eikä kuinka kuollaan tieteellisesti. Ehto atomienergia oli
pidettävä käytännössä. Maanantaina 9. Äiti
saattoi maailmaan viisi lasta:
lähti synnyttämään pellolta
tai kasvihuoneelta. Selkäydinneste on myös ollut esillä
sieltä on etsitty sitä alkusolua, joka tieteellisin tutkimuksin saatiin kuitenkin
esille siittiön ja munasolun
risteytyksessä. ?poltti Sibeliuksen pusut?, säveltäjälle tilatut
marengit.
Hortonomiksi äiti opiskeli
Lepaan puutarhaopistossa.
Asteittain hän tutustui opiskelijatoveriinsa, viiden sotavuoden vakavoittamaan hämäläiseen Martti Malkavaa-
a
a
l
i
T
raan. Oliko Nobeli haaveet
selkäydinnesteestä ja dementia alzheimers aivotutkimukset saada tieteellisesti
ohjattua, aivotutkimukset
huonoon suuntavaistoon ja
selkäydinkokeilut saada kuolinhetki tietokonekokeiluun
selkäytimessä olevan alkusolun vertailuun. Kun hän
talvisin kulki kotoa puutarhalle, talitintit lensivät kehässä hänen ympärillään: tältä ihmiseltä aina sai maapähkinöitä.
Äiti ja ihana mummi opetti
jälkikasvunsa rakastamaan
lukemista, hyvää ruokaa ja
yhdessä nauramista. Jouduttuaan istumaan
piispan viereen hän kommentoi: ?Tämä on liian suuri
töräys näin pienelle vasikal-
Elina Malkavaara-Kallinen
u
t
u
ise
n
k
a
a
o
t
j
hä arvon
Pya osallistu
j
kymmenen vuotta. Lisätietoja saat konttoristamme.. Tulevaisuus on Hänen rakastavissa käsissään.
28.10.2014
Marja Aitto-oja
Liisa Malkavaaran muistolle
OIKAISU
MUISTOKIRJOITUS Lii-
Nimivirhe
mielipiteessä
Torstaina 5. Ei ole kuin alle
kymmenen vuotta kun USA
sai harjoitteluluvat Pohjoismaiden yllä ja nyt on Venäjän
koneisto sukeltelemassa ja
harjoittelemassa Itämeren alla. Seurapiireissä hän oli ujo eikä ajatellut itsestään suuria. maaliskuuta Pyhäjokiseudussa julkaistussa
PPO:n eritystarkastusta koskevassa mielipiteessä oli nimivirhe.
Aluehallintoviraston määräämä erityinen tarkastaja on
asianajaja Harri Ojala, ei Lepistö, kuten kirjoittajan tekstissä virheellisesti mainitaan.
sa Malkavaara in memoriam
(9.12.1925-28.2.2015). Näitä olemme saaneet elää ja kokea aivotutkimuksissa, verensokeri on ollut pitkään kokeilun kohde, elinten siirtoja
on markkinoitu muutaman
sesti. Hallitus toisensa jälkeen
innostuu sijoittamaan kansalaisten olemassaolon mahdollisuudet milloin millekin
sankari-idealle.
Hyväntekijöitä ja ideanpyörittäjiä riittää niin kauan
kuin jossakin on jotakin ottamista tai etujen hankintamahdollisuuksia. Täältä olisi
mahdollista saada kasvatettua uusia neniä ja varpaita sekä muita elintärkeitä osia.
Rahoittajia ja maksajia pitäisi
kuitenkin saada, koska tieteellinen toiminta vaatii paljon ihmistyövoimaa ja luonnon materiaaleja että voisivat
antaa uusia keuhkoja ja sydämiä, munuaisia ja muita elimistön osia. Eläkerahastot
on markkinoitu, maailman
tuuliin, mutta ihmiset ovat
vielä jäljellä paikkakunnilla,
moneen kertaan maksetuissa
ja pantatuissa ?mummon
mökki. Tämä on
tosi julmaa ja jumalatonta
hirmuvaltaa hänelle, joka sen
joutuu kokemaan. Aivotutkimuksessa on
päästy Nobeli toiminnoissa
kohtaan, jossa valta minät
näyttävät haluavan dementisoida väärin käytöksensä tieteellisin selityksin. Sinulla on oikeus kieltää tietojesi käyttö. Kansanterveyden
huolto jatkoi tutkimukset toisen maailman sodan idealla,
uuden tekniikan avuilla. Tiede
koulutus suunnitelmat toiminnassa. Niin arvokkaat ja
paljon kärsimystä tuottaneet
Nobeli palkinnot ovat alkaneet tiedeohjelmansa ennen
sotia. Puhelut nauhoitetaan sisäistä koulutus- ja opetustarkoitusta varten. Viimeiset
kaksi vuotta äiti asui siskonsa
Anja Pöyhösen kanssa. Ja
on huomattu että munuaisten pesu ja rahan pesu toimii
meillä on oikeus ottaa systeemillä aivan maailman laajui-
s
tilauksolla
a
v
u
ja
Jatk tilaus
k
3k
+
?
30
1 kk pan
kau lle
pää
sikai
a
ä
r
Mää s 4 kk
tilau
46?
)
(no
58?
rm.
Lähetä tekstiviesti numeroon 17192:
Soita
Sähköpostilla:
- jatkuva tilaus: PJ TILAA 14K - määräaikaistilaus: PJ TILAA 14M4 asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi
tilauksesi
Mainitse kampanjatunnus 14K/14M4.
010 665 9016 oma nimesi ja osoitteesi
oma nimesi ja osoitteesi
a
Tilaoita
ja v
?
0
0
10
5
.201
31.3
Tarjousonvoimassakotimaassatalouksiin,joissaeiolevoimassaolevaatilausta.Tilaushintasisältäävoimassaolevanarvonlisäveron.Tekstiviestitilauksenhintaon0,85?.Puhelunhinta010-alkuiseennumeroonon0.088e/min.(alv24%).
Tilaajan tietoja voidaan käyttää henkilötietolain mukaisesti markkinointitarkoituksiin. ja minä, tällainen kurritippa.. Hän näytti
pikkuriikkisen hyönteisen
lehteen tekemän jäljen, ensimmäisen sinivuokon ja
suopöllön taivaalla. Vaatii kuitenkin
vielä paljon tutkimuksia ja
kokeiluja, tekniikkaa ja luonnon varoja. Kipujakin äiti
kuvasi kasvitieteen termein:
hänellä oli luissaan ?ytimennävertäjä?, joka nakersi häntä
sisältäpäin.
Joulun aikaan saimme tie-
tää äidin sairastavan pitkälle
levinnyttä syöpää. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Totuus on, että aseita on
myyty ja tehty niin että riittävät kyllä tuhoamaan koko
maailman. Tämän piti olla
niin varma sijoituskohde
edullisen työvoiman ja ilmaisen atomienergian käyttömahdollisuuden kanssa.
Markkinointi ja sopimukset
sähköautoista olisi porkkana
kansalaisille tuudittautua välinpitämättömyyden ja mukavuudenhalujen vietäviksi.
Gripen koneiden kävi niin
kuin kävi tämän jälkeen jo
kahdeksankymmentä luvulla
tuli haaveeksi rakentaa sukellusveneitä. Riidoissa äiti pyrki sovittelemaan, mutta loukkaannuttuaan hän otti etäisyyttä.
Kipeimmistä kokemuksistaan hän oli kertonut vain yhdelle ystävälle.
Rakkaussuhde isään kesti
yli kuusikymmentä vuotta;
kukaan ei tiedä, miten paljon
äiti isää ikävöi. Päästyään sotavuosina ylioppilaaksi hän kävi
emäntäkoulun Järvenpäässä,
missä mm. Vaatii toimintoihinsa myös paljon atomienergiaa, sekä ihmisiä, joita voidaan käyttää hyväksi
meillä on oikeus ottaa toiminnoissa. Äiti nukkui pois
omassa vuoteessaan, omiensa ympäröimänä. Wallenbergin Jas, Gripen koneet, joihin
sijoitettiin sotien jälkeen paljon tieteellistä tutkimusta ja
valtiollista turvaamista sekä
myyntitouhut Kiinaan ja
Saudimaihin. Äiti,
lapsena Anna-Liisa, syntyi
vuonna 1925 Matti ja Irja Pöyhösen esikoisena. Oliko Pyhäjoen atomivoimalan ehto ja ehkä lupaus että saattohoitolat
on pidettävä käytännössä ja
markkinoitava tuottaviksi.
Sijoittajia on kuitenkin häipynyt ja jäljelle jääneet kiinnostuneina Oulainen, Pyhäjoki, Merijärvi, Kalajoki, Haapavesi ja Oulu. Kotihoidon rakastavan
ja kunnioittavan tuen avulla
se onnistui. On voitu myös markkinoida tietokoneohjelmien ja
kaksoissairaskertomusten
avulla ennalta ehkäisevien
toimintojen hoitamisella laajemmassa muodossa ympäri
maailmaa. Siellä Pohjois-Suomes-
sa olisi Pyhäjoen atomivoimala päätökset aloitettu ja
keitä oli päättäjät jotka pystyivät sopimaan asiat, oliko
vuosi 2003, jolloin siellä Suomessa oli saatu suunnitelmat
eliminoida kaikki valtaidean
haluja haittaavat ihmiset.
Saattohoitoa kokeiltiin yhteen ja toiseen ja kansalaisista tehtiin jonkin hallinta ryhmän etuoikeutettuja kokeilukohteita. HeLa-ksin syöpäsolu on ollut markkinoilla
vuosikymmenet, missä se on
kiertänyt ja mitä ideoita kokeiltu, sen tietää vain toiminnoissa mukana olleet ja kokeneet. valtion velka kierrätyksessä.
Kuinka eletään ihmisiksi?
le.. Hän pyysi
saada olla kotona loppuun
asti. Näistä tulisi uusi
tieteellinen tutkimuksen ja
kehittämisen aihe markkinoida työmahdollisuudet
ympäri maapalloa oli äärettömät. Tällä hetkellä vaikuttaa että näihin tiederahastoihin on sijoitettu paljon,
meillä on oikeus ottaa kehitetyllä systeemillä hankittuja
idea menetelmiä ja varoja. Hän teki
töitä yli voimiensa, mutta tuki ja kannusti toisia. maaliskuuta 2015 PYHÄJOKISEUTU
5
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Hän
opetti meidät tunnistamaan
muuttolintujen kieltä, ruokkimaan perhostoukkia ja ylipäänsä innostumaan maailman ihanuudesta. Yksistä kutsuista hän kertoi: ?Siellä
oli koko kirkonkylän kerma
. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Siskonsa
Anjan kanssa hän oppi rakastamaan kirjoja, kaikkea elävää iilimadoista orivarsoihin,
ja kovaa työtä pellolla isänsä
kanssa. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Kuinka eletään ihmisiksi?
MIELIPIDE Kunmaailmaa
hallitaan monella toisen
maailmansodan idealla, nyt
on aseteollisuus vaatimassa
lisärahoja ja lietsomassa sotaa. Äiti muisteli, miten
vanhat työmiehet olivat tulleet häntä kädestä pitäen kiittämään: ?Olet opettanut pojan taas hymyilemään.?
Äiti oli luvannut palata
töihin perheen kouluun.
Martista tuli puutarhuri ja äidistä puutarhaopettaja, ja yhdessä, työstä iloiten he hoitivat puistoa ja puutarhaa neljäkymmentä vuotta. Viime viikot olivat kivuista huolimatta
käsittämättömän arvokkaita.
Silloinkin kun olimme satuttaneet äitiä, hän lohdutti
meitä, kujeili, nautti elämän
mausta ja luotti siihen, että
elämässä ja kuolemassa
olemme ?Taivaan Isän taskussa?
Seurakuntalaisten määrä
vähenee, mutta jäljelle jäävät
ovat entistä innokkaampia.
Kirkkoherra Hirvilammi
ajat päättyvät 31. Tämä vaikuttaa
seurakuntien jäsenmääriin.
??Haapavesi on ollut jo pitkään muuttotappiollinen
kunta. maaliskuuta 2015
6 PUHEENAIHEET
Kirkkoon
kuuluminen
on ihmisen
oma asia
Erobuumi: Seurakuntalainen on
voinut erota kirkosta ja muutaman
seuraavan päivän aikana liittyä takaisin.
Henna Haapakoski
Henna Haapakoski
henna.haapakoski@almamedia.fi
PYHÄJOKIALUE Viime
vuonna käyty valtakunnallinen keskustelu avioliittolain
muuttamisesta ja arkkipiispan antamat kommentit asiasta aiheuttivat Pyhäjokialueella katoa seurakuntalaisten
keskuudessa.
Pyhäjoen seurakunnan
kirkkoherra Jukka Malinen
toteaa, että seurakuntaan liittyminen ja siitä eroaminen
ovat ihmisen henkilökohtaisia ratkaisuja.
??Nykyään seurakuntaan
liittyminen ja eroaminen
ovat enää klikkauksen päässä. Vielä ei kuitenkaan soiteta kuoleman kelloja kristilliselle seurakunnalle,
Avoimet ovet tänään
HAAPAVESI Haapaveden
kaupungin ovet avautuvat
kuntalaisille tänään kello
13.00 alkaen.
Kaupungin johtavat viranhaltijat esittelevät päivän aikana ajankohtaiset kuulumiset niin Haapaveden senioritalohankkeesta kuin uudesta
jäähallistakin.
Lisäksi ohjelmassa on tunnin tilannekatsaus sosiaalija terveydenhuollon uudistukseen.
Viestejä vastaanottavat
kaupunginjohtaja AnttiJussi Vahteala ja kaksi viikkoa paikkakunnalla työsken-
nellyt kehitysjohtaja Tarmo
Pallari.
Päivän aikana oman tonttinsa tilannekatsauksensa
esittelevät lisäksi vs. Ymmärrän kyllä, että ihmiset tekevät omia ratkaisujaan kirkon suhteen.
Malinen lisää, että seurakuntaa koskevat uutisoinnit
voivat ruokkia kirkosta eroamisia. Lisäksi avustussummien ehtona on, että
lapsille ja nuorille avoimet tapahtumat ovat päihteettömiä.
Terve Kunta -verkostoon
voivat liittyä kaikki kunnat ja
seutukunnat, jotka täyttävät
liittymisen kriteerit. Se näkyy tilastoissa
myös meillä. Yhteistukisumma on tänä vuonna 20
000 euroa. Kuitenkin seurakuntalaisten
keskuudessa näkyy positiivisiakin ilmiöitä.
??Vuoden 2014 syntyneistä
kastettiin 100 prosenttia.
Olen tuosta luvusta ylpeä, Soronen lisää.
Seurakuntalaisten kokonaismäärä on vähentynyt
melkein poikkeuksetta jokaisessa Pyhäjokialueen seurakunnassa. Lähde: Kirkkohallitus.
kirkkoherra Mauno Soronen
kertoo heidän seurakunnassa
näkyneen viime vuotinen
avioliittolakikeskustelu. Hallitukselta haettavat
avustukset kuuluvat yleiseen
ja perusturvan toimialaan.
Kulttuuritoimen yleis- ja
kohdeavustusta voivat hakea
kulttuuritoimintaa harjoittavat yhdistykset. Verkoston toimintaa koordinoi THL.. Hän pitää tärkeänä sitä, että ihmiset miettivät
omaa suhdettaan seurakuntaan, vaikka juuri uutisoinnin
seurauksena.
Haapaveden seurakunnan
Juopot jäivät
haaviin
OULAINEN-RAAHE Poliisi
sai viikonlopun aikana kiinni
kaksi rattijuoppoa Pyhäjokialueella.
Viikonlopun ensimmäinen rattijuoppo jäi kiinni perjantain ja lauantain välisenä
yönä Oulaisissa.
Poliisi pysäytti noin kello
01.00 entuudestaan tuntemansa, paikkakuntalaisen
miehen, joka kuljetti henkilöautoa humalassa ja ilman
voimassaolevaa ajo-oikeutta.
Myös raahelainen rattijuoppo jäi poliisin haaviin samana yönä Raahen keskustassa.
Pyhäjokialueen seurakuntien tilastoissa näkyy valtakunnallinen kirkostaeroamisbuumi. maaliskuuta.
Haapaveden kaupunki kuuluu Terve Kunta-verkostoon,
jonka toiminnan tavoitteena
on väestön hyvinvoinnin ja
terveyden edistäminen sekä
sairauksien ehkäisy.
Tästä syystä kaupunki
avustaa vain niitä järjestöjä,
joiden toiminta suunnataan
terveyden ja hyvinvoinnin
kehittämiseen. Hakemukset osoitetaan kaupungin vapaa-aikatoimistoon.
Kaikkien avustusten haku-
oli vuonna 2014 116,5 henkilöä ja kaikkien jumalanpalvelusten, kuten koulukirkkojen
keskiarvo oli 153,5 osallistujaa. Ovi käy kumpaankin suuntaan, mutta muuttoliike pysyy kuitenkin lähtövoittoisena. Nuorisotyön
avustuksia voivat hakea puolestaan nuorisoyhdistykset.
Kulttuuri- ja nuorisotyön
tukea on jaossa yhteensä 15
000 euroa. Kaikki hakemukset toimitetaan kulttuuritoimistoon.
Liikuntapalveluiden yleisavustukset on suunnattu liikuntatoimintaa harrastaville
yhdistyksille. perusturvajohtaja Ritva Hantula
ja tekninen johtaja Risto
Rautio.
Pallari esittelee senioritalo
hankkeen tilanteen, Hantula
sote-sopaksi kutsutun sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen ja Rautio parhaillaan rakenteilla olevan uuden jäähallin viimeisimmät
tilannetiedot.
Ajankohtaiset kuulumiset
ovat Vahtealan vastuulla.
Haapaveden seurakunnan kirkkoherra Mauno Soronen kertoo kaupungin syntyneiden kasteprosentin ol
visuudesta kiinni. Oulaisten kirkkoherra Matti
Hirvilammi kertoo osallistujien keskiarvon olleen noususuuntainen.
??Sunnuntain pääjumalanpalvelusten kävijäkeskiarvo
Haku avustuksiin
käynnissä
Pyhäjokiseutu
toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
HAAPAVESI Kaupungin
myöntämät avustukset ovat
parhaillaan haettavissa.
Haapaveden kaupunginhallitus myöntää tukea tänä
vuonna enintään 26 000 euroa. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 9. Kirkkoherra Määttä Ylivieskan seurakunnasta toteaa, että viime vuonna on ollut nähtä
mutta seurakuntalaisten vastuu omasta seurakunnastaan
kasvaa, Soronen toteaa.
Oulaisten seurakunnalla on
havaittavissa vähentyneestä
seurakuntalaisten määristä
huolimatta positiivinen ilmiö
kirkon Jumalanpalveluksiin
osallistujien määrissä
ja toivomme, että Oulaisten seurakunnan seurakuntapastorin virkamääräys olisi käsittelyssä tuolloin. Maanantaina 9. Veriarvot paranevat ja olo tuntuu vireämmältä.. Soronen toteaa seurakunnan pärjäämisen tulevaisuudessa olevan entistä enemmän seurakuntalaisten aktiiävillä edestakaista liikettä.
toteaa, että Oulaisten seurakunnan eroamisissa oli selkeä piikki viime vuonna.
??Esimerkiksi arkkipiispan
avioliittolakia koskevien
kommenttien jälkeisenä viikonloppuna seurakunnasta
erosi kymmeniä ihmisiä.
Raahen seurakunnan jäsenmäärä on ollut laskussa jo
pidemmän aikaa. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
ARKISTOKUVA: Laura Seppä
Henna Haapakoski
TOIMITUS KYSYY
Oulaisten Kirkkoherra Matti Hirvilammi on tyytyvänen seurakuntapastorin paikasta kiinnostuneiden määrään.
