PYHÄJOKI . MERIJÄRVI . 28 Sää Puolipilvistä ja lämmintä 3 Keskustele Harrastuksista tingittävä. Opetuspyyntöjä tulee eri puolilta Suomea. 7 Puheenaiheet Joutennivan silta otettiin käyttöön. Sukupolvelta toiselle siirtyvästä veneenrakennustaidosta päästään alueellamme osallisiksi, kun Mannisen vetämille kursseille on paljon halukkaita. KESÄKUUTA 2020 NRO 24 . Kevään aikana tekotapoja on myös videoitu. 11 Elämänmeno Kesäisiä juttuja alueeltamme 18 Elämänmeno Haapakaunokainen . KÄRSÄMÄKI . OULAINEN . KESKIVIIKKONA 10. SIRPA KORTET. RAAHE 6 4 1 4 8 8 1 4 3 5 2 6 Puheenaihe Työryhmä valmistelee esityksen varallaoloon. IRTONUMERO 2,50 € pyhajokiseutu.fi HAAPAVESI . Venerakentaja Paavo Manninen on tekijä viidennessä polvessa
15:4) SUNNUNTAI 14.6.2020 Aurinko: Nousee kello 2.48 ja laskee kello 23.55. Hain välittömästi Raamattuni ja ymmärsin, että hän liikkuu Suuren Luojamme asioilla. 12:15) MAANANTAI 15.6.2020 Aurinko: Nousee kello 2.47 ja laskee kello 23.57. Perinnekeskuksen ja Törmänhovin miljöö on alueellinen kohde. Linja -autoliikennettä ei tuolle kyläkulmalle riittänyt. Taksikyytiiin ei ollut silloin varaa. 49:7-8) T oiminnallinen perinnekeskus on sanapari, joka todentuu nyt poikkeuksellisena kesäkautena sanojen syvimmän merkityksen kautta. LYYLI NEVANPERÄ lyyli.nevanpera@kotinet.com Ruusut ja korona KOLUMNI LUKIJAKUVIA Lumija räntäsateiden lomassa on ollut kauniita kevätaamuja. (Ps. Tuttavuutemme olisi aika syventyä. Hänellä näyttää olevan hallussaan keinot yllättää toinen yksinäinen. En olisi käynyt päiväunille, jos olisin osannut odottaa vierasta. Koska minulla on hyvin lämpimät muistot tuosta savolaisessa syrjäkylässä viettämästäni työvuodesta, olin hyvin iloinen siitä tavasta, jolla hän lähestyi tuiki tuntematonta. Näin viestittää oulaistelainen Ritva Niemi toukokuussa ottamallaan kuvalla. Amiraalintien varressa olevalla alueella on huolellisesti tallennettua perimätietoa, esineistöä ja mielenkiintoisia näyttelyitä kaikenikäisten koettavaksi. TÄNÄ KORONAKEVÄÄNÄ 2020 tuo ystävällinen vieraani yllätti minut sitten perin pohjin. 4:3-4) Mietelause: Kesä. Jäin yksin miettimään, miten ihmeessä saatoin olla niin nolo, etten keksinyt mitään kiitosta enempää. Oulaisten Törmäperällä oleva historiallinen alue on läpileikkaus historiaan ja maaseudun kehittymiseen. KESKIVIIKKONA 10. Niissä riitti pitkäsäi aikaa tutkimista. (Ef. Yllätys oli, että löysin sieltä jotain tuttua. On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi. Olin oikeastaan odottanut hänen käyntiään, mutta en aavistanut päivää. Mikä sen ihanampi retkikohde kuin siistityillä alueilla liikkuminen vaikkapa perheen tai isovanhempien kanssa, välillä kahvitellen. 95:7) LAUANTAI 13.6.2020 Aurinko: Nousee kello 2.49 ja laskee kello 23.54. Postinkantaja palveli uskollisesti. Iho tuoksuu auringolta niin kuin pienen lapsen tukka. Ovathan monet Wanhan Woiman historialliset esineet tulleet sinne talteen useilta eri paikkakunnilta läheltä ja kaukaa, ympäri Suomen. Arvostetaan avointa ja opettavaista kohdetta . Nevanperä on oulaistelainen kirjoitusharrastaja. Nimet: Impi ja Immi Päivän sana: Jumala ei katso niihin, jotka itse pitävät itseään viisaana. Nimet: Seppo Päivän sana: Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys. Kiitos viestistä! Sen viisaampaa viestiä tuskin olisi tähän koronakevääseen osannut löytyä. Samalla voi niin halutessaan kirjoittaa muistojaan talteen tuleville sukupolville luettavaksi. Koska eletään rajoitusten varassa, en huomannut/rohjennut /uskaltanut edes pyytää häntä kotiini. Vaikka Waltakunnalliset Weteraanikonepäivät jäävätkin tänä vuonna koronaviruksen varotoimenpiteinä välistä, on alueella kehitetty uutta. Yhteinen tarinamme on minun osaltani alkanut PohjoisSavoksi kutsutusta maakunnasta 1950-luvun lopulla. Kuvan otti Ritva Niemi. Mustetäytekynä on kuuden vuosikymmenen kuluessa kasvanut tietokokoneeksi. 2 KESKUSTELE Pyhäjokiseutu . . Nimet: Päivi, Päivikki ja Päivä Päivän sana: He luottavat rikkauteensa, kerskailevat suurella omaisuudellaan. (Job 37:24) PERJANTAI 12.6.2020 Aurinko: Nousee kello 2.50 ja laskee kello 23.52. PÄÄTOIMITTAJA SIRPA KORTET H eräsin korona-aikaiselta päiväunelta ovikellon soittoon. Monet rakennuksista ovat avoinna sydänkesän, samoin museo. LÖYSIN nimittäin eräänä päivänä postilaatikostani ison nipun hänen kotipitäjänsä paikallislehtiä. Nimet: Vieno, Moona ja Viena Päivän sana: Jumala lunastaa minut, hän tempaa minut tuonelan otteesta. Ei ollut käytössäni autoa, ei edes polkupyörää. Hän oli oven takana mukanaan savolaisen kotipitäjänsä paikallislehti ja paketti ruusuja ja kortti, johon oli siistillä käsialalla merkitty hänen käyntinsä todellinen sanoma: Ps 91. Wanhan Woiman talkoolaiset ahertavat kohteita kuntoon. Samalla pääsee näkemään kädentaitoja ja puhuttelemaan tekijöitä. (Ps. Alueen toimijat lupaavat, että perinnetalojen katveessa ja näyttelyalueella saa kulkea. Toivon, että savolaiset ystäväni ymmärtävät kiitollisuuteni. En ollut ehtinyt tuon työvuoteni aikana käydä kuin kerran pitäjän keskustassa. MUISTIN sitten, että kylän ystävät antoivat minulle lähtiäislahjaksi mustetäytekynän. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa.” (Joh. (Ps. En minä häntä ole silloinkaan tavannut, mutta silloisella työkaverillani sattuu olemaa sama sukunimi. Ruusut, punaisen ja valkoisen, laitoin pikimmiten veteen ja aloin tutkia kortin ja savolaisen paikallislehden sanomaa ja Psalmien lukua 91. Viimemmäksi löytyi arvokas kokoelma Kalaputaasta 1800ja 1900-luvun maatalousaiheisia esineitä. Nimet: Raili ja Raila Päivän sana: Jeesus sanoo: ”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Nimet: Esko Päivän sana: Hän on meidän Jumalamme ja me hänen laitumensa lampaat, joita hänen kätensä kaitsee. Enhän edes tiedä, onko hän yksineläjä. Olivat oppineet vajaassa vuodessa tuntemaan taipumukseni kirjoittamiseen. RITVA NIEMI. Kiireettömyyden tunteen voi kokea ja palata ajatuksissaan historiaan. 49:16) TIISTAI 16.6.2020 Aurinko: Nousee kello 2.46 ja laskee kello 23.58. KESÄKUUTA 2020 PÄÄKIRJOITUS Keskiviikko 10.6.2020 Aurinko: Nousee kello 2.53 ja laskee kello 23.49. (Risto Rasa) TORSTAI 11.6.2020 Aurinko: Nousee kello 2.52 ja laskee kello 23.51. RITVA NIEMI Kurkipareja on näkynyt keväällä useita Oulaisten pelloilla. Viimemmäksi löytyi arvokas kokoelma Kalaputaasta 1800ja 1900-luvun maatalousaiheisia esineitä. Nytpä täytän tässä heidän toiveensa ja lähetän ajatukseni Pyhäjokialueen paikallislehteen. Mutta henkeään ihminen ei voi lunastaa, ei hän voi käydä kauppaa Jumalan kanssa. Löysin jopa erään tutun henkilön kuvan. Nimet: Pihla ja Kielo Päivän sana: Jeesus sanoo: ”Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa.”(Luuk
Pelastustoimea tunteva ymmärtää, että pelastustoimen varallaolossa valmiusaikaa ei voida asettaa 5-10 minuuttia pidemmäksi. Entäpä paljon sähköäkäyttäjän sekä yksinasujan sähkönkulutus. Psykologikoulutus myös soveltuisi erinomaisesti Oulun yliopiston ainevalikoimaan ja vahvistaisi entisestään Oulua opiskelukaupunkina sekä toivottavasti myös lisäisi niin Oulun kuin koko Pohjois-Suomen vetovoimaa. Toiveena on, että sinne saataisiin vielä isompi luhtiaittakin. Mitä nopeammin apu saapuu hälytyksessä paikalle, sitä suuremmalla todennäköisyydellä omaisuutta tai ihmishenkiä pystytään pelastamaan. AURINKO PAISTAA NIIN RIKKAILLE KUIN KÖYHILLEKIN TEKSTARIT. Pelastustoimen on jatkossa varmistettava turvallisuusja pelastustehtävät toimilla, jotka eivät ole ristiriidassa voimassa olevien säädösten kanssa. Vasemmisto on jo pitkään kantanut huolta siitä, että lasten harrastustoiminta on kallistunut reippaasti viime vuosina. NIM. Varallaolo on myös säännöllistä, sillä se saattaa kestää yhtäjaksoisesti viikon ja toistua kuukausittain. Perinteinen varallaolo ei ole enää pelastustoimen keinovalikoimassa, sillä kotimainen lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö eivät mahdollista nykyistä varallaolokäytäntöä. Onpa siinä päänvaivaa, asioista päättäjille, että se nähdään, vaalit kun on. Moni perheistä on selvinnyt keväästä hyvin ja saanut arkeensa myös kaivattua lisäaikaa läheistensä kanssa. MIELIPIDE Raahelaisten kansaedustajien Hanna-Leena Mattilan ja Katja Hännisen kannanotto Jokilaaksojen pelastuslaitoksen varallaolokäytännöstä ja varallaolon valmisteilla olevista muutosesityksistä julkaistiin 28.5.2020 Pyhäjokiseudussa. Aittakumpu muistuttaa, että Pohjois-Pohjanmaa on lapsirikas maakunta, jonka väestön ikärakenne on Euroopan nuorimpia. Aittatorin Antin mökki ja piilukirveen kirjaimet Oulaisten kulttuurituottaja Tuula Aitto-oja löysi piilukirveenterästä nimikirjaimet A ja L. Nyt on ensiarvoisen tärkeää turvata perheiden tukipalvelut. fi tai osoitteella Pyhäjokiseutu, Toimitus, Asemakatu 1, 86300 Oulainen. Kansanedustajat kaipaavat lainsäätäjältä ratkaisuja, jotka mahdollistavat varallaolojärjestelmän säilyttämisen. – Psykologikoulutus tarvitaan ennen kaikkea ihmisten hyvinvoinnin tueksi ja ihmisyyden ymmärtämiseksi. Meille kansanedustajille on tullut valtavat määrät viestejä vanhemmilta ja opettajilta ja lapsilta itseltään etäopetuksen vaikutuksista lasten oppimiseen. Myös koulujen ja oppilaitosten kanssa tehtävää nuorisotyötä ja etsivää nuorisotyötä vahvistetaan lisäpanostuksin. Jo ennen koronaa ilmenneen Pohjois-Suomen psykologipulan paikkaamisella on kiire. Loppuun nimi tai nimimerkki. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 17191 (85 snt). Liikenneonnettomuudessa puristuksissa olevalle 15 minuuttia on pitkä aika. Työaikalain sallima enimmäistyöaika viikossa on keskimäärin 48 tuntia. Niin sanottu valmiusaika, jossa varallaolijan tuli hälytyksen saatuaan saapua paloasemalle, oli ennen viisi minuuttia, nykyään 15 minuuttia. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Varallaolijan täytyisi siis näinkin lyhyen varallaoloajan puitteissa oleskella hyvin lähellä paloasemaa ja pystyä irrottautumaan hälytystehtävään nopeasti muusta tehtävästä. Tunsin mökin alkuperäisen asukkaankin Antti Saarilammen. Heistä on pidettävä huolta ennen kaikkea sen takia, että lapsen oikeudet toteutuvat kaikissa tilanteissa, mutta samalla pidämme huolta myös koko yhteiskuntamme tulevaisuudesta. Onko sinulla tästä tietoa. Meillä on jo jonkin verran tutkimusnäyttöä siitä, että vasemmiston huoli ongelmien kasaantumisesta on aiheellinen. PASI JAAKKOLA edunvalvontajohtaja Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL Työaikanormisto estää varallaolojärjestelmän EDUSKUNNASTA KATJA HÄNNINEN (VAS) H allituksen neljännessä lisätalousarviossa näkyy vasemmiston vahva kädenjälki. Eii ole mitään sopimuksia tehty sähkönsiirtoasian kanssa, että se sähkön kulutusmaksukin on jo sinänsä aika arvokasta, että sen asioista päättäjät, tulette näkemään, mihin tälläinen johtaa. Aittakumpu toteaa, että psykologeja tarvitaan muun muassa kouluissa, perheneuvoloissa, terveyskeskuksissa ja kuntoutuslaitoksissa. –?Tuttu mökki, olin maalaamassa mökin, kun se siirrettiin Aittatorille Tähjän kotiseututalolta, merijärvinen Tenho Hakala kertoo. Siksi olenkin erityisen iloinen, että hallitus päätti kohdentaa 112,3 miljoonaa euroa peruspalvelujen valtionosuuskorotuksiin. Eli paikka, joka nykyään tunnetaan Törmänhovina. Varallaolossa nopeus vaatii varallaolijalta jatkuvaa lähtövalmiutta. KANNANOTTO Keskustan oululainen kansanedustaja Pekka Aittakumpu sanoo, että koronakriisin vuoksi psykologikoulutuksen saaminen Oulun yliopistoon on yhä tärkeämpää. Pyhäjokiseutu KESKUSTELE 3 KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Tuomioistuinratkaisuissa ja myös työaikalain perusteluissa on todettu, että lyhyen valmiusajan ja sen aiheuttaman jatkuvan työhön sidonnaisuuden perusteella varallaolo tulee lukea kokonaisuudessaan työajaksi. Kun jokainen varallaolotunti lasketaan ”oikeaksi” työtunniksi, ylittyvät lain sallimat enimmäistyötunnit varsin nopeasti. Aittakumpu toivoo, että psykologikoulutus Oulun yliopistossa saadaan vihdoin toteutumaan keskustalaisen tiedeja kulttuuriministeri Hanna Kososen johdolla. –?On välttämätöntä, että lapsillamme on laajat koulutusmahdollisuudet ja että alue houkuttelee jäämään seudulle myös koulutuksen jälkeen. Uusimman lisätalousarvion tärkeä osa on noin 320 miljoonan lasten ja nuorten hyvinvointipaketti. Siinä on suuri, ero, että miksi tähän mentiin. Kirjoita alkuun PJ ASIA ja sitten viestisi. Antti oli urheilumiehiä ja nuorisoseuran näytelmissäkin hän näytteli, Hakala muistelee jo edesmennyttä Saarilampea. –?Antin mökki sijaitsi alunperin Vanhatien varressa. Aittakumpu: Psykologikoulutus pitää saada Ouluun Kyllä se on tosiasia, että tuo sähkönkulutus meni liian arvokkaaksi tavallisen kuluttajan mielestäkin. Meille on ollut koko ajan tärkeintä, että poikkeuksellisena aikana pelastetaan niin ihmiset kuin yrityksetkin. Palavaan rakennukseen loukkuun jääneelle jo minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Parasta aikaa kahvilaan etsitään pop up -kahvilanpitäjää. Jokilaaksojen pelastuslaitos on aloittanut suunnitelmat varallaolojärjestelmän korvaamiseksi. Kirves tulee osaksi Lastumäen historiasta kertovaa näyttelyä. Perheiden hyvinvoinnin kannalta tärkeää onkin 10 miljoonan lisäpanostus Suomen harrastamisen mallin pilotointiin. Tekstit voi lähettää sähköpostitse: toimitus@pyhajokiseutu. Kuka keksi tälläisenkin. –?Koronakriisi on lisännyt mielenterveyden tuen tarvetta koko maassa. OHEISESSA kuvassa olevalla piilukirveellä on historiatietojen mukaan rakennettu Oulaisten Törmäperällä oleva Lastumäki. Monessa perheessä joudutaan tinkimään lasten harrastuksista. Antin mökissä on kesäisin toiminut Aittatorin kesäkahvila. Ilmeisesti kirjaimet kertovat piilukirveen tekijästä. KESÄKUUTA 2020 . Oppimispolun alkupäähän, eli varhaiskasvatukseen tuleva 14 miljoonan tuki kohdennetaan lasten oppimisen, kehityksen ja hyvinvoinnin vahvistamiseen. –?Vanhatien varressa oleva Aittatori näyttää tosi hyvältä. Tässä keskeistä on lasten ja nuorten tukeminen yli kriisistä. Lukiot että ammatillinen koulutus saavat lisätukea. Viikon varallaolojaksolta kertyisi peräti 168 työtuntia. Olemme tehneet töitä sen eteen, että edellisten talouskriisien vaikutuksista otetaan oppia, eikä samoja virheitä toisteta. Yksi edellisten talouskriisien virheistä, joista kannamme edelleen seurauksia, on lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden heikko resurssointi. Lainsäätäjän mahdollisuuksia uuden lainsäädännön suhteen rajaavat myös EU:n työaikadirektiivi sekä EU:n tuomioistuimen varallaoloa koskevat ratkaisut. Nyt hallitus siis panostaa toimintaan, jonka tavoitteena on saada maksuttomia harrastusmahdollisuuksia koulujen iltapäiviin. Korkeakoulujen resursseja ohjaukseen ja opiskelijahyvinvoinnin tukemiseen lisätään. Pelastuslaitos on ymmärtänyt täysin oikein lainsäädännön ja oikeuskäytännön asettamat vaatimukset. KESKIVIIKKONA 10. Kirves on ollut vuosikymmenet Kallion Kotiseututalolla ja nyt se on palautettu takaisin lähtöruutuun. Nämä kohdennetaan lasten, nuorten ja perheiden sosiaalipalveluihin sekä lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin. Katse lapsiin ja nuoriin HELI NURKKALA Merijärven Aittatorilla oleva Antin mökki tunnistettiin hyvin Pyhäjokiseudussa (3.6.) olleesta arvauskuvasta. Hälytykseen on oltava valmiina vuorokauden jokaisena hetkenä. Osalla taas ongelmat ovat kasaantuneet ja perheet ovat kriittisen kuormittuneita. Hakala kertoo lisää mökin tarinasta. Vinkit voi ilmoittaa Tuula Aitto-ojalle. Antin mökin Aittatorille lahjoitti Merijärven Kotiseutuyhdistys. Perinteinen varallaolojärjestelmä ei ole enää siten keinovalikoimassa. Huolta on nyt kuultu ja hallitus kohdentaa perusopetukseen etäopetuksen aikana syntyneen oppimisvajeen paikkaamiseen 70 miljoonaa euroa. Maaseutu autioituu, maatiloja lopetetaan, kaiken takana, osasyynä, sähkönkulutuksen, liian arvokkaaksi maksettavaksi määrätty. Pelastuksen toiminta perustuu nopeuteen. Hakala on ollut mukana siirtämässä ja kunnostamassa Aittatorille siirrettyjä aittoja
Sen takia VR:n puutavaravaunujen lastaamiselle on osoitettu uusi alue radan itäpuolelta, Ketonen kertoo. Nesteen risteykseen tulee liikennevalot. Aivan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti paikalle mietittiin kiertoliittymää. – Osayleiskaavan on tarkoitus vastata alueen kehittymiseen vuosikymmeniksi eteenpäin, tekninen johtaja Markku Ketonen taustoittaa. ASUINTONTTIPAIKKOJA uudessa osayleiskaavassa on niin paljon, että uusia asukkaita mahtuu keskustaan noin 2500. – Tämän viikon aikana kantatien varteen tulevat infokyltit, jotka kertovat rakentamisen alkamisesta, tekninen johtaja Markku Ketonen sanoo. Oulaisten valtuusto sinetöi päätöksellään kaksivuotisen kaavoitusprosessin viime viikolla. Merkittyjä hulevesialueita asutusalueen keskelle. Haasteena on, että kaupallisen toiminnan ydin siirtyy Oulaisten keskustasta kantatien varteen, jolloin asiakasvirrat vähentyvät keskustan liikkeissä. Nykyisellä paikallaan, miltei ydinkeskustassa, paikka ei voi enää laajeta. Puhetta herättänein kohde on ollut puutavaran lastauspaikka. – Olemme tehneet linjauksen, että Haapavedelle menevän tien varressa asuinalueet jatkuvat samalla puolella tietä, kuin nykyäänkin. Kaavoittaja on piirtänyt kaavaan päävaluma-alueet ja pumppaamot. Oulaisten kaupunginhallituksen linjaus Nesteen risteyksen liikennevaloista päätettiin keväällä 2019. . Sen on määrä valmistua ennen koulujen alkamista, elokuussa. Eniten puhutti lastauspaikka . Kaupunki on tehnyt myös urakkasopimukset. Ketonen sanoo kaavaluonnosvaiheessa tulleen yhteydenottoja ja esityksiä, jotka jo ehdotusvaiheeseen pystyttiin muovaamaan toivotunlaisiksi. Tilaa teollisuudelle. Suunnitelmien myötä ensimmäisiä askelia kohti toteuttamistoimien alkamista on jo otettu. Oulaisten keskustan alueelle hyväksytyssä osayleiskaavassa on kuultu kuntalaisia. – Jos aluetta lähdetään asemakaavoittamaan, se kestää vähintään puoli vuotta. Alunperin puulastauspaikkaa suunniteltiin Matosaarentien varteen, mutta siellä asiaa rajoitti muun muassa pohjavesialue. Esimerkkinä jo-toteutetuista hulevesijärjestelmistä Ketonen mainitsee Juho Oksan koulun läheisellä asuinalueella tehdyt ratkaisut. Onhan puunkäsittelyssä aina omat haasteensa esimerkiksi puista voi levitä ötököitä, hän jatkaa. Nämä ja monet muut asumiselle sekä elinkeinonharjoittamiselle tärkeät paikat on nyt varmistettu Oulaisten keskustan alueen osayleiskaavaan. Risteysalueen suunnittelutyötä on tehty lähikuukausien aikana ja rahoitus muutostöille on olemassa. Hulevesien suunnitelmalliseen poistamiseen kaupungin keskustan asutusalueilta osayleiskaavassa otetaan myös kantaa. Nesteen risteyksen alueelle ei tämänhetkisen tietämyksen mukaan ole sijoittumassa minkään kauppaliikkeen rakennusta. KUNTALAISILLA on ollut vaikutusmahdollisuus kaavatyön eri vaihessa. Ketonen arvelee, että ensimmäiset kaivuutyöt päästään aloittamaan kesä-heinäkuun vaihteessa. Toisena kohteena summan käytölle oli määritelty Petäjäskoskella olevan kevyen liikenteen väylän rakentaminen. Kaavapäivitysprosessin aikana on tehty muun muassa maaperäja maisemaselvityksiä, liikennelaskentaa sekä tilastoitu, miten asutus on kehittynyt kullakin alueella. Arkeologiset selvitykset on otettu myös huomioon, minkä myötä kaavan tuli kaksi merkintää historiallisista kohteista. Kantatien kauppapaikka valtuutettujen käsissä SIRPA KORTET Onko Nesteen risteyksen lähellä oleville tonteille mahdollista rakentaa liiketila, josta myydään elintarvikkeita tai polttoainetta. Ketonen arvelee alueen jäävän siinä tapaukseksi tyhjäksi rata-alueeseen luettavaksi paikaksi. Historiallisia kohteita. – Se on sitten poliittinen päätös, Markku Ketonen selventää. Tämän huolen ovat ilmaisseet myös yrittäjät. Siitä päättävät Oulaisten valtuutetut, kun sen aika on. Esimerkiksi ikkunoiden voidaan vaatia olemaan nelikertaiset tai tontille pitää rakentaa äänivalleja, junaradan vaikutuksia pohtiva Ketonen sanoo. Nyt hyväksytty osayleiskaava mahdollistaa sen, mutta ennen käytännön toimenpiteitä alueelle on tehtävä ja hyväksyttävä paikallisesti asemakaavoitus. Toinen niistä on kivikautinen asuinpaikka jokirannassa, aivan keskustan tuntumassa, toinen on tervahaudan paikka lähellä Rauhanyhdistyksen rakennusta. Valmista on syksyllä. Eli tulevaisuudessa alue on rauhoitettu luontoja virkistyskäyttöön, Ketonen jatkaa. Rakennuspaikkoja osayleiskaavassa on osoitettu Törmäperälle, Jauhinkankaan koulun läheisyyteen ja Kalliokankaan maastoon Korventien varteen. – Alueella ei ole asemakaavaa eli rakentamisen aloittaminen edellyttää siellä vielä asemakaavan tekemistä ja hyväksymistä valtuustossa. Puunlastauksen mahdollinen laajentuminen on mahdollista etäämmällä.. Mikäli nykyinen lastauspaikka tyhjenee, alueen jatkokäytöstä vastaa Väylävirasto. Yhtenä rahoituksen myöntämisen perusteluna oli juuri liikenneturvallisuuden parantaminen. –?Sen sijaan Kaarikadun varressa aiemmin olleet uudet tonttipaikat on poistettu kaavasta. Kohteelle myönnettiin rahoitus edesmenneen kansanedustaja Antti Rantakankaan myötävaikutuksella talvella 2018. Nesteen risteyksen tietyöt alkavat pian Oulaisten ensimmäiset liikennevalot tulevat Nesteen risteykseen, kantatie 86:lle. KESKIVIIKKONA 10. 4 PUHEENAIHEET Pyhäjokiseutu . Muutosta perusteltiin sillä, että eduskunnan Oulaisiin myöntämä 600 000 euron liikenneturvallisuusraha ei riitä kiertoliittymään. Osayleiskaavan tekijä on pohtinut kantatie 86:n varteen mahdollisesti tulevalla liikerakennuksella olevan monenlaisia vaikutuksia. SIRPA KORTET Uusia rakennuspaikkoja. Haapavedentien varressa, nykyisen Hussan alueen jatkumona, on myös uusia tonttipaikkoja. Kiinnostusta ja puhetta alueesta on ollut paljon. Kantatie 86:n varressa oleva paikka on todettu vaaranpaikaksi, jossa sattuu usein kolareita. – Alueella on tehty tärinäja meluselvityksiä, mitkä on otettava huomioon rakentaessa. Nesteen risteys on neljän tien yhtymä, josta lähtevät tiet Haapavedelle, Ylivieskaan, Merijärvelle ja Oulaisten keskustaan. Liikekiinteistö toisi uutta elinvoimaa. Teolliselle rakentamiselle tarkoitetut tontit puolestaan ovat toisella puolella tietä, Kivisenkankaan puolella, Ketonen selventää. – Nykyisellä paikallaan aseman lähellä toiminta saa jatkua niin pitkään kuin on tarvis, mutta se ei voi laajentua keskustaan päin. Osayleiskaavassa Korventien tonttipaikat ovat merkitty niin, että ne ovat myös metsätalousaluetta. –?Nämä alueet otetaan huomioon silloin, jos paikoille haetaan rakennuslupaa, Ketonen sanoo. – Puutavaraa lähtee alueeltamme paljon. Sen myötä Oulaisissa on kuluneen vuoden aikana tehty selvityksiä ja kuulemisia. KESÄKUUTA 2020 SIRPA KORTET Oulaisten Nesteen risteyksessä alkavat muutostyöt lähiviikkojen aikana. Näitä asioita tarkastellaan talousarvion teon yhteydessä, syksyllä, Ketonen jatkaa. Viimeisimpänä on tehty maakauppa, jossa Oulaisten kaupunki ostaa huoltoasemayrittäjältä maapaikan, koska se tarvitaan kevyen liikenteen väylän paikaksi. Samaa odotetaan myös Pohjolankadun varteen
Eroja ja uusia nimeämisiä. Yhdeksän sosiaalipäivystäjää alueelle PYHÄJOKISEUTU Oulaisten valtuusto myönsi eron Anne-Maria Sirviölle perusturvalautakunnan varajäsenyydestä. Pyhäjokiseutu PUHEENAIHEET 5 Oulaisten keskustan osayleiskaava sai valtuutetuilta myönteisen vastaanoton. KESÄKUUTA 2020 . Iso investointi kaupungissa on muun muassa valokuituhanke. Sen todettiin olevan mahdollistaja, jolla paikkakunnan kehitystä voidaan viedä tulevina vuosina eteenpäin. Kasvua on ollut muun muassa henkilöstökuluissa sijaisja sairaslomatuurauksien lisääntyneen tarpeen myötä. Virka-ajan sosiaalipäivystys säilyy kunnissa, mutta uusi malli vastaa ilta-, yöja viikonloppuaikojen tarpeisiin. Salme Mäyrä on pyytänyt puolestaan eroa tarkastuslautakunnan jäsenyydestä. –?Verotulokertymä ei oiennut loppuvuonna ja valtionapuja jäi tuolloin tulematta, talousjohtaja Sari Myllykoski-Hanhela sanoo. Oulaisten taloussaldo jäi alijäämäiseksi SIRPA KORTET Oulaisista tulee alueellisen sosiaalija kriisipäivystyksen isäntäkunta. Perusturvajohtaja Päivi Rautio kertoo, että toimipiste tulee Oulaskankaan yhteispäivystyksen yhteyteen. Asia hyväksyttiin valtuustossa. Uudistuksen myötä kuntalaisilla on mahdollisuus olla suoraan yhteydessä sosiaalipäivystykseen hätäkeskuksen sijaan. KESKIVIIKKONA 10. Perusja erikoissairaanhoidon tarve on ollut arvioitua suurempi. Puiden lastauspaikka lähellä Oulaisten ydinkeskustaa ei voi nykyisestään laajeta. –?Sairaanhoitopiiri osoittaa toimintaan neljä psykiatrista sairaanhoitajaa, viisi sosiaalityöntekijää tulee virkasuhteeseen Oulaisten kaupunkiin, hän kertoo. Mäyrän tilalle jäseneksi nimettiin Riitta Honkimaa. Hänen tilalleen nimettiin Miia Hertteli. Kaupunginjohtaja Hannu Kaartinen nostaa esille, että kaupungin tase on parisen miljoonaa ylijäämäinen. Verotulot olivat miltei miljoonan ennakoitua alhaisemmat. OULAISTEN KAUPUNKI/FCG SIRPA KORTET SIRPA KORTET Oulaisten kaupungin tulos viime vuodelta on noin 1,4 miljoonaa euroa alijäämäinen poistovähennyksien jälkeen. Siksi kaavoituksessa on toiminnalle osoitettu nyt uusi paikka. Raimo Räisäsen varajäseneksi nimettiin Maarit Grekula jäljellä olevaksi toimikaudeksi
Sassi linjaa, että kaikista kartoituksista sovitaan etukäteen asianomaisten kanssa. Muutoksen tuulet puhaltavat laajalti.” Jarmo Vuolteenaho johtokunnan puheenjohtaja PELASTUSJOHTAJA Jarmo Haapanen on joutunut vastaamaan kysymykseen, miksi nykyisestä varallaolojärjestelystä luovutaan. Hallintorakennuksen työt alkavat Pyhäjoella HELI NURKKALA Jokilaaksojen pelastuslaitoksen varallaolojärjestelmä on ollut keskustelujen keskipisteenä kuukauden ajan. Vuolteenaho arvelee, että johtokunnan ratkaisu on otettu myönteisesti vastaan. Onneksi kukaan ei jäänyt alle, pelastuslaitokselta todetaan. –?Maastokäynnin kestoon ja tarkkuuteen vaikuttavat muun muassa kohteen koko, arvoluokka ja se, onko kohteelta kerätty tietoa aiemmin. – Onnettomuudessa oli ainekset pahempaan. –?Jäsenkuntiin lähetetään kysely, jossa kunnat saavat antaa varallaolojärjestelmästä ja tulevasta palvelutasopäätöksestä 2021– 2024 lausunnon. Nykyisellä varallaolojärjestelmällä ei enää voida jatkaa. Lisäksi heille vielä soitetaan ennen maastokäyntiä. Pelastustoimi olisi jatkossakin erillinen, sosiaalija terveystoimen kanssa rinnakkainen toimiala. Rakennuksen on tarkoitus valmistua vuoden 2022 alussa. Esitys valmistunee syksyksi, jonka jälkeen kunnat antavat esityksestä lausuntonsa, Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunnan puheenjohtaja Jarmo Vuolteenaho ennakoi. Siihen aikatauluun ei päästä. 6 PUHEENAIHEET Pyhäjokiseutu . Toiminnallisesti varallaolo on ollut keskeinen osa palokuntien lähtövalmiutta, Haapanen perustelee. Päivitettyä tietoa tarvitaan erityisesti arvokkaiden perinnemaisemien eli perinnebiotooppien sijainnista ja hoitotarpeesta. KESÄKUUTA 2020 PYHÄJOKISEUTU Lehto Tilat Oy aloittaa Fennovoiman hallintorakennuksen rakentamisen Pyhäjoella. . Jokilaaksojen alueella oli sunnuntaipäivän aikana 15 kovasta tuulesta aiheutunutta tehtävää. Rakennus on osa kokonaisurakkasopimusta, johon kuuluu myös Hanhikivi 1 -ydinvoimalan laitostoimiston rakentaminen. Vuolteenaho linjaa, että käsissä oleva asia on niin tärkeä, että johtokunnan tavoite on räätälöidä varallaoloasiaan toimiva ratkaisu. Vuolteenaho arvelee, että uuden ratkaisun käyttöönotto siirtynee vuoden 2021 puolelle. Hallitus esitti perjantaina, että pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy sote-maakunnille ja Helsingin kaupungille. Maastotyöt aloitetaan eteläisimmistä kunnista Pyhäjärveltä ja Reisjärveltä juhannuksen jälkeen. Perinnemaisemien päivitys käynnistyy SIRPA KORTET Pyrröntiellä, Oulaisissa, sattui henkilöauton ulosajo sunnuntaina. . ”Ilmeisen tyytyväisiä ollaan otettuun aikalisään. . Uudistuksen myötä pelastustoimen järjestäminen siirtyisi kunnilta ja kuntayhtymiltä sote-maakunnille ja Helsingin kaupungille. Perinnemaisemakohteiden maanomistajille ja hoidon toteuttajille lähetetään postin kautta infokirje. Sote-maakuntien aluejako perustuisi pääosin nykyiseen maakuntajakoon. KESKIVIIKKONA 10. Samalla merkitään tietokantaan alueen kasvillisuus ja puusto. . Paikalla on käynyt myös poliisi, mutta ulosajon syystä eikä onnettomuuden kulusta ole tässä vaiheessa vielä tietoa. Vuolteenaho luettelee, että työryhmään kutsutaan edustajat ainakin sopimuspalokunnista, pelastuslaitoksen työntekijöistä ja kunnista. –?Nykyään kaikki perinnebiotooppien luontotyypit on arvioitu uhanalaisiksi. Kaatuneet puut juoksuttivat pelastajia HELI NURKKALA Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus inventoi maakunnan perinnemaisemakohteita. Luontotyyppien tila on muuttunut, uusille alueille on tehty ympäristösopimuksia ja vanhoja alueita on kasvanut umpeen, kertoo suunnittelija Mira Sassi Elyn luontoja alueidenkäyttöyksiköstä. . Rannikon kohteilla inventoinnit alkavat myös juhannuksen jälkeen, josta edetään sisämaahan päin. . Johtokunta päätti, että nimetään monialainen työryhmä, joka lähtee viemään asiaa eteenpäin, johtokunnan puheenjohtaja Jarmo Vuolteenaho kertoo. SOTEMAAKUNNILLE JÄRJESTÄMISVASTUU . Koen, että on tärkeämpi rauhassa tehdä hyvä lopputulos, kuin yrittää tiukasti pysyä aikataulussa uuden järjestelmän suunnittelussa. Perjantaina tuli Suomen hallituksen linjaus pelastustoiminnan uudistamisesta, joten sen vaikutustakin työryhmän on arvioitava. Inventointi alkoi vuonna 2019 ja kestää vuoteen 2021. Inventoinnissa saatavat tiedot tallennetaan ympäristöhallinnon paikkatietojärjestelmään. Suurin osa on ollut yksittäisiä puiden raivauksia eri puolella aluetta. –?Pitkään kuntapäättäjänä toimineena tiedän, että uuden varallaolosysteemin voimaantulo vie aikaa, ennen kuin se on kiertänyt kaikki tarvittavat koukerot. . Muutoksen tuulet puhaltavat laajalti, Vuolteenaho kuvailee. Tästä on tullut kautta Suomen pelastuslaitoksille jälkikäteisiä palkkasaatavavaatimuksia, myös Jokilaaksojen pelastuslaitokselle. Perjantaina tuli hallituksen linjaukset pelastustoiminnan uudistamisesta, joten niiden vaikutustakin työryhmän on arvioitava. Työryhmään nimettiin jo Vuolteenaho ja johtokunnan varapuheenjohtaja, raahelainen Jari Törmikoski. Autossa ei ollut kuljettajan lisäksi muita ja hänet vei ensihoito sairaalaan. Toimistotiloissa on tilat noin 300 henkilölle, kokoushuoneet, henkilöstöravintola ja koulutussiipi. Inventointeja tehdään myös Pyhäjokialueen kunnissa Pyhäjoella, Merijärvellä, Oulaisissa, Haapavedellä, Raahessa ja Kärsämäellä. –?Ilmeisen tyytyväisiä ollaan otettuun aikalisään ja laajempaan valmisteluun. Sote-maakunnat vastaisivat sekä sosiaalija terveyspalveluiden että pelastustoimen järjestämisestä alueellaan, jolloin pelastuslaitokset voivat edelleen tuottaa ensihoitopalveluita terveydenhuollolle. 30 miljoonan euron hankkeen työllistävyys rakennusvaiheessa on 160 henkilötyövuotta. Uudistuksen myötä valtion ohjaus pelastustoimessa vahvistuisi. Alavieskassa tuulen voimasta irtosi ja kaatui teollisuuskiinteistön piha-alueella suurehko noin 30 metriä pitkä puutavaran säilytykseen tarkoitettu puu/peltirakenteinen katos. –?Uuden varallaolojärjestelmän oli alun perin tarkoitus olla käytössä lokakuun alusta lähtien. Katos irtosi maasta ja kaatui osittain kevyen liikenteen väylälle. Pelastuslaitoksen johtokunta oli asian äärellä viime viikolla. Kunnista saadut lausunnot annetaan työryhmälle lisämateriaaliksi. Työryhmä räätälöimään varallaoloa JUKKA-PEKKA MOILANEN/ARKISTO PYHÄJOKISEUTU Viikonloppuna riehunut kesämyrsky jätti jälkeensä katkenneita puita. 6-kerroksinen rakennus on noin 10 600 neliötä. –?Varallaolojärjestely ei enää ole riidattomasti vapaa-aikaa, vaan sitä on oikeuskäytännössä alettu tukita työajaksi. Varallaolojärjestelmästä aiheutuu siten merkittävä taloudellinen riski. . –?Asiasta käytiin johtokunnan kokouksessa perinpohjainen keskustelu. Kuljettaja loukkaantui Pyrröntiellä. Niitä voidaan jatkaa vielä syyskuussa, sen mukaan, mihin asti kohteiden kasvillisuus on kartoitettavissa. . –?Perinnemaisemat kartoitetaan uudelleen, koska 1990-luvulla kerätty tieto on jo vanhentunut. Niiden hoitoon on voinut saada tukea maatalouden ympäristötukijärjestelmästä ja ympäristösopimusten kautta viljelijät ovat saaneet tuloja perinnebiotooppien hoitamisesta. Pelastuslaitokset voisivat jatkossakin hoitaa pelastustoimen ohella myös ensihoitoja ensivastetehtäviä. Lähde: sisäministeriö Työryhmä valmistelee esityksen varallaoloon. Maastokäynnillä päivitetään tiedot kohteen rajauksesta, maankäytön historiasta ja nykyisestä hoidosta. –?Näiden jälkeen edetään kartalla pohjoista kohti kunta kerrallaan. –?Kartoitus ei velvoita alueiden hoitamiseen, eikä kyse ole myöskään alueiden suojelusta. –?Maastotöitä tehdään ainakin elokuun loppuun. Se on selvää, ettei nykyisellä varallaolosysteemillä voida enää jatkaa, vaan tarvitaan uusi käytäntö. Pelastuslaitoksen tehtävänä oli varmistaa auto jännitteettömäksi ja tarkistaa vuodot. Hallintorakennuksesta tulee Fennovoiman toimistorakennus voimalaitoksen rakennusja käyttövaiheisiin. Jäsenkunnat saavat vastattavaksi kyselyn, jonka tulokset työryhmä saa evääksi
