Heidi Laikari
KESKIVIIKKO 13. Se
alkaa vasikoiden leikkikoulusta, jolloin opitaan,
että sähköistetyn aidan sisällä kannattaa pysyä. >> 5
arkistokuva: vesa joensuu
Metsolan päiväkodin 1?3-vuotiaiden Hiiret-ryhmään kuuluvat lapset leikkivät junaradalla, kun osa ryhmäläisistä vielä nukkui päiväuniaan.
Tavanomainen tulos
Päätös: Metsolan päiväkodin sisäilma täyttää kriteerit. TOUKOKUUTA 2015
Todistukset
Tanssijoiden
kevät päättyy
todistusten
jakoon. kerran. Perinteiset markkinat järjestetään
jo 36. >> 4
arkistokuva: Vesa Joensuu
Uusia oppilaita,
uusi koulu
Eskarit ja 1.-luokkalaiset
tutustuvat kouluihin.
Yppärissä koulutyö jatkuu
uudessa koulussa. >> 10
HAAPAVESI KÄRSÄMÄKI MERIJÄRVI OULAINEN PYHÄJOKI RAAHE
Heidi Laikari
IRTONUMERO 2e
Sauli Kotikangas
valtuustoon
Vasemmiston Helena
Widnäs jätti valtuustopaikan. >> 14
Pääkirjoitus: Oppilasmäärät ensi syksyksi alkavat olla jo selvillä kouluilla. Valtuustoon nousee
Sauli Kotikangas. Heikki Saari pohtii
livekuvaamista. >> 15
Tietokoneilla
kiinni euroihin
Marko Ahola tietää, että
pelimaailmassa liikkuvat
rahat. >> 6?7
Henna Haapakoski
Vasikat vaativat
leikkikoulun
Lehmävasikan taival
ulkona kesät laiduntavaksi karjaksi on pitkä. >> 2. >> 8
Vihannin kevätmarkkinoiden järjestelyt ovat
jo hyvässä vauhdissa ja markkinapäivä on
lauantaina. >> 15
NRO 38
Tuovi Pulkkanen
Puutarha
Menestymisvyöhykkeet kertovat mille alueelle
kasvi sopii
Ei ole kyse vain synnyttäjistä, vaan myös työpaikoista.
Huolettaa jos meinataan lomia vähentää
ja työuria pidentää, niin miten ne oikeasti
luulee, että ihmiset jaksaa työssä?
Terttu Niemelä
Oulainen
Olen nuori eläkeläinen ja lähdössä Espanjaan asumaan. Jos kunta olisi
vastaanottanut reilun 500?000 euron valtionavustuksen vastaan, tukisäännöt olisivat estäneet suunnitellut säästöt.
Ei ole valtuutetuilla helppo pesti puntaroida, milloin avustukset kannattaa käyttää ja
milloin niistä kieltäytyä.
www.pyhajokiseutu.fi
Viikon kysymys on vaihtunut
Pyhäjokiseudun
verkkolehdessä.
Nyt pääset vastaamaan
kysymykseen tiedätkö miksi
vietetään helatorstaita.
Asiakastunnuksella
päääset
kirjautumaan
verkkoon.
Gallup: Mitä terveisiä lähettäisit uudelle hallitukselle?
Maata pitää asua niinkuin taloakin.
Ei ole viisasta, että on niin paljon velkaa.
Velasta pitäisi päästä eroon.
Hallituksen pitäisi katsoa ensisijaisesti
Suomen etua.
Ari Mannila
Nivala
Pitäisi ottaa sydämen asiaksi, että säilyy
synnytyslaitokset. Kokoomuskin on ollut
pitkään hallituksessa, eikä se ole siitä
kummentunut. Kaikista
pienimmiltä on jo viety, älkää viekö enää.
Jorma Röyttä
Oulainen. Joskus käy niin, että pensas ei selviydy talvisesta kuorinnasta. Silloin pihalla voi unohtaa ajan ja olla onnellinen jokaisesta pienestä kukannupusta tai makeasta marjasta. Toivon, että suomalaisten
tasa-arvo pysyy samana ja että Suomi olisi demokraattinen maa vielä kun tulen takaisin. Niitä voi kasvattaa tai hakea puutarhalta ja
vaihdella lajia, vaikka joka vuosi. toukokuuta 2015
2 KESKUSTELE
Kolumni
Pääkirjoitus 13.5.2015
Päätoimittaja Sirpa Kortet | p. Mitähän sieltä mahtaakaan nousta. Muuten tarvitaan Jedi-ritareita.
Akke Nuojankoski
Oulainen
Kaikki on niin yhdellä linjalla, että kai se
ihmisiä pelottaa. Vaikka se on suoritettu kuinka
taitavasti, pensas kärsii siitä silti.
Kierroksella pitää aina katsoa tarkasti mullan pintaa penkeissä. Ruohonleikkuustakin saa tulla onnellinen olo.
Opetusryhmien koot
säilyttävä inhimillisinä
U
usia ekaluokkalaisia, uusia eskareita, uusia opettajia ja uusia
tiloja. Kiinalainen sananlasku sanoo: Jos
haluat olla koko elämän onnellinen, aloita puutarhanhoito.
Tuohon on pakko yhtyä, mutta miten paljon haluaa käyttää aikaa puutarhan hoitamiseen, on jokaisen määriteltävä
itse. Miten yhdessä kaudessa
saataisiin kaikki muuttumaan. Jos penkit ovat jo
täynnä perennoja, tuon tunteen voi joko ohittaa tai hoitaa
sitä kesäkukilla. Kun viimeinenkin
ohut lumikerros sulaa pois, herää jokaisen
puutarhurin sisimmässä uteliaisuus mennä kurkkimaan pihamaan penkkejä ja tutkimaan pensaiden ja puiden oksia.
Silloin paljastuu myös se ovatko pensaat maistuneet talven aikana pitkäkorvaisille ystävillemme. Aamulehti kertoo eilen, että selvitys opetusryhmien yllättävään,
jopa kaksinkertaiseen kasvuun on säästöissä.
Joka kolmannen alakoululaisen luokka on
ensi syksynä suurempi kuin tänä keväänä.
Säästöjen taustalla on kieltäytyminen jo tulossaolevasta valtionavusta. Kasvimaankin lajeja voi
panna välillä uusiksi.
Oman pihan kasvit ja niiden hoitaminen ovat toiselle
taakka ja toiselle taivas. Opetustilanne
toki pohjautuu kahden opettajan ohjaukseen,
mutta siitä huolimatta vanhemmat ovat huolissaan.
Syy moiselle selvisi. Ne ovat ihania yllätyksiä ja selittyvät sillä, että
kukkasipulit eivät aina lähde ensimmäisenä kesänä kasvuun.
A
Ruohonleikkuustakin saa tulla
onnellinen olo.?
Joka keväinen on myös se tunne, että jotain uutta pitää
pihan tai kasvimaan penkkeihin saada. PYHÄJOKISEUTU Keskiviikkona 13. Joskus käy niin,
että keväällä penkistä nousee kukkia, joita et muista sinne
laittaneesi. Nyt eletään jänniä aikoja perheissä. On rakennettava itselleen visio siitä, miltä haluaa pihansa näyttävän ja seurattava sitten sitä.
Puutarhalehtiä ja ohjelmia kannattaa katsoa, mutta pitää
hyväksyä se, että se minkä niistä näet, ei ehkä ole mahdollista omalla pihalla.
Kun hyväksyy sen, että kasvuvyöhyke, maaperä ja ajankäyttö vaikuttavat hyvin vahvasti siihen, miltä piha näyttää, vähemmälläkin voi olla onnellinen.
Lajit pitää valita oikein ja itselle asetetulla tiellä pitää pysyä. Näin viestittää lukijamme,
joka aiheesta kauhistelee, miten sellaisen lap-
silauman kanssa voi pärjätä. Näitä kaikkia on Pyhäjokialueen koulupuolella tulossa
ensi syksynä. 050 438 0845 | sirpa.kortet@almamedia.fi
Tuovi Pulkkanen
tuovi.pulkkanen@almamedia.fi
Kirjoittaja on Pyhäjokiseudun toimittaja.
Pieniä
ihmeitä pihalla
T
aas on se aika vuodesta. Tulevat eskarit ja ekalaiset ovat saaneet jo vähän esimakua siitä, millaiselta koulupuolella näyttää.
Kodeissa puhuttavat varmasti ryhmien
koot, koulukuljetukset ja päivien pituudet.
Tietämättä tarkkoja koulukohtaisia luokkakokoja, oletus on, etteivät aloittavien pikkuisten
ryhmät ole monikymmenpäisiä.
Koulukeskusteluun kaikuja kuuluu Kangasalta, jossa aloittavan opetusryhmän koko on
jopa 40 oppilasta
Loppuun nimi tai nimimerkki. toukokuuta 2015 PYHÄJOKISEUTU
3
Mielipiteet: toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi, Pyhäjokiseutu/toimitus, Asemakatu 1, 86300 Oulainen.
Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle myös nimimerkillä kirjoitettaessa.
Kirjoita napakasti. Otan yleensä 10-15 minuutin valotuksia jopa 30
kappaletta. Viestin hinta on 0,85 e.
kuvia lukijoilta
Terhi Lehtola
Huima
palkitsi
kauden
parhaat
Terhi Lehtola
terhi lehtola
Terhi Lehtola
Terhi Lehtola
LUKIJALTA Oulaisten
Huiman hiihtojaos palkitsi
kauden menestyjät Honkamajalla pidetyssä kauden
päätöstilaisuudessa.
N16 Johanna Salonpää
N14 Salla Tyyskä ja
Hilla Lehtola
N12 Miika Ylikulju
Messieristä liikkeelle
MERIJÄRVI Alavieskalaisen Leo Pudaksen, 64, kuvaamia sekä luonnon- että
tähtitaivaan kuvia, on esillä
Merijärven kirjastossa toukokuun ajan.
??Olen aina ollut kiinnostunut avaruudesta, ja vuonna
2000 liityin tähtitieteellisen
yhdistyksen URSAN jäseneksi, Leo Pudas kertoo.
Yhdistyksen kautta hän tilasi myös ensimmäisen kaukoputken ja tähtikartan ja alkoi etsiä kohteita taivaalta.
Ensimmäinen tähtikartta
oli Messier-kohteet, jotka
löysi 1700-luvun loppupuolella ranskalainen tähtitieteilijä.
??Ne on aloittelijalle hyviä
kohteita, koska ne on niitä
suurimpia, hän kertoo.
Taitojen kehittyessä myös
välineistöä piti vähitellen uudistaa : isompia putkia, parempia kameroita ja jalustoita.
??2000?luvulla alkoi tulla
digipokkarikameroita ja sain
sellaisella otettua kuvan suoraan okulaarin läpi, esimerkiksi kun Venus menee auringon editse 6.6.2004, Pudas kertoo.
Tuosta kyseisestä otokses-
M10 Daniel Hamari
luokkakokous
Vielä ehdit mukaan
kahden ikäluokan
luokkakokoukseen
LUKIJAT Vuoden 1977 ke-
Leo Pudas: Andromeda.
ta heräsi innostus tähtitaivaan kuvaamiseen.
Myöhemmin Pudas hankki järjestelmäkameran ja
moottoroidun jalustan ja ryhtyi kuvaamaan avonaisia ja
pallomaisia tähtijoukkoja.
??Pitkiin valotuksiin käytän tietokoneohjattua jalustaa. Iso luokkakokous pantiin
vireille facebookissa, mutta
sen kautta ei ole tavoitettu läheskään kaikkia. Kyseisten luokkien luokanvalvojia olivat tuolloin Matti
Tieksola, Aino Helaakoski,
Terttu Varila, Pentti Voutilainen, Aulikki Eerikäinen
ja Kaisa Kehus.
väällä päätti Pyhäjoella kaksi
ikäluokkaa koulunsa. Sinulla on oikeus kieltää tietojesi käyttö. Sen jälkeen ka-
a
a
l
i
T
saan ne tietokoneohjelmalla
päällekkäin, jolloin informaatio kasvaa, hän kuvailee.
Leo Pudas kertoo, että tähtitaivaan kuvaus kameralla
on vaativimpia kuvauksia,
koska kaikkien toimintojen
pitää pelata.
Juuri haasteellisuus tekee
siitä mielenkiintoisen ja pitkillä valotuksilla otetusta kuvasta näkee huomattavasti
enemmän, kuin pelkällä silmällä.
Leo Pudaksen perheeseen
kuuluvat vaimo ja kaksi lasta.
Lapset asuvat jo muualla ja
aikaisemmin Raahessa asunut perhe muutti Leon jäätyä
eläkkeelle hänen vanhalle
kotipaikalleen Alavieskaan.
Tuula Alin-Biari Musafiri
He ottavat myös sitovia ilmoittautumisia vastaan.
Helena Saarinen toivoo,
että ihmiset panisivat viestiä
eteenpäin, jos tunnistavat
tuttavansa kyseisestä joukosta. Vuonna 1961 syntyneet pääsivät
peruskoulusta ja vuotta vanhemmat vuonna 1960 syntyneet keskikoulusta.
Nuo kaikki luokat kokoontuvat yhteiseen luokkakokoukseen Yppärin Merimajalle
kesäkuun 13. Ruokailu
on iltapäivällä ja sen jälkeen
on muuta mukavaa ohjelmaa.
Pyhäjoen-Merijärven kunnallinen keskikoulu ja peruskoulu päästivät jatko-opiskeluihin yhteensä kuusi rinnakkaisluokkaa, joista a,b,c, ja d
olivat peruskoululaisia ja e ja
f keskikoululaisia.
Luokkakokousta ovat puuhanneet muun muassa Aila
Louhimaa (Oravisjärvi) ja
Helena Saarinen (Bäckman)
Raili Viirret
u
t
u
ise
n
k
a
a
o
t
j
hä arvon
Pya osallistu
j
M60 Matti Immonen ja
Seppo Ranta-Eskola
s
tilauksolla
a
v
u
ja
Jatk tilaus
k
3k
+
?
30
1 kk pan
kau lle
pää
sikai
a
ä
r
Mää s 4 kk
tilau
46?
)
(no
58?
rm.
Lähetä tekstiviesti numeroon 17192:
Soita
Sähköpostilla:
- jatkuva tilaus: PJ TILAA 14K - määräaikaistilaus: PJ TILAA 14M4 asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi
tilauksesi
Mainitse kampanjatunnus 14K/14M4.
010 665 9016 oma nimesi ja osoitteesi
oma nimesi ja osoitteesi
a
Tilaoita
ja v
?
0
0
10
5
.201
16.6
Tarjousonvoimassakotimaassatalouksiin,joissaeiolevoimassaolevaatilausta.Tilaushintasisältäävoimassaolevanarvonlisäveron.Tekstiviestitilauksenhintaon0,85?.Puhelunhinta010-alkuiseennumeroonon0.088e/min.(alv24%).
Tilaajan tietoja voidaan käyttää henkilötietolain mukaisesti markkinointitarkoituksiin. päivä. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192.
Kirjoita alkuun PJ ASIA ja sen jälkeen viesti. Ilmoittautuneita on nyt noin 50.
Tavoitteena on tietysti saada mahdollisimman iso joukko koolle muistelemaan
menneitä ja tapaaman vanhoja koulukavereita. Puhelut nauhoitetaan sisäistä koulutus- ja opetustarkoitusta varten. Myös
luokanvalvojat ja muut opettajat ovat tervetulleita. Keskiviikkona 13. Toimitus voi lyhentää tekstejä. Lisätietoja saat konttoristamme.
Ruokailun
merkitystäkin pohditaan.
??On tärkeää, että kaikkia
ruokia ainakin maistetaan,
eskariope kertaa.
Eskarissa tehdään tuttavuutta kirjainten ja numeroiden kanssa. Eskareilta itsensä esittely sujuu, sillä eskarivuoden aikana on kerrattu ja opittu monia juttuja, jotka valmistavat alkavaan oppivelvollisuuteen.
??Eskareita on tänä vuonna yhteensä 14, yhdeksän
poikaa ja viisi tyttöä. Varmasti päätöksentekoa linjaavat pitkälti tuulivoimahankkeet ja jollain tavalla
myös ydinvoimala.
Kotikangas on kotoisin
Raahesta ja hän on asunut
viisi vuotta Pyhäjoella. Esittäytyivät eskarit, ja tarkasti ottaen Riikka-opettaja
jo tiesikin tulevien oppilaidensa nimet. Kotikangas kertoo, että elämän täyttävät perhe,
työ, politiikka ja frisbeegolf,
jota Kotikangas harrastaa Pyhäjoen frisbeegolfseuran jäsenenä.
Pyhäjoen kunnalla on
juhlavuosi. Kunta täyttää
syyskuun 25. Kotikankaan perheeseen kuuluvat Katja-vaimo ja lapset
Kasperi, Kaapo ja MinniMaria. toukokuuta 2015
4 PUHEENAIHEET
Rohkeat
ja
vilkkaat
eskarit
Esikoulu: Esikoulu on
vapaaehtoinen, mutta
Merijärvellä esikouluun
osallistuvat kaikki lapset.
Heli Nurkkala
heli.nurkkala@almamedia.fi
MERIJÄRVI Se oli odotettu
ja jännä päivä. He ovat
tosi rohkeita ja vilkkaita lapsia. Widnäs
erosi valtuustosta, koska hä-
net valittiin kunnan hallintoja talouspalveluiden palveluesimieheksi. PYHÄJOKISEUTU Keskiviikkona 13. Syksyllä alkaa varsinainen koulunkäynti Koivupuhdon koulun eskarilaisilla.
A
Heli Nurkkala
Eskarivuoden
aikana lapset
tutustuvat jo
Koivupuhdon
kouluun.?