Onko seurakunnan
virkaan hakijoita?
Oulaisten seurakunnan kahden vuoden määräaikaiseen
seurakuntapastorin virkaan on ilmoittautunut määräaikaan mennessä 13 henkilöä. Jokainen voi olla
oman elimistönsä supersankari.
M
unuaisilla on monia elintärkeitä tehtäviä. Tupakointia ei kannata aloittaa
lainkaan, ja sen lopettaminen
kannattaa aina. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Pappisvihkimys voidaan toimittaa virkaan valitsemisen jälkeen. Tuomiokapituli päättää kenelle se
antaa virkamääräyksen.
Milloin uusi seurakuntapastori astuu virkaan?
??Seuraava Tuomiokapitulin istunto on 16.4. Muutokset
verisuonissa nostavat verenpainetta ja vaurioittavat munuaisia.
M
yös runsas alkoholin
käyttö voi vahingoittaa
munuaisia. Seurakunnan johtoryhmä päätti kutsua papit haastateltavaksi.
Päätöksen jälkeen yksi papeista ja yksi maistereista on peruuttanut ilmoittautumisensa.
Millainen koulutus avoinna olevaan virkaan vaaditaan?
??Virkaan ilmoittautuvalla pitää olla teologian maisterin
koulutus. Se nostaa
painoa, veren huonoja rasva-arvoja ja aiheuttaa suola- ja mineraalitasapainon häiriöitä. Pappisvihkimyksiä on
Oulun hiippakunnassa kaksi tai kolme kertaa vuodessa.
levan täysi 100 prosenttia. Tavoitteena olisi, että uusi
seurakuntapastori olisi virassa ennen kesälomia ja rippileirien alkamista, mahdollisesti jo toukokuun alussa.
Auta munuaisiasi säilyttämään supervoimansa terveillä elintavoilla
Kiteytys: Maailman munuaispäivää vietetään
12.3. Munuaiset
ohjaavat punasolujen muodostumista ja tuottavat D-vitamiinia.
Kymmenesosalla väestöstä on
merkkejä munuaissairaudesta, joka viidellä prosentilla johtaa munuaisten vajaatoimintaan. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Se aiheuttaa verisuonten seinämissä jatkuvan tulehdustilan, joka nopeuttaa verisuonten ahtautumista, kalkkeutumista ja jäykistymistä. Tupakoinnin ja alkoholin
käytön vähentäminen tai lopettaminen tuntuu elimistössä nopeasti. Liiku,
vähennä suolaa, älä tupakoi . Verenpaine
nousee, mikä on pahaksi munuaisille. Ne
poistavat kehosta nestettä ja kuona-aineita sekä säätelevät verenpainetta. Lisäksi muutot Raahesta
pois vaikuttavat seurakuntalaisten määriin.
Ylivieskan seurakunta on
ainoa, jonka jäsenmäärä on
kasvanut viime vuonna.
??Kirkosta eronneiden tilastossa näkyy selvät piikit,
jotka näkyvät myös muualla
valtakunnallisissa tilastoissa.
Vaikka meidän seurakunnasta onkin eronnut enemmän
jäseniä, kuin siihen on liittynyt, jäsenmäärä on kasvanut
muuttovoittoisuuden vuoksi,
Ylivieskan seurakunnan kirkkoherra Timo Määttä toteaa.
Miten valinta tästä etenee?
Kirkkoneuvosto haastattelee kaksi pappia ja ilmoittaa
sitten Oulun hiippakunnan tuomiokapitulille, kumpaa
heistä toivoisi virkaan. Tuomiokapitulin virkamääräyksen jälkeen virkaan valitun pitää vapautua mahdollista entisistä tehtävistään. ehkäise ylipainoa, kohonnutta verenpainetta ja diabetesta.
M
unuaisia vahingoittavat
muun muassa diabetes
ja korkea verenpaine.
Tupakointi ja runsas alkoholin
käyttö nostavat verenpainetta.
Tupakointi nostaa veren huonoja
rasva-arvoja. maaliskuuta 2015 PYHÄJOKISEUTU
7
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Ennen pappisvihkimystä virkaan valittu
ei voi hoitaa seurakunnan kirkollisia toimituksia eikä toimittaa messua.
Kirkkoherra Matti Hirvilammi on tyytyväinen hakijamäärään.
??Seurakunnassa on akuutti tarve uudelle pastorille ja
siitä syystä johtoryhmä kutsui haastatteluun kaksi jo pappisvihkimyksen saanutta pappia. Kirkkoherra Tuomo Matala ei osaa eritellä syitä eroamisiin.
??Meille heijastuu koko
maata koskeva eroamisbuumi. Kirkkoherra Matti Hirvilammi kertoo, että paikasta oli kiinnostunut kolme pappia,
kahdeksan teologian maisteria ja kaksi hakijoista on ilmoittanut valmistuvansa kuluvana keväänä maistereiksi. Munuais- ja
maksaliitto aloittaa kampanjan
munuaisten suojelemiseksi
Kotiseutuliiton viime kuussa myöntämä, sadevesijärjestelmään käytettävä, avustussu
Heidi Laikari
jestelmän uusiminen tarkoittaa muun muassa syöksyputkien ja sadevesirännien uudistamista sekä kattoturvatuotteiden, kuten kulkusiltojen, liukuesteiden ja tikkaiden, asentamista.
Puheenjohtajat uskovat
töiden käynnistyvän heinäkuussa, nuorisoseuran näytelmän esityskauden päätyttyä.
Kunnostustyöt mahdollistavat tulevaisuudessa paremman käyttöasteen.
Koska seurantalon lämmittäminen vie tällä hetkellä
4?5 tuntia, kokoontuvat Matkanivan nuorisoseuran jäsenet talvikaudella useissa
eri paikoissa. Kohdealoja ovat matkailu-, ravitsemis- ja majoitusalat sekä
tekniikan aloista muun muassa puu- ja metallialat.
Yksivuotinen hanke kokoaa alueellisen osaamisverkoston eri alojen yritysten ja
ammatillisten oppilaitosten
kesken. Yrityksille ja amma-
AVUSTUS
??Matkanivan nuorisoseura sai
Pohjois-Pohjanmaan toiseksi
suurimman seurantalon korjaussumman.
??Keskimääräinen avustussumma on tänä vuonna noin
9 053 euroa seurantaloa kohti.
??Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän valtionavustuksen jakamisesta vastaa Kotiseutuliitto ry.
??Korjausavustuksilla pyritään
sekä parantamaan talojen toimivuutta että tukemaan niiden
välttämättömiä korjauksia.
Matkanivan nuorisoseuran puheenjohtaja Taito Alakastari (vas.) ja varapuheenjohtaja Hannu Aitto-oja pi
montoida kerralla. Aikataulu tarkentuu tekijöiden ja budjetin mukaan.
Arkistokuva: Heidi Laikari
Koulutuskuntayhtymän hallinnoiman hankkeen projektipäällikkö on oulaistelaislähtöinen Anna-Mari Simunaniemi.
tissa työskenteleville tarjotaan ammattialakohtaista
koulutusta, jossa tarjotaan
mahdollisuus verkostoitumiseen ja omien vahvuuksien
löytämiseen. Työt tehdään vanhaa
kunnioittaen. Itselläni on ajatus, että joka vuosi tehdään
jotain, Alakastari sanoo.
Yhdistyksen puheenjohtajat eivät suunnittele loputonta työleiriä, sillä talon kunnostustöiden tavoiteaikataulu on viisi vuotta.
. Tarkoitus on syventää ammatillisessa koulutuksessa olevien
ja jo työelämässä olevien ammattilaisten osaamista. Vedet pitää kuitenkin ohjata pois ennen talon
kunnostusta, Alakastari jatkaa.
Matkanivan nuorisoseura
sai helmikuussa 23 000 euron korjausavustuksen.
Viisi vuotta sitten yhdistyksen tilille talletettiin Kotiseutuliiton myöntämä 5 000
euron suunnitteluraha seurantalon toimivuuden ja kunnon parantamiseen.
Suunnittelurahalle löytyi
yllättäen muutakin käyttöä,
sillä seurantalon vessat kaipasivat nopeita ratkaisuja.
. Nyt muodostettava eri
alojen osaajista koostuva
Osaavat Jokilaaksot-verkosto
tuottaa uutta osaamista ja
auttaa luomaan alueelle lisää
työpaikkoja sekä yhteistyön
kautta uusia toimintamalleja,
joista hyötyvät sekä yritykset,
opiskelijat että ammatilliset
oppilaitokset, kertoo hanketta valmistellut apulaisrehtori
Ritva Joki-Kolehmainen
Haapaveden ammattiopistolta.
Hankkeen teema on ?asiantuntijasta ekspertiksi?. Teemme töitä oman jaksamisen mukaan. Eri alojen yhteisten koulutuspäivien sisältönä on ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevien ja
vastavalmistuneiden tukeminen huippuosaajiksi. Lisäksi
järjestetään tiedotustilaisuuksia uusista ammatilliseen koulutukseen tulevista
muutoksista, jotka koskettavat opiskelijoiden työssäoppimisjaksoja alueen yrityksissä.
Ammatillisen koulutuksen
ja elinkeinoelämän tiiviimmällä yhteistyöllä halutaan
kehittää ammatillista huippuosaamista, josta on hyötyä
alueella toimiville yrityksille.
Hankkeen valmistelussa on
huomioitu aikaisempien
hankkeiden toimenpide-ehdotukset sekä ammatillisen
koulutuksen ja työelämän
yhteistyössä havaitut kehittämistarpeet.
Ensimmäisen koulutuspäivän aiheena ovat elintarvikkeiden pakkausmerkinnät
ja tuotteiden markkinointi.
Koulutuksia järjestetään eri
paikkakunnilla ja teemoilla,
jotta mahdollisimman moni
saa hyödyn hankkeen toimenpiteistä. Käymme
kokouksissa läpi, miten meillä on paukkuja töiden teke-
miseen. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 9. Lisäksi ammattimiehet tekevät työt hetkessä, Alakastari ja Aitto-oja
kertovat toteutuksesta.
Käytännössä sadevesijär-
Asiantuntijasta
ekspertiksi
HAAPAVESI Oulun Eteläisen alueella alkaa uusi Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymän hallinnoima huippuosaamisen kehittämishanke.
. Sadevesijärjestelmän uusiminen on yksi välitavoite.
Heidi Laikari
heidi.laikari@almamedia.fi
OULAINEN Matkanivan
seurantalon vinot lattiat ja
notkolla oleva katto kunnostetaan seuraavien viiden vuoden aikana, arvioivat yhdistyksen puheenjohtaja Taito
Alakastari ja varapuheenjohtaja Hannu Aitto-oja.
Tällä hetkellä nuorisoseuralla on käytössään 23 000
euroa sadevesijärjestelmän
uusimiseen ja siihen liittyviin
töihin.
Matkanivalaisten suunnitelmat ovat kuitenkin suuremmat: Yhdistys haluaa uudistaa sadevesijärjestelmän
sekä lattioiden ja katon lisäksi lämmitys- ja sähköjärjestelmät, vaihtaa ulko-ovet sekä maalata 102-vuotiaan talon ulko- ja sisäpuolelta.
. Käytimme Kotiseutuliiton luvalla osan rahoista
naisten ja miesten vessojen
korjauksiin, Alakastari kertoo
ja kiittää samalla petäjäskoskisen Antti Mäkelän talkoopanosta talon kunnostussuunnitelmien laatimisessa.
Tämän vuoden urakka, sadevesijärjestelmän uusiminen, lepää pääosin ammattimiesten harteilla.
. Talkootyö ei toisi hyötyä,
sillä urakkaan tarvitaan esimerkiksi koneita. Hankkeen toteuttamisesta vastaa Jedun
kehittämispalvelut ja sen
projektipäällikkö on AnnaMari Simunaniemi. Hankkeen kokonaisbudjetti on 77
200 euroa.. Lisäksi vanhan
puulämmitteisen lämmitysjärjestelmän käyttöäänet häiritsevät näytelmäryhmän
harjoituksia.
Korjaussuunnitelmien
mukaan esimerkiksi pannuhuone tulee sijaitsemaan tulevaisuudessa nykyisessä
kerhohuoneessa, esiintymislavan takana.
Matkanivan seurantalon korjaussuunnitelmat ovat selvillä. maaliskuuta 2015
8 PUHEENAIHEET
Usean
vuoden
projekti
Nuorisoseura: Valtionavustus jatkaa
seurantalon perinteitä
Ikääntyvien työttömien osuus on merkittävä etenkin
ansiopäivärahassa, jonka korvauspäivistä 36 prosenttia maksettiin 55 vuotta täyttäneille.
3
Työttömyysetuuksia maksettiin viime vuonna erilaisten aktiivitoimenpiteiden
ajalta 952 miljoonaa euroa. Työttömyysturvan menot
ovat kasvaneet huomattavasti viimeiset kaksi vuotta.
2
Etuusmenojen kasvu alkoi jo
vuonna 2009. maaliskuuta 2015 PYHÄJOKISEUTU
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Meillä on makkaraa, me-
hua ja nokipannukahvia, joita voi nauttia vaikka joka pysähdyksellä, miehet kertovat.
Nuotioretki on yhdistysten vuosittainen tapahtuma,
jonka ajankohta on vakiintunut äitienpäiväviikonlopun
yhteyteen. Olemmekohan syöneet
joka pysähdyksellä, kaksikko
kysyy naureskellen.
Lisätietoja nuotioretkestä
saa Matkanivan nuorisoseuran sihteeri Hilkka Suvannolta.
Vaikka Haapavesi on Pallarille paikkakuntana uusi, kokee hän yritysten haasteiden
olevan samanlaisia kaikkialla.
Esimerkkeinä hän mainitsee kivijalkakaupat, jotka
taistelevat markkinaosuuksistaan väkimäärän paetessa
kasvukeskuksiin. Minä mahdollistan asioita.
Pääomasijoittamisen ammattilainen, business-enkeliverkoston rakentaja ja hankeosaaja uskoo Haapaveden
mahdollisuuksiin. Ratkaisuvaihtoehdoiksi Pallari tarjoaa
muun muassa verkkokaupan
perustamista ja erikoistumista.
Sekä julkisen sektorin että
yritysmaailman osaaja tiedostaa, että globaaleilla
markkinoilla erikoistuminen
on helpommin sanottu kuin
tehty. Joka
neljäs työttömyysetuuspäivä
maksettiin 55
vuotta täyttäneelle vuonna
2014.
1
Työttömyyskassat ja Kela
maksoivat työttömyysturvaetuuksia vuonna 2014 yhteensä 4?760 miljoonaa euroa, mikä on
15 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Käymme tänään läpi,
missä vaiheessa rahoitus on,
pari viikkoa Haapavedellä
työskennellyt Pallari viittaa
kaupungintalolla vietettävään avoimien ovien päivään.
itävät pienemmissä osissa saatua valtionavustusta hyvänä ratkaisuna, sillä seurantaloa ei tarvitse reumma perustuu matkanivalaisten pyytämiin urakkatarjouksiin.
Perheiden nuotioretki
toukokuussa
Heidi Laikari
heidi.laikari@almamedia.fi
OULAINEN Matkanivan
nuorisoseura ja metsästysseura järjestävät toukokuun
14. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Aktivointitoimenpiteet kohdistuivat
etenkin työmarkkinatukeen, jonka korvauspäivistä 26 prosenttia
maksettiin aktivointitoimenpiteiden ajalta. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Heidi Laikari
9
Roolina sparraus
ja pallottelu
Kehitysjohtaja: Tarmo Pallari uskoo
paikkakunnan voimavaroihin.
Heidi Laikari
Heidi Laikari
heidi.laikari@almamedia.fi
HAAPAVESI Kuituverkon
rakentaminen Oulun eteläiselle alueelle sekä Haapaveden senioritalohanke ja Kylpyläsaaren toiminnan kehittäminen ovat haasteita, jotka
Tarmo Pallari nostaa esille
Haapaveden kaupungin kehitysjohtajana.
Hän myöntää hankkeiden
olevan suuria kokonaisuuksia, joihin perehtyminen vie
aikaa. Yrittäjää pitää kunnioittaa. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Sitä ei ole kuitenkaan
hukattavaksi, sillä esimerkiksi senioritalohankkeen rahoitus odottaa ratkaisijaansa
työpöydällä.
. - Asuminen tällä on uskottavuuskysymys.
KUKA?
??Koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri Lapin yliopistosta.
??Työskennellyt muun muassa
Kaustisen seutukunnassa ja
BusinessOulun palveluksessa.
??Kotoisin Rovaniemeltä.
??Asunut parikymmentä vuotta Oulun seudulla.
??Asuu työviikot Haapavedellä
ja viikonloput Oulussa.
??Perheeseen kuuluvat vaimo
ja 16-vuotias poika.
??Harrastaa liikkumisen ja urheilun lisäksi elokuvia.
Koska yksiselitteisiä ratkaisuvaihtoehtoja on harvoin
tarjolla, näkee kaupungin viranhaltija itsensä sparraajana
ja pallottelijana: Kumppanina, jonka roolina on hoksaut-
taa, ei neuvoa.
. Aktiivitoimenpiteiden
osuus 55 vuotta täyttäneille maksetuista ansiopäivärahapäivistä
oli viime vuonna vain kaksi prosenttia.. Lähes 400
yrityksen muodostamaa kantaa Pallari kuvailee vireäksi ja
monipuoliseksi.
. Maanantaina 9. Eri toimialoilta löytyy
kasvajia, hän toteaa kaupungin yrityspotentiaalista.
Uusista liiketoiminta-avauksista Pallari korostaa 3Dtulostamisen mahdollisuuksia.
Kaupungin kehitysjohtajan tehtävän hän näkee sopivana yhdistelmänä tulevaisuuden visioita ja käytännön
toteuttamista. tai valitsemansa
osan matkasta.
Matkanivan nuorisoseuran puheenjohtaja Taito Alakastari ja varapuheenjohtaja
Hannu Aitto-oja kannustavat kaikkia perheitä mukaan,
sillä retki on avoin kyläläisten
ohella kaikille oulaistelaisille.
. päivä perheiden perinteisen nuotioretken.
Helatorstaille ajoittuvan
patikointipäivän osallistujat
voivat kiertää neljä laavua ja
yhteensä kymmenen kilometriä . Pallari toimii
edeltäjänsä tavoin teknologiakylän toimitusjohtajana.
Kelan mukaan työttömyysturvan menot ovat kasvussa
Kiteytys: Työttömyyden perusturvan menot
kaksinkertaistuivat kuudessa
vuodessa. Hänen käsissään on
osaaminen ja tekeminen. Erityisesti pienissä firmoissa, joissa muutos lähtee
yleensä liikkeelle yrityksen
murrosvaiheesta.
Tarmo Pallari haluaa olla osa paikkuntaa, mikä tarkoittaa Haapavedellä asumista. Viime vuonna
perusturvan työttömyysturvamenot olivat 113 prosenttia suuremmat kuin vuonna 2008 vuoden 2014 rahanarvolla mitattuna.
Ansioturvan menot kasvoivat
vuosina 2008?2014 vastaavasti 77
prosenttia. Työttömyyskassojen maksaman ansioturvan osuus
menoista oli 2?867 miljoonaa euroa ja Kelan m maksaman perusturvan osuus 1?933 miljoonaa euroa. Alakastari ja Aitto-oja kertovat viihtyneensä
yhteisretkillä hyvin.
