arkistokuva jenna lehtonen
TORSTAI 14. Huomioi muut. Työntekijöitä on
sen takia evakossa ja potilaspaikkojakin on vähennetty muutamalla. >>10-11
Pääkirjoitus: Muista, olet yksi kulkija arjen liikennepelissä. >> 11
Annika Pienipaavola
Konsolipelit eivät ole vain pahasta, kertoo Oulaisten kirjaston mediapajatyöntekijä Kalle Hautamäki. >> 6-7
Vesa Joensuu
Jarrua Raahen
päätöksentekoon
Raahen kaupunginvaltuuston päätökset tyssäsivät
maanantaina alkumetreille
Vasemmistovaltuutetut kyseenalaisivat kokouksen
koollekutsun ja kokous siirrettiin lauantaille. Hautamäki pitää kirjastossa mediakerhoa,
jossa käy viikoittain myös oulaistelainen Tuukka Röyttä. Kuntatekniikan päällikkö Heikki Yliniemi
kertoo, että paikkaan on tulossa parannus vielä tämän syksyn aikana. Tulos vaatii toimenpiteitä. Jos rako jää vielä vaivaamaan, asiaan voidaan palata myös kiertoliittymän teon aikana ensi keväänä. Siitä kun on heppo tipahtaa jokeen. >> 2. MARRASKUUTA 2013
Turvaa
Pyöräilykypärästä
riittää mielipiteitä,
mutta pitäjäänsä
se suojaa. >> 6
Oulaisissa on huolestuttu pengerkaiteen alaosan raosta. >>2 ja 16
NRO 91
Esiintyjiä
Musiikkiviikoilla
vielä tarjolla huippuloppukattaus.
>> 14 - 15
HAAPAVESI KÄRSÄMÄKI MERIJÄRVI OULAINEN PYHÄJOKI RAAHE
Heli Nurkkala
IRTONUMERO 2e
Fennovoimalta
tieto tänään
Energiayhtiö Fennovoima
kertoo torstaina, ketkä
omistajista ovat mukana
voimalahankkeessa. >> 10
Visalan sairaala
puhututtaa
Sairaalassa on kosteusvaurio. Kaksikko otti peliskaban ennen kerhon alkua.
Pelit puheeksi
Digipelit: Millainen peli pyörii lapsesi pelikonsolissa, kysyttiin
mediatutkimuksessa
Ei niin ahkerasti
kuin aluksi, mutta matka on jatkunut varmoin poljennoin
kohti pohjoista Suomea. Ruotsista se ei
ole puheeseen eksynyt, eftersom på
svenska cyklar man. Nelostietä ei oikealla sykkelillä saisi ehkä ajella,
mutta näin leikkimielisesti kuntohärvelillä se onnistuu.
Auton ratista maisemat vain vilahtavat ohi, mutta kun mielikuvitus ja vauhti ovat kohdillaan, voi kuntopyörän selästä
ihastella syksyisiä merimaisemia mielin määrin.
Lankomiehet kartuttivat kilometrejä vuorotellen. Kaasujalan painavuus ja korttelikaahailu eivät vaikene katupuheissa. Opastamme
mielellämme!
Saako tässä
maailmassa
vielä jotain
ilmaiseksikin!
Hienoa, kiitos!
Lukijan kommentti Pyhäjokiseudun
Menoinfo-palvelun löytämisestä.
Gallup: Pidätkö pyöräilykypärää päässäsi?
En pidä. Pohdintaa aiheutta-
vat tienylityspaikat, pimeät pysäkit, kasvavat
liikennemäärät ja autoilijoiden nopeudet pitkillä suorilla.
Monilla paikkakunnilla onkin asioiden
edistämiseksi tehty aloitteita. Liekö syysflunssa verottanut pyöräilijöitä . Laittaisin päähän sen vasta
sitten, jos äiti pakottaa.
Joni Kivioja,
Oulainen
On minulla pyöräilykypärä. Tällä
tavoin olen rikastuttanut myös toista kotimaista.
Kotikylälläni on kuntopyöräilty taas. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 14. Yksi kilpailu
käytiin hiljattain pyöräilykypärien käyttämisessä. Hävettää. Jokilaaksojen pelastuslaitoksen aloitteesta toisen asteen oppilaitoksissa mietitään
liikenneturvallisuutta tosielämän tarinoiden
pohjalta. Mutta oli miten oli,
pyörällä on aina vintattu ainakin meillä
ja minä (hieman pölijä kun olen) olen
taivuttanut murreverbin vinta, vintar, vintade, vintat. 050 438 0845 | sirpa.kortet@almamedia.fi
Oili Kangasniemi
Kirjoittaja on petäjäskoskinen
kuntopyöräilykommentaattori.
Olhavassa
ollaan
Liikenneturvallisuus
lähtee meistä jokaisesta
O
len usein ajatellut, mistä kauniiseen
murteeseemme on tullut käsite ?vintata?,
kun pyöräilystä on kyse. On minulla kyllä kotona
pyöräilykypärä.
Esa Kyrö,
Oulainen
En pidä, kun ei kukaan mukaan pidä. Juha ei juuri hengästynyt, kun kaarsi pyörällään Olhavan keskustaan.
Tästä retkemme jatkuu: ensi kerralla kenties ihailemme
Merihelmeä Kuivaniemellä ja sitten tutustumme naapurinpojan nimikkopaikkaan eli Simoon.
L
iikenneturvallisuus on kaikkien
yhteinen asia. Kampanjan vaikuttavuudesta
nuoret antoivat hyvän arvosanan. Ei se aivan aina ole päässä. Rällääjiä riittää, mikä luonnollisesti ärsyttää
varsinkin nukkumisesta yöllä haaveilevia.
Liikenteen pelisäännöt ovat yhteiset. Uudistukset eivät ole menneet läpi heti, mutta tuloksiakin
on saatu. Vanhempien aktiivisuudella on saatu myös kouluille kampanjoita. Onhan se turvallinen ja
kannattaisi muidenkin laittaa päähän.
Tero Hintsala,
Oulainen. Kouluteillä on töyssyjä ja nopeusrajoitteita. En
tiedä, saisiko mikään laittamaan sitä päähän.
Konsta Männistö,
Oulainen
En. Kuulostaa
hyvältä, tulokset näkynevät arkiliikenteessä.
www.pyhajokiseutu.fi
Pyhäjokiseudun
verkkolehdessä on ilmainen
palvelu, Menoinfo, jonne voit
käydä syöttämässä itse
tapahtumia.
Kokeilepa ja kysy
toimituksesta, jos tulee eteen
hankaluuksia. marraskuuta 2013
2 KESKUSTELE
Kolumni
Pääkirjoitus 14.11.2013
Päätoimittaja Sirpa Kortet | p. Erilaisia kampanjoita on olemassa ja hyvä niin.
Koulujen alkamisen jälkeenkin on hyvä
muistaa, että liikenteessä ovat aina pienet
koululaiset. Se tuntuu vähän nössöltä ja vähän hankalalta. Kovin vetinen on siis tämä Suomen lyhimmän nimen omistava kunta, onhan se kautta aikojen ollut Perämeren risteyspaikka, jonka juuret kantautuvat aina keskiajalle
saakka.
Juha oli innostunut jatkamaan matkaa Pohjanlahtea
ylöspäin. onhan kylään saatu viime keväänä
useampi tuulimylly energiaa jauhamaan. Yhteistyössä ovat mukana poliisi ja
Liikenneturva. Mika toi mankelin Iihin.
A
Tutustumme
naapurinpojan
nimikkopaikkaan
eli Simoon.?
Täällä Pohjanlahden rannalla olikin paljon nähtävää:
Wanha Hamina museokahviloineen ja entisaikojen rakennuksineen, kauniit Ii-, Kuiva- ja Olhavanjoet, jotka kaikki
laskevat Pohjanlahteen Iissä sekä Kalatie eli Iijoen vanha
uoma. Liekö
Olhava kummallekaan sen tutumpi kylä, mutta sitä kohti
Mikan matka jatkui.
Olhavan valojen vilkkuessa alkoivat siintää myös tuulipuiston pilkahdukset . ainakaan allekirjoittanut ei yskältään ole pystynyt polkimia liikuttamaan. Hyviä esimerkkejä, turvavälineiden lahjoittajia ja paikallisia tekijöitä tarvitaan nostamaan ja pitämään asiaa esillä vuoden ympäri.
Koulujen pihapiiri-työryhmät miettivät varmasti kukin tahoillaan, ovatko oppilaiden
koulumatkat turvallisia
Tämä ei
tarkoita eläinten hoidon laiminlyöntiä, kuten heidän
asenteestaan voidaan nähdä.
Saman toi esille myös maaseutusihteeri Keijo Pylväs.
Päätoimittaja toi esille viljelijöitten jaksamisen, joka
nykyisessä EU-järjestelmässä
on hyvin raastavaa. Yli suurista eroavuuksista rangaistaan viljelijää. Otan
muutaman esimerkin, joilla
valaisen sitä ahdinkoa, joka
tiloilla vallitsee. Eu-säädökset määräävät, että jokaisella
eläimellä on oltava korvamerkit paikoillaan.
Merkit irtoavat ja putoilevat, joten joudutaan tilaamaan ja laittamaan uudet
merkit tilalle. Tämä on
sitä avoimuutta, mitä vanhemmat viljelijät tarvitsevat
koska eivät käytä tietokonetta vaan toteuttavat omia
muistiinpanojaan tottumustensa mukaan.
Lopuksi on hyvä muistaa
viljelijän tekevän seitsenpäiväistä työviikkoa, missä sama
työ aika kiertää päivästä toiseen.
Ennen kaikkea pitää korostaa sitä, että viljelijä kun
pukee työhaalarin päälleen ja
lähtee navettaan hoitamaan
karjaansa, hän menee silloin
elintarvikkeita tuottavaan
tuotantolaitokseen, mikä on
sitä alkutuotantoa, josta jalostetaan elintarvikkeita kuluttajien käyttöön.
Tähän on oltava halu ja innostus tehdä työtä mahdollisimman hyvin ja korkealaatuisesti. Tämä olisi vienyt viimeisenkin yksityisyyden suojan
ja kotirauhan omassa asunnossaan. Säännöissä määritellään tarkasti mm. 8-21, la 8-18 ja su 12-18.
6.11.2013 15.04. Tästä loukkaantuneena ja närkästyneenä isäntä oli
kimpaantunut ja hankkinut
itselleen avustajan, joka on
näihin perehtynyt, niinpä paperisodan jälkeen ko. Toimitus voi lyhentää tekstejä. Kuitenkin on usein vielä
niin, että toinen ilmaisumuoto kieltää ja sama toisin ker-
rottuna sallii varustukseen.
Sopii myös ihmetellä peltojen tikitointia, kun hallinto
satelliittikuvauksin kuvaa
peltolohkot, joista sitten lasketaan pinta-alat. Mikäli tarkastuksessa tilalla todetaan olevan
merkitön eläin, joutuu tila
karanteeniin ja silloin sieltä
ei saa luovuttaa yhtään eläintä pois. Viestin hinta on 0,85 e.
Maatalous EU-säädöksin
KANNANOTTO Pyhäjoki-
seudusta olemme saaneet lukea, kuinka EU-tukia hakenut viljelijä on joutunut kiistoihin tukitarkastajien kanssa. maitohuoneen varustus, mitä sieltä saa
löytyä ja mitä siellä ei saa olla. Täten voidaan todeta, että viljelijää ei koske työturvallisuussäännöt direktiivien alla ?
kuka puolustaa viljelijää.
Eräs tapaus on ollut myös
kuinka tarkastaja ohjekirjanen kädessä on mittiloinut
vasikka ja nuorkarjatilojen
kokoja ja todennut ne vanhassa navetassa riittämättömiksi ja tukisanktioiden alaiseksi. Näiden
pinta-alojen oikeaksi hyväksyminen on viljelijän vastuulla, vaikka viljelijällä ei ole
muuta mahdollisuutta kuin
uskoa pinta-ala oikeaksi, ellei
selvää rajauksesta johtuvaa
virhettä löydy.
Tarkastajat sitten mittaavat uudelleen tarkastuksissa
pinta-alojen oikeellisuutta ja
niitä verrataan tikitoituun
pinta-alaan. Eri nimisiä
tarkastuksia on niin paljon,
ettei niitä äkkiseltään tiedäkään, vaan niistä kuulee toisilta viljelijöiltä tai kun tulevat tilalle tarkastusta pitämään. Tarkastajien työtä valvotaan kanssa ylemmältä taholta, etteivät ala veljeilemään
viljelijöiden kanssa ja myös
EU:n komission tarkastajat
käyvät suomessa tekemässä
tarkastuksia jolloin seuraavat
tarkastuksien oikeellisuutta.
Eräs jopa huvittava tarkastus sattui vuosia sitten allekirjoittaneen tilalle kun ns.
alue eläinlääkäri soitti ja kertoi evirasta tulleen näytelaatikon, missä oli minun nimi
ja osoitetiedot, mihin laatikkoon eläinlääkärin tulee ottaa siellä oleviin näyteputkiin
ja pakkauksiin nuorkarjasta
vaaditut näytteet. Jokainen tila on omanlaisensa ja tilaa viljelevä
maatalousyrittäjä(t) joutuvat
tilan olosuhteitten ja tulevaisuuden suunnitelmien mukaan rakentamaan ja kehittämään tilaa tuotantosuunnan
mukaan.
Viljelijä on ollut avoin ja
tullut rohkeasti esiin lehden
kautta, missä jokainen lehden lukija näkee minkälaisen
paineen alla viljelijät ovat,
kun heidän tulonmuodostuksen keskeisenä tekijänä
on maatalouden tuet EU-säädöksin. Tarkastuksissa asian mukainen
toiminta tiukan hiusten halkomisen sijasta luo yhteistyölle edellytykset paremmalle kanssa käymiselle.
Olen toiminut tuottajajärjestön nimeämänä EU-avustajana alusta alkaen, jossa ensisijaisena tehtävänä on auttaa hakemuslomakkeiden
täyttämisessä.
Tulee aina silloin tällöin
viljelijöillä kysymyksiä tukiasioissa tai valvontaa koskevissa asioissa, joissa on tarvittaessa pitänyt ottaa yhteyttä tarkastusta aluehallin-
ossa valvovaan tarkastuksen
päällikköön ja sen jälkeen
viedä tietoa tiloille. Loppuun nimi tai nimimerkki. Tämä on tehtävä oman hengen ja työturvallisuuden uhalla jopa 2- vuotiaalle sonnille, koska teurastamo ei ota vastaan merkitöntä
eläintä. Tämä silloin tietää tukien menetyksiä ja talouden tiukkenemista. 1 vuoden ikäisestä
eläimestä karvatollo näytteeksi sekä lisäksi veri-, virtsa- ja talousvesinäyte Eviran
tutkittavaksi. Karanteeni voidaan
purkaa läänineläinlääkärin
toimesta vasta kun puutteet
on korjattu tai ilman merkkejä oleva eläin toimitettu
eläinten raatokeräilyyn. Samalla viljelijällä
voidaan todeta olevan naru
löysässä kaulassa, joka kiristyy tarkastuksissa havaittujen puutteiden mukaan. Onneksi sitä ei kuitenkaan otettu käyttöön. Esille tuodun tilan
kohdalla näkee, että viljelijät
pyrkivät hoitamaan karjaa
ikääntyneenä ja vanhoissa
kotieläintiloissa siten, kuinka
he oman kokemuksen ja taitonsa mukaan näkevät eläimille olevan parasta. Luonnollisesti
viljelijän oli otettava eläimet
kiinni näytteenottoa varten.
Palautetta näytteistä tilalle
en ole saanut.
Muistamme vuosia taaksepäin, kun puhuttiin, että
tarkastajilla on oikeus tehdä
kotietsintä viljelijän asunnossa. On syytä todeta vielä, että viljelijöitten on oman
jaksamisen ylläpitämiseksi
oltava ulospäin suuntautuvia, ettei käperrytä tilalle
synkkyyteen ja apeuteen.
Voimia tiloilla työskenteleville ja jaksamista arvokkaassa
työssä.
Jarmo Viinala
EU-avustaja
Haapavesi
-18 %
Arla
juustoraasteet
Tavallista
parempi Ruokakauppa
399
00 150
250
99 199
350 g (11,40 kg)
Granny
Smith omena
Hinnat voimassa to-su 14.-17.11.
Ranska
Golden
omena
Italia
Red
omena
Italia
1
Royal Gala
omena
Italia
PS
Ilman korttia 4,89 ps (13,97 kg)
Tomaattimurska
KG
-15 %
500 g (1,50 kg)
2
PRK
Ilman korttia tai yksittäin 0,89 prk (1,78 kg)
Euro Shopper
tonnikalapalat
-10 %
185/140 g (8,93 kg)
vedessä tai öljyssä
HK
Ranskalainen
naudan jauheliha 10 %
patonki
279
99 400 1
0
5
400 g (7,48 kg)
230g (3,43 kg)
KPL
RS
Ilman korttia 4,29 rs (10,73 kg)
Suomi, säävaraus
maustamaton
ja pintamaustettu
300 g (6,67 kg)
-30 %
2
RS
Ilman korttia tai yksittäin 3,75 rs (12,50 kg)
-46 %
KG
RS
Voimassa
14.-16.11.
Ilman
korttiato-la
3,19-3,29
rs (10,63-13,16 kg)
Oulaistenkatu 15 - 17, 86300 Oulainen
KSM 46LV valtakunta 8x260.indd 1
2
ERÄ!