Esikoulun Koivupuhdon eskarissa aloittaa ensi syksynä 18 oppilasta. Valinnan vuoksi
valtuutettu menettää vaalikelpoisuutensa. Siis se, kun
Koivupuhdon koulun esikoululaiset pääsivät tutustumaan tulevaan opettajaansa
Riikka Konuun. Luokassa
me saimme piirtää ja tehdä
tehtäviä, eskareista Lassi
Aronen kertaa tapahtumia.
Eskaritytöt muistuttavat,
että oppilaat saivat myös laulaa ja leikkiä.
??Esitittekö sen Naapurin
täti -laululeikin, eskariopettaja Kristiina Saukko kysyy.
Tytöt ilahtuvat vakuutellen, että juuri sen laululeikin,
jossa saa heilutella käsiä, jalkoja, päätä ja lopulta koko ke-
ho otetaan mukaan menoon.
Opettaja jatkaa jutustelua
kysellen, esittäytyivätkö eskarilaiset tulevalle opettajalle. Tärkein asia eskarivuoden aikana on oppia, miten
toimimme yhdessä ja isossa
ryhmässä, eskariopettaja sanoo.
Tytöt säestävät opettajaa
kertomalla, että ryhmän on
leikittävä sulassa sovussa ja
leikkien jälkeen tavarat järjestetään takaisin paikoilleen.
??Eskarissa ei saa huutaa,
puhua rumia, painia eikä ta-
Sauli Kotikangas
Pyhäjoen valtuustoon
Heli Nurkkala
heli.nurkkala@almamedia.fi
PYHÄJOKI Vasemmistoliiton ensimmäinen varavaltuutettu Sauli Kotikangas
nousee kunnanvaltuustoon
jäljellä olevaksi valtuustokaudeksi. päivä 150 vuotta.
Kunnanhallitus nimesi
juhlajärjestelyjä varten työryhmän, johon kuuluvat Risto Kittilä, Anna-Liisa Tuuttila, Matti Pahkala ja Pirkko Lintunen. Opettajana toimii Kristiina Saukko.
pella, pojat lisäävät.
Koulussa tarvitaan myös
omatoimisuutta. Vaikka lukemaan ja laskemaan ei vielä
opetella, moni eskari on
Katja Orajärvi-Kotikangas
Sauli Kotikangas tarttuu kunnanvaltuutetun tehtäviin innolla.
Varavaltuutetulle valtuustotyöskentely on tullut jo tutuksi.
tuutetuksi. Widnäs työskentelee kunnan pääkirjanpitäjänä kesäkuun loppuun,
jonka jälkeen hän aloittaa uudessa virassa.
Kunnanvaltuustoon nouseva Sauli Kotikangas työskentelee Raahen SSAB:llä koneasentajana.
??Nämä olivat ensimmäiset kuntavaalit, joihin lähdin
ehdokkaaksi ja nyt pääsin jälkijättöisesti varsinaiseksi val-
Esikouluvuosi on pian takana ja edessä on kesäloma. Tartun valtuutetun tehtäviin positiivisin
mielin, Kotikangas sanailee.
??Olen toiminut varavaltuutettuna muutamassa valtuustokokouksessa, joten
valtuuston toiminta on jo tuttua. Eskarivuoden aikana opetellaan huolehtimaan entistäkin tarkemmin omasta siisteydestä ja
pukemisesta. Opettajaan
ja ekaluokkaan tutustuminen
oli niin odotettu, että siitä
riittää lapsille pohdittavaa
pitkään, ihan ensimmäiseen
koulupäivään saakka.
??Ihan ensiksi me mentiin
luokan ovelle, johon Riikka
tuli meitä vastaan. Ryhmän sihteerinä toimii Helena Widnäs.
Kunnanhallitus päätti, että
syyskuussa järjestetään kunnanvaltuuston juhlakokous,
jossa tehdään mahdollisimman monta myönteistä päätöstä, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.
Päätöksentekoa varten järjestetään ideakilpailu päätöksistä, joilla kuntalaisten
hyvinvointia lisätään.. Kotikankaalle valtuustopaikka vapautuu Helena Widnäkseltä, jolle kunnanhallitus myönsi eron kunnanvaltuuston jäsenyydestä.
Widnäs toimii kunnanvaltuuston ensimmäisenä varapuheenjohtajana
Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Pyhäjokialueella ja Raahessa esikoulun
aloittaa 628 lasta. toukokuuta 2015 PYHÄJOKISEUTU
5
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Merijärvellä ekaluokkalaisia on 14, Pyhäjoella 42, Kärsämäellä 37,
Haapavedellä 101, Oulaisissa
102 ja Raahessa 338.
Eskareiden ja ekaluokkalaisten määrät ovat kuntien
sivistystoimen tämän hetkisiä oppilastietoja. Mitään
mullistavia muutoksia sivistystoimista ei ennakoida tulevalle lukuvuodelle.
??Haapavedellä Hyttikallion oppilasmäärä kasvaa 20
oppilaalla. Raahelaisia
heistä on 346, haapavetisiä
89, oulaistelaisia 95, pyhäjokisia 45, kärsämäkisiä 35 ja
merijärvisiä 18.
Peruskoulun 1.-luokan
aloittaa 634 lasta. Koululaiset jatkavat opiskelua uudessa koulurakennuksessa. Kellon merkitys on hyvin hallussa. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Koulun rehtorisivistystoimenjohtaja Jari
Ylikulju kertoo, että esikoulun aloittaa syksyllä 18 lasta.
??Meillä eskarioikeutta
käytetään 100 prosenttisesti
eli kaikki esikouluopetukseen oikeutetut osallistuvat
opetukseen, Ylikulju kertoo.
Heli Nurkkala
heli.nurkkala@almamedia.fi
PYHÄJOKIALUE-RAAHE
Syyslukukaudella esikoulun
ja 1.-luokan aloittavat lapset
tutustuvat toukokuussa tuleviin kouluihin. Samoin yläkoulun oppilasmäärä kasvaa 300:sta 330:een,
kertoo Haapaveden sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi.
Seitajärven mukaan, suurin muutos Hyttikallion, Mäkirinteen ja Humalojan koulujen osalta on se, että koulujen rehtori tai koulujohtaja
vaihtuu.
Merijärven Koivupuhdon
koulun rehtori-sivistystoimenjohtaja Jari Ylikulju kertoo, että yksi määräaikaisen
luokanopettajan työ päättyy.
??Yksi ikäluokka on ollut
kuuden vuoden ajan jaettuna
kahteen luokkaan. Tänä aikana koulussa on ollut tarve
määräaikaiselle luokanopettajalle. Takki puetaan päälle ja huikataan iloiset heit opelle ja eskarikavereille. Lukeminenkin on jo muutamalla hyvällä alulla.
Kristiina-opettajan mielestä eskarin sijainti on oppilaiden kannalta erinomainen.
??Eskarivuoden aikana
lapset tutustuvat jo Koivupuhdon kouluun, jolloin koulurutiinit ja henkilökunta tulevat tutuksi.
Samassa koulun kello pärähtää soimaan. Oppilasmäärä on
nyt 260 ja syksyllä 280. Ryhmät
toimivat Jauhinkankaan,
Lehtopään Piipsjärven ja Juho Oksan kouluissa. Keskiviikkona 13. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Heli Nurkkala
Heli Nurkkala
Pyhäjoen Yppärin koulussa astutaan uuteen aikakauteen tulevana lukuvuonna. Petäjäskosken koululla esiopetusryhmää ei tulevana vuonna
ole, mutta vastaavasti esiopetusryhmä on Piipsjärven
Nyt on oikea hetki ottaa
askel kohti ihanaa pihaa
Kuljetuspolar on kumppanisi maanrakennustöissä: meiltä saat maa-ainekset, kuljetukset,
konetyöt ja tontin perustukset.
Kerro meille, oletko kodinrakentaja
vai pihanlaittaja, ja osallistu arvontaan:
Kuljetuspolar.fi/ihanpihalla
koulussa, kaupungin sivistystoimen taloussihteeri Eini
Jylänki kertoo.
Kärsämäen sivistystoimenjohtaja Kari Oikarinen
kertoo, että yläkoulun oppilasmäärä nousee kahdeksalla.
??Kaikkien aikojen pienin
ikäluokka, joita on 28, päättää peruskoulun ja 7.-luokalle
tulevien määrä on suurempi,
laskee Oikarinen.
Pyhäjoen sivistystoimenjohtaja Antero Tervonen
summaa, että Pyhäjoella
syyslukukaudella eskarilaisten määrä vähenee verrattuna kuluvaan lukuvuoteen,
mutta vastaavasti esikoululaisten määrä lisääntyy nykyisestä. Kuvassa oppilaat hakevat lounasta vanhan koulun keittiöstä.
634 ekaluokkalaista
Koulu: Eskarit ja ekaluokkalaiset
tutustuvat.
päässyt hyvin aakkosiin kiinni. Ensi lukuvuonna tarvetta ei enää ole, sanoo Ylikulju.
Oulaisissa tapahtuu muutos esiopetusryhmissä.
??Esiopetusryhmien määrä säilyy viidessä. Huomenna on
uusi eskaripäivä.
Eskariopettaja Kristiina
Saukon luokka kasvaa ensi
lukuvuonna. Pyhäjoen osalta
merkittävää on se, että syyslukukaudella Yppärissä otetaan käyttöön uusi koulu.
Vo
kaasu ita
gr
ja tyk illi
tarpee öt!. Eskarit pakkaavat tavarat reppuun
ja kipaisevat naulakolle
Arinan toivomus kuitenkin on, että myös kunta ja
paikalliset yrittäjät osallistuvat kehittämishankkeeseen.
Kärkkäisen mukaan hanke
on edennyt suunnitellulla tavalla ja aikataululla. Kuukausia
kestänyt selvitysprosessi
on päättynyt. Alustavien suunnitelmien mukaan tavoitteena
on avata uusi liikekeskus
vuoden 2017 aikana.
Addressin alullepanija Tiina Tiirola kertoo, että keskustelua Arinan johtajien
kanssa käytiin hyvässä hengessä Mukana olivat myös
Antero Tiirinki ja Eila Kultala.
??Ei tullut mitään uutta, ainakaan minulle, mutta oli hyvä keskustella asioista. Tulokset
julkistettiin tiistaina.
Heidi Laikari
heidi.laikari@almamedia.fi
OULAINEN Metsolan päiväkodin henkilökunta ja hoitolapset nauttivat terveestä sisäilmasta.
Oulaisten kaupungin sisäilmatyöryhmän tiistaina
julkaisemat tutkimustulokset osoittavat, että päiväkodin sisäilma- ja sieni- sekä
bakteeripitoisuus on tavanomainen, eikä lajikkeistossa
ole kosteusvaurioon viittaavaa määrää mikrobilajikkeita.
. Keskukseen on
ajateltu Matkahuoltoa, Postia, veikkauspistettä ja kahviota Sale-myymälän lisäksi.
Kunta käynnisti Arinan
aloitteesta toukokuussa 2013
asemakaavan muutostyön
valtatie 8:n varteen entisen
Shell-huoltamon laajennetulle tontille. Esisopimus raukeaa vuoden 2017 lopussa.. Tutustumishetken jälkeen esikoululaiset palasiv
jät kertoivat olevansa tyytyväisiä sisäilmatulosten valmistumiseen ja niiden lopputulokseen.
Arkistokuva: Sari ohinmaa
Tiina Tiirola vei pyhäjokisten terveisiä Arinan johdolle.
keskustaan ja etsii sopivia
kumppaneita noin 2000 neliön liikekeskukseen.
Arina on varautunut hankkeen toteutuessa siirtämään
nykyisen Pyhäjoen liiketoimintansa uuteen liikekeskukseen. toukokuuta 2015
6 PUHEENAIHEET
Sopivan
terve tila
kaikille
Tulos: Metsolan päiväkodin tutkimukset osoittavat sisäilman olevan
tavanomaista. Koska sisäilmassa on
aina epäpuhtauksia, on tavanomainen tilanne normaali, hän sanoo.
Kaupungin sisäilmatyöryhmä käsitteli tutkimustuloksia
huhtikuun lopussa. Jos alunpe-
rinkin oli suunnitelmissa rakentaa vasta 2017, niin miksi
siitä ei ole kerrottu.
??Minulle tämä asia on tärkeä, koska niin monet ovat
asiasta puhuneet. Annoin kanavan kuntalaisille vaikuttaa,
ettei heidän tarvitse äänestää
jaloillaan.
Taustalla on Arinan ja Pyhäjoen kunnan tekemä esisopimus liikekeskuksen rakentamisesta. Vetoomuksen luovuttaneet edustajat kiirehtivät arinan ratkaisuja ydinvoimalahankkeen-
kin takia.
Toimiala-johtaja Tapani
Kärkkäisen mukaan Osuuskauppa Arina suhtautuu
myönteisesti kasvavan Pyhäjoen palvelujen kehittämiseen. Huoneilmassa on aina
mikrobeja. Sitä ennen Arina markkinoi liike-
Metsolan päiväkodin Oravat-ryhmään kuuluvat 5-6-vuotiaat tutustuivat tiistaina kouluun. Tulokset olivat tavanomaiset, eli Metsolan päiväkodissa on normaali sisäilma,
Oulaisten kaupungin tekninen johtaja ja sisäilmatyöryhmän jäsen Markku Ketonen
selventää tuloksia.
Ympäristöpalvelut Helmen
terveydensuojeluviranomaisen antaman lausunnon mukaan Metsolan päiväkodin sisäilman mikrobimittaustulokset täyttävät Sosiaali- ja
terveysministeriön määrittämät terveydelliset ohjearvot.
Tulokset osoittavat, että
joissakin näytteissä on muutamia kosteusvaurioon viittaavia mikrobeja, mutta niiden esiintyminen on pieninä
pitoisuuksina hyvin tavanomaista.
Ketonen korostaa tulosten
tarkastelun yhteydessä, ettei
huoneilma ole koskaan steriili.
. Tiedottaminen olisi saanut olla
sieltä selvempää. Kaikkiaan listaan
kertyi liki 400 nimeä.
Pyhäjokiset vetosivat Arinan johtoon, jotta se ryhtyisi
kiireellisesti kehittämään Pyhäjoen palveluita. PYHÄJOKISEUTU Keskiviikkona 13. 8-tien
varteen on suunniteltu liikekeskusta, jonka laajuus selviää vasta kesäkuussa. Työsuojelutoimikunnan tiedossa
tulokset olivat 8. toukokuuta.
Päiväkodin henkilökunnalle ja hoitolasten vanhemmille sisäilman epäpuhtausmittausten tulokset kerrottiin alkuviikosta.
Arina lupaa
rakentaa 2017
Raili Viirret
raili.viirret@almamedia.fi
PYHÄJOKI Pyhäjokisten
kyllästyminen odottamaan
Arinan ratkaisuja johti
addressin keräämiseen paremman ja isomman kaupan
puolesta. Tutkimuksessa
katsotaan lajikkeet ja niiden
määrät
Hankosen mukaan virat
voidaan esimerkiksi yhdistää.
. Kyseistä viransijaisuutta hoitaa tällä hetkellä
Liisa Hankonen.
Sorviston virkasiirroksen
syyt liittyvät sekä talousjohtajan tyhjäksi jääneeseen virkaan että sosiaali- ja terveyspalveluiden muutoksiin.
Haapaveden kaupunginjohtaja Antti-Jussi Vahteala
työskenteli ennen nykyiseen
tehtäväänsä siirtymistä kau-
pungin talousjohtajana.
Ylimmän virkamiesjohdon kannalta Vahtealan ero
talousjohtajan tehtävästä tarjoaa mahdollisuuden henkilöstömuutoksiin.
Hankonen kertoo, että Haapavesi ennakoi mahdollisia
sote-muutoksia kaupungin
strategian mukaisesti.
. Sitähän ei kuitenkaan
tiedä, tapahtuuko näin vai ei.
Tässä on kyse suurista päätöksistä, hän sanoo ja kuvailee nykytilannetta tehtävänkierroksi.
Haapaveden kaupunginhallituksen maanantaina käsittelemä tehtäväkiertopaletti
sai alkunsa erosta, jonka hallitus myönsi Vahtealalle talousjohtajan virasta.
. Tämä on mahdollisuus,
sillä näinhän asioita ennakoidaan. Ravintolatilat
ovat uudet ja rakennetaan
peruskorjauksen yhteydessä.
Kainuun prikaati, PohjoisPohjanmaan ja Kainuun
aluetoimistot pyysivät kuntia
nimeämään edustajansa
vuoden 2014 kutsuntalautakuntiin. Kärsämäen kunnanhallitus nimesi edustajakseen Esko Ristisen, ensimmäiseksi varahenkilöksi
Pauli Ojalehdon, toiseksi
varahenkilöksi Ari Mikkolan, yhteyshenkilöksi hallintosihteeri Eila Haagan. Tavoitteena
on käräjäoikeuksien rakenteen vahvistaminen. Epäpuhtauksia, jotka
viittaisivat ongelmiin, ei tämän tutkimuksen perusteella
ole. Jos tulokset olisivat olleet hälyttävät, olisi niihin
reagoitu heti ja välittömästi,
Ketonen kertoo tutkimustulosten käsittelyaikataulusta.
vat leikkeihinsä. Toki se on strategista
miettimistä, että mihin tehtäviin ja minkä verran työntekijöitä tarvitaan, Hankonen toteaa.
Jaana Salo
Kärsämäen kunnanhallitus nimesi edustajakseen
Centria-ammattikorkeakoulu
Oy:n Oulun eteläisen alueella
järjestettävään ammattikorkeakouluopetuksen ohjausryhmään kunnanjohtaja
Riitta Hokkasen.
Kunnanhallitus ohjeisti
Nivala-Haapajärven seutu
ry:n yhtymävaltuustoa hallitukseen nimettäviksi jäseniksi Esko Ristisen, varalle Riikka Mannisen ja Riitta Hokkasen, varalle Jaana Salon.
Kunnanhallitus antoi mainostaulujen tekstiehdotukset
työstettäviksi kuntastrategia
työryhmään.