Nykytutkimus vahvistaa yrttien
terveysvaikutukset. Yhteistyön jatkuminen perikunnan
kanssa tai myynnin seurauksena on iso haaste. Se rytmittää hyvin
vuoden kiertokulkua ja toimii tukena tehtävän haltuun
ottamisessa, Jyväsjärvi kiittelee edeltäjäänsä.
YRTTIVIIKKO
Viikolla 11 vietetään valtakunnallista yrttiviikkoa.
Yrttien kasvihuoneviljelyn
ansiosta myös me suomalaiset saamme nykyisin tuoreita yrttejä läpi vuoden.
Lähde: Kotimaiset Kasvikset
ry
A
Metsästäjät
kunnioittavat
luonnon rauhaa.?
Simo Jyväsjärvi
Oulaisten Metsästysseuran
puheejohtaja
SEURA
??Oulaisten Metsästysseura ry
on perustettu 1937.
??Toiminta jakaantuu hirvi-,
pienriista-, ampuma- ja kenneltoimintaan.
??Seura tekee yhteistyötä muiden metsästysseurojen kanssa
??Metsästysseuran jäsenellä
on oikeus metsästää ja tehdä
riistanhoitoa niillä alueilla, joihin metsästysseuralla on metsästysoikeus.
??Metsästysseurojen etujärjestö on Suomen Metsästäjäliitto.
Haasteita uudella puheenjohtajalla riittää. Salvia pärjää parhaiten vaaleiden liharuokien ja
timjami juuresten kanssa.
Persilja toimii loistavana tukimakuna lähes kaikelle. Yrteissä
on paljon fenolisia yhdisteitä
kuten yleensäkin kasviksissa.
3
Yrteistä voi saada apua
pikkuvaivoihin, kuten
sitruunamelissasta helpotusta yöunen saantiin ja
mintusta ruoansulatukseen.
Timjami tehoaa yskänärsytykseen ja rosmariini karheaan kurkkuun. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 9. Rakuuna aateloi kastikkeet ja porkkanan. Toisilleen
luotuja ovat tomaatti ja basilika. Avela jatkaa Metsästysseuran rahastonhoitajan tehtävässä, jota hän on
hoitanut jo reilut 40 vuotta.
Jyväsjärvi kokee hyväksi sen,
että Avela on edelleen mukana seuran toiminnassa ja
taustatukena.
??Avelan puheenjohtajakausilta jää perinnöksi käsikirjoitus, jossa on laitettu
vuoden tapahtumat järjestykseen. Rosmariini puolestaan
istuu vahvojen liharuokien ja
valkosipulin seuraan. Maakaupoissa on vaarana metsästysmaiden pirstoutuminen.
Seuran puheenjohtajalle
vuokrasopimusten päivittä-
minen on jokavuotinen projekti, jota nyt ollaan siirtämässä atk-pohjalle.
??Tavoitteena on, että tulevaisuudessa sekä sopimukset
että kartat olisivat sähköisessä muodossa, Jyväsjärvi kertoo lähivuosien kehitystoi-
Heikki Westergård
sekä vaaleat kastikkeet.
2
Alkujaan yrtit ovat olleet kysyttyjä nimenomaan lääkinnällisten
ominaisuuksiensa takia. maaliskuuta 2015
10 ELÄMÄNMENO
Luonnonsuojelua ja
riistanhoitotyötä
Luonto: Metsästys ei ole pelkästään
miesten harrastus, vaikka he ovat
edelleen enemmistössä.
Tuovi Pulkkanen
tuovi.pulkkanen@almamedia.fi
OULAINEN Oulaisten Metsästysseuran puheenjohtaja
on vaihtunut. Kokeilemalla oppii,
mutta varman päälle pelaava
luottaa hyväksi havaittuihin
makupareihin. Ilman tilliä skandinaavinen
ruoka ei tule toimeen ja ruohosipuli saattelee salaatit,
kasvis-, kala- ja munaruoat
tava voima. Avelan
mukaan vaihto on helppo,
koska uudeksi puheenjohtajaksi valittu Simo Jyväsjärvi
on ollut mukana seuran toiminnassa. Sekä Avela että
Jyväsjärvi ovat sitä mieltä, että motivaatio harrastukseen
pitää syttyä jo nuorena.
??Tämä on sellaista isältä
pojalle kodin perintönä tulevaa toimintaa, he toteavat.
??Oulaisten Metsästysseuralla ei ole nuorisojaostoa,
mutta jos sellainen perustettaisiin ja vetäjäksi saataisiin
Valta vaihtuu, kun Simo Jyväsjärvi ottaa Risto Avelalta vastaan Oulun riistanhoitopiiriltä seuran 50 vuotis
aktiivinen nuori jäsen, se voisi olla yksi ratkaisu nuoremman väen saamiseksi mukaan, Jyväsjärvi miettii seuran tulevaisuutta.
Toinen tärkeä asia ovat
maanomistajat, jotka mahdollistavat metsästysharras-
tuksen jatkumisen. 19 vuotta puheenjohtajana seuraa luotsannut Risto Avela jättää
tehtävän rauhallisin mielin
helmikuussa valitulle uudelle
puheenjohtajalle. Voi yrteillä
virkistäytyä ulkoisestikin: lisää rosmariinia saunassa löylyveteen ja timjamia jalkakylpyyn.. Samalla he
toisivat myös uutta innostusta mukaan talkooporukkaan,
joka on seuratoiminnan kan-
1
Yrteillä tutuista raaka-aineista tehtyihin ruokiin
saa ihan uusia makuja.
Maun lisäksi yrtit antavat
ruokiin väriä ja houkuttavaa
tuoksua. Suurimpia
niistä on se, että jäsenten
keski-ikä alkaa olla korkea.
Seura tarvitsee kipeästi uutta
ja nuorta polvea oppimaan
metsästystaitoja vanhemmilta konkareilta
Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Tekemistä
kuitenkin riittää jatkossakin
ja sitä vaikeuttaa talkooväen
puute, joka on katoava kansanperinne kaikessa yhdistystoiminnassa. Siihen kuuluu metsästysharrastuksen edistäminen
ja tasapuolisuus kaikkia jäseniä kohtaan sekä toiminnan
kehittäminen.
Onnea
perheenlisäyksen johdosta!
Kerro siitä muillekin.
Julkaisemme vauvakuvia maksutta
lehtemme elämänmeno-sivuilla.
Kuvia voi lähettää osoitteeseen toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
tai Pyhäjokiseutu, PL 1, 86301 Oulainen.
Liitä mukaan tietoja pienokaisesta, esimerkiksi syntymäpäivä, strategiset mitat,
vanhempien nimet ja niin edelleen. Hyviä esimerkkejä ovat
nylkyvaja asianmukaisine
toimintoineen ja laavut, jotka
ovat kaikkien luonnossa liikkujien käytössä. 010 665 5145.
10
Täyttääkö
ystäväsi pyöreitä?
0
3
40
Vasta 10 vuotta?
Jopa 110 vuotta?
50
70
Tai jotain siltä väliltä!
Anna juttuvinkki
syntymäpäiväsankarista
Pyhäjokiseudun toimitukseen
90
100
110
joko toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
tai soittamalla toimittajalle.
(Puhelinnumerot lehden viimeisellä aukeamalla.). mennessä osoitteeseen
niina.rautioaho@gmail.com.
Tervetuloa! Hallitus
Kun suru koskettaa
sjuhlissa lahjaksi saadun puheenjohtajan nuijan.
menpiteistä.
Viime vuosina metsästysseurassa on saatu paljon aikaan. 010 665 5145 tai
ilmoitukset.pyhajokiseutu@
almamedia.fi
sääntömääräinen
pe 13.3.2015 klo 19.00
Ruokakeitaalla.
Esillä vuosikokousasiat.
Ruokailun vuoksi ilm.
10.3. 05.08.1925 Kalajoella
k. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Maanantaina 9. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Tuovi Pulkkanen
Rakkaamme
Anni Sofia
LASTUMÄKI
o.s. Julkaisemme uutisia uusista vauvoista myös ilman kuvaa.
Vauvalista on edelleen Oulaskankaan synnytysosaston ilmoitustaululla.
- Kuolin- ja surukiitos-ilmoituksen voit suunnitella kaikessa rauhassa läheistesi kanssa
kotona.
- Jos tarvitset apua ilmoituksen laatimisessa,
ota yhteyttä Pyhäjokiseutuun
puh. 11.02.2015 Oulaisissa
Kiittäen ja kaivaten
Leena ja Kauko perheineen
Aili ja Reijo perheineen
Anna-Liisa ja Aarne perheineen
Irja ja Outi
Olavi-veli
Sukulaiset ja ystävät
Tähtitarhan tuolle puolen,
äidin katse tähysi.
Taivaan Isä pyynnön kuuli,
kypsän viljan korjasi.
Kirkkomaahan saattelimme,
isän viereen nukkumaan.
Rakkaudella, kiitoksella,
jäämme häntä kaipaamaan.
Siunaus toimitettu Äidin toivomuksesta läheisten läsnä
ollessa 07.03.2015. maaliskuuta 2015 PYHÄJOKISEUTU
11
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Saukko
s. Molemmat
ovat yhtä mieltä siitä, että nykyiset aselakimuutokset hankaloittavat ja rajoittavat
nuorten metsästysharrastukseen vihkiytymistä.
??Metsästäjät ja ampumista harrastavat ovat lakimuutoksen maksumiehiä, Avela
kritisoi voimassa olevaa ampuma?aselakia.
Jyväsjärvi lupaa metsäs-
tysseuran puheenjohtajana
yhdessä johtokunnan kanssa
jatkaa Avelan viitoittamaa
tietä. Lämmin kiitos osanotosta surussamme.
Kiitokset kaikille Äidin hoitoon osallistuneille.
Yllätä ystäväsi
Oulaisten
Kennelkerho ry:n
onnittelupalsta
VUOSIKOKOUS
kuvallisella, värillisellä
-ilmoituksella
Soita p
Toiminut terveydenhoitoalalla Oulaisissa
yli 40 vuotta, muun muassa
terveydenhoitajana ja opettajana.
??Harrastukset: Puutarhanhoito, kodinhoito, kirjallisuus ja
konsertit sekä luonnossa liikkuminen ja marjastus.
??Ajankulua eläkepäivinä:
Senioritalouskoulu.
nä Pyy mainitsee astma, diabetes- ja reumahoidon sekä
neuvola- ja kouluterveydenhoidon kehittämiset. Kristilliset arvot ovat olleet työni vahva perusta. Muistavia, pitkäaikaisia työntekijöitä on vielä elossa, mutta tarinat ovat tallessa vain mielissä.
Potilas on kuningas
Eläkkeelle: Oulaisten terveyskeskuksen historia on työntekijöiden muisteissa.
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@almamedia.fi
OULAINEN Terveyskeskuksessa käy pauke. Pyy on säilyttänyt pöytäliinan, jonka Leksand lahjoitti avatulle hoitotalolle Pyyn tietämyksen mukaan 1940-luvulla. Työpöydän ääressä
on tekijä. Yhteiskunta on toki
muuttunut, hän miettii.
Piipahdus entisessä työhuoneessa osoittaa, että elämä
jatkuu. Päätökset vaikuttavat tavallisen kuntalaisen arkeen. Sen tietävät kaikki, mutta uusin käänne on,
että asian käsittelyä jatkaa
seuraava hallitus.
Arjen äänet ovat nyt pitkään
terveyskeskuksen johtavana
hoitajana työskennelleen Elsa Pyyn korvilta poissa. Kädet ovat menneet usein ristiin ja työ on opettanut nöyryyttä. Työ
on tuonut terveyskeskuksen
hoidolle hyvän maineen, kiitoksen hoidettavilta sekä heidän omaisiltaan.
. Hoitotyössä tarvitaan monipuolista osaamista, hän painottaa.
Potilas on kaiken kuningas, sitä teemaa Pyy on halunnut aina muistuttaa. Se on ollut tuki ja apu
jaksamiseen, kun on tuntunut, miten tästä selvitään ja
miten tässä jaksetaan, Pyy
sanoo.. Nyt jo puretusta kiinteistöstä on hyviä muistikuvia, mutta on yksi konkreettinenkin muisto. Se aika jäi
historiaan muutama vuosi
sitten.
Oulaisten terveyskeskuksessa on kehitetty hoitotyön
erikoisosaamista. Eläkejuhlissa lauletut ja soitetut
sävelet sekä pidetyt puheet
ovat päällimmäisenä mielessä. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 9. Johtavan hoitajan
työhuoneeseen työnäänet
kantautuvat suoraan. Liina hehkuu Pyylle elämänilon kukkasia. maaliskuuta 2015
12 ELÄMÄNMENO
Sirpa Kortet
Elsa Pyyn ensimmäinen terveyskeskuksen työpaikka oli vanhassa neuvolassa, joka oli saatu Oulaisiin rakennettua ystävyyskunta Leksandin tuella. Esimerkki-
Kuka?
??Nimi: Elsa Pyy
??Kotipaikka: Oulainen
??Työ: Eläkkeelle Oulaisten
terveyskeskuksen johtavan
hoitajan virasta. Viimeisimpänä projektinaan Pyy
osallistui Lapset puheeksihankkeeseen, jossa mietinnässä ovat lasten ja nuorten
tukeminen normaaliin elämänkulkuun.
. Saattohoitohuoneessa valmistellaan ihmisiä kauniisti siirtymiseen
ajasta iäisyyteen.
Valtakunnan päätöksentekopaikalla valvotaan öitä ja
neuvotellaan siitä, miten
sote-palvelut tulevaisuudessa järjestetään. Täällä ei ole luotu päällekkäisiä toimintoja, vaan yhteistyön avulla on luotu toimiva malli, hän painottaa.
Lähi- ja sairaanhoitajia
kouluttavan oppilaitoksen
merkitys on ensiarvoista.
. Nyt on aikaa tehdä kotihommia, olla kotona läheisten kanssa ja nauttia vapaaajasta.
Eläkkeellejäämispäätös
kypsyi vähitellen. Vaikka on meitä joskus
arvauskeskukseksikin haukuttu, hän naurahtaa.
Kuntayhtymä-ajalta, jolloin Oulainen, Merijärvi ja Vihanti hoitivat perusterveydenhoitoa yhdessä, Elsa
Pyyllä on lämpimät muistot.
Hoitajat liikkuivat eri työpisteisiin tarvittaessa nopeastikin sijaistamaan. Emme olisi hoitotyössä
näin korkealla tasolla, ellei
oppilaitosyhteistyötä olisi.
Projektien kautta on tuotu
hoitajien toimenkuviin uudistuksia, joista onnistuneimpia esimerkkejä ovat
muun muassa kotona asumiseen kannustavat kuntouttavat toiminnot. Hyvälle hoito-
henkilökunnalle Pyy antaa
ison kiitoksen ja arvostuksensa.
. Pyyn
kädet menevät ristiin kuin itsestään.
. Eläkkeellejäänyt Pyy toivoo, että joku ottaisi työnalle terveyskeskuksen historiikin tekemisen. Käytäviltä kuuluu ihmisten naurua, yskimistä, pienten lasten
itkuakin. Toivoisin, että palattaisiin entisvanhaseen terveyssisar-malliin, jossa koteihin
annettaisiin apua mahdollisimman paljon. Se on tärkeintä, että henkilökunta osaa puhaltaa yhteen hiileen. Se lisäisi elämänlaatua niin lapsiperheillä
kuin ikääntyvilläkin. Pihamaalla kävelee
läheistensä luokse tulevia tai
itselleen apua hakemaan tulleita työikäisiä. Toivottavasti tulevaisuudessa löytyy sellainen toimintamalli, että Oulaskankaan ympärille vahvistuu lähipalveluiden, kuntoutuksen
ja koulutuksen keskittymä.
Lähipalvelut ovat niitä, joita
ihminen tarvitsee, Pyy pohtii.
Sairaalanmäen hän näkee
edistyksellisenä toimijana.
. Työhönsitoutuneen ja kuntalaisten parasta ajatelleen Pyyn ei ollut
helppo irtaantua työelämän
oravanpyörästä. Toimintamalli vähentäisi hoiva- ja
laitospaikkojen tarvetta.
Näin voitaisiin turvata inhimillinen tuki ja hoito niukkenevillakin resursseilla yhdessä läheisten ja omaisten
kanssa. Olen sanonut, että terveyskeskus on paikkakunnan
tärkein paikka, hän tiivistää.
Pyy toivoo, että Oulaisissa
päättäjät pystyisivät pitämään kiinni siitä, mitä esiisät ja -äidit ovat luoneet.
. Yli neljän
vuosikymmenen aikana Pyy
on saanut olla kehittämässä
hoitoa ja terveydenhoitopalveluita yhdessä sosiaalitoimen, erikoissairaanhoidon,
oppilaitosten ja Taukokankaan kanssa.
Halu omaan eläkeaikaan,
kun terveys ja kunto ovat vielä hyvät, vei voiton arkivastuilta.
Terveyskeskuksen puolesta Pyy puhuu kauniisti.
. Virallisesti virka on
haussa.
Tutulla neuvottelupöydällä on valokuvia työuralla
tärkeistä kiinteistöistä. Remonttimiehet parantavat rakenteita
niin, että valmista pitäisi olla
syksyllä
17.00 Pikku Kakkonen. 17.05 100 tarinaa
Lastensairaalasta. 07.28 Katinkontti Remix: Loimulohikäärme.
07.41 Oktonautit (S). 11.05 Mummomafia. 17.15 Uutiset. 18.55
HS-uutiset. 17.00 Talvistudio. 15.05 Yle News. 16.15
Sokkokokki. 17.10
Doc Martin (7). 06.25 Huomenta Suomi. 10.10 Emmerdale.
10.40 Emmerdale. 09.05 Ylen
aamu-tv. 15.15?15.45 Pullopostia
lapsuudesta. 09.45 Kauniit
ja rohkeat (S). 20.00 Hauskat kotivideot. 09.40 Mitä
tänään syötäisiin?. 15.05 Yle News. 16.50
Novosti Yle. 21.30 Uutisvuoto. 23.25 Haven (12). 14.30
Middle (S). 09.15 Kotikokkien taistelu. 10.15?11.02 Stacey
Dooley: Nuoret amerikkalaiset. 09.14 Minä, kissa.
09.20 Tero hoitaa (7). 20.45 Urheiluruutu. 15.05 Yle News. 14.50 Mitä
tänään syötäisiin?. 18.55 Naapurit-arvonta.
19.00 Seitsemän Uutiset. 13.35
Tähdet, tähdet. 07.50 Disney
esittää: Mikki Hiiri vauhdissa (S).
07.55 Waverly Placen velhot (7).
08.25 Villiä menoa eläintarhassa
(7). 21.00
Roba (12). 22.35 Hinnalla millä hyvänsä (12). 18.15 Suomi
on venäläinen. 15.10
Yle Oddasat. 11.45
Kansallisaarre: Suomen Leijona.
12.12 Kansallisaarre: Seitsemän
veljestä. 07.54 Kaapo
(S). 06.52
Aamuruno. 10.05 Upeat
skandikodit. 11.26 Yle
Uutiset Häme. 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 16.30 Uusi päivä
(S). 09.30 Pullopostia lapsuudesta. 22.00 Ulkolinja:
Missä jumalat törmäävät. 08.00 Pikku
Kakkonen. 13.00
Alamäkiluistelua. 22.20 Päivän sää. 11.55 Salatut elämät
(7). 16.50 Novosti Yle.
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. kotihälytys (12). 22.15 Lotto
ja Jokeri. 09.00 Vanhemmuus
on rankkaa. 23.45?00.40 Bonneville Speedway.
Yle TV2
06.50 Pikku Kakkonen. 08.46
Babar ja Badun seikkailut (S).
