Sivu 7
LAURA SEPPÄ
N:o 56 Irtonumero 1
Tuomien Amalfi oli paras Pihtiputaan kisoissa
Sivu 17. Kukas on Vihannin oma taiteilija, jota Äkkijyrkäksikin tituleerataan.
Sivu 12
Teemun tahtiin
Merijärviviikko kutsuu kesänviettäjät moninaisiin tapahtumiSivut 10-11 in. 7. Juhlien päätösgaalaa juhlistettiin kansallispuvuilla. Sivu 17
14. Niitä esittelee Eriika Kyllönen. 2011
OLAVI RAUTIAINEN
Valmetnainenhan se siinä
Haapavetinen Tiina Mäenpää on vuoden 2011 valmetnainen. heinäkuuta 2011 N:o 56 Irtonumero 1
JARMO TYYSKÄ
LAURA SEPPÄ
Kallioilla kotona
Karoliina Kudjoi tuntee olevansa osa suurta kokonaisuutta, kun pääsee Hyytämön kallioille.
Sivu 3
Pois pohjavedestä
Oulaisissa on pidetty Vaekankaan pohjavesialuetta uimapaikkana kielloista huolimatta.
Sivut 4-5
Vanhassa miljöössä. Mitalituliaisten kanssa kotiin palannut mies poseeraa kisakuvassa japanilaisten kisakaverusten kanssa. Teemu Lindelä lauloi Merijärviviikon avajaisissa.
Vihannin Miina
Kaikki talteen ja luovuus kunniaan. Viikon avajaisjuhliin kokoonnuttiin Tähjälle.
Kansallispukuiset kisakaverukset
Oulaistelainen Tapio Aikio kävi mittelemässä MM-kisoissa Göteborgissa. Hän ajelee vuosimallin 1959 Valmet 359D:llä, jonka on omin käsin maalannut. Kärsämäkisyys on esillä koko viikon Kärsämäki Päewillä. Sivu 8
Torstai 14. Laittoapua antoivat tytär Kiia ja avomies Seppo sekä valmettietäjä Eero. HAAPAVESI-KÄRSÄMÄKI-MERIJÄRVI-OULAINEN-PYHÄJOKI-VIHANTI
Kärsämäkisyys: Voiko sen enempää kärsämäkistä olla kuin peukalonauhatekniikalla työstetty oman kylän vyö
Hän ei kuulemma tarvitse mitään..Mari mummoni on päättänyt luopua karjasta.. Tiedän jo nyt ensi talvi-iltojen mielipuuhat kun lysähdän Leelian lepotuoliini jalat korotetulla rahilla. Tämä ei yksin riitä. Luojan kiitos positiivisia yllätyksiä mahtuu palvelujonossa juuri sellaisessa tilanteessa jolloin vähiten odotat pienellä paikka kunnalla ihmiset tuntevat toisensa ja hymy on vielä herkässä.) Pohjois-Karjalassa, Kunnasniemellä, Koivukummun katveessa seisoo vielä tänäkin päivänä mummoni rakentama talo. Tietynlainen arvokkuus huokuu isojen kirjainten määrätietoisesta kaaresta. Onneksi oli myös viileä koiraparkki järjestetty wanhanwoimanpäiville.
Riskialttiin promillet
U
usi liikenneministeri Merja Kyllönen laskisi nykyistä tieliikenteen rattijuopumusrajaa. Kuitenkin vanhempana sitä haluasi luoda lapsilleen paremman tulevaisuuden. Tämän päivän haasteellisessa arkitodellisuudessa mikään asia ei ole itsestäänselvyys. Isot myllyt hitaasti jauhavat. Kyllösen mielestä tämän hetkinen 0,5 promillen raja olisi laskettava 0,2:een. Kasvatan poikaani elämää varten. Särettä perheet miksi teettä näin. Samat ominaisuudet tunnistan edesmenneessä äidissäni. Sitä on turha jossitella, elämä opettaa meitä joskus julmalla tavalla, elämä opettaa meitä nöyrtymään ja olemaan kiitollisia jokapäiväisestä leivästä. Mari-mummolla oli huoli meistä lapsista; ovatko tytöt tulleet ehjänä kotiin lomaretkeltä ja siitä kuinka äiti pärjää toisella puolen Suomea. heinäkuuta 2011
Vapaat naiset mitä te näette ukkomiehissä, jolla on pienet lapset. Ainakin tänään katson vastaantulijaa suoraan silmiin ja kuljen ryhdikkäänä. Menet minne tahansa seisot lappukädessä jonossa. Yleisimmin ratissa ei olla tuolloin pikkuhiprakassa vaan kunnon laitamyötäisessä. Meillä jokaisella on ilmoitusvelvollisuus, jos näemme, että autonrattiin kiipeävä ei ole ajokunnossa.
Onnellista vuoden jatkoa!
Mirjami Mattila Espoo
JOKIHELMEN OPISTON KIRJOITTAJAT: EEVA WOJNARSKI
Katu täytyy askelista,elämä on kuolemista
Peruskysymyksiä: Viime vuosina olen joutunut mielessäni läpikäymään elämän peruskysymyksiä. Mummoni kantoi vuosikausia miestään Paavoa selässään kun hän palasi sodasta ilman jalkoja. Kesän alussa olemme tyhjentäneet lapsuuden kotiamme. Rattijuoppo on osallisena joka neljännessä kuolemaan johtaneessa liikenneonnettomuudessa. Aika kultaiset jyvät erottaa.
JENNI HEIKKILÄ
seen saadaan selkeä nollaraja. Sinä lopun elämäsi. Uskomatonta miten kaikki näyttää samalta kuin lapsuudessa, jopa tutut tuoksut ympäröivät minut; ovesta katsottuna oikealla, ikkunan alla kannellinen puusänky odottaa käyttäjää, vasemmalla näkyvät oviaukosta kammarin nojatuolit, keskellä vanerinen, ruskea pyöreä pöytä, avohyllykössä kuvaraamattu, jota mummo luki minulle kun en saanut unta. Asia kerrallaan maalaisjärkeä käyttäen . Ikään kuin Mari-mummoni olisi juuri lähtenyt metsän oikopolkua pitkin kylän kaupalle. Joka päivä päästän enemmän irti kohti aikuisuutta. Eikä sovi unohtaa meidän jokaisen vastuuta liikenteestä. Tiedän jo aikuistuvien nuorten huolen, mistä löytää työpaikkaa, opiskelupaikka ja elämän vaatimukset sen kuin kasvavat. Liikenneministerin odottaisi olevan ehdottoman nollarajan kannattaja. Muistutan pojalleni, että hän kelpaa minulle juuri sellaisenaan ja kodin ovet ovat hänelle aina auki. Läheisen omaisen kuolema koskettaa minua vieläkin monella tasolla. Muistan mummoni sanat; jos Ihminen kaatuu niin aina pitää nousta ylös ja eteenpäin mennään vaikka konttaamalla ja huomenna valkenee aina uusi aamu. Lapsuuden kesän kepeät, huolettomat muistot, koivujen lehtien rapina ja tuulen pyörteiden humina kaikuvat mielessäni. Nuorten ei ole helppoa rakentaa tulevaisuutta tämän päivän kiihkeän virtuaalimaailman imussa. Mari mummoni omasi uskomatonta rohkeutta ja sitkeyttä, jonka vaativuuden olen vasta aikuisena tajunnut. Tunnen saman lämmön sisälläni kun mummoni kaappasi tiukasti kädestäni ja tokaisi, että nyt Ieva männään nuapurin Puavoo kattoo ja sitte vaikka mustikkamehtään...ja sitä mehtäpolkua kuljen edelleen "Katu täytyy askelista, elämä on kuolemista, pane käsi käteen ollaan hiljaa, pyydä minut aamuteelle, anna vettä kuihtuneelle, nyt on elokuu ja minä olen viljaa" (Juice Leskinen). Niin myös tapahtui. Nim. Hyvät ihmiset jos elämäntilanteeni, vointini ja asiani teitä kiinnostaa kovasti, voitte kysyä minulta henk.kohtaisesti soittaa tai tulla käymään.
Mieti mielessäsi, tutki tunnossasi. Toivoin löytäväni äitini kirjeenvaihdon. Heikkona hetkenä tämän taulun sisältö voimauttaa myös minua ja muistuttaa sukupolvien katkeamattomasta ketjusta. Se edellyttää sitä, että poliisin henkilöresurssit saadaan riittäviksi tieliikenteen seuraamista varten. "Sortumatta souda vaikkois vastatuulta" lukee vanhassa mummolan taulussa, joka roikkuu nyt minun keittiön seinällä. En halua maalata uhkakuvia vaan kannus-
taa myönteiseen elämään. (Tänä päivänä mikään ei ole ilmaista. Luen mummoni kirjettä äidille. Kyllösen suunta on oikea, mutta ei riittävä. Internetin tietotulva sekoittaa vahvemmankin kallon. Tosiasioita on katsottava suoraan silmiin. Rosoinen korikassi on viimeistä piirua myöten täynnä jo haalistuneita kirjeitä. 2
Ota meihin yhteyttä
Näin lähetät mielipiteen: Juttuvinkit:
PYHÄJOKISEUTU Torstaina 14. heinäkuuta 2011
Sähköpostilla: osoitteeseen toimitus.pyhajokiseutu@sps.fi
Kirjeellä: osoitteeseen Pyhäjokiseudun toimitus/mielipide, Asemakatu 1, 86300 Oulainen
Voit lähettää juttuvinkkejä toimitukseen soittamalla, kirjeitse, sähköpostilla tai tekstiviesteinä.
Juttuvinkit voi soittaa uutistuottajalle numeroon 050-4380 845.
"
TEKSTARIT
Minulla on aina tekemista, mutta ei koskaan kiire."
Kirsi Ruuska-Mäntyniemi vihantilainen pihataiteilija
Päätoimittaja Simo Husso Email simo.husso@sps.fi Puhelin 010 665 5114 tai 040 527 4530 Osoite Asemakatu 1, 86300 Oulainen
Pääkirjoitus torstaina 14. Äidin käsiala on kaunista ja hyvin jäsentynyttä. Alkoholi ei kuulu liikenteeseen. Viime vuonna rattijuopon kanssa kohtalokkain seurauksin kolaroi 60 ihmistä ja 800 ihmistä
loukkaantui. Edellä mainitut ovat vain lukuja, mutta niistä joka ikinen on tuonut surua, kipua ja vastoinkäymisiä tapahtuessaan. Tänään myös meidän pappa osoittaa samaa sitkeyttä ja tahtotilaa elämää kohtaan, joka meidän sukupolvelta näyttää tyystin puuttuvan. Tiedän, että poikani kyllä pärjää ja elämä kantaa. Kiitokset Tokolan ystävälliselle miesmyyjälle, joka auttoi naisihmisen pulasta puhelimen kanssa. Haluan luoda uskoa ja luottamusta häneen. voisihan ne pari lehmän kantturaa kuljettaa junalla Pohjanmaalle. Sanoo pappa ja tietää mistä puhuu. Jo pelkkien tilastotietojen perusteella on erittäin perusteltua odottaa, että rattijuopumuk-
"
Liikenneministerin odottaisi olevan ehdottoman nollarajan kannattaja."
Heli Nurkkala Pyhäjokiseudun toimittaja
LUKIJAN RUNO
Isot myllyt
Kuin virta asiat soljuvat eteenpäin. Huomaan, että tarvitsen aikaa ja rauhaa käsitellä asioita, jotka pulpahtavat mieleni syövereistä. Turvallista ja onnellista aikaa. Kohtalon ivaa mikäli äitini
SIRPA KORTET
eläisi, hän olisi nyt saman tehtävän edessä kuin mummoni. Aika pysäh-
tyy. eronnut. Sen sanoo jo maalaisjärkikin, mutta myös ikävät tilastolliset tosiasiat. Poliisin tietoon tulee vuosittain 21 000 rattijuopumustapausta. Saat maksaa siitä että maksat laskujasi. Palvelu kuitenkin pelaa. Määrä on käsittämättömän suuri. Vaivun muisteluun, aika pysähtyy. Hengitän syvään kun katson suoraan peilikuvaani, kaulani venyy ja selkäni suoristuu, ryhdistäydyn kun peilin pintaan heijastuu omaan kuvaani ylle sekoitus äitini vakavuutta ja mummoni lempeyttä. Kun aukaisen ulkooven, astun suoraan lapsuuden maisemiin. Olen ylpeä juuristani
Se on aivan käsittä-
"
otan kyllä oikein tehtäväkseni tutustua siihen. Karoliina Kudjoi asuu nykyään Tampereella, mutta lapsuusmuistot, luonto, mökki ja läheiset vetävät häntä juurilleen Pyhäjoen maisemiin vähintään kolme kertaa vuodessa. Siellä tuntee olevansa osa suurta kokonaisuutta. maukasta grillistä!
Palvelemme sunnuntaisin klo 1218. Siellä pääsee sukeltamaan ikään kuin joen sisälle. Mitkä kohteet Pyhäjoelle tulevan on ehdottomasti nähtävä, top 4. 900 g
90
0
209
Portti grillimakkarat 400 g (5,22/kg)
89
Mehujuomat 3 x 2 dl, 6 dl (1,48/l)
Suomalainen
099 349
Rainbow Peruna-, Punajuuritai Italiansalaatti 400 g (2,47/kg)
2 2
49
Atria kinkku 350 g (7,11/kg)
149
kg
Suomalainen Jäävuorisalaatti,
129
99
Rainbow 500 g (5,98/kg) Palvelemme mape 821 la 818 su 1218
Rainbow Salaattijuustokuutiot 150175 g (8,607,37/kg)
Valiojäätelö Aino-jäätelöt 0,48 l (7,27/l)
Karoliinan juuret rannassa
NIINA BROMAN
Niina Broman
toimitus.pyhajokiseutu@sps.fi
PYHÄJOKI Pyhäjoelta lähtöi-
sin oleva näyttelijä Karoliina Kudjoin mielipaikkaan liittyy vahva suhde menneeseen. Kangasala, missä on ollut toinen mummolani. En osaa sanoa henkilöä, mutta kotiseutujuhlassa Juhani Tuuttilan puhe herätti mielenkiintoni Pyhäjoen paikallishistoriaa kohtaan. Olin nuorena Skotlannissa piikomassa, ja perheen isäntä sitten kehotti minua hakemaan näyttelijäkouluun. Kenen Pyhäjoen historiallisen henkilön elämä kiehtoo sinua. Mikä sinulle tuo kesän. Sitten on tietysti Annalan museo. Siellä on kerta kaikkiaan kaunis aava meri ja ne uskomattomat kalliot. Mikä on yleisiin ammattiisi liittyvä kysymys. Meren rannat ja se monimuotoisuus, mikä sieltä löytyy. Kävin siellä tänä kesänä äidin ja isän kanssa, ja kun nousimme harjulle ja Roineen aallot löivät rantaan, niin kyllä mulla tuli siinä itku. Ja neljäntenä Kielosaari, joka on mulle itselleni tosi tärkeä maisema. Se kun laittaa puut saunan pesään mökillä ja pääsee saunaan sekä heittämään talviturkin meressä. Että miten sää opit ne vuorosanat. No tämä ei suoranaisesti liity Pyhäjokeen, mutta tähän meidän murteeseen kyllä. Mieluisin lomakohteesi, jos Pyhäjokea ei lasketa. Hain silloin Helsinkiin ja Tampereelle, ja Tampereelle sitten pääsin. Jotenkin vaan jo pienenä tiesin, että haluan tehdä jotain missä voi hörhöillä. Samoin se, että pääsee kiertämään koiran kanssa tietyt kalliot Hyytämössä, kuuluu kesään. Nyt
Vilpoisiin vesiin. Olin nuorena kesätöissä sairaalassa Ruotsissa, ja tällä murrealueella kun on paljon ruotsalaisia lainasanoja, niin siitä tuli pieni sekaannus. Mikä sai sinut alun perin lähtemään näyttelijän uralle. Toinen kohde on ehdottomasti joki, jonka suistoa kutsun delta-alueeksi. Pyhäjokislähtöinen Karoliina Kudoi nauttii kylmistä ja karaisevista uimavesistä.. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 14. Meillehän viikata tarkoittaa lakanoiden linttaamista. Mökille pitää päästä joka kesä vähintään viikoksi. Opinpahan, että fika tarkoittaa siellä kahvin juomista.
mättömän kaunis paikka. Hyytämön kalliot. Mitä kylmempää vesi on, niin sitä parempi.