Mainostalulun tekstiehdotukset päätettiin antaa jatkojalostukseen kuntastrategiatyöryhmälle.
Jokilaakson Nuorten Tuki
ry esitti kunnanhallitukselle,
että kunnanhallitus osallis-
tuisi yhdistyksen OHJAAMO-hankkeeseen, joka on
saanut EU-rahoituksen. Ennakoimme soten
mahdollista siirtymistä suuremmalle alueelle, jolloin
Haapaveden kaupungin palveluksesta siirtyisi pois noin
puolet henkilöstöstä. Molempien
virkojen seuraava tarkasteluajankohta on kesäkuu 2018.
Sorviston virkasuhde säilyy muutoksesta huolimatta
toistaiseksi voimassa olevana.
Kaupunginhallitus on antanut samassa yhteydessä
täyttöluvan Sorviston tyhjäksi jättämälle hallintojohtajan
viralle. Kunnanhallitus päätti osallistua
hankkeeseen enintään 1200
euron omarahoitusosuudella
edellyttäen, että palvelut tarjotaan Kärsämäellä ja vain
poikkeuksellisesti muualla.
Oikeusministeriö pyysi
kuntien lausuntoja oikeusministeriön työryhmän mietinnöstä ?Käräjäoikeusverkon
kehittäminen?. Seuraamme kuitenkin
aktiivisesti tilannetta, mikä
tarkoittaa muun muassa 1?2
vuoden välein tehtäviä seurantatutkimuksia.
Oulaisten kaupungin tekninen johtaja kertoo kuuntelevansa myös herkällä korvalla Metsolan päiväkodin henkilökuntaa.
. Kärsämäen kunnanhallitus totesi
lausunnossaan, että RaaheYlivieska käräjäoikeuden istuntopaikka tulee pitää Ylivieskassa kansalaisten tasaarvoisen palvelujen saamiseksi.. Tämä on tavallista tällaisissa
kohteissa, Ketonen sanoo.
Poikkeamislupa
myönnetty
Henna Haapakoski
henna.haapakoski@almamedia.fi
KÄRSÄMÄKI Kärsämäen
kunnanhallitus myönsi Kiinteistö Oy Kärsämäen Tekstiilitalolle luvan poiketa asemakaavan merkinnästä ja saneerata tontilla olevan teollisuusrakennuksen tiloja hotellimajoitus- ja ravintolakäyttöön. Koska
hallintojohtajan tehtävässä
noin puolet on henkilöstöjohtamista, vaikuttaisi se tehtävään. toukokuuta 2015 PYHÄJOKISEUTU
7
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Attendo Oy on nimennyt kutsuntalääkäriksi johtavan lääkärin Jyri Moilasen.
Haapaveden kaupunginhallitus käsitteli viimeisimmässä kokouksessaan virkamiesten tehtävien lisäksi kaupungin edustajia eri
yhteisöissä.
Tehtävänkierto alkoi
Virat:
Muutoksia
tiedossa
lisää.
Heidi Laikari
heidi.laikari@almamedia.fi
HAAPAVESI Kaupunginhallitus on siirtänyt Haapaveden
nykyisen hallintojohtaja Maria Sorviston talousjohtajan
virkaan.
Sorvisto on tällä hetkellä
perhevapaalla, ja hän istuu
talousjohtajan työpöydän ääreen ensi syksynä.
Hallituksen päätöksen mukaisesti sekä talous- että hal-
lintojohtajan virat muuttuvat
määräaikaisiksi. Päiväkodin työnteki-
Metsolan päiväkodin viimeisimmät sisäilmatutkimukset tehtiin maaliskuun
alussa.
Kaupunki on seurannut
seitsemän vuotta sitten saneeratun päiväkodin sisäilmanlaatua säännöllisin mittauksin, lähes vuosittain.
Ketosen mukaan uusimmat tutkimustulokset osoittavat, että päiväkodin ilmastointikanaviin viime vuoden
puolella tehdyt korjaustoimenpiteet ovat olleet oikeita
ja riittäviä.
. Henkilöstövähennys
vaikuttaisi myös talousjohtajan tehtävään.
Ennakoinnista huolimatta
talous- ja henkilöstöjohtajien
virkojen tulevaisuuden visiot
ovat vielä suunnitteluasteella. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Tällä hetkellä ei ole tarvetta lisätutkimuksille, mutta
talven tultua saatamme tehdä seurantatutkimuksia. Hotellimajoitustiloja ja vuodepaikkoja kiinteistössä on nyt 28. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Heidi Laikari
Jaana Salo
FAKTA
??Metsolan päiväkoti on saneerattu 2008, jolloin kiinteistöstä uusittiin muun muassa
lattiat ja niiden alapuoliset rakenteet.
??Kaupunki on tehnyt saneerauksen jälkeen myös pienempiä kunnostustoimenpiteitä.
??Ilmastointiin liittyvät korjaustoimenpiteet tehtiin loppuvuodesta 2014.
??Viimeisimmän, maaliskuussa tehdyn, sisäilmatutkimuksen toteutti Talotutkimus Kairitek Oy.
. Keskiviikkona 13. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Saneerauksen jälkeen paikkoja on
yhtensä 50
Vanhan sanonnan mukaan päivä oli jopa
niin pyhä, ettei silloin ruohokaan
kasva.
3
Helajuhla periytyy kuitenkin
jo pakanuuden ajoilta. Monissa muissa kielissä juhlan
nimi viittaa konkreettisesti taivaaseenastumiseen, mutta suomenkielinen vastine pohjaa ruotsalaiseen helig torsdagiin eli pyhään
torstaihin. Nuoret naiset myös tekivät lemmensaunoissa lemmentaikoja.. Pääsiäisen ja helatorstain välisenä aikana Kristus
näyttäytyi opetuslapsilleen satunnaisesti. Laidunnusryhmä tulee kolme, lehmät, hiehot ja vasikat, Kari
Somppi kertoo.
Ensimmäisenä leikkikouluun pääsevät ne vasikat, jotka eivät vielä edelliskesänä
päässeet ulos. PYHÄJOKISEUTU Keskiviikkona 13. Kari
Somppi kertoo niiden olevan
alussa arkoja lähtemään navetan suojista ulkoilmaan,
mutta ulospäästessään niitä
ei pidättele mikään.
??Joskus hiehot saattavat
olla sellaisia, että ne pitää
melkein kantaa ulos navetasta. Kylvötyöt aloitetaan
tilalla heti poutaisten ilmojen tultua. Pääsiäisen liikkuvan
ajankohdan takia helatorstain päivämäärä vaihtelee toukokuun alkupuoliskosta kesäkuun alkuun.
Juhla saa kristityt valmistautumaan kirkkovuoden 50-päiväisen
pääsiäisajan päätökseen, joka tapahtuu helluntaina. Pyhäpäivän
liturginen väri on valkoinen.
2
Helatorstai on virallinen pyhäpäivä Suomen lisäksi myös
useimmissa Euroopan maissa. Vielä 1800-luvulla helatorstai oli yksi Suomen tärkeimmistä juhlapyhistä. Sitten, kun ne huomaavat
edelliskesältä tutun nurmen,
ne ymmärtävät mennä laiduntamaan, hän jatkaa.
Lehmien opettamisessa
pitää miettiä, mitä lehmä siinä tilanteessa ajattelee. Vaarallisten puiden kaataminen
katsotaan aina tapauskohtaisesti.
??Esimerkiksi Lähteentien
mutkassa oli isoja kuusia, jotka talvella kaadettiin. Sähköaita perustuu sellaiseen
metodiin, missä karjalle luodaan pelko ja kunnioitus aitaa kohtaan, Somppi jatkaa.
Seuraava porukka ovat hiehot, jotka ovat edelliskesänä
aloittaneet kesälaiduntamisen leikkikoulun kautta. toukokuuta 2015
8 PUHEENAIHEET
Vaaraa
aiheuttavat
puut pois
KÄRSÄMÄKI Kärsämäen
Suomelan leirintäalueelta
kaadettiin vaaraa aiheuttavia
puita. Syksyllä vasikoiden sisälle saamista auttaa se,
stressaavassa tilanteessa oleville vasikoille. Jos liikaa maksettua opintotukea ei palauteta
ajoissa, se peritään takaisin
15 prosentilla korotettuna.
Jos opiskelijan tulot ylittivät vuositulorajan vuonna
2014, hän voi vapaaehtoisesti
palauttaa liikaa maksetut
opintorahat ja asumislisät
toukokuun loppuun mennessä. Lehmä on laumaeläin ja voi yksin jäädessään hätääntyä.
Mistä syystä helatorstaita oikein vietetään?
Pyhä: Jeesus ei
maatunutkaan
haudassaan
enää pääsiäisen
aamuna. Helatorstai on vuotuinen kristillinen juhla, jota
vietetään 40 päivää Kristuksen
ylösnousemuksen jälkeen.
1
Helatorstaita vietetään Jeesuksen taivaaseenastumisen
muistoksi. Varsinkin Etelä-Suomessa
sytytettiin helavalkeina tunnettuja kokkoja helatorstain aattona,
jolloin karja ajettiin tulien läpi
tautien ehkäisemiseksi. Vasikat ovat
iältään yhdestä kuukaudesta
11 kuukauteen. Maatalousyhtymä
Sompin tilalla sitouduttiin
uudistuneeseen ja vapaaehtoiseen eläinten hyvinvointikorvausjärjestelmään nautojen pitkäaikaisempaan laidunnukseen kasvukaudella.
Tämä tarkoittaa sitä, että lehmät pääsevät kesäpäiviksi
ulos toukokuun alun ja syyskuun lopun välillä vähintään
90 päivän ajaksi.
??Meillä päästetään ulos
kaikki kuukauden ikäisistä
vasikoista ylöspäin. Kylvöt kestävät noin kolme viikkoa.
Henna Haapakoski
henna.haapakoski@almamedia.fi
OULAINEN Lehmien laidunkausi alkaa olla ajankohtainen. Nuorisolla oli usein tapana tanssia ja juoda
simaa helavalkeiden äärellä. Yhden
talon asukas pelkäsi puiden
kaatuvan päälle myrskyn yllättäessä, Hämäläinen lisää.
Tukien
palautukset
tehtävä nyt
Liiat opintotuet on palautettava toukokuun loppuun
mennessä. Tenniskentän pelaajat
olivat valittaneet kuusista tulevan hirveästi neulasia, jotka aiheuttavat pelikentällä
vaaratilanteita.
Lisäksi lahovikaisia puita
kaadettiin, jotta ne eivät seuraavan myrskyn tullen kaatuisi minkään päälle.
Kunnan rakennusmestari
Esko Hämäläinen kertoo,
että Kärsämäellä on kaadettu
vaarallisia puita muualtakin
kuin leirintäalueelta. Vasikoille on
omat huoltajansa, jotka pitävät vasikkaa köyden päässä
kiinni.
??Vasikoita kävelytetään
aitauksessa, jotta ne oppivat
kunnioittamaan aitaa. Jokainen hetki vasikalle ja hieholle on uusi laiduntamaan
mennessä.
Arja Somppi käy puhuttelemassa lehmävasikoita usein. Se oli
kevään juhla, jota vietettiin
kylvökauden alussa entisajan jumalten mieliksi hyvän sadon toivossa. Opintotuen vapaaehtoisen palautuksen voi tehdä
verkossa.
Tulorajan voi tarkistaa Kelan verkkopalvelusta.
Vasikat
leikkikoulussa
Kesälaitumet: Kylvöjen
jälkeen kesäkuun puolella
lehmät vapautetaan laitumille. Opintotuen
saaja voi myös tarkistaa Kelan asiointipalvelusta opintotuessa huomioon otettavien
vuositulojensa ennakkotiedot. Opiskelija voi laskea vuositulonsa huhtikuussa saamansa esitäytetyn veroilmoituksen avulla
Edustajiston jäsenmäärää muutetaan siten, että edustajistoon kuuluu vähintään 40
ja enintään 90 edustajaa.
. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Sara
ja Luukas Hietamäki Oulainen, 5.5. Roosa Ylikulju ja Niilo Pistemaa Oulu
Poika: 19.4. Hallintoneuvoston jäsenmäärää muutetaan siten, että hallintoneuvostoon kuuluu
vähintään 15 ja enintään 38 jäsentä.
. Suvi Nieminen ja
Ismo Siivikko Sievi as., 28.4.
Erja ja Matti Peltola Kalajoki
Kesällä vasikat ja hiehot
ovat yötä päivää ulkona.
??Vasikat ja hiehot oppivat
tuntemaan ne ihmiset, jotka
käyvät niitä puhuttamassa
useasti kesän aikana. Navetan ovien ympärille tehdään aitaus kärryistä.
??Eläimet seuraavat traktoria, mikä tukkii viimeisen
reiän navetan ovien ympärillä. Miia Putila ja Joni Puutio Oulainen, 27.4. Tarja ja Timo
Kangas Kärsämäki, 22.4.
Pauliina ja Kari Tanska Oulainen, 25.4. Varat on
arvostettu kirjanpitoarvoon ja niiden arvostamisessa on noudatettu kirjanpitolain
säännöksiä ja hyvän kirjanpitotavan periaatteita.
Sulautumiseen Osallistuvilla Osuuspankeilla on oikeus päättää sulautumissuunnitelman allekirjoittamisen ja sulautumisen
täytäntöönpanon rekisteröimisen välisenä
aikana myös muista kuin tavanomaiseen
liiketoimintaan kuuluvista järjestelyistä,
jotka vaikuttavat Sulautumiseen Osallistuvien Osuuspankkien oman pääoman taikka
osuuksien ja osakkeiden määriin.
Sulautumiseen Osallistuvien Osuuspankkien hallintoneuvoston tai hallitusten jäsenille, toimitusjohtajille, tilintarkastajille
tai sulautumissuunnitelmasta lausunnon
antavalle tilintarkastajalle ei anneta mitään
erityisiä etuja ja oikeuksia.
Sulautuminen tulee voimaan sinä päivänä,
jona sulautumisen täytäntöönpano merkitään kaupparekisteriin. Vasikat ja hiehot jäävät aitaukseen ja rohkein astelee
sisälle ensimmäisenä.
Aikuiset lypsylehmät
asustavat kesälläkin yöt navetan sisällä.
??Lehmien maidontuotannossa tulee aina notkahdus
laidunkauden alettua. Ensimmäisenä vuonna sitoutuminen kesää
vuoden 2016 loppuun.
??Vanhemmat lehmät ovat
jo oppineet, että ilmojen lämmetessä ne pääsevät pihalle.
Keväällä, kun alamme pitämään navetan ovia auki, nostavat lehmät päänsä ylös ja
katselevat jo oville päin.
että niiden kanssa touhuaa tuttuja ihmisiä. päivänä toukokuuta 2015
OULAISTEN OSUUSPANKKI
Hallitus
15 minuuttia päivässä
kehittää lapsen lukutaitoa merkittävästi.. kutakin sadan euron suuruista jäsenosuutta vastaan yhden uuden sadan
euron suuruisen jäsenosuuden,
. Keskiviikkona 13. Vasikat ja
hiehot seuraavat tuttua traktoria. Tutut ihmiset luovat turvaa
Keskustelun
aika on
myöhemmin
OULAINEN Lapsiperheille
suunnattu yhteinen keskustelutilaisuus siirtyy syksyyn.
Lasten ja nuorten hyvinvointia edistävä Lapset puheeksi -toimintamalli oli tarkoitus esitellä oulaistelaisille
vanhemmille keskiviikkoiltana Soihtulassa. Tutut
ihmiset auttavat vasikoiden
sisälle saamisessa syksyllä,
Kari Somppi kertoo.
Laitumen kivennäisautomaatti ja vesikärry otetaan
traktorin kyydille. Sulautuminen
on osuuskuntalaissa tarkoitettu absorptiosulautuminen.
Sulautumisen tarkoituksena on turvata nyt samalla alueella toimivien pankkien
kilpailukyky, kasvu ja tehokkuus, vahvistaa ja varmistaa paikallisen pankkipalvelun monipuolisuus, joustavuus ja henkilökohtaisuus kustannus¬tehokkaasti yhä
vaativammaksi muuttuvassa kilpailu- ja
markkinatilan¬teessa.
Sulautumisvastikkeena
vastaanottava
osuuspankki antaa sulautuvien osuuspankkien jäsenille
. Hallituksen jäsenten lukumäärää muutetaan siten, että hallituksen muodostavat
toimitusjohtaja toimiaikanaan sekä hallintoneuvoston valitsemat 3 - 11 muuta jäsentä.
. jäsenosuusmaksun ylittävältä osalta vastaavan määrän Tuotto-osuuksia, mikäli sulautuvan osuuspankin jäsen on jäsenenä
myös vastaanottavassa osuuspankissa.
. toukokuuta 2015 PYHÄJOKISEUTU
9
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Pankin toiminimi muutetaan Pohjankaaren Osuuspankiksi.
. Kaupungin
aikataululliset tekijät siirtävät tilaisuuden kuitenkin
syyskuulle.
Perheiden keskustelutilaisuus liittyy elokuussa 2016
käyttöönotettavaan Lapset
puheeksi -toimintamalliin,
jota rakennetaan parhaillaan
osaksi paikkakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuutta.
vauvat
Tyttö: 22.4. Sääntöihin otetaan siirtymäsäännökset,
joita noudatetaan sulautumisen täytäntöönpanon rekisteröimisen jälkeen tehtävissä ensimmäisissä edustajiston, hallintoneuvoston ja hallituksen valinnoissa.
Nähtävinä pidettävät asiakirjat
Sulautumissuunnitelma liitteineen, mukaan
lukien Oulun Osuuspankin muutetut säännöt, ja muut osuuskuntalain 20 luvussa
tarkoitetut sulautumiseen liittyvät asiakirjat
ovat jäsenten nähtävinä viimeistään kuukautta ennen kokousta Oulaisten Osuuspankin internet-verkkosivuilla
www.op.fi/oulainen.
Oulaisissa 13. Sulautumisen
täytäntöönpanon suunniteltu rekisteröintiajankohta on 30.4.2016.
Vastaanottavan osuuspankin sääntöjä
muutetaan sulautumisen yhteydessä.
Sääntömuutosehdotuksen
pääasiallinen sisältö:
. Tuija ja Joonas Ylinen Merijärvi, 8.5. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. lisäosuuksia merkinneille heidän lisäosuusomistustaan
vastaavan
määrän
Tuotto-osuuksia, siten että kymmentä Kemin Seudun Osuuspankin ja kymmentä
Tornion Osuuspankin kymmenen euron nimellisarvoista lisäosuutta ja yhtä Oulaisten
Osuuspankin sadan euron nimellisarvoista
lisäosuutta vastaan annetaan yksi uusi vastaanottavan osuuspankin sadan euron suuruinen Tuotto-osuus.
Sulautuvan osuuspankin osuudenomistajille maksettava sulautumisvastike vastaa
heidän sulautuvaan osuuspankkiin sijoittamaansa määrää.
Sulautumisvastike annetaan ja sulautuvan
osuuspankin jäsenistä tulee ilman erityistä
hakemusta vastaanottavan osuuspankin
jäseniä välittömästi sen jälkeen, kun sulautuminen on rekisteröity kaupparekisterissä.
Vastaanottavan osuuspankin osuuspääomaa korotetaan sulautumisen yhteydessä
sulautumisvastikkeena annettavien osuuksien mukaisilla määrillä.
SISÄLLYTÄ
ARKIRUTIINEIHIN
YHTEISTÄ LUKUAIKAA
Selvitys sulautuvien osuuspankkien varoista, veloista ja omasta pääomasta on esitetty
sulautumissuunnitelman liitteessä. kutakin sadan euron suuruista Tuottoosuutta vastaan yhden uuden sadan euron
suuruisen Tuotto-osuuden,
. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Henna Haapakoski
LAKI
??Eläinsuojelulainsäädäntö
vaatii, että kytketyt lehmät ja
hiehot on päästettävä toukokuun alun ja syyskuun lopun
välillä 60 vuorokaudeksi ulos
laitumelle tai tarkoituksen mukaiseen jaloittelutarhaan.
??Sitoutumisen aiheuttamaan
ekstratyöhön ja ylimääräisiin
hankintoihin saa korvausta
maaseudun kehittämisrahaston kautta.
??Järjestelmä on vuosina
2015?2020 toiminnassa ja siihen voi sitoutua yhdeksi vuodeksi kerrallaan. Se kestää muutaman päivän, kunnes lehmät tottuvat taas uuteen päivär ytmiin, Kari
Somppi kertoo muutoksen
aina aiheuttavan pienen notkahduksen lypsymäärissä.
valmistuneet
Raahelainen Ilkka Yrjänä
valmistui sähkötekniikan insinööriksi (AMK) Centriaammattikorkeakoulusta 24.
huhtikuuta.
Raahelainen Erik Kankaala
valmistui tekniikan kandidaatiksi Oulun yliopiston tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnasta.
Pyhäjokinen Teemu Lindelä
valmistui kasvatustieteen
kandidaatiksi Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnasta.
Kärsämäkinen Jatta Kielenniva on valmistunut eläinlääketieteen lisensiaatiksi Helsingin yliopistosta eläinlääketieteellisestä tiedekunnasta 24.4.2015.
ILMOITUS OULAISTEN
OSUUSPANKIN JÄSENILLE
Oulaisten Osuuspankin jäsenille ilmoitetaan, että pankin ylimääräinen
edustajiston kokous pidetään keskiviikkona 17.6.2015.
Kokouksessa käsiteltävät asiat
Kokouksessa ehdotetaan hyväksyttäväksi Kemin Seudun Osuuspankin, Oulaisten
Osuuspankin, Tornion Osuuspankin ja Oulun Osuuspankin välinen sulautumissuunnitelma ja siihen liittyvä sääntömuutos.
Sulautumissuunnitelman
pääasiallinen sisältö
Sulautuvat Osuuspankit:
Kemin Seudun Osuuspankki, Oulaisten
Osuuspankki ja Tornion Osuuspankki
Vastaanottava Osuuspankki:
Oulun Osuuspankki
Kemin Seudun Osuuspankki, Oulaisten Osuuspankki ja Tornion Osuuspankki sulautuvat Oulun Osuuspankkiin siten,
että sulautuvien osuuspankkien varat ja
velat siirtyvät selvitysmenettelyttä vastaanottavalle osuuspankille ja sulautuvat
osuuspankit purkautuvat. Vaalipiireinä ovat viisi osuuspankin toimipaikkojen mukaista jäsenaluetta: jäsenalue
1:Tornion kaupunki, jäsenalue 2: Kemin
kaupunki sekä Keminmaan ja Simon kunnat, jäsenalue 3: Oulun kaupunki, jäsenalue
4: Iin, Muhoksen, Lumijoen, Kempeleen ja
Pyhännän kunnat ja jäsenalue 5: Oulaisten
kaupunki ja Merijärven kunta.
Toisaalta esimerkiksi siperianpihta on tyypillinen mantereisen ilmaston
puu, joka menestyy paremmin sisämaassa II?VI-vyöhykkeillä kuin merenrannikolla I-vyöhykkeellä.
Kesäkukat ovat yhden kasvukauden kasveja, joten niissä vyöhykkeellä ei ole merkitystä.
??II Porista Savonlinnaan.
??III Vaasasta Kiteelle.
??IV Kokkolasta Joensuuhun.
??V Oulusta Kolille.
??VI Kemi-Ylitornio-Kuhmo.
??VII Etelä- ja Keski-Lappi
??VIII Tunturipaljakat
??Aina kannattaa kokeilla,
onnistumisiakin on saatu
rohkeilla valinnoilla, Anttila
rohkaisee.
??Joskus asiakkaalla on
mielessä kasvi, joka ei missään olosuhteissa voi menestyä näin pohjoisessa ja kasvupaikalla johon se on tarkoitus
laittaa, Anttila kertoo kokeilunhaluisista puutarhureista.
Hyviä ideoita saa puutarhalehdistä ja ?sivustoilta,
mutta pitää muistaa, että
kaikkia kasveja ei ole tarkoitettu kovin pohjoiseen.
Myös säätilojen vaihtelut,
Omenapuu on sekä kaunis että hyödyllinen puu. Sen sijaan kasveille
annettavia vyöhykesuosituksia tarkistetaan ajoittain.
Kasveista on olemassa erilaisia kantoja ja lajikkeita. Vyöhykkeelle kolme tarkoitettu kasvi voi menestyä
täällä meillä vyöhykkeellä viisi, Anttila jatkaa kasvuolosuhteiden vaikutuksesta.
??Luoteeseen viettävä rinne vesistön vierellä on lämmin paikka, jossa kasvuaika
jatkuu syksyllä ja silloin
aremmatkin lajit viihtyvät
siellä, Anttila kertoo parhaasta kasvupaikasta.
A
Puutarhuri
VYÖHYKKEET
jälkeen, Anttila kertoo.
??I Ahvenanmaa, Lounais- ja
etelärannikko Helsinki-Rauma.
Puutarhoille tulee taimia
myös ulkomailta, mutta niiden menestymisvyöhykkeet
on ennalta määritelty. Huiskonen kutoi maton Pirttikosken käsityöryhmässä. Kasvuvaiheessa
olevalta kasvilta vie hetken
ennenkuin se tottuu alueen
olosuhteisiin, Anttila opastaa.
Kun olosuhteet ovat suotuisat ja siirto on tehty kasvin
lepovaiheessa, toiselta vyöhykkeeltä siirretty kasvi voi
alkaa menestyä.
??Silti voi käydä myös niin,
että monta vuotta kasvupaikallaan menestynyt arempi
kasvi menehtyy kovan talven
Vaikka ilmasto lämpenee,
vyöhykejakoa ei olla muuttamassa. Päivi
Möttönen antoi farkuille uuden käyttötarkoituksen. Kirjaston näyttelyssä
on esillä myös lasitöitä, maalauksia, posliinimaalauksia,
vaatteita ja monia muita oppilastöitä.
kuten kuivat kesät ja ankarat,
vähälumiset pakkastalvet ja
routa vaikuttavat ratkaisevasti kasvien menestymiseen. Ne
menestyvät sillä vyöhykkeellä mille ne on tarkoitettu.
Merellisen ilmaston lajit
voivat todennäköisesti huonommin sisämaassa kuin
rannikoilla. PYHÄJOKISEUTU Keskiviikkona 13. Esimerkiksi omenapuulajikkeista osa menestyy ja tuottaa satoa paremmin etelässä kuin
pohjoisessa.
??Kun muistaa edellä mainitut rajoitukset, voi omaan
pihaan valita kasveja turvallisin mielin, Anttila neuvoo.
Heli Nurkkala
Heli Nurkkala
Heli Nurkkala
Heli Nurkkala
Heli Nurkkala
Raahen kaupungin
omistamalla Raaheopistolla on toimintaa
Raahessa, Vihannissa ja Pyhäjoella. Farkkujen nappitaskut toimittavat napillisten taskujen virkaa myös laukussa.
Johanna Vehkalahden verhoilema sohva
ja Ruotsalaisen Annen entisöimä sohvapöytä
houkuttelevat istahtamaan.
Ruotsalaisen pöytää koristaa
vielä pirttikoskisen AnnaMaija Vuotin valmistama liina. Suomen kahdeksan menestymisvyöhykettä (I?VIII) perustuvat Ilmatieteen laitoksen tilastoihin. toukokuuta asti.
Teksti ja kuvat: Heli Nurkkala
1
2
3
4
5. Möttönen ompeli Saaren koulun
vaateompeluryhmässä farkuista tilavan laukun. Usein kasvin
juuristo kärsii siirrosta, jos
kasvi on iso. Kuvassa Ritva
Kestin valmistama paperinarukoriste, jonka Kesti teki
opiston Pirttikosken käsityöryhmässä.
Oppilastöissä hyödynnetään hyvin kierrätysmateriaali. toukokuuta 2015
10 ELÄMÄNMENO
Oikeilla
valinnoilla
puutarha
kukoistaa
Tuovi Pulkkanen
Hyviä ideoita
saa puutarhalehdistä, mutta
pitää muistaa,
että kaikkia
kasveja ei ole
tarkoitettu kovin pohjoiseen.?
Tiina Anttila
Kasvit: Vaikka vyöhykkeet on määritelty, aina
kannattaa kokeilla.
Tuovi Pulkkanen
tuovi.pulkkanen@almamedia.fi
OULAINEN Puuvartisille
kasveille on määritelty menestymisvyöhykkeet. Tarja Keskitalon
nipsulaukku on herkullisen
oranssi ja laukku sai vielä
nipsuista tehdyn avaimenperän kaveriksi.
Loimet saivat kuteet
useissa käsityöpiireissä. Niiden pohjana ovat tehoisan lämpötilan
summa ja viimeisten 15 vuoden jaksolla esiintyneet pakkaset.
??Siihen, mitä kannattaa
omalle pihalle laittaa, vaikuttaa myös paikan maasto- ja
kasvuolosuhteet, Tiina Anttila Pikkumäen puutarhalta
sanoo.
Vaikka kasville on määritelty menestymisvyöhyke, pihalla voi olla suotuisa mikroilmasto, joka voi vaikuttaa
kahdenkin vyöhykkeen verran. Lajikevalikoimasta löytyy jokaiselle omaan makuun sopiva lajike, Tiina Anttila Pikkumäen puutarhalta sanoo.
Liian märkään, varjoiseen tai
ohutmultaiseen kasvupaikkaan istutettu laji kasvaa ki-
tuliaasti ja antaa huonon kuvan kestävyydestä, vaikka
kyse onkin vääristä kasvuolosuhteista.
??Jos haluaa siirtää etelämpänä tuttavan pihalla
kasvavaa kasvia pohjoisempana sijaitsevalle pihalle, siirto kannattaa toteuttaa keväällä, kun kasvi on vielä lepovaiheessa. Vaikka asetelma onkin
puoleensa vetävä, näyttelytyöt jätetään rauhaan ja niitä
ihastellaan vain vierestä.
Tölkkiklipsit, nipsut ja
miksi ikinä tölkkipurkkien avaajia kutsutaankaan, keräävät käsityöläisiä vinkkeineen nipsujen äärelle. Eila Huiskosen
valmistama raitamatto etualalla. Lisäksi on hyvä huomata, että V- ja VI-vyöhykkeiden
vaarojen lakialueilla vallitsevat IV-vyöhykkeen olosuhteet.
Näyttely
Raahe-opiston
oppilastyöt
ovat esillä
kolmessa
näyttelyssä.
Opiston ryhmissä valmistuneista oppilastöitä koottiin
näyttelyt Pyhäjoen ja Vihannin
kirjastojen näyttelytilaan sekä
Raaheen Galleria Myötätuuleen.
Näyttelyt ovat esillä 15. Viiden kuvan sarja
kertoo, millaisia oppilastöitä
Pyhäjoen oppilasryhmissä
valmistui
klo 13.
Päiväkerhojen kevätjuhla
ja eskarilaisten koulutielle
siunaaminen kirkossa to 21.5.
klo 18.
Ehtoollisjumalanpalvelus
kirkossa su 24.5. Kirkkokuoro, lapsikuoro.
Tilaisuus järjestetään
Juho Oksan koululla ti 19.5.
alk. Wille-Hermanni Riekkinen, Eeva Korhonen, Vihannin lapsikuoro
johtaa Asko Rautakoski. saakka. klo 19 Nuortenilta
Tähjän kotiseututalolla
Diakoniatoimiston asiakasvastaanotto: Vanhatie 20, parillisina viikkoina ma ja ke klo
PYHÄJOKI
Jumalanpalvelus ja HPE kirkossa to 14.5. Kysely on avoinna vastaajille aina 8.6. yhteinen Torstaituokio Salmenrannassa
klo 14 Seurakunnan ja eläkeliiton yhd. Kuusiaita oli jo
niin huonossa kunnossa, että
sekin päätettiin uusia, seurakuntamestari Juha Alakastari kertoo.
Koivujen vaikutus kuusiaidan kunnossa pysymiseen
näkyy hyvin Kirkkoväärtinkadun puoleisessa aidassa.
Alakastari kertoo siellä aidan
olevan hyvässä kunnossa,
koska aidan lähettyvillä ei ole
koivuja.
Hautausmaa ei ehdi kovin
kauaa olla paljaana. Timo Määttä, Eeva
Korhonen.
Jumalanpalveluksen jälkeen kunniakäynti
kirkonkylän Sankarihaudoilla
klo 12 Pyhäkoulujen kevätretki
Ristivuorelle
Ma 18.5. Seurakunnan kiinteistönhoitaja
Reijo Saukko arvelee uuden
kuusiaidan istutuksen olevan
valmis parin viikon sisällä,
jos kaikki menee suunnitelmien mukaan.
??Seuraavaksi jäljelle jääneet kannot jyrsitään pois ja
maan pintaa poistetaan ennen uusien taimien istutusta,
Saukko lisää.
Kiinteistönhoitaja kertoo,
että uudet taimet valitaan
hieman vanhemmista taimista, jotta kasvu saataisiin
mahdollisimman pian käyntiin.
??Uuden kuusiaidan taimet ovat noin 50 senttimetriä
Oletko halukas tekemään
yhteistyötä koulun kanssa?
Uutta opetussuunnitelmaa valmisteltaessa on tärkeää kartoittaa eri osapuolten näkemyksiä
paikallisuudesta.
Opetushallitus velvoittaa opetuksen järjestäjän osallistamaan tähän toimintaan oppilaat, opettajat, koulujen muun henkilökunnan, huoltajat, koulujen kanssa yhteistyötä tekevät paikalliset tahot ja paikalliset
päättäjät.
Keskustelutilaisuus
Miten paikallisuuden pitäisi näkyä koulussa?
Oulaisten OPS2016 ohjausryhmä kutsuu kaikki
kouluyhteistyöstä kiinnostuneet yritykset, yhteisöt ja
yhdistykset avoimeen keskustelutilaisuuteen.
Oulaisten hautausmaan kuusiaita uusittiin, koska vanha oli kärsinyt vieressä kasvavista koivuista. klo 10.
Kevätlaulajaiset Yhteisvastuun hyväksi kirkossa to 14.5.
klo 18. toukokuuta 2015 PYHÄJOKISEUTU
11
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Matti
Taskila, Erkki Taivassalo
La 16.5. Pyhäjoen seurakunnan kotisivut osoitteessa:
www.pyhajoenseurakunta.fi
SEURAKUNTAVIIKKO 14.-21.5.2015
MERIJÄRVI
Kastettu:Kuulutettu: Esko
Juhani Matias Nevanperä ja
Aira Kaarina Tervonen
Kuolleet: Niilo Leonard Ahvenlampi 91v., Eino Heikki
Pohjanen 90 v., Oiva Johannes
Pärkkä 88 v.
To 14.5. Kartoitamme yhteistyökumppanien yhteystietoja. Luulen, että ne menevät
hakkeeksi ja energiajätteeksi.
Ainahan sellaiset risuainekset ja jämät toimitetaan
eteenpäin haketukseen, kiinteistönhoitaja Reijo Saukko
toteaa.
9 - 10 diakoniatyöntekijä Marianne Joensuu p. 044-7118633.
Jumalanpalvelus kirkossa su
17.5. klo 9.30 Avoin päiväkerho Koivupuhdon koululla
luokka 202
To 21.5. klo 11-13 Diakoniamyyjäiset Seurakuntatalolla
Su 17.5. Satuitko paikalle, kun tapahtui. klo 12
Kirkkoherranvirasto
p. klo 17.30. 044-7118634,
Toimistonhoitaja Leila Eilola
p. yhteinen Torstaituokio Palvelutalolla klo 18
Raamattuluokka Rauhanyhdistyksellä
Pe 22.5. klo 10. klo 13 Sanajumalanpalvelus kirkossa . 044-7118631.