09.00 Galaxi. 13.10?14.23 Pekka
Puupää (S). 23.05 Täydellinen murha
(16). 11.15
Urheilevat norjalaiset. The Spin-Off
(7). 21.00 Kätevän emännän juhlat (S). 17.25 Kauniit ja
rohkeat (S). 08.35 Katti kaiken tietää!
(S). 07.39
Neppajymykerho. 11.00 Yle Uutiset. 10.05
Ykkösaamu. 09.40
Mitä tänään syötäisiin?. 21.35 Jalkapallon Mestarien liiga. 15.50 A-studio.
16.20 Kuningaskuluttaja. 15.05
Grand Designs . 11.05 Yle Uutiset Viikko
viitottuna. O: Heikki Kujanpää.
LAUANTAI 14.3.
SUNNUNTAI 15.3.
Yle TV1
Yle TV1
Yle TV1
05.55 Prisma Studio. 09.34 Unelmien
koulukuva. 07.55 Touhukkaat: Kun
mikään ei sovi (S). 21.55 Keno. 21.00 Selviytyjät. 15.40
Korealaisen keittiön aakkoset.
16.15 Sokkokokki. 21.55 Urheiluruutu.
22.00 Lip Service (16). 16.10
Mummomafia. 11.54 Yle Uutiset PohjoisSuomi. 14.10 Historia:
Kanoottisankarit. 08.35 Villiä menoa
eläintarhassa (S). 20.00
Valheen vangit (S). Kotikatsomo: Putoavia
enkeleitä (12) N: Tommi
Korpela, Elena Leeve, Elina
Knihtilä. 09.00 Galaxi.
09.01 Jack (7). 07.41 Tinga Tinga -tarinat
(S). 11.24 Au pairit Lontoossa.
11.55?12.15 Kissan kieltä oppimassa. 20.05 Suuri Journalistipalkinto. 07.45 Saara ja
Sorsa (S). 17.00 Yle Uutiset. 09.40 Mitä
tänään syötäisiin?. 08.33 Pusse (S). 10.00 Au
pairit Lontoossa. 08.55 Fort Boyard . 15.20 Onni on pohjanhevonen. 14.35 Rikas ja rakas (S). 17.20 Frasier (S). 10.15 Sarahin
sisustusvinkit. 03.30?05.00 Ennustaja-TV.
Yle TV1 12.03.2015 klo.
20.00. 06.20 Onnenarpa. 15.25 Eläinten pelastajat
(7). 22.45 Hiljainen
todistaja (16).
Yle TV2
Yle TV2
07.45 Pikku Kakkonen. 19.00 Prisma:
Lääke alkoholismiin?. 19.00 Seitsemän
Uutiset. 08.02 Niksi-Nella (S):
Nellan veneilyniksit. 10.20 Sarahin
sisustusvinkit. 06.00 Studio55.
fi. 22.20 Päivän
sää. 08.05?08.53
Kiehtova maailma: Värikäs Intia.
09.00 Yle Uutiset. 11.15 Bensaa
suonissa. 18.58 HS-sää. 15.35
Luolakuume. 07.25 Pipsa
Possu: Salaisuuksia (S). 15.55
A-studio: Talk. 15.00
Yle Uutiset. 08.05 Waverly
Placen velhot (7). 21.55 Urheiluruutu.
22.00 Stacey Dooley: Nuoret amerikkalaiset. 06.25 Ylen
aamu-tv. 19.30
Salatut elämät (7). 18.55 HS-uutiset. 21.00 Elokuva:
Salainen agentti 007 ja tohtori No
(16). 21.00 The
Musketeers (12). 15.00 Mitä tänään
syötäisiin?. 10.30?
11.09 Meren ääriin. 09.33?
09.55 Peter Pan (7). 06.51
Nimipäiväonnittelu: 12.3. 00.30 Elokuva: The
Situation (16). 19.10 Yle Uutiset. 21.53 Yle Uutiset. 17.45 MTV.doc: Ylen
suuri tehtävä. 20.05 Mummomafia. 09.55 Kielletyt
koirarodut. 19.20 Päivän sää. 16.57 Yle
Uutiset viittomakielellä. 06.00 Studio55.
fi. 16.50 Novosti Yle.
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä.
17.00 Yle Uutiset. 22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää. 23.35 Suomi on venäläinen.
00.05?00.35 Koskikaran elämänvirrassa.
05.45 Aamusydämellä. 19.00
Suomen paras leipomo. 16.30 Uusi päivä
(S). 11.05 Pisara.
11.10?12.10 Jumalanpalvelus.
12.20 Sydämen asialla (7). 09.00 Vaaleanpunainen pantteri (S). 08.41
Late Lammas (S). 23.30 SM-liigan
viikkomakasiini. unelma-asunnot.
16.05 Koko Suomi leipoo. 22.00 Holmes NYC (12). 19.20
Päivän sää. 07.50 Mikki
Hiiri vauhdissa (7). 08.17 Franklin
ja ystävät (S). 07.55 Disney esittää: Aku ja
kumppanit (S). 22.25 MTV Sport Uutiset.
22.35 Formula 1: vapaat harjoitukset. 07.55 Disney esittää: Aku ja
kumppanit (S). 17.00 Pikku Kakkonen. 09.45 Kauniit
ja rohkeat (7). 13.45 Kun mieli
sairastaa. 22.25 MTV Sport Uutiset. 08.41 Late Lammas (S). 10.00?10.50 Doc Martin (7).
11.00 Yle Uutiset. 14.45 Ajankohtainen kakkonen. 11.45 Kansallisaarre:
Seitsemän veljestä. 08.19 Viidakkokirja (7).
08.30 Viidakkokirja (7). 19.00?19.54 Hakekaa
kätilö! (12). 13.10 Salakuljettajan laulu
(7). 14.10 Talvistudio.
14.20 MotorSport: Extra Rallin
SM. 21.00 Ajankohtainen kakkonen. 22.00 True Blood (16).
22.50 Syke (12). 19.00 Seitsemän
Uutiset. 14.48 Talvistudio. 08.00 Waverly
Placen velhot (7). 17.10 Doc Martin (7). 17.05
100 tarinaa Lastensairaalasta.
17.15 Uutiset. 22.20 Päivän
sää. 14.50
Hinnalla millä hyvänsä (12).
15.45 Luojan kiitos!. 14.30 Frasier (S).
15.00 Frasier (S). 18.58 HSsää. 16.00 Kuppilat kuntoon,
Jyrki Sukula!. 19.53 Opi ja
elä. 23.05 Prisma: Persoonallisuus puntarissa. 10.50 Onnenarpa.
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 10.25 Tuhkimotarinoita. 09.05 Kung Fu Panda (7).
09.30?09.55 Scooby-Doo (7).
10.25 Salatut elämät (S). 20.55 Urheiluruutu. 15.15 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa. 10.15 Napa-alueiden
matkaopas. 12.01 Yle Oddasat.
12.05 Oddasat. 17.50 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. 14.45 Pyyhekumit loppu
(12). 07.50 Disney
esittää: Mikki Hiiri vauhdissa
(7). 09.05?09.45 Aamusydämellä. 19.00 Hauskat kotivideot. 15.50 MOT.
16.20 Suomi on venäläinen. 09.45
Kauniit ja rohkeat (7). 15.05 Yle News. 02.10?06.00
Voittostudio.
Nelonen
05.00?06.30 Ennustaja-TV.
07.00 Disneyn esikoulu: Viidakon
vauhtiviikarit (S). 18.55 HS-uutiset.
18.58 HS-sää. 23.25 SM-liiga
Play-offs Extra. maaliskuuta 2015 PYHÄJOKISEUTU
TV-OHJELMAT 13
Yle TV1 09.03.2015 klo.
21.30 Dokumenttiprojekti:
Naisen osa. 18.30 Emmerdale.
19.00 Seitsemän Uutiset. 19.05 Urheiluruutu.
19.10 Matkapassi: Taidemaalarien Provence. 07.30 Piilokamera.
08.00 Pilanpäiten. 09.30 Puoli seitsemän. 11.45 Tiilenpäät. 18.22 Yle Uutiset
alueeltasi. 11.47 Yle Uutiset Pohjanmaa. 13.10
We Want More. 20.30?20.52 About
a Boy (7). 13.45 Kadonneita etsimässä. 12.05
Oddasat. 09.45 Afrikan makuja. 17.25 Viking Loton ja Jokerin
tulokset. 01.10 Eurojackpot ja Jokeri.
01.15 Cult (16). 07.55 Aku ja kumppanit (S). 22.00
Kymmenen Uutiset. 06.25 Huomenta Suomi. 21.00
Sohvaperunat. 18.55
HS-uutiset. Linnake.
15.50 Kuuluisat kuppilat. 17.50 MasterChef VIP. 18.22 Yle
Uutiset alueeltasi. 19.30 Salatut elämät
(S). 08.48
Yökyöpelit (S). eläinten kuningas. 06.25 Ylen
aamu-tv. 10.50 Onnenarpa.
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 22.25
MTV Sport Uutiset. 22.00 Inhimillinen tekijä.
22.50 Yle Uutiset. 22.50 Keikka
putkessa (S). 00.25 Kylmä rinki (16).
01.35 Poliisit . 11.50 LIVE:
Tiedä ja Voita. 15.25 Tähdet, tähdet. 21.00 Luojan kiitos!. 18.22
Yle Uutiset alueeltasi. 09.10
Hotellit haltuun. 06.52
Rytmireissu. 02.45 Frasier (S).
MTV3
07.00 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat. 11.33 Yle Uutiset
Keski-Suomi. 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 1/13.
Grace Devlinin ura kirurgina
on komeassa nousussa.
Yle TV1 15.03.2015 klo.
21.05. 07.42 Sasu (S). 20.57 Keno.
21.00 Elokuva: Esa ja Vesa . 22.10
Mad Dogs (16). 18.55 HS-uutiset.
18.58 HS-sää. 11.00 Yle Uutiset. 18.00 Ampumahiihdon MM :
Naisten 15 km. The Spin-Off (7).
MTV3
05.30 Aamusää. 15.30
Talvistudio. 11.05 Yle
Uutiset Uusimaa. 19.00 MasterChef VIP.
20.00 Hauskat kotivideot 10
vuotta. 12.05 Elokuva: Poika ja Smitty (7). 13.15
Riistametsällä. 16.00 Kielletyt koirarodut.
16.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 06.25
Ylen aamu-tv. 03.00
Arvostele mun illallinen Suomessa. 13.10 Dokumenttiprojekti: Naisen osa. 19.15 Tähdet,
tähdet. 15.10 Yle Oddasat. 20.55 Urheiluruutu.
21.05 A-studio. 11.19 Yle
Uutiset Lounais-Suomi. 19.00
Yle Uutiset. 20.30 Yle Uutiset. 17.45
Talvistudio. 23.25 True Blood
(16). 16.00 Ympäristöystävälliset
autot. 16.00?16.45
Arto Nyberg. Maanantaina 9. 06.00 Studio55.
fi. 07.48
Pikku Kakkosen posti. 12.14
Kansallisaarre: Suomen Leijona.
12.45 Kioski. 11.15 Afrikan kansallispuistojen eläimiä. 11.05 Yle
Uutiset Uusimaa. 20.50 Urheiluruutu. 17.25 Kauniit
ja rohkeat (S). 08.15 Lego
Ninjago (7). 09.45 Kauniit ja rohkeat (S). 13.50
Formula 1: osakilpailu. 19.20
MTV Sport: F1 Extra. 12.20 Satuhäät. Väinämöisen uusi laulu (12). 18.30 Puoli
seitsemän. 12.15 Kansallisaarre: Maamme-laulu. 19.30 Stolberg (12). 08.00
Lego Ninjago (7). 17.10 Doc Martin
(7). 07.46
Nimipäiväonnittelu: 14.3. 18.30 Emmerdale (12). 11.05 Yle
Uutiset Uusimaa. 09.55 Yle Uutiset.
10.00 Tigriksen linnut. 13.15 Bensaa suonissa. 23.30 Kohde (12).
00.30 Vihjeet hukassa (12). 18.00 Yle Uutiset.
18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 15.10
Pisara. 18.49 Talvistudio. 21.50 Yle Uutiset.
21.55 Urheiluruutu. 06.52
Raa Raa, leikkisä leijona (S).
07.03 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S). 21.00 Tuubi. 17.10
Inhimillinen tekijä. 07.01 Tilda
ja hänen ystävänsä (S). 16.55 Novosti Yle. 09.01 Karvinen (7).
09.16 Late Lammas (S). 20.30 Yle Uutiset. 22.41 Firma (16). 15.00 Yle Uutiset. 13.50 Deittikamera. 20.00 The Voice of Finland. 14.55 Millerit
(S). 21.00 Enbuske & Linnanahde Crew. 11.25 Salatut
elämät (S). 08.26 Dino-Dan (7):
Dino-Dan. 06.54 Oiva-nallen
oivallukset (S). 10.40 Emmerdale
(S). 16.55 Yle Uutiset
viittomakielellä. 11.35 Arvostele mun
illallinen Suomessa. 14.30 Mietteitä
metrotunnelissa. 09.30
Puoli seitsemän. 18.58 HS-sää. 14.55
Palloilua: Jääpalloa. 09.05 Vaaleanpunainen pantteri (S). 20.00 Pullopostia
lapsuudesta. 08.20 Chuggington
(S). 01.25 Mentalist (12). 12.20 Sydämen
asialla (7). 18.00 Yle Uutiset.
18.10 Urheiluruutu. 16.55 Yle Uutiset
viittomakielellä. 15.40 Vesikaupunkeja
(S). 22.20 MTV Sport Uutiset. 08.35 Hello
Kitty: Omenapuumetsä ja Lumottu maa (S). 17.55 Tuuri. 18.00 Yle Uutiset. 19.20
Kätevän emännän juhlat (S).
19.45 Noin viikon uutiset. 18.00 Suomen surkein
kuski. 18.00 Mäkihypyn MC. 17.15 Uutiset.
17.20 Päivän sää. 22.25 MTV
Sport Uutiset. 13.35?
14.23 Kiehtova maailma: Värikäs
Intia. 12.01 Yle Oddasat. 11.40 Yle Uutiset
Itä-Suomi. 18.30
Emmerdale. 13.35
Unelmien koti. 19.00 Seitsemän Uutiset. 08.22 Milli ja Molli (S). 11.15 Sinun viikkosi, minun
viikkoni. 20.30
Yle Uutiset. 18.45 MTV Sport:
F1 Extra. 10.00
SM-liigan viikkomakasiini. 18.30
Puoli seitsemän. 08.01 Nimipäiväonnittelu: 15.3. 00.00 Tukikohta
(16). 107
patrioottia (16). 10.00 Uusi päivä (S).
10.28 Uusi päivä (S). 22.35 MTV Sport: F1 Extra.
22.45 Isänmaan puolesta (12).
23.45 Myytinmurtajat.
Nelonen
07.30 Bumba (S). 13.35 Upeat skandikodit.
14.00 Upeat skandikodit. 07.25 Disney
esittää: Stitch! (7). 10.30 Arvostele mun illallinen Suomessa.
11.00 Arvostele mun illallinen
Suomessa. 17.55
Mitä tänään syötäisiin?. 23.40?01.30
Geronimo (16).
MTV3
05.30 Aamusää. 11.26 Yle
Uutiset Häme. 22.35 Bones (12).
23.35 Isänmaan puolesta (16).
00.35 Kovat kaulassa (12). 15.10 Suuri Journalistipalkinto. 17.15 Uutiset.
17.20 Päivän sää. 16.05 Suomen
surkein kuski. 07.54
Hertan maailma (S): Hertta pohtii
raha-asioita. 21.30
Strada. 20.05?20.50 Maailman kovimmat kisat. 07.32
Samsam (S): Eksyksissä. 07.05 Max ja Meeri (S).
07.14 Sana-Arkku: Kirpputorilla.
07.27 Minun nimeni on. 06.53
Metkat Mesiläiset (S). 12.45 Kilpa-auton rakentaja.
13.15 Tanskalainen maajussi.
13.45?14.37 Bonneville Speedway. 11.33 Yle Uutiset
Keski-Suomi. 12.13 Kansallisaarre: Kolin kansallismaisema. 20.00
MOT. 08.15 Franklin
ja ystävät (S). 09.00
Yle Uutiset. 11.45 Kansallisaarre:
Kolin kansallismaisema. 08.17 Franklin ja ystävät (S).
08.40 Kanan muna (S): Kesäretki.
08.50 Näin Norjassa. 15.40 Korealaisen
keittiön aakkoset. 16.00 Elokuva: Esa ja Vesa
. 18.00 Ampumahiihdon MM : Miesten 20 km. 13.50
Deittikamera. 11.00 Yle Uutiset. 20.15?20.42 Uusi
päivä (S). 10.40
Emmerdale. 23.25 MasterChef VIP. 10.00?10.50 Doc Martin
(7). 12.45 Rune . 02.30 Arvostele
mun illallinen Suomessa. 07.18 Kikattava
Kakkiainen (S). 07.25 Disney
esittää: Stitch! (7). 19.00 Tuuri. 07.03 Pingu (S):
Vaarallinen kelkkailu. 18.58
HS-sää. 15.40 Korealaisen keittiön aakkoset. 14.20 Vaaleanpunainen pantteri (S). 20.05
Luojan kiitos!. 17.20 Päivän sää.
17.25 Kauniit ja rohkeat (7). 20.00
Huippumalli haussa. 19.00 MasterChef VIP. 12.45 Juna kulkee
. 06.51
Nimipäiväonnittelu: 9.3. 17.55
Mitä tänään syötäisiin?. 15.00 Yle
Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 14.00
Frasier (7). 13.35 Kiinan kesytön luonto.
14.30 Ensisilmäyksellä (7). 09.30 Puoli seitsemän. 07.30
Ella ja Aleksi (S). 11.00 Yle
Uutiset. 19.20 Päivän sää.
19.30 Salatut elämät (S). 15.30 Frasier
(S). 19.20
Päivän sää. 08.50 Näin
Norjassa. 09.05
Studio55.fi. 20.30
Yle Uutiset. 11.10?
12.05 Lääkärit. Uusi sarja alkaa. 01.55?05.30
Voittostudio.
Nelonen
07.00 Viidakon vauhtiviikarit (S).
07.25 Stitch! (7). 18.00 Ampumahiihdon MM : Naisten viesti.
20.00 We Want More. 20.30
Uusi päivä (S). 09.00 Elixir. 21.00 1864
(16). 11.50 LIVE: Tiedä ja
Voita. 04.05 Arvostele mun
illallinen Suomessa.
Yle TV2
06.50 Pikku Kakkonen. 07.55 Aku ja
kumppanit (S). 09.30 Blues
lätkäjuniorit Kanadassa. 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. 08.30
Tervetuloa kotiin. 12.05 Oddasat.
12.20?13.05 Sydämen asialla (7).
13.10?14.38 Kaksi hauskaa vekkulia (S). 17.55 Loirinuotiolla. 07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7).
08.00 Jaksa paremmin. 09.00 Espen
ja hylkeenpoikaset. 19.20 Päivän sää. 22.00 Kymmenen Uutiset. 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. 09.40 Mitä
tänään syötäisiin?. (12).
MTV3
05.30 Aamusää. 19.30 Kioski. 11.15 Pressiklubi.
11.45 A-studio. 09.30 Valmennuskoulu. 00.15?00.55 Kova
laki: Rikollinen mieli (16).
07.45 Unna Junná. 17.20 Ampumahiihdon
MM : Miesten viesti. 17.06 Yle
Uutiset alueeltasi. 06.25 Ylen aamu-tv. 06.25 Huomenta Suomi. 17.00 Yle
Uutiset. 15.15 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa. 08.50 Näin Norjassa.
