Lajikin tunnistettiin. Sisarukset Lari ja Veera viilensivät itseään mutakylvyssä.
Mudasta viilennystä
Pyhäjoella lämmin ilma houkuttelee veden äärelle, vaikka vesi Sivut 10 - 11 on vielä liian kylmää vesileikkeihin.
Kassillinen lohia
Merijärviset Tanskan lapset vertasivat kirjolohisaalistaan mielessään Norjan ahveneen.
Sivu 15
Biokattilaa nuorennetaan
Konttilan lämpökeskuksen saneeraustyöt jatkuvat Oulaisissa. Yksi uudehkoista kasvoista on tiedottaja Markus Rojola.
Sivu 12
LAURA SEPPÄ
N:o 46 Irtonumero 1
9. 2011
Mäntylammen lavan kattoa kunnostetaan.
Sivu 16. Sivu 9
JARMO TYYSKÄ
Pöydälle jätetty
Sivistystoimenjohtaja olisi halunnut rakentaa uuden koulun, lautakunta siirsi asian käsittelyä.
Sivut 4 - 5
Kuninkuus 6-kiloisella
Piipsjärvi oli haastava kalastuspaikka. Uuden päärakennuksen laajennustyöt alkavat syyskuussa. Hedelmän sisältä kömpi ilmielävä hyönteinen, jonka Outi nimesi Paavoksi. HAAPAVESI-KÄRSÄMÄKI-MERIJÄRVI-OULAINEN-PYHÄJOKI-VIHANTI
Torstai 9. 6. Takaisin kattila tulee kuukauden sisällä.
Sivu 8
Lisää tilaa tekijöille
Kasvanut Haapaveden Opiston työntekijäjoukko tarvitsee lisää tilaa. Haukikuninkuuden voitti Janne Ruotsalainen.
Sivu 15
Mutakylpyjä kahdestaan. Eilen irrotettiin biokattila, joka lähti Ouluun modernisoitavaksi. kesäkuuta 2011 N:o 46 Irtonumero 1
Ötökkä: Oulaistelainen Outi Röksä yllättyi syödessään espanjalaista persikkaa
Nähty. vaippa Voititte sodan, mutta hävisitte rauhan. Lipponen sanoi PerusSuomalaisia käpykaartilaisiksi, mutta korpivaelluksellepa hän joutui itsekin ja vieläpä vapaaehtoisesti omasta halustaan. Hänhän olisi voinut hyväksyä Kokoomuksen esitykset ja siten päästä jopa ministeriksi, mutta kun käpykaarti veti, vastuun pakoilu tuntui makeammalta ja korpivaellus turvallisemmalta. Meillä ei ole verovirastoa eikä nimismiestä. Ei iltapalaa ei vettä. Toiminnassa olevat Lehtopään ja Matkanivan koulut ovat kuitenkin tulossa tiensä päähän. Kaikkiaan nuorilla pieni nöyryys ei olisi pahitteeksi. Mielestäni nämäkään puutteet eivät ole lisäämässä Haapaveden asumismukavuutta, eivätkä houkuttele uusia asukkaita paikkakunnalle.
Tauno Torvinen
Pattitilannetta aukomaan
O
MIELIPIDE
ulaisten kaupungin itäisen alueen koulujärjestelyt ovat olleet jo usean vuoden niin sanotusti jäissä. Ei ne oo nyt tullu. Valtio ei kuitenkaan ole kukkaronnyörejään avannut. Niistä on keskusteltava. Kysykää sitä pienituloisilta sairailta, eläkeläisiltä, pe-
Arhinmäki odotteli nappien sinkoilevan Soinin takista, mutta Urpilainenhan ne loppujen lopuksi karisteli takkia käännellessään."
rusturvan varassa eläviltä, tai pätkätyöläisiltä. Että silleen,
"
Mooses 2.! Uusi kierros piäisi aloittaa ilman Kokoomusta, jolloin myös PerusSuomalaiset voisivat olla mukana, Kokoomuksen kanssa siitä ei tule mitään. ennen toisin Olipa asiatonta käytöstä ambulanssimiehellä. Koira irti kampaamossa, en ihastunut. On ollut selvää, että kokonaisuuden
kehittäminen on ollut vaikeaa, koska vähintään yksi muuttuja yhtälössä on ollut täysin auki. Hyvää jatkoa hallitusneuvotteluille! Kyllä siellä vielä Persutkin ovat, kunhan aika koittaa ja järki voittaa.
Martti Repo
Haapavesi. Hoppu-Einari Hoitolaitoksissa on hoitajia jopa lääkäreitäkin joiden asenteista valitetaan. Suomelle se nappien karistelu tietää lähivuosina noin 17 miljardin menetykset. Toimivaa koulua ei kuitenkaan ole ollut vuosiin, vaikka kyläläiset ja ja kaupunki ovat asiaa ajaneet. Suomen kansaa on tällä päätöksellä ajettu ahdinkoon, joka näkyy hallitusneuvottelujen vaikeutena ja kansan köyhtymisenä. "Teidän on mentävä muualle". Arhinmäen nappien keräily ja Lipposen käpykaartipuheet tekevät kyllä yhteistyön heidän kanssaan lähes tulkoon mahdottomaksi. Voi nimittäin käydä niin, että sitä odotettua ei tule koskaan. Luotamme Soiniin ja hänen oikeudenmukaisuuteensa. kesäkuuta 2011
Sähköpostilla: osoitteeseen toimitus.pyhajokiseutu@sps.fi
Kirjeellä: osoitteeseen Pyhäjokiseudun toimitus/mielipide, Asemakatu 1, 86300 Oulainen
Voit lähettää juttuvinkkejä toimitukseen soittamalla, kirjeitse, sähköpostilla tai tekstiviesteinä.
Juttuvinkit voi soittaa uutistuottajalle numeroon 050-4380 845.
"
MIELIPIDE
Onneksi en heti haukannut uudelleen sillä kiven sisältä huomasin kömpivän esiin tumman, pitkulaisen hyönteisen."
Outi Röksä oulaistelainen
Päätoimittaja Simo Husso Email simo.husso@sps.fi Puhelin 010 665 5114 tai 040 527 4530 Osoite Asemakatu 1, 86300 Oulainen
Pääkirjoitus torstaina 9. Arhinmäki odotteli nappien sinkoilevan Soinin takista, mutta Urpilainenhan ne loppujen lopuksi karisteli takkia käännellessään. Taisi siinä karista napin reiätkin. Liikenteen pakokaasujen, melupäästöjen sekä hiukkasten ja pölyn aiheuttamiin ympäristöhaittoihin kuluu Suomessa vuosittain kolmesta seitsemään miljardia euroa. Sivistystoimenjohtaja Petri Vanninen yritti viime sivistyslautakunnan kokouksessa avata pattitilannetta esittämällä, että Oulaisiin rakennettaisiin kokonaan uusi koulu, johon oppilaat tulisivat Oulaisten itäiseltä alueelta. Vaihto Outoja asukkaita rakentaa kun tukkii lenkki polun. Soitin toukokuun 30.päivä poliisipäivystykseen varatakseni ajan ja jättääkseni paperit ajokortin uudistusta varten. Pohjois-Pohjanmaan eteläosienkin luonto ja sen puut ovat säilyttämisen arvoiset. kyläläinen
Käpykaarteista, korpivaelluksista ja vähän nappien keräilystäkin
Neuvottelut: Hallitusneuvottelut kuuden puolueen välillä ajoivat kirkkaasti karille. Sänkyyn ennen klo 19 unilääkkeiden turvin. Pattitilannetta kuvaa se, että ehdotus jätettiin pöydälle. Hallitusneuvottelut kariutuivat rahasummaan, joka oli samaa suuruusluokkaa, kuin niin sanottu Portugali-paketin sisältökin. sai kokea: hän ei saanutkaan johtaa kansaansa luvattuun maahan, vaan sen teki Aaron-veli. Tällä hetkellä on suurten maiden pankeilla lähes tuhannen euron velkasitoumukset kriisimaissa ja nämä meidän pitäisi Kokoomuksen mielestä kuitata eläkeläisten jo muutoinkin kalutuilla pientuloilla. n:ex Laitoksissa päivällinen klo 16. Kaikenlaisia sairaita huumehörhöjä Kärsämäessä liikkuu. On olemassa valtuuston päätös, jonka mukaan Piipsjärven koulua aletaan rakentaa, jos valtio tukee hanketta puolella kustannuksista. Johtavien virkamiesten ja -naisten työtä on ajatella kokonaisuuksia ja tehdä näkemystensä mukaisia esityksiä. Terveyshaitat ovat kiistattomat myös ihmiselle itselleen.
Kasper Soterling
TEKSTARIT
Varokaa Pohjolankadun mersu-kaahaajaa. Mennään toisten pihoille ja hakataan viaton naisihminen. Tätä taustaa nähden Vannisen sivistyslautakuntaan tuoma esitys oli vähintäänkin hatunnoston arvoinen teko. Alueella on kolme koulua, joista kaksi toimii, yksi ei. Vanhusten hoidossa pahoja puutteita. Samalla pitää antaa verohelpotuksia rikkaille. Pahin mahdollinen tilanne on, että mitään ei tehdä, koska odotetaan tulevaisuutta, joka ei koskaan toteudu.
Autoistumisen haitat
Huoli: Kasvavalla huolella
olen seurannut pienen maaseutukaupungin autoistumista. Suut vain puhuu. Syyt ovat ilmeiset: toisia puolueita alkoi vihdoinkin hirvittää Kokoomuksen riistolinja, jolle ei loppua näy, ja jolle olisi edelleen avautunut ovi, jos tuolle pohjalle olisi hallitus syntynyt. Jokaista ihmistä pitäisi arvostaa ihmisenä ja käyttäytyä fiksusti, ei nimittää potilaan kuullen. Meillä terveyskeskuspalvelut eivätkä lääkäripalvelut ole toimineet moneen vuoteen tyydyttävästi. Tämä nykyinen työläiskapitalismiko sitä tuottaa. Kustannukset nousisivat huomattavasti, jos mukaan otettaisiin liikenteestä aiheutuvat muut haitat, kuten sen vaikutus otsonikatoon ja kasvihuoneilmiöön. Oman jännitteensä itäisen alueen kouluverkkokeskusteluun tuo Piipsjärven koulupiiri, joka on olemassa. Kun luemme uutisista, että yksi prosentti maailman talouksista omistaa 40 prosenttia maailman rikkauksista, on erittäin ällöttävää esittää, että edelleenkin vain vähäosaiset toimivat kriisien maksumiehinä. Eihän kukaan enää usko apupakettien ratkaisevan kriisimaiden ongelmia ja palauttavan heidän maksukykyään. Miksei Oulaisten hautausmaan WC:n ovi ole auki. Puuro aamulla 8.30. Vaippa, johon saa lirauttaa. Minulle kerrottiin, että seuraava mahdollisuus on Haapavedellä syyskuussa. Ei voi olla niin, että vuositolkulla jonkun alueen koulujärjestelyt jäävät kehit-
"
Pahin mahdollinen tilanne on, että mitään ei tehdä, koska odotetaan tulevaisuutta, joka ei koskaan toteudu."
Simo Husso Pyhäjokiseudun päätoimittaja
tämättä, koska odotetaan tulevaa. Neuvottelujen aikana annettiin lausuntoja, jotka entisestään kiristävät ilmapiiriä. Nimim. Lapsekkaat "kolauttelut" eivät muuta mitään. Sivistystoimenjohtajan esitys oli hieno askel kohti kokonaisuuden haltuunottoa. Kriisit siirtyvät vain eteenpäin ja kasvavat siirtyessään. Miten on, virkakunta ja toimenhaltijat Haapavedellä, onko asian hoidossa toimittu oikein. Ei oo saatu mitään parannuksia aikaseksi. Onko tuo populismia vai elävää elämää. S-Marketin myymäläpäällikkö voisi ojentaa ovien tukkeena voheltavaa nuorisoa. Oma pottako mukaan! Oulaisissa kaikilla sektoreilla hyvin asiat, kiitos rehdin toimintanne, puheenjohtajat Pajala ja Heiska! Nim. kesäkuuta 2011
Haapavesikö?
Palveluista: Haapavesi on palveluiden osalta taantumaan päin. Nimim. Päinvastoin. Niiden kunnostaminen maksaisi enemmän kuin uuden koulurakennuksen tekeminen. Palvelut ovat osin loppuneet ja jotkut toimivat osa-aikaisina. Suljetulle osastolle iäksi tommoset. Siksi vähintäänkin vaihtoehtoiset suunnitelmat on otettava reilusti esille. Nim. Vain hänen kauttaan vähäosaiset saavat vaihtoehdon ja muut ovat Kokoomuksen jojoja, jotka pomppivat siihen tahtiin, mitä Kokoomus kättään heiluttaa. 2
Ota meihin yhteyttä
Näin lähetät mielipiteen: Juttuvinkit:
PYHÄJOKISEUTU Torstaina 9. Muistakoon kuitenkin, mitä Mooses 1. Kyllä pitäisi saada kriisiapua enemmän kuin 14 000 euroa, ainakin toinen kunnan palkkaama. Politiikkojen tehtävä on tehdä päätöksiä. Epäasiallisia kommentteja, hoitovirheitä salataan, ylimielistä käytöstä. Ajatella viljeliäin lehmä poikii oli joulu tai juhannus. Niitä on ollu jo vuosikymmenet. Tuntuuko populismilta
08 479 7200
Laatoista poistoeriä
5.-
2 m
1,-
5 kpl
Avoinna: ark. Sakarias Hellberg rummutti kappaleille tahtia. Esityksen jälkeen Teemu Rajaniemi kertoo, että kahtiajako laulaviin tyttöihin ja soittaviin poikiin tulee siitä, että kaikki pojat ovat aiemmin soittaneet ja monet tytöt ovat jo ennestään laulaneet kuorossa.
Teemu sanoo myös, että soittaminen ei ole aiheuttanut stressiä ja harjoitteluryhmä on ollut mukava. kesäkuuta 2011
3
ANNIKA PIENIPAAVOLA
Nuoret lauloivat ja soittivat John Lennonin innoittamina
Annika Pienipaavola
toimitus.pyhajokiseutu@sps.fi
SUURJAKELU
Torstaina 16.6.2011
Jakelu yhteensä 17 000 taloutta
OULAINEN Oulaisten yläkoulun salissa oli täyden katsomon verran ihmisiä, kun yläasteen musiikkiryhmä soitti John Lennon - aiheisesti Tapani Tirilän johdolla. Välissä laulajat ja soittajat esittivät Lennonin eri elämänvaiheisiin liittyviä tunnettuja ja vähemmän tunnettuja kappaleita. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 9. 818 la 914
www.rautia.fi www.ojanrauta.fi. Jokainen nuori esiintyi omalla persoonallaan ja esimerkiksi Roosa Malisen koko olemus keskittyi laulamiseen ja hänen laulunsa tanssi musiikin tahtiin, kun hän tulkitsi Stingin Fragi-
le-kappaletta. Laulusta vastasivat Jenna Rasinaho, Sanna Korpi, Anna-Mari Autere, Riina Tukala ja Maria Hirvilammi. Tapahtuman käsikirjoitus oli Pauli Ylitalon tuotantoa, joita Oulaisissa on suosittu aiemminkin. Koska esityksen käsikirjoittaja Pauli Ylitalo on jäänyt vasta eläkkeelle musiikinopettajan virasta ja esityshetkellä Tapani Tirilä vietti viimeisiä työpäiviään ennen eläkkeelle jäämistään, oli esitys haikea molemmille.
Ilmoitusvaraukset ja tiedustelut: Jaana Heikkilä Jarkko Rautio 050-544 54 99 050-325 69 07 jaana.heikkila@sps.fi jarkko.rautio@sps.fi Aineistot: ilmoitukset.pyhajokiseutu@sps.fi
Ojan Raudasta Suomen kesään!
Nämä toimi i!
Kotipihamyymälästä: Sisustusosastolta:
Terassilaatta Gresart Lage
Hyttyskarkotin Thermacel MR-1
Vietä juhannusta ilman hyttysiä! Thermacel karkottaa sääsket ja muut hyttyset n. Ultraviolettivalon, lämmön ja hiilidioksidin yhdistelmä on hyönteisille vastustamaton.
10 3
kpl
19,95
Vinyylimatto Tarkett Basic
Leveys 2m, Beige yksivärinen, tammi kolmisauvanen
m2
Talomaalit tarjoushinnoin!
Pika-Teho
valkoinen 9l
4,90
alk.
m2
Boordilaatat
59,-
64,90
Nurmelankatu 4 Oulainen p. John Lennonin elämästä kertova esitys oli nautinto.
Esitys alkoi neljällä lämmittelykappaleella ennen keskittymistä pelkästään John Lennoniin. Ohjelma jatkui selostuksella John Lennonin elämästä. 20m2 alueelta jopa 98 prosenttisesti. Yksi kaasusäiliö riittää 8 - 12tuntia. Pianoa soitti Tapani Tirilä. Raahessa musiikin lehtorina ollut Pauli Ylitalo kertoo, että sama konsepti tuotiin hieman muokattuna Oulaisiin.
Esiintymässä. He kertovat, että laulaminen on kivaa ja että on myös hauskaa laulaa porukassa. Sanna myös esitti ohjelman herkimmän yksinlaulun, joka oli Elton Johnin Your Song-kappale. Ohjelma on esitetty Raahessa Merikadun auditoriossa samana päivänä kun John Lennonin kuolemasta oli kulunut 30 vuotta. Ulkokäyttöön.
Perennat
24,90
Träppi hyönteispyydys
Myrkytön ja terveydelle vaaraton hyönteispyydys. Jenna Rasinaho ja Sanna korpi tulkitsivat Zen Cafen Olet todella kaunis-laulua. Teemu Rajaniemi ja Heikki Lavander soittivat kitaraa ja bassoa. Tosin he myös myöntävät, että välillä on vaikea muistaa sanoja
Koska koulujen lämmitysjärjestelmät on vasta uusittu, niin ehdotuksessa uusi koulu rakennetaan vuonna 2016. Uusi koulu lopettaisi Vannisen mielestä myös puheet
Piipsjärven koulun uudelleenrakentamisesta. Suosin suomalaista."