Kariniemen
kananpojan
fileesuikaleet
Tuoreet silakkafileet
250-300 g (6,63-7,96 kg)
Snellman
kunnon kinkkusuikale
PRK
Ilman korttia tai yksittäin 1,39 prk (9,93 kg)
-37-39 %
Apetit
pizzapohja
-31 %
3x170 g (3,90 kg)
pakaste
PKT
Ilman korttia 2,89 pkt (5,67 kg)
Palvelemme ark. Torstaina 14. Sovimme
eläinlääkärin kanssa milloin
hän käy määrätyt näytteet ottamassa, tällöin saatoin todeta, että eläinlääkäri oli määrätty trulliksi, kun hänen piti
leikata n. Tai luopumaan tuesta
kokonaan, kuten vanhoissa
kotieläintiloissa. tilat oli
katsottu täyttävän säännökset eikä tuen menetyksiä tullut.
Navetat on rakennettu viime vuosikymmeninä ns.
tyyppimitoituksien mukaan,
jonka seurauksena mm.
eläinten hyvinvointituen säädökset on ollut helppo tehdä
hieman tiukemmiksi, jolloin
tuen saanti vaikeutuu pyrittäessä täyttämään tuen ehdot. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192.
Kirjoita alkuun PJ ASIA ja sen jälkeen viesti. marraskuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
3
Mielipiteet: toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi, Pyhäjokiseutu/toimitus, Asemakatu 1, 86300 Oulainen.
Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle myös nimimerkillä kirjoitettaessa.
Kirjoita napakasti. On asetettu tiukat direktiivit, joiden mukaan viljelijän on suunniteltava tukihakemuksia
Kirjoita
alkuun PJ ASIA
sitten mielipiteesi ja nimimerkkisi tai nimesi.
Inhottavia eräitten ns
mielenosoittajat,kaaharit.
Luulevat olensa se parempi, minä. Nim. Tuetaan toisiamme, autetaan toisiamme.
Meidän ei tarvitse aina kilpailla keskenämme, vaan yhdessä olemme voimakkaampia.
nan synnytyksiä siirretä 110
kilometrin päähän Mikkeliin.
Savonlinnan adressissa oli
vain 1800 nimeä, mutta Oulaisten adressissa on jo toistakymmentätuhatta. Mutta päätöksen tekee
niin täällä kuin muuallakin
kuntayhtymän hallitus. Meidän tulee muistaa antaa hyvin tehdystä työstä yhä
enemmän positiivista palautetta. Ei pidä ihmetellä
miksi ei osteta. Nim. Yleensä muistamme
Suomessa aina moittia huonosti tehdyistä asioista, mutta kiitoksen antaminen voi
olla vaikeaa.
Täytyy muistaa myös se,
että lapsi tarvitsee tukea aikuisilta. ilmoitit
Voithan mollata oman laskuusi, katsos kun et tiedä,
tunne asiaa. 2012: tohtori Kaija Sepponen
Mitä kuuluu oulaistelaisnuorille nyt?: nuorisovaltuuston pj. Tuntuu, että se on
loputon kierre?, toteaa Mielenterveyden keskusliiton
toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka.
Lasten on saatava olla lapsia. Tuntuu siltä, kuin aikuisilla olisi koko ajan kiire saada lapset suoriutumaan yhä
paremmin ja tehokkaammin.
Nopeammin päiväkotiin, nopeammin kouluun, nopeammin työelämään. Totta kai Jääskeläisellä on oikeus mielipiteensä,
mutta kun hän nimenomaisesti halusi valtuutuksen
päästä hoitamaan kaupunkilaisten asiota.
Odotan kokouksessa näkyvää
toimintaa, en hiljaista istumista, aloitteita, aloitteita...
Matti Pinola
(ps.)
Merijärvi
Reijo Huhtala
Valoa vaikeuksiin
Pohdintaa ja keskustelua oulaistelaisten arkipäivästä tilastojen pohjalta
Maanantaina 18.11.2013 klo 19.00 Kulman Kinossa, Asemakatu 19, Oulainen
Mukaan mahtuu 120 henkilöä, ei ennakkoilmoittautumista
Ohjelmassa mm.
Tervetulotoivotus: Juha Laikari, Oulaisten Rotaryt
Illan kulun ja keskustelutilaisuuden tarkoitus, puhujien esittely: Sirpa Kortet, Pyhäjokiseutu
Puheenvuorot:
Oulainen lukuina vuosina 2000 . Aiemmin aikuisten kansantautina pidetyt
mielenterveysongelmat ovat
nyt valitettavasti myös suomalaisten lasten kansantauti.
Tämä on huolestuttava uutinen, koska Suomella ei ole
varaa menettää yhtään kansalaistaan jo lapsena mielenterveysongelmien piiriin.
Lapsena mielenterveysongelmista kärsivän voi olla vaikea
nousta pinnalle koskaan elämänsä aikana, varsinkin jos
ympäriltä puuttuvat riittävät
tukiverkostot.
Nykyään mielenterveysongelmat ja käytöshäiriöt eivät ole enää pelkästään köyhien perheiden ongelma,
vaan yhä useammin myös
hyvin toimeentulevien perheiden lapset kärsivät samoista ongelmista. Kun
Kelalta mielenterveyden ja
käyttäytymisen häiriöiden
vuoksi tukea sai vuonna
2000 yhteensä noin 11000
lasta, sai samaa tukea vuonna 2012 jo 15 500 lasta.
Lapset eivät voi maassamme hyvin. Lasta ei saa jättää
pulmiensa kanssa yksin, aikuisen tehtävä on kasvattaa
lapsi yhteiskunnan jäseneksi.
Kasvatus on ensisijaisesti
perheiden tehtävä, mutta siinä vanhemmat tarvitsevat
päiväkotien, koulujen ja muiden aikuisten tukea.
Lääkkeet eivät ole ratkaisu
lasten mielenterveysongelmiin, syyt on selvitettävä perinpohjaisesti. Voinee sanoa,
että lapsi on juuri niin terve
kuin ympäröivä yhteiskunta.
Huolehtimalla lapsista, panostamme tulevaisuuden
Suomeen.
Yritetään yhdessä luoda
lapsille parempi huominen
Suomessa. näin se on
Ei paljon mitään palveluja
halua ostaa, kun on kieroa
hommaa. Lapsi on syntynyt
tähän maailmaan; hän tietää
pelkästään sen mitä hänelle
kerrotaan. Marjut Anttila
Diakonian näkökulmasta Oulaisten tämänhetkisestä tilanteesta: Pirkko Alamännistö
Yhteenveto illasta ja katse tulevaisuuteen: OP:n toimitusjohtaja Jari Anttila
Tervetuloa mukaan keskustelemaan!
OULAISTEN
ROTARYKLUBI
Oulainen-Merijärvi
Oulainen. Tähän tarvitaan
pitkäjänteistä työtä niin perheissä, kouluissa, kunnissa
kuin eduskunnassakin. marraskuuta 2013
4 KESKUSTELE
Tekstarit
Lähetä tekstiviesti numeroon
17192. Jos sanotaan pelkästään, että kouluun on
pakko mennä, ei lapsi pysty
sisäistämään sen merkitystä
tulevaisuudelleen.
Suomessa tarvitaan asenneilmapiirin muutosta. voi mahoton!
Kas löytyi hän sieltä poikaystäväsi nimi, se tekstari. Olen
mielenkiinnolla seurannut
Oulaisten valtuuston kokouksia ja sekä kuunnellut
muutamien puheenvuoroja.
Vain muutamien, koska suurin osa valtuutetuista ovat
niitä hiljaisia, joiden mieli tu-
lee esille viimeisen kopautuksen jälkeen, ei kokouksen
aikana.
Ehkä kuulen valtuuston kokouksessa Janne Jääskeläisen valtuustoaloitteen, mikä
suuntautuu aloitteena kuntayhtymän hallitukselle mahdollisten kaikkien haittojen
lukuina hinnankorotuksineen ja lisäksi että Kelan
omaosuus on pienentynyt ,
joten matka Ouluun on entis-
tä kalliimpi, kaikkine vaaroineen jne. Syyksi tähän mainitaan jatkuva suorittaminen ja yksin jääminen.
?Meidän ajalle on hirveän
ilmiömäistä se, että aikuisilta
kysytään, miten he pärjäävät
ja suoriutuvat työelämässä, ja
lapsilta kysytään, kuinka he
suoriutuvat ja pärjäävät koulussa ja vapaa-ajan harras-
Lastenvaunumarssi
eduskuntaan!
MIELIPIDE Kaupungin-
valtuuston jäsen Janne Jääskeläinen ehdottelee, päätellen että synnytyspaikoista
päätetään eduskunnassa?
Minä taas oletan, että asetuksen sanelija on hallituksen jä-
sen. Nim. Siispä katsothan peiliin. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 14. Ollaan uteliaita muitten asioista,
mutta omat ovat enemmän kun kieroa.
Lapset eivät voi hyvin
MIELIPIDE Lasten mielen-
terveys- ja käytöshäiriöistä
maksettujen Kela-tukien
määrä on noussut rajusti reilussa kymmenessä vuodessa
(Yle Uutiset, 13.11.2013). Näitä ei
edes lapsille muisteta kunnolla perustella, vaan oletetaan lasten tietävän entuudestaan. Niin
myös Savonlinna, missä adressi jätettiin kaupungille ja
kuntayhtymän hallitus äänin
5-4 päättkin, ettei Savonlin-
tuksissa
Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Lepakoita
eeva haarakangas
MIELIPIDE Täällä meillä
elämään, olemaan ja näkemään kesäpäivän iltahämärissä lentävien pitkäsiipisten
?otusten. Olivat roikkumassa yksitellen ja ryhmissä karjakeit-
päin on viime kuukausien jopa vuosienkin ajan olleet ihmisten puheenaiheina nuo
pienet siivekkäät, lepakot. Minkälaisiin
tilanteisiin laitoksen suunnittelussa varaudutaan?
Onko tulvat ja maannousu huomioitu. Mukaan mahtuu 20 nopeinta.
eu
86100 pyhäjoki
w w w.fennoVoima.fi
r a a me
myös
www.pyhajokiseutu.fi
Vanhatie 48
sa! s
asiakaspalvelu.
pyhajokiseutu
@almamedia.fi
Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan!
k is
p. Näihin ja moniin muihin kysymyksiin
vastaukset antaa Fennovoiman turvallisuusanalyysipäällikkö Janne Liuko.
Ilmoittauduthan viimeistään keskiviikkona
20.11.2013 osoitteeseen pyhajoki@fennovoima.fi
tai aluetiedottaja Auli Hietalalle numeroon
020 757 9161. Kesäiltoina
ajelimme polkupyörillä kirkonkylää kohden, aina nuo
myöhäiset linnut lentelivät
Haarakankaan talopuhdon
kohdalla.
Ihmettelin mitä nuo linnut
ovat, sain kuulla, että ne ovat
lepakoita. Vuosikymmeniä
seurasin niiden lentoja. Torstaina 14. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Asia siirtyi tulevaisuuteen.
Me täällä salonseudun sydänmaalla olemme tottuneet
tiön muurin tornin ympärillä.
Vuosikausiin en ole enää
kulkenut polkupyörällä, että
olisin nähnyt niiden lentoja.
Muutama vuosi taaksepäin
olin sisareni perheen kesämökillä. ne muuttivat
sinne jo hyvissä ajon enne
talven tuloa. Aamulla yövieraat
olivat poissa.
Kovasti mietimme olisiko
nämä olleet pohjanlepakoita.
Muita nimiä emme hoksanneet niille.
Eeva Haarakangas kuvasi ulkorakennuksen oven ja seinän väliin maastoutuneen
pikkusiivekkään.
Eeva Haarakangas
Merijärvi
Työsuhteen pelisäännöt
Torstaina 21.11.2013 klo. Yht`äkkiä lensi jokin
siivekäs ulkorakennuksen
oveen kiinni ja perässä tuli
toinen samanmoinen otus.
Siinä ne olivat rauhassa, eivät
ollenkaan lähellä toisiaan,
mutta samassa ovessa kuitenkin kiinni.
Hain kotoani kameran,
koska matka ei ollut pitkä ja
yritin kuvata näitä yllätyskulkureita. kanssa. Mitä
tehdään jos reaktorin jäähdytyspumput pysähtyvät. Suunnitelmissa
oli tehdä oikein tieteellinen
juttu näistä nisäkkäistä, myöhästyimme muutamalla päivällä. 17:30 - 20:00
Yritystalolla, Revonkatu 1, Oulainen
Asianajaja Toni Isoluoma tulee pitämään
luennon työsuhteeseen liittyvistä asioista.
Työsopimuksen tekeminen ja sisältö.
Työsuhteen keskeiset oikeudet ja velvollisuudet.
Työsuhteen päättäminen.
Erimielisyyksien ratkaiseminen työsuhteessa.
Alun kahvitarjoilun järjestämisen vuoksi ennakkoilmoittautumiset viimeistään maanantaina 18.11.2013
sähköpostitse yrittajat@oulainen.fi tai Heli Lehtohalmeelle
puh. Käydessäni navetan vintilä pudottamassa heiniä eläimille,
sain nähdä lepakoita päiväunilla. 044 - 739 6806
Tilaisuus on maksuton.
Tervetuloa.
Pyhäjoen toimiston teemaillat jatkuvat
keskiviikkona 27.11.2013 klo 17?19.
Rosatomin laitos suunnitellaan vastaamaan
suomalaisia viranomaisvaatimuksia. 010 665 9016
itä
Muistathan ilmoittaa
osoitteenmuutoksesta
myös meille.
Rosatomin laitoksen
turvallisuus
ceboo
Fa
Muutatko?
tietoa tarjolla teemailloissa!. Ne
ovat tulleet Tähjän kotiseututalon vakituisiksi kesäaukeiksi, aivan kiusaksi asti.
Emme haluaisi niitä pitää
täällä, mutta kun ne ovat lain
suojeluksessa, rauhoitettuja.
Niillä on lupa tehdä ja lupa
mennä mihinkä ne vain itse
haluavat. marraskuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
5
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Niiden kulkureittejä ei ole lupa estää, tukkia
millään tavalla.
Talvikortteeri niillä on jossakin muualla. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Tulos on tässä näkösällä
Vanhemmat keskustelevat digitaalisten pelien sisällöstä lastensa kanssa vähemmän kuin elokuvista ja televisio-ohjelmista, vaikka monet
lasten pelaamista peleistä
ovat kiellettyjä alle 18-vuotiailta.
??Pelien ikäsuositukset perustuvat pelien haitallisuuteen,
eivät niiden tekniseen vaikeusasteeseen. Val-
tuutettu epäilee, että muuttunut aikataulu vaikuttanee
koulupäätökseen kovastikin.
??Kokouksen siirtäminen
ei varmasti palvele koulupäätöstä, kaikki valtuutetut tuskin pääsevät paikalle. Samaan aikaan
perheen lapset ovat kiinnostuneita peleistä ja viettävät
mielellään vapaa-aikaa pelaten.
??Vanhemmista suurin osa
keskustelee lastensa kanssa
elokuvien ja tv-ohjelmien sisällöstä, mutta keskustelua
digitaalisten pelien sisällöstä
käydään huomattavasti vähemmän, kertoo tutkimustuloksesta Tommi Tossavainen Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskuksesta.
Entä sitten, sitä sitten, että
aihetta keskusteluun löytyy.
Tossavainen perustelee, että
keskustelu pelien ja ohjelmien sisällöstä on tehokkain
keino ehkäistä pelien kuin
mediankin kuluttamisesta aiheutuvia haittoja, kuten ah-
Tulos
??Digitaalisia pelejä pelaa aktiivisesti 94,8 prosenttia
10-19-vuotiaista ja 56 prosenttia 10-75-vuotiaista suomalaisista. Lisäksi lasketaan, että aikuisen seurassa
pelattuna nuorten pelien
suosituksesta voi laskea pois
kolme vuotta, Hautamäki
opastaa.
Konsolipelien takakannet
antavat ikäsuosituksen lisäksi muutakin tietoa. Peleissä
olevat kuvasymbolit kertovat
syyn pelien saamaan ikärajaan.
Hautamäki kertoo symboleita olevan seitsemän, joiden sisältö koostuu: kauhusta, väkivallasta, seksistä,
huumeista, kiroilusta, syrjinnästä ja uhkapelistä.
Tuukka Röyttä ja Kalle Hautamäki ottavat pienen peliskaban ennen mediakerhon alkamista.
??Tätä symboliikkaa käytetään eurooppalaisissa peleissä. Monissa tapauksissa puhumisen estää se,
Päätöksenteko tyssäsi
jo alkumetreille
Heli Nurkkala
heli.nurkkala@almamedia.fi
VIHANTI-RAAHE Raahen
kaupunginvaltuuston kokous
tyssäsi alkumetreille maanantaina. Oma
pääsemisenikin on vielä auki,
Törmikoski myöntää.
Törmikoski osallistuu kuluvalla viikolla neljään kokoukseen, joista lauantaina
uusintakokous on viides, mikäli Törmikoski pääsee paikalle.
??Kaiken kaikkiaan on
epäuskoinen tunnelma. Ikärajat
menevät 3-, 7-, 12-, 16- ja
18-vuotiaille. Esimerkkinä kehitystä saadaan
silmien ja käsien yhteistyöhön, strategian kehittelyyn,
kielitaitoon, vuorovaikutukseen ja kehonhallintaan. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 14. Vihannin valtuustossakin oltiin
eri mieltä, eikä siinä mitään.
Asioista äänestettiin ja se olis
siinä, mutta tässä nykyisessä
valtuustossa näyttää olevan
ihan omat kuviot.
Vesa Joensuu
Raahen kaupunginvaltuuston kokous jouduttiin siirtämään lauantaille.. Nyt se on
tutkimuksin todistettu, että
ainakin osa lasten vanhemmista vierastaa pelikonsoleita ja niillä pelattavia digitaalisia pelejä. Kritiikistä
huolimatta, kokouksessa olivat koolla kaikki valtuuston
vasemmistoedustajat.
??Valtuustoryhmät pitivät
neuvottelutauon, jonka aika
todettiin, että virallista valtuustokokousta ei voida jat-
että osalle vanhemmista pelikonsolit peleineen ovat suuri
mysteeri.
Mutta eipä hätää, pulmatilanteeseen löytyy ratkaisu,
kannustaa Oulaisten kaupunginkirjaston mediapajatyöntekijä Kalle Hautamäki.
Hän pohjustaa hankalan
aiheen sillä, että rajat ovat
rakkautta pelikonsolien äärelläkin.
??Peleissä oleviin ikäsuosituksiin voi luottaa. Raahelaisvaltuutetut joutuivat allekirjoittamaan maanantai-iltana
kirjallisen kokouskutsun, jossa valtuusto kutsuttiin koolle
uudelleen ensi lauantaina.
Törmikoski nostaa maanantain esityslistalta toisen
kovan aiheen, joka koski Piehingin koulun kohtaloa. Kokoontuminen muutettiin valtuustoseminaariksi, jotta paikalle tulleet tuulivoima-asiantuntijat pystyivät
pitämään oman esitelmänsä.
Valtuuston esityslistalla
olleet asiat Raahen ensi vuoden tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit jäivät tältä erää päättämättä eikä pelivaraa juuri jäänyt. Eli kuten aihealueet kertovat, rajuimmat pelit sisältävät kaikkea sitä mitä elämä
hurjimmillaan, Hautamäki
muistuttaa.
Konsolipelejä ei voi silti rajata vain huonoksi ajanviet-
teeksi, aivan kuten ei voi
yleistää televisio-ohjelmiakaan.
Hautamäki muistuttaa, että tarjolla on paljon pelejä,
jotka turvallisesti kehittävät
lapsia eri osa-alueilla. Kehittävimmänkään pelin yltäkylläinen pelaaminen ei ole
silti perusteltua.
??Talonpoikaisjärjellä pärjää pitkälle, Hautamäki kannustaa.
Hän kannustaa vanhempia tutustumaan lasten pe-
kaa. Valtuuston vasemmistoedustajat kyseenalaistivat kokouksen koollekutsumisen, jonka lopputulos oli
se, että valtuustoa istutaan
seuraavan kerran tulevana
lauantaina.
??Monenlaista touhua valtuustossa olen nähnyt, mutta
kyllä tämä oli huippu, keskustavaltuutettu Jari Törmi-
koski vertaa.
Valtuustokokous sai pisteensä esityslistan laillisuuskohdassa, kun vasemmistovaltuutetut olivat yksimielisesti sitä mieltä, etteivät
kaikki valtuutetut ole saaneet
kutsua kokoukseen, eikä valtuusto näin täytä kokouksen
laillisia kriteereitä. marraskuuta 2013
6 PUHEENAIHEET
Rajat ovat
rakkautta
pelatessakin
Digipelit: Pelikonsolit ovat lapsille
tuttuja ja osalle vanhemmista hepreaa.
Heli Nurkkala
heli.nurkkala@almamedia.fi
PYHÄJOKIALUE Nostetaan kissa pöydälle, tartutaan
härkää sarvista. Veroprosentit on esitettävä verohallinnolle viimeistään ensi viikon maanantaina. Laki vaatii, että
Suomessa myytävissä peleissä on ikäraja.
distusta ja ongelmallista pelaamista.
Tossavainen jatkaa, että
tutkimuksen perusteella kolmannes vanhemmista ei keskustele lastensa kanssa ollenkaan digitaalisten pelien sisällöstä.
Syyttävä sormi ei poraudu
vanhempiin
Hän menetti vanhemmiltaan luvatta käyttöönsä ottaman henkilöauton hallinnan Elämäjärventiellä lähellä Haapajärven
keskustaa. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Hän loukkaantui pahoin,
ja hänet kuljetettiin Oulun
yliopistolliseen sairaalaan.
Auto oli pyörinyt katon kautta useita kertoja tieltä ulos
luisumisen jälkeen 80 metrin
matkalla. Oulun yliopiston
tiedekuntien ja koulutusohjelmien ohella Abipäivillä
toimintaansa esittelevät
muun muassa Kajaanin ammattikorkeakoulu, Oulun
seudun ammattikorkeakoulu, Lapin yliopisto, Oulun yliopiston avoin yliopisto, Pohjois?Pohjanmaan kesäyliopisto ja Centria ammattikorkeakoulu.. Poliisi oli aiemmin illalla seurannut nuorta
autoilijaa samalla tiellä. Tänä vuonna on tapahtumaan pyydetty mukaan yrityksiä, jotka antavat
esimerkkejä siitä, mihin Oulun yliopiston opiskelijat
työllistyvät opintojen jäl-
keen. Abipäivillä lukiolaiset
voivat tutustua moniin eri
käyntikohteisiin Linnanmaalla. Kerhossa voi tehdä ryhmätöitä tai työskennellä itsenäisemmin. Kuljettajana ollut mies
puhalsi poliisin alkometriin
1,35 promillen lukemat. Hän pelaa
jääkiekkoa Oulaisten Huiman
E-03 -joukkueessa.
??Olen pelannut jääkiekkoa
kaikkiaan 5,5 vuotta. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Kuljettaja lensi auton
sivuikkunasta lähes 30 metriä. Ohjaajana
toimii Hautamäki, joka tutustuttaa kerholaisia digitaalisiin mediatyökaluihin. Poliisi luopui tuolloin auton seuraamisesta
välttääkseen vaarantamasta
nuoren kuljettajan terveyttä
märällä ja vesilammikkoisella
Keskiviikkona aamuyöllä
kaksi miestä murtautui Nivalan ammattiopistoon. Abipäivien
sisältöä on kehitetty lukiolaisilta saadun palautteen perusteella. Kerhossa voi
halutessaan tehdä kirjallisuusdiplomitehtäviä.
Mediatyökaluista tutuiksi tulevat: kuvankäsittely, vektorigrafiikka, valo- ja videokuvaus, videoeditointi.
Lukiolaisten Abi-päivät
keräävät nuoret Ouluun
Pohjois-Suomen suurin lukiolaisille suunnattu korkeakouluopintoihin erikoistuva
messutapahtuma, Abipäivät,
järjestetään Oulun yliopistossa 13.?14.11.2013. Hän kertoo, että tällä hetkellä kerhossa
kiinnostavinta on opetella
kuvankäsittelyä ja grafiikan
piirtämistä.
Hautamäki kertoo, että
kerholaiset pääsevät kehittelemään samalla uudet Kirja
kantaa -nuortensivut Tiekkökirjastolle.
Kerhoiltojen lisäksi pelihuone on käytössä kirjaston
normaalina aukioloaikana.
Pelihuoneelle riittää käyttäjiä
heti kirjaston auetessa. Pidin
välillä tauon, mutta nyt pelaan taas. Kahden
päivän aikana Linnanmaalla
vierailee yli 4500 lukiolaisen
lisäksi yli 140 opinto-ohjaajaa ja opettajaa. Alkoholilla ei epäillä olleen osuutta tapahtuneessa.
kulkuneuvon käyttövarkautena ja törkeänä rattijuopumuksena. Torstaina 14. On myös
koteja, joihin konsoleita ei
hankita.
Oulaisten kaupunginkirjastossa on menossa Kirjasto
pelinä -hanke, joka madaltaa
kynnystä aikuisille peleihin
tutustumiseen.
??Kirjastossa on pelihuo-
ne, jossa on erilaisia pelikonsoleita. Koneella voi tehdä
monenlaista, mutta yleensä
etsin koneelta koirakuvia,
kun tykkään kovasti koirista,
Tuukka kertoo ja esittelee
samalla kerhossa käsittelemäänsä koirakuvaa.
Tuukka laskee, että hän pelaa konsolipelejä kotona parina päivänä viikossa.
??Kovin paljoa en pelaa, koska minulla on paljon muitakin harrastuksia.
Tuukan ykkösharrastus sijoittuu jäähalliin. Onnettomuus sattui
hieman ennen puolta yötä.
Elämäjärventiellä Pihtiputaan suunnasta Haapajärven
suuntaan menneen nuoren
miehen epäillään ajaneen jäljistä päätellen suurella nopeudella. Vanhemmat voivat
tulla lasten kanssa tutustumaan pelihuoneeseen, miten
pelikonsolit toimivat ja mitä
niillä voidaan tehdä. moottori-
tiellä. marraskuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
7
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Pihtiputaan suuntaan ajanut nuori oli hurjastellut pitkästi toista sataa. Hautamäki toteaa, että pelihuoneesta löytää tarvittaessa peliseuraa tai halutessa voi syventyä pelaamaan yksin.
laamiin peleihin, keskustelemaan peleistä lasten kanssa
ja kuuntelemaan lapsen kokemaa herkällä korvalla. Mukana Keskusaulan tapahtumissa ovat myös
yliopiston opiskelijoiden ainejärjestöt. Asiaa tutkitaan mm. Tykkään, kun jääkiekossa saa olla jäällä pelaamassa ja on jäkisvarusteet päällä, reipas kerholainen juttelee.
Kirjaston mediakerho kokoontuu maanantai-iltapäivisin. Pakoon päässeen
miehen henkilöllisyys on poliisin tiedossa.
ilta
s
i
i
l
Po
Pelikonsolit ovat tulleet jäädäkseen. Hän
on pelatessaan yhä enemmän yhtä pelin kanssa kehonsa ja aistiensa kanssa,
Hautamäki aprikoi digipelien
tulevaisuutta.
??Minulla on kotona oma tietokone. Lapsi kyllä tunnistaa milloin
häntä kuunnellaan aidosti
kiinnostuneena ja avoin kertominen ei lopu.
Useimmista suomalaisko-
deista löytyy jokin pelikonsoli tai useampikin. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Heli Nurkkala
A
Heli Nurkkala
Kurkistus
Eli kuten aihealueet kertovat, rajuimmat
pelit sisältävät
kaikkea sitä
Tuukka Röyttä.
mitä elämä
hurjimmillaan.. Miehet
varastivat hallista auton ja
lähtivät ajamaan sillä kohti
Haapajärveä. Hautamäki ynnää,
että kouluissa ja työpaikoillakin lähitulevaisuudessa hyödynnetään yhä enemmän pelien hyvää kehittävyyttä.
Samoin konsolipelejä kehitetään uusiin ulottuvuuksiin.
??Varmaan seuraavan viiden vuoden aikana ollaan jo
tilanteessa, että pelaaja pukee peliasun päälleen. Pelaaminen on todellakin vain yksi
vaihtoehto monen muun tekemisen ohessa, Hautamäki
korostaa.
Pelihuoneessa toimii viikoittain Mediakerho, jossa
opitaan tekemällä. Perusasioita kuvankäsittelystä,
valo- ja videokuvauksesta, videoeditoinnista ja eri ohjelmien käytöstä.
Alaikäinen kuski
loukkaantui pahoin
Kaksikko varasti
ammattiopistolta auton
16-vuotias nuori poika loukkaantui pahoin rajussa ulosajossa Haapajärvellä lauantai-iltana. Poliisipartio teki havainnon autosta Kytöpuhontiellä.
Poliisiauton nähdessään
miehet pysähtyivät ja lähtivät
juoksemaan pakoon.
Autoa ajanut mies saatiin
poliisin toimesta kiinni, mutta toinen miehistä pääsi pakoon. Jääkiekko
voittaa digipelit
Oulaistelainen Tuukka Röyttä, 10, on yksi innokkaista
Oulaisten kirjaston mediakerholaisista
Kyläkouluissa hän kehui yhteisöllisyyttä,
jota ei hänen mielestään isossa koulussa voi kehittyä. Ennemmin tai myöhemmin joudutaan rakentamaan tilaa kylälle, Viinala sanoi tarkoittaen
kylällä kirkonkylää.
Sauli Nissinen (kesk)
huomautti, että kahden pienen koulun sijaan päätöksellä yritetään saada hyvät ryhmäkoot. Ilkka Repo (ps)
esitti, että koulua ei suljeta.
??Nykykulttuurissa ovat
tehokanalat, tehomaatalous,
tehokasvatus. Kaupunginvaltuusto päätti asiasta
maanantaina yksimielisesti.
Kiinteistöverosta äänestettiin, mutta ne kaikki pysyvät ennallaan kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti. Turhat
menoja lisäävät investoinnit,
kuten uuden jäähallin rakentaminen, ovat Revon mielestä myrkkyä.
??Ne vain lisäävät käyttömenoja, joiden kattamiseksi
kaupunki on toteuttamassa
talouden tasapainottamisohjelmaa. marraskuuta 2013
8 PUHEENAIHEET
Vero nousee
21,25
prossaan
HAAPAVESI Haapaveden
kaupunki nostaa tuloveroa
ensi vuoden alussa. Hän kuitenkin
muutti esityksensä kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Antti Rantakankaan
(kesk) esityksestä aloitteeksi.
Valtuusto päätti äänestyksen jälkeen lopettaa Aittokylän koulun toiminnan ensi
syksynä.
Koulun
ovet
kiinni
Aittokylä: Haapavesi
sulkee Aittokylän koulun
ensi syksynä. Onko halli tärkeämpi
kuin vanhukset. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 14. Repo oli huolissaan myös siitä,
minne oppilaat saadaan
mahtumaan.
??Koulujen tilat on käytetty. Keskustelu oli monipuolista.
Laura Seppä
laura.seppa@almamedia.fi
HAAPAVESI Aittokylän
koulu kasvattaa ensi syksynä
pitkää historiaan jääneiden
kyläkoulujen listaa. Päätös
koulun sulkemisesta tehtiin
maanantaina. Koulun
lakkautus on Viinalan mukaan isku kylää, siellä asuvia
ihmisiä ja oppilaita vastaan.
??Kyläkouluja pitää puolustaa eikä niin, että aina,
kun taloutta vakautetaan,
kouluja suljetaan. Saukko olisi tasapuolistanut verotusta ja nostanut veroa lähemmäs muiden kuntien keskimääräistä
tasoa. Pienemmälle kannatukselle äänestyksessä jäi
Viljo Saukon (vas) esitys
yleisen kiinteistöveron korottamisesta. Hän muistutti takana olevista rankoista investoinneista ja uusista
tulevista investointitarpeista.
Martti Repo (ps) huomautti kovasta velkaantumisesta. Valtuusto päätti asian äänin 17-10.
Koulu
eurolla
kylälle
HAAPAVESI Haapaveden
kaupungin tulisi myydä Aittokylän koulurakennus kyläyhdistykselle sen jälkeen,
kun koulun toiminta loppuu
ensi syksynä.
Asiasta teki valtuustoaloitteen kaupunginvaltuutettu
Viljo Saukko (vas). Jos
sitä ei ole, kunta näivettyy,
Ryyti sanoi.
Matti Malkavaara (kok)
kehui talousarviota hyväksi.
Ilkka Repo (ps) muistutti
päättäjien vastuusta viitaten
jäähallikeskusteluun.
??Kuntalaisilla on oikeus
vaatia. Ei Mäkirinteellä ja Hyttikalliolla ole tilaa, eikä Vattukylälläkään paljoa. Mira Haukipuro (kesk) muistutti kyläkoulun olevan ensisijaisesti
oppilaita varten.
??Tässä tapauksessa saadaan edes yksi kyläkoulu
(Vattukylä) pelastettua, ja
aittokyläläiset säilyttävät ky-
Kuvassa selin istuva valtuutettu Heikki Halla-aho (kesk) muistutti, että vaikeiden koulupäätösten tekemi
sikkaalla asuva Halla-aho kieltäytyi myöskään sammuttelemasta valoja Karsikkaalta, joka menetti oma
Laura Seppä
Heikki Pitkälän (kesk) tekemää esitystä Haapavesi Folkin avustuksen poistamisesta ei kannatettu, ja se raukesi.
tamista hän moitti järjettömäksi säästämiseksi. Ronald Von Schulmann (kesk) kertoi tehneensä arvolupauksen, ettei sulje
yhtään koulua. Repo kysyi.
Jäähallin imagovaikutusten Martti Repo väitti olevan
tuulesta temmattuja. Aittolan koulun lopet-
lapset komeroon, Ilkka Repo
huomautti.
Sivukylän koulujen hyvät
olosuhteet toi esille myös
Jarmo Viinala (ps). Valtuutettujen tehtävä on pitää kunnan talous
kunnossa, hän totesi.. Valtuusto
päätti asian äänin 19-6
kahden valtuutetun äänestäessä tyhjää. Esitystä kannattivat Martti Repo (ps) ja Ilkka Repo (ps). Vero
nousee puolella prosentilla
nykyisestä 20,75 prosentista
21,25 prosenttiin. Osa valtuutetuista olisi pitänyt koulun toiminnassa. Jouni Ry y ti (sd)
muistutti, että vaikka kaupungin päätehtäviä ovat palvelut, ennen niihin pääsemistä pitää tehdä monenlaisia asioita ja investoida.
??Kunnalla pitää olla jatkuvasti kehitysnäkökulma. Talousarvion hän muistutti takaavan kuntalaisille kuuluvat
peruspalvelut samalla, kun
sahaa riittää myös investointeihin.
Viljo Saukko (vas) epäili,
etteivät lukemat tule kaikilta
osin toteutumaan. Hän esitti veron korottamista 0,75 prosentista 0,85
prosenttiin. Aloitteeseen yhtyi valtuutettu Jouni
Ryyti (sd). Siihen ollaan
menossa pää märkänä, hän
totesi.
Kasvattaminen hukkuu
hänen mukaansa isoissa kouluissa kiireen keskelle, mikä
näkyy lapsissa. Esitystä
kannatti Ilkka Repo (ps).
Äänestyksessä voitolle jäi alkuperäinen kaupunginhallituksen esitys äänin 19-8.
Esko Vinkki (kesk) muis-
tutti, että luvut olisivat toisenlaiset ilman talouden vakauttamisohjelmaa. Hän
muistutti asukasmäärän laskeneen siitä huolimatta, että
Haapavedellä on korjattu uimahallia ja rakennettu Aakon
majaa.
??Harrastuspaikat eivät pidä väkeä täällä, vaan työpaikat, Martti Repo totesi.
Sirkka Luusua (vava)
huomautti, että ellei vakauttamisohjelma olisi tuonut
säästöjä, tilalla olisi irtisanomisia. Te lyötte
Talousarvio
äänestäen läpi
Laura Seppä
laura.seppa@almamedia.fi
HAAPAVESI Haapaveden
kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupungin ensi vuoden
talousarvion ja seuraavien
vuosien taloussuunnitelman
äänestäen.
Martti Repo (ps) esitti, että talousarviosta poistetaan
jäähallin rahoitus. Koulun kauppahinnaksi Saukko esitti yhtä
euroa.
Alun perin Saukko teki asiasta ponsiesityksen koulun
lopettamisasian käsittelyn
yhteydessä
Häviölle
jäi Ilkka Revon (ps) esitys rakentamispäätöksen siirtämisestä siihen ajankohtaan,
kun valtio on oman rahoituspäätöksensä antanut. Kirjassa kerrotaan
kylän elämästä ja taloista, joita tuohon aikaan oli kylillä
yleensä parikymmentä. Matti Ylikauma (kesk) puolestaan
huomautti, että jäähalli saa
kohtuutonta huomiota.
??Se on kolmasosa ensi
vuoden investoinneista. Ne ovat
tuulesta temmattuja, Martti
Repo huomautti.
Jou ko Eskola (kesk)
muistutti, että Aittokylän
koululla ei ole sisäilmaongelmia. Lähiaikoina on investoitu uimahalli, sitä ennen isompi investointi on ollut varmaan
urheilukenttä 20 vuotta sitten, Ylikauma totesi.
Jouni Ryyti (sd) muistutti, että liikuntapaikat aiheuttavat rakennusaikana kustannuksia.
. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Laura Seppä
FAKTA
??Aittokylän koulu suljetaan.
??Koulu ei ole enää toiminnassa ensi syksynä.
??Koulun lopettaminen on osa
Haapaveden kaupungin talouden vakauttamisohjelmaa.
??Aittokylän oppilaat on tarkoitus kuljettaa Vattukylälle ja
keskustaan.
??Osa oppilaista voi myös lähteä kouluun Kärsämäelle.
??Aittokylän koululla olisi ollut
ensi syksynä 28 oppilasta.
Määrä on täsmälleen sama
kuin Vattukylän koululla.
inen vaatii luonnetta samoin kuin päätösten takana seisominen. Niihin sijoitettu euro tulee neljänä takaisin. Valtion laboratorion johtajana elämän-
lämiljöön, Haukipuro sanoi.
Martti Repo (ps) ihmetteli sitä, että Haapavesi on hakenut ja saanut ryhmäkokojen pienentämiseen tarkoitettua avustusta, mutta koulun sulkemisella tähdätään
kuitenkin ryhmäkokojen
suurentamiseen. marraskuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
9
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Hän lähetti ennen
kirjaprosessia 87 kirjettä Pohjois-Suomessa asuville Pyhälöille.
Pyhälän kirja on omakustanne, jonka kuvitus on lähtöisin valtionarkistosta.
Pyhälä on laajalti arvostettu asiantuntija. Teos
sai nimekseen Pyhäjoen varrelta Ruotsin suurvaltakau-
den sotiin.
Kirja kertoo Pyhäjoen,
Pirttikosken ja Pyhänkosken
kylien elämästä vuosina
1619-1686. Liikuntapaikkojen kunto ja saatavuus
pitää olla paikallaan, Ryyti
vaati.
Arkistokuva Maiju Torvinen
Reijo Perälän kirjan tapahtumat sijoittuvat pääasiassa Pyhänkoskelle, Pirttikoskelle ja Pyhäjoelle.
työnsä tehnyt mies tarttui
kirjatyöhön eläkkeelle jäätyään.
Reijo Pyhälä on kotoisin
kirjan tapahtuma-alueelta eli
tarkasti ottaen Pyhänkosken
Pyhälästä. Sen
perusteella päätökseen sisällytettiin muun muassa ehto
valtion rahoituksen saamisesta.
Toinen äänestys päättyi
luvuin 21-5, 1 tyhjää. Karan kyläkoulunsa vuosia sitten.
Pyhälän trilogia
esitellään lauantaina
Heli Nurkkala
heli.nurkkala@almamedia.fi
PYHÄJOKI Dosentti, sukututkija FM Reijo Pyhälällä
on työn alla trilogia. Ensimmäinen äänestys päättyi harvinaisiin lukemiin, 0-27. Torstaina 14. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Kirjassa käydään läpi myös Pohjanmaan rykmenttiin nihdeiksi pestattujen lähes sadan miehen vaikeita vaiheita
Ruotsin suurvaltasodissa.
Kyseisen aiheen omaava
kirja on ollut Pyhälällä pitkään harkinnassa. Valtion
rahoitusta tulee hakea vuoden loppuun mennessä, ja
kaupungin taholta on lobattu
asiaa niin hyvin kuin on osattu.
??Jos rahoitusta lähdetään
hakemaan niin, ettei itse ole
tehty päätöstä, meidät pistetään jonon hännille, tiivisti
Esko Vinkki (kesk) monen
muunkin valtuutetun ajatukset.
Markku Laitila (kesk) ja
Heino Vuorenmaa (kesk) ja
Heikki Pitkälä (kesk) olivat
sitä mieltä, että nykyinen
halli on palvellut aikansa,
mutta tullut tiensä päähän, ja
tilalle tarvitaan uusi. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Luonnontieteiden Akateemisten Liitto
nimesi hänet Vuoden luonnontieteilijäksi vuonna 2006.
Nimitys perustui etenkin siihen, että Pyhälä on tehnyt
elämäntyönsä suomalaisen
hyvinvoinnin ja terveyden
edistämisen turvaamiseksi.. Haukipuron kanssa hän oli kylämiljöön säilymisestä eri mieltä ja
luetteli lukuisia Haapaveden
perukoita, jotka ovat kärsineet koulun lakkauttamisesta.
??Laskelmat säästöistä eivät pidä paikkaansa. Trilogian
ensimmäinen osa on valmis
ja sen julkistamista juhlistetaan lauantaina päivällä Pyhäjoen kirjastossa.
Julkaistava kirja on teos
laajasta historia- ja sukututkimuksesta, jonka syntyhistoriasta kirjoittaja kertoo julkistamistilaisuudessa. Hänen mielestään koulun sulkemisessa ei ole järkeä, kun sen sijaan jäähallipuolelle on varaa laittaa käyttökuluja.
Heikki Pitkälä (kesk)
muistutti valtuuston aiemmasta periaatepäätöksestä.
Jos kyläkoulun oppilasmäärä
painuu 28 oppilaaseen, kuten
Aittokylällä ja Vattukylällä
ensi syksynä tekee, koulu
pannaan kiinni.
Matti Malkavaaran (kok)
mielestä hyppäys pienen kyläkoulun kuutosluokalta ison
koulun seitsemännelle luokalle voi olla oppilaalle liian
suuri.
Haapavesi tekee
uuden jäähallin
Jäähalli: Ehtona ensi vuoden hankkeelle on rahansaanti valtiolta.
Laura Seppä
Laura Seppä
laura.seppa@almamedia.fi
HAAPAVESI Haapaveden
kaupunki ryhtyy ensi vuonna
rakentamaan uutta jäähallia,
jos se saa rahoitusta valtiolta.
Ellei rahoitusta tule, rakentamisajankohtaa mietitään uudelleen.
Valtuusto päätti asiasta äänestäen kahdesti. Asian
ympärillä käydystä tiiviistä
Joona Visuria ja Joonatan Kanulaa kiinnosti hallikeskustelun
lisäksi kaupungin velkataulukko.
keskustelusta kertoivat muutaman valtuutetun, muun
muassa Helvi Järvenpään
(vas) ja Ronald Von Schulmannin (kesk) ilmoitukset
takinkäännöstä.
Jouko Eskola (kesk) ilmoitti tyytymättömyytensä
veronmaksajien maksettaviksi kaatuviin kahden miljoonan velkoihin. Vastakkain olivat kaupunginhallituksen esitys hallin rakentamisesta ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Antti
Rantakankaan (kesk) läpi
mennyt muutosesitys
Yhtiö julkistaa, ketkä omistajista jatkavat Pyhäjoen ydinvoimalahankkeessa. Lampinsaaren koulussa vietetään 17. Yhtiön
tavoitteena on, että laitostoimitussopimus allekirjoitetaanvuoden loppuun mennessä. Urakoitsija kiveyksen
teossa ei ole sama, joka teki
sillan.
Yliniemi uskoo, että sillan
yhteyteen tehdään kiertoliittymä ensi vuonna. Kiveykset teetetään lisätyönä. Iltapäivällä kokoonnutaan yhteiseen juhlaan, jossa luokat esittävät
syksyn aikana valitsemaansa
ja harjoittelemaansa ohjelmaansa.
Kevätlukukausi alkaa
2. joulukuuta
pajapäivää, joka aloitetaan
aamulla yhteisellä askartelulla ja leikillä. Jos Oulaisten kaupungin budjettiin
ei tule muutoksia, sillan teko
aloitetaan jo ensi keväänä.
??Kiertoliittymän suunnittelu aloitetaan pian. Kun sillankaide loppuu
ja pengerkaide alkaa, niin
vaaranpaikka on siinä. Perusteena on se,
että koulun henkilökunta on
vaihtunut jonkin verran ja
perinteisen kuusijuhlan valmistelu vie pakostakin aikaa
ja energiaa.
Ilman kuusijuhlaa oppilaat ja opettajat eivät
jää. Yhtiön projektijohtaja
Minna Forsström kertoi
viikko sitten, että osa omistajista on jo ilmaissut kantansa,
mutta osa omistajista sai jatkoajan kantansa ilmaisemiseen viime perjantaihin saakka.
Forsström totesi, että kyseessä on sen kokoluokan
hanke, jota on vietävä askel
kerrallaan eteenpäin. Huolta aiheuttaa etenkin Oulaistenkadun puoleisten kaiteiden alaosa.
Oulaisten kaupungin kuntatekniikan päällikkö Heikki
Yliniemi kertoo, että urakka
on pieniltä osin vielä kesken.
. Kiveys leventää pyörätietä
A
Vanhempien
velvollisuus on
vahtia pikkulapsia, sillä vaaranpaikkoja
riittää.?
kaiteisiin voidaan palata vielä
ensi kesänä, jos tarve niin
vaatii.
Oulaisten kaupunki tekee
kiertoliittymän omana työnä.
Esimerkiksi sillan teossa
urakkaan tarvittiin erikoisosaamista, jonka takia koko
sillan on peruskorjannut ulkopuolinen urakoitsija.
Kiertoliittymän teko ja
suunnittelu on erityisen
haastavaa siksi, että paikassa
on silta, rakennukset ja pyörätiet erittäin lähellä toisiaan.
Paikkaan ei siis kovin suurta
kiertoliittymää mahdu.
Yliniemi kertoo, että Oulaisissa on monia muitakin
vaaranpaikkoja kuin pengerkaiteiden alaosa Siltakadulla.
. marraskuuta. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 14. Aija Haukka perustelee, että päätös tehtiin
opettajakunnan yhteisestä
2
tulevat. Sillan-
Kuntatekniikan päällikkö Heikki Yliniemi kertoo, että kaiteen alle tulee kiveys. Kiveyksen teon jälkeen maa ei laske niin jyrkästi koskeen, Yliniemi sanoo.
Hän lupaa, että kiveykset
laitetaan viikon tai kahden sisällä ja sen jälkeen siltaremontti on valmis.
??Pengerkaide on siinä
kohdassa standardien mukainen. Huolta aiheuttaneseen alaosaan on
tulossa pieni parannus.
Annika Pienipaavola
annika.pienipaavola@almamedia.fi
OULAINEN Vasta kesällä
uusitussa Siltakadun sillassa
on hyvät kaiteet kosken kohdalla. Lausunto
tarvitaan työ- ja elinkeinoministeriölle menevää lausuntoa varten.
Arkistokuva Vesa Joensuu
Kuusijuhla
Koulujen kuusijuhla päättää
syyslukukauden joulukuussa.
Kuvassa Lampinsaaren
koulun apulaisjohtaja Aija
Haukka.
Älä
tipahda
koulutiellä
Uusi pengerkaide: Kaide
on standardien mukainen
ja vähän ylikin. En
kuitenkaan usko, että Siltakadun sillan kaiteiden alaosan raosta olisi vaaraa enää
kouluikäisille.
Arkistokuva Annina Mannila
toiveesta. Vanhempien velvollisuus on vahtia pikkulapsia,
sillä vaaranpaikkoja riittää.
Samanlaiset välit löytyvät
myös rautatien alikulussa
Oulaistenkadulla. Ongelma on vain keskustan
puolella ja sinne kiveyksetkin
1
Vihannin Lampinsaaren
koulun kuusijuhla tai
joulujuhla kummin halutaan sanoa, on kerännyt
upeudellaan kiitosta. Koulun
apulaisjohtaja Aija Haukka
kertoo, että vuosikaudet juhlaa ovat valmistelleet viimeisen päälle tarkasti niin opettajat, oppilaat kuin koulun
muukin henkilökunta. Lampinsaaren
koulussa on oppilaita 73,
opettajia ja muuta henkilökuntaa yhteensä kymmenkunta.
Tänä vuonna perinteistä kuusijuhlaa ei järjestetä. Kuusijuhla on järjestetty oppilaille, opettajille sekä oppilaiden
vanhemmille. marraskuuta 2013
10 ELÄMÄNMENO
Tieto
julki
torstaina
PYHÄJOKI Energiayhtiö
Fennovoima julkistaa odotetun tiedon torstaina 14. tammikuuta ja Aija
Haukka lupaa, että perinteiset kevätjuhla vietetään
kevätlukukauden päätteeksi.
3
4. Kun sillalta astutaan
pois, niin sillan alaosassa on
vaarallisen suuri aukko, joka
pitäisi ottaa huomioon varsinkin pienten lasten kanssa
sillalla liikuttaessa. Mikään
leikkipaikka sekään ei ole. Paikkaan tulee kivetys asfaltin tasolle asti, jonka takia maanpinta nousee ja rako maan ja
sillan välissä pienenee. Lisäksi kaiteeseen on
laitettu korkeampi osa, jotta
kaide olisi vielä turvallisempi.
Yliniemen mukaan kiveys
on viivästynyt urakoitsijan
kireiden takia.
. Samalla sovitaan
hankkeen aikataulusta, rahoituksesta ja Rosatomin
osakkuudesta.
Menettely
ei aiheuta
puuttumista
PYHÄJOKI Fennovoima Oy
päivittää uudelleen ympäristövaikutusten arviointiohjelmaa yhtiön Pyhäjoelle suunnittelemaa ydinvoimalaitoshanketta varten.
Yhtiö toteutti YVA-menettelyn jo vuonna 2008, mutta
arviointi tehdään uudelleen,
koska yhtiön laitostoimittaja
on vaihtunut suunnitelmien
aikana.
Fennovoima suunnittelee
voimalaitosta yhdessä venäläisen Rosatom-konserniin
kuuluvan Rusatomin kanssa.
Pyhäjoen kunnanhallitus
totesi, ettei kunnalla ole mitään huomautettavaa energiayhtiön ydinvoimalaitoksen ympäristövaikutusten arviointiohjelmaan
Lapsi
voi tipahtaa kyydistä suojatielläkin.
Joskus kevyen lapsen tipahtamista ei edes huomaa,
joten pulkan vetäjän on pakko kävellä niin, että katsoo
eteen että taakse yhtä aikaa.
lyttää myös edullisista ostoksista, koska kuitin avulla on
helppo osoittaa, että tuote on
hankittu kyseisestä myymälästä.
Ilman kuittiakin asiat voivat hoitua, jos on muu luetettava keino selvittää ostopaikka.
Esimerkiksi tallella olevassa alkuperäispakkauksessa
voi olla myymälän logo tai ostos on maksettu kortilla ja
tarvittavat tiedot saadaan sitä kautta.
??Joskus myyjän ensimmäinen reaktio ei ole loppuun asti harkittu. Niiden taustalta
on kuitenkin löydettävissä tietyt samat perusongelmat, jotka toistuvat viestistä toiseen,
toteaa Kilpailu- ja kuluttajaviraston kuluttaja-asiamies Päivi
Hentunen.. Jos myyjä
ei hoida asiaa, kannattaa ottaa yhteyttä myymälän esimieheen ja neuvotella asiasta
hänen kanssaan. Loput heistä siirtyvät lähiaikoina. Neuvonta ja opastus
ovat maksuttomia.
??Jos riidan sovittelu ei onnistu, asian voi viedä kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi. Visalan sairaalan hallintorakennuksessa on kosteusvaurio.
Mihin toimiin kosteusvaurion takia on ryhdytty?
. Se tehdään kirjallisesti
erilliselle kaavakkeella. Torstaina 14. Kukaan ei
ole laittanut tilaa käyttökieltoon. Tämä ostos piristää synkkää pihamaata
syksyllä. Toisaalta,
saattaahan siihenkin asiaan
tulla jokunen direktiivi asiaa
parantamaan.
Kauhistuttaa ajatuskin,
että sillan vieressä perheen
yhteinen kävelyretki voi
päättyä mitä karmeimmalla
tavalla. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Arkistokuva Simo Husso
Annika Pienipaavola
Vaaranpaikka
Toimitus kysyy
??Vasta peruskorjattu silta on
kaiteiden osalta huomattavasti
turvallisempi kuin aikaisemmin.
??Sillan pyöräteitä on myös levennetty turvallisuuden takia.
??Vaaranpaikka on siltakaiteiden jälkeen pengerkaiteiden
alla, jossa on iso rako ja jyrkkä
pudotus Pyhäjokeen.
??Vaaranpaikka sijaitsee keskustan puolella vanhan Myllyn
läheisyydessä.
Visalan sairaalassa yksi siipi otetaan pois käytöstä kosteusvaurion takia.
Onko Visalan
Kommentti sairaalassa hometta?
PYHÄJOKIALUE Kysymyksiin vastaa Visalan johtava
hoitaja Anne Palokangas.
Annika Pienipaavola
annika.pienipaavola@almamedia.fi
ä kaiteen alle, jonka jälkeen pudotus koskeen ei ole niin julma.
Lapsia on hyvä ohjeistaa
Annika Pienipaavola
annika.pienipaavola@almamedia.fi
OULAINEN Siltakadun sillan jälkeinen jyrkkä pudotus
jokeen pengerkaiteen alla
huolestuttaa myös Mannerheimin lastensuojeluliiton
Oulaisten yhdistys ry:n yhteyshenkilöä Anu Kalliota.
Vaaranpaikka sijaitsee heti
sillan jälkeen keskustan puolella Juho Oksan koululle
päin mentäessä.
??Paikka on vaarallinen,
sillä kosken reunama on niin
jyrkkä. Vaurio tuli
ilmi peruskorjauksen aikana.
Minkä kokoisesta tilasta on kyse?
??Hallintorakennuksen hallintolan siipi otetaan pois
käytöstä. Silta on
nyt turvallisempi kulkea.
ta.
Eli asiakkaan ei tarvitse
myymälässä testata toimiiko
myynnissä oleva tuote.
??Kuluttajan pitää reklamoida virheellisestä tuotteesta suoraan myyjäliikkeeseen. Tilaan laitetaan peruslämmöt
päälle sen jälkeen kuin viimeisillekin työntekijöille saadaan
järjestettyä tilat muualle sairaalaan viimeistään vuoden
loppuun mennessä.
Onko kosteusvaurio aiheuttanut oireilua?
??Oireilun takia ei tutkimuksia ole aloitettu. Liikuntasali ja kanttiini jäävät edelleen käyttöön.
Siivessä on työskennellyt noin 12 henkilöä.
Onko kosteusvaurio aiheuttanut toimia, jotka vaikuttavat potilaisiin?
. Osa työntekijöistä on jo siirtynyt muihin tiloihin tai rakennuksiin. Mikäli korjaukseen päädytään, se pitää sujua kohtuullisessa ajassa.
??Ostokuitti olisi hyvä säi-
En varmasti ole ainoa äiti, joka on omaa lastaan sillalla vetänyt pulkassa.
Eikä kukaan lapsi ole voinut välttyä pulkasta tippumiselta, sillä harvoin pulkissa
on turvavöitä. Halpa hinta ei
vie kuluttajan oikeuttaa vedota virheeseen, sanoo lakimies Jukka Kaakkola Kilpailu- ja kuluttajavirastosta.
Kaupan velvollisuus on
myydä virheettömiä tuottei-
messä leikkimään.
. Toimiin on ryhdytty siksi,
että kyseessä on selkeä kosteusvaurio. Kuluttajariitalautakunta antaa
ratkaisusuosituksia, Jukka
Kaakkola kertoo.
Vuosittain kuluttajariitalautakuntaan päätyy noin
5000 valitusta.
Fakta
??Kuluttaja-asiamiehellä on
näköalapaikka kuluttajien
markkinoilla kohtaamiin ongelmiin. Aikaisemmin paikkoja oli 14, mutta lokakuun alusta paikkoja on
käytössä 10.
Annika Pienipaavola
jallinen reklamaatio, Kaakkola sanoo.
Kuluttajaneuvontaan kannattaa ottaa yhteyttä, jos ongelmatilanne ei muuten selviä.
Neuvojaan saa yhteyden
puhelimitse, sähköisesti tai
varaamalla ajan toimipisteeseen. Jos ajattelee, että pientä
lasta vetää pulkassa penkereen vieressä talvella, niin ei
kannata kulkea joenpuolella,
ettei pieni pyörähdä pulkasta
jokeen.
Kallio kuitenkin kiittelee
uuden sillan kaiteita ja levennettyjä pyöräteitä.
. On hieno asia, että pyöräteitä on levennetty. Tuotteen
virheestä on hyvä tehdä kir-
Onko Visalassa hometta?
. marraskuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
11
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Siinä ei ole myöskään
hyvä alkaa leikkimään.
Kallion mukaan vanhempienkin olisi hyvä ohjeistaa
lapsia siitä, että miten sillalla
kuljetaan ja että sillankaiteelle ei pidä mennä missään ni-
Kuluttajansuoja
kattaa halvat ostokset
Kirsi Hiekkala
toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Halpa tuote kuuluu yhtälailla kuluttajansuojan piiriin
kuin kalliimpikin hankinta.
Tuotteen pitää olla virheetön
ja käyttökuntoinen, vaikka
sen myyntihinta olisi vain
muutama euro.
Viisi led-aurinkokennovalaisinta kymmenellä eurolla.
Edullinen tarjous, kun yhden
valaisimen hinnaksi jää vain
kaksi euroa. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Pulkasta kun voi pieni lapsi pyörähtää ihan helposti jonkun mielenkiintoisen lumipalleron perään ja
tipahtaa koskeen.
Muutenkin pulkka ja keskustassa liikkuminen ovat
vaarallinen yhdistelmä. Illan pimetessä vain
kaksi lamppua viidestä syttyy.
Kolme lamppua ovat pimeitä, ja pysyvät pimeinä,
vaikka kylpevät päivät auringonvalossa.
??Lähtökohta on se, että
kuluttajansuoja koskee kaikkia tuotteita. Ei ole vaikuttanut kuin siten, että osa hallintolan työntekijöistä on siirtynyt avoimen viikko-osaston toiseen siipeen. Ainakaan sellaisia viisipistevöitä, joista
ketterät lapset eivät pääse
pujottautumaan. Tämän takia potilaspaikkoja on vähennetty. Kuluttaja-asiamiehelle on tullut tänä vuonna noin 4
700 yhteydenottoa, minkä lisäksi kuluttajaneuvontaan on
tullut noin 69 000 yhteydenottoa.
Yhteydenottojen aiheet vaihtelevat suuresti. Yhteyttä voi ottaa ensin
vaikka puhelimitse, jotta selviää, millaisen kannan tuotteen myynyt liike asiaan ottaa.
Tavallisesti liike suostuu
vaihtamaan tuotteen virheettömään.
Toinen vaihtoehto on korjaus, mutta sitä käytetään harvoin hyvin edullisten tuotteiden kohdalla. Toiminnot jatkuvat
normaalisti muissa tiloissa.
Mistä kosteusvaurio johtuu?
Maanpinta on korkeammalla lattiatasoon verrattuna.
Kosteus on alajuoksussa. Pieniä koululaisia pitäisi ainakin ohjeistaa, etteivät aja pyörällä sillan reunan
lähellä
Lähetyksen lihakeittomyyjäiset srk-kodilla
klo 11 . Seurat/suviseurainfo ry:llä klo 13.
Su 17.11. Kehitysvammaisten joulujuhla srk-kodissa
klo 17. Olimme aloitteellinen tilaisuuden järjestämisessä.
Sen jälkeen haastoimme
myös muita tahoja mukaan.
Emme voi vain ajatella, että
asiat ovat menossa huonoon
suuntaan eikä mitään voi
enää tehdä.
peli srk-kodin nuorten tilassa
klo 19.
La 23.11. 15. Rukouspiiri kirkossa klo 17.30.
Kirkkoherranviraston
ja
taloustoimiston aukioloajat: Kirkkoherranvirasto ja
taloustoimisto ovat avoinna
ma, ti, to ja pe klo 9 . kerros (Valtion virastotalo).
Perheasiain
neuvottelukeskus Terveystie 11, Ylivieska, ajanvaraukset ma-pe p.
425990
Palveleva puhelin
01019 0071. Ruokailu (keitto lisukkeineen + marjakiisseli) 6
?, pullakahvi 2 ?, keitto 5 ?/
litra, laktoositon herkkupulla
1 . Ilmoittautuminen
pe 15.11. Sään salliessa olemme osan aikaa leikkikentällä.
Su 17.11. Ilmoittautuminen ma
25.11. Sepponen on verrannut näkymiä
Oulaisissa eri vuosina, mutta
muina vertailukohteina ovat
olleet myös naapurikunnat,
maakunta sekä koko Suomi.
Mistä haluat kysyä Kaija
Sepposelta. Ry:n nuorten iltakylä Pihlajaharjulla klo 19.
Su 17.11. 13. Keskiviikkoisin toimistot ovat
suljettuina. ja su 24.11. Riparilaiset osallistuvat.
Nuorisotyö
To 21.11. Kynttilätapahtuma
itsemurhan tehneiden muistolle Pallokiven luona klo 18.
Tilaisuuden jälkeen kahvihetki kirkkoherranviraston
kokoushuoneessa, Keskuskatu 9.
Su 17.11. Pelkonen käsittelee ravitsemussuosituksia
ikääntymisen eri vaiheissa
sekä ravitsemuksen erityiskysymyksiä ja ongelmia.
Jokihelmen opiston järjestämä maksuton luento pidetään Kilpukan ruokasalissa
keskiviikkona 20.11. 11.30.
Su 24.11. kaikki kerhot, myös
perhekerho ja avoin päiväkerho, varatkaa ulkovaatetus
mukaan. (ei ennakkotilausta), arvat
1 ?. Mikä on
yhteisön, seurakunnan ja yhdistyksen rooli tässä asiassa,
Laikari kysyy.
Idea keskustelutilaisuudesta tuli esille Oulaisten Ro-
taryklubissa sen jälkeen, kun
Sepposen tutkimustulokset
oli tuotu julki paikallislehdessä.
. Osoitteemme on
Keskuskatu 9, 2. klo 19 alkaen.
Mistä haluat
seminaarissa
puhuttavan?
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@almamedia.fi
OULAINEN Kaija Sepposen
tutkimat tilastot kertovat, miten elinolot Oulaisissa ovat
muuttuneet 2000-luvulla.
Pyhäjokiseudussa uutisoitiin
tilastoista alkukesällä. Pyhäkoulu kirkon
taukotuvassa klo 12.
Ti 19.11. Ripis-ilta klo 17.30
ja Gospeli klo 19 srk-kodin
nuorten tilassa Pe 22.11. Messu klo 10, Jaakko Arppe.
Su 24.11. Lisäksi kaikkien ostajien
kesken arvotaan täytekakku.
Myynti alkaa klo 11.
Musiikkityö
La 23.11. Kaija Sepponen herätteli meitä alunperin siihen, että jotakin pitäisi tehdä.
Sepponen on yksi keskustelutilaisuuden puhujista.
Tavoitteena on se, että ihmiset alkaisivat miettiä, että
mitä keinoja nuorten syrjäytymisen kitkemiselle ja syrjäytymisen ehkäisemiselle
on.
. Rovastikunnan
kuurojen messu kirkossa klo
12 ja joulujuhla srk-kodissa.
Ke 11.12. Ryhmän vetäjinä Raisa Tamminen ja Jaakko Arppe. Seurat
Rantakadun rukoushuoneella klo 13.
Su 17.11. 10.50. Restonomi, ammatinopettaja Vuokko Pelkonen Oulaisista tulee pitämään Merijärvelle Hyvä ravitsemus ikäihmisten aktiivisuuden tukemisessa -nimi-
sen luennon. Lihakeittomyyjäisten ennakkovarausastiat
tuotava srk-kodin keittiölle
(nimi ja litramäärä).
To 21.11. Toimintailta ry:llä
klo 18.
La 16.11. Pyhäkoulunopettaja johdattaa lapset kirkosta
Taukotupaan ja takaisin.
Muut tapahtumat
Pe 15.11. mennessä Jaakko
Arppelle puh. Rippirallipäivä alkaa klo 11.30 kirkossa.
Pyhäkoulu-, lapsi- ja perhetyö
Kerhotoiminta on alkanut
srk-kodilla, Oulaistenkatu 59.
Huom. Tuomiosunnuntain
sanajumalanpalvelus klo 10,
Mari Jussi-Pekka.
Diakoniatyö
Ma 18.11. Miesten saunailta
Ahonperän takkahuoneessa
klo 18.30.
Ke 20.11. Sururyhmä alkaa
virastotalon aulassa, Keskuskatu 9, klo 18. päivä kello 19.00 Valoa vaikeuksiin -keskustelutilaisuus, jonka tarkoitus on herättää keskustelua oulaistelaisten hyvinvoinnista.
Keskustelutilaisuuden yksi järjestäjä on Oulaisten Rotaryklubi ry.
Klubin presidentti Juha
Laikari kertoo, että yhdistys
on mukana siksi, että Rotaryklubi on sellainen järjestö, joka tukee toimia, jotka parantavat ihmisten hyvinvointia
sekä kansainvälisesti, että
paikallisesti.
??Toivon, että keskustelutilaisuuden avulla löydetään
keinoja, jotka ratkaisisivat
ongelmia, kuten esimerkiksi
nuorten ja muidenkin ihmisten syrjäytymistä, hän sanoo.
Nuorten hyvinvoinnista on
hänen mukaansa puhuttu,
mutta oikeastaan mitään ei
ole tapahtunut.
??Ainakaan valtion tasolta
ei ole tullut ratkaisuja kuin
puheen tasolla. Ihmisten pitäisi herätä siihen, että jotakin pitäisi tehdä. Avoin päiväkerho
srk-kodissa klo 9.30 . Mitä nuorten syrjäytymi-
Lähetystyö
Ma 18.11. marraskuuta 2013
12 ELÄMÄNMENO
Sini Sabotage
Jotakin on pakko tehdä
tulee Oulaisiin
MENOVINKKI Idols-tuomarina tutuksi tullut ja kultalevyn myyneellä singlellä Levikset repee huippusuosioon
noussut Sini Sabotage tulee
Oulaisiin. Hän esiintyy taustaryhmineen ensi lauantaina
alkuillasta Ylivieskassa ja
loppuillasta Oulaisissa.
Sbotagelta ilmestyi juuri
uusi single, Miks´, ja joulukuun alussa tulee uusi albumi.
Marraskuun alussa Sini
aloitti kiertueen ja keikoilla
on ollut hyvä meininki.
Luento
ravitsemuksesta
MENOVINKKI Jokihelmen
opiston syyskauden 2013 luentotarjonnassa paneudutaan myös hyvään ravitsemukseen. Seurakuntakerho
srk-kodissa klo 12.
Ke 20.11. Viimetippa srk-kodilla peruttu.
Ke 20.11. 044-4793570.
Sirpa Kortet
Hyvinvointi: On aika
tuoda ajatukset julki.
Annika Pienipaavola
annika.pienipaavola@almamedia.fi
OULAINEN Oulaisissa järjestetään marraskuun 18. Uusheräyksen seurat srk-kodissa klo 18, Timo
Määttä ja Jouko Lauriala.
Ti 19.11. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 14. Gos-
Oulaisten Rotaryklubin presidentti Juha Laikarin mukaan nyt on aika toimia oulaistelaisten hyvinvoinnin puolesta.
nen on aiheuttanut. 044-5797471
tai sähköposti: jaakko.arppe
at evl.fi
La 30.11. mennessä Puutexille
puh. Entä diakoniapuolen asiantuntijalta
Pirkko Alamännistöltä?
Voit lähettää kysymyksiä
Pyhäjokiseudun toimitukseen osoitteella toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
tai kirjeellä toimituksen postiosoitteeseen, Pyhäjokiseutu-lehti, Asemakatu 1, 86300
Oulainen.
Kysymyksistä kootaan
maanantai-illan seminaariin
kooste.
etä siä!
h
ä
L yk
ym
s
y
k
SEURAKUNTAVIIKKO 14.-21.11.2013
OULAINEN
Kuollut: Martta Ilona Jääskö
e Torkkola 95 v., Eeva Kaisa
Huotari 90 v.
Kastettu: Joel Tapio Henrik
Isomaa, Minda Anna Kristiana Kärkinen, Mila Emilia
Niskanen, Jasmin Sara Ellen
Penttilä, Topias Juhani Rafael Tapia Olguin
Jumalanpalvelus
Su 17.11. Mitä haluat tietää nykypäivän nuorelta,
Marjut Anttilalta. Saarnan aikainen
pyhäkoulu noin klo 10.20
. Tilkkutäkkilaulujen
ilta kirkossa klo 17. Ystäväpalvelun
kokoontuminen virastotalon
neuvotteluhuoneessa, Kes-
kuskatu 9, klo 13.30.
Ti 19.11. Perhekerho ja
4-5-vuotiaiden kerho peruttu
srk-kodilta (syynä kalusteiden asennus).
Ke 20.11. Perhepäivähoitajien arkipyhäkoulu kirkossa
klo 9.30.
Ke 20.11
Torstaina 14. Lähetyskahvila jp:n jälkeen seurakuntatalolla.
Omaishoitajaryhmä Pisara
Sarpatissa ma 18.11. Amk Matti
Peltola Nivalasta, DI Seppo
Puolitaival Oulusta, FM Ulla
Regelin Oulusta, FM Ari
Sarpola Oulaisista, YM Hannu Simi Alavieskasta, KTM
Sirpa Soukka Kalajoelta,
THM Tuula Taskinen Ylivieskasta ja FM Riitta Uitto
Naantalista.
Kolme hakijaa ei halua nimeään julkisuuteen.
Eläkeliiton Oulaisten
yhdistys ry:n
SYYSKOKOUS
Rakas vaimoni, äitimme
Viena
BJÖRSES
ma 25.11. Antti
Sakon tehtävään siunaaminen, kirkkokahvit Seurakuntatalolla.
klo 12.30 Seurat Rauhanyhdistyksellä . Yl. 22.9.1931 Merijärvi
k. klo 19 Ompeluseurat Piia ja Tapani Saukolla.
La 16.11. klo 18.00
jäähallin kahviossa.
Käsitellään sääntömääräiset
asiat. Sairastuneen kannattaa huomioida
myös sydäntautien riski ja
keskustella hoitavan lääkärin
kanssa sydämen tilasta, kertoo Aila-Marketta Lapiolahti, Oulaisten Seudun Hengitysyhdistyksen puheenjohtaja.
Keuhkoahtaumatauti on
keuhkojen etenevä sairaus,
jossa keuhkoihin ilmaa kuljettavat keuhkoputket ahtautuvat pysyvästi.
Sairauden alkuvaiheessa
se on lähes oireeton.
Sairauden edetessä alkavat tyypilliset oireet kuten yskä, lisääntynyt limaneritys ja
hengenahdistus rasituksen
aikana. Tervetuloa!
(Vienan omasta runokokoelmasta)
Keuhkoahtaumatauti
lisää sydäntautien riskiä
Keuhkoahtaumatautia sairastavalla on suurempi riski
sairastua sydäntauteihin
kuin niillä, joiden keuhkojen
toiminta ei ole heikentynyt.
Maailman keuhkoahtaumapäivänä keskiviikkona 20.
marraskuuta kiinnitetäänkin
huomiota erityisesti näihin
riskeihin ja niiden ehkäisyyn.
European Journal of Heart
Failure ?lehdessä alkuvuonna julkaistussa tutkimuksessa on ensimmäistä kertaa todettu ahtauttavan hengityssairauden olevan itsenäinen
riskitekijä sydämen vajaatoimintaan.
Lisäksi Itä-Suomen yliopiston viime vuonna julkaisemassa tutkimuksessa on
todettu, että niillä keski-ikäisillä miehillä, joilla keuhkojen toiminta on heikentynyt,
on muita suurempi riski sydänperäiseen äkkikuolemaan.
Usein sydänsairauden
diagnosointi on keuhkoahtaumatautia sairastavilla vaikeaa, koska mahdollisten oi-
reiden ajatellaan johtuvan
keuhkoahtaumataudista.
. Timo Määttä, Pekka
Favén, Markku Sakko. Kahvitarjoilu alkaa
klo 10.30. 10.00 toimitalo Pietarin diakoniatoimistossa Terveystie 11 ilman ajanvarausta.
Asiakasvastaanoton puhelinnumero on 044-7118670.
Seurakuntatoimisto avoinna ma, ke ja pe klo 9-12. Suomessa keuhkoahtaumatautia sairastaa 200 000
ihmistä ja sairauden ensimmäisiä oireita, eli kroonista
keuhkoputkentulehdusta,
200 000 ihmistä. Antero Niemikorpi, Juhani Tokola.
Ma 18.11. klo 10.
Hartaus Jokikartanossa ti
19.11. klo 11.00
Seurakuntatalolla.
Esillä sääntömääräiset
asiat. Tervetuloa!
SPR Merijärven
osaston
SYYSKOKOUS
TORSTAINA 21.11.2013
klo 18.00 Tuula Sievilällä,
Sepäntie 74.
TERVETULOA!
Syyskokous
Pyhäjokivarren kalastusalueen syyskokous
pidetään Haapaveden
Haapakanteleessa
to 28.11. klo 9 Perhe- ja päiväkerho Seurakuntatalolla.
Diakoniatyöntekijä Marianne Joensuu on virkavapaalla
1.3.2013 . klo 18 Raamattuluokka Eija Mikko Tanskalla.
Pe 15.11. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Satuitko paikalle, kun tapahtui. 4.11.2013 Helsinki
Rakkaudella kaivaten
Jukka
Kari
Pirjo ja Jussi
Löysin uuden tähden,
joka vetää minua
voimakkaasti puoleensa.
Ehkä saan siinä levätä.
Olen jo pitkään tuumannut
ja miettinyt.
Missä on rauhan poukama,
jossa saan levätä ja
taakkani jättää.
Oulaisten
Huiman
SYYSKOKOUS
to 28.11. p.
08-477119, fax 08-477425.
Seurakuntamestari
Antti
Sakko p. Siipilehto
s. Merijärven diakoniatyöstä vastaavat
toistaiseksi Ylivieskan diakoniatyöntekijät Jaana Tuomi, Satu Similä, Sari Viitala ja
Marja Määttä, jotka päivystävät tiistaista perjantaihin klo
8.30 . klo 13.
Perhekerho Sarpatissa ti
19.11. klo 19:00.
Kokouksessa käsitellään
sääntömääräiset asiat.
Tervetuloa! Hallitus
o.s. klo 19.30 Nuortenilta Mirja ja Marko Saukolla.
Su 17.11. marraskuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
13
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. klo 10. 28.2.2014. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Kovia nimiä hakijoina
Jedun johtoon
Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymän kuntayhtymäjohtajan virkaa haki kaikkiaan
29 ihmistä. 0407309652. klo 13.30.
Kirkkokuoro srk-talolla ke
klo 18.30.
Jumalanpalvelus su 24.11.
klo 10.
Kirkkoherranvirasto
p. klo 10 Messu kirkossa . HUOM! Jos ei ilmoittautumisesta
huolimatta saavu paikalle, peritään
ruokailusta maksu! Tervetuloa!
Kun suru koskettaa
- Kuolin- ja surukiitos-ilmoituksen voit suunnitella kaikessa rauhassa läheistesi kanssa
kotona.
- Jos tarvitset apua ilmoituksen laatimisessa,
ota yhteyttä Pyhäjokiseutuun
puh. Keuhkoputkien ahtautuessa ja keuhkojen toimintakyvyn heiketessä hapen saanti vaikeutuu.
Ystävällisenä kutsuna
ilmoitamme, että Viena
siunataan Malmin isossa
kappelissa torstaina
21.11.2013 klo 9.00,
jonka jälkeen muistotilaisuus pidetään
Memori juhlasalissa.
OULAISTEN JHL 468
SYYSKOKOUS
Vihannissa Saarankantissa
(Saaranpolku 4)
pe 29.11.2013 klo 18.00.
Sääntömääräiset asiat.
Kahvitarjoilu.
Tervetuloa! Johtokunta
Oulaisten JHL 468 ry järjestää jäsenilleen
(kaveri/kumppani maksusta mukaan)
OHJELMALLISEN PIKKUJOULURUOKAILUN
pe 13.12.2013 klo 18 Oulaisten Honkamajalla,
Hietalantie 91. 044-7118634, Toimistonhoitaja Leila Eilola p.
044-7118637, Kappalainen
Pekka Favén p.044-7118635,
Kanttori Markku Sakko p.
044-7118633
PYHÄJOKI
Lapsikuoro seurakuntatalolla torstaisin klo 17.30.
Avoin raamattupiiri seurakuntatalolla torstaisin klo 18.
Jumalanpalvelus kirkossa
su 17.11. 010 665 5145.
Oulaisten XXVII
musiikkiviikot
Tango-orkesteri Unto
To 14.11.
klo 19.00
Yläkoulun sali
Liput: 20 ?
SEURAKUNTAVIIKKO 14.-21.11.2013
MERIJÄRVI
Kastettu: Asser Leo Juniori
Ahonen
To 14.11. Kahvitarjoilu. 433119 avoinna ma 8-12,
ti 12-16, ke 11-14.
www.pyhajoenseurakunta.fi
Haloo Helsinki!
La 16.11.
klo 19.00
Yläkoulun
sali
Liput: 20 ?
Lippuvaraukset: musiikki@oulainen.fi
Normaalihintaiset liput
myös Lipputoimistosta!
www.lipputoimisto.fi tai (06) 822 9800
Osuuskunta PPO
Taloudellista etua jäsenille,
www.oulaistenmusiikkiviikot.fi
elinvoimaa alueelle. Olethan ajoissa paikalla!
Menu
~ Riistasalaatti, vihersalaatti & kastike, hedelmäinen
juustosalaatti ~ Porsaan ulkofile & sinappikastike,
puolukka-punasipulihilloke, perunat ja uunijuurikset
~ Majan leipäpöytä & levitteet, kotikalja, maito, mehu,
piimä, vesi ~ Kahvi, tee, marjajuustokakku & kinuskikastike
Sitovat ilmoittautumiset erikoisruokavalioineen
4.12.2013 mennessä sihteeri/taloudenhoitaja
Pirjo Ylikankaalle pirjo.ylikangas@oulainen.fi,
p. Hakijat ovat DI
Erkki Juola Haapavedeltä,
DI, HTL Esa Jussila Haapavedeltä, KM Pauli Karihtala
Keminmaasta, FM JukkaPekka Kivioja Oulunsalosta,
KM, FT Marko Kielinen Oulusta, DI Timo Kiema Ylivieskasta, KTM Leena Kivijakola Sievistä, TL Mika Kumara Nivalasta, KTM Timo
Kärkkäinen Raahesta, FM
Jouko Lindholm Lohjalta,
FM Ari Loppi Tampereelta,
HM Jouko Luukkonen Haapavedeltä, KM Harri Majuri
Haapavedeltä, KTM Pekka
Makkonen Jyväskylästä,
KTM Keijo Makkonen Orimattilasta, MMM Jarmo Matintalo Kannuksesta, KM
Petri Moilanen Salosta, DI,
ekonomi Matti Niemi Espoosta, Ins
Hienoa, niin nopeasti
Tapanin kuoro otti tämän
kappaleen haltuun, Kähärä
kiittää.
Aurinkolaulu soi yhdessä.
Taputukset kertovat, että
taas on tykätty.
. Alkavat laulaa yhdessä maksettujen esiintyjien kanssa.
. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Siinä hän on, Pertti
Sveholm sylissään väkevästi
elämältä maistuvia tekstejä.
Sanoja, säkeitä ja ajatelmia,
jotka ovat lähtöisin Mika
Waltarin nuoruuden runoista. Se oli parasta, kun yhdessä esiintyivät, sanoo yksi
salista poistuva.
. Ollaan junamatkalla, ollaan Waltarin
matkassa menossa Istanbuliin.
. Kielet antautuvat kymmenen sulavaliikkeisen sormen
alle. Ilmassa on eteeristä salamyhkäisyyttä, somaa sikaritunnelmaa hämyisessä valossa.
Flyygeli on kuin asetelman
sielu, jonka ympärille laskeutuu jousikvartetti. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Se on minullekin
eräänlainen luova välitila,
kun teen sävellystöitä, Kähärä pystyy samaistumaan.
Mielikuvamatkalla aistitaan kevättä, tuntemattomia
teitä, sinisen yön ensi suudelmia ja väkevää nuoruutta.
. Torstaina 14. 050 438 0845.
Täytä hakemus viimeistään 22.11.2013
osoitteessa www.pyhajokiseutu.fi
Marzi Nyman käsitteli kitaraansa sielukkaasti.
vain tehdasmainen rasvanhaju. Sinisavuisessa miljöössä odottaa pehmeä tuoli lukulamppuinen.
Fiilis on kuin television lastenohjelmien iltasatua odotellessa.
Sähkökitara nojaa sijallaan
kuin odottaen mestarin otteita. Mika Waltari kirjoitti junassa. Tehtävässä
ajokortti on välttämätön.
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen tehtävän,
jossa saat oppia uutta ja pääset haastamaan
osaamisesi.
Lisätietoja tehtävästä antaa Sirpa Kortet,
p. Oulaistelaisia. Tuttuja. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Vaativa ja palkitseva
Sirpa Kortet
Waltaria:
Junamatka
avasi nuoruutta.
Pyhäjokiseutu on Alma Mediaan kuuluvan Alma Aluemedian kustantama, kaksi kertaa viikossa ilmestyvä paikallislehti. Marzi Nyman eläytyy sisältöihin laulun ja kitarasäestyksen keinoin. Onko tämä liian tasaista,
huokaa toinen katsoja.
Nyman soittaa ja laulaa.
On uudenlaisen heräämisen
aika. Ilma soi.
Katettu lava saa soittajat.
Anna-Mari Kähärän sävellykset tavoittavat kuulijat. On keskityttävä.
Väsyttää.
. Katsomosta nousee
ryhmä naisia. Tunnelmasta puuttui
Haemme määräajaksi
ammattitaitoista
toimittajaa
Tehtävä tulisi ottaa vastaan 13.1.2014 ja se
jatkuu 3.8.2014 asti. Odotamme Sinulta aktiivisuutta, uutisvainua, sujuvaa kielenkäyttöä
ja valokuvaustaitoa sekä oma-aloitteisuutta ja
kykyä itsenäiseen työskentelyyn.
Arvostamme alan koulutusta sekä näyttöä
taitto- ja verkko-osaamisesta. marraskuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
15
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Pyhäjokiseudun lisäksi Alma Aluemedia kustantaa viittä maakuntalehteä, 16:ta paikallislehteä
ja kymmentä kaupunkilehteä eri puolilla Suomea.
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@almamedia.fi
OULAINEN Merkuriussalin
lavalle on katettu laatua, sävy
sävyyn sopivia tuoleja kukkivine viherkasveineen. Lavalle katettu
laatu ei petä, mutta se haastaa.
Herpaantumiselle ei ole sijaa. Mies
kansioineen kävelee näyttämölle. Ajatuskuviot eivät saa
lähteä omille teilleen, muuten tipahtaa. Näin toteaa eräs yleisönjoukossa vahvasti juonta
seurannut katsoja.
Tunteroisen kestänyt matka kirjailijan nuoruusvuosien
käänteissä antaa voimallisen
tuntemuksen. Lisää tällaista, toivoo
penkkimatkalla viihtynyt.. Lehti ilmestyy Oulaisissa, Haapavedellä, Kärsämäellä, Merijärvellä, Pyhäjoella ja Vihannissa
To, su klo 14?18.
Pyhäjoki, Kirjasto. Oppilaille on aiemmin lahjoitettu muun muassa heijastinliivejä.
EHDOTAPA SINÄ, KENET VALITAAN VUODEN OULAISTELAISEKSI!
Kuka on tehnyt mielestäsi paikkakuntaa myönteisellä tavalla
tunnetuksi tai on toiminnallaan muutoin tittelinsä ansainnut?
Ehdotukseni Vuoden oulaistelaiseksi
ja perustelut:
Lähetä ehdotuksesi perusteluineen oheisella kupongilla postimerkillä
varustettuna tai palauta se konttoriimme (Asemakatu 1, Oulainen)
ke 20.11. Tero HIntsala nosti käden ylös, kun Jauhinkankaan oppilaiden liikennekäyttäytymisestä kyseltiin aamunavauksen yhteydessä tiistaina. Toiset tykkäävät, että pyöräilykypärä on
turvallisuutta lisäävä tekijä,
toiset kainostelevat sen käyttöä.
Yhteinen terveinen niin
koulun kuin kisanjärjestäjien
puolesta on se, että oppilaiden liikenneturvallisuus on
oltava ykkösasia.
. Kalapudas vei Suomen 2-0 johtoon laukomalla ylänurkkaan
ylivoimalla. väliaikakahvit) alle
15v ilmaiseksi.
Näyttelyt
Oulainen, Taidetalo Väinölä. Tiedustelut, p. Voittajaluokka pääsee
yritysvierailulle luoksemme,
Risto Lumiaho kertoo.
Ahkera pyöräilykypärän
käyttäminen huomioitiin
myös yhteisarvonnassa. Molemmat pelaajat keräsivät tililleen 1+1 tehot.
Avauskamppailussa Suomi kukisti Sveitsin 5-1. Mukana ovat Kärpät,
JYP, KalPa, Ässät, Lukko ja
Sport.
Menoinfo
Tapahtumat
Pyhäjoki, Pyykkipäivä
-konsertti. Lisäkannustimena on
paikallisen Energent Oy:n tuki kilpailulle.
. ?Mielikuvia. Terolle kypärä on tuttu turvallisuuden tae koulumatkoilla.
Ekat olivat ykkösiä
Kilpailu:
Pienimmät
huolehtivat
parhaiten.
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@almamedia.fi
OULAINEN Jauhinkankaan
koulussa tempaistiin toistamiseen liikenneturvallisuuden puolesta.
Syksyn aikana on seurattu,
kuinka hyvin oppilaat muistavat pitää koulumatkoilla
päässään pyöräilykypärää.
Muutama vuosi sitten kypäräkampanja toteutettiin ensimmäisen kerran.
Parhaiten omasta turvalli-
suudestaan huolehtivat tänä
vuonna ekaluokkalaiset.
. Kalapudas oli juonimassa 3-3 tasoitusmaalia ylivoimalla.
Päätöskamppailussa
Ruotsi sinetöi turnausvoiton
kaatamalla Suomen 2-1. marraskuuta 2013
16 URHEILU&LIIKUNTA
Kalapudas ja
Niku tehopisteille
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
TURKU Suomen alle 18-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue valmistautuu täydellä teholla huhtikuussa Imatralla
ja Lappeenrannassa pelattaviin MM-kisoihin.
Oulun Kärpissä pelaava
Antti Kalapudas sekä Haapavedellä syntynyt ja JYPissä
kiekkoileva Sami Niku täyttivät hyvin paikkansa Turussa pelatussa neljän maan turnauksessa. To, su klo 14?18.
PIENOISMALLEJA LAIVOISTA ym.. Jorma Hanhelan pienoismalleja laivoista
ym. Liput 10
eur (sis. valokuvanäyttely. Siksi olisikin
tärkeää, että kypärä laitettaisiin aamulla kotona päähän,
Mäkinen sanoo.
Jauhinkankaan koulun pihapiirin puheenjohtaja Heljä
Lumiaho kertoo pyöräilykypäräkilpailun koskettavan jokaista.
. Tarja Intosen, Päivi Kurolan, Merja
Kuuren, Raija Peuran ja
Marja-Riitta Vainikkalan akvarelleja, grafiikkaa, öljymaalauksia ja valokuvia.
To?su.
Ilmoita
Voit ilmoittaa tapahtumasi
Menoinfoon osoitteessa
www.pyhajokiseutu.fi. Myrnaryhmän näyttely. Pienimpien oppilaiden
keskuudessa oli paras käyttömäärä, koulun johtajaopettaja Seppo Mäkinen kiittelee.
Yleinen tuntuma koululla
on, että kilpaileminen nostaa
kypäränkäyttöä huomattavasti. USA
oli turnauksen kakkonen,
Suomi oli kolmas ja Sveitsi jätettiin viimeiseksi, vaikka
joukkue yllätti Ruotsin maalein 2-1.
. 050-4380845.
Lisää tapahtumia osoitteessa www.menoinfo.fi.
Sirpa Kortet
Kuka käyttää pyöräilykypärää päivittäin koulumatkalla. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 14. mennessä tekstiviestillä numeroon 17192.
Kirjoita viestin alkuun PJ KYSELY ja sitten ehdotuksesi, perustelusi ja nimesi.
Tekstiviestin hinta on 0,85?.
Nimesi
Ehdotuksesi menevät toimikunnan käsittelyyn, joka vastaa
Vuoden oulaistelaisen valinnasta.
Osoite
Vuoden oulaistelainen julkistetaan Oulaisten joulunavauksessa 29.11.
Puh.
Muista
postimerkki!
PL 1
86301 Oulainen
#. Kypäräkampanja jatkaa tätä työtä lasten
hyväksi. Voittomaali syntyi 16 sekuntia
ennen loppusummeria. Oppilaiden ja lasten liikennekäyttäytymisen turvallisuuskampanjointiajatus
syntyi meillä kotona pari
vuotta sitten siitä lähtökohdasta, että muistutamme
yhä meitä kaikkia, kuinka
haavoittuvaisia lapset ovat
liikenteessä, hän sanoo.
Yhteinen kampanja, jossa
kouluväen lisäksi on mukana
paikallinen yritys, jatkaa Lumiahojen mukaan Oulaisissa
aikoinaan Patureiden aloittamaa koululaisten koulutien
turvaamista. USA oli
joukkueista fyysisin. Ruotsin
kanssa on pelattu monesti
vastakkain ja voittoja on tullut molemmin puolin, kommentoi Kalapudas turnausantia.
Ennen turnausta pelatussa
harjoituspelissä Suomi voitti
USA:n 5-4.
Tämän jälkeen joukkuetta
tiivistettiin ja kokoonpanosta
tiputettiin pois neljä pelaajaa.
A-nuorten SM-liigassa
nuorukaisilla on kolmipäiväinen turnausviikonloppu Vaasassa.
Pelit käynnistyvät perjantaina. mennessä.
Voit vastata myös 20.11. Suomen parhaaksi luistelevaksi pakiksi
Leijonat-sivustolla noteerattu Niku vastasi viivakudilla
viidennestä maalista.
Fyysisesti pelannut ja lujaa päälle tullut USA kukisti
Suomen jatkoajalla 4-3. Arvontalaatikkoon nimilappunsa saivat laittaa kaikki ne oppilaat, jotka ovat käyttäneet
koulumatkoilla kypärää sataprosenttisesti.
??Tällaisia oppilaita on 56,
Mäkinen laskee.
Lahjakortin saivat Veera
Lumijärvi ja Alisa Heikkilä.
Pyöräilykypärän käyttäminen ja käyttämättömyys puhuttavat myös oppilaiden
keskuudessa. Luisteluvoimaa oli kaikilla joukkueilla. Sellainen ilmiö on huomattu, että jos kypärää ei ole
päässä kun tulee kotoa kouluun, niin ei oppilas laita sitä
koulusta kotiin lähtiessäänkään päähänsä. Pauhasali, Koulutie 8, su klo 17
klo 18.00
Taukokankaalle kokoustamaan ja keskustelemaan ensi vuoden toiminnasta. klo
18 Limingan luontokeskus
Lintusessa. verkkopalvelun ja näköislehden
5 ?/kk
Tilaa verkossa www.pyhajokiseutu.fi/tilaa, Soita 010 665 9016
Lähetä tekstiviesti numeroon 17192:
täystilaus: PJ TILAA KESTO13 nimi, osoite ja sähköpostiosoite
verkkotilaus: PJ TILAA VERKKO13K nimi, osoite ja sähköpostiosoite
Sähköpostilla: asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Tilaa j
voita a
iPad
30.11.2
(arvo 6
013
30?)
Mainitse kampanjatunnus KESTO13/VERKKO13K.
Hinta sis. + 1 kk kaupan päälle
sis. Ruokailemme ja kahvittelemme matkalla. Ilmoittautumiset pe 22.11. Ilmoittautua voit kerhossa.
JoulunAika-lehteä myydään
kerhoissa ja kauppojen auloissa. Tarjous on voimassa kotimaassa talouksiin, joissa ei ole voimassa olevaa tilausta. mennessä.
Käsityökahvila t:stolla ke
20.11. Joulumyyjäiset la 23.11. + 1 kk kaupan päälle
sis. Otamme vastaan käsitöitä ym. klo 12 ja Kärsämäen
seurakuntakeskuksessa ma
9.12. klo:
11-15.Ilmoittautuminen Airalle 21.11. Hinta 25,00 /hlö.
Ilmoittautumiset Lealle
25.11. Kelloaika sovitaan
myöhemmin, kysäise ilmoittautuessasi.
Haapaveden Reuma ja
Tules ry
Päiväkahvitilaisuus to 21.11.
klo 12 Nuorisotalolla. Puhelun hinta 010-alkuiseen numeroon on 8,35 snt/puhelu +
6 snt/min, matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,18 snt/min. Ilmoittautumiset kahvitilaisuuksissa tai
Riitalle puh. Projektit, Aira Vatjus-Anttila 044-2991868, pj.
Taimi Maliniemi 0503630890. mennessä Jounille, puh. Tervetuloa!
Oulaisten nuorisoseura ry
Sääntömääräinen syyskokous Soihtulassa keskiviikkona
20.11. Tuulalle, puh.
040-511 4506.
Oulaisten Kennelkerho
Sääntömääräinen syyskokous pidetään pikkujoulun yhteydessä pe 22.11.13 alk. Kekrikaronkka ja piirin syyskokous haapaveden
yläkoululla la.23.11 alkaen
klo 11.Paikalla on ruokailu ja
kahvimahdollisuus, joista
täytyy ilmoittaa etukäteen.
Yhdistyksen kotisivut: www.
elakeliitto.fi/haapavesi.
Eläkeliiton Kärsämäen
yhdistys ry
Peli-illat Rannan koululla
jatkuvat tiistaisin kello
17.00.
Vesijumppa Koivupuistossa
keskiviikkoisin klo 10.00.
Sunnuntain iltatanssit Katajalla 17.11.2013 klo 19.0023.00. 040-7493658.
Yhdistyksemme perinteinen jouluateria Talouskoululla 11.12. Pöytiä voi vuokrata paikan päällä hintaan
20e/pöytä. + alv. (ilm.)
Pyhäjokiseudun Latu ry
Ahonperän leirikeskuksessa
kylmäuinti torstaina 14.11.
klo 17.30 ?20.00. Merkitkääpä
kalentereihinne muutokset.
Kahvituokio Peltokartanossa ti 19.11. Tarkemmat
tiedot Raili Luiskalalta, Laitakatu 7, p. marraskuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
17
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. 041-5441939.
Oulaisten Reserviläiset ja
Reserviupseerikerho
Syyskokoukset ke. Lisäksi arvontaa. paperilehden, verkkopalvelun ja näköislehden
10 ?/kk
Verkkotilaus: 3 kk jaksoilla à 15 . Jokihelmen Opistolta Fysioterapeutti Katja Klemettilä pitää
tasapainokoulua. mennessä p.
044-2503302.
Pohjois-Suomen Syöpäyhdistys, Pyhäjokilaakson
osasto
Olemme varanneet myyntipöydän kirpputori Justiinasta 23.-30.11. 0504691080.
Tuolijumppa 14.11. klo 18
Oulaisten ammattiopiston
ravitsemis- ja puhdistuspalveluyksikössä, Oulaistenkatu 7. Vieraana kansanedustaja Antti Rantakangas ja kanttori Martti Murtoperä. Ahonperän
leirikeskuksessa. 0500282 562.
Joulumyyjäiset Käpylän
koululla la 30.11. Lähtö Sun-hotellin pihalta. Arpojakin
myydään. Ohjelmassa joulupuuro ja torttukahvit, yhteislaulua ja lasten ohjelmaa. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Lähtö Sun-hotellin
pihalta. Huom! muista ottakaa sauvat mukaan.
Oulaisten Sotaveteraanit ja
Sotainvalidit, naisjaostot,
kannattajajäsenet
Päiväkahvitilaisuus Väinölässä ti 19.11. Tervetuloa!
Yhdistyksen anoma tuettu
loma on myönnetty kolmellekymmenelle henkilölle
aj.18.5.-23.5.2014 Kalajoen
Kylpylähotelli Sani Oy:n.
Henkilökohtaisia hakemuslomakkeita saa Riitalta kahvitilaisuuksissa. Tervetuloa!
Haapaveden Sotainvalidit,
-veteraanit, ystävät
Jouluinen päiväkahvitilaisuus Nuorisotalolla ma
25.11. klo 15.00.
Jouluruoka: kylmäsavulohi,
sipulisilli, rosolli & punajuurikerma, vihersalaatti & kastike,
sienisalaatti.
Joulukinkku&kastike, puolukkapunasipulihilloke, joulusinappi, perunat, porkkanalaatikko, lanttulaatikko.
Leipäpöytä ja levitteet, kotikalja, maito, piimä, mehu,
vesi. mennessä ruokailun vuoksi. 15.11. Sinulla on oikeus kieltää tietojesi käyttö. alkaen. Pikkujoulu su 8.12.
klo 12.00 Haapaveden Opistolla Lönninkartanossa,
käynti Rautionkuja 9. Esillä syyskokousasiat. arvonlisäveron. (R3) Tervetuloa!
Eläkeliiton Merijärven
yhdistys
Päiväkahvitilaisuus ti 19.11.
klo 11.00 seurakuntatalolla.
Saamme vieraaksi Pyhäjoen
El:n yhdistyksen väkeä, ohjelmaa runsaasti. Tervetuloa!
Haapaveden-Siikalatvan
Omaishoitajat ja Läheiset Ry
Omaishoitajien joulujuhla
Hammasniemessä 2.12. Pyrimme
lähettämään hakemukset
eteenpäin jo tämän vuoden
puolella. (alv 24%). Toholammin
Hirvikoskella, ilmoittautumislista kahvitilaisuudessa,
ruokailun ja ohjelman hinta
25,- . klo 9.00 Nuorisotalolla. 27.11.2013
klo 19.00 Taukokankaalla.
Esillä sääntömääräiset asiat.
Kokouksen aluksi Pentti
Voutilainen ja Jouni Aittooja kertovat kuvin ja sanoin
lokakuisesta retkestään
Tsernobyliin ja ohjustukikohtaan Ukrainassa. Väinölän kerhon
jälkeen teemme sauvakävelylenkin. Tekstiviestitilauksen hinta on 0,85 ?, puhelinnumerosi välittyy lehdelle.
Tietoja voidaan käyttää markkinointiin henkilötietolain mukaisesti. Menemme
yhteiskyydeillä. Samalla tutustumme Pietarsaaressa olevaa NANOQ-arktiseen museoon. 040-7493658.
Yhdistyksen syyskokous
Seurakuntatalolla 25.11. Omavastuu on
100?.
Järjestämme ATK-koulutusta v. myytävää
18.11. Klo 11.00 keskustelukerho. klo 12. mennessä p.
040-9660871. Matkan hinta kaikkineen 40?.
Mukaan sopii 50 ensiksi ilmoittautunutta. nuorisotalollaa.Päiväkerho tänään to. lättykahvit 3 ?.
Pappilant. Väinölän kerhotiloihin. klo 18.00. klo:12-15. Valamme
kynttilöitä. Johtokunta.
TIEDOTA YHDISTYKSESI
ASIOISTA MUISTILISTALLA!
Muistilistan vuosihinta
75. (Yhdistys maksaa
osan ruuan hinnasta norm.
hinta 25 e). Satuitko paikalle, kun tapahtui. Katso yhdistysten yhteinen ilmoitus
muistilistalta, siellä tarkemmat tiedot ruuasta! Jouluruokailun hinta hengitysyhdistyksen jäsenille on 15 euroa/hlö. www.tietotaitotalkoot.fi/haapavesi-siikalatva
Oulaisten Reumayhdistys,
Oulaisten Sydänyhdistys ja
Oulaisten Seudun hengitysyhdistys
Yhteinen Joulujuhla Honkamajalla su 1.12. mennessä p. Omavastuu 10 ?. Hinta 78 eur.+ kyytim.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset puh. 2 A1, 86600 Haapavesi. Haapavedellä ruokailu
kahdessa ryhmässä klo 11 ja
13 ja Kärsämäellä ruokailu
alkaa klo 11. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
MUISTILISTA
Eläkeliiton Haapaveden
yhdistys
Hallituksen kokous ma 18.11.
klo 9. 010 665 5145
Muistilistat sähköpostitse:
muistilista.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Aineistot torstain lehteen ke klo 10.00 mennessä ja
maanantain lehteen pe klo 10.00 mennessä.
Nyt Pyhäjokiseudun jatkuvaan tilaukseen
1 kk kaupan päälle.
Täystilaus: 2 kk jaksoilla 20 . Lauluryhmä kokoontuu Veeran ja
Joukon johdolla klo 10. Tervetuloa
joukolla mukaan!
To.14.11. Tule mukaan.
Jouluruokailu alustavasti
sovittu ti 3.12. Kerhon
alussa syyskokous. Tervetuloa!
Wanha Woima
Jouluateria to 28.11. (r3)
Kerho maanantaina
18.11.2013 klo 10.00. Hallitus kokoontuu jo klo 17.00.
Yhteinen Joulujuhla Honkamajalla Reumayhdistyksen
ja Sydänyhdistyksen kanssa
su 1.12. Linja-auto
Kaustisen Kansanlääkintäkeskukseen lähtee to 28.11.
Liikuntahallin edestä klo
9.00. Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat puhelut sisäistä koulutus- ja opetustarkoitusta varten.
Kanta-asiakas 2013
kanta-asiakaskortilla hyviä etuja!. Kahvi, tee, joulutorttu
& piparit. klo 15.00. 0409660871. 24%
(Vuosihinnalla ilmoitat koko vuoden vaikka joka lehdessä!)
Soita ja kysy lisää
p. klo 11.
nuopparilla. peruttu.
Allasjumpat Taukokankaalla
13.11. Jäsenet tervetuloa!
Pyhälaakson OP:n
elohopeakerho
Joulujuhlat Haapaveden
seurakuntakeskuksessa to
5.12. klo 13.00. Menemme linja-autolla.
Eläkeliiton Oulaisten
yhdistys ry
Teemme retken Luoto/Larsmo Tyynelän tonttulaan
2.12.2013. 28.11.klo 11.
Omakustanteinen pikkujoulu Kalajoen SaniFaniin
7-8.12. mennessä pankin konttoreissa
olevaan osallistumislistaan.
Tervetuloa!
Oulaisten JHL 468
Hallituksen kokous
20.11.2013 klo 18.00 kaupunginvarastolla, Merijärventie
131. Ohjelmaa ja nautitaan
joulupuurosta sekä piparkakkukahveista. klo 12. alkaen klo 11.00. Kelloaika sovitaan myöhemmin, kysäise
ilmoittautuessasi.
Hyviä uutisia!
Oulaisten Seudun
hengitysyhdistys
Jäsenet, kokoonnutaan keskiviikkona 20.11. Ilm. Ilmoittaudu laittamalla nimesi 4.12. Otamme vastaan
kynttilänpätkiä.
Kuntosalivuoro to klo:13-14.
Myyrilä ti. Klo 10.00 lauluryhmä
kokoontuu. Ilmoittautumiset Ellille puh. Esillä sääntömääräiset asiat. klo 13.00. siirretään pidettäviksi
18.12. 0409664512. Kahvitarjoilu. Kahvitarjoilu, ei arvontaa.
Oulaisten Eläkeläiset ry
Kokoonnumme torstaina
14.11. Hinta
15?. Menemme yhteiskyydeillä. Kauneimmat
joululaulut lauletaan klo
10.00 alkaen. Vastuuvuorossa Elli ja Pauli.
Yhdistyksen syyskokous
21.11.2013 klo 19. 050 3550883.
Yhdistyksen jäsenilleen tarjoama pikkujoulu to.12.12
klo 15 Haapakanteleessa. Ohjelman lisäksi kahvia ja arvontaa. Ensimmäinen ryhmä
klo 11.00-12.00 ja toinen ryhmä 12.45-13.45. Ilm.
Sirkalle 29.11. Ota sopiva raha
mukaan. Pieni kyytimaksu. Torstaina 14. Peruutuspaikkoja voi
tiedustella Eskolta p. Emäntinä Veteraanisisaret. soittaa Tarmo Malila
ja Täysikuu. klo 11. 2014 alussa, vasta-alkajille ja vähän jo tuntemusta omaaville. Ilmoittautumiset Riitalle puh. Ilmoittautumiset
Lealle 25.11. Tuija Ropposelle puh.
0505647532 tai tuija.ropponen@oulainen.fi. klo 10-14.
Paikkavaraukset viimeistään ma 25.11. Adventtihartaus/kauneimmat
joululaulut seurakuntakeskuksessa to
marraskuuta 2013
18 URHEILU&LIIKUNTA
Jari Kangaskorte
Pyhäjoki on 3400 asukkaan
kehittyvä rannikkokunta.
Pyhäjoella virtaa!
Pyhäjoen kunta julistaa haettavaksi
KANSLISTIN TOIMEN
teknisellä osastolla 7.1.2014 alkaen.
Tehtäviin kuuluvat rakennus- ja ympäristövalvonnan
lupasihteerin tehtävät ja niihin liittyvät asiakaspalvelutehtävät, teknisen osaston laskujen käsittely kirjanpidossa, teknisen lautakunnan asiakirjahallinta-ohjelmien ja
ilmoitusten julkaisun käyttö sähköisellä ilmoitustaululla
sekä muut toimistotyöt.
Edellytämme soveltuvaa kaupallista koulutusta. klo 17, ke 20.11. klo 19 (täynnä),
pe 22.11. klo 19,
su 17.11. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Ruunan omistavat
Johanna Heinonen ja Raili
Pietikäinen Kärsämäeltä.
OULU Time Iron kävi näyttämässä vauhtivarojaan Oulun
Äimärautiolla. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuina
osoitteeseen Pyhäjokiseutu, PL1, 86301 Oulainen.
Puhelut 010-numeroihin maksavat kaikkialta Suomesta
soitettuna: Lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 6,00 snt/min
(alv. klo 19, su 24.11. 0200 71400 arkisin kello 6-14
Ilmoitusasiat p. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 14. 044 324 0958
www.pyhajokiseutu.fi
Postiosoite: PL 1, 86301 Oulainen
Katuosoite: Asemakatu 1, 86300 Oulainen
Avoinna: ma-pe klo 9-12 ja 13-15
Faksi 08 479 5125
Ilmestymispäivät: maanantai ja torstai
59. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,18 snt/min
(alv. klo 19, su 1.12. klo 17,
ke 4.12. Pentti Kotkaniemi:
Ohjaus: Saija Jäntti
TÄNÄ SYKSYNÄ jokainen haluaa
olla ruotsalainen! Tule nauramaan
itsesi tärviölle ja ihmettelemään,
miten kuusi näyttelijää selviää yli
50 roolista!
Näytökset Raahen Teatterilla,
Koulukatu 13:
pe 15.11. klo 19.
Liput 15 ?. tarkoituksiin
ilmoittamalla siitä Pyhäjokiseudun asiakaspalveluun. Toimi täytetään, mikäli kunnanhallitus antaa toimen täyttöluvan.
Hakemukset opinto- ja työtodistuksineen tulee toimittaa
2.12.2013 mennessä osoitteella Pyhäjoen kunta,
Tekninen lautakunta, PL 6, 86101 PYHÄJOKI.
Lisätietoja: tekninen johtaja Pirkko Tuuttila,
p. Loppuaika oli myös hyvä.
Time Iron varmisteli
Ravit: Pyhäjokialueen hevoset
kisoissa.
Jari Kangaskorte
vankisti samalla Äimäraution
lämminveriliigan johtoaan
ravaamalla kauden viidennen voittonsa.
Keulat 13-vauhtisessa avauksessa hakenut Mr Cavallo
17,1a taipui lopussa kahdeksanneksi. Onni Luomajoen
omistama tamma sijoittui
kuudenneksi ajalla 30,8x.
Anne-Mari Ollila ja Edi
nollasivat nopeasti Ylivieskan montelähdössä tapahtuneen haaverin. 010 665 9016
sähköposti: asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Jakelupäivystys p. Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat
puhelut sisäistä koulutus- ja opetustarkoitusta varten.
matkalta.
Loistokunnossa oleva ruuna kellotti lähdön parhaan
ajan 17,5.
Vihantilaisen Jouni Yypänahon Lumi-Aatos kiersi
alkumatkasta tuulenhalkojaksi 3100 voltissa 60 metrin
takamatkalta.
Lopussa askel alkoi hieman painaa ja ruuna oli seitsemäs ajalla 30,2.
Kilpailemistaan ruuna jatkaa sunnuntaina Ylivieskassa kauden päätösraveissa.
Tuuli Uusitalon valmentamalla ja Lamujoen Perhekodin omistamalla Carmelilla
ei ollut kaikki kohdallaan.
Avoimessa ryhmässä kilpaillut ori taipui sisäradan jonosta yhdeksänneksi ajalla 16,4a.
Siikalatvalta olevan Tarja
Partasen omistama ja Pekka
Partasen ohjastama Firebolt
Fasett laukkasi pahoin auton
takaa. vuosikerta
Sanomalehtien liiton jäsen, Sitoutumaton paikallislehti
Julkaisija: Alma Media Kustannus Oy
ISSN 0356-2492 (painettu) ISSN 2243-1527 (verkkojulkaisu)
Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino, Kajaani
Levikki: LT 2012 5816 kpl
Tilausasiat ja osoitteenmuutokset p. 010 665 5145
sähköposti: ilmoitukset.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Ilmoitusten jättöajat:
ma lehteen to klo 15 mennessä, to lehteen ti klo 15 mennessä
Jarmo Saarelan ruuna kiri hänniltä voittoon. klo 19, la 7.12. Haapavetisen
Paavo Karkulehdon valmentama ja Jarmo Saarelan
ajama ruuna kiri porukan
hänniltä helppoon voittoon.
Kirikierroksella ruuna sai vetoapua ja voitto irtosi hyvällä
syysajalla 15,9a.
Marjo, Sirkka ja Teuvo
Mustanojan kotikasvatti
Paavo Karkulehdon toinen valmennettava Taftin
Tyttö laukkasi voltissaan
kahdesti. Varaa lippusi heti:
toimisto@raahenteatteri.fi tai p. Lehti noudattaa ilmoituksen julkaisemista koskevissa seikoissa Sanomalehtien Liiton hyväksymiä ilmoitusten julkaisusääntöjä.
Henkilörekisteri
Pyhäjokiseudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon.
Pyhäjokiseudulla ja muilla Alma Median Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja
luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. klo 19,
pe 29.11. Tehtävässä sovelletaan 4 kuukauden koeaikaa.
Ennen toimen vastaanottamista pyydetään esittämään
hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilasta. klo 19, la 16.11. 0400 580 135
Äitiyslomalla
Heidi Niskanen
Toimittaja. 24%). klo 19, la 30.11. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriote on
nähtävillä Pyhäjokiseudussa. Jari Raution
ja Paavo Erkkilän omistama
ruuna nousi montelähdössä
kolmanneksi 40 metrin taka-
jari.kangaskorte@kotinet.com
Muut sähköpostit:
Toimitus: toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Muistilista: muistilista.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@almamedia.fi
Tilaushinnat: Kesto 12 kk 105e Määräaikainen 6 kk 76e, 3 kk 49e
Opiskelijatilaus, määräaikainen 12 kk 64,50e, 6 kk 38e, 3 kk 24,50e
Sähköiset tietokannat:
Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja ALMA
MEDIA Oyj -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaiseti sovittu.
Vastuu virheistä
Lehden suurin vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta
virheestä on ilmoituksen hinta. 24%). Ori oli ryhmässään yhdestoista ajalla 22,7ax.
stä u- it
i
M eil ais
urh halu ?
sta ukea
i
j
la l
Sirpa Kortet
Päätoimittaja
010 665 5144
050 438 0845
Jarkko Rautio
Myyntipäällikkö
010 665 5147
050 325 6907
Laura Seppä
Toimittaja
010 665 5167
050 438 0849
Hanna Tenkula
Ilmoitusvalmistaja
010 665 5150
050 438 0867
Heli Nurkkala
Toimittaja
010 665 5143
050 438 0846
Annika Pienipaavola
Toimittaja
010 665 5112
050 438 0848
Jari Kangaskorte
Urheilu, freelancertoimittaja
p. Toivomme, että olet oma-aloitteinen, tarkka, yhteistyökykyinen
ja joustava sekä kykenet suunnitelmalliseen työhön.
Lisäksi arvostamme kunnallishallinnon tuntemusta ja
sujuvaa englannin kielen osaamista.
Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan / palkkatoivomus. klo 17, ke 27.11. 040-359 6050
TEKNINEN LAUTAKUNTA
Uskomaton, mieletön, järkyttävän hauska!
Miika Nousiainen
Toimituksen hakijan tai muun
asianosaisen poissaolo ei estä toimituksen käsittelyä.
Toimitusinsinööri Kaisu Pistemaa
Pohjois-Pohjanmaan maanmittaustoimisto
p. Spekti
-50%
YLI 1000KG UUSIA KUTEITA!
Valkoiset 7?/kg Kirjavat ja yksiväriset 6?/kg
Sisustuskankaat,
saksalaista laatua!
JOULUKANKAITA
15?/m
Katso valikoima: facebook.com / verho- ja mattoateljee
Haapaveden verho- ja mattoateljee
Avoinna ma-pe 10.00-16.30 Helena p. 450. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. klo 22-04 ...Idols-tuomari, kohuartisti...
£iput 12e
SINI SABOTAGE
huippuhitit ?Levikset repee. marraskuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
19
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Satuitko paikalle, kun tapahtui. avataan jo kympiltä)
Tervetuloa K-18
Avoinna: ke 23-02, to 23-03
pe 23-04, la 22-04
Keskuskatu 11, Oulainen
p. www.popgram.fi
+ diskossa dj Jusa, karaokessa Kipa (huom. klo 23-03 Karaoke, emäntänä Kiia (huom. Rantakartano, Valonkuja 1, 86300 Oulainen.
Toimituksen tarkoitus
Toimituksessa käsitellään mm. Wilkastus, la 8.2. klo 23-04 Disco dj Pepe, karaoke Kipa
£iput 5e
La 16.11. 044-9561684, laitan esitteen.
sarjakuvat
SUPERMUKULA
VIHANNIN TYÖVÄENTALON KINKKUBINGO
TIISTAINA 19.11.2013 klo 18
Voittoina mm ok. ja Lisäinfo:
?Miks?, tuleva albumi ?22m2. VIRTANEN
AJAN SÄVEL
Myös verkossa
jja Facebookissa!
www.pyhajokiseutu.fi
SÄÄ
Tänään
Raahe
Pyhäjoki
-2
Merijärvi
-2
Oulainen
-2
Haapavesi
-1
Kärsämäki
+2
Perjantai
Lauantai
+1
+7
Sunnuntai
+2
Eikö lehti kolahda laatikkoon?
Pyhäjokiseudun jakelun hoitaa Posti
VARHAISJAKELUSSA
0200-71400
Ott
Ottakaa
yhteys suoraan
po
postiin
ark. (08) 473 020
Medusan verkko www.ravintolamedusa.fi info@ravintolamedusa.fi
TULOSSA: pe 6.12. 03:een) ei lippuja
Pe 15.11. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
AMMATTIPÄTEVYYS TULEE,
OLETKO VALMIS?
KÄRSÄMÄELLÄ:
LA 16.11.2013
SU 17.11.2013
PE 29.11.2013
PE 17.01.2014
Hätäensiapukortti
Työturvallisuuskortti
Tieturva 1 ?kortti
Digipiirturi/ajo- ja lepoajat
Katso myös 24.-28.1.2014 tuleva ammattipätevyysmaratooni www.koulutusrengas.fi
KYSY LISÄÄ!
juha.nevalainen@koulutusrengas.fi
0400 184 893
www.koulutusrengas.fi
KUTSU maanmittaustoimitukseen
Lohkominen Oulaisissa
Kiinteistöllä Yhteinen maa-alue 563-404-878-5 Piipsjärven
kylässä Oulaisten kaupungissa. Torstaina 14. klo 6-14 ja
viik
viikonloppuisin
klo 6-12. Kiitos Ermu - Kiitos Rapurock - Kiitos Oulainen - Kiitos Suomi,
la 14.12. p.49 tai 60?.
Muut voitot ok ja tavaravoittoja. 044-7478229
Tervetuloa pelaamaan ja voittamaan tiistaina!
To 14.11. p. 040-5199066
Saimme lisää
MUSTAA JA VALKOISTA
KUDETTA 7?/kg
B. 1 km keskustaan.
Soita p. TN:o 2013-443305.
Aika ja paikka
Tiistaina 3.12.2013 klo 8:30 Oulaisten kaupungin palvelutalossa. Scandinavian Hunks, ke 25.12. RockMotors, la 18.1. sivutoimituksena lohkottavan määräalan 563-404-878-5-M601 vapauttaminen siihen
kohdistuvista osakaskiinteistöihin vahvistetuista kiinnityksistä KML 28.2 §:n perusteella.
Toimitukseen osallistuminen
Kutsun kokoukseen asianosaiset sekä kiinnitysten ja erityisten oikeuksien haltijat. 040-8269841
kaisu.pistemaa@maanmittauslaitos.fi
www.maanmittauslaitos.fi
TILAISUUS!
Rakennan Oulaisiin jokirantatontille
MATALAENERGIA
OMAKOTITALON 111m2
+ autokatos/varasto hintaan
169.000?!
n
pyhajokiseutu
@almamedia.fi
. 0400-580177
kenttäsirkkeli sahaukset siirrettävällä kalustolla.lujuus lajittelu
ja leimaus oikeudet. Puh. Soittamalla
p. THERMIA MAALÄMPÖRATKAISUT
. Pyhtilä
puh. ilmoitukset. 040Henkilökohtais5373511, klo 16 jälkeen
Toivottu, sympaattinen
050-5387687
selvännäkijä Tuulikki
klo 10-22. Ym. Ym. parempi kuva
Työsuorituksia
Melkein samalla
hinnalla
paljon parempi
MYYNTI
ASENNUS
HUOLTO
47?
RAHOITUS
. Laatu- Vanha, mutta vielä asumismilli Oy, p. 040-5829403
Myytävänä
Saunallinen rivitalokaksio
50 m² Oulaisissa. 0700-392 019
2.19/min + pvm.
JÄTÄ ILMOITUS:
Myös verkossa
jja Facebookissa!
www.pyhajokiseutu.fi
1000
Siisti rivitalon päätykaksio Oulaisissa. www.myyjaosta.com
nnin
mmi
1000
1000
p
1000
100
0
1000
0
100
1000
Tonnin Pommin arvonnassa
4 x 250e lahjakortteja
oulaistelaisiin liikkeisiin voitti
1000
Jaakko Leinonen
Oulaisista!
1000
Onnittelut voittajalle!
1000
1000
1000
1000
100 0
1000
1000. 040-3579017 Raahe
Annetaan
Nuori uroskissa uuteen kotiin allergian vuoksi.
p. Sauna + pesuhuone.
sahaukset
p. TOSHIBA ILMALÄMPÖPUMPUT #1
42?
695. T. marraskuuta 2013
40 KPL ERÄ
HUIPPUTELKKARIA
FINLUX
47FLSKR 170LHCH
- 200Hz värinätön kuva
- t-2 viritin, aina toimii!
- 3D-lasit mukana
- smart, pääsee nettiin
- Ym. p. www.pyhajokiseutu.fi
. 010 665 5145
. Rak. Puukeskuslämmitys. 2006,
52m2, 2h,ph,s, autokatos
+ varasto.Hp.90 000e.
puh. 0456520563.
1000
1000
T
1000
1000
1000
1000
1000
. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 14. 595?
Vuokrattavana
Koneistus ja kunnossapito- Oulaisissa
omakotitalo.
työt isoillekin osille. 0400-890578
kelpoinen