09.00 Onnea pilleripurkista?.
10.00 Kun mieli sairastaa. 22.40 Johan Falk 8 . 17.20 Päivän
sää. 11.40 Yle Uutiset
Itä-Suomi. 22.55 Yle Uutiset.
23.00?23.55 Ulkolinja.
Yle TV2
06.50 Pikku Kakkonen. 19.30
Salatut elämät (S). 14.30
Koskikaran elämänvirrassa. 08.05 Ella
Elefantti (S). 22.00 Sisäpiirin
miehet (16). 02.30?05.00
Ennustaja-TV.. 20.00
MasterChef VIP. 19.00 Kiehtova
maailma: Värikäs Intia. 09.40 Mitä tänään
syötäisiin?. 15.00 Yle
Uutiset. 22.25 MTV
Sport Uutiset. 20.05 Suomen surkein kuski.
21.00 Hinnalla millä hyvänsä
(12). 21.25 Noin viikon uutiset.
21.50 Yle Uutiset. 13.45 Unelmakoti. 15.55 Prisma: Lääke alkoholismiin?. 20.57 Keno. 02.35 Holmes NYC (12).
03.35 Arvostele mun illallinen
Suomessa. 09.30
Elixir Sport. 06.57 Mitä ihmettä. 16.00 Historia: Folke Bernadotte, rauhan mies (12). 20.00
Adoptoidut. 11.05 Yle
Alueuutiset. 22.00 Kymmenen
Uutiset. 11.47 Yle Uutiset Pohjanmaa. 12.00
Neropatin päiväkirja (7). 03.15 Voittostudio.
05.30?06.00 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat.
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV. 10.35 Upeat skandikodit. 11.10?12.05
Lääkärit. 07.14
Riku ja Rami. 11.30 Elixir Sport. 23.50 Paluu
vuorille. 22.50
Kylmä rinki (16). 16.50
Novosti Yle. 14.00
Elokuva: Prinsessa ja sammakko
(7). 11.10?12.05 Lääkärit. 22.55?00.25 Arne
Dahl: Eurooppa blues (16).
Yle TV2
06.50 Pikku Kakkonen. 11.33 Yle Uutiset
Keski-Suomi. 22.50?00.35 Helvettiin
ja takaisin (12).
MTV3
05.30 Aamusää. 21.00 Satuhäät. 08.35 Villiä
menoa eläintarhassa (7). 15.00
Mitä tänään syötäisiin?. 10.40 Emmerdale (S). 16.50 Novosti
Yle. 15.10
Yle Oddasat. 02.05 Frasier (S). (S). 06.00 Studio55.
fi. 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. Mies ilman varjoa (16). 10.00 Yle Uutiset. 20.00 Pressiklubi.
20.30 Yle Uutiset. 17.00 The Voice of
Finland. 06.51
Nimipäiväonnittelu: 11.3. 08.15
Sohvaset (S). 10.45 YleLeaks.
11.00 Yle Uutiset. 09.00 Kung Fu
Panda (7). 07.21 Nuottiavain.
07.29 Jääkarhu Otto (S). 21.00?21.43 The Mob
Doctor (16). 16.50
Pop?n´Roll. 19.30 Uuno
Turhapuro armeijan leivissä (7).
20.00 Pop?n´Roll. 01.55 Frasier (7). 17.55 Mitä tänään
syötäisiin?. 01.40 Teknavi.
02.10 Roba (12).
Nelonen
07.00 Disneyn esikoulu: Viidakon
vauhtiviikarit (S). 11.15 Afrikan makuja. 23.30 Yle Uutiset. 20.00 Prisma Studio. 15.10
Yle Oddasat. Brittiläinen
luontodokumenttisarja.
KESKIVIIKKO 11.3.
Yle TV1
Yle TV1
Yle TV1
05.55 Ensimmäinen, toinen ja
kolmas kerta. 17.45 Talvistudio. 15.55 Formula 1: aika-ajot.
16.55 100 tarinaa Lastensairaalasta. 06.53
Jussin matkat (S). 12.01 Yle Oddasat. 11.26 Yle
Uutiset Häme. 22.30 Kalevala . 20.57 Keno. 13.10?14.23 Rion yö (S). 10.55
Salatut elämät (S). 14.40 Kanahaukka. 03.05?05.00
Ennustaja-TV.
Inhimillinen tekijä YLE TV1
13.03.2015 Vanhemman
tuska huumeriippuvaisesta
lapsestaan ei pääty lapsen
täysi-ikäisyyteen.
PERJANTAI 13.3.
Yle TV2 14.03.2015 klo.
21.00. 18.10 Talvistudio.
18.25 Jalkapallon Mestarien
liiga. 02.25 David Blaine: Totta vai taikuutta (S).
03.25?05.00 Ennustaja-TV.
Yle TV2
06.50 Pikku Kakkonen. 17.25?17.55
Uutisvuoto. 08.05 Waverly Placen
velhot (7). 15.10
Akuutti. 10.00?10.50 Doc Martin
(7). 14.45
Satuhäät. 09.25 Scooby-Doo (7).
09.50 Chaplin (S). 17.05 100 tarinaa
Lastensairaalasta. 18.45 Arto Nyberg. 09.05
Studio55.fi. 07.08 Lulu
kilpikonna (S). 08.10 Musarullaa!. 13.15 Sinun viikkosi, minun
viikkoni. 22.50
Yle Uutiset. 23.15 SM-liiga Play-offs Extra. 17.05
Ampumahiihdon MM : Miesten
yhteislähtö. 08.50 Näin Norjassa.
09.00?09.40 Herdalenin metsänneito. 21.50
Yle Uutiset. 17.30 Kauniit ja rohkeat
(7). 14.20
Vaaleanpunainen pantteri (S).
14.30 Koiralle koti (7). 09.45 Kauniit
ja rohkeat (7). 00.15?00.45 Jalkapallon
Mestarien liiga.
MTV3
05.30 Aamusää. 15.15 Ylen aamutv: Tänään otsikoissa. 18.55 HS-uutiset.
18.58 HS-sää. 15.10 Kätevän emännän juhlat
(S). 15.05 Yle
News. 12.01 Yle Oddasat.
12.05 Oddasat. 15.00 Yle
Uutiset. 01.25
Villi ja vapaa (7). 22.15
Viikon sää. Kuningaskuluttaja:
Testissä yleiskoneet Yle
TV1 torstai 12.3.2015
Kolmen kovan testissä.
TORSTAI 12.3.
Yle TV1
05.55 MOT: Muistisairas yksin kotona. 20.05 Rakas,
sinusta on tullut pullukka. auringonlaskun ratsastajat
(12). 07.58 Ryhmä Hau
(S). 10.50 Onnenarpa. 17.20 Frasier
(7). 15.55 Eläinten pelastajat (7).
16.25 Sokkokokki. 22.00 Firma
(16). 11.47 Yle Uutiset Pohjanmaa. 08.30 Merieläinten
pelastajat. 11.45 Kansallisaarre: Maamme-laulu. The Spin-Off
(7). kotihälytys (12).
02.35 Frasier (S). 20.00
Kuningaskuluttaja. 21.50
Yle Uutiset. 10.00?10.50
Doc Martin (7). 12.55 Talvistudio. 13.50 Deittikamera. 06.25 Ylen aamutv. 21.00
Elokuva: Indiana Jones ja tuomion temppeli (12). 15.15
Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa.
16.00 Eduskunnan kyselytunti. 22.00
Loirinuotiolla. 01.15 UEFA
Champions League -huippuhetket.
01.50 Kallista kipua (7).
Nelonen
07.00 Viidakon vauhtiviikarit (S).
07.25 Stitch! (7). 11.40 Yle Uutiset
Itä-Suomi. 10.20 Sarahin sisustusvinkit.
10.50 Onnenarpa. 18.10 Urheiluruutu. 17.20 Päivän sää.
17.25 Kauniit ja rohkeat (7). 01.30
Valheen vangit (S). 09.05
Studio55.fi. 07.08 Totta
vai taikaa: Liike. 09.30 Huomenta
Suomen Uutiset. 13.05 Ensimmäinen,
toinen ja kolmas kerta. 14.20 Koiralle
koti. 17.55 Mitä tänään syötäisiin?.
18.00 Emmerdale (S). 09.00 Dok:
Miten lasten kävi?. 17.55 Mitä tänään syötäisiin?. 20.55 Urheiluruutu. 16.30 Uusi päivä (S). 01.30
The McCarthys (S). 10.10 Emmerdale. 14.30 Strada. 08.00 Waverly Placen velhot (7). 08.39 Hupsis (S).
08.50 Näin Norjassa. 00.00 Castle (12).
01.00 4D: Diet Crazy Mums (S).
02.00 Frasier (S). 18.00
Yle Uutiset. 08.30 Villiä menoa eläintarhassa (S). 11.00 Yle Uutiset. 19.40 Scott & Bailey (12).
20.30 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 21.00 A-studio.
21.30 Dokumenttiprojekti: Naisen
osa. 12.20 Sydämen asialla
(7). 15.30 Erätulilla. 16.15 Hotellit
haltuun. 18.00 Yle Uutiset.
18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 10.40 Emmerdale (12).
11.10?12.05 Lääkärit. 09.30 Puoli seitsemän. 07.50 Mikki Hiiri
vauhdissa (S). 22.40
Teknavi. 22.00 Elokuva:
Be Cool (16). 18.00
Emmerdale. 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. 15.35 Uusi päivä (S). 13.35 Selviytyjät.
14.35 Pilanpäiten. 07.50 Disney
esittää: Mikki Hiiri vauhdissa
(S). 20.30?
20.52 Pasila 2.5 . 10.00 Loton
ja Jokerin tulokset. Linnake. 11.25 Sohvaperunat.
12.15?12.44 Pieni keittiö Pariisissa. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 20.57 Keno. 22.00 George Gentlyn
tutkimukset (12). 11.19 Yle
Uutiset Lounais-Suomi. 16.20
Huippumalli haussa. 18.30 Emmerdale.
19.00 Seitsemän Uutiset. 14.15 Ampumahiihdon
MM : Naisten yhteislähtö. 14.30 Luontohetki:
Nokkelat nenäkarhut. 19.00
Adoptoidut. 11.00
Elixir. 17.00
Pikku Kakkonen. 16.50
Novosti Yle. 17.20 Frasier
(S). 15.45 Piilokamera. 18.00
Emmerdale. 06.00 Studio55.
fi. 09.05
Studio55.fi. 10.10 Emmerdale (S). 06.25 Huomenta Suomi. 18.55 HS-uutiset. 23.10 Myytinmurtajat.
00.15 Bones (12). 17.00 Pikku Kakkonen.
17.45 Talvistudio. 22.05 The
Mob Doctor (16). 23.00 Yle
Uutiset. Kaksi Irinaa,
Marge ja Svetlana tulivat
Suomeen.
MAANANTAI 9.3.
MasterChef VIP Nelosella
10.03.2015 klo 20:00.
Radiojuontaja Anni Hautala
saapuu MasterChef
keittiöön.
TIISTAI 10.3.
MTV3 11.03.2015 klo.
13.35/ Kiinan kesytön
luonto jaksolla Pohjoiset
aavikot. 15.05 Mitä tänään syötäisiin?. 17.50
Adoptoidut. 20.55
Urheiluruutu. 12.20 Sydämen
asialla (7). 18.00 Yle Uutiset. 14.45 Sohvaperunat. 10.00 Arvostele mun
illallinen Suomessa. 18.00 Emmerdale (7).
18.30 Emmerdale (S). 22.00 Kettu (12). 09.35 Viking
Loton ja Jokerin tulokset. 19.45
Löytöretkiä maailmaan. 20.00
Uusi päivä (S). 04.30?
05.00 Ennustaja-TV.
MTV3
08.05 Ella Elefantti (S). 21.00 Syke (12). 19.15 Urheiluruutu. 15.00 Yle
Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 12.12
Kansallisaarre: Kansallispuku.
12.45 Vanhemmuus on rankkaa.
14.00 Napa-alueiden matkaopas.
15.00 Riistametsällä. 11.19 Yle
Uutiset Lounais-Suomi. 07.37 Neppajymykerho. 07.18 Tommin
kiertävä sirkus (S). 15.10 Yle
Oddasat. 17.00 Pikku Kakkonen. 22.00
Kymmenen Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 07.25 Disney
esittää: Stitch! (7). 22.55 Au
pairit Lontoossa. 09.45 Tanskalainen
maajussi. 17.00 MTV Sport: Ravikunkku. 19.50
Pohjolan luonto. 09.00
Kotikokkien taistelu. 09.05
Studio55.fi. 06.25 Huomenta Suomi. 17.05
100 tarinaa Lastensairaalasta.
17.15 Uutiset. 16.55 Yle Uutiset
viittomakielellä. 08.30 Villiä
menoa eläintarhassa (7). 18.30
Puoli seitsemän. 00.05?00.30 Pasila 2.5
. 17.25 Frasier
(S). 02.20
Mentalist (12). pyryssä ja pakkasessa. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 21.55 Urheiluruutu. 01.05
NCIS Rikostutkijat (12). 11.54 Yle Uutiset PohjoisSuomi. 15.35 Palloilua: Lentopalloa. 10.28 Au pairit
Lontoossa. 18.15
Kuninkaallinen henkivartija (7).
18.45?19.34 Avara luonto: Skorpionit. 17.20 Frasier (S).
17.50 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 12.20 Sydämen asialla
(7). 10.55 Au pairit Lontoossa. 09.24
Tenavat (7). 12.25 Salatut elämät (S).
12.55 Lentopallon Mestaruusliiga. 21.58 Urheiluruutu. 06.51
Nimipäiväonnittelu: 13.3. 23.20 Kätevän emännän
juhlat (S). 22.55?23.55
1864 (16).
08.00 Yle Uutiset. 20.30 Yle Uutiset.
20.55 Urheiluruutu. 08.45 Maija
Mehiläinen (S). 15.35 About a Boy (7).
16.00 Au pairit Lontoossa. 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 18.30 Puoli seitsemän.
19.00 Bomb Girls (12). 10.15
Onnistuuko elämä maalla?. 21.50 Yle Uutiset.
21.55 Urheiluruutu. 20.57 Keno.
21.00 Suomen huutokauppakeisari. 15.15 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa. 10.50 Onnenarpa.
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 18.30 Akuutti.
19.00?19.49 Historia: Folke Bernadotte, rauhan mies (12). 14.30 Kotikokkien taistelu. 16.30
Uusi päivä (S). 07.35 Pikku Kakkosen
posti. 13.50
Kotikokkien taistelu. 13.00
Eläinten pelastajat (7). 10.30
Nelonen Pro: Moor Gääs. 15.05 Yle News. 07.57
Touhukkaat: Lohikäärmekuningatar (S). 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 11.10?12.05 Lääkärit. 09.05
Kotikokkien taistelu. 22.20 Päivän sää. 14.20 Fort Boyard . 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.10 Talvistudio. 06.51
Nimipäiväonnittelu: 10.3. 07.56 Kimmo Kuu (S). 14.00 Talvistudio. auringonlaskun ratsastajat (12). 12.00
Eläintarhassa tapahtuu. 14.15 Hymy Pyllyyn.
14.45 Pasila 2.5 . 08.05?08.55
Avara luonto: Skorpionit. 00.30 Dallas
(12). 23.55?00.25
Luontohetki: Nokkelat nenäkarhut.
05.55 Strada. 20.57 Keno.
21.00 Greyn anatomia (12). 11.05 Yle Alueuutiset 12.01
Yle Oddasat. 01.55?05.30
Voittostudio.
Nelonen
05.00?06.30 Ennustaja-TV.
07.00 Disneyn esikoulu: Viidakon
vauhtiviikarit (S). 15.20 Mike & Molly
(S). 18.00
Mäkihypyn MC. 10.00?10.50 Doc Martin
(7). 00.30 David Blaine: Totta vai taikuutta (12). 15.15 Mitä tänään
syötäisiin?. 16.45 100
tarinaa Lastensairaalasta. 12.05
Oddasat. 21.05 Kotikatsomo: Putoavia
enkeleitä (12). 17.10
Doc Martin (7). 01.35
Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay.
02.35 Tukikohta (16). 16.03
Uusi päivä (S). 07.38
Taavi-tiikerin naapurissa (S).
07.53 Touhukkaat: Laiskamato
saa lenkkarit (S). 21.00 Amazing Race.
22.00 Kymmenen Uutiset. 21.05
A-studio: Talk. 23.20 Elokuva: Hollow Man
. 17.10 YleLeaks. 15.05 Enbuske &
Linnanahde Crew. 19.30 Salatut elämät
(S). 10.10 Emmerdale
(S). 15.05 Yle News. 22.25 Viking Lotto ja Jokeri.
22.30 MTV Sport Uutiset. 12.15 Sydämen
asialla (7). 10.56 Uusi
päivä (S). 23.00 Poliisit . 13.50
Deittikamera. 22.55 Noin viikon
uutiset. 08.20
Chuggington (S). 23.00
Beck: Kasvoton mies (16). 10.10 Emmerdale (S). 23.30?00.10
Tanskalainen murha: Pyöveli
pääosassa.
08.00 Yle Uutiset. 21.00 A-studio. 17.00 Yle Uutiset.
17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 10.15 Sarahin
sisustusvinkit. 16.10 Peter Hispaniassa.
17.05 100 tarinaa Lastensairaalasta. 17.00 Yle Uutiset.
17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 20.10
Syke (12). 19.00 Jutta ja
puolen vuoden superdieetit. 00.00 Nelonen
Pro: Moor Gääs. 13.10
Synnin jäljet (7). 17.10 Doc Martin (7). 22.35 Veteen
piirretty viiva (16). 22.00 Kymmenen Uutiset.
22.10 Päivän sää. 00.15?01.10 Billie Porter: Hyvä paha prostituutio. 07.23 Stella ja
Sami (S). 19.00 Au pairit
Lontoossa. 07.50 Bumba (S). 21.00 Elokuva: Prince of Persia: The Sands
of Time (12). 19.10
MTV Sport Uutiset. 21.15 YleLeaks. 18.00 Emmerdale. 19.00 Seitsemän Uutiset.
19.10 MTV Sport Uutiset
valokuvaaja ja kuvataiteilija.
18.00 Musiikkikamari.
18.20 Radioteatteri esittää.
L.Onerva: Mirdja, osa 65.
18.30 Hartaita säveliä.
18.50 Iltahartaus.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Euroradion konsertti-ilta.
21.30 Musiikkia konsertin jälkeen.
21.45 Kolmannen maailman puheenvuoroja. Yle Uutiset ja sää.
12.10 Tiedeykkönen.
13.00 Talvisodan päättymisen
muistokonsertti.
14.15 Maalisminiatyyrejä.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Kultakuume.
15.55 Yle News.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Faunin iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Kirjakerho: Mistä Knausgård taistelee?.
18.00 Musiikkikamari.
18.15 Nuntii Latini . Työministerin tilinpäätös.
11.00 Valkoista valoa: Suomalaisuuden juuret.
11.45 Valomusiikkia.
11.57 Päivän mietelause.
12.00 Turun tuomiokirkon kello
lyö 12. valokuvaaja ja kuvataiteilija.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Todellisia tarinoita. Calamari Union 30 vuotta!.
22.45 Matkakuume: Miten suomalaiset oppivat matkustamaan
etelän aurinkoon?.
23.10 Yöklassinen.
Yle Oulu Radio
Raahe 102,5 Mhz, Oulu 97,3 Mhz.
