Yksi toimijoista on SuomiVenäjä -seura. >> 32 Näyttelyssä: Jarmo Tyyskä on kuvannut vuosia Oulaisten Musiikkiviikkojen konsertteja. >> 15 Kansainvälistä kokemusta Erilaiset seurat ja järjestöt ovat avainasemassa, kun vieraasta kulttuurista tulevat miettivät tekemistä. LVI-ala tarvitsee lisää osaavia käsiä Rakentaminen: Pyhäjoelle laajentuneella toimijalla on kuuden vuoden kokemus Olkiluodon ydinvoimalatyömaan töistä. >>18–19 HAAPAVESI · KÄRSÄMÄKI · MERIJÄRVI · OULAINEN · PYHÄJOKI · RAAHE Kentälle: Ville Sorvoja uskoo palaavansa lentopallokentille loukkaantumisista huolimatta. (Ei lääkkeet, sv-korvattavat perusvoiteet ja eläintuotteet) Kampanja voimassa 26.9.2016–31.1.2017! Tule ilmaiseen verenpaineenmittaukseen 24.10. >> 25 Rakennusteemassa nyt: Mitä kuuluu kasitien siltaremontille. >> 11 OULAISTEN APTEEKKI www.oulaistenapteekki.fi Orionin tuttu keräilykampanja on palannut uusin palkinnoin! Saat leiman jokaisesta vähintään 9 € hintaisesta itsehoitotuotteesta. klo 10-15! Osta kaksi Orionin 200g perusvoidetta, saat kaupan päälle Ceralan pesuöljyn 200g! SIrpa Kortet tuovI pulKKanen SIrpa Kortet. Vestian toimialueella jäteoppaan pitäisi kolahtaa kotien postilaatikkoihin perjantaina. Rakennusteemassa pureudutaan asumisen ja ympäristön asioihin. Mitä tarkoittaa putkiston sukittaminen. LOKAKUUTA 2016 · NRO 41 6 414880 140352 1 6 4 1 Irtonumero 2,50 € pyhajokiseutu.fi Vestia lähettää opastusta Muuttuneet jätemääräykset ja käytännöt on koottu opasteeksi. Jukka Kivelä ja Jarno Räsänen rekrytoivat lisää työväkeä. >> 18–23 Elcoline Contruction aloittaa yhteistyön Pyhäjoella Parmacon rakennustehtaalla. TORSTAI 13
Hirvistys taitaa olla siis sukuvika. Ulkomaisia sarjoja toki tulee seurattua. Siltakammo minulla on ollut lapsesta saakka. Olin niin tottunut hämärään savusaunaan, että valoisaan kylpypaikkaan mentäessä minulta pääsi itku. Antti Lumiaho, Oulainen Kassatyössä tapaan jonkin verran ulkomaalaisia, mutta muuten arjessani ei juuri näy kansainvälisyys. Samoin löylyttelemään piti päästä yksin, mutta siten iski kauhu: mitäs jos itse paholainen nousee kiukaasta?! Siinä sitten pestiin kovalla tohinalla ja muisteltiin Isä meidän -rukousta, se kun kuulemma karkoitti moiset henkiolennot. Yksi elämäni hirveimmistä kokemuksista oli vierailuni Utajärven riippusillalle. Ota rohkeasti yhteyttä meihin Pyhäjokiseudun tekijöihin. En nimittäin kehtaa veisata isolla äänellä kävellessäni, kuten nuorena tein ulkosaunaan mennessäni. Pääsin kerran paikallislehden juttusarjaan tämän kammoni johdosta. Lähinnä kulttuurin kautta, jos katsoo vaikka ulkomaisia ohjelmia. Siippa asteli sillalle tuosta vaan ja houkutteli minuakin mukaan – piti oikein kiinni kaiteista ja heilutti. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun pystyy kommunikoiman vieraasta kulttuurista olevan ihmisen kanssa. Mitä isompi ja leveämpi vesistö, sitä kauheampaa se minulle on. Kirjoituksen jälkeen kaksi siskoani tunnusti myös tuntevansa samoin. Asuin aikoinaan Oulun Tuirassa, minne piti kaupungilta kävellä Tuiran siltojen yli. Näistä kuuluu oivaltavia esimerkkejä alueemmekin oppilaitoksista, joissa on jo hyvinkin arkipäiväistä se, että yhteisen sähköisen oppimisalustan äärelle kokoonnutaan pohtimaan opetettavaa asiaa useista eri maista. 2 KESKUSTELE PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 13. www.pyhajokiseutu.fi Onko sinulla ongelmia kirjautumisessa. Tuntui, ettei matka taitu ollenkaan ja että sillat jatkuvat ja jatkuvat. Katson totta kai myös ulkomaisia tv-ohjelmia. Melkein lähdin juoksemaan pakoon. Koulumaailmassa se voi olla kansainvälisiä oppimisympäristöjä tai oppimisen sisältöjä. Kansainvälisyyttä tulee myös musiikin ja Youtube-videoiden kautta. I säni kertoi vuosikaudet tarinaa, kuinka pikkuisena pelkäsin uutta saunaamme. Siihen törmää arkisesti vaikkapa kaupan kassajonossa, kun vierasta kieltä puhuva pyytää apua. Onneksi pääsin muuttamaan aivan toisaalle. Kotikansainvälisyys on askel avarakatseisuuteen Pääkirjoitus Päätoimittaja Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi | puh. Harri Salmela, Oulainen Maija Pylväs Maija Pylväs Maija Pylväs Maija Pylväs. Yksi ”lapsellisista” kammotuksista on vuosien varrella pysynyt mukanani: pimeä. Vuosikymmeniä sitten näin usein unta, että lapaseni tippui kanavan sillalta veteen enkä saanut sitä ylös. Se oli minulle todellinen ponnistus. Termi kotikansainvälisyys ei ehkä ole vielä puhekieleen vakiintunut, mutta virallisissa yhteyksissä sitä väläytellään mielellään. Kaikki kauheimmat pedot ja pelotukset vaanivat minua ulkovalojen ulottumattomissa, senpä takia torstain Seutu haetaan autolla tai turvallisesti koiran kanssa. Opetushallitus on julkaissut jopa oppaan, jossa termiä lähestytään koululaitoksen näkökulmasta. Näitä mahdollisuuksia Pyhäjokialueella tarjoutuu, kun on rohkea ja ennakkoluuloton. Terttu Martinmäki, Haapavesi Kansainvälisyys näkyy ainakin työelämässä. Jonkin verran on myös sukua Ruotsissa, joten onhan sekin yhdenlaista kansainvälisyyttä. Verkkolehdessä on myös videoita ja menoinfo, joka kertoo, mitä alueella tapahtuu. Virallisen sanaselityksen mukaan kotikansainvälisyydellä tarkoitetaan kotimaassa tapahtuvaa kansainvälistymistä useissa eri muodoissa. Emma Erkkilä, Ylivieska Tietokonepelejä pelatessa juttelen samalla ulkomaalaisten pelaajien kanssa. Eräänlaista kansantajuista kotikansainvälisyyttä ovat meidän jokaisen kontaktit eri puolilla maailmaa asuviin tuttaviin, ystäviin ja yhteistyökumppaneihin. Kyllähän se kansainvälisyys kiinnostaa. Kansainvälisyys ei ole kallista ja kaukaista, se on osa maaseudunkin elämää. Hiihtämässä ollessani olin aivan varma, että piru hiihtää perässäni. Ei olisi pitänyt – tarinat nimittäin saivat mielikuvituksessa hieman lisää ja se johti kauhistuksiin. A Hiihtämässä ollessani olin aivan varma, että piru hiihtää perässäni.” Aikunen akka pelekää Oili Kangasniemi Oulaistelainen harrastajakirjoittaja. 050 438 0845 Gallup: Miten kansainvälisyys näkyy arjessasi. Maailman rajat ovat pienentyneet niin, ettei yhteydenpito ole kallista, eikä viestinsaamiseen mene viikkoja. En osaa sanoa, tuliko arkuuteni siltojen ylitystä kohtaan tuosta unesta vai mistä, mutta kauan olen pelännyt veden yli menemistä. Parasta kotikansainvälisyyttä ovat kohtaamiset. lokakuuta 2016 Pyhäjokiseudun verkkolehdestä voit lukea ajankohtaisia uutisia alueelta seitsemänä päivänä viikossa. Työssä tulee puhuttua vieraita kieliä, jos sellainen tilanne tulee. Silta ja sen alla oleva iso rotko eivät olisi voineet enempää kammottaa. Postilaatikkomme on ison tien varressa ja sinne on pihalta matkaa 200 metriä. Alakoululaisena ahmin yliluonnollisia kirjoja ja lehtijuttuja. K ansainvälisyys ei ole tuntematon käsite
Katsokaas, vempaimet on eräitten, ns. . (08) 410 5220 Nyt on viimeinen mahdollisuus! POP Osuudet ovat merkittävissä vain vuoden 2016 loppuun saakka! POP Pankin jäsenenä sinulla on mahdollisuus sijoittaa omaan paikalliseen pankkiisi ja saada sijoituksellesi hyvä tuotto! Jäsenenä saat myös muita pankkiasiointiin liittyviä etuja. Huom. Bussit lähtevät Hanhikiven niemeltä Fennovoiman koulutusrakennuksen alueelta, jonne voit tulla omalla autolla (osoite: Hanhikiventie 340, opastus 8-tieltä). . lokakuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU Tervetuloa Hanhikivi 1 -työmaan yleisöpäivään 15.10. laitteita. Merijärvihän ei mikään varaton kunta olekaan, päätellen, kun siellä vara jakaa kultaisia merkkejä. Ne tietää näitten laitteiden myötä, kuka soittaa kenellekin tai viestittää. Koulut ovat kuulemma jälleen joutumassa säästökuurille ensi vuonna. TeksTariT . Bernerin liikennekaari heikentää taksipalvelujen saantia syrjäisissä kunnissa. – Toteutuessaan säästö johtaisi siihen, että hoitoa ei valita sen mukaan, mikä on sopivin, vaan sen mukaan, mikä on taloudellisesti potilaalle mahdollista kustantaa, Hänninen kirjoittaa. . Keittoja kahvitarjoilu sekä urakoitsijoiden kalustoesittely. Pyhäjoen monitoimitalolta (Koulutie 7) järjestetään ilmainen bussikuljetus Hanhikiven niemelle tasatunnein kello 9–14. Onnittelen saajia.. Teille, joilla on vain toisen eläminen, niin hänen omansa kuin yksityisasioiden ”hoitaminen”. . Tule ja kysy lisää! Jäsenillä on mahdollisuus myös vuokrata pankin mökkejä Vuokatissa ja Tahkolla. . Miten hallitus kehtaa ottaa hampaisiinsa yhden tietyn potilasryhmän. Fennovoima järjestää opastettuja bussikierroksia Hanhikivi 1 -työmaalle lauantaina 15.10.2016 klo 9–15. Torstaina 13. 020 757 8593 POP Osuus 2,5% tuottotavoite www.poppankki.fi/sievi p. Katsoisitte vain peiliin. Nim.Järkeä päätöksiin . Tapahtumaan ei vaadita ennakkoilmoittautumista. Vuokatin mökkejä on uudistettu! Oulainen KANNANOTTO Kansanedustaja Katja Hänninen kirjoittaa blogissaan hallituksen aikeista leikata diabeetikkojen lääkekorvauksia. Tule ja tuo perheesikin! Tervetuloa! Lisätiedot: Fennovoiman aluetiedottaja Kimmo Siira, p. Terveisin nimimerkki Väärin äänestänyt! . Diabetesliiton laskelmien mukaan esitetty leikkaus lisäisi joidenkin potilaiden kustannuksia jopa sadoilla euroilla vuodessa. Köyhät jakaa vain kultamerkkejä. . Kirjoita alkuun PJ ASIA, sitten mielipiteesi ja nimesi tai nimimerkkisi. Haluaako hallitus arvottaa sairaita ihmisiä keskenään. Hännisen blogi: Diabeetikoilta leikkaaminen väärin Lähetä tekstiviesti numeroon 19192. Kelan lääkekorvaukset lisäävät ahdinkoa. – Nyt Sipilän hallitus haluaa laskea diabeteslääkkeiden Kela-korvattavuuden 100 prosentista 65 prosenttiin. . Asiaan pitää saada korjaus. Jos kaupungilla on varaa pitää kahta pientä parinkymmenen oppilaan koulua yllä, ei sillä pitäisi olla pokkaa edes ehdottaa koulupuolelle lisää säästöjä!! Nyt vihdoinkin rohkeutta päätöksiin ja vähintään yksi koulu kiinni, etteivät kaikki Oulaisten koululaiset joutuisi kärsimään jatkuvista säästöistä. Diabetes on jo valmiiksi kallis sairaus. Hallituksen veronkevennys toi lisää veroja pienituloisille ja eläkeläisille, hyvätuloiset saivat hyötyjä. Esitetty säästötoimi voi uhata diabetespotilaiden hyvää hoitoa. Se on tietokoneaikaa ja tosi
Jukkola on aktiivisesti osallistunut myös Ulkosuomalaisparlamentin toimintaan sen perustamisesta v. Kaupasta hän luopui kahden vuoden kulutta ja ryhtyi rakennusliikkeen laitosmieheksi. On hienoa, että hän ehti julkaista oman elämäkertansa kirjana ennen kuolemaansa. Martti Olavi Jukkola syntyi vuonna 1935 Pyhäjoella savusaunan lauteilla viljelijäperheeseen. Australiasta ei löytynyt sopivaa, joten Jukkola lähetti kirjeenvaihtoilmoituksen Helsingin Sanomiin. Osa matkasi suoraan rintamalle toisiin joukko-osastoihin, kuten jääkärikapteeni ja muukalaislegioonalainen Albert Penttilä, joka otti mukaansa 16 miestä Laatokan Karjalaan. Ajatus syntyi jo vuonna 2003 Mannerheim-ristin ritari Lauri Törnin hautajaisissa Arlingtonissa, kun Kallonen tapasi Suomalaiset Aseveljet Amerikassa -yhdistyksen puheenjohtajan, nyt jo edesmenneen John Kirkin. Tietoa löytyi eri arkistoista sekä Suomessa että Yhdysvalloissa, virallisten dokumenttien lisäksi miesten haastatteluiden ja kirjeiden muodossa. Se lohduttakoon Martti Jukkolan omaisia ja ystäviä monilla mantereilla. Amerikansuomalainen vapaaehtoinen Antti Tyko Siltanen ampui välirauhan aikana neuvostomielisen, niin sanotun ryömäläisen mielenosoittajan. Kun toiminta oli vakiintunut, Martti voi lähteä vaimonsa kanssa Suomen matkalle, minkä hän oli luvannut tapahtuvan 10 vuoden sisällä Marjatan Australiaan tulon jälkeen. Yhdysvalloissa etsitään edelleen 66 henkilön jälkeläisiä, joille luovutettaisiin Talvisodan muistomitali. Vanhan työautonsa, SAUNA-Volvon, Jukkola lahjoitti Siirtolaismuseolle vuonna 2004, ja hän on kuulunut sen johtokuntaan Suomeen paluunsa jälkeen vuodesta 2012. Jukkola oli mukana myös Suomi-Seurassa ja ensimmäisten Suomi-Päivien järjestelyissä Wollongongissa pääsiäisenä 1967. Tullyn ja Mossmanin sokeripelloilla kului neljä hakkuukautta vuosina 1962-65. Väliaikoina töitä löytyi Mareeban tupakkafarmilla ja Mt Isan kaivoksessa. Pian Martti lopetti rakennustyöt ja keskittyi kaihtimiin. Jatka lukemista.. Kun myöhemmin tehty hakemus oli hyväksytty Australian Kööpenhaminan lähetystössä, Jukkola astui lentokoneeseen Seutulassa 4.10.1959. Ansiot rakennuksilla olivat hyviä, kun työpäivät olivat pitkiä ja myös viikonlopulla oltiin töissä. Lopullinen muutto tapahtui vappuna 2011, ja asunto löytyi Tampereelta. Martti Jukkola oli suomalaiseksi mieheksi vilkas ja puhelias. Samassa koneessa matkusti 90 uutta siirtolaista ja matka kesti lähes viikon. Martti Jukkola oli Australian Suomalaisen Kulttuuriseuran ensimmäinen puheenjohtaja. Sitten Jukkola asettui Wollongongiin, mistä oli ostanut talotontin käsirahalla. Sitten Jukkola ryhtyi yrittäjäksi ostaen pienen kaupan Vehmaalta. Marjatan vanhemmat hyväksyivät vävyn, ja jouluksi 1968 Marjatta matkusti Australiaan. Siltanen vaihtoi kahdeksan vuoden kuritushuonetuomionsa rintamakomennukseen ja kaatui jatkosodan taisteluissa Kumsjärvellä. Siinä on esitetty yksi mielenkiintoisimpia siirtolaiskohtaloita. Sodan raadollisissa olosuhteissa miehiä kuoli jopa omien luoteihin, kaksi veljestä lähes samana päivänä. Tunnetuin lienee myöhässä saapunut lentäjä Hubert Fauntleroy Julian, ”Musta Kotka”, joka keskittyi lentämisen sijasta keikarointiin. Loppukilpailussa oli kolme ehdokasta, ja valinta kohdistui lapualaiseen Marjattaan, joka oli yo-merkonomia ja ollut hotellisiivoojana Kööpenhaminassa. Martti osallistui tammikuussa 2016 Suomi-Australia Yhdistysten Liiton edustajana Helsingin matkailumessuille edistääkseen suomalaisten Australia-tietoutta sekä markkinoi omaa, juuri julkaisemaansa elämäkertaa ´Ilman ammattia´. Siirtolaisjuhlissa Martti esitti usein hauskan Australian suomalaisten tervehdyksen. Talo alkoi valmistua, mutta emäntä puuttui. Martti Jukkola katsoi parhaaksi muuttaa takaisin Suomeen 50 Australiassa vietetyn vuoden jälkeen. Täytettyään 18 vuotta Martti matkusti Turkuun, missä työtä löytyi ensin halkosahalta ja sitten telakalta hitsarina. Arean näyteikkunassa Jukkola näki mainoksia Australiaan siirtolaiseksi lähdöstä, ja hän täytti paperin lomakkeiden saamiseksi. lokakuuta 2016 muistokirjoitus MUISTOKIRJOITUS Loppukesällä saimme yllättäen suru-uutisen, että Martti Jukkola on poistunut keskuudestamme 20. Suurin osa saapui Tornion kautta Ouluun, jonne perustettiin erityinen Amerikan Suomalainen Legioona. Martille, sukulaisille ja ystäville suuri murhe oli vaimo Marjatan kuolema vuonna 2007. Mutta he eivät olleet pahimpia. Häät pidettiin heti tammikuussa. ISBN 9789526665733) Kirja julki: Amerikasta saapui miehiä ja murheita talvisotaan PAIKKAKUNNAN PUOLESTA. Eläkkeelle Martti jäi vuonna 2002 67-vuotiaana, ja liiketoiminta lopetettiin vähitellen, kun sopivaa ostajaa ei löytynyt. Ostetun kiinteistön takapihalle tehtiin uusi rakennus, jossa valmistettiin kaihtimia ja rullaverhoja. Lapsuuteen kuuluivat ankeat sotavuodet ja kansakoulun aloittaminen. Päästyään ripille vuonna 1952 Martti pääsi työttömyystöihin Pyhäjoen perkaukseen. Vähitellen Martti oppi englantia, kun oli työpaikoissa, joissa ei ollut suomalaisia. Jo pienestä pitäen Martti joutui maalaistalon koviin töihin, kuin vanhemmat veljet oli sodassa. Amerikan Suomalaisen Legioonan vapaaehtoisista talvisodan rintamalla kaatui neljä miestä, muissa joukko-osastoissa menehtyi ainakin kuusi lisää. Martti oli tunnettu ja arvostettu ulkosuomalainen ei ainoastaan Australiassa ja Suomessa vaan ympäri maailmaa, jota hän ehti nähdä paljon. Olavi Koivukangas Turku Martti Jukkolan (1935-2016) muistolle LUKIJALTA Tietokirja amerikansuomalaisista vapaaehtoisista tarkentaa sotahistoriaa. Sivutyönään Martti alkoi myydä säleverhoja Wollongongissa ja tilasi valmiit kaihtimet Brisbanesta. – William Newell ei suostunut allekirjoittamaan palvelusitoumusta ja hänet palautettiin Kanadaan. Vastauksia tuli niputtain, ja Martti lähti valintamatkalle Suomeen. Viimeisen leposijansa Martti Jukkola sai kotipitäjänsä Pyhäjoen kirkkomaassa. Amerikan Suomalaisen Legioonan 378 miehestä suurin osa oli amerikansuomalaisia, mutta mukana oli myös yksi ruotsalainen, neljä hollantilaista, sekä syntyperäisiä Yhdysvaltojen ja Kanadan kansalaisia. Amerikan Suomalaisen Legioonan taival on jäänyt talvisodan sotahistorioitsijoille lähes tuntemattomaksi. Kysyntä oli hyvä, ja pian Martti vuokrasi työhuoneen ja alkoi valmistaa kaihtimia. Amerikkalainen 18-vuotias Harry Schell tuli myöhemmin tunnetuksi Formula 1 -ajajana. Asevelvollisuuden jälkeen Jukkola oli hitsarina Huberin vesijohtoliikkeessä. Siellä hän murhasi suomalaisen vaimonsa ja tämä Torontoa kuohuttanut silkkisukkamurhaaja koki kohtalonsa hirsipuussa. Vuoden kuluttua Jukkola matkusti Canberraan ja sai töitä rakennuksilla Pertti Mikkoselta. Toiminimi Sunset Blinds syntyi, liiketoiminta laajeni, ja verstas kaihdintehtaalle hankittiin myymällä asuintalo. Wollongongin Suomi-Seuran puheenjohtajana Jukkola toimi 19 vuotta. Siirtolaismuseon toimintaan Peräseinäjoella Martti Jukkola on osallistunut alusta lähtien. Hän oli perustamassa Suomalaista Lepokotia Brisbaneen, ja oli sen johtokunnassa monet vuodet. Kallonen löysi kymmeniä pohjoisamerikkalaisia myös muista joukko-osastoista. elokuuta. Martti Jukkolalle Suomi-Seura Helsingissä on ollut vahva side kotimaahan, ja hän toimi seuran jäsensihteerinä vuosikymmeniä. Martti oli nuoruudessaan kokeillut yritystoimintaa, ja hän matkusti Brisbaneen tutustumaan suomalaispariskuntaan, joka valmisti siellä sälekaihtimia. Tekijät menevät, mutta tarinat elävät. (Revontuli) Sidottu, 256 sivua, 16-sivuinen kuvaliite. Rakennettiin omakotitaloja kunnes markkinat hiipuivat ja Martti matkusti takaisin Wollongongiin. Koneen laskeuduttua Darwiniin Martti ihastui heti uuteen kotimaahansa. Tytär Katja syntyi vuonna 1972 ja juhannuksena 2004 hänet vihittiin Suomessa suomalaisten siirtolaisten Australiassa syntyneen pojan Davidin kanssa. Matka jatkui Sydneyn kautta Bonegillan hostelliin ja edelleen junalla rautatehtaalle Port Kemblaan. Anne Anttila (Kari Kallonen: Tähtilippu talvisodassa – Amerikan Suomalaisen Legioonan tuntematon tarina. 4 KESKUSTELE PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 13. Hänestä olisi tullut hyvä poliitikko. Toive toteutui, upseerikoulun käynyt nuorukainen osallistui myös jatkosotaan ja palasi Yhdysvaltoihin vaimon ja kahden tyttären kanssa. Neuvostoliiton hyökättyä Suomeen New Yorkista lähti joulukuusta 1939 alkaen yli 450 vapaaehtoista matkaan aseveliyhdistyksen organisoimana. Siirtolaismuseossa on esillä paljon Martin lahjoittamia esineitä, kuten keininhakkuuveitsi. Myöhemmin vuonna 2010 perhe muutti Suomeen ja asuu Vantaalla. Uunituore tietokirja ”Tähtilippu talvisodassa – Amerikan Suomalaisen Legioonan tuntematon tarina” on ollut Kari Kalloselle vuosien mittainen hanke. Hänellä oli aina huumorinpilke silmäkulmassaan, ja kun hän nousi puhumaan, aina jotain hauskaa oli odotettavissa. Arki koitti, Martti oli rakennustöissä ja Marjatta sisusti kotia. Suomea saapui vapaaehtoisena puolustamaan jääkäreitä, työmiehiä, seikkailijoita ja yksi murhamieskin. Martti oli kuullut hyvistä ansioista pohjoisessa sokeriruo´on hakkuussa. USA:n kansalainen, mutta Suomessa nuoruutensa viettänyt Kullervo Wallenius kertoi lehtimiehille New Yorkissa toiveistaan kohota hiihtopartion johtajaksi. – Toivoin löytäväni tiedot edes näistä miehistä, mutta onnistuin saamaan koko legioonan henkilölistan sekä kaikkien laivojen matkustajaluettelot, Kari Kallonen kertoo tyytyväisenä. Ja samaan aikaan Jukkola ryhtyi rakentamaan omaa taloa. Martti Jukkola oli mukana yhdistystoiminnassa sekä Australiassa että Suomessa. Martti Jukkola oli myös Tampereen Suomi-Australia Yhdistyksen hallituksen jäsen sekä Suomi Australia -yhdistysten Liiton hallituksen jäsen. Martti Jukkolalla oli halkaistu sydän Suomen ja Australian välillä. 1997 lähtien
ALK. klo 19.00 Yläkoulun sali Liput 20€ Kamarimusiikkia huipulta Reto Bieri, klarinetti Meta4 Torstai 3.11. Torstaina 13. klo 19.00 Yläkoulun musiikkiluokka Liput 20/15€ Carl Orff: Carmina Burana Kaartin Soittokunta, Laaksojen Kamarikuoro Vox Ardens, Naiskuoro Välke, Oulaisten Nuorisokuoro, Keski-Pohjanmaan Kamarikuoro Solistit: Kaisa Ranta, sopraano; Ville Rusanen, baritoni ja Niall Chorell, tenori Kapellimestarina Jyrki Koskinen Kuorojen valmennus: Tapani Tirilä ja Marita Kaakinen Torstai 17.11. klo 19.00 Yläkoulun Sali Liput 32€ Jukka Perko & Iiro Rantala Jazzkonsertti Maanantai 14.11. Oulaisten Musiikkiviikot 30v. klo 15.00 Merkuriussali Liput 30€ JVG Tiistai 1.11. lokakuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU www.oulaistenmusiikkiviikot.fi ENNAKKOMYYNTI 17.10. klo 19.00 Merkuriussali Liput 25/15€ Makuja ja musiikkia irlantilaiseen tyyliin Ryyppymäki String Band, Oulaisten Nuorisokuoron lauluyhtye Perjantai 4.11. Jenni Ahlsved, pop-jazzlaulaja Tomi Punkeri, baritoni Antti Tikkanen, viulu Johanna Tilus, piano Katja Küttner, näyttelijä Oulaisten Nuorisokuoro, Oulaisten Puhallinorkesteri Soihtulan Sähikäiset Sunnuntai 20.11.2016 klo 15.00 Merkuriussali vapaa pääsy, kahvitarjoilu.. klo 16.00 Yläkoulun sali Vapaaliput haettavissa Oulaisten Osuuspankista ja Penttilän talon lipunmyyntipisteestä Juhlagaala Oulaisten kaupunki 150v. klo 17.30 saakka. Lipputoimistosta lippuihin ei saa alennuksia. Normaalihintaiset liput myös Lipputoimistosta 17.10. klo 19.00 Yläkoulun musiikkiluokka Liput 20€ Antti Tuisku Keskiviikko 9.11. ALK. Penttilän talo, Putilankatu 1, Oulainen ma-pe klo 12 18. klo 19.00 Yläkoulun sali Perjantai 18.11. klo 19.00 Oulaisten Ammattiopisto Liput 50€ Uudet virret – yhteislaulutilaisuus Sunnuntai 6.11. Lisätietoja www.lipputoimisto.fi Oulaisten XXX musiikkiviikot 30.10.-20.11.2016 Soile Isokoski, sopraano Ilkka Paananen, piano Sunnuntai 30.10. Ennakkolipunmyyntipiste avoinna 11.11. klo 19.00 Merkuriussali Liput 25/15€ Flow My Tears – traagista rakkautta Hanna Pakkala, alttoviulu Johanna Tilus, cembalo ja piano Jukka Tilus, visualisaatio Tiistai 15.11. klo 19.00 Snellman-sali, Kokkola Liput 25/20€ ”Iloiset laulukarnevaalit” Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri sekä Oulaisten suuri lapsikuoro Lauantai 19.11. klo 18.00 Oulaisten kirkko Vapaa pääsy Pekko Käppi & K.H.H.L Tiistai 8.11. Tiedustelut ja varaukset: p. 044-4793 215 tai musiikki@oulainen.fi Lipunmyynti sulkeutuu konserttipäivänä 1,5 h ennen konsertin alkua ja siirtyy konserttipaikalle. klo 19.00 Yläkoulun sali Liput 25€ Paula Koivuniemi Perjantai 11.11
Toisaalta seminaaripanelistit muistuttivat, ettei alueen mikroyrityksistä monikaan ole osakeyhtiö. – Tilat ovat hyvässä kunnossa ja niihin on investoitu säännöllisesti peruskorjauksien kautta säännöllisesti viime vuosina. Miksei ihmisiä kouluteta oikeisiin töihin. 6 PUHEENAIHEET PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 13. . Tulos on selvä. Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi OULAINEN Sosiaalija terveysministeri Pirkko Mattilalle on ilmaistu huoli siitä, miten palvelut hajautuvat ja miten ne tuotetaan tulevaisuudessa. Onnistuessaan harjoittelijasta kasvaa luottotyöntekijä yrityksen tarpeisiin. Kasvuyrityksiksi on luokiteltu 182 pienyritystä. Suomen Mikroyrittäjät ry:n edustaja Raija Kara näkee haasteen seuraavan toistaan. Pienten yrityksien omatoimisesti kehittämät tuotteet eivät pääse markkinoille ilman osaavaa myyntityötä. . Tämän ajankohtaisen kysymyksen äärellä istuttu Kerttu Saalasti -seminaari nosti esille näkökulmia niin päättäjille, tutkijoille kuin kouluttajillekin. Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT. . Haasteena on, että yhä enemmän oppiminen painottuu työssäoppimiseen nimenomaan yrityksissä, johon Junnila toivoi yrittäjiltä eväitä koulumaailman reagoitavaksi. A Töissä tarvitaan sorvimiestä. Oulaisten kaupungin puolesta ministerille annetussa muistiossa todetaan, että Oulaskankaan sairaalan palveluiden käyttäjien alue on yhtenäisesti huolissaan asiasta. Yrittäjillä on kokemusta, niin positiivisia kuin ikäviäkin, siitä, mitä tarkoittaa työssäoppijan ottaminen osaksi pienyrittäjän arkea. Aihe oli esillä Kerttu Saalasti -seminaarissa. Osakeyhtiöiden haasteena hän kokee puutteellisen hallitustyöskentelyn ja vajaatehoisen johtoryhmätyöskentelyn. – Viimeisin jälleenmyyntisopimus tehtiin Puolaan, hän iloitsee. Toisaalta seminaarissa puhuneet mikroyrittäjät kokevat, että ensimmäisen vieraan työntekijän työllistäminen on iso askel, jossa on suuri vaara myös epäonnistua. Tyypillinen mikroyrittäjä on noin 50-vuotias. Kärsämäen kunnanjohtaja Esa Jussila ja Oulaisten yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Tapani Sipilä menossa pohtimaan mikroyrittäjyyttä. Kara kiteyttää näkemyksensä niin, että kun myynti toimii, tulee yritykselle myös euroja, joilla pystyy palkkaamaan lisää henkilökuntaa. Mikroyritysten kanssa arjen keskustelutilaisuuksia eri puolilla maakunta pitävä Oulun yliopiston tutkimusjohtaja Matti Muhos on aistinut, että tulevaisuuden sanoja ovat tuotteistaminen ja palvelumuotoilu. Toimivien ja hyvien tilojen käyttöä ja alueen palveluja ei ole tarkoituksenmukaista lainsäädännön määräyksin rajoittaa tai poistaa, muistiossa todetaan. Pohjois-Pohjanmaalla on 1-4 henkeä työllistäviä yrityksiä noin 13600 kappaletta. Oulun yliopiston tutkijatohtori Kai Hänninen pohtii, tarjoaako maakuntamme menestyksen avaimia mikroyrittäjyydelle. Insinöörit eivät osaa tehdä näitä töitä. Verkostoituminen on alati akuutti askel pärjäämisessä. Kiinnostus on lisääntynyt huomattavasti. Koulutus ja osaaminen nousivat myös arvoseminaarissa isoksi kysymykseksi. lokakuuta 2016 Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi PYHÄJOKIALUE Miten maakuntamme mikroyrittäjät, yrittäjät, joiden kirjoilla on yhdestä kolmeen työntekijää, pystyisivät menestymään entistä paremmin. Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen on selvittänyt nuorten kiinnostusta yrittäjyyteen. – Uudet valtioneuvoston suunnitelmat erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä sekä kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä on laadittu institutionaalisista lähtökohdista. . Kysymykseksi nousi, onko yrityksillä valmiuksia ottaa työssäoppijoita. Kaupungin johtokolmikko vetoaa myös siihen, että Oulaskankaan sairaalan tilat ovat peruskorjatut ja uusitut. . Paikallisen yrittäjän Anne Mattilan esillenostama huoli siitä, ettei yksinyrittäjän aika riitä kehittämään, toteuttamaan ja markkinoimaan tuotetta, kirvoitti napakoitakin kannanottoja. Mattiloiden yrityksessä kasvua on edistetty omatoimisesti. Ministerille terveiset kuntalaisten huolesta Ministeri Pirkko Mattila piipahti puhumassa Kerttu Saalasti -seminaarissa Oulaisissa. – Maakunnan oikeutta tuottaa palvelut katsomallaan tavalla ei tule rajoittaa, muistiossa kiteytetään. Opettaja Merja Junnila nosti esille asian paikallisyrittäjien näkökulmasta. Perusteluina kaupunki nostaa esille sen, että Oulun yliopistollisen sairaalan yksikkö, Oulaskankaan sairaala, palvelee noin 130 000 asukkaan aluetta erikoissairaanhoidon ja synnytysten yksikkönä Oulaisissa. Hyvä myyjä on pienyrittäjän pelastus LUKUJA . Anne Mattila, yrittäjä Paikalliset yrittäjät toivovat, että koulutus ja arjen vaateet kohtaisivat yhä paremmin. Hän muistuttaa myös, että virheistä oppiminenkin voidaan kääntää hyväksi kokemukseksi. Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen on näkee, että pienten yritysten kasvumahdollisuudet lähtevät yhteistyöverkostojen kautta. Mukaansa hän sai terveiset maakunnan tulevaisuushuolesta, miten sosiaalija terveyspalvelut turvataan käyttäjien saataville. Ei yliopistoihminen osaa panna edes sorvia käyntiin. Tämä Oulaskankaan sairaalan osalta merkitsee sitä, että lakeja ja asetuksia laadittaessa ei ole huomioitu Oulun Eteläisen alueen laajaa väestöpohjaa ja Oulaskankaan sairaalaa ei näin ollen mainittu missään muodossa palveluiden tuottajana ko. alueella, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kai Pajala, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Heiska ja kaupunginjohtaja Esa Sippola toteavat allekirjoittamassaan lausunnossa. Kymmenenvuotiaalla metallialan yrityksellä on nyt jo asiakasverkostoja Suomen lisäksi ulkomailla
Vain kotitalouksille. 5,95-6,95. lokakuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 8-21 ma-la Palvelemme /HalpaHalli 10,(19,95) www.HHnet .fi 5,Elintarviketarjoukset voimassa lauantaihin 15.10. Torstaina 13. 3 89 ras 3 99 ras 2 50 1,25/kg 2 pkt 2,78/l Kuohukerma 5dl 3,78/l 1 89 prk 89 pss 99 prk 2 ras Satsuma 1kg pussi, Espanja Omena 1,5kg pussi, Puola Ziip! porkkana 2kg, Suomi 0,67/kg 0,50/kg 1,pss/kg Lasten puuhakirjoja 1 95 (2,50-4,95) 6 95 (12,95) takuu 60kk (9,95) Paristotoiminen led kynttilä 2kpl/pkt toimii kaukosäätimellä Quick grilli 2000W teho: 2000 W harjattua ruostumatonta terästä kolme eri grillausasentoa säädettävä lämpötila 60 minuutin ajastin irroitettavat, tarttumattomaksi pinnoitetut, konepestävät parilalevyt takuu 24 kk 49 95 (79,95) 5,Topparukkaset 0/1-5/7 lämmin Hipora-vuori, vedenpitävä kalvo ja kumiterä, useita värejä, norm. Aherramme arkena lepäämme sunnuntaina! ERÄ! Share naisten farkut sininen ja harmaa, lahkeenpituus 78 ja 82cm useita värejä, à 2,95 (29,50/kg) ERÄ! Novita Jenika lanka 100g Terästermosmuki 0,35L 6 95 9 95 (14,95) Saatavilla vain Halpa-Ha lleista! 10,4 kerää (25,-/kg) L'Oreal Féria Préférence hiusvärit 5 99 pkt (9,89) 10 95 (13,95) Belco täyssynteettinen öljy 5W-40 4L Blocks palikkalaatikko 38 osaa Erä! Fairy Platinum Green konetiskitabletti 10kpl/pss 0,10/kpl 1,pss Cloetta Kex vohvelisuklaapatukoi ta 156g 2,19 (14,04/kg) 3 50 11,22/kg 2 pss Nauta-sika jauheliha 1kg Jäätelöt 900ml á 2,99 (3,32/kg) Natur mehut 1l, mandariini-appelsiini tai neljä hedelmää 7,98/kg Kunnon karjalanpaisti 500g Pehmoviipaleet 450g, maalais tai kaura 1,98/kg Risella pitkäriisi 10min 1kg á 1,89 (1,89/kg) 7.-15.10. saakka, ellei toisin mainita