Liisa Valkama, Vatjusjärvi:
"En ole syönyt ulkomaisia milloinkaan. Lautakunnan mielestä ny-
kyisessä tilanteessa kulttuurisihteerin tehtävien hoitaminen jää tarkoitettua vähemmälle huomiolle. Siksi hän esittää uuden koulurakennuksen pystyttämistä. Kouluihin on kuitenkin investoitu ja rakennukset on tehty maalämmöllä lämpiäviksi. Kaupunki on tehnyt useita hankesuunnitelmia ja yrityksiä Piipsjärven oman koulun rakentamiseksi. lisäksi lautakunta esittää, että ensi vuoden talousarvioon varataan määräraha koulukuraattorin palkkaa varten. Lautakunta tosin päätti, että asia jätetään pöydälle. Se esittää, että viralle myönnetään palkkakustannusten edellyttämät määrärahat ensi vuoden talousarvioon. Virkamiestyöryhmä on suunnittelemassa sen rakentamista. Vanninen pitää mahdollisena, että Piipsjärven koulun oppilasennusteiden valossa sitä, että Piipsjärvelle rakennettava koulu jouduttaisiin sulkemaan muutaman vuoden päästä oppilasmäärän pienuuden vuoksi. Vanninen näkee, että nykyisellään kaupungin itäisen puolen kouluverkon kehittäminen junnaa paikoillaan. Esitys oli, e
koulun huolellisen suunnittelun, todetaan lautakunnan käsittelemässä ja siis pöydälle jättämässä esityksessä. Nykyisellään nuoriso- ja kulttuurisihteerin tehtävät on yhdistetty virkaan niin, että viran työajasta nuorisosihteerin osuus on 60 prosenttia ja kulttuurisihteerin osuus 40 prosenttia. Sivistyslautakunta kiirehtii myös perusturvalautakuntaa päätöksentekoon, jotta kaupunkiin palkataan toinen koulukuraattori väliaikaisjärjestelyin ensi syyslukukaudeksi. Työryhmän tehtävänä on laatia ehdotus tarveselvitykseksi ja hankesuunnitelmaksi sekä esittää useampia sijoitusvaihtoehtoja. Oulaisten itäisellä alueella on tällä hetkellä kaksi toiminnassa olevaa koulua. Koululla on kuitenkin huomattu, että tämä ratkaisu ei korvaa vakinaisen viranhaltijan tuomaa työpanosta erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden auttamiseksi. Lehtopään ja Matkanivan koulujen on todettu tuleen tiensä päähän. Erityisopettajan puute on yläkoululla on viime vuosina pyritty korvaamaan jakamalla
eritysopettajalle kuuluvia tehtäviä muiden opettajien kesken. Sivistystoimenjohtajan arvion mukaan nykyisessä tilanteessa Lehtopään ja Matkanivan koulujen oppilaat ovat eriarvoisessa asemassa koulutilojen, opiskeluvälineistön ja opetusmenetelmien suhteen. kesäkuuta 2011
Markus Kallio, Haapavesi:
"En syö ulkomaalaisia vihanneksia. Eräs mahdollisuus on, että kulttuurisihteerin tehtävän palkkakustannukset jaetaan kaupungin ja alueella toimivien kulttuurityötä tekevien järjestöjen kesken. Lautakunta perustelee palkkaamista myös sillä, että oppilaiden oppimisvaikeudet, sosiaaliset ongelmat sekä koulupoissaolot kärjistyvät, kun yksi keskeinen toimija puuttuu kouluyhteisöstä. Ainoastaan kotimaista."
Nuorisolle kokoaikainen sihteeri
OULAINEN Sivistyslautakunta esittää, että kaupunkiin perustetaan kokoaikaisen nuorisosihteerin virka vuonna 2013. Operaation arvioidaan kuitenkin tuovan rakennuksille vain hieman lisää käyttöikää. Sivistyslautakunnassa keskusteltiin Oulaisten itäisen alueen koulujen tulevaisuudesta. Erityisopettajan puuttuminen yli 300 oppilaan koulussa kuitenkin kuormittaa muita opettajia, kuraattoria sekä terveydenhuoltohenkilöstöä. Lautakunta arvioi, että kokoaikaisen nuorisosihteerin viran perustaminen olisi vapaa-aikatoimen kehittämisen kannalta tärkeä asia.
Uusi koulurakenn
Simo Husso
simo.husso@sps.fi
Sivistyslautakunta keskusteli itäisen alueen koulujen keh
OULAINEN Sivistyslautakunta
Uusi uimahalli on tärkeä hanke
OULAINEN Sivistyslautakunta pitää tärkeänä, että uusi uimahalli rakennetaan Oulaisiin vuonna 2014. Viimeisen hankesuunnitelman aikana laadittiin edelleenkin paikkansapitävä kustannusarvio ja vuoteen 2023 ulottuva oppilasennuste. Siinä kaupunki sitoutui rakentamaan koulun, jos valtiolta saadaan hankkeeseen 50 prosentin rahoitus. Kulttuuritoimessa on meneillään selvityshanke kulttuurisihteerin tehtävien hoitamisesta tulevaisuudessa. Kunnat ovat viime vuosina taloustilanteensa korjaamiseksi sulkeneet useita kymmeniä vastaavankokoisia kouluja eri puolilla Suomea, muistutetaan selvityksessä.. Sivistystoimenjohtajan tekemässä esityksessä uuden koulun rakennuspaikaksi kaavaillaan joko Lehtopään koulun tonttia tai terveydenhuolto-oppilaitoksen itäpuolella sijaitsevaa Oulaistenkadun ja Matkanivantien risteysalueen tonttia. Viran täyttämisellä kaupunki mahdollistaa yläkoulun kehittämisen kaikkien oppilaiden tasavertaisena kouluyhteisönä, perustelee lautakunta esitystään. Pesäpallokentän päällystäminen hiekka-tekonurmella on kustannuksiltaan noin 100 000 euroa.
Erityisopettajaa toivotaan ensi vuodeksi
OULAINEN Sivistyslautakunta
keskusteli kokouksessaan, että Oulaisten itäiselle alueelle rakennetaan uusi koulu. Niiden kunnostamisen arvioidaan tulevan kalliimmaksi kuin uuden rakentaminen. Uuden koulun rakentaminen alkaisi vuonna 2016, jos asia etenee. Lehtopään ja Matkanivan koulut on jo nyt yhdistetty yhdeksi hallinnolliseksi kokonaisuudeksi Jokiraitin kouluksi. Näin lämmitysjärjestelmiin sijoitettu kustannus ei mene hukkaan, vaan hyödyntää kouluja lähivuodet. Yläkoululla on laaja-alaisen eritysopettajan virka, joka kuitenkin on ollut täyttämättä syksystä 2005 alkaen. Lisäksi alueella on Piipsjärven koulu, joka kuitenkin on ollut jo useita vuosia kyläläisten toiveiden vastaisesti poissa käytöstä. Uusi, moderni koulu mahdollistaa laadukkaan opetuksen toteuttamisen, sanotaan selvityksessä. tarkoitus on, että kuraattorin palkka maksetaan puoliksi sivistys- ja sosiaalitoimen kesken.
Koulut. Väljä aikataulu myös mahdollistaa uuden
esittää, että yläkoululle palkataan laaja-alainen erityisopettaja ensi vuoden alusta lähtien. Käytännön kokemukset osoittavat, että nuorisosihteerin tehtävät vievät viranhaltijan työpanoksesta ajallisesti suuremman osuuden kuin mitä laskennallinen jako edellyttää. Sivistystoimenjohtaja Petri Vanninen sanoo, että pöydälle jättäminen ei hautaa aloitetta, vaan se noussee esiin myöhemmin. 4
GALLUP: Onko ruokalautasellasi kotimaisia vai ulkomaisia vihanneksia?
JARMO TYYSKÄ JARMO TYYSKÄ JARMO TYYSKÄ
PYHÄJOKISEUTU Torstaina 9. Kotimaisesta tietää, mitä se on."
Saila Lahti, Haapavesi:
"En syö ulkomaalaisia, enkä ole aiemminkaan syönyt. Valtio ei kuitenkaan lähtenyt rahoittamaan, kuten ei edellisiä-
kään hankesuunnitelmia, todetaan selvityksessä. Tuolloin päädyttiin siihen, että soveltuva päällyste on tartan-pinnoite, jonka kustannusarvio on 500 000 euroa. kaupungin taloussuunnitelmassa uimahalli on suunniteltu vuosille 2014 ja 2015.
Sivistyslautakunta haluaa myös, että urheilukentän juoksuradat ja pesäpallokenttä päällystetään vuonna 2013. Viimeisin suunnitelma on vuodelta 2009. Piipsjärven vanha koulu purettiin alkuvuonna. Oppilaita kouluun mahtuisi 100 150, jolloin rakentamiseen on tulossa valtionapua puolet kustannuksista. Urheilukentän päällystystä on jo aiemmin selvitetty
Olennaista on Haapaveden Sairaankuljetus Oy:n kanssa tehty väliaikainen sopimus, jonka teksti on muuttunut alkuperäisestä jossakin vaiheessa sopimuksen teon aikana. Nuorisoseurat ovat elämänkouluja, joissa pääsee lyhyelläkin oppimäärällä talkoilemaan pitkän oppimäärän haasteisiin. Lisäksi olisi tullut todeta, että sisäinen valvonta on ollut luvattoman puutteellista kaupunginjohtajaa myöten. Tehtävä kuuluisi osastopäällikölle eli tässä tapauksessa perusturvajohtajalle. Kaupunginhallitus toteaa tapahtuneet virheet muttei pidä niitä tahallisina. Liukastejauhe kengänpohjassa on tehnyt tehtävänsä. Seurat ovat kansakunnan kasvattajia, joista ammennettu kokemus kantaa elämässä isonakin. Lusikkaa hän ei ota, ettei tulisi lisätiskiä. Moitetta kaupunki on saanut muun muassa siitä, että väliaikaiset sopimukset valtuutettiin allekirjoittamaan hallintosäännön vastaisesti johtava ylilääkäri. Oulaisissa on nykyisellään omituinen tilanne, sillä kaupungissa on olemassa Piipsjärven koulupiiri, mutta alueella ei ole koulua. Molemmissa vaihtoehdoissa koulukuljetukset voidaan hoitaa joustavasti, perus-
tellaan selvityksessä. Harjoittelemisen tarvetta on vuosien jälkeen.
että muun muassa tämä Lehtopään koulu lakkautetaan ja alueelle rakennetaan uusi koulurakennnus. Revon mielestä vahingon aiheuttaneelta pitäisi vaatia täysi korvaus.
Hallitus antoi sairaankuljetusta koskevan lausunnon tarkastuslautakunnalle
HAAPAVESI Haapaveden kaupunginhallitus yhtyy väliaikaisia sairaankuljetussopimuksia koskevassa lausunnossaan tilintarkastajan näkemykseen asiaan liittyvien viranhaltijoiden osalta. Taustalla on tilintarkastajan päätös olla puoltamatta vastuuvapauden myöntämis-
nus jäi pöydälle
JARMO TYYSKÄ
KOLUMNI: Sirpa Kortet
hittämisestä Oulaisissa
P
Kukkaisia muistikuvia
uurattaat-puurattaat-puurattaat. Matkanivantien ja Oulaistenkadun risteysalueen tontin puolesta taas puhuu liikuntapaikkojen läheisyys. Kannattaa mennä mukaan.
"
Melkein voisin veikata jo edeltä, että hän haluaa ostaa kupin kahvia, maidolla, mutta ilman sokeria.". Markus Aho huomauttaa, että lautakunnalle tuodussa selvityksessä ei ole kysymys kyläkoulujen lakkauttamisesta eikä säästöistä, vaan itäisen alueen koulutoiminnan kehittämisestä. Plarit ja mimiikka haltuun. Lehtopään koulun tontti on maantieteellisesti itäisen alueen keskellä. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 9. Autosta on loppunut polttoaine ja ainoa auttaja on paikallinen poikamies. Minäkin muistan hänet kahvilatiskin takaa. kesäkuuta 2011
5
tä entiselle perusturvajohtajalle Eija Komulaiselle ja ylikääkärille Pauliina Sarajärvelle. Nämä muistan ensimmäisestä teatteriharrastusvuodestani. Hallitus antoi lausuntonsa Komulaiselta ja Sarajärveltä saatujen selvitysten perusteella. Voikukka-11 -maakuntajuhlaviikko nostaa jääväämättä muistikuvia kymmenen vuoden takaa mieleen. Työsandaaleilla ei pitäisi lähteä pyörähtelemään, mutta nuorisoseuran iltamissa ei hyvällä katsota, ellei talonväki taivu tahdottaessa edes yhteen valssiin. Käyn hokemaa mielessäni, kun muistan jonkun kokeneemman tanssijan sanoneen, että sillä muistisäännöllä osaa tanssia valssia. Rakko päkiässä kertoo, etteivät puheet hyvistä tanssikengistä ole huuhaata. Hän toteaa, että on lojaali lautakunnan päätökselle. Tanssikurssitettuna takaraivosta pitäisi tulla tangokin. Taitaa käydä niin, etten muista kirjoittamatonta sääntöä, että mies vie ja nainen vikisee. Vastuuvapauden myöntämiseen hallitus ei ottanut kantaa. Vuorosanoja opeteltavaksi kymmeniä sivuja, puvustusideoita lukuisiin kohtauksiin, lavasteita sisä- ja ulkoasemiin. Nyt halutaan pois syntyneestä pattitilanteesta, sanoo puheeenjohtaja Markus Aho. Asiaa käsittelevät seuraavaksi tarkastuslautakunta ja valtuusto. Taipuuhan sitä, mutta taidoissa on edelleen pahoja puutteita. Seuraavaksi suunnitelmaa käsitellään kaupunginhallituksessa Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Markus Aho ko-
rostaa, että Petri Vannisen esitys jätettiin pöydälle ja noussee uudelleen käsittelyyn hamassa tulevaisuudessa. Illan viimeinen valssi tuo tanssisaliin valot. Yrityksistä huolimatta Piipsjärven koulua ei ole saatu rakennettua. Varpaat työkengissä tuntuvat lestiin liian suurilta. Ehdotus jätettiin kuitenkin pöydälle.
Koulun sijaintipaikkaa Vanninen perustelee niiden keskeisyydellä ja saavutettavuudella. Sopimus ei vastaa kaupunginhallituksen päätöstä. Ei, pelillehakija tietää, että olen siellä usein. Pyörähdyksissä menivätkin sitten jo laskelmat ja askeleet sekaisin. Kahvihetki pienessä tilassa tuntuu luksukselta. Orkesteri sujahtaa näyttämöverhon välitse takahuoneeseen. Selvityksessä huomataan myös, että mikäli kevyen liikenteen silta rakennetaan joen yli, koulu toimisi lähikouluna myös Hussan alueelle. Hän ei tiedä, että nuorisoseurantaloilla on jo tiskikone. Rakentamiseen tarvitaan kuitenkin valtion rahaa, pohtii Aho.
Maalaiskaupunkiin eksynyt kirjailijavieras on jäänyt junasta. Toiset opettivat kahvilatyövuorolaisten keittiökuivaharjoittelussa laskemaan yks, kaks, kol, yks, kaks, kol. Mahdollisten korvausten osalta asia on vakuutusyhtiön käsittelyssä. Hallituksen kokouksessa kaupunginjohtaja Jouko Luukkonen jääväsi itsensä. Melkein voisin veikata jo edeltä, että hän haluaa ostaa kupin kahvia, maidolla, mutta ilman sokeria. Hallitus antoi asiasta lausunnon tarkastuslautakunnan sitä pyytäessä. Karkean arvion mukaan uuden koulun rakentamiskustannukset ovat noin 1,5 miljoonaa euroa. Annan metsäkukkien sävelen ja tahdin viedä. Esitystä ei kannatettu. Ensi-ilta on heinäkuussa ja tilattuja esityksiä pikkujoulukauteen saakka. Lausunnon mukaan tässä vaiheessa ei voida osoittaa, missä vaiheessa muuttunut kirjaus on sopimukseen tullut. Martti Repo (ps) esitti puolestaan, että hallitus yhtyy tilintarkastajan kannanottoon Eija Komulaisen ja Pauliina Sarajärven osalta ja suosittaa erityistilintarkastusta asiaan liittyen. Repo jätti eriävän mielipiteen. 50-prosenttisen valtionavun jälkeen kaupungin kustannukseksi jäisi 750 000 euroa. Hänen mielestään hallituksen olisi tullut todeta Sarajärven ja Komulaisen syyllistyneen huolimattomuuteen, joka aiheuttaa kaupungille kuluja. Odottaminen on johtanut siihen, että toiminnan kehittäminen on jäänyt.