5.00 Melkein hereillä.
6.30 Yle Uutiset Oulu.
6.32 Oulu Radion aamu.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.10 Urheiluradio.
7.12 Oulu Radion aamu.
7.30 Yle Uutiset Oulu.
7.32 Oulu Radion aamu.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.10 Urheiluradio.
8.12 Oulu Radion aamu.
8.30 Yle Uutiset Oulu.
8.32 Oulu Radion aamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Urheiluradio.
9.10 Oulu Radion aamu.
9.30 Yle Uutiset Oulu.
9.32 Oulu Radion aamu.
10.00 Yle Uutiset.
10.03 Ajantasa.
10.55 Pikkujuttu.
11.00 Yle Uutiset.
11.03 Oulu Radion päivä.
11.30 Yle Uutiset Oulu.
11.33 Oulu Radion päivä.
12.00 Yle Uutiset ja sää.
12.10 Urheiluradio.
12.12 Oulu Radion päivä.
12.30 Yle Uutiset Oulu.
12.33 Oulu Radion päivä.
12.45 Merisää.
12.55 Suomi tänään.
13.00 Yle Uutiset.
13.03 Oulu Radion päivä.
13.30 Yle Uutiset Oulu.
13.33 Oulu Radion päivä.
14.00 Yle Uutiset.
14.03 Ajantasa.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Oulu Radion iltapäivä.
15.30 Yle Uutiset Oulu.
15.35 Oulu Radion iltapäivä.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Urheiluradio.
16.17 Oulu Radion iltapäivä.
16.30 Yle Uutiset Oulu.
16.33 Oulu Radion iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Oulu Radion iltapäivä.
18.00 Yle Uutiset.
18.03 Kaikki kotona.
18.50 Merisää.
18.55 Kaikki kotona.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Urheiluradio.
19.05 Kaikki kotona.
20.00 Yle Uutiset.
20.03 Urheiluradio.
20.05 Sää.
20.06 Kaikki kotona.
21.00 Yle Uutiset.
21.03 Päivä tunnissa.
21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi.
21.35 Novosti Yle.
21.40 Urheiluradio.
21.50 Merisää.
21.55 Suomi tänään.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Kantritohtori Teppo Nättilä.
23.00 Yle Uutiset.
23.03 Yöradio.
0.00 Yle Uutiset ja sää.
0.05 Yöradio.
3.02 Hajatusmusiikkia . maaliskuuta 2015
14 RADIO-OHJELMAT
MAANANTAi 9.3
TiiSTAi 10.3.
Yle Radio 1
Yle Radio 1
Raahe 89,5 Mhz, Oulu 90,4 Mhz.
6.00 Yle Uutiset.
6.05 Hartaita säveliä.
6.15 Aamuhartaus.
6.25 Aamusoitto.
6.56 Päivän mietelause.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.10 Aamusoitto.
7.45 Hartaita säveliä.
7.50 Aamuhartaus.
7.59 Hyvää huomenta.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.10 Ykkösaamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Muistojen bulevardi.
10.00 Yle Uutiset.
10.05 Roman Schatzin Maammekirja. Rocktoimittajan
illallinen.
3.53 Yöradio.
4.00 Yle Uutiset ja sää.
4.02 Kantritohtori Teppo Nättilä.
TORSTAi 12.3
PERJANTAi 13.3.
LAUANTAi 14.3
SUNNUNTAi 15.3.
Yle Radio 1
Yle Radio 1
Yle Radio 1
Yle Radio 1
Raahe 89,5 Mhz, Oulu 90,4 Mhz.
6.00 Yle Uutiset.
6.05 Hartaita säveliä.
6.15 Aamuhartaus.
6.25 Aamusoitto.
6.56 Päivän mietelause.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.10 Aamusoitto.
7.45 Hartaita säveliä.
7.50 Aamuhartaus.
7.59 Hyvää huomenta.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.10 Ykkösaamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Muistojen bulevardi.
10.00 Yle Uutiset.
10.05 Leikola ja Lähde.
11.00 Uudet levyt.
11.57 Päivän mietelause.
12.00 Turun tuomiokirkon kello
lyö 12. Kreikka-Saksa talousottelu.
13.00 Klassista kahteen.
14.00 Välilevyjä.
15.00 Radioteatteri esittää: Sheriffi McGee.
15.15 Etnohetki.
15.30 Aristoteleen kantapää: Internetin älykäs hakukone.
15.55 Yle News.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.05 Faunin iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.15 Koraani. Yle Uutiset ja sää.
12.10 Sellanen ol. Montako senttiä
on naisen euro?.
11.00 Klassikkoparatiisi.
11.57 Päivän mietelause.
12.00 Turun tuomiokirkon kello
lyö 12. Rocktoimittajan illallinen.
21.00 Yle Uutiset.
21.03 Minna Pyykön maailma.
21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi.
21.35 Novosti Yle.
21.40 Urheiluradio.
21.50 Merisää.
21.55 Suomi tänään.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Levylautakunta.
23.00 Yle Uutiset.
23.03 Yöradio.
0.00 Yle Uutiset ja sää.
0.05 Yöradio.
0.40 Luontoretki.
3.15 Jokapaikan Reetta.
4.02 Kuuntelijan lista.. Osaaikatytöt.
22.55 Kuuluttajan vieras: tuotantoasiantuntija Pentti Männikkö.
23.10 Yöklassinen.
Yle Oulu Radio
Raahe 102,5 Mhz, Oulu 97,3 Mhz.
5.00 Melkein hereillä.
6.30 Yle Uutiset Oulu.
6.32 Oulu Radion aamu.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.10 Urheiluradio.
7.12 Oulu Radion aamu.
7.30 Yle Uutiset Oulu.
7.32 Oulu Radion aamu.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.10 Urheiluradio.
8.12 Oulu Radion aamu.
8.30 Yle Uutiset Oulu.
8.32 Oulu Radion aamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Urheiluradio.
9.10 Oulu Radion aamu.
9.30 Yle Uutiset Oulu.
9.32 Oulu Radion aamu.
10.00 Yle Uutiset.
10.03 Ajantasa.
10.55 Pikkujuttu.
11.00 Yle Uutiset.
11.03 Oulu Radion päivä.
11.30 Yle Uutiset Oulu.
11.33 Oulu Radion päivä.
12.00 Yle Uutiset ja sää.
12.10 Urheiluradio.
12.12 Oulu Radion päivä.
12.30 Yle Uutiset Oulu.
12.33 Oulu Radion päivä.
12.45 Merisää.
12.55 Suomi tänään.
13.00 Yle Uutiset.
13.03 Oulu Radion päivä.
13.30 Yle Uutiset Oulu.
13.33 Oulu Radion päivä.
14.00 Yle Uutiset.
14.03 Ajantasa.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Oulu Radion iltapäivä.
15.30 Yle Uutiset Oulu.
15.35 Oulu Radion iltapäivä.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Urheiluradio.
16.17 Oulu Radion iltapäivä.
16.30 Yle Uutiset Oulu.
16.33 Oulu Radion iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Oulu Radion iltapäivä.
18.00 Yle Uutiset.
18.03 Ihan pihalla.
18.50 Merisää.
18.55 Ihan pihalla.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Urheiluradio.
19.05 Ihan pihalla.
20.00 Yle Uutiset.
20.03 Urheiluradio.
20.05 Sää.
20.06 Ihan pihalla.
21.00 Yle Uutiset.
21.03 Päivä tunnissa.
21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi.
21.35 Novosti Yle.
21.40 Urheiluradio.
21.50 Merisää.
21.55 Suomi tänään.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Euroopan taivaan alla.
23.00 Yle Uutiset.
23.03 Yöradio.
0.00 Yle Uutiset ja sää.
0.05 Yöradio.
3.15 Pyöreä pöytä.
4.02 Café Tropical.
Yle Oulu Radio
Raahe 102,5 Mhz, Oulu 97,3 Mhz.
5.00 Melkein hereillä.
6.30 Yle Uutiset Oulu.
6.32 Oulu Radion aamu.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.10 Urheiluradio.
7.12 Oulu Radion aamu.
7.30 Yle Uutiset Oulu.
7.32 Oulu Radion aamu.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.10 Urheiluradio.
8.12 Oulu Radion aamu.
8.30 Yle Uutiset Oulu.
8.32 Oulu Radion aamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Urheiluradio.
9.10 Oulu Radion aamu.
9.30 Yle Uutiset Oulu.
9.32 Oulu Radion aamu.
10.00 Yle Uutiset.
10.03 Ajantasa.
10.55 Pikkujuttu.
11.00 Yle Uutiset.
11.03 Oulu Radion päivä.
11.30 Yle Uutiset Oulu.
11.33 Oulu Radion päivä.
12.00 Yle Uutiset ja sää.
12.10 Urheiluradio.
12.12 Oulu Radion päivä.
12.30 Yle Uutiset Oulu.
12.33 Oulu Radion päivä.
12.45 Merisää.
12.55 Suomi tänään.
13.00 Yle Uutiset.
13.03 Oulu Radion päivä.
13.30 Yle Uutiset Oulu.
13.33 Oulu Radion päivä.
14.00 Yle Uutiset.
14.03 Ajantasa.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Oulu Radion iltapäivä.
15.30 Yle Uutiset Oulu.
15.35 Oulu Radion iltapäivä.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Urheiluradio.
16.17 Oulu Radion iltapäivä.
16.30 Yle Uutiset Oulu.
16.33 Oulu Radion iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Oulu Radion iltapäivä.
18.00 Yle Uutiset.
18.03 Puhelinlangat laulaa.
18.50 Merisää.
18.55 Puhelinlangat laulaa.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Urheiluradio.
19.05 Puhelinlangat laulaa.
20.00 Yle Uutiset.
20.03 Urheiluradio.
20.05 Sää.
20.06 Puhelinlangat laulaa.
21.00 Yle Uutiset.
21.03 Päivä tunnissa.
21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi.
21.35 Novosti Yle.
21.40 Urheiluradio.
21.50 Merisää.
21.55 Suomi tänään.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Jokaniemen sävelradio.
23.00 Yle Uutiset.
23.03 Yöradio.
0.00 Yle Uutiset ja sää.
0.05 Yöradio.
1.00 Yle Uutiset ja sää.
1.02 Koe-eläinpuisto.
2.00 Yle Uutiset.
2.02 Koe-eläinpuisto.
3.00 Yle Uutiset.
3.02 Yöradio.
3.15 Minna Pyykön maailma.
3.40 Yöradio.
Yle Oulu Radio
Raahe 102,5 Mhz, Oulu 97,3 Mhz.
4.00 Yle Uutiset ja sää.
4.02 Euroopan taivaan alla.
4.57 Aamupala.
5.00 Yle Uutiset ja sää.
5.02 Aamupala.
5.50 Merisää.
5.52 Aamupala.
6.00 Yle Uutiset.
6.03 Sää.
6.04 Aamupala.
6.30 Suomi soi.
7.00 Yle Uutiset.
7.03 Sää.
7.04 Onnen sävel.
7.50 Merisää.
7.53 Onnen sävel.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.05 Onnen sävel.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Urheiluradio.
9.10 Sää.
9.11 Suomi-kierros.
10.00 Yle Uutiset.
10.03 Sää.
10.04 Suomi-kierros.
10.50 Tohtori Raimo . Tutkimuspäällikkö Iikka Korhonen Suomen Pankista.
10.50 Kuuluttajan vieras: tuotantoasiantuntija Pentti Männikkö.
11.00 Riston Valinta.
11.57 Päivän mietelause.
12.00 Turun tuomiokirkon kello
lyö 12. Yle Uutiset ja sää.
12.10 Ajankohtainen Ykkönen.
13.00 Klassista kahteen.
14.00 M-studio.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Kultakuume.
15.55 Yle News.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Faunin iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Filmiryhmä: Roy Andersson kävi täällä.
18.00 Arvassalo ry: Vanhukset
ovat yhteisön tuki ja turva!.
18.20 Radioteatteri esittää.
L.Onerva: Mirdja, osa 66.
18.30 Hartaita säveliä.
18.50 Iltahartaus.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Euroradion konsertti-ilta.
21.00 Musiikkia konsertin jälkeen.
21.45 Tekijä: Perttu Saksa . lapsitragedia.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Muistojen bulevardi.
9.55 Keski-Porin kirkon kellot
kutsuvat.
10.00 Jumalanpalvelus KeskiPorin kirkosta.
11.00 Ortodoksinen liturgia Pyhän Ristin kirkosta Kouvolasta.
12.00 Yle Uutiset ja sää.
12.05 Musiikkikamari.
12.15 Horisontti.
13.00 Klassista kahteen.
14.00 Riston Valinta.
15.00 Radioteatterin valiouusinta:
Kevään herääminen, osa 1/2.
15.55 Yle News.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.05 Faunin iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.15 Koraani.
17.45 Musiikkikamari.
18.00 Todellisia tarinoita. Kalevi Pollari.
20.00 Yle Uutiset.
20.03 Urheiluradio.
20.08 Sää.
20.09 Hajatusmusiikkia . Yle Uutiset ja sää.
12.10 Tiedeykkönen.
13.00 Klassista kahteen.
14.00 Kohti Sibeliusta: Luonnontieteiden esiinmarssi.
14.45 Romanssi veden äärellä.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Kultakuume.
15.55 Yle News.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Faunin iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Kirjakerhon Viikon kirja.
Kirjailija Juha-Pekka Koskinen
ja romaani Kuinka sydän pysäytetään.
18.00 Romano mirits.
18.20 Radioteatteri esittää.
L.Onerva: Mirdja, osa 64.
18.30 Hartaita säveliä.
18.50 Iltahartaus.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Etnoilta: Sydänjuurilla.
19.45 Etnoilta: Keinuva talo.
20.30 Etnoilta: Harri Tuomisen
maailmanmusiikkiohjelma.
21.30 Radioteatteri esittää: Sheriffi McGee.
21.45 Etnohetki.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Filmiryhmä. haastateltavina RSO:n
muusikot.
20.55 Radion sinfoniaorkesterin
konsertti jatkuu.
21.45 Saavu kaunis kassapääni . Yle Uutiset ja sää.
12.10 Julkinen sana.
13.00 Klassista kahteen.
14.00 Kantapöytä.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Kultakuume.
15.55 Yle News.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Faunin iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Aristoteleen kantapää: Internetin älykäs hakukone.
17.45 Tekijä: Perttu Saksa . 144 800.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Kirjakerho: Mistä Knausgård taistelee?.
22.45 Kesäkeiton syvin olemus:
Ruisleipä.
23.10 Yöklassinen.
Raahe 89,5 Mhz, Oulu 90,4 Mhz.
6.00 Yle Uutiset.
6.05 Hartaita säveliä.
6.15 Aamuhartaus.
6.25 Aamusoitto.
6.56 Päivän mietelause.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.10 Aamusoitto.
7.45 Hartaita säveliä.
7.50 Aamuhartaus.
7.59 Hyvää huomenta.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.10 Ykkösaamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Muistojen bulevardi.
10.00 Yle Uutiset.
10.05 Mikä maksaa. Kiina demokratiaa
vastaan.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Ajassa soi.
23.10 Yöklassinen.
Yle Oulu Radio
Raahe 102,5 Mhz, Oulu 97,3 Mhz.
5.00 Melkein hereillä.
6.30 Yle Uutiset Oulu.
6.32 Oulu Radion aamu.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.10 Urheiluradio.
7.12 Oulu Radion aamu.
7.30 Yle Uutiset Oulu.
7.32 Oulu Radion aamu.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.10 Urheiluradio.
8.12 Oulu Radion aamu.
8.30 Yle Uutiset Oulu.
8.32 Oulu Radion aamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Urheiluradio.
9.10 Oulu Radion aamu.
9.30 Yle Uutiset Oulu.
9.32 Oulu Radion aamu.
10.00 Yle Uutiset.
10.03 Ajantasa.
10.55 Pikkujuttu.
11.00 Yle Uutiset.
11.03 Oulu Radion päivä.
11.30 Yle Uutiset Oulu.
11.33 Oulu Radion päivä.
12.00 Yle Uutiset ja sää.
12.10 Urheiluradio.
12.12 Oulu Radion päivä.
12.30 Yle Uutiset Oulu.
12.33 Oulu Radion päivä.
12.45 Merisää.
12.55 Suomi tänään.
13.00 Yle Uutiset.
13.03 Oulu Radion päivä.
13.30 Yle Uutiset Oulu.
13.33 Oulu Radion päivä.
14.00 Yle Uutiset.
14.03 Ajantasa.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Oulu Radion iltapäivä.
15.30 Yle Uutiset Oulu.
15.35 Oulu Radion iltapäivä.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Urheiluradio.
16.17 Oulu Radion iltapäivä.
16.30 Yle Uutiset Oulu.
16.33 Oulu Radion iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Suomi tänään.
17.30 Pyöreä pöytä.
18.00 Yle Uutiset.
18.03 Luontoilta 0203-17600.
18.50 Merisää.
18.55 Luontoilta 0203-17600.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Urheiluradio.
19.05 Luontoilta 0203-17600.
20.00 Yle Uutiset.
20.03 Urheiluradio.
20.05 Sää.
20.06 Metsäradio.
21.00 Yle Uutiset.
21.03 Päivä tunnissa.
21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi.
21.35 Novosti Yle.
21.40 Urheiluradio.
21.50 Merisää.
21.55 Suomi tänään.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Café Tropical.
23.00 Yle Uutiset.
23.03 Yöradio . Yle Uutiset ja sää.
12.10 Maailmanpolitiikan arkipäivää.
12.35 Musiikkikamari.
12.45 Euroooppalaisia puheenvuoroja. valtakunnan
terapeutti.
8.40 Sunnuntai-Suomi.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Urheiluradio.
9.10 Sää.
9.11 Tarja Närhin Iskelmäradio.
10.00 Yle Uutiset.
10.03 Sää.
10.04 Tarja Närhin Iskelmäradio.
11.00 Yle Uutiset.
11.03 Jake Nymanin Popradio.
12.00 Yle Uutiset ja sää.
12.05 Urheiluradio.
12.07 Sunnuntai-Suomi.
12.08 Kansanradio.
12.40 Viikon luontoääni.
12.45 Merisää.
12.55 Sunnuntai-Suomi.
13.00 Yle Uutiset.
13.03 Sunnuntai-Suomi.
13.30 Minna Pyykön maailma.
13.55 Sunnuntai-Suomi.
14.00 Yle Uutiset.
14.03 Musiikkia lepopäivän
ratoksi.
15.00 Yle Uutiset.
15.03 Ajantasan sunnuntaivieras.
15.30 Sunnuntai-Suomi.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.05 Urheiluradio.
16.10 Sunnuntai-Suomi.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.15 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600.
18.00 Yle Uutiset.
18.03 Urheiluradio.
18.05 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600.
18.50 Merisää.
18.55 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Urheiluradio.
19.08 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600.
20.00 Yle Uutiset.
20.03 Urheiluradio.
20.08 Sää.
20.09 Tero Liete . Vammaisena Suomessa.
11.00 Välilevyjä.
11.57 Päivän mietelause.
12.00 Turun tuomiokirkon kello
lyö 12. Kai Ulmanen.
4.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi.
KESKiViiKKO 11.3.
Yle Radio 1
Raahe 89,5 Mhz, Oulu 90,4 Mhz.
6.00 Yle Uutiset.
6.05 Hartaita säveliä.
6.15 Aamuhartaus.
6.25 Aamusoitto.
6.56 Päivän mietelause.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.10 Aamusoitto.
7.45 Hartaita säveliä.
7.50 Aamuhartaus.
7.59 Hyvää huomenta.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.10 Ykkösaamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Muistojen bulevardi.
10.00 Yle Uutiset.
10.05 Brysselin kone. toiveiden yö.
2.00 Yle Uutiset.
2.02 Yöradio.
3.00 Yle Uutiset.
3.02 Tero Liete . EU ja Venäjän talous. Kalevi Pollari.
4.02 Jake Nymanin Popradio.
Raahe 89,5 Mhz, Oulu 90,4 Mhz.