Seurakuntatoimisto avoinna
ma, ke ja pe klo 9-12
p. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Aidaton ja avoinna
Henna Haapakoski
Uudistus:
Hautausmaan aita
uusitaan.
Millaista opetusta
haluaisit Oulaisten
kouluihin?
Henna Haapakoski
henna.haapakoski@almamedia.fi
OULAINEN Oulaisten seurakunnan hautausmaa on paljastunut ohikulkijoille. 044-7118637,
Kappalainen Pekka Favén
p.044-7118635,
Kanttori Markku Sakko
p. Tervetuloa!
Musikaali
Keskustelutilaisuuden jälkeen osallistujilla on mahdollisuus siirtyä Oksan koulun musiiikkiluokkaan, jossa
tehostetun musiikinopetuksen kuudesluokkalaiset
esittävät musikaalin "Narri ja lohikäärme".
Ohjaus ja musiikin johto Annemaria Sirviö.
Liput: aikuiset 3?, lapset 2?. Musikaali alkaa klo 19.
Kysely yhteistyökumppaneille
Yhteistyökumppanien kysely on avattu!
Yritysten, yhteisöjen ja yhdistysten näkemykset
ovat erittäin merkittäviä uutta opetussuunnitelmaa tehtäessä.
Lähiaikoina oulaistelaiset yhteistyökumppanimme tulevat
saamaan sähköpostia, jossa on linkki kyselyyn. Kirkkokahvit ja Runontulkit Seurakuntatalolla klo 18.30 Seurat
Rauhanyhdistyksellä . Seurakunta päätti kaataa vanhan
ja ränsistyneen kuusiaidan ja
sen vierellä olevat koivut kokonaan pois.
Kuusiaita oli kärsinyt koivujen läsnäolosta.
??Koivut olivat pakko kaataa, koska ne veivät voiman
kuusiaidalta. Seurakun-
tamestari Alakastari kertoo
seurakunnan työntekijöiden
vieneen puita pois.
??Mika Lepsun työntekijät hakivat kuusiaidan jämät
pois. Avoinna ma 8-12,
ti 12-16, ke 11-14. Kevätkiireiden keskelläkin
toivomme, että voisitte uhrata ajastanne 10-15 minuuttia.
Kyselyn osoite:
https://fi.surveymonkey.com/s/OPS2016Oulainen-yhteistyokumppanit
Yhteistyöstä kiittäen,
Oulaisten OPS2016 ohjausryhmän puolesta
Jari Hankonen. Keskiviikkona 13. 08-477119, fax 08-477425
Seurakuntamestari Antti Sakko p. Taimia aitaan tulee
240 kappaletta.
Hautausmaan laidalta kaadetut koivut menevät pikkupuiksi ja polttoon. klo 13 Seurakunnan ja
eläkeliiton yhd. Seurakuntatalolla
kaatuneitten
muistopäivän
juhla jp:n jälkeen.
Vanhusten kevätkirkko to
21.5. Uuden kuusiaidan vierelle ei enää istuteta uusia koivuja.
korkeita. Lähetämme
kyselyn mahdollisimman laajalle joukolle. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. 08-433119. klo 12.15 Kunniakäynti
Pyhänkosken Sankarihaudoilla
klo 13 Sanajumalanpalvelus
kirkossa
Tilat on mahdollista
myydä kokonaan tai osittain. Norjassa tutuksi tuli kissakala.
??Se on vaarallinen kala.
Sellainen puri Norjassa kalastajaa reiteen niin pahasti, että
mies ehti kuolla ennen rantaan pääsyä, Peltola tietää.
Suomessa Peltsi haluaa
puhua muun muassa hauen
puolesta.
??Hyvä ruokakala. Esimerkiksi särjestä saa maukasta ruokaa. Hän kertoo
suututtaneensa muun muassa VR:n ja Kemijoki Oy:n. Peltolaa ei kuitenkaan harmita ainoastaan
piittaamattomuus uhanalaisten kalojen pyynnissä, vaan
epäkohtia on lukuisia: Suomen rannikon 30 lohijoesta
Toimitus
enää kahdessa lohi lisääntyy
luontaisesti. Keräyksen toteuttaa 4H-yhdistys yhteistyökumppaneiden kanssa.
suursäkit. Pelataan biljardia, heitetään dartsia, tanssitaan ja jutellaan.
Baaritiskillä näkee ja kuulee kaikenlaista. Lajittelun ja pakkaamisen hoitavat 4H-nuoret, ja Yara järjestää säkkien
kuljetuksen keräyspisteistä
hyötykäyttöön. Yhteisöllisyyden tarvetta saa tyydytettyä verkossa ja todellinen yhteydenpito on vähäisempää.
Yrittäjänä ei ole voinut paljon vapaata pitää. Miten
ihmisillä on vara halveksua
haukea. Viihtyminen liittyy
enemmän yhteisöllisyyteen kuin esimerkiksi musiikkiin
tai esiintyjiin. Vapaat illat ovat yrittäjälle harvinaisia.
toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Hei Jouni, onko
baari myynnissä?
Myytävänä olevien kiinteistöjen palstalta pisti silmään
Kärsämäen ainoan yökerhon, Jone?s Barin liiketilat. Lisäksi turvevoima ja kaivosteollisuus saastuttavat ympäröiviä vesistöjä.
??Talvivaara on helkkarin
surullinen juttu. Ikää alkaa jo kertyä.
Voisihan sitä tehdä joskus muutakin kuin olla aina tiskin
takana. Viljelijöille
säkkien jättäminen keräykseen on maksutonta. Vesivoimayhtiöt
ovat haluttomia rakentamaan kalateitä, ja patoaminen on tappanut sukupuuton
partaalle lähes kaikki suomalaiset vaelluskalakannat. Tiedän, että elävä
haukisaalis saatetaan heittää
jopa suolle, mies kauhistelee.
Roskakaloja ei Peltsin
mielestä olekaan. Toiminnan kehittämiseen tarvittaisiin uutta virtaa.
Mitä suunnitelmia on ollut mielessä?
Alakerran tiloihin on haettu uutta yrittäjää. Jouni Rahikainen on pyörittänyt toimintaa jo vuodesta 2001 saakka.
Samassa paikassa on pitänyt baaria jo useampi yrittäjä ennen häntä.
Miksi kiinteistö on myynnissä, Jouni Rahikainen?
Pitkälti henkilökohtaisista syistä. Säkkejä
kerätään koko maassa toukoelokuun aikana.
Keräykseen kelpaavat vain
Yaran 40-kilogramman ja
650-kilogramman lannoitesäkit ja lannoitelavojen suojahuput. 4H-nuoret
ovat keränneet lannoite- ja
siemensäkkejä jo vuodesta
1975. Ja lahna on hyvää savustettuna.
??Kunpa suomalainen kalastuspolitiikka saataisiin
kuntoon, Peltsi toivoo.
Janita Kaikkonen
Kalastusaihe ei jäänyt vierailulla puheen tasolle, vaan Peltsi ja
matkailulinjan opiskelijat kävivät yhdessä myös kalassa.. Yritys
sijaitsee Kärsälinna -nimisessä taloyhtiössä. Lisäksi keräykseen
kelpaavat Agrimarketin, Kmaatalouden, Peltosiemenen
ja Tilasiemenen siemenvilja-
Lannoite- ja siemensäkkien kerääminen antaa maaseudun nuorille oivallisen kesätienausmahdollisuuden. Tämän vuoden säkkikeräystavoite on
ennätyksellinen: miljoona kiloa muovia.
Yara Suomi yhteistyössä
Suomen 4H-liiton, Finlands
svenska 4H:n ja paikallisten
4H-yhdistysten kanssa järjestää jälleen Reilu Teko -säkkikeräyksen.
Keräys työllistää satoja
nuoria, joista monille säkkikeräys on ensimmäinen kesätyöpaikka. Epäilen, että sosiaalinen media vie nykyään
asiakkaita. Ilman Reilu Teko -keräystä säkit päätyisivät
kaatopaikoille.
eivät ole mieleen. Miten käy
Vuokatin matkailun. Asioita ei kuitenkaan kannata jäädä miettimään. Paikka kaipaa uusia ajatuksia ja uutta ilmettä. Hän on juontanut pitkään muun muassa
Erätulilla-ohjelmaa, joka kuitenkin päättyy toukokuun lopussa.
Peltsin ääni ei silti vaikene. toukokuuta 2015
12 ELÄMÄNMENO
Miljoona tavoitteena
Arkistokuva: Susanna Tikkanen
TOIMITUS KYSYY
Arkistokuva: Joonas Salli
Työtä:
Lannoitesäkit
talteen.
Jouni Rahikainen on kanta-asiakkaitakin tutumpi näky Jone?s
Barin tiskillä. Työssä pysyy ajan hermoilla.
Mikä toiminnassa on ollut haastavinta?
Asiakkaiden saaminen viihtymään ja toiveiden täyttäminen on vaativaa pienellä kylällä. Kalastusteemasta on syntynyt jo kirja ?Peltsin kalaapajat?. PYHÄJOKISEUTU Keskiviikkona 13. Muiden toimijoiden säkkejä ei keräyspisteissä voida vastaanottaa.
Viime vuonna keräys tuotti 674 tonnia muovia, eli talteen saatiin yli 50 prosenttia
maa- ja metsätiloille toimitetuista säkeistä. Miksi
Suomi on julistanut mineraalivaransa kaiken maailman
saatavaksi. Säkkikeräyksen
suojelija on maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio.
Jotta miljoonan kilon tavoitteeseen päästään, keräyspisteitä on lisätty, ja niitä on
nyt noin 300.
Keräys toteutetaan siten, että viljelijät tuovat tyhjät säkit
4H-yhdistysten keräyspisteisiin, joita on lähes jokaisessa
kunnassa. Näinä vuosikymmeninä on muovia saatu talteen
yli 34 miljoonaa kiloa. Pesun,
murskauksen ja sulatuksen
jälkeen säkit käytetään uusiomuoviin. Se
ei kuitenkaan miestä haittaa.
Luontoarvot tarvitsevat puolestapuhujia.
Luonto ja kalastus ovat
Peltsille intohimo, jota hän
on pystynyt hyödyntämään
myös työssään. Peltolalla on kokemusta kalastuksesta niin
Suomessa kuin ulkomailla.
Sierra Leonessa Nenäpäiväkuvausmatkan yhteydessä
Peltola pääsi kalaan ja sai yli
16-kiloisen barrakudan. Jone?s
Bar voisi keskittyä yläkerran pubiin. Alakerrassa
voisi olla vaikka yökerhotoimintaa tai jotain muuta. Peltola kyselee.
Kaikille Peltolan puheet
4H-nuoret tekevät merkittävän ympäristöteon keräämällä maatalouden lannoite- ja
siemensäkkejä. Erilaisista vaihtoehdoista voidaan sopia.
Mitä baarissa tapahtuu öiseen aikaan?
Viikonloppuisin on live-musiikkia, muita esiintyjiä, discoa tai karaokea. Melkein aina minut sieltä tiskin takaa löytää.
Jaana Salo
Peltsi vieraili
Haapavedellä
Eliisa Pihlaja-Vihelä
HAAPAVESI Mikko Peltsi
Peltola on huolestunut mies.
??Suomessa uhanalaisen
perhosen tappamisesta voi
saada 1640 euroa sakkoa.
Uhanalaisen kalan tappamisesta saa kalakeittoa, tiivistää
Peltola suomalaisen kalatalouden nykytilaa.
Uhanalaisia kalalajeja on
Suomessa 12
alv.)
Ilmoita meille nimesi ja osoitteesi sekä
milloin juhlit pe 22.5. Aihealue tuntuu kuitenkin ole-
Oulaistelainen
baritoni kilpailuun
Pyhäjokiseutu
toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
OULAINEN Heinäkuun 19.
päivä järjestettävän Timo
Mustakallio -laulukilpailun
finaaliin osallistuu 16 laulajaa.
Esikarsinnan perusteella
valittujen laululahjakkuuksien listalla on oulaistelaislähtöinen baritoni Tomi Punkeri.
Muita finalisteja ovat Antola Iida, sopraano, Riihimäki; Isokoski Johanna, sopraano, Tampere; Kemppilä Roo-
sa, sopraano, Tampere; Leino
Annika, sopraano, Espoo;
Liikaoja Jenni, sopraano, Jalasjärvi; Matinniemi Sanna,
sopraano, Kuopio; Mattila
Ruut, mezzosopraano, Helsinki; Niemelä Anni , sopraano, Lieto; Rauvala Saara, sopraano, Salo;
Rytkönen Piia, sopraano,
Iisalmi; Suihkonen Markus,
bassobaritoni, Helsinki; Tikkanen Henri, baritoni, Kuopio; Tikkanen Olli, baritoni,
Kuopio; Vaahtoluoto Maiju,
mezzosopraano, Savonlinna;
Ylipää Tiitus, baritoni, Nokia.
van oppilaille etäinen, onhan
välissä jo useampi sukupolvi.
??Vasta yläkoulun puolella
käsitellään opetuksessa Suomen sotia. Äidit menettivät poikiaan ja monen
lapsen isä ei koskaan palannut rintamalta. Satuitko paikalle, kun tapahtui. alv.)
Ilmoita meille nimesi ja koulu, mistä
valmistuit, ma 1.6. alv.)
Laskutuspalvelu 5,05e (sis. Silloin muistetaan kaikkia Suomea tai suomalaisia
koskettaneissa sodissa ja
taistelutehtävissä kaatuneita,
teloitettuja, vankileireillä
kuolleita sekä rauhanturvatehtävissä menehtyneitä.
Kilpailu on avoin suomalaisille laulajille, jotka ovat
syntyneet vuonna 1989 tai
sen jälkeen.
Kilpailussa on yksi yhteinen sarja mies- ja naislaulajille.
Osanottajalla saa olla enintään kahden vuoden kokemus laulajan ammatissa. Timo Mustakallio -laulukilpailuun voi osallistua enintään
kaksi kertaa.
Kilpailu käydään yksipäiväisenä Savonlinnasalissa.
Sekä alku- että loppukilpailussa laulajat esittävät yhden
vapaavalintaisen liedin ja yhden ooppera-aarian pianosäestyksellä.
Alkukilpailusta loppukilpailuun valitaan korkeintaan
kahdeksan laulajaa.
juhlan aika...
n
o
n
a
i
P
Kevään ylioppilas ja
ammattiopintonsa
päättävä
Kutsut ja kiitokset hoituvat kätevästi
Pyhäjokiseudun välityksellä
kauniisti ja edullisesti
Pyhäjokiseudun
YHTEISPAKETTI
Kutsu ma 25.5.
Kiitos to 4.6.
Yhteispaketti-ilmoitukset
pe 22.5. alv.)
Laskutuspalvelu 5,05e (sis. Muistolaattoja tutkiessa,
vastaan osuu kuitenkin tuttuja sukunimiä ja monien suvuista löytyy tarinoita sodassa kaatuneista ja kadonneista. Kaupungin tehtäväksi jäi selvittää asia kyläkoulujen osalta. Osa lakkautettujen koulujen laatoista
voi olla varastossa, mutta eiköhän kaikki ole kuitenkin
tallessa, Oulaisten sotaveteraanien puheenjohtaja Erkki
Männistö kertoo.
Jauhinkankaan koulun
muistolaatoista toinen on
tuotu lakkautetulta Rautosen
koululta. toukokuuta 2015 PYHÄJOKISEUTU
13
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. mennessä.
Soita tai toimita aineisto konttoriimme.
Käyntiosoite: Asemakatu 1, Oulainen
Postiosoite: PL 1, 86301 Oulainen
p. Sota-ajan elämänkohtaloiden karuus iskee silmille, kun
suorittaa pieniä laskutoimi-
Rekka ja
elementit
ojaan
RAAHE Rakennuselementtilastissa ollut rekka suistui
ojaan kantatie 88:lla tiistaina.
Täysperävaunullisen rekan
kuljettaja ei loukkaantunut
onnettomuudessa, eikä onnettomuudesta aiheutunut
muita henkilövahinkoja.
Onnettomuuspaikalla vaurioitui vain yksi valaisinpylväs.
Rekan ja elementtien nosto vaikutti kantatien liikenteeseen, joten poliisi ohjasi
liikenteen tapahtumapaikan
ohi.
tuksia. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Seurakuntatalon
muistolaatassa on kaikkien
kaatuneiden nimet, joten
saattaa kummastuttaa, miksi
laattoja on myös kouluilla.
??Aikoinaan maaseudulla
asui enemmän väkeä ja kyläkunnan kaatuneille haluttiin
saada oma muistolaatta.
Koulut olivat kylien keskuksia, joten ne olivat luontevia
sijoituspaikkoja, opettaja Juha Kortesalmi kertoo.
Sijoittamalla muistolaatat
kouluille on haluttu myös
siirtää veteraanien muisto
sukupolvelta toiselle. Alakoululla aihetta sivutaan lähinnä aamunavauksissa itsenäisyyspäivän, veteraanipäivän ja kaatuneitten muistopäivän yhteydessä, Kortesalmi toteaa.
Sunnuntaina vietetään kaatuneitten muistopäivää.
Vuonna 1940 puolustusvoimien ylipäällikkö Mannerheim antoi käskyn muistopäivän viettämisestä toukokuun kolmantena sunnuntaina. klo 12 mennessä.
30 ?
Ei muita kuluja
Pelkkä kutsuilmoitus 20e (sis. Keskiviikkona 13. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Jaana Salo
Jauhinkankaan koulun kuudennen luokan tytöt Suvi Ylikoski, Sini Hussa, Helka Merilehto, Meri Isomaa, Matleena Törmäkangas,
Emilia Lastumäki ja Venla Vanhala istahtivat kaatuneitten muistotaulujen luo pohtimaan, löytyykö tauluista omia sukulaisia.
Pysähdytään hetkeksi
Muista: He
maksoivat
vapaudesta
hengellään.
Jaana Salo
jaana.salo@almamedia.fi
OULAINEN Tämän päivän
koululaisille sodassa kaatuneiden muistolaatat koulujen
seinillä tuntuvat etäiseltä asialta. Useat kaatuneista olivat hyvin nuoria. klo 12 mennessä.
Pelkkä kiitosilmoitus 20e (sis. Jokaisen nimen takana on tarina.
Tammenlehvän perinneliitto käynnisti vuonna 2013
kampanjan tietojen kokoamiseksi sodan muistomerkeistä ja muistolaatoista Sotamuistomerkit -portaaliin.
Myös Oulaisten Sotaveteraanit ry on osallistunut tietojen
kokoamiseen.
??Kaikki Oulaisten keskustassa sijaitsevat muistotaulut
on kuvattu ja tiedot lähetetty
eteenpäin. 010 665 5145
Sähköpostilla:
ilmoitukset.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Kukaan ei katso väpättävää kuvaa, jossa äänet
on hoidettu huonosti. Nykyään Ahola
suhtautuu pelaamiseen maltillisemmin kuin ennen.
. Heillä on kokemusta isojen kesätapahtumien välittämisestä internetiin,
hän kertoo.
Heikki Saari uskoo, että netin välityksellä lähetettävä liikkuva
kuva lyö itsensä läpi lähivuosien aikana.
Paikallisesti Heikki Saari
näkee nettilivelähetyksissä
paljon mahdollisuuksia. Uskon, että se on nykypäivää, mutta ennen kaikkea tulevaisuutta, hän pohtii.
Aivan yksinkertaista liikkuvan kuvan lähettäminen
haluttuun verkkopalveluun
ei kuitenkaan ole. Aholaa paremmat ovat harvassa, sillä
hän on edennyt ylimmälle tasolle noin prosentin sisälle
kaikista maailman pelaajista.
Toisille nettipelaajille Aholasta on tullut esikuva, jonka
pelikuvioilla on seuraajia.
Siellä maailmassa Ahola
näkee tulevaisuuden rahavirtojen liikkuvan. Tiedän Suomesta vain
siitä, että näkevät ja oppivat.
Niistä euroista hän itsekin jotain päivänä haluaisi päästä
osille.
Myös pelien kuvaaminen
Youtube-videoiksi on yhä
suositumpaa. Joku siihen
peliin vaan vetää, Ahola
miettii.
Sirpa Kortet
muutamia henkilöä, jotka tekevät tämäntyyppistä kuvaamista. Mikään tavallinen tietokone Aholan pelikone ei ole, oheislaitteista puhumattakaan. Eli
kun World of Warcraftille tulee uusia lisäosia, niin silloin
pelaajat ovat siinä kiinni, ja
puolisot joutuvat tai saavat
olla yksinään, hän selventää.
Kun World of Warcraft tuli
vuonna 2005 markkinoille,
Ahola tarttui siihen heti.
Tunti tunnin jälkeen pelihahmot alkoivat saavuttaa
Aholan ohjaamina yhä korkeampia tasoja. Tarvitaan vain yhteistyökumppaneita, jotka rohkeasti lähtevät kokeilemaan asiaa. Testauslähetykset on jo tehty.
??Yhdistyksien kanssa voitaisiin välittää heidän tapahtumiaan maailmanlaajuiseen
tietoisuuteen. Perhe tietää, milloin
mies on kiinni tiimipeleissä,
eikä silloin saa häiritä. Joskus tuntuu
siltä, että silmät sulavat takaraivoon, kun menee pitkältä
pelisessiolta pimeästä aurinkoon, nettipelaamista harrastava Marko Ahola myöntää.
Tietokonepelit ovat koukuttaneet hänet niin, että joskus ajankulu on kadonnut
täysin. Kavereita
toki lopettaakin ja osa pitää
välillä taukoja. Katsojat kiinnostuvat,
tarvitaan siis tekijöitä.
Saari hankki kuvauskaluston muutama vuosi sitten.
Kotitasoiset kamerat ovat
muuttuneet ammattimaiskäyttöön tarkoitetuiksi välineiksi. Tietotaito on karttunut omaehtoisella perehtymisellä, haastattelemalla
alan toimijoita ja kokeilemalla.
. Maailma on yllättävän
pieni. Itseasiassa minulla on
pelitietokone aivan erikseen,
joka on rakennettu pelaamista varten hyvine näytönohjaimineen ja huippuprosessoreineen, hän kertoo.
Laitetuntemuksesta on
hyötyä, sillä Ahola osaa opastaa teknisesti myös muita pelaajia saavuttamaan parhaan
mahdollisen pelaamisympäristön. Myös tarinoita
siitä, että lapset ovat kärsineet peliriippuvaisista vanhemmista, on tiedossa. Sen takia
pelihahmojen liikuttaminen
onnistuu nopeasti.
. Pelin myötä
Aholalle alkoi muodostua ystäväverkosto eri puolille Suomea, mutta nykyään tuttavuussuhteita on myös maailmanlaajuisesti.
Pelitavan mukaan peli-
WoW on enemmän kuin pelaamista, pohtii Marko Ahola.
areenoilla ollaan vastassa yhtä pelaajaa kohden tai uusia
saavutuksia lähdetään tekemään tiiminä.
. Hän on kehittynyt pelaajana huipulle. Näin
uskoo oulaistelainen Marko
Ahola, joka tietää, että peli
kuin peli on otettavissa haltuun, jos vain haluaa. Pelin uusin
versio on saanut miehen ta-
kaisin koneen äärelle ja ennätykset paukkuvat taas.
. Tässä pelissä on kaikille
jotakin. Eihän tämä ole yksinäistä puuhaa missään nimessä.
Tämähän kasvattaa sosiaalisuutta, hän puolustaa.
Tiimitaitojen ja yhteisymmärryksen lisäksi pelaaminen kehittää kielitaitoa. Kuvalähetystä monipuolistaa se,
että kuvaa voi välittää usealla
eri kameralla.. Tarkoitus on
tehdä tämä niin yksinkertaisesti kuin mahdollista, hän
sanoo.
Yhtenä Saaren pohdintakohteena on kunnanvaltuustojen kokouksien välittäminen koteihin.
??Laadun on oltava kohdallaan. 38 tuntia on maksimipeliaika, jonka olen pelannut.
Valvottua on tullut pelin takia
kolmesta neljään päivää putkeen, hän myöntää.
Tietokonepelejä pelaavien
vanhempien perheisiin on
tullut puhekieleen uusi sana.
. Peli kehittyy koko ajan ja
pelaajia tulee lisää. Se sai
minutkin palaamaan pelaajaksi, hän kuvaa yleistä kiinnostusta.
Monen vuoden aikana
Ahola on saavuttanut pelissä
paljon. Lihottaakin pelaaminen voi,
hän sanoo.
Pelaajille peli on osa elämää.
. Omaa tilanteensa Ahola sanoo olevan
hallinnassa.
. Aholan Youtube-pelivideot ovat keränneet
jo yli 20?000 katsojaa.
. Kuukauden aikana hänelle on tullut jo tuhat katsojaa osoitteessa
twitch.tv/verdict84.
Uusi väylä elantoon
Nettipelit:
Huippuosaajille
eurovirtoja.
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@almamedia.fi
OULAINEN Nettipelaamisesta voi tulla elinkeino. Ahola sanoo oman englannin kielen taitamisen karttuneen
huomattavasti.
Pelaamisen haittapuolista
hän on perillä. Yksinomaan
hiiressä on nappuloita pitkin
kylkeä niin paljon, että se
muistuttaa haitaria. toukokuuta 2015
14 ELÄMÄNMENO: Kuluttaja
Jaana Salo
Tietokonepelit
Ruudulla
Hyödyt: Kasvattavaa, opettavaista ja jopa
sosiaalista.
Jaana Salo
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@almamedia.fi
Uusin perehtymisen paikka Marko Aholalla on pelistreamaus. Ahola
on vuosien aikana kesyttänyt
World of Warcraf-pelin niin,
ettei pelin eri tasoilla ole paljon haastetta. Pelin graafiset omaisuudet pääsevät oikeuksiinsa
vasta sitten, kun laitteisto on
kunnollinen.
. Siksi se on niin koukuttava, hän pohtii.
Aholaa harmittaa, että kyseinen peli on saanut ikävää
julkisuutta muun muassa
koulusurmakeskusteluissa.
Aholan mukaan vertailu pilaa
hyvän harrastuksen mainetta.
OULAINEN . Se on WoW-lesket. Onneksi alkukevät toi uutta. Tiedän, että jossain päin
maailmaa joku on kuollut pelaamiseen, kun oli unohtanut
syödä välillä. Ymmärrystä se toki läheisiltä
vaatii, mutta pelaamisrauha
kuitenkin on sovittu.
Pelivuosiin mahtuu valvottuja öitä ja ympäripyöreitä
pelipäiviä. Kiinnostusta kasvattaa
kuluttajien halu nähdä internetin välityksellä liikkuvaa
kuvaa sellaisistakin asioista,
joita ei näe televisiosta.
Yhtenä esimerkkinä Saari
kertoo, että Suomessa välitetään videokameroin jo sellai-
sia jääkiekko-otteluita verkon välityksellä, jotka eivät
yllä valtakunnan tv-lähetyksiin. Puhutaan livestreamauksesta. Saaren tiedonhankinta vei hänet aluksi
ulkomaalaisille alustoille.
Nyt selvitystyön alla ovat kotimaiset ratkaisut.
. PYHÄJOKISEUTU Keskiviikkona 13. Pelin lisäosan myötä pelaajamäärät ovat nousseet
hetkessä kuudesta miljoonasta 13 miljoonaan. Vaasassa on esimerkiksi
yritys, jonka kanssa olen ollut
yhteyksissä. Kyllä tästä pelistä maailmalla jo saadaan elantoja.
Raha liikkuu myös sponsorien kautta, hän konkretisoi.
Peliharrastus pysyy mieleisenä myös laitteistomietinnän myötä. Hän tietää,
että pelaamisen seuraajat
maksavat osaaville pelaajille
Liikkuva kuva tuo
tapahtuman kotiin
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@almamedia.fi
OULAINEN Videokamerat
avaavat harrastajakuvaajille
uudenlaisia ulottuvuuksia.
Oulaistelainen Heikki Saari
innostuu digitaalisesta tekniikasta päivä päivältä enemmän
Nosto on näyte koreografian osa-alueista.
1
Kevätmarkkinat sorvataan tutulla ja toimivalla
tavalla, vakuuttaa yrittäjäyhdistyksen Rauno Pitkänen. Oulai-
Arkistokuva: Jarmo Tyyskä
säksi alueella esiintyy Tanssiyhtye Mainarit.
Ennen Vihannin ja
Raahen kuntaliitosta,
markkinoilla palkittiin
Vuoden vihantilainen ja Vuoden Vihantia kehittävä teko.
Palkitsemisesta luovuttiin
kuntaliitoksen vuoksi. Nykytanssia olen
harrastanut kerran viikossa 11
vuoden ajan, isosiskonsa innoittamana lajin pariin päätynyt Mäkelä sanoo.
Arkistokuva: Anna-Tuulia Hautala
Markkinat
Vihannissa vietetään perinteiset kevätmarkkinat lauantaina. Pitkänen toivoo, että
sama sponsori ilahduttaa
markkinaväkeä tänäkin keväänä. Pitkänen muistelee,
että markkinasää on ollut
poikkeuksetta aurinkoinen.
3
4. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Pitkänen kertoo, että järjestäjien
puhelimet ovat kilisseet lupaavasti, joten jos jokainen
yhteyttä ottanut myyjä saapuu paikalle, on Vihannin kylänraitti jälleen täynnä myyjiä.
Yrittäjäyhdistyksen
lähtökohtana on järjestää koko perheen markkinat, josta riittää mielenkiintoista seurattavaa kaikenikäisille. Olemme oppineet paljon. Tanssiharrastus vie myös
ajatukset pois stressaavista
asioista, Röyttä kuvailee.
Molemmat nykytanssijat
aloittivat harrastuksensa lastentansseilla.
Nykytanssista Mäkelä ja
Röyttä innostuivat sen monipuolisuuden takia, sillä nykytanssi yhdistää eri tyylilajeja
ja tanssitekniikoita, kuten
jazztanssia ja balettia.
. Mikäli tie vie
syksyllä 100 kilometrin päähän, aikoo hän kuitenkin jatkaa tanssiharrastustaan.
Tanssiopisto Uusikuun kevätnäytöskiertue alkoi viime
sunnuntaina Haapajärveltä.
Kärsämäellä esitys oli maanantaina.
Pyhäjärvellä opistolaiset
esiintyvät tulevana torstaina.
Kiertueen päättävä näytös on
Ylivieskassa perjantaina.
Kevätnäytöksissä esiintyy
noin 400 Tanssiopisto Uusikuun oppilasta seitsemältä
eri paikkakunnalta. Tanssin omaksi ilokseni
ja jatkan syksyllä samassa
ryhmässä, Oulaisten lukiossa
opiskeleva Röyttä kertoo.
Tämän kevään abiturientti
Mäkelä hakee opiskelupaikkaa Oulusta. Hän aloitti harrastuksen 6-vuotiaana, yhdessä
Vantaalta muuttaneen kaverinsa kanssa.
. Ajatus siitä auttoi motivaatiossa, erityisesti yläkouluiässä, oulaistelainen tanssiharrastaja Sallamari Mäkelä
kertoo.
Mäkelä saavutti tänä keväänä taiteen perusopetuksen päättötodistukseen vaadittavan 500 harjoitustunnin
rajapyykin yhdessä Henna
Röytän ja Pirita Rahkolan
kanssa.
Sekä Mäkelä että Röyttä ovat
harrastaneet nykytanssia Jokihelmen opiston tanssikoulussa yli kymmenen vuoden
ajan.
. Markkinamyyjien tarjonnan ja ohjelman li-
2
Tavoitteellinen tanssiharrastus antaa Mäkelän ja Röytän mukaan paljon.
. Aloitin tanssin 4?5-vuotiaana ja tanhun yläkouluikäisenä. Markkinajärjestelyistä vastaa Vihannin yrittäjäyhdistys, jota
luotsaa Rauno Pitkänen.
Teksti: Heli Nurkkala
sissa tanssijoiden lukukauden päätöstilaisuus järjestettiin huhtikuun lopussa.
TANSSI
??Tanssikoulujen opetus perustuu lakiin ja asetukseen taiteen perusopetuksesta sekä
Opetushallituksen hyväksymiin valtakunnallisiin perusteisiin.
??Tanssikoulut laativat oppilaitoskohtaiset opetussuunnitelmat valtakunnallisten perusteiden pohjalta.
Kärsämäellä tanssin päättötodistukset jaettiin alkuviikosta.
Tavoitteellisesti etenevää
tanssinopetusta paikkakunnalla tarjoava Tanssiopisto
Uusikuu myönsi taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän päättötodistuksen
kärsämäkisille Riikka Vilppolalle, Irina Tervamäelle
ja Pinja Nuutiselle.
Röyttä on kulkenut tanssitunneilla kymmenen vuoden
ajan. Pitkänen kertoo, että palkitsemiskäytäntöä on tarkoitus jatkaa, mutta sopivaa palkitsemisideaa ei ole vielä lyöty
lukkoon.
Aurinko on poikkeuksetta sponsoroinut Vihannin kevätmarkkinoita. Murrosiässä se auttoi kehonhallinnassa sekä kehitti
ilmaisu- ja vuorovaikutustaitoja, Mäkelä kertoo esimerkkeinä.
Myös siirtyminen vaikeustasolta toiselle on tuonut
tanssijoiden eteen haasteita,
joiden selättäminen on opettanut uusia tekniikoita ja kehittänyt omaa osaamista.
. Lisäksi oppilaat
esittävät lukuvuoden aikana
valmistuneita omia tansseja.
??Yleinen oppimäärä koostuu
taiteen alasta riippumatta 10
opetuskokonaisuudesta ja yhteensä 500 opetustunnista.
Henna Röyttä ja hänen sylissään oleva Sallamari Mäkelä osallistuivat Oulaisten kevätnäytöksen
nykytanssin ryhmäkoreografiaan. Nykytanssin yhdistelmä
kiehtoo, nuoret naiset sanovat.
Oulaistelaisten tanssiharras-
tajien lisäksi Jokihelmen
opiston tanssikoulun myöntämän taiteen perusopetuksen päättötodistuksen ovat
saaneet tänä keväänä haapavetiset Inka Hänninen, Jonna-Maria Jylänki, Sami Lapa-aho, Ella Repo, Kaisa
Savolainen ja Ella Uusitalo.
Päättötodistukset jaettiin
paikkakuntien kevätnäytöksissä, joiden teeman oli tänä
vuonna Minusta tulee isona...
Haapaveden kevätnäytös
oli viime lauantaina. Vaikka tavoitteellinen
tanssiharrastus tuo ensisijaisesti sisältöä tanssijoiden elämään, voi sillä olla myös motivoiva merkitys.
. Järjestyksessään
markkinat ovat jo 36. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Satojen
harjoitustuntien
tulos
Heidi Laikari
A
Murrosiässä
tanssi auttoi
kehonhallinnassa sekä kehitti ilmaisu- ja
vuorovaikutustaitoja.?
Sallamari Mäkelä
tanssiharrastaja
Tanssi: Perusopetuksen
päättötodistus 12 harrastajalle Pyhäjokialueella.
Heidi Laikari
heidi.laikari@almamedia.fi
PYHÄJOKIALUE Pitkäjänteinen sitoutuminen ja sadat
harjoitustunnit tuottavat tulosta. Tämän
vuoden kevätnäytösten teema on Tanssitut tarinat.
Näytöksissä nähdään perusopetusryhmien sekä syventävän opetuksen ryhmien
esityksiä. Markkinamyyjien määrä on tiedossa tarkasti vasta
lauantaina-aamuna, kun
markkinapaikkojen luovutus
alkaa aamuseitsemältä. Keskiviikkona 13. Tähtäimeni on ollut
alusta asti päättötodistuksessa. toukokuuta 2015 PYHÄJOKISEUTU
15
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi
mennessä sanna.pellikka@jedu.fi.
Oulaisten ja Merijärven
senioriopettajat OMSO ry
Ahonperän retki toteutuu
keskiviikkona 20.5. ( jos on lähtijöitä tarpeeksi ) Hotelli Viikingissä
hinta 540,- AB-talossa ja
598,- CD-talossa täyshoidolla, kolme hoitoa päivässä ym.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset Hilkalle 040 5196543 , tai
Eilalle 040 8273890.
Hyvää kesää kaikille!
Oulaisten Reumayhdistys.
Kerho Ranta-Väinölässä keskiviikkona 13.05. Lähtö
Osuuspankilta klo 11.00 Matkan hinta 50 euroa, sisältää
kyydin, ruokailun, kahvit,
pääsylipun (aluelippu, jolla
pääsee kaikkiin tapahtumiin.
mm. Omat
haravat mukaan ja toivottavasti saamme myös pari traktoria peräkärryjen kanssa
mukaan, jotta saadaan risut
kiertoon ja tavaroiden siirto
järjestykseen. klo 18:00.
Wanha Woima
Miesten ja naisten yhteiset
siivoustalkoot perinnekeskuksen alueella ma 18.5. Musiikista vastaa Teuvo Vuoti & Captain,
haitarissa Pauli. Pihalla myös
kettinginheittoa, säävaraus,
(pieni maksu). klo 19-23 Ainalin nuorisoseuralla, Vaitiniementie 81. Muille ilman koiraa 5e ja koiran kanssa 10e. Vieraana P-P:n Sotaveteraanipiirin toiminnanjohtaja Raimo
Sevón, hän tulee kertomaan
terveiset piiristä. Tervetuloa tilaisuuksiin!
Kuntosali ryhmä on vielä tämän kuukauden ajan ohjattuna, jatketaan sitten omin
neuvoin kesä.
Kylpyläloma Pärnuun 23 30.8. Alue
hyväksyttiin suojelualueeksi
vuonna 1994. Tervetuloa!
Merijärven Sotaveteraanit
ja kannattajajäsenet.
Kahvitilaisuus ti. Tiedustelut p. klo 19.00. 24%
(Vuosihinnalla ilmoitat
koko vuoden vaikka
joka lehdessä!)
Soita ja
kysy lisää
p. klo 11.00.
Hyvää omaa ohjelmaa. seurapelejä
sekä ruokailu. tarkoituksiin
ilmoittamalla siitä Pyhäjokiseudun asiakaspalveluun. klo 11,
pientä ohjelmaa, kahvia ja arvontaa. klo 17 eteenpäin. Tuloksissa huomioidaan kahden kilpailun tulos.
Oulaisten nuorisoseura
Johtokunnan kokous torstaina 21.5. 3.6.2015 päivittäin
klo 10.00?12.00 ja 13.00?
15.00. Ota
itseltä makkarat, kylmät juomat ja pyyhe mukaan! Kyyditykset järjestyvät! AVECit
mukaan! Ilmoittaudu mukaan Pentille 044-5470525.
JUTTUVINKKI?
Soita toimitukseen
p. Tervetuloa kaikki
mukaan
Haapaveden Reuma ja Tules ry
Olemme jääneet kesätauolle.
Ilmoitamme kesän tapahtumista ja retkistä tällä palstalla. Lehti noudattaa ilmoituksen julkaisemista koskevissa seikoissa Sanomalehtien Liiton hyväksymiä ilmoitusten julkaisusääntöjä.
Henkilörekisteri
Pyhäjokiseudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon.
Pyhäjokiseudulla ja muilla Alma Median Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja
luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. klo 17 alkaen. klo 9-14. Ohjelmassa
mm. Kurssin hinta kerhon jäsenille ilman koiraa ilmainen,
koiran kanssa 5e. 010 665 5145
Muistilistat
sähköpostitse:
muistilista.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Aineistot torstain lehteen
ke klo 10.00 mennessä
ja maanantain lehteen
pe klo 10.00 mennessä.
TOIMITUS:
www.pyhajokiseutu.fi
Postiosoite: PL 1, 86301 Oulainen
Katuosoite: Asemakatu 1, 86300 Oulainen
Avoinna: ma-pe klo 9-12 ja 13-15
Faksi 08 479 5125
Ilmestymispäivät: maanantai ja torstai
61. vuosikerta
Sanomalehtien liiton jäsen, Sitoutumaton paikallislehti
Julkaisija: Alma Media Kustannus Oy
ISSN 0356-2492 (painettu) ISSN 2243-1527 (verkkojulkaisu)
Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino, Kajaani
Levikki: LT 2012 5816 kpl
Tilausasiat ja osoitteenmuutokset p. Talkookahvit ja
-makkarat luvassa.
Oulaisten Kennelkerho
MEJÄ kurssi Oulaisissa 15.16.6. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. 0407330998.
Pyhäjokilaakson
Kuuloyhdistys ry
Myyrilässä vohvelikahvit
21.5. Lankapuhelimesta soitettaessa 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min (alv 24 %).
Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat puhelut sisäistä koulutus- ja opetustarkoitusta varten.
Sirpa Kortet
Päätoimittaja
010 665 5144
050 438 0845
Heidi Laikari
010 665 5112
050 438 0848
Heli Nurkkala
010 665 5143
050 438 0846
Henna Haapakoski
010 665 5141
040 527 0825
Laura Seppä
Perhevapaalla
Jari Kangaskorte
Urheilu, freelancertoimittaja
0400 580 135
Tuovi Pulkkanen
010 665 5167
050 438 0849
ILMOITUKSET:
Jarkko Rautio
Markkinointipäällikkö
010 665 5147
050 325 6907
Hanna Tenkula
Ilmoitusvalmistaja
010 665 5150
050 438 0867. Tervetuloa!
Haapaveden-Siikalatvan
Omaishoitajat ja Läheiset ry
Huom! Kytökyläläiset, tervetuloa viettämään keväistä iltapäivöö Kopsalle torstaina
21.5.2015 klo 12.00-14.00. Linjaauto lähtee liikuntahallin pihasta klo 10.15 ja on maksuton. Iltapäivällä
siirrymme Teerikankaan kivikodalle, jossa yhteislaulua ja
kahvitarjoilu. 19.5.-15 klo
11.00 seurakuntatalolla. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. ja ti
19.5. Saunakin lämpeää. Samana torstaina klo 17 Myyrilässä yhdistysten järjestämä ulkoilutapahtuma ja kahvia.
Tervetuloa Kairanmaan talolle 2.6. Tavataan taas!
Oulaisten Seudun Hengitysyhdistys, Oulaisten Reumayhdistys ja Oulaisten Sydänyhdistys.
Virkistysmatka Kivitippuun.
Lähtö Oulaisista Rautatieaseman luota klo 11.15. Yhdistyksen jäsenten omaa ohjelmaa.
Arvontaa. 0400-628
781. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuina
osoitteeseen Pyhäjokiseutu, PL1, 86301 Oulainen.
Puhelut 010-numeroihin maksavat matkapuhelimesta soitettaessa 8,35 snt/puh + 17,18 snt/min
(alv 24 %). toukokuuta 2015 PYHÄJOKISEUTU
17
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Mukana Kuuloliitosta Erkki Ahonen. Keskiviikkona 13. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
MUISTILISTA
Eläkeliitto Haapaveden
yhdistys ry
Kuntosalivuoro liikuntahallilla ma 18.5. Sarjat T/P
5-13,n ja m. Tänä vuonna täysiä vuosikymmeniä täyttävien ja
täyttäneiden nimikkokerho
nuorisotalolla to 28.5. tikanheittoa, mölkkyä,
liitokiekkoa ym. + alv. Päälle
ryypätään kahvit pankilla.
Tervetuloa.
PÄIVÄRETKI MERIJÄRVELLE to 11.6.2015. Tehdään tunnin
?tuuletus?sauvoille Anjan ja
Liisan opastamina. Hyvää kesää kaikille!
Kärsämäen Tules ja
Reuma ry
Kevään viimeinen kerho ke
20.5. Lisätietoa myös
sähköpostiositteesta ouhu.
pakerhot@gmail.com
TIEDOTA
YHDISTYKSESI
ASIOISTA
MUISTILISTALLA!
Muistilistan
vuosihinta
75. Mielellään ?ollaan kuulolla?- paita päälle. klo 11 Kari ja Minna
Mäkikankaalla, Aittokyläntie
159, 86650 Kytökylä. Salaattit
ja pullat on järjestetty! Olisiko vitonen liikaa kustannuksista. Ohjelmassa vohvelikahvit, tikka- hevosenkengän heittokisat sekä tietoa omaishoitajuudesta. Ei arvontaa. Kurssi sisältää teoriaa sekä käytännön
harjoitukset. Sitovat
ilm. Tervetuloa juhlimaan Kuuloliiton
85-vuotistapahtumaamme
yhdessä Siikalatvan yhdistyksen kanssa. klo
11.00 vietetään tämä kevään
merkeissä.
Seuraavana on 5.6. Kahvi- ja mehutarjoilu.
Tervetuloa!
Kevätjuhla ma 25.5. 010 665 9016 ma-pe klo 8-15
sähköposti: asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Jakeluhäiriöt p. Ilm. 010 665 5145 ma-pe klo 9-12 ja 13-15
sähköposti: ilmoitukset.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Ilmoitusten jättöajat:
ma lehteen to klo 15 mennessä, to lehteen ti klo 15 mennessä
Muut sähköpostit:
Toimitus: toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Muistilista: muistilista.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@almamedia.fi
Tilaushinnat: Kesto 12 kk 108e Määräaikainen 6 kk 87e, 4 kk 58e
Opiskelijatilaus, määräaikainen 12 kk 87e, 6 kk 43,50e, 3 kk 21,75e
Sähköiset tietokannat:
Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja ALMA
MEDIA Oyj -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaiseti sovittu.
Vastuu virheistä
Lehden suurin vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta
virheestä on ilmoituksen hinta. Satuitko paikalle, kun tapahtui. 010 665 5147 ma-pe klo 8-16
Yksityisten ilmoitusasiat p. klo 13-14. tiistaina
19.5. 050 4380 845
Jalkapallokoulu 2004?
2008 syntyneille tytöille ja
pojille Oulaisten urheilukentällä 1. Tervetuloa mukaan retkille iloisin mielin
lääkkeet mukana ja matkavakuutettuna.
OP Pyhälaakson
elohopeakerho
Ulkoilupäivä Sydänmaankylän Kyläkeskus Sykkeeseen
torstaina 21.5. Lisätietoja antaa ja
vetäjänä toimii MEJÄ vastaava koetoimitsija Sanna Pellikka. MEJÄ
(metsästyskoiran jäljestämiskoe eli verijälki) sopii kaikenrotuisille koirille. Tervetuloa viettämään keväistä Kukan päivää
kanssamme kahvitellen ja
iloisesta seurasta nauttien.
Arvontaa unohtamatta. klo: 11.00
alkaen. klo 13 arpavoitto mukaan. Liikunnallinen ilta ?
tanssit ke 13.5. Ilmoittaudu Liisalle 31.5. 0400947053. Lähtö Osuuspankilta linja-autolla klo 9.00
Retken maksu 15 euroa peritään autossa. Ryökönkankaan aarnimetsä-luontopolulle Taluskylän ja Someronkylän yhdystien varrella, jossa mm.
aarnimetsämäistä vanhaa ja
isokasvuista puustoa. Käyntipaikat:
Onnen Tähti (eläimet)
kehräämö(villa ja langat),
kirkko, kotiseutumuseo, kiertoajelu keskustassa oppaana
Juhani Alaranta. Mennään
yhteiskyydeillä.
Matkaniva
Juoksukilpailut kylätalolla
ma 18.5. Tervetuloa!
Pyhäjokiseudun Latu ry.
Luotonretki Helatorstaina
14.05. klo
11.00 Petäjäskoskella Arto
Alavaikon tilalla Kaskelantie
27. Kurssille otetaan max 8 koirakkoa sekä rajaton määrä koirattomia osallistujia. Kuljetus lähtee pankin parkkipaikalta Haapavedeltä klo 10.00
ja Kärsämäeltä klo 10.30. Markkinat jossa olemme jälleen mukana. Sisävesiristeily Hopealinja-aluksella, tutustuminen Soile IsoMäyryn taidehalliin, Opastettu kiertoajelu Hämeenlinna
ja Aulanko, tutustuminen Iittalan lasimuseoon, jossa ruokailu ym ym. Tilaisuuden järjestävät Kytökylän Maa- ja kotitalousnaiset ja HaapavedenSiikalatvan Omaishoitajat ja
Läheiset ry:n Linkki-projekti.
OP Elohopeakerho,
Oulainen-Merijärvi
Sauvakävely to 21.5.2015.
Lähtö Osuuspankilta klo klo
13.00. 010 665 5145 ma-pe klo 9-12 ja 13-15
Yritysten ilmoitusasiat p. . Liisalle 22.6.2015 mennessä puh. Ilmoittautuminen
11.6. Majoittuminen
Cumulus hotellissa Hämeenlinnan keskustassa. Boccia
liikuntahallilla ti 19.5. Ilmoittautuminen Oulaisten Huiman/Jalkapallo/
Jalkapallokoulu kotisivujen
kautta 22.5.2015 mennessä.
Kotisivuilta saa myös tarkemmat tietoa asiasta ositteesta
http://oulaistenhuima-fi.directo.fi/jalkapallo/jalkapallokoulu/ . (päivän ohjelma pankilta kesäkuun alusta) Maksu peritään
autossa.
KOLMEN PÄIVÄN KESÄRETKI HÄMEENLINNAAN
5-7-8.2015 Lähtö Osuuspankilta klo 08.00 Matkan hinta
230 euroa, sisältää kaikki
matkaan liittyvän peritään tililtä.Matka sisältää monipuo-
lista ohjelmaa ja nähtävää.
Menomatkan ruokailu Kuharannan Golf keskuksessa, tulomatkalla Muuramen Ristivuoren Riihikellossa. Kotiin em.
konsertin jälkeen. kilpailupaikalla. Kisan jälkeen palkintojen jako. mennessä puh.0400947053.
Myös Merijärviset ruokailun
vuoksi.
PÄIVÄRETKI KAUSTISEN
KANSANMUSIIKKITAPAHTUMAAN 11.7.2015. Välillä ruokailu seurakuntatalolla. Kakkukahvit. Matkan hinta
Haapavedeltä 34 ?/hlö ja
Kärsämäeltä 28 ?/hlö. klo 11-15.
Perille viihdymme yhdessä
luonnon, pihapelien ja kahvittelun merkeissä. Lähtö Oulaisten torilta klo 10. Seuraa ilmoittelua! Tarvittaessa ota yhteys pj Mauno
Puolitaival puh. Konttilassa alk. Toukosiunaus
to 21.5. Katri Helenan konserttiin klo 20.00). Sitovat
ilmoittautumiset Liisalle
3.7.2015 mennessä puh.
0400947053. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriote on
nähtävillä Pyhäjokiseudussa. Tervetuloa toimintaan mukaan entiset ja uudet
jäsenet! Yhdistyksen kotisivut www.elakeliitto.fi/haapavesi
Eläkeliitto Oulaisten
yhdistys ry
Toukosiunaus pe 22.5. Sitovat ilmoittautumiset 18.5.
mennessä Tertulle 010 254
1830 tai Marjatalle 050 544
9530. klo
9-12
Ensimmäiset
kymmenen minuuttia kulki
hyvin. toukokuuta 2015
18 URHEILU&LIIKUNTA
Veljekset palasivat
Huima jäi
Haukoille
nollille
uusi
vieraspelissä valmentaja
PEDERSÖRE Oulaisten Huiman piste- ja maalitili on
avaamatta jalkapallon Nelosessa kahden kierroksen jälkeen.
Pedersöre FF nousi kotonaan 5-0 voittoon vahvalla
toisen jakson rymistelyllään.
Maalihanat aukesivat heti
puoliajan jälkeen.
Voittolukemia joukkue sai
kaunisteltua kolmella lisämaalilla pelin loppuvaiheessa.
Pelaaja-valmentaja Jussi
Eskola yritti tuoda joukkueeseen virtaa tappiollisen kotipelin jälkeen. Kajaani karkasi
voittoon jaksoin 0-2 (2-5,
1-9). Kärpissä.
Tyttöjen
putki
katkesi
Kustin kausi
käyntiin
Tanskassa
OULAINEN Tyttöjen superpesikseen kasattu yhteisjoukkue aloitti kauden kahdella voitolla. Pyhäjoelta kotoisin
oleva urheilija oli miesten
eliittisarjassa 33.
-Maasto oli mäkinen ja
mutkainen. Ykköspalkinnon kotijoukkueesta sai yhden juoksun lyönyt ja tuonut Roosa
Hussa.
KOLDING Kusti Kittilän
pyöräilykausi käynnistyi
Tanskassa Sramligan kilpailussa. Kärkisijat menivät Sveitsiin, Tanskaan ja
Hollantiin. Ensi sunnuntaina Kittilä
kilpailee Ruotsin Vargardassa
ennen Suomeen paluuta.
Paini: Hyytiäiset mukana SMpaineissa.
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
SEINÄJOKI Jarmo ja Jukka Hyytiäinen tekivät paluun painimatolle toista
vuotta kestäneeltä kilpailutauolta.
30-vuotiaat oulaistelaislähtöiset kaksosveljekset kilpailivat miesten kreikkalaisroomalaisen painin SM-kilpailuissa ensimmäistä kertaa
Seinäjoella.
Kaksikon aikaisemmat
meriitit ovat tulleet vapaapainissa.
??Tarkoitus oli kilpailla
vasta syksyllä, mutta mieli teki matolle jo nyt. Päivälämpötila 10...13 astetta, rannikolla paikoin alempi.
Joensuu
8
9
7
Jyväskylä
9
8
7
Kajaani
7
13
2
Kemi
7
12
9
Lahti
15
8
11
Sää vuosi sitten
Oulu
10
11
7
Pori
13
11
13
Kruunupyy
Rovaniemi
7
11
7
Tampere
9
11
12
Turku
13
11
15
Vaasa
9
7
10
Oulunsalo
+5°C
3
Ylivieska
+6°C
3
+15
+20
+25
+30
Nuorempi kaarti teki sarjassa vahvan esiinmarssin.
Kirkkaimman mitalin vei alle
17-vuotiaiden MM-kultaa viime kesänä juhlinut IK:n Matias Lipasti.
5
11
9
7
13
10
7
13
10
8
8. Järvenpään
Voimailijoiden Toni Ojala
ja Seinäjoen Paini-Miesten
Odotettavissa tänään
Oulun seudulla
Keskiviikkona
6
MERIJÄRVI
Hyytiäisen kaksosveljesten suunitelmissa oli palata matolle vasta syksyllä. Matkana oli 32
kilometriä. Nyt teki mieli etsiä uusia
haasteita, Joni Hannuksela
kertoi.
Uusina pelaajina mukaan
tulevat 18-19-vuotiaat Joel
Junttila ja Kalle Hyvärinen.
He ovat aikaisemmin pelanneet SM-sarjaa ikäluokissaan
mm. Suomen viisihenkisestä maajoukkuekalustosta puuttui vain Azerbaidzhanin Euroopan kisoihin hiljattain valittu Jukka Vastaranta. Paikan avauksessa lunasti myös Mikko
Muhonen.
Lauantaina Huima saa kotonaan uuden mahdollisuuden. Olemme
käyneet vuodenvaihteesta
lähtien salilla sparraamassa
muita, kertoi pääkaupunkiseudulla nykyisin vaikuttava
Jukka Hyytiäinen
Hänen kisarupeamansa
66?kiloisten sarjassa koki takaiskun lämmittelyssä, kun
siipilihaksen kohdalle tuli jokin repeämä.
Ensimmäisen matsin Jukka yritti sinnitellä läpi, mutta
painimisesta ei tullut mitään.
Seuraavan matsin hän luovutti siirtymällä velipoikansa
huoltajaksi.
Samassa sarjassa kilpaillut
Jarmo Hyytiäinen sijoittui
viidenneksi. Lauantaina kaatui
Ylivieskassa pelatussa ottelussa Oulun Lipottaret 2:en
puhtaasti 2-0 (11-3, 10-2). Sitten lähti valot pois
päältä, vitsaili Kittilä suoritustaan.
Sarjassa oli mukana 41
pyöräilijää. Ykköspalkinnon joukkueesta
kävi pokkaamassa kunnarin
ja neljä tavallista juoksua sivaltanut oulaistelaisjokeri
Rilla Mehtätalo.
Maanantaina voittoputki
katkesi Oulaisissa pelatussa
ottelussa. Ylivieskan
Kuulan nimiin kasattu joukkue kävi voittamassa Pattijoen Urheilijat 1-2 (0-4, 3-2,
0-0, 2-3). Vastaan tulee kahdella
tasapelillä kauden aloittanut
TUS (Terjärv Ungdoms Sportklubb).
OULAINEN Jääkiekon II-divisioonakauteen valmistautuvan Kiekko Haukkojen valmentajaksi tulee oululainen
Joni Hannuksela.
Hän on aikaisemmin valmentanut Haukiputaan Ahmojen miehiä II-divisioonassa ja Suomi-sarjassa.
Tämän jälkeen hän valmensi yhden kauden Ahmojen
B2-junioreita SM-sarjassa sekä pari viime kautta KiekkoLaserin B-junioreita Mestiksessä.
-Oulun alueen joukkueista
on kertynyt paljon kokemusta. Veljekset kilpailivat
ensimmäistä kertaa miesten kreikkalais-roomalaisen painin SM-kilpailussa.
Meteorologi Juha Föhr
Tiistaina
PYHÄJOKI
Jari Kangaskorte
10
5
0?C
+5
+10
Rami Syrjä ottivat ylivoimaiset pistevoitot 8-0.
??Nostojen puolustamista
olisi pitänyt ehtiä harjoitella.
Mitalisija ei jäänyt kauas, Jarmo Hyytiäinen harmitteli.
Kotimaa
Kotimaa iltapäivällä
ti
ke
to
Helsinki
12
11
14
Heikkoa tai kohtalaista lännenpuoleista, illalla vähän voimistuvaa
lounaistuulta. Aamulla vielä paikoin sadetta, päivällä selkeämpää,
illalla jälleen lisääntyvää pilvisyyttä. PYHÄJOKISEUTU Keskiviikkona 13. Kolme ensimmäistä matsia Jarmo hoiti
kunnialla.
Ilmajoen Juuso Latvala kaatui 8-0, Helsingin Tarmon
Jerry Pitkänen 7-4 ja toinen
ilmajokinen Mika Lähdesmäki 9-4.
??Matsit menivät hyvin.
Sen jälkeen alkoi energiat
Paikallisennuste tänään
RAAHE
5
+10°C
+12
Perjantaina
6
VIHANTI
6
+7°C
4
+6°C
Lämmintä Suomessa toissapäivänä
+13
Espoo Nuuksio
HAAPAVESI
+13
+10°C
Torstaina
OULAINEN
+14,4 °C
Kylmää toissapäivänä
?2,4 °C
Lammi Evo
KÄRSÄMÄKI
+13
30
25
20
15
loppua ja tuli tehtyä virheitä.
Haaveet mitalisijasta karisivat kahteen tappioon
Selma Mäkikangas 1.49
6. 040-533 1945
AMMUNTA
English Sporting Cup
SUUNNISTUS
RIKKINÄISESTÄ KODINKONEE
KUNTOON KATSOMATTA! KATSO
Pietarsaari 2.5.2015
Raahe-Rastit 2.5.2015
Keskimatka
3.lk TYTÖT 25 m: 1.Saana Röyttä
32,52, 2.Oona Jukkola 38,63, 3.Sandra Härö 39,25
1.15.58,...7) Hiitola Olli OTaru
1.29.04.
D10RR (8): 1) Hasu Eevi S-2000
13.28, 2) Similä Selina Pohjantähti
14.05, 3) Hasu Elsa S-2000
15.09,...7) Hietaharju Siiri OTaru
17.37.
JSV Äitienpäivä JM
11.5.2015
T7 1. lk TYTÖT 50 m: 1.Emma Veijalainen 52,08, 2.Anna-Pauliina Saukko
57,10
T13 1.Iiris Mäkikangas 5.52, 2.Viktoria Kätkä 6.03, 3.Camilla Rasinaho
6.19
:2.lk POJAT 16 m : 1.Aatu Ahonen
30,82, 2.Eetu Saukko 31,94, 3.Topi
Ahonen 32,96
P5 1. VIRTANEN
AJAN SÄVEL
asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@
almamedia.fi
www.pyhajokiseutu.fi
Onko Sinulla hyvä
JUTTUVINKKI?
ISO ERÄ ?JOPOMALLISIA. klo 16:00
Asemakatu 1, Oulainen www.kinokulma.fi
Lippuvar. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Jonne
Jylkkä 1.16, 3. Onni Martinmäki 3.17, 2. Sanni Yliniitty 4.13, 7. toukokuuta.
Naiset (15): 1) Anni Lampinen
PunMK/UA, 2) Emilia Uutela ALHärmä, 3) Mira Sainila OuMK/
UA,...7) Inka Hillilä SsUA.
1.lk TYTÖT 8m: 1. Leo Kalapudas 1.04, 2. toukokuuta 2015 PYHÄJOKISEUTU
19
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Saana Mäyrä4.16, 7.
Elli Portti 4.16
P9 1. Emma Pernu 1.36, 2. Leo Heinovirta 1.39,
4. PESU,
EKA OVI.
OTAMME VASTAAN
KÄYTETYT PYYKKÄRIT,
TISKARIT, LIEDET
JA MITÄ HYVÄNSÄ
RAUTAROMUA,
VOIT TUODA TAI HAEN.
SOITA 050 - 3624540!
Soita toimitukseen
p. TÄHTIPYÖRÄ
350?
Muutatko?
Muistathan ilmoittaa
osoitteenmuutoksesta
myös meille.
010 665 9016
SUPERMUKULA
B. NUORISOPYÖRIÄ
6 VÄRIÄ
150?
KOTIM. ISO FESTIVO
CF120 KYLMIÖPAKASTIN
2600?
UPO MANKELI 330?
PIONEER AUTO-CDSOITIN USB
89?
PARISTONVAIHTO
AVAIMIIN 5?
KELLOON 3?
AKTIIVIRAHALLA
KODINKONEPAKETIT,
MAKSUAIKA 10KK
MELKEIN ILMAN KULUJA
OTAMME VASTAAN
PESTÄVIÄ MATTOJA.
HINNAT 10-20. Pinja Salmela 3.18, 3. klo 8-16 Haapaveden torilla
Valtava valikoima laatumattoja.
Edulliset hinnat.
Ter vetuloa!
Matto-Koskinen 0400 561198
D65 (4): 1) Häikiö Ritva VaKa 58.56,
2) Rajaniemi Anneli OTaru 1.02.58,
3) Pelkonen Maija OSVA 1.19.14.
Raahe-Rastit 2.-3.5.2015
Yhteistulokset:
H60 (10): 1) Vilminko Pauli SiSe
1.14.00, 2) Heikka Markku ONMKY
1.15.31, 3) Tahkola Paavo KEV
1.18.10.
16
Mad Max: Fury Road (K16)
Ennakkoesitys: to 14.5. Jiri Mäkikangas 2.20
5.lk POJAT 50 m: 1.Jami Ahonen
1.07,96, 2.Elias Saukko 1.24,20
6.lk POJAT 50 m: 1.Aleksi Saukko
1.14,02, 2.Arttu Klasila 1.16,27, 3.
Ville Saukko 1.20,71, 4.Juha Ahonen
1.36,87
M 1.Tero Leinonen 4.53, 2.Petri Salow 5.07
T5 1. Veikka Sirviö 1.21, 4.
Aarni Heinovirta 1.5, 5. Emilia
Puskala 29,19
P7 1. 050 438 0845
08-472388 08-452666
pekka.saari@veikonkone.fi
CMYK: C 0, M 100, Y 80, K 10
CMYK: C 0, M 0, Y 0, K 100
AVOINNA:
MA-PE 8-20
LA 9-16
SU + pyhät 12-16
www.oulaistenapteekki.fi
Rautatienkatu 5
86300 Oulainen
(08) 470 477
(08) 470 022. Keskiviikkona 13. Minka Kokkoniemi 25,53, 3.
Katariina Rautio 28,11, 4. ja tied. Katariina Rasinaho 3.16, 2. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
tuloksia
Matkanivan juoksukilpailut
4.5.2015
T5 1.Sanni Siltala 2.18
P5 1.Leo Kalapudas 1.05, 2.Veeti
Jylkkä 1.19, 3.Jonne Jylkkä 1.20,
4.Aarni Heinovirta 2.30
T7 1.Fianna Rasinaho 1.19, 2.Selma
Mäkikangas 1.53
P7 1.Sami Siltala 1.31, 2.Tuomas
Yliniitty 1.32, 3.Leo Heinovirta 1.48,
4.Joni jylkkä 3.10
T9 1.Katariina Rasinaho 3.15, 2.Sanni Tyyskä 3.21, 3.Pinja Salmela 3.24,
4.Elli Portti 3.35, 5.Hilkka Heinovirta 3.38, 6.Sanni Yliniitty 4.08, 7.Jonna Hänninen 4.29, 8.Saana Mäyrä
5.15
P9 1.Onni Martinmäki 3.16, 2.Joona
Jylkkä 3.41, 3.Eino Korhonen 5.32
T11 1.Helinä Heinovirta 4.54, 2.Sini
Siltala 5.03
P11 1.Viljo Mäkikangas 4.25, 2.Eetu
Salow 4.53
T13 1.Salla Tyyskä 5
.42, 2.Iiris Mäkikangas 5.52, 3.Viktoria Kätkä 6.04,
4.Camilla Rasinaho 6.22, 5.Veera
Korhonen 8.18
N 1.Seija Vinkki 8.25
T9 1. Tuomas Yliniitty 1.28, 2. Jonni Nivala 1.59, 6. Fianna Rasinaho 1.20, 2. Sanni Siltala 2.07
5.lk TYTÖT 50 m: 1.Lotta Veijalainen 50,00, 2.Anni Vähäkangas
55,66, 3.Miia Ahonen 57,58
H60 (12): 1) Vilminko Pauli SiSe
21.57, 2) Tahkola Paavo KEV 23.33,
3) Heikka Markku ONMKY 24.29.
D21A (11): 1) Kauppinen Silja KR
29.48, 2) Rajaniemi Katja OTaru
31.08, 3) Laitinen Maria YNM 31.16.
A-sarja (28): 1) Tero Rantonen
OMAS 89, 2) Petri Kokkonen SSG
84, 3) Tuomas Mattila RaaA 83,...21)
Pekka Hautamäki OulA 72.
ISO ERÄ
LAATUPYÖRIÄ
C-sarja (6): 1) Jouko Jyrylä OulA 81,
2) Saija Hautaoja SA 69, 3) Pertti
Laine KSA 67.
D16 (6): 1) Linna Aino-Maria OuHu
21.59, 2) Taulavuori Venla AlatPi
23.18, 3) Oikkonen Sanni OH 25.52.
Raahe-Rastit 3.5.2015
Pitkämatka
H21A (10): 1) Vapa Marko OH
1.13.36, 2) Taulavuori Arttu AlatPi
1.13.37, 3) Viippola Ilpo OuTa
a
ka ta
k
Vin eilus
urh
3-VAIHT. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Sanni Tyyskä
3.21, 4. Viljami Pernu 1.40, 5. Joona
Jylkkä 3.39, 3.Eino Korhonen 4.44
T11 1.Helinä Heinovirta 4.25, 2.Sini
Siltala 4.55
P11 1.Niilo Heinioja 3.44, 2.Viljo Mäkikangas 4.45
AUTOURHEILU
M 1.Tero Leinonen 4.57, 2.Petri Salow 5.04
Härmä 10.5.2015
Yleinen (47): 1) Petri Kumpula ALHärmä, 2) Tuomo Hirvelä AL-Härmä,
3) Juha Veikanmaa YkUA,...9) Esa
Kurikka OuMK/UA.
Merijärven Koivupuhdon alakoulun uintikisat järjestettiin 6. Hilkka Heinovirta 3.40, 5.
Jonna Hänninen 3.58, 6. Julia Jyrinki
12,65
2.lk TYTÖT 16 m : 1.Veera Saukko
24,27, 2. Sami
Siltala 1.29, 3. Joni Jylkkä 3.33
sarjakuvat
3.lk POJAT 25 m: 1.Viljam Saukko
25,78, 2.Eetu Veijalainen 28,09,
3.Jere Kalapudas 39,56
4.lk TYTÖT 25 m: 1.Lyydia Hurme
29,75, 2.Minja-Maarit Kokkoniemi
45,14
4.lk POJAT 25 m: 1.Valtteri Saukko
27,09, 2.Elmeri Saukko 27,92, 3.
Santtu Saukko 38,00
H60 (10): 1) Heikka Markku ONMKY
51.02, 2) Vilminko Pauli SiSe 52.03,
3) Tahkola Paavo KEV 54.37.
D55 (5): 1) Käkelä Maija PuolRy
50.42, 2) Keränen Tarja KEV 52.41,
3) Jokela Riitta YNM 55.17, 4) Jussinniemi Seija SiSe 55.34.
MATTOJA
Pe 15.5
050-325 69 07
ilmoitukset.pyhajokiseutu
@almamedia.fi
Aineistot: ilmoitukset.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Kumpi löytää jalkapallo-ottelun tuloksen ensin?
Haluan tietää mitä ympärilläni tapahtuu
ja avata itselleni uusia näkökulmia
tulevaisuuteen.. Käteismak- OK-talon Oulaisista. PYHÄJOKISEUTU Keskiviikkona 13. 020 7933 295
RAAHE
puh. Soita
ym. pyhajokiseutu@almamedia.fi
. 020 7933 290
EXTRAJAKELU
SIIKALATVOILLE
JA HAAPAVEDELLE
Torstaina 21.5.2015
Ilmoitusvaraukset
ja tiedustelut:
Jarkko Rautio
p. 0400982581
Soita
toimitukseen
p. toukokuuta 2015
20
Onko Sinulla hyvä
JUTTUVINKKI?
Ostetaan
Halutaan vuokrata
Myytävänä
Romuautot (romutodistukset) Lapsiperhe haluaa vuokrata Sohva, sänky ja pöytä. 050 4380 845
TEE HUIPPUKAUPAT!
. Soittamalla p. Puh. 040-9608664
vuokra. 010 665 5145
JÄTÄ ILMOITUS:
Myydään
Ostetaan
Vuokralle tarjotaan
Halutaan vuokrata
Sekalaiset
7?
12?
Kuponki-ilmoitukset lehden konttoriin tiistaihin klo 16 mennessä.
Ilmoitus julkaistaan torstain Pyhäjokiseudussa.
Ilmoittaja:
__________________________________________________
Henkilötunnus: ________________________________________________
Lähetä kirjekuoressa
osoitteeseen:
Osoite:
__________________________________________________
PL 1,
86301 OULAINEN
Puhelin:
__________________________________________________
www.pyhajokiseutu.fi
PYHÄJOKI
puh. Pyhäjokiseudun verkkopalvelussa/MyyJaOsta
. Oheisella kupongilla . metalliromut. Varma klo 15 jälkeen 0407616123
su. ilmoitukset. P