Sivistystoimenjohtajan tekemä esitys oli ensimmäinen konkreettinen toimenpide, jolla alueen koulujen toimintaa alettaisiin kehittää. Selvityksessä esitetään, että nykyisten koulujen liikuntasalit jäisivät kaupungin ylläpitäminä kylien liikuntapaikoiksi. Odotan sitä legendaarista Suomi-filmien kysymystä, että käynkö useinkin täällä tanssimassa. Hallituksen puheenjohtaja Erkki Rytky (kesk) teki esityksen, jonka hallitus hyväksyi. Vai annanko tanssittajani viedä. Draaman ainekset mustana valkoisella paperilla. Ahon mukaan syntynyt tilanne ei ole tätä päivää. Ne pitäisi herättää kehonkielellä eloon
- 23.6. Nuo kaikki kasvattavat taitoja, joita isoset tarvitsevat tulevina rippileiriohjaajina. Helvi ja Tauno Lahtinen, Matti Silvola, yksinlaulua Tiia Törmikoski. La 11.6. Teemun leiriviikko on edessä kesäkuun lopussa. Isoskoulutuksen omaehtoinen jatkoleiri ei kuulu enää varsinaiseen rippikoulun isoskoulutukseen. Kaksivuotisen koulutuksen päättymisen jälkeen Teemu päätti ideoida ja toteuttaa jatkoleirin. Sunnuntaina ennen varsinaista pääjuhlaa on juhlajumalanpalvelus Oulaisten kirkossa. 68:5-11 Jer. Su 19.6. Messu klo 14, Mari Jussi-Pekka. Seurat Matkanivan rukoushuoneella (Perikankaantie 3) klo 19. Nuorisoseurojen kesätapahtuma, messun jälkeen kunniakäynti sankarihaudoilla ja kirkkokahvit srk-kodissa. Joka kuukauden toisena perjantaina pidämme jonkinlaisen tapahtuman, hän sanoo. Omat eväät mukaan. Su 12.6. rippileirin konfirmaatio. Alle 4-vuotiaille oma huoltaja mukaan. Messu klo 10, Matti Hirvilammi. Perheasiain neuvottelukeskus Terveystie 11 Ylivieska, ajanvaraukset ma-pe p. Isosella on vastuuta enempi. Oulaisissa maakuntajuhlat pidettiin viimeksi vuonna 1989.. 31:31-34 Ap.t. Pelailemme lento- ja jalkapalloa sekä muita seura-
Omatoiminen. Honkamajan 2. Kuka vaan on kiinnostunut, voi tulla mukaan, Rajaniemi jatkaa.
Maakuntajuhlaväki kokoontuu juhlajumalanpalvelukseen Oulaisten kirkkoon
OULAINEN Paikallisten nuorisoseurojen ja Pohjois-Pohjanmaan Nuorisoseurojen liiton järjestämät Voikukka-11 -maakuntajuhlat näkyvät vii-
konloppuna Oulaisissa. Nuotioilta ry:llä klo 18. Helluntaipäivän messu klo 10, Jaakko Arppe. Helluntaipäivän messu klo 10 Ps. Ti klo 17.30 - 19.30 perheillat/koko perheelle suunnatut toiminnalliset illat. Nyt ISKO-jatkosta on kulunut päiviä, ja tekevien nuorten mieli on tyytyväinen. Ke 15.6. Ke klo 9 - 11.30. Jumalanpalveluksen yhteydessä on kunniakäynti sankarihaudoilla. Kotiseurat Anne-Maria ja Timo Punkerilla klo 19, Tällärinpolku 4. He järjestivät meille Ahonperälle mahdollisuuden mennä ja ruokailut sinne, ja tulivat itse paikalle, Rajaniemi iloitsee. Meillä on niin hyvä ja tiivis porukka, hän sanoo. Seurat ry:llä klo 13. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 9. 2:1-13 Joh. rippileirin konfirmaatio. Muut tapahtumat Pe 10.6. Seurat ry:llä klo 17. Su 19.6. Lippuvartiot kokoon-
tuvat yhteisharjoituksiin kirkkomaalle klo 9. klo 19 Kesäillan hartaus kirkkomaalla Su 19.6. Kaikille juhlajumalanpal-
veluksiin osallistuville on kirkkokahvit jumalanpalveluksen jälkeen. Jaoimme tehtävät, pelasimme joukkuehenkeä kohottavia pelejä, söimme ja pidimme hartauksia, Rajaniemi kertoo. Lapsen saa jättää yksin kentälle ohjattuun ja valvottuun toimintaan. Seuraavaksi kokoonnumme Pyykölän puistossa perjantaina 17. kesäkuuta, iltapäivällä. Varsinaista sellaista ei Oulaisissa aiemmin ole pidetty. 425990 Palveleva puhelin 01019 0071 su - to klo 18 - 01, pe ja la klo 18 - 03
OULAINEN Seurakuntanuor-
ten yhteinen tekeminen isoskoulutusleireillä jätti hyvät muistot oulaistelaiselle Teemu Rajaniemelle. kesäkuuta 2011
7
OULAISTEN SEURAKUNTA
Teemu ideoi isosille oman jatkoleirin
Leirityö rippikoululaisten kanssa odottaa kesäkuun lopussa.
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@sps.fi
SIRPA KORTET
12.6 Helluntaipäivä
Pyhän Hengen vuodattaminen
Su 12.6. Pitää katsoa, mitä tekee. klo 18 Ehtoosoitto Su 12.6. ja 12.30 - 15. Suvaitsevainen, kaikkia leiriläisiä kohtaan tasapuolinen, puolueeton ja eikä käyttäydy kuin leiriläinen, eli isosen perään ei pitäisi joutua kenenkään katsomaan, hän miettii. Teemu itse kokee, että hänen oman leirinsä isosilla oli merkittävä vaikutus siihen, että hänestäkin kasvoi isonen.
www.oulaistenseurakunta.net
OULAINEN
Kuollut: Bertta Serafia Heloviita e Blomberg e Valli 94 v Vilho Alvar Tohkoja 62 v Maili Helena Korpi e Viinikangas 60 v Veli-Matti Ylikangas 47 v Kastettu: Johannes Mikael Lumiaho Kuulutettu: Lauri Juhani Pihlajaharju ja Tanja Maaria Lumijärvi, Mikko Antero Niemelä ja Marja Inkeri Ohtamaa Jumalanpalvelus Su 12.6. Leikkikenttä toimii seuraavasti: Ma klo 9 - 11.30 ja 12.30 - 15. Niitä on vietetty vuodesta 1942 lähtien. To klo 9 - 11.30 ja 12.30 - 15. Tätä ennen hän on toiminut lastenleirin ohjaajana. Olen rohkeasti oma itseni, niin sillä pärjää, hän pohtii tulevaa pestiään. Ahonperän 1. Leikkikenttä 4-9 -vuotiaille lapsille toimii poutapäivinä srk-kodin leikkikentällä (Oulaistenkatu 59) ajalla 6.6. Kahvitilaisuus järjestetään Oulaisten seurakuntakodilla klo 12 alkaen.
Maakuntajuhlilla on pitkä perinne. 14:15-21 Päivän virsi: 117 Kolehti: Kolumbian kirkon työlle, Suomen lähetysseuran kautta.
Myöhemminkin nuoret ovat päättäneet alkaa kokoontua. Ikävän tunne toista isosta kohtaan on se voima, joka saa nuoret miettimään vapaaajalleen yhteistä tekemistä. Tapaaminen on tarkoitettu 13 - 21 -vuotiaille, mielellään isoskoulutuksen käyneil-
le. Hyvän isosen tunnuspiirteiksi Teemu listaa monta kohtaa. Teemu Rajaniemi mieltyi isoskoulutuksen fiilikseen. Ikävä kavereita kohtaan kannusti uusiin kokoontumisiin.
pelejä. Jaakko Arppe ja Samuel Korhonen. Ma 13.6. Ohjelma leirillä noudatteli kuitenkin leirien peruskaavaa. Seurakunnan nuorisotyöstä vastaavat pastori Mari Jussi-Pekka ja nuorisotyönohjaaja Tuomas Saarela lämpenivät ajatukselle heti. Jatkoajatuksia yhteistapaamisten järjestämisestä pukkaa mieleen ja päivämääriä on jo kalenteritettu
Seurakunta pohtiikin kaupungin ja Työttömien yhdistyksen kanssa, mistä saataisiin enemmän varastotilaa ensi vuotta varten.. Investointiprojekti Konttilan lämpökeskuksella aloitettiin toukokuussa. Aamu näytti edellisvuosia hiljaisemmalta, mutta iltapäivää kohti seurakuntatalon edustalla vilkastui. Suuntaus on nä-
kynyt nyt viimeisten jakovuosien aikana. Konttilan lämpökeskuksen biokattilan konvektio-osa nostettiin nostureilla katon kautta ulos. Jos ruokakassien jakopäivän jälkeen elintarvikkeita jää yli, jaetaan ne diakoniatoimiston aamuvastaanotolla. Joku on myös sanonut, että kahvia pitäisi olla, Voutilainen kertoo. Valmista laitosta päästään testaamaan syyskuun alussa. Kun läpimeno hidastuu palamisprosessissa, on vaikutusta tehoon, tuotantoon ja päästöihin. Lämmönjakelu toimii normaalisti saneeraustöiden ajan, sillä Oulaskankaan, Koskelan ja Junnikkalan laitokset ovat lämmöntuotannossa. Lihaa on myös toivottu. Varastotilojen pienuus on tullut vastaan. Koekäyttö jatkuu viikon ajan ja lokakuun alussa laitoksen on tarkoitus olla täysin valmiina lämmönjakeluun. Biokattila lähti muutostöitä varten Ouluun. Yhden hengen taloudet ovat tiukimmilla, kun joutuvat hankkimaan kaiken
Henkistä kanssakäymistä ravinnon lisäksi on saatavilla samalla oven avauksella. Hän lisää, että suurin osa yhden hengen kasseja hakeneista on keski-ikäisiä tai hieman vanhempia. Diakoniatyöntekijä Eija Voutilainen kertoo, että ihmisten taustoja ei syynätä ruokakasseja jaettaessa. Kuukauden jälkeen paikalle asetetaan uudistettu biokattila ja uusi polttoainesiilo. Perinteisesti perheet ovat olleet suurin ryhmä, joka ruokakas-
seja on hakenut. Yleensä keskustellaan laajemminkin elämässä selviämisestä."
yksin, Voutilainen sanoo. Varmaan se on työttömyys syynä yhden hengen talouksienkin avun tarpeeseen. Yleensä kaikki saadaan kuitenkin jaettua päivän aikana. Yksi
tällainen muutostyö on tulipesän korkeuden kasvattaminen 1,5 metrin verran. Oulaisissa sitä ei enää toivota, kun hankimme kasseihin lihapurkit meidän diakoniavaroin. Eniten kritiikkiä on saanut maitojauhe, joka ei sovellu laktoosi-intoleranssista kärsiville. Vattenfallilla on alueella kaukolämpötoimintaa Oulaisissa ja Kärsämäellä, joiden yhteenlaskettu myynti on vuodessa noin 54 000 MWh.
Tämähän on tunnettua ja kokeiltua tekniikkaa, että sinällään tekniikassa ei ole mitään uutta."
Pentti Gallen
Palamisolosuhteiden paraneminen muutostöiden myötä heijastuu koko lämmöntuotantoprosessiin. Välillä oli jonoakin, mutta aika tasaisesti hakeminen jakautui koko päivän ajalle, kertoo diakoniatyöntekijä Eija Voutilainen . Yleensä keskustellaan laajemminkin elämässä selviämisestä. Turvetta käytetään suurin piirtein saman verran. Uudistettu kattila saadaan laitokselle kesä-heinäkuun vaihteessa.
automaatiojärjestelmän uusiminen. Esimerkiksi riski siitä, että biopolttokattila olisi pois käytöstä kovilla pakkasilla, kasvaisi koko ajan, Gallen kertoo, että toimenpiteillä saadaan turvattua biotuotantoa. Hän myöntää, että väärinkäytösten riski on aina olemassa tällaisessa toiminnassa, mutta ei koe asiaa mitenkään suureksi ongelmaksi.
Ihmisiin luotetaan. Kassi sisältää vehnäja sämpyläjauhoja, makaronia, puurohiutaleita, näkkileipää, hapankorppuja, keksejä, maitojauhetta mysliä, pastaa sekä lihapurkin.
"
Eija Voutilainen diakoniatyöntekijä
Työttömyys ja vähävaraisuus ovat kriteereitä, jotka seurakunta on se asettanut ruokakassin saamiselle. Kassin saamisen kriteeriksi on asetettu vähävaraisuus ja työttömyys, ja kriteereiden uskotaan täyttyvän, kun ihminen tulee kassia hakemaan.
EU-ruokakasseja on jaettu Oulaisissa niiden alkutaipaleelta asti.Voutilaisella onkin tuntuma siitä, kellä kulloinkin on tarve ruokakassille. Nyt perheiden rinnalle on noussut toinen ryhmä. Se ei kuitenkaan syynää hakijoiden taustaa. Projektille on varattu 1,5 miljoonaa euroa, mutta Gallen uskoo kulujen jäävän hieman alle tämän. Voutilainen huomauttaa, että usein ihmiset jäävät kassin hakiessaan juttelemaan. kesäkuuta 2011
Biokattila lähti nuorennettavaksi
Palamisolosuhteet paranevat ja biopolttoaineita voidaan käyttää enemmän
Terhi Marjakangas
terhi.marjakangas@sps.fi
OULAINEN Konttilan lämpökeskuksen saneeraustöissä saavutettiin eilen välietappi, kun biokattilan konvektio-osa ja tulipesän yläosa nostettiin nosturein laitoksesta ulos ja kuljetettiin Ouluun Renewa Oy:n konepajalle modernisoitavaksi. Ruokakassin sisältö on pysynyt lähes muuttumattomana alusta asti. Voutilainen pohtii, että suuremmallekin ruoka-apumäärälle voisi olla tarvetta Oulaisissa, mutta tähän asti seurakunta ei ole pystynyt ottamaan vastaan isompaa määrää elintarvikkeita. Tämähän on tunnettua ja kokeiltua tekniikkaa, että sinällään tekniikassa ei ole mitään uutta, Gallen uskoo, että laitoksen käyttöönotto sujuu jouhevasti. Luotamme ihmisten sanaan, ja yleensä aika paljon tunnetaankin ihmisiä, Voutilainen kertoo. Ei kyse ole liukuhihnasysteemistä. Muutoksia ruokakassin sisältöön toivotaan silloin tällöin. Meillä on käytössä vanha logiikkajärjestelmä, johon ei käytännössä ole enää saatavilla varaosia, Gallen valottaa. Siitä eteenpäin luvassa on parantuneet palamisolosuhteet, biopolttoaineiden osuuden lisäys lämmön tuotannossa ja laitoksen sisäisten päästöjen pienentyminen. Biokattilan ulostuleviin päästöihin modernisoinnilla ei ole juurikaan vaikutusta. Kun tulipesän korkeutta kasvatetaan, saadaan palaminen paremmaksi. 16 vuotta vanha laitos on toiminut moitteettomasti, mutta Gallenin mukaan on järkevä saneerata silloin, kun laitos ei ole vielä loppuun ajettu. Laktoositonta vaihtoehtoa ei kuitenkaan ole mahdollista sisällyttää kassiin, sillä sen säilyvyysaika on lyhyt. Saneeraustyöt ovat mittavat. Ainoa muutos tapahtui kolme vuotta sitten, kun kassi täydentyi myslillä ja pastalla. Seurakunnassa luotetaan, että kun ihminen allekirjoituksellaan kuittaa ruokakassin, menee kassi menee sitä tarvitsevalle. Sysäyksenä toukokuussa alkaneille saneeraustöille on vanhentunut tekniikka. Vattenfall Lämpö Oy:n aluepäällikkö Pentti Gallenin mukaan ne ovat jo lähes niin minimissään kuin voivat olla. Jatkossa puun käyttöä on tarkoitus lisätä entisestään. 8
PYHÄJOKISEUTU Torstaina 9. Nyt on näyttänyt siltä, että yhden hengen taloudet hakevat kasseja reilusti aiempaa enemmän. Biokattilan modernisoinnin ja polttoainesiilon uudistuksen lisäksi projektiin kuuluu leijukattilan saneeraus ja apulaitteiden sekä sähkö- ja
Katon kautta. Kokonaispäästöt kuitenkin pienenevät öljyn käytön vähentyessä.
"
JARMO TYYSKÄ
toksen käyttöön ostetaan vuosittain noin 10 000 kiintokuutiota. Esimerkiksi palamisprosessissa voidaan jatkossa hyödyntää huonompaakin polttomateriaalia, kuten kosteaa puuta. Voutilainen oli yksi ruokakasseja pussittaneista ja jakaneista seurakunnan työntekijöistä.
Ei kyse ole liukuhihnasysteemistä. Oulaisissa puuta lämpölai-
Ruokakassi päätyy yhä useammin yhden hengen talouteen
JARMO TYYSKÄ
Terhi Marjakangas
terhi.marjakangas@sps.fi
OULAINEN Kaikki Oulaisten seurakunnan jaettavaksi tulleet ruokakassit päätyivät tarpeeseen. Vaikka Oulaisissa jaetaan ruoka-apua kaksi kertaa vuodessa, 1200 kilogrammaa syksyllä ja samanlainen satsi keväällä, on jokaiselle kassille tarve. Ensi vuodelle Oulaisiin on kuitenkin anottu EU-elintarvikkeita enemmän
Alkusäikähdyksen ja pienen googlettelun jälkeen Outi Röksä tunnisti eläimen isopihtihäntäkoiraaksi. Ilmeisesti se oli syönyt energiapitoista persikan siementä, koska sitä ei enää he-
delmän sisällä ollut. Söin persikkaa ja huomasin, että sen sisällä oleva kivi on haljennut. Yksi vaihtoehto on, että ötökkä siirretään jonnekin kauas asutuksesta ja päästetään vapauteen. 180 g (7,17/kg) Hollanti
2
99
Rainbow Kahvi 500 g (5,98/kg)
2
99
Pouttu Ohuen ohut possupaisti 300 g (9,97/kg)
19
Suomalainen
Rainbow Virvoitusjuomat 1,5 l (0,53/l) (sis. Saatiin sitten leipomolta iso kasa leipää tilalle ilman ylimääräisiä osia." "Joltain leipurilta olivat osat pudonneet taikinaan. Hän nimesi ötökän Paavoksi.
Alla on Pyhäjokiseudun lukijoiden kokemia yllätyksiä, joita ruuan seasta on löytynyt:
"Minen ymmärrä miksi meijän tonnikalassa on aina semmoisia järkyttävän kokoisia ja tosi kovia suomuja. Oetker Ristorante pizzat, pakaste 320390 g (7,786,38/kg)
7
Suomalainen
0
69
Rainbow Appelsiini- tai omenatäysmehu 1l
1 1
69
Fazer Ruispuikulat 9 kpl 500 g (3,38/kg)
49
Atria Viljaporsaan ohut leike, naturell 750 g (9,99/kg)
50
Hinta voimassa to-la
Kariniemen Kananpojan grilliboxi/ kg n. kesäkuuta 2011
9
Herkullista helluntaita!