Korjausvelkaa on kuitenkin kertynyt niin pitkältä ajalta, että tarvitaan vielä monta tämän vuoden kaltaista vuotta peräkkäin, jotta vaikutukset alkavat näkyä alemmallakin tieverkolla, Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskuksen tienpidon asiantuntija Ari Junkkari toteaa. Lisäksi Pyhäjoella päällystetään noin kilometrin verran huonokuntoisia kevyen liikenteen väyliä. . Keväällä 2020 alkoi sillan kansilankutuksen uusiminen, joka on nyt valmis. –?Tällä viikolla tietyö alkoi Pattijoen ja Siikajoen välillä. –?Päällystysmäärät ovat tänä vuonna jo paremmalla tasolla. Samoihin aikoihin alkaa Raahessa Oulunväylän päällystys, josta jatketaan Sotaplassintielle, Kouva luettelee. Yhden paalin arvo on noin 50 euroa, eli kyllä siitä tulee yli 2000 euron tikki. Paalit ovat pellolla, mutteivat kovin kaukana tiestä. Maantiellä 786, Oulaisten ja Kalajoella välillä, odottaa tietöitä 39 kilometrin matkalla. –?Jos on poutaista, eikä konerikkoja tule, alustavat aikataulut pitävät. . Heinäpaalit puhkottu Kytökorvessa. Kantatie 88 Möykkyperän ja Vihannin välissä kaipaa korjausta ja päällystettä 13 kilometrin verran. Remontin ajan silta oli pois käytöstä ja valmis silta otettiin heti käyttöön. Päällystettyjen maanteiden korjaamiseen on tänä vuonna käytettävissä noin 200 miljoonaa euroa. 150 000 euroa maksanut siltaremontti on sujunut suunnitelmien mukaan. Vaikka painekyllästetty on ympäristöystävällistä, nykysäädösten mukaista, se kyllä kestää käyttöä pitkälle tulevaisuuteen. Hakijoita kesätyöpaikkoihin oli kaikkiaan 38 nuorta. Käyttöä rajoittaa sekin, että kulkukorkeus on 3,3 metriä. – Jokaisen paalun pää oli vedetty puukolla halki, Ylitalo kertoo. Viime vuonna päällystettä saatiin vain 1 700 tiekilometrille. Kytökorventien varressa oleville viljelysalueilleen mennessä vastassa oli 41 rikottua heinäpaalia. Raahessa päällystetään myös Oulunväylää 1,6 kilometriä, Sotaplassintietä 1,3 kilometriä ja Lapaluodontietä 2,6 kilometriä. Heidän työtehtäviinsä kuuluu muun muassa jätekeskuksen piha-alueiden ja hallien siivousta ja roskien keräilyä, nurmikon leikkuuta ja haravointia sekä muita avustavia tehtäviä. Maantie 794 Siikalatvalla Pulkkila-Ojakylä -välillä kaipaa tietöitä 16 kilometrin matkalla. Viimeiset siltatyöt tehtiin viime viikolla. Hän korostaa, että säät sanelevat päällystystöitä. Vahingot harmittavat jo tässä vaiheessa. JUNKKARIN mainitsemaa alempaa tieverkkoa, joka odottaa peruskorjausta ja päällystämistä piisaa. 200 MILJOONAA . Viimeisin vaihe oli sillalle tulevan tien asvaltointi sillan molemmista päistä. KESÄKUUTA 2020 . –?Silta on teräsristikkosilta, jonka alkuperäinen, vuodelta 1973 oleva, kansilankutus uusittiin kokonaan. . SILLAN uusi kansi on painekyllästettyä puuta. – Onhan tämä nyt edesvastuutonta, että tuollaista tehdään. Samalla vaihdettiin muotopuut ja kynnysparrut, projektipäällikkö Leo Oja Ely-keskuksesta kertoo. –?Joutennevantie on soratie. . Siltaremontin tilaaja on Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus. ”Silta on teräsristikkosilta, jonka alkuperäinen, vuodelta 1973 oleva, kansilankutus uusittiin kokonaan.” Leo Oja projektipäällikkö –?Silta on ollut käytössä maanantaista lähtien. Päällysteiden huonon kunnon takia alennettu nopeusrajoitus on asetettu lähes 500 kilometrille. Pyhäjoella päällystetään maantiet 18136 ja 18137 eli Vanhatie ja, Vanhatien ja kasitien välinen, Virastotie. Vestialta ensityöpaikka kesäksi SIRPA KORTET Oulaistelainen maanviljelijä Anselmi Ylitalo koki pelloillaan harmistuttavan näyn. Vestia on palkannut eriikäisiä nuoria kesätöihin usean vuoden ajan. Ojan mukaan kansi kestää käyttöä pitkään. Raahen seudulla pisimmän pikisiivun saa Pattijoen ja Siikajoen välinen tie, jota päällystetään 19,5 kilometrin matkalta. Tänä ja viime vuonna on kesätöihin valittu sellaisia, joilla ainoa työelämäkokemus on työelämään tutustumisjaksoilta eli TET-harjoitteluista. LEO OJA PYHÄJOKISEUTU Vestia Oy työllistää ensimmäiseen kesätyöpaikkaan kymmenen 13-16–vuotiasta nuorta. Sen verran vilkaistaan taakse jääneeseen talveen, että se toi omat haasteensa tienpitoon. Työlistalta löytyvät tieosuudet ovat maantiet 7890 ja 787 Oulaisten ja Pyhäjoen välillä, jossa korjausja päällystystarvetta on 30 kilometriä. Silta sijaitsee Joutennivantiellä Haapavedellä maantiellä 18409. He työskentelevät työpareittain kahden viikon mittaisissa jaksoissa kesä-heinäkuun aikana. Jos sää on poutaista, eikä konerikkoja tule, alustavat aikataulut pitävät myös pidemmälle, Ely:n projektipäällikkö Tero Kouva kertoo. ELY:N projektipäällikkö Tero Kouva kertoo, että päällystystyö Haapaveden ja Ylivieskan välillä valmistuu ensi viikolla. Alin tieverkko kärsii kaikista kipeimmin kertyneestä tiestön korjausvelasta. Eli raskaat ja korkeat ajoneuvot eivät sillalle pääse. Osa näistä rajoituksista saadaan poistettua kesän päällystystöiden myötä. Joutennevansilta otettiin taas käyttöön Joutennevan silta valmistui vuonna 1973. Pyhäjoella Vanhatien ja Virastotien päällystys alkaa 27. –?Tällä hetkellä tierakenteen parantamista ja uudelleen päällystämistä suunnitellaan useille tieosuuksille, Junkkari sanoo. Pyhäjokiseutu PUHEENAIHEET 7 HELI NURKKALA Maanteitä päällystetään tänä vuonna noin 4 000 tiekilometrin matkalta. (kuvituskuva) . Kävin tekemässä asiasta rikosilmoituksen poliisille, Ylitalo harmittelee. Lähde: Väylävirasto Teiden päällystystystyöt tiedetään päivän tarkkuudella seuraavaksi viikoksi. Uutta pikipintaa saadaan näihin kahteen kohteeseen yhteensä 27 kilometriä. Ennen siltaa olevat asvalttipinnat vähentävät soran pääsyä sillalle ja sillan puupinta säilyy parempana. Maantie 800 saa uutta päällystettä Haapaveden ja Ylivieskan välillä ja maantie 786 Haapavedellä Rytkystä Ryyppymäen suuntaan. Tästä noin 40 miljoonaa euroa kuluu päällystevaurioiden paikkaamiseen ja tiemerkintöjen uusimiseen. Uutta pikipintaa ja tiemerkintöjä ARKISTOKUVA: SAKARI PIIPPO HELI NURKKALA Huhtikuussa alkanut Joutennivan sillan korjaus on valmis. –?Joutennevantiellä ei ole isoja liikennemääriä. Jotain pikipintaa piisaa silti Pyhäjokialueelle ja Raaheen. Junkkari listaa, että PohjoisPohjanmaan ja Kainuun alueella teiden päällystyksiin ja tiemerkintöihin käytetään tänä vuonna noin 34 miljoonaa euroa. Junkkarin toteamus peilaakin tilannetta, sillä tänä vuonna päällystetään pääasiassa valtaja kantatietä ja muita vilkkaasti liikennöityjä teitä. Leudon talven takia monet tiet ovat reikiintyneet poikkeuksellisen paljon. Tämä aiheutti todella paljon reikiintymistä päällystetyille teille, Junkkari sanoo. Remontin pääurakoitsija oli Suomen Maastorakentajat Oy. –?Lauha ja vähäluminen talvi piti tiet kosteana ja lämpötila sahasi jatkuvasti nollan molemmin puolin. Silta maalattiin ja sille tehtiin ylläpitokorjaus vuonna 1995. KESKIVIIKKONA 10. heinäkuuta. Päällystettä saadaan 1,3 kilometrin matkalle
Yrittäjät voivat saada kunnalta taloudellista selkänojaa, sillä kunta voi olla mukana kasvuyrityksien tukemisessa. . Varsinkin lähivuosien aikana asiaa on pidetty esillä tietoisesti. Tänne pysähdytään yöpymään ja syömään. – Elinkeinojen ja yrittäjyyden eteen tehdään työtä. Kärsämäen kunnanjohtaja Esa Jussila otti Yrittäjien kuntabarometrin tuloksen vastaan yllättyneenä ja nöyrän kiitollisena. –?Paloasemalle rakennetaan varastorakennus, josta saadaan paloaseman kalustolle säilytyspaikka. Jussila sanoo Kärsämäen kiinnittäneen huomiota myös asuntotuotantoon, jotta yrityksiin saadaan työntekijöitä ja sitä kautta paikkakunnalle asukkaita. Yritykset ovat kunnalle tärkeitä kumppaneita ja arvo syntyy yrityksissä, Jussila jatkaa. –?Hillotolppa puistoon myös on asennettava, eikö sellainen koirapuistossa kuulu olla, Hämäläinen vitsailee. . . Aitaus jaetaan kahteen osaan, pienemmille ja isommille koirille. Teknisen toimen työlistalta löytyy myös varastorakennuksen rakentaminen. Suomen Yrittäjien tuoreen Kuntabarometrin mukaan yrittäjät ovat tyytyväisiä. . . Kivituhkalla päällystetään myös kevyen liikenteen väylä. Työvoimaa on ollut hyvin saatavilla, hän luettelee. Kärsämäki on ykkönen alle 10?000 asukkaan sarjassa. . Samoihin aikoihin valmistuu myös kevyen liikenteen väylä. . Urakkatarjousten jättöaika umpeutuu torstaina, joten urakoisijavalinta voidaan tehdä viranhaltijapäätöksenä piakkoin. Tähän tarkoitukseen on varattu aikoinaan alueella toimineen sähköyhtiön, Revon Sähkön, sijoitusvarallisuutta. Työtä elinvoiman edistämiseksi on tehty ja tehdään koko ajan. Tämän rakentamiseen ei varattu rahaa talousarvioon, joten kunnanvaltuusto käsittelee vielä asian. Koirapuistolla ei ole tarkkaa valmistusmisaikaa. Liikennevirtojen tuoma kysyntä tuo työtä. Henkilöautolla koirapuistolle pääsee Svalan pihan kautta. KESÄKUUTA 2020 HELI NURKKALA Kevyen liikenteen väylän ja koirapuiston rakentaminen etenevät Kärsämäellä. Näin kehuvat kärsämäkiset yrittäjät omaa kotipaikkakuntaansa. . Uusia rivitaloja valmistuu parhaillaan. Rakennus on 18 metriä pitkä ja 7 metriä leveä. Lähivuosien aikana Kärsämäeltä on liiketoiminnalleen paikan löytänyt jo monta eri alan toimijaa. Matkailullisesta näkökulmasta nelostie tuo paikkakunnalle satunnaista lisäväkeä. NELOSTIEN Jussila nostaa yhdeksi Kärsämäen kunnan vahvuudeksi. Palkinnot yrittäjämyönteisille paikkakunnille jaettiin eri kokoluokissa. . –. Kunnanjohtaja Esa Jussila otti tunnustuksen vastaan kiitollisena. Kärsämäen teollisuusalue on laajentunut ja laajentuu Juustoporttia vastapäätä olevalle alueelle. Yrittäjien kuntabarometrikyselyyn vastasi yli 10 000 yrittäjää eri puolilta Suomea. – Suoria eurosäkkejä emme jaa, mutta voimme olla Repo-rahojen myötä osallistumassa kasvuyrityksien investointeihin, hän toteaa. Paloaseman ja nelostien väliin rakennettava koirapuisto on 40 metriä pitkä ja 25 metriä leveä. TULOKSET näkyvät jo katukuvassa. . Suomen Yrittäjät kysyi yrittäjien ajatuksia yrittäjälähtöisyyden huomioimisesta kunnan päätöksenteossa. Yrittäjät kokevat, että asioiden valmisteluvaiheessa avoimuus, läpinäkyvyys ja vuorovaikutus parantavat kunnan ja yritysten välistä yhteyttä. . . Hän pitää luottamuksenosoituksena sitä, että yhteistyö päättäjien, viranhaltijoiden ja paikallisten yrittäjien kesken toimii näin hyvin. . Alueelle rakennetaan parhaillaan koirapuistoa ja lisää kevyen liikenteen väylää, jotka valmistuvat heinäkuussa. Koirapuisto ja väylä valmiiksi heinäkuun loppuun. Yhteistyössä elinkeinojen lisäämiselle ja vahvistamiselle on yrityspalvelupäällikkö, jonka asiantuntijuutta ostetaan Nivala-Haapajärven seutukunnan kehittämisyhtiö NIHAK ry:n kautta. – On koitettu kaikki keinot ottaa käyttöön. Hyvä tilanne sai tiistaina ansaitun arvostuksen, kun Suomen Yrittäjät julkisti Yrittäjien kuntabarometrin tuloksen. . Samanaikaisesti valmiissa tiloissa on jo toimijoita ja uusimpia viimeistellään käyttöön. 8 PUHEENAIHEET Pyhäjokiseutu . Paikkakunnalla arvostetaan yrittäjyyttä ja viedään asioita eteenpäin yrittäjämyönteisesti. Koirapuiston rakentamiseen kunta varasi 25 000 euroa tämän vuoden talousarvioon. KESKIVIIKKONA 10. Yritysten kuulemien jo valmisteluvaiheessa saa nyt paremman arvion kuin aiemmissa tutkimuksissa. Sanoista on päästy konkretiaan. Nämä näkyvät uusina halleina nelostien varren teollisuusalueilla. Uusia tonttialueita yrityksille valmistellaan koko ajan. Rakenteilla on myös koirapuisto, jonka maatöitä on tehty, Kärsämäen rakennusmestari Esko Hämäläinen kertoo. . Kunnanjohtaja Jussila laskee, että teollisuushalleihin on tullut toistakymmentä toimijaa lähiaikoina. SIRPA KORTET LAURA SEPPÄ/ARKISTO. Puiston verkkoaidan rakentamisesta pyydettiin tarjoukset kahdeksalta toimittajalta. Koirapuiston karkeampi murskekerros päällystetään kivituhkalla. Avainasiaksi Jussila kokee suunnitelmallisuuden paikkakunnan kehitystyössä. Kysely on tehty tämän kevään aikana. Kärsämäen strategia on tehty niin, että sillä nimenomaan haetaan lisää verotuloja ja elinvoimaisuuden kasvua, hän sanoo. Voittajiksi omissa asukasluvun määrittelemissä sarjoissa ylsivät Kärsämäki, Lieto ja Seinäjoki. Se näkyy muun muassa useina uusina teollisuushalleina nelostien varressa. Kärsämäki ykköseksi POIMINTOJA YRITTÄJIEN KUNTABAROMETRISTÄ . SIRPA KORTET Kärsämäellä on hyvät edellytykset yritystoiminnalle. – Kunnan näkökulmasta tämä on juuri sitä, missä me haluamme olla hyviä, hän toteaa. Kunnat saavat yleisesti kiitosta infrasta. –?Kevyen liikenteen väylää rakennetaan 130 metriä skeittiparkin ja Svalan tehtaan väliselle alueelle. Työtä yrittäjyyden ja elinvoiman eteen tehdään kunnassa suunnitelmallisesti. Työttömyysprosentti kunnassa on kymmenen pinnassa. . – Se on selkeä kilpailuetu, mikä näkyy yrittäjille suoraan rahtikustannuksissa. Hämäläinen arvelee, että ajankohta voisi olla heinäkuun loppupuolella. – Päättäjien kanssa on tehty vierailuita yrityksiin ja menty heidän kanssaan keskustelemaan. Haasteeksi koettiin tehottomuus. Vastaajia oli aiempaa enemmän. . –?Kärsämäki on lomalaisten välietappi
. . Yrittäjäyhdistyksen puheenjohtajana hän arvostaa sitä, että yrittäjiä kuullaan. Pasi Mikkola uskoo Kärsämäellä alkaneen positiivisuuden kierteen. . KORONAKEVÄÄN koettelemuksien Pasi Mikkola uskoo tuntuvan myös kärsämäkisten yrittäjien arjessa. Nihakin kautta on pystytty osallistumaan esimerkiksi verkkotyöpajoihin, hän konkretisoi. KESKIVIIKKONA 10. Keskusteluissa nousee esille ajankohtaisia asioita, joita sitten viedään eteenpäin. . Se näkyy yrityselämässä uusina yrityksinä ja luottamuksen ilmapiirinä. Perinteiset kesätapahtumat lisäävät ainakin kesäkävijöitä. Yhteistyökuviossa tärkeänä lenkkinä Mikkola mainitsee Nihakin. Nimi: Pasi Mikkola . Yksi yrittäjien keskenäinen välittämisen keino ovat myös tervetulokukkaset. – Toivotaan, että kotimaan matkailua nyt suositaan ja ostovoima palaa, niin tästäkin noustaan. YHDEKSI luottamuksellisen keskusteluilmapiirin rakennusaineeksi Mikkola kokee yritysvierailut. 050 555 6567 info@rannikonhautakivi.fi www.rannikonhautakivi.fi HAUTAKIVET SIIKALATVALLE SIRPA KORTET Voit jättää ilmoituksen helposti verkossa Pyhajokiseutu.fi/ilmoita SOITA! uutinen | juttuvinkki | havainto 044 799 5895. Viemme kahvipaketin ja juttelemme siinä vapaamuotoisesti ajankohtaisista asioista. Jäseniä yhdistyksessä: Noin 50 . . . – Tuntuu, että yrittäjien hankkeet otetaan positiivisesti, tosissaan ja innokkaasti vastaan, hän jatkaa. . . – Olemme menneet päättäjien ja virkamiesten kanssa yhdessä käymään kylässä eri yrityksissä. Yrittäjiä kuunnellaan YRITTÄJIEN JOHDOSSA . Onhan tänne tullut lyhyessä ajassa 13 merkittävää yritystä, hän laskee. – Sillä on tärkeä rooli yrittäjille varsinkin koulutuksien järjestämisessä. Palvelua monin eri tavoin: puhelimitse, sähköpostilla, koti/hautuumaakäynti. – En tiedä, mikä on Kärsämäen yritysimun salaisuus, mutta positiivisuuden kierre on alkanut. Pyhäjokiseutu PUHEENAIHEET 9 SIRPA KORTET Kärsämäen yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Pasi Mikkola pitää Yrittäjien kuntabarometrissä saavutettua tulosta merkittävänä. Pasi Mikkola kokee, että asioita halutaan viedä aidosti Kärsämäellä eteenpäin. Työ: Kauppias K-market Keskipisteessä . Samalla sovitaan aina seuraavan yritysvierailun kohdepaikka, Mikkola iloitsee. – Onhan tämä hieno homma, meille 2500 asukkaan kunnalle, paikallisessa marketissa kauppiaana työskentelevä Mikkola sanoo. Mikkola sanoo, että uudet teollisuushallit ja uudet yritykset lisäävät paikkakunnalla jo-toimiviin tekijöihinkin uskoa tulevaisuuteen. Kiinnostaisi selvittää: Paljonko Kärsämäen läpikulkeva nelostie matkailijoineen tuo ja jättää paikkakunnalle euroja vuositasolla. –?Uusille yrittäjille, oli se iso tai pieni, viedään kukat. Yrittäjäyhdistyksen puheenjohtajana Mikkola muistaa senkin, että yrittäjät tarvitsevat tiukkaan arkeensa vastapainoa virkistystoiminnasta. Nelisen vuotta yrittäjäyhdistystä johtaneena Mikkola tietää, että tiistaina julkistettu Kärsämäen kuntabarometrissä saavutettu ykköspalkinto tuli oikeaan osoitteeseen. – Luottamus on kova kunnan, päättäjien ja yrittäjien kesken, hän kehuu. – Sitä on vaikea sanoa, paljonko matkailusta jää paikkakunnalle euroja, hän miettii. Kun yrittäjillä on asiaa, heille on syntynyt tunne siitä, että he tulevat kuulluiksi. . Sanat ja arvot näkyvät arkitoiminnassa. KESÄKUUTA 2020 . . Uudet muistokivet, lisänimien kaiverrukset, entisöinnit, korjaukset, nostot, oikaisut. Henry Sekki p. . Toiminta: Yhteisiä kokouksia ja keskustelutilaisuuksia. Yhteistyön imu on tarttuvaa. . Jalkautuminen on tuloksekasta. Luottamustoimi: Kärsämäen Yrittäjien puheenjohtaja. Turistien jättämästä eurovirrasta Mikkola haluaisi tehtävän alueella tarkempaakin selvitystä. Muuta mukavaa: Lisäksi yrittäjäyhdistyksen jäsenistölle järjestetään koulutuksia ja vapaampaa yhdessäoloa, kuten pikkujoulut ja virkistystapahtumat
Tiedustelut puh. Viikkomessu ja isosten siunaaminen kirkossa klo 19. Liturginen väri: Valkoinen. Ota oma virsikirja mukaan! La 20.6. Gospeli Siukkiksessa klo 18. YLIVIESKAN KIVIHIOMO OY Puuhkalantie 5, 84100 Ylivieska puh. upeasta syntymäpäiväkirjan "Alavaikosta maailmalle" valmistamisesta. Merijärven kappeliseurakunta Seurakuntamme toimintaan voi 1.6.2020 alkaen osallistua turvavälit huomioiden ja riskiryhmäläisten suosituksia noudattaen. Lähimmäiskahvit ja hartaushetki sekä ruuanjako klo 13 kanttorilan pihamaalla. (08) 410 6300 Jo vuodesta 1936. 1:57-66. Oulaisten seurakunnan jumalanpalvelukseen on mahdollista osallistua myös nettisivujen kautta: https://www.oulaistenseurakunta.fi/tutki-uskoa/kuuntelejumalanpalvelusta. On syytä muistaa, että seurakunnan julkisiin tilaisuuksiin tullaan vain terveenä. Youtubessa nähtävänä myös jälkikäteen. Voit olla tarvittaessa yhteydessä suoraan työntekijöihin, puhelinnumerot löytyvät seurakunnan kotisivuilta. www.oulaistenseurakunta.fi Facebook: https://www.facebook. La 13.6. RYHMÄT JA YHDESSÄOLO To 11.6. klo 18.30 kirkkovaltuuston kokous Su 14.6. Kolehti Lasten ja nuorten keskus ry:lle lasten ja nuorten yksinäisyyden torjumiseen. Jumalanpalveluksiin voi osallistua 50 henkeä ja hieman enemmänkin turvavälejä noudattaen. 044 5797 472, seurakuntapastori Leea Vahtera puh. Puita on rajoitettu määrä. Avustustarpeen selvittävät diakoniatyön johtokunta yhdessä diakonissan kanssa. Lisätiedot: liturgi Leea Vahtera, kanttori Anna-Maria Togbenou La 20.6. 0440 363 993 Nivalan Kivi Voit tiedustella myös: Pulkkilan Kukka ja Pyhännän Kukka YLIVIESKAN KIVIHIOMO OY Puuhkalantie 5, 84100 Ylivieska puh. mennessä, tai puhelimitse 050 4416095 ajanjaksolla 3.-14.8. YLIVIESKAN KIVIHIOMO OY Puuhkalantie 5, 84100 Ylivieska puh. Klo 19 messu (Heikki, Jarkko). KESKUSTELUA VARTEN Kirkon palveleva puhelin 0400 22 11 80 avoinna joka ilta klo 18 – 24. Leiri alkaa päiväkerhotiloissa klo 10 ja päättyy klo 15. RIPPIKOULUA SYKSYLLÄ seuraavan kerran lauantaina 29.8 ja 12.9. 044-7118631 tai marianne.joensuu(at)evl.fi. turvaväleistä ja ehtoolliskäytännöstä. Evankeliumi: Luuk. 08-4395010, perjantaisin suljettu. Leirille otetaan 2013-2017 syntyneitä lapsia (3 vuotta täytetty leiripäivään mennessä). PERHEET, LAPSET JA NUORET To 11.6. Kolehti Suomen Lähetysseuralle, Palestiinan ja Israelin lapsille. Lisätietoja Juholta 044-3598 533 Diakoniatoimistossa puhelinvastaanotto, varaa oma aikasi, puh.0443598513 Hannele. Ilmoittautumispäivät ovat ti 16.6 ja ti 23.6. Ke 17.6. Seurakuntalaisia pyydetään käyttämään omia virsikirjoja tai nettivirsikirjaa kännykän kautta: Virsikirja.fi. 044 5797471, diakoniatyöntekijä Raisa Tamminen puh. Messu klo 10. Leiripäivään mahtuu 20 lasta. Tarkoitettu kaikille Pyhäjoen rippileirin käyville. (08) 410 6300 Jo vuodesta 1936. kirkkoherranviraston palvelut keskiviikkoisin klo 12-16 puhelimitse. Päiväkerho on tarkoitettu 3-5-vuotiaille lapsille (lapsi täyttää tänä vuonna 3 v.) Kerhoja pidetään keskustassa, Parhalahdella ja Yppärissä. LÖYTÖPIRTIN rappusille EI SAA jättää tavaroita tai vaatesäkkejä. "Ei maassa eikä taivahassa paikkaa niin rakasta kuin se, jossa synnyimme ja kasvoimme" Aleksi Kivi TOIVOTAN KAIKILLE TUTTAVILLE JA SUKULAISILLE HYVÄÄ KESÄÄ! Synnyinseutuja muistellen! Tauno Alavaikko Kankaanpäästä. 08 4797 420 (ma, ti, to ja pe klo 9 – 12) ja taloustoimisto 044-5797 430. Kolehti Kirkon ulkomaanavulle. Kolehti: Oulun hiippakunnan ystävyyshiippakunnan Tansanian luterilaisen kirkon Viktoriajärven Itäisen hiippakunnan Nyakaton raamattukoululle Suomen Lähetysseuran kautta. diakonissa Mirja Hirvikoski 050 4929250, mirja.hirvikoski@evl.fi. TAPAHTUMAT SEURAKUNNASSA: La 13.6. Viikon raamatunlukukappale: Jer. Viikkomessu ja isosten siunaaminen klo 19. aika) Juhannuspäivä. menn. Päiväkerhot alkavat vk 36. Viimetippa Siukkiksessa klo 11. Su 21.6. • HAUTAKIVET • VANHOJEN KIVIEN KAIVERRUKSET JA ENTISÖINNIT www.nivalankivi.com Järvikyläntie 182, Nivala P. TAPAHTUMAT Ke 10.6. Kirkossa annetaan lisäohjeita mm. Säävaraus. 08-4598 500 tai 044-3598 500. Kuvasuunnitelu, lisänimenkaiverrukset ja vanhojen kivien entisöinnit. Rippikoulupäivä klo 14 alkaen seurakuntatalolla. Diakoniatyön asiakasasiointi: Marianne Joensuu p. Ke 17.6. Kuvasuunnitelu, lisänimenkaiverrukset ja vanhojen kivien entisöinnit. 044 3598 500 tai haapavesi@evl.fi, perjantaihin 17.7. Lasten päiväleiri Sarpatissa ma-ke 3.-5.8.2020. 10 ELÄMÄNMENO Pyhäjokiseutu . Pyhäjoen kirkkoon mahtuu näissä oloissa 100 henkeä yhdellä kertaa. 08-4395070. Katoavat ja katoamattomat aarteet. Kirkkoherranviraston palvelut ma 8-12, ti 12-16 ja to 11-14, puh.nrosta 08 439 5400. Leiripäivässä on toimintaa sisällä ja ulkona, sisältäen lounaan ja välipalan. Liturginen väri: Vihreä. 08-410 6300, fax 08-410 6330 www.ylivieskankivihiomo.fi HAUTAKIVET yli 70 vuoden kokemuksella HAUTAKIVET www.ylivieskankivihiomo.fi Puuhkalantie 5, 84100 Ylivieska • P. Leirillä askartelemme, ulkoilemme, leikimme ja laulamme sekä pidämme hartaushetkiä. Lisätietoja 050 431 8996/ Maija-Leena Peltoniemi vs. Hautausmaalla on kaatuneita ja kallistuneita hautakiviä. klo 12 Luontokirkko Korkatissa, Korkattivuorella, Soronen, Johannes Vatjus, laulu. Pyhäjoen seurakunta myy polttopuita yhteisvastuun ja lähetystyön hyväksi. 3. seurakuntapastori Olli Luhtasela 050 3288107, olli.luhtasela@evl.fi nuorisotyönohjaaja Hannu Louhimaa 0500 766031, hannu.louhimaa@evl.fi. klo 15, messun toteutus su 14.6. Liturginen väri: Vihreä. – 16.8. klo 15, messun toteutus su 28.6. nuorisotyönohjaaja. ja ke 17.6. HUOM! Yli 70 vuotiaat, joilla ei ole todettu terveydellistä riskiä, ovat tervetulleita! Lisäksi toimitetaan viikoittain lastenhartauksia, rippikoulumateriaalia, hartauksia ja VARTTIKIRKKOJA kiireisille sieluille netin kautta! Tervetuloa yhteyteemme netin välityksellä! 1.6.2020 alkaen toimituksiin voi osallistua korkeintaan 50 henkeä. Pe 19.6. III-rippikoulu päiväkoulua kirkolla 10.-11.6. Lisätietoa seurakunnan nettisivuilta, jossa mm. DIAKONIAVASTAANOTTO Ajantasainen tieto nettisivuilta. Oulaisten seurakunta JUMALANPALVELUS Kesäkuun alusta lähtien kirkon enimmäisväkimäärä jumalanpalveluksissa on 120 henkilöä. Omaisia pyydetään nostamaan/suoristamaan ne. 044 5797 451. KESKIVIIKKONA 10. ja to 18.6. fi/kohde/apuasi_tarvitaan_karsamaella LÖYTÖPIRTTI SULJETTUNA KESÄN AJAN. KESÄKUUTA 2020 SEURAKUNNAT Haapaveden seurakunta Ke 10.6. Perheuutiset HYVÄT VAIKKOLAISET! Kiitän kyläläisiä, sukulaisia ja muita henkilöitä, jotka aikaisemmin avustivat "Petäjäskosken kyläkirjan ja Waickosta maailmalle" kirjojen kokoamisessa. Maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 9-12 yhteydenotot Ylivieskan kirkkoherranvirastoon p. Sanajumalanpalvelus klo 12 (huom. klo 9-14. Kuvasuunnitelu, lisänimenkaiverrukset ja vanhojen kivien entisöinnit. päiväkerhoon 050-4416095 tai sähköpostilla piia.kaivosoja@evl.fi RY: Su 14.6. Ilmoittaudu virastoon p. klo 10 ja sen jälkeen kahvitilaisuus seurakuntasalissa. Jääthän kotiin, jos sinulla on flunssaoireita. Sanajumalanpalvelus klo 10 2. klo 10 messu, Soronen, Kärkölä, rippikoululaiset avustaa rippikoululaiset avustaa. (08) 410 6300 Jo vuodesta 1936. Rippikoulut: ajankohdat löytyvät myös seurakunnan nettisivuilta II-rippikoulu: messun suunnittelu ke 10.6. Näiltä sivuilta löytyy aina linkki lähetyksiin. 08-410 6300, fax 08-410 6330 www.ylivieskankivihiomo.fi HAUTAKIVET yli 70 vuoden kokemuksella HAUTAKIVET www.ylivieskankivihiomo.fi Puuhkalantie 5, 84100 Ylivieska • P. Oulaisten Puhallinorkesterin soittajat. Jumalanpalvelukset Merijärven kirkosta ovat kuunneltavissa myös netin kautta osoitteessa: ylivieskanseurakunta.fi/ tutki-uskoa. Turvaväleistä pidetään huolta silloinkin! Hautaukset kesällä toimitetaan suoraan haudalla. Kolehti: Lasten ja nuorten yksinäisyyden torjumiseen Nuori kirkko ry:n kautta. 050 492 9250 diakonissa tai 08 439 5400 virasto. 08-410 6300, fax 08-410 6330 www.ylivieskankivihiomo.fi HAUTAKIVET yli 70 vuoden kokemuksella HAUTAKIVET www.ylivieskankivihiomo.fi Puuhkalantie 5, 84100 Ylivieska • P. klo 18 Juhannusaaton lipunnosto Paakkilassa, Soronen. Säkit eivät kuulu kauppaan, ne täytyy palauttaa. Keskusteluapua ja tarvittaessa esim. Ilmoittaudu sähköpostilla piia.kaivosoja@evl.fi 14.8. Virastoasioiden hoitamisen ja muun yhteydenoton toivomme tapahtuvan edelleen mahdollisuuksien mukaan puhelimitse. 13:44-46. Kirkkoon saapuvia ohjeistetaan ovella. ylähengitystieoireista kärsivien on syytä pidättäytyä tulemasta kirkkoon. mennessä Varhaisnuoret: 11-14 vuotiaiden leiri 23.-25.6. 50 vuotta sitten rippikoulun käyneiden juhlajumalanpalvelus kirkossa sunnuntaina 26.7. klo 13 Sanajumalanpalvelus kirkossa, Eija Nivala, Teija Siirtola, kirkkokahvit. sekä ti 21.7. YLIVIESKAN KIVIHIOMO OY Puuhkalantie 5, 84100 Ylivieska puh. 08-410 6300, fax 08-410 6330 www.ylivieskankivihiomo.fi HAUTAKIVET yli 70 vuoden kokemuksella HAUTAKIVET www.ylivieskankivihiomo.fi Puuhkalantie 5, 84100 Ylivieska • P. JUMALANPALVELUKSET toimitetaan vain Engelin kirkossa, myös nettiradion ja youtube-kanavan kautta. Su 21.6. Pyhäjoen seurakunta Jumalanpalveluksiin ja kirkollisiin toimituksiin (kaste, hautaan siunaaminen ja avioliittoon vihkiminen) voi 1.6.2020 alkaen osallistua kirkossa yli 50 henkeä. klo 9-13 joko netissä tai seurakuntakodissa. Suvivirsi ja siunaus myös laavulla nokipannukahvin kera. www.rauhanyhdistys.fi/pyhajoki. Kuuluu myös ylivieskanseurakunta.fi nettikirkon kautta. Säävaraus. YLIVIESKAN KIVIHIOMO OY Puuhkalantie 5, 84100 Ylivieska puh. Tulisitko sinä auttamaan vähävaraisia selviytymään vaikeiden aikojen yli. Seurat kirkossa klo 16.00. 22. Vapaaehtoinen leirimaksu on 3€/päivä. tarkempia ohjeita seurakunnan tiloihin tulijoille. Ilmoittautumiset 13.6. Poikkeustilan aikana asiointi puhelimitse. Kotisivulla on ohjeita kokoontumisrajoitusten purkamisesta. Lisätiedot: liturgi Leea Vahtera, kanttori Anna-Maria Togbenou Su 21.6. sunnuntai helluntaista. Myös avioliiton esteiden tutkinnan voi tehdä sivulla https://evl.fi/perhejuhlat/haat/avioliiton-esteiden-tutkinta-ja-esteettomyystodistus. Oiva Ilmari Hannus 74 v. Kahvimaksu 5 euroa ja yhteiskuvamaksu 10 euroa. Ke 17.6. Linkit kotisivulla www.karsamaenseurakunta.fi (videoseinä). Su 14.6. com/oulaistenseurakunta/ Koronavirustilanteen aiheuttamien rajoitusten vaiheittainen purkaminen aloitetaan kesäkuun alusta lähtien. Sisäänkäyntinä käytetään vain tien puoleista ovea. 19:1-10. Sanajumalanpalvelus klo 10 kirkossa. Kesäillan hartaus kirkkomaalla klo 18. kirkkoherra Mari Jussi-Pekka puh. Klo 10 jumalanpalvelus (Olavi, Jarkko). KIRKKOHERRANVIRASTO JA TALOUSTOIMISTO Asiointi kirkkoherranvirastossa ja taloustoimistossa vain puhelimitse ja sähköpostitse toistaiseksi. Seurakunnan avustusvarat eivät tule riittämään kasvaneeseen avuntarpeeseen. Oma kassi mukaan. Kuvasuunnitelu, lisänimenkaiverrukset ja vanhojen kivien entisöinnit. sunnuntai helluntaista. Leiri yhteistyössä Haapaveden kaupungin ja 4H:n kanssa. Sekapuuhalot on pakattu 1,5 m3:n säkkeihin, säkin hinta 50 euroa. Seurakuntatalolla voi olla yhtä aikaa koolla korkeintaan 50 henkilöä. Tien raivaaja Evankeliumi: Luuk. Lisätiedot: liturgi Mari Jussi-Pekka, kanttori Anna-Maria Togbenou. Pyhäjoen jumalanpalveluksiin voi jatkossakin osallistua netin välityksellä: www.pyhajoenseurakunta.fi tai seurakunnan Facebook -sivun kautta. Keräystä koordinoi diakonissa Aila Helander, p. Leirillä tarjotaan lämmin ruoka ja välipala. (08) 410 6300 Jo vuodesta 1936. MUSIIKKITILAISUUDET La 13.6. La 20.6. Mikäli ilmoittautuneita on enemmän kuin 20 lasta, järjestetään toinen leiripäivä, joka on ti 4.8.Leirin hinta on 5e/ lapsi. Heidät otetaan huomioon. Koronaviruspandemia aiheuttaa suuria vaikeuksia lapsiperheille, lomautetuille, työttömäksi joutuneille, palkattomalla vapaalla tai karanteenissa oleville ihmisille. Su 14.6. Hammasniemessä. Messun suunnittelu ke 24.6. Evankeliumi: Luuk. Seurakunnan oma päivystyspuhelin numero 044-3598 512 ei ole enää käytössä. YLIVIESKAN KIVIHIOMO OY Puuhkalantie 5, 84100 Ylivieska puh. Kärsämäen seurakunta ”Elettiin ennen ja eletään vastakin Jumalaan luottaen ja turvautuen!” Avioliittoon kuulutettu: Satu Marika Ahonen ja Juho Antti Tapani Karsikas Kärsämäen srk:sta. Merijärven seurakuntatoimisto torstaisin klo 9-12 p. Su 14.6. (08) 410 6300 Jo vuodesta 1936. Syksyn päiväkerhoon ilmoittautuminen. Kirkkoherranvirasto puh. Klo 10 Juhannuspäivän jumalanpalvelus (Heikki, Jarkko). Kuvasuunnitelu, lisänimenkaiverrukset ja vanhojen kivien entisöinnit. Riskiryhmiin kuuluvat käyttävät omaa harkintaa saapumisestaan. Epidemian pitkittyessä myös paikkakunnan pienyrittäjät tulevat tarvitsemaan apua. Kesälomien vuoksi ajalla 19.6. Kutsu Jumalan valtakuntaan. Esim. Su 14.6. 0400-221180 Palveleva netti osoitteessa: http://evl.fi/palvelevanetti Perheasiain neuvottelukeskus ajanvaraus puh 08-425 990 Kirkkoherranviraston aukioloajat kesäaikana ma, ti, ja to klo 9-12 puh. Lisätiedot: liturgi Leea Vahtera, kanttori Anna-Maria Togbenou Hautaan siunattu: Esko Kalervo Sepponen 79 v. 08-410 6300, fax 08-410 6330 www.ylivieskankivihiomo.fi HAUTAKIVET yli 70 vuoden kokemuksella HAUTAKIVET www.ylivieskankivihiomo.fi Puuhkalantie 5, 84100 Ylivieska • P. 12:13-21 tai Matt. 040 7636 027, aila.helander@evl.fi Keräyssivun osoite: https://www.lahjoitaapua. Erityisesti tänä keväänä suuret kiitokset saa Jukka Kivioja ym. (08) 410 6300 Jo vuodesta 1936. yksityinen ehtoollinen: Ota yhteys pappiin, khra Heikki Valkama 0408675096, heikki.valkama@evl.fi Seurakunnan leiripäivä lapsille (7-14v.) on ma 3.8 klo 9-16. Seurakunnan työntekijät ovat tavoitettavissa keskustelua ja tukea varten: kirkkoherra Jukka Malinen 040 5050016, jukka.malinen@evl.fi. Pienikin raha on suuri kädenojennus. Voit myös olla yhteydessä suoraan työntekijöihin. Gospelcafe Sarpatissa klo 19-23. Ilmoittautumiset Lealle 044-3598 534. VIRKATODISTUKSET pyydetään tilaamaan sähköpostilla, seurakunnan kotisivuilla olevalla lomakkeella tai puhelimitse. Vs. Messuja EI KUVATA. Kirkkoherra 044 5797 472. Palveleva puhelin päivystää joka ilta klo 18–24 , puh. Jos jokin askarruttaa, voi olla rohkeasti yhteydessä seurakuntaan. Ehtoosoitto kirkon rappusilta klo 18. 044-5797 425 ja nuorisotyönohjaaja Tuomas Saarela puh. Kuvasuunnitelu, lisänimenkaiverrukset ja vanhojen kivien entisöinnit. Kolehti: Merimieskirkon työhön Rauman ja Kemi-Tornion satamissa Suomen Merimieskirkko ry:n kautta. HUOM! Uusi rippikoulu (2020-21) alkaa ilmoittautumisella vasta syysloman jälkeen! PALVELEVA PUHELIN 0400 22 11 80 Avoinna joka ilta klo 18 24. klo 18 viikkomessu kirkossa, Soronen, Kärkölä, musiikissa mukana Kaisa, Pietari, Ellen. Apuasi tarvitaan Kärsämäellä! Moni kärsämäkinen tarvitsee nyt apuamme. 08-410 6300, fax 08-410 6330 www.ylivieskankivihiomo.fi HAUTAKIVET yli 70 vuoden kokemuksella HAUTAKIVET www.ylivieskankivihiomo.fi Puuhkalantie 5, 84100 Ylivieska • P. Operaattori veloittaa puhelusta liittymäsopimuksesi mukaisen hinnan (pvm/mpm)
. Tino Haapala, 3, otti kesän ensimmäisistä hellepäivistä ilon irti läheistensä kanssa Piipsjärvessä. Pidä muihin kahden metrin turvaväli rannalla ja vedessä. Turvallisesti pulikoimaan MUISTA NÄMÄ RANNALLA . Tärkein ohjeista on liiton toiminnanjohtajan Kristiina Heinosen mukaan oireettomana uiminen. . Tämä huolestuttaa Heinosta. Silloin on helpompi välttää lähikontakteja. Vältä ruuhkaisia rantoja ja toimi rannan omien ohjeistusten mukaan. UIMAOPETUSTA tullaan tänä kesänä näkemään Heinosen mukaan huomattavasti vähemmän kuin normaalisti. . . Pidä lapset käden mitan päässä itsestäsi. Siksi olisi hyvä miettiä esimerkiksi ajankohtia, milloin heille suunnattua toimintaa voisi uimahalleissa pitää. Ui rannan suuntaisesti ja huomioi uintialue. Monelle vesiliikunta on ainut sopiva liikuntamuoto. Muista hyvä hygienia: niistä ja yski rannalla nenäliinaan, muista käsihygienia WC:ssä. . Rannalla on syytä pitää parin metrin turvaväli muihin kuin oman seurueen jäseniin ja huolehtia hyvästä hygieniasta. Yli 70-vuotiaita ja muita riskiryhmään kuuluvia ohjeistetaan toistaiseksi välttämään uimahalleissa käyntiä. Siksi Heinosen mukaan on tärkeää valita uimaranta, joka ei ole täynnä muita ihmisiä. . –?On tärkeää, että roskat kerätään pois niin epidemian kuin ympäristönkin näkökulmasta. –?Jos niitä järjestetään, ryhmät ovat toivottavasti pienempiä. Niiden järjestämisessä on haasteita turvavälien ja hygienian lisäksi yhteisten uimavälineiden desinfioimisessa. . Matalassa rantavedessä veden lämpötila oli jopa 20 astetta, mikä tuntui Tinosta lämpimältä. . . Hygienian ja turvavälien lisäksi omista roskista on syytä pitää huolta. –?Jos on koronaan liittyviä oireita, rannalle ei tulla missään nimessä. Luonnonvesissä uimisesta kannattaa nauttia terveenä. KAUPUNGIT ja kunnat ovat vastuussa uimarantojen turvallisuudesta ja riskiarvionneista. . Lähde: Suomen Uimaopetusja Hengenpelastusliitto SIRPA KORTET. Uimaopetusta voi kuitenkin järjestää perhepiirissä omatoimisesti. . Jää kipeänä kotiin. . –?Uimahallit ovat tärkeä paikka monille ikäihmisille fyysisen toimintakyvyn ja sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseksi. . Etiketti ohjeistaa uimareita. Suomen Uimaopetusja Hengenpelastusliitto (SUH) on koonnut Uimarantaetiketin, joka on yhteenveto viranomaisten vallitsevista ohjeista ja rajoituksista. Kannustankin vanhempia tutustumaan veteen lasten kanssa. PETRI MARKKANEN Rantaelämästä pääsee nauttimaan tänäkin kesänä koronavirustilanteesta huolimatta. –?Niistää kannattaa omaan nenäliinaan ja aivastaa voi vaikka pyyhkeen kulmaan tai omaan kainaloonsa. . . Kipeänä on syytä jäädä kotiin, Heinonen kertoo. –?Jos on ruuhkainen aika, kannattaa valita toinen ranta tai tulla toisella ajalla. . Älä ui yksin, ota kaveri tai vanhempi mukaasi. Heinonen korostaa silti yksilön roolia yhteisten pelisääntöjen noudattamisessa. UIMAHALLEISSA hygieniaan on syytä kiinnittää huomiota vielä tarkemmin. Riski liittyy uimareiden lähikontakteihin. Nauti uimarannasta läheistesi kanssa. Huolehdi omat roskat roskiksiin tai vie ne mukanasi. KORONAVIRUKSEN tarttuminen luonnonvesien kautta on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tämänhetkisen arvion mukaan alhainen. Ohjeistuksia voi olla esimerkiksi jonotustilanteiden turvaväleissä ja yhteisten tilojen, kuten pukukoppien ja vessojen käytössä.
–?Tämä on yksi tämän talven ilmiö, lyhyet tuulenpuuskat. HAAPAVEDEN KYLÄT RY. Jokaisen eläimen mukana on runo, joka kertoo eläimestä ja sen elämästä. Kisailuksi eläinkuvat muuttuvat, kun jokainen joka haluaa, voi laskea ja kisailla siitä, kuinka monta kuvaa löytää. Aarne Juhonsalo on pitänyt tarkkoja sääja luontohavaintopäiväkirjoja useiden vuosikymmenten ajan. kesäkuuta ja havaintoja piirretyistä eläinhahmoista voi tehdä elokuun 10. Haapaveden kyläreitit toimivat citynomadi.com -osoitteessa. Merkinnät näyttävät ilmaston kehityksen pääjuonen: jatkuvaisuuden lain. Tehtävän suorittaminen on helppoa. Kuukauden alin lämpötila, -12,6 astetta, mitattiin kuun 1. Taivas on välillä hämmästyttävä. . MAIJA PYLVÄS/ARKISTO PYHÄJOKISEUTU Eri puolilta Haapavettä voi kesän aikana bongailla eläimiä. . päivä Sallan Naruskassa. 12 KESÄ Pyhäjokiseutu . päivään saakka. Monta kertaa harkitsin, mutta ei maastossa ollut hiihtämisen mahdollisuuksia. Nyt mobiilipalvelussa on reittejä ja kohteita Vatjusjärveltä, mutta se täydentyy kesän edetessä. Kittilän Pokassa lunta oli toukokuun viimeisenä päivänä 45 senttiä. Niistä johtopäätöksien vetäminen ei ole hänen tapansa ennustaa säätä. Ainoa poikkeus on kesäja heinäkuun vaihde. Haapavedellä voi kisata eläinpiiloista elokuulle asti Jos löydät Haapavedeltä piirrettyjä eläinpapereita puista tai muista paikoista, kyseessä on kesäinen eläinkisa, johon kaikki saavat osallistua. Sademäärä vaihteli toukokuussa noin 10 ja 60 millimetrin välillä. Hakutyökalun avulla voi etsiä reittejä hakusanoilla. Kaikkein näkyvimmät muutokset tapahtuvat taivaalla. Kuvia on eri puolilla kaupunkia yhteensä 25. –?Voi se ollakin. . Jutellessamme Juhonsalon kanssa puhelimessa haastatteluhetkessä, tärisyttää ankara kevätpuhuri sanomalehden toimituksen ikkunoita. Muistini kelaa kymmeniä vuosia vaikkapa juuri tästä päivästä taaksepäin, jos silloin on tapahtunut jotakin merkittävää. . Pilvien ulkomuoto on muuttunut paljon. Sääilmiöt eivät yllätä KIRJATUT LUKEMAT . Tämä on aseman 49-vuotisen mittaushistorian suurin lumen syvyys toukokuun viimeisenä päivänä. JUHONSALO ei seuraa almanakastaan mitään tiettyjä kansanviisauksien mukaisia päivämääriä tai ajankohtia. Koko kevään, eli maalis-toukokuun keskilämpötilat olivat sen sijaan monin paikoin tavanomaista korkeampia, etelässä jopa harvinaisen korkeita. –?Lauhaa talvea seuraa keskimäärin lämmin kesä. Juhonsalo kutsuu sääharrastustaan leikkisästi taudiksi, johon sairastuneita on monia muitakin. Toukokuun keskilämpötila oli maan eteläja keskiosassa 6–9 astetta ja maan pohjoisosassa enimmäkseen 3–6 astetta. KESKIVIIKKONA 10. –?Tämä oli ensimmäinen talvi, etten ole pannut suksia jalkaan. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan toukokuu oli keskimääräistä viileämpi. Karttapohjaan voi liittää tarinoita, valokuvia, videoita ja linkkejä. Talvesta tuli lauhin mitä olemme elinaikanamme eläneet. Lämmintä kesäkuuta ei usein seuraakaan lämmin heinäkuu, mutta jos kesäkuussa vilustaa, saattaakin heinäkuussa hikoiluttaa. Toinen palkinnoista arvotaan kaikkien osallistujien kesken. Näitä ennätyksiä lämpimän suuntaan syntyy koko ajan, tihenevässä tahdissa. Niiden avulla voi tutustua kylien esiinnostamiin paikkoihin joko suoraan kotisohvalta tai käymällä luonnossa paikan päällä. Säätä hän on tarkkaillut nimenomaan tästä näkökulmasta. Sen avulla voi jakaa tietoja sosiaaliseen mediaan. Käsinpiirrettyjä ja väritettyjä eläinten kuvia on sijoitettu ympäri Haapavettä kaikkiaan 25 kappaletta. . Juhonsalo itse sai yli 50 vuotta sitten herätyksen siihen, että ilmasto saattaa olla muuttumasta. . Mielenkiintoa on riittänyt ilmojen seuraamisessa säätä harrastavalle. Tempauksen avaus tapahtuu Avoimet kylät -verkkotapahtumassa 13. Aarne Juhonsalon merkinnöissä viime talvi jäi elinaikamme lauhimmaksi. . . Jos on lauha kuukausi, se todennäköisesti jatkuu näin. Kuukauden keskilämpötila oli suurimmassa osassa maata pitkän ajan keskiarvoja kylmempi, Lapissa lämpötila oli lähellä keskiarvoa. Mitään yllätystä talvi ei kaikessa kummallisuudessaan pystynyt Juhonsalolle tarjoamaan. HAAPAVEDELLÄ otetaan käyttöön myös mobiilireittejä. Juhonsalo luottaa muistiinsa ja kymmenien vuosien aikana tekemiinsä merkintöihin. 90-luvulle tultaessa alkoi käydä selväksi, mitä tässä tapahtuu, eikä päinvastaisesta kehityksestä ole merkkejä. Tiedot voi lähettää kyläyhdistyksen sähköpostiin. . VOIKO sään seuraaminen ja merkintöjen tekeminen olla hyvä keino pitää omaa muistia hyvässä terässä. ”Jos kesäkuussa vilustaa, saattaakin heinäkuussa hikoiluttaa.” Aarne Juhonsalo sääprofeetta . Haapaveden Kylät ry:n ideoimassa eläinkisassa kannustetaan eläinkuvien löytäjiä samalla pohtimaan, onko nähnyt kuvan esittämää eläintä elävänä luonnossa ja jos, niin miten se ääntelee ja mitä se syö. Ulkona liikkujat näyttävät lähtevän tuulen mukana lentoon hetkenä minä hyvänsä. –?Seuraan myös tiedemaailman ja julkisen sanan keskusteluja ja tallennan niitä. Palveluun voi luoda haluttuja reittejä, joilla voi lenkkeillä, retkeillä tai muuten vain tutustua maisemiin. . –?Ei tämä ole minua yllättänyt. Kyllä se nyt jäi, Juhonsalo hämmästelee. Toukokuun ylin lämpötila, 24,5 astetta, mitattiin kuukauden 26. . päivä Porvoossa. . KESÄKUUTA 2020 SARI JAATINEN Viime talvi oli oulaistelaiselle sääprofeetta Aarne Juhonsalolle ainutlaatuinen. Pelissä on palkintoina opastettu linturetki Haapavedellä ja hevoskärrykyyti kylämaisemassa
Muumipeikon 75-vuotissyntymäpäivää kunnioitetaan Törmänhovin näyttelyvitriineissä kesän ajan. Pyhäjokiseutu KESÄ 13 JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT KOTIIN JA MÖKILLE puhdastulevaisuus.fi Maksuton jätevesikartoitus, jätevesipuhelin 030 600 2230, ja toteuttamisen kumppanit. Astiakaapissa on kattaus lasija käyttöesineistä. – Näyttelyllä on tarkoitus herättää muistoja ja muisteluita entisajoilta. Syksyllä paikasta ilmestyy kirja. Muistoja herätellään eloon Amiraalin siiven näyttelyhuone on somistettu 1960-luvun tyylillä. KESKIVIIKKONA 10. No sehän on 60-luvun tuhkakuppi. Lastumäen tilan historiahuone on läpileikkaus siitä, mitä talossa on eri vuosikymmenien aikana tehty. Seinätaulut kertovat, missä kaikessa käytössä nykyinen Törmänhovi on vuosikymmenten aikana ollut. –?Yöpyjät voivat näyttelyn avulla helposti perehtyä talon tarinaan, Aitto-oja vinkkaa. Sisustetun huoneen tyyli ulottuu verhoihin ja viherkasveihin sekä kaappien sisuksiin. Kaapeissa on aitoja astioita ja vaatteita. Aitoja kurssipapereita, kuittidokumentteja ja tilastoja on löytynyt eri paikoista, joista ne on kotiutettu Lastumäkeen. Aitto-oja on löytänyt Oulaisten kaupunginarkistosta tarkkoja kirjanpitoja ja kuitteja tilan viljelystä ja tuotannosta. Kuparipannu on näyttelyn osana. Lastumäen tilan historiaan puolestaan voi perehtyä viereisessä huoneessa. . Huonekalut olivat tummaa tiikkiä ja kodin tekstiileissä näkyivät geometriset kuviot. Wanhan Woiman vuokraamat kaksi päätyhuonetta palauttavat hetkessä ajassa menneisyyteen. Aitto-oja kertoo 60-luvun tyylin olleen hyvin pelkistettyä. Perinnekeskuksen alueella on aiempaa historiaa, siksi Törmänhovin siipeen koottiin nuoremman vuosikymmenen asioita, Tuula Aitto-oja kertoo. Tangoista roikkuvat aidot tuon ajan asusteet naiselle ja miehelle. Kurssitoiminnan lisäksi paikassa on hoidettu sairaita, viimemmäksi vanhuksia. Toisesta siiven huoneesta on somistunut tila, joka myötäilee 60 vuotta sitten ollutta kotia. – Pidämme tätä näyttelyä ainakin jouluun asti. Aidot huonekalut, tekstiilit ja astiat sekä vaatteet ovat yksityisiltä henkilöiltä saatuja tai Wanhan Woiman kokoelmista. Näkyikö televisiosta mustavalkoinen vai värikuva, entäs montako kanavaa oli. Sitten vaihdamme huoneesee 70-luvun tyylin, Aitto-oja kertoo. Mitä lehtiä silloin tuli koteihin. Tuula Aitto-oja arvuuttelee, mikä tämä on. SIRPA KORTET Millaista oli 1960-luvun olohuoneessa. Toisessa huoneessa puolestaan on Lastumäen tilan historianäyttely. . Näyttelyyn tutustujat voivat kirjoittaa tilassa syntyvät muistot paperille tulevienkin sukupolvien luettavaksi. Amiraalin siivessä on aitoja esineitä vuosien takaa. SIRPA KORTET TUULA AITTO-OJA. Lastumäessä on tarvittu isoja kahvipannuja, kun väkeä on ollut paljon. Näyttelyt houkuttelevat perehtymään Lastumäen tilahistoriaan ja alueen nykyhetkeen. KESÄKUUTA 2020 . Oulaisissa olevan Törmänhovin Amiraalin siipi on valmistunut nyt näyttelytilaksi
Hän opiskeli luontaishoitajaksi Frantsilassa Hämeenkyrössä ja täydensi opintoja valmistumalla fytoterapeutiksi kolme vuotta sitten. Se sopii sellaisenaan juotavaksi, leivontaan ja ruuanlaittoon. 14 KESÄ Pyhäjokiseutu . Sinikka Somerolla on päiväkahvin kanssa yrteillä maustettua spelttileipää, leipäjuuston kuorrutteeksi pihjalanmarjahilloa ja kannullinen keväällä kerättyä koivunmahlaa.. Kotona opetettiin, mihin eri kasveja voi käyttää ja niitä sitten lapsena innolla kerättiin. –?Kasvien hyödyntäminen on minulle tuttua lapsuudesta asti. Mahlasta kerääjä käytti osan heti ja osa meni pakkaseen. Koivun lehtisilmut voi napostella sellaisenaan, aivan kuten pihlajankin. –?Siinäkin vain muutama esimerkki. KESKIVIIKKONA 10. Keväällä ja kesällä voi hyödyntää eri kasveja. Kasvit taipuvat myös kropan lääkintään. No, nokkoset. . Ja nämä, pihlajan hiirenkorvalla olevat lehdet, voi napsia ja syödä sellaisenaan, Somero kertoo pihlajanlehteä maistellen. Nokkonen on tehokas ja vitamiinipitoinen yrtti, joka passaa ruuanlaittoon. –?Mahla on tosi monikäyttöistä. SOMERO taputtaa koivun kylkeä. KESÄKUUTA 2020 HELI NURKKALA Kurkkaapa pihalla ympärillesi. ”Melkein kaikki pihamaalla kasvavat kasvit ovat syötäviä.” Sinikka Somero luontaishoitaja, fytoterapeutti –?Mahlan ja muiden puun osien keräämiseen kysytään lupa maanomistajalta, ja myös puulta on kohtelaista kysyä, nainen muistuttaa. –?Koivunlehdet, maitohorsmat ja voikukat voi hyödyntää. Koivunlehdet humisevat tuulessa, maitohorsmat taipuvat samaan tahtiin tuulen mukana ja voikukat pilkistävät nurmikosta. Eikä kasvien opettelu ja hyödyntäminen ole iästä kiinni, aina sitä voi opetella. Ennen käyttöä kasvit on opeteltava tunnistamaan. Niitä voi laittaa salaattiin, leivän päälle tai kuivattaa teeksi. –?Nokkonen on niin ravinneriJoko otit ravinnerikkaat ihmeyrtit käyttöön. Summanmutikassa Somero ei kasveja hyödynnä. Hyödynnettävien kasvien listaa voisi jatkaa vaikka miten pitkästi, vihantilainen Sinikka Somero hoksauttaa ja luettelee jonon jatkoksi kuusenkerkän, nokkosen ja siankärsämön. Pihalta ja luonnosta löytyy hyödynnettäviä kasveja ruuanlaittoon ja leivontaan. Sama koivu antoi kevättalvella ja keväällä ruhtinaallisen annoksen koivunmahlaa. Nokkoslettuja, nokkossämpylöitä, nokkoskeittoa... . Ja tietysti koivusta saa hyvän saunavastan. Nainen arvuuttelee, minkä kasvin hän hyödynsi tänään ruuanlaitossa
Siankärsämö on antibakteerista, liiallista verenvuotoa tyrehdyttävää, ruoansulatusta ja ruokahalua parantavaa. Siitä voi keittää siirappia ja käyttää kuivattuna ruokiin ja leivonnaisiin. Näin kasveissakin. Sen vuoksi heti aluksi on paikallaan hankkia oppaita, joista saa hyvää tietoa kasveista. VILLIYRTTIEN maailma on kiehtova ja ihmeellinen. kas, että pidän sitä pinaattia parempana vaihtoehtona. Kuusenkerkkä, kuusen nuori verso, on monikäyttöinen. Luontaisopintojen kautta hän tietää, että monikäyttöinen voikukka on tehokas maksanpuhdistusrohto. Kannattaa kuitenkin opetella tunnistamaan myrkylliset kasvit, ettei niitä erehdy keräämään. Kaivan sen aina esille, kun tulee joku ongelma, joka pitäisi hoitaa. Lehdet sopivat salaattiin tai teehen. Voi aiheuttaa allergiaa joillekin. Yleensä niitä kaivetaan urakalla juurineen irti maasta, mutta Somero ei niin tee. –?On tärkeää, että tunnistaa kasvit, joita kerää ja käyttää. Kertaus on opintojen äiti, sanotaan. Villiyrteistä on moneksi. Keväällä ja kesällä voi hyödyntää eri kasveja. Sinikka Somerolla on päiväkahvin kanssa yrteillä maustettua spelttileipää, leipäjuuston kuorrutteeksi pihjalanmarjahilloa ja kannullinen keväällä kerättyä koivunmahlaa. Horsman vieressä kohoaville siankärsämöille löytyy myös käyttöä. Sekin on huomioitava, ettei nokkosta suositella alle 1-vuotiaille lapsille. Näin korona-aikana kasvi on monipuolisesti käytettävä ja se vahvistaa ihmisen immuunipuolustusta. Yrtit on kuitenkin tunnistettava ennen kuin niitä voi hyödyntää. Somero kertoo, että horsman nuoret versot voi käyttää parsan tavoin. Nokkoseen saattaa kertyä liikaa nitraattia, jos sitä kerätään liian typpipitoisilta paikoilta. Seuraavaksi nainen viisaa nokkosten suuntaan. Nokkosravinteet kasvattavat ja vahvistavat hiuksia. Somero peilaa, että läpi käytiin vain pieni osa alkukesän kasveista. Pyhäjokiseutu KESÄ 15 Joko otit ravinnerikkaat ihmeyrtit käyttöön. On myös huomioitava, että monet näistä kasveista ovat vahvoja lääkeyrttejä, joita on paras käyttää vain kuuriluontoisesti, Somero opastaa. –?Venäjällä horsmateetä kutsutaan Kaporje-teeksi ja se on siellä hyvin suosittua. Voikukan varren maitiasinestettä voi käyttä syylien poistoon. Itselleni aivan ehdoton opas on opettajani Virpi Raipala-Cormierin Luontoäidin kotiapteekki -kirja. Niitä voi käyttää leivontaan, ruuanlaittoon ja lääkitä vaivoja. Siankärsämö on antibakteerista, liiallista verenvuotoa tyrehdyttävää ja ruoansulatusta ja ruokahalua parantavaa. SITTEN voikukkien kimppuun. KESKIVIIKKONA 10. Aloittelijalle voisin suositella Sinikka Piipon Luonnonyrtit, villivihannekset ja marjat -kirjasta. Maitohorsman kukista ja lehdistä voi tehdä teetä. –?Voikukan kukat, lehdet, varsi ja juuret voi kaikki käyttää. Juurista voi keittää teetä tai käyttää tuoreena ruokiin. Esimerkiksi kaunis kielo on erittäin myrkyllinen. Horsman kukista ja lehdistä voi tehdä teetä. –?Melkein kaikki pihamaalla kasvavat kasvit ovat syötäviä. HELI NURKKALA HELI NURKKALA PAULI JÄRVINEN HELENA LESSING/ARKISTO OUTI TORVINEN/ARKISTO. KESÄKUUTA 2020 . Nokkosta voi käyttää myös ulkoisesti hiustenhoitoon. Ojan pientareella liehuvat maitohorsmat haluavat nekin kuulla valttinsa. Kukkia voi hyödyntää siman, siirapin ja marmeladin valmistuksessa. Ei sovi kuitenkaan raskaana oleville. Venäjällä horsmateetä kutsutaan Kaporje-teeksi ja se on siellä hyvin suosittua. –?Siankärsämö se vasta ihmeyrtti onkin. –?Nokkosten jatkuvassa käytössä on huomioitava keruupaikka. Sitä voi pakastaa ja kuivata. Se sisältää inuliinia ja sopii diabeetikoille. Se ei sovi kuitenkaan raskaana oleville. Ehdottoman hyvä opas on myös Toivo Rautavaaran Mihin kasvimme kelpaavat -kirja, mutta sitä ei taida enää saada kuin antikvariaateista
Näyttää siltä, että grillaus ei ole hiipumassa kesäisenä ruoanlaittomuotona, pikemminkin päinvastoin. 1 1/2 tl oreganoa . –?Se on pääasia, että saa täällä istua ja nauttia. SIMO HUSSO SIRPA KORTET. Toisaalta tarjonta lisää kysyntää, mutta myös toisin päin. Halkaise ja viipaloi vihannekset. Esko Nyman pohtii aivan tavallisen maanantain iltapäivän hetkinä. Nyman kertoo, että kalastaminen on ollut hänelle intohimo pienestä saakka. VESA JOENSUU SIMO HUSSO Oulaisten K-Supermarketin kauppias Miku Siljander on innokas grillaaja. . KAUPPIAS Miku Siljanderilla onkin kesäterveiset kaikille oulaistelaisille ja lähikuntien asukkaille: – Mukavaa grillauskesää kaikille. . Siljander arvioi, että koko kesän ajan K-Supermarketissa tulee olemaan tarjolla ostoaika koronan riskiryhmille tiistaisin ja torstaisin aamuseitsemästä aamukahdeksaan. Miku Siljander arvioi, että K-Supermarketin asiakaskuntaan ei lähivuosina tule radikaaleja muutoksia. Päivittäistavarakauppa elää paikkakunnan luonnollisen sykkeen mukaan. Kaasugrilli lienee myös grillaustavoista myös se nopein. Tahti hiipuu syksyä kohti. . – Suhtaudun kuitenkin luottavaisesti Oulaisten tulevaisuuteen. Hän luottaa kaasugrilleihin, joilla saa tasaisen paistolaadun. Sen sijaan kasvikset ja juurekset löytyvät entistä useammin grillaajien ostoslistalta. Ei pappaa tarvinnut kahdesti käskeä, hän sanoo. – Alkukesällä tulee grillattua useammin. . Joskus kauppiaan grillissä kypsyvät myös pihvit, mutta harvemmin. . Äkkiäkös sitä Antinkankaalta kaloja narraamaan lähtee. öljyä . Joskus viikonloppuna ehkä olutkin. 1 paprika . 2 tomaattia . Kun on kysyntää, tulee tarjontaa. Yhdet pitävät puuta ainoana oikeana lämmönlähteenä. Reilun tunnin aikana kala ei ole syöttiin kiinni napannut. Lähde: wwww.martat.fi Miku Siljander tykkää grillata. Niin kuin monella muullakin suomalaisella. – Onhan grillaus kaikkiaan helppo ja nopea sekä mukava tapa valmistaa ruokaa kesällä. Tässä kypsyvät kasslerit hiiligrillissä. Laita ainekset folion sisälle nyyteiksi. . Grilliruoan kanssa maistuu kivennäisvesi. mustapippurirouhetta . Ja pysykäähän terveenä! . Välillä koho liikkuu siihen malliin, että kala vaikuttaa tekevän tuttavuutta koukun ja syötin kanssa, mutta kiinni se ei nappaa. –?Papalle tuli soitto, että lähdetkö kalastamaan. –?Se on harmin paikka, että rapuja ei ole enää joessa. Siljander kertoo, että grillattavat vihannekset voivat olla melkein mitä vain. Makoisa kesäpuuha maistuu kauppias Miku Siljanderille. Kalastaminen on nautinto, joen ravuttomuus harmittaa Esko Nymania ei tarvinnut kauan houkutella kalaan. – Makua antamaan voi nyyteissä käyttää vaikkapa fetaa ja tilliä. Hän muistelee, että silloin joki oli puhdas ja siitä nousi rapuja. . – Kaasua käytän siksi, että sillä tavalla grillattuna tulee tasalaatuisin lopputulos. Kasvisvartaita sekä tarjotaan että niitä myös kysytään. Työura on antanut näkemystä siitä, miten suomalaisten grillaustottumukset ovat muuttuneet. Miku Siljander kuuluu viimeksi mainittuun ryhmään. Valuta ja kuutioi feta. Nyman on tosin sitä mieltä, että saaliin vuoksi kalassa ei ollakaan. Kesä ei rutkasti näy päivittäistavarakaupan myynnissä Oulaisissa. – Lihaa ja makkaraa myydään varmaan samaan tahtiin kuin aiemminkin. 1 1/2 tl timjamia . . . Aikoinaan Ruukissa asuessaan hän kalasti Siikajoesta. KESÄKUUTA 2020 MIKKO MÄÄTTÄ –?Onkohan niitä semmoisia ihmisiä, jotka ei kalastuksesta nauti. Sillä menee juuri sitä tahtia kuin paikkakunnan asukkaillakin. Paikkakunta kun ei ime kesäasukkaita viljalti liikkeelle. Grillaajat jataan karkeasti kolmeen kastiin: yksille kelpaa vain puu, toisille hiilet ja kolmansille kaasu. Aiempina vuosina hän on käynyt ongella Raahen Kauneuskanavan laiturilla, mutta tälle kesälle tämä on ensimmäinen kerta. ALUILLAAN olevassa kesässä tulee edelleen näkymään koronavirusepidemia. Sekoita kulhossa ja anna maustua. 1 (puna)sipuli noin 150 g fetajuustoa . Toiset polttavat vain hiiltä ja kolmannet tykkäävät käyttää kaasua. –?Kyllä se on enempi niin, että kalat narraa meitä eikä me kaloja. Sadonkorjuun ajankohdasta riippuu, mitä vihannesta tai juuresta folionyyteistä löytyy. Grillaus on helppoa FETAKASVISNYYTIT . Myös kalaa osataan jo pöhistellä makuhermoja kutkuttelemaan. KESKIVIIKKONA 10. Vieressä umpikelavirvelillä kaloja narraa lapsenlapsenlapsi Oiva Lauri. 16 KESÄ Pyhäjokiseutu . Nyman kertoo, että kaloista on kumminkin tehty havaintoja. Hän palasi kotikaupunkiinsa kauppiaaksi reilut kolme vuotta sitten. Näin palvelut ja tarjonta pysyisivät paikkakunnalla. Sitä kauppias toivoo, että väkiluvun lasku saataisiin pysähtymään. Joten kaasugrillaaminen sopii myös hetkiin, jolloin ei ole niin aikaa odottaa hiilten tai puun syttymistä ja sopivaan lämpöön hiiltymistä. Miku Siljander on työskennellyt K-kauppiaana kolmella eri paikkakunnalla noin kahdeksan ja puolen vuoden ajan. . 2-3 valkosipulinkynttä . Se, kuinka usein grilli pöhisee, riippuu tosin kesän vaiheesta. 1 keskikokoinen kesäkurpitsa . Useimmin kauppiaan grillissä kypsyvät makkarat ja vihannekset. . SUOMALAISET grillaajat jaetaan karkeasti ottaen kolmeen kastiin
Pyhäjoen Pyöräilysuunnistus (Pyhäjoki Bike-orienteering) • Kesätiistaisin 16.6., 30.6., 14.7., 28.7. Tai entä jos tekisit historiakierroksen: Annalan museopihaan, vanhoihin kalarantoihin tai Etelänkylän Isosillalle. Rautiperän valaistut, hyvin merkityt reitit sopivat kaikenikäisille liikkujille. visitpyhajoki.fi/fi/kartta #10 Frisbeegolfia Pistä kiekko liitoon ja haasta itsesi tai pelikaverisi Pyhäjoen kahdella frisbeegolfradalla. #9 Leikkikentälle Kesäkuussa 3–10-vuotiaille lapsille on tarjolla ohjattua leikkikenttätoimintaa. #3 Istahda ongelle Onkiminen on kesätekemistä parhaimmasta päästä! Heitä onki veteen, kuuntele veden liplatusta, seuraa kohon keinuntaa vedessä... kyydityksen ja ohjelman. Pyhäjokiseutu KESÄ 17 MUKAVIA KESÄPÄIVIÄ PYHÄJOELLA #1 Lähde retkelle Ota eväät matkaan ja suuntaa retkeilemään luontopoluille tai jokivarren penkkateille. Lasten rantaleiri alakouluikäisille Veteraanimajalla. KESÄKUUTA 2020 . Löydätkö kaikki kätköt!. ma–pe klo 9.30–12.30 Kielopuistossa, Parhalahden koululla ja Yppärin koululla, klo 13–16 Kirkkopuistossa, Pirttikosken koululla ja Yppärin koululla. Annalanpuistossa 12-väyläinen rata sekä kaksi harjoituskoria lämmittelyyn. #8 Tunnistatko linnut. Pelivuoroja voit varata kunnan sähköisen varauskalenterin kautta tai Pyhäjoen Tennisseuralta. mennessä: pyhajoki.4h.fi/toimintaa/kesaleirit-2020-2/rantaleiri Virkistyspaikat kartalla Uimapaikat, nuotiopaikat, liikuntapaikat sekä retkeilyja käyntikohteet nyt Google Mapsissa. Pukuhuoneet, kuivakäymälä, jätehuolto. Hiekkapohjainen ranta sopii hyvin lapsille. Rautiperän ulkoilualueella frisbeetä heitetään 18-väyläisellä radalla. 27.7. Omat eväät mukaan! #5 Melo & suppaile Joki tarjoaa mainion melontaja suppailureitin kesäaikaan – ja meressä riittää vettä melottavaksi! Hyviä lähtöpaikkoja: joella Pirttikosken Kuusiniemen uimapaikka ja Saaren penkkatien rantautumispaikka, merellä uimarannat, venevalkamat ja kalasatamat. Ilm. #12 Tenniskentälle Pyhäjoella kelpaa pelata tennistä – uusi kenttä valmistui Kielosaaren liikuntapuistoon muutama vuosi sitten. Yleisurheilukentällä voit hypätä korkeutta tai pituutta, harrastaa heittolajeja, juosta ja pelata jalkapalloa. Katso kätköjen vinkit: www.geocaching.com #4 Pulahda uimaan Pyhäjoen yleinen uimaranta on Pyhäluodon ranta Etelänkylässä. Hinta 30 €, sis. Ylimattila Arboretumin puulajipuistossa Parhalahdella voit ihastella yli 300 puun ja pensaan ja noin 640 perennan kirjoa. #11 Liikunnan iloa Reippaile Rautiperän uudistetuilla reiteillä tai suuntaa yleisurheilukentälle. Pyhäjoen alueella teet helposti yli 20 geokätköilyretkeä. #7 Etsi geokätkö Geokätköily on nykyajan aarteenetsintää. Leikkikentät 1.–26.6. Kesän tapahtumia: 3.6.–31.8. Lintutornit: Parhalahden Tankokari, Yppärin Elävisluoto, Kielosaaren luontopolku.. KESKIVIIKKONA 10. Epävirallisia uimapaikkoja löytyy jokivarresta, merenrannoilta ja kalliolouhoksilta. Onkia saat ilman kalastuslupaa meressä, järvillä sekä virtaamattomissa vesissä. #2 Tulistele Paista makkaraa, keitä nokipannukahvit tai nauti vain tunnelmasta. Nappaa kiikarit kaulaan ja lähde linturetkelle. ja 11.8 kansainväliset kaikille avoimet pihapeli-illat (International Yard Games Night) • Elokuussa tanssitaan Merimajalla: fb.com/YpparinMerimaja • 3.–7.8. Laavut ja nuotiopaikat: Rautiperä, Pyhäluodon ranta, Tervon satama, Kielosaari, Oravisjärvi, Kuusiniemen uimapaikka, Kupuliskoski, Limingojan Ns:n piha, Pörkkä, Liminkaojasuu. Kierrä Kielosaaren luontopolku (600 m), Palosaaren polku (2 km), Saaren penkkatie (1,5 km) tai Pirttikosken kierros (noin 19 km) tai vaikka ne kaikki! Lisää vinkkejä kesäisiin päiviin: VISITPYHAJOKI.FI | FACEBOOK.COM/VISITPYHAJOKI #6 Löytöretkeile Läheltäkin voi löytyä uutta – ja vanhaa. Pyhäjoki on linnustoltaan yksi Pohjois-Pohjanmaan lajirikkaimmista – kunnan alueella on havaittu hyväksytysti noin 280 lintulajia. Saatko narrattua soppakalat!
Kuvauksia on tehty muun muassa Kainuussa ja Oulussa. KESÄKUUTA 2020 SIMO HUSSO Kokenut venerakentaja Paavo Manninen päätti tänä keväänä kokeilla uutta puulajia. Haapa haastaa kokeneenkin venerakentajan . Sen on kevyempää ja kovempaa kuin kuusi tai mänty, sanoo Paavo Manninen. Sitten lautojenkin on levättävä kahdesta kolmeen vuotta. Mänty ja kuusi on jo moneen kertaan koettu, niinpä kohteeksi valikoitui haapa. Onneksi hätä ei ole tämän kummoisempi. – Pitänee tehdä tästä uudesta niin ruma, että ei mene kaupaksi, hän hymähtää. Kestää nimittäin vuosia ennen kuin pystyhaavasta saa koppuloitua soutuveneen kesäpeliksi. HAAPA ei ole puulajina äkkinopealle luonteelle omiaan. Paavolla on vielä yhden veneen emmeet kotinurkissaan. Vie siis jopa neljä vuotta ennen kuin venho on vesillä. KESKIVIIKKONA 10. Niinpä haapaveneen rakentaminen ei onnistu hetken mielijohteesta, kuvailee Manninen. Viidennen sukupolven venerakentaja Paavo Manninen kokeili venerakentamisessa uutta puulajia männyn ja kuusen sijaan. Paavo Mannisen veneenrakentamistaidoista ollaan parhaillaan kuvaamassa laajaa dokumenttia. – Ensiksi tukin on kuivuttava vuodesta puoleentoista kaatamisen jälkeen. Veneen onnistumisasteesta kertoo omaa kieltään se, että omaan käyttöön aiottu lohivene päätyykin toiselle omistajalle. Kuivuessaan puu kutistuu, joten sen on haettava muotonsa ennen kuin se taittuu veneen malliin. . – Niinhän tuossa taisi käydä, että kaverini minun tietämättäni myi veneen eteenpäin. 18 KESÄ Pyhäjokiseutu . Kokemus oli niin hyvä, että uusi haapavene meni kaupaksi välittömästi, vaikka sitä ei ollut myytäväksi tarkoitettu.. Vene on Pellon-mallinen jokipaatti, sulavalinjainen ja kapeampi kuin perinteinen järvissä kauhottava vesikulkuneuvo. Pitkä aika johtuu siitä, että haapa kuivuu hitaasti. – Haapa on hyvä materiaali. Sisällössä pureudutaan nimenomaan tallentamaan Mannisen käsissä oleva perinnetieto ja -taito veneenteosta
– Ongelmana on se, että veneenrakentaminen vaatii sekä tekemisessä että säilytyksessä suuret tilat. Se riippuu muun muassa veneen kunnosta ja arvosta, kertoo ylikomisario Veijo Alavaikko Jokilaaksojen valvontaja hälytysyksiköstä. Ja lipua omatekoisella limisaumaisella venholla. Kuvauksia on tehty muun muassa Kainuussa ja Oulussa. Alavaikon mielestä ostajan hälytyskellojen pitää alkaa soida, jos veneen hintapyynti laskee kauppaa tehdessä puoleen. Oli osattava rakentaa kulkupeli. VENEENTEKIJÄ ei ainoastaan rakenna, hän myös käyttää itse veneitä ahkerasti. Sitähän ne Paavo Mannisen suvun esi-ihmiset Kainuun rannoilla harrastivat puuveneitään suojatakseen. Jos venekaupoissa syntyy selvä epäily siitä, että kaupan kohde on varastettu jostakin niin aina voi ottaa poliisiin yhteyttä. – Todennäköisesti veneen katoamista ei läheskään aina edes ilmoiteta poliisille. veneillä sopii toki Pyhäjoessa, mutta myös muualla. Manninen toteaa, että yhtä venettä voisi olla rakentamassa kahdesta kolmeen osallistujaa. Hän laskee olevansa tekijä jo viidennessä sukupolvessa. Sekin on hyvä motiivi olla kaupoissa huolellinen. Moni varastettu paatti päätyy internetiin myyntiin. SIRPA KORTET SIMO HUSSO Venevarkaudet työllistävät poliisia. Hirmusaaliita ei lohestus ole tuonut. Pyhäjokiseutu KESÄ 19 Tosin onneksi Kainuussa on jo tiedossa haapalautaa, joka nopeastikin voi tulla venemateriaaliksi. Kokenut facebookin käyttäjä voi tehdä joitakin analyysejä myyjän profiilista. – Myyjältä on aivan kohtuullista ja korrektia pyytää nimi ja osoite ja niillähän voi sitten netistä yrittää löytää tietoja, jotka mahdollisesti antaisivat viitteitä luotettavuudesta. – Kaksospojat ovat pian 12-vuotiaita. KESKIVIIKKONA 10. Siksi netistä veneensä ostavan kannattaa olla varovainen. Taitoaan hän ei ole pitänyt salassa, vaan on muun muassa opettanut puuveneen tekoa kansalaisopistossa. Mutta eipä tuolla niin väliäkään. Nyt on jo päätetty, että konepäivillä porisee ensi kesänä tervehauta. Jos näihin kysymyksiin ei saada lainkaan vastauksia tai jos vastaukset ovat selvästi epäilyttäviä, kannattaa kaupanteko jättää siihen. Veneenrakentajat olivat ammattikuntaa, jota arvostettiin. Siksi on hienoa, että JEDU on hyväksytty koulutuksen järjestäjäksi, kertoo koulutuspaketin oppilaitokselle suunnitellut Manninen. Manninen kuitenkin innostuu pohtimaan, josko seuraavana kesänä konepäiville voisi tuoda JEDUN kurssilla valmistettuja veneitä näytille. Tervepoltto on Paavo Mannisellekin uusi aluevaltaus. Olen luvannut, että saavat molemmat omat veneet rippilahjaksi. KESÄKUUTA 2020 . – Oulaisissakin oli aikoinaan veneenrakentajia, mutta nyttemmin osaajia ei juurikaan ole, sanoo 25 vuotta Oulaisissa asunut Paavo Manninen. Parastahan on harrastaa omien poikien kanssa yhdessä. Veneen osto netistä vaatii huolellisuutta Veneen voi ostaa netin kautta, mutta ei suin päin. Sen sijaan suvussa on tervanpoltto tuttua puuhaa. Mikäli myyjä kieltäytyy kertomasta henkilöllisyyttään, on kauppatapahtuma syytä lopettaa. Eihän tuohon enää kovin kauan mene. JEDU suunnittelee venetekokoulutusta SIMO HUSSO Paavo Mannisen työnantaja Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymässä (JEDU) suunnitellaan aloitettavaksi puuvenerakennuskoulutusta. Niitä ei hirveästi ole ylimääräisiä koulutuskuntayhtymällä, sanoo Manninen. HAAPAVEDEN ammattiopistossa opettajana työskentelevä Paavo Manninen on sukua, jossa on osattu veneenrakentamisen taito jo pitkään. Alavaikko huomauttaa, että jos kaupat syntyvät, ei maksua kannata suorittaa ennen kuin on saanut veneen nähtäväksi ja pystytään varmistumaan siitä, että se on sellainen kuin on kerrottu. Hän itse pitää erityisesti massiivipuusta rakentamisesta. Paavo Mannisen veneenrakentamistaidoista ollaan parhaillaan kuvaamassa laajaa dokumenttia. – Myyjältä kannattaa tiedustella veneen historiaa ja kaupanteossa on aivan korrektia kysyä myös, miksi myyjä on veneestä luopumassa. Koulutuksen toteutuminen vaatisi noin kymmenen osallistujaa. Jos myyjällä ei ole maksukykyä, on aina vaarana, että ostaja kärsii tappion. Poliisi ehottaa huolellisuuteen, ettei tule ostaneeksi varastettua paattia. – Puuveneenrakennuskoulutusta on hyvin vähän Suomessa. Samalla voisi antaa puuveneentekemisen näytöksiä yleisölle. Massiivipuusta tekemisessä vaaditaan jo puun kaatovaiheessa tietoa siitä, mihin puuta käytetään. Alavaikko arvelee, että ilmoitus voi jäädä tekemättä, koska omistaja pitää mahdollisena, että tulvavesi tai virta on vienyt veneen eikä rosvo. SIMO HUSSO. Opistossa toki tehdään myös vanerista. – Joskus vien sinne oman veneen, toisinaan taas vuokraan sen sieltä. Jos taas ostaa tavaraa tietäen sen todennäköisesti olevan rikoksella viety, syyllistyy rikokseen. Sisällössä pureudutaan nimenomaan tallentamaan Mannisen käsissä oleva perinnetieto ja -taito veneenteosta. Kannattaa muistaa, ettei se todellakaan takaa 100-prosenttista luotettavuutta, huomauttaa Alavaikko. Ei ole ihme, että massiivipuun käsittelytaidot hallitsevien määrä on Suomessa vähissä Omaa kieltään puuvenerakentamisen tilasta kertoo se, että Suomessa on tällä hetkellä vain yksi paikka, josta saa ostaa venevaneria. Sekä veneenrakentajan että puunkaatajan on osattava molempien hommansa. Veneenrakentamisen taito on peruja Kainuuseen ja siellä Suomussalmelle, jossa suuret järvet tarjosivat oivan reitin liikkumiselle. – Kun ostaa käytettyä venettä netissä, kannattaa kiinnittää huomiota hintaan. Kohtuullisella perehtymisellä oppii tietämään, mikä on käytetyn veneen hinta noin suurin piirtein. Tällöin huijatuksi tullut ostaja voi esittää rikosprosessissa korvausvaatimuksen petollisesti toimineelle myyjälle. Koulutuspaikkakuntana olisi Kalajoki. – Jos kuitenkin käy niin että ostaa veneen hyvässä uskossa, huolellisuutta noudattaen ja sen jälkeen selviää, että se oli varastettu, on veneen alkuperäisellä omistajalla oikeus saada se takaisin haltuunsa. Jos myyjä kertoo nimensä, voi ostaja yrittää selvittää tämän taustoja. Esimerkiksi viime vuonna Oulun poliisilaitoksen alueella venevarkauksia tai niiden yrityksiä kirjattiin 46. Se piti toteuttaa jo tänä kesänä, mutta koronaepidemia sotki aikeet. Puuvenerakentajakoulutusta on kaavailtu yhdeksi tutkinnon osaksi Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymän tarjonnassa. Esimerkiksi alle sadalla eurolla ei juuri saa kunnollista venettä, sanoo Alavaikko. – Mukava päästä kokeilemaan itsekin tervanpolttoa, tuumii Manninen jo kesän 2021 suunnitelmista. – Vanerista rakentaminen on helpompaa kuin massiivipuusta. OULAISTEN Waltakunnalliset Weteraanikonepäivät on tältä kesältä peruttu. Niin, tuliterän 5,6 metriä pitkän ja 1,06 metriä leveän haapaveneen valmistuksessa Paavolla meni kuukauden päivät. Lohestaminen muun muassa Torniojoella on harrastus, johon myös kaksospojat ovat innostumassa. Hän laskee käyttäneensä siihen noin sata työtuntia
Uusi vesiliikennelaki helpottaa veneen vuokraamista. Tutustu venevuokraamolta saamiisi ohjeisiin turvallisesta veneilystä. Uudistus kevensi vuokravenesääntelyä ja toi muutoksia veneiden vuokraamiseen. Kyse on tällöin ammattimaisesta vuokravenetoiminnasta. Jos et saanut ohjeita tai tunnet olosi vähänkään epävarmaksi, kysy neuvoja aina ammattilaiselta. Jokaiselle veneessä olijalle tulee olla sopivankokoinen ja CE-hyväksytty pelastusliivi tai muu kelluntapukine. . Mitä kaikkea veneenvuokraajan pitää pitää mielessä ja muistaa. Vesiliikenteen sääntöjen osuus laissa on entistä kattavampi ja siinä käsitellään niin väistämissäännöt, edellytykset tähystykseen, vesikulkuneuvojen tekniset vaatimukset kuin toimintaohjeet kanavillekin. . Laissa vesikulkuneuvon päällikön vastuun korostuu entisestään ja vuokraveneet vapautuvat katsastusvaatimuksista. KESKIVIIKKONA 10. Vapapäivä kerää vuosittain yli tuhat lasta ja nuorta Metsähallituksen kalastuskohteille eri puolilla Suomea. – Myös vuokrattavien huviveneiden on kuitenkin täytettävä yleiset turvallisuusja varustevaatimukset eli pelastusliivejä ja muita tärkeitä varusteita ei saa unohtaa veneen kyydissäkään, muistuttaa tiiminvetäjä Suvi Topparii. Selvitä veneen kuljettajan, päällikön ja veneen luovuttajan vastuut ennen vesille lähtöä. . . ENNEN vesillemenoa on oltava perillä, kenellä on vastuu. . Sitten on aika lukea ohjeet. Vuokraveneiden katsastusvaatimus on poistunut ja vuokraveneet ovat varusteiden kannalta lain silmissä tavallisia huviveneitä. Pelastusliivien jatkuvaa käyttöpakkoa ei laissa ole, mutta erityisesti avoveneellä liikkuessa liivit on järkevää pitää aina päällä, koska niitä ei välttämättä ehdi pukea yllättävässä tilanteessa. Kuka on vastuussa, jos veneillessä sattuu jotain. Vapapäivä siirtyi syyskuulle. Päällikkö vastaa veneen ja mukana olevien turvallisuudesta sekä huolehtii olosuhteiden vaatiessa pelastusliivit päälle kaikille. Vapapäivän uusi aika on lauantai 5. syyskuuta. Uudistuksen tavoitteena on lisätä vesiliikenteen turvallisuutta ja helpottaa veneilijöiden arkea, kun säädökset ja ohjeistukset löytyvät yhdestä paketista. . Jos vuokraat veneen mukana myös kuljettajan, on veneen kuljettajalla oltava pätevyys veneen kuljettamiseen. Kalastusmatkailu ja taksiveneet ovat esimerkkejä ammattimaisesta vuokravenetoiminnasta. Alun perin tapahtuma oli tarkoitus järjestää kesäkuussa. Venereissulla on jatkossa oltava mukana asianmukainen merikartta, mikäli matkan luonne vaatii reittisuunnittelua. Huomioi uudistus, jos vuokraat venettä UUSI VESILIIKENNELAKI KÄYTTÖÖN . . Lähde: Traficom PYHÄJOKISEUTU Kaikkien alaikäisten ilmainen kalastuspäivä eli Vapapäivä järjestetään syksyllä, jos kokoontumiset ovat tuolloin turvallisia. KESÄKUUTA 2020 PYHÄJOKISEUTU Uusi vesiliikennelaki tuli voimaan kesäkuun alussa. Uusi vesiliikennelaki tuli voimaan kesäkuussa. Traficomin kokoama muistilista venettä vuokraaville on yksinkertainen: Ensimmäisenä kannattaa tarkistaa vuokrattavan veneen kunto ja että mukana tulee tarvittavat varusteet. 20 KESÄ Pyhäjokiseutu
–?Lämpöasteita oli kolme ja vettä tuli vaakatasossa. Heinäkuiseen iltapäivään on tähän mennessä ilmoittautunut lähes 200 kotipuutarhaa ja yleisökohdetta. –?Ajelen moottorin kanssa kauemmas rannasta. Sammutan moottorin, nostan purjeet. Äänestä parasta vierasvenesatamaa PYHÄJOKISEUTU Oulun seudulle tehdään kansainvälisen matkailun kehittämissuunnitelma seuraavan neljän vuoden ajalle. Joka purjehduksella meren aistii yhtä vahvasti. Merellä viihtyy viikon jos toisenkin, mutta sen jälkeen alkaa kaivata mannerta jalkojen alle. Tänäkin vuonna palkitaan erikseen rannikkoalueen ja Järvi-Suomen suosikki. Sillä varmistetaan hyvät purjehduskelit. Kun vene saapuu kotisatamaan, otetaan kaksi lasia, joihin kaadetaan brandyä. Määrä koostuu palvelusatamista, vieraslaitureista ja vierassatamista. Lähes 20 vuotta purjehtinut Harri Matero sanoo, ettei merta tarvitse pelätä, mutta kunnioituksen sen ansaitsee. Ruokavirasto on kansainvälisen kasvinterveysvuoden tiimoilta yhteistyökumppanina Avoimet Puutarhat -tapahtumassa. ARKISTO/VESA JOENSUU HARRI MATERON KUVAT PYHÄJOKISEUTU Avoimet puutarhat -teemapäivää vietetään heinäkuun 5. Haveri ei alkuun näyttänyt pahalta, mutta loppupelissä vettä oli veneen lattialla parikymmentä senttiä ja purjehduskausi päättyi alkuunsa. Vaikka lukisi purjehdustekniikkaa kuinka paljon, niin veneessä se käytäntö kuitenkin opitaan. Kilpailulla innostetaan vierasvenesatamia lisäämään ja parantamaan palvelutarjontaansa. Tuttuja vesiä purjehdittiin, joten aluksi GPS-paikannin ei ollut käytössä. ROCKANISTA tulikin luottovene, jolla Matero teki eräätkin reissut. Pietarsaari on yksi suosikkipaikoista. Purjehtimisessa on oma juttunsa joka kiehtoo. Matero nauraa Rockanin hakureissulle, joka antoi täyden merikasteen uudelle omistajalle. KESÄKUUTA 2020 . –?Purjehtimaan oppii yrityksen ja erehdyksen kautta. Sitä mies vähän harmittelee, että yksi perinteistä jäi vielä tekemättä. Sieltä Maakallaan tekee sopivasti päivän reissun. Alueen matkailua kehitetään. Siellä on hyvät palvelut ihan kävelymatkan päässä satamasta. Vene ajettiin Vaasasta Pietarsaaren kautta Kalajoelle. Puutarhat avoinna netissä koko heinäkuun PYHÄJOKISEUTU Suomen vierasvenesatamat kisaavat Vuoden vierasvenesatama 2021 -titteleistä ja 2500 euron palkinnoista. –?Ensimmäisellä reissulla ilma oli mitä mainioin. Satamia on noin 250. –?Rockan laskettiin mereen kesäkuun alussa ja lähdettiin purjehtimaan talvisäilytyspaikasta Kalajokea kohti. KESKIVIIKKONA 10. Terhin kanssa Matero opetteli purjehtimisen alkeet Piipsjärven kotivesillä. Jos haluaa, purjehtiminen voi olla kivan sporttistakin. Ensimmäisestä Terhi Sail 375 -kevytpursiveneestä mies teki kaupat 2004. Parivaljakko oli jo aiemmin käynyt pari kertaa lahjakkaasti karilla, ja selvinnyt myrskyn silmästä, kunnes haveri osui eteen veneilykauden kynnyksellä ihan kotivesillä. –?Mukana kulkee 120 litraa puhdasta vettä, joten viikko, pari menee vaikket maissa kävisikään. Rockania seurasi Sunwind . . Ikävöidä omaa sänkyä, saunan löylyjä, oulaistelainen Harri Matero myöntää. Pyhäjokiseutu KESÄ 21 HELI NURKKALA Merikelejä odotellessa ostettu purjevenepalapeli siirtyi syrjään toukokuun lopussa, kun varsinainen purjevene laskettiin vesille. Purjevene sekin, sillä muskeliveneet eivät ole Materon juttu. –?Rutiinit ja kokemus vie likemmäs virheitä. Perstuntuma on paras, purjehtija paljastaa. Puutarhavideot ovat tapahtumapäivän jälkeen nähtävissä YouTubessa koko heinäkuun ajan. –?Kalajoki on hyvä tukikohta. Mukana ovat muun muassa Kalajoki ja Raahe. Prosessin aikana BusinessOulu ja VisitOulu toteuttavat valittujen asiantuntijoiden kanssa työpajoja, joissa keskitytään nykytilanneanalyysiin, kohdemarkkinoiden tulevaisuuden näkymiin ja mahdollisuuksiin sekä pääviesteihin. Pietarsaaresta matkaan vauhditti reipas takatuuli ja merenaavalla tyrskivät parimetriset aallot. Se pitää lämpimänä kelillä kuin kelillä. –?Yksi lasi itselle ja toinen vanhoille hylkeenpyytäjille. Nautin tuulen rauhallisesta suhinasta, hiljaisuudesta ja leppoisasta menosta. Viimeisen merkinnän lokikirjaan purjehtija teki Rockanista kesällä 2018. Voittajat julkistetaan ensi kevään messuilla. päivä. Yleensä purjehdin Kalajoelta etelään, koska alapuolelta löytyy hyviä paikkoja. Matero ei ole ensimmäistä kesää kiinni purjeveneen peräsimessä. Se kesä venähti pitkälti veneitä etsien, kunnes Uudestakaupungista löytyi 26-jalkainen Sunwind. Vasta-alkajana on tarkempi, tekee kaiken huolellisesti ja tarkastaa monta kertaa. Äänestyksessä ovat mukana kaikki viralliset vierasvenesatamat, jotka tarjoavat yöpymiseen soveltuvia vieraspaikkoja oheispalveluineen sekä ne vieraslaiturit, jotka ovat aikaisemmin äänestyksessä menestyneet. Avoimet Puutarhat -valtakunnallinen teemapäivä alkoi vuonna 2012, joten nyt vietetään yhdeksättä teemapäivää. Purjehdusmatkan pituutta ei tarvitse ahnehtia, sillä Matero valitsee veneen, jossa voi yöpyä ja kokata. Merikortti-sovelluksen panin päälle jossain vaiheessa ja mietin, että kohta tulee kivinen kohta. Ihana pelityyni meri ajella Nessa-koiran kans kotisatamaan, Harri Matero fiilistelee kesän ensimmäistä purjehdusta Rahjasta Kalajoen satamaan. Varusteet oli mitä oli, mutta sen reissun jälkeen painelin ostamaan kelluntapuvun. Tuolloin voi tutustua puutarhoihin videoiden välityksellä tai avata oman puutarhan yleisön nähtäville. Samassa kolahti ja lensin päistikkaa veneen kannelle. Kolme vuotta myöhemmin Terhi sai veneveljen 24-jalkaisesta Sy Rockanista, jonka kanssa omistaja halasi isommille vesille, merelle
Kirjassa on eri tasoja, joissa asioita tarkastellaan asioita mikroskooppiselta solutasolta laajoihin kokonaisuuksiin. – Kirja on myös osoitus siitä, että pienkustantajat voivat tehdä kokeiluja, joita suuret kustannusyhtiöt eivät mielellään ryhdy. Sömnö on kolme kirjaa julkaisseen Kännön toinen romaani. . Anna Elina Isoaro arvelee, että liikkumisrajoitukset voivat olla jopa hyväksi kirjallisuudelle. Kirjassa käsitellään suuria teemoja: nuorta rakkautta, masennusta, perhesuhteita. KESKIVIIKKONA 10. Runoilija Anna Elina Isoaron lukuvinkit kesään . Hyvää kirjallisuuskesää! Heikki Kännön Sömnö (2018) on yli 500-sivuinen järkäle, joka sivumäärästä huolimatta pitää otteessaan. Nyt on aikaa astua kirjamaailmoihin. Kirja on ollut Finlandia-ehdokkaana, kertoo Isoaro. Kesä 2020 on poikkeuksellinen. Meresmaan Dodo (2020) on nuorille suunnattu säeromaani, joka sopii lukemiseksi myös aikuisille. Esimerkiksi Dodossa sivuja on vain noin 150. Anna Elina Isoaro laati nimittäin viiden kirjan suosituksen kesälukemiseksi. – Kiiskiset maalaa maailmankuvaa ja keskiluokkaisuuden kipuilua. Tapahtumat sijoittuvat moneen eri maahan ja ajallisesti 1800-luvulta nykypäivään. TIIA-MARI TERVAHARJU. Jokainen voi nyt heittäytyä riippukeinumatkalle. Jyrki Kiiskinen Kiiskiset (2019) on runokokoelma tragikoomisesta hahmosta nimeltä Kiiskinen. . . Listalta löytyy eri kirjallisuudenlajeja sekä lukemista eri ikäisille. Sömnö on oiva esimerkki siitä, miten ihminen voi liikkua kirjallisuuden avulla maailman eri kolkissa ja eri ajoissa, kun fyysisesti liikkuminen ei ole mahdollista. Ehkäpä se, että lainaaminen ei ollut moneen kuukauteen mahdollista, on muistuttanut myös kirjastojen arvosta. – Kirja on seikkailutarina, joka sijoittuu taidemaailmaan. Nythän lainaaminen on jo mahdollista, Isoaro sanoo. Kun minnekään ei fyysisesti pääse, niin kirjojen kautta matkailu eri ajoissa ja paikoissa on mahdollista. Kirjan on kustantanut Puru-kollektiivi, sanoo Isoaro. Kirja on esimerkki siitä, että runoilla voi ottaa osaa myös yhteiskunnalliseen keskusteluun. . . On ehdolla Ylen Tanssiva karhu -palkinnonsaajaksi. Palkinto jaetaan heinäkuussa. 22 KESÄ Pyhäjokiseutu . – Teos on romaani ja fiktiivinen, vaikkakin taustalla on presidentin vaimon elämä. Säeromaanille on tyypillistä tiivis ilmaisutapa. KESÄKUUTA 2020 SIMO HUSSO Oulaistelaislähtöinen runoilija, Pirkanmaan kirjallisuuden läänintaiteilija Anna Elina Isoaro uskoo, että koronavirusepidemian aiheuttamat poikkeusolot voivat lisätä kirjallisuuden suosiota. Maailmantietoisuuteen kirjallisuudenlaji on noussut vasta 2010-luvulla. nokturno.fi. . Kirja ei sisällä suuria juonenkäänteitä, mutta pitää sisällään ajankohtaista ja mielenkiintoista pohdintaa muun muassa siitä, miten iäkkäistä puhutaan. Työskentelee kirjallisuuden läänintaiteilijana Pirkanmaalla. . Harrastanut lavarunoutta. Anna Elina Isoaro, FM, on Oulaisissa 1981 syntynyt runoilija. – Säeromaaneja ei ole Suomessa julkaistu vielä monta. Tekeillä on muun muassa poikkitaiteellista, virtuaalista residenssiä, jonka työn tuloksia on nähtävissä kesäkuun puolivälin jälkeen osoitteessa www. Säeromaanissa on sekä runouden että proosan elementtejä. . Aloitti tehtävässä 1. Hänen uusimman kirjansa nimi on Runoilija. Raisa Jäntin Kolme on runoteos, joka koostuu itse asiassa kolmesta eri kirjasta: Pohjapiirros, Labyrintti ja Opaskierros. Dodo ottaa kantaa myös ympäristön tilaan maapallolla. . Koronaepidemia on muuttanut läänintaiteilijan työn sisältöä, kun yleisötilaisuudet on peruttu. Hän myös toivoo, että yhden elämän elettyään ehtisi vielä aloittaa toisen. J.S. KUKA. helmikuuta 2018. . Johanna Venhon Ensimmäinen nainen (2019) pohjautuu Sylvi Kekkosen elämään. Kun minnekään ei pääse, voi maailma avautua kirjan kansien sisältä. . . Tällä hetkellä työn alla myös muun muassa lastenkirja. Kirjoittanut kolme runokokoelmaa. . – Korona-aikana kirjastot ovat olleet kiinni. Kirjassa kuvaillaan, miten nainen löytää itsensä ja kirjailijaäänensä
Määrä on niissä rajoissa, että enempää en jaksa tehdä. KESKIVIIKKONA 10. KESÄKUUTA 2020 . – Käyn edelleen usein Oulaisissa. Lopullinen esityksen sisältö siis rakentuu vasta paikan päällä. Kerrasta koukkuun KORKATIN KOTIALBUMI. Rohkealle esikoisteokselle hyvä palaute Miika Korkatin elämästä tehty esikoisteos on mietitty kansikuvaa myöten tarkasti. Tosin Korkatti tarjoilee tarpeen mukaan myös lyhyempiä ja pitempiäkin settejä. SIRPA KORTET SIMO HUSSO Yksi kaveri-illanvietto vuonna 2013 riitti antamaan suunnan exoulaistelaisen Miika Korkatin elämälle. Siksi se on niin henkilökohtainen, jossa paljastan oman haavoittuvaisuuteni, hän miettii. SUOMESSA on noin 15 eturivin taikuria. MIKSI taikuus kolahti niin kovasti silloin aikoinaan. Tuona iltana hän sattumoisin tapasi taikurin, jonka temppuja sai illan aikana seurata. Oulainen ei kuitenkaan ole unohtunut. Korkatti haluaa muistuttaa teosten tapahtumien kautta myös ihmisten inhimillisestä merkityksestä toinen toiselleen. Anteeksianto ja hyväksyminen ovat asioita, jotka ovat parasta lähimmäisenrakkautta. Samalla haluan myös välittää kokemiani tunteita muille. Ohjelmassa on elementtejä, jotka muotoutuvat yleisön ja esiintyjän vuorivaikutuksesta. Siellä asuvat yhä äitini ja veljeni, sanoo Korkatti. . Pyhäjokiseutu KESÄ 23 SIRPA KORTET Mitä sitä tulikaan tehtyä. Taikuuden kipinän saadessaan Korkatti työskenteli myyntihommissa. Korkatti on tyytyväinen kirjan herättämästä liikkeestä ihmisten päiden sisällä. Hän myöntää pohtivansa osallistumista MM-kilpailuihin. Uusia temppuja syntyy vuoden mittaan vain parisen kappaletta. Jo kaksi vuotta elämänuralle uuden suunnan viitoittaneen illan jälkeen Korkatti siirtyi ammattilaiseksi. Oman elämän haasteet mutta myös ilot ja onnistumiset ovat rehellisesti esillä kirjan sivuilla. Onneksi opettajaksi lupautui edellisenä iltana tempuillaan vakuuttanut joensuulainen Joona Mäntynen. – Olen persoona, johon mahdottoman kohtaaminen vaikuttaa. Hän kertoo rohkeasti, miten elämä ei aina ole ollut järjestyksessä. Hyvä myyjähän on myös jonkinasteinen mieleen vaikuttaja. Muistilaput kasvoilla ruokkivat mystisyyttä. Kantavana ajatuksena hänellä oli alusta lähtien tehdä sellainen elämänhallintakirja, jollaista ei ole aikaisemmin julkaistu. Ehkäpä sekin ala valmisti nuorukaista lähitaikuuteen ja nykyisin myös mentalismiin. – Kirja on minä-muodossa. Taikuri Miika Korkatin esikoiskirja julkistettiin talvella. Mahdotonta -maailman kyseenalaisin self help -teos on syntynyt Korkatin elämästä. Uusia kokemuksia Korkatti kävi hakemassa kuluneen kevään aikana Afrikasta, jossa hän esiintyi viidakossa eri heimojen asukkaille. Sitten vuorossa oli isän kanssa muutto Lempäälään, jossa asuu edelleen. Loppu onkin jo taikuuden historiaa. Oulaistelaislähtöinen taikuri Miika Korkatti on jo kaksinkertainen Suomen mestari. Paljon on heitä, jotka ovat pystyneet samaistumaan asioihin ja prosessoineet sen avulla omaa elämäänsä, Korkatti pohtii. Nyt muutama kuukausi kirjan ulostulon jälkeen Korkatti puntaroi yhä, oliko omannäköisen ja rehellisen teoksen tekeminen järkevää. Nykyinen kotipaikka Lempäälä on kuitenkin Korkatille passeli. Itse asiassa se oli mentalisti-taikurin yksi hiljainen tavoite. Esityksen pituus on noin puoli tuntia. Sitä olen miettinyt, oliko kirjalla urani kannalta haavoittava vaikutus, mutta ehkei, hän peilaa ajatuksiaan saamaansa kannustavaan palautteeseen. Nyt 28-vuotias Miika Korkatti on saavuttanut kaksi Ravintolataikuuden Suomen mestaruutta vuosilta 2017 ja 2019. Se oli menoa. Siihen Miikalla ei ole yksiselitteistä vastausta. Teen vuodessa 100:sta 120:een keikkaa. Toiveen toteutuminen vaatii jatkuvaa harjoittelua. Toisaalta sitähän mies haluaa: esiintyä ja lumota yleisönsä illasta ja vuodesta toiseen: – Ajattelen niin, että taikuudesta ja mentalismista olisi minulle työmaata loppuelämäksi. OULAISISTA Miika Korkatti asui ensimmäiset 15 vuottaan. Korkatin mukaan Suomen taikuripiirit ovat varsin auttavaisia, ja kaverit opastavat toisiaan temppujen kehittämisessä. Jos seuraavan päivänä Miika meni ja osti korttipakan. Taikatemppujen opettaminen ja kehittäminen ovat siellä suurta bisnestä. . Vaikka mies on vasta alle 30-vuotias, ovat sivut täynnä elämänmakuista tarinaa. Miika Korkatti on noussut Suomen kärkitaikurien joukkoon. – Kirjan luettua ei varmasti jää kenellekään epäselväksi, mikä olen miehiään. Elämässä tapahtui, niistä syntyi tarinoita. – Osa lukijoista on kokenut sen koskettavana, osa on sanonut sen olen alakuloinen, joku on nähnyt siinä komiikkaa. Se on toiveeni. Koen, että on tehtäväni selvittää mysteerejä ja tuntematonta. Taikatemput ikään kuin avasivat uuden maailman edessäni. Korkatti laittoi kirjaprojektissa itsensä likoon täysillä. Korkatti myöntää, että takki on sesongin jälkeen tyhjä, kun keikkaa on illasta toiseen. Kirja tuo esille myös sen, että ihminen voi muuttua ja kaaoksesta voi kasvaa kohti selkeyttä. Siitä alkoi temppujen sitkeä opiskelu. USA:ssa sen sijaan taikatemppujen salaisuudet siirtyvät toiselle dollarikaupalla. Korkatti pohtii olleensa lapsesta asti vilkas tapaus, jota ei pysäyttänyt juuri mikään. Hän on saanut siitä niin paljon positiivista palautetta, ettei olisi itsekään edeltä uskonut. Suurin osa esityksistä on pikkujoulujen aikaan. Hopealle hän sijoittui 2018. – Olen nykyisin Suomessa eniten esiintyvä aikuisille temppuja tekevä taikuri. Lopulta Korkatti on sitä mieltä, että kirjantekeminen kannatti. Korkatin esitykset on suunnattu aikuisille ja suurin osa työtilaisuuksista tulee yrityksiltä. Olikohan se hyvä vai huono idea. Sieltä on 150 kilometrin säteellä useita kaupunkeja, joissa maksavat asiakkaat ovat
PYHÄJOKISEUTU VR Group tiedottaa, ettei junalippuja myydä toistaiseksi junissa, jotta jokaiselle matkustajalle riittää oma istumapaikka. Helsingin ja Etelä-Suomen taajamaliikenteen lähijunissa lipunmyynti loppui kokonaan jo vuonna 2017. Tarvitsemasi tarjoustunnus on PS2020 3 kuukautta 24 90 € 6 kuukautta 29 90 € Digi Lehti + Digi Säästä 25 % Säästä 29 % PAIKALLISET UUTISET ovat parhaita! asiakaspalvelu pyha ok seutu f Paras paikallisten asioiden lähde 7 päivää digissä ja painettu lehti keskiviikkona. –?Muutoksen myötä liikennöimme noin 85 prosenttia normaalista junaliikenteestä. SIMOLAN mukaan suurin osa matkustajista ostaa lipun jo nyt ennen matkaa. Kotipaikka: Oulu. –?Kesän matkailukausi on alkanut ja teemme nyt kaikkemme mahdollisimman turvallisen junamatkustamisen eteen. Lippuja saa myös R-kioskeilta sekä uudelleenavautuneilta lipunmyyntipisteiltä Helsingistä ja Tampereelta. Lehti + digin normaalihinta on 33 €, digi 42 €. 24 KESÄ Pyhäjokiseutu . KESKIVIIKKONA 10. Kustantaja: Kaleva365 Oy, PL 170, 90401 Oulu. Pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä matkustetaan eniten arkiaamuisin kello 6–9 sekä iltapäivisin kello 15–18. Junalippu ostettava ennakkoon VR:n tavoitteena välttää ruuhkajunien liiallinen täyttyminen. KESÄKUUTA 2020 TILAA HELPOSTI: 08 5377 633 , ma–pe 9–16 www.pyhajokiseutu.?/tarjous. –?Suosittelemme matkustamista ruuhka-aikojen ulkopuolella. –?Lipunmyynnin algoritmi maksimoi etäisyyden muihin matkustajiin. Viestimme muutoksesta laajasti eri asiakaspalvelukanavissa ja valmistaudumme ohjaamaan asiakkaita myös tilannekohtaisesti, kertoo matkustajaliikenteen johtaja Topi Simola. kesäkuuta lähtien. kesäkuuta alkaen. Ruuhkapiikit ajoittuvat kaukoliikenteessä arkiaamujen ja -iltapäivien lisäksi perjantaille kello 14– 18 ja sunnuntaille kello 17–21. Junamyynnin osuus on noin 2 prosenttia prosenttia kaukoliikenteen myynnistä (2019). Junalipun voi ostaa ennen matkaa ilman kontaktia itsepalvelukanavistamme, VR Groupista ohjeistetaan. –?Junalipun voi ostaa ennen matkaa ilman kontaktia itsepalvelukanavistamme VR Matkalla -sovelluksesta, vr.fi:stä tai lippuautomaatista, VR opastaa. ANNA MUOTKA/ARKISTO. Tavoitteenamme on varmistaa jokaiselle matkustajalle oma istumapaikka kaukoliikenteen junissamme. Jatkossa on mahdollista myös varata kokonainen hytti omaan käyttöönsä kaukoliikenteen junissa, samoin myös makuuhyttejä myydään yhden asiakkaan käyttöön. Ajamme edelleen runsaalla kalustomäärällä ja junassa on muihin liikennemuotoihin verrattuna reilusti tilaa ja siten väljempää matkustaa, Simola kertoo. Uudella ohjeella halutaan välttää erityisesti ruuhka-aikojen junien liiallinen täyttyminen. Tällä hetkellä liikennöimme noin puolet normaaleista junavuoroista, Simola vertaa. VR on valmistautunut vilkastuvaan junamatkustamiseen omalla EXIT Covid 19 -suunnitelmallaan. Ruuhka-aikojen välttämisen lisäksi VR:stä muistutetaan asiakkaita pitämään turvavälin muihin asiakkaisiin mahdollisuuksien mukaan. JUNALIIKENTEEN osalta ollaan palaamassa lähes normaaliin 15. Y-tunnus 2715049-8. Lopettamalla junalippujen myynnin junassa ja ohjeistamalla lipun ostamiseen etukäteen, vältämme junissa yli 100 prosentin täyttöasteen tilanteet. Suunnitelma sisältää VR:n toimenpiteitä asiakkaiden ja henkilökunnan turvallisuuden ja terveyden edistämiseksi sekä muistilistan matkustajille. Tuolloin palaavat liikenteeseen yöja autojunat. Yksi uusi toimenpide suunnitelmassa on junalippujen myynnin lopettaminen toistaiseksi kaukoliikenteen junissa 15. Tarjous koskee talouksia, joihin ei tule Pyhäjokiseutua ja on voimassa 31.8.2020 saakka
KESKIVIIKKONA 10. Järjestellä varastoa, tarroittaa poistokirjoja ja muovittaa uusia kirjoja, Saukko luettelee. 8-17, la 9-13 -jälle enmyy jä Vu oden 2014 -myynti, -huolto -huolto Palvelemme ark. Pyhäjokiseutu KESÄ 25 vannetöineen WWW.MJRENGAS.FI PULKKILA Riiheläntie 1 • 044 988 2925 KESTILÄ Ahonperäntie 179 • 040 938 7013 Palvelemme ma-pe klo 9-17 Viikonloppuisin sop. Max. –?Kirjasto oli pitkään koronan takia kiinni, joten kun kirjasto saatiin kesäkuun alussa avata, halusimme hyödyntää Hannan taidon. tk. Opiskelupaikkoina voisivat olla Kokkolan Centria, Savonian ammattikorkeakoulu Kuopiossa tai Sibeliusakatemia. ”Kunnasta kysyttiin, olisiko kirjasto hyvä kesätyöpaikka ja minulle se sopi.” Hanna Saukko merijärvinen nuori KESÄTYÖPAIKKA järjestyi kunnan kautta, joka työllistää tänäkin kesänä nuoria kesätöihin. Huilutuokioihin ehtii vielä mukaan keskiviikkona, torstaina ja perjantaina. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Hanna Saukko esittää huilumusiikkia Merijärven kirjaston edessä päivittäin, kun hän on parin viikon ajan kirjastossa kesätöissä. Lisäksi 5 vuoden laajennettu jatkotakuu, joka lisää normaalia takuuaikaa 2 vuotta ja 50 tkm! HELI NURKKALA Merijärvinen Hanna Saukko,19, opiskelee huilunsoittoa KeskiPohjanmaan konservatoriossa. Käsiraha €, sopimusaika 60 kk. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Citroën-malli Kokonaishinta Rahoitettava osuus yht. (08) 211 4400, automyynti 08 211 4422 huolto ja tuulilasit 08 211 4423, 211 4426 Palvelemme ark. tk 600 €. Vaikka huilu soittimena onkin kevyt, sen soittaminen on yhtä haastavaa kuin isompien puhallinsoitinten. Kesäkuun pari ensimmäistä viikkoa Saukko tekee kesätöitä Merijärven kirjastossa. HUILU on Hanna Saukolle tuttu instrumentti. Kirjaston musiikkihetket hän soittaa aiemmalla huilullaan, joka on perusoppilashuilu. Reilut säätimet koneen päällä. 8-17, la 9-13 -jälle enmyy jä Vu oden 2014 www.suzu-auto.fi YRITTÄJÄNTIE 9, RAAHE P. Huilunsoitonopettajan työ haaveammattina Sää suosi huilumusiikkituokiota tiistaina. –?Huilussa on kaunis ääni ja tykkään siitä instrumenttina. ja C3-mallissa Safety Pack -varusteet 484,10 €). Kaunis ja soiva ääni tarvitsee tukea keskivartalon lihaksista, Saukko toteaa. Huilu on itsessään kevyt soitin, ja sitä on helppo kuljettaa mukana, Saukko kehuu soitinta. klo 9-15. Pituus 470cm, leveys 140cm, paino 90kg, CE/D, kantavuus 3 henkeä. RIIKKA RAJANIEMI Hanna Saukko hyödyntää soittotaidon kesätöissä.. työttömyyden varalta). mukaan 1290 € 1650 € 1450 € 429 € Lisää tuotteita löydät osoitteesta mjrengaskauppa.fi Kesämarkkinat Pulkkilassa perjantaina 12.6. Kuvien autot erikoisvarustein. % koron, perustamismaksun €, käsittelykulun €/kk. luottohinta Etu rahoituksella Etu käteiskaupassa CO 2 -päästöt Kulutus C4 Cactus BlueHDi 120 Feel Limited Automaatti 20 553 € 20 553 € 244 € 6 165,90 € 20 553 € 6 231,80 € 4 208 € 130 g/km 5,0 l/100 km C3 Aircross PureTech 130 Shine Limited Automaatti 24 997 € 24 997 € 299,10 € 7 350 € 24 997 € 2 683,40 € 390 € 149 g/km 6,6 l/100 km C5 Aircross PureTech 130 Feel EAT8 Automaatti 33 503 € 33 503 € 398 € 10 050,90 € 33 503 € 3 219,90 € 390 € 153 g/km 6,8 l/100 km HUOLETON KESÄKAMPANJA KOKO CITROËN-MALLISTOON MUKAVA C4 CACTUS AUTOMAATTI Esim. Luottokustannukset yht. Paikalla on Vannetukun edustaja Teemu Kakko sekä Alliance maatalousrenkaita esittelyssä. –?Tykkään kyllä lukea, ja yleensä kun luen, niin luen kirjan yhdeltä istumalta. Hinnat sis. Kk-erä Viim. Hän aloitti huilunsoiton syksyllä 2010 musiikkiopistossa. klo 9-16 ja lauantaina 13.6. CLEN DS 1921T HPS Kuumavesipesuri CLEN HOTLINE H I1408AA M Kuumavesipesuri Stella Soutari 470 CLEN MASTER 2100 Painepesuri Tehokas painepesuri vaativaan käyttöön. Palvelut tuottaa DNB Auto Finance Oy, Urho Kekkosen katu 7B, 00100 Helsinki. PureTech 130 Shine Limited Automaatti 24.997 € tai 299 €/kk ISO C5 AIRCROSS SUV AUTOMAATTI Esim. KESÄKUUTA 2020 . –?Olen soittanut kaikenlaista. www.suzu-auto.fi YRITTÄJÄNTIE 9, RAAHE P. Hän on päivittäin pitänyt musiikkituokion ja soittanut huilua kirjaston edessä, kirjastosihteeri Tuula Alin-Biari Musafiri ja kirjastovirkailija Riikka Rajaniemi kertovat. Kirjastossa olen saanut tehdä kaikenlaisia töitä. Kompakti koko ja isot pyörät helpottavat koneen liikuttelua. suurempi erä Tod. BlueHDi 120 Feel Limited Automaatti 20.553 € tai 244 €/kk C3 AIRCROSS SUV AUTOMAATTI Esim. Portaaton vesimäärän ja paineen säätö. Tod. Haaveilen, että konservatorion jälkeen jatkan opintoja huilunsoitonopettajaksi. 8–17, kesälauantait suljettu SIT KU, MUT KU, EI KU... Kampanja on voimassa 31.8.2020 asti ja koskee maassa olevien Citroën-autojen uusia asiakastilauksia. Enimmäkseen kansanlauluja ja muita tuttuja melodioita, Hanna Saukko kertoo. 8-17, la 9-13 -jälle enmyy jä Vu oden 2014 FORD TRANSIT VW CRAFTER 2.0 TDI www.suzu-auto.fi YRITTÄJÄNTIE 9, RAAHE P. konesuositus 2.5hv 5250 € Hyvät käyttöominaisuudet. (08) 211 4400, automyynti 08 211 4422 huolto ja tuulilasit 08 211 4423, 211 4426 Palvelemme ark. Saukon varsinainen huilu on tällä hetkellä huollossa. PureTech 130 Feel EAT8 Automaatti 33.503 € tai 398 €/kk HALUAMME TEHDÄ AUTON OSTOSTA MAHDOLLISIMMAN HUOLETONTA JA RISKITÖNTÄ Nyt koko Citroën-mallistoon koroton ja kuluton rahoitus 6 kk maksuvapaalla sekä edullinen Citroën SmartDrive Autovakuutus vuodeksi 39 €/kk (liikenneja kaskovakuutus) + maksuturva veloituksetta (oikeuttaa 400 € kk-korvaukseen esim. –?Huilun soittaminen vaatii lähes yhtä paljon ilmaa kuin raskaimmat vaskisoittimet. Säädettävä korkeapaineinen pesuaineen syöttö. Lauantaina paikalla Stella -veneiden edustaja Tomi Weckman Makkaratarjoilu 300 ensimmäiselle. –?Keski-Pohjanmaan konservatoriossa aloitin opinnot vuosi sitten. €. Saukko lukee kirjoja mielellään myös itse, mutta opiskelut vievät nykyään ison osan ajasta, joten lukemiselle jää vähemmän aikaa. Rahoitusesimerkki: (Sis. vuosikorko %. –?Kunnasta kysyttiin, olisiko kirjasto hyvä kesätyöpaikka ja minulle se sopi. Noin varttitunnin mittaiset musiikkituokiot pidetään maanantaista perjantaihin kello 14. (08) 211 4400, automyynti 08 211 4422 huolto ja tuulilasit 08 211 4423, 211 4426 Palvelemme ark. Talo täynnä tarjouksia! Perjantaina ilmastointeja huoltaa Ilmastointihuolto Mika Kukkohovi klo 9-13. Kk-erä sis
Vastuullinen, kestävän kehityksen mukainen toiminta on yhä tärkeämpää, kun kansainvälinen matkailu avautuu. SUOMEN KYLÄT RY toteuttaa Avoimet Kylät verkossa päivän yhteistyössä Päivittäistavarakauppa ry:n Kyläkauppapäivän kanssa. 26 KESÄ Pyhäjokiseutu . Piipsjärven kylä oli yksi Pohjois-Pohjanmaan kylistä, jotka osallistuivat Avoimet kylät -päivään vuosittain erilaisia yhteisiä tapahtumia järjestämällä. Suuri osa ihmisistä ei tunne edes oman asuinkuntansa kylien tarjoamia mahdollisuuksia; toteaa Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n päivän vastuuhenkilö Anita Sievänen Pohjois-Iistä. fi-sivustolla julkaistaan Suomen kartta, josta pääsee linkkien avulla tutustumaan kylien tuottamaan sisältöön. –?Tämä on hieno tilaisuus kylille näyttää osaamistaan ja nostaa esille kylien upeita vierailukohteita. Ensi lauantaina kylät ovat monipuolisesti esillä internetin eri palveluissa. Tarkoituksemme on näin korostaa kylätoiminnan merkitystä ja tuoda Rautio Suomen kartalle, Murtoniemi suunnittelee. Tavoitteena on esitellä kylien ulkoiluja liikuntapaikkoja, jotta ihmiset löytävät kylien monipuoliset ulkoilumahdollisuudet. Merkin saaneet yritykset ovat olleet mukana jo ohjelman pilottivaiheessa keväästä lähtien. Päivän aikana kylät julkaisevat esimerkiksi kylän esittelyvideon, videon ulkoilureiteistä ja retkeilykohteista, kuvagallerian vanhoista kuvista, kyläkolumnin, kylähistoriikin lyhennelmän tai vaikkapa podcastin kylän elämästä. Merkin saaneet yritykset täyttävät matkailua edistävän Visit Finlandin luoman kriteeristön, joka huomio niin taloudellisen, ekologisen, sosiaalisen kuin kulttuurisen kestävyyden. KESKIVIIKKONA 10. – Koska jouduimme peruttamaan perinteisen Rautio-viikon, niin yritämme korvata sitä ainakin osittain koko Suomelle tarjottavalla musiikkitervehdyksellä. . Avoimet Kylät -verkkomateriaali ohjaa ihmisiä vierailemaan kylien monipuolisissa kohteissa omatoimisesti tapahtuman jälkeenkin. Ensimmäisten merkkien myöntämisen kanssa samaan aikaan ohjelma avataan virallisesti kaikille matkailuyrityksille ja -alueille. Särkän Perennataimisto RUNSAS VALIKOIMA PIHAKASVEJA Viikottaisia taimitarjouksia! Tule kesäiselle eväsretkelle taimistolle! Meiltä kestävät perennat!. Ajanvaraus/ aukioloajat/ lisätiedot: 0400 895 484 www.outikolehmainen.fi www.cambridgeohjelma.fi Blogi: www.kevyemmineteenpain.fi Kevyemmin kesällä! Onko painoa kertynyt tai kaipaatko ruokaremonttia. PÄIVÄN yhtenä teemana on ulkoilu ja lähiliikuntapaikat. Kalajoen Rautiosta lähetetään lauantaina musiikkitervehdys. Niittykatu 5, Raahe Poikkeusaikana saat minulta etävalmennusta! Valmennukset jatkuvat normaalisti Huom! Jos et pääse paikan päälle, myös etävalmennus on mahdollista, jolloin tuotteet voit tilata nettikaupasta. Viihdeorkesteri Selvät Sävelet on linjoilla klo 14 alkaen. Kylä tuottaa ja päättää sisällön, kylien tunnetuksi tekemisen lisäksi päivän tavoitteena on digiosaamisen vahvistaminen ja yhteisen näkyvyyden hyödyntäminen. (08)263369 www.sarkanperennataimisto.. TARKOITUKSENA on, että tuotettu sisältö toimii kylien markkinointimateriaalina myös tulevaisuudessa. Merkki kertoo vastuusta matkailussa Netissä: tarjous.kolmiokirja.fi/le420 a Tilaa! Cambridge Ohjelmalla laihdut pysyvästi valmentajan tuella. Sustainable Travel Finland -merkin ja sitä tukevan kehittämisohjelman tavoitteena on edistää kestävää matkailua Suomessa, viestiä yhtenäisemmin Suomesta kestävän matkailun maana, helpottaa matkailijoiden valintoja matkustuspäätöksiä tehtäessä sekä käynnistää ja lisätä kestävän kehityksen mukaista yhteistyötä kunnan sekä muiden julkisten toimijoiden, matkailun alueorganisaatioiden ja yritysten välillä. Lisäksi päivän materiaalia voi julkaista kylän Youtube-kanavalla ja Instagramissa. Maksuttomaan ohjelmaan voi lähteä mikä tahansa matkailuyritys tai -alue. Laivurinkatu 19, Raahe Kalajoentie 6, Kalajoki Kitkantie 21, Kuusamo Cambridge Valmentaja Outi Kolehmainen Valtatie 925, 92210 Arkkukari (Raahe) puh. Kylät digiloikalle SIRPA KORTET/ARKISTO PYHÄJOKISEUTU Ensimmäiset parikymmentä yritystä ovat saaneet kestävästä matkailusta kertovan Sustainable Travel Finland -merkin. kesäkuuta. Kyläkauppapäivä-tapahtuma muistuttaa lähipalveluiden merkityksestä kylillä. – Ohjelman yleistä aloitusta on odottanut valtavan suuri määrä matkailualueita ja -yrityksiä, sillä vastuullinen toiminta ymmärretään pitkällä aikavälillä ainoaksi mahdolliseksi tavaksi tuottaa matkailupalveluita. Avoimet Kylät verkossa -päivän pääasiallinen julkaisukanava on kylien omat verkkosivut ja Facebook. . Raution kylätoiminnan ”grand old man” Alpo Murtoniemi. Poikkeuksellisen tilanteen takia kesällä on odotettavissa ryntäys lähi/kylämatkailupalveluita käyttämään. KESÄKUUTA 2020 PYHÄJOKISEUTU Valtakunnallinen Avoimet Kylät -päivä järjestetään tänä vuonna poikkeuksellisesti verkossa lauantaina 13. Ohjelma tarjoaa yrityksille ja matkakohteille konkreettisen kestävän matkailun työkalupakin, jolla kestävien toimenpiteiden ja valintojen omaksuminen arkeen helpottuu, Visit Finlandin kestävän matkailun projektipäällikkö Liisa Kokkarinen kertoo. Tapahtumapäivänä avoimetkylat. Kyläkauppapäivässä mukana olevat kaupat ja kylätapahtumat julkaistaan samalla karttapohjalla
Oulaisten Piipsjärvi on yksi valtakunnallisista kohteista, joista otetaan säännöllisesti sinilevähavaintoja. -15 127tkm,Ilmastointi,vakion.säädin,P-tutka,aluvanteet, met.väri 13.900 € Skoda Octavia 1.2 TSi Ambition DSG Automaatti ........-14 Vain 103tkm,Ilmastointi,P-tutka,vakion.säädin,1 omistaja 13.900 € Volkswagen Golf 1.6 TDi Comfortline 81 KW ................-15 116tkm,Webasto,Aut.ilmastointi,vakion.säädin, Sis.alv 24 % 12.800 € Skoda Octavia Combi 1.6 TDi Style DSG Automaatti ...-16 Webasto,Kessy,sähkötoim.takaluukku,vakion.säädin, aluvanteet,met.väri 11.900 € Skoda Octavia Combi 1.4 TSi Ambition DSG Aut. Alkuvuoden aikana jo 40 ihmistä on hukkunut pohjoisen henkisen vireyden puolesta kaikkina aikoina. Osa seurattavista havaintopaikoista on ollut mukana seurannan alusta vuodesta 1998 lähtien. Avoinna ark. -15 Vain 40tkm, Webasto, Kessy, Peruutuskamera, Muk. – Kesä kerää ihmiset vesille ja veden äärelle. Pohjois-Pohjanmaalla kansalaishavainnoinnin rooli leväseurannassa on merkittävä, sillä lähes puolet havainnoitsijoista on vapaaehtoisia ranta-asukkaita. Kesäkuu on tuoreen kuukausiennusteen mukaan keskimääräistä lämpimämpi. Seuranta toteutetaan yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen, kuntien ympäristöja terveysviranomaisten sekä aktiivisten ranta-asukkaiden kanssa. Opintoja voi suorittaa osittain myös verkossa.. .........-13 179tkm,Ilmastointi,vakion.säädin,P-tutka,aluvanteet 11.900 € Skoda Octavia Combi 1.4 TSi Ambiente Green Tech ....-12 Vain 79tkm,Ilmast.,vakion.säädin,P-tutka,met.väri, 11.900 € Skoda Yeti 1.2 TSi Experience DSG Automaatti ...........-11 125tkm,Aut.ilmastointi,Bi Ksenon valot,P-tutka, vakion.säädin,aluvanteet 10800 € Hae nyt syksyllä alkaviin koulutuksiin! Kasvatusja ohjausala Kirjastoala Matkailuala Monimuoto-opinnot ovat käytännönläheisiä ja joustavia. X-XX, la X-XX, puhelin 1234 5678, www.nettiosoite.fi Yaris Hybrid Y20 Edition kokonaishinta 21 988,45 €** Yaris Dual VVT-i Y20 Edition kokonaishinta 18 990,28 €** Yaris Dual VVT-i Y20 Edition Multidrive S kokonaishinta 18 990,71 €** Yaris Hybrid Y20 Edition -juhlamallissa mm. Lämpimällä säällä on mukava lähteä veden äärelle viettämään aikaa läheisten kanssa. Sinileväseuranta kertoo havaintopaikan senhetkisen levätilanteen näytteenottopaikalla. Neljä hukkumista tapahtui vesiliikenteen yhteydessä ja kolmessa tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä. Hukkuneista kuusi oli miehiä. AINA MUODISSA YARIS HYBRID JM-liikkeen oma ilme Katuosoitexxxxx 12, 00000 KAUPUNKI. SIRPA KORTET (sis. Sinilevien esiintymisen voimakkuuteen ja laajuuteen vaikuttavat veden ravinteisuuden ja lämpötilan lisäksi veden vaihtumisolosuhteet ja tuulisuus. **Ei uusia tehdastilauksia. Toivomme, että uusi vesiliikennelaki saa kansalaiset arvioimaan uudelleen turvallisuusasenteitaan vesillä, kertoo SUH:n viestintäasiantuntija Niko Nieminen. toim.kulut 600 €). Rakkaus ei kysy välimatkaa. (08) 264 911 www.raahenautokulma.fi Skoda Fabia Combi 1.2 TSi 105 Elegance DSG Aut. Alkuvuoden hukkumislukema on viimeksi ollut suurempi vuonna 2014. Ihmisten liikkuessa vesillä on selvää, että saamme myös lukea enemmän hukkumistapauksista ja läheltä piti -tilanteista. *Kampanjahinta, voimassa kaikkiin varastossa oleviin Yaris-malleihin. Edut koskevat uusia asiakastilauksia (vain yksityistilauksia) ja ovat voimassa rajoitetun ajan. Hyvä hinta-laatusuhde, käytännöllisyys ja ajamisen hauskuus kun eivät koskaan mene pois muodista. Runsaimmin sinileviä havaitaan lämpimän veden aikaan loppukesällä. Samaan aikaan siitepölyä on myös maalla kellertävinä hiukkasina erilaisilla pinnoilla. Erityisesti rannalla pulikoivia ja leikkiviä lapsia tulee valvoa herkeämättä ja riittävän lähellä. KESKIVIIKKONA 10. Seurantaa jatketaan viikoittain syyskuun loppuun asti. Merialueella on kuusi havaintopaikka. Lämmin sää houkuttelee ihmisiä vesille. Pyhäjokialueella olevat havaintopaikat ovat Piipsjärvi Oulaisissa sekä Haapavedellä olevat Pieni ja Iso Vatjusjärvi. KESÄLLÄ 2020 säännöllisessä leväseurannassa on 26 havaintopaikkaa eri puolilla Pohjois-Pohjanmaata. – Uimaan ei tule lähteä yksin, jotta tarvittaessa on joku auttamassa yllättävän tilanteen sattuessa. Kolmesta kohteesta seurataan sinilevää Pyhäjokialueella valtakunnalliset näytteenottopaikat ovat Haapavedellä ja Oulaisissa. Havainnoitsijat arvioivat silmämääräisesti havaintopaikan sinilevän määrän karkealla asteikolla kerran viikossa tiistain keskiviikon aikana. KESÄKUUTA 2020 . Hukkuminen tapahtuu yleensä hiljaa ja nopeasti. Suomessa on tammi-toukokuun aikana hukkunut 40 ihmistä. Tilanne on tyypillinen alkukesälle. Pyhäjokiseutu KESÄ 27 PYHÄJOKISEUTU Sinileväseurannan ensimmäisellä viikolla yhdelläkään Pohjois-Pohjanmaan havaintopaikalla ei havaittu sinileviä. Koillismaalla seurantaa on yhdeksässä järvessä, Oulun seudulla neljässä ja eteläosalla kuudessa järvessä. 020 779 7791, Mikael Hellman p. NYT TALVIRENKAAT KEVYTMETALLIVANTEIN Asiakasetu jopa 1 390 € € * Lappastentie Pattijoki Aukioloajat: MA–PE 9–17 Automyynti: Tero Ylisaari p. 020 7797 792 ŠKODA VAIHTOAUTOT Kirkkotarhantie 18, 92140 Pattijoki, p. -10 109tkm,Aut.ilmastointi,vakion.säädin,aluvanteet,met.väri 8500 € Seat Leon ST 1.2 TSi 110 Style .....................................-15 178tkm,Aut.ilmastointi,vakion.säädin,P-tutkat,aluvanteet 9900 € Skoda Superb 1.4 TSi Comfort ......................................-10 205tkm,Aut.ilmastointi,Bi Ksenon,P-tutka,aluvanteet, huippusiisti 6800 € Volvo S40 1.8 ..................................................................-06 Vain 135tkm,Ilmastointi,vakion.säädin,aluvanteet, vähän ajettu! 6500 € Toyota Corolla 1.4 D4 D Sol Aut.ilmastointi,webasto ......... -13 6800 € Skoda Roomster 1.6 TDi 105 .........................................-12 2h pak.auto,DSL-vero 60 € /v 5900 € Toyota Yaris 1.4 D4 D Superior ......................................-09 2H pak.auto,DSL-vero 60 € /v 3650 € Honda CR-V 2.0i LS 4x4 Ilmastointi ....................-02 2900 € Toyota Corolla 1.6 Sol Wagon Aut.ilmastointi .....-04 2500 € Citroen C5 2.0i 16 Berline 190tkm Aut.ilmastointi -05 2600 € Opel Astra 1.6 Cosmo Wagon ..........................-05 2200 € Seat Leon 1.9 TDi Stella 110 HV ....................................-04 Ilmastointi Kats.4/2020 1850 € Skoda Octavia 1.6 GLX Kats.4/2020 ..................-00 1400 € Ford Focus 1.6 16V Limited 217tkm .................-01 1290 € Volkswagen Bora 1.6 X-Line .........................................-05 Ilmastointi,Kats.4/2021 790 € Skoda Fabia Combi 1.2 TSi 90 Style ..................................-15 81tkm, Aut.ilmastointi, Kessy, P-tutka, vakion.säädin, aluvanteet, met.väri 11.900 € Skoda Octavia 1.4 TSi Ambiente DSG Automaatti .............-09 Vain 49tkm,Ilmastointi,vakion.säädin,aluvanteet, met.väri,väh.ajettu! 10.400 € Skoda Rapid 1.2 TSi 90 Ambition DSG Automaatti ...........-16 Vain 11tkm,Ilmastointi,P-tutka,vakion.säädin, met.väri,väh.ajettu! 14.500 € Volkswagen Golf Sportsvan 2.0TDi 150 Highline DSG aut . vakion.säädin, väh.ajettu! 19900 € Skoda CITIGOe iV 36,8 KWH 61 KW Style Automaatti...-20 1tkm,Autom.ilmastointi,TÄYSSÄHKÖAUTO HETI TOIM.! 19.900 € Skoda Octavia 1.4 TSi Style DSG Automaatti ...............-17 102tkm,Webasto,Muk.vakion.säädin,Kessy,P-tutkat, huippuvarustelu! 19.500 € Citroen C4 Cactus Puretech 110 Feel ...........................-18 Vain 19tkm,Ilmastointi,vakion.säädin,P-tutka, uutta vastaava! 14.900 € Skoda Octavia 1.4 TSi Ambition ....................................-15 Vain 77tkm,Ilmastointi,P-tutka,aluvanteet,met.väri 15.700 € Skoda Octavia Combi 1.4 TSi Ambition........................ Kylmä vesi kangistaa pidemmällä matkalla, joten turhia riskejä kannattaa välttää. PYHÄJOKISEUTU Suomen Uimaopetusja Hengenpelastusliiton (SUH) ennakkotilastojen mukaan toukokuussa hukkui 7 ihmistä. .....-13 107tkm,Aut.ilmastointi,Vakion.säädin,P-tutka,aluvanteet, met.väri 9900 € Skoda Fabia Combi 1.4 TSi RS DSG Automaatti........... Seurannan tulokset päivitetään Järvija Meriwiki-verkkopalveluun sekä Suomen ympäristökeskuksen ja Pohjois-Pohjanmaan ELYkeskuksen www-sivuille. Takuu 3 vuotta/100 000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta, hybridijärjestelmän takuu 5 vuotta/100 000 km. Viime vuonna lukema oli 24. Y20 Edition -erikoisverhoilu ja ulkopuolen koristeosat, Toyota Safety Sense -turvallisuusvarusteet, kosketusnäytöllinen mediakeskus navigoinnilla, peruutuskamera ja sadetunnistin. Alkukesällä männyn siitepöly vedessä muistuttaa sinilevää. YARIS-malliston WLTP CO?päästöt 108-136 g/km ja yhdistetty kulutus 4,8-6,0 l/100 km. Toyota Hybridiakkuturva 10 vuotta/350 000 km
9 3 1 2 6 8 1 4 5 9 1 7 6 5 8 9 1 3 7 9 4 6 4. Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Toimituksellinen aineisto: Tarjottu tai tilattu toimituksellinen aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä edellytyksellä, että sitä saa käyttää uudelleen tai muuten ilman erillistä korvausta lehdessä tai sen osassa tai Kaleva365:een kuuluvissa muissa julkaisuissa riippumatta toteutustai jakelukanavasta, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu. Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat puhelut sisäistä koulutus ja opetuskäyttöä varten. Vastuu ilmoituksista: Lehden vastuu ilmoituksen poisjäännistä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä on enimmillään ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Huomautus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä 7 vuorokauden kuluessa ilmoituksen julkaisusta tai tarkoitetusta julkaisupäivästä. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien ja koskevat jo tehtyjä tilauksia ja ilmoitusvarauksia. Julkaisija: Kaleva365 Oy. ne ovat naurattavan nopeita. Tilausehdot: Tilauksiin sovelletaan Pyhäjokiseudun tilausehtoja, jotka löytyvät osoitteesta www. Aurinkoista ja poutaa. 28 Pyhäjokiseutu . Valmisaineistot tiistaina klo 10 mennessä. Ulkomaille lisäpostimaksu. toivottavasti ei haittaa, mutta pari ystävääni on tulossa kylään. Digitilaus sisältää kaikki verkkosisällöt ja näköislehden. olisi hienoa nähdä miten ne liikkuvat. mainos@kalevamedia.fi ASIAKASPALVELU: asiakaspalvelu@pyhajokiseutu.fi ma-pe klo 9-16, 08 537 7633 TILAUSASIAT: ma–pe 9–16, 08 537 7633 asiakaspalvelu@pyhajokiseutu.fi LUKIJAILMOITUKSET: ma–pe 9–16, 08 537 7633 lukijailmoitukset@pyhajokiseutu.fi ilmoita.pyhajokiseutu.fi JAKELUPÄIVYSTYS: ma–pe 6–16, 08 537 7612 TILAUSHINNAT: Kestotilaus*: 104 € / vuosi. tuo oli pettymys. Paino: Kaleva365 Oy, Oulu. pyhajokiseutu.fi. Toimitusjohtaja: Juha Laakkonen. Henkilötietolaki: Rekisterikuvaus ja -seloste ovat nähtävissä Kalevan toimitalossa, Solistinkatu 4, 90140 Oulu. he ovat maantiekiitäjiä. 375 HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET 4 9 3 7 1 6 8 2 5 8 1 2 5 4 9 3 7 6 7 6 5 8 3 2 9 1 4 2 5 4 1 7 8 6 9 3 1 7 9 4 6 3 2 5 8 3 8 6 2 9 5 7 4 1 9 4 8 6 2 1 5 3 7 5 3 7 9 8 4 1 6 2 6 2 1 3 5 7 4 8 9 Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten HAAPAVESI KÄRSÄMÄKI MERIJÄRVI OULAINEN PYHÄJOKI RAAHE VIHANTI Meteorologi Juha Föhr +18 +18 +18 +19 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +19°C 4 +21°C 2 +24°C 1 +26°C 2 Parikkala +22,4 °C Saana +0,0 °C Kohtalaista luoteenpuoleista tuulta. * Täystilaus sisältää paperilehden, näköislehden ja verkon. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +10°C 7 +10°C 5 +11°C 6 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 23 20 16 21 19 22 17 18 20 20 21 19 24 21 18 23 19 20 18 18 20 17 19 22 21 21 22 23 22 20 21 21 21 20 20 24 21 21 20 19 19 16 12 9 3 7 3 Pyhäjokiseutu PÄÄTOIMITTAJA: Sirpa Kortet 044 744 7643 sirpa.kortet@pyhajokiseutu.fi TOIMITUS: 044 799 5895 Laura Seppä 0447446127 laura.seppa@pyhajokiseutu.fi Heli Nurkkala 0447446925 heli.nurkkala@pyhajokiseutu.fi toimitus@pyhajokiseutu.fi Freelancertoimittaja, urheilu Jari Kangaskorte 0400 580 135 jari.kangaskorte@kotinet.com ASIAKKUUSPÄÄLLIKKÖ: Sirpa Talvipuro 040 518 5845 sirpa.talvipuro@kalevamedia.fi KALEVA MEDIA B2B ASIAKASRATKAISUT: Palvelupiste (08) 5377 180 mediamyynti@kalevamedia.fi www.kalevamedia.fi/yrityksille ILMESTYMISPÄIVÄ: keskiviikko AINEISTOAIKATAULUT: Valmistettavat aineistot maanantaina klo 10 mennessä. Määräaikainen digitilaus 84 € / vuosi. KESÄKUUTA 2020 SUDOKU SIMON´S CAT 259 LASSI & LEEVI hei, rotta. KESKIVIIKKONA 10. maantiekiitäjät ovat mahtavia, heebo. Päivälämpötila 16...20 astetta, alin aivan rannikolla. Määräaikainen tilaus: 132 € / vuosi. Henkilötietolain 26 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt osoitetaan kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kaleva365 Oy,Tilaajapalvelu,PL170,90401 Oulu. Jatkuva digitilaus*: 69 € / vuosi
17.20 Sammutettu maa. 12.00 Medicit, Firenzen valtiaat (12). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 22.05 Kääntöpiste (12). 20.00 Holby Cityn sairaala (12). 22.00 Kymmenen uutiset. 16.05 Pieni talo preerialla (12). 16.00 Salatut elämät (S). 02.30 Stadi vs. 10.00 Sydämen asialla (7). 07.39 Nipa ja Pete (S). 19.00 Seitsemän uutiset. 22.00 Kohta 18 (12). 16.50 Novosti Yle. 09.30 Pokka pitää (S). 13.30 Huumeet keskellämme. 15.40 Pirunpelto (7). 18.00 Poliisit 2019 (S). 21.50 Yle Uutiset. Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin ja rikkaan vaimon (S). 22.05 Kun tomu laskeutuu (16). 16.30 Fort Boyard Suomi. 20.55 Urheiluruutu. 08.20 LEGO Ninjago (7). 08.05 Nuori Robin Hood (S). 22.20 Päivän sää. 06.25 Uutisaamu. 22.05 Erikoisryhmä Köln (12). 14.30 Amazing Race. 15.55 Elokuva: Saapasjalkakissa (7). 17.10–17.51 Kadonneen kirjeen arvoitus (12). 06.50 Muumilaakson tarinoita . 22.00 Kun tomu laskeutuu (16). 17.00 Vanhan tekniikan metsästäjät. 12.00 Emmerdale (7). 21.00 Elokuva: Avengers: Age of Ultron (12). 21.00 Subleffa: The Next Three Days (12). 20.00 Japanin taiteen historia. 12.00 Kino: Matka ranskalaiseen elokuvaan (12). 17.30 Viiden jälkeen. 09.33 Villi tulevaisuus (7). 08.45 Athleticus. 14.55 Neljät häät Britanniassa. 09.00 Rikkaat ja rahattomat. 22.09 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 11.00 Efter Nio 2016. 11.05–12.00 Maalla, merellä ja lautasella. 15.30 Jumppahetki. 19.40 Sportliv. 21.00 Subleffa: The Descendants (7). 11.05 Yle Alueuutiset. 17.25–19.53 YLE FEM. 07.38 Pyöräillään. 20.30 Simpsonit (7). 16.00 Vaimot vaihtoon USA. 15.55 Himohamstraajat. YLE TEEMA & FEM 08.40–12.00 YLE FEM. 15.50 Novosti Yle. 22.35 Shetlandsaarten murhat (12). 18.00 Stadi vs. 19.20 Päivän sää. 06.50 Hatchimals (S). 02.20 Scorpion (12). 12.40 Himohamstraajat. 22.35 Elokuva: Wallander: Syyllisyys (16). 22.15 Viikon sää. 10.30 Mitä tänään syötäisiin. 19.00 Suomen huutokauppakeisari. 06.55 Bing (S). 10.00 Sydämen asialla (7). 21.45 Kino: Pikku miehiä (7). 21.00 Pornovallankumous (16). 12.45 Itämerensuomalaiset. 10.00 Remppa vai muutto Vancouver. 13.00 Kännykkäkuvaajat kilpasilla. 10.00 Jumalanpalvelus. 00.50 Subleffa: Poliisiopisto 6 – Kaupunki vaarassa (12). 11.35 Kettu (12). 16.05–16.55 Pieni talo preerialla (12). 10.00 Uusi päivä (S). 21.00 Elokuva: Veljeni vartija (12). 16.50 Novosti Yle. 22.40 Normaaleja ihmisiä (12). 08.50 Angry Birds Blues (S). 07.45 Disney esittää: Ducktales (7). 20.58 Keno ja Synttärit. 16.05 Pieni talo preerialla (12). 08.23 Urheiluhullut (S). 18.30 Eränkävijät. 18.10 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 07.20 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 19.00 Madventures Suomi (7). 14.30 Linen mukana maailman ympäri. 08.35 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 13.00 Supernanny Suomi. 14.20 Norjalaisia tarinoita. 07.45 Disney esittää (7). 10.55 Selkärangatonta menoa. 01.25 Scorpion (12). 00.30 Ulosottomiehet. 18.00 Yle Uutiset. 17.45 Huvila & Huussi. 19.50 Luottomies (12). 08.55 Tilt Esports (7). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 07.35 Mauno (S). 07.05 Disney esittää (S). 13.25 Historia. 20.50 Luottomies (12). 18.00–18.25 Ylen Futiskesä: Uefan Euro-historiaa. 14.00–16.00 Salatut elämät (7). 19.00 Siskonpeti (7). 14.30 Stadi vs. 08.05 Majavalammen vieraat. 08.50 Professori Balthazar (S). 06.55 Bing (S). 11.50 Eläinten ystävät. 06.50 Hatchimals (S). 11.00 Sairastunut mieli. 11.30 Yle Oddasat ja Oddasat. 08.10 Palomies Sami (S). 08.40 Onnistuuko avioliitto. 21.00 Elokuva: Millerit (12). 12.00–16.54 YLE TEEMA. 11.00 Rakkauden koodi. 20.00–01.30 YLE TEEMA. 23.05 Elokuva: Godzilla (12). 17.25–20.00 YLE FEM. 22.35 Ex-Onnelliset (7). 00.20 Poliisit 2020 (7). 10.35 Hauskat kotivideot. 16.50–17.20 Paperi, hevonen ja lintuja (S). 23.55 Narcos (12). 01.25 Tilt Esports. 23.35 Jahti. 20.00 Simpsonit (7). 15.50 Japanin taiteen historia. 23.15 Oddasat. 17.00 Vaimot vaihtoon USA. 18.30 Dok: Seilin naiset. 08.30 Kiran keittiössä. 15.45 Remppa vai muutto Vancouver. 15.00 Ylen aamun parhaat. 20.45 Urheiluruutu. 08.25 Pertti ja Purtti (7). 08.05 Nuori Robin Hood (S). 20.00 Suuret rakennusprojektit. 19.10 Tulosruutu. 22.00 Kymmenen uutiset. 07.07 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 12.45 Siperian Jeesus (S). 22.55 Kohta 18 (12). 00.30 Pitääkö olla huolissaan?. 02.25 Supernatural (12). 19.00–19.55 Espanjalainen prinsessa (12). 08.40 Viidakon veijarit (S). 13.20–13.45 Huumeet keskellämme. 06.25 Uutisaamu. 21.00 Elokuva: Captain America: Civil War (12). 19.30 Salatut elämät (S). 11.00 Efter Nio 2016. 21.00 Subleffa: Häpy endkö. 09.00 Simpsonit (7). 20.45–20.55 Luottomies (12). 07.05 Disneyn esikoulu (S). 09.06 Mitä tänään syötäisiin?. 07.05 Disneyn esikoulu (S). 23.05 Oddasat. 06.55 Bing (S). 16.50 Novosti Yle. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 10.50 8 minuuttia. 09.35 Legendat (7). 08.55 Angry Birds Piggy Tales. 17.00 Yle Uutiset. 22.35 Subleffa: Rautakauppias Uuno Turhapuro – presidentin vävy (S). 12.00–14.30 Simpsonit (12). YLE TEEMA & FEM 08.00–12.00 YLE FEM. 17.25 Uutiset. 14.55 Remppa vai muutto Vancouver. 17.00 Yle Uutiset. 15.55 Hauskat kotivideot. 19.00 Kaupunkia muuttaneet rakennukset. 22.25 Tulosruutu. 07.56–08.08 Jetron matkaa. YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 16.45 Yle Oddasat. 07.05 Disney esittää (S). 12.50 Kadonneen kirjeen arvoitus (12). 17.00 Jahti. 16.00 Salatut elämät (S). 12.35 Tulossa: Suomalainen menestysresepti. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 21.54 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 11.55 Tulossa: Suomalainen menestysresepti. 08.25 Mumenvággi (7). YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 20.58 Keno ja Synttärit. 20.00 Alasti-klubi. 18.00 Vaimot vaihtoon USA. 17.25 Uutiset ja Viiden jälkeen. 21.00 Sokaistuneet (16). 08.10 Disney esittää (7). 18.00 Hitlist. 13.00 Ninja Warrior. 15.00 Maalla, merellä ja lautasella. 09.55 Yle Uutiset. 19.30 Salatut elämät (7). 16.35–17.17 RSO Musiikkitalossa. 12.00 Maalla, merellä ja lautasella. 19.00 Hansin matkassa. 08.40 Viidakon veijarit (S). 19.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 18.45 Susia vai ei, siinä pulma. 14.00 Weggen huimapäät Lofooteilla. 20.00 Simpsonit (7). 19.00 Pirunpelto (7). 19.20 Päivän sää. 13.30 Vauvan aika. 11.00 LIVE: Onnenarpa. MTV3 08.00 Monchhichi (S). 13.03 Luontomatkalla. 22.30 Twin (12). 21.00 Hitlist. 08.50 Angry Birds Blues (7). 14.50 Mannerheim – Jörn Donnerin kertomana. 18.00–18.24 Ylen Futiskesä: Uefan Euro-historiaa. 22.04 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 20.00 Rikkaat ja rahattomat. 08.35 LEGO Friends (S). 09.00 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). 17.55Uutiset ja Viiden jälkeen. 12.55 RSO Musiikkitalossa. 14.01 Vedetään hatusta. LAUANTAI 13.6. 18.20 8 minuuttia. 17.00 Remppa vai muutto Vancouver. 01.30 Jahti. 16.00 Jahti. 07.11 Martta puhuu (S). 14.41 Leipää vai sirkushuveja. 20.58 Keno ja Synttärit. 12.05 Rakkaudesta puutarhaan. 19.30–19.53 Yle Nyheter TVnytt. 21.05 Kino: Salaisuuksien illallinen (7). 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 16.58 Uutiset ja Viiden jälkeen. 07.50 Ritari Mikke (S). 07.50 Pusse (S). 09.01 Galaxi. 00.25 Poliisit 2019 (S). YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 07.22 Vilkki Ankka (S). 15.20–17.45 Pirunpelto (7). 11.30 Tiettömän taipaleen takana. 19.00 Seitsemän uutiset. 17.25 Uutiset ja Viiden jälkeen. 13.50 Yksineläjä Severin. 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 23.50–00.32 Historia: Bushien valtakausi. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 17.25 Kiran keittiössä. 07.05 Peukaloisen uudet retket. 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 09.44–09.54 Viraalit nerot (7). 09.30 Kova työ. 21.00 Syke. 22.00 Kymmenen uutiset. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia. 10.00 Uusi päivä (S). 22.00 Kesä ’92 (7). 01.05 Pukumiehet (7). 22.15 Dokumenttiprojekti: Jihadi John (12). 06.50 Muumilaakson tarinoita. 18.00 BUU-klubben. 16.10 Pokka pitää (S). 21.50 Yle Uutiset. 15.40 Pirunpelto (7). 18.30 Mitä tänään syötäisiin. 13.55 Huvila & Huussi. 19.00 Frendit (S). SUB 06.30 Chuggington (S). 09.06 Mitä tänään syötäisiin?. 07.05 Disney esittää(S). 08.23 Athleticus. 09.00 Simpsonit (7). 10.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. 13.00 Ninja Warrior. 09.05–09.53 Joanna Lumleyn kätketty Karibia. 10.50 8 minuuttia. 17.25 Stugor. 20.30 Yle Uutiset. 06.40 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 00.45 Elokuva: Bad Moms (12). 16.05 Pieni talo preerialla (12). 12.50 Tanskalainen maajussi. 10.00 Remppa vai muutto Vancouver. 20.00 Kandit. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 15.6. NELONEN 06.00 Rusty Rivets (S). 12.00 Suomensukuiset 30 päivässä. 10.00 Remppa vai muutto Vancouver. 15.30 Salatut elämät (7). 06.25 Uutisaamu. 17.55 Best of Posse. 08.35 LEGO Friends (S). 17.45 Täyttä Höyryä – äänessä Raimo Häyrinen. 18.45 Iskelmä-Suomi: Syvä kuin meri. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 11.00 Yle Alueuutiset. 17.00 Yle Uutiset. 11.05–12.00 Selviytyjät. 20.00 La otra mirada – Toinen katse (7). 13.50 Eränkävijät. 11.06–12.00 Perttu – tehtävä Kiinassa. 08.35 LEGO Friends (S). 18.00 Pitääkö olla huolissaan?. 09.00–09.50 Casualty (12). 14.45 Lääkärit vastaan internet. 15.45 Yle Oddasat. 12.35 Kadonneen kirjeen arvoitus (12). 14.55 Neljät häät Britanniassa. 15.00 Ylen aamun parhaat. 19.55–20.24 Lapsen arki eroperheessä. 23.35 Pitääkö olla huolissaan?. 11.30 Suuret tunteet (7). 10.05 Kodista puutarhaan. 11.02 Ruoan pelastajat. 23.20 Suomen huutokauppakeisari. YLE TV1 07.00 Viikinkien aikaan. 18.00 Viiden jälkeen. 07.30 Disney esittää (7). 21.45 There Are No Fakes (S). 16.50–18.15 Kummeli (7). 15.55 Some deep story: SDS: Palkalla ei pärjää. 14.00 Remonttipiiskuri. 13.00 Ninja Warrior. 13.18 Viikon tyttö (S). 09.35 Emmerdale (7). KESKIVIIKKONA 10. 07.08 Killi ja Kiki (S). 08.02 Pikku Kakkonen. 14.00 Matka Tyynenmeren taiteeseen. 19.15 Järven tarina (S). 08.03 Askarrellaan. 16.50 Novosti Yle. 00.30 Roba (7). SUB 06.30 Chuggington (S). 15.00 Kiehtova maailma: Joanna Lumleyn Silkkitie. 20.00 Uusi elämä Kreikassa. 03.35–05.00 Astral-TV. 09.00 Yle Uutiset. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 01.35 Arman Pohjantähden alla (S). Lande. 18.30 Luontohetki: Intian ihmeelliset eläimet. 17.00 Pitääkö olla huolissaan?. 16.00 Myytinmurtajat. 18.15 Vanha joukkuekuva. 11.30 Arkistosta: Falkenswärdin mööpelit (S). 15.00 Apua, meille syntyy vauva. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 12.05 Omavaraiset. 20.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 18.25 Emmerdale. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 09.00 Neljän tähden illallinen. 07.55 Disney esittää (7). 20.00 Simpsonit (7). 17.00 Vanhan tekniikan metsästäjät. 09.00–09.50 Casualty (12). 15.00 Ylen aamun parhaat. 16.00 Myytinmurtajat Juniori. 00.35 Madventures Suomi (7). 18.00 Poliisit 2019 (S). 08.14 Ville ja Lousku vauhdissa. 21.00 Subleffa: Rautakauppias Uuno Turhapuro – presidentin vävy (S). 08.55 Angry Birds Piggy Tales. 23.30–00.15 Vanha joukkuekuva. 18.30 Unelmana muotisuunnittelija. 08.05 Historia: Kuun valloittajat. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 08.33 Superapulaiset. 17.25–19.53 YLE FEM. 23.04 Onks Pate vielä pystyssä. 10.00 Olen saamelainen. 21.30 Syke. 06.25 Uutisaamu. 17.00 Remppa vai muutto Vancouver. 11.00 Yle uutiset Uusimaa. 08.28 Otso ja sopulit (7). 08.30 Kaupunkia muuttaneet rakennukset. 22.00 Jukola – ihmisiä suviyössä. 06.53 Tiketi Tok (S). 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 22.00 Yle Uutiset. 18.30 Timjamia, kukkoa ja torttuja. 18.15 Jalkapallon hienoimmat hetket. 18.30 Kummeli (7). 18.20 8 minuuttia. Lande. 20.00–00.10 YLE TEEMA. 07.30 Disney esittää (7). 10.00 Sydämen asialla (7). 06.50 Muumilaakson tarinoita. 17.00 Yle Uutiset. 10.30 Away – Bali: Mun ihmiset. 07.40 Paavo Pesusieni (7). 11.50 Kettu (12). 08.55 Angry Birds Piggy Tales. 10.05 Iskelmä-Suomi: Kuningattaret. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 17.25–00.35 YLE FEM. 23.35 Jahti. 20.30 Yle Uutiset. 22.25 Tulosruutu. 16.55 Onnenarpa. 00.25 Pukumiehet (S). 06.55 Bing (S). Perjantai. 23.25–00.50 Kino: Korppi (7). TORSTAI 11.6. 10.25 Huvila & Huussi. 17.25 Uutiset ja Viiden jälkeen. 02.35 Arman Pohjantähden alla (7). 23.15–00.10 Ulkolinja: Italian koronasota. 19.00 Frendit (S). MTV3 06.15 Aamusää. 08.50 Angry Birds Blues (S). 17.00 Vanhan tekniikan metsästäjät. 11.35 Yle Oddasat. 09.10 Mimmit musapatti (S). 08.06 Oktonautit (S). 19.00 Yle Olohuone: Futiskesän retrolähetys. 09.35–10.00 Legendat (7). 11.50 Kettu (12). 00.00 Elokuva: Creed: The Legacy of Rocky (16). 09.01 Galaxi. 15.10 Näin Norjassa. 17.00–00.03 YLE FEM. 07.05 Albi Lumiukko (S). 22.20 Päivän sää. 10.00–11.00 Lemmen viemää. YLE TV1 06.25 Tarinanmetsästäjät (12). 12.00–15.00 La otra mirada – Toinen katse (7). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 12.6. 10.50 8 minuuttia. 19.20 Urheiluextra. 08.50 Angry Birds Blues (S). 18.25 Emmerdale (7). 13.50 Lapsuuteni väkivallan varjossa. 20.53 Tulossa: Suomalainen menestysresepti. Lande. 09.00 Neljän tähden illallinen. 18.00 Yle Uutiset. 11.00–15.20 Au pairit UudessaSeelannissa. 22.40 Yle Live: Enkel. 22.40 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta. 06.50 Hatchimals (S). 20.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 07.26 Pikku Kakkosen posti. 22.00 Kymmenen uutiset. 10.30 Tulossa: Suomalainen menestysresepti. 08.08 Kummituskoulu Spooky’s. 16.45 Remppa vai muutto Vancouver. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 20.30 Pyromaani. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 19.30 Uuno Turhapuro armeijan leivissä (7). 16.00 Vaimot vaihtoon USA. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). YLE TV1 06.25 Luontoretkellä. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 10.00 Uusi päivä (S). 19.00 Mental Samurai Suomi. 20.00 Uusi koti koiralle. 07.34 Ryhmä Hau (S). 21.00 Menu Finnjävel. 08.50 Angry Birds Blues (S). 12.00–17.25 YLE TEEMA. 12.00 Ruoka-Suomi. 18.55 Hercule Poirot: Kortit pöydällä (12). 12.30 Ja he elivät onnellisina . 23.10–00.10 Last Day in the Office.. 12.50 Tarinanmetsästäjät (12). YLE TEEMA & FEM 08.33–12.00 YLE FEM. 10.00 Uusi päivä (S). 06.50 Hatchimals (S). 21.00 Jalkapallon hienoimmat hetket. 08.35 Jarin ja Karin kesäloma (S). MTV3 06.15 Aamusää. 07.20 My Little Pony (S). 09.00 Tuntematon perillinen. 10.00–10.50 Jumppahetki. 15.00 Penn & Teller: Naruta meitä! (S). 13.30 Poikamiesten holhokki (S). 08.25 Alvin ja pikkuoravat (S). 11.39 Oddasat. 08.20 Alvin ja pikkuoravat (S). 10.13 Mette ja James – keittiön voimakaksikko. 08.02 Minä, Hugo Käld. 14.35 Uusi elämä Kreikassa. 23.45–00.15 The Graham Norton Show. 08.35 Näin meillä (7). 11.00 Erämaan armoilla. 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). 20.00–20.55 Countrymusiikki. 14.10 Kännykkäkuvaajat kilpasilla. 20.00 Selviytyjät. 14.00–16.00 Salatut elämät (S). 11.00 Muisti: Loikkaus. 13.46 Kultasuomi. 08.05 Nuori Robin Hood (S). 19.00 Hansin matkassa. 18.30 Ruoan pelastajat. 23.40–00.05 Hillo (12). 23.40–00.03 Lyhytelokuva: K7 (12). 12.00–17.25 YLE TEEMA. 23.45 Oddasat. 20.55 Urheiluruutu. 06.53 Astroset (S). 08.50 Angry Birds Blues (S). 23.35 Stadi vs. 07.18 Heimo ja Hemmo (S). 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. 10.30 Kaupunkia muuttaneet rakennukset. 07.05 Simpsonit (7). 18.00 BUU-klubben. 13.20 Roskasta ruoaksi. 08.35 LEGO Friends (7). NELONEN 06.00 Rusty Rivets (S). 20.00 La otra mirada – Toinen katse (7). 18.30 Kuninkaittemme jäljillä. 11.50 Entä jos. 01.00 Vaimot vaihtoon USA. 22.35 C More Urheilusuora. 13.00 Mitä tänään syötäisiin. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 18.30 Eränkävijät. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 22.00 Elokuva: Creed: The Legacy of Rocky (16). 18.00 Rikkaat ja rahattomat. 20.00 Seksi-Suomen historia. 19.50 Luottomies (12). 21.50 Yle Uutiset. 14.15 Kiehtova maailma. 08.20 LEGO Ninjago (7). 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 09.30–10.00 Neljän tähden illallinen. 06.55 Bing (S). 10.05 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 20.00 Agatha Christie: Ruumis kirjastossa (12). 21.00 Hillary Rodham Clinton. 09.35 Emmerdale (7). 06.53 Kaapo (S). 19.00 Frendit (S). 09.08 Jenni (7). 08.20 Chaplin (S). 09.00 Neljät häät Britanniassa. 17.00 First Dates UK. 23.00 Body Hack. 01.10 X Factor UK. SUB 06.30 Vikke Viikinki (S). 16.55 Onnenarpa. TOMI HÄNNINEN PERJANTAI 12.6. 00.05–01.00 Mahdoton maa. 17.25 Korut. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 18.20 8 minuuttia. 20.50 Kääntöpiste (12). 15.00 Neljät häät Britanniassa. 11.30 Pyromaani. 06.50 Muumilaakson tarinoita. 20.00–00.15 YLE TEEMA. KESKIVIIKKO 10.6. 17.55 Uutiset ja Viiden jälkeen. 18.20 8 minuuttia. 17.00 Yle Uutiset. 16.10 Pokka pitää (S). 16.55 Onnenarpa. 17.00 Hitlist. 21.00 Historia: Bushien valtakausi. 19.20 Päivän sää. 17.55 Uutiset. 07.32 Tilda ja hänen ystävänsä. 09.23 Mahti-Mopsi (7). 21.00–21.55 McMafia (16). 17.10–17.52 Kadonneen kirjeen arvoitus (12). 07.42 Herra Mäyränen ja rouva Repolainen (S). 23.30 El Chapo (16). 16.45 Yle Oddasat. 10.00–11.50 Uusi päivä (S). 08.25 Muumilaakson tarinoita. 08.22 Galaxi. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 10.6. 16.00 Kauniit ja rohkeat (S). 14.55 Neljät häät Britanniassa. 07.00 Ruskea pikkukarhu (S). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 11.30 Yle Oddasat ja Oddasat. 08.13 Belle ja Sebastian (7). 23.35 ESPN dokumentti: Urheiluhullut. 10.32 Pyromaani. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 13.6. 17.10–17.51 Kadonneen kirjeen arvoitus (12). 19.30 Tervetuloa Sjölyckaniin. 11.30 Hyvissä aikeissa. 21.00 Subleffa: Batman v Superman: Dawn of Justice (12). 20.00–00.32 YLE TEEMA. NELONEN 06.00 Rusty Rivets (S). 20.00 Stadi vs. 14.20 Eränkävijät. 19.00–19.48 Joanna Lumleyn kätketty Karibia. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 08.10 Disney esittää: Ultimate Spider-Man (7). 08.00 Galaxi. 13.35–14.46 Tähtisilmä (S). 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 22.15 Persaukiset (12). 11.00 Stugor. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 08.08 Mimosa ja Lennu (S). 12.55 Himohamstraajat. 13.20–14.51 Lasisydän (7). 15.00 Menu Finnjävel. 21.00 Ruoka tekee onnelliseksi. 07.30 Petran poppoo (S). 15.00 Ylen aamun parhaat. 08.25 Lassie (7). 19.00 Seitsemän uutiset. 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). 14.00–16.00 Salatut elämät (7). Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin ja rikkaan vaimon (S). 21.54 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 15.00 Stadi vs. 21.09 Kino: Räsynukke (16). 09.00 Neljät häät Britanniassa. 09.10 Kauniit ja rohkeat (7). 15.25 Omavaraiset. 23.00 Vogue Williams: Nyrkkeilevät naiset. 20.55 Urheiluruutu. 11.00 Crazy Ex-Girlfriend (7). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 10.05 Maalla, merellä ja lautasella. Perjantai. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12). 07.22–07.29 Kaisa ja Olli (S). 16.00 Uusi koti koiralle. 19.00 Stadi vs. 18.30 Tuntematon perillinen. 08.09 Ella, Oskari ja Huu (S). 22.35 Pitääkö olla huolissaan?. 18.30 Eränkävijät. 16.58 Uutiset ja Viiden jälkeen. 21.00 Kino Klassikko: Morgan – toivoton tapaus (7). 14.15 Historia: Kennedyn klaani. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 09.00 Neljät häät Britanniassa. 22.20 Päivän sää. 09.00 Neljät häät Britanniassa. 08.15 Leo (S). 15.40 Huume-Suomen historia. 07.35–08.00 Simpsonit (7). 08.01 Karvinen (7). 23.15–00.15 Yhdysvaltain taide. 17.25 Uutiset ja Viiden jälkeen. 14.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 18.30 Yle Olohuone: Futiskesän toiveilta. 10.00 Yle Uutiset. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 07.04 Poppelikumpu (S). 19.25 Tulosruutu. 14.35 Simpsonit uusi kausi (7). 11.00 Pisara. 16.58 Uutiset. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 21.00 Subleffa: Poliisiopisto 7 – Moskovan keikka (7). 14.40 Eränkävijät. 14.15 Kiehtova maailma: Alex Polizzin Espanja. 16.00 Simpsonit uusi kausi (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 23.05 Chasing the Spot – Skeitaten Tokioon. 10.50 8 minuuttia. 09.30 Simpsonit (7). 19.30 Salatut elämät (S). 16.45 Yle Oddasat. 20.00 Tarinanmetsästäjät (12). 22.25 Tulosruutu. 11.00 Yle Alueuutiset. 17.00 Yle Uutiset. 12.00–17.17 YLE TEEMA. 08.22 Aappo ja Tööt (S). 13.55 Huvila & Huussi. 23.45–00.15 Das Boot – Sukellusvene U-612 (16). 23.25 Rikkaat ja rahattomat. 08.05 Nuori Robin Hood (7). 10.00 Jaksa paremmin. 15.55 Yle Uutiset viittomakielellä. MTV3 08.00 44 Cats (S). 00.15 Vaimot vaihtoon USA. 11.25 Eläinsairaala (S). 10.50 8 minuuttia. 17.00 Vanhan tekniikan metsästäjät. 16.30 Kauniit ja rohkeat (7). 08.18 Ryhmä Hau (S). 11.00 Yle Alueuutiset. 14.14 Onks Pate vielä pystyssä?. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 16.6. 14.55 Tulossa: Syke (12). 13.55 Huvila & Huussi. Perjantai. 12.30 Bob’s Burgers (S). 16.30 Uusi päivä (S). 14.40 Virtuaalitreffit. 12.00 Pariisi juhlii 2019. 15.50 Jumppahetki: Tuolijumppa. 10.00 Sydämen asialla (7). 16.00 Kova ulkokuori. 22.35 Elokuva: xXs (16). 09.00 Simpsonit (12). MTV3 06.15 Aamusää. 19.25 Tulosruutu. 09.05–09.49 Entä jos?. 18.05 Vaimot vaihtoon USA. 08.55 Angry Birds Piggy Tales. 15.30 Jumppahetki: Pihajumppa. 12.33 Karjamajalla. 09.30 Korut. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 16.50 Novosti Yle. 17.10–17.55 Kadonneen kirjeen arvoitus (7). 12.30 Yle Live: Cotonou-Helsinki Ensemble. SUB 06.40 Simpsonit (7). 09.10 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (S). 08.55 Angry Birds Piggy Tales (S). 11.00 Luontoihmeitä 2018. 06.55 Bing (S). 08.21 Galaxi. 02.25–03.08 Myytinmurtajat. 18.00 Ylen Futiskesä: Uefan Euro-historiaa. 09.55 Harri & Bip. 08.55 Angry Birds Piggy Tales. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 10.30 Away – Bali: Valintoja. 14.00–16.00 Salatut elämät (7). 11.30 Äidin ansiosta. 09.30 Pokka pitää (S). 06.52 Jääkarhu Otto (S). 22.40 Yhdessä aina (S). 11.30 Yle Oddasat. 16.05 Draken etsivätoimisto (12). 09.12 Aliisa ja yksisarvinen (7). YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 07.09 Tete ja Mama (S). 12.00 Emmerdale (7). 15.50 Jumppahetki. 15.00–15.58 Isä Matteon tutkimuksia (12). 22.20 Päivän sää. 10.05 Menu Finnjävel. 23.55–00.10 Yksittäistapaus: Buduaar (12). 08.44–08.56 Robottijunat (S). 12.30 Bob’s Burgers (S). 08.30 BUU-klubben. MTV3 06.15 Aamusää. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 16.00 Eduskunnan kyselytunti. 21.00 Jahti. 07.15 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S). 14.00 Rakas, ostin meille kodin. 23.32 Leipää vai sirkushuveja. 17.00 First Dates UK. 19.00 Seitsemän uutiset. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 08.30 Jotunheimenin paimenet. 13.45 Suuret rakennusprojektit. 12.00 Emmerdale (12). 11.00 Arkistosta: Falkenswärdin mööpelit (S). 14.30 Tilt Esports. 09.00–09.50 Casualty (12). 00.05 Burgerimies. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 22.25 Tulosruutu. 07.40 Paavo Pesusieni (7). 15.55 Himohamstraajat. 09.40 Sammutettu maa. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 Puukkoa selkään (12). 00.20–01.20 Ampumavälikohtaus Nygatanilla. 11.00 Menu Finnjävel. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 23.14 Normaaleja ihmisiä (12). 15.20 Virtuaalitreffit. 18.25 Emmerdale (12). 00.30 Myytinmurtajat Juniori. 08.25 Muumilaakson tarinoita. 12.40 Tanskalainen maajussi. 18.00 BUU-klubben. 21.00 Kiehtova maailma: Joanna Lumleyn Silkkitie. 08.25 Alvin ja pikkuoravat (S). 14.40 UEFA Champions League: Viikkomakasiini. 19.00 Yle Olohuone: Futiskesän Suomi-päivä. 10.02 Tiettömän taipaleen takana. YLE TV1 07.00 Mannerheim – Jörn Donnerin kertomana. 10.30 Away – Bali: Arki. 08.50 Jumppahetki. 10.00 Sydämen asialla (7). 15.40 Pirunpelto (7). 07.44 Kiri ja Lolo (S). 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 10.00 Holby Cityn sairaala (12). 08.30 Pikku Prinssi (S). 22.00 Das Boot – Sukellusvene U-612 (16). 06.50 Muumilaakson tarinoita. 18.45 Elokuva: Zookeeper (7). 21.00 A-studio. 07.30 Disney esittää (7). 13.40 Kandit. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 08.23 Kaarle (S). 11.30 Yle Oddasat. 06.40 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 10.00 Seniorisurffaajat. 12.00 Emmerdale (S). 12.30 Bob’s Burgers (S). 09.35 Emmerdale (7). 13.35 Pisara. 07.18 Minun nimeni on. 13.45 Elävä arkisto esittää. MTV3 06.15 Aamusää. 16.58 Uutiset ja Viiden jälkeen. 08.50 Professori Balthazar (S). 16.30 Uusi päivä (S). 22.55 Isäviikonloput (16). 21.00 Elokuva: Jack Reacher: Paluu päämajaan (16). 09.02 Näin meillä (7). 18.00 Yle Uutiset. 09.00 Simpsonit (7). 11.34 Oddasat. 18.00 BUU-klubben. 08.20 LEGO Ninjago (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 12.30 Bob’s Burgers (7). 07.40 Paavo Pesusieni (S). 11.30 Last Man on Earth (7). 12.10 Viholliset vastakkain. 09.22 Tom Sawyer (7). 15.00–16.00 Isä Matteon tutkimuksia (12). 20.00 Tehtaan sankarit – Onnea etsimässä. 06.40 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 07.19 Hilla ja avaruuden Eetu. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 19.55 Pirjo (S). 11.40 Linen mukana maailman ympäri. 07.45 Killen kimppakyyti (S). 20.50 Urheiluruutu. 23.35–00.35 Onko koolla väliä?. 17.10 Rakkaudesta puutarhaan. 11.00–12.00 Kenen kotona?. 08.35 LEGO Friends (S). 06.52 Kim ja Kai (S). 08.25 Alvin ja pikkuoravat (S). Lande. 12.55 Kadonneen kirjeen arvoitus (12). 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). 15.10 Prisma: Kun merenpinta nousee. 19.00 Pirunpelto (7). 17.00 Remppa vai muutto Vancouver. 18.00 Ulosottomiehet. 22.50 Oddasat. 09.02 Patu-koira (7). 18.00 Poliisit 2020 (7). 18.00 Vaimot vaihtoon USA. 19.50 Luottomies (12). 19.30 Salatut elämät (S). YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 15.50 Poldark (12). Lande. 13.55 Rikkaat ja rahattomat. 10.00 Jotunheimenin paimenet. 19.00 Frendit (S). 08.50 Angry Birds Blues (S). 14.55 Neljät häät Britanniassa. 06.53 Hirviökoulu (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 20.58 Keno ja Synttärit. 12.53 Medicit, Firenzen valtiaat (12). 08.35 Pikku Prinssi (S). 08.40 Viidakon veijarit (S). – 16.6. 21.00 Subleffa: Reservoir Dogs (16). 18.00 Yle Uutiset. 00.00–00.55 Prisma: Kun merenpinta nousee. 13.10 Norjalainen safari. 00.40 Vaimot vaihtoon USA. 10.05 Villa Hintikka. 18.20 8 minuuttia. 20.30 Yle Uutiset. 22.20 Päivän sää. 08.55 Angry Birds Piggy Tales. 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. 17.00 Remppa vai muutto Vancouver. 15.00 Eläimet lähellä sydäntä. 19.50 Hemmalive: Sandra Långbacka. 22.20 Ulkolinja: Italian koronasota. 09.00 Neljät häät Britanniassa. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 19.45 Mittatilaustyönä. 18.00 Yle Uutiset. Lande. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 10.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 07.05 Simpsonit (7). 19.10–19.21 Vakuum (12). 09.30 Kuninkaittemme jäljillä. 13.00 Elokuva: Norm of the North (7). 00.35 Rysän päällä. 21.00 Kokkisota. 17.25–17.48 Kummituskoulu Spooky’s (7). 10.00 Remppa vai muutto Vancouver. 00.35 Stadi vs. 19.10 Uutisextra. 12.00 Tanskalainen maajussi. 11.00 Lapsen arki eroperheessä. 20.30 Simpsonit (7). 14.00 Rakas, ostin meille kodin. 13.00 Ninja Warrior. 23.50 Oddasat. 22.35 ESPN dokumentti: Urheiluhullut. YLE TV1 06.25 Muisti. NELONEN 06.00 Rusty Rivets (S). 20.55 Urheiluruutu. 08.00 Puk ja Herman purjehdusretkellä. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 08.50 Professori Balthazar (S). 19.00 Historia: Kuningatar Viktorian lapset. 19.20 Tulosruutu. 08.20 LEGO Ninjago (7). 09.35 Emmerdale (S). 07.03 Hertan maailma (S). 16.00 Myytinmurtajat Juniori. 08.50 Jumppahetki: Tasapaino ja voimaharjoitus. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 10.30 Veljesten keittiössä. 13.30 Kuriton sukupolvi (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 12.30 Tanskalainen maajussi. 10.50–10.55 Bollywood Style Finland. 09.37 Råtta Booris (S). 15.35 A-studio. 02.45 Madventures Suomi (7). 21.40 Dublin Murders – Tappaja Dublinissa (16). YLE TEEMA & FEM 08.02–12.00 YLE FEM. 20.30 Yle Uutiset. Futiskesän nostalgiaviikonlopun lauantai on pyhitetty Suomifutikselle. 23.05–00.10 Hillary Rodham Clinton. 17.10–17.55 Kadonneen kirjeen arvoitus (7). 17.25–19.53 YLE FEM. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 13.00 Supernanny Suomi. 19.00 Seitsemän uutiset. 07.54 Stella ja Sami (S). 00.30–01.30 Yle Live: Biggest Weekend. 15.20 Koiraperheet käytöskoulussa. 08.10 44 Cats. 22.35 Historia: Patty Hearstin tarina (12). 23.25 Hävyttömät (16). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 17.00 Pikku Kakkonen. Yle TV2 klo 19.00. 11.35 Huvila & Huussi. 13.00 Ninja Warrior. 08.00 Yle Uutiset. 17.45 Tulossa: Suomalainen menestysresepti. SUB 06.30 Chuggington (S). 07.05 Peukaloisen uudet retket (7). 09.30 Pokka pitää (S). 20.00 Stadi vs. 00.55–01.55 Ampumavälikohtaus Nygatanilla. 13.55 Remppa vai muutto Vancouver. 17.55 Uutiset ja Viiden jälkeen. 12.00 Emmerdale (7). 11.00 Minun totuuteni. 23.00 Subleffa: Häpy endkö. 15.00 Jahti. 19.00 Seitsemän uutiset. 17.55 Best of Posse. 01.30 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta. YLE TV1 06.25 Tehtaan sankarit. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 21.45 Täyttä Höyryä – äänessä Raimo Häyrinen. 20.30 Yle Uutiset. 18.30 Kummeli (7). 19.00 Pirunpelto (7). 18.05 Vaimot vaihtoon USA. 18.55 Tulossa: Suomalainen menestysresepti. 07.46 Ota koppi!. 16.30 Suomalaiset F1-voitot: Interlagosin ihme. 20.00 Huvila & Huussi. 06.55 Ylen aamu. 19.40 Sokerileipurin herkut. 21.00 Aution saaren elokuvat. KESÄKUUTA 2020 . 14.00–16.00 Salatut elämät (7). 21.45 The Handmaid’s Tale – Orjattaresi (16). 20.55 Entä jos. 17.00 Bold Voyage – 500 km:n soutu Itämeren hyväksi. 09.00–09.50 Casualty (12). 06.50 Hatchimals (S). 16.00 Rakkauden koodi. 06.55 Ylen aamu. 21.00 Ihme (16). 03.15–04.01 American Horror Story: Cult (18). 15.05 Remonttipiiskuri. 16.30 Uusi päivä (S). 20.00 La otra mirada – Toinen katse (7). 06.50 Hatchimals (S). 08.01 Siiri ja Krokotiili (S). 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). 12.00–17.20 YLE TEEMA. TV VIIKKO 10. 13.20 Tehtaan sankarit – Onnea etsimässä. 14.50 Best of Posse. 17.25 Toivomus: Asko Sarkola. 14.40 A-studio. 16.10 Pokka pitää (S). NELONEN 06.00 Rusty Rivets (S). 19.00–19.54 Prisma: Kun merenpinta nousee. 22.35 Elävä arkisto esittää. 23.10 Stadi vs Lande. 03.20 Supernatural (16). 16.00 Salatut elämät (7). 20.58 Keno ja Synttärit. 18.00 BUU-klubben. 11.00 Maalla, merellä ja lautasella. 18.00 Yle Uutiset. 13.00 Jamie Oliverin säästöateriat. 16.00 Myytinmurtajat. 19.30 Salatut elämät (7). 18.30 Eränkävijät. 13.00 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 18.10–18.40 Stugor. 10.00 Remppa vai muutto Vancouver. 09.30 Pokka pitää (S). 09.00–09.55 Casualty (12). 21.00 A-studio. 22.40 Jahti. YLE TV1 06.25 Kandit. 23.20–00.25 Yle Live: Kaija Koo. 10.00 Timjamia, kukkoa ja torttuja. 12.00 Luontoihmeitä 2019. 20.30 Yle Uutiset. Lande. 22.05 Yle Uutiset. 17.55 Uutiset ja Viiden jälkeen. Luvassa on kylmiä väreitä aikaansaavia arkiston helmiä, tarinoita eri vuosikymmeniltä ja vieraita suomalaisen jalkapalloilun huipulta. Pyhäjokiseutu TELEVISIO 29 YLE OLOHUONE: Futiskesän Suomipäivä lauantaina 13.6. 12.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 07.55 Disney esittää (7). 07.40 Paavo Pesusieni (S). 10.30 Away – Bali: Aikuistumisia. 13.55 Huvila & Huussi. 19.25 Tulosruutu. 18.25 Emmerdale (7). 11.50–14.40 Simpsonit (7). 08.35 LEGO Friends (S). 22.25 Tulosruutu. 20.50 Se tyyli. 15.30 Jumppahetki. 21.00 Amazing Race. 08.22 Galaxi. 09.25 Hauskat kotivideot. 18.00 Poliisit 2019 (7). 13.30 Mitä tänään syötäisiin. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 23.30–00.30 Tapahtui Inkerinmaalla. 06.50 Hatchimals (S). 22.25 Tulosruutu. 09.00 Tanskalainen maajussi. 10.32 Kummituskoulu Spooky’s. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 18.00 Superapulaiset. 07.00 Pipsa Possu (S). 11.00 Last Man on Earth (7). 16.05 Pieni talo preerialla (12). 17.00 Yle Uutiset. 16.45 Yle Oddasat. Perjantai. 20.30 Yle Uutiset. 18.00 BUU-klubben. 06.55 Bing (S). 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 07.35–08.00 Simpsonit (7). 16.55 Onnenarpa. 17.00 Remppa vai muutto. 21.54 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 14.35 Pientä pilaa. 14.45 Remppa vai muutto Vancouver. 12.30 Bob’s Burgers (S). 13.01 Jamie Oliverin säästöateriat. 17.05 Viiden jälkeen. 08.50 Jumppahetki. 04.15–04.58 Myytinmurtajat. 09.00 Simpsonit (7). 08.38 Patu-koira (7). 10.00–11.00 Lemmen viemää. 15.30 Yleisurheilua: Oslo – The Impossible Games kooste. Lande. 07.40 Paavo Pesusieni (7). 14.10 Eränkävijät. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 09.00 Tom Sawyer (7). 19.00–21.00 Frendit (S). 06.55 Ylen aamu. 09.00 Puutarhassa tuoksuu ruoka. 11.00 Apua, meille syntyy vauva. 12.50 Kadonneen kirjeen arvoitus (12). 06.55 Ylen aamu. 17.25 Tanskalainen maajussi. 07.05 Musarullaa!. 23.35 Myytinmurtajat. 20.00–00.50 YLE TEEMA. 07.50 Franklin ja ystävät (S). 13.25–14.09 Uusi Kino: Kaksi koulua (S). 01.35 Top Gear. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 12.05 Tanskalainen maajussi. 15.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 13.50 Napoli film (S). 12.00 Anteeksianto. 13.30 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 06.55 Ylen aamu. 18.10 Casualty (12). 16.58 Uutiset ja Viiden jälkeen. 09.03 Talot huokuvat historiaa. 08.43–08.55 Bomppiduu. 18.10–18.35 Luontohetki: Intian ihmeelliset eläimet. 23.35–00.35 Timanttinen keikka. 08.05 Nuori Robin Hood (S). 21.00 Tom of Finland (12). 17.00 Pikku Kakkonen. 12.00 Hyvän karman sairaala (12). 08.15 Leo (S). 07.38 Sasu (S). 17.00 Pikku Kakkonen. 19.25 Tulosruutu. 08.13 Galaxi. 19.00–21.00 Frendit (S). SUB 06.30 Vikke Viikinki (S). 18.50 Elokuva: Big Hero 6 (7). 20.00 Hauskat kotivideot. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 11.6. 11.05–12.00 Kokkisota. NELONEN 06.00 Rusty Rivets (S). 01.05 Suomen huutokauppakeisari. 09.31 Esteitä ja ylityksiä (S). 16.00 Salatut elämät (7). 11.03 Yle Alueuutiset. Lande. 17.25–19.52 YLE FEM. MAANANTAI 15.6. 08.50 Jumppahetki: Pihajumppa. 11.05 Jumalanpalvelus. SUB 06.40 Simpsonit (7). 07.55 Vekarat! (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 09.00 Ruoka tekee onnelliseksi. 12.10 Lääkärit vastaan internet. 09.35 Emmerdale (12). 20.00 Minun totuuteni. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.00 Seitsemän uutiset. 17.50 Huvila & Huussi. 07.15 Kallen keittiö (S). 20.00 Simpsonit (7). 21.35 Perjantai-dokkari: Pakko syödä. 22.00 Kymmenen uutiset. 00.25 Vaimot vaihtoon USA. 08.50 Jumppahetki. 15.05 Jahti. 09.30–10.00 Neljän tähden illallinen. 17.00 Vaimot vaihtoon USA. 16.10 Pokka pitää (S). 08.23 Villit futarit (7). 06.52 Kuu ja minä (S). 16.30 Emmerdale (7). 20.58 Keno ja Synttärit. 15.55 Himohamstraajat. 21.00 Elokuva: Godzilla (12). NELONEN 06.00 Rusty Rivets (S). 09.42 Vedenneito. 08.00 Yle Uutiset. 11.55 Aalloissa on aarre. 22.36 Kultasuomi. 20.00 Huvila & Huussi. 20.00 Simpsonit uusi kausi. 16.55 Onnenarpa. 16.00 Himohamstraajat. 18.30 Seniorisurffaajat. 12.35 Kadonneen kirjeen arvoitus (7). 12.00 Himohamstraajat. 18.10 Casualty (12). 16.30 Uusi päivä (S). 06.25 Uutisaamu. 14.00 Luontoretkellä. 07.44 Simo (S). 22.35 Bull (12). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 14.6. 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). 20.58 Keno ja Synttärit. 19.20 Päivän sää. 18.00 Yle Uutiset. 14.50 Väärin valittu. 21.50 Normaaleja ihmisiä (12). 09.00 Yle Uutiset. 16.30 Meille tulee koiranpentu. 15.15 Oslon Filharmonikot 100 v. 16.50 Novosti Yle. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 08.20 LEGO Ninjago (7). 02.45 Pelastushelikopteri (S). 07.30 Kuiske (S). 23.50 Top Gear. 22.55–0.55 Docventures: Docventures-erikoislähetys: Koronaeristyksen aika. SUNNUNTAI 14.6. 22.00 Kymmenen uutiset. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 15.55 Vaiheessa: Öllöläntie 156. TIISTAI 16.6