6.00 Yle Uutiset.
6.05 Hartaita säveliä.
6.15 Aamuhartaus.
6.25 Aamusoitto.
6.56 Päivän mietelause.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.10 Aamusoitto.
7.45 Hartaita säveliä.
7.50 Aamuhartaus.
7.59 Hyvää huomenta.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.10 Ykkösaamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Muistojen bulevardi.
10.00 Yle Uutiset.
10.05 Sari Helin. Kai
Ulmanen.
21.00 Yle Uutiset.
21.03 Poppikoulu.
21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi.
21.35 Novosti Yle.
21.40 Urheiluradio.
21.50 Merisää.
21.55 Suomi tänään.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Kuuntelijan lista.
23.00 Yle Uutiset.
23.03 Yöradio.
0.00 Yle Uutiset ja sää.
0.05 Yöradio.
1.02 Koe-eläinpuisto.
2.02 Koe-eläinpuisto.
3.15 Poppikoulu.
Raahe 89,5 Mhz, Oulu 90,4 Mhz.
7.00 Yle Uutiset.
7.03 Näistä levyistä en luovu: musiikkivieraana psykologian tohtori
Julia Korkman.
7.58 Hyvää huomenta.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.05 Kirjakerhon Viikon kirja. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 9. Osaaikatytöt.
18.50 Radio 1 vastaa.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Jazzklubi.
19.50 Jazzklubin illan keikka.
21.00 Jazzklubin kolmas setti.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Avaruusromua. Kirjailija Juha-Pekka Koskinen ja romaani Kuinka sydän pysäytetään.
8.45 Kuunnelman esittely: Kevään herääminen . Viipuri osa 1/2.
13.00 Klassista kahteen.
14.00 Näistä levyistä en luovu:
musiikkivieraana psykologian tohtori Julia Korkman.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Kultakuume.
15.55 Yle News.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Faunin iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Matkakuume: Miten suomalaiset oppivat matkustamaan
etelän aurinkoon?.
17.40 Kesäkeiton syvin olemus:
Ruisleipä.
18.00 Kuunnelman esittely: Hulluus ja yhteiskunta.
18.15 Viikon luontoääni: isokäpylintu.
18.20 Radioteatteri esittää.
L.Onerva: Mirdja, osa 63.
18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti.
18.50 Iltahartaus.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Radioteatterin valiouusinta:
Hulluus ja yhteiskunta.
20.00 Radion sinfoniaorkesteri
konserttilavalla.
20.30 Bassopasuuna ja gambayhtye . Osa 3/60: Lehmän
suura jatkuu. toiveiden yö.
1.00 Yle Uutiset ja sää.
1.02 Yöradio . valtakunnan terapeutti.
11.00 Yle Uutiset.
11.03 Suomi-kierros.
12.00 Yle Uutiset ja sää.
12.10 Urheiluradio.
12.12 Jokapaikan Reetta.
12.45 Merisää.
13.00 Yle Uutiset.
13.03 Levylautakunta.
14.00 Yle Uutiset.
14.03 Maailmanpolitiikan arkipäivää.
14.30 Poppikoulu.
15.00 Yle Uutiset.
15.03 Entisten nuorten sävellahja.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.05 Urheiluradio.
16.10 Entisten nuorten sävellahja.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.15 Lakatut varpaankynnet ?
Tuuli Saksala.
18.00 Yle Uutiset.
18.03 Urheiluradio.
18.05 Lakatut varpaankynnet ?
Tuuli Saksala.
18.50 Merisää.
18.55 Suomi tänään.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Urheiluradio.
19.08 Sekahaku . toiveiden yö.
0.00 Yle Uutiset ja sää.
0.05 Yöradio . latinankielinen viikkokatsaus.
18.20 Radioteatteri esittää.
L.Onerva: Mirdja, osa 67.
18.30 Hartaita säveliä.
18.50 Iltahartaus.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Radion sinfoniaorkesterin
konsertti.
20.00 Witold Lutoslawski ?
Hannu Lintu ja Magnus Lindberg
keskustelevat.
20.25 Radion sinfoniaorkesterin
konsertti jatkuu.
21.00 Legendaarisia Chopinesityksiä.
21.35 Aristoteleen kantapää: Internetin älykäs hakukone.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Radioateljee esittää:.
23.10 Yöklassinen.
Raahe 89,5 Mhz, Oulu 90,4 Mhz.
6.00 Yle Uutiset.
6.05 Hartaita säveliä.
6.15 Aamuhartaus.
6.25 Aamusoitto.
6.56 Päivän mietelause.
7.00 Yle Uutiset.
7.03 Aamusoitto.
7.45 Hartaita säveliä.
7.50 Aamuhartaus.
7.59 Hyvää huomenta.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.05 Kuusi kuvaa: Alpo Aaltokoski.
8.50 Musiikkikamari.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Muistojen bulevardi.
10.00 Kalle Haatanen.
10.55 Radio 1 vastaa.
11.00 Klassikkoparatiisi.
11.57 Päivän mietelause.
12.00 Turun tuomiokirkon kello
lyö 12. Musiikkia
työmatkoille.
23.10 Yöklassinen.
Yle Oulu Radio
Raahe 102,5 Mhz, Oulu 97,3 Mhz.
4.00 Yle Uutiset ja sää.
4.02 Jokaniemen sävelradio.
4.57 Aamupala.
5.00 Yle Uutiset ja sää.
5.02 Aamupala.
5.15 Eväsreppu.
5.21 Aamupala.
5.50 Merisää.
5.52 Aamupala.
6.00 Yle Uutiset.
6.03 Sää.
6.04 Aamupala.
7.00 Yle Uutiset.
7.04 Suomi soi.
7.50 Merisää.
7.53 Sunnuntai-Suomi.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.05 Sunnuntai-Suomi.
8.10 Luontoretki.
8.20 Sunnuntai-Suomi.
8.30 Tohtori Raimo . Pyhiinvaellus ja erilaisia säädöksiä.
17.45 Musiikkikamari.
18.00 Ehtookelloina Laihian kirkon kellot.
18.01 Iltahartaus.
18.10 Lauantain toivotut levyt.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Vanhan musiikin sävel on
vapaa / 09 . Gerald Finzin lauluja Shakespearen runoihin.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Kuusi kuvaa.
22.50 Arvassalo ry: Potilas on
ihminen!.
23.10 Yöklassinen.
Yle Oulu Radio
Raahe 102,5 Mhz, Oulu 97,3 Mhz.
5.00 Melkein hereillä.
6.30 Yle Uutiset Oulu.
6.32 Oulu Radion aamu.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.10 Urheiluradio.
7.12 Oulu Radion aamu.
7.30 Yle Uutiset Oulu.
7.32 Oulu Radion aamu.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.10 Urheiluradio.
8.12 Oulu Radion aamu.
8.30 Yle Uutiset Oulu.
8.32 Oulu Radion aamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Urheiluradio.
9.10 Oulu Radion aamu.
9.30 Yle Uutiset Oulu.
9.32 Oulu Radion aamu.
10.00 Yle Uutiset.
10.03 Ajantasa: Suora linja.
10.55 Pikkujuttu.
11.00 Yle Uutiset.
11.03 Oulu Radion päivä.
11.30 Yle Uutiset Oulu.
11.33 Oulu Radion päivä.
12.00 Yle Uutiset ja sää.
12.10 Urheiluradio.
12.12 Oulu Radion päivä.
12.30 Yle Uutiset Oulu.
12.33 Oulu Radion päivä.
12.45 Merisää.
12.55 Suomi tänään.
13.00 Yle Uutiset.
13.03 Oulu Radion päivä.
13.30 Yle Uutiset Oulu.
13.33 Oulu Radion päivä.
14.00 Yle Uutiset.
14.03 Ajantasa.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Oulu Radion iltapäivä.
15.30 Yle Uutiset Oulu.
15.35 Oulu Radion iltapäivä.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Urheiluradio.
16.17 Oulu Radion iltapäivä.
16.30 Yle Uutiset Oulu.
16.33 Oulu Radion iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Oulu Radion iltapäivä.
18.00 Yle Uutiset.
18.03 Parasta aikaa.
18.50 Merisää.
18.55 Parasta aikaa.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Urheiluradio.
19.05 Parasta aikaa.
20.00 Yle Uutiset.
20.03 Urheiluradio.
20.05 Sää.
20.06 Parasta aikaa.
21.00 Yle Uutiset.
21.03 Päivä tunnissa.
21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi.
21.35 Novosti Yle.
21.40 Urheiluradio.
21.50 Merisää.
21.55 Suomi tänään.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Bluesministeri Esa Kuloniemi.
23.00 Yle Uutiset.
23.03 Yöradio.
0.00 Yle Uutiset ja sää.
0.05 Yöradio.
3.02 Sekahaku
f i
Oulu - Siikalatva
08-472388 08-452666 08-221780
. 0400 683243 / Hakala Esa
AUTOMYYNTI HAKALA
Takojankatu 1, 86300 Oulainen
Toimipaikat: Ylivieska ja Haapajärvi
Vastaanotot myös
Oulainen (ajanvaraus 029 56 61350) ja
Haapavesi (ajanvaraus 029 56 61300)
Julkiset oikeusavustajat
Ari Huumonen, asianajaja, jur.kand.
Marko Hongisto, asianajaja,
julkinen kaupanvahvistaja
Pulkkilantie 5, Pulkkila
Outi Miettinen p. Maanantaina 9. m i e t t i n e n p a l o s a a r i . maaliskuuta 2015 PYHÄJOKISEUTU
Yhteisnäkyvyys verkkopalvelussa ja lehdessä
NAUTI PAIKALLISESTA
PALVELUSTA
Asianajotoimistot
Majoitus ja matkailu
Rakentaminen ja sisustaminen
ASIANAJOTOIMISTO ISOLUOMA
Yritystalo, Revonkatu 1 h 126
86300 Oulainen
puh (08) 534 7700, fax (08) 311 6632
AA, VT Toni Isoluoma 040 5577 349
AA, VT Pirjo Isoluoma 040 5031 712
AA, VT Kari Pikkarainen 040 3584 649
www.isoluoma.fi
www.opuslex.fi
YLIVIESKAN
OIKEUSAPUTOIMISTO
Aamiaismajoitus B&B
Kotileipomo
Mieluisa kurssipaikka
Kokoukset
Törmänhovi
Ajanvaraus
Saukontie 12, Oulainen Varaukset 040-769 5274
Kodinkoneet
asianajotoimisto
ILMALÄMPÖPUMPUT
TAKUUASENNUKSENA
-Meidän oloissa takuulla toimivat MITSUBISHIilmalämpöpumput, uusimmat FH-mallit
-Toimiva asennuspalvelu, huolto, neuvonta
-Tukesin luvat on, myös sähkötyöt asennuksiin
-Myös muut merkit, jäähdytinlaitteet alle 3kg
-Työn osalta kotitalousvähennys!
www.rakennustarkistus.fi
Asuntokaupan
kuntotarkastukset
Kosteus- / homekartoitukset
Rakennusmestari, Asuntokaupan
kuntotarkastaja (AKK), FISE
040 5545 299
markus.liedes@kotinet.com
puh. 040 484 2211
w w w
Kampaamo
HAE
Pätevä palveluhakemisto
Nauti
paikallisesta
palvelusta
Kotiin, maatalouteen
ja urakointiin!
Kalajoki
044-7997 390
Ylivieska
044-7997 370
www.k-maatalous.fi
Avoinna 1.9.-31.5.
Ma-pe klo 9-18
La klo 9-14
Su ja arkipyhinä
suljettu.
Oulainen
044-7997 280
Myös
akosam .
sulla
K-MAATALOUS
Tilitoimistopalvelut
Pohjois-Suomen suurin kotimainen lääkärikeskus
Työterveyshuolto, yleis- ja erikoislääkäripalvelut,
magneettikuvaukset, laboratorio, psykoterapia jne.
AJANVARAUS
OULAINEN
www.medicus.fi
08-479 8200
Oulainen - Ylivieska - Haapavesi - Kalajoki - Siikalatva - Nivala - Raahe
Konetyöt
Hae tuotteita tai palveluita:
TILAA MEILTÄ POLTTOÖLJY
K-MAATALOUS OJAN RAUTA
Terveys ja hyvinvointi
ATK-palvelut
. Rengasliikkeitä
Maatalous ja urakointi
0207 550 040
0207 550 049 / fax
Kirjanpidot ja
veroilmoitukset
VARATAPSA.fi
tapio.hussa@varatapsa.fi
0400 232119
Lattiatyöt
Kunnossapito
Autoilu ja tarvikkeet
Huolto
Rahoitus- ja vakuutuspalvelut
Lemmikit
Ilmalämpöpumput
Vapaa-aika
Koulutus
Varaa edullista ilmoitustilaa!
Jarkko 050 325 6907 jarkko.rautio@almamedia.fi. 040 707 5184
ASEMAKATU 1, OULAINEN
WWW.MSH.FI
Myös muuttosiivoukset, yms.
Varaa edullista
ilmoitustilaa
Pyhäjokiseudun
palveluhakemistosta!
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA
Suosituimmat haut:
.
Elintarvikkeita
SUOMALAISTA
LIHAA!
Metsätalous
Sosiaaliala
Eeva-Liisa Elorinne
p./fax (08) 474 220
040 5258 681
info@perhekoti.net
www.perhekoti.net
Leipurinkatu 11-13
86300 Oulainen
Siivouspalvelut
Siivouspalvelua yrityksille ja kotitalouksille
Noora Impola 040 578 6760
Antti Käpylä 040 573 0350
Toni Pesola 050 501 1523
OULAIS
STE
EN
KOTIP
PALV
VELUT
Miilutie 8, Oulainen p. Tatuointeja
. Eläinlääkäreitä
. Partureita
. Rakennusliikkeitä
Esim. Kuljetusliikkeitä
Pientä ohjelmaa, kahvia ja arvontaa.
Vieraana mm.piirin puheenjohtaja Eero Rauhala. Maunolle p. klo 18.40 tai tekstiviestillä puh. klo 13-14. S-etukortilla saa halutessaan ilmaisen käsihoidon. Pirita on Kannuksen kennellinjan opettaja, toko-tuomari sekä kirjoittanut
useita teoksia tottelevaisuuskoulutuksesta. Reissun hinta on 30 ?
ja sen voi maksaa tilille FI37
5313 0150 1441 04.
Näytelmä Haapajärven Kopolan harrasteteatterilla ti
14.4.2015 klo 19.00. Aikatauluista ja ohjelmista ilmoitukset myöhemmin.
Pyhälaakson OPn
elohopeakerho
Ruskaretki 5.-9.9.2015 Lapin
tunturiin. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
MUISTILISTA
Eläkeliitto
Haapaveden yhdistys ry
Kuntosalivuoro liikuntahallilla ma 09.03. Mukaan voi
lähteä vaikka ei ole yhdistyksen jäsen. Kylpylämatka
Pärnuun 2.-8.8. Oulun
kaupunginteatteriin. Tervetuloa!
TIEDOTA
YHDISTYKSESI
ASIOISTA
MUISTILISTALLA!
Muistilistan
vuosihinta
75. Retkipäivän ohjelmaan kuuluu lounas klo 11,
sen jälkeen ohjelmatuokio,
päiväkahvi ja tanssituokio
harmonikkakerhon tahdissa
klo 16 saakka. 14.45-15.30 Eskolanniemi bussipysäkki.
To.12.3. klo
18.00. Ei arvontaa. Lehti noudattaa ilmoituksen julkaisemista koskevissa seikoissa Sanomalehtien Liiton hyväksymiä ilmoitusten julkaisusääntöjä.
Henkilörekisteri
Pyhäjokiseudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon.
Pyhäjokiseudulla ja muilla Alma Median Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja
luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. Vastuuvuorossa Irmeli ja Taavi.
Hiihtoretki Keltaharjuun
sunnuntaina 15.03. Tervetuloa!
Vuoden 2015 jäsenmaksu 10
?, voidaan maksaa kahvitilaisuudessa tai suoraan tilille
FI19 5313 0120 0811 21.
?Ihmisen ikävä toisen luo?musiikkinäytelmä to
12.3.2015 Ylivieskan Akustiikassa. 10.3. 050 544 9530.
Tervetuloa mukaan!
Haapaveden Reuma ja
Tules ry
Päiväkahvitilaisuus poikkeuksellisesti Haapaveden
Opistolla Reijo Waara-salissa
to 12.3. Sekaannus ei ollut
yhteydessä millään tavalla
tanssiorkesteriin Kari Ahola
ja Pelikaanit. mennessä. klo.9.30-10.30 Mieluskylä, entisen kaupan kohdalla.
TunteVa- luento Haapaveden Opistolla 11.3.2015 klo.
12-15,30.
Yhteystietomme: Aira Vatjus-Anttila, projektivastaava,
puh. Hiihtotapa vapaa. klo 17-21. Esitys nimellä ?TÄÄLLÄ NÄÄVERI KUULEEKO EUROOPPA?.
Matkan hinnan 20 . tapahtunutta sekaannusta tanssi-illan
suhteen. Matkalla yövymme Pyhällä, Saariselällä sekä
Äkäslompolossa. Hinta 5e jäsen, ei jäsen 10e. Ässien merkeissä.
Johtokunnan kokous tiistaina 10.3. klo 9 Abc:n
pihasta. perusturvaj.
Ritva Hantula kertoo soteasiasta. 21.3. 040 746 7168. 10,30-11.30 Karhukankaan ja Raahentien risteys.
klo.12.00-13.30 Ojakylä, Leskelän- ja Pulkkilantien risteys.
klo. Tarkempia tietoja ilmoitellaan
myöhemmin.
Tervetuloa mukaan!
Haapaveden-Siikalatvan
Omaishoitajat ja Läheiset ry
Kyläkierrokset taas alkavat
Linkki-autolla seuraavasti:
Ti. 14-15.00 Lehonsaaren- ja
Rasintien risteys.
Pe. 20. ma
24.3. Tervetuloa!
-Hallitus
Piipsjärven maa- ja kotitalousnaiset: Kahvi-ilta Pyyllä
Pyrrönkankaalla ma 9.3. klo. Koulutuksessa on paljon
nuoria koiria, joten harrastusta vasta aloittelevatkin
saavat varmasti paljon hyviä
vinkkejä koiransa kanssa toimimiseen. . Karsikas
entinen koulu.
klo. mennessä Antti
p.040 523 6927 sähköposti
antti.hatula@gmail.com tai
sihteeri sp. mennessä
osoitteeseen niina.rautioaho@gmail.com. Lähtö
Koiranevan jäteasemalta klo
10. 040 519 6543
tai Eilalle p.040 827 3890.
Tulossa kylpyläloma Pärnuun 23.8.-30.8.2015. Mukaan pääsee myös ?ei
jäsenet?. maaliskuuta 2015 PYHÄJOKISEUTU
17
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Hinta 35e
sis. Ilmoittautumislista kahvitilaisuudessa, lähde rentoutumaan
porukan mukaan.
Eläkeliiton Oulaisten
yhdistys ry
Eläkeliiton Oulaisten yhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous seurakuntakodissa maanantaina 16.3. Maanantaina 9. Muutama paikka
on vielä vapaana. Ilmoittautumiset
Ellille 050 4691080 tai kahvitilaisuudessa.
KYLPYLÄMATKALLE PÄRNUUN lähtijät. Tervetuloa toimintaan mukaan entiset ja uudet jäsenet! Yhdistyksen kotisivut www.elakeliitto.fi/haapavesi
Eläkeliiton Merijärven
yhdistys
Päiväkahvitilaisuus ti 10.3.
klo 11.00 seurakuntatalolla.