Myymälämme on suljettu helluntaipäivänä su 12.6.
Pysyvästi edulliset hinnat
Rainbow Tuuttipakkaus 6 kpl 416 g (4,78/kg)
1
4
Suomalainen
99
49
Katso maukkaat ohjeet: www.yhteishyva.fi
Pysyvästi edulliseen hintaan
1
Atria Hiillos grillimakkara 400 g (3,73/kg)
2 1
49
Dr. Isopihtihäntäkoiraan hän nimesi Paavoksi.. Ensisäikähdyksen jälkeen Röksä poimi ötökän kannelliseen muovipurkkiin. 0,79 + pantti 0,40) Palvelemme ma-pe 8-21, la 8-18, su 12.6. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 9. Voisi olla, että moisen manööverin jälkeen ei paljain jaloin tohdi pihalla kävellä. Hän kertoo pitävänsä hedelmistä ja aikoo syödä niitä surutta myös jatkossa. Persikan syönti sen sijaan jatkui tuolloin ja jatkuu edelleen. Kerran tutustuin "kesäleivässä" olleeseen lankakerään. Ehkä se oli jo munavaiheessa joutunut persikkaan tai sitten kömpinyt sinne itse pienenä. Olohuoneen nurkassa sijaitsevassa akvaariossa nimittäin asustelee tulilisko. Voi kuitenkin olla, että harrastelijabiologiksi itseään kuvaileva Outi ei henno laittaa Paavoa luonnon kiertokulkuun. niistä tulee haavoja ja ne on ku lasin sirpaleita." "Talvella ostin ulkomaisia tomaatteja, jotka olivat täynnä valkoisia pikkuriikkisiä matoja." "Niin ja joskus pidin opiskelijakahvilaa, niin meidän tuplapatukoiden seassa oli aina semmoisia parisenttisiä koppakuoriaisia." "Joskus kun olin pieni, meidän äiti löysi leivästä mutterin tai ruuvin, en muista kumpi. 1,5 kg
29
Suippopaprika, punainen n. Röksän kotoa löytyy Paavo-pihtihännälle vaihtoehtoinen tulevaisuus. Isopihtihäntä on 1-2 senttiä pitkä hyönteinen, jota esiintyy ympäri maailmaa. Isopihtihännälle kelpaavat ravinnoksi lehtivihannekset, kaalit, juurikkaat ja hedelmät. Koskaan ei saatu selville, miten se sinne joutui." "Tyttäreni löysi höyhenen kaupan hampurilaisesta!!" "Mieheni löysi valmiin italiansalaatin seasta valmiiksi pureskellun purukumin! Syöminen jäi siihen!"
Röksä. Ötökkää on tavattu aiemminkin Suomessa myytävistä persikoista.
OULAINEN Espanjalaisen persikan syönti sai viime viikolla yllättävän käänteen, kun hedelmän kiven sisältä tuli täysissä ruumiin voimissa oleva ötökkä. suljettu
päivittäistavara
Persikan kiven sisältä kömpi elävä ötökkä
Outi Röksä tunnisti hyönteisen isopihtihännäksi.
Simo Husso
simo.husso@sps.fi
SIMO HUSSO
Hyönteisen lopullinen kohtalo on auki. Kotirivitalon pihaan sitä ei kuitenkaan vapauteta. Outi Röksä ei lopeta hedelmien syöntiä, vaikka persikan sisältä löytyikin isopihtihäntä. Pihdit nimittäin olisivat saattaneet kirpaista hedelmänsyöjää. Outi pohtiikin, miten eläin oli voinut kehittyä sen sisällä. Tämän sammakko-
eläimen herkkua ovat muun muassa erilaiset elävät hyönteiset. Tosin persikkakorin loput hedelmät tuli syötyä erittäin tarkkaavaisesti, mutta niistä ei vastaavaa paljastunut.
Isopihtihännän väliaikaiseksi kodikseen valitsema persikka oli ulkoapäin ehjä. Helpotus oli sekin, että ötökkä ei joutunut syöjän suuhun. Ne viihtyvät varjoisissa, viileissä ja kosteissa paikoissa. Onneksi en heti haukannut uudelleen sillä kiven sisältä huomasin kömpivän esiin tumman, pitkulaisen hyönteisen, jolla oli hurjan näköiset tarttumapihdit peräpäässä, muistelee Outi
Lukijoiden kokemia yllätyksiä
Persikka maistuu yhä. Sen verran pahan näköiset ötökän peräpään sakset ovat
Vaikka kesä on työntäyteinen, on kesästä tarkoitus ottaa niin paljon irti kuin mahdollista. Nyt on kesä! Nyt on mentävä sinne, missä muutkin ovat: Perämeren rantaan Pyhäjoelle. kesäkuuta 2011
Keskikylän grillikatoksesta paras lopputulos ta
Emilia Hatula
emilia.hatula@sps.fi
PYHÄJOKI Pyhäjoen kyläyhdis-
Talkoissa. Pallottelu kuumuudessa sai pojat toteamaan, että farkut on väärä vaate hellekeleihin.
Nyt nautitaan!
minen sai ihmiset ulos kodeistaan ja pisti kuoriutumaan paksusta vaatekerroksesta.
Hellerajan ylitty-
Terhi Marjakangas
terhi.marjakangas@sps.fi
atua talsivat pojat hihattomissa paidoissaan ja tytöt hameissaan ovat varma merkki siitä, että kesä on täällä. Ei tarvitse tehdä mitään erikoista tai voi tehdä mitä vaan.
Isovanhem laiset Veera, vuotta, osaav tarjoamasta. Meren ranta on houkutellut kaverukset nauttimaan ensimmäisestä kunnon kesäpäivästä. Töitä on ollut tähän
asti paljon ja viimeistelyssä menee vielä aikaa. Kokeiltu kuulemma oli. simman lähe man metrin p juoksuaskele Lapsenlast mo, Marja Pe neelta siitä, e järkevää, mu lassa olevan k Lapset kä. Aurinko toi kaverukset katsastamaan meren rantaa. Kunhan vaan on ulkona, pois kämpästä. Erinomainen talkoohenki tuottaa suurta iloa, ja hekin jotka eivät ole olleet mukana, ovat kannustaneet. Talviturkit porukka on heittänyt jo aikaa sitten, ensimmäisin pääsiäisenä, mutta varsinainen uimakausi jäi vielä tiistaina aloittamatta. Heini huomauttaa, että onnistunut kesäpäivä voi syntyä vähäisistäkin aineksista. Asun Kalajoella, mutta aina kun on mahdollista, tulen Pyhäjoelle. Porukkaan kuuluva Heini, 25, on samaa mieltä. Meren ranta on kaverusten mielestä Pyhäjoen paras paikka uida. 10
JARMO TYYSKÄ
PYHÄJOKISEUTU Torstaina 9. "Navi" lomailee vielä hetken, jonka jälkeen aloittaa työt Pyhäjoella. Vuorotöitä tekevä Navi miettii, että kesästä nauttiminen voi jäädä vähäiseksi. Osmo Moilanen (vas) ja Pentti Jaakkonen toimivat kyläyhdistyksen hyväksi.
tys rakentaa parhaillaan grillikotaa Keskikylän koulun pihaalueelle. rantaan, vete kuuluvat asia Kaksikon o sen helposti. Urakka etenee talkoovoimin Jaakko Jukkolan johdolla. Pyhäjoki on paras paikka viettää kesäpäivää, hehkuttavat "Kekkeriksi" ,23, ja "Naviksi", 20, it-
K
sensä esittelevät kaverukset pallottelun lomassa. Toiminta vaatii myötäelämistä ja ehdottomasti kaikkien, noin 20 mukana olleen rakentajan panoksen. Tunnemme, että työllämme on paljon arvoa, Jukkola kertoo.
Kuuma tulee. Oli ollut jo vuosia puhetta, että jonkinlainen katos täytyisi rakentaa. Heini jättää pulahdukset mieluusti pojille ja keskittyy ennemmin auringonpalvontaan ja aikakauslehtiin. Mää oon aika huono uimaan, mutta käyn mielelläni katsomassa, kun muut uivat.
Alkanut kesä vie kaveruksia eri suuntiin. "Kekkeri" lähtee muutaman päivän päästä Turkuun töihin, Heini vaikuttaa Kalajoella ravintola-alan töissä ja Raahessa tanssinopettaja ja heinäkuussa on tiedossa ulkomaille lähtö. Kekkeri toivoo yhtä onnistunutta kesää kuin viime kesä: festareita ja hauskanpitoa. Vaikka aurinko täydeltä terältä porottikin, oli vesi sen verran kylmää, että pulahdus veteen sai aikaan pelkästään epämiellyttävän tunteen. Syksyllä aloitettuun projektiin saatiin avustuksia, mutta enimmät kustannukset menevät yhdistykselle. Niin kutsuttuun pääpoppooseen kuuluvat lisäksi Os-
mo Moilanen, Pentti Jaakkonen, Ossi Heikkilä, Hannu Silvola, Pentti Viinikangas sekä Jouko Takalo. Sulanut jäätelöpallo ja saunaa muistuttava auto kertovat samasta asiasta
Kookkaaseen kotaan mahtuu noin 20 henkeä, Jukkola kuvailee. Kuvassa kiikussa Jasmin Houva ja vauhtia antamassa Merja Houva.
mpiensa luona päivää viettävät raaheseitsemän vuotta ja Lari, yhdeksän vat ottaa ilon irti kaikesta ympäristön Kaksikko ei tyydy pelkästään meren een ja aurinkoon, myös mutakylvyt aan. 6-vuotiaat kaverukset Jemina Houva ja Sofia Malinen ovat löytäneet ensimmäisen hellepäivän virkistykseksi leikin, jota voi leikkiä Kielosaaressa, vaikka vesi ei olekaan vielä uimalämpöistä: merenneitoleikin. Odotamme paljon väkeä myös kesäiltaan, jossa laulamme, heitämme hevosenkenkää ja niin edelleen. Luvassa on muun muassa 30:ttä kertaa järjestettävä myyntinäyttely, kuutamohiihtoa, joulujuhla, sekä jumppaa miehille ja naisille. Otetaan eita kohti kuoppaa ja hypätään. Mette ja Tytti edessä ja Jennika Vasanoja viettivät ensimmäistä kesän hellepäivää Kielosaaressa Pyhäjoella.
Aurinkoa ottamassa. Uskomme, että nuorisoa kertyy paikalle yhtä paljon, Jukkola miettii.
HAAPAVESI Haapaveden kau-
alkoovoimin
Kodan valmistumiseen vaikuttaa avustusten saaminen, mutta arvioitu ajankohta on syyskuu. Kesäsuunnitelmissa kaksikolla on ainakin perhereissut Ouluun ja Uuteenkaupunkiin. Esimerkiksi erämökkejä vuokraavat voivat hyödyntää sitä, Jukkola sanoo.
punki on tytäryhtiöineen ostamassa virastotaloa. Kunnan järjestämä kerho leikkikentällä on osoittautunut vetonaulaksi. Mikä kesässä on hauskinta. Sinipaitainen Jesse Houva pitää poliisileikeistä, siskonsa Jemina ja tämän kaveri Sofia Malinen merenneitoleikistä. opein mutakylpy järjestyy suhteelliEnsin kaivetaan kuoppa mahdollielle rantaa. Enimmäkseen aikuisten pyörittämän kyläyhdistyksen toiminta on aktiivista. äyvät kaikista mieluiten tässä rannal-
la, kun tässä paras uida ja kahlata. Onnistuneeseen kesään ei kuitenkaan kaksikon mielestä tarvita kuin muutama asia: uiminen ja jäätelö. Heini tunnustautuu ennemmin auringonpalvojaksi kuin uimariksi.
JARMO TYYSKÄ
Leikitään. Apuvoimat vaihtuvat välillä. Koulussa on tylsää. Lapsenlapset saavatkin nauttia Pyhäjoen maisemista aiempaa enemmän. Marja-mummolle kesän tekee valo.
Olen itse Etelä-Suomesta kotoisin ja olen aina sanonut, että täällä pohjoisessa valo korvaa ne asiat, jotka täältä muutoin puuttuvat. Vaikka sää onkin helteinen, rakennusmiehet ovat hyvällä tuulella. kesäkuuta 2011
11
Haapavesi yhtiöineen ostamassa virastotaloa
Rakennusratkaisut ovat perinteiset, mutta viihtyvyyteen satsataan huolella. Ympäri vuoden toiminnassa oleva leirintäalue valmistautuu pikku hiljaa kesään. Leikkiminen!. Jeminan pikkuveli, Jesse, neljä vuotta, ei tyydy tyttöjen tavoin helleilmalla rauhallisiin leikkeihin. Jesse haluaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita poliisileikin muodossa. Kesälomalla muutaman päivän olleella Veeralla ja Larilla ei ole vielä ikävä luokkahuoneita. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 9. Marja Peltoketo ja miehensä viettävät nimittäin ensimmäistä kesäänsä eläkeläisinä, ja tarkoituksena on muun muassa viettää enemmän aikaa läheisten kanssa. Myyjänä on Senaatti-kiinteistöt, joka kauppaa virastotalojaan ympäri maata. Pyrimme hyvään lopputulokseen ammattimiesten voimin. Mää otan helposti kiinni, mutta jos mut otetaan kiinni, niin mää pääsen heti karkuun, pikkumies toteaa itsevarmasti. Ostossa on 520 000 eurolla 2201 neliöinen virastotalo, 412 neliöinen asuinrakennus, maapohjaa 3950 neliötä sekä varastoja ja autopaikkoja. Sitten kävellään muutapäähän vauhdin ottoon. Siirtymiset vapauttavat Teknologiakylästä tilaa yrityksille, eikä neljättä Tekno-
taloa tarvitse rakentaa. On tärkeää, että savu ei pääse vaivaamaan grillaajia, ja että sisälle mahtuu tarpeeksi ajanviettäjiä. Kesäkipsa avataan lähipäivinä ja varsinaisia alueen avajaisia vietetään 12.päivä haitarimusiikin sävelien tahdissa.
Veden äärellä voi leikkiä muitakin kuin vesileikkejä. Ollaan hiekassa, jossa sitten otetaan varpailla hiekkaa, tytöt kiteyttävät leikin idean. Mukavuuksilla olevat mökit alkaa olla jo tälle kaudelle myyty, Johanna Kivinen Kielosaaren leirintäalueelta kertoo. Kalajoella nykyisin asuva Heini vietti kesän ensimmäistä hellepäivää Pyhäjoella kavereiden kanssa. Asia menee kaupunginvaltuustolle.
JARMO TYYSKÄ
JARMO TYYSKÄ
JARMO TYYSKÄ
Siskot auringossa. Paitsi välitunnit, mutta nekin kestävät vain 15 minuuttia, sisarukset tuumaavat. Kielosaaren lomakylä on täynnä lapsia. Kodan grillaus- ja muusta ajanviettomahdollisuuksista saavat nauttia vapaasti niin kyläläiset kuin vierailijatkin. Suunnitelmissa on siirtää sinne kaupungin toimintoja Teknologiakylästä. Yleensä ensimmäinen viikko lasten kesälomien alettua on hiljaista, mutta kesäkuun puolivälissä alkaa vilkastua. Työtä tehdessä tulee kyllä kuuma, mutta jaksamme hyvin kahvin ja huumorin voimin, Ossi Heikkilä hymyilee. Tämän porukan mielestä leikkiminen on kesässä parasta. tensa touhua vierestä seuraava mumeltoketo, ei näytä yhtään vakuuttuettä itsensä sotkeminen mudalla on tta antaa päivän reissulla mummokaksikon nauttia huveistaan. Ainakin eläinlääkäreiden siirtymisestä on keskusteltu. Varsinaisella leirintäalueella on vielä hiljaista yksittäisiä matkailijoita lukuunottamatta
Kunnissa ei ole vielä hirveästi kokemusta maahanmuuttajista. Haasteena on saada alueella mahdollisimman yhtenäiset ja selkeät palvelut ja silti ottaa kuntien erityispiirteet ja tarpeet huomioon. Kolmikko on apuna ja tukena sekä maahanmuuttajille että viranomaisille, yrityksille, oppilaitoksille ja muille toimijoille. Maahanmuuttaja-asiamiestoiminta on tavoitteena saada elämään hankkeen jälkeenkin.
Kasvava talo vaatii lisää tilaa
Opiston työntekijämäärä on tanakassa nousussa
LAURA SEPPÄ
Laura Seppä
laura.seppa@sps.fi
HAAPAVESI Syyskuussa mul-
listuu Haapaveden Opiston tontti uuden laajennuksen tieltä. Aiemmin pelasin ja kyselin, että mitäs niille muille vuosikurssilaisille kuuluu. Tarkoituksena on kouluttaa tietyn vyötason harrastajat ohjaajiksi. Kesän aikana uusiksi menee myös vanhan päärakennuksen vesikatto. Siirtymässä on Lonkilan mukaan esimerkiksi teknologiakylään sijoittunut teatterialan opetus. Arvokas
"
Kasvu on ollut varsin rapsakkaa. Pesti venyi liki 40 vuoden mittaiseksi.
Helena muistaa jonot, joita toisinaan kertyi oven taakse. 12
HAAPAVESI Koko Oulun Eteläisen kattavaa maahanmuuttaja-asiamiestoimintaa käynnistellään Haapaveden Opistolta käsin. Ensi syksyksi on viritelty uusina digitaalisen kuvailmaisun linja, historiaalan linja, liikunnan ja kasvatusalan linja sekä TaekwonDo-ohjaajalinja. Valmista tulee ensi kesäkuussa. Kolmivuotinen ESR-rahoitteinen hanke työllistää Haapavedellä toimivan projektipäällikön Elina Hiivan sekä monikulttuurisuuskoordinaattorit Anni Paasovaaran ja Miia Vauhkosen , jotka sijoittuvat Kalajoelle ja
PYHÄJOKISEUTU Torstaina 9. Matkan varrella Helena on toiminut kahteen otteeseen apulaisrehtorina ja kolmisen vuotta rehtorinakin. Seikasta eivät ole Helena eivätkä oppilaat moksiskaan. Työtilat loppuvat kesken, hän toteaa. Paula saa opettaa minulle sitä eläkkeellä olemista, Helena tuumaa. Opettanut olen aina, mutta lopulta olen palannut takaisin riviopettajaksi. Polkupyörällä Helena polki Ollalasta töihin ensimmäisen lukuvuoden. Opiskelijat ovat joka tapauksessa olleet Helenalle työn
suola. Nuorten kanssa on aina mukava tehdä töitä. Taustalla vaikuttaa muun muassa maahanmuuttajille suunnatun koulutuksen hyvä veto. Vapa a l la Helena tykkää suunnata teatterikatsomoon. Helena Mattila lähti vuodeksi katsomaan, mikä kansanopisto on. Yksittäisestä lajista voi tulla jollekin ammatti, toteaa koulutuspäällikkö Tero Mononen. Helenaa pyydettiin kieltenopettajaksi opistolle. Päätoimisia työntekijöitä on tällä hetkellä 39. Aivan täydellinen ympyrä ei silti ole. Vastaan tulevat entiset oppilaat muistavat opettajansa. Oulun Eteläisen alueella asuu reilut 650 ulkomaalaista. Nuorelle naiselle ei tulevaisuus näyttäytynyt vielä siinä vaiheessa kristallinkirkkaana, mutta kielten opiskelun Helena päätteli avaavan ovia useaan suuntaan. Rehtoriksi hyppää sillä välin pitkän linjan kansanopistomies Pekka Torvinen, jolla on kokemusta Peräpohjolan Opiston rehtorin tehtävistä.
Yksivuotisten ja yleissivistävien, eli vapaan sivistystyön linjojen suunnastakin odotetaan kasvua. Ympyrä on melkein sulkeutunut. Nykyään ero on venynyt 50 vuoteen. Haapaveden teatteritarjonta toki lämmittää harrastajan mieltä, mutta suurkuluttajan nälkään se ei riitä. Ammatillisen peruskoulutuksen aloina jatkavat nuoriso- ja vapaa-ajanohjaus sekä tieto- ja kirjastopalvelut. Vieläkin
LAURA SEPPÄ
Tuli ja jäi. Viimeisin on uutta koko maassa. Kasvava oppilaitos tarvitsee lisää tilaa, jota on tulossa 530 neliötä. Hän nimeää teatterin suurimmaksi intohimokseen. Lisäksi talon kautta on väylä auki avoimeen yliopistoon. Tulin tänne vuodeksi katsomaan, mikä se on. Ikäeroa oppilaisiin oli alkuvuosina viitisen vuotta. Vuosien ja vuosikymmenten kuluessa hänestä tuli olennainen osa isoa taloa. Vuosi mietittiin. Tällä viikolla viimeisiä hommiaan paketoinut Haapaveden Opiston lehtori jää ensin nauttimaan kesästä ja syyskuun alussa eläkepäivistä. Kaksikerroksinen laajennusosa nousee uuden, vuonna 1999 valmistuneen päärakennuksen kylkeen Vanhantien suuntaisesti. Lisäksi jatkavat näyttelijäntyön ja teatteritaiteen linja, monimediatoimittajalinja, oikeustieteellinen linja sekä show- ja street-tanssilinja. Kohtaamisia saattaa tulla harvoin, Paasovaara kuvaa tilannetta. Tarkoituksena on ohjata maahanmuuttajat etsimään tietoa ja hoitamaan asiansa itsenäisesti. Alueelle laaditaan kotouttamisohjelma yhdessä kuntien, viranomaisten ja muiden tahojen kanssa. Heidän puolestaan asioita ei ole tarkoitus tehdä, Paasovaara täsmentää. Sen perässä tulee tehtyä reissu sun toinenkin. Vapaavaihteelle käännettyään hän suuntaa ensitöikseen tapaamaan vanhaa ystäväänsä Villan Paulaa, joka myös entisenä lehtorina opistolla hyvin muistetaan. Tarkoituksena on siirtää osa kaupungilla hajallaan olevista toiminnoista takaisin kampukselle. Työ on vienyt laajalti myös kansainvälisyyden tielle. Sitä seurasi lähes kolme vuosikymmentä kampusasumista. Maahanmuuttajille he antavat yhydeltä luukulta tietoa suomalaisesta yhteiskunnasta sekä ohjaavat ja neuvovat yksilöllisesti ja kokonaisvaltaisesti. Opiskelijoita opistolla on yli 300 ja määrä on kasvussa. Asiansa oli kullakin. Kielten lisäksi Helena is-
kosti oppilaiden päihin algebraa ja geometriaa. Lukioaikainen psykologianopettaja oli kuullut, että olen joutilaana. Myöhemmin humanististen tieteiden kandidaatti sai hoitaakseen sijaisuuden Keski-Suomessa, mutta sitten kuului Haapaveden kutsu. Luokkahuoneittain oppilaita on opettajan mahdoton muistaa. Aika usein minulle huudetaan jossain Oulussa kadun toiselta puolelta, että terve Hellu! Nykyisin uskallan tunnustaa, jos en tunne. Kasvu on ollut varsin rapsakkaa. Lisäksi alueelle työstetään monikulttuurisuusstrategia, jossa kansainvälistymisen tavoitteita, haasteita ja paineita tarkastellaan laajemmassa yhteydessä. Työtilat loppuvat kesken."
Lönninkartano on valmistunut vuonna 1925. Vapaalla 32 vuotta hommia painanut rehtori on helmikuun loppuun saakka. Maahanmuuttajalle voidana myös laatia työllistymis- ja koulutussuunnitelma. Rakennuslupa on jo myönnetty, ja suunnitelmat ovat kovasti käynnissä, rehtori Eero Lonkila toteaa. Projektipäällikkö Elina Hiivan mukaan hanke pureutuu alkuvaiheen neuvontatarpeisiin. Maailmalle lähtenyt Ollalan kasvatti päätyi Jyväskylään
kieliä opiskelemaan. Kolmessa vuodessa väkimäärä on kasvanut noin kymmenellä, eikä kasvu ole Lonkilan mukaan pysähtynyt. Matematiikkaa en ole enää opettanut. Maahanmuuttajille on tarjolla muun muassa ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavaa koulutusta sekä suomen kielen ja kulttuurin koulutusta. Helena kertoo muistavansa huiput ja pohjat. Heille Helena on Hellu. Mieleen ovat tarttuneet hyvät tyypit ja ongelmien aiheuttajat. Ohjelmassa määritellään kuntiin muuttavien maahanmuuttajien kotouttamispalvelut, kotoutumista tukevat toimenpiteet, vastuut ja aikataulut. Laajennus maksaa noin miljoona euroa. Julkisivultaan siitä tulee samanlainen. Käytäntöjä ei ole olemassa, eikä viranomaisilla ole tietoa maahanmuuttajista. Kesäteatterien antia Helena suunnittelee katsastavansa ainakin Pyynikillä, jossa menee Rauta-aika.. Haapaveden Opiston rehtori Eero Lonkila jää pitkään toivomalleen vuorotteluvapaalle heinäkuun alussa. Tarvetta on pääasiassa opetus- ja toimistotiloille. kesäkuuta 2011
Maahanmuuttaja-asiamiestoiminta pesiytyy Haapavedelle, mutta lentää läpi alueen
Nivalaan. Kasvatustieteen ja historian perusopinnot ovat avoimia kaikille.
Opettaja muistaa huiput ja pohjat
Laura Seppä
laura.seppa@sps.fi
HAAPAVESI Vain kuukautta
vaille 40 vuotta tulee mittariin Mattilan Helenalla työympyröissä. Laajennukseen on tulossa tilat myös teatteritoiminnalle. Ammatillista aikuiskoulutusta opisto pyörittää usealla paikkakunnalla. Maahanmuuttoasioiden parissa opistolla työskentelee jo kymmenisen henkeä, vaikka päätös suuntautumisesta tehtiin vain muutama vuosi sitten.
Eeroksi Eeron paikalle. Tavoitteena on tiivistää viranomaisten ja muiden maahanmuuttajien parissa toimivien tahojen yhteistyötä. Vaikka olin paljasjalkainen haapavetinen, minulla oli kliseinen käsitys kansanopistosta
PYHÄJOKISEUTU Torstaina 9. kesäkuuta 2011
13
Kauneimmat kiitokset
Saamistamme onnentoivotuksista, kukkasista sekä lahjoista.
Ahlholm Juulia
KÄRSÄMÄEN LUKIO
Koski Meri-Tuulia
KÄRSÄMÄEN LUKIO
Noponen Heli
KÄRSÄMÄEN LUKIO
Härö Kirsti
OULAISTEN LUKIO
Eskola Matleena
KÄRSÄMÄEN LUKIO
Kyllönen Joonas
KÄRSÄMÄEN LUKIO
Ohenoja Joanna
KÄRSÄMÄEN LUKIO
Käkelä Jussi
OULAISTEN LUKIO
Kärki Joni
OULAISTEN AMMATTIOPISTO Ravintolakokki
Hautakangas Sara
KÄRSÄMÄEN LUKIO
Laitila Tero
KÄRSÄMÄEN LUKIO
Perälä Karoliina
KÄRSÄMÄEN LUKIO
Saari Tiia Ikonen Aki
KÄRSÄMÄEN LUKIO
Laurila Matias
OULAISTEN LUKIO
Hautamäki Hanna
HAAPAVEDEN LUKIO
Lampela Ville
KÄRSÄMÄEN LUKIO Luukkonen Heini OULUN SUOMALAISEN YHTEISKOULUN LUKIO Luttinen Linda KÄRSÄMÄEN LUKIO
KÄRSÄMÄEN LUKIO
Merilehto Marjo OULAISTEN LUKIO Mäkinen Aino
OULAISTEN LUKIO
Heikkilä Jaakko
HAAPAVEDEN LUKIO
Tulppo Petri ja Pilvi
KÄRSÄMÄEN LUKIO
Junno Tiina
KÄRSÄMÄEN LUKIO
Mäntylä Eveliina
HAAPAVEDEN LUKIO
Tuovinen Tuomas
PIHTIPUTAAN LUKIO MUSIIKKILINJA
Peltoniemi Juho
OULAISTEN LUKIO
Kielenniva Jonna
KÄRSÄMÄEN LUKIO
Ollila Matti Piilola Eveliina
OULAISTEN LUKIO
YO-MERKONOMI SEDU SEINÄJOKI SEINÄJOEN LUKIO AIKUISLINJA
Kielenniva Kyösti
KÄRSÄMÄEN LUKIO
Niemiaho Emilia
KÄRSÄMÄEN LUKIO
Vierimaa Laura
KÄRSÄMÄEN LUKIO
Rajaniemi Janette
OULAISTEN LUKIO
Piippo Juuso
HAAPAVEDEN LUKIO
Viitala Valtteri
KÄRSÄMÄEN LUKIO
Rantala Erik
OULAISTEN LUKIO
Tourunen Aapeli
HAAPAVEDEN LUKIO
Saari Petrus
OULAISTEN LUKIO
Tiina Pärkkä
PYHÄJOEN LUKIO
Virta Heidi
HAAPAVEDEN LUKIO
Samanen Sonja
OULAISTEN LUKIO
Wallin Petteri Simunaniemi Meri
OULAISTEN LUKIO HAAPAVEDEN LUKIO
Holappa Sini
VIHANNIN LUKIO
Yppärilä Jutta
OULAISTEN LUKIO
Virallinen pyyntiaikaa ei ollut kovin vanhaksi ehtinyt, kun lasten muovikassin sangat notkuivat jo kirjolohista. Ira, Tatu ja Juuso puhuvat kalastuksesta kokemuksen suulla. Oranssipunaisen puolesta puhuivat kaikki avajaisviikonlopun sadesäässä kaloja saaneet. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 9. Pyhänkosken rantamaisemissa on Ahdin anteja tavoittelemassa kymmenkunta pyytäjää. Sakariisän punakarvaiselle vaapullekin Pyhänkosken lohet tuntuvat olevan herkkinä. Ylivieskalaisille Matias ja Sakari Kivijakolalle aluetuntemus periytyy jo kahdessa polvessa. He puhuvat
Kolme kalaa. Kivijakolat puolestaan pohtivat saaliin savustusta.. Tämän kesän kolmas kirjolohi tarttuu punasävyiseen uisteeseen. Juuso-veljen saapasterä jää toiseksi, kun sisarukset vertaavat saaliitaan. Vastaistutetut kalat käyvät kiinni ärsykeväreihin, kalastajat perustelevat. Vaatimaton vastus. Oikeastaan ei muutoin tuntunut mitenkään erilaiselta, hän kommentoi. Oulaistelainen Janne Ruotsalainen ilmoittautui vasta iltapäivällä, sademyrskyn jälkeen Piipsjärven haukikuninkuuskisaan mukaan. Viimeisenä kisaan ilmoittautunut Ruotsalainen on kokenut kalamies. Piipsjärven haukikuninkaaksi kalasti paikkakuntalainen Janne Ruotsalainen. Saara-tytär kaappasi kuningaskalan kainaloonsa kuin pehmolelun. Näin ison vonkaleen pyydystäminen oli kuitenkin ensikertainen kokemus. Huonosyöntisiä tuntuivat kalat olleen. Loimutukseen pitäisi tutustua, hän pohtii. Ulkopaikkakuntalaisten kiinnostus koskea kohtaan on lisääntynyt. Pyhänkosken pyyntialue kiinnostaa kalastajia. Syöntikaloiksi pyydetyt saaliit menevät kaikilla. Ehkä kissakin saa omansa, Janne-isä pohti. Parisen tuntia ennen kisan päättymistä hän tempaisi veneeseensä kuusikiloisen voittohauen.
tulla takaisin, he pohtivat veneen veteen laskettuaan. Välineet taisivat olla huonot, hän sanoi. Raahelainen Rauli Hurme laskee Pyhänkosken kalastuskerrat jo useissa kymmenissä. Savustaa taidetaan tuo kotona. Tanskan lapset ovat saaneet innostavan kalastusesimerkin kotoa. Muutama tumppi, alta kilosia olivat. kesäkuuta 2011
15
SIRPA KORTET
Kuusikiloisella kuninkaaksi
Piipsjärven kymppikiloiset hauet eivät tänä vuonna tarttuneet virveleihin.
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@sps.fi
SIRPA KORTET
Syliin ja syötäväksi. Ekalla heitolla, hän iloitsee. Kaikki luparahat menevät jokeen, Tanska sanoo. Tavoite on, ettei alle kymmenen kiloisen kanssa
Viimeisenä voittajaksi. Toisella heitolla sain tämän, hän kertoo. Tavoitteeksi Tanska on asettanut, että sadan luvan rajapyykki on ylityttävä. Sievästi se tuli veneeseen. Toisin kuitenkin kävin. Pyhänkoskesta nousi heti kalastuskauden avauspäivänä useita kirjolohia Mika-isälle loimutettavaksi.
kosken alapuolella olevasta Tatun vakiopyyntipaikasta nousseista kirjolohista kuin kalamiehet konsanaan. Nuoresta iästään huolimatta Tatulla on kokemusta jo monesta kalakesästä. Tavoittelut kymppikiloisista hauista ei ole legendaa. Väsytystaistelutta ei saaliita oltu rannalle saatu. Lauantaina iltapäivällä Piipsjärven ylle noussut yhtäkkinen sademyrsky ei haitannut Ruotsalaisen pyyntiä. Sitä moni rantautuva pyytäjä ihmetteli, samalla kun kertoi kokemuksiaan yhdeksäntuntisesta kisarupeamasta. Saman verran laitamme vielä juhannukseksi, hän jatkaa ja kertoo kalaistutukset rahoitettavan juuri lupamaksuilla. Napakka ote siimasta oli pelastanut pyyntivälineen rikkoutumisen ja
kalojen karkaamisen. Piipsjärven haukikuninkuuskisan tulokset: 1)Janne Ruotsalainen 6000 g 2)Harri Rautioaho 3095 g 3)Timo Turula 2915 g 4)Timo Tohola 2065 g 5)Jouni Karppinen 1660 g 6)Teemu Turula 1375 g 7)Kari Niemi 1320 g 8)Markus Perälä 1305 g 9)Jouko Kangasoja 1285 g 10)Ville Mikkola 1085 g.
Saapaskärjen mitta jäi kalojen rinnalla toiseksi
SIRPA KORTET
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@sps.fi
MERIJÄRVI Tanskan Ira, Juu-
so ja Tatu virvelöivät Pyhänkosken alaosasta perheelle ruokakalat. Asian todentavat avauspäivän virvelöijät. Oulaistelaiset Arto ja Teemu Pajala tarkistivat rantapenkalla veneen pohjatapin ja pukivat päälleen lämpimät vaatteet. Hänen saaliinsa koukuttui heti kohta pyynnin alettua. Eivätkä oppi ja kokemus ole menneet hukkaan. Yhteensä 118 pyytäjää oli järvellä tavoittelemassa tämän kesän kalaherruutta. Punaisten Lotto-Pete-uistimen liotukseen lähellä oleva kalastuspaikka on hänen mukaan-
"
Kaikki luparahat menevät jokeen."
Mika Tanska Merijärven kalastuskunnan esimies
sa mitä parhain. Viirelän Raimokin puisteli punnituspaikalla päätään. Aikaisempina vuosina niinkin suuria on kisassa pyydetty. Monin huokuttimin niitä tultiin järvestä narraamaan, mutta suurkalat uivat syvällä. Veneessä odotti iso haavi ja järvellä tuuliset olosuhteet. Lauantaina avautunut kalastuskausi oli antoisa. Saara-tytär otti isänsä voittokalan kainaloon ja vei sen kotiin savustettavaksi.