21.45 Täyttä Höyryä – äänessä Raimo Häyrinen. 08.22 Aappo ja Tööt (S). 21.00 Hillary Rodham Clinton. 12.50 Kadonneen kirjeen arvoitus (12). SUNNUNTAI 14.6. 22.05 Kun tomu laskeutuu (16). 09.00 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 22.35 Subleffa: Rautakauppias Uuno Turhapuro – presidentin vävy (S). 13.25–14.09 Uusi Kino: Kaksi koulua (S). 17.00 Yle Uutiset. 09.12 Aliisa ja yksisarvinen (7). 17.00 Yle Uutiset. 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 13.20 Tehtaan sankarit – Onnea etsimässä. 08.23 Villit futarit (7). 22.55 Isäviikonloput (16). 09.00 Tanskalainen maajussi. 09.30 Pokka pitää (S). 07.05 Disney esittää(S). 17.00 Yle Uutiset. 06.25 Uutisaamu. 12.00 Medicit, Firenzen valtiaat (12). 06.55 Bing (S). 06.25 Uutisaamu. 23.15–00.15 Yhdysvaltain taide. 19.00 Frendit (S). 17.25–20.00 YLE FEM. SUB 06.30 Chuggington (S). 08.05 Majavalammen vieraat. 13.40 Kandit. 09.00 Neljän tähden illallinen. 00.00 Elokuva: Creed: The Legacy of Rocky (16). 08.50 Jumppahetki: Tasapaino ja voimaharjoitus. 13.00 Supernanny Suomi. 08.22 Galaxi. 11.00 Menu Finnjävel. 08.33 Superapulaiset. 20.55 Urheiluruutu. 18.00 Yle Uutiset. 12.30 Bob’s Burgers (S). 14.00 Luontoretkellä. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 08.30 BUU-klubben. 18.00 Yle Uutiset. 08.30 Pikku Prinssi (S). 22.00 Das Boot – Sukellusvene U-612 (16). SUB 06.30 Vikke Viikinki (S). 08.25 Muumilaakson tarinoita. 06.53 Tiketi Tok (S). 15.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.35 Yle Oddasat. 07.05 Disneyn esikoulu (S). 08.30 Kaupunkia muuttaneet rakennukset. 23.50 Oddasat. 08.50 Jumppahetki: Pihajumppa. 08.50 Angry Birds Blues (S). KESKIVIIKKONA 10. 12.00 Suomensukuiset 30 päivässä. 13.03 Luontomatkalla. 16.00 Myytinmurtajat. 08.50 Professori Balthazar (S). 19.30–19.53 Yle Nyheter TVnytt. 11.00–12.00 Kenen kotona?. 18.25 Emmerdale (7). 11.00 Yle Alueuutiset. 06.55 Ylen aamu. 20.00 Uusi koti koiralle. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 07.05 Disney esittää (S). Lande. 07.56–08.08 Jetron matkaa. 20.58 Keno ja Synttärit. 00.30–01.30 Yle Live: Biggest Weekend. 15.00 Ylen aamun parhaat. 17.00 Jahti. 13.30 Kuriton sukupolvi (S). 22.20 Päivän sää. 06.55 Ylen aamu. 10.30 Away – Bali: Aikuistumisia. 17.20 Sammutettu maa. 13.18 Viikon tyttö (S). 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 18.30 Dok: Seilin naiset. 10.00 Remppa vai muutto Vancouver. 22.04 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 13.50 Napoli film (S). 08.50 Angry Birds Blues (S). 09.00 Yle Uutiset. 16.30 Uusi päivä (S). 18.00 BUU-klubben. MAANANTAI 15.6. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 00.25 Vaimot vaihtoon USA. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 23.25 Hävyttömät (16). 09.35 Emmerdale (12). 30 TELEVISIO Pyhäjokiseutu . 13.45 Suuret rakennusprojektit. 18.00 Poliisit 2019 (S). 09.00 Neljät häät Britanniassa. 14.30 Stadi vs. 18.10–18.40 Stugor. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. TV VIIKKO 10. 09.44–09.54 Viraalit nerot (7). 06.55 Bing (S). 15.00 Stadi vs. 13.55 Remppa vai muutto Vancouver. 15.50 Jumppahetki: Tuolijumppa. 10.00 Olen saamelainen. 10.50 8 minuuttia. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 19.45 Mittatilaustyönä. 06.55 Bing (S). 09.30 Kuninkaittemme jäljillä. 13.35 Pisara. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 17.55 Uutiset ja Viiden jälkeen. 21.00 Subleffa: Poliisiopisto 7 – Moskovan keikka (7). 21.00 Subleffa: Reservoir Dogs (16). 10.00 Jaksa paremmin. KESKIVIIKKO 10.6. 20.00 Kandit. 20.30 Pyromaani. 16.30 Uusi päivä (S). 19.50 Luottomies (12). 12.00–17.20 YLE TEEMA. 15.45 Yle Oddasat. 18.45 Elokuva: Zookeeper (7). 21.00 Syke. 17.25 Tanskalainen maajussi. 21.00 A-studio. 16.50 Novosti Yle. 16.30 Meille tulee koiranpentu. SUB 06.30 Vikke Viikinki (S). YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 12.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 20.00–01.30 YLE TEEMA. 21.00 Elokuva: Avengers: Age of Ultron (12). 21.00 Elokuva: Jack Reacher: Paluu päämajaan (16). 08.00 Galaxi. Perjantai. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 13.6. Yle TV2 klo 19.00. 21.50 Normaaleja ihmisiä (12). 12.30 Ja he elivät onnellisina . 07.35 Mauno (S). 07.45 Disney esittää (7). 12.35 Tulossa: Suomalainen menestysresepti. 19.00–19.54 Prisma: Kun merenpinta nousee. 15.50 Poldark (12). 14.55 Neljät häät Britanniassa. 16.45 Yle Oddasat. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 23.40–00.03 Lyhytelokuva: K7 (12). 12.30 Bob’s Burgers (S). 12.10 Lääkärit vastaan internet. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 08.05 Historia: Kuun valloittajat. 17.00 Remppa vai muutto Vancouver. NELONEN 06.00 Rusty Rivets (S). 09.00 Tuntematon perillinen. 11.30 Äidin ansiosta. 13.50 Yksineläjä Severin. 19.00 Hansin matkassa. 12.05 Omavaraiset. 22.00 Kohta 18 (12). 21.45 Kino: Pikku miehiä (7). 20.00 Holby Cityn sairaala (12). 09.42 Vedenneito. 00.40 Vaimot vaihtoon USA. 12.00 Emmerdale (7). 00.30 Myytinmurtajat Juniori. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 15.30 Salatut elämät (7). 16.00 Vaimot vaihtoon USA. 16.05–16.55 Pieni talo preerialla (12). 22.40 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta. 17.00 Remppa vai muutto. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 06.50 Hatchimals (S). 08.35 Näin meillä (7). 10.00 Yle Uutiset. 19.40 Sokerileipurin herkut. 08.50 Jumppahetki. 09.06 Mitä tänään syötäisiin?. 17.00 Pikku Kakkonen. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.45 Tulossa: Suomalainen menestysresepti. 13.00 Mitä tänään syötäisiin. 11.05–12.00 Kokkisota. 21.54 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 21.00–21.55 McMafia (16). 10.25 Huvila & Huussi. 17.00 First Dates UK. 06.50 Muumilaakson tarinoita. 13.00 Ninja Warrior. 17.10–17.52 Kadonneen kirjeen arvoitus (12). 08.40 Onnistuuko avioliitto. 19.00 Hansin matkassa. 06.50 Muumilaakson tarinoita. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.25–19.53 YLE FEM. 14.00–16.00 Salatut elämät (7). 01.25 Scorpion (12). MTV3 06.15 Aamusää. 13.00 Kännykkäkuvaajat kilpasilla. 16.45 Yle Oddasat. 08.50 Professori Balthazar (S). 21.00 Pornovallankumous (16). 08.40 Viidakon veijarit (S). 20.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 15.50 Jumppahetki. 10.00 Sydämen asialla (7). 20.30 Yle Uutiset. 11.50 Eläinten ystävät. 08.35 Pikku Prinssi (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 23.25–00.50 Kino: Korppi (7). NELONEN 06.00 Rusty Rivets (S). 19.20 Tulosruutu. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 16.6. 08.25 Alvin ja pikkuoravat (S). 20.55 Urheiluruutu. 17.00 Vaimot vaihtoon USA. 09.30 Korut. 08.03 Askarrellaan. 08.18 Ryhmä Hau (S). YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 08.00 Yle Uutiset. 14.15 Historia: Kennedyn klaani. 07.04 Poppelikumpu (S). 20.00 Minun totuuteni. 19.00 Kaupunkia muuttaneet rakennukset. 12.00 Anteeksianto. Futiskesän nostalgiaviikonlopun lauantai on pyhitetty Suomifutikselle. 22.35 Elävä arkisto esittää. 14.01 Vedetään hatusta. 08.50 Jumppahetki. 21.00 Subleffa: Häpy endkö. 16.05 Pieni talo preerialla (12). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 20.58 Keno ja Synttärit. 07.38 Pyöräillään. 06.55 Bing (S). 22.00 Kesä ’92 (7). 11.00 Stugor. 11.00 Last Man on Earth (7). 08.25 Mumenvággi (7). 02.20 Scorpion (12). 22.55 Kohta 18 (12). 14.15 Kiehtova maailma. 08.35 LEGO Friends (S). 19.20 Päivän sää. 20.55 Entä jos. 19.00 Seitsemän uutiset. 18.05 Vaimot vaihtoon USA. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 09.31 Esteitä ja ylityksiä (S). 12.53 Medicit, Firenzen valtiaat (12). 08.08 Mimosa ja Lennu (S). 07.50 Pusse (S). 09.00 Simpsonit (7). 19.25 Tulosruutu. 15.00 Ylen aamun parhaat. 16.50 Novosti Yle. 21.00 Sokaistuneet (16). 23.30–00.30 Tapahtui Inkerinmaalla. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 06.55 Bing (S). 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). 12.00–17.25 YLE TEEMA. 11.00 Muisti: Loikkaus. 00.15 Vaimot vaihtoon USA. 18.55 Hercule Poirot: Kortit pöydällä (12). 20.55 Urheiluruutu. 23.35 Stadi vs. 14.55 Tulossa: Syke (12). 06.50 Hatchimals (S). 09.35 Emmerdale (S). 14.35 Pientä pilaa. 16.50 Novosti Yle. 17.25 Toivomus: Asko Sarkola. 19.00–19.55 Espanjalainen prinsessa (12). 15.00 Neljät häät Britanniassa. 12.00 Luontoihmeitä 2019. 19.00 Seitsemän uutiset. 13.01 Jamie Oliverin säästöateriat. YLE TEEMA & FEM 08.33–12.00 YLE FEM. 18.00 BUU-klubben. 15.05 Remonttipiiskuri. – 16.6. 01.30 Jahti. 19.50 Luottomies (12). 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 18.55 Tulossa: Suomalainen menestysresepti. MTV3 08.00 44 Cats (S). Lande. 16.55 Onnenarpa. 19.20 Urheiluextra. 23.50–00.32 Historia: Bushien valtakausi. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 10.30 Kaupunkia muuttaneet rakennukset. 13.20–13.45 Huumeet keskellämme. 06.25 Uutisaamu. 16.00 Himohamstraajat. 17.55 Best of Posse. 22.05 Erikoisryhmä Köln (12). 21.00 Elokuva: Millerit (12). 19.00–19.48 Joanna Lumleyn kätketty Karibia. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 08.25 Alvin ja pikkuoravat (S). 03.20 Supernatural (16). 23.05 Elokuva: Godzilla (12). 14.40 Virtuaalitreffit. 00.30 Roba (7). 15.30 Jumppahetki: Pihajumppa. 18.10 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 18.20 8 minuuttia. 09.00–09.55 Casualty (12). 14.00 Rakas, ostin meille kodin. 16.55 Onnenarpa. 19.20 Päivän sää. 17.00 Vanhan tekniikan metsästäjät. 18.20 8 minuuttia. 09.30 Pokka pitää (S). 01.10 X Factor UK. 22.00 Jukola – ihmisiä suviyössä. 10.50–10.55 Bollywood Style Finland. 21.45 The Handmaid’s Tale – Orjattaresi (16). 08.15 Leo (S). 18.00 Vaimot vaihtoon USA. 16.00 Rakkauden koodi. 23.35 Myytinmurtajat. 10.00 Remppa vai muutto Vancouver. 17.00–00.03 YLE FEM. 22.00 Kymmenen uutiset. 14.00–16.00 Salatut elämät (7). 12.00–16.54 YLE TEEMA. 21.45 There Are No Fakes (S). TIISTAI 16.6. Lande. 22.55–0.55 Docventures: Docventures-erikoislähetys: Koronaeristyksen aika. 20.58 Keno ja Synttärit. 20.00–00.10 YLE TEEMA. 09.02 Patu-koira (7). 17.25 Uutiset ja Viiden jälkeen. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 11.50–14.40 Simpsonit (7). 06.55 Ylen aamu. 09.10 Kauniit ja rohkeat (7). 14.00 Weggen huimapäät Lofooteilla. 22.35 Historia: Patty Hearstin tarina (12). 16.00 Myytinmurtajat Juniori. 22.40 Jahti. 08.55 Angry Birds Piggy Tales (S). 19.25 Tulosruutu. YLE TV1 07.00 Viikinkien aikaan. 00.55–01.55 Ampumavälikohtaus Nygatanilla. 11.00 Luontoihmeitä 2018. 07.05 Simpsonit (7). 09.00 Simpsonit (7). 00.25 Poliisit 2019 (S). 11.00 Sairastunut mieli. 00.50 Subleffa: Poliisiopisto 6 – Kaupunki vaarassa (12). 14.40 A-studio. 18.30 Yle Olohuone: Futiskesän toiveilta. 07.11 Martta puhuu (S). 13.10 Norjalainen safari. 12.50 Tanskalainen maajussi. 19.25 Tulosruutu. 13.55 Huvila & Huussi. 07.18 Heimo ja Hemmo (S). 18.15 Vanha joukkuekuva. 06.50 Hatchimals (S). 20.00 Huvila & Huussi. 17.25 Uutiset ja Viiden jälkeen. 14.41 Leipää vai sirkushuveja. 16.00 Eduskunnan kyselytunti. 15.00 Apua, meille syntyy vauva. 22.15 Dokumenttiprojekti: Jihadi John (12). 20.50 Luottomies (12). 08.50 Jumppahetki. 16.58 Uutiset ja Viiden jälkeen. LAUANTAI 13.6. 16.05 Draken etsivätoimisto (12). 08.50 Angry Birds Blues (S). 07.05 Disneyn esikoulu (S). 10.05 Kodista puutarhaan. 18.00 Vaimot vaihtoon USA. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 08.50 Angry Birds Blues (S). 11.03 Yle Alueuutiset. 08.22 Galaxi. 12.00 Emmerdale (7). 08.55 Tilt Esports (7). 10.00 Uusi päivä (S). Lande. 10.00 Seniorisurffaajat. 07.55 Disney esittää (7). 00.20 Poliisit 2020 (7). NELONEN 06.00 Rusty Rivets (S). 12.00–17.25 YLE TEEMA. 12.30 Bob’s Burgers (7). 11.30 Yle Oddasat ja Oddasat. 15.00–15.58 Isä Matteon tutkimuksia (12). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 12.6. 09.35 Emmerdale (7). 12.00 Tanskalainen maajussi. 13.25 Historia. 15.00 Ylen aamun parhaat. 08.00 Yle Uutiset. 16.00 Myytinmurtajat. TOMI HÄNNINEN PERJANTAI 12.6. 19.30 Salatut elämät (7). 17.55 Uutiset ja Viiden jälkeen. 15.55 Himohamstraajat. 07.42 Herra Mäyränen ja rouva Repolainen (S). 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). Perjantai. 11.00 Maalla, merellä ja lautasella. 08.35 Jarin ja Karin kesäloma (S). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 08.35 LEGO Friends (S). 17.00 Bold Voyage – 500 km:n soutu Itämeren hyväksi. 21.50 Yle Uutiset. 11.35 Kettu (12). 17.55Uutiset ja Viiden jälkeen. 21.00 Jalkapallon hienoimmat hetket. 18.30 Kummeli (7). 17.50 Huvila & Huussi. 17.00 Remppa vai muutto Vancouver. 19.00 Frendit (S). 02.30 Stadi vs. 09.00 Yle Uutiset. 08.20 LEGO Ninjago (7). 15.20 Koiraperheet käytöskoulussa. 21.00 Subleffa: Batman v Superman: Dawn of Justice (12). 16.50 Novosti Yle. 00.35 Stadi vs. 06.53 Kaapo (S). 01.05 Suomen huutokauppakeisari. 19.00 Frendit (S). 15.00 Isä Matteon tutkimuksia. 09.08 Jenni (7). 10.35 Hauskat kotivideot. YLE TEEMA & FEM 08.40–12.00 YLE FEM. 18.30 Ruoan pelastajat. 15.10 Prisma: Kun merenpinta nousee. 11.00 Efter Nio 2016. 07.30 Petran poppoo (S). 22.30 Twin (12). 22.35 C More Urheilusuora. 08.10 Palomies Sami (S). 23.10–00.10 Last Day in the Office.. 18.20 8 minuuttia. 14.30 Amazing Race. 16.10 Pokka pitää (S). 11.30 Suuret tunteet (7). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 21.35 Perjantai-dokkari: Pakko syödä. 21.50 Yle Uutiset. 19.00–21.00 Frendit (S). 23.35 Pitääkö olla huolissaan?. 17.00 Remppa vai muutto Vancouver. 20.00 Huvila & Huussi. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 13.30 Mitä tänään syötäisiin. 12.50 Kadonneen kirjeen arvoitus (12). 15.40 Huume-Suomen historia. 12.33 Karjamajalla. 16.10 Pokka pitää (S). 17.00 Vanhan tekniikan metsästäjät. KESÄKUUTA 2020 YLE OLOHUONE: Futiskesän Suomipäivä lauantaina 13.6. 16.00 Vaimot vaihtoon USA. 11.25 Eläinsairaala (S). 19.30 Salatut elämät (S). 21.00 Tom of Finland (12). 22.25 Tulosruutu. 09.30 Pokka pitää (S). 22.35 Elokuva: Wallander: Syyllisyys (16). 16.00 Simpsonit uusi kausi (7). 20.30 Simpsonit (7). 18.00 Ulosottomiehet. 07.03 Hertan maailma (S). 18.00 Hitlist. 19.30 Salatut elämät (S). 16.45 Yle Oddasat. 12.55 RSO Musiikkitalossa. 20.00–00.15 YLE TEEMA. 08.55 Angry Birds Piggy Tales. 07.15 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S). 08.35 LEGO Friends (S). 23.30 El Chapo (16). 20.30 Yle Uutiset. 16.55 Onnenarpa. 21.00 Subleffa: The Descendants (7). 07.30 Kuiske (S). 22.00 Kun tomu laskeutuu (16). 13.46 Kultasuomi. Lande. 10.55 Selkärangatonta menoa. 22.25 Tulosruutu. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 07.09 Tete ja Mama (S). 16.00 Kova ulkokuori. YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 10.05 Menu Finnjävel. 07.07 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 18.10 Casualty (12). Perjantai. 15.00 Menu Finnjävel. 08.55 Angry Birds Piggy Tales. 18.25 Emmerdale (7). 11.00 Apua, meille syntyy vauva. 10.00 Uusi päivä (S). 19.20 Päivän sää. 11.00 Crazy Ex-Girlfriend (7). 16.10 Pokka pitää (S). 19.00 Seitsemän uutiset. 06.53 Astroset (S). 06.50 Hatchimals (S). 23.35 Jahti. 18.00 Pitääkö olla huolissaan?. 10.00 Sydämen asialla (7). 02.45 Pelastushelikopteri (S). 18.30 Mitä tänään syötäisiin. 08.23 Athleticus. 06.50 Hatchimals (S). 18.00 BUU-klubben. 08.20 LEGO Ninjago (7). 16.30 Kauniit ja rohkeat (7). 09.00–09.50 Casualty (12). 17.25–00.35 YLE FEM. 15.00 Eläimet lähellä sydäntä. 12.35 Kadonneen kirjeen arvoitus (12). 12.40 Himohamstraajat. Lande. 08.25 Lassie (7). 16.00 Uusi koti koiralle. 18.30 Timjamia, kukkoa ja torttuja. 13.30 Huumeet keskellämme. 22.20 Ulkolinja: Italian koronasota. 09.10 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (S). 16.58 Uutiset ja Viiden jälkeen. 11.06–12.00 Perttu – tehtävä Kiinassa. 17.00 Pikku Kakkonen. 08.01 Karvinen (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 09.00 Neljät häät Britanniassa. 15.45 Remppa vai muutto Vancouver. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 07.55 Vekarat! (S). 15.40 Pirunpelto (7). 09.05–09.49 Entä jos?. 09.01 Galaxi. 12.45 Itämerensuomalaiset. 10.30 Tulossa: Suomalainen menestysresepti. 20.30 Yle Uutiset. 00.20–01.20 Ampumavälikohtaus Nygatanilla. 14.00 Matka Tyynenmeren taiteeseen. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 18.05 Vaimot vaihtoon USA. 08.20 LEGO Ninjago (7). 19.50 Luottomies (12). 01.35 Arman Pohjantähden alla (S). 19.00 Stadi vs. 20.00 La otra mirada – Toinen katse (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 10.30 Veljesten keittiössä. 14.55 Neljät häät Britanniassa. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 23.30–00.15 Vanha joukkuekuva. 08.13 Belle ja Sebastian (7). 14.30 Linen mukana maailman ympäri. 16.55 Onnenarpa. 20.00 Tehtaan sankarit – Onnea etsimässä. 13.55 Huvila & Huussi. 18.10 Casualty (12). 22.35 Pitääkö olla huolissaan?. 08.50 Angry Birds Blues (S). 10.00 Jotunheimenin paimenet. 20.00 Uusi elämä Kreikassa. 07.08 Killi ja Kiki (S). 10.50 8 minuuttia. 15.55 Elokuva: Saapasjalkakissa (7). 14.50 Mannerheim – Jörn Donnerin kertomana. 14.40 UEFA Champions League: Viikkomakasiini. 16.50–17.20 Paperi, hevonen ja lintuja (S). 09.23 Mahti-Mopsi (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 10.00–11.50 Uusi päivä (S). 20.30 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 07.05 Disney esittää (S). YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 11.50 Kettu (12). 07.40 Paavo Pesusieni (7). 13.50 Lapsuuteni väkivallan varjossa. 20.50 Urheiluruutu. 09.00–09.50 Casualty (12). 20.00 Selviytyjät. 12.30 Bob’s Burgers (S). 10.05 Iskelmä-Suomi: Kuningattaret. 21.50 Yle Uutiset. 16.50 Novosti Yle. 12.00 Emmerdale (7). 09.00 Simpsonit (12). 17.00 Vanhan tekniikan metsästäjät. 09.00–09.50 Casualty (12). 08.35 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 20.58 Keno ja Synttärit. 10.30 Away – Bali: Valintoja. 10.00 Sydämen asialla (7). 21.00 Amazing Race. 22.40 Yle Live: Enkel. 10.02 Tiettömän taipaleen takana. 16.30 Suomalaiset F1-voitot: Interlagosin ihme. 08.20 LEGO Ninjago (7). 14.20 Norjalaisia tarinoita. 08.30 Jotunheimenin paimenet. 19.00 Seitsemän uutiset. 11.50 Kettu (12). 14.35 Simpsonit uusi kausi (7). 00.35 Rysän päällä. 07.22–07.29 Kaisa ja Olli (S). 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 19.25 Tulosruutu. 12.30 Tanskalainen maajussi. 12.00 Kino: Matka ranskalaiseen elokuvaan (12). 18.20 8 minuuttia. 19.50 Hemmalive: Sandra Långbacka. 00.05 Burgerimies. 09.10 Mimmit musapatti (S). 21.00 Puukkoa selkään (12). 19.30 Uuno Turhapuro armeijan leivissä (7). 21.00 Elokuva: Captain America: Civil War (12). 15.20 Virtuaalitreffit. 08.14 Ville ja Lousku vauhdissa. 07.20 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 20.30 Simpsonit (7). 08.43–08.55 Bomppiduu. 09.00 Neljät häät Britanniassa. 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. 08.50 Angry Birds Blues (7). YLE TV1 06.25 Tehtaan sankarit. 01.00 Vaimot vaihtoon USA. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 09.40 Sammutettu maa. 11.00 Arkistosta: Falkenswärdin mööpelit (S). 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). 12.00 Ruoka-Suomi. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 15.6. 08.30 Kiran keittiössä. 23.32 Leipää vai sirkushuveja. 17.00 Pitääkö olla huolissaan?. 14.55 Neljät häät Britanniassa. 15.55 Vaiheessa: Öllöläntie 156. 22.25 Tulosruutu. 12.00 Hyvän karman sairaala (12). 14.45 Lääkärit vastaan internet. 10.00 Uusi päivä (S). 20.58 Keno ja Synttärit. 09.00–09.50 Casualty (12). 23.15–00.10 Ulkolinja: Italian koronasota. 08.55 Angry Birds Piggy Tales. 20.00 Simpsonit (7). 17.25–19.52 YLE FEM. 23.04 Onks Pate vielä pystyssä. 17.00 Remppa vai muutto Vancouver. 01.30 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta. 16.00 Salatut elämät (7). 15.55 Some deep story: SDS: Palkalla ei pärjää. 07.44 Kiri ja Lolo (S). 14.55 Neljät häät Britanniassa. 23.00 Body Hack. 23.00 Subleffa: Häpy endkö. 12.05 Tanskalainen maajussi. 20.00 Japanin taiteen historia. 21.00 Aution saaren elokuvat. 21.30 Syke. 08.35 LEGO Friends (S). 18.00 Rikkaat ja rahattomat. 09.00 Neljät häät Britanniassa. 06.55 Ylen aamu. 23.20 Suomen huutokauppakeisari. 23.20–00.25 Yle Live: Kaija Koo. 23.00 Vogue Williams: Nyrkkeilevät naiset. 08.15 Leo (S). 13.30 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 10.05 Villa Hintikka. 06.52 Kim ja Kai (S). 07.30 Disney esittää (7). 10.00–11.00 Lemmen viemää. 21.54 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 20.55 Urheiluruutu. 09.00 Rikkaat ja rahattomat. 08.08 Kummituskoulu Spooky’s. 18.00 Ylen Futiskesä: Uefan Euro-historiaa. 19.00 Pirunpelto (7). 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12). 07.50 Ritari Mikke (S). 21.00 Elokuva: Veljeni vartija (12). 20.45 Urheiluruutu. 08.40 Viidakon veijarit (S). 16.50–18.15 Kummeli (7). 10.00–11.00 Lemmen viemää. 19.00 Seitsemän uutiset. 19.10 Tulosruutu. 21.00 Jahti. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. YLE TV1 06.25 Kandit. 19.00 Suomen huutokauppakeisari. 18.00 BUU-klubben. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 09.25 Hauskat kotivideot. 08.00 Puk ja Herman purjehdusretkellä. 19.00 Seitsemän uutiset. 14.45 Remppa vai muutto Vancouver. 20.00 Simpsonit (7). 11.55 Tulossa: Suomalainen menestysresepti. 10.00 Holby Cityn sairaala (12). 09.35 Legendat (7). 22.36 Kultasuomi. 08.01 Siiri ja Krokotiili (S). 18.25 Emmerdale (12). 19.00 Seitsemän uutiset. 09.00 Tom Sawyer (7). 20.00 La otra mirada – Toinen katse (7). 18.30 Eränkävijät. 15.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 16.50 Novosti Yle. 10.00 Sydämen asialla (7). 18.30 Eränkävijät. 11.30 Arkistosta: Falkenswärdin mööpelit (S). 23.14 Normaaleja ihmisiä (12). 11.50 Entä jos. 22.15 Viikon sää. 22.00 Kymmenen uutiset. 03.15–04.01 American Horror Story: Cult (18). 15.05 Jahti. 09.30 Kova työ. SUB 06.30 Chuggington (S). 09.00 Neljät häät Britanniassa. 12.00 Pariisi juhlii 2019. 22.00 Kymmenen uutiset. 15.00 Kiehtova maailma: Joanna Lumleyn Silkkitie. 11.05 Yle Alueuutiset. 18.00 BUU-klubben. 22.35 Ex-Onnelliset (7). 20.00 Agatha Christie: Ruumis kirjastossa (12). 18.00 Yle Uutiset. 16.05 Pieni talo preerialla (12). 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 12.55 Kadonneen kirjeen arvoitus (12). 07.54 Stella ja Sami (S). 20.00 Stadi vs. 14.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 08.05 Nuori Robin Hood (7). 08.35 LEGO Friends (7). 07.35–08.00 Simpsonit (7). 17.45 Täyttä Höyryä – äänessä Raimo Häyrinen. 17.10–17.55 Kadonneen kirjeen arvoitus (7). 07.44 Simo (S). 17.55 Best of Posse. 08.20 Alvin ja pikkuoravat (S). 18.30 Unelmana muotisuunnittelija. 20.00 Simpsonit (7). 07.40 Paavo Pesusieni (S). 12.50 Tarinanmetsästäjät (12). 21.00 Menu Finnjävel. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 21.00 Elokuva: Godzilla (12). 10.00–10.50 Jumppahetki. 18.30 Seniorisurffaajat. 14.10 Kännykkäkuvaajat kilpasilla. 19.55–20.24 Lapsen arki eroperheessä. 09.30–10.00 Neljän tähden illallinen. 14.50 Väärin valittu. 16.58 Uutiset. 08.05 Nuori Robin Hood (S). 07.30 Disney esittää (7). 11.05–12.00 Selviytyjät. MTV3 06.15 Aamusää. 11.30 Pyromaani. 08.23 Kaarle (S). 18.45 Susia vai ei, siinä pulma. 23.45 Oddasat. 18.30 Eränkävijät. 20.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 07.18 Minun nimeni on. 10.50 8 minuuttia. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 15.25 Omavaraiset. 21.00 Historia: Bushien valtakausi. 22.00 Kymmenen uutiset. 19.00 Yle Olohuone: Futiskesän retrolähetys. 13.30 Poikamiesten holhokki (S). 08.50 Professori Balthazar (S). 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 10.00 Remppa vai muutto Vancouver. 07.05 Musarullaa!. 19.40 Sportliv. Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin ja rikkaan vaimon (S). 08.20 LEGO Ninjago (7). 07.00 Ruskea pikkukarhu (S). 14.00 Remonttipiiskuri. 09.03 Talot huokuvat historiaa. 08.28 Otso ja sopulit (7). 16.45 Remppa vai muutto Vancouver. 07.26 Pikku Kakkosen posti. 17.00 Vanhan tekniikan metsästäjät. 13.00 Elokuva: Norm of the North (7). 19.10–19.21 Vakuum (12). 15.55 Himohamstraajat. 16.10 Pokka pitää (S). 17.00 Pikku Kakkonen. 17.10–17.51 Kadonneen kirjeen arvoitus (12). 23.55 Narcos (12). 17.00 Yle Uutiset. 17.30 Viiden jälkeen. 11.00 Rakkauden koodi. 22.20 Päivän sää. 07.40 Paavo Pesusieni (S). 02.25–03.08 Myytinmurtajat. 13.50 Eränkävijät. 13.35–14.46 Tähtisilmä (S). 12.05 Rakkaudesta puutarhaan. 09.55 Harri & Bip. 09.37 Råtta Booris (S). 22.20 Päivän sää. 13.00 Ninja Warrior. 08.38 Patu-koira (7). 11.00 Minun totuuteni. 10.05 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 04.15–04.58 Myytinmurtajat. 17.25 Kiran keittiössä. 22.40 Yhdessä aina (S). 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). 12.45 Siperian Jeesus (S). 08.02 Pikku Kakkonen. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 19.00 Mental Samurai Suomi. YLE TV1 07.00 Mannerheim – Jörn Donnerin kertomana. 18.00 Poliisit 2019 (7). 06.53 Hirviökoulu (S). 07.32 Tilda ja hänen ystävänsä. 07.00 Pipsa Possu (S). 12.40 Tanskalainen maajussi. 14.55 Remppa vai muutto Vancouver. 12.00 Himohamstraajat. 15.00 Jahti. 07.30 Disney esittää (7). 13.30 Vauvan aika. 17.05 Viiden jälkeen. 06.50 Hatchimals (S). 12.00 Maalla, merellä ja lautasella. 20.00 Rikkaat ja rahattomat. 19.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 13.00 Jamie Oliverin säästöateriat. 02.25 Supernatural (12). 08.05 Nuori Robin Hood (S). 12.10 Viholliset vastakkain. 13.55 Huvila & Huussi. 19.00 Siskonpeti (7). 12.35 Kadonneen kirjeen arvoitus (7). 20.45–20.55 Luottomies (12). 23.35 Jahti. 19.00 Pirunpelto (7). 12.00–14.30 Simpsonit (12). 12.00 Emmerdale (S). 11.30 Yle Oddasat. 12.30 Bob’s Burgers (S). 17.10 Rakkaudesta puutarhaan. 16.05 Pieni talo preerialla (12). 06.40 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 19.10 Uutisextra. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 09.33 Villi tulevaisuus (7). 07.05 Peukaloisen uudet retket (7). 23.05 Chasing the Spot – Skeitaten Tokioon. 06.55 Bing (S). 06.55 Ylen aamu. 16.58 Uutiset ja Viiden jälkeen. 11.34 Oddasat. 18.00 Superapulaiset. 12.00 Emmerdale (12). 10.30 Mitä tänään syötäisiin. 10.30 Away – Bali: Mun ihmiset. 22.50 Oddasat. 15.15 Oslon Filharmonikot 100 v. 17.25 Uutiset ja Viiden jälkeen. 15.35 A-studio. 15.10 Näin Norjassa. 11.30 Last Man on Earth (7). 20.00–00.32 YLE TEEMA. 16.55 Onnenarpa. 14.50 Best of Posse. 22.25 Tulosruutu. 18.45 Iskelmä-Suomi: Syvä kuin meri. 15.55 Hauskat kotivideot. 07.55 Disney esittää (7). 23.05–00.10 Hillary Rodham Clinton. 10.13 Mette ja James – keittiön voimakaksikko. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 10.32 Kummituskoulu Spooky’s. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 17.25 Uutiset. YLE TV1 06.25 Tarinanmetsästäjät (12). 21.09 Kino: Räsynukke (16). 09.00 Simpsonit (7). 18.25 Emmerdale. 07.46 Ota koppi!. 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). 13.00 Ninja Warrior. Perjantai. 22.00 Elokuva: Creed: The Legacy of Rocky (16). 06.50 Muumilaakson tarinoita. 06.25 Uutisaamu. 07.38 Sasu (S). 08.02 Minä, Hugo Käld. 15.40 Pirunpelto (7). 19.00 Yle Olohuone: Futiskesän Suomi-päivä. 09.35 Emmerdale (7). 15.00 Penn & Teller: Naruta meitä! (S). 08.40 Viidakon veijarit (S). 07.20 My Little Pony (S). 14.30 Tilt Esports. 18.30 Kuninkaittemme jäljillä. TORSTAI 11.6. 01.25 Tilt Esports. 08.20 Chaplin (S). 07.05 Albi Lumiukko (S). 22.15 Persaukiset (12). 10.00 Remppa vai muutto Vancouver. Lande. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. Luvassa on kylmiä väreitä aikaansaavia arkiston helmiä, tarinoita eri vuosikymmeniltä ja vieraita suomalaisen jalkapalloilun huipulta. 18.15 Jalkapallon hienoimmat hetket. 14.00–16.00 Salatut elämät (S). 08.06 Oktonautit (S). 11.35 Huvila & Huussi. 20.00 Seksi-Suomen historia. 20.58 Keno ja Synttärit. 10.00 Uusi päivä (S). 11.30 Tiettömän taipaleen takana. 07.34 Ryhmä Hau (S). NELONEN 06.00 Rusty Rivets (S). 15.00 Ylen aamun parhaat. 23.35–00.35 Onko koolla väliä?. 06.50 Muumilaakson tarinoita . YLE TEEMA & FEM 08.00–12.00 YLE FEM. 07.05 Peukaloisen uudet retket. 06.40 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 13.20–14.51 Lasisydän (7). 13.00 Ninja Warrior. 15.00 Maalla, merellä ja lautasella. 20.50 Se tyyli. 22.25 Tulosruutu. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). 11.00–15.20 Au pairit UudessaSeelannissa. YLE TV1 06.25 Muisti. 08.10 Disney esittää: Ultimate Spider-Man (7). 22.40 Normaaleja ihmisiä (12). 07.35–08.00 Simpsonit (7). 18.00 BUU-klubben. 06.52 Jääkarhu Otto (S). 18.00 Poliisit 2020 (7). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 14.20 Eränkävijät. 06.25 Uutisaamu. 19.15 Järven tarina (S). 11.00 Yle Alueuutiset. 20.30 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset. 22.35 Shetlandsaarten murhat (12). 10.32 Pyromaani. 22.05 Yle Uutiset. 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. YLE TEEMA & FEM 08.02–12.00 YLE FEM. 13.00 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 16.58 Uutiset ja Viiden jälkeen. 09.22 Tom Sawyer (7). 09.00 Puutarhassa tuoksuu ruoka. 21.40 Dublin Murders – Tappaja Dublinissa (16). 16.05 Pieni talo preerialla (12). 11.00 Efter Nio 2016. 08.25 Muumilaakson tarinoita. 16.00 Kauniit ja rohkeat (S). 20.30 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 09.55 Yle Uutiset. 15.50 Japanin taiteen historia. 10.00 Jumalanpalvelus. 00.05–01.00 Mahdoton maa. 18.30 Tuntematon perillinen. 15.55 Himohamstraajat. 17.00 First Dates UK. 15.30 Yleisurheilua: Oslo – The Impossible Games kooste. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 09.06 Mitä tänään syötäisiin?. MTV3 06.15 Aamusää. 22.20 Päivän sää. 20.58 Keno ja Synttärit. 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. NELONEN 06.00 Rusty Rivets (S). 22.20 Päivän sää. 00.35 Madventures Suomi (7). 07.39 Nipa ja Pete (S). 19.55 Pirjo (S). 10.00 Timjamia, kukkoa ja torttuja. 08.09 Ella, Oskari ja Huu (S). 09.00 Ruoka tekee onnelliseksi. 08.23 Urheiluhullut (S). 10.30 Away – Bali: Arki. 19.20 Päivän sää. 16.45 Yle Oddasat. 21.00 Hitlist. 07.50 Franklin ja ystävät (S). 08.35 LEGO Friends (S). 20.00–00.50 YLE TEEMA. 08.55 Angry Birds Piggy Tales. 16.35–17.17 RSO Musiikkitalossa. 19.00 Madventures Suomi (7). 19.00 Frendit (S). 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). 13.00 Supernanny Suomi. 23.55–00.10 Yksittäistapaus: Buduaar (12). 08.25 Pertti ja Purtti (7). 18.30 Kummeli (7). 23.45–00.15 Das Boot – Sukellusvene U-612 (16). 06.55 Bing (S). 18.30 Eränkävijät. 14.35 Uusi elämä Kreikassa. 18.10–18.35 Luontohetki: Intian ihmeelliset eläimet. 12.55 Himohamstraajat. 09.30 Pokka pitää (S). 09.35 Emmerdale (7). 01.05 Pukumiehet (7). YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 06.50 Muumilaakson tarinoita. 10.00 Sydämen asialla (7). 18.00 Yle Uutiset. 23.45–00.15 The Graham Norton Show. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 11.40 Linen mukana maailman ympäri. 14.00 Rakas, ostin meille kodin. 17.25–17.48 Kummituskoulu Spooky’s (7). SUB 06.40 Simpsonit (7). 17.25 Korut. 09.35–10.00 Legendat (7). 00.30 Ulosottomiehet. NELONEN 06.00 Rusty Rivets (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 10.6. 20.53 Tulossa: Suomalainen menestysresepti. 21.00 Kiehtova maailma: Joanna Lumleyn Silkkitie. 00.45 Elokuva: Bad Moms (12). 23.15 Oddasat. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 20.00 Stadi vs. 14.00–16.00 Salatut elämät (7). MTV3 06.15 Aamusää. 22.25 Tulosruutu. 15.30 Jumppahetki. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 14.6. 19.30 Salatut elämät (7). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 13.45 Elävä arkisto esittää. 20.00 Simpsonit (7). 02.45 Madventures Suomi (7). 11.00 Yle uutiset Uusimaa. 18.00 Poliisit 2019 (S). 14.15 Kiehtova maailma: Alex Polizzin Espanja. 23.40–00.05 Hillo (12). 08.05 Nuori Robin Hood (S). 11.00 Erämaan armoilla. 20.55 Urheiluruutu. 09.01 Galaxi. 23.35–00.35 Timanttinen keikka. 21.05 Kino: Salaisuuksien illallinen (7). 07.05 Simpsonit (7). 19.30 Tervetuloa Sjölyckaniin. 13.55 Rikkaat ja rahattomat. 18.00–18.25 Ylen Futiskesä: Uefan Euro-historiaa. 08.55 Angry Birds Piggy Tales. 18.50 Elokuva: Big Hero 6 (7). 20.00 Tarinanmetsästäjät (12). 15.40 Pirunpelto (7). 08.05 Nuori Robin Hood (S). 16.00 Jahti. 22.35 Elokuva: xXs (16). 22.00 Kymmenen uutiset. 20.30 Yle Uutiset. MTV3 08.00 Monchhichi (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 22.09 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 23.25 Rikkaat ja rahattomat. YLE TV1 06.25 Luontoretkellä. Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin ja rikkaan vaimon (S). 11.30 Yle Oddasat ja Oddasat. 10.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 21.00 Ruoka tekee onnelliseksi. 00.25 Pukumiehet (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 17.25–19.53 YLE FEM. 21.00 Ihme (16). 07.45 Killen kimppakyyti (S). 17.10–17.51 Kadonneen kirjeen arvoitus (12). 08.44–08.56 Robottijunat (S). 09.00 Simpsonit (7). 20.00 Suuret rakennusprojektit. 12.00–15.00 La otra mirada – Toinen katse (7). 14.14 Onks Pate vielä pystyssä?. 10.05 Maalla, merellä ja lautasella. 11.00 Pisara. 20.50 Kääntöpiste (12). 07.19 Hilla ja avaruuden Eetu. Lande. 21.00 A-studio. 08.55 Angry Birds Piggy Tales. 07.45 Disney esittää: Ducktales (7). 19.30 Salatut elämät (S). 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 11.05–12.00 Maalla, merellä ja lautasella. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 14.00–16.00 Salatut elämät (7). 08.13 Galaxi. 11.00 Lapsen arki eroperheessä. 22.35 ESPN dokumentti: Urheiluhullut. 23.05 Oddasat. 16.00 Myytinmurtajat Juniori. 20.00 Hauskat kotivideot. 18.00 Yle Uutiset. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 16.00 Salatut elämät (7). 16.00 Salatut elämät (S). 13.00 Ninja Warrior. 14.40 Eränkävijät. 17.55 Uutiset. 15.30 Jumppahetki. 00.00–00.55 Prisma: Kun merenpinta nousee. 20.00 Alasti-klubi. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 22.35 Bull (12). 07.40 Paavo Pesusieni (7). 11.30 Yle Oddasat. 10.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. 17.25–19.53 YLE FEM. 15.00–16.00 Isä Matteon tutkimuksia (12). 17.55 Uutiset ja Viiden jälkeen. 23.10 Stadi vs Lande. MTV3 06.15 Aamusää. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 17.00 Hitlist. 09.02 Näin meillä (7). 17.00 Yle Uutiset. 17.45 Huvila & Huussi. 10.50 8 minuuttia. 10.00 Remppa vai muutto Vancouver. 17.10–17.55 Kadonneen kirjeen arvoitus (7). 03.35–05.00 Astral-TV. 07.15 Kallen keittiö (S). 08.10 44 Cats. 16.00 Salatut elämät (S). 07.40 Paavo Pesusieni (7). 16.30 Uusi päivä (S). SUB 06.40 Simpsonit (7). 18.00 Stadi vs. 21.00 Subleffa: Rautakauppias Uuno Turhapuro – presidentin vävy (S). 09.30 Simpsonit (7). 13.20 Roskasta ruoaksi. 02.35 Arman Pohjantähden alla (7). 20.00–20.55 Countrymusiikki. 21.54 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 18.00 Viiden jälkeen. 11.00 Yle Alueuutiset. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia. 08.25 Alvin ja pikkuoravat (S). 18.20 8 minuuttia. 17.00 Vaimot vaihtoon USA. 08.21 Galaxi. 09.30–10.00 Neljän tähden illallinen. 06.50 Hatchimals (S). 20.00 La otra mirada – Toinen katse (7). 01.35 Top Gear. 11.55 Aalloissa on aarre. 23.35 ESPN dokumentti: Urheiluhullut. 08.50 Angry Birds Blues (S). 23.50 Top Gear. 17.25 Stugor. 15.20–17.45 Pirunpelto (7). 08.10 Disney esittää (7). 20.00 Simpsonit uusi kausi. NELONEN 06.00 Rusty Rivets (S). 11.30 Hyvissä aikeissa. 19.00 Pirunpelto (7). 00.30 Pitääkö olla huolissaan?. 21.00 Kino Klassikko: Morgan – toivoton tapaus (7). 19.00–21.00 Frendit (S). 11.39 Oddasat. 18.00 Yle Uutiset. 10.50 8 minuuttia. 14.10 Eränkävijät. 07.22 Vilkki Ankka (S). 21.00 Kokkisota. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 12.30 Yle Live: Cotonou-Helsinki Ensemble. 16.30 Emmerdale (7). 16.30 Fort Boyard Suomi. 22.05 Kääntöpiste (12). 17.25 Uutiset ja Viiden jälkeen. 21.00 Subleffa: The Next Three Days (12). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 11.6. 09.00 Neljän tähden illallinen. SUB 06.30 Chuggington (S). 19.00 Historia: Kuningatar Viktorian lapset. 08.45 Athleticus. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 11.02 Ruoan pelastajat. 09.05–09.53 Joanna Lumleyn kätketty Karibia. 15.50 Novosti Yle. 06.52 Kuu ja minä (S). 13.55 Huvila & Huussi. 18.30 Luontohetki: Intian ihmeelliset eläimet. 18.00–18.24 Ylen Futiskesä: Uefan Euro-historiaa. 12.00–17.17 YLE TEEMA. 22.00 Kymmenen uutiset. 16.30 Uusi päivä (S). 11.05 Jumalanpalvelus. 06.40 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). Lande
+358 8 473 810 | rakennusliikesorvojaoy@sorvojaoy.com | www.sorvojaoy.com Rakentamisen laatua jo yli 50 vuotta Rakennusliike Sorvoja Oy Oulaistenkatu 23 L 5 86300 OULAINEN Puh. 040 776 8703 (toimisto) 040 776 8797 (Mika) www.asianajokeskitalo.fi LÖYDÄ HAKEMASI NOPEASTI JA HELPOSTI! Palvelusivut joka keskiviikon lehdessä! Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. LAITETAAN ASIA KUNTOON YRITTÄJÄ • Puh. Kolmiokirja.fi monipuolinen lehtikauppa netissä! pohjoisen henkisen vireyden puolesta kaikkina aikoina. 040 518 5845 sirpa.talvipuro@kalevamedia.fi LUKIJA • Puh. +358 8 473 810 www.sorvojaoy.com Rakennuspalvelut ja urakointi Omakotitalot Kattoremontit Pesuhuoneet ja luksussaunat Tapetoinnit Maalaustyöt p. Pyhäjokiseutu 31 NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti Erikoisliikkeet Rakentamisen laatua jo yli 50 vuotta Rakennusliike Sorvoja Oy | Oulaistenkatu 23 L 5, 86300 OULAINEN | Tel. Vaikka olet kaukana, näen sinut läheltä.. KESÄKUUTA 2020 . 0400 479711 www.rakennuspalvelukaski.fi Rakennuspalvelu Kaski Ay Yli 30 vuoden kokemuksella Omakotitalot Kattoremontit Pesuhuoneet ja luksussaunat Tapetoinnit Maalaustyöt p. 08 5377 633 asiakaspalvelu@pyhajokiseutu.fi SOITA MEILLE! -20% Kaikki lehdet -25 % + Jatkuvan tilaajan etuna lisäalennus -20 % Saat lisäalennuksen käyttöösi, kun syötät kassalla alennuskoodin PJ20 osoitteessa kolmiokirja.fi Tilaukset alkavat heti seuraavasta mahdollisesta numerosta. – 31.7.2020. Saat myös kätevät määräaikaiset tilaukset tarjoushintaan. KESKIVIIKKONA 10. Kestotilauksissa tarjous koskee tilausjakson ensimmäistä 12 kuukautta. Etu on voimassa 1.6. 0400 479711 www.rakennuspalvelukaski.fi Rakennuspalvelu Kaski Ay Yli 30 vuoden kokemuksella Yli 40 vuoden kokemuksella www.rakennustarkistus.fi www.rakennustarkistus.fi Asuntokaupan kuntotarkastukset Kosteus/ homekartoitukset Rakennusmestari, Asuntokaupan kuntotarkastaja (AKK), FISE 040 5545 299 markus.liedes@kotinet.com AGCO SuOmi Oy Ruutihaantie 11, 84100 Ylivieska Teemu Halmetoja 0400 541 229, Esa Peltola 040 716 7534 Varaosat: meiltä myös: Klapikoneet Perävaunut Tienhoitotuotteet Asianajajat ja lakipalvelut ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY AA, VT Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska puh
Näyttävimmästä suorituksesta vastasi Lamujoen Perhekodit Oy:n oma kasvatti Asterisque. Esimerkiksi seikkailumetsä, uusi perherinne, lumilautaparkit ja monet henkilöstöasiat ovat tulleet todeksi nuoremman polven visioista. Ensimmäiset kuvat heistä Syötteellä on lastenvaunuista. Mikko Terentjeff ja Heidi TerentjeffJaurakkajärvi pyörittävät Hiihtokeskus Iso-Syötteen operatiivista toimintaa. Pahinta tilanteessa oli se, että hyville työntekijöille ei ollut enää töitä tarjottavaksi. Perheet haluavat yhä enemmän yhteistä mukavaa tekemistä ja toisaalta hiljentymistä. Ennätystään Sippitili R paransi liki neljä sekuntia lukemiin 36,4. –?Uskomme, että kotimaan matkailu kehittyy hyvään suuntaan ja ihmiset haluavat viettää aikaansa ulkoilmassa. Toisen kaarteen lopussa Antti Korpela antoi suojatilleen kirimerkin ja kuusivuotias ruuna irtosi lopulta hallittuun voittoon. JARI KANGASKORTE Mauri Jaara nousi maanantaina Oulun ravien menestyskuskiksi ajamalla neljä voittoa. Asterisque hurmasi jälleen JARI KANGASKORTE Oulaistelaishevoset tekivät voitokkaan paluun ravikilpailutoiminnan jatkuessa Oulun Äimärautiolla. Yrittäjien mukaan toiminnan ytimenä on aitous. Ja uusia visioita hyrrää: digitaalisia palveluja ja ympärivuotista toimintaa kehitetään. Vanhemmat Jorma ja Tarja Terentjeff ovat omien sanojensa mukaan siirtyneet etupenkiltä takapenkille. Liiketoiminta loppui kokonaan, Heidi huokaa. KESKIVIIKKONA 10. Haapavetisen Eino Tuomen Rhesos Face hakee vielä parasta virettään tauon jälkeen. Mikko järjestelee parasta aikaa uuteen hissipyöräilyreittiin kuuluvia käytännön asioita, ja Heidi puolestaan ahertaa numeroiden parissa. Voitto oli ruunalle uran ensimmäinen totoraveissa. Varsinaisina työntekijöinä yrityksessä molemmat ovat aloittaneet lukion jälkeen. On tämä niin lahjakas ja täyspäinen hevonen, Jaara kehui. Voitto oli ruunalle kauden kolmas. ISO-SYÖTE on aina ollut osa Heidin ja Mikon elämää. Siikalatvan muista hevosista Milla, Raija ja Pekka Jarvan Excel Porsche oli ryhmässään neljäs ajalla 18,2a. Nelivuotislahjakkuus kiersi ryhmässään ylivoimavoittoon ajalla 15,6a. Mikon uniin vastuu ei vaikuta, mutta työtunteja hänkään ei ole laskenut pitkään aikaan. Hiihdonopettajan tehtävät ovat olleet yksi olennainen osa ammatillista kasvua. KESÄKUUTA 2020 MARTTA OINAS-PANUMA Hiihtokeskus Iso-Syöteen rinteessä on hiljaista, mutta rinteen alapuolella sijaitsevassa toimistossa ei. 32 ELÄMÄNMENO Pyhäjokiseutu . ”Ei tämä nyt mikään mullistava muutos ole, koska olemme molemmat olleet niin pitkään töissä täällä.” Terentjeffin sisarukset uudet yrittäjät MOLEMPIEN mielestä työ hiihtokeskuksessa on aina ollut luontevaa ja mukavaa: –?Kukaan ei ole pakottanut meitä, mutta toisaalta meidän ajatuksemme ja ideamme on otettu alusta asti tosissaan. Heidi Turulan liisaama Diamond Lord sooloili ryhmässään ylivoimavoittoon Tuomas Pakkasen nauttiessa kyydistä. Vaikka tekemistä riittää, aikovat sekä Heidi että Mikko varata kesällä aikaa myös lomailuun. Lähdön voitti SE-ori Koivikon Kallen pikkuveli Koivikon Leevi ajalla 36,9. Uutta on myös Mikon ja Heidin asema hiihtokeskuksen pyörittämisessä, sillä sisarukset ovat nyt virallisesti ottaneet haltuunsa yrityksen operatiivisen johdon ja siirtyneet yhdessä enemmistöomistajiksi. Silti veri on vetänyt Iso-Syötteelle: –?Minulla on ollut selkeä palo ja innostus tulla tänne töihin. Sippitili R paransi ennätystään. Päiväkävijöiden toivotaan viipyvän tunturimaisemissa pidempään. Heidi on opiskellut lastentarhanopettajaksi ja tehnyt töitä muun muassa lastensuojelun parissa. Mikko on kunnostautunut ammatissa muun muassa Uudessa-Seelannissa useiden kesien ajan. –?Edelleen laudan päällä kuluu parisataa päivää vuodessa, Mikko laskee. –?Olemme kiitollisia, että kausikorttilaisten ja vakituisten asiakkaiden määrä kasvaa. Siikalatvan hevosista Kirsti ja Markku Lunkin Lakori 27,1 oli voltissaan kuudes. Kotonakin vauhtia piisaa, sillä Mikolla ja Hiihtokeskus Iso-Syötteen markkinointipäällikkö Veinalotta Vesterisellä on reilun kahden kuukauden ikäinen vauva. –?Se oli dramaattista. . Budjetteja on laskettava ja henkilöstöasioita suunniteltava. Kai siinä se vapaus kiehtoo, Mikko pohtii syytä lumen ja laskemisen viehätykseen. Heidillä ja Pudasjärveltä kotoisin olevalla Jukka Jaurakkajärvellä puolestaan on kaksi lasta, 1,5-vuotias ja 3-vuotias vauhtiviikari. Edessä siintää kuitenkin uusi kausi. Ennätys parani 3,5 sekuntia lukemiin 15,0a. –?Kyllähän perheellekin tarvitsee aikaa, yrittäjät asettavat arvoja järjestykseen. Riennetoiminnan johtaja Mikko Terentjeff ja henkilöstöjohtaja Heidi Terentjeff-Jaurakkajärvi ovat Hiihtokeskus Iso-Syötteen uudet yrittäjät. Heidi valmistui hiihdonopettajaksi vuonna 2007 ja Mikko 2009. –?Se näkyy siinä, että välillä yöunet jäävät lyhyemmiksi, Heidi naurahtaa. Hiihtokeskuksen rinnetoiminnan johtaja Mikko Terentjeff, 31, ja henkilöstöjohtaja Heidi Terentjeff-Jaurakkajärvi, 33, ovat täydessä työn touhussa kesäauringon porottaessakin. Johtavan takana nappireissun saanut ruuna oli lähdössää kahdeksas ajalla 16,5a. – Harmi, kun tätä ei ole maksettu ikäluokkalähtöihin. Monet pitkäaikaiset asiakkaat ja mökkiläiset ovat tulleet tutuiksi ja liittyneet esimerkiksi vapaaehtoiseen ski patrol -toimintaan. En lopulta oikeastaan ole edes ajatellut meneväni muualle, Heidi miettii ja muistelee jo lapsena kertoneensa, että hänen haaveammattinsa on hiihdonopettaja. Antti ja Tiina Korpelan Sippitili R malttoi mennä ensimmäisen kerran ravia koko matkan. Ainoa tappio on tullut uran ensimmäisessä kilpailussa pienen varustekömmähdyksen takia. Nuori polvi ottaa ohjat IsoSyötteellä . Syötteellä juuri sitä tahdotaankin tarjota. Voitti oli hevoselle yhdeksäs perättäinen. –?Me keskitymme liikunnallisiin elämyksiin luonnon keskellä, kaksikko tiivistää. Hyvä hevonen juoksee kyllä rahansa, mutta mun mielestä tämä olisi kuulunut johonkin nelivuotislähtöön. –?Ei tämä nyt mikään mullistava muutos ole, koska olemme molemmat olleet niin pitkään töissä täällä, sisarukset pohtivat, mutta myöntävät, että uusi tilanne tuo mukanaan uudenlaista vastuuta. Molemmat ovat lasketelleet niin kauan kuin muistavat ja ottaneet ensimmäiset askeleensa työelämään hiihtokeskuksessa jo yläasteikäisenä – kokemusta on lähes kaikista keskuksen töistä. Rinteessä on vietetty lukemattomia tunteja. Takana on koronaviruksen mullistama, raskas kevät. –?Laskettelu on hauskaa puuhaa hyvien ystävien kanssa. Vihantilaisen Jouni ja Marjo Yypänahon Veeran Vire laukkasi maalisuoran alussa hylkäykseen, oltuaan tiukasti kakkosrahoissa kiinni uran avauksessaan. Lamujoen Perhekodit Oy:n Rue De Roi 16,4a oli synkältä lähtöpaikalta seitsemäs ryhmässään. Teuvo ja Tiia Mämmelän Exploding Anna 17,2ax oli ryhmässään viides lähtölaukan jälkeen
Sukupolvenvaihdosta on valmisteltu pitkään. KESÄKUUTA 2020 . Ehkä nyt vain oli oikea aika. Terentjeffin mukaan hiihtokeskuksen pyörittämisessä tarvitaan modernia osaamista. –?Nyt täytyy toimia, että olemme valmiina, kun tilanne elpyy. KESKIVIIKKONA 10. Syötteen kasvu on nyt mahtavassa putkessa. Hiihtokeskus IsoSyötteen operatiivisesta johtotyöstä luopuminen tarkoittaa hänelle sitä, että pian edessä on syksy, jolloin ei tarvitse seurata sääennusteita ihan niin tarkasti kuin mihin hän on tottunut. Terentjeff on tyytyväinen ja helpottunut siitä, että hiihtokeskuksen toiminta pysyy perheen piirissä. –?Digitaalisuuden ja sosiaalisen median merkitys on kasvanut. MARTTA OINAS-PANUMA TEIJA SOINI. Jorma Terentjeffin juuret ovat Oulaisissa. –?Siirrymme Tarjan kanssa takapenkille istumaan ja annamme ohjat Heidille ja Mikolle. Täysin vapaalle Jorma Terentjeff ei kuitenkaan ole vielä heittäytymässä, vaan hänen johdettavakseen jää edelleen viime vuonna valmistunut Huoneistohotelli Kide. Hiihtokeskusta kehittävissä investoinneissa on kaksi pääryhmää, jotka ovat hissikapasiteetti ja lumetuksen automatisaatio, Terentjeff paljastaa mahdollisista investointisuunnitelmista. ”Ehkä nyt vain oli oikea aika.” Jorma Terentjeff Iso-Syötteen entinen johtaja Riennetoiminnan johtaja Mikko Terentjeff ja henkilöstöjohtaja Heidi Terentjeff-Jaurakkajärvi ovat Hiihtokeskus Iso-Syötteen uudet yrittäjät. Pyhäjokiseutu ELÄMÄNMENO 33 Vanhemmat siirtyvät eturivistä takariviin MARTTA OINAS-PANUMA –?Kyllä helpottaa, myöntää Jorma Terentjeff. Vastuu siirtyy heille, mutta olemme tietysti luvanneet auttaa heitä tarvittaessa. Terentjeffin mukaan koronaviruksen aiheuttamalla tilanteella ei ollut päätökseen vaikutusta suuntaan eikä toiseen. –?Mikolla ja Heidillä on pitkä kokemus, jota ei kannata heittää hukkaan. MIKON JA HEIDIN lisäksi hiihtokeskuksen johdon ydinryhmään kuuluvat Mikon puoliso Veinalotta Vesterinen sekä rinnepäällikkö Mikko Törmälä. –?Ei oikeastaan ollut mitään erityistä syytä sille, miksi muutos tehtiin juuri nyt. Iso-Syötteellä uskotaan tulevaisuuteen. –?Hotelli-investointi tehtiin nimen omaan hiihtokeskuksen toiminnan vauhdittamiseksi
Kai Pajalan osaomistama RytiTyttö kilpaili Porin tammalähdössä. Merijärvisen Mikko Jutilan Sypressi oli lähdössä vasta kuudes, vaikka paransi ennäystään pari sekuntia lukemiin 31,6a. 040-960 3864 / Jukka Joki-Erkkilä, RI SOITA JA KYSY ITSELLESI SOPIVIA PALVELUITA! P. Oulaistelaisten Eija ja Markku Onkalon kasvattama Loisto-Veikko juoksi myös tähtijuoksijoiden kaartiin sijoittumalla kakkoseksi ajalla 29,9a. Sippitili R putosi loppumatkasta kahden laukan hidastamana kauas kakkoseksi ajalla 36,4x. Pentti Raution Baby Challenger oli ryhmässään neljäs ennätyksellään 17,6a. Nordic Cupin osakilpailun voitti Markku ja Kirsti Lunkin Vellatar 29,7a Siikalatvalta. Takamatkalta lähtenyt tamma oli kierroksen mittaisen kirin jälkeen seitsemäs voltissaan ajalla 26,5. Oulaisten edustajista Markku ja Jukka Lievosen Tovin Lento hylättiin liioista laukoista. 040-960 3864 / Jukka Joki-Erkkilä, RI KAIKKI RAKENTAMISEN PALVELUT SAMAN KATON ALTA!. 040-960 3864 KAIKKI RAKENTAMISEN PALVELUT SAMAN KATON ALTA! • Rakennussuunnittelu • Lämpökuvaus • Rakennusvalvonta • Tiiviysmittaus • Rakentamisen neuvonta • Mikrobitutkimukset • Energiatodistukset • Ilmanlaadun mittaus • Kuntotarkastukset • Kosteusmittaukset SOITA JA KYSY ITSELLESI SOPIVIA PALVELUITA! P. Viikkoa aikaisemmin Bajkal Graff voitti Bodenissa pistelähdön. 34 URHEILU & LIIKUNTA Pyhäjokiseutu . Niukan tappion Ylivieskassa kokenut Maukan Muisto 35,1 otti revanssin kuitenkin revanssin. 040-960 3864 KAIKKI RAKENTAMISEN PALVELUT SAMAN KATON ALTA! • Rakennussuunnittelu • Lämpökuvaus • Rakennusvalvonta • Tiiviysmittaus • Rakentamisen neuvonta • Mikrobitutkimukset • Energiatodistukset • Ilmanlaadun mittaus • Kuntotarkastukset • Kosteusmittaukset SOITA JA KYSY ITSELLESI SOPIVIA PALVELUITA! P. Jorma Särkinivan ajama ruuna kukisti kirikamppailussa Hanna Olofssonin keulassa ravanneen Satellit L.A:n. ei ole feikki ROHMU ” ” JARI KANGASKORTE Marjo, Sirkka ja Teuvo Mustanojan Bajkal Graff ravasi toisen perättäisen voiton Ruotsin Bodenissa. Oulaisissa työskentelevän Mervi Laurilan valmentama Billy Wanton 25,1x oli alkulaukan jälkeen yhdestoista. Bajkal Graff juhli toistamiseen Bodenissa Pyhajokiseutu.fi/nakoislehti Näköislehti on luettavissa osoitteessa: Ostamassa autoa. AnneMari Ollilan vakioajokki Amour Boost 19,7 oli monten Nordic Cupissa yhdeksäs. 040-960 3864 / Jukka Joki-Erkkilä, RI WWW.KASUVA.FI JUKKA@KASUVA.FI P. Pitkältä tauolta palannut ruuna oli ryhmässään kuudes sivuamalla ennätystään 33,0a. Siikalatvan hevosista Lamujoen Perhekodit Oy:n Exceptional Boko 14,0a/1600m oli illan kovimmassa lähdössä kolmas. Voittoajaksi kirjattiin 16,1a/2140m. KESÄKUUTA 2020 RISTIKKO, VASTAUS VIEREISELLÄ SIVULLA Jorma Kemppainen 2020 VARMA Suomen”Ollako vai AUTOISSA mies aavist aa kasviaihe SOTI yllättäväHaapaAUTTA + MAKSIMI ”viluisen ohjannut ELOSTE2004 poju vaisLaven koTonavaan AIV tonjuottaa Saana bakväite pyyde pyryliima aikoja ETU‘Io wa ’ sellahteen rannallakin käänteisiä sävellyksiä + iholla” TELEVA Riefenstahl “ “ ankanvittää silli asusteita tota x2 Penteeri jä EteläSavo RATSAIN katso moss a eikö olla” laskee nanen media Mistä on . KESKIVIIKKONA 10. Voitostaan Haapaveden ruuna kuittasi 25 000 kruunua. Teuvo Mustanojan toinen hevonen Aristokraatti kilpaili Ylivieskassa. Antti ja Tiina Korpelan Sippitili R kävi jahtaamassa toista perättäistä voittoa Kajaanissa. Jätä ilmoitus kätevästi verkossa! Pyhajokiseutu.fi/ilmoita WWW.KASUVA.FI JUKKA@KASUVA.FI P
KESKIVIIKKONA 10. 08-8120256 PIRKKA VICHY JA KIVENNÄISVEDET 3 3 50 Kaikki kesäeväät oman kylän kaupasta! 3 PLL Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com meidät löydät myös facebookista www.facebook.com VAARINTORI Kaikki hyvä on lähellä! Palvelu pelaa ark 8-21 la 9-21 su 11-18 meidät löydät myös facebookista www.facebook.com Kaikki hyvä on lähellä K-Market Vaarintori Keskustie 15, 92620 PIIPPOLA . Taloyht. tehty isot remontit: ikkunat, ovet, käyttövesip. 08-8120256 meid ät löyd ät myös face book ista www .fac eboo k.co m Kai kki hyv ä on läh ellä K-M ark et Vaa rin tor i meidät löydät myös facebookista www.facebook.com Palvelu pelaa ark 8-21 la 9-21 Kaikki hyvä on lähellä 3 4 00 2 PKT UPO JÄÄPAKASTEKAAPPI 390 € PERUSTISKIKONE 60 cm A++ 250 € UPO PYYKKÄRI 7 kg A+++ malli P7143 G5 takuu 5 vuotta 350 € FINLUX KUVAPUTKI-TV DIGI Käytetty, malli 6W72F8 valmistettu Turussa 20 € PEKKA SAARI Koskelankatu 2, OULAINEN PUH: 050 362 4540 Tuon ja laitan myös lähikuntiin ja otan vaihdossa 20 KPL ERÄ! Hy vin nä ky y! Kauppakatu 46 L2, Raahe Rautatiekatu 7 L10, Ylivieska . kokemuksella! • www.automyyntihakala.fi • VIIKON AUTO Timon Sähköpalvelu Oy Kärsämäki, p. Naiswoiman kokoontuminen Käpylän koululla ke 10.6. Sav.possunpaistia, pippurifilettä.Kalatuotteita. Läh. Pyhäjokiseutu 35 K U K O I S T A V A L U O N T O A L A S K A L A T V A L E A T L A P S E T K I S A I L E V A T M A R I A T I S O I N M A T O R O M A A N I U F O T H A L U T E N I N I I L I M A T O T U I S K U T T E I N I S I S A R T E E S I Ä U K A N A N L I H A S T A T E S A R I T E U K I T A R I S A E T U T A S S U I R S T A S V L I I T E K E V Ä Ä T L E N I T A A R O T U N T U R I P V I H A N N E S A I V O T A L I S T A A J U V A R I M I N I K Y S E T U P U Ä A T R I A D E K K I A L P A K A T T U T A A T E E N A A H N E A I T O Voit jättää ilmoituksen helposti verkossa Pyhajokiseutu.fi/ilmoita Myydään Pyhjäjoki 40 m², Hietatie 1. Eutovi 38844. 040-8221730 tai Tuulaan, puh. Hyväkuntoinen. Arvo Sijoitusosuuskunta) 08 415 417 13 info@otc.fi / www.otc.fi • Haketusja kuljetus, puunmurskaus • Kaivinkone-, teladumpperipalvelu • Peltojen tasaus ruuvilla tai lanalla KONEJA ENERGIA VALTONEN OY Sievi Puh. 08 473374 | autohakala@gmail.com Esa 0400 683 243 / Arto 0400 683 263 Volvo V60 D4 Summum Edition Business A 120 VOLVOCALL -13 11.990 e LÄMPÖPUMPUT 12 v. 08812 025 6 Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com meidät löydät myös facebookista www.facebook.com VAARINTORI Kaikki hyvä on lähellä! Palvelu pelaa ark 8-21 la 9-21 su 11-18 meidät löydät myös facebookista www.facebook.com Kaikki hyvä on lähellä K-Market Vaarintori Keskustie 15, 92620 PIIPPOLA . Meillä sinusta huolehtivat hammaslääkärit Jouni Taskila ja Henri Vanhala. uusittu. 040 177 1770 www.rakennustivitek.. 0500 193 042 Automyynti Hakala Ay Takojankatu 1, 86300 Oulainen Puh. Torstaina Oulaisten torilla klo9-13 paist.muikkuja ja kalapihvejä. Esko Turpeinen Pyykölänkatu 6 86300 Oulainen p. RAKENNUSPALVELUT UUDISRAKENNUKSET SANEERAUS KATTOREMONTIT KATTOPINNOITUKSET. 040-5114506. 040 6533 040 Varaa heti aika sivuiltamme: www.jouhevat.fi Milloin viimeksi kävit hammaslääkärissä. keskustan palveluja. TERVETULOA! WANHA WOIMA Kesätalkoot jatkuvat kesäkuun ajan aina maanantaisin ja tiistaisin klo 9->. 08-8120256 Meid ät löy dät myö s fac ebo okis ta www .fa ceb ook .co m meid ät löyd ät myös face book ista www .fac eboo k.co m VAA RIN TO RI Pal vel u pel aa ark 8-2 1 la 9-2 1 su 11-1 8 meid ät löyd ät myös face book ista www .fac eboo k.co m Kai kki hyv ä on läh ellä K-M ark et Vaa rin tor i Kes kus tie 15, 926 20 PIIP PO LA . klo 18. yms. Rakennus-, siivousja maalaushommia. Vastaanotoiltamme kaikki nykyaikaiset hammaslääkäripalvelut: Perushammashoito, suukirurgia, implantoinnit, keraamiset CEREC-täytteet ja kruunut. 044 2192 466 samuel.soronen@sorcolor.fi Seurat ja järjestöt PYHÄJOKIALUEEN LUONNONSUOJELUYHDISTYS Kevätkokous ti 16.6. Tuoretta kalaa. Puh. 0400 600 182 • timo.tulppo@tsap.fi • www.tsap.fi Kärsämäki, Siikalatva, Vaala • Sähkötyöt ja urakointi • valaistuksen saneeraukset • aurinkopaneelit • kameravalvonta • murtoja palojärjestelmät • sähkösuunnitelmat Sähköpalvelut vankalla ammattitaidolla yli 25-vuotta Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com meidät löydät myös facebookista www.facebook.com VAARINTORI Kaikki hyvä on lähellä! Palvelu pelaa ark 8-21 la 9-21 su 11-18 meidät löydät myös facebookista www.facebook.com Kaikki hyvä on lähellä K-Market Vaarintori Keskustie 15, 92620 PIIPPOLA . KELA-korvauksen hyvitämme sinulle heti! Implanttihoidot ammattitaidolla Raudattomat kalvooikomishoidot Keraamiset cerec kruunut edullisesti Myös kaivinkone, pyöräkuormaaja ja kuljetuspalvelut Kevät tulee ja maa sulaa, tilaa salaojamiehet paikalle •Salaojaja sadevesijärjestelmien asennukset • Jätevesijärjestelmät •Pihaja kivityöt Tekijät luotettavasti omalta paikkakunnalta Soita, suunnitellaan yhdessä! Heikki Seppä 044 2439 412 heikki.seppa@veliseppa.fi Halutaan ostaa METSÄTILA • Pulkkilan, Piippolan, Kärsämäen tai Haapaveden alueelta • Puustoarvio tarvitaan (tarvittaessa ostaja teettää arvion) • metsätilan koko 20-200 hehtaaria P. 1 mh, tk, ph. 050-5149 548 Ostetaan OSTETAAN PPO:N OSUUKSIA (nyk. KESÄKUUTA 2020 . klo 18 Riku Rantalan luona, Oravanpolku 2B 2. Tarvittaessa ota yhteys joko Reijoon, puh. 08-8120256 Meid ät löy dät myö s fac ebo okis ta www .fa ceb ook .co m meid ät löyd ät myös face book ista www .fac eboo k.co m VAA RIN TO RI Pal vel u pel aa ark 8-2 1 la 9-2 1 su 11-1 8 meid ät löyd ät myös face book ista www .fac eboo k.co m Kai kki hyv ä on läh ellä K-M ark et Vaa rin tor i Kes kus tie 15, 926 20 PIIP PO LA . 08-8120256 PIRKKA VICHY JA KIVENNÄISVEDET Tarjoukset voimassa 4.-6.6.2020 3 3 50 Kaikki kesäeväät oman kylän kaupasta! 3 PLL PIRKKA JÄÄTELÖTUUTIT 6 KPL PAKKAUS Tarjoukset voimassa 1.7.2020 asti meidät löydät myös facebookista www.facebook.com Kaikki hyvä on lähellä K-Market Vaarintori Keskustie 15, 92620 PIIPPOLA . 08812 025 6 Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com meidät löydät myös facebookista www.facebook.com VAARINTORI Kaikki hyvä on lähellä! Palvelu pelaa ark 8-21 la 9-21 su 11-18 meidät löydät myös facebookista www.facebook.com Kaikki hyvä on lähellä K-Market Vaarintori Keskustie 15, 92620 PIIPPOLA
KESKIVIIKKONA 10. Briggs & Stratton, BioClip / taaksepuhallus Muutamia koneita vielä vapaana näistä malleista. www.shellpiippola.fi SHELL Piippola RIDER 213C Tehokkaassa Riderissa on 94 cm leveä Combi-leikkuulaite ja poljinohjattava hydrostaattinen voimansiirto. Seniorit (9): 1) Heimo Hillilä SsUA, 2) Jukka Piispanen Oulu, 3) Martti Matikainen Paratiisin/MU, 4) Lauri Lassila Jääli, 5) Peter Asikainen Oulu, 6) Juha Maijala NivUA, 7) Juha Huosionmaa PokyUA, 8) Risto Saaranen NivUA, 9) Tuomas Gråholm HoMK/UA. N 100m (Tuuli, 0,0): 1) Sonja Stång KuivAu 12,74, 2) Aada Määttälä TohU 12,97, 3) Pinja Purola OP 13,18, 4) Veera Paasovaara OP 13,31, 5) Ninna Wallin OuHu 13,79, 6) Vilma Vesaluoma YK 13,86, 7) Terhi Junno YK 14,12. Pakkasmarja Kotimainen MUSTIKKA 2,5 kg 22 ,90 € (9,16 €/kg) (Norm. AUTOURHEILU JokkisRace Pohjanmaa Cup Kannus 6.6.2020 PRO (19): 1) Joni Nieppola Kemi, 2) Jani Känsäkoski Känä-Team, 3) Topi Tuomaala KokUA, 4) Jesse Ylitalo EUA, 5) Tuomas Sepänmäki Ilmajoki, 6) Juuso Maijala NivUA, 7) Erno Leskinen Raahe, 8) Mikko Ruuttula Kannus, 9) Lauri Kallanto SuonUA, 10) Jyrki Ylimäki Jääli. Briggs & Stratton, BioClip / taaksepuhallus. KAHVIPISTEEMME on jälleen auki! Kahvi ja leivonnainen 2 € Myös gluteeniton vaihtoehto kassalta. 24,90 € Jäätelöt 5l 33 ,00 € Laktoositon 35,00 € Laaksojen Maitokunnan erikoismyymälästä löydät elintarvikkeita, maataloustuotteita ja lahjatavaroita A V O I N N A 1 . Ole nopea jotta ehdit saada koneen! VALTUUTETTU JÄLLEENMYYJÄ 2020 Justus myymälä Avoinna: ma-pe 9-18, la 10-15 | Savarinväylä 5, 84100 Ylivieska | p. 39,60 € 19 80 Saat 4 runsasta numeroa Vain! Nyt 50 % Tilaa! Onnistumisen iloa! Tilaa netissä: www.tarjous.kolmiokirja.fi/kk420a Voit jättää ilmoituksen helposti verkossa Pyhajokiseutu.fi/ilmoita Jani 040 770 0613 Petri 040 701 1337 (08) 8120 211 . KESÄKUUTA 2020 TULOKSET SUUNNISTUS Minkens Nationella Uusikaarlepyy 7.6.2020 H65, 2.29 km (44): 1) Markku Heikka, ONMKY, 18:17, 2) Peter Kronholm, Brahe, 19:28, 3) Risto Airaksinen, OuTa, 20:22,...7) Pauli Vilminko, SiSe, 21:08. H60, 2.29 km (13): 1) Jorma Nissilä, KoS, 18:19, 2) Aimo Aalto, RaN, 18:42, 3) Mikael Bäck, Femman, 19:26,…Rolf Helander OuHu Hyl. Norm. N17 keihäs: 1) Liisa Röyttä OuHu 28,16. N 800m: 1) Kaisa Isokääntä KaJu 2.26,07, 2) Ninna Wallin OuHu 2.33,39, 3) Kaisla Keiski GIF 2.34,47, 4) Siiri Aho YK 2.35,31, 5) Anni Niku NU 2.35,62. 7 2 . Etuveto/Kardaani (16): 1) Topi Tuomaala KokUA, 2) Anttoni Lagus Nivala, 3) Teijo Rautio Ylivieska, 4) Niko Mäkikangas Oulainen, 5) Tomi Rautio Ylivieska, 6) Aleksi Marjoniemi NivUA, 7) Lauri Lassila Jääli, 8) Peter Asikainen Oulu, 9) Teemu Kyllönen Kiiminki, 10) Timo Salo OuMK/UA. N keihäs: 1) Sandra Laulumaa OuHu 39,96. RIDER 214TC Suorituskykyinen ja helposti hallittava, 94 cm leveä Rider on varustettu vahvalla V-twin-moottorilla ja Combi-leikkuulaitteella. 8 K E S U K L O 1 2 1 8 Ilmainen sisäänpääsy.. M keihäs: 1) Vili-Petteri Helenius PuPo 57,84, 2) Juuso Erkkilä LoVe 37,02. YLEISURHEILU Kesäkuun kisat Ylivieska 1.6.2020 M 100m (Tuuli, +2,5): 1) Mikko Laaksonen TP 11,85, 2) Juuso Erkkilä LoVe 12,15, 3) Mustafa Al-Jubouri GIF 12,37, 4) Janne Keskikastari OuHu 12,44, 5) Nico Mäenpää GIF 13,61. Nuoret (11): 1) Alex Haapala OuMK/UA, 2) Jonni Rautiainen KarstUA, 3) Ville Sorvisto OuMK/UA, 4) Arttu Savolainen OuMK/UA, 5) Viljo Mäkikangas Oulainen, 6) Joni Luoma-Tokoi OuMK/ UA, 7) Jenni Salo OuMK/UA, 8) Roope Hirvonen KannMK/UA, 9) Arttu Rautiainen PuMK/UA, 10) Kaapo Purontaka KokUA. mennessä. M17 100m (Tuuli, +2,0): 1) Niko Kangasoja OP 10,95, 2) Joonas Rajaniemi OuHu 11,25, 3) Samuli Takkunen AV 11,34, 4) Eetu Jokela AV 11,80, 5) Rasmus Remesaho TohU 12,27, 6) Miska Niemonen Nivala 12,32. Yleinen (28): 1) Arto Heikkilä Kempele, 2) Tommi Savela Ylivieska, 3) Joni Nieppola Kemi, 4) Joni-Petteri Kaarlela NivUA, 5) Inka Hillilä SsUA, 6) Juuso Maijala NivUA, 7) Aki Junnonaho Vihanti, 8) Teemu Savela Ylivieska, 9) Joni Huuki Kannus, 10) Erno Leskinen Raahe. 08-4116 118, 050 4444 118 www.laaksojenmk.fi Myymälässä on myös Matkahuollon asiamiespiste Juhannukseksi Justuksesta! Punainen hera 1l 11 ,00 € 11,00 €/l HOX! Varaukset juhannukseksi 15.6. Naiset (11): 1) Sara Piispanen Kempele, 2) Minna Kerttula Raahe, 3) Inka Hillilä SsUA, 4) Taija-leena Savela Ylivieska, 5) Kati Grönfors HvMK/UA, 6) Sanna Rautio Ylivieska, 7) Iiris Mäkikangas Oulainen, 8) Lisa-Maria Stenman KokUA, 9) Tanja Rautio Ylivieska, 10) Mirva Saaranen Nivala. 36 Pyhäjokiseutu