Lopuksi lajittelupisteet käydään läpi, niin että kaikki roskat saadaan lopulta järjestettyä oikeisiin jätelajeihin. Nuorisotyön viikko on näkynyt oulaistelaisnuorten arjessa pitkin viikkoa. 8 PUHEENAIHEET PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 13. Pussissa on tyhjiä maitopurkkeja, vanhoja kännyköitä ja muita jätteitä. Oulaisten toimijat edistävät uutta kansainvälistä toimintamuotoa Leader-toimijoiden kanssa. – Esimerkiksi EVS-vapaaehtoiset voisivat toimia nuopparilla ohjaajina, jolloin kommunikointi sujuu englanniksi, hän sanoo esimerkkinä. Miten päättäjät ovat teemaviikolla mukana. Nuorten työaika on kuusi tuntia päivässä. – Nuorille tarjotaan asumismahdollisuus, ruokailu ja taskurahaa. Kun kahdesta maasta tulevat nuoret toimivat yhdessä, heilläkin lisääntyy kansainvälinen tuntemus. Myös Oulaisiin toivotaan muovinkeräyspistettä. Kaupungin nuorisotoimenjohtaja Sanna Mäyrä on viimeistelemässä hakemusta, jolla mahdollistettaisiin kahden ulkomaalaisen nuoren työllistäminen paikkakunnalle. – Näin heillä on vastassa heräävä kesä, joka vaihtuu sitten syksyksi ja talveksi, hän kertoo yksityiskohdista. Mäyrä pitää hyvänä, että paikallisverkosto hankkeen ympärillä on laaja. Koska kyseessä on vapaaehtoistoiminta, heille ei makseta palkkaa, Mäyrä sanoo. Mitä kaikkea viikkoon mahtuu, nuorisotyönjohtaja Sanna Mäyrä. KURKISTUS Sirpa KorTeT. – Torstai-iltana järjestetään nuorten ja päättäjien yhteinen keskustelutilaisuus, Learning Cafe. Aikaisemmin muovia on kerätty myös ekopisteillä ja muutamilla Rinki Oy:n ylläpitämillä ekopisteillä pakkausmuovin keräys on aloitetettu kesällä. Loppuviikkoa kohden tekemistä on yhä enemmän. Rytinki kertoo jätteiden lajittelusta ja kierrätyksestä ja tunnin lopuksi pussin sisältö levitetään ympäri luokkatilaa ja lapset saavat lajitella roskat oikeisiin jätelajeihin. Näin kansainvälisyydestä hyötyvät mahdollisimman monet. Yhteistyössä on mukana Oulaisten 4H-yhdistys. – Kyseessä on EVS-vapaaehtoistoiminta, joka on eurooppalainen Erasmuksen ja Cimon toimintamuoto, Mäyrä valottaa. Jätteiden lajitteluopastuksen lisäksi Rytinki kertoo neuvontatilaisuuksissa Vestian toiminnasta sekä kierrätysmahdollisuuksista 4H-toiminnan kautta. Muuna aikana he voivat osallistua paikalliseen vapaa-ajan toimintaan aivan kuten paikallisetkin. – Yläkoululla on järjestetty esimerkiksi pitkille välitunneille mahdollisuus kokeilla erilaisia liikuntalajeja ohjatusti. Vestian kouluttamat ohjaajat käyvät antamassa maksutonta lajitteluneuvontaa koululuokille, päiväkotiryhmille ja harrastusporukoille. Rytinki ja Oulaisten 4H-yhdistys ovat mukana 12 muun 4H-yhdistyksen kanssa Vestia Oy:n jätteiden lajitteluneuvontaringissä. Toimintamalli on Oulaisissa uutta, eikä isäntämaaksi tai -kaupungiksi pääseminen ole läpihuutojuttu. – Perjantaina on höntsäkiekkoa jäähallilla. Aikuiset tekijät ovat myös turvaverkko niille nuorille, jotka tulevat valituiksi vaihtoon. Rytingin mukaan palaute lajitteluneuvonnasta on ollut hyvää. Kuulijat kertovat monesti myös omia kokemuksiaan kierrätyskeskustai kirpputorilöydöistään. Ja liikuntaakin on luvassa. Haluamme reilusti kertoa vuodenajoista, pimeästä ja maaseutumaisuudesta, Mäyrä kertoo. Oulaisten 4H jakaa oppia jätteiden lajittelusta Oppilaat pääsevät itse tekemään ja sen myötä oppimaan jätteiden oikeaoppista lajittelua Oulaisten 4H-yhdistyksen ja Vestian yhteistyön avulla. – Yläkoulun liikuntasalissa on torstai-iltana tenavailta. Jätteiden lajittelutehtävä on lasten mieleen ja esimerkiksi vanhoja kenkiä on hauska sovittaa jalkaan. Keskiviikkoiltana paikkakunnalla vieraili Paleface, joka keskusteli nuorten kanssa aktiivisesta kansalaisuudesta. Tavoitteena on saada Leader-toimijoiden avulla nuori esimerkiksi Unkarista ja toinen Espanjasta miltei vuodeksi Oulaisiin. Hakijat haastatellaan Skype-yhteyden välityksellä ennen valintaa. Aikuisten opiskelijoiden kanssa keskustelua syntyy jätteiden kierrätyksen ohella omista kulutustavoista. – Englanninkielisiä akkreditointeja ja raportteja olemme tehneet omista lähtökohdistamme niin, että luomme mahdollisimman realistisen kuvan paikastamme, missä vapaaehtoistyötä tehdään. Lisäksi on kauhukäytävä, lämytutka ja onnenpyörä. – Nuopparilla on ollut avoimet ovet. Tällä pyritään tarjoamaan paikallisille nuorille kansainvälisyyskasvatusta normaaliarjen lomassa. Taustalla on työtä, jolla pyritään vakuuttamaan kansainväliset toimintaverkostot niin, että nuorten on turvallista tulla paikkakunnalle työskentelemään. Lapset ovat hyviä lajittelijoita. Samalla kaksi vierasta voivat toimia toistensa tukena uudessa elämäntilanteessa. Koulutuksien ja muiden kuntien antamien kokemuksien perusteella nuorten saapumisajankohdaksi on valittu kevät. Siellä saa kokeilla uutta ilmavolttirataa, telinetemppurataa, keilausta, sählyä, tarkkuusheittoa ja minitrampoliinia. Suomeen asetuttuaan heille järjestetään kieliopetusta. Miten nuorten asiat ovat tällä viikolla esillä. Kaupungin ja 4H:n kerhoissa he ovat läsnä ja ohjaamassa. Nuorisovaltuuston organisoimassa tapahtumassa nostetaan pöydälle nimenomaan nuorten asiat. – Nuoria voi ottaa mukaan esimerkiksi perheiden yhteisiin tapahtumiin, esitellä erilaista tekemistä ja vain viettää heidän kanssaan aivan tavallista arkea, hän hoksauttaa. A Esimerkiksi EVS-vapaaehtoiset voisivat toimia nuopparilla ohjaajina, jolloin kommunikointi sujuu englanniksi.” Sanna Mäyrä nuorisotyönjohtaja OULAINEN Oulaisten 4H:n toiminnanjohtaja Marjo-Riitta Rytinki saapuu koululuokkaan mukanaan suuri säkki roskia. lokakuuta 2016 Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi OULAINEN Oulaistelaisnuorille on avautumassa lisää mahdollisuuksia kansainväliseen toimintaan. Tosin välillä on helppo mennä massan mukana ja laittaa jäte samaan jätejakeeseen kuin kaverikin. Vanhempien oppilaiden kanssa mennään enemmän keskustelulinjalla. Sanna Mäyrä haluaa haastaa tässä vaiheessa jo oulaistelaisia miettimään, voisivatko he olla ulkomaalaisille nuorille esimerkiksi viikonlopputukihenkilöinä. Tavoitteena saada kaksi ulkomaalaista Oulaistelaiset voivat alkaa EVSvapaaehtoisnuorten ystäväperheiksi. Sekin on tarkasti mietitty, että kohdemaat on valittu ereiksi. Nuoret, joita Oulaisiin tavoitellaan, tulevat toimimaan paikallisessa nuorisotyössä. Muovijätteen lajittelu mietityttää lapsia eniten, sillä sen voi nykyään laittaa poltettavan jätteen astiaan. Ulkomaalaiset tuovat näin kansainvälistä tuulahdusta mahdollisimman monen paikkakunnan asukkaan hyväksi
Lokakuu on vaaleanpunainen rintasyöpätutkimuksen ja potilaiden tukemisen hyväksi. Talvella kylmyys pudottaa painetta, se on hyvä ottaa huomioon. päivän välisenä aikana raetapauksia havaittiin yhteensä 433 kappaletta, kun kesällä 2015 tapausmäärä jäi reiluun 300. Juuri nyt on jätetty hakemus, jolla toivotaan saatavan kaksi täysi-ikäistä nuorta Unkarista ja Espanjasta Oulaisiin. Suurista rakeista havaintoja 15 kesäpäivänä Roosa nauha -päivää vietetään perjantaina 14.10. Heinäkuussa raepäiviä oli eniten (17) ja suuria rakeitakin satoi peräti yhdeksänä päivänä. Se koskettaa kaikkia. – Muutamia talvirenkaita on jo vaihdettu, mutta aamupakkasia kannattaa seurata. – Ilmanpaineeseen vaikuttavat renkaan koko ja profiili. Joka 8. Huhtikuun 19. Talvirenkaat kannattaa vaihtaa ajoissa, eikä odottaa siihen asti, kun lumi on jo maassa. . Tuolloin pukeudutaan perinteisesti pinkkiin ja järjestetään työpaikoilla ja kaveriporukassa erilaisia tapahtumia. Kolmatta kertaa Suomessa vietettävä kampanja nostaa tänä vuonna esille yhdenvertaisuuden. Voiko kitkarenkaisiin laittaa nastoja. Oulainen on lähdössä mukaan Cimo ja Erasmuksen mahdollistamaan nuorten EVS-vapaaehtoiseen työtoimintaan. Suurimmat havaitut rakeet olivat noin biljardipallon kokoisia. Olennaista on aktivoida lähipiiri, työyhteisö, ystävät tai naapurit keräämään varoja tärkeälle asialle. Vaikuttaako siihen ilman lämpötila. Ennen nuorten saapumista paikkakunnalla vierailevat tarkastajat, jotka todentavat akkreditointivaiheessa ilmoitetut olosuhteet oikeiksi. – Se voi johtua ilmanpaineista, ilmaa on joko liikaa tai liian vähän. Elokuuhun osui kesän viidestä vilkkaimmasta raepäivästä kolme ja pelkästään näiden kolmen päivän aikana raehavaintoja kertyi noin sata. Syöpä on joka viidennen suomalaisen kuolinsyy. suomalainen nainen sairastuu rintasyöpään jossain vaiheessa elämäänsä. Kun Syöpäsäätiö aloitti toimintansa vuonna 1948, vain kolmannes syöpään sairastuneista voitiin parantaa. Suuria eli halkaisijaltaan vähintään 2 senttimetrin kokoisia rakeita havaittiin 5.6.–12.8. Vuosittain noin 11 000 suomalaista kuolee syöpään. Kysy pois Kimmo penTTinen Ilmatieteen laitoksen mukaan raepäiviä kertyi viime kesänä 54 kappaletta. Syksy tuo mukanaan yöpakkaset ja kuuraiset tienpinnat. ollen neljän senttimetrin suuruisia. Syöpätutkimuksen avulla on merkittävällä tavalla voitu edistää syövän ennaltaehkäisyä ja diagnostiikkaa sekä parantaa hoitomuotoja ja potilaiden elämänlaatua. Silti kuukausi jäi elokuun taakse raehavaintojen määrän osalta (tapauksia vajaa 120). Rengas kuuluu silloin keskeltä tai reunoilta. Kuukauden vilkkain raepäivä osui 5. Mistä renkaan epätasainen kuluminen johtuu. Kesäkuussa rakeita satoi melko tasaisesti 13 päivänä. Apu tarvitaan kuitenkin yhä. Tällaiset kokonaiskuvat nuorisosta kootaan joka toinen vuosi. Tavoitteena saada kaksi ulkomaalaista Liikkuva koulu -hanke näkyy Oulaisten yläkoululla arjen tekemisessä. Viime kesänä havaittiin rakeita keskimääräistä enemmän. Talvirenkaat ovat yleensä kalliimpia. Vika voi olla myös esimerkiksi aurauskulmissa. Kaikkiaan havaintoja kertyi kuukauden aikana reilut 160 kappaletta. Lumiraetapauksia ei kirjata ylös, koska ne poikkeavat monin tavoin jäärakeista, esiintyvät ennen kesän alkua tai myöhemmin syksyllä eivätkä aiheuta vahinkoa. päivään, jolloin havaittiin myös ensimmäiset suuret rakeet. Isommissa kaupungeissa nuoruuteen pureudutaan erilaisissa tulevaisuusfoorumeissa. Torstaina 13. Uusi, ilmavolttipatja on suosittu liikuntaväline varsinkin yläkoululaisten pitkillä välitunneilla. Kampanjan tavoitteena on antaa työkaluja yhdenvertaisuuden käsittelyyn ja huomioimiseen nuorisotoiminnassa. Raesateet painottuivat maan itäja pohjoisosaan. Roosa nauha -päivä perjantaina. välisenä aikana 15 eri päivänä. Sanna Mäyrä ja Mika Vierimaa ovat ilahtuneita, että nuorten aktiivisuudesta. Teemaviikko näkyy nuorekkaasti myös sosiaalisessa mediassa, sillä #HupparikansanPuolella Sirpa KorTeT Virpi Starkman virpi.starkman@almamedia.fi Taas on se aika vuodesta, kun ajokeleihin on syytä kiinnittää erityistä huomiota. Syöpäsäätiö on Suomen merkittävin yksityinen syöpätutkimuksen tukija. On hyvä ennakoida, eikä odottaa siihen asti, kun on lumi maassa. Nastat eivät kitkarenkaissa pysy. joulukuuta. . . Suurimmat havaitut rakeet olivat kuuden senttimetrin kokoisia ja ne mitattiin Kiimingin Alakylässä, 17. . Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Suomen nuorista kootaan yhteen myös tilastotietoja. . Pienempiä, 3-4 senttimetrin, eli noin pingispallon kokoisia rakeita havaittiin muunmuassa Lieksassa, Kiteellä, Rovaniemellä, Puolangassa sekä Kokkolassa. CIMO on kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön asiantuntija. Kuinka kauan renkaat kestävät. Kuinka paljon talvirenkaat maksavat. Päätökset asiasta tehdään kuluvan vuoden aikana. Syöpäsäätiö toimii lahjoitusvaroin. Renkaiden kulumiseen vaikuttavat monet tekijät, kuten tien kunto ja ajotyyli. Kesällä 2,5. Nuoret aloittavat työt maaliskuussa. Osa rakeista aiheutti paikallisesti pieniä vahinkoja. . – Niitä on noin 200 eurosta 1 600 euroon. Se riippuu renkaiden koosta. Ovatko talvirenkaat kalliimmat kuin kesärenkaat. Talvella sopiva ilmanpaine on 2,7–2,8 baaria. Kansainvälisyys . Tietoja kerätään eri elämänalueilta, kuten elinoloista ja elämästä ylipäätään. päivän ja lokakuun 3. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Joka päivä yli 80 suomalaista saa syöpädiagnoosin. lokakuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 9 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Nuoret osallistuvat paikalliseen nuorisotyöhön 6 tuntia päivässä. . Lukema on toiseksi suurin vuodesta 2008 lähtien, josta lähtien tarkempia yhteenvetoja raekaudesta on tehty. Vuosittain noin 5 000 naista – jonkun isoäiti, äiti, puoliso, sisar tai ystävä – sairastuu rintasyöpään. Myös kansanedustajat, kuntapäättäjät ja järjestöjen päätöksentekijät on haastettu näyttämään, että he ovat kiinnostuneita nuorten asioista. . Nastamäärä saa poiketa enintään 20 prosenttia sen renkaan nastamäärästä, jossa nastoja on eniten. – Rengastoimittajien mukaan renkaat kestävät keskimäärin 25 000 kilometriä. – Ei voi. Jos ne eivät ole kunnossa, rengas kuluu epätasaisesti. Lokakuisella viikolla nuorisotyötä tehdään tunnetuksi kunnissa, järjestöissä, seurakunnissa ja nuorisoalan oppilaitoksissa. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi -haastekampanja nostaa esille nuorten moninaisuuden ja huomioimisen nuorisotyössä ja -toiminnassa. Paikallisilla asukkailla on mahdollisuus osallistua. heinäkuuta. Mitkä ovat talvirenkaiden nastojen hylkäämisperusteet katsastuksessa. . Mitkä ovat oikeat rengaspaineet. . Joko on aika vaihtaa talvirenkaat. ympäri Suomea. . . Raepäiviä oli 11 ja suuria rakeita havaittiin kolmena päivänä. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Yhdenvertaisuus teemana Kuluva viikko on valtakunnallinen nuorisotyön viikko. Teemaviikolla nostetaan esille myös se, että nuoret tarvitsevat rinnalleen aikuisia niin ammattilaisia kuin vapaaehtoisiakin, unohtamatta nuorisotyön tarvitsemia resursseja. . – Jos nastoja ei ole tarpeeksi, hylky tulee. Nykyään jo kaksi kolmesta paranee. Elokuun suurimmat rakeet satoivat alas Kittilän tienoilla 2.8. Teemaviikon aikana on palkittu myös nuorten parissa toimivia henkilöitä ja yhteisöjä. Lain mukaan talvirenkaat pitää olla 1. Rintasyöpä yleistyy jatkuvasti. Koska pitää vaihtaa talvirenkaat, Kalle Finska RengasCenteristä
Meidän yrityksessämme on käytössä jatkuvan parantamisen malli ja korostamme kaikkien projektien alussa, että me emme mahdollisessa virhetilanteessakaan hae syyllistä, vaan etsimme ratkaisuja. Liitto on pyytänyt kuntien näkemyksiä asetetuista tavoitteista ja muusta sisällöstä. – Ne eivät tapahdu yhden ihmisen tekemänä ja siksi avoimuus ja palautteen antaminen työpaikalla on tärkeää. Pelastuslaitos tarkisti tilanteen ja ajelehtivaa venettä ei löytynyt. Viranomaisten välistä tiedonkulkua työllisyyden hoidossa tulee parantaa ja yksinkertaistaa. Oulaisten kaupungin elinkeinoja kehitysjohtaja Jarmo Soinsaari muistuttaa, että jokainen on hyvä jossain. Sen sijaan paikalla oli ollut kalastaja, jonka mukaan alueella ei ole vähään aikaan liikkunut muita veneitä. Työhyvinvointi on osa yrityksen laatua. Yhteensä ammattikorkeakouluun haki 1124 opiskelijaksi pyrkivää. Hyvin toimivissa työyhteisöissä ymmärretään, että tulosta saadaan aikaan vain siten, että myös työhyvinvoinnista huolehditaan. lokakuuta 2016 Tuovi Pulkkanen tuovi.pulkkanen@almamedia.fi OULAINEN Yrityksen kehittäminen tarkoittaa osaavaa työvoimaa, luottamusta ja yhteistyötä, työhyvinvointia ja terveyttä, sekä innnovointia ja tuottavuutta. Tilanne päättyi onnellisesti. Centrialla oli haussa neljä englanninkielistä koulutusohjelmaa. Oulaisissa yrittäjät pohtivat paneelikeskustelussa, miten yritykset ovat panostaneet työssä jaksamiseen. Työja elinkeinoministeriön Työelämä 2020 -hanke haasta kaikki suomalaiset työpaikat kehittämään toimintaansa ja omia toimintatapojaan. Niissä korostuvat rakenteellisten uudistusten alueellinen toteuttaminen, työllisyyden, kasvun ja innovaatioiden edistäminen, alueidenkäyttö ja liikennejärjestelmä kilpailukyvyn edellytyksenä ja koulutuksen turvaaminen koko maakunnassa. Se ei ole erillinen asia, vaan se kuuluu kokonaisuuteen ja vaikuttaa yrityksen tulokseen. Ammattikorkeakoulutus turvattava Pohjois-Pohjanmaan liitto valmistelee Pohjois-Pohjanmaan maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelmaa 2017 2018. Paikalle hälytettiin yksi pelastusryhmä Haapaveden paloasemalta. Monipuolisen ammatillisen koulutuksen tarjonnan turvaamiseen maakunnan eri osissa on käytettävä kaikki mahdolliset keinot, se on maakunnan elinvoiman säilymisen ja kehittymisen kannalta kaikkein merkittävin asia. Työelämä 2020 . Ammattikorkeakoulutuksen jatkuminen Ylivieskassa on turvattava siten, ettei perinteistä koulutusta korvata monimuoto-opetuksella, joka on jatkossa helpompi siirtää muualle ja joka ei tuo opiskelijoiden myötä samaa elinvoimaa alueelle kuin perinteinen koulutus. Mikko Kinnunen Lehto Group Oy:stä sanoo, että positiiviset asiat yrityksessä eivät tule sattumalta, vaan ne luodaan ja niiden eteen on tehty töitä. Maakuntasuunnitelmaan ei muutoksia Pohjois-Pohjanmaan liitto on lähettänyt kaupungille tiedoksi ja mahdollista lausuntoa varten talousja toimintasuunnitelmaluonnoksen vuosille 2017 – 2019. – Kun yrityksen johto kiinnittää huomiota työntekijän työn hallinnan, arvostetuksi tulemisen ja varmuuden sekä työstä saatavan ilon tunteeseen, se samalla luo tietä yrityksen hyvälle tulokselle. Hallitus päätti purkaa kaikki Nordean nykyiset johdannaissopimukset niin, että niistä ei tule kassavirtaa kaupungille. Talousarviossa 2016 myönnettyjen määrärahojen ja lainanottovaltuuksien mukaan lainakanta voi nousta 31.12.2016 yhteensä 28,5 miljoonaan euroon. Pelastuslaitos epäilee, että kalastamassa ollut vene on kiinnittänyt ohikulkijan huomion. Paavo Haataja KoulutusAvain Oy:stä kertoo, että työyhteisössä tunnetilat luovat käyttäytymismalleja ja vaikuttavat vuorovaikutuksen onnistumiseen. Haapavesi korostaa erityisesti työllisyyden hoitoon liittyvien uusien toimintamallien ja kokeilujen tukemista ja, että tulokset ovat kaikkien Pohjois-Pohjanmaan kuntien tiedossa ja käytettävissä. Tasavertaisuus ja arvostuksen tunne kantavat pitkälle Oulaisten yrittäjät kokoontuivat yritystalolle aamupalalle ja keskustelemaan siitä, miten työssä jaksamiseen yrityksissä panostetaan. Liiton toiminnalle asetetut strategiset tavoitteet ja ydinprosesseille asetetut tavoitteet on johdettu maakuntasuunnitelmasta ja -ohjelmasta. Hankkeen mukaan Suomen kilpailukyvyn perustana ovat hyvin toimivat, tulokselliset ja uutta työtä luovat työpaikat. – Työntekijän pitää tietää mitä häneltä odotetaan ja johdon pitää luottaa siihen, että hän hoitaa tehtävänsä. . Aloituspaikkoja koulutuksissa on yhteensä 80, joten yhtä aloituspaikkaa kohti hakemuksia jätettiin 8,5. Jokilaaksojen pelastuslaitos lähti selvittämään tilannetta. Tuovi Pulkkanen HAAPAVESI Ohikulkija oli havainnut ajelehtivan veneen Haapavedellä pienellä Vatjusjärvellä viime viikolla. Jokaisen pitää tehdä töitä sen eteen ja esimiehen pitää tunnistaa erilaiset ihmiset ja persoonat. Työhyvinvointi halutaan saada näkymään ja kuulumaan. Toimitusjohtaja Jaakko Sorvoja rakennusliike Sorvoja Oy:stä sanoo, että kun kaikki työt tehdään projektiluonteisesti, varmuuden tunne on ensiarvoisen tärkeää. Haapaveden kaupunginhallitus toteaa lausunnossaan, että kehittämisen kärkitavoitteet ovat Pohjois-Pohjanmaan kehityksen kannalta oikeansuuntaisia. Sopivasti vastuuta antamalla innostus työn tekemiseen kasvaa. Kaupunginhallitus päätti 12.09.2016, valtuuttaa kaupunginjohtajan ja talousjohtajan muuttamaan Haapaveden kaupungin Nordeassa olevia johdannaissopimuksia. . – Hakijamäärään vaikutti olennaisesti se, että EUja ETA-maiden ulkopuolelta tulevilla hakijoilla on nyt viimeinen mahdollisuus aloittaa opiskelut ilman lukukausimaksua, erikoissuunnittelijat Jenni Kåla ja Saana Finni Centrian hakijapalveluista arvioivat. Palveluesimies Tiina Ikola Taukokangas Oy:stä näkee hyvän työilmapiirin merkkinä sen, että apua uskalletaan tarvittaessa pyytää. Työ on voimavara, joka luo hyvinvointia taloudellisesti, sosiaalisesti ja henkisesti. . – Yrityksessä ja työpaikoilla pitäisi pystyä löytämään jokaisen omat vahvuudet. . Nykyajan jatkuvasti muuttuvat työelämän vaatimukset haastavat osaamisen lisäksi myös johtamisen. Eniten hakijoita tuli Nepalista, 161 hakijaa, Kamerunista, 120 hakijaa, Vietnamista, 64 hakijaa ja Nigeriasta, 64 hakijaa. Uuden sopimuksen kokonaispituus on näin ollen 20 vuotta. Ensisijaisten hakijoiden määrä oli jonkin verran korkeampi kuin edellisellä hakukierroksella keväällä. Oulaisten yrittäjien puheenjohtaja Tapani Sipilä sanoo, että kannustaminen ei suomalaisessa kulttuurissa ole luontevaa, vaikka se saattaa kantaa oikeassa tilanteessa annettuna pitkälle. Yhteiset pelisäännöt ovat tärkeitä ja niitä pitäisi säännöllisin väliajoin käydä läpi. Korkosuojaus lainakannalle selvitetään. Päätöstä ei ole pantu täytäntöön korkotilanteessa tapahtuneidenmuutosten johdosta. . Käsitykset itsestämme ja muista ihmisistä vaikuttavat asenteisiin eri tilanteissa. Palautteen antaminen, asenteet työpaikalla ja muutoksiin suhtautuminen kuuluvat myös työilmapiiriin vaikuttaviin tekijöihin. . Kaupunginhallitus päätti tässä vaiheessa olla tekemättä korkosuojausta ja selvittää mille osalle pääomatasoa suojausta haetaan ja miten yhdistellään aiemmat sopimukset. . Haapaveden kaupunginhallitus toteaa, että sillä ei ole huomautettavaa Pohjois-Pohjanmaan liiton toimintaja taloussuunnitelmaan. Vatjusjärvellä säikähdettiin, että vene ajelehtii tyhjänä Syksyn yhteishaussa Centria-ammattikorkeakoulun koulutuksiin haki 680 ensisijaista hakijaa. Pelastusryhmällä oli mukana vene ja ryhmä oli valmistautunut mahdolliseen pintapelastustehtävään. Kaupunki on suojautunut koronnousulta koronvaihtosopimuksilla. KoulutusAvaimessa on erikoistuttu ihmisten käyttäytymiseen, oppimiseen ja kehittymiseen, sekä työyhteisöjen toimintaan ja johtamiseen. Centrian koulutuksiin paljon hakijoita Toimitus toimitus.pyhäjokiseutu@almamedia.fi HAAPAVESI Haapaveden kaupungin lainakanta on 20.6.2016 noin 25,7 miljoonaa euroa. Paikalle hälytettiin myös pelastuslaitoksen sukellusryhmä. Työhyvinvointi koetaan kaikkien yhteiseksi asiaksi, jonka eteen pitää tehdä työtä. Purettavien sopimusten negatiivinen nettoarvo päätettiin sisällyttää tilalle Nordean kanssa tehtävään 5 vuoden kuluttua alkavaan 15 vuoden mittaiseen koronvaihtosopimukseen, jonka pääoma on 10 miljoonaa euroa kertalyhenteinen. 10 PUHEENAIHEET PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 13. – Vaikka työilmapiiri on esimiehen vastuulla, jokainen on omalta osaltaan vastuussa siitä, millaiseksi se työpaikalla muodostuu
Lions Clubiin Turula on kuulunut jo 50 vuoden ajan, Hermanni-kilta ja Bulgaria-seuran jäsenyys ovat vaihtelua arkiselle puuhailulle. . Tilanteet ovat aitoja keikkakuvia, joista välittyvät fiilikset aidoimmillaan. – Siitä maailmasta saisi vaikka toisen näyttelyn, siitä, mitä tapahtuu takahuoneessa ennen keikkaa ja keikan jälkeen, hän suunnittelee. Kuuliainen kuvaaja sulki kameran laukkuunsa ja antoi musiikin soida. Ajatus muusikkojen kuvaamisesta syntyi muutama vuosi sitten, kun Tyyskä oli paikallislehdessä töissä. A Kun nuorisoseuratoimintaan on mennyt mukaan jo 1940luvulla, sen parissa toimimisesta on tullut elämäntapa. Rakkaimpia ovat vanhojen suomalasten runoilijoiden runot. . Torstaina 13. Turula on iloinen siitä, että nuorisoseurat ympäri Pohjois-Pohjanmaan ovat toimivia edelleen ja Oulaisissa on myös monia muita harrastusmahdollisuuksia. pyhajokiseutu@almamedia.fi. SirPa korTeT. Tuovi Pulkkanen Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi OULAINEN Valokuvaaja Jarmo Tyyskän käsi ei ole pysähtynyt kuin kerran musiikin voimasta. Vaikka muualle veivät ensin opinnot ja sitten pitkä työura pankinjohtajana, kotipaikka on aina ollut tärkeä. Vaimo Eira Turula, kolme lasta ja seitsemän lastenlasta. . Omenapuut, kasvitarha ja lohilammikko työllistävät edelleen. Muutti kotitilalleen viettämään eläkepäiviä. Uusintaa ei tule. lokakuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 11 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. . Viimeisimpänä varsinaisessa viljelyssä on ollut ohraa ja vehnää, mutta 80-vuotispäivänsä kynnyksellä Turula on päättänyt luopua kotitarveviljelystä. . Turula nauttii myös hyvästä musiikista. Vaikka velvoitteet ja edustustehtävät ovat vuosien varrella vähentyneet, niitä on edelleen. Konserttikuvaamisen villiintyminen on hänen mukaansa sekä hyvä että huono asia. Hoitanut lukuisia eri luottamustoimia ja järjestötehtäviä. Se tulee esiin kotipaikan kunnossa pitämisessä ja runoudessa, joka puhuttelee. Talo on tullut Turulan suvulle äidin kautta, sitä ennen sen omisti toinen suku. . Juuret ovat aina olleet maalla KauKo Turula . . . Kuvaaja aistii konsertin tunnelman silmillään Oulaistelaisen valokuvaajan Jarmo Tyyskän musiikkiviikkotunnelmista koottu valokuvanäyttely on esillä parhaillaan taidetalo Väinölässä. Se kokemus opetti. Tyyskän neuvo sallituissa konserteissa kuvaamiseen on yksinkertainen: kuvaa ilman salamaa. Valittiin Oulaisten vuoden 2016 vanhukseksi. Tyyskä luonnehtii konserttikuvaamista eräänlaiseksi ohikiitävien hetkien kyttäämiseksi, jolloin kameran on oltava säätöineen kohdillaan. Viljapellolle on nyt kylvetty apilaa. Tuolloin etsimessä ollut kuvauskohde antoi ymmärtää, että kuvaaminen on parasta lopettaa. Tyyskän valokuvanäyttely Väinölässä keskittyy tänä syksynä Oulaisten Musiikkiviikkojen artisteihin. Näihin otoksiin myös Tyyskä itse on tyytyväinen. Suurin osa pelloista on kuitenkin vuokralla. – Ensimmäiset runoni lausuin jo kansakouluaikana, kun äitienpäiväjuhlilla tarvittiin esiintyjää. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi Tuovi Pulkkanen tuovi.pulkkanen@almamedia.fi OULAINEN Kilpualle syntyneen Kauko Turulan juuret ovat aina olleet vahvasti Piipsjärvellä. Monet bändit esimerkiksi tykkäävät siitä, että fanit jakavat tunnelmakuvia sosiaaliseen mediaan suoraan tapahtumapaikalta. Eira-vaimo veti tanhupiirejä ja lukuisilla esiintymismatkoilla ulkomaille Kauko toimi paitsi matkanjohtajana, oli myös esiintymässä aikuisten ryhmissä. – Isossa pihapiirissä ja vanhoissa rakennuksissa riittää puuhaa, jos paikat aikoo pitää kunnossa. – Hyvät harrastukset kehittävät ja niistä on hyötyä myös työtehtävissä. Tehnyt työuransa pankkialalla Oulussa ja Limingassa. Juuret ovat vahvasti Piipsjärvellä. . Kauko Turula Kotiseuturakkaus asuu sydämessä. Runot, niiden lukeminen ja lausuminen erilaisissa tilaisuuksissa on kulkenut Turulan mukana läpi elämän. Kuvaajalta odotetaan paljon. Turula on tutkinut talon historiaa 1600-luvulle asti. Syntynyt Oulaisissa 12.11.1936. – Kun nuorisoseuratoimintaan on mennyt mukaan jo 40-luvulla, sen parissa toimimisesta on tullut elämäntapa. Vaimo ja lapset ovat koonneet pitämäni puheet kirjaksi, jonka sain heiltä lahjaksi. Ovet avautuivat keikoilla tuolloin myös lämpiöihin, jolloin artisteista pääsi näkemään sen toisen puolen kuin lavalla. Vaikka paikka on rakas, keskustasta on jo hankittu asunto vanhuuden varalle. Vaikka kuvaaja on tilanteessa huomaamaton, tekee työtään pimeässä ja miettii kuvakulmia liikkuvista taiteilijoista, työ ei ole helppoa. Nuorisoseuratoiminta on ollut pariskunnan yhteinen harrastus. . Satuitko paikalle, kun tapahtui. Sinne muutetaan sitten, kun alkaa tuntua siltä, että tekemistä on aika vähentää. – Tästä paikasta tulee sitten Autio huvila, joka on lempirunoni Lauri Pohjanpään runoista, sanoo Turula ja lausuu runon, joka on tullut tärkeäksi nyt vanhemmalla puolella ikää. Turula lunasti kotipaikan itselleen isän kuoltua jo nuorena miehenä ja on viljellyt tilaa jossain määrin näihin päiviin asti. Esiintyminen ei ole ollut minulle vaikeaa ja ehkä siitä syystä olen pitänyt paljon puheita. Kauko Turulan lausumat runot valikoituvat tilanteen ja tilaisuuden mukaan. Syntyvä jälki on näkyvää. Turula lukee paljon ja kun kiinnostavaa runo tarttuu mieleen, se on helppo tarvittaessa lausua ulkomuistista. Hyvissä kuvissa niin salivalaistus kuin artistin eläytyminenkin hetkessä ovat ikuistettuina. Oulaisten eläkeliiton eri tehtävissä toimimiseen on 12 vuoden aikana mahtunut niin hallituspaikkaa, kuin kirkon opastajaryhmään kuulumista ja sen toiminnan järjestämistä. Tallessa on noin 80 puhetta. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Onnistuminen on palkitsevaa. Se ei häiritse artistia eikä muuta yleisöä. Viime vuonna Vuoden Hermanniksi valittu Turula luovutti käädyt seuraajalleen keväällä Seinäjoella.
lokakuuta 2016 Tuovi Pulkkanen tuovi.pulkkanen@almamedia.fi OULAINEN Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry:n puheenjohtaja Martti Korhonen sanoo, että ikäsyrjintä ja vastakkainasettelu tämän päivän Suomessa on hämmästyttävän yleistä. Eläkeläisjärjestössä on todettu, että hallituksen ensi vuoden talousarvion linjaus on täysin epäsosiaalinen ja viesti on viety myös eduskuntaryhmille. Ei siitä ole apua kaikkein pienituloisimmille. Prosenttikorotukset korottavat jo ennestään isompia palkkoja ja eläkkeitä. Olemme tuoneet esille sen, mitä meidän mielestämme pitäisi tehdä. – Pienija keskituloisten kohdalla, joita suurin osa eläkkeensaajista, talousarvio ei ole kasvattamassa hyvinvointia. – Meidän pitää kansakuntana olla yhtenäisiä ja vahvoja ja hakea heikosti toimeentuleville parempia elinolosuhteita. Korhonen sanoo, että irrallisena yhteiskunnassa käydyt keskustelut eivät vie asioita eteenpäin. Näin on pystytty selvittämään myös sitä, onko ihmisten mielipiteissä tapahtunut muutoksia. Samaan aikaan lisätään rasitteita asumiseen, energiakuluihin ja kiinteistöveroon. – Meidän pitää saada pienten eläkkeiden tasoa euromääräisesti ylöspäin. Jos esimerkiksi taitettua indeksiä korjataan, se ei poista eläkeläisköyhyyttä. EETU ry:n puheenjohtaja Martti Korhonen sanoo, että eläkeläisille kuuluu osuus kansantulon yleisestä kasvusta. Myös eläkkeiden jatkuva etääntyminen ansiotuloista on estettävä. Kaksi kolmannesta ikäihmisestä on sitä mieltä, että nuoruutta ihannoidaan nykyisin liikaa. Selkeä vaatimuksemme eläkeläisjärjestöinä on, että kaiken toiminnan lähtökohta on toisen ihmisen huomioiminen ja kunnioittaminen kaikissa elämänvaiheissa, kehdosta hautaan, Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry:n puheenjohtaja Martti Korhonen sanoo. Tuovi Pulkkanen Tuovi Pulkkanen. Tutkimukseen haastateltiin 1100 ikäihmistä ja se on tehty vertailupohjan vuoksi jo kolme kertaa aiemmin suunnilleen samoilla kysymyksillä. Korhonen muistuttaa, että ne ovat asioita, jotka pitää huomioida. Samaan aikaan yhteiskunta velkaantuu lisää ja tuloverotusta kevennetään. Maissa, joissa asiat muuten ovat huonommin kuin meillä, vanhuksia kunnioitetaan ja he ovat hyvin kiinteä osa yhteisöä ja perhettä. Tutkimuksessa suurimmaksi huolenaiheeksi nousi eläkkeiden pienuus ja yksinäisyys. Laulaminen ja musiikki ovat tärkeitä eläkeläisten tilaisuuksissa. Laulu raikui myös vanhusten viikon pääjuhlassa Oulaisten seurakuntatalolla. Ensi vuoden talousarviossa on Korhosen mukaan selkeitä sosiaaliturvan heikennyksiä. Keskimääräinen kokonaiseläke vuonna 2015 oli naisilla 1434 euroa ja miehillä 1829 euroa kuukaudessa. Arvon mekin ansaitsemme Meidän ei tule alistua siihen, että meistä yritetään tehdä ongelma. Jokaisen pitää asua jossain ja maksujen suhteellinen osuus pienituloiselle on paljon isompi kuin suurituloiselle. – Meitä eläkeläisiä on Suomessa noin 1,5 miljoonaa. Me olemme menossa rajusti väärään suuntaan ja se suunta meidän on yritettävä pysäyttää. Ei ole ihme, että eläkeläisillä on huoli huomisesta ja toimeentulosta. Eläkeläisliittojen etujärjestö katsoo asioita myös siitä näkökulmasta, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Sukupolvi, joka tämän maan luonut, ei saa jäädä huomioimatta. – Vanhusten tuntemuksista ja ikäihmisten asioista tehty Huomisen kynnyksellä -tutkimus kertoo, että 75 prosenttia ikääntyneistä suomalaisista kokee tulevansa kohdelluksi toisen luokan kansalaisena. Heidän eläkkeensä on vain 766 euroa kuukaudessa. 12 PUHEENAIHEET PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 13. – Tuloverotuksen keventäminen tapahtuu yläpalkkaluokissa. Sosiaalisen epätasapainon korjaaminen onnistuu ainoastaan niin, että euroja laitetaan lisää pieniin eläkkeisiin. On kohtuullinen vaatimus, että kenenkään ei tarvitse huolehtia hoivan tai toimeentulon puolesta. – Keskimäärin se ei ole huono, mutta lähes neljänneksellä eläkeläisistä eläke on alle tuhat euroa kuukaudessa ja takuueläkettä saa 101 000 eläkeläistä. On huolestuttavaa, että ikäihmisillä on vahva mielikuva siitä, että heitä ei pidetä voimavarana, vaan kulueränä. Suurta huolta aiheuttavat myös sosiaalija terveyspalveluiden heikko saavutettavuus ja heikko taso
Paintball-sisäpelihalleja ei Suomessa vielä monta ole ja tavoitteena onkin markkinoida harrastusmahdollisuutta laajemmaltikin. Pohjois-Pohjanmaan klusteriin kuuluu noin 10 000 työntekijää ja liikevaihto on 3,5 miljardia euroa. Sisältötuotannon henkilöstömäärän osuus on kasvanut 15 prosenttiin. Tuovi Pulkkanen Pyhäjokiseudussa teemana Autoilu torstaina 27.10. Vuodessa toiminta on laajentunut, yritys on palkannut lisää henkilökuntaa ja muuttanut isompiin toimitiloihin. Periaatteena on tarjota asiakkaille kokonaisvaltaista palvelua tekemällä yhteistyötä muiden yritysten kanssa. Mönkijäsafarit eivät ole rauhallista harrastamista, mutta vaihteleva maasto tuo siihen harrastukseen erilaista näkökulmaa. Morko toteaa, että yritystä kehitetään asiakkaiden toiveiden mukaan ja markkinoita kartoitetaan koko ajan. Liikevaihto on kasvanut useimmissa klustereissa eikä henkilöstömäärän kasvu ole pysähtynyt. Luovien alojen nousu kasvualaksi johtuu osaltaan Oulun ICT-klusterin rakennemuutoksesta. Elämyksiä konevuokraamosta on edennyt nopeammin kuin alunperin suunniteltiin. Pohjois-Pohjanmaan liiton seurannassa oleviin luoviin aloihin kuuluu kattavasti alatoimialoja monistettaviin tuotteisiin perustuvista aloista palveluliiketoimintaan sekä kulttuurija taidealoihin. mennessä! MAAKUNTA Uusimmat suhdanneaineistot osoittavat, että PohjoisPohjanmaan klustereiden tilanne näyttää kohtuullisen hyvältä. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi Tuovi Pulkkanen tuovi.pulkkanen@almamedia.fi HAAPAVESI Slogan, jonka Havuko Oy:n omistajat yrityksen perustamisvaiheessa vuosi sitten keksivät, on toteutunut. – Tarjoamme kuvauspalveluita myös yksityisille. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Yritys vuokraa konevuokraamotoiminnassa yli viittäkymmentä eri konemerkkiä. Liitto käyttää tietoja hyväksi maakunnallisten strategioiden ja ohjelmien laatimisessa. Toimii myös Suomen kiekkosponsorina. Viimeisen 10 vuoden aikana klusteri on läpikäynyt voimakkaan rakennemuutoksen. Pohjois-Pohjanmaan liitto on kehittänyt Tutka -signaalien keräysjärjestelmän, josta saatuja toimialojen ja klustereiden tulevaisuuteen vaikuttavia signaaleja on lisätty suhdanneraporttiin. Pohjois-Pohjanmaan liitto tilaa Tilastokeskukselta kaksi kertaa vuodessa keskeisten klustereiden suhdannetietoja. . Palvelutuotannon osuus koko ICT-klusterin henkilöstömäärästä on noin kolmannes. Asiakkaiden pyynnöstä aloimme etsiä myyntiin oheistuotteita. Klusteri on joutunut etsimään uusia liiketoimintamahdollisuuksia oman perusosaamisensa ulkopuolelta tai laajentamaan sitä. Tällä hetkellä selvitämme myös mönkijäsafareiden ja kanoottiretkien aloittamista ensi kesänä. Mahdollisuudet ilmakuvauksessa ovat rajattomat ja kopterilla tehtäviä kuvauksia käytetään myös hyötykäyttöön. . Sami Riekki, joka kopterilla tehtävistä kuvauksista vastaa, kertoo, että uusimpien laitteiden myötä yritysja mainosvideot pääsevät ihan uudelle tasolle. . Muita osakkaita ovat Esa ja Sami Riekki. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Liikevaihto on kasvanut maltillisesti. Edellisessä suhdanneaineistossa ICT-klusterin henkilöstömäärä oli reippaassa kasvussa, nyt kasvu näyttää tasaantuneen. Ilmavalokuvaus ja Paintball-sisäpelihalli, jotka kuuluvat myös yrityksen elämyspuolen toimintoihin, ovat uusin aluevaltaus. . True-tuotemerkin Suomen edustus yksinoikeudella on iso mahdollisuus ja vastuu, johon sisältyy myös riski. . . Edustaa True-tuotemerkkiä Suomessa yksinoikeudella. Liikevaihdosta tavaratuotannon osuus on noin 80 prosenttia ja henkilöstömäärästä tavaratuotannossa hiukan yli 50 prosenttia. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Luovat alat kasvussa maakunnassa. Sitä, missä määrin urheilupuoli laajenee, emme vielä osaa sanoa. Tavaratuotannon merkitys on kaventunut, mutta sisältöja palvelutuotannon merkitys on kasvanut. Varaa paikkasi lehdestä Jenny Riihijärvi 050 5999 066 jenny.riihijarvi@almamedia.fi Aineistot osoitteeseen: ilmoitukset.pyhajokiseutu@almamedia.fi ?pyhäjokiseutu.fi Aineistot ti 25.10. Asiakkaan kokonaisvaltaisen palvelun mahdollistaa muiden yritysten kanssa tehtävä yhteistyö. Yritys on perustettu Haapavedellä vuosi sitten. Pääomistaja on Tapio Morko. Teipit, kiekot ja mailat otettiin valikoimiin. Pyhäjokiseudun erikoisjakelussa Autoilun teemanumero to 27.10. Torstaina 13. Tila on vuokrattu Haapaveden kaupungilta ja toiminta käynnistyy syksyn aikana. lokakuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 13 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. . – Urheilupuoli tuli mukaan luistimenteroituskoneen kautta. . Koe-erä mailoja meni nopeasti ja uuden tulemisen tehnyt vanha merkki uskallettiin ottaa urheilupuolen päätuotteeksi. Toimialana on konevuoraus ja elämyspalvelut. – Elämysmatkailu ja yritysten teemapäivät vaativat yhteistyötä yritysten kesken, koska asiakkaat haluavat kokonaisuuksia. Elämyspuolella yritys tekee tiivistä yhteistyötä Villa Korkatin ja Kylpyläsaaren kanssa. Erityisen positiivinen on ollut luovien alojen liikevaihdon ja henkilöstömäärän kasvu. Yhdellä puhelinsoitolla järjestyy toivottu ohjelma ruokailuja ja majoitusta myöten. . – Haapavesi ympäristönä on täysin erilainen ja haluamme tarjota rauhaa ja luonnonläheisyyttä. Havuko oy . . . Asiakkaille tarjotaan kokonaisuuksia. . Sama periaate toimii sekä kone-, että elämyspuolella. Kesän aikana harrastus voidaan viedä maastoon. Joskus vuorattavana on myös yritysten tai yksityisten koneita. Pienellä paikkakunnalla yhteistyö muiden yritysten kanssa on välttämätöntä. Yrityksen pääomistaja Tapio Morko sanoo, että yksi asia on johtanut toiseen ja yritys on rohkeasti tarttunut niihin. Elämyspalveluiden pohjana on luonnonläheisyys Havuko Oy:n omistajat Esa Riekki (oik.), Tapio Morko (kesk.) ja tuleva omistaja Sami Riekki kehittävät yritystä.enakkoluulottomasti. Myymäläpäällikkönä toimii Anni Morko. . Nyt asiakas voi tarkalleen määrittää sen, miltä suunnalta ja mihin aikaan hän haluaa kotinsa tai pihapiirinsä kuvattavaksi videolle tai valokuvana. Suhdannetiedot ja niistä tehty raportti kuvaa yritystoiminnan kehitystä maakunnassa. Havuko pyrkii tarjoamaan elämyksiä, jotka ovat vaihtoehto Kalajoelle
Avajaispäivänä Oulaisten terveydenhuolto-oppilaitoksen ensimmäisen vuoden lähihoitajaopiskelijat neuvoivat ja auttoivat puistoon ulkoilupäivää viettämään tulleita vanhuksia laitteisiin tutustumisessa. – Kävin kesällä ostamassa maalia taloa ja autotallia varten ja sain silloin arpalipukkeen. – Vanhusten viikon tämän vuoden teema, Tekee mieli oppia, sopii hyvin puistoon hankittuihin välineisiin, sanoo puiston avannut kotihoidon johtaja Raija Jauhiainen. lokakuuta 2016 Tuovi Pulkkanen tuovi.pulkkanen@almamedia.fi KÄRSÄMÄKI Pyhäjärven Tilitoimisto Oy on avannut aputoiminimellä toimipisteen Kärsämäelle. – Kouluttautuminen on jatkuvaa uusien lainsäädösten ja veromuutosten takia. Taloushallinto sähköistyy Pyhäjärven tilitoimiston Kati Tuohimaa ja Heidi Hautajoki avasivat Kärsämäellä uuden toimipisteen Pohjankaaren tilitoimisto -nimellä. Kaikissa Suomen Rautia-rautakaupoissa oli huhti-elokuun välisenä aikana asiakkaille kilpailu, jossa asiakas maalia ostaessaan sai kaupasta arpakupongin. Rautakesko Oy:n category manager Timo Vanninen kertoo, että joka kesälle on jokin asiakkaille järjestetty arvonta. Jaana Salo Tuovi Pulkkanen tuovi.pulkkanen@almamedia.fi OULAINEN Senioripuistoja on viime vuosina rakennettu moniin eri kaupunkeihin ja kuntiin. Oulaisten Rautia K-maatalouden myymäläpäällikkö Simo Kukko luovuttaa avaimet voittajalle. Yli-Hukka, joka on koulutukseltaan koneinsinööri, opiskelee ajoneuvoasentajaksi Haapaveden ammattiopistossa ja sanoo, että tuore palkinto on pieneksi autoksi aivan näppärä. Yritykset haluavat koko ajan enemmän sähköisiä tilitoimistoja taloushallintopalveluita, mutta perinteistä kirjanpitoa ei olla jättämässä pois. Pohjankaaren tilitoimiston toimitusjohtaja Heidi Hautajoki sanoo, että ajatus toimiston avaamisesta Kärsämäelle on ollut suunnitelmissa jo jonkin aikaa, mutta ajankohtaiseksi se tuli nyt, kun sopivat tilat löytyivät. Nyt myös Oulainen on saanut omansa. – Kaikkien kolmen lapsen turvaistuimet eivät tämän auton takapenkille riviin sovi, mutta käyttöä tällä autolla tulee olemaan. Konttilan tuvalla asuva Leo Väisänen sanoo, että puiston rakentamista on seurattu tarkasti ja toteaa, että sille on varmasti käyttöä. 14 PUHEENAIHEET PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 13. Hautajoki toteaa, että nykyaikainen tilitoimisto pystyy toimimaan asiakkaan kanssa ilman saman pöydän ääreen istumistakin, mutta edelleen on asiakkaita, jotka arvostavat perinteistä palvelua kasvokkain. Pyhäjärven Tilitoimisto Oy on lähes 30 vuotta vanha yritys, jonka palveluksessa on viisi taloushallinnon ammattilaista. Pöydän kulmalle ei enää kerry paperipinoja, kun laskut menevät suoraan sähköiseen järjestelmään ja ohjelmistot ovat asiakkaalle helppoja käyttää. Ajatuksena on, että jokaisella yrityksellä olisi mahdollisuus siirtyä sähköiseen taloushallintoon yritysmuodosta tai koosta riippumatta. Hilkanpuisto tarjoaa ikäihmisille sopivan yhteisen kokoontumispaikan. – Suunta sähköiseen kirjanpitoon on kuitenkin selkeä ja palvelut pystytään tarjoamaan kaiken kokoisille yrityksille. Tuovi Pulkkanen. Palkinnon arvo on yli 16 000 euroa. Se on ehdoton edellytys sille, että pystymme tarjoamaan asiakkaalle alan viimeisimmän tiedon. Oulaisten Rautia K-maatalouden myymäläpäällikkö Simo Kukko kertoo, että he jakoivat aktiivisesti arvontalappuja asiakkaille ja toteaa tyytyväisenä, että on hienoa saada pääpalkinto Oulaisiin. Osaa niistä pääsee käyttämään myös pyörätuolissa tai rollaatorin päällä istuvat. Syyskuussa suoritetun arvonnan perusteella Oulaisissa asuvalle YliHukalle luovutettiin viime perjantaina uuden auton avaimet. Jos ei muuta, niin kävelemällä tänne puistoon tuon pienen matkan, 87-vuotias Väisänen toteaa. Aktiivisuutta lisäävät laitteet on suunniteltu erityisesti seniorien käyttöön. Puistoon pääsee kävelyreittiä pitkin molemmilta puolilta. Ikäihmisille oma aktiivisuuspuisto Puisto on yhteinen kokoontumispaikka, jonka laitteet tarjoavat sopivaa haastetta senioreille. Olin juuri tekemässä perheen autoon vaihteistoremonttia ja hetki siinä piti asiaa miettiä, Yli-Hukka sanoo. Soitto voitosta oli iso yllätys. Oulaisten kaupungin rakentama ja rahoittama puisto on lähellä vanhusten palveluasuntoja ja Taukokangasta Konttilantuvan ja Kuntotien välissä. Tuovi Pulkkanen Tuovi Pulkkanen tuovi.pulkkanen@almamedia.fi OULAINEN Riki Yli-Hukka Oulaisista voitti Rautia-rautakauppojen maaliarvonnassa valtakunnallisen pääpalkinnon, Seat Ibiza –henkilöauton. A Yritykset haluavat koko ajan enemmän sähköisiä tilitoimistoja taloushallintopalveluita. Hautajoki sanoo, että yritys pystyy hoitamaan kaikki mahdolliset taloushallinnon asiat. – Palkinnot ovat olleet autoja, matkalahjakortteja tai remonttilahjakortteja. Oulaisten Osuuspankki on lahjoittanut puistoon katoksen osana pankin juhlavuoden teemaa, joka on hyvinvointi. Sähköisissä tilitoimistopalveluissa on se hyvä puoli, että yrittäjä pystyy itse hyväksymään laskuja ajasta ja paikasta riippumatta. Jotain on tulossa taas ensi kesälle, Vanninen lupaa. Yli-Hukka arvelee, että auto tulee hänen käyttöönsä, koska vaimolla on jo oma auto ennestään. Uusi toimintapa ei ole kustannuskysymys. Toimisto on ainakin alkuvaiheessa auki Kärsämäellä kolmena päivänä viikossa. En ole aikaisemmin mitään voittanut ja luulin, että nämä arpavoitot ovat ihan satua. – Liikettä täytyy tässä iässä pitää yllä ja se tarkoittaa, että joka päivä on tehtävä jotain sen eteen. Arpajaisvoitto toi perheelle kakkosauton Riki Yli-Hukka voitti valtakunnallisen pääpalkinnon, Seat Ibiza -henkilöauton, Rautia-rautakauppojen maaliarvonnassa
Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi Ikäihmisille oma aktiivisuuspuisto Leo Väisänen testasi käden liikettä ja haastoi itsensä suorittamaan tehtävän niin, että kapula ei koskettanut tankoa. 1 Venäläinen perjantai-ilta koostuu sanallisista ja kuvallista matkakokemuksista naapurimaassa, ja iltapalana nautitaan borssikeittoa. Jäteastian tyhjennysmaksu sisältää sekä jätteiden kuljetuksen että niiden käsittelyn. Perinteiselle kaatopaikalle päätyy enää noin 5 prosenttia jätteistä. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Perusmaksulla katetaan sellaisia jätehuollon yhteisiä kustannuksia, joita ei voida suoraan kohdistaa kenellekään jätteen tuottajalle. Jokilaaksojen jätelautakunta on hyväksynyt Vestia Oy:n toimialueelle uudet jätehuoltomääräykset. Puistossa on tavallista enemmän penkkejä, joille voi istahtaa seuraamaan miden touhuja ja keskustelemaan. Jätemaksu jakautuu perusmaksuun ja jäteastian tyhjennysmaksuun. Jätehuoltoon kuulumattomia asuinkiinteistöjä on alueella vielä runsaasti. lokakuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 15 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Leviathan voitti Golden Globen ja oli myös Oscar-ehdokkaana. Jätehuoltomääräysten keskeisiä kohtia ovat muun seuraavat asiat: Jokaisen asuinkiinteistön on liityttävä järjestettyyn jätteenkuljetukseen. venäläisen valtahierarkian, joka murskaa pieniä ihmisiä. Kimppa-astia naapurin tai naapureiden kesken vähentää jätehuoltokustannuksia. 2 Uudempaa tuotantoa olevat elokuvat ovat vuodelta 2013 oleva Pavel Parhomenkon ohjaama GAGARIN FIRST IN SPACE sekä vuotta uudempi Andrei Zvyagintsevin LEVIATHAN. Kiteytys: Penttilän talossa jatketaan viikolla 42 syyskuussa alkaneita monikulttuurisuusiltoja. Monikulttuurisuusiltoja Penttilän talossa ja elokuvateatterissa arkisTokuva: alma regions KATSO VIDEO. Määräyksissä ohjeistetaan, mitä poltettavan jätteen jäteastiaan voi laittaa ja minne hyödynnettävät ja vaaralliset jätteet voi toimittaa. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Jätteet hyödynnetään entistä tehokkaammin materiaalina ja energiana. Ne ovat nyt yhteneväiset koko Vestia Oy:n toimialueella. Monikulttuurisuusiltojen järjestäjinä toimivat Elävä Penttilä ja toimiva taidetalo! – hanke sekä Kansainvälinen maaseutu-hanke, ja venäläisen illan pääjärjestäjinä ovat Suomi-Venäjä-seuran Oulaisten osasto sekä KinoKulma. Vestian toimitusjohtaja Antero Isokoski kertoo, että jätehuolto on muuttunut viime vuosina merkittävästi. Avajaispäiävänä puistossa oli keksija mehutarjoilu. Jäteastia tulee sijoittaa kiinteistöllä siten, että sen tyhjentäminen on helppoa. Taukokankaalla kuntoutuksessa ollut ylivieskalainen Oiva Päivärinta testasi kenttinginheittotaitojaan. Pyörättömät jäteastiat on vaihdettava pyörällisiin asioihin vuoden 2017 loppuun mennessä jätekuljettajien työturvallisuuden takaamiseksi. Vuonna 1961 neuvostoliittolaisesta Juri Gagarinista tuli ensimmäinen avaruudessa käynyt ihminen ja niin aikuisten kuin lastenkin sankari. Määräykset tulivat voimaan tämän vuoden alusta. Tämä opas jaetaan joka kotitalouteen huomenna perjantaina. Venäläiset tunnelmat jatkuvat seuraavana päivänä KinoKulmassa ilmaisten elokuvien merkeissä, kun iltapäivän aikana esitetään kaksi venäläistä elokuvaa suomenkielisillä teksteillä. Marraskuussa tutustutaan virolaiseen elämänmenoon. Jäteautolla on päästävä vähintään 10 metrin etäisyydelle pyörällisestä jäteastiasta. Oppaassa on ohjeet saostuskaivojen ja pienpuhdistamoiden hoidosta. 3 Elokuva tuo näkyviin mm. Torstaina 13. Vestia jakaa jäteoppaan koteihin huomenna Jäteopastus auttaa kuntalaisia jätteidenkäsittelemisessä. Jätehuoltomääräyksistä on laadittu kaikille kuntalaisille tarkoitettu tiivistelmä. Kuvaukset on tehty Kuolan niemimaalla. Uudet jätehuoltomääräykset korvaavat aikaisemmat kuntakohtaiset jätehuoltomääräykset. Tällaisia kustannuksia ovat muun muassa ekopisteiden ja hyötyjäteasemien ylläpito, vaarallisten jätteiden vastaanotto, jäteneuvonta sekä jätelautakunnan toiminta. Jäteastia ja sen tyhjennysväli voidaan räätälöidä asukkaan tarpeiden mukaan. Tuovi Pulkkanen Tuovi Pulkkanen Toimitus toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi PYHÄJOKIALUE Kotitalouksien jätetietoisuutta lisätään. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Ensimmäisellä kerralla oltiin Unkarissa ja nyt on vuorossa naapurimaa Venäjä. Jätelautakunta selvittää niitä parhaillaan ja kehottaa kiinteistöjä liittymään jätehuoltoon jätelain mukaisesti. Niistä löytyvät myös ohjeet jätteiden omatoimiseen käsittelyyn kuten esimerkiksi kompostointiin. Jotta jätehuoltojärjestelmä toimisi mahdollisimman hyvin ja taloudellisesti, on tärkeää, että jokainen jätteen tuottaja toimii säädösten mukaisesti
– Olen koko ajan valppaana – kävelevätkö ne kunnolla, aukeaako suu kunnolla. – Kaikki sanovat tietävänsä miltä minusta tuntuu, mutta ei kukaan voi tietää. Tulehduskipulääkkeestä tuli kuitenkin osa jokapäiväistä arkea vuosiksi eteenpäin. lokakuuta 2016 Sari Jaatinen sari.jaatinen@almamedia.fi Siitä on nyt reilut kuusi vuotta, kun 1,5-vuotiaan Mikaelin äiti Minttu Tuuttila huomasi poikansa toisen nilkan turvonneen oudosti. Sisarusten sairastuminen ei ole edes todennäköistä, mutta se ei huolta poista. Sari JaaTinen. Polvikin turposi niin, että Mikael ei pystynyt kävelemään. . Tuntuu hirveältä antaa lapselle sellaista lääkettä. Äidillä on sama periaate: ei rajoituksia. Näin kävi viime jouluna, joka on Mintun mielestä tietynlainen vedenjakaja Mikaelin sairaudessa. A Reuma on iso sairaus, mutta en halua, että se leimaa lapsen ihan täysin. Käytiin lääkärissä ja röntgenissä, syötiin pari antibioottikuuria, mutta turvotus ei laskenut. Joku vannoo tietynlaiseen ruokavalioon, joku tietynlaiseen hoitoon. Lastenreuma on eri sairaus kuin aikuisiässä alkavat reumasairaudet. – Tällä hetkellä Mikael saa sytostaattia. Lastenreuma voi olla aikamoista vuoristorataa. Tammikuun alussa Mikaelin molemmat ranteet ja nilkat ja toinen polvi hoidettiin ”pipijalkalääkärillä”, kuten nuoremmat sisarukset, 6-vuotias Matias ja 3-vuotias Meea tietävät. . Pelko sisarusten sairastumisesta ja Mikaelin kunnon huononemisesta varjostaa äidin jokaista päivää. Lasten tarkkailu on henkisesti raskasta. Näin ollen ennuste on luokkaa ”päivä kerrallaan”, Minttu hymyilee. Vain saman kokenut ymmärtää miltä tämä tuntuu. Lastenreuma on autoimmuunitauti, joka yleensä alkaa alle 16-vuotiaana. Lähde: www.reumaliitto.fi Mikael on kuin kuka tahansa 8-vuotias tokaluokkalainen poika. . Tämän vuoden aikana Mikael on joutunut käymään Oulussa paikallishoidossa muutaman kerran. Vasta tämän vuoden helmikuussa on siirrytty varsinaiseen reumalääkkeeseen. Ensin tuntui, että maailma romahtaa, Minttu sanoo. . Elämä ei kuitenkaan lopu diagnoosiin, Minttu Tuuttila sanoo. Pojan kävely muuttui nilkutukseksi. . Lastenreumaa sairastaa Suomessa noin 2300 alle 16-vuotiasta. . – Diagnoosi oli sokki. Kun katselee kotipihallaan sisarustensa kanssa viipottavaa poikaa, ei tule mielen viereenkään, että tällä olisi jokin sairaus. – Viime elokuussa Mikael sai puhtaat paperit. – Hoito tarkoittaa nukutuksessa niveleen annettavaa kortisonipiikkiä. 16 ELÄMÄNMENO PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 13. Joulun aikaan tulehdus sitten räjähti käsiin. – Hän on kasvanut tähän sairauteen, eikä tiedä muusta. Vuosittain lastenreumaan sairastuu noin 200 lasta, joista puolet on sairastuessaan alle 5-vuotiaita. Reumasta huolimatta Mikael elää täyttä elämää LastenReuma . Tulehdusta ei ollut pitkään aikaan, eikä kontrollikäyntiä tarvittu. Hyviä neuvoja satelee äidille oikealta ja vasemmalta. Mikael oli siitä harvinainen reumalapsi, että hänellä ei ollut aamujäykkyyttä ollenkaan ja veriarvot olivat hyvät. Reumaviikko: 8-vuotias pyhäjokinen Mikael sairastui lastenreumaan 1,5-vuotiaana. Puhuminen ja tiedon etsiminen on auttanut Minttua. – Koulussakaan ei ole ollut mitään rajoituksia ja liikuntatunneilla olen voinut tehdä samaa mitä muutkin, Mikael sanoo. Poika ei myöskään koskaan valitellut olevansa kipeä – eikä valita edelleenkään. Poika saa liikkua ja touhuta oman vointinsa mukaan, mutta on tärkeää että opettajat ja läheiset aikuiset tietävät sairaudesta. Itsestä tuntuu pahalta, kun oma lapsi kärsii. Mikael ei parane reumasta koskaan. . . Sairaus voi olla aloillaan vuosikausia, ja sitten yhtäkkiä tulee vaikeuksia kasapäin. . Kun hoito on aloitettu, lastenreuman oireet saattava pysyä pitkiäkin aikoja poissa. Sen oireena on niveltulehdus, joka ilmenee kipuna, turvotuksena ja liikkeiden rajoittuneisuutena. Facebookissa oleva Lasten reumaryhmä on ollut hyvä keskustelukanava. . Äidillä kesti viime jouluun asti hyväksyä poikansa sairaus. . Mikael sai lähetteen reumalääkärille Ouluun
01019-0071. kerros (Valtion virastotalo). Jätit meille sä muiston niin valoisan, niin kauniin, rakkaan ja syvän. 0407636027. Kerho pe 14.10. Varhaisnuoret: Hammasniemen syyslomaleirit 11-14 v. 6. Naiskuoro Välke Tapani Tirilän johdolla. Perhekerho srk-kodilla Päiväpesässä klo 9.30. Su 16.10. Sanajumalanpalvelus kirkossa su 23.10. Pyhäinpäivä tulossa – varaa entisöinti. auki klo 9-11. Perhekerho ke 19.10. Muut tapahtumat: To 13.10. 102 Merijärven seurakunta Kastettu: Iisa Adalmiina Lähekangas Kuollut: Ilari Ossian Saukko 5pv. Vk 43 ei kerhoja. hinta 18 e, 7-10 v. Lähetystyön kahvit Myyrilässä ke klo 9-14. klo 18.30 Rukouspiiri Arkin päädyssä (ent. Pyhäkoulu srk-kodissa klo 12. klo 13.30 Jokikartanossa, Eero Pisilä. Ke 19.10. 044-3598 534. 7.2.1934 Merijärvi k. Su 23.10. Diakoniatyöntekijä tavoitettavissa keskiviikkoisin ja torstaisin. Seurat Rantakadun rukoushuoneella klo 13. klo 10 Messu kirkossa – Anne Sumela, Tuomo Kälviä, Teija Siirtola. Klo 18 seurakuntakuoron harjoitukset seurakuntakodissa. Lähetyksen päiväkerho Mirja Luostarisella, Oulaistenkatu 29 A 10, klo 12. klo 18 Päiväkerho Rauhanyhdistyksellä, klo 18 Raamattuluokka Mirja ja Marko Saukolla, Pe 21.10. – 20.11.2016 kirkkoherranviraston aukioloaikoina sekä internetosoitteessa www.oulaistenseurakunta.fi Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto ovat avoinna ma, ti, to ja pe klo 9 – 12. Hiitola s. Madekoskisten myyjäiset ry:llä klo 12 (ruokailu klo 11). http://cafearkki.blogspot.fi/ . Aloitamme kerhopäivän kaikenikäisten yhteisellä alkuhartaudella. klo 18.30 – 20 seurakuntatalolla. Kirkkokuoron harjoitukset srk-kodissa klo 18.30. Meidän isä hyvä mies on kotona. Ke 19.10. Ma 17.10. Alkaa iltamessulla kirkossa klo 17. Klo 10 messu. Musiikkityö: 19.10. vanhustentalolla klo 12.30 -14, ruokailu alk. Kirkkokuoro ke 19.10. Aila p. Ruokailu, kahvit ja arvontaa, lauletaan kanttori-Outin kanssa. klo 18 Sarpatissa. Ti 18.10. Uudet laulajat tervetulleita. Pe 14.10. Sadonkorjuun kiitospyhä. Ylivieskalaiset osallistuvat messuun ja sen jälkeen kirkkokahvit Seurakuntatalolla, klo 11 Pyhäkoulut Rauhanyhdistyksellä sekä Mirja ja Marko Saukolla, klo 15 Soile Isokosken konsertti kirkossa, vapaaehtoinen ohjelma 10 €, tuotto Ylivieskan uuden kirkon rakennusrahastoon, klo 18.30 Seurat Rauhanyhdistyksellä – Veli-Matti Linnanmäki, Raimo Österberg Ma 17.10 klo 14.30 Kahvihetki Palvelutalolla, Ke 19.10. Ystäväkerho ke 19.10. 044-711863. Lisätiedot ja ilmoittautum. 8.10.2016 Kalajoki Levolle lasken, Luojani, armias ole suojani. klo 10 Sanajumalanpalvelus, Hilkka Ylikauman jp-ryhmä, klo 13.30 Seurat ry:llä. Viikon raamatunlukukappale: Ps. La 15.10. 050 328 8107.. klo 18.30 Ompeluseurat Piia ja Tapani Saukolla, La 22.10. viikkojen keskiv. Klo 18 urkukonsertti kirkossa, Janos Gyulveszi. Torstaina 13. Osoitteemme on Keskuskatu 9, 2. Gospeli Siukkiksessa klo 18. La 22.10. Pyhäjoen seurakunnan sivuilta www.pyhajoenseurakunta.fi löytyy linkki nettiradioon. Huom. Oulaisten kaupungin 150 –vuotisjuhlaan liittyvä kirkkopyhä. Klo 10 jumalanpalvelus. klo 19 Ry tupaantuliaisseurat Mirka ja Esko Kuparilla, Hammasniementie 374. Raamattupiiri ma 17.10. Iltamessu kirkossa klo 17, Rami Niemi. Isosilta klo 17 – 19. klo 19.30 Nuortenilta Riitta ja Pekka Rautiolla Diakoniatoimiston asiakasvastaanotto: Vanhatie 20, parillisina viikkoina ma ja ke klo 9 10 diakoniatyöntekijä Marianne Joensuu p. klo 17 ry:llä. Pöytäkirja on nähtävänä 21.10. 050 555 6567 info@rannikonhautakivi.fi www.rannikonhautakivi.fi Oulaisten seurakunta Kuollut: Paula Irja Aulikki Lahtinen e Jylkkä 56 v. Raamis ke klo 19.30 Oloilta. Klo 16 seurat ry:llä. fi Kärsämäen seurakunta Jumalanpalvelukset kirkossa; kuultavana myös nettiradiossamme. Kirkkoherranvirasto auki ma, ti, to ja pe klo 9-13, ke suljettu, p. Messu klo 10, liturgi Matti Hirvilammi, saarna Veli Siljander. Su 23.10. klo 18.30 ry:llä, alustus: SOME, Heikki Hyväri. Pe 14.10. RY:Hartaus to 13.10. Huom. Kerhonohjaajat kokous Arkissa pe 14.10 klo 15.15 -16.30. 044-7118633 Pyhäjoen seurakunta Kastettu: Samu Johannes Hiitola Jumalanpalvelus ja HPE kirkossa su 16.10. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi Kuolinja surukiitosilmoituksen voit suunnitella kaikessa rauhassa läheistesi kanssa kotona. ja to 20.10. 08-4598500 tai 044-3598 500. 010 665 5145. Klo 10-12 perhekerho seurakuntakodissa. Muut tapahtumat: 5.10. klo 16 ry:llä, Vesa Tahkola, Hannu Kallunki Kirkkoherranvirasto p.08-433119, avoinna ma klo 8-12, ti klo 12-16 ja ke klo 11-14. Nuoret: Lauluryhmä parittomilla vk ja Changemaker parillisilla vk ke klo 18. Voit jättää kuolinilmoituksen myös netissä www.pyhajokiseutu.fi Rakkaamme Hilma Katri (Kaija) MYLLYLÄ o.s. I-leiri 26.-27.10 ja IIleiri 28.-29.10, hinta 13 e, ilmoittaudu Lealle p. 040 505 0016 tai Olli Luhtasela p. klo 10. Su 23.10. Lähetyskahvila jumalanpalveluksen jälkeen seurakuntatalolla. 044-7118634, Toimistonhoitaja Leila Eilola p. Isosten palveluryhmän toteuttama messu. Klo 12 mieskuoron harjoitukset srk-kodissa. klo 19.30 Seurat ry:llä, Su 23.10. Haapaveden seurakunta Kastettu: Totti Salomon Juhani Törmälehto, Helvi Sofia Pesonen, Hilla Elma Elisabet Anttila Kuollut: Jobi Immanuel Huitula 92 v., Esa-Matti Mustapää 49 v. klo 18 Naistenpiiri, srk-keskus Ke 19.10. Jos sijailtain en nousisi, taivaaseen ota tykösi. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Lähelläpalvelu! Teemme juuri entisöintejä Pyhäjokilaakson alueella ota yhteyttä! Rannikon Hautakivi Kaikki hautakivialan työt Pyhäjokilaakson alueella, kivet oulaistelaisesta graniitista. Gospeli Siukkiksessa klo 19. Klo 9-13 rippikoulu seurakuntakodissa. Kiittäen ja kaivaten Marita ja Markku perheineen Merja ja Teijo perheineen Anne perheineen Timo ja Nuria perheineen Kirsi ja Pasi perheineen Jaana ja Petteri perheineen Tomi ja Asta perheineen lastenlapset perheineen siskot ja veljet perheineen muut sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan lauantaina 22.10.2016 klo 10 Kalajoen kirkossa, minkä jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodilla. Hautaan siunattu: Eevi Aino Marjatta Kiiskinen, 61 v. Kiitämme kaikkia Pentin hoitoon osallistuneita. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Viimetippa Siukkiksessa klo 11. Sururyhmä omaisensa ja läheisensä kuoleman kautta menettäneille alkaa srk-keskuksessa ke 26.10.2016 klo 18. To 13.10. Vaate-esittely. Raamattuluokka la 15.10. Nuorisotyö: 3.10. Su 16.10. klo 11.30. Seurakuntatoimisto avoinna ma, ke ja pe klo 9-12, p. Diakoniatoimisto suljettu viikon 43. Pe 21.10. Kotisivu www.haapavedenseurakunta. Laulamme Martti Lutherin ja hänen aikalaistensa virsiä, joita Reijo Pajamo esittelee, klo 17 Radiointiseurat ry:llä, klo 18 Suomalainen messu kirkossa, saarnaa Petri Kasari, Viola-kuoro, Piippolan Mieslaulajat ja orkesteri, joita johtaa Kaisu Boutellier, kirkkokahvit. Lämmin kiitos surussamme myötäelämisestä. Seurat ry:llä klo 13. klo 18 Herättäjänseurat seurakuntasalissa, mukana Jaripappi, Auli-kanttori veisauttaa ja tutustuttaa virsikirjan lisävihkon virsiin. Alavieskalaiset vieraana. Kun suru koskettaa Jos tarvitset apua ilmoituksen laatimisessa, ota yhteyttä Pyhäjokiseutuun puh. 31.8.1936 Oulu k. klo 18 Herättäjän seurat seurakuntakodissa, puhujana Matti Nuorala. ja to 20.10. pe 21.10. Rakkaamme Pentti Rainer KARHU s. Klo 18 Nuortenilta srkkodilla, voit tulla jo aiemmin pelailemaan erilaisia pelejä! Klo 18 seurakuntakuoron harjoitukset srk-kodissa. Pe 14.10. 044-7118 638 www.tekstaritupu.net. Kodinilta pe 14.10. klo 12, alkaen hartaudella ja esittelyllä kirkossa. Kuulokerho srk-kodissa klo 13. Naisten ilta to 13.10. Kirkkovaltuuston kokous to 20.10.2016 klo 18.30 srk-kodissa. Nuortenillat Arkissa to klo 1921. Sanajumalanpalvelus klo 10, Rami Niemi. Lapsityö: Perhekerho torstaisin klo 10 -13 päiväkerhon tiloissa. Lauluseurat ry:llä klo 16. Diakoniatyö: To 13.10. Huom. Messun jälkeen kirkkokahvit srkkodissa. Klo 10-11.30 Seurakuntakerho seurakuntakodilla. Rakkaamme siunattiin haudan lepoon 1.10.2016 Oulaisten kirkossa läheisten ja ystävien saattelemana. 43 viikolla 24-29.10 ei vastaanottoa. Kolehti Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ry:lle. Pyhäkoulu: Su 16.10 klo 12 Humalojan koululla ja Arkissa, klo 13 Vatjusjärven koululla. Kirkkokuoro ke klo 19-20.30, kuoron aikana lastenhoito, lapsikuoro to klo 17. Ti 18.10. Klo 15 ry:n seurat Koivupuistossa. Aikavaraus vastaanotolle puh. Kiitos isä. Tarvittaessa voitte ottaa yhteyden papistoon: Jukka Malinen p. To 13.10. 22.-24.10. 044 3598 522. Henry Sekki puh. Su 16.10. Tiedoksi nettiradion käyttäminen: Voit kuunnella jumalanpalveluksen myös internetin kautta. La 15.10. Perheasiain neuvottelukeskus, 08 425990. Kastettu: Nooa Eero Andreas Fränti, Lenny Matti Johannes Heiskari, Tuukka Matti Joonaksenpoika Tikkala Jumalanpalvelus: Pe 14.10. Musiikki: Kuorot seurakuntakeskuksessa Veteraanikuoro ti klo 1617, Martti Murtoperä. klo 19.30 Timo Lehtelällä. Su 16.10. Palveleva puhelin päivystää su–to klo 18– 01, pe–la klo 18–03 p. Pe 21.10. klo 10 Sarpatissa. 08477119, fax 08-477425, Seurakuntamestari Antti Sakko p. Su 16.10. Olga ja Eino Jokelan muistoseurat Rantakartanon juhlasalissa klo 13.30. TekstariTupu vastaa varhaisnuorten ja nuorten kysymyksiin p. Tervetuloa mukaan entiset ja uudet kerholaiset! To 20.10. Muuna aikana sopimuksen mukaan. Su 23.10. Keskiviikkoisin toimistot ovat suljettuina. Ompeluseurat ry:llä klo 18. 0447118637, Kappalainen Pekka Favén p.044-7118635, Kanttori Markku Sakko p. klo 10. Ohjelma 5 euroa. klo 10 Jumalanpalvelus, Helena Mattilan jp-ryhmä, kirkkokahvit, jonka jälkeen laulupitoinen tilaisuus srk-salissa. muutoksia kirkkokuoro ma 17.10 klo 19, viikolla 4243 ei Aulin kuoroja. Ystävänkammari parill. ja su 23.10. 8.9.2016 Oulainen Rakkaudella kaivaten Marja-Leena Anna-Mari, Kaisa-Reetta ja Samuli perheineen Siru ja Sanna perheineen Siskot ja veljet perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Me muistamme katseesi kirkkahan, me muistamme hymysi hyvän. klo 18.30 Eve Sorvarilla. Lähetystyö: 9.10. Meiltä myös edullinen Arctic Pearl -kivimallisto. Su 16.10. Diakoniatyön vastaanotto toimistossa ma ja to klo 9-10.30 tai 0443598 523, 044-3598 513. Lapsija perhetyö: Su 16.10. Juhlatilaisuus srkkodissa jumalanpalveluksen jälkeen. klo 19.30 Nuorten ilta ry:llä. Seurat su 16.10. Vastaanottoajat ke klo 12– 13 ja to 9-11. Kolehti Suomen Ekumeeninen Neuvosto ry:lle. lokakuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 17 Seurakunnat Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Su 16.10. lähetystori) Pappilant
– Voidaan vastata siihen kysyntään, mitä Parmacolla on. Katto voi kestää jopa 50 vuotta, ja siksi remontti helposti siirtyy – kunnes vuoto pakottaa toimimaan. Yhteen aikaan tehtiin valokatoksia, joiden puhdistaminen osoittautui ihan mahdottomaksi –varsinkin puustoisilla tonteilla. Räsänen arvostaa rakennusmenetelmää, joka mahdollistaa rakennuskokonaisuuden muunneltavuuden ja siirtämisen. Se auttaa asiakkaitamme menestymään ja mahdollistaa kasvun, Räsänen pohtii. Tällä hetkellä yritys työllistää noin 120 henkilöä. Ei pidä tyytyä jo olemassaoleviin ratkaisuihin vaan miettiä uusia. Työtehtävät sopivat niin naisille kuin miehillekin. Jukka Kivelä ja Jarno Räsänen ovat rekrytoimassa lisää osaajia joukkoonsa. Katon väri voi olla säädetty jo kaavassa, joten ihan täyttä valinnanvapautta värin suhteen ei ole. Liian usein omakotitalon tai yhtä lailla rivija kerrostalon remontointi alkaa sisätiloista. Yrityksen toiveena on löytää niin sanottuja valmiita LVI-alan tekijöitä, joilla on osaamista erilaisista asennustehtävistä. Parmacon rakentamat tilat menevät pääsääntöisesti kouluja päiväkotikäyttöön. Viipaleet liitetään kohteessa toisiinsa ja rakennelmien muunneltavuus onnistuu. Urakkaa lisäävät niin räystäät, piiput kuin LVI-työt. Yritys työllistää tekijöitä useissa kohteissa myös ulkomailla. Kestävät ja huolettomat uudet kattomateriaalit eivät hilseile. – Laajentuminen on osa kasvutavoitteitamme. Työtä tarjoaa paikkakunnalle rantautunut yritys, Elcoline Contruction Oy, joka on juuri solminut kaksivuotisen yhteistyösopimuksen Parmacon kanssa. Parmacon yhteistyökumppanina tavoiteltu kasvaminen on mahdollista. Näin helposti käy, vaikka kattoon pitäisi investoida kiireellisemmin. Vuodenvaihteessa laajennamme toimintaa Pyhäjoelle, liiketoimintajohtaja Jarno Räsänen kertoo. I lme muuttuu koko talossa heti, kun suunnittelija pääsee näyttämään ammattitaitoaan. – Täytyy tuntea asiakkaiden tuotteet ja toimintatapa. Olemme suunnitelleet, että vuoteen 2020 mennessä olemme ottaneet lisää jo yli sata uutta tekijää, Räsänen kertoo. Marjo Keski-Heikkilä Katon rooli on suojata kiinteistöä Kattoremontti Marjo KeSKi-HeiKKilä. Lavuaarit ja putkistot asennetaan Parmacon tehtaalla valmiiksi paikoilleen. Tänä kesänä konserniin kuuluva sisaryhtiö Elcoline Plant Service suorittaa sopimustöitä Raahen SSAB:n terästehtaalla. Rakennuksen osiin asennetaan niin ilmastointikuin viemäröintikin valmiiksi. – Tällainen rakentaminen on turvallista ja kätevää, sillä rakennusviipaleet voidaan tehdä kuivissa olosuhteissa, miehet kertovat. Tuoreimpina työkohteina maailmalla ovat alkaneet asennukset Etelä-Koreassa ja Bahamalla. Kuluneen vuoden aikana yritys on palkannut eri puolilla Suomea oleviin työmaakohteisiin jo kymmeniä tekijöitä. Parmacon tehtaalla rakennustyöt tehdään kuivassa ja siistissä teollisuushallissa. – Rakennukset ovat käyttövalmiita jopa kolmessa viikossa, Kivelä kertoo. Elcolinen tavoitteet ovat korkealla. Jarno Räsänen ja Jukka Kivelä arvostavat kuivassa hallissa rakentamista. Vuokrattavat rakennukset ovat siirrettävissä käytön jälkeen toiseen kohteeseen. Varsinkin Ruotissa on nyt nousujohteista aikaa, Räsänen sanoo. lokakuuta 2016 18 TEEMA rakentaminen Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi PYHÄJOKI Neljälle LVI-alan osaajalle on työtä tarjolla Pyhäjoella. LVI-alan kasvuyritys Pyhäjoelle Sirpa KorTeT P erinteistä huopaa, tiiltä, aaltopeltiä, tiilikuviopeltiä vai jaloteräskate. Työntekijöitä tarvitaan lisää, siksi osaajien etsintä on käynnistetty. Kuvassa olevaa tiilikuviopeltiä ei tarvitse jälkikäteen maalata. Nyt niistä halutaan päästä eroon, ja kattoremontin yhteydessä se käy kätevästi. Tavoitteena on löytää tekijä joko Pyhäjoelta tai lähikuntien alueelta, Kivelä kertoo. LVI-alan yhteistyön Parmacon kanssa aloittaa vuodenvaihteessa Elcoline Construction. Tavoitteena on, että yrityksen palkkalistoilla on yli 100 henkilöä lisää vuoteen 2020 mennessä. Silmiä ei suljeta kotimaiseltakaan laajentumiselta. Yleisimmät sävyt mustan lisäksi ovat punainen ja ruskea. – Olemme tehneet Parmacon Leppävirran yksikön kanssa yhteistyötä jo vuosia. Pyhäjoen työtehtävistä vastuuta on ottanut jo muutaman viikon ajan LVI-projektipäälliköksi palkattu Jukka Kivelä. Lopulliset liitokset tehdään kohteessa, johon rakennuksen viipaleet kuljetetaan ja sijoitetaan. Vaihtoehtoja kiinteistöjen kattomateriaaliksi löytyy useita samoin kuin värejäkin. H armilliset rännit ovat aiheuttaneet monelle päänvaivaa. Kiinnittimet on ulkopuolella, joten myös puhdistaminen on helpompaa. Jokainen katto kuistija terassiosuuksineen on yksilöllinen, samoin hinta. Kaikkiaan yritys työllistää noin 120 henkilöä. Nykyään kourut ovat kaarevia ja vesi pääsee niissä virtaamaan tasaisesti kuljettaen myös tuulen paiskomat lehdet jouhevasti sadeveden mukana ulos. Ilmastointikanavat esimerkiksi pysyvät kuivina koko rakennusvaiheen ajan, eikä putkistojen sisälle pääse tiivistymään kosteutta. – Haluamme tarjota työtä paikallisille osaajille. Tärkeintä on, että tekijällä on osaamista, mutta ennen kaikkea asennetta ja vuorovaikutustaitoja ryhmätyöskentelyyn. Parmacon rakennukset tehdään Pyhäjoen tehtaalla asennusvalmiiksi. PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 13. A mmattimiehet asentavat kattoosi oikeille paikoille myös rännit ja lumiesteet sekä nokikolarin turvalliset kulkureitit
100€ • JA UUSIA • Sähkösuunnitelmat / -asennukset • Antenniasennukset Puh. Viipaleet liitetään kohteessa toisiinsa ja rakennelmien muunneltavuus onnistuu. Torstaina 13. UUDISRAKENNUKSET PERUSKORJAUKSET MYYTÄVÄNÄ 2 OMAKOTITALOA JA RIVITALO-OSAKE Urakointia ja huoltoa pitkällä kokemuksella Koskelankatu 3, 86300 Oulainen 044 980 5561 • oulaistenlvi.fi Miilutie 26, Oulainen p. Jukka Kivelä ja Jarno Räsänen ovat rekrytoimassa lisää osaajia joukkoonsa. 0400 479711 Yli 30 vuoden kokemuksella p. – Digitalisoituminen näkyy siinä, että olemme kehittäneet asiakkaiden kanssa pilvipalveluita, jotta yhteisiin dokumentteihin pääsy onnistuu helposti, Räsänen jatkaa. Satuitko paikalle, kun tapahtui. 040 177 1770 www.rakennustivitek.fi RAKENNUSPALVELUT UUDISRAKENNUKSET, SANEERAUS, KATTOREMONTIT, KATTOPINNOITUKSET. Innokkuuden ja uudenlaisten mahdollisuuksien oivaltamisen Räsänen näkee jopa koko valtakunnan vahvuutena. Alan kehityksen seuranta ja mukanapysyminen ovat yrityksen kilpailuvaltteja. 100€ • PAKASTEARKKUJA ALK. LVI-alan yhteistyön Parmacon kanssa aloittaa vuodenvaihteessa Elcoline Construction. Pyhäjoella akuutein työmaakohde on tällä hetkellä kuitenkin Parmacon kanssa alkava yhteistyö. Roboteille LVI-alalla ei kuitenkaan ole vielä saumaa, sillä vaativat asennukset tehdään edelleen miestai naisvoimilla. 0400 668758 www.pyhajoenrakennus.. pyhajoen.rakennus@omanetti.. Yrityksellä on jo kokemusta työskentelystä ydinvoimalatyömaalla. pyhajokiseutu@almamedia.fi. – Seuraamme, miten Hanhikiven hanke etenee, hän tuumaa. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Liiketoimintajohtaja Jarno Räsänen suhtautuu maltillisesti, mutta kiinnostuneesti suurhankkeeseen. 100€ • PYYKKIKONEITA ALK. Annalantien varressa, Parmacon tiloissa, toimintaa käynnistelevä Elcoline Contruction on likietuisalla paikalla mahdollista ydinvoimalatyömaata ajatellen. Ydinvoimalasta vuosien kokemus Sirpa KorTeT 050-3624540 PALJON KÄYTETTYJÄ • TAULU-TV 24–46 TUUMAA ALK.100€ • JÄÄVIILEÄKAAPPEJA ALK. – Olimme mukana Olkiluodossa sähköja LVI-hommissa kuuden vuoden ajan, Räsänen kertoo. Yritys kehittää osaamistaan muun muassa Tekes-rahoitteisilla hankkeilla. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi Parmacon rakennukset tehdään Pyhäjoen tehtaalla asennusvalmiiksi. (08) 433 087 Viirretjärventie 7 0400 586 441 86170 YPPÄRI www.sahkopalveluanttila.net SAHKOPALVELU A nttila O y Esa Impola 044 500 1292 esa@rakennusimpola.com www.rakennusimpola.com Myytävänä asuntoja Pyhäjoella! Teemme sen puolestasi! • Kattoremontit • Ulkovuoriremontit • Kylpyhuoneremontit • Maanrakennusurakointi • Purku-urakointi • Lavettikuljetus Revonkatu 1, 86300 Oulainen I gsm: 0400 382 489 e-mail: tapani.saari@tapanisaari.fi | Internet: www.tapanisaari.fi Rakennuspalvelu Kaski Ay Omakotitalot Kattoremontit Pesuhuoneet ja luksussaunat Tapetoinnit Maalaustyöt www.rakennuspalvelukaski.fi p. lokakuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 19 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi
Hänen mukaansa omakotitalon viemärien sukitus on vielä melko tuntematon tapa tehdä viemäriremontti. Myös pulputtavat viemärit, vedenkulun hidastuminen ja lavuaariin makaamaan jäävä vesi ovat merkkejä ongelmista, myyntipäällikkö Henri Haho kertoo. Kävi ilmi, että kaksi kaivoa yhdistävä viemäriputki oli romahtanut toisesta päästä. Hän päätti vaimonsa kanssa vaihdattaa tuon betonisen putken muoviseksi, ja antaa samalla sukittaa muut viemäriputket. Valaistussuunnittelija Merja Ek kertoo vinkit valaisemiseen. Viemärit: Omakotitalon viemäriremontin vaihtoehdoksi on nousemassa putkien sukittaminen. Yleisvalaisu toteutetaan usein kattovalaisimilla. Myös normaalit tukokset ovat merkki siitä, että viemärissä on haasteita. Käytännössä viemäriin ammutaan painetykillä sukka, johon on jo imeytetty muoviksi kovettuvaa epoksia. Kaikkia valoja ei tarvitse käyttää samaan aikaan. – Tekniikka on mennyt niin pieneksi, että nykyisin pystytään sukittamaan jopa 50-millistä putkea, kertoo myyntipäällikkö Henri Haho Pohjolan LVIturvasta. Myös televisiota on hyvä katsoa tunnelmavalaistuksessa. Jussi Rakkolainen Jussi Rakkolainen jussi.rakkolainen@almamedia.fi Millaiset asiat ovat viemärin sukittamisen hyviä ja huonoja puolia, VTT Expert Services Oy:n tuotepäällikkö Lina MarkelinRantala. Mitä valkoisempi valo, sitä paremmin se sopii lukemiseen. Ratkaisu on kuitenkin tullut mahdolliseksi myös omakotitaloasujille, sillä tekniikka on kehittynyt paljon viimeisen kymmenen vuoden aikana. lokakuuta 2016 20 TEEMA Rakentaminen Jussi Rakkolainen jussi.rakkolainen@almamedia.fi 1960-luvun omakotitalossa asuva Seppo Pajunen huokaa olleensa onnekas antaessaan tänä kesänä kuvata kotinsa viemärit. Se on myös asukasystävällinen tapa. Valaisimien sijoitteluun on kiinnitettävä huomiota, jotta ne eivät heijastu televisiosta. – On. Epoksin kovettuminen kestää neljästä kahdeksaan tuntia käytetystä seoksesta riippuen. – Huono puoli tai pikemminkin haasteena on, että pitää varmistua siitä, että työ tehdään oikein. Viemäriremontti tulee ajankohtaiseksi mietittäväksi ainakin silloin, jos vesi on noussut lattiakaivosta. – Hyviä puolia on se, että sukittamisella voi pidentää viemärin käyttöikää. Onko Suomessa paljon alan yrityksiä. – Täyden hyödyn saa, jollei ole tarve korjata muuta, eli esimerkiksi märkätilan vedeneristeet ovat hyvässä kunnossa. Kirkas ja suora valo saattaa kuitenkin häikäistä. Muunneltavuus syntyy, kun huoneeseen suunnitellaan erikseen yleis-, kohdeja tunnelmavalaisu. Milloin sukittaminen on perinteistä viemäriremonttia parempi ratkaisu. Kiteytys: Valaistuksen suunnittelussa olohuone saattaa tuottaa päänvaivaa, sillä usein huoneella on päivän aikana hyvin eri tyyppistä käyttöä. Huonetta ei kannata pimentää kokonaan, ettei silmä rasitu liikaa. . Lisäksi kohdevaloja voi käyttää korostamaan yksityiskohtia, kuten tauluja, koriste-esineitä tai pintamateriaaleja. Yleinen tapa toteuttaa viemäriremontti kerrosja rivitaloissa, mutta harvinaisempi omakotitaloissa. Lukuvalossa kannattaa kiinnittää huomiota valon väriin. Sertifikaatti varmistaa työn laadun 3 Tunnelmavalaisussa koristevalaisimet toimivat osana sisustusta. – Mutta jos on muita tarpeita ja purkutöitä, perinteisempi viemäriremontti voi olla parempi vaihtoehto. Sukittamalla viemäristä tulee muoviputkista vahvempi, koska siinä ei ole liitoskohtia, Henri Haho kertoo. Hahon mukaan sukitus on ajankohtaista 1960-luvulla tai sitä ennen rakennetuissa omakotitaloissa. fi. . Seppo Pajunen on tyytyväinen päätökseen hankkia viemärin sukitus. Seppo Pajusen taloudessa työ kesti muutamia päiviä. Asennusaika viemäriä sukitettaessa on neljästä kahdeksaan tuntia käytetystä seoksesta riippuen. Koska sukittamisen aikana ei voi käyttää vettä, oli käytössä remontin ajan esimerkiksi kuivavessa. Vielä tuntematon, mutta koko ajan nouseva ala Viemärisaneeraaja Juha Oksa näyttää, millainen sukitetusta viemäriputkesta tulee. Tällöin yrityksellä on oma laadunvalvonta kunnossa, jota taas VTT Expert Services Oy valvoo kerran vuodessa. Voimassa olevat sertifikaatit löytyvät osoitteesta www.vtt-todistus. – Asiakkaalle etuja ovat työn lyhyt kesto viikkojen tai kuukausien sijaan, pienemmät kokonaiskustannukset sekä se, ettei putkistoa tarvitse rikkoa eikä sinne tule liitoksia, hän sanoo. – Kun asennusyrityksellä on käyttämälleen menetelmälle voimassa oleva VTT-sertifikaatti, on myös tekeminen kontrollissa. – Enempi tämä on mennyt eteenpäin niin, että sukittaessamme viemäreitä yhdessä kohteessa, tulevat naapurit kyselemään aiheesta. – Lisäksi viemäristä tulee erityisen liukas, eli sinne ei jää tukkeumia. Lue suunnittelijan vinkit: Viihdy kotona hyvässä valaistuksessa. – Niissä on nyt oikea aika lähteä tekemään sukitusta. Vaikka tukokset ovat yleisiä, ne rasittavat aina viemäriä. . Vaihtoehtona voi miettiä epäsuoraa yleisvalaistusta, jossa valo heijastetaan katon tai seinän kautta. – Osa toimijoista on jo järjestäytyneitäkin tavoitteena varmistaa ja parantaa rakentamisen laatua ja alan mainetta. 2 Kohdevalaisua tarvitaan lukemiseen ja muuhun tarkkuutta vaativaan työhön. – Lisäksi se, jos laskee vettä viemäriin, mutta se ei tule kaivolle, on erittäin hälyttävää. fakta Viemärin sukittaminen . . Viemäreitä on sukitettu jo 1980-luvun puolivälistä lähtien kerrosja rivitaloissa, mutta omakotitaloissa se on vielä harvinaista. Sukittaminen ei ole aina järkevä vaihtoehto. Ennen sitä sukka ammutaan viemäriin painetykillä. . Suomi on monia muita maita, esimerkiksi muita Pohjoismaita, edellä, mutta uusien menetelmien käyttö lisääntyy muuallakin. . PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 13. Televisiota katsellessa valon ei tarvitse olla kirkas ja paras paikka sille on television takana. – Viemärien haarat tehdään poraamalla haara auki ja asentamalla siihen haarapala. 1 Muunneltava valaisu on olohuoneen a ja o. – Tulimme vaimon kanssa tulokseen, ettei kannata muuta kuin tehdä kaikki putket, kun näimme viemärissä olevat vauriot. Käytännössä sukkaan imeytetään epoksia, joka kovettuu muoviksi
toukokuuta. Liikennevirasto on tiedottanut tästä kuten muistakin hankkeistaan Facebook-sivullaan. pyhajokiseutu@almamedia.fi. . Parhalahti–Hurnasperälle tehty kevyen liikenteen väylä ja siihen liittyvä Hanhikiven tien liittymä on lähes tulkoon valmis, ja se on jo avattu liikenteelle. setti 399,yht. 0207 280 080 Kärsämäki, Keskuskatu 8 p. Torstaina 13. Pohjoishaaran liikenne siirtyi kiertotielle 16. Perusparannuksen kokonaiskustannukset ovat 30 miljoona euroa. Työt valmistuvat pääosin 2016 ja viimeistelyt vuonna 2017. Samalla se turvaa elinkeinoelämän kuljetukset, erikoiskuljetukset sekä raskaan liikenteen tarpeet, jotka kasvavat muun muassa tulevan Hanhikiven ydinvoimalan rakennustöiden vuoksi. 0400 281 692 Lähetä tekstiviesti: Tilaan kotikäynnin, Nimi, Osoite, Puhelin www.lvi-eilola.fi Matkanivantie 364, Oulainen Puh. L A A K S O J E N RAUTA OY Kärsämäki • Keskuskatu 8 • puh. Ota yhteys ja varaa veloitukseton kartoitus! Pekka Eilola puh. lokakuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 21 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Liikenneviraston projektipäällikkö Jukka Päkkilä kertoo, että Pyhäjoen siltatyöt etenevät nyt syyskuussa ilmoitetulla tahdilla. Urakoitsijana on Skanska Infra Oy. Siltatöiden vuoksi liikenne on ohjattu Pyhäjoen keskustan kautta kulkevalle kiertotielle. toukokuuta. 0207 280 080 • fax 0207 280 084 Haapavesi, Laitakalliontie 2 puh. Kevyen liikenteen kohteita on tulossa Etelänkylän ja Yppärin alueelle. Pyrimme kirimään mahdollisimman paljon tässä. Bosch lehtipuhallin/imuri Bosch Jiirisaha + sahapöytä 18V Akkuporakone 13 mm istukka. Muottia ja raudoituksia on alettu tehdä kannen valua varten. Asennuspalvelu Vaihda maalämpöön ja säästä selvää rahaa. Työt ovat aiheuttaneet myös liikennejärjestelyjä. Valmista pitäisi olla vuodenvaihteen tienoilla. Etelähaaran liikenne puolestaan ohjattiin varasillalle ja kiertotielle viikkoa myöhemmin, eli 23. – Se valmistui aikataulussa. Soita toimitukseen p. Samalla tehdään loppuun välija maatukien korjauksia. Päkkilä kertoo, että Pohjois-Pohjanmaan mittakaavassa Pyhäjoen työmaa on kohtalaisen suuri. Syyskuussa kerrottiin, että pohjoishaaran tukien perustuksissa jouduttiin tekemään suunniteltua laajempia korjaustöitä. Pyhäjoen siltatyömaa on edistynyt alkusyksyn yllätyksen jälkeen normaalisti. 08-470 380 PP Kaihdin Nivala • Puh. Työt liittyvät suurempaan hankkeeseen, jossa Kasitietä parannetaan Limingan ja Kalajoen välillä. OVET, IKKUNAT, SISÄPORTAAT MYÖS ASENNETTUNA OULAISTEN PUUSEPÄT KY p. – Uusia viivästyksiä ei ole tulossa. Alun perin siltatöiden oli tarkoitus valmistua lokakuun loppuun mennessä. Sari JaaTinen. Päkkilä kertoo, että sivujen kautta on tullut jonkin verran palautetta, mutta tärkeintä on, että sitä kautta pystytään tiedottamaan hankkeen etenemisestä. 050 438 0845 Myös verkossa ja Facebookissa! www.pyhajokiseutu.fi w w w .r au ta ne t. 050 4639 707 erma@kotinet.com www.ovikauppaerma.com • IKKUNAT • ULKO-OVET • MÖKKIOVET • VÄLIOVET • SAUNANOVET • LASISEINÄT • KOSTEAN TILAN OVET • SUIHKUSEINÄT OVIJA IKKUNAKAUPPAA YLI 30 VUOTTA! Mauno Alila 0400-890 276 Eino Saukko 0400-223 744 www.oulaistenmaalauspalvelu.com Vuoden lopussa pitäisi olla valmista Mikko Määttä mikko.maatta@almamedia.fi Pyhäjoella Kasitien uusi silta on saamassa pian kannen. 0207 280 085 • fax 0207 280 089 Haapavesi • Laitakalliontie 2 • puh. 08-470 380, fax. 0207 280 085 www.laaksojenrauta.fi 99,275,129,ESITTELYSSÄ Dewaltin uudet 54 V (voltin) Flexvold työkalut Dewalt-edustaja Pauli Ollanketo Haapavedellä tiistaina 18.10. Niiden kilpailutus on ensi talvena ja töihin on tarkoitus ryhtyä ensi kesänä. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi Onko Sinulla hyvä JUTTUVINKKI. Fiskars Retkikirves + kirveenja veitsenteroitin Jeldwen ulko-ovia 10x21, 2050 Harmaasävy, varastosta ERÄ 35,90 yht. Pyhäjoella työt alkoivat tammikuussa 2016. 045 156 8446 ppakaihdin@gmail.com www.ppkaihdin.fi SÄLEKAIHTIMET JA RULLAVERHOT Mittojen mukaan edullisesti suoraan tehtaalta. Poikkeusjärjestelyt ovat käytössä edelleen. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Valtatie 8:n perusparannus kohentaa vilkkaan, noin 110 kilometriä pitkän tieyhteyden liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta. Ensi vuonna työt jatkuvat Pyhäjoen eteläpuolella
. Kieltojen käsittely alkaa kunnissa ensi vuonna. Tapauksia on aiemminkin käsitelty useita, mutta tupakointikielto on osoittautunut silloisen lain puitteissa lähes mahdottomaksi. Voimaan tullut laki jättää kiellon hakemisen menettelyt pääosin auki. Uuden lain myötä taloyhtiö voi hakea kunnalta tupakointikieltoa huoneistojen parvekkeille, ulkotiloihin ja jopa sisätiloihin. Mökin kosteutta voi seurata kätevästi erilaisilla mittareilla, joiden lukemia voi tarkistaa mökillä käydessä tai netin välityksellä mistä tahansa. Parveketupakointi on ollut kuohuttava aihe pitkään. Lähde: Vattenfall Oy Mökki talviteloille – näin vältät kosteusvauriot Syksyisin ja talven aikana kannattaa varmistaa, ettei kesäasuntoon pääse syntymään kosteusvaurioita. Jos kiellon hakeminen tulee monimutkaiseksi, se voi vähentää taloyhtiöiden intoa hakea kieltoa, kertoo Kiinteistöliiton päälakimies Jenni Hupli. Asuntoon kantautunut tupakansavu jättää myös jälkensä. Mietinnässä on muun muassa se, miten tupakointikiellon kohteena olevan parvekkeen haltijaa kuullaan taloyhtiössä. Osa taloyhtiöistä on nyt odottavalla kannalla. Edellytyksenä on, että savu kulkeutuu toistuvasti parvekkeelta toiselle parvekkeelle. Ongelma koskettaa koko Suomea, eikä eroja maakunnissa juurikaan ole. VaTTenfall. Tupakoitsijoille voidaan järjestää talonyhtiön pihapiiriin oma tupakkapaikka. Parvekkeella tupakoinnista savu voi kulkeutua toisille parvekkeille tai sisään huoneistoihin. Parveketupakoinnin kieltämisen Taloyhtiö voi pian olla savuton Uusi laki: Tupakoinnin kielto on helpottunut. Herkät tekstiilit, esimerkiksi pellavaverhot, kannattaa siis tuoda talveksi mökiltä pois ja varastoida ne kuivissa tiloissa. 4) Huolehdi järkevästä lämmityksestä. Kesän jälkeen ei siis kannata nostaa esimerkiksi puutarhakalusteita sisään märkinä. Ali Heikkilä ali.heikkila@almamedia.fi Mökeillä riittää puuhaa syksyllä. Ovet ja ikkunat on syytä jättää auki vähintään 15 minuutiksi, jotta sisälle kertynyt lämmin ja kostea ilma poistuu ja kuivempaa ulkoilmaa pääsee tilalle. . 5) Seuraa mökin lämpötilaa ja kosteutta. Yksi selkeä syy on ollut se, että aiemmin kieltoon vaadittiin näyttöä siitä, että parvekkeella vedetyt savut ovat aiheuttaneet terveyshaittoja naapurille. 2) Tuo herkimmät kosteutta imevät materiaalit pois mökiltä talveksi. 3) Muista kunnollinen tuuletus pois lähtiessä. TaUsTa . Savujäämiä jää esimerkiksi pintoihin, tekstiileihin ja huonepölyyn, joista ne vapautuvat uudelleen ilmaan. PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 13. Luonnonkuidut, kuten mökeillä suositut puuvilla ja pellava imevät paljon kosteutta. Uuden lain mukaan taloyhtiössä voidaan kieltää parveketupakointi, jos se häiritsee asukkaita. Mökinomistajia neuvotaan usein käyttämään kuivanapitolämmitystä, eli huolehtimaan, että sisäilma on muutaman asteen ulkoilmaa lämpimämpää, jolloin suhteellinen kosteus putoaa. – Lähiajat näyttävät, onko tupakkalakia täsmentävä asetus selkeä. . Näillä vinkeillä estät kosteusvaurioiden syntymistä. Loppuvuoden aikana sosiaalija terveysministeriö pohtii ankarasti lain soveltamista käytännössä. Jos tupakointi siirtyy huoneistoihin sisään, voi kunnossapitovelvoitteista seurata lisää kustannuksia, Hupli muistuttaa. Sitä suunnitellessa pitää muistaa, että piha-alueella tupakointi voidaan jo nyt kieltää ilmanottoaukkojen lähellä ja leikkipaikoilla. Toisen tupakan savua hengittäessä altistuu terveyshaitoille. On oleellista muistaa tuulettaa käytön aikana syntynyt kosteus kunnolla pois aina ennen kotiin lähtöä. – Taloyhtiössä kannattaa punnita ennen kieltojen hakemista, mitä parveketupakoinnin kieltämisestä voi seurata. . Vielä täytyy taloyhtiöissä malttaa hetki. Enää ei tarvitse osoittaa savusta johtuvia terveyshaittoja kiellon hyväksymiseksi. Muistilista mökin talvikuntoon laittajalle: 1) Älä jätä kosteita tai märkiä tavaroita sisälle. . Taloyhtiössä voidaan päätyä kieltämään parveketupakointi, jos se häiritsee asukkaita. Silloin home ei pääse kasvamaan. Märkien tavaroiden varastoiminen aiheuttaa usein ongelmia. Hengitysliitto ry:n tupakkatietosivusto Stumpin mukaan erilaisten palamisolosuhteiden vuoksi monien haitallisten aineiden pitoisuus on suurempi ympäristöön leviävässä savussa kuin keuhkoihin vedettävässä savussa. Kieltoa voi hakea, jos savu kulkeutuu muutenkin kuin poikkeuksellisesti. Edellytyksenä on, että savu kulkeutuu toistuvasti parvekkeelta toiselle parvekkeelle. lokakuuta 2016 22 TEEMA rakentaminen Laura Okkonen Elokuussa astui voimaan uusi tupakkalaki, joka antaa taloyhtiölle mahdollisuuden puuttua aiempaa helpommin tupakointiin. Vaikka laki on ollut voimassa jo reilun kuukauden, tupakointikieltojen käsittely aloitetaan kunnissa vasta ensi vuoden alussa. Lisäksi etäohjattavilla lämmitysjärjestelmillä voi ohjata lämmitystä tarpeen mukaan tai vaikka kuivata ilmaa ilmalämpöpumpulla. Mökillä pätee sama sääntö kosteiden tilojen suhteen kuin kotonakin, eli esimerkiksi suihkutilaa on lämmitettävä sen jälkeen, kun suihkussa on käyty
Jos mökissä on kovin vanhat tai kehnot lukot, ne kannattaa uusia. Istuttaa voi niin pitkään, kun lapio uppoaa maahan. Tavoitteena on myös asenteisiin vaikuttaminen. Kukkasipulit kannattaa kuitenkin istuttaa lokakuussa, jotta ne ehtivät juurtua. Biolan Kukoistamaan: Perennat, puuvartiset ja sipulit laitetaan maahan nyt. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Myös valvontalaitteiden lisääntyminen mökeillä on omalta osaltaan varmasti vaikuttanut laskuun, Närhi arvioi. Tukikepit myös suojaavat puuta ensilumien aikaan. Vehreyttä portin pieleen saa vaikka vihreillä kanervilla, jos perinteiset havut kyllästyttävät. – Kasvit ja pensaat kannattaa siirtää vasta sitten, kun kasvi on tipauttanut lehtensä, eikä se enää kasva. Siihen liittyy muun muassa elokuussa voimaan astunut napsutupakan myyntikielto ja mentoli-tupakan myynnin loppuminen vuonna 2020. Taimimyymälät ovat juuri sulkemassa oviaan, joten tarkan euron kotipuutarhuri voi säästää hieman rahaa hankkimalla taimet syksyllä. Istuta nyt: säästät kasvia ja rahaa Yleisin virhe on jättää sipulit liian pintaan. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Uuden lain mukaan taloyhtiössä voidaan kieltää parveketupakointi, jos se häiritsee asukkaita. – Osasyy laskuun on varmasti se, että potentiaaliset tekijät ovat poistuneet alueelta. – Maa imee nyt hyvin vettä, koska syksy on ollut kuiva. Myös mökille jätetty alkoholi kelpaa varkaille. Jos näin tekee, luvassa on huono kukinta. Närhi kehottaa kiinnittämään huomiota myös kesämökin lukitukseen. Torstaina 13. Havukasvien ja perennojen on tärkeä päästä juurtumaan ennen talven lumia. Näin pitkän aikavälin takia murtoja on usein vaikea selvittää, kertoo rikosylikonstaapeli Jyrki Närhi. – Kaikki arvokas omaisuus kannattaa talven ajaksi viedä pois mökiltä. Syksyllä puutarhaa voi värittää kauden ruukkukukilla eli esimerkiksi krysanteemeilla, hopealangoilla, marjakanervalla tai vaikka heinillä, jos niitä sattuu myymälästä löytämään. Pimeys ja talvi ovat tehneet tuloaan jo syyskuun puolivälistä lähtien, ja silloin myös kesäkukat ovat joutuneet luopumaan väriloistostaan. Mika Vuorio/arkisTo Janne Tolonen Alma Media Syksy on loistavaa aikaa luoda ilmettä istutuksiin. Syksyllä riittää kevyempi kastelu kuin kevään rankassa auringonpaisteessa ja kuivassa ilmassa. Jos sipulikasvit laittaa lämpimänä syksynä liian aikaisin maahan, ne saattavat puskea pintaan, sanoo hortonomi Annikki Oikkonen Puutarhaliitosta. Jos syystuuli heiluttaa puun latvaa, koko puu liikkuu ja juurtuminen hidastuu. Murtoja tehtiin erityisesti huhtikesäkuussa ja syksyllä syys-lokakuussa, jolloin murrot lisääntyivät 22 prosentilla verrattuna kahteen edelliseen kuukauteen. Esimerkiksi viime vuonna vapaaajan asuntoihin tehdyt murrot lisääntyivät syys-lokakuussa lähes neljänneksellä verrattuna kesäaikaan. Pensaiden siirtoa kannattaa odottaa. TiMo MarTTila/arkisTo. – Lain muutos on iso asia. lokakuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 23 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Myös alppiruusut ehtivät vielä juurtua hyvin, ja puuvartisia kasveja voi istuttaa loppuvuodestakin. Jos jotain haluaa jättää, se kannattaa merkitä, jotta omaisuus on jäljitettävissä, Närhi opastaa. Se aiheuttaa hapettomuutta ja vaurioittaa puuvarsien kuorta. Mökkimurtoja tuli ilmi viime vuonna koko maassa lähes 1 700, paljastavat Tilastokeskuksen tilastot. Istutettavat puut ja pensaat on hyvä myös tukea. Kesämökkivarkaat vievät mukaansa kaikkea, mikä on helposti muutettavissa rahaksi, kuten elektroniikkaa, työkaluja tai aggregaatteja. Murtovarkaiden vierailuun pystyy kuitenkin vaikuttamaan muun muassa hälytysjärjestelmillä. Jos puutarhuri haluaa sitten keväällä nauttia työnsä tuloksista pitkään, kannattaa istuttaa monia eri lajeja. Harva kasvi nimittäin kestää talvimärkyyttä, eli että vesi jää seisomaan juurelle. – Perennat istutetaan ennen puuvartisia ja sipulikasveja. Yksittäisten parvekkeiden tai taloyhtiöidenkään tupakointikiellolla ei ole massiivista vaikutusta kansanterveyteen, mutta osana suurempaa kokonaisuutta tavoitteet ovat korkealla. Parveketupakoinnin kielto lisää asumisviihtyvyyttäkin, sekään ei ole huono asia, Kuntaliiton erityisasiantuntija Tarja Hartikainen toteaa. Kaikki tämä tähtää tupakkaja nikotiinituotteiden käytön loppumiseen vuoteen 2030 mennessä. Edellytyksenä on, että savu kulkeutuu toistuvasti parvekkeelta toiselle parvekkeelle. Syksyn pimetessä murtovarkaat iskevät erityisesti tyhjilleen jätettyihin kesämökkeihin. Jos haaveenasi on myllätä oikein tosissaan ja muuttaa puutarhan järjestystä, tee se loppuvuodesta. Ruukkukukkien laittajan kannattaa varmistaa, että ruukun pohjassa on reikä, jotta liika vesi pääsee astiasta pois. Seuraavaksi kannattaa laitaa perennat ja sipulikasvit. Leikkaukset tehdään vasta seuraavana keväänä. Kesämökkivarkaiden etsikkoaika on nyt Pitkään tyhjillään olevat kesämökit tarjoavat murtovarkaille hyvät apajat. – Syksyllä tehdyt murrot tulevat ilmi usein vasta kevään korvilla, kun ihmiset palaavat mökeillensä. Syksy on tänä vuonna lämmin, joten pohjoisessakin istutukset vielä onnistuvat, etelässä puutarhuri voi iskeä hakkunsa multaan vielä joulukuussa. Erilaiset valvotut hälytysjärjestelmät kameroilla ovat yleistyneet niin kodeissa kuin vapaa-ajan asunnoissa. Ellei sateita tule, istutukset tarvitsevat kastelua, kunnes maa on roudassa. Keväisin ja syksyisin toistuvasta murtopiikistä huolimatta tänä vuonna kesämökkimurtojen määrä on laskenut viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Silloin kasvi ei kärsi siirrosta, Annikki Oikkonen muistuttaa. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi helpottuminen on osa tupakkalain yleistä kiristymistä. Sipulikukilla on keväisin hyvinkin erilainen kukinta-aika. pyhajokiseutu@almamedia.fi
Ruokakulttuurin erot ovat myös tulleet opituiksi. Mielessä siintää jo seuraava tapaaminen läheisten kanssa. Elämästä iso osa on eletty maassa, joka on antanut hänelle myös vahvan kielitaidon. – Minulla on hyvä perhe. Jauhinkankaalta opettajauransa aloittanut Toini Mikkelsen asui parikymmentä vuotta Tanskassa. Matkanivan Tirilästä vuosikymmenet sitten toiseen Pohjoismaahan muuttanut Mikkelsen toteutti hiljattain sen, mistä hän oli jossain vaiheessa haaveillut. Elokuussa läheiset olivat ensivierailulla Oulaisissa. Välimme olivat avoimet, tyttäret kiittelevät. Tanskalaisten silliherkut eivät välttämättä hivele suomalaisten makunystyröitä, kun puolestaan meidän arvostamat piirakat eivät välttämättä maistu tanskalaissuussa. Päivien ohjelmaan saatiin ujutettua tärkeänä osana myös Toini-äidin syntymäpäiväjuhlat. Kutittavat sääskenpistot ja noiden lentävien inisijöiden listiminen osoittautuivat tanskalaisvieraille yhdeksi suomalaisilmiöksi. Sukutapaamisin ja kiertoajeluin täytetyt päivät kuluivat yhdessä kuin siivillä. Yhteys pysyy Tanskaan lasten myötä. Yhteiset hetket tallentuvat muistoihin, mutta myös kirjaksi. Olemme tukeneet toinen toisiamme ja pidämme yhteyttä, hän sanoo ja kiittää perhettään yhteisöllisestä ajattelusta. – Meillä on aina ollut hyvä ja lämmin perheyhteisö. Perhe muistaa isäänsä ja puolisoaan lämmöllä. Soittotaitoisille sukulaisille laulaminen ja laulun säestäminen eivät ole kynnyksiä vaan tapa iloita yhdessä. Se on kyllä hyvä lahja, hän iloitsee. – Meillä on rytmi veressä. – Kirjaan oli koottu yhteisen elämämme arkea ja juhlaa. Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT. Hän muutti takaisin synnyinseudulleen Oulaisiin. Reilun 20 vuoden ajan Tanskassa asuneelle Mikkelsenille kansainväliset vuodet ovat antaneet perheen lisäksi moninaisia näkökulmia. – Syntymäpäivät ja perhejuhlat ovat tärkeitä, hän painottaa. Tanskalaiseen kulttuuriin kasvanut perhe arvostaa yhteisiä juhlia. Tiivis perheyhteisö on rakas Toini Mikkelsenin lapset ja läheiset olivat vierailulla Oulaisissa alkusyksystä. Nyt hän esittelee lapsilleen ja heidän läheisilleen mielellään uuden elämänvaiheensa, mutta entisen synnyinseutunsa paikkoja. Hän itse luonnehtii saaneensa vuosien aikana laajaa avarakatseisuutta. Vaikka tavat toimia eri maissa ovat erilaiset, syvimmät ja parhaimmat tavat syntyvät juuri perheen kanssa. Toini Mikkelsen sanoo oppineensa tanskalaiselle tavalle toivottaa juhliinlähtevälle viihtyisiä hetkiä. 24 ELÄMÄNMENO PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 13. Mitä todennäköisimmin on Toinin vuoro lähteä käymään Tanskassa. Se on ehkä suomalaisten ja tanskalaisten yksi suurimmista eroista. Neljän lapsen, heidän puolisoidensa ja seitsemän lapsenlapsen läheisyys ovat voimavara, joka kantoi myös suruajan yli. Suomessa juhlitaan hillitysti istuen, mutta me lauletaan ja tanssitaan, vieraat kertovat. Mikkelsen sai pitää rinnallaan tanskalaispuolison 27 vuotta, viimeisimmät vuodet puolisonsa omaishoitajana. Kesälomareissun Oulaisiin tehneelle perheelle jää nyt puolestaan suomalaisia muistoja. Monet erilaiset kokemukset avartavat ja vähentävät ennakkoluuloja. Suvun sormissa soivat niin piano kuin iso kantelekin. Sen jälkeen kotimaa vaihtui Tanskaksi. Läheisten merkitys korostuu varsinkin luopumisen hetkellä. Perhe yllätti Toini Mikkelsenin (kesk.) hänestä tehdyllä kirjalahjalla. Toini Mikkelsen sanoo oitis mieluisimmaksi syntymäpäivälahjakseen kirjan, jolla lapset hänet yllättivät. Puhdas luonto ja kaupungin läpi virtaava joki rantamaisemineen ilahduttivat heidän aistejaan. Nyt hän on palannut juurilleen Oulaisiin. Suku ei säästele toisiltaan halauksia, kosketuksia eikä lämpimiä katseita. – Meillä oli hyvä isä. – Puhdas ilma ja puhtaus ennenkaikkea, he kiteyttävät. Niihin mennään viihtymään ja iloitsemaan. lokakuuta 2016 Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi OULAINEN Kun oulaistelaisjuurinen Toini Mikkelsen muistelee vuosiaan Tanskassa, sanoja ja kokemuksia on paljon. Myös peltomaisemat jäivät ensivierailulta mieleen. Suku tykkää musisoida, eikä sitä puuttunut nytkään. Ne ovat luontevia kohtaamisen hetkiä, aidosti ja välittäen. Työuransa Jauhinkankaan koululla opettajana aloittanut Mikkelsen työskenteli Jyväskylässä, Normaalikoulussa opinto-ohjaana ja opettajana eläkeikäänsä saakka
Paikallisosaston pitkäaikainen puheenjohtaja Jouni Aitto-oja laskeskelee, että Venäjän eri osiin on tehty jäsenmatkoja jo toistakymmentä. Seppä on tyytyväinen muun muassa ystävyyskuntatoimintaan ja siihen, että kaupungit ovat yhteisessä tekemisessä mukana. Avainsanana tässäkin yhdistystoiminnassa Seppä kokee ajassa elämisen. Haapavedellä uidaan asiassa jo myönteisessä virrassa, sillä puheenjohtaja Diana Sepän mukaan uusia jäseniä on tullut toimintaan mukaan lähivuosien aikana useitakin. Paikallisosaston toimintaan luontevan yhteistyömuodon löytäminen voi lähteä esimerkiksi taiteen keinoin. lokakuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 25 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Joulukuussa Haapaveden osasto järjestää pikkujoulumatkan Kostamukseen. Ystävyyskuntatoimintaa pitävät yllä kaikki osastot. Hänellä on muistissa, kun yhdistyksissä pohdittiin napanuoraa Ylivieskan osastoon. – Oulaisiin suunnitellaan venäläisten elokuvien iltaa, hän paljastaa. – Ei tässä ole tarkoitus rakentaa Suomeen pikku-Venäjää eikä kilpailla uusista jäsenistä osastojen kesken, hän painottaa. Politikoinnista osastot pidättäytyvät täysin. Oulaisissa venäläiseen kulttuuriin tutustutaan matkailun avulla. SuomiVenäjä-seurojen paikallisosastot haluavat hälventää ennakkoluuloja ja järjestää toimintaa. Hän väläyttää ääneen jopa osastojen yhdistämistä, mikäli se on vaihtoehto, jolla toiminta saadaan ylläpidettyä myös taloudellisesti. Kulttuurityötä politikoimatta Jouni Aitto-ojaa, Pekka Peltomaata, Diana Seppää ja Jukka Haarala yhdistää toiminta Suomi-Venäjä-seurassa. Torstaina 13. Yhteinen 1300 kilometriä pitkä raja Suomen ja Venäjän välillä koetaan rikkaudeksi. Pyhäjoen osaston pitkäaikainen puheenjohtaja Pekka Peltomaa tietää, että ennakkoluuloisuus on usein esteenä osallistumiselle. – Meillä on naapurimaan kanssa 1300 kilometriä yhteistä rajaa. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Varsinkin sotahistoriaan liittyvät paikat ovat mieluisia kohteita tutustuttavaksi. Esitys järjestetään osaston johdolla kolmella paikkakunnalla; Haapaveden lisäksi Pyhäjoella ja Pyhäjärvellä. Ystävyyskuntatoiminta on niin ikään säännöllistä. Haapavedellä puolestaan kokoonnutaan marraskuussa Belomorskin ystävyyskaupungista saapuvan tanssiryhmän konserttiin. Jo nyt on mietinnässä, miten osasto voisi parhaalla mahdollisella tavalla osallistua siihen, että hankkeeseen töihintulevien tekijöiden ja heidän perheidensä arki lähtee sujumaan hyvin. Pyhäjoen ydinvoimalahankkeen myötä paikalliskulttuuriin odotetaan uusia tuulia. Pyhäjoella pidettiin kesäinen illanvietto hiljattain, mikä sai hyvän vastaanoton. Silloin asialle sanottiin tiukasti ei. Se on rikkaus, Peltomaa painottaa. Yhtenä onnistuneena esimerkkinä on kultalanka-hanke, jonka avulla tallennetaan käsityöperinnettä. Kun on laajaa ja monipuolista tekemistä, nuoretkin tulevat mukaan, Seppä painottaa. Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Haasteena on uusien jäsenten saaminen. Haapavedellä on aktiivisesti lähdetty hakemaan rahoitusta erilaisiin projekteihin. – Toiminnan sisältö ratkaisee. Yhteistä tekemistä viritellään Pyhäjokialueelle eri tapahtumien kautta. – Osastojen on elettävä muutoksessa mukana ja meidän on tehtävä yhteistyötä myös keskenämme, hän rohkaisee Pyhäjokialueella toimivia osastoja. Pyhäjokialueen toimijat kokevat, että kulttuurilliseen yhteistyöhön on eväitä ja halua. Oulaistelainen Jukka Haarala toimii aktiivisesti Venäjä-yhteistyössä yrityselämässä. Siksi Seppä osallistuu myös valtakunnallisiin foorumeihin, viimeisimpänä Tampereella pidettyyn seminaariin, jossa pohdittiin samoja asioita laajemmasti. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi PYHÄJOKIALUE Suomi-Venäjä -seuran kuntakohtaisilla osastoilla on yhteinen huoli. Seppä pitää tärkeänä, että maahanmuuttajiin pidetään yhteyttä ja kerrotaan toiminnasta. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Penttilän talossa järjestetään lokakuun loppupuolella teemailta, jossa tutustutaan venäläiseen ruokakulttuuriin. Diana Seppä ja Jukka Haarala miettivät keinoja yhdistystoiminnan kiinnostavuuden lisäämiseksi. Hän luokittelee yhdistystoiminnan eräänlaiseksi tärkeäksi kotouttamisen keinoksi
01.55 Panttivangit (16). 09.00 Mitä tänään syötäisiin?. 15.55 A-studio: Talk. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 15.30 Kioski. 12.19 Oddasat. 11.00 Yle Uutiset. 15.00 Palloilua: Käsipalloa. Yle TV1 05.55 Prisma Studio. 06.00 Bubble Guppies (S). 21.30 Elokuva: Hamekyttä 3 – Pojasta polvi paranee (12). 22.00 George Gentlyn tutkimukset (12). 09.23 Hullabalooba (7). 10.00 Luontoretkellä: Nuoret erämaassa. 18.30 Puoli seitsemän. 17.00 Yle Uutiset. 23.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Sub 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 01.52 Yle FOLK. 08.24 Viidakkokirja (7). 15.00 Yle Uutiset. 21.05 A-studio: Talk. 20.30 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. Itsemurha jättää pysyvät jäljet omaisiin. 17.10–17.53 Pinkertonin etsivätoimisto (12). 18.30 Vain elämää. Kuvassa Martti, Mimosa ja Kaarina Helander. 15.00 Myytinmurtajat. 16.45 Soppa365. 02.25 Valehtelevat viettelijät (7). 16.00 Niklaksen keittiössä. 08.23 Galaxi. 18.55 HS-uutiset ja sää. (U). 22.00 Kymmenen Uutiset. 13.30 Grand Designs Australia. 08.16 Galaxi. 10.05 Emmerdale (S). 23.45–00.15 Puoli seitsemän. 14.00 Amerikan Anita. 03.00–04.00 Bones (12). 17.10 Inhimillinen tekijä. 18.30 Jääkiekon Mestis: SaPKo – TuTo. 09.30 Puoli seitsemän. 23.50 Elokuva: The Crazies – Hulluus on tarttuvaa (16). 21.30 Solsidan (S). 08.50 Sonic Boom (7). 21.00 Nieminen & Lahtinen Show. 11.30–12.00 Jamie Oliverin helpot herkut. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 08.00 Angry Birds Piggy Tales (S). 09.28 Lassie (7). 00.28 Yle FOLK. 13.30 Maajussille morsian. 16.55 Kauppaneuvos Jethro (S). 09.41 Emmerdale (12). 07.08 Laura (S). 07.00 Huomenta Suomi. 13.00 Moottori mylvii ja kumi käryää. 07.00 Huomenta Suomi. 07.15 Disney esittää: Finias ja Ferb (7). 08.55 Uutispäivä. 07.30 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 09.01 Moraalimittari (7). 17.30 EpicTV: Elämää äärirajoilla (7). 20.58 Keno. 00.00–02.50 Yle FOLK. 23.45 Eurojackpot, Jokeri ja Lomatonni. 23.00 60 Days In. 01.30 Kiss Bang Love Suomi (S). 12.00 Salatut elämät (S). 19.25 MTV Sport Uutiset. 12.00 Kolme miestä ja tyttö (S). 09.00 Vaaleanpunainen pantteri (S). 14.15 Nieminen & Lahtinen Show. 22.00 Kymmenen Uutiset. 16.00 Morgan Spurlock: Sisäpiirin mies. 12.35–13.05 Finnautti. 18.30 Vintiöt (7). 07.39 Petrin tiikeritarinat (S). 14.00 Ihmemies MacGyver (12). Yle TV1 08.00 Yle Uutiset. 08.40 Seikkailija Dora (S). 17.00 Duudsonit (12). 22.00 Docventures: Elokuvan esittely. 08.35 Lego Nexo Knights (7). 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 19.00 Kotilieden lämpöä (12). 21.50 Yle Uutiset. 18.00 Catfish – deittihuijarit. 15.45 Matkaoppaat. 21.55 Urheiluruutu. 02.55 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 18.25 Emmerdale (12). 08.47 Petteri Kaniini (S). 08.35 Kesäleiri (7). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 22.20 Päivän sää. 17.00 Pikku Kakkonen. Sub 11.00 Middle (S). 16.00 Salatut elämät (S). 07.32 Humps (S). 09.05 Ylen aamutv. 08.24 Villit futarit (7). 10.36 Lääkärit. 21.00 #Subleffa: Vares – Pimeyden tango (12). 15.15 Yle Oddasat. 01.55 Circuit eMotorsport. 02.30–05.00 Astral-TV. 15.30 Peter uutisvirrassa. 22.45 Hävyttömät (16). 04.25– 05.25 Valehtelevat viettelijät (12). 07.15 Disney esittää: Finias ja Ferb (7). 15.05 Yle News. 20.30 Yle Uutiset. Nelonen 05.00 Astral-TV. 15.00 Piilokamera. 17.55 Emmerdale (12). Kuvassa: Onslow (Geoffrey Hughes) ja Daisy (Judy Cornwell). 09.00 Yle Uutiset. 09.00 Elokuva: Tapaus Punahilkka 2 (7). 19.10 Noin viikon uutiset. 17.00 Yle Uutiset. Kuva: Aki-Pekka Sinikoski/Yle Kuvapalvelu. 12.19 Oddasat. 13.45 Hotellit haltuun. Pääosissa Noomi Rapace, Michael Fassbender ja Charlize Theron. 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä. 22.00 Kiss Bang Love Suomi (S). 20.58 Keno. 20.00 Simpsonit (7). 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.35 Elokuva: Wallander: Kylähullu (16). 15.05 Yle News. 09.00 Galaxi. 11.30 Niklaksen keittiössä. 16.20 Talent Suomi. 16.30 Suomen surkein nikkari. 21.25 Keno. 11.05 Yle Alueuutiset. MTV3 08.10 Pororo (S). 15.15 Tähdet, tähdet. 09.20 Eläinsairaala (S). 18.05 Noin viikon uutiset. 19.35 Kimmo (7). 00.30 Girls (16). 06.00 Bumba (S). 07.47 Pikku Kakkosen posti. Hyacinthin ongelmana on tällä kertaa mm. 20.30 Simpsonit (7). 08.55 Uutispäivä. lokakuuta 2016 PYHÄJOKISEUTU TV l TORSTAI 13.10. 06.00 Bumba (S). 09.00 Vaaleanpunainen pantteri (S). 10.05 Ykkösaamu. 08.35 Studio55.fi. 16.55 Novosti Yle. 06.53 Samsam (S). 07.35 Sonic Boom (7). 07.03 Ilmojen kunkut (S). 07.39 Lauri kilpa-auto (S). 17.05 Soppa365. 02.45 Penny Dreadful (16). 13.30 Onko onni vain bluffia?. 15.00 XL-sukupolvi. 11.05 Yle Uutiset Uusimaa. Yle TV1 05.55 MOT: Maahanmuuttoviraston avoin shekki. 18.25 Emmerdale (S). 10.00 Matkakumppanit. 22.30 Villi kortti. 08.50 Sonic Boom (7). 23.20 Latela. 23.20 Yle Uutiset. 22.35 Elokuva: Prometheus (16). 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa. 15.30 Matkaoppaat. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. Nelonen 05.00 Astral-TV. 16.00 Posse. 13.20 Vaarallista vapautta (S). 20.00 Talent Suomi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.15 MasterChef Australia. 13.05 Tanskan linnoitukset. 21.00 Enbuske, Veitola & Salminen. 09.35 Viking Loton ja Jokerin tulokset. 19.20 Päivän sää. 17.55 Hauskat kotivideot. 01.05 Pitääkö olla huolissaan?. 00.45 Exiä rannalla (7). 10.00 Pinkertonin etsivätoimisto (12). T: Bitar Films Oy HD. 13.50–14.50 Puk ja Herman Tanskan saaristossa. Yle TV1 15.10.2016 klo 18.15 Pokka pitää (S). 01.28 Yle FOLK. 08.25 Lego Nexo Knights (7). 15.00 Rachel Khoo: Ruokatuliaisia maailmalta. TV l LAUANTAI 15.10. 13.00 Poikamiesboksi (S). 17.05 Palloilua: Käsipalloa. 01.55 Haapasalo Goes America (S). 09.10 Soppa365. 19.30 Posse. Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 20.00 Oblivion (12). 11.26 Yle Uutiset Häme. 09.51 Late Lammas (S). 19.20 Päivän sää. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 19.00 Seitsemän Uutiset. 08.05 Kiehtova maailma: Junamatka Euroopan yli. 21.00 Noin viikon uutiset. 19.45 Löytöretkiä maailmaan. 15.05 Yle News. 19.38 Ryhmä Pullman (12). 11.55 MasterChef Australia. 10.05 Emmerdale (12). 09.50 Leijonan luola USA. 22.45 Amerikan Anita. 01.24 Yle FOLK. 20.00 Simpsonit (7). 07.50 Angry Birds Toons (S). 13.35 Eränkävijät. 19.00 Yle Uutiset. 06.53 Lilli ja kukkaisystävät (S). 11.30 Salatut elämät (S). 00.05 Kauppaneuvos Jethro (S). 23.50–00.45 Boardwalk Empire (16). 06.30 Pound Puppies (S). 19.30 Salatut elämät (S). 08.35 Oktonautit (S). 14.50 Vaaleanpunainen pantteri (S). 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi. 16.00 Onnenarpa. 21.05 Perjantai. 12.30 Salatut elämät (S). 19.00 Pomo piilossa Suomi (S). 15.00 Ninja Warrior. 15.30–16.20 Satuhäät. 10.30 Unelmakoti. 22.00 Kioski. 17.25 Viking Loton ja Jokerin tulokset. 19.30 Poikamiesboksi (S). 12.15 Yle Oddasat. 07.25 Metkat Mesiläiset (S). 18.25 HS-uutiset ja sää. 14.05 Prisma: Eläimet ja rakkaus. 18.30 Puoli seitsemän. 15.00 Pitääkö olla huolissaan?. 17.20 Talent Suomi. 16.50 Novosti Yle. 09.35 Emmerdale (12). 16.40 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini. 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 13.10. 18.00 Teknavi. 18.45 Avara luonto: Villi Kanada. 07.19 Tilda ja hänen ystävänsä (S). 11.00 Yle Uutiset. 16.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 23.50 Scorpion (12). 10.50 Onnenarpa. 16.00 Eduskunnan kyselytunti. 13.10 Riistametsällä. 23.45 Liiga: Illan parhaat. 22.15 Ruisrock: Anna Abreu. 06.30 Pound Puppies (S). 10.43 Löytöretkiä maailmaan. Ohjaaja Jean Bitar seuraa 2011 itsemurhan tehneen Delphinen äidin, sisaren, isovanhempien ja ystävien kokemuksista parin vuoden ajalta tapahtuman jälkeen. 13.10 Arkistokuvia: Nyt valmistamme talon (S). 19.00–19.51 Uhkarohkeat liitopukuhyppääjät. 12.19 Oddasat. 08.09 Sanni Sateenkaari (S). 00.56 Yle FOLK. 12.20 Villi kortti. 23.05 Rikoksista pahin (12). 12.00 Meediot. 19.00 Pulttibois (S). 00.10–00.40 Puoli seitsemän. 08.05 Marvel’s Avengers Assemble (7). 21.45 Pako pimeydestä (16). 16.15 Matkaoppaat. 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 01.05 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 07.46 Nimipäiväonnittelu: 15.10. 17.00 Yle Uutiset. 01.25 Pelimies. 08.20 Sonic Boom (7). 08.50 Näin Norjassa. 12.00 Meediot. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 11.00 Yle Uutiset. 10.45 Seniori työssä. 09.05 Pokémon (7). 10.36 Lääkärit. 21.00 Exiä rannalla (7). 14.00 Matkakumppanit. 21.00–21.41 Kova laki: Erikoisyksikkö (16). 20.55 Urheiluruutu. 07.50 Angry Birds Toons (S). 23.50 The Late Show With Stephen Colbert. 10.00 Yle Uutiset. 20.30 Fameless – tuplajäynät. 10.00 Pinkertonin etsivätoimisto (12). 12.28 Meediot. 09.10 Soppa365. 09.05 Kauniit ja rohkeat (S). 12.15 Yle Oddasat. Ohjaus: Ridley Scott, USA 2012. TV TV TV VIIKKO VIIKKO VIIKKO VIIKKO Yle TV1 17.10.2016 klo 21.30 Dokumenttiprojekti: Perhosen kohtalo (12). 16.00 Salatut elämät (S). 23.10 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 00.00 Yle FOLK. 19.00 Seitsemän Uutiset. 16.50 Novosti Yle. 07.32 Pikku Kakkosen posti. 23.25 Liiga: Illan parhaat. 13.00 Malmön poliisit. 03.00–04.00 Bones (12). 22.25 MTV Sport Uutiset. 21.55 Urheiluruutu. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 19.10 Uutisextra. 13.45 Hotellit haltuun. 22.00 Ulkolinja: Lapsisotilaiden uusi sota. 15.00 Matkaoppaat. 07.54 Anniina Ballerina (S). Yle TV2 13.10.2016 klo 22.00 Kioski. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 18.00 Yle Uutiset. 11.30–12.00 Jamie Oliverin helpot herkut. 03.20 Penny Dreadful (16). 07.58 Angry Birds Stella (S). 07.57 Franklin ja ystävät (S). 07.55 Angry Birds Toons (S). 06.05 Bubble Guppies (S). 07.20 Ystäväkirja. 18.00 Yle Uutiset. 11.50 Latela. 19.30 Salatut elämät (S). 07.08 Kati ja Töppö (S). 07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 21.00 #Subleffa: Transporter 2 (16). MTV3 06.00 Aamusää. 00.25 Enbuske, Veitola & Salminen. 04.50–05.20 Salatut elämät (S). 20.00 Pressiklubi. 15.00 Myytinmurtajat. 03.25 Valehtelevat viettelijät (12). 19.05 Urheiluruutu. 21.15 Uutisvuoto. 21.50 Yle Uutiset. 19.00 Kettu (12). 01.50 X Factor UK. 07.55 Angry Birds Piggy Tales (S). 18.00 Ninja Warrior. 06.05 Bubble Guppies (S). 06.45 Pound Puppies (S). 13.15 Leijonan luola USA. 01.05 Uhka (16). 19.00 Seitsemän Uutiset. 22.00 Yle Uutiset. TV l PERJANTAI 14.10. 20.00 Haluatko miljonääriksi?. 06.25 Ylen aamu-tv. 22.45–00.30 Hercule Poirot: Roger Ackroydin murha (12). 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 11.47 Yle Uutiset ItäSuomi. 00.50 American Horror Story: Hotel (16). fi. 08.25 Vikke Viikinki (S). 10.30 Viimeinen mahdollisuus. 16.00 Maailman kauheimmat naapurit. 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 02.20–02.50 Yle FOLK. 17.00 MTV Sport: Lauantairavit. 07.50 Kaapo (S). 10.50 Onnenarpa. 02.05 Ota rahat ja juokse. Sub 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). fi. 00.05 Ota rahat ja juokse. 07.55 Angry Birds Piggy Tales (S). 22.10 Päivän sää. Englantilainen komediasarja. 16.30 Uusi Päivä. 18.00 Yle Uutiset. 23.05 Leijonan luola USA. 21.00 Elokuva: Indiana Jones ja tuomion temppeli (12). 13.05 Vaaleanpunainen pantteri (S). 19.20 MTV Sport Uutiset. 14.30 Veneillen pitkin Norjan rannikkoa. 11.05 Yle Alueuutiset. 17.00–17.57 Pikku Kakkonen. 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 01.45 Ninja Warrior. 27 Torstaina 13. 03.50 Valehtelevat viettelijät (12). 08.03 Angry Birds Stella (S). 20.05 Keittiöelämää. 02.55–03.55 Bones (12). 20.30 Simpsonit (7). 15.15 Yle Oddasat. 23.00 Liiga: Illan parhaat. 18.55 HS-uutiset ja sää. 16.30 Aarteiden metsästäjät Suomi. 20.55 Urheiluruutu. 07.00 Nalle. 19.00 Hauskat kotivideot. 01.00–02.54 Yle FOLK. 02.00 Believe (12). 09.05 Kauniit ja rohkeat (S). 07.49 Muista laulaa. 10.50 Ja he elivät onnellisina. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 11.30 Luontoretkellä: Nuoret erämaassa. 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 23.15 Odyssey (16). 06.30 Studio55. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 14.30 Täydellinen kesä (S). 09.30–10.00 Gumballin mieletön maailma (S). 22.25 MTV Sport Uutiset. 06.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 12.35 Dokumenttiprojekti: Urho. 20.00 Vain elämää. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 07.54 Lasten musiikkiestradi. 13.35 Opri (S). 12.08 Yle Uutiset Lappi. 06.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 19.00 Pulttibois (S). 21.00 Pelimies. 18.00 Ninja Warrior. 00.55 Ninja Warrior. 17.00 Suomen surkein nikkari. 23.30 Elokuva: Unthinkable (16). 20.00 Latela. 10.30 Salatut elämät (7). 22.07 Docventures: Esipuinti. 10.00 Satuhäät. 15.15 Downton Abbey (12). 22.05 Urheiluruutu. 14.50 Arkistokuvia: Jussit on jaettu ja juhlittu (S). 10.45 MasterChef Australia. 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa. 13.00 Elokuva: Yksin kotona 3 (7). 17.10–17.53 Pinkertonin etsivätoimisto (12). 12.30 Tyhjätaskut (S). 20.00 Kuningaskuluttaja. 09.00 Mitä tänään syötäisiin?. 08.05 Marvel’s Avengers Assemble (7). 12.28 Meediot. 17.30 EpicTV: Elämää äärirajoilla (S). 11.30 Miehen puolikkaat (7). 08.10 Sonic Boom (7). 22.20 Päivän sää. 09.20 Eläinsairaala (S). Yle TV2 07.45 Pikku Kakkonen. 08.50 Näin Norjassa. 06.25 Transformers Rescue Bots (7). 13.31 Last Man on Earth (7). 09.30 Puoli seitsemän. 06.30 Studio55. 14.00 Tulikokeena koiravaljakkokisa. 12.15 Yle Oddasat. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 08.35 Studio55.fi. 23.40 Yle Uutiset. 17.55 Emmerdale (12). 10.43 Löytöretkiä maailmaan. 14.00 Ninja Warrior. 23.25 Nousuvesi (16). 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 07.58 Angry Birds Stella (S). 11.00 Salatut elämät (7). 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 19.00 X Factor UK. 20.30–20.54 Pulkkinen (7). 15.00 Yle Uutiset. 18.10 Urheiluruutu. 16.05 Leijonan luola USA. 22.25 MTV Sport Uutiset. 08.22 Rikun ja Ramin outo tapaus. 00.00 The Late Show With Stephen Colbert. 20.05 Ota rahat ja juokse. Kuvassa ylärivillä Constantinos ”Gogi” Mavromichalis ja Rakel Liekki selä alarivillä Marja Sannikka, Aleksi ”Mentaalisavuke” Rantamaa ja Peter Westerholm. 18.15 Pokka pitää (S). 15.15 Sukulan suojatit (S). 06.25 Ylen aamu-tv. 09.50 Leijonan luola USA. 22.17 Docventures: New Run. 01.00 Eurojackpot, Jokeri ja Lomatonni. 20.50 Urheiluruutu. 20.30 Yle Uutiset. 15.10 Pisara. Nelonen 05.00 Astral-TV. MTV3 06.00 Aamusää. 12.35 Finnautti. 14.30 Tulevaisuuden tekniikkaa. Yle Kuvapalvelu.. MTV3 14.10.2016 klo 22.35 Prometheus (16) Alientieteiselokuvien esiosassa tutkimusryhmä matkustaa kaukaiselle planeetalle etsimään vastauksia kysymyksiin ihmisen paikasta maailmankaikkeudessa. 01.00 Yle FOLK. sukulaisten ja tuttavien rakkauselämä. 14.30 Ota rahat ja juokse. 22.35 Pelimies. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 22.00 Amerikan Anita. 04.25–04.55 Salatut elämät (S). 23.27 Docventures: Jälkikeskustelu. 08.17 Late Lammas (S). 19.30 Middle (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 14.10. 19.25 MTV Sport Uutiset. 21.25 Kimmo (7). 08.25 Lego Nexo Knights (7). 07.35 Sonic Boom (7)
13.44 Girl vs. 17.10–17.55 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 12.28 Meediot. 09.35 Emmerdale (12). Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 17.10. 09.50 Leijonan luola USA. 03.05 Poliisit (S). 12.35 Jääkauden jälkiä. 12.00 Simpsonit (7). 04.35–05.00 Astral-TV. 23.55 Gordon Ramsay maailmalla. 09.35 Merten syvyyksissä (7). 22.50 Ykkösaamu. 01.35 Bones (12). 02.05 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 08.05 Avara luonto: Villi Kanada. 16.30 Uusi Päivä. 06.00 Bumba (S). 23.55 Latela. 03.35 Salatut elämät (7). 19.00 Seitsemän Uutiset. Mitä hyötyä niistä voisi olla. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 13.45 Girl vs. 03.05–04.05 Bones (12). 20.30 Yle Uutiset. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 21.00–21.43 Odyssey (16). 11.00–11.05 Yle Uutiset. 12.20 Sankareita helvetissä. 11.50–12.14 Imettäjät. 14.00 Ihmemies MacGyver (12). 06.25 Ylen aamu-tv. Sub 10.00–11.00 Lemmen viemää (12). 03.20 Valehtelevat viettelijät (12). 01.35 Bones (12). 06.25 Transformers Rescue Bots (7). 22.30 MTV Sport Uutiset. Yle TV1 05.55 Akuutti. 19.30 Last Man on Earth (7). 22.35 Roba (7). 17.00 Pikku Kakkonen. 08.50 Näin Norjassa. 10.36 Lääkärit. 20.00 Uusi Päivä. 01.30 Hävyttömät (16). 16.00 X Factor UK. 18.55 HS-uutiset ja sää. 07.30 Askarrellaan. 18.55 HS-uutiset ja sää. 07.25 Babar ja Badun seikkailut (S). 11.00 Yle Uutiset. 00.00 BrainDead (16). 12.35 Finnautti. 06.50 Makuja ja elämää. 09.20 Eläinsairaala (S). 08.01 Nimipäiväonnittelu: 16.10. 07.58 Angry Birds Stella (S). 18.00 Holby Cityn sairaala (12). Nämä urheat naiset puolustivat kotimaataan ja taistelivat vihollista vastaan neljä pitkää vuotta. 18.00 Ninja Warrior. 06.25 Duunikunto. 13.20 Kun tuomi kukkii (S). 22.45 Bates Motel (16). 16.30 Uusi Päivä. 08.35 Studio55.fi. 08.55 Uutispäivä. 15.05 Hercule Poirot: Lordin kuolema (12). 14.00 Löytäjät. 10.25 Uusi Päivä. 18.10 Urheiluruutu. 19.10 Matkapassi: Yhdysvallat. 16.00 Matkaoppaat. 23.05 Ulkolinja: Lapsisotilaiden uusi sota. 11.00 Keittiöelämää. 19.00–19.54 Kiehtova maailma: Junamatka Euroopan yli. 20.30 Latela. 08.35 Seikkailija Dora (S). 20.00 Uusi Päivä. 02.35 Salatut elämät (12). 15.05 Yle News. 19.00 Kauppaneuvos Jethro (S). 16.30 Ota rahat ja juokse. Nelonen 05.00 Astral-TV. Boy (7). 08.15 Siiri ja Krokotiili (S). 09.30 Panttilainaamo Louisiana. 06.53 Hei Taavi (S). 13.30 Simpsonit (7). 16.00 Salatut elämät (S). 23.45 Prisma: Eläimet ja rakkaus. 19.30 Kolme miestä ja tyttö (S). 06.25 Huomenta Suomi: Omat rahat. 18.30 Puoli seitsemän. 07.55 Angry Birds Piggy Tales (S). 20.00 Antiikkia, antiikkia. 10.05 Emmerdale (7). 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 10.45 Löytöretkiä maailmaan. Boy (7). 08.19 Galaxi. 21.00 Leijonat Inside. 17.00 Yle Uutiset. 22.00 Kymmenen Uutiset. 20.30 Piilokamera. 13.45 Girl vs. 19.00 Yle Uutiset. MTV3 06.00 Aamusää. 11.00 Yle Uutiset. 09.27 Tenavat (7). 19.30–19.54 Imettäjät. 20.00 Simpsonit (7). 19.00 Pulttibois (S). 08.50 Sonic Boom (S). 07.15 Disney esittää: Finias ja Ferb (7). 17.00 Sub. 17.30 Kauniit ja rohkeat (7). 16.00 Matkaoppaat. 11.00 Yle Uutiset. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 08.50 Sonic Boom (7). 17.45 MasterChef Australia. 17.40 MasterChef Australia. 19.00 Pulttibois (S). 22.00 Fleming (12). Yle TV1 05.45 Aamusydämellä. 15.00 Latela. 22.15 Viikon sää. 03.55 USA:n presidentinvaali 2016: 3. 10.52 Uusi Päivä. Sekä kuuluisat että tavalliset naiset toimivat monissa tehtävissä ensimmäisessä maailmansodassa. 17.00 Pikku Kakkonen. 09.10 Soppa365. 20.05 Maajussille morsian. 19.00 Haluatko miljonääriksi?. 11.30–12.00 Jamie Oliverin helpot herkut. 09.05 Kauniit ja rohkeat (7). 12.40 Prisma Studio. TV l KESKIVIIKKO 19.10. 21.00 Viikingit (16). 17.00 Pikku Kakkonen. 20.30– 20.55 Pasila 2.5 – The Spin-Off (7). 09.30 Puoli seitsemän. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 04.35–05.00 Astral-TV. 20.55 Urheiluruutu. 16.00 Maailman kauheimmat naapurit. 06.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 14.30 Diwai Meri – luonnontutkija. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 17.50 Suomen huutokauppakeisari. 08.02 Vekarat! (S). 21.55 Urheiluruutu. 20.00 Talent Suomi. 08.50 Näin Norjassa. 23.00 Liiga: Illan parhaat. 03.40–04.35 Rikoksista pahin (12). 14.40–14.55 L’Artiste (S). 19.30 Salatut elämät (12). Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 17.10–17.55 Kotiin takaisin (12). 16.40 Leijonan luola USA. 22.00 Inhimillinen tekijä. 19.30 Tyhjätaskut (7). 18.00 Ninja Warrior. 07.04 Viljami (S). 09.00 Mitä tänään syötäisiin?. Nelonen 05.00 Astral-TV. 07.33 Puuharit (S). 02.15 Penny Dreadful (16). 09.00 Mitä tänään syötäisiin?. 21.00 A-studio. 07.15 Disney esittää: Finias ja Ferb (7). 15.00 Aamujumpan aakkoset. 06.05 Bubble Guppies (S). 06.00 Bubble Guppies (S). 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna. Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 09.20 Eläinsairaala (S). 01.16 Ninja Warrior. 06.53 Taikakaruselli (S). 21.00 Sukulan suojatit. 15.00 Sinulle on postia. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 15.05 Palloilua: Lentopalloa. 09.30 Eränkävijät. 21.30 Poldark (12). 23.25 VICE: High Country (16). 22.25 MTV Sport Uutiset. 20.15 Löytöretkiä maailmaan. väittely. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 11.00 MasterChef Australia. 18.30 Akuutti. 18.00 David Hasselhoff Show. 21.00 Sub.doc: Rikolliset vanhukset. Boy (7). 08.10 Sonic Boom (7). 22.55 Scott & Bailey (12). 16.50 Novosti Yle. 15.50 A-studio viittomakielellä. 08.00 Angry Birds Piggy Tales (S). 19.30 Salatut elämät (7). 18.00 Yle Uutiset. 23.20 Viikingit (16). 10.50 Onnenarpa. 07.50 Pusse (S). 16.45 Nieminen & Lahtinen Show. 13.35 Historia: Lusitanian 18 minuuttia. 09.50 Gordon Ramsay maailmalla. 01.00 Poliisit – kotihälytys (7). 21.00 A-studio. TV l TIISTAI 18.10. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 18.00 Emmerdale (7). 17.30 EpicTV: Elämää äärirajoilla (S). 01.05 Aarteiden metsästäjät Suomi. Boy (7). Sub 11.00 Simpsonit (7). 14.30 Myytinmurtajat. 18.55 HS-uutiset ja sää. 14.40–14.49 Arkistokuvia: Paimenen tarina (S). 10.00 Tulikokeena koiravaljakkokisa. Boy (7). 00.05 Leijonan luola USA. 11.30 Simpsonit (7). 13.21 Girl vs. 16.20 Kuningaskuluttaja. 16.00 X Factor UK. 09.00 Mitä tänään syötäisiin?. KRP:n huippututkija Kari Sorjonen (Ville Virtanen, kuvassa) muuttaa vaimonsa ja tyttärensä kanssa rajakaupunkiin saadakseen aikaa perheelleen. 12.30 Finnautti. 20.00 Prisma Studio. 08.55 Uutispäivä. 08.25 Lego Nexo Knights (7). 15.15 Yle Oddasat. 07.36 Timppa (S). TV l MAANANTAI 17.10. 22.00 Kymmenen Uutiset. 20.58 Keno. 16.30 Onnenarpa. 22.35 Billions. Yle TV1 16.10.2016 klo 21.05 Kotikatsomo: Sorjonen (16) Kotimainen draamasarja alkaa. 07.50 Angry Birds Toons (S). 03.05 Kauppaneuvos Jethro (S). 17.45 MasterChef Australia. 06.45 Pound Puppies (7). 18.45 Arto Nyberg. 21.00 Marja Hintikka Live. 13.00 Girl vs. 15.00 Myytinmurtajat. Nelonen 06.00 Bumba (S). 10.05 Emmerdale (7). 07.38 Urpo ja Turpo (S). 17.00 Yle Uutiset. 14.30 Elokuva: Autot 2 (7). Boy (7). 12.19 Oddasat. 23.05 Nieminen & Lahtinen Show. 06.05 Bubble Guppies (S). 15.00 Myytinmurtajat. Yle Kuvapalvelu. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 17.55 Ravit: Toto65 vihjeet. 17.30 EpicTV: Elämää äärirajoilla (S). 23.00 Liiga: Illan parhaat. 00.20 The Late Show With Stephen Colbert. 19.15 Tähdet, tähdet. 14.25 Uutisvuoto. 17.00 Yle Uutiset. 14.30 Sankareita helvetissä. 10.50 Onnenarpa. 08.03 Hyrräpäät. 02.35 Valehtelevat viettelijät (12). 08.50 HS Lasten uutiset. Nelonen 05.00 Astral-TV. 20.00 Uusi Päivä. 14.55 Yle News. 17.30 Posse. 08.35 Karvinen (7). 14.50 Vaaleanpunainen pantteri (7). 16.20 MOT. Boy (7). 22.20 Päivän sää. 16.50 Novosti Yle. 03.05–04.05 Ninja Warrior.. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 06.30 Pound Puppies (S). 17.00 Duudsonit (12). Yle Kuvapalvelu. 07.35 Sonic Boom (7). 08.25 Lego City (S). 07.04 Puput (S). 02.00 Poliisit – kotihälytys (12). Sub 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 12.30 Simpsonit (7). 14.07 Girl vs. 07.58 Sirkus Temppula. 16.30 Uusi Päivä. 20.00 MOT. 17.30 Kauniit ja rohkeat (7). 13.45 Hotellit haltuun. 00.30 Grimm (12). 13.20 Lumisten metsien tyttö (12). 06.50 Makuja ja elämää. 01.05 Leijonan luola USA. 06.30 Pound Puppies (S). 20.00 Pomo piilossa Suomi. 02.05 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 09.00 Jaksa paremmin. 20.30 Yle Uutiset. MTV3 06.00 Aamusää. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 21.00 Aku ja 7 ihmettä (S). 15.15 Yle Oddasat. 09.10 Soppa365. 08.25 Lego Nexo Knights (7). 11.30–12.00 Jamie Oliverin helpot herkut. Yle TV1 05.55 Kuningaskuluttaja. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 22.45 Kotikatsomo: Sorjonen (16). 15.00–15.25 Noin viikon uutiset. 19.40 VICE: How to Make Mission Style Tacos. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 10.30 Elixir Life. 19.00 Kadonneen jäljillä (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 16.35 Keittiöelämää. 13.30 Pomo piilossa. 11.15 Pressiklubi. 10.00–10.40 Pinkertonin etsivätoimisto (12). 09.55 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 19.10 MTV Sport Uutiset. 23.05 Kadonneen jäljillä (S). 21.05 Kotikatsomo: Sorjonen (16). 11.20 Uusi Päivä. 00.25–00.55 Jalkapallon Mestarien liiga. 08.21 Dinojuna (S). 19.00 X Factor UK. 07.20 Hilla ja avaruuden Eetu (S). 19.05 Urheiluruutu. Väritettyä arkistokuvaa. 14.00 Ninja Warrior. 17.55 Emmerdale (7). 08.36 Aika härdelli! (7). 14.30 Posse. 19.30 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 19.00 Rachel Khoo: Ruokatuliaisia maailmalta. 22.40 Yle Uutiset. 13.00 Girl vs. 08.05 Marvel’s Avengers Assemble (7). 00.05 Kiss Bang Love Suomi (S). 04.20–04.50 Salatut elämät (S). 08.26 Galaxi. 03.05 Poliisit – kotihälytys (7). 17.30 EpicTV: Elämää äärirajoilla (S). 21.00 #Subleffa: Gone Baby Gone (16). 22.35 Bosch (16). 23.30 BrainDead (16). 10.00–11.05 Puk ja Herman Tanskan saaristossa. 13.22 Girl vs. 00.00 Penny Dreadful (16). 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 10.00 Pinkertonin etsivätoimisto (12). 23.00 Zoo (16). 20.05–20.54 Maailman nopein mies. 08.27 Lohikäärmeratsastajat (7). 10.50 Onnenarpa. 14.00 Ihmemies MacGyver (12). 08.50 Näin Norjassa. 22.05 Satuhäät. Boy (7). 10.36 Lääkärit. 18.25 Emmerdale (7). 07.58 Angry Birds Stella (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 19.10. 10.05 Emmerdale (12). 21.00 Roba (7). 10.00–10.50 Linnustomme aateliset (S). 17.10–17.50 Pinkertonin etsivätoimisto (12). 10.45 Löytöretkiä maailmaan. 23.30–00.30 Tanskalaisten antiikkiaarteita. 16.45 Leijonan luola USA. 15.00 Ninja Warrior. 10.00 Kotiin takaisin (12). 02.35–03.30 Rikoksista pahin (16). 00.40–01.10 Puoli seitsemän. 06.25 Studio55. 14.30 Moottori mylvii ja kumi käryää. 11.45 Perjantai. 22.50 Yle Uutiset. 15.35 Uusi Päivä. 19.25 MTV Sport Uutiset. Yle TV2 07.45 Unna Junná. 07.09 Ryhmä Hau (S). 01.05 Lakon & Herban BOKSI. 19.00 Kioski. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 01.00 Kasarmi. 07.13 Tie tähtiin (S). 14.00 Ihmemies MacGyver (12). 07.50 Angry Birds Toons (S). 09.01 Galaxi Play. 23.30– 00.40 Game of Thrones (16). 16.30 Onnenarpa. 08.20 Milin miljoona kysymystä (7). 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 20.58 Keno. 02.35 Bosch (16). 07.00 Huomenta Suomi. 18.15 Eränkävijät. 02.50 Bones (12). 21.50 Yle Uutiset. 06.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). Nyt tuo eriskummallinen teoria jalostuu käytäntöön: kvanttitietokone on jo keksitty ja uusia sovelluksia kehitellään. 09.00 Pokémon (7). 13.05 Luontoretkellä. 09.00 Vaaleanpunainen pantteri (7). 11.30 Merta päin!. 20.00 Kadonneen jäljillä (S). 18.00 Yle Uutiset. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 08.27 Tenavat (7). 06.25 Ylen aamu-tv. 13.00 Simpsonit (7). 09.00 Galaxi. 13.05 Luontoretkellä. 09.35 Emmerdale (S). 07.40 Sonic Boom (7). 14.55 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 13.00 Girl vs. 09.10 Soppa365. 08.05 Pasin ja Kielon valtakunta (S). 22.25 MTV Sport Uutiset. 21.00 Ex-Onnelliset (12). 08.45 Lego Ninjago (7). 13.08 Antiikkia, antiikkia. 06.53 Tiketi Tok (S). 11.05 Pisara. 09.30 Puoli seitsemän. 19.30 VICE: A Canadian Barbeque. 10.00 Pasila 2.5 – The Spin-Off (7). 23.35 Kohde (16). 08.30 Lego Nexo Knights (7). 12.00 Meediot. 16.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 16.00 Valehtelevat viettelijät (S). Yle TV1 17.10.2016 klo 19.00 Historia: Suursodan naiset. 22.05 Nousuvesi (16). 00.40 Rush (16). 20.05 Sinulle on postia. fi. 16.00 Salatut elämät (7). Niels Bohr haastoi Einsteinin esittelemällä mullistavan kvanttiteorian. 14.07 Girl vs. 13.30 Tähtisilmä (S). 04.05–05.10 Penny Dreadful (16). 00.50 Americans (12). 09.25 Gumballin mieletön maailma (S). HD Yle TV1 08.00 Yle Uutiset. MTV3 06.00 Aamusää. Boy (7). 08.25 Lego Nexo Knights (7). 12.55 Jalkapallon Suomen Cup: PK-35 Vantaa – FC Honka. 11.10 Linnustomme aateliset (S). 23.00 True Blood (16). 20.00 Kauppaneuvos Jethro (S). 21.00– 21.15 Villi kortti: Jalkapalloetkot. 12.00 Suomen surkein nikkari. 15.15 Yle Oddasat. 06.25 Ylen aamu-tv. 16.05 Arto Nyberg. Boy (7). 21.05 A-studio. 15.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 08.00 Pikku Kakkonen. 15.00 Yle Uutiset. Yle Kuvapalvelu. 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 09.05–09.45 Aamusydämellä. 09.00 Vaaleanpunainen pantteri (S). 08.33 Joraavat juurikkaat (S). 16.50 Novosti Yle. 22.00 Kymmenen Uutiset. Sub 10.00–11.00 Lemmen viemää (12). 09.35 Emmerdale (7). Yle TV1 19.10.2016 klo 19.00 Prisma: Kvanttifysiikan ihmeitä. 18.30 Puoli seitsemän. 08.20 Hello Kitty – Paratiisi (S). 14.06 Girl vs. 20.00 Simpsonit (7). 01.05 Pomo piilossa Suomi (S). 06.00 Bumba (S). 01.50 Aku ja 7 ihmettä (S). 02.05 Kuuma laki (12). 16.00 Uusi Päivä. 04.05–05.05 Ninja Warrior. Yle Kuvapalvelu / Kuvassa Sarah Adams (Marta Dusseldorp). 21.50 Yle Uutiset. 08.35 Studio55.fi. 20.58 Keno. 07.00 Karhunpaini. 16.30 Aku ja 7 ihmettä (S). 09.05 Kauniit ja rohkeat (S). 22.00 Hottikset 2.0 (S). 11.30 Diwai Meri – luonnontutkija. 12.00 Isoisän jalanjäljissä Grönlannissa. 09.20 Eläinsairaala (7). 21.00 Elokuva: Casino Royale (16). 08.01 Puu Fu Tom (S). 04.05 Poliisit (S). 07.00 Huomenta Suomi. 01.35 Valehtelevat viettelijät (12). 16.25 Palloilua: Lentopalloa. 19.00–19.50 Prisma: Kvanttifysiikan ihmeitä. 08.05 Marvel’s Avengers Assemble (7). 08.47 Fluugalaiset (S). 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 03.57–05.30 USA:n presidentinvaali 2016: 3. 09.55 Loton ja Jokerin tulokset. 13.55 Villiä menoa eläintarhassa (S). 1/11. 19.25 MTV Sport Uutiset. 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 06.50 Makuja ja elämää. 13.45 Hotellit haltuun. 15.55 Matkaoppaat. 19.47 VICE: Deep Space Robot Gardeners. 15.30 Pasila 2.5 – The Spin-Off (7). 15.00 Myytinmurtajat. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 22.40 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 10.30 MM-ralli LIVE: Studio, Espanja. 23.05 Haluatko miljonääriksi?. 10.00 Elixir Fitness. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 18.10. 20.30 Kimmo (7). 09.50 Leijonan luola USA. 07.46 Sasu (S). väittely. 00.35 Extant (12). 13.22 Girl vs. 07.07 Ludovic (S). 10.00 Liiga: Viikkomakasiini. 15.30 Ex-Onnelliset (7). 04.05 Poliisit (S). 07.50 Angry Birds Toons (S). 15.05 Yle News. 23.10 Myytinmurtajat. 15.00 Yle Uutiset. lokakuuta 2016 TV l SUNNUNTAI 16.10. 21.30 Dokumenttiprojekti: Perhosen kohtalo (12). 22.20 Päivän sää. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 21.55 Urheiluruutu. 12.00 Meediot. 07.35 Sonic Boom (S). 13.45 Hotellit haltuun. Boy (7). 07.45 Kasper ja Liisa (S). 16.45 Leijonan luola USA. 00.15– 00.45 Puoli seitsemän. 14.50 Vaaleanpunainen pantteri (7). 19.20 Päivän sää. 20.45 Urheiluruutu. 18.00 Yle Uutiset. 20.00 Simpsonit (7). 00.00–00.30 Seksiministeriö. 15.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 08.05 Marvel’s Avengers Assemble (7). 16.30 Maajussille morsian. 06.30 Pound Puppies (S). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 16.50 Novosti Yle. 13.00 Maailman vahvin mies -kisa. 19.25 MTV Sport Uutiset. 17.10– 17.55 Kotiin takaisin (12). 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 20.30 Yle Uutiset. Sarjan yleiskuva. 08.29 Galaxi. 19.00 Seitsemän Uutiset. 16.00–16.25 Kimmo (7). 20.30 Simpsonit (7). 14.25 Tähdet, tähdet. 12.30 Minä ja mun äiti: Hanna ja Saara. 21.30 A2-ilta: Palkkaerot-ilta. Sarjan yleiskuva. 09.05 Kauniit ja rohkeat (7). 17.55 Emmerdale (S). 19.00–19.53 Historia: Suursodan naiset. 28 PYHÄJOKISEUTU Torstaina 13. 09.00 Yle Uutiset. 00.10 Bear Grylls – selviytyjien saari USA. 03.35 Poliisit (7). 10.36 Lääkärit. 16.25 Onnenarpa. 10.30 Muuttoapua uusperheelle. 22.05 Jalkapallon Mestarien liiga : Leicester – FC Kööpenhamina. 06.05 Bubble Guppies (S). 20.30 Simpsonit (7). 19.20 Päivän sää. 08.03 Angry Birds Stella (S). 10.45 Löytöretkiä maailmaan. 22.50 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 06.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 19.00 Aavikon haastamat. 22.55 Girls (16). 20.05 Suomen surkein nikkari. Boy (7). 15.05 Yle News. 07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 07.55 Angry Birds Piggy Tales (S). 23.40 Enbuske, Veitola & Salminen. 22.00 Arman LIVE. Nukkekoti 1/3. 16.35 Soppa365. 14.45 Vaaleanpunainen pantteri (7). 23.00 American Horror Story: Hotel (16). 20.55 Urheiluruutu. 19.00 Suomen huutokauppakeisari. 18.55 Naapurit-tuloslähetys. 17.00 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 22.25 Viking Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 10.00 Leo juhlii maailmalla. 16.35 Soppa365. 13.30 Rikas ja rakas (S). 13.30 Enbuske, Veitola & Salminen. 23.40–01.10 George Gentlyn tutkimukset (12). 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 22.40 Teknavi. 11.05 Yle Alueuutiset 12.15 Yle Oddasat. 16.10 Salatut elämät (S). doc: Maailman kovimmat vankilat 4. 11.30–12.00 Jamie Oliverin helpot herkut. 07.00 Huomenta Suomi. 16.30 Soppa365. 22.00 Exiä rannalla (7). 20.30 Simpsonit (7). 01.30 Penny Dreadful (16). 10.30–11.25 Matkapassi: Yhdysvallat. 22.00 60 Days In. 19.20 Päivän sää. 01.05 Leijonan luola USA. 18.00 Ninja Warrior. 03.45–04.40 Rikoksista pahin (12). 07.30 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 07.56 Katti Matikaisen kirjamylly. 00.05 Haapasalo Goes America (S). 19.30 Salatut elämät (S). 21.00 #Subleffa: Takaa-ajettu (16). 12.10 MasterChef Australia. 07.55 Angry Birds Piggy Tales (S). 15.00 Yle Uutiset. 14.30 Elixir Life. 18.55 HS-uutiset ja sää. 17.30 Kauniit ja rohkeat (7). 22.20 Päivän sää. 22.25 MTV Sport Uutiset. 02.35 X Factor UK. 07.58 Angry Birds Stella (S). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 14.00 Elixir Fitness. 08.35 Studio55.fi. 19.00 Pulttibois (S). 07.55 Angry Birds Toons (S). 08.30 Viidakkojytä (S). 20.58 Keno. 18.25 Emmerdale (7). 15.00 Yle Uutiset. 23.50 NCIS: New Orleans (12). Yle TV1 18.10.2016 klo 12.35 Kotiin takaisin (12). 15.30–15.45 Villi kortti: Jalkapalloetkot. 12.35 Ruma Suomi. 23.00 Yle Uutiset. 08.55 Uutispäivä. Kuvassa Sarah Adams (Marta Dusseldorp). MTV3 08.05 Pororo (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. 21.00 Elokuva: Rakkauden rasvaprosentti (12). 18.25 Emmerdale (7). 00.05–00.20 VICE: Drunken Horse Racing. 03.00–05.00 Astral-TV. 02.05 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 13.00 Hyviä uutisia Afrikasta. 20.30 Yle Uutiset. 15.50 A-studio. 21.00 Aarteiden metsästäjät Suomi. 19.00 Seitsemän Uutiset. 07.15 Disney esittää: Finias ja Ferb (7)
040-582 9291 SUOMALAISTA LIHAA! OULAISTEN KOTIPALVELUT Miilutie 8, Oulainen p. mukaan Aki Kiviniemi 040 578 6760 Toni Pesola 050 501 1523 Perttu Pöyskö 040 573 0350 1x30,5 60 € + alv./kk. 040 707 5184 Siivouspalvelua yrityksille ja kotitalouksille Myös muuttosiivoukset, yms. klo 9-18, la klo 9-14 Su ja arkipyhinä suljettu Vanhatie 54, Haapavesi Puh. Ark. NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Varaa edullista ilmoitustilaa! Jenny 050 599 9066 jenny.riihijarvi@almamedia.fi 1x30,5 60 € + alv./kk 2x30,5 120 € + alv./kk 2x42 160 € + alv./kk Varaa edullista ilmoitustilaa! Palveluhakemisto jokaisessa lehdessä! Esim. tämä koko 2x88 240 € + alv./kk Ilmoittaja! Varaa tästä itsellesi edullinen ilmoitustila! Siivouspalvelut Metsätalous Parturi-Kampaamo Tilitoimistopalvelut Maatalous ja urakointi Asianajotoimistot Rakentaminen ja sisustaminen Terveys ja hyvinvointi Elintarvikkeita Nauti paikallisesta palvelusta YLIVIESKAN OIKEUSAPUTOIMISTO Toimipaikat: Ylivieska ja Haapajärvi Vastaanotot myös Oulainen (ajanvaraus 029 56 61350) ja Haapavesi (ajanvaraus 029 56 61300) Julkiset oikeusavustajat Ari Huumonen, asianajaja, jur.kand. lokakuuta 2016 PYHÄJOKISEUTU TILAA MEILTÄ POLTTOÖLJY Kotiin, maatalouteen ja urakointiin! K-MAATALOUS OJAN RAUTA Kalajoki 044-7997 390 Ylivieska 044-7997 370 Oulainen 044-7997 280 Myös osamaks ulla. 010 325 4000 ASIANAJOTOIMISTO ISOLUOMA Ajanvaraus Yritystalo, Revonkatu 1 h 119, 86300 Oulainen puh (08) 534 7700, fax (08) 311 6632 AA, VT Toni Isoluoma 040 5577 349 AA, VT Pirjo Isoluoma 040 5031 712 www.isoluoma.. www.rakennustarkistus.fi www.rakennustarkistus.fi Asuntokaupan kuntotarkastukset Kosteus/ homekartoitukset Rakennusmestari, Asuntokaupan kuntotarkastaja (AKK), FISE 040 5545 299 markus.liedes@kotinet.com Omakotitalot Kattoremontit Pesuhuoneet ja luksussaunat Tapetoinnit Maalaustyöt p. Torstaina 13. 08 452 344 AJANVARAUKSET: P. www.opuslex.. Marko Hongisto, asianajaja, julkinen kaupanvahvistaja Avoinna 1.9.–31.5. ASEMAKATU 1, OULAINEN WWW.MSH.FI ASIANAJOTOIMISTO TAKALA OY Asianajajat, varatuomarit Tapani Takala, Aila Kännö-Takala ja Mika Keskitalo sekä OTM Tiina Jyrinki Virastokatu 3 A 10, Ylivieska Puh. 0400 479711 www.rakennuspalvelukaski.fi Rakennuspalvelu Kaski Ay Yli 30 vuoden kokemuksella 0207 550 040 0207 550 049 / fax Erikoishammasteknikko MIKKO NYGÅRD Sampsankatu 1, Oulainen Ajanvaraukset puh. 472 422 TAI WWW.HIUKZETTI.FI OULAISTENKATU 26 L 9, OULAINEN Kesäaukiolo: ma-pe 9-17, la sop. www.k-maatalous.
Myymässä lastentarvikkeita. lokakuuta 2016 Nyt voit jättää helposti ilmoituksen verkossa www.pyhajokiseutu.fi/ilmoittaminen Valitse osasto Valitse alla olevista haluamasi osasto. Jätä surukiitos Pyhäjokiseutuun. Luokitellut Perheilmoitukset Seuratoiminta Kuolinilmoitukset Surukiitos Ostamassa autoa. Missä. PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 13. Ilmoituksesta jää pysyvä muisto itsellesi ja läheisillesi. Kiitä osanotosta. Pyhäjokiseudun verkkopalvelussa voit jättää oman ilmoituksesi kätevästi ja edullisesti. Ostamassa autoa. Onnittele ystävää, ilahduta perheenjäsentä. Mitä. Jätä kuolinilmoitus Pyhäjokiseutuun. Jätä ilmoitus Pyhäjokiseudun Aluemarkkinoihin. Valitse haluamasi osasto ja tutustu valikoimaan. Kun perheessäsi tapahtuu jotain iloista, kerro siitä Pyhäjokiseudussa. Voit jättää markkinapaikka-, perheja kuolinilmoituksia uuden verkkopalvelumme avulla. Aluemarkkinat. Seuratoimintapalsta on seurojen ja järjestöjen oma palsta. Myymässä lastentarvikkeita. Vuokraamassa asuntoa. Jätä ilmoitus Pyhäjokiseudun luokiteltuihin ilmoituksiin. Vuokraamassa asuntoa. Itsepalvelukanavassa voit tehdä annettujen mallien mukaisia ilmoituksia. Milloin. Muista vainajaa. Lehdellä on oikeus muokata tekstiä
krs, vm. Tilaisuus saada koti Oulaisten keskustan parhaimmilta paikoilta. menn. Kahvia ja arvontaa. Kuntosali ma 17.10 klo 13-14 liikuntahalli. Opettajana Paavo Manninen. Soita, sovi näyttö: 044 027 0248. ja 15.12. n Myydään n Ostetaan n Annetaan n Halutaan vuokrata n Vuokralle tarjotaan n Kaikenlaista Aluemarkkinoilla voit ostaa ja myydä kaikkea mahdollista autoista lastentarvikkeisiin ja luistimista asuntoon. 0400203873. Kurssimaksu 55 e. Vapaa pääsy. Tervetuloa! 01000084 TIETOA ALLERGIOISTA To 13.10.2016 klo 18.00-19.30 Haapaveden Opisto, ReijoWaara-sali Marja Langen, ihoja sukupuolitautien erikoislääkäri Kerromme tietoa allergioista, taustaa, tutkimukset, hoito ja siedätys. YHDISTYKSET JA JÄRJESTÖT! Järjestöpalstalle voi jättää ilmoituksen helposti ja edullisesti verkossa! Näin helppoa se on: • Mene osoitteeseen www.pyhajokiseutu.fi/ilmoittaminen • Valitse Seurapalsta-osasto. viim. Torstaina 13. Tilaisuus on avoin kaikille ikäihmisille. Verkossa ilmoitus on jätettävä tiistaina klo 10 mennessä. hallin pihalle. Liity jäseneksi Eläkeliittoon. Näköhavannoista voi soittaa numeroon 0400 765422 Leikkaa ilmoitus talteen. Tarjoa! Oulaistenk. 040 582 9403 Myytävänä metsäpalsta Oulaisten ja Ylivieskan välillä. UUSI: 04040137 Veneenrakennus pe-la 13.1.-20.5.2017 jtv klo pe 17.3020.30, la 10-15.30, Esko Vierimaan halli, Alpua. Muutatko. Kulmaparvekkeelta näköala joelle. PAANASEN HUNAJAA OULAISTEN TORILLA LAUANTAINA. Törmänhoviin pe 14.10 lähtijät ilm. OULAINEN: PERUTTU 04000040 Talojen tarinat historiasta nykypäivään to 20.10.2016 Kyläkoulujen historiaa, Käpylän koulu. Ikkunat kolmeen suuntaan. Kahvilavuoromme Myyrilässä on to 13.10 klo 9-14. SEURAT, JÄRJESTÖT, HENGELLISET ASUNTOJA JA KIINTEISTÖJÄ KAIKENLAISTA KOULUT JA OPISTOT VUOKRALLE TARJOTAAN TORILTA Myydään Kadonnut kissa ! 15.9. Tuettujen lomien hakulomakkeita on saatavana kahvitilaisuuksissamme ja pyydämme palauttamaan ne marraskuun loppuun mennessä. Ylivieskan akustiikkaan ilmoittautuneet: Linja-auto lähtee liikuntahallin pihasta to 20.10 klo 17.45.Tervetuloa toimintaan mukaan uudet ja entiset jäsenet! Yhdistyksen kotisivut www.elakeliitto.fi/haapavesi Ilmoittautumiset p. 044 7591 999 tai www.jokihelmenopisto.fi. 3 € / krt Eläkeliiton Haapaveden yhdistys ry. Esimerkiksi Merkkipäivät ja kutsut tai Onnittelut ja tervehdykset • Valitse valokuvallinen tai piirroskuvallinen ilmoitusmalli • Lisää haluamasi kuva ja teksti • Ilmoituksesi voit maksaa verkkopankissasi tai luottokortilla Alennetut hinnat alk. Opimme valmistamaan perinteisen puuveneen perinteisin menetelmin ja välinein parityöskentelynä. Pyhäjokilaakson Kuuloyhdistys ry. Sitova ilm. Ilmoituksen voit jättää helposti verkossa www.pyhajokiseutu.fi ja maksaa verkkopankissa tai laskulla. Tämän vuoden osalta ei jäsenmaksua enää peritä ja jäsenmaksu on tällä hetkellä vain 12 euroa vuodessa, joka pitää sisällään Eläkesanomat -lehden. Muistathan ilmoittaa osoitteenmuutoksesta myös meille. Arvontaa. lokakuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU Aluemarkkinat Aluemarkkinoilla voit ostaa ja myydä kaikkea mahdollista autoista lastentarvikkeisiin ja luistimista asuntoon. Boccia ti 18.10 klo 9-12 liikuntahalli. ma 10.10. 15 € -50 % Kaikista verkossa jätetyistä Perheilmoituksista vuoden loppuun asti. Lauluryhmä ja porstuapiiri kokoontuvat 9.45-10.30. Omaa ohjelmaa. Hinnat alk. Vieraana piirihallituksen jäsen Reino Kivioja. klo 13-15 välisenä aikana ja jatkuu torstaisin kerran kuukaudessa ainakin 10.11. 1997. Kerho ja yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous to 20.10 klo 11 nuorisotalo, Urheilutie 58. Lisätiedustelut p. Ilmoitamme uuden päivämäärän myöhemmin. 44. 14.10 klo 10 liik. klo 11.00. Verkossa ilmoitus on jätettävä tiistaina klo 10 mennessä. Kiitos 3h+k+wc+kh+sauna, 78 m†, 3. to 20.10. Tervetuloa! 01000096 MUISTISAIRAAN ARVOSTAVA KOHTAAMINEN To 13.10.2016 klo 12.00–13.30 Nuorisotalo, Haapavesi, iso sali Ritva Antila, lehtori Yhteistyössä Haapaveden-Siikalatvan Omaishoitajat ja Läheiset ry:n kanssa. Näin helppoa se on: • Mene osoitteeseen www.pyhajokiseutu.fi/ilmoittaminen • Valitse haluamasi osasto. Heti vapaa. • Lisää haluamasi teksti ja valitse julkaisupäivät • Jätä lopuksi laskutustiedot Lisätiedot p. Kokoont. Tervetuloa! Porinatupa-toiminta käynnistyy Penttilän talolla aluksi Eläkeliiton toimesta 20.10. Lisätietoa opettajalta p. Lähtöhinta 115000 e. Puh. Pyhäjokiseutu julkaisee Aluemarkkinatpalstan ilmoitukset aina torstaisin. 0400 580 611 Olemme avoinna tiistaisin kello 9.00-12.30 ja 13.30-15.30 Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Tilausasioissa tavoitat meidät myös: pyhajokiseutu.fi/asiakaspalvelu 010 665 9016, ma-pe kello 8-17 asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi Lukijailmoitusasioissa tavoitat meidät myös: ilmoita.pyhajokiseutu.fi 010 665 5145 ma-pe kello 8-16 lukijailmoitukset.pyhajokiseutu@almamedia.fi janakkalansanomat.fi Lukija, jätä ilmoituksesi helposti ja edullisesti verkossa! Laadi päivänsankarille onnitteluilmoitus tai kerro sinulle tärkeästä päivästä muillekin. Valoisa ja erittäin hyväkuntoinen asunto rauhallisessa taloyhtiössä. Tervetuloa! Oulaisten keskustassa, juuri remontoitu rivitalo 2h+keittiö+s. Valmistamme veneet opiskelijoiden omista tarvikkeista, jotka tulee olla hankittuna ennen kurssin alkamista. 3,7 ha. Vapaa pääsy. Autokatospaikka. 010 665 9016 asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi Eläkeliitto Oulaisten yhdistys ry Kahvitilaisuus seurakuntakodilla 17.10. Törmäperä Oulainen. Ilmoituksen voit jättää helposti verkossa www.pyhajokiseutu.fi ja maksaa verkkopankissa tai luottokortilla. Tule mukaan iloiseen joukkoomme! Lisätietoja saat kahvitilaisuuksissamme. Pyhäjokiseutu julkaisee Aluemarkkinat-palstan ilmoitukset aina torstaisin. 010 665 5145. Myös verkossa ja Facebookissa! www.pyhajokiseutu.fi. Kahvittelun lomassa on mahdollisuus tavata tuttuja ja porista teille ajankohtaisista asioista
Huskien maalissa torjui Sami Riekki. Puolustaja Juho Mehtälä oli syöttämässä kaikkia neljää maalia. Hattutemppu ei riittänyt HAAPAVESI Haapaveden HaU Huskien haaveet kauden avausvoitosta vesittyi jääkiekon III-divisioonassa. Huskit aloitti pelin terävästi maalamalla kahdesti ensimmäisen erän puolivälissä. Helmikuussa hänen luonaan kävi samanlaisia vammoja korjauttamassa Kroatian korkeushyppääjätähti Blanka Vlasic. Oululaisen Ettan kantaviin voimiin viime vuodet kuulunut Ville Sorvoja joutuu olemaan peleistä sivussa ensi vuoden puolelle saakka. PJK avasi voittotilin PYHÄJOKI Pyhäjoen Joki-Kiekko oli terävänä kauden ensimmäisessä kotipelissään jääkiekon III-divisioonassa. Avausottelussa tyttöleijonat kärsivät ainoan tappionsa. Hän on alansa huippuspesialisti. Tärkeintä oli kuitenkin saada ongelmiin selvyys ja laittaa jalat kuntoon. Kallelan edustama seura hävisi kamppailun maalein 6-1. Vierasjoukkueelta puuttui muutama runkopelaaja, jonka PJK käytti hyväkseen. TeräsKiekko maalasi kerran alivoimalla ja kahdesti ylivoimalla. Nuorella joukkueella pelaava Kuortane on kahdeksan joukkueen sarjassa neljäntenä. Huskien kaikki maalit menivät lisäksi yhden ketjun piikkiin. Sopimuksia ei ole vammojen takia mihinkään suuntaan. – Kävin katsomassa heidän harjoituspelejä. Ne tuntuivat kesän aikana kipeältä. Naisten SM-sarjaa Mikkonen on syksystä lähtien Team Kuortaneen riveissä. Hyökkääjistä Riku Laurila teki kolme maalia ja ketjukaveri Marko Viitasalo merkkautti 1+2 tehot. Ensimmäisen kavennusmaalin värkkäsi yhteistyöseura Uleåborg AIK:n kolmikko Henri Lehmusniemen johdolla. Kaikki pelaajat ovat lisäksi suomalaisia, Sorvoja painotti. Vihantilaisruuna starttaa seuraavan kerran maanantaina Oulussa. PJK urakoi ensi viikonloppuna Kainuussa pelaamalla Suomussalmella ja Sotkamossa. Jalkojaan hän on kuntouttanut polkemalla kuntopyörää, tekemällä saliharjoituksia ja käymällä uimassa. lokakuuta 2016 Jari Kangaskorte jari.kangaskorte@kotinet.com CRIMMITSCHAU Oulaistelaissyntyinen jääkiekkoilija Toni Kallela siirtyi pelaamaan Saksan kakkosliigaan. Tehomiehiä löytyi useampia. Toisessa erässä onnistumisia alkoi tulla myös vastustajalle ja ratkaisuksi muodostui erikoistilanteet. Vihantilaisen Markku Lumiahon omistama ja Esko Törmäkankaan ajama Lumi-Leija hylättiin radalta poistumisen takia. Töitä on riittänyt perheen omistamassa rakennusliikkeessä tarjouslaskennan kimpussa. Ovela yhteensattuma on, että se pikajuoksijana mainetta niittänyt serkkupoika Eetu Rantala on paininut vammojen kanssa yhtä aikaa. Hyvät näytöt Kallela antoi ensimmäisessä pelissään tekemällä joukkueensa ainoan maalin Starbulls Rosenheimia vastaan. Pentti Raution Bothnian Bay 19,0a oli ryhmässään kuudes. Teräs-Kiekon maalit jakaantuivat eri pelaajille. Kuudessa pelissään Mikkonen on kerännyt tililleen kolme syöttöpistettä. Nuorissa Kallela keräsi tililleen maaotteluja, jonka lisäksi hän on voittanut myös nuorten SM-liigan pistepörssin huipputehoilla. Tulevana viikonloppuna Kiekko Haukat on haastavan tehtävän edessä pelaamalla lauantaina Kuusamossa ja sunnuntaina Kemijärvellä. – Jalkoja jouduttiin operoimaan elo-syyskuun aikana kahdesti. Hopeaa saavutti keihäänheittäjä Marjaana Heikkinen. Haapavetisen Maria Honkalan Prin Holz oli Pronssidivisioonassa seitsemäs huonolta lähtöpaikalta ajalla 12,8a. 32 URHEILU&LIIKUNTA PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 13. Lumi-Aatos neljäs Tähtidivisioonassa PYHÄJOKIALUE Jouni Yypänahon Lumi-Aatos ravasi hienosti neljänneksi Mikkelissä Toto76-ravien kovatasoisessa Tähtidivisioonassa ajalla 25,0a. Maajoukkuekuvioissakin olleen hakkurin pari viime kautta ovat menneet pieleen vaivojen takia. Loukkaantumisesta toipunut 23-vuotias hyökkääjä solmi Eispiraten Crimmitschaun kanssa kahden viikon mittaisen testijakson. 20 000 euroa tästä summasta kustantaa Validia Asumisen valmennusrahasto ja loppuosaa tukee Paralympiakomitean yhteistyökumppani asianajotoimisto Borenius Oy. Lauantaina Huskit kohtaa Haukiputaan Ahmat. Kärkijoukkue Kärpille Kuortane kärsi 3-2 tappion voittomaalikilpailussa. Viime kaudella hän pelasi Porin Ässissä. Heillä näyttää olevan ihan iskukykyinen joukkue. Hän laskee, että kauden budjetti on minimissään 20 000 euroa. Lentopalloilijan mieli tekisi päästä jo leipälajinsa pariin. Raahe-Kiekon Mikko Taari selvisi 18 torjunnalla. Paralympiamitalisteille tuntuvat bonusrahat. Janne Maliniemi maalasi kahdesti, Harri Haataja, Jani Suominen, Joonas Hilden, Lasse Niskala ja Petri Aho kerran. Kotijoukkueen tahdissa mennyt ottelu päättyi raahelaisten eduksi lukemin 8-2 (3-0, 3-1, 2-1). Haaveena on päästä tällä kaudella vielä pelaamaan. Yritän päästä jossain vaiheessa Ettan mukaan treenaamaan, jonka jälkeen voi alkaa tehdä jatkosuunnitelmia. Seuraavassa ottelussa Crimmitschau kukisti Löwen Frankfurthin 3-1. Muuten olisin joutunut olemaan jalatonna jonkin aikaa, Sorvoja vitsaili. – Näen tämän myös arvostuksenosoituksena paralympiaurheilijoille, syvä kumarrus kuuluu tahoille, jotka tämän mahdollistaa. Raahelaisten ainosta jäähystä rankaisi paluun tänä vuonna sarjapeleihin tehnyt Tomi Martinmäki. Murskatappioita ovat kärsineet hännillä kolmen kierroksen jälkeen ilman pisteitä olevat SuPS ja Haapajärven Kiilat. Kolhuista huolimatta Sorvojan ei ole tarvinnut tipahtaa tyhjän päälle. Varalla ollut Anssi Vähätiitto on lähtemässä hakemaan uusia kuvioita muualta. Viime vuonna poikki mennyt akillesjänne jouduttiin operoimaan uudestaan repeämän takia. Huskit pelasiviidesti ylivoimalla, mutta osumat jäivät puuttumaan. ArkisTokuvA: JAri kAngAskorTe Jari Kangaskorte jari.kangaskorte@kotinet.com RAAHE Kärkijoukkue Raahe-Kiekko oli tyly isäntä Oulaisten Kiekko Haukoille jääkiekon II-divisioonassa. Ettan tulevaa kautta Sorvoja on seurannut suurella mielenkiinnolla. Maalivahdeista PJK:n Juho Riekki torjui 28 kertaa ja Populan Markus Hämäläinen 49 kertaa. Voiton kotijoukkue petasi laajalla rintamalla. Mehtälä oli kiekkosateessa Suomen Paralympiakomitean hallitus on tehnyt päätöksen Rion paralympiamitalistien palkitsemisesta. Parin vuoden tauon jälkeen samaan lohkoon palannut ylivieskalainen Popula jäi jalkoihin maalein 7-2 (1-1, 4-0, 2-1). Edellisen kerran italialaissyntyinen ruuna kilpaili elokuun puolivälissä Sundsvallin Bergsåkerissa sijoittumalla neljänneksi. 26 vuotta joulukuussa täyttävä urheilija on opiskellut pelaamisen ohella rakennusinsinööriksi. Kallela siirtyi Saksaan pelaamaan Sorvoja kuntouttaa jalkojaan Jari Kangaskorte jari.kangaskorte@kotinet.com OULAINEN Miesten lentopallon Mestaruusliiga käynnistyy ensi keskiviikkona. Toisessa jalassa huomattiin samalla Haglundin kantapäävamma, eli siitä piti raaputtaa akillesjännettä hankaavaa luupintaa pois. Turnauksen viimeiseksi eli neljänneksi sijoittunut Norja yllätti N18-joukkueen voittomaalikilpailussa 3-4. Kiekko Haukkojen maalivahti Janne Mehtälä torjui takaiskuista huolimatta 66 laukausta. Kävin tutkituttamassa niitä ortopedi Janne Sarimon luona Turussa, joka on leikannut useita huippu-urheilijoita, Sorvoja kertoi. Tasoerot sarjan alussa ovat olleet suuret. Toipuminen tapahtui nopeasti, sillä Rion olympialaisissa hän hyppäsi jo pronssia, Sorvoja kertoi. Muita liigaseuroja ovat olleet KalPa, Tappara ja Ilves. Mikkonen oli pelaamassa turnausvoittoa KUORTANE Pyhäjokinen Vaula Mikkonen on tehnyt tällä kaudella vahvaa esiinmarssia tyttöjen alle 18-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkueeseen ja naisten SM-sarjaan. Kultamitalisti Leo-Pekka Tähti palkitaan 15 000 eurolla, hopeamitalisti Marjaana Heikkinen 10 000 eurolla ja pronssimitalisti Henry Manni 5 000 eurolla. Tuki maksetaan urheilijoille Suomen urheilijoiden tukisäätiön valmennusrahaston kautta. Bonusrahojen summasta päätettiin vasta Rion paralympialaisten jälkeisessä hallituksen kokouksessa, joten asia tuli urheilijoille osittain yllätyksenä. Viikonloppuna 16-vuotias nuorukainen oli voittamassa Kuortane Cupia maajoukkueen mukana. Rion paralympialaisissa ensikertalainen Manni kelasi pronssia T34luokan 100 metrillä ja Tähti kelasi neljännen perättäisen kultamitalin T54-luokan 100 metrillä. Tarvittavia osumia tuli myös ylivoimalla. Puolustajana pelannut Mikkonen jäi ilman tehopisteitä. – Operaatiot tehtiin kolmen viikon välein. Turnausvoiton N18-joukkue pohjusti kukistamalla toiseksi sijoittuneen N20-maajoukkueen 4-0 ja kolmanneksi sijoittuneen Tshekin 4-2. Haukkojen maalit syntyivät toisen ja kolmannen erän alussa, mutta ilo jäi lyhyeksi. Sarja on alkanut tasaisissa merkeissä. – Ortopedin mukaan hyppytreenit kannattaa aloittaa vasta vuodenvaihteessa. – Haaveena on päästä tällä kaudella vielä pelaamaan. Tehot siistissä pelissä jakaantuivat useamman pelaajan kesken. SM-liigassa Kallela on pelannut 105 peliä. Haukat sai seitsemän pikkukakkosta, josta Raahe-Kiekko rankaisi kolmesti. Ville Sorvoja uskoo palaavansa lentopallokentille loukkaantumisista huolimatta. Marjaana Heikkisen seuraava päätähtäin on Lontoon 2017 yleisurheilun MM-kilpailut. Erot joukkueiden välillä ovat pienet. Raahen Teräs-Kiekko kävi hakemassa voiton kotiin maalein 4-6 (2-0, 2-2, 0-4). Kajaanin päätösraveissa alueen hevosista parhaaseen suoritukseen venyi kolmosrahat Siikalatvalle ravannut Veikko Paakinahon omistama Hennylän Tähti 30,0
Pinja Kaarlejärvi 6,49, 8. Sandra Härö 11.18 6. Irene Saukko 2.14 2. EVK (26): 1) Keijo Pesonen KuuUA, 2) Martti Matikainen Paratiisin/MU, 3) Anttoni Lagus NivUA, 4) Sami Löllö Ratec Team, 5) Tommy Tervonen SsUA, 6) Johanna Moilanen SsUA, 7)Mika Riekki SiikUA, 8) Sampsa Korkiakoski Oulunsalo, 9) Tony Heittola Me-LaMoKe, 10) Kimmo Anttila Kuivaniemi. Emma Tanska 70cm, 10. 010 665 5145 tai ilmoitukset.pyhajokiseutu @almamedia.fi AUTOURHEILU JokkisRace,Joukkuekisa 2016 Oulainen 24.9.2016 Yleinen: 1) Tmi V-P Sepänmäki Team, Ilmajoki 135, 2) KoneGroup Team, Tornio 90, 3) Konekuljetus Team, Konnevesi 79, 3) DairyTeamPower, Nivala 79, 5) Myllypub Team, Nivala 70, 6) Seinäjoen Autokatsastus Team, Seinäjoki 52. Teemu Suonvieri 9,32, 4. Tilaajan tulee olla täysi-ikäinen, mutta lahjalehden saaja voi olla myös alle 18-vuotias. Ella Ahonen 12,11, 12. Sanni Ahonen 10,55, 2. Nuutti Saukko 230, 7. Emilia Puskala 14,57 3-4 pojat 60m 1. Lyydia Hurme 11.03 5. Tiina Ahonen 9,61, 8. Eetu Pinola 3,29 1-2 tytöt 40m 1. Sami Siironen 7,68, 6. Jatta Tuulas 1,21 3-4 pojat 300m 1. Juho Saukko 0,55, 2. Konsta Ahonen 8,23, 16. Iida Saukko 1,10, 9. Beeda Hurme 8,34, 2. Aada Lehtola 0,85 Eskari, pojat 40-metriä 1. Pinja Kaarlejärvi 0,06 1-2 pojat 40m 1. Irene Saukko 5.93, 2. Nuutti Saukko 1,04, 5. EVK: 1) Körötilöllää Team, Oulainen 131, 2) Saneeraus Nauska Team, Kemi 126, 3) Paratiisin papan joukkue, Oulainen 115, 4) Hupiukot, Ylivieska 103, 5) Raiten Korjaamo Team, Oulainen 91, 6) JR800 Team, Oulainen 77. Sinulle alle 30-vuotias, Pyhäjokiseutu nyt -40 % Hinnat voimassa toistaiseksi. Reetta Saukko 11,90, 10. Ville Tanska 6,17 5-6 pojat kuula 2,5 kg 1. Atte Ahonen 5,25, 6. luokkien tytöt 1. Katariina Rautio 11,62, 9. Aatu Ahonen 210 3-4 pojat kuulantyöntö 1. Katariina Rautio 10,40, 3. Veeti Ahonen 9,25, 12. Aino-Kaisa Tanska 2.37 5. Eetu Saukko 1,10 60 m 5.-6. Veeti Saukko 8,46, 2. Selina Saukko 9,59, 14. Peetu Isokääntä 16,29, 3. Anton Potapov 11,46, 11. TiiaLiina Lehtola 7,60, 7. Esimerkkiviesti: 1 PJ Matti Meikäläinen Matintie 1 A 12 12345 Mattila 19870102 matti.meikalainen@gmail.com Täystilaus: Lähetä tekstiviesti 2 (väli) PJ (väli) nimesi, osoitteesi, syntymäaikasi ja sähköpostiosoite numeroon 17192. Antero Sotaheimo 5,84, 7. Tiia-Liina Lehtola 9,60, 7. Heini Suonvieri 11,03, 6. Heini Suonvieri 12,79, 5. Eveliina Tanska 70cm, 11. Minja-Maarit Kokkoniemi 12.00 600 m 5.-6. Minka-Mariia Kokkoniemi 14,82, 2. AinoKaisa Tanska 11.38 7. Verneri Saukko 10,70, 13. Aatu Ahonen 12,03 3-4 tytöt pallonheitto 1. Miika Saukko 7,82, 2. Irene Saukko 9.59 2.Henna Suonvieri 10.03 3. Iida Saukko 10,67, 11. Veeti Saukko 14,68, 6. Tilaus alle 30-vuotiaalle: 18-29-vuotias voi tilata Pyhäjokiseudun itselleen omaan talouteen normaalia tilaushintaa edullisemmin. lokakuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Jatta Tuulas 12,32, 13. Yleinen (33): 1) Joni Nieppola Kemi, 2) Erno Leskinen Raahe, 3) Matti Viitala NivUA, 4) Martti Matikainen Paratiisin/MU, 5) Keijo Pesonen KuuUA, 6) Jarmo Parviainen Nivala, 7) Anttoni Lagus Nivala, 8) Aki Kaveri Paavola, 9) Sampsa Korkiakoski Oulunsalo, 10) Niko Herrala HvMK/UA. Vilho Niemelä 11,05, 5. Aino-Kaisa Tanska 4.04 Korkeushyppy 5.-6. Katariina Rautio 1,00, 2. Niilo Saukko 8,69, 7. Matti Myllylä 277, 7. Anton Potapov 8,56, 4. Saana Röyttä 11.84 Kuula (2,0 kg) 5.-6. Minea Saukko 9,92, 4. Lahjatilauksissa ehtoja sovelletaan lahjan saajaan. Julia Jyrinki 11,30, 8. Tilaajan tulee olla yksityishenkilö. Heini Suonvieri 1,05, 5. Saana Röyttä 2.33 4. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi YLLÄTÄ YSTÄVÄSI kuvallisella, värillisellä ONNITTELUILMOITUKSELLA Ota yhteyttä p. Topi Isokääntä 6,50, 3. Naiset (10): 1) Johanna Moilanen SsUA, 2) Inka Hillilä SsUA, 3) Minna Kerttula Raahe, 4) Saana Pääkkönen SsUA, 5) Oona Lyly SsUA, 6) Mari Korkiakoski Oulunsalo, 7) Elina Nurkkala Haapavesi, 8) Sanna Kaisto SsUA, 9) Jonna Heittola Me-LaMoKe, 10) Minna Ojalehto NivUA. Emmi Isokääntä 75cm, 8. Seniorit (10): 1) Heimo Hillilä SsUA, 2) Martti Matikainen Paratiisin/MU, 3) Ari Södervall Turtola, 4) Tuomo Pesonen KuuUA, 5) Antero Vuosaari Kuivaniemi, 6) Eero Nurkkala Haapavesi, 7) Ari Rautiainen SsUA, 8) Jaakko Markke ScPalas, 9) Seppo Värtö Simo, 10) Urpo Viinikka KuuUA. Ella Saukko 70cm, 8. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Panu Klasila 1,01, 4. Niilo Saukko 10,50, 14. Julia Jyrinki 1,09, 8. 23,20 € Tilaa helposti Näin tilaat tekstiviestillä: Verkkotilaus: Lähetä tekstiviesti 1 (väli) PJ (väli) nimesi, osoitteesi, syntymäaikasi ja sähköpostiosoite numeroon 17192. Aapo Saukko 244, 5. Saana Ahonen 11.54 8. Sinulla on oikeus kieltää tietojesi käyttö. Konsta Ahonen 9,09, 10. Minea Saukko 5,52, 4. Eveliina Tanska 10,46, 13. Hanna Suonvieri 9,89, 3. Veera Saukko 14,53, 3. Vilho Niemelä 9,72, 5. Tuloksia Verkkotilaus: näköislehti ja verkon koko sisältö 3 kk 12 60 € norm. Eveliina Tanska1,15, 12. Alennus lasketaan minkä tahansa tilaustuotteen normaalista hinnastohinnasta eikä siihen voida yhdistää muita tarjouksia. Sami Siironen 10,36, 6. Viljam Saukko 314, 3. Panu Klasila 10,58, 3. Jalmari Saukko 8,65, 5. Aada Lehtola 5,63, 3. Maija Saukko 5,72, 2. JR800 (5): 1) Ari Rautiainen SsUA, 2) Markus Mitronen SsUA, 3) Kimmo Keränen Oulu, 4) Joni Koivukangas Me-LaMoKe, 5) Kimmo Anttila Ratec Team. Eeetu Saukko 11,52, 7. Julia Jyrinki 11,09, 10. Esimerkkiviesti: 2 PJ Matti Meikäläinen Matintie 1 A 12 12345 Mattila 19870102 matti.meikalainen@gmail.com Tesktiviestin hinta 0,85 € Soita 010 665 9016 Puhelu maksaa 0,088 € / min. Hanna Suonvieri 8,59, 4. Konsta Rautio 8,46, 4. Iida Saukko 90cm, 3. Lisätietoja saat asiakaspalvelustamme. Teemu suonvieri 13,41, 3. Miko Murtoperä 9,11, 11. Silja Ylikauppila 1,14, 11. Tilaus on määräaikainen. Minttu Jokela 8,41, 3. Silja Ylikauppila 11,78, 9. Julius Tanska 12,41, 9. Silja Ylikauppila 7,32 3-4 tytöt korkeushyppy 1. Eveliina Tanska 12,09, 11. Eetu Veijalainen 6,40, 5. Elmeri Saukko 297, 5. Anna Paananen 8,47, 4. Sami Isokääntä 258, 8. luokkien tytöt 1. Julia Jyrinki 80cm, 7. Nuutti Saukko 11,50, 6. Veera Saukko 10,28, 2. Iivo Hurme 235, 6. Ella Saukko 1,06, 6. Tuomas Rautio 5,25, 8. Merijärven yhtenäiskoulun koululaisten kisatuloksia Eskari, tytöt 40-metriä 1. Eemi Hurme 21,57, 2. Topi Ahonen 5,96, 3. Beeda Hurme 6,38, 9.Minttu Jokela 6,00 1-2 pojat pallonheitto 1. Silja Saukko 4,08 Eskari, pojat pallonheitto 1. Juho Saukko 10,03, 2. Bettiina Saukko 3-4 pojat pituushyppy 1. Miika Saukko 15,29, 4. Aatu Salmela 4,88 5-6 pojat pituus 1. Niilo Ahonen 10,90, 12. Iivo Hurme 1,00, 3. Henna Suonvieri 95, 3. Katariina Rautio 97cm, 2. Lassi Aronen 10,70, 12. Viljam Saukko 7,43, 2. Heini Suonvieri 85cm, 4. Konsta Rautio 15,05, 5. Selina Saukko 85cm, 5. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Torstaina 13. Eemi Hurme 8,37, 2. Sanni Ahonen 9,04, 5. Erika Saukko 10.28 4. Anton Ahonen 12,73, 8. Harri Tanska 9,22, 3. Tilaajan tietoja voidaan käyttää henkilötietolain mukaisesti markkinointitarkoituksiin. Ella Ahonen 7,70, 16. Ronja Saukko 8,08, 5.Tiina Ahonen 7,72, 6. luokkien tytöt 1. Jere Kalapudas 238, 9. Jatta Tuulas 10,67, 12. Emma Tanska 10,61, 4. Minja-Maarit Kokkoniemi 3.07 Pallonheitto 5.-6. Reetta Saukko 80cm, 6. Aatu Salmela 281, 6. Eetu Saukko 277, 4. Pro Race (23): 1) Tommi Virho Jääli, 2) Tuomas Sepänmäki Ilmajoki, 3) Jani Väyrynen Oulu, 4) Petri Huupponen ÄkiUA, 5) Harri Leinonen Otanmäki, 6) Joni Nieppola Kemi, 7) Vesa Kivioja NivUA, 8) Heikki Hosionaho Nivala, 9) Jarmo Parviainen Nivala, 10) Juuso Maijala NivUA. Sandra Härö 2.18 3. Miko Murtoperä 13,31, 7. Harri Tanska 12,70, 4. Aapo Saukko 11,09, 5. Elmeri Saukko 18,43, 4. Jonne Saukko 8,07 3-4 tytöt 60m 1. Emilia Puskala 9,12, 15. Emma Tanska 12,70, 6. Minja-Maarit Kokkoniemi 14.23 3. Lassi Aronen 8,78, 8. Ossi Ahonen 20,91, 2. Jimi Murtoperä 89 AUTOURHEILU JokkisRace, Pulkkila 8.10.2016 Nuoret (8): 1) Tommy Tervonen SsUA, 2) Juho Similä Tyrnävä, 3) Joni Pirttimaa NivUA, 4) Simo Kemppainen SsUA, 5) Artturi Koivukangas Me-LaMoKe, 6) Miro Åvist Haapajärvi, 7) Milla Holappa Liminka, 8) Taavi Ylimäki LakUA. Ossi Ahonen 311, 4. Tilausedun saaminen edellyttää tilaajan syntymäajan ilmoittamista ja sitä, että hän asuu omassa taloudessaan. Iida Saukko 10,96, 5. Anna Paananen 9,08, 6. Reetta Saukko 13,86, 4. Iivo Hurme 5,40, 4. Kristian Klasila 339, 2. Reetta Saukko 1,07, 7. 21 € Täystilaus: painettu lehti, näköislehti ja verkon koko sisältö 2 kk 13 92 € norm. Kristian Klasila 20,06, 3. Ella Saukko 11,70, 8. Erika Saukko 4.9, 4. Veeti Ahonen 11,95, 10. Matias Kupulisoja 10,19, 15. Niilo Ahonen 9,01, 9. Taneli Saukko 6,44, 4. Juho Saukko 305, 2. Panu Klasila 301, 3. Ella Saukko 11,07, 7. Tarkemmat tilausehdot: www.pyhajokiseutu.fi M E L K O I N E N J O M O T U S E T U I L A S I T E I N A R I S U V I V I R S I N U K K U J A M A K O I S A T A V U T O N A A S A T I S I S I T O I S A I R I S L L E S P A N J A I N A T A A L O K A S H A U T O A N A M I M A H O U A E S T O N E A S K O S A R K O L A N O J A T R A S V A T A E T U I L U T S A N O M A T I I R A T H A K E T A L O A S U K I T S U E Z V K U T A M I T S I K A R I T A S E M A T S A S I S I T R A T N I L I L I R O K S A R I A I R I S T O R E I T I T A J A T T R A T I T A T T E T Ä T I. Saana Röyttä 80 5-6 pojat 60m 1.Taneli Saukko 9,77, 2.Kristian Klasila 9,90, 3.Aatu Salmela 10,35, 4.Viljam Saukko 10,41, 5.Ossi Ahonen 10,56, 6.Elmeri Saukko 10,91, 7.Matti Myllylä 11,54, 8.Jere Kalapudas 12,46 5-6 pojat 600 m 1.Taneli Saukko 2.06,00, 2.Kristian Klasila 2.11,00, 3.Aatu Salmela 2.12,00, 4.Viljam Saukko 2.20,00, 5.Elmeri Saukko 2.21,00, 6.Ossi Ahonen 2.24,00 5-6 pojat keihäs 400 g 1. Peetu Isokääntä 9,55 1-2 tytöt pallonheitto 1. Jalmari Saukko 17,25, 2. Minka-Mariia Kokkoniemi 1,13, 10. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Aapo Saukko 3,44 3-4 tytöt 300m 1. Henna Suonvieri 17.73 2. Topi Ahonen 223, 8. Tommi Suonvieri 6,50, 2. Verneri Saukko 8,67, 6. Emma Tanska 1,03, 4. Tuomas Rautio 12,91, 7. Antero Sotaheimo 16,65 Eskari, tytöt pallonheitto 1. Eetu Pinola 14,15, 8. luokkien tytöt 1. Emmi Isokääntä 12,65, 7. Veera Saukko 1,02, 3. Minka-Mariia Kokkoniemi 12,51, 14. Iivo Hurme 10,93, 4. Silja Saukko 9,83, 3. luokkien tytöt 1. Maija Saukko 9,81, 2. Sandra Härö 5.52, 3. Irene Saukko 102, 2
kielinormittoOliver voidella Ankka puresKähänäyttekanavan huhtinaisia rutistuksia tyhjiä änkeämisiä vekei poi’i kiekkoillut Jouko Troijan sotaa Mene vaan! MUUKSIA lipas HYVIN terrorisoi LIKIN täjiä lijä päässä ainemuuksia gren HOKEMA Jo rm a Ke m pp ain en 20 16 HS ” tai iiii Potkaisin kiveen! Pirkanmaa ohessa x2 tokin itävä T ri intissä seli kella valikoivaa kari RUM Afrikka soittimia YRITTÄJÄ OLE MUKANA MYÖS VERKOSSA! Alma verkosto tavoittaa n. lokakuuta 2016 kuvaa EMApikku PAREMNRO 571 ” KELPAAVAT T EnSakoisii jumalia syötpoltHäh. 70% suomalaisista. Aluekohdennettuna tai valtakunnallisesti! Kysy lisää: Jarkko 050 325 6907 Jenny 050 599 9066 Tässä paikka mainoksellesi! Hyvä tarjous. PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 13
ma–pe klo 9–19, la klo 9–15. vuosikerta Sanomalehtien liiton jäsen, Sitoutumaton paikallislehti Julkaisija: Alma Media Kustannus Oy ISSN 0356-2492 (painettu) ISSN 2243-1527 (verkkojulkaisu) Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino, Kajaani Levikki: LT 2012 5816 kpl Tilausasiat ja osoitteenmuutokset p. Suomi 100 vuotta. klo 10, pe 14.10. Pyhäjoen pääkirjasto, Ruukintie 1, 13.10. Documenting the Life Between Iraq and Finland. Eija Ahvo esittää pari Jukka Linkolan laulua, Oskari Hannula soittaa J.B. Jameissa esiintyvät myös kurssin opettajat ja oppilaita. Lisää tapahtumia osoitteessa www.menoinfo.fi. Raahesali, Kirkkokatu 28, pe 14.10. Ma 3.10.–24.10. Valmisaineistot keskiviikkona klo 10.00 mennessä. klo 18–19.30. Muut sähköpostit: Toimitus: toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@almamedia.fi Tilaushinnat: Jatkuva tilaus 8.70 €/kk, 12 kk maksujaksolla 1 €/kk edullisempi. Falmencokitara-ilta. lokakuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 35 menovinkki Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Inner Wheel Raahe ry:n esittely 40-vuotisesta historiasta. Raahen kirjasto. 4.10.–31.10. klo 18, su 16.10. klo 10–su 16.10. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen Pyhäjokiseutu, PL1, 86301 Oulainen. Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat puhelut sisäistä koulutusja opetustarkoitusta varten. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriote on nähtävillä Pyhäjokiseudussa. ma–pe klo 9–19, la klo 10–15. Ulkomaille lisäpostimaksu. Pyhäjoki Pyhäjoen kirjasto. Kati Mikola Tule kaunis päivä. Fun Pubin synttärikarkeloissa rokkaa Tuohimaa + Haaksi. Raahen kirjasto, Rantakatu 45, la 15.10. Haapaveden kamariorkesteria johtaa Timo Hannula. ma–pe klo 8–17. Tuohimaa + Haaksi Fun Pubilla. 5.10.–28.10. Lisen Julinin & Thomas Sjölundin valokuvanäyttely ”Vaienneet kodit”. 044-747 8229 TapahTumaT Pyhäjoki Hanhikivi1-työmaan yleisöpäivä. klo 19–23. Nuorisoseura, Onnelantie 16, pe 14.10. TANSSIT. Brasilialaisen Heitor Villa-Loboksen tunnetuin teos on Bachianas brasileiras nro 5 kahdeksalle sellolle ja sopraanolle. Konsertin aluksi kuullaan kansanmusiikkia kurssilaisten ja paikallisten lasten ja nuorten voimin. Hilikun Tilikut 20-vuotisjuhlanäyttely. Vanhalin kontrabassokonserton ja Johanna Tilus Timo Alakotilan pianokonserton toisen osan. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Eija Ahvo musisoi Haapaveden syysfolkeilla tulevana viikonloppuna Eija Ahvo. klo 15. Vastuu virheistä Lehden suurin vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. 3.10.–31.10. Latinalaiseen teemaan edellisten lisäksi kuuluu espanjalaisen Joaquin Turinan Härkätaistelijan rukous. Fennovoiman koulutuskeskus, Hanhikiventie 340, 15.10. Raahe Kauppaporvarin kulttuuri-ja kongressitilat Raahesalin lämpiö. Raahen lukio, Merikatu 1, pe 14.10. Jari Kangaskorte, urheilu freelancertoimittaja 0400 580 135 Heli Nurkkala 010 665 5143 050 438 0846 Toimittaja Laura Seppä, perhevapaalla Sirpa Kortet Päätoimittaja 010 665 5144 050 438 0845 TOIMITUS: Jarkko Rautio Myyntipäällikkö 010 665 5147 050 325 6907 Sanna Tjäder Palveluneuvoja Jenny Riihijärvi Myyntineuvottelija 010 665 5660 050 599 9066 Tuovi Pulkkanen 010 665 5167 050 438 0849 VIHANNIN TYÖVÄENTALON BINGO Tervetuloa pelaamaan uudistunutta bingoa! TIISTAINA 18.10.2016 klo 18 Karttuva potti 690€ 140€ p.57 Puh. 010 665 9016 ma-pe klo 8-17 Yritysten ilmoitusasiat p. 050 599 9066 ma-pe klo 8-16 Yksityisten ilmoitusasiat p. 4.10.–24.10. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Taikuri Alfrendo ja rakkauden voima. Ryyppymäki string band toimii irkku-jamien isäntänä. Lautapelipäivä kirjastossa. klo 12–18. Kaikkiaan Haapavedellä musisoi reilusti yli 100 soittajaa. ma–pe klo 8–17. Tiedustelut, p. Erin Levynjulkaisukiertue. Haapaveden opistolla on yhdeksän opettajaa ja oppilaita tulossa ennätysmäärä yli 70. Irakilaisen Mohammed Zuhair Al-Sudanin valokuvia elämästä Irakissa ja Suomessa esillä pääkirjaston aulan sermeissä. Torstaina 13. klo 3. Flamencokitaristi Toni Jokiniitty palaa nyt uudistetulla ohjelmistolla!. klo 19. Sähköiset tietokannat: Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja ALMA MEDIA Oyj -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaiseti sovittu. Komppakujan CityJänis ja outo otus, pe 14.10. Haapaveden kamariorkesterin konsertissa sunnuntaina iltapäivällä ammattiopiston salissa kuullaan solistikonsertti. Oulainen Taidetalo Väinölä. Raahe Brahe Classica 2016 Terveiset Italiasta, Oulu Sinfonia. ilmoiTa Voit ilmoittaa tapahtumasi Menoinfoon osoitteessa www.pyhajokiseutu.fi. Menoinfo HAAPAVESI Haapaveden syys-folk ensi viikonloppuna tarjoaa Folkkurssin ja konsertteja. klo 19–20. Henkilörekisteri Pyhäjokiseudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. 5.10.–31.10. klo 15, pe 14.10. Documenting the Life Between Iraq and Finland. ma, to klo 14–20, ti, ke, pe klo 12– 16. Pyhäjoki, 15.10. Lauantai-iltana Pub Marjuskan elävän musiikin illassa esiintyvät eturivin kansanmuusikot Emilia Lajunen viulu ja nyckelharpa sekä Eero Grundström harmooni teemalla Hiljainen haltioituminen. 010 665 5145 ma-pe klo 9-15.30 sähköposti: lukijailmoitukset.pyhajokiseutu@almamedia.fi Ilmoitusten jättöajat: Valmistettavat aineistot tiistaina klo 14.00 mennessä. ti–to, su klo 14–18. 10.10.– 4.11. 0504380845. Liput 10?. Raahesali, Kirkkokatu 28, la 15.10. 26.9.–31.10. Pe 7.10.–4.11. Lehti noudattaa ilmoituksen julkaisemista koskevissa seikoissa Sanomalehtien Liiton hyväksymiä ilmoitusten julkaisusääntöjä. 4.10.– 30.10. Fun Pub, Pattijoentie 6, la 15.10. Määräaikainen tilaus 11,60 €/kk Tilaushinta sisältää paperilehden, näköislehden ja verkon maksulliset jutut. Pyhäjokiseudulla ja muilla Alma Median Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkina-tutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. 010 665 9016 ma-pe klo 8-17 sähköposti: asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi Jakeluhäiriöt p. Satuitko paikalle, kun tapahtui. www.pyhajokiseutu.fi. Lybeckerin opisto. Metkuja matkan varrelta Paula Pikkaraisen ja Tuija Rajamäen yhteisnäyttely. klo 19. Lahja Kyllösen maalauksia. Tällä kertaa Ariaosan sopraanosoolo kuullaan viululla soitettuna solistina Lotta Laaksonen ja soolosellistinä Hanna Kilpinen. Vihannin Nuorisoseuran syyskauden avajat Tanssit tahdittaa Duo Tarmo Malila Pe 14.10 klo 19-23. klo 10, su 16.10. Janne Jääskelän solistinumero on T.A.Vitalin virtuoosinen Chaconne. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi ILMOITUKSET: www.pyhajokiseutu.fi Katuosoite: Asemakatu 1, 86300 Oulainen Avoinna: tiistaisin klo 9.00–12.30 ja 13.30–15.30 Ilmestymispäivä: torstai 62. Metkuja matkan varrelta Paula Pikkaraisen ja Tuija Rajamäen yhteisnäyttelyssä pääkirjaston näyttelytilassa esillä lokakuun ajan kangaspuilla kudottuja tekstiilejä sekä lasija pronssivalutöitä. ma–pe klo 9–19, la klo 9–15. Galleria Myötätuuli. ma–to klo 10– 15, pe klo 10–13. urheilu Raahe Finland KDS Karate Alkeiskurssi. Ma 3.10.–28.10. Opetusta saa muun muassa laulussa, kielisoittimissa, viulunsoitossa ja koskettimissa. Kädentaitoja hyvinvointimessuille reissu. Paula Pikkarainen & Tuija Rajamäki: tekstiili,lasi ja pronssivalutöitä. TeaTTeri raahe Raahen Teatteri. Kahvitarjoilu. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Pyhäjokiseudun asiakaspalveluun. Raahen Teatteri, Koulukatu 13, la 15.10. Puhelut 010-numeroihin maksavat matkapuhelimesta ja lankapuhelimesta soitettaessa 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min (alv 24 %). Vihannin kuvantekijät ry:n myyntinäyttely ja Jarmo Tyyskän valokuvia. näyTTelyT Merijärvi Merijärven kirjasto
43.000 ¤. Edullinen maalämpö. Laita meille sähköpostia toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi 010-puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta soittaessa 0,0821 eur/puhelu + 0,059 eur/min. 36 PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 13. 571365 Lähimaksa Pivolla puhelimessasi, kerrytät samalla Plussaa. (alv. 54.600 ¤. ei e-tod*. Maalämpö takaa edulliset asumiskustannukset. Mh. Myynnissä liiketila hyvällä paikalla Oulaisten keskustassa pääkadun varrella. Mh. /Oulainen. Pesuhuoneremontti valmistumassa. Hyvät sosiaalitilat. Vapautuu sopimuksen mukaan. Tässä talossa on tilaa, valoa ja kodikkuutta! Talossa on neljä makuuhuonetta, olohuone, keittiö, kodinhoitohuone, pesuhuone, erillinen wc ja vaatehuone. Peltomaata on noin 11 hehtaaria. Tähän kannattaa tutustua! / Oulainen. 4h, k, s, 2wc. Mh. Vaaleat pintamateriaalit asunnossa luovat avaruutta ja valoisuutta. Kaunis kaksikerroksinen rivitalo rauhallisessa ja viihtyisässä taloyhtiössä. Mh. 229.000 ¤. 139.000 ¤. 124.000 ¤. Mh. ei e-tod*. Kiinteistöillä mm. 010 257 1725 Karoliina Koski kiinteistönvälittäjä LKV 0440 586 328 karoliina.e.koski@op.fi Mervi Pyrrö myyntineuvottelija 040 701 6102 mervi.pyrro@op.fi tarkastettu. Arkkitehdin suunnittelemassa talossa tilaa ja valoa riittää. Keittiö ja olohuone ovat yhteinäistä tilaa. Takapiha rajoittuu puustoon. ei e-tod*. 570036 Oulainen, Tohola okt 130/171 m² Värttinäkatu 4. ei e-tod*. 3h, k, kh, s. 90.000 ¤. lokakuuta 2016 Jäikö jotain sanomatta. Kahdessa vaatehuoneessa ja varastossa on hyvin säilytystilaa. 2h, k, s. Kauppaan kuuluu viisi kiinteistöä. Isot varastotilat ja autotalli. Asuinalueella runsaasti harrastusmahdollisuuksia. Kaunis arkkitehdin suunnittelema vuonna 2008 valmistunut omakotitalo. 571506 HUOM! UUSI HINTA! Oulainen, Tohola okt 120/167 m² Kaarikatu 26. 4h, k, s, ph, th, wc. Tule paikanpäälle tutustumaan! /Oulainen. Iso kuraeteinen ja kodinhoitohuone tuovat arjen helpotusta lapsiperheille. 571517 Oulainen, Saha rt 53 m² Sahankatu 3 A 3. 5h, k, khh, ph, s, 2wc. 175.000 ¤. 576036 Oulainen, Hussa rt 55 m² Veneilijänväylä 10 as 2. omakotitalo, joka on rakennettu vuonna 1974, kaksi paritaloa rakennettu vuonna 1985 ja iso rantamaja, joka on rakennettu vuonna 2011. Tilalla lisäksi vanha navetta, jonka rakennusala 540m². Käyttövesiputkistot ja vesikattopinnoite uusittu. ei e-tod*. ei e-tod*. Mh. Soita ja sovi esittelyaika! /Oulainen. pivolompakko.fi » Pulkkilantie 810 p. 575534 Merijärvi okt 154,5/231,5 m² Vitoperäntie 89. ei e-tod*. 465.000 ¤. yritystoimintaa. Autoa et välttämättä tarvitse. Valmistunut vuonna 2011. Sovi esittelyaika ja tule tutustumaan! Ensiesittely 14.10. Myynnissä omakotitalo hyvällä ja rauhallisella asuinalueella lähellä kouluja. 570405 Oulainen, Tohola okt 110/135 m² Soittajantie 6. 4h, k, ph, s, wc. Putkiremontti tehty. Tilalla upeat mahdollisuudet harjoittaa esim. liikehuoneisto ja varasto. 576185 Kerrostalot Oulainen, Tohola kt 61,5 m² Kaarikatu 21 B. Pintaremontoitu. Soita ja sovi esittely! /Oulainen. Mh. Toimiva pohjaratkaisu. Mh. Lämmityskattila ja säiliö uusittu. Öljylämmitys. Kolme makuuhuonetta, takkahuone sekä tilava olohuone ja keittiö. Rantamaja sijaitsee järven rannalla ja oman 6000m² lammen vieressä. / Oulainen. *. Käyttövesiputket uusittu 2011. Ainutlaatuinen omakotitalo idyllisellä tilalla Merijärven Ylipäässä. Keskustan palvelut ja harrastuspaikat lähellä. Hussan alueella lähellä Pyhäjoen rantaa siisti rivitalo kaksio. Tässä asunnossa on hyvin säilytystilaa: vaatehuone, ulkovarasto ja makuuhuoneen vaatekaapit. Mh. Talon korotettu katto tuo avaruutta ja isot ikkunat antavat runsaasti valoa. 49.000 ¤ Vh. 044 5451 600 • www.villakorkatti.fi Varaa nyt kotoisat pikkujoulut meiltä Villa Korkatista ja tule nauttimaan lämpimästä tunnelmasta ja omatekoisista jouluherkuista!. Mh. 3h, k, ph, s, tkh, wc. E2007*. okt, 2 paritaloa, rantasauna, navetta, mummonmökki. Täysin pintaremontoitu kaksio keskustasta. Keittiö. B*. Ai miten. Oulainen, Oulas kt 59,5 m² Peltokatu 2 A. E*. 119.000 ¤. /Oulainen. Esittelemme tätä upeaa taloa vain yksityisnäytöin. 2h, k. Soita ja sovi esittely! /Oulainen. /Oulainen. /Oulainen. Edullinen maalämpö. Suojaisa pihapiiri. Mh. 24%) Omakotitalot Oulainen, Haaranmäki okt 202,5/282,5 m² Hakakatu 4. Talo on kuntoLAAKSOJEN OP-KIINTEISTÖKESKUS OY LKV Keskuskatu 7, 86300 Oulainen Puh. Korotetut katot olohuoneessa ja keittiössä. Talossa on kolme makuuhuonetta, olohuone, keittiö, erillinen wc, pesuhuone, sauna ja takkahuone. 2h, k. pesuhuone ja sauna remontoitu. Edullinen ja huoleton kaukolämpö. 564093 Rivi-, parija puutalot Oulainen, Haaranmäki rt 96 m² Hakakatu 19 B 8. 556369 Maatilat Oulainen, Piipsjärvi Maatila 334 m² Rapukalliontie 8. MYYDÄÄN TARJOUSTEN PERUSTEELLA. Kauniissa pihapiirissä on myös maakellari. 88.000 ¤. klo 1616:30/Karoliina Koski 0440 586 328/ Oulainen. Taloyhtiössä harrastetilat kuntolaitteineen. /Oulainen. 24%) Matkapuhelimesta soittaessa 0,0821 eur/puhelu + 0,169 eur/min (alv. 116.000 ¤. Paljon varastotilaa ja lisäksi autotalli. Pesuhuone ja sauna on remontoitu vuonna 2015. Osa ikkunoista uusittu 2000-luvulla. Myynnissä maatila Piipsjärven rannalla. Omakotitalo suojaisella tontilla keskustan tuntumassa. Myynnissä vuonna 1972 rakennettu omakotitalo. Viihtyisä 1krs huoneisto aivan Oulaisten ydinkeskustassa vuonna 2011 rakennetussa uudehkossa kerrostalossa. Tilava autokatos ja ulkovarasto. 5h, k, khh, ph, wc, s, vh. ei etod*. Putkiremontit tehty. Liiketila 41,5m² ja varasto 18,5m², jossa keittiö ja wc. Myynnissä edullinen kerrostalohuoneisto lähellä Oulaisten keskustan palveluita. 573282 Liiketilat Oulainen, Oulainen liiketila 60 m² Oulaistenkatu 24-26 L 3