OULAINEN Piipsjärven kymp-
pikiloiset kuningashauet pysyivät lauantaina piilossa. Ira-siskolla kävi vielä parempi tuuri. Virveliin tarttui kuusikiloinen hauki vähän ennen iltaseitsemää. Tanskan Mikakin on uuden oppimisen edessä. Pyyntikiintiö on kaksi kalaa päivässä. Ei meinannut vaan mahtua haaviin. Iltayhdeksältä kalastuskilpailun loputtua järven pinta tyyntyi. Olenhan minä Norjassa pyytänyt ahvenia, pienempiä tosin, Ira muistuttaa. Merijärven kalastuskunnan esimies, Mika Tanska, myy kioskin kupees-
sa kalastuslupia. Kesä ja kerta toisensa jälkeen Mustoslahden kalaa nousee rantatörmälle. Alle 18-vuotiaat kalastavat huoltajan luvalla, Tanska opastaa. Pyhänkoskeen ja Pyhälänkoskeen on ennen kalastuskauden virallista avausta istutettu 250 kilogrammaa kirjo-
lohta. Tatu-veli oli vähän kuin pienempien sisarustensa oppaana. Ei tuotu punnitukseen yhtään, Pajalat sanovat. Siihen hän uskoo päästävän. Tatu arvelee kalojen painot ja pituudet silmämääräisesti. Illan tullen miehet joutuivat toteamaan, ettei saalissuuruuksilla pääse nyt kehuskelemaan. Odotin pahan ilman kotona pois ja tulin vasta sen jälkeen, hän sanoo.
Voittokala oli mieluisa kotiinvietävä. Sellaisen saalistamiseen moni olikin varautunut
Seura maksaa sen omasta pussistaan.
Vaatisi suuria investointeja saada lava sellaiseen kuntoon, että se vastaisi nykypäivän vaatimuksia."
"
Pekka Kestilä
Onko seura suunnitellut hyödyntää tanssilavakulttuurin uutta nousua. Se on vanha ja vähän ravistunut. Emme ainakaan tässä vaiheessa. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Pyhäjokiseudun asiakaspalveluun. 0400 580 135 Sähköpostit: Toimitus: toimitus.pyhajokiseutu@sps.fi Ilmoitukset: ilmoitukset.pyhajokiseutu@sps.fi Muistilista: muistilista.pyhajokiseutu@sps.fi Asiakaspalvelu: asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@sps.fi Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@sps.fi Tilaushinnat: Erkki Heikkilä Markkinointipäällikkö 010 665 5113 0400 589 430
Hanna Tenkula Ilmoitusvalmistaja 010 665 5150
Kesto 12 kk 89e Määräaikainen 6 kk 60e, 3 kk 38e Opiskelijatilaus, määräaikainen 12 kk 52,50e, 6 kk 30e, 3 kk 19e
Sähköiset tietokannat: Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja ALMA MEDIA Oyj -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaiseti sovittu. Härkäjuhlilla lava on käytössä. vuosikerta Verkkolehti: www.pyhajokiseutu.fi
Sanomalehtien liiton jäsen, Sitoutumaton paikallislehti Julkaisija: Suomen Paikallissanomat Oy ISSN 0356-2492 Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino, Kajaani Levikki: LT 2008 7114 kpl
B. Tanssilavabuumi on toki menossa, mutta vaatisi suuria investointeja saada lava sellaiseen kuntoon, että se vastaisi nykypäivän vaatimuksia. kesäkuuta 2011
Mitä kuuluu Mäntylammen lavalle?
Simo Husso
simo.husso@sps.fi
VIHANTI Mäntylammen lava
oli takavuosina suosittu tanssipaikka, joka kokosi väkeä iltarientoihin pitkienkin matkojen takaa. Esimerkiksi sosiaalitilat olisi remontoitava täydellisesti. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Nyt eletään tanssilavakulttuurin uutta aaltoa. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriote on nähtävillä Pyhäjokiseudussa. Millaista kunnostusta on suunniteltu. Arvelisin, että useita kymmeniä tuhansia euroja. Lehti noudattaa ilmoituksen julkaisemista koskevissa seikoissa Sanomalehtien Liiton hyväksymiä ilmoitusten julkaisusääntöjä. Sittemmin tanssilavakulttuuri notkahti Suomessa. Paljonko lavan remontoi-
minen tämän päivän vaatimuksen mukaiseksi maksaisi. Netissä voit ottaa kantaa hallitusneuvotteluihin.
PYHÄJOKISEUTU Torstaina 9. Henkilörekisteri Pyhäjokiseudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Sitä vuorataan satunnaisesti erilaisille tapahtumanjärjestäjille. Vastuu virheistä Lehden suurin vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Saa soittaa.
Katuosoite: Asemakatu 1, 86300 Oulainen Postiosoite: PL 1, 86301 Oulainen Puhelin 010 665 5145 Faksi 08 479 5125
Konttori avoinna ma-pe klo 8.00-16.00 Ilmestymispäivät: maanantai ja torstai 57. Investointi olisi liian suuri riski seuralle. Tänä kesänä Mäntylammen lavalla tehdään kuitenkin kunnostustöitä. Pyhäjokiseudulla ja muilla Alma Median Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekis-terissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. Kunnostus on annettu ulkopuoliselle tekijälle. 23%). Tekeekö urheiluseura talkoita kunnostuksessa. 23%).. 16
PÄIVÄN KYSYMYS
Uusi kysymys. klo 6-14, vkl. Ei. Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min (alv. Puhelut 010-numeroihin maksavat kaikkialta Suomesta soitettuna: Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min (alv. Tänä kesänä ainakaan vielä ei ole tiedossa muita tapahtumia.
Missä kunnossa lava on. Ei. Määrärahaa on tuhansien eurojen edestä. Paljonko töihin on varattu rahaa. Saako soittaa sinulle, jos joku haluaa vuokrata Mäntylammen lavaa yksityiseen tilaisuuteen. Mitä Vihannin Urheilijoiden Mäntylammen lavalle nykyään kuuluu, Vihannin Urheilijoiden puheenjohtaja Pekka Kestilä. VIRTANEN
Jakeluhäiriöt: 0200 58585 ark. Lähinnä katon korjausta. Oletteko saaneet avustusta remontille. klo 6-12 ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT: ma lehteen to klo 15 mennessä, to lehteen ti klo 15 mennessä
VIIVI & WAGNER
Simo Husso Päätoimittaja 010 665 5114 040 5274530
Taina Talvi Tilaukset/ rivi-ilmoitukset 010 665 5145
Sirpa Kortet Uutistuottaja 010 665 5144 050 438 0845
Jarkko Rautio Myyntineuvottelija 010 665 5147 050 325 6907
Heli Nurkkala Toimittaja 010 665 5143 050 438 0846
Jaana Heikkilä Myyntineuvottelija 010 665 5181 050 544 5499
VIIKON TYYSKÄ
Laura Seppä Toimittaja 010 665 5167 050 438 0849 Jari Kangaskorte Urheilu, freelancertoimittaja p. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen Pyhäjokiseutu, PL1, 86301 Oulainen
Perheensä kanssa paikalle saapunut Mari Jussi-Pekka kertoo pelin kulkiessa siitä, että viime vuonna yrittäjät ostivat seurakunnalta pelaajan ja näin seurakunta sai lisää tuloja. Kolmatta kertaa kilpailleen Lashan 21,3 vauhdit riittivät voltissaan viidenneksi. Tarja Laurilan toinen valmennettava Ellie Mermaid sortui myös lähtölaukalle ra-
Yrittäjät pesivät seurakunnan
Pelituotot ohjataan nuorten hyväksi
JARMO TYYSKÄ
Annika Pienipaavola
toimitus.pyhajokiseutu@sps.fi
OULAINEN Oulaisten urheilu-
kentällä kisattiin potkupalloottelun voitosta. Pelin loputtua yrittäjien Jarmo Tokola kertoi pelin jälkeisistä tunnelmistaan lyhyesti laulamalla tunnelmistaan seuraavasti: "Nyt poika saunoo". Voittopytinki on yrittäjien mukaan melko varmasti menossa kirjastoon kaikkien nähtäville.
Ratkaisija. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 9. Eräästä pelaajasta hän kuulutti, että hänellä on nopeat
kintut, mutta jalkapallon päälle hän ei ymmärrä mitään. Robertin äiti, Eija Nikula, työskentelee tapahtuman ajan kioskissa, jossa hän tällä kertaa on myyntivuorossa. Naiset (2): 1) Hanna Keinänen HyMa 140, 2) Leena Korhonen OulA 129. Kirkkoherra Matti Hirvilammi kertoo ottelun aikana,
Leikkimielisesti, mutta tosissaan. Keulassa ravannut Tas Gladiator 20,1 puutui loppumetrillä, jääden tasaisessa rintamassa viidenneksi. Oulaisten seurakunnan nuoret pistivät yrittäjille hanttiin potkupallossa. Valmentaja Veijo Kosunen kiittelee yrittäjien osallistumista ja jatkaa, että monet yrittäjät tukevat jalkapalloa mainostamalla. Tapahtumassa sai samalla ilmoittautua harrastamaan, kertoo Veijo Kosunen. Vastakkain olivat seurakunta ja yrittäjät. Nuoriso-ohjaajat käyttävät rahat parhaaksi katsomallaan tavalla, Raimo jatkaa. Eija myös kertoo, että ei ole ollut toiminnassa kovin kauaa mukana. Voittoaika 2100 metrin voltissa oli 18,6x. Mukava tuttavuus, kehui Niko Jokela ajokkiaan. Tauno R anta-Eskolan omistama ja Mika Moisasen ohjastama Veeran Liekki 42,2x oli laukkojen lomassa yhdeksäs illan avauslähdössä.
Sporting-ranking, Oulainen 21.-22.5. Näytösharjoitusten jälkeen luvassa oli haastekisa. Yksi jalkapalloharrastajista on Robert Nikula, joka torjui maaliyrityksiä. Olen myynyt äänimainoksia pääsiäisen kieppeiltä. Voitto meni kuitenkin yrittäjille.
että leikkimielinen potkupallo-ottelu alkoi hupaisasti, kun yrittäjät tulivat kysymään seurakunnan joukkueelta, että ovatko he muistaneet tuoda pallon mukanaan, kun heiltä se unohtui. Sitä ennen kuitenkin pikku pallokerholaiset ja muut lapset katselivat F8 ja F9- junioreiden näytteitä siitä, minkälaista jalkapalloharjoituksissa olisi. Haastettu syöttökisailija Tapani Sipilä voitti seinäsyöttökisan parhaalla ajalla. Vaikka toimintaa nurmikentälle kaivattiinkin välillä kuumeisesti, toi Veli Tirilän selostus väriä peliin. Maalisuoralla valjakolla oli varaa tyylitellä ylivoimaisessa johdossa. Y55 (8): 1) Rune Sundqvist JSF 172, 2) Jouko Jyrylä OulA 156, 3) Matti Sieppala OulA 155.
Leila Highlander huippuvireessä
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
KOKKOLA Voittovireen löytänyt Leila Highlander teki toisen hienon juoksun perättäin. Anne-Mari Ollilan, Paavo Erkkilän ja Jari Raution kimppahevosista kilpaili kaksi hevosta. Tamman omistavat Aki Järvelä ja Maarit Myllymäki Oulaisista.
Näin tamman juoksun Vaasassa ja osasin odottaa menestystä etukäteen. Peli päättyi tulokseen 2-0 yrittäjille. Voltin lähtötohinat ovat tammalle hieman vaikeita, mutta muuten meni hienosti. Askeleet selvitty-
ään tamma joutui tekemään pitkän kirin ulkoradoilla 16 hevosen voltissa. Maaliin Ari Kelan ajama tamma tuli viidentenä ajalla 19,3x. Yleinen (27): 1) Tuomas Asikkala OulA 178, 2) Vesa Rajaniemi OulA 175, 3) Markku Poutiainen SSG 169/10, 4) Juha Kytömaa SSG 169/9, 5) Petri Palo OulA 169/4,...10) Mikko Koski OulA 162, 15) Timo Turula OulA 156, 16) Sami Koskenkorva OulA 154, 17) Tuomas Tenkula OulA 152, 25) Eero Pelkonen OulA 129, 27) Günes Recep OulA 126. Tapahtuman puuhamies, Raimo Räsänen kertoo, että tarkoituksena on kerätä rahaa seurakunnan varhaisnuorisoja nuorisotyöhön. Haastekisan osallistujat ovat F8 pelaaja Joonas Rajaniemi , yrittäjä Tapani Sipilä ja seurakunnasta Tuomas Saarela. Vaikka aluksi pallo oli hukassa, päästiin lopulta kuitenkin pelaamaan. Kärkeen tamma vyöryi loppukaarteen alussa. Tänä vuonna maa-
littoman ensimmäisen erän jälkeen Kai Pajala siirtyi ilmaiseksi seurakunnalta yrittäjien puolelle ja teki jopa toisen maalin Ari Vileniuksen syötöstä. Ensimmäisen yrittäjien tekemän maalin syötti Juha Sorvoja ja lopputuloksen viimeisteli Pertti Hanhikorpi . Hän on F8 ja F9 vastuuvalmentaja. Tarja Laurilan valmentama tamma laukkasi pahasti lähtöön jääden porukan viimeiseksi Kokkolan ravikauden avauksessa. Lähdön voitti Kanadassa syntynyt El Miss Mesquito 19,9. Hän myös kiittelee makeaa säätä ja kertoo erän kestävän puoli tuntia ja vartin tauon jälkeen pelataan taas puoli tuntia. Kaksi kertaa viikossa on harjoituksia, hän kertoo harjoittelun määrästä. Hanhikorven Pertin taiturointi ratkaisi yrittäjien potkupallovoiton tänä vuonna.
JARMO TYYSKÄ. 1300 - 1400 euroa on saatu seurakunnalle, Raimo sanoo. Ennen näytösharjoituksia pojat saivat harjoitella vapaasti suurella nurmikentällä. kesäkuuta 2011
17
AMMUNTA
hakkaassa nuorten sarjassa. Y17 (4): 1) Ville Korkea-aho JSF 158, 2) Roope Tapper SSG 156, 3) Teemu Saari OulA 150, 4) Pekka Tenkula OulA 135. Hänen mukaansa tapahtumassa kerätään myös vapaaehtoinen lippukolehti
Muistathan että taloolaiset saavat etuja kurssija näyttelymatkoista. Kyydin, majoitus 2 hh aamiaiset, ruokailut (4), opastettu kiertoajelu Joensuussa, 2 tunnin risteily Pielisjoella/Pyhäselällä, sisäänpääsym. 18-21.8. Voit nousta myös väliltä kyytiin. Mikä iloisinta, Lampinsaaren Seuturastiosakilpailussa nähtiin useita uusia suunnistajia. yhteistyössä kylän naisjoukon kanssa. Ajatuksena oli, että teen sellaisen radan, mikä poikkeaa yleisesti iltarastiradasta. Kettingin- ja hevosenkengän heittokilpailu, kolme parasta palkitaan. Poika ei uutta lajia vierastanut, vaan ilmoitti reippaasti, että haluaa lähteä sille radalle, missä kulkee se naru. kokoonnumme sinne klo 12.30. Valokuvauskurssi heinäkuussa 16.7 tai 17.7. Sinkki Seppojen toimitsijat vielä tarkistivat, että joka rastilla oli käyty ja leimattu. Asia: henkilövalinnat loppukaudeksi (vuoden 2011 loppuun). Lisätietoja Jyrki Mänttäri, p. Lähtö Oulaisten Osuuspankilta klo 13. 21.00 Rokkia! Piipsjärven Nuorisoseura. Lisätietoja puh. Kesäillanvietto Karsikkaalla Terttu ja Esko Törmälehdon pihapiirissä to 16.6. Radat ja eteen-
kin A-rata oli laadittu varsin haastavaksi. ja mölkkyä perjantaisin klo 10-12, pesäpallokentän reunalla. B-rata 4.2 km: 1)Anssi Hietaharju OTaru 54.41, 2)Kari Madetoja KärsKa 55.55, 3)Mika Marjakangas OuHu 56.20, 4)Jarmo Savola NivU 57.53, 5)Tuula Ravaska HaU 58.13, 6) Eija Linna OuHu 1.01.32, 7)Seija Jussinniemi SiSe 1.01.58, 8)Martti Kukkola OuHu 1.05.44, 9)Anneli Rajaniemi OTaru 1.07.40, 10)Oona Jumeri OuHu 1.08.25, 11)Joona Männistö OuHu 1.14.15, 12)Ilari Hannus OTaru 1.21.06, 13)Jussi Rytky HaU 1.34.17, 14)Juho Sillanpää 1.51.31, ilman aikaa Riikka Salonpää OuHu ja Pekka Järvi NivU. Tervetuloa.
Haapaveden Eläkeläiset ry
Tiistaina 14.6. Hinta 25e, sisältää pääsylipun ja linja-auto kyydin.
Eläkeliiton Oulaisten yhdistys ry
Eläkeliiton Pohjois-Pohjanmaan piirin golfkisat ke 15.6. Makkaraa, lättyjä japelejä 15.-19.6.Pyhäjokimelonta, rantatapahtumissa käyneiden kesken arvontaan 2x200e, ohjelmaa ja voit kokeilla melontaa maksutta.
Oulaisten JHL 468
Ylimääräinen jäsenkokous 13.6. Ratamestarina Sinkki Seppojen rasteilla toimi Juho Lehtomäki. Arvontaa, yhteislaulua Joukon sekä Martin johdolla. Lue lisää www.voikukka11.com 13.6. mennessä Eskolle 0405124137 tai Einolle 450865, 044-0450865.
Oulaisten Kennelkerho
Järjestämme taas perinteisesti WETERAANIKONEPÄIVIEN VARTIOINNIN 7.-10.7. päivä kesäkuuta klo 18 Perinnekeskuksessa ja Törmänhovilla. Paikalla oli myös kokeneempaa kaartia. ja oppaat tutustumiskohteisiin. Tarkemmat tiedot ja sitovat ilm. Tässä ratamestari oli onnistunut, sillä moni matkaan lähtijä tutki karttaa hieman normaalia tarkemmin.
MUISTILISTA
OP elohopeakerho Oulainen Merijärvi.
Sauvakävely to 16.6. Jessicalle, Jerelle ja Miisalle taitavat Lampinsaaren maat ja mannut olla niin tuttuja, että rastit olisivat löytyneet ilman siimariakin. Lapsille onnenpyörä ym. Hakutreenit kahden viikon välein, maanantaisin kello 17 alkaen. Nordea-pankin yläkerrassa. Lisätietoja Riitta puh.040-7493658.. Yövymme Joensuussa Sokos Hotelli Vaakunassa (sauna), Kestikievari Herranniemessä ja Holiday Clud Bomballa (kylpyläkäynti). 13.6. Jäljestämistä treenataan sopimuksen mukaan. hynttyytyhteenkylat.fi 044 7591 521
Voikukka-11, maakuntajuhlan tapahtumia: Perjantai 10.6 klo 10 Lasten tapahtumapäivä 5-12 v. Makkaraa talon isännän tapaan. mennessä yhdistyksen tilille 50290423127. Kesäteatteriesitys "Alivuokralainen" Toppilan Möljällä 21.7. Sitovat ilmoittautumiset 31.6. klo 10. Jatkossa harjoitus on joka toinen keskiviikko jatkuen kesän ajan. Miro Ylikoski oli rasteilla ensimmäistä kertaa. Hyvää kesää kaikille.
Wanha Woima.
Konepäivät lähestyvät. Kokouksen osallistujille jaetaan pitsakortti. Tervetuloa kaikki tilausuuteen ilmoittautuneet.Tämän jälkeen aloitamme kesätauon. Majoitus Kylpylähotelli Levitunturissa. Niinpä Mirolle annettiin rastireitin kartta ja opastettiin alkuun emitin käytössä ja kartan lukemisessa. Tiedustelut: Sari / 0407548283, tai Jaana / 0503812025. yhteistyössä kylän naisjoukon kanssa. Liput: 10e ja 5e alle 13-v. Puiston 30 eri
Eläkeliiton Haapaveden yhdistys ry
Hallituksen kokous ma. Hänen mielestään suunnistaminen ei ollut vaikeaa.
tuhissut, kun hän jo leimasi itsensä maaliin. Kyydin, majoitus 2 hh aamiaiset, ruokailut (4), opastettu kiertoajelu Joen-
Pyhälaakson OP:n elohopeakerho.
To 14.7 lähdemme kesäteatteriin Ylivieskan Niemelän kylälle katsomaan hupaisaa näytelmää "Onni tulee Pietarista". Tilaisuus järj. Arkitoko / tottistreenit agilitykentällä Oulaisissa, tiistaisin kello 18.00 ja 19.00. Kolmikko kiersi rastireitin yhdessä tuumin, eivätkä hekään kokeneet rataa liian haastavana. Kaikki mukaan.
Hynttyyt yhteen www. Yövymme Jonsuussa Sokos Hotelli Vaakunassa (sauna), Kestikievari Herranniemessä ja Holiday Clud Bomballa (kylpyläkäynti). Noutajien taipumuskoetreenit sopimuksen mukaan. 18-21.8. klo 18. ilmoittautumiset: taina.talvi@wippies.fi 044-3030908. Suuntaamme Luohuan maatilamatkailu kohteeseen,Pökkylän Punaiselle Tuvalle. Kauko on kaikelle alueen suunnistusväelle tuttu kasvo rasteilta jo kymmenien vuosien ajalta. Paikka: Petäjäskosken ns. mennessä Ullalle, 044-5031231. Perillä kahvia, arvontaa ja pientä askartelua. Tästä ja muusta esille tulevasta ilmoitamme muistilistassa, joten seuraa sitä. klo 18 mennessä. Väinölän kerhotiloissa. Myös kyläläiset tervetuloa mukaan! Kulttuurimatka runokarjalaan. Ensikertalaisia olivat myös lampinsaariset Jessica ja Jere
Rankinen sekä Miisa Vanhatalo. TR 1.2 km: 1)Vilma Rytky HaU 11.29, 2)Aino-Maria Linna OuHu 17.21, 3)Antti-Olavi Rytky HaU 18.07, 4) Ella Jumeri OuHu 23.25, 5)Maija Mänttäri SiSe 24.30, 6)Johanna Salonpää OuHu 41.50. klo 10 - 13. Lauantaina 11.6 Beach Volley-turnaus, kyläkierros, pitopäivälliset, vihtakisa ja kansanomaiset pelit sekä iltamat, sunnuntaina juhlajumalanpalvelus ja pääjuhla. Linja-auto lähtee liikuntahallin edestä klo 17.30. Talkoolaisia tarvitaan. Kettingin- ja hevosenkengän heittokilpailu, kolme parasta palkitaan. Lisätietoja Kennelkerhon toiminnasta löytyy nettisivustolta, www.oulaistenkennelkerho.com, sekä facebookista.
eläinlajia (myös eksoottiset) ja runsaat kukkaistutukset tarjoavat loistavat puitteet reissulle. mennessä yhdistyksen tilille 502904-23127. Esityksenä hulvattoman hauska VOTKATURISTIT Ruokailu Alajärvellä Punaisen tuvan viinituvalla klo 13 ja esitys klo 16 Matkan hinta: jäsen/puoliso 30e ulkopuoliset 40e. Hinta sis. Tuothan mukanasi paikalle jotain pietä arvontaan sopivaa. Myös kyläläiset tervetuloa mukaan!
Oulaisten Eläkeläiset ry
Menemme viettämään Kevätkauden Kerhonpäättäjäisiä Törmänhoville to 9.6. Paikkoja vielä vapaana. Hintaan sisältyy matkat, puolihoito, sisäänpääsy vierailukohteisiin. Lähtö Nuorisotalolta klo 10.30. Sade ei suunnistusväkeä säikäyttänyt, sillä mukana oli runsaasti väkeä. vapaaehtoisia tarvitaan: Ilmoittaudu Ranelle P. Tervetuloa!
Oulaisten reserviläiset ja Reserviupseerikerho
Reserviläisjärjestöjen toimintapäivä Oulaisten torilla lauantaina 11.6. kesäkuuta 2011
Lampinsaaressa mukana monta uutta suunnistajaa
EIJA RAUTIO
SEUTURASTIEN TULOKSET
Lampinsaari 01.06.2011 A-rata 6.1 km: 1)Raimo Jussila HaU 56.55, 2)Pauli Vilminko SiSe 1.01.53, 3)Hannu Karstunen YlivKu 1.10.35, 4)Ari Tukala OTaru 1.13.33, 5)Matti Linna OuHu 1.16.29, 6)Urho Sivonen SalRe 1.17.48, 7)Martti Joensuu NivU 1.28.02, 8)Olli Hiitola OTaru 1.30.30, 9)Tiina Alanen SiSe 1.30.37, ilman aikaa Janne Rytky HaU ja suunnistaja XX. Hinta sis. Kasvihuoneista mahdollisuus taimiostoksiin ja linnakahvion taidenäyttelyssä voi virkistyä ostamalla kahvilan tuotteita. Lapsille onnenpyörä ym. Voit nousta myös väliltä kyytiin. Kahvitarjoilu. Tilaisuus järj. Haapavetinen Kauko Jussila oli tullut Lampinsaareen poikansa Raimon kyydillä, mutta jätti suunnistuksen väliin. Ilmoittautumiset ja lisätietoja Tertulta puh. Toko / tottistreenit pidemmälle ehtineille, sekä kisaamaan aikoville torstaisin agilitykentällä kello 18 alkaen. Ilmoittaudu mukaan viimeistään 6.6 mennessä Liisalle 0400 947053. menemme Hietamäen laavulle. 040 502 2204, Esa Hellman p. 18.00 Voikukkakarkelot Paikka: Juho Oksan koulu, Kansantanssia maakunnan eri alueilta. Makkaraa talon isännän tapaan. 16.7. mennessä Eskolle 040-5124137 tai Einolle 450865, 044-0450865. Lippuvaraukset Toinilta puh.0445454158 tai AnnaLiisalta puh. Arvonnassa voitti Veera Partanen
Eija Rautio
toimitus.pyhajokiseutu@sps.fi
VIHANTI Seuturastien kolmas osakilpailu suunnistettiin Vihannin Lampinsaaressa. Ruskaretki Leville 12-16.9. Tarkemmat tiedot ja sitovat ilm. Kesätauon aikana pelaamme Mölkkypeliä Ranta Väinölän ranta-alueella. Kahvia, pullaa. HUOM! ilmoittautumisia ei oteta vastaan 18-26.6. 16.7. 18
PYHÄJOKISEUTU Torstaina 9. Täällä olisi kyllä tutut maastot ja mukava rasteja etsiskellä, mutta tyydyn kuitenkin koiranulkoilutus- ja katselupuolelle. Puh 08-787112 tai 0400-725813. Oulaisten Osuuspankilta. Väliaikalähdöt. RR 1.4 km: 1)Tia Möttönen 17.16, 2) Erin Huhtamäki 17.25, 3)Kia Huhtamäki 17.29, 4)Miro Ylikoski 18.44, 5)Jessica Rankinen 22.50, 6)Jere Rankinen 22.55, 6)Miisa Vanhatalo 22.55, 8)Miina Hietaharju SiSe 33, 9)Siiri Hietaharju SiSe 37.33, 9)Fanni Hietaharju SiSe 37.33, ilman aikaa kaksi suunnistajaa. Harjoitus soveltuu kaikille reserviläisille, jotka ovat kiinnostuneet kehittämään omia ampumataitoja ja toimimaan turvallisesti ampumaradoilla. 044 779 7711 ja 0500 282 562. klo 10 Pyhäsalmessa St.Lake Golf Club. Paikka: Oulaisten Lukion auditorio, Vapaa pääsy, 15.00 Kaupungin vastaanotto. 0503550883. Kesäkuun kerhoilta torstaina 9. Juoksulenkki halukkaille klo 17.30. Tervetuloa! Pistooliampumaharjoitukset Oulaisten Ampumaradalla alkaen keskiviikkona 16.6. Hinta 330 e. 0400 757 485, Mikko Hyvärinen p. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Tuija Ropponen 0505647532. Linja-autokuljetus, liput ja kahvitarjoilu sisältyvät hintaa. Arvontaa, yhteislaulua Joukon sekä Martin johdolla. Klo 13 Arvoseminaari kansalaisten keskustelupaikka. Teatterimatka Lappajärven Halkosaaren kesäteatteriin 30.7. 010 254 1830.
Oulaisten ja Merijärven Op:n elohopeakerholaiset
Lähdetään päivän retkelle torstaina 9.6 klo 11. Hinta 330 e. Kuulemme näyttävän hirsitalon historiaa ja tutustumme nostalgiseen sisustus- ja käsityömyymälään.Ruokailun ja kahvittelun jälkeen jatkamme matkaa Liminkaan, kukka-ja eläinpuisto Escurilaan. välisenä aikana.
suussa, 2 tunnin risteily Pielisjoella/Pyhäselällä, sisäänpääsym. Ennakkomaksu 100 e maksettava 30.7. Lehden postitus ja muuta talkootyötä. Syyskauden kerhot aloitamme to 4.8. Kaukon kertoman mukaan suunnistaminen ei jää väliin tänäkään kesänä. Bocciaa pelataan tiistaisin klo 9-12. klo 18.30 Oulaisten kaupunginvarasto, Merijärventie 131, Oulainen. Myydään lihakeittoa ja kahvia, esitellään reserviläistoimintaa ja kilpailutetaan tarkkuusammunta Laser-aseilla. ja oppaat tutustumiskohteisiin. Tapahtumiin ovat kaikki tervetulleita. 0404722988. Tiedustelut: Sari / 0407548283, tai Jaana / 0503812025. C-rata 2.4 km: 1)Veera Partanen HaU 31.09, 2)Roosa Juuska HaU 36.20, 3)Kaija Salonpää OuHu 47.25, 4)Tuula Kukkola OuHu 1.00.26, ilman aikaa Kaija Partanen HaU ja Eija Madetoja KärsKa. Kahvia, pullaa. Kyyti ilmainen. Miro Ylikoski suunnisti ensi kertaa Seuturasteilla. Makkarat mukaan. Kaikki mukaan, tervetuloa!
Haapaveden Reuma ja Tules ry
Kesäillanvietto Karsikkaalla Terttu ja Esko Törmälehdon pihapiirissä to 16.6. Viimeinen rasti oli tuossa nurkan takana, niin sen ohi meinasin mennä, mutta muuten oli helppoa, poika tuumasi läpimärkänä, mutta hy-
myssä suin. Kyyti ilmainen. Ilmoittautuminen su.12.6. Linja-auto lähtee liikuntahallin edestä klo 17.30. klo 18.00 Koskikeidas, Petäjäskoski, kesäkauden avajaiset. Tarkoituksena on tänä kesänä Seuturasteilla suun-
nistaa, mutta nyt täytyy jättää väliin. Tiedustella voi myös Saaralta 0400 339934. Ennakkomaksu 100 e maksettava 30.7. tiedustelut ja ilmoittautumiset Jaana Kylmänen, 0503812025. Eikä Mirolla kauaa nokka
Kokemusta. 044 779 7711.
Sotainvalidien Veljesliiton Haapaveden osasto ja naisjaosto
Merjan vastaanotto Sotainvalidien palvelutalolla POIKKEUKSELLISESTI perjantaina 10.6.2011 klo 9-11
Oulaisten sotaveteraanit,naisjaosto, kannattajajäsenet.
Törmänhoville auto lähtee 14 pv klo.11.30 Osuuspankilta
Haapaveden Reuma ja Tules ry
Kulttuurimatka runokarjalaan
P. lo T ulossa la 18
250 250 399 299 390 229 270
PIHLA IKKUNAT JA OVET
Mittatilaustyönä ja paikoilleen asennettuina
Hyödynnä myös edullinen PIHLA-rahoitus ja kotitalousvähennys. Asemakatu 2, Oulainen Tied. LAPPALAINEN p. 040-5127324. Arpakupongin puhelinnumero on virheellinen, ota yhteyttä meihin päin! Huh hellettä, Marjo-Riitta
WHIRLPOOL pakastearkkuja, 5 eri kokoa
60 kpl erä talvihintaan!
PIONEER Auto CD-soitin MTD Puutarhajyrsin, 5HV
89 590
Vuokrattavana
Saunallinen Rivitaloyksiö Oulaisten Toholassa. vaaleasta pakettiautosta, joka poistui kasaltamme tavaraa mukanaan. Kuvissa on myös tunnistettavia henkilöitä, joiden en tiedä käyneen maksamassa tavaroitaan Kierrätyskeskukseen. 1.8. Kierrätyskeskuksemme normihinnatkaan eivät päätä huimaa. P. P. Kaikki anastettu tavara on suoraan pois tästä työstä. P. 0400-648958 Liikehuoneisto n. Emme kovin huimia summia ole tavarasta ottaneet, ennemminkin olemme kiitollisia rehellisyydestä. Iloisempaakin asiaa! Kansainvälisiä leiriläisiä on nyt tulossa 13. Oulaisten tori klo 9-17
LA 11.6. Tervetuloa edullisille ostoksille. 040-5074409.
390
Metallia!!
Metallinkeräyksen viimehetket alkavat olla käsillä. Vastine tekstiviestipalstalle: vähävaraisuus ei mielestäni oikeuta rikoksiin, niin kuin ei mikään muukaan syy. omakotitalo Kärsämäellä 4-tien varressa, 2 km Kärsämäen keskustasta Jyväskylään. 0500-700660.
Kärsämäen markkinoilla
löytöjen torikallelta halvalla hyötytavaraa
mm. Terveisin LöytöKalle, 0465693414
PÄIVÄTANSSIT su 12.6. 60 m2 Oulaisista/ Merijärveltä. F I
4H-toimisto / 0400-532362
w w w. 050 4380 845
Onko Sinulla hyvä
ÖLJYSÄILIÖT KUNTOON!
Suoritamme tällä alueella viikolla 24 öljysäiliöiden *puhdistukset *tarkastukset *tyhjennykset *korjaukset
ÖLJYSÄILIÖHUOLTO S. P. P. 40 m2 1.7. kesäkuuta 2011
19
KENKÄMYYNTI
Kotimaisia naisten ja miesten kävely- juhla lenkki sandaali ja Ortokenkiä. Oulaisten Eläkeläiset RY Pääsylippu 8
Torstaina 9.6. Keräyshän päättyy 15.6. p. Kiitän myös teitä rehellisiä, jotka olette soittaneet löydöistänne ja maksaneet aarteenne. Matkalle voi ilmoittautua, vaikkei töihin tulisikaan, mutta tässä vaiheessa vain varasijoille. Matka talkoolaisille ilmainen, liput puistoon maksettava itse. 040-707 4121
LUKIJANTORI
ELECTROLUX HILJAISIN Pölynimuri VOLTA PERUSIMURI
AVAIMET KÄTEEN -paketit
AMMATTITAIDOLLA JÄRKIHINTAAN!
KATTOREMONTIT JA KOROTUKSET · rännit ja kattoturvatuotteet · piipunpellit ja lisälämmön eristykset ULKOVERHOUKSET JA MAALAUKSET
Teemme tarjouksen paikanpäällä ilmaiseksi! www.katto-optimal.fi puh. 08-473900.
Esittelemme 1-kerroksisen HONGATAR-talomallin 4h+k+s 121,5 m² osoitteessa Anttikankaantie 90, 86680 Vatjusjärvi
Halutaan vuokrata
Kaksio n. n e t
Jalkapalloturnaus E11- ja F9-juniorit Oulaisten urheilukentällä lauantaina 11.6.2011 alkaen klo 10.00. o u l a i s t e n h u i m a . Tulot käytetään Oulaisten lasten ja nuorten kanssa tehtävään työhön. 420 p.48 tai 50. 040-7181699 (opettaja)
Jokisen Juustolan punasta heraa Oulaisten torilla la klo 9
Tuoretta kalaa ja Yppärin kalatuotteita la Oulainen 9-11.
LISÄTIETOJA: Pia Kangaskorte | 041 537 9251 Timo Kangaskorte | 041 537 9250
Halutaan ostaa
2-3h+k Oulaisten keskust. Heti vapaa. Toivottelee J-K MARKKINOINTI P. Tukenne on meille arvokasta. klo 11-15
Torilla tapahtuu
MIG- ja TIG HITSAAJAT huom!
- Myytävänä uusia ja käytettyjä täysiä erikokoisia argon-, seoskaasu-, hiilidioksidi-, typpi-, helium- sekä happi- ja asetyleenipulloja - Suojakaasupullojen täytöt nopeasti - Koeponnistukset myös happija asetyleenipullot
W W W. Tavoitteenamme on saada jokaiselle leiriläiselle perhe edes viikoksi, jotta he pääsisivät oikeasti mukaan suomalaiseen elämänmenoon. Vapaa. p. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 9. Metalliromukasan tavarat on lahjoitettu yhdistyksellemme. Kasasta luvatta ottaminen on rikos. 050 4639689 Vanhoja puisia sipulilaatikoita sekä muuta vanhaa tavaraa Lehtopäässä Oulaisissa. klo 13-17
PIIPSJÄRVEN NUORISOSEURALLA OULAISISSA RIITTA JA RYTMIHYPPYSET
Kaikki tanssin ystävät, tervetuloa! Järj. P. PYYKKÄRI 1200K. A L V S B Y T A L O . Tervetuloa kannustamaan.
Käy seuraamassa nettilehdessä KUNNON kuntokampanjalaisten kuulumisia blogeista www.pyhajokiseutu.fi/kunnonjuttu
JUTTUVINKKI?
Soita toimitukseen p. 1.10. AA
TISKIKONE Luokat AAA
VIHANNIN TYÖVÄENTALON BINGO TIISTAINA 14.6.2011 klo 18 MunkkiVoittoina mm ok. 044-2601426, 471610.
SAMMUTINHUOLTO HEISKANEN KY
Oikotie 40 Raahe, 0400-290 824 www.kotinet.com /sammutinhuolto
Leikkaa talteen!
Sunnuntaina 12.6. 044 292 2017 info@katto-optimal.fi
yli 20v kokemus rakennusalalta yli 6v kokemus 170 kattoa
Lauri
Risto
HYVÄ Naisten pyörä POIKIENPYÖRÄ 18 vaihteinen ESLA 4-rattainen potkupyörä
299 199
TALOESITTELY
HAAPAVEDELLÄ - SU 12.6.
Hyödynnä kotitalousvähennys!
Rakennus Optimal Oy Sarvisuontie 45 C 92450 Siikajoki
Pieni 73 m2:n 1½ krs. kahvit Muut voitot ok ja tavaravoittoja. Tämän jälkeen paikalle EI enää saa jättää romua. 2007, rekisteröity 2008 puh. Kumisaappaita, kumiteräsaappaita ja paljon muuta. 0400-645304
Muuttovalmis hinta alk.
130.020,-
3h+k+ph rivitalosta sotilaspiiri Oulainen. alkaen. Haluamme olla luottamuksesi arvoisia!
SIEMENS 1200K
Perjantaina 10.6.2011 klo 12.00-18.00
Opastetut tehdaskierrokset tunnin välein alkaen klo 12.15 Kahvitarjoilu Tervetuloa
Huippupyykkäri
WHIRLPOOL Tiskikone WHIRLPOOL Kolmitasotiskari KOTIKOKKI LIESI 50CM DYSON PUSSITON Pölynimuri
Soita vaikka heti! Markku Närhi 040 9030 779 markku.narhi@pihla.fi Jari Pasanen 040 7115 837 jari.pasanen@pihla.fi
www.pihla.fi
169 Halutaan vuokrata 49 Asuntovaunu suviseuroihin MIKROAALTOUUNI 39 29.6.-4.7. 044-7478229
Tervetuloa pelaamaan ja voittamaan tiistaina!
JANNE HURME
la 18.6. Talkooväki kun rynnii jonon ohi : ) Trampoliinin arpajaisissamme voitti Matti Pesonen. Kysy lisää! Weteraanikonepäivien talkoisiin voi jo ilmoittautua! Kiitokseksi järjestämme kyydityksen Powerparkiin 14.7. p. klahvikaappi, peili ja kaappi, sähköuunihella kahdella levyllä, mikrouuni, veivigrammari, posliini ja lasitavaroita yms yms. Molemmat paikat ovat tärkeä osa varainhankintaamme. Kiitän muutamia valveutuneita ohikulkijoita! Minulla on nyt kännykässäni kuvia mm. 044-0564667. 0445081476 SIEMENS Langaton kotipuhelin 39 Myytävänä
Seat Doledo D, halpa, kats. Perheitä kaivataan majoittamaan näitä reippaita nuoria! Voit majoittaa koko leirin ajaksi (kaksi viikkoa) tai vain viikoksi. Mopo Gilera SMT, vm. viim. Toivonkin teidän nyt soittelevan itse, niin meidän ei täältä päästä tarvitse virkateitä pitkin ottaa yhteyttä. klo 22-03
LG FULLHD TV 50" 600HZ FINLUX TV 32",
AVOIMET OVET
RUUKKI METALS OY:N PULKKILAN TEHTAALLA
Lehtolantie 76
KARAOKETANSSIT 6
isäntänä JOUKO
699 Isompi kaukosäätö 349 LG TV 22" 199
MIKÄ HINTA! SIVUSTATÄYT
Osittain tähän vaikuttaa viiden vuoden tauko, jonka pidin, voitettuani SMkultaa 70-vuotiaana SE-painoilla, Rolf vinkkasi. Joukkuekavereiltaan kokenut nostaja sai hieman palautetta, kun suomalaisilta jäi yksi varmalta näyttänyt kisamitali saavuttamatta. Ammunta oli tasaista kuten peruskilpailun sarjatkin osoittavat (24+24+24). Tämän jälkeen jouduin pelaamaan nostoissa varman päälle. 1500m 1. EVK (18): 1) Markku Raudaskoski Paratiisin/MU, 2) Tommi Parhaniemi RaaUA, 3) Erkki Heikkinen PuMK/UA, 4) Jukka Mäyrä HvMK/UA, 5) Veijo Viitanen RaaUA, 6) Sami Nikunen LakUA.
SUUNNISTUS
Erikoispitkän matkan SM-esikisa (2012) Evijärvi 15.5. Vauhtiin päästyään 6-vuotias aloittelija karkasi kauas
kilpakumppaneiltaan. Muista suomalaisista Salla Finnilä ampui neljänneksi omalla ennätyksellään 89 (67+22). 08-771 845
Heinonen toinen Eurooppa Cupissa
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
Keskuskatu 1, OULAINEN Tyylikäs uudenveroinen saunallinen kerrostalokolmio. 1500m 1.Katariina Kätkä 5.11 P15v. Skogström oli 75vuotiaiden 77-kiloisten sarjassa seitsemäs. Pyydä meiltä ilmainen arvio. Lasitetulta parvekkeelta näkymä joelle. Sveitsin ja Suomen kaksoiskansalaisuuden omistava Skogström vierailee säännöllisesti synnyinmaassaan. Reissussa hän viihtyi kolme viikkoa. Finaalissa en jaksanut
enää oikein keskittyä tekemiseen, harmitteli Marjut viimeistä niittiä. Marru Kemppainen 15.03 3. Kolmatta kertaa kilpaillut tamma ravasi toisen voittonsa. Minulla suunta on ollut ylöspäin. Naiset (9): 1) Katja Hemmoranta HvMK/ UA, 2) Mira Sainila OuMK/UA, 3) Anne Sundqvist Ratec Team, 4) Anu Saarinen Ratec Team, 5) Anne Kerttula RaaUA, 6) Paula Tavasti NivUA. Ensimmäisen kierroksen tamma toimi vetojuhtana, kunnes edelle kirmaisi kaksi ikäluokkahevosta Sörkän Sällin 27,9 ja Martsan 27,3 johdolla. 1500m 1.Lauri Ketonen 5.10 N 3000m 1.Pirjo Sorri 14.51 2. Palaamme takaisin Kärsämäelle tuttuun paikkaan 1.12.2011 alkaen. Hintaan sisältyy autohallipaikka. Mestaruuksia näistä oli neljä. 50m 1.Vili Kuorilehto 15 2.Roni Sikkilä 27 T7v.400m 1.Ronja Sikkilä 1.47 2.Hanna Ketonen 2.14 P7v. Viime syksynä Rolf kävi kilpailemassa Puolan MM-kisoissa. Matkan aikana nautittu suolainen ruoka sitoi kuitenkin nestettä ja painot tippuivat liian alas. Alueen muista hevosista kärsämäkisen Lauri Kosken Pyrypolun Mig 28,7 oli kahdeksas. Oulaisten jäähallin punttisalilla treenatessa on selvät kiintopisteet, joihin voi suunnata suoritukset. Vietämme synttäreitä keskiviikosta perjantaihin
MUSEOAJONEUVO- Tarjoamme TARKASTAJAT TÄYTEKAKKUKAHVIT Torstaina klo 9-16 keskiviikkona, torstaina ja perjantaina
Osallistu kilpailuun ARVAA AUTOJEN MÄÄRÄ
Hakatie 3 Puh. Rolf aikoo vielä miettiä jatkaako kilpailu-uraa vai päättääkö uransa Suomen mestarina.
Sofian Konditoria Oy
Koulukatu 28, 85800 Haapajärvi. Maalilinjan kuningas ohitti neljäntenä ajalla 25,6x. Sokeriarvot ovat kuitenkin kohdallaan 77-kiloisissa ja laihdutin kilpailuihin kuusi kiloa. Sarjaa ylempänä tulostaso ei ollut niin kova ja hopeamitali olisi ollut saatavilla. Puh. Seija Vinkki 16.32 M 3000m 1.Matti Linna 12.07
2-vuotissynttärit
Tule mukaan synttärihulinaan. Suomesta oli kilpailuissa kaksi naista ja 15 miestä. Custodian Wild 19,3a oli ryhmässään kuudes synkältä lähtöpaikalta. Jenna Väisänen oli kahdeksas tuloksella 62.
Haapaveden hevosille kaksi voittoa
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
Mirva Rautiola Myyntineuvottelija 0440 586 328 mirva.rautiola@op.fi
KAJAANI Haapaveden hevo-
set olivat hyvässä iskussa tiistaina Kajaanissa. 1500m 1.Tommi Pahkasalo 5.53 2.Samu Honkakoski 5.57 T15v. Tavoitteena oli nostaa kolminumeroinen luku. Pelisuosikki Kinnunen sortui loppukirikamppailussa laukalle ja rinnalla viimeisen kierroksen hiillostanut Vilman Vilikko karkasi 40 metrin takamatkalta ylivoimai-
seen voittoon ajalla 25,7. Nuoret (8): 1) Tomi Raudaskoski Paratiisin/MU, 2) Eero Kortesniemi HoMK/UA, 3) Meiju Viitanen RaaUA, 4) Topi Tuomaala TohUA, 5) Elina Hanhikorpi OuMK/UA, 6) Toni Kemppainen LakUA. Edellä maaliin kirmasi Mika Moisasen ja Katja Junttilan Babaari 27,0. Hallitseva ravikuningas A.T. kesäkuuta 2011
Hyvät asiakkaamme!
Toimitilamme remontin johdosta toimintamme on siirtynyt väliaikaisiin tiloihin Haapajärvelle 1.6.2011 alkaen. Ensimmäinen nostoyritys suurella areenalla meni kuitenkin pieleen. Pyhäsalmeen toimitamme ma, ke ja pe aamuisin klo.8.00 sovittuun paikkaan keskustan alueelle ilman erillistä toimitusmaksua.
HEINSHAIM Oulaisten Huiman
Rolf Skogström kävi kokeilemassa kuntoaan veteraanien painonnoston EM-kilpailuissa Saksan Heinshaimissa. Kauppa käy vilkkaana, joten tule meille, niin autamme sinua löytämään kodillesi uudet omistajat!
BELGRAD Skeet-ampuja Marjut Heinosen kilpailukausi on alkanut komeasti. Ainoa kerrostalo Oulaisissa, jossa on autohalli. Kisan voitti Armenian Erdzhanik Avetisyan tuloksella 97 (73+24). Pyydä henkilökohtainen esittelymme kohteeseen! Kohdenumero: 613632 Rv:2008 VH 165 000
Suunnitteletko asunnon vaihtoa. H40 13,16 km (14): 1) Vesa Peltoniemi KPV 1.54.21, 2) Kai Kamila SuJu +1.52, 3) Kenneth Lassila Botnia +4.15,...Jani Huuha OuHu Keskeytti. Tuotteitamme voi edelleen tilata numerosta 08-771 845. Kärsämäkisten asikkaiden tuotteiden nouto ja maksu tapahtuu K-Market Keskipisteestä Kärsämäeltä, kaupan aukioloaikana. Tamma on saalistanut rahasijat kaikissa kauden neljässä kilpailussaan. Tulostaso sarjassa oli noussut, kun mukaan oli tul-
lut viisi uutta nostajaa täytettyään 75 vuoden rajapyyykin. Paluu tapahtui lapsenlapsen lakkiaisiin. Painon tiputtaminen onnistui liiankin hyvin. Kolmanneksi sijoittui Ruotsin Therese Lundqvist tuloksella 91
(71+20). Tempauksessa nousi 45 kiloa ja työnnössä 50 kiloa. Viktoria Kätkä 3.27 P9v.600m 1.Patrik Rautio 2.27 2.Kimmo Pahkasalo 2.36 T11v. H16 9,7 km (13): 1) Olli Ojanaho OH 1.07.37, 2) Aki Saari PoRa +14.41, 3) Tero Kaksonen YKV +16.47,...9) Aleksi Huuha OuHu +52.06.
JUOKSUT
Maastojuoksut,31.5.2011 järjestäjänä Oulaisten Taru T5v.50m 1.Essi Prittinen 12 2.Sanni Tyyskä 13 3.Iida Kuorilehto 22 P5v. Monilla kilpailijoilla tulokset tahtoo tässä iässä laskea. 20 Rolf Skogström kilpaili EM-nostoissa
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
PYHÄJOKISEUTU Torstaina 9. Susanna ja Teuvo Anttilan Safir Express alkaa lunastaa siihen asetettuja toiveita. 600m 1.Salla Tyyskä 2.45 2. Olipa mukava ampua, kulki niin kuin edellisen päivän harjoituksissa. Loppuajasta nautin vain parsaa ja
johtovettä. Haapaveden kolmas edustaja Ari ja Asko Ritolan Wind Of Future 20,5 oli illan avauslähdössä kahdestoista. Serbian pääkaupungissa Belgradissa käydyssä Eurooppa Cupin kilpailussa Heinonen tähtäsi
jännittävien vaiheiden jälkeen kakkoseksi. Kilpailumatkaan sisältyi kuitenkin monenlaisia mutkia. Neljäntenä maaliin tuli Mika Moisasen Aika-Veikko 30,0 ja viidentenä vihantilaisen Markku Lumiahon Suiriina 29,7 Esko Törmäkankaan luotsaamana. Oma tulostavoite ei aivan täyttynyt. Merijärvisen Pentti Perälän Nopsan Verona jatkoi tasaisia otteita. Yleinen (31): 1) Henri Häkkinen HvMK/ UA, 2) Heimo Hillilä OuMK/UA, 3) Timo Kuivalainen Ratec Team, 4) Veijo Viitanen RaaUA, 5) Antti Lapinoja KRRMK/ UA, 6) Tommi Väisänen RaaUA, 7) Mika Leppälä NivUA, 8) Juhani Laitala KRRMK/UA, 9) Sami Grönfors HvMK/ UA, 10) Jukka Mäyrä HvMK/UA, 11) Aleksi Marjoniemi ReiUA, 12) Sami Siikavirta YUA. Yhteistulokseksi tuli 95 kiloa. Sarjan EM-kulta meni Puolaan. Anita Paakinahon ajettavilla on ollut huonoa tuuria lähtöpaikkojen tai juoksunkulkujen suhteen. Uusi osoitteemme on Koulukatu 28, 85800 Haapajärvi. 400m 1.Eppu Takalokastari 2.00 2.Ville Prittinen 3.01 T9v. Eko sortui myös harha-askelille maalisuoralle käännyttäessä. Pitkään varjojen mailla kulkenut varsatähti Vilman Vilikko tekee uutta tulemistaan. EM-lavalla tämmöistä ei ollut ja ensimmäinen tempaus suuntautui liian eteen. 08 4123 400 84100 Ylivieska Fax 08 4123 419
Palvelemme kesäaikaan MA-PE 8-18 Tervetuloa!. Peruskilpailussa Heinonen ampui oman ennätyksensä 93 (72+21). Volttiennätys parani lukemiin 17,4. Saman kohtalon koki kolmannelle radalle juuttunut ja kahdeksanneksi lyhyessä ryhmässä sinnitellyt Samacho First 17,5a.
AUTOURHEILU
JM-Kiilun kisa I, Raahe 2.6. Kisamatkan hän taittoi asuntoautolla Viron, Latvian ja Puolan kautta. Terveys on tässä iässä tärkein asia, painotti Rolf sarjavalin-
taansa. Skögström on ottanut aloituspainot yleensä varman päälle. Tiina Rautio 6.17 2.Petra Raetsaari 6.21 P11v. Loka-marraskuun vaihteessa pidettävät MM-kilpailut siirrettiin Kanadasta Kyproksen Limassoliin. Oma ennätys antaa myös lisää tuleviin kisoihin. Timo ja Jyrkin Alaman omistama ori voitti suomenhevosten kovimman tasoituksen urhean juoksun päätteeksi. Mitaleja tuli yksitoista. Kolmanneksi sijoittunut Nopsan Verona petrasi
ennätystään numeroihin 30,4