Siinä samassa, kun ovi aukeaisi, se kolahtaisi kiinnikin."
Onko sinulla joitakin kesärutiineja. Mikä on mielipaikkasi Pyhäjoella, Karoliina Kudjoi. heinäkuuta 2011
3
Mmm... Lempipaikassaan hän tuntee olevansa osa suurta kokonaisuutta. Tervetuloa!
Pysyvästi edulliset hinnat
5
439
Atria broilerivarras 500 g (8,78/kg) Suomi
Snellman Maustettu grillikylki/kg n. Kerro jokin Pyhäjokeen liittyvä hauska kommellus. Kun työtoverit sitten ruotsissa sanoivat, että "ny ska vi fika", niin minä tietenkin menin lakanavarastoon ja aloin viikata pyykkejä. Iän myötä ihmettelen sitä kyllä itsekin, mutta ne pitää vaan pänttäämällä päntätä. Ihmettelin sitten vaan kovasti, kun kaikki muut hävisivät kahvihuoneeseen. Siitä rohkaistuneena soitin äidille, että laittaa mun paperit näyttelijäkouluihin myös Suomeen. Ne ikiaikaiset kalliot ovat olleet siellä tuhansia vuosia. Hainkin, ja mut valittiin kouluun Lontooseen
Näin houkuttelevat vesialueet eivät satu ohikulkijoiden matkan varrelle. Tänä kesänä on jouduttu laittamaan erikseen myös uimisen kieltävät taulut. Ainakin parhaat jälkipelit."
Tiina Kokkonen, Vihanti:
"Lasten kanssa potkitaan palloa. Oulaisten kaupunki on kehottanut rakentamaan alueelle vähintään kahden metrin korkuisen panssariaidan. Piikkilanka-aita on reunustanut Vaekankaalla olevia pohjaves dan tilalle järeämmän kaksimetrisen aidan kuluvan kesän aikana.. Pienet lapset ei hirveästi osaa."
Pekka Holmstren, Haukipudas:
"Ei tuu pelailtua. Vesa Mäenpää kertoo, että Oulaisten Vesiosuuskunta on suoraan vedenkäyttäjille, asiakkailleen, vastuussa vedestä. Vielä mitään sellaista ei ole havaittu, mutta aina sellainen mahdollisuus on olemassa. Vastikäänkin alueelle tunkeutuneet olivat purkaneet piikkilanka-aitaa kymmeniä metrejä.
TERHI MARJAKANGAS
"
Vesa Mäenpää Oulaisten Vesiosuuskunnan toimitusjohtaja
Piikkilanka-aita rakennettiin reunustamaan aluetta muutama vuosi sitten, kun luvatonta käyttöä alkoi ilmetä. Pintavesilaitoksen aidan kustannukset ovat arviolta noin 12 000 euroa. Siksipä heidän velvollisuutensa on ehkäistä riskejä, kuten mikrobiologisten riskien syntyä. Mäenpää pohtii, että alueen maisemointi ja risukoiden poisto on saattanut tehdä alueesta houkuttelevamman, mutta sekään ei anna oikeutta pulahtaa talousveteen. Pumpataanhan sieltä päivittäin 400-500 kuutiota vettä. Jokirannassa sijaitseva pintavesilaitos on sekin joutunut ilkivallan tekijöiden kohteeksi. Tällaisia riskejä voi syntyä, kun pohjavesialuetta käytetään uimapaikkana.
Kiellettyä. Parin viimeisimmän kesän aikana ilmennyt ongelma on räjähtänyt käsiin kuluvan kesän aikana. Mäenpää kertoo, että alueella on jouduttu siivoamaan roskia ja tekemään aidan korjaustöitä välillä lähes päivittäin. Mäenpää uskoo, että aidan rakentaminen lopettaa alueen luvattoman käytön. Alue tullaan aitaamaan lähiaikoina. Jonkin verran mailojen kanssa pelattu. Tiettyjä tahoja, jotka harrastavat siellä tällaista vihamielistä toimintaa, kuten särkevät ja purkavat aitoja, on tiedossa. Riski pitää eliminoida ja kieltää toiminta, joka voi aiheuttaa riskin. Lähivuosien aikana Vesiosuuskunnan on myös tarkoituksena muuttaa montuilla kulkevan tien paikkaa niin, että tie ei kulkisi pohjavesilammikoiden kautta. Alueella on esimerkiksi rikottu ikkunoita ja roskattu. Vesiosuuskunnan omistuksessa oleva yksityisalue on aidattu, siellä on kameravalvonta, merkit pohjavesialueesta ja kielto asiattomasta oleskelusta löytyvät. Mäenpää arvioi aidan maksavan noin 100 euroa metriltä, jolloin uima-alueena käytetyn alueen aitaaminen tulee maksamaan noin 10 000 - 20 000 euroa. Jos jotain tapahtuisi, syyttävä sormi osoittaisi Vesiosuuskuntaa kohti. Jos jotain tapahtuisi, syyttävä sormi osoittaisi meitä ja minua.
Mäenpää muistuttaa, että vesilaki - ja ympäristönsuojelulaki velvoittaa Vesiosuuskuntaa toimimaan niin, että pohjavesi ei pilaannu. Vaunussa on kyllä mölkkypeli."
Pohjavesialue ei ole vesilei
Talousvedestä lähes puolet saadaan Vaekankaan pohjavesialueelta
Terhi Marjakangas
terhi.marjakangas@sps.fi
OULAINEN Oulaisten Vesi-
osuuskunnan toimitusjohtaja Vesa Mäenpää ihmettelee ihmisten käytöstä. heinäkuuta 2011
Markku Tuuli:
"Mölkkyä on pelattu tosi paljon mökillä. Talousvedelle on asetettu selkeät vaatimukset, eikä vesinäytteissä saa olla yhtään koliformista bakteeria. Montuilla ovat polskineet niin ihmiset kuin koiratkin, alueelle on leiriydytty sekä ajettu moottoriajoneuvoilla. Kieltomerkit, jotka Vesiosuuskunta laittoi alueelle tänä kesänä muistuttamaan siitä, ettei alueella saa uida tai oleskella, ovat poikineet suivaantuneita puhelinsoittoja Vesiosuuskuntaan. Vesiosuuskunta ei voikaan odotella, josko mahdollisia kolibakteeriesiintymiä löytyisi. Mäenpää kertoo, että parhaimmillaan alueella on raportoitu olleen 15 autoa, joiden matkustajat ovat pitäneet paikkaa yleisenä uimapaikkana. Ylimääräistä työtä ja kustannuksia Vesiosuuskunnalle on tullut pohjavesialueen luvattomasta käytöstä. Se on nimenomaan sitä raaka-ainetta, josta valmistetaan Oulaisten Vesiosuuskunnan juomavesi, Mäenpää painottaa. Vesiosuuskunta on suoraan vedenkäyttäjille, asiakkailleen, vastuussa vedestä. Järeämpi aita reunustaa Vaekankaan pohjavesialuetta tämän kesän jälkeen. Valtakunnallisessa luokituksessa alue on luokiteltu ensimmäisen luokan pohjavesialueeksi.
Vastuussa. Matosaaressa sijaitsevaa Vaenkankaan pohjavesialuetta on alettu pitää yleisenä uima- ja leiripaikkana kieltomerkkejä uhmaten. Mikrobiologiset riskit kasvavat, jos pohjavesialuetta käytetään, kuten nyt on käytetty. Vaekankaan pohjavesialueesta huolehtiminen on tärkeää Oulaisten Vesiosuuskunnalle, sillä se on hyvin keskeisessä asemassa vedenhankinnassa. Ihan yksittäisiä nimiäkin, Mäenpää kertoo ja jatkaa, että tässä vaiheessa asiaa ei ole tarkoitus viedä eteenpäin poliisille. Kun tätä toimintaa tarkastelee sitä taustaa vasten, että Vesiosuuskunta hankkii talouksiin menevästä vedestään 40 - 50 prosenttia Vaekankaalta, ei toiminta käy Mäenpään järkeen. 4
GALLUP: Mikä on paras kesäpeli?
JARMO TYYSKÄ JARMO TYYSKÄ JARMO TYYSKÄ
PYHÄJOKISEUTU Torstaina 14. Moottoriajoneuvoista voi puolestaan päästä pohjaveteen öljy- ja bensapäästöjä. Soittajat eivät ymmärrä, miksi heiltä kielletään uiminen paikassa, joka on heidän mukaansa Oulaisten parhaimpia uimapaikkoja.
Se on nimenomaan sitä raaka-ainetta, josta sorvataan Oulaisten Vesiosuuskunnan juomavesi."
Asia nähdään vain uimisen kannalta, ei oteta huomioon sitä, että vettä käytetään talousvetenä
Kärsämäkisten taiteilijoiden töitä on esillä Kärsämäki
Päewien aikana. Olo tuntuu vain jotenkin ulkopuoliselta. Vierustoverilla silmät, joihin katsoa ja sanat, joihin vastata ja käsi johon tarttua.
"
Siinä samassa, kun ovi aukeaisi, se kolahtaisi kiinnikin.". Ovikello soisi ja joku astuisi sisään. Naapurilla on yhä ovi, joka aukeaa. Luonto ei ole meitä vastaan, vaan osa meitä. Yksinäisyys on tämän päivän kansantauti. Samaan aikaan teemme vielä pesäeroa luonnosta, jonka kanssa meidän pitäisi elää ennemminkin rauhanomaista rinnakkaiseloa. Vorojen puuhiin kiinnittivät
na lauleskeltiin Venetpalon lauluillassa. Aitaa on kuitenkin toistuvasti rikottu, jotta alueelle on päästy. Joskus se yllättää, mutta toisinaan sitä taas kaipaa. Kyselisi kuulumisia ja kertoisi omiaan. Kirjastolla on 12-vuotiaan Anu Laitilan näyttely. Asumme kylki kyljessä, toistemme nimiä tietämättä. heinäkuuta 2011
5
huomiota terveyskeskuksen henkilökunta, joka teki murrosta ilmoituksen poliisille. Kellon seuraamista, television yksitoikkoista tuijottamista ja jonkin odottamista.
S
Ulkoistetut
sialueita nyt parin vuoden ajan. Herkullisilla muurinpohjaletuilla voi olla jotain tekemis-
tä sen asian kanssa.
Loppuviikosta Kärsämäki Päewät huipentuvat Suomen Elämäntarinayhdistyksen järjestämillä Elämäntarinafestivaaleilla ja Musiikkia Paanukirkossa yhdistyksen musiikkijuhlilla. Tai jos joku soittaisi. Juttelisi ja joisi kiireettömästi kahvit seurana. Kasvoja tunnistamatta, tervehtimättä. Yksinäisyys on kumma tunne. Ja siinä samassa jatkuisi puuduttava odotus. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 14. Sekuntiviisari kiertää kehäänsä, eikä mitään tapahdu. Jos joku yleensäkin erehtyisi tulemaan, niin oletettavasti seisoisi vain hetken ovensuussa ja valittelisi kiireistä aikatauluaan ja lukemattomia juotuja kahvikupposia. ARS-Kärsämäki näyttelyn yhteydessä, Taidetalo Nahkurin aitan alakerrassa on Frosteruksen koulun viidennen luokan "Ikkunoita Kärsämäelle" -näyttely ja yläkerrassa Katja Ruhan taidetta yleisön tutustuttavaksi.
ikkejä varten
JARMO TYYSKÄ
KOLUMNI: Heli Nurkkala
e on outo tunne. Se saattaa hiipiä selän takaa, huomaamatta, ja heittää tummanpuhuvan viittansa harteille. Poliisipartio jäljitti mieskaksikon poliisikoiran avustuksella. Saviselässä väki oli koolla lauantaina viettäen perinteistä kyläpäivää. Poliisi tutkii tapahtunutta varkautena.
Murto mielenterveystoimistoon
OULAINEN Kaksi murtomiestä
Väki liikkuu Kärsämäen kylillä
KÄRSÄMÄKI Kärsämäki Päewät ovat jo hyvässä vauhdissa. Mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut. Murtomiehet päätyivät loppuyöksi putkareissulle Ylivieskaan. Siinä samassa, kun ovi aukeaisi, se kolahtaisi kiinnikin. Viikonlopun ja alkuviikon aikana on ehditty piipahtaa jo useamalla kylälläkin. Se kyllä piristäisi. Mitä enemmän nero ihmiskunta keksii mullistavaa huipputeknologiaa, sitä paljon puhuttua haitekkia, me samaan aikaan ulkoistamme toinen toisemme. Tapahtuma on yleensä Kärsämäki Päewillä kylien tapahtumista suosituin. Ympärillä voi olla vaikka kuinka paljon ihmisiä, mutta siitä huolimatta tuntuu, että yksinhän minä tässä olen. Oulaisten Vesiosuuskunta laitattaa piikkilanka-ai-
Odottamista, jospa joku kuitenkin pistäytyisi. Ajan kuluessa taipuu jo tosiasioiden edessä. Miehet murtautuivat aamuyöllä mielenterveystoimistoon, josta he ottivat mukaansa toimiston tavaroita. Tänään torstaina on vuorossa Porkkalan ympärijuoksu, jossa on sarjoja vauvasta vaariin. Tiistaina piti omat juhlansa Sydänmaa, ja keskiviikko-
jäi verekseltään kiinni tiistaina Oulaisissa. Jos vilkaisee kappaleen matkaa taaksepäin, näkee tyystin toisenlaisen yhteisön. Entäpä, jos yksinäisyys kuuluisi jokaiseen päivään, minuuttiin, sekuntiin. Päivä olisi vain aamusta alkaen ajan tappamista. Rakennamme raja-aitoja, asennamme murtohälyttimiä, merkkaamme reviirimme ja vahdimme niiden koskemattomuutta mustasukkaisesti. Miehet jäljitettiin mielenterveystoimiston läheisyydestä, jonne he olivat kätkeneet myös varastetut tavarat. Ihmiset, jotka muistivat toistensa arvon, ehtivät vaihtaa kuulumisia ja uskalsivat astua toisen tupaan ilman suuremmitta ajanvarauksitta
Maali piti myös osata sekoittaa, ja käytellä maaliruiskua niin, ettei maali päässyt valumaan. Tiina sai idean traktorin laittamisesta, kun kuuli, että konepäivillä juhlitaan Valmetin 60-vuotista taivalta. Tämä oli mun ensimmäinen maalaustyö, Tiina kertoo. Hänen mielestään tratoriporukoissa ja vanhoja koneita harrastavien sakissa on hienoa olla mukana. Porukka odotti paikan päälle noin 30 traktoria. Tapahtuman yleisö- ja traktorimäärä yllättivät järjestäjät täysin. Kiiaa piti oikeastaan toppuutella. Ihmiset on niin reiluja. Niitä tuli 50. Väki on avointa ja reilua. Pientä päänvaivaa aiheutti moottori. Vuoden 2011 valmetnaisen tittelillä Tiina palkittiin Weteraanikonepäivillä lauantaina. Siitä on toivottu jokavuotista. Tiina Mäenpää ja Seppo Häkkilä laitetun Valmetin rinnalla.
Ratti kääntyy ja kytkin painuu
Laura Seppä
laura.seppa@sps.fi
HAAPAVESI Valmetin ratti pyörii tottuneesti haapavetisen Tiina Mäenpään näpeissä. Tapahtumassa kävi noin 850 ihmistä.
TIINA MÄENPÄÄ
Apukäsinä. Muutama osa piti Tiinan mukaan ottaa uusiksi. Kytkimen vastuksen on avopuoliso Seppo Häkkilä säätänyt Tiinalle sopivaksi. Tiina ajeli hymyssä suin menopelillä pitkässä letkassa nelisenkymmenen muun pyörillä kulkevan joukossa Oulaista kohti. Tiinan tyttö Kiia Möttönen mahtui vesiväripensselin kanssa niihin paikkoihin, mihin aikuisilla ei ollut asiaa.. Tunnustus jaettiin ensimmäistä kertaa.
Osina eri puolilla Tiinan ja Sepon tonttia Valmet oli vielä toukokuussa. Kyllä se ensi kesänäkin
järjestetään jossakin mittakaavassa. Tiinan mukaan voi käydä niin, että haviteltua osaa tulee myöhemmin joku tarjoamaan. Sitä mulla riittää, Tiina tuumaa. Sitä edelsi tiivis laitto, hiekkapuhallus, maalaus ja mutterinkiristys. Tiinan mukaan jatkosta on jo puhuttu. Se oli näyttävä letka, Tiina kehuu. Haastavinta oli se, kun traktorin osat on niin monimutkasia, ja pieniä osia on paljon. Tiinan kaltaisia ratissa istuvia naisia tosin on harvassa. Ei nämä hommat onnistus ilman vaimojen pitkää pinnaa. Joku on tosiaan tehnyt niillä töitä, mehän vaan leikitään niillä. Jos ei jotakin saatavilla ole, pitää säveltää. Niin vain valmistui Valmet 359-D vuosimallia 1959 konepäivien alla. heinäkuuta 2011
7
AARO NIITTYKOSKI
Weteraanikonepäivillä. Kiialla on pieni käsi, johon istuu luontevasti vesiväripensseli. Viime vuonna lähtijöitä oli noin 25, ja tänä vuonna letkassa oli nelisenkymmentä menopeliä. Vanhojen koneiden viehätys on siinä, että ne on vanhoja. Jos nykyään ois maanviljelijöiden työt noiden varassa, siitä ei tulis mitään, Tiina tuumaa. Ensimmäistä kertaa järjestetty tapahtuma on saanut kovasti kehuja. Nopeasti se ei tule, vaan vaatii pitkäjänteisyyttä. Sitä rukkasivat käyntiin Seppo ja Karhun Eero, jota Tiina kehuu valmettietäjäksi.
Harrastus on koko perheen yhteinen. Osia vaihdetaan ja ostellaan puolin ja toisin. Piti kahtoa tarkasti, että maali meni sinne, minne piti, Tiina toteaa. Työt jaettiin niin, että Seppo hiekkapuhalsi, ja Tiina maalasi tyttärensä Kiian hyvällä avustuksella. Tunteja ei ole laskettu. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 14. Naisia konetouhuissa toki näkee, mutta yleensä enemmän tuiki tärkeissä taustajoukoissa. Roimasti on Haapaveden harrastajaporukka viime vuosien aikana laajentunut.
Vuonna 2009 oli konepäiville lähdössä viitisentoista henkeä. Se vie tosi paljon aikaa, kun lähdetään kalustolla johonkin, Tiina huomauttaa. Vanhat Valmetit -traktorikerho palkitsi hänet ilmaisjäsenyydellä ja tavarapalkinnoilla. Sehän on työn juhla, Tiina naurahtaa. Seppo oli mulla laadunvalvojana. Alkuperäisiä osia laitettaviin projekteihin tuntuu löytyvän. Weteraanikonepäiville
Haapaveden harrastajaväki otti vauhtia kesäkuussa Kylpyläsaaressa. Kone päästi ensimmäiset äänet vuosikausiin viime viikon tiistaina. Toiset juhli vappua valkolakit päässä, me oltiin hallissa haalarit päällä yömyöhään. Valmetin punaisenkiiltävä kylki sujahtaa weteraanitraktorille sopivan äänen saattelemana pihamaan toiselle laidalle. Tiesin, mihin rupesin. Peli on ostettu Rytkyn Vesalta
Eriika muistaa kävelleensä opettajansa perässä, koska halusi tehdä samanlaiset sukat ja lapaset kuin
Tuohisormukset sormeen ja pajupillillä soittelemaan
Laura Seppä
laura.seppa@sps.fi
KÄRSÄMÄKI Entisaika imaisi yleisön matkaansa Kärsämäki Päewillä maanantaina. Eriika on käsityöopettajana iskostanut aikoinaan joka ikisen Kärsämäen seitsemäsluokkalaisen muistiin sekä peukalonauhan että iskunyörin teon. Toista edellinen niin monta kertaa, että jäljellä on enää yksi silmukka.
Koulunsa hän kävi itse koulunsa 40-luvun lopulla ja 50luvulla. Niistä tein kissan ja koiran ja olin niin innokas, että kerkesin tehdä vielä neulatyynynkin, kun kangasta riitti, Eriika naurahtaa.
Muisto vuosien takaa. Ne ovat toimineet esimerkiksi naisten sukkanauhoina ja suitsivarsina juhlasuitsissa. Jatka neulomista. Paukutetaanhan mattojakin videonauhoista.. Nykyään nauhaa käytetään esimerkiksi kansallispuvuissa, eikä mikään estä tekemästä sitä muusta materiaalista kuin langasta. Hän muistelee äitinsä laittaneen ne lumppuihin. Hän on työvuosiensa aikana nähnyt omakohtaisesti, miten oppilaiden suhtautuminen käsityötunneilla vaihtelee. Sitä seurasivat kudotut ja virkatut lapaset ja sukat. Aika vieri Eriikan lapas- ja sukkatapauksen jälkeen. Opettaja heltyi ja opetti, kuinka ne tehdään. Toini-opettaja pääsi eläkkeelle ja sairastui. Puhdetöinä syntyi myös käpylehmiä ja -lampaita.
Niukka käpykesä ei leikkikotieläinten tekoa hidastanut. Nypyn voi tarvittaessa purkaa aivan kuten minkä tahansa muunkin neulotun.
Mieluinen muisto Eriikalle on jäänyt kärsämäkisten hyvin muistamasta kunnansihteeristä Toini Vavulista, joka toimi väliaikaisena
opettana´Mehtäsaaren kansakoulussa. Saulin puukko taipui myös pajupillin tekoon. Esillä oli muun muassa kärsämäkisen Tiina Junnon ala-asteella vuonna 2001 tekemä seinävaate. Kärsämäellä on paljon ihmisiä, jotka osaavat nämä asiat. heinäkuuta 2011
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Koulukäsityöt ovat sekä ihania että kamalia, riippuu keneltä asiaa kysyy.
Laura Seppä
laura.seppa@sps.fi
LAURA SEPPÄ
KÄRSÄMÄKI Liekö olemassa toista kouluainetta, joka jakaa mielipiteet yhtä tehokkaasti kuin käsityöt. Vanhoja kaapin perälle unohtuneita koulukäsitöitä ei kannata heittää pois. Toisten oppilaiden innokkaasti odottamilla ja toisten inhoamilla tunneilla on syntynyt monenkirjavia töitä. Toisille se on myrkkyä, Eriika toteaa.
Monen polven lapaset. Varret ovat alkuperäiset, mutta kärjet on
pitänyt kutoa useampaan kertaan uudestaan, sillä ne ovat kuluneet puhki. Pidän niitä pyörällä ajaessani, Eriika
kertoo. Minun kynsistä ei pääs-
syt kukaan oppimatta. Eriika on oppinut peukalonauhan teon anopiltaan Sofia Kyllöseltä, joka oppi sen Kiu-
ruvedeltä kotoisin olleelta äidiltään. Ne ovat vuosien ja vuosikymmenten kuluttua mieluisia muistoja. Kotini vintiltä löytyi sahajauhoista housun ratsupaikat. Tässä on kärsämäkisen Tiina Junnon ryijypistoin tehty seinävaate, joka on valmistunut kymmenen vuotta sitten.
Viimeinen silmukka luistaa ja jää puikolle. Myös eläkkeellä oleva käsityöopettaja Eriika Kyllönen toi näytille koulukäsitöitä. Oikealla puikolla on silloin seitsemän silmukkaa. Rekolaan väkeä veti petä-
jän oksaan nostettu rippipuvun jakku. Seinävaatteessa komeilee valkoharmaa koira, joka on tehty ryijypistoin. Toini ei muistanut. Aikoinaan äidiltä tyttärelle siirtynyt taito on ollut katoavaa perinnettä.
Kärsämäellä se on voimissaan, sillä kylilläkin on omat vyönsä, jotka olivat Rekolassa näytilläkin. Varsiin tehtiin koristeiksi seitsemän silmukan nyppyjä, kuten Eriika niitä nimittää. Museon avajaisissa pääsivät halukkaat värkkäämään tuohisormuksia ja tuohirannerenkaita Saarikosken Saulin osaavalla opastuksella. He kerkeävät tehä koko maailman ja jatkavat töitä kotona. Käsityöopettajana Tiinalla on ollut Anna-Liisa Marttila . Lapset saivat puhallellakseen aivan oikein soivia pajupillejä, ja Saarikosken Helmin päällä olleeseen reikäompelekoristeiseen esiliinaan ihastui moni. Oli aivan ihana, kun ihmiset sanoivat, että ai niin, tämänhän minä osaan. Toiset rakastavat yli kaiken. Ylä-Savossa perinne eli vahvana vielä 1940- ja 1950-luvuilla. Tarvikkeet piti tuoda kotoa. Ihmisten ihmeteltävinä niitä oli Kärsämäki Päewillä Rekolassa maanantaina. En ole löytänyt niiden ohjetta mistään, hän tuumaa ja jakaa sen mielellään lukijoille. Lapasia Eriika säilyttää kuin aarteita. Sittemmin se on uhannut kadota kokonaan. Eriika kävi vieraisilla entisen opettajansa luona ja kysyi, muistaako tämä, kuinka opetti hänet tekemään mieluisat lapaset, sukat ja ennen kaikkea nypyt. Eriikan lisäksi lapaset ovat kelvanneet käyttöön nuoremmallekin polvelle. Sisällä Eriika Kyllösen vetämässä peukalonauhatyöpajassa moni kärsämäkinen sai ahaa-elämyksen. Joustavia peukalonauhoja on tarvittu monessa paikassa ennen kuminauhan yleistymistä. Hän teki minulle kinttaanpäällyslapaset. Oli pula-aika, kangasta ei ollut. Ota vasemmalla kädellä laitimmainen (oikenpuoleinen) silmukka, vedä toisten yli ja pudota pois. Kouluaikana tekemänsä nyppyvartiset sukat ovat ajan saatossa Eriikalta hävinneet. Muualla Suomessa osaaminen on hyvin heikkoa, veikkaan, Eriika tuumaa. Eriika muistelee, että siihen aikaan tehtiin ensimmäisellä luokalla joku nenäliinan tapainen. Lehmät ja lampaat muotoutuivat edellisvuosina talteen pistetystä käpysadosta. Nämä ovat minusta äärimmäisen kauniit lapaset vieläkin, Eriika huokaa.
NÄIN NEULOT NYPYN
Neulo sama silmukka seitsemän kertaa vuorotellen nurin ja oikein. Eriikakin sai omansa. Mummunsa Eriika Kyllösen ja vaarinsa Pekka Kyllösen luona käymässä ollut Oiva Tuominen vetäisi käsiinsä Eriikan kouluaikana kutomat lapaset. Oli Eriikan vuoro opettaa nypyn teko Toinille. 8
PYHÄJOKISEUTU Torstaina 14. Sen jälkeen Toini kutoi lapasia koko suvulle. Niitä on käytetty monessa polvessa niin ahkerasti, että kärjet on pitänyt kutoa uusiksi useampaan kertaan.
LAURA SEPPÄ
opettaja oli tehnyt lapsilleen
sa la 16.07.2011 saakka imas Elintarviketarjoukset vo
ERÄ
Suomalaista
Porsaan Ohutleike 600g
miedosti suolattu
8,32/kg
Kotimainen Meetvursti 250g
5,16/kg
MANSIKKAA
5 kg laatikko
4,58/kg
22
Vaasan Ruispalat 12kpl 660g
2,56/kg
90 k
lt
HINTA POMMI!
4
1
49
pkt
99
ras
HINTA POMMI!
1
29
pkt
Kermajuusto 17% 1kg
Semper Lastenruoat 4kk 125g
1,79/kg á 0,25
Vaniljakermajäätelö 1L
Käristemakkara 1kg
1
Säilöntään
Teräsmehustin 9L
69
pkt
12prk
2
69
1erä/talous
2pkt/talous
349
pkt
598
kpl
sis. 4m 149,00 · Suojaverkko 99,00 · Rappuset 9,90
169
suojaoliini, uset Tramp rapp ja verkko HINTAAN YHTEIS
Bliw Nestesaippua 300ml 6,33/L
3,33/kg
Bio Luvil 750g
Sunlight Astianpesuaine 750ml
19
90
tuote
1
90
kpl
T-paita
130-170
2
39
kpl
2 pkt
5
00
á 2,99
2 plo
250
á 1,69
7
Aherramme arkena - lepäämme sunnuntaina!
95
et.fi www.HHn
Kaikki elintarvikemyymälämme palvelevat: ma-pe 8-21, la 8-18
37 myymälää 36 eri paikkakunnalla - lähellä sinua!. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 14. heinäkuuta 2011
9
(vain kotitalouksille). 2 tuolia, 2 alustaa, 2 makuupussia, 1 teltta, 1 taskulamppu, lisäksi laukku, johon voi pakata kaikki tarvikkeet
Festarisetti
Mekko
3990
Jäänalle-pakastusrasiat
0,75L / 4kpl 0,3L / 6kpl 0,5L / 5kpl 1L / 3kpl
29
20
pkt
HINTA POMMI!
s-xxl
Mekko
musta, valk, s-xxl
00
00
1,67/L
norm. 59,90
2
Bliw Nestesaippua täyttöpullo öpullo 500ml 4,78/L
· Trampoliini n
Videota saa hakea maksua vastaan Merijärven kunnantalolta. Kunnanjohtaja Kaija Eskola jakoi palkinnon nuorille, jotka tekivät Mainetta etsimässä Merijärvellä -elokuvan. Merijärviviikon avajaisissa julkistettiin Juhani Alarannan muotokuva.. Alaranta kävi myös Moliksen luona kerran, jolloin hänestä otettiin kuvia muotokuvaa varten. Muotokuva on tilattu kiitokseksi Merijärven kehittämisestä. Merijärviviikko jatkuu sunnuntaihin asti ja luvassa on torstain markkinat Koivupuhdon
ienen hiekkatien varressa vanha talo aittarakennuksineen oli Merijärviviikon avajaisten pitopaikkana. Voitto tuli ihan yllätyksenä, nuoret kertovat. Aloituspäivänä tehtiin li-
säksi pareittain kipsistä karnevaalinaamiot, jotka väritettiin seuraavana päivänä. Palkintoa tulivat vastaanottamaan Teemu Tohola, Juho Toppila, Antti Toppila, Joona Toppila ja Aleksi Yppärilä. Vieressä kuulijana Juhani Alaranta.
Alarannan muotokuva. Kun tuli aika mennä katsomaan valmista maalausta, oli Alarannan otettava mukaan vaimo Mirjami, jota Alaranta kutsuu kutsui kotoisasti Mirkuksi. Teemu lauloi itse säveltämiään ja sanoittamiaan kappaleita. Alaranta kiitti muotokuvan tilaajaa Merijärven kuntaa, Erkki Hellaakoskea puheesta ja perhettään tuesta. Näin ei kuitenkaan käynyt. Alarannan mukaan matkustelu, kuntatyö ja eduskuntatyö ovat syöneet aikaa vaimolta ja perheeltä. Leiriläiset valmistivat eläinhahmoja kuvataideleirillä. Ollaan ihan otettuja. Puheessa hän myönsi, että nuorempana hän ajatteli, ettei koskaan moiseen ryhtyisi ja että vuodet ovat pehmentäneet hänen päänsä. Pianossa taiteili Maria Hakala ja sydämensä kyllyydestä laulava Marian isä Tapani Hakala. Naamioista saattoi tunnistaa eläinhahmoja kissoista lintuihin. Aloite leirin järjestämiseksi
tuli lasten vanhemmilta. Sisälle putkeen lisättiin pikkukiviä, riisiä ja herneitä,
jotka saivat liikutettaessa aikaan mielenkiintoisia ääniä. heinäkuuta keräsi parikymmentä lasta ja nuorta mielenkiintoisen taiteilun pariin. Taiteilija oli kuulemma käskenyt häntä olemaan rentona ja hymyilemään. Kitarasoiton seurana oli musikaalisen Hakalan suvun pianon soittoa ja laulua vanhemmista sävelmistä. Luokanopettajaksi opiskeleva Teemu kertoi, että hän on viettänyt Merijärvellä aikaa mummolassa. Oikealla leiriopettaja Liisa Pöllänen.
Nurmilavalla kitara, piano ja m
Merijärvellä jaettiin kulttuuripalkinto ja paljastettiin muotokuva.
Annika Pienipaavola
päässyt vastaanottamaan palkintoa. Alaranta jopa sanoi, että hän on laiminlyönyt perhettään yhteisen hyvän vuoksi. Merijärven kulttuuripalkinnon saajiksi valittiin jotakin erilaista. Tien vieriin oli parkkeerattu autoja ja puiden ympäröimä piha oli täyttynyt ihmisistä. Erkki Helaakoski piti Merijärviviikon avajaisjuhlapuheen. Soittimet saivat vielä väriä ja kuvitusta pintaansa, ja tulos oli upea. heinäkuuta 2011
.
VIHANTI Vihannin Kuvanteki-
jöiden ja Raahe-opiston järjestämä lasten kuvataideleiri Alpuanharjun hiihtomajalla 8.-9. Vaimon hän otti mukaan ihan siltä varalta, että jos sattuu pyörtymään. Avajaisten toiset päätähdet olivat taiteilija Matti Molis ja rovasti Juhani Alaranta. Video tehtiin edellisenä kesänä vapaa-ajalla ja osaksi koulussakin. Opettaja Liisa Pölläsellä oli kiinnostavia ja tuoreita ideoita. Merijärvi on siis hänelle läheinen, vaikka hän ei siellä asukaan. Nuorta artistinverta vehreälle nurmilavalle toi Teemu Lindelä. Merijärven kunta tilasi Molikselta muotokuvan Alarannasta, joka on tehnyt paljon Merijärven kunnan hyväksi. Leirillä ei unohdettu myös-
Karnevaalihumua. Leirin nimenä oli Eläinten karnevaalit. Vaimon ahkeruutta ja tukea on hänen mukaansa tarvittu, jotta työ eduskunnassa ja Merijäven kunnassa muiden töiden ohella olisi onnistunut. Markus Nummi ei
P
mari.pienipaavola@sps.fi
JARMO TYYSKÄ
Juhlapuhe suvessa. Pahviputkeen tehtiin reikiä, joihin ruuvattiin ruuveja. 10 Eläinhahmot muotoutuivat leirikarnevaaleissa
Sinikka Somero
toimitus.pyhajokiseutu@sps.fi
PYHÄJOKISEUTU Torstaina 14. Toisena leiripäivänä valmistettiin soittimet. Alaranta piti puheen muotokuvan paljastamisen yhteydessä. Aiemmista leireistä on kulunut aikaa, sillä Vihannin Kuvantekijät järjesti lastenleirejä myös 1990-luvulla. Tutustumisen jälkeen piirrettiin värikkäitä riikinkukkoja
Perinteen mukaisesti viikko alkaa runo- ja kuvataidekursseilla. Sen jälkeen kello 18.00 markkinakisat urheilukentällä. Tapahtuma alkaa iltasella runorastien etsimisellä ja ohjelmassa on musiikkia, leikkejä, arpajaisia, myyjäisiä ja muuta mukavaa. Illalla Kalaputaalla esiintyy tanhuryhmä Soihtulan Pilkistys.
"
Ollaan ihan otettuja. Yleisölle on tarjolla lausuntaesitys lauantaina iltapäivällä, jolloin tarjoillaan uunituoreita runoja. Maanantaina perheet pääsevät seikkailemaan Jatulintarhassa, jossa on Metsänlaulajaiset ja runorasti kaikenikäisille. Merijärvinen Matti Moliis ikuisti Juhani Alarannan muotokuvaan.. heinäkuuta. Keskiviikkona ovet ovat auki tsasounassa ja illalla on maallikkohetkipalvelus. Torstaina vietetään Romantiikan iltaa Ukonkantissa. Mainetta etsimässä Merijärvellä -elokuvan tekijät: Teemu Tohola, Juho Toppila, Antti Toppila, Joona Toppila ja Aleksi Yppärilä palkittiin kunnan kulttuuripalkinnolla.
JARMO TYYSKÄ
Juhlahetki. Vihannissa on sukusiteitä myös musiikkipedagogi Satu Salesvuolla, joka pitää konserttinsa tiistaina Ukonkantissa. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 14. Perjantaina luvassa on nappuladisco kello 18-20. Sunnuntaina seurakunta kutsuu väkeä ulkoilmaan kotiseutukeskuksen pihalle viettämään sanajumalanpalvelusta gospelmusiikin ja hiljaisuuden sanoin ja sävelin. Runokurssilaiset esittävät kahden päivän tuotoksiaan yleisölle kantaesityksinä. Sunnuntaina luvassa on ruokailu seurakuntatalolla, kirkossakäynti ja laulua seurakuntatalolla. Ruuan jälkeen pidettiin pieni ulkoilutauko ja sitten jatkettiin innolla työskentelyä. Voitto tuli ihan yllätyksenä."
JARMO TYYSKÄ
Palkitut kuvattavana. Leirin tuotoksilla on käyttöä ainakin Jatulintarhan avajaiskarnevaaleissa 25. Illansuussa Ukonkantissa järjestetään Taina Fältin ja Pieta-Maria Pieskän Nostalgia-konsertti. Aika tuntui loppuvan kesken, ja monet toivoivatkin seuraavan leirin olevan kolmipäiväisen.
muotokuva
JARMO TYYSKÄ
koulun pihalla kello 10-14.30. Stepa esiintyy myöhemmin Pyhänkosken nuorisoseuralla. Heinäkuun viimeisellä viikolla vietetään Vihannin Kotiseudun helmien ja Vesihelmijuhlan tapahtumia. Hanhinevan Eijan laittama maukas ruoka teki hyvin leiriläisille kauppansa. heinäkuuta 2011
11
Vihannin Vesihelmiviikko lähestyy
Ensi vuoden leiriä varten kuvantekijät toivovat ideoita myös lasten vanhemmilta. Konsertissa kuullaan kantaesityksenä muutamia vihantilaislähtöisen Risto Luikun lauluja. Viikko päättyy Vesihelmijuhlaan perjantaina.
kään vapaata taiteilua. Varikkoveijarit tanssittavat lauantaina Pyhänkosken nuorisoseuralla. Hilkka Manninen, Erkki Poutanen ja Anja Kaartinen esittävät rakkausrunoja Kantelettaresta Tabermanniin
Kärsämäkinen puhalsi alkometriin 2,36 promillen lukemat.
Poliisi epäilee häntä törkeästä rattijuopumuksesta. Välillä koiravanhusta käytetään kävelyllä. Auton omistaja istui ajon aikana auton kyydissä, joten hänen epäillään syyllistyneen kulkuneuvon luovuttamiseen juopuneen kuljetettavaksi.
Lompakoita voroille
Poliisi tutkii lompakkovarkaussarjaa, jonka tapahtumat
ulottuvat eri puolille Suomea. Poliisitutkinnan mukaan lompakkovarkauksia olisi tapahtunut luultua enemmän. Kirsi Ruuska-Mäntyniemi ilmaisee itseään musiikilla ja kasvien ja tavaroiden yhdistämisellä.
Kirsi on Vihannin oma Miina
Hän taiteilee käytöstä poistetuista esineistä pihataidetta.
paita puista. On käynyt ilmi, että kaikki uhrit eivät ole edes huomanneet joutuneensa rikoksen
uhriksi, vaan ovat luulleet kadottaneensa lompakkonsa, eivätkä siten ole tehneet poliisille rikosilmoitusta tai ilmoitusta kadonneesta omaisuudesta. Seurana hänellä on musiikkia, mies ja Cheri-koira.. Istun ja kattelen, että mitäs tekis seuraavaksi. Maaseutuelämä on varmaan tullut verenperintönä, Kirsi sanoo. Auton oikea kylki on lommolla. Kirsi on saanut tavaroita lahjoituksina kavereiltaan. Talvisin bändissä soitetaan kesää enemmän. Kesäkotiin on tehty myös lapsenlapsille maja. Autolla ja polkupyörällä olen jakanut postia. Saunan portaalta löytyy myös soitin, josta kuuluu iskelmiä. Kirsi kiertelee myös naapurin Loivaliisan kanssa kirpputoreilla, sillä niistä löytää aarteita. He raahasivat juuriköppyrät suolta tienviereen, josta Kirsin mies soitettiin avuksi niitä hakemaan. Kesäpaikalta löytyy maalattuja autonrenkaita, vessanpöntössä kasvavia kukkasia ja rautalangoilla maahan kiinnitetty pyörä ja työnnettävä kyntöaura. Hän on myös innokas poimimaan marjoja. heinäkuuta. Ehkä siksi Kirsi viihtyy joka vuosi ensimmäisiin pakkasiin saakka kesäasunnollaan maalla. Hän kertoo myös rakastavansa luontoa. Siltä väliltä soittavat mulle ja kerrään tilauksesta, Kirsi kertoo. Osa on kesäasunnon vanhaa jäämistöä, jotka on kunnostettu uuteen tehtäväänsä pihan koristuksena. He näkivät kolme komeaa kantoa, jotka heidän oli saatava kotipihoille. Toisessa puussa roikkuu mehumaija, joka on täynnä kukkia. Kirsin mielestä elämä on liian lyhyt, että sen voisi pilata kiireellä. Mitään ei saa heittää hukkaan, Kirsi sanoo. heinäkuuta tekijät iskivät Iissä ja Keminmaalla. Taideharrastus on lähellä Kirsin sydäntä ja sen avulla
"
Mitään ei saa heittää hukkaan."
hän saa toteuttaa itseään. Ainoastaan oikeat lehmät puuttuvat. Yhden noin 30 senttiä korkean keraamisen lehmän Kirsi on saanut hankittua. heinäkuuta 2011
taan varkauden yrityksenä.
Rattijuoppo liikenteessä
PYHÄJÄRVI Poliisipartio pysäytti sunnuntai-iltana Ouluntiellä kärsämäkisen miehen kuljettaman henkilöauton tarkastusta varten. Tekijät saapuivat Suomeen Tornion kautta keskiviikkoiltana 6. Heidät vangittiin maanantaina todennäköisin syin epäiltynä. Kirsillä on kolmen hanuristin kanssa myös oma bändi. 13 -vuotias Cheri-koira nukkuu päiväunet Kirsin ja isännän kanssa. Kirsi kertoo myös seikkailusta, jonka hän koki naapurinsa kanssa kesken marjastuksen. Kirsi on viihtynyt eläkkeellä. Poliisi epäilee alustavasti, että tekojen takana on kolme romanialaista miestä. Kerrään muillekin Raahesta Nivalaan. Asiaa tutki-
PYHÄJOKISEUTU Torstaina 14. Sitä sanotaan, että eläkeläisillä on kiire. Olin töissä Vihannin postissa 10 vuotta. Poliisipartio sai poliisikoiran avulla toisen miehistä kiinni kioskin lähettyviltä. Paikalla harrastetaan ja oleillaan. Miesten epäillään syyllistyneen kuuteen eri varkauteen, josta kaksi on tehty PohjoisSuomessa. Minä olen jo siinä iässä, että saan tehdä mitä haluan. He soittavat omaksi ilokseen. Hanurin soittoa hän kokeili, mutta rummut osoittautuivat omaksi soitti-
meksi. Varkaudet tehtiin pääasiassa kauppaliikkeissä ja sen jälkeen, kun uhri on käynyt nostamassa rahaa pankkiautomaatilta. Toista miestä ei saatu tuoreeltaan kiinni. Poliisi pyytääkin lompakkonsa viime torstaina tai perjantaina kadottaneita tekemään viipymättä ilmoituksen lähimmälle poliisille, jollei sitä ole jo tehty. Paikalla nähtiin kaksi miestä. Mies ei ole koskaan käskenyt eikä kieltänyt, Kirsi kertoo harrastuksestaan. Koiran lempipaikka pihalla on keskellä hiekkalaatikkoa. Monta asiaa teen, mutta yritän tehdä vain yhtä kerralla, ettei jää kesken, Kirsi paljastaa. Päivät kesäasunnolla kuluvat leppoisasti. Oon rukoillu Jumalalta, että sais pitkän ja terveen elämän, Kirsi sanoo.
Annika Pienipaavola
mari.pienipaavola@sps.fi
VIHANTI Kirsi Ruuska-Mäntyniemen tytär kutsuu äitiään Miinaksi taiteilija Miina Äkkijyrkän mukaan. Heidän kulkuvälineenään
oli harmaa Ranskan rekisterissä oleva Renault Laguna. Harava on kiinnitetty ulkosaunan seinälle ja sen rakosiin on laitettu kirkkaan keltaisia kukkia. Minulla on aina tekemista, mutta ei koskaan kiire, Kirsi kertoo. 12
Murtomies jäi kiinni
OULAINEN Hakakadulla sijaitsevaan kioskiin yritettiin murtautua varhain maanantaiaamuna. Kukkien ja pihanlaiton ohessa Kirsi rakastaa myös musiikkia. Kiertueilla he eivät käy. Samalla kehotetaan tarkistamaan onko lompakon mukana mahdollisesti kadonneella pankkikortilla tehty nostoja.
JARMO TYYSKÄ
Pihataidetta. 7. Kirsin pihalla roikkuu saap-
Ideat uusiin taiteellisiin töihin Kirsi saa useasti istuessaan terassilla
Raudasojan kanat eivät ole tavallisia maatiaisia, vaan silkkikanoja ja kocheja. Ne ovat kyllä hyviä, niitä maistelleet tututkin ovat tykänneet. Luomumunat maistuvat
erilaisilta kauppojen tarjontaan nähden, ja niissä keltuainen on suurempi. Sähköpatterilämmitys riittää pitämään kopin riittävän lämpimänä. Kanojen kasvatus on hauskaa ajanvietettä, ne eivät ole vaativia kotieläimiä. -Rehu sisältää tärkeitä vitamiineja. Vapaasti omakotitalon piha-alueella tallustelevat kanat saavat monipuolista, vitamiinipitoista ravintoa. Kanat syövät mielel-
EMILIA HATULA
Pihan elämää. Kukot kiekuvat kovasti, mutta niillä ei ole tarkkaa päivärytmiä. Perusravintona annan niille rehua, jota saan paikallisesta marketista. Kanan munimisikä vaihtelee roduittain. Asumme taajama-alueen ulkopuolella, joten päiväsaikaan ne saavat olla vapaasti pihalla, ja illaksi ne viedään leikkimökistä tehtyyn kanalaan. Ne osaavat itsekin lähteä koppiaan päin, kun huomaavat illan tulleen. On mukava seurata niiden touhuja. Yksi kana munii yhden munan päivässä. Talviaikana niiden hyvinvoin-
ti otetaan huomioon järjestämällä paikka, jossa lämpötila pysyy plussan puolella. Pihaa ei ole tarvinnut aidata, sillä kanat ovat reviiriuskollisia eläimiä. Mieliherkkua ovat leivänkannat. 1.1.2012 lähtien munivia kanoja ei saa pitää varustelemattomissa häkeissä. Kanojemme munat menevät omaan käyttöön. Kokonsa vuoksi kotipihan kissat ja koiranpentu eivät uskalla lähestyä jättikocheja, vaan ne tyytyvät tarkkailemaan kauempaa. Mahdollisista rikkeistä saadaan tietää otantaan perustuvista eläinsuojelutarkistuksista tai meille tulleista ilmoituksista. Teosta voi seurata myös viljelijätukien vähentäminen.
Oleskelua. Kanankasvatuksesta voi tehdä itselleen hauskan ja vaivattoman harrastuksen.
Värien vaihtelua. Avoimesti pesivät lintulajit munivat yleensä kirjavia munia, jotka eivät erotu ympäristöstään niin helposti kuin yksiväriset munat.
Lähde: Wikipedia
OULAINEN Ihmiset ovat kiinnostuneita tietämään, mistä heidän pöytäänsä katettava ruoka on peräisin. Varjossa viihtyvä kana hakeutuu parvensa seuraan.. Tällä hetkellä Suomessa 20 prosenttia tuotannosta on vielä perinteisissä, vääränlaisissa häkeissä, kommentoi Siipikarjaliiton toiminnanjohtaja Lea Lastikka.
Kyseisestä päivämäärästä lähtien kananmunantuotanto sallitaan lattia- ja kerrosritiläkanaloissa sekä varustelluissa häkeissä. Ne saattavat kiekua yölläkin, mutta naapureita se ei ole häirinnyt. Siipikarjan joukossa on nähty muutamia tipujakin. Helleilmalla kanat hakeutuvat varjoon lepäilemään. Silkkikanan tunnistaa silkinpehmeästä turkista, jättikochikukkoa Raudasoja kuvailee metsoakin suuremmaksi. Juomapaikan täytyy olla sellainen, etteivät kanat voi kaataa sitä. Sanna Raudasojan kesäkanalassa on tällä hetkellä yksi muniva kana sekä 13 nuorikkoa, jotka ovat lähellä munimisikää. heinäkuuta 2011
13
Kesäkanalasta munia omiin tarpeisiin
EMILIA HATULA
Emilia Hatula
emilia.hatula@sps.fi
VÄRI
Biliverdiini ja sen sinkkikelaatti antavat munalle sinisen tai vihreän värin.
Protoporfyriini antaa punaisen tai ruskean värin. Lapsetkin tykkäävät niistä, haluaisivat aina olla silittämässä ja ovat innolla viemässä ruokaa. Raudasoja halusi hankkia kanoja omaksi sekä perheensä iloksi. Juomavesi ei saa päästä jääty-
mään talvella. Varustellussa häkissä yhdellä kanalla on tilaa ainakin 750 neliösenttimetriä, ja siellä ne voivat kuopia pehkua, munia pesään ja istua orrella. Värikkäät kananmunat ovat harvinaisempia kuin valkoiset, mutta niiden maku on sama.
lään myös perunaa ja muuta ylijäänyttä ruokaa, pihamaalta tottakai monenlaisia kasveja, pieniä hyönteisiä ja matoja. Yksi varma keino saada varmasti lähi- tai luomuruokaa on hankkia kasvatettavaksi kanoja, jotta saa omia kananmunia. Yksivärisiä munia munivat koloissa pesivät linnut, tai linnut, jotka peittävät munat poistuessaan pesästä, tai linnut, jotka hautovat kiinteästi. Maatiaiset ja silkkikanat aloittavat munintansa neljän, viiden kuukauden ikäisinä, kochit noin kahdeksan kuukauden ikäisinä. Meillä kopissa on lattialla turvetta, sahanpurua ja hiekkaa. Tämä harrastus etenee pikkusiskoni kanssa, joka auttoi minua rakentamaan kanoille kodin. Moni on sanonut, että ne ovat koostumukseltaankin parempia, ja saavat taikinasta kuohkean.
Kanojen pito varustelemattomissa häkeissä laittomaksi
EMILIA HATULA
Emilia Hatula
emilia.hatula@sps.fi
EU:n jäsenvaltioissa kiristetään kanaloita koskevaa lainsäädäntöä hyvinvointiperusteiden vuoksi. Rikkeen tekijälle annetaan välittömästi määrä-
ys lopettaa toimintansa, kertoo ylitarkastaja Helena Hepola Evirasta. Silkkikanat puolestaan kiinnostavat kanahaukkoja ja kettuja, mutta tällä pihalla moista ongelmaa ei ole ollut. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 14. Kukkoa olisi välillä vaihdettava, jos tipuja halutaan siitettävän lisää.
Yleinen luulo kukkojen sisäisestä kellosta ei pidä tässä tapauksessa paikkaansa. Välillä pidetään munintataukoa
Metsäsuomalaisten sukujuuria tutkivaan kurssiin osallistunut Sainkangas oli iskenyt silmänsä samalla kurssilla olevaan naiseen, jonka tiesi olevan itseään 20 vuotta nuorempi. Runot voi varustaa joko omalla nimellä tai nimimerkillä. Eihän tässä talvella voisi asukaan, ainakin lattia pitäisi sitten nostaa, Takkinen pohtii. Pokaaliryhmittymä mökillä muistuttaa hevosenkengän-, kettingin-, tikan- ja nännikumin heitossa ja mölkyssä menestymisestä. Haapavedeltä kotoisin olevalla Toivolla oli tuttuja Oulaisissa, joka tuntui sopivalta paikalta kesän viettoon. Ajatuksena oli se, että lähden vuodeksi kokeilemaan, miten pärjään siellä. Lähes 30 vuotta sitten tavanneen parin yhteiselon alkuun liittyy pala muunneltua totuutta. Sainkangas, 85, kertoo, että 1960luvulla Suomessa tilanne oli se, että matalapalkkatyötä oli, mutta tili siitä ei tahtonut riittää muuhun kuin ruokaan. 160 - 170 vuotta vanha mökki löytyi Miettimäeltä. Minähän sanoin sitten sinulle, että kyllä mää tiedän, kuinka vanha sinä olet, Takkinen muistelee hymyssä suin. Se aika, jonka kaksikko viettää Oulaisissa, käytetään kunnolla hyödyksi. Toistaiseksi kun on kuitenkin ajatuksena, että vain kesät ollaan tässä. Kesät Oulaisissa asuvat Marjatta Takkinen ja Toivo Sainkangas ottavat ahkerasti osaa erilaisiin pihapelikisoihin. Idea värssykirjasta lähti siitä, että sopivan runon tai
ajatelman valinta ei ole välttämättä helppoa. Jokainen haluaisi varmasti päätyä sellaiseen runoon, joka todella välittää merkitykselliset sanat ilon tai surun hetkellä. Pöytälaatikoiden antia voivat toimittaa liikkeeseen kaikki halukkaat. Huonompi sija keskinäisessä paremmuusjärjestyksessä tarkoittaa tiskausvuoroa. Yhteiseksi tukikohdaksi Suomessa kaksikko valitsi Oulaisen. Muuttolinnuilla näin ei ole. Minä ajattelin, että kun saat tietää sen, niin jätät minut heti, Sainkangas naurahtaa. 14 Pöytälaatikoiden aarteet värssykirjaksi
Heli Nurkkala
heli.nurkkala°sps.fi
PYHÄJOKISEUTU Torstaina 14. Myöhemmin Sainkangas kouluttautui sorvariksi. Vaikka mukavaa Oulaisissa on, elokuussa se viimein koittaa. Sen jälkeen nimetty raati kokoaa runot,
jotka painetaan värssykirjaan. Kaksi kotimaata omaavan henkilön voisi kuvitella kaipaavan ikuisesti toiseen. Tavataan tuttuja ja kierretään kisailemassa ympäri pitäjiä. Hetki, jolloin kaksikko tietää, että nyt on lähdettävä takaisin toiseen kotiin Björneborgiin. Toivo Sainkangas naurahtaakin, että tiskaaminen on hänelle tuttua puuhaa.. Yhteistä pesää muuttolinnut alkoivat rakentaa aikuisiällä. Toiveena on, että suurin osa runoista on lyhyitä ja ytimekkäitä ja sellaisia, jotka sopivat eri ikäisille miehille, naisille ja lapsille. Jo-
Häviäjä tiskaa. Matkaan heitä houkutteli miehen sisko, joka oli jo Ruotsissa. Elämänmittaiseen, pysyvään muutokseen oli puolestaan valmistautunut Sallasta kotoisin oleva Marjatta Takkinen, kun hän lähti Ruotsiin miehensä kanssa 20-vuotiaana. Mieleen palaa mökki Miettimäellä, lähikuntien tutut maisemat, pelihetket kylien tapahtumissa ja Eläkeliiton kisoissa sekä vuosien takaiset kesät heinätöissä sukulaisten apuna. Takkinen ja Sainkangas kuuluvat siihen ryhmään, joka lähti muhkeamman tilipussin perässä Ruotsiin. Päätimme, että kokoamme pöytälaatikoiden kätköjen aarteista värssykirjan, joka on
avuksi ihmisille ilon ja surun hetkellä, Ilomäen Hautaustoimisto ja Kukka -kaupan uudet yrittäjät kertovat. Janne Jääskeläinen suunnittelee, että värssykirja saa myös tulevaisuudessa jatko-osan, jos runoilijat innostuvat toimittamaan paljon tekstejä julkaistavaksi.
Muuttolinnut pesivät joka kesä Oulaisissa
Elokuussa mieli tekee jo takaisin Björneborgiin.
kaisen muunkin kesän Ruotsissa asuva kaksikko on viettänyt Suomessa, eri puolella Suomea ja omissa kuvioissaan ennen yhteisen taipaleensa alkua. Ruotsissa aika kuluu keskenään kortin peluun ja sauvakävelyn merkeissä tai yhdessä jälkipolvien ja tuttujen kanssa. Koska teetämme runoista kirjasen, runoilijoiden on huomioitava, että oikeudet runojen kieliopilliseen korjaamiseen ja tarvittaviin muutoksiin on meille suotava. Kysyntää olisi kaikille uusille ja miksei jo julkaistuillekin pöytälaatikkorunoille. Idyllinen mökki ottaa kesäasukkaansa vastaan alkuperäisessä kunnossaan. Jääskeläiset kertovat, että kaikkien runoilijoiden kesken arvotaan kolme lahjakorttia.
Koekierrokselle. Takkinen työskenteli pääasiassa Bofors-asetehtaalla. Kaksikko pakkaa levottomuuden ja tavarat autoon ja lähtee 1400 kilometrin ajomatkalle Björneborgin pienestä tehdaskylästä. Runoja kerätään syyskuun loppuun. Muuttolinnut ovat taas tulleet, muut sirkuttelevat kylällä, kun kaksikko on saapunut määränpäähänsä Oulaisiin. Ei me olla tehty tähän mitään. Niitä saisi olla kaksi vierekkäin, kun joskus tuntuu, ettei 24 tuntia vuorokaudessa riitä, Takkinen päivittelee. Totuuden piilottelu oli kuitenkin turhaa. Hyvin tunnuin pärjäävän ja nyt olen ollut Ruotsissa 51 vuotta, Sainkangas muistelee toukokuun 10:ttä päivää vuonna 1960, jolloin aloitti viiden muun haapavetisen kanssa rautatehtaassa. Valmis värssykirja jatkaa matkaansa tueksi ja turvaksi ihmisille iloon ja suruun. heinäkuuta 2011
EMILIA HATULA
PYHÄJOKIALUE On käsillä pöytälaatikkorunoilijoiden kulta-aika. Otollisen hetken runoaarteiden tuuletukseen tarjoaa haaste, joka tulee oulaistelaisten yrittäjien Janne ja Saija Jääskeläisen suunnalta. He viihtyvät Ruotsissa ajan, jonka siellä ovat, eikä Suomen kesästä nauttiessa ikävä Ruotsiin nakerra. Kukkakaupassa asioivat saavat kirjan mukaansa, josta he voivat rauhassa valita sopivan värssyn evääksi ilon- tai surunvalittelun matkaan. Ja Ruotsissahan niitä oli rautatehtailla. Joka kevät on mukava tulla, mutta joka syksy on mukava lähteä, Sainkangas kertoo.
JARMO TYYSKÄ
Terhi Marjakangas
terhi.marjakangas@sps.fi
OULAINEN Kun toukokuu tuo mukanaan ensimmäiset maistiaiset tulevasta kesästä, valtaa levottomuus Björneborgissa asuvan kaksikon. Kurssilla täytettyihin papereihin Sainkangas rustasikin oman ikänsä hieman alakanttiin. Takkinen oli opiskellut kampaajaksi, mutta miehelle ei ollut löytynyt Pohjois-Suomesta töitä. Oulaisissa kaksikosta tuntuukin, että kalenterista loppuvat päivät kesken. Niin meitä täällä kutsutaan, Marjatta Takkinen naurahtaa tarkoittaen itseään ja miesystäväänsä Toivo Sainkangasta.
1989 kaksikon ostama talo on kesän ajan tukikohta
Uran ensimmäisen voiton ottanut ruuna lähti ajamaan kilpakumppaneita takaa 60 metrin pakilta. Leskisen ajama Opel kärsi töytäisyssä vaurioita ja ensi viikonloppuna käytävät Pellon Poikkinaintiajot jäävät ajamatta. EVK-luokassa kärkipaikan valtasi Joni Leskinen. Lamujoen Perhekodin tallilta oli mukana kolme hevosta. Tehdään uudesta vanhan näköistä, Ismo sanoo. Monilla on Hirvensarvia, ruosteisia kettinkejä ja bensakanisteri katolla. Pyhäjoelta oleva Paula ja Urpo Hyödynmaan omistama ori laukkasi yllättäen maalisuoralla. Hetkeä aikaisemmin hän oli saanut yleisessä luokassa mustan lipun, ajettuaan rengasrikosta kärsineen Hillilän Heimon perään yleisen luokan A-finaalissa. Kaverilla on bemarissa ruostutettu konepelti. -Kisa meni paremmin kuin osasin odottaa. Ajokkina on ollut Oulaisten
Metsäkonehuolto Oy:n hankkima Volvo S40. Se jää ajamatta, kun ei ole löytynyt sopivaa mäntää. Yritetään saada auto kuntoon Joensuun ja Hyvinkään osakilpailuihin. Suomessa on melko paljon tällaista, Ismo sanoo. Kirmon Vireen omistaa Haapavedellä ja Pihtiputaalla vaikuttava Aurinko
Talli. Hevosen valmennuksesta vastaa Porissa vaikuttava Jouni Miettunen.
Novia tienasi lounasrahat
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
OULU Pekka Pirneskosken omistama Novia tekee tasaisen varmaa työtä. Ismon auton laittaminen osa laajempaa rottatyylisuuntausta, jossa esimerkiksi autosta tai moottoripyörästä laitetaan hallitusti vanhan näköinen.
Rottatyyliä. Yleinen (56): 1) Matti Mäenpää NivUA, 2) Tero Kankaanpää ReiUA, 3) Esa Kurikka OuMK/UA, 4) Asko Jokisuu EUA, 5) Heimo Hillilä OuMK/UA, 6) Joni Leskinen OuMK/UA,...12) Antti Suonvieri Paratiisin/MU. P9 kuula: 1) Jaakko Mattila HimU 6.60, 2) Arttu Mattila HimU 6.53, 3) Aleksi Knuutila OuHu 6.43, 4) Santeri Mäkelä HimU 5.55, 5) Juuso Erkkilä LoVe 5.16.
kuljettajat olivat hyvässä iskussa Nivalan JM-kisoissa. Oulaisista ja Porista olevan Piirtotallin Loisto-Piirto on kilpaillut tällä kaudella 12 kertaa ilman totosijoja. Leskinen oli lopputuloksissa 21:s. Ensi kaudella Leskinen aikoo panostaan rallicrossiin tosissaan. Tuloksena oli seitsemäs sija ajalla 27,9x. Heinäkuun alussa Leskinen kävi kokeilemassa rah-
keitaan jokkiksen SM-kilpailuissa Hyvinkäällä. heinäkuuta 2011
15
paillut Hiskappi jäi maanantaina Kuopiossa rahasijojen ulkopuolelle. Yleisessä luokassa oli mukana 231 kuskia. Kyllä se on laillista, kun kaikki on kunnolla kiinni. Oulaisiin voiton ravasi Pekka Pirneskosken omistama ja Mika Moisasen luotsaama A.K. Kaverit yllyttivät Ismoa laittamaan autoa uuteen uskoon ja siitähän idea sitten lähti. Voitto kosteissa olosuhteissa maistui makealta monien vastoinkäymisten jälkeen. Ahkerasti kesäkauden kil-
Voittovirettä V75:ssa
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
KAJAANI Kovissa V75-lähdöissä kilpaillut Kirmon Vire palasi voittokantaan Kajaanissa. Se on jostakin ulkomailta tullut ajatus. Uutta autoa ei tullut tilalle, ja se matkasi sitten Noormarkkuun. Sain sen hankittua Oulaisten kilpailuista. Aku ajalla 34,5. Jorma Matalamäki kierrätti ruunan ykköseksi peräti 80 metrin takamatkalta. Viimeisenä kaksintaistelussa antautui paalulta lähtenyt ylivieskalaisen Hannu Vähäkankaan valmentama Murron Mortti 28,8. Hänen autonsa katolla on sarvet ja vanhoja tavaroita. Kouvolassa vaihteet eivät pysyneet päällä ja Kemorassa meni venttiili poikki. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 14. Heimo Hillilä jäi epäonnen saattelemana viidenneksi. Kolmossijan peri tiukassa taistelussa mukana ollut Esa Kurikka. -Lauantaina olisi ollut kauden neljäs osakilpailu Kauhajoella. Tammaa oli V4-peliin rastattu reilun prosentin verran. Tiistaina tamma sijoittui Tampereella kuudenneksi ajalla 35,0. Kolmantena
ruutulipun ylittänyt Leskinen tiputettiin lopputuloksissa kuudenneksi. Voittoajaksi kirjattiin 25,3. King Value 15,4a oli avoimessa ryhmässä yhdeksäs ja Garlic Broline 15,5a kymmenes.
Luokkavoitto toi Leskiselle lisälohtua
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
AUTOURHEILU
Kapina Jokkisrace Nivala 10.7. Keskiviikkona tamma pinnisti kakkoseksi Oulun lounasraveissa ajalla 17,9a. Täytyy lähteä Pelloon viettämään vapaata viikonloppua ja tekemään ostotarjouksia, Leskinen suunnitteli. Yllätysvoiton Pyhäjärvelle nappasi sisäratajuoksun jälkeen kärkeen kirinyt Miss Tomasino 17,9a. Viimeisen kierroksen tamma joutui vetämään toisen radan jonoa. P15 kiekko: 1) Ville Roimela KaJu 50.17, 2) Ville Vesa Keki 34.00, 3) Niko Tohola MeKe 29.32, 4) Kasperi Pulkkinen KeKi 27.50. Talvella on tarkoitus osallistua myös jääradan SM-kisoihin ensimmäistä kertaa.
Paikallista Rottatyyliä
Annika Pienipaavola
mari.pienipaamvola@sps.fi
ANNIKA PIENIPAAVOLA
OULAINEN Ismo Mustakan-
kaan autossa on jotakin erilaista. Kalusto on mennyt vähiin, ja minulla ei ole tällä hetkellä muita autoja. Monesti ei oo näin paljon tavaraa. P15 kuula: 1) Matti Kahilainen PihTu 17.22, 2) Ville Vesa KeKi 11.99, 3) Kasperi Pulkkinen KeKi 11.66, 4) Niko Tohola MeKe 8.82. SM-sarjan ulkopuolella hän on osallistunut kahteen yksittäiseen osakilpailuun Kouvolassa ja Kemorassa. T15 kiekko: 1) Henna Ritanen ÄU 39.91, 2) Annika Knuutila OuHu 33.40. Nuoret (15): 1) Lasse Kankaanpää ReiUA, 2) Joonas Rytkönen LapinlUA, 3) Arttu Marjakangas Paratiisin/MU. Ismo mistä on kysymys. EVK (24): 1) Joni Leskinen OuMK/UA, 2) Tomas Edberg NNSB, 3) Kari Kemppainen SsUA, 4) Simo Keskikallio EurMK, 5) Tarmo Kilpeläinen Paratiisin/MU, 6) Veli-Matti Paakkari RaaUA.
NIVALA Oulaisten MK/UA:n
YLEISURHEILU
Markkinaheitot Himanka 9.7. Joillakin on vain pottulaatikko ja ruostutettu konepelti, Ismo kertoo. Ismo omistaa auton veljensä kanssa puoliksi, eikä veli kuulemma ainakaan kovin paljoa pahaa tykännyt kun hän laittoi autoon ruostutetun konepellin.
Kaiken voi laittaa vielä entiselleen, Ismo perustelee. Onko tavaran katolle laitto sitten ihan laillista. Konepellin ruotuttaminen on vielä hieman kesken.. Naisten luokassa kaksoisvoittoon kaasuttelivat Mira Sainila ja nuoremman polven edustaja Inka Hillilä. Naiset (15): 1) Mira Sainila OuMK/UA, 2) Inka Hillilä OuMK/UA, 3) Satu Pietilä SsUA. Minulla ei ollut mikään ihmeellinen auto. Matkarahoja talliin tienasi kakkosrahat troikkalähdössä kuitannut Marry Me First 16,8a. Ismo Mustakangas on laittanut konepellille rotan. T15 kuula: 1) Henna Ritanen ÄU 12.20, 29 Annika Knuutila OuHu 10.45, 3) Elina Liimatta HimU 9.40. Molemmat kilpailut ovat päättyneet lyhyeen tekniikkamurheiden takia. Kesän aikana Leskinen on käynyt ottamassa tuntumaa myös toiseen lajiin, rallicrossiin SRC-luokassa
Niitä on seinillä ja pihalle levittäytyneinä. 0400 580 135 Sähköpostit: Toimitus: toimitus.pyhajokiseutu@sps.fi Ilmoitukset: ilmoitukset.pyhajokiseutu@sps.fi Muistilista: muistilista.pyhajokiseutu@sps.fi Asiakaspalvelu: asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@sps.fi Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@sps.fi Tilaushinnat:
Erkki Heikkilä Markkinointipäällikkö 010 665 5113 0400 589 430
VIIKON TYYSKÄ
Hanna Tenkula Ilmoitusvalmistaja 010 665 5150
Kesto 12 kk 89e Määräaikainen 6 kk 60e, 3 kk 38e Opiskelijatilaus, määräaikainen 12 kk 52,50e, 6 kk 30e, 3 kk 19e
Sähköiset tietokannat: Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja ALMA MEDIA Oyj -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaiseti sovittu. Pauliina Kanniainen on Raahesta, Raija Kristo Oulusta, Eeva-Kaisa Ailus Fiskarsista, Juho Yli-Posso Kärsämäeltä, Leo Karsikas Kajaanista, Urho Kähkönen Kuhmosta ja Jouni Ojutkangas Kokkolasta. Taiteilijat kehystävät kortteja, yleisölle, jos on kiinnostusta.
Katuosoite: Asemakatu 1, 86300 Oulainen Postiosoite: PL 1, 86301 Oulainen Puhelin 010 665 5145 Faksi 08 479 5125
Konttori avoinna ma klo 8.00-16.00, ti-pe klo 9.00-15.00 Ilmestymispäivät: maanantai ja torstai 57. 23%). tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Pyhäjokiseudun asiakaspalveluun. Tämä heidän Ystävyydellä-projektinsa kesti pit-
kään. Puhelut 010-numeroihin maksavat kaikkialta Suomesta soitettuna: Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min (alv. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Pyhäjokiseudulla ja muilla Alma Median Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekis-terissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. Useampia taiteilijoita. Pekka Luukkonen kertoo, mitä on nähtävillä.
Meidän sää
www.pyhajokiseutu.fi
Mitä kuuluu Villa Havun taidekesään. Luukkoset ovat avanneet kotinsa näyttelyvieraiden iloksi jo kolmatta kertaa. Varsinaista teemaa ei ole. heinäkuuta 2011
Mitä kuuluu Villa Havun taidekesään?
LAURA SEPPÄ
Laura Seppä
laura.seppa@sps.fi
KÄRSÄMÄKI Villa Havun seinille ja pihamaalle on levittäytynyt jälleen monenmoista taidetta. Meillä pääsee herkuttelemaan ja kuuntelemaan elävää musiikkia tai runonlausuntaa. klo 6-12 ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT: ma lehteen to klo 15 mennessä, to lehteen ti klo 15 mennessä
Simo Husso Päätoimittaja 010 665 5114 040 5274530
Taina Talvi Tilaukset/ rivi-ilmoitukset 010 665 5145
VIIVI & WAGNER
Sirpa Kortet Uutistuottaja 010 665 5144 050 438 0845
Jarkko Rautio Myyntineuvottelija 010 665 5147 050 325 6907
Heli Nurkkala Toimittaja 010 665 5143 050 438 0846
Jaana Heikkilä Myyntineuvottelija 010 665 5181 050 544 5499
Laura Seppä Toimittaja 010 665 5167 050 438 0849 Jari Kangaskorte Urheilu, freelancertoimittaja p. Veistoksia, maalauksia ja sekatekniikkatöitä. vuosikerta Verkkolehti: www.pyhajokiseutu.fi
Sanomalehtien liiton jäsen, Sitoutumaton paikallislehti Julkaisija: Suomen Paikallissanomat Oy ISSN 0356-2492 Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino, Kajaani Levikki: LT 2008 7114 kpl
B. klo 6-14, vkl. Henkilörekisteri Pyhäjokiseudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Millaista palautetta näyttelystä on tullut. 16
PÄIVÄN KYSYMYS
PYHÄJOKISEUTU Torstaina 14. Lehti noudattaa ilmoituksen julkaisemista koskevissa seikoissa Sanomalehtien Liiton hyväksymiä ilmoitusten julkaisusääntöjä. Kyllä ihmiset ovat tykänneet. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen Pyhäjokiseutu, PL1, 86301 Oulainen. Taiteilijat ovat kutsuttuja. Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min (alv. VIRTANEN
Jakeluhäiriöt: 0200 58585 ark. Yksikään ei särkynyt matkalla. 23%).. He tekivät aina kortin, jonka lähettivät toisilleen
Onko näyttelyn töillä tai taiteilijoilla jokin yhteinen teema. Pyykkipojilla on ripustettu Raija Kriston ja Eeva-Kaisa Ailuksen uniikkeja postikortteja. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriote on nähtävillä Pyhäjokiseudussa. Täällä on ollut tilaisuuksia ja tupa on ollut täynnä.
Runoelma. Raahelaisen Pauliina Kanniaisen työ puhuttelee yleisöä Villa Havun seinällä.
postissa. Vastuu virheistä Lehden suurin vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta
On hienoa, että löytyy ihmisiä, joilta löytyy uskoa minuun, Tapsa kiittelee Kivijärven Hei k k iä , Oulaisten Osuuspankkia, apteekkia ja Rakennusliike Sorvojaa. Elämään vain kuuluu sellaista, mihin ihminen ei vain voi vaikuttaa. Vuonna 2005 hän joutui läpikäymään sydämen ohitusleikkauksen, syksyllä 2007 tehtiin maksansiirtoleikkaus, joka meinasi koitua miehen kohtaloksi. Sanoin aiemmin lääkärille, ettei sydämessä ole kaikki kunnossa. Annamari Myllymäen ajama Ellie Mermaid 20,8 oli kymmenes ja laukalle sortunut Paavo Kitinpramin Goros Excel 21,7x yhdestoista. Sen tiedän omasta kokemuksestani. Maatessa nostelin olemattoman painoisia käsipuntteja ja kohotin kuntoa hiljalleen. Ilman sponsoreitani en olisi
päässyt yhteenkään kisaan. Haapaveden tamma jäi tiukassa kiritaistelussa kolmanneksi ajalla 19,5a. Tapsa tietää mistä puhuu. Päinvastoin, hän tuumaa, että tapahtuneet olivat sattumien summia, joita ei voinut kukaan tietää. Eipä siinä ukko jaksanut kuin maata. Tämä juttu on vain kirkastunut niinä lukemattomina päivinä, jotka olen maannut sairaalasängyn pohjalla, tuore mitalisti linjaa.. Päätin maksansiirtoleikkauksen jälkeen, että haluan osallistua vuoden päästä elinsiirtoväen EM-kisoihin. Tyhjänpäälle elämää ei silti tarvitse rakentaa. Tapsa on aiheestakin tyytyväinen saavutuksiinsa. Tapsa myöntää, että elämänkoulu on välillä kouraissut kovasti, mutta samalla se on ollut opettavaista. Leikkausrääkki oli sen verran kova, että Tapsa kertoo kotiutuneensa Helsingistä
kuin haamukuvajainen. Kisareissujen palkintosaldo lämmittää, mutta eniten Tapsa ihastelee käymiensä kisojen ilmapiiriä. Lajeina pöytätennis ja keilaus. Kuvassa osa Tapsan voittamista EM- ja MM-mitaleista.
siirtoleikkaus on niin kova ja pitkä operaatio, ettei sydän meinannut sitä kestää. Tasan vuosi maksansiirtoleikkauksesta Tapsa seisoi pronssimitali kaulassaan palkintokorokkeella Saksan Woodsborgissa. Parvekkeella sijaa pitävä kiikkustuoli on tyhjillään, sillä sen omistaja on vetäytynyt sisätiloihin karkuun auringolta. Eikä usko ole minulle mikään ies. Merijärvisen Pentti Perälän Nopsan Verona 33,0ax oli ryhmässään kuudes. Yhteenkään kisaan en ole lähtenyt turistimielellä. North Sporting Cup Tornio 10.7. Toisen rahasijan Haapavedelle ravasi viitossijalla uransa aloittanut Jaana Haapakosken ja Jani Törmälehdon Vilmiina 38,8. Krister Höckerstedt, joka on huippulääkäri ja selvitti kollegoidensa kanssa sen minunkin haastavan leikkauksen, Tapsa kiittelee valkotakkisia huippuammattilaisia. Usko on minulle tosi tärkeä asia, muutenhan tämä elämä on ihan tyhjän päällä. Suomen terveydenhuolto on ylivoimaisesti maailman paras. Meikäläinen on ollut hyvinkin turhamainen. Saksan jälkeen Tapsa on lunastanut palkintopallilta paikkansa Australiassa, josta kotiintuomisina olivat hopea kiekosta ja pronssi kuulasta.
Seuraavana vuonna Tapsa osallistui Irlannin kisoihin, josta kotiuduttiin kahden hopeamitalin kera. Mitalit eivät tule kenellekään turhan helposti. C-sarja (13): 1) Arto Määttä TorSA 70, 2) Robert Siikavuopio SWE 62, 3) Markku Kirvesoja OMAS 61,...12) Leena Korhonen OulA 37.
Amalfi kolmas kiritaistelussa
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
PIHTIPUDAS Eino ja Vilho Tuomen Amalfi vastasi alueen hevosten parhaasta suorituksesta Pihtiputaalla. heinäkuuta 2011
17
AMMUNTA
4. Y60 (3): 1) Teuvo Myllykangas ACH 528, 2) Erkki Färm Sulka 523, 3) Jouko Ojala LJ 491.
Vastoinkäymiset leipoivat Tapsasta sitkeän sissin
Tapsa tähtää jo ensi kesän Kroatian EM-kisoihin.
JARMO TYYSKÄ
Heli Nurkkala
heli.nurkkala@sps.fi
Heinäkuinen helle porottaa täydeltä laidalta kerrostalokaksion parvekkeelle. Sen verran tulosvastuullinen pitää olla, että tulosta on tehtävä ja oltava reissussa tosissaan. Tämän kesän tähtihetket ovat aivan selän takana. En luule itsestäni liikoja, enkä stressaa turhanpäiväisillä asioilla. Päinvastoin hän on turva ja vapauttaa elämään ja nauttimaan jokaisesta päivästä. Minä kun en oikein saa olla auringossa, niin piti ottaa sen sijaan nokoset, Aikion Tapio alias Tapsa selvittää hyväntuulisena jämäkän kädenpuristuksen kera. Oulaisista oli raveissa neljä hevosta. Tapsa kertoo, että elämänperusta löytyy uskosta, jonka siemen on istutettu häneen jo lapsuudenkodissa. Kisareissu kesti puolitoista viikkoa, Tapsa kertaa samalla kun palkintokaapissa kiiltelevät kuulantyönnön hopeamitali ja pronssinen kiekkomitali. Hän meinasi, että ohitusleikkauksesta on niin vähän aikaa, ettei siellä pitäisi olla mitään pielessä. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 14. Sitkeä sissi ei anna periksi. Mitali tuli kuulantyönnöstä. Göteborgin MM-kisoista kisattiin hopea ja pronssi. Timo Ylitalon lainakuskaama Go Leader 19,7a oli samas-
sa lähdössä seitsemäs huonolta lähtöpaikalta. A-sarja (8): 1) Jarkko Turunen TorSA 83, 2) Risto Virtanen TorSA 79, 3) Rainer Pruikkonen TorSA 77, 4) Pekka Hanni OMAS 72, 5) Mauri Jyrylä OulA 72, 6) Juha Järvenpää TorSA 69, 7) Jouko Jyrylä OulA 69, 8) Tuomas Asikkala OulA 64. Naiset (5): 1) Laura Perälä JoJu 585/6/6, 2) Päivi Pyörre PoJo 489/6/0, 3) Minna Vesa ToJA 480/4/6, 4) Roosa Mattila Sulka 498/2/2, 5) Maria Aho PoJo 332. Oulaistelaisen Tapio "Tapsa" Aikion mitalikokoelmat karttuivat jälleen kesäkuussa. Kisakavereina on elinsiirtoväkeä, joista jokainen on läpikäynyt kovan elämänkoulun. Maksan-
Tuoreimmat mitalit kesäkuulta. Tapsan auringonkarttaminen perustuu lääkärin suosituksiin. Tapsa ei muistele sairaalareissujaan katkeruudella. T17 (3): 1) Johanna Rytky ToJA 546, 2) Paula Rantapirkola OJM 539, 3) Ira Matkaselkä Sulka 415. Hiljalleen on ehkä väärä sana. Eipä tietystikään, kun suonet olivat menneet taas tukkoon. Joka kerralla minut on pelastanut suomalainen hyvä terveydenhuolto ja huippukirurgia. Jari Raution luotsaama Lasha 23,8 oli päivän avauslähdössä viides takamatkalta.
Anne-Mari Ollila kiritti tallikaveri Tas Gladiatorin 23,7 kuudenneksi montessa. Minun Jumalani ei ole kieltojen Jumala. Jokaisen eteen on tehtävä töitä. Elimistö ei meinannut kestää sitä rääkkiä. B-sarja (13): 1) Mikael Lindström SWE 79, 2) Urpo Kinnunen RAM 74, 3) Johan Jonsson SWE 72,...7) Tuomas Mattila OulA 62, 9) Sami Koskenkorva OulA 61. Se näkyy kisapaikalla lämminhenkisenä ilmapiirinä ja vastustajan aitona kannatuksena. Kärsämäkisen Lauri Kos-
ken Pyrypolun Mig kiersi suomenhevosten kovimmassa lähdössä viidenneksi 40 metrin takamatkalta ajalla 29,4. Yleinen (10): 1) Antti Vikström Sulka 618/6/6/6, 2) Jaakko Hepola PoJo 615/6/6/2, 3) Timo Kauhanen KaJo 588/6/0/6, 4) Heli Kukkohovi OJM 566/6/0/0. Ja jos jotain elämä on opettanut niin sen, että omaa itseään ja kroppaansa pitää osata kuunnella. Henki on meinannut lähteä viisi kertaa. Minut leikkasi sama lääkäri, joka on tehnyt ensimmäisen maksansiirtoleikkauksen Suomessa. Anita Paakinahon ajokeista Custodian Wild 21,9 oli montessa neljäs ja Samacho First 19,2a amatööriohjastajien SM-liigassa kuudes.
JOUSIAMMUNTA
Oulu-kisa 10.7. V4-pelin kakkoskohteessa alueen hevoset jäivät häntäpäähän. Vajaa neljä vuotta sitten maksansiirtoleikkauksen läpikäynyt mies ei saa paistatella liikaa auringossa, siitä ei kroppa tykkää. Harjoittelin siihen malliin, että sinne myös mentiin. Mutta sairauksien, avioeron ja muiden vastoinkäymisten kanssa
turhamaisuus on kyllä karissut. Juhannukseksi kotiuduin Göteborgista
040 502 2204, Esa Hellman p. Pe 5.8 klo 18 Vatjusjärvi, Saappaanheittokisat koulun kentällä. 044 3471043 tai Jormalle puh. 16.7. klo 10-12. 21.7. Muistakaa liput. Tiedustelut: Sari / 0407548283, tai Jaana / 0503812025. Kyydin, majoitus 2 hh aamiaiset, ruokailut (4), opastettu kiertoajelu Joensuussa, 2 tunnin risteily Pielisjoella/Pyhäselällä, pääsym. Piipsjärven rantailta. Majoitus 2h
Sirkuslipun voittaneet
Pyhäjokiseutu monella kanavalla
Alila Jesse Heinovirta Leo Heinovirta Raili Honkimaa Inka Ikkala Patrik Ilomäki Kaisa Isokangas Jami Isokangas Janica Isokoski Jonna Junno Noora Kantola Aili Kantola Merja Ketonen Voitto Knuutila Annika Korkiakoski Eero Korkiakoski Sanna Laakso Niklas Leskinen Sanna Matinlauri Suvi-Tuulia Mäkelä Essi Mäyrä Emilia Nivala Kirsti Oksanen Oona Ollila Viivi Ollila Ville Parkkila Miika Oulainen Matkaniva Korpilahti Oulainen Haapavesi Oulainen Oulainen Oulainen Oulainen Haapavesi Haapavesi Pyhäntä Oulainen Oulainen Oulainen Oulainen Oulainen Oulainen Jyväskylä Petäjäskoski Oulainen Merijärvi Oulainen Oulainen Oulainen Oulu Pesonen Kauko Pesonen Satu Piilola Elsa Rantanen Pentti Rautio Annika Rautio Eero Rautio Peetu Rautio Tiina Ruha Veikko Röning Hilkka Salmela Rebekka Salo Veera Sarpola Anna-Sofia Sarpola Matti Satela Harri Sirkka Hultqvist Suomela Taina Suvanto Timo Taka-Eilola Jani Tervakangas Mirja Viirelä Terttu Virta Max ja Mea Vähätörmä Veera Ylikauppila Tuula Parkkila Oulainen Pyhänkoski Oulainen Merijärvi Haapavesi Oulainen Oulainen Haapavesi Oulainen Alpua Pirttikoski Pirttikoski Haapavesi Oulainen Pyhänkoski Oulainen Oulainen Oulainen Oulainen Ojakkala Oulainen Oulainen
Oulaisten reserviläiset ja Reserviupseerikerho
Pistooliampumaharjoitukset Oulaisten Ampumaradalla keskiviikkona klo 18. Arkitoko / tottistreenit agility kentällä Oulaisissa, tiistaisin kello 18.00 ja 19.00. Autossa arvontaa, paketti mukaan. alakastari@haapavesi.fi 044 7591 521.
PYHÄJOKISEUTU Torstaina 14. Lisätietoja Kennelkerhon toiminnasta löytyy nettisivustolta, www.oulaistenkennelkerho.com, sekä facebookista.
Oulaisten Seudun Invalidit ry
Ulkoboccia pelit torstaisin klo 16-18, Terveydenhuolto oppilaitoksen pihaalueella
Oulaisten Reumayhdistys
Meillä on mahdollisuus osallistua Oulaisten Seudun hengitysyhdistys ry:n retkelle
Haapaveden Eläkeläiset ry
Reissu Kuntorantaan 1417.8, yhdessä Oulaisten Eläkeläisten kanssa. Lisät. klo 18. Maasydämen Matkailuun tiistaina 26.7. Kyyti 10e. Ilmoittautumiset klo 18 alkaen. (huom. Ennakkomaksu 100 e maksettava 30.7. Hinta lähtijöiden määrästä riippuen 180-200 e. 040 8362930. aamiainen,päivällinen, kuntosalin ja kylpylän vapaa käyttö. Jos olet lähdössä kesäpäivän viettoon niin soita 050-3411397 kyydin järjestämisen vuoksi. Myytävänä kahvia,makkaraa ym!!
Onnittelut kaikille voittajille!
Liput voi noutaa toimistoltamme osoitteesta Asemakatu 1, Oulainen MA. liikuntahallin edestä. m e n n e s s ä p.To i n i 0445454158 t.Anna-Liisa 0503550883. 050 5625085 tai ilt. mennessä.
Huom! Toimisto on avoinna ma klo 8-16 ja ti-pe klo 9-15.
www.pyhajokiseutu.fi. Hinta sis. Kurjarannassa noin klo 18.30. 21.7. Ilmoittautumiset 1 8 . Autossa arvontaa, paketti mukaan.
Hynttyyt yhteen.
14.7. Ulkopelit jatkuvat pesäpallokentän reunalla.Boccia ti.klo 9-12 ja mölkky pe. Ilmoittaudu Laine 040-0476893 viim. 18
MUISTILISTA
Merijärven Sotaveteraanit, naisjaosto ja kannattajajäsenet.
Jokilaaksojen perinteinen Tammenlehväsukupolven Kristillisisänmaallinen kesäjuhla Haapavedellä su. klo 11.45. Lähtö linja-autoasemalta klo 10. Kyyti 10 e. 7.8.2011 Sanajumalanpalvelus kirkossa klo 10.00 sen jälkeen ruokailu. 12.-13.8 Kyläpäivät Kan-
Rintamaveteraanit ja kannattajajäsenet.
Menemme Siirin mökille Aro-
Oulaisten Kennelkerho
Noutajien taipumuskoetreenit sopimuksen mukaan. ja sitovat ilm. klo 19 PERUTTU Vatjusjärven koko kylän kesäillanvietto. Pääjuhla kirkossa klo 14.00. Maksuton vapaa-ajan ohjelma.(mm vesijumppaa ulkoilua).Tervetulokahvit. Hinta 330 e. Kyläkierros; Piipsjärvi, Ainali ja Ojakylä. Aikataulusta ilmoitetaan myöhemmin. 7 . Tervetuloa mukaan.
Oulaisten Seudun Hengitysyhdistys/ KÄRSÄMÄEN SILMUTOIMIKUNTA.
KESÄRETKI Vesipuisto JukuParkkiin Kalajoelle La.6.8.2011 Lähtö Kärsämäeltä kirjaston edestä klo 9.00 paluu illalla. 0400 757 485, Mikko Hyvärinen p. Ilmoittaudu heti. Yllätysretki su.24.7. 044 779 7711.
Kärsämäen Kataja/ yleisurheilu
Pitäjänmestaruuskisat ma 11.7. Sitovat ilmoittautumiset 22.07.2011 menessä Liisalle 470928 tai Erkille 0400841671. Sitovat ilmoittautumiset 2.7 mennessä Kaarinalle puh. Järven ympäripyöräily, pyöräile, rullittele tai liiku muuten. Lajit t/p 5-6v 40m/pallo/pituus, t/p 7-8 v 40m/pallo/pituus/600m, t/p 9v , 40m/pallo/ pituus/1000m, t/p10-13 v 60m/ kuula/pituus/1000m, t/p 14- 100m/kuula/ pituus/2000m, N/M 100m/ kuula/pituus/2000m. Lähtö linja-autoasemalta klo 10. ja oppaat tutustumiskohteisiin. mennessä Laine 040 0476 893. Yövymme Jonsuussa Sokos Hotelli Vaakunassa (sauna), Kestikievari Herranniemessä ja Holiday Clud Bomballa (kylpyläkäynti). 29.7 klo 14.00 Latomuseo, kylätoimijoiden vapaapäivä. Lämpimät kiitokset talkooväelle turvemarkkinoiden aikana tekemästänne työstä ja yleisölle kiitokset osallistumisista tapahtumiimme.
Haapaveden Reuma ja Tules
Muutama paikka vapaana kulttuurimatkalle runokarjalaan 18-21.8.2011. Ruokailun ja kahvit maksaa jokainen itse. Mukaan otetaan myös ei jäseniä 10e kyyti. Ilmoittaudu Laine 040-0476893 viim. Linja-auto kiertää sovittua reittiä. klo 13 viettämään kesäpäivää kahvin ja makkaranpaiston merkeissä. 20.7. 15.7. Ilmoittaudu tuula. Toko / tottistreenit pidemmälle ehtineille, sekä kisaamaan aikoville torstaisin agility kentällä kello 18.00 alkaen. Kyyti 5e/ aikuiset,lapset alle 15v.ei maksua. Tiedustelut: Sari / 0407548283, tai Jaana / 0503812025. Sanajumalanpalvelus kirkossa klo 10, sen jälkeen ruokailu. heinäkuuta 2011
Eläkeliiton Haapaveden yhdistys.
Auto kesäteatteriin Toppilan Möljälle lähtee to. mennessä Eskolle 040-5124137 tai Einolle 450865, 044-0450865. Harjoitus soveltuu kaikille reserviläisille, jotka ovat kiinnostuneet kehittämään omia ampumataitoja ja toimimaan turvallisesti ampumaradoilla. aika). SITOVAT ilmoittautumiset viimeistään 21.7 mennessä Teuvolle p. mennessä yhdistyksen tilille 502904-23127. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Tuija Ropponen 0505647532. tiedustelut ja ilmoittautumiset Jaana Kylmänen, 0503812025. Liput JukuParkkiin 21e/henkilö, eläkeläiset 19e/ henkilö,alle 4v,veloituksetta.
Eläkeliiton Oulaisten yhdistys ry.
Teatterimatkalle Ouluun Toppilan Möljälle ilmoittautuneet lähtö to 21.7 kello 12.00 vanhan matkahuollon edestä. Autossa arvontaa, paketti mukaan.
huoneissa, puolihoito sis. Oheistapahtumia varten varatkaa rahaa 25.Kerätään autossa.Linja auto lähtee liikuntahallin edestä klo 11.30. 18.7. Liikuntasalin pihasta yhteislähtö klo 17 vastapäivään järven ympäri, eli Pyrrön kautta - liity joukkoon. 20.7. Linja auto lähtee torilta klo 08.45.
Oulaisten Sydänyhdistys ry
Meillä on mahdollisuus osallistua Oulaisten Seudun hengitysyhdistys ry:n retkelle Maasydämen Matkailuun (Urjanlinna) tiistaina 26.7. Muista liput.
Oulaisten Seudun Hengitysyhdistys ry
Retki Maasydämen Matkailuun (Urjanlinna) tiistaina 26.7. Lisätietoja Jyrki Mänttäri, p. Jäljestämistä treenataan sopimuksen mukaan. Pääjuhla kirkossa klo 14.00. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Tuulalle puh.044 3287741 31.7.11 mennessä lantie 150 20.7. Tiedustelut retken ohjelmasta ja ilmoittautumiset viimeistään 20.7. ja loppumaksu 4.8. Keskustelemme Haapavedelle ja Ouluun menosta. Ruokailun ja kahvit maksaa jokainen itse. Suurkiitos Turvemarkkinoiden tuotelahjoituksista sekä talkooporukalle ja kaikille myyntikojulla käyneille!
Oulaisten sotaveteraanit, naisjaosto ja kannattajajäsenet.
Jokilaaksojen perinteinen Tammenlehväsukupolven Kristillis-Isänmaallinen Kesäjuhla Haapavedellä su 7.8.2011. klo 19. nuksessa. Yhteislaulua, kioski palvelee, lättykahvit ja makkaraa, yms pientä ohjelmaa. Juoksulenkki halukkaille klo 17:30. Jos tilaa on, myös ei-jäseniä mukaan.
Oulaisten Eläkeläiset ry
Pelaamme Mölkky-peliä Väinölän Ranta-alueella tiistaina 19.7. 08 455753 e-mail teuvo.naatanen@kotinet.com. Hakutreenit kahden viikon välein, maanantaisin kello 17.00 alkaen. Lähtö linja-autoasemalta klo 10. Kaikki palkitaan
4H-yhdistys teki valtavan panostuksen, ja Martti Raudaskoski teki loistavan työn, Pylväs kiittelee. Vetonaulamme olivat Valmet-traktorit, jotka ovat tehneet 60-vuotisen taipaleen. 0400-217242 www.motostop.fi 217242 www.motostop 4 m
Nea-Maria Hurnasti
JARMO TYYSKÄ
ENNAKKOMARKKINOINNISSA 3 rivitaloa Oulaisissa
ASUNTO OY OULAISTEN VALONTUVAT Valonkuja 4
3 huoneistoa 57,5m2 ja 9 huoneistoa 36m2. Kahden minuutin kuluttua kaikki alkaa ja samalla loppuu. Ihmiset ostivat paljon juomaa ja jäätelöä. Kesän lämpöennätys rikkoutui perjantaina, kun virallinen mittaustulos näytti +29,7 astetta. Alue saatiin siistittyä ahkerien talkoolaisten voimin. Ihmisten ystävällinen yh-
teistyö ilahduttaa Pylvästä, ja hän kertookin yhteisöllisyyden ja ajatuksen sosiaalisesta tapaamisesta korostuneen. - Kaikissa huoneistoissa huomioidaan myös liikuntaesteiset - Kaunis, viihtyisä tontti Pyhäjoen lähellä - Pihan liikennöintiväylät ja autopaikat asfaltoidaan - Asunnot liitetään kaukolämpöön - Huoneistot varustetaan koneellisella tulo/poistoilmajärjestelmällä (sis. Tehtiin selkeä
havainto, että väkeä saapui paljon ruotsinkieliseltä alueelta ja Itä-Suomesta Helsinkiä myöten. Paikalla kuultiin seka- ja veteraanikuoron sekä Raimo Ollilan lauluesityksiä. Pylväs toivoo Oulaisten jäävän ihmisten mieleen. Harry Potter-kirjojen uskollisille ystäville elokuva voi olla pienoinen pettymys, Kuoleman Varjelusten toinen osa eroaa hämmästyttävän paljon kirjoista, mikä ei ole aina huonokaan asia. Huumori, romantiikka, pelko ja jännitys kulkevat käsi kädessä. Upeat juonikuviot johtavat kaikki väistämättömään loppuun, Harryn ja Voldemortin viimeiseen taisteluun. Hänen kehittämisehdotuksensa on, että lapsille saataisiin tarjottua mieleistä puuhaa. On viimeisen Harry Potter-elokuvan aika. Elokuvaa voisi kuvailla oikeaksi yllätysten sarjaksi, vanhoista vihollisista tulee esiin uusia puolia, periaatteista uhkarohkeita yrityksiä, mahdottomasta tulee mahdollista. heinäkuuta asti.
Oula Oul Oulainen
Autotuotteet
laajasta Motoralin valikoimasta vanne.fi
Iskunvaimenninhuo Iskunvaimenninhuollot ollot sekä säädöt Varusteet ja tarvikkeet keet Varaosat:
* Ski-Doo * Lynx, *Sea-Doo o * Rotax *Can-Am * Arctic Cat
Moottoripyörien renkaat ja rengastyöt Moottoripyörien ja kelkkojen kausisäilytys
Tervetuloa!
P. 20
PYHÄJOKISEUTU Torstaina 14. Esimerkiksi sirkusta on ehdotettu, mutta ainakaan nyt tilaa ei ollut tarpeeksi. Perjantaina lippuja myytiin enemmän kuin koskaan, ja kaiken kaikkiaan 20 000 myydyn lipun raja meni rikki. Toihan se vilinää pikkukaupunkiin. Kuoleman Varjeluksissa on yhdistetty elokuvien peruselementit yhteen kauniiksi kokonaisuudeksi. Erikoismainintansa taidosta ja tahdonhalusta saavat lisäksi Pirkka-Hämeen perinneyhdistys sekä Käpylän kou-
lu, jonka esitykset toimivat akustisesti. Hän korostaa, että konepäivät eivät ole pelkästään miesten juttu, vaan naisetkin ovat olleet vahvasti esillä, ja nuoria haluttaisiin mukaan enemmän. Kuoleman varjelukset -osa kaksi jatkaa siitä, mihin ensimmäinen osa jäi. Pihan pienet jäätelömyyjät olivat ihastuttavia ja suorastaan koskettavan kohteliaita. Tällä kertaa rompetori oli aivan täynnä, sillä siellä oli lähes 200 myyjää. Weteraanikonepäivien ohjelma-anti kattaa mielenkiintoista koettavaa lapsille, naisille ja miehille.
Sukupolvet kohtasivat konepäivillä
Emilia Hatula
emilia.hatula@sps.fi
OULAINEN Wanhan woiman 19:ta kertaa järjestämät konepäivät olivat menestys tänäkin vuonna. Pieniä parannuksia kuitenkin tehtiin kunnostamalla ja laajentamalla rompetoria ja kioskin seutua.. Tästä on hyvä jatkaa, suuria kommelluksia ei sattunut. Elokuvaa esitetään Oulaisten Kulman Kinossa 21. heinäkuuta 2011
MOTOSTOP
Huollot/korjaukset j
* moottoripyörät * mönkijät * kelkat
MA-PE 8 - 16 LA 10 15 Revonkatu 1 B-talo
ELOKUVA-ARVOSTELU
Harry Potter lumoaa loppuun asti
Kuoleman Varjelusten toisen osan ensi-iltayönä keskiviikkona kello 00:05 jännitys Kulman Kinolla tiivistyy ja tiivistyy. Lauantain ja sunnuntain kävijämäärät olivat tasaisempia. Liikennejärjestelyt toimivat hyvin, ihmiset pääsivät bussilla perille suoraan portille asti. Tekniikka elokuvassa on upea, tehosteet ylittävät kaikki edelliset elokuvat luoden ainutlaatuista maailmaa. lämmön talteenoton) - Arvioitu rakennustöiden alkamisaika 9/2011 ja valmistumisaika 6/2012 Toimi nopeasti ja varaa omasi! Myynnistä vastaa:
Mirva Rautiola Myyntineuvottelija 0440 586 328 mirva.rautiola@op.fi
Jokaiselle jotakin. Wanhan woiman puheenjohtaja Keijo Pylväs kertoo tapahtuman jälkeisten tunnelmien olevan erittäin hyvät. He joutuvat tekemään yllättäviäkin ratkaisuja tuhotakseen Voldemortin lopullisesti. P äähenkilöt Harry, Ron ja Hermione etsivät siis yhä Voldemortin hirnyrkkejä, sielunosia. Tunnelman muutos on uskomattoman käsin kosketeltava, kun valot sammuvat ja loppuhuipennus on valmis alkamaan. Kaikki nähdyt näyttelyt aapisnäyttelyä lukuunottamatta ovat auki Taiteiden yöhön asti