Vieraana myyntipäällikkö
Tiina Ruotsalainen Kalajoen
matkailusta. 10-11.45 Aittokylä entisen koulun pysäkki.
klo.12.45-11.45 Kytökylä entinen Nurkkalan kauppa.
klo. ja
ke 25.3.
Keltaisenmauhanpäivää vietetään ke 11.3. Kahvitarjoilu.
Porstuapiiri ja lauluryhmä
klo 9.45. Sitovat ilmoittautumiset sekä
ennakkomaksu 150 ?/hlö
31.3. Lankapuhelimesta soitettaessa 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min (alv 24 %).
Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat puhelut sisäistä koulutus- ja opetustarkoitusta varten.
Laura Seppä
Perhevapaalla
Jari Kangaskorte
Urheilu, freelancertoimittaja
p. klo 18:30 Soihtulassa.
Matkaniva
Matkanivan hiihdot kylätalolla ma 9.3. Ruoka ym allergiat sekä S-etukortin omistajat. päivään mennessä. 010 665 5147 ma-pe klo 8-16
Yksityisten ilmoitusasiat p. Lisät. ja ilm. 040 5076700.
Pyhäjokiseudun Latu ry.
Avantouintia Ahonperällä
torstaina klo 17.30 . klo 11 ja yhdistyksen
sääntömääräinen kevätkokous nuorisotalolla. Tervetuloa mukaan. Boccia ti klo
9-12.00.
Kärsämäen Tules ja
Reuma ry
Vesijumpat pyörivät entiseen
tapaan aina maanantaisin
klo 13.00 ja 14.00.
Kuntosaliryhmä pyörii entiseen aikaan torstaisin alkaen
klo 10.00. Parannellaan
maailmaa, kahvitellaan, arpoja, leikkimielisiä pelejä ja
pientä jumppaa/venyttelyä.
Pääsiäismyyjäiset on ma
30.3.2015 K-Marketissa.
Suunnittelemme tälle keväälle käyntiä teatterissa.
Tallinnan reissu on 5.7.5.2015. Matkan
loppuerän maksu 310 ?/hlö
pyydetään maksamaan tilille
FI37 5313 0150 1441 04 maaliskuun 15. Sarjat
4-16, n ja m. Allasryhmien osallistumismaksu 30e maksetaan
tilille FI7350290420003127.
Vesijumpparyhmä isossa altaassa on lopetettu ja vesijuoksu alkaa nyt klo 12.40.
Teatterimatka la 11.4. kilpailupaikalla
viim. klo 19.00. Keliolosuhteista johtuen
voi olla että retki joudutaan
perumaan, mutta toivotaan,
että yöpakkaset hidastaisivat
lumien sulamista ja päästään
käymään Keltaharjussa perinteen mukaan.
Oulaisten Kennelkerho
Pirita Pärssisen tottelevaisuuskoulutus Pyran maneesilla to 9.4. Boccia liikuntahallilla ti 10.03.
klo 9-12. klo 12. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuina
osoitteeseen Pyhäjokiseutu, PL1, 86301 Oulainen.
Puhelut 010-numeroihin maksavat matkapuhelimesta soitettaessa 8,35 snt/puh + 17,18 snt/min
(alv 24 %). Kuntosali
ti klo 13-15.00. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. 044-2991868, s.posti:
aira.vatjusanttila@gmail.
com Mimmi Seppä, projektityöntekijä, puh.0442991385, s.posti: mimmi.seppa@gmail.com Kotisivumme: www.tietotaitotalkoot.
fi/haapavesi-siikalatva
Pyhäjokilaakson
Kuuloyhdistys ry.
Itselles lepoa suo ja Myyrilässä kupponen juo. jotka eivät ole vielä ilmoittaneet, niin soittakaa
Saaralle 0400 010860. ?Töppöskerho. Seuraavat kerhot ovat ke 11.3. (sis kahvin) voi maksaa kahvitilaisuudessa. Tavataan la
14.3. klo.9.30-11. Linja-auto lähtee ke 18.3. klo. klo
18.30. Pirnestien
ja Saarenperäntien risteys.
klo. Kahvilavuoromme Myyrilässä to
12.2. 127,50 ?/hlö, ensimmäinen yö Tallink Silja Europalla ja toinen yö Tallinnassa
Tallink Cityssä. 010 665 5145
Muistilistat
sähköpostitse:
muistilista.
pyhajokiseutu
@almamedia.fi
Aineistot torstain lehteen
ke klo 10.00 mennessä
ja maanantain lehteen
pe klo 10.00 mennessä.
Onko Sinulla hyvä
JUTTUVINKKI?
Soita
p. 010 665 5145 ma-pe klo 9-12 ja 13-15
sähköposti: ilmoitukset.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Ilmoitusten jättöajat:
ma lehteen to klo 15 mennessä, to lehteen ti klo 15 mennessä
Muut sähköpostit:
Toimitus: toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Muistilista: muistilista.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@almamedia.fi
Sirpa Kortet
Päätoimittaja
010 665 5144
050 438 0845
Heidi Laikari
010 665 5112
050 438 0848
Heli Nurkkala
010 665 5143
050 438 0846
Henna Haapakoski
040 527 0825
Tilaushinnat: Kesto 12 kk 108e Määräaikainen 6 kk 87e, 4 kk 58e
Opiskelijatilaus, määräaikainen 12 kk 87e, 6 kk 43,50e, 3 kk 21,75e
Sähköiset tietokannat:
Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja ALMA
MEDIA Oyj -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaiseti sovittu.
Vastuu virheistä
Lehden suurin vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta
virheestä on ilmoituksen hinta. 0400-628781. Koirakkopaikat ovat jo täynnä, mutta kuunteluoppilaille on tilaa. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Esitys:
?Viimeinen valssi?. klo 11.00. Arvontaa. Linja-auto lähtee linjaautoasemalta to 12.3. Vohveleita,
kahvia ja haudutettua teetä.
Tervetuloa!
Oulaisten Nuorisoseura
www.oulaistennuorisoseurasoihtula.fi
Tanssien järjestäjänä pahoittelemme la 21.2. kyydin, lipun ja pullakahvit. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Lisätietoja
Tertulta p. 24%
(Vuosihinnalla ilmoitat
koko vuoden vaikka
joka lehdessä!)
Soita ja
kysy lisää
p. 2015
klo 11.00. klo 11 vanhustentalolla.
Päivän retki Toholammin
Hirvikoskelle pelimanniviikon aikana keskiviikkona
18.3.2015. 010 665 5145 ma-pe klo 9-12 ja 13-15
Yritysten ilmoitusasiat p. tarkoituksiin
ilmoittamalla siitä Pyhäjokiseudun asiakaspalveluun. Tule viettämään rentouttava tuokio iloisessa seurassa. Vatjusjärvi, koulun
läheisyydessä.
klo. klo 9-14. Maksu peritään autossa. le.mu@luukku.
com p. 12-13. Retken
hinta 435 ?/hlö (keskittäjille
20 ?:n alennus) sisältää matkat, ruokailut, majoitukset
puolihoidolla, pääsymaksut
tutustumiskohteisiin ym. 9-10. Tule rohkeasti mukaan jokainen saa tehdä
oman kuntonsa mukaan, Samuli ohjaa tekemään liikkeet
oikein, ja yhdistys tukee
edelleenkin lippujen hinnassa.
Tammenlehvässä käynnit
jatkuvat.
Kerhot ovat aina parittoman
viikon keskiviikkona Konttilassa alkaen klo 11.00. 010 254 1830 tai
Marjatalta p. Vs. Ilm. Ilmoittautumiset niina.rautioaho@
gmail.com.
Sääntömääräinen vuosikokous pidetään pe 13.3.2015,
klo 19.00 Ruokakeitaalla.
Esillä vuosikokousasiat.
Ruokailun vuoksi ilmoittautumiset 10.3. vuosikerta
Sanomalehtien liiton jäsen, Sitoutumaton paikallislehti
Julkaisija: Alma Media Kustannus Oy
ISSN 0356-2492 (painettu) ISSN 2243-1527 (verkkojulkaisu)
Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino, Kajaani
Levikki: LT 2012 5816 kpl
Tilausasiat ja osoitteenmuutokset p. Mehua, pullaa
ja arvontaa. 13.3. Olemme varanneet Kaustisen kansanlääkintäkeskuksesta virkistysloman 19. 050 4380 845
Muistilistan
voit lukea
maksutta
myös netissä:
www.pyhajokiseutu.fi
/muistilista
TOIMITUS:
www.pyhajokiseutu.fi
Postiosoite: PL 1, 86301 Oulainen
Katuosoite: Asemakatu 1, 86300 Oulainen
Avoinna: ma-pe klo 9-12 ja 13-15
Faksi 08 479 5125
Ilmestymispäivät: maanantai ja torstai
61. ti
10.3. Ilmoittautumiset mahdollisimman pian Hilkalle p. Mukaan maht u u v i e l ä , m y ö s ?e i
jäsenet?tervetuloa. Kerhoon on kutsuttu vieraita
naapurikunnista ja Rokuan
Kuntokeskuksesta AnnaMaija Mustonen. 3.30-14.30 Vatjusjärvi,
Pienen Vatjusjärven kohdalla
oleva pysäkki.
Ti.17.3. Sitovat ilmoittautumiset ti 10.3. + alv. Kerho
to 19.03. 0400 580 135
Tuovi Pulkkanen
010 665 5167
050 438 0849
ILMOITUKSET:
Jarkko Rautio
Myyntipäällikkö
010 665 5147
050 325 6907
Hanna Tenkula
Ilmoitusvalmistaja
010 665 5150
050 438 0867. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriote on
nähtävillä Pyhäjokiseudussa. Matkan hinta 117 ?/
hlö + aamiainen 10,50 ?/hlö
eli yht. 010 665 9016 ma-pe klo 8-15
sähköposti: asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Jakeluhäiriöt p. mennessä Martille p.
040-5513744. Ilm
Loukkaantuminen tapahtui 3. Ketjukaveri Joni
Nukari antoi taustatukea tehoin 1+3. Viimeistelystä
vastasi Jesse Puljujärvi kahdesti. Päivän
ylin lämpötila 1...3 astetta.
Sää vuosi sitten
Kotimaa
to
Helsinki
4
3
3
Joensuu
1
2
0
Jyväskylä
3
2
3
Kajaani
2
2
2
Kemi
1
2
2
Lahti
3
2
3
Oulu
3
2
3
Pori
4
5
6
+6°C
6
Rovaniemi
1
1
2
Oulunsalo
+4°C
5
Tampere
3
2
4
Ylivieska
+5°C
5
Turku
5
5
4
Vaasa
4
3
4
+20
+25
+30
Runkosarjan pistepörssin
voittanut Paavo Laitala oli
jälleen liekeissä keräämällä
3+1 tehot. Oulun Seudun Haulikkoampujia edustavan Heinosen
tarkkuus on testissä kisojen
loppuvaiheessa.
Kiekko Haukkojen maalivahti Tero Puotiniemi on saanut iloita pudotuspelihuumasta.
Cowboys kukistui
Tulos:
Haukat
suuntaavat
finaaliin.
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
OULAINEN Oulaisissa saadaan nauttia kunnon jääkiekkohuipennuksesta. Peli pyöri
alussa enempi meidän pääs-
ti
3
+3°C
5
HAAPAVESI
+3
3
+3°C
OULAINEN
Nivalassa peli alkoi kääntyä
Haukkojen haltuun ensimmäisen erän loppupuolella.
Odotettavissa tänään
Oulun seudulla
Keskiviikkona
3
MERIJÄRVI
Kauden tärkeimpiin peleihin Haukat on löytänyt tarvittavan lisävaihteen. Selkä ei suoristu tiukassakaan paikassa.
. Finaalivastustaja on Pyhäjoen JokiKiekko tai Kuhmon Kiva, jotka pelasivat ratkaisevan yhteenoton sunnuntai-iltana
Kuhmossa.
Kotimaa iltapäivällä
ke
Kruunupyy
+15
sä, mutta 14 sekunnin jälkeen
tullut johtomaali, ja hyvät
vastahyökkäykset tuottivat
tulosta. Puolivälierät Ahmoja
vastaan oli erilaista pelaamista. Taistelutahtoa löytyy jokaiselta pelaajalta. Toisena
syöttäjänä oli nivalalaislähtöinen puolustaja Merja Halmetoja.
Paluun mitalikantaan Ilves teki kahden laihemman
vuoden jälkeen.
Kärnä on ollut aikaisemmin voittamassa Ilveksessä
seurajoukkueiden Euroopan
mestaruutta, SM-kultaa sekä
muita himmeämpiä SM-mitaleja.
Loppukauden tavoitteena
Kärnällä on lunastaa paikka
maalis-huhtikuun vaihteessa
Malmössä pelattaviin naisten
jääkiekon MM-kisoihin.
Haaveet
karisivat
häviöllä
Heinonen
tähtää
Meksikossa
OULU Antti Kalapudaksen
ja Aku Kestilän kausi Kärppien A-nuorissa katkesi liigan
puolivälieriin.
TPS tiputti Kärpät jatkosta
voitoin 3-2.
Kaikki parhaat pelaajat
pudotuspelein kasannut Kärpät karkasi ottelusarjassa 2-?
0 johtoon voittamalla molemmat kotipelit. Loppua kohden Cowboysin usko alkoi myös hiipua ja saimme kaunisteltua
voittolukemia.
Maalit jakaantuivat kuuden
eri pelaajan kesken. Tiukkoja pelejä odotin,
mutta yllättävän suureksi
maalilukemat venyivät, Partala ihmetteli.
1
2
9
2
3
4
8
3
5
8
8
5. Petri Mäyrä onnistui viimeistelyssä kahdesti
sekä Juho Laakso, Jani Mertala ja Henri Keskitalo kerran.
Loppuottelut käynnistyvät
perjantaina. Viimeistelyssä onnistuivat Santtu
Konu, Juho Laakso, Joel
Lehto, Lauri Pihlajaharju,
Henri Keskitalo ja Jarkko
Ranta. Loppukaudeksi Kalapudas suunnannee Kajaanin Hokkiin.
ACAPULCO Haapavedeltä
kotoisin oleva skeet-ampuja
Marjut Heinonen osallistuu
Meksikon Acapulcossa käytäviin haulikkolajien ensimmäiseen maailmancupin
osakilpailuun.
Kilpailuilla on normaalia
suurempi painoarvo, sillä lajien kaksi parasta ampujaa
lunastaa paikan Rio De Janeiron olympialaisiin vuodelle 2016.
Lajeina ovat trap, skeet ja
kaksoistrap. Vauhtia ja fyysisyyttä oli
huomattavasti enemmän.
Cowboysia vastaan molemmat joukkueet yrittivät pelata
tarkasti ja välttää virheitä,
Partala vertasi.
Meteorologi Joanna Rinne
Tiistaina
PYHÄJOKI
0-0, 1-3) ja 9?0 (4-0, 1-0,
4-0).
. TPS tasoitti
voitot kotonaan ja ratkaisupeli pelattiin sunnuntaina
Oulussa.
TPS nousi voittoon kahden maalin tappioasemasta
jatkoajalla maalein 3?4.
Kalapudas oli syöttämässä
avausmaalia. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 9. Suomesta kisoihin matkusti yksitoista urheilijaa.
Avauspäivänä suomalaiset
jäivät naisten trapissa kauas
kärjestä olympiavoittaja Satu
Mäkelä-Nummelan johdolla. Pitkään pelattiin 0?0 tilanteessa. Maltti säilyi maalien jälkeen, eikä tämän jälkeen enää hötkyilty. Lauantain kotipeli kulki
samaa kaavaa. Puotiniemen nollapelin Cowboysin Mikael Juola
onnistui rikkomaan kolme
minuuttia ennen loppusummeria.
. Puolustimme tarkasti ja maalivahti
Tero Puotiniemi hoiteli loput, Partala kehui.
Kohtalaista lounaistuulta. Mestaruus selviää kahdella voitolla. Kuntoutuminen
kesti kolme kuukautta, jonka
jälkeen hän palasi jäälle 24.
helmikuuta.
Paluun jälkeen 22-vuotias
hyökkääjä ehti pelata kolme
peliä, kunnes tuli uusi takaisku.
HÄMEENLINNA Sari Kärnä nousi ratkaisijan rooliin
naisten jääkiekon SM-sarjan
pronssipelissä Hämeenlinnassa.
Oulaistelaislähtöinen
hyökkääjä viimeisteli Tampereen Ilveksen voittomaalin
2?3 ajassa 52.48. maaliskuuta pelatussa ottelussa
Vaasan Sportia vastaan.
Rikkonaisen kauden aikana Lamberg on pelannut liigassa 13 peliä tehoin 3+3 sekä
seitsemän peliä CHL-liigassa.
Painavista taklauksistaan
tunnetun Lambergin selkää
jouduttiin operoimaan joulukuun alussa. Voitot
kirjattiin lukemin 1?6 (0-3,
Paikallisennuste tänään
RAAHE
+3
+2°C
Torstaina
Perjantaina
5
VIHANTI
+3°C
Lämmintä Suomessa toissapäivänä
+3
+6,5 °C
Maarianhamina
Kylmää toissapäivänä
?17,5 °C
Utsjoki
KÄRSÄMÄKI
+3
30
25
20
15
10
5
0?C
+5
+10
Kolmen maalin johtoasema
helpotti pelaamista loppuun
saakka.
. Pyhäjoelta kotoisin oleva kapteeni Aku Kestilä jäi ilman tehomerkintöjä. Mika
Partalan valmentama Kiekko Haukat selvitti tiensä viikon kuluttua pelattaviin IIIdivisioonan loppuotteluihin.
Välierässä Kiekko Haukat
peittosi runkosarjan voittaneen Nivala Cowboysin suoraan kahdessa pelissä. maaliskuuta 2015
18 URHEILU&LIIKUNTA
ARKISTOKUVA: Jari Kangaskorte
Lamberg
Kärnä
uudestaan
sinetöi
sairastuvalle SM-pronssin
HELSINKI Haapavedeltä kotoisin olevan Matti Lambergin visiitti liigajäille jäi lyhyeksi.
HIFK:n tiedotteen mukaan Lamberg on alustavan
arvion mukaan peleistä sivussa 4-6 viikkoa. Puolipilvistä tai selkeää, poutaa
040-533 1945
sarjakuvat
SUPERMUKULA
B. Villi vaellus (K12)
Meillä käy liikunta- ja
kulttuurisetelit!
Asemakatu 1, Oulainen www.kinokulma.fi
Lippuvar. Maanantaina 9. klo 20 liput 8?/6?
pe 13.3. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Onko Sinulla hyvä
JUTTUVINKKI?
Soita toimitukseen
p. 0400 281 692
Lähetä tekstiviesti: Tilaan kotikäynnin, Nimi, Osoite, Puhelin
www.lvi-eilola.fi
16
Luokkakokous (K16)
ke 11.3. 050 438 0845
RH 14.2.2015 alkaen...
Tiesitkö, että
maalämmön voi tehdä
myös talvella.
Kysy talvitarjous!
Ota yhteys ja varaa veloitukseton kartoitus!
Pekka Eilola puh. Satuitko paikalle, kun tapahtui. klo 19 liput 10?/8?
la 14.3. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. klo 15 liput 10?/8?
Lisäksi elokuvissa
tällä viikolla:
Chappie (K16),
American Sniper (K16),
Cinderella - Tuhkimon
tarina (K7), Ida (K12) ja
Wild . ja tied. VIRTANEN
AJAN SÄVEL
LVI Oyy
Lämpöä - Vettä - Ilmastointia
Jotta koti toimisi!
. kklo 19 liput 8?/6?
to 12.3. maaliskuuta 2015 PYHÄJOKISEUTU
19
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi